530. KKO 2012:1: Sopimuksen tulkinnasta epämääräinen ennakkopäätös

1. Korkeimman oikeuden tämän vuoden ensimmäinen ennakkopäätös (KKO 2012:1) koskettelee sopimuksen eli kiinteistön kauppakirjan ehdon sitovuutta ja kaupan edellytystä. Nämä käsitteet mainitaan asiasanoina ennakkopäätöksen otsikossa. Itse asiassa tapauksessa näyttäisi kuitenkin olevan kysymys sopimusehdon tulkinnasta.

2. Edellytysopista, samoin kuin sopimuksen tulkinnastakin, on kirjoitettu aikojen kuluessa esimerkiksi muissa pohjoismaissa ja Saksassa useita väitöskirjoja ja lukuisia muita oikeustieteellisiä julkaisuja. Suomalainen oikeustiede on tähän asti välttynyt tältä "autuudelta", mutta toki edellytysoppi ja sopimuksen tulkintaproblematiikka tunnetaan myös täkäläisissä sopimusoikeudellisissa oppikirjoissa ja yleisesityksissä. Nämä kysymykset tunnetaan myös oikeuskäytännössä aina korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä myöten, eikä mikään ihme, sillä sopimusriidoissa on varsin usein kysymys nimenomaan siitä, mitä sopimusosapuolet ovat sopimusta tehtäessä tarkoittaneet ja edellyttäneet.

3. Kirjoitetussa laissa ei ole oikeustoimen edellytyksistä tai niiden vaikutuksista nimenomaisia säännöksiä. Tällöin joudutaan turvautumaan muihin oikeuslähteisiin, kuten esimerkiksi muun lainsäädännön analogiseen soveltamiseen, sopimusoikeudellisiin periaatteisiin, oikeuskäytännön ratkaisuihin, oikeuskirjallisuuteen, asia-argumentteihin tai teleologisiin argumentteihin jne.

4. Oikeustoimen edellytyksellä tarkoitetaan lyhyesti sanottuna sopimuspuolen tietoista otaksumaa sopimuksen kannalta merkityksellisestä olosuhteesta. Edellytys on sopimuksen sisällön eli sopimusehtojen ohella itsenäinen oikeudellinen tosiseikka (oikeustosiseikka). Edellytys eroaa oikeustoimen ehdosta siinä, että edellytys jää sopimuksen ulkopuolelle eivätkä sopijapuolet ole ottaneet lukuun edellytyksen toteutumatta jäämisen tai vääräksi osoittautumisen mahdollisuutta. Käytännössä voi tosin olla vaikea tehdä eroa edellytyksen ja alitajuisen ehdon välillä. Vastaavasti edellytyksen ja motiivi- eli vaikutinerehdyksen välinen raja voi käytännössä olla hiuksenhieno, mutta periaatteessa ero on selvä. Motiivi on seikka, joka saa henkilön tekemään sopimuksen. Vaikka henkilöllä on motiivi, hän ei olisi tehnyt sopimusta, jos hän olisi tiennyt, että edellytys tulisi olemaan paikkansa pitämätön. Motiivierehdyksen takia sopimus voidaan julistaa pätemättömäksi OikTL 33 §:n nojalla.

5. Ratkaisun KKO 2012:1 otsikko on lyhyt ja ytimekäs, mutta samalla mitäänsanomaton, sillä siinä ilmoitetaan vain, mistä sopimusehdosta tapauksessa on kysymys ja mikä on tuomiossa ratkaistu oikeuskysymys. Otsikossa ei mainita ratkaisu- tai oikeusohjetta eli sitä, miten tapaus on ratkaistu ja millä perustella. Tällainen tyyli ("fråga om") on ennakkopäätöksissä nykyisin hyvin yleinen. Siitä on se hyvä puoli, että lukija joutuu perehtymään otsikon lisäksi ratkaisun perusteluihin, joista voidaan yrittää tapauksen clou (oikeusohje) ja punainen lanka.

6. Ennakkopäätöksen otsikko kuuluu näin:

Myyjä oli kiinteistön kaupassa sitoutunut puhdistamaan saastuneen maaperän kustannuksellaan. Kysymys kauppaehdon sitovuudesta sen perusteena olleen maaperätutkimuksen ja kustannusarvion osoittauduttua olennaisesti virheellisiksi.

7. Maininta siitä, että tapauksessa olisi ollut kyse "kauppaehdon sitovuudesta", vaikuttaa hieman harhaanjohtavalta, sillä jutussa ei vaadittu kaupan purkamista tai kauppaehdon sovittelua. Kysymys on ollut siitä, mikä merkitys mainitulla maaperän puhdistamisvelvoitteella oli kaupan edellytyksenä, kun kaupanteon jälkeen oli käynyt ilmi, että puhdistamisvelvoitetta koskeva ehto oli perustunut osin virheellisiin edellytyksiin.

8. Korkeimman oikeuden tuomio kokonaisuudessaan löytyy tästä.

9. Selosteesta on jätetty pois alemmissa oikeuksissa ja korkeimmassa oikeudessa maksettaviksi tuomittuja oikeudenkäyntikuluja koskevat kohdat. Pois on jätetty myös varsinaisessa tuomiossa oleva maininta, jonka mukaan Nikron korkeimmalle oikeudelle antamassa vastineessa on pyydetty, että kauppaneuvotteluissa välittäjänä toiminutta ja kauppakirjan laatinutta Markku M:ää kuultaisiin todistajana myös korkeimmassa oikeudessa. Vastineen mukaan MM:n kuuleminen korkeimmassa oikeudessa todistajana olisi välttämätöntä, jotta kaupan sisällöstä ja osapuolten tarkoituksesta olisi mahdollista saada oikea kuva. Korkein oikeus kuitenkin epäsi sanotun pyynnön sillä perusteella, että suullisen käsittelyn toimittaminen, mitä MM:n kuuleminen olisi edellyttänyt, ei ole "korkeimman oikeuden pääasiaratkaisun perusteluissa lausuttu huomioon ottaen" tarpeen. Perustelu on mitäänsanomaton, ja pyynnön epääminen näyttäisikin johtuneen lähinnä vain siitä, ettei korkeimman oikeuden "selviä pasmoja" päästäisi MM:n kuulemisella sekoittamaan.

10. Joulukuussa 2000 tehdyn kauppakirjan 10. kohdassa myyjä (Jukova) siis ilmoittaa kiinteistön alueella todetuista epäpuhtauksista, jotka yhtiö sitoutuu kustannuksellaan poistamaan ja korvaamaan puhtailla maa-aineksilla insinööritoimiston laatiman kunnostussuunnitelman mukaisesti. Mainitussa kohdassa todetaan edelleen, että ostaja (Nikro) on tutustunut insinööritoimiston 7.11.2000 laatimaan maaperätutkimukseen sekä 13.12.2000 laatimaan kunnostussuunnitelmaan. Ehdon mukaan kunnostaminen tehdään vastaamaan teollisuusalueille hyväksyttyjä raja-arvotasoja ja että töiden aloittaminen edellyttää ympäristöviranomaisten hyväksymistä suunnitelmille. Kauppakirjan kohdassa 2 todetaan, että loppukauppahinta 100 000 markkaa suoritetaan, kun Jukova on kustannukseltaan poistanut tontilla havaitut saastuneet maa-alueet. Kiinteistön kauppahinta oli 1 350 000 markkaa.

11. Kaupanteon jälkeen ilmeni, etteivät ympäristöviranomaiset hyväksyneet kunnostussuunnitelmaa sellaisenaan, vaan edellyttivät lisätutkimuksia. Lisäksi selvisi, että pitkään teollisessa käytössä olleen kiinteistön maaperä oli huomattavasti pahemmin pilaantunut kuin insinööritoimiston tutkimuksen perusteella saatettiin päätellä. Sellaisten puhdistus- ja maanvaihtotoimenpiteiden kustannukset, joilla voitaisiin saavuttaa teollisuusalueella riittävä ja kyseisellä alueella hyväksyttävä maaperän puhtaustaso, saattaisivat olla moninkertaiset arvioituun nähden ja ylittää kiinteistön kauppahinnan, joka oli ollut 1 350 000 markkaa. Esitettyjen uusien arvioiden mukaan kustannukset tulisivat olemaan noin 1,5 - 4 miljoonaa euroa.

12. Kun kaupan osapuolet olivat saaneet tietää, että maaperän puhdistamistarve ja kustannukset poikkesivat olennaisesti siitä, mitä kauppakirjassa tarkoitetussa kunnostussuunnitelmassa oli esitetty, Jukovan ja Nikron välisissä neuvotteluissa oli ollut esillä kaupan purkamisen mahdollisuus. Sellaiseen ratkaisuun ei kuitenkaan päädytty. Tämän jälkeen Nikro on, vasta noin seitsemän vuoden kuluttua kaupanteosta, kanteellaan vaatinut Jukovan velvoittamista ryhtymään ympäristöviranomaisten hyväksymiin toimenpiteisiin kiinteistön maaperän epäpuhtauksien poistamiseksi viranomaisten määrittelemään tasoon asti sillä uhalla, että ostajalla on oikeus teettää puhdistustyö myyjän kustannuksella.

13. Korkeimman oikeuden ratkaisun oikeudelliset lähtökohdat ilmenevät perustelujen kohdista 4 ja 6. Tämä esitys on suppea, eikä siinä viitata lainkaan oikeustoimen edellytyksiä tai tulkintaa koskevaan aiempaan oikeuskäytäntöön tai oikeuskirjallisuuteen. Kun laissa ei ole asiaa koskevia säännöksiä, olisi perustelujen yleisessä osassa toki pitänyt selostaa edellytysoppia ja oikeudellisen arvioinnin lähtökohtia paljon laajemmin. Jos sanotunlainen tapaus olisi ratkaistu Ruotsin tai Norjan korkeimmassa oikeudessa, olisi perustelujen "yleisten oppien" kohdalla varmuudella viitattu laajasti ja yksilöidysti alan oikeuskirjallisuuteen. Myös useimpien muiden maiden ylimmät tuomioistuimet viittaavat säännönmukaisesti oikeuskirjallisuuteen. Mutta Suomen korkein oikeus ei viittaa juuri koskaan oikeuskirjallisuuteen ja jos viittaa, niin ainoastaan hyvin yleisessä muodossa tyyliin "myös oikeuskirjallisuudessa on katsottu." Ilmeisesti korkeimmassa oikeudessa ollaan sitä mieltä, että suomalainen oikeuskirjallisuus on niin yhdentekevää, ettei siellä milloinkaan julkaista mitään sellaista, mihin olisi aiheellista viitata. Valtakunnan etevimmät oikeusoppineet on, tietty, rekrytoitu heti kun niitä vain ilmestyy, kiireen vilkkaa välimiehiksi korkeimpaan oikeuteen, minkä jälkeen heidän ei enää tarvitse kirjoittaa tai lukea oikeustieteellisiä tekstejä.

14. Käräjäoikeus ja hovioikeus hyväksyivät kiinteistön ostajan (Nikron) kanteen. Korkeimmassa oikeudessa asia kuitenkin kääntyi päälaelleen, sillä alempien oikeuksien tuomiot kumottiin ja Nikron kanne hylättiin. Se, miksi asiassa kävi näin, ilmenee tai ainakin pitäisi ilmetä perustelujen kohdista 13-16. Perustelut ovat kuitenkin myös tältä osin niukat. Tyypilliseen tapaansa korkein oikeus ei ole ottanut perusteluissaan missään kohdin minkäänlaista kantaa hovioikeuden tuomion perusteluihin, vaikka valituksessa on nimenomaan kyse juuri hovioikeuden tuomion sisällöstä. Korkein oikeus on lähtenyt ratkaisemaan asiaa ikään kuin täysin puhtaalta pöydältä kiinnittämättä huomioon alempien oikeuksien ratkaisujen perusteluihin. Minkäänlaista dialogia eri oikeusasteiden välille ei tällöin synny.

16. Keskeisin huomio perusteluista on se, että korkein oikeus ei ole noudattanut pro et contra -metodia ja perustelutapaa. Tosiseikkojen selostamisen yhteydessä on tosin kerrottu, mitä Nikro on kaupanteon yhteydessä edellyttänyt (kohta 7). Siinä vaiheessa, kun perusteluissa edetään tosiseikkojen juridiseen arviointiin ja johtopäätökseen, on contra-näkökohdat sen sijaan sivuutettu täydellisesti ja riitakysymystä eli oikeustoimen edellytystä on tarkasteltu ainoastaan Jukovan esiintuomien seikkojen valossa; viittaan perustelujen kohtiin 13-16, missä oikeudellinen päättely esitetään.

17. Korkein oikeus on nojautunut päättelyssään yksinomaan siihen, mitä kaupan toinen osapuoli eli myyjäyhtiö Jukova oli ko. sopimuskohdassa puhdistusvelvollisuudella tarkoittanut ja edellyttänyt. Se taas, mitä toinen osapuoli eli ostajayhtiö oli tuolla ehdolla edellyttänyt, on jätetty huomiotta. Kiinteistön kaupassa ostaja saa toki aina edellyttää, että kaupan kohteena oleva kiinteistö on virheetön ja aiottuun tarkoitukseen soveltuva. Kun perusteluissa lausutaan (kohta 13), että puhdistustoimenpiteiden laajuus ja kustannukset ovat olleet myyjälle olennaisia kysymyksiä, niin on syytä todeta, että nämä asiat ovat olleet myös ostajalle vähintään yhtä olennaisia kysymyksiä, sillä ilman asianmukaisia puhdistustöitä kauppaa tuskin olisi syntynyt. Korkein oikeus on kuitenkin huomioinut yksinomaan myyjän intressit ja edellytyksen.

18. Korkein oikeus ei ole huomioinut, että sopimuskohdassa 10 ei mainita mitään puhdistustöiden tai niistä aiheutuvien kustannusten jakamisesta kaupan osapuolen kesken, vaan siinä puhutaan yksinomaan myyjän velvollisuudesta puhdistaa maaperän epäpuhtaudet omalla kustannuksellaan. Sopimuskohdassa todetaan nimenomaisesti, että "kunnostaminen tehdään vastaamaan teollisuusalueille hyväksyttyjä raja-arvotasoja." Tämä on ymmärrettävää, sillä ostajayhtiön tarkoituksena oli harjoittaa kiinteistöllä teollista toimintaa, mikä olisi edellyttänyt kiinteistön maaperän puhdistamista ympäristöviranomaisten edellyttämällä tavalla.

19. Korkein oikeus toteaa, että kauppakirjan kohdassa 2 mainittu ehto loppukauppahinnan eli 100 000 markan maksamisesta ja sen kytkemisestä maaperän puhdistustöiden loppuun saattamiseen merkitsisi sitä, että ostajan on tullut ymmärtää, että myyjä oli sitoutunut kunnostustöihin ja niistä aiheutuviin kustannuksiin enintään tuolla summalla. Kauppakirjan liitteeksi on otettu insinööritoimiston laatimat maaperätutkimus ja kunnostussuunnitelma. Kohdassa 10 ei ole mainintaa mistään enimmäissummasta eikä siinä edes viitata kunnostussuunnitelmaan liittyvään kustannusarvioon, joka päätyy loppusummaan 109 200 mk.

20. Käräjäoikeus, jossa on kuultu todistajana muun muassa edellä mainittua MM:ää eli kauppakirjan laatinutta kiinteistönvälittäjää, joka oli osallistunut myös osapuolten välisiin kauppaneuvottteluihin, lausui perusteluissaan ko. osin seuraavaa:

- Henkilötodistelusta tai mistään muustakaan seikasta ei voida päätellä, että kiinteistökauppaa edeltävissä neuvotteluissa tai kiinteistökauppaa tehtäessä olisi tullut esille sellainen vaihtoehto, että maaperän puhdistuskustannuksista jokin osa voisi tulla Nikron kannettavaksi. Se, että maaperätutkimus ja kunnostussuunnitelma kustannusarvioineen olivat olleet käsillä kauppaa tehtäessä ja Nikron edustaja oli voinut niihin tutustua, ei osoita, että Nikro olisi hyväksynyt ne jollain tavoin itseään sitovasti niin, että se vastaisi jostain osasta kunnostuskustannuksia. Nikro oli voinut lähteä siitä, että maaperän kunnostaminen oli yksin Jukovan vastuulla.

21. Korkein oikeus on ilmeisesti katsonut, että kustannusarvion loppusuma eli 109 000 mk olisi merkinnyt puhdistustöistä aiheutuvia kustannuksia koskevaa vastuunrajoituslauseketta. Tämä olisi kuitenkin edellyttänyt, että vastuunrajoituksesta olisi otettu maininta kauppakirjaan. Näin ei kuitenkaan tehty eikä kauppakirjassa edes viitata kustannusarvioon.

22. Korkein oikeus on todennut (kohta 16), että "Jukovan on osoitettu kauppaa valmistellessaan toimineen huolellisesti." Tähän kohtaan on kuitenkin pakko laittaa suuri kysymys- ja miksei myös huutomerkki! Korkein oikeus ei ole vaivautunut perustelemaan tätä merkityksellistä lausumaansa enemmälti. Onko Jukova todella toiminut "huolellisesti" ja mitä korkein oikeus on "huolellisuudella" tässä yhteydessä itse asiassa tarkoittanut? Katsotaanpa hieman, onko Jukova todella toiminut huolellisesti.

23. Jukova oli tilannut maaperää koskevan tutkimuksen ja kunnostussuunnitelman paikalliselta insinööritoimistolta. Tämä suunnitelma on todettu jutussa käytännöllisesti katsoen "sudeksi." Käräjäoikeus, jonka perusteluihin myös hovioikeus on yhtynyt, toteaa tuomiossaan, että insinööritoimiston maaperätutkimus ja kunnostussuunnitelma olivat olleet "hyvin suppeita ja puutteellisia". Näissä tutkimuksessa ja suunnitelmissa ei oltu huomioitu mitenkään edes sitä, että kiinteistö sijaitsee pohjavesialueella eikä sitä, että tutkimuskohteesta vain 300 metrin päässä oli pohjavedenottamo. Nämä seikat olisi toki jo pintapuolisessa tutkimuksessa ja suunnitelmassa tullut havaita ja ottaa huomioon. Käräjäoikeuden johtopäätös on oikea: Jukova vastaa Nikrolle siitä, että sen insinööritoimistolta tilaama ja teettämä kunnostussuunnitelma ei ollut sellainen, että ympäristöviranomainen olisi voinut sen hyväksyä; sehän vastaa, joka tilaa! Jukovan olisi pitänyt huolehtia, että kiinteistön puhdistamisesta laadittiin sellainen suunnitelma, jonka perusteella puhdistamistyöt olisi voitu aloittaa. Mutta kuten sanottu, korkein oikeus on "jostain syystä" ummistanut silmänsä tältä faktalta ja johtopäätökseltä kokonaan. Merkillistä!

24. Kun näin on asian laita, ei voida tietenkään sanoa, kuten KKO on kuitenkin tehnyt, että Jukova oli toiminut huolellisesti kauppaa valmistellessaan. Se on virheellinen johtopäätös.

25. Edelleen on syytä havaita, vaikka korkein oikeus ei ole tätäkään seikkaa mitenkään noteerannut, että kauppakirjan on Jukovan toimeksiannosta laatinut Jukovan käyttämä kiinteistönvälittäjä (MM). Kummalla sopijapuolella siviilioikeudellisten oppien mukaan on riski siitä, että sopimus on epämääräinen ja tulkinnanvarainen? Vastaus on selvä: epäselvyyssäännön (in dubio contra stipulatorem) mukaan riskin sopimusehdon tulkinnanvaraisuudesta kantaa se osapuoli, joka on laatinut kyseisen sopimusehdon tai jonka toimeksiannon perustella ehto on laadittu. Jos jutussa ei ole voitu luotettavasti näyttää, mistä sopimusneuvotteluissa ja kauppakirjan mainitussa kohdassa on oikeastaan ollut tarkoitus sopia ja mitä edellyttää, kantaa riskin tästä siis Jukova.

26. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat huomioineet myös tämän seikan ja perustaneet ratkaisunsa siihen. Käräjäoikeus toteaa:

- Kiinteistönvälittäjä, joka oli Jukovan toimeksiannosta laatinut kauppakirjan, oli ennen lopullisen kauppakirjan laatimista pyytänyt luonnoksesta kommentit kaupan osapuolilta. Käräjäoikeus katsoo, että se, että Nikro oli hyväksynyt kauppakirjan tekstin, ei tarkoita sitä, että kauppakirjassa olevat epäselvyydet ja puutteellisuudet koituisivat sen vahingoksi. Mikäli vastuunrajoituksista olisi sovittu Jukovan väittämällä tavalla tai se olisi ollut Jukovan tarkoitus kauppakirjan ehtokohtaa 10 laadittaessa, vastuunrajoituksesta olisi ollut maininta kauppakirjassa, joka oli Jukovan laadituttama. Jukova oli tilannut ja maksanut Insinööritoimisto Paavo Ristola Oy:lle maaperätutkimuksen ja kunnostussuunnitelman. Jukova vastaa Nikroon nähden siitä, että maaperätutkimus ja kunnostussuunnitelma oli laadittu ammattitaidolla riittävän kattavasti.

27. Kun edellä mainitut seikat otetaan huomioon, kallistuu vaaka minusta kyllä selvästi sille kannalle, mihin käräjäoikeus ja hovioikeus ovat tuomioissaan päätynyt, eli kanteen hyväksymistä voidaan pitää perusteltuna lopputuloksena. Korkein oikeus on päätynyt toiselle kannalle, mutta tämä näyttäisi johtuvan siitä, että korkein oikeus on edellä todetuin tavoin sivuuttanut oikeudellisessa päättelyssään kokonaan ne oikeustosiseikat ja todisteet, jotka kanteen tueksi voidaan esittää ja on myös esitetty. Nyt käy ymmärrettäväksi myös se, miksi korkein oikeus ei halunnut toimittaa asiassa suullista käsittelyä eikä kuulla todistajana kauppaneuvotteluissa mukana ollut ja kauppakirjan Juovan toimeksiannosta laatinutta MM:ää (ks. edellä kohta 9).

28. Oikeus- tai ratkaisuohjetta, joka korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluihin kenties sisältyy ja jota olisi vastaisessa lainkäytössä pidettävä vastaavanlaisissa tapauksissa mallina, lienee vaikea hahmottaa. Päinvastaista lopputulosta olisi sen sijaan voitu pitää oikeusohjeena, kun kysymys esimerkiksi edellä mainitusta sopimuksen tulkintaa koskevasta epämääräisyyssäännöstä tai työn teettäjän sopimuksenvastaista suoritusta koskevasta korvausvastuusta. Jukovalla on ollut oikeus vaatia insinööritoimistolta korvausta puutteellisen maaperätutkimuksen perusteella.

29. Käsittelin alussa oikeustoimen edellytyksiä ja edellytysoppia. Mutta onko tapauksessa kuitenkaan kysymys edellytysopista? Olihan kiinteistön puhdistustöistä ja sitä, kumpi osapuoli mainituista töistä vastaa, otettu kauppakirjaan nimenomainen ehto. Kuten alussa totesin, sopimuksen edellytys ja sen ehto ovat eri asioita: ehdosta on maininta sopimuksesta, mutta edellytys jää sopimuksen ulkopuolelle. Tapauksessa on siis ensisijaisesti kysymys sopimukseen sisältyvän sopimusehdon tulkinnasta, ei edellytysopista.

30. Ratkaisu siis keikahti korkeimmassa oikeudessa päälaelleen siitä, mihin siinä oli päädytty alemmissa tuomioistumissa. Olisiko tähän mahdollisesti jokin sellainen selitys, mikä ei ilmene korkeimman oikeuden perusteluista? Palataan asiaan.

193. Pohjoista laatua juhlimassa

Rovaniemen HO:n juhlaseminaari Lapin yliopiston Fellman-salissa 26.11.

1. Blogin kirjoittamisessa on ollut hieman taukoa. Olin lähes viikon mittaisella työmatkalla Lapin yliopistolla. Töissäkin pitää muistaa käydä, vaikka virka-aikaa ei olekaan ja suuri osa työtehtävistä hoituu nykyisin etätyönä sähköpostin välityksin. Professoreiden aiemmin säännöllisesti kerran viikossa pitämät vastaanotot alkavat vähitellen jäädä historiaan, sillä vastaanottoja opiskelijoille pidetään nykyisin lähinnä vain luentojen yhteydessä. Muuten asiointi opiskelijoiden kanssa tapahtuu sähköpostin välityksellä.

2. Minulla oli alkuviikosta kahtena päivänä luentoja kymmenisen tuntia. Kerroin opiskelijoille joko tänä vuonna voimaan tulleesta tai ensi vuoden alusta voimaan tulevista uudesta prosessioikeudellisista lainsäädännöstä säädöstöistä ja säännöksistä: OK 10 luvun uusista oikeuspaikkasäännöksistä, käräjäoikeuden päätösvaltaisuuden muutoksista, oikeudenkäyntien viivästymistä vastaan käyttöön otetuista keinoista, ensi vuoden alusta voimaan tulevasta käräjäoikeusverkoston uudistamisesta, eduskunnan käsiteltävänä olevasta hovioikeusmenettelyn uudistamisesta jne.

3. Toisena luentopäivänä kerroin korkeimman oikeuden uusimmista prosessioikeudellista ennakkopäätöksistä, joka koskivat muun muassa väittämistaakkaa (KKO 2008:77 ja 2009:89), syytesidonnaisuutta, syytteen tarkistamista ja rikostuomion oikeusvoiman objektiivista ulottuvuutta, tuomion perustelemista ym., kaikki aika keskeisiä prosessioikeuden kysymyksiä. Puhumista - ja kritiikkiä - riitti myös Ruanda-oikeudenkäynnistä, KKO:n Kari Uotille viime keväänä antaman langettavan rikostuomion purkamisesta (KKO 2009:80 ja 2009:27), Soneran nettikirjaa koskevasta tapauksesta (KKO 2009:88) sekä siihen liittyvien lähdesuojasta (OK 17.24.1) ja todisteiden hyödyntämiskielloista. Osaa näistä tapauksista olen käsitellyt myös blogissani.

4. Muitakin hommia yliopistolla käydessä aina riittää. Olen ollut yliopiston tutkintolautakunnan puheenjohtajana reilut kymmenen vuotta, ja lautakunnalla oli kokous myös viime viikolla. Opiskelijat kaikista tiedekunnista voivat valittaa graduja, tenttejä ja muita opintosuorituksia koskevasta arvostelustaan lautakunnalle, jos heidän professorille tekemänsä oikaisupyynnöt eivät ole johtaneet heitä tyydyttävään lopputulokseen. Näitä valituksia on onneksi vain kymmenkunta vuodessa.

5. Yliopistolla tehdään vain osa professorin töistä. Perus- ja jatko-opetuksen suunnittelu ja valmistelu, moninaisisiin selvityksiin vastaaminen, tenttikysymyksen ja niiden lukeminen ja arvostelu ym. monet muut opetukseen ja hallintoon liittyvät kirjalliset tehtävät hoidetaan, ainakin minä teen niin, yleensä kotona. Sama koskee professorin viranhoidon toista pääaluetta eli tutkimusta ja oppikirjojen laatimista samoin kuin niin sanottua yhteiskunnallista vaikuttamista. Tutkimuksen tekemiseen ja julkaisutoimintaan ei vain tahdo jäädä aikaa. Monilta professoreilta tutkimuksen tekeminen ja julkaisutoiminta lopahtaa valitettavasti virkanimityksen jälkeen lähes tyystin.

6. Viime torstaina minulla oli tilaisuus seurata yliopiston pääsalissa (Fellmannissa) järjestettyä Rovaniemen hovioikeuden 30 -vuotisjuhlaseminaaria. Rovaniemen hovioikeus ja Lapin yliopisto, alkujaan korkeakoulu, ovat samanikäisiä, sillä molemmat on perustettu vuonna 1979. Seminaarilla juhlistettiinkin osaltaan myös yliopiston 30-vuotista taivalta. Joka kymmenes vuosi on tavallaan "pelkkää juhlaa, mitä täydentävät vielä niin ikään vuonna 1979 perustetun oikeustieteiden opiskelijoiden aineopintojärjestö Artiklan vuosijuhlat.

7. Valtiolla oli 1970-luvun loppupuolella rutkasti rahaa erilaisiin uusiin hankkeisiin. Maakuntiin perustettiin korkeakouluja ja muita sivistyslaitoksia, ja samaan aikaan perustettiin peräti kaksi uutta hovioikeuttakin; vuonna 1978 perustettu Kouvolan hovioikeus on vuoden Rovaniemen hovioikeutta vanhempi. Tuolloin laajennettiin maksutonta oikeudenkäyntiä ja kunnallista oikeusapua jne. Nyt sen sijaan eletään niukkuuden aikaa, jolloin myös oikeuslaitoksen resurssit ovat valtion kirstunvartijoiden erityisessä syynissä.

8. Hovioikeuden seminaarissa juhlittiin myös hovioikeuspiirin lainkäytön laatuhanketta, joka täytti tänä vuonna 10 vuotta. Tämä laatuhanke on saanut osakseen jopa kansainvälistä huomiota ja palkintoja. Hanke voitti vuonna EU:n ja Europan neuvoston vuonna 2005 järjestämän the Crystal Scales of Justice award -kilpailun, jossa etsittiin siviilioikeuteen liittyviä innovatiivisia hankkeita. Kyse on lainkäytön laadunparannushankkeesta, jonka tarkoituksena on tukea tuomioistuinten perustyötä ja kehittää sitä paremmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Työhön on hovioikeus- ja käräjäoikeustuomareiden ohella osallistunut alueen syyttäjiä, asianajajia ja julkisia oikeusavustajia. Laatuhanketta varten on kehitetty erityinen laatumittaristo ja hanketta varten perustettujen työryhmien raportit on julkaistu kirjoina ja internetissä. Laatuhankkeen puuhamiehistä on syytä mainita erityisesti Oulun käräjäoikeuden käräjätuomari Antti Savela. - Laatuhankkeesta olisi paljonkin kommentoitavaa, mutta se pitää jättää toiseen kertaan.

9. Juhlaseminaarissa puhuivat muun muassa hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen, oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astola, KKO:n presidentti Pauliine Koskelo, yliopiston rehtori Mauri Yli-Kotola, Hollannin oikeusministeriön edustajana tohtori Pim Albers (kertoen eräiden muiden maiden tuomioistuinlaitosten vastaavista laatuhankkeista), dekaani Matti Niemivuo ja oikeusingvistiikan professori Heikki E.S. Mattila.

10. Minua kiinnosti erityisesti professori Mattilan erinomainen esitelmä, joka käsitteli sitä, miten eri maiden tuomioistuimet viittaavat tuomioiden perusteluissa oikeuskirjallisuuden kannanottoihin oikeuslähteenä. Oikeuskirjallisuus ei ole missään maassa lakiin tai maantapaan taikka edes ylimmän oikeusasteen ennakkopäätöksiin verrattavissa oleva pakottava tai vahvasti velvoittava oikeuslähde, jota tuomioiden perusteluissa olisi pakko hyödyntää tai edes viitata. Käytännössä tuomarit kuitenkin saavat - tai ainakin saisivat jos viitsisivät lukea - runsaasti tietoa lakien soveltamisen ja tulkinnan tarvittavista kannalta tärkeistä asioista juuri väitöskirjoissa ja muissa tutkimuksissa, oppi- ja käsikirjoissa sekä lainopillisissa artikkelissa esitetyistä mielipiteistä ja tulkintasuosituksista.

11. Kun oikeustieteilijät ja lainoppineet viittaavat säännönmukaisesti tuomioistuinten ja varsinkin ylimpien oikeusasteiden ratkaisuihin, edellyttäisi hedelmällinen vuorovaikutus sitä, että tuomioistuimet puolestaan noteerasivat oikeuskirjallisuuden kannanottoja päätöksissään. Tärkeintä tässä on kuitenkin se, että oikeusriidan asianosaiset ja heidän asianajajansa ovat kiinnostuneita tietämään kaikki ne lähteet, joihin tuomioistuin on ratkaisunsa perustanut.

12. Olen itsekin käsitellyt Mattilan esitelmässä mainittua teemaa tuomion perustelemista koskevissa kirjoituksissani ja tiesin siksi, että Suomi eli sen tuomioistuimet, aina ylimpiä tuomioistuimia eli KKO:ta ja KHO:ta myöten, on puheena olevassa suhteessa melkoinen harvinaisuus maailmassa. Mattilan esitelmässä mainituista noin paristakymmenestä maasta Suomen kanssa peränpitäjän roolista kilpailee vain Ranska. Kaikissa muissa maissa oikeuskirjallisuuden hyödyntäminen ja tämän julkinen esiintuominen tuomion perusteluissa on aivan tavanmukaista, näin myös sellaisissa meidän kannalta eksoottisina pidetyissä maissa kuten Brasilia ja muut Etelä-Amerikan maat, Etelä-Afrikka ja Intia. Samoin Ruotsissa, Norjassa, Englannissa, Saksassa, Puolassa jne. oikeuskirjallisuuden kannanottojen esittäminen tuomion perusteluissa on jokapäiväinen ilmiö.

13. Professori Mattila kertoi esitelmässään lyhyesti myös syistä, joista johtuen eri maiden tuomioistuimien perusteluissa on päädytty hieman erilaiseen oikeuskirjallisuuden esittämistekniikkaan. Minulle oli uutta muun muassa se, että Ranskassa, jossa asianosaisille annetuissa tuomion kappaleissa ei siis mainita oikeuskirjallisuuden kannanottoja, julkaistaan toisaalta ylimpien tuomioistuimien toimesta tuomioiden kommentaareja, joissa mainitaan myös sivun tarkkuudella ne kirjat ja artikkelit, joissa esitettyjä kannanottoja tuomion perustelemisessa on hyödynnetty. Tällaiset kommentaarit ja kokoelmat palvelevat alempien tuomioistuinten, asianajajalaitoksen sekä oikeustieteellisen tutkimuksen tarpeita.

14. Suomessa ylimmät tuomioistuimet eivät sen sijaan välitä julkaista tällaisia ratkaisukommentaareja. Mattila kertoi, että korkeimman oikeuden internetissä olevassa Finlex-rekisterissä julkaistuissa ennakkopäätöksissä - niitä on julkaistu perusteluineen vuodesta 1980 alkaen - on viitattu oikeuskirjallisuuteen ainoastaan 24 tapauksessa. Pikaisesti tehdyn arvion mukaan KKO on antanut vuoden 1980 alusta lähtien noin 4 500 ennakkopäätöksenä julkaistua ratkaisua. Näistä siis vain 24:ssä tapauksessa on viitattu oikeuskirjallisuuteen! Jos tarkasteluun olisi otettu KHO:n ennakkopäätökset, ei tilanne olisi yhtään parantunut, sillä KHO viittaa päätöksissään vielä KKO:ta harvemmin oikeuskirjallisuuteen. - On maamme köyhä jne. ja tämä näyttää koskevan kyllä myös oikeuskulttuuriamme.

15. Tämän on todella hämmästyttävää, kun tiedämme, ainakin Heikki Mattilan puheenvuoron jälkeen, että vertailumaissa tällainen viittaaminen ja oikeuslähteiden hyödyntäminen on jokapäiväinen ilmiö. Mistä tämä ero johtuu? Tuskin siitä, että suomalaiset tuomarit eivät lukisi oikeudellista kirjallisuutta, vaikka tätäkin sopii kyllä toisinaan epäillä. Ranskan käytäntö on peräisiin Suuren vallankumouksen ajoilta, jolloin erinäisistä syistä katsottiin, että kirjoitettu laki on ainoa lähde, johon tuomioistuimet saavat ottaa huomioon ja ratkaisunsa perustaa. Tuomioistuimen ratkaisua pidettiin vain "lain suuna", joka ainoastaan lausuu julki se, mitä laki tietyssä tapauksessa tahtoo sanoa. Ajateltiin, että lait on mahdollista säätää niin yksityiskohtaisiksi, että tulkintaongelmia ei ole, vaan vastaus kaikkiin tapauksiin löytyy suoraan laista. Mutta kuten kaikki tiedämme, tämä ei ole pitänyt enää pariinsataan vuoteen paikkaansa.

16. Suomessa vastaus löytynee legalismista, joka on ollut suomalaiselle oikeusjärjestelmälle ja koko oikeudelliselle ajattelulle ominaista aina 1970-luvulle asti. Autonomian ajoilta lähtien meillä on sinänsä ymmärrettävistä "yleisistä syistä johtuen haluttu pitää tiukasti kiinni lain kirjaimesta "laki ennen mua syntynyt myös jälkeheni jää" - periaatteen mukaisesti ja jätetty kaikki muut oikeuslähteet vähemmälle huomiolle. Nykyisin oikeudellinen ajattelu on toki muuttunut paljon vapaampaan suuntaan. Tiedetään myös, että tuomioistuimissa ja varsinkin KKO:ssa ja hovioikeuksissa kyllä tutkitaan, joskus hyvinkin tarkkaan, mitä oikeuskirjallisuudessa on erilaisista tulkintaongelmista kirjoitettu ja esitetty. Mutta kun kukaan johtavista tuomaripersoonallisuuksista, jos sellaisia yleensä on löytynyt, ei ole halunnut kiinnittää asiaan huomiota, ovat tuomarit ja tuomioistuimet pitäytyneet vanhoissa tavoissaan ja tuomion kirjoitusmalleissa, jotka eivät ole edellyttäneet oikeuskirjallisuuden kannanottoihin viittaamista. Kun KKO ei ole näyttänyt puheena olevassa suhteessa edes ennakkopäätöksissään mallia, on ajateltu, että oikeuskirjallisuuteen viittaaminen perusteluissa on turhaa ja osoittaisi vain jonkinlaista briljeeraamisen halua.

17. Oikeuskirjallisuudessa kyllä on esitetty ja joskus jopa "vaadittu" - ainakin minä olen niin tehnyt - että tuomarit ryhtyisivät myös tässä suhteessa "eurooppalaisiksi" tuomareiksi ja ryhtyisivät perustelemaan tuomionsa avoimemmin ja viittaamaan rohkeasti myös oikeuskirjallisuuteen. Mutta kuten monessa muussakin asiassa, tuomarit eivät ole välittäneet myöskään tässä asiassa "kotkotuksille" korviaan lotkauttaa. Kun mitään uutta ei ole ylemmän tai ylimmän tuomioistuimen toimesta vaadittu, niin lienee ajateltu, että mikäpä tässä - miksi ihmeessä pitäisi ihan "omin päin" ryhtyä tekemään jotain tuomioiden perustelujen kehittämiseksi. Siis tyypillistä virkamiesmäistä ajattelua, kaikki tyyni. - Ei edes niissä Rovaniemen hovioikeuden yleisellä tasolla kiitellyssä ja palkitussa laatuhankkeessa ole asiaan kiinnitetty huomiota; minusta kyllä kannattaisi.

18. Nämä ovat asioita ja syitä, joista johtuen Suomen tuomioistuimet aina ylintä porrasta myöten vaikuttavat joskus ikään kuin kehitysmaan tasolla olevalta tuomioistuinlaitokselta. Professori Heikki Mattila ei herrasmiehenä esitelmässään pohtinut tai edes maininnut syitä suomalaiseen käytäntöön. Varmasti hänellä oli tässä suhteessa tiettyjä ajatuksia, mutta kun KKO:n presidentti sattui istumaan kuulijakunnan etupenkissä, ei Mattila välittänyt ottaa asiaa puheeksi saati sitten esittää kritiikkiä. Minusta näytti kyllä yläviistosta katsottuna siltä, että presidentti Koskelo vaikutti Mattilan esitelmää kuunnellessaan aika mietteliäältä, joten ehkä perästä kuuluu ja KKO ryhtyy joskus tulevaisuudessa näyttämään perusteluissaan alemmille instansseille esimerkkiä siitä, miten tuomion perusteluissa voidaan viitata myös oikeuskirjallisuuteen. Eihän se ole sen ihmeellisempää kuin KKO:n ennakkopäätöksiin tai lakien esitöihinkään viittaaminenkaan, mitä KKO kyllä harrastaa, hovioikeudet ja käräjäoikeudet eivät yleensä kyllä sitäkään - laatukoulutuksesta huolimatta.

19. Mutta juhlat jatkui Junttilassa, kuten Juha Watt Vainion iskelmässä aikoinaan laulettiin! Yliopistolla juhlaseminaarista väki, opiskelijoita lukuun ottamatta, siirtyi pikkuhiljaa hovioikeuden juhlavastaanotolle eli kokkareille, jossa minulla oli mahdollisuus tavata entisiä tuomarikollegoja ja muitakin tuttuja aina Vaasan hovioikeuden ex-presidentti Erkki Rintalasta ja valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäestä alkaen. - Niin, unohdinkin edellä mainita, että juhlaseminaarissa hovioikeuden niin sanottujen sidosryhmien - minusta sana "sidosryhmä" ei kyllä oikein sovi riippumattoman tuomioistuimen toimijakumppaneita tarkoittavaksi termiksi - tervehdyksen esittivät Matti Kuusimäki, Asianajajaliiton puheenjohtaja Riitta Leppiniemi sekä lääninpoliisijohtaja Pentti Saira edustamiensa "sidosryhmien" puolesta. Matti Kuusimäki ei tällä kertaa maininnut syyttäjien vähäistä lukumäärää muistaakseni kertaakaan, mutta esitti muuten aika synkän vision rikollisuuden kehityksestä ja sen torjunnasta Suomessa. - Kun hovioikeuden juhlapöydän antimet oli nautittu, mentiin tietysti vielä jatkoille paikallisiin ravitsemusliikkeisiin, itse poikkesin hyvässä seurassa Hotelli Pohjanhovin alakerrassa.

20. Eikä tässä vielä kaikki. Seuraavana päivänä eli perjantaina 27.11. professori Heikki E.S. Mattila, joka siirtyy ensi vuoden alussa eläkkeelle, piti yliopistolla emeritusluennon aiheesta Oikeuslingvistiikka tänään ja huomenna, erään virkakauden tilinpäätös. Suomalainen Lakimiesyhdistys myönsi pari kolme viikkoa sitten Heikki Mattilalle vuoden 2009 oikeustieteilijän palkinnon - eräänlainen juridiikan Finlandia-palkinto - ja Matthias Calonius -seura valitsi Mattilan vuoden 2009 oikeushistorioitsijaksi. Erityismaininnan seura antoi Mattilan muutaman vuoden takaiselle laajalle teokselle Vertaileva oikeuslingvistiikka, joka on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla ja josta tullaan piakkoin ottaman saksan- ja ranskankieliset painokset. Mattilan luennon jälkeen nautittiin kakkukahvit. Myöhemmin illalla oikeustieteiden tiedekunnan henkilökunta kokoontui Ravintola Oppipoikaan, jossa pidettiin Heikki Mattilan läksiäiskaronkka. Siellä ei tyydyttykään enää pelkkään kahviin.

21. Tässä oli lyhykäisyydessään raporttini viime viikon tapahtumista Rovaniemellä. Fyysisesti jo hieman raskaaksi loppuviikkoa kohti kääntynyt, mutta silti kaikin puolin antoisa reissu.