192. Hovioikeusprosessin uudistaminen, osa III: jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisala

Kouvolan hovioikeus

1. Hallituksen esityksen 105/2009 mukaan jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalan piiriin kuuluvissa valitusasioissa asianosainen tarvitsee hovioikeuden myöntämän luvan ennen asian siirtämistä lupakäsittelyä seuraavaan jatkokäsittelyyn eli niin sanottuun täystutkintaan (ehdotettu uusi OK 25a luku). Toisin kuin seulontamenettelyssä, lupakäsittelyyn eivät joudu kaikki valitusasiat. Lähtökohtaisesti lupamenettelyyn joutuvat riita- ja rikosasiat, mutteivät erilaiset hakemusasiat, kuten esimerkiksi pakkokeinoasiat, turvaamistoimiasiat (OK 7 luku), lähestymiskieltoasiat tai liiketoimintakieltoasiat.

2. Jatkokäsittelylupajärjestelmässä on kolme keskeistä osiota: a) lupajärjestelmän soveltamisala (mitkä asiat kuuluvat lupajärjestelmän piiriin), b) luvan myöntämisen edellytykset (millä perusteilla lupa voidaan myöntää tai on myönnettävä) ja c) lupamenettely. Minulla oli alun perin tarkoitus käsitellä tässä blogissa kaikkia kolmea asiakokonaisuutta. Mutta kun ilmeni, että jo a-kohdassa mainitun osion osalta tekstiä tulee ihan tarpeeksi, ja kun on jo myöhä, on parasta, että palaan b- ja c -kohdan osalta asiaan myöhemmin. Kun myös hovioikeuden pääkäsittelyä koskevaa säännöstöä eli OK 26 lukua olisi vielä tarkoitus selostaa, näyttää tästä hovioikeusprosessin uudistamisprojektistani tulevan viisiosainen. Pahoittelen! - Aion hyödyntää tätä kirjoitussarjaa prosessioikeuden opetuksessani.

3. Riita-asioissa uutta lupajärjestelmää sovelletaan vain rahasaamista koskevissa valitusasioissa, joista tyypillisimpiä ovat velan tai vahingonkorvauksen maksamista koskevat asiat. Esimerkiksi holhousta, isyyden vahvistamista tai kumoamista taikka lapsen huoltoa koskevat asiat jäävät lupajärjestelmän ulkopuolelle, toisin sanoen niissä valittaja ei tarvitse jatkokäsittelylupaa; lapsen elatusta koskevat asiat on myös rajattu järjestelmän ulkopuolelle, vaikka niissä on kyse rahasaamisesta.

4. Riita-asiassa tarvitaan lupa, jos valituksessa esitetyn vaatimuksen ja käräjäoikeuden lopputuloksen välinen erotus eli ns. häviöarvo ei ole yli 10 00 euroa (ehdotettu OK 25a:5). Oikeudenkäyntikuluja ja vaatimukselle laskettua korkoa ei oteta huomioon häviöarvoa laskettaessa. Mutta jos valitus koskee vain oikeudenkäyntikuluja, asiassa tarvitaan jatkokäsittelylupa (OK 25a:10).

5. Häviöarvo vaikuttaa ensi näkemältä tarkalta kriteeriltä, mutta käytännössä voi tulla esiin erilaisia tulkinnanvaraisia ja hyvinkin mutkikkaita tilanteita. Ratkaisevaa on siis se, kuinka paljon valittaja on hävinnyt käräjäoikeudessa. Häviöarvo ei ole kuitenkaan käräjäoikeudessa esitetyn vaatimuksen ja käräjäoikeuden tuomion välinen erotus, vaan valituskirjelmässä esitetyn vaatimuksen ja käräjäoikeuden tuomion välinen erotus. Lisäksi on huomattava, että jatkokäsittelylupa ei ole asia- vaan asianosaiskohtainen, eli luvan tarve samassa asiassa arvioidaan jokaisen valittajan osalta erikseen. Riidan molempien osapuolten hakiessa muutosta, tilanne voi siis olla sellainen, että toinen asianosaisista (kantaja tai vastaaja) tarvitsee luvan, mutta vastapuoli ei, vaan hän pääsee suoraan täystutkintaan. Jos kantaja esimerkiksi on vaatinut jutussa 100 000 euron suuruista vahingonkorvausta, ja hänen vaatimuksensa on hyväksytty 90 000 euron osalta, hän tarvitsee valitusluvan, kun hän hovioikeudessa vaatii häviämänsä 10 000 euroa. Sen sijaan kanteen hylkäämistä kokonaan valituksessaan vaativa vastapuoli ei tarvitse jatkokäsittelylupaa.

6. Häviöarvo on minusta mitoitettu liian korkeaksi. Kun edellisen kerran eli vuonna 1997 esitettiin muutoksenhalulupaa hovioikeuteen, luvan tarpeellisuus olisi määräytynyt 20 000 markan eli 3 360 euron häviöarvon perusteella. Ruotsissa marraskuun alkuun 2008 asti voimassa olleen lain mukaan valituslupa (prövningstillstånd) tarvittiin, jos riidan kohteen arvo ei ylittänyt 41 000 kruunua eli noin 4 400 euroa. Ruotsissa ei siis käytetty häviöarvoa, vaan muutoksenhakijan valituksessaan vaatimaa määrää. Tämä olisikin häviöarvoa selväpiirteisempi kriteeri eikä aiheuttaisi tulkintavaikeuksia. Vuosi sitten Ruotsissa voimaan tulleessa laissa on riita-asioissa luovuttu kokonaan rahamäärään perustuvasta lupakriteeristä ja tutkintaluvasta on tehty yleinen eli se tarvitaan kaikkien riita-asioissa tehtävien valitusten osalta.

7. Suomessakin voitaisiin harkita Ruotsin oikeuden mukaista yleisen valitusluvan mallia, joka olisi oikeudenmukainen vaihtoehto. Rahamääräisellä saamisella on hyvin vaihteleva merkitys eri ihmisille ja etenkin asianosaisen varallisuusasema vaikuttaa paljolti siihen, kuinka suuri merkitys häviöarvolla on hänelle. Esimerkiksi 20 000 euron riidassa jo 10 000 euron häviöllä, jolloin valittaja siis tarvitsee jatkokäsittelyluvan, on suuri merkitys asianosaisille, etenkin jos hän ei ole saanut käräjäoikeuden tuomiolla korvausta vaatimistaan oikeudenkäyntikuluista, kun taas vaikkapa 500 000 euron riidassa 10 000 euron häviöllä ei ole asianosaiselle enää samanlaista merkitystä.

8. Ehdotettua 10 000 euron häviöarvoa ei ole lakiesityksessä perusteltu eikä sitä voidakaan juuri perustella, koska "hatusta" on vain ollut vedettävä jokin rahamäärä. Asettamalla häviöarvoksi 10 000 euroa lakiesityksessä on pyritty saattamaan mahdollisimman paljon riita-asioita lupajärjestelmän soveltamisalan piiriin. Minusta rahamääräistä häviöarvoa ei tulisi asettaa missään tapauksessa 5 000 euroa suuremmaksi. Sitä paitsi kriteeriksi tulisi asettaa esitetyn häviöarvon sijasta kannevaatimuksen arvo eli se, mitä on vaadittu kantajan haastehakemuksessa, tai sitten hovioikeudelle tehdyssä valituksessa esitetyn vaatimuksen taikka useiden vaatimusten yhteinen arvo. Jos esitettyyn häviöarvoon kuitenkin päädytään, tulisi sen olla asia- eikä asianosaiskohtainen.

9. Mainitut vaihtoehtoiset kriteerit selkeyttäisivät järjestelmää. Jos hallituksen lakiesitys hyväksytään sellaisenaan, on ilmeistä, että lupajärjestelmän soveltamisessa syntyy mutkikkaita ja tulkinnanvaraisia tilanteita, jotka aiheuttavat hovioikeudelle vain tarpeetonta lisätyötä. Voi käydä jopa niin, että kysymys siitä, kuuluuko valitus lupajärjestelmän piirin vai ei, aiheuttaa hovioikeudelle paljon enemmän pohdintaa kuin valitusluvan myöntämisen edellytysten harkitseminen.

10. Sitten valitusluvan soveltamisalasta rikosasioissa. - Lakiesityksen mukaan syytetty tarvitsee valitusluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta (OK 25a:6.1). Oikeusneuvos Kari Kitusen komitean mietinnössä (KM 2008:3) ehdotettiin ankarammaksi tuomituksi rangaistukseksi tässä suhteessa kolmea kuukautta vankeutta. Vertailun vuoksi on syytä todeta, että Ruotsissa syytetyn valituksen suhtaudutaan lempeämmin kuin kuin Suomessa, sillä Ruotsissa syytetty tarvitsee valitusluvan vain silloin, kun hänet on tuomittu sakkorangaistukseen; vankeusrangaistukseen tuomitun valitukseen ei sovelleta tutkintalupaa, vaikka tuomittu rangaistus olisi vain vankeusrangaistuksen minimi eli 14 päivää.

11. Myös tässä kohtaa näkyy selkeästi suomalaisen oikeusministeriön (ja hovioikeuksien) pyrkimys ja halu saattaa valituslupajärjestelmään piirin niin paljon valituksia kuin suinkin. Minusta pitäisi olla selvää, että jos ihminen on tuomittu käräjäoikeudessa vankeusrangaistukseen, vaikka vain ehdolliseen vankeuteen, hänellä tulisi olla rangaistuksen pituudesta riippumatta aina oikeus valittaa hovioikeuteen ilman valituslupakynnystä tai muita vastaavia rajoitteita.

12. Syytetty ei tarvitse rikosasiassa valituslupaa, jos hänet on tuomittu viralta pantavaksi, 10 000 euroa suurempaan menettämisseuraamukseen, yli 10 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon, ei myöskään siinä tapauksessa, että virallinen syyttäjä tai asianomistaja ei jäljempänä (kohta 19) selostetuin tavoin tarvitse jatkokäsittelylupaa. Jos siis syytetty on tuomittu käräjäoikeudessa menettämän rikoshyötynä enemmän kuin 10 000 euroa, hän ei tarvitse rikosasiassa valituslupaa, vaikka hänelle käräjäoikeudessa tuomittu vankeusrangaistus on alle neljä kuukautta vankeutta.

13. Ehdotettua OK 25a:6:ää sovellettaessa merkitystä ei ole sillä, koskeeko valitus syyksilukemista (näyttöä), rangaistuksen mittaamista tai muuta rikosoikeudellista seuraamusta. Ratkaisevaa on yksinomaan se, onko tuomittu rangaistus ankarampi kuin neljä kuukautta vankeutta. Merkitytä ei ole myöskään sillä, onko vankeusrangaistus tuomittu ehdollisena tai ehdottomana taikka yhdyskuntapalveluna eikä myöskään sillä, onko ehdollisen vankeuden ohella tuomittu sakkoa. Jos siis valitus koskee vain ehdollisen vankeusrangaistuksen ohella tuomittua sakkoa (oheissakkoa), määräytyy kysymys jatkoluvan tarpeellisuudesta yksinomaan tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen perusteella.

14. Jatkokäsittelyluvan kannalta merkitystä ei ole sillä, onko syytetty tuomittu rangaistukseen yhdestä vai useammasta rikoksesta. Vankeusrangaistuksen ohessa tuomittua muuta rikosoikeudellista seuraamusta, kuten esimerkiksi ajokieltoa ja metsästyskieltoa, ei oteta huomioon rangaistuksen ankaruutta harkittaessa. Jos esimerkiksi rattijuopumustapauksessa valitus koskee sekä vankeusrangaistusta että ajokieltoa, määräytyy kysymys valitusluvan tarpeellisuudesta yksinomaan vankeusrangaistuksen pituuden perusteella.

15. Luvan myöntämistä harkittaessa ei ole merkitystä sillä, minkälaisesta ja kuinka vakavasta rikoksesta vastaaja on ollut syytteessä tai miltä osin hän hakee käräjäoikeuden tuomioon muutosta. Jos syytetty on tuomittu käräjäoikeudessa törkeästä rattijuopumuksesta neljän kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja lisäksi määrätty kolmeksi vuodeksi ajokieltoon, ja hän valittaa hovioikeuteen ainoastaan ajokiellon pituuden osalta, tarvitsee hän jatkokäsittelyluvan, vaikka rikoksesta voi seurata maksimissaan kahden vuoden vankeusrangaistus. Tilanne on sama esimerkiksi eläintenpitokiellon tai mun vastaavan lisäseuraamuksen osalta.

15a. Ollaanko vielä kärryillä ja ymmärretään, mistä on kysymys? Eivät säännökset (ja tulkintavaikeudet) vielä tähän lopu. - Jos rikosasiassa tehty valitus koskee myös syytteeseen tarkoitettuun tekoon perustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, esimerkiksi vahingonkorvausvaatimusta, jonka häviöarvo on enemmän kuin 10 000 euroa, ei syytetty tarvitse jatkokäsittelylupaa kyseisen teon osalta (OK 25a:7.3). Sama koskee asianomistajan valitusta (OK 25a:8).

16. OK 25a:7.3:n säännöksessä myös-sana merkitsee sitä, että jos syytetty valittaa vahingonkorvauksen osalta ja häviöarvo ko. muutosvaatimuksen osalta on enemmän kuin 10 000 euroa, hän ei tarvitse valituslupaa valittaessaan myös syyksilukemisesta tai rangaistuksen mittaamisesta sen rikoksen osalta, johon tuomittu vahingonkorvaus perustuu. Jos syytetty sen sijaan tällaisessa tapauksessa valittaisi vain esimerkiksi rangaistuksen mittaamisesta (vaatien rangaistuksen alentamista), kyseistä säännöstä ei sovellettaisi, vaan syytetty tarvitsisi valitusluvan, jos hänelle tuomittu rangaistus on neljä kuukautta vankeutta tai sitä lievempi rangaistus. Jottei asia olisi turhan yksinkertainen, niin kyseinen lainkohta merkitsee edelleen sitä, että siinä tarkoitetun yksityisoikeudellisen vaatimuksen vaikutus luvan tarpeellisuuteen koskee ainoastaan sitä yksittäistä tekoa, johon vaatimus perustuu; tämän on selvää, eikö niin? Jos syytetty on tuomittu useista rikoksista yhteiseen rangaistukseen, ja rangaistus ei ole ankarampi kuin neljä kuukautta vankeutta, tarvitsee hän jatkokäsittelyluvan hakiessaan, jos hän hakee muutosta muiden kuin sen teon osalta, johon yli 10 000 euron suuruinen vahingonkorvausvaatimus on perustunut.

17. Ruotsin oikeuden mukaan tutkintalupaa (prövningstillstånd) koskevat säännökset ovat selkeämmät ja yksinkertaisemmat kuin Suomeen nyt ehdotetut säännökset, joita varten lakiin joudutaan ottamaan kokonaan uusi OK 25 a luku, jossa on 19 pykälää. Ruotsin laissa luvan soveltamisala on säädetty yhtenäiseksi syytetyn ja virallisen syyttäjän (sekä asiaomistajan) valituksen osalta. Rikosasiassa tutkintalupa tarvitaan asiassa, jossa syytettyä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin sakkoon tai hänet on vapautettu sellaista rikosta koskevasta syytteestä, josta säädetty ankarin rangaistus on kuusi kuukautta vankeutta. Säännös on selvä ja yksinkertainen ja tarkoittaa jälkimmäisen lauseen osalta sitä, että syyttäjä tai asianomistaja eivät tarvitse lupaa esimerkiksi silloin, kun rikoksesta säädetty maksimirangaistus on yli 6 kuukautta vankeutta.

18. Suomessa ei ole kuitenkaan tyydytty Ruotsin mallin mukaiseen selkeään sääntelyyn, vaan lakiin tullaan ottamaan virallisen syyttäjän ja asianomistajan tekemän valituksen osalta erilliset säännökset jatkokäsittelyluvan soveltamisalasta. Tavoite on jälleen selvä ja sama kuin syytetyn valituksen ja riita-asioissa vaadittavan jatkokäsittelyluvan kohdallakin: laajentaa myös tältä osin jatkokäsittelyluvan soveltamisalan piirin joutuvien valitusten määrää ja keventää näin "varsinaisen" tutkinnan ("täystutkinnan") osalta hovioikeuksien työtä. Mutta tällainen sääntely vain entisestään monimutkaista lakia ja aiheuttaa käytännössä ylimääräisiä ja tarpeettomilta tuntuvia tulkintaongelmia.

19. Virallinen syyttäjä ja asianomistajat tarvitsevat jatkokäsittelyluvan, jos valitus koskee rikosta, josta ei syytteessä mainittujen seikkojen vallitessa tehtynä ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kaksi vuota vankeutta (Ok 25a:71 ja 8). Kyseessä on siis sellainen rikosasia, jota ROL 5a luvun mukaan ei voida käsitellä käräjäoikeudessa kirjallisessa menettelyssä, vaan joka on käsiteltävä käräjäoikeuden suullisessa pääkäsittelyssä. Säännösten sanamuodosta seuraa, että rangaistuksen yleisiä vähentämisperusteita, kuten esimerkiksi teon jäämistä yritysasteelle, nuoruutta tai vähentynyttä syyntakeisuutta, ei oteta huomioon rangaistusasteikon ankaruutta arvioitaessa. Ratkaisevaa valitusluvan tarpeen määräytymisen osalta on sen rikoksen rangaistusasteikko, josta syyttäjä tai asianomistaja esittävät hovioikeudessa rangaistusvaatimuksen, tässä suhteessa voi tapahtua muutoksia ja tarkennuksia alkuperäiseen syytteeseen nähden.

20. Asianomistaja ei kuitenkaan tarvitse jatkokäsittelylupaa (vaikka hän siis muutoin sen tarvitsisi), jos hänen valituksensa koskee myös valituksessa tarkoitettuun tekoon perustuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta, käytännössä vahingonkorvausvaatimusta, jonka häviöarvo on enemmän kuin 10 000 euroa (ehdotettu OK 25a:8:n 2. virke). Jos asianomistaja esimerkiksi valittaa varkauden tai vammantuottamuksen perusteella tuomitun vahingonkorvauksen määrästä, ja häviöarvo ylittää 10 000 euroa, hän ei tarvitse lupaa valittaessaan myös rangaistuksen mittaamisesta (määrästä) kysymyksessä olevan teon osalta, vaikka varkauden (RL 28:1.1) enimmäisrangaistus on yksi vuosi kuusi kuukautta vankeutta ja vammantuottamuksen (RL 21:10) kuusi kuukautta vankeutta. Jos asianomistaja sitä vastoin valittaisi mainituissa tapauksissa vain rangaistuksen mittaamisesta, hän tarvitsisi jatkokäsittelyluvan.

21. Mutta vielä yksi tärkeä pointti jatkokäsittelylupajärjestelmästä. Jos lakiin otettaisiin, kuten oikeusneuvos Kari Kitusen puheenjohdolla toiminut komitea (KM 2008.39 ehdotti, vain edellä mainitut säännökset syytetyn ja toisaalta syyttäjän ja asianomistajan valituksen osalta, muodostuisi tilanne syytetyn kannalta epäoikeudenmukaiseksi, sillä lupakynnys olisi syyttäjän ja asianomistajan osalta tosiasiallisesti matalampi kuin syytetyn osalta eli syytetyn oikeus täystutkintaan olisi heikompi kuin virallisen syyttäjän ja asianomistajan vastaava oikeus. Tästä epäjohdonmukaisuudesta huomautettiin joissakin komitean mietinnön johdosta annetuissa lausunnoissa. Hallituksen esitykseen onkin nyt otettu syytetyn valituksen osalta säännös, joka näyttäisi oikaisevan tämän epäkohdan. Ehdotetun OK 25a luvun 7 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaan syytetty ei tarvitse jatkokäsittelylupaa, jos myöskään virallinen syyttäjä (tai asianomistaja) ei sitä tarvitse.

22. Tämä tarkoittaa sitä, että tilanteessa, jossa yksittäisen rikoksen rangaistusasteikon maksimirangaistus ylittää kaksi vuotta vankeutta, syytetty ei tarvitse jatkokäsittelylupaa hakiessaan sanotun rikoksen osalta muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Esimerkiksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä (RL 20:3) säädetty rangaistusasteikko on sakkoa tai enintään neljä vuotta vankeutta. Jos syytetty on tuomittu kyseisestä rikoksesta neljäksi kuukaudeksi vankeuteen, saa hän siten valittaa hovioikeuteen tarvitsematta jatkokäsittelylupaa, koska myöskään virallinen syyttäjä tai asianomistaja eivät tarvitse sanotussa asiassa valitustaan varten sanottua lupaa. OK 25a:6.2:n 4 kohtaa sovelletaan riippumatta sitä, onko syyttäjä tai asianomistaja valittanut käräjäoikeuden tuomiosta tai ei.

23. Väliarviona voidaan todeta, että Suomen lakiin hyvin todennäköisesti tuleva hovioikeuden jatkokäsittelylupajärjestelmä on muutosta käräjäoikeuden tuomioihin hakevien asianosaisten kannalta selvästi tylympi kuin Ruotsin hovioikeuksissa voimassa oleva tutkintalupasysteemi (prövningstillstånd) sekä säännösten että käytännön kannalta. Naapurimaiden säännösten erilaisuudesta on jo edellä ollut puhe. Kummassakin maassa lupajärjestelmällä on rikosasioiden osalta suurempi täystutkintaa rajoittava merkitys kuin riita-asioissa.

24. Tilastojen ja tehtyjen selvitysten valossa Ruotsissa lupajärjestelmän piiriin kuului vuonna 2005 rikosasiavalituksista ainoastaan 13,7 prosenttia (ks. KM 2008:3 s. 39); Ruotsissa on siis, kuten edellä totesin, käytössä yhtenäinen lupajärjestelmä syytetyn ja syyttäjän (ja asianomistajan) valituksen osalta. Suomessa jatkokäsittelylupajärjestelmän vaikutuksista kahdessa hovioikeudessa tehtyjen selvitysten mukaan rikosasian vastaaja tulisi tarvitsemaan jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu kolmea kuukautta ankarampaan rangaistukseen, noin 50 %:ssa rikosvalituksista (ks. KM 2008:3 s. 96 ja HE 105/2009 s. 34); lakiesityksessähän sanottu kolme kuukautta on korotettu neljäksi kuukaudeksi vankeutta. Ruotsissa tutkinta- eli valituslupaa vaille vuonna 2005 tehdyistä rikosvalituksista jäi 11 %. Suomessa arvioidaan, että 30 % rikosvalituksista pysähtyy jatkokäsittelyluvan epäämiseen. Ruotsissa suurin osa valitusluvan saaneista asioista käsitellään suullisessa pääkäsittelyssä, Suomessa vain noin kolmannes; Suomessa pääkäsittelyjen osuutta on tarkoitus supistaa.

25. Melkoisia eroja kahden naapurimaan välillä! Vaikuttaa vahvasti siltä, että Suomessa lainsäätäjä - hovioikeuksien ja KKO:n tavallaan painostamana - aikoo kurmottaa "pikkujutuissa" hovioikeuteen valittavia asianosaisia ja heidän oikeusturvaansa oikein kunnolla, jotta hovioikeudet voisivat "turhilta" valituksilta rauhassa keskittyä "todellisten" ja tärkeiden valitusten käsittelyyn. Vähäarvoisiksi katsotuissa asioissa muutoksenhakijan oikeusturvaa merkittävä huononnus.

26. Suomalaisilla hovioikeuksilla ja hovioikeustuomareilla on asiamääriä koskevien tilastojen perusteella jo nykyisin paljon helpompaa ruotsalaisiin hovioikeuksiin ja kollegoihinsa verrattuna, voitaisiin kenties jopa puhua jonkinlaisista kissanpäivistä. Hovioikeuksien ja hovioikeustuomareiden työtä tullaan hovioikeusprosessin uudistuksella edelleen keventämään. Onhan kummassakin maassa yhtä paljon hovioikeuksia ja hovioikeustuomareita, kuten olen edellisissä blogeissani selvittänyt. Ruotsissa hovioikeustuomarit kuitenkin ratkaisevat kaksi kertaa enemmän asioita kuin suomalaiset kollegansa. Käräjäoikeuksien lukumäärä vähenee ensi vuoden alusta 51:stä 27:ään, mutta kukaan ei ole toistaiseksi puhunut hovioikeuksien lukumäärän mahdollisesta vähentämisestä mitään.

27. Eilen perjantaina vahvistettiin Tasavallan presidentin esittelyssä lainsäädäntö, jolla loputkin lääninhallitukset lakkautetaan vuoden lopussa. Lääninhallituksilla on Suomessa yhtä pitkät perinteet kuin hovioikeuksillakin; 1600-luvulla Suomessa oli jo neljä lääninhallitusta, mutta vain yksi eli Turun hovioikeus ja 1970-luvulla perustettiin lisää lääninhallituksia. Kukaan ei tunnu jäävän kaipaamaan lääninhallituksia, puoluepoliittisin perustein nimitettyjä maaherroja tai heidän prameita uudenvuodenpäivän vastaanottajaisiaan. Mutta hovioikeudet tuntuvat olevan Suomessa viimeinen linnake ja "vahva turva aivan", eikä niiden lukumäärään, toimintatapoihin tai moniin epäkohtiin puuttumista pidetä korrektina.

28. Mitä enemmän olen nyt lukenut hovioikeusmenettelyn uudistamista ja jatkokäsittelylupajärjestelmää koskevia lainvalmisteluasiakirjoja (KM 2008:3 ja HE 105/2009 vp), sitä enemmän minusta on alkanut epäilyttää, että onko tässä uudistuksessa kerta kaikkiaan mitään järkeä. Ajatelkaapa nyt, jatkokäsittelylupajärjestelmää varten pitää säätää kokonainen uusi luku oikeudenkäymiskaareen (OK 25a luku). Luku sisältää parikymmentä varsin tulkinnanvaraista pykälää, jotka tulevat aiheuttamaan muutoksenhakijoille ja hovioikeuksille lisää tarpeetonta, lähinnä näpertelyksi luonnehdittavaa työtä. Yksinomaan sen selvittäminen, kuuluuko valitus lupajärjestelmän soveltamisalueeseen, tulee aiheuttamaan monia tulkintaongelmia. Jos lupa tällaisissa tapauksissa evätään, pyytää muutoksenhakija useimmiten melkoisella varmuudella valituslupaa KKO:lta, siis vain siitä kysymyksestä, onko hovioikeus menetellyt oikein evätessään häneltä jatkokäsittelyluvan. Näin myös KKO:n työmäärä tulee uudistuksen myötä lisääntymään.

29. Jos kaikki hovioikeustuomarit olisivat ammattieettisesti korkealla tasolla, voitaisiin koko ehdotettu OK 25 a luku tulkinnanvaraisine pykälineen korvata yhdellä ainoalla valmistelua koskevalla lyhyellä pykälällä:

- Jos valitus on ilmeisesti perusteeton, hovioikeus saa valmistelua enempää jatkamatta heti ratkaista asian tuomiolla.

30. Toisin sanoen, hovioikeuden ei tarvitsisi tällaisessa ilmiselvässä tapauksessa edes pyytää valittajan vastapuolelta vastausta. Tällainen säännös otettiinkin lakiin vuoden 1998 hovioikeusuudistuksen yhteydessä. OK 26 luvun 3 §:ssä (165/1998) nimittäin säädettiin, että jos valitus jätetään (prosessinedellytyksen puuttumisen vuoksi) tutkimatta tai se on selvästi perusteeton, hovioikeuden ei tarvitse pyytää valituksen johdosta valittajan vastapuolelta vastausta; valitus voitiin tällöin siis hylätä heti, vaikka tästä ei nimenomaan säännöksessä mainittukaan. Käytännössä hovioikeudet eivät kuitenkaan juuri koskaan soveltaneet tätä säännöstä eivätkä tutkineet valmisteluvaiheessa, oliko valitus ilmeisesti perusteeton. Näin luultavasti siksi, että tällaisen tilanteen varalta ei ollut olemassa mitään vanhaa "mallia!" Minusta tämä olisi ollut riittävä seulontaa koskeva säännös, jos vain sitä olisi rohjettu käyttää ja soveltaa oikein, muistutinkin tästä omassa lausunnossani oikeusministeriölle. Mutta hovioikeudet, KKO ja lainsäätäjä olivat eri mieltä ja päättivät poistaa sittemmin mutkikkaaksi ja tulkinnanvaraiseksi osoittautuneen seulontamenettelyn säätämisen yhteydessä kyseisen säännöksen kokonaan laista.

31. Ilmeisesti lainsäätäjä katsoo, ettei hovioikeuksien ja niiden tuomareiden hyvään tahtoon ja vilpittömyyteen sekä lainsoveltamiskykyyn voida oikein luottaa, koskapa lakiin tullaan nyt HE:n 105/2009 mukaisesti ottamaan hyvin monimutkaiset säännökset, joilla halutaan pikkutarkasti ohjata ja määrätä valitusluvan piiriin kuuluvista asioista samoin kuin luvan myöntämisen perusteistakin.

32. Hovioikeuden valituslupajärjestelmä soveltuisi sellaisiin prosessijärjestyksiin, joiden mukaan toisen asteen käsittely on pääsäännön mukaan suullinen. Tällaisissa oikeusjärjestyksissä valituslupajärjestelmä on aluksi otettukin. Myös Ruotsin hovioikeusmenettely on pääsäännön mukaan suullista, kuten olen aikaisemmin kertonut. Valituslupajärjestelmä on itse asiassa tarkoitettu pääkäsittelyyn menevien valitusasioiden kirjallista valmisteluksi. Mutta Suomessahan tilanne on toinen, sillä meillä itse "pääkäsittely" on pääsäännön mukaan kirjallista esittelymenettelyä, jonne asianosaiset eivät pääse mukaan. Hovioikeusprosessissa on siis todellisuudessa kaksi kirjallisen käsittelyn vaihetta: ensin jatkokäsittelylupajärjestelmä ja sitten "päälle" kirjallinen esittelymenettely. - Kummallista, kun kukaan (muu) ei ole aiemmin tätäkään seikkaa havainnut.

33. No, onhan OK 25a lukuisista säännöksistä toki jotain hyötyäkin. Niiden perusteella prosessioikeuden tenteissä opiskelijoiden vastattaviksi voidaan laatia visaisia kysymyksiä. Ajatellaanpa esimerkiksi seuraavanlaista tilannetta:

- Syytetty on tuomittu käräjäoikeudessa kahdesta rikoksesta eli rikoksesta 1 (kavallus) ja rikoksesta 2 (petos) 80 päivän vankeusrangaistukseen. Syytteessä on vaadittu syytetyn tuomitsemista rangaistukseen myös toisesta petosrikoksesta (syytekohta 3), mutta syyte on tältä osin hylätty. Asianomistajalle on tuomittu vahingonkorvausta rikoksen 1 osalta 12 000 euroa. Syyttäjä haluaa valituksessaan hovioikeudelle tarkentaa rikoksesta 1 esittämäänsä syytettä ja ilmoittaa nyt uusien, vasta käräjäoikeuden tuomion jälkeen tietoonsa tulleiden seikkojen perusteella vaativansa syytetylle rangaistusta syytekohdan 1 osalta törkeästä kavalluksesta tai joka tapauksessa käräjäoikeuden kavalluksesta tuomitseman rangaistuksen koventamista vankeusrangaistukseksi. Asianomistaja puolestaan toistaa valituksessaan käräjäoikeudessa esittämänsä korvausvaatimukset, syytekohdan 1 osalta 15 000 euroa ja syytekohdan 2 osalta 15 000 euroa, ja vaatii lisäksi, käräjäoikeudessa esittämänsä syytteen toistaen, syytetyn tuomitsemista rangaistukseen myös syytekohdan 3 osalta. Syytetty taas vaatii valituksessaan sekä syytteiden että korvausvaatimusten hylkäämistä kokonaisuudessaan.

- Olet hovioikeuden esittelijä. Laadi mietintö, jossa selostat asianomaiset lainkohdat mahdollisimman tarkasti ilmoittaen, miltä osin ja miksi valittajat tarvitsevat asiassa jatkokäsittelyluvan ja miltä osin sanottua lupaa ei tarvita.