483. Ulvilan murhamysteerin tv-keskustelussa mystistä tietovajetta

1. Ajattelin eilen pyhittää tämän perjantain aamupäivän sienestämiseen. Eilisen TV1:n A-Talkin jälkeen tulin kuitenkin luvanneeksi, että kommentoin ohjelmassa käytyä keskustelua. Joten ei kai tässä sitten auta muu kuin kirjoitushommiin vaan! Karvalaukut, haaparouskut ja suppilovahverot saavat luvan odottaa huomiseen.

2. Eilisessä pikakommentissani ihmettelin tv-keskusteluun osallistuneiden lainoppineiden asiantuntijoiden hieman vajavaiselta vaikuttanutta tietämystä tiettyjen perusasioiden osalta. Vastaukset eivät tyydyttäneet minua eivätkä näköjään osaa kommentaattoreitakaan. Olisiko tietynlainen hämmennys ja tietynlainen neuvottomuus johtunut suoran tv-lähetyksen paineista tai olisivatko heiltä jääneet niin sanotusti kotiläksyt ennen tv-studioon saapumista tekemättä, vaikea sanoa. Kokeneista keskustelijoista kuitenkin oli kyse, ja valtakunnansyyttäjä oli päättänyt, kuten hän itse mainitsi, saapua lähetykseen varta vasten itse. - A-talkin lähetys löytyy linkistä http://areena.yle.fi/video/1316719821392.

3. Muutama esimerkki. - Toimittaja Susanne Päivärinta kysyi valtakunnansyyttäjä Matti Nissiseltä ja professori Terttu Utriaiselta, mitä tarkoitetaan, kun laissa puhutaan vangitsemisen edellytysten osalta "todennäköisistä syistä". Kysymys oli hyvä, sillä varmasti monet ihmiset haluaisivat tietää, mistä sanotussa terminologiassa oikeastaan on kyse.

4. Selkeää vastausta kysymykseen ei kuitenkaan saatu kummaltakaan asiantuntijalta. Terttu Utriainen alkoi selittää asiaa niin, että rikosasia etenee vaiheittain siten, että ensin nostetaan syyte, jonka tueksi täytyy olla tietyt edellytykset ja sitten asiaa käsitellään... plääp, plääp... ja sitten juttu ratkaistaan tuomiolla. Ei siis vastausta esitettyyn kysymykseen.

5. Matti Nissinen näytti kiemurtelevan oman vastauksensa kanssa ja taisi sanoa joko tässä kohtaa tai hieman myöhemmin jotenkin niin, että hän "ei ollut tänne tullessaan varautunut vastaamaan kysymyksiin toimittajan edellyttämällä tarkkuudella". Niinpä niin, kotiläksyt olisivat siis tämän mukaan jääneet todellakin tekemättä! Mutta jokaisen syyttäjän, myös jokaisen "entisen syyttäjän,"pitäisi toki tuollainen perusasia tietää jo vanhasta muistista ja kyetä vastaamaan sitä koskevaan kysymykseen vaikka niin sanotusti "unissaan". Onhan mainittu käsite myös, ei vain vangitsemispäätöksen, vaan myös syyteharkinnan keskiössä, sillä lain mukaan syytteen nostaminen edellyttää, että rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi on olemassa todennäköisiä syitä (ROL 1:6).

6. Matti Nissinen mutisi aluksi jotakin "korkeamman asteen todennäköisyydestä" ja "sen tasoisesta näytöstä." Olen varma, etteivät maallikot tulleet tuollaisesta mitään sanomattomasta määritelmästä hullua hurskaammaksi. Toimittajan tivatessa edelleen tarkempaa selvitystä asiaan, Nissisellä näytti sytyttävän ja hän sanoi, että todennäköisillä syillä tarkoitetaan samaa kuin "varteenotettava epäily." Varmemmaksi vakuudeksi Nissinen vetosi oikeuskansleri Jaakko Jonkan aikoinaan eli 1980-luvulla kirjoittamaan väitöskirjaan "Syytekynnys", jonka Nissinen mainitsi käsittävän 600 sivua.

7. Nissisen vastaus meni pieleen sekä a) Jaakko Jonkan väitöskirjan pituuden että b) itse käsitemääritelmän osalta. Jokainen "Jonkkansa lukenut" eli hänen väitöskirjaansa perehtynyt toki muistaa ulkoa, että kirjassa Syytekynnys ei ole likimainkaan 600 sivua, vaan ainoastaan noin 350 sivua! Tarkistin asian nyt kirjahyllyssäni olevasta kirjasta ja voin kertoa, että Jonkan väitöskirjan kokonaispituus on 393 sivua, josta varsinainen tekstiosa on 364 sivua pitkä. Nissinen siis erehtyi sivumäärässä noin 30-40 prosentin verran. Se on suunnilleen samaa luokkaa, kuin jos 170 sentin pituista mieshenkilöä väitetään tasan 2 metriä pitkäksi naiseksi.

8. Tärkeintä kuitenkin tässä kohdin on se, että käsitettä "todennäköiset syyt" ei määritellä oikeuskirjallisuudessa tai -käytännössä Nissisen kertomalla tavalla eli siten, että sillä tarkoitettaisiin samaa kuin "varteenotettava epäily." Käsitemääritelmät toki saattavat hieman vaihdella, mutta yleisin ja samalla kaikkein yksinkertainen on määritelmä, jonka mukaan asiassa pitää olla enemmän todennäköistä, että rikosepäily osoittautuu oikeaksi kuin että se osoittautuu vääräksi. Matemaattisesti asia voidaan ilmaista yksinkertaisesti siten, että syyllisyyttä koskevan todennäköisyyden tulee olla yli 50-prosenttinen. Tätä määritelmää on käytetty iät ja ajat myös syyttäjä- ja poliisikoulutuksessa, johon Nissinen on varmaan nuorempana aktiivisesti osallistunut.

8a. Nissisen molemmat "arvaukset" eli "korkeamman asteen todennäköisyys" ja "ei varteenotettavaa epäilyä" koskevat nimenomaan tuomitsemiskynnystä, eivät syytekynnystä tai vangitsemisen edellytyksiä. Valtakunnansyyttäjä siis sotki keskenään tuomitsekynnyksen ja syytekynnyksen!

9. Toinen esimerkki koskee toimittajan kysymystä niin sanotusta järkevästä epäilystä eli tarkemmin sanottuna siitä, että syytetyn syyllisyydestä ei jää järkevää epäilyä. Hyvä kysymys tämäkin, sillä kuten toimittaja kertoi, Satakunnan käräjäoikeus oli Auerin jutussa päätynyt loppukaneettinaan arvioon, jonka mukaan Anneli A:n syyllisyydestä hänen viakseen syytteessä väitettyyn murhaan "ei jäänyt järkevää epäilyä." Sen sijaan Vaasan hovioikeus päätyi näytön arvioinnissaan aivan päinvastaiseen tulokseen lausuessaan johtopäätöksenään, että Auerin syyllisyydestä jäi järkevä epäily, jota ei ole kyetty sulkemaan pois.

10. Mieleeni ei jäänyt, mitä Matti Nissinen vastaisi tähän kysymyksen tai vastasiko mitään. Terttu Utriainen sen sijaan yritti vastata, siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Utriainen tiesi kyllä sanotun termin "ei järkevää epäilyä" englanninkielisen vastineen "beyond reasonable doubt", mutta tarkemmin hän ei tuota termiä määritellyt. Hän oli oikeilla jäljillä sanoessaan jotenkin siihen tapaan, että "KKO:n erään päätöksen mukaan" tilanteessa on kyse "varmasta ja vahvasta näytöstä, jolloin ei ole todennäköisiä vastasyitä." Lopuksi Utriainen paukautti, että yleisesti ottaen kyse on "harkinnasta ja päätöksenteosta!"

11. Nissinen oli siinä oikeassa, että täsmällisen vastauksen antaminen mainittuun kysymykseen vaatisi enemmän aikaa, kuin mihin tv-lähetyksessä on mahdollisuutta. Mutta kyllä tv-lähetyksen varta vasten tulleella ylimmällä syyttäjällä luulisi olevan takataskussaan edes jonkinlainen yleis- tai arkimääritelmä myös mainitulle käsitteelle siltä varalta, että sitä satutaan häneltä kysymään.

12. Tuomioistuimen kannalta asia tarkastellen sanoisin, että jos syytteen tueksi on ensin ylipäätään esitetty niin vahvaa näyttö, että syyttäjältä edellytettävä (määrällinen) selvittämistakka ylittyy, tulee tuomioistuimen tämän jälkeen tutkia syytteen tueksi esitettyjen todisteiden laatua ja sitä, onko syytteessä väitetylle teonkuvaukselle ja syytetyn syyllisyydelle olemassa järkeviä selittäviä vaihtoehtoja. Jollei näin ole, on syytetty näytetty toteen perusteella "ilman järkevää tai varteenotettavaa epäilyä." Päinvastaisessa tilanteessa oikeus joutuu vielä ratkaisemaan, voidaanko sinänsä varteenotettava (eli järkevä) vaihtoehtoinen selitys eli hypoteesi sulkea pois, sillä vaihtoehtoinen hypoteesi ei ole järkevä, jos se voidaan eliminoida. Jos vastaus tähän viimeksi mainittuun kysymykseen on myönteinen, on syyte "näytetty toteen vailla järkevää/varteenotettavaa epäilyä." Useimmiten vaihtoehtoisen hypoteesin poissulkeminen perustuu siihen, että jutussa esitetty todistusaineisto ei tue sitä. Jos sitä vastoin vaihtoehtoista hypoteesia ei voida eliminoida pois, on syyte hylättävä, koska syytetyn syyllisyydestä jää järkevä epäily, ts. rikoksesta epäillyn syyttömyyttä ei ole voitu sulkea pois.

13. Edellä esitetty saattaa vaikuttaa hieman monimutkaiselta, mutta tuolta pohjalta asiansa osaavan syyttäjän kyllä pitäisi kysyttäessä kyetä määrittelemään lyhyesti, mitä järkevällä epäilyllä tarkoitetaan. Kyse on siis tuomitsemiskynnyksestä, tämä termi ei tullut Nissisen tai Utriaisen vastauksista esille. Utriainen mainitsi, että kyse olisi siitä, että syyllisyyden tueksi esitettyä näyttöä vastaan ei ole esitetty todennäköisiä vastasyitä. Asia on kuitenkin niin, että vaihtoehtoiselta hypoteesilta ei edellytetä, että se olisi "näytetty" tai että se olisi "todennäköisempi" tai edes luultavampi kuin syytteessä väitetty päähypoteesi. Vapauttavaan tuomioon riittää, että jutun todistusaineistosta on vaihtoehtoisen hypoteesin tueksi saatavissa sellaista näyttöä, joka on konkreettista ja järkevää. Pelkkä intuitiivinen epäily vaihtoehtoisesta selityksestä ja sen järkevyydestä ei sitä vastoin riitä kaatamaan syytettä. Beyond reasonable doubt -metodia, josta käytetään pohjoismaisessa todistusoikeudessa nimitystä hypoteesimetodi, sovellettaessa ei siis verrata syytteessä esitetyn teeman todennäköisyyttä vapauttavan vaihtoehdon todennäköisyyteen, vaan kysymys on siitä, onko jutun vaihtoehtoisen hypoteesin tueksi todistusaineistosta löydettävissä tiettyä varteenotettavaa selvitystä. Jos näin on, syyttäjän syytteessä esittämä hypoteesi (teema) ei kelpaa juridiseksi selitykseksi tapahtuneesta teosta, vaan syyte tulee hylätä.

14. Vielä kolmas esimerkki, joka koskee kysymystä siitä, millä edellytyksillä korkein oikeus voi lain mukaan myöntää asianosaiselle, tässä tapauksessa siis syyttäjälle, valitusluvan haettaessa muutosta hovioikeuden tuomioon. Syyttäjä on maininnut lehtilausunnoissaan, että hän on hakenut valituslupaa kaikilla kolmella laissa mainitulla perusteella. Toimittaja kysyi nyt, mitkä ovat lain mukaan nämä perusteet. Aivan ymmärrettävä ja relevantti kysymys tämäkin.

15. Hämmästykseni oli todella suuri, kun ilmeni, että valtakunnansyyttäjä ei tiennyt tai ei ainakaan osannut välittömästi kertoa, mitä lakia tältä osin sanoo. Kuitenkin kyse on aivan prosessioikeuden perusasiasta, jonka jokaisen opiskelijan tulee tietää ja osata vastata. Olen kirjoittanut tässä kohdin muistilapulleni Nissisen selityksen: en varautunut tänne tullessani vastaamaan kysymyksiin "tällä tarkkuudella." Minusta tämä on outoa myös siihen nähden, että lain mukaan juuri valtakunnansyyttäjän johtama VKSV edustaa paikallissyyttäjiä korkeimmassa oikeudessa, kun on kyse syyttäjien tekemistä valituskirjelmistä ja valituslupahakemuksista. Paikallissyyttäjät voivat aina kysyä VKSV:n mielipidettä siitä, kannattaisiko heidän hakea hovioikeuden tuomioon muutosta ja millä perusteilla.

16. Entä mitä sitten vastasi professori Terttu Utriainen, jolle toimittaja hieman hämmentyneen oloisena siirsi alun perin Nissille esittämän sanotun kysymyksen? Tepaltakin tuntui menevän aluksi sormi suuhun, mutta hän sen sai sentään tokaistuksi, tosin hieman epäselvästi, että "noh, kyse on varmaan prejudikaatista ja uudesta näytöstä". Voi, voi! Vastauksen täälaiseen perusasiaan pitäisi toki tulla asiantuntijalta kuin siltä kuuluisalta apteekin hyllyltä.

17. OK 30 luvun 3 §:n mukaan valituslupaperusteita on kolme: 1) prejudikaattiperuste eli tapaus, jossa lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asian korkeimman oikeuden ratkaistavaksi; 2) ns. purkuperuste eli tapaus, jos valitusluvan myöntämiseen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava, ja 3) ns. painavan syyn peruste, jolloin valitusluvan myöntämiseen on muu (kuin edellä mainittu) painava syy.

18. Kun syyttäjä ja nyt Terttu Utriainen ovat puhuneet pyöreästi vain "uudesta näytöstä", johon syyttäjän on KKO:ssa vedonnut, niin on syytä korostaa, että mikä tahansa uusi näyttö, jolla syyttäjä arvelee olevan jonkinlaista merkitystä, ei suinkaan riitä valitusluvan myöntämisen perusteeksi. Kysymykseen tulee vain sellainen uusi näyttö, jonka perusteella lainvoiman saanut tuomio voitaisiin OK 31 luvun 9 §:n purkaa syytetyn vahingoksi. OK 31:9:ssä on asetettu varsin tiukat edellytykset syytetyn vahingoksi tapahtuvalle tuomion purkamiselle. Tällä tarkoitetaan sellaista uutta näyttöä, jota ei ole aikaisemmin esitetty ja jonka esittäminen olisi todennäköisesti johtanut syytetyn tuomitsemiseen rikoksesta.

19. Nissiseltä ja Utriaiselta saatiin myös hieman epävarma vastaus siihen, mikä nyt oikeastaan on Anneli Auerin asema, kun hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden langettavan tuomion ja syyttäjä on valittanut tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Hovioikeuden tuomio ei siis ole lainvoimainen, kuten toimittaja aivan oikein kysymyksessään jo hieman "vinkkasi".

20. Utriainen ei osannut vastata muuta kuin, että Anneli A. on jutussa "vastaajan asemassa." Tämä vastaus ei tyydyttänyt toimittajaa, joka tiukkasi kantaa siihen, onko Annelia pidettävä tässä tilanteessa syyttömänä vai edelleen syyllisenä. Hetken empimisen jälkeen Nissisen sai sanotuksi, että kyllä kai "Auer on nyt sitten syytön, mutta hän on kuitenkin edelleen vastaaja, kuten Utriainen mainitsi". Minua oudoksutti, sillä kumpikaan asiantuntijoista ei maininnut ihmisoikeussopimuksessa mainittua ja myös muuten yleisesti käytössä olevaa termiä syyttömyysolettama, jonka mukaan rikoksesta epäilty tai syytetty on syytön siihen saakka kunnes hänet on tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla julistettu syylliseksi. Nissinen taisi lopuksi tosin tuoda tämän asian esiin ja selitti myös, että Suomessa tuomioistuimet eivät julista syytteen hylkäävässä tuomiossa syytettyä nimenomaan syyttömäksi, vaan tuomiossa todetaan ainoastaan, että syytetty ei ole syyllistynyt hänen viakseen väitettyyn rikokseen. Näin on, mutta syytteestä vapautetun syyttömyys ilmenee tietenkin syyttömyysolettamasta, jonka Nissisen olisi voinut kohtuudella olettaa muistavan.

21. Jarkko Sipilä toi keskustelussa perustellusti esiin Anneli A:n puolustusasianajajan Juha Mannerin merkittävän panoksen asian selvittämisessä päämiehensä eduksi. Puolustus on joutunut suorituttamaan esimerkiksi paljon puhutun hätäkeskuspuhelun tai -nauhoitteen osalta tutkimuksia ja analyysejä omasta aloitteestaan. Ilmeistä on, että poliisin ja syyttäjän toimesta suoritetut tutkintatoimenpiteet eivät ole läheskään kaikilta osin tyydyttäneet puolustusta. Puolustus on jopa väittänyt, että poliisi ei olisi antanut puolustukseen käyttöön kaikkea esitutkinnassa kertynyttä todistusaineistoa.

22. Yllätyin Matti Nissisen aika jyrkästä suhtautumisesta Sipilän esille nostamaan asiaan; muistaakseni Kari Tolvanen säesti Nissisen puheenvuoroa. Nissinen totesi jotenkin niin, että hän ei pidä tällaista"kehitystä", jonka mukaan puolustus ryhtyisi yhä useammassa tapauksessa suorittaman tai suorituttamaan omia tutkimuksiaan, asianmukaisena tai hyvänä, vaan toivoo, että poliisiviranomaiset esitutkintatoimenpiteet riittäisivät eikä niitä siten ryhdyttäisi puolustuksen toimesta paikkailemaan. Nissinen vetosi erityisesti poliisia lain mukaan velvoittavaan objektiivisuusperiaatteeseen, joka edellyttää, että esitutkinnassa on pyrittävä hankkimaan myös syytetyn eduksi puhuvaa näyttöä.

23. Objektiivisuusperiaate on toki kirjattu lakiin, mutta kokonaan eri asia on, voiko puolustus myös käytännössä aina luottaa siihen, että poliisi todella pyrkisi hankkimaan myös epäillyn eduksi puhuvaa näyttöä. Jos puolustuksen luottamus esitutkintaviranomaisten puolueettomuuteen jostakin syystä horjuu, kuten Auerin jutussa on luultavasti tapahtunut, niin silloin puolustus on suorastaan pakotettu pyrkiä itse hankkimaan syytettä vastaan puhuvaa näyttöä. Puolustusasianajaja menettelisi häntä velvoittavien ammattieettisten normien vastaisesti ja päämiestään kohtaan väärin, jollei hän puuttuisi sanotunlaisessa tilanteessa asiaan ja ryhtyisi toimiin tarvittavan vastanäytön hankkimiseksi.

24. Minusta on outoa, että valtakunnansyyttäjä sivuutti kokonaan tämän puolen kyseisessä asiassa ja antoi kuvan, että puolustusasianajajien tulisi yleensä vain tyytyä vain siihen, mitä poliisi tekee esitutkinnassa. Jos Anneli A:n avustaja olisi menetellyt Nissisen edellyttämällä tavalla "kiltisti" ja sopuisasti esitutkintaviranomaisia kohtaan, olisi seurauksena ilmeisesti ollut, että Auer istuisi myös hovioikeuden tuomion jälkeen vankilassa murhasta tuomittuna. Kyse ei siis ole mistään vähäpätöisestä asiasta.

25. Hohhoijjaa! Taidanpa nyt tässä vaiheessa kuitenkin karata koneen äärestä sienimetsälle, kun aurinko paistaa niin kauniisti! Jatkan palattuani juttua, jollen eksy metsään tai saa sienimyrkytystä.

25 a. Sieniä löytyi ihan mukavasti ja samalla reissulla tuli käytyä myös Alkossa perjantaipullon hakumatkalla, joten asiat ovat siltä osin nyt reilassa ja voin levollisin mielin viivähtää vielä hetken näiden puhde-eli kirjoitushommien parissa.

26. Kuten eilen jo hieman ehdin valitella, asetelma eilisessä A-talkissa oli sikäli erikoinen, että vahvaa syyttäjä- ja poliisirintamaa vastassa ei ollut puolustuksen edustajaa. Professori Terttu Utriainen yritti taiteilla ikään kuin rintamalinjojen välimaastossa ja kieli keskellä suuta. Kun on kysymys seksuaalirikosasioista, niin Tertun ja hänen kirjoituksensa tuntevat toki tietävät, kenen puolella hänen sympatiansa tuppaavat olemaan.

27. Objektiivisuusperiaate velvoittaa syyttäjää ja poliisia, mutta vain virkatoimissa, ei siviilissä. Tämän kyllä aisti hyvin myös eilisessä keskustelussa sekä suoraan että rivien välistä. "Poliisi on varmaan myös Ulvilan tapauksen esitutkinnassa tehnyt parhaansa"; "Suomessa rikosten selvittämisprosentti on kansainvälisesti mitattuna huippuluokkaa"; "tutkinnanjohtajan vaihtuminen kesken tutkinnan ei ole ole mitenkään harvinaista, päinvastoin on joskus hyvä asia, että tutkinnan vetäjä vaihtuu"; "pitkä esitutkinta henkirikosasioissa ei ole mitenkään harvinaista, olen itse johtanut tutkintaa, joka kesti kymmenisen vuotta, lopulta epäilty tuli uskoon ja tunnusti"; "poliisi ja syyttäjä pyytävät nyt vain työrauhaa tapauksen selvittämiseksi"; ja niin edelleen. Ei sanaakaan myötätunnon osoitukseksi epäiltyä kohtaan, joka vangittiin kohta uudelleen sen jälkeen, kun hovioikeus oli hylännyt murhasyytteen. "No, kaipa häntä sitten täytyy pitää syyttömänä, mutta kyllä hän on edelleen vastaajan asemassa" (ja nyt myös taas vangittu).

28. Puolustuksen sivutoimiset tehtävät jäivät siis debatissa Jarkko Sipilälle, joka kyllä yritti tuoda epäillyn tukalaa asemaa ja puolustuksen näkökantoja koskevia seikkoja esiin monessa kohdin, kuten jo edellä kappaleessa 21 kerroin.

29. Erityisen hyvä pointti Sipilältä oli väitettyjen seksuaalirikosten osalta puheenvuoro, jossa hän ihmetteli, että miten voi olla mahdollista, että vasta nyt, kun hovioikeus on hylännyt murhasyytteen, tulla tupsahtaa yllättäen ilmi epäily Auerin syyllistymisestä mainittuihin rikoksiin. Kun seksuaalirikosten ilmoitettu tekoaika on pitkä eli vuodesta 2004 aina vuoteen 2009, jolloin Anneli Auer pidätettiin ja vangittiin, olisi luullut olevan todennäköistä, että jotain epäilyjä mainituista rikoksista tai edes jonkinlaista osviittaa niistä olisi tullut esiin jo pitkällisten murhatutkimusten yhteydessä, jos niissä todella olisi jotakin perää.

30. Mutta mitään ei ollut ilmennyt, kuten Sipilä kertoi. Ei, vaikka Aueriin kohdistettiin mitä erilaisempia, osin myös epätavanmukaisia ja jopa laillisuuden rajamailla liikkuvia tutkintatoimia ja pakkokeinoja alkaen tietokoneiden takavarikoinnista ja puhelunkuuntelusta aina peite-Sepon urkintaan asti. Vaikka poliisi-Seppo lyöttäytyi lähes vuoden kestäneeseen seurustelusuhteeseen Annelin kanssa ja tapasi usein myös tämän lapsia, ei näissä tapaamisissa tai muissakaan yhteyksissä tullut esiin minkäänlaista epäilyä nyt väitetyistä seksuaalirikoksista. Joten tuntuuhan tämä vallan oudolta, kun nyt yht´äkkiä poliisilla on kuukauden päivät jatkuneen tutkinnan perusteella kertomansa mukaan koossa todennäköinen näyttö Annelin ja hänen miesystävänsä syyllisyydestä kyseisiin tekoihin ja perusteet vangitsemiseen. Kaikki on kuitenkin julistettu salaiseksi ja tutkinnanjohtaja on jo ehtinyt ilmoittaa, että nyt kun Anneli on saatu vangituksi, asialla ei ole enää niin kovin kiirettä, vaan poliisi on varautunut siihen, että tutkinta jatkuu tällaisena aina tulevaan talveen asti.

31. Vaikka Auerin ja jutun toisen epäillyn avustajat ovat kertoneet, että seksuaalirikosepäilyjen tueksi ei olisi mitään näyttöä - sitä ei ole heille poliisin toimesta ilmoitettu - Kari Tolvanen ei näistä väitteistä tai Jarkko Sipilän ihmettelyistä hätkähtänyt, vaan totesi kylmän rauhallisesti, että poliisilla, joka toimii (huom.) aina virkavastuulla, on varmaankin ollut myös Auerin tapauksessa uusien syytteiden tueksi todennäköinen näyttö, sillä Turun käräjäoikeus on juuri tällä perusteella määrännyt Auerin ja toisen epäillyn tutkinnan ajaksi vangituksi. Tolvanen siirsi siis vastuun Anneli A:n vangitsemisesta kokonaan käräjäoikeuden piikkiin.

32. Käräjäoikeuden vangitsemisoikeudenkäynti, jolloin käräjäoikeuden kokoonpanoon kuuluu vain yksi tuomari ja jossa vaatimuksen esittäjänä, toisin kuin muissa Euroopan maissa, toimii tutkinnanjohtaja eikä siis syyttäjä, on kuitenkin summaarinen (summittainen) tilaisuus, jossa kaikkea tiedossa olevaa näyttöä syytteen tueksi tai sitä vastaan ei tarvitse välttämättä esittää muuten kuin viitteenomaisesti. Turun tapauksessa kuultiin todistajana kahta puolustuksen todistajaa, joista toinen oli ilmeisesti Auerin vanhimmalle lapselle määrätty edunvalvoja. Sitä, millä perusteella käräjäoikeus päätyi siihen, että todennäköinen näyttö syyllisyydestä oli olemassa, ei tiedetä, koska päätöksen perustelut on määrätty pidettäväksi salassa. Käytännössä käräjäoikeuden tuomari yksinkertaisesti vain uskoo tai on uskovinaan virkavastuulla esiintyvän poliisin vaatimuksen perusteluja ja hyväksyy vangitsemisvaatimuksen tältä pohjalta.

33. Tolvanen kertoi - Nissisen nyökytellessä - että yleensä tilanne on pedofiili- ja insestijussa sellainen, että tekijä haluaa kuvata tekonsa ja säilyttää tallenteet, jolloin juttu ratkeaa helposti epäillyn hallusta löydettyjen kuvatallenteiden perusteella. Sitä Tolvanen ja Nissinen eivät (toki) tienneet, olisiko poliisi Auerin jutussa löytynyt tämän kaltaisia tallenteita. Huhuja "varman tallenteen" löytymisestä on kuitenkin levitelty Porissa ilmestyneessä Satakunnan Kansa-nimisessä lehdessä. Iltalehden mukaan (23.9.) Auerin ja miesepäillyn epäillään kuvanneen tekoja videolle ja tavallisella kameralla. Lehden mukaan "jotain kuvamateriaalia on jo löytynyt", mutta se ei liity nyt tutkinnassa olevaan juttuun; kenties murhajuttuun (?). Tutkinnanjohtaja ei halua vahvistaa kyseisiä tietoja, muttei ole toisaalta myöskään kiistänyt niitä vedoten salassapitovelvollisuuteen.

34. Outo tilanne. Rikoksista epäillyt tai heidän avustajat eivät kertomansa mukaan ole lainkaan tietoisia siitä, millaista näyttöä poliisilla esitutkinnassa on. Kuitenkin epäillyt on vangittu epäiltyinä kyseisiin rikoksiin todennäköisten syiden perusteilla. Poliisi vetoaa käräjäoikeuden asettamaan ja poliisin pyytämään salassapitovelvollisuuteen eikä halua kertoa, millaista näyttöä poliisilla on. Toisaalta poliisi ei halua kiistää lehdissä vellovia huhuja, joiden mukaan "jotain kuvamateriaalia on jo löytynyt." Mitä tästä pitäisi päätellä? Ainakin se, että joku vuotaa tietyille lehdille poliisilla olevia salaisia tietoja tai ainakin antaa lehtien olla siinä uskossa, että tiettyjä kuvatallenteita olisi löydetty. Miksi?

35. Miksi Matti Nissinen halusi kiistää, kuten Jarkko Sipiläkin ihmetteli, niin tiukasti murhatutkinnan ja seksuaalirikosten tutkinnan välisen yhteyden, vaikka rikosten tekoajat menevät osin päällekkäin ja Anneli A. on epäiltynä molemmissa rikoksissa ja lisäksi Annelin lapsilla on ilmeisesti keskeinen rooli myös seksuaalirikoksissa? Miksi valtakunnansyyttäjä päätti tulla itse A-Talk-ohjelmaan, vaikka keskustelua piti käydä lähinnä vain niin sanotusti "ylätasolla" eikä puuttua Ulvila-jutun yksityiskohtiin? Miksi Nissinen katsoi asiakseen paukauttaa suorassa tv-lähetyksessä, että hän kyllä varmasti tietää, ettei mainitulla kahdella asialla ja niiden tutkinnalla ole mitään yhteyttä keskenään? Eikö Nissisen olisi pitänyt pysytellä poissa keskustelussa, sillä onhan hänellä molemmissa tapauksissa molemmista jutuista sisäpiiritietoa, sillä hän on kyseisissä jutuissa mukana olevien paikallissyyttäjien korkea esimies, jonka johtama virasto (VKSV) ilmeisesti herkeämättä seuraa juttuja ja niiden esitutkintaa? Nissinen sanoi olevansa varma siitä, ettei aloitettu seksuaalirikosten esitutkinta vaikuta mitenkään syyttäjän valituslupaa käsittelevän korkeimman oikeuden tuomareiden harkintaan, koska nämä ovat niin "kovan tason ammattilaisia." Nissisen väite on pelkkä olettama, joka ei todellisuudessa taida pitää paikkaansa, sillä oikeusneuvoksetkin ovat vain ihmisiä ja seuraavat yleensä tarkasti tiedotusvälineiden rikosuutisia.

36. Onko aloitetun seksirikostutkinnan tarkoituksena lähinnä vain hankkia sellaista uutta murhasyytettä tukevaa aineistoa, jonka perusteella hovioikeuden tuomioon voitaisiin saada valituslupa purkuperusteella ja painavan syyn perusteella? Onko tutkinnan tarkoituksena saada näyttöä murhan oletetulle motiiville, jonka mukaan Jukka Auer piti vaientaa, jottei hän paljastaisi "kodin kauheuksia" eli epäiltyjä hyväksikäyttöjä? Onko tutkinnan tarkoituksena hankkia sellaista näyttöä, joka heikentäisi Anneli A:n ja hänen vanhimman lapsensa, nyt 14-vuotiaan tyttärensä antamien kertomusten uskottavuutta ja näyttöarvoa? Onko tutkintamanööverin tarkoituksena saada mainittu tytär, jonka kertomukselle hovioikeus pani painoa todetessaan, että ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ei ole voitu sulkea pois, muuttamaan kertomustaan? "Reippaat pikkusisaruksesikin ovat nyt paljastaneet totuuden, joten eiköhän sinunkin olisi jo korkea aika kertoa asiat niin kuin ne ovat ja mitä murhailtana todella tapahtui?" Onko lehtiin "varman kuvatallenteen" olemassaolosta vuodetun tiedon tarkoituksena saada vanhin tytär murtumaan ja kertomaan "totuus" sekä epäillyistä seksirikoksista että murhaillan tapahtumista? Missä itse asiassa vanhin tytär tällä hetkellä on?

372. KKO 2011:1; nännijuttu, osa III

61. Trilogian kolmannessa osassa perehdymme siihen, täyttävätkö lääkärin tutkimustoimenpiteet seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön. Otan tarkastelun pohjaksi aluksi käräjätuomari Timo Tammikedon puheenjohdolla asian ratkaisseen Raahen käräjäoikeuden tuomion johtopäätöksiä ja oikeudellista arviointia koskevan osan. Kuten aiemmin jo mainitsin, korkein oikeus on ottanut omaan ratkaisuunsa ainoastaan lyhennelmän käräjäoikeuden tuomiosta, mikä ei anna oikeaa kuvaa käräjäoikeuden oikeudellista päättelystä ja perusteista. Rovaniemen hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden oikeudellisen arvion sellaisenaan. Jäljempänä esitettyjen viittausten takia olen merkinnyt käräjäoikeuden tuomion kappaleet kirjaimilla.

62. Käräjäoikeus kirjoittaa seuraavasti:

Johtopäätökset ja oikeudellinen arviointi

(a) Rikoslain 20 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyy se, joka asemaansa hyväksikäyttäen taivuttaa sukupuoliyhteyteen tai ryhtymään muuhun seksuaalista itsemääräämisoikeutta olennaisesti loukkaavaan seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi. sanotun säännöksen 3 kohdan mukaan säännös tulee sovellettavaksi muun muassa tilanteessa, jossa henkilö on joutunut säännöksessä tarkoitetun menettelyn kohteeksi ollessaan hoidettavana sairaalassa tai laitoksessa, minkä lisäksi henkilönkyky puolustaa itseään on sairauden, vammaisuuden tai mun heikkoudentilan vuoksi olennaisesti heikentynyt. Säännöksen 4 kohdan mukaan (josta nyt siis on kysymys, JV:n huomautus) menettely on rangaistavaa, jos kohteena on henkilö, joka on teon tekijästä erityisen riippuvainen ja joka käyttää törkeästi väärin tätä riippuvuussuhdetta tekijästä.

(b) Seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan rikoslain 20 luvun 5 §:n esitöiden (HE 6/1997, ss. 177-179) mukaan aseman hyväksikäyttämisellä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että tekijä on nimenomaisesti vedonnut asemansa tuomin mahdollisuuksiin vaikuttaa toisen olosuhteisiin ja sen avulla vaikuttanut toisen päätökseen seksuaaliseen tekoon ryhtymisestä. Lisäksi säännös soveltuu henkisen yliotteen väärinkäyttämiseen toisen saattamiseksi tällaiseen suhteeseen. Säännöksen soveltaminen edellyttää kuitenkin tekijän taivuttaneen toista. Ehdotuksessa on haluttu korostaa sitä, ettei säännöksessä tarkoitetussa tilanteessa saa olla kysymys toisen tasavertaisesta lähtökohdista tekemästä ratkaisusta. Esitöiden mukaan lainsäätäjän tarkoituksena on ollut, että teon rangaistavuus edellyttää erityisen suurta riippuvuutta ja että tällaista riippuvuutta käytetään törkeästi hyväksi. Esimerkiksi jatkuvaa fyysistä tai psyykkistä hoitoa vaativa henkilö voi olla erityisen riippuvainen hoitajastaan. Riippuvuuden törkeä väärinkäyttö olisi taas esimerkiksi se, että seksuaaliseen tekoon taivuttamisessa käytetään hyvin voimakasta puuttumista riippuvuuden perusteena olevaan seikkaan.

(c) Syytteessä on lähdetty siitä, että kaikki syytteessä mainitut lääkärin menettelytavat ovat seksuaalisen hyväksikäytön osatekoja. Lähtökohtana voidaan pitää, että rintojen alue voi sukupuolisesti herkkänä kehon alueena olla lähtökohtaisesti seksuaalisen teon kohteena. Toisaalta tässä tapauksessa syytteessä kuvatut tapahtumat ovat sattuneet rintoja koskevan lääketieteellisen tutkimuksen yhteydessä, jolloin on luonnollista, että rintojen aluetta joudutaan koskettelemaan.

(d) Oikeudenkäynnin yhteydessä on keskusteltu ensinnäkin siitä, onko lääkärillä ollut tässä tapauksessa oikeus tehdä palpaatio, koska lähetteen tehnyt lääkäri on jo sen tehnyt ja onko lääkärillä ollut oikeus tehdä palpaatio enää ainakaan sille rinnalle, jossa ei ole havaittu oireita. Ottaen huomioon vastaaja (X:n) ja asiantuntijana kuullun todistaja Saarenmaan kertomat seikat, radiologin tekemälle molempien rintojen palpaatiolle on ollut lääketieteellinen peruste.

(e) Keskustelua on käyt myös siitä, mikä on ollut asianmukainen tapa suorittaa palpaatio. Vastaajalla ja todistaja Saarenmaalla on ollut eri käsitys siitä, onko palpaation tekeminen vain tutkittavan makuulla ollessa ollut ainoa asianmukainen tutkimustapa. Duodecimin ohje antaa tukea sille käsitykselle, että palpaatio voidaan tehdä, vaikka tutkittava ei ole makuulla. Joka tapauksessa on varsin mahdollista, ettei tutkittavan seistessä tapahtunut tutkimus ole yleisesti käytettävä kuin sekään, että lääkäri tekee palpaation tutkittavan takana ollen, kuten vastaaja on työtavakseen ilmoittanut. Tästä ei voida kuitenkaan tehdä sellaista johtopäätöstä, että tutkimustavan valinnalla olisi seksuaalinen tarkoitusperä.

(f) Edelleen erimielisyyttä on ollut siitä, onko palpaation yhteydessä tapahtunut rintojen tunnustelutapa ollut asianmukaista. Tutkittava on tässä tapauksessa kokenut sen vastenmieliseksi ja katsonut rintojen koskettelutavan kuukuvan parisuhteeseen. Rintoja on muun muassa puristeltu pyörivin liikkein. Todistaja Saarenmaan mukaan palpaatio tehdään sormilla painellen. Käytännössä puristelun ja painelun erottaminen toisistaan on vaikeaa. Duodecimin ohjeiden mukaan rinnat palpoidaan segmentti kerrallaan systemaattisesti sormien koko pituudelta. Ottaen huomioon tutkimustilanteeseen yleisesti liittyvät olosuhteet, ei ole osoitettu, että vastaaja olisi palpaatiota tehdessään tehnyt seksuaalisen teon. Todistaja saarenmaan käsitys tavanomaisesta tutkimustavasta on ollut, että on riittävää, että tutkimuskerralla palpaatio suoritetaan vain yhden kerran. On riidatonta, että tässä tapauksessa palpaatio on yleisen käytännön vastaisesti tehty kahteen kertaan. Vastaaja on ilmoittanut, että hän oli tässä tapauksessa katsonut sen lääketieteellisesti perustelluksi. Ottaen huomioon asian saadun selvityksen kokonaisuudessaan, ei ole näytetty, että vastaaja olisi kaksi kertaa palpaation tehdessään tehnyt seksuaalisen teon.

(g) Geelin levittäminen rinnoille on ollut tavanomainen rintojen ultraäänitutkimukseen liittyvä toimenpide. Vastaajan ja todistaja Saarenmaan käyttämät geelin levittämismenetelmät poikkeavat toisistaan. Ottaen huomioon vastaajan antaman selvityksen työskentelytavastaan, ei ole osoitettu, että levittäessään geelin tutkittavan rinnoille käsin vastaaja olisi sillä syyllistynyt seksuaaliseen tekoon.

(h) O riidatonta, että vastaaja on imenyt tutkittavan toisen rinnan nänniä. Vastaaja on edellä selostetuin tavoin kertonut teollaan olleen vain lääketieteellinen peruste eli alipaineen luominen vuodon selvittämiseksi. Hän on itsekin myöntänyt, ettei tämä keino eritteen esille saamiseksi ole tavanomainen. Todistaja Saarenmaa ei ole edes kuullut tällaisesta tutkimustavasta. Vastaaja on saanut menettelylleen tutkittavan luvan.

(i) Tapahtumat ovat sattuneet tutkittavan ja lääkärin kohdatessa ensimmäisen kerran toisensa. Ottaen huomioon asianosaisten kertomuksista ilmenevät olosuhteet, lyhyehkön ajan kestäneen yksittäisen tutkimuksen aikana ei ole voinut automaattisesti syntyä lain tarkoittamaa erityistä riippuvuutta. Lain edellyttämää erityistä painostusta tai taivuttelua ei ole edes väitetty olleen. Eri asia on, että tutkimustilanteissa lääkärin ja tutkittavan potilaan välinen tilanne on se, että tutkittavan tulee voida luottaa lääkärin ammattitaitoon ja -etiikkaan tämän tehdessä tutkittavaan kohdistuvia toimenpiteitä. Tällainen luottamus ei ole kuitenkaan vielä lain tarkoittamaa erityistä riippuvuutta.

(j) Seksuaalista hyväksikäyttöä koskevan säännöksen 1 ja 2 kohdissa on erikseen suojeltu alle 18 -vuotiaita henkilöitä. Lähtökohtana on, ettei tekijä voi käyttää hyväkseen asemaansa hyväksi tahdonvoimalaltaan vielä kypsymättömän nuoren taivuttamiseksi. Tässä tapauksessa tutkittava henkilö on ollut 20-vuotias eikä hänen kohdallaan ole ilmennyt sellaisia seikkoja, että hänen tahdonvoimansa olisi sellainen, että hän olisi tutkimustilanteessakaan tavanomaista helpommin taivuteltavissa. Näissä olosuhteissa asianomistajan antamalla luvalla on merkitystä vastaajan eduksi ja syytettä vastaan.

(k) Saadun selvityksen mukaan tutkittavan rintojen arvostelulle ei ole ollut lääketieteellistä perustetta. Menettelyä ei ole tutkimustilanteessa pidettävä asianmukaisena.

(l) Tapahtumien kulusta on tehtävissä arvio, ettei vastaaja ole kaikilta osin käyttänyt tavanomaisia tutkimusmenetelmiä. Lisäksi hänen menettelynsä ei ole ollut kaikilta osin asianmukaista. Tästä ei kuitenkaan tehdä sellaista johtopäätöstä, että menettely täyttäisi syytteessä tarkoitettujen rikosten tunnusmerkistön. Ei ole käynyt ilmi sellaisia seikkoja, joista voitaisiin päätellä, että vastaaja olisi sinänsä tavanomaisena pidettävän tutkimuksen yhteydessä ollut seksuaalisesti kiihottunut tai pyrkinyt toteuttamaan seksuaalisia tarpeitaan tutkittavan henkilön avulla. Näytöllisesti epäselvässä tilanteessa asia tulee ratkaista syytetyn eduksi. Tämän vuoksi syytteet ja niihin liittyvä korvausvaatimukset tulee hylätä.

(m) Ottaen huomioon edellä selostetut seikat, ei ole näytetty, että vastaajalla olisi ollut tarkoitus loukata tutkittavan kunniaa. Koska vastaajan ei ole näytetty työssään syyllistyneen kumpaankaan syytteen tarkoittamaan rikokseen, hänen ei ole näytetty syyllistyneen rikokseksi katsottavalla menetellyllä virkavelvollisuuden rikkomiseenkaan.

63. Näin siis käräjäoikeus tuomiossaan. Tässä vielä muistin virkistämiseksi KKO:n ratkaisuseloste, johon on referoitu myös käräjäoikeuden tuomio, kas näin.

64. Kun käräjäoikeuden näytöstä tekemiä johtopäätöksiä ja oikeudellista arviota verrataan KKO:n tuomioon otettuun lyhennelmään, havaitaan, että KKO on huomattavasti typistänyt ja lyhentänyt käräjäoikeuden tuomiota. Syytä tähän ei ole kerrottu (ei edes sitä, kyseessä on lyhennelmä) eikä minulla ole syystä tietoa. Joka tapauksessa KKO:n käyttämästä tuomion referointitavasta on ollut seurauksena, että ne, jotka lukevat vain KKO:n tuomion, eivät saa tietää käräjäoikeuden tuomion perusteluja kokonaisuudessaan. KKO on siis tullut antaneeksi virheellisen tai ainakin epätäydellisen kuvan käräjäoikeuden tuomion perusteluista, jotka hovioikeus on hyväksynyt.

65. On silmiinpistävää, että KKO on jättänyt käräjäoikeuden tuomion referaatista pois kaikki ne kohdat, joissa käräjäoikeus, samalla tavalla kuin olen itse tehnyt edellä kohdissa 47-58, on kertonut, mitä selityksiä vastaaja oli antanut syyttäjän epäasianmukaisiksi tai ohjeiden vastaisiksi väittämlle tutkimustoimenpiteilleen. Tämä koskee esimerkiksi palpaation suoritustapaa, geelin levitystä, rintojen kehumista ja nännin imaisua. Kaikille näille toimilleen vastaaja on antanut selitykset, jotka käräjäoikeus on ottanut huomioon ja nähdäkseni myös hyväksynyt lukuun ottamatta rintojen kehumista.

66. Minusta KKO:n menettely jättää tuomiossaan kertomatta a) vastaajan ja hänen avustajansa syyttäjän ja asianomistajan väitteiden johdosta esittämät vastasyyt ja selitykset sekä b) selostamassaan käräjäoikeuden tuomiossa tältä osin esitetyt perustelut, on vakava asia. Se on saanut ainakin minut epäilemään, onko korkein oikeus ratkaissut jutun täysin puolueettomalla tavalla. Kysymyksessä saattaa olla, paitsi pro et contra -perustelumetodin sivuuttaminen, myös edellä mainitun vastavuoroisuusperiaatteen ja asianosaisten tasapuolisuusperiaatteen vastainen menettely. Arvattavasti KKO on lyhentänyt käräjäoikeuden tuomiota siksi, ettei sen oma tuomio näyttäisi niin "oudolta" tai "tyhjältä", kun sitä verrataan käräjäoikeuden tuomioon, jossa on kerrottu avoimesti, miten lääkäri on selittänyt käyttämiään tutkimustoimenpiteitä ja missä tarkoituksessa hän on kertonut toimineensa.

67. Tuomion perusteluilta edellytetään muun ohella rehellisyyttä. Muistan, miten KKO:n ex-presidentti Olavi Heinonen korosti aikoinaan usein perusteluista puhuttaessa sitä, että tuomion perustelujen tulee vastata tosiasioita. Tämä tarkoittaa luonnollisesti myös sitä, että tuomion perusteluista ei saa jättää pois mitään olennaista ja asiaan vaikuttava. Tuomion perusteluissa on siis kerrottava myös ne seikat ja argumentit, jotka syytetyn puolustus on jutussa esittänyt, ei ainoastaan syyttäjän ja asianomistajan esittämiä seikkoja. Sama koskee ylioikeuden tuomioon sisältyvää alemman tuomioistuin ratkaisun referaattia; valituksenalaista tuomiota ei ole lupa mennä lyhentelemään mielivaltaisesti jättämällä pois tuomiossa jommankumman osapuolen eduksi luettuja seikkoja ja perusteita.

68. Ryhdytäänpä sitten tarkastelemaan hieman lähemmin KKO:n oikeudellista päättelyä vertaamalla sitä asianomaisissa kohdin hovioikeuden hyväksymän käräjäoikeuden päättelyyn.

Huomio kiinnittyy siihen, että tapaukseen sovellettavan RL 20 luvun 5 §:n 1 momentissa mainitaan joukko juridisia käsiteitä, joiden sisältö on varsin väljä ja arvostuksenvarainen. Tällaisia termejä tai määritelmiä ovat esimerkiksi "seksuaalinen teko", "asemaansa hyväksikäyttäen", "seksuaalisen itsemääräämisoikeuden olennainen loukkaaminen", "henkilö, joka on tekijästä erityisen riippuvainen" ja "käyttää törkeästi väärin riippuvuussuhdetta tekijästä." Käsite "seksuaalinen teko" on määritelty RL 20 luvun 10 §:n 2 momentissa, mutta siinäkin törmätään itse asiassa sellaiseen uuteen käsitteeseen kuin "seksuaalisesti olennainen teko." Kaikki edellä mainitut käsitteet tai määritelmät ovat hyvin tulkinnanvaraisia.

69. Mitä mainituilla määritelmillä ja käsitteillä itse asiassa tarkoitetaan, miten niitä tulkitaan eli millainen merkityssisältö niille on annettava? Tuomarin tulee ratkaisussaan antaa näille termeille ja käsitteille tietty tulkinta, merkityssisältö. Tämä ei ole aina helppo tehtävä edes arkikielen kannalta, minkä lisäksi on otettava huomioon, että laissa mainituilla käsitteillä ja sanonnoilla saattaa toisinaan olla hieman toisenlainen sisältö ja merkitys kuin normaalisissa arkikielessä. Kun näin on asian laita, joutuu tuomari lakia tulkitessaan ja lain tarkoitusta etsiessään hakemaan "johtoa" ensinnäkin lain esitöistä eli asianomaisen lain tai sen yksittäisen luvun tai pykälää koskevasta hallituksen esityksestä ja eduskunnan eri valiokuntien mietinnöistä. Lain esitöihin perehtyessään tuomari etsii lainsäätäjän tahtoa eli yrittää selvittää, mitä lainsäätäjä on tarkoittanut esimerkiksi edellä RL 20 luvun 5 §:ssä mainituilla käsitteillä ja määritelmillä eli niin sanotuilla rikoksen tunnusmerkistötekijöillä.

70. Käräjäoikeus onkin menetellyt näin. Kuten edellä kappaleesta 62 (b) ilmenee, käräjäoikeus on perehtynyt RL 20 lukua koskevaan hallituksen esitykseen (HE 6/1997) ja etsinyt siitä johtoa esimerkiksi pohtiessaan, mitä laissa mainitulla sanonnalla "aseman hyväksikäyttäminen" tai "erityinen riippuvuussuhde" on lakia säädettäessä tarkoitettu. Sen sijaan KKO:n tuomiosta ei löydy minkäänlaista mainintaa lain esitöistä. Korkein oikeus ei näytä pohtineen muutenkaan juuri lainkaan yleiseltä kannalta soveltamiaan avoimia tunnusmerkistötekijöitä, vaan on vain ikään kuin "julistanut", että asia on näin ja näin. Tämä on minusta puutteellista oikeudellista päättelyä, sillä juridinen päätöksenteko on, sen tulisi ainakin olla, aina normi- ja oikeuslähdesidonnaista. Miten tämä on selitettävissä?

71. Yleensä ja jopa lähes kaikissa niissä ratkaisuissa, jotka korkein oikeus julkaisee ennakkopäätöksinään - vuosittain julkaistaan noin sata ennakkopäätöstä - korkein oikeus ryhtyy säännönmukaisesti perusteluissaan aina ensiksi selvittämään, mitä lain esitöissä eli juuri esimerkiksi hallituksen esityksessä ja eduskunnan lakivaliokunnan mietinnössä on asiasta sanottu. Voin sanoa, että olen perehtynyt hyvin KKO:n 30-40 viimeksi kuluneiden vuosien aikana antamiin ratkaisuihin ja niiden perusteluihin, missä suhteessa viittaan edellä mainittuun kirjaan Virolainen - Martikainen, Tuomon perusteleminen (2010). Kirjan sivuilla 386-397 on käsitelty laajasti tuomioistuinten ja erityisesti juuri KKO:n käyttämiä hieman erilaisia tapoja hyödyntää ja viitata ratkaisujen perusteluissa lainvalmistelutöihin. Olen jopa arvostellut KKO:ta siitä, että sillä näyttäisi olevan tapana seurata lakien esiöitä liiankin tarkasti ja tukeutua ratkaisujen perusteluissa lähes yksinomaan siihen, mitä hallituksen esityksissä ja lakivaliokunnan mietinnöissä tulkinnallisista kysymyksistä on sanottu.

72. Mutta yllätys, yllätys! Tämän "nännijutun" tuomion perusteluissa KKO on täysin odottamatta sivuuttanut (myös) lakien esityöt kokonaan, sillä niistä ei mainita perusteluissa yhtään mitään. Olen kyllä satavarma siitä, KKO:n esittelijä ja jäsenet ovat lukeneet RL 20 lukua koskevan hallituksen esityksen ja lakivaliokunnan mietinnön ja että nuo lainvalmisteluasiakirjoja on juttua käsiteltäessä ja ratkaistaessa syynätty läpi hyvinkin tarkkaan. Mutta "jostakin syystä" noihin asiakirjoihin ei ole kuitenkaan tuomion perusteluissa sanallakaan viitattu, mikä on, kuten sanottu, erittäin poikkeuksellista. Kyse ei ole mistään vanhoista lain esitöistä, sillä hallituksen lakiesitys on annettu vuonna 1997.

73. Minkä vuoksi näin on tehty eli miksi lakien esityöt oikeuslähteenä on sivuutettu tuomion perusteluissa? Vastaus lienee yksinkertainen: Korkein oikeus ei ole saanut esimerkiksi hallituksen esityksestä tukea niille tulkinnoilleen, jotka se on esittänyt omissa perusteluissaan. Lakien esitöistä vaikeneminen johtunee siis siitä, että esitöistä olisi saatu tukea, kuten käräjäoikeuden tuomion perusteluista voidaan havaita, lähinnä vain syytetyn ja tämän avustajan jutussa esittämille väitteille, vastaselityksille ja juridisille argumenteille, ei syytteen ja langettavan tuomion tueksi. Tämä ei ole kuitenkaan sopinut KKO:n "pirtaan." - Näyttäisi siis siltä, että KKO:n tuomiota rasittaisi myös puheena olevassa suhteessa hienoinen rehellisyysvaje.

74. Kirjoitetun lain ja lakien esitöiden ohella ylimpien tuomioistuimien vastaavanlaisissa tapauksissa aiemmin antamat ennakkopäätökset eli prejudikaatit ovat sellaisia oikeuslähteitä, joista tuomioistuimet, myös korkein oikeus itse, etsivät säännönmukaisesti johtoa ja tukea joutuessaan ratkaisemaan tulkinnanvaraisia juttuja. Ennakkopäätökset eivät ehdottomasti sido alempia tuomioistuimia, mikä johtuu riippumattomuusperiaatteesta, mutta toisaalta tuomareiden on tunnettava ennakkopäätökset ja heidän on myös järkevää soveltaa niistä ilmeneviä oikeus- eli tulkintaohjeita. Hyvin perustelussa tuomiossa tuomioistuin tuo avoimesti esiin ne ennakkopäätökset ja niistä ilmenevät oikeusohjeet, joihin oikeus on tulkintakannanottonsa perustanut.

75. Onko seksuaalisesta hyväksikäytöstä annettu aiemmin sellaisia ennakkopäätöksiä, joihin nännijutussa voitaisiin vedota? Pidemmittä puheitta: kyllä löytyy ja vieläpä melko tuore sellainen. Tarkoitan ratkaisua KKO 2005:93 eli niin sanottua "kielisuudelmatapausta." Jutussa oli kyse tapauksesta, jossa isä oli antanut alaikäisille lapsilleen toistuvasti pitkiä kielisuudelmia, joihin oli liittynyt suun ympäristön nuoleskelua, sekä hyväillyt heidän vartaloaan. Osa todistajista oli pitänyt isän menettelyä tavallisesta poikkeavana. Toisaalta asiassa ei laajahkoista selvityksistä huolimatta ollut tullut esiin sellaisia seikkoja, jotka viittaisivat isällä olleeseen taipumusta käyttää lapsia seksuaalisesti hyväkseen, eikä hän esimerkiksi mitenkään pyrkinyt salaamaan tai peittelemään hyväilyjään. KKO:n mukaan pelkästään siitä seikasta, että isän menettely oli todettu lasten kehityksen kannalta vahingolliseksi, ei vielä voitu päätellä, että kysymyksessä olisi ollut myös RL 20 luvin 10 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla "seksuaalinen teko."

76. Vaikka kielisuudelmatapaus ei olekaan niin sanotusti yks yhteen nännijutun faktojen kanssa - aivan samanlaisia tapauksiahan ei juuri milloinkaan voi edes olla olemassa - on tapaus kuitenkin siinä määrin samaa "kaliiberia", että korkeimman oikeuden olisi minusta nännijuttua ratkaistessaan pitänyt aivan ehdottomasti ottaa huomioon vuoden 2005 ratkaisusta ilmenevä oikeus- tai ratkaisuohje huomioon ja verrata sitä ja koko tapausta nännijuttuun. Varmaa on, että korkein oikeus on tuntenut oman aiemman ratkaisunsa ja että siitä on myös keskusteltu nännijutun ratkaisun yhteydessä. Mutta tuomion perusteluissa ei ratkaisuun KKO 2005:93 edes viitata millään tavalla. Tämä on minusta selkeä puute.

77. Miksi näin on tehty? Aivan ilmeisesti siksi, että kielisuudelmatapauksessa KKO päätyi edellä mainituilla perusteilla syytteen hylkäävään lopputulokseen, mutta nännijutussa KKO oli päättänyt hyväksyä syytteen. Tällöin pidettiin ilmeisesti "epäviisaana" ottaa kielisuudelmatapausta perusteluissa vertailukohdaksi. Jos näin olisi tehty, niin ratkaisun lukija olisi hoksannut, että, hei kamoon, nämähän ovat melko tavalla samanlaisia tapauksia; eikös ne siis pitäisi ratkaista samalla tavalla. Jos KKO oli vuonna 2005 hylännyt samankaltaisessa tapauksessa syytteen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, niin silloinhan johdonmukaisuus olisi edellyttänyt, että näin olisi tullut tehdä myös nännijutussa. Tämän takia - jottei lukija pääsisi vertailemaan näitä kahta tapausta keskenään - kielisuudelmatapauksesta päätettiin vaieta kokonaan, varmuuden vuoksi. Tämä vaikuttaa kyllä sinänsä näppärältä konstilta, mutta jokainen ymmärtänee, että KKO:n menettelyssä on kyse on kaikkea muuta kuin avoimista ja reiluista perusteluista.

78. Onko vastaaja tehnyt seksuaalisen teon? RL 20 luvun 10 §:n 2 momentin mukaan seksuaalisella teolla tarkoitetaan tekoa, jolla tavoitellaan seksuaalista kiihotusta tai tyydytystä ja joka tekijä ja kohteena oleva henkilö sekä teko-olosuhteet huomioon ottaen on seksuaalisesti olennainen.

79. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat tarkastelleet jokaista syytteessä mainittu vastaajan tutkimustoimenpidettä erikseen ja päätyneet siihen, ettei mikään niistä osoita tai täytä edellä mainitussa lainkohdassa tarkoitettua seksuaalisen teon käsitettä. Tämä on minusta järkevä ja johdonmukainen tarkastelutapa. Alemmat oikeudet ovat päätyneet siihen, että koska mikään yksittäinen toimenpide ei täytä seksuaalista tekoa, ei tutkimuksessa voi olla kyse myöskään kokonaisuutena arvioiden kyse seksuaalisesta teosta eli lähinnä siis seksuaalisen kiihotuksen tavoittelusta. Käräjäoikeus toteaakin perusteluissaan, että "ei ole käynyt ilmi sellaisia seikkoja, joista voitaisiin päätellä, että vastaaja olisi sinänsä tavanomaisena pidettävän tutkimuksen yhteydessä ollut seksuaalisesti kiihottunut tai pyrkinyt toteuttamaan seksuaalisia tarpeitaan tutkittavan henkilön avulla."

80. Korkein oikeuskin toteaa tuomion kohdassa 8, että se, että A on poikennut suositelluista lääketieteellisistä tutkimustavoista, ei vielä riitä osoittamaan menettelyn seksuaalista luonnetta. Siis edes nännin imeminen ei vielä KKO:n mukaan osoita teon seksuaalista luonnetta. KKO ei ole lähtenyt kuitenkaan arvioimaan kunkin yksittäisen toimenpiteen mahdollista seksuaalista luonnetta, vaan siirtyy suoraan vastaajan tutkimuksen kokonaisarviointiin toteamalla, että "kokonaisuutena arvioiden A:n menettely on kuitenkin ollut sen laatuista, että se vahvasti viittaa seksuaalisen kiihotuksen tai tyydytyksen tavoitteluun."

81. Minusta KKO:n tapa arvioida tilannetta on aika yllättävä. Miksi KKO ei ole halunnut lähteä alempien oikeuksien tavoin arvioimaan syytteessä mainittuja eri osatekoja, vaan se on rajoittanut arvionsa ainoastaan vastaajan kokonaismenettelyyn eli niin sanottuun "könttään"? En tiedä, mutta arvelisin, että syynä on se, että tällä tavalla oikeuden on ollut helpompi vain ikään kuin "paukauttaa" arvovallallaan ja ilman enempiä perusteluja kantansa julki. - Mitä näitä perustelemaan, niin kovin tarkasti!

82. Minusta mainittuun "kokonaisharkintaan" tai kokonaisarviointiin" on syytä suhtautua lähestulkoon aina sekä todistusharkinnassa että juridisessa harkinnassa yleensäkin tietyllä varauksella. Voisin sanoa, että aina kun kuulen tai luen juridiikassa tai tuomion perusteluista sanan "kokonaisharkinta", haluan poistaa aseestani varmistimen. On nimittäin niin kovin, suorastaan yksinkertaisen helppoa, varsinkin tuomarin (yleensä vain oletetulla) arvovallalla julistaa ja lausua "katsotun", että no niin, kyllähän asia on näin, kun otetaan huomioon kokonaisharkinta eli arvioidaan "kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja kokonaisuudessaan." Väittäisin, että kun vedotaan kokonaisharkintaan, perustuu harkinta aina melkoiselta osin puhtaaseen intuitioon eli jonkinlaiseen mutu-ajatukseen tai tuntemukseen. Kun intuitiota ei osata tai edes viitsitä ryhtyä erittelemään ja perustelemaan, paukautetaan tuomiossa, että asia on "kokonaisharkinnan perustella" näin. Kokonaisharkinta on minusta kaikkien intuitioiden kehto! Juridiikassa ja varsinkin todistusharkinnassa joudutaan toki turvautumaan intuitioon, mutta sen käyttöä pitäisi toki pyrkiä aina kontrolloimaan perusteluilla sekä rajoittamaan mahdollisimman vähiin.

83. KKO:n ajattelu ja perustelu näyttää lähtökohtaisesti hieman omalaatuiselta. Muistelen, että KKO:n istunnon 7.9.2010 aluksi oikeuden puheenjohtaja Mikko Tulokas nimenomaan tiedusteli syyttäjältä, millaisessa suhteessa syytteessä esitetyt vaatimukset tai siinä mainitut osateot (siis palpaatio, geelin levittäminen jne.) ovat toisaalta seksuaalisesta hyväksikäytön ja toisaalta virkavelvollisuuden rikkomisen kannalta. Syyttäjä vastasi, että hän ei väitä tai katso, että syytteessä mainituista eri osateoista mikään yksin täyttäisi virkavelvollisuuden rikkomisen, eli vastaaja olisi esimerkiksi geeliä tutkittavan rinnoille käsin levittämällä tai nänniä imemällä syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen. Tältä osin syyttäjä siis tarkisti käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa esittämäänsä syytettä. Tämä on syytä panna merkille ja minusta asian piti olla selvä myös korkeimmalle oikeudelle. Syyttäjä vetosi ainoastaan siihen, että mainitut osateot kokonaisuudessaan toteuttavat seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön.

84. Tällainen syytteen rakenne, jonka korkein oikeus on hyväksynyt, johtaa minusta aika absurdilta vaikuttavaan lopputulokseen. Yhtäältä syyttäjä ei ole edes väittänyt, että mikään syytteessä mainituista osateoista toteuttaisi syytteessä mainituista kahdesta rikosnimikkeestä lievemmän eli virkavelvollisuuden rikkomisen (siitä RL 40:9.1:n mukaan tuomittava rangaistusmaksimi on yksi vuosi vankeutta), mutta toisaalta syyttäjä katsoo, että osateot kokonaisuutena arvostellen toteuttavat virkavelvollisuuden rikkomista lain mukaan paljon ankarammin rangaistavan rikoksen eli seksuaalisen hyväksikäytän, josta RL 20:5:n mukaan voidaan tuomita sakkoa tai peräti neljä vuotta vankeutta.

85. Eikö tämä vaikuta hieman kummalliselta? Joka tapauksessa korkein oikeus on hyväksynyt syyttäjän sanotun ajatuksenjuoksun ja konstruktion ja tuominnut vastaajan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Hänet on kyllä tuomittu myös virkavelvollisuuden rikkomisesta (tuomion kappaleet 14-17), mutta vain sen vuoksi, että näin tulee lain mukaan tehdä silloin, kun syytetyn viaksi on luettu virkatehtävää suoritettaessa tehty tahallinen rikos. Näin tehdessään korkein oikeus on kuitenkin "joutunut" lukemaan vastaajan syyksi kyseiset toimenpiteet (nännin imemistä jne. lähtien) virkatehtävän epäasianmukaisena suorittamisena. Outoa! Vaikka syytteessä ei ole edes väitetty, että vastaaja olisi syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen, hänen syykseen on kuitenkin luettu, että hänen suorittamansa tutkimus on ollut virkatehtävän epäasianmukaista suorittamista! Hänet on myös tuomittu siitä seksuaalisen hyväksikäytön kanssa yhteiseen rangaistukseen.

86. Vaikuttaa siltä, että näin menetellessään korkein oikeus olisi mennyt itse asiassa syytteen teonkuvauksen ulkopuolelle, koska syyttäjä ei ole korkeimmassa oikeudessa, näin olen asian ymmärtänyt, edes väittänyt, että vastaaja olisi eri osateoillaan syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen. Tuomioistuinta velvoittaa syytesidonnaisuus, tuomioistuin ei saa tuomita syytettyä sellaista teosta, josta rangaistusta ei ole vaadittu (ROL 11:3).

87. Korkein oikeus on siis asiaa "kokonaisuutena arvioiden" katsonut vastaajan tehneen olennaisesti seksuaalisen teon. Se, mihin tämä kokonaisharkinta perustuu, ilmenee tuomion kappaleesta 8. Pääperuste on selvästi se, miten tutkittava (B) oli kokenut vastaajan (A) tutkimusotteet; huomionarvoista on, että perusteluissa puhutaan nimenomaisesti "otteista", ei toimenpiteistä; sana otteet viittaa hieman "karskimpaan" käsittelyyn kuin sana toimenpiteet.

88. KKO:n mukaan B on kokenut, että A:n otteet "kuuluivat pikemminkin parisuhteeseen kuin lääketieteelliseen tutkimukseen." Se, että B oli vasta tutkimuksen jälkeen reagoinut A:n menettelyyn, ei ole ollut KKO:n mielestä merkityksestä johtuen "tilanteen yllätyksellisyydestä." Tässä oli se "selvitys" ja näyttö, joka KKO:n mukaan osoitti, että vastaaja oli lääketieteellisen tutkimuksen yhteydessä tehnyt B:n seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavan teon, jota on "olosuhteet huomioon ottaen" pidettävä seksuaalisesti olennaisena. Mitä nämä "olosuhteet" tarkkaan ottaen olivat olleet, sitä perusteluissa ei ole tarkemmin yksilöity.

89. Tuossa siis tuli se, minkä olen jo kommenttisarjan kahdessa edellisissä osassa todennut tuomion ehkä suurimmaksi epäkohdaksi: korkein oikeus on perusteluissaan ottanut huomioon ainoastaan asianomistajan kertomuksen ja väitteet, mutta ohittanut, omasta mielestään "tyylipuhtaasti", täydellisesti vastaajan kertomuksen, vastaväitteet ja tutkimustoimilleen antamat selitykset. Seksuaalisen teon määrittäminen perustuu siis yksipuolisesti yksinomaan asianomistajan kertomukseen ja siihen, miten hän on "kokenut" tai kertonut oikeudessa kokeneensa tilanteen ja vastaajan "otteet."

90. Mutta jos noudatetaan todella oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvaa kuulemis- ja tasapuolisuusperiaatetta ja otetaan siis huomioon myös se, mitä vastaaja on kertonut, tulee asia toiseen valoon. Käräjäoikeus, jonka arvioinnin hovioikeus on hyväksynyt, onkin tehnyt näin, ja päätynyt sen vuoksi katsomaan, etteivät mitkään vastaajan suorittamat toimenpiteet (otteet) toteuttaneet seksuaalista tekoa ja ettei menettelyä myöskään kokonaisuutena arvioiden ollut pidettävä olennaisesti seksuaalisena tekona. Tästä nyt nähdään, ettei puhe todellisesta kuulemis- ja tasapuolisuusperiaatteesta tai pro et contra -metodista ole vain pelkkää retoriikkaa, vaan asialla eli noiden periaatteiden ja metodin noudattamisella on käytännössä varsin suuri merkitys: jutun lopputulos saattaa riippua niiden toteutumisesta.

91. Korkeimman oikeuden olisi siis tullut punninnassaan ottaa huomioon ja myös tuoda perusteluissaan julki vastaajan ja puolustuksen esittämät seikat ja argumentit, jotka käräjäoikeus ja hovioikeus olivat hyväksyneet. Tässä vielä luettelo puolustuksen argumenteista:

- kyse on ollut varsin tavanmukaisesta tutkimustilanteesta;

- vastaaja on antanut järkeväntuntuisen lääketieteellisen selityksen eri tutkimustoimenpiteille ja myös niille toimenpiteille, jotka ovat osin poikenneet tavanmukaisista tutkimustoimenpiteistä (palpaation suoritustapa, geelin levitys, rintojen kehuminen ja nännin imeminen);

- syyttäjä ei ole väittänyt eri osatekojen eli erillisten tutkimustoimenpiteiden toteuttavan virkavelvollisuuden rikkomista;

- asianomistaja ei ole edes väittänyt vastaajan painostaneen häntä alistumaan "otteisiinsa" (esimerkiksi sallimaan nännin imemisen);

- vastaaja oli kysynyt asianomistajalta lupaa saada eritteen esille saamiseksi, siis tutkimustarkoituksessa, imaista nänniä ja saanut siihen asianomistajan luvan;

- asianomistaja ei ole väittänyt vastaajan olleen tutkimuksen aikana millään tavalla seksuaalisesti kiihottuneessa tilassa;

- vastaajan mukaan asianomistaja ei ollut tutkimuksen aikana vaivautunut;

- vastaajan ei ole näytetty saaneen ennen nyt kysymyksessä olevaa tutkimusta työnantajalta huomautusta tai varoitusta tutkimusmenetelmiensä johdosta (sairaalan potilasasiamies on tosin kertonut, että hänelle oli aiemmin valitettu kahdesti vastaajan käyttäytymisestä);

- vastaaja on kertonut tutkimuksen suoritustavasta samalla tavalla koko oikeudenkäynnin ajan muuttamatta kertomustaan miltään osin.

92. Jos korkein oikeus olisi ottanut huomioon edellä mainitut contra-seikat ja -argumentit, olisi jutun lopputulos saattanut hyvinkin olla toisenlainen. Joka tapauksessa perusteluissa olisi pitänyt punnita huolellisesti vastakkain yhtäältä asianomistajan ja toisaalta vastaajan kertomuksista ilmenneitä seikkoja ja ottaa teon seksuaalista luonnetta arvioitaessa huomioon myös puolustuksen esittämät näkökohdat. Näin ei ole kuitenkaan tehty, vaan perusteluissa vastaajan ja puolustuksen esiintuomat seikat ja perusteet on sivuutettu kylmästi.

93. Tämä ei vaikuta lainkaan reilulta ja puolueettomalta menettelytavalta! Jo Vanhoissa tuomarinohjeissa sanotaan ja neuvotaan tuomareita, että "yhden puheiden mukaan älköön ketään tuomittako." Vaikka korkein oikeus on epäilemättä lukenut jutun asiakirjat ja kuunnellut istunnossa kärsivällisesti, mitä vastaaja ja hänen avustaja kertoivat ja argumentoivat, ei tämä vielä riitä toteuttamaan kuulemis- ja tasapuolisuusperiaatetta, jos sitten tuomiossa kaikki vastaajatahon esitykset sivuutetaan totaalisesti eikä niitä edes vaivauduta punnitsemaan syyttäjän ja asianomistajan esityksiä vasten. Se, että korkein oikeus perustelujensa kertoelmaosassa (kappale 3) ikään kuin vain ohimennen toteaa, että vastaaja on kiistänyt syytteen, ei todellakaan riitä.

94. Korkein oikeus on katsonut, että se, että asianomistaja on vasta tutkimuksen jälkeen reagoinut vastaajan menettelyyn, jää vaille merkitystä. Tätä on perusteltu tilanteen "yllätyksellisyydellä" (kappale 8). - Olisi ollut paikallaan todeta, että sanonta "vasta tutkimuksen jälkeen" tarkoittaa tarkkaan ottaen tutkimuksen jälkeistä päivää, jolloin asianomistaja, keskusteltuaan ensin läheistensä kanssa, otti yhteyttä potilasasiamieheen. Hän ei siis rynnännyt tekemään rikosilmoitusta poliisille heti vastaajan "otteista" selvittyään, vaan kääntyi ensin sairaalan puoleen. Tämän hän teki keskusteltuaan ensin kotonaan läheistensä kanssa. On mahdollista, että asianomistaja on saanut tällöin tukea näkemyksilleen; potilasasiamies on toki kuullut tuossa vaiheessa vain asianomistajaa itseään.

94. Ei ole tietoa, käräjäoikeuden tuomiosta tämä ei ainakaan ilmene, kenen kanssa asianomistaja puhui kotonaan ja seurusteleeko hän ja oliko hänen mahdollinen poikaystävänsä ollut asiassa jotenkin aktiivinen; tämä olisi tullut kattavassa esitutkinnassa selvittää. Samoin olisi ollut syytä selvittää, oliko vastaajan aiemmista tutkimustoimenpiteistä ja niiden mahdollisesta epäasianmukaisesta tehty sairaalan ennen asianomistajan ilmoitusta sairaalan johdolle huomautuksia.

95. Joka tapauksessa tilanteen yllätyksellisyyttä arvioitaessa olisi tullut ottaa huomioon ennen muuta asianomistajan ikä, henkinen kypsyysaste ja esimerkiksi se, että hän on, kuten asiakirjoista ilmenee, on tapahtuma-aikana opiskellut lähihoitajaksi ja ollut muutaman viikon työharjoittelussa terveyskeskuksessa. Jutussa ei ole (näin ollen) edes väitetty, että asianomistaja olisi ollut ikäänsä nähden (tapahtuma-aikana 20 vuotta) jotenkin epäkypsä, arka tai muuten fyysisiltä tai psyykkisiltä ominaisuuksiltaan normaalista poikkeava. Päin vastoin KKO:n istunnossa ilmeni, että asianomistaja on täysin normaalinoloinen ja reipas nuori nainen. - Tällä asianomistajan henkisellä tasolla ja kulutuksella on luonnollisesti merkitystä - ja se olisi vastoin KKO:n perustelutapaa tullut kirjoittaa näkyviin myös tuomion perusteluissa - myös kun arvioidaan, oliko hän ymmärtänyt, mistä oli ollut kysymys, kun hän oli antanut vastaajalle luvan imaista hänen nänniään eritteen esille saamiseksi.

96. Kun kaikki edellä mainitut seikat, jotka tukevat vastaajan kertomusta ja argumentteja, otetaan huomioon - eikä siis vain syytteen tueksi esitettyjä seikkoja, kuten korkein oikeus on tehnyt - ei minusta voida, vaikka kysymyksessä onkin arvostuksenvarainen asia, rehellisyyden nimissä sanoa, että vastaaja olisi tehnyt asianomistajan itsemääräämisoikeutta loukkaavan teon, jota olosuhteet huomioon ottaen olisi pidettävä lain tarkoittamalla tavalla olennaisena. KKO on päätynyt toisenlaiseen arviointiin, mutta täydellisen yksipuolisilla perusteilla. Korkein oikeus ei ole itse asiassa kiinnittänyt - perustelujen mukaan - huomiota siihen, että kysymyksessä on (sentään) ollut tavanomainen lääketieteellinen tutkimus, joka on myös viety loppuun asianmukaisella tavalla.

97. Korkein oikeus ei ole perusteluissaan ottanut yleisellä tasolla kantaa siihen, miten vahvaa näyttöä langettava tuomio seksuaalisen hyväksikäytön tapauksessa ylipäätään edellyttää eli mikä on sanotunlaisessa rikosasiassa näyttö- ja tuomitsemiskynnys. Nykyisin myös suomalaisessa rikoslainkäytössä näyttökynnykseksi on alkanut entistä useammin määräytyä - nimenomaan KKO;n omissa ennakkopäätöksissä - niin sanottu "ei järkevää/varteenotettavaa epäilyä" -kynnys, johon myös niin sanottu hypoteesimetodi osin perustuu. Ks. hypoteesimetodista lähemmin esim. Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) ss. 294-305 ja 341-347).

98. Valitettavasti on todettava, että toisin kuin useimmissa muissa todistusharkintaa koskevissa KKO:n ennakkopäätöksissä on asian laita, tässä nännijutussa KKO:n tuomion perusteluissa ei näy ei pienintäkään merkkiä siitä, että jutussa olisi pohdittu näyttökynnyksen korkeutta tai järkevän epäilyn kynnystä. Tämäkin on siis siis poikkeuksellinen piirre tuomiossa. Näytön riittävyyttä on ehkä pohdittu, mutta pohdinnasta ei ole kirjoitettu mitään tuomion perusteluihin, luultavasti siksi, että mitään sellaista, mikä olisi tukenut korkeimman oikeuden valitsemaa lopputulosta, ei ole todistusharkintateorioista tai aiemmasta käytännöstä ollut kerta kaikkiaan saatavissa.

99. Näyttö- eli tuomitsemiskynnyksen ylittyminen rikosasiassa edellyttää pääsäännön mukaan aina vahaa päänäyttöä rikoksen tunnusmerkistötekijöistä sekä siitä, että syytteen teonkuvaukselle vaihtoehtoiset, vastaajan eduksi puhuvat vaihtoehtoiset selitysmallit eli hypoteesit kyetään sulkemaan pois niin, että syytetyn syyllisyydestä ei jää järkevää epäilyä. Teon rangaistavuuden poistavalta tai sitä vähentävältä vaihtoehtoiselta hypoteesilta edellytetään järkevyyttä eli varteenotettavuutta ja sitä, että se käy ilmi oikeudenkäyntiaineistossa. Hypoteesilta ei siis, tämä on selvyyden vuoksi syytä todeta, edellytetä sitä, että se olisi "todennäköisempi" kuin syytteessä esitetty päähypoteesi eli väite syytetyn syyllisyydestä. Muutenhan todistustaakka rikosasiassa olisikin syytetyllä, ei syyttäjällä! Järkevän epäilyksen vaatimus vaihtelee asian ladun mukaan: mitä vakavammanlaatuisesta rikoksesta syytteessä on kyse, sitä perusteellisemmin asian tulee olla selvitetty, ja sitä perusteellisempaa myös vaihtoehtoisten hypoteesien poissuljennan tulee olla.

99a. On myös syytä muistaa Suomessa vanhastaan voimassa ollut ja edelleen oleva periaate in dubio pro reo eli epäselvässä näyttötilanteessa tuomio on annettava syytetyn eduksi. Tähän periaatteeseen vedoten käräjäoikeus on juuri hylännyt syytteen. Vielä yksi havainto KKO:n perusteluista: korkein oikeus ei näytä juuri nähnyt aiheelliseksi arvioida asianosaisten erilaisia kertomuksia tai käsityksiä taikka yleensä koko tutkimustilannetta ja sen suoritustapaa kokemuslauseiden perustella, kuten jäsennelty todistusharkinta edellyttäisi; niitä ei ole ainakaan kirjoitettu näkyviin perusteluissa. Tätä on pidettävä puutteena. Kokemuslauseet tai -säännöt määrittävät todisteiden, siis myös asianosaisten kertomusten näyttöarvoa.

100. Nännijutussa on ollut, myös vastaajan asemaa ajatellen, kysymys sangen vakavasta väitteestä eli lääkärintoimen hoitamisen yhteydessä tehdystä seksuaalirikoksesta. Tämä olisi edellyttänyt perusteellista esitutkintaa sekä puolueetonta ja asianmukaista oikeudenkäyntiä tuomioistuimessa - kaikissa oikeusasteissa - jossa aito ja todellinen kuulemisperiaate ja tasapuolisuusperiaate toteutuvat. Vastaajan puolustus on esittänyt jokaiselle syytteessä epäasianmukaiseksi väitetylle osateolle eli tutkimustoimenpiteelle vaihtoehtoisen selityksen ja motiivin, joita on pidettävä hypoteesimetodin tarkoittamalla tavalla arvioituna järkevinä, sekä kiistänyt seksuaalisen tyydytyksen tai kiihotuksentavoittelun. Nämä vaihtoehtoiset hypoteesit ja selitykset syyttäjän olisi tullut kyetä sulkemaan pois niin, ettei syyllisyydestä olisi jäänyt järkevää epäilyä. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat päätyneet siihen, että tämä ei ole syyttäjältä onnistunut. Korkein oikeus on sen sijaan, perustelematta näyttökynnyksen asettamista millään tavalla tai edes mainitsematta näyttökynnystä "ei järkevää epäilyä, katsonut, yksinomaan asianomistajan kertomuksen ja "kokeman" perusteella, että syytetty oli syyllistynyt rikokseen! Huh, huh! Eikä tässä vielä kaikki, KKO on lisäksi - varmuuden vuoksi - "siivonnut" tuomiostaan kaikki vastaajan ja puolustukseen syytettä vastaan esittämät vaihtoehtoiset hypoteesit, vastaseikat ja juridiset argumentit.

101. Seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistö (RL 20 luvun 5 §:n 1 momentin 4 kohta) edellyttää, että tekijä on asemaansa hyväksikäyttäen taivuttanut asianomistajan seksuaaliseen tekoon tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi. Lisäksi seksuaalisen teon rangaistavuus edellyttää, että asianomistajan riippuvaisuutta tekijästä sekä sitä, että teossa on käytetty törkeästi väärin tätä riippuvuussuhdetta.

102. Korkeimman oikeuden tuomion kohdissa 10-12 on ollut tarkoitus perustella riippuvuussuhdetta ja sen väärinkäyttöä. - Aivan aluksi totean, että KKO:n perusteluissa on tältä osin havaittavissa tietynlaista moraalista paheksuntaa, mikä on meikäläisissä oloissa tuomioistuinten perusteluissa harvinaista. KKO puhuu nimittäin peräti kolmessa eri kappaleessa - kappaleet 11 (kaksi kertaa) ja 13 - "tutkimuksen (tai lääkärintutkimuksen) varjolla" tapahtuvasta tai tapahtuneesta alistamisesta, erehdyttämisestä tai ryhtymisestä. Minusta vähempikin ja turhasta paatoksesta vapaa "varjo-retoriikka" olisi riittänyt. KKO:lta olisi sen sijaan odottanut näissäkin kohdin asian tasapuolista ja kiihkotonta käsittelyä, jossa myös vastaajan eduksi puhuvat vaihtoehtoiset hypoteesit ja argumentit olisi otettu asianmukaisella tavalla huomioon ja tuotu myös perusteluissa esiin.

103. Perustelujen kappaleessa 10 korkein oikeus käsittelee lääkärin ja potilaan välistä suhdetta yleisellä tasolla; samaan teemaan palataan myös kappaleessa 12. Perusteluissa olisi ollut syytä käsitellä myös ja erityisesti sitä, mitä RL 20 luvun 5 §:n 1 momentissa tarkoitetaan henkilön erityisellä riippuvuudella tekijästä, sillä tämä kysymys on tässä rikosasiassa olennaista erityisestä riippuvuussuhteesta puhuttaessa. Hyvää johtoa korkein oikeus olisi saanut seksuaalista hyväksikäyttöä koskevasta hallituksen esityksestä HE 6/1997 ss. 177-179. Käräjäoikeus on hakenut tulkinta-apua mainituista esitöistä, mutta korkein oikeus, kuten jo alempana totesin, viitannut kintaalle lakien esiöille samoin kuin omalle aiemmalle seksuaalista hyväksikäyttöä koskevalle verrattain tuoreelle ennakkopäätökselleen KKO 2005:93.

104. HE:ssä 6/1997 mainitaan RL 20:5.1:ssa tarkoitetusta erityisestä riippuvuussuhteesta muun muassa seuraavaa:

- Riippuvaisen aseman perustetta ei ole säännöksessä rajattu. Kysymykseen tulevat esimerkiksi taloudelliset ja henkiset sekä käytännön avun tarpeesta johtuvat riippuvuussuhteet. Riippuvuuden tulee lisäksi olla merkitykseltään erityisen suuri. Ihmisten kesken on lukemattomia erilaisia riippuvuussuhteita, josta vain erityisen merkittävien riippuvuussuhteiden seksuaalista hyväksikäyttämistä voidaan pitää rankaisemisen arvoisena....Myös jatkuvaa fyysistä tai psyykkistä hoitoa vaativa henkilö voi olla erityisen riippuvainen hoitajastaan.

104. Tässä kohdin on syytä todeta, että RL 20 luvun 1 momentin 3 kohdassa on erityissäännös sairaalahoidossa olevien henkilöiden seksuaalisen hyväksikäytön kriminalisoinnista. Tällaisten henkilöiden kyky puolusta itseään hyväksikäyttöä vastaan on luonnollisesti heikentynyt sairauden, vammaisuuden tai muun heikkoudentilan takia.

105. Voidaan siis todeta, että seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkistön täyttymiselle on ollut lainvalmisteluaineiston mukaan tarkoitus asettaa yleensä ja siten myös riippuvuussuhteen osalta varsin tiukat edellytykset. Mikä tahansa riippuvuus ei toteuta hyväksikäytön tunnusmerkistöä, vaan riippuvuuden tulee olla laadultaan "erityistä." Tämä näyttäisi HE:n mukaan edellyttävän hoitosuhteen osalta yleensä tietynlaista jatkuvuutta, jolloin "kertakäynti" tai ainakaan ensimmäinen käynti lääkärillä ei pääsäännön mukaan tulisi kysymykseen eli toteuttaisi erityistä riippuvuutta.

106. Onko asianomistajan näytetty olleen tässä tapauksessa erityisen riippuvainen tutkimuksen suorittaneesta lääkäristä ja onko lääkäri käyttänyt asemaansa väärin syytteessä ja korkeimman oikeuden tuomiossa todetulla tavalla? Käräjäoikeus ja hovioikeus eivät ole ottaneet näihin kysymykseen suoranaisesti kantaa, koska ne ovat hylänneet syytteen jo sillä perusteella, ettei vastaajan ole näytetty tehneen syytteessä väitettyä olennaisesti seksuaalista tekoa. Käräjäoikeus on kuitenkin perusteluissaan (ks. edellä jakso 61j) käsitellyt riippuvuussuhdetta koskevaa kysymystä ja todennut, että potilaan ja lääkärin välinen luottamussuhde ei vielä sellaisenaan ole lain eli RL 20:5.1:ssa tarkoitettua erityistä riippuvuutta.

107. Minusta ei oikein riitä, kuten korkein oikeus on todennut, että erityinen riippuvuussuhde olisi syntynyt ainoastaan ja vain "tutkimustilanteeseen liittyen" (kappale 13). Tässäkin kohdin olisi tullut ottaa huomioon, paitsi lääkärin asema, jota KKO on kuvannut auktoriteettiasemaksi, myös lähihoitajaksi opiskelevan tutkittavan ikä, henkinen kypsyys ja normaali henkinen tila. Mutta kuten jo monasti olen joutunut toteamaan, näille seikoille ei ole annettu KKO:n tuomion perusteluissa merkitystä.

108. Voidaanko todellakin hyvällä omalla tunnolla sanoa, kuten korkein oikeus on kolme eri kertaa kirjoittanut, että vastaaja on ryhtynyt lääkärintutkimuksen varjolla seksuaaliseen tekoon ja siten käyttänyt törkeästi hyväkseen potilaansa luottamusta ja tutkimustilanteeseen liittynyttä erityistä riippuvuussuhdetta" (kappale 13)? Kyllä, näin voidaan toki tehdä, mutta vain sillä edellytyksellä, että pohdinnasta ja näkyviin kirjoitetuista perusteluista "siivotaan" pois kaikki ne vaihtoehtoiset selitykset, vastaseikat ja juridiset argumentit, jotka puolustus on tuonut esiin; varmuuden vuoksi nuo asiat on poistettu myös tuomioon otetusta käräjäoikeuden tuomion lyhennelmästä.

109. Mutta jos myös puolustuksen esittämät väitteet ja argumentit otetaan asianmukaisella tavalla huomioon, asetelma muuttuu huomattavasti. Minusta tutkimuksen varjolla tapahtunut "alistaminen", ryhtyminen" tai "erehdyttäminen" on koko oikeudenkäyntiaineisto huomioon ottaen jäänyt selkeästi näyttämättä. Tuomioistuin, saati sitten maan ylin tuomioistuin, ei voi vakavassa rikosjutussa perustaa näytön arviointiaan tai juridista harkintaansa yksinomaan toisen osapuolen esittämään aineistoon eikä seksuaalirikosjutussa pelkästään siihen, mitä asianomistaja on kertonut ja väittänyt ja miten hän on kertonut "kokeneensa" syytteessä kerrotun tilanteen. Silloinhan meneteltäisiin juuri vastoin Vanhojen tuomarinohjeiden neuvoa: "Yhden puheiden mukaan älköön ketään tuomittako."

110. palataan vielä hetkeksi puheena olevan juttuun. Korkeimman oikeus retorinen toteamus tutkimuksen varjolla tapahtuneesta erehdyttämisestä jne. on minusta suorastaan jotenkin pahansuopaa tekstiä. Perusteluista voisi jopa saada käsityksen, jonka mukaan vastaaja pitäisi koko vastaanottoaan tai praktiikkaansa lähinnä vain seksuaalisia mielihaluja tyydyttääkseen! Tätä korkein oikeus ei toki ole tarkoittanut, mutta kyllä hieman varovaisempi kirjoitustapa ja -tyylisi olisi voinut paikallaan, sillä vastaaja on sentään kokenut ja jo melo iäkäs lääkäri, joka ei liene aiemmin saanut virallista huomautusta tutkimusotteistaan. Olisi sentään syytä muistaa ja myöntää, että kyse oli aivan tavanmukaisesta tutkimuksesta, joka suoritettiin tutkittavan kanssa täydessä yhteisymmärryksessä.

111. Asianomistaja lienee ilmoittanut tapauksesta lähinnä nännin imaisun takia. Mutta voidaanko edes tämän tutkimustoimenpiteen osalta sanoa, että vastaaja olisi käyttänyt asemaansa sillä tavalla törkeästi väärin, kuten laissa edellytetään? Törkeästä väärinkäytöstä olisi ilmeisesti ollut kysymys, jos vastaaja olisi ilman lupa ryhtynyt sanottuun toimenpiteeseen. Vastaaja on kuitenkin kysynyt tutkittavalta lupaa imaisuunsa ja selittänyt, missä tarkoituksessa toimenpide suoritettaisiin. Kun lupa on saatu, ei nännin imaisua tai imemistä voida minusta katsoa lääkärinaseman törkeäksi väärinkäyttämiseksi tai tutkittavan seksuaalista itsemääräämisoikeutta loukkaavaksi olennaisesti loukkaavaksi teoksi. Tässä pitää jälleen ottaa huomioon, a) toimenpiteen suoritustarkoitus ja erityisesti b) tutkittavan henkinen kypsyys ja normaali arvostelukyky. Jos tutkittava olisi edes eleellään ilmaissut vastustavansa kyseistä toimenpidettä, ei vastaaja olisi siihen lainkaan ryhtynyt, näin arvelen.

112. Olisiko korkeimman oikeuden nännituomio jonkinlainen merkki tai airut uudenlaiseen oikeuskäytäntöön siirtymisestä seksuaalirikosten lainkäytössä ja erityisesti näytön arvioinnissa? Tähän jo eräs kommentoija arveli tämän juttusarjan II osan yhteydessä. Mikä on nännituomion merkitys ennakkopäätöksenä eli tulevaa oikeuskäytäntöä ohjaamaan tarkoitettuna ratkaisuna? Mikä on se oikeus- tai ratkaisuohje, joka ratkaisuun on ajateltu sisältyvän? Korkein oikeus ei ole muotoillut ratkaisuselosteen otsikossa mitään varsinaista ohjetta, kuten yleensä on asian laita. Tapaus on otsikoitu "fråga om" -tyyppisesti eli lyhyesti : Kysymys siitä, oliko lääkäri potilaan tutkimisen yhteydessä syyllistynyt seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

113. Itse olen katsonut, että ylimmän oikeusasteen merkitys ennakkopäätöksenä (prejudikaattina) riippuu ratkaisun perustelutavasta ja perustelujen painoarvosta. Tämä tuntuu olevan nykyisin aika yleisesti vallitseva käsitys (ks. lähemmin Virolainen - Martikainen, emt. s. 49-51). Perusteluistaan prejudikaatti tunnetaan, voidaan hyvällä syyllä sanoa. Ainoastaan perustelujen painavuus, ei päätöksen antaneen tuomioistuimen arvovalta, on ratkaisevaa, jotta ylimpien tuomioistuimien ratkaisuilla vaikutusta alempien tuomioistuinten lainsoveltamisessa; näin ainakin tulisi olla. Vain sillä edellytyksellä, että ennakkopäätöksen perustelut ovat vakuuttavia ja tulevat yleisesti hyväksytyiksi, voi siitä ilmene oikeus- tai ratkaisuohje saada samanlaisissa tapauksissa tosiasialliseen sitovuuden. Ylimpien tuomioistuinten tuomioilta voidaan edellyttää, että ne toimivat alemmille tuomioistuimille mallina myös ratkaisun perustelemistavasta. - Minun ei tarvinne enää tässä yhteydessä ilmoittaa, mitä mieltä olen KKO:n nännituomion merkityksestä ennakkopäätöksenä tai rikostuomion perustelemisen mallina.

114. Olisiko korkein oikeus tarkoittanut ratkaisullaan jotenkin muuttaa seksuaalirikosjuttujen näytön arviointia nykyistä asianomistajaystävällisemmäksi ja ohjata alempien oikeuksien todistusharkintaa sanottuun suuntaan? Tätä on mahdotonta sanoa, koska tuomion perustelut ovat niukat ja yksipuoliset. Jos sanotunlainen tarkoitus olisi ollut, niin se olisi tullut tietenkin sanoa tehtyä selvemmin ulos ja perustella.

115. Raiskaus- ja muut seksuaalirikokset, erityisesti lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset (esimerkiksi kotimaisten herätysliikkeiden ja katolisen kirkon piirissä), samoin kuin niistä tuomittavat rangaistukset ovat olleet viime aikoina usein keskustelun kohteena. Suomessa on vaadittu seksuaalirikoksista tuomittavien rangaistusten koventamista, ja vaatimuksia on esitetty myös raiskauksen määritelmän muuttamiseksi niin, että raiskauksesta tuomitseminen ei edellyttäisi väkivaltaa tai sillä uhkaamista. Jotkut eli lähinnä feministiksi luonnehditun seksuaalirikostutkimuksen edustajat ovat suhtautuneet kriittisesti niin sanottuun suostumusolettamaan eli olettamaan siitä, että suostumus sukupuoliyhdyntään tai muuhun seksuaaliseen toimintaan on ollut olemassa, jollei muuta näytetä. Tähän liittyen on haluttu kyseenalaistettu syyttäjän todistustaakka vapaaehtoisuuden puuttumisesta.

115. Korkeimman oikeuden perustelut, joiden mukaan näyttö ja koko asia ratkeaa yksinkertaisesti tutkittavan kertomuksen ja oman "tuntemuksen" mukaisesti, näyttää joka tapauksessa saaneen kannatusta aivan uusimmassa rikostietoisopissa. Olisiko siis korkein oikeus löytänyt tukea omaksumalleen näytön arvioinnille uusimmasta alan oikeuskirjallisuudesta? Vaikea sanoa. Suomessahan tuomioistuimet, edes KKO tai KHO, eivät tuo vetoa tai edes viittaa ratkaisujensa perusteluissa oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Tämä on eurooppalaisessa ja koko maailmassa lähes ainutlaatuista. Suomessa lain- tai oikeusoppineet ja tuomioistuimet ja tuomarit eivät siis käy keskenään vuoropuhelua, mikä johtuu yksinomaan tuomioistuimien ja tuomareiden haluttomuudesta. Tämä on osa suomalaista vaikenemisen kulttuuria.

116. Viittaan oikeustieteen tohtori Helena Jokilan viime vuoden keväällä tarkastettuun ja arvosanalla eximia Helsingin yliopistossa hyväksyttyyn nais- ja rikosoikeudelliseen (näin sen voi ilmeisesti luonnehtia) väitöskirjaan "Tahdonvastainen suostumus ja liiallisen luottamuksen hinta;" kirjan nimi on ainakin meikäläiselle "vanhan koulukunnan miehelle" (opiskelin rikosoikeutta 60-luvun alkupuolella Brynolf Honkasalon oppikirjojen ja värikkään savolaisprofessori Reino Ellilän vähintään yhtä värikkäisiin luentoihin tukeutuen) kiehtova, mutta samalla jotenkin epämääräinen; samanlainen epämääräisyys vaivaa minua myös kirjan sisällön suhteen, mutta ehkä olen vain jo aivan liian kalkkeutunut ymmärtämään uusia ideoita. - Olen kertonut Helena Jokilan väitöstilaisuudesta ja lisäksi hieman hänen väitöskirjansa sisällöstä blogissani 273/21.5.2010 "Naisoikeudellinen väitöstutkimus raiskausrikosten todisteluongelmista". Kirja sisältää kuitenkin enemmän aineellista rikosoikeutta kuin todistusoikeutta.

117. Helena Jokila, jonka tutkimusaineisto koostui empirian osalta 98 hovioikeuden raiskaus- ja hyväksikäyttöratkaisusta, on halunnut seksuaalirikoksia koskevan todistusoikeuden osalta romuttaa nykyisin (vielä) todistusoikeudessa vallalla olevan niin sanotun "faktapositivismin" ja korvata sen kehittämällään omalla, lähinnä kai alan eräisiin kanadalaisiin kirjoihin perustuvalla metodilla, josta hän käyttää konstikasta nimitystä "tiedonsosiologinen konstruktivismi." Jokila ei yritä kirjassaan tarkemmin edes määritellä, mitä hän itse asiassa tuolla käsitteellä tarkoittaa; ehkä hänelle on riittänyt, että se tunnetaan feministisessä tutkimuksessa; lukekaapa siis sieltä! Yleisemmällä tasolla Jokila on halunnut avata kotimaisen keskustelun todistusoikeuden epistemologiasta eli tietoteoriasta.

118. Tässä yhteydessä on erityisesti syytä todeta, että Jokila on korostanut väitöskirjassaan tarvetta kehittää lainsäädäntöä niin, että se ottaisi nykyistä paremmin huomioon seksuaalirikosten uhrien aseman ja kokemukset. Jokila moittii suomalaista todistusoikeutta ja vallalla olevaa faktapositivismia muun muassa siitä, että sen on kiinnittynyt "ulko-oikeudellisen totuuden tavoitteeseen" (s. 293), joka ei kuitenkaan yksin pysty vastaamaan sukupuolten suhteita koskeviin todistusoikeudellisiin kysymyksiin. Jokilan mukaan myös todistusoikeudessa tiedon tulee voida ymmärtää subjektipositioiden ehdollistamana ja paikallisesti rakentuneena. J:n mukaan sosiaalisessa ja oikeudellisessa todellisuudessa suunnistaminen parhaalla mahdollisella tavalla edellyttää epistemologista herkkyyttä, nöyryytä ja rohkeutta" (s. 294). Seksuaalisuuden kommunikatiivinen malli - tämä malli on peräisin Kanadan tieteisopista - tulisi Jokilan mukaan omaksua suostumuksen oikeudellista arviointia ohjaavaksi taustatulkintamalliksi myös Suomessa. Tämä merkitsee operatiivisella tasolla muun muassa sitä, että suostumuksen puuttumista ei tulisi omaksua raiskauksen tai muiden seksuaalirikosten rikostunnusmerkistöjen elementeiksi, vaan suostumuksella tai sen puuttumisella olisi merkitystä vain seksuaalirikosten todistelussa. Asianomistajan suostumusta koskeville väitteille tulee kuitenkin antaa todistusharkinnassa arvoa syytettä vastaan puhuvana seikkana vain, jos asianomistaja on jollakin tavalla kommunikoinut suostumustaan vastaajalle.

119. Onko KKO:n nännijutun tuomio (KKO 2011:1) uuden ajan alkua eli jonkinlainen osoitus faktapositivismin murtumisesta suomalaisessa seksuaalirikosten todistusharkinnassa? Yhtenä merkkinä tästä olisi tapa, jolla KKO on tukeutunut näyttönä nimenomaan siihen, miten asianomistaja on kokenut tutkimustilanteen (perustelujen kappale 8); tämä on itse asiassa ollut KKO:n ratkaisun pääasiallinen ja ratkaiseva näyttö koko jutussa. Jopa niin ratkaiseva, että siitä, mitä vastaaja on kertonut ja selittänyt, ei ole KKO:n mielestä edes kannattanut ottaa minkäänlaista mainintaa perusteluihin! Näin "nöyrää" tai "rohkeaa" epistemologista otetta tuskin Helena Jokilakaan on sentään tarkoittanut väitöskirjassaan esittää tai ajaa läpi suomalaisissa tuomioistuimissa.

120. Jokilan väitöstutkimus saattaa olla tutkimuksena laadukas, mitä osoittaa sen saama eximia-arvosankin - toinen vastaväittäjä eli rikos- ja professori Dan Frände esitti kuitenkin lausunnossaan myös paljon kriittisiä huomautuksia väitöskirjasta ja katsoi, että arvosana magna cum laude oli riittävä. Mutta väitöskirjassa esitetyt suositukset todistusoikeuden kannalta ovat siinä määrin epämääräisiä ja pohjoismaalaisessa todistusoikeudessa outoja ja osin suorastaan niin naiiveja, että en missään tapauksessa itse suosittele tuomioistuimia luopumaan perinteisestä faktapositivismista. Sekä asianomistajan eli väitetyn uhrin että syytetyn kertomukset, väitteet ja juridiset näkemykset tulee myös seksuaalirikosjutuissa ottaa edelleen tasapuolisestinhuomioon, eikä ratkaisua voida perustaa yksinomaan asianomistajan "todellisuuteen tai kokemukseen", kuten Jokilan kirjassa suositellaan tehtäväksi. Jokila on omaksumansa mallin nimissä valmis jopa rajoittamaan syytetyn todistelu- ja argumentaatio-oikeutta.

121. Minusta korkeimman oikeuden nännituomio ei kelpaa puutteellisen todistusharkinnan ja argumentoinnin ja tuomion yksipuolisen perustelemisen takia ennakkopäätökseksi. Rikoslainkäytössä on myös jatkossa syytä kunnioittaa ja noudattaa syyttömyysolettamaa ja syyttäjän todistustaakkaa, johon kuuluu myös näyttökynnys "ei järkevää tai varteenotettavaa epäilyä". Langettavan tuomion antaminen edellyttää myös seksuaalirikosjutuissa varsin vakuuttavaa näyttöä. Kun oikeudenkäynnissä päätetään ankarimmasta mahdollisesta yksilöön kohdistuvasta seuraamuksesta eli rikosoikeudellisesta rangaistuksesta, on erehtymisen mahdollisuus vähennettävä minimiin. Tätä tavoitetta turvaa syyttäjän velvollisuus esittää näyttö jokaisesta rikoksen tunnusmerkistötekijästä.

122. Vielä muutama sana jutun KKO:ssa ratkaisseista tuomareista ja heidän taustoistaan. Suomalaisessa oikeuskulttuurissa ei ole juuri edes tohdittu eli ei ole pidetty sopivana käsitellä ratkaisun tekemiseen osallistuneita tuomareita henkilöinä, sillä meillä tuomarit eivät esitä mielipidettään, muutoin kuin äänestyslausumissaan, yksin eli minä-muodossa, vaan aina kollegiona ("korkein oikeus katsoo") ja kollektiivisen elimen jäsenenä. Suomessa yleisö tai edes media ei juuri tunne edes KKO:n tai KHO:n tuomareita, tuomioistuimen päällikkötuomaria eli presidenttiä ehkä lukuun ottamatta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa sikäläisen ylimmän oikeuden (Supreme Court) tuomarit, joita on vain yhdeksän (Suomen KKO:ssa 19), ovat kaikki tunnettuja henkilöitä, joista jokaisen ratkaisuja ja äänestyslausumia ennakoidaan sekä selostetaan ja kommentoidaan paksuissa kirjoissa; opusten laajuus johtuu tietenkin tuomareiden lausumien laajuudesta, ehkä myös niiden mielenkiintoisuudesta ja kirjoitustyylistä.

123. Nännijutun kokoonpanossa, johon kuului neljä miestuomaria ja yksi naistuomari, ei ollut mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Ketään tuomareista, joista kaksi on oikeustieteen tohtoria (Tulokas ja Esko), tuskin voi luonnehtia rikos- tai todistusoikeuteen erityisesti perehtyneeksi jäseneksi, mutta eihän itse juttukaan ollut sinänsä mitenkään erityisen vaikea ratkaista. Kokoonpanoon kuulunut oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki on Lakimiesmatrikkelin mukaan toiminut vuosina 1993-95 tasa-arvolautakunnan puheenjohtajana.

124. Jutun esittelijä, jonka esittelystä siis suullisessa istunnossa käsitelty juttu kolmea kuukautta myöhemmin esiteltiin ja ratkaistiin, toimi oikeustieteen tohtori Vilja Hahto. Hänen väitöskirjansa teema "liippaa" - en ole tosin kirjaa lukenut - nimensä perusteella melko läheltä nännijutunkin problematiikkaa: "Uhrin myötävaikutus ja rikoksentekijän vastuu" (2004). Väitöskirjan alaotsikon mukaan väitöskirja käsittelee uhrin suostumusta, riskinoton ja provokaation vaikutusta fyysiseen koskemattomuuteen kohdistuvien rikosten rikos- ja vahingonkorvausoikeudellisessa harkinnassa. Väitöstutkimuksessa kerrotaan, millainen uhrin käyttäytyminen voi vaikuttaa rikoksentekijän vastuuseen ja millä tavoin.

125. Vilja Hahdon väitöskirjalla näyttäisi siis olevan, niin voisi ainakin olettaa, tiettyjä yhtymäkohtia Helena Jokilan väitöstutkimuksen teemaan, ja Hahdon väitöskirjan nimi mainitaankin Jokilan kirjan lähdeluettelossa. Jokilan kirjan pikaselauksen perustella Jokila ei kuitenkaan näytä viitanneen juuri lainkaan Hahdon tutkimukseen; tämä saattaa johtua kyseisten tutkimusten erilaisesta metodista. Nännijutussa suostumus tai sen puuttuminen ei ole ollut ongelmallista. Korkeimman oikeuden tuomion perusteluissa viitataan siihen, että asianomistajan ei ole edes väitetty antaneen suostumusta seksuaaliseen tekoon. Prosessuaalisen tasapuolisuuden (ja seksuaalisen tasa-arvon) nimissä olisi voitu samalla todeta, ettei vastaajan toisaalta ole edes väitetty kysyneen asianomistajalta lupaa nännin imaisuun seksuaalisessa, vaan yksinomaan tutkimuksellisessa tarkoituksessa.

126. Mikä merkitys jutussa on ollut nännijutun tai nännitohtorijutun varsina laajalla käsittelyllä lehdistössä ja muussa mediassa? Tapauksesta on kirjoitettu runsaasti myös sosiaalisessa mediassa. On käynyt niin kuin varsin usein mediakirjoitellussa tuppaa käymään: kun kirjoittajat eivät tunne muutoin kuin sen, mitä lehdistä ovat tapauksesta saaneet lukea ja kun lehdistön informaation on ollut varsin yksipuolista ja perustunut yksinomaan syyttäjäpuolen näkökohtien esille tuomiseen, on vastaaja tuomittu tavallaan jo etukäteen. Käräjäoikeus sai tutkia jutun sentään vielä melko rauhassa mediakohulta, mutta korkeimmassa oikeudessa tilanne oli jo täysin toisenlainen. Itse yritin omissa blogikirjoituksissani tuoda tasapuolisuuden nimissä esiin myös myös vastakkaisia näkemyksiä. Siinä vaiheessa kun KKO varsin nopeasti myönsi syyttäjälle ja asianomistajalle valitusluvan, olin kyllä jo täysin varma, miten jutussa tulee lopulta käymään.

127. Vaikuttiko mediakohu ja yleinen mielipide korkeimman oikeuden lopputulokseen? Tätä lienee mahdotonta sanoa, mutta jokainen voi arvioida asiaa itse tykönänsä. Tässäkin suhteessa tuomion perustelut ovat ratkaisevassa asemassa, myös ne perusteet, joiden olisi minun mielestäni tullut näkyä perusteluissa, mutta joita ei ole sinne kirjattu. Korkein oikeus voi tietenkin "puolustautua" sanomalla, että kaikki asiaan vaikuttavat seikat ja argumentit on otettu asianmukaisesti huomioon ja punnittu vastakkain. Tätä me emme kuitenkaan voi varmuudella tietää emmekä jälkikäteisiin vakuutteluihin luottaa. Tuomion perusteluissa tuomioistuimella on tilaisuus sanoa kaikki sanottavansa ja ilmoittaa kaikki perusteet, joihin se on ratkaisunsa perustanut. Jälkikäteen annetut selitys, jonka mukaan päätöstä tehtäessä otettiin huomioon myös puolustuksen esittämät hypoteesit, seikat ja argumentit, eivät auta, jos niitä ja keskenään vastakkaisten seikkojen punnintaa ei perusteluista ilmene.

128. Mikä merkitys jutun lopputulokseen oli Suomi-brändillä? Hovioikeuden tuomion jälkeen lehdissä ja sosiaalisessa mediassa oli runsaasti kirjoituksia, joissa paheksuttiin nännitohtorin menettelyä sillä perusteella, että sen katsottiin haittaavan Suomen mainetta ja maamme kansainvälistä kuvaa maailmalla. Nännijutusta uutisoitiin ulkomaita myöten ja tästä "ilmiöstä" kirjoitettiin sitten suomalaisessa lehdissä näkyviä ja paheksuvansävyisiä uutisjuttuja tyyliin "mitä ne ulkomaalaisetkin nyt meistä taas oikein ajattelevat."

129. Suomen maabrändityöryhmän paljon puhuttu loppuraportti ilmestyi viime marraskuun lopussa. Raportti antaa Suomesta tasa-arvoisen ja modernin kuvan; ulkomailla on jonkin verran ihmetelty ja huvituttu raportissa esiintyvistä ylisanoista á la "Suomi on maailman paras maa." Suomi on halunnut esiintyä maailman parhaana maana myös sukupuolten välisessä tasa-arvossa; tätä asiaahan on muun muassa presidentti Tarja Halonen on voimakkaasti yrittänyt tuoda esiin.

130. Oliko KKO:n nännijutun tuomio eräänlainen vastaus maabrändihössötykseen? haluttiinko tuomiolla jotenkin korjata maailmalla - toki vain hyvin pienessä mittakaavassa ilmennyttä - nännitohtorijutusta syntynyttä epämiellyttävää ja vahingollista julkisuuskuvaa? Mene ja tiedä, mutta kuten aiemmin tässä blogijutussa sanoin, tuomitseminen on inhimillistä toimintaa ja tuomarit vain ihmisiä erilaisine heikkouksineen. Tasapuolisuutta, objektiivisuutta ja riippumattomuutta tulisi noudattaa, mutta ei se aina niin helppoa tunnu olevan!

131. Maabrändityöryhmän mietinnössä ei ole ilmeisesti kehuttu tai edes käsitelty suomalaista oikeuskulttuuria ja oikeusvaltion saavutuksia kenties naisten äänioikeutta lukuun ottamatta. Suomalaisessa oikeuskulttuurissa ja esimerkiksi oikeudenkäyntien laadussa ei taida paljon kehumista ollakaan. Tähän päätelmään tulee, jos katsoo esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomelle viime vuosina antamia lukuisia langettavia tuomioita oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevien ihmisoikeuksien loukkaamisesta. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomioissa Suomea on arvosteltu paitsi oikeudenkäyntien kohtuuttomasta kestosta, myös esimerkiksi vastavuoroisuus - eli kuulemisperiaatteen sekä prosessuaalisen tasapuolisuusperiaatteen rikkomisesta.

132. Nämä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeiset elementit ovat nousseet esille myös tämän kirjoitussarjani yhteydessä. Myös monet muut henkilöt, kuten esimerkiksi Vaasan hovioikeuden entinen presidentti Erkki Rintala, ovat arvostellut suomalaisen oikeudenhoidon nykyistä tilannetta ja tuomioistuinten toimintatapoja. Rintala on sanonut, että Suomi ei kuulu enää oikeusvaltioiden kärkimaihin. Oikeusvaltion keskeisimpiä elementtejä on tuomioistuimen riippumattomuus ja puolueettomuus, riippumattomuus myös yleisestä mielipiteestä. Yksilön oikeusturvaa ei voida loukata eikä syytöntä tuomita rangaistukseen yleisen mielipiteen tai epämääräisen "kansan oikeustajun" perusteella, jos tuomitsemiseen ei ole laillisia syitä ja perusteita. Nämä syyt ja perusteet on tuotava tuomion perusteluissa esiin seikkaperäisesti, ja keskenään vastakkaisia perusteita on punnittava tuomiossa avoimesti pro et contra -metodin edellyttämällä tavalla. Yksilön oikeusturvaa ei saa uhrata jonkin epämääräisen maabrändiajattelun tai yleisen edun nimissä.

133. Mitä olisi tapahtunut, jos vastaaja olisi omaperäisen metodinsa avulla eli nänniä imaisemalla löytänyt syöpäkasvaimen? Olisiko lääkäri silloinkin viety oikeuteen "tutkimuksen varjolla" suorittamistaan seksuaalista otteistaan? Tuskinpa vain. Mutta kun kaikki olikin okei, nostettiin hirmuinen prosessi. Kiittämättömyys on maailman palkka, sakko näyttää olevan yhteiskunnan palkka.

134. Pietarsaaren vauvansurma on edelleen mysteeri. Käräjäoikeus hylkäsi murhasyytteen

Minkä teette yhdelle näistä pienimmistä...

Lapset ovat kaikkialla suloisia. Silti lapsia, vastasyntyneitäkin, pahoinpidellään ja surmataan, myös Suomessa.

1. Mustasaaren käräjäoikeus (Korsholms tingsrätt) antoi 3.7.2009 tuomionsa laajaa julkisuutta etenkin Pohjanmaalla herättäneessä, Pietarsaaressa maaliskuun lopulla 2006 tapahtuneesta lapsenmurhaa ynnä muuta koskevassa jutussa. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki jutussa ajetut syytteet ja korvausvaatimukset. Syyttäjä on ilmoittanut tyytymättömyyttä tuomioon ja valittanut tuomiosta Vaasan hovioikeuteen, jossa asian käsittely tulee siis aikanaan jatkumaan. Käräjäoikeuden tuomio on julkinen, joten sitä voidaan tässäkin selostaa ja kommentoida.

2. Tunnetuista murhatapauksista on kirjoitettu lukuisia kirjoja, ajatellaanpa vain esimerkiksi pääministeri Olof Palmen murhaa vuonna 1986 tai niin ikään edelleen selvittämättä olevaa Bodomjärven kolmoismurhaa vuonna 1960. Ihmishenki on aina yhtä arvokas, olipa sitten kyse presidentistä, pääministeristä tai vastasyntyneestä lapsesta. Jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokainen ihminen on tärkeä. Jos presidenttien ja pääministerien murhista kirjoitetaan kirjoja, on vastasyntyneen lapsen murha minusta ainakin yhden blogikirjoituksen arvoinen.

3. Seuraavassa ei ole tarkoitus ottaa kantaa siihen, oliko käräjäoikeuden tuomion lopputulos oikea, vaan tarkastelen tuomiota ja oikeusjuttua yleiseltä kannalta. Minulla on ollut käytettävissäni Mustasaaren käräjäoikeudesta tilaamani 30 sivun pituinen tuomio, mutta ei aineistoa, johon tuomio perustuu. Minulla ei ole siten edes riittäviä mahdollisuuksia arvioida tuomion oikeellisuutta. Minua kiinnostaa erityisesti, miten tuomio on perusteltu ja miten käräjäoikeus on arvioinut jutussa esitettyä näyttöä. Näytöllisesti juttu onkin ollut tavanomaista vaikeampi. Kun tuomion perustelut ovat yksityiskohtaiset ja käräjäoikeus on halunnut kirjoittaa perustelunsa avoimiksi, voidaan tuomion perusteella tehdä joitakin päätelmiä siitä, vakuuttaako käräjäoikeuden tuomio lopputulos vai antavatko perustelut kenties aihetta vastaväitteisiin ja epäilyihin.

4. Kyseinen oikeusjuttu ja käräjäoikeuden tuomio ovat myös aineistoa, jota tulen käyttämään oheismateriaalina prosessioikeuden opetuksessa Lapin yliopistossa. Kuten monilla muillakin aiemmin blogissani julkaistuilla lainkäyttöä koskevilla kirjoituksilla, myös tällä jutulla on siten pedagoginen tarkoitus. Mutta ehkäpä kirjoitelmani herättää kiinnostusta myös yleisön keskuudessa.

5. Syyte. - Syyttäjä - jutussa oli itse asiassa poikkeuksellisesti kaksi syyttäjää - vaati jutussa rangaistusta nykyisin 39 -vuotiaalle vaasalaiselle ammattimuusikolle ja musiikinopettajalle maaliskuun 25 ja 26 päivän (lauantain ja sunnuntain) välisenä yönä 2006 Pietarsaaressa syntyneen ja välittömästi syntymän jälkeen surmatun poikalapsen murhasta tai vaihtoehtoisesti avunannosta kyseisen lapsen murhaan. Syytteen mukaan syytetty ja lapsen synnyttänyt, tuolloin 37-vuotias syytetyn naisystävä - ammatiltaan Pietarsaaren musiikkiopiston rehtori - olivat naisen vuokra-asunnon kylpyhuoneessa joko surmanneet lapsen yksissä tuumin tai syytetty oli ainakin tahallaan auttanut lapsen äitiä tappamaan synnyttämänsä lapsen muun muassa rohkaisemalla tätä henkisesti ja pyrkimällä saattamaan synnytyksen käyntiin olemalla sukupuoliyhteydessä naisen kanssa.

6. Syyttäjän mukaan syytetty - seuraavassa A - ja lapsen synnyttänyt nainen (B), joka oli kuollut noin puoli vuorokautta synnytyksen jälkeen runsaaseen verenvuoroon, olivat päättäneet jo useita viikkoja aikaisemmin, että B synnyttää lapsen kotonaan, minkä jälkeen lapsi surmataan välittömästi. Syytteen mukaan A:n ja B:n yhteisenä päämääränä oli ollut suorittaa synnyttäminen ja lapsen surmaaminen salaa. A oli ollut B:n vuokra-asunnossa perjantaista 24.3. lähtien ja oli siellä myös koko synnytyksen ajan. Poliisi löysi surmatun lapsen ruumiin kahdesta sisäkkäin olleesta muovipussista, joka oli piilotettu kylpyhuoneeseen pyykkien alle. Tutkimuksissa on selvitetty, että lapsi oli surmattu vain muutamia minuutteja synnytyksen jälkeen kohdistamalla häneen voimakasta väkivaltaa, jolloin lapsi, jonka oli todettu hengittäneen synnytyksen jälkeen, oli kuollut kallonmurtumien ja aivoruhjeiden seurauksena. Lapsi oli syntynyt täysiaikaisena ja ollut syntyessään terve ja täysin kehittynyt; lapsen painoa ei ole syytteessä mainittu. A on todettu isyystutkimuksessa lapsen isäksi.

7. B kuoli synnytyksestä aiheutuneisiin komplikaatioihin noin puolen vuorokauden kuluttua synnytyksestä; istukka oli jäänyt B:n kohtuun, minkä seurauksena oli ollut kuolemaan johtanut runsas verenvuoto. Syytteen mukaan A oli tiennyt B:n synnyttävän lapsen asunnon vesassa ja A oli havainnut B:n tilan heikentyneen. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta B:n törkeästä kuolemantuottamuksesta, koska A oli viivytellyt avun hankkimisessa niin kauan, että ambulanssihenkilökunnan saavuttua paikalle B:n henkeä ei voitu enää pelastaa. A oli soittanut hätäpuhelun vasta noin puoli vuorokautta synnytyksen jälkeen. Syyttäjän mukaan oikea-aikainen lääketieteellinen hoito olisi pelastanut B:n hengen. Vaihtoehtoisesti syyttäjä on vaatinut tältä osin A:lle rangaistusta heitteillepanosta, koska A oli jättänyt B:n, josta hän oli ollut velvollinen huolehtimaan, avuttomaan tilaan.

8. Taustaseikkoja ja lähtökohtia - Juttu on jo lähtökohdiltaan merkillinen. Tässä ei ole mahdollista selostaa kaikkia yksityiskohtia, mutta muutamia taustaseikkoja voidaan poimia esiin. - Syytettynä ollut ja edelleen oleva A on Vaasan kaupunginorkesterissa soittava ammattimuusikko, joka asui ja asuu ilmeisesti edelleen Vaasassa. Hän on naimisissa ja hänellä on sanotusta avioliitosta kaksi kouluikäistä lasta; tuomiosta ilmenee, että A oli ollut mukana molempien lastensa synnytyksessä. A on reservin luutnantti; syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan rikostensa johdosta menettämään sanottu sotilasarvonsa. Sivutyönään A on toiminut Pietarsaaren musiikkiopiston opettajana keväästä 2005 lähtien.

9. Synnytyksestä saamiinsa komplikaatioihin 37-vuoden ikäisenä kuollut B oli työskennellyt Pietarsaaren musiikkiopiston rehtorina ja muusikkona Vaasan kaupunginorkesterissa. B oli asunut yksin ja hänellä oli ollut vuosina 2001-2005 suhde erään toisen miehen (X) kanssa. X on kertonut oikeudessa todistajana kuultuna, että vaikka hänen ja B:n seurustelu oli ollut päättymässä keväällä 2005, hän oli kuitenkin tapaillut B:tä ja ollut tämän kanssa sukupuoliyhdynnässä, viimeksi vielä tammi-helmikuun vaihteessa 2006. B:lle oli aikaisemmin tehty kolme aborttia, toinen niistä oli tehty vuonna 2002 ja kolmas elokuussa 2004 raskausviikolla 23. B ja X olivat päätyneet vuonna 2004 siihen, että B keskeyttää raskautensa abortilla; X ei kuitenkaan tiennyt, että B oli tarvinnut aborttiin erikoisluvan.

10. A ja B olivat alkaneet seurustella keväällä 2005. He olivat tapaillee toisiaan säännöllisesti ja olleet sukupuoliyhteydessä keskenään useita kertoja kuukaudessa, ajoittain useita kertoja viikossa. Tapaamiset olivat olleet B:n kerrostaloasunnossa Pietarsaaressa; A:lla oli ollut Pietarsaaressa opetusta kaksi tuntia viikossa. A ja B olivat pitäneet seurustelunsa täysin salassa, sillä A oli naimisissa ja B:llä oli ollut toinenkin poikaystävä eli X. Edes molempien yhteisellä työpaikalla Pietarsaaressa ei tiedetty mitään parin intiimistä suhteesta. Oikeudessa kuullut kymmenkunta todistajaa, jotka olivat tunteneet B:n, ovat kertoneet B:n olleen hyvin kiltti, huomaavainen, auttavainen ja luotettava. Hän oli todistajien mukaan kantanut enemmän huolta ystävistään, eikä välittänyt omista tarpeistaan. B:tä on kuvattu myös työnarkomaaniksi. Muutamalle todistajalle B oli kertonut, että hän ei haluaisi omia lapsia.

11. Esitutkinta - Poliisi löysi vastasyntyneen lapsen ruumiin B:n kuoleman jälkeen hänen asuntoonsa sunnuntaina 26.3. tehdyssä kotietsinnässä. Poliisi epäili alusta lähtien A:ta lapsen surmaamisesta, jonka hän oli tehnyt yksissä tuumin B:n kanssa. A pidätettiin samana päivänä, kun vastasyntyneen ruumis oli löydetty, sillä A oli ollut asunnossa synnytyksen tapahtuessa. Käräjäoikeuden päätöksellä A vangittiin epäiltynä murhasta. A on kertonut, että hän oli saanut tietää B:n synnytyksestä vasta 30.3. 2006, jolloin poliisi oli siitä hänelle kertonut kuulustellessaan A:ta rikoksesta epäiltynä. A ei ollut kertonut lapsen syntymästä synnytyksen jälkeen hätäkeskukseen soittamissaan kahdessa puhelussa, asunnolle saapuneelle ambulanssihenkilökunnalle tai sairaalassa tapaamalleen hoitohenkilökunnalle, vaan oli kertonut, että B oli kärsinyt vatsavaivoista eli ummetuksesta ja/tai kuukautisvuodosta.

12. Tutkimusten edetessä murhaepäily vaihtui avunantoa murhaan koskevaksi epäilyksi. Käräjäoikeus vapautti A:n tutkintavankeudesta kesäkuussa 2006, jolloin A oli ollut vangittuna tutkimusten takia reilut kaksi kuukautta. Esitutkinta kesti epäillyn rikoksen törkeyden huomioon ottaen hämmästyttävän kauan, peräti yli kaksi vuotta. Esitutkinta valmistui vasta 16.6.2008, jolloin asia siirtyi syyttäjän syyteharkintaan. Yleensä henkirikosta koskevat esitutkinta ei kestä läheskään näin kauan silloin, kun jutussa on vain yksi rikoksesta epäilty henkilö.

13. Syytetty on kiistänyt syytteen alusta lähtien, mutta tämä ei toki ole mitenkään epätavallista. Asian tekninen tutkinta on tuskin voinut olla kovin vaikeaa. Syytetty on ollut vapaalla jalalla kaksi vuotta esitutkinnan kuluessa. Tämä on hyvin harvinaista, kun epäily koskee murhaa tai avunantoa siihen. Pietarsaaren tapaisessa pikkukaupungissa, jossa ihmiset tuntevat yleensä toisensa, tiedetään usein aika laajasti tällaisissa tapauksissa, mistä on ollut kyse. Näin ollen esimerkiksi jutun esitutkinnassa kuullut kymmenet todistajat ovat kahden vuoden aikana voineet olla monta kertaa yhteydessä keskenään, keskustella jutusta ja siten vaikuttaa toistensa mielipiteisiin. Todistajat ovat voineet olla yhteydessä myös rikoksesta epäiltyyn.

14. Syyteharkinta - Jutun pääsyyttäjänä toiminut johtava kihlakunnansyytäjä Peter Levlin Pohjanmaan syyttäjänvirastosta kommentoi lehdistölle esitutkinnan kestoa sanomalla, että "ihan loppusuoralla tuli yllätyksiä vastaan ja että yllätyksiä oli tullut jo ennen sitäkin." Syyttäjä ei kuitenkaan halunnut kommentoida tutkintaa sen enempää (I-S 17.6. -08). Syyttäjä lupaili syyteharkinnan valmistuvan parissa kuukaudessa eli elokuun loppuun 2008 mennessä. Mutta toisin kävi, sillä syyteharkinta oli valmis vasta kahdeksan kuukauden kuluttua esitutkinnan päättymisestä. Syytteen sisällöstä kerroin edellä kohdissa 2-4. Miksi syyteharkinta kesti näin kauan? Siitä ei ole julkisuudessa kerrottu, mutta voidaan olettaa, että syyttäjä on pyytänyt esitutkinnan suorittanutta poliisia suorittamaan vielä tiettyjä uusia tutkimuksia asian selvittämiseksi.

15. Suomessa on monista muista maista poikkeava käytäntö, että meillä syyttäjä ei johda esitutkintaa, vaan esitutkintaa johtaa poliisi. Syyttäjä voi kyllä ohjata poliisin johdolla suorittamaan esitutkintaa, mutta käytännössä syyttäjän ja poliisin välinen esitutkintayhteistyö ei läheskään aina toimi toivotulla tavalla, kuten olen blogissani jo muutaman kerran kertonut. Käytännössä syyttäjä saa pöydälleen valmiin esitutkintapöytäkirjan, jota hän sitten ryhtyy käymään läpi. Vasta tässä vaiheessa syyttäjä saattaa havaita, että jutussa on suoritettava tiettyjä lisätutkimuksia, joista hän sitten määrää poliisin tekemään. Jos syyttäjä johtaisi esitutkintaa, kyseiset lisäselvitykset voitaisiin tietenkin tehdä jo paljon aikaisemmin. Se, ettei syyttäjä johda esitutkintaa, on siis yksi tekijä, joka hidastaa sekä esitutkintaa että syyteharkintaa.

16. Oikeudenkäynti määrättiin salaiseksi - Syyteharkinnan valmistumisen ja syytteen nostamisen jälkeen käräjäoikeudessa pidettiin valmisteleva istunto 27.4.2009. Istunnossa olivat asianosaista läsnä vain A:n julkinen puolustaja ja asianomistajana jutussa kuullun B:n isän avustaja sekä molemmat syyttäjät. Keskeisimmäksi kysymykseksi valmistelussa nousi tulevan pääkäsittelyn julkisuus. Syyttäjäpuoli vaati jutun käsittelyä julkisesti, jolloin istuntoon olisi ollut pääsy myös yleisöllä ja lehdistöllä. Syyttäjät muistuttivat lehtitietojen mukaan oikeutta siitä, että julkinen käsittely on aina pääsääntö. Julkista käsittelyä edellyttivät syyttäjien mukaan asian merkittävä selvittämisintressi sekä syytteenalaisten tekojen vakavuus.

17. A:n puolustaja ja B:n isän avustaja sitä vastoin vaativat käsittelyn toimittamista yleisöltä suljettuna (suljetuin ovin), koska oikeudenkäynnissä tulisi esiin B:n yksityiselämään ja terveydentilaan liittyviä arkaluonteisia seikkoja, jotka oli pidettävä salassa. A:n puolustaja valitteli sitä, että kolme vuotta kestänyt oikeudenkäynnin odottaminen oli ollut hyvin vaikeaa aikaa sekä A:lle että hänen perheelleen. Julkinen oikeudenkäynti voisi myös vaikuttaa todistajan lausuntoihin. Oikeudelle tultaisiin puolustajan mukaan esittämään B:n terveydentilasta tietoja, jotka olisivat salassa pidettäviä.

18. Käräjäoikeus päätti, että oikeudenkäynti tapahtuu kokonaisuudessaan suljetuin ovin. Lehtitietojen mukaan käräjäoikeus perusteli päätöstään oikeudenkäynnin häiriöttömän kulun ja todistelun luotettavuuden turvaamisella sekä asianosaisten oikeusturvalla, tarkemmin sanottuna asianosaisten yksityisyyden suojaamisella. Syyttäjät harkitsivat valittamista päätöksestä hovioikeuteen, mutta luopuivat ajatuksesta, koska asian esitutkinta ja syyteharkinta olivat kestäneet jo yli kolme vuotta ja oikeudenkäynnin julkisuutta koskevan valituksen tekeminen ja tutkiminen hovioikeudessa olisivat voineet edelleen pitkittää käsittelyn kokonaiskestoaikaa.

19. Minusta käräjäoikeuden päätös toimittaa pääkäsittely kokonaisuudessaan suljetuin ovin ei osunut oikeaan, vaikka tuomioistuimelle onkin jätetty puheena olevassa suhteessa laissa laaja harkintavalta. Käräjäoikeus ei näytä ottaneen päätöksessään huomioon julkista käsittelyä puoltavia seikkoja ja oikeudenkäynnin julkisuuden funktioita, jotka ovat lyhyesti sanottuna 1) informaation tarve, 2) oikeudenkäynnin kontrolloitavuus ja 3) koko lainkäytön legitimitetti. Selkeä pääsääntö on käsittelyn julkisuus, ja voidaan kyseisessä tapauksessa perustella juuri sytteenalaisten tekojen vakavuudella ja asiaan liittyvällä poikkeuksellisen vahvalla selvittämisintressillä. Murhajuttu ei ole todellakaan ainoastaan kahden osapuolen tai perheen taikka suvun eli rikoksen uhrin ja syytetyn ja hänen lähiomaistensa välinen "otatus", vaan rikoksen syyteoikeus kuuluu valtiolle. Etenkin vakavien ja törkeiden rikosten selvittämiseen liittyy aina vahva yhteiskunnallinen intressi.

20. Oikeudenkäynnin julkisuuden tarkoituksena on suojella oikeudenkäynnin osapuolia ja kansalaisia yleensäkin ilman julkista valvontaa tapahtuvalta tuomiovallan käytöltä, sillä salaiseen oikeudenkäyttöön liittyy kokemuksen mukaan helposti erilaisia mielivaltaisia ilmiöitä. Oikeudenkäynnin julkisuus on ensi sijassa juuri oikeusjutun asianosaisten perus- ja ihmisoikeus, joka on tarkoitettu takaamaan heidän oikeusturvaansa. Tähän nähden Mustasaaren käräjäoikeuden perustelu, jonka mukaan päin vastoin juuri oikeudenkäynnin sulkeminen yleisöltä edistäisi asianosaisten oikeusturvaa, vaikuttaa tältä kannalta hieman kummalliselta.

21. Julkisuuteen liittyy nimenomaan rikosprosessissa asianosaisen oikeusturvan takaamista yleisempi, vallankäytön - tuomioistuimen lainkäyttökin on julkisen vallan käyttöä - avoimuutta ja kontrolloitavuutta edellyttävä funktio. Julkisuudella on tässä katsannossa myös tietty symbolinen funktio, sillä se ylläpitää tuomiovallan legitimiteettiä, julkista luotettavuutta, sekä oikeusjutun osapuolten että yleisön kannalta. Kuten esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ranskalaisen Delecourt-tuomion (EIT 1970) perusteluissa esitetty usein siteerattu maksiimi edellyttää, ei riitä, että oikeus toteutuu, vaan sen toteutumisen tulee myös olla nähtävissä ja havaittavissa ("justice must not only be done; it must also be seen done").

22. Käräjäoikeuden perustelu, jonka mukaan suljetuin ovin tapahtuva käsittely turvaisi oikeudenkäynnin "häiriöttömän kulun ja todistelun luotettavuuden," vaikuttaa hieman erikoiselta. Tällaista perustetta, jolla oikeudenkäynti voitaisiin määrätä kokonaisuudessaan suljetuksi, laki ei itse asiassa edes tunne. Todistelun luotettavuus ei vaarannu julkisen käsittelyn takia, sillä todistajathan saavat olla istunnossa saapuvilla vain sen aikaa, kun he antavat todistajan kertomuksensa. Sitä paitsi jutun esitutkinta oli kestänyt jo kolmisen vuotta, jona aikana esitutkinnassa kuullut paikkakuntalaiset todistajat olivat voineet moneen kertaan keskustella keskenään syytteenalaista teoista sekä omista havainnoistaan ja näkemyksistään ja vaikuttaa näin toistensa mielipiteisiin.

23. Oikeudenkäyntiä ei siis olisi pitänyt määrätä ainakaan kokonaan suljetuksi. Siltä osin kuin jutussa oli tarkoitus esittää ja sittemmin myös esitettiin B:n terveydentilaan ja yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia seikkoja, oikeudenkäynti olisi voitu määrätä suljetuksi asianosaisten yksityisyyden suojaamiseksi. Lakihan sallii, että käsittely määrätään salaiseksi vain "tarpeellisilta osin." Käsittelyä ei ole kuitenkaan koskaan pakko määrätä salaiseksi, vaan tuomioistuimella on tässä suhteessa laaja harkintavalta. Kun salarakkaiden A:n ja B:n yksityiselämään ja seurusteluun liittyvien seikkojen selvittäminen on ollut jutussa tärkeätä muun muassa A:n mahdollisen motiivin takia, ja myös B:n terveydentilan kehittyminen on jutussa relevantti seikka, olisi lähtökohtana minun mielestäni tullut pitää sitä, että koko juttu käsitellään julkisesti. Käräjäoikeus sen sijaan valitsi täysin päinvastaisen lähestymistavan ja määräsi käsittelyn kokonaan salaiseksi.

24. Tuomion julkisuus. - A ja B:n isä asianomistajana vaativat myös jutussa annettavan tuomion määräämistä salaiseksi. Käräjäoikeus kuitenkin päätti tuomiossaan 3.7., että "asianosaisten oikeusturva ja asian julkisuudessa herättämä huomattava kiinnostus huomioon ottaen" tuomio on kokonaan julkinen. Näin siitä huolimatta, että käräjäoikeuden mukaan tuomio sisältää arkaluonteisia tietoja oikeidenkäyntiin osallisten yksityiselämään ja terveydentilaan liittyvistä seikoista. Käräjäoikeus huomautti myös siitä, että jutun pääkäsittely pidettiin kokonaan yleisön läsnä olematta.

25. Käräjäoikeuden päätös julkistaa tuomio on oikeaan osunut. On välttämätöntä, että yleisö saa edes oikeuden tuomiosta suurin piirtein tietää, mitä jutussa ja käräjäoikeuden käsittelyssä on tapahtunut ja miten oikeus on arvioinut esitettyä näyttöä ja soveltanut lakia. Tuomion julkisuus ei kuitenkaan korvaa tai kompensoi pääkäsittelyn ei-julkisuutta. Näytöllä ja todisteiden arvioinnilla on tässä jutussa aivan keskeinen merkitys. Vaikka käräjäoikeus on tehnyt tuomion perusteluissa parhaansa selostaessaan ja arvioidessaan näyttöä, olisi täydellisemmän käsityksen saaminen näytöstä ja sen arviointiin vaikuttaneista tekijöistä edellyttänyt, että yleisöllä olisi ollut tilaisuus seurata käsittelyä. Todistusharkinta perustuu todistelun välittömyyteen, eikä tuomion perusteluissa voida etenkään tämänkaltaisissa jutuissa päästä todistelun kuvauksen kuvailun osalta koskaan riittävään tarkkuuteen.

26. Käräjäoikeuden pääkäsittely - Mustasaaren käräjäoikeus käsitteli jutun kokoonpanossa, johon kuului kaksi lainoppinutta jäsentä ja kolme lautamiestä. Oikeuden puheenjohtajana toimi käräjäoikeuden naispuolinen laamanni ja toisena lainoppineena jäsenenä käräjäoikeuden miespuolinen käräjätuomari. Lautamiehistä kaksi oli naisia. Tuomio on laadittu suomeksi, koska syytetyn äidinkieli on suomi; myös käräjäoikeuden käsittelykielenä oli suomi. Käräjäoikeuden pääkäsittely alkoi 1.6. ja käsittelyn viimeinen istunto pidettiin 10.6.2009, jolloin käräjäoikeus ilmoitti, että tuomio jutussa annetaan kansliatuomiona eli kirjallisesti oikeuden kansliassa 3.7. Käräjäoikeuskäsittely oli siis paljon ripeämpää kuin esitutkinta ja syyteharkinta.

27. Tuomiosta ilmenee, että asianomistajina kuultiin jutussa paitsi B:n isää - muita lähiomaisia B:llä ei ollut - myös syytetyn kahta alaikäistä lasta, joita edusti heille oikeudenkäyntiä varten määrätty edunvalvoja; tällä ei ollut kuitenkaan mitään vaatimuksia. Ilmeisesti syytetyn lapsia kuultiin asianomistajina siksi, että he ovat surmansa saaneen lapsen sisarpuolia; A oli todettu lapsen isäksi. Isyyttä ei ollut kuitenkaan voitu vahvistaa. - Asianomistajana kuultiin myös B:n vuokra-asunnon omistajaa, joka vaati syytetyltä vuokratulojensa menetyksenä 12 kuukaudelta yhteensä 5 040 euroa sekä korvaukseksi huoneiston arvonalennuksena 10 000 euroa. Nämä vaatimukset hylättiin, koska syytteetkin hylättiin. Itse asiassa B:n vuokranantajalla ei ollut jutussa asianomistajan asemaa, koska hänen yksityisoikeudelliset vaatimuksensa eivät perustuneet välittömästi A:n viaksi väitettyihin rikoksiin. Rangaistusta vuokraisäntä ei A:lle vaatinut, ja olisikin ollut makaaberia, jos vuokranantaja olisi vaatinut jutussa rangaistusta - esimerkiksi murhasta - sillä perusteella, että hän oli menettänyt vuokratulojaan väitetyn surmatyön johdosta. Asianomistajan asemaan liittyy aina oikeus esittää jutussa rangaistusvaatimus, ja syyteoikeutta vuokranantajalla ei jutussa tietenkään ollut. Vuokraisäntä saattoi tosin esittää sanotut korvausvaatimuksensa puheena olevan rikosjutun yhteydessä (ROL 3:1), mutta ei asianomistajana, vaan sivullisena, jota tuomioistuinkielessä nimitetään kuultavaksi.

28. Jutussa oli laaja todistusaineisto, sillä siinä esitettiin (poliisin laatiman esitutkintapöytäkirjan lisäksi) lähes 50 kirjallista todistetta, joista noin 30 oli A:n puolustuksen esittämää; suurin osa näistä todisteista lienee kuitenkin sisältynyt poliisin laatimaan esitutkintapöytäkirjaan. Todistusaineistoksi esitettiin esimerkiksi lukuisia A:n ja B:n välisiä tekstiviestejä ja muutama sähköpostiviesti jne. Kirjallisia todisteita ei nykyisin sisällytetä tai oteta liitteeksi oikeuden pöytäkirjaan tai tuomioon, vaan ne ainoastaan mainitaan luettelonomaisesti tuomiossa, jotta asianosaiset näkevät, että heidän todisteensa on (ainakin tällä tavalla) huomioitu jutussa. Jutussa kuultiin 37 todistajaa, joista puolustuksen nimeämiä oli 12; parinkymmenen todistajan kertomuksiin on viitattu lyhyesti tuomion perusteluissa. Syytetty A:ta kuultiin henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa. A:n kertomusta onkin selostettu tuomiossa varsin laajasti. Lisäksi käräjäoikeus suoritti katselmuksen B:n asunnossa, jossa siis väitetyt rikolliset teot olivat tapahtuneet.

29. Kaikilla todisteilla ei ole ilmeisestikään ollut jutussa merkitystä; tämä on aika yleinen piirre muissakin laajoissa rikosjutuissa. Lain mukaan (OK 17:7, tämä lainkohta unohtuu usein tuomareilta) oikeuden pitää evätä sellaisen todisteen esittäminen oikeudenkäynnissä, joka on asiaan vaikuttamaton tai jo selvitetty (esimerkiksi jollakin toisella todisteella). Kun kysymyksessä on vakavaa ja törkeää rikosta koskeva juttu, on kuitenkin ymmärrettävää, että tuomioistuin ei mielellään epää myöskään asiaan vaikuttamattoman todisteen esittämistä; eipähän oikeutta sitten ainakaan voida syyttää puolueellisuudesta.

30. Yleispiirteitä käräjäoikeuden tuomion perusteluista - Tuomion perusteluosa on laaja ja siitä näkyy, että käräjäoikeus on paneutunut huolella juttuun ja etenkin näytön arviointiin. Näyttöä on yritetty jäsentää teemoittain ja osateemoittain niin kuin pitääkin; tämä ilmenee tuomion lukuisista väliotsakkeista. Päällisin puolin perustelut näyttävät kattavilta ja pohdiskelevilta. Mutta lähempi kriittinen tarkastelu osoittaa, että perustelujen kokoonpanossa on tietynlaista sekavuutta, puutteita ja yksipuolisuutta, joka häiritsee - ainakin minua.

31. Aluksi muutama detalji, joilla ei sinänsä ole merkitystä, mutta joiden osalta voitaisiin parantaa perustelujen informatiivisuutta ja tarkkuutta. - Tuomioon otetussa syytekirjelmässä samoin kuin tuomion perusteluissa puhutaan vain lapsesta, mutta ei kerrota, oliko vastasyntynyt poika vai tyttö; lehtiuutisista ilmenee, että kyse oli poikavauvasta. - Syytteessä tai tuomion perusteluissa ei mainita A:n eikä B:n ikää; tuomiolauselmasta näkyy kyllä A:n syntymäaika. Tässäkin kohdin piti turvautua lehtien uutisjuttuihin, joista ilmeni, että A oli syytteenalaisten tekojen tapahtuessa 36 -vuotias ja B 37 -vuotias. - Nykyisin käytössä olevat tuomiomallit ovat (myös) sikäli puutteellisia, ettei niissä mainita - edes tuomiolauselmassa - asianosaisten ammatteja tai titteleitä, ja sama koskee myös jutussa kuultuja todistajia. Asianosaisen tai todistajan ammatilla saattaa olla merkitystä, paitsi yleisenä informaationa, myös itse asian hahmottamisen kannalta. Esimerkiksi todistajien kertomuksiin perehtyessä joutuu usein miettimään, mikä on todistajan ammatti; myöskin todistajan ikä voi vaikuttaa todistajan tekemien havaintojen luotettavuutta arvioitaessa, mutta sitäkään ei tuomion perusteluissa mainita. Nyt tarkastelun kohteena olevassa tuomiossa mainitaan todisteluettelossa jokaisen 37 todistajan kohdalla yksi ja sama (tylsä) sana "todistaja," mutta yhdenkään todistajan ammattia ei ilmoiteta. - Jutussa on kuultu todistajina muun muassa useita lääkäreitä. Tuomion perusteluissa olisi ollut syytä kertoa, minkä alan erikoislääkäreistä mahdollisesti oli kysymys, vai olivatko kaikki mainitut todistajat "vain" yleislääkäreitä tai terveyskeskuslääkäreitä. Tätä ei perusteluissa yhdenkään lääkäritodistajan osalta mainita. - Perusteluissa käytetään joissakin kohdin ilmaisuja, joita ei ole tarkemmin määritelty, esimerkkinä maininta B:n "ulkomuoto," joka olisi estänyt raskauden havaitsemisen; ulkomuotoa parempi ilmaisu olisi muuten ollut "ruumiinrakenne." - Eräs todistaja on kuvaillut rappukäytävässä yöllä näkemäänsä salaperäistä naishenkilöä ilmaisulla "zombie". Kun zombiella voidaan asiayhteydestä riippuen tarkoittaa hyvin erilaisia asioita tai ilmiöitä, olisi käräjäoikeuden tullut selvittää ja kertoa perusteluissaan, mitä todistaja tuolla ilmaisulla itse asiassa tarkoitti.

32. A:n puolustuksen nimeämänä todistajana kuultiin myös A:n vaimoa. Hänen kertomukseensa ei kuitenkaan viitata tuomion perusteluissa kertaakaan. Puolustus esitti lisäksi kirjallisena todisteena syytetyn vaimoa koskevan potilaskertomuksen, mutta siihenkään ei perusteluissa viitata. Onkohan mainitulla todistajankertomuksella ja kirjallisella potilaskertomuksella ollut asian selvittämisen kannalta jotakin merkitystä? Lehtitietojen mukaan syytetyn vaimo todisti oikeudessa "miehensä puolesta." Jostakin lehdestä olin lukevinani, että syytetyn vaimo oli puolustanut miestään muun muassa kertomalla, että tämän salasuhde B:n kanssa olisi johtunut vaimon kroonisesta sairaudesta. Tällainen tieto tuskin on relevanttia murhasyytteen käsittelyssä. Luultavasti syytetyn vaimo on kertonut, että A on ihan normaali ja kiltti perheenisä, joka ei ole voinut syyllistyä siihen, mistä häntä syytettiin. - Kuriositeettina mainittakoon, että yksi syyttäjän nimeämistä todistaja on suomenruotsalaisissa piireissä tunnettu laulaja, jonka esiintyminen sanotussa oikeusjutussa ylitti eräiden lehtien uutiskynnyksen. Kyseinen todistaja (SL) on A:n ja B:n työtoveri, joka kävi A:n pyynnöstä ennen poliisien paikalle tuloa B:n asunnossa muun muassa siivoamassa verijälkiä rikospaikalta eli asunnon WC:stä.

33. Näytön arvioinnista yleisesti - Käräjäoikeus toteaa perustelujen alkupuolella, että syytteen tueksi esitetty näyttö perustuu pitkälti aihetodisteisiin, sillä syytetty A on ainoa henkilö, joka on tehnyt havaintoja tapahtumapaikalta. (Itse asiassa havaintoja tapahtumapaikalta eli B:n asunnosta olivat tehneet - poliisin ohella - myös muutamat B:n sairaalaan kuljetuksen jälkeen sanotussa asunnossa käyneet todistajat, muun muassa edellä kappaleessa 32 mainittu "tähtitodistaja"). Käsite "aihetodiste" (tai indisio) tai aihetodistelu, jota laki ei tunne, on kuitenkin oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa hieman epäselvä ja riidanalainenkin. - Tässä kohdin lienee syytä todeta, että ne lukijat, jotka eivät koe olevansa vielä, enää tai ylipäätään todistusteoreettisen luennoin tarpeessa, voivat siirtyä suoraan kappaleeseen 51.

34. Oikeuskirjallisuudessa puhutaan käsitteestä välitön eli suoranainen todistelu silloin, kun todistelun kohteena (todistusteemana) on väite jostakin jutun ratkaisun kannalta välittömästi relevantista faktasta eli niin sanotusta oikeustosiseikasta. Esimerkkinä rikosjuttu, jossa todistusteemana on tietty rikollinen teko, kuten juuri toisen henkilön surmaaminen. Oikeudenkäynnissä ei kuitenkaan ole useinkaan mahdollista kohdentaa todisteita suoraan oikeustosiseikkaväitteen selvittämiseen, vaan siinä on tyydyttävä valitsemaan teemaksi välillinen teema eli niin sanottu todistustosiseikka, jolla on merkitystä (vain) todisteena jostakin oikeustosiseikasta. Juuri tällöin kirjallisuudessa on tapana puhua välillisestä eli epäsuorasta todistelusta taikka aihe- eli indisiotodistelusta. Esimerkkinä välillisestä todistelusta tapaus, jossa todistusteemana on väite syytetyn oleskelusta rikospaikalla rikoksen tapahtuma-aikana tai väite siitä, tiesikö syytetty jonkin asian, esimerkiksi sen, että surmansa saanut äiti oli raskaana.

35. Tämän johdannon jälkeen voidaan jatkaa siitä, miten käräjäoikeus hahmotti kyseisen jutun näyttöongelmat:

- Käräjäoikeuden tehtäväksi jää, sanotaan perusteluissa, arvioida, riittävätkö syytteen puolesta puhuvat seikat langettavaan tuomioon. Ennen kaikkea on kysymys siitä, voidaanko esitetyn näytön perusteella katsoa, että B ja A ovat viikonlopun aikana toimineet yhteisymmärryksessä. Vastatakseen tähän kysymykseen joudutaan tutkimaan sekä syytteen puolesta että sitä vastaan puhuvia seikkoja. Harkintaa vaikeuttaa se, että jutussa voidaan esittää useita vaihtoehtoisia selityksiä ja teorioita siitä, mitä asunnossa on tapahtunut.

36. Käräjäoikeuden edellä mainittu virke antaa aiheen odottaa, että käräjäoikeus olisi tuonut perusteluissaan avoimesti esiin mainitsemansa vaihtoehtoiset selitykset ja teoriat ja sulkenut pois ne selitykset eli hypoteesit, joita se ei ole pitänyt uskottavina selityksinä tapahtumille. Mutta näin ei ole tapahtunut, vaan kyseiset vaihtoehtoiset selitykset näyttäisivät jääneen edellä mainitun vihjauksenomaisen toteamuksen varaan. Tämän jälkeen käräjäoikeuden perustelut muutenkin ikään kuin levähtävät hajalleen erilaisten yksityiskohtien selostamiseen. Myöhemmin ilmenee, että käräjäoikeus on valinnut lähtökohdakseen yksinomaan syytetty A:n oman kertomuksen ja selityksen ja yrittänyt selvittää, voidaanko A:n kertomusta pitää uskottavana selityksenä.

37. Vastasyntyneen lapsen surmaaminen - surmaaminen on selvitetty lääkärinlausunnoilla - on voinut teoriassa tapahtua vaihtoehtoisesti eri tavoilla: a) äiti B ja A ovat surmanneet lapsen yhdessä ja yksissä tuumin; b) B on surmannut lapsen yksin, mutta A on osallistunut surmaamiseen avunantajana; c) B on surmannut lapsen yksin eikä A ole osallistunut siihen millään tavalla, ei edes avunantajana; d) B on surmannut lapsen yksin eikä A ole edes tiennyt, että B oli surmannut lapsen, vaikka hän tiesi, että B oli raskaana; e) B on surmannut lapsen yksin, eikä A tiennyt surmasta eikä siitä, että B oli raskaana; f) A on surmannut lapsen vastoin B:n tahtoa; g) A on surmannut lapsen yksin, mutta B on avustanut häntä siinä; h) A on surmannut lapsen yksin B:n suostumuksella ilman että B osallistui surmaan edes avunantajana.

38. Nämä vaihtoehdot ovat siis olleet ainakin teoriassa mahdollisia surman toteuttamistapoja. Käräjäoikeus on kuitenkin sivuuttanut (ainakin perustelujen mukaan) muut vaihtoehdot ja keskittynyt tarkastelemaan yksinomaan e-kohdassa mainittua vaihtoehtoa. Syyttäjän oikeustosiseikkaväite on koskenut kohtia a ja b. Näitä vaihtoehtoja käräjäoikeuskin on tietenkin pitänyt pitää silmällä, vaikka tämä ei tuomion perusteluista selvästi ilmene.

39. Perusteluissa ei puhuta mitään todistelua ja näytön arviointia koskevista oikeusnormeista eikä niihin edes viitata. Pidän tätä puutteena. Todisteiden arviointi on nimenomaan juridista harkintaa ja oikeudellista päätöksentekoa, joka perustuu tai jonka ainakin tulisi perustua oikeusnormeihin. Kun laissa säädetään, että tuomion perusteluissa on ilmoitettava se oikeudellinen päättely, johon ratkaisu perustuu, tarkoittaa tämä myös näytön harkintaa. Oikeudellinen päättely jää puutteelliseksi, jos päättelyssä ei mainita yhtään ainoata oikeusnormia!

40. Kuten käräjäoikeus toteaa, sen tehtävänä on ollut arvioida, riittävätkö syytteen puolesta puhuvat seikat langettavaan tuomioon. Kyse on on siitä, ylittyykö näyttö- eli tuomitsemiskynnys. Mutta ennen näytön riittävyyden arviointia oikeuden tulee pohtia jokaisen syytekohdan osalta erikseen, mikä on kunkin syytteen puolesta puhuvan ja vastaavasti sitä vastaan puhuvan todisteen näyttö- eli todistusarvo ja sen jälkeen, mikä on syytettä tukevien ja toisaalta sitä vastaan puhuvien todisteiden kokonaisnäyttöarvo. Tämä todisteiden harkinta näyttää kyseisessä tapauksessa tuomion perustelujen mukaan jokseenkin sekavalta ja puutteelliselta.

41. Tuomion perustelut on kirjoitettu hieman erikoisella tavalla niin, että perusteluissa lähdetään liikkeelle syytetty A:n kertomuksesta ja esitetään lähinnä sellaisia seikkoja, jotka tukevat syytetyn kertomusta ja puhuvat syytettä vastaan. Syytteeseen perustuvaa väitettä A.n syyllisyydestä on pidetty perusteluissa jonkinlaisena vaihtoehtoisena selityksenä syytetyn esittämälle omalle hypoteesille, johon perustuen syyte on kiistetty. Tuomion perusteluissa ei itse asiassa edes mainita - ainakaan selkeästi - niitä todisteita, jotka syyttäjän mukaan tukevat syytettä. Lukija voi ainoastaan ikään kuin rivien välistä päätellä, mitkä seikat saattaisivat tukea syytettä. Tällaisen yksipuolinen perustelutapa vaikuttaa minusta tarkoitushakuiselta. Kun jutussa on syytteen mukaan ollut kaksi tekoa, eli a) vastasyntyneen lapsen murha tai vaihtoehtoisesti avunanto murhaan, ja b) toiseksi B:n törkeä kuolemantuottamus tai vaihtoehtoisesti heitteillepano, olisi perusteluissa tullut selostaa kummankin tekokokonaisuuden osalta erikseen, mitkä seikat ja todisteet tukevat syytettä ja mitkä taas puhuvat sitä vastaan. Tällainen selväpiirteinen todistelun jäsentely puuttuu kuitenkin perusteluista.

42. Miten yksittäisten todisteiden näyttöarvoa todistusteemasta arvioidaan ja näytön kokonaisarviointi suoritetaan ja mitkä ovat normit, joita todistusharkinnassa sovelletaan? Kyse on ensinnäkin niin sanotuista apufaktoista eli sellaisista tosiseikoista, joista ei voida tehdä suoria johtopäätöksiä todistusteemaan nähden, vaan joiden merkitys on siinä, että ne joko vahvistavat yksittäisten todistusfaktojen näyttöarvoa tai heikentävät sitä. Apufaktoja voidaan kuitenkin tulkita usein eri tavoilla. - Toiseksi todisteiden näyttöarvoa eli todistusvoimaa punnitaan erilaisilla kokemussäännöillä. Niillä tarkoitetaan oikeusnormin kaltaisia, todistusteeman ja todistustosiseikkojen välisiä syy- tai riippuvuussuhteita selvittäviä yleisluontoisia sääntöjä. Kokemussääntöjen täsmällisyys ja velvoittavuus vaihtelevat aina ehdottomasta luonnonlaista (deterministiset kokemussäännöt) eri asteisiin todennäköisyyksiin (probabistiset kokemussäännöt) ja yleistyksiin. Ensiksi mainituilla kokemussäännöillä on korkea varmuus, kun taas jotkut toiset kokemussäännöt voivat olla hyvinkin epävarmoja, mikä heijastuu sitten todistusarvoon. Tämä koskee erityisesti inhimillistä käyttäytymistä koskevia kokemussääntöjä.

43. Kokemussääntö voi ja käytännössä usein myös muodostuu arkikokemuksen tai yleisen elämänkokemuksen pohjalta. Tämä merkitsee sitä, että tuomioistuin soveltaa eriasteisiin todennäköisyyksiin perustuvia kokemussääntöjä enemmän tai vähemmän vaistomaisesti eli tavallaan oman kokemuksensa ja tietämyksensä sekä yleissivistyksensä varassa. Tuomioistuimen tulisi perusteluissaan ilmoittaa myös mainitut arkikokemukseen perustuvat kokemussäännöt, sillä muutoin niiden soveltuvuutta faktoihin ei ole mahdollista testata ja kontrolloida.

44. Lakiteksti ei määrittele itse asiassa millään tavalla sitä, milloin rikosjutussa on käsillä riittävästi näyttöä syytteen hyväksyvään langettavaan tuomioon. Laissa todetaan lakonisesti vain, että tuomioistuimelle on esitettävä sellainen näyttö, että se voi pitää jotakin totena (OK 17:2). Tällä ei tarkoiteta totuutta absoluuttisessa mielessä, vaan kysymys on siitä, kuinka suurta todennäköisyyttä riittävä näyttö vaatii ja millaisen epävarmuuden riittäväksi katsottava näyttö toisaalta sallii. Näyttövaatimus voidaan rikosprosessissa ilmaista eri tavoin. Yksi tapa on sanoa, että syytteen on näytetty olevan tosi tai se on näytetty toteen. Tällainen määritelmä ei kuitenkaan kerro juuri mitään. Toinen tapa on niin sanottu vakuuttautumisteorian mukainen ilmaisu. Sen mukaan näyttö on riittävä langettavan tuomion antamiseksi, jos se saa järkevän ja tunnontarkan henkilön (kuten juuri tuomarin) vakuuttuneeksi, että todistelun kohteena oleva väite tietystä oikeustosiseikastosta eli juuri syytteessä mainitun rikollisen teon olemassaolosta, on tosi.

45. Anglo-amerikkalaisessa todistusoikeudessa on perinteisesti operoitu näyttövaatimuksen tai -kynnyksen osalta käsitteellä beyond reasonable doubt. Tämä tarkoittaa sitä, että näytön syyllisyydestä on oltava sellaista, että kaikki järkevä tai varteenotettava epäily syyllisyydestä on voitu sulkea pois. Tämä metodi on nykyisin käytössä esimerkiksi Ruotsin korkeimman oikeuden tuomioissa. Myös Suomen korkein oikeus on soveltanut ilmaisua "ei varteenotettavaa epäilyä" muutamassa todistusharkintaa koskevassa ennakkopäätöksessään (esim. KKO 2002:47 ja KKO 2006:78). Näin määritelty näyttökynnys tarjoaa syytetylle parhaan oikeusturvaa koskevan takeen, koska se yhdessä näyttökysymyksen perustelemisvaatimuksen kanssa antaa selkeän kuvan siitä, mikä on johtanut langettavaan tuomioon. Vaatimus varteenotettavan epäilyn poissulkemisesta menee pidemmälle kuin vanhastaan käytössä ollut in dubio pro reo -periaate (epäselvässä tapauksessa on tuomittava syytetyn eduksi).

46. Ilmaisu "ei varteenotettavaa epäilystä" on tietenkin vain sanonta, jota tuomioistuin voi käyttää fraasinomaisesti myös puhtaasti intuitiiviseen näkemykseen perustuvan tuomionsa perusteluissa pohtimatta tarkemmin, mitä "järkevällä tai varteenotettavalla epäilyllä" itse asiassa tarkoitetaan ja mitä osatekijöitä todistusharkinnassa on otettava huomioon. Ruotsissa professori Christian Diesén on lanseerannut beyond reasonable doubt -periaatteen pohjalta hypoteesimetodiksi kutsutun todistusharkintamallin. Myös sen mukaan on ensiksi tärkeää arvottaa syytteen tueksi esitettyjä todisteita ja todistustosiseikkoja. Kuten edellä kappaleessa 40 mainitsin, syytetyn oikeusturvan kannalta on tärkeää, että todisteita arvotetaan eli niiden todistusarvoa arvioidaan kutakin erikseen eikä vain jonkinlaiseen yleisnäkemykseen perustuvana kokonaisuutena. Todistusmekanismin tai -suhteen vahvuutta, eli sitä, että tietty todistusteema on jättänyt jälkensä tiettyyn konkreettiseen todistustosiseikkaan, arvioidaan edellä mainittujen (42) kokemussääntöjen ja aputosiseikkojen avulla.

47. Harkittaessa hypoteesimetodin edellyttämällä tavalla syytetyn syyllisyydestä jäävää epäilyä ja sen järkevyyttä, on ensimmäiseksi todettava käsiteltävänä olevan jutun selvitysaste, so. kuinka paljon näyttöä tietystä oikeustosiseikasta on esitetty, ja verrattava sitä kyseisen juttutyypin selvitysasteelle yleensä asetettaviin vaatimuksiin; törkeimmät rikokset edellyttävät perusteellisempaa esitutkintaa ja selvitysastetta kuin lievemmät. Jos syytteen tueksi esitetty näyttö on heikko, voidaan syyte hylätä jo sillä perusteella, että riittävää selvitystä syyllisyydestä ei ole esitetty; tällöin siis vaihtoehtoisia selityksiä ei ole tarpeen ryhtyä tutkimaan. Jos sen sijaan jutun selvitysasteen voidaan katsoa olevan riittävän, on arvioitava syyttäjän esittämälle teemalle vaihtoehtoisia selityksiä eli hypoteesejä. Konkreettisia ja jutussa esitettyyn todistusaineistoon perustuvia vaihtoehtoja on arvioitava siltä kannalta, ovatko ne järkeviä eli varteenotettavia. Useimmissa tapauksissa nämä vaihtoehdot esittää syytetyn puolustus, mutta tuomioistuimen on otettava huomioon myös ne muut vaihtoehdot, jotka käyvät ilmi oikeudenkäyntiaineistosta, vaikka puolustus ei olisikaan vedonnut niihin.

48. Jos syytteeseen perustuvan ja näytetyn tapahtumankulun vaihtoehtoinen selitys voidaan sulkea pois laskuista, se ei ole järkevä (varteenotettava). Tällöin on usein kyse siitä, että oikeudenkäyntiaineisto ei tue sanottua vaihtoehtoa; vaihtoehtoa koskeva näyttö on olematonta tai vain vähäistä. Myös sellaiset vaihtoehdot, joita todistusaineisto jotenkin tukee, voivat olla niin kaukaa haettuja, ettei niitä voida pitää varteenotettavina. Tällöin tuomion perusteluissa käytetään sellaisia sanontoja kuin "ilmeisen epätodennäköinen" tai "vaihtoehto on niin epätodennäköinen, että sitä ei voida pitää mahdollisena." Kyse on siitä ovatko jutun todistusaineistoon kuuluvat syytetyn eduksi puhuvat ja hänen syyttömyyttään tukevat yksittäiset todistustosiseikat niin vahvoja, että ne riittävät perusteeksi järkevälle epäilylle. Myös tämä punninta tai arvottaminen tapahtuu kokemussääntöjen ja aputosiseikkojen perustella. Esimerkiksi raiskausjutussa syytetyn puolustuksen usein esittämä hypoteesi koskee uhrin suostumusta. Jos se vaikuttaa edellä mainitussa arvioinnissa järkevältä ja varteenotettavalta selitykseltä, syyte on hylättävä. Käytännössä sanottu selitys ja väite ei kuitenkaan yleensä menesty.

49. Seuraavaksi vielä muutama sana niin sanotusta konkreettisen tapauksen rakenteellisesta näytöstä, johon rikosjutussa joudutaan joskus turvautumaan. Pääsäännön mukaan langettava tuomio edellyttää vähintään yhden kausaalisen todisteen eli syytettä tukevan todistustosiseikan, esimerkiksi jonkin teknisen todisteen tai todistajan lausuman, sisältymistä todistusaineistoon. Rikoksen rakenteella on kuitenkin merkitystä silloin, kun oikeudenkäynti koskee vakavaa rikosta ja syytetty kiistää syyllisyytensä. Käytännössä syytetty voidaan tuomita, vaikka todistusaineisto koostuu vain aputosiseikoista, jos nämä seikat ovat sellaisia, jotka kokemuksen mukaan ovat yleensä aina olemassa, kun rikos on tehty. Todistustosiseikan ja aputosiseikan raja ei ole käytännössä aina selvä. Kun aputosiseikkoja voidaan usein tulkita eri tavoin, on rikoksen rakenteeseen perustuvassa todistelussa toisaalta mahdollista saada tukea myös syytettä vastaan puhuville vaihtoehtoisille hypoteeseille.

50. Langettava tuomio ei edellytä edes murhaa koskevassa jutussa, että syytetyn syyllisyys näytetään toteen täyttä varmuutta edellyttävillä todisteilla. Rikosjutussa joudutaan usein tyytymään todennäköisyysnäyttöön. Jos tuomari ei ole henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä, ei langettavaa tuomiota voida antaa, vaikka todistusaineiston valossa varteenotettavan epäilyn poissulkeminen tuntuisi onnistuvan. Toisaalta syyte on hylättävä, jos näyttö ei riitä tai jos syyllisyydestä jää varteenotettava epäily, vaikka tuomari olisi henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä. Todistusharkinnassa ei voida milloinkaan sulkea pois intuition merkitystä, mutta todistelun ja todistusharkinnan asianmukaisella jäsentelyllä ja tuomion perusteluilla intuition vaikutusta voidaan vähentää tai ainakin kontrolloida. Tuomion perusteluilla tuomari voi saada jutun asianosaiset samoin kuin yleisön vakuuttuneeksi siitä, että todistusharkinta on suoritettu asianmukaisella tavalla. Syytetyn oikeusturvan kannalta tällä on tärkeä merkitys, sillä perusteluista hän voi havaita, mikä mahdollisesti on mennyt todistusharkinnassa vikaan. Perusteluissa tuomarin on tuotava julki todistusharkintaa ja näytön riittävyyttä koskeva oikeudellinen päättelynsä ja ilmoitettava ne todistusmekanismin tekijät (kokemussäännöt ja aputosiseikat), jotka ovat vaikuttaneet näyttöarvon määrittämiseen.

51. Käräjäoikeuden näytönharkinnan kritiikkiä. - Mustasaaren käräjäoikeuden lapsenmurhajutun tuomion perustelut ja niistä ilmenevä todistusharkinta eivät minusta kaikilta osin täytä mainittuja vaatimuksia. Saattaa olla, että kyse on lähinnä siitä, että käräjäoikeus ei ole edes halunnut kirjoittaa perustelujaan niin, että todistusharkinnan ja oikeudellisen päättelyn kuvaus vastaisi todistusoikeuden oppikirjoissa suositeltuja malleja, vaan oikeus on tahtonut kirjoittaa perustelut kansanomaisella tavalla. Tätä emme voi kuitenkaan tietää, eikä sanotulla seikalla ole edes merkitystä, sillä ratkaisevaa on ainoastaan se, mitä tuomion perusteluihin on kirjoitettu ja millaiseen päättelyyn ratkaisu perustelujen mukaan perustuu.

52. Tuomion perustelujen valossa näyttää siltä, että käräjäoikeus ei ole pyrkinyt jäsentämään todistusmekanismin osatekijöitä edellä hahmottelemallani tavalla eikä perusteluissa ole eritelty syytettä tukevia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja. Apufaktoja ei ole eroteltu todistusfaktoista - tätä tosin tuomioistuimet eivät yleensäkään tee - eikä perusteluista mainita niitä kokemussääntöjä, joiden perusteella todisteita on arvotettu; perusteluissa ei edes mainita käsitteitä kokemussääntö, todistusfakta tai apufakta. Perusteluissa ei ole myöskään käsitelty näyttökynnystä tai -vaatimusta, eikä niissä puhuta mitään esimerkiksi ilmaisusta "ei jää varteenotettavaa (järkevää) epäilystä." Perusteluista ei selviä, millaista metodia todistusharkinnassa on käytetty. - Joku voi ehkä väittää, että olen asettanut käräjäoikeuden ja yleensä tuomioistuimen näytön harkinnalle liian ankaria vaatimuksia. Kyse on kuitenkin todistusoikeudellista perusasioista, joita opetetaan oikeustieteellisissä tiedekunnissa ja joista on järjestetty jo parisenkymmentä vuotta myös tuomarikunnalle jatko- ja täydennyskoulutusta. Minusta on kohtuullista odottaa, että opetus ja koulutus näkyy myös tuomioistuinten työssä ja ratkaisuissa. Miksi näitä asioita muuten kannattaisi tutkia ja opettaa, jollei tutkimuksia hyödynnettäisi käytännössä?

53. Yritän seuraavassa hahmottaa ja arvioida käräjäoikeuden omista lähtökohdistaan käsin suorittamaa todistusharkintaa. Tämä on hieman hankalaa, sillä perustelujen logiikka ei avaudu aina kovin helposti. Väliotsikkoja on tosin käytetty runsaasti, mikä on sinänsä hyvä asia, mutta valitettavasti perusteluissa selostetut asiat eivät vaikuta kaikilta osin relevanteilta eikä asioiden esittämisjärjestys täysin johdonmukaiselta. Perustelujen alkuosassa käräjäoikeus selostaa eräitä riidattomia seikkoja, jotka on jaoteltu "tapahtumaa edeltäneisiin ja sen jälkeisiin tapahtumiin" ja toisaalta syytekohdan 1 (murha tai vaihtoehtoisesti avunanto murhaan) teonkuvaukseen. Tämän jälkeen seuraa jakso "näytön arvioinnin lähtökohdat", joka on jaettu jaksoihin "taustatiedot" ja "yleistä todistelusta;" viimeksi mainittu jakso sisältää vain lyhyen johdannon siihen, mitä perusteluissa on tarkoitus tuoda esiin. Tämän jälkeen hypätään minusta yllättäen synnytyksessä kuolleeseen B:hen ja häneen "osuuteensa" tapahtumiin, jolloin käräjäoikeus selostaa mm. B:n luonnetta ja terveydentilaa ja raskauden salaamista lähinnä B:n työtovereilta. Lisäksi kerrotaan B:n aikaisemmista raskauksista ja niiden keskeyttämisestä ja lopuksi B:n osuudesta tapahtuneeseen.

54. Tämän jälkeen käräjäoikeus ryhtyy selostamaan kahden sivun verran syytetty A:n kertomusta. Näin ollaankin edetty jo tuomion sivulle 18, mutta vieläkään perusteluissa ei ole kerrottu mitään siitä, mitä näyttöä syyttäjät ovat esittäneet syytteensä tueksi. Kun perustelujen lukemisessa päästään loppuun, huomataan, että eihän perusteluissa itse asiassa ainakaan suoranaisesti puhuta mitään syytteen tueksi esitetyistä todisteita eikä perusteluissa myöskään käsitellä ainakaan minkään väliotsikon alla liioin syyttäjäpuolen argumentointia. Käräjäoikeuden perusteluista valtaosa koostuu eri asioiden selostamisesta, sen sijaan käräjäoikeuden oma pohdinta eli varsinainen perustelu jää vähemmälle huomiolle. Tämä pohdinta keskittyy nähdäkseni pääosin syytetyn kertomukseen, kun taas syyttäjien esiin tuomien todisteiden ja argumenttien käsittely ja pohdinta ilmenee perusteluista ikään kuin vain välillisesti.

55. Tällainen perustelutapa ei ole minusta asianmukaista. Rikosoikeudenkäynnin lähtökohtanahan on nimenomaan syyttäjän syytteessä mainittu teko ja sen tutkinta, onko syyttäjä esittänyt syytteen tueksi riittävää näyttöä. Jos perusteluissa asiaa lähestytään yksinomaan syytetyn esittämän version pohjalta, voi lukija kenties jopa saada aiheen epäillä tuomioistuimen kykyä ratkaista asia täysin puolueettomasti.

56. Sivulla 18 käräjäoikeus näyttää vihdoin pääsevän itse asiaan. Syytetty A:n kertomuksen lopuksi käräjäoikeus nimittäin toteaa, että "mikäli A:n kertomukseen on uskomista, hän ei ole nyt kyseessä olevassa tilanteessa syyllistynyt rikokseen. Seuraavat kysymykset on kuitenkin selvitettävä; asianosaisten nimet on korvattu tässä kirjaimilla:

- onko A ollut tietoinen siitä, että B on edelleen ollut raskaana?

- ovatko B ja A yhdessä suunnitelleet, että lapsi surmataan?

- mikä on siinä tapauksessa ollut A:n tehtävä ja osuus?"

57. A:n tietoisuus B:n raskaudesta. - A:lla on ollut varma tieto B:n raskaudesta syyskuun alussa 2005. A ja B olivat tavanneet säännöllisesti ja olleet säännöllisesti myös sukupuoliyhteydessä keskenään. A:n kertoman mukaan hän oli ollut siinä uskossa, että B oli tehnyt abortin tammikuussa 2006. Siitä, missä ja milloin abortti oli tehty, ei seksikumppanien välillä ollut tarkemmin ollut puhetta. Käräjäoikeus on A:n ja B:n välisistä tekstiviesteistä päätellyt, että asianosaiset olivat lokakuussa 2005 tehneet yhteisen päätöksen abortista. Abortin takaraja oli mennyt umpeen jo loka-marraskuun vaihteessa 2005, mutta vielä 26.1.2006 B oli lähettänyt A:lle tekstiviestin, jonka mukaan hän ei olisi vieläkään tehnyt aborttia. B oli valitellut monenlaisia vaivojaan, mutta A kertoi uskoneensa, että B oli sairas eikä raskaana. A ei kertomansa mukaan tiennyt B:n laskettua synnytysaikaa eikä hänellä ollut tietoa myöskään raskauden keskeyttämisen takarajasta. Käräjäoikeuden mukaan on merkille pantavaa, ettei B ollut tekstiviesteissään mitenkään yhdistänyt vaivojansa siihen, että hän oli viimeisillään raskaana, vaikka kyseinen yhteys oli hyvin ilmeinen. Vielä tapahtumaviikonlopun perjantaina eli 24.3.-06 A kertoo luulleensa, että B oli sairas. B:n tekstiviestit puhuvat oikeuden mukaan vahvasti sen puolesta, että B oli salannut A:lta olevansa edelleen raskaana.

58. Käräjäoikeus on pannut paljoa painoa sille, mitä B oli kertonut A:lle lähettämissään tekstiviesteissä. Toisaalta on selvitetty, että B:n kännykästä oli poistettu viestejä, puhelimesta oli poistettu myös yksi viesti, joka oli lähetetty B:lle vasta hänen kuolemansa jälkeen. Esitutkinnassa on selvitetty, että B:n puhelinta oli voinut käsitellä - ilmeisesti B:n kuoleman jälkeen - ainakin kolme henkilöä: A sekä kaksi todistajaa (SL ja KE, jotka olivat B:n työtovereita; KE on musiikkiopiston sihteeri. Kaikki kolme ovat kiistäneet, että he olisivat poistaneet sanottuja viestejä. Käräjäoikeuden mielestä oli jäänyt selvittämättä, kuka oli poistanut viestejä. Viestejä on saatettu oikeuden mukaan poistaa myös vahingossa. Vaikka A olisi poistanut sanottuja viestejä, ei tätä ole käräjäoikeuden käsityksen mukaan tehty välttämättä rikoksen peittämiseksi, vaan on mahdollista, että A on saattanut haluta poistaa B:n virkapuhelimesta (B oli siis musiikkiopiston rehtori) salasuhteeseen liittyviä viestejä.

59. Muun muassa tästä kohdasta näkyy, miten käräjäoikeus on suhtautunut esitettyyn todisteluun: epäselvyydet on pyritty selittämän jokaisessa kohdassa syytetylle "parhain päin." Käräjäoikeus toteaa johtopäätöksenään, että "osapuolten tekstiviestejä voidaan tulkita monella tavalla. Käräjäoikeus katsoo kuitenkin, että B on viesteissään helmikuussa 2006 antanut ymmärtää, että abortti oli jo tehty." Tekstiviestien poistamisen merkitykseen oikeus ei tässä vaiheessa jostakin syystä enää palaa. - Pohtiessaan sitä, kuka edellä mainituista mainituista kolmesta henkilöstä olisi poistanut viestejä B:n puhelimesta, oikeus ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, että juuri A:lla olisi ollut vahva motiivi tiettyjen, hänelle haitallisten viestien poistamiseen. Tämä koskee juuri sellaisia viestejä, joista olisi kenties suoraan ilmennyt, että A oli vielä tammikuun jälkeen tietoinen siitä, ettei raskautta ollutkaan keskeytetty. A:lla oli myös tilaisuus ja hyvää aikaa viestien poistamiseen, sillä hän oli oleskellut väitetyn rikoksen tekoaikana B:n asunnossa ja ollut siellä vielä monta tuntia vielä sen jälkeen, kun B oli synnyttänyt lapsen asunnon wc:ssä; A ei tietämänsä mukaan tiennyt myöskään B:n sanotusta synnyttämisestä. Miksi todistajat SL ja KE olisivat käsitelleet B:n puhelinta ja kenen aloitteesta; tätä ei ole selvitetty. Sen jälkeen kun B oli viety sairaalan, A oli pyytänyt todistaja SL:ää siivoamaan asunnon wc:tä. On mahdollista, että A on pyytänyt SL:ää myös poistamaan hänelle epäedullisia viestejä B:n asunnossa olevasta kännykästä. Nämä seikat käräjäoikeus on perusteluissaan sivuuttanut.

60. B:n raskaus ei ole tietenkään ollut selvitettävissä pelkästään hänen ja A:n välisillä tekstiviesteillä. Tämän toki käräjäoikeuskin on huomioinut. Käräjäoikeus kirjoittaa, että "on hyvin vakuuttavalla tavalla käynyt ilmi, että B:n raskaus on ollut erittäin vaikeasti havaittavissa hänen ulkomuotonsa perustella, johtuen osittain myös siitä, että hän on aina käyttänyt väljiä vaatteita." - On melko harvinaista, että tuomioistuin käyttää yhdessä ja samassa virkkeessä kahdesti hyvin voimasta korostusta: a) "hyvin vakuuttavalla tavalla" ja b) "erittäin vaikeasti havaittavissa." Tämä tekee ainakin minuun yleensä aina päinvastaisen vaikutuksen kuin mitä sanotunlaisilla korostuksilla on ilmeisesti yritetty tavoitella. - Se, millainen B oli "ulkomuodoltaan" ollut, ei selviä tuomion perusteluista. Käräjäoikeuden olisi pitänyt tarkentaa kyseistä ilmaisua ja kertoa, oliko B esimerkiksi kenties normaalia vantterarakenteisempi tai lihavampi taikka päinvastoin tavallisesta laihempi. - Käräjäoikeus tukeutuu sanotussa päättelyssään paljolti todistajina kuultujen henkilöiden kertomuksiin, joista suurin osa on ymmärrykseni mukaan ollut B:n työtovereita tai tuttavia. Kun nämä todistajat olivat "kysyneet B:ltä suoraan, oliko hän raskaana, hän (siis B) oli kuitenkin johdonmukaisesti kieltänyt ja hyvin luonnollisesti ja vakuuttavalla tavalla pystynyt valehtelemaan tilastaan," kirjoittaa käräjäoikeus. Todistajien mukaan B oli kertonut, että hänen selkänsä oli kipeä ja että hänen kehoonsa oli kertynyt lääkkeistä johtuen nestettä. Käräjäoikeus jatkaa: "Todistajat olivat olleet täysin vakuuttuneita siitä, että B oli tuolloin puhunut totta." - Nyt siis jo kolmas "erittäin vakuuttunut" -ilmaisu!

61. Käräjäoikeuden olisi kuitenkin kannattanut ottaa huomioon, että todistajia kuultiin oikeudessa vasta kolme vuotta B:n kuoleman jälkeen. Tällöin todistajien muistikuvat olivat ehkä jo heikentyneet ja he ovat, mahdollisesti toistensa kanssa asiasta useaan kertaan keskusteltuaan, kertoneet sen, millaisia "yhteisiä" muistoja ja mielikuvia heillä nyt oli asiasta. Perusteluista ei ilmene, milloin todistajat olivat viimeksi tehneet havaintoja B:n tilasta ja milloin jotkut heistä olivat kysyneet B:ltä hänen mahdollisesta raskaudestaan. Olisi pitänyt ottaa huomioon, että peräti kuudella todistajalla oli kuitenkin ollut jokin aihe tai syy epäillä B:n raskautta - eiväthän he muutoin olisi kysyneet sanottua asiaa häneltä! Lisäksi seitsemännen todistajan vaimo oli maininnut miehelleen epäilleensä B:n olevan raskaana.

62. Tässä kohdin on syytä korostaa, että todistajanpsykologista tutkimuksista ei ole saatavissa tukea sille yleiselle maallikkoluulolle, että varmasti ja määrätietoisesti annetulle todistajankertomukselle oli pantava todistusharkinnassa suurempi paino kuin horjuvalle tai epävarmalle. Moni väärä todistus annetaan näennäisesti varmasti, koska todistaja itse on vakuuttunut asiastaan tai koska hän haluaa peittää sisäistä epävarmuuttaan. Tuomioistuin ei siis saisi määrittää todistajanlausunnon painoarvoa todistajan ilmaiseman subjektiivisen vakuuttuneisuuden nojalla: Todistajalta kyllä kysytään käytännössä usein kuulustelussa, onko hän varma kertomastaan asiasta. En voi suositella tällaisen kysymyksen esittämistä, koska empiirisen aineiston valossa tällainen kysymys on ainoastaan näennäisesti merkityksellinen. Kokeellisissa tutkimuksissa on havaittu, että "varmoiksi" ilmoitettujen todistajanlausumien virheellisyysprosentti oli täsmälleen sama kuin lausumien, joiden osalta varmuutta koskevaa kysymystä ei kuulustelussa lainkaan asetettu. Jos kuulustelussa kuitenkin halutaan kysyä todistajan "varmuutta," olisi tietenkin samalla kysyttävä, mihin seikkoihin todistajan perustaa lausumansa siitä, että hän on "varma" tai "täysin varma" asiasta. - Näyttää siltä, että käräjäoikeudelle mainitunlaiset todistajanpsykologiset tutkimukset eivät ole olleet kovin tuttuja.

63. A:n sanotusta tietoisuudesta on kuultu todistajana myös B:n entistä poikaystävää X:ää ja B:tä helmi-maaliskuussa selkäkivun takia hoitanutta miespuolista fysioterapeuttia. X ei ollut kertomansa mukaan missään vaiheessa epäillyt, että B olisi raskaana, vaikka hän oli tavannut säännöllisesti B:n "aina tämän kuolemaan saakka ja he olivat olleet myös intiimissä kanssakäymisessä" vielä joskus tammi-helmikuun vaihteessa 2006. Sen X oli huomannut, että B:n paino oli noussut. - Fysioterapeutti puolestaan on kertonut hoitaneensa B:tä neljä eri kertaa 27.2 - 9.3. välisenä aikana. Hän ei ollut löytänyt mitään syytä B:n kertomiin selkävaivoihin. Todistaja ei ollut "mieltänyt", että B oli ollut raskaana, vaikka tutkimus oli suoritettu siten, että B:llä ei ollut ollut vaatteita ylävartalollaan. - Tähän voisi todeta, että naisen raskaus "alkaa" yleensä vasta alavartalosta.

64. B:n pitkälle ehtineen raskauden huomaamatta jääminen X:ltä ja fysioterapeutilta vaikuttaa toki oudolta. Perusteluista ei ilmene, tunsivatko A ja X entuudestaan toisensa ja tiesikö A, että X oli seurustelut B:n kanssa ja oli ollut tämän kanssa yhdynnässä vielä tammi-helmikuussa. Kaikkein oudointa on kuitenkin se, ettei myöskään A ollut kertomansa mukaan havainnut B:n raskautta, vaikka he olivat tavanneet toisensa säännöllisesti joka viikko ja olleet keskenään yhdynnässä tammikuun jälkeenkin. A:n mukaan hän ei vielä päivää ennen B:n synnyttämistä tiennyt tämän raskaudesta, vaikka he olivat myös tuolloin olleet sukupuoliyhdynnässä B:n asunnolla. Jokseenkin outoa ja yleisen elämänkokemuksen mukaan miltei mahdotonta, tekisi mieli väittää. Mikä tähän voisi olla selityksenä? B:n ulkomuoto kenties, mutta siitähän ulkopuolisilla ei ole minkäänlaista käsitystä, koska käräjäoikeus ei ole sitä perusteluissaan tarkemmin kuvaillut. A on vedonnut siihen, että B ei ollut "viimeisinä kuukausina näyttäytynyt ilman vaatteita, vaan hänellä oli aina yllään vähintään kylpytakki, myös sängyssä hänellä oli aina pitkä paita päällä." Kuitenkin A ja B olivat keskenään sukupuoliyhdynnässä säännöllisesti, viimeksi 24. tai 25.3.-06. A kertoo, että hän "oli kylläkin jossakin vaiheessa ihmetellyt B:n isoa ja pinkeää vatsaa ja mielessä oli käynyt sellainenkin ajatus, että olikohan B sittenkään tehnyt aborttia. B:n vakuuttavan käyttäytymisen perusteella hän oli kuitenkin heti torjunut tämän ajatuksen." - Niinpä. Mutta eivätkö nämä "salarakkaat" sitten koskaan keskustelleet asioistaan, eikö A:n olisi kannattanut kysyä B:ltä suoraan, oliko tämä edelleen raskaana, jos hän kerran epäili asiaa, samoin kuin sitä, oliko B todella tehnyt aborttia jne. Käräjäoikeus tuntuu uskoneen nämäkin yleisen elämänkokemuksen mukaan aika epäuskottavilta vaikuttavat A:n selitykset kovin heppoisin perustein. On syytä muista, että A ei suinkaan ollut mikään "eilisen teeren poika" tai peräkammarin poika," vaan reservin luutnantti ja kahden lapsen isä, joka oli ollut mukana molempien lastensa synnytyksessä.

65. A:n ja B:n mahdollinen suunnitelma asiasta. - Käräjäoikeuden itselleen asettama toinen kysymys koski sitä, olisivatko B ja A yhdessä suunnitelleet syntyvän lapsen surmaamista. Myös tähän kysymykseen käräjäoikeus on vastannut kieltävästi. Tämä johtopäätös perustuu paljolti jo käräjäoikeuden edellä selostettuun kantaan, jonka mukaan A ei ollut edes tiennyt, että B oli edelleen raskaana. Mahdollista kuitenkin on, että A:lle olisi vasta perjantaina 24.3. alkaneen viikonlopun aikana selvinnyt, joko B:n kertomana tai muuten, että B ei ollutkaan tehnyt aborttia. Tähän vaihtoehtoon käräjäoikeus ei näytä kiinnittäneen perusteluissaan huomiota.

66. Tässä kohdin on syytä palauttaa mieleen edellä kappaleissa 2-4 selostettu syyte murhasta ja vaihtoehtoinen syyte avunannosta murhaan. Käräjäoikeuden tuomion perustelut ovat, kuten jo olen todennut, syyttäjän vetoamien seikkojen ja todisteiden selostamisen osalta puutteelliset, mutta seuraavat faktat selviävät perustelujen eri kohdista:

- A oli oleskellut perjantai-illasta 24.3.-06 sunnuntaihin 26.3. puoleenpäivään saakka rikoksen tapahtumapaikkana olleessa B:n kerrostaloasunnossa ja ollut siellä myös B:n synnyttämän lapsen surmaamisen tapahtuessa. Lapsi on surmattu asunnon wc:ssä vain muutama minuutti syntymänsä jälkeen päähän kohdistetulla väkivallalla, kuolinsyynä on ollut kallomurtuma ja aivoruhjeet. Ruumis on löydetty 26.3. wc:stä pyykkikasan alta kahteen sisäkkäin olleeseen muovipussiin kätkettynä. Tarkkaa synnytysaikaa ei tiedetä, mutta A:n kertomuksen perusteella on lähdetty siitä, että synnytys on tapahtunut 26.3. aamuyöllä kello 05 ja 08 välisenä aikana. A on soittanut hälytyskeskukseen ensimmäisen kerran vasta 26.3. kello 11.37, koska B:n tila oli heikentynyt. Toisen soiton (klo 12.03) jälkeen B on noudettu ambulanssilla sairaalaan, jossa hän on kuollut tuntia myöhemmin eli kello 13.09. Ruumiinavauksessa 29.3. oli todettu, että B oli synnyttänyt ja että hänen istukkansa oli jäänyt kohtuun, minkä seurauksena oli ollut kuolemaan johtanut verenvuoto. A:n kertoman mukaan B oli valitellut sunnuntain vastaisen yönä huonoa vointiaan ja mennyt kello 05 aikaan asunnon wc:hen, jossa oli oleskellut kolme tuntia. B oli wc:stä tultuaan ollut niin huonossa kunnossa, että A oli joutunut osittain kantamaan hänet sänkyyn. A on kertonut siivonneensa verijälkiä wc:ssä. A on kertomansa mukaan tullut tietoiseksi B:n raskaudesta ja synnytyksestä vasta 30.3., jolloin poliisi on kuulustellut häntä.

67. Syytteen mukaan B ja A olivat päättäneet jo viikkoja aikaisemmin, että B synnyttää lapsen kotonaan salassa, minkä jälkeen lapsi surmataan välittömästi. B oli syyttäjien mukaan ryhtynyt toteuttamaan suunnitelmaa sen oletuksen varassa, että A auttaa häntä synnytyksessä, synnytyksen jälkeisissä toimissa sekä lapsen ruumiin kätkemisessä. Murhaa koskevan syytteen mukaan A oli rohkaissut B:tä henkisesti lapsen surmaamiseen, pyrkinyt saattamaan synnytyksen käyntiin olemalla 24-25.3. sukupuoliyhteydessä B:n kanssa, liikuskelemalla ahkerasti lauantaina 25.3. ja olemalla B:n asunnolla surmaamisen tapahtuessa. Lisäksi A oli siivonnut verijälkiä asunnolla. Avunantoa murhaa koskevan syyte on muutoin samanlainen, mutta sen mukaan A oli edellä kerrotulla tavalla tahallaan auttanut B:n tappamaan synnyttämänsä lapsen. Syytteen mukaan B oli suorittanut vastasyntyneen lapsensa surmaamistoimen korkeintaan vain muutamia minuutteja synnytyksen jälkeen kohdistamalla voimakasta väkivaltaa lapsen päähän, jolloin lapsi oli kuollut kallonmurtumien ja aivoruhjeiden seurauksena. Tämän jälkeen B ja A olivat yhdessä kätkeneet lapsen ruumiin muovipussiin, jonka he olivat piilottaneet asunnon kylpyhuoneeseen pyykkien alle.

68. Käräjäoikeuden mukaan oikeudenkäyntiaineistosta ei löydy viitteitä siitä, että lapsi olisi surmattu vastoin B:n tahtoa. B oli ainakin ollut mukana päättämässä lapsen surmaamisesta. Asunnosta löydetty raskauskiekko, josta on löydetty B:n sormenjäljet (ei sen sijaan A:n sormenjälkiä), oli asetettu niin, että laskettu synnytysaika olisi 8.4. Käräjäoikeuden mukaan on mahdollista, että synnytyksen alkaminen jo 25-26.3. on tullut B:lle yllätyksenä. A on kertonut, että hän oli tullut Pietarsaareen junalla perjantaina 24.3. kello 20.30. Vaimolleen A oli kertonut olevansa koko viikonlopun Helsingissä.

69. A ja B olivat ilmeisesti olleet 24 ja 25.3. sukupuoliyhteydessä B:n asunnossa, vaikkei tätä käräjäoikeuden perusteluissa suoraan todetakaan. A:n mukaan hän oli liikkunut B:n kanssa lauantaina eri puolella kaupunkia käyden muun muassa museossa, erässä salongissa ja ajelemassa autolla sataman jäällä sekä kävelemässä. Toisaalta todistajien kertomuksilla on selvitetty, että B oli tuohon aikaan ollut heikossa kunnossa, hänen liikkumisensa oli ollut huonoa ja hän oli valitellut muun muassa voimakasta selkäsärkyään. Samoin A:n kertoman mukaan B oli ollut ollut perjantaina 24.3. "erittäin huonossa kunnossa ja liikkunut hyvin vaivalloisesti rapussa."

70. Minusta syyttäjien johtopäätös, jonka mukaan tällaisissa olosuhteissa tapahtuneella liikunnan ja sukupuoliyhdynnän harrastamisella on tähdätty nimenomaan tulossa olevan synnytyksen käynnistämiseen, vaikuttaa melko uskottavalta.. Miksi muuten A olisi kävelyttänyt sairasta B:tä eri paikoissa ja ollut tämän kanssa sukupuoliyhdynnässä ja miksi B muuten olisi suostunut tähän? Vaikuttaa siltä, että vaikka B oli todennäköisesti ollut jo perjantaina ja lauantaina sairaalaan vientiä edellyttävässä kunnossa, salarakkaat eivät olleet välittäneet tästä mitään, vaan päin vastoin olivat vain aktivoineet entisestään toimintojaan. Käräjäoikeus ei ole kuitenkaan kiinnittänyt tähän ristiriitaan huomiota, vaan se on luottanut kahden todistajana kuulun lääkärin - perusteluissa ei kerrota, minkä alan lääkäreistä oli kysymys - lausumaan, jonka mukaan synnytystä ei voida "lääketieteellisesti katsoen" käynnistää näillä "menetelmillä" (siis ahkeralla liikunnalla ja sukupuoliyhdynnällä), vaan synnytys alkaa spontaanisesti "kun aika on kypsä" tai vaihtoehtoisesti erikoislääkityksen avulla. B:n verestä ei löytynyt viitteitä lääkityksestä.

71. Käräjäoikeuden arvio saattaa olla oikea, mutta silti minua ihmetyttää, miksi "erittäin huonossa kunnossa" ollut nainen, jonka liikkuminen oli vaikeaa, halusi kävellä tuntikausia ulkona, jopa jäällä, ja harrastaan sukupuoliyhdyntää poikaystävänsä kanssa, samoin kuin se, miksi A salli tämän tapahtua? Vaikka pelkästään näillä "konsteilla" synnytystä ei voitaisikaan lääketieteellisesti katsoen käynnistää, tulisi toisaalta ottaa huomioon, että B:n laskettuun aikaan oli aikaa enää vain kaksi viikkoa, jolloin synnytys olisi voinut ilmeisesti muutenkin käynnistyä milloin tahansa. Tällöin "viimeisillään" olevan naisen, joka sitä paitsi oli "erittäin huonossa kunnossa," kävelyttämisen, ja hänen kanssaan tapahtuneiden muunlaisten aktiviteettien harrastamisten voisi kai hyvinkin kuvitella myötävaikuttavan ja jouduttavan synnytyksen käynnistymistä.

72. Synnytys ja lapsen surmaaminen - Miten synnytys ja lapsen surmaaminen tapahtui? Käräjäoikeuden näkemys asiasta perustuu pitkälti A:n kertomukseen, mutta kuten aiemmin olen todennut, rikoksesta epäillyllä ja syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta. - A:n mukaan hän oli yöllä kello 3 aikaan herännyt siihen, että B oli valitellut selkäänsä ja sitä, että vatsaa turvotti ja supisti. A oli herännyt uudelleen kello 5 aikaan siihen, että B oli mennyt kylpyhuoneeseen/wc:hen. A oli taas nukahtanut hetkeksi ja todennut herättyään, että B oli edelleen vesassa. A oli keittänyt ja juonut keittiössä kahvia ja käynyt välillä kysymässä vessan ovelta B:ltä, oliko tällä kaikki hyvin. B oli vastannut, ettei hänellä ole hätää ja että hänellä oli vain ummetusta. A ei ollut enää saanut nukutuksi ja hänelle oli tullut tarve päästä vessaan. B oli kuitenkin pitänyt vessan oven edelleen suljettuna, jolloin A oli joutunut virtsaamaan keittiössä olleeseen tyhjään pulloon. A:n kertoman mukaan B oli ollut kolme tuntia vessassa, siis kello 8 asti. A oli ollut huolissaan ja kyselyt oven läpi, oliko kaikki varmasti kunnossa, ja kehottanut B:tä tulemaan pois wc:stä. B oli joka kerta vakuuttanut, että kaikki on kunnossa ja että hän tulee kohta ulos. Vessasta oli kuulunut suihkun ja wc-tuolin vetämisen ääntä, ja kerran A oli kuullut ääntä niin kuin lattiamatolla oli lyöty seinään tai lattiaan. B oli tällöin selittänyt pesevänsä lattiamattoa oksennuksestaan. Todistaja KE:lle, joka oli B:n ja A:n työtoveri, A oli sairaalaan päästyään kertonut, että hän oli kuullut vessasta "kamalaa hakkaamista." Lopulta B oli avannut vessan oven, jolloin A oli nähnyt B:n istuvan vessanpöntöllä ovenpieleen nojaten harmaana ja kalpeana; todistaja KE:lle A oli sairaalassa kertonut, että B:n kasvot olivat näyttäneet "kuolevan naisen" kasvoilta. B:n yllä oli ollut yöpuku ja kylpytakki. B oli kertonut, että ummetus oli vihdoin lauennut. A oli havainnut, ettei B:n vatsa ollut enää ollut turvoksissa. Kylpyhuone-wc:ssä oli ollut verta, ja B oli selittänyt, että häneltä oli tullut verta "molemmista päistä." Myös B:n jaloissa oli ollut verta. A oli kertomansa mukaan luullut, että B oli vuotanut verta ummetuksen ja kuukautisten takia. B oli olut niin heikkona, että A oli joutunut puoliksi kantamaan hänet sänkyyn.

73. B oli kieltänyt jyrkästi A:ta soittamasta ambulanssia paikalle, vaikka A oli kertomansa mukaan tätä moneen kertaan ehdottanut. Viimein yli kolmen tunnin odottelun jälkeen eli kello 11.37 A oli päättänyt päättänyt soittaa hätäkeskukseen. Kun B:n tila oli edelleen huonontunut, A oli kello 12.03 soittanut uudelleen ja pyytänyt nyt ambulanssin tulemaan paikalle. B ei ollut tällöin enää kyennyt puhumaan ja hänen hengityksensä oli tihentynyt. B oli kuollut vajaan tunnin kuluessa siitä, kun hänet oli tuotu sairaalaan. A oli ajanut autollaan ambulanssin perässä sairaalaan. Hän oli kertonut sairaalahenkilökunnalle, että B oli kärsinyt ummetuksesta ja selkäkivuista ja että tämä oli tammikuussa tehnyt abortin. B:n kuoltua A oli soittanut musiikkiopiston sihteerille (KE) ja pyytänyt tätä tulemaan ensiapuun. KE oli puolestaan hälyttänyt paikalle todistajana oikeudessa kuullun SL:n ja - yllätys yllätys - myös B:n "poikakaveri" X:n. A oli soittanut sairaalasta vaimolleen ja kertonut vasta nyt, kun B oli jo kuollut, salasuhteestaan ja B:n kuolemasta ja pyytänyt vaimoaan hakemaan hänet Pietarsaaresta. A oli yhdessä SL:n kanssa mennyt B:n asunnolle hakemaan tavaroitaan.

74. A:n kertomus, jonka mukaan hän ei ollut tietoinen, että B oli oleskelut asunnon WC:ssä kolme tuntia nimenomaan synnytyksen takia, vaikuttaa yleisen elämänkokemuksen mukaan yhtä uskomattomalta kuin A:n väite siitä, ettei hän edes tiennyt tiennyt B:n olevan raskaana. Käräjäoikeus on kuitenkin uskonut A:n kertomusta tältäkin osin.

75. Käräjäoikeus on toki pohtinut perusteluissaan, olisiko A:n muun muassa synnytykseen normaalisti liittyvien äänien perusteella pitänyt ymmärtää, että synnytys oli käynnissä, kun B oli oleskellut kylppärissä kolmen tunnin ajan. Käräjäoikeus on pitänyt asunnossa katselmuksen ja todennut, että makuuhuone ja kylpyhuone sijaitsivat asunnon eri päädyissä ja että asunto on "sokkelomainen." Tästä käräjäoikeus on päätellyt, että kuuluvuus ei ole ollut kovin hyvä. Käräjäoikeus ei ole kiinnittänyt huomiota asunnon pinta-alaan - kysymyksessä lienee ollut 2-3 huoneen asunto - tai siihen, että A ei ollut ollut koko sanottua kolmea tuntia makuuhuoneessa, vaan hän oli jo noin kello 5:n aikoihin mennyt keittiöön ja oleskellut sen jälkeen pääosin siellä. Lisäksi A oli käynyt omankin kertomuksensa mukaan useaan kertaan kylpyhuoneen oven takana ja kuullut wc:stä epämääräisiä ääniä. Vaikka siis asunto oli sokkeloinen, oli A:lla kaikesta päätellen suhteellisen hyvä kuuloyhteys B:hen. Tätä osoittaa sekin, että A ja B olivat pystyneet keskustelemaan B:n wc:ssä oleskelun aikana keskenään.

76. Käräjäoikeus on pohtinut myös asunnosta ja erityisesti wc:stä löydettyjen verijälkien merkitystä. A:n mukaan wc:ssä oli paljon verta, jota hän kertoi siivonneensa B:n tultua ulos vessasta. Hän oli pessyt vessanpöntön ja lavuaarin. Asuntoon myöhemmin samana päivänä tulleiden kahden poliisin mukaan asunnosta oli löydetty "yllättävän vähän" verta, mutta verijälkiä olikin jo B:n ja A:n toimesta siivottu. WC:n lattiakaivo oli kuitenkin poliisien tullessa ollut täynnä hyytynyttä verta. Poliisien toteamus veren määrästä selittynee sillä, että A pyytänyt sairaalaan tullutta todistaja SL:ään siivoamaan asuntoa ja todistaja oli tehnyt näin jo ennen kuin poliisit olivat ilmeisesti vasta myöhemmin menneet asuntoon. Käräjäoikeus ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, miksi A oli pyytänyt todistajaa siivoamaan asuntoa verestä. Käräjäoikeus on hyväksynyt A:n selityksen, jonka mukaan hän oli luullut veren olevan peräisin A.n ummetuksesta ja kuukautisvuodosta. Käräjäoikeuden päätelmä, että koska veren määrä oli jäänyt epäselväksi, A:n ei olisi "pitänyt ymmärtää, että veri oli peräisin synnytyksestä." Tämäkin johtopäätös vaikuttaa minusta aika heppoiselta. Kuten sanottu, A ei ollut mikään peräkammarin poika, vaan reservin luutnantti ja naimisissa oleva kahden lapsen isä, joka oli oli ollut aikanaan mukana molempien lastensa synnytyksessä. Tällä kokemuksella A:n voidaan minusta katsoa kyenneen kohtuudella ymmärtämään, ettei wc:n lattialle ja lavuaarin kertynyt verimäärä voinut olla peräisin pelkästään kuukausivuodosta tai b:n kertomasta ummetuksen laukeamisesta.

77. Synnytysäänien ja verimäärän osalta käräjäoikeuden perusteluissa ei ole nojauduttu todistajina kuultujen lääkäreiden kertomuksiin. Sen sijaan otsikolla "B:n mahdollisuudet toimia yksin" varustetussa perustelujaksossa käräjäoikeus on vedonnut neljän lääkärin lausuntoon. Oikeudenkäynnissä on perustelujen mukaan väitelty siitä, oliko B ollut sellaisessa kunnossa, että hän olisi yksin pystynyt suorittamaan kaikki toimenpiteet, eli synnyttämisen, napanuoran katkaisemisen, lapsen tappamisen, lapsen pakkaamisen muovipussiin ja piilottamisen sekä kylpyhuoneen siivoamisen. Tältäkin osin käräjäoikeus on ollut yllättävän suopea puolustuksen näkemyksille ja tukeutunut tässä lääkäritodistajien lausuntoihin siitä, että B:n kunnosta ja verenvuodon voimakkuudesta synnytyksen jälkeen ei voitaisi tehdä johtopäätöksiä kyseissä asiassa. Yhden todistajana kuullun lääkärin mukaan on mahdollista, että nainen synnyttää yksin, katkaisee napanuoran ja tappaa lapsen ja että hänen kuntonsa heikkenee vasta myöhemmin. Ratkaisevaa on kyseisen lääkärin mukaan se, kuinka paljon verta nainen menettää synnytyksen aikana. Käräjäoikeuden pohdinta on päättynyt tähän toteamukseen. Oikeus ei näytä ottaneen huomioon muun muassa sitä, että B oli ollut A:n kertomuksen mukaan erittäin huonossa kunnossa jo ennen synnytystä ja että kylpyhuoneessa oli ollut paljon verta, vaikka B oli ilmeisesti jo ennättänyt huuhdella suurimman osan verestä viemäriin. Nämä seikat olisi pitänyt ottaa huomioon eikä lähteä ykskantaan siitä, että "on mahdollista," että nainen voi suoriutua yksin kaikista vastasyntyneen lapsen tappamiseen kuuluvista toimenpiteistä. Jos nainen ei pysty synnytyksen jälkeen edes kävelemään omin jaloin sänkyyn, tuntuu melkoisen epätodennäköistä, että hän olisi pystynyt synnytyksen jälkeen suoriutumaan yksin lapsen tapaamisesta, ruumin kätkemisestä, kylpyhuoneen siivoamisesta yms. toimenpiteistä yksin.

78. Käräjäoikeus on pohtinut A:n käyttäytymistä ja puheita sairaalaan tulonsa jälkeen. Kahdelle todistajalle A oli kertonut, että B:llä oli ollut yöllä ennen vessaan menoaan ikään kuin supistuksia. Käräjäoikeus piti mahdollisena, että A oli todistajien kertomusten perustella ollut tietoinen synnytyksestä. Käräjäoikeus on kuitenkin selittänyt perusteluissaan tämänkin asian A:lle "parhain päin" toteamalla, että A:n puheet supistuksista ja hänen wc:stä kuulemistaan kummallisista äänistä ovat voineet johtua siitä, että hän oli ollut "hyvin hämmentynyt tapahtuneesta." Oikeus on nojautunut myös siihen, että A on kertonut tapahtumista yksityiskohtaisesti, vaikka hän olisi voinut väittää vain nukkuneensa koko yön makuuhuoneessa kuulematta tai havaitsematta mitään, ennen kuin B oli tullut takaisin sänkyyn. Toisaalta A:lla on ollut aikaa monta tuntia synnytyksen jälkeen miettiä, mitä ja miten hän tulee asiat kertomaan. A on kenties pitänyt parempana vaihtoehtona kertoa tiettyjä yksityiskohtia sen vuoksi, että hän saisi tapahtuman näyttämään siltä, että B oli yksin vastuussa lapsen surmaamisesta.

79. Motiivi ym. todistusharkintaan vaikuttavia seikkoja - Perustelujensa johtopäätösosassa käräjäoikeus vetoaa A:n ja B:n taustaan ja heidän aiempaan käytökseensä näin:

- Se, että B ja A aikuisina, hyvin koulutettuina ja taloudellisesti toimeen tulevina ihmisinä ilman rikollista taustaa tai muuta tunnettuja ongelmia, olisivat yhdessä suunnitelleet lapsen synnyttämistä ja välitöntä surmaamista on vaihtoehto, jota käräjäoikeus pitää kovin vieraana. Molempia on kuvattu hyvin tavallisina, ystävällisinä ja huolehtivaisina ihmisinä. Heidän väliset rakkausviestinsä ja muut viestit osoittavat heissä empatiaa ja myötätuntoa ja jopa suunniteltu laillinen abortti oli vaivannut heitä moraalisesti.

80. Näiden perustelujen valossa vaikuttaa siltä, että käräjäoikeudella olisi ollut tietty ennakkoasenne asiassa. Mitä muuta voisi sanoa lausumasta, jonka mukaan käräjäoikeus on pitänyt "kovin vieraana" sitä syytteessä esitettyä vaihtoehtoa, että A ja B olisivat yhdessä suunnitelleet lapsen synnyttämistä ja surmaamista. Minusta on suorastaan naivia lähteä olettamasta, että "hyvin koulutetut" ja "taloudellisesti hyvin toimeen tulevat ihmiset ilman rikollista taustaa ja muita tunnettuja ongelmia, eivät muka voisi syyllistyä henkirikoksiin ja lapsenmurhaan. Luultavasti useimmilla lapsenmurhaan syyllistyneillä naisilla ja heidän mahdollisilla avunantajillaan ei ole yleensäkään aiempaa rikostaustaa. Hyvin koulutetuilla ihmisillä on yleensä paremmat edellytykset suunnitella rikoksen tekemistä tai salaamista kuin huonosti koulutetuilla ihmisillä. Rikosten historia on pullollaan tapauksia, joissa juuri hyvin koulutetut ja hyvin toimeen tulevat ihmiset ovat voineet syyllistyä mitä kammottavimpiin rikoksiin.

81. On toki inhimillistä ja ymmärrettävää, että todistajina kuullut asianosaisten työtoverit ja tuttavat ovat pitäneet A:ta ja B:tä "hyvin tavallisina" ja huolehtivaisina ihmisinä. Nämä todistajat eivät ole kuitenkaan tienneet kerrassaan mitään asianosaisten välisestä seurustelusta. A ja B ovat olleet niin "huolehtivaisia," että heidän salasuhteensa ja B:n raskaus eivät ole selvinneet edes heidän yhteisille tuttavilleen ja työtovereilleen. Mitä taas "tavallisuuteen" tulee, niin ei liene kovin tavallista, että raskaana olevalla naisella on kaksi miespuolista seksikumppania aina viimeisille raskauskuukausille asti. Selkeää ristiriitaisuutta on myös lausumassa, jonka mukaan lapsen synnyttämisen ja surmaamisen suunnittelu yhdessä olisi outona pidettävä vaihtoehto, sillä fakta on joka tapauksessa se, että B on suunnitellut ja myös ollut toteuttamassa sanottua surmatyötä.

82. Käräjäoikeus ei näytä perusteluissaan kiinnittäneen juuri minkäänlaista huomiota B:n ja A:n rikosta koskevaan motiiviin, mikä on yllättävää. Selvää on, että salarakkaista kumpikaan ei B:n raskaaksi tulon jälkeen halunnut lasta. Molemmat halusivat salata B:n raskauden visusti, eikä B halunnut käydä raskauden takia edes lääkärissä. B kammoksui yleensäkin lääkärissä käyntiä. Asianosaiset eivät halunneet edes yhteisen työpaikkansa väen tietävän mitään B:n raskaudesta. A:lla oli vielä B:tä vahvempi syy salata rakastettunsa raskaus. Hänhän oli avioliitossa ja hänellä oli kaksi lasta. A ei halunnut salasuhteensa tulevan ilmi eikä hän tahtonut myöskään purkaa avioliittoaan ja aloittaa normaalia yhteiselämää B:n kanssa. Jos siis A vastoin puheitaan tiesi B:n olevan edelleen raskaana, hänelle olisi "sopinut" erittäin hyvin, että lapsi ei elä synnytyksen jälkeen.

83. A oli valehdellut vaimolleen joutuvansa jäämään koko viikonlopuksi Helsinkiin, vaikka hän oli menossa Pietarsaareen B:n luokse. Vasta sen jälkeen, kun B oli sairaalassa todettu kuolleeksi, A on kertonut salasuhteestaan vaimolleen, jolloin B:n versiota asianosaisten seurustelusta ja B:n raskaudesta ja synnytyksestä ei enää ollut saatavissa. Kuten sanottu, A ei ollut mikään "peräkammarin poika," vaan kahden lapsen isä, joka oli ollut mukana molempien lastensa synnytyksessä. B:n synnytyksen aikana ja sen jälkeen A:lla on ollut hyvää aikaa harkita, mitä ja millä tavalla hän tulisi kertomaan asiasta. Hänellä oli aikaa siivota verijälkiä kylpyhuoneesta ja hänellä oli myös tilaisuus vastoin kiistämistään poistaa B:n kännykästä tiettyjä asianosaisten välisiä ja hänelle kenties hyvinkin kiusallisia tekstiviestejä. A:n selitykset siitä, ettei hän tiennyt B:n olevan edelleen raskaana tai synnyttävän kylpyhuoneessa, eivät tunnu uskottavilta. Murhasyytettä vastaan puhuu se, että A:n sormenjälkiä tai dna:ta ei ole löydetty lapsen ruumiista, muovipusseista, jonne ruumis oli pakattu, tai napanuoran katkaisemiseen käytetyistä saksista. Tuomion perusteluissa ei mainita, oliko mainituista kohteista mahdollisesti löydetty B:n dna:ta.

84. Zombie-naisen ongelma - Jutun omalaatuisiin piirteisiin kuuluu kyseisen kerrostalon rappukäytävässä tapahtuma-aikana kulkenut "zombie" -nainen ja tähän liittyen synnytyksen ajankohdan määrittely. Tuomion perustelujen mukaan syyttäjäpuoli on esittänyt, että B:n synnytys olisi mahdollisesti tapahtunut jo lauantai-iltana 25.3. eikä vasta sunnuntaiaamuna kello 05 ja 08 välisenä aikana. Tämä on perustunut siihen, että todistajana kuultu naishenkilö Z, joka on asunut samassa talossa, mutta kerrosta alempana kuin B, on tunnistanut poliisin esittämästä valokuvasta B:n naiseksi, jonka Z oli nähnyt 25.3. noin kello 23.30 aikaan tulevan alas rappukäytävää. Todistajan mukaan nainen oli kantanut pulleaa muovikassia, joka syyttäjien mukaan on voinut sisältää lapsen ruumiin. Z oli mennyt asunnostaan rappukäytävään kuultuaan sieltä yökkäämisen tapaisia ääniä. Todistaja oli sytyttänyt porraskäytävän valot ja todennut, että rappukäytävässä hänet ohittanut nainen oli jatkanut matkaansa alapäin kävellen kuin "zombie." Todistaja oli vuoden 2007 alussa tunnistanut kyseisen naisen B:ksi poliisin esittämästä valokuvasta. Käräjäoikeus ei ole perustelujen mukaan selvittänyt, mitä todistaja Z itse asiassa tarkoitti käyttäessään näkemästään naisesta nimikettä "zombie."

85. Käräjäoikeus ei pitänyt todistaja Z:n tunnistamista luotettavana, koska todistajalle ei ollut esitetty tunnistamisen yhteydessä muita valokuvia ja koska todistajan havainnosta oli kulunut jo aikaa. Käräjäoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että todistajan rappukäytävässä näkemä nainen olisi ollut B. Tätä oikeus on perustellut myös sillä, että Z:n mukaan kyseinen nainen oli liikkunut rappukäytävässä suhteellisen vaivattomasti, kun taas B:n työtoverit olivat kertoneet, että B kulki rapuissa viimeisinä aikoinaan hyvin vaivalloisesti. Lisäksi todistaja Z:n mukaan naisen päässä oli ollut hattu, kun taas B ei työtovereidensa mukaan käyttänyt milloinkaan hattua. Myöskään zombie-naisen yllä ollut muu vaatetus ei mainittujen tuttavatodistajien mukaan vastannut B:n käyttämää vaatetusta. Kyseisessä talossa asunut toinen naistodistaja (ZZ) kertoi puolestaan, että talossa oli asunut myös joku vanhempi ja "vähän omaperäinen" vanhempi nainen, jonka käyttäytyminen ja vaatetus olivat sanotun ZZ:n mukaan sopineet zombie-naiseen. Näillä perusteilla käräjäoikeus on päätynyt siihen, että B ei ollut hiippaillut talon rappukäytävässä lauantai-iltana kello 23.30 ja että synnytys oli tapahtunut vasta sunnuntaiaamuna.

86. Esitutkintalaissa (ETL) on nimenomaiset säännökset niin sanotusta ryhmätunnistuksesta, jota nyt ei ole voitu järjestää, koska B oli kuollut. Kuitenkin myös valokuvatunnistus on lain mukaan järjestettävä siten, että sen tulos on mahdollisimman luotettava: Luotettavuus puolestaan edellyttää, että tunnistuksessa käytetään vertailuhenkilöitä tai vertailuhenkilöiden valokuvia. Laissa ei ole kuitenkaan säännöksiä siitä, että vertailuhenkilöiden puuttuminen tekisi valokuvatunnistamista mitättömän tai sinänsä epäluotettavan. Tunnistamisen luotettavuus on jokaisessa tapauksessa aina tuomioistuimen harkinnassa.

87. Käräjäoikeuden perusteluista ei ilmene, tunsiko zombie-naisen rappukäytävässä nähnyt todistaja Z ennestään B:n. Kun todistaja ja B asuivat samassa talossa ja samassa rapussakin, on ilmeistä, että todistaja tunsi B:n. Tämän vuoksi todistajan tunnistamista ei minusta voida pitää ilman muuta käräjäoikeuden toteamin tavoin epäluotettavana, vaikka todistajalle esitettiinkin vain B:n valokuva. Lisäksi olisi pitänyt ottaa huomioon, että kyseinen zombie-nainen kulki rappuja alaspäin, mikä onnistuu yleensä myös sellaiselle henkilölle, jolla on vaikeuksia kiivetä portaita ylöspäin. Todistaja Z:lla oli ilmeisen hyvä näkyvyys, sillä hän sytytti rappukäytävään valot ja zombie-nainen kulki hänen ohitseen. Jos joku kanniskelee öiseen aikaan kerrostalon rappukäytävässä ruumista, on toki luonnollista, että hän pyrkii pukeutumaan mahdollisimman epätavallisesti ja siten, ettei häntä kovin helposti tunnistettaisi! Miksi muuten tämä zombie-nainen hiippaili kello 23.30 aikaan rappukäytävässä sytyttämättä sinne valoja? Selvitettiinkö jutussa toisen todistajan (ZZ) mainitseman "hieman omaperäisen" vanhemman naisen henkilöllisyys ja vaatetus tai se, mitä kyseinen nainen olisi kanniskellut harmaassa pulleassa muovikassissa? Tuskinpa vain. - Käräjäoikeus on sivuuttanut tässä mainitut näkökohdat tyystin, mikä osaltaan ilmentää todistusharkinnan yksipuolisuutta.

88. Käräjäoikeuden olisi tullut selvittää ja kysyä todistajalta, mitä tämä oikeastaan tarkoitti puhuessaan zombiesta. Kuten edellä totesin ( kappale 25), käsitettä zombie käytetään eri yhteyksissä eri merkityksessä. Zombi on voodoouskontoon yhdistetty, kuolleista haudan takaa palannut tai henkiin herätetty olento. Populaarikulttuurissa zombi on henkiin herätetty ruumis, joka ei muista mitään ja joka on hyvin kömpelö. Kun todistaja Z kuvasi näkemäänsä naista zombieksi, niin eikö tämä merkitse sitä, että tuo zombie oli liikkunut rapuissa kömpelösti, kuten myös kaikki todistajina kuullut B:n tuttavat ovat kertoneet? Pitäisi myös muistaa, miten A oli kuvannut heti sairaalaan tullessaan todistaja KE:lle B:n kuntoa, kun tämä oli vihdoin yli kolmetuntisen wc:ssä istumisen jälkeen avannut wc:n oven. A:n kertoman mukaan B oli istunut wc-tuolilla ja hänen kasvonsa olivat näyttäneet "kuolevan naisen kasvoilta." Siis kuten zombiella?

89. Minusta kuvissa tai piirroksissa esitetyt zombien kasvot näyttävät useimmiten juuri kuolevan - tai "haudan takaa tulleen" - ihmisen eli jonkinlaisen (kömpelön) haamun kasvoilta. Tältä kannalta asiaa arvioiden minusta on aika todennäköistä, että todistaja Z oli nähnyt rappukäytävässä juuri B:n. Käräjäoikeus on kuitenkin sivuuttanut nämä näkökohdat kokonaan ja pitänyt ratkaisevina ja painavampina todisteina B:n tuttavien ja työtovereiden kertomuksia B:n vaatetuksesta ja liikkumiskyvystä. Todistajien samoin kuin syytetyn ja asianomistajan kertomuksiin on kuitenkin syytä suhtautua yleensä aina varauksellisesti, näin varsinkin tällaisissa tilanteissa, joissa todistajat eivät kerro mitään itse rikollista tekoa tai muuta teemaa koskevista näkö- tai muista havainnoistaan, vaan esittävät lähinnä vain omia näkemyksiään ja arviointejaan tietyistä todistustosiseikoista tai apufaktoista. - Todistajanpsykologia ei ole kuulunut yliopistossa nykyisen keski-ikäisen tai sitä vanhemman tuomarikunnan opinto-ohjelmaan; yleensäkin todistajanpsykologian tutkimus ja opetus on Suomessa edelleen melko vähäistä.

90. Jos zombie-nainen oli B, niin on selvää, että A on tiennyt B:n synnyttäneen asunnossa. Mutta miksi B olisi kanniskellut lapsen ruumista rappukäytävässä? Selitys voi olla siinä, että B oli viemässä ruumispussia ulos esimerkiksi talon roskikseen tai autoon, jossa se oli tarkoitus kuljettaa myöhemmin hävitettäväksi. B on kuitenkin saattanut pelästynyt todistaja Z:n tullessa rappukäytävään, jolloin hän on palannut pusseineen takaisin asuntoonsa. On myös mahdollista, että B:n tilan heikennyttyä synnytyksen jälkeen A on käsittänyt, ettei B tule selviytymään hengissä. Tällöin hän on keksinyt tarinan B:n raskautta ja synnytystä koskevasta tietämättömyydestään voidakseen vierittää lapsen tappamisen yksinomaan B:n syyksi. Jos lapsen ruumis oli kuljettu ulos, A on voinut hakea ruumispussin takaisin asuntoon ja piilottaa sen kylpyhuoneessa olleen pyykkikasan alle. Luultavampaa kuitenkin on, että kun todistaja Z oli nähnyt B:n rappukäytävässä, B on palannut kantamuksineen takaisin asuntoonsa käymättä ulkona. Z on nimittäin kertonut, että hän ei ollut kuullut zombie-hiippailijan menevän ulos. Tämä on tietenkin vain hypoteettinen vaihtoehto, mutta se olisi silti tullut ottaa tutkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianmukaisella tavalla huomioon. Zombie-naisen liikkuminen ja henkilöllisyys olisi tullut selvittää ja perustella tuomiossa tarkemmin.

91. Lapsenmurhia koskeva tilastollinen selvitys - Ikään kuin jonkinlaisena todistusharkinnan loppuhuipennuksena käräjäoikeus on nojautunut lapsenmurhaksi kutsuttua ilmiötä tutkineen ja jutussa todistajana kuullun psykologian tohtori Ghitta Weizmann-Heneliuksen (Åbo Akademi) selvitykseen. Todistajan mukaan lapsenmurhaksi kutsutaan tapausta, jossa äiti on tappanut lapsen 24 tunnin kuluessa synnytyksestä. Useimmissa tapauksissa teko johtuu äidin uupumuksesta ja useimmiten äiti on salannut raskautensa. Lapsenmurhaan äiti syyllistyy todistajan mukaan usein paniikissa ja epätoivoiseksi koetussa tilanteessa. Lapsenmurhaa edeltävä synnytys tapahtuu useimmiten kotona kylpyhuoneessa, ja tilastollisesti on todettu, että kyseisessä asunnossa on tuolloin ollut toinenkin henkilö. Tutkituista tapauksista on voitu todeta, että 61 prosentissa tapauksista asunnossa on synnytyksen aikaan ollut aviomies, poikakaveri tai äidin vanhempi.

92. Käräjäoikeuden mukaan kysymyksessä oleva tapaus "sopii erittäin hyvin lapsensurman tyyppitapaukseksi." B on ollut lopen uupunut ennen synnytystä ja hän on salannut raskautensa eikä lapsi ole ollut toivottu. Lapsi on "lapsensurmalle tyypilliselle tavalla synnytetty kylpyhuoneessa. Käräjäoikeuden mukaan on hyvin ajateltavissa, että B on viikonlopun aikana joutunut paniikkiin ja epätoivoiseen tilanteeseen, mikäli hän oli aikaisemmin valehdellut tekemästään abortista. Kaikki lapsensurman ainekset ovat käräjäoikeuden mukaan olleet tilanteessa käsillä," sanotaan tuomion perusteluissa.

93. Siitä, että kysymyksessä on ollut lapsenmurha ja - B:n osalta - vieläpä tyypillinen lapsenmurha, ei jutussa ole ollut epäselvyyttä. Kysymys on vain siitä, oliko lapsen isä eli A osallistunut rikokseen tekijäkumppanina tai avunantajana. Tämän kysymyksen ratkaisemisessa ei minusta voida juurikaan panna painoa lapsenmurhaa yleensä koskeville tilastollisille todennäköisyyksille. Täytyy muistaa, että nyt on kysymyksessä todistus- ja näytönharkinnasta ja että jokainen lapsenmurhaa koskeva tapaus voi olla ja käytännössä usein onkin näytön suhteen erilainen. Weizman-Heneliuksen kertomuksesta ei - ainakaan käräjäoikeuden perustelujen valossa - ilmene, tarkoittaako hän lapsenmurhalla ainoastaan tapausta, jossa äiti yksin surmaa vastasyntyneen lapsensa, vai voidaanko lapsenmurhana pitää myös tapauksia, joissa avio- tai avomies tai poikakaveri on teossa mukana joko tekijäkumppanina, yllyttäjänä tai avunantajana.

94. Tuomion perusteluissa on jäänyt kertomatta myös se, miten monta tapausta tutkimukseen kuului ja olivatko tapaukset ainoastaan Suomesta. Emme tiedä myöskään sitä, olivatko paikalla olleista "toisista henkilöistä" tilastoselvityksen mukaan paikalla useimmiten synnyttävän äidin avo- tai aviomies vai esimerkiksi synnyttäjän äiti. Miten käräjäoikeus olisi suhtautunut todistajan kertomiin tutkimustuloksiin siinä tapauksessa, että esimerkiksi avomies tai poikaystävä olisi ollut paikalla asunnossa 61 %:n sijasta hieman alle 50 prosentissa tapauksista? Kuinka monessa tapauksessa paikalla asunnossa oli todistajan tutkimuksen mukaan ollut synnyttäjän aviomies tai poikaystävä, jos aineiston ulkopuolelle jätetään tapaukset, joissa toinen paikalla ollut henkilö on ollut synnyttäjän äiti tai isä? - Sanottuun tilastolliseen ja tyyppitapauksia koskevaan selvitykseen on minusta syytä suhtautua varauksellisesti ennen muuta siksi, ettei selvityksestä ilmene, kuinka monessa tapauksessa paikalla olleita avo- tai aviomiehiä tai poikaystäviä on syytetty ja tuomittu yllytyksestä tai avunannosta lapsenmurhaan. Lapsenmurhastahan on toki ainakin juridisesti kyse myös silloin, kun äitiä avustaa surmaamisessa joku toinen henkilö.

95. Loppuarviointia - Käräjäoikeus on edellä mainitsemillaan perusteilla katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi "ratkaisevilta osin" esittänyt virheellistä kertomusta tapahtuneesta ja "siis näyttämättä jääneen, että hän olisi menetellyt syytteessä kuvatulla tavalla." Tämän vuoksi syyte murhasta ja myös toissijainen syyte avunannosta murhaan on hylätty toteen näyttämättömänä - Käräjäoikeus ei siis ole uskonut A:n valehdelleen, vaan kertoneen "koko totuuden" asioista. Perustelujen mukaan käräjäoikeus on uskonut erilaisista hypoteettisista vaihtoehdoista jokaisen kysymyksen ja detaljinkin osalta nimenomaan syytetty A:n kertomusta, joten käytetty sanonta "ratkaisevilta osin" on itse asiassa tässä yhteydessä turha fraasi. Vaikka käräjäoikeus ei ole käyttänyt perusteluissaan tyypillisiä todistusoikeudellisia termejä eikä puhunut mitään todistusharkintametodeista tai edes näyttökynnyksestä ja "järkevästä epäilystä," on ilmeistä, että oikeus on katsonut, että A:n väitetystä syyllisyydestä on jäänyt nimenomaan A:n oman kertomuksen perusteella varteenotettava tai järkevä epäily.

96. Minun ei onneksi tarvitse ratkaista syyllisyyskysymystä eikä minulla ole siihen tarvittavaa todistusaineistoakaan käytettävissäni. Minulla on ollut vain käräjäoikeuden tuomio ja sen perustelut, joiden valossa olen puntaroinut tapausta ikään kuin epävirallisen vastaväittäjän roolissa. Käräjäoikeus on onneksi kirjoittanut perustelunsa suhteellisen avoimesti - tosin joitakin epämääräisiä ilmaisuja (esimerkiksi "ulkomuoto" ja "zombie") sisältyy perusteluihin - mikä on helpottanut näytön arviointia. Toisaalta avoimet perustelut paljastavat näytön arvioinnin ja oikeudellisen päättelyn heikkoudet. Minusta suurimpiin puutteisiin kuuluu näytön arvioinnin ei-normatiivisuus, josta olen maininnut jo edellä (kappale 33). Todistusharkinta ja näytön riittävyyden arviointi on normatiivista, oikeudellista päättelyä, jossa pitäisi tukeutua oikeusnormeihin, kokemussääntöihin, oikeuskäytännössä vakiintuneisiin päättelysääntöihin sekä esimerkiksi KKO:n ennakkopäätöksistä ilmenevään perustelutapaan. Muutoin on vaarana, että todistusharkinta perustuu liiaksi intuitioon ja johtaa mielivaltaisesti valittuihin ja ennakkoasenteissa omaksuttuihin käsityksiin. Todistelun jäsentelyyn pitäisi kiinnittää suurempaa huomiota, samoin todistajanpsykologisiin seikkoihin. Ei pitäisi uskoa kritiikittömästi kaikkea, mitä todistajat sanovat, ja syytetyn kertomuksiin olisi syytä suhtautua erityisellä varovaisuudella, koska syytetyllä ei ole totuusvelvollisuutta.

97. Käräjäoikeudella on siis jäänyt varteenotettava epäily A:n syyllisyydestä. Minulle taas on jäänyt käräjäoikeuden perustelujen valossa epäily A:n syyttömyydestä. Se, vaikuttaako tämä epäily varteenotettavalta tai järkevältä, saakoon jokainen lukija edellä kirjoitetun perusteella itse päätellä. Tuomioistuin ei kuitenkaan voi antaa langettavaa tuomiota, vaikka se epäilisi syytetyn syyttömyyttä tai tuomari olisi henkilökohtaisesti vakuuttunut syytetyn syyllisyydestä. Näytön riittävyys ratkaisee, voidaanko langettavaa tuomiota antaa. - Käräjäoikeuden vapauttava tuomio voi toki olla aivan oikean osunut. Eivätkä käräjäoikeuden tuomion perustelut sentään keskimääräistä tasoa huonommat ole, vaikka olen niitä edellä kritisoinutkin.

98. Syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta ja heitteillepanosta - A:ta on syytetty jutussa myös B:n törkeästä kuolemantuottamuksesta (RL 21:9) tai vaihtoehtoisesti heitteillepanosta (RL 21:14). Edellinen syyte perustuu siihen, että A oli törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttanut B:n kuoleman, koska hän ei ollut ajoissa hälyttänyt apua runsaasti vertavuotaneelle B:lle; B:hän kuoli muutama tunti synnytyksen jälkeen verenvuoton, koska istukka oli jäänyt kohtuun. Syytteen mukaan A:lla oli ollut huolenpitovelvollisuus seurustelukumppaniinsa nähden. Oikea-aikainen sairaalahoito olisi syytteen mukaan pelastanut B:n hengen. Heitteillepanoa koskeva syyte perustuu osin samoihin näkökohtiin ja siihen, että A oli jättänyt B:n avuttomaan tilaan.

99. Käräjäoikeus on kuitannut nämä syytteet aika suppeilla perusteilla ja hylännyt ne molemmat. Käräjäoikeus on aivan oikein todennut, että vaikka A kertomansa mukaan ei ollut ollut tietoinen B:n synnytyksestä ja lapsen tappamisesta, hänellä oli ollut velvollisuus hankkia B:lle apua, mikäli B oli ollut fyysisesti tai henkisesti niin huonossa kunnossa, että hän oli ollut siihen itse kykenemätön. Käräjäoikeus on kuitenkin nojautunut siihen, että B oli A:n kertoman mukaan jyrkästi kieltänyt A:ta soittamasta hätäkeskukseen tai hankkimasta muuta apua, sillä B ei halunnut totuuden paljastuvan. A oli soittanut hätäkeskukseen kaksi kertaa, ensin kello 11.37 ja toisen kerran 12.03. Käräjäoikeus on uskonut A:n kertomusta, jonka mukaan B olisi ollut ensimmäisen soiton aikana "paremmassa kunnossa ja että hän oli tuolloin vielä pystynyt puhumaan." Koska A:lta puuttuivat kaikki olennaisimmat taustatiedot B:n tilasta, käräjäoikeus katsoi, että A oli tehnyt asiassa "kaiken voitavansa." Oikeus on vedonnut myös siihen, että A:n ensimmäisen soiton perusteella hätäkeskus ei ollut vielä pitänyt B:n tilaa kriittisenä.

100. Käräjäoikeuden päätelmistä voidaan myös näiltä osin olla eri mieltä. Perusteluista näkee hyvin, miten sidoksissa kuolemantuottamussyyte on käräjäoikeuden mielestä ollut murhasyytteeseen. Ratkaisevana on nähtävästi pidetty sitä, että kun A ei oikeuden mukaan tiennyt B:n synnytyksestä, hän ei voinut syyllistyä myöskään kuolemantuottamukseen tai heitteillepanoon. Minusta näyttää ilmeiseltä, että käräjäoikeuden on ollut tavallaan pakko hylätä puheena olevat syytteet. Jos käräjäoikeus olisi katsonut A:n syyllistyneen B:n osalta joko kuolemantuottamuksen tai heitteillepanoon, se olisi luultavasti joutunut tarkastelemaan myös murhasyytettä ja avunantosyytettä ikään kuin uudessa valossa.

101. Yleisen elämänkokemuksen perustella vaikuttaa sangen oudolta, että "hyvin koulutetut" ja "toisistaan huolehtivat" ihmiset, niin kuin käräjäoikeus on toisessa kohdin B:tä ja A:ta kauniisti luonnehtinut, eivät todellisessa hätätilanteessa toimikaan siten kuin hyvin koulutettujen - A oli myös reservin upseeri - ja empaattisten ja huolehtivaisten ihmisten voitaisiin kohtuudella olettaa toimivan, vaan mies odottelee kylmän rauhallisesti useita tunteja, ennen kuin hän hälyttää apua hyvin oudoissa olosuhteissa vertavuotavalle naisystävälleen. Tässäkin kohdin pitäisi muistaa, että A kuvasi todistaja KE:lle B:n kasvoja "kuolevan naisen kasvoiksi" jo kello 08, jolloin B kolmituntisen wc-istunnon ja A:n wc:stä kuulemien "kammottavien äänien" jälkeen suostui vihdoin avaamaan A:lle wc:n oven. Tuolloin wc:n lattialla oli ollut verta niin paljon, että A joutui sitä siivoamaan, mutta vielä poliisien tullessa myöhemmin asuntoon, wc:n lattiakaivo oli edelleen täynnä hyytynyttä varta.

102. Minusta on selvää, että A:n olisi pitänyt soittaa hätäkeskukseen heti, kun hän näki vessasta palaavan B:n kunnon - B:hän ei jaksanut kävellä omin voimin edes sänkyyn - ja wc:ssä olleen veren paljouden. Miksi A ei tätä tehnyt? Yksi syy on siinä, että B ei ilmeisesti halunnut A:n hälyttävän apua, koska halusi salata synnytyksen ja lapsen surmaamisen. Täytyy kuitenkin muistaa, että myös A:lla oli vielä vahvempi motiivi salata tapahtumat, koska hänen oleskelunsa asunnossa ja B:n vienti sairaalaan olisivat paljastaneet salasuhteen, jonka hän halusi perheensä takia pitää visusti salassa. Emme myöskään varmuudella tiedä, millainen oli B:n kunto, kun A soitti kello 11.37 ensimmäisen kerran hätäkeskukseen. Tuntuu yllättävältä, jos B:n kunto olisi todella vasta seuraavan puolen tunnin aikana huonontunut dramaattisesti.

103. Oikeudenkäynti jatkuu hovioikeudessa - Käräjäoikeus vapautti A:n kaikista syytteistä, joten A:ta on pidettävä syyttömänä. Jutun käsittely kuitenkin jatkuu aikanaan Vaasan hovioikeudessa, jonne syyttäjät ovat ilmeisesti jo toimittaneet valituksensa. Minusta on selvää, että hovioikeus joutuu pitämään jutussa suullisen ja julkisen pääkäsittelyn, johon myös yleisöllä on vapaa pääsy. Siltä osin kuin käsittelyssä tulee esiin esimerkiksi A:n ja B:n yksityiselämään liittyviä arkaluonteisia seikkoja, käsittely voidaan määrätä yleisöltä suljetuksi. Mutta olisi outoa, jos käräjäoikeuden tavoin myös hovioikeus määräisi jutun käsittelyn kokonaan suljetuin ovin tapahtuvaksi. Mielestäni käräjäoikeuden perustelujen valossa asiassa on ilmennyt monia omalaatuisia ja epäselväksi jääneitä seikkoja ja kysymyksiä. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutuminen edellyttää hovioikeuden pääkäsittelyn yleisöjulkisuutta.

104. Tuomion perusteluja ei voida tällaisissa jutuissa kirjoittaa koskaan niin yksityiskohtaisiksi ja avoimiksi, että ne voisivat korvata tuomioistuimen julkisen käsittelyn. Perusteluista ei jutussa voi saada läheskään täydellistä käsitystä siitä, mitä ja millä tavoin asianosaiset ja todistajat ovat kertoneet ja mitä asiassa on tapahtunut. Hovioikeuden pääkäsittelyssä ei tarvitse ottaa kuitenkaan vastaan kaikkea sitä näyttöä, joka on esitetty jo käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudessa on luultavasti esitetty ja vastaanotettu aika runsaasti sellaista selvitystä, jolla ei itse asiassa ole asian ratkaisun kannalta merkitystä. Toisaalta rikosjutun hovioikeuskäsittelyssä voidaan esittää myös sellaista uutta ja relevanttia aineistoa, jota ei ole esitetty käräjäoikeudessa.

105. Lopuksi - Tämä blogi oli tavallaan minun oma kesädekkarini tai kesädekkarin vastine. Kuten sanonta kuuluu, totuus voi usein olla tarua ihmeellisempi. Pietarsaaren tapauksen pohjalta voisi ehkä yrittää kirjoittaa myös dekkarin. Pitäisiköhän itse yrittää ja siirtyä kokonaan fiktioon? Onhan näitä kuivia ja turhan pitkiä blogeja tullut jo vuoden verran tahkottua.