1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi toissapäivänä 29.10. Suomea koskevan tuomion, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 10 artiklassa turvattua oikeutta sananvapauteen oli loukattu.
2. Tapaus koski Helsingin käräjäoikeuden ja Helsingin hovioikeuden tuomioita kunnianloukkausasiassa, jossa valittajina EIT:ssa olleet toimittaja ja hänen esimiehensä oli tuomittu sakkorangaistukseen ja määrätty maksamaan kunnianloukkauksen johdosta vahingonkorvausta A:lle (Kari Uotil). Korkein oikeus (KKO) ei myöntänyt syytetyille valituslupaa hovioikeuden tuomioon.
3. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat todenneet toimittajan ja hänen kaksi esimiestään esittäneen A:sta valheellisia ja virheellisiä vihjauksia televisio-ohjelmassa (Ylen A-piste ohjelma vuonna 2006) niin, että teko oli ollut omiaan aiheuttamaan A:lle kärsimystä, halveksuntaa ja vahinkoa. Verottajan ja KRP:n yhteistyön puutetta kritisoineessa televisio-ohjelmassa oli mainittu A:n talousrikosoikeudenkäynti sekä esitetty oikeudenkäynnistä ja A:sta kuvattu filmimateriaali, jossa oli kerrottu oikeudenkäynnin käsittelevän syytettä talousrikoksesta. Esimerkkinä ko. viranomaisten yhteistyön puutteesta ohjelmassa oli kerrottu tapauksesta, jossa verottaja ei ollut suostunut tekemään verotarkastusta erääseen palloiluhalliin, jonka toimitusjohtajana oli A:n liikekumppani. Syytetyt olivat kiistäneet syytteen sillä perusteella, että kaikki ohjelmassa esitetyt tiedot olivat olleet oikeita. Käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat toimittajan ja kaksi hänen esimiestään kunnianloukkauksesta sakkoon ja suorittamaan yhdessä Ylen kanssa korvausta asianomistajalle.
4. EIT katsoi, että tv-ohjelman aihe oli ollut yhteiskunnallisesti merkittävä. Kansallisessa prosessissa ei ollut arvioitu sitä, olivatko A:n ja valittajien edut tasapainossa toistensa kanssa. EIT kiinnitti myös huomiota siihen, että kansallisessa prosessissa ohjelmassa esitettyjen tietojen moitteettomuutta ei ollut kiistetty ja että ohjelman esittämisen aikaan A:n oma oikeudenkäynti oli ollut jo julkisuudessa. EIT:n mukaan syyt, joihin sananvapauteen puuttumiseksi oli vedottu, olivat merkityksellisiä, mutta eivät riittäviä.
5. EIT määräsi valtion korvaamaan valittajille aineellisina vahinkoina sakot, jotka heidät oli tuomittu maksamaan, yhteensä 4 240 euroa, 3 500 euroa oikeudenkäyntikuluista.
6. Suomi on saanut nyt EIT:lta kaikkiaan 18 sanavapaustuomiota, joka on huomattavan korkea määrä naapurimaihin ja useimpiin muihin Euroopan maihin verrattuna. Muut pohjoismaat ovat saaneet yhteensä vain 11 tuomiota sananvapauden rikkomisesta (Ruotsi kaksi, Norja viisi, Tanska yhden ja Islanti kolme). Moldova on saanyt myös 18 samanlaista tuomiota ja Venäjä 23. Suomalaiset tuomioistuimet soveltavat ja tulkitsevat kunnianloukkausta ja yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevia rangaistussäännöksiä kaavamaisesti eivätkä pohdi usein lainkaan, onko sananvapauteen puuttuminen ollut perusteltua.
7. Ensi vuonna tulee voimaan rikoslain muutos, jonka myötä yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä ja kunnianloukkausta koskevat rangaistussäännökset lievenevät. Koska EIT on pitänyt vankeusrangaistusuhkaa näissä tapauksissa rikoksissa sananvapauden kanssa yhteensopivana vain poikkeuksellisissa tilanteissa, kyseisten rikosten perustekomuodoissa rangaistusuhkana on uuden lain mukaan vain sakkoa. Lisäksi kumpaakin rikosta koskevaan säännökseen tulee teon rangaistavuutta rajoittava säännös, jonka mukaan rikoksena ei pidetä yleiseltä kannalta merkittävän asian käsittelemiseksi esitettyä ilmaisua, jos sen esittäminen, huomioon ottaen sen sisältö, toisten oikeudet ja muut olosuhteet, ei selvästi ylitä sitä, mitä voidaan pitää hyväksyttävänä (RL 24 luv. 8 §:n 2 mom. ja 9 §:n 2 ja 3 mom). Katso lähemmin HE 19/2013 vp ja LaVM 11/2013 vp.
8. Jäämme nyt mielenkiinnolla odottamaan, millaisen tuomio EIT antaa tuomioistuimessa vireillä olevassa Pääministerin morsian -kirjaa koskevassa tapauksessa. Korkein oikeus tuomitsi kesäkuussa 2010 sekä kirjan kustantajan että kirjoittajan sakkorangaistukseen pääministerin yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevassa jutussa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksityisyyden suoja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yksityisyyden suoja. Näytä kaikki tekstit
torstai 31. lokakuuta 2013
maanantai 23. syyskuuta 2013
775. KKO 2013:69 ja 70: vapauttavia tuomioita kunnianloukkausjutuissa
1. Suomen valtio on saanut viimeisen kymmenen vuoden aikana Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) tukun eli reippaasti toistakymmentä langettavaa tuomiota sananvapausasioissa. Pikku hiljaa suomalaiset syyttäjäviranomaiset ja tuomioistuimet ovat alkaneet ottaa EIT:n päätöksistä opikseen. Tapauksia, joissa vielä muutama vuosi sitten annettiin aina korkeinta oikeutta (KKO) myöten langettavia tuomioita yksityiselämän loukkaamisesta tai kunnianloukkauksesta, arvioidaan nykyisin toisin, eli nostetut syytteet tulevat lähes järjestään hylätyiksi nimenomaan EIT:n ratkaisukäytäntöön nojautuen.
2. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ilmoitti kesällä 2012 ottavansa käsittelyyn Pääministerin morsian -kirjasta langetetun sakkotuomion. Pääministerin ja yksinhuoltajaäidin suhteesta kertova kirja julkaistiin vuonna 2007. Silloinen pääministeri Matti Vanhanen teki heti keskustalle voitollisten eduskuntavaalien 2007 jälkeen rikosilmoituksen yksityiselämäänsä loukkaavan tiedon levittämisestä. Kirjan kirjoittaja Susan Ruusunen ja kustantaja Kari Ojala tuomittiin vuonna 2010 KKO:ssa sakkoihin pääministerin yksityisyyden loukkaamisesta. Ruusunen ja Ojala valittivat tuomiosta ihmisoikeustuomioistuimeen. EIT tutkii siis parhaillaan, loukkaattiinko tuomiolla sananvapautta, kuten esimerkiksi tässä blogissa on varovaisesti ounasteltu tapahtuneen.
3. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin valitsee jutut, jotka se ottaa käsiteltäväkseen. Tämä tapahtuu aika harvoin, mutta Pääministerin morsian -kirjan tapaus on siis ylittänyt sanotun kynnyksen. EIT:n käsittely on hidasta, joten Vanhasen tapauksessa tuomioistuimen päätöstä saataneen odotella vielä kenties vuoden tai parin verran.
4. Matti Vanhasen ja Susan Ruususen tapauksen ratkaisua odoteltaessa on syytä kertoa, että korkein on tänään antamallaan kahdella tuomiolla (ennakkopäätöksellä) hylännyt 7-päivää lehteä vastaan yksityiselämän loukkauksesta ja kunnianloukkauksesta ajetut syytteet.
KKO 2013:69 KKO 2013:70
5. Ratkaisu KKO 2013:69 koski tapausta, jossa Seiska-lehti oli kesäkuussa 2005 kirjoittanut kauppias Vesa Keskisen (X) ja tämän naispuolisen ystävän (Y) juhlinnasta otsikolla "Yhteisiä hotelliöitä Seinäjoella - X petti H:ta mustan naisen kanssa". Y:n nimeä ei lehtikirjoituksessa mainittu. Kirjoituksessa oli kuvailtu Y:n ihonväriä ja ilmoitettu tämän asuinpaikkana oleva ko. kaupunki. Edelleen kirjoituksessa oli mainittu X:n ja Y:n väliseen kanssakäymiseen liittyviä tiettyjä yksityiskohtia (mm. täysin avoin suutelu hotellin yökerhossa, yhteisen huoneen ottaminen Seinäjoen ykköshotellista jne.).
6. Helsingin käräjäoikeuden mielestä Vesa Keskisen kohdalla rikos ei ollut törkeä ja tavallinen kunnianloukkaus oli jo vanhentunut, mutta Y:n osalta lehti oli sen sijaan syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen. Helsingin hovioikeus sen sijaan piti lehtijuttua kummankin asianomistajan osalta törkeänä kunnianloukkauksena ja tuomitsi lehden toimittajan ja vastaavan toimittajan sakkoon ja maksamaan X:lle ja Y:lle kärsimyskorvausta.
7. Korkein oikeus sen sijaan oli toisella kannalla ja hylkäsi syytteet kokonaan. KKO:n mukaan kirjoituksen perusteella lukijalle saattoi tosin syntyä mielikuva, että suhteeseen liittyisi sukupuolista kanssakäymistä. Kirjoituksessa olleet lausumat olivat osittain liioittelevia ja vihjailevia. Ratkaisusta ilmenevillä perusteilla KKO kuitenkin katsoi, että väitteet tai vihjaukset eivät olleet rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla valheellisia eivätkä säännöksen 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla myöskään halventavia. Kirjoituksen laatinut toimittaja B ja vastaava toimittaja A eivät siten olleet syyllistyneet X:ään ja Y:hyn kohdistuneeseen törkeään kunnianloukkaukseen tai Y:n yksityiselämää loukkaavaan tekoon. KKO hylkäsi myös kärsimyksestä esitetyt korvausvaatimukset.
8. Alempien oikeuksien langettavia tuomioita ei ole syytä liiemmälti kummastella, sillä ne vastasivat tuolloin (2008 ja 2009) oikeuskäytännössä vakiintunutta linjaa. Tämä linja on muuttunut vasta jokin aika sitten KKO:ssa ja tämä on johtunut ilmeisesti Suomen EIT:lta sananvapauden loukkaamisesta saamien langettavien tuomioiden takia, vaikkei sananvapauden suojaan nyt annetun tuomion perusteluissa nimenomaan vedotakaan.
9. Ratkaisussa KKO 2013:70 selostetussa tapauksessa Seiska-lehdessä vuonna 2006 julkaistussa kirjoituksessa oli käsitelty kolmeen henkilöön kohdistunutta epäiltyä henkirikosta. Kirjoituksessa todettiin tekoihin olevan epäiltynä 29-vuotiaan helsinkiläismiehen. Esitutkinnan aikana julkaistussa kirjoituksessa ei ollut mainittu epäiltyä nimeltä, mutta hänestä oli esitetty osittain kasvojen alueelta peitetty kuva. Lehtikirjoituksen otsikko oli ollut seuraava: "Tuttava sarjamurhista epäillystä: Hän on mielistelevä limanuljaska!" Kirjoituksessa oli käsitelty edelleen epäiltynä olevan henkilön suhdetta surmansa saaneisiin henkilöihin, hänen työhistoriaansa sekä taloudellista asemaansa. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla, etteivät kirjoituksessa esitetyt tiedot olleet virheellisiä eikä kirjoituksen perusteella ollut syntynyt virheellistä käsitystä siitä, että kysymys olisi ollut jo selvitetyistä rikoksista. Myöskään lehtijutun otsikossa käytettyä ilmaisua ei pidetty, ottaen huomioon kirjoituksen asiayhteys ja ilmaisun muotoilu sekä olosuhteet muutoinkin, halventavana. Syyte kunnianloukkauksesta hylättiin.
10. Myös tässä tapauksessa molemmat alemmat oikeudet eli käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat lehden toimittajan ja vastaavan tomittajan kunnianloukkauksesta sakkoon ja maksamaan kärsimyskorvausta asianomistajalle. Näin olisi myös KKO tehnyt vielä vuosina 2007 ja 2009, mutta nykyisin linja on, kuten edellä jo totesin, muuttunut Suomen EIT:lta sananvapausasioissa saamien langettavien tuomioiden johdosta.
11. Ratkaisuissa huomio kiinnittyy asiasisällön lisäksi myös siihen, että asioiden ratkaiseminen KKO:ssa kesti yli kolme ja puoli vuotta, sillä hovioikeus antoi ko. jutuissa ratkaisunsa jo marraskuussa 2009. Ilmeisen vaikeita asioita siis! Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä KKO:ssa tapaukset ratkaistiin esittelyssä yli kaksi vuotta sitten eli 20.9.2011. Esittelyn jälkeen jutun asiakirjat ovat olleet ns. kierrolla eli kaikki viisi jäsentä ovat paneutuneet juttujen asiakirjoihin. Tavallisesti tämä kierto kestää korkeintaan muutaman kuukauden, minä aikana ratkaisun perusteluja hiotaan, mutta näissä kahdessa tapauksessa kyseiseen "viimeistelyyn" kului siis kaksi vuotta. KKO:n jaoston puheenjohtajana toiminut oikeusneuvos Kari Raulos jäi sitä paitsi virastaan eläkkeelle lähes kaksi vuotta sitten.
12. Miten eläkkeelle siirtynyt tuomari voi paria vuotta myöhemmin köpötellä muina miehinä entiseen virastoonsa ja allekirjoittaa tuomion? Vaikea sanoa, mutta näin vain on voimassa olevan doktriinin mukaan "katsottu" voitavan tehdä ja oikeuskanslerikin on sanotunlaisen käytännön siunannut. Ilmeisesti on lähdetty kylmästi siitä, että kun kerran esittely on pidetty, niin siinä se asia on sitten ratkaistu olkoonkin, että asiakirjojen kierron kuluessa ratkaisu muuttuu täydellisesti siitä, mitä esittelyssä päätettiin.
13. Järkevä ja sitä paitsi myös oikea menettelytapa olisi, että asiassa pidettäisiin uusi esittely, jos ratkaisun antaminen uhkaa pidetyn esittelyn jälkeen asiakirjojen kierron takia kohtuuttomasti pidentyä ja/tai esittelyssä sovitun ratkaisun sisältö muuttua alunperin päätetystä. Mutta tämän uudistuksen on ilmeisesti katsottu aiheuttavan KKO:n jäsenten "työmäärän kohtuutonta kasvua" - kuten usein käytetty sanonta kuuluu - ja siksi siihen ei ole haluttu mennä. Mainittu peruste on sama, johon vedoten KKO ei halua perustella valitusluparatkaisujaan millään tavalla.
2. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin ilmoitti kesällä 2012 ottavansa käsittelyyn Pääministerin morsian -kirjasta langetetun sakkotuomion. Pääministerin ja yksinhuoltajaäidin suhteesta kertova kirja julkaistiin vuonna 2007. Silloinen pääministeri Matti Vanhanen teki heti keskustalle voitollisten eduskuntavaalien 2007 jälkeen rikosilmoituksen yksityiselämäänsä loukkaavan tiedon levittämisestä. Kirjan kirjoittaja Susan Ruusunen ja kustantaja Kari Ojala tuomittiin vuonna 2010 KKO:ssa sakkoihin pääministerin yksityisyyden loukkaamisesta. Ruusunen ja Ojala valittivat tuomiosta ihmisoikeustuomioistuimeen. EIT tutkii siis parhaillaan, loukkaattiinko tuomiolla sananvapautta, kuten esimerkiksi tässä blogissa on varovaisesti ounasteltu tapahtuneen.
3. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin valitsee jutut, jotka se ottaa käsiteltäväkseen. Tämä tapahtuu aika harvoin, mutta Pääministerin morsian -kirjan tapaus on siis ylittänyt sanotun kynnyksen. EIT:n käsittely on hidasta, joten Vanhasen tapauksessa tuomioistuimen päätöstä saataneen odotella vielä kenties vuoden tai parin verran.
4. Matti Vanhasen ja Susan Ruususen tapauksen ratkaisua odoteltaessa on syytä kertoa, että korkein on tänään antamallaan kahdella tuomiolla (ennakkopäätöksellä) hylännyt 7-päivää lehteä vastaan yksityiselämän loukkauksesta ja kunnianloukkauksesta ajetut syytteet.
KKO 2013:69 KKO 2013:70
5. Ratkaisu KKO 2013:69 koski tapausta, jossa Seiska-lehti oli kesäkuussa 2005 kirjoittanut kauppias Vesa Keskisen (X) ja tämän naispuolisen ystävän (Y) juhlinnasta otsikolla "Yhteisiä hotelliöitä Seinäjoella - X petti H:ta mustan naisen kanssa". Y:n nimeä ei lehtikirjoituksessa mainittu. Kirjoituksessa oli kuvailtu Y:n ihonväriä ja ilmoitettu tämän asuinpaikkana oleva ko. kaupunki. Edelleen kirjoituksessa oli mainittu X:n ja Y:n väliseen kanssakäymiseen liittyviä tiettyjä yksityiskohtia (mm. täysin avoin suutelu hotellin yökerhossa, yhteisen huoneen ottaminen Seinäjoen ykköshotellista jne.).
6. Helsingin käräjäoikeuden mielestä Vesa Keskisen kohdalla rikos ei ollut törkeä ja tavallinen kunnianloukkaus oli jo vanhentunut, mutta Y:n osalta lehti oli sen sijaan syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen. Helsingin hovioikeus sen sijaan piti lehtijuttua kummankin asianomistajan osalta törkeänä kunnianloukkauksena ja tuomitsi lehden toimittajan ja vastaavan toimittajan sakkoon ja maksamaan X:lle ja Y:lle kärsimyskorvausta.
7. Korkein oikeus sen sijaan oli toisella kannalla ja hylkäsi syytteet kokonaan. KKO:n mukaan kirjoituksen perusteella lukijalle saattoi tosin syntyä mielikuva, että suhteeseen liittyisi sukupuolista kanssakäymistä. Kirjoituksessa olleet lausumat olivat osittain liioittelevia ja vihjailevia. Ratkaisusta ilmenevillä perusteilla KKO kuitenkin katsoi, että väitteet tai vihjaukset eivät olleet rikoslain 24 luvun 9 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla valheellisia eivätkä säännöksen 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla myöskään halventavia. Kirjoituksen laatinut toimittaja B ja vastaava toimittaja A eivät siten olleet syyllistyneet X:ään ja Y:hyn kohdistuneeseen törkeään kunnianloukkaukseen tai Y:n yksityiselämää loukkaavaan tekoon. KKO hylkäsi myös kärsimyksestä esitetyt korvausvaatimukset.
8. Alempien oikeuksien langettavia tuomioita ei ole syytä liiemmälti kummastella, sillä ne vastasivat tuolloin (2008 ja 2009) oikeuskäytännössä vakiintunutta linjaa. Tämä linja on muuttunut vasta jokin aika sitten KKO:ssa ja tämä on johtunut ilmeisesti Suomen EIT:lta sananvapauden loukkaamisesta saamien langettavien tuomioiden takia, vaikkei sananvapauden suojaan nyt annetun tuomion perusteluissa nimenomaan vedotakaan.
9. Ratkaisussa KKO 2013:70 selostetussa tapauksessa Seiska-lehdessä vuonna 2006 julkaistussa kirjoituksessa oli käsitelty kolmeen henkilöön kohdistunutta epäiltyä henkirikosta. Kirjoituksessa todettiin tekoihin olevan epäiltynä 29-vuotiaan helsinkiläismiehen. Esitutkinnan aikana julkaistussa kirjoituksessa ei ollut mainittu epäiltyä nimeltä, mutta hänestä oli esitetty osittain kasvojen alueelta peitetty kuva. Lehtikirjoituksen otsikko oli ollut seuraava: "Tuttava sarjamurhista epäillystä: Hän on mielistelevä limanuljaska!" Kirjoituksessa oli käsitelty edelleen epäiltynä olevan henkilön suhdetta surmansa saaneisiin henkilöihin, hänen työhistoriaansa sekä taloudellista asemaansa. Korkein oikeus katsoi ratkaisusta tarkemmin ilmenevillä perusteilla, etteivät kirjoituksessa esitetyt tiedot olleet virheellisiä eikä kirjoituksen perusteella ollut syntynyt virheellistä käsitystä siitä, että kysymys olisi ollut jo selvitetyistä rikoksista. Myöskään lehtijutun otsikossa käytettyä ilmaisua ei pidetty, ottaen huomioon kirjoituksen asiayhteys ja ilmaisun muotoilu sekä olosuhteet muutoinkin, halventavana. Syyte kunnianloukkauksesta hylättiin.
10. Myös tässä tapauksessa molemmat alemmat oikeudet eli käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat lehden toimittajan ja vastaavan tomittajan kunnianloukkauksesta sakkoon ja maksamaan kärsimyskorvausta asianomistajalle. Näin olisi myös KKO tehnyt vielä vuosina 2007 ja 2009, mutta nykyisin linja on, kuten edellä jo totesin, muuttunut Suomen EIT:lta sananvapausasioissa saamien langettavien tuomioiden johdosta.
11. Ratkaisuissa huomio kiinnittyy asiasisällön lisäksi myös siihen, että asioiden ratkaiseminen KKO:ssa kesti yli kolme ja puoli vuotta, sillä hovioikeus antoi ko. jutuissa ratkaisunsa jo marraskuussa 2009. Ilmeisen vaikeita asioita siis! Mutta ei tässä vielä kaikki, sillä KKO:ssa tapaukset ratkaistiin esittelyssä yli kaksi vuotta sitten eli 20.9.2011. Esittelyn jälkeen jutun asiakirjat ovat olleet ns. kierrolla eli kaikki viisi jäsentä ovat paneutuneet juttujen asiakirjoihin. Tavallisesti tämä kierto kestää korkeintaan muutaman kuukauden, minä aikana ratkaisun perusteluja hiotaan, mutta näissä kahdessa tapauksessa kyseiseen "viimeistelyyn" kului siis kaksi vuotta. KKO:n jaoston puheenjohtajana toiminut oikeusneuvos Kari Raulos jäi sitä paitsi virastaan eläkkeelle lähes kaksi vuotta sitten.
12. Miten eläkkeelle siirtynyt tuomari voi paria vuotta myöhemmin köpötellä muina miehinä entiseen virastoonsa ja allekirjoittaa tuomion? Vaikea sanoa, mutta näin vain on voimassa olevan doktriinin mukaan "katsottu" voitavan tehdä ja oikeuskanslerikin on sanotunlaisen käytännön siunannut. Ilmeisesti on lähdetty kylmästi siitä, että kun kerran esittely on pidetty, niin siinä se asia on sitten ratkaistu olkoonkin, että asiakirjojen kierron kuluessa ratkaisu muuttuu täydellisesti siitä, mitä esittelyssä päätettiin.
13. Järkevä ja sitä paitsi myös oikea menettelytapa olisi, että asiassa pidettäisiin uusi esittely, jos ratkaisun antaminen uhkaa pidetyn esittelyn jälkeen asiakirjojen kierron takia kohtuuttomasti pidentyä ja/tai esittelyssä sovitun ratkaisun sisältö muuttua alunperin päätetystä. Mutta tämän uudistuksen on ilmeisesti katsottu aiheuttavan KKO:n jäsenten "työmäärän kohtuutonta kasvua" - kuten usein käytetty sanonta kuuluu - ja siksi siihen ei ole haluttu mennä. Mainittu peruste on sama, johon vedoten KKO ei halua perustella valitusluparatkaisujaan millään tavalla.
maanantai 3. lokakuuta 2011
487. KKO:n Pääministerin morsian kirjan -tuomio (2010:39) ristiriidassa Katariina Souri-tuomion (KKO 2011:72) kanssa?
1. Pääministeri Matti Vanhasen ja hänen entisen naisystävänsä Susan Ruususen välisen Pääministerin morsian -kirjaa koskeneen oikeusjutun ratkettua korkeimmassa oikeudessa toukokuussa 2010 Vanhasen eduksi (KKO 2010:39), Katariina Souri otti Facebookissa kantaa korkeimman oikeuden tuomioon ja hehkutti sen oikeellisuutta tähän tapaan:
- KKO:n päätöksellä nyt myös julkisuuden henkilöillä poliitikkoja myöten on edes jonkinlainen yksityisyydensuoja. Hienoa että Suomessa kunnioitetaan yksilön perusoikeuksia! Inhimillinen päätös. Kiitos ja kumarrus! Näin Souri kirjoitti.
2. Katariinan ja Matti Vanhasen yhteydenpidosta huhuttiin toukokuun alussa 2010, kun tuli ilmi, että Souri ja Vanhanen ovat käyneet sähköpostikirjeenvaihtoa. Pääministeri Vanhanen osallistui tuolloin myös Sourin näyttelyn avajaisiin, mutta sen sijaan Vanhasen tuonaikaista seurustelukumppania Sirkka Mertalaa ei avajaispaikalla näkynyt. Juorujen mukaan Vanhasen ja Mertalan välit olisivat viilenneet nimenomaan Matin ja Katariinan yhteydenpidon tultua julkisuuteen. Souri kuitenkin korosti, että hänen ja Vanhasen yhteydenpito oli liittynyt yksinomaan heidän vireillä oleviin oikeudenkäynteihinsä.
3. Viime viikon lopulla korkein oikeus antoi sitten tuomionsa Katariina Sourin 7 päivää -lehteä vastaan ajamassa, yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä koskevassa jutussa (KKO 2011:72). Tämä kiista päättyi eri tavalla kuin Matti Vanhasen juttu, sillä korkein oikeus kumosi Helsingin hovioikeuden Sourin eduksi 13.10.2009 antaman tuomion ja vapautti lehden toimittajat ja kustantajan kaikista tuomituista rangaistuksista ja korvausvastuista.
4. Korkeimman oikeuden tapauksesta julkaisema ratkaisuseloste, joka sisältää myös alempien oikeusasteiden tuomiot, löytyy tästä.
5. Minusta korkeimman oikeuden tuomio vaikuttaa onnistuneelta. Tässäkin ratkaisussa, kuten myös tätä ennen kommentoimassani Pohjolainen-lehteä koskevassa tuomiossa KKO 2011:79, näyttäisi olevan kyse linjamuutoksesta, kun vastakkain ovat kaksi perusoikeutta eli yksityisyyden suoja ja sananvapaus. Aiemmin suomalaiset tuomioistuimet korkeimman oikeuden johdolla ovat antaneet lähes aina etusijan yksityisyyden suojalle, mutta nyt tilanne näyttää olevan muuttumassa, kuten Souri-tuomion perusteluista voidaan päätellä. Helsingin hovioikeus, jonka jaoston puheenjohtajana jutussa toimi kokenut laamanni Iiro Kartano, päätyi Souri-jutussa yksimielisesti syytteen ja korvausvaatimusten hyväksymisen kannalle. Tämä osoittaa, millainen käytäntö suomalaisissa tuomioistuimissa oli kyseisissä asioissa vallalla vielä parisen vuotta siten.
6. Mutta olisiko korkeimman oikeuden vuonna 2010 Pääministerin morsian -jutussa antama tuomio KKO 2010:39 ristiriidassa nyt annetun Souri-jutun tuomion kanssa? Olisiko korkeimman oikeuden tullut perusteluissaan ottaa paremmin huomioon ja nimenomaan puntaroida nyt annettua ratkaisua ja sen perusteluja Vanhas-jutun eli Pääministerin morsian -jutun tuomiossa esitettyjä perusteluja ja lopputulosta vasten?
7. Korkein oikeus mainitsee tosin ohimennen perustelujensa kappaleessa 6 ratkaisun KKO 2010:39 eli juuri Vanhasen jutun tuomion, mutta tekee sen kovin yleisellä tasolla ja hieman mitäänsanomattomasti. Minkäänlaiseen näitä kahta tapausta koskevaan vertailuun tai keskinäiseen analysointiin taikka pohdintaan perusteluissa ei ole antauduttu; ei kai ole rohjettu mennä. Yksi korkeimman oikeuden jäsen eli oikeusneuvos Juha Häyhä oli mukana molempien juttujen kokoonpanossa, joten Sourin jutussa korkeimmalla oikeudella oli kyllä sisäpiirin tietoa siitä, mitä jäsenet olivat Vanhasen jutussa oikein ajaneet takaa.
8. Vai olisiko kyse (vain) siitä, että vuoden 2010 ratkaisussa oli framilla ja kantajapuolena Suomen pääministeri ja hänen vastapuolenaan taas ehkä pääministerin hieman julkisuuden kipeä entinen tyttöystävä, kun taas tässä vuoden 2011 ratkaisussa kantajana oli "viihdejulkisuutta hyödyntävä henkilö", kuten korkein oikeus tuomion kappaleessa 32 näyttää Katariina Souria luonnehtivan. Korkeimmalla oikeudella ei tunnu olevan kovin positiivista kuvaa puheena olevasta kahdesta naiskirjailijasta, siis Ruususesta ja Sourista; heistä Katariina Souri on hyväksytty nyttemmin Suomen Kirjailijaliiton jäseneksi.
9. Korkein oikeuden tuomio näyttäisi perustuvan paljolti siihen, että Sourin tapauksessa mainittuja seurusteluasioita oli käsitelty jo aiemmin laajasti lehdistössä, eli muun muassa neljä kertaa "laajalevikkisissä iltapäivälehdissä" ennen syytteessä tarkoitetun ensimmäisen 7 päivää -lehdessä olleen artikkelin julkaisemista ilman, että Souri oli puuttunut tiedon julkaisemiseen näissä lehdissä.
10. Matti Vanhanen ei toki halunnut tuoda itse omia yksityisasioitaan julkisuuteen. Toisaalta taisi käydä niin, että hän tuli aikoinaan Susan Ruususen kanssa julkisuuteen kaksistaan ja omasta aloitteestaan. Jos Sourin tuomiossa mainittua suhdeasiaa oli käsitelty neljä kertaa iltapäivälehdissä, niin eiköhän Matin ja Susanin seurustelusta ehditty julkaistu samoissa lehdissä about 400 juttua, vähintään. Pyrkikö Matti oikaisemaan näistä jutuista jonkin? Epäilen, sellaista ei ainakaan tule mieleen.
11. Matti Vanhanen oli Pääministerin morsian -kirjan ilmestymisen aikoihin Suomen korkeimman poliittisen vallan käyttäjä eli tasavallan pääministeri, jonka yksityiselämää oli yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan lupa käsitellä julkisessa sanassa ja kirjallisuudessa aivan toisella tavalla kuin tavallisten Matti Meikäläisten. Sitä paitsi Susanin kirjassa kerrotuissa tiedoissa, joita korkeimman oikeuden jäsenet pitivät Matin sukupuolielämää koskevien seikkojen paljastamisena, oli tosisiallisesti kyse lähinnä vain viattomista ja hieman naiivin tuntuisista asioista, hartioiden hieronnasta ja sen sellaisesta. Matti Vanhanen totesi hovioikeuden tuomion jälkeen itsekin spontaanisti, että kirjassa kerrotuissa asioissa ei ollut sinänsä mitään merkillistä!
12. Olen kirjoittanut Pääministerin morsian -kirjan oikeusjutusta esimerkiksi blogissa 78/23.2.2009 otsikolla "Matti Vanhanen vs. Susan Ruusunen - Helsingin hovioikeuden tuomion analysointi", sekä blogissa 286/16.6.2010 otsikolla "KKO:n tuomion perustelut Pääministerin morsian -kirjasta eivät vakuuta." Viittaan niihin.
13. Otetaanpa tähän lopuksi muistin virkistämiseksi pieni pätkä jälkimmäisestä blogista (siis 286/16.6.2010):
7. KKO myös "putsasi" hovioikeuden syyksilukemista. Tärkein muutos tässä kohdin oli se, että, toisin kuin hovioikeus, KKO katsoi, ettei Matti Vanhasen lapsia koskevien tietojen ottamisella kirjaan Vanhasen yksityiselämästä ollut esitetty oikeudettomasti tietoja tai vihjauksia RL 24:8.1:ssa tarkoitetulla tavalla.
8. KKO:n mukaan Vanhasen yksilöimät kirjan tiedot lapsista eivät käsittele lasten tunteita tai yksityisyyttä sellaisella tavalla, että niiden esittämisen osana Ruususen omakohtaista suhteen kuvausta voitaisiin arvioida olleen omiaan aiheuttamaan Vanhaselle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa ja että kirjan tekijän ja kustantajan sananvapautta olisi välttämätöntä tältä osin rajoittaa Vanhasen yksityisyyden suojaamiseksi.
9. Tältä osin KKO:n tuomion täytyy olla Matti Vanhaselle aika karvas takaisku. Nähdäkseni Vanhanen pani prosessin vireille ensi sijassa juuri siksi, että Ruusunen oli käsitellyt kirjassa myös hänen lapsiaan koskevia yksityisiä tietoja.
10. Kun kritisoin blogissani 23.2.2009 hovioikeuden tuomiota, pohdin myös sanottua lasten osuutta ja päädyin siihen, kuten KKO nyt tuomiossaan, että kirjassa lasten osalta esitetyt tiedot eivät sisällä lasten tunteiden tai käyttäytymisen kuvauksia. KKO toteaa myös, että lasten osalta kirjat kohdat kuvaavat pitkälti lähinnä seurustelusuhteen osapuolten omia, lasten suhtautuista koskevia käsityksiä.
11. Kuten olen aiemmin kertonut, sain pääministeri Matti Vanhaselta 23.2.2009 julkaistun blogijuttuni jälkeen sähköpostiviestin, jossa hän moitti minua juuri siitä, että olin arvostellut hovioikeuden tuomiota lapsia koskevien tietojen osalta. Vanhanen tuntui olevan suorastaan tuohtunut arvostelustani tältä osin. Muihin yksityiskohtiin, esimerkiksi sukupuolielämänsä kuvauksiin, Vanhanen ei "myllykirjeessään" sen sijaan puuttunut.
12. Pääministerin sukupuolielämää KKO on sitä vastoin pitänyt niin pyhänä asiana, että siitä rapsut eli sakot ovat annettu. KKO:n mukaan sukupuolielämästä ja intiimeistä yksityisistä tapahtumista ilmaistut tiedot ja vihjaukset liittyvät yksityiselämän ydinalueeseen. Niiden luvaton julkistaminen on ollut omiaan aiheuttamaan pääministerille vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Tältä osin kirjoittajan ja kustantajan sananvapauden rajoittamista on KKO:n mukaan pidettävä pääministerin yksityisyyden suojan kannalta välttämättömänä.
13. KKO luettelee tuomionsa sivulla 18 kirjasta seitsemän eri sivua, joilla on esitetty tällaisia sen mielestä halveksuntaa tai kärsimystä aiheuttavia tietoja tai vihjauksia. Omasta puolestani en kyllä lainkaan ymmärrä, miten tällaiset sangen viattomat kuvaukset voisivat mitenkään aiheuttaa Vanhaselle halveksuntaa, kärsimystä tai jopa vahinkoa. Eihän näissä kuvauksissa paljasteta kerta kaikkiaan mitään yksityiskohtia eikä niissä ole kerrassaan mitään sopimatonta.
14. KKO:n mustalle listalle on joutunut esimerkiksi kirjan sivulla 60 otsikon "Helliä hetkiä" alla olevan tekstin ensimmäisen kappaleen kolmas virke, joka kuuluu näin:
- Kuinka monta kertaa puhelin keskeyttikään kiihkeän rakastelumme!
Vastaavanlaisia "törkeitä" paljastuksia ovat KKO:n mielestä myös virkkeet:
- Vaikka Matti nyt olikin Europan presidentti, ehdimme tapailla ja nauttia fyysisestikin toisistamme.
- Hieroimme vuoron perään toistemme hartioita.
- Laitoin käteni hellästi Matin reidelle. Matti punastui ja työnsi käteni pois ja sanoi, että julkisella paikalla ei sopinut koskea polven yläpuolelle.
- Matti nautti kosketuksesta, minä aina hieroin Mattia saunan jälkeen varmaan 45 minuuttia.
Sen sijaan virke: "Palkintona raskaasta päivästä menimme saunaan" on ollut KKO:n mielestä kelvollinen.
En todellakaan ymmärrä, miten esimerkiksi nämä viattomat katkelmat voisivat mitenkään olla omiaan aiheuttamaan Vanhaselle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Syyksilukemiseen ei tietenkään riitä yksin se, että sukupuolielämän tiedot yleensä kuuluvat yksityisyyden ydinalueeseen. Täytyyhän kyse olla "kunnon" tiedoista, paljastuksista tai vihjauksista, jotta kyse voisi olla rangaistavasta teosta. Tällaisilla arkisilla ja rutiininomaisilla hieronta - yms. tiedoilla ei voine olla juuri mitään tekemistä sukupuolielämän kanssa. - Ovatko KKO:n jäsenet todella näin vieraantuneita elävästä elämästä ja sen realiteeteista? Eivätkö he tiedä tai kenties enää muista, mitä sukupuolielämä itse asiassa on?
15. En tiedä, pitäisikö KKO:n tuomiota tässä kohdin lukiessa itkeä vai nauraa! Tulee väkisin mieleen KKO:n ex-presidentin Curt Olssonin silloin tällöin 1970- ja -80 -luvulla lausuma tokaisu: "Ovatko ne tulleet aivan hulluiksi siellä!" Olsson tarkoitti jotain hölmöä hovioikeuden tai alioikeuden ratkaisua, mutta nyt on kysymys sentään maan ylimmän tuomioistuimen päätöksestä.
16. Matti Vanhanenhan todisti välittömästi Helsingin hovioikeuden tuomion jälkeen, että kirjassa esitetyt tiedot koskivat sinänsä aivan harmittomia tietoja ja asioita. Mm. tästä asiasta kustantaja Kari Ojala olisi halunnut kuulla Matti Vanhasta KKO:ssa henkilökohtaisesti, mutta KKO epäsi pyynnön. Tuomiossan KKO kuitenkin selitelee tätäkin Vanhasen paljastusta parhain päin Vanhaselle yksinomaan hänen asianajajan selittyjen pohjalta. Vanhasen kuuleminen olisi ollut välttämätöntä, jotta asia olisi tullut asianmukaisesti selvitetyksi.
14. Kuten jo sanoin, pidän korkeimman oikeuden Souri-jutun tuomiota perusteltuna. Korkeimman oikeuden ennakkopäätös Pääministerin morsian -kirjan jutussa (KKO 2010:39) joutuu kuitenkin Souri-tuomion valossa entistä kummallisempaan valoon. Vaikka nämä kaksi tapausta eivät toki ole faktoiltaan samanlaisia, ne ovat kuitenkin luonteeltaan samankaltaisia. Souri-tuomion jälkeen on entistä vaikeampi ymmärtää, miksi korkein oikeus päätyi Vanhas-jutussa siihen, että kirjan kirjoittaja ja kustantaja olivat syyllistyneet pääministerin yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämiseen.
maanantai 18. lokakuuta 2010
338. KKO:n presidentti Koskelon outo kannanotto
Lehtitietojen mukaan korkeimman oikeuden (KKO) presidentti Pauliine Koskelo kehottaa STT:lle antamassaan lausunnossa oikeusministeriötä pohtimaan, pitäisikö rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyä Suomessa muuttaa virallisen syyttäjän syyteoikeuden osalta.
Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) viime vuosina lukuisia langettavia tuomioita sananvapausjutuista, joita myös mediajutuiksi kutsutaan. Viimeisin EIT:n langettava tuomio Suomelle annettiin viime viikolla. Olen kommentoinut tuomiota blogissa n:o 336/12.10.2010.
Kyseisessä jutussa iltapäivälehdessä julkaistussa artikkelissa oli kerrottu presidenttivaaliehdokkaan (Esko Ahon) keskeisenä kampanja-avustajana toimineen A:n avioliiton ulkopuolisesta suhteesta erään TV-toimittajan entiseen puolisoon. Suomalaiset tuomioistuimet, myös KKO, katsoivat artikkelin loukanneen A:n yksityiselämää. EIT oli toisella kannalla ja katsoi, että Suomi oli rikkonut EIS 10 artiklaa kun suomalaiset tuomioistuimet olivat puuttuneet valittajien sananvapauteen tavalla, joka ei ollut välttämätöntä demokratiassa.
Presidentti Pauliine Koskelo, tuolloin vielä oikeusneuvos, kuului sanotussa vuoden 2005 ratkaisussa (KKO 2005:82) enemmistöön. KKO:n ratkaisu syntyi äänestyksen jälkeen 4-1. EIT:n kanta vastasi kutakuinkin vähemmistöön jääneen oikeusneuvos Lauri Lehtimajan perusteluja.
EIT ei yhtynyt KKO:n enemmistön perusteluihin kampanja-avustajan asemasta, koska enemmistö ei ollut painottanut riittävästi avustajan tehtävien poliittista luonnetta ja niiden toimittamisen julkista yhteyttä. EIT:n mukaan lehtiartikkelilla oli muun ohella ajettu tärkeää julkisesti kiinnostavaa asiaa poliittisten taustatietojen muodossa. Valittajien maksettavaksi tuomittuja vahingonkorvauksia ja kulukorvauksia EIT piti kohtuuttoman suurina.
Presidentti Koskelon mukaan EIT:n ratkaisun perusteluista ilmenee, että se suhtautuu torjuvasti suomalaiseen järjestelmään, jossa virallinen syyttäjä on niin sanotun uhrin asialla ja ajaa rikossyytettä mediaa vastaan. Tällaista nimenomaista lausumaa en ole kuitenkaan kyseisen EIT:n tuomion perusteluista havainnut.
Yksittäisen kansalaisen kannalta syyttäjävetoisen järjestelmän etu on siinä, että asianomistaja selviää helpommalla ja pienemmällä taloudellisella riskillä kuin tilanteessa, jossa uhri ajaa itse syytettä tai nostaa vahingonkorvauskanteen. Jos syyttäjä häviää ajamansa jutun, valtio joutuu korvaamaan syytetyn avustajan palkkion ja muut oikeuskäyntikulut.
Pitää kyllä paikkansa, että Suomessa omaksuttu syyteoikeuden järjestely, jonka mukaan virallisella syytäjällä on syyteoikeus ja vieläpä ensisijainen syyteoikeus myös kunnianloukkauksen ja yksityiselämän suojaa koskevissa asioissa, on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellinen.
Tämä ei suinkaan ole epäkohdan eli Suomen EIT:ltä sananvapausjutuissa saamien toistuvien langettavien tuomioiden syy. Perimmäisenä syynä on suomalaisten tuomioistuimien ja myös korkeimman oikeuden ihmisoikeustuomioistuimien ratkaisujen puutteellinen tuntemus ja tuomioista toisinaan ilmenevä suoranainen välinpitämättömyys ihmisoikeussopimuksessa omaksuttua sananvapauden suojaa kohtaan.
Tuomioistuimet ryhtyivät 2000-luvulle tultaessa eräällä tavalla "ajamaan" johtavien poliitikkojen ja muiden julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suojaa. Tuomioissa korostuu sananvapauden vähättely ja se, etteivät tuomioistuimet ole selvillä ihmisoikeustuomioistuimen kannanotoista. Korkein oikeuskaan ei ole aina - toisin kyllä ratkaisussa KKO 2005:82 - edes maininnut ns. mediajutuissa sananvapautta, vaan on tarkastellut asia yksinomaan yksityiselämän suojan kannalta. Tämä on ollut yllättävää ja selvä osoitus siitä, että meillä ei arvosteta pro et contra -tyyppistä tuomioiden perustelemistapaa.
Korkein oikeus täydentää käytännössä itse itseään eli tekee esityksen tuomioistuimeen valittavista uusista jäsenistä. Nämä virkaesitykset esitykset nimittävä viranomainen eli tasavallan presidentti säännönmukaisesti siunaa sellaisinaan.
Oikeusneuvos Lauri Lehtimajan jäätyä vuosi pari sitten eläkkeelle KKO:ssa ei ole ainoatkaan ihmisoikeusasioihin käytännössä perehtynyttä jäsentä. Viimeksi eli tämän vuoden alussa KKO:een oli tosin ehdolla ihmisoikeusasiantuntija, joka sai KKO:n esitysmenettelyssä pari kolme hajaääntä. KKO:n selvä enemmistö, presidentti Koskelon johdolla, päätti kuitenkin valita uudeksi jäsenekseen lähinnä liike-elämän juttuihin erikoistuneen asianajajan. Näin siitä huolimatta, että KKO:ssa oli jo entuudestaan 2-3 tällaisiin juttuihin erikoistunutta asianajajajäsentä, mutta ei siis yhtään ihmisoikeusasiantuntijaa. Valinnallaan KKO viestitti, että ihmisoikeusjutut ovat toisarvoisessa asemassa liike-elämän riita-asioihin verrattuna. Näissä asioissahan jotkut KKO:n jäsenet toimivat sivutoimisina välimiehinä.
Presidentti Koskelon STT:lle antama lausunto tuntuu ällistyttävältä, sillä hänhän näyttäisi haluavan vierittää syyn tuomioistuimien ja KKO:n epäonnistuneesta ratkaisukäytännöstä syyttäjien niskoille! Koskelo tuntuisi lähtevän siitä, että tuomioistuimen tuomitsee aina syyttäjän ajaman syytteen mukaisesti. Koskelon olisi kannattanut muotoilla lausuntonsa hieman huolellisemmin.
Asia on luonnollisesti niin, että syyttäjät eivät olisi enää vuosikausiin nostaneet perusteettomia syytteitä, jos KKO olisi kyennyt ohjamaan alempien oikeusasteiden ja samalla myös syyttäjien lainkäyttöä oikeilla ennakkopäätöksillään. KKO:n ylivoimaisesti tärkein tehtävänä on nimenomaan alempien tuomioistuimien ja syyttäjäviranomaisten lainkäytön ohjaaminen ja oikeuskäytännön yhtenäisyydestä huolehtiminen (OK 30:3.1). Nyt on osoittautunut, että KKO on epäonnistunut tässä tehtävässään media- ja sananvapausjuttujen osalta.
Presidentti Koskelo on tullut tunnetuksi oikeusministeriön ja lainsäätäjän arvostelusta muissakin yhteydessä. Myös tässä mediajuttuja koskevassa asiassa Koskelo näyttää haluavan sysätä vastuun lainsäätäjälle, vaikka kyse on selvästikin lainkäytön viheistä.
Eivätkö korkein oikeus ja sen presidentti haluaisi oikein kantaa vastuuta ratkaisuistaan? Vastuunkantoa ovat meillä aiemmin vältelleet lähinnä kansanedustajat ja muut johtavat poliitikot. Tehtävissään möhlineistä poliitikoista on mahdollista päästä eroon seuraavissa vaaleissa, jos äänestäjät niin tahtovat. Tuomarit sitä vastoin ovat perustuslain mukaan erottamattomia.
-------
Suomelle ja korkeimmalle oikeudelle näyttäisi olevan tulossa lisää sapiskaa ihmisoikeustuomioistuimelta. EIT on juuri äskettäin ottanut käsiteltäväkseen poikkeuksellisen nopeasti ex-professori Ari Huhtamäen tekemän valituksen koskien hänen KKO:lta viime kesäkuussa saamaansa hylkäävää purkupäätöstä Kari Uotin jutussa (KKO 2010:41). Purkuasia käsiteltiin täysistunnossa ja päätös syntyi äänestyksen jälkeen. EIT on pyytänyt Suomen hallitukselta vastausta Huhtamäen valituksen johdosta esitettyihin kysymyksiin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeiden toteutumisesta.
Hallitus on vastineissaan tähän asti yleensä aina puolustellut tuomioistuinten ratkaisuja. Nähtäisiinkö Huhtamäen tapauksessa sellainen ihme, että hallitus myöntää ihmisoikeusloukkauksen tapahtumisen?
tiistai 12. lokakuuta 2010
336. Suomi (ja KKO) sai jälleen pyyhkeitä ihmisoikeustuomioistuimelta
Suomi tuomittiin tänään jälleen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa (EIT) sananvapauden loukkaamisesta. Nyt myös Korkeimman oikeuden ennakkopäätös todettiin sananvapauden vastaiseksi (ks. KKO 2005:82).
Tapauksessa (Saaristo ym. Suomi) oli kyse kahden henkilön suhteen uutisoinnista iltapäivälehdessä. Suhteen osapuolina olivat politiikan toimittajan entinen puoliso ja presidentti ehdokkaan Esko Ahon kampanjan viestintä- ja markkinointivastaava. Kansalliset tuomioistuimet katsoivat - myös KKO (ään. 4-1) - että uutisoinnilla oli loukattu kantajien oikeutta yksityisyyteen sekä tuomitsivat lehden toimittajan ja päätoimittajan yksityiselämän loukkaamisesta sakkorangaistuksiin. Tuomitut ja artikkelin julkaissut lehtiyhtiö valittivat EIT:een katsoen tuomion loukkaavan heidän oikeuttaan sananvapauteen.
EIT arvioi tapauksessa sananvapauden suhdetta yksityiselämän suojaan. Suhteen uutisoinnissa tapaukseen osallisten tahojen kuvaus oli asiallista ja tosiseikkoihin perustuvaa. Presidenttiehdokkaan kampanjan viestintävastaavan on katsottava olevan tehtäviensä julkisen ja poliittisen luonteen vuoksi poliitikkoihin ja virkamiehiin rinnastettavassa asemassa eikä hänen voida siten katsoa olevan täysin yksityinen henkilö. EIT otti ratkaisussaan myös huomioon artikkelin julkaisun aikana käynnissä olleen presidentinvaalitaiston ja uutisoinnin kohteena olleiden henkilöiden kytkökset presidentinvaalikampanjointiin sekä kampanjoinnista tapahtuvaan uutisointiin.
EIT kiinnitti huomiota tuomittujen rangaistusten vakavuuteen ja katsoi sen lisäksi, että valittajat olivat joutuneet maksamaan kohtuuttoman suuria korvauksia verrattuna esimerkiksi väkivaltarikoksista tuomittaviin korvauksiin.
EIT katsoi tapauksessa yksityiselämän loukkaamisesta annettujen tuomioiden rikkoneen valittajien Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa taattua oikeutta sananvapauteen.
EIT määräsi valtion korvaamaan valittajille yhteisesti 14 900 euroa korvauksena aineellisesta vahingosta sekä 13 000 euroa oikeudenkäyntikuluistaan.
EIT:n ratkaisu.
Korkeimman oikeuden vuoden 2005 ratkaisu asiassa on tällainen.
Mielenkiintoista nähdä, millaisen kannan EIT ottaa aikanaan - ehkä noin 4-5 vuoden kuluttua - Pääministerin morsian -kirjan ratkaisuun sananvapauden kannalta.
lauantai 10. heinäkuuta 2010
299. Ihmisoikeustuomioistuimelta Suomelle jälleen kaksi langettavaa tuomiota sananvapauden rikkomisesta
1. Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) 2000-luvulla useita langettavia tuomioita sananvapauden rikkomisesta. Toukokuun 2010 loppuun mennessä EIT oli antanut Suomelle jo 12 tuomiota, joissa Suomen katsottiin loukanneen ihmisoikeussopimuksen (EIS) 10 artiklassa turvattua sananvapautta. Muista maista esimerkiksi Ruotsilla oli sanotunlaisia tuomioita vain kaksi, Norjalla viisi ja Hollannilla neljä. Tämä ilmenee OTT Päivi Tiilikan oikeusministeriön toimeksiannosta tekemästä selvityksestä, joka julkistettiin kuluvan heinäkuun alussa (OM:n selvityksiä ja ohjeita 54/2010).
2. Olen selostanut ja EIT:n huhtikuussa (6.4.) tänä vuonna Suomelle antamaa viittä EIS 10 artiklan rikkomisesta antamaa langettavaa tuomiota blogissa 257/27.4.-10.
3. Suomen samat langettavat tuomiot ovat tulleet rikosjutuissa, joissa toimittajia ja päätoimittajia on tuomittu sakkoon tai ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä velvoitettu suorittamaan korvausta henkisestä kärsimyksestä yksityiselämän loukkaamista tai kunnianloukkausta koskevissa jutuissa. Suomen saamien tuomioiden lukuisuus osoittaa, ettei punninta yksityisyyden ja kunniansuojan sekä toisaalta sananvapauden välillä ole onnistunut niin kuin suomalaisia tuomioistuimia velvoittavan EIS 10 artiklan ja EIT:n ratkaisukäytännön mukaan olisi pitänyt.
4. Suomalaisissa tuomioistuimissa, korkein oikeus (KKO) mukaan lukien, on painotettu yksipuolisesti vain yksityiselämän suojaa, vaikka lehtikirjoituksissa yms. julkaisuissa on ollut kysymys yhteiskunnallisesti merkittävän epäkohdan tai teeman käsittelystä. Tällaisissa tapauksissa ja kysymyksissä tiedotusvälineillä on EIT:n ratkaisujen mukaan pitkälle menevä oikeus kertoa myös sellaisista asioista, jotka kuuluvat poliitikkojen ja muiden vallankäyttäjien yksityisyyden piiriin.
5. Tällä viikolla eli tarkemmin sanottuna 6.7. Suomi sai EIT:ltä jälleen kaksi langettavaa sanavapaustuomiota: tuomiot tapauksissa Mariapori v. Finland (application no. 37751/07) ja Niskasaari ym. v. Finland (application no. 37520/07).
6. Mariapori-tapauksessa EIT:een valituksen tehnyttä M:a oli kuultu joulukuussa 1997 veroasiaintuntijan ominaisuudessa veropetoksesta syytetyn todistajana. Syyttäjän syyte perustui mm. kahden verotarkastajan laatimaan verontarkastuskertomukseen, jota kyseinen todistaja väitti virheelliseksi 2,5 milj. markan osalta. Todistajan mukaan ainoa selitys veronalaisen tuloa koskevien arvioiden mainittuun eroon oli verotarkastajien tahallisuus, koska tarkastajien luvuille ei ollut minkäänlaisia perusteita. Oikeudenkäyntiä ja todistajan toteamuksia selostettiin ei sanomalehdissä, mutta verotarkastajien nimiä ei mainittu. Jutun syytetty tuomittiin veropetoksesta lainvoimain vuonna 1999 saaneella tuomiolla. Vuonna 1998 todistaja julkaisi verotusta koskevan kirjan ("Verottaja tappolinjalla"), jossa viitattiin kyseiseen juttuun ja todettiin mm., että toinen mainituista verotarkastajista, jonka aviopuoliso oli syyttäjänä työssä nimeltä mainitussa syyttäjänvirastossa, oli tehnyt kyseisessä veropetosjutussa täysin tietoisesti väärän valan. M sai syytteen ja hänet tuomittiin käräjäoikeudessa 2004 kirjassaan esittämiensä lausumien johdota törkeästä herjauksesta 4 kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja velvoitettiin maksamaan asianomistajalle vahingonkorvausta 5 000 euroa. Oikeudenkäynnissä esitettyjen lausumien käräjäoikeus katsoi toteuttavan herjauksen, mutteivät sen sijaan törkeää herjausta. Herjausta koskeva syyte oli vanhentunut, mutta M velvoitettiin kuitenkin maksamaan kummaakin verotarkastajalle korvausta henkisestä kärsimyksestä yhteensä 4 000 euroa. Hovioikeus pysytti tammikuussa 2006 antamallaan tuomiolla käräjäoikeuden tuomion ja KKO epäsi M:n pyytämän valitusluvan maaliskuussa 2007.
7. EIT totesi, että sananvapauteen puutumisen tuli olla oikeassa suhteessa hyväksyttäviin tavoitteisiin ja sitä oli perusteltava relevantein ja riittävin syin. HUomioon oli otettava tapauksen kaikki asianhaarat, kiistanalaiset lausumat ja niiden esittämisen olosuhteet mukaan lukien. Virkamiesten, kuten poliitikkojenkin, oli suvaittava kritiikkiään yksityishenkilöitä enemmän, joskaan heitä ei voitu täysin rinnastaa poliitikkoihin toimintansa arvostelun osalta.
8. M:n veropetosjutussa antamien lausumien osalta EIT totesi mm., että oikeudessa kultavan todistajan sananvapauden rajoittaminen ei ollut välttämätöntä, ei edes lievän rangaistuksen muodossa, muutoin kuin ainoastaan poikkeuksellisissa oloissa. Sananvapauteen puuttuminen oikeudenkäynnin aikana saattoi herättää kysymyksiä myös oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuudesta EIS 6 artiklan kannalta. Osapuolten tasa-arvo saattoi edellyttää argumenttien vapaata vaihtoa asianosaisten välillä. Tuomioistuimenpuheenjohtajan tuli ohjata käsittelyä, mutta kyseisessä tapauksessa oikeuden puheenjohtaja ei ollut puuttunut keskusteluun eikä kehottanut todistaja M:ää peruuttamaan lausumaansa taikka ilmoittanut hänelle vakavan lausuma seurauksista. Verotarkastajilla oli lisäksi ollut oikeuden istunnossa tilaisuus osoittaa todistajan syytökset vääriksi. Yhteenvetona tältä osin EIT totesi, että verotarkastajilta oli kohtuudella voitu odottaa suvaitsevaisuutta M:n valan nojalla syytetyn todistajana antamien lausumien suhteen varsinkin, kun m:llä oli ollut todistajana velvollisuus vastata hänelle esitettyihin kysymyksiin ja siten esittää näkemyksensä tosiseikoista. EIT:n mielestä kohtuullista tasapianoa eri intressien eli kunniansuojan ja sananvapauden välillä ei puheena olevassa tapauksessa ollut löydetty. Siten EIS 10 artiklaa oli rikottu (myös) oikeudenkäynnin osalta, vaikka syyte herjauksesta oli hylätty, sillä M oli velvoitettu maksamaan 4 000 euron suuruinen korvaus verotarkastajille.
9. M:n kirjoittaman kirjan osalta EIT totesi, että kirjaa voitiin pitää poleemisena dokumenttina tai pamflettina, jolla pyrittiin edistämään julkista keskustelua. EIT:n mukaan herjauksesta tuomittavaa vankeusrangaistusta voitiin pitää sananvapauden kanssa yhteensopivana seuraamuksena vain poikkeuksellisissa oloissa erityisesti silloin, kun sananvapauden käytöllä oli loukattu vakavasti muita perusoikeuksia. M:n tapauksessa vankeusrangaistuksen määrääminen ei ollut mitenkään oikeutettua. Sellainen rangaistus oli ehdollisenakin tuomittuna väistämättä omiaan ehkäisemään julkista keskustelua julkista mielenkiintoa omaavasta tärkeästä asiasta eli tässä tapauksessa veroviranomaisten toiminnasta. EIT totesi, että Europan neuvosto oli vuonna 2007 vaatinut jäsenvaltioitaan luopumaan viipymättä vankeusrangaistuksesta herjausjutuissa. EIT:n mielestä jo seuraamusten ankaruus, ehdollinen vankeusrangaistus ja 5 000 euron suuruinen vahingonkorvaus, osoitti, että sananvapauteen puuttuminen ei ollut ollut po. tapauksessa välttämätöntä. Siten EIS 10 artiklaa oli myös kirjassa esitettyjen lausumien osalta rikottu.
10. M:n asian käsittely oli kestänyt eri oikeusasteissa yli seitsemän vuotta. Tämä oli EIT:n mielestä liian pitkä aika, minkä vuoksi myös EIS 6.1 artiklan säännöstä oikeudenkäynnin kohtuullisesta ajasta oli rikottu. - EIT velvoitti Suomen valtion maksamaan M:lle korvausta taloudellisesta vahingosta 33.390,84euroa, aineettomasta vahingosta 6.000 euroa ja oikeudenkäyntikuluista 10.000 euroa.
11. Niskasaaren ym. tapauksessa oli kyse free lance-toimittajan ja Seura-lehden päätoimittajan (Flinkkilä) sakkotuomiosta, jonka he olivat saaneet julkisesta herjauksesta. Lehtijuttu koski Seurassa joulukuussa 1996 julkaistua N:n kirjoittamaa artikkelia, jossa käsiteltiin Mannerheimin Lastensuojeluliiton entisen lapsiasiamiehen hyllyttämistä ja jossa väitettiin mm., ettei lapsiasiamiehelä ollut koulutusta eikä osaamista tutkimustyössä. Käräjäoikeus tuomitsi tammikuussa 2004 N:n ja F:n julkisesta herjauksesta sakkoon ja velvoitti heidät sekä lehtiyhtiön suorittamaan korvaukseksi asianomistajalle 5 000 euroa aineettomasta vahingosta. Hovioikeus pysytti vuonna 2006 käräjäoikeuden tuomion ja KKO epäsi valittajilta valitusluvan helmikuussa 2007.
12. Suomen hallitus myönsi ET:ssä rikkomuksen ja teki vaadituista korvauksista sovintotarjouksen, jonka valittajat N ja F kuitenkin hylkäsivät. EIT:n mukaan valittajat eivät olleet väittäneet lapsiasiamiehen syyllistyneen rikokseen eivätkä lehtijutussa esitetyt tiedot kokemuksen ja osaamisen puutteista olleet vääriä. Lapsiasiamiehen yksityiselämää ei ollut otettu kirjoituksessa esille. Sittemmin lehti oli julkaissut oikaisun, jossa yksiselitteisesti oli sanottu, että kirjoituksessa esitetyt maininnat lapsiasiamiehen hyllyttämisestä olivat vääriä. EIT:n mukaan valittajat eivät olleet ehkä tarkistaneet riittävästi kaikkia tietoja, heitä kuitenkin voitiin moittia vain selostuksen virheellisyydestä.
13. EIT moitti perusteluissaan suomalaisia oikeusasteita siitä, että ne eivät olleet lainkaan punninneet tuomioissaan kilpailevia lapsiasiamiehen ja valittajien intressejä eivätkä siten harkinneet asiaa siltä kannalta, oliko valittajilla ollutoikeus julkaista artikkeli. Kotimaiset tuomioistuimet eivät myöskään olleet ottaneet lainkaan huomioon lehdessä myöhemmin julkaistua oikaisua, vaikka sellaista oikaisua, jos se tapahtui ajoissa, voitiin pitää asianmukaisena hyvityksenä aiheutetusta kärsimyksestä. (Pro et contra -perustelemismetodia ei siis ole käytetty.) Huomioon ei ollut otettu myöskään sitä, olisivatko tuomittuja lievemmät seuraamukset riittäneet tyydyttämään asianomaisia intressejä. EIT piti myös tässä tapauksessa valittajille tuomittuja seuraamuksia eli sakkorangaistuksia ja korvausvelvollisuutta suhteettomina ja sananvapauden kannalta liian ankarina. Näin ollen ja koska sananvapauteen puuttumista ei ollut edellä mainituissa kohdin perusteltu riittävästi, EIS 10 artiklaa oli EIT:n mielestä rikottu. - Myös tässä tapauksessa 6 vuotta ja 3 kuukautta vireillä ollut oikeudenkäynti eri oikeusasteissa oli kestänyt valittajayhtiön osalta kohtuuttoman pitkään. EIT määräsi Suomen valtion maksamaan valittajille N ja F sekä Yhtyneet Kuvalehdet Oy:lle yhteisesti korvausta taloudellisesta vahingosta 28.688, 86 euroa ja oikeudenkäyntikuluista 8. 5000 euroa.
14. Suomi on saanut EIT:ltä 2000-luvulla EIt:lta nyt siis jo 14 langettavaa tuomiota ja tuomioistuimessa on vielä ainakin neljä tapausta odottamassa ratkaisua väitetystä sananvapauden loukkauksesta. Missä vika? OTT Päivi Tiilikan mukaan vika ei ole Suomen lainsäädännössä, sillä lainsäädäntömme olisi mahdollistanut myös sananvapausmyönteiset tulkinnat EIT:ssa langettaviin tuomioihin johtaneissa suomalaistapauksissa. Tähän käsitykseen voidaan perustellusti yhtyä. Vika on, kuten olen itsekin aiemmin eri yhteyksissä todennut, suomalaisten tuomioistuinten, myös KKO:n, asenteissa sekä lain sanamuotoon ja lakien säätämisvaiheessa esitettyihin esitöihin kiinteästi nojautuvassa legalistisessa tulkintametodissa. Esimerkiksi Ruotsissa on vallalla toisenlainen eli avoimuuden, realististen näkökohtien sekä ihmisoikeuksien huomioon ottamiseen ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöön nojautuva tulkintametodi.
15. Ihmisoikeudet eivät ole juurtuneet suomalaiseen oikeuskäytäntöön. Tästä minun mielestäni suurimman vastuun kantaa korkein oikeus, joka on ennakkopäätöksillään ohjannut vanhentuneisiin lain esitöihin perustuvaa laintulkintaa ihmisoikeuksien sijasta. Esimerkiksi ennakkopäätöksessä KKO 2002:55 (ns. Hardwick-tapaus), johon alemmat oikeudet ovat sittemmin perustaneet ratkaisujaan, korkein oikeus on sivuuttanut sananvapausaspektin ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön kokonaan.
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
286. KKO 2010:39: Korkeimman oikeuden tuomion perustelut Pääministerin morsian -kirjasta eivät vakuuta
Pääministeri ja morsian kirjan kannessa1. Tänään se sitten vihdoin annettiin. Nimittäin Korkeimman oikeuden kauan panttaama tuomio Pääministerin morsian-kirjasta (KKO 2010:39). Juttu käynnistyi pääministeri Matti Vanhasen tekemällä rikosilmoituksella, minkä jälkeen juttua on puitu eri oikeusasteissa jo kolmisen vuotta. Helsingin hovioikeuden tuomio asiassa annettiin 10.2.2009 ja KKO myönsi jutussa valitusluvan kesäkuussa 2009. KKO toimitti asiassa suullisenkäsittelyn 25.1.2010.
2. Luultavasti KKO:n ratkaisu on ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta KKO ei ole halunnut antaa ratkaisuaan ennen kuin vasta nyt, kun Matti Vanhanen on jo käytännössä entinen pääministeri. Monet merkittävät asiat tapahtuvat ja ratkaissut annetaan meillä tavanmukaisesti juuri vähän ennen Juhannusta, tätä keskikesän mystistä juhlaa. Muistamme, miten Anneli Jäätteenmäki pakotettiin eroamaan pääministerin virasta Juhannuksena 2003 ja miten Matti Vanhanen tulee itse jättämään virallisesti saman viranhoidon kesken tällä viikolla eli 18.6., siis juuri ennen "Jussia." Oikeuskansleri Jaako Jonkan on määrä antaa tänään päätöksensä energiaylijohtaja Turusen esteellisyyttä koskevassa asiassa jne. - On jo antanutkin, päätöksessä todettiin aivan odotetusti tämän härskin virkamiehen Taisto Turusen esteellisyys; Turusen nimitti kaksoisroolina tietenkin kukas muu kuin Jaakko Jonkan suursuosikki Mauri Tsoukki Pekkarinen.
3. Muutenkin maassa on vallalla käytäntö, jonka mukaan tuomioistuimet, viranomaiset ja virkamiehet antavat, eivät siis julkisesti julista, päätöksensä juuri ennen viikonloppua, siis perjantaina, yleensä vielä iltapäivänä. Näin siksi, että päätöksen antajat eivät halua missään tapauksessa olla tavoitettavissa ja vastaamassa tiedotusvälineiden kysymyksiin, vaan haluavat pötkiä tai luikkia karkuun virastoistaan ja muista koloistaan koteihinsa ja kesämökeilleen. Tämä on sitä suomalaista julkisuusperiaatteen toteutumista!
4. Korkein oikeus on antanut tämänpäiväisestä tuomiostaan seuraavaan lyhyen tiedotteen
http://www.kko.fi/51112.htm, joka löytyy tästä.
5. KKO:n tuomion Finlex-seloste kokonaisuudessaan löytyy puolestaan täältä.
6. Tässä yhteydessä ei ole tarkoitus ryhtyä ruotimaan KKO:n tuomiota yksityiskohtaisesti. Tuomion sisältö on pääosin se, että KKO tuomitsi kirjan kustantajan Kari Ojalan ja kirjan kirjoittajan Susan Ruususen täsmälleen yhtä suureen sakkorangaistukseen kuin hovioikeuskin, Ojala sai 60 päiväsakkoa ja Ruusunen 20 päiväsakkoa. Lisäksi Ojala joutui maksamaan Vanhaselle vahingonkorvausta 1 000 euroa. Tärkeä muutos hovioikeuden tuomion lopputulokseen tuli siinä, että Ojala ja kustannusyhtiö vapautettiin kokonaan valtiolle tuomitusta hyötyä koskevasta menettämisseuraamuksesta.
7. KKO myös "putsasi" hovioikeuden syyksilukemista. Tärkein muutos täsä kohdin oli siinä, että KKO, toisin kuin hovioikeus, katsoi, ettei Matti Vanhasen lapsia koskevien tietojen ottamisella kirjaan Vanhasen yksityiselämästä ollut esitetty oikeudettomasti tietoja tai vihjauksia RL 24:8.1:ssa tarkoitetulla tavalla.
8. KKO katsoi, että Vanhasen yksilöimät kirjan tiedot lapsista eivät käsittele lasten tunteita tai yksityisyyttä sellaisella tavalla, että niiden esittämisen osana Ruususen omakohtaista suhteen kuvausta voitaisiin arvioida olleen omiaan aiheuttamaan Vanhaselle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa ja että kirjan tekijän ja kustantajan sananvapautta olisi välttämätöntä tältä osin rajoittaa Vanhasen yksityisyyden suojaamiseksi.
9. Tältä osin KKO:n tuomion täytyy olla Matti Vanhaselle aika karvas takaisku. Nähdäkseni Vanhanen pani prosessin vireille ensi sijassa juuri siksi, että Ruusunen oli käsitellyt kirjassa myös hänen lapsiaan koskevia yksityisiä tietoja.
10. Kun kritisoin blogissani 23.2.2009 hovioikeuden tuomiota, pohdin myös sanottua lasten osuutta ja päädyin siihen, kuten KKO nyt tuomiossaan, että kirjassa lasten osalta esitetyt tiedot eivät sisällä lasten tunteiden tai käyttäytymisen kuvauksia. KKO toteaa myös, että lasten osalta kirjat kohdat kuvaavat pitkälti lähinnä seurustelusuhteen osapuolten omia, lasten suhtautuista koskevia käsityksiä.
11. Kuten olen kertonut, sain pääministeri Matti Vanhaselta 23.2.2009 julkaistun blogijuttuni jälkeen sähköpostiviestin, jossa hän moitti minua juuri siitä, että olin arvostellut hovioikeuden tuomiota juuri lapsia koskevien tietojen osalta. Vanhanen oli suorastaan tuohtunut arvostelustani tältä osin. Muihin yksityiskohtiin, esimerkiksi sukupuolielämänsä kuvauksiin, Vanhanen ei minuun kohdistamassaan "myllykirjeessä" sen sijaan puuttunut.
12. Pääministerin sukupuolielämää KKO on sitä vastoin pitänyt niin pyhänä asiana, että siitä rapsut eli sakot ovat annettu. KKO:n mukaan sukupuolielämästä ja intiimeistä yksityisistä tapahtumista ilmaistut tiedot ja vihjaukset liittyvät yksityiselämän ydinalueeseen. Niiden luvaton julkistaminen on ollut omiaan aiheuttamaan pääministerille vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Tältä osin kirjoittajan ja kustantajan sananvapauden rajoittamista on KKO:n mukaan pidettävä pääministerin yksityisyyden suojan kannalta välttämättömänä.
13. KKO luettelee tuomionsa sivulla 18 kirjasta seitsemän eri sivua, joilla on esitetty tällaisia sen mielestä halveksuntaa tai kärsimystä aiheuttavia tietoja tai vihjauksia. Omasta puolestani en kyllä lainkaan ymmärrä, miten tällaiset sangen viattomat kuvaukset voisivat mitenkään aiheuttaa Vanhaselle halveksuntaa, kärsimystä tai jopa vahinkoa. Eihän näissä kuvauksissa paljasteta kerta kaikkiaan mitään yksityiskohtia eikä niissä ole kerrassaan mitään sopimatonta.
14. KKO:n mustalle listalle on joutunut esimerkiksi kirjan sivulla 60 otsikon "Helliä hetkiä" alla olevan tekstin ensimmäisen kappaleen kolmas virke, joka kuuluu näin:
- Kuinka monta kertaa puhelin keskeyttikään kiihkeän rakastelumme!
Vastaavanlaisia "törkeitä" paljastuksia ovat KKO:n mielestä myös virkkeet:
- Vaikka Matti nyt olikin Europan presidentti, ehdimme tapailla ja nauttia fyysisestikin toisistamme.
- Hieroimme vuoron perään toistemme hartioita.
- Laitoin käteni hellästi Matin reidelle. Matti punastui ja työnsi käteni pois ja sanoi, että julkisella paikalla ei sopinut koskea polven yläpuolelle.
- Matti nautti kosketuksesta, minä aina hieroin Mattia saunan jälkeen varmaan 45 minuuttia.
Sen sijaan virke: "Palkintona raskaasta päivästä menimme saunaan" on ollut KKO:n mielestä kelvollinen.
Kuten sanoin, en ymmärrä, miten esimerkiksi nämä viattomat katkelmat voisivat mitenkään olla omiaan aiheuttamaan Vanhaselle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Syyksilukemiseen ei tietenkään riitä yksin se, että sukupuolielämän tiedot yleensä kuuluvat yksityisyyden ydinalueeseen. Täytyyhän kyse olla "kunnon" tiedoista, paljastuksista tai vihjauksista, jotta kyse voisi olla rangaistavasta teosta. Tällaisilla sangen arkisilla ja rutiininomaisilla hieronta - yms. tiedoilla ei luonnollisesti ole mitään tekemistä sukupuolielämän kanssa. - Ovatko KKO:n jäsenet todella näin vieraantuneita elävästä elämästä ja sen realiteeteista? Eivätkö he tiedä tai kenties enää muista, mitä sukupuolielämä itse asiassa on?
15. En tiedä, pitäisikö KKO:n tuomiota tässä kohdin lukiessa itkeä vai nauraa! Tulevat väkisin mieleen KKO:n ex-presidentin Curt Olssonin silloin tällöin 1970- ja -80 -luvulla lausumat tokaisut: "Ovatko ne tulleet aivan hulluiksi siellä!" Curt Olsson tarkoitti jotain hölmöä hovioikeuden tai alioikeuden ratkaisua, mutta nyt on kysymys sentään maan ylimmän tuomioistuimen päätöksestä.
16. Matti Vanhanenhan todisti välittömästi Helsingin hovioikeuden tuomion jälkeen, että kirjassa esitetyt tiedot koskivat sinänsä aivan harmittomia tietoja ja asioita. Mm. tästä asiasta kustantaja Kari Ojala olisi halunnut kuulla Matti Vanhasta KKO:ssa henkilökohtaisesti, mutta KKO epäsi pyynnön. Tuomiossan KKO kuitenkin selitelee tätäkin Vanhasen "paljastusta" parhain päin Vanhaselle yksin Vanhasen asianajajan selittyjen pohjalta. Vanhasen kuuleminen olisi ollut kuitenkin välttämätöntä, jotta asia olisi voinut tulla asianmukaisesti ja luotettavasti selvitetyksi.
17. Itse asiassa tuomiossa on rikottu myös yhtä keskeistä prosessioikeudellista periaatetta. Kuten KKO perustelujensa kappaleessa 5 toteaa, syyttäjä ei ole vaivautunut prosessin missään vaiheessa, ei käräjäoikeudessa, ei hovioikeudessa eikä KKO:ssakaan yksilöimään niitä kirjan kohtia tai ilmauksia, joiden hän katsonut sisältävän yksityiselämän loukkausta koskevia tietoja tai vihjauksia. Syyttäjä on vain "lätkäissyt" po. kirjaan käräjäoikeuden pöydälle ja sanonut tosiasiallisesti, että "lukekaapa tuosta." Kirjaan Vanhanen oli itse merkinnyt hirmuisen määrän kohtia, joiden osalta hän katsoi syytettyjen syyllistyneen rikokseen. Mutta eihän tämä tällainen summittainen menettely missään nimessä riitä syytteen asianmukaiseen yksilöintiin!
18. KKO:n oikeuden tullut puuttua syytteen puutteellisuuksiin ja vaatia syyttäjää yksilöimään loukkaavat kohdat ja lauseet kohta kohdalta uhalla, että syyte jätetään muuten tutkimatta. Tätä KKO ei ole kutenkaan tehnyt - vaikka KKO:ssa pidettiin suullinen käsittelykin (!) - vaan se on ottanut itse asiassa itselleen myös syyttäjän tehtävät ja kertonut ottaneensa "arviointinsa lähtökohdaksi ne kirjan kohdat, joiden hovioikeuden tuomiossa on katsottu täyttäneen syytteessä tarkoitetun rikostunnusmerkistön."
19. Tämäkin tärkeä yksityiskohta prosessissa paljastaa, mistä asiassa on ollut kyse. Syytettyjen oikeusturvasta ei ole välitetty, vaan ratkaisu palvelee maan johtavan poliitikon ja pääministerin kunniaa ja mainetta, ettei hänen vireille panemansa juttu sentään olisi päässyt kuivumaan täydellisesti kokoon.
20. Vaikuttaa siltä, että KKO:ssa ei ole haluttu ymmärtää, että kyseinen kirja on kirjoittajan henkilökohtainen tilitys ja selonteko yhdestä oman elämänsä käännekohdasta. KKO on käsitellyt tätä kaunokirjallista teosta kuitenkin aivan samojen kriteerien perusteella kuin mitä tahansa aikakausilehden julkkisjuttua. Tässä tuntuisi olevan aika paha näköalavirhe.
21. On ymmärrettävää, jos tuomitut haluavat saattaa asian vielä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tutkittavaksi.
tiistai 27. huhtikuuta 2010
257. Korkein oikeus sananvapautta kaventamassa
1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi 6.4.2010 Suomella viisi langettavaa tuomiota niin kutsutussa valtakunnansovittelija Reinin jutussa. Viiden suomalaisen lehden (Seura, Nykyposti, Iltalehti, Hymy ja 7 päivää) toimittajat ja yhdessä asiassa myös asianomainen lehti (Iltalehti) olivat valittaneet ihmisoikeustuomioistuimeen sanotussa jutussa, jossa oli kysymys lehdistön vapauden rajoista julkisuuden henkilön (Reini) ohella vastaajana rikosasiassa olleen yksityishenkilön (Reinin naisystävä) yksityiselämään liittyneiden tietojen paljastamisen suhteen.
2. EIT katsoi, että ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa oli rikottu, kun Suomen tuomioistuimet, viime kädessä korkein oikeus (KKO), olivat rajoittaneet tiedotusvälineiden sananvapautta väärin perustein. Valtio määrättiin maksamaan valittajille korvaukseksi taloudellisista vahingoista ja aineettomista vahingoista yhteensä noin 130 000 euroa.
3. Tapahtumasarjan juuret juontavat joulukuuhun 1996, jolloin humalainen valtakunnansovittelija R tuli myöhään yöllä naisystävänsä (B) kanssa kotiinsa, jossa R:n vaimo oli paikalla. Kun tilanne kiristyi, poliisit kutsuttiin paikalle ja väkivaltaisesti käyttäytynyt R pidätettiin. Tapahtuman johdosta R ja B saivat syytteet ja tammikuussa 1997 käräjäoikeus tuomitsi R:n vahingonteosta sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta 4 kk ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja B:n pahoinpitelystä sakkoon. R sai myös potkut virastaan. Vuonna 1998 hovioikeus pysytti tuomion B:n osalta, mutta R:n osalta syytteet raukesivat, koska R oli samana vuonna kuollut. Joulukuussa 1998 KKO epäsi B:n pyytämän valitusluvan.
4. Tammikuun loppupuolella 1997 R oli suorassa tv-ohjelmassa Hyvät, Pahat ja Rumat toimittaja Neil Hardwickin (H) haastateltavana. H oli haastattelun yhteydessä B:n nimeltä mainiten kertonut, että B oli naimissa olleen R:n naisystävä, joka oli ollut osallisena R:n kotona sattuneessa edellä mainitussa välikohtauksessa. H oli lisäksi B:n nimen mainiten ja rikosasian esitutkintapöytäkirjaa lukemalla vihjannut arkaluontoiseen yksityiskohtaan R:n ja B:n seurustelussa. Edellä kappaleessa 1 mainitut lehdet olivat maininneet R:n naisystävän B:n nimen jo aiemmin.
5. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 4.12.1997 H:n yksityiselämän loukkaamisesta 20:een päiväsakkoon ja velvoitti H:n ja ja tämän työantajana olleen tuotantoyhtiön suorittamaan B:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 50 000 markkaa. Helsingin hovioikeus puolestaan hylkäsi tuomiollaan 7.1.2000 H:ta vastaan ajetun syytteen katsoen, että B:n nimen mainitseminen tv-lähetyksessä ei toteuttanut yksityiselämän loukkausrikoksen tunnusmerkistöä.
6. Syyttäjä ja B valittivat KKO:een, joka myönsi valitusluvan. Korkein oikeus (KKO 2002:55) kumosi hovioikeuden tuomion ja tuomitsi H:n yksityiselämän loukkaamisesta 20:een päiväsakkoon á 35 euroa ja velvoitti H:n ja yhtiön suorittamaan B:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 8 000 euroa. KKO määräsi, että B:n nimeä ei saa mainita julkisessa oikeudenkäyntiaineistossa. Tästä linkistä löytyy ratkaisu KKO 2002:55 kokonaisuudessaan.
7. Talvella 1997 edellä kappaleessa 1 mainituissa lehdissä julkaistiin R:stä kirjoituksia, joissa mainittiin myös B:n nimi ja ikä, joissakin lehdissä julkaistiin myös B:n kuva. R ja B tekivät lehtikirjoituksista rikosilmoituksen tapauksesta kirjoittaneita toimittajia vastaan. Paikallissyyttäjä teki elokuussa 1999 päätöksen syyttämättä jättämisestä. Syyttäjän päätöksestä kanneltiin valtakunnansyyttäjälle, joka määräsi nostettavaksi syytteet yksityiselämän loukkauksesta. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi joulukuussa 2000 antamassaan tuomiossa kaikki syytteet ja korvausvaatimukset.
8. Käräjäoikeuden tuomiosta valitettiin Helsingin hovioikeuteen, joka suullista käsittelyä toimittamatta 15.3.2003 antamallaan tuomiolla kumosi käräjäoikeuden tuomion ja tuomitsi jokaisen syytteessä olleen toimittajat 20:een päiväsakkoon. Tuomitut toimittajat ja lehtiyritykset tuomittiin suorittamaan B:lle kymmeniin tuhansiin euroon nousevia korvauksia henkisestä kärsimyksestä. Hovioikeuden tuomion yhtenä pääperusteena oli KKO:n Hardwick-jutussa vuonna 2002 antama ennakkopäätös 2002:55. KKO on ennakkopäätöstuomioistuin ja KKO:n ratkaisuilla on tosiasiallinen sitovuus myöhemmin samanlaisissa asioissa annettavissa oikeudenkäynneissä.
7. Tuomitut toimittajat ja lehtiyritykset pyysivät valituslupaa KKO:lta, mutta KKO epäsi kaikkien valituslupahakemukset tammikuussa 2004.
8. Ihmisoikeustuomioistuin totesi 6.4.2010 antamiensa tuomioiden perusteluissa muun muassa, että EIS 10.2 artiklan mukaisia sananvapauden poikkeuksia oli tulkittava ahtaasti ja että journalistinen vapaus käsittää mahdollisuuden turvautua tietynasteiseen liioitteluun tai jopa provokaatioon. Poliitikon tulee suvaita kritiikkiään tavallista kansalaista enemmän. Sananvapaus kuuluu myös oikeudenkäyntien alaa, sillä oikeudenkäyntiselostuksilla edistetään julkisuutta. EIT lausui myös, että yksityishenkilön asemastaan huolimatta B:n voitiin perusteellisesti katsoa astuneen julkiselle areenalle. B:llä oli ollut merkittävä rooli korkean virkamiehen kotona sattuneessa välikohtauksessa ja hänetkin oli tuomittu R:n jutussa rangaistukseen pahoinpitelystä. Yleisessä tiedossa oli sitä paitsi jo ollut, että B oli R:n naisystävä. Lehtikirjoituksissa B:n osuus oli rajoittunut pääasiassa hänen tuomitsemiseensa ja seikkoihin, jotka liittyivät luonnostaan R:ää koskeviin juttuihin. EIT:n mukaan hovioikeuden tuomion perustelut, jotka sinänsä olivat relevantteja, eivät riittäneet osoittamaan, että puuttuminen valittajien sananvapauden suojaan olisi ollut välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa. EIS 10 artiklaa oli siten rikottu.
9. KKO:lla ja EIT:llä oli sangen erilainen lähestymistapa ja näkökulma asiaan. KKO tarkasteli ratkaisussaan 2002:55 asiaa eli tv-haastattelua yksinomaan yksityiselämän suojan kannalta ja sivuutti perusteluissaan kokonaan lehdistön sananvapausaspektin. Näin siitä huolimatta, että vastaajat olivat vedonneet nimenomaan sananvapauteen. KKO:n perusteluista puuttui pro et contra -tyyppinen punninta kahden perusoikeuden eli yksityisyyden suojan ja sanavapauden välillä. Tähän merkilliseen puutteeseen olen kiinnittänyt huomiota kirjassa Virolainen - Martikainen Pro et contra (2003) samoin kuin Helsingin Sanomissa 22.10.2003 julkaistussa kirjoituksessani "Tuomiot perusteltava ymmärrettävästi." Kun KKO rajoitti tuomaan perusteluissaan julki ainoastaan valitsemaansa lopputulosta puoltavat argumentit, saatiin ratkaisu näyttämään siltä, että jutussa ei olisi ollut contra-näkökohtia tai edes minkäänlaista ongelmaa sananvapauden kannalta tapausta tarkasteltaessa.
10. Kirjoitukseni olivat osa keskustelua, johon osallistuivat myös oikeusneuvokset Pauliine Koskelo ja Mikael Krogerus; heistä jälkimmäinen oli mukana Hardwick -jutun ratkaisussa. Koskelo ja Krogerus vastasivat HS:ssa 19.10.2003 toimittaja Susanna Reinbothin arvosteluun (HS 5.10.2003), joka koski paitsi ratkaisua KKO 2002:55, myös tapausta KKO 2001:96; Koskelo oli tekemässä jälkimmäistä päätöstä. Molemmista tuli sittemmin presidenttejä, Koskelosta KKO:n ja Krogeruksesta Itä-Suomen HO:n. - Tästä havaitsemme, etteivät presidentitkään ole aina erehtymättömiä.
11. Koskelo ja Krogerus näyttivät vastakritiikissään suhtautuvan hieman ylimielisesti arvosteluun. Oikeusneuvokset totesivat, että perustelujen ymmärtäminen edellyttää usein enemmän tai vähemmän juridisia taustatietoja, joita arvostelijoilla ei aina ole. Myöhemmin Pauliine Koskelo on myös KKO:n presidenttinä puolustellut KKO:ta ja sen tuomion perusteluja kohtaan esitettyä kritiikkiä sanomalla, että usein se, mitä tuomioistuinten ratkaisuista kirjoitetaan, perustuu monelta osin tietämättömyyteen. Koskelo on myös väittänyt, ettei KKO voi kerta kaikkiaan kirjoittaa perustelujaan niin, että ne olisivat kaikkien (maallikkojen) ymmärrettävissä.
12. KKO:n viestinnän tavoitteeksi on kuitenkin kirjattu oikein virallisesti ratkaisujen oikein ymmärtäminen (KKO:n viestintäsuunnitelma). Ilmeisesti tätä tavoitetta ei ole toistaiseksi pystytty saavuttamaan. Tuomioistuinten perustelujen kielen tulisi olla sellaista, että jokainen normaalilahjakas peruskoulun käynyt ihminen kykenisi ilman suurempia vaikeuksia ymmärtämään ainakin perustelujen pääsanoman. Tähän olisi syytä pyrkiä myös KKO:ssa.
13. Ihmisoikeustuomioistuin opetti 6.4.2010 antamissaan tuomioissa suomalaisia tuomioistuimia - myös KKO:ta - ja tuomareita oikein kädestä pitäen, miten sanotunlaisia tapauksia tulisi lähestyä ja mitä näkökohtia niissä olisi syytä punnita pro et contra -metodia soveltaen vastakkain. Asioita pitää katsoa laajemmasta näkökulmasta kuin ahtaasti vain yksityisyyden suojan näkökulmasta käsin. Yksityiselämän suoja ei ulotu miten pitkälle tahansa, vaan ihmisillä on myös vastuu omista tekemistään, julkisuuden henkilöillä myös julkisuudessa. Ihmisoikeustuomioistuin antoi ymmärtää, etteivät suomalaiset tuomioistuimet ole vielä löytäneet oikeaa tasapainoa sananvapauden ja yksityiselämän suojasta johtuvien vaatimusten välillä. - Strasbourg opettaa.
14. Ihmisoikeustuomioistuin on jo aiemmin antanut Suomelle vastaavanlaisissa tapauksissa sapiskaa sananvapauden kaventamisesta. Näin muun muassa tapauksissa Selistö 16.11.2004, Karhuvaara ja Iltalehti 16.11.2004 ja Eerikäinen ym. 10.2.2009. Selistön ja Karhuvaaran tapauksissa KKO epäsi hovioikeuksien rangaistukseen tuomitsemilta toimittajilta valitusluvan eli hyväksyi EIT:n sittemmin virheellisiksi julistamat kannanotot.
15. Selistön tapauksessa Vaasan hovioikeus oli vuonna 1999 antamallaan sittemmin lainvoiman saaneella tuomiolla (KKO ei siis myöntänyt tuomitulle valituslupaa) tuominnut Pohjalainen -nimisen päivälehden toimittajan vuonna 1996 tapahtuneesta painotuotteen kautta vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta 50:een päiväsakkoon (käräjäoikeus oli tuominnut rangaistukseksi 25 päiväsakkoa). Perusteena oli se, että toimittaja oli potilasturvallisuutta käsitelleissä artikkeleissa maininnut tietystä kuolemaan johtaneesta yksittäistapauksesta seikkoja, jotka olivat omiaan vahingoittamaan leikkauksen suorittaneen kirurgin kunniaa ja ammatillista asemaa. S. valitti ihmisoikeustuomioistuimeen. Tuomiossaan mainituilla perusteilla EIT päätyi 16.11.2004 siihen, että kyseisen kirurgin intressit ammatillisen maineensa suojan suhteen eivät olleet yhtä painavia kuin hyväksyttävän julkisen huolenaiheen kohteena olleet tärkeät asiat, joita toimittajan artikkeleissa oli käsitelty. Sananvapauteen puuttuminen ei ollut ollut välttämätöntä, joten EIS 10 artiklaa oli rikottu. EIT määräsi Suomen valtion maksamaan tuomitulle korvauksia.
16. EIT:n tuomion jälkeen Selistö haki marraskuussa 2005 KKO:lta tuomion purkamista ja vetosi pääperusteena juuri EIT:n sanottuun tuomioon. Kaikkien yllätykseksi KKO, joka ratkaisi asian reilun kahden vuoden kuluttua eli 14.3.2008, ei suostunut purkamaan hovioikeuden tuomiota. Näin siitä huolimatta, että S. oli tuomittu rikoksesta rangaistukseen hänen ammatinharjoittamiseen liittyvässä asiassa ja vaikka tuomio oli sittemmin todettu EIT:ssa virheelliseksi. KKO:n kyseinen ennakkopäätökseksi tarkoitettu ratkaisu KKO 2008:24 löytyy tästä. Ratkaisun oikeellisuutta on yleisesti arvosteltu. Toimittaja Jarkko Sipilä on kommentoinut ratkaisua blogissaan otsikolla "KKO näytti ylimielisyytensä."
17. Nyt meillä on siis KKO:n Hardwick-jutussa antama ennakkopäätös KKO 2002:55, joka on myös todettu EIT:ssa virheelliseksi. Nähtäväksi jää, haetaanko tuon ratkaisun purkamista KKO:lta ja kuka sen tekee. Purkuhakemuksen voisi tuomitun ohella tehdä periaatteessa myös oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies, mutta luulenpa, että nämä eivät tule reagoimaan.
18. Tulevaosuudessa näemme myös sen, tuleeko KKO:n linja mahdollisesti muuttumaan jutuissa, joissa on kyse yksityiselämän ja sananvapauden suhteesta. Helsingin hovioikeuden Pääministerin morsian -kirja -jutussa antamasta langettavasta tuomiosta on valitettu KKO:een. KKO on myöntänyt valitusluvan ja toimitti tammikuussa tänä vuonna asiassa suullisen käsittelyn. Nyt oikeusneuvokset ovat pohtineet jo monta kuukautta ratkaisuaan.
19. Tämä ei ole mikään ihme, sillä EIT:n yllä mainitut tuoreet ratkaisut näyttäisivät asettavan kyseisen oikeusjutun hieman uuteen valoon. Ruususen kirjaa on pidetty sensaationhaluisena paljastuskirjana, mutta oliko tästä sitenkään kyse? Kirjassa pääministeristä ja hänen yksityisyydestään kerrotut asiat olivat, kuten Vanhanen heti hovioikeuden tuomion jälkeen auliisti itsekin myönsi, sinänsä täysin harmittomia ja suurin osa niistä oli yleisesti tiedossa jo ennen kirjan julkaisemista. - Voisin melkein lyödä vetoa, että KKO tulee hylkäämään syytteet ja korvausvaatimukset.
tiistai 29. syyskuuta 2009
161. Tuppeen sahattua vai/ja linssiin viilattua?
Tuppeen sahattua koivulankkuaPääministeri Matti Vanhasen vain 2-3 tunnin varoitusajalla koolle kutsuma tiedotustilaisuus Valtioneuvoston linnassa osoitti, että Vanhasen taistelutahto on yhä tallella. Vanhanen aikoo taistella uskottavuudestaan ja pääministerin tuolistaan viimeiseen asti - jos se hänestä vain on kiinni.
Vanhanen sanoi aamulla kello 9 aikoihin, että hän tunnistaa Silminnäkijä-ohjelmasta vain yhden sellaisen laskun, jonka hän oli tehnyt helsinkiläiselle rakennusyritykselle. Siitä oli pitänyt tulla hänelle lasku - tämän ja vain tämän asian Vanhanen toisti haastattelussaan kolmeen kertaan kysyttiin häneltä mitä sitten mitä tahansa. Vanhanen lupasi kello 9 yrittää selvittää mainitun asian "tämän päivän aikana."
Mutta selvittämättä tuo asia sitten ainakin kello 12.30 alkaneessa ja kello 12.36 päättyneessä tiedotustilaisuudessa jäi. Tiedotustilaisuudessa Vanhanen kertoi, että kyse on luultavasti 14 vuoden takaisesta asiasta, eikä hänellä ole enää kaikkia talon rakentamiseen liittyneitä asiapapereita tallella.
Vanhanen kuvasi yhden tarvike-erän, jota ohjelmassa hänen mukaansa ilmeisesti tarkoitettiin. Kyse on Vanhasen mukaan tuppeen sahatusta koivulankuista, joista hän nikkaroi itse taloonsa kirjahyllyn. Vanhanen väitti, että kyseinen koivuerä ei ole läheskään niin kallis kuin ohjelmassa annettiin ymmärtää.
Tuppeen sahatulla koivulankulla tai -laudalla tarkoitetaan talvella kaadettua koivua, jonka annetaan olla tukkina ennen sahaamistaan kesäkuun alkuun saakka. Tällä metodilla koivu "päästää jännityksiään." Tuppeen sahatun laudan reunoja ei tasata, vaan puun rungon alkuperäinen pinta jätetään näkeviin. Kyseinen lauta on hieman kalliimpaa kuin tavallinen lauta.
Muutoin tiedotustilaisuus muistutti lähinnä käräjäoikeuden pikku velkomusjutussa tapahtuvaa istuntoa. Normaalista käräjäkäytännöstä poiketen jutun vastaaja eli Vanhanen oli kuitenkin päättänyt toimittaa jutussa ex-tempore tapahtuvan suullisen istunnon, jossa hän toimi itse paitsi vastaajana ja kantajana, myös puheenjohtajana ja tuomarina.
Vastakanteen kantajana ja tuomarin ominaisuudessa Vanhanen haastoi jutun alkuperäisen kantajan eli TV2:n Silminnäkijä-toimituksen vastaajaksi ja komensi tätä tulemaan esiin ja lyömään faktat ja todisteet pöytään. Tämä toistui kahteen kertaan.
Mutta koska Vanhasen huhuilusta huolimatta ohjelman toimittajaa Ari Korvolaa tai ketään muutakaan "vastaajan näköistä" tyyppiä ei paikalle ilmaantunut, Vanhanen, jälleen tuomarin ominaisuudessa, lopetti istunnon tylysti ja marssi istuntosalista ulos. Vanhasen suorassa tv-lähetyksessä esittämän "lautakasamonologin" kestoksi mitattiin 6 minuuttia.
Vanhaselta näytti unohtuneen yksi tärkeä asia: hän ei ollut muistanut jo aamutuimaan kello 8-9 antamassaan julkisessa kuulutuksessa eli tv-haastattelussaan kutsua paikalle mainittua toimitusta, vaan oli luvannut selvittää itse asian. Mistäpä sitä silloin TV2 tai sen toimittajat olisivat ymmärtäneet tulla paikalle - ja vielä lyömään faktoja pöytään.
Oli hyvä, ettei Vanhanen, ottaessaan tuomarin roolin itselleen, sentään julistanut samalla yksipuolista tuomiota ja hylännyt alkuperäisen kantajan kannetta täysin perusteettomana.
Juttu jäi siis tavallaan "lepäämään" ja odottamaan uutta käsittelypäivää. Mutta "sillensä" kumpikaan riitapukari ei varmasti aio juttua jättää. Vanhanen mainitsi pois lähtiessään, että hän odottaa TV2:n faktoja jo kahden tunnin kuluttua.
Parin tunnin kuluttua TV2:n toimitus antoikin Vanhasen vaatiman vastineen, mutta se oli sisällöltään laihanlainen. Tarkempia faktoja ilmoitus ei sisältänyt, vaan siinä todettiin vain, että kyseessä ei ole se tuppeen sahattu koivulautaerä, josta Vanhanen mainitsi, vaan paljon arvokkaampi tarvike-erä. Toimitus kertoi, että sen on saanut todistajaltaan - olisiko tämä sitten nyt se paljon puhuttu "silminnäkijä" - valaehtoisen kirjallisen lausunnon, jonka todistaja on tarvittaessa vannomaan oikeudessa oikeaksi. Toimitus vetosi lähdesuojaan eikä aio paljastaa lähdetään. Toimituksen mukaan lähde on "luotettava."
Tämä oikeusjuttu, jos sitä nyt sellaiseksi ihan "oikeesti" voi kutsua, on kuitenkin vielä pahasti kesken. Jos kyse olisi oikeasta oikeusjutusta, kantajan eli TV2:n, jolla on jutussa väittämistaakka, tulisi toki yksilöidä tarkemmin, mistä tarvike-erästä ja mistä tavarantoimittajasta/rakennusliikkeestä on kysymys. Muutenhan Vanhanen ei voisi kunnolla vastata koko kanteeseen.
Jos Vanhanen väittää maksaneensa kyseisen tavaraerän, on hänen näytettävä väitteensä toteen. Kyseisen rakennusliikkeen olisi puolestaan selvitettävä, onko se lähettänyt laskua tavaroista Vanhaselle. Jollei näin ole tapahtunut, pitäisi rakennusliikkeen ja/tai Vanhasen selvittää, miksi tällaisesta normaalikäytännöstä on poikettu.
Ovatko Vanhanen ja rakennusliike kenties sopineet, että firma "hoitaa" asian ja jos on, niin minkä vuoksi. Jutussa pitäisi esittää myös näyttöä siitä, onko kyseisellä firmalla tai yhtiöllä todella ollut urakoita Vanhasen johtaman Nuorisosäätiön rakennuttamissa taloissa ja mihin vuosiin nuo urakat ovat ajoittuneet.
Ehkäpä KRP, joka on jo ehtinyt ilmoittaa aloittavansa asian tutkinnan, selvittää mainitut kysymykset ja epäselvät asiat. Oikeuteen tai edes syyteharkintaan asti juttu ei kuitenkaan todennäköisesti etene, sillä lahjusrikoksen tai -rikkomuksen syyteoikeus lienee tässä tapauksessa jo vanhentunut.
Luultavasti tv-toimituksen tarkoituksena onkin "vain" pääministerin luotettavuuden ja uskottavuuden horjuttaminen tilanteessa, jossa Vanhanen on joutunut muutoinkin tulilinjalle ja omien sanojensa mukaan jopa poliittisen ajojahdin kohteeksi. Tällöin eivät siviili- tai rikosprosessioikeudelliset näyttökynnykset päde, vaan uskottavuuden horjuttamiseksi ja menettämiseksi riittää toki vähempikin näyttö poliitikon moitittavasta menettelystä kuin mitä esimerkiksi syytekynnyksen ylittymiseen vaaditaan.
Kysymys on myös paljolti hallituksen toimintakyvystä näinä taloudellisesti vaikeina aikoina. Jos pääministerin ajasta osa menisi jatkuvasti erilaisten epäilyksien, syytösten ja kytkösten torjumiseen, kuittien ja laskujen penkomiseen kenkälaatikoista ja muista sellaista paikoista jne., on selvää, että tämä syö pääministerin ja samalla koko hallituksen uskottavuutta. Voivatko ihmiset enää luottaa pääministerin ja hallitukseen kykyyn selviytyä kunnialla maan johtamisesta?
Merja Vanhanen on tänään kertonut jollekin tiedotusvälineelle, että kun Nurmijärven taloa rakennettiin talkooväen voimin, hänen tehtävänään oli hoitaa laskujen maksamista ja huolehtia laskujen ja kuittien säilyttämisestä. Niitä säilytettiin isossa pahvilaatikossa. Tämä vastaa suunnilleen sitä, mitä Merja Vanhanen on kertonut muutama viikkoa sitten julkisuudessa Matin osallistumisesta lasten hoitoon ja yleensä perheen jokapäiväisiin asioihin. Merja kertoi muistaakseni siihen tapaan, että Matti ei yleensä tuntunut haluavan ottaa oikein vastuuta kotiasioista.
Tätä voidaan verrata siihen, miten Matti esiintyi viime sunnuntaina radioidulla pääministerin haastattelutunnilla. Kuten kerroin, sain haastattelusta vaikutelman, että Matti ei pääministerinä halunnut ottaa vastuuta valtakunnan poliittista järjestelmää ja sen uskottavuutta ravistelevasta vaalirahakohusta, ks. blogiani 159/27.9.
Mitä opimme tästä?
No, tiedämmepä ainakin, mitä tarkoitetaan tuppeen sahatulla koivulaudalla.
Tiedostamme ehkä myös sen, että Merjaa ja sitä pahvilaatikkoa tarvittaisiin taas!
Vielä yksi pääministerin tiedotustilaisuudesta - siis tuosta Vanhasen lautakasamonologista - mieleen jäänyt asia. Vanhanen tuhahteli harmissaan, että "olisinko minä ollut niin hölmö, että olisin vaarantanut koko poliittisen urani yhden lautakasan takia."
Hyvä kysymys. Mutta eikös tämä sama Vanhanen monien mielestä vaarantanut poliittisen uransa, vieläpä pääministerinä, ryhtyessään etsiskelemän muutama vuosi sitten itselleen nais- ja seksiseuraa internetin seuranhakusivustoilta? Viilasi yleisöä vielä niin sanotusti linssiin kertomalla tavanneensa Susanin Ikeasta.
Joo, joo, ymmärrän. Nyt mennään jo pääministerin yksityisyyden puolelle. Anteeksi kovasti!
torstai 11. kesäkuuta 2009
109. Susan Ruusunen sai valitusluvan KKO:lta
Viipurin Pyöreen tornin hämärässä 6-7.6.2009...
Oikeusjutun primus motor, pääministeri Matti Vanhanen puhumassa Vuoksenrannan kirkolla Karjalan Kannaksella
7.6.2009 pidetyssä Antrean ja Vuoksenrannan muistojuhlassa
1. Korkein oikeus (KKO) tiedotti tänään, että se on myöntänyt valitusluvan "Pääministerin morsian" -kirjaa koskevassa asiassa. KKO ratkaisi valituslupa-asian kahden jäsenen kokoonpanossa, johon kuuluivat oikeusneuvokset Kari Raulos ja Pasi Aarnio, esittelijänä esittelijäneuvos Jukka-Pekka Salonen. KKO myönsi valitusluvan viralliselle syyttäjälle, jonka valituksessa on kysymys syyksilukemisen laajuudesta, rangaistuksen mittaamisesta sekä menettämisseuraamuksista. Valituslupa myönnettiin myös Susan Ruususelle ja kyseisen kirjan kustantajalle Kari Ojajalle, jotka vaativat ensisijaisesti syytteen hylkäämistä, sekä kirjan kustannusyhtiölle Etukeno Oy:lle.
2. Rikosjutussa on kyse pääministeri Matti Vanhasen yksityiselämää koskevien tietojen levittämisestä hänen entisen naisystävänsä Susan Ruususen (ent. Kuronen) vuonna 2007 kirjoittamassa Pääministerin morsian -kirjassa. Asia tuli vireille, kun pääministeri Vanhanen teki rikosilmoituksen kirjan kustantaneen yhtiön omistajaa Kari Ojalaa vastaan. Virallinen syyttäjä nosti syytteen paitsi Ojalaa, myös Ruusususta vastaan. Pääministeri Vanhanen yhtyi syytteeseen Ojalaa vastaan. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi vuonna 2008 kahden lautamiehen äänin kaikki syytteet ja niihin perustuneet Vanhasen korvausvaatimukset Ojalaa kohtaan. Käräjäoikeuden lainoppinut puheenjohtaja ja kolmas lautamies olivat sen sijaan syytteiden hyväksymisen kannalla.
3. Helsingin hovioikeus, jossa syyttäjä ja asianomistaja Matti Vanhanen valittivat, tuomitsi 10.2.2009 antamallaan tuomiolla Ojalan ja Ruususen Vanhanen yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä sakkorangaistukseen, Ojalan 60:een ja Ruususen 20:een päiväsakkoon. Ojala tuomittiin maksamaan Vanhaselle henkisestä kärsimyksestä Vanhasen vaatimat 1 000 euroa. Ojala ja Ruusunen tuomittiin lisäksi menettämään rikoksen tuottama hyöty valtiolle. Ojala, Ruusunen ja syyttäjä pyysivät valituslupaa KKO:lta, Matti Vanhanen tyytyi hovioikeuden tuomioon.
4. Olen ottanut blogissani kantaa oikeusjuttuun neljä kertaa: 15.1., 4.2., 10.2. ja 23.2.2009. Kahdessa viimeksi mainitussa jutussani olen selostanut ja kritisoinut hovioikeuden tuomiota. Juttu on paitsi asianosaisten, myös yleiseltä ja periaatteelliselta kannalta varsin merkittävä, joten oli täysin paikallaan, minusta suorastaan välttämätöntä, että asiaa puidaan vielä ylimmässä oikeusasteessakin. Jutussa on kyse valtakunnan johtavan poliitikon vireille panemasta rikosjutussa, jossa hän väittää yksityisyydestään kerrotun oikeudettomasti hänen entisen seurustelukumppanin kirjoittamassa kirjassa. Tällaista rikosjuttua ei ole aikaisemmin Suomessa tästä aihepiiristä käyty. Kyse on johtavaa poliitikkoa koskevasta oikeusjutusta, jossa vastakkain ovat kaksi perustuslaissa jokaiselle turvattua perusoikeutta: sananvapaus ja yksityiselämän suoja. Jutussa on ratkaistavana muun muassa kysymys siitä, saako henkilö omaa elämäänsä ja sen yhtä vaihetta koskevassa kirjassa paljastaa myös seurustelusuhdettaan koskevia asioita.
5. Suomen korkein oikeus on viimeisten 10-15 vuoden aikana punninnut ennakkopäätöksissään sananvapauden ja yksityiselämän suojan suhdetta tavalla, joka on aika usein herättänyt arvostelua. Yksityiselämän suoja on tuntunut painavan KKO:n vaakakupissa lähtökohtaisesti sananvapautta enemmän, sillä ennakkopäätösten tulkinnoissa etusija on annettu yksityiselämälle tai kunnialle. Toisaalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on antanut Suomelle monta langettavaa tuomiota, jotka ovat perustuneet sananvapauden perusteettomaan rajoittamiseen. EIT:n sanotuissa päätöksissä poliitikon yksityiselämän, rikoksesta epäillyn tai muun henkilön maineen suojaamista ei ole katsottu riittäväksi perusteeksi rangaista heitä uutisoinneillaan loukanneita tiedotusvälineitä.
6. Viimeisimmän langettavan tuomio Suomen valtio sai EIT:ltä 10.2.2009 eli juuri samana päivänä, jolloin Helsingin hovioikeus antoi Ruusus-jutun tuomionsa. Sanottu tapaus eteni Suomessa aikoinaan KKO:een asti (KKO 2001:96). KKO teki myös tuossa yksityiselämän loukkaamista koskevassa jutussa ratkaisunsa lähinnä yksittäisten kriteerien perusteella kiinnittämättä juurikaan yleisellä tasolla huomiota journalistiseen sananvapauteen. EIT puolestaan painotti omassa ratkaisussaan menettelyn kokonaisarvioinnin sekä asian yhteiskunnallista merkitystä samoin kuin sitä, että demokraattisessa yhteiskunnassa sananvapauteen saa puuttua vain, jos se on perustelluista syistä välttämätöntä. EIT tuntui rivien välissä hieman moitiskelevan KKO:n tuomiota siitä, ettei siinä ollut otettu huomioon kaikkia asiaan vaikuttavia seikkoja.
7. Tapaus Vanhanen vs. Ruusunen sisältää monia mielenkiintoisia juridisia kysymyksiä. Nyt ei ole kyse aiemmin esillä olleesta journalistisesta sananvapaudesta, vaan omaa elämänvaihettaan muistelevan kirjoittajan lähinnä kaunokirjalliseksi luettavasta teoksesta, jossa kuvataan myös kirjoittajan ja pääministerin välistä seurustelusuhdetta. Kirjassa tuodaan esiin tiettyjä pääministerin yksityiselämään liittyviä, mutta normaaliin seurustelusuhteeseen yleisesti kuuluvia asioita, joista ei paljastunut mitään sensaatiomaista tai arkaluontoista ainesta. Kirjassa käsiteltiin tältäkin osin seurustelusuhdetta ja siihen liittyneitä jokseenkin arkipäiväisiä asioita hienovaraisella tavalla. Kyse oli, kuten pääministeri Matti Vanhanen hovioikeuden tuomion jälkeen itsekin avoimesti myönsi, sinänsä aivan harmittomista tiedoista.
8. Minusta vaikutti hovioikeuden tuomion jälkeen, että johtavan poliitikon ja samalla käytännössä myös muiden johtavien poliitikkojen suoja oli saanut aivan liian ylikorostuneen aseman suhteessa omasta elämästään kirjoittajan henkilön sananvapauteen. Saapa nähdä, mille kannalle KKO jutussa aikanaan asettuu. Hovioikeuden helmikuisen tuomion jälkeen pääministeri Vanhanen on suhtautunut yksityiselämänsä koskevien tietojen levittämiseen tai esillä pitämiseen paljon vapaamielisemmin kuin ennen sitä. Ns, Drita-tapauksessa tai 69-asiassa Vanhanen olisi ollut valmis siihen, että hänen lähettämänsä sähköpostiviestit saatiin julkistaa. Pääministeri on myös tuonut nykyistä naisystäväänsä julkisuudessa esille aivan toisella tavalla kuin ex-heilaansa Susan Ruususta.
9. Vaikka Matti Vanhanen ei ole enää KKO:ssa valittajana - toki hän antaa valitusten johdosta vastineensa - pitää muistaa, että Ruusus-juttu lähti liikkeelle juuri Vanhasen aloitteesta. Pääministeri teki Pääministerin morsian -kirjasta rikosilmoituksen kustantajaa vastaan. Vaikka Susan Ruusunen oli rajattu rikosilmoituksen ulkopuolelle, oli selvää - tämän ainakin Vanhasen asianajaja hyvin tiesi - että jos syyttäjä nostaisi syytteen, syyte oli käytännössä pakko nostaa, ei vain kustantajaa, vaan myös kirjan kirjoittajaa vastaan. Näin myös sitten tapahtui.
10. Kustantaja Kari Ojala olisi halunnut, että hovioikeus toimittaa jutussa suullisen käsittelyn muun muassa siksi, että hän halusi esittää pääministeri Vanhaselle täydentäviä kysymyksiä asian selvittämiseksi. Olin itsekin sitä mieltä, että suullinen käsittely olisi tullut järjestää (blogit 15.1. ja 4.2.). Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan hovioikeus, joka ei tuntunut esittelijän antamien lausuntojen perusteella oikein itsekään tietävän, mitä tekisi, ratkaisi kuitenkin jutun pelkästään asiakirjojen perusteella.
11. Kaikissa muissa maissa olisi näin merkittävässä jutussa, joka koskee maan pääministeriä, selvää, että asiassa pidettäisiin julkinen ja suullinen käsittely. Saa nähdä, mitä tekee Suomen korkein oikeus valtakunnan pääministeriä koskevassa jutussa. Korkein oikeus juhlii tänä syksynä 200-vuotista taivaltaan, joka lasketaan alkaneeksi siitä, kun vuonna 1809 Suomen jouduttua Venäjän yhteyteen autonomisen Suomen ylimmäksi oikeusasteeksi tuli senaatin oikeusosasto. KKO:n taloa on remontoitu ja kunnostettu jo reilun vuoden ajan mun muassa mainittua 200-vuotisjuhlaa silmällä pitäen. Myös KKO:n suullisten käsittelyjen istuntosali on varmaan saanut uuden ilmeen.
12. Mikä siis olisi juhlavampaa kuin toimittaa KKO:n uusituissa toimitiloissa ensimmäisenä suullisena käsittelynä asia, jossa kuultaisiin todistelutarkoituksessa valtakunnan pääministeriä.
P.S.
MTV3:n uutiset kertoi tänään, että keskusta pimitti vuoden 2007 eduskuntavaaleissa suuren vaalituen - 125 000 euroa - jonka se oli saanut Nova Groupilta.
MTV3 halusi siis pelastaa keskustan ja pääministeri Matti Vanhasen kertomalla asiasta vasta EU-vaalien jälkeen. Jos asia olisi paljastettu jo ennen vaaleja, olisi keskustan paikkaluku EU-parlamentissa jäänyt kahteen ja pääministeri Vanhanen olisi joutunut todennäköisesti eroamaan ainakin puolueen puheenjohtajan paikalta.- Mitähän keskusta lupasi maikkarille vastapalvelukseksi?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)