771. Kommentteja kollegan lehtilausuntojen johdosta

1. Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen on tunnetaan oikeusjuttujen ja lainsäädännön ahkerana kommentoijana iltapäivälehdissä ja muissakin tiedotusvälineissä. Tolvaselta  kannanottoja näkee mediassa tuon tuostakin, sesonkiaikana vähintään pari kolme kertaa viikossa. 

2. Mikäpäs siinä, tunteehan Tolvanen juridiikkaa ja yleensä hänen arviointeihinsa voi toki yhtyä. Selkeänä poikkeuksena  tästä ovat kuitenkinTolvasen lausunnot yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevissa kysymyksissä. Toisin kuin Tolvanen on väittänyt, sopimukseen perustuva yksityinen pysäköinninvalvonta ja sen yhteydessä tapahtuva valvontamaksun määrääminen, oikeastaan vaatiminen, ei ole perustuslaissa tarkoitettua merkittävää julkisen vallan käyttöä, vaikka myös monet ns. valtiosäntöoppineet ovat harhaanjohtavasti tätä esittäneet. Valtakunnansyyttäjän virasto on aiemmin tyrmännyt Tolvasen esittämän väitteen, jonka mukaan yksityisessä pysäköinninvalvonnassa olisi kyse jopa virkavallan anastamisesta.

3. Tälläkin viikolla Matti Tolvaselta on kyselty mediassa monista eri asioista. Pari kolme päivää sitten Tolvanen otti Yle Uutisissa (Kotimaa24) kantaa kokoomusnuorten kohua herättäneisiin ehdotuksiin. Tolvasen mukaan uskonrauhan rikkomista koskeva pykälä voitaisiin poistaa rikoslaista. Tältä osin Tolvanen yhtyi kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Koskeen. Sitä vastoin Tolvanen suhtautui kielteisesti Kosken ja kokoomusnuorten ehdotuksen, jonka mukaan rikoslaista pitäisi poistaa myös kiihottamista kansanryhmää vastaan koskeva säännös.

4. Kiihotuspykälän osalta Matti Tolvasen kielteinen kanta on aiheellinen ja järkevästi perusteltu, eli kiihotuspykälän poistaminen laista sananvapauteen vedoten on aiheeton. Sen sijaan Tolvasen perustelut uskontorauhan rikkomista koskevan pykälän poistamisesta laista vaikuttavat hieman huterilta; itselläni ei kyllä ole asiaan nimenomaista kantaa puolesta tai vastaan. Tolvanen nimittäin perustelee kantaansa lähinnä sillä, että  mainittua "pykälää ei ole Suomessa kovin monta kertaa sovellettu." Mutta mistä pykälän harvalukuinen sovellettavuus mahtaisi johtua?  Tätä emme varmuudella tiedä, mutta yksi selitys voisi olla, että uskonrauhaa vastaan ei rikota tai uskontoja pilkata, koska tiedetään, että mainittu käyttäytyminen on rangaistavaa. Eikö mainittu kriminalisointipykälä siis ole täyttänyt aika hyvin yleisestävän tarkoituksen, joka rangaistussäännöksille aina asetetaan? Jos pykälä poistettaisiin laista, kuten Tolvanen ja "nuoret" ehdottavat, tuloksena saattaisi olla, että uskontoja ryhdyttäisiin pilkkaamaan oikein urakalla, ja silloin oltaisiin taas metsässä. Pitäisi siis hiukan tarkemmin pohtia, minkä vuoksi tiettyjä tekoja ja käyttäytymisiä säädetään ylipäätään rangaistaviksi ja mistä joidenkin kriminalisointipykälien harvinainen soveltaminen oikeastaan johtuu. Ei kai, hyvänen aika, tekoja säädetä rangaistaviksi siksi, että toivoisimme niitä vastaan rikottavan usein ja kunnolla, niin kuin Tolvasen ja kumppanien logiikka näyttäisi edellyttävän. 

5. Tänään Matti Tolvanen on ollut lausuntoineen mediassa esillä ainakin kahdessa eri asiassa; maakuntalehtien verkkojulkasuja en yleensä seuraa. Iltalehdelle antamassaan lausunnossa professori kertoo, miksi Herlinien sukuun kuuluvan naisen sieppauksesta vuonna 2010 yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen tuomittu Juha Louhi (ent. Turunen) on päässyt ehdonalaiseen vapauteen kolmen vuoden kuluttua lainvoimaisen tuomion antamisesta. Vastaus kysymykseen on yksinkertaisesti se - kuten olettaa sopii - että koska laki niin säätää, eli asiassa on toimittu lain mukaan. Niin sanottu ensikertalainen pääsee lain mukaan ehdonalaiseen vapauteen kärsittyään tuomitusta rangaistuksesta (eli "suoritettuaan" siitä) puolet. Tutkintavankeusaika ennen tuomion antamista luetaan  tuomitun vankeusajan lyhennykseksi. Puoli vuotta ennen ehdonalaiseen vapauden alkua vanki pääsee yleensä aina valvottuun koevapauteen.

6. Sieppaajan asiassa on siis menetelty laillisesti. Mutta eri asia on, onko oikein, että myös vakavasta rikoksesta tuomittu rikollinen on laskettava ehdonalaiseen vapauteen ja valvottuun koevapauteen samojen sääntöjen mukaan kuin esimerkiksi paljon puhuttu "nakkivaras", siis suhteellisen vähäisestä ja tavanomaisesta omaisuusrikoksesta tuomittu vanki? Tätä kysymystä olisi ollut mielenkiintoista pohtia, mutta siihen Tolvanen ei ota lausunnossaan kantaa, ilmeisesti siksi, ettei toimittaja ole hoksannut asiaa häneltä edes kysyä. Monissa maissa tuomioistuin määrää jo tuomiossa ajankohdan, jolloin vankeuteen tuomittu voi aikaisintaan anoa pääsyä ehdonalaiseen vapauteen ja tämä riippuu juuri rikoksen vakavuudesta ja tuomion pituudesta. 

7. Pitäisikö myös Suomessa lakia muuttaa mainitulla tavalla? Luultavasti Matti Tolvanen ei kannata tällaista muutosta, vaan pitää meillä omaksuttua tasapäistävyyslinjaa tässäkin suhteessa parhaana ratkaisuna. Inkeri Anttilan ja Olavi Heinosen aktiiviajoista lähtien suomalaisen kriminaalipolitiikan kantavana ajatuksena ("johtotähtenä") on ollut vankiluvun alentaminen ja vankiloiden ylläpidosta valtiolle aiheutuvien kustannusten minimointi. Tätä tavoitetta palvelee, että tuomittu rangaistus mitataan säännönmukaisesti laissa säädetyn rangaistusasteikon alapäästä. Näitä tavoitteita palvelee myös nyt mainittu yhdenvertainen vankien ehdonlaiseen vapauteen päästämistä koskeva lainsäädäntö vallan erinomaisesti. Kokonaan eri asia on, onko tässä käytännössä mitään järkeä.

8. Yle Uutisten verkossa tänään Matti Tolvanen "arvostelee salaisen oikeusmateriaalin julkistamista". Kyse on tietenkin Ulvilan murhaoikeudenkäynnin salaiseksi määrätystä esitutkinta-aineistosta. Tältä osin Tolvasen lausunnossa ei juuri juridiikkaa löydy, lähinnä vain moralisointia - mutta tämäkin kelpaa kyllä medialle oikein hyvin otsikoksi, kunhan lausujana on lainopin professori. Muun muassa Helsingin Sanomat on tällä viikolla kertonut Anneli Auerin lasten kertomuksista, jotka sisältyvät poliisin salaiseksi määräämään esitutkinta-aineistoon. Tolvanen jyrisee:

- Minusta mielestäni niitä ei olisi syytä julkistaa...plääp, plääp. Vielä ongelmallisemmaksi tilanne tulee, jos tätä salaista aineistoa arvioidaan lehdessä tai jopa asiantuntijat arvioivat sitä.

9. Professori Tolvasen mukaan julkaisupäätös - siis lehden päätös (?) - saattaa pahimmillaan vaikuttaa jopa oikeudenkäynnin kulkuun. Professori maalailee näin: "Sitähän on vaikea sanoa vaikuttaako salaiseksi määätyn aineiston julkaiseminen oikeuden työskentelyyn ja millä tavalla. Mutta kyllähän se saattaa sitä vaikeuttaa, jos oikeudenkäyntiä aletaan käydä julkisuudessa ja vielä salaisen materiaalin perusteella".

10. On selvää - aivan ilman professoreiden lausuntojakin - että salaiseksi määrättyä oikeudenkäyntiaineistoa ei ollisi lupa julkistaa. Määräys koskee ensisijaisesti  kuitenkin vain viranomaisia, jotka ovat tekemisissä sanotun aineistoan kanssa, samoin  kuin ko. oikeusjutun asianosaisia ja heidän avustajiaan. Tiedotusväline, joka julkaisee sanottua salaista aineistoa tai salaisia tietoja,  ei kuitenkaan voida velvoittaa paljastamaan tietolähdettään. 

11. Paljon tärkeämpää olisi ollut pohtia, onko sanotunlaisen aineiston julistaminen salaiseksi ollut ylipätään perusteltua ja oikein. Kyse on harkinnanvaraisesta asiasta, mutta yleensä voidaan lähteä siitä, että mitä tärkeämmästä asiasta on kyse, sitä julkisempaa oikeudenkäynnin tulisi olla. Salassapitomääräyksiin ja ylipäätään salaisiin  tai puolisalaisiin oikeudenkäynteihin liittyy aina mielivallan vaara ja epäily siitä, että viranomaisilla tai tuomareilla on jotakin salattavaa, mitä ei haluta paljastaa, ei oikeudenkäynnissä eikä edes tuomion perusteluissa. Jos asiaa tarkastellaan tältä kannalta - siis julkisuusperiaatteen toteutumisen kannalta - en itse pitäisi esimerkiksi Ulvilan tapauksen aineiston salaiseksi määrätyn aineiston osittaista paljastumista minään katastrofina tai suureena "vääryytenä". Ko. tapauksessa salassapitomääräystä ei ole annettu tuomioistuimen työskentelyn turvaamiseksi, kuten Tolvanen antaa ymmärtää, vaan jutussa asianomistajana olevien alaikäisten lasten edun suojelemistarkoituksessa.

12. Mutta onko nyt julkisuuteen putkahtaneessa aineistossa todellakin  jotakin sellaista uutta, joka olisi lasten edun tai hyvinvoinnin kannalta jotenkin turmiollista? Minusta ei ole. Sitä paitsi on otettava huomioon, että HS:n haltuunsa saamissa ja julkaisemissa esitutkinta-aineistoon sisältyvissä lasten kertomuksissa lienee kysymys niistä tiedoista tai aineistosta, jotka Satakunnan käräjäoikeus, vastoin syyttäjän esitystä, määräsi alkukesällä julkisiksi, koska lapset ovat jutussa asianomistajia eivätkä murhajutun uhreja. Syyttäjä kuitenkin valitti käräjäoikeuden päätöksestä Vaasan hovioikeuteen, joka  9.9. eli viime maanantaina  antamallaan päätöksellä pysytti käräjäoikeuden päätöksen. Toisin sanoen Auerin lasten sanotut esitutkinta-aineistoon sisältyvät kertomukset on jo määrätty julkisiksi. Tähän liittyy lainsäädännön (takaperoisuuden) johdosta kuitenkin se outo seikka, että vaikka käräjäoikeus ja nyt myös hovioikeus ovat määränneet ko. aineiston julkiseksi, poliisin ei silti tarvitse noudattaa sanottua päätöstä, sillä päätös ei ole vielä muodollisesti lainvoimainen, koska hovioikeuden päätöksestä saa hakea valituslupaa KKO:lta. Kun valitusaika hovioikeudesta KKO:een valitettaessa on  peräti 60 päivää - esimerkiksi Ruotsin lain mukaan vain neljä viikkoa - saattaa kestää vielä monta kuukautta ennen kuin sanottu aineisto myös käytännössä tulee virallisesti julkiseksi.

13. Olisi odottanut, että professori olisi iltapäivälehdelle lausuntoa antaessaan huomioinut mainitut seikat, mutta näin ei tapahtunut, vaan lausunnossa todetaan lakonisesti se sinänsä itsestään selvä asia, että kun asiakirja on määrätty salaiseksi, niin se myös on salainen. Tästä sitten lehden verkkojulkaisussa on vedetty kissankoinen otsikko! Lehtijutussa ei mainita sanallakaan sitä, että kaksi oikeusastetta on jo ehtinyt määrännyt sanotun aineiston tai ainakin osan siitä julkiseksi. Olisi ollut paikallaan pohtia, tulisiko lakia muuttaa niin, että tuomioistuimen antamaa esitutkinta-aineiston julkisuuspäätöstä tulisi noudattaa heti eikä jäädä odottaman sen kenties vasta vuoden kuluttua tapahtuvaa lainvoimaiseksi tuloa. Lakia voitaisiin tarkistaa myös siten, että  käräjäoikeuden - tai ainakin hovioikeuden - aineistoa koskeva julkisuuspäätös olisi lopullinen, eli siitä ei saisi valittaa lainkaan hovioikeuteen tai KKO:een. On hyvin helppoa tokaista lehdelle, että salassapitomääräystä ei saa rikkoa, mutta oikeusoppineelta odottaisi toki hieman analyyttisempää ja perusteellisempaa pohdintaa. Jos tähän ei ole lehdessä tilaisuutta, niin silloin kannattaisi kyllä harkita, antaako lainkaan lausuntoja iltapäivälehdille.

14. Jäädäänpä odottelemaan, miten mielenkiintoisia ja hauskoja lausuntoja ketterät professorit ehtivät antaa huomenna ilmestyville iltapäivälehdille!

15. Ulvilan murhajutun esitutkinnan aikana kuultujen lasten kertomusten luotettavuuden arvioinnilla on oikeudenkäynnissä ilmeisesti suuri merkitys. Lehtitietojen mukaan asiantuntijoina kuultujen tai kuultavien psykologien käsitykset poikkeavat selvästi toisistaan sen mukaan, onko kyse syyttäjän vai puolustuksen nimeämistä asiantuntijoista. Lapsia haastatelleet psykologit, jotka lienevät syyttäjän nimeämiä asiantuntijoita, ovat pitäneet lasten kertomuksia uskottavina; tosin vanhin lapsista on kertonut eri tavalla kuin nuorimmat lapset. Puolustuksen asiantuntijoina tai asiantuntevina todistajina toimivat psykologit, mm. professori ja psykologian tohtori, jotka eivät ole  tavanneet lapsia, sen sijaan ovat videoiden perusteella katsoneet, etteivät lasten kertomukset ole uskottavia. 

16. HS:n mielipidesivulla tänään julkaistussa kirjoituksessa oikeus- ja kriminaalipsykologian dosentti Jaana Haapasalo sanoo, että lasten kertomusten uskottavuudesta ei pitäisi lausua mitään, ellei  ole tavannut lasta ja haastatellut häntä itse ja että ilman itse tehtyä haastattelua kertomusten luotettavuudesta kertominen olisi jopa eettisesti kyseenalaista. Tämä käsitys vaikuttaa kuitenkin liian kategoriselta ja ehdottomalta. Viime kädessä oikeuden jäsenet ratkaisevat kysymyksen lasten kertomusten uskottavuudesta eivätkä hekään ole haastatelleet tai tavanneet lapsia. Jos Haapasalo olisi oikeassa, tuomarit olisivat sidottuja lapsia haastatelleiden psykologien lausuntoihin, mikä ei pidä paikkaansa. Kertomukset videoidaan juuri siksi, että tallenteita voidaan hyödyntää myöhemmin oikeudenkäynnissä sellaisenaan ilman, että lapsia pitäisi kuulla oikeudessa henkilökohtaisesti. Jos puolustuksen psykologeilla ei ole ollut tilaisuutta tavata ja haastatella lapsia, jouduttaisiin Haapasalon teorian mukaan lasten kertomusten luotettavuutta arvioitaessa turvautumaan yksinomaan syyttäjän nimeämien asiantuntijoiden lausuntoihin, mikä ei toteuttaisi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia. 

17. Nykyisin laissa olevat säännökset asiantuntijatodistelusta ovat vanhentuneet ja epätyydyttävät, joten ne pitäisi kiireellisesti uudistaa. Tähän on puututtu hiljattain todistelutoimikunnan mietinnössä (OM:n julkaisuja 69/2012), mutta uudistuksen toteuttuminen OK 17 luvun kokonaisuudistuksen yhteydessä saattaa kestää vielä muutaman vuoden. Puolustukselle tulisi varata tilaisuus vakavia rikoksia koskevan esitutkinnan aikana omien asiantuntijoiden, esimerkiksi juuri oikeuspsykologien, kuulemiseen tai kirjallisten asiantuntijalausuntojen hankkimiseen. Tämä on mahdollista itse asiassa jo nykyisin, sillä esitutkintalain mukaan asianosaisen pyytämät esitutkintatoimenpiteet on suoritettava, jos hän osoittaa, että ne saattavat vaikuttaa asiaan ja jollei niistä aiheudu asian laatuun nähden kohtuuttomia kustannuksia.  

621. Mielensäpahoittajia: Vakuutusoikeuden ylilääkäri pahoitti mielensä ja erosi ym. tapauksia

Mario Monti:Kyllä minäkin niin mieleni pahoitin...Suomen hallituksen eurokriisissä osoittaman vastuuttomuuden takia, meinaan...

1. Vakuutusoikeus on toimeentuloturva-asioiden erityistuomioistuin. Olen esitellyt ja kritisoinut vakuutusoikeuden toimintaa ja menettelytapoja aika laajasti blogissa 598/23.5.2012 otsikolla "Vakuutusoikeuden toiminta ei vakuuta", joka löytyy tästä.

2. Vakuutusoikeuden toimina on viimeisten 10-15 vuoden vuoden aikana herättänyt yleisestikin aika usein kritiikkiä. Vakuutusoikeutta on kritisoitu useammin kuin mitään muuta tuomioistuinta. Tätä kritiikkiä ei ole esitetty vain vakuutusoikeuden asiakkaiden eli valittajien, vaan myös esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen taholta.

3. Menettelyn suhteen vakuutusoikeutta on arvosteltu esimerkiksi siitä, että sen päätösten perustelut ovat usein kovin niukat ja puutteelliset. Myös sitä, että vakuutusoikeus  järjestää suullisia käsittelyjä vain äärimmäisen harvoin, on ihmetelty. Vakuutusoikeuden pitkät käsittelyajat on myös pantu merkille. Tapaturma-asioiden osalta vakuutusoikeus on saanut silloin tällöin "pyyhkeitä" myös korkeimmalta oikeudelta muun muassa juuri puutteellisten perustelujen takia.

4. Vakuutusoikeuden menettelyn pahimpana epäkohtana on pidetty kuitenkin vakuutusoikeuden sivutoimisten lääkärijäsenten roolia. Lääkärijäsenillä on merkittävä asema vakuutusoikeuden toiminnassa, sillä  oikeuden ratkaisu riippuu usein olennaisesti lääketieteellisestä asiantuntemuksesta. Tältä osin vakuutusoikeuden menettelyn läpinäkyvyys ei ole kaikilta osin toteutunut, sillä lääkärijäsenten arvioinnit ovat tuomioistuimen neuvottelusalaisuuden piirissä eli lääkäreiden lausuntoja ei anneta tiedoksi asianosaisille. Julkisuudessa on vaadittu myös vakuutusoikeuden lääkärijäsenillä samoin kuin oikeuden asiantuntijajäsenillä mahdollisesti olevien sidonnaisuuksien ilmoittamista samalla tavalla kuin tuomareiden kohdalla tapahtuu. On epäilty, että vakuutusoikeuden lääkärijäsenillä voi olla osa-aikaisia tehtäviä esimerkiksi vakuutusyhtiöiden tai lääketehtaiden palveluksessa.

5. Viimeisten parin kolmen vuoden aikana korkein oikeus on myöntänyt poikkeuksellisen usein tapaturman varalta vakuutetuille henkilöille valitusluvan vakuutusoikeuden päätökseen. Riita- ja rikosasioiden jälkeen vakuutusoikeusasiat eli tarkemmin sanottuna siis tapaturmavakuutusasiat ovat yllättäen nousseet KKO:n kolmanneksi suurimmaksi asiaryhmäksi tapauksista, joissa korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan. Olen esitellyt ko. tilastotietoja edellä mainitun blogijutun 598 kohdassa 16. Tämä suunta tuntuu vain jatkumistaan jatkuvan, sillä esimerkiksi toukokuussa 2012 KKO antoi yhden viikon aikana neljä valituslupaa vakuutusoikeuden päätökseen. Vuonna 2010 korkein oikeus antoi tapaturmavakuutusasioissa peräti 24 valituslupaa.

6. Myönnettyään valitusluvan korkein oikeus on säännönmukaisesti muuttanut vakuutusoikeuden päätöksiä ja ratkaissut tapauksia ammattitaudista kärsivän tai työssä loukkaantuneen valittajan eduksi. Ratkaistuissa on ollut kysymys syy-yhteydestä, eli siitä, ovatko henkilön vammat korvaukseen oikeuttavassa syy-yhteydessä tapaturmaan eli tietyn tapaturman seurauksia, vai ovatko ne kenties jonkin sairauden aiheuttamia. Lähes kaikissa tapauksissa korkein oikeus on muuttanut vakuutusoikeuden asianosaselle kielteistä päätöstä ja katsonut syy-yhteyden olevan olemassa.

7. Korkein oikeus on siis joutunut käyttämään melkoisen osan kapasiteetistaan arvioidessaan uudelleen syy-yhteyttä vakuutusoikeuden ratkaisemissa tapaturmavakuutusta koskevissa asioissa ja perustelleessaan usein hyvinkin yksityiskohtaisesti mainittuja ratkaisujaan. Näin tapahtuu, vaikka mainituissa asioissa ei siis ole juuri nähtävissä ennakkopäätösluonteista ainesta. Korkeimman oikeuden tekemät muutokset vakuutusoikeuden päätöksiin ovat perusteltuja, mikä ilmenee, kun korkeimman oikeuden yksikohtaisia perusteluja verrataan vakuutusoikeuden niukkoihin ja monissa tapauksissa suppeisiin ja mitäänsanomattomiin perusteluihin.

8. Lakimiespiireissä on ihmetelty jo aika pitkään, että korkeimman oikeuden ponnisteluista huolimatta sen syy-yhteyttä koskeviin ratkaisuihin sisältyvä viesti ja sanoma ei ole näyttänyt menevän perille vakuutusoikeudessa. Vakuutusoikeuden omaksuma linja ei ole muuttunut, vaan se on näyttänyt jatkavan itsepintaisen tuntuisesti omalla linjallaan, joka on siis yksityishenkilöiden kannalta katsottuna varsin tiukka.

9. Kenties blogijuttuni innoittama Helsingin Sanomat haastatteli 18.6. asian tiimoilta KKO:n presidentti Pauliine Koskeloa.  Koskelo moitti haastattelussa vakuutusoikeutta juuri edellä mainitusta asiasta eli siitä, että  se on joutunut puuttumaan viime vuosina kiihtyvään tahtiin vakuutusoikeuden päätöksiin. Koskelon mukaan vaikuttaa siltä, että vaikka valituslupia on myönnetty ja vakuutusoikeuden ratkaisuja on muutettu poikkeuksellisen paljon, vakuutusoikeuden ratkaisut eivät ole muuttaneet vakuutusoikeuden linjaa. Koskelon mukaan korkeimman oikeuden ratkaisuihin sisältyvä viesti ei ole mennyt vakuutusoikeudessa perille.

10. Vakuutusoikeuden ylilääkäri Eero Hyvärinen on nyt ilmoittanut eroavansa sanotusta osa-aikaisesta virastaan, tästä on kerrottu tänään mm. Helsingin Sanomissa ja Yle Uutisten sivuilla. Hyvärinen perustelee eroaan juuri KKO:n presidentin moitteilla tai arvostelulla, jota hän pitää kohtuuttomana. Hyvärinen katsoo arvostelun kohdistuneen juuri asioiden lääketieteelliseen valmisteluun, josta hän on vakuutusoikeudessa vastannut. Hyvärisen mukaan tuntuu ihmeelliseltä, että ylimmän oikeuden  päällikkö antaa "sanomalahden kautta tukkapöllyä itsenäiselle oikeuslaitokselle." Hyvärinen väittä, että vakuutusoikeus olisi jo ottanut huomioon KKO:n ratkaisut ja alkanut noudattaa niitä.

11. Korkeimman oikeuden presidentti vastaa toki itse sanoistaan, mutta jos minulta kysytään, niin sanoisin, ettei korkein oikeus ole puuttunut epäasiallisella tavalla riippumattoman tuomioistuimen eli tässä tapauksessa vakuutusoikeuden toimintaan. Presidentti Koskelolla on ollut kritiikilleen vankka tuki ja perusta eli mainittu valituslupatilasto ja lukuisat KKO:n ratkaisut, joilla vakuutusoikeuden ratkaisuja on jouduttu säännönmukaisesti muuttamaan.

12.  Hyvärinen sanoo, että  "arvostelu ei antanut minulle enää mahdollisuuksia toimia virassani, koska vastaan lääketieteellisestä valmistelusta vakuutusoikeudessa, kritiikki kohdistui yksiselitteisesti ja puhtaasti tähän. "Kritiikki on aina paikallaan, mutta mielestäni tämä kritiikki oli kohtuutonta", Hyvärinen sanoo. - Lue: Kritiikki on kyllä aina paikallaan, ei kuitenkaan minuun kohdistuva kritiikki!

13. Koskelo ei ole kuitenkaan arvostellut nimenomaan vakuutusoikeuden lääkärijäsenten toimintaa tai linjaa, vaan hän on puhunut yleensä vakuutusoikeudesta. Juristeilla on sentään vakuutusoikeudessa ja asioiden kokoonpanossa enemmistö ja juuri oikeuden lakimiesjäsenten odottaisi olevan perillä edellä mainitusta syy-yhteyttä koskevasta problematiikasta. Jos siis  arvostelun pitäisi kolahtaa johonkin yksittäiseen vakuutusoikeuden jäseneen, niin oikea osoite olisi siinä tapauksessa kyllä vakuutusoikeuden ylituomari, joka vastaa vakuutusoikeuden toiminnasta ja linjasta.

14. Vakuutusoikeuden ylituomari Juha Pystynen ei kuitenkaan näy ottavan edelleenkään "onkeensa", sillä hän toteaa tänään HS:n jutussa, ettei Hyvärisen ero tarkoita sitä, että Koskelon esittämä kritiikki olisi osunut oikeaan. Pystynen väittää, että vakuutusoikeus olisi jo  alkanut noudattaa korkeimman oikeuden ratkaisuja.

15. Mutta mahtaako tämä asia ja Pystysen väite pitää paikkaansa? Vakuutusoikeuden sivuilta löytyy nyt tosin yksi ratkaisu, jossa oikeus tuntuu vihdoin ja viimeinen huomanneen KKO:n ratkaisulinjan. Tuossa  yksittäisessä ratkaisussa on kuitenkin  kyse on "hikisestä" eli mahdollisimman niukalla enemmistöllä tehdystä äänestysratkaisusta, josta ei vielä voida vetää Juha Pystysen esittämää yleistä johtopäätöstä vakuutusoikeuden omaksumasta linjanmuutoksesta.

16. Kyseinen vakuutusoikeuden viime kesäkuussa antama ratkaisu 4524:2011 löytyy tästä. Siinä on katsottu äänestyksen (3-2) jälkeen, että niskan retkahdusvamma ja siitä johtuvat oireet olivat syy-yhteydessä tapaturmaan ja oikeuttivat tapaturmavakuutuslain mukaisiin korvauksiin.

17. Olivatko vakuutusoikeuden lääkärijäsenet mahdollisesti ko. tapauksessa eri mieltä ja olisivat siis hylänneet valituksen? Tätä emme tiedä, sillä muista tuomioistuimista poiketen vakuutusoikeus ei halua ratkaisutiedotteissaan tai -selosteissaan ilmoittaa ratkaisujen tekemiseen osallistuneiden jäsentensä nimiä. Tämä outo ja salaperäinen käytäntö on vain yksi esimerkki siitä, että vakuutusoikeuden toiminnassa olisi paljon kehitettävää. Miksi vakuutusoikeus haluaa salata ratkaisun tehneiden tuomareiden ja jäsenten nimet tiedotteissaan? Miksi em. päätöstä koskevassa tiedotteessa ei ole mainittu, mikä oli eri mieltä olleiden jäsenten kanta ja ketkä jäsenistä olivat tuon mielipiteen takana?

18. Vakuutusoikeus kaipaisi lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, päätösten yksityiskohtaisempia ja laadukkaampia perusteltuja, suullisten käsittelyjen lisäämistä,  käsittelyn nopeuttamista ja lääkärijäsenten aseman uudelleen tarkastelua. Vakuutusoikeus, kuten muutkin tuomioistuimet, voisi ja sen myös tulisi kehittää ja parantaa omia menettelytapojaan ja ratkaisujensa laatua oma-aloitteisesti, eli lainsäätäjää ja valtiovaltaa ei ole tarpeen huutaa aina apuun ja valitella ainaista resurssipulaa.

19. Mielensäpahoittaja Eero Hyvärisen eroilmoitus on hyvä asia sikäli, että hän on nyt antanut kasvot vakuutusoikeuden aika tuntemattomaksi jääneelle lääkärijäsenistölle.

Mä kyllä myös niin kovin mieleni pahoitin kun mun salasuhteeni paljastettiin härskisti vaikka mä olin sairaslomalla sen suhteen paljastumisen johdosta ja jouduin palaamaan Lontoosta kesken kisojen tänne Perä-Hikiälle ja kaikkee muutakin kamalaa pääs' tapahtuun...