3. Yritin etsiä netistä lautakunnan nykyistä kokoonpanoa, mutta en löytänyt tätä koskevia tietoja. Ilmeni, että lautakunta on valittu viimeksi vuonna 2007, mutta ainoastaan lautakunnan puheenjohtajan henkilöllisyys ilmeni netistä. Puheenjohtajana on oikeustieteen tohtori Pauli Ståhlberg (51), joka on toiminut jo pitkään kuluttajavalituslautakunnan puheenjohtajana. Pauli S:n isä on OTT Kaarlo Ståhlberg, joka on toiminut asianajajana, eduskunnan oikeusasiamiehenä ja kahden hovioikeuden presidenttinä.
4. Kuluttajariitalautakunnan toiminnan idea on siinä, että kun oikeudenkäynti tuomioistuimessa saattaa olla riita-asioiden hoidossa usein liian kallis ja hankala tapa, riidan osapuoli voi saattaa asian kuluttajariitalautakunnalle. Lautakunnan päätökset ovat kuitenkin vain suosituksia, eivät siis osapuolia sitovia ratkaisuja. Lautakunnan suositukset eivät sido myöskään tuomioistuinta, jossa suosituksessa mainittu riita-asia mahdollisesti myöhemmin käsitellään.
5. Kuluttajariitalautakunta julkaisee tiedotteita merkittäviksi katsotuista asioista. Tänään 6.10. lautakunta on julkaissut tiedotteen otsikolla "Parkkiyhtiöllä näyttövelvollisuus." Tiedotteesta ilmenevä asia on käsitelty lautakunnan täysistunnossa. Lain mukaan lautakunnan täysistunnossa eli plenumissa ratkaistaan "periaatteellisesti tärkeät asiat." Täysistunnon puheenjohtajana toimii lautakunnan puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä kahdeksan jäsentä, jotka oikeusministeriö määrää.
6. Kuluttajariitalautakunnan tiedote löytyy tästä.
7. Lautakunnan tiedotteessa todetaan, että ko. asiassa ei ole ollut kyse pysäköintivirhemaksusta annetussa laissa tarkoitetusta maksusta, josta vastaa kuljettajan ohella myös ajoneuvon omistaja tai haltija. Yksityinen valvontamaksu ei perustunut kyseiseen lakiin, eli siis ilmeisesti pysäköintivirhemaksusta annettuun lakiin, vaan väitettyyn sopimukseen. Lautakunnan mukaan velkojan eli tässä tapauksessa siis parkkiyhtiön on näytettävä toteen saatavansa peruste. Asiassa ei ollut näytetty, että vastoin kuluttajan kiistämistä hän olisi pysäköinyt auton ja näin sopimuksin sitoutunut maksamaan valvontamaksun. Tämän vuoksi lautakunta päätyi suosittamaan, että parkkiyhtiö luopui vaatimasta 35 euron valvontamaksua ja syntyneitä perintäkuluja.
8. Tiedotteessa todistustaakkakantaa ei ole tarkemmin perusteltu, tarkemmat perustelut löytynevät itse päätöksestä. Tiedotteessa todetaan, että lautakunnan jo aiemmin esittämän lausuman mukaan valvontamaksua ei voida periä ilman, että se, joka siihen vetoaa, osoittaa sopimussuhteen syntyneeksi tai kuluttaja myöntää sen. Toisin kuin pysäköintivirhemaksun kohdalla, valvontamaksua koskeva maksuvelvollisuus ei synny automaattisesti vielä sillä perusteella, että pysäköinninvalvoja vaatii maksua. Yksityistä valvontamaksua ei voida määrätä yksipuolisesti, mikä on tunnusomaista julkisen valan käytölle.
9. Lautakunnan lausutuista perusteluista ilmenee ensinnäkin, että lautakunta on sillä kannalla, että valvontamaksun perimisessä ei ole kyse julkisen vallan käytöstä, vaan sopimukseen perustuvasta maksuvelvollisuudesta. Hyvä näin, sillä tämä onkin täysin perusteltu kannanotto, jonka myös korkein oikeus ennakkopäätöksessään KKO 2010:23, tämän blogikirjoittajan tavoin, on omaksunut.
10. Mutta itse pääasian osalta eli siitä, kenellä on todistustaakka edellä mainitusta kysymyksestä, en sen sijaan voi hyväksyä kuluttajariitalautakunnan suositusta. Suosituksen perustelut vaikuttavat kovin suppeilta ja perusteluissa on ainakin tiedotteen mukaan sivuutettu kokonaan todistustaakassa tärkeä reaalisiin asiaperusteisiin perustuva pohdinta pro et contra. Pahin puute on siinä, että perusteluissa on ohitettu näkökohdat, joihin Suomen prosessi- ja todistusoikeudessa nykyisin vallitseva näkemys todistustaakan jaosta riita-asioissa perustuu.
11. Kuluttajariitalautakunta näyttää lähteneen yksioikoisesti siitä periaatteesta, että maksua vaativan velkojan on näytettävä toteen saatavansa peruste. Tämä pitää toki paikkansa, mutta tästä ei vielä välttämättä seuraa, että parkkiyhtiöllä olisi todistustaakka sopimussuhteen kaikista yksityiskohdista ja, mikä on tärkeintä, myös sellaisesta yksityiskohdasta, jota yhtiö kerta kaikkiaan ei voi näyttää toteen, mutta jonka auton omistajalla tai haltijalla olisi helppo näyttää toteen.
12. Lautakunnan tiedotteessa todetaan, että yksityistä pysäköintiä ja valvontamaksua koskeva sopimus syntyy, jos autoilija on saanut sopimuksen syntymisestä riittävän tiedon ennen pysäköintiä. Tämä pitää paikkansa. Ajoneuvon kuljettaja saa tiedon mainituista sopimusehdoista yksityiselle parkkipaikalle asetetusta, pysäköintiä ja sen ehtoja koskevasta opaste- tai ilmoitustaulusta.
13. Tarkemmin sanottuna sopimus syntyy, kun ajoneuvo pysäköidään kyseiselle alueelle. Sopimuksen perustuva valvontamaksuvelvollisuus syntyy silloin, kun autoilija ei noudata mainituista tauluista ilmeneviä ehtoja. Tähän nähden lautakunnan tiedotteessa mainittu lause, jonka mukaan "maksuvelvollisuus ei synny automaattisesti vielä sillä perusteella, että pysäköinninvalvoja vaatii maksua," vaikuttaa oudolta. Sopimuksen ja maksuvelvollisuuden syntyminen ei riipu siitä, milloin parkkiyhtiö tai sen edustaja vaatii maksua.
14. Kun lukee tiedotteen tarkasti, niin siitä ei löydy tarkempia perusteluja suositukselle, jonka mukaan parkkiyhtiön pitäisi auton omistajan tai haltijan kiistäessä auton kuljettamisen näyttää, kuka (toinen mahdollisesti) autoa olisi kuljettanut. Sanotulle toteamukselle ei esitetä tiedotteessa itse asiassa asiassa muuta perustetta kuin se, että "velkoja on näytettävä toteen satavansa peruste" ja tällä perusteella siis myös se, että vastoin "kuluttajan" kiistämistä hän olisi pysäköinyt auton ja näin sopimuksin sitoutunut maksamaan valvontamaksun. Sana "kuluttaja" on tässä yhteydessä aika epämääräinen ilmaisu, sillä siitä ei ilmene, oliko tämä salaperäinen kuluttaja auton omistaja vai haltija tai kenties joku muu.
15. Lautakunnan todistustaakkakäsitys vaikuttaa konstruktiiviselta ja käsitelainopilliselta. Lautakunnan kanta perustunee relevanttien tosiseikkojen ryhmittelyyn nojautuvaan todistustaakkateoriaan. Lähtökohtana pidetään vanhastaan omaksuttua ryhmittelyä, jonka mukaan on olemassa oikeuden syntymistä ja oikeuden lakkaamista koskevia tosiseikkoja.
16. Mainitun teorian mukaan katsotaan, että että sillä asianosaisella, joka nojautuu tietynlaisen oikeussuhteen - kuten juuri sopimussuhteen - olemassaoloon, siis yleensä riitajutun kantajalla, on todistustaakka oikeuden syntymisen edellytyksenä oleviin tosiseikkoihin nähden, kun taas hänen vastapuolensa, yleensä vastaajan, on puolestaan todennettava sellaiset seikat, jotka ovat aiheuttaneet kerran syntyneen oikeuden lakkaamisen.
17. Mutta kuten Suomen siviiliprosessioikeuden ja todistusoikeuden "viimeiset suuret nimet" eli Tauno Tirkkonen ja Jouko Halila ovat todenneet, suuria erimielisyyksiä on kuitenkin mainitun tosiseikkojen kolmijakoon perustuvan todistustaakkanormin soveltamisessa aiheuttanut kysymys siitä, missä määrin kantajapuolen olisi näytettävä toteen kaikki ne tosiseikat, jotka ovat oikeuden syntymisen edellytyksiä. Kuten Tirkkonen ja Halila ja myöhemmin myös Juha Lappalainen ovat todenneet, oikeuden syntymisen perustana olevaa tosiseikkojen ryhmää on pidetty liian suurena ja siihen perustuvaa kantajan todistustaakkaa liian raskaana. Sen vuosi oikeuskirjallisuudessa on pyritty löytämään kriteereitä, joita käyttäen ns. oikeutta synnyttävien tosiseikkojen näyttövelvollisuus voitaisiin joiltakin osin siirtää vastaajalle.
18. En lähde tässä erittelemän erilaisia todistustaakkateorioita tämän pidemmälle, vaan totean, että po.parkkimaksuasiassa on kyse juuri siitä, että sopimussuhteen syntymiseen vetoavan osapuolen eli tässä tilanteessa parkkiyhtiön todistustaakka kävisi liian raskaaksi, jos yhtiön pitäisi näyttää toteen kaikki sopimussuhteen syntymisen edellytyksenä olevat tosiseikat, eli vastoin ajoneuvon omistajan tai haltijan taikka valvontamaksun saneen henkilön kiistämistä myös se, että juuri tuo henkilö oli pysäköinyt ajoneuvon kyseiselle parkkipaikalle.
19. Parkkiyhtiön on yleensä hyvin vaikea ja useimmiten suorastaan mahdotonta näyttää sanottua seikkaa. Sen sijaan auton omistajalla ja haltijalla on aina helppo tehtävä näyttää toteen, ettei hän ollut autoa kuljettanut osoittamalla henkilön, jolle hän oli ko. tilanteessa luovuttanut autonsa kuljetettavaksi tai esittämällä rikosilmoituksen siitä, että auto oli otettu hänen hallustaan luvattomasti.
20. Todistustaakkanormi tulisi yleensä ja siten myös tässä tilanteessa asettaa järkevästi siten, että se palvelee yleisesti hyväksyttäviä intressejä eikä johda esimerkiksi elinkeinoharjoittajan kohdalla tilanteeseen, jossa hänen toimintansa häiriintyisi tai jopa kenties estyisi kokonaan. Todistustaakkaa ei pidä asettaa niin, että se palvelee lähinnä vain rettelöitsijöitä tai niitä, jotka haluavat kaikin keinoin välttää sopimuksiin perustuvia vastuitaan ja velvoitteitaan tai saattaa sopimuskumppaninsa ahdinkoon.
21. Kuluttajariitalautakunta on täysistunnossaan sivuuttanut kuitenkin ne opit, mitä Tauno Tirkkonen, Jouko Halila ja Juha Lappalainen ovat todistustaakan jaosta tunnetuissa oppikirjoissaan lausuneet. Vakavin puute on se, että lautakunta on sivuuttanut kokonaan todistustaakan jaossa aina riita-asiassa merkittävässä asemassa olevat, alkuperäistodennäköisyyteen ja kokemusperäiseen todennäköisyyteen perustuvat reaaliset näkökohdat. Minusta pahin puute on siinä, että lautakunta ei ole pannut minkäänlaista painoa näyttömahdollisuuksille eli sille, kumman osapuolen, siis parkkiyhtiön vai "kuluttajan," on helpompi näyttää toteen asianomainen riitainen seikka. Tässä on minusta ilman muuta päädyttävä siihen, että valvontamaksuvaatimuksen saaneen on helppo näyttää toteen, ettei hän ole ajoneuvoa kuljettanut ja pysäköinyt, koska hän tietää, hänen on itse asiassa syytä tietä, kenelle muulle hän on luovuttanut autonsa kuljetettavaksi.
22. Viittaan myös OTT Timo Saranpään vuonna 2010 Lapin yliopistossa tarkastettuun väitöskirjaan "Näyttöenemmyysperiaate riita-asiassa." Kirjassa puolletaan sitä, että tuomioistuimen tulisi, ei vain poikkeustapauksissa, vaan yleensä aina lähtökohtaisesti perustaa riitaisessa tapauksessa tuomio seikkaan, joka todisteiden valossa on todennäköisemmin totta. Saranpää puoltaa näyttöenemmyysperiaatetta muun muassa sillä perusteella, että sitä sovellettaessa kumpaakaan asianosaista ei aseteta toista parempaan asemaan, vaan näyttöenemmyyttä ankarampi näyttövaatimus edellyttää erityisiä perusteita. Saranpää ei ole ottanut väitöskirjassa nimenomaisesti kantaa nyt esillä olevaan parkkimaksuasiaan.
23. Olen jo aiemmin kirjoittanut kysymyksestä olevasta todistustaakkaongelmasta. Katso blogia 316/15.9.2010 "Todistustaakkaoppia parkkimaksuasioissa." Kirjoitus löytyy tästä.
24. Otan tähän pätkän mainitusta blogikirjoituksestani:
- Suomessa prosessioikeudelliseen kirjallisuuteen ja vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön perustuvan käsityskannan mukaan kysymys todistustaakan jaosta ratkaistaan yleensä ja ennen muuta kahden kriteerin eli a) kokemusperäisen todennäköisyyden ja b) näyttömahdollisuuden perusteella. Kokemusperäisen todennäköisyyden mukaan todistustaakka tietystä seikasta on sillä osapuolella, jonka esittämä väite merkitsee poikkeamista elämän säännönmukaisuuksista eli siitä, miten asiat yleensä ovat. Näyttömahdollisuus todistustaakan jakokriteerinä puolestaan merkitsee näyttövelvollisuuden asettamista sille riitapuolelle, jolle on katsottava olevan helpompaa esittää selvitystä edukseen verrattuna hänen vastapuolensa mahdollisuuksiin näytön esittämiseen omaksi edukseen.
Puheena olevaan tilanteeseen sovellettuna mainitut vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön nojautuvat todistustaakkasäännöt merkitsevät sitä, että todistustaakka on auton omistajalla tai haltijalla, joka väittää, ettei hän ollut itse kuljettanut autoa eikä pysäköinyt ajoneuvoaan "laputuspaikalle." Kokemusperäisen todennäköisyyden mukaan nimittäin kuljettaja on yleensä ajoneuvon omistaja tai haltija. Jos muuta väitetään, on väitteen esittäjän näytettävä väite toteen. Yleensä omistaja tai haltija tietää, kenen käytössä ajoneuvo on ollut, jollei hän ole itse kuljettanut sitä. Hänen on helpompaa esittää siitä näyttöä kuin valvontafirmalla, jonka on, kuten Iltalehtikin toteaa, lähes mahdotonta osoittaa, kuka auton pysäköi. Tämäkin näkökohtaa kallistaa todistustaakan auton omistajalle tai haltijalle. Omistajan/haltijan on näytettävä eli saatettava ainakin todennäköiseksi, ettei itse hän kuljettanut autoa ja pysäköinyt sitä.
Oikeusministeriössä on viime talvena valmistunut ehdotus laiksi yksityisestä pysäköinninvalvonnasta. Lakiehdotuksen mukaan valvontamaksu on ajoneuvon luvattomasti pysäköineen kuljettajan suoritettava, mutta maksusta vastaa myös ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija. Omistaja tai haltija on kuitenkin vastuusta vapaa, jos hän saattaa todennäköiseksi, että ajoneuvo oli tuolloin luvattomasti kuljettajan käytössä. Maksuvaatimus annetaan henkilökohtaisesti ajoneuvon kuljettajalle tai, jos kuljettajaa ei tavata, kiinnitetään ajoneuvoon näkyvälle paikalle. Jollei maksua suoriteta määräajassa, valvontamaksua koskeva vaatimus lähetetään ajoneuvon omistajalle tai haltijalle.
25. Näin siis kirjoitin vuosi sitten. Minulla ei ole syytä muuttaa käsitystäni riitalautakunnan tämänpäiväisen suosituksen jälkeen.
26. Yleisesti hyväksytyistä todistustaakkanormeista on vain harvoja säännöksiä laissa. Miksi pysäköintivirhemaksulakiin on otettu säännökset siitä, että pysäköintivirhemaksusta vastuussa on myös auton omistaja tai haltija? Luonnollisesti siksi, että auton omistajalla tai haltijalla on epäselvässä tilanteessa käytännössä mahdollisuus näyttää, ettei hän ole autoa kuljettanut. Asianomainen säännös on siis nimenomaan todistustaakan jakoa koskeva normi ja tämän vuoksi se on lakiin otettu. Samassa tarkoituksessa myös yksityistä pysäköinninvalvonta koskevassa hallituksen lakiesityksessä ehdotettiin vastaavanlaisen säännöksen ottamista lakiin. Tuollaisen säännöksen puuttuminen yksityisen parkkivalvonnan osalta laista ei merkitse, kuten kuluttajariitalautakunta näyttää ajattelevan, ettei todistustaakkanormia, joka asettaa mainitussa tilanteessa näyttövelvollisuuden auton omistajalle tai haltijalle, voitaisi hyväksyä.
27. Vanhoissa tuomarinohjeissa opastetaan tuomaria, että "kaikkea lakia on älyllä käytettävä" ja että "mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan" sekä "yhteisen kansan hyöty on paras laki, ja sen tähden mikä havaitaan yhteiselle kansalle hyödyksi se pidettäköön lakina, vaikka säädetyn lain sanat näyttäisivät toisin käskevän."
28. Yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ei ole toistaiseksi lakia, vaan asiassa toimitaan sopimuspohjalla ja yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaan. Todistustaakasta puheena olevassa tilanteessa ei ole myöskään lainsäännöstä, mutta todistustaakkanormi on asetettava niin, että normi ja sen soveltaminen koituu "yhteisen kansan hyödyksi." Minusta kuluttajariitalautakunnan asettama normisuositus ei koituisi yhteisen kansa hyödyksi, vaan suosii lähinnä vain rettelöijiä, jotka haluavat kaikin keinoin asettaa kapuloita yksityisen pysäköinninvalvonnan rattaisiin ja haitata tai estää yhteiskunnan kannalta hyödyllisen toiminnan jatkumisen. Sellaista todistustaakkanormia ei voida hyväksyä.
29. Minusta parkkiyhtiön tai -yhtiöiden ei kannattaisi tyytyä kuluttajariitalautakunnan suositukseen, vaan asia pitäisi saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi, jolloin saadaan oikeuden ratkaisu. Tosin yksityisestä pysäköinninvalvonnasta annettaneen kohtapuolin uusi lakiesitys eduskunnalle ja siihen otetaan varmuudella samanlainen säännös omistajan ja haltijan vastuusta kuin eduskunnassa rauenneeseenkin lakiesitykseen. Lakiesityksen valmistelu ja sen käsittely hallituksessa ja eduskunnassa voi kuitenkin kestää parikin vuotta.
31. Parkkiaktivistien ja heidän hengenheimolaistensa sivustolla on jatkuvasti intetty - vailla asianmukaisia perusteluja - että korkein oikeus olisi ratkaisussaan KKO 2010:23 hyväksynyt kannan, jonka mukaan parkkiyhtiöllä olisi todistustaakka auton kuljettajasta, jos omistaja väittää, ettei hän kuljettanut. Väite on väärä. Puheena olevassa tapauksessa tapauksessa KKO 2010:23 ei nimittäin koko kysymys todistustaakasta aktualisoinut, ei alioikeudessa, ei hovioikeudessa eikä korkeimmassa oikeudessa. sanotussa tapauksessa oli nimittäin esitetty täysi eli riittävä näyttö siitä, kuka autoa oli kuljettanut. Tämän näytön esitti, auton omistajan myötävaikutuksella, parkkiyhtiö. Tällöin sillä, kumpi osapuolista tuon näytän esitti, ei ole merkitystä. On tärkeää huomata ja muistaa, että todistustaakka ja sen jakautuminen asianosaisten kesken tulee kysymykseen eli aktualisoituu vasta sitten, jos näyttö asiassa on epäselvä tai puutteellinen. Vasta tällöin joudutaan kysymään, kumpi asianosaista eli riidanosapuolista kantaa haitan tästä. Ratkaisussa KKO 2010:23 selostetussa niin sanotussa ParkComin tapauksessa todistustaakka ei lainkaan aktualisoitunut. Nimittäin siksi, että ko. asiasta eli siitä, kuka oli kuljettanut autoa, oli esitetty täysi näyttö. Sillä seikalla, kumpi osapuoli tuon näytön esitti, ei ole todistustaakan kannalta merkitystä, oli se kumpia tahansa, näyttö kelpaa (kirjoitettu 14.10).
30. PS.
Kun sain edellä olevan tekstin kirjoitetuksi, sain sähköpostitse kuluttajariitalautakunnan päätöksen. Sen perusteluissa ei sanota todistustaakkakysymyksestä juuri sen enempää kuin julkaistussa tiedotteessakaan. Lautakunnan päätös on minusta asian merkittävyyden kannalta puutteellisesti ja yksipuolisesti perusteltu.
Päätöksestä ilmenee, että lautakunnan tiedotteessa mainittu "kuluttaja," joka saattoi asian lautakunnassa vireille, on (Kuopiossa 15.4.2009) pysäköidyn auton omistaja. Hän kiisti pysäköineensä omistamaansa autoa parkkiyhtiön valvomalle alueelle ja totesi, että hänellä ei ole velvollisuutta osoittaa, kuka auton oli pysäköinyt. Parkkiyhtiö totesi vastauksessaan, että sen on mahdotonta selvittää auton kuljettajan tietoja, minkä vuoksi valvontamaksu osoitetaan aina auton omistajalle. Auton omistajalla on mahdollisuus ilmoittaa yhtiölle, kuka ajoneuvoa on ajanut, jolloin yhtiö perii saatavan kyseiseltä henkilöltä. Omistaja ei ollut po. tapauksessa suostunut ilmoittamaan, kuka autoa ajoi. Omistaja oli kuitenkin itse ajanut autoa tai ollut autossa sitä pysäköitäessä, koska oli nähnyt valvontamaksulapun.
Suositusta koskevan päätöksen tekemiseen osallistuivat kuluttajariitalautakunnan täysistunnossa puheenjohtaja Pauli Ståhlberg ja ylitarkastaja Annaliisa Ahlroth sekä seuraavat lautakunnan muut jäsenet: Harri Isokoski, Helena Laine, Janne Makkula, Mirja-Leena Nurmi, Tiina Oksala, Heikki Saipio ja Helena Ålgars.
