Rovaniemen HO:n juhlaseminaari Lapin yliopiston Fellman-salissa 26.11.1. Blogin kirjoittamisessa on ollut hieman taukoa. Olin lähes viikon mittaisella työmatkalla Lapin yliopistolla. Töissäkin pitää muistaa käydä, vaikka virka-aikaa ei olekaan ja suuri osa työtehtävistä hoituu nykyisin etätyönä sähköpostin välityksin. Professoreiden aiemmin säännöllisesti kerran viikossa pitämät vastaanotot alkavat vähitellen jäädä historiaan, sillä vastaanottoja opiskelijoille pidetään nykyisin lähinnä vain luentojen yhteydessä. Muuten asiointi opiskelijoiden kanssa tapahtuu sähköpostin välityksellä.
2. Minulla oli alkuviikosta kahtena päivänä luentoja kymmenisen tuntia. Kerroin opiskelijoille joko tänä vuonna voimaan tulleesta tai ensi vuoden alusta voimaan tulevista uudesta prosessioikeudellisista lainsäädännöstä säädöstöistä ja säännöksistä: OK 10 luvun uusista oikeuspaikkasäännöksistä, käräjäoikeuden päätösvaltaisuuden muutoksista, oikeudenkäyntien viivästymistä vastaan käyttöön otetuista keinoista, ensi vuoden alusta voimaan tulevasta käräjäoikeusverkoston uudistamisesta, eduskunnan käsiteltävänä olevasta hovioikeusmenettelyn uudistamisesta jne.
3. Toisena luentopäivänä kerroin korkeimman oikeuden uusimmista prosessioikeudellista ennakkopäätöksistä, joka koskivat muun muassa väittämistaakkaa (KKO 2008:77 ja 2009:89), syytesidonnaisuutta, syytteen tarkistamista ja rikostuomion oikeusvoiman objektiivista ulottuvuutta, tuomion perustelemista ym., kaikki aika keskeisiä prosessioikeuden kysymyksiä. Puhumista - ja kritiikkiä - riitti myös Ruanda-oikeudenkäynnistä, KKO:n Kari Uotille viime keväänä antaman langettavan rikostuomion purkamisesta (KKO 2009:80 ja 2009:27), Soneran nettikirjaa koskevasta tapauksesta (KKO 2009:88) sekä siihen liittyvien lähdesuojasta (OK 17.24.1) ja todisteiden hyödyntämiskielloista. Osaa näistä tapauksista olen käsitellyt myös blogissani.
4. Muitakin hommia yliopistolla käydessä aina riittää. Olen ollut yliopiston tutkintolautakunnan puheenjohtajana reilut kymmenen vuotta, ja lautakunnalla oli kokous myös viime viikolla. Opiskelijat kaikista tiedekunnista voivat valittaa graduja, tenttejä ja muita opintosuorituksia koskevasta arvostelustaan lautakunnalle, jos heidän professorille tekemänsä oikaisupyynnöt eivät ole johtaneet heitä tyydyttävään lopputulokseen. Näitä valituksia on onneksi vain kymmenkunta vuodessa.
5. Yliopistolla tehdään vain osa professorin töistä. Perus- ja jatko-opetuksen suunnittelu ja valmistelu, moninaisisiin selvityksiin vastaaminen, tenttikysymyksen ja niiden lukeminen ja arvostelu ym. monet muut opetukseen ja hallintoon liittyvät kirjalliset tehtävät hoidetaan, ainakin minä teen niin, yleensä kotona. Sama koskee professorin viranhoidon toista pääaluetta eli tutkimusta ja oppikirjojen laatimista samoin kuin niin sanottua yhteiskunnallista vaikuttamista. Tutkimuksen tekemiseen ja julkaisutoimintaan ei vain tahdo jäädä aikaa. Monilta professoreilta tutkimuksen tekeminen ja julkaisutoiminta lopahtaa valitettavasti virkanimityksen jälkeen lähes tyystin.
6. Viime torstaina minulla oli tilaisuus seurata yliopiston pääsalissa (Fellmannissa) järjestettyä Rovaniemen hovioikeuden 30 -vuotisjuhlaseminaaria. Rovaniemen hovioikeus ja Lapin yliopisto, alkujaan korkeakoulu, ovat samanikäisiä, sillä molemmat on perustettu vuonna 1979. Seminaarilla juhlistettiinkin osaltaan myös yliopiston 30-vuotista taivalta. Joka kymmenes vuosi on tavallaan "pelkkää juhlaa, mitä täydentävät vielä niin ikään vuonna 1979 perustetun oikeustieteiden opiskelijoiden aineopintojärjestö Artiklan vuosijuhlat.
7. Valtiolla oli 1970-luvun loppupuolella rutkasti rahaa erilaisiin uusiin hankkeisiin. Maakuntiin perustettiin korkeakouluja ja muita sivistyslaitoksia, ja samaan aikaan perustettiin peräti kaksi uutta hovioikeuttakin; vuonna 1978 perustettu Kouvolan hovioikeus on vuoden Rovaniemen hovioikeutta vanhempi. Tuolloin laajennettiin maksutonta oikeudenkäyntiä ja kunnallista oikeusapua jne. Nyt sen sijaan eletään niukkuuden aikaa, jolloin myös oikeuslaitoksen resurssit ovat valtion kirstunvartijoiden erityisessä syynissä.
8. Hovioikeuden seminaarissa juhlittiin myös hovioikeuspiirin lainkäytön laatuhanketta, joka täytti tänä vuonna 10 vuotta. Tämä laatuhanke on saanut osakseen jopa kansainvälistä huomiota ja palkintoja. Hanke voitti vuonna EU:n ja Europan neuvoston vuonna 2005 järjestämän the Crystal Scales of Justice award -kilpailun, jossa etsittiin siviilioikeuteen liittyviä innovatiivisia hankkeita. Kyse on lainkäytön laadunparannushankkeesta, jonka tarkoituksena on tukea tuomioistuinten perustyötä ja kehittää sitä paremmaksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Työhön on hovioikeus- ja käräjäoikeustuomareiden ohella osallistunut alueen syyttäjiä, asianajajia ja julkisia oikeusavustajia. Laatuhanketta varten on kehitetty erityinen laatumittaristo ja hanketta varten perustettujen työryhmien raportit on julkaistu kirjoina ja internetissä. Laatuhankkeen puuhamiehistä on syytä mainita erityisesti Oulun käräjäoikeuden käräjätuomari Antti Savela. - Laatuhankkeesta olisi paljonkin kommentoitavaa, mutta se pitää jättää toiseen kertaan.
9. Juhlaseminaarissa puhuivat muun muassa hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen, oikeusministeriön kansliapäällikkö Tiina Astola, KKO:n presidentti Pauliine Koskelo, yliopiston rehtori Mauri Yli-Kotola, Hollannin oikeusministeriön edustajana tohtori Pim Albers (kertoen eräiden muiden maiden tuomioistuinlaitosten vastaavista laatuhankkeista), dekaani Matti Niemivuo ja oikeusingvistiikan professori Heikki E.S. Mattila.
10. Minua kiinnosti erityisesti professori Mattilan erinomainen esitelmä, joka käsitteli sitä, miten eri maiden tuomioistuimet viittaavat tuomioiden perusteluissa oikeuskirjallisuuden kannanottoihin oikeuslähteenä. Oikeuskirjallisuus ei ole missään maassa lakiin tai maantapaan taikka edes ylimmän oikeusasteen ennakkopäätöksiin verrattavissa oleva pakottava tai vahvasti velvoittava oikeuslähde, jota tuomioiden perusteluissa olisi pakko hyödyntää tai edes viitata. Käytännössä tuomarit kuitenkin saavat - tai ainakin saisivat jos viitsisivät lukea - runsaasti tietoa lakien soveltamisen ja tulkinnan tarvittavista kannalta tärkeistä asioista juuri väitöskirjoissa ja muissa tutkimuksissa, oppi- ja käsikirjoissa sekä lainopillisissa artikkelissa esitetyistä mielipiteistä ja tulkintasuosituksista.
11. Kun oikeustieteilijät ja lainoppineet viittaavat säännönmukaisesti tuomioistuinten ja varsinkin ylimpien oikeusasteiden ratkaisuihin, edellyttäisi hedelmällinen vuorovaikutus sitä, että tuomioistuimet puolestaan noteerasivat oikeuskirjallisuuden kannanottoja päätöksissään. Tärkeintä tässä on kuitenkin se, että oikeusriidan asianosaiset ja heidän asianajajansa ovat kiinnostuneita tietämään kaikki ne lähteet, joihin tuomioistuin on ratkaisunsa perustanut.
12. Olen itsekin käsitellyt Mattilan esitelmässä mainittua teemaa tuomion perustelemista koskevissa kirjoituksissani ja tiesin siksi, että Suomi eli sen tuomioistuimet, aina ylimpiä tuomioistuimia eli KKO:ta ja KHO:ta myöten, on puheena olevassa suhteessa melkoinen harvinaisuus maailmassa. Mattilan esitelmässä mainituista noin paristakymmenestä maasta Suomen kanssa peränpitäjän roolista kilpailee vain Ranska. Kaikissa muissa maissa oikeuskirjallisuuden hyödyntäminen ja tämän julkinen esiintuominen tuomion perusteluissa on aivan tavanmukaista, näin myös sellaisissa meidän kannalta eksoottisina pidetyissä maissa kuten Brasilia ja muut Etelä-Amerikan maat, Etelä-Afrikka ja Intia. Samoin Ruotsissa, Norjassa, Englannissa, Saksassa, Puolassa jne. oikeuskirjallisuuden kannanottojen esittäminen tuomion perusteluissa on jokapäiväinen ilmiö.
13. Professori Mattila kertoi esitelmässään lyhyesti myös syistä, joista johtuen eri maiden tuomioistuimien perusteluissa on päädytty hieman erilaiseen oikeuskirjallisuuden esittämistekniikkaan. Minulle oli uutta muun muassa se, että Ranskassa, jossa asianosaisille annetuissa tuomion kappaleissa ei siis mainita oikeuskirjallisuuden kannanottoja, julkaistaan toisaalta ylimpien tuomioistuimien toimesta tuomioiden kommentaareja, joissa mainitaan myös sivun tarkkuudella ne kirjat ja artikkelit, joissa esitettyjä kannanottoja tuomion perustelemisessa on hyödynnetty. Tällaiset kommentaarit ja kokoelmat palvelevat alempien tuomioistuinten, asianajajalaitoksen sekä oikeustieteellisen tutkimuksen tarpeita.
14. Suomessa ylimmät tuomioistuimet eivät sen sijaan välitä julkaista tällaisia ratkaisukommentaareja. Mattila kertoi, että korkeimman oikeuden internetissä olevassa Finlex-rekisterissä julkaistuissa ennakkopäätöksissä - niitä on julkaistu perusteluineen vuodesta 1980 alkaen - on viitattu oikeuskirjallisuuteen ainoastaan 24 tapauksessa. Pikaisesti tehdyn arvion mukaan KKO on antanut vuoden 1980 alusta lähtien noin 4 500 ennakkopäätöksenä julkaistua ratkaisua. Näistä siis vain 24:ssä tapauksessa on viitattu oikeuskirjallisuuteen! Jos tarkasteluun olisi otettu KHO:n ennakkopäätökset, ei tilanne olisi yhtään parantunut, sillä KHO viittaa päätöksissään vielä KKO:ta harvemmin oikeuskirjallisuuteen. - On maamme köyhä jne. ja tämä näyttää koskevan kyllä myös oikeuskulttuuriamme.
15. Tämän on todella hämmästyttävää, kun tiedämme, ainakin Heikki Mattilan puheenvuoron jälkeen, että vertailumaissa tällainen viittaaminen ja oikeuslähteiden hyödyntäminen on jokapäiväinen ilmiö. Mistä tämä ero johtuu? Tuskin siitä, että suomalaiset tuomarit eivät lukisi oikeudellista kirjallisuutta, vaikka tätäkin sopii kyllä toisinaan epäillä. Ranskan käytäntö on peräisiin Suuren vallankumouksen ajoilta, jolloin erinäisistä syistä katsottiin, että kirjoitettu laki on ainoa lähde, johon tuomioistuimet saavat ottaa huomioon ja ratkaisunsa perustaa. Tuomioistuimen ratkaisua pidettiin vain "lain suuna", joka ainoastaan lausuu julki se, mitä laki tietyssä tapauksessa tahtoo sanoa. Ajateltiin, että lait on mahdollista säätää niin yksityiskohtaisiksi, että tulkintaongelmia ei ole, vaan vastaus kaikkiin tapauksiin löytyy suoraan laista. Mutta kuten kaikki tiedämme, tämä ei ole pitänyt enää pariinsataan vuoteen paikkaansa.
16. Suomessa vastaus löytynee legalismista, joka on ollut suomalaiselle oikeusjärjestelmälle ja koko oikeudelliselle ajattelulle ominaista aina 1970-luvulle asti. Autonomian ajoilta lähtien meillä on sinänsä ymmärrettävistä "yleisistä syistä johtuen haluttu pitää tiukasti kiinni lain kirjaimesta "laki ennen mua syntynyt myös jälkeheni jää" - periaatteen mukaisesti ja jätetty kaikki muut oikeuslähteet vähemmälle huomiolle. Nykyisin oikeudellinen ajattelu on toki muuttunut paljon vapaampaan suuntaan. Tiedetään myös, että tuomioistuimissa ja varsinkin KKO:ssa ja hovioikeuksissa kyllä tutkitaan, joskus hyvinkin tarkkaan, mitä oikeuskirjallisuudessa on erilaisista tulkintaongelmista kirjoitettu ja esitetty. Mutta kun kukaan johtavista tuomaripersoonallisuuksista, jos sellaisia yleensä on löytynyt, ei ole halunnut kiinnittää asiaan huomiota, ovat tuomarit ja tuomioistuimet pitäytyneet vanhoissa tavoissaan ja tuomion kirjoitusmalleissa, jotka eivät ole edellyttäneet oikeuskirjallisuuden kannanottoihin viittaamista. Kun KKO ei ole näyttänyt puheena olevassa suhteessa edes ennakkopäätöksissään mallia, on ajateltu, että oikeuskirjallisuuteen viittaaminen perusteluissa on turhaa ja osoittaisi vain jonkinlaista briljeeraamisen halua.
17. Oikeuskirjallisuudessa kyllä on esitetty ja joskus jopa "vaadittu" - ainakin minä olen niin tehnyt - että tuomarit ryhtyisivät myös tässä suhteessa "eurooppalaisiksi" tuomareiksi ja ryhtyisivät perustelemaan tuomionsa avoimemmin ja viittaamaan rohkeasti myös oikeuskirjallisuuteen. Mutta kuten monessa muussakin asiassa, tuomarit eivät ole välittäneet myöskään tässä asiassa "kotkotuksille" korviaan lotkauttaa. Kun mitään uutta ei ole ylemmän tai ylimmän tuomioistuimen toimesta vaadittu, niin lienee ajateltu, että mikäpä tässä - miksi ihmeessä pitäisi ihan "omin päin" ryhtyä tekemään jotain tuomioiden perustelujen kehittämiseksi. Siis tyypillistä virkamiesmäistä ajattelua, kaikki tyyni. - Ei edes niissä Rovaniemen hovioikeuden yleisellä tasolla kiitellyssä ja palkitussa laatuhankkeessa ole asiaan kiinnitetty huomiota; minusta kyllä kannattaisi.
18. Nämä ovat asioita ja syitä, joista johtuen Suomen tuomioistuimet aina ylintä porrasta myöten vaikuttavat joskus ikään kuin kehitysmaan tasolla olevalta tuomioistuinlaitokselta. Professori Heikki Mattila ei herrasmiehenä esitelmässään pohtinut tai edes maininnut syitä suomalaiseen käytäntöön. Varmasti hänellä oli tässä suhteessa tiettyjä ajatuksia, mutta kun KKO:n presidentti sattui istumaan kuulijakunnan etupenkissä, ei Mattila välittänyt ottaa asiaa puheeksi saati sitten esittää kritiikkiä. Minusta näytti kyllä yläviistosta katsottuna siltä, että presidentti Koskelo vaikutti Mattilan esitelmää kuunnellessaan aika mietteliäältä, joten ehkä perästä kuuluu ja KKO ryhtyy joskus tulevaisuudessa näyttämään perusteluissaan alemmille instansseille esimerkkiä siitä, miten tuomion perusteluissa voidaan viitata myös oikeuskirjallisuuteen. Eihän se ole sen ihmeellisempää kuin KKO:n ennakkopäätöksiin tai lakien esitöihinkään viittaaminenkaan, mitä KKO kyllä harrastaa, hovioikeudet ja käräjäoikeudet eivät yleensä kyllä sitäkään - laatukoulutuksesta huolimatta.
19. Mutta juhlat jatkui Junttilassa, kuten Juha Watt Vainion iskelmässä aikoinaan laulettiin! Yliopistolla juhlaseminaarista väki, opiskelijoita lukuun ottamatta, siirtyi pikkuhiljaa hovioikeuden juhlavastaanotolle eli kokkareille, jossa minulla oli mahdollisuus tavata entisiä tuomarikollegoja ja muitakin tuttuja aina Vaasan hovioikeuden ex-presidentti Erkki Rintalasta ja valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäestä alkaen. - Niin, unohdinkin edellä mainita, että juhlaseminaarissa hovioikeuden niin sanottujen sidosryhmien - minusta sana "sidosryhmä" ei kyllä oikein sovi riippumattoman tuomioistuimen toimijakumppaneita tarkoittavaksi termiksi - tervehdyksen esittivät Matti Kuusimäki, Asianajajaliiton puheenjohtaja Riitta Leppiniemi sekä lääninpoliisijohtaja Pentti Saira edustamiensa "sidosryhmien" puolesta. Matti Kuusimäki ei tällä kertaa maininnut syyttäjien vähäistä lukumäärää muistaakseni kertaakaan, mutta esitti muuten aika synkän vision rikollisuuden kehityksestä ja sen torjunnasta Suomessa. - Kun hovioikeuden juhlapöydän antimet oli nautittu, mentiin tietysti vielä jatkoille paikallisiin ravitsemusliikkeisiin, itse poikkesin hyvässä seurassa Hotelli Pohjanhovin alakerrassa.
20. Eikä tässä vielä kaikki. Seuraavana päivänä eli perjantaina 27.11. professori Heikki E.S. Mattila, joka siirtyy ensi vuoden alussa eläkkeelle, piti yliopistolla emeritusluennon aiheesta Oikeuslingvistiikka tänään ja huomenna, erään virkakauden tilinpäätös. Suomalainen Lakimiesyhdistys myönsi pari kolme viikkoa sitten Heikki Mattilalle vuoden 2009 oikeustieteilijän palkinnon - eräänlainen juridiikan Finlandia-palkinto - ja Matthias Calonius -seura valitsi Mattilan vuoden 2009 oikeushistorioitsijaksi. Erityismaininnan seura antoi Mattilan muutaman vuoden takaiselle laajalle teokselle Vertaileva oikeuslingvistiikka, joka on herättänyt kiinnostusta myös ulkomailla ja josta tullaan piakkoin ottaman saksan- ja ranskankieliset painokset. Mattilan luennon jälkeen nautittiin kakkukahvit. Myöhemmin illalla oikeustieteiden tiedekunnan henkilökunta kokoontui Ravintola Oppipoikaan, jossa pidettiin Heikki Mattilan läksiäiskaronkka. Siellä ei tyydyttykään enää pelkkään kahviin.
21. Tässä oli lyhykäisyydessään raporttini viime viikon tapahtumista Rovaniemellä. Fyysisesti jo hieman raskaaksi loppuviikkoa kohti kääntynyt, mutta silti kaikin puolin antoisa reissu.
24 kommenttia:
HYVA RAPORTTI, KIITOS!
Voinemme antaa paaosin anteeksi blokikirjoitusten puuttumisen. Sydanta tosin rasitti kovasti pelko, etta uuttera blogikirjoittaja olisi poistunut rivista.
Uuttera lautta, tuhannen kapakan kautta.
Niin, Rovaniemen juhlaseminaarissa ja hovioikeuden vastaanotolla yllättävän moni tuli minulle kertomaan, että lukevat säännöllisesti blogiani. Ne, joita olen blogissani hieman arvostelut, eivät sitä vastoin "tunnustaneet" suoraan seuraavansa blogia.
Toisaalta kuulin, että seminaarin esitelmöitsijöiden ja muiden kutsuvieraiden lounaspöytäkeskustelussa oli blogini mainittu.
Olisiko jossain kenties kirjallisessa muodossa lisää Kuusimäen aiheesta -- eli rikollisuuden torjunnan synkästä tulevaisuudesta? Vai pystyisikö joku paikalla ollut kenties ihan lyhyesti referoimaan?
No, hyvä. Olennaista tietoa Nizzassakin luettuna. Kiitos siitä.
Laatuhanke kyllä kiinnostaisi, jos siitä pystyisi varsinaisen kriitisesti kirjoittamaan. Toisaalta, ehkä siitä ei pysty kriitisesti kirjoittamaankaan henkilöihin kovin paljon kajoamatta.
Kun vielä muistan -periaatteella totean, että Matti Kuusimäki viittasi Rovaniemen seminaarissa aluksi virallisiin rikostilastoihin, joiden mukaan rikollisuustilanne olisi kääntymässä Suomessa parempaan suuntaan sikäli, että poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä ei ole kasvanut vaan on päin vaston jonkin verran laskenut.
Kuusimäki sanoi, että tilastoihin ei pidä uskoa sellaisenaan ja viittasi siihen "tunnettuun tosiasiaan," että poliisin tietoon tulee vain kymmenisen prosenttia kaikista rikoksista.
Talousrikollisuus muuttaa K:n mukaan muotojaan ja varsinkin nettirikollisuudessa ollaan nyt vasta alussa ja tuo rikollisuuden muoto on lähivuosina suorastaan "räjähdysmäisessä nousussa." Kuusimäen mukaan poliisi voi nykyisillä resursseillaan ottaa tutkittavakseen vain pienen osan talousrikosasioista.
Ruotsissa hallitus ilmoitti äskettäin Kuusimäen mukaan vahvistavansa oikeudenhoitoa ja rikosten torjuntaa 4 miljardilla kruunulla entisestään. Suomessa tällaista satsausta ei sen sijaan olla tekemässä.
Kuusimäki vähätteli käräjäoikeuksien kirjallisen menettelyn merkitystä ja viittasi tässäkin suhteessa Ruotsiin ja siellä voimassa olevaan strafföreläggande- nimiseen, Suomen rangaistusmääräysmenettelyä muistuttavaan summaariseen käsittelymuotoon, jossa K:n mukaan voidaan käsitellä ja ratkaista "kaikenlaisia rikosasioita."
Vaikuttaa hieman siltä, että mitkään jo toteutetut toimenpiteet tai tulossa olevat lainsäädäntötoimet rikosasioiden nopeiden ja yksinkertaisten menettelymuotojen lisäämiseksi eivät riitä VKSV:lle.
Suomessa kolme neljäsosaa rikosasioista käsitellään nykyisin tuomioistuimen ulkopuolella rangaistusmääräysmenettelyssä ja rikesakkomenettelyssä.
Käräjäoikeuskäsittelyyn menee rikosasioista vain siis neljännes kaikista rikosasioista ja näistäkin tapauksista 40 prosenttia käsitellään käräjäoikeuden kansliassa kirjallisessa menettelyssä, jossa syyttäjä ei ole saapuvilla. Käräjäoikeuden suulliseen pääkäsittelyyn menee nykyisin siis vain pieni osa kaikista rikosasioista.
Eduskunnassa käsitellään parhaillaan hallituksen lakiesitystä 94/2009 vp laiksi sakon ja rikesakon määräämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Tällä lainsäädännöllä uudistetaan tuomioistuimen ulkopuolella tapahtuva rikosasioiden summaarista käsittelyä koskeva lainsäädäntö kokonaisuudessaan.
Lakiesityksen yhtenä johtotähtenä on nimenomaan - jälleen kerran - "erityisesti syyttäjien voimavaroja säästävä rikosasioiden käsittelyjärjestelmä", niin kuin hallituksen esityksen johdanto-osassa lausutaan.
Ruotsissa ei ole käräjäoikeuksien kirjallista menettelyä koskevaa käsittelymuotoa kuten Suomessa. Suomen ja Ruotsin käräjäoikeuksiin tuli vuonna 2008 suunnilleen yhtä paljon rikosasioita eli 65 000 asiaa. Kuusimäen mukaan Ruotsissa käräjille menevien juttujen keskimääräinen laatu on kuitenkin "haastavampi" kuin meidän käräjillämme pyörivien samansuuruisen juttumassan.
Ihmettelen hieman tätä toteamusta, koska Ruotsin käräjäoikeuksissa ei ole kirjallista menettelymuotoa. Jos Suomessa käräjäoikeuksien kirjalliseen käsittelyyn menee noin 40 prosenttia käräjäoikeuksiin tulevista rikosasioista, vietäisiin "käräjille" eli pääkäsittelyyn Suomessa vain noin reilut 40 000 rikosjuttua vuodessa.
Mutta kuten sanottu, mitkään "syyttäjien voimavaroja säästävät käsittelyjärjestelmät" eivät tunnu riittävän VKSV:lle ja VKS Matti Kusimäelle.
Tämä "kaikenlaisia rikosasioita" käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien pääkäsittelyistä pois hamuava Molokin kita tuntuu olevan ahneudessaan aivan loputon.
Kuusimäki toivoi myös syytteestä sopimis -järjestelmän käyttöön ottamista Suomessa. Sellainen on monissa maissa, esimerkiksi Virossa. Ruotsissa sellaista ei kuitenkaan ole.
Kun kannatan sitä, että myös suomalaiset tuomioistuimet alkaisivat perustella tuomioitaan avoimemmin myös oikeuskysymysten osalta - näyttökysymystä toki jo nyt perustellaan aika yksityiskohtaisesti - on selvyyden vuoksi syytä mainita pari täydentävää seikkaa.
En tarkoita saati sitten vaadi sitä, että tuomioistuimet seuraisivat jotenkin orjallisesti niitä mielipiteitä, joita oikeuskirjallisuudessa on tietyistä kysymyksistä aiemmin esitetty. Kyse ei ole todellakaan tästä, vaan kyse on perustelujen avoimuuden ja yleensä keskusteluun pyrkivän oikeuskulttuuriin kehittämisestä. Tavoitteena on dialogin kehittäminen oikeustieteen edustajien ja tuomioistuimien välillä.
Tuomioistuimien ei siis tarvitse olla välttämättä samaa mieltä tietyistä tulkintakysymyksistä oikeuskirjallisuuden kanssa. Tuomioistuimien riippumattomuus edellyttää, että tuomarit ajattelevat myös oikeuskysymyksissä omilla aivoillaan eivätkä ole tai edes tunne olevansa sidottuja oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin. Mutta jos ne ovat po. suhteessa eri mieltä, tulisi tämä tuomiossa perustella.
Kyse on myös lain noudattamisesta. Lain mukaan tuomion perusteluista on käytävä ilmi oikeudellinen päättely, johon ratkaisu perustuu (OK 24:4 ja ROL 11:4). Oikeudellisen päättelyn ilmoittamiseen kuuluu tietenkin myös niiden oikeus- tai tietolähteiden mainitseminen tai ainakin niihin viittaaminen, joita päättelyssä on hyödynnetty.
Tämä on Suomessa ilmeisen vaikeaa, koska Suomen tuomioistuimissa tai yleensä oikeuselämässä ei juurikaan keskustella oikein mistään. Tyypillisiä ovat juuri tällaiset Rovaniemen HO:n kaltaiset "juhlaseminaarit" ja vähän tavallisemmatkin seminaarit.
Kukin puhuja tai esitelmöitsijä käy pöntössä lukemassa oman puheensa ilman, että alustuksesta tai esitelmän pohjalta keskusteltaisiin. Kun puheet on pidetty eli luettu - poikkeuksena Heikki E.S. Mattilan kaltaisten sivistyneiden osaajien esitelmät, jotka esitetään vapaasti ilman papereita - lähdetään kokkareille, joilla turistaan vähän aikaa niitä näitä ja sitten lähdetään kotiin, joko suoraan tai kapakan kautta, ja siinä se taas oli sen päivän ja seminaarin "anti."
Oikeaa ja aitoa keskustelua ei synny, ei julkisesti (esimerkiksi blogeissa tai netissä muuten taikka sanomalehdissä) eikä edes seminaaritapaamisten yhteydessä. Vaikuttaa siltä, ettei tuollaista aitoa keskustelua edes haluta.
Paha tällaisen keskustelemattomuuden ilmapiirin vallitessa on kenenkään mennä vaatimaan "laatuhovioikeuksilta" tai ylimmiltäkään oikeusasteilta avoimempia perusteluja ja oikeuskirjallisuuteen viittaamista!
Sanoppas Jyrki suoraan, onko sinua blogin kirjoittamisen alettua kysytty a) enenevässä määrin, b) aina vaan vähemmän, c) entiseeen tapaan, erilaisiin toimikuntiin, työryhmiin tai muuten vain asiantuntijaksi näiden asioiden kanssa touhuiltaessa.
Heh, heh -aina vaan vähemmän, mikäli mahdollista!
Viimeksi olin pysyvänä asiantuntijana tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomiteassa (KM 2003:2). Jätin ainoana jäsenenä mietintöön oman lausumani, jota ei muuten edes saanut sanoa eriäväksi lausumaksi. Komitea, tai olisiko ollut OM, oli epävirallisesti päättänyt, että eriäviä lausumia ei sitten jätetä, mutta eihän sellainen tietenkään voi olla sananvapauden mukaista.
Alun perin oli tarkoitus kirjoittaa tuo eriävä lausumani hieman "raflaavampaan" muotoon, mutta kun komitean jäsenistöön kuulunutta pari entistä stalinistia näytti repivän pelihousunsa kokonaan ja alkavan huutaa suoraa huutoa, niin ajattelin sitten jättää mietintöön vain sellaisen "kiltin" version, minkä sitten teinkin.
Tästä ja monesta muustakin esimerkistä näkyy, ettei toimikunnissa ja työryhmissä sallita eriäviä mielipiteitä eikä toisinajattelijoita. Jäsenet valitaan tällä periaatteella, eli jäseniksi valitan sopuisia, kilttejä jees-miehiä ja -naisia, asiantuntemuksella ei ole niin kovin suurta väliä.
Tuon 2003 jälkeen meikäläistä ei ole juuri haluttu kuultavaksi asiantuntijana edes eduskunnan lakivalokuntaan. Pelätään, että lakivaliokunnan pasmat menisivät sekaisin, jos kaikki asiantuntijat eivät pysyisikään ruodussa ja kannattaisi hallituksen esitystä. Tietysti muutama sinänsä täysin merkityksetön pikku detaljihuomautus lakiesityksiin asiantuntijoilta sallitaan, ei mitään suurempia muutosesityksiä.
Käytännössä OM ja lakivaliokunnan osin puoluepoliittisin perustein valitut sihteerit eli valiokuntaneuvokset sopivat keskenään, keitä voidaan pitää "sopivina" asiantuntijoina lakivaliokunnassa, jotta lakiesitykset saataisiin läpi mahdollisimman kivuttomasti.
Lakivaliokunnan jäsenet eivät yleensä ole niin kovin kiinnostuneita asioista, jollei ole kyse a) rangaistusten koventamisesta tai b) resursseista.
Kyllä blogisti näyttää pystyvän vaikuttamaan ilman toimikuntien ym. jäsenyyttäkin. Sitä paitsi tällainen blogivaikuttaminen on nykyaikaa. Näihän mielipiteet leviävät paremmin ja pidemmälle.
Monta KKO:n, KHO:n, HO:ien, oikeuskanslerin, OM:n ym. "möhläystä" olisi jäänyt ilman blogistia pimentoon. Siinä on monella viranhaltijalla kahvikuppi läikkynyt, kun on muilta salaa käynyt blogia lukemassa ja huomannut, että onkin vastuussa työnsä jäljestä.
Viranhaltijoille tiedoksi: meitä on monta lukijaa, jotka nyt tiedämme enemmän. Sisäpiirissä puuhastelun aika on historiaa.
Kysymys ei sitä paitsi ole siitä, että minun pitäisi päästä joihinkin toimikuntiin tai vastaaviin elimiin, sillä tällainen homma on toki minua paljon nuorempien ihmisten puuhaa.
Kyse on siitä, millaisen pätevyyden ja asiantuntemuksen omaavia ihmisiä näihin komiteoihin, toimikuntiin ja työryhmiin valikoituu ja keitä kuullaan esimerkiksi eduskunnan valiokunnissa asiantuntijoina.
Valitaanko kokonpanot sen mukaan, että asiassa päästäisiin mahdollisimman helposti toimeksiantajaa eli OM:ä tai valtioneuvostoa tyydyttävään tulokseen, jolloin kaikki ne asiantuntijat, joiden tiedetään tai edes epäillään olevan toisella kannalla, jätetään kokoonpanojen ulkopuolelle, vai suoritetaanko valinnat asiallisilla perusteilla.
Usein näissä OM:n toimikunnissa ja työryhmissä on vain 1-2 tai enintään kolme todella pystyvää asiantuntijaa, muut valitaan mukaan lähinnä muista syistä.
Kyseessähän on melkein aina suuri näytelmä. Työryhmien, valiokuntien ym. nimittämisessä ei ole mitään logiikkaa. Välillä asioita valmistellaan ministeriön sisäisessä työryhmässä ja välillä mukaan kutsutaan iso joukko etujärjestöjen edustajia. Väillä sihteeri löytyy virkamiesten joukosta, välillä sihteerinä voi olla ulkopuolinen. Välillä kuullaan kaikkia, välillä ei ole aikaa kuulla ketään.
Sen mukaan menetellään, mikä tuottaa toivotun tuloksen. Pahimillaan asiat on sovittu takahuoneessa.
Nytkin vaikuttaa siltä, että jatkokäsittelylupauudistus kelpasi asianajajille, koska tuomareille kelpasi, että kaikkia oikeudenkäyntiasiamiehiä voi valvoa Asianajajaliitto. Asianaosaisten tai asiakkaiden oikeusturvasta voitiin suosiollisen lopputuloksen johdosta hieman "tinkiä".
Olen huomannut, että eduskunnan oikausasiamies viittaa melko usein ratkaisujensa perusteluissa oikeuskirjallisuuteen, viitteineen kaikkineen. Tavan soisi yleistyvän myös tuomioistuimissa blogistin ehdottamalla tavalla. Oikeusasiamieheltä voisi hakea mallia viittauksiin.
Bling, bling. Taas on kiiltäviä merkkejä jaossa. Oikeusvaltiossa kaikki hyvin.
"Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo saa itsenäisyyspäivän korkeimman kunniamerkin. Presidentti Tarja Halonen myöntää hänelle Suomen Valkoisen Ruusun suurristin. Se on kolmanneksi arvokkain suomalainen kunniamerkki.
Itsenäisyyspäivän toiseksi korkeimman kunniamerkin Suomen Leijonan suurristin saa ministeri Christoffer Taxell. Kolmanneksi arvokkain itsenäisyyspäivänä myönnettävä kunniamerkki on 1. luokan Vapaudenristi rintatähtineen, ja sen saa kansanedustaja Jacob Söderman."
Näinhän se on: mitä enemmän sinä tai virastosi töppää, sitä suuremmalla kunniamerkillä sinut palkitaan.
"Professoreiden aiemmin säännöllisesti kerran viikossa pitämät vastaanotot alkavat vähitellen jäädä historiaan, sillä vastaanottoja opiskelijoille pidetään nykyisin lähinnä vain luentojen yhteydessä. Muuten asiointi opiskelijoiden kanssa tapahtuu sähköpostin välityksellä."
Sinäkin siis osallistut aktiivisesti opetuksen alasajamiseen.
Vastaanottoajat ja toimistot ovat toki olemassa työtilan tarjoamiseksi, mutta niiden toinen pääasiallinen tarkoitus on se, että asianomainen voidaan saada kiinni mahdollisimman usein. Luentojen yhteydessä olevat viisi tai kymmenen minuuttia ennen ja jälkeen ajavat lähinnä samaa asiaa kuin sähköposti eli ovat pikaisten asioiden hoitoa.
Vastaanottoajat taas ovat a) sitä varten, että voidaan naamakkain "pakottaa" toinen vihdoinkin hoitamaan joku pienempi asia, joka puheista huolimatta ei vain jostain syystä tule hoidetuksi luentojen yhteydessä tai sähköpostilla, tai b) todelliseen keskusteluun, jota ei voida hoitaa sähköpostilla järjellisessä asiassa.
Puhelin ei useinkaan kunnolliseen keskusteluun sovellu, sillä puhelimen kanssa ei ole mitään sosiaalista painetta käyttää keskusteluun täyttä tai edes riittävää huomiota, ja viestintäkin rajoittuu verbaaleihin keinoihin.
Vastaanottoaikoja ja saavutettavuutta tulisi pikemminkin lisätä kuin vähentää. Tämä liittyy myös pitkälti opintojen laadun ja opettaja/oppilas -suhdeluvun väliseen korrelaatioon - opintoja ohjataan ja tuetaan opettajasuhteen kautta sekä hallinnollisissa että opetukseen liittyvissä asioissa.
Lisäksi saavutettavuus auttaa vastaavasti tutkimus- ja työyhteisöpuolella.
Ilman paikallaoloa toiminnasta tulee helposti pelkkää moniluukkuista, karsinoitua byrokratiaa.
Taitaa jotain anonyymia kollegaa ketuttaa, kun blogisti ei istu virka-aikaa työhuoneessaan yliopistolla. Tuolla kollegalla on ongelmia myös vuorovaikutuksessa, koska hänen mukaansa puhelissa puhuminen on jotenkin hankalaa. Olipa sitten negatiivissävyinen ja katkera kannanotto.
Nyt kun Lissabonin sopimus on tullut voimaan, on syytä ryhtyä tarkastelemaan, mitä vaikutuksia tällä sopimuskokonaisuudella (sis. Euroopan unioinin perusoikeuskirja) on oikeudenkäyntimenettelyyn Suomen maassa.
Jos professoreiden ei kannata enää tavata opiskelijoita henkilökohtaisesti, niin voitaisiinko ajatella että seuraavassa vaiheessa myös tällaiset ikävät yliopistojen juhlaseminaarit voitaisiin pitää vain netissä.
Samalla kertaa näihin juhliin liittyvät vastaanotot ja banketit voidaan käydä netissä, jokainen omassa olohuoneessaan...
Seminaaria, juhlia yms. banketteja ei voi viedä nettiin. Se ei onnistu ikinä suomalaisella mentaliteetilla - nimittäin sinne ei saada järjestettyä ilmaistu (viina)tarjoilua.
Luennoilla ja niiden jälkeen opiskelijoilla on juuri mahdollisuus tavata opettajiaan. Kokemuksen mukaan opiskelijat eivät muuten savu vastaanottoajoille, vaan lähestyvät opettajia sähköpostilla.
En harrasta nykyisin juhla- enkä paljon muitakaan seminaareja, edellisen kerran taisin olla sellaisessa joskus 10 vuotta sitten. Niiden ohjelma ei todellakaan yllätä! Tämänkertainen seminaari vain sattui sopivasti samalle viikolle kun olin opetuksen takia yliopistolla. Näiden seminaarien pääasiallinen anti on siinä, että niissä voi tavata ihmisiä, joita ei ole aikoihin nähnyt.
Mattilan selostama oikeuslähteisin (oikeuskirjallisuus, -käyntäntö, esityöt) viittaaminen on erityisen tärkeää käräjäoikeuksissa, koska alioikeustuomari joutuu toimimaan suurella kiireellä ja näin ollen on tärkeää, että asianosaiset voivat kontroloida nuo lähteet: jospa vaikka edellisellä viikolla on tullut uusi väitöskirja, joka on muuttanut doktriinin, tai vastaava ennakkotapaus.
Mattilan esitelmästä voidaan lisäksi päätellä, että KKO:n tapa olla ilmoittamatta oikeuslähteitään on viemässä meidät samaan viitekehykseen Indonesian kanssa! Olisiko aika tehdä KKO:n esittelijöiden muitioiden kirjallisuus/oikeuskäytäntöosio julkiseksi.
Hyvä ehdotus!
Meillähän esittelijöiden muistiot ovat lain mukaan ehdottoman salaisia siltä osin kuin ne sisältävät esittelijän arvion tosiseikoista ja sovellettavista normeista sekä ratkaisuehdotuksen; edes jutun asianosaisille ei lain mukaan anneta esjän po. muistioita!
Samaan ehdottoman salaiseen kategoriaan kuuluvat myös jäsenten ns. laput, joista esimerkiksi Jukka Kemppisen mukaan ilmenevät mm. KKO:n ratkaisujen "todelliset" perustelut.
Voin omasta kokemuksestani - olen KKO:n esjänä aikoinani väitöskirjaa tehdessäni penkonut KKO:n arkistoja -allekirjoittaa Kemppisen ko. väitteen.
Näiden esjämuistioiden ja jäsenten lappujen salassapitoaika on OikJulkL:n mukaan muistaakseni kaikkein pisin eli 80 vuotta.
Edes tutkijoille ei anneta esittelijän muistioita em. salassa pidettäviltä osin, ks. esim. KKO 2002:37, josta kielteinen kanta ilmenee.
Ranskassa, jossa myöskään ei viitata tuomion perusteluissa oikeuskirjallisuuteen, kuitenkin julkaistaan em. muistioita ratkaisuselosteiden yhteydessä.
Mutta "suloisessa Suomessamme" tämäkin on ehdottomasti ja oikein lain nojalla kiellettyä!
Mutta, eihän Neuvostoliitossa ja DDR:ssäkään näitä ollut lupa julkistaa...
On täysin sopivaa, että KKO presidentti palkitaan itsenäisyyspäivänä korkeimmalla mahdollisella kunniamerkillä ja että hänelle myönnetään kilvan eri yliopistojen ja tiedekuntien kunniatohtorin arvoja! Juuri hänen johtamansa tuomioistuin, KKO, valvoo, että tutkijoilta pidetään pimennossa a) tuomioiden perustelujen ja b) muistioiden ja lappujen
Myös Lapin yliopiston tiedekunnalle ja hallitukselle olisi tässä vähän vinkkiä! Koskaan meillä taas olikaan seuraavaa tohtoripromootio?
Suomi on siis niin mahtava oikeusvaltio, että tuomioiden varsinaiset perustelut pitää salata 80 vuodeksi.
Kyllä Finlexin tietokantaan pitäisi saada eri lakien ja pykälien rustaajat linkin kautta näkyviin, jotta voisi ihan suoraan kysyä tekijöiltä, mitä h-tiä sitä on mietitty. Tässä olisi sitä OM:n kaipaamaa kansalaisvaikuttamista (otakantaa.fi) heti tarjolla...
Ei syytä huoleen. Saammehan me nyt jo vuonna 1929 KKO:ssa ratkaistujen juttujen muistioita.
Esimerkiksi Matti Vanhasen ja Susan Ruususen välistä Pääministerin morsian -kirjaa koskevan oikeusjutun muistioihin saamme oikeuden tutustua jo vuonna 2090.
Olkaamme tyytyväisiä, tutkijat myös!
Lähetä kommentti