987. KKO 2015:91. Hovioikeuden jatkokäsittelylupa

1. Satakunnan  käräjäoikeus (käräjätuomari Riikka Sandholm) katsoi  7.1.2014 antamassaan tuomiossa selvitetyksi, että A oli aiheuttanut kolme ja puoli -vuotiaalle pojalleen B:lle kipua saattamalla tämän tiedottomuutta lähenevään tilaan. A oli antanut B:lle alkoholia. A oli tuonut B:n päiväkotiin kello 9.30. B:n veren alkoholipitoisuudeksi oli sairaalassa kello 13.00 aikaan mitattu 0,15 promillea. Käräjäoikeuden mukaan ei ollut uskottavaa, että B:n veren mainittu alkoholipitoisuus olisi johtunut verinäytteen otossa puhdistusaineena käytetystä spriistä, kuten A oli vastaajana lausunut. Myöskään se, että B:llä oli tapahtumahetkellä todettu 38,9 asteen kuume, ei antanut aihetta arvioida asiaa toisin. Käräjäoikeus on katsonut, ettei A lapsen äitinä ja huoltajana ollut esittänyt sellaista vastatodistelua, joka olisi riittänyt horjuttamaan syytteen tueksi esitettyä näyttöä.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n pahoinpitelystä 40 päiväsakon rangaistukseen.

2. A vaati valituksessaan Vaasan hovioikeudelle, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa muutos- ja tarkistusperusteilla ja että syyte hylätään. A perusteli vaatimustaan muun muassa sillä, että B:n veren alkoholipitoisuus johtui verikokeen ottamisessa käytetystä alkoholipitoisesta puhdistusaineesta. Puhdistusaineen vaikutusta ei ollut selvitetty esitutkinnassa, koska sairaala ei ollut toimittanut poliisin tästä kysymyksestä pyytämää selvitystä. Syytteessä kuvatut havainnot B:n poikkeavasta käyttäytymisestä olivat johtuneet B:llä todetusta nielutulehduksesta ja siihen liittyneestä kuumeesta.

3. Vaasan hovioikeus oli kuitenkin "lujana" eikä  29.4.2014 myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

4. Korkein oikeus oli sen sijaan armeliaampi, sillä se myönsi A:lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa ja asia palautetaan hovioikeuteen tutkittavaksi. A toimitti korkeimpaan oikeuteen lääketieteen tohtori, farmakologian dosentti TS:n 13.9.2014 antaman lausunnon, jossa arvioidaan puhdistusaineen mahdollista vaikutusta veren alkoholipitoisuuden mittaamisessa. Syyttäjä vastasi valitukseen ja vaati, että valitus hylätään. Syyttäjä antoi pyydetyn lausuman TS:n lausunnon johdosta. B ei vastannut valitukseen eikä lausumapyyntöön.

5. Korkein oikeus katsoi tänään 10.12. 2015  antamassaan päätöksessä, että hovioikeuden olisi pitänyt myöntää A:lle jatkokäsittelylupa muutos- ja tarkistusperusteella sekä painavin syin; vm. perusteeseen A ei ollut itse korkeimmassa oikeudessa vedonnut.  Korkein oikeus kumosi Vaasan hovioikeuden tuomion ja palautti asian hovioikeuteen, jonka tulee ottaa asia omasta aloitteestaan käsiteltäväkseen ja jatkaa asian käsittelysä.

KKO 2015:91

6. Minulla ei ole päätöksen johdosta huomauttamista. Korkeimman oikeuden ratkaisu on seikkaperäsesti ja muutenkin oikein hyvin perusteltu. 

7. Olisi luullut, että jo käräjäoikeuden maininta siitä, ettei A ollut  kyennyt esittämään sellaista vastanäyttöä, joka olisi riittänyt horjuttamaan syytteen tueksi esitettyä näyttöä, olisi saanut hovioikeustuomareiden päissä hälytyskellot soimaan. Syytetyllä ei nimittäin ole todistamisvelvollisuutta eikä hänellä ole periaatteessa myöskään selitystaakkaa, sillä syytetyltä vaadittu selitys voi pahimmassa tapauksessa kääntää todistustaakan syyttäjältä syytetylle. 

8. Korkein oikeus nojautui ko. kohdin - tapansa mukaan - ainoastaan kahteen EIT:n ratkaisuun, vaikka mainittua asiaa on käsitelty melko laajasti myös kotimaisessa prosessioikeudellisessa kirjallisuudessa. Mutta kuten tiedämme, oikeuskirjallisuuteen viittaaminen tuomion perusteluissa on ollut korkeimmassa oikeudessa iät ja ajat "pannassa". Saa nähdä muuttuuko tässä(kään) suhteessa mikään, kun korkein oikeus saa ensi vuoden alussa uuden presidentin. 

9. Ko. rikosasian esitutkinta oli hoidettu puutteellisesti, sillä sairaala ei ollut antanut polisin siltä pyytämää selvitystä siitä, saattoiko B:n verestä mitattu alkoholipitoisuus johtua verikokeen ottamisessa käytetystä puhdistusaineesta. Käräjätuomari ohitti mainitun puutteen lakonisella toteamuksella, jonka mukaan ei ollut uskottavaa, että ihon puhdistamiseen käytetty alkoholi olisi vaikuttanut veren alkoholipitoisuuteen; tämäkin selitys kelpasi hoviokeudelle sellaisenaan. 

10. Olen jo monta kertaa aiemmin blogissani esittänyt - ainakin 17 kertaa (!) - että hovioikeuksien tulisi perustella ratkaisunsa, jolla jatkokäsittelylupa hylätään. Hovioikeudet eivät asiallisesti perustele ko. ratkaisujaan lainkaan. Mutta mikään ei ole muuttunut eikä ilmeisesti tule koskaan muuttumaankaan. "Ei me mitään perustella, kun laki ei sitä edellytä - jos kohta ei kielläkään - ja kun tuo ´korkkikaan´ ei perusteluja meiltä edellytä", tuumivat hovioikeustuomarit itseensä hyvin tyytyväisinä.

11. Korkein oikeus voisi toki halutessaan kehittää oikeutta edellyttämällä jatkokäsittelylupaa koskevissa ratkaisuissaan, että hovioikeudet ryhtyvät perustelemaan hylkääviä luparatkaisujaan. Mutta tätä korkein oikeus ei ole halunnut tehdä, ja miksi tekisikään, sillä eihän korkein oikeus itsekään perustele millään tavalla päätöksiään, joilla sille tehdyt valituslupahakemukset hylätään. Korkeimman oikeuden lakoninen ratkaisu kuuluu nimittäin ytimekkäästi: "Valituslupaa ei myönnetä". Perustelut edistäisivät oikeusturvaa ja ratkaisujen justifikaatiota, mutta viis siitä, korkeimmassa oikeudessa ilmeisesti ajatellaan.

12. Ko. asiassa hovioikeuden olisi tullut korkeimman oikeuden mukaan ottaa pohdittavaksi jatkokäsittelyluvan myöntäminen myös painavan syyn perusteella, vaikkei A ollut itse siihen valituksessaan vedonnut. On selvää, että vanhemman saama langettava tuomio pieneen lapseensa kohdistuneesta pahoinpitelystä johtaa herkästi lastensuojelullisiin toimenpiteisiin. Ko. tapauksessa kävi näin, sillä A:n syyksi luettu pahoinpiteky oli johtanut lapsen (B) huostaanottoon. Korkeimman oikeuden perustelujen mukaan syyksilukemisen seuraukset vanhemman ja lapsen suhteelle ja siitä johtuva ratkaisun huomattava merkitys A:lle ja B:lle ovat olleet asian laatuun nähden hovioikeuden ennakoitavissa, vaikkei A ollut itse  vedonnut B:n huostaanottoon hovioikeudelle tekemässään valituksessa.

554. Jatkokäsittelyluvasta neljä KKO:n ennakkopäätöstä (KKO 2012:25-28)

1. Muutoksenhaku käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja hovioikeusmenettely uudistuivat reilu vuosi sitten eli 1.1.2011, kun muutoksenhakujärjestelmää koskeva oikeudenkäymiskaaren (OK) muutos tuli voimaan.

2. Merkittävä muutos on se, että aikaisempi seulontajärjestelmä on korvattu uudella jatkokäsittelylupajärjestelmällä. Toiseksi hovioikeuden pääkäsittelyn ja todistelun vastaanottamisen edellytykset ovat tiukentuneet aikaisemmasta. Tarkoituksena on ollut karsia pääkäsittelyjen määrää, vaikka nuo määrät ovat olleet meillä selvästi pienempi kuin esimerkiksi Ruotsin hovioikeuksissa. Pääkäsittely toimitetaan nyt lähtökohtaisesti vain asianosaisen vaatimuksesta. Käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin riitauttaminen ei enää automaattisesti johda siihen, että suullinen todistelu otettaisiin hovioikeudessa uudelleen vastaan, vaan valituksia voidaan aikaisempaa enemmän ratkaista ilman todistelun uudelleen vastaanottamista.

3. Uudistuksen tavoitteena on, että hovioikeuksien voimavarat voitaisiin kohdentaa aikaisempaa tarkoituksenmukaisemmin laajojen ja vaikeiden asioiden ratkaisemiseen. Uuden lupajärjestelmän myötä hovioikeus voi jo menettelyn alkuvaiheessa evätä selvästi perusteettomia valituksia samoin kuin sellaisia valituksia, joissa aiemmin on jouduttu järjestämään suullinen pääkäsittely. Uudistuksilla pyritään hovioikeuksien käsittelyaikojen lyhentämiseen.

4. Itse pidän pääkäsittelyjen karsimista merkittävämpänä muutoksena kuin siirtymistä jatkokäsittelylupaan. Hovioikeuteen tehdyistä valituksista lupamenettelyn piiriin joutuu ehkä vain neljännes hovioikeuteen saapuvista valituksista, kun taas pääkäsittelyn edellytysten tiukentaminen koskee kaikkia juttuja. Uudistukset eivät minusta juurikaan lisää oikeusturvaa. Vaikka valitusoikeutta hovioikeuteen ei ole sinänsä rajoitettu, merkitsevät uudistukset tosiasiallisen oikeusturvan kaventumista, koska osaa jutuista ei oteta enää varsinaiseen tutkintaan ja kirjallisen menettelyn käyttöala laajenee. Muissa pohjoismaissa ja useimmissa muissakin maissa hovioikeutta vastaavan toisen oikeusasteen menettely on pääsäännön mukaan suullista. Suomen hovioikeusmenettely sitä vastoin on selkeän pääsäännön mukaan kirjallista, suullinen käsittely on hovioikeuksissa selkeä poikkeus. - Mutta ei auta, näiden hölmöiltä vaikuttavien uudistusten kanssa on nyt vain tultava toimeen!

5. Jatkokäsittelyluvasta säädetään OK 25 a luvussa. Riita-asioissa jatkokäsittelylupa tarvitaan, jos käräjäoikeuden ratkaisu on asianosaiselle vastainen vain rahasaamisen osalta ja asianosaisen vaatimuksen ja käräjäoikeuden ratkaisun välinen ero (häviöarvo) on alle 10 000 euroa (OK 25 a:5). Rikosasioissa syytetty tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta (OK 25 a:6). Syyttäjä ja asianomistaja tarvitsevat jatkokäsittelyluvan, jos rikoksesta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta (OK 25 a:7).

6. Jatkokäsittelyluvan myöntämisperusteista säädetään OK 25 a luvun 11 §:ssä. Sen 1 momentin mukaan hovioikeuden on myönnettävä jatkokäsittelylupa, jos:

1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste);

2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste);

3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkopäätösperuste); tai

4) luvan myöntämiseen on muu painava syy (painavan syyn peruste).

7. Jatkokäsittelylupa on siis myönnettävä, jos jokin mainituista perusteita on olemassa. Lupaperusteet ovat samat kuin Ruotsin laissakin (RB). Poikkeuksena tästä on kuitenkin OK 25 a luv. 11 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse myöntää edellä mainitulla muutosperusteella yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Tällaista rajoitusta ei ole Ruotsin laissa. Mainittu OK:n säännös perustuu hovioikeuksien suullisia käsittelyjä koskevaan kammoon ja siitä johtuvaan taipumuksen välttää pääkäsittelyjä kaikin mahdollisin keinoin aina kun se vain suinkin on mahdollista.

8. Uudistus on ollut nyt voimassa jo pitkälti toista vuotta. Tuntuu sen vuoksi hieman oudolta, että oikeusministeriö ei ole halunnut vieläkään julkistaa virallisia tietoja siitä, miten jatkokäsittelylupajärjestelmä toimii käytännössä, eli miten lupasäännöksiä on eri hovioikeuksissa sovellettu. Ideaalitilanne olisi sellainen, että kaikissa kuudessa hovioikeudessa päästäisiin jatkokäsittelyluvan myöntämisen suhteen yhdenmukaiseen käytäntöön. Tässä näyttäisi kuitenkin julkisuuteen tihkuneiden epävirallisten tietojen mukaan olevan paljon toivomisen varaa, kuten jo lakiesitystä valmisteltaessa ja eduskunnassa käsiteltäessä ennustin tapahtuvan.

9. Blogissa 493/14.10.2011 kerroin hieman siitä, että eri hovioikeuksien lupakäytännössä on isoja eroja. Helsingin hovioikeudessa valituslupa-asioista jopa kaksi kolmasosaa (n. 66 %) jää ilman lupaa ja siis jatkokäsittelyä; näissä tapauksissa valitus hylätään niin sanotusti kättelyssä ilman varsinaista asian tutkimista. Kouvolan hovioikeudessa sitä vastoin valituslupien hylkäysprosentti on vain 20. Näiden lukujen perusteella ehdittiin jo arvailla, että valituslupien suuri hylkäysprosentti Helsingissä johtuu siitä, että hovioikeus olisi keksinyt lupamenettelystä hyvän konstin purkaa jutturuuhkiaan. Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä tietenkin kiisti moiset arvelut ja selitti syyksi sen, että jotkut hovioikeudet ovat vain varovaisempia kuin toiset. Könkkölän mukaan heille ei tulisi edes mieleen purkaa jutturuuhkia tällä tavoin. Jasså, Könkkölä ei kuitenkaan päätä yksin valitusluvista, ja sikäli kuin entisenä hovioikeudenneuvoksena vähänkään tunnen entisiä kollegoja, niin voisin olettaa, että monelle hovioikeuden jäsenelle ajatus jutturuuhkien purkamisesta tiukan valituslupakäytännön avulla voisi kyllä tulla mieleen.

10. Mutta mennäänpä sitten otsikossa mainittuihin neljään ennakkopäätökseen. Niiden avulla korkein oikeus on selvästikin halunnut ohjata hovioikeuksien lupakäytäntöä, mikä on aivan oikea tavoite. Kaikki neljä ratkaisua on perusteltu varsin seikkaperäisesti ja ymmärrettävällä tavalla. Katso

KKO 2012:25, KKO 2012:26, KKO 2012:27 ja KKO 2012:28.

11. Hovioikeudet saisivat kernaasti ottaa mallia näiden päätösten perusteluista. Tästä päästäänkin sopivasti ensimmäiseen ihmettelyn aiheeseen. Tapaukset ovat eri hovioikeuksista, mutta kaikissa ilmenee minusta hyvin huolestuttava piirre. Nimittäin se, että hovioikeudet itse eivät välitä perustella kielteisiä luparatkaisujaan millään tavalla! Jokaisessa neljässä tapauksessa hovioikeus on jättänyt perustelut ilmoittamatta. Päätöksissä todetaan vain lakonisesti, että hovioikeus on tutkinut lupaedellytykset ja katsoo, ettei sanottuja edellytyksiä ole. Tuollainen perustelutapa, jos sitä voi edes miksikään perustelemiseksi kutsua, on mitäänsanomaton ja arvoton.

12. Valittajilla on toki ollut perusteltu syy ja tarve odottaa, että hovioikeus ilmoittaa, miksi laissa mainittuja edellytyksiä luvan myöntämiseen ei ole kyseissä tapauksissa katsottu olevan olemassa. Mitään syitä ja perusteita luvan epäämiseen ei kuitenkaan yhdessäkään tapauksessa mainita. Aivan ilmeisesti tämä on vakiintunut käytäntö kaikissa hovioikeuksissa. Jos siis valittaja haluaa saada selvyyden ja tiedon siitä, miksi valituslupaa ei ole myönnetty, hänen on pakko valittaa korkeimpaan oikeuteen, joka sitten "kiltisti" kertoo - ainakin näissä neljässä tapauksessa on kertonut - miksi lupaa ei ole myönnetty ja miksi hovioikeuden olisi tullut lupa myöntää. Onko tämä todellakaan laitaa: jos haluat perustelut hovioikeuden päätökseen, sinun on vietävä asia korkeimpaan oikeuteen! Korkein oikeus "palvelee" hovioikeuksia päätöksen perustelemisessa. Jo on aikoihin eletty!

13. Minusta korkeimman oikeuden olisi tullut puuttua mainittuun epäkohtaan ja kiinnittää päätöksissään huomiota myös siihen, että hovioikeuden velvollisuutena on perustella luparatkaisut asianmukaisella tavalla, mikä tietenkin samalla vähentäisi muutoksenhaun tarvetta korkeimpaan oikeuteen. Tätä korkein oikeus ei ole hoksannut tehdä. Ollaanko korkeimmassa oikeudessa siis tyytyväisiä siihen, että hovioikeudet eivät täytä perustelemisvelvollisuuttaan ja että kielteisen luparatkaisun saaneet asianosaiset ryntäävät sankoin joukoin valituslupahakemuksineen korkeimpaan oikeuteen?

14. Ratkaisussa KKO 2012:25 selostetussa tapauksessa A oli käräjäoikeudessa tuomittu aikaisemman ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikana tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka sijasta oli määrätty yhdyskuntapalvelua. A valitti hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi. Korkein oikeus katsoi perusteluissaan mainituilla syillä, että hovioikeus oli voinut jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä. - Hovioikeuden on lain esitöiden mukaan tutkittava kaikkien lupaperusteiden mahdollisuus, vaikka valittaja olisi vedonnut valituksessaan neljästä mahdollisesta lupaperusteesta vain yhteen perusteeseen. Korkein oikeus on tulkinnut A:n valitusta niin, että hän on vaatinut valituslupaa ensi sijassa muutosperusteella ja ennakkopäätösperusteella. Kyseinen ratkaisu on puheena olevasta neljän ratkaisun ryppäästä selvin tapaus, jossa lupa on voitu evätä. Toisaalta luvan myöntämisestä ei olisi aiheutunut hovioikeudelle kovinkaan suurta lisätyötä, sillä A:n valitus olisi ilmeisesti hylätty luvan myöntämisen jälkeen melko suppeilla perusteilla.

15. Ratkaisussa KKO 2010:26 selostetussa tapauksessa P oli tallettanut pankin konttorissa tililleen käteistä rahaa. Pankki oli myöhemmin nostanut osan tilille kirjatuista varoista katsottuaan, että kirjaus oli ollut laskuvirheen vuoksi määrältään liian suuri. Käräjäoikeus hylkäsi P:n kanteen nostettujen varojen palauttamiseksi pidettyään pankin kirjallista ja suullista näyttöä laskuvirheestä johdonmukaisena ja uskottavana. Valituksessaan hovioikeudelle P vaati jatkokäsittelyluvan myöntämistä ja pyysi näytön uudelleen arviointia. Korkein oikeus totesi käräjäoikeuden perustelleen näytöstä tekemänsä johtopäätökset seikkaperäisesti. P:n valituksen perusteella ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ollut perusteltua aihetta epäillä. Hovioikeus oli voinut jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä.

16. Tapauksesta 2012:26 ilmenee hyvin, miten jatkokäsittelylupaa ei tarvitse myöntää muutosperusteella yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Silloin, kun valitus perustuu näytön arvioinnin virheellisyyttä koskevaan väitteeseen, kynnys jatkokäsittelyluvan myöntämiseksi muutosperusteella on siten korkeampi kuin muulloin. Tämä on Suomen lain "erikoisuus" verrattuna esimerkiksi Ruotsin lakiin. Ko. tapauksessa hovioikeuden olisi tullut ilmeisesti toimittaa suullinen käsittely, jos lupa olisi myönnetty. Valittaja P ei ollut ilmeisesti itse pyytänyt pääkäsittelyn järjestämistä hovioikeudessa, mikä minusta hieman heikentää hänen valituksensa uskottavuutta. Tapausselosteesta ilmenee, mikä merkitys jatkokäsittelyluvan myöntämistä harkittaessa on sillä, miten käräjäoikeus on perustellut ratkaisuaan, samoin kuin se, että valittajan ei kannata hovioikeudessa tyytyä ainoastaan ylimalkaisiin väitteisiin käräjäoikeuden näytön arvioinnin virheellisyyksistä. Jatkokäsittelylupa asettaa käräjäoikeuksille ja asianosaisten asiamiehille "uusia haasteita", jos näin muodikasta sanontaa sallitaan käyttää. - Tässä tapauksessa hovioikeus on sentään edes jollakin tavalla yrittänyt perustella ratkaisuaan, mutta eivät nuo perustelut toki ole riittäviä.

17. Ratkaisu KKO 2012:27 ja siinä selostettu tapaus on minusta näistä neljästä ratkaisusta kaikkein mielenkiintoisin. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n rangaistukseen muun muassa törkeästä liikenteen vaarantamisesta, vaikka A oli kiistänyt ajaneensa omistamaansa autoa. Käräjäoikeus katsoi A:n olleen kuljettaja sillä perusteella, että todistaja oli kertonut A:n ikäisen ja samaa sukupuolta olleen henkilön toimineen auton kuljettajana ja että A:n kertomus ei ollut uskottava. KKO:n mukaan kysymys siitä, millaista selitysvelvollisuutta A:lta voitiin asiassa syyttömyysolettamaa rikkomatta edellyttää, ei ollut selvä. Tämä vaikutti myös A:n kertomuksen uskottavuuden arviointiin näyttönä. Sen vuoksi A:lle myönnettiin jatkokäsittelylupa muutosperusteella.

18. Mainitussa tapauksessa KKO 2012:27 jatkokäsittelylupa on evätty Helsingin hovioikeudessa presidentti Mikko Könkkölän johtaman jaoston päätöksellä, ratkaisuselosteen mukaan ilman minkäänlaisia perusteluja! Tapauksessa on ollut kyse rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeudesta vaieta ja siitä, että syytetyllä ei ole, paitsi todistustaakkaa, myöskään selitystaakkaa. Jos syytetyltä vaadittaisiin oikeudenkäynnissä (tai esitutkinnassa) selitystä kiistämisensä perusteista tilanteessa, jossa häntä vastaan ei ole esitetty vakuuttavaa näyttöä, merkitsisi menettely helposti todistustaakan siirtämiseksi syytetylle. Tapauksessa tätä ei hovioikeus ei tätä bonjannut (tai noteerannut), mutta onneksi korkein oikeus ymmärsi, mistä oli kyse. Korkein oikeus katsoi, ettei kysymystä jatkoluvasta voitu ratkaista tässä tapauksessa yksinomaan OK 25a luvun 11 §:n 2 momentin nojalla, vaan huomioon tuli ottaa myös ja ensi sijassa saman pykälän 1 momentin muutosperuste, jossa luvan myöntämisen kynnys matalalla on matala, eli pelkkä epäily siitä, ettei ratkaisu ole oikea riittää. Ko. tapauksessa käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta oli aihetta epäillä jo siksi, että käräjäoikeus oli asettanut syytetylle selitystaakan kiistämisensä perusteesta. Jatkokäsittelyluvan myöntäminen oli ko. tapauksessa välttämätöntä.

19. Ratkaisussa KKO 2012:28 selostettu tapaus on myös hyvin mielenkiintoinen ja minusta aivan selvä tapaus, jossa jatkokäsittelylupa olisi tullut, kuten myös korkein oikeus on päätöksessään todennut, myöntää useammalla eri perusteella.

20. Mainitussa tapauksessa A:ta oli käräjäoikeudessa syytetty vammantuottamuksesta sillä perusteella, että hän oli suljetulla piha-alueella jättänyt pitämättä kahta koiraansa valvonnassaan siten, etteivät koirat päässeet pois piha-alueelta. Toinen koirista oli purrut A:n asuintalon kohdalla tiellä kävellyttä asianomistajaa vammoja aiheuttaen. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan koirat olivat olleet sisällä A:n asunnossa, jossa olivat olleet myös A ja tämän tuttava. Koirat olivat päässeet ulos asunnosta, kun tuttava ei ollut ulos mennessään sulkenut ulko-ovea kunnolla. Käräjäoikeus oli katsonut A:n huolimattomuudellaan aiheuttaneen asianomistajan vammat, koska hän ei ollut ollut paikalla tuttavan poistuessa asunnosta eikä ollut siten riittävän huolellisesti varmistautunut siitä, ettei vahinkoa päässyt tapahtumaan, ja koska hän oli laiminlyönyt velvollisuuden ohjeistaa vieraitaan riittävästi asunnon ulko-oven sulkemisesta. Korkeimman oikeuden ratkaisussa lausutuilla perusteilla A:lle myönnettiin jatkokäsittelylupa sekä tarkistusperusteella sen selvittämiseksi, oliko A tuomittu muusta teosta kuin mistä rangaistusta oli vaadittu (siis oliko syytesidonnaisuusnormia rikottu), että muutosperusteella ja ennakkoratkaisuperusteella.

21. Korkeimman oikeus päätös on hyvin analysoitu ja perusteltu enkä puutu siihen tässä yhteydessä tarkemmin. On aika merkillistä, miten tällaisessa monessa kohtaa juridisesti epäselvässä ja tulkinnanvaraisessa jutussa hovioikeus on lakonisesti - ja ilman perusteluja - todennut, että jatkokäsittelylupaa ei myönnetä! Hovioikeus on ummistanut silmänsä tapauksessa ilmeneviltä monilta oikeuskysymykseltä ja päättänyt haudata ne kielteisen lupapäätöksen avulla. Hovioikeuden ratkaisu lienee kuitenkin vain jäävuoren huippu hovioikeuskäytännössä, sillä tällaisia tapauksia jätetään näet usein armotta vaille jatkokäsittelylupaa. Kaikki kielteisen lupapäätöksen saaneet eivät enää jaksa valittaa edelleen KKO:een eikä KKO tulle myöntämään uusia valituslupia asian tiimoilta pitkään aikaan. Joudutaan siis kysymän, lisääntyykö oikeusturva, kuten hovioikeusuudistusta niin kuin konsanaan käärmettä pyssyyn ajaneet hovioikeuksien presidentit sekä oikeusministerit ja ministeriön korkeat virkamiehet ovat vakuuttaneet? Kattia kanssa, voidaan ratkaisujen KKO 2012:27 ja 28 valossa väittää.

22. Oikeusneuvos Mikko Tulokkaan eri mieltä oleva lausunto ratkaisussa KKO 2012:28 on oikea kyynisyyden kukkanen! Mutta Tulokas ei ole mielipiteineen suinkaan yksin, vaan hänen laillaan ajattelevia hovioikeustuomareita lienee valtakunnan hovioikeudet puollollaan. Votumillaan Tulokas tulee rohkaisseeksi näiden tuomareiden itsetuntoa olla vähät välittämättä KKO:n ko. ennakkopäätöksistä ja evätä myös jatkossa jatkokäsittelylupia summan mutikassa ja mutu-tuntumalla - ja tietenkin ilman minkäänlaisia perusteluja.

23. Tulokas tuntuu ajattelevan, että jatkokäsittelylupa-asioissa etusija tulee antaa hovioikeuksien "niukoille voimavaroille", eli lupa on evättävä, jos siihen vain on pienikin mahdollisuus olemassa. Tulokkaan ajattelussa pienen ihmisen vähäpätöisillä asioilla ja oikeusturvalla ei tunnu olevan minkäänlaista sijaa. "Mitä hittoa ne kaiken maailman kverulantit tunkevat tänne typerillä valituksillaan meidän tuomareiden oikeusrauhaa häiritsemään." Kansalaisnäkökulman huomioon ottaminen ja oikeudenkäyntimenettelyn koetun oikeudenmukaisuuden lisääminen ovat tätä ajatussuuntaa edustaville tuomareille vieras asia.

24. Palaan vielä lyhyesti edellä mainittuun epäkohtaan eli siihen, että hovioikeudet eivät näytä perustelevan millään lailla kielteisiä lupapäätöksiään. Kuitenkin perusteluvelvollisuus on korotettu perusteluissa yhdeksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruspilariksi. Ei vain lopulliset pääasiaratkaisut eli tuomiot, vaan myös käsittelyn aikana annetut päätökset on perusteltava, sanoo laki. Kielteinen lupapäätös on lopullinen päätös, jolla

asian enempi tutkinta lopetetaan. Sellainen ratkaisu on perusteltava eikä siihen riitä vain lainsäännöksessä eli tässä tapauksessa OK 25 a luvun 11 §:ssä olevien fraasien toistaminen.

25. OK 25 a luvun 17 §:ssä säädetään sitä, mitä asioita päätöksestä on käytävä ilmi. On syytä korostaa, että mainittu pykälä koskee yksinomaan päätöksen johtopäätösosaa eli päätöslauselmaa. Säännöksessä ei lausuta mitään ratkaisun perustelemisesta, mutta tämä ei suinkaan tarkoita eikä voi tarkoittaa sitä, ettei päätöstä saisi tai tarvitsisi perustella. Päätöksen perustelemisesta säädetään eri pykälissä (OK 24:14-16), eikä niissä jatkokäsittelylupaa koskevaa kielteistä päätöksiä ole asetettu mihinkään erityisasemaan.

26. Hovioikeuksien ei toki tarvitse perustella lupapäätöksiä yhtä seikkaperäisesti kuin korkein oikeus on tehnyt nyt selostetuissa ennakkopäätöksissä. Mutta perustelujen tulisi olla kyllä paljon yksityiskohtaisempia kuin ratkaisussa KKO 2012:26 selostetussa ja edellä kohdassa 16 mainitussa Vaasan hovioikeuden päätöksessä, joka on mainitusta neljästä tapauksesta ainoa, jossa hovioikeus on lausunut perusteluissaan edes jotakin.