845. KKO 2014:31. Jatkokäsittelyluvan myöntäminen hovioikeudessa

1. Satakunnan käräjäoikeus oli yhden tuomarin kokoonpanossa lukenut A:n syyksi B:hen ja C:hen kohdistuneet pahoinpitelyt ja tuominnut hänet niistä 40 päiväksi vankeuteen sekä suorittamaan vahingonkorvausta B:lle ja C:lle.

2. Rangaistuksesta käräjäoikeus totesi, että A oli tuomittava syyttäjän vaatimaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistusta mitattaessa oli sovellettava RL 6 luvun 5 §:n 5 kohdan koventamisperustetta, koska A:n syyksi nyt luetut rikokset ja hänen aikaisempi samankaltainen rikollisuutensa osoittivat A:ssa ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. Yhteistä rangaistusta alentavana seikkana oli otettava huomioon saman käräjäoikeuden 2.12.2010 antama lainvoimainen tuomio.

3. A on valituksessaan Vaasan hovioikeudelle vaatinut, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa muutos- ja ennakkopäätösperusteella. Rangaistus ei ollut linjassa oikeuskäytännön kanssa, eikä koventamisperusteen soveltaminen vastannut lain tarkoitusta. Rangaistus oli ankarampi kuin mitä se olisi ollut, jos samaan tekoaikaan kohdistuvat teot olisi käsitelty yhdessä. A:lle aiemmin tuomitun yhdyskuntapalvelun varoittava vaikutus oli jäänyt vaikuttamatta. Koventamisperusteesta oli valituksen mukaan tärkeää antaa vastaista laintulkintaa ohjaava ratkaisu.

4. Vaasan hovioikeus pyysi ennen lupakyysmyksen ratkaisemista A:lta lausuman siitä, oliko hän aloittanut Satakunnan käräjäoikeuden 2.12.2010 hänelle tuomitseman yhdyskuntapalvelun suorittamisen, oliko sen suorittaminen onnistunut ja missä vaiheessa suorittaminen oli. Sen varalta, ettei yhdyskuntapalveluun tuomitseminen tullut enää kysymykseen, hovioikeus varasi A:lle tilaisuuden lausua myös käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen voimaan tulleen valvontarangaistuksen mahdollisesta soveltamisesta asiassa.

5. Saatuaan A:n lausuman hovioikeus tutki edellytykset jatkokäsittelyluvan myöntämiselle ja katsoi, ettei käräjäoikeuden ratkaisun ja valituksen sekä muun oikeudenkäyntiaineiston perusteella ollut ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Muutakaan perustetta jatkokäsittelyluvan myöntämiseen ei asiassa ollut. Hovioikeus ei myöntänyt A:lle jatkokäsittelylupaa.

6. A pyysi korkeimmalta oikeudelta valituslupaa. Valituksessaan  A vaati, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa ja asia palautetaan hovioikeuteen tai että hänelle aikaisemmin tuomittu yhdyskuntapalvelurangaistus katsotaan riittäväksi seuraamukseksi käräjäoikeuden hänen syykseen lukemista rikoksista tai että vankeusrangaistus lievennetään yhdyskuntapalveluksi tai valvontarangaistukseksi tai tuomittua vankeusrangaistusta ainakin alennetaan.

7. Korkein oikeus myönsi A:lle valitusluvan. Päätöksessään KKO katsoi ensiksi, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti pyytäessään A:lta edellä mainitun lausuman (perustelujen kohdat 8-10).  Näin tehdessään hovioikeus oli korkeimman oikeuden mukaan edennyt asian tutkimisessa pidemmälle kuin jatkokäsittelylupaa koskevat OK 25 a luvun säännökset olisivat edellyttäneet. Tästä huolimatta hovioikeus oli A:n lausuman saatuaan päättänyt, ettei jatkokäsittelylupaa myönnetä. 

8. Itse asian eli jatkokäsittelyluvan myöntämisen osalta korkein oikeus katsoi yksimielisesti, että hovioikeuden olisi tullut myöntää A:lle lupa sekä muutosperusteella (perustelujen kappaleet 11-16) että tarkitusperusteella (kappaleet  17-18; hovoikeus oli lausunut lähinnä vain muutosperusteella.

KKO 2014:31

9. KKO:n päätös on perusteltu ja on myös paikallaan, että ratkaisu on julkaistu ennakkopäätöksenä. Valittaja A ei ollut saanut hovioikeudessa oikeusturvaa, koska hovioikeus ei ottanut hänen valitustaan täystutkintaan. Valitusluvan epääminen hovoikeuksissa on helppoa, sillä lain mukaan hovioikeuden ei tarvitse perustella luvan epäämistä koskevia päätöksiä asianomaista tapausta koskevilla konkreettisilla seikoilla. Perusteluiksi riittää pelkkä viittaaminen ao. lainkohtiin ja toteamus, jonka mukaan tapauksessa ei ole ko. säännöksissä mainittuja luvan myöntämisen edellytyksiä. Tällaiset viittaukset ja lainsäännösten sanamuotojen toistamiset ovat vain fasadiperustelua, eivät todellisia perusteluja. Tuollaisten päätösten oikeellisuutta on mahdotonta kontrolloida.

10.  Korkein oikeus on antanut kolmen tai neljän viimeksi kuluneen vuoden aikana useita jatkokäsitteluvan myöntämistä koskevia ennakkopäätöksiä, joilla hovioikeuksien lainkäyttöä on pyritty ohjamaan. Näyttää kuitenkin siltä, ettei ennakkopäätöksillä ole ollut toivottua vaikutusta, sillä hovioikeuksien ratkaisuja, joilla jatkokäsittelylupaa koskevia hakemuksia on hylätty, vaikka lupa olisi tullut selvästi myöntää, putkahtaa jatkuvasti esiin. Korkeimmassa oikeudessa valitusluvan saaneet jatkokäsittelylupaa koskevat tapaukset edustavat vain jäävuoren huippua, sillä hovioikeudet hylkäävät vuosittain satoja lupahakemuksia.

11. Hovioikeudet eivät julkaise kotisivuillaan tietoja lupakäytännöstään ja siitä, mikä on lupahakemusten hylkäys- ja hyväksymisprosentti kussakin hoviokeudessa. Tämä osoittaa salamyhkäisyyttä ja tiedottamisen puutetta. Kuten olen näissä blogijutuissani aika usein todennut, hovioikeuksien tiedottaminen yleensäkin, samoin kuin ratkaisujen julkaiseminen, on kaikissa hovioikeuksissa vähäistä ja puutteellista.

12. Oikeusministeriön työryhmä on julkaissut viime helmikuussa sitten ehdotuksen, jonka mukaan hovioikeuden jatkokäsittelyluvan soveltamisalaa on tarkoitus laajentaa todella huomattavasti (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 10/2014). Näin siitä huolimatta, että luvan soveltamisala ja luvan myöntämisen edellytykset ovat meillä jo nykyisin löyhemmät kuin Ruotsissa, jonka lainsäädännöstä jatkokäsittelylupajärjestelmä on vuonna 2010 Suomen lainsäädäntöön muutoin lähes sellaisenaan kopioitu. Suomessa hovioikeus pystyy epäämään jatkokäsittelyluvan herkemmin ja paljon useimmissa jutuissa kuin Ruotsissa. Tästä huolimatta säännösten soveltamisalaa ollaan meillä edelleen huomattavasti laajentamassa. Korkein oikeus on antanut 15.5. seikkaperäisen ja kriittisen lausuntonsa työryhmän mietinnöstä, mutta ei suorin sanoin ehdotusta kuitenkaan tyrmännyt. 

13. Otan työryhmän ehdotuksen myöhemmin blogissa tarkasteltavaksi. Tässä on jo kuitenkin syytä  todeta, että työryhmän ehdotus tulisi toteutuessaan kaventamaan valittajien oikeusturvaa todella paljon. Ehdotusta ei tulisi sen vuoksi hyväksyä.