492. Poliisi rikkoo toistuvasti lakia kotietsinnässä. Toinen epäkohta:Laki ei estä laittomasti hankitun todisteen käyttämistä oikeudessa

Löytyyhän niitä, jos oikein tarkasti katsoo

1. Varsinais-Suomen käräjäoikeus totesi eilen antamassaan päätöksessä, että poliisi Anneli Auerin ex-miehenä tunnetun 48-vuotiaan helsinkiläisen taksiyrittäjän asunnossa suoritetussa kotietsinnässä 26.9. rikottiin pakkokeinolain määräyksiä.

2. Poliisi menetteli käräjäoikeuden mukaan virheellisesti evätessään taksimiehen pyynnön olla henkilökohtaisesti paikalla kotietsinnän tapahtuessa. Pakkokeinolain mukaan miehellä oli ollut oikeus olla saapuvilla, vaikka hän oli samanaikaisesti vangittuna Turussa.

3. Useista törkeistä lapsiin kohdistuneista seksuaalirikoksista epäillyn helsinkiläismiehen kotiin toteutettiin kotietsintä 26. 9. Paikalla kotietsinnän aikana oli kaksi miehen lähiomaista eli isä ja tyttöystävä. Käräjäoikeuden mukaan oikeusturvamääräyksiä kuitenkin rikottiin, koska mies itse ei saanut olla paikalla etsinnässä, vaikka oli tätä nimenomaan poliisilta pyytänyt.

4. Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Erik Salonsaari vetosi siihen, että tutkinta oli viivästynyt, jos mies olisi saanut olla paikalla. Tätä laissa olevaan "porsaanreikään" (PKL 4:4.2) poliisi on aina ennenkin turvautunut. Salosaari puolusteli johtamaansa menettelyä myös sillä, että asiassa oli kyse vain aiempaa kotietsintää täydentävästä etsinnästä, joka kesti vain 20 minuuttia. Poliisi haki asunnosta tiettyä esinettä, jota ei kuitenkaan löydetty eikä asunnosta takavarikoitu mitään. Poliisi kuitenkin otti asunnosta valokuvia.

5. Käräjäoikeus kuitenkin aivan oikein katsoi, että koska kotietsinnässä puututaan voimakkaasti henkilön oikeuksiin, laissa poliisin noudatettavaksi säädettyjä oikeusturvamääräyksiä on noudatettava mahdollisimman tarkoin.

6. Lehtitietojen mukaan Helsingissä suoritetun kotietsinnän suoritti Porista liikkeelle lähtenyt poliisipartio, joka miehen asianajajan mukaan olisi matkan varrella voinut noutaa vangitun miehen Turusta ilman liiallista viivytystä. - Muuten, miksi Turussa ja Piikkiössä tapahtuneiksi väitettyjen rikosten tutkintaa johtaa ja suorittaa Porin poliisi? - Tutkinnanjohtaja Salonsaari puolestaan oli sitä mieltä, että miehen läsnäolo olisi vaatinut liikaa resursseja. Tutkinnanjohtaja vetosi myös siihen, että todistajiksi etsintään kutsuttujen lähiomaisten läsnäolo varmistettiin. Epäillyn avustajan mielestä taas oikeus läsnäoloon kotietsinnässä ja oikeus kutsua todistajia etsintään ovat täysin itsenäisiä oikeuksia. Käräjäoikeus hyväksyi avustajan näkemyksen.

7. Jossakin lehdissä kysyttiin, kaataako virheellinen kotietsintä nyt koko seksuaalirikosten tutkinnan. Tähän voidaan suoralta kädeltä vastata, että tuskinpa vaan. Suomen laki on näet tässä kohdin pahasti puutteellinen. Tätä nykyä on selkeänä pääsääntönä voimassa käytäntö, jonka mukaan todistamiskiellon rikkomisesta ei seuraa todisteen hyödyntämiskielto. Näin ollen laittomalla tutkinta- tai pakkokeinotoimella hankittua todistetta samoin kuin jotakin nimenomaista todistamiskieltoa rikkomalla saatua todistetta saadaan - rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeusturva sivuuttaen - hyödyntää syytteen nostamisen tai langettavan tuomion perusteena.

8. Todisteen hyödyntämiskielto merkitsee sitä, että tuomioistuimen jättää tietyn relevantin todisteen huomioon ottamatta joko laissa olevan nimenomaisen todistamiskiellon tai jonkin muun hyödyntämiskieltoa tukevan argumentin (esimerkiksi perusoikeussäännöksen) perusteella. Anglo-amerikalaisen oikeusjärjestyksen mukaan todistamiskiellon rikkomisesta ja todisteiden hankinnassa sattuneesta menettelyvirheestä seuraa pääsäännön mukaan myös todisteen hyödyntämiskielto.

9. Suomessa asianlaita on toinen, sillä todistamiskiellon rikkomisesta ei seuraa kieltoa hyödyntää todistetta syyteharkinnassa tai oikeudenkäynnissä. Laissa on kyllä lukuisia todistamiskieltoja koskevia määräyksiä, muttei yleistä todisteiden hyödyntämiskieltoa koskevaa määräystä. Erityistilanteita koskevia hyödyntämiskieltojakin on vain hyvin vähän.

10. Hyödyntämiskiellon asettamista puoltaisi rikoksesta epäillyn oikeusturvaintressi, kun taas todisteiden hyödyntämisen puolesta - vaikka siis todistamiskieltoa olisi rikottu - puhuu rikosvastuun selvittämis- ja toteuttamisintressi. Hyödyntämiskieltoa on vastustettu aina sillä perustella, että kielto vaikeuttaisi aineellisen totuuden selvittämistä oikeudenkäynnissä. Rikosten selvittämisintressi on siis ottanut niskalenkin syytetyn oikeusturvaintressistä.

11. Oikeuskirjallisuudessa mainittu näkemys on kuitenkin viime aikoina kyseenalaistettu. Todisteen hyödyntämiskieltoa turvaavien intressien katsotaan olevan merkittävimpiä kuin todisteen merkityksen aineellisen totuuden löytämisessä. Tuomioistuinten oikeuskäytännössä ja laissa tämä näkemys ei kuitenkaan ole vielä mennyt perille. Todisteen hyödyntämiskieltoja pohdittaneen parhaillaan todistelua koskevan OK 17 luvun uudistustyön yhteydessä.

12. Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa eilen esillä ollessa kotietsinnässä poliisit ottivat asunnossa valokuvia, joita epäilyn avustaja vaati istunnossa hävitettäviksi. Tutkinnanjohtaja tietenkin vastusti vaatimusta eikä käräjäoikeus siihen suostunut. Kun laki ei tunne todisteen hyödyntämiskieltoa, saadaan polisin laittomasti toimien hankkimia todisteita siis käyttää tässäkin tapauksessa syytettä tukevina todisteina. Vaikuttaa loogiselta ja epäillyn kannalta kohtuulliselta, vai kuinka? - Elämmekö oikeusvaltiossa vai poliisivaltiossa?

13. Turun tapaus ei ole toki ole mitenkään harvinainen. Päin vastoin poliisin sanotunlainen käytäntö on yleistä ja pakkokeinolain kotietsintää koskevia menettelysäännöksiä rikotaan "jatkuvalla syötöllä." Lehdistä saamme nimittäin lähes viikoittain lukea tapauksista, joissa poliisi on rikkonut kotietsinnässä epäillyn suojaksi säädettyjä lainmääräyksiä. Kukaan tai mikään instanssi ei tunnu voivan tälle poliisin mielivaltaiselle käytännölle mitään. - Kyllä, taidamme todellakin elää poliisivaltiossa.

14. Eduskunnan oikeusasiamies on tosin yrittänyt valvoa ja panna kuriin poliisin virheellistä, mutta erittäin heikoin tuloksin. Oikeusasiamiehen virastossa asioita käsitellään tunnetusti niin hitaasti, että joskus parin vuoden kuluttua väitetystä rikkomuksesta annetuilla "langettavilla" päätöksillä ei ole enää minkään valtakunnan merkitystä konkreettisissa asioissa. Mitään yleisestävää vaikutuskaan oikeusasiamiehen ratkaisuilla ei ole eikä voikaan olla, koska oikeusasiamies päätyy säännönmukaisesti ällistyttävän lieviin "sanktioihin" tapaukissa, joissa lain rikkomista on kiistatta tapahtunut. Yleensä oikeusasiamies päätyy ainoastaan "käsityksen lausumiseen" ja "ankarin" sanktio, jos sellaisesta ylipäätään voidaan puhua, tuntuu olevan huomautuksen antaminen. Syytemääräystä oikeusasiamies ei tiettävästi koskaan nostanut mainittujen lainrikkomisten takia. Lakia rikkoneen tutkinnanjohtajan nimeä ei kokaan mainita oikeusasiamiehen ratkaisuissa.

15. Ei ole siten mikään ihme, että poliisin mielivaltainen käytäntö jatkuu edelleen. Tutkinnanjohtajat ja rikostutkijat lähinnä vain hymähtelevät oikeusasiamiehen ratkaisuille. He tietävät, ettei oikeusasiamiehen päätöksistä kannata käytännössä piitata pätkäkään. Päin vastoin, ne tutkinnanjohtajat, jotka rohkenevat kaikkein härskeimmin rikkoa lakia ja määräyksiä, saattavat kohota tempauksillaan poliisipiireissä ja suuren yleisön keskuudessa sankaripoliisin tai peräti kaikkien ihaileman "superkytän" asemaan. Heille saatetaan hurrata jopa eduskuntakeskustelussa.

16. Oikeusasiamies - poliisiasiat asiat kuuluvat nykyisin apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuojan rooteliin - on antanut myös aivan viime aikoina lukuisia päätöksiä, joissa poliisin eli asianomaisen tutkinnanjohtajan on todettu rikkoneen kotietsinnästä laissa annettuja menettelysäännöksiä. Apulaisoikeusasiamies raportoi hiljan kymmenkunnasta tapauksesta, joissa mainittuja määräyksiä on todettu rikotun.

17. Oikeusasiamiehen kritiikki on kohdistunut useimmiten siihen, että poliisi ei ollut antanut asunnon haltijalle mahdollisuutta olla läsnä kotietsinnässä, vaikka tämä onkin lain lähtökohta.

Myös kiinniotetulle on tarjottava mahdollisuutta olla läsnä kotietsinnässä. Useissa tapauksissa poliisi oli kuitenkin päin vastoin vienyt kiinniotetun epäillyn "pois jaloistaan" eli kotoaan ennen kotietsintää. Tiedotteen mukaan poliisikoiran käyttäminen ei ole peruste kieltää asunnon haltijan läsnäolo.

18. Apulaisoikeusasiamies Pajuojan mainittu "syntilista" löytyy tästä tiedotteesta.

19. Kuten apulaisoikeusasiamiehen tiedotteesta ilmenee, kotietsinnän laillisuuden on voinut tämän vuoden elokuun alusta viedä käräjäoikeuden arvioitavaksi (PKL 5:7a §,(871/2011).

Lainmuutos johtuu ihmisoikeustuomioistuimen helmikuussa 2011 antamista Suomea koskevista ratkaisuista, joissa katsottiin, ettei pakkokeinolaki sisällä riittäviä oikeusturvakeinoja kotietsinnästä. Useissa maissa kotietsintään tarvitaan etukäteen tuomioistuimen lupa.

20. Henkilö, jonka luona kotietsintä on tehty, voi vaatia käräjäoikeutta tutkimaan, oliko kotietsinnälle laillisia edellytyksiä ja menettelikö poliisi asiassa etsinnässä laillisesti.

Vaatimus on tehtävä 30 päivän kuluessa kotietsinnän toimittamisesta tai siitä myöhemmästä ajankohdasta, jolloin vaatimuksen esittäjä on saanut tiedon etsinnän toimittamisesta. Tuomioistuimen asiassa antamasta päätöksestä saa valittaa. Laki ei estä laittomasti toimitetussa kotietsinnässä hankitun todisteen hyödyntämistä syyteharkinnassa tai oikeudessa.

21. Niissä maissa, joissa esitutkinnan johtajana toimii syyttäjä eikä poliisi, kotietsinnästä päättää syyttäjä tai sitten syyttäjän tehtävänä on pyytää tuomioistuimelta lupa etsinnän suorittamiseen. Tässä on siis jälleen yksi peruste, minkä vuoksi esitutkinnan johtaminen olisi myös Suomessa siirrettävä syyttäjälle siinä vaiheessa, kun jotakuta on syytä epäillä syylliseksi tutkittavaan rikokseen.

22. Paljon puhutun ja valtakunnansyyttäjän innokkaasti mainostaman poliisin ja syyttäjän esitutkintayhteistyön mukaan syyttäjä toimisi jo tätä nykyä aktiivisesti esitutkinnassa seuraamalla ja tarvittaessa ohjaamalla myös pakkokeinojen käyttöä. Tätä on kuitenkin perusteltu aihetta epäillä, kun tarkastelee vaikkapa oikeusasiamiehen edellä mainittua syntilistaa. Luulenpa, että poliisi ei useimmissa tapauksissa hiisku syyttäjälle suunnitteilla olevista kotietsinnöissä etukäteen yhtikäs mitään eikä syyttäjä tiedustele poliisilta mahdollisista etsintäaikeista.

23. Varsinais-Suomen tapauksessa, jossa kotietsintä siis suoritettiin Helsingissä, tutkinnanjohtaja on kertonut käräjäoikeuden päätöksen jälkeen, että oikeuden päätös on selkeä ja sellainen että "se tulee jatkossa ohjaamaan poliisin toimintaa". Toivotaan niin. Näinhän myös oikeusasiamieheltä jonkinlaisen lievän nuhteen saaneet tutkinnanjohtajat ovat aina oikeusasiamiehen suuntaan vakuutelleet. Mutta käytäntö on aina ennenkin jatkunut aivan entisenlaisena. Vaikka kotietsinnän laittomuus saadaan nykyisin jälkikäteen todetuksi tuomioistuimessa, ei laki kuitenkaan estä laittomassa kotietsinnässä löydetyn todisteen hyödyntämistä syytettä tukevana näyttönä.

427. KKO 2011:27: KRP määrättiin paljastamaan Ulvilan murhajutun peitetoimintatietoja

Mr. Peitetoiminta

1. Korkein oikeus antoi tänään periaatteellisesti merkittävän ennakkopäätöksen (KKO 2011:27) Ulvilan murhajutun esitutkinnan yhteydessä tapahtunutta peitetoimintaa koskevien asiakirjojen esittämisvelvollisuudesta hovioikeudessa parhaillaan jatkuvassa oikeudenkäynnissä.

2. Lyhyt kertaus. - Anneli A:lle vaadittiin Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa reilut vuosi sitten vireille tulleella syytteellä rangaistusta 1.12.2006 väitetyksi tehdystä aviomiehensä murhasta. Käräjäoikeuden viime vuoden huhti-toukokuussa toimitetun pääkäsittelyn kuluessa A sai tietää, että esitututkinnan aikana poliisi oli kohdistanut häneen peitetoimintaa. Eräs poliisimies, jota on kutsuttu julkisuudessa nimeltä "Seppo", oli väärän henkilöllisyyden turvin ystävystynyt A:n kanssa. Seppo oli viettänyt aikaa A:n kanssa, oleskellut tämän asunnossa ja ollut myös tämän lasten seurassa. Peitetoiminta alkoi helmikuussa 2009 ja päättyi syksyllä 2009. Sepon ja A:n yhteydenpito on alkanut toukokuussa 2009. A vangittiin syylliseksi epäiltynä syyskuussa 2009.

3. A sekä surmatun miehen sisarukset vaativat käräjäoikeuden pääkäsittelyn aikana, että KRP velvoitetaan ilmoittamaan, onko A:han kohdistettu peitetoimintaa ja jos peitetoimintaa on käytetty, KRP velvoitetaan luovuttamaan peitetoiminnan perusteella laadittu pöytäkirja. KRP vastusti hakemuksen hyväksymistä.

4. Päätöksellään 5.5.2010 käräjäoikeus hylkäsi sanotun vaatimuksen, koska peitetoimintaa koskeva pöytäkirja sisälsi ainakin osaksi salassa pidettäviä poliisin taktisia ja teknisiä menetelmiä, joita koskeva osuus ei ollut erotettavissa asiasisällöstä. Käräjäoikeus viittasi KRP:n edustajan oikeudelle antamaan kertomukseen, jonka mukaan peitetoiminnassa ei ollut tullut esiin seikkoja, jotka olisivat olleet syytteessä todettua tapahtumainkulkua tukevia taikka sitä vastaan puhuvia.

5. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 12.11.2010 antamallaan tuomiolla A:n murhasta elinkaudeksi vankeuteen. A valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen. Oma kommenttini käräjäoikeuden tuomiosta löytyy blogista n:o 292/23.6.2010.

6. Hovioikeudessa A, jonka vaatimukseen surmatun miehen sisarukset yhtyivät, vaati pääasiasta tekemänsä valituksen yhteydessä, että hänen käräjäoikeudessa asiakirjan esittämistä koskeva vaatimuksensa hyväksytään. A vaati, että KRP velvoitetaan esittämään peitetoimintaa koskeva esitys, sen toteuttamisesta laadittu suunnitelma, päätös peitetoiminnasta perusteluineen sekä kaikki muut peitetoimintaa koskevat raportit, muistiinpanot ja asiakirjat.

7. Päätöksellään 29.3.2011 hovioikeus määräsi KRP:n esittämään peitetoiminnan toteuttamisesta laaditusta pöytäkirjasta ja peitetoiminnasta laaditusta raportista sellaiset otteet, joihin ei sisälly tietoa peitetoiminnan suorittaneen henkilöllisyydestä eikä tietoa salassa pidettävistä taktisista ja teknisistä menetelmistä. Perusteluissaan hovioikeus lausui, että jos A tai surmatun miehen sisarukset erityisestä syystä katsovat, että otteista puuttuu pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeuden tulee ottaa väitteestä harkittavakseen, onko KRP velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti edellä kerrottua laajemmin.

8. Hovioikeuden antaman muutoksenhakuosoituksen mukaan mainittuun päätökseen ei saanut erikseen hakea muutosta. KRP kuitenkin kanteli päätöksestä KKO:een. KKO toimitti 18.4.2011 asiassa suullisen käsittelyn.

9. KKO totesi valitusoikeudesta, että KRP:n KKO:lle toimittama kantelu ei ollut tutkittavissa ylimääräisenä muutoksenhakuna. KKO katsoi kuitenkin - käsitystään laajasti perustellen - että KRP:llä täytyi olla asiassa käytettävissään muutoksenhakumahdollisuus ja että hovioikeuden olisi tullut antaa valitusosoitus, jonka mukaan sen ratkaisuun saa hakea erikseen muutosta KKO:ltä valituslupaa pyytämällä. KKO oikaisi hovioikeuden valitusosoitusta ja myönsi valitusluvan.

10. Korkeimmassa oikeudessa oli siis kysymys siitä, ovatko A ja surmatun miehen sisarukset esittäneet riittävän syyn vaatimukselleen asiakirjojen esittämisestä ja voiko yleinen tuomioistuin antaa tällaisen velvoitteen viranomaiselle. Lisäksi kysymys oli siitä, miten asiakirjan esittäminen oli tässä toteutettavissa niin, että sekä rikosasian vastaajan puolustautumismahdollisuudet että viranomaisen yleiseen etuun perustuva salassapito voidaan asianmukaisesti turvata.

11.Voimassa olevassa pakkokeinolaissa tai poliisilaissa ei ole säännöksiä, joiden mukaan peitetoiminnasta olisi annettava tieto sen kohteeksi joutuneelle. Poliisilain 44 §:n 1 momentin mukaan poliisin henkilöstöön kuuluva ei ole velvollinen ilmaisemaan salassa pidettäviä taktisia tai teknisiä menetelmiä eikä 2 momentin mukaan paljastamaan peitetoiminnassa toimineen henkilön henkilöllisyyttä koskevaa tietoa, jos tiedon ilmaiseminen vaarantaisi peitetoiminnassa toimineen tai tämän läheisten turvallisuuden taikka tulevien vastaavanlaisten tehtävien hoitoa taikka tiedonhankinnan onnistumisen. Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuin voi kuitenkin erittäin painavien syiden vaatiessa määrätä ilmaistavaksi 1 tai 2 momentissa mainitun tiedon, milloin virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta saattaa seurata vankeutta kuusi vuotta tai sitä ankarampi rangaistus. Tällöinkään ei saa määrätä ilmaistavaksi peitetoiminnassa toimineen henkilöllisyyttä, jos siitä ilmeisesti aiheutuisi vakavaa vaaraa hänen tai hänen läheistensä turvallisuudelle. - Uudessa pakkokeinolaissa, jonka eduskunta vaalien alla kovassa kiireessä hyväksyi, mutta joka ei ole vielä voimassa, on sitä vastoin säännöksiä poliisin velvollisuudesta ilmoittaa salaisesta tiedonhankinnasta rikoksesta epäillylle.

KKO:n ennakkopäätökseen pääsee käsiksi tästä.

12. KKO ratkaisi asian siis periaatteessa samalla tavalla kuin hovioikeuskin, mutta kirjoitti ratkaisulle kokonaan uudet ja varsin laajat perustelut. Perusteluissa todetaan muun muassa, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää, että rikosasian vastaajalla tulee olla käytettävissään rikostutkinnan aikana kertynyt aineisto. Rikosjutun asianosaisilla täytyy lähtökohtaisesti olla mahdollisuus saada tieto toistensa esittämistä väitteistä ja todisteista sekä kommentoida niitä. Vastaajan oikeus esitutkinnan aikana kertyneeseen aineistoon ei ole kuitenkaan poikkeukseton. Vastaajan oikeutta saattavat rajoittaa kilpailevat intressit, kuten tarve pitää salassa poliisin rikostutkintamenetelmät.

13. Ratkaisun mukaan tiedon salaaminen rikosasian vastaajalta tulee kysymykseen vain tiukoin edellytyksin, eikä keskusrikospoliisin vaatimusta asiakirjojen täydellisestä salaamisesta voitu hyväksyä. Vastaajan oikeus puolustautua murhasyytettä vastaan edellyttää, että esitutkinnassa kertynyt aineisto paljastetaan hänelle mahdollisimman laajasti ja että hän voi niin halutessaan vedota siihen oikeudenkäynnissä.

14. Toisaalta KKO katsoi, että vaikka rikosasian vastaajan etu on erittäin painava, tässä tapauksessa ei ollut perusteita sille, että asiakirjat olisi kokonaisuudessaan esitettävä asianosaisille. Näin ollen annettavista asiakirjoista saatiin poliisimiesten henkilöllisyyden ohella peittää tietoja poliisin taktisista ja teknisistä menetelmistä, mutta niistä tuli ilmetä tiedot poliisin peitetoiminnassa tekemistä havainnoista ja arvioista.

15. KKO määräsi, että KRP:n tulee toimittaa hovioikeudelle viimeistään 10.5. mennessä peitetoimintaa koskevista pöytäkirjasta (2 sivua) ja raportista (reilut 100 sivua) otteet, joista saadaan salata vain peitetoimintaa suorittaneiden poliisimiesten henkilöllisyys sekä tietoja peitetoiminnan suunnitelmista ja poliisin käyttämistä seuranta-, salaamis- ja yhteydenpitomenetelmistä. Salata voidaan myös sellaiset peitetoimintaoperaatioiden aloittamiseen jälkeen laaditut raportin osata, jotka koskevat tutkintateknisiä tai -taktisia suunnitelmia peitetoiminnan jatkamisesta taikka tulevien operaatioiden suorittamisesta. Nämä asiakirjat on toistaiseksi pidettävä salassa muilta kuin asianosaisilta, kunnes hovioikeus lopullisen asiaratkaisun yhteydessä päättää niiden salassapidosta.

16. Huomionarvoista päätöksessä on myös se, että tietoja, jotka koskevat peitetoiminnassa tehtyjä havaintoja ja arvioita, ei saa salata sillä perusteella, että samalla paljastuisi seikkoja, joista ilmenee poliisin menettelytapaoja peitetoiminnan toteuttamisessa.

16. Vaikuttaa hieman yllättävältä, että päätöksen mukaan KRP saa, edellä mainittujen määräysten puitteissa toki, päättää salattavista tiedoista. Vaihtoehtona olisi voitu harkita menettelyä, jossa koko peitetoiminta-aineisto, toimintaan osallistuneiden henkilöllisyyttä lukuun ottamatta, olisi määrätty luovutettavaksi hovioikeudelle, joka olisi, keskusteltuaan ensin KRP:n edustajan, syyttäjän sekä asianosaisten asianajajien kanssa ratkaissut, mitkä tiedot ja asiakirjojen osat kuuluvat salattaviin tietoihin ja mitkä taas eivät.

17. Miten menetellään, jos asianosaisten hovioikeuden pääkäsittelyssä syntyy erimielisyyttä siitä, onko peitetoiminnasta laadittu pöytäkirja tai raportista salattu enemmän tietoja tai jaksoja, kuin mitä KKO:n päätöksessä on tarkoitettu tai onko salaamisen toteuttamisessa muutoin menetelty asianmukaisesti? Esimerkiksi syytetyn puolustus voi väittää, että salaaminen on ulotettu liian pitkälle. Hovioikeus lausui päätöksessään tästä kysymykerstä niin, että jos A:n puolustus tai surmatun miehen sisarukset "erityisestä syystä katsovat, että sanotuista otteista puuttui pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeus ottaa väitteestä harkittavakseen, onko KRP velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti laajemmalti.

18. KRP epäili KKO:ssa, että hovioikeuden päätös on sisällöltään epäselvä ja mahdollistaa "asian uuden käsittelyn asianosaisten niin vaatiessa." KKO ei ottanut päätökseensä edellä mainittua hovioikeuden päätöksessä olevaa lausumaa siitä, miten salassa pidettäviä tietoja koskevat erimielisyydet oli ratkaistava. KKO toteaa päätöslauselmassaan sen sijaan, että "otteet on laadittava niin, että pöytäkirjan ja raportin jäljennöksistä salattujen tekstikohtien pituus ja sijainti käyvät ilmi luovutettavasta asiakirjasta." Asiaa käsittelevä tuomioistuin joutuu joka tapauksessa ratkaisemaan salassa pidettäviä tietoja ja salaamisen toteuttamistapaa koskevat erimielisyydet.

19. KKO:n ratkaisu on periaatteellisesti tärkeä ja itse asiassa myös ainoa hyväksyttävissä oleva vaihtoehto asiassa. Oikeudenmukaisen oikeuskäynnin kannalta olisi perin nurinkurista, jos osa rikostutkinnassa saaduista tiedoista olisi vain esitutkintaa suorittavan poliisin ja mahdollisesti syyteharkintaa suorittavan syyttäjän tiedossa, mutta voitaisiin salata kokonaan syytetyn puolustukselta ja tuomioistuimelta. Tässä tapauksessa käräjäoikeus vielä erehtyi - minusta pahemman kerran - noudattamaan "poliisivaltioperiaatetta", jonka mukaan salaisen pakko-tai tutkintatoimenpiteen käyttämisestä päättänyt ja sen käytännössä suorittanut poliisi voisi yksin tuomioistuinta sitovasti arvioida, onko sanotulla keinolla saatu tieto oikeudenkäynnissä merkityksellistä vain ei; käräjäoikeuden päätöksen perustelut hämmästyttävät kyllä kovasti.

20. Hovioikeus ja korkein oikeus ovat kuitenkin olleet tehtävänsä tasalla todetessaan muun muassa, että rikosasian vastaajalla tulee käytettävissään periaatteessa koko esitutkinnan aikana kertynyt aineisto ja että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää, että syytetty ja hänen puolustuksensa saavat tiedon ja mahdollisuuden lausua kaikesta siitä aineistosta, jolla voi olla vaikutusta annettavaan tuomioon. Sitä, onko jokin osa aineistosta tai tieto asiaan vaikuttava, ei siis ratkaise poliisi, syyttäjä tai edes tuomioistuin, vaan syytetyn puolustus. Tätä periaatetta koskeviin poikkeuksiin tarvitaan todella painavat perusteet. Korkeimman oikeuden päätöksessä on onnistuttu hyvin haettaessa tasapainoa toisaalta kuulemisperiaatteen ja syytetyn tasavertaisen aseman turvaamisen ja toisaalta salassa pidettävien poliisin rikostutkintamenetelmien suojaamisen välillä.

21. Nyt sitten tämäkin "episodi" on saatu (vihdoin) loppuun käydyksi ja hovioikeuden pääkäsittely, jota on odoteltu tässä jutussa jo kauan eli kuukausikaupalla, on päässyt vihdoin alkamaan: Tässä kuten monessa muussakin merkittävässä rikosasiassa kävi siis niin, että rikoksen esitutkinta jatkui vielä tuomioistuinkäsittelyn alettua ja vieläpä sen jälkeen, kun alioikeus on antanut jutussa tuomionsa! Tätä ei toki voida aina ehdottomasti välttää, mutta kun puheena oleva käytännöstä näyttää tulevan Suomessa vähänkin laajemmissa tai vaikeammissa jutuissa pysyvä, eivät asiat näytä olevan oikein rikosprosessista huolehtivien viranomaisten hanskassa. Vangittuna jo pitkään ollut syytetty on tässäkin tapauksessa joutunut odottamaan hovioikeuskäsittelyä aivan liian kauan. Hän joutui käräjäoikeudessa odottamaan käsittelyn päätyttyä vielä monta kuukautta mielentilatutkimusta, johon käräjäoikeus määräsi hänet, vaikka asianosaista kukaan ei edes vaatinut mielentilatutkimuksen suorittamista ja käräjäoikeus itsekin arvioi tuomiossaan, että syytetty oli osoittanut erityistä harkintakykyä ja mielenmalttia.

22. Mahdollisesti käräjä- ja hovioikeudessa on virkamiesmäisen lakonisesti arveltu, että no, kun tuo syytetty on kerran tuomittu elinkautiseen murhasta, niin mikäpä kiire tässä (enää) olisi! Syytetyn puolustus vaati vielä käräjäoikeuden tuomion jälkeen hovioikeudessa syytetyn laskemista tutkintavankeudesta vapaalle jalalle odottamaan hovioikeuden pääkäsittelyä. Syytetyn pitäminen kuukausikaupalla tutkintavankeudessa viranomaisten ja tuomioistuinten kohtuuttomasti pitkittyneen käsittelyn takia ei ole oikein sopusoinnussa syyttömyysolettaman kanssa. Hovioikeus ei kuitenkaan suostunut puolustuksen pyyntöön ja lätkäisi pääkäsittelyn aloittamisajan neljän kuukauden päähän.

23. Kävipä Ulvilan jutussa miten tahansa, niin yksi asia näyttää jo nyt varmalta: Syytetyllä on oikeus saada valtiolta hyvitystä kohtuuttomasti viivästyneen oikeuskäsittelyn takia. Ilmeisesti niin sanottu hyvityslaki on johtanut käytännössä monessa muussakin tapauksessa siihen, ettei oikeudenkäynneissä tavoitella nykyisin enää minkäänlaista joutuisuutta. "Hakekoot sitten pitkittymisen takia korvausta valtiolta."

412. Tungosta hakoteillä; siellä tapaat myös ylimielisen poliisipäällikkö Paateron

1. Suomen kielessä on tuhansittain outoja sanoja ja sanontoja. Yksi niistä on sana "hakotie" ja siitä johdettu sanonta "olla hakotiellä" tai tavallisemmin "olla hakoteillä." Nykysuomen sanakirjan (13. painos vuodelta 1992) mukaan sana "hako" tarkoittaa katkaistua havupuunoksaa. Hakotie-sanan merkitys on harhateillä tai väärässä oleminen. Sanakirjan mukaan tunnetaan myös ilmaisut "joutua, harhautua hakoteille". Esimerkkinä sanonta "Asiassa näkyy oltavan pahasti hakoteillä."

2. Sana hakoteillä on yleisessä kielenkäytössä yleinen yleinen. Sitä käytetään usein, kun halutaan mollata jotakuta aika raskaasti. Googlettamalla löytyy parisataa tapausta, jossa joku on sanonut jonkun olevan joko hieman tai täysin hakoteillä tai sitten vain yksinkertaisesti sanotulla tiellä. Englanniksi sanaa hakoteillä vastaisivat ilmaisut "barking up the wrong tree" tai "on the wrong track."

3. Tässä hieman internetin perustuvaa luetteloa hakoteille joutuneista tai siellä (kai yhä) olevista ihmisistä tai asioista: Finnairin johto; lihanjalostus; multikulturalismin arvostelijoiden arvostelijat; puoluejohtajakööri; Tappara; kasvatusohjelmat; Ahtisaari; jalkapallon junnuvalmennus; valtapuolueiden talouspolitiikka; eläkeikäkeskustelu; koulu; F1-selostaja; päihdeäitien pakkohoitolaki; kauneusjournalismi; hallitus; hallituksen energiapolitiikka ("pahasti hakoteillä"); perhepolitiikka; Aalto-yliopiston rehtori; ministerit; komitea, seksuaalisuus ("pahasti hakoteillä"); tutkijat ("taas hakoteillä"); sijoitusneuvonta ("yhä hakoteillä"); jne. jne.

4. Blogissa 410/14.3.2011 kerroin perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Jacob Södermanin moittineen yksityistä parkkimaksukeskustelun joutumista hakoteille. Söderman ei perustelut väitettään tarkemmin eikä kertonut, missä kohdin mainittu keskustelu olisi joutunut hakoteille tai sivupoluille taikka mennyt peräti metsään. Tämä on tyypillistä mahtavien valtioelinten tietynlaiseen mahtipontisille ja mahtailuun taipuville edustajille; eivät he paljon välitä perustella väitteitään, vaan kakaisevat ne vain ulos suustaan.

5. Samanlaiseen mahtipontiseen esiintymiseen eli erimielisen mielipiteen esittäneiden henkilöiden ja asiantuntijoiden "tyrmäämiseen", oikeastaan tyrmäämisyritykseen, syyllistyi tänään ylin poliisipäällikkömme Mikko Paatero Iltalehden blogissaan. Paateron kirjoituksen oli jo otsikoitu mahtipontisella väitteellä: Eräät professorit hakoteillä.

Paateron pakina löytyy täältä.

6. Tyypillistä näille mahtailijoille on myös se, etteivät he kirjoituksissaan tai lausumissaan vaivaudu lainkaan kertomaan a) keiden professoreiden tai muiden henkilöiden mielipiteestä on kysymys, b) mistä tuo mielipide löytyy ja c) mikä on noiden väitetyllä hakoteille joutuneiden ja siellä yhä eksyksissä olevien onnettomien ihmisten perustelu väitteelleen. Tämä on tyypillistä suomalaista "keskustelua", jossa ei vastapuolta ei kunnioiteta edes sen vertaa, että mainittaisiin, keistä oikein on kysymys. Tällainen mahtailu ei edistä aitoa keskustelua yhtään, päin vastoin.

7. Paatero on aivan ilmeisesti tarkoittanut mollaamallaan "Hakotie-professorien" kannanotolla kolmen professorien Aamulehden verkkojulkaisussa 16.1.2011 julkaistua lyhyttä yhteenvetoa kolmen professorin puhelinhaastattelusta.

Lehtijuttu löytyy tästä.

8. Lehden verkkojulkaisussa olevassa muodossa esitettynä professoreiden lyhyt kannanotto on toki helposti kiistettävissä. Laajempi juttu ja perustellumpi kannanotto asiasta olisi ollut luettavissa sunnuntain 16.1. Aamulehden paperiversiosta. Itse muistelen kertoneeni toimittajalle paljon laajemmin asiasta mitä se on verkkojulkaisussa kerrottu. Lehtijutussa on jäänyt mainitsematta kokonaan se, että oikeudenkäynnin tehokkuus tai viivästymisen välttäminen ei suinkaan ole ainoa tavoite, jota esitutkinnan johtamisen siirtämisellä poliisilta syyttäjille tavoitellaan. Kyse on myös esitutkinnan asianmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden turvaamisesta.

9. Itse ole esittänyt esitutkinnan johtamisen siirtämisestä syyttäjälle kirjassani Rikosprosessioikeus I (1998) seuraavaa:

- Syyttäjäjohtoinen esitutkinta olisi omiaan toisaalta lisäämään tutkinnan tehokkuutta ja toisaalta parantamaan rikoksesta epäillyn oikeusturvaa. Syyttäjä kykenee laajemman laintuntemuksensa vuoksi poliisia paremmin päättämään, onko jokin teko rikos sekä arvioimaan näytön riittävyyttä ja sitä, minkä seikkojen toteennäyttäminen on tarpeen. Kun syyttäjä joka tapauksessa oikeudenkäynnissä vastaa siitä, että asia on riittävästi selvitetty syytteen nostamista ja ajamista varten, hänellä tulisi olla myös oikeus määrätä sen tutkimuksen suorittamisesta, johon hänen tulee perustaa syytteensä. Syyteharkinta saattaa kohtuuttomasti viivästyä, jos syyttäjällä on tosiasiallinen mahdollisuus määrätä tarvittavien lisätutkimusten toimittamisesta vasta poliisin johtaman esitutkinnan valmistuttua. Myös pääkäsittelyn keskityksen turvaamiseksi olisi eduksi, että syyttäjä olisi esitutkinnassa täysin tietoinen ratkaistavakseen tulevista asioista ja voisi tämän johdosta vaikuttaa tutkinnan suuntaamiseen. Esitutkinnan johtajana syyttäjä voisi tehdä myös pakkokeinojen käyttämistä koskevia päätöksiä ja ajaa niitä koskevia vaatimuksia tuomioistuimessa.

Esitutkinnan johtamiseen pitäisi tehokkuuteen pyrkimisen ohella kuulua myös tutkinnan laillisuuden kontrollointi, mutta se on käydyssä keskustelussa saanut vain vähäistä huomiota osakseen. Tutkinnanjohtajan tehtävänä on valvoa, että tutkijat suorittavat työnsä esitutkinnan periaatteiden (ETL 5-12 §) mukaisesti. Kun syyttäjä vastaa tuomioistuimessa siitä, että esitutkinta on toimitettu paitsi perusteellisesti myös asianosaisten ja erityisesti epäillyn oikeudet huomioon ottaen, ei voida perustellusti olettaa, että syyttäjä pyrkisi esitutkintaa johtaessaan selvittämään ainoastaan syytteen tueksi vaikuttavia seikkoja. Epäillyn ja asianomistajan oikeusturvaa parantaisi myös se, että he voisivat esittää tutkijoiden menettelytapoja koskevat huomautukset ja kantelut poliisista erillään olevalle viranomaiselle eli syyttäjälle.

Syyttäjän perehtyminen asiaan tutkinnanjohtajana jo ennen syyteharkintaa olisi omiaan vähentämään virheellisiä syyteratkaisuja. Syyttäjän puolueettomuus ei vaarantuisi, jos hänet kytkettäisiin esitutkintaan työryhmän ehdottomalla tavalla vasta sitten, kun etsintätoimet on saatettu loppuun, sillä tämän jälkeen tutkinnanjohtajalle kuuluvat tehtävät ovat sellaisia, etteivät ne yleensä vaikuta syyttäjän puolueettomuuteen. On vaadittu, että syytteen nostaminen edellyttäisi kahden riippumattoman viranomaisen, poliisin ja syyttäjän, samansuuntaista päätöstä. Epäillyn oikeusturva ei kuitenkaan poliisin johtamassa esitutkinnassa juurikaan parane siitä, että syyttäjä joutuu perustamaan syyteratkaisunsa yksinomaan poliisin hänelle toimittamaan aineistoon.

10. Paatero ei ota minkäänlaista kantaa näihin kysymyksiin. Hän ei edes yritä keskustella asiasta eli esitutkinnan johtamisesta, vaan mylväisee arvovallallaan, että "on selvää, ettei nykyistä esitutkintajärjestelmää muuttamalla voida vaikuttaa rikosten selvittämisprosenttiin tai esitutkinnan viiveisiin." Keskustele nyt sitten tällaisten mahtailevien poliisipamppujen kanssa, jotka eivät edes välitä osallistua minkäänlaiseen analyyttiseen keskusteluun ulkopuolisten kanssa! Paaterokin tuntuu vetoavan vain siihen, että minä olen ylin poliisipäällikkö, joka tietää kaiken, edustan poliisia, jonka rikosten selvittämisprosentti on helevetin korkea - peräti joka toinen rikos "selviää" (!) - joten minun ei tarvitse keskustella typerien ja hakoteillä olevien professoreiden kanssa.

11. Asiasta eli esitutkinnan johdon siirtämisestä syyttäjälle olisi tietenkin pitänyt keskustella oikeusneuvos Ilkka Raution puheenjohdolla toimineessa esitutkintalakia ja pakkokeinolain uudistamista valmistelleessa komiteassa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, kuten mietintöön eriävänä mielipiteensä kirjauttaneet asianajajajäsenet kertovat, vaikka komitean kuulemat professori-asiantuntijat sitä edellyttivät. On totta, että mietinnössä on muutamalla sivulla käsitelty asiaa (s. 29-32) - eduskunnan perustuslakivaliokunta piti tätä "arviointia" lausunnossaan (PeVL 66/2010 vp) "varsin laajana." Mutta asian käsittely mietinnön kirjallisissa perusteluissa ei ole tietenkään sama asia kuin kysymyksen pohtiminen komitean kokouksissa. Se, mitä perusteluihin on kirjattu, näyttää perustuvan yksinomaan siihen, mitä asiasta on jo aiemmin virallisissa julkaisuissa moneen kertaan lausuttu. Tuollaisen tutun tekstin kirjaa helposti mietintöön, vaikka itse asiasta ei olisi keskusteltu komitea kokouksissa sanakaan. Komitean puheenjohtaja Ilkka Rautio kantaa vastuun siitä, että puheena olevaa kysymystä, joka olisi ollut koko uudistuksen merkittävimpiä uudistuksia, ei otettu komiteassa perinpohjaisen keskustelun ja analyysin kohteeksi.

12. Paateron väitteet ja perustelut rikosten korkeasta selvittämisprosenteista ynnä muusta ovat tuttua puhetta, mutta Paatero ei esitä blogissaan mitään tarkempia lukuja tuosta selvittämisasteesta ja sen kehittymisestä vuosien mittaan. Onko selvittämisprosentti noussut vai laskenut esimerkiksi viimeisten 20 vuoden aikana? Mitä selvittämisasteella itse asiassa tarkoitetaan? Millaisten rikosten kohdalla selvittämisaste on korkeimmillaan ja millaisten taas alimmillaan? Jne. Kaikki tietävät, ettei poliisi lähde nykyisin tutkimaan lainkaan esimerkiksi pyörävarkauksia tai muita vastaavankaltaisia rikoksia. Kysymyksiä olisi lukemattomia, mutta Paatero ei mene yhteenkään näistä. Paatero vain huutele poliisin vähäisestä resursseista niin kuin Suomessa on aina huudeltu. Mutta jos ylin poliisipäällikkö ei ole saanut päättäjiä vakuuttuneeksi resurssien vähäisyydestä ja lisäystarpeesta, niin eikö hän ole silloin tavallaan epäonnistunut siinä tehtävässään, joka nimenomaan hänelle on kuulunut eli huolehtia poliisin riittävistä resursseista?

13. Paatero antaa ymmärtää professorien väittäneen, että oikeudenkäyntien viiveet johtuisivat pelkästään esitutkinnan hitaudesta. Itse en ole tällaista sanonut, enkä usko, että nuo kaksi kollegaanikaan olisi tuollaisen väitteen esittäneet. Kaikki toki tietävät ja myöntävät, että syitä oikeudenkäyntien pitkittymiseen löytyy esitutkinnan ohella myös syyteharkinnan ja tuomioistuinkäsittelyn hitaudesta.

11. Paatero syyllistyy samanlaiseen oikeudenkäyntien viivästymisten vähättelyyn mitä myös oikeusministeri Tuija Braxkin koko ministerikautensa ajan tehnyt. Paatero väittää, että Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamat lähes sata langettavaa tuomiota tai niihin verrattavaa ratkaisua johtuisivat yksinomaan "vanhoista jutuista" eli 1990- luvun talouslaman aikaisista "talousrikossotkuista" ja tilanne olisi nyt paljon parempi. Tämä ei taida kuitenkaan pitää paikkansa, sillä Suomi on saanut eli ehtinyt saada toki langettavia tuomioita oikeudenkäyntien hitaudesta myös talouslaman jälkeen vireille pannuissa rikosjutuissa.

12. Reilu vuosi sitten voimaan tullut niin sanottu "hyvityslain" (L oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä, 362/2009) tarkoituksena oli yksinkertaisesti vähentää tai lakkauttaa Suomesta ihmisoikeustuomioistuimelle tehtävät, oikeusprosessien viivästymiseen perustuvat valitukset ja siten kiillottaa Suomen pahasti kolhiintunutta kansainvälistä mainetta. Suomihan on joutunut oikeudenkäyntien hitaudessa samaan kastiin Turkin, Italian, Romanian, Bulgarian, Venäjän yms. maiden kanssa.

13. Suomi on saanut oikeusprosessien hitauden takia ihmisoikeustuomioistuimelta paljon enemmän langettavia tuomioita kuin muut pohjoismaat yhteensä. Hyvityslaki tarkoittaa sitä, että viivästyksen uhriksi joutunut oikeusjutun asianosainen saa jonkinlaisen, lähinnä muodollista laatua olevan korvauksen Suomen valtiolta oikeudenkäynnin viivästymisestä. Hyvityksen suuruus on 1 500 euroa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti viivästyy, kuitenkin enintään 10 000 euroa. Korvausmäärät ovat samaa luokkaa mitä ihmisoikeustuomioistuinkin tuomitse valtion maksettavaksi. Viivästymisen uhriksi joutuneen ihmisen ei tarvitse enää valittaa asiasta ihmisoikeustuomioistuimelle, mikä "putsaa" Suomelle perin ikäviä langettavien tuomioiden lukuja. Mutta pitäisi toki nähdä, ettei tuolla "silmänkääntötempulla", jota hyvityslaki edustaa, tietenkään ole poistettu niitä syitä, jotka johtava oikeudenkäyntien viivästymiseen.

14. Paatero valittelee sitä, että useimmat talousrikosjuttujen esitutkinnan viiveet johtuvat siitä, että rikoksista epäilyt henkilöt välttelevät tietoisesti esitutkintaa ja pakoilevat "aktiivisesti." Mutta eikö ole juuripoliisin velvollisuutena estää, ettei tällaista välttelyä ja pakoilua tapahtuisi? Poliisihan on pidättämisen oikeutettu viranomainen ja poliisitutkinnanjohtaja tekee vangitsemisesityksen tuomioistuimelle. Poliisin pitää toki seurata rikollisia eikä päästää heitä karkuun, noutaa konnat oikeuteen ja huolehtia heidän pitämisestään säilössä, ettei oikeuden istuntoja pakoiltaisi. Tämäkin "hyvässä yhteistyössä syyttäjän ja tuomioistuimen kanssa."

15. Hallituksen esitutkintalakiehdotuksessa (HE 222/2010 vp) ei siis esitetty esitutkinnan johdon siirtämistä syyttäjälle. Sen sijaan siinä korostetaan - jälleen kerran - poliisin ja syyttäjän välisen esitutkintayhteistyön merkitystä. Tätähän on korostettu jo 20 vuoden ajan lukuisissa VKSV:n ja poliisin välisissä neuvotteluissa, seminaareissa ja lukemattomissa asiakirjaselvityksissä, mutta ilman kovin näkyviä tuloksia. Paperia on syntynyt, mutta ei sitten paljon muuta. Lähtökohta on edelleen sama: poliisi tutii ja vasta sen jälkeen syyttäjä saa esitutkintapöytäkirja-aineiston ja alkaa puurtaa syyteharkintaa ja perehtyä poliisin keräämään aineistoon. Tämä perustilanne säilyy edelleen myös pykälätasolla, sillä se on kirjattu lakiin (ETL 10:2).

16. Esitutkintayhteistyöstä kirjoitetaan toki komitean mietinnössä, hallituksen esityksessä sekä perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan mietinnössä kauniisti, mutta mitään konkreettista parannusta ja tehostamista lähinnä vain kosmeettisia muutosta merkitsevät pikku viilaukset pykäliin eivät tuo tullessaan. Perussyy on siinä, kuten olen ennenkin huomauttanut, että pykälät on kirjoitettu niin sanotusti sallivien eikä velvoittavien tai pakottavien säännösten muotoon, jotka eivät sitä paitsi ole lainkaan täsmällisiä. Pykälät antavat mahdollisuuden tehokkaaseenkin yhteistyöhön, mutta ne eivät itse asiassa velvoita juuri mihinkään. Kun asia on näin, eli käytännöllisesti katsoen samalla tavalla kuin myös nyt voimassa olevassa laissa, on vaikea kuvitella ja uskoa, että esitutkintayhteistyö tulisi käytännössä juurikaan tehostumaan.

17. Katsotaanpa, mitä tämä suuri ja mahtava "Perustus" eli perustuslakivaliokunta lausui esitutkintayhteistyöstä lausuntonsa (PeVL 66/2010 vp) perusteluissa:

Poliisin ja syyttäjän yhteistyö

Syyttäjän asemaa esitutkinnassa arvioidaan esityksessä varsin laajasti (s. 29-32) (JV: vertaa, mitä itse olen edellä todennut tästä asiasta). Päätelmänä on, että jo nykyiset esitutkintalain säännökset antavat syyttäjälle laajat toimivaltuudet esitutkinnassa. Valmistelun aikana ei ole tullut esiin sellaisia vahvoja syitä, jotka ainakaan nykyisessä tilanteessa johtaisivat käsiteltävän kysymyksen osalta syyttäjän aseman uudelleenarviointiin. Syyttäjällä on nykyisin ja ehdotetun lainsäädännön nojalla pidättämiseen oikeutettuna virkamiehenä laajat toimivaltuudet pakkokeinojen käytön suhteen. Syyttäjän kytkeminen esitutkintaan tapahtuu yhteistyövelvollisuutta koskevilla säännöksillä, jotka velvoittavat esitutkintaviranomaisia pitämään syyttäjää tarvittavassa määrin tietoisena esitutkinnan etenemisestä ja velvoittavat syyttäjää osallistumaan esitutkinnan ohjaamiseen.

Käsitellessään oikeudenkäyntien viivästymistä valiokunta totesi, että esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisten yhteistyötä on edelleen kehitettävä ja alueellisia eroja vähennettävä. Lopputuloksen kannalta olisi hyödyksi, jos syyttäjä voisi kohdentaa ja rajoittaa esitutkintaa rikos- ja prosessioikeudellisesti olennaisiin kysymyksiin erityisesti laajoissa ja vaikeissa talousrikosjutuissa ja järjestäytyneen rikollisuuden jutuissa. Yhteistyön tiivistäminen edellyttää organisaatioiden sisäisiä toimenpiteitä, minkä ohella olisi perusteltua selvittää, mitä hyötyjä voitaisiin saavuttaa poliisin sijoittamisella oikeusministeriön hallinnonalaan (PeVM 1/2010 vp , s. 4/I). Valiokunta katsookin, että poliisin ja syyttäjän yhteistyötä koskevien säännösten tulee olla ehdotettua velvoittavampia ja täsmällisempiä.

18. Perustuslakivaliokunta siis katsoo kylmästi, että jo "nykyinen laki antaa mahdollisuudet tehokkaaseen yhteistyöhön." Tämä on aivan totta: niinhän se antaa tai antaisi, mutta vain sallivin säännöksin, jotka eivät velvoita tehokkaaseen yhteistyöhön, minkä vuoksi yhteistyö on käytännössä tehotonta. Tätä ristiriitaa tai puutetta valiokunta ei kuitenkaan havaitse tai ole havaitsevinaan.

19. Oleellinen asia tulee ikään kuin varkain tai anteeksipyydelleen esille valiokunnan perustelujen viimeisessä virkkeessä, jonka olen edellä lihavoinut. Se on yhteistyön ydinkysymys: yhteistyöstä kaivattaisiin velvoittavampia ja täsmällisempiä säännöksiä. Niitä ei kuitenkaan ole eikä, yllätys yllätys, perustuslakivaliokunta sellaisia säännöksiä lakiin tälläkään "kierroksella" lakiin vaatinut otettaviksi. Mikään ei siis muuttunut eikä käytännössä tule muuttumaan. Pitänee ilmeisesti vain ryhtyä odottelemaan sitä seuraavaa, ehkä 40-50 vuoden kuluttua tapahtuvaa suurta esitutkintauudistusta!

20. Mitä sitten lausui lakivaliokunta mainitusta esitutkintayhteistyöstä mietinnössään (LaVM44/2010 vp). Kas näin:

3 §. Yhteistyövelvollisuus. Pykälä koskee esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän esitutkintayhteistyötä. Esitutkintaviranomaisen tulee asian laadun ja laajuuden edellyttämällä tavalla ilmoittaa syyttäjälle esitutkinnan toimittamiseen ja tutkinnan edistymiseen liittyvistä seikoista ja syyttäjän on tarvittavassa määrin osallistuttava esitutkintaan. Lisäksi esitutkintaviranomaisella ja syyttäjällä on velvollisuus neuvotella esitutkintayhteistyön järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä.

Lakivaliokunta toteaa, että esitutkintayhteistyön edistäminen on uudistuksen yksi keskeisistä painopisteistä. Tehokkaalla esitutkintayhteistyöllä on mahdollista merkittävästi lyhentää koko rikosprosessin kestoa. Yhteistyövelvoitteen tarkoituksena on toisaalta se, että esitutkintaviranomainen tarvittaessa saa syyttäjältä tukea harkinnanvaraisten tai tulkinnanvaraisten kysymysten arviointia varten, ja toisaalta se, että syyttäjä tarvittavassa määrin pysyy ajan tasalla esitutkinnan etenemisen suhteen ja tarvittaessa käyttää esitutkintatoimivaltuuksiaan. Esimerkiksi talousrikoksissa on tärkeää, että tutkinnanjohtaja ja syyttäjä yhdessä arvioivat, onko esitutkinta riittävä asianmukaista syyteharkintaa ja keskitettyä pääkäsittelyä varten. Yhteistyön merkitystä on syytä korostaa myös esimerkiksi ulkomailla tehtyjen rikosten tutkinnassa. Myös perustuslakivaliokunta on lausunnossaan korostanut poliisin ja syyttäjän yhteistyön tiivistämistä.

21. Hieman aiemmin lakivaliokunnan mietinnössä todetaan, että "esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän yhteistyötä vahvistetaan, millä voidaan tehostaa asioiden käsittelyä ja lyhentää koko rikosprosessin kestoa." Mutta tässäkään kohdin ei puhuta mitään siitä, että yhteistyötä säännellään jatkossakin sallivien säännösten avulla, jotka eivät velvoita tai pakota viranomaisia todella tehostamaan yhteistyötä myös käytännön tasolla. Kauniit puheet yhteistyön merkityksestä jäävät vain paperitasolle. Huolestuttavaa on se, että lakivaliokunta ei ole huomannut edes sitä, että yhteistyö edellyttäisi nykyistä ja myös tulevaan lakiin otettaviin säännöksiin verrattuna "täsmällisempiä ja velvoittavampia säännöksiä." Tämän asian huomasi sentään perustuslakivaliokunta, muttei lakivaliokunta, vaikka juuri viimeksi mainitun pitäisi olla perillä lainsäädännön yksityiskohdista.

22. Tutkinnanjohtajan ja syyttäjän yhteistyöstä on joitakin säännöksiä myös uudessa eli ilmeisesti parin vuoden päästä vasta voimaan tulevassa pakkokeinolaissa. Vangitsemisvaatimuksen tekijästä säädetään, että esitutkinnan aikana vangitsemisvaatimukseen tekee pidättämiseen oikeutettu virkamies, käytännössä siis tutkinnanjohtaja. Ennen vaatimuksen tekemistä siitä on lain mukaan ilmoitettava syyttäjälle, joka voi ottaa päätettäväksi kysymyksen vangitsemisvaatimuksen tekemisestä. Vastaavanlainen säännös koskee myös matkustuskiellon tekemistä ja tekijää.

23. Siis tässä on aivan tendenssi kuin esitutkinnassakin ja sitä koskevassa yhteistyössä; pykälät ovat sallivia eli voi-muotoisia. Syyttäjä voi ottaa vangitsemisvaatimuksen itselleen, mutta hänen ei ole minkäänlaista velvollisuutta niin tehdä. Käytännössä mikään ei tule muuttumaan: vangitsemista samoin kuin matkustuskieltoa koskevan vaatimuksen tuomioistuimelle tekee edelleen tutkinnanjohtajana toimiva poliisi, ei syyttäjä. Ilmeisesti samaa kavaa noudatetaan myös muiden pakkokeinojen kohdalla. Tilanne on hyvin poikkeuksellinen muihin EU-valtioihin verrattuna, sillä muissa maissa on pääsääntö, että syyttäjä, joka siis johtaa esitutkinta, esiintyy aina tuomioistuimessa myös pakkokeinoja koskevan vaatimuksen tekijänä. Mutta Suomihan ei olekaan Eurooppa, Suomi on Liettua ja Valko-Venäjä!

24. Paaterokin ilmoittautui pakinallaan hakoteiden kulkijaksi.

350. Laajaa esitutkinta- pakkokeino- ja poliisilakipakettia yritetään runnoa kiireellä läpi eduskunnan loppuruuhkassa

Käynnissä jätevesiasetuksen mukainen haistelu- ja maistelutilaisuus?

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön uudistamiseksi (HE 222/2010). Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi nykyiset lait korvaavat esitutkintalaki ja pakkokeinolaki. Esityksessä ehdotetaan tehtäväksi näihin lakeihin liittyviin lakeihin runsaasti lähinnä teknisluonteisia muutoksia. Esitys liittyy samanaikaisesti annettavaan hallituksen esitykseen, jossa ehdotetaan säädettäväksi uusi poliisilaki (HE 224/2010).

Uusissa laeissa viranomaisten toimivaltuuksia säänneltäisiin nykyistä täsmällisemmin ja kattavammin, toisaalta perus- ja ihmisoikeuksien suoja ja toisaalta rikostorjunnan tarpeet huomioon ottaen. Yksilön oikeuksien ja velvollisuuksien perusteita koskevaa sääntelyä nostettaisiin asetuksesta lakeihin.

Uudessa esitutkintalaissa säädettäisiin esitutkintaperiaatteista pitkälti voimassa olevan lain mukaisesti. Lakiin otettaisiin kuitenkin säännökset epäillyn oikeudesta olla myötävaikuttamatta rikoksensa selvittämiseen, suhteellisuusperiaatteesta ja edunvalvojan määräämisestä lapselle. Oikeutta käyttää avustajaa esitutkinnassa ja esitutkinnassa käytettävää kieltä koskevia säännöksiä muutettaisiin ja täydennettäisiin.

Esitutkintaviranomaiset ja virallinen syyttäjä velvoitettaisiin laadultaan tai laajuudeltaan sitä vaativissa asioissa tiiviiseen yhteistyöhön. Esitutkintaviranomaisen tulisi ilmoittaa syyttäjälle esitutkinnan toimittamiseen ja esitutkintatoimenpiteisiin liittyvistä seikoista sekä tutkinnan edistymisestä muuten. Syyttäjän olisi "tarvittavassa määrin" osallistuttava esitutkintaan asian riittävän selvittämisen varmistamiseksi. Yhteistoimintasäännökset ovat kuitenkin aivan liian väljät eivätkä velvoittaisi konkreettisessa tapauksessa syyttäjää yhteistoimintaan eikä poliisia pyytämään sitä.

Paha puute lakiesityksessä on se, että syyttäjä ei edelleenkään johtaisi esitutkintaa, vaan esitutkinnan johdossa olisi edelleen poliisi. Tällainen systeemi on täysin poikkeuksellista Euroopassa, sillä se on Suomen lisäksi voimassa vain Latviassa. Käytännössä poliisi ja syyttäjän välinen esitutkintayhteistyö ei toimi kunnolla. Syyttäjät ovat käytännössä esitutkintavaiheessa hyvin passiivisia. He eivät esimerkiksi juuri koskaan hae tutkinnan aikana tuomioistuimelta lupia mihinkään pakkokeinoihin eivätkä itse päätä niistä; kaikki hommat tekee poliisi.

Kuulustelutilaisuuden tallentaminen ääni- ja kuvatallenteeseen voisi korvata kuulustelutodistajan käytön. Muutenkin kuulustelutilaisuuden tallentamisen merkitystä korostettaisiin tarkoituksessa lisätä sen käyttöä. Asianosaisten oikeusturvan sekä asian riittävän selvittämisen ja käsittelyn sujuvuuden kannalta tärkeää loppulausuntomenettelyä säänneltäisiin nykyistä tarkemmin niin sen käyttöedellytysten kuin kohteenkin osalta.

Uuden pakkokeinolain yleisissä säännöksissä säädettäisiin eräistä keskeisimmistä pakkokeinojen käytössä sovellettavista periaatteista (suhteellisuusperiaate, vähimmän haitan periaate ja hienotunteisuusperiaate). Kiinniottamista, pidättämistä ja vangitsemista koskevat säännökset säilyisivät pääosin ennallaan.

Uuden pakkokeinolain mukaan pidättämiseen oikeutettu virkamies saisi kannella päätöksestä, jolla vangitsemisvaatimus on hylätty tai vangittu määrätty päästettäväksi vapaaksi. Vangittu saisi vangittavaksi määräämisen tai vangittuna pitämisen lisäksi kannella syytteen nostamiselle asetetusta määräajasta.

Vapautensa menettäneen epäillyn oikeusturvaa parannettaisiin uudessa pakkokeinolaissa täydentämällä omaan lukuunsa sijoitettavia yhteydenpidon rajoittamista koskevia säännöksiä. Tutkintavanki voisi saattaa pelkästään yhteydenpidon rajoittamista koskevan asian tuomioistuimen käsiteltäväksi. Matkustuskiellon käyttöä vapaudenmenetyksen vaihtoehtona pyrittäisiin lisäämään.

Uudessa pakkokeinolaissa etsintää koskeviin säännöksiin tulisi muutoksia, joiden tarkoituksena on tiukentaa etsinnän edellytyksiä erityisesti silloin, kun etsintä kohdistuu sellaiseen kohteeseen, jossa on syytä olettaa olevan salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvaa tietoa. Asuntona käytettävän kodin asemaa etsintäkohteena korostettaisiin edelleen.

Paikkaan kohdistuva etsintä jakautuisi yleiseen kotietsintään, erityiseen kotietsintään (kohteeksi on syytä olettaa joutuvan salassapitovelvollisuuden tai -oikeuden piiriin kuuluvaa tietoa) ja paikanetsintään. Läsnäoloa ja etsintämenettelyä koskevia säännöksiä tarkennettaisiin ja täydennettäisiin. Ennen erityisen kotietsinnän suorittamista olisi määrättävä asiantunteva etsintävaltuutettu huolehtimaan siitä, että takavarikko tai asiakirjan jäljentäminen ei kohdistu tietoon, jota koskee salassapitovelvollisuus tai -oikeus. Erityisestä kotietsinnästä ja etsintävaltuutetun määräämisestä päättäisi pääsääntöisesti tuomioistuin. Uuden pakkokeinolain etsintää koskevissa säännöksissä säädettäisiin myös uudesta etsintätyyppistä eli laite-etsinnästä, jossa olisi kysymys tietokoneessa, telepäätelaitteessa tai muussa vastaavassa teknisessä laitteessa tai tietojärjestelmässä etsinnän toimittamishetkellä olevaan tietosisältöön kohdistettavasta etsinnästä. Henkilöön kohdistuvaa etsintää koskeviin säännöksiin tehtäisiin joitakin täsmennyksiä.

Paha puute olisi edelleen se, että tavallisissa kotietsintään poliisi ei edelleenkään kotietsintälupaa; tämäkin tilanne on eurooppalaisittain täysin poikkeuksellinen. Tätä on kritisoinut muun muassa Suomen asianajajaliitto.

Uuden pakkokeinolain mukaisia salaisia pakkokeinoja olisivat telekuuntelu, tietojen hankkiminen telekuuntelun sijasta, televalvonta, tukiasematietojen hankkiminen, suunnitelmallinen tarkkailu, peitelty tiedonhankinta, tekninen tarkkailu (tekninen kuuntelu, tekninen katselu, tekninen seuranta ja tekninen laitetarkkailu), teleosoitteen tai telepäätelaitteen yksilöintitietojen hankkiminen, peitetoiminta, valeosto, tietolähdetoiminta ja valvottu läpilasku. Osa näistä keinoista olisi uusia. Nykyisin käytössä olevien salaisten pakkokeinojen määritelmiä ja käyttöedellytyksiä muutettaisiin.

Peitetoiminnasta säädettäisiin nykyistä tarkemmin. Lähtökohtana olisi, että peitetoimintaa suorittava poliisimies ei saa tehdä rikosta eikä aloitetta rikoksen tekemiseen. Peitepoliisi voisi kuitenkin vapautua rangaistusvastuusta, vaikka hän olisi tehtävässään syyllistynyt vähäiseen rikkomukseen. Rikollisryhmän toimintaan osallistuessaan peitetoimintatehtävässä oleva poliisimies voisi erittäin tiukoin ehdoin ja rajoitetusti vaikuttaa ryhmän toimintaan esimerkiksi hankkimalla ryhmälle kulkuvälineitä. Edellytyksenä olisi, että toimenpide tehtäisiin muutenkin, että se ei tule aiheuttamaan tiettyä vaaraa tai vahinkoa ja että se merkittävästi edistää peitetoiminnan tavoitteen saavuttamista. Myös tällaisessa tapauksessa peitetoimintamies voisi vapautua rangaistusvastuusta.

Tuomioistuin ratkaisisi sen, onko tutkittavana oleva rikollisuus sellaista, jonka tutkinnassa peitetoimintaa voidaan käyttää; päätöksenteko keskitettäisiin Helsingin käräjäoikeuteen. Nykyisin peitetoiminnan käytöstä päättää KRP:n tai Supon päällikkö.

Tuomioistuin harkitsisi kuitenkin vain, onko peitetoiminta tarpeellista tai jopa välttämätöntä rikoksen estämiseksi tai selvittämiseksi, mutta tuomari ei saisi edes tietää suunnitteilla olevan operaation yksityiskohdista. Käytetystä peitetoiminnasta ei tarvitse ilmoittaa koskaan kohteelle eikä tässä suhteessa lakiin esitetä muutoksia, jos peitetoiminnalla saatuja tietoja ei käytetä näyttönä tai sen perusteella ei aloiteta esitutkintaa. Peitetoimintaa on käytetty vuodesta 2002 lähtien kymmenissä tapauksissa. Saatuja tietoja ei ole eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen taannoisen päätöksen mukaan tiettävästi koskaan käytetty suorana todisteena oikeudessa.

On ehdotettu, että peitetoimintaan pitäisi kytkeä julkisasiamies, joka valvoisi kohteen etuja samalla tavalla kuin teknisessä kuuntelussa. Tällaista julkisasiamiestä ei kuitenkaan ole lakiesityksen mukaan tulossa.

Peitepoliisi saisi myös osallistua esityksen mukaan järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan. Osallistuessaan toimintaan poliisi voisi esimerkiksi hankkia rikollisille toimitiloja, toimia pakoauton kuljettajana, kuljettaa tavaroita tai hoitaa taloudellisia asioita. Lisäksi rikoksenteko-oikeuteen kuuluisi, että peitetoimintaa suorittava poliisi voisi tehdä liikenne- tai järjestysrikkomuksia tai muita lieviin rikkomuksiin rinnastettavia rikoksia. Vastaisuudessa peitetoimintaa ei enää saisi pääsääntöisesti käyttää yksittäisten henkirikosten selvittämisessä.

-----

Lakiesitys on herättänyt eri tahoilla ansaittua kritiikkiä.

Suomen Asianajajaliitto ilmoittaa kotisivuillaan olevansa tyytyväinen siitä, että hallitus antaa lopultakin esitykset uusiksi esitutkinta- ja pakkokeinolaeiksi sekä poliisilaiksi. Liiton mukaan on valitettavaa, että OM:n toimikunnan (KM 2009:2) toimikunnan valmistelema ehdotus on jaettu kahdeksi eri esitykseksi, jotka käsitellään kahdessa eri valiokunnassa vaikeuttaen näin asian käsittelyä eduskunnassa. Liiton mielestä olisi ollut tärkeää käsitellä poliisin toimivaltuuksia ennen rikoksen esitutkintaa ja sen aikana yhdessä ja samassa paikassa, jolloin ne olisivat säilyneet loogisessa suhteessa toisiinsa.

Asianajajaliitto pitää valitettavana, että esityksestä on jätetty pois pakkokeinojen käytöstä aiheutuvien vahinkojen korvaaminen. Jo vuonna 1987 säädetyssä pakkokeinolaissa edellytettiin erillisiä säännöksiä muidenkin kuin vapaudenmenetysvahinkojen korvaamisesta. Tällaisia säännöksiä ei ole koskaan säädetty eikä niitä nytkään esitetä, vaikka asiaa valmistellut toimikunta niitä ehdotti. Näin ollen esimerkiksi aiheettomaksi osoittautuneesta kotietsinnästä ei voi saada korvausta.

- Rikoksen uhri ei voi saada korvausta, jos hän joutuu rikospaikkatutkinnan vuoksi majoittumaan hotelliin. Poliisilla on valta eristää esimerkiksi kodin tai liikeyrityksen alue jopa neljäksi kuukaudeksi, Asianajajaliittoa työryhmässä edustanut asianajaja Markku Fredman huomauttaa.

Huolestuttavana liitto pitää myös sitä, että poliisi ei jatkossakaan tarvitsisi keneltäkään kotietsintälupaa.

- Tilanne on eurooppalaisittain täysin poikkeuksellinen. Useimmissa maissa kotietsintään on kytketty tuomioistuimen valvonta vähintäänkin jälkikäteen, Fredman toteaa.

Asianajajaliiton käsityksen mukaan hallituksen esitys ei tältä osin noudata Euroopan ihmisoikeussopimusta. Jo nyt moni maa on tuomittu ihmisoikeusloukkauksesta, kun viranomaisilla on ollut liian suuri toimivalta kotietsintöihin ilman tuomarin tai muun riippumattoman tahon valvontaa, esim. tuomio Varga v. Romania (1.4.2008).

Asianajajaliiton mielestä selkeä epäkohta on myös se, ettei hallituksen esityksessä puututa siihen, että rikoksesta epäillyllä ei ole riittävää oikeutta saada käyttöönsä kaikkea esitutkinnassa hankittua aineistoa. KHO on katsonut, ettei asianosaisella ole oikeutta sellaiseen materiaaliin, jonka poliisi on hankkinut erilaisia pakkokeinoja käyttäen. Näin ollen poliisi voi jatkossakin yksin päättää siitä, mitä tietoa asianosaisille annettavaan esitutkintapöytäkirjaan liitetään. Poliisilta on ollut hankalaa saada mm. telekuuntelulla ja takavarikolla hankittua aineistoa. Myös tältä osin Suomi on jo saanut langettavia tuomioita ihmisoikeustuomioistuimesta, esim. tuomio Natunen v. Suomi (31.3.2009).

Suomen Asianajajaliiton kaksi edustajaa osallistuivat näiden lakien valmisteluun toimikunnassa. He jättivät keväällä 2009 valmistuneeseen mietintöön 21-sivuisen eriävän mielipiteen, joka löytyy täältä.

Asianajajat kritisoivat voimakkaasti mm. sitä, että oikeusneuvos Ilkka Raution johtamassa toimikunnassa ei keskusteltu lainkaan siitä, tulisiko myös Suomessa siirtyä maailmanlaajuisesti noudatettuun menettelyyn, jossa syytäjä, ei siis poliisi, johtaa esitutkintaa.

Näin siitä huolimatta, että kaksi toimikunnan kuulemista professoriasiantuntijoista totesivat, että yksi syy Suomen ongelmaksi mm. ihmisoikeustuomioistuimessa tulleisiin liian pitkiin rikosoikeudenkäynteihin on siinä, ettei syyttäjä johda esitutkintaa.

---

Esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilakipaketti on hirmuisen laaja, muta se on kuitenkin tarkoitus runnoa budjetti- ym. kiireiden lomassa ikään kuin vaivihkaa läpi vielä ennen ensi kevään eduskuntavaaleja. Oikeusministeri Tuija Brax ja monissa asioissa ja kysymyksissä vielä Braxiakin pahemmin kompuroinut sisä- ja poliisiministeri Anne (Annie Mestarilaukoja) Holmlund haluavat selvästikin saada edes jonkinlaisen sulan kovin paljaiksi valahtaneisiin hattuihinsa, siitä tuntuu olevan näin vaalien lähestyessä lähinnä kysymys.

Oma käsitykseni on, ettei lakipakettia ehditä millään valmistella sillä tarkkuudella ja kriittisyydellä, mitä sen lähes tuhanteen sivuun ja useisiin satoihin monimutkaisiin pykäliin kätkeytyvät monimutkaiset ongelmat edellyttäisivät. Jos laki runnotaan nyt kiireessä läpi, siihen jää pakostakin sutta ja sekundaa. Näitä sitten seuraavan eduskunta, jossa Brax lienee opposition riveissä, kilvan ihmetellään ja paikkaillaan.

-----

Lakipaketin- tai pakettien lähetekeskusteleu eduskunnassa aloitettiin 10.11., jolloin asia jouduttiin kuitenkin panemaan viikoksi pöydälle, kun kansanedustajat olivat alkaneet luikkia pois täysistuntosalista kohta televisiousun kyselytunnin jälkeen ja salia oli lähes tyhjä, kun keskustelun oli määrä alkaa.

Eilen tiistaina keskustelua sitten jatkettiin ja nyt käytettiin jo useita kymmeniä puheenvuoroja. Niiden lukeminen pöytäkirjasta on mielenkiintoista, jopa hupaisaa puuhaa. Äänessä ovat olleet lähes kaikki eduskunnan poliisikansanedustajat - of course - ja monet muut juristiedustajat samoin. Poliisiedustajat painavat päälle ja kannattavat kaikessa oleellisessa hallituksen esitystä. Lukiessa törmää mitä erilaisimpiin ja osin täysin virheellisiin väitteisiin, jopa suoranaisen pupun puhumiseen.

Yhtenä esimerkkinä vaikkapa kokoomuksen kansanedustajan Juha Hakolan - tämän kerjäläisaloitteen tekijän - puheenvuoro, jossa hän voimakkaasti korostaa, että nykysysteemi, jossa poliisi johtaa aina esitutkintaa, on ylivoimaisesti paras järjestelmä. No, ei tässä vielä mitään, mutta sitten Hakola yltyy ihmettelemään edustaja Krista Kiurun (sd) täysin toisensuuntaista näkemystä ja lausuu:

- Tämä on ollut kautta aikojen se malli, jolla esitutkintaa on tehty. Kukaan ei ole missään kohtaa esittänyt, että tätä arvioita pitäisi toisella tavalla muuttaa, tehdä jonkin näköinen uusi tutkinnanjohtajuusarvio.

Voi hyvät hyssykät! Tässä nyt nähdään, miten huonosti kansanedustajat ovat perehtyneet hallituksen esitystä edeltäneeseen toimikunnan mietintöön, jossa juuri on Asianajajaliiton edustajien toimesta esitetty "suomalaisen mallin" muuttamista. Toinen selitys on se, että kansanedustaja ei pidä keitään muita asiantuntijoita rikosjutuissa kuin "rosvoa ja poliisia." Tulee elävästi mieleen kuva, jossa eräs poliisikansanedustaja istuu torikahveilla sulassa sovussa erään tunnetun rikoksesta epäillyn kanssa.

Myös oikeusministeri Tuija Brax antoi eilisessä istunnossa väärän todistuksen samasta asiasta.

Braxin mukaan lakipakettia valmistellut oikeusneuvos Ilkka Raution työryhmä pohti kysymystä esitutkinnan johtamisesta "syvällisesti" ja päätyi nykykäytännön jatkamiseen; tämä oikeusministerin "todistus" on kirjattu eduskunnan pöytäkirjan ohella myös tämän päivän Helsingin Sanomiin.

Mikäli kuitenkin on yhtään luottaminen Asianajajaliiton kahden toimikunnan jäsenen toimikunnan mietintöön kirjaamaan eriävään mielipiteeseen, niin Raution toimikunnassa ei esitutkinnan johtamisasiasta käyty keskustelua lainkaan! Kumpi nyt on oikeassa, ministeri vai kaksi asianajajaa? Minä luotan kyllä täysin näihin kahteen advokaattiin ja heidän lausumaansa. He osallistuivat toimikunnan työhön ja olivat mukana sen kokouksissa. Ministeri Brax ei ollut.

Ex oikeusministeri Johannes Koskinen, joka lupasi tehdä ministerinä ollessaan Suomesta "maailman parhaan oikeusvaltion," mutta joutui itse henkilökohtaisesti sanotussa suhteessa noloon tilanteeseen Alpo Rusi -prosessin yhteydessä, tuntuu olevan menneisyyden miehiä ainakin näissä kysymyksissä. Koskinen sanoi HS:n mukaan, että tilanne, jonka mukaan syyttäjä ei johda Suomessa esitutkintaa, johtuu siitä, että Suomi on harvaan asuttu maa, jossa kentällä ei ole tarpeeksi juristikoulutuksen saaneita ja poliisi on sitä kautta saanut johtovastuun.

Jos tällä Koskisen mainitsemalla perusteella joskus on ollut jotakin merkitystä, niin se oli 1970- ja -80 -luvuilla, jolloin nyt voimassa olevaa lainsäädäntöä valmisteltiin. Tuolloin Suomessa ei vielä edes ollut itsenäistä syyttäjälaitosta. Nyt sellainen on ollut jo reilut 10 vuotta, joten puheet harvaan asutusta maasta ovat todella omituista höpötystä.

Lakiesitys lähetettiin lakivaliokuntaan, jolle perustuslakivaliokunnan ja hallintovaliokunnan on annettava lausuntonsa. Poliisilakiesitys sen sijaan lähetettiin hallintovaliokuntaan, jolle lausunnon antavat perustuslakivaliokunta ja lakivaliokunta.