451. Vaasan HO:n tuomio 15.4.2011 Kauhajoen koulusurmajutussa, osa VI

1. Kirjoitussarjan edellisessä eli V osassa (blogi 448) käsittelin - hovioikeuden tuomion perustelujen mukaisesti - kysymystä siitä, oliko syytetyllä komisariolla ollut perusteltu syy epäillä Saaren tekevän koulusurman. Vaikka tätä ei perusteluissa jostakin syystä suoraan sanotakaan, mainittu kysymys liittyy ennen kaikkea asianomistajan törkeistä kuolemantuottamuksesta esittämään rangaistusvaatimukseen.

2. Blogissa 448 käsitellyssä perustelujen osassa hovioikeus tarkasteli kuolemantuottamuskysymystä näytön arvioinnin osalta. Tämän jälkeen hovioikeus siirtyi tarkastelemaan samaa kysymystä lain soveltamisen kannalta. Tämän osion on ilmeisesti ajateltu olevan ikään kuin hovioikeuden tuomion perustelujen "kohokohta" tai "parasta antia", sillä juuri kyseinen osa tuomiosta - mutta ainoastaan se - on otettu hovioikeuden tuomiosta laadittuun ja hovioikeuden kotisivuilla julkaistuun Finlex-selosteeseen (VaaHO 2011:5). Kyseinen Finlex-seloste muuten ilmestyi hovioikeuden kotisivuille vasta viime viikolla, jolloin selvisi, että asianosaiset ovat pyytänyt tuomiosta valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

3. Olen viittaustekniikan vuoksi merkinnyt hovioikeuden perustelukappaleet kirjaimilla. Mainittu osa perusteluista kuluu näin:

Törkeää kuolemantuottamusta koskevan tunnusmerkistön täyttyminen

a) Rikoslain 21 luvun 8 §:n mukaan kuolemantuottamuksesta on tuomittava se, joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman. Kuolemantuottamusta on saman luvun 9 §:n mukaan pidettävä törkeänä, jos kuolema aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan.

b) Rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi mainitun 2 momentin 1 kohdan mukaan perustua virkaan, toimeen tai asemaan.

c) Hovioikeus on edellä katsonut, että Haapala oli huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuutensa laiminlyömällä ottaa Saaren ampuma-aseen väliaikaisesti poliisin haltuun. Asiassa on asianomistajien esittämän rangaistusvaatimuksen osalta kysymys ensinnäkin siitä, onko tämä Haapalan laiminlyönti syy-yhteydessä asianomistajien perheenjäsenten kuolemaan ja toiseksi siitä, onko Haapala aiheuttanut kuolemat rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla huolimattomuudella.

d) Saari ei olisi voinut tehdä juuri 23.9.2008 toteuttamaansa koulusurmaa, jos Haapala olisi ottanut Saaren aseen väliaikaisesti poliisin haltuun 22.9.2008, kuten hänen olisi pitänyt tehdä toimiessaan virkavelvollisuuksiensa mukaisesti. Koulusurma on ollut tässä mielessä Haapalan menettelyn seuraus.

e) Seuraavaksi on arvioitava, onko Haapala aiheuttanut Saaren tahallisesta teosta johtuneet asianomistajien perheenjäsenten kuolemat huolimattomuudellaan.

f) Oikeuskirjallisuudessa on aikaisemmin ollut vallitsevana kanta, jonka mukaan henkilö ei voi olla vastuussa toisen tahallisella rikoksella aiheuttamasta seurauksesta, vaikka hän olisi huolimattomuudellaan mahdollistanut rikoksen ja sen seurauksen syntymisen.(JV: tähän kantaan valtion edustaja vetosi Kauhajoki-prosessissa sitkeästi vielä hovioikeudessakin). Kantaa on perusteltu muun muassa sillä, että rikoslakiin sisältyvät rikokseen osallisuutta koskevat yllytys- ja avunantosäännökset, joiden täyttyminen edellyttää tahallisuutta. Kun toisen tekemän rikoksen tuottamuksellista edistämistä ei vastaavasti ole säädetty rangaistavaksi, tuottamuksellinen osallisuus toisen tekemään tahalliseen rikokseen ei mainitun kannan mukaan voisi olla rangaistavaa.

g) Hovioikeus toteaa, että toisen rikoksen tuottamuksellista edistämistä koskevien säännösten puuttumisen voidaan perustellusti tulkita tarkoittavan myös sitä, että kysymys on jätetty ratkaistavaksi yleisten tuottamusta koskevien säännösten perusteella. Mainitulle kannalle ei ole muutoinkaan saatavissa tukea voimassa olevasta oikeusjärjestyksestä. Sitä vastoin rikoslain yleisten oppien uudistamiseen vuonna 2004 johtaneessa hallituksen esityksessä nimenomaan viitataan mahdollisuuteen tuomita rangaistus toisen rikoksen tuottamuksellisesta edistämisestä toteamalla, että kysymys siitä, missä vaiheessa toisen rikosteon tuottamuksellinen edistäminen liitetään edistäjän huolimattomuuteen, liittyy rikoslain 3 luvun 7 §:ssä tarkoitettuun olosuhteiden edellyttämään huolellisuuteen (HE 44/2002 vp s. 95 - 96). Lisäksi ratkaisussa KKO 1993:50, jossa panttivanki oli saanut surmansa poliisin toteuttaman saarrostuksen yhteydessä tapahtuneessa räjähdyksessä, korkein oikeus tuomitsi komisarion kuolemantuottamuksesta, vaikka räjähtäminen oli voinut tapahtua myös kaappaajan tietoisesta toiminnasta.

h) Tuottamuksellisen rikoksen syyksilukemiseksi edellytettävää huolimattomuutta on viime vuosikymmeninä julkaistussa oikeuskirjallisuudessa arvioitu kielletyn riskin ja sen relevanssin avulla. Oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannan mukaan seurausta ei tee huolimattomuudesta aiheutuneeksi vielä se, että tekijä on syyllistynyt kiellettyä riskinottoa sisältävään tekoon tai laiminlyöntiin ja että teko on aiheuttanut seurauksen. Näiden lisäksi edellytetään yleensä teon tai laiminlyönnin sisältämän riskinoton olevan relevanttia seurauksen syntymisen suhteen. Toisin sanoen riskin tulee olla toteutunut seurauksessa (Nuutila: Rikosoikeudellinen huolimattomuus 1996, s. 272-457 ja Rikoslain yleinen osa 1997, s. 141-176, Nuotio: Teko, vaara, seuraus 1998, s. 291-328 ja Frände: Yleinen rikosoikeus 2007, s. 96-114).

i) Rikoslain yleisen osan uudistamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on hyväksytty oikeuskirjallisuudessa esitetyt lähtökohdat. Rikoslain 3 luvun 7 §:n osalta esitöissä todetaan, että objektiivisessa huolimattomuudessa on asiallisesti kysymys ennen kaikkea siitä, ottiko tekijä kielletyn riskin vai jäikö riskinotto sallitun puolelle. Edelleen esityksessä todetaan, että loukkaamisrikoksesta rankaisemiseksi ei riitä se, että tekijä toimii huolimattomasti ja aiheuttaa ennakoitavalla tavalla tunnusmerkistössä tarkoitetun vahinkoseurauksen. Tunnusmerkistön täyttyminen täytyy myös voida palauttaa huolimattomuuteen (HE 44/2002 vp s. 90).

j) Oikeuskirjallisuudessa on arvioitu myös nimenomaisesti sitä, millä edellytyksillä tuottamuksellinen myötävaikutus toisen tahalliseen rikokseen on rangaistavaa (Nuutila: Rikosoikeudellinen huolimattomuus 1996, s. 347-372 ja Rikoslain yleinen osa 1997, s. 157-165). On katsottu, että vasta konkreettinen syy epäillä vastaisen rikoksen tekemistä voi perustaa vastuun toisen tekemästä tahallisesta rikoksesta. Tätä vastuun lievennystä toisen tahallisesta rikoksesta on perusteltu muun muassa luottamusperiaatteella eli sillä, että moderni vaihdantaan ja sosiaaliseen työnjakoon perustuva elämä kävisi mahdottomaksi, jos ihmisten olisi pidettävä huolta siitä, etteivät he tee mahdolliseksi toisen tahallista rikosta.

k) Hovioikeus toteaa olevan perusteltua lähteä siitä, että vastuu toisen tahallisella rikoksella aiheuttamasta seurauksesta yleensä edellyttää erityisiä perusteita. Ensinnäkin on niin, että toisen henkilön tietoista inhimillistä toimintaa ja aikomuksia voi olla usein vaikeampi ennakoida kuin muunlaisia huolimattomuuden seurauksia. Myös mainittu luottamusperiaate puoltaa erityisiä perusteita vastuun syntymiselle. Hallintoviranomaisen soveltaessa lakia lievennys saattaa perustua siihen, että viranomainen voi olla velvollinen soveltamaan lakia oikeuslähteiden ja vakiintuneen käytännön mukaisesti riippumatta mahdollisista omista epäilyistään.

l) Ampuma-aselain säätämisen keskeisenä tavoitteena on ollut yksilöön kohdistuvan väkivallanteon vaaran vähentäminen. Tämä tavoite ilmenee selvästi myös ampuma-aselain 92 §:ssä, jonka 1 momenttiin perustuvan velvollisuutensa Haapala oli laiminlyönyt. Hovioikeus kuitenkin toteaa, että Haapalan mahdollista vastuuta Saaren tekemästä koulusurmasta on arvioitava niiden olosuhteiden perusteella, jotka olivat vallinneet Haapalan laiminlyönnin aikana. Erityisesti on otettava huomioon, että sovellettavan lainkohdan mukaan vasta perusteltu aihe olettaa ampuma-asetta käytettävän väärin on perustanut Haapalalle oikeuden ja velvollisuuden ottaa ase pois.

m) Kuten hovioikeus on edellä katsonut, Haapala on syyllistynyt ilmeiseen virhearviointiin jättäessään aseen Saarelle, koska Saari oli jo käyttänyt asetta väärin. Sen sijaan Haapalalla ei ole ollut konkreettisia perusteita epäillä, että Saaren menettelyssä olisi kysymys muusta kuin pelkoa ja huolta herättäneestä toiminnasta. Haapala ei ollut mieltänyt sitä vaihtoehtoa mahdolliseksi, että Saari tulisi tekemään koulusurman. Haapala ottama kielletty riski ei ollut koskenut koulusurmaa, eikä se huolimattomuus, johon Haapala oli syyllistynyt jättäessään aseen Saaren haltuun, ole näin ollen ollut relevantti Saaren tekemän rikoksen seurausten kannalta.

n) Näillä perusteilla hovioikeus päätyy siihen, ettei A ole huolimattomuudellaan aiheuttanut Kauhajoen koulusurmassa surmansa saaneiden kuolemia eikä siten ole vastuussa niistä.

4. Hovioikeuden päättely on sinänsä asianmukaista ja perustelut seikkaperäisiä. Positiivista on sekin, että hovioikeus ei ole tyytynyt oikeuskirjallisuudenosalta vain viittamaan anonyymisti siihen, mitä oikeuskirjallisuudessa on tietyistä tulkintakysymyksistä lausuttu - tämä valitettavan epämääräinen tapa on sen sijaan käytössä KKO:ssa - vaan on kirjoittanut näkyviin ne kirjallisuuden kohdat, joihin hovioikeus on, ei vain viitannut, vaan joista ilmenevää päättelytapaa ja tulkintasuositusta hovioikeus on sellaisenaan noudattanut.

5. Mutta kuten jo tämän kirjoitussarjan V osassa totesin, kysymys H:n syyllisyydestä kuolemantuottamuksiin on ratkaistu asiallisesti jo siinä yhteydessä, kun hovioikeus on pohtinut, oliko H:lla ollut perusteltu syy epäillä Saaren tekevän koulusurman. Tämä ilmene myös edellä hovioikeuden perustelujen kappaleesta m, jossa on viitattu siihen, ettei H:lla hovioikeuden käsityksen mukaan ollut ollut konkreettisia perusteita epäillä Saaren tekevän koulusurman.

6. Jos se sijaan päädytään siihen johtopäätökseen, jota itse olen edellä V osassa puoltanut ja jonka hyväksymiselle näyttäisi minusta olemassa painavat perusteet, eli siihen, että H:lla oli konkreettisten seikkojen perusteella ollut täysin perusteltu syy epäillä ja mieltää koulusurmien tai joka tapauksessa asetta käyttäen tapahtuvan väkivaltarikoksen tekeminen, päädytään arvioinnissa samalla siihen, että H:n ottama riski on koskenut, ei vain esimerkiksi aseen "heiluttelua" julkisilla pakoilla tai vastaavanlaista "vähäistä väärinkäyttöä", vaan myös nimenomaan väkivaltarikoksen ja useiden poliisimiesten ja ulkopuolistenkin todennäköisenä pitämän koulusurman tekemistä. Tällöin se huolimattomuus ja varomattomuus, johon H on syyllistynyt jättäessään aseen Saaren haltuun, on ollut relevantti Saaren tekemän rikoksen seurausten kannalta. Tämän vaihtoehdon mukaan H on siten huolimattomuudellaan ja varomattomuudella, jota voidaan pitää törkeänä, aiheuttanut kouluampumisissa surmansa saaneiden henkilöiden kuolemat.

7. Käsittelen tässä yhteydessä vielä hovioikeuden kannanoton ja perustelut syytetylle tuomitun rangaistuksen osalta. Hovioikeus kirjoittaa perusteluissaan näin:

Rangaistusseuraamus

Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on rikoslain 40 luvun 10 §:ssä säädetty rangaistukseksi varoitus tai sakko.

Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Haapalan syyksi ei ole luettu Saaren teosta johtuneiden seurausten aiheuttamista. Määrättäessä Haapalalle rangaistusta hänen syykseen luetusta virkarikoksesta ei siten ole annettava merkitystä niille vakaville seurauksille, joihin Saaren menettely oli johtanut.

Arvioitaessa Haapalan menettelyn moitittavuutta on otettava huomioon, että hän on syyllistynyt rangaistavaan menettelyyn toimiessaan aselupaviranomaisena. Tälle toiminnalle on lähtökohtaisesti asetettava korkeat vaatimukset. Toisaalta on annettava merkitystä sille, että Haapalan ratkaisu on perustunut ampuma-aselain säännökseen, jota sovellettaessa on käytettävä harkintavaltaa, ja johon siten väistämättä liittyy myös mahdollisuus virheratkaisun tekemiseen.

Haapala on vedonnut rangaistuksen lieventämiseksi asian saamaan julkisuuteen.

Rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä kohtuullistamisperusteena voidaan ottaa huomioon tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi siitä syystä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen.

Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 200) todetaan, että myös epäviralliset seuraamukset kuten työpaikan menetys ja rikoksen saama poikkeuksellinen julkisuus kuuluvat säännöksen piiriin. Peruste on tarkoitettu poikkeussäännökseksi, eikä säännönmukainen mediajulkisuus sinänsä riitä yleensä lievennyksen perustaksi.

Esimerkiksi julkisuuden henkilöt tai merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa olevat joutuvat omissa toimissaan ottamaan huomioon sen, että heidän tekemiään rikoksia käsitellään näkyvästi tiedotusvälineissä. Jos julkisuus nousee kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja jos sillä on muita vakavia seuraamuksia tuomittujen ja usein jo epäiltyjen elämään, on nuo seuraukset lupa rangaistusta määrättäessä ottaa kohtuuden mukaan huomioon.

Haapalaan kohdistettuja syytteitä on käsitelty julkisuudessa mittasuhteissa, joita ei voida pitää Haapalan syyksi luettuun rikokseen nähden kohtuullisina. Tämä julkisuus on johtunut pääosin Saaren tekemästä henkirikoksesta. Sen vuoksi hovioikeus pitää perusteltuna ottaa asian saaman julkisuuden Haapalalle rangaistusta määrättäessä huomioon. Tällä perusteella ja ottaen huomioon Haapalan syyksi luetun rikoksen vahingollisuus, vaarallisuus ja hänen siitä ilmenevä syyllisyytensä hovioikeus pitää riittävänä seuraamuksena rikoksesta varoitusta.

8. Minusta julkisuuden merkityksestä rangaistusta lieventävänä kohtuullistamisperusteena voidaan tässä tapauksessa olla hovioikeuden ratkaisun ja perustelujen osalta perustellusti eri mieltä. Komisarion rikos ei minusta ole saanut osakseen sellaista poikkeuksellista julkisuutta kuin RL 6 luv. 7 §:n 1 kohdassa ja sitä koskevassa hallituksen esityksessä tarkoitetaan. Kyse on vain säännönmukaisesta mediajulkisuudesta. Julkisuus ei ole noussut kohtuuttomiin mittasuhteisin, vastakkaista käsitystä ei ole hovioikeuden tuomiossa ole edes yritetty tarkemmin perustella.

9. Hovioikeuden olisi tullut havaita ja ottaa perusteluissaan huomioon, että mediajulkisuus on päin vastoin käsitellyt Kauhajoen komisariota itse asiassa hyvin lempeästi. Hänen nimeään ei ole edes oikeuskäsittelyn aikana, esitutkinnasta puhumattakaan, ei käräjäoikeudessa eikä hovioikeudessa, mainittu tiettävästi juuri missään tiedotusvälineessä, ei käräjäoikeuden eikä hovioikeuden käsittelyn kuluessa tai tuomiota tiedotusvälineissä selostettaessa, vaikka tuomio ei olekaan miltään osin salainen. Syytetystä ei ole myöskään tiettävästi julkaistu, ei ainakaan päivä- tai iltapäivälehdissä, yhtään kuvaa. Joku kuva, jossa syytetty näkyy oikeussalissa takaapäin, on julkaistu, mutta syytetyn kavoista ei ole kuvia julkaistu. Nämä seikat, jotka osoittavat mediajulkisuuden kohtuullisuutta ja suorastaan poikkeuksellista pidättävyyttä, hovioikeuden olisi tietenkin tullut ottaa punninnassaan contra-perusteina huomioon, mutta pro et contra -metodista on tältäkin osin perusteluissa lipsuttu.

122. Taas lievä raiskaustuomio Itä-Suomen HO:sta; miksi syyttäjä ei aio valittaa?

Lievillä raiskaustuomioillaan usein kohua herättäneen Itä-Suomen HO:n talo Kuopiossa

1. Nyt se jälleen alkanut! Tarkoitan lähes jokakesäistä keskustelua raiskaustuomioiden lievyydestä. Puhutaan lievästä raiskauksesta, vaikka laki ei edes tunnettu tuota rikosnimikettä.

2. Keskustelun kohteena on taas kerran Itä-Suomen hovioikeus Kuopiosta. Hovioikeus alensi Suonenjoelta olevan 55-vuotiaan poliisikonstaapelin käräjäoikeudessa raiskauksesta ja alle 16-vuotiaan lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä saaman 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistuksen  1 vuoteen 6 kuukauteen vankeutta ja määräsi rangaistuksen ehdolliseksi, koetusaika päättyy 30.6.2011. Tuomittu määrättiin lisäksi 70 tuntia kestävään yhdyskuntapalveluun. Rikosten tekoaika on 11.7.1999, jolloin syytetty oli siis 45-vuotias.

3. Kuopion käräjäoikeudessa jutun ratkaisivat 16.9.2008 (nro 08/1746) laamanni Juha Hyvärinen, käräjätuomari Petri Sahi ja kolme lautamiestä. Itä-Suomen hovioikeus, jonne tuomittu poliisimies valitti käräjäoikeuden tuomiosta, ratkaisi jutun 30.6.2009 antamallaan tuomiolla nro 594 (diaarinro R 08/1027)  kokoonpanossa, johon kuului kolme hovioikeudenneuvosta: Markku Ukkola, Helena Lindgren ja Heino Kiviranta, esittelijänä viskaali Petri Mylläri. Hovioikeuden kokoonpanoon ei kuulunut - ei kuulu milloinkaan - maallikkojäseniä eli lautamiehiä. Hovioikeus toimitti jutussa suullisen pääkäsittelyn, koska tuomittu kiisti myös hovioikeudessa syyllisyytensä.

4. Tilasin Itä-Suomen hovioikeudesta tuomion  jäljennöksen. Sen mukaan hovioikeus oli määrännyt asianomistajan eli rikoksen uhrin henkilöllisyyden ja tuomion pidettäväksi salassa vuoteen 2068 saakka lukuun ottamatta ratkaisun lopputulosta ja sovellettuja lainkohtia sekä vaatimuksia hovioikeuden pääkäsittelyssä ja hovioikeuden ratkaisun perusteluja rangaistusseuraamuksen ja korvausvelvollisuuden osalta.

5. Salaisiksi on määrätty sekä syyte että molempien tuomioistuinten eli käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomion perustelut. Näin ollen yleisö ei saa tietää, miten ja millä tavalla syyksiluettu raiskaus oli itse asiassa toteutettu. Rangaistusseuraamuksen perusteluissa hovioikeus vain lakonisesti toteaa, että raiskauksen osalta poliisimiehen uhriin "kohdistama väkivalta on ollut ladultaan verrattain lievää" ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta, että  "uhri oli jo täyttänyt 15 vuotta." Hovioikeus on siis päättänyt salata, millaista tuo tekijän alle 16-vuotiaaseen lapseen kohdistama väkivalta oli oikeastaan ollut ja miksi hovioikeus on pitänyt sitä "verrattain lievänä." Hovioikeuden julkisissa perusteluissa ei kerrota, miksi hovioikeus on pitänyt rangaistusta alentavana seikkana sitä, että uhri "oli jo täyttänyt 15 vuota."

6.  Hovioikeuden ei olisi välttämättä tarvinnut lain mukaan määrätä syyksilukemisensa perusteluja salaisiksi. Laki jättää tässä suhteessa tuomioistuimelle laajan harkintavallan, sillä lain mukaan "tuomioistuin voi määrätä ratkaisun pidettäväksi tarpeellisin osin salassa  muun muassa silloin, kun tuomio sisältää arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämästä tai rikoksen uhria loukkaavia tietoja. Tuomioistuimen ei siis ole pakko määrätä seksuaalirikostuomion perusteluja salaisiksi, ei edes siinä tapauksessa, että jutun käsittely on tapahtunut suljetuin ovin, jolloin yleisö ei ole päässyt seuraamaan istuntoa.

7. Mediassa on usein arvosteltu tuomioistuimia siitä, että ne määräävät liian herkästi seksuaalirikostuomioiden perustelut salaisiksi. Lisäksi tuomioistuinkäytännön on todettu vaihtelevan puheen olevassa suhteessa paljon: toiset tuomioistuimet eivät määrää automaattisesti päätösperusteluja salaisiksi, kun taas toisissa oikeuksissa salassapitomääräys annetaan lähes aina samaan tapaan kuin po. tapauksessa tekivät sekä Kuopion käräjäoikeus että hovioikeus.

8. Nelosen uutisten tekemän ja 28.6.2009 julkaiseman selvityksen mukaan seksuaalirikosten salailuinto vaihtelee käräjäoikeuksissa suuresti. Vähiten "salailuintoa" on Helsingin hovioikeuspiirissä sijaitsevissa käräjäoikeuksissa, sillä niiden sanotuista tuomioista vain joka neljäs on kokonaan salainen. Koko massa salataan yli puolet seksuaalirikostuomioista. Selvityksen mukaan Espoon käräjäoikeus on maan julkisuusmyönteisin käräjäoikeus, sillä sen tuomioista vain oka kymmenes on kokonaan salainen. Kaikkein salaisimpia tuomiot ovat Vaasan ja Rovaniemen  hovioikeuspiirissä, Vaasan HO-piirissä salaisten tuomioiden osuus on 65 prosenttia ja Rovaniemen HO-piirissä 64 prosenttia. Itä-Suomen hovioikeuspiirissä seksuaalirikostuomioista  52 prosenttia on salaisia. - Termit "kokonaan salainen," "osittain salainen" jne. ovat hieman epämääräisiä. Nelosten uutisten selvityksestä ei ilmene, mikä on käräjäoikeuksien "salailuinto" tuomion perustelujen osalta; juuri tämä olisi ollut tärkeätä selvittää.

9. On selvää, että seksuaalirikostuomiossa on yleisöltä salattava aina rikoksen uhrin nimi, ikä ynnä muut henkilöllisyystiedot; rikoksen uhri voi kuitenkin pyytää nimensä julkistamista. Mutta  vaikka rikoksen uhrin nimen ja eräissä seksuaalirikoksissa myös hänen ikänsä mainitseminen kuuluu perustelujen sisältöön,  ei tuomion perusteluja tarvitsisi tämän takia salata kokonaan, kuten näyttää hyvin usein tapahtuvan. Perustelut on mahdollista laatia anonyymisti niin, että vaikka esimerkiksi tuomitun rikollinen teko selostetaan verrattain yksityiskohtaisesti, perusteluista voidaan jättää pois uhrin nimi ja korvata se esimerkiksi vain sanalla "uhri." 

10. Lisäksi on syytä huomata, että vaikka tuomion perustelutkin julistetaan salaisiksi, tuomioistuin voi aina laatia ratkaisun sisällöstä julkisen selosteen. Lain mukaan julkinen seloste sisältää "pääpiirteittäisen selostuksen asiassa ja ratkaisun perusteluista." Esimerkiksi seksuaalirikosta koskeva julkinen seloste on myös julkistettava niin, että asianomistajan (rikoksen uhrin) henkilöllisyys ei paljastu. 

11. Nyt puheena olevassa raiskausjutussakin olisi siis ollut mahdollista, että tuomioistuin (niin käräjäoikeus kuin hovioikeuskin) olisi laatinut julkisen selosteen, jossa olisi kerrottu ilman uhrin henkilöllisyyden paljastamista konkreettisesti pääpiirteissään tapa tai menettely, jolla tuomitun syyksiluettu raiskaus oli suoritettu. Käräjäoikeus ja hovioikeus eivät kuitenkaan ole laatineet jutussa julkista selostetta. Ehkä on katsottu, että selosteen laatimisesta aiheutuisi "turhaa vaivannäköä" tuomioistuimelle.

12. Koska perustelut on julistettu salaisiksi ja koska julkista selostettakaan ei ole laadittu, eivät oikeudenkäynnin julkisuudelle asetetut funktiot ole toteutuneet. 1) Yleisö ei siis voi kontrolloida tuomioistuimen harjoittamaa vallankäyttöä; 2) julkista keskustelua tapauksesta joudutaan käymään tavallaan sokkosillaan; 3) emme voi arvioida, oliko tuomio vakiintuneen oikeuskäytännön mukainen emmekä siis 4) tietää, toteutuiko tapauksessa perustuslaissa säädetty yhdenvertaisuusperiaate.

13. Julkisuudessa on jo ehditty arvostelemaan kovin sanoin hovioikeuden tuomiota rangaistuksen lieventämisen ja erityisen sen ehdollisuuden takia. Minusta kritiikki on täysin oikeutettua, sillä onhan hovioikeuden tuomio rangaistuslajin ja mittaamisen osalta sangen epäilyttävä. Hovioikeus on toki yrittänyt jotenkin perustella rangaistustaan, mutta perustelut ovat äärimmäisen niukat ja mitään sanomattomat. Tällaisista kvasiperusteluista olisi jo kyllä korkea aika päästä eroon!

14. Raiskauksen osalta hovioikeus  totea lakonisesti vain, että raiskauksessa käytetty väkivalta oli "verrattain lievää." Kuten on huomautettu, raiskausrikos ei kuulu väkivaltarikoksiin, vaan siinä on kyse ensi sijassa seksuaalisen itsemääräysoikeuden loukkauksesta (Terttu Utriainen, HS  2.7.). Itä-Suomen HO on kuitenkin ohittanut tämän puolen perusteluissaan kokonaan, ja noteerannut ja punninnut ainoastaan teossa käytetyn väkivallan laatua. Tämä on tietenkin selvä puute. Myös toisen rikoksen eli lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta hovioikeuden perustelu, jossa on mainittu vain se, että uhri oli täyttänyt jo 15 vuotta (oli ilmeisesti jo lähes 16-vuotias) herättää kummastusta. 

15. Hovioikeus näyttäisi ajattelevan, että sanotun ikäiset tytöt olisivat ikään kuin "vapaata riistaa." Perusteluissa ei ole kiinnitetty mitään huomiota siihen, että tekijä oli 45-vuotias poliisimies, jonka on täytynyt hyvin ymmärtää tekonsa merkitys ja se, että rikos tulee aiheuttamaan uhrille todennäköisesti hyvin pitkäaikaisen henkisen trauman. Hovioikeus on vähätellyt teosta uhrille aiheutunutta henkistä kärsimystä, sillä se on alentanut, paitsi rangaistusta, myös käräjäoikeuden  tuomitun maksettavaksi tuomittu kärsimyskorvauksen määrää 8 000 eurosta 5  000 euroon.

16. Asiantuntijat ovat korostaneet, että  raiskausrikosten uhrille aiheuttamiin seuraamuksiin kiinnitetään tuomioissa liian vähän huomiota, sen sijaan niissä keskitytään laskemaan uhrissa näkyvien mustelmien määrää (Riitta Silver), I-S 2.7.). Tuomioistuimissa kiinnitetään huomiota lähinnä vain syytetyn asemaan, kun taas uhri asema ja tilanne tuntuu usein unohtuvan; tämä on aika yleinen väite. Näin on, jos siltä näyttää! Jokainen raiskausrikoksen uhri haluaa oikeutta, ja tähän kuuluu, ei ainoastaan tekijän syyllisyyden vahvistaminen tuomiolla, vaan myös oikeudenmukaiseksi koetun rangaistuksen tuomitseminen. Oikeudenmukaisen rangaistuksen on todettu olevan merkittävää myös uhrin psyykkisen toipumisen kannalta.

17. Seksuaalirikosten minimirangaistukset laissa ovat Suomessa  alempia kuin yleensä muissa pohjoismaissa. Julkisuudessa onkin - jälleen kerran - huudettu lainsäätäjää apuun; tule apuun, Tuija! Jotkut kansanedustajat ovat jo ilmaisseet halunsa saada lakiin pidempiä minimirangaistuksia kyseisistä rikoksista. Toisaalta on huomattava, että laki sallisi todella tuntuvien rangaistusten määräämisen esimerkiksi juuri raiskauksista ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Suonenjoen tapauksessa kahdesta tuomitusta rikoksesta olisi voitu lain mukaan tuomita maksimissaan 9 vuoden vankeusrangaistus. Kun minimirangaistus on 1 vuosi vankeutta ja syytetty tuomittiin ehdolliseen 1 vuoden ja 6 kuukauden pituiseen rangaistuksen, on tuomion mittaamisessa todella liikuttu aivan rangaistusskaalan alapäässä. Pääasia näyttää hovioikeuden tuomiossa olleen pudottaa rangaistus niin alas, että se voitiin määrätä ehdolliseksi; ehdolliseksi voidaan lain mukaan määrätä enintään kahden vuoden pituinen vankeusrangaistus.

18. Minimirangaistuksia voidaan toki koventaa, mutta tätä mahdollista lainmuutosta odoteltaessa olisi minusta tärkeää, että korkein oikeus ohjaisi ennakkopäätöksillään käräjäoikeuksien ja hovioikeuksien rangaistuskäytäntöä seksuaalirikosten osalta. Nyt tätä tapahtuu aika harvoin. Suurin syy ennakkopäätösten puutteeseen on siinä, että syyttäjät eivät juuri välitä pyytää KKO:lta valituslupa rangaistuksen mittaamista koskevissa asioissa. KKO ei yksinkertaisesti saa tilaisuutta ennakkopäätösten antamiseen.

19. Nyt esillä olevassa Suonenjoen/Kuopion tapauksessa jutussa virallisena syytäjänä toiminut kihlakunnansyyttäjä Jaakko Koponen onkin jo ehtinyt ilmoittaa, että hän tyytyväinen ratkaisuun (HS 2.7.). Rangaistuksen mittaamiskysymyksen saattaminen KKO:n tutkittavaksi jää näin ollen tässä jutussa yksin rikoksen uhrin eli asianomistajan tehtäväksi. - Rikoksen uhria muuten kutsutaan Suomen laissa hieman "sievistelevästi" nimikkeellä asianomistaja. Suurelle yleisölle tämä termi ei aina sano kovinkaan paljon, sillä myös syytettyä eli vastaajaa pidetään usein jutun asian omistajana. - Olisi jo korkea aika ottaa lakiin oikea termi ja korvata käsite asianomistaja nimikkeellä rikoksen uhri.

20. Maan ylin syyttäjäviranomainen eli valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki saarnasi jo ennen virkaan nimittämistään muun muassa eduskunnan kuulemistilaisuudessa, että hän haluaisi korottaa raiskausrikoksista tuomittavia rangaistuksia ainakin puolella; ks. blogiani 120/28.6.-09. Kuusimäki on ollut nyt virassaan jo kohta kaksitoista vuotta, jona aikana hänellä olisi ollut korkeassa asemassa olevana kriminaalipoliittisena vaikuttajana runsaasti aikaa saada asiantilaan muutosta ja kehottaa alaisiaan syytäjiään valittamaan KKO:een asti raiskausrikoksista tuomituista rangaistuksista. En ole kuitenkaan havainnut, että Kuusimäki olisi antanut syyttäjille yleisiä ohjeita  asian johdosta.

21. Nyt Matti Kuusimäellä olisi "tuhannen taalan paikka" näyttää, miten hän suhtautuu raiskausrikoksista tuomittaviin epäilyttävän lievin rangaistuksiin. Hänellä olisi lakiin perustuva voima ja valta ottaa kihlakunnansyyttäjän alemmissa oikeuksissa ajama juttu VKSV:n hoidettavaksi ja määrätä joku valtionsyyttäjistä pyytämään KKO:lta valituslupaa ja vaatimaan, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja jutussa annetaan käräjäoikeuden tuomion mukainen ehdoton vankeusrangaistus. Jollei Kuusimäki tätä tee, niin ilmaan jää roikkumaan epäily, että jutussa annettiin lievä ja ehdollinen tuomio siksi, että tekijä oli poliisi.

P.S.

Kappaleen 20 johdosta pitää tehdä se täydennys, että valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki on antanut 30.1.2009 yleisen ohjeen VKS 2009:1: Syyttäjien muutoksenhausta korkeimpaan oikeuteen. Siinä viitataan KKO:n presidentti Pauliine Koskeloon vuonna 2008 antamaan lehtilausuntoon, jossa on toivottu, että syyttäjät hakisivat nykyistä enemmän  valituslupaa seuraamusharkintaa koskevissa rikosasioissa ja edistäisivät siten KKO:n mahdollisuuksia prejudikaattiohjaukseen.

Kuusimäki itsekin totea mainitussa ohjeessaan, että "syyttäjät tässäkin tiukassakin resurssitilanteessa tiedostavat ennakkotapausten arvon ja merkityksen rikosoikeudenhoidon kannalta sekä syyttäjien roolin oikeuskäytännön kehittämisessä ja siten vielä hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen harkitsevat aktiivisesti valitusluvan hakemista korkeimmalta oikeudelta."

Kuten näkyy, Kuusimäen ohje on hyvin yleisluontoinen, sillä siinä syyttäjiä kehotetaan vain ylipäätään "harkitsemaan" valitusluvan pyytämistä. Luultavasti syyttäjät harkitsisivat asiaa ilman tuollaista kehotustakin. Seksuaalirikoksista tuomittavista rangaistuksista ja niitä koskevista syyttäjien valituslupahakemuksista Kuusimäen ohjeessa ei puhuta mitään. Ei myöskään muiden rikosten seuraamusharkintaa koskevista valituksista KKO:een.

Suonenjoen/Kuopion tapauksessa paikallissyyttäjä on jo ehtinyt tehdä heti hovioikeuden tuomionsa jälkeen kyseisen harkinnan ja päätynyt siinä kielteiseen tulokseen. Tämä harkinta ei sido valtakunnansyyttäjää. Nyt odotellaankin VKSV:n kannanottoa asiassa.

116. KKO:n suullinen käsittely käräjätuomarin virkarikosjutussa oli pettymys

KKO:n suullinen istunto, vasemmalla vastaaja avustajineen, seuraavana KKO:n esittelijä, korokkeella KKO:n jäsenistöä ja selin oikealla syyttäjä
KKO:n jäsenet vasemmalta lukien: Timo Esko, Gustav Bygglin, Kari Raulos, Ilkka Rautio ja Soile Poutiainen, selin valtionsyyttäjä Jukka Rappe.

1. Korkein oikeus (KKO) toimitti tänään suullisen käsittelyn Jyväskylän käräjäoikeuden käräjätuomaria koskevassa virkarikosjutussa. Kerroin tästä oikeuskansleri Jaakko Jonkan nostamaan syytteeseen perustuvasta jutussa blogissani nro 113/17.6.2009; ensimmäisen kerran kirjoitin asiasta jo 29.1.-09 jolloin käsittelin myös juttujen viipymisen syitä yleensä. Vaasan hovioikeus oli tämän vuoden maaliskuussa tuominnut 53-vuotiaan naispuolisen käräjätuomarin virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta yhteiseen 50 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen eli maksamaan sakkoa kaikkiaan 2 050 euroa. Hovioikeus oli hylännyt syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä samoin kuin syyttäjän vaatimuksen käräjätuomarin viraltapanosta.

2. Sain sattumalta tiedon KKO:n sanotusta käsittelystä  - KKO:han ei tiedota yleisölle suullisista käsittelyistään - ja päätin lähteä kerrankin paikan päälle katsomaan, mitä KKO:n suullisessa käsittelyssä oikein tapahtuu. Edellisen kerran olin KKO:n suullisessa käsittelyssä joskus 1990-luvun puolivälissä yhdessä opiskelijaryhmän kanssa. Suulliset käsittelyt ovat säännönmukaisesti julkisia myös yleisölle, jollei tuomioistuin jostakin lakiin perustuvasta syystä päätä, että käsittely pidetään yleisöltä suljettuna eli suljetuin ovin. Nyt ei kuitenkaan ollut kyse tällaisesta tapauksesta, vaan yleisöllä oli vapaa pääsy istuntoon.

3. KKO oli tiedottanut suullisesta käsittelystä etukäteen "toimituksille", kuten käytetty termi kuuluu. Ilmeisesti tieto on lähetetty suurimmille sanomalehdille eli käytännössä niiden rikos- tai oikeustoimittajille. Tiedottaminen on hoidettu myös eri tv-kanaville. Lisäksi suullisista käsittelyistä tiedotetaan luultavasti juridisille aikakausilehdille (Lakimies, Defensor Legis, JFT, Oikeus-lehti jne.). Viimeksi mainitut julkaisut ilmestyvät tosin vain 4-6 kertaa vuodessa, joten on selvää, ettei niiden kautta tieto ei välitys suurelle yleisölle tai edes ns. oikeusyhteisölle ennen suullista käsittelyä. Mutta tämä sama tuntuu pätevän myös muille toimituksille lähetettyjen tiedotteiden suhteen.

4. Tämänpäiväisessä KKO:n suullisessa käsittelyssä näytti olevan paikalla vain yksi (1) tiedotusvälineiden edustaja eli naispuolinen toimittaja. Yleisöä oli sen sijaan saapuvilla yllättävän paljon eli alun toistakymmentä ihmistä minun lisäkseni. Osa heistä tuntui olevan opiskelijoita ja osa varttuneempaa väkeä luultavasti Keski-Suomen suunnalta. Minähän "kuulutin" tätä suullisesta käsittelystä blogikirjoituksessani  17.6., joten olisikohan sanomani mennyt perille? Sain otettua ennen käsittelyn varsinaista alkamista pari kolme valokuvaa istuntosalista ennen kuin puheenjohtaja huomautti, että käsittelyn aikana ei kuvata. 

5. KKOn istunto pidettiin korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) istuntosalissa Fabianinkadulla, koska KKO:n oma talo on edelleen remontissa. KHO:n toimitiloissa oli aikaisemmin Yleisradion pääpaikka. Asuin opiskeluaikana yhden lukukauden Fabianinkadun "yläpäässä" sijainneessa alivuokralaisasunnossa ja poikkesin joskus iltapäivisin luennoilta palattuani Fabianinkadun ja Makasiininkadun kulmassa näköjään edelleen toimivassa Kellarikrouvissa. Iltapäivisin krouvissa näki usein Ylen tuttuja toimittajakasvoja pitkälle lounaalle "unohtuneina." Sinivalkoiset äänemme eli Pekka Tiilikainen ja Paavo Noponen olivat lähes joka kerta paikalla krouvissa piipahtaessani. - Nostalgiset olivat siis tunnelmat, kun astelin tänään aamupäivällä pitkin Fabianinkatua kohti Kasarmintoria.

6. Suullisen käsittelyn toimittamistapa oli minulle suuri pettymys. Koko käsittely, joka alkoi tasan kello 10, kesti vain 25 minuuttia! Näytti ilmeiseltä, että kyse oli lähinnä vain muodollisesta kuulemisesta. Osa yleisöstä jupisikin pois lähdettäessä, että koko käsittely oli "täyttä pelleilyä." Itse toki osasin tätä hieman odottaakin, sillä teknisesti asia oli hyvin yksinkertainen. Syyttäjän ja vastaajan kesken ei ollut mitään riitaa faktoista, vaan kyse oli vain juridisista kysymyksistä. Lisäksi käsittelyn alussa ilmeni, että KKO oli asianosaisille toimittamassaan kutsussa rajannut "näkemysten"  - tätä termiä käytti KKO:n puheenjohtajana toiminut oikeusneuvos Kari Raulos - esittämisen vain yhteen ainoastaan asiaan eli kysymykseen siitä, pitäkö virkarikoksesta tuomittu käräjätuomari tuomita sakorangaistuksen lisäksi myös viralta pantavaksi. 

7. Näin siitä huolimatta, että oikeuskansleri Jonkka oli valituksessaan KKO:lle vaatinut käräjätuomarin tuomitsemista törkeämmästä rikoksesta kuin mistä hovioikeus oli hänet tuominnut, eli virkavelvollisuuden rikkomisen sijasta virka-aseman väärinkäyttämisestä. Nyt tästä rikoksen rubrikoinnista ei puhuttu istunnossa mitään, vaikka se luonnollisesti vaikuttaa paljon siihen, onko tuomari tuomittava pantavaksi viralta vai ei. Selvä epäjohdonmukaisuus siis. Vaikuttaa hieman siltä, että KKO olisi jo tavallaan etukäteen päättänyt, että rikosnimike pysyy virkavelvollisuuden rikkomisena, ja että nyt on enää kyse vain mahdollisesta viraltapanosta.

8. Muutama hieman outo piirre istunnosta yleensä. Vaikka muutoksenhakijana jutussa oli oikeuskansleri Jaakko Jonkka, hän itse tai ketään muutakaan oikeuskanslerinviraston edustajaa ei ollut paikalla, vaan syytettä ajoi KKO:ssa, kuten jo hovioikeudessakin, valtionsyyttäjä Jukka Rappe. Tämä toki on aivan lainmukaista, mutta jatkossa voitaisiin harkita lain muuttamista siten, että oikeuskanslerin tai apulaisoikeuskanslerin on ajettava itse nostamaansa syytettä ainakin, kun on kyse KKO:n käsittelystä. Ilmeisesti nykysysteemi lähtee siitä ajatuksesta, että oikeuskansleri on sentään niin iso "herra", ettei häntä saa vaivata mihinkään tuomioistuimeen, jossa kansleri joutui tekemisiin "rahvaan" kanssa. Tavat ja tottumukset oikeudenkäynnissä periytyvät siis meillä yhä Venäjän ja Ruotsin vallan ajoilta.

9. Hieman ihmetytti myös KKO:n esittelijän mukanaolo, koska kyse oli suullisesta käsittelystä eikä esittelymenettelystä; vain jälkimmäisessä juttu ratkaistaan - ainakin pitäisi ratkaista - esittelijän ehdotuksen pohjalta. Käsittelyssä oli se inkvisitorinen piirre, että KKO:n jaoston puheenjohtaja paitsi avasi käsittely, myös selosti, tosin hyvin suppeasti, mistä jutussa oli KKO:ssa kyse. Yleensähän rikosjutussa pitäisi lähteä  - ja lähdetäänkin käräjäoikeudessa - siitä, että virallinen syyttäjä on se henkilö ja asianosainen, joka esittelee asian tuomioistuimen jäsenille, nyt siis tuomioistuin tavallaan esitteli syyttäjän ajaman jutun syyttäjälle ja vastaajalle!

10. Minusta yleisöystävällisyyttä ei käsittelyssä ollut etukäteen ajateltu lainkaan, sillä puheenjohtajan avauspuheenvuoro ja asiaa koskeva selostus oli niin suppea, ettei ihminen, joka ei ollut etukäteen perehtynyt juttuun, ei varmaan tiennyt, mistä jutussa itse asiassa oli alun perin ollut kyse. Muutenkin tuntui siltä, ettei oikeus ollut varautunut yleisön läsnäoloon, ja että koko käsittely oli lähinnä pelkkä muodollisuus, joka piti saada pois käsistä mahdollisimman pikaisesti. Tässä kyllä onnistuttiin, sillä aikaa käsittelyyn ei tuhraantunut tosiaan 25 minuuttia enempää.

11. Valtionsyyttäjä Jukka Rappe avasi varsinaisen "keskustelun", jos tätä sanaa ylipäätään voi käyttää, jossa hän vetosi siihen, mitä oikeuskansleri Jonkka oli jutussa jo aiemmin esittänyt ja mitä Rappe oli tavallaan kanslerin asiamiehenä jo hovioikeusvaiheessa ja valituksessaan KKO:lle esittänyt. Mitään yllättävää tässä noin 10 minuutin pituisessa syyttäjän puheenvuorossa ei ollut. Rappe katsoi, että tuomarin menettely kohdistui tuomarintoiminnan ydinalueeseen, että hän oli rikkonut  keskeistä virkavelvollisuuttaan ja että tuomarin menettely oli ollut laskelmoivaa. Rappen mukaan tuomarin peittely merkitä hänellä ratkaisematta olevat kolme riita-asiaa Tuomas-kirjaamisjärjestelmään ratkaistuiksi oli merkinnyt sitä, että mainitut riita-asiat olivat faktisesti hävinneet "näkyvistä." Rappe katsoi, että tuomarin motiivina oli ollut henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu. 

12. En tiedä enkä ole varma  - kun asia käsiteltiin KKO:ssa niin kovin kiireesti ja pintapuolisesti - mutta sain sellaisen vaikutelman, että aiemmin Äänekosken käräjäoikeudessa virassa ollut tuomari olisi peittänyt laiminlyöntinsä merkitsemällä kyseiset asiat Tuomakseen ratkaistuksi siinä vaiheessa kun hän oli hakenut nykyistä käräjätuomarin virkaansa Jyväskylän käräjäoikeudesta, johon virkaan hänet oli sittemmin nimitettykin. Jos näin todella on ollut asian laita, niin silloin kyseessä on mielestäni ollut aika merkittävän henkilökohtaisen hyödyn tavoittelusta.

13. Tämän jälkeen puheenvuoro annettiin vastaajan avustajana toimineelle asianajajalle, jonka nimi meni alkuesittelyssä minulta "ohitse." Tässä kohdin taas yksi hieman kummallinen piirre sanotusta oikeudenkäynnistä, eli se, että vaikka vastaaja oli kutsuttu istuntoon henkilökohtaisesti, hän ei käyttänyt koko käsittelyn aikana yhtään puheenvuoroa eikä kukaan kysynyt häneltä koko aikana yhtään mitään! Tästä oli sentään yksi pieni poikkeus, kun vastaaja puuttui avustajansa lausumaan omasta aloitteestaan. Avustaja vetosi muun muassa siihen, että tuomari oli ollut esitutkinnan ja syyteharkinnan takia pidätettynä virastaan yhden vuoden, mutta vastaaja korjasi tätä lausumaa ja sanoi, että tuo virasta pidättämisen aika oli kestänyt vain neljä kuukautta.

14. Kun muistelen omaa uraani käräjäoikeutta vastaavan kihlakunnanoikeuden puheenjohtajan viranhoidosta 12 vuoden aikana, niin täytyy sanoa, että minä en koskaan "antanut" syytetyn, asianomistajan tai paikalle saapuneiden riitajuttujen asianosaisten istua oikeussalissa tuppisuina, vaan yritin aina saada ihmiset itse puhumaan ja lausumaan edes jotakin, vaikka heillä olikin avustajanaan asianajaja tai muu pätevä lakimies. Olihan kyse kuitenkin juuri näiden ihmisten omista asioista, joten olisi ollut todella kummallista, jos oikeus ei olisi noteerannut heidän paikallaoloaan mitenkään. Kokonaan toinen asia tietenkin on, ettei rikosasian vastaajalla  ole velvollisuutta vastata yhteenkään kysymykseen tai käyttää puheenvuoroja omasta aloitteestaan; tästä vaitiolo-oikeudesta oikeuden puheenjohtajan tulisi aina myös informoida syytettyä. Mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö oikeuden puheenjohtaja voisi tarjota syytetylle puheenvuoroa tai kysyä häneltä henkilökohtaisesti tiettyjä asioita. Enkä muista kyllä kovin montaa tapausta, jossa syytetty olisi kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiini.

15. Ei ollut mikään yllätys, kun vastaajan avustaja katsoi, että vastaajan toiminta ei ollut kohdistunut tuomarin viranhoidon ydinalueelle ja että vastaajan peittelyillä ei ollut välitöntä vaikutusta kyseisten riita-asioiden asianosaisten oikeusasemaan. Puolustaja vetosi myös siihen, että vastaaja on toiminut tuomarina vuodesta 1988 lähtien eikä hän ole aiemmin syyllistynyt mihinkään virkavelvollisuuden rikkomiseen. Avustaja piti vaadittua viraltapanoa vastaajan ensimmäisenä kurinpitoseuraamuksena kohtuuttoman ankarana, koska vastaaja ei ole laissa tarkoitetussa mielessä ilmeisen sopimaton toimimaan tuomarina. Viraltapano merkitsisi faktisesti vastaajan jäämistä työttömäksi, sillä hän ei tulisi todennäköisesti työllistymän jatkossa muissakaan lakimiestehtävissä. Avustajan vetosi siihen, että vastaajan menettely oli johtunut inhimillisesti katsoen anteeksiannettavista syistä, sillä hän oli ajatellut niin, että hän kyllä hoitaisi kyseiset asiat pikapuolin ratkaisukuntoon. Vastaajan menettely ei ollut ollut avustajan mielestä laissa tarkoitetulla tavalla jatkuvaa eikä vastaajaollut rikkonut virkavelvollisuuttaan olennaisella tavalla. Vastaajan menettelystä ei ollut aiheutunut mitään vahinkoa, lisäksi vastaaja oli esitutkinnassa myöntänyt esitutkinnassa tekonsa.

16. Tähän vastaajan avustajan puheenvoroon käsittely sitten yllättäen lopahti, sillä kysyttäessä syyttäjä ilmoitti, ettei hänellä ole enää muuta lausuttavaa asiassa. Kun kellään oikeuden jäsenistäkään ei ollut mitään kysyttävää asianosaisilta, puheenjohtaja totesi tilaisuuden päättyneeksi. Tämä oli minusta yllätys, sillä nyt varsinainen keskustelu ja väittely jäi itse asiassa kokonaan käymättä, kun istunnossa tyydyttiin tavallaan vain asianosaisten alkupuheenvuoroihin. Minusta kysymyksiä olisi voitu esittää muun muassa siitä, mitä asianosaiset itse asiassa tarkoittivat, kun syyttäjä väitti, että tuomarin menettely kohdistui tuomarin toiminnan ydinalueelle ja avustaja oli toista mieltä. Toinen relevantti ja erimielisyyttä herättänyt seikka koski vastaajan teon motiivia, jota olisi voitu selvittää oikeuden jäsenten kysymyksillä. Kolmas asia, joka jäi epäselväksi, koski sitä, oliko vastaajan menettely ollut jatkuvaa ja oliko vastaaja laiminlyönyt virkavelvollisuutensa olennaisella tavalla. Tietenkin KKO tuomiota harkitessaan nämä kaikki asiat joutuu "tykönänsä" selvittämään, mutta hyvin hoidettu asianosaisten välinen keskustelu ja oikeuden jäsenten kysymykset olisivat voineet antaa merkittävää lisävalaistusta näihin kysymyksiin.

17. Miksi suullinen käsittely oikeastaan järjestettiin, jos sen anti jäi näin kovin vähäiseksi ja KKO:n tarkoituksena oli ilmeisesti jo alun perin päästä jutun käsittelystä eroon mahdollisimman nopeasti? Luultavasti kyseessä oli eräänlainen "pakkosuullinen", sillä laki lähtee sitä, että tuomioistuin ei voi tuomita syytettyä vankeusrangaistukseen, ellei häntä ole henkilökohtaisesti kuultu oikeudessa (ROL 8:13.1). Tässä tapauksessa vankeusrangaistus ei toki voi tulla kysymykseen, koska syyttäjä ei ole sitä edes vaatinut, mutta rangaistusten ankaruusjärjestyksessä viraltapano rinnastetaan usein vankeusrangaistukseen. Lisäksi on voimassa kirjoittamaton periaate, että rikosjutussa tuomittavan tulee saada nähdä tuomarinsa.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita välttämättä sitä, että KKO tulisi tässä jutussa tuomitsemaan tuomarin viralta pantavaksi. Mutta kun tuo vaihtoehto kuitenkin on olemassa, niin silloin vastaajaa pitää kuulla. Vaikka kuulemisesta ei faktisesti ollutkaan kyse, koska vastaajalta ei kysytty eikä hän hän halunnut lausua henkilökohtaisesti mitään.

18. Mikä sitten olisi KKO:n aikanaan annettavan tuomion ennuste? En haluaisi lähteä ennustelemaan, sillä tässä jutussa mahdollisuudet näyttäisivät olevan suuntaan tai toiseen niin sanotusti fifty-sixty. Jos KKO katsoisi, että vastaaja on syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukeman virkavelvollisuuden rikkomisen asemesta virka-aseman väärinkäyttämiseen, olisi tästä johdonmukainen seuraus, että syyttäjän vaatimus viraltapanosta hyväksytään. Mutta kun KKO näytti haluavan sivuuttaa suullisessa käsittelyssä rikoksen rubrisointia koskevan kysymyksen, näyttäisi siltä, että KKO haluaa pysyttää hovioikeuden syyyksilukemisen.

Virkavelvollisuuden rikkomisestakin voidaan toki tuomita viraltapano laissa säädetyin edellytyksin. Tuntuu kuitenkin siltä, että virkavelvollisuuden rikkominen ei ole sittenkään luonteeltaan niin olennaista, että vastaaja tuomittaisiin viralta pantavaksi. Siis luultavaa on, että tuomari saa jatkaa virassaan.

P.S. 23.6.

19. Nukuin yön yli, ja koska asia vaivasi minua vielä aamulla käräjätuomarin menettelyn motiivin osalta, luin uudelleen oikeuskansleri Jaakko Jonkan anonymisoidun syytemääräyksen 22.1.2009. Ja sieltähän asia, joka jäi KKO:n eilisessä istunnossa täysin pimentoon, sitten selvisi.

20. Vaikka eilisessä istunnossa puhuttiin sekä syyttäjän että puolustuksen puheenvuoroissa kolmesta asiasta, joiden osalta tuomari oli tehnyt viivästystään peittääkseen väärät merkinnät asiakirjaan, oli tuomari todellisuudessa tehnyt kuusi kertaa väärän merkinnän Tuomas-järjestelmään merkitsemällä hänen ratkaistavinaan olevat ja jo 3-4 vuotta ratkaisematta olleet kolme riita-asiaa ratkaistuksi.

21. Tuomarin teon motiivista oikeuskansleri Jonkan syytemääräyksessä sanotaan näin: 

"Käräjätuomarin menettelyn tarkoituksena on ollut välttää virkatoimissa olevien laiminlyöntien ilmi tuleminen käräjäoikeuden hovioikeudelle puolivuosittain toimittamissa raporteissa ja siitä aiheutuvat haitalliset seuraamukset. Salaamistoimet ovat ajoittuneet ajankohtaan, jolloin käräjätuomari oli hakenut toista avoimeksi tullutta käräjätuomarinvirkaa, jonka täyttämistä koskevan lausunnon antaminen tuomarinvalintalautakunnalle on kuulunut kyseiselle hovioikeudelle. Ylläpitääkseen luomaansa virheellistä kuvaa asioiden tilasta käräjätuomari on tehnyt uusia totuudenvastaisia merkintöjä vielä tultuaan nimitetyksi uuteen virkaan. Virkavelvollisuuden rikkominen on kerrotulla perusteella tehty tarkoituksella hankkia itselle hyötyä."

22. Vaasan hovioikeus, joka käräjätuomarin kerrotun menettelyn vuoksi on ollut tietämätön kyseisistä käräjätuomarilla pitkään ratkaistavana olleista asioista, on 31.8.2007 tuomarinvalintalautakunnalle antamassaan lausunnossa esittänyt käräjätuomarin nimittämistä Jyväskylän käräjäoikeuden käräjätuomarin virkaan. Tuomarinvalintalautaunta on 26.10.2007 valtioneuvostolle tekemässään esityksessä niin ikään esittänyt  kyseisen käräjätuomarin nimittämistä, ja Tasavallan presidentti on 23.11.2007 nimittänyt hänet sanottuun virkaan 1.3.2008 alkaen. Vaasan hovioikeus oli julistanut Jyväskylän viran haettavaksi 11.5.2007 ja viran hakuaika oli päättynyt 11.6.2007. Syytteessä oleva käräjätuomari oli tehnyt ensimmäiset väärät merkinnät Tuomas-järjestelmään tammikuussa 2007, toisen kerran joulukuussa 2007 ja sitten kolmannen kerran vielä helmikuun alussa 2008. Joulukuussa 2007 tuomari oli muuttanut  asian järjestelmämerkinnällä takaisin ratkaistavina oleviksi, mutta merkinnyt ne sen jälkeen myöhemmin taas totuudenvastaisesti järjestelmän uudestaan ratkaistuiksi siten, etteivät asiat ole näkyneet käräjäoikeuden järjestelmästä hovioikeudelle ulostamista raporteissa.

23. On erittäin hämmästyttävää, minusta suorastaan tyrmistyttävää, etteivät edellä mainitut sangen ratkaisevat faktat teon tosiasiallisesta luonteesta ja käräjätuomarin motiiveista tulleet eilisessä KKO:n istunnossa millään tavalla esille! Syyttäjän olisi pitänyt tietenkin tuoda ne pontevasti esille, mutta mitä vielä! Syyttäjän esitys oli suoraan sanoen anteeksianelevan tuntuista yksinpuhelua, josta ei saanut kaikilta osin kunnolla edes selvää.

24. Kun olin eilisessä kirjoituksessa epävarma sen suhteen, voidaanko käräjätuomari tuomita viralta pantavaksi, on asia nyt minusta noiden esille kaivamieni seikkojen johdosta päivänselvä. Tuomari, joka tekee kuusi väärää merkintää tuomioistuimen  julkiseen asiakirjaan peittääkseen asioiden käsittelyissä tapahtuneet pahat viivästyksensä ja sen, että ratkaistuiksi merkityt asiat ovat todellisuudessa edelleen ratkaisematta, ja menettelee näin siksi, että nuo viivästykset eivät näkyisi julkisissa asiakirjoissa ja haittaisi hänen mahdollisuuksiaan tulla nimitetyksi uuteen ja luultavasti paremmin palkattuun toiseen tuomarin virkaan, ei voine enää jatkaa tuomarin virassa. Hän on tuomariksi sopimaton. Tämä on minusta jokseenkin selvä asia.

25. Siis tarkistan mielipidettäni ja ennustettani viraltapanon suhteen. Minusta vastaajan teko voidaan lukea hänen syykseen virka-aseman väärinkäyttämisenä, kuten oikeuskanslerikin on esittänyt.

66. T J Groupin miljonäärit lusimaan "ankaraa" tuomiota (KKO 2009:1)

Suljettuun avolaitokseen...

1. Korkein oikeus tuomitsi 15.1.-09 tämän vuoden ensimmäisellä ennakkopäätöksellään (KKO 2009:1) ohjelmistotalo T J Groupin entisen toimitusjohtajan Jyrki Salmisen ja entisen hallituksen puheenjohtajan Tuomo Tilmanin pörssirikoksista eli törkeästä sisäpiirintiedon väärinkäyttämisestä sekä kolmesta arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta yhteiseen 2 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen. Jutussa oli kyse yhtiön helmikuussa 2000 toteuttamasta osakeannista ja -myynnistä, jonka yhteydessä Salminen ja Tilman olivat myyneet omistamiaan yhtiön osakkeita. - Hieman huvittavana piirteenä voidaan mainita, että KKO:n finlex-selosteessa Salmisesta käytetään nimitystä "Kalle A" ja Tilmanista "Tapani B." Luultavasti nimet Kalle ja Tapani ovat herrojen toisia etunimiä.

2. KKO:ssa ei ollut enää kysymys Salmisen ja Tilmanin syyllisyydestä kyseisiin rikoksiin, jotka Helsingin hovioikeus oli jo lukenut heidän syykseen. Salminen ja Tilman tosin valittivat KKO:n myös syyllisyyskysymyksestä ja kiistivät syyllisyytensä rikoksiin, mutta KKO ei halunnut enää ryhtyä tutkimaan syyllisyyttä, vaan rajoitti myöntämänsä valitusluvan rangaistuksen mittaamiseen, menettämisseuraamuksiin sekä T J Groupin maksettavaksi tuomitun yhteisösakon määrään. - T J Group muutti huhtikuussa 2008 nimensä Westend ICT:ksi.

3. KKO toimitti asiassa 22.10.2008 suullisen käsittelyn, joka rajoitettiin koskemaan ainoastaan niitä hovioikeuden tuomion osia ja kysymyksiä, joissa KKO oli myöntänyt valitusluvan. Suullisesta käsittelystä KKO lähetti etukäteen tiedon tietyille lehdille ja muille tiedotusvälineille, mutta suurelle yleisölle asiasta ei tiedotettu, vaikka se olisi käynyt hyvin päinsä KKO:n internet-kotisivujen välityksellä. Valikoitua julkisuutta siis, kuten olen blogissani aiemmin tapauksen johdosta kertonut. KKO:n puheenjohtajana toimi jutussa oikeusneuvos Gustaf Möller ja muina jäseniä olivat oikeusneuvokset Kati Hidén, Eeva Vuori, Gustav Bygglin ja Ilkka Rautio, esittelijänä Timo Vuojolahti. Ensi maaliskuun alussa virastaan eläkkeelle siirtyvä oikeusneuvos Eeva Vuori jätti tuomioon omana puumerkkinään eriävän lausunnon, jossa hän vapautti Salmisen ja Tilmanin kokonaan hovioikeuden heille tuomitsemista 7,8 miljoonan euron rikoshyödyn menetyksestä valtiolle.

4. Lyhyesti sanottuna Salminen ja Tilmanin olivat syyllistyneet siihen, että he olivat, saadakseen osakeannissa ja -myynnissä muun muassa piensijoittajilta yhtiön osakkeista mahdollisimman hyvän hinnan, antanet helmikuussa 2000 tahallaan julkistetussa pörssitiedotteessa ja listalleottoesitteessä T J Groupin tuloksesta ja tulevaisuudennäkymistä valheellisia ja harhaanjohtavia tietoja, jotka sitten sitten nostivat yhtiön pörssikurssin rakettimaisesti nousuun. Törkeä sisäpiiritiedon väärinkäyttö toteutui, kun tuomitut helmikuussa 2000 myivät omistamiaan yhtiön osakkeita kumpikin hieman yli 3,5 miljoonaa kappaletta ja toimien tällöin yhtiön edustajina yhtiön laskiessa liikkeeseen uusia osakkeita. Salminen ja Tilman olivat tietoisina siitä, että edellä mainitut pörssitiedotteet ja muut tiedot olivat vääriä ja harhaanjohtavia, käyttäneet osakkeita luovuttaessaan hyväkseen sanottua sisäpiiritietoa.

5. Helsingin käräjäoikeus oli vuonna 2006 hylännyt syytteen törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäyttämisestä kokonaan ja tuominnut Salmisen ja Tilmanin ainoastaan yhdestä

arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta eli tarkemmin sanottuna tulosvaroituksen viivyttämisestä 40 päiväsakon sakkorangaistukseen. Helsingin hovioikeus, jossa juttua myös puitiin pitkissä suullisissa käsittelyissä, sen sijaan tuomitsi vuonna 2007 Salmisen ja Tilmanin kummankin 2 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen kolmesta tiedottamisrikoksesta ja törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäyttämisestä.

6. KKO on perustellut seikkaperäisesti ja hyvin rangaistuksen mittaamista; on aina kiva antaa tunnustusta myös KKO:lle silloin, kun siihen vain on vähänkin aihetta! Ratkaisussa on sanottu olevan kyse linjamuutoksesta, sillä aiemmin pörssirikoksista - näin mittavasta rikoksesta tosin ei ole muistaakseni ennen annettu langettavaa tuomiota - on tuomittu lähinnä vain sakkoa (tiedottamisrikoksista) tai korkeintaan muutaman kuukauden ehdollisia vankeusrangaistuksia; melkoinen osa pörssirikossyytteistä on myös hylätty toteen näyttämättöminä. Vm. jutuista merkittävin on Jippiin johtajia koskeva juttu, joka nyt on hovioikeuden tutkittavana. Suurimpana syynä rangaistusten ankaroittamiseen on vuonna 1999 tapahtunut lain muutos, jolloin vasta vakavimmat pörssirikokset siirrettiin rikoslakiin ja jolloin sisäpiiririkoksen väärinkäytön enimmäisrangaistus samalla nostettiin kahdesta vuodesta neljäksi vuodeksi vankeutta.

7. KKO korosti perusteluissaan Salmisen ja Tilmanin rikosten erityistä suunnitelmallisuutta ja sitä, että he olivat kumpikin yhtiön ylimpiä päätösvallan käyttäjiä. Rikoksilla oli loukattu vakavalla ja piittaamattomalla tavalla arvopaperimarkkinoiden luotettavuutta, ja tekijät olivat osoittaneet erityisen suurta syyllisyyttä. Lisäksi teoilla tavoiteltu ja saatu taloudellinen hyöty oli ollut erittäin suuri. Osakeannilla ym. saatiin rahaa yhtiöön 237 miljoonaan, joista kummankin tuomitun eli Salmisen ja Tilmanin saama potti oli 60 miljoonaa euroa mieheen, yhteensä siis 120 miljoonaa euroa.

8. Mainituista rikoksista, siis törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäyttämisestä ja kolmesta tiedottamisrikoksesta tuomittava yhteinen rangaistus olisi lain mukaan voinut olla enintään 7 vuotta vankeutta; ensiksi mainitusta rikoksesta lain mukaan tuomittava maksimirangaistus on 4 vuotta vankeutta. Tuskin koskaan rikoksesta tuomitaan korkeinta mahdollista rangaistusta - elinkautinen vankeus tietysti poikkeuksena - mutta selvästi korkeampi rangaistuskin kuin nyt tuomittu 2 v 4 kk olisi kuitenkin ollut mahdollinen. Tähän nähden hieman ihmetyttää, että syyttäjä vaati KKO:ssa hovioikeuden tuomitseman 2 vuoden rangaistuksen korottamista vain puolella vuodella eli 2 vuoteen 6 kuukauteen; tämän hovioikeuden puheenjohtajana toiminut laamanni Iiro Kartano olisi tuominnut ehdottomana, mutta hän jäi hovioikeuden äänestyksessä vähemmistöön.

9. Tuomioistuin ei ole kuitenkaan sidottu syyttäjän rangaistusvaatimuksen määrään, joten KKO olisi voinut tuomita enemmän kuin nyt tuomitut 2 v 4 kk vankeutta; jutun esittelijä ehdottikin rangaistukseksi kummallekin syytetylle 3 vuotta vankeutta. Jos ja kun syytettyjen syyllisyys oli, kuten KKO totesi, "erityisen suuri", teot "erityisen suunnitelmallisia" sekä tavoiteltu hyöty "erittäin suuri", niin rangaistukseksi olisi aivan hyvin voitu määrätä vaikkapa 4-5 vuotta vankeutta. Täytyy myös muistaa, että Salminen ja Tilman ovat ensikertalaisia, joten he joutuvat istumaan vain puolet nyt tuomituista rangaistuksista, siis vain 1 vuoden ja 2 kuukautta.

10. Toisaalta täytyy muistaa, että tuomittavien rangaistusten tulee olla yhdenmukaisia ja samanpituisia vastaavanlaisista rikoksista yleensä ja aikaisemmin tuomittujen rangaistusten kanssa. Tässä tapauksessa vain ei ole mitään selvää mittapuuta, johon rangaistuksia voitaisiin verrata. KKO:n mukaan sisäpiiritiedon väärinkäyttämisestä tulisi tuomita samanpituisia rangaistuksia kuin esimerkiksi törkeistä petoksista ja törkeistä veropetoksista, koska näiden rikosten rangaistusasteikko on sama kuin törkeän sisäpiiritiedon väärinkäytön rangaistusskaala. Mutta ovatko nyt tuomitut rangaistukset sitten linjassa muista vastaavista talousrikoksista tuomittujen rangaistusten kanssa? Vaikea sanoa, koska talousrikokset, joita tehdään kyllä runsaasti ja joista jotkut tulevat myös ilmi, ovat käytännössä laadultaan hyvin erilaisia.

11. Mutta jos on uskominen asiantuntijaa eli talousrikoksista 2000-luvun alkupuolella tuomittua Kari Uotia, niin Salmisen ja Tilmanin nyt saamat rangaistukset ovat kyllä lievempiä mihin Kari (ja tietenkin myös Jussi) Uoti tuomittiin vuonna 2001. Uotin veljeksillehän mätkäistiin Helsingin hovioikeuden tuomiolla vuonna 2001, Karille 6 vuotta ja Jussi 5 vuotta 8 kuukautta vankeutta rikoksista, joilla saatu hyöty jäi paljon pienemmäksi kuin Salmisen ja Tilmanin rikoshyöty. Tämä todetaan myös Kari Uotin omassa blogissa 15.1.-09. Toki Uotit tuomittiin lukuisista - rikoksia oli vuoden 2001 tuomiossa toistakymmentä - eri rikoksista, joissa oli kyse törkeistä veropetoksista, velallisen epärehellisyydestä ja kirjanpitorikoksista. Myös ns. pankkirikosoikeudenkäynneissä, jotka olivat Kari Uotin mielestä poliittista teatteria, tuomittiin aika säännöllisesti rangaistuksia, jotka hipoivat 7 vuotta vankeutta eli lain salimaa maksimia, vaikka taloudelliset intressit olivat niissä vain murto-osa T J Groupin juttuun verrattuna.

12. Tuiki tavallisesta pankkiryöstöstä, jossa tekijä komentaa pankkivirkailijaa rahat tai henki -periaatteella aseella uhaten, tuomitaan usein kahden vuoden ylittäviä vankeusrangaistuksia myös ensikertalaisille, vaikka ase osoittautuisikin todellisuudessa starttipistooliksi tai leikkiaseeksi. Samana päivänä kun julkisuudessa kerrottiin T J-miljonääreille tuomituista "hirveän ankarista" rangaistuksista, voitiin lehdestä lukea, miten Växjön käräjäoikeus Ruotsissa oli tuominnut suomalaisen pankkiryöstäjän 4 vuodeksi vankeuteen; tekijä oli karauttanut autollaan pankin ikkunoiden läpi pankkisaliin ja anastanut raahaa noin 100 000 euron arvosta jääden kohta kiinni ryöstösaaliin löytyessä pakoauton tavaratilasta.

13. Ulkomailla tuomitaan T J Group -jutun kaltaisista pörssirikoksista yleensä aina kovempia rangaistuksia. USA:n Enron-juttu, jossa pääsyytetty sai muistaakseni 25 vuoden pituisen vankeusrangaistuksen, oli tietysti eri suurusluokkaa. Suurin piirtein samaa suurusluokkaa oli sitä vastoin esimerkiksi USA:ssa vuonna 2007 ratkaistu Teleyhtiö Qwest Communicationin sisäpiiririkosta koskeva juttu, jossa firman ex-toimitusjohtaja Joseph Nacchio oli tuomion mukaan saanut rikoshyötyä 52 milj. dollaria eli reilut 35 miljoonaa euroa; Salminen ja Tilmanhan nettosivat 60 miljoonaa euroa mieheen, joista sumista tosin vain 7,8 miljoonaa kumpikin tuomittiin korvaamaan rikoshyötynä valtiolle. Nacchio tuomittiin vankeuteen yli 6 vuodeksi, minkä lisäksi hän joutuu vankeusrangaistuksen jälkeen olemaan vielä 2 vuotta ehdonalaisessa vapaudessa. Tuomari perusteli tuomiotaan toteamalla, että syytetyn rikokset kertovat "kaiken kattavasta ahneudesta." Vankeusrangaistuksen lisäksi Nacchio tuomittiin maksamaan sakkoa lähes 19 miljoonaa dollaria. - Onhan siinä aivan erilainen rangaistus mitä Salminen ja Tilman saivat vastaavanlaisista tekosistaan KKO:ssa! Hyvä sentään, ettei olla Kiinassa, sillä siellä samanlaisista rikoksista langetetaan helposti vankeutta jopa eliniäksi.

14. KKO:ssa oli kyse myös rikoshyödyn menettämisestä. Kuten sanottu, Salminen ja Tilman nettosivat teostaan 60 milj. euroa mieheen, ja syyttäjä vaati hovioikeudessa heidän tuomitsemistaan menettämään rikoshyötynä valtiolle kumpikin reilut 48 milj. euroa. Hovioikeus tuomitsi menetettävän rikoshyödyn määräksi kummankin osalta 7,8 miljoonaa euroa, KKO:ssa syyttäjä vaati näiden summien korottamista. KKO ei muuttanut tältä osin hovioikeuden tuomiota. Eri mieltä ollut oikeusneuvos Vuori olisi vapauttanut tuomitut kokonaan sanotusta menettämisseuraamuksesta katsoen, että osakeannissa ja -myynnissä osakkeita hankkineilla saattaa olla oikeus saada mainittujen rikosten johdosta korvausta sellaisista vahingosta, joka rikoslain mukaan estäisi hyödyn tuomitsemisenmenetetyksi. KKO:n enemmistö oli vm. asiasta eri mieltä ja katsoi, ettei se seikka, että Salmista ja Tilmania sekä T J Groupia vastaan on tuomioistuimessa vireillä ainakin osittain nyt po. rikoksista johtuvia vahingonkorvausvaatimuksia, estä hyödyn tuomitsemista menetetyksi.

15. Rikoshyödyn arvioinnissa oli lähtökohtana, että osakkeiden vahvistetusta myyntihinnasta vähennetään se määrä, jonka osakkeiden ostajat todennäköisesti olisivat osakkeista merkintähetkellä maksaneet, mikäli heillä olisi ollut tuolloin käytettävissään samat tiedot yhtiön tuloksesta ym. seikoista kuin yhtiön johdolla. Kurssin muutokseen ovat lisäksi vaikuttaneet monet muutkin seikat kuin po. valheelliset ja harhaanjohtavat tiedot, mikä myös otettiin rikoshyödyn määrää arvioitaessa huomioon. Joka tapauksessa voidaan arvioida, että tuomitun rikoshyödyn määrä jäi melko alhaiseksi ja että tuomituille jäi itselleen vielä monta miljoonaa markkaa kipurahoja. - Taisipa rikos sittenkin kannattaa!

16. KKO korotti T J Groupin maksettavaksi hovioikeudessa tuomitun 50 000 euron yhteisösakon 100 000 euroon. Sen sijaan KKO hovioikeuden tavoin hylkäsi syyttäjän vaatimuksen T J Groupin velvoittamisesta menettämän rikoshyötyä valtiolle. Hovioikeudessa syyttäjä oli vaatinut yhtiöltä rikoshyötynä valtiolle lähes 40 milj. euroa, KKO:ssa enää 6. milj. euroa. Tämäkin vaatimus hylättiin siksi, että tuo summa olisi kaatanut nykyarvoltaan enää neljän miljoonan arvoisen yrityksen - nykyiseltä nimeltään siis Westend ICT - mikä taas olisi lisännyt osakkeenomistajien menetyksiä.

17. Niin siis jutussa kävi, ja kohtapuolin tuomitut passitetaan rangaistuksia suorittamaan; virallisessa tuomioistuinkielessä ei nykyisin puhuta enää rangaistuksen "kärsimisestä" vaan ainoastaan sen "suorittamisesta." No, mistään suuren luokan kärsimysnäytelmästä ei taida loppujen lopuksi olla kyse, sillä tuomitut joutunevat olemaan suljetussa laitoksessa vain kotvan aikaa, minkä jälkeen heidät siirretään - jos ovat käyttäytyneet hyvin - loppuajaksi avolaitokseen. Sieltä käsin voi sitten vaikkapa jatkaa bisnesten harjoittamista; Salmisenhan on kerrottu julkisuudessa menestyvän nykyisin hyvin kiinteistöbisneksen parissa. Ja kuten jo totesin, tuomitut rangaistukset puolitetaan ensikertalaisten osalta, joten Salminen ja Tilman joutuvat olemaan kiven sisässä vain 1 vuoden ja 2 kuukautta, loppuajan rangaistuksesta he ovat ehdonalaisessa vapaudessa.

18. Mutta miksi Helsingin käräjäoikeus ei vuona 2006 nähnyt syytettyjen touhuissa mitään rikollista - vähäistä tiedottamisrikkomusta lukuun ottamatta? Tätä ihmeteltiin aikanaan monella eri taholla eikä varmaankaan vähiten syyttäjälaitoksessa. Käräjäoikeuden vapauttavan tuomion perusteluja pidettiin hätkähdyttävinä, sillä käräjäoikeus katsoi, että vuosituhannen vaihteen internet-huumassa ei ollut oikeastaan mitään merkitystä, kertoiko pörssiyhtiö tuloksensa oikein vai väärin, eikä sijoittajien päätöksiin vaikuttanut sekään, oliko yhtiön tulos tappiollinen vai voitollinen. Monet piensijoittajat eivät edes lukeneet antiesitteitä lainkaan, todisteltiin käräjäoikeudessa. Käräjäoikeuden vapauttava tuomio nojautui selkeästi siihen, mitä syytettyjen "huippuasianajajista" koostuva puolustus käräjäoikeudelle vakuutti.

19. Käräjäoikeuden käsittely oli kyllä sangen perusteellista, sillä jutulle oli varattu yhteensä 21 istuntopäivää - enemmän kuin esimerkiksi vuotta aiemmin käydylle Bodomin murhaoikeudenkäynnille. Syytettä ajoi kolme syyttäjää, joista kaksi oli valtakunnansyyttäjänvirastosta. Syytettyjen avustajien palkkilaskut nousivat ennätyssummiin -toisen pääsyytetyn advokaatin palkkilaskun määrä taisi olla miljoonaan euron verran. Päätyessään vapauttavaan tuomioon käräjäoikeus, jonka kokoonpanoon kuului kaksi virkatuomaria (laamanni Kauko Huttunen ja käräjätuomari Kari Lappi) sekä neljä lautamiestä, velvoitti valtion korvaaman syytettyjen oikeudenkäyntikuluista pääosan. Myöhemmin hovioikeus kuitenkin alensi reippaasti advokaattien veloittamia palkkioita.

20. Helsingin Sanomien taloustoimittaja Tuomo Pietiläinen totesi KKO:n tuomion jälkeen, että käräjäoikeuden tuomio joutui häpeään (HS 16.1.-09) mainiten käräjäoikeuden puheenjohtajan Kauko Huttusen oikein nimeltä. Näin voidaan varmaan oikeutetusti sanoa ilman, että kyse olisi "tuomion moittimisesta." Pietiläisen mukaan oikeusministeriön pitäisi nyt vakavasti harkita, tarvitaanko talousrikossyyttäjien lisäksi erikoiskoulutettuja talousrikostuomareita. "Arvopaperimarkkinarikokset ovat mutkikkaita ja vaikeita, mutta tuomioistuinlaitos ei saa muistuttaa lauantain lottoarvontaa,"kirjoitti Pietiläinen.

21. Toki tuomarikuntaa on jo lähes 20 vuoden ajan koulutettu pikkuhiljaa talousrikosjuttujen saloihin. Olen itse suhtautunut hieman skeptisesti tuomarikunnan jatko- ja täydennyskoulutukseen, sillä olen voinut nähdä, miten tehotonta se voi käytännössä olla ja miten kevyesti monet tuomarit koulutuksen suhtautuvat. Minusta nuo talousrikosjututkaan evät lopulta ole niin kovin ihmeellisiä ja sellaisia, etteikö tuomari niistä selviäisi ilman kummempaa erikoistumistakin. Paljon riippuu tuomareiden asenteista ja asennoitumisesta sanottuihin juttuihin niin kuin juttuihin yleensäkin. Kyse on tältäkin aiemmin tässä blogissa puhutusta tuomarin ammattitaidosta ja sen oma-aloitteisesta kehittämisestä sekä ammattietiikasta.

22. Tuomareiden osallistumista välimiestehtäviin on perusteltu usein - KKO:ssa esim. ex-presidentti Olavi Heinosen suulla - sillä, että toimiessaan kaupallisissa riidoissa yritysten valitsemina välimiehinä tuomarit hankkivat sellaista erityisosaamista, jota he tarvitsevat myös tuomioistuimissa ratkaistavissa jutuissa, mutta jota ei useinkaan saa pelkästään tuomioistuimissa käytävissä oikeudenkäynneissä. Tämä voi pitää osin paikansakin, vaikka tuntuu kyllä hieman oudolta, jos esimerkiksi KKO:n nykyisistä välimiestuomareista Mikko Tulokas ja Gustaf Möller, jotka ovat kumpikin jo reilusti yli kuusikymppisiä, tarvitsisivat edelleen välimiesoikeuksista saatavaa lisäoppia liike-elämän juttuihin, joihin he ovat perehtyneet jo kymmenien vuosien ajan välimiehinä toimiessaan! Kyllä tuo kouluttautumisaspekti taitaa olla ainakin näiden "välimieskunkkujen" ja luultavasti monien muidenkin välimiestuomareiden kohdalla hieman kyseenalainen pointti.

23. Välimiesjutuista voi tarttua tuomariin sellaista bisnesajattelua, joka ei ehkä aina ole pelkästään hyväksi hänen varsinaista päätyötään ajatellen. Esimerkiksi T J Groupin jutussa käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut, nyt jo eläkkeelle siirtynyt laamanni Kauko Huttunen tunnetaan ahkerana ja aika usein käytettynä välimiehenä yritysten välissä riidoissa. Voidaan pohtia, olisiko Huttunen tämän kokemuksen ja välimiesjutuista häneen kenties tarttuneen bisnesajattelun perusteella omaksunut T J Groupin jutussa syytettyjen huippuadvokaattien hellimän ja oikeudelle tuputtaman näkemyksen, jonka mukaan 2000-luvun vaihteen internet-huumassa ei todellakaan ollut mitään merkitystä sillä, kertoiko pörssiyhtiö tiedotteissaan tuloksensa ja tilansa oikein vai väärin. No, tuskinpa tästä nyt kuitenkaan ainakaan yksinomaan oli kysymys, vaikka hieman kyllä ihmetyttää, että käräjäoikeus meni näin "helppoon,", sillä varmaan jutun kolme syyttäjää puolestaan tekivät parhaansa torjuakseen puolustuksen sanotun perustelun. Niin tai näin, kannattaisi joka tapauksessa joskus pohtia - myös KKO:ssa - mihin kaikkeen tuomareiden välimiesoikeudelliset kokemukset ja heidän yhteydenpitonsa yrityksiä edustaviin asianajajiin voivat johtaa.

24. Nähtäväksi jää, miten KKO:n antaman T J Groupin jutun ratkaisu ja rangaistuksen mittaamisesta antamat oikeusohjeet vaikuttavat jatkossa. Helsingin hovioikeus alkanee kohtapuolin käsitellä ns. Jiippii- juttua, jossa yhtiön entistä johtajistoa syytetään myös lukuisista talousrikoksista, mm. juuri törkeästä sisäpiiritiedon väärinkäytöstä. Tätäkin juttua käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa vuonna 2007 pitkään ja hartaasti eli kuukausikaupalla 2-3 syyttäjän, lukuisten huippuasianajajien ja käräjäoikeuden laajennetun kokoonpanon voimin. Ja yllätys, yllätys: myös tässä jutussa käräjäoikeus hylkäsi marraskuussa 2007 antamallaan tuomiolla kaikki syytteet ja vapautti syytetyt väitetyn rikoshyödyn menettämisseuraamuksesta. Tätäkin tuomiota ihmeteltiin eri tahoilla kovasti, ja etenkin jutun syyttäjät olivat kovasti pettyneitä tuomioon ja valittivat kipin kapin hovioikeuteen. Valtakunnan ylin syyttäjä Matti Kuusimäkikin oli vähällä polttaa päreensä kritisoidessaan julkisuudessa tuomiota ja manatessaan tuomarikunnan heikkoa osaamista talousrikosjutuissa. - Kun syytteet Jippii-käräjistä hylättiin, lankesi valtiolle maksettavaksi syytteistä vapautettujen vastaajien oikeudenkuluina arvonlisäveroineen noin 2 miljoonaa euroa.

62. KKO ja sattuman sanelema juttu (KKO 2008:119)

Pilkkijäille pääsee nyt jo etelässäkin...

Motto:

Sattuma hallitsee kaikkialla; anna siis onkesi riippua, sillä missä vähiten luulet, tarttuu koukkuusi kala

Ovidius

1. Tuomioistuimet joutuvat ottaman oikeudenkäynneissä kantaa mitä erilaisimpiin asioihin. Ajatellaanpa vaikka esimerkiksi äskettäin korkeimmassa oikeudessa (KKO:ssa) ratkaistua, joka koski kyläkauppias Vesa Keskisen Töysässä järjestämän Miljoona Pilkki-tapahtumaa (KKO 2008:119). Vaikka kyse oli muodollisesti pilkkikilpailusta, KKO katsoi, että kyse oli arpajaisista ja tuomitsi Keskisen arpajaisrikoksesta sakkorangaistukseen. Mitä ajatuksia ratkaisu valistuneessa lukijassa herättää? Arpajaisilla kun ei näet ensi näkemältä luulisi olevan mitään tekemistä pilkkimisen kansa tai päin vastoin.

2. Pilkkiminen - tätä ei pidä sekoittaa torkahteluun ja nuokkumiseen - on kalastusmuoto, jossa kaloja ongitaan talvella järven tai meren jäähän kairalla poratun reiän kautta. Kalastuslain mukaan pilkkiminen on kalastusta siimaan kiinnitetyllä pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä, siimaa kädessä pitäen tai lyhyehköä heittokalastukseen soveltumatonta vapaa käyttäen. Pilkkiminen on jokamiehenoikeuteen perustuvaa yleiskalastusoikeutta, jonka harjoittamiseen - samoin kuin vapaongintaankaan - edellä mainitulla laissa tarkoitetulla tavalla ei tarvita lupaa; tässä suhteessa onginta ja pilkkiminen poikkeaa esimerkiksi virvelöinnistä ja verkkokalastuksesta. Pilkkiminen on Suomessa hyvin suosittu kalastustapa, ja maassa järjestetään vuosittain satoja pilkkikilpailuja.

Miljoona Pilkki

3. Miljoona Pilkiksi kutsuttiin Veljekset Keskinen Oy:n Töysän kunnan Tuurin kylässä markkinointitapahtuman yhteydessä järjestämiä pilkkikilpailua, jossa jaettiin suuria palkintoja. Ensimmäinen Miljoona Pilkki järjestettiin vuonna 1996 ja viimeinen ja järjestyksessä seitsemäs pilkkikisa Ponnenjärvellä talvella 2005. Tapahtuma oli joka kerta hyvin suosittu, sillä jo ensimmäiseen kisaan osallistui yli 10 000 pilkkijää ja viimeiseen Miljoona Pilkkiin lähes 28 000 pilkkijää. Miljoona Pilkki -tapahtumaan on ollut 20 euron osallistumismaksu ja kukin kilpailija on saanut pilkkiä vain yhdellä vavalla ja koukulla.

4. Pilkkikisassa on ollut mahdollisuus voittaa rahaa tai muita rahanarvoisia palkintoja. Erityisinä "merkittyinä" kilpailukaloina järveen oli istutettu tietty määrä eri painoisia kirjolohia, vuonna 2005 istutuskalojen määrä oli ollut yhteensä 5 551 kirjolohta. Pilkkikilpailu on ollut palkintoperusteiden osalta kaksiosainen. Osa palkinnoista on perustunut, kuten kalastuskilpailussa on tavallisesti tapana, kilpailijoiden saaliina saamien kalojen kokonaispainoon. Sekä miesten että naisten kilpailusarjan kolme parasta ovat saaneet palkinnoksi henkilöauton, veneen ja kodin elektroniikkaa.

5. Tämän lisäksi kaikki kilpailukalojen saajat on palkittu erikseen kalojen painon mukaan siten, että viiden kilon painoinen kirjolohi - järveen oli siis istutettu vain yksi viisikiloinen lohi - on oikeuttanut yhden miljoonan euron rahapalkintoon, 50 noin kolmen kilon painoista kirjolohta kukin 20 000 euron suuruiseen ostokorttiin, 500 noin kahden kilon painoista kirjolohta kukin 2 000 euron suuruiseen ostokorttiin ja 5 000 noin kilon painoista kirjolohta kukin 200 euron suuruiseen ostokorttiin Veljekset Keskisen kyläkauppaan.

Vuonna 2005, jolloin Miljoona Pilkki järjestettiin viimeisen kerran ja jolloin kisaan osallistui 27 731 ihmistä, osallistujat saivat yhteensä 2 188 kilpailukalaa, joista kolme oli oikeuttanut 20 000 euron, 48 kalaa 2 000 euron ja 2 137 kalaa 200 euron määräiseen ostokorttiin.

6. Vesa Keskinen ei ollut hakenut eikä hän olisi lain mukaan voinut saadakaan lupaa arpajaisten toimeenpanemiseen, koska arpajaisia saa järjestää vain yleishyödyllinen yhteisö varojen hankkimiseksi yleishyödyllisen toiminnan edistämiseen. Mutta oliko Miljoona Pilkissä kysymys laissa tarkoitetuista arpajaisista? Arpajaisissa yhdelle tai useammalle henkilölle luvataan maksua tai muuta suoranaista tai välillistä suoritusta vastaan joko arpomisella tai muulla sattumaan perustuvalla tavalla määräytyvä voitto. Arpajaislain 2 §:n 1 momentin mukaan arpajaisilla tarkoitetaan toimintaa, johon osallistutaan vastiketta vastaan ja jossa osallistuja voi saada kokonaan tai osittain sattumaan perustuvan rahanarvoisen voiton. Arpajaisten toimeenpaneminen ilman lupaa rangaistaan RL 17 luvun 16 a §:n mukaan arpajaisrikoksena.

Syyttäjä vs. Keskinen

7. Vesa Keskistä vastaan nostettiin syyte arpajaisrikoksesta vuona 2006, jolloin Miljoona Pilkkiä ei siis enää järjestetty. Syyte koski ainoastaan vuonna 2005 järjestettyä tapahtumaa. Juttu käsiteltiin kaikissa kolmessa oikeusasteessa, eli Seinäjoen käräjäoikeudessa, Vaasan hovioikeudessa ja lopuksi KKO:ssa. Kaikki oikeusistuimet katsoivat, että Miljoona Pilkissä oli kyse arpajaisista siltä osin kuin saatu merkitty kilpailukala oikeutti painon mukaan määräytyvään raha- tai tavarapalkintoon. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteen, koska Vesa Keskisen voitiin katsoa anteeksiannettavalla tavalla erehtyneen lain oikeasta tulkinnasta, siis siitä, että kyse oli arpajaisista; tätä nimitetään juridisessa kielessä kieltoerehdykseksi. Sen sijaan hovioikeus ja KKO olivat sitä mieltä, ettei kieltoerehdyksestä ollut kyse. Vesa Keskinen tuomittiin hovioikeudessa arpajaisrikoksesta 50:een päiväsakkoon á 266 euroa eli maksamaan sakkoa yhteensä 13 300 euroa. KKO pysytti rangaistuksen myös määrältään.

8. Arpajaisista on lain mukaan siis kyse, jos osallistuja voi saada voiton, joka perustuu "kokonaan tai osittain sattumaan." Sattuma on sellainen voiton määräytymisen peruste, johon osallistuja ei voi vaikuttaa ennakolta. Milloin kalastuskilpailussa sitten kyse on sattumasta ja kuinka suuren sattuman pitää olla suhteessa osallistujan taitoon ja osaamiseen, jotta voiton saannin voitaisiin katsoa perustuvan laissa edellytetyllä tavalla sattumaan? Totuttuun tapaansa KKO on lähtenyt purkamaan kysymystä lain esitöiden avulla selostamalla lyhyesti, mitä arpajaislakia koskevassa hallituksen lakiesityksessä (HE 197/1999 vp) ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 23/2000 vp) on asiasta sanottu. KKO noudattaa yleensä aina ja melko orjallisesti tätä metodia, jolloin siis tietoa lain oikeasta tulkinnasta pyritään hankkimaan ensimmäiseksi lakien esitöistä. Tarkoituksena on selvittää lainsäätäjän tahtoa eli sitä, mitä eduskunta on tietyllä säännöksellä tai määritelmällä tarkoittanut, ts. miten lakia tai yksityistä säännöstä olisi lainsäätäjän mielestä tulkittava.

9. Lainsäätäjän tarkoitus on kuitenkin hieman mystinen käsite, sillä eduskunta hyväksyy itse asiassa vain lakitekstin, ei lakiesityksen perusteluja. Eduskunnan valiokuntien kuten tässä tapauksessa perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteluilla voi kuitenkin olla po. suhteessa merkitystä. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti KKO on päätellyt, että voiton perustumista joiltakin osin sattumaan ei lain sanamuodosta huolimatta ole tarkoitettu ehdottomaksi arpajaisten tunnusmerkiksi. Arpajaisista ei KKO:n mukaan ole kysymys sellaisissa urheilukilpailujen kaltaisissa kilpailuissa, joissa osallistujan henkilökohtaisella osaamisella on sattuman osuutta olennaisesti suurempi merkitys voiton saamisessa.

10. KKO:n mukaan arpajaislakia valvova sisäministeriö ei ole puuttunut tavanomaisiin pilkki- tai muihin kalastuskilpailujen järjestämiseen, vaikka niissä olisi osallistumismaksu ja suurimmat saaliit olisivat saaneet palkintoja. Kyseisen lausuman sisältö on jäänyt hieman epäselväksi, sillä siitä ei ilmene, onko ministeriö jättänyt puuttumatta myös sellaisiin kalastuskilpailuihin, joissa suurimpien saaliskalojen saajat olisivat saaneet joitakin erityispalkintoja saaliin kokonaispainon ohella; tällaisesta kilpailustahan Miljoona Pilkissä on juuri ollut kyse. Ilmeisesti lausumalla on kuitenkin tarkoitettu vain saaliin kokonaispainoon perustuvia palkintoja.

11. Yleisenä havaintona KKO:n tuomion perustelutavasta on jälleen kerran sanottava, että tämänkin ratkaisun perusteluista puuttuu varsinainen pro et contra -metodin käyttö, sillä perusteluissa on kiinnitetty huomiota lähinnä vain sellaisiin argumentteihin, jotka tukevat syytettä. Contra-perusteet ja näkökohdat puuttuvat tai ilmenevät ikään kuin vain rivien välistä. Ihmetystä herättää erityisesti se, että päätöksessä ei ole edes selostettu tai mainittu niitä näkökohtia, joita syytetyn puolustus on tuonut jutussa esiin! KKO on varmastikin pyrkinyt ratkaisemaan jutun puolueettomasti ja objektiivisesi, mutta tämä olisi pitänyt tuoda myös perusteluissa näkyviin ja kertoa, mitä puolustus oli esittänyt syytettä vastaan. KKO:lle, samoin kuin muillekin suomalaisille tuomioistuimille, näyttää olevan edelleen vaikeaa omaksua pro et contra -metodin käyttö perusteluissaan. Pelkääkö KKO, että sen arvovalta kenties rapistuisi, jos se ryhtyisi puntaroimaan perusteluissaan avoimesti ratkaisuun vaikuttaneita näkökohtia pro et contra?

12. Olen yhdessä Petri Martikaisen kanssa vuonna 2003 kirjoittamassamme kirjassa Pro & Contra, Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä, selvittänyt aika yksikohtaisesti, mitä kyseinen metodi, josta voidaan käyttää myös nimikettä perustelujen punnintametodi, tarkoittaa ja miten tuomio pitäisi sen mukaan perustella.

13. Kun KKO on vaiennut puolustuksen esiin tuomita näkökohdista, ovat jutusta kiinnostuneet ihmiset joutuneet tyytymään tältä osin lehtitietoihin. Puolustus on korostanut sitä, että pilkkimistä oli kerrotuissa olosuhteissa pidettävä taitolajina, jossa siis osallistujan henkilökohtaisilla taidoilla ja osaamisella oli ratkaiseva merkitys. En ole itse koskaan harrastanut pilkkimistä, mutta kun katselee jäälle menossa olevien pilkkijöiden varustuksia, niin olen ihmetellyt, miten paljon erilaisia varusteita ja vempaimia pilkkiminen nykyisin vaatii. Pilkkijäthän ovat varsinkin kylminä päivinä varustautuneet ikään kuin olisivat menossa naparetkelle! Jäälle mentäessä täytyy olla lämpimien pilkkihaalareiden ja muun vaatetuksen ohella mukana ensinnäkin vapa, joita on erilaisia. Lisäksi tarvitaan kairaa, jäänaskalia, sohjokauhaa, pilkkijakkaraa ja -pönttöä, jotta pilkkiminen voisi olla miellyttävää puuhaa. Pilkkejä eli vieheitä on olemassa hirmuinen määrä erilaisia malleja, on mormuskaa eli painokoukkua, tasapainopilkkiä, värikoukkua, madepilkkiä jne. Sama havainto koskee syöttejä, joita on vaikka minkälaisia alkaen onkilierosta, kärpäsentoukasta ja surviaissääsken toukasta. Itse varustautuisin pilkkimistä varten ennen muuta termospullollisilla kahvia tai muuta juomaa, jonka sekaan täytyisi kyllä lorauttaa hieman miestä väkevämpää, sillä eihän sitä jäällä kököttämistä ja reikien kairaamista muuten varmaan kestäisi!

14. Kaikkien näiden välineiden ja varusten käyttö vaatii jo melkoista taitoa, jos nimittäin aikoo myös saada jotain saalista! On vaikea kuvitella, että ensikertalaisella pilkkijällä voisi käydä sellainen moukantuuri, että pystyisi nappaamaan järvestä viisikiloisen tai vaikkapa edes parikiloisen kalan noin vain. Jo reiän tekeminen kairalla jäähän saattaisi ehkä jäädä esimerkiksi pilkkimistä vasta aloittelevilta ylioikeustuomareilta pelkäksi haaveeksi; no, heillähän olisi tietysti myös pilkillä aina esittelijä mukana auttamassa ja neuvomassa! Ja tietenkin pitäisi ottaa huomioon, että taitava ja kokenut pilkkijä onnistuu myös Miljoona Pilkissä narraamaan jään alta lukumääräisesti paljon suuremman määrän kaloja kuin kokematon pilkkijä, jolloin todennäköisyys myös sen todella "suuren kalan" saamisesta kasvaa. Voitaisiin siten olla perustellusti myös sitä mieltä, että pilkkiminen ja siten myöskään menestyminen Miljoona Pilkissä ei ole ollut täysin sattumaan perustuva arpapeliä. Väite, jonka mukaan saaliin saanti on ollut kiinni enemmän taidosta kuin sattumasta ja "jäänalaisista arpajaisista," ei ehkä olekaan mitään huuhaata.

15. Mutta KKO ei ole ryhtynyt perusteluissaan rationaalisen ja yleiseen elämänkokemukseen perustuvan tarkasteluun, jossa olisi haettu lain eikä vain epämääräisen lainsäätäjän oikeaa tarkoitusta, vaan se on rajoittunut lain esitöiden kuivahkoon tarkasteluun. KKO on katsonut, että Miljoona Pilkki on eräiltä osin selvästi poikennut tavallisesta kalastuskilpailusta, koska kalakohtainen palkitseminen on perustunut tietyn suuruisen kilpailukalan saamiseen ja koska palkintojen arvo on huomattavasti noussut kalan painoluokan mukaan samalla kun voiton todennäköisyys on olennaisesti pienentynyt suurten kalojen vähäisen määrän vuoksi. KKO:n mukaan ainakin suurimpien kilpailukalojen saamista voi siten pitää "pääosin sattumana." Vain yksi kirjolohi olisi oikeuttanut tapahtuman vetonaulana pidettävään miljoonan euron rahapalkintoon, ja tästä KKO on päätellyt, että tämän kirjolohen saamisen voidaan katsoa perustuneen vähäisen todennäköisyyden vuoksi kokonaan sattumaan. Toisin kuin tavanomaisessa kalastuskilpailussa, päävoittoa tai muitakaan suurimpia voittoja ei ole jaettu saalista saaneiden kesken, vaan voitot ovat ohjautuneet tietynsuuruisen kalan saaneille, toteaa KKO.

16. Jos palataan vielä lain esitöihin eli hallituksen esitykseen ja perustuslakivaliokunnan lausuntoon, joiden nojalla KKO on jutun lainsäätäjän tahdon mukaisesti ratkaissut, olisi kuitenkin ollut syytä tehdä yksi relevantti ja aika tärkeä havainto. Hallituksen esitys uudesta arpajaislaista on annettu vuoden 1999 lopulla, johon mennessä Tuurin Miljoona Pilkki -tapahtumaa oli ehditty järjestää jo parina kolmena talvena; ensimmäinen Miljoona Pilkkihän oli jo vuonna 1996. Miljoona Pilkki oli heti ensimmäisenä vuonna iso tapahtuma, josta kerrottiin tiedotusvälineissä laajasti. On siis varmaa, että hallituksen lakiesityksen valmistelijoilla ja sisäministeriöllä oli vuonna 1999 tiedossaan Miljoona Pilkki ja virkamiehet ovat varmaan jo silloin keskenään pohtineet, oliko Miljoona Pilkissä kyse arpajaisista. Jos "lainsäätäjä" eli ensi vaiheessa sisäministeriö ja hallitus olisivat todella olleet sitä mieltä, että Miljoona Pilkissä oli kyse arpajaisista, olisi voinut täysin perustellusti odottaa, että hallituksen esityksen perusteluissa olisi yhtenä esimerkkinä mainittu tuonlaatuinen kilpailu tai joka tapauksessa kalastuskilpailu. Mutta näin ei ole tapahtunut. Hallituksen esityksen 197/1999 vp s. 61-62, johon KKO:kin on viitannut, luetellaan kyllä suuri joukko erilaisia arpajaisten muotoja ja siinä yhteydessä puhutaan myös erilaisista urheilu- ja muista kilpailuista, mutta kalastuskilpailuja ei mainita erikseen. Miten tätä vaikenemista olisi tutkittava?

17. Minusta aika perusteltu tulkinta olisi sellainen, että koska Miljoona Pilkki -tapahtuma oli hyvin virkamiesten ja "lainsäätäjän" tiedossa jo hallituksen lakiesitystä vuonna 1999 sorvattaessa, se olisi mainittu esimerkinomaisesti hallituksen esityksen perusteluissa, jos tuonkaltaista kalastuskilpailua olisi ylipäätään pidetty arpajaisina. Mutta kun mitään tuollaista mainintaa tai edes viittausta ei lakiesityksestä löydy, voidaan tästä tehdä päinvastainen johtopäätös.

18. Pitäisi myös ottaa huomioon, mitä eduskunnan perustuslakivaliokunta lausui arpajaislakiesityksestä hallintovaliokunnalle antamassaan lausunnossa (PeVL 23/2000 vp s. 2). Valiokunta totesi perustuslain 18 §:ssä turvatun elinkeinovapauden näkökulmasta lakiesityksestä näin: "Arpajaisten määritelmä lakiehdotuksen 2 §:n 1 momentissa saattaa käytännön tilanteissa osoittautua tulkinnanvaraiseksi erityisesti kun on arvioitava, perustuuko osallistujan mahdollinen voitto sattumaan. Valiokunta tähdentää, että perustuslain kannalta tällaista määritelmäsäännöstä on tulkinnanvaraisissa tapauksissa sovellettava supistavasti."

KKO onkin vedonnut mainittuun lausumaan ja katsonut, kuten edellä jo totesin, ettei arpajaisista ole kysymys sellaisissa urheilukilpailujen kaltaisissa kilpailuissa, joissa osallistujan henkilökohtaisella osaamisella on sattuman osuutta olennaisesti suurempi merkitys voiton saamisessa. Toisin sanoen arpajaisista on kyse vain silloin, kun sattumalla on voiton saamisen kannalta olennaisesti suurempi merkitys kuin osallistujan taidolla. Mutta onko KKO:n näkemys, jonka mukaan Miljoona Pilkissä saaliin saanti perustui olennaisesti suurimmaksi osaksi sattumaan, ainoa ja ehdottomasti oikea ratkaisuvaihtoehto? Tästä voidaan olla eri mieltä; KKO:n ratkaisua voidaan kyllä puoltaa, mutta itse en pitäisi myöskään sen vastakohtaa ehdottomasti vääränä ratkaisuvaihtoehtona.

19. Korkein oikeus ei ole kiinnittänyt perusteluissaan huomiota siihen, että itse asiassa Miljoona Pilkki oli osa suurempaa kokonaisuutta eli markkinatapahtumaa, johon kuului paljon muutakin ohjelmaa. Miljoona Pilkissä ei ollut kyse mistään normaalista arpajaisista, sillä kyseisen tapahtuman tarkoituksena ei ollut kerätä pääsylipputulojen tai osallistumismaksujen muodossa välitöntä voittoa järjestäjille, vaan jo etukäteen oli ollut arvioitavissa, että saadut pääsylipputulot ja muutkaan välittömät tuotot eivät kata kaikkia tapahtuman kustannuksia. Tapahtuma on ollut järjestelyiltään ja tavoitteiltaan, ei arpajaisten, vaan tavanomaisten pilkkikilpailujen kaltainen. Miljoona Pilkki -kisalla ei ole rikottu mitenkään arpajaislain eettisiä, moraalisia ja kulttuurisia tarkoitusperiä. Jos KKO olisi ottanut nämä seikat huomioon syyllisyyskysymystä pohtiessaan, olisi lopputulos saattanut olla hyvinkin toisenlainen.

Kieltoerehdyksestä

20. Olisiko tapauksessa joka tapauksessa voitu ja pitänyt soveltaa RL 4 luvun 2 §:ssä säädettyä kieltoerehdyssäännöstä? Sen mukaan rikoksen tekijä on rangaistusvastuusta vapaa, jos hän on erehtynyt pitämään tekoaan sallittuna, jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana muun muassa lain sisällön erityisen vaikeaselkoisuuden, viranomaisen virheellisen neuvon tai muun näihin rinnastettavan seikan vuoksi. Hovioikeus ja KKO:n enemmistö (oikeusneuvokset Hidén, Rajalahti, Rautio ja Seppo) ovat katsoneet, että Keskinen ei voinut vedota kieltoerehdykseen lähinnä sillä perusteella, että Keskinen oli sisäministeriön hänelle vuosina 2003 ja 2005 esittämien kannanottojen vuoksi tullut tietoiseksi siitä, että valvontaviranomainen piti tapahtumaa arpajaisina.

21. Käräjäoikeus, joka on ratkaissut jutun lautamieskokoonpanossa, ja yksi KKO:n jäsen eli oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki ovat sen sijaan olleet sillä kannalla, että tapaukseen voidaan soveltaa kieltoerehdyssäännöstä. Mansikkamäki on pitänyt arpajaislain 2 §:n 1 momentin säännöstä erityisen vaikeaselkoisena ja hän on vedonnut myös siihen, että pilkkikilpailuissa peritään yleensä osanottomaksuja, saadaan saalista, mihin kalaonnella saattaa olla vaikutusta, ja yleensä niissä myös jaetaan palkintoja. Sisäministeriö ei ole valvonnassaan puuttunut tällaisten kilpailujen toimeenpanoon, totea Mansikkamäki. Lisäksi Vesa Keskinen oli jo aikaisemmin eli vuodesta 1996 lähtien järjestänyt vastaavia tapahtumia ilman, että niiden laillisuuteen olisi puututtu. Vasta vuonna 2003 ennen järjestyksessään kuudetta tapahtumaa ministeriö oli ilmaissut kielteisen kantansa asiassa. Tapahtumaa ei ollut kuitenkaan tuolloinkaan viranomaistoimin estetty eikä siihen ollut jälkikäteen puututtu, perustelee oikeusneuvos Mansikkamäki eriävää mielipidettään. - Minusta nämä seikat huomioon ottaen olisi jutussa voitu täysin perustellusti katsoa, että Vesa Keskinen oli anteeksiannettavasta syystä erehtynyt pitämään Miljoona Pilkin järjestämistä sallittuna, jos tapahtumaa ylipäätään oli pidettävä arpajaisina.

Rikoshyödyn menettäminen

22. KKO:n tuomiossa ei puhuta mitään rikoshyödystä, joka Vesa Keskinen tuomittiin hovioikeuden tuomiolla valtiolle menettämään. Tämä johtuu siitä, että kyseessä on ratkaisuseloste, jossa on otettu kantaa vain syyllisyyskysymykseen, josta KKO:ssa oli nimenomaan riitaa. Aika outoa on se, että KKO:n ratkaisuselosteesta on jätetty pois myös maininta siitä, kuinka paljon Vesa Keskinen joutui maksamaan sakkoa KKO:n pysyttämän hovioikeuden tuomion lopputuloksen perusteella. Ratkaisuselosteessa todetaan vain, että hovioikeus tuomitsi "Vesa K:n" arpajaisrikoksesta 50 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen, jonka KKO siis pysytti. Lukija, joka on kiinnostunut asiasta, joutuu siis kaivamaan myös sakon kokonaismärän nettisivuilta! Tiedoksi saatettakoon, että Vesa K:lle tuli maksettavaa sakkoa yhteensä 13 300 euroa, kun Vesan päiväsakon rahamääränä pidettiin 250 euroa. - KKO saisi kyllä laatia ennakkopäätöstensä ratkaisuselosteensa täydellisemmiksi, jotteivät lukijat joutuisi arvailemaan, että mikähän se KKO:n tuomion lopputulos mahtoi oikein olla!

23. Käräjäoikeudessa syyttäjä vaati Vesa Keskisen tuomitsemista menettämään arpajaisrikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä valtiolle 421 000 euroa. Hovioikeus, joka siis tuomitsi Vesan ensimmäisenä oikeusasteena, alensi kuitenkin syyttäjän vaatiman rikoshyödyn määrän 60 000 euroon, jonka summan Keskinen siis joutui maksamaan valtiolle sakkorangaistuksen lisäksi. Syyttäjä tyytyi hovioikeuden tuomioon sekä rangaistuksen että rikoshyödyn määrän osalta. - Todettakoon, että Keskinen olisi voitu tuomita menettämään sanottu rikoshyöty myös siinä tapauksessa, että syyte häntä vastaan olisi kieltoerehdyksen takia hylätty.

Muita sattumia

24. KKO:n tuomiossa voidaan sanoa olleen kyse sattuman sanelemasta jutusta tai jäänalaisista arpajaisista. No, aika sattumanvaraista puuhaahan koko lainkäyttökin tahtoo toisinaan olla. Rikos- ja prosessioikeuden professori Bo Palmgren, joka esiintyi 1960-luvulla julkisuudessa oikeuslaitoskriitikkona, vertaisi joskus tuomioistuinta ja oikeudenkäyntiä pajatsoon, siis tietynlaisiin arpajaisiin, toteamalla, että tuomioistuin on kuin pajatso: kun sinne lyö lantin (nostaa jutun), ei voi koskaan tietää, mikä on lopputulos eli voittaako mitään ja, jos voittaa, niin kuinka paljon.

25. Näinhän se on usein nykyisinkin. Ratkaisujen ja tuomioiden ennustettavuus eli muodollinen oikeusvarmuus ei ole kovin suuri. Yhtenä esimerkkinä tästä voin mainita blogissani 6. ja 8.8.2008 selostamani, kommentoimani ja kritisoimani ratkaisun KKO 2008:77. Siinähän välimiesoikeuden tuomio tuli, kun välimiehet sivuuttivat tuomiossaan kantajan väittämistaakan, täydellisenä yllätyksenä vastaajayhtiölle. Moitekannejutussa käräjäoikeus ja hovioikeus kumosivat välimiesten ratkaisun sanotun oikeudenkäyntivirheen perusteella, mutta KKO - välimieskokoonpanossaan - kumosi puolestaan hovioikeuden tuomion ja pysytti välimiesten tuomion. Nyt kukaan koko valtakunnassa ei oikein tiedä ja osaa sanoa, sovelletaanko välimiesmenettelyssä väittämistaakkaa ja missä laajuudessa. Väittämistaakka olisi KKO:n sanotun ratkaisun mukaan voimassa, ei sääntönä kuten aiemmin on vakiintuneesti katsottu, vaan ikään kuin vain periaatteena, jota sovelletaan "enemmän tai vähemmän" tai oikeastaan "silloin tällöin" - siis silloin kun tämä sattuu "sopimaan." Tällainen oikeusohje on tietenkin pahinta, mitä lainkäytön ennustettavuutta ajatellen voi tapahtua.

26. Sattuman sanelemaa on usein myös se, ketkä tulevat nimitetyiksi KKO:n jäseniksi. Tästä asiasta ei tällä kertaa kuitenkaan tämän enempää, sillä kysymykseen joudutaan palaamaan lähiaikoina, sillä onhan KKO:ssa parhaillaan haettavana 1.3. avoimeksi tuleva jäsenen virka.

27. Kun Miljoona Pilkki -juttu on lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta eli Töysästä, on kiintoisaa todeta, että jutun ratkaisuun osallistui KKO:ssa kaksi sanotusta maakunnasta lähtöisin olevaa oikeusneuvosta; älkää nyt peljästykö, kyse ei ole esteellisyydestä! Oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki, jonka eriävää lausuntoa on edellä selostettu, on syntyisin Ylihärmästä, ja oikeusneuvos Hannu Rajalahti puolestaan Lapualta. Ellen ole käsittänyt väärin, L.M. ja H.R. ovat käyneet samaan aikaan samaa oppikoulua ja olleet jopa samalla luokallakin. Mikäpä sen somempaa! - Tässä yhteydessä voidaan mainita eräästä toisesta läheissuhteesta kahden muun oikeusneuvoksen välillä. Mikko Tulokas ja Pertti Välimäki ovat nimittäin olleet 1970-luvun loppupuolella asianajajina samassa asianajotoimistossa eli tarkemmin sanottuna Asianajotoimisto Tulokas & Ilonen Ky:ssä Riihimäellä, jossa Tulokas oli osakkaana ja Välimäki samaan aikaan lakimiehenä. - Tämä kaikki on tietysti vain sattumaa.

28. Sattumaa on sekin, että minun ensimmäiset muistikuvani tästä maailmasta ovat peräisin juuri Töysästä, josta perheemme - isä oli tosin sodassa ja kävi sotimassa vielä Lapissakin - sai ensimmäisen turvapaikan reiluksi vuodeksi Kannakselta jatkosodan aikana alkaneen evakkomatkan jälkeen. Tuurin kylässä emme kuitenkaan asuneet enkä ole tähän mennessä vielä ehtiä käydä kuuluisassa kyläkaupassa. Täytyypä harkita tutustumis- ja ostosmatkaa Tuuriin vaikkapa ensi kesänä.

29. Vesa Keskiselle viime vuosi ei tainnut olla bisnesmielessä yhtä hyvä kuin aikaisemmat vuodet. Muistaakseni Keskisen kyläkaupan edustalle rakennettu suurikokoinen kullanvärinen hevosenkenkä valittiin viime vuoden loppupuolella maailman kolmanneksi rumimmaksi rakennukseksi tai monumentiksi. Mutta ehkä tänä vuonna taas Vesallakin menee jo paremmin, toivotaan niin! Sitä paitsi, eikös sitä niin sanota, että useimmiten kaikki julkisuus, siis myös negatiivinen, on loppujen lopuksi vain hyväksi! Vesa Keskinen ja hänen bisneksensä muistuttavat tietyssä mielessä erästä toista itseoppinutta bisnesmiestä eli Kihniön suurta poikaa Kalevi Keihästä (1924-1995) ja hänen kulta-aikojaan (Keihäsmatkat Oy, Spear Air, Kihniön kipakka ym.) 1960-luvulla ja 1970 -luvun alkupuolella.

P.S.

Julkisuusasiaa

30. Blogissani 24.10.2008 esittelin selvityspyynnön ja kantelun, jonka tein eduskunnan oikeusasiamiehelle koskien KKO:n käytäntöjä tietyissä lainkäytön julkisuutta ja tiedottamista koskevissa kysymyksissä. Yksi kysymys koski KKO:n käytäntöä olla julkaisematta kotisivuillaan tietoja tulossa olevista suullisista käsittelyistä. Olen 19.12.2008 täydentänyt selvityspyyntöäni.

31. KKO näyttää pitävän edelleen kiinni valikoivasta tiedotuslinjastaan. Tämä ilmeni, kun tietooni tänään saatettiin, että KKO toimittaa vielä tällä viikolla eli tarkemmin sanottuna perjantaina 9.1.2009 suullisen käsittelyn maanvuokrasuhdetta koskevassa riita-asiassa. Sanottu suullinen käsittely pidetään poikkeuksellisesti KHO:n suuressa istuntosalissa, osoite Fabianinkatu 15, toinen kerros, alkaen kello 10.00, mikä täten tiedoksi saatettakoon. KKO ei ole julkaisut myöskään tästä suullisesta käsittelystä ilmoitusta kotisivuillaan kohdassa tiedotteet, jossa tällaiset tiedot pitäisi minun mielestäni julkista. Suullisesta käsittelystä on kyllä nytkin tiedotettu joillekin valituille lehdille ja toimittajille.

32. Kyseinen juttu KKO:ssa koskee tapausta, jossa vuokralaisella oli ollut maanvuokrasopimuksen perusteella hallitsemallaan alueella Espoon Suvisaaristossa pieni vapaa-ajanasunto. Alueelle vahvistettiin osayleiskaava, jonka perustella vuokratulle alueelle voitiin rakentaa suurehko asuinrakennus. KKO:ssa on kysymys siitä, oliko vuokranantajalla oikeus kaavoituksen johdosta korottaa maanvuokraa.

33. Nyt kaikki kynnelle kykenevät joukolla katsomaan ja kuulemaan, mitä KKO:n suullisessa käsittelyssä tapahtuu!