871. Kotietsinnän laillisuus (KKO 2014:57 ja 58)

1. Korkein oikeus (KKO) on eilen antamassaan kahdessa ennakkopäätöksessä (KKO 20014:57 ja 58) selvitellyt poliisin suorittamien kotietsintöjen laillisuutta. KKO päätyi kummassakin tapauksessa siihen, että Helsingin poliisi on tehnyt kotietsintöjä ilman pakkokeinolaissa (PKL) säädettyjä edellytyksiä tai rikkonut suhteellisuusperiaatetta. KKO:n mukaan alemmat oikeudet olivat menetelleet virheellisesti, kun ne eivät olleet tutkineet kotietsintöjen kohteeksi joutuneiden henkilöiden kärsimyksestä esittämiä korvausvaatimuksia.

KKO 2014:57

KKO 2014:58

2. Helsingin käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus olivat päätyneet aiemmin molemmissa tapauksissa toisenlaiseen tulokseen eli siihen, että poliisin suorittamat kotietsinnät olivat olleet lainmukaisia. KKO kumosi alempien oikeusasteiden "viranomaisystävälliset" päätökset. 

3.  Säännökset kotietsinnän saattamisesta tuomioistuimen tutkittavaksi lisättiin lakiin vasta kolme vuotta sitten. Aikaisemmin vastaavaa mahdollisuutta ei ollut.  Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi 15.2.2011 kaksi Suomea koskevaa langettaavaa kotietsintäratkaisua (Heino v. Suomi ja Harju v. Suomi). Molemmissa ratkaisuissa Suomen katsottiin rikkoneen EIS 8 artiklaa, kun maamme lainsäädäntö ei tarjonnut etsinnän kohteeksi joutuneelle henkilölle riittäviä oikeusturvakeinoja ennen kotietsintää tai ainakin sen jälkeen. 

4. Heino ja Harju -tapauksissa valittajia EIT:ssa avustanut asianajaja Markku Fredman kiinnitti ennen ko. lainmuutosta huomiota lainsäädännössä olleeseen puutteeseen

http://www.fredman-mansson.fi/images/stories/KotietsintaOikeus.pdf ja

http://www.fredman-mansson.fi/fi/henkilosto/markku-fredman/kirjoituksia/181-eduskunta-hyvaeksyi-esitutkinta-pakkokeino-ja-poliisilait

5. Kummassakin KKO:n ratkaisemassa tapauksessa oli kyse epäillystä huumausaineen käyttörikoksesta ja tilanteesta, jossa poliisin pysäyttämä autoilija kieltäytyi huumausaineen pikatestistä. Tämän takia takia komisario määräsi kotietsinnän, koska poliisin käsityksen mukaan autoilevia miehiä oli syytä epäillä huumausaineen käyttämisestä. Lain mukaan poliisi voi tehdä etsinnän, jos tutkittavasta rikoksesta voi seurata vähintään kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Huumausaineen käyttörikoksen enimmäisrangaistus on kuusi kuukautta.

6. Ratkaisussa KKO 2014:57 selostetussa tapauksessa poliisi pysäytti tammikuussa aamuyöllä keski-ikäisen helsinkiläismiehen auton. Mies käyttäytyi poliisin mukaan ärtyneesti, eikä ilmoittanut syytä, miksi hän kieltäytyi huumepikatestistä. Miehen luona suoritettu kotietsintä aloitettiin kello 4.45 aamulla. Etsinnässä ei löytynyt huumeita tai muutakaan takavarikoitavaa. KKO:n mukaan poliisilla ei ollut riittäviä syitä epäillä miestä huumausaineen käyttörikoksesta. Etsinnältä oli siten puuttunut riittävää rikosepäilyä koskeva edellytys. Pelkkä huumetestistä kieltäytyminen ja ärtynyt käytös eivät KKO:n mukaan riitä perusteeksi epäillä henkilöä huumausaineen käyttäjäksi. 

7. KKO:n mukaan poliisi toimi ko. tapauksessa virheellisesti myös sikäli, että kotietsintä tehtiin suhteellisen lievää rikosta koskevan epäilyn perusteella keskellä yötä. Lain mukaan kotietsintää ei saa toimittaa kello 21:n ja 6:n välisenä aikana ilman erityistä syytä. KKO:n mukaan etsintämenettely oli PKL:ssa edellytetyn suhteellisuusperiaatteen vastainen

8. Ratkaisussa KKO 2014:58 selostetussa tapauksessa poliisi pysäytti syksyllä 2011 kaksi kertaa 33-vuotiaan helsinkiläismiehen. Mies kieltäytyi huumetestistä, koska se on hänen mukaansa epäluotettava. Turvallisuustarkastuksessa mieheltä löytyi huumeeksi luokiteltavaa reseptilääkettä. Mies lupasi toimittaa reseptin poliisille. Komisario - sama komisario P kuin ratkaisussa 2014:57 selostetussa tapauksessakin - kuitenkin määräsi kotietsinnän miehen kotiin keskellä yötä. Etsinnässä löytyi pari grammaa marihuanaa ja laiton ase. Vajaa kuukausi myöhemmin eli 9.10.2011 sama mies pysäytettiin uudelleen, mutta tällöin kotietsinnässä ei löydetty mitään laitonta.

9. KKO katsoi, että  ensimmäiselle eli 21.9.2011 suoritetulle kotietsinnälle oli olemassa sinänsä perusteet, mutta etsintä oli ollut laissa säädetyn suhteellisuusperiaatteen vastainen. Huumausaineen käyttörikoksesta tuomitaan käytännössä vain lievä sakkorangaistus, joten kotietsintä oli ollut epäiltyyn rikokseen ja kotietsinnästä kotirauhan suojaamiselle aiheuttamiin haittoihin nähden suhteettoman kova toimenpide. Toiselle kotietsinnälle ei ollut perusteita. Miehen autossa ei ollut löydetty mitään huumeisiin viittaavaa eikä epäilyn käyttörikoksen perustaksi riittänyt myöskään se, että mies oli jättänyt toimittamatta poliisille edellisellä kerralla lupaamansa reseptin. Tässä tapauksessa KKO ei arvostellut erikseen poliisin käyttämää etsintämenettelyä, sillä kotietsintä oli voitu suorittaa kiireellisesti ja suullisen määräyksen perusteella. 

10. Kumpikin rikoksesta epäilty ja kotietsinnän kohteeksi joutunut henkilö vaati käräjäoikeudessa, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänelle kotirauhan rikkomisesta johtuvasta kärsimyksestä, ratkaisussa KKO 2014:57 selostetussa tapauksessa 2000 euroa ja tapauksessa KKO 2012:58 kummankin kotietsintäpäivän osalta erikseen 2000 euroa. Käräjäoikeus ja hovioikeus jättivät kummassakin tapauksessa korvausvaatimuksen tutkimatta.

11. Tapauksissa ei ole ollut kysymys oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetusta syyteasiasta, jonka yhteydessä voidaan ajaa syytteessä mainitusta rikoksesta johtuvaa yksityisoikeudellista vaatimusta eli esimerkiksi juuri rikokseen perustuvaa tai siitä johtuvaa vahingonkorvausvaatimusta (ns. adheesioperiaate). Kuten KKO:n päätösten perusteluissa mainitaan, julkisen vallan käytöstä aiheutuneen kärsimyksen korvaamiselle voi kuitenkin olla perusteita, vaikka esimerkiksi vapauden, rauhan tai yksityiselämän loukkauksen aiheuttama kärsimys ei olisikaan johtunut rikokseksi katsottavasta teosta. Myös prosessitaloudelliset seikat samoin kuin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklassa asetettu velvoite tarjota tehokas oikeussuojakeino erityisesti silloin, kun on kysymys valtioon kohdistetun vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisesta, puoltavat kotietsinnästä aiheutunutta vahinkoa koskevan korvausvaatimuksen tutkimista yhdessä kotietsinnän laillisuutta koskevan asian kanssa. 

12. Vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisen osalta KKO on siten kehittänyt laissa säädettyä oikeutta menettelyn joustavuutta ja yksityisen ihmisen oikeusturvaa ja oikeuden tosiasiallista saatavuutta (access to justice) korostavalla tavalla. Alemmat oikeudet ovat, tyypillistä kyllä, keskittyneet puolestaan siihen, miten muotomääräyksiä tiukasti soveltamalla oikeutta hakevia voidaan estää pääsemästä oikeuksiinsa tai edes saamasta asiaansa tuomioistuimen tutkittavaksi (access to court). Prosessuaalisia säännöksiä tulee kuitenkin tulkita joustavasti. Oikeuden kehittäminen kuuluu tuomioistuinten ja erityisesti valtakunnan ylimpien oikeusasteiden tehtäviin, vaikka Suomessa ylimmät tuomioistuimet tuntuvat usein välttelevän oikeuden kehittämistä ja keskittyvät yleensä tutkimaan vain, mitä kirjoitetun lain esitöissä on lausuttu. Riippumattomien tuomioistuimien, jotka eivät ole sidottuja siihen, mitä lakien esitöissä on lausuttu, tulisi olla aktiivisempia oikeuden järkevän kehittämisen osalta ja pyrkiä etsimään lain todellista tarkoitusta teleologisen laintulkintametodin avulla.  

13. Kotietsinnän edellytysten ja etsintämenettelyn laillisuuden osalta en voi muuta kuin ihmetellä, miksi käräjäoikeus ja hovioikeus eivät ole kummassakaan tapauksessa nähneet poliisin toiminnassa moitittavaa, vaikka, kuten KKO:n seikkaperäisistä perusteluista ilmenee,  poliisin toimenpiteitä voidaan perustellusti kritisoida. Jos alemmat oikeudet olisivat vaivautuneet pohtimaan asiaa tarkemmin EIT:n oikeuskäytännön valossa ja perustelemaan ratkaisunsa kunnolla, ne olisivat todennäköisesti havainneet, että poliisi ei ollut menetellyt oikein. Tunnettu tosiasia kuitenkin on, että hakemuksen tai vaatimuksen tutkimatta jättäminen tai hylkääminen joutuisasti ja niukoilla perusteilla on helpompaa kuin asian kattava selvittäminen ja päätöksen seikkaperäinen perusteleminen.

655. Syyllistyykö poliisi laittomuuksiin rikollisuutta vastaan taistellessaan?

1. Poliisi joutuu rikoksia selvittäesään ja torjuessaan turvautumaan tarvittaessa koviinkin otteisiin ja menetelmiin. Huume- ja muun järjestäytyneen rikollisuuden ehkäisemiseksi poliisin edellytyksiä ja toimintavalmiuksia on koko ajan lisätty. Ammattirikollisilla on kuitenkin taito pysytellä teknillisten sovellutusten käytössä jatkuvasti ajan hermoilla. Rikolliset ovat aina askeleen poliisia edellä, koska lainsäädäntö on hidasta ja laahaa teknillisen yms. kehityksen jäljessä, jolloin tarvittavien toimintaedellytysten antamiseen poliisille ja niiden käyttöönotttoon kuuluu aikaa.

2. Mainituista syistä johtuen poliisin kamppailu kovan luokan rikollisuutta vastaan saattaa johtaa "sotaan" ja tilanteisiin, joissa poliisin käyttämät tutkintamenetelmät liikkuvat  laillisuuden rajamailla. Rikoksentorjunnassa ja -tutkinnassa saatetaan venyttää laintulkintoja ja oikaista muodollisuuksien mutkia. Poliisi ei tätä tietenkään myönnä, vaan tiedustelu - yms. toiminnan todetaan noudattavan poliisi-, esitutkinta- ja pakkokeinolakia.

3. Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja  on arvostellut poliisin toimintaa kotietsinnän suorittamisessa. Pajuojan mukaan poliisi rikkoo kotietsintää koskevia määräyksiä aika usein. Hän pitää tärkeänä, että viranomaiset eivät tingi laissa säädetyistä menettelytavoista ja että he kohentaisivat oikeusturvaa myös omin toimenpitein. Lainvalvojan mukaan kotietsintämääräysten laadussa on parantamisen varaa. Tulisi  pyrkiä myös siihen, että kotietsinnästä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies aina, kun se vain on mahdollista. Pajuojan mukaan pakkokeinolakiin viime vuonna tehty muutos ei ole riittävä. Lainmuutoksen mukaan henkilöllä, jonka luona on tehty kotietsintä, on ollut oikeus vaatia käräjäoikeutta tutkimaan, oliko kotietsinnälle edellytyksiä ja onko siinä menetelty lainmukaisesti. Käräjäoikeuteen viedyissä tapauksissa lainvastaisesta menettelystä on kuitenkin seurannut vain se, että käräjäoikeus on todennut virheen. Esimerkiksi vahingonkorvausvaatimuksia ei ole tutkittu.

4. TV2:n eilisessä Silminnäkijä-ohjelmassa pyrittiin esittämään todisteita siitä, että poliisi syyllistyy lainvastaiseen rikoksestä epäiltyjen ja heidän avustajiensa välisten puheluiden kuunteluun, kuunteluun, rikosasianajajien tiedostoihin murtautumiseen ja kaupankäyntiin todistajansuojaohjelmilla.  Ohjelmassa väitettiin, että tämänkaltainen toiminta on ollut pitkäkestoista ja kansainvälistä. Poliisin tavoitteena on löytää todisteita huumerikollisuuden rahoittajista, eli niin sanottuja "isoja kaloja".  Ohjelman mukaan Suomessa ei ole kuitenkaan tähän mennessä tuomittu vielä yhtään suuren luokan huumerahoittajaa.

5. Silminnäkijän mukaan "salaisessa sodassa" olisi kuunneltu asianajajien, toimittajien ja jopa nuorten lasten puheluja, periaatteella "kaikki nauhalle". Esimerkiksi vankien ja asianajajien luottamuksellisia asiakaspuheluja olisi kuunneltu. Oikeusturvan kannalta on ohjelman mukaan muutenkin arveluttavaa, että poliisi "massakuuntelee" yleisiä puhelimia ja arkistoi puhelut. Poliisitoiminnan valvojakin eli eduskunnan oikeusasiamies on Silminnäkijän mukaan huolissaan nykykäytännöstä, koska puhelinsalaisuudella on perustuslain suoja. Laissa ei ole säännöksiä telekuuntelussa saadun ns. ylimääräisen tiedon käyttämisestä.

6. Silminnäkijä kertoi tapauksesta, jossa KRP tai sen paikallinen tutkinnanjohtaja olisi tarjonnut eräälle asianajajalle mahdollisuutta päästä todistajansuojeluohjelmaan siitä hyvästä, että advokaatti kavaltaisi hänen huumerikoksista epäillyn ja tuomitun päämiehensä ja 'myisi' tämän poliisille. Asianajajan mukaan poliisi lupasi hänelle ja hänen perheellen uuden elämän uusine henkilöllisyyksineen ja passeineen sekä täyden ylläpidon valtion piikkiin ulkomailla loppuelämäksi. Poliisi oli epäillyt myös kyseistä asianajajaa samassa yhteydessä tehdystä rahanpesusta ja avunnnosta törkeään huumekauppaan. Asianajaja oli ollut tutkintavankeudessa 38 vuorokautta. Käräjäoikeus ja hovioikeus kuitenkin hylkäsivät häntä vastaan ajetun syytteen. Poliisin esittämän tarjouksen mukaan asianajajan piti kertoa poliisin haluamia tietoja päämiehestään. 

7. Silminnäkijän mukaan kyseinen asianajaja oli joutunut poliisin painostustoiminnan kohteeksi. Asianajajan poliisilta saama tarjous on ohjelman mukaan yksi esimerkki ns. "joustavista keinoista", joita huumausainerikollisuutta vastaan taisteleva poliisi on viime vuosina ottanut käyttöön.

8. Jos asianajajan kertomus poliisin painostuksesta ja kaupankäyntä koskevasta tarjoituksesta pitää paikkansa, on kyse tietenkin kielletyistä menetelmistä. Ei siis mikään ihme, että poliisin väitetty menettely herättää hämmästystä asianajajapiireissä, kuten Silminnäkijä-ohjelmasta ilmeni. Voimassa oleva lainsäädäntö ei nimittäin edes tunne todistajansuojeluohjelmaa.

9. Asiassa näyttäisi kuitenkin olevan tässä vaiheessa sana sanaa vastaan, sillä poliisi tuskin myöntää asianajajan väitettä tai vetoaa väärinkäsitykseen. Asianajaja, joka on nyttemmin eronnut Suomen Asianajajaliitosta, kertoi Silminnäkijässä maininneensa poliisilta saamastaan tarjouksesta kollegalleen Aarno Arvelalle, muttei kellekään muulle juristille. Peräti harmillista lakimiehemme kannalta, sillä Arvela on sittemin kuollut.

499. Provokatorista rikostutkintaa

Peiteprovokaation kohteeksi joutunut 53-vuotias matkalla leivättömän pöydän ääreen Ruotsin korkeimmassa oikeudessa

1. Poliisi sai Suomessa oikeuden peitetoimintaan ja valeostoihin vuonna 2001 poliisilain muuttamisen yhteydessä. Kyse on niin sanotuista epäsovinnaisista rikostorjunta- ja rikostutkintamenetelmistä. Poliisi saa rikkoa tutkinnassa joitain rikosoikeudellisia kieltoja ilman rikosoikeudellista vastuuta. Poliisille voidaan esimerkiksi luoda valehenkilöllisyys ja poliisimies voi soluttautua rikollisryhmän jäseneksi tai tehdä huumausaineiden ostotarjouksia. Vuodesta 2005 lähtien poliisi on saanut oikeuden myös tehdä valeostoja. Näiden epäkonventionaalisten tutkintatoimenpiteiden (pakkokeinojen) tarkoituksena on auttaa poliisia vakavan ja järjestäytyneen rikollisuuden, kuten esimerkiksi huumausainerikollisuuden torjunnassa, paljastamisessa ja selvittämisessä.

2. Epäsovinnaisia tutkintatoimenpiteitä tai pakkokeinoja pidetään yleisesti ottaen hyväksyttävinä. Ongelmia aiheutuu kuitenkin muun muassa siitä, että näiden keinojen käyttö salataan niiden kohteilta. Keinoihin liittyvät salassapitointressit ja mahdollisuus hankkia todisteita muistakin kuin pakkokeinojen käyttöön oikeuttavista rikoksista voivat aiheuttaa rikoksesta epäillyn oikeusturvan sekä puolustuksen oikeuksien takaamisen kannalta vaikeita tilanteita. Tutkinnanjohtajan, syyttäjän ja viime kädessä tuomioistuimen tulisi näiden keinojen käytön yhteydessä tarkoin arvioida, millä tavoin oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin voidaan turvata.

3. Epäsovinnaisten pakkokeinojen yhteydessä puhutaan usein kahdesta käsitteestä eli todisteprovokaatiosta ja rikosprovokaatiosta. Todisteprovokaatio on poliisin toimintaa, jolla hankitaan todisteita täytetyn tai rangaistavan yrityksen tai rangaistavan valmistelun asteella olevasta rikoksesta. Todisteprovokaatio on sallittua eikä sitä ole rajoitettu ainoastaan vakavimpien rikosten selvittämiseen. Toisaalta rajanveto todisteprovokaation ja kielletyn rikosprovokaation välillä voi olla usein vaikea tehtävä. Rikosprovokaatiolla tarkoitetaan yllyttämistä sellaisen rikoksen tekemiseen, jota yllytetty henkikö ei muuten olisi tehnyt. Poliisi ei itse saa tehdä rikosta toisen rikoksen paljastamiseksi tai selvittämiseksi. Poliisi ei saa liioin provosoida tai taivuttaa toista henkilöä tekemään rikollista tekoa.

4. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on esimerkiksi Teixeira de Castro vs. Portugali -tapauksessa (9.6.1998) katsonut oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa EIS 6.1 artiklaa rikotun, kun poliisit olivat toimineet yllyttäjinä tekemällä aloitteen valittajan suorittamaan huumerikokseen. Yllyttämisestä oli kysymys myös tapauksessa Sequeira vs. Portugali 16.5.2003, jossa arvioitiin sitä, olivatko tapauksessa toimineet kaksi poliisia peitetarinan turvin vain puuttuneet jo käynnissä olleeseen huumekauppaa koskeneeseen operaatioon (agent infiltré) vai oliko heidän katsottava provosoineen rikoksen tekemiseen (agent provocateur). EIT:n mielestä mikään ei tapauksessa viitannut siihen, että rikos olisi tehty ilman poliisien väliintuloa, joten valittajalta oli riistetty oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

5. Yhtenä ongelmana on peitetoimintaan osallistuneen poliisimiehen kuuleminen todistajana oikeudenkäynnissä. Tämä ilmeni esimerkiksi niin sanotun Auerin jutun tai Ulvilan murhajutun oikeudenkäynnin yhteydessä. Ongelmia voi syntyä esimerkiksi silloin, jos poliisi vetoaa poliisilain mukaiseen vaitiolo-oikeuteensa, jonka mukaan poliisi voi tietyin edellytyksin jättää ilmaisematta peitetoiminnassa tai valeostoon osallistuneen henkilön henkilöllisyyden sekä salassa pidettävät taktiset ja tekniset tutkintamenetelmät.

6. Saadaanko epäsovinnaisten tutkintakeinojen käyttö salata oikeudenkäynnissä kokonaan, jos saaduilla tiedoilla ei - poliisin tai syyttäjän käsityksen mukaan - ole lainkaan relevanssia asiassa? Muistettakoon, että Ulvilan surmajutussa peitetoiminnan käytön nosti esiin puolustus. Se epäili, että murhasta syytetyn naisen entinen miesystävä "Seppo" olisi ollut oikeasti peitetoimintaan koulutettu poliisi. Keskusrikospoliisi joutui lopulta myöntämään peitetoiminnan käytön. Katso blogia 269/9.5.2010.

7. Tulisiko syyte hylätä kokonaan, jos poliisi ei suostu todistamaan kaikista peitetoiminnan tai valeostoon liittyvistä seikoista? Onko oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimusta loukattu, jos poliisi kieltäytyy vastaamasta puolustuksen keskeisiin kysymyksiin, jotka koskevat peitetoiminnan tai valeoston yhteydessä saatuja, syyteasiaan vaikuttavia tietoja? Ruotsin korkein oikeus on tapauksessa NJA 2007 s. 1307 katsonut, että jos poliisi on yllyttänyt henkilön rikokseen, jota tämä ei olisi muuten tehnyt, on oikeudenmukaisten oikeudenkäynnin edellytyksiä loukattu peruuttamattomalla tavalla. Tällöin yllytyksen kohteena ollutta henkilöä ei voida tuomita rikosoikeudelliseen vastuuseen. Ihmisoikeustuomioistuin on linjannut, että epäsovinnaiseen operaatioon osallistuneen poliisimiehen henkilöllisyys saadaan salata, jos kyseisen poliisin tai tämän perheen turvallisuus vaarantuisi tai poliisin henkilöllisyyden paljastuminen vaarantaisi käynnissä olevan tai tulevat peiteoperaatiot. Edellytyksenä tälle on kuitenkin se, että puolustuksen oikeudet voidaan turvata muulla tavoin oikeudenkäynnissä.

8. Suomea koskevassa ratkaisussa V. vs. Suomi 24.4.2007 oli kyse tapauksesta, jossa poliisi oli valittajan mukaan yllyttänyt hänet tekemään rikoksen, jota hän ei muutoin olisi tehnyt. EIT puuttui ratkaisussaan nimenomaan siihen, että puolustukselta oli pimitetty relevantteja valeostoja koskevia tietoja ja sen vuoksi oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei ollut toteutunut. EIT totesi, että kontradiktorinen periaate ja osapuolten tasa-arvo kuuluivat rikosjutuissa olennaisina osina oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. EIS 6.1 artikla edellytti, että syyttäjä paljastaa syytetylle kaiken hallussaan olevan olennaisen näytön siitä riippumatta, oliko se syytetylle vastaista tai myönteistä.

9. Mainitussa tapauksessa EIT katsoi, että valittajalle ei ollut annettu tietoja eikä hänen ollut sallittu tehdä huomautuksia ja osallistua päätöksentekoon niin pitkälle kuin oli mahdollista. Poliisi oli salaamalla tärkeitä seikkoja evännyt häneltä tilaisuuden todentaa väitteitään ja osoittaa ne oikeiksi. Tuomioistuimillakaan ei ollut ollut jutussa riittäviä tietoja kyetäkseen harkitsemaan salatun aineiston merkitystä puolustukselle. Tätä puutetta ei ollut korjattu hovioikeusmenettelyllä, koska valittaja oli saanut pyydetyt tiedot vasta valitusajan umpeen kuluttua. EIT katsoi, että prosessissa ei ollut noudatettu oikeudenmukaisuuden vaatimuksia, koska valittaja ei ollut voinut puolustautua yllytysväitteeltä riittävän ajoissa kaikilta osin. EIS 6.1 artiklaa oli siis rikottu. - Suomessa tätä tapausta on käsitelty korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2000:112 selostetussa jutussa.

10. Peitetoiminnassa ja valeostossa voi syntyä monenlaisia oikeudellisia ongelmia, joita ei ole tässä mahdollisuutta käsitellä. Yhtenä tuoreena oikeustapauksena voidaan mainita Ruotsin korkeimman oikeuden vajaa viikko sitten eli 20.10.2011 antama tuomio todisteprovokaatiota koskevassa murhajutussa. Sanottu ratkaisu jutussa B 2150-11 löytyy tästä.

11. Högsta domstolenin ratkaisussa on kysymys ennen kaikkea siitä, mikä merkitys poliisin soluttautumisen tuloksena saadulla epäillyn tunnustuksella eli todisteprovokaatiolla oli epäiltyä murhaa koskevan jutun käsittelyssä. Kysymys liittyy itsekriminointisuojaan eli oikeuteen olla todistamatta itseään vastaan. Korkein oikeus katsoi, että tunnustuksen hankkiminen soluttautumalla oli mainitussa tapauksessa olosuhteet huomion ottaen ollut sopimatonta ja että tämä voitiin ottaa huomioon rangaistuksen mittaamisessa rangaistusta lieventävänä seikkana.

11. Ratkaisussa selostettu tapaus koskee Motalassa 2005 tapahtunutta Maud Johanssonin (MJ) katoamista ja murhaa. MJ:n ilmoitti kadonneeksi hänen siskonsa lokakuussa 2005 viikko pari sen jälkeen, kun MJ oli mennyt tapaamaan CV:tä, johon MJ oli tutustunut muutama vuosi aiemmin. Kun MJ:tä ei löydetty, poliisi alkoi epäillä hänen joutuneen rikoksen uhriksi. Epäilyt kohdistuivat CV:hen, joka vangittiin lokakuun lopulla 2005 epäiltynä murhasta. Näytön puuttuessa CV jouduttiin vapauttamaan ja 2006 CV:hen kohdistunut tutkinta keskeytettiin. Marraskuussa 2007 CV:n asunnon lähellä olevasta viemärikaivosta löydettiin MJ:lle kuuluneet silmälasit ja kännykkä. CV pidätettiin uudelleen, mutta hänet jouduttiin jälleen vapauttamaan näytön puuttuessa. Häntä pidettiin kuitenkin edelleen pääepäiltynä rikokseen.

12. Keväällä 2010 tutkinnanjohtajana toimiva syyttäjä (sich!) Helene Gestrin suostui poliisin ehdotukseen peitetoiminnan aloittamisesta tarkoituksella saada 53-vuotias CV tunnustamaan tai kertomaan, minne MJ:n ruumis oli haudattu taikka kertomaan tietoja, joiden perusteella murha voitaisiin selvittää. Tässä tarkoituksessa poliisin soluttautuja "Mike," joka esiintyi itämafiaan kuuluvan rikollisjärjestön jäsenenä, lyöttäytyi CV:n seuraan. Syyskuussa 2010 tapahtuneen autoajelun aikana Mike kertoi CV:lle, että MJ:n ruumis pitäisi löytää, jotta hänen henkivakuutuksensa perusteella saataisiin nostetuksi korvaus. Miken kertoman mukaan venäläisistä ja tsetseneistä koostuva rikollisporukka havitteli sanottua korvausta itselleen. Mike lupasi kuitenkin CV:lle palkkioksi 75 000 kruunua, jos tämä kertoisi, mitä hän tiesi asiasta ja missä MJ:n ruumis oli. Jollei CV suostuisi yhteistyöhän, olisi itämafian jengi Miken mukaan valmis kiskomaan tarvittavat tiedot CV:ltä kiduttamalla. Tällä ensimmäisellä automatkalla CV ei kuitenkaan vielä halunnut paljastaa tietojaan. Sen jälkeen kun uhkaavasti esiintynyt "venäläistrio" - kaikki ruotsalaisia poliisimiehiä - oli lähestynyt häntä ja kehottanut häntä ottamaan uudelleen yhteyttä Mikeen, CV oli alkanut uskoa, että nyt oli tosi kyseessä. Miesten toisen autoajelun aikana CV oli näyttänyt Mikelle paikan - kompostikasan lähellä CV:n asuntoa - minne MJ:n ruumis oli haudattu. CV, joka oli ollut tuolloin huumeiden vaikutuksen alaisena eli pilvessä ("hög som ett hus"), kertoi samalla Mikelle olevansa yksin vastuussa MJ:n kuolemasta.

13. Esitutkinnassa CV kiisti, että hän olisi surmannut MJ:n. Hän myönsi suojelleensa kahta muuta henkilöä, jotka olivat vastuussa MJ:n kuolemasta ja jotka olivat myös haudanneet MJ:n ruumiin. CV kertoi, että hän oli tuntenut olonsa Miken ja "venäläisten" yhteydenoton johdosta uhatuksi ja ollut kovasti peloissaan. "Miken" kanssa tekemänsä toisen automatkan aikana CV oli sitä paitsi ollut huumeiden vaikutuksen alaisena..

14. Linköpingin käräjäoikeus tuomitsi CV:n murhasta 10 vuodeksi vankeuteen. Käräjäoikeus viittasi tuomionsa perusteluissa hovioikeuden vuonna 2010 niin sanotussa Gävlebranden-jutussa antamaan tuomioon (RH 2010:62) ja katsoi, ettei myöskään tässä jutussa ollut estettä hyödyntää todisteprovokaation avulla hankittuja tietoja syytettä tukevina todisteina. Käräjäoikeus totesi, että ensimmäisen automatkan aikana Mike oli kertomansa mukaan yrittänyt saada CV:ltä tietoja vain siitä, minne MJ:n ruumis oli piilotettu. Käräjäoikeus pani painoa sille, että toiselle autoajelulle oli lähdetty CV:n aloitteesta ja että CV oli tuolloin täysin spontaanisti kertonut, että hän oli yksin ottanut MJ:n hengiltä.

15. CV ja syyttäjä valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen; syyttäjä vaati CV:n tuomitsemista elinkautiseen vankeuteen. CV:n puolustus vetosi siihen, että poliisin provokaatiolla oli saanut sellaiset mittasuhteet ja muodot, ettei tunnustuksen avulla saatua näyttöä voitu panna langettavan tuomion perustaksi. Puolustuksen mukaan tapaus erosi olennaisesti käräjäoikeuden tuomiossa mainitusta Gävlebranden-tapauksesta. Syyttäjä myönsi hovioikeudessa, että CV oli saattanut stressaantua todisteprovokaation vuoksi.

16. Götan hovioikeus muutti 4.4.2011 käräjäoikeuden tuomiota ainoastaan alentamalla CV:lle tuomitun rangaistuksen 10 vuodesta 8 vuoteen. Hovioikeus totesi, että todisteprovokaatio oli sisältänyt sekä taloudellista etua koskevan lupauksen että tarkemmin määrittelemättä jääneen uhkauksen. Tunnustuksen osalta hovioikeus piti ratkaisevana sitä, että syytetty oli tunnustanut teon poliisin akuutin uhkauksen alaisena. Hovioikeus katsoi, että CV:n oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin oli loukattu. Hovioikeus ei kuitenkaan pitänyt sanottua oikeuden loukkausta peruuttamattoman lopullisena ("oåterkalleligen undergrävd"). Hovioikeus ei siten nähnyt aiheelliseksi hylätä todisteprovokaation takia syytettä, mutta otti sen huomioon rangaistusta lieventävänä perusteena ja alensi tuomitun rangaistuksen 8 vuodeksi vankeutta. Hovioikeus viittaisi rangaistuksen lievennyksen suhteen korkeimman oikeuden ratkaisuun NJA 2007 s. 1037.

17. Syytetty CV valitti edelleen korkeimpaan oikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä, koska syytettä tuleva keskeinen näyttö eli syytetyn tunnustus oli saatu todisteprovokaation eli kerrotuissa olosuhteissa tapahtuneen poliisin solutustoiminnan avulla.

18. Korkein oikeus katsoi, että poliisi oli käyttänyt todisteprovokaatiossa sopimattomia keinoja. Tämän ei kuitenkaan tapauksessa vallinneissa olosuhteissa katsottu johtavan siihen, että näin hankitut todisteet voitaisiin jättää kokonaan huomiotta, vaikka ennen kaikkea epäillyn tunnustamisen todistusarvoon mainitulla menettelyllä oli ollut huomattava merkitys. Högsta domstolen totesi että syytetyn tunnustukselle ei voitu antaa "juuri mitään arvoa". Kun asiassa kuitenkin oli lääketieteellistä ja muutakin näyttöä riittävästi, hovioikeuden tuomiota ei syyksilukemisen osalta ei kuitenkaan ollut syytä muuttaa.

19. Rangaistuksen mittaamisen osalta korkein oikeus lausui, että oikeus olla todistamatta itseään vastaan on keskeinen oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin liittyvä periaate. Koska poliisin toiminta näytön hankinnassa oli ollut sopimatonta, oikeus päätyi siihen, että asiassa oli erityisiä perusteita alentaa rangaistusta siitä kymmenestä vuodesta, mikä rikoksesta muutoin olisi tuomittu, kahdeksaan vuoteen vankeutta.

20. Suomessa eduskunnan oikeusasiamiehen tehtäviin kuuluu valvoa, miten poliisi käyttää telepakkokeinoja ja peitetoimintaa. Tässä valvonnassa käytetyt keinot näyttävät kuitenkin hieman heppoisilta. Oikeusasiamiehelle voidaan toki kannella poliisin toimenpiteistä, mutta kantelujen ratkaiseminen näyttää olevan varsin hidasta. Kuten olen jo aiemmin kertonut, oikeusasiamies on valvonnassaan lisäksi hyvin helläkätinen mitä virheellisestä menettelystä annettuihin sanktioihin tulee, sillä seurauksena selvästä lainvastaisesta menettelystä on yleensä aina korkeintaan vain huomautus. Sisäministeriön velvollisuutena on antaa vuosittain oikeusasiamiehelle kertomus poliisin peitetoiminnasta ja telepakkokeinojen käytöstä.

21. Viime vuoden syyskuussa apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja, esittelijänä OTT Pasi Pölönen, esitti muun muassa oikeusministeriölle lähettämässään kirjelmässä poliisin valeostoja ja peitetoimintaa koskevan lainsäädännön täsmentämistä. Pajuojan mielestä sanottuun toimintaan liittyy useita ongelmia. Käytännössä valeostotoiminnan valvonta on jäänyt pitkälti esitutkintaviranomaisille itselleen, sanoi Pajuoja.

22. Apulaisoikeusasiamies piti suorastaan kestämättömänä käytäntöä, jonka mukaan oikeudenkäynnissä poliisin peitetoiminta ja valeostot voidaan salata rikosjutun asianosaisilta kokonaan. Pajuojan mukaan poliisi on käyttänyt valeostoja ja peitetoimintaa jo vuodesta 2002 lähtien useissa kymmenissä tapauksissa. Tähän nähden on perin omituista, että näiden toimenpiteiden käytöstä on ilmoitettu asianosaisille oikeudenkäynneissä vain äärimmäisen harvoissa tapauksissa. Toisin sanoen poliisi salaa valeostojen suorittamisen ja peitetoiminnan asianosaisilta. Apulaisoikeusasiamies Pajuoja piti outona, jos yhdessäkään niistä tapauksista, joissa poliisi on turvautunut valeostoihin tai peitetoimintaan, ei olisi ollut tarvetta käyttää saatuja tietoja suorana todisteena oikeudenkäynnissä. Tällöin tuomioistuinkaan ei tule tietämään niistä. Oikeuden tulisi kuitenkin voida ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen mukaan valvoa, onko toiminta ollut asianmukaista vai onko esimerkiksi peitetoiminnan hyväksyttävät rajat ylitetty.

23. Eduskunta hyväksyi viime keväänä hieman ennen vaaleja kovan kiireen tuloksena uudet esitutkinta- ja pakkokeinolait. Ne on annettu 22.7.2011 (ETL 805/2011 ja PKL 806/2011), mutta tulevat voimaan vasta vuoden 2014 alusta. Uudessa pakkokeinolaissa on yksityiskohtaisia säännöksiä salaisista pakkokeinoista, myös poliisin peite- ja valeostotoiminnasta (PKL 10 luku). Poliisilaissa puolestaan säädetään näiden samoin kuin muiden niin sanottujen salaisten pakkokeinojen käytöstä rikoksen estämiseksi tai paljastamiseksi. Peitetoimintaa ja valeostoa saa käyttää vain, jos niillä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle ja että tämä on välttämätöntä rikoksen selvittämiseksi (10:2.2). Peitetoimintaa saadaan käyttää vain PKL 10:3:ssä lueteltujen vakavien rikosten selvittämisessä. Peitetoiminasta ja valeostosta päättää KRP:n tai Supon päällikkö. Päätös, jolla peitetoiminta on päätetty aloittaa, on saatettava tuomioistuimen ratkaistavaksi - oikeastaan tarkastettavaksi - ovatko PKL 10:27.2:ssa tarkoitetut peitetoiminnan edellytykset olemassa; tämä ei koske valeostosta tehtyä päätöstä. Peitetoimintaa koskevat asiat käsitellään koko maan osalta keskitetysti Helsingin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeudelle toimitetaan ainoastaan asian käsittelemiseksi välttämättömät tiedot.

24. Epäiltyyn kohdistetusta peitetoiminnasta ja valeostosta on ilmoitettava hänelle "ilman aiheetonta viivytystä" sen jälkeen, kun asia on saatettu syyttäjän harkittavaksi, siis sen jälkeen kun esitutkinta on päättynyt ja asia on siirretty syyteharkintaan (PKL 10:60.1). Tästä ilmoituksesta on annettava annettava tieto Helsingin käräjäoikeudelle (PKL 10:60.2). Tuomioistuin voi PKL 10:60.3:ssa mainituin edellytyksin pidättämiseen oikeutetun virkamiehen vaatimuksesta päättää, että edellä mainitun ilmoituksen tekemistä voidaan lykätään enintään kaksi vuotta kerrallaan.