832. Putin haluaa myös Suomen?

  
                                          Karhun naapurina on turvallista olla?                       

1. Kuusi vuotta presidentti Vladimir Putinin läheisenä avustajana toiminut Andrei Illiairanov varoittaa Svenska Dagbladetissa, etteivät Putinin valloitusretket pysähdy Krimille ja Ukrainaan. Ex-avustaja sanoo suoraan, että Putin haluaa liittää myös Suomen Venäjän imperiumiin.

2. Illiaironovin mukaan Putin halua saada Venäjälle takaisin tsaarinvallan aikaiset rajat, mikä merkitsisi muun muassa Baltian maiden ja Suomen miehittämistä. Koska Suomi on kuulunut Venäjälle toistasataa vuotta (vuosina 1809-1917), se kuuluu Putinin opin mukaan edelleen Venäjään.  Putinin tavoitteena on suojella, ei vain ulkomailla asuvia venäläisiä, vaan myös niitä alueita, jotka kuuluivat hänen edeltäjiensä aikana Neuvostoliittoon. 

3. Suomen EU:n jäsenyys ei Illiaronovin mukaan estä Putinia toimimasta. Suomen valtaus ei tosin ole Putinin agendalla tänään eikä huomenna, mutta jos Putinia ei pysäytetä aikaisemmin, asia tulee esille ennemmin tai myöhemmin.

4. Putin on todennut usein, että bolsevikit ja kommunistit tekivät aikoinaan suuren erehdyksen Suomen suhteen.  Bolsevikit 1917 pettivät Venäjän kansalliset edut myöntäessään Suomelle itsenäisyyden. Illiaronovin mukaan Putin voidaan pysäyttää ainoastaa asettumalla vastarintaan kaikin tarvittavin keinoin. Jollei  muuta ratkaisua ole, jää jäljelle vain sotilaallinen isku vastustajaa vastaan.

5. Illiaironovin mukaan aseelliseen vastarintaan ryhtyminen itsenäisyyden säilyttämiseksi on oikeutettua, sillä se estäisi estäisi vielä suuremman verenvuodatuksen. Hän ottaa esimerkiksi talvisodan 1939. Tuolloin Suomi asettui vastarintaan Josef Stalinia vastaan ja säilytti vapautensa pysäyttämällä Neuvostoliiton hyökkäyksen.

6. Venäjän toimeenpanema Krimin valtaus näyttää hermostuttavan myös Suomen poliittista johtoa, nykyistä ja entistäkin. Mitä Suomi sitten voisi tehdä turvallisuutensa säilyttämiseksi ja Putinin pysäyttämiseksi? Yhtenä keinona on, jälleen kerran, väläytetty Nato-jäsennyyttä ja puheet jäsenyyden hakemisesta ovat voimistuneet. 

7. Yhtä  mieltä ollaan siitä, että tässä epävarmassa tilanteessa Putinia ja Venäjää ei pidä ärsyttää, vaan Naton jäsenyyttä voitaisiin hakea vasta sitten, kun Putin on rauhoittunut ja Ukrainan kriisi on saatu liennytetyksi neuvotteluteitse. Naton vastustajat taas ovat ottaneet Venäjän pelossa entistä vielä kielteisemmän asenteen Nato-jäsenyyden suhteen. On sanottu, että Natojäsenyyden hakeminen merkitsisi Putinille "punaisen rajan" ylitystä, jota Venäjä ei jättäisi rankaisematta. Vastaiskuna Venäjä voisi uhata Suomea kaasu- ja öljytoimitusten lopettamisella tai vaikkapa Ahvenanmaan taikka Hankoniemen miehittämisellä.

8. Ilta-Sanomien tänään haastattelemat ulkoasiainvaliokunnan jäsenet Ilkka Kanerva ja Jussi Niinistö eivät ole Illiaronovin puheista erityisen huolestuneita. Jussi Niinistön mukaan Suomi on venäläisten johtajien keskuudessa eri asemassa kuin esimerkiksi Baltian maat. Häntä Illiaronovin puheet eivät huolestuta sen enempää kuin Ukrainan kriisi, Georgian sota tai mikään muukaan. Niinistön mukaan riittää, että Suomi huolehtii omasta puolustuksestaan. Venäjän johtoa olisi syytä informoida siitä, että Suomi ei ole Ukraina, vaan taistelee tarvittaessa.

9. Onko asia todellakin näin yksinkertainen?  Poliitikot alleviivaavat omaa puolustusta, joka perustuu puolustusvoimiin, yleiseen asevelvollisuuteen ja reserviläisten kutsumiseen isänmaata puolustamaan. Nyt eletään kuitenkin monessa suhteessa aivan erilaisia aikoja kuin joskus 75 vuotta sitten, jolloin Suomi edellisen kerran taisteli omaan puolustukseensa nojaten vihollisen hyökkäyksiä vastaan.

386. Wikileaksin dokumentit: amerikkalaiset pitivät Tarja Halosta ja Erkki Tuomiojaa amerikanvastaisuuden tuotteina

Psst, kerrotaan tää jenkeille, jooko...joo, mut mä en kuule voi, kun ne ei ota mua vastaan...voihan perrhana....kai mun sitten täytyy tehdä se itse...

1. Helsingin Sanomat ja Yleisradio ovat saaneet haltuunsa runsain määrin Wikileaksin julkistamaa diplomaattidokumentteja Yhdysvaltain ja Suomen välisestä yhteydenpidosta viime vuosikymmenen ajalta. Niistä käy ilmi, että ulkopoliittiset keskustelut maiden poliittisten ja diplomaattisten edustajien välillä ovat olleet tiiviitä ja suorasukaisia.

2. Helsingin Sanomat ehti aloittaa paljastusten julkistamisen jo aamulla. Yle on ollut käänteissään hitaampi, mutta sekin on luvannut aloittaa kertoa asiasta vielä tänään.

3. Dokumenttiaineiston ei sanota muuttavan niin sanottua suurta kuvaa lähihistoriasta. Toisaalta aineisto sisältää paljon värikkäitä yksityiskohtia muun muassa. siitä, miten valtionpäämiehet ja diplomaatit keskustelevat luottamuksellisissa tilanteissa. Sekä Yhdysvaltain että Suomen diplomaattien keskusteluissa yksi tärkeimpiä aiheita on ollut Venäjä ja erityisesti presidentti Vladimir Putinin ulkopolitiikka.

4. Mielenkiintoisimmat paljastukset HS:n julkisuuteen antamassa aineistossa koskevat Erkki Tuomiojaa, joka näyttää olleen amerikkalaisten selkeä inhokki. Myös presidentti Tarja Halosen menneisyys vasemmistolaisena opiskelijapoliitikkona pantiin USA:n hallinnossa merkille. "Halonen ja Tuomioja ovat Vietnamin sotaan liittyneen eurooppalaisen Amerikan-vastaisuuden tuotteita", vuonna 2007 suurlähettiläänä ollut Marilyn Ware kirjoittaa Yhdysvaltojen ulkoministeriölle.

5. Toinen "iso uutinen", jos nyt sellaisesta voidaan puhua, koskee presidentti Vladiimir Putinin Haloselle uskomaa kantaa, jonka mukaan Stalinin vuonna 1939 aloittama talvisota Suomea vastaan oli selvä virhe.

6. Aineisto antaa varsin yksipuolisen kuvan tietojenvaihdosta, sillä se on tapahtunut suunnassa Suomi---->Yhdysvallat; suomalaiset ovat siis vuotaneet, eivät amerikkalaiset. Siitä, millaista tietoja suomalaiset diplomaatit ja poliitikot ovat vuorostaan saaneet - jos ovat saaneet tai edes pyytäneet - amerikkalaisilta diplomaateilta tai poliitikoita, nyt julkistettava aineisto ei kerro mitään. Aineiston mukaan suomalaiset poliitikot - aina tasavallan presidentistä alkaen (!) - ovat olleet hyvin auliita kertomaan omia luottamuksellisina saamiaan tietoja lännen suurvallalle.

7. Yllättävää dokumenteissa on erityisesti se, että presidentti Tarja Halosen ja hänen entisen kansliapäällikkönsä Jarmo Viinasen rooli yhteydenpidossa on ollut keskeinen. Viinanen ei ole tietenkään vuotanut tietoja omasta aloitteestaan, van hänellä on ollut siihen Halosen lupa tai määräys. Yhdysvaltalaisissa diplomaattilähteissä presidentin roolia on pidetty keskeisenä ja hänen näkemyksenä on otettu huomioon.

8. Tämä on minusta varsin yllättävää. Kuuluuko todellakin tasavallan presidentin rooliin olla itse eli henkilökohtaisesti yhteydessä suurvallan diplomaatteihin ja kertoa tällöin tietoja hänen ja entisen suurvallan eli Venäjän johdon kanssa käymistään luottamuksellista keskusteluista? Rohkeneeko kukaan (muu) Suomessa ottaa tätä edes keskustelun kohteeksi, tuskinpa.

9. Tarja Halonen puolusteli eilen Paavo Lipposen toimintaa eli Lipposen kautta joulukuussa 2004 Halosen ja Putinin välisestä tapaamisesta raportoitujen tietojen vuotamista USA:n silloiselle Helsingin suurlähettiläälle Earle I.Mackille. Ihmettelin eilen Halosen motiivia puolustaa Lipposta ja tarvetta vakuuttaa, että hänellä on "syvä luottamus" Lipposen toimintaan.

10. No, nythän syy tuon syvän luottamuksen ilmaisemiseen sitten paljastui. Eihän Halonen voi tienkään ryhtyä moittimaan Lipposta siitä, mihin hän on itsekin "syyllistynyt" eli mitä hän itsekin on tullut Wikileaksin raporttien mukaan tehneeksi - ja vieläpä tasavallan presidenttinä!

11. Vai tulisiko Halonen nyt kiistämään, ettei hän ole toiminut amerikkalaisten tietolähteenä koskien esimerkiksi hänen ja Putinin välisiä tapaamisia ja niiden yhteydessä käytyjä keskusteluja? Enpä oikein usko. Eilisissä lyhyessä lausunnossaan, oikeastaan lausunnontapaisessa, Halonen antoi ymmärtää, että Paavo Lipponen tulee huomenna kiistämään oman vuotonsa sillä perusteella, ettei hän itse asiassa ollut tuolloin joulukuussa 2004 edes tavannut suurlähettiläs Mackia.

12. Halonen näytti suorastaan riemastuneelta, kun hän sanoi, ei vaan itse asiassa kysyi Ylen toimittajalta "hyvin vakavasti", että "onkohan se Liponen edes ollut siellä (Yhdysvaltojen lähetystössä).

13. Kun Halonen oli tätä lausuntoa ennen tavannut Lipposen, nämä kaksi demaritoveria ovat tietenkin sopineet taktiikasta ja siitä, mitä Lipponen tulee huomenna lauantaina kertomaan asiasta, kun häntä haastatellaan kello 10.05 alkavassa lähetyksessä. Lipponen tulee siis kiistämään, että hän olisi tavannut lähettiläs Manckin joulukuun lopulla 2004. Lehtitietojen mukaan Lipponen vetoaa siihen, ettei Lipposen "puhemiehen kalenterista" edes löydy merkkejä tapaamisista amerikkalaisten kanssa.

14. So what? Jos merkintää tästä yhdestä tapaamisesta tai mistään tapaamisista ei löydy Lipposen "puhemiehen kalenterista", niin se ei todista vielä sitä, etteikö merkintöjä voisi löytyä Lipposen henkilökohtaisista kalantereista. Jokainen ymmärtää, ettei Lipponen vierailut USA:n lähetystössä joulukuussa 2004 eduskunnan puhemiehen roolissa ja ominaisuudessa, vaan yksityishenkilönä. Näin siksi, ettei eduskunnan puhemies ole mikään diplomaatti, joka juoksisi lähetystöissä vuotamassa ulkopolitiikan alaan kuuluvia luottamuksellisia tietoja vieraan vallan diplomaateille. Tämän Paavo Lipponenkin on sentään ymmärtänyt ja siksi hän ei ole merkinnyt tapaamista puhemiehen kalenteriinsa.

15. Sitä paitsi: eihän Lipposen ole des tarvinnut tavata lähettiläs Mackia henkilökohtaisesti, vaan kyllä tietoja voidaan välittää toki muullakin tavalla, esimerkiksi puhelimitse. Kertovathan nyt julkisuuteen saatetut HS:n Wikileaks-dokumentit, että Tarja Halonen oli presidenttinä 7.3.2003, siis juuri ennen eduskuntavaaleja, ollut puhelinkeskustelussa USA:n Helsingin suurlähettilään, siis Mackin, kanssa. Puhelinkeskustelun pääaiheena oli ollut Irakin kriisi, ja keskustelusta laaditun dokumentin mukaan Halonen oli mainitussa puhelinkeskustelussa painottanut YK:n turvallisuusneuvoston roolia ongelman ratkaisemiseksi.

16. Kun siis lähettiläs Earle I. Mack oli tottunut aiemmin keskustelemaan ulkopolitiikan kysymyksistä Suomen presidentin kanssa nimenomaan puhelimen välityksellä, niin on hyvin todennäköistä, että niin hän on voinut tehdä ja myös tehnyt myös Suomen eduskunnan puhemiehen eli Lipposen kanssa. Toisin sanoen tapaamista koskevan merkinnän puuttuminen Lipposen virallisesta kalenterista osoittaa vain sen, että keskustelu, josta on olemassa USA:n lähetystön kakkosmiehen Weinbergin laatima dokumentti, on käyty puhelimitse.

17. Saa nähdä, hoksaako Ylen toimittaja huomenna lauantaina Lipposta "tentatessaan" puuttua tähän kysymykseen eli keskustelun käymiseen puhelimien välityksellä. Riippuu kaiketi toimittajan puoluekannasta; demaritaustainen toimittaja ei välttämättä hoksaa.

18. Miksi presidentin kanslia ja myös Tarja Halonen itse on niin kovin auliisti "vuotanut" luottamuksellisia tietoja amerikkalaisille? Viittaan tässä suhteessa blogiin n:o 383, jossa jo mainitsin syyn, joka minusta näyttää todennäköiseltä.

19. Kun Halonen oli suututtanut Bushin YK:n yleiskokouksessa pitämässään puheessa moittien jenkkien Irak-operaatiota laittomaksi - Halonen unohti, ettei YK tai Washingtonkaan ole mikään raastuvanoikeus - hän hoksasi jäävänsä paitsioon, jollei hän pystyisi jollakin tavalla lepyttämään USA:n johtoa. Tässä lepyttämistarkoituksessa ja saadakseen siis suhteensa Yhdysvaltojen johtoon lämpenemään Halonen valjasti kansliapäällikkönsä Jarmo Viinasen USA:n suurlähetystön kuriiriksi ja antoi silloin tällöin itsekin tietoja USA:n täkäläiselle suurlähettiläälle.

HS 12.2.2011.

20. Presidentti Tarja Halonen yritti vuosien ajan sinnikkäästi mutta huonolla menestyksellä päästä tapaamaan Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia Valkoiseen taloon. USA tyrmäsi johdonmukaisesti Halosen haaveet saada kutsu Valkoiseen taloon.

21. Lounastaessaan suurlähettilään Earle I. Mackin kanssa 11. 2. 2005 Halonen esitti pyynnön henkilökohtaisesti. Lähettiläs kertoo pari päivää myöhemmin Washingtoniin lähetetyssä raportissa, että lounaalla käsiteltiin useita eri asioita mutta "erityisesti Halosen mielessä oli Bushin tapaaminen". Kutsupyyntö oli jo aiemmin esitetty presidentin kansliasta.

22. Lounaalla Halonen korosti Suomen olevan EU:n puheenjohtajamaa syksyllä 2006, ja että Halonen haluasi ottaa johtavan roolin transatlanttisten eli Euroopan ja Yhdysvaltain välisten suhteiden normalisoimisen edistämisessä. EU:n ja Yhdysvaltain suhteet olivat tuohon aikaan koetuksella Irakin sodan vuoksi.

23. Tämäkään perustelu ei tepsinyt! Lähettiläs vastasi, että Bushin kalenteri on täynnä eikä tapaaminen onnistu ainakaan lähitulevaisuudessa. Halonen toivoi, että Yhdysvallat pitäisi silti hänen kutsupyyntönsä mielessään.

24. Koska kutsu torjuttiin, Halonen pyysi, että hän voisi tavata Bushin Yhdysvaltain ja EU:n huippukokouksessa 22. 2. 2005 esitelläkseen pääministeri Matti Vanhasen Bushille. Lähettiläs Mack kertoi, että Bushilla tuskin on kahdenkeskisiä tapaamisia Brysselissä. Halonen totesi, ettei tarkoittanut varsinaista kahdenkeskistä tapaamista tai edes käytäväneuvottelua. "Vaan ainoastaan muutamaa hetkeä, jotta Vanhasella olisi vähintään edes mahdollisuus sanoa, että hän ja Bush ovat tavanneet."

25. Tuokio löytyi, sillä lehtikuvien mukaan Bush kätteli kokouksessa Vanhasta. Bush kysyi Haloselta vain, että onko hänen kravattinsa tällä kertaa suorassa. Edellisenä vuonna Nato-huippukokouksessa Halonen oli päässyt lehtikuviin suoristamalla Bushin kravatin.

26. Presidentti Halonen pääsi presidentti Bushin isännöimään Valkoiseen taloon huhtikuussa 2002. Sen jälkeen kutsua Valkoiseen taloon ei ole tullut kymmeneen vuoteen, vaikka Halonen on käynyt toistakymmentä kertaa Yhdysvalloissa. Kutsua ei ole silti tullut myöskään Barack Obaman presidenttikaudella, vaikka yritystä on ollut.

27. Halosen sitkeä pyrkiminen Valkoiseen taloon tuntuu nololta, suorastaan säälittävältä!

28. Samaan naurettavaan kilpajuoksuun Valkoiseen taloon on Wikileaksin papereiden mukaan syyllistynyt myös muun muassa Matti Vanhanen. Matti on tehnyt itseään tykö Yhdysvaltojen johdolle eri tavoin. Mutta eipä kutsua tullut Matillekaan Valkoiseen taloon. Matti uhosi pari vuotta sitten olevansa vallassa vielä kolmannenkin pääministerikauden, mutta joutui heittämään pyyhkeen kesään jouluna 2009.

229. Sotasyyllisyystuomiot purettava oikeusvaltion kunnian palauttamiseksi

1. Eilen 13.3. vietettiin talvisodan päättymisen 70 -vuotispäivää. Rauhanehdot olivat kovat, mutta pääasia oli, että Suomi onnistui torjumaan Hitlerin silloisen rikoskumppanin Stalinin aloittaman hyökkäyksen ja onnistui säilyttämään itsenäisyytensä. Jollei Suomi olisi puolustautunut Stalinin hyökkäystä vastaan, meitä olisi odottanut vuosina 1940-1990 sama karmea kohtalo kuin veljeskansaamme virolaisia: kyyditykset Siperiaan, jatkuvat urkinnat, venäläistämistoimet, sivistyksen tukahduttaminen, taloudellinen kurjuus jne.

2. Olemme kiitollisuuden velassa vuosien 1939-1945 sotilaille samoin kuin sotatoimia hyökkäyksen torjumiseksi ja kotirintamalla eri tavoin tukeneille miehille ja naisille. Sankarivainajamme ja sotaveteraanimme ansaitsevat syvän kunnioituksemme. Oma isäni osallistui talvi- ja jatkosotaan ja sen jälkeen vielä Lapin sotaan. Isän veli Johannes kaatui 23.12.1939 Muolaassa 22-vuotiaana.

3. Suomettumisen huippukaudella 1970- ja 1980 -luvuilla, jolloin Suomen poliittinen johto ja virkamieskunnan eliitti ja talouselämän päättäjä olivat syvästi rähmällään Neuvostoliiton edessä ei talvisodan 30- ja 40 -vuotispäivän asianmukainen viettäminen ja sotaveteraanien kunnioittaminen ollut mahdollista. Sotaveteraaneja ja heidän taistelujaan ivailtiin ja sotaveteraani-sanasta tuli taistolaisten keskuudessa samoin kuin NL:n ja DDR:n yhteiskuntia ihannoivien piirissä todellinen haukkumasana. Vielä 2000-luvulla tasavallan presidentti valitsi sotaveteraanien vuosijuhlien sijasta käyntikohteekseen samaan aikaan pidetyn punakapinallisten tilaisuuden.

4. Oikeusministeriön kaksihenkinen työryhmä (Jukka Lindstedt ja Stiina Löytömäki) jätti talvisodan 70-vuotispäivää edeltäneenä päivänä 12.3. selvityksen vuonna 1946 sotaan syyllisinä tuomittujen oikeudenkäynnin eli sotasyyllisyysoikeudenkäynnin mahdollistaneesta lainsäädännöstä, itse oikeusprosessista ja tuomioista oikeusvaltion periaatteiden näkökulmasta (OM:n selvityksiä ja ohjeita 22/2010). Selvityksessä pohditaan erilaisia vaihtoehtoja sille, miten julkinen valta voisi nyt käsitellä tätä jo vuosikymmenien ajan laajan keskustelun ja kritiikin kohteena ollutta oikeudenkäyntiä ja siinä annettuja tuomioita.

5. Selvitys ei itse asiassa sisällä kovinkaan paljon uutta, sillä samoja kysymyksiä ja toimenpiteitä on pohdittu ja käsitelty eri selvityksissä usein aikaisemminkin. Selvitys sisältää jonkinlaisen yhteenvedon asiasta aiemmin kirjoitetusta. Viimeksi sotasyyllisyysasiaa käsiteltiin KKO:n antamassa päätöksessä 17.10.2008 (KKO 2008:94). Sotasyyllisyysoikeuden (SSO) tuomiossa 21.2.1946 rangaistukseen tuomitun Väinö Tannerin (1881-1966) pojanpoika Ilkka Tanner oli marraskuussa 2007 KKO:lle jätetyssä, asianajaja Kari Silvennoisen laatimassa hakemuksessa vaatinut, että SSO:n tuomio puretaan Väinö Tannerin osalta sikäli kuin Tanner oli tuomittu sotaan syyllisten rankaisemisesta annetun lain 1 §:n nojalla virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi vankeusrangaistukseen. KKO (oikeusneuvokset Tulokas, Kitunen, Bygglin, Häyhä ja Esko) katsoi päätöksessään, ettei KKO ole toimivaltainen käsittelemään sanottua purkuhakemusta eikä siis ottanut Tannerin hakemusta asiallisesti tutkittavaksi.

6. Olen kommentoinut kommentoinut KKO:n kyseistä päätöstä tuoreeltaan blogissani 20.10.2008 ("KKO haluton tutkimaan sotasyyllisyysoikeuden virheitä"). KKO:n päätöksen perustelut toimivaltansa puuttumisesta ovat tyypillistä tiukan muodollista pykälänikkarointia, jonka tavoitteena on välttyä tutkimasta vaikeita asioita, jos se vain suinkin on mahdollista. Minusta KKO olisi voinut tulkita säännöksiä toisin ja ottaa purkuhakemuksen tutkittavakseen. KKO myöntää kyllä valitusluvan ja ottaa tutkittavakseen sellaisia helppoja "nakkeja" kuin esimerkiksi lesboparin lapsen huoltajuusasian tai lääkärin nännin imemisjutun, mutta epää valitusluvan Jippii jutun - tyyppisissä talousrikosjutuissa.

7. KKO:n päätöksen jälkeen ryhdyttiin jälleen kerran kyselemään ja pohtimaan, olisiko sotaan syyllisinä tuomittujen kunnian palauttamiseksi vielä nyt jotain tehtävissä. Kun kyse oli oikeusministeri Tuija Braxin toimialaan kuuluvasta asiasta, päätti oikeusministeri tehdä samalla tavalla kuin hän on tehnyt lähes aina erilaisissa ongelmatilanteissa: ministeri päätti selvittää asiaa työryhmässä. Työryhmään kutsuttiin vain kaksi jäsentä. Tästä jo ilmenee, että kysymystä ei haluttu todellisuudessa ryhtyä pöyhimään kovinkaan laajasti, vaan työryhmän päätehtävänä oli lähinnä vain yhteenvedon tekeminen aiemmin kertyneestä materiaalista.

8. OM:n työryhmän mukaan SSO:n tuomioita ei voida purkaa, ellei eduskunta säädä lakia, jonka perustella KKO olisi toimivaltainen tutkimaan menettelyn lainmukaisuutta. Tätä vaihtoehtoa työryhmä ei kuitenkaan suosittele. Eduskunta ei voi työryhmän mukaan julistaa sotasyyllisyystuomioita pätemättömiksi. Julkista anteeksipyyntö tuomittujen omaisille ei mietinnön mukaan tarvita, koska tuomitut ja heidän omaisensa ovat jo saaneet"varsin paljon hyvitystä." Työryhmän yhtyy usein esitettyyn ajatukseen, jonka mukaan vain menetetty kunnia voidaan palauttaa, eivätkä sotasyyllisinä tuomitut ole menettäneet kunniaansa.

9. Anteeksipyynnön vaihtoehtona voisi tutkijoiden mukaan olla jokin muu symbolinen ele, esimerkiksi presidentin tai pääministerin lausunto, jolla sotasyyllisyysprosessi todettaisiin oikeusvaltion periaatteiden vastaiseksi. Työryhmän mukaan on myös mahdollista, että katsotaan tähänastisen tutkimuksen ja yhteiskunnallisen keskustelun riittävän asian käsittelemiseksi, jolloin valtiovallan toimenpiteet eivät olisi tarpeen.

10. Oikeusministeri Brax yhtyi mietinnön luovutustilaisuudessa ajatukseen, jonka mukaan presidentti tai pääministeri toteaisi sotasyyllisyysoikeudenkäynnin poliittisen luonteen ja oikeusvaltioperiaatteen vastaisuuden. Tuomioita ei siis purettaisi, mutta ne julistettaisiin poliittisella liturgialla perustuslain vastaiseksi. Kysymys olisi jonkinlaisesta poliittisesta rehabilitaatiosta perinteiseen neuvostotyyliin. Presidentti Tarja Halonen sanoi jo eilen, että ajatus poliittisesta rehabilitaatiosta ja presidentin lausumasta on harkinnanarvoinen asia, jota hän aikoo miettiä.

11. Perustuslakia rikkovat tuomiot jäisivät voimaan, vain tulkinnat vaihtelisivat. Tässäkö kaikki? Pitäisikö meidän tyytyä poliittiseen liturgiaan ja presidentin tai pääministerin ympäripyöreisiin lässyn lässyn lausahduksiin? Ei helvetissä, tähän emme voi ja saa tyytyä, muuten jälkipolvet pitävät meitä kurjina vätyksinä ja idiootteina! Tarvitaan konkreettisia toimia tuomittujen kunnian ja ennen muuta Suomen oikeusvaltion maineen ja kunnian palauttamiseksi.

12. Pääministeri Matti Vanhanen kiirehti heti OM:n julkistamisen jälkeen lausumaan, että sotasyyllisinä tuomitut eivät tarvitse erityistä kunnianpalautusta, koska hei eivät suomalaisten silmissä koskaan menettäneetkään kunniansa. Tämä oivallus ei toki ole Matin oma keksintö, vaan tätä samaa toteamusta on jankutettu vuodeta toiseen ja jankutetaan edelleen kaikilla keskustelupalstoilla. Näin voidaan tietenkin sanoa, mutta toisaalta pitää muistaa, että sotasyyllisyysoikeus ei tuominnut syytettyjä menettämään kunniaansa, vaan heidät tuomittiin pitkiin kuritushuone- ja vankeusrangaistuksiin, joista he myös joutuivat kärsimään osan. Osa suomalaisesta yhteiskunnasta ja ilmeisesti myös eduskunnan äärivasemmistosta on edelleen sitä mieltä, että tuomitut saavat ansionsa mukaan.

13. Tuomittujen kunniaa ei ehkä ole tarvis palauttaa, mutta tämä ei olekaan pääpointti. Kyse on ennen muuta siitä, että oikeusvaltioissa vääriksi havaitut langettavat rikostuomiot ja poliittiset tuomiot tulee oikaista ja purkaa. Sotasyyllisyystuomioiden purkamista vaatii siis, ei ensisijassa tai yksinomaan tuomittujen kunnian palauttaminen, vaan nimenomaan oikeusvaltion kunnian ja maineen palauttaminen. Juuri oikeusvaltio koki sotasyyllisyysasiassa suurimman kolauksen! On outoa, että tähän tärkeään kysymykseen ei ole joko osattu tai haluttu kiinnittää huomiota. Sotasyyllisyysprosessi oli Suomelle oikeusvaltiona suuri nöyryytys ja häpeä, josta maa ja kansalunta ei ole vieläkään kunnolla toipunut.

14. Katsotaanpa luettelonomaisesti, mitä oikeusvaltioperiaatteita lakia säädettäessä ja oikeutta käytäessä rikottiin:

- Sotasyyllisyysoikeus (SSO) oli perustuslaissa kielletty satunnainen tuomioistuin;

- Oikeudenkäyntiä varten säädettiin perustuslain vastaisesti taannehtiva rikoslaki, johon

tuomio perustettiin;

- Jutun syytettävät valittiin osittain perustuslaissa säädettyä yhdenvertaisuusperiaatetta

loukaten;

- Oikeudenkäynnissä ei noudatettu ihmisoikeuksiin kuuluvaa syyttömyysolettamaa eli periaatetta, jonka mukaan syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen;

- Syytetyille ei annettu asianmukaista tilaisuutta puolustautua, vaan heidän mahdollisuuksiaan puolustautua rajoitettiin;

- Osa oikeuden tuomareista oli ilmeisen jäävejä;

- Tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuutta ei voitu taata, vaan oikeuteen ja sen jäseneen kohdistettiin ulkopuolista painostusta poliitikkojen ja valtiojohdon taholta.

Karmaiseva määrä mitä räikeimpiä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja oikeusvaltioperiaatteen rikkomisia! Jopa aina niin varovainen korkein oikeus totesi vuonna 2008, että sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä rikottiin useita oikeusvaltion keskeisiä elementtejä (KKO 2008:94). Laki sotaan syyllisten rankaisemisesta perustui oikeusministeri Urho Kekkosen johdolla valmisteltuun lakiesitykseen.

15. Tiedetään toki, että Suomi pakotettiin Neuvostoliiton painostuksesta säätämään sotasyyllisyyslaki ja tuomaan syytettävät oikeuteen, joka ei ollut riippumaton eikä puolueeton. Mutta meidän ei tilisi ajatella, kuten korkein oikeus sanotun ratkaisunsa perusteluissa, että kun Suomi ei vuonna 1945 voinut toimia sodan voittajavaltioiden painostuksen edessä muulla tavoin kuin painostajien tahdon mukaisesti, emme voisi nyt enää tehdä mitään räikeiden oikeudenloukkausten korjaamiseksi. Tuollainen ajatuksenkulku on minusta hämmästyttävää. Pitäisi ajatella niin, että koska oikeudenmukaisuus ei voinut 1945-1946 toteutua, vaan oikeusvaltion periaatteista jouduttiin painostuksen edessä monissa kohdon tinkimään, tulisi asia korjata viimeistään nyt, kun meihin ei enää voida kohdistaa ulkopuolista painostusta. - Vai voidaanko? Tätäkö on pelätty, kun vääryyden oikaisemiselle ei ole tehty eikä rohjettu tehdä mitään?

16. Minusta oikea tapa hoitaa kunnianpalautus niin sotasyyllisiksi tuomituille kuin oikeusvaltiollekin on se, että SSO:n tuomio puretaan KKO:n päätöksellä. Eduskunnan pitää säätää laki - itse asiassa tarvitaan vain yhden tai kahden pykälän muutos ylimääräistä muutoksenhakua koskevaan OK 31 lukuun - joka mahdollistaa tuomion purkamisen yleensä tällaisissa tilanteissa. Kun eduskunta 1945 tosiasiallisesti karkealla tavalla rikkoi oikeusvaltion periaatteita ja sääti taannehtivan lain, pitää eduskunnan myös korjata tuo virhe. Eduskunta ei voi kumota SSO:n sotasyyllisyystuomioita, vaan tämä tehtävä jää ylimmälle tuomioistuimelle eli korkeimmalle oikeudelle. Lainsäätäjän pitää luoda edellytykset purkuhakemuksen tekemiselle ja purun asialliselle käsittelylle. Vain näin toimittaessa menetellään asianmukaisessa ja oikeusvaltion edellyttämässä järjestyksessä.

17. OM:n työryhmä on vastustanut edellä mainittua vaihtoehtoa - sen puolesta on puhunut mm. Eero Heinäluoma (sd) - ja katsonut, että jos eduskunta muuttaisi tuomionpurkua koskevaa lainsäädäntöä, sitä voitaisiin pitää KKO:n painostuksena tietynlaiseen lopputulokseen. Oikeusministeri Brax yhtyi tähän näkemykseen. Myös arvonihilistinä tunnettu Jukka Kemppinen on tänään blogissaan tyrmännyt Heinäluoman ehdotuksen pitäen sitä törkeänä KKO:n riippumattomuuden takia. Antamalla tuomion purkuoikeuden KKO:lle poliitikot Kemppisen mukaan kehottaisivat KKO:ta purkamaan tuomiot. Kemppisen mukaan menneisyyttä ei voi muuttaa eikä oikeudellista farssia voi paikata uudella farssilla. Hän toivoo, että poliittis-juridinen menneisyys käsiteltäisiin pelkin puhein.

18. Sotasyyllisyysprosessi ei ollut farssi, vaan kansallinen tragedia, jonka synnyttämä häpeä jätti syvät jäljet kansalliseen itsetuntomme. OM:n työryhmä, Brax, Kemppinen ja heidän peesaajansa esiintyvät asiassa juridis-poliittisina helppoheikkeinä väittäessään, että OK 31 lukuun tehtävällä teknisellä täydennyksellä KKO:ta voitaisiin jotenkin painostaa purkamaan tuomiot. Arvostus KKO:ta ja puolueettomuutta kohtaan ei ole todellakaan näytä kovin suurelta, jos tällaista väitetään. Lainmuutoksessa ei tietenkään mainittaisi sotasyyllisyysoikeudesta tai sotasyyllisyystuomioista mitään, vaan laki laadittaisiin kuten aina yleiseen ja abstraktiseen muotoon. KKO ei sitä paitsi voi ottaa purkuasiaa käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan, vaan siihen vaaditaan hakemuksen tekeminen esimerkiksi oikeuskanslerin toimesta.

19. Presidentin tai pääministerin lausunnolla epäkohtaa ei kuitenkaan voida korjata. Saavathan he toki antaa lausumansa, mutta se ei riitä, vaan oikeusvaltion maineen palauttaminen vaatii tuomion purkamista oikeusvaltion edellyttämässä järjestyksessä. Matti Vanhanen meni muuten heti ilmoittamaan, että hän ei aio pääministerinä antaa mietinnössä kaavailtua julistusta tai lausuntoa. Hyvin ymmärrettävää, sillä Vanhanenhan on kohta entinen pääministeri, jonka lähtölaskenta on jo alkanut ja jonka lausumilla on enää merkitystä lähinnä vain maitopurkkiasioissa. Vanhasen kieltäytymisen syy on tietenkin poliittinen, sillä hän pelkää Venäjän valtiojohdon reaktioita asiassa. Tuntuu häpeälliseltä, että valtakunnan poliittinen johto kyyristelee edelleen Venäjän edessä ja haluaa pitää entiset ja edesmenneet syyttömät kollegansa syyllisinä, vaikka juuri nämä pelastivat maan ja sen itsenäisyyden.

20. Presidentti Tarja Halonen yhtyi kuoroon, joka toitottaa toitottamasta päästyään, etteivät tuomitut menettäneet kunniaansa. Oikeusvaltion kunnian palauttaminen ei Halosta tuntunut kiinnostavan. Halonen lupasi kuitenkin perehtyä OM:n selvitykseen ja harkita siinä ehdotetun poliittisen liturgian antamista.

21. En kuitenkaan usko Halosen vilpittömyyteen asiassa. Viittaan perusteluina useissa blogikirjoituksissani presidentti Halosen toiminnasta esittämiini arvioihin. Luulen, että Tarja Haloselle on yksi lysti, miten asia hoidetaan, todellisuudessa hän ei ole siitä kiinnostunut. Jos olisi, niin hänellä olisi ollut presidenttinä jo 10 vuotta aikaa osoittaa kiinnostuksensa ja antaa lausuma, jossa hän olisi todennut sotasyyllisyystuomion olevan oikeusvaltion periaatteiden vastainen. Miksi hän ei ole tätä tehnyt, vaan aikoo vasta nyt "tutustua" asiaan? Vastaukseni on, että Halonen ei ole ollut kiinnostunut koko asiasta. Hän sanoi eilen tulevansa tutustumaan asiaan OM:n mietinnön perusteella. Halosen ei sitä paitsi tarvitse antaa puheena olevaa lausumaa, sillä hänen edeltäjänsä Martti Ahtisaari on sellaisen lausuman omalla presidenttikaudellaan jo antanut. Mutta ei sotasyyllisyysasia Ahtisaarenkaan lausumasta mitenkään korjaantunut.

22. Luultavasti Tarja Halonen ei tule kyseistä lausumaa edes antamaan. Hän pitäisi tapansa mukaan keskustella asiasta ensin Venäjän johtokaksikon eli presidentti Medvedevin ja pääministeri Putinin kanssa, näinhän Halonen teki myös Georgian sotaa koskevassa asiassa. Onko joku todella niin sinisilmäinen, että uskoo näiden herrojen näyttävän Haloselle vihreää valoa sotasyyllisyysoikeudenkäynnin mitätöivän lausuman antamiseen? Ei, kyllä Moskovasta tulisi punaista valoa. Tämän tietäen Halosen ei tarvitse ottaa asiaa Medvedevin ja Putinin kanssa edes puheeksi. Siispä presidentti Halonen kertoo kohtapuolin meille, ehkäpä ensi kesänä pidettävän Seinäjoen maatalousnäyttelyn yhteydessä, että hän on harkinnut asiaa ja tullut siihen tulokseen, että presidentin lausumaa ei tarvita. Halonen katsoo, että hänen mielestään "tähänastinen tutkimus ja yhteiskunnallinen keskustelu" asian tiimoilta riittää, eikä hänen tai yleensä valtiovallan toimenpiteitä asiassa tarvita.

23. Viimeistään tämän jälkeen eduskunnan olisi ryhdistyttävä ja täydennettävä lakia niin, että se antaa korkeimmalle oikeudelle mahdollisuuden sotasyyllisyystuomioiden purkamiseen, jos sitä haetaan. Korostan vielä kerran: tuomion purkamista vaatii ensi sijassa Suomen oikeusvaltion kunnian ja maineen palauttaminen, ei niinkään tuomittujen kunnian palauttaminen.

24. Valtiovallan näkyvänä toimenpiteenä tuomittujen elämäntyön tunnustamiseksi olisi minusta paikallaan kaikkia tuomittuja esittävän yhteisen patsaan tekeminen ja pystyttäminen sopivaan paikkaan eduskuntatalon edustalle Svinhufvudin ja Ståhlbergin patsaiden seuraksi. Tämän Ryti, Tanner, Linkomies ja kumppanit ansaitsisivat.

25. Sotasyyllisyyskysymyksestä on julkaistu useita historiallisia ja valtio-opillisia tutkimuksia, muttei vielä yhtään juridista tutkimusta. Sotasyyllisyysprosessi olisi sopiva ja mielenkiintoinen tutkimusaihe esimerkiksi prosessioikeudellisen väitöskirjan tekemiselle. Vaasan hovioikeuden entinen presidentti Erkki Rintala yritti viime syksynä innostaa minua tutkimaan sotasyyllisyysjuttua oikeudelliselta kannalta ja kirjoittamaan siitä kirjan. Rintala lähetti minulle joitakin kopioita edeltäjänsä Paavo Alkion kohta sotasyyllisyystuomion antamisen jälkeen 1940-luvulla laatimista muistioista, joissa Alkio on tutkinut, olisiko tuomio voitu purkaa tuolloin voimassa olleen lainsäädännön perusteella. Havaitsin, että Alkion ideat ja perustelut olivat yllättävän lähellä omia blogissani 20.10.2008 esittämiäni käsityksiä. - En kuitenkaan luvannut Rintalalle ryhtyä tutkimus- ja kirjoittamistyöhön. Se on minua nuorempien tutkijoiden asia.

P.S.

KKO on myöntänyt valitusluvan nännin imemisjutussa, jossa miesgynekologia syytetään potilaansa nännin imemisestä. Sekä käräjäoikeus että Rovaniemen hovioikeus ovat hylänneet lääkäriä vastaan ajetun syytteen, kuten olen blogissani 171/12.20.2009 kertonut. Varmaan Tulokas, Raulos ja kumppanit päättävät pitää nännijutussakin - kuten myös lesboparin lapsijutussa - suullisen käsittelyn. Saa nähdä, toimitetaanko KKO:n suullisessa väitetyn rikollisen teon rekonstruktio?