357. KKO kumosi myös Jussi Uotin konkurssipetostuomion

1. Salon Seudun Sanomat kertoi 7.12 2010, että korkein oikeus (KKO) on kumonnut muurlalaisen Jussi Uotin tuomion törkeästä velallisen petoksesta. Korkeimman oikeuden mukaan Salon käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden tuomiot olivat vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta. KKO:n päätös on annettu 2.12.2010.

2. KKO:n ratkaisu päättää yli kymmenen vuotta kestäneen oikeudenkäynnin, jota on luonnehdittu Suomen suurimmaksi rahanpesujutuksi. Korkeimman oikeuden mukaan Jussi Uoti ei syyllistynyt törkeään velallisen petokseen jättäessään konkurssissa kertomatta miljoonaomaisuuden.

3. Jussi Uoti asetettiin henkilökohtaiseen konkurssiin 1997. Hän vannoi varoista ja veloista laaditun pesäluettelon oikeaksi helmikuussa 1998. Salon käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden mukaan Uoti salasi velkojilta kahdentoista miljoonan euron omaisuuden. Hänet tuomittiin törkeästä velallisen petoksesta ehdottomaan vankeuteen.

4. KKO:n nyt annetun tuomion taustalla on Jussi Uotin isoveljen Kari Uotin KKO:sta viime vuonna saama vastaavanlainen vapauttava tuomio (KKO 2009:80). KKO purki tuolloin Kari Uotille vain muutamaa kuukautta aiemmin antamansa tuomion (KKO 2009:27) törkeästä velallisen petoksesta. Olen kommentoinut Kari Uotin purkupäätöstä blogissani 176/20.10.2009.

5. Talousrikoksista tuolloin syytettynä ollut Kari Uoti vetosi siihen, että kertomalla omaisuudesta hän olisi saattanut ilmiantaa itsensä. Korkein oikeus myönsi purkupäätöksessään tuominneensa Kari Uotin vastoin ihmisoikeussopimusta. Jussi Uoti vetosi omassa asiassaan samaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklaan (EIS 6 art.). YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kv. yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen g kohdassa on nimenomainen säännös itsekriminointisuojasta: rikossyytettä tutkittaessa ketään ei saa pakottaa todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan syyllisyyttään.

6. Kari Uotin tapauksessa KKO julkaisi ennakkopäätöksen, jossa tapaus on yksityiskohtaisesti selostettu perusteluineen selostettu yksityiskohtaisesti (KKO 2009:80).

7. Herättää hieman ihmetystä, että Jussi Uotia koskeva päätös kuitattiin KKO:ssa kaikessa hiljaisuudessa, siis ilman ennakkopäätöksen statusta.

8. Finlex-sivustolta löytyy Jussi Uotin päätöksestä ainoastaan seuraavanlainen niukka KKO:n tiedonanto:

"VELALLISEN RIKOS - VELALLISEN PETOS - TÖRKEÄ VELALLISEN PETOS

ITSEKRIMINOINTISUOJA

Diaarinumero: R2008/876

Antopäivä: 02.12.2010

Taltio: 2398

Esittelypäivä: 02.11.2010

Samanaikaisesti kun A oli asetettu henkilökohtaiseen konkurssiin ja hänet oli määrätty vannomaan pesäluettelo, A oli ollut syytteessä velallisen epärehellisyysrikoksista. A oli pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta osan omaisuudestaan. Korkein oikeus katsoi, että konkurssissa annettaviksi vaaditut tiedot olivat sellaisessa yhteydessä samanaikaisesti vireillä olleeseen rikosasiaan, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö huomioon ottaen A:lla oli pesäluetteloa vannoessaan ollut oikeus olla ilmoittamatta omaisuuttaan siltä osin kuin häntä oli syytetty törkeästä velallisen petoksesta. Syyte törkeästä velallisen petoksesta hylättiin."

9. Ilmeisesti Jussin tapauksesta ei katsottu aiheelliseksi julkaista ennakkopäätöstä, koska sellainen oli annettu jo Karin vastaavanlaisesta tapauksesta.

10. Korkein oikeus jättää aina usein julkaisematta ratkaisuja ennakkopäätöksinä tapauksissa, joissa valituslupa on myönnetty aivan ilmeisesti ennakkopäätösperusteella. Voidaan kysyä, mihin tapauksen ennakkopäätösarvo häviää muutamassa kuukaudessa: valituslupaa myönnettäessä KKO katsoo asialla olevan ennakkopäätösarvoa, mutta kun tapaus on sitten on ratkaistu, näin ei enää olekaan asian laita.

11. Tämän taustalla on omalaatuinen käytäntö, jonka mukaan KKO ei perustele lainkaan valituslupapäätöksiään. Tämä mahdollistaa omalaatuisen julkaisemiskäytännön ja jopa mielivaltaisen menettelyn. Joissakin asioissa KKO myöntää valitusluvan, mutta joissakin eli noin 80-90 prosentissa taas ei. Me emme saa koskaan tietää, miksi joissakin tapauksissa lupa myönnetään, mutta toisissa taas ei, sillä KKO ei perustele valitusluparatkaisujaan millään tavalla. Emme myöskään tiedä, miksi joitakin valitusluvan saaneita tapauksia ja niissä annettuja ratkaisuja ei kuitenkaan julkaista ennakkopäätöksinä.

12. Tällöin joutuu tietenkin kysymään, onko niissäkään tapauksissa, joissa lupa on myönnetty, mutta joita ei kuitenkaan julkaista ennakkopäätöksinä, lopultakaan kysymys asioista, joissa on ollut ennakkopäätöksen antamisen tarvetta. Vai onko lupa myönnetty "muuten vaan" perusteella, jota kukaan ulkopuolinen ei saa tietää. Syitä joudutaan siis arvailemaan.

13. Olen pohtinut - tietenkin myös kritisoinut - KKO:n käytäntöä jättää valituslupapäätöksensä kokonaan perustelematta 1,5 kuukautta sitten ilmestyneessä kirjassa Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (Talentum) s. 173-190. Kirjassa on päädytty siihen, että jo nyt voimassa olevan lain mukaan KKO:n tulisi perustella valitusluparatkaisunsa.

14. Jotkut KKO:n jäsenet - mm. oikeusneuvos Pertti Välimäki - ovat myöntäneet, että jos lakia tulkittaisiin "tiukasti", KKO:n pitäisi perustella valitusluparatkaisunsa. Näinhän se on eikä asia ole edes kovin tulkinnanvarainen eikä edellytä mitenkään "tiukkoja asenteita" laintulkinnassa. Mutta tästä huolimatta KKO menettelee laittomasti, koska "niin on tehty ennenkin." Ylimmät laillisuusvalvojat eli oikeuskansleri ja oikeusasiamies tietenkin heille ominaiseen tapaansa vain levittelevät käsiään tyyliin "minkäs (tuolle KKO:lle) teet".

15. Tuomion perusteleminen on tärkeä oikeusturva tae, mikä ilmenee mm. siitä, että perustelemisvelvollisuus mainitaan perustuslain 21 §:n 2 momentissa yhtenä (neljästä) tärkeimmistä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin elementtinä. Tämän vuoksi tavallisen lain sanamuotoa, jossa on kyse tuomion tai päätöksen perustelemisesta, samoin kuin kyseisten säännösten systematiikkaa, on tietenkin syytä tulkita nimenomaan "tiukasti" (perusoikeusmyönteisesti) eli perustelemisvelvollisuutta edellyttävällä tavalla. Perustelemissäännöksen löysä tulkinta, jota KKO on harjoittanut 30 vuotta valitusluparatkaisujen osalta, on perusoikeusvastainen ja siis hylättävä.

16. Minusta KKO:n tulisi myös julkaista kaikki ne ratkaisut, joissa valituslupa on aikanaan myönnetty, samalla tavalla sekä KKO:n kotisivuilla että Finlex-tiedostossa. Nyt näin ei tapahdu.

291. KKO ei purkanut Ari Huhtamäen tuomiota (KKO 2010:41)

1. Lapin yliopiston kauppaoikeuden professori, oikeustieteen tohtori ja entinen huippuasianajaja Ari Huhtamäki tuomittiin joulukuussa 2007 annetulla Helsingin hovioikeuden tuomiolla ehdolliseen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä kätkemisrikoksesta (tekoaika 18.12.1997-24.2.1998). Tuomiossa Huhtamäen todettiin osallistuneen samalla tuomiolla rangaistukseen tuomitun Kari Uotin miljoonaomaisuuden piilotteluun. Tältä osin hovioikeuden tuomio jäi lainvoimaiseksi, sillä korkein oikeus (KKO) ei myöntänyt Huhtamäelle valituslupaa.

2. Hovioikeus tuomitsi Huhtamäen myös viralta pantavaksi. Viraltapanon osalta KKO myönsi Huhtamäelle valitusluvan, mutta ei 17.4.2009 antamallaan tuomiolla (KKO 2009:27) muuttanut hovioikeuden tuomiota. Viraltapanopäätös on pantu Lapin yliopistossa asianmukaisesti täytäntöön. - KKO:n ratkaisukokoonpanosta tai muualtakaan ei ilmaantunut "halpereita," jotka olisivat kehottaneet yliopistoa viivyttelemään viraltapanon täytäntöönpanossa...

3. Huhtamäen rikoskumppaniksi ja päätekijäksi korkeimman oikeuden tuomiossa (KKO 2009:27) todetun Kari Uotin tuomio kuitenkin purettiin KKO:ssa viime vuoden lokakuussa annetulla päätöksellä (KKO 2009:80, ks. ratkaisua koskevaa blogikirjoitustani 176/20.10.2009), jolla Uotia vastan ajettu syyte samalla hylättiin. Purkupäätös perustui Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytäntöön. KKO:n purkupäätöksen mukaan Uotilla oli ollut oikeus kieltäytyä ilmoittamasta konkurssissa pesäluetteloa vannoessaan muun muassa sellaista omaisuuttaan, jonka kätkemisestä Huhtamäki oli tuomittu. Tämä perustuu ns. itsekriminointisuojaan; mainittua omaisuutta koskevat tiedot, jotka Uoti oli pakotettu ilmoittamaan, olivat sellaisessa yhteydessä samanaikaisesti Uotia vastaan vireillä olleeseen rikosasiaan, että Uoti oli tiedot konkurssissa ilmoittaessaan joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen.

4. Huhtamäki haki hovioikeuden lainvoimaiseksi jääneen tuomion sekä KKO:n viraltapanopäätöksen purkamista jo ennen kuin KKO oli antanut Uotia koskevan purkupäätöksensä. Sen jälkeen kun purkupäätös (KKO 2009:80) oli annettu, KKO varasi Huhtamäelle sekä syyttäjälle ja Uotin konkurssipesälle asianomistajana tilaisuuden lausua päätöksen johdosta mielipiteensä. Asiassa on kysymys yksinkertaisesti siitä, onko Huhtamäkeä koskevat tuomiot purettava ja häneen kohdistettu syyte törkeästä kätkemisrikoksesta hylättävä sen vuoksi, että kätkemisrikosta koskevaa esirikosta eli Uotia koskeva syyte törkeästä velallisen petoksesta oli hylätty.

5. KKO ratkaisi Huhtamäen purkuhakemuksen täysistunnossaan, jonka kokoonpanoon kuului 13 jäsentä. Ratkaisun tekemiseen eivät ottaneet osaa ne viisi jäsentä, jotka olivat huhtikuussa 2009 ratkaisseet Huhtamäen viraltapanoa koskevan asian (KKO 2009:27). KKO joutui äänestämään asiassa. Enemmistö eli 10 jäsentä hylkäsi purkuhakemuksen, kun taas kolme jäsentä hyväksyi esittelijän mietinnön, jossa esitettiin purkuhakemuksen hyväksymistä.

6. KKO ratkaisu äänestyslausuntoineen löytyy täältä.

7. Sekä KKO:n enemmistön että vähemmistön kantaa voidaan puoltaa. Ei siis voida sanoa, että tapauksessa olisi olemassa vain yksi ehdottomasti oikea eli tässä tapauksessa KKO:n enemmistön kannan mukainen ratkaisu. Enemmistön kanta on toki johdonmukaisesti ja seikkaperäisesti perusteltu, mutta jokin siinä silti "tökkii" ainakin minua. Tämä johtuu itsekriminointisuojan merkityksen jonkinlaisesta vähättelystä ja siitä, että enemmistön perustelujen rivien välistä on luettavissa ajatus, jonka mukaan Kari Uoti kyllä oli tosiasiallisesti syypää rikokseen, josta hänet "jouduttiin" kuitenkin vapauttamaan (vain) "menettelyllisen" itsekriminointisuojan takia.

8. KKO:n enemmistö on tulkinnut itsekriminointisuojaa suppeammin kuin vähemmistö. Enemmistön mukaan suojassa olisi kyse "vain" menettelyllisestä suojasta, jolla ei olisi aineellisoikeudellisia (rikosoikeudellisia) vaikutuksia. Toiseksi enemmistö on sitä mieltä, että itsekriminointisuojassa on kysymys vain asianomaista syytettyä eli tässä tapauksessa Uotia rangaistusseuraamuksilta suojanneesta vastuuvapautusperusteesta, jonka oikeusvaikutukset eivät ulotu kanssasyytettyyn eli tässä tapauksessa Huhtamäkeen olkoonkin, että syytettyjen viaksi väitetyt teot liittyvät kiinteästi toisiinsa.

9. Omasta puolestani olisin kuitenkin taipuvainen hyväksymään vähemmistön kannan mukaisen ajattelun. Sen mukaan itsekriminointisuoja ei liity yksittäiseen henkilöön tai tämän henkilökohtaisiin olosuhteisiin, vaan se kuuluu kaikille vastaavassa asemassa oleville. "Oikeudenkäynti, jossa itsekriminointisuojaa on rikottu, ei täytä oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettavia vaatimuksia", sanotaan vähemmistön perusteluissa. Vähemmistön mukaan itsekriminointisuojalla on myös aineellisoikeudellisia vaikutuksia. Uotia koskevan syytteen hylkääminen ei ole, kuten vähemmistö toteaa, johtunut hänen henkilöönsä liittyneistä olosuhtaista, vaan siitä, että itsekriminointisuojan takia petosta koskevaa säännöstä ei ole voitu soveltaa Uotin menettelyyn.

10. Se, että Uotia koskeva tuomio on purettu ja häneen kohdistettu syyte on KKO:n purkupäätöksellä hylätty, osoittaa, ettei Uoti ollut tehnyt sitä rikosta, jonka edistämisestä Huhtamäkeä oli syytetty. Tällä perusteella Huhtamäki ei ole voinut syyllistyä hänen viakseen luettuun kätkemisrikokseen. Uotia koskeva purkupäätös (KKO 2009:80) on sellainen OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka, jonka perusteella Huhtamäkeä koskeva lianvoimainen tuomio on voitu, kuten KKO:n vähemmistö on tehnyt, purkaa.

11. KKO:n päätöksestä ilmenee, että KKO:lle oli toimitettu kaksi oikeudellista asiantuntijalausuntoa, joista toinen on annettu syyttäjän ja toinen Huhtamäen toimeksiannosta. Päätöksessä ei ole kuitenkaan kerrottu, ketkä olivat nämä kaksi asiantuntijaa. KKO:n kirjaamosta saamani tiedon mukaan syyttäjä on toimittanut KKO:lle professori Matti Tolvasen ja Huhtamäki puolestaan OTT Ari-Matti Nuuttilan antaman lausunnon.

186. KKO:n vastuu oikeusturvasta

Me emme ole suinkaan yksin vastuussa...

Ottiko kukaan vastuuta muurin rakentamisesta...

1. Helsingin Sanomien sunnuntainumerossa 30.10. oli laaja juttu otsikolla "Korkeimman oikeuden tappio". Siinä käsiteltiin Kari Uotin/EIT:n ja KKO:n välistä "matsia" ja KKO:n ratkaisua 2009:80, jolla korkein oikeus purki aiemmin Kari Uoti -jutussa antamansa tuomion ja Uotille langettamansa viiden kuukauden vankeusrangaistuksen (KKO 2009:27). Tuomio purettiin, koska Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) oli neljä päivää viimeksi mainitun KKO:n ratkaisun jälkeen antanut Suomelle samanlaisessa itsekriminointisuojaa koskevassa Mattinen-tapauksessa langettavan tuomion; Kari Uoti muuten toimi kyseisessä tapauksessa Suomessa tuomitun (Marttinen) asianajajana Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimessa.

2. KKO:n presidentti Pauliine Koskelo, jota oli haastateltu mainitussa HS:n lehtijutussa, kirjoitti 5.11. HS:n mielipidesivulla vastineen, jonka otsikkona oli "Korkein oikeus ei ole yksin vastuussa ihmisoikeuksista." Koskelon mukaan on väärin ajatella, että vastuu ihmisoikeuksien noudattamisesta lankeaisi yksin tai ensisijaisesti KKO:lle, vaan kysymys on koko järjestelmän toiminnasta. Koskelo muistutti, että lain mukaan hovioikeuksien tehtävänä on olla viimeinen oikeusaste muissa kuin suhteellisen harvoissa ennakkotapausasioissa, jotka KKO ottaa valituslupajärjestelmään perustuvassa systeemissä tukittavakseen. - KKO myöntää vuosittain noin 150 valituslupaa, valituslupahakemuksia tehdään KKO:lle noin 2 000 vuodessa.

3. Koskelon kirjoitus käsitteli siis kahta asiaa: a) KKO:n vastuusta ihmisoikeuksista ja b) KKO:n valituslupajärjestelmää. Laajasti ottaen asiassa kysymys on oikeusturvasta, josta ihmisoikeudet ovat vain osa, joskin merkittävä osa. Kykeneekö tuomioistuinlaitos vastaamaan ihmisten oikeusturvasta, mikä on KKO:n rooli tässä suhteessa ja tunteeko KKO vastuunsa?

4. Koskelo sanoi, että KKO ei ole mikään "korjaamo," vaan jokaisella oikeusasteella on vastuu menettelyllisestä oikeusturvasta. Vastuu kuuluu myös alemmille instansseille. Hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien tulee ottaa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ja yleensä prosessuaaliset säännökset vakavasti ja noudattaa niitä, koska valitusten ja kantelujen johdosta käsittelyajat pitenevät ja "veronmaksajien rahoja menee hukkaan," kuten Koskelo asian ilmaisi.

5. Kuulostaa tutulta, kun joku "suuri päällikkö" Suomessa ilmoittaa, että hän ei ota yksin vastuuta tietyistä, hänen johtamansa organisaation sisällä sattuneista töppäyksistä ja virheellisiksi osoittautuneista käytännöistä. Kirjoitin 159/27.9. blogin, jonka otsikko oli "Matti Vanhanen ei ottanut vastuusta mistään" ja kaksi päivää myöhemmin uuden blogin otsikolla "Vanhanen vaikenee edelleen vastuustaan." Kyse oli ja on edelleen siitä, että pääministeri Matti Vanhasen mukaan hän ei ole yksin vastuussa kymmenien vuosien aikaisesta puolueiden ja poliitikkojen vaalirahoituksesta ja vasta nyt ilmitulleista hämäristä ja epäilyttävistä käytännöistä. Kyse on maantavasta, jonka Matti Vanhanen omaksui ja imi itseensä jo nuorisopoliitikkona ja Nuorisosäätiön pitkäaikaisena puheenjohtajana ja jota hän on noudattanut sittemmin myös keskustan puheenjohtajana ja pääministerinä puolustaen edelleen sanottua tapaa sitkeästi

6. Vastuun kiistäminen ja ja yritys vierittää vastuuta muille näyttäisi olevan ilmiö, josta voidaan näin sikainfluenssan aikana käyttää tuttua sanontaa "sitä on nyt liikkeellä." Kun maan johtava poliitikko eli pääministeri ei halua ottaa vastuuta virheellisistä käytännöistä, tämä vastuun pakoilu näyttää tarttuneen nyt myös tuomioistuinlaitoksen ylimpään johtoon. Jopa käytetyt sanamuodot vaikuttavat identtisiltä: minä tai minun johtamani puolue/hallitus/tuomioistuin ei ole yksin vastuussa virheellisistä käytännöistä/päätöksistä. Olisiko pääministerissä ilmennyt vastuunpakoilu tarttunut lokakuun alussa Turussa, jossa juhlittiin Matti Vanhasen ja Pauliine Koskelon johdolla ja rinta rinnan ja näyttävin juhlamenoin hallituksen ja korkeimman oikeuden 200-vuotista taivalta? Olisivatko arkkipiispa Jukka Paarman Turun tuomiokirkon juhlasaarnassa lausumat vakavat sanat menneet ohi korvien?

7. Mutta palataanpa päiväjärjestykseen. Kukaan ei ole tietenkään edes väittänyt, että korkein oikeus olisi yksinvastuussa ihmisoikeuksista ja oikeusturvasta. Yhtä vähän kukaan on esittänyt, että pääministeri Vanhasen tulisi kantaa yksin vastuu virheelliseksi osoittautuneesta poliittisesta maan tavasta, jonka tutkija on väittänyt olevan osa suomalaista järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisaalta, ja tämä on tärkeä pitää mielessä, korkein oikeus on maan ylin tuomioistuin, jonka tehtäviin perustuslain mukaan kuuluu valvoa lainkäyttöä omalla toimialallaan (PerL 99.2 §). KKO:n velvollisuutena on siis valvoa käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien lainkäyttöä. Tämä tapahtuu valvomalla muutoksenhaun yhteydessä alempien oikeusasteiden ratkaisujen oikeellisuutta ja oikeudenkäyntimenettelyn lainmukaisuutta ja sitä, ettei lainkäytössä rikota perus- ja ihmisoikeuksia.

8. Valvontaa varten KKO on vuodesta 1980 lähtien toiminut ennakkopäätöstuomioistuimena . KKO antaa vuosittain hieman toista sataa - vielä 80 -luvulla KKO:n ennakkopäätöksiä annettiin yli 200 - ennakkopäätöksinä julkaistua ratkaisua, joilla KKO pyrkii vaikuttamaan siihen, että käräjäoikeudet ja hovioikeudet hylkäisivät perus- ja ihmisoikeuksien sekä muutoin lainvastaiset ja virheelliset käytäntönsä. Kun näin on, KKO ei voi minusta presidentti Koskelon tavoin vetäytyä vastuustaan ja selitellä, että hovioikeus on käytännössä useimmissa tapauksissa viimeinen oikeusaste. KKO ei ole yksin vastuussa asioista, mutta viime kädessä vastuu kyllä kuuluu maan ylimmälle tuomioistuimelle. Maan ylintä tuomioistuinta pidettiin aiemmin oikeuslaitoksen perälautana, jonka pitävyyteen ja oikeudenmukaisuuteen ihmiset saattoivat luottaa.

9. Pitääkö KKO-perälauta ja ihmisten luottamus sen kestävyyteen, vai onko perälauta alkanut ihmisten silmissä vuotaa? Presidentti Koskelon lausunto, jonka mukaan ihmisten pitäisi ymmärtää, ettei KKO:n tehtävänä ole valvoa ja korjata alempien oikeuksien ratkaisuja, on herättänyt ihmisissä ja jopa asiantuntijoissa hämmennystä. Sosiaalipolitiikan professori J.P. Roos kirjoitti HS:ssa 6.11. otsikolla "Saavatko oikeudet tehdä virheitä huoletta?", että Koskelon puheenvuoro oli huono uutinen niille kansalaisille, jotka ovat kuvitelleet, että KKO on elin, joka viime kädessä korjaa alempien oikeusasteiden väärät ratkaisut ja että valituslupamenettelyssä KKO valitsee käsiteltäväkseen tapaukset, joissa näyttäisi olevan tällainen oikeusturvaongelma. Samaan asiaan puuttui kirjoituksessaan Alpo Rusin avustajana Helsingin hovioikeuden äskettäin ratkaisemassa jutussa toiminut asianajaja Olli Santanen (HS 11.11.).

10. Presidentti Koskelon kanta on siis se, että KKO toimii ainoastaan jonkinlaisena yleisohjaajana, jonka ennakkopäätökset ovat alemmille tuomioistuimille annettuja malliratkaisuja siitä, miten vastaavanlaisissa tapauksissa olisi meneteltävä. J.P. Roosin ja Olli Santasen mukaan kansalaiset eivät tätä ymmärrä. Roosin mukaan meillä on paljon kansalaisia, jotka katsovat, että he ovat kokeneet vääryyttä ja että KKO ei ole kunnolla katsonut heidän tapaustaan niin että oikeus toteutuisi. Santasen mukaan asiaa ei tee asianosaiselle mitenkään helpommaksi se, että KKO ei edes perustele valitusluvan epäämistä koskevaa ratkaisuaan millään tavalla.

11. Vallitseva käytäntö, jossa viime kätinen vastuu ihmisten oikeusturvasta on siirtynyt riita- ja rikosasioissa KKO:n sijasta hovioikeuksille, on johtanut J.P. Roosin mukaan siihen, että meillä tuomioistuimet saavat tehdä virheitä melko huoletta. "Ei korpi korpin silmää noki on vallitseva sääntö, jossa poikkeukset ovat harvinaisia." Roosin mukaan Koskelon nyt esittämä näkemys ("KKO ei ole mikään korjaamo") ei anna toivoa kaikille niille lukuisille kansalaisille, jotka ovat mielestään saaneet vääriä päätöksiä myös hovioikeuksissa. Jatkovalitus ei kannata, jos asianosaisen ainoa tavoite on saada oikeutta.

12. Asia on vakava ja ihmisten huolenaihe oikeuksiensa toteutumisesta aito.

- Toteutuvatko ihmis- ja perusoikeudet Suomessa kunnolla, jos maan ylin tuomioistuin tuntuu sysäävän vastuun asiassa viime kädessä hovioikeuksille?

- Mitä takeita on oikeusturvan toteutumisesta yleensä maassamme?

- Johtaako KKO:n valituslupajärjestelmä, jonka mukaan KKO ei presidentti Koskelon toteamin tavoin edes tutki hovioikeuden ratkaisun oikeellisuutta, mielivaltaan ja yhdenvertaisuuden loukkaamiseen?

- Kuka saa oikeusjuttunsa KKO:n tutkittavaksi?

- Saavatko tässä maassa oikeutta vain rikkaat?

- Ratkaiseeko raha oikeusturvan tason?

- Onko oikeusvaltio tuote, joka ei myy Suomessa hyvin, vaikka Suomen valtio tyrkyttää sitä ikään kuin omana tuotteenaan kehitysmaihin ja kriisialueille?

- Miksi Suomella on varaa syytää rutkasti rahaa esimerkiksi Ruanda-prosessin tapaisiin oikeudenkäynteihin samaan aikaan kun eduskunta käsittelee hallituksen esitystä 105/2009 vp, jolla muutoksenhakuoikeutta myös hovioikeuksiin halutaan tuntuvasti rajoittaa?

- Miksi Eduskunnan perustuslakivaliokunta vaatii selvityksiä ainoastaan oikeudenkäyntien viivästymisistä, vaikka suurimmat epäkohdat suomalaisessa lainkäytössä liittyvät siihen, saako maassa ylipäätään oikeutta ja toteutuvatko oikeusprosesseissa ihmisten muutkaan perus- ja ihmisoikeudet?

13. Kas siinäpä kysymyksiä, joista kannattaisi keskustella! Omalta osaltani olen näihin kysymyksiin tai ainakin osaan niistä jo vastannut. Seuraavassa blogissani jatkan keskustelua tarkastelemalla hieman tarkemmin KKO:n valituslupajärjestelmää. Kirjoitin tästä teemasta alustavasti jo Helsingin Sanomissa 1.11. julkaistussa mielipidekirjoituksessani otsikolla "Valituslupajärjestelmää tulkittava taiten." Onko KKO tulkinnut valituslupasäännöksiä liian tiukasti niin, että lupaa ei ole myönnetty sellaisissa tapauksissa, joissa se olisi tullut lain mukaan myöntää?

176. KKO purki oman tuomionsa Kari Uotin jutussa (KKO 2009:80)

Oli oikeassa alusta lähtien

Myönsi KKO:n erehtyneen...

KKO:n "kaikkein pyhin" eli plenum-sali. Tässä salissa KKO purki Kari Uotin tuomion.

Rahvas pääsi tutustumaan KKO:n tiloihin valtionhallinnon avointen ovien päivänä 3.10.-09

1. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ´ei Euroopasta hanki!

2. Näillä nuijamiesten päällikön Jaakko Ilkan (1545-1597) kuuluisaa sanontaa hieman mukailluilla sanoilla voitaisiin luonnehtia Korkeimman oikeuden (KKO) tämänpäiväistä ratkaisua (KKO 2009:80), jolla KKO purki vain puolta vuotta aiemmin (17.4.2009) oikeustieteen tohtori Kari Uotille langettamansa tuomion. Nyt puretulla tuomiolla Kari Uoti oli tuomittu 5 kuukauden ja 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta.

3. Kari Uoti oli henkilökohtaisessa konkurssissaan 17.12.1997 pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta osan omaisuudestaan. Uoti katsoi tuolloin samoin kuin häntä vastaan kesäkuussa 2005 vireille tulleen törkeää velallisen petosta koskevan rikosjutun yhteydessä, että hänellä ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kyseistä omaisuuttaan konkurssimenettelyssä, koska muutoin hän olisi joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen samanaikaisesti vireillä olleessa rikosasiassa, jossa häntä epäiltiin velallisen epärehellisyysrikoksesta. Uoti vetosi itsekriminointisuojaan ja katsoi, että hänen velvoittamisensa ilmoittamaan pesäluettelossa sanottu omaisuus olisi ollut kyseisen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan periaatteen vastainen. - Itsekriminointisuojan (myötävaikuttamattomuuden) keskeinen kohta on syytetyn ja rikoksesta epäillyn vaitiolo-oikeus.

4. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 16.6.2006 antamallaan tuomiolla Kari Uotin syytteen mukaisesti törkeästä velallisen petoksesta 5 kk 10 päivän vankeusrangaistukseen. -

Helsingin hovioikeus, jonne Uoti valitti, pysytti käräjäoikeuden tuomion kahden varallisuuserän osalta, mutta hylkäsi syytteen itsekriminointisuojan perusteella kahden muun omaisuuserän ilmoittamisen osalta; rangaistukseksi hovioikeus määräsi 4 kk ehdotonta vankeutta. Virallinen syyttäjä, Uotin konkurssipesä ja Kari Uoti valittivat KKO:lle ja saivat valitusluvan.

5. Korkein oikeus (oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Pertti Välimäki) päätyi tuomiossaan 17.4.2009 (KKO 2009:27) siihen, että Uotilla ei ollut ollut pesäluetteloa vannoessaan oikeutta kieltäytyä antamasta omaisuuttaan koskevia tietoja mainitsemillaan perusteilla. KKO:n mukaan Uoti oli syyllistynyt jokaisen syytteessä mainitun varallisuuserän ilmoittamatta jättämisen osalta rikokseen ja tuomitsi hänet törkeästä velallisen petoksesta samaan 5 kuukauden 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen kuin käräjäoikeuskin oli tehnyt. Esittelijä Mika Huovila esitti samanlaista lopputulosta, johon hovioikeuskin oli päätynyt. Oikeusneuvokset Välimäki ja Lehtimaja hyväksyivät tältä osin esittelijän mietinnön; he siis hylkäsivät syytteen kolmen varallisuuserän ilmoittamisen osalta itsekriminointisuojan takia (tämä lisätty 21.10).

6. Kari Uoti ei kuitenkaan antanut periksi. Hän oli aiemmin tuomittua vankeusrangaistusta suorittaessaan jatkanut oikeustieteen opintojaan ja väitellyt Helsingin yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi juuri ihmisoikeussopimuksen soveltamisen alalta. Uoti haki KKO:lta sen aiemmin antaman tuomion purkamista, koska tuomio perustui ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. KKO:n kyseinen tuomio oli Uotin mukaan ristiriidassa niiden periaatteiden kanssa, jotka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli vahvistanut useissa ratkaisuissaan. Syyttäjä ja konkurssipesä vastasivat Uotin purkuhakemukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

7. Uotin onneksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi vain neljä päivää KKO:n mainitun tuomion antamisen jälkeen eli 21.4.2009 päätöksen Suomesta vastaavanlaisessa tapauksessa tehtyyn valitukseen. Ratkaisussa Marttinen v. Suomi, joka koski KKO:n vuonna 2002 antamaa ratkaisua (KKO 2002:116), oli kysymys siitä, että henkilöä, jonka vireillä olevassa rikostutkinnassa epäiltiin salanneen omaisuutta ulosotto- ja konkurssimenettelyssä, vaadittiin uudessa ulosottoselvityksessä ilmoittamaan omaisuutensa sakon uhalla. Korkein oikeus oli katsonut ratkaisussaan KKO 2002:116, että velallisella ei ollut oikeutta kieltäytyä ulosottoselvityksestä sillä perustella, että hän saattoi joutua myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen (ään. 4-1; eri mieltä oli oikeusneuvos Markku Arponen).

8. Ihmisoikeustuomioistuin sitä vastoin oli toisella kannalla kuin KKO ja katsoi, että ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa 6 artiklaa eli tarkemmin sanottuna itsekriminalisointisuojaa oli tapauksessa Marttinen v. Suomi rikottu. EIT:n mukaan velallisen oikeus olla vaiti ja myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen oli jäänyt tapauksessa olennaisilta osin toteutumatta, koska velallista vastaan oli aloitettu esitutkinta ja koska esitutkinta ja ulosottoselvitys koskivat samoja seikkoja. Riittävänä ilmoitettaviksi vaadittujen tietojen ja rikosepäilyn välisen yhteyden kannalta on EIT:n kyseisen ratkaisun mukaan jo se, ettei tietoja vaadittaessa ole voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot saattavat olla merkityksellisiä siinä rikosasiassa, johon itsekriminointisuoja liittyy.

9. Itsekriminalisointisuojaa oikeudenkäynnissä, sen soveltamista esitutkinnassa ja pakkokeinojen käytössä sekä itsekriminointisuojan suhdetta hallinnolliseen pakkoon sekä ulosottoselvitykseen ja konkurssimenettelyyn on tarkasteltu mm. allekirjoittaneen yhdessä OTT Pasi Pölösen kanssa kirjoittamassa kirjassa Rikosprosessin osalliset (2004) s. 299-342. Tuossa kirjassa on otettu periaatteessa samanlainen kanta kuin KKO ratkaisussa 2002:116 eri mieltä olevan jäsenen (Markku Arponen) lausunnossa. Tämä kanta on, vastoin KKO:n sanottua ennakkopäätöstä siis, hyväksytty joissakin ali- ja hovioikeuksien ratkaisuissa, ks. esim. kirjamme s. 338 alav. 271 selostettua ratkaisua. Olemme viitanneet kirjassamme myös lukuisiin EIT:n ratkaisuihin, joita "oikein" tulkitsemalla sanottu kanta olisi voitu omaksua myös KKO:n sanotussa ratkaisussa.

10. Tuoreen EIT:n ratkaisun (Marttinen v. Suomi) takia KKO:lla ei itse asiassa ollut muuta mahdollisuutta kuin todeta, että Kari Uotillakaan ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kyseessä oleva omaisuuttaan pesäluettelossa. Niiden omaisuuserien osalta, joita koskien Uoti oli tuomittu rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta, omaisuuden ilmoittamisella konkurssissa olisi saattanut olla merkitystä vireillä olleessa rikosasiassa, todetaan KKO:n ratkaisun perusteluissa. KKO:n mukaan voidaan "nyttemmin" - tässä KKO viittaa EIT:n "uuteen" käytäntöön - pitää selvänä, että Uotin velvoittaminen antamaan konkurssissa omaisuutta koskevia tietoja olisi merkinnyt sitä, että hän olisi ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaisesti painostusvankeuden uhalla joutunut myötävaikuttamaan syyllisyytensä selvittämiseen.

11. Niinpä niin. Vain puolta vuotta aiemmin KKO oli sen sijaan vakuuttunut siitä, että sen silloinen kanta oli täysin oikea! KKO:n purkupäätöksen perustelut ovat varsin laajat ja sanoisiko "selittelevät." Huomio herättää tapa, millä KKO lähes joka käänteessä ja kappaleessa pyrkii joko suoraan tai rivien välissä vakuuttelemaan, että KKO:n puolta vuotta aiemmin antama ratkaisu ei itse asiassa ollut lainkaan väärä eikä suinkaan perustunut väärään lain soveltamiseen! KKO sanoo perusteluissaan, että tuomio puretaan (vain) siksi, että "nyttemmin täsmentyneen oikeuskäytännön perusteella arvioituna Korkeimman oikeuden omaksuma tulkinta on kuitenkin ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa." Kuitenkin aiempi tuomio (KKO 2009:27) purettiin OK 31 luvun 8 §:n 4 kohdan nojalla eli juuri ilmeisesti väärän lainsoveltamisen perustella!

12. Maan ylimmältä tuomioistuimelta voidaan kuitenkin kohtuudella odottaa itsenäistä harkintakykyä myös ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa ja soveltamisessa. KKO:n ei suinkaan tarvitsisi kulkea EIT:n talutusnuorassa. KKO:n ei pitäisi vetäytyä vastuustaan ja yrittää vierittää virheellisiä ratkaisujaan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön viaksi. Selvästi ihmisoikeussopimuksen vastaisista käytännöistä on päästävä eroon, vaikka EIT:n praksiksesta ei löytyisikään aivan vastaavanlaista tapausta koskevia ratkaisua "malliksi."

13. KKO selittelee perusteluissaan, että sen purettavaksi vaaditussa tuomiossa (siis KKO 2009:27) "itsekriminointisuojan sisältöä ei ole tulkittu silloin tunnetun ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa sillä tavoin ilmeisesti väärin kuin edellä...yleensä edellytetään."

14. Onkohan asia kuitenkaan näin? Mielestäni KKO on tuntenut tai sen olisi ainakin pitänyt tuntea ja tunnistaa vastaavanlaisia ratkaisuja EIT:n käytännöstä, vaikka aivan pilkulleen samanlaista tapausta ei olisikaan EIT:ssä aiemmin ratkaistu. Eihän tapaus Marttinen v. Suomikaan itse asiassa ole aivan samanlainen tapaus kuin Kari Uotin tapaus. Kuten edellä mainitsin, kirjassa Virolainen - Pölönen vuodelta 2004 on selostettu tai viitattu moniin vastaavanlaisiin tapauksiin.

15. Esimerkiksi vuonna 2004 EIT antoi Uotin tapauksen kanssa hyvin samanlaisen, ensi lukemalta lähestulkoon identtiseltä vaikuttavan ratkaisun Kansal vs. Yhdistynyt kuningaskunta 27.4.2004. Siinä EIT totesi, että itsekriminointisuojaa loukattiin tilanteessa, jossa velallinen oli konkurssimenettelyn yhteydessä velvoitettu rangaistuksen uhalla esittämään tietoja, joita oli sittemmin rikosoikeudenkäynnissä käytetty keskeisenä näyttönä häntä vastaan. Siinä olisi ollut KKO:lle "malli" ratkaisussa KKO 2009:27, jos se vain olisi "tunnistanut" tai halunnut tunnistaa tapausten samankaltaisuuden.

16. KKO:n olisi pitänyt myös selvittää, miten muissa maissa, etenkin muissa pohjoismaissa, ja niiden oikeuskäytännössä oli tulkittu itsekriminointisuojaa koskevaa määräystä vastaavanlaisissa tapauksissa. Esimerkiksi Ruotsissa Högsta domstol antoi jo vuonna 2001 ennakkopäätöksen (NJA 2001 s. 563), jossa katsottiin, että konkurssipesäluettelon valalla vannomista koskevasta lain säännöksestä ja oikeuskäytännön aikaisemmasta tulkinnasta huolimatta valantekoon velvoitetulla henkilöllä oli juuri itsekriminointisuojan johdosta vaitiolo-oikeus ja että tällä oli ollut hyväksyttävä syy tietoisesti vääränsisältöisen lausuman vannomiseen alioikeuden käsittelyssä. Syyte velallista vastaan hylättiin tuossa tapauksessa nimenomaan ihmisoikeussopimuksen vaatimusten johdosta.

17. Myös tämä ruotsalainen ratkaisu mainitaan em. kirjassa Virolainen - Pölönen (2004) s. 322 ja todetaan, että ko. ratkaisu on perustellumpi kuin vuotta myöhemmin annettu ratkaisu KKO 2002:116. Eikö KKO:ssa enää seurata ja lueta oikeuskirjallisuutta ja seurata muiden pohjoismaiden oikeuskäytäntöä, vai mistä moiset tunnistamisongelmat, joihin Uoti-ratkaisun perusteluissa yritetään vedota, oikein johtuvat?

18. Korkein oikeus purki Uotin langettavan tuomion ja hylkäsi häntä vastaan ajetun syytteet kokonaisuudessaan ja vapautti hänet tuomituista rangaistuksista ja suorittamasta konkurssipesälle tuomittuja miljooniin dollareihin ja Saksan markkoihin nousseita vahingonkorvauksia. Ratkaisu tehtiin KKO:n täysistunnossa (plenum), johon osallistui presidentin lisäksi 11 oikeusneuvosta. Ne oikeusneuvokset, jotka olivat ratkaisset nyt purettua tuomiota koskevan jutun tämän vuoden huhtikuussa, eivät osallistuneet päätöksentekoon.

19. Vastaavanalaisia purkuhakemuksia saattaa tulla KKO:n käsittelyyn tämän jälkeen vielä lisää. Tiettävästi Kari Uotin jutussa törkeästä kätkemisrikoksesta Helsingin hovioikeuden tuomiolla tuomittu ex-professori Ari Huhtamäki on jo tehnyt KKO:lle oman purkuhakemuksensa. Sen kohtalo ratkeaa myöhemmin. Tilanne on mielenkiintoinen. Kun esirikosta koskeva Kari Uotin tuomio on nyt purettu, niin pitäisikö Huhtamäelle törkeästä kätkemisrikoksesta, joka kohdistui Uotin salaamaan omaisuuteen, tuomittu ehdollinen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistus ja siihen liittynyt viraltapanoseuraamus - Huhtamäki tuomittiin KKO:n vahvistamalla ennakkopäätöksellä 2009:27 pantavaksi kauppaoikeuden professorin virasta - poistaa ja tuomio myös hänen osaltaan purkaa?

20. Jäämme odottelemaan KKO:n ratkaisua. Kommentaattorit voinevat lausua tällä välin asiasta oman painavan mielipiteensä - myös tässä blogissa.

67. Guantánamosta Pelson kautta Kiinaan

Kuvassa ei ole kiinalaisia vankiparakkeja, vaan "uiva hotelli" Kwai-joella

Obama ja virkavala

Yhdysvaltojen uusi presidentti Barack Obama astui virkaansa tiistaina 20.1. Virkaanastujaisseremoniat olivat juhlavat, mutta virkavalan vannomisessa tapahtui kömmähdys, kun poliittisen retoriikan mestarina tunnettu Obama näytti sekoilevan sanoissaan. Todellisuudessa takertelija olikin presidentin virkavalan ensimmäistä kertaa urallaan vastaanottanut korkeimman oikeuden puheenjohtaja John Roberts. Ensin Roberts jätti Obamalle liian lyhyen tauon ja jatkoi valan kaavan sanelua puhumalla Obaman toistamien sanojen päälle. Sitten Roberts vielä sekoili valan sanajärjestyksessä, mutta huomasi virheensä ja korjasi lukuaan. Sählingistä tuloksena Obama kuitenkin sanoi jotkut sanat väärässä järjestyksessä.

Tämä takertelu herätti kuulemma heti kahdenlaisia spekulaatioita. Ensiksikin, oliko Brack Obama edes oikeasti presidentti, kun hän ei vannonut valaa määrätyllä tavalla? Asiantuntijoiden enemmistön mukaan asia oli ok, koska perustuslain mukaan valta siirtyy automaattisesti uudelle presidentille 20.1. kello 12. Tilanne oli kuitenkin siinä määrin kiusallinen, että Obama päätti antaa valan uudelleen eilen keskiviikkona virkahuoneessaan Robertsille.

Tapaus herätti - tietysti - myös salaliittoteorian, jonka mukaan Roberts olisi sanellut valan tahallaan väärin. Teoria ei ole ottanut kuitenkaan enemmälti tulta alleen. Obaman ja korkeimman oikeuden puheenjohtajaksi vuonna 2005 George W. Bushin nimittämänä yllättäen tulleen John Robertsin välejä on tosin kuvattu kireiksi siksi, että senaattorina ollessaan Barack Obama - juristi itsekin - vastusti melko kokemattoman ja äärikonservatiiviai näkemyksiä edustaneen Robertsin valintaa korkeimman oikeuden johtoon.

Obama, Suomi ja Guantánamon vangit

Milloin Obama sulkee vuonna 2002 terroristeja perustetun Guantánamon vankileirin? Vaalikampanjansa aikana Obama lupasi sulkea pahamaineisen Guantánamon leirin heti ensi töikseen presidentiksi tultuaan. Mutta kuten tiedetään, vaalilupaukset ovat vain lupauksia. Nyt ääni kellossa on hieman muuttunut, sillä tänään Obama on tehnyt vasta päätöksen G:n sulkemisesta "vuoden kuluessa." Mitä tapahtuu leirissä oleville vangeille, ei kerrottu. Obama päätti samalla suosittaa Guantánamon vankileirin syyttäjille sotilasoikeudenkäyntien keskeyttämistä 120 päivän ajaksi - kyseessä ei siis ole prosesseja koskeva lopettamispäätös. Terroristeja vastaan ei enää käytetä laittomia kuulustelu- ja muita menetelmiä.

Käynnissä olevat prosessit eivät siis jää "sillensä", vaan käsittelyt on tarkoitus siirtää normaalin tuomioistuinmenettelyn piiriin. Jotkut Euroopan valtiot ovat jo ilmoittaneet voivansa ottaa vastaan Guantánamossa pidettyjä vankeja, joita on jäljellä vielä 245. Suomessa on vedottu asiassa Amnesty International on vedonnut vankien vastaanottamisen puolesta, ja ulkoministeri Stubb on kertonut Suomen harkitsevan asiaa. - Nythän presidentti Tarja Halosella olisi oiva tilaisuus näyttää, että Suomi kuuluu sittenkin USA:n ystävyysmaihin myös poliittisella tasolla ja suostua G:n vankien vastaanottamiseen pakolaisina. Tällainen päätös parantaisi samalla huomattavasti Halosen mahdollisuuksia saada - vihdoinkin - vierailukutsu Valkoiseen taloon. - Veikkaanpa, Suomi ilmoittaa pian halukkuudestaan vankien vastaanottamiseen!

Konnunsuo ja Pelso

Kun edellisessä blogikirjoituksessani käsittelin vankilaan passittamisasioita T J Groupin tapauksessa, niin jatkanpa nyt tästä aiheesta vielä lisää myös kotimaan asioilla.

Hallituspuolueiden välejä hiertänyt kiista Konnunsuon Lappeenrannassa olevan vankilan ja Pelson Vaalassa olevan vankilan kohtalosta ratkaistiin eilisessä hallituksen iltakoulussa. Konnunsuo lakkautetaan vuoden 2012 alkuun mennessä, mutta ilmeisesti keskustapuoleen vaatimuksesta ja aluepoliittisin perustein Pelso saa jatkaa toimintaansa, kuitenkin niin, että vankilan vankiluku puolittuu 120 vankipaikkaan, työpaikkoja Pelsoon jää 80. Konnunsuon vankilan 134 työntekijää sijoitetaan muihin vankiloihin, etupäässä laajennettavaan Mikkelin vankilaan.

Pelsohan tunnetaan maatalousvankilana, jonne on ollut - vankien ohella tietenkin - sijoitettuna harvinaista lapinlehmäkarjaa ja myös yhä harvinaisemmaksi käyvää suomalaista lammasrodun

edustajia. Oikeusministeri Tuija Brax perustelikin päätöstä, joutuessaan luopumaan omista suunnitelmistaan myös Pelson lakkauttamiseksi, sillä, että "karja ja lampaat saavat jatkaa kukoistava elämäänsä." - Vihreä näkökohtahan se on tämäkin!

Ehkäpä Guantánamossa vuosia rääkätyt Suomeen tulevat vangit sijoitetaankin juuri Pelson maatalousvankilaan. Jos Suomeen tarjotaan myöhemmin vankeja vielä muualtakin, voitaisiin Pelsosta tehdä yksinomaan ulkomaalaisten vankien ja pakolaisten sijoittamiseen keskittyvä laitos. Pelso olisi siten todellinen "varavankila", nyt ulkomaalaisille vangeille. Pelson vankilan virallinen nimihän oli vuosina 1935-1983 juuri Pelson varavankila.

Panta jalassa -seuraamus

Vanhastaan on tunnettu sanonta "pallo jalassa", jolla kuvattiin joskus vankeus- tai kuritushuonerangaistuksen ankaraa "kärsimistä" - ei siis vain "suorittamista" - erittäin suljetussa paikassa ja oikein ikävällä tavalla, jopa jalkaraudoissa. (Käsitteellä pallo jalassa on toki muitakin merkityksiä, joskus tällä nimellä on kuvattu esimerkiksi avoliittoa.) Tämä on ollut historiaa jo pitkään, mutta kohta lyhyeen vankeusrangaistukseen tuomitun ei tarvitse mennä edes vankilaan.

Kaikkea kivaa kaiken aikaa suunnitteleva oikeusministeri Tuija Brax ahkerine ja idearikkaine virkamiehineen on valmistelemassa uutta panta jalassa -seuraamusmuotoa. Kyseessä on vankilan korvaava avoseuraamus, jonka tuomittu suorittaa sähköisessä valvonnassa. Tuomitun liikkeitä seurataan jalkapannalla, joka on yhteydessä viranomaisen seurantalaitteeseen. Tämä sähköinen valvonta tulisi kysymykseen, jos tuomittu vankeusrangaistus on enintään 4 kuukautta vankeutta.

Wincapita ja Kari Uoti

Wincapitan, aik. Winclub, pyramidihuijauksen kolmesta pääepäillystä kaksi on saatu kiinni, kolmas epäilty pakoilee edelleen viranomaisia. Päätekijäksi epäilty Hannu Kailajärvi otettiin kiinni joulukuussa Ruotsissa ja hänet on tuotu Suomeen ja ehditty jo vangita. Jos ja kun syyte nostetaan, juttu käsitellään Oulun käräjäoikeudessa. Wincapitan juttu on yksi Suomen laajimmista rikostutkimuksista, joka vie aikaa. Sijoitusklubin toiminnasta on tehty jo yli 1 200 rikosilmoitusta ja asianomistajien vahingonkorvausvaatimukset noussevat yhteensä 20 miljoonaan euroon.

Eilen kerrottiin, että Hannu Kailajärvi on pyytänyt avustajakseen Kari Uotin. Uoti väitteli muutama vuosi sitten vankilassa ollessaan oikeustieteen tohtoriksi ihmisoikeuksista lähinnä juuri rikosprosessissa. Liikemiehenä Kari Uotilla on vankka käytännön tuntemus myös bisnespuolesta. Kailajärvellä on oikeus esitutkinnan ja oikeudenkäynnin aikana pitää yhteyttä avustajaansa tapaamalla, kirjeitse ja puhelimitse. Avustajalla on oikeus seurata esitutkinnan kulkua, tutustua kertyneeseen esitutkinta-aineistoon ja tutkinnan kestäessä sekä myös olla läsnä päämiehensä kuulusteluissa ja tutkinnanjohtajan harkinnan mukaan muitakin kuulusteluja ja tutkintatoimenpiteitä suoritettaessa, esittää pyyntöjä täydentävistä tutkintatoimenpiteistä sekä tietenkin tuoda esiin päämiehensä kannalta merkityksellisiä oikeudellisia näkökohtia.

Mutta onko Kari Uotilla vaadittava kelpoisuus toimia avustajana sanotussa jutussa? Avustajan (ja puolustajan) kelpoisuutta koskevat säännökset, jotka ovat hajallaan eri laeissa (OK, ROL, ETL ja OikeusapuL), eivät ole aivan yksiselitteisiä. Lähtökohtana on, että avustajana saa esitutkinnassa toimia asianajaja tai julkinen oikeusavustaja taikka muu OK 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamieheksi kelpoinen henkilö (ETL 45.1 §). Avustajan kelpoisuuden ratkaisee esitutkinnassa tutkinnanjohtajana toimiva poliisimies (ETL 45.3 §). Toisena lähtökohtana on periaate, jonka mukaan rikoksesta epäillyllä on oikeus valita avustajansa, jos tämä täyttää laissa säädetyt kelpoisuusvaatimukset.

Kari Uoti ei ole asianajaja eikä julkinen oikeusavustaja, vaan hän kuuluu kategoriaan "muu oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 1:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamieheksi kelpaava henkilö." OK 15:2.1:n mukaan oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saa toimia asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut, "rehellinen ja muutoin kyseiseen tehtävään sopiva ja kykenevä henkilö, joka ei ole konkurssissa ja jonka toimikelpoisuutta ei ole rajoitettu."

Uoti ei ole konkurssissa eikä hänen toimintakelpoisuuttaan ole tiettävästi muutenkaan rajoitettu, ja häntä on pidettävä puheena olevassa asiassa myös kykeneväksi henkilöksi. Entä sitten rehellisyys ja sopivuus? Lain esitöiden (HE 82/2001) mukaan avustajalta vaadittava rehellisyys puuttuu ainakin silloin, kun asianomainen on syytteessä tai tuomittu rehellisyyden puutetta osoittavasta rikoksesta. Sopivuuden puutteen perusteella avustajan tehtävät voitaisiin esitöiden mukaan evätä esimerkiksi henkilöltä, joka on väärinkäytösten tai tehtäviensä laiminlyönnin perusteella katsottu sopimattomaksi hoitamaan asianajajan tointa.

Kari Uoti ei liene tällä hetkellä syytteessä mistään rikoksesta, mutta kuten tiedämme, hänet on tuomittu 2000-luvun vaihteessa erinäisistä talousrikoksista usean vuoden vankeusrangaistukseen. Tämä saattaisi olla peruste, jolla Kari Uotilta voitaisiin evätä oikeus toimia Kailajärven avustajana esitutkinnassa, toisaalta vankeusrangaistuksen suorittamisesta on jo kulunut jo muuta vuosi. Puolustajan tai oikeusapulaissa tarkoitetun "maksuttoman" avustajan määräystä Kailajärvi tuskin Uotille edes hakee, käytännössä tämä nimittäin edellyttää, että avustaja on asianajaja, ellei ole erityisiä syitä määrätä myös jotakuta ei-asianajaja-juristia avustajaksi. Riittäisikö tähän rikoksesta epäillyn vangitun oma toivomus tietyn lakimiehen määräämisestä avustajaksi?

HUOM! Kari Uoti on ilmoittanut minulle sähköpostitse 23.1., että tutkinnanjohtaja on jo hyväksynyt hänet Kailajärven avustajaksi esitutkinnassa. Asia on siten selvä, ks. lähemmin blogikommenttiani.

Kiinan myrkkymaitotuomio

Kiinassa on annettu ensimmäiset tuomiot viime vuonna paljastuneessa myrkkymaitoskandaalissa. Kaksi syytettyä, jotka olivat osallistuneet Sanlu Group -tehtaassa melamiinia sisältävän, vauvoille syötettävän maitojauhepulverin tuotantoon ja myyntiin, saivat kuolemanrangaistuksen. Melamiini on muovin valmistuksessa käytettävä kemikaali, jota valmistetaan ureasta. Melamiinia löytyi myös Arlan tehtaalla Kiinassa valmistetusta maitojauheesta, ja sitä on tiettävästi löytynyt myös jäätelöstä ja jugurtista. Tehtaan naisjohtaja tuomittiin elinkaudeksi vankeuteen. Kaikkiaan jutussa on 21 syytettyä.

Kiinan viranomaisten mukaan myrkkymaito olisi aiheuttanut kuuden lapsen kuoleman ja lähes 300 000 ihmisen sairastumisen munuaissairauksiin. Sairastuneiden lasten omaisten mukaan kuolonuhreja olisi kuitenkin todellisuudessa paljon enemmän. Myrkkymaitoskandaalia pidetään todellisuudessa viranomaisten syynä, sillä Kiinassa tuoteturvallisuudesta ei ole huolehdittu asianmukaisella tavalla. Sanlun tapaus tuli tiettävästi ilmi jo viime kesänä, mutta Pekingin olympiakisojen takia se salattiin ja siitä kerrottiin julkisuuteen vasta kisojen jälkeen lokakuussa.

Sairastuneiden ja kuolleiden omaiset olisivat halunneet nostaa vahingonkorvauskanteita rikosprosessissa syytettyjä ja tuoteturvallisuudesta vastaavia viranomaisia vastaan, mutta tämä on evätty. Sairastuneille on luvattu maksaa noin 20 000 euroa vastaava korvaus kullekin, mutta silloin he joutuvat luopumaan kaikista muista korvausvaatimuksistaan.

Kiinan ihmisoikeusrikokset ja Suomi

Tämä ei ole yllättävää, sillä Kiinassa oikeusjärjestelmässä ei toteudu länsimaiseen oikeuteen kuuluva access to justice tai access to court -periaate, eli jokaiselle kuuluva oikeus päästä oikeuksiinsa ja saada asiansa käsitellyksi riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa. Kiinassa tuomioistuimet eivät ole riippumattomia, vaan täysin riippuvaisia maata yksin hallitsevasta kommunistipuolueesta. Tuomarit tekevät niin kuin puoluekoneisto käskee heidän tekevän, muutoin he ovat kohta entisiä tuomareita ja joutuisivat vankeuteen.

Kiinassa ei noudateta ihmisoikeuksia muutoinkaan oikeusprosesseissa. Pitkän kädenväännön jälkeen Kiina suostui vuonna 1998 alekirjoittamaan YK:n kansalaisoikeuksia ja perusvapauksia koskevan yleissopimuksen, mutta Kiina ei ole vieläkään ratifioinut kyseistä sopimusta! Näin ollen kiinalaisviranomaisten räikeitä ja loppumattomia ihmisoikeusrikoksia ei ole voitu saattaa sanottua yleissopimusta valvovan Genevessä toimivan kansainvälisen elimen tutkittavaksi. Kiinan rikosprosessia koskevat lait ovat muodollista oikeutta, sillä käytännössä niitä ei noudateta. Syytettyjen avustajilla ei ole vapaata oikeutta tavata päämiehiään ja keskustella näiden kanssa, oikeusprosessit eivät ole yleisölle julkisia jne.

Kuolemanrangaistusta käytetään Kiinassa selvästi eniten koko maailmassa. Vuosittain oikeusjutuissa kuolemaan tuomittujen tarkkaa määrää ei tiedetä, mutta kiinalaisten yliopistotutkijoiden mukaan luku oli esimerkiksi vuonna 2006 noin 8 000. Jotakin kertoo jo se, että Kiinassa kuolemantuomion voi saada 68 eri rikoksesta - myös sellaisista, joissa ei ole käytetty väkivaltaa, kuten myrkkymaitojutun tuomiotkin osoittavat. Kuolemanrangaistuksia annetaan myös veropetoksista, korruptiosta ja huumerikoksista. Suurin osa Kiinan elinsiirroissa käytettävistä elimistä on peräisin teloitetuilta vangeilta.

Mutta vaikka Kiinan ihmisoikeussoikeustilanne on vain huononemistaan huonontunut, Suomen valtio luottaa kiinalaiseen oikeusjärjestelmän ja tässä tarkoituksessa tehnyt virallista oikeudellista yhteistyötä Kiinan kanssa jo toistakymmentä vuotta. Oikeusministeriössä on yksinomaan Kiina-asioita käsittelevä neuvotteleva virkamies - kukaan ei vain oikein tiedä, mitä tuo yhteistyö sisältää. Paperia tietenkin kuluu runsaasti ja virkamiehet ja ministerit matkustelevat ahkerasti edes takaisin. Ensimmäisiä virallisia virkamiesvieraita Kiinassa oli oikeuskansleri Jorma S. Aalto, joka palattuaan kertoi havaintonaan, että Kiinassa on paljon juristeja! Sen jälkeen esimerkiksi valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on vierailut ahkerasti Kinassa ja kutsunut kiinalaisia kollegojaan tänne vähän väliä.

Mutta ylivoimaisesti nimekkäin ja ahkerin Kiina-yhteistyötä tekevä tuomari on ollut KHO:n presidentti Pekka Hallberg. Olen kertonut hänen ja presidentti Martti Ahtisaaren yhteisistä Kiinan retkistään kirjassani Korkein oikeus kriisissä (1997). Tämän jälkeen Hallberg on julkaissut kiinankielisen kirjan, joka käsittelee oikeusvaltiota. Helppoahan se on teoriaa moneen kertaan loppuun kalusta teemasta kirjoittaa, mutta ehkä olisi ollut syytä selvittää, toteutuuko oikeusvaltioperiaate Kiinassa tai voisiko se edes toteutua. No, tämä olisi ollut tavallaan nollatutkimus, sillä jokainen toki tietää ja ymmärtää - varmaan myös Pekka Hallberg - että oikeusvaltio voi toteutua ainoastaan yhteiskunnassa, jossa vallitsee mielipiteen vapaus, monipuoluejärjestelmä ja tuomioistuinten riippumattomuus.

Hallberg on tunnettu isäntähahmo, joka tarjoaa vapaaehtoisia palveluksiaan niin Suomen hallitukselle ja sen ministeriöille kuin myös suomalaiselle elinkeinoelämälle ja teollisuudelle. Erityinen tehtäväkenttä Hallbergille onkin avautunut juuri Kiina-ilmiön parissa Nokian ja suomalaisten vientiyritysten maineen ja kasvojen puhdistuksen merkeissä. Tuomarin ja etenkin maan toisen ylimmän tuomioistuimen (KHO) päällikkötuomarille nämä tehtävät eivät tietenkään kovin hyvin sovi - minun mielestäni ne eivät sovi, kun otetaan huomioon Kiinan räikeä ihmisoikeustilanne, lainkaan - mutta siitäkös Hallberg ja hänen "toimeksiantajansa" eli Suomen hallitus ja suomalaiset ja Kiinassa toimivat vientiyritykset vähät välittävät.

Eivätpä ole Pekka Hallbergin oikeusvaltio-opit purreet lainkaan Kiinassa, ja samaa on sanottava koko Suomen oikeusyhteistyöstä Kiinan kanssa, sillä sopimuksen voimassa ollessa Kiinan ihmisoikeustilanne on koko ajan vain pahentunut. Pekingin olympiakisat 2008 eivät tuoneet tilanteeseen helpotusta. Tänään juuri kirjoitettiin mm. Helsingin Sanomien Pekingin kirjeenvaihtajan jutussa, että Kiina on tiukentanut jyrkästi nettisensuuria ja viranomaiset paimentavat 50:tä miljoonaa bloggaajaa. Vankiloissa istuu kuulemma kymmeniä netissä mielipiteensä ilmaisseita kiinalaista. Tässä ei ole sinänsä mitään uutta, sillä toisajattelijoita Kinassa on vangittu ja pidetty kotiarestissa jo aikaisemmin runsaasti.

Esimerkki Kiinan TV-sensuurista: Kun Barack Obama alkoi 20.1. puhua suorana televisioidussa virkaanastujaispuheessaan kommunismista ja fasismista, Kiinan valtiollinen CCTV-kanava katkaisi lähetyksen ja siirsi sen takaisin studioon. Kommunismia ja toisinajattelijoiden vainoa käsitelleet kohdat Obaman puheesta siivottiin myös netissä olleista kiinankielisistä käännöksistä. Sananvapautta ajava Toimittajat ilman rajoja -järjestö totesikin tilanteen kehityksestä: "Olympiatuli on nyt todellakin sammutettu."

Pekka Hallbergin kaltaista näennäistä "valistustyötä" tekevät ja ovat osin jo ennen Pekkaa tehneet Kiinassa toimivat kansainväliset nettifirmat, kuten Microsoft, Yahoo ja Google. Viime vuonna ne laativat oikein yhteiset säännöt ihmisoikeuksien parantamiseksi. Tässä suhteessa yhtiöiden toiminta sentään eroaa edukseen Hallbergin teoriapitoisesta oikeusvaltiokirjasesta. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan tekstiin on kuitenkin tahallaan jätetty porsaanreikiä, joten mikään ei välttämättä muutu. Yhtiöt ovat olleet liikkeellä siksi, että niitä on arvosteltu yhteistyöstä kiinalaisviranomaisten kanssa ihmisoikeusrikkomustapauksissa. Tähän on voinut kuulua esimerkiksi tietojen luovuttaminen yhtiöiden palveluksessa olevista poliittisista aktivisteista.