905. Tuomarinohjeita

1. Oikeustapauksia blogissa kommentoidessani olen joutunut usein kiinnittämään huomiota erityisesti kahteen asiaan, joissa esiintyy epäkohtia. Ne ovat tuomarin prosessinjohto ja tuomion perusteleminen. Olen kirjoittanut mainituista asioista juridisissa aikakausilehdissä ja käsitellyt niitä myös muutamissa kirjoissani. 

2. Toimiessani itse 1976-1990 kihlakunnantuomarina oikeudenkäynti perustui niin sanottuun suullis-pöytäkirjalliseen menettelyyn, juttujen toistuviin lykkäyksiin ja käsittelyn pikkutarkkaan pöytäkirjaamiseen. Menettelyssä eivät toteutuneet oikeudenkäynnin suullisuus, välittömyys eikä keskitys. Valmistavaa käsittelyä ei ollut, vaan oikeudenkäynti aloitettin suoraan pääkäsittelystä; lykkäysten johdosta puheenjohtaja saattoi usein vaihtua. Tuomarin aineelliseen prosessinjohtoon ei kiinnitetty riittävää huomiota. Tuomion perustelut olivat yleensä niukkoja, sillä käsittelyn ja todistelun pöytäkirjaamista pidettiin tärkeämpänä kuin ratkaisun perusteluja. Todistelun välittömyys ei toteutunut, sillä lykätyissä jutuissa todistelua esitettiin ja otettiin vastaan useassa eri istunnossa.

3. Maan alioikeustuomareilla ei tuntunut olevan kovin suurta innostusta prosessin oma-aloitteiseen kehittämiseen, ja kauan valmisteilla ollut alioikeusuudistus viipyi viipymistään. Kirjoitin artikkelin "Tuomioistuin oikeudenkäyntimenettelyn kehittäjänä", joka julkaistiin Defensor Legis -lehden numerossa 1-2/1989 s. 56-77. Siinä samoin kuin eräissä muissakin kirjoituksissa käsittelin keinoja, joiden avulla tuomarit voisivat kehittää menettelyä omatoimisesti ilman lainsäädännön muuttamista. 

4. Ikaalisten tuomiokunnassa otettiin 1980 -luuvn puolivälin jälkeen käyttöön tulossa olevaa menettelyuudistukseen kuuluneita tavoitteita. Kehotin puheenjohtajia menettelyn suullisuuden, välittömyyden ja keskityksen lisäämiseen, kirjelmien torjumiseen ja lykkäysten välttämiseen. Riita-asioissa otettiin käyttöön valmistelua tarkoittavia keinoja. Lainsäädännössä riita-asian valmistelu toteutui vasta 1.12.1993, jolloin alioikeusuudistus tuli voimaan.

5. Kihlakunnantuimarina laadin muistion asioista, joiden avulla erityisesti riita-asian oikeudenkäyntiä voitiin järkevöittää ja kehittää tulossa olevan uudistuksen suuntaviivojen mukaisesti. Lähetin muistion myös eräille muille alioikeuksille ja esittelin ohjeiden pääkohtia oikeusministeriön alioikeustuomareille järjestämissä prosessinjohtoseminaareissa. Ohjet herättivät  jonkin verran huomiota myös lehdistössä, esimerkiksi Helsingin Sanomissa 9.10.1988,  Aamuehdessä ja Etelä-Suomen Sanomissa puhuttiin "Ikaalisten mallista".

6. Sattuneesta syystä kaivoin jokin aika sitten muistion esiin ja esittelen sen nyt asiasta kiinnostuneille lukijoille, kas tässä:

Tuomarinohjeita alioikeuden puheenjohtajille

(1) Tuomarin tärkeimmät tehtävät oikeudenkäynnissä ovat

* prosessin johtaminen ja

* päätöksen perusteleminen

Keskity siis erityisesti niihin.

(2) Prosessinjohdossa tärkeintä on huolehtia asian perusteellisesta, mutta samalla sen joutuisasta käsittelystä (= materiaalinen prosessinjohto). Siihen oikeudella OK 14:4:n mukaan on aina jutun laadusta riippumatta nimenomainen velvollisuus.

(3) Asia voi tulla perusteellisesti käsitellyksi ja selvitetyksi vain, jos ratkaisua varten koottu aineisto (= tosiseikat ja todisteet) on mahdollisimman selkeä ja täydellinen. Tuomarin tehtävänä on valvoa, että näin myös käytännössä tapahtuu.

(4) Paras tuomarin käytettävissä oleva keino asian selvittämiseksi on kyselyoikeuden käyttö. Siihen puheenjohtajalla on sekä riita- että rikosasiassa myös velvollisuus (OK 14:1.1 ja 3.3). Tuomarin kysymysten, huomautusten, informointien yms. keinojen avulla asianosaiset voidaan saada tehokkaasti selvittämään asiaa.

(5) Materiaalisen prosessinjohdon tarkoituksena ei ole, että tuomari selvittäisi viran puolesta, mitä vaatimuksia asiassa voitaisiin esittää, tai mihin tosiseikkoihin taikka todisteisiin vaatimukset olisi mahdollista perustaa. Prosessinjohdon tarkoituksena on selvittää, mikä on asianosaisten tarkoitus eli mihin edellä mainittuun aineistoon he itse haluavat ratkaisun perustuvan, sekä saada asianosaiset toimimaan tämän mukaisesti.

(6) Vaadi heti oikeudenkäynnin alussa asianosaisilta tarkka selvitys heidän vaatimuksistaan ja niiden perusteista. Tämä koskee kanteen lisäksi myös vastaajan vastinetta. Selvitä, mihin seikkoihin vastaajan kanteen vastustaminen perustuu, eli kiistääkö vastaaja kanneperusteiden olemassaolon vai vetoaako hän siihen, ettei kanne perustu lakiin (oikeusväite) tai onko vastaajan tarkoituksena vedota johonkin vastatosiseikkaan. Vaadi selvitys erikseen jokaisen kanneperusteen ja sen jälkeen jokaisen vastaajan mahdollisesti esittämän vastatosiseikan osalta.

(7) Asianosainen on yleensä aina jutun paras tietolähde. Älä siis unohda oikeuden istunnossa asianosaisten henkilökohtaista kuulemista ja kuulustelua, vaikka asianosaisilla olisi oikeudenkäynnissä avustaja. On virhe, jos annat asianosaisen istua tuppisuuna avustajansa vieressä koko oikeudenkäynnin ajan.

(8) Lykätessäsi jutun lisäselvitystä varten velvoita pääsäännön mukaan asianosaiset saapumaan jatkokäsittelyyn henkilökohtaisesti, ellei heitä ole jo kuultu. Tähän tuomioistuimella on oikeus. Kokemuksen mukaan asianosaisten henkilökohtainen kuuleminen on tehokas keino selvittää asian faktapuolta.

(9) Muista, että olet oikeuden istunnossa, et millään "lukukinkereillä." Vältä siis lukemasta oikeudelle jätettyjä asiakirjoja äläkä salli muidenkaan niitä lukemalla esittää, ellei siihen ole jonkin asiakirjan tai sen kohdan osalta erityistä syytä. Et ole käräjillä osoittamassa sisälukutaitoasi, vaan se, mistä sinulta odotetaan näyttöä, on prosessin johtaminen ja asian ratkaiseminen oikein. Asiakirjojen lukeminen ei ole prosessinjohtoa eikä muutoinkaan oikeuden puheenjohtajan arvovallalle sopivaa toimintaa.

(10) Riita-asiassa kantajan avustajan tai asiamiehen tehtävänä on esittää haastehakemukseen perustuva kanne. Tämä voi tapahtua vapaamuotoisesti haastehakemusta lukematta. Puheenjohtajan tehtävänä ei ole lukea haastehakemusta eikä kertoa, mitä kantaja vaatii ja millä perusteilla.

(11) Rikosasiassa esitutkintapäytäkirjan ja sen liitteiden lukeminen oikeudessa on tarpeetonta työtä ja osoitus oikeudenkäynnin kehittymättömyydestä. Esimerkiksi asianomistajan ja syytetyn poliisikuulustelussa antamien kertomusten lukeminen on turhaa työtä, koska mainitut asianosaiset ovat henkilökohtaisesti oikeudessa saapuville ja voivat siten esittää lausumansa suoraan oikeudelle. Esitutkinta-asiakirjat voivat kyllä olla istunnossa esillä, jolloin niistä voidaan seurata, kertovatko asianosaiset ja todistajat samalla  tavalla kuin he ovat kertoneet esitutkinnassa. 

(12) Älä lue itse myöskään muita oikeudelle esitettyjä ja annettuja asiakirjoja, vaan kehoita asiakirjan oikeudelle antavaa asianosaista ta tämän avustajaa selostamaan niiden sisältöä vapaamuotoisesti. Älä salli, että asianosaiset tai avustajat taikka asiamiehet vain antavat oikeudelle nipun asiakirjoja, jotta puheenjohtaja ryhtyisi niitä lukemaan ja selvittämään, vaan kehota heitä itse selostamaan asiakirjojen sisältöä.

(13) Jos kuitenkin jonkin asiakirjan esittäminen lukemalla osoittautuu tarpeelliseksi, niin anna tehtävä asiakirjan esittäneelle syyttäjälle tai asianosaisen avustajalle/asiamiehelle taikka notaarille. Keskity itse seuraamaan asianosaisten esityksiä ja heidän reaktioitaan, pohtimaan riitakysymyksen selvittämistä ja valmistautumaan tarvittavien kysymysten esittämiseen asianosaisille tai heidän avustajilleen.

(14) Älä salli asianosaisten, avustajien tai asiamiesten lukea istunnossa oikeudenkäyntikirjelmiä ja jättää niitä oikeuden luettavaksi. Kirjelmät eivät toteuta suullista ja välitöntä menettelyä eivätkä asian tehokasta selvittämistä, vaan johtavat usein jutun lykkäämiseen. Muista, että "paperit eivät punastele", sen sijaan asianosaisten ja heidän edustajiensa suullisista lausumista voidaan tehdä johtopäätöksiä esitysten uskottavuuden suhteen. Oikeudenkäyntikirjelmiin perustuva oikeudenkäynti on vanhanaikaista prosessia, jollaista ei muissa maissa enää harrasteta. 

(15) Riita-asiassa kantajan tulee esittää vaatimuksensa ja niiden perusteet jo haastehakemuksessa. Jos katsot kirjallisen vastineen esittämisen tarpeelliseksi, pyydä, että vastaajaa toimittaa vastineensa sinulle ja kantajan asiamiehelle tuomiokunnan kansliaan jo ennen oikeuden istuntoa, jolloin vastinetta ei esitetä vasta istunnossa. Jos enempi kirjelmien vaihto on laajassa tai vaikeassa jutussa tarpeen, sovi asianosaisten kanssa siitä, että kirjelmät puolin ja toisin toimitetaan em. tavalla ennen istuntoa tuomiokunnan kansliaan. Pääsääntönä tulisi pitää, että asianosaiset ilmoittavat kaikki todistajansa ja kirjalliset todisteensa jo haastehakemuksessa ja sen johdosta annetussa vastineessa. 

(16) Muista, että asian istunto on asianosaisten välistä keskustelua, jota sinä johdat ja johon osallistunut omilla puheenvuoroillasi. Asianmukaista keskustelua ei synny, jos vain luet oikeudelle jätettyjä asiakirjoja tai sallit asianosaisten taikka heidän avustajiensa ja asiamiestensä lukea kirjelmiä. Asiakirjojen ja kirjelmien lukemiseen perustuvan istunnon eli eräänlaisten "käräjäkinkereiden" seuraaminen tuntuu paitsi asiaan osallisten myös paikalla mahdollisesti olevan yleisön kannalta ikävystyttävältä ja antaa masentavan kuvan koko oikeudenkäynnistä.

(17) Esitutkintapöytäkirjaan merkittyjen todistajankertomusten lukeminen istunnossa on ainoastaan poikkeustapauksissa luvallista. Pääsäntönä on mainittujen kertomusten lukemiskielto, jonka rikkominen voi olla jopa oikeudenkäyntivirhe. Kehota sen vuoksi todistajaa esittämään kertomuksensa suullisesti, vaikka todistaja valittelisi muistamattomuuttaan tai haluaisi jostakin muusta syystä vältellä kertomuksen esittämistä tai vain viitata siihen, mitä hän on esitutkinnassa kertonut.

(18) Istuntopöytäkirjan pitäminen on tuomarin prosessinjohtoon verrattuna sekundääristä toimintaa. Voit antaa pöytäkirjan pitämisen notaarin tai käräjäsihteerin tehtäväksi. Pikkutarkasta pöytäkirjan pitämisestä huolehtiminen ei ole tuomarin arvovallan mukaista, vaan saattaa antaa hieman oudon kuvan tuomarin päätehtävistä istunnossa. Puheenjohtajan tehtävänä on vain valvoa, että pöytäkirjaa pidetään hänen antamiensa ohjeiden mukaisesti.

(19) Tuomarin muodolliseen prosessinjohtoon kuuluu huolehtia mm. käsittelyn suullisuudesta, välittömyydestä, joutuisuudesta ja julkisuudesta, samoin kuin siitä, että riidan osapuolten oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteutuu ja heitä kuullaan toistensa esityksistä ja koko prosessiaineistosta. Puheenjohtajana sinulla on velvollisuus valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä eikä asiaan sekoiteta mitään sellaista, joka ei siihen kuulu, mutta etteivät asianosaiset tai heidän avustajansa taikka asiamiehensä toisaalta sorru ns. ohipuhumiseen.

(20) Puheenjohtajan aineelliseen (materiaaliseen) prosessinjohtoon puolestaan kuuluu huolehtia siitä, että asia tulee asianmukaisesti ja perusteellisesti käsitellyksi. Tuomarin tulee kyselyjen ja huomautusten avulla pyrkiä selvittämään, mitä asianosaiset lausumillaan tarkoittavat, sekä poistamaan asianosaisten vaatimuksia, perusteita tai väitteitä rasittavat puutteet, epäselvyydet tai ristiriitaisuudet. Tuomari on velvollinen selvittämään, mihin mainitsemiinsa tosiseikkoihin osaiset haluavat vedota vaatimustensa välittöminä perusteina eli ns. oikeustosiseikkoina ja mihin puolestaan vain todisteina. - Ks. tuomarin materiaalisesta prosessinjohdosta tarkemmin Virolaisen artikkelia Lakimies-lehdessä 1983 s. 148-173) ja kirjaa Materiaalinen prosessinjohto (1988).

(21) Tuomarin velvollisuuksiin kuuluu tarvittaessa informoida asianosaisia sellaisista tapaukseen mahdollisesti soveltuvista oikeusnormeista, joihin asianosaiset eivät itse ole itse huomanneet vedota tai kiinnittää riittävää huomiota, sekä kehottaa heitä lausumaan yleensä käsityksensä sovellettavista oikeussäännöksistä.  Lain soveltamista koskeva jura novit curia -periaate ei estä tuomaria harjoittamasta informatiivista prosessinjohtoa. Asianosaisen kuulemisen periaate suorastaan edellyttää, että istunnossa keskustellaan myös lain soveltamista ja tulkintaa koskevista kysymyksistä. Tavoitteena on myös oikeuskysymysten eli lainsoveltamisen osalta pidettävä sitä, ettei tuomioistuimen ratkaisu saa tulla asianosaisille yllätyksenä.

(22) Ennen todistajien kuulemiseen ryhtymistä on tärkeätä selvittää mahdollisimman tarkasti ne teemat, joista kutakin todistaa on tarkoitus kuulla. Tämän selvityksen avulla voidaan muun muassa arvioida, onko todistajan kuuleminen kaikista ilmoitetuista seikoista lainkaan tarpeen. Pyydä riita-asiassa asianosaisia ilmoittamaan kutakin todistetta koskevat teemat jo haastehakemuksessa ja sen johdosta annettavassa kirjallisessa vastineessa. 

(23) Pidä mielessä OK 17:7:n säännös, jonka mukaan tuomioistuin ei saa sallia sellaisen todisteen esittämistä, joka koskee seikkaa, joka on asiaan vaikuttamaton tai jo selvitetty tahi josta näyttö on huomattavasti vähemmällä vaivalla tai kustannuksilla saatavissa. Kahdesta tai useammasta käytettävissä olevasta todistuskeinosta asianosaisen tulee valita paras eli se, jonka voidaan arvioida olevan luotettavin. Tarpeettoman todistelun epäämisessä on kysymys tuomarin prosessiaineistoa rajoittavasta prosessinjohdosta.

(24) Muista toisaalta OK 17:8:n säännökset, joiden mukaan tuomarilla on tietyin edellytyksin ja rajoituksin oikeus määrätä omasta aloitteestaan hankittavaksi todisteita. Rikosasiassa tuomari ei kuitenkaan saa ryhtyä selvittämään syytettä tukevien todisteiden hankkimista tai esittämistä. Riita-asiassa tuomarin on puolestaan syytä rajoittua selvittämään, miten asianosaiset itse suhtautuvat mahdollisten uusien todisteiden esittämiseen.

(25) Muista ratkaisua tehdessäsi tuomioistuimen tutkimisvaltaa rajoittavat säännökset, joita ovat väittämistaakka riita-asioissa (ks. siitä Virolainen, Väittämistaakasta vähäsen, LM 1985, s. 973-1006) ja syytesidonnaisuus rikosasiassa (ks. Virolainen, LM 1974 s. 25-43). Tuomioistuimella ei ole lupa ulottaa tutkintaansa riidan kohteen tai syytteessä mainitun teonkuvauksen ulkopuolelle, vaan ratkaisussa tulee pysyä asianosaisten vaatimusten ja niiden perusteiksi vetoamien oikeustosiseikkojen puitteissa. Toisaalta tuomiossa on annettava lausunto kaikista asianosaisten esittämistä vaatimuksista ja väitteistä.

(26) Perustele ratkaisu niin seikkaperäisesti, selkeästi ja avoimesti, että asinosaiset ja heidän avustajansa sekä asiamiehensä ymmärtävät, millä perusteilla lopputulokseen on päädytty (Ks. tuomion perustelemisesta lähemmin Virolainen, LM 1986 s. 889-917). Perusteluvelvollisuus, joka koskee myös vasta-argumenttien (contra-perustelut) ilmoittamista, palvelee osaltaan asianosaisten kuulemisperiaatteen toteutumista. Perusteluissa tulee ilmoittaa, millä perusteella jonkin riitaisen seikan on katsottu tulleen näytetyksi tai jääneen näyttämättä.

(27) Tuomio on perusteltava myös oikeuskysymysten osalta. Älä siis tyydy ilmoittamaan vain lain soveltamisen lopputulosta, vaan kirjoita näkyviin, mihin seikkoihin juridinen päättelysi perustuu. Vältä "on katsottava" -tyyppistä argumentointia. Kirjoita lainkohtien lisäksi perusteluissa näkyviin myös oikeuskysymyksen ratkaisuun vaikuttaneet muut oikeuslähteet eli lakien esitöissä, oikeuskäytännössä (ennakkopäätöksisssä) sekä oikeuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot. Ratkaisuun vaikuttaneiden reaalisten näkökohtien eli asia-argumenttien ilmoittaminen on myös hyödyllistä.

(28) Kohtele asianosaisia sekä heidän avustajiaan ja asiamiehiään, todistajia sekä käsittelyyn osallistuvia muita henkilöitä tasapuolisesti, ystävällisesti ja kärsivällisesti. Vältä antamasta vaikutelmaa, jonka mukaan käsiteltävä asia olisi rutiininluontoinen tai yhdentekevä. Johda prosessia tehokkaasti ja joutuisasti, mutta toisaalta asianmukaisesti ja käsittelyä tarpeettomasti kiirehtimättä. 

(29) Ole, kuten tuomarinvalassa edellytetään, "rehellinen ja totinen tuomari" (OK 1:7), huumoriakaan silti kokonaan unohtamatta.

(30) Nämä ohjeet eivät ole ristiriidassa lakikirjan alkulehdille painettujen Olaus Petrin vanhojen tuomarinohjeiden kanssa, joita voidaan edelleen soveltuvin osin noudattaa.

8.8.1988/JV
------

7. Oikeudenkäyntimenettelyä koskeva lainsäädäntö on uudistettu lähes kokonaan, mutta  käytäntö ei vastaa läheskään aina kunnon lainkäytölle asetettavia laatuvaatimuksia. Riita-asian pääkäsittelyä edeltää valmistelu, joten samanlaista lykkäysruljanssia kuin aikaisemmin ei enää esiinny. Toisaalta valmistelu etenee mm. materiaalisen prosessinjohdon passiivisuudesta ja asianajajien huonosta valmistautumisesta johtuen usein kovin hitaasti. Pääkäsittelyjäkin siirretään usein istunnosta toiseen ja ne saattavat kestää viikkoja tai jopa kuukausia. Oikeudenkäynnin kokonaiskesto ei ole lyhentynyt, vaan päin vaston pidentynyt. Ratkaisuja annetaan pääsäännön mukaan kansliatuomioina, vaikka lain mukaan pääsääntönä on tuomion julistaminen välittömästi pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Kansliatuomion antamisessa ei noudateta laissa säädettyä kahden viikon määräaikaa, vaan tuomiot annetaan usein vasta monen viikon tai kuukauden kuluttua pääkäsittelystä. Tuomion perustelut ovat laajentuneet ja osin myös niiden laatu on parantunut, mutta näyttöä selostetaan usein tarpeettoman laajasti; sen sijaan näytön arvioinnin pohdinta on usein puutteellista. Oikeuskysymyksiä eli lain soveltamista ja tulkintaa perusteellaan yleensä liian niukasti eikä oikeudellisessa päättelyssä tukeuduta tarvittavissa määrin lakien esitöihin, ennakkopäätöksiin tai oikeuskirjallisuuden kannanottoihin. Valitusoikeutta hovioikeuteen on rajoitettu jatkokäsittelyluvalla, vaikka hovioikeuksiin tehtävien valitusten määrät ovat vuosi vuodelta vähentyneet. Eduskunnan käsiteltävä on parhaillaan taas uusi jatkokäsittelyluvan soveltamisalan tuntuva ja täysin idioottimaiselta tuntuva laajennus, mikä merkitsee varsinkin rikosasioissa syytetyn oikeusturvan kaventumista entisestään. Hovioikeuksien ratkaisujen julkaiseminen on alkeellisella tasolla jne. jne.  

8. Oikeusministeriö, lainvalmistelijat ja ylioikeuksien päällikkötuomarit puhuvat jatkuvasti tarvittavilla säästöillä, vaikka esimerkiksi jatkokäsittelyluvan soveltamisalan laajennus perustuu yksinomaan hovioikeuksien ja korkeimman oikeuden työn keventämiseen. Lainkäyttöä koskevia asioita tarkastellaan yksinomaan tuomioistuinten työn sujuvuuden, eli käytännössä työn keventämisen ja minimoinnin, ei asianosaisten oikeusturvan kannalta. Tuomioistuinten ja tuomareiden työ kevenee, mutta asianosaisten oikeusturva ja pääsy oikeuteen ja oikeuksiin heikkenee. Tuomareiden osaamistaso vaihtelee suuresti eikä tuomarinuran avaamisessa ole päästy asetettuihin tavoiteisiin, vaikka tästäkin asiasta on puhuttu jo reilut 30 vuotta. Ylimmät oikeusasteet eli korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus täydentävät yhä edelleen itse itseään, ja niiden jäsenten usein "vinkkaamiseen" perustuva rekrytointitapa on yhtä salamyhkäistä ja sisäänlämpiävää kuin aikaisemminkin. Korkeimman oikeuden ennakkopäätösten lukumäärä on ollut jo vuosia selvässä laskusuunnassa.

9. Tuomioistuinprosessia rasittavien epäkohtien ja puutteiden määrä ei näytä vähenemisen merkkejä, vaikka lainsäädäntöä onkin uudistettu, usein tosin huonompaan ja oikeusturvaa kaventavaan suuntaan. Lainkäytön ja tuomitsemisen tasoa ei voida edes ratkaista yksinomaan lainsäädännön muutoksilla, vaan ratkaisevassa asemassa on oikeuskäytäntö, johon taas vaikuttavat ennen muuta omaksutut menettelytavat sekä tuomareiden ammattitaito ja -etiikka.

10. Kriitikoilla olisi edelleen paljon arvostelun aiheita ja työtä prosessimenettelyä koskevien korjausehdotusten tekemisessä. Tuntuu kuitenkin siltä, että kriitikkoja ei valtakunnasta juuri enää löydy. Oikeusteoriassa on lanseerattu käsite kriittinen oikeuspositivismi, mitä sillä sitten tarkoitetaankin. Selvää on, että lainkäytön laadun parantamiseksi tarvittaisiin kriittistä prosessioikeutta, jonka kannattaja ja harjoittaja olen itse aina ollut. Nykyisin viroissa olevilla prosessioikeuden tutkijoilta ja professoreilta ei kuitenkaan tunnu löytyvän kriittistä otetta, vaan he ovat kaikki enemmän tai vähemmän jees -naisia ja  -miehiä, joille tuntuu riittävän lainsäädännön ja oikeusperiaatteiden pikkutarkka selostaminen ja tiukasti lakien esitöihin perustuvien oppikirjojen laatiminen. Krititikkiä ei esitetä tai jos esitetään, se tehdään niin varovaisesti, ettei juuri kukaan sitä huomaa tai noteeraa. 

645. Tuomarin eettiset periaatteet

                                Taisteloa allans' monta...


1. Monien ammattikuntien piirissä on koottu erityisiä moraalisia tai ammattieettisiä normeja (sääntöjä tai periaatteita), joita asianomaisella alalla tulee kunnioittaa ja noudattaa. Lääkäreiden ikivanha eettinen normisto on Antiikin Kreikan ajoilta peräisin oleva Hippokrateen vala.

2. Nykyään esimerkiksi psykologeilla, asianajajilla ja journalisteilla on omat eettiset ohjeensa. Asianajajia velvoittavat hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet ja toimittajia taas journalistin ohjeet, joissa määritellään hyvä journalistinen tapa. Suomen Lakimiesliitto on vahvistanut vuonna 1997 kaikkia lakimiehiä koskevat eettiset ohjeet.

3. Hyvää hallintoa koskevia eettisluonteisia oikeusnormeja on kirjattu hallintolakiin; käsite "hyvä hallinto" mainitaan myös perustuslain 21 §:n 2 momentissa. Myös monilla yksittäisillä yrityksillä (esim. Finnairilla) ja yhteisöillä on itse laadittuja, niin ikään usein hyväksi hallinnoksi mainittuja eettisiä normistoja. Näillä ohjeilla ja periaatteilla virkakunta ja yrityselämä haluavat vakuuttaa yleisölle, että niiden etiikka ja moraali ovat kunnossa.

4. Ammattikuntien eettiset ohjeet eivät ole pakottavaa oikeutta eikä oikeusjutussa ratkaisua voida perustaa suoraan niihin. Kysymys on itsesääntelystä eli ammattikuntien sisäisistä ohjeista. Ammattikunnan omat elimet valvovat eettisten normien noudattamista. Esimerkiksi Julkisen sanan neuvosto (JSN) on tiedotusvälineiden kustantajien ja toimittajien perustama itsesääntelyelin, joka tulkitsee hyvää journalista tapaa ja joka käsittelee tiedotusvälineitä vastaan tehtyjä kanteluja. Asian käsittely julkisen sanan neuvostossa ei poista mahdollisuutta käsitellä samaa asiaa tuomioistuimessa joko rikos- tai riita-asiana. Asianajajaliitto valvoo hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden noudattamista. Liiton valvontalautakunta käsittelee asianajajien moitittavasta toiminnasta tehtyjä kanteluja, rikkomuksista voidaan määrätä kurinpidollinen seuraamus.

5. Suomen Lakimiesliiton vahvistamat lakimiehen eettiset ohjeet sisältävät 12 varsin yleisluonteista kohtaa. Ne soveltuvat yleisesti ottaen myös tuomareille, vaikka tuomarintyön erityispiirteitä ei ole otettu niissä huomioon. Käytännössä lakimiehen eettisistä ohjeista ei juuri puhuta, vaan ne näyttäisivät jääneen pölyttymään kirjoituspöydän laatikkoon. Onko noista ohjeista keskusteltu vahvistamisen jälkeen vuosittain pidettävillä Lakimiespäivillä kertaakaan, tuskinpa? Jos eettisistä normeista ei puhuta tai keskustella, ne menettävät helposti merkityksensä.

6. Tuomareille ei ole tähän mennessä vahvistettu Suomessa omia eettisiä ohjeita. Voimassa oleva lainsäädäntö määrittelee oikeudenkäyntiä silmällä pitäen tuomareiden toiminnan sisällön ja rajat, mutta tuomarin käyttäytymisestä oikeussalissa laissa ei ole säännöksiä. Eräänlaisen tuomarin eettisen ohjeen muodostaa tuomarinvalan teksti. Tuossa valassa tai sitä vastaavassa vakuutuksessa lakimies sitoutuu tuomaria velvoittaviin eettisiin ja moraalisiin ihanteisiin. Meillä on edelleen käytössä Ruotsin vallan ajoilta peräisin oleva vuoden 1734 lain tuomarinvalan ja -vakuutuksen teksti: 

"Minä N. N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta (vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta), että minä parhaan ymmärrykseni ja omantuntoni mukaan kaikissa tuomioissa tahdon tehdä ja teen oikeutta niin köyhälle kuin rikkaallekin ja tuomitsen Jumalan ja [Ruotsin] lain ja laillisten sääntöjen mukaan: etten koskaan minkään varjolla lakia vääristele enkä vääryyttä edistä sukulaisuuden, lankouden, ystävyyden, kateuden ja vihan tahi pelon tähden taikka lahjan ja antimien tahi muun syyn takia, enkä syytöntä syylliseksi taikka syyllistä syyttömäksi tee. Minä en myöskään ennen tuomion julistamista enkä sen jälestä ilmaise oikeutta käyville enkä muille niitä neuvotteluita, joita Oikeus suljettujen ovien takana pitää. Kaiken tämän tahdon täyttää ja täytän uskollisesti, rehellisenä ja totisena tuomarina, ilman kavaluutta ja juonia, niin totta kuin Jumala minua auttakoon ruumiin ja hengen puolesta."

7. Tuomarinvalan eettinen anti lienee käytännössä vähäinen. Tuomarinvalaa tunnetumman eettisen normiston muodostaa uskonpuhdistaja Martti Lutherin lähipiiriin kuuluneen ruotsalaisen Olaus Petrin kokoamat ja vuoden 1540 paikkeilla julkaisemat vanhat tuomarinohjeet. Ne ovat antaneet henkisen pohjan tuomareiden riippumattomalle toiminnalle ja vahvistaneet osaltaan kansalaisten luottamusta tuomioistuimiin. Tuomarin ohjeet perustuvat osin roomalaiseen ja saksalaiseen oikeuden säännöksiin, osin Raamatun ohjeisiin ja osin taas vanhoihin ruotsalaisiin sananlaskuihin. Olaus Petrin kulttuurihistoriallisesti arvokkaat tuomarinohjeet ovat edelleen elinvoimaisia, mikä ilmenee esimerkiksi siitä, että vuodesta 1635 lähtien ne ovat olleet ja ovat yhä edelleen vuosittain painettavan lakikirjan alkulehtenä.

8. Olaus Petrin tuomarinohjeista löytyy tuomareiden ammattietiikan yleinen arvoperusta. Tuomarilta edellytetään ammattitaitoa, mutta lisäksi tuomarilla on oltava moraalista herkkyyttä ja viisautta ymmärtää, että lain kirjaimen yläpuolella ovat oikeus ja kohtuus. Tuomarinohjeissa moraali on asetettu oikeuden ja lainkäytön vartijaksi; tässä muutama kohta ohjeista:

* Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään;

* Kaikkea lakia on älyllä käytettävä, sillä suurin oikeus on suurin vääryys, ja oikeudessa pitää olla armo mukana;

* Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella;

* Se tekee lakia vastaan, joka tekee lain tarkoitusta vastaan, vaikka hän näyttääkin tekevän lain sanain mukaan.

9. Tuomarietiikka on herättänyt kansainvälisen yhteisön piirissä suhteellisen paljon kiinnostusta. YK:n puitteissa on valmisteltu ja hyväksytty asiakirja nimeltään The Bangalore Principles of Judical Conduct 2002, jota täydentää vuonna 2007 julkaistu kommentaariteos. Euroopan neuvoston puitteissa valmistelluista asiakirjoista voidaan mainita neuvoston suositus tuomarien riippumattomuudesta, tehokkuudesta ja roolista (Recommendation on the independence, efficiency and the role of judges) No. R (94) 12 ja sitä täydentävä neuvoston vuonna 2010 antama suositus tuomareiden riippumattomuudesta, tehokkuudesta ja vastuusta (Recommendation on the independence, effiency and the responsibilities of judges) No. R (2010) 12.

10. Nyt myös Suomen Tuomariliitto on herännyt asiassa, sillä tuomareista koostunut työryhmä on valmistellut asiakirjan "Tuomarin eettiset periaatteet." Se hyväksyttiin liiton vuosikokouksessa viime toukokuussa ja ohjeisto on määrä julkistaa 12.10. pidettävän tuomaripäivän aikana. Yhteensä 15 kohtaa käsittävä periaatteluettelo on tällainen:

Riippumattomuus ja puolueettomuus
I. Tuomari on uskollinen antamalleen tuomarinvalalle tai -vakuutukselle. Tuomari sitoutuu oikeusvaltioperiaatteeseen sekä ihmis- ja perusoikeuksien kunnioittamiseen. Tuomari ei ylitä laillisuuden tai harkintavaltansa rajoja.

II. Tuomari on lainkäyttötehtävässään riippumaton lakiasäätävästä ja toimeenpanevasta valtiovallasta. Tuomarin riippumattomuus edellyttää lisäksi vapautta sidoksista muihin yhteiskunnallisiin vallankäyttäjiin, kuten politiikan, talouselämän ja tiedotusvälineiden edustajiin. Tuomarin riippumattomuus on tarkoitettu oikeudenkäynnin asianosaisten turvaksi ja suojaamaan kansalaisia epäasianmukaiselta vallankäytöltä. Riippumattomuutta ei ole tarkoitettu suojaamaan tuomarin omia etuja.

III. Tuomari on puolueeton. Tuomari suorittaa virkatehtävänsä pelkäämättä muiden reaktioita, ilman ennakkoasenteita ja säilyttäen puolueettomuutensa. Yksittäisessä oikeudenkäynnissä tuomari ei ole julkisen keskustelun ja painostusryhmien ohjailtavissa. Tuomari ei suosi eikä syrji ketään virkatehtäviään hoitaessaan. Tuomarin tai hänen lähipiirinsä henkilökohtainen etu tai vahinko ei saa vaikuttaa hänen työhönsä.

IV. Tuomarin toiminta ja käyttäytyminen vahvistaa luottamusta siihen, että hänen ammattitoimintansa perustuu lakiin ja oikeudenmukaisuuteen. Tuomari huolehtii siitä, että hänen käyttäytymisensä myöskään yksityiselämässä ei vaaranna hänen puolueettomuuttaan eikä luottamusta tuomarin viran hoitoon.

V. Tuomarilla on sanan- ja yhdistymisvapaus kuten muillakin yhteiskunnan jäsenillä. Näitä vapauksia käyttäessään tuomari ottaa huomioon virkansa vastuullisuuden sekä tuomioistuimen riippumattomuuden, puolueettomuuden ja tasapuolisuuden.

Oikeamielisyys
VI. Tuomari toteuttaa oikeamielisyyttä päätöksenteossaan ja käytöksessään. Tuomari perustaa antamansa ratkaisut huolelliseen ja tasapuoliseen harkintaan.

VII. Tuomari kunnioittaa kaikkien inhimillistä arvokkuutta. Tuomari suhtautuu oikeudenkäytön osallisiin, oikeudenkäyntien yleisöön, ammattikollegoihin ja työyhteisön jäseniin arvostavasti ja kohteliaasti tavalla, joka ei vahingoita tuomioistuimen arvoa.

VII. Tuomari kohtelee kaikkia asianosaisia tasapuolisesti ja yhdenvertaisesti kuitenkin ottaen huomioon heidän erilaisuutensa.  Tuomari ei suhtaudu kehenkään oikeutta hakevaan väheksyvästi tai ylimielisesti. Tuomari ottaa huomioon kaikkien asiaan osallisten sanottavan, mutta on velvollinen tarvittaessa rajoittamaan oikeudenkäyntiin osallistuvien esiintymistä.

IX. Tuomari pyrkii luomaan oikeudenkäyntiin asiallisen, avoimen ja asian laatuun sopivan ilmapiirin.

Ammattitaito
X. Tuomarin ammattitaito ilmenee hänen oikeutta koskevissa tiedoissaan ja ymmärryksessään. Tuomari pitää yllä ja täydentää ammattitietojaan ja -taitojaan jatkuvasti.

XI. Tuomari hoitaa virkatehtävänsä ahkerasti ja tunnollisesti tiedostaen, että asiaan osalliselle on tärkeää saada perusteellisesti harkittu ja punnittu ratkaisu kohtuullisessa ajassa.

XII. Tuomarin työn vaativuuden takia on tärkeää, että tuomari huolehtii työkykynsä ylläpitämisestä. Tuomari kantaa osaltaan vastuunsa työyhteisönsä hyvinvoinnista.

XIII. Tuomari tekee työtään avoimin mielin ja ennakkoluulottomasti. Tuomari kiinnittää huomiota selkeään suulliseen ja kirjalliseen ilmaisuun sekä kuuntelemisen taitoon.

Avoimuus
XIV. Tuomari toimii niin, että asiaan osalliset ja yleisö saavat oikeudenkäynnin julkisuusperiaatteen edellyttämät tiedot oikeudenkäynnistä. Tuomari pyrkii laatimaan tuomioistuimen ratkaisun niin, että se on selkeä, seikkaperäinen ja ymmärrettävä.

XV. Tuomarin tärkein puheenvuoro virassa käsitellystä asiasta ilmenee tuomioistuimen ratkaisusta. Yhteiskunnalliseen tai tieteelliseen keskusteluun osallistuessaan tuomari muistaa virastaan johtuvat velvoitteet kuten päätösneuvottelun salassapidon.
----
11. Mihin näillä ohjeilla tai periaatteilla tähdätään, mikä on ohjeiden käytännöllinen merkitys, sitoutuvatko tuomarit työssään luettelossa mainittuihin hyveisiin, vai mistä on kysymys? Tähän kysymykseen periaatteiden lyhyestä johdannosta ei saada selvää vastausta.

12. Johdannon mukaan tuomarin eettisten periaatteiden laatimiselle voidaan nähdä useita erilaisia tarkoitusperiä. Periaatteiden voidaan arvioida "vahvistavan yleisön luottamusta lainkäyttöön, koska ne turvaavat lainkäytön asianmukaisuutta". Eettisillä periaatteilla on myös "informatiivinen merkitys; ne auttavat yleisöä ottamaan selvää ammattietiikasta, joka ohjaa lainkäyttöä". Edelleen: "Tuomarin eettiset periaatteet ovat tuomarille tärkeä itsearvioinnin väline. Eettisten periaatteiden tarkoituksena ei ole kuitenkaan "kuvata hyvältä tuomarilta vaadittavia ominaisuuksia, vaan eettisesti oikeaa toimintaa, johon tuomarin tulee työssään pyrkiä. Periaatteet ovat luonteeltaan eettisiä tavoitteita, jotka toimivat apuvälineinä eettisesti perusteltujen valintojen tekemiseen. Periaatteet eivät kuvaa eettiselle toiminnalle asetettavia vähimmäisvaatimuksia vaan tavoitetasoa, johon lainkäyttötoiminnassa tulee pyrkiä".

13. Ota tuosta nyt sitten selvää! Näyttäisi joka tapauksessa siltä, että tuomarit eivät ole halunneet sitoutua periaatejulistuksellaan uuteen normistoon, eli periaatteet eivät suoranaisesti velvoita tuomaria käytännön työssä, eivätkä oikeusjutun asianosaiset ilmeisesti voi vedota periaatteisiin. Periaatteet ovat lähinnä vain yleisluontoisia toteamuksia, joilla halutaan sanoa, että "tällainen tämä sitten on, tämä hyvä tuomaritapa, mutta ei me kuitenkaan sitouduta näillä ohjeilla mihinkään"!

14. Eettiset periaatteet ovat puhetta niistä eettisistä arvoista, jotka on tarkoitettu ohjaamaan tuomarin toimintaa. Niin kuin KKO:n presidentti Pauliine Koskelo sanoi edellisessä blogijutussa selostetussa puheessaan, etiikka ohjaa, mutta moraalin tila on se, mikä vaikuttaa käytännössä. "Virkakunnan etiikka voi olla kunnossa, mutta moraali saattaa silti olla heikoissa kantimissa", totesi Koskelo. Tämä toteamus pätee varmasti myös tuomarikuntaan. Etiikka ilmenee julkilausumien ja periaateohjelmien tasolla, moraali sen sijaan käytännön tasolla. Etiikan arvoja testataan siinä toimintatavassa, jota tosiasiassa noudatetaan ja ylläpidetään. Etiikasta ollaan yleensä liikuttavan yksimielisiä - tuskinpa ensi perjantain tuomaripäivilläkään kukaan haluaa vastustaa periaatteiden hyväksymistä - mutta erimielisyyttä ja parran pärinää voi sitä vastoin syntyä siitä, miten eettisten arvojen ja periaatteiden tulisi ilmetä käytännön toiminnassa; silloin voivat esimerkiksi paljon puhutut resurssikysymykset ponnahtaa pinnalle periaatteiden käytännön sovellutuksia vesittämään. Koskelo listasi toimintatapojen ja -moraalin tasolla keskeisiksi sellaiset asiat kuin aloitteellisuus, omistautuminen, henkinen itsenäisyys, kriittisyys, älyllinen rehellisyys, rohkeus ja väistelemättömyys. Näistä ei taida olla tuomareiden periaateluettelossa nimenomaista mainintaa.

15. Tuomarin eettiset periaatteet voivat jäädä - Lakimiesliiton julkaisemien eettisten periaatteiden tavoin - nurkkaan pölyttymään ja unohduksiin, jos periaatteita ei oteta tosisssaan tai niitä ei edes pyritä ottamaan huomioon käytännön tuomitsemistoiminnassa. Periaateluetteloon olisi voitu liitttää katekismuksen kymmmenen käskyn tavoin jonkinlainen "mitä se on" -osio, jossa olisi vaikkapa esimerkinomaisesti kerrottu, mitä esimerkiksi "oikeamielisyys" käytännössä tuomarilta edellyttää, mitä tarkoitetaan käsitteellä "oikeusvaltioperiaate" tai mitä kohdassa IV mainitulla "yksityiselämässä käyttäytymisellä" itse asiassa tarkoitetaan. Onko viimeksi mainitussa kohdassa pidetty silmällä esimerkiksi myös tuomarin sivutoimia, joista ei mainita luettelon muissaakaan kohdissa mitään konkreettista?

16. Tuomarin eettisistä periaatteista ja moraalista olisi syytä ylläpitää jatkuvaa keskustelua ja pohdintaa, jotta periaatteilla voisi olla vaikutusta käytännön tuomitsemistyön ja ihmisten oikeusturvan kannalta. Tähän puoleen on kiinnitetty huomiota Ruotsissa, jossa on myös puuhattu tuomareille eettisiä ohjeita tai periaatteita. Sikäläinen tuomariliitto asetti vuonna 2009 toimikunnan pohtimaan tuomarin eettisiä ohjeita. Vuonna 2010 tuomioistuinten keskushallintoyksikkö Domstolsverket antoi Svean hovioikeuden ex-presidentti Johan Hirschfeldtille toimeksiannon asiassa. Valmistelutyön tuloksena syntyi asiakirja "Domaretik - grundsatser och frågor", joka lähetettiin kaikille tuomareille. Hirschfeldt on kirjoittanut työnsä pohjalta artikkelin "Domaretik - fyra grundsatser och många frågor", joka on julkaistu Svensk Juristtidning -lehden numerossa 5-6/2011 s. 518-526, se löytyy tästä. Katso myös  professori Claes Sandgrenin artikkelia "Etiska riktlinjer för domare och åklagare", Juridisk Tidskrift 2009-10, s. 752 ss.

17. Ruotsissa ei ole siis tyydytty pelkästään hieman mitäänsanomattoman listan  julkaisemiseen. Naapurimaassa pyritään kysymysten ja keskustelun avulla pohtimaan ja selvittämään, mitä eettisillä periaatteilla itse asiassa tarkoitetaan ja mitä nuo periaatteet edellyttävät tuomarilta käytännön työssä ja yksityiselämässä. Esimerkiksi otsikon "riippumattomuus" alla tuomarit voivat pohtia tykönänsä seuraavanlaisia kysymyksiä:


Hur ser jag på domarens roll och funktion i samhället?
– Hur ser jag på min roll att verka för mänskliga rättigheter?
– Finns det situationer där jag som domare har ett ansvar för att inför parter och allmänheten förklara domstolarnas roll och funktion i samhället? Kan det finnas extraordinära situationer — helt bortsett från lagprövningssituationen — när jag av etiska skäl kan vägra att fullt ut tillämpa en lagbestämmelse? Bör jag informellt kunna rådfråga eller låta mig informeras av t.ex. en rättsvetenskapsman, en departementstjänsteman eller en expert i en statlig utredning avseende en rättsfråga? Hur bör jag förhålla mig till sådana generella rekommendationer för rättstillämpningen som ligger vid sidan av de traditionella rättskällorna?

18. Kumpi mahtanee olla tehokkaampi metodi saada tuomarit pohtimaan, mitä eettisillä periaatteilla tarkoitetaan ja mihin niillä pyritään? Suomalainen luettelomalli ilman kysymyksiä ja pohdintaa vai ruotsalainen keskusteleva malli?

19. Eettisissä ohjeissa voidaan kuvata tai jopa luvata taikka antaa ainakin ymmärtää vaikka mitä, yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Periaatteilla on kuitenkin merkitystä vain sillä edellytyksellä, että nämä hienot arvot ja ammattihyveet näkyvät tuomarin jokapäiväisessä työssä. Asianosaisten ja yleisön olisi syytä aktiivisesti seurata tuomareiden toimintaa ja valvoa, että mainitut arvot ja hyveet ilmensivät esimerkiksi siinä tavassa, jolla tuomarit kohtelevat oikeudessa asianosaisia, todistajia, toimittajia ja yleisöä, samoin kuin siinä, miten ymmärrettävästi ja kärsivällisesti tuomarit perustelevat ratkaisujaan. Kyse on oikeusprosessin koetusta oikeudenmukaisuudesta.

589. Lempipykäliä


1. Suomen Laki -niminen hakupalvelu, joka mainostaa, että sieltä "saa kaiken laista," tarjoilee kerran viikossa ilmaispläjäytyksen nimeltä "Juristikirje." Se on lähinnä viihteenomainen sivusto, jossa ajankohtaisia oikeudellisia kysymyksiä koskevat vakavammat artikkelit hukkuvat yleensä julkkisjuristien esittelyn ja muun vastaavan enemmän tai vähemmän "hömpän" jalkoihin. Luultavasti tästä johtuu, että vakavasti tarkoitettuja kirjoituksia ei ole Juristikirjeessä enää juuri näkynyt.


2. Juristikirjeessä tunnetut tai puolitunnetut juristit kertovat, mikä on heidän lempipykälänsä. Siis suoraan lakikirjasta otettava pykälä, sillä ollaanhan nyt "Suomen laissa." Kyse ei ole siis lempinormista, -säännöstä tai -periaatteesta, vaikka pykälä on vain asu, johon itse asia eli oikeusnormi on puettu. 


3. Oikeusjärjestykseen sisältyy myös normeja, varsinkin oikeusperiaatteita, jotka eivät ilmene suoraan kirjoitetun lain pykälistä. Tulee mieleen esimerkiksi tuomion oikeusvoima, josta ei ole nimenomaista säännöstä prosessilaissa eli oikeudenkäymiskaaressa. Reformatio in peius -kielto - väitöskirjani aihe 35 vuoden takaa - on myös normi, josta ei ollut 70-luvulla eikä itse asiassa ole vieläkään nimenomaista tai kattavaa säännöstä laissa. Oikeusvoimaa ja peius -kieltoa samoin kuin esimerkiksi jutun palauttamisen edellytyksiä koskevat normit perustuvat yhä edelleen vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, joka puolestaan perustuu paljolti oikeuskirjallisuuden kananottoihin.


4. Katsotaanpa sitten hieman, mitä pykäliä lakimiehemme ovat Juristikirjeessä ilmoittaneet lempipykälikseen.


5. Lähes päivittäin ilta- tai päivälehtien sivuilla taikka tv-uutisissa haastateltu Itä-Suomen yliopiston rikosoikeuden professori Matti Tolvanen yllättää karskilla valinnallaan, sillä hänen lempipykälänsä on murhaa koskeva RL 21 luvun 1 §. Tolvanen perustelee valintaansa sillä, että kyseessä on rikoksista vakavin. Pykälässä kolmeen sanaan on sisällytetty rikosoikeuden yleisen osan keskeiset käsitteet, eli tekijä, teko, laiminlyönti, tahallisuus, seuraus, syy-yhteys ja syyllisyys, perustelee Tolvanen.


6. Oikeustieteen tohtori Kari Uotin lempipykälä on oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskeva perustuslain 21 §, joka on JU:n mukaan edellytys oikeuden toteutumiselle. Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin sisältyy myös Uotin hyvin tuntema itsekriminointisuoja, vaikka siitä ei olekaan perustuslain 21 §:ssä nimenomaista mainintaa.


7. Toimitusjohtaja Pia Pakarisen lempipykälä on Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan kohta 2, joka koskee syyttömyysolettamaa. Pakarisen mukaan syyttömyysolettama on yksi sivistysvaltion peruspilareista, mutta sen noudattaminen tuntuu olevan välillä hyvin vaikeaa. - Tosi on! 


8. Tupakkaprofessorina eli tarkemmin sanottuna tupakoinnin vastustajana tunnetun Erkki Aurejärven valinta ei yllätä, kun hän mainitsee lempipykäläkseen tupakalain 1 §:n. Siinä on asetettu tavoitteeksi tupakankäytön lopettaminen, ei siis ainoastaan kessuttelun vähentäminen.



9. Kansanedustaja Mikael Jungnerin lempipykälä on vuoden 1734 lain Maakaaren 1 luvun 1 §, joka ei ole enää voimassa. Siinä todetaan runollisesti: 'nämä ovat lailliset saannot, joilla maa, huone ja maapohja maalla ja kaupungissa omaksi saadaan: yksi on perintö, jos on laillisesti peritty; toinen on vaihto, jos on laillisesti vaihdettu; kolmas on kauppa, jos on laillisesti ostettu; neljäs on lahja, jos on laillisesti lahjaksi annettu'.  Jungner on oikeassa siinä, että kauniin rytmin ansiosta säännös on helppo muistaa. "Siinä on nähty vaivaa ja se on valovuosien päässä nykyisestä vaikeasti ymmärrettävästä juridisesta teknokielestä.”


10. Työoikeudenasiantuntija Anna Lavikkalan lempipykälä on työsopimuksen tunnusmerkit määrittelevä työsopimuslain 1 §. Tulva-lehden päätoimittaja Atlas Saarikoski ilmoittaa lempparipykäläkseen RL 17 luvun 21 §:n, jonka tarkoitus on yrittää hallita ihmisten seksuaalisuuden ilmaisuja julkisilla paikoilla Saarikosken perustelu valinnalleen: "Pykälää on hauska rikkoa." - Niinpä, tämähän nähtiin taas viimeksi pari päivää sitten Vappuna.


11. Helsingin yliopiston rehtori, OTT Thomas Wilhelmssonin - muuten tunnettuja välimiehiä hänkin - lempipykälä on oikeustoimen ehtojen kohtuullistamista tarkoittava oikeustoimilain 36 §. - Kohtuus kaikessa - myös välimiesten palkkioissa!


12. Ylitarkastaja Husein Muhammed ilmoittaa suosikkisäännöksekseen hallintolain 8 §:n, joka velvoittaa hallintoviranomaisen antamaan asiakkailleen neuvontaa. HM:n mukaan mainittu pykälä jää usein sanahelinäksi, sillä esimerkiksi noin puolet toimeentulotukeen oikeutetuista ei hae sitä, koska he eivät tiedä oikeuksistaan ja virnaomaiset eivät heitä neuvo. 


13. Husein Muhammedin pomo, vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet ilmoittaa suosikikseen peruslain 6 §:n yhdenvertaisuuspykälän, joka on suomalaisen yhteiskunnan arvojen kivijalka. - Myös tuo pykälä saattaa kuitenkin jäädä käytännössä usein pelkäksi "sanahelinäksi."


14. Presidenttiehdokas Sauli Niinistö ilmoitti ennen viime vaaleja lempipykäläkseen perustuslain 3 §:n, jossa todetaan selkeä parlamentarismi ja vallan kolmijako-oppi. Niinistön mukaan "presidentillä on yhtälössä roolinsa."


15. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson viittaa Olaus Petrin vanhoihin tuomarinohjeisiin, jotka sisältävät edelleen ajankohtaisia viisauksia. Yhtenä esimerkkinä oikeusministeri mainitsee ohjeen, jonka mukaan "jokaisella tuomiolla pitää olla selvät perusteet ja todistukset tukena, sillä tuomari älköön mitään tuomitko muutoin kuin perusteiden ja todistusten mukaan."


16. Professori Tuula Linna, seuraajani Lapin yliopiston lainkäytön/prosessioikeuden professorina, mainitsee viimeisimmässä Juristikirjeessä lempipykäläkseen oikeudenkäymiskaaren 1 luvun 11 §:n: "Tuomarin pitää tarkoin tutkia lain oikeata tarkoitusta ja perustusta sekä tuomita sen mukaan, mutta ei vastoin sitä, oman mielensä mukaan." Tuula Linnan mukaan tämä kaunis pykälä on yhä voimassa alkuperäisessä asussaan (siis vuoden 1734 laissa) ja kertoo lainsäätäjän tahdon ja tuomarin harkinnan suhteesta tavalla, jota ei ole tarvinnut muuttaa satoihin vuosiin. 


17. Tuula Linnan valinta ei lainkaan hassumpi. OK 1:11:n säännös ilmenee itse asiassa jo Olaus Petrin vanhoissa tuomarinohjeissa (ohje 12). Mutta yksi varauma Linnan perusteluihin: Pykälässä puhutaan "lain oikeasta tarkoituksesta" (ratio legis),  ei "lainsäätäjän tahdosta," niin kuin Linna mainitsee. Minusta tässä on vissi ero, mutta en ala sitä nyt tässä lähemmin selostaa, vaan palaan siihen joskus myöhemmin.

18. Kuten edellä olevasta esittelystä ilmenee, lempipykälä liittyvät useimmiten joko asianomaisen juristin työhön ja toimenkuvaan. Niinhän sitä sanotaan, että "kuka härjillä kyntää, se härjistä puhuu." Lempisäännöksiksi valitaan pykäliä, jotka ovat joko sisällöltään tai muotoilultaan taikka kummassakin mainitussa suhteessa "yleviä" tai suorastaan hieman mahtipontisia. Kyse on normeista, jotka ilmaisevat usein tietyn oikeusperiaatteen tai tavoitteen. Joukossa on vähemmän yksityiskohtaisesti jotakin asiaa sääteleviä pykäliä, joiden merkitys ilmenee niiden suorana soveltamisena käytännössä.

19. Itse en ole juurikaan pohtinut pykäliä siltä kannalta, mikä niistä sykähdyttäisi jotenkin eniten sydäntäni. En ole erityisemmin ihastunut yhteen tai useampaan pykälään. Pykälät ovat lähinnä vain keinoja ja työvälineitä, joilla pyritään tiettyyn tavoitteeseen ja yhteisen hyvän edistämisen. Tuomarin ja asianajajankin jokapäiväisessä työssä merkittäviä pykäliä ovat esimerkiksi väittämistaakkaa (OK 24:3.2), syytesidonnaisuutta (ROL 11:3), tuomarin prosessinjohtoa (OK 6:2a.2 ja ROL 6:5.2), vapaata todistusharkintaa (OK 17:2.1) ja tietenkin tuomion perustelemista (OK 24:4 ja ROL 11:4) koskevat säännökset.

20. OK 17:2.1:n mukaan "oikeuden tulee, harkittuaan huolellisesti kaikkia esiintulevia seikkoja, päättää, mitä asiassa on pidettävä totena." Säännöksen tarkoituksena on sanoa, että vaikka todistusharkinta on vapaata siinä mielessä, että todistuskeinoja ei ole rajattu vain tiettyihin todisteisiin eikä eri todisteiden painoarvoa ole laissa säännelty, tuomarin harkinta ei ole kuitenkaan vapaata sikäli, että näyttöratkaisu voitaisiin perustaa mielivaltaan tai pelkästään intuition varaan. Toisaalta säännöksessä ei sanota, että tuomarin ratkaisu olisi tai sen tulisi olla aina ehdottomasti niin sanotun aineelliseen totuuden mukainen, vaan kyse on vain siitä, mitä esitetyn todistusaineiston perusteella on "pidettävä totena." Tuomarilta ei vaadita yliluonnollisia kykyjä "ehdottoman totuuden löytämiseksi", vaan ainoastaan niin sanotun muodollisen eli prosessuaalisen totuuden selvittäminen riittää. - Vaikka mainittu säännös on lyhyt, siihen sisältyy siten todella paljon tärkeää asiaa.

21. Mielivallan kieltoa ja tuomion perustelemisvelvollisuutta korostettiin aiemmin voimassa olleessa OK 24 luvun 3 §:n 1 momentissa napakasti: "Jokainen tuomio perustettakoon syihin ja lakiin eikä mielivaltaan, ja pantakoon siihen selvästi ne pääsyyt ja se lainkohta, joihin päätös perustuu."  - Aika hyvin kiteytetty. Samoin kuin tuomarinohjeissa mainittu asianosaisen kuulemisen tärkeyttä teroittava ohje: Yhden puheiden mukaan älköön ketään tuomittako.

22. Yksityisoikeuden eli siviilioikeuden puolelta tule mieleen lyhyt ja ytimekäs normi "pacta sunt servanda" eli sopimukset pidettävä.  Sopimuksessa sovitut ehdot siis velvoittavat sopijapuolia lakiin verrattavalla tavalla. Kuten tiedämme, tämä koskee myös reaalisopimuksia eli esimerkiksi sopimusta, jonka autoilija tekee pysäköidessään ajoneuvonsa yksityisen omistamalle pysäköintipaikalle. Tällöin  hän hyväksyy ja sitoutuu noudattamaan pysäköintitaulussa julkipantuja sopimusehtoja, joihin kuuluu myös ehtojen rikkomisesta aiheutuvan valvontamaksun suorittaminen.

23. Oikeudellisia arvoja korostavat normit ovat sitten omassa sarjassaan. Niitä löytyy edellä mainituista vanhoista tuomarinohjeista ja perustuslaista. Vaikkapa esimerkiksi tämä: "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei saata olla lakikaan; sen kohtuuden tähden, joka laissa on, se hyväksytään."

382. Mistä tunnet sä tuomarin? Tulossa tuomarin eettiset ohjeet

Kansanedustajat eivät tunteneet noita...
...eivätkä siis myös näitä...

1. Kommentoin blogissa n:o 377/25.1.2011 HS:ssa 25.1. julkaistua Matti Apusen kolumnia "Yhdeksäntoista hiljasta hahmoa." Siinä kerrottiin yleisölle tuntemattomiksi jääneistä KKO:n tuomareista. Esitin jutussani myös joitakin näkemyksiä muun muassa KKO:n jäsenten salaperäisestä nimitysmenettelystä sekä esittelin tekemäni ehdotuksen sitä, miten KKO:n (samoin kuin KHO:n) tuomarien sisäänlämpiävää ja salamyhkäisestä nimittämismenettelyä olisi syytä uudistaa, jotta se täyttäisi avoimuuden vaatimukset ja jota käyttäen KKO:een olisi mahdollista saada entistä pätevämpiä tuomareita.

2. Samaan teemaan palasi Ilta-Sanomat kuluvan viikonvaihteen numerossaan otsikolla "En minä tunne näitä." I-S:n toimittaja oli Apusen kolumnin innoittamana kierrellyt viime torstaina eduskuntatalossa ja näyttänyt neljälle kansanedustajille KKO:n jäsenten valokuvia. KKO:ssa on 19 jäsentä, kahdeksasta jäsenestä lehti ei ollut löytänyt valokuvaa.

3. Jutusta ilmeni, että KKO:n oikeusneuvokset ovat kansanedustajille lähes tuntemattomia. Jopa KKO:n presidentti Pauliine Koskelon tunnistaminen tuotti vaikeuksia, vaikka Koskelo on ollut usein kuultavana eduskunnan lakivaliokunnassa ja luultavasti myös perustuslakivaliokunnassa. Haastatelluista neljästä parlamentaarikosta kolme on itse lakivaliokunnan jäseniä, mutta vain valiokunnan puheenjohtaja (Janina Andersson, vihr) ja varapuheenjohtaja (Pirkko Ruohonen-Lerner, ps, koulutukseltaan varanotaari) tunsivat vaikeuksitta Koskelon. Sen sijaan valiokunnan jäsenellä Oiva Kaltiokummulla (kesk, rikoskomisario) oli vaikeuksia Koskelon tunnistamisessa, muita hän ei tuntenut lainkaan. Kokoomuksen Ben Zyskowicz, juristi koulutukseltaan, tunnisti 11 jäsenestä Koskelon lisäksi vain oikeusneuvokset Mikko Tulokkaan ja Ari Kantorin, jotka hän sanoi tuntevansa henkilökohtaisesti.

4. Ruokonen-Lerner: " Kuvat eivät sano yhtään mitään." - Oiva Kaltiokumpu: "En minä tunne näitä, mistä tässä on kysymys...ajattelin jo, että ovatko nämä olleet minulla kaltereiden takana", Kaltiokumpu naurahti. Lakivaliokunnan puheenjohtaja Janina Andersson (nuhaisena) tunsi vain Koskelon ja oikeusneuvos Ilkka Raution, jota lakivaliokunta on kuullut usein asiantuntijana.

5. Niinpä, tämä tuli nyt todistetuksi: ylimmän oikeuden tuomarit ovat kansanedustajille liki täysin tuntemattomia suuruuksia. Olen itse joskus luonnehtinut KKO:n jäseniä sanomalla, että tuntemattomina he ovat korkeimpaan oikeuteen tulleet ja yhtä tuntemattomina he sieltä viranhoidon päätyttyä pois lähtevät.

6. Olen itse yrittänyt tehdä KKO:n jäseniä tunnetuksi eri tavoin. Olen kommentoinut KKO:n ennakkopäätöksiä, muun muassa nyt blogissani, jolloin olen aina maininnut ratkaisujen tekemiseen osallistuneiden jäsenten nimet ja äänestyslausunnot. Oikeustieteellisissä julkaisuissa ei sen sijaan näin ole juuri tapana tehdä, vaan puhutaan anonyymisti esimerkiksi "KKO:n enemmistöstä" tai "KKO:n vähemmistön mielipiteistä". Olen kertonut blogeissani KKO:n nimitysmenettelystä ja sen puutteista sekä esitellyt muutamilla nimityskierroksilla kaikki oikeusneuvoksen virkoja hakeneet juristit ja heidän taustansa sekä pohtinut, mistä "kiintiöstä" valinta kullakin kerralla mahdollisesti kohdistuu. Kerroin HS:n toimittajan pyynnöstä vuosi sitten muutamalla sanalla KKO:n jokaisen jäsenen taustasta jotakin; juttu julkaistiin HS:ssa 7.3.2010 (ks. kuva yllä).

7. Mutta mitä tekevät kansanedustajat. Ilta-sanomien jutussa he lähinnä vain naureskelevat ja laskevat leikkiä siitä, etteivät tunne KKO:n jäseniä. Kenelläkään heistä ei näyttänyt olevan minkäänlaista visiota siitä, miten KKO:n jäsenten tunnettavuutta voitaisiin lisätä! KUitenkin juuri eduskunta päättää laeista ja siis myös siitä, millainen on tuomareiden ja siten myös KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitysmenettely. Jos ja kun kyseinen menettely on sisäänlämpiävä ja muutenkin salamyhkäinen ja mahdollistaa kansanedustajille - mediasta tai suuresta yleisöstä puhumattakaan - täysin tuntemattomien lakimiesten nimittämisen oikeusneuvoksen virkaan, niin kyllä kansanedustajilta voisi kohtuudella odottaa jonkinlaista aktiivisuutta, jotta lakia saataisiin muutetuksi. Mutta valtiopäivämiehillemme tuntuu riittävän asiassa pelkkä naureskelu. No, ei ihme, sillä kansanedustajistakin useimmat suuri yleisö tuntee lähinnä heidän osallistumisestaan erilaisiin tv:n viihdeohjelmin, Kymppitonniin ja sen sellaisiin hupailuihin.

9. Onko sitten edes kovin tärkeää, että ihmiset tuntisivat ylimpien oikeusasteiden tuomareita nykyistä paremmin? Luultavasti tilanne muissa pohjoismaissa ei ole tässä suhteessa yhtään sen parempi kuin Suomessa. Kun puhun tuomareiden tunnettavuudesta, en tarkoita, että tuomioistuimiin tulisi valita niin sanottuja "tuttuja tuomareita" eli julkisuudessa eri tavoin olleita lakimiehiä. Presidentti Urho Kekkonen ajoi vanhoilla päivillään 1970-luvun alussa nuorten radikaalien juristien innoittamana, ehkä jopa yllyttämänä, ideaa tuomioistuinten ja tuomareiden saattamisesta "kansanvaltaisen kontrollin" piiriin.

10. Kyse oli yksinkertaisesti siitä, että tuomioistuimiin ja erityisesti ylimpiin oikeuksiin tuli saada enemmän vasemmistolaisesti ajattelevia lakimiehiä. Tässä tarkoituksessa KKO:n ja KHO:n tuomarinviroista oli määrä tehdä määräaikaisia ja heidän valintansa ja nimittämisensä olisi uskottu eduskunnalle. Alioikeuksien tuomareiden nimitysvalta olisi puolestaan uskottu kunnanvaltuustoille. Tämä olisi tietenkin johtanut tuomarinvirkojen ja nimitysmenettelyn politisoitumiseen.

11. Tällaisista utopistista kaavailuista on jo aikoja sitten luovuttu. Jopa Kekkosen "lastenkutsuilla" käyneet ja ajoivat edellä mainittuja radikaaleja uudistuksia, myöntävät nykyisin vaisuina tai jopa hieman häpeissään, että nuo ideat olivat niin sanotusti syvältä. Merkillisiähän ne oivatkin, kun ajattelee, että kaavaillun demokratiankehityksen ja jonkinlaisen yhteiskunnallisen vallankumouksen oli määrä alkaa juuri tuomioistuinlaitoksesta, joka on aina kuulunut kaikkein vanhoillisimpiin instituutioihin.

12. Pidemmittä puheitta sanoisin, ettei ihmisten tai edes kaikkien kansanedustajien tarvitse välttämättä tuntea tai edes tunnistaa ylimpien oikeuksien tuomareita. Mutta pääasia on, että tuomareiksi saadaan kyvykkäitä, ammattitaitoisia, oikeamielisiä ja lainkäyttöön jo entuudestaan hyvin perehtyneitä lakimiehiä. Tätä tavoitetta palvele edellä mainittu Matti Apusen ja minunkin peräänkuuluttama keskustelu tuomareiden ja nimenomaan ylimpien tuomioistuinten tuomareiden nimitysmenettelyn kehittämisestä ja tuomareiden arvoista.

13. Kun puhun arvoista, tarkoitan tuomarin ammattietiikkaa ja lähinnä tuomarin työssä noudatettavia ammattieettisiä periaatteita. Niistä ilmenee käsitys siitä, millainen on hyvä tuomari ja millaisten arvojen kunnioittamista tuomarilta työssään voidaan odottaa. Ruotsissa ja Suomessa on vanhastaan tunnettu ja tunnustettu tuomarin eettisiksi ohjeiksi Martti Lutherin lähipiiriin kuuluneen papin ja piispan eli Olaus Petrin noin vuonna 1540 julkaisemat tuomarinohjeet. Ne ovat luoneet henkisen pohjan tuomareiden riippumattomalle toiminnalle ja vahvistaneet osaltaan kansalaisten luottamusta tuomioistuimiin. Olaus Petrin vanhat tuomarinohjeet ovat edelleen elinvoimaisia ja ne painetaan yhä Suomen Laki -teosten alkulehdille.

14. Monissa maissa on julkaistu erilaisia tuomarintyötä koskevia eettisiä ohjeita, jotka vastaavat eräissä suhteissa asianajajalaitoksen piirissä asianajajille vahvistettuja tapaohjeita (Hyvä asianajajatapa). Tuomarin ammattietiikasta on annettu kansainvälisiä suosituksia (The Universal Charter of the Judge), joissa on asetettu vähimmäistasoa koskevia vaatimuksia muun muassa tuomarin riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta, tuomarin tehtävin tehokkaasta hoitamisesta. tuomareiden virkaan nimittämisestä, tuomioistuinhallinnosta ja kurinpitomenettelystä, tuomareiden yhdistymisvapaudesta ja sivutoimista jne. ENCJ:n (European Network of Councils for the Judiciary) raportissa 2008-2009 esiintyvistä periaatteista mainitaan esimerkiksi riippumattomuus, rehellisyys (integrity), puolueettomuus, pidättyvyys ja harkinta, velvollisuudentunto, kunnioittavuus ja kuuntelun taito, tasapuolisuus, kyvykkyys sekä lainkäytön läpinäkyvyys.

15. Nyt myös Suomen tuomariliitto on herännyt - onneksi asialla ei sentään ole ehtinyt oikeusministeriö - asiassa ja asettanut tuomareiden keskuudesta nimetyn työryhmän, joka valmistelee asiakirjaa työnimeltään "Tuomarin eettiset periaatteet."

Olen päässyt tutustumaan ohjeistusluonnokseen. Se ei sisällä mitään yllätyksiä, vaan luonnoksessa luetellaan ja luonnehditaan lyhyesti aivan samoja periaatteita ja jokaiselta tuomarilta edellytettäviä ammattihyveitä kuin edellä mainituissa kansainvälissä suosituksissa ja monissa maissa jo käytössä olevissa ohjeissa. Ammattihyveinä luonnoksessa mainitaan muun muassa viisaus, lojaalisuus (tuomarin valalle), humaanisuus, rohkeus, vajavuus ja harkitsevuus, ammatillinen kyvykkyys jne.

16. Pienenä yksityiskohtana tuli nimenomaan tuomarin kyvykkyydestä mieleen, että ohjeissa olisi minusta syytä edellyttää, että tuomari osallistuisi säännönmukaisesti ammattitaitoa ylläpitävään ja kehittävään täydennys- ja jatkokoulutukseen. Seuraamme työryhmän työn edistymistä ja esittelemme uudet uljaat eettiset periaatteet tai ohjeet heti niiden valmistuttua.

17. Niin, voidaanhan sitä erilaisissa ohjeissa ja periaatteissa kuvata ja myös luvata vaikka mitä, yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Tärkeintä toki olisi, että nuo hienot eettiset arvot ja periaatteet sekä ennen muuta ammattihyveet näkyisivät myös tuomarin jokapäiväisessä työssä. Tässä suhteessa ihmisten tulisi aktiivisesti seurata tuomioistuinten ja tuomareiden työtä ja siten valvoa ja vaatia, että mainitut arvot ja hyveet todella ilmensivät esimerkiksi siinä tavassa, jolla tuomarit kohtelevat oikeudenkäynneissä asianosaisia, todistajia, toimittajia ja yleisöä ja miten ymmärrettävästi ja kärsivällisesti tuomarit perustelevat ratkaisujaan.

18. Nykyisin oikeusprosessien asianmukaisuudesta puhuttaessa korostetaan ennen muuta koetun oikeudenmukaisuuden vaatimuksen merkitystä, siis sitä, millaiseksi asianosaiset, toimittajat ja yleisö kokevat oikeudenkäynnin. Tässä kuten monessa muussakin suhteessa avainasemassa on tuomarin kyky johtaa prosessia asianmukaisesti mutta samalla tehokkaasti samoin kuin tuomarin taito perustella ratkaisut seikkaperäisesti ja ymmärrettävällä tavalla.