627. KKO 2012:73. Korkein oikeus kumosi taas vakuutusoikeuden ratkaisun

1.  Vakuutusoikeuden toimintaa ja erityisesti sen tapaturmakorvausasioissa antamia syy-yhteyttä koskevia ratkaisuja on käsitelty ja ihmetelty tässä blogissa aikaisemmin jo muutaman kerran.

2. Korkein oikeus on joutunut myöntämään lukuisia valituslupia vain kumotakseen vakuutusoikeuden virheellisiä päätöksiä tapauksissa, joilla ei voida nähdä olevan varsinaista ennakkopäätösarvoa. Korkein oikeus on halunnut ohjata vakuutusoikeuden ratkaisukäytäntöä oikeille linjoille, mutta vakuutusoikeus ei ole näyttänyt toistaiseksi halukkaalta muuttamaan vakuutusyhtiöitä suosivaa ja vakuutettuja "sorsivaa" (sorsanmetsästys alkoi eilen) linjaansa.

3. Toissapäivänä korkein oikeus antoi jälleen uuden ratkaisun, jolla kumottiin vakuutusoikeuden tapaturmakorvausasiassa antama syy-yhteyttä koskeva ratkaisu (KKO 2012:73).

4. Tapaus koski yrittäjä A:ta, joka oli kaatunut 13.1.2008 siten, että vasen käsi oli jäänyt hänen alleen ja vääntynyt. Tapahtumapäivänä tehdyssä röntgentutkimuksessa oli todettu vasemman värttinäluun alaosan murtuma. A oli tapaturmailmoituksessaan ilmoittanut vahingoittaneensa vain ranteensa. Noin kolmen kuukauden kuluttua tapaturmasta eli 10.4.2008 A oli lääkärille ilmoittanut myös vasemman olkapään vaivaavan. Sittemmin suoritetussa olkapään tähystysleikkauksessa oli todettu rustorenkaan repeämä, joka oli jatkunut kapselirenkaan repeämänä ja ylhäällä takarustorenkaan etuosan repeämänä. Leikkauksessa oli havaittu myös vähäisiä rappeuman merkkejä.

5. Tapauksessa oli kysymys siitä, olivatko A:n olkapään vammat syy-yhteydessä mainittuun tapaturmaan ja erityisesti siitä, mikä merkitys tässä arvioinnissa oli annettava sille seikalle, ettei näitä vammoja ollut todettu välittömästi tapaturman jälkeen. A on todennut, että huomio oli kiinnitetty aluksi kipeän rannevamman hoitoon. Vasta ranteessa olleen kipsin poistamisen jälkeen olkapään kivut olivat tulleet selvästi esille. Heti tämän jälkeen hän oli kääntynyt niiden vuoksi lääkärin puoleen

6. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta, jonne A valitti vakuutusyhtiön (If) kielteisestä korvauspäätöksestä, piti 4.3.2010 antamassaan päätöksessä epätodennäköisenä sitä, että A:n olkapään vammat olisivat johtuneet kysymyksessä olevasta tapaturmasta, koska ensimmäinen maininta vasemman olkapään oireilusta oli vasta lähes kolmen kuukauden kuluttua tapaturman jälkeen. Lautakunta katsoi, että mikäli olkapäähän olisi kohdistunut merkityksellinen tapaturmavamma, oireet olisivat olleet selkeät heti tapaturman sattumisen jälkeen. Lautakunta ei pitänyt todennäköisenä, että A:lle 9.1.2009 tehdyssä leikkauksessa todetut vasemman olkanivelalueen kudosmuutokset olisivat olleet seurausta 13.1.2008 sattuneesta tapaturmasta, sillä todetunlaisia muutoksia tavattiin myös ilman tapaturmaa eli sisäsyntyisinä.

7. A valitti lautakunnan päätöksestä vakuutusoikeuteen. Vakuutusoikeudessa asia käsiteltiin normaalissa viiden jäsenen kokoonpanossa, jojon kuuli kaksi vakuutustuomaria (Raija Valli ja Juha Mutka), yksi sivutoiminen lääkärijäsen (lääketieteen lisensiaatti Jyrki Salmenkivi; kirurgia, ortopedia ja traumatologia; JS on Jorvin sairaalan osastonylilääkäri) sekä sivutoimisina asiantuntijajäseninä kaksi niin sanotusti "työoloja tuntevaa" jäsentä (Simopekka Koivu ja  Anja Lahermaa; varatuomari Koivun toimipaikka on EK:ssa eli siis työnantajapuolen päämajassa, Lahermaa puolestaan toimii "työntekijäleiriä" edustavan STTK:n lakimiehenä).

8. Vakuutusoikeuden ns. asiantuntijajäsenet, jotka ovat tehtävässään sivutoimisia, ovat jäänet vakuutusoikeuden toiminnan tarkastelussa yleensä lääkärijäsenten varjoon. Valtioneuvosto nimittää lääkärijäsenten lisäksi vakuutusoikeuteen viideksi vuodeksi kerrallaan myös aika suuren joukon a) työoloja tuntevia jäseniä, b) yritystoimintaa tuntevia jäseniä ja c) sotilasvamma-asioita tuntevia jäseniä. Työoloja tuntevat jäsenet nimitetään sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä, mutta aloite tulee työmarkkinajärjestöiltä, joiden ehdotuksen ministeriö ja sitten maan hallitus sitten siunaavat. Näitä jäseniä on yhteensä 20 ja heille on määrätty 40 varajäsentä, suurin osa heistä on juristeja. Yritystoimintaa tuntevia jäseniä on viisi, joille on määrätty kahdeksan varajäsentä; myös nämä ovat lakimiehiä. Sotilasvamma-asioita tuntevia jäseniä on neljä ja heillä viisi varajäsentä.

9. Ratkaisussa KKO 2012:73 selostetussa tapauksessa vakuutusoikeus hylkäsi  30.11.2010  antamallaan päätöksellä A:n valituksen. Päätöksen perustelut ovat mielenkiintoiset. Pääasian osalta vakuutusoikeudella ei ollut mitään lisättävää muutoksenhakulautakunnan niukkoihin perusteluihin. Vakuutusoikeuden "omat" perustelut liikkuvat hyvin yleisellä tasolla ja niistä henkii eräänlainen puolusteleva asenne vakuutusoikeuden toimintaa kohtaan julkisuudessa (jo tuolloin eli 2010) esitettyyn kritiikkiin.

10. Vakuutusoikeus kirjoittaa näin "haastavasti": Lakisääteinen tapaturmavakuutuskorvausjärjestelmä edellyttää korvauksenhakijoiden yhdenvertaista kohtelua. Vakuutusoikeus ratkaisee puolueettomana ja riippumattomana tuomioistuimena asiat laissa säädetyn harkintavaltansa nojalla sille esitettyjen tosiseikkojen pohjalta. Vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanossa lääketieteellisen asian ratkaisemiseen osallistuu myös riippumaton tuomarin valan vannonut lääkärijäsen. Lääkärinlausuntojen kannanotot eivät ole vakuutusoikeutta sitovia. Vakuutusoikeus tekee lopullisen korvausoikeudellisen harkintansa itsenäisesti ottaen huomioon myös lääkärinlausunnoissa esitetyt korvausharkintaan vaikuttavat seikat.

11. Korkein oikeus, joka myönsi A:lle valitusluvan, ei lähtenyt perusteluissaan kommentoimaan vakuutusoikeuden edellä mainittuja "yleisperusteluja", vaan otti  kantaa vain ko. yksittäistapauksessa esitettyyn selvitykseen. KKO:n perustelut ovat tälläkin kertaa vakuuttavat ja sellaiset, joista vakuutusoikeuden ja muutoksenhakulautakunnan tulisi ja kannattaisi ottaa opiksi; vielä näin ei ole tapahtunut. Kun lautakunta kuittasi pääasian perustelut 17 rivillä ja vakuutusoikeus yhdellä rivillä, on korkein oikeus käyttänyt oman päätöksensä perusteluihin 2,5 sivua.

12. Lautakunnan perustelut ovat laadultaan pelkistetyn toteavat, vakuutusoikeuden perustelut taas auktoritatiiviset  tai autoritääriset ("me kyllä tiedämme nämä asiat, älkööt muut tulko meitä neuvomaan"). Vasta korkeimman oikeuden päätöksessä tullaan sellaisiin ominaisuuksiin, joita tuomioistuimen perusteluilta on lupa odottaa: seikkaperäisyys, informatiivisuus, avoimuus ja pohdiskeleva ote pro et contra.

13. Erityismaininnan KKO:n päätöksessä ansaitsee tulla mainituksi tapa, jolla perusteluissa kerrotaan sekä vakuutuslääkärin (Ilkka Sinisaari)  että hoitavan lääkärin (Ilkka Tulikoura) nimi ja ammatti samoin kuin ne havainnot ja johtopäätökset, joita kumpikin lääkäri on A:n vammoista tehnyt. Perusteluissa viitataan asianmukaisella tavalla myös asianomaista lääketieteen alaa edustavaan kirjallisuuteen. Perustelujen johtopäätöksiin kuuluu olennaisena kohtana toteamus, jonka mukaan vakuutuslääkäri Sinisaaren leikkauskertomuksen perusteella tekemiä päätelmiä ei hoitavan lääkärin eli Tulikouran leikkauksessa tekemiin havaintoihin nähden voida pitää perusteltuina.

14. KKO:n päätöksen perustelut vakuuttavat ulkopuolisen lukijan siitä, että A:n vammat ovat syy-yhteydessä kyseiseen tapaturmaan. Muutoksenhakulautakunnan ja vakuutusoikeuden päätöksistä sitä vastoin voi syntyä vaikutelma, jonka mukaan ratkaisujen perustelut on kirjoitettu tarkoituksellisesti niukoiksi ja puutteellisiksi, jottei asian oikea laita selviäisi.

621. Mielensäpahoittajia: Vakuutusoikeuden ylilääkäri pahoitti mielensä ja erosi ym. tapauksia

Mario Monti:Kyllä minäkin niin mieleni pahoitin...Suomen hallituksen eurokriisissä osoittaman vastuuttomuuden takia, meinaan...

1. Vakuutusoikeus on toimeentuloturva-asioiden erityistuomioistuin. Olen esitellyt ja kritisoinut vakuutusoikeuden toimintaa ja menettelytapoja aika laajasti blogissa 598/23.5.2012 otsikolla "Vakuutusoikeuden toiminta ei vakuuta", joka löytyy tästä.

2. Vakuutusoikeuden toimina on viimeisten 10-15 vuoden vuoden aikana herättänyt yleisestikin aika usein kritiikkiä. Vakuutusoikeutta on kritisoitu useammin kuin mitään muuta tuomioistuinta. Tätä kritiikkiä ei ole esitetty vain vakuutusoikeuden asiakkaiden eli valittajien, vaan myös esimerkiksi eduskunnan oikeusasiamiehen taholta.

3. Menettelyn suhteen vakuutusoikeutta on arvosteltu esimerkiksi siitä, että sen päätösten perustelut ovat usein kovin niukat ja puutteelliset. Myös sitä, että vakuutusoikeus  järjestää suullisia käsittelyjä vain äärimmäisen harvoin, on ihmetelty. Vakuutusoikeuden pitkät käsittelyajat on myös pantu merkille. Tapaturma-asioiden osalta vakuutusoikeus on saanut silloin tällöin "pyyhkeitä" myös korkeimmalta oikeudelta muun muassa juuri puutteellisten perustelujen takia.

4. Vakuutusoikeuden menettelyn pahimpana epäkohtana on pidetty kuitenkin vakuutusoikeuden sivutoimisten lääkärijäsenten roolia. Lääkärijäsenillä on merkittävä asema vakuutusoikeuden toiminnassa, sillä  oikeuden ratkaisu riippuu usein olennaisesti lääketieteellisestä asiantuntemuksesta. Tältä osin vakuutusoikeuden menettelyn läpinäkyvyys ei ole kaikilta osin toteutunut, sillä lääkärijäsenten arvioinnit ovat tuomioistuimen neuvottelusalaisuuden piirissä eli lääkäreiden lausuntoja ei anneta tiedoksi asianosaisille. Julkisuudessa on vaadittu myös vakuutusoikeuden lääkärijäsenillä samoin kuin oikeuden asiantuntijajäsenillä mahdollisesti olevien sidonnaisuuksien ilmoittamista samalla tavalla kuin tuomareiden kohdalla tapahtuu. On epäilty, että vakuutusoikeuden lääkärijäsenillä voi olla osa-aikaisia tehtäviä esimerkiksi vakuutusyhtiöiden tai lääketehtaiden palveluksessa.

5. Viimeisten parin kolmen vuoden aikana korkein oikeus on myöntänyt poikkeuksellisen usein tapaturman varalta vakuutetuille henkilöille valitusluvan vakuutusoikeuden päätökseen. Riita- ja rikosasioiden jälkeen vakuutusoikeusasiat eli tarkemmin sanottuna siis tapaturmavakuutusasiat ovat yllättäen nousseet KKO:n kolmanneksi suurimmaksi asiaryhmäksi tapauksista, joissa korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan. Olen esitellyt ko. tilastotietoja edellä mainitun blogijutun 598 kohdassa 16. Tämä suunta tuntuu vain jatkumistaan jatkuvan, sillä esimerkiksi toukokuussa 2012 KKO antoi yhden viikon aikana neljä valituslupaa vakuutusoikeuden päätökseen. Vuonna 2010 korkein oikeus antoi tapaturmavakuutusasioissa peräti 24 valituslupaa.

6. Myönnettyään valitusluvan korkein oikeus on säännönmukaisesti muuttanut vakuutusoikeuden päätöksiä ja ratkaissut tapauksia ammattitaudista kärsivän tai työssä loukkaantuneen valittajan eduksi. Ratkaistuissa on ollut kysymys syy-yhteydestä, eli siitä, ovatko henkilön vammat korvaukseen oikeuttavassa syy-yhteydessä tapaturmaan eli tietyn tapaturman seurauksia, vai ovatko ne kenties jonkin sairauden aiheuttamia. Lähes kaikissa tapauksissa korkein oikeus on muuttanut vakuutusoikeuden asianosaselle kielteistä päätöstä ja katsonut syy-yhteyden olevan olemassa.

7. Korkein oikeus on siis joutunut käyttämään melkoisen osan kapasiteetistaan arvioidessaan uudelleen syy-yhteyttä vakuutusoikeuden ratkaisemissa tapaturmavakuutusta koskevissa asioissa ja perustelleessaan usein hyvinkin yksityiskohtaisesti mainittuja ratkaisujaan. Näin tapahtuu, vaikka mainituissa asioissa ei siis ole juuri nähtävissä ennakkopäätösluonteista ainesta. Korkeimman oikeuden tekemät muutokset vakuutusoikeuden päätöksiin ovat perusteltuja, mikä ilmenee, kun korkeimman oikeuden yksikohtaisia perusteluja verrataan vakuutusoikeuden niukkoihin ja monissa tapauksissa suppeisiin ja mitäänsanomattomiin perusteluihin.

8. Lakimiespiireissä on ihmetelty jo aika pitkään, että korkeimman oikeuden ponnisteluista huolimatta sen syy-yhteyttä koskeviin ratkaisuihin sisältyvä viesti ja sanoma ei ole näyttänyt menevän perille vakuutusoikeudessa. Vakuutusoikeuden omaksuma linja ei ole muuttunut, vaan se on näyttänyt jatkavan itsepintaisen tuntuisesti omalla linjallaan, joka on siis yksityishenkilöiden kannalta katsottuna varsin tiukka.

9. Kenties blogijuttuni innoittama Helsingin Sanomat haastatteli 18.6. asian tiimoilta KKO:n presidentti Pauliine Koskeloa.  Koskelo moitti haastattelussa vakuutusoikeutta juuri edellä mainitusta asiasta eli siitä, että  se on joutunut puuttumaan viime vuosina kiihtyvään tahtiin vakuutusoikeuden päätöksiin. Koskelon mukaan vaikuttaa siltä, että vaikka valituslupia on myönnetty ja vakuutusoikeuden ratkaisuja on muutettu poikkeuksellisen paljon, vakuutusoikeuden ratkaisut eivät ole muuttaneet vakuutusoikeuden linjaa. Koskelon mukaan korkeimman oikeuden ratkaisuihin sisältyvä viesti ei ole mennyt vakuutusoikeudessa perille.

10. Vakuutusoikeuden ylilääkäri Eero Hyvärinen on nyt ilmoittanut eroavansa sanotusta osa-aikaisesta virastaan, tästä on kerrottu tänään mm. Helsingin Sanomissa ja Yle Uutisten sivuilla. Hyvärinen perustelee eroaan juuri KKO:n presidentin moitteilla tai arvostelulla, jota hän pitää kohtuuttomana. Hyvärinen katsoo arvostelun kohdistuneen juuri asioiden lääketieteelliseen valmisteluun, josta hän on vakuutusoikeudessa vastannut. Hyvärisen mukaan tuntuu ihmeelliseltä, että ylimmän oikeuden  päällikkö antaa "sanomalahden kautta tukkapöllyä itsenäiselle oikeuslaitokselle." Hyvärinen väittä, että vakuutusoikeus olisi jo ottanut huomioon KKO:n ratkaisut ja alkanut noudattaa niitä.

11. Korkeimman oikeuden presidentti vastaa toki itse sanoistaan, mutta jos minulta kysytään, niin sanoisin, ettei korkein oikeus ole puuttunut epäasiallisella tavalla riippumattoman tuomioistuimen eli tässä tapauksessa vakuutusoikeuden toimintaan. Presidentti Koskelolla on ollut kritiikilleen vankka tuki ja perusta eli mainittu valituslupatilasto ja lukuisat KKO:n ratkaisut, joilla vakuutusoikeuden ratkaisuja on jouduttu säännönmukaisesti muuttamaan.

12.  Hyvärinen sanoo, että  "arvostelu ei antanut minulle enää mahdollisuuksia toimia virassani, koska vastaan lääketieteellisestä valmistelusta vakuutusoikeudessa, kritiikki kohdistui yksiselitteisesti ja puhtaasti tähän. "Kritiikki on aina paikallaan, mutta mielestäni tämä kritiikki oli kohtuutonta", Hyvärinen sanoo. - Lue: Kritiikki on kyllä aina paikallaan, ei kuitenkaan minuun kohdistuva kritiikki!

13. Koskelo ei ole kuitenkaan arvostellut nimenomaan vakuutusoikeuden lääkärijäsenten toimintaa tai linjaa, vaan hän on puhunut yleensä vakuutusoikeudesta. Juristeilla on sentään vakuutusoikeudessa ja asioiden kokoonpanossa enemmistö ja juuri oikeuden lakimiesjäsenten odottaisi olevan perillä edellä mainitusta syy-yhteyttä koskevasta problematiikasta. Jos siis  arvostelun pitäisi kolahtaa johonkin yksittäiseen vakuutusoikeuden jäseneen, niin oikea osoite olisi siinä tapauksessa kyllä vakuutusoikeuden ylituomari, joka vastaa vakuutusoikeuden toiminnasta ja linjasta.

14. Vakuutusoikeuden ylituomari Juha Pystynen ei kuitenkaan näy ottavan edelleenkään "onkeensa", sillä hän toteaa tänään HS:n jutussa, ettei Hyvärisen ero tarkoita sitä, että Koskelon esittämä kritiikki olisi osunut oikeaan. Pystynen väittää, että vakuutusoikeus olisi jo  alkanut noudattaa korkeimman oikeuden ratkaisuja.

15. Mutta mahtaako tämä asia ja Pystysen väite pitää paikkaansa? Vakuutusoikeuden sivuilta löytyy nyt tosin yksi ratkaisu, jossa oikeus tuntuu vihdoin ja viimeinen huomanneen KKO:n ratkaisulinjan. Tuossa  yksittäisessä ratkaisussa on kuitenkin  kyse on "hikisestä" eli mahdollisimman niukalla enemmistöllä tehdystä äänestysratkaisusta, josta ei vielä voida vetää Juha Pystysen esittämää yleistä johtopäätöstä vakuutusoikeuden omaksumasta linjanmuutoksesta.

16. Kyseinen vakuutusoikeuden viime kesäkuussa antama ratkaisu 4524:2011 löytyy tästä. Siinä on katsottu äänestyksen (3-2) jälkeen, että niskan retkahdusvamma ja siitä johtuvat oireet olivat syy-yhteydessä tapaturmaan ja oikeuttivat tapaturmavakuutuslain mukaisiin korvauksiin.

17. Olivatko vakuutusoikeuden lääkärijäsenet mahdollisesti ko. tapauksessa eri mieltä ja olisivat siis hylänneet valituksen? Tätä emme tiedä, sillä muista tuomioistuimista poiketen vakuutusoikeus ei halua ratkaisutiedotteissaan tai -selosteissaan ilmoittaa ratkaisujen tekemiseen osallistuneiden jäsentensä nimiä. Tämä outo ja salaperäinen käytäntö on vain yksi esimerkki siitä, että vakuutusoikeuden toiminnassa olisi paljon kehitettävää. Miksi vakuutusoikeus haluaa salata ratkaisun tehneiden tuomareiden ja jäsenten nimet tiedotteissaan? Miksi em. päätöstä koskevassa tiedotteessa ei ole mainittu, mikä oli eri mieltä olleiden jäsenten kanta ja ketkä jäsenistä olivat tuon mielipiteen takana?

18. Vakuutusoikeus kaipaisi lisää avoimuutta ja läpinäkyvyyttä, päätösten yksityiskohtaisempia ja laadukkaampia perusteltuja, suullisten käsittelyjen lisäämistä,  käsittelyn nopeuttamista ja lääkärijäsenten aseman uudelleen tarkastelua. Vakuutusoikeus, kuten muutkin tuomioistuimet, voisi ja sen myös tulisi kehittää ja parantaa omia menettelytapojaan ja ratkaisujensa laatua oma-aloitteisesti, eli lainsäätäjää ja valtiovaltaa ei ole tarpeen huutaa aina apuun ja valitella ainaista resurssipulaa.

19. Mielensäpahoittaja Eero Hyvärisen eroilmoitus on hyvä asia sikäli, että hän on nyt antanut kasvot vakuutusoikeuden aika tuntemattomaksi jääneelle lääkärijäsenistölle.

Mä kyllä myös niin kovin mieleni pahoitin kun mun salasuhteeni paljastettiin härskisti vaikka mä olin sairaslomalla sen suhteen paljastumisen johdosta ja jouduin palaamaan Lontoosta kesken kisojen tänne Perä-Hikiälle ja kaikkee muutakin kamalaa pääs' tapahtuun...

266. Ulvilan surmajutun oikeudenkäynti osa VIII: prosessi saanut farssin piirteitä

Poliisien keskinäinen mutapaini on noussut surmakäräjien pääasiaksi

1. Ulvilan surmajutun nyt jo neljättä viikkoa jatkuva oikeuskäsittely Satakunnan käräjäoikeudessa on kehittynyt päivä päivältä yhä omituisemmaksi. Kulunutta sanontaa lainatakseni mopo tuntuu karanneen käräjäoikeuden käsistä. Käräjillä pitäisi käsitellä syytetyn epäiltyä syyllisyyttä murhaan tai vaihtoehtoisesti tappoon, mutta istunnot ovatkin muuttuneet kahteen eri leiriin kuuluvien poliisien ja asiantuntijoiden väliseksi syyttelyksi ja oikeaksi mutapainiksi. Välillä kuullaan myös syytetyn sukulaisia ties mistä asioista, jotka eivät liity millään tavalla itse asiaan. Tärkeintä tuntuu joskus olevan, mitä todistajat itse uskovat eri asioista ja mitä mieltä he ovat syytetyn syyllisyydestä. Tällaisten asioiden ja epäolennaisten kysymysten käsittely ei kuitenkaan kuulu hyvään oikeudenkäyntijärjestykseen.

2. Lain mukaan tuomioistuimen, siis juttua istuvien ja käsittelevien tuomareiden, tulisi pitää oikeussalissa yllä järjestystä ja selkeyttä sekä harjoittaa aktiivista muodollista ja materiaalista (aineellista) prosessinjohtoa. Asia pitää lain mukaan käsitellä asianmukaisesti eikä siihen saa sekoittaa mitään sellaista, joka ei siihen kuulu (ROL 6:5.2). Tuomioistuin voi määrätä, että asian erillinen osa - siis esimerkiksi eri todistusteemoja koskeva näyttö - tai oikeudenkäyntiä koskeva kysymys käsitellään erikseen (ROL 6:5.1). Tarpeettomat ja asiaan vaikuttamattomat todisteet on evättävä eikä todisteita saa esittää teemoista, jotka on jo selvitetty (OK 17:7). Oikeuden puheenjohtajan on evättävä todistajille ja asiantuntijoille esitetyt epäasialliset, sopimattomat ja asiaan vaikuttamattomat kysymykset (OK 17:33.4), jne.

3. En ole seurannut oikeudenkäyntiä paikan päällä. Mutta jos lehtijuttuihin on uskomista, niin edellä mainituille hyvää oikeudenkäyntitapaa koskeville säännöille ja periaatteille on viitattu Porin prosessissa kintaalla harva se istuntopäivä. Tuloksena on soppa, jollaista en olisi voinut kuvitella syntyvän. Tutkijat syyttelevät oikeudessa toisiaan ja samoin tekevät asiantuntijat. Kaikki tuntuvat kertovan oikeudelle uskomuksistaan, mielipiteistään ja näkemyksistään ja mollaavan "vastapuolta" sen kun kerkiävät. Onko todella niin, että kun todistajat ovat vannoneet valan käsi niin sanotusti raamatulla tai antaneet valaa vastaan juhlallisen vakuutuksen, he luulevat, että heidän tehtävänään olisi kertoa oikeudelle, mitä he uskovat ja ajattelevat syytetyn syyllisyydestä? Pidetäänkö Porissa jonkinlaisia käräjäkinkereitä, joissa olisi tarkoitus puhua faktojen sijasta "uskon asioista?" En usko, että tästä on kyse, vaan kyse on siitä, että prosessi ei ole ole pysynyt kunnolla oikeuden hallinnassa.

4. Tuntuu hieman siltä, että Porissa prosessia on käyty pitkälti julkisuuden ja iltapäivälehtien ehdoilla. Pitäisi muistaa, että vaikka oikeudenkäynnin julkisuus on tärkeä asia, se ei ole suinkaan prosessin päätarkoitus. Julkisuus on hyvä renki, mutta huono isäntä. Tämä tuntuu Porissa unohtuneen. Kaikki alkoi mennä tässä suhteessa pieleen jo valmisteluistunnossa, jolloin koko laaja oikeudenkäyntiaineisto lävähti paria viikkoa ennen pääkäsittelyn aloittamista lähes kokonaan julkisuuteen ja mediakäräjät olivat valmiit alkamaan. Jutun yksityiskohtia selostettiin iltapäivälehdissä ja paikkakunnan päälehdessä päivittäin mahdollisimman tarkasti, esimerkiksi kuuluisa HÄKE-soitto sanasta sanaan lihavoituna, kursiivilla tai muilla mausteilla ja lisukkeilla varustettuna. Julkisuutta on piisannut läpi koko pitkän pääkäsittelyn todella runsain mitoin. Oikeuden istuntosalikin tuntuu välillä muuttuneen jonkinlaiseksi markkinapaikaksi: kuvaajat tallustelevat pitkine putkineen salissa kuvaamassa sinne tuodun oven jokaista lasinsäröä toisten kuvaajien kuvatessa tätä touhua hieman sivummalla jne. Tuomarit istuvat pöytänsä takana tympeää sirkusmeininkiä tyynesti seuraten.

4a. Peiteoperaatiosta - operaatio muuten osoittautui käräjäoikeuden tänään antaman "välipäätöksen" mukaan tuloksettomaksi - päättämässä ollutta "peitepomoa" jahdattiin kuvaajien ja reporttereiden toimesta pitkin oikeustalon pihaa lausuntoa kärttäen, vaikka hyvin tiedetään, että suljetuin ovin kuultu todistaja ei saanut kertoa ulkopuolisille asioista; ei ihme, että peitepomon suusta kuultin eetteriin vain yksi sana: PERKELE!

5. Käräjäoikeuden olisi tullut ottaa todistelussa prosessinjohto nyt nähtyä tehokkaammin hallintaansa. Kun juttua pitäisi selvittää ja jutun luulisi istunnon edetessä selviän myös käsittelyä seuraavalle yleisölle, tuntuu Porin käsittelyä seuratessa siltä, että juttu on päin vastoin muuttunut sitä epäselvemmäksi ja sotkuisemmaksi, mitä pidemmälle pääkäsittely on edennyt. Kuten sanottu, pääkäsittelyä käydään jo neljättä viikkoa, jolloin todisteluun kuuluva välittömyyden tärkeä elementti alkaa pakosta kärsiä.

6. Todisteiden vastaanottamista varten olisi pitänyt laatia etukäteen tarkka suunnitelma, jota olisi seurattu. Jonkinlainen suunnitelma on varmaankin tehtykin, mutta se on osoittautunut ainakin minusta vähemmän onnistuneeksi. Todistelua olisi pitänyt ottaa vastaan teemoittain ja karsia myös täällä tavalla jo etukäteen sellaisten todisteiden esittäminen, jotka eivät liity asiaan oikeastaan mitenkään. Kas näin: yksi istuntopäivä tai osa siitä (aamu- tai iltapäivä) olisi varattu esimerkiksi edellä mainitun hätäkeskuspuhelun ja siitä kuuluvien äänien selvittämiseksi ottamalla yhdessä ja samassa istunnossa vastaan kaikki sanottua teemaa koskeva kirjallinen, tekninen sekä henkilötodistelua koskeva näyttö. Toinen istunto olisi omistettu vastaavalla tavalla rikospaikalta löydettyjen jälkien sekä edellä mainitun rikotun oven ja niistä ilmenevien seikkojen selvittämiselle ottamalla vastaan kyseisiä teemoja koskeva näyttö kokonaisuudessaan yhdellä kertaa. Kolmas istunto olisi varattu vaikkapa syytetyn eri tilaisuuksissa antamien lausuntojen ja hänen käyttäytymistään koskevan asiantuntijatodistelun (psykologien kertomukset ym.) vastaanottamiselle. Ja niin edelleen säntillisessä järjestyksessä edeten sitä mukaa kuin järkeviä todistusteemakokonaisuuksia olisi esitetty.

7. Ideana edellä mainitussa teematodistelussa olisi ollut ennen muuta käsittelyn selkeys ja se, että oikeus ja myös yleisö (lehdistö) olisi saanut paremman kuvan ja käsityksen asiasta. Erityisen tärkeää olisi ollut se, että kustakin teemasta todistamaan kutsuttuja todistajia ja asiantuntijoita olisi voitu kuulustella myös vastakkain (vasta- tai ristikuulustelu, OK 17:33a.1). Nyt tällaisia vastakuulusteluja, sikäli kuin olen voinut havaita, ei ole voitu jutussa toteuttaa. Esimerkiksi psykologitodistajia on kuultu ainakin kolmena eri päivänä eikä syyttäjän nimeämiä ja vastaavasti puolustuksen nimeämiä psykologeja ole voitu kuulla vastakkain, vaikka nämä ovat arvostelleet toistensa lausuntoja. Kun todistajan- ja asiantuntijakuulusteluja ei ole hoidettu järjestelmällisesti, ovat, näin pelkään, jotkin kysymykset voineet jäädä luotettavasti selvittämättä ja siten arvailujen varaan. - Eihän tuollaisesta "tipoittain" edenneestä todistelusta ota kunnolla selvää Erkkikään!

8. Poliisien keskinäiset mittelöt, joissa ovat olleet vastatusten - nämäkin tosin kahden kolmen viikon kuluessa (!) - a) nykyinen ja entinen tutkinnanjohtaja, b) nykyinen ja ex-pääkuulustelija ja c) nykyiset tutkijat ja jo eläkkeelle siirtyneet tutkijat siitä, ketä tai keitä ("ulkopuolisia" vai "sisäpuolisia") olisi pitänyt epäillä ja mitä tutkia, olisi pitänyt evätä asiaan vaikuttamattomina. Käräjäsali ei voi olla murhajutussa oikea paikka selvitellä poliisien ja eri kuppikuntien välisiä erimielisyyksiä ja näkemyseroja. Kun prosessinjohto ei näytä olleen kunnolla oikeuden hallussa, on koko prosessi saanut farssin piirteitä. Tästä kärsii asian selvittäminen, näin arvelisin.

9. Edellä kerrotusta asiantilasta ei voida moittia oikeudessa kahtena eri päivänä kuultua ex-tutkinnanjohtajaa. Jos hänet kerran oli kutsuttu oikeuteen ja oikeus oli pitänyt hänen kuulemistaan tarpeellisena, niin totta kai hän on antanut palaa koko rahan edestä, niin sanoakseni. Hän on tilaisuuden saadessaan puolustanut itseään niiltä moitteilta, joita hänen tutkijakollegansa olivat esittäneet häntä vastaan kaksi viikkoa aikaisemmin pidetyssä istunnossa, sekä arvostellut samalla uuden tutkinnanjohdon tutkintalinjaa melko suorasukaisesti. Moittia ei voi myöskään syytetyn puolustusta, joka on luonnollisesti riemumielin ottanut tutkinnanjohtajien ja tukijoiden erimielisyyksistä irti kaiken, mitä irti suinkin on ollut otettavissa. Mutta kokonaan eri asia on, että puolustuksen "tähtitodistajaa" ei olisi saanut päästää oikeussalissa täysin valloilleen eli pitämään sellaista nopeatempoista monologia/esitelmää ja omaa sekä samalla syytetyn puolustuspuhetta, jollaisen hän tämänpäiväisessä istunnossa lehtitietojen mukaan pääsi estoitta pitämään. Oikeuden olisi vaikka pitänyt pyytää puolustajalta etukäteen kirjallinen lista kysymyksistä, jotka todistajalle oli tarkoitus esittää, ja tarkastaa samalla, että kysymykset koskevat itse asiaa eivätkä poliisien välisiä erimielisyyksiä. Mutta kävikin niin, että todistaja esitti oikeudelle omat listansa ja omat teesinsä!

9a. Mutta rajansa toki kaikella kuulemisella, myös puolustajan "tähtitodistajan." I-S:ssa juuri olleen uutisen mukaan ex-tutkinnanjohtaja esitti oikeudessa ilmeisesti kirjallisen tai muistiinpanojensa perustella laaditun yksityiskohtaisen listan/litanian niistä "teeseistä", jotka hänen mukaansa osoittavat ne syyt, joiden mukaan Anneli on syytön; listassa on kymmenen kohtaa. Lisäksi esitettiin viisikohtainen lista seikoista, jotka Joutsenlahden mukaan sotivan syyttäjän lavastusteoriaa vastaan. Todistajan, käsittääkseni Joutsenlahtea ei kuultu minään asiantuntijana eikä hän sitä voisi oikeasti ollakaan, tehtävänä ei ole kerrotunlainen syytetyn puolustaminen, joten oikeuden olisi tullut evätä sanottujen listojen vastaanottaminen J:lta. Joutsenlahti esitti listansa luonnollisesti osin puolustaakseen itseään ja omaa juttuteoriaansa, mutta tämä taas, kuten sanottu, ei kuulu juttuun. Joutsenlahtea tuskin oli kutsuttu oikeuteen pitämään esitelmää juttuteorioistaan tai vastaavista asioista. Puurot ja vellit näyttävät menneen oikeudessa tässäkin kohdin sekaisin.

10. Arvelisin, että jos todistelussa olisi noudatettu edellä (kappaleet 6 ja 7) lyhyesti hahmottamaani teemoittain jaoteltua ja etenevää todisteiden vastaanottoa, asia olisi tullut selvitetyksi paremmin ja yksityiskohtaisemmin kuin mitä nyt tapahtui. Toinen pointti on siinä, että prosessin kokonaiskestoa olisi voitu lyhentää muutamalla päivällä, ehkä yhdellä viikolla. Prosessin pitkästä kestosta kärsii aina todistelun välittömyys, joka on, kuten jo edellä totesin, tärkeä tavoite. Jos prosessi kestää neljä viikkoa, eivät oikeuden jäsenet enää käsittelyn loppupuolella kenties edes kunnolla muista, mitä kahden ensimmäisen viikon aikana kuulut todistajat ja asiantuntijat sanoivat ja kuinka uskottavilta ja luotettavilta heidän lausumansa vaikuttivat verrattuina käsittelyn loppuvaiheissa samoista teemoista kuultujen muiden henkilöiden lausumiin.

11. Jos syyte kaatuu, niin se kaatuu luultavasti pääosin jo tutkijoiden välisiin erimielisyyksiin ja näkemyseroihin sekä tutkinnan puutteisiin, joihin on puolustuksen taholta pitkin matkaa viitattu. Oli lopputulos mikä tai kumpi tahansa, hävinneestä osapuolesta luultavasti tuntuu, ettei oikeudenkäynti sitä edeltävine esitutkintoineen ollut reilu ja tasapuolinen ja että lopputulos muodostui tästä syystä vääräksi. Seuraa valitus hovioikeuteen ja siellä järjestettävä uusintaesitys, jossa muun muassa syytettyä, todistajia ja asiantuntijoita kuullaan uudelleen. Usein väitetään, että hovioikeudessa näyteltävä uusinta on vain huono toisinto käräjäoikeuden ensi-illasta eli pääkäsittelystä. Tämän jutun osalta en olisi kuitenkaan tämän väitteen paikkansapitävyydestä lainkaan varma. Hovioikeus tulee joka tapauksessa karsimaan tarpeettomat ja asiaan vaikuttamattomat rönsyt pois jutusta, näin uskoisin.

12. Ulvilan tapaus alkoi mennä pieleen jo esitutkinnan ensimmäisenä vuoden jälkeen, kun tutkijoiden välillä alkoi ilmetä erimielisyyksiä tutkintalinjasta, joista tutkijat ovat nyt käräjäoikeudessa laveasti kertoneet. Jotta tutkinta ei olisi kärsinyt nyt todettavissa olleisiin erimielisyyksiin ja tulehtuneisiin johtosuhteisiin, olisi tutkinnanjohtajaa tullut vaihtaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Hän on nyt oikeudessa kertonut itsekin olleensa valmis luopumaan tehtävästään ja siirtämään koko tutkinnan KRP:lle. Mutta läänin ylin poliisijohto eli Mikko Paatero, jonka Ulvilasta kotoisin oleva poliisi- ja sisäministeri Anne Holmlund sitten poimi poliisiylijohtajaksi ministeriöönsä, ei paikallispoliisin johtoa kuultuaan ollut halukas vaihtamaan Joutsenlahtea verekseen vetojuhtaan ennen kuin kuin vasta kesällä 2008. Tuolloinkaan tutkinta ei siirretty KRP:lle. Jälkikäteen ajatellen Paatero teki tässä kyllä selvän virhearvion.

13. Kuten olen kertonut, jutun esitutkinnan seuraamista ja tarvittaessa sen ohjaamista varten on määrätty virallinen syytäjä siinä vaiheessa, kun jotakuta on ollut syytä epäillä rikoksesta. Ensimmäinen epäiltyhän oli pidätettynä ja lyhyen aikaa vangittunakin vuonna 2007. Kun tutkijoiden välillä ilmeni selvää skismaa ja erimielisyyttä, olisi tilanne edellyttänyt syyttäjältä todella aktiivista panosta esitutkinnan seuraamisessa ja ohjeistamisessa paljon puhutun ja mainostetun esitutkintayhteistyön nimissä. Vaikuttaa hieman siltä, ettei tässä olisi oikein onnistuttu.

259. Ulvilan surmajutun oikeudenkäynti IV: poliisitodistajien kuuleminen

Todistaja joutuu oikeudessa vannomaan todistajanvalan "käsi raamatulla"...

1. Ulvilan surmajutun oikeudenkäynnissä kuultiin noin viikko sitten eli keskiviikkona 21.4. todistajina useita syyttäjän nimeämiä paikallisen poliisilaitoksen poliisimiehiä ja rikostutkijoita. Lehtitietojen mukaan istunnossa kuultiin peräti 10 poliisia. Kun luin lehdistä, mistä seikoista todistajia kuultiin, aloin ihmtellä, oliko näin monen poliisin kuuleminen samoista seikoista, joilla ei näyttäisi olevan asiassa juurikaan merkitystä, todella tarpeen.

2. Kun asianosainen nimeää todistajan, hänen tulee myös ilmoittaa mahdollisimman tarkasti se tai ne todistusteemat, joista todistajaa on tarkoitus kuulustella. Todistusteemaksi ei riitä pelkkä tosiseikka tai olosuhde - esimerkiksi "miltä rikospaikka näytti poliisien tullessa paikalle" - vaan todistusteeman tulee sisältää tietty väite jostakin prosessin kohteena olevaan tekoon liittyvästä relevantista kysymyksestä. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, mistä todistusteemoista syyttäjä halusi kuulla näin montaa todistajaa 21.4. Valitettavasti oikeudenkäyntiä seuraavat lehtimiehet eivät ole raporteissaan kertoneet tästä mitään. Poliisitodistajien lausumissa on ollut kyse indisio- eli aihetodisteista, mutta myös näiden osalta tulisi ilmoittaa, mihin teon kohtaan ne liittyvät ja mitä kyseisillä todisteilla aiotaan näyttää toteen.

3. Lehtitietojen mukaan kyseiset poliisitodistajat kertoivat lähinnä siitä, miltä surmapaikka eli asianosaisten asunto näytti, kun poliisit saapuivat ensimmäisen kerran sinne, tai miltä se näytti pari viikkoa surman jälkeen. Toiseksi todistajat ovat kuvailleet nyt syytettynä olevan Annelin käyttäytymisestä talossa ja myöhemmin sairaalassa. Jotkut poliisimiehet ovat kertoneet toki myös rikospaikan alustavasta tutkinnasta.

4. Minusta kyse on seikoista, jotka eivät voi olla kovin olennaisia asian selvittämisen kannalta. Kun kyse on murhajutusta, on toki sallittua, että myös tällaisia todisteita otetaan jossakin määrin vastaan. Mutta eri asia on, oliko tarpeen kuulla näin montaa todistajaa eli 10 poliisimiestä samasta asiasta tai samoista seikoista.

5. Muistuttaisin, että lain eli OK 17:7:n mukaan tuomioistuin voi tarvittaessa rajoittaa asianosaisten ilmoittamien todisteiden ja siis myös todistajien määrää, siis myös evätä tietyn tai tiettyjen todisteiden esittämisen. OK 17:7:n säännös unohtuu tuomioistumilta käytännössä valitettavan usein. Tuossa pykälässä sanotaan näin:

Jos todiste, jonka asianosainen tahtoo esittää, koskee seikkaa, joka on asiaan vaikuttamaton tai selvitetty, tahi jos näyttö on huomattavasti vähemmällä vaivalla tai kustannuksilla saatavissa toisella tavoin, älköön oikeus salliko todisteen esittämistä.

6. Jos olisin itse ollut jutussa oikeuden puheenjohtajana ja syyttäjä olisi valmistelussa ilmoittanut, että hän aikoo kuulustuttaa kymmentä paikallista poliisimiestä mainituista seikoista, olisin luultavasti haastellut syyttäjälle valmistelussa (kansliassa tai valmisteluistunnossa) tähän tapaan:

- Jahas, syyttäjä aikoo näköjään tuoda oikeuteen koko poliisilaitoksen henkilökunnan todistamaan siitä, miltä asunnossa näytti surman jälkeen ja vähän myöhemminkin. Eiköhän tältä osin riittäisi, että kyseisistä seikoista, joilla ei näyttäisi olevan jutussa kovin suurta merkitystä, kuultaisiin vain paria tai kolmea todistajaa? Luultavasti ne loput 7-8 konstua tulisivat kertomaan aivan samalla tavalla kuin nämä pari kolme todistajaakin. Eikö sitä paitsi ole hieman riskaabelia tyhjentää lähes koko poliisilaitos yhdeksi päiväksi, kannattaisi jättää pari kolme poliisia päivystämään asemalle. Tää Porihan on tunnetusti paikkakunta, jossa tehdään törkeitä rikoksia ja henkirikoksia melkein harva se viikko! (Vaikka poliisiministeri on täältä kotoosin ja tänne on haalittu kaikki maholliset hätäkeskukset sun muut). - No niin, kertokaapas nyt syyttäjä, ketkä kolme näistä kymmenestä tarjokkaasta haluatte nimetä todistajiksi?

Tällä tavalla lupsakkaasti materiaalista prosessinjohtoa harjoittamalla, niin luulisin, tuomari olisi päässyt siihen, että syyttäjä olisi nimennyt kyseisistä seikoista todistajaksi vain 2-3 poliisimiestä, mikä olisi ollut aivan riittävä määrä. Todistajien määrää tuntuvasti rajoittamalla olisi kyseistä istuntoa voitu lyhentää merkittävästi, nyt siihen saatiin kulutettua kokonainen istuntopäivä. Huomattakoon myös ROL 6 luvun 5 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan tuomioistuimen tulee valvoa, että asia tulee asianmukaisesti käsitellyksi eikä asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta.

7. Lehtitietojen mukaan poliisitodistajat kertoivat oikeudessa jokseenkin epäolennaisia tietoja muun muassa surma-asunnon siisteydestä tai siivottomuudesta, kas näin:

- mieleen on jäänyt vielä semmoinen, kun tekninen tutkija totesi pesuhuoneesta, että täällähän on hiirenpaskaa (todistaja 6);

- yleensäkään koko asunto ei ollut normaalin perheen asunto, tavaraa oli mieletön määrä epämääräisissä kasoissa, hommat oli jätetty kesken - alettu purkaa matkalaukkua, mutta jätetty kesken; keittiöstä löytyi tyhjiä ketsuppipulloja ja vessasta tyhjiä vessapaperirullia (todistaja 5);

- asunto oli hyvin epäsiisti ja tavaroita oli ympäriinsä, esimerkiksi työhuone oli täynnä tavaraa, kasattuna lattialle niin, että siihen jäi vain pieni käytävä, puolen metrin pinot ainakin (todistaja 7);

- puhutteluissa naapureista vain pieni osa tunsi tätä perhettä, yhdessä paikassa sanottiin että mies morjestelee ja nainen on ujompi ja hiljaisempi (todistaja 8).

Pakosta tulee mielen, että mikähän merkitys näillä seikoilla ja kertomuksilla, jotka lehtimiehet ovat noteeranneet kyseisten todistajien kertomusten ikään kuin tärkeimmäksi anniksi, voisi olla jutussa? Minusta tällaisilla seikoilla ei ole asiassa minkäänlaista merkitystä, ne ovat siis asiaan vaikuttamattomia siten kuin edellä siteeratussa OK 17:7:ssä sanotaan. Lehdissä on esitelty asunnosta otettuja ja esitutkinta-aineistoon sisällytettyjä valokuvia, joista ilmenee asunnon sekaisuus. Eivätkö valokuvat riittäneet oikeudelle, kun samasta asiasta piti kuulla useita poliiseja todistajina?

8. Myös poliisimiesten kertomukset siitä, miltä Anneli vaikutti asunnossa heidän sinne saavuttuaan ja sen jälkeen sairaalassa, jossa häntä puhuteltiin asianomistajana, ovat minusta asiaan vaikuttamattomia, en ymmärrä, mikä merkitys poliisien puheena olevilla kertomuksilla olisi tässä suhteessa. Olihan Annelin sanotusta käytöksestä tarkoitus kuulla oikeudessa myöhemmin psykologeja ja muita alan erityisasiantuntijoita, joiden kertomukset perustuisivat Annelin kuulusteluista tai kuulemisista tehtyihin videotallenteisiin.

9. Kovin hämmentävä oli myös tapa, jolla useat näistä poliisitodistajista kertoivat lehtien mukaan omista käsityksistään, eli siitä, että useat poliisitodistajista olivat jo alusta lähtien eli tutkinnan alkaessa olleet sitä mieltä, että tutkinta ja epäilyt olisi pitänyt kohdistaa nimenomaan Anneliin. Yksi todistaja kertoi oikeudessa jopa siitä, että hän epäili Annelia surmaajaksi jo surmayönä perheen asunnossa käydessään. Todistajana kuultu nuori poliisi tai vasta poliisikokelas kertoi panneensa merkille Annelia tapahtuman jälkeen asunnossa puhutellessaan useita ristiriitaisuuksia tämän kertomuksessa. Todistaja oli kertonut epäilyistään myös kenttäjohtajalle, mutta mihinkään konkreettiseen todistajan epäilyt eivät olleet tutkinnassa johtaneet.

10. Miten pitäisi suhtautua todistajien käsityksistä antamiin kertomuksiin? Minusta vastaus on yksiselitteisesti tämä: oikeuden olisi pitänyt viran puolesta evätä sellaisten kysymysten esittäminen, joilla haluttiin selvittää, mikä on jonkin tai joidenkin oikeudessa kuultujen todistajan käsitys mahdollisesta syyllisestä tai Annelin syyllisyydestä tekoon. Tällainen "tieto" on nimittäin täysin asiaan vaikuttamatonta tietoa. Todistajia kuullaan lain mukaan yksinomaan heidän havainnoistaan ja faktoista, ei tietenkään heidän käsityksistään tai mielipiteistään. Asiantuntijoita kuullaan "käsityksistä", ei todistajia. Poliisitodistajat eivät esiintyneet oikeudessa asiantuntijoina eikä heidän käsityksillään puheena olevasta asiasta ole asiassa merkitystä. Tällaisten kysymysten esittäminen todistajille oli täysin turhaa ja ne olisi oikeuden pitänyt evätä.

11. Viittaan tässäkin suhteessa lakiin eli OK 17 luvun 33 §:n 4 momenttiin, jonka mukaan tuomioistuimen tulee evätä ilmeisesti asiaan kuulumattomat kysymykset. Ainakin itse olisin oikeuden puheenjohtajan tehnyt näin ja huomauttanut samalla syyttäjälle, että todistajia ei, "edes poliisitodistajia", voida kuulla oikeudessa heidän käsityksistään eli esimerkiksi siitä, ketä olisi tullut kohdella tutkinnassa pääepäiltynä saati siitä, kuka todistajan käsityksen mukaan mahdollisesti oli syyllinen. Onhan käräjäoikeuteen kutsuttu ja tulossa lukuisa määrä todellisia asiantuntijoita, jotka tulevat kertomaan erityisasiantuntemusta edellyttävistä asioista. Nyt kuullut poliisimiehet eivät ole tällaisia asiantuntijoita.

12. Kuten kaikki ovat voineet jo ennen poliisitodistajien kuulemista lehdistä lukea, Porin poliisilaitoksen rikostutkijoiden keskuudessa on heti esitutkinnan alusta lähtien vallinnut skismaa sen suhteen, mitä tutkintalinjaa Ulvilan tapauksessa olisi tutkittava, eli olisiko Annelin osuutta syytä tutkia vai ei. Nyt ne tutkijat, jotka ovat olleet asiasta tutkinnanjohtajan kanssa eri mieltä, ovat tulleet syyttäjän kutsusta oikeuteen selittämään, että juuri he olivat olleet alusta saakka oikeassa! Murhaoikeudenkäynti ei ole oikea foorumi ryhtyä selvittämän poliisilaitoksen tai -kunnan keskinäisiä erimielisyyksiä!

13. Tulen jatkossa seuraamaan Ulvila-tapauksen oikeuskäsittelyä. Juuri äsken näin netistä, että syytetyn puolustus on luopunut huomisessa istunnossa syytetyn iäkkään äidin kuulemisesta todistajana. Tämä on minusta täysin oikea ratkaisu, sillä äidin kertomuksella ei olisi ollut jutun selvittämisen kannalta merkitystä.

255. Oikeustieteellisistä asiantuntijalausunnoista

Täälläkö niitä kenties tehtaillaan...

1. Helsingin Sanomien uutissivun ykkösuutisena oli tänään otsikosta "Tutkijat saavat lausunnoistaan oikeudessa salaisia palkkioita" ilmenevä asia. Itse asiassa po. otsikko on jutun sisältöön nähden hieman kapea, sillä jutussa ei puhuta yksinomaan tukijoiden saamista palkkioista, vaan siinä käsitellään myös muita asiantuntijalausuntoihin liittyviä kysymyksiä.

2. HS:n jutussa tarkastellaan lähinnä niin sanottuja oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja, joita oikeustieteilijät antavat tuomioistuimissa vireillä olevissa tai vireille tulevissa oikeusjutuissa asianosaisten asianajajille ja asianajotoimistoille.

3. HS:n mukaan Lapin Kansan erotettu päätoimittaja Johanna Korhonen on tehnyt tieteenteon etiikkaa pohtivalle Tutkimuseettiselle neuvottelunnalle valituksen tai oikeammin kai selvityspyynnön tutkijatohtori Päivi Tiilikan menettelystä. Korhonen väittää, että Tiilikka olisi jutussa Johanna Korhonen v. Alma Media antanut Alman asianajajalle lausunnon, johon Tiilikka olisi ottanut osia Alman asianajajan oikeudelle jättämästä oikeudenkäyntikirjelmästä. - Pikaisen arvioni mukaan asia ei näyttäisi ainakaan HS:ssa esitetyn "näytteen"mukaan olevan Tiilikan kannalta erityisen vakava.

4. Juttua varten HS on haastatellut eri alojen ihmisiä. Minua kummastutti se, että oikeusministeri Tuija Brax on katsonut asiakseen puuttua myös tähän kysymykseen, vaikka asia ei niin sanotusti hänelle tai OM:lle millään tavalla kuulu. Eniten ärsytti se, että oikeusministeri esittää omassa lausunnossaan ikään kuin tuomioistuimia kannan! Se, että OM toimii tuomioistuimien keskushallintoviranomaisena, ei tietenkään oikeuta ministeriä jakelemaan lausuntoja asioista, joissa on kysymys tuomioistuimille kuuluvasta harkinnasta, tässä tapauksessa siitä, sitovatko oikeustieteelliset asiantuntijalausunnot tuomioistuimia. Tämä asia ei kuulu mitenkään oikeusministerille. Lausuntojen antamien tuomioistuimien puolesta ei ylipäätään kuulu oikeusministerille.

5. Myös tästä tapauksesta ja ministeri Braxin lausunnosta huomaa, että Suomessa olisi todella tarve siirtää tuomioistuimien keskushallinto pois poliittisesti johdetulta OM:ltä ministeriöistä ja valtioneuvostosta erillisille tuomioistuinlaitoksen johtamalle tuomioistuinlautakunnalle tai -virastolle. Tämän lautakunnan tai johtokunnan puheenjohtajan tai jäsenten asiana olisi antaa tuomioistuimien puolesta lausuntoja juuri sellaisista asioista mistä nytkin on kysymys. Kaikissa muissa pohjoismaissa ja lähes kaikissa muissakin Euroopan valtioissa on tällainen oikeusministeriöstä ja maan hallituksesta riippumaton tuomioistuinkeskushallintoelin. Mutta kun KHO:n presidentti Pekka Hallberg vastustaa sitä, niin OM ja valtioneuvosto eivät rohkene tehdä asian eteen mitään. Tämän seurauksena Suomi kuuluu yhdessä muutamaan Itä-Euroopan valtion kanssa (esim. Romania ja Bulgaria) ryhmään, jossa poliittinen elin johtaa ja valvoo tuomioistuimia.

6. No niin, tämän "esipuheen" jälkeen itse asiaan! Kari Uoti on jo ehtinyt omassa blogissaan "Osta itsellesi tohtori" käsitellä räväkkään tapaansa asiaa, hänen juttunsa kannattaa ehdottomasti lukea, sillä sieltä saa tiettyä sisäpiiritietoa asiasta. Yritän itse lähestyä asiaa hieman rauhallisemmissa merkeissä.

7. Mikä on oikeustieteellinen asiantuntijalausunto? Siviilioikeuden professori Jarno Tepora - hän kuuluu minun asteikossani juridisia lausuntoja antavien oikeustieteilijöiden kärkikymmenikköön, ellei peräti kärkiviisikkoon, mitä lausuntojen määrään tulee - sanoo HS:n jutun haastattelussa, että asiantuntijalausunto on vain "yksi todistajalausunto." Tepora haluaa jostakin syystä vähätellä lausuntojen merkitystä toteamalla, että "ei sillä ole sen isompaa arvoa." Teporan luonnehdinta panee kyllä hieman hymyilyttämään, kun tietää, millaisia palkkioita Teporakin, muiden asiantuntijoiden tavoin, laskuttaa lausunnoistaan toimeksiantajiltaan.

8. Professori Tepora on väärässä. Oikeustieteellinen asiantuntijalausunto ei ole lain ja vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan mikään todistajanlausunto tai todiste ylipäätään. Asiantuntija ei ole todistaja eikä hänen antamansa lausunto ole todistajanlausunto. Tästä ollaan oikeuskirjallisuudessa ja tuomioistuimien ratkaisukäytännössä täysin yhtä mieltä. Vaikka julkisuudessa puhutaan oikeustieteellisestä asiantuntijalausunnosta, lausunnot antanut oikeustieteilijä ei itse asiassa ole lain mukaan edes mikään asiantuntija. Juridisissa lausunnoissa käsitellään lain tulkintaa, siis sitä, mitä "laki sanoo", miten lakia ja yleensä oikeusnormeja on tulkittava tietyissä konkreettisissa tapauksissa. Lain mukaan näyttö siitä, mitä laki säätää, ei ole tarpeen (OK 17:3.1). Vallitsee periaate jura novit curia: tuomioistuin tuntee lain ja soveltaa sitä viran puolesta olematta sidottu asianosaisten käsityksiin tai mielipiteisiin. Lain soveltamisesta ja tulkinnasta ei siis ole tarpeen kuulla todistajia tai asiantuntijoita eikä esittää asiantuntijalausuntoja. Poikkeuksen tästä pääsäännöstä muodostaa ainoastaan tapaukseen sovellettava ulkomaan laki ja sen sisältö (OK 17:3.2).

9. Asianosaisten tai heidän advokaattiensa käyttämä ja tuomioistuimelle esittämä oikeustieteellinen lausunto ei siis kuulu laissa säänneltyyn asiantuntijatodistelun piiriin. Tästä vallitsee oikeuskäytännössä täysi yksimielisyys; professori Tepora on ilmeisesti ainoa, joka on asiasta eri mieltä. Oikeustieteellinen "asiantuntija" rinnastuu lähinnä asianosaisen lainopilliseen avustajaan tai neuvonantajaan; voidaan sanoa, että "oikeusoppinut" toimii asianosaisen asianajajan avustajana. Juridisilta asiantuntijoilta haetaan valaistusta jutun oikeudellisiin ongelmiin, oikeuskysymyksiin, joita ei selvitellä todistelun avulla.

10. Oikeuskysymysten selvittäminen kuuluu lähtökohtaisesti asianosaisen valitseman asianajajan tai muun oikeudenkäyntiasiamiehen tai avustajan tehtäviin. Näin myös käytännössä useimmiten tapahtuu. Mutta juridisesti vaikeissa tai hankalissa jutuissa asianajajat mieluusti turvautuvat usein oikeustieteilijöiden apuun ja pyytävät heiltä lausuntoja. Jos on varaa, millä "mällätä", niin sitä käytetään myös oikeusjutuissa. Vaikka asianajaja pystyisi esittämään oikeuskysymyksen kannalta kenties aivan yhtä perustellun mielipiteen kuin asiantuntijakin, tilaa asianajaja kuitenkin ikään kuin varmuuden vuoksi lausunnon oikeusoppineelta. Näin tapahtuu siksi, että asianajaja arvelee "sanoman" menevän perille paremmin, jos sen esittää joku kenties arvovaltainen ja tunnettu oikeustieteilijä. Tästä on siis on kysymys, kun oikeudenkäynneissä käytetään oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja.

10 a. Vaikka vallalla on jura novit curia -periaate, ei asianajajien tule tietenkään luottaa siihen, että tuomari todella tuntisi lain hyvin ja osaisia soveltaa sitä myös oikein! Toisaalta rahalla ei voi ostaa oikeutta, eli tuomarit osaavat kyllä yleensä arvioida oikeudellisia lausuntoja ja nähdä, milloin kalliilla, mutta kelvottomilla lausunnoilla yritetään ikään kuin "ostaa" oikeutta.

11. Alma Median ja Johanna Korhosen välisessä oikeusriidassa Alma Median käyttämä asianajotoimisto pyysi lausunnon tohtori Päivi Tiilikalta, joka on julkaissut laajan ja kelpo väitöskirjana pidetyn tutkimuksen aiheesta Sananvapaus ja yksityiselämän suoja (2007). Lehtitietojen mukaan Tiilikka on ollut viime vuosina usein käytetty asiantuntija muissakin vastaavanlaisissa oikeusjutuissa. Toisin kuin Kari Uoti sanoo, Tiilikka ei liene toiminut ainoastaan lehtien tai median käyttämänä asiantuntijana, vaan hän "edustanut" myös ja ehkä useammin median vastapuolta eli henkilöitä, jotka ovat vaatineet oikeudessa korvauksia kunnianloukkauksesta tai yksityiselämän loukkaamisesta. Ellen muista väärin, Päivi Tiilikka taisi antaa lausunnon myös Pääministerin morsian -kirjan oikeusjutussa Matti Vanhasen asianajajalle. Jutuissa, joissa Tiilikka on antanut lausuntoja, ovat käsittääkseni päättyneet hänen "päämiestensä" kannalta yleensä hyvin. Ihmisoikeustuomioistuimesta sen sijaan on saattanut tulla enemmän "lunta tupaan", eikä tuossa Alman jutussakaan tullut hovioikeudessa voittoa kotiin.

12. HS:n jutussa puututtiin asiantuntijoiden palkkioihin, jotka ovat kuulemma salaisia. Minusta tätä palkkiosalaisuutta suurempi ongelma on siinä, että tuomioistuimien ratkaisuista ei ilmene millään tavalla, mitä ja keiden antamia oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja jutuissa on annettu oikeudelle. Tuomioiden tai päätösten perusteluissa ei mainita sanallakaan näistä asiantuntijalausunnoista! Tämä on minusta hyvin hämmentävää, sillä monesti näillä lausunnoilla, niiden epävirallisesta statuksesta huolimatta, saattaa olla ratkaiseva merkitys lain tulkinnassa ja soveltamisessa. Tuomioistuin kertoo perusteluissaan lain tulkinnan ikään kuin omana "keksintönään", vaikka tuo tulkinta voi nojautua täydellisesti johonkin jutussa annettuun asiantuntijalausuntoon.

12a. Juhlapuheissaan hovioikeuksien presidentit, oikeusneuvokset ja muut pienemmät "viskaalit" vakuuttelevat usein, että tuomiot ja niiden perustelut ovat "avoimia" ja rehellisiä. Kuitenkin esimerkiksi juuri oikeustieteellisten asiantuntijalausuntojen kohdalla tuomioiden perusteluissa vallitsee täydellinen läpinäkymättömyys ja suoranainen peittelyn halu. Perustelut olisivat avoimia vain sillä edellytyksellä, että tuomioissa kerrottaisiin reilusti, mitä lausuntoja jutussa on eri vaiheissa esitetty ja mikä merkitys niillä mahdollisesti on ollut oikeuskysymysten ratkaisemisen kannalta.

13. Lain mukaan (OK 24:7.1 ja ROL 11:6.1) jokaiseen tuomioon on otettava luettelo jutussa esitetyistä todisteista, siis esimerkiksi kirjallisista todisteista (asiakirjoista) ja henkilöistä, joita on kuultu jutussa todistajina ja asiantuntijoina (KKO ei - tietenkään (!) - liitä omiin tuomioihinsa tällaista luetteloa.) Mainitut säännökset eivät sen sijaan koske jutussa esitettyjä oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja, vaikka niillä saattaa olla, kuten jo totesin, toisinaan ratkaiseva merkitys lain tulkinnan ja oikeuskysymysten ratkaisemisen kanalta. Mikään ei toki estä tuomareita mainitsemasta näitä lausuntoja tuomiossa, vaikkei laki siihen velvoitakaan, mutta näin ei vain "jostakin syystä" tehdä. Lakia pitäisi siis, Rouva Oikeusministeri, tarkistaa!

14. Oikeustieteellisiin lausuntoihin liittyy monenlaisia ongelmia, kuten HS:n jutustakin ilmenee. Härskeimpiin epäkohtiin kuuluvat tapaukset, joissa sama oikeustieteilijä on antanut saman tapauksen tiimoilta lausuntoja riidan molemmille osapuolille, tietenkin erisisältöisiä lausuntoja! Kun juuri professori Jarno Tepora on nähnyt HS:n haastattelussa asiakseen ottaa kyseisiä epäkohtia esille, niin enpä malta olla kertomatta seuraavassa lyhyesti tapauksesta, jonka Teporakin ehkä vielä muistaa.

15. Korkeimman oikeuden vahingonkorvausta ratkaisussa KKO 2005:14 oli otsikon mukaan lähtökohtana tapaus, jossa välitystuomio oli kumottu välimiehen esteellisyyden takia. KKO:n ratkaisussa oli kyse välimiehen korvausvastuusta asianosaisia kohtaan turhiksi käyneistä välimiesmenettelyn oikeudenkäyntikuluista; kanteessa vaadittiin jäljempänä mainitulta X:ltä sanottuina kuluina 991 000 euroa. Helsingin HO oli tuomiollaan 10.10.1997 kumonnut KKO:n ratkaisussa tarkoitetun 3.11.1995 annetun välitystuomion välimiehen esteellisyyden takia. Jutun välimiesoikeudessa kokonaan hävinnyt osapuoli ("Ruolat") oli välitystuomion antamisen jälkeen saanut tietää, että kolmijäsenisen välimiesoikeuden puheenjohtaja X oli sekä ennen välimiesmenettelyä että sen aikana suorittanut konsulttitoimeksiantoja Ruolien vastapuolille ("Puolimatka"), erille pankeille ("KOP", "SYP", "Merita"), jotka omistivat koko prosessin ajan vastaajan ("Puolimatka") koko osakekannan, sekä näiden konserneihin kuuluville yhtiöille antamalla rahakorvausta vastaan oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja. Välimiesmenettelyn aikana X oli lisäksi antanut lausuntoja mainittujen pankkien yhteen liittämistä koskevassa asiassa. Kerrotulla perusteella X oli hovioikeuden lainvoiman saaneen päätöksen mukaan ollut esteellinen toimimaan välimiehenä.

15 a. Korkein oikeus päättyi ratkaisussa KKO 2005:14 siihen, että X oli velvollinen korvaamaan kanteessa tarkoitetun vahingon siltä osin kuin sellaista on aiheutunut." Kun alemmat oikeudet olivat olleet kanteen perusteen osalta toisella kannalla, KKO ei ottanut ensimmäisenä instanssina kantaa vahingon määrään van palautti jutun tältä osin käräjäoikeuteen.

16. X:n menettely paljastui vuonna 1997, jota on eri yhteyksissä luonnehdittu tuomioistuinlaitoksen "hulluksi vuodeksi." Julkisuudessa olivat silloin esillä muun muassa tapaukset Eeva Vuori ja tapaus Apollo ja julkisuuteen nousivat myös KKO:n muutaman jäsenen todella rahakkaat välimiestehtävät ja isot välimiespalkkiot. Keskustelu aaltoili vilkkaasti laidasta laitaan ja siihen osallistuivat kaikki tasavallan presidentti Martti Ahtisaaresta alkaen. Olen kertonut kaikista näistä tapahtumista, myös X:n tapauksesta, kirjassani "Korkein oikeus kriisissä" (1997). Tuo aika olisi ollut blogistin todellista kulta-aikaa!

17. Kornia X:n tapauksessa oli myös se, että X oli valittu hieman aikaisemmin Suomen Lakimiesliiton puheenjohtajaksi ja hän toimi samaan aikaan KKO:n ylimääräisenä oikeusneuvoksena. Epäilemättä X olisi nimitetty KKO:n jäseneksi, ellei mainittu kupru olisi paljastunut. Olihan KKO:een hieman aikaisemmin nimitetty jäseneksi konkurssiin menneen Vakuutusyhtiö Apollon hallituksen puheenjohtajana toiminut hovioikeustuomarikin. Kuvaan kuului, että KKO:ssa kyseisen tuomarin kytköksistä Apolloon ei tiedetty mitään. Vain yksi jäsen - varmaankin turkulainen - tiesi, mutta hänkään ei kertonut tietoaan, kun tuomarin nimityskysymys oli esillä KKO:ssa. - Itse sain X:n tapauksesta hyvän syyn ilmoittaa julkisesti, että en halua enää kuulua jäsenenä Lakimiesliittoon.

18. Sillä tavalla, mutta palataanpa taas päiväjärjestykseen! Oikeustieteilijöistä - yritän välttää populistista sanaa "oikeusoppinut" - jotkut antavat todella paljon lausuntoja. Joillekin lausunnoista plus välimiestehtävistä näyttää muodostuneen tosiasiallisesti päätyö, mikä ilmene julkisuudesta olleista verotiedoistakin. Nämä professorit, dosentit ja tohtorit edustavat lähinnä kauppa-, patentti-, vahingonkorvaus-, sopimus-, velvoite-, perintö-, meri-, kuljetus-, esine- ja/tai insolvenssioikeutta (vero- tai finanssioikeuden tutkijoita en niin hyvin tunne) ja monet heistä, eivät kylläkään kaikki, ovat myös tieteellisesti oman erityisalansa alansa huippuja.

19. Lausuntojen laatimiseen ja muihin "sivutoimiin" kuluu yleensä runsaasti aikaa. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että "lausuntoautomaatteina" toimivien proffien, dosenttien ja tohtoreiden tutkimus- ja julkaisutoiminta saattaa kärsiä. Jotkut näistä ahkerista lausunnonantajista ja/tai välimiehistä eivät kenties ole julkaisseet pitkään aikaan eli moniin vuosiin yhtään kirjaa tai suppeampiakaan tutkielmia, korkeintaan joitakin kirja-arvosteluja yms. pienempiä kirjoitelmia (smärre uppsatser). Edellä sanottu ei toki päde kaikkiin lausunnonantajaprofessoreihin, sillä sillä heidän joukostaan löytyy myös todella ahkeria ja aikaansaavia tutkijoita, jotka julkaisevat kirjoja ja artikkeleja säännönmukaisesti.

20. Joku ehkä haluaa tietää, miten on blogistin laita tässä suhteessa? Myös prosessioikeuden osalta lausunnoilla on usein kysyntää, mutta itse olen antanut tai joutunut antamaan lausuntoja sanokaamme "harvakseltaan", keskimäärin ehkä pari kolme kertaa vuodessa. Tänä vuonna olen antanut kaksi lausuntoa ja torjunut kolme lausuntopyyntöä. Lausuntoa ei kannata antaa, jos asialla ei näytä olevan menestymisen mahdollisuuksia tai lausunnolla ei ilmeisesti olisi asian ratkaisun kannalta merkitystä.

21. Mielenkiintoisia oikeusjuttuja voi toki käsitellä myös blogikirjoituksissa, vieläpä tuoreeltaan sekä niin sanotusti "maksuitta". Näin olen itse tehnyt, jos olette huomanneet! Kirjoitin myös tapauksesta Johanna Korhonen vs. Alma Media heti tapauksen tultua julki ja sitten uudelleen, kun käräjäoikeus oli hylännyt Korhosen kanteen kokonaisuudessaan. Kritisoin käräjäoikeuden tuomion perusteluja ja perustelemistapaa. Kritiikkini huomattiin ja kantaja lähetti minulle kiitosviestin. Myös muutamassa muussa tapauksessa olen saanut vastaavanlaista palautetta.

22. Tämä tästä teemasta! Jos olen onnistunut ärsyttämään kirjoituksellani joitakin kollegoitani, niin oikein hyvä: päiväni on pelastettu!

198. Kauhajoen oikeudenkäynti, osa IV

1. Tänään oli Kauhajoen koulusurmien oikeudenkäynnin neljäs ja samalla viimeinen varsinainen istuntopäivä. Asianosaisten loppulausuntojen vuoro on jo ensi maanantaina. Kiireinen aikataulu on yllättävää ja asettaa etenkin asianomistajien avustajat kovan tehtävän eteen, kun väliin sattuu vielä viikonloppukin. Loppulausuntojen jälkeen käräjäoikeus ryhtyy, myös kovalla kiireellä, pohtimaan ja kirjoittamaan tuomiota ja sen perusteluja. Käräjäoikeuden pitänee antaa tuomionsa vielä tämän vuoden puolella. Vuoden 2010 alusta Kauhajoen käräjäoikeus nimittäin lakkaa olemassa itsenäisenä alioikeutena, sillä se yhdistetään Seinäjoen käräjäoikeuteen. Uuden uljaan käräjäoikeuden nimeksi tulee Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus. Tämä nimi lukoo jo nyt Seinäjoen käräjäoikeuden ulko-ovessa.

2. Todistelu saatiin tänään vastaanotetuksi. Asianomistajat olivat alun perin kutsuneet tänään todistajaksi myös sisä- ja poliisiministeri Anne Holmlundin kertomaan siitä, mitä valtio ja erityisesti ihmisten turvallisuudesta vastaava sisäministeriö olivat tehneet Jokelan kaltaisten koulusurmien ehkäisemiseksi vuoden syksyn 2007 jälkeen. Asianomistajat luopuivat kuitenkin Holmlundin kuulemisesta katsottuaan, että ne seikat, joista Holmlundia oli tarkoitus kuulla, oli selvitetty jo jutussa esitettyjen kirjallisten todisteiden perusteella. Tärkein näistä todisteista on vain viikko Kauhajoen surmien jälkeen annetut sisäministeriön uudet ohjeet ase- ja erityisesti käsiaseiden lupamenettelyn tiukentamisesta. Näitä ohjeita ministeriö ei katsonut tarpeelliseksi antaa vielä Jokelan koulusurmien jälkeen.

3. Asianomistajat lähtevät siitä, että jos nuo ohjeet olisi annettu heti Jokelan tapauksen jälkeen, ei Matti Saarelle olisi voitu myöntää aseen hankkimislupaa. Tällä seikalla on merkitystä erityisesti asianomistajien valtiota vastaan ajamien korvausvaatimusten kannalta. Ilmeisesti jutussa on esitetty asianomistajien avustajien toimesta tarpeellinen selvitys siitä, miten Kauhajoen tapaus ja ministeriön uudet ohjeet ovat vaikuttaneet myönnettyjen käsiaseiden määrään ja miten nykyinen lupamenettely eroaa ennen Kauhajokea vallinneesta lepsusta lupamenettelystä.

4. Tänään kuultiin puolustuksen ainoana todistajana kyseisessä koulussa tapahtuma-aikana työskennellyttä naispuolista opinto-ohjaajaa. Todistusteemoiksi oli nimetty a) todistajan havainnot Matti Saaresta ja b) Saaren tekojen ennalta-arvaamattomuus. Jälkimmäinen teema hieman oudoksuttaa, sillä todistajaa ei, ei ainakaan pitäisi, kuulla siitä, millaisia käsityksiä hänellä on tietystä asiasta tai tietyistä seikoista. Todistajan rooliin kuuluu kertoa ainoastaan hänen havaitsemistaan seikoista ja tapahtumista. "Käsityksissä" sen sijaan mennään jo asiantuntijatodistelun puolella ja siinä suhteessa oikeudenkäynnissä voidaan kuulla tietyn erityisalan asiantuntijoita. Todistaja voi toisaalta olla niin sanottu "asiantunteva todistaja," mutta tällöin se, mikä merkitys hänen käsityksilleen on annettava todisteena, riippuu paljolti todistajan tiettyä erityisosaamista koskevasta koukutuksesta ja työkokemuksesta. Kuka tahansa todistaja ei voi olla asiantunteva todistaja esimerkiksi vain sillä perusteella, että hän on tuntenut oikeusjutun asianosaisen ja on seurannut tämän elämää.

5. Lehtitietojen mukaan opinto-ohjaaja kertoi oikeudessa, ettei Matti Saari ollut millään tavalla poikennut muusta opiskelijajoukosta. Saari oli avoin ja rauhallinen eivätkä mitkään ulkoiset seikat kertoneet "mitä taustalla oli." Saari oli liikkunut koulussa kolmen miehen ryhmässä, joten hän ei opinto-ohjaajan (käsityksen) mukaan olut syrjään vetäytyvä tai "umpimielinen", jollaista kuvaa hänestä on todistajan mukaan annettu mediassa. Saaren koulumenestys oli ollut jopa keskitasoa parempi eikä hänellä ollut poisssaoloja koulusta. Opinto-ohjaajan mukaan hänelle oli "täysi mysteeri, että tällaisella henkilöllä on tällainen pimeä puoli."

6. Opinto-ohjaajan kertomuksesta ei ainakaan lehtitietojen perustella ilmennyt, oliko hän tavannut Matti Saarta kertaakaan henkilökohtaisesti, eli oliko Saari ollut joskus todistajan puheilla tai "vastaanotoilla" vai oliko todistaja todellakin, kuten hänen kertomakseen on lehdissä pantu, vain "seurannut" Matti Saaren "liikkumista" koulussa. Todistaja kertoi kyllä "nähneensä" Saarta usein, sillä Kauhajoen koulu on pieni. Ihmisen näkeminen ja tapaaminen sekä ihmisen kanssa keskustelu ovat kuitenkin eri asioita. Tämä on merkittävä seikka harkittaessa, millaisia tosiasiallisia mahdollisuuksia todistajalla oli ollut tilaisuus tehdä Saaresta ja hänen mielentilastaan. Lehtitiedoista saamani käsityksen mukaan todistaja ei olisi kertaakaan edes keskustellut Matti Saaren kanssa. Hän kertoi kyllä "tavanneensa" Saaren valintakokeessa. Vaikuttaa siltä, että tuossa valintakoetilaisuudessa on ollut Matti Saaren lisäksi paikalla muitakin kouluun hakeneita opiskelijoita, joten todistaja ei ollut välttämättä jutellut edes tuolloin Saaren kanssa. Jos todistaja olisi keskustellut kahden kesken Saaren kanssa, niin varmaankin hän olisi oikeudessa siitä erityisesti maininnut. Kun todistaja ei ollut kuullut Matti Saaresta koulussa mitään kovin hälyttävää - hän oli kysellyt vasta surmatekojen jälkeen muiden opiskelijoiden käsityksiä Saaresta - hän on ilmeisesti olettanut, ettei mitään hälyttävää edes voinut olla puheena olevassa suhteessa olemassa.

7. Mainitun todistajan kertomuksella Saaren käyttäytymisestä, vielä vähemmän hänen käsityksillään Saaren surmatekojen ennalta-arvaamattomuudesta, ei ole itse asiassa todisteena juurikaan merkitystä. Toisin kuin jutussa kuullut useat poliisimiehet ja poliisilaitoksen toimistovirkailija, opinto-ohjaaja ei ollut missään tekemisissä Matti Saaren aselupaprosessin kanssa eikä hän ollut voinut tehdä havaintoja esimerkiksi siitä, miten Saari käyttäytyi esimerkiksi silloin, kun hän oli syyskuun alussa 2008 käynyt poliisiasemalla näyttämässä ostamaansa asetta. Tuolloinhan aseharrastaja Matti Saari oli ollut "omassa elementissään." Kuten eilen kerroin, Saaren tavannut poliisimies luonnehti todistajana Saarta syrjään vetäytyneeksi ja muutenkin oudosti käyttäytyväksi henkilöksi, jolla oli tapaamisen aikana valokuvamainen virne kasvoillaan. Luottaisin kyllä enemmän kyseisen poliisimiehen ja hänen seurassaan olleen toimistovirkailijan luonnehdintaan Saaren käyttäytymisestä.

8. Puolustus ei ole kovin vahvoilla, jos se kuvittelee, että syytteessä oleva komisario voisi menestyksellisesti vedota Saaren tekojen ennalta-arvattomuuteen yhden ulkopuolisen todistajan edellä kerrotunlaisen seuraamisen perusteella Saaresta tekemiin havaintoihin ja osin jälkikäteisiin käsityksiin. Huomattavasti paljon vankempi todistusvoima on todellisten asiantuntijatodistajien eli lukuisten todistajina kuultujen poliisimiesten oikeudessa antamilla lausunnoilla, joiden mukaan Saaren käytös oli outoa ja jotka saattoivat käsityksensä tueksi viitata Saaren hälyttävään nettikäyttäytymiseen. Komisarion olisi toki pitänyt ottaa todesta ja kiinnittää huomiota näiden poliisimiesten hänelle jo ennen surmia kertomiin seikkoihin ja havaintoihin, joihin hän oli itsekin voinut netin välityksellä perehtyä. Komisario ei voi nojautua poliisi- ja aseasioissa kenenkään maallikon näkemyksiin ja osin jälkikäteisiin käsityksiin, koska hän on itse alan ammattilainen, jonka virkavelvollisuuksiin on kuulunut huolehtia siitä, ettei aseita anneta vääriin käsiin - tai jos on annettu, otetaan ainakin pois, kun hälyttäviä tietoja on ilmennyt.

9. Tänään kuultiin asianomistajien nimeämänä todistajina myös aseasiantuntijana esiintyvää todistajaa, jonka mukaan saaren aselupa ja aseen hankkimislupa olisi annettu Saaren aseelle väärin perustein. Kyseinen Walther P 22 Target -pistooli ei sovellut todistajan mukaan kilpa-tai tarkkuusammuntaan, millä perusteella Saari oli aseen hankkimislupaa hakenut. Ase on puoliautomaattinen pienoispistooli, jolla voidaan yhdellä kertaa eli samalla liipasimen painalluksella ampua kolme laukausta; esimerkiksi Helsingin Sanomien nettisivustolla aseharrastajat ovat käyneet "kuumana" sen johdosta, että STT:n välittämässä uutisessa oli kerrottu todistajan sanoneen pistoolia automaattiaseeksi. Saari oli hankkinut aseeseen lippaita, johon mahtuu kymmenen luotia. Todistajan mukaan ase oli ollut "turhan tulivoimainen." Saaren videolla nähtyä ammuntaa todistaja luonnehti vastuuntunnottomaksi räiskimiseksi.

10. Asianomistajien nimeämänä todistajana kuultiin myös sisäministeriön asehallintoyksikön päällikköä Jouni Laihoa; kuulustelu tapahtui puhelimitse. Laihon kuulustelu liittyy surmattujen omaisten valtiota ja syytettyä vastaan ajamaan vahingonkorvausjuttuun, joka käsitellään syytejutun yhteydessä. Voidaan sanoa, että Laiho kertoi tavallaan omassa asiassaan, sillä juuri hän on ministeriössä virkamiesvastuussa siitä, että ministeriön poliisiviranomaisille antamat aselupaohjeet ovat asianmukaiset niin, ettei lupia myönnetä epäasiallisin perustein tai menettelyssä, jossa edellytysten täyttymistä ei voida kunnolla kontrolloida. Laiho kertoi, että ministeriö oli antanut jo ennen Jokelaa "uudet yhtenäistämisohjeet", joihin sisältyi mm. "koulutusta arvioida henkilön soveltuvuutta." (Näiden ohjeiden perusteella oli poliiseille annettu koulutusta yleisöluentojen muodossa.)

11. Hallitusneuvos Jouni Laihon mukaan Kauhajoen jälkeen annettiin kaksi täydentävää yhtenäistämisohjetta. Laihon muotoileman määritelmän mukaan näiden ohjeiden tarkoituksena oli täydentää viranomaisten velvollisuutta arvioida henkilön soveltuvuutta pistoolin ja revolverin käyttäjäksi. - Tästä ilmeisesti taitavaksi tarkoitetusta virkamiesmäisestä muotoilusta huolimatta on selvää, että vasta Kauhajoen jälkeen ministeriö antoi - sille tuli tässä suhteessa itse asiassa tulenpalava kiire - kunnon ohjeet, joilla vasta, vihdoin ja viimein, käsiaseiden myöntämistä koskevaa lupamenettelyä todella huomattavasti tiukennettiin. Minusta on siis turhaa "venkoilua" selittää, että uudet "yhtenäistämisohjeet" annettiin jo ennen Jokelaa. Muodollisesti annettiin, mutta ratkaisevaa on tietenkin se, mitä nuo ohjeet asiallisesti pitivät sisällään ja miten ne poikkesivat Kauhajoen jälkeen annetuista ohjeista.

12. Loppulausunnossaan asianomistajien avustajien tulisikin suorittaa seikkaperäinen vertailu siitä, missä suhteessa Kauhajoen jälkeen annetut uudet "yhtenäistämisohjeet" eroavat ennen Kauhajokea voimassa olevista ohjeista. Tietoa kaivataan myös siitä, mikä vaikutus näillä uusilla ohjeilla on ollut a) käsiaselupien määrään ja b) lupamenettelyyn muun muassa sen suhteen, mitä selvityksiä poliisin on nykyisin asiassa hankittava.

13. Minusta valtio ei vastuusta vapautuakseen vedota ennen Jokelaa annettuihin yhtenäistämisohjeisiin, koska - kuten nimestä jo ilmenee - noiden ohjeiden tarkoituksena oli vain yhtenäistää käytäntöjä, ei tiukentaa luvan myöntämisen edellytyksiä ja lupamenettelyä. Valtio ei voi vedota myöskään siihen esimerkiksi ministeri Anne Holmlundin jatkuvasti esille ottamaan ja toittottamaan "uudistukseen", jonka mukaan Jokelan jälkeen poliiseille annettiin yhtenäistämiskoulutusta. Kun tuolloiset ohjeet olivat aivan liian lepsuja, poliisit myös saivat koulutuksen lepsuun käytäntöön, joka sitten ilmeni käsiaseiden korkeina lupamäärinä ja vihdoin Kauhajoen tragediana. Valtio ei vedota myöskään siihen, että ennen Kauhajoen surmia voimassa ollut laki olisi estänyt tiukempien ohjeiden antamisen, kuten muun muassa Jouni Laiho on antanut ymmärtää. Pitää muista, että sama ampuma-aselaki on edelleen voimassa yhä edelleen, ja juuri siihen perustuen ministeriö antoi uudet ohjeet välittömästi Kauhajoen jälkeen. Uutta ampuma-aselakia koskeva hallituksen esitys (HE 106/2009 vp) on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä.

14. Kauhajoen käräjäoikeus päätti sitten vihdoin ja viimein käsitellä asianomistajien korvausvaatimukset syytejutun yhteydessä. Tässä suhteessahan käräjäoikeus on muuttanut kantaansa ainakin kolme kertaa, kuten olen aiemmin kirjoituksissani kertonut. Ilmeisesti käräjäoikeus huomasi nyt, että oho ja kappas vain, tässähän loppuu kohta aika ja toimivalta - käräjäoikeus siis liitetään Seinäjoen käräjäoikeuteen ensi vuoden alussa - joten pakkohan tuo vahingonkorvausjuttu on sitten kuitenkin yhdistää syytejuttuun.

15. Vahingonkorvausvaatimukset ovat jäänet ainakin lehdistön oikeussaliraporteissa tyystin syrjään. Täytyy vain toivoa, että asianomistajien avustajat ovat pitäneet huolen siitä, ettei näin ole todellisuudessa käynyt oikeussalissa! Omaisten kannaltahan valtiota vastaan ajettu vahingonkorvauskanne on jutun pääpointti.

16. En ryhdy käymään tässä yksityiskohtaisesti läpi vahingonkorvausvaatimusten perusteita ja menestymismahdollisuuksia. Viittaan tässä suhteessa blogiini 26.7.2009, erityisesti kohtiin 29-35, jossa olen jo käsitellyt yleiseltä kannalta jutussa valtiota vastaan esitettäviä vahingonkorvausvaatimuksia.

17. Kemiönsaarella Varsinais-Suomessa käynnistettiin tänään laaja poliisioperaatio, jossa useat poliisipartiot ja helikopterit etsivät 19-vuotiasta ahvenanmaalaista nuorukaista poliisin saatua ilmoituksen koulu-uhkailusta. Epäilty on erään ammattiopiston opiskelija, joka oli lehtitietojen mukaan uhannut eilisiltana omaa oppilaitostaan jutellessaan kahden opiskelijatoverinsa kanssa. Poika oli uhonnut "Jokelasta."Poliisi pidätti nuorukaisen iltapäivällä turkulaisesta asunnosta. Hänen hallustaan löydettiin laillisia aseita. Kouluihin kohdistettu uhkailun kerrotaan työllistävän edelleen poliisia. kauhajoen surmien jälkeisten viikkojen aikana uhkauksia tehtiin runsaasti, mutta nyt ne ovat vähentyneet.

18. On paikallaan, että sanotunlaisiin uhkailuihin ja ja vastaaviin ilmiöihin suhtaudutaan nyt vakavasti. Miksi näin ei tehty jo Jokelan jälkeen tai jo sitä ennen? Pitää muistaa, että meillä oli Raumamerellä kaksi kuolonuhria vaatinut kouluampumistapaus jo vuonna 1989 ja vuonna 2002 Vantaalla Myyrmannin liikekeskuksen räjäyttämistapaus, jossa opiskelijan kotitekoinen pommi surmasi seitsemän ihmistä ja haavoitti 80 ihmistä. Miksi tätä taustaa vasten vielä Jokelan kymmenen kuolonuhria vaatineen koulusurmatapauksen jälkeen sisäministeriöstä selitettiin, että kyseessä oli vain yksittäistapaus? Tätä ja erilaisia rikos- ja korvausvastuuta koskevia kysymyksiä on esitetty Kauhajoen käräjillä ja niihin odotetaan perusteltuja vastauksia käräjäoikeuden tuomiosta.