1049. Pääministeri Sipilän jääviyskohu

                                                          Juha ja pipo

1. Juha Sipilän hallitus käänsi Talvivaaran kaivoshankkeen jatkoasiassa kelkkansa, kun se 11.11. ilmoitti lisärahoittavansa kaivoksen nykyisen omistavan Terrafamen tappiollista toimintaa vielä 100 miljoonalla eurolla. Suomen valtio omistaa vuonna 2015 perustetun Terrafame-konsernin. Rahoituspäätöksen teki hallituksen talouspoliittinen valiokunta, jota johtaa pääministeri Juha Sipilä. Asiasta tiedotti elinkeinoministeri Olli Rehn, joka siirtyy Suomen Pankin johtajaksi ensi vuoden alussa.

2. Vielä toukokuussa Olli Rehn kertoi, että hallitus pitää Terafamelle "piikin auki" vain kuluvan vuoden loppuun asti. Siihen mennessä yhtiön oli määrä löytää ulkopuolisia yksityistä rahoittajia. Jos niin ei tapahdu, kaivos ajettaisiin alas. Rehnin mukaan valtio ei voi jatkuvasti rahoittaa tappiollista elinkeinotoimintaa. 

3. Nyt ollaan jo marraskuun lopulla, mutta Terrafame ei ole vieläkään löytänyt ulkopuolista rahoitusta. Pääministeri Sipilä tosin kertoi 11.11., että  kaivokselle "on löytymässä" ulkopuolinen rahoittaja. Ministeri Olli Rehn kuitenkin täsmensi, että neuvottelut rahoituksen saamiseksi ovat edelleen käynnissä.

4. Juha Sipilä vieraili Talvivaaran kaivoksella maanantaina 14.11. Käynnin jälkeen Sipilä ilmoitti, että kaivoksella "on tehty ihme", joten hallitus voi pyörtää aikaisemmat aikeensa kaivoksen alasajosta. Kaivoksen ympäristöasiat on Sipilän mukaan saatu kuntoon, prosessi pyörii hyvin ja nikkelin hinta on nousussa. Sipilä vakuutti, että kaivoksen lakkauttaminen ei ole enää vaihtoehto, sillä hallituksella on täysi syy luottaa Terrafamen kassavirran kääntymiseen positiiviseksi, minkä jälkeen on helppo puhua myös tarvittavista omistajuusjärjestelyistä. Kaivoksen alasajo maksaisi Siplän mukaan 400-500 miljoonaa euroa. Valtio on pumpannut Terrafamen kaivoshankkeeseen veronmaksajien rahaa yhteensä jo noin 800 miljoonaa euroa.

5. Juha Sipilä esiintyi kaivoskäynnillä Terrafamen mainospipo päässään. Tämä herätti paheksuntaa etenkin oppositiopuolue vihreissä. Puolueen puheenjohtaja Ville Niinistön mukaan Sipilä alensi esiintymisellään arvovaltaansa ja teki käytännössä mainosvideon raskaasti tappiollisella kaivoksella, jolla on vakavia ympäristöongelmia. Arkistosta kaivettiin esiin vanhoja valokuvia, joissa silloinen ympäristöministeri Ville Niinistö esiintyi Talvivaaran kaivoksella käydessäänTalvivaara-kypärä päässään.

6.  Viime torstaina eli 24.11. Kansan Uutiset kertoi, että Juha Sipilän sukulaisten omistama konepajayhtiö Katera Steel Oy oli saanut merkittävän tilauksen Tarrafamelta. Mainittu kajaanilaisyhtiö toimittaa kaivokselle purkumalmiin liittyviä kuljettamia. Katera Steelin pääomistajia ovat Juha Sipilän enot ja serkut, myös Sipilän lapset omistavat Katera Steelistä viisi prosenttia sijoitusyhtiö Fortel Investin kautta. Juha Sipilä siirsi kyseisen sijoitusyhtiön lapsilleen vuonna 2013. Sipilä sanoi Kansan Uutisille, ettei hänellä ole ollut siirron jälkeen tietoa Katera Steelin liiketoiminnasta, omistajarakenteesta tai asiakkaista.

7. Perjantaina 25.11. Yle Uutiset löi lisää löylyä ja kertoi, että Katera Steelin saaman tilauksen arvo on noin 500 000 euroa. Yhtiön liikevaihto oli viimeksi päättyneellä tilikaudella 5,1 miljoonaa euroa. Yksi Kateran omistaja ilmoitti, ettei hän ollut keskustellut Sipilän kanssa Terrafamesta. Yhtiön toimitusjohtajan mukaan Katera Steelin sama tilaus perustui  Pöyry-yhtymän konsuttina järjestämään tarjouskilpailuun, jonka Katera oli voittanut. Sipilä ei kommentoinut asiaa Ylelle.

8. Blogikirjoituksessaan 25.11. Juha Sipilä otti sen sijaan räväkästi kantaa asiaan. Hän väitti, että Ylen uutinen oli perustunut vääriin tietoihin. Sipilä kiisti jyrkästi, että Terrafamen kaivoksen lisärahoitusta koskevaan päätöksen olisi vaikuttanut hänen sukulaistensa  omistaman yrityksen mahdollisuus saada kaivokselta tilauksia. Pääministeri moitti Ylen uutista vihjailevaksi ja ärhenteli, että hän kyllä kestää sen, että häntä hakataan median puolelta, mutta hän ei hyväksy sitä, että lapset ja sukulaiset vedetään hänen asemansa vuoksi lokaan. Hänellä ei ole ollut mitään tietoa tarjouskilpailusta ja sen voittajasta.

9. Sipilän mukaan Katera Steel ei ole hänen isoisänsä  Esa Jauhiaisen perustama, kuten Yle Uutiset oli väittännyt. Yle ei ollut antanut hänelle tilaisuutta haastatteluun, vaan oli julkaissut juttunsa ennen kuin hän ehti edes vastata "pikaiseen kommenttipyyntöön". Hän ei voi pääministerin asemansa takia vaatia kaikkia sukulaisiaan liiketoimintakieltoon tai luopumaan. Hän oli itse luopunut kaikista yritysomistuksistaan vuonna 2013, jotta voisi hoitaa yhteisiä asioita ilman epäilystäkään mistään kytköksistä.

10. Pääministeri osoittautui - jälleen kerran - yllättävän herkkähipiäiseksi mieheksi ja poliitikoksi, eihän tässä voi muuta sanoa. Ehkä Sipilä on ajatellut, että hyökkäys on paras puolustus. Pääministerin asema ja arvovalta edellyttäisi kuitenkin viileää otetta ja hyvää harkintakykyä myös jääviysepäilyjen suhteen. Sipilälle olisi riittänyt toteamus, ettei hänellä ollut rahoituspäätöstä tehtäessä tai valmisteltaessa tietoa siitä, että sukulaistensa omistama yhtiö oli saanut tilauksia Terrafamelta, ja että jos hän olisi tiennyt tilausasiasta, hän olisi jäävännyt itsensä päätöstä 11.11. tehtäessä. Sipilä valitsi toisen tien ja käytti sanontoja, heittoja ja saivartelua, joihin pääministerin ei luulisi omassa asiassaan sortuvan.

11. Katera Steelin omilla verkkosivuilla kuitenkin mainitaan, että  Esa Jauhiainen, joka on siis Juha Sipilän isoisä, perusti vuonna 1961 Hitsaus ja levytanko Ky -nimisen yhtiön. Yrityksen yhtiömuotoa ja nimeä on myöhemmin muutettu siten, että yritys toimii nykyään Katera Steel -nimisenä osakeyhtiönä. Kyse ei ole siis kahdesta täysin eri yrityksestä, kuten pääministeri on väittänyt, vaan Katera Steelin edeltäjä on hänen isoisänsä perustama.  

12. Kukaan tuskin epäilee, että Juha Sipilä johtama hallituksen talouspoliittinen valiokunta olisi 11.11. päättänyt antaa Terrafamelle 100 miljoonan euron lisärahoituksen osin siksi, että Terrafame voisi tilata malminkuljettimet juuri Katera Steeliltä. Toki valtion myöntämä lisärahoitus  varmisti Terrafamen erilaisten tilausten tekemiseen; olen ymmärtänyt, että Katera Steel saama tilaus hyväksyttiin vasta 11.11. jälkeen. Ylen tai Kansan Uutisten julkaiseman uutisen tarkoituksena ei ole tietenkään ollut vetää pääministerin lapsia tai sukulaisia taikka näiden omistamaa yritystä lokaan taikka estää tahi haitata heidän elinkeinotoimintansa harjoittamista, kuten pääministeri jostakin syystä on katsonut aiheelliseksi väittää. 

13. Asiassa on kyse siitä, mikä merkitys sanotulla  kytköksellä on rahoituspäätöksen tekemiseen osallistuneen pääministerin esteettömyyden kannalta. Kysymys on yleisesti ottaen siitä, miltä tapaus näyttää hyvän hallinnon, vallankäytön asianmukaisuuden ja luotettavuuden sekä virkavastuulla toimivien ministereiden puolueettomuuden kannalta. Ministereiden ja virkamiesten tosiasiallinen esteettömyys ja puolueettomuus ei yksin riitä, vaan mahdollista esteellisyyttä arvioitaessa on otettava huomioon myös se, millaiselta päättäjien toiminta ja päätöksenteko näyttää ulospäin kansalaisten silmissä. 

14. Ministerin esteellisyyteen sovelletaan hallintolain 28 §:ssä säädettyjä virkamiehen esteellisyysperusteita. Tässä tapauksessa kysymykseen tulevat lähinnä  pykälän 1 momentin 3 ja 7 kohdassa mainitut tilanteet.  Kyse on siitä, onko  pääministerin läheisinä olleiden sukulaisten eli lähinnä enojen ja lasten omistamalla Katera Steel Oy:llä, joka on osallistunut Terrafamen laitetilausta koskevaan tarjouskilpailuun, ollut odotettavissa maan hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan Terrafamen hyväksi tekemästä rahoituspäätöksestä sellaista hyötyä, että luottamus valiokunnan päätöksentekoon puheenjohtajana osallistuneen pääministerin puolueettomuuden voidaan perusteellisesti katsoa vaarantuneen. 

15. Selvää on, että virkamies ja ministeri, samoin kuin tuomarinkin, on velvollinen itse huolehtimaan omasta esteettömyydestään. Ministerikään ei voi vedota siihen, ettei hän ollut tietoinen kaikista esteellisyysperusteista ja niiden tulkinnasta. Ministerit voivat kääntyä epäselvissä tilanteissa valtioneuvoston juridisena neuvonantajana toimivan oikeuskanslerin puoleen ja kysyä mahdollisesta esteellisyydestä hänen mielipidettään. Jos ministeri tai virkamies on lain mukaan esteellinen, hän ei voi vähätellä tapausta vetoamalla siihen, ettei esteellisyysperuste ole tosiasiallisesti vaikuttanut mitenkään asian käsittelyyn tai että hän toiminut aivan normaalilla tavalla. Esteellinen virkamies tai ministeri voi toimia täysin korrektisti, mutta tämä ei vaikuta asiaan eli poista esteellisyyttä.

14. Oppositiopuolueet ja osa hallituksen kärkinimistä ovat olleet sitä mieltä, että yleisten laillisuusvalvojien eli oikeuskanslerin tai eduskunnan oikeusasiamiehen tulisi arvioida pääministerin toimintaa Terrafamen tapauksessa. SDP:n puheenjohtaja Anti Rinne on vaatinut Juha Sipilää julkisesti selvittämään esteettömyytensä perusteet. Rinteen mukaan asiaan liittyy niin paljon epäselvyyksiä, että pääministerin olisi itse arvioitava tilannetta julkisesti. Rinne vihjaa, että asiassa on elementtejä, jotka saattavat johtaa esteellisyyteen.Myös valtiovarainministeri Petteri Orpo on pitänyt välttämättömänä, että Juha Sipilän mahdollinen esteellisyys selvitetään tarkasti. Kansanedustaja  Touko Aalto (vihr) on tehnyt pääministerin mahdollisesta esteellisyydestä eduskuntakyselyn. Sen sijaan Olli Rehn on vakuuttanut, tietenkin, olevansa varma Juha Sipilän esteettömyydestä ja siitä, ettei Sipilällä ollut mitään tietoa Katara Steelin Terrafamelle tekemästä tarjouspyynnöstä.

15. Tämän "esipuheen" jälkeen aion pohtia Sipilän mahdollista jääviyttä tarkemmin Prosessioikeusblogissa. Helsingin Sanomat on muutama tunti sitten tiedustellut asiaa kolmelta hallinto-oikeuden professorilta, joiden kannanottoja on julkaistu HS:n verkkosivuilla.

16. Juha Sipilä on käynyt asian johdosta yllättävän kuumana. Viime perjantaista lähtien hän on antanut asiasta lausuntoja joka päivä. Eilen sunnuntaina ilmoitettiin, että pääministeri on itse pyytänyt oikeuskansleria selvittämään mahdollisen esteellisyytensä. Sipilän "esikunta" on kuulemma ollut yhteydessä oikeuskansleriin jo lauantaiaamuna. Pidän tällaista yhteydenottoa ja oikeuskanslerin puoleen kääntymistä yllättävänä. 

17. Miksi pääministeri ja hänen virkakuntansa halusi saada asiasta nimenomaan oikeuskanslerin kannanoton, sillä valittavana olisi ollut myös toinen tie ja vaihtoehto eli selvityspyynnön tekeminen eduskunnan oikeusasiamiehelle. Selvää on, että oikeuskansleri Jaakko Jonkka olisi tavallaan "hallituksen miehenä" ja hallituksen juridisena neuvonantajana ("kruununjuristina") ollut pääministerin kannalta oikeusasiamiestä tutumpi ja miellyttävämpi taho. Jonkan virasto sijaitsee Valtioneuvoston linnassa ja oikeuskansleri on läsnä valvoen menettelyn laillisuutta valtioneuvoston yleisistunnossa.  Heti tapauksen tultua julki oli kuitenkin selvää, että Sipilän mahdollisesta jääviydestä tullaan tekemään useita kanteluja sekä oikeuskanslerille että oikeusasiamiehelle. Miksi pääministerin esikunta halusi itse saattaa asian oikeuskanslerin tutkittavaksi? 

18. Tätä kirjoittaessani on tiedossa, että oikeuskanslerille on tehty Sipilän esteellisyydestä jo kymmenkunta kantelua. Muutama kantelu on tehty myös oikeusasiamiehelle. Nyt on selvinnyt, että  Sipilän jääviyskysymyksen tutkii ja ratkaisee, ei suinkaan oikeuskansleri kuten Sipilä itse halusi, vaan eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Hieman huvittavalta vaikuttaa, että toimivaltaa koskeva kysymys ratkesi sillä perusteella, että tapauksesta ehdittiin kannella ensiksi oikeusasiamiehelle. Tämä on syytä muistaa myös vastaisen varalle.

19. Minusta on paikallaan, että kysymyksen pääministerin jääviydestä, joka ei ole mikä tahansa läpihuutojuttu, tutkii nimenomaan oikeusasiamies eikä oikeuskansleri. Luotan tässä tapajuksessa ehdottomasti enemmän oikeusasiamiehen kuin oikeuskanslerin harkintakykyyn. Minulla ei ole toki minkäänlaisia dubioita Jaako Jonka pätevyyden suhteen, mutta  on parempi, että tapaus tutkitaan eduskunnan eikä valtioneuvoston tiloissa ja tutkintaa ei ei suorita oikeuskansleri, jolla on minusta hieman kummallinen kaksoisrooli ns. ministeriasioissa. Yhtäältä oikeuskansleri on hallituksen ja ministereiden oikeudellinen neuvonantaja, toisaalta taas laillisuusvalvoja, joka ratkaisee myös ministereiden virkatoimista tehdyt kantelut. Sanotaan mitän sanotaan, mutta minusta tässä on minusta selvä ristiriita.

20. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka ja oikeusasiamies Petri Jääskeläinen ovat kumpikin päteviä juristeja, tästä ei ole epäilystäkään. Mikä hauskinta, molemat ovat lisäksi prosessualisteja, ts. he ovat väitelleet oikeustieteen tohtoriksi tärkeästä oppiaineesta eli tietenkin PROSESSIOIKEUDESTA!

Prosessioikeusblogissa on 29.11. julkaistu kirjoitus n:ro 15, joka koskee KHO:n Rääkkylän kunnan pakkoliitoksen kumoamisesta 24.11. antamaa päätöstä (KHO 2016:187).

693. Tuomari vapaamuurarina - mahdoton kombinaatio?

1. Vapaamuurareiden toiminta nousee aika ajoin julkisuuden valokeilaan. Viimeksi näin tapahtui 21.1.-13 TV1:ssä lähetetyn MOT-ohjelman jälkeen. 

2. Maailmassa on noin viisi miljoonaa vapaamuuraria. Suomessa on 7 000 "rappariveljeä", jotka toimivat 34 eri paikkakunnalla olevissa 160 loosissa. Vapaamuurarit ovat miesten salainen veljeskunta, herrakerho, jonka jäsenten keski-ikä on reilut 60 vuotta. Rappareiden tavoitteena on tehdä jäsenistään rituaalien ja symbolien avulla "parempia ihmisiä". Vapaamuurarit korostavat olevansa hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tehtävä on auttaa. Heidän usein toistamiaan hyveitä ovat veljeys, suvaitsevaisuus ja avuliaisuus. Käytännössä rappariveljet auttavat lähinnä toisiaan.

3. Vapaamuurareiden tunnetuimpia symboleja ovat harppi ja  suorakulma. Järjestön toimintaa leimaa suuri salamyhkäisyys. Rapparit haluavat pitää rituaaliensa sisällön salassa ulkopuolisilta. Uudet jäsenet vannovat muurarivalan temppelissä pidettävissä salaisissa, spiritistisissä ja okultisissa menoissa, joiden kaava saattaa kenties hieman jopa kauhistuttaa. Toisaalta kyseiset rituaalit saattavat näyttää ulkopuolisista lähinnä koomisilta - aikuiset miehet etsimässä elämäänsä jännitystä lapsellisista riiteistä. Salaisiin rituaaleihin sanotaan kuuluvan  esimerkiksi uusien jäsenten munien tervaaminen.

4. Looseissa on kolme astetta, jonka mukaan jäseniksi otetut etenevät: oppilas, kisälli ja mestari. Etenemiseen liittyy erilaisten sitoumusten antaminen. Veljesmuurarivakuutuksen antaessaan uusi jäsen vakuuttaa mm., "etten milloinkaan tieteni enkä ehdoin tahdoin vahingoita tai petä veljesmuurariloosia  enkä sen jäseniä vähimmässäkään määrässä enkä salli sitä toistenkaan tehdä, jos sen estää voin".

5. Vapaamuurarijärjestöön kuuluu jäseniä ei ammattiryhmistä: lääkäreitä, yritysjohtajia, opettajia, insinöörejä, juristeja, professoreja (90 kpl), kirkonmiehiä jne. MOT-ohjelmassa kerrottiin, että järjestön jäsenet saattavat käyttää merkittävää taloudellista ja kunnallispoliittista valtaa monissa kaupungeissa. Esimerkiksi Seinäjoella vapaamuurareihin kuuluvat niin kaupunginjohtaja, valtuuston puheenjohtaja kuin paikkakunnaan suurimman rakennusyrityksen toimitusjohtakin, kaikki vieläpä samaan loosiin. Ohjelmassa väitettiin, että  rappariveljeskunnan mahti toteutuu erityisesti kaavoituksen ja rakennusurakoiden jakamisen yhteydessä. Vapaamuurarijärjestö nivoo siis tavallaan yhteen rahanvallan, poliittisen vallan ja virkavallan ja luo puitteet vallankäyttäjien yhteistyölle. Veljeskunnan jäsenyys edesauttaa usein myös työ- tai virkapaikan saannissa. 

6. Vapaamuurarijärjestö on tyypillinen hyvä veli -yhteisö,  jonka toiminnassa ei sinänsä tarvitse olla mitään laitonta, mutta joka johtaa helposti korruptioon, etujen saalistamiseen ja jakamiseen tai muuhun vastaavanlaiseen kähmintään. MOT-ohjelmassa kerrotiin tässä yhteydessä Italiassa toimivasta vapaamuurarijärjestöstä (P2), jolla on todistettavasti ollut yhteyksiä mafiaan; mm. Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on kuulunut kyseiseen loosiin. 

7. Tällöin herää kysymys, voivatko tuomarit, tarkemmin sanottuna ammatti- eli virkatuomarit, olla vapaamuurarijärjestön jäseniä? Jos lakimies kuuluu vapaamuurarijärjestöön, niin puuttuisiko häneltä tämän vuoksi tuomarin virkaan vaadittava yleinen kelpoisuus? Yleisesti hyväksyttävän tavoitteen mukaan tuomareiden toiminnan tulisi olla niin virahoidossa kuin sen ulkopuolellakin mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää. 

8. Tuomarinvalan kaava näyttäisi olevan selkeässä ristiriidassa muurarivakuutuksen kanssa. Tuomarinvalassa (OK 1 luvun 7 §) lähdetään ehdottomasta puolueettomuuden vaatimuksesta. Mainitun lainkohdan mukaan tuomari ei saa "minkään varjolla lakia vääristellä eikä edistää vääryyttä ystävyyden tai muun syyn takia". Rapparivakuuutuksessa sen sijaan luvataan - vieläpä oikein temppelissä olevalla alttarilla - että vakuutuksen antaja ei milloinkaan eikä missään olosuhteissa "petä tai vahingoita" toista rappariveljeä eikä "salli toistenkaan niin tehdä, jos sen estää voin". Mainitun ristiriidan takia tuomareita on eräissä maissa joskus kehotettu kuulumasta vapaamuurarijärjestöihin.

9. Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja, joka on toiminut myös korkeimman oikeuden jäsenenä, joutui vuonna 1996 ottamaan mainittuun kysymykseen kantaa tehtyjen kantelujen johdosta. Lehtimajan laajasti perusteltua ratkaisua on selostettu Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 1996 s. 80-87. Tulkoon mainituksi, että olin itse yhden kantelun tekijänä. Vetosin juuri siihen, että vapaamuurarijärjestölle annettavat lupaukset ja vakuutukset näyttäisivät olevan ristiriidassa tuomarinvalan kanssa, koska rapparivakuutuksessa sitoudutaan tietynlaiseen avunantoon muurariveljiä kohtaan.

10. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja oli kuitenkin vuonna 1996 antamassaan päätöksesssä toisella kannalla. Lehtimajan mukaan hän ei "osaa" kantelijan tavoin nähdä ristiriitaa tuomarinvalan ja edellä vapaamuurarivakuutuksesta lainattujen katkelmien välillä. Lehtimajan mukaan muurarivakuutuksessa ei "ainakaan sanamuodon mukaisen tulkinnan" perusteella tarkoiteta, että annettu sitoumus velvottaisi myös lain ja tuomarinvalan vastaiseen avunantoon. Toisaalta tuomarinvala ei Lehtimajan mukaan estä tuomaria solmimasta yksityselämässään ystävyyssuhteita. Tämä pitää toki paikkansa, mutta kuten Lehtimaja itsekin päätöksessään toteaa, kysymys onkin nyt siitä, että tuomarinvala kieltää tuomaria ystävyyssuhteittensakaan takia vääristelemästä lakia tai edistämästä vääryyttä.

11. Lehtimaja viittasi perustuslaissa säädettyyn yhdistymisvapauteen ja jokaisen oikeuteen  kuulua yhdistyksiin ja osallistua niiden toimintaan. Virkamieslain mukaan  viranomainen ei saa kieltää virkamiestä liittymästä eikä kuulumasta yhdistykseen. Lehtimaja torjui päätöksessään väitteen, että vapaamuurarijärjestön jäsenyys olisi toiminnan luonteen takia ristiriidassa tuomarinvirkaa varten säädettyjen yleisten kelpoisuusehtojen kanssa.

12. Lauri Lehtimajan perustelut näyttävät sinänsä perustelluilta. Mutta jos kysymystä tarkastellaan kokonaisuutena eli otetaan huomioon sekä tuomarinvalan ja vapaamuurarivakuutuksen välinen selkeä jännite että muurarijärjestön ja siihen kuuluvien jäsenten toiminta, jonka osalta jäseniltä edellytetään täydellistä salassapitoa, näyttää tilanne pahemmalta. Vapaamuurarijärjestöä ei voida pitää yksinomaan "ystävyyssuhteita" vaalivana järjestönä - rappariveljeskunta ei ole rinnastettavissa ompelu- tai metsästysseuraan tai edes rotareihin taikka Lions-liikkeeseen - vaan kysymyksessä on todellinen salaseura, jonka toiminnasta ulkopuolisten on vaikea ellei suorastaan mahdotonta saada selvyyttä. Tämän vuoksi tuntuu hieman sinisilmäiseltä kuitata asia sillä, että kyse olisi vain "vapaamuurareita kohtaan tunnettavista epäluuloista", joilla ei ole  "objektiivista katetta".

13. Mainittua kysymystä olisi syytä lähestyä siltä kantilta, miltä tuomarin kuuluminen salaseuraan tai -järjestöön näyttää ulkopuolisen näkökulmasta. Onko tuomioistuimen tai koko tuomioistuinlaitoksen toiminta uskottavaa, jos osa tuomareista, joilta edellytetään lain mukaan riippumattomuutta ja ehdotonta puolueettomuutta, kuuluu salaseuraan, jonka toiminta on huippusalaista ja jonka asioista tai edes jäsenistä kenelläkään ulkopuolisella ei ole mahdollista saada tarkkoja tietoa? Edes oikeusjutun asianosainen - ellei itse kuulu rappariveljiin -  ei tiedä, onko joku tuomareista vapaamuurari ja kuuluuko myös hänen vastapuolensa kyseiseen järjestöön. 

14. Jokainen lakimies voi toki kuulua ja liittyä vapaamuurareihin. Toisaalta olisi  kohtuullista ja suotavaa, että saadessaan nimityksen ehdotonta puolueettomuutta edellyttävään tuomarinvirkaan ko. lakimies eroaisi mainitusta salaseurasta. Eron ei tarvitse suinkaan merkitä Lauri Lehtimajan korostamien "ystävyyssuhteiden" katkeamista. Ystävyyssiteitä voidaan toki solmia ja käytännössä solmitaankin vapaamuotoisesti, kuten esimerkiksi vaikkapa erilaisissa seurakunnan riennoissa, lavatansseissa, olut - tai viinituvissa, ulko- ja kotimaanmatkoilla, lätkämatseissa, netissä jne. Ystävyyssuhde, joka on pakko solmia tiettyjen juhlallisten ja salaisten rituaalien mukaisesti "temppelissä" olevan  alttarin äärellä, muistuttaa aika lailla kirkossa tapahtuvaa avioliittoon vihkimistä. Avioliiton olemassaolon voi selvittää helposti tilaamalla virkatodistuksen, kun taas vapaamuurarijäsenyyden selvittäminen on työläs ja usein jopa mahdoton tehtävä.

15. Oikeusasiamies Lauri Lehtimajan vuonna 1996 antaman päätöksen perusteella Suomessa on kuitenin yleisesti katsottu, että tuomarit voivat kuulua vapaamuurareihin. Vapaamuurari voidaan nimittään tuomarin virkaan eikä hänen tarvitse nimityksen saatuaan erota järjestöstä. Tämä kanta saattaa perustua tosiasiassa osaksi siihen, että Suomessa on ollut aiemmin vapaamuurareita hyvin korkeissa tuomarin viroissa. Olisi  "perin ikävää", jos nyt katsottaisiin, että heitä ei itse asiassa  olisi voitu koskaan edes nimittää mihinkään tuomarinvirkaan!

16. Yhtenä esimerkkinä tunnetuista vapaamuurarituomareista mainittakoon korkeimman oikeuden presidenttinä vuosina  1950-1963 toiminut Toivo Tarjanne (1893-1988). Tasavallan presidentti J.K. Paasikivi nimitti Tarjanteen KKO:n presidentiksi palkkioksi siitä, että tämä oli suostunut toimimaan  syyttäjänä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1945-46. Ensin Paasikivi nimitti aiemmin lähinnä vain hallintoviroissa (mm. Vaasan läänin maaherrana) toimineen Tarjanteen oikeuskansleriksi (1944-50) ja sen jälkeen KKO:n presidentiksi. Vm. virkaan oli tyrkyllä Toivo Tarjannetta huomattavan paljon pätevämpi juristi eli oikeusneuvos ja lakitieteen tohtori Y.J. Hakulinen, joka sai kuitenkin tyytyä vuonna 1952 eräänlaisena lohdutuspalkintona tuolloin toimintansa aloittaneen Helsingin hovioikeuden presidentin virkaan.

17. Monet tunnetut asianajat ovat olleet vapaamuurareina, esimerkkinä mainittakoon sittemmin tasavallan presidentiksi kohonnut Risto Ryti, Rytin puolustusasianajajana sotasyyllisyysjutussa toiminut  Hj. Procopé ja pari vuotta sitten kuollut tunnettu rikosasianajaja Aarno Arvela.

18. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja katsoi vuonna 1996 antamassaan päätöksessä olevan oikeudellisesti tulkinnanvaraista, voiko jäsenyys esimerkiksi vapaamuurarijärjestössä tai jossakin muussa vastaavassa aatteellisessa yhdistyksessä olla sellainen sidonnaisuus, josta tuomarin virkaan nimitettäväksi esitettävän tai virkaan nimitetyn olisi lain mukaan syytä ilmoittaa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen puolestaan katsoi 12.8. 2002 antamassaan päätöksessä (diaarinro 2709/2/00),  että "jäsenyys vapaamuurarijärjestössä tai muussa vastaavassa aatteellisessa yhdistyksessä on mielestäni sellainen sidonnaisuus, josta tuomarin virkaan nimitettäväksi esitettävän tai virkaan nimitetyn olisi tehtävä lain mukainen ilmoitus ja joka on sidonnaisuusselvityksessä julkinen tieto". Jääskeläisen päätös ei johtanut kuitenkaan lainmuutoksen. Jo ennen Jääskeläisen sanottua päätöstä annetussa tuomareiden nimittämistä koskevassa laissa (205/2000), jossa viitataan tässä kohdin valtion virkamieslakiin, nimittäin säädetään, että tuomarin on ilmoitettava, paitsi laissa nimenomaisesti mainituista seikoista ja taloudellisista sidonaisuuksistaan, "myös muista sellaisista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen edellytyksiään hoitaa viran tehtäviä". 

19. Tänään Uudessa Suomessa olleessa jutussa kerrotaan, että ainoastaan yhdeksän tuomaria on apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen vuonna 2002 antaman päätöksen jälkeen ilmoittanut oikeusministeriölle vapaamuurarijärjestön jäsenyydestään. Näistä viisi tuomaria on edelleen virassa. Heistä kaksi on virassa Pirkanmaan eli entisessä Tampereen käräjäoikeudessa, yksi Kanta-Hämeen (Hämeenlinnan) käräjäoikeudessa, yksi Helsingin hovioikeudessa ja yksi puolestaan Turun hovoikeudessa. Viimeksi mainittu tuomari nimitettiin viime vuonna hovioikeudenlaamannin virkaan.

20. Kokonaan toinen asia on, ilmoittavatko kaikki vapaamuurareihin kuuluvat tuomarit todella mainitusta sidonnaisuudestaan oikeusministeriölle. Kuten oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos sanoo US:ssa tänään, ministeriössä "ei tietenkään tiedetä", ovatko kaikki tuomarit ilmoittaneet asiasta, eli pitävätkö ilmoitukset paikkansa. Miksi muuten sanottu ilmoitus on tehtävä oikeusministeriölle eikä esimerkiksi sille tuomioistuimelle, jossa asianomainen tuomari on virassa, tai vaikkapa tuomarinvalintalautakunnalle, joka tekee nykyisin virkaesityksen (KKO:n ja KHO:n jäseniä lukuun ottamatta) tuomarin virkaan nimittämisestä? Hankkiiko tuomarinvalintalautakunnan mahdollisesti oikeusministeriöstä tiedon tuomarinvirkaa hakeneiden tuomareiden ilmoitetuista ja asianomaiseen rekisteriin merkityistä sidonnaisuuksista?

21. Kuten oikeusasiamies Lauri Lehtimaja päätöksessään vuonna 1996 lausui, jäsenyys vapaamuurarijärjestössä muodostaa tuomarin esteellisyysperusteen, eli tuomari on "lähtökohtaisesti esteellinen käsittelemään asiaa, jos hän ja jompikumpi oikeudenkäynnin vastapuolista kuuluu vapaamuurarijärjestöön". Vapaamuurarituomarin olisi sanotussa tilanteessa siis jäävättävä itsensä. Oikeusjutun asianosainen, joka epäilee tuomarin olevan kyseisellä perusteella jäävi, voi tehdä esteellisyysväitteen. Tällaisia väitteitä tehdään käytännössä vain harvoin, sillä mistäpä asianosainen tietää tai saisi yleensä edes aiheen epäillä, että hänen vastapuolensa ja tuomari ovat rappariveljiä keskenään! Hallitusneuvos Heikki Liljeroos kuitenkin hurkastelee virkamiehille tyypilliseen tapaan: "Kyllä tuomarit varmasti yleensä itsensä jääväävät". Uskokoon ken haluaa, mutta esimerkiksi oikeusasiamiehen vuonna 1996 ratkaisemassa tapauksessa asianomainen tuomari ei jäävännyt itseään oma-aloitteisesti - hän päin vastoin hylkäsi valmistelussa asianosaisen tekemän jääviysväitteen - vaan luopui jutun käsittelystä vasta sitten, kun julkisuudessa oli  kerrottu, että hänen epäillystä esteellisyydestään oli kanneltu eduskunnan oikeusasiamiehelle.

22. Lauri Lehtimajan päätöksessä vuonna 1996 kiinnitti huomiota kohta, jossa Lehtimaja toteaa, että rapparijäsenyys muodostaa ko. tilanteessa tuomarin esteellisyyden "lähtökohtaisesti". Lehtimajan mukaan esteellisyys olisi selvä asia (vain) "tapauksessa, jossa riita-asian jompikumpi osapuoli on joko järjestön henkilöjäsen tai käytännössä samaistuu vapaamuurarijärjestön jäseneen (esim. pienyhtiö). Lopputulos saattaa Lehtimajan mukaan olla toinen, jos vastapuoli on esimerkiksi yhteisö, jossa vapaamuurarilla on vain vähäinen rooli. Arviointiin vaikuttaa Lehtimajan mukaan myös se, mikä merkitys oikeudenkäynnin kohteella on oikeudenkäynnin osapuolena olevassa yhteisössä toimiville vapaamuurareille. - Minusta mainittua esteellisyysperustetta ei kuitenkaan pitäisi lähteä vesittämään Lehtimajan esittämillä perusteilla, vaan tuomarin esteellisyyttä on pidettävä selvänä asiana myös viimeksi mainituissa tapauksissa.

23. Syntyisikö tuomarin esteellisyys myös silloin, kun vapaamuurariveljeys vallitsee, ei tuomarin ja jommankumman asianosaisen, vaan tuomarin ja jommankumman asianosaisen asianajajan eli avustajan tai asiamiehen kesken? Tämä on minusta kaikkein tärkein ja oleellisin kysymys. Oikeusasiamiehelle vuonna 1996 lähettämässäni kantelussa kiinnitinkin  sen vuoksi huomiota nimenomaan tähän kysymykseen ja tein kirjelmässäni omana kantani kysymykseen selväksi: tuomari on esteellinen myös sanotussa tilanteessa.

24. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja oli kuitenkin päätöksessään - jälleen "lähtökohtaisesti" - toisella kannalla. Lehtimaja lausui, että tuomarin suhde päämiehen avustajaan tai asiamieheen ei ole tuomioistuimen objektiivisen puolueettomuuden näkökulmasta yhtä herkkä kysymys kuin tuomarin suhde oikeudenkäynnin jompaan kumpaan vastapuoleen. Lehtimaja totesi kuitenkin olevan mahdollista, että oikeudenkäynnin puolueettomuuden uskottavuus "voi joskus kärsiä" myös avustajan tai asiamiehen vapaamuurariveljeydestä tuomarin kanssa. Tällaista oikeudenkäyntiasetelmaa tulisi sen vuoksi Lehtimajan mukaan "mahdollisuuksien mukaan välttää".

25. Oikeusasiamiehen kyseisen kannanoton perustelut eivät ole minusta vakuuttavia. Lauri Lehtimaja perusteli kantaansa vain sillä, että oikeudenkäynnin "lopputulos koskettaa lähinnä vain päämiestä eikä hänen avustajaansa tai asiamiestään", sillä "meidän järjestelmämme mukaan asianajajaja saa palkkansa siitä riippumatta, häviääkö vai voittaako hänen päämiehensä jutun".  

26. Tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että jos tuomari ja asianajaja ovat vapaamuurariveljiä keskenään, heidän välilleen syntyy aivan samanlainen lojalitteettisuhde tai -side kuin tuomarin ja vaapaamuurareihin kuuluvan asianosaisenkin välille. Käytännössä asianajajan ja tuomarin välille mainitulla perusteella syntyvä lojaalisuus lienee itse asiassa jälkimmäistä tilannetta vahvempi, sillä ovathan asianjajaja ja tuomari, paitsi rappariveljiä, laajasti ottaen myös saman ammattikunnan harjoittajia ja katselevat asioita  aika lailla samasta näkövikkelistä. Lisäksi on syytä huomata, että tuomari kyllä tuntee ja tietää yleensä advokaatit ja siten myös näiden mahdollisen rapparitaustan, kun taas yksittäisten asianosaisten kuulumisesta mainittuun veljeskuntaan tuomarilla ei liene yleensä varmaa tietoa. Oikeudenkäynnissä tuomari joutuu tekemisiin nimenomaan asianajajien, ei niinikään näiden päämiesten kanssa, sillä riita-asioissa asianosaiset eivät useinkaan edes ole oikeudessa henkilökohtaisesti saapuvilla. Se, että avustajan tai asiamiehen tehtävänä on edistää päämiehen etua, antaa päämiehen vastapuolelle ymmärrettävästi aiheen samaistaa avustaja tai asiamies päämieheen. Tällöin on perusteltua väittää, että tuomarin suhde päämiehen avustajaan/asiamieheen on tuomioistuimelta edellytettävän puolueettomuuden kannalta yhtä herkkä kysymys kuin tuomarin suhde oikeusjutun jompaan kumpaan asianosaiseenkin, käytännössä kenties jopa herkempikin.

27. Kun edellä mainitut seikat otetaan huomioon, on minusta päivänselvää, että  oikeudenkäyntiavustajan tai -asiamiehen vapaamuurariveljeys tuomarin kanssa muodostaa tuomarin esteellisyysperusteen.

28. Tuomareiden kuulumista vapaamuurareihin tai muihin vastaaviin salaseuroihin olisi syytä tarkastella, ei vain lain ja esteettömyyden sekä puolueettomuuden näkökulmasta, vaan myös yksilötasolla ja tuomareilta edellytettävän moraalin ja ammattietiikan valossa. Niin kuin oikeusasiamies Lauri Lehtimaja päätöksessään 1996 totesi, jokainen tuomari on viime kädessä itse vastuussa siitä, miten hänen oma toimintansa ja omat sidonnaisuutensa - juuri hänen toimintaympäristössään - vaikuttavat tuomioistuinlaitosta kohtaan tunnettuun luottamukseen.

29. Olen blogissa nro 645/10.10.2012 selostanut Suomen Tuomariliiton vahvistamia tuomarin eettisiä periaatteita. Niihin on sisällytetty seuraava kohta (V):

- Tuomarilla on sanan- ja yhdistymisvapaus kuten muillakin yhteiskunnan jäsenillä. Näitä vapauksia käyttäessään tuomari ottaa huomioon virkansa vastuullisuuden sekä tuomioistuimen riippumattomuuden, puolueettomuuden ja tasapuolisuuden.

30. Tuolla tavalla on toki helppoa todeta yleisellä tasolla ja ilman eettisiin periaatteisiin liittyviä "mitä se on" -perusteluja. Tuomareiden tulisi mainittujen eettisten periaatteiden johdosta käydä jatkuvaa keskustelua, mutta sellaista ei ole syntynyt. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin mainitunlaista keskustelua ja pohdintaa ei myöskään jatkossa hevin tulla käymään.

389. KHO:n presidentti Pekka Hallberg sai oikeusasiamieheltä moitteet isoäitien käännytysasiassa. Pitäisikö Hallbergin erota virastaan?

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentti Pekka Hallberg (oik.) toimi perustuslain vastaisesti ja sopimattomasti niin sanotussa isoäitien käännytysasiassa. Näin totesi eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (vas.) tänään julkaistussa päätöksessään.

Oikeusasiamiehen päätös (dnro 432/2/10) kokonaisuudessaan löytyy

täältä.

Seuraavassa oikeusasiamies Jääskeläisen päätöksen yhteenveto:

"Asiassa on kysymys kahdesta lainvoimaisesta käännytyspäätöksestä. Evelin Fadailin asiassa korkein hallinto-oikeus on antanut asiaratkaisun niin, että presidentti Pekka Hallberg on itse osallistunut päätöksen tekemiseen, mutta jäänyt äänestyksessä vähemmistöön (6-1-1). Irina Antonovan asia on käsitelty Helsingin hallinto-oikeudessa ja korkein hallinto-oikeus on evännyt valitusluvan päätöksellään, jonka tekemiseen Hallberg ei ole osallistunut. Presidentti Hallberg on lähettänyt käännytyspäätösten täytäntöönpanosta vastaaville poliisiviranomaisille ja poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle kirjeen, jossa hän on muun ohella viitannut mahdolliseen lainmuutokseen ja tuomioistuimen kannalta esittänyt, ettei asioissa ole perusteita kiirehtiä päätöksen täytäntöönpanoa. Poliisi on viivästyttänyt käännytyspäätösten täytäntöönpanoa.

Tämän asian keskeiset kysymykset liittyvät tuomioistuimen riippumattomuuteen ja valtiollisten tehtävien jakoon, joista on säädetty perustuslain 3 §:ssä. Tuomioistuinten riippumattomuuden ydinsisältönä on se, että lainkäyttötoiminnassa tuomioistuimen ja sen kulloisenkin ratkaisukokoonpanon on oltava riippumattomia ja vapaita muiden tahojen vaikutuksesta. Tuomiovallan käytön on oltava riippumatonta muun muassa suhteessa toimeenpano- ja lainsäädäntövaltaan sekä suhteessa oikeudenkäynnin osapuoliin ja muihin intressitahoihin. Oikeusvaltiossa keskeinen osa riippumatonta tuomiovaltaa ja oikeusvarmuutta on siinä, että tuomioistuinten lopulliset päätökset pannaan täytäntöön. Olen käsitellyt tuomioistuimen riippumattomuutta lähemmin päätöksen jaksossa 5.1.3.

Presidentti Pekka Hallbergin menettely

Jaksossa 5.1 olen arvioinut presidentti Pekka Hallbergin menettelyä muun muassa hänen toimivaltansa, täytäntöönpanoon vaikuttamisen, tuomioistuimen sisäisen ja ulkoisen riippumattomuuden, tuomioistuimen ja poliisin yhteisen tiedottamisen, tuomarin sananvapauden sekä yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta. Olen pitänyt Hallbergin menettelyä arvostelulle alttiina kaikissa mainituissa suhteissa.

Pekka Hallbergin toimivaltaan korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä tai asian ratkaisukokoonpanoon kuuluneena tuomarina ei ole kuulunut tehdä päätöstä tai antaa käskyjä tai ohjeita lainvoimaisen päätöksen täytäntöönpanoon liittyvistä kysymyksistä. Hallberg on toiminut asiassa epävirallisesti, mutta ei kuitenkaan yksityishenkilönä. Päinvastoin, hän on kirjeessään viitannut asemaansa korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä ja Fadailin asian ratkaisukokoonpanon jäsenenä.

Käsitykseni mukaan Pekka Hallbergin yhteydenottojen tarkoituksena on ollut vaikuttaa poliisiin sen täytäntöönpantavana olleissa kahdessa käännytysasiassa. Muutoin en näe yhteydenotoille mitään syytä.

Kollegiaalisen tuomioistuimen ratkaisukokoonpanoon kuuluvan yksittäisen tuomarin ulkoprosessuaaliset kannanotot ratkaisuun liittyvistä seikoista ovat jo lähtökohtaisesti ongelmallisia tuomioistuimen sisäisen riippumattomuuden kannalta. Tuomioistuimen sisäisen riippumattomuuden kannalta korkeimman hallinto-oikeuden presidentillä on lainkäyttöasian ratkaisunteossa sama asema kuin muillakin ratkaisuntekoon osallistuvilla tuomareilla.

Presidentti Hallberg on tässä tapauksessa puuttunut konkreettisesti tuomioistuimen sisäiseen riippumattomuuteen, kun hän on esittänyt tuomioistuimen kannalta näkemyksiä päätöksen täytäntöönpanosta. Riippumattomuusperiaatteen kannalta menettelyn ongelmallisuutta on korostanut se, että Hallberg on toisen asian osalta ollut tuomioistuimen päätöksenteossa vähemmistöön jäänyt tuomari ja että puuttuminen on tapahtunut ylimmän hallintotuomioistuimen presidentin taholta.

Useamman jäsenen kokoonpanoon kuuluva tuomari voi pyrkiä asian käsittelyssä ja päätösneuvottelussa esittämillään argumenteilla perustelemaan muille tuomareille näkemyksensä siitä, miten asia tulisi ratkaista. Jos hän ei tässä onnistu, voi tuomari jättää tuomioistuimen päätökseen eriävän mielipiteen. Tällöin tuomarille ei muodostu moraalista eikä oikeudellista vastuuta enemmistön päätöksestä. Esimerkiksi ne presidentti Hallbergin selityksessään esittämät näkökohdat, jotka liittyvät tuomarinohjeissa kohtuudesta ja yhteisen kansan intresseistä huolehtimisesta lausuttuun, tuomari voi esittää päätösharkinnassa ja tarvittaessa erillisessä äänestyslausumassa. Sitä vastoin tuomari ei voi ulkoprosessuaalisin toimin pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisun oikeusvaikutuksiin, kuten täytäntöönpanoon.

Periaatteellisella tasolla menettelyn ongelmallisuutta ei ole vähentänyt se, vaikka Pekka Hallbergin äänestyslausuman lopputuloksen olisi aikanaan mahdollisesti tulkittava saaneen ylimmän poliittisen johdon tuen. Asetelman, jossa tuomarin menettelyn taustalla on tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisia tekijöitä ja vaikuttimia, voidaan päinvastoin nähdä laajentavan menettelyn ongelmallisuutta niin, että sillä on saattanut olla heikentävää vaikutusta myös tuomiovallan käytön niin sanotusta ulkoisesta riippumattomuudesta vallitsevaan kuvaan tai yleisemmin tuomioistuimia kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

Korkein hallinto-oikeus ja Poliisihallitus ovat antaneet asiassa yhteisen tiedotteen siitä, että poliisi ei käännytä toistaiseksi ulkomaalaisia isoäitejä. Tiedotteen sisältö on esitetty jakson 5.1.3 lopussa. Olen todennut, että riippumatonta tuomiovaltaa käyttävän tuomioistuimen ja täytäntöönpanosta huolehtivan poliisin yhteisesiintymistä voidaan ylipäätään pitää oudoksuttavana valtiollisten tehtävien perusjaon kannalta. Tiedottamisen voidaan sanoa antaneen asiassa väärän kuvan, koska korkeimmalla hallinto-oikeudella ei ole tuomioistuimena ollut tekemistä päätösten täytäntöönpanon aikatauluun liittyvien kysymysten kanssa. Kysymys on ollut vain presidentti Hallbergin omasta epävirallisesta toiminnasta. Tiedottamiseen liittyvät tekijät ovat nähdäkseni pahentaneet Pekka Hallbergin menettelyn haitallisuutta tuomioistuimen riippumattomuusperiaatteen kannalta. Tiedote on ollut omiaan hämärtämään yleisön kuvaa tuomioistuimen riippumattomuuden merkityksestä ja valtiollisten tehtävien jaosta.

Asiassa ei ole ollut kyse normaaliin sananvapauden käyttöön kuuluvasta oikeudesta arvostella tuomioistuimen ratkaisua tai oikeuspoliittiseen keskusteluun osallistumisesta. Tuomioistuimen ratkaisuun kohdistuvan kannanoton esittäjän roolilla ja sen mukaisilla vaikutusmahdollisuuksilla on merkitystä sille, missä määrin lausuman voidaan katsoa merkitsevän puuttumista tuomioistuimen riippumattomuuteen. Pidän selvänä, että Hallbergin yhteydenottoja poliisiin ei ole voitu oikeuttaa sananvapauden käyttöön liittyvillä perusteilla.

Lisäksi puuttuminen kahden yksittäisen asian täytäntöönpanoon korkeimman hallinto-oikeuden presidentin ominaisuudessa on ollut ongelmallista ihmisten yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusvarmuuden toteutumiselle. Kyse on ollut asiaryhmästä, jossa on tai voi olla useita vastaavia täytäntöönpanon kohteena olevia tapauksia, joihin mahdollinen lainmuutos voisi vaikuttaa. Tosiasiallisten vaikutusten ohella merkitystä on myös menettelystä yhdenvertaisuuden kannalta välittyvällä kuvalla.

Käsitykseni mukaan Pekka Hallbergin menettely on ollut perustuslain 3 §:n mukaisten valtiollisten tehtävien jakoa ja tuomioistuinten riippumattomuutta koskevien periaatteiden vastaista. Menettely on ollut korkeimman hallinto-oikeuden presidentille ja tuomioistuimen ratkaisukokoonpanossa vähemmistöön jääneelle tuomarille sopimatonta.

Menettelyn moitittavuuden arvioinnissa olen toisaalta ottanut huomioon seuraavan.

Pekka Hallberg on ilmoittanut olleensa huolissaan siitä, että puheena olevien päätösten kiireellinen täytäntöönpano pääsiäisenä näytti johtavan aivan epäinhimillisiin tapahtumiin. Hän on kertonut pyrkineensä inhimillisistä syistä tuomaan julki yleisesti tiedossa olleen asetelman. Olen todennut, että korkeimman hallinto-oikeuden presidentin asemassa olevan henkilön ei tulisi antaa subjektiivisesti koetun velvollisuudentunteen ohjata sellaisiin toimiin, joilla voi olla negatiivinen vaikutus tuomioistuinten riippumattomuutta tai valtiovallan kolmijakoa koskevaa periaatetta kohtaan. Subjektiivisessa moitittavuusarvioinnissa inhimilliset vaikuttimet voidaan kuitenkin ottaa huomioon.

Pekka Hallberg on kirjeessään todennut, että mahdollinen lainuudistus ei tarkoita puuttumista korkeimman hallinto-oikeuden lainvoimaiseen päätökseen. Mikäli kuitenkin ulkomaalaislain oleskeluluvan ehtoja muutettaisiin, myös nyt esillä olevissa asioissa olisi mahdollista tehdä uudet hakemukset ja saada ne muutettujen edellytysten pohjalta ratkaistavaksi. Totean, että tämä Hallbergin kirjeessään esittämä asetelma pitää sinänsä paikkansa. Ottaen huomioon, että tuossa vaiheessa ylimmältä poliittiselta johdolta oli tullut ilmoitus viitatun kiireellisen lainmuutoksen selvittämistyön aloittamisesta, asetelman toteutuminen on periaatteessa ollut mahdollista.

Asian jälkikäteisarvioinnissa voidaan vielä todeta, että molemmissa käännytysasioissa on myöhemmin valitettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT), joka on antanut väliaikaismääräykset käännyttämispäätösten täytäntöönpanon keskeyttämisestä. Väliaikaismääräykset on peruutettu vasta Irina Antonovan maasta poistumisen ja Evelin Fadailin kuoleman jälkeen. Saamieni tietojen mukaan valitukset olisivat edelleen vireillä. Ainakin teoriassa on ajateltavissa sellainenkin tapahtumainkulku, että valitukset johtaisivat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun oikeuden loukkaamisen toteavaan tuomioon. Jaksossa 5.2.2 olen todennut, että EIT:n ratkaisukäytännössä tällaiset tilanteet ovat erittäin harvinaisia. Pekka Hallbergkaan ei ole tähän mahdollisuuteen vedonnut, mutta hänen vaikuttimenaan on ollut mahdollisten epäinhimillisten tapahtumien estäminen.

Näiden näkökohtien valossa katson, että presidentti Pekka Hallbergin menettelyä voidaan pitää subjektiivisessa suhteessa jossain määrin ymmärrettävänä, mutta ei kuitenkaan oikeudellisesti arvioituna ja periaatteelliselta kannalta hyväksyttävänä.

Poliisin menettely

Poliisiviranomaisten menettelyn osalta olen todennut, että täytäntöönpanoviranomaisilla on useista syistä harkintavaltaa käännytyspäätösten täytäntöönpanoon liittyvissä erilaisissa tehtävissä ja niiden aikataulussa. Tällaisessa kokonaisharkinnassa on nähdäkseni mahdollista ottaa tietyissä rajoissa huomioon muiden tekijöiden ohella myös nyt puheena oleva mahdollisuus lainsäädännön erittäin nopeasta muuttamisesta. Kuitenkin tällaisen perusteen soveltaminen voi olla hyväksyttävää vain siinä määrin ja sillä edellytyksellä, että täytäntöönpanosta vastaavat viranomaiset huolehtivat tarkoin yhdenmukaisesta menettelystä muissa vastaavissa tapauksissa, joihin mahdollinen lainmuutos voisi vaikuttaa.

Lisäksi tämä peruste voi ajallisesti olla voimassa vain rajoitetun ajan. Muussa tapauksessa eli jos mahdollista lainmuutosta jäädään odottamaan pitkäksi aikaa, lähestytään tilannetta, jossa tuomioistuimen antaman lopullisen päätöksen täytäntöönpanon viivästys voi merkitä tuomioistuimen riippumattomuuden kunnioittamisen vastaista asiantilaa.

Jaksossa 5.2 lähemmin esittämilläni perusteilla olen katsonut, ettei minulla ole perusteita epäillä, että poliisiylijohtaja Mikko Paatero tai Helsingin tai Itä-Uudenmaan poliisiviranomaiset olisivat ylittäneet tässä asiassa heille kuuluvan harkintavallan.

Toimenpiteet

Saatan edellä kohdissa 5.1 ja 6 esittämäni arvostelun korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Pekka Hallbergin tietoon. Tässä tarkoituksessa lähetän hänelle jäljennöksen tästä päätöksestäni.

Saatan kohdassa 5.2 esittämäni näkökohdat poliisiylijohtaja Mikko Paateron sekä Itä-Uudenmaan ja Helsingin poliisilaitosten tietoon.

Ilmoitan ratkaisustani myös kantelijoille sekä Maahanmuuttovirastolle.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen

Esittelijä Pasi Pölönen"

Jääskeläinen ei ilmoituksensa mukaan anna asiassa haastatteluja. Kysymyksiin vastaa oikeusasiamiehen toimistossa esittelijä, oikeustieteen tohtori Pasi Pölönen, puh. 09/4323345.

----

No niin, eihän oikeusasiamies ole voinut arvioinnissaan mihinkään muuhun lopputulokseen tulla.

Kysymyksessä on erittäin vakava asia, kun maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin todetaan rikkonen tuomarin toimessaan perustuslakia!

Mutta ällistyttävää on se "sanktio", johon oikeusasiamies Jääskeläinen on pohdintojensa tuloksena tullut. Vain jonkinlaisen moitteen sisältävän käsityksen lausuminen! Ei vakavaa huomautusta tai varoitusta, minkä Hallbergin menettely olisi ilman muuta ansainnut. Ei edes tavallista huomautusta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Sillä jos tuomioistuimen päällikkötuomari rikkoo perustuslakia, on kyseessä tietenkin aina vakava virkavelvollisuuden rikkominen.

Perustelujensa päätteeksi oikeusasiamies Jääskeläinen on jälleen kerran vetänyt käsiinsä silkkihansikkaat (ne tuntuvat olevan hänellä aina käden ulottuvilla) ja todennut, että vakava rikkomus ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin kuin "saattaa päätös tiedoksi Hallbergille."

Käsittämätöntä lepsuilua!

Mikä on Pekka Hallbergin reaktio moitteisiin? Jos hän olisi todella sellainen hieman rempseän oloinen tuomari, jollaisen kuvan hän yrittää itsestään julkisuudessa antaa, niin hän tuskin edes ajattelisi muuta vaihtoehtoa kuin jättää eroilmoituksensa virasta.

Mutta satanen vetoa siitä, että Hallberg ei eroa virastaan.

Ehkä hän on tavoitellut tempauksellaan vain suosiota mummujen, pappojen ja muiden hentomieleisten keskuudessa ja ilmoittaa kohta jonkinlaisena marttyyrina halustaan pyrkiä ensi vuoden tasavallan presidentin vaaleissa ehdokkaaksi. Hallberghan on jo nuorena kertonut kaveripiirissään, että hän tähtää, ei vain KHO:n, vaan koko tasavallan presidentiksi.

384. Hovioikeudet rikkovat toistuvasti lakia; tuomioita ei anneta säädetyssä määräajassa

1. Hovioikeuden ratkaisu julistetaan päätösneuvottelun päätyttyä tai annetaan hovioikeuden kansliassa. Julistettu ratkaisu päivätään julistamispäivälle ja kansliassa kirjallisena annettu ratkaisu (kansliatuomio) sille päivälle, jona se on asianosaisten saatavissa (OK, 24:17.1). Muutoksenhakuaika alkaa kulua ratkaisun julistamis- tai antamispäivästä.

2. Jos hovioikeus on toimittanut asiassa pääkäsittelyn eli istuntokäsittelyn, jossa asianosaisia samoin kuin todistajia kuullaan henkilökohtaisesti, tuomio on pääsäännön mukaan julistettava heti pääkäsittelyä seuranneen päätösneuvottelun jälkeen. Päätösneuvottelu taas on pidettävä heti pääkäsittelyn päätyttyä tai viimeistään seuraavana arkipäivänä. Jos ratkaisua ei voida julistaa pääkäsittelyä seuranneen päätösneuvottelun päätyttyä, se annetaan hovioikeuden kansliassa kansliatuomiona. Kansliassa ratkaisu annetaan myös silloin, kun asia on ratkaistu esittelystä kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella.

3. Käytännössä hovioikeudet antavat tuomiona yleensä aina kansliassa myös silloin, kun asia on käsitelty suullisessa käsittelyssä. Kansliatuomiosta on siis tullut pääsääntö ja tuomion julistaminen välittömästi päätösneuvottelun jälkeen harvinainen poikkeustapaus, vaikka lain sanamuoto viittaakin toisenlaiseen järjestykseen.

4. Hovioikeuden tuomio ja lopullinen päätös on annettava 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä (OK 24:17.2). Siinä tapauksessa, että asia ratkaistaan esittelymenettelyssä kirjallisen aineiston perusteella, laissa ei ole määrätty mitään aikaa, jonka kuluessa tuomio tai päätös olisi annettava.

4a. Katsotaanpa, mikä on tilanne sanotun määräajan suhteen Ruotsissa. Rättegångsbalkin mukaan (RB 30:7.2) tuomio on annettava tai julistettava viimeistään kahden viikon kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Tämä määräaika koskee sekä käräjäoikeutta että hovioikeutta. Jos rikosjutussa syytetty on vangittuna, on tuomio annettava tai julistettava viimeistään yhden viikon kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Ruotsissa edellytetään tuomareilta siis paljon joutuisampaa käsittelyä kuin Suomessa.

5. Miksi hovioikeuden on annettava pääkäsittelyssä ratkaisemaa asia koskeva tuomio viimeistään 30 päivän kuluessa? Tämä perustuu, paitsi jo perustuslaissa (PL 21.1 §) edellytettyyn oikeudenkäynnin joutuisuuteen, oikeudenkäyntimenettelyn välittömyyteen, joka on etenkin todistelun ja todistusaineiston vastaanottamisen kannalta ensiarvoisen tärkeä tavoite. Laissa omaksuttu vapaa todistusteoria edellyttää todistelun ja todistusharkinnan välittömyyttä.

6. Välittömyysperiaate ilmenee siinä, että tuomiossa saadaan ottaa huomioon vain se oikeudenkäyntiaineisto, joka on esitetty pääkäsittelyssä. Tärkeää on, että tuomari perustaa etenkin todistusharkintansa pääkäsittelyssä vastaanotetuista todisteista välittömästi tekemiinsä havaintoihin. Tällä tavalla hänellä on mahdollisuudet punnita esimerkiksi asianosaisten todistelutarkoituksessa antamien ja usein keskenään ristiritaisten lausumien samoin kuin todistajien kertomusten uskottavuutta ja todistusarvoa. Välittömyys edistää todistelun luotettavuutta ja oikeusvarmuutta eli oikeaan ratkaisuun pääsemistä. Oikeudenkäynti ja todistusmenettely ei ole välitöntä, jos tuomari joutuu perustamaan todistusharkintansa ja näyttökysymystä koskevan ratkaisunsa välillisesti todistajien ja asianosaisten lausumista, kuten esimerkiksi pöytäkirjaan tai muistiinpanoihin tehtyihin merkintöihin, tai muistelemaan vasta pitkän ajan kuluttua, mitä pääkäsittelyssä oli kerrottu ja lausuttu.

7. Välittömyysperiaate edellyttää menettelyn suullisuutta ja keskitystä. Todistajia ja asianosaisia kuullaan oikeudenkäynnissä henkilökohtaisesti. Keskitys tarkoittaa menettelyn yhtäjaksoisuutta eli sitä, että pääkäsittely tapahtuu ilman lykkäyksiä. Keskitys edesauttaa menettelyn joutuisuutta ja toisaalta juuri menettelyn välittömyyttä ja oikeusvarmuutta.

8. Se, että hovioikeuden on annettava pääkäsittelyssä käsiteltyä asiaa koskeva ratkaisunsa 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä, palvelee ennen muuta menettelyn ja todistelun välittömyyttä. Jos tuomio annettaisiin vasta parin kolmen kuukauden tai vielä pitemmän ajan kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä, ei se, mitä asianosaiset ja todistajat ovat pääkäsittelyssä kertoneet ja millaisia havaintoja tuomarit ovat mainituista kertomuksista tehneet, olisi enää riittävän tarkoin ja yksityiskohtia myöten tuomareiden muistissa, vaikka päätösneuvottelu onkin pidetty välittömästi pääkäsittelyn jälkeen. Menettelyn välittömyys ei toteutuisi, koska tuomarit joutuisivat perustamaan ratkaisunsa asianosaisten, todistajien ja asiantuntijoiden kertomuksista tehtyihin kirjallisiin muistiinpanoihin, pöytäkirjoihin tms. tallenteisiin.

9. Lainsäätäjä on pitänyt juuri välittömyyden toteutumisen takia sanottua 30 päivän aikaa enimmäisaikana, jonka kuluessa hovioikeuden tuomio on annettava. Sanottu määräaika ei ole kuitenkaan ehdoton, sillä lain mukaan mainittu 30 päivän määräaika saadaan ylittää, jos siihen on erityinen syy; erityistä syytä ei ole laissa (OK 24:17.2) tarkemmin määritelty. Jos tuomiota ei voida "erityisestä syystä" antaa 30 päivän määräajassa, se on lain mukaan annettava "niin pian kuin mahdollista." Lainvalmistelutöiden mukaan tällainen erityinen syy on kysymyksessä silloin, kun tuomiota esimerkiksi asian laajuuden vuoksi voida laatia valmiiksi 30 päivän kuluessa (HE 33/1997 s. 47 ja KM 1992:20 s. 99-100). Hovioikeuden ei tarvitse käsittelyn päättyessä ilmoittaa asianosaisille, milloin tuomio asiassa annetaan.

10. Samoista syistä eli menettelyn joutuisuuden ja välittömyyden turvaamiseksi takia myös käräjäoikeuden on annettava kansliatuomion lyhyehkössä määräajassa pääkäsittelyn päättymisestä. Käräjäoikeuden on annettava tuomionsa puolta lyhyemmässä ajassa eli 14 päivän kuluessa käsittelyn päättymisestä (OK 24:8.2 ja ROL 11: 7.2). Jos tuomiota ei voida erityisestä syystä antaa sanotussa määräajassa, se on annettava niin pian kuin mahdollista. Käsittelyn päättyessä käräjäoikeuden on em. säännösten ilmoitettava saapuvilla oleville asianosaisille tuomion antamispäivä; tässäkin suhteessa menettely eroaa hovioikeusmenettelystä eli hovioikeuksien toiminta on po. suhteessa jostakin syystä helpotettu

11. Miksi hovioikeudelle on varattu laissa puolta eli kaksi viikkoa pidempi aika kansliatuomion antamiseen kuin käräjäoikeudelle? Hyvä kysymys, josta ei lain esitöistä saada vastausta. Itse asiassa hovioikeudella ei olisi useinkaan tarvetta saada kansliatuomion antamiseen pitempää aikaa kuin käräjäoikeudellakaan. Asiat tulevat käräjäoikeuden käsittelyyn raaempina, jos tilannetta vertaa hovioikeuden pääkäsittelyyn. Hovioikeudessa esille tuleva juttu on nimittäin jo käsitelty käräjäoikeudessa ja asiasta on olemassa käräjäoikeuden tuomio, josta valitetaan. Hovioikeus voi lisäksi hyödyntää käsittelyssä ja tuomiota tehdessään valituskirjelmää ja siihen annettua vastausta. Asia on siis selväpiirteisempi kuin käräjäoikeuden pääkäsittelyssä, jolloin siitä on myös helpompi antaa tuomio. Lisäksi hovioikeuteen tehtävä valitus ei kohdistu useinkaan koko asiaan ja käräjäoikeuden tuomioon, vaan valitus rajoitetaan yleensä vain osaan käräjäoikeuden tuomiota. Kaikki nämä seikat keventävät hovioikeuden työtä, jos sitä verrataan käräjäoikeuden työmäärään.

11a. Kuten edellä mainitsin (4a), Ruotsissa hovioikeuksia ja hovioikeustuomareita ei ole haluttu po. suhteessa millään lailla "paapoa", vaan siellä tuomion antamiselle säädetty määräaika on sama sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Mikä tärkeintä: kyseinen määräaika on Ruotsissa kaksi viikkoa (vangitun jutussa vieläpä yksi viikko), kun se on Suomessa hovioikeuden osalta venytetty 30 päivään.

12. Miten hovioikeudet ovat selviytyneet edellä mainitusta 30 päivän määräajasta? Lyhyesti sanottuna huonosti. Asianosaiset ja heidän asianajajansa tai muut asiamiehensä tietävät kokemuksesta, että tuomion antaminen laissa säädetyssä 30 päivän määräajasta, joka on siis selkeä pääsääntö, on käytännössä tullut poikkeus. Varsin yleistä on, että hovioikeudet antavat tuomionsa vasta sanotun määräajan jälkeen ja usein vasta kahden tai kolmen kuukauden tai jopa sitä pidemmän ajan kuluessa.

13. Hovioikeuksien on käytännössä vaivatonta ylittää sanottu määräaika, sillä a) hovioikeuden ei tarvitse käsittelyn päätyttyä ilmoittaa asianosaisille, milloin tuomio annettaan, ja b) määräajan ylittämiseen riittää mitäänsanomaton peruste eli laissa mainittu "erityinen syy", jota hovioikeudet eivät vaivaudu asianosaisille tarkemmin perustelemaan. Käytännössä on ilmennyt monia tapauksia, joissa hovioikeudet eivät välitä edes ilmoittaa asianosaisille, jos ne eivät ehdi antaa tuomiotaan 30 päivän määräajassa. Asianosaiset ja heidän asianajajansa joutuvat soittelemaan hovioikeuden kirjaamoon ja kyselemään, missä tuomio oikein viipyy.

14. Hovioikeudet siis vähät välittävät käsittelyn joutuisuuden vaatimuksesta tai edellä kappaleissa kerrotusta välittömyysperiaatteesta. Kun tätä on ihmetelty, hovioikeustuomarit tyytyvät yleensä vain toteamaan, että juttuja on niin paljon tai että ratkaisut asiat ovat niin vaikeita, ettei sanottua 30 päivän määräaikaa vain yksinkertaisesti voida noudattaa. Selittelyt eivät kuitenkaan vakuuta kun otetaan huomioon, että käräjäoikeudet joutuvat lain mukaan antamaan ratkaisunsa samoissa asioissa puolta lyhyemmässä ajassa. Kuten edellä kappaleessa 11 totesin, hovioikeuksien työ on itse asiassa helpompaa kuin käräjäoikeuden. Tähän voidaan lisätä vielä se, että ratkaisukokoonpanoon kuuluvan kolmen hovioikeustuomarin lisäksi hovioikeudessa on jokaisessa jutussa kokenut lakimiesesittelijä, joka valmistelee jutut pääkäsittelyä varten ja kirjoittaa myös luonnoksen hovioikeuden tuomioksi. Käräjäoikeudessa ei sen sijaan ole esittelijöitä.

15. Ylimmille laillisuusvalvojille eli oikeuskanslerille ja eduskunnan oikeusasiamiehelle on kanneltu hovioikeuksien sanotusta menettelystä. Kanteluihin annetuissa ratkaisuissa on todettu, että sanottu 30 päivän määräaika on ylitetty monessa tapauksessa huomattavasti ilman, että ylittämiseen olisi voitu esittää laissa mainittua erityistä syytä. Tämä ilmenee esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen 31.12.2009 antamasta ratkaisusta (1763/4/08), joka koski Itä-Suomen hovioikeuden tuomion viipymistä.

16. Viime vuoden lopulla oikeusasiamies Petri Jääskeläinen näyttää kyllästyneen asiasta tehtyihin kanteluihin. Hän on esittänyt oikeusministeriölle hovioikeuden ratkaisun antoajankohtaa koskevan oikeudenkäymiskaaren säännöksen (OK 24:17.2) "kehittämistä". Oikeusasiamiehen esitys, jossa viitataan edellä mainitun Itä-Suomen HO:n tapauksen ohella pariin muuhun tapaukseen, on päivätty 9.12.2010 ja asian diaarinumero on 4361/2/10.

17. Kuten ratkaisuista ilmenee, hovioikeuksilla näyttää olevan taipumus ylittää 30 päivän määräaika useilla kuukausilla. Oikeusasiamies ja oikeuskansleri ovat katsoneet, ettei määräajan ylittämistä voida perustella "tuomioistuimien työjärjestelyihin liittyvillä seikoilla," kuten esimerkiksi hovioikeuden jäsenten vuosilomilla, tai ratkaistujen asioiden vaikeudella tai laajuudella. - Tapauksia, joissa 30 päivänä määräaika on tullut ylitetyksi ilman erityistä syytä, ilmenee kaikissa kuudessa hovioikeudessa, ei siis ainoastaan ratkaisuissa mainituissa Helsingin ja Itä-Suomen hovioikeuksissa.

18. Mitä asiantilan korjaamiseksi olisi tehtävä? Minusta oikeusasiamiehen esitys on yllättävä, sillä hän tuntuu vain ikään kuin siirtävän ongelman ja sen myötä myös vastuun hovioikeuksien jatkuvista lainrikkomisista tai ainakin epätyydyttävästä käytännöstä oikeusministeriölle ja edelleen lainsäätäjälle. Ratkaisun antamisajankohta perustuu kuitenkin eduskunnan jo vahvistamaan lakin. Oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin tehtäviin kuuluu valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset noudattavat lakia. Heidän käytössään on keinoja, jota käyttämällä lainrikkomukset saataisiin kuriin, niiden johdosta ei tarvitse välttämättä muuttaa lakia. Edellä mainituissa ratkaisuissa oikeusasiamies tai oikeuskansleri ovat ainoastaan tyytyneet toteamaan, että määräaika on ylitetty huomattavasti ja ettei tähän ole ollut laissa tarkoitettua erityistä syytä. Jääskeläisen toteamus ei ole johtanut siis edes huomautuksen antamiseen.

18. Järein oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin käytettävissä olevista keinoista puuttua lainrikkomuksiin on virkasyytteen nostaminen, mutta siihen ylimmät laillisuusvalvojat eivät juuri koskaan turvaudu. Esimerkiksi vuonna 2009 oikeusasiamies ei määrännyt nostettavaksi yhtään yhtään virkasyytettä; käsiteltyjä kanteluja ja muita tapauksia oli kyseisenä vuonna muutama tuhat.

19. Oikeusasiamies Jääskeläisen esitys oikeusministeriölle on yllättävä myös sen vuoksi, ettei siinä oteta kantaa siihen, onko sanottu lainkohta eli OK 24:17.2 nykymuodossaan "hyvä" vai ei, toisin sanoen, onko laissa asetetulle 30 päivän määräajalle olemassa järkevät ja hyväksyttävät perusteet. Oikeusasiamies viittaa kyllä perustuslaissa mainittuun viivytyksettömän oikeudenkäynnin vaatimukseen, muttei sitä vastoin lainkaan edellä kappaleissa 5-9 mainittuun välittömyysperiaatteeseen.

20. Oikeusasiamiehen esityksen pontimena näyttäisikin olevan yksinomaan halu päästä eroon sanotun 30 päivän määräajan rikkomisten johdosta tehdyistä kanteluista. Hovioikeudet ovat saaneet eräissä muissakin kysymyksissä oikeusministeriön ja lainsäätäjän muuttamaan lakia lähinnä vain työn keventämistarkoituksessa. Esimerkkinä tästä mainittakoon vaikkapa seulontamenettely ja sen korvannut ja tämän vuoden alussa voimaan tullut valituslupajärjestelmä sekä pääkäsittelyjen määrän vähentämiseen tähdänneet lainmuutokset. Luultavaa on, että Jääskeläisen esityksen johdosta hovioikeudet tulevat vaatimaan lainmuutosta eli OK 24:17.2:n muuttamista siten, että sanotusta 30 päivän määräajasta luovutaan kokonaan. Tämän seurauksena ratkaisun antoajat tulevat pitenemään vielä entisestään pitenemään, mikä pitkittää edelleen myös oikeudenkäynnin kokonaiskestoa. Määräajan poistaminen tai pidentäminen tulee vähentämään myös oikeusvarmuutta, koska oikeudenkäynnin ja ennen muuta todistelun välittömyys ei enää toteutuisi. Mutta tästä Jääskeläinen, hovioikeudet ja oikeusministeriö eivät tunnu kantavan lainkaan huolta.

21. Minusta oikeusasiamiehen olisi tullut ajatella myös hieman oikeudenkäynnin välittömyyttä ja oikeusvarmuutta. Mutta hänelle tuntuu riittävän, että lainmuutos on sellainen, hovioikeudet suostuvat noudattamaan lakia ja oikeusasiamiehelle tehtävien kantelujen määrä vähenee, olkoonpa tuo esityksen jälkeen tehtävä lainmuutos asiallisesti miten lepsu ja huono tahansa.

21a. Kun Suomen tilannetta verrataan Ruotsiin, näyttäytyy suomalainen käytäntö todella lepsulta ja suomalaiset hovioikeustuomarit suorastaan vetelyksiltä. Ruotsin hovioikeuksissa tuomio on annettava jo kahden viikon kuluessa - vangitun jutussa jo viikossa - eikä siellä ole tiettävästi esiintynyt po. suhteessa sellaisia räikeitä määräaikojen ylityksiä kuin Suomessa. Mainittakoon vielä myös se, että silloin, kun asia ratkaistaan Ruotsin hovioikeuksissa esittelystä eli kirjallisen aineiston perusteella, tuomio on annettava kuuden viikon kuluessa esittelypäivästä lukien. Suomen laissa ei sen sijaan ole tässä tapauksessa asetettu mitään määräaikaa. Joidenkin hovioikeuksien työjärjestysten mukaan tuomio on tässä tapauksessa annettava kahden kuukauden kuluessa.

22. Miten asiassa olisi pitänyt edetä? Jos itse olisin ollut oikeusasiamies Jääskeläisen asemassa, niin olisin ensiksi pyytänyt jokaiselta hovioikeudelta niiden kaikista esimerkiksi yhden vuoden aikana pääkäsittelyn jälkeen antamia tuomioita koskevan selvityksen, josta ilmenee kunkin ratkaisun antoajankohta ja selitys siitä, miksi sanottu 30 päivän määräaika on ylitetty. Tämän selvityksen pohjalta olisin tehnyt kaikkien hovioikeuksien presidenteille selväksi, ettei "tällainen peli" eli 30 päivän määräajan lähes säännönmukainen ylittäminen vetele. Olisin tässä "myllykirjeessäni" edellyttänyt, että hovioikeudet korjaavat toimintatapojaan ja ilmoittanut, että palaan asiaan uudelleen esimerkiksi puolen vuoden kuluttua katsoakseni, onko parannusta tapahtunut. Rivien välissä olisin antanut ymmärtää, että jollei asiassa tapahdu kohennusta, tulisin ottamaan käyttöön järeämpiä keinoja asiantilan kuntoon saattamiseksi.

23. Olisin myös perustellen kertonut, että oikeudenkäynnin joutuisuuden ja erityisesti välittömyysperiaatteen takia sanottua 30 päivän määräaikaa ei ole mitään syytä lainmuutoksella pidentää. Samalla olisin viitannut siihen, että käräjäoikeudet joutuvat lain mukaan antamaan tuomionsa 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Olen varma siitä, että näillä toimenpiteillä hovioikeudet olisi saatu asiassa niin sanotusti "kuriin ja herran nuhteeseen."

24. Lain mukaan hovioikeuden presidentin tulee valvoa muun muassa asetettujen tulostavoitteiden toteutumista ja oikeusperiaatteiden soveltamista hovioikeuden ratkaisuissa. Menettelyn joutuisuus ja viivytyksettömyys samoin kuin välittömyysperiaate kuuluvat sanottuihin oikeusperiaatteisiin. Tämän vuoksi jokaisen hovioikeuden presidentin tulisi valvoa, että sanottua 30 päivän määräaikaa ratkaisuja annettaessa käytännössä noudatetaan. Jos ja kun hovioikeudet laiminlyövät jatkuvasti noudattaa sanottua määräaikaa, on ilmeistä, etteivät hovioikeuden presidentit ole välittäneet valvoa lain eli OK 24:17.2:n noudattamista.

25. Tiedetään, etteivät myöskään kaikki käräjäoikeudet, erityisesti kaikkein suurimmat niistä, läheskään aina noudata puheena olevassa suhteessa lakia ja anna tuomioitaan ja päätöksiään laissa määrätyssä 14 päivän määräajassa, vaikkei mitään erityistä syytä määräajan ylittämiseen olisi olemassa. Käräjäoikeudessa oikeuden päällikkötuomarin eli laamannin tulisi valvoa, että lakia tässä suhteessa noudatettaisiin. Lain mukaan myös hovioikeus valvoo alaistensa käräjäoikeuksien toimintaa. Hovioikeusasetuksen mukaan hovioikeuden presidentin tulee huolehtia siitä, että "hovioikeus asianmukaisesti valvoo alaisiaan tuomioistuimiaan."

26. Hovioikeuden presidentillä on siis kaksinkertainen valvontavelvollisuus, sillä hänen on valvottava sekä hovioikeuden että sen alaisten käräjäoikeuksien toimintaa ja siten myös sanottujen määräaikojen asianmukaista noudattamista. Mutta onko hovioikeuksilla edes "kanttia" valvoa ja huomauttaa käräjäoikeuksia lain noudattamisen laiminlyönneistä, jos hovioikeudet kerran näyttävät käräjäoikeuksille huonoa esimerkkiä eivätkä välität itsekään noudattaa lakia?

27. Olen lanseerannut termin "paaterointi", jolla tarkoitan poliisiylijohtajan tapaa alati puolustella alaistensa poliisimiesten toimintaa ja jopa puuttua epäasiallisella tavalla poliisien tekemiksi epäiltyjen virka-ja muiden rikosten esitutkintaan. Näin tehdessään poliisipäällikkö näyttää unohtavan, että häntä ei ole valittu virkaansa miksikään poliisien pääluottamusmiehesi, vaan että hänen tehtävänään on huolehtia kaikkien kansalaisten turvallisuuden ylläpitämisestä.

28. Samanlaista paaterointia näyttää esiintyvän myös tuomioistuimissa ja erityisesti hovioikeuksien päällikkötuomareiden toiminnassa. Hovioikeuksien presidentit esiintyvät julkisuudessa voivottelemassa hovioikeuksien juttumääriä ja "tarpeettomia" valituksia ja vaatimassa erilaisia lainmuutoksia, joilla hovioikeuksien työmäärä voitaisiin alentaa ja työtä muutenkin keventää. Tätä vuosikausia, itse asiassa vuosikymmeniä, jatkunutta narinaa ja valittelua kuunnellessani on tullut usein mieleen, että ovatkohan nämä päällikkötuomarit oikein tehtäviensä tasalla ja ajattelevatko he koskaan sitä, miksi hovioikeudet ja käräjäoikeudet ovat olemassa ja minkälaisia arvoja ja tavoitteita heidän tulisi tuomioistuinten johtavina tuomareina ensisijaisesti ajaa ja edustaa. Tuomioistuimet eivät ole tuomareita varten vaan ihmisten oikeusturvan takaamista ja toteuttamista varten.

29. Hovioikeuksien työtä ja tehtäviä on kevennetty viime aikoinakin monin eri tavoin. Tämän vuoden alussa hovioikeuksissa tuli voimaan jatkokäsittelylupajärjestelmä, jolla itse asiassa rajoitettiin valitusoikeutta niin sanotuissa vähäisissä asioissa. Vielä merkittävämpi uudistus oli itse asiassa pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskeva muutos, jonka perusteella hovioikeuksien pääkäsittelyjä tullaan pitämään entistä harvemmin. Näillä muutoksilla on siis jälleen kerran kevennetty hovioikeuksien työtä, mutta samalla unohdettu se tosiasia, että kyseiset muutokset nakertavat oikeusturvaa niissä asioissa, joissa valituslupaa ei myönnetä tai joissa ei enää toimiteta suullista pääkäsittelyä.

30. Hovioikeuksien työtä on siis hovioikeuksien kannalta katsottuna kevennetty ja "mukavoitettu," mutta lainmuutos tuskin naurattaa hovioikeuksilta oikeusturvaa hakevia ihmisiä. Seuraavaksi ilmeisesti tullaan esittämään - tähän oikeusasiamies Petri Jääskeläisen edellä kerrottu esitys todennäköisesti tähtää - OK 24:17:n muuttamista siten, että laissa ei mainittaisi enää mitään tiettyä määräaika, jonka kuluessa hovioikeuden tuomio on annettava. Tilanne olisi silloin sama kuin korkeimmassa oikeudessa, jonka ratkaisujen osalta laissa ei ole määrätty mitään määräaikaa. Esimerkiksi Pääministerin morsian -jutun tuomiota saatiin odottaa puolisen vuotta KKO:ssa pidetyn suullisen käsittelyn jälkeen. Myös tapauksissa KKO 2011:1 ja 2011:5, joita olen blogissani kommentoinut, ratkaisu annettiin vasta 3-4 kuukautta suullisen istunnon jälkeen.

31. Miten helppoa ja miten mukavaa! Olisi kuitenkin syytä pitää mielessä, että oikeuslaitos ei ole mikään mukavuuslaitos.