Turun hovioikeus toimii Akatemiatalossa1. Aluksi pari täydennystä edelliseen blogiin. - Ruotsalaisten hovioikeuksia koskevia tuoreita tilastotietoja löytyy Domstolsverketin vuosikertomuksesta (årsredovisning) 2008, www.domstol.se. Ruotsin kuuteen hovioikeuteen saapui vuonna 2008 yhteensä 23 632 asiaa ja hovioikeudet ratkaisivat samana vuonna 24 128 asiaa. Suomen kuuteen hovioikeuteen vuonna 2008 saapuneiden asioiden kokonaismäärä oli 11 400 ja hovioikeudet ratkaisivat samana vuonna yhteensä 11 547 asiaa. Ruotsin hovioikeudet siis todella käsittelevät ja ratkaisevat kaksi kertaa enemmän asioita kuin suomalaiset hovioikeudet.
2. Suomessa hovioikeustuomareita (siis presidentit, laamannit ja hovioikeudenneuvokset) oli vuonna 2008 yhteensä 180, esittelijöitä (asessorit ja viskaalit) 164 ja kansliahenkilökuntaa (sihteerit, kanslistit, haastemiehet jne.) 174 henkilöä eli henkilöstön kokonaismäärä oli 518. - Ruotsin kuudessa hovioikeudessa oli vuonna 2008 yhtä monta vakinaisen tuomarin virkaa kuin Suomessakin eli 180. Ei-vakinaisia tuomareita eli asessoreja ja viskaaleja, jotka myös Ruotsissa toimivat esittelijöinä ja voivat eräin edellytyksin osallistua suomalaiskollegojensa tavoin myös asioiden ratkaisemiseen, oli vuonna 2008 myös 164 eli taas tismalleen yhtä paljon kuin Suomessa. Kanslia- yms. henkilökuntaa oli Ruotsin hovioikeuksissa 244 eli jokin verran enemmän kuin Suomessa. Ruotsin kuuden hovioikeuden henkilöstön kokonaismäärä oli 588 henkeä.
3. Ruotsalaiset hovioikeudet käsittelevät riita- asioista kolmanneksen ja rikosasioista kaksikolmannesta suullisessa pääkäsittelyssä; tarkempia lukuja en ole löytänyt. Ruotsissa toimitetaan pääkäsittelyjä etenkin riita-asioissa selvästi enemmän kuin Suomessa. Meillä hovioikeudet ratkaisivat riita- ja rikosasioita vuonna 2008 pääkäsittelyssä 31 prosentissa kaikista tapauksista. - Nämä luvut kertovat minusta aika selvää kieltä kahden naapurimaan hovioikeuksissa vallitsevasta tehokkuuserosta. Jos tilastotiedot ovat vertailukelpoisia, mitä ei liene syytä epäillä, pitäisi Suomessa tulla toimeen kuuden hovioikeuden sijasta kolmella hovioikeudella ja 180 vakinaisen hovioikeustuomarin asemesta sadalla tuomarilla, jos hovioikeudet toimisivat yhtä tehokkaasti kuin Ruotsissa.
4.Jatkokäsittelylupajärjestelmää - taas kovin pitkä ja kankea juridinen termi - pidetään hallituksen esityksessä (HE 105/2009 vp) hovioikeusuudistuksen keskeisimpänä asiana. Tämä ilmenee myös oikeusneuvos Kari Kitusen puheenjohdolla istuneen komitean mietinnöstä (KM 2008:3), jolle on annettu nimeksi "jatkokäsittelylupa hovioikeudessa". Hovioikeuden uudistamista koskeva hanke pitää kuitenkin sisällään monia muitakin asioita, ennen muuta hovioikeuden pääkäsittelyä koskevien säännösten uudistamisen, jonka tarkoituksena on rajoittaa asioiden viemistä pääkäsittelyyn. Myös jatkokäsittelyluvalla tähdätään osaksi sanotun tavoitteen toteutumiseen.
5. Oikeusministeriö pyysi komitean mietinnöstä lausunnot yhteensä lähes 40 tuomioistuimelta, viranomaiselta, järjestöltä ja tutkijalta. Lausuntotiivistelmä on julkaistu oikeusministeriön julkaisusarjassa OMLS 2009:2. Opuksessa on mainittu myös joitakin tämän kirjoittajan ajatuksia ja ehdotuksia.
6. Jatkokäsittelylupa tarkoittaa sitä, että vähäisemmiksi katsotuissa asioissa valituksen tehnyt asianosainen ei saa asiaansa hovioikeuden tutkittavaksi, jollei hovioikeus myönnä siihen lupaa; jostakin syystä KM:stä 2008:3 tai HE:stä ei löydy tarkkaa jatkokäsittelyluvan määritelmää. Muutoksenhakuoikeus käräjäoikeuden tuomioista ja päätöksistä säilyy periaatteessa rajoittamattomana, mutta vähäisiksi tai vähäarvoisiksi (tämän sanan käyttöä esitöissä vältetään) luokitelluissa asioissa asian käsittely voi tyssätä hovioikeuden kielteiseen lupapäätökseen. Vaikka lakiesityksessä yritetään muuta vakuuttaa, järjestelmä merkitsee valittajan muutoksenhakuoikeuden tosiasiallista kaventumista ja rajoittamista: jos valituslupaa ei myönnetä, hovioikeus ei tutki asianosaisen asiaa enemmälti.
7. Hallituksen esityksessä on uhrattu parikymmentä sivua vakuuttelulle, jonka mukaan jatkokäsittelylupajärjestelmä ei ole Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tai Suomen perustuslain 21 §:n oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien säännösten vastainen. Perustuslakivaliokunta kuulee tästä kysymyksestä joukon korkeasti oppineita valtiosääntö- ja muitakin asiantuntijoita. Tämä on tavallaan turhaa, sillä käytännössä ei liene epäilystäkään siitä, että uudistus olisi ihmisoikeuksien tai perustuslain vastainen; niiden mukaan muutoksenhakuoikeuteen voidaan säätää lailla "vähäisiä poikkeuksia." Mutta kokonaan eri asia on, että muutoksenhakuoikeuden rajoituksen myötä valittajan oikeusturva saattaa tosiasiallisesti heikentyä.
8. Jatkokäsittelylupa eroaa KKO:ssa käytössä olevasta valituslupajärjestelmästä, vaikka kummankin idea on pohjimmiltaan sama: valitusoikeuden rajoittaminen ja tuomioistuimen työn keventäminen, jotta oikeus voisi keskittyä paremmin päätehtäväänsä. KKO:n kohdalla asia onkin ymmärrettävä, sillä KKO toimii ennakkopäätösinstanssina, sitä vastoin hovioikeuden osalta järjestelmää on paljon hankalampi perustella. Ideana kuitenkin on, että hovioikeuksien voimavaroja yritetään lupajärjestelyn avulla kohdentaa asian laadun ja merkityksen kannalta juridisesti merkityksellisten ja vaikeiden asioiden tutkintaan. Hovioikeuksien käsittelyjä pyritään kohdentamaan asioihin, joissa on todellista oikeussuojan tarvetta, samalla pyritään lyhentämään hovioikeuksien käsittelyaikoja.
9. Hovioikeuksiin ehdotettiin jo vuonna 1998 voimaan tulleen hovioikeusuudistuksen yhteydessä erityistä muutoksenhakulupajärjestelmää. Ehdotus perustui komitean mietintöön 1999:20 ja HE:een 33/1997 vp. Eduskunta ei kuitenkaan hyväksynyt esitystä. Eduskuntakäsittelyssä (lakivaliokunnan mietintö 19/1997 vp ja perustuslakivaliokunnan mietintö 9/1997 vp) katsottiin, ettei ehdotettu muutoksenhakulupajärjestelmä sopinut vaikeuksitta suomalaiseen oikeusperinteeseen. Järjestelmä miellettiin muutoksenhakuoikeuden rajoitukseksi, mitä se - puhutaan mitä puhutaan - onkin.
10. Muistan, miten eduskunnan lakivaliokunta uskoi tässä asiassa erityisesti Vaasan hovioikeuden silloista presidenttiä Erkki Rintalaa, joka isännän äänellä ja ottein jyrähteli valiokunnassa asiantuntijoita kuultaessa lakiesitystä vastaan. Itse annoin sivustatukea Rintalalle. Tämän jälkeen muutoksenhakulupaa ajaneet muiden hovioikeuksien presidentit ja oikeusministeriön kiukustuneet virkamiehet panivat vireille seulontajärjestelmää koskevan hankkeen, joka tuli sitten voimaan vuonna 2003. Olen jälkeenpäin ajatellut, että jos tämä (siis seulontajärjestelmä) olisi ollut tiedossa, niin vuonna 1997 olisi kyllä ollut parempi hyväksyä esitetty muutoksenhakulupajärjestelmä.
11. Erilaisten valitus- tai muutoksenhakulupajärjestelmien sekä seulontajärjestelmien heikkous on muun muassa siinä, että niissä asioita ratkaisevat tuomarit päättävät myös siitä, mitkä jutut läpäisevät lupa- tai seulontakynnyksen ja otetaan asiallisesti tutkittaviksi. Kun tuomari karsii tällä tavalla juttuja, hän samalla pyrkii sääntelemään ja rajoittamaan omaa työmääräänsä. Kun ihminen on, kuten tiedämme, heikko ja raadollinen ("liha on heikko"), ja kun tuomarikin on loppujen lopuksi vain ihmispoloinen, vaikuttavat inhimilliset ja mukavuustekijät ja tuomarin halu säännellä työmääräänsä siihen, kuinka suuri osa valituksista otetaan varsinaiseen ja lisätyötä edellytettävään tutkintaan. Tämä tuli selkeästi näkyviin seulontamenettelyn alkuaikoina (2005-2006), jolloin hovioikeustuomarit omaa työtään keventääkseen yrittivät kiertää seulontasäännöksiä ja seuloa jatkokäsittelystä myös sellaisia asioita, joissa lain eli OK 26:15:n selvän sanamuodon mukaan on toimitettava suullinen pääkäsittely. Viittaan blogiin 114/19.6.-09.
12. Mitä enemmän juttuja seulotaan tai jätetään ilman valituslupaa, sitä helpommaksi tuomareiden työ muodostuu. Tuomarien ei itse asiassa pitäisi osallistua juttujen seulontaan ja valitusluvista päättämiseen. Toisaalta olisi epätaloudellista ja -tarkoituksenmukaista, että oikeuslaitokseen pitäisi perustaa erityinen elin, joka käsittelisi ja ratkaisisi pelkästään valitus- tai muutoksenhakulupa-asioita.
13. Voimassa oleva hovioikeuden seulontajärjestelmä on ehdotettua jatkokäsittelylupaa oikeudenmukaisempi, sillä sen mukaan kaikki valitusasiat jutun laatuun katsomatta ovat ainakin muodollisesti järjestelmän piirissä ja samalla viivalla, kun hovioikeus päättää, onko syytä ottaa valitus, kuten laissa asia ilmaistaan, "enempään tutkintaan." Jos seulontavaiheessa on aivan ilmeistä, että käräjäoikeuden ratkaisu tai siellä noudatettu menettely ei ole virheellinen, päättyy asian käsittely - asian laatuun siis periaatteessa katsomatta - tämän seikan toteamiseen ja siihen, että valitus seulotaan jatkokäsittelystä.
13a. Seulontajärjestelmän ongelma oli aluksi siinä, että hovioikeustuomarit eivät osanneet käyttää sitä eli soveltaa lakia oikein, vaan yrittivät kiertää seulonnan avulla pääkäsittelyn pitämiseen velvoittavia säännöksiä. Sitten kun tuomarit KKO:n lukuisten ennakkopäätösten jälkeen saatiin vihdoin oivaltamaan, mistä oikein on kysymys, ja ovat nyt soveltaneet lakia oikein, rientää lainsäätäjä "kehiin" ja aikoo lakkauttaa seulonnan kokonaan ja korvata sen kokonaan uudella järjestelyllä, joka on muutoksenhakijoiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta arveluttava. Aika käsittämätöntä! Tämä on yksi osoitus siitä, miten tempoilevaa ja arvaamatonta oikeuspolitiikka ja erityisesti tuomioistuimia ja oikeuslaitoksia koskeva uudistamistyö Suomessa oikeastaan on.
14. Ehdotettu jatkokäsittelylupa sitä vastoin asettaa, vaikkei se olekaan tarkoitus, muutoksenhakijat tosiasiallisesti eriarvoiseen asemaan, koska järjestelmää sovelletaan ainoastaan rahamäärältään tai rangaistusseuraamukseltaan vähäarvoisissa tai oikeastaan sellaisiksi katsottavissa asioissa. Käytännössä kuitenkin muutkin kuin taloudelliset ja rikoksen vakavuuteen perustuvat näkökohdat voivat olla asianosaisille tärkeitä. Jatkokäsittelylupa on muutoksenhakijoiden yhdenvertaisen kohtelun kannalta ongelmallinen järjestelmä. Ongelmana on myös se, että jatkokäsittelystä karsiutuvien juttujen joukkoon jää aina väistämättä myös sellaisia tapauksia, joissa asianosaisen oikeusturva olisi edellyttänyt jatkokäsittelyä ja käräjäoikeuden tuomion muuttamista.
15. Ilmeistä on, että jatkokäsittelylupajärjestelmä tulee vastaväitteistä huolimatta hyväksytyksi, joten tältä kannalta asiassa ei kannata enemmälti revitellä. Järjestelmän soveltamisalassa ja käsittelyluvan edellytyksiä koskevissa säännöksissä on kuitenkin monia korjauksia ja tarkistuksia vaativia kohtia. Mutta kun tästä johdannosta jo tuli näin pitkä ja kun on jo myöhä, on parempi, että käsittelen lakiesityksen yksityiskohtia myöhemmin erikseen. Totean tässä vain, että jatkokäsittelylupajärjestelmä ei ole mikään viisasten kivi, jolla hovioikeuden ongelmat ratkaistaisiin tyyliin simsalabim. Järjestelmä tuo tullessaan joukon uusia ongelmia, joista aiheutuu päänvaivaa hovioikeuksille ja KKO:lle.
16. Lopuksi pari sanaa terminologiasta. Lakiesityksessä omaksuttu käsite "jatkokäsittelylupa" on minusta turhan pitkä ja kankea. Vielä "hirvittävämpi" on lakiesityksen perusteluissa jo heti ensimmäisellä sivulla mainittu ja toistettu termi "jatkokäsittelylupajärjestelmä." Se asettuu kamaluudessaan samaan kategoriaan käsitteiden "valtakunnansyyttäjänvirasto," "apulaisvaltakunnansyyttäjä" ja "syyttämättäjättämispäätös" kanssa; onneksi apulaisvaltakunnansyyttäjällä ei ole omaa virastoa, sillä silloin tosi pitkä yhdyssana muodostuisi.
17. Kun sana "valituslupa" on jo käytössä KKO:ssa, sitä ei ole ilmeisesti tämän vuosi haluttu ottaa käyttöön hovioikeuden lupajärjestelmässä. Mutta sen sijasta lakiin olisi voitu, ja voidaan vieläkin, hyväksyä sana "muutoksenhakulupa," jota käytettiin vuonna 1997 eduskunnalle annetussa hallituksen esityksessä (HE 33/1997 vp); se olisi pituudestaan huolimatta jatkokäsittelylupa-sanaa paljon luontevampi käsite. Termissä jatkokäsittelylupa on kyse yksinomaan tietynlaisten mielikuvien luomisesta, asiallisesti kyseinen järjestely ei juuri poikkea vuoden 1997 lakiesitykseen sisältyneestä muutoksenhakulupajärjestelmästä. Järjestelmässä on kuitenkin olennaista se, otetaanko asianosaisen valitus hovioikeudessa asiallisesti tutkittavaksi ns. täystutkinnassa vai todetaanko vain, että luvan myöntämisen ja täystutkinnan edellytyksiä ei ole olemassa. Tällöin olisi rehellistä puhua jäljempänä mainitusta tutkintaluvasta.
18. Esimerkkiä voitaisiin ottaa tässä suhteessa Ruotsin laista, jossa on käytössä lyhyt ja luontevan tuntuinen termi "tutkintalupa" (tutkimislupa), prövingstillstånd; sillä tarkoitetaan samaa asiaa, mistä jatkokäsittelyluvassakin on kysymys. Suomalaiset lainvalmistelijat ovat mahdollisesti ajatelleet, että sana "tutkintalupa" ei kuvaa riittävän tarkasti sitä, mistä asiassa on kysymys. Juridisen kielen ei kuitenkaan tarvitse välttämättä seurata orjallisesti arkikieltä eikä käyttää sanoja samassa merkityksessä kuin niitä käytetään yleiskielessä. On monia sanoja, joita käytetään juridiikassa hieman eri merkityksessä kuin yleiskielessä. Esimerkiksi sanoja "myöntäminen" ja "tunnustaminen" käytetään yleiskielessä toistensa synonyymeinä, mutta juridiikassa nämä kaksi sanaa merkitsevät eri asioita.
19. Suosittelen siis lakiin termiä tutkintalupa/prövningstillstånd, jos lakiesitys tältä osin asiallisesti hyväksytään. - Ruotsiksi termi jatkokäsittelylupa on "tillstånd till fortsatt handlägging." Jättekiva!
14 kommenttia:
Kritisoin edellisessä blgissani hovioikeuksia m. liian lepsusta asioiden valmistelusta ja valmistelusta vastaavan jäsenen passiivisuudesta, jolloin asian valmistelu jää käytännössä usein esittelijän vastuulle.
Eräs kokenut hovioikeustuomari ilmoitti minulle blogin julkaisemisen jälkeen, että VVJ kyllä tunnetaan hovioikeuksissa ja tämä jopa päättää yksin usein, seulotaanko juttua vai ei; jos VVJ on sitä mieltä, että juttua ei voida seuloa, ei kahdella muulla jäsenellä ole asiaan "nokan koputtamista."
Lisäksi VVJ täyttää erillisen valmistelulomakkeen, johon ilmeisesti merkittään, mitä toimenpiteitä ja päätöksi valmistelun aikana tehdään. VVJ määrää myös yksin. keiltä valituksen johdosta pyydetään vastaukset; tämä on yleensä hyvin selvä asia.
VVJ päättää, ainakin "alustavasti" siitä, pidetäänkö asiassa pääkäsittely vai ei.
Mutta tämän jälkeen juttu kuulemma jää esittelijän hoitoon ja valmistelu muuttuu siis esittelijävetoiseksi. Tässä on minusta todellinen ongelma, sillä valmisteluun kuuluu myös ohjeiden antaminen siitä, mistä tarvittavaa tietoa asiassa ilmenevien riitaisten oikeuskyysmysten selvittämistä varten löytyy.
Tietenkin VVJ:n tulisi myös katsoa jo se, mitä riitaisia ja "miten riitaisia" kysymyksiä asia pitää sisällään ja ohjata esittelijää, miten tämän tulee asiaa valmistella, mihin pitää kiinnittää erityistä huomiota, mihin kysymyksiin taas ei pidä "kompastua" eikä uhrata aikaa ja vaivannäköä tarpeettomasti jne.
Jos VVJ on asian tasalla, kuten tietenkin pitäisi, hän osaa useimmissa sanoa suoralta kädeltä, mihin aikaisempiin prejudikaatteihin ja lakien esitöihin ja oikeuskirjallisuuteen on syytä tutustua. Kyllä VVJ:n pitää tällaiset asiat hallita!
Esittelijää ei saa jättää pakertamaan jutun kanssa yksin, siitähän se asian käsittely juri viivästyy. EIT:n Suomelle antamissa langettavissa tuomioissa on monissa ollut kysymys juuri siitä, että asian on jäänyt hovioikeudessa makaamaan jopa vuosiksi ilman, että sille olisi tehty mitään. Tämä johtuu juuri puutteellisesta ja passiivisesta valmistelusta ja VVJ:n tehtävien laiminlyönneistä.
MIksi presidentti ja ho-laamannit eivät valvoa, että hommat luistavat ja VVJ:t hoitavat velvollisuutensa?
Alussa mainitun hovioikeustuomarin mukaan pahoja yksittäisiä viivästymisiä syntyy ho:ssa siksi, että VVJ ei tuo pääkäsittelyn pitämistarvetta ajoissa kolmijäsenisen kokoonpanon ratkaistavaksi. Muta eikä jaoston puheenjohtajan tule valvoa, että näin tapahtuu? Kyllä puheenjohtajan velvollisuutena on tietää ja valvoa, missä ja kenellä kukin juttu on ja missä vaiheessa sen valmistelu on.
Mainitun hovioikeustuomarin mukaan pahimmassa tapauksessa VVJ yrittää tuoda jutun esittelyyn, siis kirjalliseen menettelyyn, vasta 10 kk:n kuluttua siitä, kun juttu saapui hovioikeuden ja tuli siellä vireille, Jos jaoston enemmistö, siis kaksi muuta jäsentä katsookin, että hei, tässä jutussahan pitääkin pitää pääkäsittely ja kutsua asianosaiset ja todistajat paikalle, syntyy ho-tuomarimme mukaan "paha tilanne."
Koska juttu on tuossa vaiheessa jo kohtuuttomasti viivästynyt, saattaa jaoston enemmistö sittenkin kallistua sille kannalle, että hitto, ei pidetäkään pääkäsittelyä, vaan ratkaistaan asia esittelyssä! Ts. asia, jossa olisi mitä ilmeisin tarve toimittaa pääkäsittely, joudutaankin ratkaisemaan kirjallisessa menettelyssä VVJ:n viivytyksen takia!
Jos hovioikeuksia johdettaisiin liiketaloudellisten periaatteiden mukaisesti, on selvää, että nykyiset hovioikeuksien päällikkötuomarit olisivat lentäneet hommistaan jo ajat sitten kuin leppäkeihäät!
Mutta tuomaritpa ovatkin perustuslain mukaan erottamattomia ja riippumattomia. Riippumattomuuteen katsotaan - tosin virheellisesti - kuuluvan, että päällikkötuomari ei voi käskeä alaisiaan eikä määrätä, miten näiden tulee hommansa hoitaa.
NORJAN TILASTOJA (http://www.domstol.no/upload/DA/Internett/da.no/Aktuelt/2009/Statistikk%20analyse%20og%20grafer.pdf):
Borgarting lagmannsrett
Høsten 2005 fikk Borgarting lagmannsrett styrket bemanningen til restansenedarbeiding av
sivile saker og straffesaker. I 2007 ble domstolen tildelt ytterligere ressurser til behandling av
sivile ankesaker.
Saksbehandlingstiden er fortsatt høyere enn målsettingen, men utviklingen i
saksbehandlingstid for både sivile- og straffesaker etter at ressurser er tilført er positiv.
Utviklingen i gjennomsnittlig saksbehandlingstid er som følger:
· Sivile ankesaker: 12,4 måneder i 2005 til 8,9 måneder i 2008
· Fagdommersaker: 7,0 måneder i 2005 til 4,4 måneder i 2008
· Begrenset anke i meddomsrett: 6,3 måneder i 2005 til 3,9 måneder i 2008
· Bevisanker i meddomsrett: 7,7 måneder i 2005 til 5,8 måneder i 2008
· Lagrettesaker: 6,2 måneder i 2005 til 5,3 måneder i 2008
NORJAN TILASTOJA II:
http://www.domstol.no/upload/DA/Internett/da.no/Statistikk/Lagmannsrettene%202008%20alle%20tabeller.pdf
Luulen, että suurin ongelma nykyisessä HO-menettelyssä on se, ettei prosessioikeustieteessä ole vedetty johtopäätöksiä Aulis Aarnion esittämästä ainoan oikean ratkaisun teorian hylkäämisestä: sen perusteella kaksi eri tuomaria voi hyväksyttävästi ratkaista saman oikeus- tai näyttökysymyksen eri tavalla. Jos näin on, järkevän asianosaisen kannattaa aina pyrkiä saattamaan hänelle vastainen ratkaisu ylemmän tuomioistuimen tutkittavaksi - jos oikeudenkäyntikulut eivät aseta estettä - jos harkinta olisi tällä kertaa suopeampaa. Niinpä HO:ssa käytetään samantyyppistä yhtä laajaa harkintaa kuin KO:ssakin ja KO:n oikeudenkäynti pyritään toistamaan HO:ssa.
Miten sitten pitäisi olla aarniolaisessa maailmassa? Tunnustetaan, että KO:ille kuuluu ihmisoikeustuomioistuimen käyttämän termin mukainen harkintamarginaali ja lain mukaan ylemmän oikeuden tehtävä olisi ainoastaan tutkia, onko tuo harkintavalta ylitetty ts onko päätös oikeudellisesti tai näytöllisesti ilmeisen väärä taikka onko asiassa tapahtunut menettelyvirhe. Samoin valittajalle voitaisiin selkeästi säätää todistustaakka siitä, että KO:n ratkaisu on väärä. Tämä luonnollisesti edellyttää KO:ien kokoonpanojen vahvistamista.
Blogisti on vaiennut turhien valitusten ongelmasta (ts ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon lykkääminen tai eilisen kommentaattorin “vääryystaistelijan” hyvin esiintuoman asenteen). Juuri nämä turhat valitukset ovat pakottaneet luomaan blogistin kritikoimia järjestelmiä valitusten karsimiseksi.
"Viisaus alkaa tosiasioiden tunnustamisella"
Toivottavasti anonyymi hieman "avaisi" meille, mitä noihin Norjan oikeustilastoihin oikein kätkeytyy ja mitä termit"fagdommersaker" ym. tarkoittavat!
Minusta hovioikeuden kunkin kokoonpanon tulisi asettaa - HO:ssa pitäisi tietenkin päästä kaikilla osastoilla yhdenmukaiseen käytäntöön - tietyt määräajat, joiden puitteissa valmistelu etenisi. Jokaista juttua varten pitäisi laatia aikataulu, jonka puitteissa ja em. määräaikoja noudattaen asian käsittelyssä edetään.
Jaosto voi esim. päättää, että jo 2 viikon kuluessa siitä, kun valituskirjelmä on saapunut hovioikeuteen, ratkaistaan, seulotaanko valitus vai ei. Jos valitusta ei seulota, jaosto päättäisi samalla, toimitetaanko asiassa pääkäsittely vai ei.
Tämän jälkeen VVJ ja esittelijä huolehtisivat kolmannen viikon kuluessa vastausten pyytämisestä ja neljännen viikon kuluessa asianosaisten, todistajien ym. kuultavien kutsumisesta pääkäsittelyyn, jos sellainen pidetään.
Jollei pääkäsittelyä päätetä pitää, tulisi asia valmistella VVJ:n valvonnassa ratkaisukuntoon niin, että esittely pidetään asiasta riippuen 2-3 kuluessa siitä, kun valitus oli saapunut hovioikeuteen.
Ratkaisu annettaisiin viimeistään 2-3 viikon kuluttua esittelystä tai pääkäsittelystä.
Kokoonpanon puheenjohtajalla tulee olla koko ajan tieto siitä, missä vaiheessa asian käsittely on, jotta hän pystyisi valvomaan ja johtamaan osastonsa lainkäytön asianmukaisuutta ja joutuisuutta.
Tähän tapaan...JATKAKAA!
Aarniolaisuudesta ym. kirjoittaneelle anonyymille vastaisin, että höpö, höpö!
En tiedä "prosessioikeustieteestä," mutta itse olen kyllä ottanut monissa oppi- ym. kirjoissani kantaa oppiin yhdestä ainoasta oikeasta ratkaisusta. Kellä on silmät, hän lukekoon!
Minusta turhia valituksia ei ole! On vain turhamaisia hovioikeustuomareita, jotka eivät ole tottuneet oikeaan ja ripeään työntekoon!
Turhathan valotukset voidaan seuloa tai käsitellä muutoin joutuisasti, ratkaista esimerkiksi 1-2 viikossa siitä, kun ne ovat saapuneet hovioikeudelle.
Ei niitä "turhia" valituksia pidä suinkaan jättää hovioikeuksien hyllyille pölyttymään! Yksi jaosto voisi hyvin ratkaista niitä vaikka 20 kappaletta päivässä!
Hovioikeuksien presidentit ja tuomarit voisivat vähitellen luopua puhumasta tuosta omasta "opistaan": oppi turhista valituksista.
Tätä harhaoppia he ovat syöttäneet vuosikymmeniä oikeusministeriölle, hallitukselle ja eduskunnalle. Voi tätä jatkuvaa parkua turhista valituksista ja turhista pääkäsittelyistä!
Ei ole turhia valituksia. On vain helppoja asioita ja vaikeita asioita ja valituksia
Pitäisikö meidän ryhtyä puhumaan opista nimeltä "hovioikeuksien kyvyttömät tuomarit"?
Olen kyllä blogistin kanssa samaa mieltä - kyllä hovioikeuksissa tulisi osata tehdä töitä eikä marista. Jos jutusta heti näkee, ettei siinä ole ainesta alkua pidemmälle, niin nopea päätös ja paperit eteenpäin.
Kyllä lääkärikin osaa seuloa potilaskannasta vakavat ja helpot tapaukset, ilman että ovella kieltäydytään ottamasta vastaan muita kuin vakavia tapauksia. Lääkäri ei edes odota, että potilaan tulisi tietää, kuinka vakavasta asiasta on kyse!
Jos taas muistettaisiin se tosiasia, ettö oikeuslaitos ei ole tuomareita varten, vaan asianosaisia varten. Asianaosaisille kaikki jutut ovat vakavia ja tuomarit voisivat jättää ylimieliset asenteensa kotiin lähtiessään TÖIHIN.
J
Julkaistuista kommenteista käy hyvin selville, että suurin syy hovioikeuksien heikkoon tuottavuuteen on vanhentuneissa työmenetelmissä. Jäsenet käyttävät merkittävän osan työpanoksestaan tarkastustoimintaan, esittelijän konseptien tarkastamiseen ja korjaamiseen. Useimmissa jutuissa tämä on turhaa työtä. Luulisi esittelijöiden huolehtivan siitä, että faktatiedot ovat oikein tuomioissa. Yksityiskohtaisesta tarkastuksesta ja esittelijöiden konseptien korjaamisesta luopuminen antaisi jäsenille aikaa omien juttujensa valmistelemiseen ja esittelemiseen ja päätösesitystensä kirjoittamiseen.
Brax taitaa lukea tätä blogia epäilystä huolimatta.
Näin IS tänään:
"Braxin mukaan rikosten tunnustaminen voisi tulla kyseeseen esimerkiksi hankalissa talousrikoksissa.
- Yhteiskunnan kokonaishyöty voisi olla, että tunnustamalla rangaistus vähän lievenee. Rangaistus tulee ja juttu saadaan käsiteltyä, Brax sanoo."
"Ei ole turhia valituksia. On vain helppoja asioita ja vaikeita asioita ja valituksia."
Se nyt vaan valitettavasti on niin, että on myös suuri- ja vähätöisiä sinänsä helppoja asioita: rikostuomio ryöstöstä, jolla on kolme todistajaa, joiden luotettavuutta ei ole riitautettu. Jos vastaaja riitauttaa näytön, HO joutuu pitämään pääkäsittelyn, jossa todistelu käydään läpi. Kun HO yritti seuloa tuollaisen jutun, KKO sanoi - blogistin kantaa myötäillen - ettei käy. Mitä HO:t ovat kritikoineet ovat juuri tuo pakko pitää aikaa vieviä suullisia tuonkaltaisissa ja muuten ilmeisen selvissä ja sinänsä helpoissa jutuissa. Blogisti hengenheimolaisineen on aina "oikeusturvan" nimissä vastustanut kaikenlaisten keinojen käyttämistä, joilla tuollaiset jutut olisi ratkaistu paluupostissa. Tosiasia kuitenkin on, että olemme kohta Euroopan ainoa maa, jossa oikeudenkäynti toistetaan kahteen kertaa, taparikollisten ja kverulanttien riemuksi ja todellisten oikeudenhakijoiden harmiksi viivästyksinä.
"HO:t yrittivät seuloa tuon jutun..."
Eiväthän hovioikeudet, saatana vieköön, voi sentään toimia selvästi lain vastaisesti! Piti olla etukäteen täysin selvää, ettei valitusta, jossa lain mukaan (OK 26:15) hovioikeuden tulee viran puolesta, vaikkei sitä olisi pyydettykään, toimittaa suullinen pääkäsittely, voida seuloa hovioikeuden kirjallisessa seulontamenettelyssä!
Joka ei tätä ymmärrä, niin hänen ei totisesti tulisi olla päivääkään tuomarin virassa!
Mutta kun ministeri Koskinen ja lakivaliokunnan puheenjohtaja Lax olivat saaneet KKO:n pressalta Leif Sevónilta etukäteen - jumala, ajatella nyt etukäteen eli kun lakiesitys oli vielä eduskunnassa (!) - luvan toimia selvän lain kirjaimen vastaisesti, niin hovioikeudetpa ajattelivat, että nyt vain kiireesti seulomaan kaikki pääkäsittelyyn muuten menevät jutut!
Koskinen ja Lax todistivat eduskunnan edessä eli täysistunnossa, että joo, Sevón anoi, että näin voidaan menetellä!
Missä oli tuomareiden riippumattomuus ja ammattietiikka? Tuomarit näyttivät, että he ovat lampaita, joita voidaan johtaa ja ohjailla kulisseista!
"HO:t yrittivät seuloa tuon jutun..."
Puhumme toistemme ohi: en sinänsä kiistä blogistin oikeudellista tulkintaa voimassa olevan seulontasäännöksen ja pääkäsittelysäännöksen suhteesta - jos kohta sitäkin olisi voitu tulkita järkevästi, mitä EK-porukka yritti. Tarkoitan vain, että Suomessa ihan oikeasti on turhia, mutta suuritöisiä valituksia, joissa näyttö "riitauttamalla" yritetään saada vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon lykkäämiseksi - ehkä koko HO-laitos ruuhkauttamalla - saada pääkäsittely. Tuollaisten valitusten käsittelemiseksi tarvitaan joko A) järjestelmä (valituslupa, seulonta, jatkokäsittelylupa tms), joka laissa säädetysti sulkee pois OK 26:15 pääkäsittelyn - tätä asiantuntijat tarjosivat lainvalmistelussa, mutta se ei kelvannut OM:n LAVO:n kovakalloille - taikka B) eurooppalaisen järjestelmän, jossa näyttöön ei pääsääntöisesti saa hakea muutosta, luonnollisesti liitettynä KO:ien kokoonpanojen vahvistamiseen. Mielestäni blogisti kiistää taustalla olevan em. todellisen ongelman, josta käytän työnimeä turhat, mutta suuritöiset valitukset.
Turhia valituksia ei ole - on vain turhia hovioikeustuomareita; Suomessa on väkilukuun suhteutettuna puolet enemmän ho-tuomareita kuin Ruotsissa.
Jos hovioikeustuomari ei todellakaan tiedä tai osaa, miten rajoittaa aineiston esittämistä hovioikeudessa ja puhuu vain koko ajan lainsäädännössä olevista ongelmista, hänen tulisi kyllä minusta vakavasti harkita mihin hommiin siirtymistä.
Ongelmat eivät ole lainsäädännössä vaan lainkäyttäjissä, tässä tapauksessa ho-tuomareissa.
Lähetä kommentti