357. KKO kumosi myös Jussi Uotin konkurssipetostuomion

1. Salon Seudun Sanomat kertoi 7.12 2010, että korkein oikeus (KKO) on kumonnut muurlalaisen Jussi Uotin tuomion törkeästä velallisen petoksesta. Korkeimman oikeuden mukaan Salon käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden tuomiot olivat vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta. KKO:n päätös on annettu 2.12.2010.

2. KKO:n ratkaisu päättää yli kymmenen vuotta kestäneen oikeudenkäynnin, jota on luonnehdittu Suomen suurimmaksi rahanpesujutuksi. Korkeimman oikeuden mukaan Jussi Uoti ei syyllistynyt törkeään velallisen petokseen jättäessään konkurssissa kertomatta miljoonaomaisuuden.

3. Jussi Uoti asetettiin henkilökohtaiseen konkurssiin 1997. Hän vannoi varoista ja veloista laaditun pesäluettelon oikeaksi helmikuussa 1998. Salon käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden mukaan Uoti salasi velkojilta kahdentoista miljoonan euron omaisuuden. Hänet tuomittiin törkeästä velallisen petoksesta ehdottomaan vankeuteen.

4. KKO:n nyt annetun tuomion taustalla on Jussi Uotin isoveljen Kari Uotin KKO:sta viime vuonna saama vastaavanlainen vapauttava tuomio (KKO 2009:80). KKO purki tuolloin Kari Uotille vain muutamaa kuukautta aiemmin antamansa tuomion (KKO 2009:27) törkeästä velallisen petoksesta. Olen kommentoinut Kari Uotin purkupäätöstä blogissani 176/20.10.2009.

5. Talousrikoksista tuolloin syytettynä ollut Kari Uoti vetosi siihen, että kertomalla omaisuudesta hän olisi saattanut ilmiantaa itsensä. Korkein oikeus myönsi purkupäätöksessään tuominneensa Kari Uotin vastoin ihmisoikeussopimusta. Jussi Uoti vetosi omassa asiassaan samaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklaan (EIS 6 art.). YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kv. yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen g kohdassa on nimenomainen säännös itsekriminointisuojasta: rikossyytettä tutkittaessa ketään ei saa pakottaa todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan syyllisyyttään.

6. Kari Uotin tapauksessa KKO julkaisi ennakkopäätöksen, jossa tapaus on yksityiskohtaisesti selostettu perusteluineen selostettu yksityiskohtaisesti (KKO 2009:80).

7. Herättää hieman ihmetystä, että Jussi Uotia koskeva päätös kuitattiin KKO:ssa kaikessa hiljaisuudessa, siis ilman ennakkopäätöksen statusta.

8. Finlex-sivustolta löytyy Jussi Uotin päätöksestä ainoastaan seuraavanlainen niukka KKO:n tiedonanto:

"VELALLISEN RIKOS - VELALLISEN PETOS - TÖRKEÄ VELALLISEN PETOS

ITSEKRIMINOINTISUOJA

Diaarinumero: R2008/876

Antopäivä: 02.12.2010

Taltio: 2398

Esittelypäivä: 02.11.2010

Samanaikaisesti kun A oli asetettu henkilökohtaiseen konkurssiin ja hänet oli määrätty vannomaan pesäluettelo, A oli ollut syytteessä velallisen epärehellisyysrikoksista. A oli pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta osan omaisuudestaan. Korkein oikeus katsoi, että konkurssissa annettaviksi vaaditut tiedot olivat sellaisessa yhteydessä samanaikaisesti vireillä olleeseen rikosasiaan, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö huomioon ottaen A:lla oli pesäluetteloa vannoessaan ollut oikeus olla ilmoittamatta omaisuuttaan siltä osin kuin häntä oli syytetty törkeästä velallisen petoksesta. Syyte törkeästä velallisen petoksesta hylättiin."

9. Ilmeisesti Jussin tapauksesta ei katsottu aiheelliseksi julkaista ennakkopäätöstä, koska sellainen oli annettu jo Karin vastaavanlaisesta tapauksesta.

10. Korkein oikeus jättää aina usein julkaisematta ratkaisuja ennakkopäätöksinä tapauksissa, joissa valituslupa on myönnetty aivan ilmeisesti ennakkopäätösperusteella. Voidaan kysyä, mihin tapauksen ennakkopäätösarvo häviää muutamassa kuukaudessa: valituslupaa myönnettäessä KKO katsoo asialla olevan ennakkopäätösarvoa, mutta kun tapaus on sitten on ratkaistu, näin ei enää olekaan asian laita.

11. Tämän taustalla on omalaatuinen käytäntö, jonka mukaan KKO ei perustele lainkaan valituslupapäätöksiään. Tämä mahdollistaa omalaatuisen julkaisemiskäytännön ja jopa mielivaltaisen menettelyn. Joissakin asioissa KKO myöntää valitusluvan, mutta joissakin eli noin 80-90 prosentissa taas ei. Me emme saa koskaan tietää, miksi joissakin tapauksissa lupa myönnetään, mutta toisissa taas ei, sillä KKO ei perustele valitusluparatkaisujaan millään tavalla. Emme myöskään tiedä, miksi joitakin valitusluvan saaneita tapauksia ja niissä annettuja ratkaisuja ei kuitenkaan julkaista ennakkopäätöksinä.

12. Tällöin joutuu tietenkin kysymään, onko niissäkään tapauksissa, joissa lupa on myönnetty, mutta joita ei kuitenkaan julkaista ennakkopäätöksinä, lopultakaan kysymys asioista, joissa on ollut ennakkopäätöksen antamisen tarvetta. Vai onko lupa myönnetty "muuten vaan" perusteella, jota kukaan ulkopuolinen ei saa tietää. Syitä joudutaan siis arvailemaan.

13. Olen pohtinut - tietenkin myös kritisoinut - KKO:n käytäntöä jättää valituslupapäätöksensä kokonaan perustelematta 1,5 kuukautta sitten ilmestyneessä kirjassa Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (Talentum) s. 173-190. Kirjassa on päädytty siihen, että jo nyt voimassa olevan lain mukaan KKO:n tulisi perustella valitusluparatkaisunsa.

14. Jotkut KKO:n jäsenet - mm. oikeusneuvos Pertti Välimäki - ovat myöntäneet, että jos lakia tulkittaisiin "tiukasti", KKO:n pitäisi perustella valitusluparatkaisunsa. Näinhän se on eikä asia ole edes kovin tulkinnanvarainen eikä edellytä mitenkään "tiukkoja asenteita" laintulkinnassa. Mutta tästä huolimatta KKO menettelee laittomasti, koska "niin on tehty ennenkin." Ylimmät laillisuusvalvojat eli oikeuskansleri ja oikeusasiamies tietenkin heille ominaiseen tapaansa vain levittelevät käsiään tyyliin "minkäs (tuolle KKO:lle) teet".

15. Tuomion perusteleminen on tärkeä oikeusturva tae, mikä ilmenee mm. siitä, että perustelemisvelvollisuus mainitaan perustuslain 21 §:n 2 momentissa yhtenä (neljästä) tärkeimmistä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin elementtinä. Tämän vuoksi tavallisen lain sanamuotoa, jossa on kyse tuomion tai päätöksen perustelemisesta, samoin kuin kyseisten säännösten systematiikkaa, on tietenkin syytä tulkita nimenomaan "tiukasti" (perusoikeusmyönteisesti) eli perustelemisvelvollisuutta edellyttävällä tavalla. Perustelemissäännöksen löysä tulkinta, jota KKO on harjoittanut 30 vuotta valitusluparatkaisujen osalta, on perusoikeusvastainen ja siis hylättävä.

16. Minusta KKO:n tulisi myös julkaista kaikki ne ratkaisut, joissa valituslupa on aikanaan myönnetty, samalla tavalla sekä KKO:n kotisivuilla että Finlex-tiedostossa. Nyt näin ei tapahdu.

291. KKO ei purkanut Ari Huhtamäen tuomiota (KKO 2010:41)

1. Lapin yliopiston kauppaoikeuden professori, oikeustieteen tohtori ja entinen huippuasianajaja Ari Huhtamäki tuomittiin joulukuussa 2007 annetulla Helsingin hovioikeuden tuomiolla ehdolliseen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen törkeästä kätkemisrikoksesta (tekoaika 18.12.1997-24.2.1998). Tuomiossa Huhtamäen todettiin osallistuneen samalla tuomiolla rangaistukseen tuomitun Kari Uotin miljoonaomaisuuden piilotteluun. Tältä osin hovioikeuden tuomio jäi lainvoimaiseksi, sillä korkein oikeus (KKO) ei myöntänyt Huhtamäelle valituslupaa.

2. Hovioikeus tuomitsi Huhtamäen myös viralta pantavaksi. Viraltapanon osalta KKO myönsi Huhtamäelle valitusluvan, mutta ei 17.4.2009 antamallaan tuomiolla (KKO 2009:27) muuttanut hovioikeuden tuomiota. Viraltapanopäätös on pantu Lapin yliopistossa asianmukaisesti täytäntöön. - KKO:n ratkaisukokoonpanosta tai muualtakaan ei ilmaantunut "halpereita," jotka olisivat kehottaneet yliopistoa viivyttelemään viraltapanon täytäntöönpanossa...

3. Huhtamäen rikoskumppaniksi ja päätekijäksi korkeimman oikeuden tuomiossa (KKO 2009:27) todetun Kari Uotin tuomio kuitenkin purettiin KKO:ssa viime vuoden lokakuussa annetulla päätöksellä (KKO 2009:80, ks. ratkaisua koskevaa blogikirjoitustani 176/20.10.2009), jolla Uotia vastan ajettu syyte samalla hylättiin. Purkupäätös perustui Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytäntöön. KKO:n purkupäätöksen mukaan Uotilla oli ollut oikeus kieltäytyä ilmoittamasta konkurssissa pesäluetteloa vannoessaan muun muassa sellaista omaisuuttaan, jonka kätkemisestä Huhtamäki oli tuomittu. Tämä perustuu ns. itsekriminointisuojaan; mainittua omaisuutta koskevat tiedot, jotka Uoti oli pakotettu ilmoittamaan, olivat sellaisessa yhteydessä samanaikaisesti Uotia vastaan vireillä olleeseen rikosasiaan, että Uoti oli tiedot konkurssissa ilmoittaessaan joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen.

4. Huhtamäki haki hovioikeuden lainvoimaiseksi jääneen tuomion sekä KKO:n viraltapanopäätöksen purkamista jo ennen kuin KKO oli antanut Uotia koskevan purkupäätöksensä. Sen jälkeen kun purkupäätös (KKO 2009:80) oli annettu, KKO varasi Huhtamäelle sekä syyttäjälle ja Uotin konkurssipesälle asianomistajana tilaisuuden lausua päätöksen johdosta mielipiteensä. Asiassa on kysymys yksinkertaisesti siitä, onko Huhtamäkeä koskevat tuomiot purettava ja häneen kohdistettu syyte törkeästä kätkemisrikoksesta hylättävä sen vuoksi, että kätkemisrikosta koskevaa esirikosta eli Uotia koskeva syyte törkeästä velallisen petoksesta oli hylätty.

5. KKO ratkaisi Huhtamäen purkuhakemuksen täysistunnossaan, jonka kokoonpanoon kuului 13 jäsentä. Ratkaisun tekemiseen eivät ottaneet osaa ne viisi jäsentä, jotka olivat huhtikuussa 2009 ratkaisseet Huhtamäen viraltapanoa koskevan asian (KKO 2009:27). KKO joutui äänestämään asiassa. Enemmistö eli 10 jäsentä hylkäsi purkuhakemuksen, kun taas kolme jäsentä hyväksyi esittelijän mietinnön, jossa esitettiin purkuhakemuksen hyväksymistä.

6. KKO ratkaisu äänestyslausuntoineen löytyy täältä.

7. Sekä KKO:n enemmistön että vähemmistön kantaa voidaan puoltaa. Ei siis voida sanoa, että tapauksessa olisi olemassa vain yksi ehdottomasti oikea eli tässä tapauksessa KKO:n enemmistön kannan mukainen ratkaisu. Enemmistön kanta on toki johdonmukaisesti ja seikkaperäisesti perusteltu, mutta jokin siinä silti "tökkii" ainakin minua. Tämä johtuu itsekriminointisuojan merkityksen jonkinlaisesta vähättelystä ja siitä, että enemmistön perustelujen rivien välistä on luettavissa ajatus, jonka mukaan Kari Uoti kyllä oli tosiasiallisesti syypää rikokseen, josta hänet "jouduttiin" kuitenkin vapauttamaan (vain) "menettelyllisen" itsekriminointisuojan takia.

8. KKO:n enemmistö on tulkinnut itsekriminointisuojaa suppeammin kuin vähemmistö. Enemmistön mukaan suojassa olisi kyse "vain" menettelyllisestä suojasta, jolla ei olisi aineellisoikeudellisia (rikosoikeudellisia) vaikutuksia. Toiseksi enemmistö on sitä mieltä, että itsekriminointisuojassa on kysymys vain asianomaista syytettyä eli tässä tapauksessa Uotia rangaistusseuraamuksilta suojanneesta vastuuvapautusperusteesta, jonka oikeusvaikutukset eivät ulotu kanssasyytettyyn eli tässä tapauksessa Huhtamäkeen olkoonkin, että syytettyjen viaksi väitetyt teot liittyvät kiinteästi toisiinsa.

9. Omasta puolestani olisin kuitenkin taipuvainen hyväksymään vähemmistön kannan mukaisen ajattelun. Sen mukaan itsekriminointisuoja ei liity yksittäiseen henkilöön tai tämän henkilökohtaisiin olosuhteisiin, vaan se kuuluu kaikille vastaavassa asemassa oleville. "Oikeudenkäynti, jossa itsekriminointisuojaa on rikottu, ei täytä oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille asetettavia vaatimuksia", sanotaan vähemmistön perusteluissa. Vähemmistön mukaan itsekriminointisuojalla on myös aineellisoikeudellisia vaikutuksia. Uotia koskevan syytteen hylkääminen ei ole, kuten vähemmistö toteaa, johtunut hänen henkilöönsä liittyneistä olosuhtaista, vaan siitä, että itsekriminointisuojan takia petosta koskevaa säännöstä ei ole voitu soveltaa Uotin menettelyyn.

10. Se, että Uotia koskeva tuomio on purettu ja häneen kohdistettu syyte on KKO:n purkupäätöksellä hylätty, osoittaa, ettei Uoti ollut tehnyt sitä rikosta, jonka edistämisestä Huhtamäkeä oli syytetty. Tällä perusteella Huhtamäki ei ole voinut syyllistyä hänen viakseen luettuun kätkemisrikokseen. Uotia koskeva purkupäätös (KKO 2009:80) on sellainen OK 31 luvun 8 §:n 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka, jonka perusteella Huhtamäkeä koskeva lianvoimainen tuomio on voitu, kuten KKO:n vähemmistö on tehnyt, purkaa.

11. KKO:n päätöksestä ilmenee, että KKO:lle oli toimitettu kaksi oikeudellista asiantuntijalausuntoa, joista toinen on annettu syyttäjän ja toinen Huhtamäen toimeksiannosta. Päätöksessä ei ole kuitenkaan kerrottu, ketkä olivat nämä kaksi asiantuntijaa. KKO:n kirjaamosta saamani tiedon mukaan syyttäjä on toimittanut KKO:lle professori Matti Tolvasen ja Huhtamäki puolestaan OTT Ari-Matti Nuuttilan antaman lausunnon.

290. Onnistunut ennakkopäätös tuomarin prosessinjohdosta (KKO 2010:40)

Helsingin hovioikeuden uusi pääkonttori Salmisaaressa

1. Minua on silloin tällöin arvosteltu siitä, että olen kritisoinut muun muassa blogissani korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätöksiä. On sanottu, että arvostelisin jokaista KKO:n ratkaisua. Näin väitettiin viimeksi korkeimman oikeuden Pääministerin morsian -kirjasta viime viikolla antaman ennakkopäätöksen (KKO 2010:39) johdosta kirjoittamani blogijutun jälkeen.

2. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä olen toki antanut myös tunnustusta silloin, kun siihen on ollut aihetta eli kun vastaan on tullut hyvin perusteltuja tuomioistuinratkaisuja. (Yleensä kirjoitan vain tapauksista ja asioista, joihin on syytä puuttua kriittisesti). Esimerkiksi korkeimman oikeuden ParkComin jutussa antama tuomio (KKO 2010:23) oli minusta hyvin perusteltu, kuten olen blogissani 230/16.3.-10 kertonut. Alempien tuomioistuimien hyvin perustelluista ratkaisuista tulee tässä yhteydessä mieleen esimerkiksi Vaasan hovioikeuden Pietarsaaren vauvansurma-jutussa 31.3.-10 antama tuomio, josta kirjoitin blogissani 238/31.3.-10. Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden reilu viikko sitten eli 11.6.-10 Ruanda-jutussa antama toistasataa sivua käsittävä tuomio näyttää myös olevan oikein hyvin perusteltu; en ole vielä ehtinyt perehtyä tuomioon yksityiskohtaisesti. Huomenna annetaan kauan odotettu Satakunnan käräjäoikeuden tuomio Ulvilan surmajutussa.

2a. Olen "kehunut" myös korkeimman oikeuden ratkaisua KKO 2009:80, jolla KKO purki Kari Uotille aiemmin antamansa langettavan tuomion, katso blogiani 176/20.10.2009. Samoin olen pitänyt perusteltuna ja oikeana ratkaisua KKO 2009:84, jolla myös on purettu aiemmin annettu lainvoimainen, tässä tapauksessa hovioikeuden antama tuomio, katso blogia 180/28.10.2009.

2b. Mitä tulee vielä viimeviikkoisen Pääministerin morsian -jutun tuomioon (KKO 2010:39), niin pidän tuomiota oikeana ja hyvin perusteltuna siltä osin kuin sillä hylättiin syytteet Susan Ruususta ja Kari Ojalaa vastaan. Olen kritisoinut tuomiota vain siltä osin kuin syytettyjen katsottiin syyllistyneen yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisen kirjassa esitetty "seksikohtausten" osalta. Nämä tiedot olivat aivan samanlaisia harmittomia tietoja kuin kirjassa mainitut tiedot pääministerin lapsistakin, joten syyte olisi tullut myös tältä osin hylätä. Pääministeri itsekin piti kyseisiä tietoja harmittomina eikä järkevä ihminen voi tietenkään edes kuvitella, että mainitut seksitietojen julkaiseminen toisen osapuolen omassa kirjassa voisivat olla mitenkään omiaan vahingoittamaan pääministeriä tai saattamaan hänet halveksimisen alaiseksi. Pysyn siis kritiikissäni tältä osin. Olen "ihan Matti" siitä, että KKO on halunnut tuomita syytetyt tältä osin vain siksi, ettei päätös olisi niin "raaka" meidän reppanalle, nyt jo ex-pääministerille.

3. Tänään korkein oikeus antoi rikos- ja prosessioikeudellisesti mielenkiintoisen ja hyvin perustellun ratkaisun KKO 2010:40, joka löytyy täältä.

4. Ennakkopäätöksessä oli ensinnäkin kyse siitä, täyttikö syytetyn menettely petoksen tunnusmerkistön. Helsingin hovioikeuden tuomion perusteluissa ilmaistu käsitys, jonka mukaan syytetyn teolla olisi aiheutettu ainoastaan taloudellisen vahingon vaara eikä taloudellista vahinkoa sen vuosi, että vahingon rahamäärä oli jäänyt tarkemmin selvittämättä, on yllättävä. KKO onkin perustelujensa kappaleessa 10 joutunut "opettamaan" hovioikeudelle hieman rikosoikeuden alkeita.

5. Ennakkopäätöksen pääpointti on kuitenkin prosessioikeudellisissa kysymyksissä. Hovioikeuden ratkaisu, jolla se on velvoittanut syytetty A:n maksamaan valtiolle rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn, jonka maksamista käräjäoikeuden tuomioon tyytynyt virallinen syyttäjä ei ollut edes syytetyn valituksen johdosta antamassaan vastauksessa vaatinut, on tietenkin selvä virhe, jollaiseen mokaan muutoksenhakuinstanssina toimivan hovioikeuden ei kyllä odottaisi retkahtavan.

6. Kuten korkein oikeuden perustelujensa kappaleessa 19 selostanut, hovioikeuden olisi tullut joka tapauksessa käyttää kyselyoikeuttaan ja selvittää, oliko syyttäjän tarkoituksena pysyä edelleen eli myös hovioikeudessa menettämisseuraamusta koskevassa vaatimuksessaan ja mikä oli asianosaisten eli asianomistajan ja syytetyn (puolustuksen) käsitys menettämisseuraamuksen tuomitsemisen perusteista ja määrästä.

7. Kyse on tässä kohdin prosessinjohdosta, tarkemmin sanottuna materiaalisesta (aineellisesta) prosessinjohdosta, johon tuomioistuimella on lain (ROL 6:5) mukaan velvollisuus epäselvien kysymysten selvittämiseksi. KKO on selostanut perustelujensa kappaleessa 19 yksityiskohtaisesti, miten hovioikeuden olisi tullut sanotussa tilanteessa menetellä. Hovioikeuden virheellinen menettely muodostaa oikeudenkäyntivirheen, jonka johdosta koko juttu olisi voitu palauttaa hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. KKO on kuitenkin viivästyksen välttämiseksi ottanut asian välittömästi ratkaistavakseen (kappale 20).

8. Periaatteellisesti KKO:n ratkaisun tärkein sanoma sisältyy perustelujen kappaleeseen 18, jossa on kerrottu, mistä tuomarin materiaalisesta prosessinjohdosta on kysymys. Kun olen itse kirjoittanut paljon tuomarin prosessinjohdosta - mm. vuonna 1988 450-sivuisen kirjan nimeltä Materiaalinen prosessinjohto - on ilahduttavaa, että myös korkein oikeus alkaa "pikku hiljaa" päästä asiaan! Tähän menneessä korkein oikeus oikeus on antanut ainoastaan pari kolme ennakkopäätöstä sanotusta tärkeästä teemasta ja yleensä näissä ratkaisuissa ei ole rohjettu käyttää haku- tai asiasanana termiä prosessinjohto; näin ilmeisesti siksi, ettei lakiteksti tunne sanottua käsitettä. Tässä tapauksessa mainittu termi on otettu ratkaisun otsikkoon asiasanaksi; perusteluissa puhutaan tosin vain kyselyvelvollisuudesta. Kyselyvelvollisuuden lisäksi prosessinjohtoon kuuluu kuitenkin myös mm. tuomarin informointivelvollisuus ja juuri sitä hovioikeuden olisi myös tässä tapauksessa tullut käyttää.

9. KKO:n ratkaisun perustelujen kappaleesta 23 ilmenee, että hovioikeus oli tempaissut tuomitsemansa taloudellisen hyödyn määrän - 8 000 euroa - niin sanotusti hatusta. Syyttäjä ja A eivät kumpikaan olleet esittäneet selvitystä niistä perusteista, joiden mukaan hyödyn määrä olisi arvioitava. Tämäkin puute asian selvittämisessä menee hovioikeuden piikkiin, sillä hovioikeuden olisi tullut käyttää kysely- ja informointioikeuttaan myös hyödyn määrän arviointiperusteiden selvittämistarkoituksessa. Mainitsemillaan perusteilla KKO alensi tuomitun hyödyn määrän 1 000 euroon; hovioikeus ei puolestaan ole perustellut tuomitsemansa hyödyn määrää juuri mitenkään.

10. Korkein oikeus on antanut hyvin perustellun ennakkopäätöksen oikeudenkäyntimenettelyn kannalta tärkeistä kysymyksistä. Juuri näissä kohdin - samoin kuin väittämistaakan soveltamisessa - käräjä- ja hovioikeuksien menettelyssä on yleensäkin yllättävän usein puutteita. Tämä on oikeusturvan näkökulmasta huolestuttavaa, sillä on selvää, että vain osaan tällaisista hovioikeuksien ratkaisuista haetaan valituslupaa KKO:lta ja näistä valituksista puolestaan valtaosa tyssää KKO:n korkeaan valituslupakynnykseen.

11. KKO.n ratkaisuselosteesta ei ilmene, onko hovioikeus toimittanut asiassa pääkäsittelyn, jossa asianosaiset olisivat olleet saapuvilla. Materiaalista prosessinjohtoa voi ja pitää harjoittaa aktiivisesti toki myös kirjallisessa menettelyssä, vaikka suullisessa käsittelyssä siihen onkin paremmat edellytykset.

12. Hovioikeuden osaamisesta ratkaisu antaa valitettavasti hieman murheellisen kuvan. Helsingin hovioikeus muuttaa tällä viikolla uusin tiloihin, jotka sijaitsevat Salmisaaressa entisen Altian pääkonttorissa; Helsingin käräjäoikeus on toiminut samassa kiinteistössä jo muutaman vuoden. Ehkäpä hovioikeuden presidentin Mikko Könkkölän tulisi koota joukkonsa uusissa tiloissa yhteiseen palaveriin ja kertoa ja edellyttää, että uusissa tiloissa tehdään sitten parempia päätöksiä ja toimitaan myös menettelyllisesti asianmukaisella tavalla. - T.k.a.n.

176. KKO purki oman tuomionsa Kari Uotin jutussa (KKO 2009:80)

Oli oikeassa alusta lähtien

Myönsi KKO:n erehtyneen...

KKO:n "kaikkein pyhin" eli plenum-sali. Tässä salissa KKO purki Kari Uotin tuomion.

Rahvas pääsi tutustumaan KKO:n tiloihin valtionhallinnon avointen ovien päivänä 3.10.-09

1. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ´ei Euroopasta hanki!

2. Näillä nuijamiesten päällikön Jaakko Ilkan (1545-1597) kuuluisaa sanontaa hieman mukailluilla sanoilla voitaisiin luonnehtia Korkeimman oikeuden (KKO) tämänpäiväistä ratkaisua (KKO 2009:80), jolla KKO purki vain puolta vuotta aiemmin (17.4.2009) oikeustieteen tohtori Kari Uotille langettamansa tuomion. Nyt puretulla tuomiolla Kari Uoti oli tuomittu 5 kuukauden ja 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta.

3. Kari Uoti oli henkilökohtaisessa konkurssissaan 17.12.1997 pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta osan omaisuudestaan. Uoti katsoi tuolloin samoin kuin häntä vastaan kesäkuussa 2005 vireille tulleen törkeää velallisen petosta koskevan rikosjutun yhteydessä, että hänellä ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kyseistä omaisuuttaan konkurssimenettelyssä, koska muutoin hän olisi joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen samanaikaisesti vireillä olleessa rikosasiassa, jossa häntä epäiltiin velallisen epärehellisyysrikoksesta. Uoti vetosi itsekriminointisuojaan ja katsoi, että hänen velvoittamisensa ilmoittamaan pesäluettelossa sanottu omaisuus olisi ollut kyseisen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan periaatteen vastainen. - Itsekriminointisuojan (myötävaikuttamattomuuden) keskeinen kohta on syytetyn ja rikoksesta epäillyn vaitiolo-oikeus.

4. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 16.6.2006 antamallaan tuomiolla Kari Uotin syytteen mukaisesti törkeästä velallisen petoksesta 5 kk 10 päivän vankeusrangaistukseen. -

Helsingin hovioikeus, jonne Uoti valitti, pysytti käräjäoikeuden tuomion kahden varallisuuserän osalta, mutta hylkäsi syytteen itsekriminointisuojan perusteella kahden muun omaisuuserän ilmoittamisen osalta; rangaistukseksi hovioikeus määräsi 4 kk ehdotonta vankeutta. Virallinen syyttäjä, Uotin konkurssipesä ja Kari Uoti valittivat KKO:lle ja saivat valitusluvan.

5. Korkein oikeus (oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Pertti Välimäki) päätyi tuomiossaan 17.4.2009 (KKO 2009:27) siihen, että Uotilla ei ollut ollut pesäluetteloa vannoessaan oikeutta kieltäytyä antamasta omaisuuttaan koskevia tietoja mainitsemillaan perusteilla. KKO:n mukaan Uoti oli syyllistynyt jokaisen syytteessä mainitun varallisuuserän ilmoittamatta jättämisen osalta rikokseen ja tuomitsi hänet törkeästä velallisen petoksesta samaan 5 kuukauden 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen kuin käräjäoikeuskin oli tehnyt. Esittelijä Mika Huovila esitti samanlaista lopputulosta, johon hovioikeuskin oli päätynyt. Oikeusneuvokset Välimäki ja Lehtimaja hyväksyivät tältä osin esittelijän mietinnön; he siis hylkäsivät syytteen kolmen varallisuuserän ilmoittamisen osalta itsekriminointisuojan takia (tämä lisätty 21.10).

6. Kari Uoti ei kuitenkaan antanut periksi. Hän oli aiemmin tuomittua vankeusrangaistusta suorittaessaan jatkanut oikeustieteen opintojaan ja väitellyt Helsingin yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi juuri ihmisoikeussopimuksen soveltamisen alalta. Uoti haki KKO:lta sen aiemmin antaman tuomion purkamista, koska tuomio perustui ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. KKO:n kyseinen tuomio oli Uotin mukaan ristiriidassa niiden periaatteiden kanssa, jotka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli vahvistanut useissa ratkaisuissaan. Syyttäjä ja konkurssipesä vastasivat Uotin purkuhakemukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

7. Uotin onneksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi vain neljä päivää KKO:n mainitun tuomion antamisen jälkeen eli 21.4.2009 päätöksen Suomesta vastaavanlaisessa tapauksessa tehtyyn valitukseen. Ratkaisussa Marttinen v. Suomi, joka koski KKO:n vuonna 2002 antamaa ratkaisua (KKO 2002:116), oli kysymys siitä, että henkilöä, jonka vireillä olevassa rikostutkinnassa epäiltiin salanneen omaisuutta ulosotto- ja konkurssimenettelyssä, vaadittiin uudessa ulosottoselvityksessä ilmoittamaan omaisuutensa sakon uhalla. Korkein oikeus oli katsonut ratkaisussaan KKO 2002:116, että velallisella ei ollut oikeutta kieltäytyä ulosottoselvityksestä sillä perustella, että hän saattoi joutua myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen (ään. 4-1; eri mieltä oli oikeusneuvos Markku Arponen).

8. Ihmisoikeustuomioistuin sitä vastoin oli toisella kannalla kuin KKO ja katsoi, että ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa 6 artiklaa eli tarkemmin sanottuna itsekriminalisointisuojaa oli tapauksessa Marttinen v. Suomi rikottu. EIT:n mukaan velallisen oikeus olla vaiti ja myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen oli jäänyt tapauksessa olennaisilta osin toteutumatta, koska velallista vastaan oli aloitettu esitutkinta ja koska esitutkinta ja ulosottoselvitys koskivat samoja seikkoja. Riittävänä ilmoitettaviksi vaadittujen tietojen ja rikosepäilyn välisen yhteyden kannalta on EIT:n kyseisen ratkaisun mukaan jo se, ettei tietoja vaadittaessa ole voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot saattavat olla merkityksellisiä siinä rikosasiassa, johon itsekriminointisuoja liittyy.

9. Itsekriminalisointisuojaa oikeudenkäynnissä, sen soveltamista esitutkinnassa ja pakkokeinojen käytössä sekä itsekriminointisuojan suhdetta hallinnolliseen pakkoon sekä ulosottoselvitykseen ja konkurssimenettelyyn on tarkasteltu mm. allekirjoittaneen yhdessä OTT Pasi Pölösen kanssa kirjoittamassa kirjassa Rikosprosessin osalliset (2004) s. 299-342. Tuossa kirjassa on otettu periaatteessa samanlainen kanta kuin KKO ratkaisussa 2002:116 eri mieltä olevan jäsenen (Markku Arponen) lausunnossa. Tämä kanta on, vastoin KKO:n sanottua ennakkopäätöstä siis, hyväksytty joissakin ali- ja hovioikeuksien ratkaisuissa, ks. esim. kirjamme s. 338 alav. 271 selostettua ratkaisua. Olemme viitanneet kirjassamme myös lukuisiin EIT:n ratkaisuihin, joita "oikein" tulkitsemalla sanottu kanta olisi voitu omaksua myös KKO:n sanotussa ratkaisussa.

10. Tuoreen EIT:n ratkaisun (Marttinen v. Suomi) takia KKO:lla ei itse asiassa ollut muuta mahdollisuutta kuin todeta, että Kari Uotillakaan ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kyseessä oleva omaisuuttaan pesäluettelossa. Niiden omaisuuserien osalta, joita koskien Uoti oli tuomittu rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta, omaisuuden ilmoittamisella konkurssissa olisi saattanut olla merkitystä vireillä olleessa rikosasiassa, todetaan KKO:n ratkaisun perusteluissa. KKO:n mukaan voidaan "nyttemmin" - tässä KKO viittaa EIT:n "uuteen" käytäntöön - pitää selvänä, että Uotin velvoittaminen antamaan konkurssissa omaisuutta koskevia tietoja olisi merkinnyt sitä, että hän olisi ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaisesti painostusvankeuden uhalla joutunut myötävaikuttamaan syyllisyytensä selvittämiseen.

11. Niinpä niin. Vain puolta vuotta aiemmin KKO oli sen sijaan vakuuttunut siitä, että sen silloinen kanta oli täysin oikea! KKO:n purkupäätöksen perustelut ovat varsin laajat ja sanoisiko "selittelevät." Huomio herättää tapa, millä KKO lähes joka käänteessä ja kappaleessa pyrkii joko suoraan tai rivien välissä vakuuttelemaan, että KKO:n puolta vuotta aiemmin antama ratkaisu ei itse asiassa ollut lainkaan väärä eikä suinkaan perustunut väärään lain soveltamiseen! KKO sanoo perusteluissaan, että tuomio puretaan (vain) siksi, että "nyttemmin täsmentyneen oikeuskäytännön perusteella arvioituna Korkeimman oikeuden omaksuma tulkinta on kuitenkin ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa." Kuitenkin aiempi tuomio (KKO 2009:27) purettiin OK 31 luvun 8 §:n 4 kohdan nojalla eli juuri ilmeisesti väärän lainsoveltamisen perustella!

12. Maan ylimmältä tuomioistuimelta voidaan kuitenkin kohtuudella odottaa itsenäistä harkintakykyä myös ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa ja soveltamisessa. KKO:n ei suinkaan tarvitsisi kulkea EIT:n talutusnuorassa. KKO:n ei pitäisi vetäytyä vastuustaan ja yrittää vierittää virheellisiä ratkaisujaan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön viaksi. Selvästi ihmisoikeussopimuksen vastaisista käytännöistä on päästävä eroon, vaikka EIT:n praksiksesta ei löytyisikään aivan vastaavanlaista tapausta koskevia ratkaisua "malliksi."

13. KKO selittelee perusteluissaan, että sen purettavaksi vaaditussa tuomiossa (siis KKO 2009:27) "itsekriminointisuojan sisältöä ei ole tulkittu silloin tunnetun ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa sillä tavoin ilmeisesti väärin kuin edellä...yleensä edellytetään."

14. Onkohan asia kuitenkaan näin? Mielestäni KKO on tuntenut tai sen olisi ainakin pitänyt tuntea ja tunnistaa vastaavanlaisia ratkaisuja EIT:n käytännöstä, vaikka aivan pilkulleen samanlaista tapausta ei olisikaan EIT:ssä aiemmin ratkaistu. Eihän tapaus Marttinen v. Suomikaan itse asiassa ole aivan samanlainen tapaus kuin Kari Uotin tapaus. Kuten edellä mainitsin, kirjassa Virolainen - Pölönen vuodelta 2004 on selostettu tai viitattu moniin vastaavanlaisiin tapauksiin.

15. Esimerkiksi vuonna 2004 EIT antoi Uotin tapauksen kanssa hyvin samanlaisen, ensi lukemalta lähestulkoon identtiseltä vaikuttavan ratkaisun Kansal vs. Yhdistynyt kuningaskunta 27.4.2004. Siinä EIT totesi, että itsekriminointisuojaa loukattiin tilanteessa, jossa velallinen oli konkurssimenettelyn yhteydessä velvoitettu rangaistuksen uhalla esittämään tietoja, joita oli sittemmin rikosoikeudenkäynnissä käytetty keskeisenä näyttönä häntä vastaan. Siinä olisi ollut KKO:lle "malli" ratkaisussa KKO 2009:27, jos se vain olisi "tunnistanut" tai halunnut tunnistaa tapausten samankaltaisuuden.

16. KKO:n olisi pitänyt myös selvittää, miten muissa maissa, etenkin muissa pohjoismaissa, ja niiden oikeuskäytännössä oli tulkittu itsekriminointisuojaa koskevaa määräystä vastaavanlaisissa tapauksissa. Esimerkiksi Ruotsissa Högsta domstol antoi jo vuonna 2001 ennakkopäätöksen (NJA 2001 s. 563), jossa katsottiin, että konkurssipesäluettelon valalla vannomista koskevasta lain säännöksestä ja oikeuskäytännön aikaisemmasta tulkinnasta huolimatta valantekoon velvoitetulla henkilöllä oli juuri itsekriminointisuojan johdosta vaitiolo-oikeus ja että tällä oli ollut hyväksyttävä syy tietoisesti vääränsisältöisen lausuman vannomiseen alioikeuden käsittelyssä. Syyte velallista vastaan hylättiin tuossa tapauksessa nimenomaan ihmisoikeussopimuksen vaatimusten johdosta.

17. Myös tämä ruotsalainen ratkaisu mainitaan em. kirjassa Virolainen - Pölönen (2004) s. 322 ja todetaan, että ko. ratkaisu on perustellumpi kuin vuotta myöhemmin annettu ratkaisu KKO 2002:116. Eikö KKO:ssa enää seurata ja lueta oikeuskirjallisuutta ja seurata muiden pohjoismaiden oikeuskäytäntöä, vai mistä moiset tunnistamisongelmat, joihin Uoti-ratkaisun perusteluissa yritetään vedota, oikein johtuvat?

18. Korkein oikeus purki Uotin langettavan tuomion ja hylkäsi häntä vastaan ajetun syytteet kokonaisuudessaan ja vapautti hänet tuomituista rangaistuksista ja suorittamasta konkurssipesälle tuomittuja miljooniin dollareihin ja Saksan markkoihin nousseita vahingonkorvauksia. Ratkaisu tehtiin KKO:n täysistunnossa (plenum), johon osallistui presidentin lisäksi 11 oikeusneuvosta. Ne oikeusneuvokset, jotka olivat ratkaisset nyt purettua tuomiota koskevan jutun tämän vuoden huhtikuussa, eivät osallistuneet päätöksentekoon.

19. Vastaavanalaisia purkuhakemuksia saattaa tulla KKO:n käsittelyyn tämän jälkeen vielä lisää. Tiettävästi Kari Uotin jutussa törkeästä kätkemisrikoksesta Helsingin hovioikeuden tuomiolla tuomittu ex-professori Ari Huhtamäki on jo tehnyt KKO:lle oman purkuhakemuksensa. Sen kohtalo ratkeaa myöhemmin. Tilanne on mielenkiintoinen. Kun esirikosta koskeva Kari Uotin tuomio on nyt purettu, niin pitäisikö Huhtamäelle törkeästä kätkemisrikoksesta, joka kohdistui Uotin salaamaan omaisuuteen, tuomittu ehdollinen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistus ja siihen liittynyt viraltapanoseuraamus - Huhtamäki tuomittiin KKO:n vahvistamalla ennakkopäätöksellä 2009:27 pantavaksi kauppaoikeuden professorin virasta - poistaa ja tuomio myös hänen osaltaan purkaa?

20. Jäämme odottelemaan KKO:n ratkaisua. Kommentaattorit voinevat lausua tällä välin asiasta oman painavan mielipiteensä - myös tässä blogissa.