2. Hovioikeus antoi 15.4.2011 tuomion johdosta seuraavan lyhyen tiedotteen, joka löytyy
tästä.
3. Tiedotteessa kerrotaan siis lyhyesti ja pääpiirteittäin tuomion lopputuloksesta, mutta siinä ei mainita juuri mitään tuomion perusteluista. Kuitenkin juuri "perusteluistaan tuomio punnitaan", kuten osuva sanonta kuuluu.
4. Todettakoon, jälleen kerran, että hovioikeuksien tiedotustoiminta on meillä edelleen melko tavalla lapsenkengissä. Finlexissä eli valtion säädöstietopankissa, jossa julkaistaan muun muassa kaikki KKO:n ja KHO:n ennakkopäätökset, julkaistaan vuosittain hyvin vähän hovioikeuksien ratkaisuja; vain noin 5-10 tuomiota kustakin hovioikeudesta vuosittain. Kun pieninkin hovioikeus ratkaisee vuodessa lonkalta arvioiden 1 500- 2 000 asiaa, on julkaistujen ratkaisujen osuus todella sangen vähäinen. Hovioikeuksien Finlex-ratkaisut koskevat sitä paitsi lähes järjestään tapauksia ja asioita, joilla ei ole tuntuisi olevan suurempaa yleistä merkitystä, vaan joiden merkitys rajoittuu lähinnä hovioikeuden ja käräjäoikeuksien omaan menettelyyn ja vähäisiin muotoseikkoihin. Tästä voisi saada vaikutelman, että hovioikeuksissa ei oikein tapahtuisi mitään tiedottamisen arvoista, mutta tästä tuskin on kysymys. Kysymys on, näin väittäisin, tuomioistuinlaitoksen yleensä vastahakoisesta suhtautumisesta tiedottamiseen.
5. Merkittävissä ja laajaa huomiota herättäneissä asioissa ja jutuissa, joista Kauhajoki-juttu on hyvä esimerkki, hovioikeuksien odottaisi julkaisevan ratkaisunsa kokonaisuudessaan internet-sivuillaan, jolloin ratkaisut olivat kaikkien luettavissa ja arvioitavissa. On toki hyvä asia, että tästä Kauhajoki-tuomiosta on julkaistu yllä oleva tiedote, jossa on maininta siitä, miten asiasta kiinnostuneet voivat tilata itse tuomion. Mutta julkisuutta palveltaisiin paremmin, jos tuomio olisi luettavissa hovioikeuden sivustolla.
6. Hovioikeuksien ratkaisujen nykyistä laajemmasta tiedottamisesta ja julkaisemisesta on Suomessa toki puhuttu jo vuosikymmeniä - muistini mukaan jo 1970-luvulta lähtien - mutta asiallisesti ottaen kunnon toteutuksiin ei ole tässä(kään) asiassa vieläkään päästy. Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana asiasta ei ole enää edes puhuttu.
7. Kuten hovioikeuksissa on iät ja ajat ollut tapana, hovioikeus ei myöskään tässä Kauhajoen tapauksessa julistanut tuomiota julkisesti asianosaisten, lehdistön edustajien ja yleisön ollessa saapuvilla, vaan tuomio annettiin niin sanottuna kansliatuomiona eli kirjallisesti hovioikeuden kansliassa. Olen puhunut myös tästä julkisuuden kannalta ongelmallisesta asiasta muutaman kerran blogissani. Nykyisin tämä kansliatuomio-villitys on levinnyt, kuten olen kertonut, laajalti myös käräjäoikeuksiin, sillä vähänkin laajemmissa tai vaikeammissa jutuissa käräjäoikeudet antavat tuomionsa kirjallisesti kansliasta. Tämä ei ole kuitenkaan ollut lakia säädettäessä tarkoituksena.
8. Ruotsissa hovioikeudet, samoin kuin alioikeudet, julkaisevat netissä ratkaisutiedotteita huomattavan paljon useammin kuin Suomessa. Tiedotteet ovat yksityiskohtaisempia kuin mihin Suomessa on totuttu ja niissä käsitellään usein lyhyesti myös ratkaisun perusteluja. Kansliatuomion antaminen ei ole Ruotsissa yhtä laajassa käytössä kuin Suomessa. Ruotsissa näyttää lisäksi yleistyvän käytäntö, jossa ratkaisun antanut tuomioistuin pitää tuomion julistamisen jälkeen tiedotustilaisuuden, jossa median edustajat ja miksei myös yleisö voivat esittää tuomareille kysymyksiä tuomion ja sen perustelujen johdosta.
Yksi esimerkki sanotunlaisen tiedotustilaisuuden järjestämisestä löytyy täältä.
9. Suomessa näin ei tapahdu, vaan kirjallisen kansliatuomion antaneet tuomarit tuntuvat päin vastoin haluavan piileskellä tiedotusvälineitä ja lymyillä joko oikeuden kulisseissa, kotona tai kesämökeillä taikka ties missä; pääasia, etteivät tiedotusvälineet vaan saisi heitä "langan päähän." Kun tähän on totuttu, eivät toimittajat edes kerro, missä kokoonpanossa tai ketkä tuomarit ovat osallistuneet ratkaisun tekemiseen.
10. Vaasan hovioikeuden tuomion ensimmäisellä sivulla mainitaan, että "hovioikeus on toimittanut asiassa 7.11. ja 15.2.2011 pääkäsittelyn, josta on laadittu erillinen pöytäkirja". Pääkäsittelyn pitäminen eli toimittaminen merkitsee sitä, että juttu on ratkaistu, ei esittelystä jutun esittelijän laatiman mietinnön pohjalta, kuten kirjallisessa hovioikeusmenettelyssä tapahtuu, vaan yksinomaan asianosaisten läsnä ollessa pidetyssä pääkäsittelyssä suullisesti vastaanotetun aineiston perusteella. Minusta tämä asia olisi selvyyden vuoksi syytä nimenomaan todeta hovioikeuden tuomiossa eikä siis tyytyä siinä vain toteamukseen, jonka mukaan asiassa on toimitettu (myös) pääkäsittely.
11. Se, että juttu on ratkaistu hovioikeudessa pääkäsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella, ilmenee välillisesti siitä, että asian käsittelyssä mukana olleesta hovioikeuden esittelijästä eli viskaalista käytetään tuomiossa ja tiedotteessa nimikettä "valmistelija", ei siis esittelijä. Valmistelija-esittelijä avustaa hovioikeuden ratkaisukokoonpanoa asian valmistelun ja pääkäsittely kuluessa ja kirjoittaa mahdollisesti myös luonnoksen hovioikeuden ratkaisuksi. Jos hovioikeuden käsittely on, kuten käytännössä 80 prosenttisesti tapahtuu, kirjallista esittelymenettelyä, ei tuomiossakaan puhuta valmistelijasta, vaan käytetään (oikeaa) termi "esittelijä." Esittelijä vastaa hovioikeuden menettelyn ja tuomion laillisuudesta periaatteessa samalla tavalla kuin jäsenetkin, sen sijaan valmistelijalla ei ole näin laajaa virkavastuuta.
12. Sallittaneen jälleen kerran todeta, että korkeimmassa oikeudessa tilanne on, kuten olen aiemmin kertonut, tässä suhteessa muun muassa todistelulta edellytettävän välittömyyden kannalta sikäli kummallinen, että vaikka KKO toimittaa jutussa suullisen käsittelyn, jossa kuullaan usein myös todistajia, asiaa ei kuitenkaan ratkaista suullisessa käsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella, vaan suullisen käsittelyn jälkeen asiassa järjestetään vielä kirjallinen esittelymenettely, jossa asia ratkaistaan esittelijän mietinnön pohjalta. Teknisesti asiaa on yritetty "selittää" sillä, että KKO:n suullinen käsittely ei ole pääkäsittely, vaan "muunlainen" suullinen käsittely. Sillä, millä nimellä suullista käsittelyä kutsutaan, ei kuitenkaan ole merkitystä.
13. Lain mukaan hovioikeuden tuomio on annettava 30 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä, erityisestä syystä sanottu aikaa voidaan kuitenkin ylittää; outoa kyllä, laissa ei ole asetettu mitään aikaa, jonka kuluessa tuomio on viimeistään annettava. Tässä tapauksessa hovioikeuden pääkäsittely päättyi 15.2. ja tuomio annettiin 15.4. Asia on kuitenkin vaikeusasteeltaan tavallista hankalampi ja myös tavanmukaista laajempi, joten ei voida sanoa, että ratkaisun antamisessa olisi viivytelty. Lähes 40 sivua käsittävän tuomion laatiminen ja perustelujen kirjoittaminen on ymmärrettävästi vienyt aikaa.
14. Vaasan hovioikeuden Kauhajoki-tuomio on teknisenä suorituksena eli rakenteeltaan asianmukainen ja yleisesti ottaen hyvin perusteltu. Tämä ei ole mikään ihme, sillä hovioikeuden puheenjohtajana jutussa toimi hovioikeudenlaamanni Mika Huovila, joka on kirjoittanut tuomion perusteluista korkeatasoisena pidetyn väitöskirjan "Periaatteet ja perustelut" (2003) jossa on keskitytty erityisesti näytön perustelemiseen. Vuoden 2003 alussa ilmestyi myös minun ja OTL Petri Martikaisen kirja "Pro et contra. Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä." Huovilan väitöskirja ilmestyi vasta meidän kirjamme ilmestymisen jälkeen.
15. OTT Mika Huovila on entinen (Savonlinnan) käräjätuomari. Hän toimi ennen Vaasan hovioikeuteen siirtymistään muutaman vuoden korkeimman oikeuden esittelijäneuvoksena. Petri Martikainen on, laatimani luonnoksen pohjalta, arvostellut Mika Huovilan väitöskirjan Defensor Legis -lehdessä vuonna 2004 julkaistussa kirjoituksessa "Periaatekeskeistä perustelemisoppia" (ss.298-303). Myös kirjaan Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) sisältyy arviointi Huovilan periaatekeskeisestä tutkimusmetodista (ss. 222-225). Asia voidaan kiteyttää niin, että kun Huovila tutkii tuomion perustelemista lähinnä oikeusperiaatteiden valossa teoreettisena ilmiönä tai kysymyksenä, olen itse pitänyt perustellumpana teeman ongelmakeskeistä metodia ja käytännönläheistä tarkastelutapaa. Huovila pohtii lähinnä sitä, milloin ja minkälaisissa tapauksissa tuomioistuimen tulisi tai pitää perustella seikkaperäisesti ja milloin ja millä perusteilla perusteluista puolestaan voidaan tinkiä. Minua sen sijaan on kiinnostanut enemmän se, mitä laatuvaatimuksia hyville (ideaalisille, optimaalisille) perusteluille voidaan asetta ja miten ns. vaikeissa tapauksissa perustelut tulisi käytännössä näytön ja normiperustelujen osalta laatia.
16. Tuomion kirjoitustapa on virheetöntä ja ymmärrettävää asiaproosaa, kysymyksenasettelut ovat selkeitä, useat väliotsakkeet helpottavat perustelujen seuraamista ja perusteluissa on viitattu ja selostettu oikeuskäytäntöä ja eräiltä osin myös oikeuskirjallisuuden kannanottoja. Joissakin kohdin olisin kuitenkin itse kirjoittanut perustelut hieman toisella tavalla.
17. Yksi esimerkki tästä. Tuomion perusteluissa on selostettu ensin (ss. 15-20) faktoja otsikolla "H:n (siis syytetty, olen jättänyt tässä nimen mainitsematta) menettely)". Tämän jälkeen seuraa laaja jakso "Hovioikeuden arvio H:n menettelystä" (ss. 20-31). Viimeksi mainittu jakso on tosin jaettu useilla väliotsikoilla eri jaksoihin tai kysymyksiin. Tästä aiheutuu kuitenkin hankaluutta sikäli, että hovioikeuden arvioon perehtymisen yhteydessä lukija joutuu palaamaan takaisin siihen, mitä perusteluissa aiemmin (ss. 15-20) on kirjoitettu faktoista, sillä hovioikeus tyytyy jälkimmäisessä osiossa viittaamaan vain hyvin lyhyesti siihen, mitä tuossa "faktaosiossa" oli kerrottu.
18. Minusta hieman parempaan tuomion rakenteeseen olisi ehkä päästy, jos olisi noudatettu kysymyskohtaista jaottelua, eli tapaa, jossa jokaisen kysymyksen tai teeman osalta olisi selostettu ja käsitelty sekä a) faktoja ja b) hovioikeuden oikeudellista arviointia. Esimerkiksi väliotsikon "Oliko H:lla ollut perusteltu syy epäillä Saaren tekevän koulusurman" (ss. 26-28) alla olisi voitu ensin (hyvin lyhyesti) selostaa ne relevantit kohdat, joita jutussa kuullut todistajat olivat kertoneet. Tämän jälkeen oikeus olisi pohtinut otsikossa mainittua kysymystä, jossa on kyse, paitsi oikeudellista, myös ja ennen muuta näyttökysymyksen arvioinnista.
19. Näytön kertomisen (selostamisen) yhteydessä minua jäi hieman askarruttamaan tapa, jolla tämä tuomiossa tehty. Tältä osin tuomiossa näyttäisi nimittäin olevan kyse aika pelkistetystä esitystavasta tai suorastaan jonkinlaisesta kliinisestä kerronnasta. Turhat "lässytykset" ja todistajien kertomusten selostamisen yksityiskohdat on jätetty perusteluista pois. Tämä on minusta sinänsä hyvä asia, sillä usein tuomioissa selostetaan ummet ja lammet todistajien kertomuksia sellaisista kysymyksistä tavalla, jolla ei kuitenkaan ole loppujen lopuksi ratkaisun kannalta juuri minkäänlaista merkitystä. Toisaalta en suosittelisi myöskään hovioikeuden tuomion perusteluissa esiintyvää kliinisen pelkistävää kirjoitustyyliä, josta kaikki nyanssit ja todistajien "omat sanat" on jätetty pois. Joidenkin todistajien oalta jäin tietyissä kohdin kaipaamaan sitä tai niitä sanoja tai ilmaisuja, joilla todistaja oli itse asiansa oikeudelle kertonut.
20. Tuomion perusteluissa ei toki voida juuri koskaan antaa ulkopuoliselle lukijalle, joka siis ei siis ole seurannut oikeudenkäyntiä paikan päällä, täysin autenttista kuvaa ja käsitystä siitä, mitä todistelussa ja todistajan kuulustelussa on tapahtunut ja millä sanoin ja tavalla kukin todistaja on asiansa esittänyt. Mutta joissakin avainkohdissa tai -kysymyksissä oikeus voisi ajatella, paitsi jutun asianosaisia, myös yleisöä, sillä eihän tuomion perusteluja kirjoiteta yksinomaan vain jutun asianosaisille, vaan perusteluja kirjoitettaessa tulisi ajatella myös hieman yleisöä tai ainakin ratkaisun sisällöstä kiinnostuneita ihmisiä.
21. Juuri näytön perustelemisen yksityiskohtaisuuden osalta Mika Huovilalla ja minulla tuntuu yleensäkin eli ns. periaatteessa olevan hieman erilainen käsitys, kuten edellä viitatussa Martikaisen artikkelista ja myös kirjasta Tuomion perusteleminen ilmenee. Lyhyesti sanottuna Huovila on sitä mieltä, että suuri (tai pienikään) yleisö ei ole juurikaan kiinnostunut näyttökysymyksen perusteluista, vaan että yleisö on, jos tuomion perustelut ihmisiä yleensäkään kiinnostavat, kiinnostunut enemmän siitä "mitä laki sanoo" eli lainsoveltamisesta konkreettiseen tapaukseen. Mitä taas oikeusjutun asianosaisiin tulee, niin Huovilan mukaan heille näyttökysymystä ei ole tarpeen perustella laajasti siksi, että he ovat olleet oikeudessa saapuvilla, kun todistelu on otettu vastaan ja he pystyvät tällä perustella ilman laajempia perustelujakin mieltämään, miksi oikeus on päätynyt näyttökysymyksessä tuomiosta ilmenevään lopputulokseen. Vielä Huovila on esittänyt, että vaatimus näyttökysymyksen yksityiskohtaisen perustelemisesta olisi ristiriidassa todistelun välittömyyden kanssa. Huovilan mukaan todistelun välittömyys menettäisi merkityksensä tai siitä ei voitaisi pitää kiinni, jos oikeuden tulisi tavallaan "jälkikäteen" yrittää muistella ja kuvailla esimerkiksi sitä, mitä kukin todistaja tarkkaan ottaen kertoi ja miltä (kuinka uskottavalta) todistajan kertomus vaikutti.
22. Itse olen näiltä osin eri mieltä Huovilan kanssa. Ensiksikin kokemus ja käytäntö on osoittanut selvästi, että ns. suuri yleisö on kiinnostunut etenkin rikosjutuissa nimenomaan näyttökysymyksistä eli esimerkiksi siitä, mitä todistajat ovat kertoneet ja onko syytteen tueksi esitettyä näyttöä pidettävä riittävänä. Tästä on Suomessakin viime vuosilta lukuisia esimerkkejä, ajatellaanpa vaikkapa vain esimerkiksi Bodomjärven kolmoismurhan tai äskettäin päättyneen Ulvilan murhajutun oikeudenkäyntejä. Tuomon perustelujen merkitystä asianosaisten ohella myös oikeusyhteisölle ja suurelle yleisölle on viime aikoina muutoinkin entisestään korostettu, sillä yleisesti katsotaan, että juuri asianmukaiset perustelut ovat keino ylläpitää luottamusta tuomioistuinlaitoksen puolueettomuuteen ja lainkäytön legitimiteettiin.
23. Se, että jutun asianosaiset ovat olleet oikeudessa saapuvilla, kun todistelu ja näyttö on otettu vastaan ja he ovat itsekohtaisesti voineet tehdä havaintoja todistajien luotettavuudesta, ei minusta vähennä perustelujen merkitystä. Perusteluissahan on kyse nimenomaan siitä, miten tuomioistuin on juttua ratkaistessaan arvioinut näyttöä. Perusteluillaan tuomioistuin voi - parhaassa tapauksessa - saada myös eri mieltä olleet asianosaisen vakuuttumaan siitä, että oikeus on arvioinut näytön asianmukaisesti ja oikein. Tähän vaaditaan, kuten perusteluilta yleensäkin, tuomioistuimelta kärsivällisyyttä ja perusteluilta siten seikkaperäisyyttä ja avoimuutta eli puolesta ja vastaan -näkökohtien esittelyä ja punnintaa, siis lyhyesti sanottuna pro et contra -perustelumetodin omaksumista.
24. En yhdy myöskään siihen käsitykseen, että vaatimus näyttökysymyksen seikkaperäisestä ja avoimesta perustelemisesta voisi olla jollakin tavalla vapaan todistusharkinnan tai todistelun välittömyyden vastainen. Jos pelkältä intuitiolta halutaan välttyä, kuten pitäisi, niin tuomioistuimen tulee tietenkin perustella näyttökysymystä jo voidakseen kontrolloida sitä näkemystä (intuitiota), johon tuomarit ovat alustavasti todistelussa ja päätösharkinnassa päätyneet. Näyttökysymyksen seikkaperäisillä perusteluilla on merkitystä myös silloin, kun jutun hävinnyt asianosainen harkitsee sitä, kannattaako hänen valittaa näyttökysymyksen osalta vai ei. Perustelut ovat tarpeen myös valituksen laadinnan ja ylemmän oikeuden tutkinnan kannalta.
25. Tämä hieman pitkäksi venähtänyt esipuhe tai alkusoitto oli tarkoitettu pohjustukseksi sille, mitä olen ajatellut jatkossa esittää, kunhan pääsen itse pääasiaan ja arvoin hovioikeuden tuomiota näytön ja lain soveltamisen osalta. Nyt, sadepäivän illalla, on syytä lopetella tähän.
PS
Ampuma-aselain muutokset tulivat voimaan tänään maanantaina. Lakiuudistus tiukentaa erityisesti käsiaseiden saantia ja nostaa ikärajoja. Käsiaselupien myöntämisen ikäraja nousee 20 vuoteen. Aseluvan hakijat joutuvat myös soveltuvuustestiin.
Uudistus tuli siis voimaan vasta tänään! Tärkeintä olisi kuitenkin ollut, että tätä uudistusta olisi alettu valmistella heti vuoden 2007 syksyllä sattuneen Jokelan koulusurmien jälkeen ja että sisäministeriö olisi jo vuonna 2007 antanut uudet ja tiukemmat ohjeet aseluvan myöntämisestä ja haltuun ottamisesta. Olen varma, että jos näin olisi tehty, ei Kauhajoen koulusurmia olisi tapahtunut. Mutta juuri mihinkään toimenpiteisiin ei Jokelan surmien jälkeen ryhdytty, kuten hyvin muistamme. Tämä osaltaan mahdollisti Kauhajoen surmat vain vuosi Jokelan jälkeen.
Vaasan hovioikeuden tuomiota Kauhajoki-jutussa voidaan minusta kritisoida asiallisesti erityisesti siitä, että hovioikeus sivuutti perusteluissaan lähestulkoon kokonaan Jokelan koulusurmat ja niiden merkityksen vastaajien vastuuta arvioidessaan. Jokela olisi pitänyt ottaa huomioon harkittaessa syytetyn rikosoikeudellista vastuuta, mutta erityisesti valtion korvausvastuun oalta. Hovioikeus kuitenkin ratkaisi jutun ikään kuin siltä pohjalta, että Kauhajoki olisi ollut ensimmäinen koulusurmatapaus.
4 kommenttia:
Hyvä tapausesimerkki esittelijäjärjestelmän ja tuomion perustelukeskustelun valottajaksi. Kohdan 8 osalta (tuomioistuinten tiedottamisen kritiikki v. Ruotsin vastaava) tulee mieleen äskettäisen anonyymin kommentti jossain toisessa jutussa: kyllä vaan erillinen tuomioistuinhallinto voisi saada tuomioistuinten nettisivut ja sitä kautta tiedottamisen ihan eri tasolle - vaikka tämän ajatuksen jostain syystä blogisti halusi tyrmätä. Kun Domstolsverketin sivuja katselee, ei voi kuin ihmetellä eroa meikäläiseen verrattuna.
"Tärkeintä olisi kuitenkin ollut, että tätä uudistusta olisi alettu valmistella heti vuoden 2007 syksyllä sattuneen Jokelan koulusurmien jälkeen ja että sisäministeriö olisi jo vuonna 2007 antanut uudet ja tiukemmat ohjeet aseluvan myöntämisestä. Olen varma, että jos näin olisi tehty, ei Kauhajoen koulusurmia olisi koskaan tapahtunut."
Tällaisten väitteiden osalta olisi perusteleminen paikallaan... Sinänsä hyvin toiminut "vanha" aselaki antoi suhteellisen suuren harkintavallan paikalliselle lupaviranomaiselle. Silloinen laki olisi mahdollistanut luvan epäämisen, lisäselvitysten hankkimisen ja monen muun asian. Näitä mahdollisuuksia ei käytetty, mikä ei varsinaisesti ole lain vika. Uusi aselaki kohdistaa entisen harkintavallan lisäksi uusia vaatimuksia lähinnä käsiaseluvanhakijalle. Koska ei voida olettaa, että mieleltään häiriintynyt on automaattisesti tyhmä, ei uusi laki missään tapauksessa estä vastaavia tapahtumia tulevaisuudessa. Tämän vuoksi lainsäädäntöprosessin tarkoitus lienee lähinnä käsien peseminen varmuuden vuoksi. Jos ajatellaan, että asiantuntijoiden kuuleminen tuottaa hyvää ja laadukasta lainsäädäntöä, niin silloin pitäisi uskaltaa kuulla.
OM:stä erillinen tuomioistuinlaitoksen keskushallintoyksikkö olisi kyllä paikallaan monesta syystä, myös tuomioistuinten tietohallinnon kehittämiseksi, sillä sanottu sektori on arvovaltaisten juhlapuhujien mukaan nykyisin surkeassa jamassa.
Anonyymin viittaamassa tapauksessa julkisen ratkaisuselosteen viivästyminen johtui kuitenkin siitä, ettei KKO:n ao. ratkaisukokoonpano ollut valvonut, että sanottu seloste todella oli laadittu. Viivyttely tiedotteen laatimisessa ja julkaisemisessa sysättiin kylmästi "työpaikkaa vaihtaneen" esittelijän syyksi, kuten KKO;n viestintäpäällikön kommentista saimme lukea.
Kyllä tuomioistuimet ovat itse aivan avainasemassa, mitä tiedottamisen ja sen kehittämisen tulee. Ei se mahdollisesti joskus toimintansa aloittava uusi keskushallinto tietenkään päätä siitä, mistä asioista ja ratkaisuista tuomioistuimet tiedottavat ja mitä eivät.
Toiselle anonyymille totean, että tarkoitin po. lausumallani vertailukohdaksi sitä, miten poliisi ryhtyi toimimaan erilaisten koulu-uhkailujen suhteen vasta Kauhajoen jälkeen. Silloin ja nyt yhä edelleen reagoidaan kaikkiin vähäisiinkin risahduksiin kouluissa välittömästi ja suurella porukalla.
Jos esim. jonkin koulun WC:n vessanpöntön kannen sisäpuolelta löydetään piirros, joka esittää asetta, säntää kymmenkunta poliisia heti koululle asiaa tutkimaan ja selvittämään!
Näin olisi tietenkin pitänyt toimia välittömästi Jokelan jälkeen, mutta eipä toimittu. Päin vastoin meillä uskoteltiin oikein poliisiministerin suulla ja arvovallalla, että Jokela olisi vain yksittäinen tapaus, joka ei tulisi toistumaan.
Lähetä kommentti