451. Vaasan HO:n tuomio 15.4.2011 Kauhajoen koulusurmajutussa, osa VI

1. Kirjoitussarjan edellisessä eli V osassa (blogi 448) käsittelin - hovioikeuden tuomion perustelujen mukaisesti - kysymystä siitä, oliko syytetyllä komisariolla ollut perusteltu syy epäillä Saaren tekevän koulusurman. Vaikka tätä ei perusteluissa jostakin syystä suoraan sanotakaan, mainittu kysymys liittyy ennen kaikkea asianomistajan törkeistä kuolemantuottamuksesta esittämään rangaistusvaatimukseen.

2. Blogissa 448 käsitellyssä perustelujen osassa hovioikeus tarkasteli kuolemantuottamuskysymystä näytön arvioinnin osalta. Tämän jälkeen hovioikeus siirtyi tarkastelemaan samaa kysymystä lain soveltamisen kannalta. Tämän osion on ilmeisesti ajateltu olevan ikään kuin hovioikeuden tuomion perustelujen "kohokohta" tai "parasta antia", sillä juuri kyseinen osa tuomiosta - mutta ainoastaan se - on otettu hovioikeuden tuomiosta laadittuun ja hovioikeuden kotisivuilla julkaistuun Finlex-selosteeseen (VaaHO 2011:5). Kyseinen Finlex-seloste muuten ilmestyi hovioikeuden kotisivuille vasta viime viikolla, jolloin selvisi, että asianosaiset ovat pyytänyt tuomiosta valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

3. Olen viittaustekniikan vuoksi merkinnyt hovioikeuden perustelukappaleet kirjaimilla. Mainittu osa perusteluista kuluu näin:

Törkeää kuolemantuottamusta koskevan tunnusmerkistön täyttyminen

a) Rikoslain 21 luvun 8 §:n mukaan kuolemantuottamuksesta on tuomittava se, joka huolimattomuudellaan aiheuttaa toisen kuoleman. Kuolemantuottamusta on saman luvun 9 §:n mukaan pidettävä törkeänä, jos kuolema aiheutetaan törkeällä huolimattomuudella ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan tekijän menettely on huolimatonta, jos hän rikkoo olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvollisuutta, vaikka hän olisi kyennyt sitä noudattamaan.

b) Rikoslain 3 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan laiminlyönti on rangaistava, jos tekijä on jättänyt estämättä tunnusmerkistön mukaisen seurauksen syntymisen, vaikka hänellä on ollut erityinen oikeudellinen velvollisuus estää seurauksen syntyminen. Tällainen velvollisuus voi mainitun 2 momentin 1 kohdan mukaan perustua virkaan, toimeen tai asemaan.

c) Hovioikeus on edellä katsonut, että Haapala oli huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuutensa laiminlyömällä ottaa Saaren ampuma-aseen väliaikaisesti poliisin haltuun. Asiassa on asianomistajien esittämän rangaistusvaatimuksen osalta kysymys ensinnäkin siitä, onko tämä Haapalan laiminlyönti syy-yhteydessä asianomistajien perheenjäsenten kuolemaan ja toiseksi siitä, onko Haapala aiheuttanut kuolemat rikoslain 3 luvun 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla huolimattomuudella.

d) Saari ei olisi voinut tehdä juuri 23.9.2008 toteuttamaansa koulusurmaa, jos Haapala olisi ottanut Saaren aseen väliaikaisesti poliisin haltuun 22.9.2008, kuten hänen olisi pitänyt tehdä toimiessaan virkavelvollisuuksiensa mukaisesti. Koulusurma on ollut tässä mielessä Haapalan menettelyn seuraus.

e) Seuraavaksi on arvioitava, onko Haapala aiheuttanut Saaren tahallisesta teosta johtuneet asianomistajien perheenjäsenten kuolemat huolimattomuudellaan.

f) Oikeuskirjallisuudessa on aikaisemmin ollut vallitsevana kanta, jonka mukaan henkilö ei voi olla vastuussa toisen tahallisella rikoksella aiheuttamasta seurauksesta, vaikka hän olisi huolimattomuudellaan mahdollistanut rikoksen ja sen seurauksen syntymisen.(JV: tähän kantaan valtion edustaja vetosi Kauhajoki-prosessissa sitkeästi vielä hovioikeudessakin). Kantaa on perusteltu muun muassa sillä, että rikoslakiin sisältyvät rikokseen osallisuutta koskevat yllytys- ja avunantosäännökset, joiden täyttyminen edellyttää tahallisuutta. Kun toisen tekemän rikoksen tuottamuksellista edistämistä ei vastaavasti ole säädetty rangaistavaksi, tuottamuksellinen osallisuus toisen tekemään tahalliseen rikokseen ei mainitun kannan mukaan voisi olla rangaistavaa.

g) Hovioikeus toteaa, että toisen rikoksen tuottamuksellista edistämistä koskevien säännösten puuttumisen voidaan perustellusti tulkita tarkoittavan myös sitä, että kysymys on jätetty ratkaistavaksi yleisten tuottamusta koskevien säännösten perusteella. Mainitulle kannalle ei ole muutoinkaan saatavissa tukea voimassa olevasta oikeusjärjestyksestä. Sitä vastoin rikoslain yleisten oppien uudistamiseen vuonna 2004 johtaneessa hallituksen esityksessä nimenomaan viitataan mahdollisuuteen tuomita rangaistus toisen rikoksen tuottamuksellisesta edistämisestä toteamalla, että kysymys siitä, missä vaiheessa toisen rikosteon tuottamuksellinen edistäminen liitetään edistäjän huolimattomuuteen, liittyy rikoslain 3 luvun 7 §:ssä tarkoitettuun olosuhteiden edellyttämään huolellisuuteen (HE 44/2002 vp s. 95 - 96). Lisäksi ratkaisussa KKO 1993:50, jossa panttivanki oli saanut surmansa poliisin toteuttaman saarrostuksen yhteydessä tapahtuneessa räjähdyksessä, korkein oikeus tuomitsi komisarion kuolemantuottamuksesta, vaikka räjähtäminen oli voinut tapahtua myös kaappaajan tietoisesta toiminnasta.

h) Tuottamuksellisen rikoksen syyksilukemiseksi edellytettävää huolimattomuutta on viime vuosikymmeninä julkaistussa oikeuskirjallisuudessa arvioitu kielletyn riskin ja sen relevanssin avulla. Oikeuskirjallisuudessa esitetyn kannan mukaan seurausta ei tee huolimattomuudesta aiheutuneeksi vielä se, että tekijä on syyllistynyt kiellettyä riskinottoa sisältävään tekoon tai laiminlyöntiin ja että teko on aiheuttanut seurauksen. Näiden lisäksi edellytetään yleensä teon tai laiminlyönnin sisältämän riskinoton olevan relevanttia seurauksen syntymisen suhteen. Toisin sanoen riskin tulee olla toteutunut seurauksessa (Nuutila: Rikosoikeudellinen huolimattomuus 1996, s. 272-457 ja Rikoslain yleinen osa 1997, s. 141-176, Nuotio: Teko, vaara, seuraus 1998, s. 291-328 ja Frände: Yleinen rikosoikeus 2007, s. 96-114).

i) Rikoslain yleisen osan uudistamiseen johtaneessa hallituksen esityksessä on hyväksytty oikeuskirjallisuudessa esitetyt lähtökohdat. Rikoslain 3 luvun 7 §:n osalta esitöissä todetaan, että objektiivisessa huolimattomuudessa on asiallisesti kysymys ennen kaikkea siitä, ottiko tekijä kielletyn riskin vai jäikö riskinotto sallitun puolelle. Edelleen esityksessä todetaan, että loukkaamisrikoksesta rankaisemiseksi ei riitä se, että tekijä toimii huolimattomasti ja aiheuttaa ennakoitavalla tavalla tunnusmerkistössä tarkoitetun vahinkoseurauksen. Tunnusmerkistön täyttyminen täytyy myös voida palauttaa huolimattomuuteen (HE 44/2002 vp s. 90).

j) Oikeuskirjallisuudessa on arvioitu myös nimenomaisesti sitä, millä edellytyksillä tuottamuksellinen myötävaikutus toisen tahalliseen rikokseen on rangaistavaa (Nuutila: Rikosoikeudellinen huolimattomuus 1996, s. 347-372 ja Rikoslain yleinen osa 1997, s. 157-165). On katsottu, että vasta konkreettinen syy epäillä vastaisen rikoksen tekemistä voi perustaa vastuun toisen tekemästä tahallisesta rikoksesta. Tätä vastuun lievennystä toisen tahallisesta rikoksesta on perusteltu muun muassa luottamusperiaatteella eli sillä, että moderni vaihdantaan ja sosiaaliseen työnjakoon perustuva elämä kävisi mahdottomaksi, jos ihmisten olisi pidettävä huolta siitä, etteivät he tee mahdolliseksi toisen tahallista rikosta.

k) Hovioikeus toteaa olevan perusteltua lähteä siitä, että vastuu toisen tahallisella rikoksella aiheuttamasta seurauksesta yleensä edellyttää erityisiä perusteita. Ensinnäkin on niin, että toisen henkilön tietoista inhimillistä toimintaa ja aikomuksia voi olla usein vaikeampi ennakoida kuin muunlaisia huolimattomuuden seurauksia. Myös mainittu luottamusperiaate puoltaa erityisiä perusteita vastuun syntymiselle. Hallintoviranomaisen soveltaessa lakia lievennys saattaa perustua siihen, että viranomainen voi olla velvollinen soveltamaan lakia oikeuslähteiden ja vakiintuneen käytännön mukaisesti riippumatta mahdollisista omista epäilyistään.

l) Ampuma-aselain säätämisen keskeisenä tavoitteena on ollut yksilöön kohdistuvan väkivallanteon vaaran vähentäminen. Tämä tavoite ilmenee selvästi myös ampuma-aselain 92 §:ssä, jonka 1 momenttiin perustuvan velvollisuutensa Haapala oli laiminlyönyt. Hovioikeus kuitenkin toteaa, että Haapalan mahdollista vastuuta Saaren tekemästä koulusurmasta on arvioitava niiden olosuhteiden perusteella, jotka olivat vallinneet Haapalan laiminlyönnin aikana. Erityisesti on otettava huomioon, että sovellettavan lainkohdan mukaan vasta perusteltu aihe olettaa ampuma-asetta käytettävän väärin on perustanut Haapalalle oikeuden ja velvollisuuden ottaa ase pois.

m) Kuten hovioikeus on edellä katsonut, Haapala on syyllistynyt ilmeiseen virhearviointiin jättäessään aseen Saarelle, koska Saari oli jo käyttänyt asetta väärin. Sen sijaan Haapalalla ei ole ollut konkreettisia perusteita epäillä, että Saaren menettelyssä olisi kysymys muusta kuin pelkoa ja huolta herättäneestä toiminnasta. Haapala ei ollut mieltänyt sitä vaihtoehtoa mahdolliseksi, että Saari tulisi tekemään koulusurman. Haapala ottama kielletty riski ei ollut koskenut koulusurmaa, eikä se huolimattomuus, johon Haapala oli syyllistynyt jättäessään aseen Saaren haltuun, ole näin ollen ollut relevantti Saaren tekemän rikoksen seurausten kannalta.

n) Näillä perusteilla hovioikeus päätyy siihen, ettei A ole huolimattomuudellaan aiheuttanut Kauhajoen koulusurmassa surmansa saaneiden kuolemia eikä siten ole vastuussa niistä.

4. Hovioikeuden päättely on sinänsä asianmukaista ja perustelut seikkaperäisiä. Positiivista on sekin, että hovioikeus ei ole tyytynyt oikeuskirjallisuudenosalta vain viittamaan anonyymisti siihen, mitä oikeuskirjallisuudessa on tietyistä tulkintakysymyksistä lausuttu - tämä valitettavan epämääräinen tapa on sen sijaan käytössä KKO:ssa - vaan on kirjoittanut näkyviin ne kirjallisuuden kohdat, joihin hovioikeus on, ei vain viitannut, vaan joista ilmenevää päättelytapaa ja tulkintasuositusta hovioikeus on sellaisenaan noudattanut.

5. Mutta kuten jo tämän kirjoitussarjan V osassa totesin, kysymys H:n syyllisyydestä kuolemantuottamuksiin on ratkaistu asiallisesti jo siinä yhteydessä, kun hovioikeus on pohtinut, oliko H:lla ollut perusteltu syy epäillä Saaren tekevän koulusurman. Tämä ilmene myös edellä hovioikeuden perustelujen kappaleesta m, jossa on viitattu siihen, ettei H:lla hovioikeuden käsityksen mukaan ollut ollut konkreettisia perusteita epäillä Saaren tekevän koulusurman.

6. Jos se sijaan päädytään siihen johtopäätökseen, jota itse olen edellä V osassa puoltanut ja jonka hyväksymiselle näyttäisi minusta olemassa painavat perusteet, eli siihen, että H:lla oli konkreettisten seikkojen perusteella ollut täysin perusteltu syy epäillä ja mieltää koulusurmien tai joka tapauksessa asetta käyttäen tapahtuvan väkivaltarikoksen tekeminen, päädytään arvioinnissa samalla siihen, että H:n ottama riski on koskenut, ei vain esimerkiksi aseen "heiluttelua" julkisilla pakoilla tai vastaavanlaista "vähäistä väärinkäyttöä", vaan myös nimenomaan väkivaltarikoksen ja useiden poliisimiesten ja ulkopuolistenkin todennäköisenä pitämän koulusurman tekemistä. Tällöin se huolimattomuus ja varomattomuus, johon H on syyllistynyt jättäessään aseen Saaren haltuun, on ollut relevantti Saaren tekemän rikoksen seurausten kannalta. Tämän vaihtoehdon mukaan H on siten huolimattomuudellaan ja varomattomuudella, jota voidaan pitää törkeänä, aiheuttanut kouluampumisissa surmansa saaneiden henkilöiden kuolemat.

7. Käsittelen tässä yhteydessä vielä hovioikeuden kannanoton ja perustelut syytetylle tuomitun rangaistuksen osalta. Hovioikeus kirjoittaa perusteluissaan näin:

Rangaistusseuraamus

Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on rikoslain 40 luvun 10 §:ssä säädetty rangaistukseksi varoitus tai sakko.

Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

Haapalan syyksi ei ole luettu Saaren teosta johtuneiden seurausten aiheuttamista. Määrättäessä Haapalalle rangaistusta hänen syykseen luetusta virkarikoksesta ei siten ole annettava merkitystä niille vakaville seurauksille, joihin Saaren menettely oli johtanut.

Arvioitaessa Haapalan menettelyn moitittavuutta on otettava huomioon, että hän on syyllistynyt rangaistavaan menettelyyn toimiessaan aselupaviranomaisena. Tälle toiminnalle on lähtökohtaisesti asetettava korkeat vaatimukset. Toisaalta on annettava merkitystä sille, että Haapalan ratkaisu on perustunut ampuma-aselain säännökseen, jota sovellettaessa on käytettävä harkintavaltaa, ja johon siten väistämättä liittyy myös mahdollisuus virheratkaisun tekemiseen.

Haapala on vedonnut rangaistuksen lieventämiseksi asian saamaan julkisuuteen.

Rikoslain 6 luvun 7 §:n 1 kohdan mukaan rangaistusta lieventävänä kohtuullistamisperusteena voidaan ottaa huomioon tekijälle rikoksesta johtunut tai hänelle tuomiosta aiheutuva muu seuraus, jos vakiintuneen käytännön mukainen rangaistus johtaisi siitä syystä kohtuuttomaan tai poikkeuksellisen haitalliseen lopputulokseen.

Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 200) todetaan, että myös epäviralliset seuraamukset kuten työpaikan menetys ja rikoksen saama poikkeuksellinen julkisuus kuuluvat säännöksen piiriin. Peruste on tarkoitettu poikkeussäännökseksi, eikä säännönmukainen mediajulkisuus sinänsä riitä yleensä lievennyksen perustaksi.

Esimerkiksi julkisuuden henkilöt tai merkittävässä yhteiskunnallisessa asemassa olevat joutuvat omissa toimissaan ottamaan huomioon sen, että heidän tekemiään rikoksia käsitellään näkyvästi tiedotusvälineissä. Jos julkisuus nousee kohtuuttomiin mittasuhteisiin ja jos sillä on muita vakavia seuraamuksia tuomittujen ja usein jo epäiltyjen elämään, on nuo seuraukset lupa rangaistusta määrättäessä ottaa kohtuuden mukaan huomioon.

Haapalaan kohdistettuja syytteitä on käsitelty julkisuudessa mittasuhteissa, joita ei voida pitää Haapalan syyksi luettuun rikokseen nähden kohtuullisina. Tämä julkisuus on johtunut pääosin Saaren tekemästä henkirikoksesta. Sen vuoksi hovioikeus pitää perusteltuna ottaa asian saaman julkisuuden Haapalalle rangaistusta määrättäessä huomioon. Tällä perusteella ja ottaen huomioon Haapalan syyksi luetun rikoksen vahingollisuus, vaarallisuus ja hänen siitä ilmenevä syyllisyytensä hovioikeus pitää riittävänä seuraamuksena rikoksesta varoitusta.

8. Minusta julkisuuden merkityksestä rangaistusta lieventävänä kohtuullistamisperusteena voidaan tässä tapauksessa olla hovioikeuden ratkaisun ja perustelujen osalta perustellusti eri mieltä. Komisarion rikos ei minusta ole saanut osakseen sellaista poikkeuksellista julkisuutta kuin RL 6 luv. 7 §:n 1 kohdassa ja sitä koskevassa hallituksen esityksessä tarkoitetaan. Kyse on vain säännönmukaisesta mediajulkisuudesta. Julkisuus ei ole noussut kohtuuttomiin mittasuhteisin, vastakkaista käsitystä ei ole hovioikeuden tuomiossa ole edes yritetty tarkemmin perustella.

9. Hovioikeuden olisi tullut havaita ja ottaa perusteluissaan huomioon, että mediajulkisuus on päin vastoin käsitellyt Kauhajoen komisariota itse asiassa hyvin lempeästi. Hänen nimeään ei ole edes oikeuskäsittelyn aikana, esitutkinnasta puhumattakaan, ei käräjäoikeudessa eikä hovioikeudessa, mainittu tiettävästi juuri missään tiedotusvälineessä, ei käräjäoikeuden eikä hovioikeuden käsittelyn kuluessa tai tuomiota tiedotusvälineissä selostettaessa, vaikka tuomio ei olekaan miltään osin salainen. Syytetystä ei ole myöskään tiettävästi julkaistu, ei ainakaan päivä- tai iltapäivälehdissä, yhtään kuvaa. Joku kuva, jossa syytetty näkyy oikeussalissa takaapäin, on julkaistu, mutta syytetyn kavoista ei ole kuvia julkaistu. Nämä seikat, jotka osoittavat mediajulkisuuden kohtuullisuutta ja suorastaan poikkeuksellista pidättävyyttä, hovioikeuden olisi tietenkin tullut ottaa punninnassaan contra-perusteina huomioon, mutta pro et contra -metodista on tältäkin osin perusteluissa lipsuttu.