773. Oleg Galouchkon tapaus - venäläistä rulettia KKO:ssa

                                                     FSB, ei KKO...

1. Venäläis-kanadalaisen liikemies Oleg Golouchkon luovutusprosessista Suomesta Venäjälle kertoi TV1:n  MOT-ohjelma "Punainen määrys" eilen maanantaina 16.9. Ohjelman käsikirjoitus löytyy tästä. 

2. Tapaus on jokseenkin karmaiseva esimerkki siitä, miten ihmisten oikeuksista päätetään vallan kammareissa julkisuudelta piilossa, miten politiikka voi sotkeutua oikeusasioihin, miten vähän yksilön oikeusturva, vapaus ja henki painavat, kun kysymyksessä on suurvallan väkivaltakoneiston arvovalta ja miten pienen maan oikeuslaitos voidaan valjastaa palvelemaan mahtavan naapurivaltion intressejä. - Olenko kuulevinani vastaväitteitä? Turha väittää vastaan, sillä kuten jo rakas Urkkimme totesi: Niin on, jos siltä näyttää!

3. Oleg Galouchko joutui viitisen vuotta sitten Venäjän Federaation turvallisuuspalvelun (FSB) silmätikuksi, kun häntä alettiin epäillä ja syyttää alumiinitehtaansa noin 100 000 euron suuruisten tullimaksujen kavaltamisesta. FSB toimi tehokkaasti ja operaation ilmeisenä tarkoituksena oli alusta lähtien koko tehtaan alasajo, jotta tehtaalle saataisiin "kunnon" omistaja. Tämä tavoite onnistui, sillä tehdas päätyi pian presidentti Vladimir Putinin lähipiirin kuuluvan liikemiehen omistukseen. 

4. Oleg Galouchko pakeni toiseen kotimaahansa Kanadaan ja alkoi jo uskoa, että venäläiset olisivat etsintäkuulutuksesta huolimatta luopuneet jahtaamasta häntä. Galouchko sai matkustella vapaasti monissa maissa eikä häntä otettu kiinni yhdenkään maan rajalla Interpolin julkaisemasta etsintäkuulutuksesta huolimatta. Tiedettiin, että Ranskan ja Britannian tuomioistuimet olivat kieltäytyneet luovuttamasta rikoksesta epäiltyjä Venäjälle siellä nostettujen syytteiden poliittisuuden ja Venäjän huonojen vankilaolosuhteiden takia. Oleg Galouchko kuvitteli, että hän olisi turvassa.

5. Mutta viime helmikuun 16. päivänä Oleg sattui epäonnekseen lentämään Suomeen, ja oli jo poistumassa kahden päivän kuluttua Tukholmaan ja istumassa turvallisesti koneessa, kun valpas rajavartija poliisin avustamana tuli koneeseen ja ilmoitti pidättävänsä hänet Interpolin etsintäkuulutuksen perusteella. MOT-ohjelman mukaan pidätysmääräyksen antaja ei ole vieläkään selvinnyt. Galouchko epäilee, että ilmeisesti FSB:n virka-apupyynnöstä Suomen poliisi päästi hänet 16.2. maahan, jotta saataisiin selville, kenen kanssa hänellä oli tapaaminen Helsingissä koskien hänen Venäjällä vireillä olevaa oikeusjuttuaan.

6. Galouchko siis pidätettiin ja vietiin Vantaan vankilaan. Maaliskuussa Venäjä pyysi hänen luovuttamistaan. Prosessi kesti pitkään, sillä OG ehti istua tyrmässä  reilut puoli vuotta. Hän pyysi neljä kertaa päästä vapaaksi matkustuskieltoa vastaan, mutta joka kerralla Vantaan käräjäoikeus - KRP:n nimenomaisesta vaatimuksesta - epäsi pyynnön.

7. Lain mukaan päätöksen henkilön luovuttamisesta toiseen valtioon epäillyn rikoksen johdosta tekee oikeusministeriö. Luovutuksen oikeudellisten edellytysten selvittämistä varten ministeriön tulee pyytää korkeimman oikeuden (KKO) lausunto. Toukokuun alussa 2013 ministeriö pyysi KKO:lta lausuntoa siitä, onko Galouchkon luovuttamiselle oikeudellisia esteitä. KKO antoi lausuntonsa juhannusalusviikolla 18.6.

8. KKO:n lausunnosta ilmenee, että oikeus on ottanut kiltisti huomioon Galouchko OM:lle antaman 18.5. päivätyn lausuman sekä OM:n KKO:lle 27.5.2013 antaman lausuman. Tuossa lausumassa ministeriön hallitusneuvos Juhani Korhonen olisi MOT:in mukaan pyrkinyt todistamaan, että esteitä Galouchkon luovuttamiselle ei ole. KKO:n lausuntoasiassa olisi siten käyty eräänlainen pienoisprosessi OM (tai Juhani Korhonen) vs. Galouchko. 

9. Oikeusministeriössä tuntuvat olevan pasmat täysin sekaisin sen suhteen, oliko ministeriö antanut kyseisen lausuman vai ei tai oliko korkein oikeus edes pyytänyt lausumaa. OM:n kansainvälisten asioiden toimiston päällikkö Hannu Taimisto väitti MOT-ohjelmassa kivenkovaa, ettei ministeriö ei ole mitään lausuntoa antanut eikä sitä ole edes pyydetty eikä ministeriön tapana ole sanotunlaisissa asioissa yleensäkään antaa lausuntoja KKO:lle. Taimisto: "Se ei voi pitää paikkaansa, koska oikeusministeriö pyytää korkeimmalta oikeudelta lausuntoa luovuttamisen oikeudellisista kysymyksistä. Ei korkein oikeus pyydä mitään lausuntoa oikeusministeriöltä". 

10. Vaikuttaa tosi oudolta. Eikö ministeriön  toimistopäällikkö todellakaan tiedä, miten asian käsittely tapahtuu, vai onko hänen alaisensa virkamies mennyt antamaan lausuman - sitä vilautettiin MOT-ohjelmassa - aivan omin päin ja esimiehensä tietämättä?  KKO:n lausunnon tekstin mukaan KKO ei olisi pyytänyt lausuntoa ministeriöltä, mutta se on kuitenkin omaa lausuntoaan antaessaan ottanut kiltisti huomioon ministeriöstä tulleen ilmeisesti siis "epävirallisen lausuman". Miksi ministeriön virkamies on katsonut asiakseen mennä antamaan lausunnon, jossa katsotaan, ettei esteitä OG:n luovuttamiselle ole ja miksi KKO on ottanut ko. lausunnon vastaan ja antanut ministeriölle asiassa tavallaan "viimeisen sanan"; OG:lle ei ole varattu tilaisuutta vastata ministeriön/Korhosen antamaan lausumaan.

11. Korkein oikeus antoi lausuntonsa siis 18.6.2013. Se on annettu viisijäsenisessä jaostossa,  johon kuuluivat oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Pasi Aarnio, Juha Häyhä ja Hannu Rajalahti. Asian esittelijänä toimi esittelijäneuvos Kari Vesanen. Lausunto on yksimielinen.

12. Korkeimman oikeuden lausunto on muodollisesti asianmukainen, mutta toisaalta silmiinpistävän niukasti perusteltu. Lausuntoa ei ole haluttu julkaista KKO:n ennakkopäätösrekisterissä, vaikka mainitussa rekisterissä on erityinen osio, jossa julkaistaan ratkaisuja tai kannanottoja, joihin liittyyy EU-oikeudellisia tai ihmisoikeuskysymyksiä. Mainitussa osiossa on julkaistu aiemmin myös rikoksentekijän luovuttamista samoin kuin Eurooppalaista pidätysmääräystä koskevia ratkaisuja ja lausuntoja.

KKO:n lausunto löytyy tästä.

13. Lausunossa otetaan kantaa viiteen väitteeseen, joilla Galuchkon puolustus - OG:tä avusti Suomessa muun muassa asianajaja Markku Fredman - on vastusti luovuttamistaan. Näihin väitteisiin on otettu lausunnossa kohta kohdalta kantaa, mutta hyvin suppeilla perusteilla. 

14. Minkäänlaista varsinaista dialogia tai pro et contra -tyyppisiä perusteluja ei ole tai sanotunlaisia perusteluja ei ilmoiteta. Lukijalle ei kerrota perusteluissa tarkemmin, a) mihin kaikkiin seikkoihin, todisteisiin ja oikeuslähteisiin OG:n puolustus on väitteidensä tueksi vedonnut, ja b) miksi KKO on katsonut, ettei  OG:n esittämiä perusteita voida pitää hyväksyttävinä. Tämä koskee erityisesti kohdissa 4 ja 5 esitettyjä väitteitä ja perusteluja, eli kysymyksiä siitä, onko OG:n syyksi väitetyssä teossa kyse poliiittisesta rikoksesta ja voidaanko luovuttamista pitää ihmisoikeuksien vastaisena eli inhimillisesti kohtuuttomana. Nämä ovat tärkeimmät syyt, joilla luovutusvaatimus olisi voitu evätä, mutta juuri näiltä osin korkeimman oikeuden lausunto on kaikkein ohuimmin perusteltu.

15. Olisi mielenkintoista tietää tarkasti ne perusteet, joita Galuchkon puolesta on asiassa ja erityisesti oikeusministeriölle 15.5.2013 annetussa lausumassa esitetty, jotta voitaisiin ottaa kantaa siihen, onko korkein oikeus antanut väitteisiin vastauksen, jonka perusteluja voitaisiin pitää riittävinä ja asianmukaisina. KKO:n lausuntoon on kirjattu vain lyhyt yhteenveto OG:n esittämistä väitteistä, muttei niiden tarkempia perusteluja eikä lausumassa viitattuja oikeuslähteitä. Näyttäisi siltä, että KKO:n lausunnossa ei ole otettu lainkaan kantaa OG:n väitteeseen, jonka mukaan häntä Venäjällä odottava oikeudenkäynti olisi todennäköisesti epäoikeudenmukainen.

16. Kolme oikeustietelilijää on heti tuoreeltaan Helsingin Sanomissa moittinut KKO:n lausuntoa katsoen, että KKO:n olisi tullut kieltää luovutus. Katso tästä. Mainittuun kritiikkiin voidaan perustellusti yhtyä. 

17. Korkeimman oikeuden lausumassa on perusteltu hyvin niukasti väitettä, jonka mukaan kysymyksessä olisi poliittinen rikos. Lausunnossa viitataan vain lyhyesti vrt - merkinnällä KKO:n aikaisempaan ennakkopäätökseen (KKO  2010:94), josta lukijan pitäisi siis kaivaa selville, mitä poliittisella rikkoksella KKO:n mukaan edellytetään. Ehkäpä oikeusneuvoksilla on ollut niin kiire juhannuksen viettoon, että lausuntoa ei ole ennätetty tai haluttu perustella kunnolla. Olisi mielenkiintoista tietää, miten OG itse on perustellut sanottua väitettään. Nyt KKO:n lausunnossa kerrotaan OG:n lausumaksi vain yhdellä vajaalla rivillä, että "väitetty rikos on poliittinen eikä siitä sen vuoksi voida luovuttaa". Ja vastauksena väitteeseen saamme lukea seuraavaa: "Galouchkon tekemäksi väitetty rikos ei ole sellainen, että sitä voitaisiin pitää poliittisena". Onko tämä todella nyt sitä paljon puhuttua pro et contra -tyyppisen dialogimetodin mukaista perustelemista, jota tuomion perusteluilta on vuosikausia toivottu? 

18. Yhtä onnetonta kulissiperustelua saamme lukea vastaukseksi OG:n väitteeseen, jonka mukaan luovuttaminen olisi inhimillisesti kohtuutonta ja ihmisoikeuksien vastaista. Korkein oikeus kyllä viittaa siihen, että ihmisoikeustuomioistuin on useissa ratkaisuissaan katsonut Venäjän vankilaolojen erityisesti "tiettyjen tutkintavankiloiden" ahtauden osalta loukkaavan ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan epäinhimillisen ja halventavan kohtelun kieltoa. Kuvaavaa perustelujen suppeudelle kuitenkin on, ettei korkein oikeus mainitse näistä EIT:n ratkaisusta yhtään nimeltä puhumattakaan siitä, että se olisi selostanut kyseisten ratkaisujen sisältöä tarkemmin.

19. Kaikkein hämmästyttävintä lausunnossa on kuitenkin korkeimman oikeuden oma johtopäätös EIT:n ratkaisukäytännöstä:

Ratkaisuista ei kuitenkaan voida tehdä sellaista yleistä johtopäätöstä, että vankilaolot kaikissa vankiloissa loukkaisivat ihmisoikeussopimuksen 3 artiklaa. Sitä, että Galouchko sijoitettaisiin Venäjällä ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan vastaisiin vankiloihin, ei voida pitää niin ilmeisenä, että hänen luovuttamisestaan Venäjälle voitaisiin tällä perusteella kieltäytyä.

20. Minusta tällainen johtopäätös on vallan hirmuinen ja oikea kyynisyyden huippu! Kun monissa muissa maissa, esimerkiksi Ranskassa ja Britanniassa, tuomioistuimet ovat  kieltäytyneet luovuttamasta rikoksesta epäiltyjä ihmisiä Venäjälle juuri sillä perusteella, että ihmisoikeustuomioistuimen mukaan vankilaolot eivät täytä ihmisoikeussopimuksen 3 artiklan vaatimuksia, Suomen ylin oikeusaste päin vastoin katsoo, ettei EIT:n ratkaisuista tai muista seikoista voida tehdä sanottua johtopäätöstä. 

21. Kun EIT on korostanut, että tosiasiallinen riski ihmisoikeusloukkaukselle - olkoonpa tämän riskin todennäköisyys vaikkapa vain jotain 25 prosentin luokkaa - Venäjän vankiloissa riittää luovutuksesta kieltäytymiselle, Suomen korkein oikeus nostaa kynnyksen luovuttamisesta kieltäymiselle todella korkealle. Korkeimman oikeuden mukaan millainen riski tahansa ei riitä, vaan vaaditaan ilmeinen, siis lähes sataprosenttinen tai ainakin 85 prosentin vahvuinen todennäköisyysnäyttö siitä, että Venäjän vankiloissa kidutetaan ihmisiä. Eikä korkeimmalle oikeudelle riitä, että joissakin vankiloissa esiintyy kidustusta, vaan luovuttamisesta voidaan kieltäytyä vasta, jos on "ilmeistä, että kaikissa vankiloissa kidutetaan tutkintavankeja". Kun tällaista johtopäätöstä ei ole voitu tehdä, korkein oikeus ei nähnyt estettä Galouchkon luovuttamiselle.

22. Tuollainen jäätävä kyynisyys tuntuu lähes skandaalimaiselta ja saa lukijan vahvasti epäilemään lausunnon ja koko luovuttamisprosessin todellisia motiiveja ja sitä, että ratkaisevinta asiassa on ollut tuomioistuinlaitoksen, ministeriön ja poliisin välisen "saumattoman yhteistyöhalun" ja merkityksen korostaminen. Onko Galouchkon tapauksessa kyse uussuomettumisesta vai mistä?

23. MOT-ohjelmassa haastateltiin mm. liikemies William Browderia, jota Venäjä on myös yrittänyt saada Venäjälle vastaamaan WB:n mukaan tekaistuihin syytöksiin. Browder vannoi ohjelmassa, että hän kyllä kiertää kaukaa Suomen, vaikka Interpol onkin nyttemmin kieltäytynyt Venäjän vaatimuksesta huolimatta lisäämästä Browderin nimen etsintäkuulutettavien listalleen. Puolisen vuotta sitten Browderin liikekumppani ja asianajaja Sergei Magnitski tuomittiin "todella poissaolevana", tarkemmin sanottuna kuoltuaan yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen talousrikoksista. Magnitski kuoli hämärissä olosuhteissa ollessaan tutkintavankeudessa. Magnitski paljasti viranomaisten tekemän suuren veropetoksen, mutta joutui kostoksi itse vankilaan. Joitakin aikoja sitten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi Venäjälle langettavan tuomion miljardööri ja Jukosin öljy-tyhtiön perustajan Mihail Hodorkovskin epäinhimillisestä kohtelusta vankilassa.

24. Näiden ja monien muiden vastaavanlaisten tapausten olisi kaiken järjen mukaan luullut vaikuttavan Galouchkon luovutusasian ratkaisemisessa. Mutta mitä vielä!  Korkeimman oikeuden jäsenet - nämä "viisi Pilatusta" - pesivät kätensä ja luultavasti ajattelivat, että kun Venäjän vankiloista ainakin osa (toivottavasti) on sellaisia, joissa tutkintavankeja ei pahemmin kiduteta, niin onhan tällä Galouchkon pojalla silloin ainakin teoreettinen mahdollisuus välttää mahdollinen kidutus - vaikka sellaista Venäjällä toki laajamittaisesti harrastetaankin. Koska nyt on kysymyksessä venäläinen ja venäläiset ovat tunnetusti tottuneet pelaamaan venäläistä rulettia, niin eiköhän nyt vain anneta lupa luovuttaa Oleg "omiensa" huostaan! Jos Olegille käy hyvä tuuri, hän selviää kyllä vankilassa hengissä  - niin kuin ruletissa ikään, jos sattuu pääsemään "hyvään vankilaan"! Jos taas Olegilla ei ole onni myötä, niin so what - mitä helskuttia me sille mahdamme! - Joo, näin me teemme, sillä onhan luovuttamissopimuksista toki pidettävä visusti kiinni; ihmisoikeudet syrjäytykööt niiden tieltä!

25. Kun katseli MOT-ohjelman viimeisimmissä kuvissa Markku Fredmanin ja tulkin välissä Vantaan käräjäsalissa kyyhöttävää ja aivan haavanlehtimäisesti pelosta tutisevaa Olegia, niin tuntui kyllä siltä, ettei kaveri selviäisi venäläisessä tutkintavankeudessa paria viikkoa kauemmin hengissä. Siksi käräjäoikeuden "yllättävä päätös" - kuka sellaisen määräyksen käräjäoikeudelle olikaan sitten antanut - jolla Oleg päästettiin seitsemän kuukauden istumisen jälkeen vapaaksi - KRP vaati hänelle edelleen vielä ainakin matkustuskieltoa (!) - tuli ilmeisesti viime hetkellä. 

26. No, eihän tämä ole toki ensimmäinen kerta, kun suomalaisten viranomaisten ja tuomioistuinten luovuttamisintoa on ihmetelty. Suomi on luovuttanut myös omia kansalaisiaan ja jopa alaikäisiä lapsia äitiensä huostasta; viitattakoon tässä vain esimerkiksi tapaukseen "Kosken pojat". Suomalaiset viranomaiset haluavat olla luokkansa priimus ja mallioppilas, mitä kansainvälisten velvoitteiden ja sopimusten täyttämiseen tulee. Se saattaa poikia jatkossa hyvin palkattuja kansainvälisiä tehtäviä päällikkötuomareille ja korkeille virkamiehille. Ei siinä inhimilllisiä tunteita, hätää tai kärsimystä taikka kohtuuttomuutta tahi ihmisoikeuksia auta katsoa ja vilkuilla, sillä sopimukset on tehty sitä varten, että niitä noudatetaan - ainakin me noudatamme viimeisen päälle. Kyllä jämpti on näin!

654. Oi Bazaramba, kallis samba!

1. Itä-Uudenmaan käräjäoikeus, aiemmin Porvoon käräjäoikeus, tuomitsi vuonna 2010 ruandalaispastori Francois Bazaramban osallisuudesta Ruandassa 1994 tapahtuneeseen kansanmurhaan. Ruandan kansanmurhassa kuoli ainakin 800 000 ihmistä. Hutut surmasivat tutseja ja maltillisia hutuja.Käräjäoikeus matkaili kaksi eri kertaa Afrikassa istumassa oikeutta ja ottamassa vastaan todistelua. Käräjäoikeus langetti FB:n joukkotuhonnasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen.

2. Syytetty valitti Helsingin hovioikeuteen, ja myös hovioikeus kävi syyttäjien, asianosaisten, avustajien ym. henkilöstön kanssa istumassa juttua Afrikassa; advokaatit ja syyttäjät heittivät siis parin vuoden kolme Afrikan reissua. Tuomio ei kuitenkaan muuksi muuttunut, vaan käräjäoikeuden tuomitsema elinkautinen vankeusrangaistus pyysyi voimassa. Hovioikeus katsoi viime talvena antamassaan tuomiossa FB:n olevan vastuussa useista veritöistä. Hovioikeuden mukaan Bazaramban tarkoituksena oli ollut kokonaan tai osittain ryhmänä hävittää Ruandan tutsit. Bazaramba oli käskenyt surmata seitsemän ihmistä ja surmasi itse useita. Lisäksi Bazaramba johti hyökkäyksiä tutseja vastaan, levitti tutsivastaista propagandaa ja käski polttaa heidän kotejaan.

3. Puolustuksen mielestä osa Bazarambaa vastaan esitetyistä todisteista oli hankittu kiduttamalla vankeja vankilassa Ruandassa. Hovioikeus hyväksyi kuitenkin vankien kertomukset todisteiksi. Oikeuden käsityksen mukaan vankien kohtelulla ei ollut vaikutusta todistajien kertomuksiin oikeudenkäynnissä.

4. Korkein oikeus pani eilen pisteen oikeusjutulle. Korkein oikeus ei halunnut itse lähteä Afrikkaan, vaan hylkäsi Bazaramban puolustuksen pyytämän valitusluvan näin karusti: "Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi". Korkein oikeus on siitä onnellisessa asemassa, että sen ei, niin on ainakin "katsottu", tarvitse sanallakaan perustella luparatkaisujaan.

5. Päätöksen korkeimmassa oikeudessa tekivät eilen oikeusneuvokset Hidén, Kitunen ja Sippo. Lupajaostoon kuului siis kolme jäsentä. Esimerkiksi Kauhajoen koulusurma-asiassa korkein oikeus epäsi valitusluvan kahden tuomarin kokoonpanossa, vaikka esittelijä esitti valitusluvan myöntämistä. Tuolloin ilmeisesti katsottiin, että kun toisena jäsenenä oli oikeusneuvos, jolle tapaus oli tuttu jo hänen valtionsyyttäjän ajoiltaan, useampia oikeusneuvoksia ei tarvitse tuollaisen "helpon" asian takia vaivata. Paha vain, että mainittu oikeusneuvos saattoi olla asiassa jäävi.

6. Oikeusprosessiin jouduttiin, kun oikeusministeriö Tuija Braxin johdolla kieltäytyi suostumasta Ruandan pyyntöön luovuttaa Bazaramba kotimaahansa tuomittavaksi. Prosessi tuli Suomelle kalliiksi. Jarkko Sipilän eilen blogissaan tekemän lopputilityksen mukaan prosessi esitutkinoineen ym. vaiheineen on aiheuttanut ja tulee vielä FB:n vankilassaolon ajalta aiheuttamaan Suomelle kaikkiaan noin viiden (5) miljoonan euron kustannukset; FB on istunut tutkintavankeudessa jo viitisen vuotta. Sipilän mukaan mainittua summaa voidaan loppujen lopuksi pitää pienenä, jos otetaan huomioon, että  alueella, missä Bazaramba syyllistyi edellä mainittuihin rikoksiin, sai surmansa kaikkiaan 37 000 ihmistä. Jos viiden miljoonan euron oikeudenkäyntikulut jaetaan uhrien lukumäärällä, tekevät kustannukset vain 135 euroa per vainaja. No, voihan sitä noinkin tietysti arvioida.

7. Prosessi ei vielä kuitenkaan pääty vielä tähän, sillä jo eilen saatiin tietää, että Bazaramban  puolustus aikoo valittaa asiassa YK:n kidutuksen vastaiseen komiteaan, mahdollisesti myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Puolustus on koko oikeudenkäynnin aikana väittänyt, että syytettä tukevaa näyttöä oli saatu kiduttamalla todistajina kuultuja henkilöitä vankilassa. Saa nähdä, miten kidutusväitteitä tullaan arvioimaan. Jos on näyttöä siitä, että sittemmin todistajina kuultuja ihmisiä on kidutettu vankilassa, niin voidaanko tosiaan olla varmoja siitä, ettei kidutus ole vaikuttanut todistajien kertomuksiin?

8. Voisiko EIT tai YK:n komitea tehdä "auerit" ja palauttaa Bazaramban jutun takaisin lähtöruutuunsa eli Porvooseen, jos se päätyy tutkimuksissaan siihen, että osa todistajista oli todella antanut kertomuksensa kidutuksen uhreina tai uhalla? Näin onnettomasti ei kuitenkaan voi (enää toista kertaa) käydä. Jos kidutus todetaan, niin silloin valtionsyyttäjän on parasta vain hakea kiiruusti KKO:sta tuomion purkamista. 

175. Ruanda-oikeudenkäynti ajautumassa umpikujaan

Katselmusväkeä Ruandassa

1. Porvoon käräjäoikeudessa alkoi 1.9.2009 laajaa huomiota herättänyt rikosoikeudenkäynti, jossa vuodesta 2007 lähtien vangittuna ollutta Francois Bazaramba -nimistä 58-vuotiasta ruandalaismiestä syytetään vuonna 1994 Ruandassa tehdystä joukkotuhonnasta tai vaihtoehtoisesti 15 murhasta. Oikeusministeriö päätti viime kesänä, sen jälkeen kun asian esitutkinta oli valmistunut, että epäiltyä ei luovuteta oikeudenkäyntiä varten Ruandaan, koska oli syytä epäillä, ettei hän saisi Ruandassa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Oikeudenkäynti päätettiin pitää Suomessa ja Porvoossa, jossa epäilty oli Suomeen saavuttuaan asunut.

2. Olen kirjoittanut Ruanda-prosessissa blogissani 2.9. ja 5.9. Oikeusprosessin järjestäminen Suomessa herätti keskustelua ja arvostelua. Arvelin itse ensin, että prosessi olisi ollut parempi pitää Ruandassa tai jäädä ainakin odottamaan, miten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin suhtautuu Ruotsin muutama kuukausi aiemmin tekemään päätökseen luovuttaa siellä joukkotuhonnasta vangittuna oleva epäilty Ruandaan. Asialliset kommentit saivat minut kuitenkin vakuuttuneeksi, että syytetyn oikeusturvan kannalta Suomen päätös olla luovuttamatta epäiltyä Ruandaan saattoi kuitenkin olla oikea.

3. Mutta ajatteliko oikeusministeriö sittenkään täysin epäitsekkäästi ainoastaan syytetyn etua asiassa? Oliko ministeriön päätös pitää oikeusprosessi suomalaisten käsissä jonkinlainen osoitus meissä suomalaisissakin piilevästä siirtomaavalta-ajattelusta? Haluttiinko kehitysmaille näyttää mallia ja ottaa oikeusprosessi sen vuoksi hoidettavaksi Ruandan vastusteluista huolimatta?

4. Tämä tuli mieleeni, kun luin Antti Tuurin kirjoituksen Helsingin sanomista 19.9. Antti Tuuri arvosteli Suomea siirtomaavallan tapaisista otteista. Siirtomaan luonnonvaroja ryöstetään, luontoa tuhotaan ja mieluisia vallanpitäjiä pidetään vallassa. Stora Enso ja muutkin metsäyhtiömme ovat Etelä-Afrikassa tehtaineen ostaneet maata ja metsää pilkkahintaan ja pakkoviljelevät siellä sademetsiä kotimaiseen tapaan tehometsätaloudella. Suomalaiset metsäyhtiöt istuttavat mailleen pelkästään eukalyptuspuita paikallisten asukkaiden vastustuksesta välittämättä. Kolonialisti-Suomen kuvaa täydentää sotilaittemme osallistuminen Naton joukkojen rinnalla Afganistanin sisällissotaan, kirjoitti Tuuri. Tunnettu on myös tapa, jolla Suomi haluaa antaa kehitysapua yhä lähinnä suomalaisten ehdoilla; apua annetaan vain jos projektissa on mukana suomalainen tuote, innovaatio tai henkilöstö.

5. Niin tai näin, mutta joka tapauksessa näyttää ilmeiseltä, että Ruanda-prosessi oli hyvin kunnianhimoinen projekti, jossa terhakas oikeusministerimme on halunnut saada sulkia hattuunsa näyttämällä ruandalaisille ja kenties koko maailmalle, miten tehokkaasti ja oikeudenmukaisesti suomalainen tuomioistuinprosessi toimii. Epäilyjä ei herättänyt edes se, että kyseessä on asia ja maanosa, joista suomalaisilla ei ole entuudestaan juuri minkäänlaisia oikeudenhoidollisia kokemuksia.

6. Kunnianhimoisia tavoitteita voidaan toki asettaa. Mutta samalla pitäisi huolehtia sitä, että retkelle varustaudutaan hyvin ja mukaan saadaan paras mahdollinen kalusto ja todellisista ammattilaisista koostuva valiojoukko. Maaperää olisi valmisteltava etukäteen "tiedustelun" yms. toiminnan avulla. Ruanda-retki on osoittanut, että kaikissa mainituissa suhteissa on ollut puutteita. Prosessiin lähdettiin torvet soiden ja liput liehuen, suurella joukolla kyllä, mutta aika huonosti valmistautuneina.

7. Käräjäoikeus käsitteli ensin asiaa pari viikkoa Porvoossa, minkä jälkeen oikeus pakkasi kimpsunsa ja kampsunsa ja matkusti jatkamaan oikeudenkäyntiä Ruandan pääkaupunkiin Kigaliin. Siellä käräjäoikeus istui juttua kuukauden verran, suoritti väitetyllä rikospaikalla katselmuksen ja kuulusteli syyttäjän todistajia. Suomeen käräjäoikeus palasi viime viikon lopulla. Oikeudenkäynti jatkuu Porvoossa 26.10.

8. Alun perin oli tarkoitus, että käräjäoikeus käy Afrikan reissullaan myös Ruandan naapurimaassa Burundissa kuulemassa siellä oleskelevia puolustuksen todistajia. Näin ajateltiin, vaikka matkalle lähdettäessä Burundi ei ollut vastannut todistajien kuulemista koskevaan oikeusapupyyntöön. Nyt on ilmennyt, että oikeusministeriö ei ole saanut vieläkään Burundista vastausta pyyntöönsä, joten käräjäoikeuden suunniteltu Burundin matka ei toteutunut. Käsittämätöntä, että sanottua asiaa ei varmistettu Burundista ennen kuin oikeusministeriö teki päätöksen prosessin järjestämisestä Suomessa! Burundissa majailevia todistajia on tiettävästi määrä kuulla Porvoossa jatkuvassa oikeudenkäynnissä, mutta onko tämänkään suunnitelman toteutumisesta varmuutta?

9. Ruandaan matkusti iso retkikunta: neljä tuomaria, kolme syyttäjää, kaksi syytetyn puolustajaa, kaksi tulkkia ja teknisinä avustajina ja yhteyshenkilöinä vielä kolme poliisimiestä. Syytetty ei halunnut matkustaa Ruandaan, vaan seurasi prosessia Vantaan vankilassa, jossa häntä avusti kolmas puolustaja.

10. Käräjäoikeus istuu juttua kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa; Suomessa tuli tämän vuoden alussa voimaan laki, joka mahdollistaa kyseisen, puhtaasti ammattituomareista koostuvan käräjäoikeuden kokoonpanon rikosasioissa. Aiemmin rikosjutun kokoonpanoon käräjäoikeudessa kuului lainoppineen puheenjohtajan lisäksi aina vähinään kolme lautamiestä. Se tästä olisi vielä puuttunut, että Ruandaan olisi jouduttu lähetettämään myös neljä lautamiestä! Ruandaan matkustaneista neljästä käräjätuomarista yksi on toiminut oikeuden sihteerinä. Hänen mukanaolonsa selittynee sillä, että matkalla tarvittiin yksi tuomari kolmen juttua istuneen jäsenen varamiehenä mahdollisten sairaustapausten tms. tilanteiden varalta.

11. Porvoon käräjäoikeus on resursseiltaan suhteellisen pieni käräjäoikeus. Jotta käräjäoikeus olisi selvinnyt muista jutuistaan, oikeusministeriö on varmaankin huolehtinut siitä, että käräjäoikeuteen on saatu lisää tuomarinvirkoja Ruanda-prosessin ajaksi. Miksi näin laaja ja vaativa juttu ylipäätään tuli juuri Porvoon käräjäoikeuteen, olisihan esimerkiksi Helsingin käräjäoikeus ollut resursseiltaan aivan toista suuruusluokkaa? Tämä johtuu laista, jonka mukaan syyte Suomen ulkopuolella tehdystä rikoksesta tutkitaan, jollei muualla laissa toisin säädetä, syytettävän asuin-, oleskelu- tai tapaamispaikan tuomioistuimessa (ROL 4:2).

12. Mainittakoon, että maanpetosta ja valtiopetosta koskevat syytejutut on lain mukaan käsiteltävänä aina Helsingin käräjäoikeudessa, siis siitä riippumatta, missä rikos on tehty. Kenties lakia tulisi nyt saatujen kokemusten perusteella muuttaa siten, että se mahdollistaisi myös nyt kysymyksessä olevan kaltaisen rikosjutun käsittelyn muussakin kuin rikoksen tekopaikan tai syytetyn asuinpaikan tuomioistuimessa.

13. Syytetyn puolustajien melko vähäinen kokemus laajoissa ja vaikeissa rikosjutuissa on herättänyt huomiota, sillä onhan nyt kyse erittäin vakavasta rikosasiasta - näin vakavaa rikosjuttua (15 murhasyytettä) ei liene Suomessa aikaisemmin käsitelty. Olisi odottanut, että puolustajiksi tai ainakin pääpuolustajaksi olisi määrätty todella kokenut asianajaja, sillä rikosoikeudenkäynti on taitolaji, joka vaatii hyvää ammattitaitoa ja kokemusta. Ruanda-jutun tyyppisessä jutussa ei riitä, että avustaja on kielitaitoinen ja hoitanut maahanmuutto-oikeutta tai ulkomaalaisoikeutta koskevia tapauksia. Syytetyn oma ehdotus puolustajaa määrättäessä on toki merkittävä seikka, mutta siitäkin voidaan lain mukaan poiketa "erityisistä syistä." Puolustajan määrää ja kelpoisuuden arvioi tällaisissa tapauksissa jo esitutkintavaiheessa tuomioistuin, Ruanda-tapauksessa puolustajan määräyksen on siis ilmeisesti antanut Porvoon käräjäoikeus.

14. Ruanda-prosessissa ilmeni jo Porvoossa tiettyjä omituisia piirteitä. Ensin oikeuden puheenjohtajana toimiva laamanni Lars Karlsson antoi lehtihaastattelun, jossa hän ilmoitti suorin sanoin, että olisi ollut parempi, että koko prosessi olisi annettu ruandalaisille, koska syytetty olisi laamannin arvon mukaan saanut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin myös Ruandassa. Käsittämätön purkaus kokeneelta tuomarilta juuri oikeudenkäynnin aattona! Oikeuden puheenjohtajan olisi toki luullut ymmärtävän pitävän mölyt mahassaan, vaikka hän itse olikin sanotulla kannalla. Ei ollut ihme, että syytetyn pääpuolustajana toimiva Ville Hoikkala teki heti ensimmäisessä istunnossa väitteen laamanni Karlsson jääviydestä. Käräjäoikeus hylkäsi kahden jäsenen kokonpanossa väitteen, mutta toisaalta oikeuden puheenjohtaja saattoi menettää kyseisellä heitollaan osan arvovaltaansa.

15. Jo Porvoossa ilmeni, että osapuolten tunteet käyvät kuumina. Varsinkin asianajaja Ingrid Heickell osoittautui lehtitietojen mukaan varsinaiseksi kuumakalleksi puolustaessaan terrierimäisesti syytetyn oikeutta puhua pitkään ja ilmeisesti paljolti ohi varsinaisen asian. Laamanni Karlsson joutui huomauttamaan Heickelliä tämän kielenkäytön takia.

16. Jutussa käytettävä kaksoistulkkaus (relay-tulkkaus) ja tulkkien hieman onnahteleva taito pantiin merkille. Jutun käsittelykieli on suomi, mutta syytetyllä on oikeus käyttää oikeudenkäynnissä omaa äidinkieltään. Syytetyn lausumat joudutaan kääntämään ensin ranskaksi ja sitten vasta suomeksi sekä päinvastoin. Ruandan juttu sai Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton kiinnittämään huomiota suomalaisen oikeustulkkauksen ilmeisen kehnoon tilaan (HS 30.9). Maassamme ei ole systemaattista koulutusta tai auktorisointijärjestelmää oikeudenkäynneissä toimiville tulkeille, vaan periaatteessa lähes kuka tahansa - niin alan ammattilaiset kuin harrastajatkin - voi ilmoittaa tuomioistuimelle toimivansa tulkkina ja saada tulkkausta koskevia toimeksiantoja. - Outo, että oikeusministeriössä ei ole saatu asiaa kuntoon, vaikka siitä on puhuttu jo vuosikausia.

17. Oikeudenkäynnin jatkuessa Kigalissa raportoitiin ensin teknisistä ongelmista, joiden takia Vantaalla syytetyn kanssa oikeudenkäyntiä videoyhteyden välityksellä seuraava ja käsittelyyn osallistuva asianajaja Heickell ilmoitti yhteyksien olevan poikki lähes parikymmentä minuuttia. Oikeudenkäyntiä seurasi istuntosalissa kymmenkunta suomalaistoimittajaa ja pari paikallisen syyttäjäviraston edustajaa sekä kourallinen muuta yleisöä.

18. Suomalaistoimittajien raporttien mukaan Ruanda on toipunut kansanmurhatragediasta yllättävän hyvin. Ilta-sanomien rikostoimittaja Rami Mäkisen mukaan (I-S 19.9.9 Ruanda on tänä päivänä "hyvin turvallinen maa, jossa korruptio on luultavasti vähäisempää kuin vaaliraha-Suomessa." Mäkisen mukaan Ruanda voisi aivan hyvin "tuomita omansa", sillä oikeuden jakaminen perinteisillä gacaca- kyläkäräjillä (kyse lienee jonkinlaisista totuuskomissioista) on ollut aivan keskeisessä roolissa maan henkisessä jälleenrakentamisessa. "Ruanda ja ruandalaiset olisivat halunneet Bazaramban, mutta Suomi uskoo, että Porvoossa pesii viisautta, jota Ruandassa ei löydy", kirjoitti Rami Mäkinen. - Ehkä ruotsalaiset tiesivät sittenkin Ruandan tilanteen Suomea paremmin, sillä onhan Ruotsissa Kigalissa oma suurlähetystö, Suomella ei. Eri asia on, että näin laajaa ja vakavaa rikosasiaa tuskin olisi voitu käsitellä gacaca-oikeudessa.

19. Porvoon käräjäoikeus toimitti väitetyllä rikospaikalla katselmuksen ja jatkoi prosessia syyttäjien nimeämien todistajien kuulusteluilla; todistajia oli kuulusteltu jo KRP:n johdolla suoritetussa esitutkinnassa vuosi pari sitten. Kaikkiaan Ruandassa kuulusteltiin 38 syyttäjän todistajaa. Jos Porvoossa tosiaan asui viisaus, jota Ruandasta ei löydy, olisi odottanut, että suomalaiset olisivat näyttäneet "oikeuden kehitysmaa" Ruandassa mallia siitä, miten sivistynyt ja arvovaltainen tuomioistuin syyttäjineen ja asianajajineen oikein toimii. Mutta mitä vielä! Porvoossa alkanut osapuolten tukkanuottasilla olo jatkui myös Kigalissa sikäläisen korkeimman oikeuden istuntosalissa. Näin ainakin, jos on uskominen suomalaistoimittajien raportteja. Oikeusjutun osapuolet jatkoivat istunnossa toistensa tyylin arvostelemista.

20. Tiistaina 22.9. oikeudenkäynnistä kuului kummia. Syynä olivat syytetyn puolustajana Vantaan "studiossa" istuneen asianajaja Ingrid Heickellin englanninkieliset kommentit, jotka kuultiin hyvin myös Kigalin istuntosalissa. Laamanni Lars Karlssonin kysyessä eräältä todistajalta, oliko tämä vuoden 1994 tapahtumien aikaan hutu vai tutsi, kovaäänisestä kuului Heickellin ikään kuin itsekseen lausuma kysymys: "Are you straight or gay", oletteko hetero vai homo? - Lehtitietojen mukaan oikeuden puheenjohtaja Karlsson ei kiinnittänyt Heickellin tokaisuun minkäänlaista huomiota.

21. Mutta ei tässä vielä kaikki. Kun laamanni Karlsson kiitteli saman istuntopäivän päätteeksi viimeistä todistajaa ruandan kielellä tämän käynnistä oikeudessa, kuultiin salin kovaäänisistä Vantaalta kajahtanut asianajaja Heickellin tokaisu: "and don´t forget to kiss his ass too", äläkä unohda suudella myöskään hänen takapuoltaan.

22. Heickellin lausahduksia pidettiin oikeussalissa ja Ruandassa ennenkuulumattomina ja kansainvälistä mielenkiintoa herättäneen oikeudenkäynnin halventamisena ja suorastaan häpäisemisenä. Miten käräjäoikeuden ja sen puheenjohtajan olisi tullut lain mukaan reagoida asianajaja Heickellin sopimattomaan kielenkäyttöön?

23. Laissa eli oikeudenkäymiskaaren (OK) 14 luvun 7 §:n mukaan se, joka käyttää oikeuden istunnossa tuomioistuimen arvoa loukkaavaa tai muutoin sopimatonta puhe- tai kirjoitustapaa, voidaan tuomita heti - mitään syytettä ei siis tarvita - maksamaan 1 000 euron suuruinen järjestyssakko. OK 15 luvun 10a §:n mukaan oikeus saa evätä asiamieheltä tai avustajalta vallan esiintyä jutussa muun muassa silloin, kun asiamies tai avustaja havaitaan toimeensa sopimattomaksi. Selvää on, että oikeuden puheenjohtajan velvollisuuksiin kuuluu huolehtia järjestyksen ylläpitämisestä istunnossa ja antaa tätä varten tarvittavat määräykset (OK 14:6). Tähän muodolliseen prosessinjohtoon kuuluu tuomarin oikeus huomauttaa esimerkiksi juuri asiamiestä tai avustajaa sopimattomasta kielenkäytöstä.

24. Lehtitietojen mukaan Heickellin letkautukset järkyttivät Ruandan oikeusviranomaisia. Mutta mitä laamanni Lars Karlsson teki kuultuaan Heickellin sopimattomat puheet? Ei mitään! Lehtitietojen mukaan oikeudenkäyntiä seuraavien ruandalaisten keskuudessa herätti hämmästystä, että puheenjohtaja ei kiinnittänyt Heickellin letkautuksiin minkäänlaista huomiota. Oikeuden istuntoa seurannut Ruandan pääsyyttäjä Martin Ngoga oli puuttunut asiaan ja kysynyt valtionsyyttäjä Raija Toiviaiselta kyseisen istunnon jälkeen, että eikö oikeus aio puuttua Heickellin möläytyksiin. Vasta tämän jälkeen käräjäoikeus heräsi ja varoitti seuraavan istuntopäivän aluksi Heickelliä vakavasti ja ilmoitti, että tämän käytös oli ollut "erittäin huonoa."

25. Ruandan oikeusviranomaiset olivat tiettävästi erittäin tuohtuneita tapahtumasta ja ilmoittivat, että ruandalaisten ihmisten halventamista ei tultaisi enää sallimaan. Epäasialliset puheet ja letkautukset vaaransivat koko oikeusprosessin jatkumisen Ruandassa, sillä suomalaiset pääsivät näyttämään lainkäyttötaitoaan Ruandan maaperälle vain isäntiensä luvalla, joka olisi mahdollista peruuttaa.

26. Asianajaja Heickellin reaktioita saamaansa varoitukseen ei ole kerrottu, mutta letkautukset jälkeen hän pahoitteli vain sitä, ettei hän ollut huomannut, että mikrofoni olikin jäänyt vahingossa auki. Ei siis minkäänlaista anteeksipyyntöä, vaikka mistään loukkaamistarkoituksesta ei kuulemma ollutkaan kysymys. Heickell puolusti tuhahduksiaan sillä, että hänen mielestään käräjäoikeuden puheenjohtajan ei pitäisi ruveta "sönkkäämään" istunnossa vierasta kieltä (I-S 23.9).

27. Nyttemmin Suomen Asianajajaliitto on ilmoittanut ottavansa viran puolesta tutkittavakseen, rikkoiko asianajaja Heickell lausahduksillaan Hyvää asianajajatapaa ja käräjäoikeuden arvovaltaa. Syytetyn kaksi muuta puolustajaa eivät kuuluu Asianajajaliittoon, joten heihin liiton kurinpitovalta ei ulotu lainkaan. - Minusta on outoa, että Asianajajaliiton pitää tutkia, loukkasiko asianajaja menettelyllään käräjäoikeuden arvovaltaa. Käräjäoikeuden olisi pitänyt toki pitää itse huoli siitä, ettei sen arvovaltaa loukata ja ryhtyä loukkaamistapauksessa tarvittaviin kurinpitotoimiin. Mutta jos oikeuden puheenjohtaja kerran itse aloitti "heittelyn" ("juttu olisi voitu aivan hyvin käsitellä Ruandassa") jo jutun ensimmäisenä istuntopäivänä Porvoossa, niin eipä hänellä taida olla kovin suurta arvovaltaa puuttua puolustajien heittoihin Ruandassa.

28. Huh, huh! Tässä olisi jo varmaan ollut aivan tarpeeksi, mutta jatkoa seuraa. Käräjäoikeuden istunnossa 13.10. kuultu syyttäjän nimeämä 38-vuotias todistaja nimittäin ilmiantoi puolustaja Ville Hoikkalan yllytyksestä väärään valaan. Todistajan mukaan Hoikkala olisi viime tammikuussa Burundissa sanonut todistajalle, että jos todistaja antaisi Bazaramballe "hyvän todistuksen," Hoikkala antaisi todistajalle rahaa ja matkan toiseen maahan. Hoikkala kiisti todistajan väitteet heti valheellisina ja kertoi todistajan päin vastoin vaatineen häneltä palkkiota, jota vastaan hän olisi ollut valmis muuttamaan kertomustaan. Valtiosyyttäjä Raija Toiviainen kertoi syyttäjien harkitsevan mahdollisia jatkotoimia eli selvityspyynnön tekemistä poliisille todistajan väitteen johdosta.

29. Itse en usko Ville Hoikkalan syyllistyneen todistajan väittämään yllytykseen tai rahan tarjoamiseen tietynlaista todistusta vastaan. Mutta tästä episodista toisaalta nähdään, miten vaativa syytetyn puolustajan työ saattaa tämänkaltaisessa jutussa olla. Puolustajalta olisi sen vuoksi edellytettävä korkeaa ammattitaitoa ja kokemusta. Syytetyn puolustajalla on toki oikeus kuulla ja esittää kysymyksiä paitsi oman päämiehensä ilmoittamille todistajille, myös vastapuolen todistajiksi nimeämille henkilöille siitä, mitä nämä tietävät asiasta. Tämä saattaa olla tarpeen mm. vastanäytön hankkimiseksi.

30. Samaan hengenvetoon on kuitenkin aina korostettu ja korostettava nytkin, että vastapuolen todistajia haastateltaessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta juuri siksi, ettei nyt mainitunlaisia tilanteita pääsisi syntymään. Todistajia ei saa painostaa sopimattomasti, eikä myöskään minkäänlainen uhkailu tai paloittelu voi tulla kysymykseen. Minusta on varomatonta, suorastaan typerää, jos syytetyn avustaja ryhtyy vieraassa kulttuurissa keskustelemaan syyttäjäpuolen todistajan kanssa rahasta tai mahdollisuudesta järjestää todistajalle jokin matka, vaikka mistään yllytyksestä tai muunlaisesta rikollisesta aikeesta ei olisikaan kysymys. Kokenut asianajaja osaisi varoa eikä menisi näin "halpaan."

31. Viimeinen niitti - toistaiseksi - on sitten puolustuksen "vastaisku." Puolustaja Ville Hoikkalan mukaan syytetyn puolustajatrio on tehnyt rikosilmoituksen laamanni Lars Karlssonista ja syyttäjä Tom Laitisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (I-S 17.10). Hoikkalan mukaan kysymys on siitä, että tuomari ja syyttäjä ottivat oikeudessa vastaan ( ilmeisesti syyttäjä tarjosi ja tuomari otti vastaan) kiduttamalla saatuja todistajanlausuntoja. Hoikkalan mukaan useita oikeudessa kuultuja syyttäjän nimeämiä todistajia on kidutettu vankilassa. Puolustus on vaatinut, että sanottuja todistajankertomuksia ei hyväksyttäisi todisteiksi eikä otettaisi oikeudenkäynnissä vastaan, mutta käräjäoikeus oli hylännyt sanotun pyynnön.

32. Kiduttamalla saatu todistus ei kelpaa lailliseksi todisteeksi oikeudessa. Ruanda-tapauksessa lienee kyse siitä, että puolustus on esittänyt kidutusväitteen ja pyrkinyt näyttämään väitteensä toteen, mutta tämä näyttö ei ole vakuuttanut käräjäoikeutta. Tiettävästi puolustus on jo jutun esitutkinnan aikana esittänyt kiduttamista koskevat väitteet ja vaatinut tällä tavoin saatujen todistajanlausuntojen poistamista esitutkinta-aineistosta. Sanottu väite ei ole kuitenkaan mennyt esitutkinnassa lävitse. Nyt sama väite on esitetty uudelleen oikeudenkäynnissä, mutta myös käräjäoikeus on katsonut, että todistajien kiduttamisesta ei ole riittävää näyttöä.

33. Minusta puolustuksen ei olisi kannattanut missään tapauksessa tehdä rikosilmoitusta syyttäjästä ja oikeuden puheenjohtajasta. En toki tunne tapauksen yksityiskohtia, mutta kyse lienee kiduttamista koskevan näytön arvioinnista, joka kuuluu viime kädessä yksinomaan tuomioistuimelle. Tavallisesti mainitunlaiset pääasiasta erillistä todistusteemaa koskevat näyttökysymykset ratkaistaan vasta pääasiaa koskevassa tuomiossa. Silloin punnitaan todistajien kertomusten näyttöarvo ja otetaan huomioon kaikki todistajien kertomusten luotettavuuteen ja uskottavuuteen vaikuttavat seikat. On mahdollista, että esimerkiksi syyttäjien todistajien vankeusaika ja vankilaolot voivat vaikuttaa todistajankertomusten näyttöarvoon, vaikka kidutuksesta ei olisikaan näyttöä. Olisin yllättynyt, jos esitukintakynnys ylittyisi puolustuksen tuomarista ja syyttäjästä tekemän rikosilmoituksen johdosta.

34. Käräjäoikeus jatkaa istuntoaan Porvoossa 26.10. Miten tämä pattitilanne on siihen mennessä ratkaista? Lienee selvä, että osapuolista joku joutuu jättämään näyttämön. Yleensä asianosaisen asiamies tai avustaja ovat tällaisissa tapauksissa heikoilla. Avustaja ei voi erottaa tuomaria, mutta tuomari ja tuomioistuin voivat erottaa avustajan tehtävästään. Tuomari joutuisi lähtemään, jos hänen katsottaisiin tulleen jääviksi. Rikosilmoituksen tekeminen ei kuitenkaan tee automaattisesti puheenjohtajaa jääviksi varsinkaan, jos rikosilmoitus ei johda esitutkinnan käynnistämiseen. Joskus tuomarista tehdyn rikosilmoituksen yksinomaisena tarkoituksena on juuri tuomarin jäävääminen.

35. Eikö Ruanda-prosessin pitänyt olla jonkinlainen näytös kehitysmaalle siitä, miten tuomioistuin toimii länsimaisessa oikeusvaltiossa, oikeusministeri Tuija Brax? Onko tässä tavoitteessa nyt mielestänne onnistuttu? Olisiko oikeusprosessi pitänyt sittenkin antaa ruandalaisten itsensä hoidettavaksi, koska eihän Ruanda mikään kehitysmaa oikeudenhoidollisesti näytä olevankaan. Näyttävät pitävän jopa parempaa huolta tuomioistuinlaitoksen arvovallasta kuin suomalaiset.

Mitenkäs se Kekkonen taas sanoikaan tunareista?