795. Kätilöopiston juttu 1961 pilkkasi oikeuslaitosta

Valtakunnanoikeuden istunnosta 1961, edessä vasemmalla maaherra Urho Kiukas, toisessa rivissä oikealla Aarre Simonen

1. Valtakunnanoikeus kokoontuu kun syytteeseen on joutunut virkatoimessaan laittomuuteen syyllistynyt hallituksen ministeri, oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies tai korkeimpien oikeuksien (KKO ja KHO) jäsen. Se kutsutaan kokoon myös jos tasavallan presidentti on syyllistynyt maanpetokseen, valtiopetosrikokseen tai rikokseen ihmisyyttä vastaan. Syytekynnys on korkea, ja rikkomuksen on oltava vakava, ennen kuin asia määrätään valtakunnanoikeuden käsiteltäväksi.

2. Valtakunnanoikeus on kokoontunut historiansa aikana vain neljästi, jolloin on ollut aina kyse valtioneuvoston jäsenten väitetystä lainvastaista menettelystä virkatoimessa. Valtakunnanoikeuden istunnot on pidetty aina Säätytalolla.

3. Vuonna 1933 syytettynä oli ministeri Juho Niukkanen, jota syytettiin ns. raaputusjutussa valtioneuvoston pöytäkirjan väärentämisestä. Syyte hylätiin näyttämättömänä. 

4. Vuonna 1953 eduskunta päätti, että neljä ministeriä asetetaan syytteeseen valtionavun antamisesta konkurssikypsälle Salaputki Oy:lle. Ministerit Jussi Raatikainen ja Matti Lepistö tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin, Aleksi Aaltosen ja Onni Peltosen syytteet sen sijaan hylätiin.

5. Vuonna 1960 joukko ministereitä ja virkamiehiä pantiin syytteeseen Helsingin Kätilöopiston urakan antamisesta konkurssin partaalla olleelle Teora Oy:lle. Virkamiesten osalta juttu käsiteltiin ensimmäisenä asteena Helsingin hovioikeudessa. Valtakunnanoikeus puolestaan tuomitsi vuonna 1961 äänestyksen jälkeen entiset ministerit Aarre Simonen ja Vilho Väyrynen laiminlyönnistä tehdystä virkavirheestä sakkoihin.

6. Vuonna 1993 kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo tuomittiin valtakunnanoikeudessa yhden vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen lahjusten vaatimisesta ns. koplausjutussa.

7. Vanhoja papereita selaillessani käsiini sattui Aamulehdessä 10.10.1993 julkaistu toimittaja Jorma Marttalan juttu otsikolla "Kätilöopiston juttu pilkkasi oikeuslaitosta". Valtakunnanoikeuden kokoonpanoon kuului vuonna 1961 yhteensä 13 jäsentä, eli kuusi virkatuomaria, kuusi eduskunnan valitsemaa jäsentä sekä Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan keskuudestaan nimeämä professori. Aamulehden jutussa haastateltiin 84-vuotiasta turkulaista hovioikeudenneuvosta Olavi Santalahtea, joka kuului Kätilöopiston jutussa eduskunnan valtakunnan oikeuteen valitsemiin jäseniin; Santalahti kuului kokoomuspuolueeseen.

8. Eduskunnan perustuslakivaliokunta tutki vuoden verran Kätilöopiston rakentamisen vaiheita ja totesi 2.6.1960 entisten, K.A. Fagerholmin II hallitukseen (1956-1957) kuuluneiden minstereiden Aarre Simosen, Vilho Väyrysen ja Urho Kiukkaan toimineen lainvastaisesti Kätilöopiston rakentamisvaiheessa. Vaikka syytteiden perusteella suurimpia vahingonkorvauksia vaadittiin Väyryseltä ja Kiukkaalta, kohosi entinen valtionvarainministerin Aaarre Simonen Santalahden mukaan ilman muuta näytelmän päähenkilöksi.

9. Aarre Simonen oli hankkinut konkurssikypsältä Teora Oy:ltä asunnon puoli-ilmaiseksi ja ohjasi ministerinä ja Kätilöopiston rakennustoimikunnan puheenjohtajana urakan juuri Teoralle. Santalahden mukaan Simonen järjesti vaikutusvallallaan myös sen, että Kauppalehden protestilistalta unohdettiin Teoran 20 miljoonan markan maksurästit valtiolle.

10. Teora Oy sai Simosen johtamalta rakennustoimikunnalta urakan, mutta ei kyennyt edes aloittamaan töitä ennen konkurssiin joutumista, jolloin veronmaksajien sadat miljoonat markat haihtuivat kuin tuhka tuuleen. Ministeri Simosen asunnon yhtiö sentään ehti rakentaa valmiiksi ennen konkurssia.

11. Olavi Santalahden mukaan presidentti Urho Kekkonen junaili valtakunnanoikeuden toimintaa kulisseissa. OS:n mukaan esimerkiksi valtakunnanoikeuden kokoonpanoon kuuluneet kolme hovioikeuden presidenttiä pelkäsivät kuollakseen Kekkosen vaikutusvaltaa ja mahdollista epäsuosiota.

12. Aarre Simonen oli Urho Kekkoselle kultaa kalliimpi poliitinen liittolainen. Sdp:hen aiemmin  kuulunut Simonen oli riitautunut 1950-luvun lopulla puolueen tannerilaisen enemmistön kanssa ja liittynyt ns. skogilaisten 1959 perustamaan Työväen ja pienviljelijäin sosialidemokraattiseen liittoon (Tpsl) toimien myöhemmin (1964-1970) myös sanotun puolueen puheenjohtajana. Tpsl tuki Urho Kekkosta, mutta Sdp:n johdossa olleet tannerilaiset halusivat syrjäyttää Kekkosen vuoden 1962 presidentinvaaleissa Honka-liiton avulla. 

13. Santalahden mukaan valtakunnanoikeus joutui Kekkosen pelinappulaksi. Kekkonen ei pitänyt valtakunnanoikeutta edes oikeusistuimena, vaan poliittisen pelin areenana. Valtakunnanoikeuden kokoonpanoon kuuluneet KKO:n presidentti Toivo Tarjanne, joka toimi oikeuden puheenjohtajana, KHO:n presidentti  Reino Kuuskoski ja hallinto-oikeuden professori Veli Merikoski olivat Urho Kekkosen luottomiehiä ja voimahahmot, joiden avulla valtakunnanoikeuteen saatiin Olavi Santalahden mukaan pelon ilmapiiri ja lopulta jutussa Suomen lain vastaiset päätökset.

14. KHO:n presidentti Reino Kuuskoski oli jo ennen valtakunnanoikeuden käsittelyn alkamista asetettu Helsingin hovioikeudessa syytteeseen tahallisesta hyötymistarkoituksessa tehdystä virkavirheestä (puoli ilmaiseksi saatu asunto), mistä hänet myöhemmin myös tuomittiin viraltapantavaksi.

15. Santalahden mukaan jo oikeustieteen ylioppilas käsittää, että Kuuskoski oli jäävi osallistumaan valtakunnanoikeuden istuntoon, jossa Aarre Simosta syytettiin täsmälleen samanlaisesta rikoksesta, mistä Kuuskoski itse oli syytteessä.  (Tässä Santalahti oli aivan oikeasssa, latojan huomautus.) Valtakunnanoikeuden puheenjohtaja Toivo Tarjanne luki istunnossa Helsingin hovioikeuden kirjeen, jossa ilmoitettiin, että Kuuskoski oli syytteessä. Tarjanne totesi kirjeen luettuaan lakonisesti, että "tuskinpa tämä aiheuttaa mitään toimenpiteitä." Professori Veli Merikoski ilmoitti olevansa Tarjanteen kanssa samaa meltä. Muut valtakunnanoikeuden jäsenet olivat hiljaa, he vain katsoivat pöytää, kukaan ei tehnyt mitään.

16.Seuravassa istunnossa Santalahti  puuttui asiaan ja ilmoitti, että selvempää tuomarinjääviä ei ole ja pyysi asiassa äänestystä. Ääänestyksen tulos oli 11-2 Kuuskosken jääviyden puolesta. Vain hovioikeudessa syytteen saanut Reino Kuuskoski ja Veli Merikoski, joka oli liberaalisen kansanpuolueen edustaja,  olivat sitä mieltä, ettei jääviyttä ole.

17. Kun äänestyksen tulos oli selvä, Reino Kuuskoski pyysi, että pöytäkirjaan merkittäisiin hänen jäävänneen itsensä. Santalahden mukaan puheenjohtaja Toivo Tarjanne hyväksyi muitta mutkitta Kuuskosken pyynnön,  löi nuijalla pöytään ja sinetöi näin väärän sisältöisen pöytäkirjan!

18. Valtakunnanoikeudessa syyttäjänä toiminut eduskunnan oikeusasiamies Marjos Rapola esiintyi oikeudenkäynnissä Santalahden mukaan enemmän Aarre Simosen puolustajana kuin syyttäjänä. Niinpä oikeuden piti velvottaa Rapola esittämään näyttöä Simosen syytteestä. Todistajista mm. vuorineuvos Armas Puolimatka todisti valtiovarainministeri Simosen vaatineen kahden prosentin voitelurahoja itselleen Kätilöopiston urakasta.

19. Santalahti oli kertomansa mukaan pitänyt selvänä, että Simonen oli syyllistynyt hyötymistarkoituksessa tehtyyn tahalliseen virkarikokseen, mistä olisi seurannut viraltapano Suomen Pankin johdosta; Simonen oli nimitetty Suomen Pankin johtokunnan jäseneksi vuonna 1957, vuonna 1972 hänet nimitettiin pankin varapääjohtajaksi.

20. Ennen kuin valtakunnanoikeus antoi tuomionsa pidettiin asiassa koeäänestys, jolloin Santalahden edustama kanta tahallisesta virkarikoksesta voitti. Mutta viikon kuluttua asia olikin toisin, sillä Simonen tuomittiin äänin 7-6 ainoastaan laiminlyönistä tehdystä virkavirheestä, josta seurasi rangaistukseksi vain sakkoa. Muista syytetyistä myös Vilho Väyrynen tuomititin sakkoihin, kun taas Urho Kiukasta koskeva syyte hylättiin kokonaan.

21. Santalahden mukaan mm. valtakunnanoikeuden jäsenenä ollut Åbo Akademin silloinen rehtori Sven Lindman käänsi koeäänestyksen jälkeen kelkkansa. Professori Veli Merikoski oli pyytänyt Lindmanin lounalle ja kääntänyt Lindmanin pään. Lindman kertoi lounaalta palattuaan mielenmuutoksensa syyksi "psykologiset tekijät", mikä Santalahden mukaan viittasi Merikosken ja Urho Kekkosen painostukseen. Myöhemmin Lindman oli kertonut Santalahdelle katuneensa kyseistä mielenmuutostaan koko loppuelämänsä.

22. Kansa kuitenkin "tiesi", sillä vuoden 1962 vaaleissa tai sen jälkeen Aarre Simosen ei enää onnistunut  päästä eduskunnan jäseneksi. Valtakunnanoikeudessa syyttäjänä toiminut Marjos Rapola ei saanut eduskunnalta luottamusta uuteen kauteen oikeusasiamiehenä, mutta Urho Kekkonen nimitti Rapolan palkkioksi KHO:n jäsenen eli hallintoneuvoksen virkaan.

23. Olavi Santalahti kertoo vielä, että valtakunnanoikeuden päätöksen julistamisen jälkeen - tuolloin ei siis vielä sentään tunnettu kansliatuomiota - nähtiin oikeussalissa vielä aivan uskomaton tapahtuma. Oikeuden puheenjohtajana toiminut  KKO:n presidentti Toivo Tarjanne  - hän kuului muuten vapaamuurareihin - ja professori Veli Merikoski nimittäin riensivät Säätytalossa ensimmäisinä kädestä pitäen onnittelemaan Aarre Simosta lievän tuomion johdosta!

24. Aarre Simonen, joka oli koulutukseltaan lakitieteen lisensiaati ja kaikkien sangen älykkääksi tunnustama juristi ja poliitikko, sai lempinimen "Sapeli-Simonen" hajoituttaessaan sisäministerinä Arabian tehtaan lakon vuonna 1948. Seuraavana vuonna sisäministeri Simonen kunnostautui Kemi Oy:n tehtaalla puhjenneen lakon hajoittamisessa. Lakkolaisten ja poliisien välisessä kahakassa 8.8.1949 (Kemin veritorstai) kuoli kaksi lakkolaista.

25. Vuonna 1966 Aarre Simonen (1913-1977) nimitettiin Rafael Paasion hallituksen oikeusministeriksi, jolloin  oikeisto-oppositio teki Simosen kelpoisuudesta eduskunnassa välikysymyksen. Opposition mukaan Simonen täytti perustuslain mukaan ministereiltä vaadittavista kelpoisuusehdoista - syntyperäinen Suomen kansalainen, rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu - vain kansalaisuutta koskevan kriteerin. Hallitus kuitenkin voitti eduskunnassa käydyn luottamuslauseäänestyksen. Aarre Simonen on näin tiettävästi ainoa Suomen eduskunnan virallisella päätöksellä rehelliseksi todettu henkilö.

26. Presidentti Urho Kekkonen piti 40-50 vuotta sitten riippumatota oikeus- ja tuomuistuinlaitosta vallassaan eikä kaihtanut keinoja asettautua lain ja valtaoikeuksiensa yläpuolelle, jos tarve sitä vaati. Valtakunnanoikeutta Kekkonen näyttää todella pitäneen pilkkanaan. Vuonna 1970 Urho Kekkonen kohahdutti oikeuslaitosta antamalla 70-vuotispäivänsä johdosta Lakimies-lehdelle haastattelun, jossa hän nuiji tuomioistuimet, erityisesti ylimmät okeusasteet ja niiden vanhoillisina pitämänsä jäsenet, suorastaan maanrakoon. Tässä julmistelussa Urho Kekkosta auttoi silmiinpistävän auliisti radikaalien lakimiesten joukkio, jonka jäsenistä jotkut saivat palkkioviran eli kohosivat todella korkeisiin tuomarinvirkoihin.

398. Jälkipuheet valtakunnanoikeudesta populismia, käsienpesua ja valtaeliitin ilmavaivoja

1. Tämän viikkoisen eduskunnan Matti Vanhas-prosessin jälkipuinti on tuonut esiin tyypillisiä jälkiviisasteluja. Äänessä ovat olleet etenkin prosessin keskeiset toimijat. Näin sopivasti vaalien alla on heitelty ilmaan ajatuksia valtakunnanoikeuden lakkauttamisesta ja ministerivastuuasian syytekynnyksen korkeudesta.

2. Äänessä ovat olleet kokeneet poliitikot. Voi ja myös pitää kysyä, miksi nämä jälkiviisaat eivät ole jo aiemmin tulleet esiin ja vaatineet valtakunnanoikeuden lakkautamista ja ministereiden syytekynnyksen rukkaamisesta. Siihen olisi ollut hyvä tilaisuus esimerkiksi vuoden 2000 perustuslain valmistelun ja säätämisen yhteydessä, samoin 2-3 viimeksi kuluneena vuotena Taxellin komitean mietinnöstä alkaneessa perustuslain tarkistamistyössä. Mutta mitään ei ole tapahtunut.

3. Esimerkiksi Jacob Söderman ja Kimmo Sasi, jotka ovat nyt vaatineet valtakunnanoikeuden lakkauttamista, ovat istuneet eduskunnassa ties kuinka kauan. Söderman on lisäksi toiminut eduskunnan oikeusasiamiehenä ja hänellä olisi ollut myös tuossa asemassa tilaisuus lainuudistuksia koskevien ehdotusten tekemiseen.

4. Miksi he eivät ole aiemmin puuttuneet mainittuihin epäkohtiin, miksi he tuovat niitä esille nyt vasta?

5. Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman ehdotti Matti Vanhasen jääviystutkinnan ratkettua, että ministerien jutut voitaisiin jatkossa puida hovioikeudessa. Tällä hetkellä virassa olevia ministerejä, tasavallan presidenttiä, oikeuskansleria tai eduskunnan oikeusasiamiestä vastaan nostetut syytteet käsitellään valtakunnanoikeudessa. Södermanin mukaan valtakunnanoikeus voitaisiin lakkauttaa.

6. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi asettui tukemaan Södermanin ehdotusta. Sasin mukaan valtakunnanoikeus on hyvin erikoinen tuomioistuin, jossa on sekä poliitikkoja että tuomareita, ja se kokoontuu noin kahdenkymmenen vuoden välein. Voidaan kysyä, onko tällaiselle mitään tarvetta.

7. Sasin ja Södermanin mielestä ministerin virkarikosta voitaisiin käsitellä aivan tavallisessa oikeusistuimessa, tosin vasta hovioikeudesta alkaen. Korkeimman oikeuden antamalla valitusluvalla ministeri voisi lisäksi valittaa tuomiostaan ylimpään oikeusasteeseen, mikä olisi Sasin mukaan ihmisoikeuksien kannalta tärkeää. Valtakunnanoikeuden tuomioista ei voi valittaa.

8. Päätösvalta ministerin syyttämisestä voitaisiin Sasin mielestä antaa perustuslakivaliokunnalle, joka käsittelisi virkarikosasiaa oikeuskanslerin esityksestä. Tulevaisuudessa Sasi harkitsisi eduskunnan siirtämistä kokonaan sivuun oikeusprosessista. Syytteen ministeriä vastaan voisi silloin nostaa valtakunnansyyttäjä.

9. Sasin mukaan valtakunnanoikeuden lakkauttaminen vaatisi perusteellisia muutoksia lakiin valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä. Lisäksi perustuslakia pitäisi rukata, Sasi sanoo.

10. Ministereiden korkeaa syytekynnystä voisi Sasin mielestä laskea, mutta "vain hieman".

”Huolimattomuudesta johtuvissa hyvin vähäpätöisissä asioissa oikeuskanslerin huomautus riittää.” Sasi pitää poliittista vastuun kantamista ministerin kannalta painavampana rangaistuksena kuin esimerkiksi pientä sakkotuomiota.

11. Tänään valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen on jatkanut Södermanin ja Sasin aloittaman valitusvirren veisaamista ja ilmoittanut kannattavansa ehdotusta valtakunnanoikeuden lopettamisesta (Aamulehti). Nissisen mielestä aika on ajanut valtakunnanoikeuden ohi. "Ministerivastuusäännökset voidaan muotoilla niin, ettei ministerisyytteistä jatkossakaan saada poliittista lyömäasetta", Nissinen sanoo lehden haastattelussa.

12. Selvää on - minulle tämä on ollut selvää jo parikymmentä vuotta sitten - että valtakunnanoikeus on ollut aikansa elänyt. Mutta sama koskee koko ministerivastuukysymystä ja sen erikoista syytekynnystä.

13. Valtakunnanoikeutta ei tarvita edes ylimpien tuomareiden (KKO:n ja KHO:n jäsenet) tai korkeimpien virkamiesten (oikeuskansleri ja oikeusasiamies) virkasyytefoorumina; nämä tehtävät voidaan antaa korkeimmalle oikeudelle.

14. Olen käsitellyt usein (ainakin 5-6) kertaa) mainittuja kysymyksiä; lukija löytää kyseiset blogijutut klikkaamalla asiasanoja "valtakunnanoikeus" ja ministerivastuu." Viittaan erityisesti blogikirjoituksiin 321/21.9.2010 "Ministereiden syytesuoja aikansa elänyt" ja 374/18.1.2011 "Vanhasen jääviyskysymyksestä nousi hirmuinen prosessi."

15. Valtakunnanoikeuden ohella siis myös ministerivastuujärjestelmä - suomeksi sanottuna ministereiden virkarikoksista koskevasta syytesuojasta - on aikansa elänyt. Ministerin virkarikosten syytekynnys on hinattu laissa asuorastaan pilviin. Siihenhän Matti Vanhastakin koskeneen syytteen nostaminen kompastui, ei suinkaan valtakunnanoikeuteen ja sen omalaatuiseen kokoonpanoon.

16. On kuvaavaa, etteivät Söderman, Sasi ja Nissinen näe mitään outoa sanotussa syytesuojassa. He eivät edes halua käyttää termi "syytesuoja". Sasi ja Nissinen jopa puolustelevat normaalia korkeampaa syytesuojaa ministereille.

17. Valtakunnansyyttäjä Nissistä tämä asia tuntuu erityisesti huolestuttava, sillä hänhän varoittelee Aamulehdessä, ettei ministerisyytteistä saa tehdä "lyömäasetta."

18. Minusta hieman outoa puhetta virkamieheltä ja ylimmältä syyttäjältä! Kenen asialla Nissinen oikeastaan on - ilmeisesti poliitikkojen ja ministereiden? Miksi ylin syyttäjä haluaa säilyttää ministereiden korkean syytekynnyksen? Kansansalaisten ja virkamiesten yhdenvertaisuus lain edessä, jota nykyinen järjestelmä rikkoo, ei sitä vastoin tunnu lainkaan huolestuttavan ylintä syyttäjävirkamiestämme.

19. Vanhas-prosessin jälkipuheissa on nähtävissä paljon jälkiviisastelua, populismia ja jonkinlaisia virka- ja valtaeliittimme ilmavaivoja.

395. Oliko Matti Vanhanen syytön?

1. Eduskunta päätti tänään odotetusti, ettei Matti Vanhasen jääviys- ja virkarikosasiaa ole syytä viedä valtakunnanoikeuteen.

2. Kohta eduskunnan päätöksen jälkeen Vanhanen ilmestyi MTV3:n Seitsemän uutisiin yhtä polleana kuin aina ennenkin ja muutenkin täysin entisenlaisin ylimielisin ottein ja sanankääntein.

3. Kun toimittaja kysyi Vanhaselta, katsooko hän nyt mielestään menetelleen oikein, kun ei joutunut valtakunnanoikeuteen, Vanhanen ei vastannut, vaan alkoi puhua niitä näitä presidentinvaalien aikaisesta vaalikampanjastaan.

4. Toiseksi toimittaja kysyi Vanhaselta, että katsooko hän toimineensa moraalisesti oikein. Tähänkään Vanhaselta ei saatu vastausta, vaan hän vain jatkoi asian vierestä puhumistaan viittaamalla johonkin Johannes Virolaisen ikivanhaan toteamukseen jostakin "eriyttämisestä."

5. Vanhanen sanoi, että yleisen periaatteen mukaan jokaista on pidettävä syyttömänä, ellei hänen syyllisyyttään ole tuomioistuimen päätöksellä vahvistettu. Toisin sanoen syyttömyysolettamaa ei voitaisi kumota muutoin kuin tuomioistuimen rikoksen syyksilukevalla tuomiolla.

6. Mutta onko asia kuitenkaan tismalleen näin, vai voidaanko syyttömyysolettama kumota jossakin tapauksessa myös syyttäjän päätöksellä? Oliko Vanhanen todella syytön kaikkeen, niin kuin hän antaa ymmärtää?

7. Eduskunnan istunnossa perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi kertoi esittelypuheenvuorossaan, mihin kaikkiin kysymyksiin valiokunta joutui ottamaan kantaa.

- "Ensinnäkin tärkein kysymys on se, oliko Vanhanen esteellinen toimiessaan pääministerinä ja tehdessään päätöstä näistä Raha-automaattiyhdistyksen avustuksista. Jos katsotaan, että hän oli esteellinen, sen jälkeen on kysymys siitä, täyttääkö tämä esteellisyys jonkin rikoslain tunnusmerkistön. Sen jälkeen, jos katsotaan, että tunnusmerkistö täyttyy, merkittävää on se, mikä on Vanhasen syyksiluettavuuden aste: tekeekö hän tuon toimensa tahallisena, törkeänä tuottamuksena vai tuottamuksella. Myöskin tärkeätä on, että todetaan se, että ministerin osalta, jotta häntä voidaan syyttää valtakunnanoikeudessa, teon täytyy edellyttää vähintään törkeätä tuottamusta. Jos tuo törkeän tuottamuksen raja edelleen ylittyy, sen jälkeen arvioidaan vielä perustuslain 116 §:ää siten, että teon täytyy olla olennainen tai että ministerin menettely on muutoin ollut selvästi lainvastaista."

8. Vastaukset näihin kysymyksiin käyvät ilmi perustuslakivaliokunnan mietinnöstä:

1) Vanhanen oli esteellinen hallintolain 28 §:n 1 momentin 7 kohdassa tarkoitetulla tavalla;

2) Vanhanen oli rikkonut rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla tuottamuksellisesti virkavelvollisuuttaan eikä rikkomus ollut laadultaan vähäinen;

3) Mainittu Vanhasen syyksiluettu teko eli tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen ei kuitenkaan ollut törkeän huolimatonta; eikä

4) Vanhasen syyksi luettu teko siten ollut perustuslain 116 §:ssä tarkoitetulla tavalla olennainen tai selvästi lainvastainen.

9. Vaikka siis Vanhasen syyksi mietinnössä luettu teko ei ollutkaan selvästi lainvastainen, se oli kuitenkin lainvastainen ja toteutti virkarikoksen eli RL 40:10:ssä kriminalisoidun virkarikoksen tunnusmerkistön.

10. Selvää siis on, että perustuslakivaliokunta asiallisesti kumosi Vanhasta koskevan syyttömyysolettaman.

11. Valiokunnan päätöksessä on kyse niin sanotusta seuraamusluontoisesta syyttämättäjättämisestä; puhutaan myös "syyksilukevasta syyttämättäjättämisestä." Siinä syyte siis jätetään nostamatta, vaikka syyttäjä (tässä tapauksessa siis perustuslakivaliokunta) katsoo näytön ja juridisen selvityksen riittäväksi epäillyn tuomitsemiseksi rangaistukseen.

12. Matti Vanhasen siis oli ja on jatkossakin täysin turha pullistella sillä, että hänet jätettiin viemättä valtakunnanoikeuteen sen takia, että olisi ollut syytön mihinkään virkarikokseen.

13. Jos Vanhanen olisi halunnut puhdistaa maineensa tuomioistuimen päätöksellä, hänen olisi itse asiassa tullut perustuslakivaliokunnan päätöksen julkistamisen jälkeen itse vaatia "pääsyä valtakunnanoikeuteen." Näinhän tapahtuu tai on ainakin periaatteessa mahdollista tapahtua normaalissa rikosprosessissa, kun syytäjä tekee seuraamusluontoisen syyttämättäjättämispäätöksen (ROL 1:10.19). Valtakunnanoikeusprosessi olisi ollut ainoa keino, jonka avulla Vanhanen olisi voinut varmuudella puhdistautua jääviysepäilyistä.

14. Normaalissa rikosprosessissa seuraamusluontoisen syyttämispäätöksen saanut rikoksesta epäilty kuitenkin vain ani harvoin "innostuu" vaatiman, että syyttäjän on vietävä syyllisyyskysymys oikeuden ratkaistavaksi. Yleensä aina rikoksesta epäillyt ovat päinvastoin "ikionnellisia" siitä, että pääsivät niin vähällä eli syyttäjän tekemällä seuraamusluontoisella syyttämättäjättämispäätöksellä. Voisihan nimittäin käydä (ja usein myös kävisi) niin, että tuomioistuin, yllätys yllätys, päätyisi syyllisyyskysymyksen osalta aivan samaan lopputulokseen kuin syyttäjä.

15. Minusta tuntuu, että myös Matti Vanhanen on hyvin onnellinen siitä, että hän ei joutunut valtakunnanoikeuteen. Hänellä ei varmaan ole ollut minkäänlaista hinkua saada valtakunnanoikeutta kokonaan sen takia, että hän piti itseään täysin syyttömänä. Mutta silloin Vanhasen ei pitäisi pullistella ja väittää vastoin tosiasioita, että hän oli syytön, koska eduskunnan toverituomioistuin ei vienyt häntä oikeuteen.

16. Kyllä kansa tietää, mihin Vanhasen katsottiin syyllistyneen! Ne, jotka eivät tiedä tai usko, voivat lukea asiasta perustuslakivaliokunnan mietinnöstä.

17. Suorastaan hupaisa oli Matti Vanhasen MTV3:n Seitsemän uutisissa lausuma tokaisu, että perustuslakivaliokunnan kanta merkitsisi sitä, että virkamies tai ministeri voi olla esteellinen, vaikka ei itse sitä tiedä. Tästä valiokunnan kannanotossa ei toki ollut kysymys. Kysymys oli pääministerin huolimattomuudesta ja siitä, että hänen olisi pitänyt varoa ja ymmärtää itsensä esteelliseksi. Oikeuskansleri ja kaikki kuullutasiantuntijat olivat asian käsittelyssä tästä yhtä mieltä. Ei voi olla virkamiehen tiedostamatonta esteellisyyttä.

18. Vanhasen lausunnot osoittavat, miten ylimielisesti hän haluaa edelleen suhtautua kyseiseen jääviysasiaan ja yleensä vaalirahoitussotkuun, joka oli paljolti hänen ja hänen johtamansa puolueen luomus.

19. Vanhasen luottamus pääministerinä meni hänen vaalirahoitussotkua koskeneiden epämääräisten, muistamattomien ja omaa vastuutaan väistelevien lausuntojensa vuoksi. Tämän vuoksi hän joutui eroamaan tehtävästään.

20. Vielä yksi asia. Matti Vanhanen ja Kimmo Sasi, muun muassa, ovat vakuuttaneet, että asiassa pengottiin "kivet ja kannotkin kissojen ja koirien kanssa." Mutta mihin ihmeeseen hukkuivat Vanhasen tietokoneelta 1 000 sähköpostia vain päivää ennen kun poliisi tuli takavarikoimaan konetta keskustan puoluetoimistosta?

21. Tämänpäiväisessä täysistunnossa vain kansanedustaja Tuulikki Ukkola otti kyseisen asian esille. Ukkola on perustuslakivaliokunnan jäsen. Ukkolan puhe osoitti, etteivät nuo ihmeellisesti kadonneet 1 000 sähköpostiviestiä ole sisältyneet siihen esitutkintamateriaaliin, joka oli valiokunnan käytettävissä.

22. Kaikkia kiviä ja kantoja ei siis sittenkään saatu käännetyksi.

390. Perustuslakivaliokunta: Matti Vanhanen oli jäävi ja menetteli virkavelvollisuuden vastaisesti

Vanhanen kiisti jääviytensä, mutta halusi estää asian tutkimisen... perustuslakivaliokunnalta Vanhanen ei saanut puhtaita papereita

1. Aloitetaan nyt kuitenkin hieman kevyemmissä merkeissä: Hän on bloggauksen ammattilainen, mutta ei tee sitä työksi...

2. Näillä Juice Leskisen biisiä "Rakkauden ammattilainen" mukailevilla sanoilla haluan muistaa kollega Jukka Kemppistä, joka silloin tällöin - viimeksi tänään otsikon "Hullut miehet" (osuva nimi) alla - muistaa blogissaan minua, vaikka tunnustaa, ettei hän koskaan lue blogiani. Minä luen sen sijaan luen joka päivä Kemppisen blogit - koska Kemppisen blogi ilmestyy joka päivä - vaikka en yleensä ymmärrä niistä mitään. Sen verran kuitenkin, että juridiikka-aiheissa Kemppinen ei ole minusta aivan parhaimmillaan, mutta sen sijaan historiassa, varsinkin sotasellaisessa, ja monessa muussa lajissa aivan super.

3. Olen antanut omassa pienessä mielessäni Kemppisen blogille nimen "Mennyt maailma." Itse sitä vastoin pysyttelen blogissani mieluummin jokapäiväisissä ilmiöissä ja uutisissa.

4. Tämä päivä on ollut iltapäivälehtien uutislööppien mukaan oikea rikosten ja rikollisten päivä! Vilkaistaanpa hieman uutisotsikoita:

- Hämeessä vaikuttava juristi kavalsi kuolinpesältä 17 000 euroa

- Poliisi kuulusteli Vanhasta lähes kellon ympäri

- Maria!: Onko penisoperaation näyttäminen telkkarissa mautonta?

- Iäkäs nainen kuoli kolarissa

- Lentomatkustajan mahasta löytyi kilo heroiinia

- Kairon museosta varastettuja aarteita löytyi

- Anneli Auerin murhaoikeuskäsittely jatkuu toukokuussa

- Vanhanen: "200 kansanedustajaa ovat tuomarini"

- "Hänen pitäisi joutua vankilaan"

- Yksi kuoli asuntopalossa Savitaipaleella

- Haulikkomies kiinni Kajaanissa

- Egypti: Väkijoukko raiskasi amerikkalaistoimittajan mielenosoituksessa

- Oikeusasiamies: KHO:n presidentti toimi sopimattomasti isoäitien käännytysasiassa

- Porvoon autokaistasurmat: Åkerlundille 15 vuotta vankeutta

- Keskusrikospoliisi selvittää Afganistanin murhenäytelmää

- Matkustajat repesivät konduktöörin kuulutukseen: "Tulisi kesä ja kärpäset!"

- Tulli: Huumeiden salakuljettajat ovat entistä kekseliäämpiä

- Liv: Helsingissä järjestetään naisten botox-bileitä

- Jälleen ryöstö Kuopiossa, epäilty otettiin kiinni

- Tämä saattaa johtaa vauvan pahoinpitelyn jäljille

- VR:llä taas pahoja pakkasongelmia

- Kulkukissa Larrystä Downing Street 10:n rottien kauhu

- Viisikymmentä somalialaista hukkui matkalla Mosambikiin

- Pentagonin salaisiin tietoihin yli miljoona hyökkäystä päivässä

jne, jne. aivan loputtomiin rikosuutisia kellon ympäri.

5. Jokainen noista jutuista ja tarinoista olisi luultavasti oman blogin ja messun arvoinen. Mutta kun rahkeet eivät riitä kaikkeen, olen poiminut edellä olevista teemoista tämänpäiväiselle levylautaselleni vain kaksi aihetta: 1) Oikeusasiamiehen nuhteet KHO:n Pekka Hallbergille, ja 2) perustuslakivaliokunnan päätöksen Matti Vanhasen asiassa.

6. Pekka Hallbergin saamia nuhteita - oikeusasiamies puhuu hyvän kotikasvatuksen saaneena virkamiehenä toki vain "arvostelusta" tai "käsityksestä" - olenkin jo ehtinyt käsitellä edellisessä kirjoituksessani (blogi 388).

7. Sivuutan tämän Vanhas-tapauksenkin aika kevyin vedoin. Olen nimittäin kirjoittanut siitä jo monen monituista juttua, ja eikös sitä niin jotenkin sanota, että "paska ei pöyhimisestä parane! Viimeksi käsittelin isommin Vanhasen käymää sotaa jääviysepäilyjä vastaan blogissa n:ro 374/18.1.2011.

8. Matti Vanhasen tapauksen käsittely oli kestoltaan ja volyymiltaan tosiaan aivan hirmuinen prosessi, vaikka kaikki tiesivät jo etukäteen, mikä tulisi olemaan lopputulos: 1) Vanhasen todetaan olleen jäävi, ja 2) Vanhanen ei joudu valtakunnanoikeuteen.

9. Vaikka jo oikeuskansleri Jaakko Jonkka oli perusteellisessa kirjeessään viime syyskuussa tullut vastaansanomattomasti siihen lopputulemaan, että Matti Vanhanen oli osallistunut esteellisenä Nuorisosäätiölle tapahtuneeseen rahanjakoon valtioneuvoston istunnossa - peräti kuudessa eri istunnossa muuten (!) - kiisti Vanhanen oikein yhdessä "huippuasianajajansa" kanssa jääviyden viimeiseen asti.

10. Perustuslakivaliokunnassa laukkasi jos jonkinlaista asiantuntijaa, professoria ja eremitusta ja ties mitä, todistamassa, että Vanhanen oli ollut jäävi. Lisäksi kuultiin peräti kolmea rikosoikeuden asiantuntijaa siitä, oliko Vanhasen menettely ollut a) huolimatonta, b) huolimatonta tai varomatonta, mutta vain vähäisessä määrin, vc) tahallista vai d) törkeä tuottamuksellista. Vielä kuultiin paria asiantuntijaa siitä, ylittyikö tässä tapauksessa syytekynnys. valtakunnanoikeuteen.

11. Eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanotto löytyy tästä.

12. Muutama huomio. Valiokunta oli itse asiasta yksimielinen. Siis myös siitä, että Vanhanen oli ollut jäävi. Yksimielisyyteen päästiin myös siitä, että syytekynnys Valtakunnanoikeuteen, joka on asetettu laissa hirmuisen korkealle, ei ylittynyt.

13. Mutta yhdestä asiasta jouduttiin kuitenkin perustuslakivaliokunnan äänestämään. Tämä koski sitä, ovatko asian käsittelyssä kertyneet asiakirjat julkisia vai eivät tai miltä osin eivät olisi. Kuuleman mukaan kolme valiokunnan jäsentä olisi halunnut salata asiakirjat tai osan niistä. Ei liene vaikea arvata, minkä puolueen edustajat olivat salaamisen kannalla! Olisivatko olleet kepusta? No, nyt asiakirjat, siis myös kaikkien kuultujen asiantuntijoiden ja Vanhasen asianajajan kirjelmät ovat nähtävissä eduskunnan internet-sivulla.

14. Kuka voitti ja kuka hävisi jutussa? Matti Vanhanen voitti sikäli, ettei asiaa viedä Valtakunnanoikeuden käsittelyyn; virallisesti tämä lyödään lukkoon vasta ensi viikolla eduskunnan täysistunnossa.

15. Mutta itse lähtökohdan Matti Vanhanen hävisi selkeästi: vastoin Vanhasen kiistämistä valiokunta yksimielisesti totesi hänen olleen jäävi mainituissa valtioneuvoston istunnoissa. Turhaan menivät siis tältä osin Vanhasen massiiviset ponnistelut jäävittömyytensä osoittamiseksi!

16. Perustuslakivaliokunta totesi myös, että Vahanen ei ollut vain jäävi, vaan hän oli myös toiminut huolimattomuudesta eli tuottamuksellisesti virkavelvollisuutensa vastaisesti osallistuessaan jäävinä asiasta päättämiseen. Vanhanen oli siis rikkonut a) hallintolain esteellisyyssäännöstä, ja b) rikoslain virkavelvollisuuden rikkomista koskevaa säännöstä (RL 40:10).

17. On huomattava, että perustuslakivaliokunnan mietinnössä todetaan nimenomaan, että

"edellä esitetyin perustein valiokunta on kokonaisarviona päätynyt katsomaan, että Vanhasen teot eivät olleet sillä tavoin vähäisiä kuin rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetaan."

18. Valiokunta on tarkoittanut "näillä perusteilla" muun muassa sitä, että varojen jakamisessa ei ollut ollut kyse millään keralla mistään rutiinipäätöksestä ja että avustusten jakopäätökseen oli liittynyt "merkittävästi harkinnanvaraisuutta." Tämä on aivan ymmärrettävä näkökohta, koska kyse oli pitkälti poliittisista päätöksistä. Tällä perustella valiokunta on halunnut selvästi tyrmätä Vanhasen ja hänen myötäjuoksijoidensa (myös perässähiihtäjä Unto Hämäläisen ja ministerismies Lauri Tarastin) naiivit väitteet niin sanotusta "viiden sekunnin" - maan tavasta, eli siitä, että jos Matti olisi ymmärtänyt hypätä 4-5 sekunniksi "käytävään", hän olisi säästynyt arvostelulta ja rikostutkinnalta.

19. Valiokunta kiinnittää myös aivan oikein huomiota siihen, että avustuspäätöksissä ei ollut kyse mistään pikkurahoista vaan niiden arvo oli huomattava ja ne olivat olleet avustuksen saajien toiminnan kannalta olennaisia. Toisaalta valiokunnan mukaan pääministerin esteellisyydestä ei ollut aiheutunut haittaa tai vahinkoa "niille, joita päätökset ovat koskeneet".

20. Voidaan siis perustellusti sanoa, että syyteharkintaviranomaisen ominaisuudessa perustuslakivaliokunta katsoi pääministeri Matti Vanhasen syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, jota ei voida pitää vähäisenä.

21. Mutta kun syytekynnys valtakunnanoikeuteen olisi edellyttänyt tuottamuksen olevan ladultaan törkeää, valiokunta katsoi, ettei tällaisesta huolimattomuudesta ole ollut kysymys. On hyvä, että valiokunta on pohtinut tätäkin mahdollisuutta aika avoimesti pro et contra; mietinnöstä löytyy kyllä seikkoja, jotka tukivat törkeääkin tuottamusta. Viittaan muun muassa siihen, että Matti Vanhanen oli itsekin epäillyt omaa jääviyttään, mutta kokonaispunninnassa vaakakuppi ei kuitenkaan painanut ilmeisesti tarpeeksi, jotta syytekynnys olisi kokonaisarvion perusteella ylittynyt.

22. Puhtaasti virkamiestyönä perustuslakivaliokunnan mietintö on toki ihan kelpo "tavaraa", jossa asiaa on puntaroitu puolelta toiselle perusteellisesti. On toki paikallaan, että asia tuli perattua juurta jaksaen, vaikka kyllä siinä siten aikaa ja tupakkaa kuluikin! Mutta mitä asiasta sitten on jätetty pois jo vaalirahoitussotkun aikaisemmissa vaiheissa, tätä ei tietenkään nyt julkistetuista asiakirjoista voida saada selville.

23. Valiokunnan mietinnössä viitataan hienovaraisesti Vanhasen toimintaan Nuorisosäätiön pitkäaikaisena puheenjohtajana:

- Valiokunta katsoo, että Vanhasen on pitkäaikaisena Nuorisosäätiön hallituksen jäsenenä ja myöhemmin puheenjohtajana täytynyt olla selvillä Nuorisosäätiökonsernin toimintatavasta tehdä hankintoja eri vaaleissa Suomen Keskustaan liittyviltä tukiyhdistyksiltä tai antaa tukea suoraan puolueelle. Siksi hänen olisi pitänyt ainakin epäillä, että tämä pitkään jatkunut menettely (viittaus esitutkintapöytäkirjoihin) oli edelleen käytössä...Vanhasen tapauksessa tarkasteltavana on hänen toimintansa valtioneuvoston yleisistunnossa päätetäessä RAY:n varoista myönnettävistä avustuksista vuosina 2007-2009, muitten tekojen ollessa rikoslain 8 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan vanhentuneita.

24. Niin, ne "muut teot"! Niistähän Vanhanen tuntuu pääsen vanhentumissäännösten takia kokonaan ilman tutkintaa. Sisältyisikö näihin "muihin tekoihin" myös hieman samanlaisia epäilyttäviä käytäntöjä ja menettelyjä, josta Vanhasen seuraajaa Nuorisosäätäjän puheenjohtajana eli Antti Kanki Kaikkosta epäillään?

25. Olisiko Matti Vanhanen voinut välttyä myös tämän jääviysepäilyn takia syntyneestä "hirmuisesta prosessista", jos olisi toiminut hieman fiksummin? Minusta hän olisi voinut heti jääviyden ilmettyä vuosi pari siten todeta reilusti, että "ohoh, enpä tullut tuota asiaa lainkaan edes huomanneeksi"! Luultavasti hän olisi selviytynyt jääviydestään pelkillä oikeuskanslerin muodollisilla moitteilla, ei kun "käsityksellä," vähän samaan tapaan kuin Mauri Pekkarinen selvisi Suomi-Soffa -asiassa vuonna 2008.

26. Matti Vanhanen oli kuitenkin jääräpää ja lähti oikeustaisteluun pelkän jääviyskysymyksen takia! Vai olisiko taustalla sittenkin ollut pieni pelko jostakin vakavamman asian paljastuksesta?

27. Vanhanen kiisti ehdottomasti olleensa jäävi. Mutta siten kun asia oli tullut perustuslakivaliokuntaan, hän tahtoi estää asiaa koskevan esitutkinnan. Hänen asianajajansa vetosi perustuslakivaliokunnan rikosoikeuden asiantuntijalta samaan lausuntoon. Kysymyksessä on ilmeisesti rikosoikeuden emeritusprofessori Pekka Koskisen melko suppea, kahden sivun mittainen lausunto.

28. Jos Vanhanen olisi ollut tavallinen virkamies eikä siis ministeri, olisi hän mitä ilmeisimmin saanut syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja joutunut tuomioistuimessa vastaajaksi. Mutta kun kyse on ministeristä ja valtakunnanoikeudesta, syytekynnys ei ylittynyt.

29. Huomaamme siis, että Suomessa ministereiden virkatomia varjelee erityinen syytesuoja, joka ilmenee kahdella tavalla: 1) syytekynnys on normaalia paljon korkeampi, ja b) asian käsittely eri vaiheineen on tehty erittäin, sanoisin hirmuisen monimutkaiseksi ja raskaaksi. Näin on tehty arvatenkin siksi, että on ajateltu, että jossakin vaiheessa ministeriparkojen asioiden penkomisen on pakko uuvuttaa tutkijansa ja päättäjänsä. Tässä tavoitteessa onkin onnistuttu aika hyvin, vai mitä? Kysymys kuuluukin nyt: tarvitaanko Suomessa todellakin ministereiden suojaksi tällaista syytesuoja-apparaattia?

30. Hohhoijaa! Mitähän hauskaa huomenna!

"Terveellinen itsekkyys antaa viimeisenkin vaatteen

oppilaiden typeryys siitä tekee periaatteen" (Juice)

374. Matti Vanhasen jääviysasiasta on kehkeytynyt hirmuinen prosessi!

Perustuslakivaliokunta vähän ennen hukkumistaan Vanhas-asiassa hankittujen lausuntojen paljouteen...ilmeet alkavat olla epätoivoisen näköisiä...

Motto: "Mutta tästä nousee hirmuinen prosessi" (Aleksis Kiven Nummisuutarien Esko).

1. Ex-pääministeri Matti Vanhasen epäiltyä jääviyttä ja virkarikosta koskevasta asiasta on jo ehtinyt noussut hirmuinen prosessi, vaikkei vielä ole edetty edes tuomioistuimeen asti eikä edes päätöstä syytteen nostamisesta ole tehty.

2. Jahkailu asian ympärillä tuntuu vain jatkuvan jatkumistaan. Perustuslakivaliokunta ei nimittäin saanut vielä tänäänkään aikaan minkäänlaista kannanottoa asiassa, vaikka asiaa on puitu ja vatkattu jo hirmuisen pitkään ja valiokunta on käsitellyt asiaa perusteellisesti jo viime syksynä ennen esitutkinnan aloittamista.

3. Valiokunta käsitteli asiaa tänään kuulemalla valtionsyyttäjä Matti Nissisen raportin asiasta. Valiokunta lykkäsi asian käsittelyn ensi viikkoon ja päätti tässä vaiheessa ainoastaan asiantuntijoiden kuulemisesta. Valiokunta päätti salata valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kannan siitä, pitäisikö Vanhasta vastaan nostaa syyte valtakunnanoikeuteen.

4. Ensi viikolla perustuslakivaliokunta kuulee seuraavia asiantuntijoita:

- jääviyskysymyksistä kahta hallinto-oikeuden professoria (Olli Mäenpää ja Outi Suviranta),

-virkarikosoikeuden osalta kahta professoria (Raimo Lahti ja Pekka Viljanen) sekä

- kahta valtiosääntö-oikeuden professoria (ex-professori Mikael Hidén ja Veli-Pekka Viljanen)

5. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) luonnehti tiedotustilaisuudessa valiokunnan tiistaina saamaa tuhatsivuista esitutkintamateriaalia - kuten jo blogissani 368/8.1.2011 ennustin - "erittäin hyväksi ja kattavaksi aineistoksi, jossa kaikki olennainen on selvitetty". Hän oli tyytyväinen myös valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen kuulemistilaisuuteen.

6. Mutta jos kerran asia oli jo erinomaisesti suoritetussa esitutkinnassa ja Matti Nissisen raportissa erittäin hyvin ja kattavasti selvitetty, niin miksi ihmeessä asiassa pitää vielä kuulla peräti kuutta asiantuntijaa? Kahta asiantuntijaahan kuultiin jo viime syksynä, kun perustuslakivaliokunta edellisen kerran käsitteli samaa asiaa.

7. Lisäksi valtakunnan ylin oikeusviranomainen eli oikeuskansleri Jaakko Jonka on käsitellyt kaikki edellä mainittuja kysymyksiä perusteellisesti raportissaan, jonka hän toimitti viime syksynä perustuslakivaliokunnalle. Jonkka katsoi kirjeessään yksiselitteisesti, että Vanhanen oli ollut jäävi.

8. Luulisi, että valiokunta alkaa olla kohta vaarassa hukkua selvitysten ja asiantuntijoiden lausuntojen paljouteen, jolloin punainen lanka uhkaa kadota ja päätös eduskunnan suuressa salissa tehdään lopulta täysin poliittisin perusteiden ja voimasuhteiden mukaisesti.

9. Syyn asian "lisäpuliveivaamiseen" perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) kaatoi tänään kylmästi syyttäjä Matti Nissisen niskaan. Sasin mukaan nimittäin juuri Nissinen oli esittänyt, että valiokunnan olisi syytä hankkia oikeudellisia lisäselvityksiä erityisesti esteellisyydestä, virkarikossäännösten soveltamisesta ja ministerin syytekynnyksestä. "Kyllähän me olisimme jo olleet valmiita antamaan lausuntomme, mutta kun tämä Nissinen oli lisäselvitysten kannalla", antoi Sasi (ehkä) tällä tavalla muotoillessaan ymmärtää.

10. Valtakunnansyyttäjä Nissinen oli Sasin mukaan kertonut valiokunnalle kysyttäessä oman näkemyksensä siitä, pitäisikö asia viedä valtakunnanoikeuden ratkaistavaksi. Nissinen ei kuitenkaan halunnut kertoa kantaansa julkisuuteen, ja myös perustuslakivaliokunta päätti salata asian ennen lopullista päätöstään.

11. Puheenjohtaja Kimmo Sasi perusteli salaamista sillä, että valtakunnansyyttäjän tiedossa oleva kanta saattaisi ohjata tulevia asiantuntijalausuntoja; luottamus asiantuntijoiden puolueettomuuteen tuntuu siis olevan jotenkin kateissa. Valiokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman puolestaan korosti useaan kertaan, ettei Nissisen kanta ollut yksiselkoinen, vaan sisälsi monta "muttaa".

12. Hämmästyttävää kyllä, Matti Nissinen antoi Helsingin Sanomille vm. suhteessa aivan toisenlaisen lausunnon. Lehden (hs.fi) mukaan Nissinen kertoi kokoukseen mennessään, että tutkintaa on tuhat sivua. Hän sanoi antavansa selvän kyllä- tai ei-vastauksen käsityksestään syytteen nostamisesta. Sen hän myös oli tehnyt vastatessaan valiokunnan jäsenten kysymyksiin. Oman osuutensa kommentoinnin hän jätti poliitikoille eikä sanonut mitään tarkkaa tutkimuksistaan julkisuuteen. Nissinen piti tapausta monimutkaisena.

13. Kuulemisensa jälkeen Nissinen ei halunnut kertoa keskustelun yksityiskohdista. Hän kertoi vastanneensa kahden tunnin aikana lukuisiin perustuslakivaliokunnan jäsenten kysymyksiin.

”Olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää tapausta yksinkertaiseksi”, Nissinen sanoi ennen kokoukseen menoaan. Mielipide ei ollut muuttunut kokouksen aikana.

14. Syyttäjä oli siis, ainakin omasta mielestään, kertonut valiokunnan jäsenille, pitäisikö hänen mielestään Vanhasta vastaan nostaa syyte valtakunnanoikeudessa. ”Piti sitä paljon pohtia”, Nissinen sanoi omasta päätöksestään. Hämmästyttävää on, että esimerkiksi Jacob Södermanille oli jäänyt Nissisen käynnistä ja puheista aivan toisenlainen vaikutelma!

15. Joutuukin kysymään, että ovatko valiokunnan jäsenet todella riittävän "kypsiä" harkitsemaan ja päättämään itse asiasta, jos ja kun he eivät näy saavan tolkkua edes siitä, mitä kukin asiantuntija tai virkamies on heille asiasta salaisessa kokouksessa kertonut.

16. Valiokunta kuulee siis ensi viikolla asiantuntijoita ja sitä seuraavalla viikolla Matti Vanhasta. Aikaisintaan viikon kuluttua tästä valiokunta aloittaa asiasta keskustelun; huom! siis vasta tuolloin asiasta "aletaan keskustella", vaikka asiaa on puitu perustuslakivaliokunnassa jo viime syksynä ja nyt tänään siis uudelleen.

17. Mitä sitten tähän asti on oikein tehty, jollei ole edes keskusteltu? Onko vain murjotettu? No, tuo "keskustelun aloittaminen" on tietenkin termi, jolla on oma merkityksensä ja poliitikot käyttävät, mutta jota ihmiset eivät ymmärrä. Ilmankos kansa onkin niin kovasti vieraantunut politiikan teosta ja poliitikoista.

18. Kimmo Sasi tänään: Jos keskustelu etenee nopeasti - sitä lienee turha toivoa tähänastisen veivaamisen perusteella arvioituna - eduskunnan suuri sali pääsee päättämään syytteen nostamisesta tai nostamatta jättämisesti helmikuun puolivälissä. Mikäli syyte valtakunnanoikeuteen nostetaan, syyttäjänä toimii valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen.

19. Hirmuinen prosessi tästä sinänsä jokseenkin vähäisestä asiasta on jo nyt tullut! Tästä nyt nähdään, miten eriarvoisessa asemassa poliitikot ovat tavallisiin pulliaisiin verrattuna, kun on kyse oikeusturvasta. Ministerille on luotu ministerivastuuasioissa vedenpitävä järjestelmä, jonka on määrä suojata heitä virkarikossyytteiltä kaikin mahdollisin tavoin; puhuminen syytesuojasta ministereiden kohdalla on perusteltua, ei vain Berlusconin Italiassa, vaan myös Suomessa ministereiden kohdalla. Syytteen nostamisen edellytykset ja syytekynnys on nostettu aivan "pilviin", kun sen tavallinen ihminen saa syytteen kunhan vain on todennäköisiä syitä epäillä häntä rikoksesta. Ministerivastuuasiassa kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin yksityiskohdat syynätään kissojen ja koirien kanssa läpikotaisin jo ennen kuin päätetään, onko esitutkinta syyte aloittaa. Tähän vaaditaan valtakunnan ylimmän oikeusviranomaisen eli oikeuskanslerin päätös. Tätä kantaansa oikeuskansleri panttaa mielettömän pitkään, Vanhasen tapauksessa peräti vuoden verran. Sitten asia kiikutetaan perustuslakivaliokunnalle, joka kuuluu asiantuntijoita ja ylintä syyttäjää sekä epäiltyä itseään pari kolme kertaa, minkä lisäksi epäilty toimittelee valiokunnalle vielä kirjelmiään. Ja vasta sen jälkeen päätetään, käynnistetäänkö esitutkinta! Esitutkinnassa kuullaan myös kaikki mahdolliset tahot jälleen uudelleen, epäilty istuu kuulusteluissa huippuadvokaattiensa suojelema. Esitutkintapöytäkirjaa kertyy yli tuhat (1 000) sivua - siis jutussa, josta voisi seurata käytännössä korkeintaan pikkusakko! Sitten pöytäkirja, oikeastaan pitäisi sanoa pöytäkirjasto, kiikutetaan perustuslakivaliokunnalle, joka ei saa tolkkua eikä selvää, mitä kuultuna ollut valtakunnan ylin syyttäjä sanoo asiasta, vaan päättää aloittaa kokonaan alusta uuden asiantuntijakuulemisen. Tämän jälkeen kuullaan taas epäiltyä itseään, minkä jälkeen epäilty lähetellee vielä kirjelmiä "perään", kuten aiemmallakin kuulemiskerralla. Ja kaiken tämän jälkeen vasta perustuslakivaliokunta saa aloittavansa "keskustelun asiasta." Kunhan tämä keskustelu on saatu päätökseen, valiokunta ryhtyy tekemään päätöstä syytteen mahdollisesta nostamisesta; kuullaankohan tässä vaiheessa taas asiantuntijoita? Vasta kaiken tämän jälkeen asia on valmis päätettäväksi eduskunnan täysistunnossa.

20. Onko tässä järjestelmässä mitään järkeä? Ei ole, se on aivan pähkähullu systeemi. Olen jo aiemmin kertonut, miten järjestelmää tulisi muuttaa (blogi 330/8.10.20110).

21. On selvää, että Vanhas-prosessi on poliitikoille kuuma peruna varsinkin näin vaalien alla. Nähtäväksi jää, mitä "hauskaa" tästä vielä seuraa.

22. Aiemmin kirjoitin (blogi 368/8.1.2011), että Vanhasen asia on selvä ja ennustelin, ettei asiaa tultaisi viemään valtakunnanoikeuteen. Tämänpäiväisen näytelmän (lue: farssin) jälkeen en olisi enää yhtä varma asiasta. Varsinkin Matti Nissisen puheista voisi päätellä, että hän oli valiokunnassa syytemääräyksen antamista puoltavalla kannalla, mutta esitti varovaisena virkamiehenä vielä uutta asiantuntijakierrosta. Keskustalle Vanhas-prosessi on tietysti myrkkyä vaalien alla. Kepulaiset tekevät kaikkensa, jotta Vanhanen ei joutui valtakunnanoikeuteen. Voisivatko keskustalaiset jarruttaa asian käsittelyä niin, ettei eduskunta ehtisi ratkaista asiaa tämän istuntokauden aikana, jolloin asia raukeaisi?

23. Matti Nissinen siis sanoi tänään, että Vanhasen tapaus on monimutkainen ja että olisi älyllistä epärehellisyyttä väittää muuta. Jos näin on, mitä ei ole syytä epäillä, niin eduskunnalla ei ole juridisesti ajatellen muuta mahdollisuutta kuin antaa syytemääräys ja saattaa asia valtakunnanoikeuden ratkaistavaksi. Näin tehtäisiin, jos olisimme oikeusvaltiossa eikä asiaa ratkaistaisi poliitikkojen päätöksellä.

24. Tuomioistuin on olemassa nimenomaan epäselvien asioiden selvittämistä varten. Jos näyttö tai asianosaisten, todistajien taikka asiantuntijoiden puheet ja käsitykset ovat ristiriitaisia, ne on syytä antaa puolueettoman tuomioistuimen ratkaistaviksi. Avoimien ja ristiriitaisten kysymysten selvittäminen kuuluu tuomioistuimelle.

25. Vanhasen tapauksessa joudutaan punnitsemaan keskenään rikoksen selvittämisintressiä ja toisaalta epäillyn oikeusturvaintressiä. Minusta koko oikeusjärjestyksen uskottavuus ja varsinkin oikeudenkäytön tasapuolisuutta kohtaan tunnettu luottamus antavat erityisen aiheen painottaa tässä asiassa nimenomaan asian selvittämisintressiä ja siis syytteen nostamista, koska nyt rikoksesta epäiltynä on vaikutusvallaltaan ykkösluokkaan, oikeastaan mestariluokkaan, kuuluva poliittisen ja yhteiskunnallisen vallan käyttäjä. Lisäksi on syytä todeta, että julkisesti tapahtuva perusteellinen oikeudenkäynti antaa myös rikoksesta aiheettomasti epäillylle mahdollisuuden puhdistautua häneen kohdistuvista epäluuloista.

26. Edellä sanottu on oikeusvaltion ideaalimalli. Kuten käytäntö on kuitenkin osoittanut, siitä ei pidetä kiinni. Todennäköiset rikosepäilyt pyritään lakaisemaan ilman julkista oikeudenkäyntiä maton alle sitä pontevammin, mitä korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa olevan vallankäyttäjän epäillystä rikoksesta on kysymys.

PS.

27. Juuri kuin sain blogikirjoitukseni valmiiksi, kuulin TV1:n uutisista kello 18, että valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen oli perustuslakivaliokunnassa kertonut kantanaan, ettei syytekynnys ylittyisi ja ettei asiaa sen vuoksi olisi perusteltua viedä valtakunnanoikeuteen. No, hyvä sentään, että tämä kanta saatiin nyt heti julki - vaikka valiokunnan päätöksellä asia olikin määrätty huippusalaiseksi. Ilmeisesti Jacob Söderman ja kumppanit eivät olleet saaneet tolkkua Nissisen puheista tai halusivat sitten puhua hieman niin sanottua muunnettua totuutta.

28. Nissisen kanta on minusta ristiriitainen. Jos nimittäin asia on monimutkainen ja epäselvä, kuten Nissinen kertoi ennen valiokuntaan kuultavaksi menoaan, niin silloinhan asia olisi nimenomaan vietävä oikeuteen, kuten olen edellä kappaleessa 25 perustellut.

327. Vanhasen jääviysfarssi jatkuu perustuslakivaliokunnassa

Perustuslakivaliokunnan ns. terävä pää eli Kimmo Sasi (kok) ja Jacob Söderman (sd)

Se siitä seuraa, kun perustuslakivaliokunnalle on ylivarovaisen laintulkinnan johdosta kasattu ministerivastuuasioissa omituinen kolmoisrooli: valiokunta joutuu toimimaan poliisina, syyttäjänä ja tuomarina. Tämä siitä seuraa, kun ministerit on nostettu syytekynnyksen osalta jalustalle antamalla heille tavallisista virkamiehistä poikkeava syytesuoja. Katso tästä tarkemmin blogikirjoitustani nro 321/21.9.2010.

Seuraa farssi, jota olemme joutuneet seuraamaan jo viime vuoden syksystä lukien.

Kantelut pääministeri Matti Vanhasen jääviydestä tehtiin tasan vuosi sitten. Oikeuskansleri alkoi tutkia kanteluja, mutta halusi kytkeä laillisuusvalvontaa koskevan selvityksensä poliisin aloittamaan Nuorisosäätiön rahanjaon tutkintaan. Oikeuskanslerin mukaan Vanhasen epäillyllä jääviydellä oli "ainakin rakenteellinen yhteys" Nuorisosäätiön esitutkintaan. Tämä yhteys ei kuitenkaan tullut millään tavalla näkyviin oikeuskansleri Jonkan pari viikkoa sitten julkistaman kantelupäätöksen perusteluista. Kaikki ne asiakirjat, joihin Jonkka ratkaisunsa perusti, on hankittu ja saatu muilta viranomaisilta kuin esitutkinnasta vastaavalta poliisilta.

Jääviysasia on siis ollut nyt vireillä tasan vuoden päivät, mutta vieläkään ei tiedetä edes sitä, tulisiko asia viedä epäillyn virkavelvollisuuden rikkomisen osalta poliisin esitutkintaan vai ei. Ei tiedetä, vaikka asiaa ovat käsitelleet sekä valtakunnan ylin laillisuusvalvoja että jonkinlaisen perustuslakituomioistuimen virkaa (ainakin omasta mielestään) hoiteleva eduskunnan perustuslakivaliokunta.

Perustuslakivaliokunnan käsittelystä on muodostumassa pahimmanlaatuista nurkkaoikeudenkäyntiä muistuttava prosessi. Asian käsittelyä lykätään istunnosta toiseen ja oikeuskansleri ja ex-pääministeri juoksevat valiokunnan kuultavina vuoroviikoin! Kirjelmiä luetaan ja vaihdellaan ja asioita jankutetaan edestakaisin . Perustuslakivaliokunnalla ei näytä olevan selkeää käsitystä siitä, toimiiko se asian tässä vaiheessa jonkinlaisena esipoliisina, syyttäjänä vai oikeuskanslerin ja ex-pääministerin erimielisyyttä ratkovana tuomioistuimena.

Ensin valiokunta kuuli oikeuskansleria ja tänään sitten oli Matti Vanhasen vuoro. Kun Vanhasen 12 liuskan pituiseen kirjelmään nojautuva "kertomus" - tätä termiä valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi todella käytti - poikkesi joissakin kohdin, siis faktojen suhteen, siitä, mitä oikeuskansleri oli valiokunnalle esittänyt, päätti valiokunta kuulla Jonkkaa huomenna uudelleen. Sen jälkeen on kuulemma tarkoitus kuulla vielä Vanhasesta! Jne.

Miksi ihmeessä valiokunta ei päättänyt kuulla Jonkkaa ja Vanhasta samalla kertaa eli siten, että tämä taistelupari olisi ollut yhtaikaa valiokunnan tentattavana. Eihän näiden keskenään kiistelevien herrojen erilaisiin versioihin tapahtumista muuten ole mahdollisuutta saada kunnon tolkkua.

Toinen mahdollisuus olisi ollut se, että jos kerran Jonkan ja Vanhasen kertomukset erosivat faktojen suhteen toisistaan, niin asia olisi päätetty viedä jo tänään suoraan poliisin esitutkintaan. Sitä vartenhan esitutkinta on olemassa, että siellä selvitetään, ammatti-ihmisten eikä poliitikkojen, toimesta, mitä asiassa on oikein tapahtunut, jos kerran on syytä epäillä, niin kuin näyttäisi olevan, rikosta. Oikeuskanslerin mukaan lakia on ainakin rikottu ja oikeuskansleri on esittänyt poliisitutkinnan käynnistämistä.

Jos taas oikeuskanslerilla ja ex-pääministerillä on riitaa ja erimielisyyttä siitä, miten faktoja on juridisesti arvioitava, eli onko Vahanen juridisesti todella ollut jäävi, niin sitä varten taas on olemassa tuomioistuin, tässä tapauksessa siis valtakunnanoikeus. Perustuslakivaliokunnalla ei ole perustuslain mukaan roolia ratkaista tällaisia erimielisyyksiä.

Vanhanen näyttää noudattavan asiassa hyvin ailahtelevaa taktiikkaa. Aluksi eli viime tammikuussa hän kiisti jyrkästi olleensa esteellinen, koska oli saanut ex-oikeuskanslerilta mielipiteen, jonka mukaan hän ei ollut esteellinen. Kun oikeuskansleri Jonka päätös ja ilmoitus perustuslakivaliokunnalle pari viikkoa sitten tuli julki, Vanhanen selitti, että juu, olin kyllä esteellinen, mutta en hoksannut esteellisyyttä. Tänään Vanhanen on Kimmo Sasin ilmoituksen mukaan jälleen kiistänyt olleensa esteellinen ja vedonnut kiistämisensä tueksi 12 sivua pitkään kirjelmään.

Vanhasen taktiikka näyttää olevan, että perustuslakivaliokunta julistaisi, ettei hän vastoin oikeuskanslerin vuoden pituista harkintaa olisi ollut esteellinen. Perustuslakivaliokunta joutuisi siis toimimaan, ei poliisina eikä syyttäjänä, vaan tuomarina.

Mutta voisiko perustuslakivaliokunta päätyä tällaiseen ratkaisuun? Minusta ei, sillä sillon jouduttaisiin todella kummalliseen tilanteeseen: perustuslakivaliokunta ruttaisi valtakunnan ylimmän laillisuusvalvojan mielipiteen ja punnitun tuntuisen kannanoton maanrakoon. Vaikka valiokunta yrittäisi muotoilla päätöslauselmansa ja perustelunsa miten hienovaraisesti tahansa, ei tämä asia miksikään muuttaisi: valiokunnan mielestä oikeuskansleri olisi syyllistynyt virheelliseen laintulkintaan pääministeriä koskevassa asiassa. Olisiko oikeuskanslerilla tuossa tilanteessa muuta mahdollisuutta kuin erota virastaan? Tuskinpa vain.

Lukuisten kuulemisten jälkeen valiokunnalla ei näyttäisi olevan muuta mahdollisuutta kuin päättää esitutkinnan käynnistämisestä. Tämä olisi paitsi juridisesti perusteltu ratkaisu, myös poliittisesti siedettävä. Jos valiokunta päästäisi Vanhasen tässä vaiheessa kuin sen kuuluisan koiran veräjästä, päätöksestä hyötyisivät vain perussuomalaiset, jotka saisivat jälleen yhden uuden vaalivaltin ensi vuoden eduskuntavaaleihin

Jos olisimme todella oikeusvaltiossa, olisi asiassa toimittu näin:

Oikeuskansleri olisi välittömästi kantelujen saavuttua virastoonsa pyytänyt Matti Vanhaselta lausunnon tai selityksen asiassa. Vanhasen olisi tullut antaa selitys viimeistään kahden viikon kuluessa, nyt siihen kului reilusti yli puoli vuotta. Samalla oikeuskansleri olisi pyytänyt tarvittavat asiakirjat muun muassa valtioneuvostolta, RAY:ltä, Nuorisosäätiöltä ja Patentti- ja rekisterihallitukselta. Nämä asiakirjat olisivat olleet käytettävissä samaan aikaan, kun Vanhasen selvitys tuli kanslerinvirastoon. Jos Vanhasen selityksessä olisi ollut jotain epäselvää, oikeuskansleri olisi kuullut Vanhasta henkilökohtaisesti.

Tämä kaikki olisi voitu tehdä 3-4 viikossa kantelujen saapumisesta. (Itse asiassa oikeuskansleri olisi voinut puuttua Vanhasen väitettyyn esteellisyyteen viran puolesta, siis vaikka kanteluja ei olisi tehtykään.) Tämän jälkeen oikeuskanslerilta olisi mennyt viikko tai kaksi asian fundeeraamiseen ja esteellisyyspäätöksen laatimiseen. Jos esteellisyyden ohella Vanhasen olisi oikeuskanslerin mielestä aihetta epäillä syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomiseen, oikeuskansleri olisi pyytänyt samalla kertaa KRP:tä käynnistämään rikosta koskevan esitutkinnan.

Ikävä jääviysasia olisi siten saatu pois päiväjärjestyksestä viimeistään kahden kuukauden kuluttua kantelujen saapumisesta. Menettely olisi ollut mahdollista voimassa olevan perustuslain puitteissa, sillä oikein tulkittuna estettä ei ole olemassa tulkinnalle, jonka mukaan oikeuskansleri voi itse pyytää poliisilta esitutkinnan käynnistämistä tarvitsematta saattaa asiaa sitä varten perustuslakivaliokunan käsittelyyn.

Jos oikeuskansleri olisi ollut ripeä, olisi seurauksena todennäköisesti ollut, että Matti Vanhanen olisi joutunut eroamaan pääministerin pallliltaan ja sama kohtalo olisi ollut hänen hallituksellaan. Maassa olisi toimitettu ennenaikaiset eduskuntavaalit joskus viime talvena. Kaikki olisi ollut hyvin, sillä nyt meillä olisi toimintakykyinen enemmistöhallitus. Kun on menetelty toisin eli ikään kuin ikivanhassa mustavalkoisessa hidastetussa filmissä, on seurauksena, että maassa istuu Mari Kivinimen nukkehallituksen tyyppinen toimitusministeriö ja hidastelu ja kaikenlainen venkoilu jääviysasian ympärillä perustuslakivaliokunnassa ja muuallakin sataa yksin perussuomalaisten poliittiseen laariin.

321. Ministereiden syytesuoja aikansa elänyt

Perustuslakivaliokunta kokoontui tänään puimaan tapaus Vanhasta

1. Italian pääministeri Silvio Berlusconi on tullut tunnetuksi muun muassa syytesuojastaan. Aina kun Berlusconi on noussut valtaan, hän on säädättänyt lain, joka takaa laajan syytesuojan pääministerille ja muille korkea-arvoisille poliitikoille eli presidentille ja parlamentin molempien kamareiden puhemiehille. Viimeksi Berlusconi runnoi syytesuojalain läpi noustuaan vuonna 2008 kolmatta kertaa pääministeriksi. Syytesuoja on ollut tarpeen, sillä Berlusconia vastaan oli nostettu syytteet kahdessa lahjusjutussa ja yhdessä veropetosjutusssa.

2. Viime vuoden lokakuussa Italian perustuslakituomioistuin päätti, että Berlusconin syytesuoja on perustuslain vastainen. Tuomioistuimen mukaan syytesuojalaki rikkoo periaatetta, jonka mukaan kaikki kansalaiset ovat tasavertaisia lain edessä. Edellisen kerran Berlusconin syytesuoja kaatui perustuslakituomioistuimessa vuonna 2004.

3. Suomessa on suhtauduttu ihmetellen ja joskus jopa naureskelleen Berlusconin itselleen hankkimaan syytesuojaan. Mutta itse asiassa myös meillä ministereillä on vankka syytesuoja, vaikka mainittua termiä ei juuri käytetäkään. Ministereiden syytesuoja ei merkitse täydellistä lainkäytöllistä immuniteettia eli koskemattomuutta, joka kuuluu kansainvälisen oikeuden mukaan diplomaattisille edustajille ja perustuslain mukaan tasavallan presidentille. Ministerin rikos- ja rikosprosessuaalinen asema on kuitenkin suojattu muihin virkamiehiin verrattuna monessa merkittävässä kohtaa.

4. Tämä ilmenee ensinnäkin siinä, että ministerin virkarikoksia koskeva syytekynnys on huomattavasti korkeampi kuin virkamiehillä yleensä. Normaalisti virkasyytteen nostamiseen riittää, että rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi on olemassa todennäköisiä syitä. Ministerisyytteen osalta syytteen nostamiselle on sitä vastoin säädetty erityisiä edellytyksiä. Perustuslain (PL) 116 §:n mukaan syyte valtioneuvoston jäsentä (ministeriä) vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.

5. Erityistä syytekynnystä on perusteltu sillä, että ministerisyytettä ei tulisi käytää esimerkiksi merkitykseltään vähäisten menettelyvirheiden käsittelyyn (HE 1/1998 vp. s. 171). Erityisiä edellytyksiä ministerin rikosoikeudellisen vastuun toteutumiselle on perusteltu poliittisen järjestelmän ja valtioneuvoston toimintakyvyn turvaamisella. Tämä on hieman hämärä perustelu, joka ei sano oikeastaan mitään. Hallituksen esityksen mukaan syyttämiskynnyksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole suojella yksittäistä ministeriä, vaan laajemmin koko valtioneuvoston toimintaedellytyksiä. Se, mitä kyseisellä lausumalla on itse asiassa tarkoitettu, on jäänyt hallituksen esityksen perusteluissa kertomatta.

6. Hallituksen esityksessä on sivuutettu kokonaan kysymys siitä, miltä ministerin erityinen syytekynnys näyttää kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeudellisen tasa-arvon kannalta katsottuna. Juuri tällä perusteellahan Italian perustuslakituomioistuin on kumonnut kahdesti Berlusconin syytesuojan. Erityinen syytesuoja ja virkavastuun erityinen toteuttamismekanismi valtakunnanoikeuksineen ym. kummallisuuksineen on tehnyt ministereistä poliittisesti ja juridesti etuoikeutetun luokan, rälssin, joka nauttii valtiovallan erityistä suojelua.

7. Suomessa ministerivastuuasioissa omaksuttu erityinen syytekynnys lienee kansainvälisessä vertailussa melko harvinainen. Monissa maissa ministerisyytteen osalta on omaksuttu normaali syytekynnys. Ministerisyytteiden nostamista ei käytännössä juuri esiinny, mikä johtuu siitä, että ministerit eroavat tehtävästään heti vapaaehtoisesti, kun ovat jääneet kiinni tai heitä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisista tai vaikkapa esteellisyydestä.

8. Suomessa poliittinen kulttuuri on sen sijaan paljon paksunahkaisemman käytännön läpitunkema. Rötöksiin virassa tai sen ulkopuolella taikka muuten moitittavaan tahi hälyttävään (esim. sadat tekstarit "kaunottarille") menettelyyn syyllistyneet ministerit roikkuvat sitkeästi kiinni tuoleistaan, vaikka luottamus heihin olisi mennyt. Suomessa virassaan töpännyt ministeri voi luottaa siihen, ettei hänen töppäykseensä ei hevin puututa, koska a) syytekynnys on korkea ja b) syyte olisi käsiteltävä erikseen koolle kutsuttavassa valtakunnanoikeudessa, mikä puolestaan c) edellyttää eduskunnan päätöstä.

9. Ministerisyyteasiat käsitellään erityistuomioistuimessa eli valtakunnanoikeudessa (PL 114.1 §). Valtakunnanoikeus on kokoontunut reilun 90 vuoden aikana vain neljä kertaa. Vaikka ministerisyyteasioita olisi enemmän, on valtakunnanoikeus nykyoloissa aikansa elänyt elin. Se on jäänne vanhoilta ajoilta, jolloin muitakin tiettyjä etuoikeuksia nauttineiden säätyjen eli aateliston ja papiston jäseniä ei saanut tuomita rahvaan eli porvariston ja talonpoikien tuomioistuimissa (raastuvanoikeudet ja kihlakunnanoikeudet), vaan heitä varten oli olemassa omat oikeusistuimensa. Sen jälkeen kun sääty-yhteiskunnasta oli päästy, käsiteltiin useimpien korkeiden tai ainakin korkeahkojen virkamiesten virkasyyteasiat kuitenkin ensimmäisenä asteena hovioikeudessa. Tämä käytäntö jatkui aina 2000 -luvulle asti. Hovioikeus oli virkasyyteasioissa ensimmäinen oikeusaste esimerkiksi ministeriöiden osasto- ja jopa toimistopäällikön asemassa oleville virkamiehille, sanoin yliopistojen professoreille.

10. Virkasyytefoorumin sääntelyssä mentiin lähes naurettavuuksiin asti, sillä vielä 1990-luvun alussa hovioikeus oli lain mukaan virkasyyteasioissa ensimmäinen oikeusaste, kun syytteeseen oli asetettu vaikkapa matkailun edistämiskeskuksen yleisen osaston päällikön tai ammatinvalinnan ohjauksen piiritoimiston toimistopäällikön taikka oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija.

11. Nykyisin lainsäädäntö on puheena olevassa kohdin järkiintynyt niin, että ensimmäisenä asteena hovioikeus käsittelee ainoastaan käräjäoikeuden laamannia ja käräjätuomaria, valtionsyyttäjää ja kihlakunnansyyttäjää sekä korkeimman oikeuden esittelijää vastaan ajettavat virkasyyteasiat. Valtakunnanoikeus käsittelee ministerisyytteiden lisäksi oikeuskansleria, oikeusasiamiestä, korkeimpien oikeuksien jäsentä sekä valtakunnansyyttäjää koskevat virkasyyteasiat. Kaikkein muiden virkamiesten virkasyyteasia käsitellään ensimmäisenä oikeusasteena käräjäoikeudessa.

12. Valtakunnanoikeus voitaisiin aivan hyvin lakkauttaa ja siirtää sille nyt kuuluvien asioiden käsittely joko (Helsingin) hovioikeudelle tai suoraan korkeimmalle oikeudelle. Jos halutaan, niin hovioikeuden ja korkeimman oikeuden kokoonpanoon voisi ministerisyyteasioita käsiteltäessä kuulua kaksi eduskunnan valitsemaa jäsentä. Valtakunnanoikeuden kokoonpanoonhan kuuluu viisi eduskunnan valitsemaa jäsentä viiden ammattituomarin lisäksi. Todettakoon, että sotilasrikosasioiden käsittelyyn hovioikeudessa ja KKO:ssa osallistuu kaksi sotilasjäsentä; hovioikeuden sotilasjäsenen tulee olla vähintään majurin ja KKO:n sotilasjäsenen vähintään everstin arvoinen.

13. Mikä viranomainen voi käynnistää esitutkinnan ministerivastuuasiassa? Tästä valitsee epätietoisuutta, sillä perustuslaissa asiasta ei ole nimenomaista säännöstä. Yhtä mieltä on oltu siitä, että poliisi tai syytäjäviranomainen ei voi sitä tehdä. Eri mieltä on oltu siitä, kuukuuko oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi yksinomaan perustuslakivaliokunnalle vai myös ylimmille laillisuusvalvojaviranomaisille eli oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle.

14. PL 112 §:n 1 momentin mukaan jos oikeuskansleri havaitsee valtioneuvoston tai ministerin taikka tasavallan presidentin päätöksen tai toimenpiteen laillisuuden antavan aihetta huomautukseen, hänen tulee esittää huomautuksensa perusteluineen. Jos se jätetään ottamatta huomioon, oikeuskanslerin tulee merkityttää kannanottonsa valtioneuvoston pöytäkirjaan ja tarvittaessa ryhtyä muihin toimenpiteisiin. Myös oikeusasiamiehellä on vastaava oikeus tehdä huomautus ja ryhtyä muihin toimenpiteisiin.

15. PL 115 §:n 1 momentissa säädetään siitä, millä tavoin ministerivastuuasia voi tulla vireille perustuslakivaliokunnassa; ensimmäisessä kohdassa mainitaan oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehenperustuslakivaliokunnalle tekemä ilmoitus. Pykälän 2 momentin mukaan valiokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan ministerin virkatoimen lainmukaisuutta. Ministerivastuulain (196/2000) 4 §:n mukaan perustuslakivaliokunta voi ministerivastuuasiaa käsitellessään pyytää valtakunnansyyttäjää ryhtymään toimenpiteisiin esitutkinnan toimittamiseksi.

16. Ministerivastuulain 4 §:n nojalla on kyllä selvää, että perustuslakivaliokunta voi määrätä esitutkinnan käynnistämisestä. Kysymys on siitä, sulkeeko tämä lainkohta pois oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen oikeuden määrätä esitutkinnan aloittamisesta. Tässä kohdin on oleellista se, mitä PL 112 §:n 1 momentissa tarkoitetaan, kun siinä sanotaan, että oikeuskanslerilla ja oikeusasiamiehellä on oikeus ryhtyä tarvittaessa "muihin toimenpiteisiin." Kuuluuko näihin toimenpiteisiin myös valta määrätä esitutkinnan aloittamisesta. Lain esityöt vaikenevat kysymyksestä, joka on siis tulkinnanvarainen.

17. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on omaksunut kannan, jonka mukaan oikeuskanslerilla ei ole mahdollisuutta määrätä esitutkinnan käynnistämisestä ministerivastuuasiassa. Tämä ilmenee myös Jonkan viime viikolla antaman Matti Vanhasen esteellisyyttä koskevan päätöksen perusteluista. Jonka mukaan esitutkinnan käynnistäminen on vain perustuslakivaliokunnan harkinnassa, oikeuskansleri voi tehdä ainoastaan PL 115 §:n mukaisen ilmoituksen valiokunnalle.

18. Jaakko Jonkka sanoo Vanhas-päätöksensä perusteluissa, että mainittua kantaa "voidaan pitää nykylainsäädännön mukaisena vallitsevana kantana." Hän viittaa kahteen 2-3 vuotta sitten kirjoittamaansa artikkeliin, joissa hän omaksunut kyseisen kannan. Mutta onko mainittu kanta sittenkään niin selvä ja "valitseva", kun oikeuskansleri antaa ymmärtää? Jonkan päätöksen jälkeen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi totesi, että oikeuskanslerin ei olisi tarvinnut "vielä" tuoda asiaa perustuslakivaliokunnalle, vaan olisi ollut toivottavaa, että "asia olisi tullut meille mahdollisimman valmiina ratkaistavaksi." Tätä tuskin voi ymmärtää muuten kuin että Sasin mielestä oikeuskansleri olisi voinut itse päättää esitutkinnan käynnistämisestä.

19. Eduskunnan oikeusasiamies Riita-Liisa Paunio on pohtinut sanottua esitutkinnan aloittamisasiaa viitisen vuotta sitten. Rusi-tapauksen yhteydessä oikeusasiamiehen toimistossa nousi esiin kysymys siitä, onko poliisilla itsenäistä toimivaltaa päättää esitutkinnan aloittamisesta tasavallan presidentin tai valtioneuvoston jäsenen virkatoimen johdosta. Tällöin heräsi myös kysymys siitä, ovatko oikeusasiamies ja oikeuskansleri toimivaltaisia määräämään esitutkinnan toimitettavaksi sanotuissa asioissa. Asiassa hankittiin sisäasiainministeriön poliisiosaston lausunto sekä Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen lausunto ja selvitys. Myös valtakunnansyyttäjältä pyydettiin lausunto.

20. Oikeusasiamies lausui asiasta seuraavaa:

Niin sanotuissa ministerivastuuasioissa noudatettavista menettelyistä on säädetty perustuslaissa (731/1999; jäljempänä PL) sekä laissa valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä (196/2000; jäljempänä ministerivastuulaki). Menettely näissä asioissa poikkeaa monessa suhteessa tavanomaisesta rikosprosessista. Poliisin ja ylimpien laillisuusvalvojien toimivallasta esitutkinnan aloittamiseen ei ole säädetty näissä tai muissakaan laissa. Myös ratkaisukäytäntöä voidaan pitää epäyhtenäisenä.

Käsitykseni onkin, että kysymys siitä, onko eduskunnan oikeusasiamiehellä tai valtioneuvoston oikeuskanslerilla oikeutta määrätä esitutkintaa toimitettavaksi

ministerivastuuasiassa, on tulkinnanvarainen. Asiassa voidaan esittää sekä oikeutta puoltavia että vastustavia argumentteja.

Oikeuden olemassaolon puolesta puhuvia näkökohtia

Ylimmillä laillisuusvalvojilla on perusoikeusuudistusta edeltäneessä oikeuskäytännössä katsottu olevan oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi ministerivastuuasioissa. Perustuslakia tai ministerivastuulakia säädettäessä ei lausuttu, että tämä oikeus olisi lakannut. Tätä oikeutta määrätä esitutkinta suoritettavaksi ministerivastuuasioissa on tosiasiallisesti myös käytetty perustuslain muutosta edeltäneellä ajalla.

Suoraa lisätukea ylimpien laillisuusvalvojien oikeudelle antavat ylimpiä laillisuusvalvojia koskevien lakien sanamuodot. Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain (197/2002) 8 §:ssä on nimenomaisesti säädetty oikeusasiamiehen oikeudesta määrätä esitutkinta toimitettavaksi tutkittavanaan olevan asian selvittämiseksi. Valtioneuvoston jäsenen menettely kuuluu oikeusasiamiehen tutkittaviin asioihin.

Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain (193/2000) 8 §:ssä asiasta on säädetty asiallisesti vastaavasti. Oikeus käynnistää esitutkinta ilmenee säännöksestä virka-avun saamisen muodossa seuraavasti: "oikeuskanslerilla on tehtäviään suorittaessaan oikeus viipymättä saada kaikilta viranomaisilta sellaista virka-apua, jonka antamiseen asianomainen viranomainen on toimivaltainen".

Myöskään eduskunnan oikeusasiamiehestä annettua lakia tai valtioneuvoston

oikeuskanslerista annettua lakia säädettäessä ei viitattu siihen, että oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi olisi tarkoitettu rajata pois joltakin laillisuusvalvonnan osa-alueelta, vaikka viimeksi mainitut lait on säädetty perustuslain ja ministerivastuulain säätämisen jälkeen.

Selvää on, että yksinomainen toimivalta ministerivastuuasiassa nostettavasta syytteestä kuuluu perustuslakivaliokunnalle. Ylimpien laillisuusvalvojien oikeus esitutkinnan määräämiseen ei poista tai rajoita tätä toimivaltaa. Menettely voi kuitenkin parantaa perustuslakivaliokunnan päätöksenteon edellytyksiä jo ilmoitusasian käsittelyn alkuvaiheissa. Ministerivastuulain esitöissä on korostettu intressiä selvittää tosiasioita koskeva aineellinen totuus.

Asiaa voidaan tarkastella myös siltä kannalta, millaiseksi rikoksesta epäillyn oikeusturva muodostuisi siinä tapauksessa, että perustuslain 115 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen ilmoitus tehdään sen jälkeen, kun henkilöä on ensin kuultu ylimmän laillisuusvalvojan toimesta hallinnollisessa menettelyssä, ja että häntä kuullaan tämän jälkeen samoista seikoista rikoksesta epäiltynä perustuslakivaliokunnan määräämässä esitutkinnassa.

Tässä tilanteessa erityisen keskeistä on rikoksesta epäillylle kuuluva oikeus olla myötävaikuttamatta oman epäillyn rikoksensa tai syyllisyytensä selvittämisestä. Tämä niin sanottu itsekriminointisuoja ei ole ehdoton oikeus, mutta se voi tulla loukatuksi esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilöltä on ensin vaadittu selvitystä hallinnollisella pakolla, ja näin saatuja tietoja käytetään sittemmin rikosprosessin puitteissa (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomio O'Halloran and Francis v. Iso-Britannia (29.6.2007) kohta 55). Itsekriminointisuoja ei itsessään estä käyttämästä rikosprosessin

ulkopuolisia hallinnollisia selvityskeinoja. Se voi kuitenkin joissakin tilanteissa rajoittaa mahdollisuuksia käyttää rikosprosessissa sellaisia tietoja, jotka on saatu tätä ennen hallinnollisella pakolla.

Laillisuusvalvonnassa virkarikoksen sisältävät asiat on yleensä perusteltua siirtää selvitettäväksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa esitutkintamenettelyssä. Tämä johtuu yhtäältä rikoksesta epäillyn oikeusturvavaatimuksista, toisaalta tarpeesta turvata asian rikosoikeudellisen käsittelyn edellytykset. Molemmissa suhteissa ongelmaksi voi nimittäin koitua se, että hallinnollisella pakolla tutkinnan kohteelta hankitun aineiston käyttäminen osoittautuisi kielletyksi sittemmin tarpeelliseksi arvioidussa rikosprosessissa.

Oikeuden olemassaoloa vastaan puhuvia näkökohtia

Erityisesti perustuslain ja ministerivastuulain systematiikasta on johdettavissa perusteita sille, että esitutkinnan käynnistäminen on yksinomaan perustuslakivaliokunnan käsissä. Ministerivastuulain 1 §:n mukaan lain 2 lukua - otsikoltaan ministerivastuuasian käsittely eduskunnassa - sovelletaan tutkittaessa (muun muassa) valtioneuvoston jäsenen virkatointen

lainmukaisuutta. Tästä näkökulmasta voidaan katsoa, että valtioneuvoston jäsenen virkarikosoikeudellisen vastuun selvittämisestä on säädetty tyhjentävästi perustuslaissa ja ministerivastuulaissa.

Voidaan myös ajatella, että pelkästään laillisuusvalvonnalliset tarpeet eivät edellytä esitutkinnan käynnistämismahdollisuutta, vaan että tällainen tarve tulee vasta syyttäjäroolin myötä. Toisin kuin ennen perustuslain säätämistä, ylimmillä laillisuusvalvojilla ei ole enää syyttäjäroolia ministerivastuuasioissa (PL 114 §:n 3 momentin mukaan syytettä valtioneuvoston jäsentä vastaan ajaa valtakunnansyyttäjä).

Johtopäätökset

Ylimpien laillisuusvalvojien oikeus määrätä esitutkinta suoritettavaksi ministerivastuuasioissa jää käsitykseni mukaan nykyisessä oikeustilassa

tulkinnanvaraiseksi.

Oikeuden olemassaolon puolesta puhuu erityisesti ylimpiä laillisuusvalvojia koskevien lakien sanamuodonmukainen, vakiintunut ja looginen tulkinta. Oikeutta vastustavat argumentit ovat luonteeltaan systeemiargumentteja, ja siten edellistä implisiittisempiä.

Pidän vallitsevaa oikeudellista tilaa epätyydyttävänä. Mahdollisesti yllättäen eteen tulevien ministerivastuuasioiden asianmukaisen ja viivytyksettömän selvittämisen turvaamiseksi pidän tärkeänä, että tutkintamenettelyt sekä eri viranomaisten keskinäiset toimivaltasuhteet ovat selvät ja kaikkien toimijoiden tiedossa.

Pidän ministerivastuuasioissa noudatettavien käytäntöjen selkiyttämistä lainsäädännössä tärkeänä. Käsitykseni mukaan ministerivastuuasioiden tutkintajärjestelyitä koskevaa sääntelyä olisi perusteltua täsmentää siten, että laista kävisi selvästi ilmi, onko eduskunnan oikeusasiamiehellä ja valtioneuvoston oikeuskanslerilla toimivaltaa määrätä näissä asioissa

esitutkintaa suoritettavaksi.

Saatan edellä esittämäni käsityksen valtioneuvoston tietoon. Oheistan tähän esitykseeni asiaa koskevan 12.11.2007 päivätyn muistion. Siitä lähemmin ilmenevin perustein olisi käsitykseni mukaan perusteltua harkita myös sitä, tulisiko ministerivastuuasian esitutkinnan käynnistämisen edellytyksistä samoin kuin kysymyksestä esitutkintaviranomaisten itsenäisestä toimivallasta käynnistää esitutkinta ministerivastuuasiassa säätää laissa nykyistä selvemmin.

Lähetän tämän esitykseni tiedoksi myös perustuslakivaliokunnalle, valtioneuvoston oikeuskanslerille, valtakunnansyyttäjälle, sisäasiainministeriölle, oikeusministeriölle ja Helsingin kihlakunnan poliisilaitokselle.

21. Näin siis eduskunnan oikeusasiamies Riita-Liisa Paunio 20.12.2007 (Dnro 876/2/05). Oikeusasiamiehen kannanottoon on liitetty asian esittelijänä toimineen Pasi Pölösen laaja, 12.11.2007 päivätty seikkaperäinen muistio.

22. On hämmästyttävää, että oikeusasiamiehen perusteltu päätös, joka on lähetetty tiedoksi muun muassa oikeusministeriölle, ei ole antanut oikeusministeriössä aihetta toimenpiteisiin tulkinnanvaraisen oikeustilan selvittämiseksi lakia muuttamalla. Ei, vaikka parhaillaan on vireillä lainsäädäntötyö perustuslain eräiden säännösten tarkistamiseksi.

23. Minusta oikeusasiamiehen kannanotossa esitetyt pro-näkökohdat ovat punninnassa contra-näkökohtia selvästi painavampia. Oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle tulisi siis antaa toimivalta päättää esitutkinnan käynnistämisestä ministerivastuuasioissa.

24. Nykyinen tilanne on omalaatuinen, sillä sen mukaan perustuslakivaliokunnalla on eräänlainen kolmoisrooli ministerivastuuasioissa. Valiokunta toimii poliisina ryhtyessään oikeuskanslerin ilmoituksen perusteella kuulemaan asianosaisia ja tehdessään päätöksen esitutkinnan käynnistämisestä. Toiseksi perustuslakivaliokunta toimii syyteharkintaa suorittavana syyttäjänä tehdessään eduskunnan täysistunnolle esityksen syytteen nostamisesta. Kolmanneksi perustuslakivaliokunnalla on eräänlainen tuomarin rooli, jos se päätyy asiassa eräänlaiseen seuraamusluontoiseen syyttämättäjättämispäätökseen eli antamaan ministerille lainvastaisen menettelyn johdosta ainoastaan huomautuksen. Valiokunnan asemaa selkeyttäisi ja sen työtä keventäisi, jos oikeuskanslerilla ja oikeusasiamiehellä olisi toimivalta päättää esitutkinnan aloittamisesta. Esitutkinnan toimittamisen jälkeen valiokunta saisi silloin pöydälleen valmiin aineiston, jonka perusteella se päättäisi, onko asiassa aihetta esittää syytteen nostamista.

25. Yhteenvetona edellä esitetystä: 1) ministerivastuuasioiden syytekynnys on syytä alentaa normaalille tasolle, 2) oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle annettava oikeus määrätä esitutkinnan käynnistämisestä ja 3) valtakunnanoikeus on syytä lakkauttaa ja siirtää sille kuuluvat tehtävät hovioikeudelle tai korkeimmalle oikeudelle. Syytteen nostaminen voi jää eduskunnalle.