1. Tuomioistuinharjoittelulla eli auskultoinnilla tarkoitetaan oikeustieteen maisterin tutkinnon (1.6.2005 asti oikeustieteen kandidaatti) jälkeen käräjäoikeudessa suoritettavaa työharjoittelua. Harjoittelun aikana harjoittelija, jota nimitetään hovioikeuden auskultantiksi, toimii käräjäoikeudessa notaarin tehtävissä. Auskultointi ei ole pakollista, mutta toisaalta se on nykymuodossaan kaikille lakimiehille suunnattua yleissivistävää perehdyttämistä käräjäoikeuden toimintaan. Harjoittelun aikana notaari ratkaisee omalla vastuullaan eräitä vähäisempiä lainkäyttöasioita. Harjoittelun hyväksytysti suorittaneelle annetaan varatuomarin arvonimi.
2. Eduskunnan lakivaliokunta totesi vuonna 1992 käräjäoikeuslakia koskevan hallituksen esityksen johdosta antamassaan mietinnössään (LaVM 9/1993 vp), että että harjoittelun järjestämisessä on keskeistä löytää oikea tasapaino nuorten lakimiesten koulutuksellisten tarpeiden ja alioikeuksien työn tehokkaan järjestelyn välillä.
3. Tuomioistuinharjoittelulla on Ruotsissa ja Suomessa pitkät perinteet. Alun perin sen avulla pyrittiin kouluttamaan maaseudulla kihlakunnantuomareille päteviä sijaisia, koska tuomareiksi nimitettiin useimmiten ei-lakimiehiä. 1500-luvulla kihlakunnantuomarit ryhtyivät ottamaan omin päin avukseen apulaisia eli lainlukijoita. Turun hovioikeuden järjestämä auskultointi, jonka keskeisenä tavoitteena oli lainlukijoiden kouluttaminen, aloitettiin vuonna 1634. Varatuomarin arvonimen myöntäminen auskultanteille tuli käyttöön vuonna 1754. Hovioikeuden auskultantit olivat maaseudun sporttelituomareille halpaa, usein ilmaista työvoimaa; kaupunkien raastuvanoikeuksissa auskultointi ei ollut käytössä.
4. Lainkäyttö olikin pitkän aikaa suurimmaksi osaksi sijaisten käsissä. Esimerkiksi vuonna 1933 sijaiset toimittivat tuomiokunnan käräjistä 65 prosenttia. Valtion varoilla notaareja alettiin palkata tuomiokuntiin vasta vuodesta 1936 lukien, raastuvanoikeuksissa notaareja on ollut vasta vuodesta 1979 lähtien. Kihlakunnanoikeudet ja raastuvanoikeudet yhtenäistettiin vuonna 1993 käräjäoikeuksiksi. Notaarit toimivat alioikeuksien puheenjohtajina vuonna 1992 vielä 25 prosenttia istuntopäivistä. Nykyisin notaarit ratkaisevat rikosasioista lähinnä käräjäoikeuden kirjallisessa käsittelyssä vireille pantuja asioita, joissa tuomitaan rangaistukseksi vain sakkoa. Lisäksi he ratkaisevat summaarisia riita-asioita eli perintäasioita ja osan velkajärjestelyasioista.
5. Vuoden 2009 loppuun asti notaarien merkittävä tehtäväkenttä koostui kiinteistöasioiden käsittelystä eli lainhuuto- ja kiinnitysasioiden vastaanottamisesta, tarkastamisesta ja ratkaisemisesta. Tämän vuoden alusta lukien kiinteistöasiat on kuitenkin siirretty käräjäoikeuksista Maanmittauslaitoksen ratkaistavaksi.
6. Kiinteistöasioiden siirto käräjäoikeuksista Maanmittauslaitokselle näkyy notaareiden lukumäärässä. Vuonna 2006 notaarin virkoja oli koko maassa 202, vuonna 2007 163, vuonna 2008 161, vuonna 2009 151 ja tänä vuonna enää 125. Viime vuosina valtion tuottavuusohjelman edellyttämät henkilöstövähennykset ovat kohdistuneet juuri notaarin virkoihin. Maan kolmesta tiedekunnasta valmistuu vuosittain yhteensä noin 450 oikeustieteen maisteria.
7. Nykyisin harjoittelu on saanut myös jonkin verran koulutuksellista luonnetta, vaikka harjoittelijoiden työpanoksella on edelleen tärkeä merkitys käräjäoikeuksille. Harjoittelun aikana tapahtuva kouluttautuminen on kuitenkin ollut eri käräjäoikeuksissa hyvin vaihtelevaa, sillä systemaattiseen, asianmukaisesti ohjattuun ja yhtenäiseen koulutukseen ei ole päästy. Harjoittelussa, joka täydentää teoreettisia yliopisto-opintoja., on pääpaino opitun tiedon käytännön soveltaminen on ollut keskeisellä sijalla. Harjoittelua on pidetty hyvänä pohjakoulutuksena tuomarin tehtäviin. Vaikka tuomioistuinharjoittelu ei, toisin kuin vielä kymmenisen vuotta sitten, kuulu enää tuomarinviran varsinaisiin kelpoisuusvaatimuksiin, sitä on käytännössä usein edellytetty.
8. Tuomioistuinharjoittelun kesto - yksi vuosi - on sangen lyhyt, jos sitä verrataan esimerkiksi Ruotsin järjestelmään. Ruotsissa tuomioistuinharjoittelu kestää kaksi tai kaksi ja puoli vuotta, Suomessa ainoastaan yhden vuoden. Notaarin valitsee käytännössä käräjäoikeuden laamanni, vaikka muodollisen määräyksen notaariksi antaa laamannin esityksestä hovioikeus. Käräjäoikeuden laamannin tulee lain mukaan huolehtia siitä, että notaari saa monipuolisen ja kehittävän koulutuksen. Käräjäoikeuksia on Suomessa nykyisin 27, mutta vain muutamassa niissä on käytössä auskultointisuunnitelma.
9. Tuomioistuinharjoittelussa olisi meillä todella paljon korjaamisen ja parantamisen varaa, jos tilannetta verrataan esimerkiksi Ruotsissa käytössä olevaan harjoitteluun. Monen monituiset komiteat, toimikunnat ja työryhmät ovat istuneet vuosien saatossa asian kimpussa, mutta ihme ja kumma, minkäänlaista ratkaisevaa parannusta ei ole saatu aikaan, ainoastaan pieniä muutoksia, jotka ovat olleet luonteeltaan lähinnä kosmeettisia.
10. Järkevästi ajatellen tuomioistuinharjoittelun tulisi olla osa laajempaa tuomarikoulutusta, siis kouluttautumista sellaista lainkäyttöä varten, joka tapahtuu käräjä- ja hovioikeuksissa sekä hallintoasioissa erityisissä hallintotuomioistuimissa. Esimerkiksi Ruotsissa tuomioistuinharjoittelun suorittaminen on edellytys varsinaiseen tuomarikoulutukseen pääsemiselle.
11. Suomessa, toisin kuin useimmissa eli lähes kakissa muissa EU-maissa, ei ole vielä saatu luoduksi tuomarikoulutusjärjestelmää. Tämänkin asian kimpussa on häärinyt monta komiteaa, toimikuntaa tai työryhmää, mutta minkäänlaisia tuloksia nämä elimet eivät ole saaneet aikaan, sillä valtiovalta, käytännössä oikeusministeriö, ei ole mitään esitystä hyväksynyt. Meillä on ainoastaan käräjäoikeuksissa tapahtuva tuomioistuinharjoittelu, jonka suorittamisesta saa siis varatuomarin arvonimen. Kun näin on, niin voitaisiin tietenkin olettaa, että tuomioistuinharjoittelun suorittaisivat ja siihen hyväksyttäisiin vain sellaisia nuoria lakimiehiä, joiden tähtäimessä on nimenomaan tuomarinura.
12. Mutta yllätys yllätys: Suomessa - toisin kuin esimerkiksi Ruotsissa - tuomioistuinharjoittelu onkin niin sanotusti yleistä ("yleissivistävää") täydennyskoulutusta. Harjoittelu on avoinna kaikille lakimiehille, siis myös niille, jotka eivät ole lainkaan kiinnostuneita tuomarinurasta eivätkä milloinkaan ("kuuna päivänä") aio siirtyä tuomioistuinlaitoksen tai edes syyttäjälaitoksen palvelukseen. Vain osa harjoittelun suorittaneista ja varatuomarin tittelin saaneista lakimiehistä siirtyy harjoittelujakson jälkeen esittelijöiksi hovioikeuksiin tai hallinto-oikeuksien ja sitä kautta tuomarinuralle. Loppuosa varatuomareista siirtyy asianajotoimistojen tai liike-elämän, kuten esimerkiksi pankkien, vakuutusyhtiöiden ja erilaisten muiden yritysten tahi valtion- tai kunnallishallinnon palvelukseen.
13. Tuomioistuinharjoittelun suorittamisesta saattaa toki olla hyötyä myös muissa lakimiestehtävissä, mutta toisaalta on syytä havaita, että nämä harjoittelun jälkeen yksityiselle sektorille tai valtion- tai kunnallishallinnon palvelukseen siirtyvät lakimiehet vievät harjoittelupaikan sellaisilta lakimiehiltä, joiden tarkoituksena olisi suuntautua nimenomaan tuomioistuinlaitoksen palvelukseen. Jotkut harjoittelun jälkeen yksityissektorille suuntautuvat lakimiehet suorittavat harjoittelun lähinnä vain siitä saatavan hienolta kuulostavan varatuomarin (vicehärädshövding) tittelin takia. Miksi valtion pitäisi huolehtia yksityissektorin lakimiesten täydennyskoulutuksesta? - Ruotsissa on luovuttu varatuomarin tittelin myöntämisestä jo kymmeniä vuosia sitten.
14. Itse ehdotin jo vuonna 1994 tuomarinuratoimikunnan mietintöön (KM 1994:15) jättämässäni eriävässä mielipiteessä (s. 178-181) monia parannuksia tuomioistuinharjoitteluun. Mutta nämä(kin) ehdotukset ovat kaikuneet niin sanotusti kuuroille korville ja tässä on juuri syy, minkä vuoksi harjoittelu on junnannut meillä puutteineen päivineen paikoillaan.
15. Katsotaanpa hieman tarkemmin, mitä kirjoitin vuonna 1994 edellä mainitussa eriävässä lausunnossani (kappaleet 16-23):
16. Tuomioistuinharjoittelu on nykyisin yleistä täydennyskoulutusta, mikä tarkoittaa sitä, että auskultointi on avoin myös myös sellaisille nuorille lakimiehille, joilla ei ole minkäänlaista aikomusta siirtyä tuomioistuinten palvelukseen tai asianajajiksi taikka syyttäjiksi. Auskultoinnin suorittamisen syynä voi olla vain sen yksityisellä sektorilla ja valtion tai kuntien hallinnossa arvostettu, ammatillisia valmiuksia parantava vaikutus tai se, että varatuomarin arvonimestä on vanhastaan ollut etua työmarkkinoilla.
17. Sekä auskultoijien että heidän koulutuksestaan vastaavien käräjäoikeustuomareiden motivaatiota parantaisi ilmeisesti se, että harjoittelu varattaisiin vain tuomioistuinlaitoksen palveluksen tai muihin lainkäyttötehtäviin aikoville lakimiehille. Oikeusneuvos Paavo Salervon johdolla työskennellyt lakimiesharjoittelukomitea esittikin tätä mietinnössään v. 1973 (KM 1973: 118); tämä on mietinnössä sivuutettu. Harjoittelua suorittavat notaarit ovat olleet halpaa työvoimaa, jolla on voitu teettää toisaalta tuomareille ja toisaalta taas alioikeuksien kansliahenkilökunnalle kuuluvia töitä tarvitsematta palkata tuomioistuimiin vakinaista henkilökuntaa. Kun auskultointiaika on ollut lyhyt ja sen suorittamista on arvostettu työmarkkinoilla varatuomarin arvonimen myötä, on tukea auskultoinnin säilyttämiseksi yleisharjoitteluna ymmärrettävästi saatu aika myös nuorten lakimiesten järjestöiltä.
18. Tuomioistuinharjoittelun pääpaino on tähän asti ollut lainkäyttötehtävien suorittamisessa, jolloin koulutukselliset näkökohdat ovat jääneet toissijaiseen asemaan. Vuoden mittainen harjoitteluaika on myös liian lyhyt, jotta auskultointi voi täyttää tehtävänsä tuomarikoulutuksessa; esimerkiksi Ruotsissa harjoitteluaika on kahden ja puolen vuoden pituinen.
19. Toistan aikaisemmin esittämäni ehdotuksen siitä, että tuomioistuinharjoittelusta yleisenä täydennyskoulutusmuotina luovuttaisiin ja auskultointi varattaisiin vain oikeuslaitoksen palvelukseen aikoville nuorille lakimiehille (ks. kirjaani Alioikeusuudistus I, 4. painos 1993 s. 41-45 ja kirjoitustani Tuomarinura uusi urkenevi, Suomen Asianajajaliiton juhlajulkaisu Asianajajan työkentältä, 1994 s. 563-565). Mielestäni tähän päästäisiin ilman muita toimenpiteitä siten, että 1) harjoitteluaika pidennettäisiin kahteen vuoteen ja 2) luovuttaisiin varatuomarin arvonimen myöntämisestä. Sitä vastoin OTK-tutkinnon suorittamiseen tulisi liittää esimerkiksi kuuden kuukauden pituinen pakollinen harjoittelujakso, jona aikana tulevat lakimiehet toimisivat harjoittelijoina alioikeudessa, lääninoikeudessa, syyttäjävirastoissa, ulosottovirastossa ja/tai asianajotoimistoissa.
20. Vaihtoehtoisena ratkaisumallina olen esittänyt, että jos auskultointi halutaan säilyttää yleisenä täydennyskoukutusmuotona, olisi harjoittelusta tehtävä kaksivaiheinen siten, että yhden vuoden harjoittelun suorittaisivat ne, jotka eivät aio oikeuslaitoksen palvelukseen, kun taas asianajajiksi, syyttäjiksi ja tuomareiksi haluavien olisi suoritettava kahden vuoden pituinen harjoittelu. Vain kaksivuotisen harjoittelun suorittaneille myönnettäisiin varatuomarin arvonimi, jos sen säilyttämistä ylipäätään pidettäisiin perusteltuna.
21. Mielestäni tulisi tutkia, voitaisiinko lääninoikeudessa (lääninoikeuksien tilalle on sittemmin perustettu alueellisia hallinto-oikeus -nimisiä tuomioistuimia) järjestää kokonaan erillistä harjoittelua hallintotuomioistuinten palvelukseen aikoville lakimiehille Ruotsin mallin mukaisesti. Luultavaa nimittäin on, että tuomareiden siirtymistä yleisistä tuomioistuimista hallintotuomioistuimiin tai päinvastoin ei todellisuudessa tulisi suuremmassa määrin tapahtumaan, vaikka sen tulisikin olla mahdollista. Näin ollen ei olisi estettä sille, että myös tuomioistuinharjoittelu suoritetaan kokonaan joko yleisissä tuomioistuimissa tai lääninoikeudessa (nykyisin siis hallinto-oikeuksissa).
22. Tuomioistuinharjoittelun koulutuksellista aspektia olisi nykyiseen tilanteeseen verrattuna selkeästi kehitettävä. Notaareille tulisi järjestää esimerkiksi hovioikeuspiireittäin yliopistotasoista useampiviikkoista kurssimuotoista koulutusta ryhmätöineen, jolloin osa kouluttajista olisi tuomareita. Koulutusta tarvittaisiin mm. prosessinjohdossa, todistusoikeudessa ja tuomion perustelemisessa. Nykyisin tällaista järjestetään täydennyskoulutuksena vakinaisille tuomareille, mutta kokemus on tälläkin alalla osoittanut, että mitä nuorempana koulutusta annetaan, sitä paremmin oppi menee perille; vanhojen tuomareiden on vaikea oppia uudenlaisia menettelytapoja.
23. Koska kaikki halukkaat eivät nykyisinkään pääse tuomioistuinharjoitteluun, joko lainkaan tai ainakaan kohta OTK-tutkinnon suorittamisen jälkeen, olisi notaareja valittaessa ratkaisevaksi valintaperusteeksi asetettava harjoitteluun hakeneiden OTK-tutkinnon kokonaispistemäärä ja keskeisissä oppiaineista saamat arvosanat. Notaarien valinnan tulisi tapahtua koko maassa keskitetysti, jolloin auskultanttien ei tarvitsisi lähetellä hakupapereitaan ympäri maata eri käräjäoikeuksiin, kuten nykyisin tapahtuu. Ruotsissa on erityinen lautakunta, joka valitsee notaarit ja määrää heidän sijoituspaikkansa. Luonnollisesti auskultanttien perustellut toivomukset sijoituspaikkakunnasta tulisi mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon. Näillä uudistuksilla voitaisiin estää mielivaltaa, jonka nykyinen notaarien valintajärjestelmä tekee mahdolliseksi. Kun laamanni valitsee notaarit, on auskultanttien mahdollisilla "suhteilla" käräjäoikeuden henkilökuntaan ollut käytännössä tärkeä valintaa edistävä merkitys.
24. Näin siis kirjoitin komitean mietinnössä KM 1994:15. Seuraavan kerran kiinnitin tuomioistuinharjoittelua riivaaviin epäkohtiin huomiota tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietintöön jättämässäni eriävässä mielipiteessä (KM 2003:3 s. 523). Mainituissa lausunnoissani esitettyihin epäkohtiin ei ole kuitenkaan millään tavalla puututtu.
25. Tuomioistuinharjoittelun uudistamista on pohdittu viimeksi kuluneen vuoden kuluessa peräti kolmessa OM:n työryhmässä. Vuonna 2009 sai valmiiksi työnsä laamanni Heikki Nousiaisen (nyt jo eläkkeellä) johdolla toiminut joukko, joka julkaisi Tuomioistuinharjoittelu-nimisen mietintönsä (OMTR 2009:5). Tämän jälkeen pantiin pystyy uusi, laamanni Erkki Hämäläisen johdolla istunut työryhmä, joka julkaisi ensin tämän vuoden heinäkuussa ensimmäisen vaiheen mietintönsä (OMTR 58/2010) ja marraskuun alussa toisen vaiheen mietintönsä ( 74/2010). Kaikki kolme mietintöä ovat suppeita ja asiasisällöltään ja perusteluiltaan kevyenluokan virkamiestyön tuloksia. Hälyttävää niissä kaikissa on se, ettei missään niistä ole puututtu yhteenkään niihin olennaisiin epäkohtiin, joita olen itse edellä mainituissa lausunnoissani käsitellyt.
26. Työryhmät ovat askarrelleet lähinnä vain notaarien toimivallan laajentamisen kimpussa. Kun notaari voi nykyisin voimassa olevien säännösten perusteella ratkaista yhden tuomarin istunnossa rikosasioita oltuaan notaarina neljä kuukautta, ehdotetaan nyt, että notaarille tulisi sanottu toimivalta jo kahden kuukauden kuluttua harjoittelun alkamisesta. Tämä ei olisi todellakaan mikään "suuri uudistus", sillä edelleen jäisi voimaan sääntö, jonka mukaan notaari ei voisi tuomita kuitenkaan rangaistukseksi muuta kuin sakkoa. Lisäksi ehdotetaan, että notaari saisi heti, siis välittömästi "taloon" tultuaan, oikeuden vihkiä avioliittoon; sivumenneen sanoen minusta vihkimisasioiden ei pitäisi kuulua lainkaan tuomioistuinten tehtäviin. Kuten jokainen "vihitty" tai "vihkijä" tietää, siviiliavioliittoon vihkimisessä on kyse lähinnä ainoastaan tietyn lyhyen vihkikaavan lukemisesta vihkimistilaisuudessa; ei siis kovinkaan "kummoista" tuomarintyötä!
27. Mietinnöissä puhutaan kyllä kauniisti notaarien kouluttamisen tärkeydestä ja viimeisimmässä mietintöön on koottu joitakin hajanaisia näkökohtia, miten tätä puoltakin voitaisiin kehittää. Mutta kun harjoittelu säilyisi vuoden pituisena ja kun toisaalta notaarien toimivaltuuksia on tarkoitus laajentaa niin, että jo kaksi kuukautta harjoittelijana olleelta notaarilta vaadittaisiin itsenäisen päätösvallan käyttämistä, on selvää, että käytännössä pääpaino harjoittelussa olisi edelleen erilaisten työtehtävien suorittamisessa.
28. Työryhmä laajentaisi notaarien harjoittelun käräjäoikeuksista osin myös hovi- ja hallinto-oikeuksiin. Ehdotuksen mukaan kuitenkin vain "pieni osa" koulutettavista siirtyisi käräjäoikeudesta ensimmäisen puolen vuoden jälkeen jatkamaan harjoitteluaan toiseksi kuudeksi kuukaudeksi hovi- tai hallinto-oikeuteen. Uudenmuotoinen harjoittelu rajattaisiin alkuvaiheessa koskemaan siis vain suppeaa harjoittelijajoukkoa ja vain sellaisia paikkakuntia, joissa on käräjäoikeuden lisäksi hovi- ja hallinto-oikeus (Helsinki, Turku, Vaasa, Kuopio, Rovaniemi ja Kouvola). Kyse olisi lähinnä kosmeettisesta uudistuksesta.
29. Minusta on selvää, että työryhmien ehdotuksessa on kyse on pelkästään näpertelystä, sillä ehdotuksissa ei ole puututtu niihin suuren luokan ongelmiin, joita itse olen edellä kertonut, ei yhteenkään niistä. Tuomioistuinharjoittelu ei todellisuudessa eli käytännössä muuttuisi juuri mitenkään. Vaikka ministeriön ehdotuksessa puhutaan koulutuksellisten näkökohtien korostamisesta, kertovat säännösehdotukset notaarin toimivallan lisäämisestä toista: keskisintä on notaarien työpanoksen hyödyntäminen käräjäoikeuksien toiminnassa, ei notaarien kouluttautuminen tuomarinuralle tai muihin lainkäyttötehtäviin.
30. Tuomioistuinharjoittelua rasittaisivat edelleen seuraavat keskeiset puutteet ja epäkohdat:
a. Harjoittelu olisi edelleen yleistä täydennyskoulutusta kaikille lakimiehille, vaikka viimeistään nyt, jolloin notaarin virkojen lukumäärää on voimakkaasti vähennetty, olisi korkea aika muuttaa harjoittelua niin, että siitä tulisi tuomarikoulutuksen ensimmäinen vaihe. Harjoittelu pitäisi siis varata ja sitä tulisi järjestää ainoastaan tuomioistuinlaitoksen, syyttäjälaitoksen tai ulosottolaitoksen alkuvirkoihin tähtääville lakimiehille. Oikeusministeriöin työryhmät eivät ole edes pohtineet tällaista muutosta, mikä minusta on suoraan sanoen edesvastuutonta. Vaikka notaarien virkojen määrä on neljän vuoden aikana vähennetty lähes puolella eli 206:sta 125:een, katsoo oikeusministeriö edelleen, että notaarikoulutus on pidettävä luonteeltaan yleisenä. Niukkoja resursseja on siis tarkoitus edelleen tuhlata yksityiselle sektorille sekä valtion ja kuntien palvelukseen aikovien lakimiesten kouluttamiseen.
b. Ruotsissa auskultointi on rajattu selkeästi ainoastaan oikeuslaitoksen palvelukseen aikoville lakimiehille. Ruotsissa hyväksytty auskultointi on muodollisena vaatimuksena tuomareiden, syyttäjien ja kihlakunnanvoutien virkaan, mikä luonnollisesti karsii auskultoijiksi pyrkivien joukosta ne, jotka aikoisivat suuntautua auskultoinnin jälkeen asianajajiksi tai liike-elämän taikka valtion- tai kunnallishallinnon palvelukseen. Ruotsin malli on järkevä, Suomen suorastaan hölmö.
c. Tuomioistuinharjoittelun kesto olisi edelleen vain yksi vuosi, kun taas Ruotsissa lyhyin harjoitteluaika on kaksi vuotta. On selvää, että vuoden pituinen harjoittelu on liian lyhyt, jotta harjoittelulle asetettava koulutuksellinen tavoite voitaisiin saavuttaa. Edes siltä "pieneltä osalta", joka ehdotuksen mukaan suorittaisi osan harjoittelusta käräjäoikeuden lisäksi hovi- tai hallinto-oikeudessa, ei vaadittaisi vuotta pidempää harjoitteluaikaa. Ruotsissa on mahdollista suorittaa harjoittelu sekä käräjäoikeudessa että lääninoikeudessa, mutta silloin harjoitteluaika on kaksi ja puoli vuotta; Suomessa samasta "urakasta" selviäisi siis vuoden mittaisella harjoittelulla. - Minusta Ruotsin järjestelmästä kannattaisi ottaa meillä mallia myös siinä suhteessa, että harjoittelun tulisi voida suorittaa joko käräjäoikeudessa tai hallinto-oikeudessa; hovioikeuteen harjoittelujärjestelmä ei kuulu.
d. Harjoittelijoiden valinta ja oikeusturva jäisi Suomessa edelleen retuperälle. Kun yksi henkilö eli käräjäoikeuden laamanni valitsee notaarit, on aina olemassa mielivallan ja nepotismin vaara, kuten olen v. 1994 lausunnossani todennut. Kun harjoittelupaikkoja on todella vähän, tulisi notaarin valintojen tapahtua koko maassa keskitetysti kerran pari vuodessa esimerkiksi tuomarinvalintalautakunnan päätöksellä. Ruotsissa valinnan suorittaa oikeusministeriön ja käräjäoikeuksien ulkopuolinen tuomioistuinlaitoksen keskushallintoyksikkö (domstolsverket), jonka päätöksestä on valitusoikeus viraston yhteydessä toimivalle lautakunnalle (notarienämnd). Suomessa laamannin päätöksestä ei ole valitusoikeutta.
e. Notaariksi pyrkivien oikeusturvasta, joka on Suomessa täydellisesti sivuutettu, olisi huolehdittava myös niin, että notaarivalintoja varten vahvistettaisiin tietyt valintakriteerit. Ruotsissa notaarit nimitetään tehtäväänsä yliopistojen tutkintotodistusten ja muiden ansioiden perusteella. Suomessa ei ole ollut tähän asti mitään vastaava valintaperusteita eikä sellaisia ehdoteta otettavaksi käyttöön jatkossakaan. Laamannit voisivat edelleen valita notaareiksi keitä haluavat pelkän pärstäkertoimen ja "suhteiden" perusteella.
f. Suomen käräjäoikeuslaissa on pikkutarkkoja säännöksiä siitä, mitä lainkäyttötehtäviä notaari voi harjoittelun edetessä ei vaiheissa suorittaa omalla vastuullaan; tehtävät on porrastettu kahden kuukauden välein (2 kk, 4 kk, 6 kk). Ruotsissa on tässäkin suhteessa vallalla toisenlainen näkemys ja käytäntö, sillä siellä aiemmin voimassa olleet vastaavanlaiset määräykset on nyt poistettu laista; Suomessa niitä ehdotetaan päinvastoin lisättäviksi. Ruotsissa katsotaan, minusta aivan perustellusti, että käräjäoikeuksien koko ja erityispiirteet, työolosuhteet sekä tietenkin notaarien henkilökohtaiset ominaisuudet vaihtelevat eri käräjäoikeuksissa ja hallinto-oikeuksissa siinä määrin, että kullekin tuomioistuimelle tulee antaa oikeus itse päättää, missä vaiheessa notaari tekee mitäkin tehtäviä. Tulkoon mainituksi, että Ruotsissa notaari ei voi ratkaista yksin omalla vastuullaan minkäänlaisia rikosasioita, ei edes pelkkiä sakkojuttuja. Suomessa sen sijaan ehdotetaan, että vain kaksi kuukautta notaarina ollut harjoittelija saa ratkaista yksin rikosasian, josta on säädetty enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta.
g) Suomessa rakastetaan titteleitä ja arvonimiä, samoin kuin kunniamerkkejä ja muita vastaavia asioita. Käräjäoikeuden maallikkojäsenestäkin voidaan "leipoa" tuomari, nimittäin herastuomari. Varatuomarin arvonimen myöntäminen, jolla joskus sata vuotta sitten saattoi vielä olla käytännön merkitystä, on nykyoloissa menettänyt merkityksensä; Ruotsissa siitä samoin kuin heratuomarin arvonimen myöntämisestä on luovuttu jo kymmeniä vuosia sitten. Suomessakin varatuomarin arvonimen antamiskäytännöstä tulisi luopua. Jokainen ymmärtää, ettei vuoden pituinen harjoittelu anna tosiasiallisesti juuri minkäänlaisia edellytyksiä toimia tuomarina, ei edes "vara sellaisena." Varatuomarin titteli on yksi tekijä, joka houkuttelee tuomioistuinharjoittelijoiksi myös sellaisia lakimiehiä, joilla ei ole aikomusta suuntautua tuomioistuimen tai yleensä oikeuslaitoksen palvelukseen.
h. Edellä mainituista eroista kahden naapurimaan välillä selviää, että Ruotsissa tuomioistuinharjoittelun pääpaino on myös käytännössä koulutuksessa, ei käytännön työtehtävissä. Suomessakin kyllä puhutaan koulutuksellisen aspektien tärkeydestä, mutta edellä olevat uudistusehdotukset kertovat selvää kieltä siitä, että tämä on vain retoriikkaa ja että notaarien harjoittelu tulee myös jatkossa painottumaan käräjäoikeuden tuomareille ja kansliahenkilökunnalle kuuluvien työtehtävien suorittamiseen.
31. Suomessa ei sitten muunlaista tuomarikoulutusta olekaan - jos nyt vuoden pituisesta tuomioistuinharjoittelusta edes voi käyttää tätä nimitystä. Ruotsissa sen sijaan varsinainen tuomarikoulutus, joka tapahtuu hovioikeudessa ja kamarioikeudessa, alkaa vasta harjoittelun jälkeen. Pääsyvaatimuksena tuomarikoulutukseen Ruotsissa on juuri kahden vuoden tuomioistuinharjoittelu.
32. Tulikohan tämä nyt selväksi: työryhmän ehdotus tuomioistuinharjoittelun uudistamiseksi on pelkää näpertelyä. Harjoittelu kaipaisi täysremonttia. Mutta kun lainvalmistelijoilla ja heidän avukseen huudetuilla tuomareilla, jotka tekevät työtä käskettyä, ei ole ideoita, mielikuvitusta eikä visioita, on tulos se mikä on.
33. Lopuksi lukijakysymys: kumman harjoittelujärjestelmän, Suomen vai Ruotsin, voidaan olettaa tuottavan parempia tuomareita? Noin niin kuin keskimäärin.
34. Joku luultavasti moittii minua Ruotsin mallin apinoimisesta. Suomalainen järjestelmäkin voi toki tuottaa kelpo lakimiehiä ja tuomareitakin. Mutta vielä paljon paremmat valmiudet tuomarin tehtäviin saataisiin, jos harjoittelua kehitettäisiin edellä mainittujen suuntaviivojen mukaisesti.
35. Itse auskultoin 60-luvulla Janakkalan tuomiokunnassa Riihimäellä legendaarisen ukkotuomarin Niilo Lahden opissa. Silloin notaarin oli toimittava kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana 30 istuntopäivää; yhtenä päivänä saatettiin istua kymmenkunta juttua ja enemmänkin ja rikosjutut saattoivat olla todella vakavia aina henkirikoksista lähtien. Muistan, miten istuin yhteen syssyyn kahden ja puolen viikon käräjät; tuolloin istuttiin joka arkipäivä, myös lauantaisin. Siihen verrattuna notaarien nykyinen istumisvelvollisuus on melkeinpä lasten leikkiä. Toisaalta oikeusturvan kannalta on parempi, että notaarit eivät saa ratkaistavakseen omalla vastuullaan vaikeita tai laajoja juttuja.
36. Myöhemmin jouduin (tai pääsin) sitten itse ukkotuomariksi ja siinä hommassa reilun kymmenen vuoden aikana ehdin nähdä ja kouluttaa - ainakin yrittää sitä - monenlaisia notaareja. Joistakin heistä on sittemmin tullut myös tuomareita, jotkut ovat edenneet urallaan hyvinkin korkealle. Olihan se mielenkiintoista ja hauskaa aikaa; harjoitteluun nimittäin sisältyy (kuului ainakin minun tuomiokunnissani), jos vain sattuu sopivaan käräjäoikeuteen, työnteon ohella tuomareiden kanssa yhteisiä illanviettoja, hiihto- ja urheilupäiviä, lauluiltoja, kapakassakäyntejä yms. virkistystoimintaa.
