800. Rosvojen ja poliisien veljeskunta

HS:n etusivu tänään. Onkohan tässä meneillään kasvojen kohotus vai menetys vai onko kysymys vain ilmavaivoista...

1. Lehtiotsikoita viimeisen viikon ajalta:

- Helsingin huumepoliisin päällikköä epäillään raskaista rikoksista
- Helsingin huumepoliisin päällikköä epäillään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä
- Aarnio sivuun  huumepoliisista, myös supolaista uhkaa hyllytys
- Paatero huumepoliisin kohdistuvista rikosepäilyistä: Ikävä asia
- KRP:n ja Helsingin poliisin rikostutkijoilla yhä jäätävät välit
- Aarnio epäillään saaneen  lahjuksia seurantalaiteyritykisltä
- Huumepoliisin lahjusvyyhdissä uusia pidätyksiä
- Helsingin huumepoliisin pomoa Jari Aarniota vaaditaan vangittavaksi
- Huumepoliisin päällikkö vangittiin
- Huumepoliisin päällikkö pidätettiin virasta
- Poliisi ja Supo hankkivat laitteita rikosllisryhmään liittyvältä yhtiöltä
- Poliisiylijohtaja: Väite  laitehankinnoista vaatii selvittelyä
- Huumepoliisin päällikön vaimo vangittu
- Poliisiministeri Päivi Räsänen: Tilanne on erittäin vakava
- Lähteet: Aarnion ja rikollispomon kytkös puhutti vuosia, Patero yllättyi väitteestä
- Sotku seurantalaitteista ulottuu poliisin ylijohtoon

2. Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio vangittiin perjantaina epäiltynä törkeästä lahjuksen ottamisesta, törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja avunannosta törkeään petokseen. Hän on kiistänyt epäilyt.

3. Rikosepäilyt liittyvät poliisin seurantalaitehankintoihin ja näitä laitteita valmistavaan yritykseen Trevociin. Aarnion epäillään saaneen yhtiöstä etuuksia ja osallistuneen esteellisenä hankintoihin, joita hänen työnantajansa yhtiöstä teki. 

4. Trevocin osaomistajana on yhtiö, jonka perustamiseen osallistui United Brotherhood- rikollisjärjestön pomon sisko yhtiön hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana. Kyseisen yhtiön johto siirrettiin kuitenkin jo rekisteriröintipäivänä mainitulle pomolle, joka vangittiin viime perjantaina Trevocin-tapauksen yhteydessä mm.  törkeän lahjuksen antamisesta on syytä epäillä -perusteella. Helsingin ja Rovaniemen hovioikeudet ovat aiemmin tuomioissaan luokitelleet United Brotherhoodin (UB) vakavien rikosten tekemistä varten järjestäytyneeksi ryhmäksi. UB:ssa on 70-90 jäsentä, joista noin 50 istuu parhaillaan vankilassa. Vangituiksi on määrätty myös Trevocin toimitusjohtaja, joka on aiemmin työskennellyt KRP:n palveluksessa, sekä lisäksi aiemmin Supon alipäällystöön kuulunut mies.

5. Lehtitietojen mukaan KRP on rikosepäilyihinsä liittyen ollut kiinnostunut Aarnion Sipooon korvessa rakenteilla olevasta 243 neliön suuruisesta omakotitalosta, jonka tontin Aarniot hankkivat tammikuussa 2012 poikansa nimiin.  KRP on kerrotun mukaan tehnyt taloon tällä viikolla kotietsinnän, jossa oli mukana rahakätköjen löytämiseen koulutettu koira. Etsintöjä on tehty myös Aarnion työpaikalla. Aarnio työhuoneessa suoritettuun etsintään on osallistunut kymmenen poliisia, myös Helsingin poliisilaitoksen teknisiin tiloihin on tehty kotietsintä; siellä on rikosepäilyjen keskiössä olevan Trevocin laitteistoa.

6. Tänään on mediassa kerrottu, että myös Jari Aarnion vaimo on vangittu, häntä epäillään tammikuusta 2012 aina viime viikolle asti kestäneestä törkeästä rahanpesusta.

7. Miten tämä kaikki on ollut ylipäätään mahdollista? Onko Helsingin poliisilaitoksen ja Poliisihallituksen valvonta pettänyt kokonaan? Pitäisikö Helsingin poliisilaitoksen pomomiesten ja ylijohtaja MIkko Paateron vetää asiasta oikeat johtopäätökset ja todeta, että he ovat epäonnistuneet tehtävässään? 

8. Monissa muissa ja varsinkin ns. sivistysmaissa asianomaisen paikallisen poliisin johto ja valtakunnan ylin poliisijohto olisi jo tehnyt sanotunlaisesta hirvittävän nolosta skandaalista ainoan oikean johtopäätöksen ja eronnut virastaan. Jos järjestäytynyttä rikollisuutta tutkivan poliisin päällikö veljeilee tunnetun rikollisjärjestön pomomiehen kanssa ja tämä on ollut laajalti tiedossa, kuten Helsingin Sanomat eilen kertoi, niin luottamus poliisiin ja johtoon on jo tämän takia kokenut täydellisen kolauksen. Jos vielä paljastuu, että ko. huumepoliisi on ottanut lahjuksia ja syyllistynyt törkeään virkarikokseen junaillessaan rikosten selvittämisen ja torjunnan kannalta tärkeiden seurantalaitteiden hankintoja rikollispomon kanssa tiivistä yhteistyötä tekevälle yritykselle, niin mitan luulisi kaiken järjen mukaan täyttyvän. Tietoturvariski on paljastuneen kytköksen johdosta niin suuri, että poliisi ja tulli ovat ilmeisesti pakotettuja luopumaan Trevocin laitteista kokonaan

9. Mutta mitä tapahtuu Suomessa? Ylipoliisipäällikkö piti ensin tapausta vain "ikävänä" (13.11.). Sen jälkeen kun vyyhti laajeni ja tapaus muuttui entistä pahemmaksi, tilanne oli hänen mielestään "vakava" ja nyt sitten "erittäin vakava". Eikö ylin poliisimies todellakaan ymmärrä, että tilanne ei ole ainoastaan hänen johtamansa organisaation, vaan myös hänen omalta kannaltaan vakava ja suorastaan kestämätön? Jos valtakunnan ylimmän poliisiviranomaisen keskeisessä organisaatiossa ja vieläpä lähipiirissä - Mikko Paatero tiedetään poliisipiireissä Jari Aarnion vankkumatomaksi kannattajaksi - epäillään tapahtuneen törkeitä virka- ja lahjusrikoksisa, olisi hänen kannettava vastuunsa ja jätettävä tehtävänsä. 

10. On peräti noloa, että poliisin ja tullin ko. elintärkeät laitehankinnat on annettu yhtiölle, jolla on lehtitietojen mukaan selkeä kytkös valtakunnan vaarallisimpaan rikollisjärjestöön ja että laitehankintoja ko. firmalle (Trevoc) on ollut junailemassa pääkaupungin huumepoliisin päällikkö, jonka epäillään ottaneen vastaan lahjuksia kyseisestä toiminnastaan. Miten ylipoliisipäällikkö voi kaiken tämän jälkeen kasvojaan menettämättä johtaa poliisihallitusta ja valtakunnan koko poliisia?

11. Paljastunut skandaali on äärimmäisen nolo ja vakava myös poliisiministeri Päivi Räsäsen kannalta. Ministerin luulisi tällaisessa tilanteessa vakavasti harkitsevan omaa asemaansa hallituksessa. Ministerillä on poliittinen vastuu johtamansa organisaation tekemisistä ja töppäyksistä. Sisä- ja poliisiministerin tulisi tehdä tarvittavat johtopäätökset, jos luottamus poliisiin ja nuhteettomuuteen on näin vakavalla tavalla vaarantunut. Joko ministeri antaa poliisiylijohtajalle lähtöpassit tai eroaa itse hallituksesta. Nämä ovat poliisiministeri Päivi Räsen vaihtoehdot tässä tilanteessa.

12. Tänään ministeri Räsänen kuitenkin ilmoittaa, että poliisin johdolla on "kohuista" huolimatta edelleen hänen luottamuksensa (HS). Räsänen kertoo tulleensa tähän tulokseen keskusteltuaan Aarnion tapausta tutkivien syyttäjien kanssa. Räsänen: "Tähän mennessä ei ole tullut mitään viitteitä, että esimiehet olisivat olleet jollakin tavalla tietoisia tästä tai että valvonta olisi pettänyt". Ministeri ei näytä oikein ymmärtävän, mitä ylimmän johdon vastuu merkitsee. Jos luottamus poliisiin on totaalisesti vaarantunut, olisi poliisin johto vaihdettava, vaikka nykyinen johto ei olisikaan ollut tietoinen rikoksista. Toisin kuin ministeri väittää, valvonta (Helsingin poliisilaitos) ja valvonnan valvonta (poliisihallitus) on pettänyt, jos näin karmeita rikoksia epäillään todennäköisin syin tapahtuneen keskeisen rikostorjunnan yksikössä. Jari Aarnio on tuskin tilannut laitteita poliisilaitoksen tietämättä, vaan laitetilauksista lienee vastannut Helsingin poliisilaitos.

724. Tuomarinvastuu - toteutuuko sen valvonta?

1. Tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet. Tuomioistuimen ja tuomarin riippumattomuus tarkoittaa ennen muuta riippumattomuutta kaikista muista vaikuttimista kuin lain säännöksistä. Tuomarien riippumattomuuden takeena on perustuslain 103 §:ssä tuomareille turvattu erityinen virassa pysymisoikeus. Tuomaria ei voida julistaa virkansa menettäneeksi muutoin kuin tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla. Tuomaria ei voida irtisanoa tai lomauttaa virastaan. Häntä ei saa myöskään ilman suostumustaan siirtää toiseen virkaan, ellei siirto aiheudu tuomioistuinlaitoksen uudelleen järjestämisestä.

2. Tuomarit ovat kuitenkin valtion virkamiehiä, joiden oikeusasemasta ja virkavastuusta säädetään perustuslain 118 §:ssä ja valtion virkamieslaissa (750/1994). Virkamieslain säännökset koskevat siis pääosin myös tuomaria. Tuomareiden aseman erityispiirteistä säännellään lain 12 luvussa, jonka 45 §:ssä mainitaan miltä osin virkamieslakia ei sovelleta tuomareihin.

3. Virkamiesten rikosoikeudellista virkavastuuta koskevat säännökset ovat virkarikoksissa koskevassa rikoslain 40 luvussa. Virkarikoksen seuraamuksena voi olla rikosasiaa käsitelleen tuomioistuimen määräämä viraltapano, jos rikos osoittaa virkamiehen ilmeisen sopimattomaksi tehtäväänsä. Viraltapano voi seurata myös muusta rikoksesta kuin virkarikoksesta. Näistä tilanteista säädetään rikoslain 2 luvun 10 §:ssä, jonka mukaan viraltapanomääräyksen antaminen riippuu rikoksen törkeydestä ja siitä seuraavan rangaistuksen ankaruudesta. Viraltapano on ehdoton, jos virkamies tuomitaan elinkaudeksi vankeuteen. Viraltapano on pääsääntöistä, jos virkamies tuomitaan vankeuteen vähintään kahdeksi vuodeksi. Viraltapanosta voidaan kuitenkin tällöin luopua, jos tuomioistuin katsoo, ettei rikos osoita tuomittua sopimattomaksi olemaan virkamiehenä. Viraltapano on harkinnanvaraista, jos virkamies tuomitaan tahallisesta rikoksesta vankeuteen alle kahdeksi vuodeksi. Viraltapano on tällöin tuomittava, jos rikos osoittaa tekijän ilmeisen sopimattomaksi olemaan virkamiehenä. Viraltapanoa ei siis voida tuomita, jos tekijä tuomitaan tuottamuksellisesta rikoksesta alle kahden vuoden vankeusrangaistukseen tai tahallisesta rikoksesta sakkoon.

4. Virkarikoksesta sakkoa lievempi seuraamus on varoitus. Se voidaan tuomita seuraamukseksi vain tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta (RL 40:10). Rikosoikeudellisesta varoituksesta tulee merkintä virkamiehen nimikirjaan. Virkamiehen korvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslain (412/1974) 3 ja 4 luvussa.

5. Valtion virkamiehen on virkamieslain 14 §:n 1 momentin mukaan suoritettava tehtävänsä asianmukaisesti ja viivytyksettä. Hänen on noudatettava työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Saman pykälän 2 momentin mukaan virkamiehen on käyttäydyttävä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Molemmat lainkohdat koskevat myös tuomaria.

6. Virkamieslain 24 §:n mukaan virkamiehelle voidaan antaa hallinnollisessa järjestyksessä kirjallinen varoitus, jos virkamies toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä; tästä varoituksesta ei tehdä merkintää nimikirjaan. Aikaisemmin eli ennen vuotta 2010 tuomarille ei sen sijaan ole voitu antaa virkamieslain 24 §:n mukaista kirjallista varoitusta. Tuomarille on kuitenkin voitu antaa varoitusta lievempi suullinen tai kirjallinen huomautus.

7. Valtioneuvoston oikeuskanslerin tehtävänä on perustuslain 108 §:n ja eduskunnan oikeusasiamiehen tehtävänä perustuslain 109 §:n nojalla muun muassa valvoa, että tuomioistuimet noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa. Tuomioistuinten riippumattomuuden johdosta ylimmät laillisuusvalvojat voivat kuitenkin puuttua tuomioistuimelle kuuluvan harkintavallan käyttöön siinä, miten tuomari on ratkaissut asian vain aivan poikkeuksellisesti silloin, kun harkintavallan rajat on ilmeisen selvästi ylitetty. Käytännössä laillisuusvalvojat voivat valvoa lähinnä vain tuomarin menettelyä ja käyttäytymistä oikeudenkäynnin aikana.

8. Yleisten laillisuusvalvojien käytettävissä olevia toimenpiteitä ovat virkasyyte, huomautus, käsityksen lausuminen tai esitys. Ankarin toimenpide on virkasyytteen nostaminen. Syytteen nostamisesta tuomaria vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoiminnassa päättää perustuslain 110 §:n 1 momentin mukaan oikeuskansleri tai oikeusasiamies. Syytteen ajaa valtakunnansyyttäjänviraston valtionsyyttäjä. Tuomareiden virkasyytteet käsitellään pääsääntöisesti hovioikeudessa.

9. Jos tuomari on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä, mutta syytteen nostaminen ei ole tarpeen, oikeuskansleri tai oikeusasiamies voi antaa tuomarille  huomautuksen. Sen tarkoituksena on ehkäistä virheen toistuminen ja ohjata oikeaan menettelyyn vastaisuudessa. Jos todettuun lainvastaiseen menettelyyn tai velvollisuuden laiminlyöntiin liittyy lieventäviä asianhaaroja tai sellaisen toteaminen on oikeudellisesti tulkinnanvaraista, voidaan huomautuksen sijasta tyytyä käsityksen lausumiseen. Laillisuusvalvoja lausuu tällöin käsityksensä lainmukaisesta menettelystä tai kiinnittää valvottavan huomiota vastaisen varalle perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista edistäviin näkökohtiin. Käsitys voi olla luonteeltaan joko moittiva tai ohjaava. 

10. Käytännössä vähäiset virheet ja tulkinnanvaraiset tapaukset johtavat tavallisimmin (ainoastaan) laillisuusvalvojan käsityksen lausumiseen. Virkasyytteitä määrätään nostettavaksi todella vain harvoin, kuten edellisessä blogijutussa (723) on todettu. 

11. Ylimmät laillisuusvalvojat keskittyvät tuomioistuimiin kohdistuvassa valvonnassaan lähinnä siis menettelyllisiin oikeusturvatakeisiin. Kysymys on lähinnä siitä, onko Euroopan ihmisoikeussopimus 6 artiklassa ja perustuslain 21 §:ssä turvattu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin toteutunut yksittäistapauksessa. Tyypillisiä esimerkkejä ovat asioiden käsittelyn viipyminen, tuomarin käytös ja asiakkaan kohtelu. Myös ratkaisujen asianmukaiseen perustelemiseen on kiinnitetty huomiota. Oikeusasiamies on kannanotoillaan pyrkinyt kehittämään niin sanottua hyvää tuomioistuintapaa.

12. Tuomioistuimen ja yksittäisen tuomarin menettely tulee ylimpien laillisuusvalvojien tutkittavaksi joko kantelun johdosta, viranomaisen aloitteesta tai laillisuusvalvojan omana aloitteena. Yksityiset henkilöt tai yhteisöt voivat kannella oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle, jos he katsovat, että ylimmän laillisuusvalvojan valvontavaltaan kuuluva henkilö, viranomainen tai muu yhteisö on menetellyt lainvastaisesti tai jättänyt velvollisuutensa täyttämättä.

13. Perustuslain 99 §:n 2 momentin mukaan ylimmät tuomioistuimet valvovat lainkäyttöä omalla toimialallaan. Käytännössä tämä tapahtuu perehtymällä alempien tuomioistuinten ratkaisuihin ja siihen, mitä asianosaisten valituksissa ja vastauksissa on esitetty. Hovioikeuden on hovioikeuslain (56/1994) 2 §:n 3 momentin mukaan valvottava alaistensa tuomioistuinten toimintaa ja ryhdyttävä tarvittaessa toimenpiteisiin havaitsemiensa epäkohtien poistamiseksi. Tässä tarkoituksessa hovioikeuden on asetuksen (211/1994) 23 §:n 2 momentin mukaisesti laadittava alioikeuden valvonnassa havaitsemistaan asioista kertomus, joka on toimitettava tiedoksi laillisuusvalvojille. Lisäksi hovioikeuden on ilmoitettava valtioneuvoston oikeuskanslerille tietoonsa tulleista seikoista, jotka saattavat johtaa virkasyytteen nostamiseen hovioikeudessa.

14. Alioikeuksien valvonnassa hovioikeudet seuraavat muun muassa lainkäytön tasoa sekä oikeusperiaatteiden soveltamisen ja laintulkinnan yhdenmukaisuutta, asioiden jakautumista lainkäyttöhenkilökunnan kesken, käsittelyn joutuisuutta ja säädettyjen määräaikojen noudattamista, tuomioistuinharjoittelun järjestämistä ja valtioneuvoston oikeuskanslerin valvontaa koskevissa kirjeissään erityisesti esille nostamia kysymyksiä. Valvontaan kuuluu myös tarpeellista ohjausta.

15. Tuomarin vastuuta koskevien säännösten muuttamista on käsitelty viimeisten 15 vuoden aikana useassa työryhmä- ja komiteanmietinnössä. Tavoitteena on ollut tuomarinvastuun terävöittäminen ja tehostaminen, sillä oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen valvontaa on pidetty yleisesti hitaana ja riittämättömänä. Muissa maissa tuomareiden riippumattomuuden ei katsottu estävän tuomareiden valvonnan ja kurinpitojärjestelmän käyttämistä.

16.Tuomareiden kurinpitojärjestelmää selvittänyt työryhmä pohti 14.3. 2000 antamassaan mietinnössä (OM 386/199/1999) erillisen kurinpitojärjestelmän perustamista tuomareille. Työryhmän enemmistö päätyi kuitenkin ehdottamaan olemassa olevien järjestelmien käytön kehittämistä sekä valtion virkamieslain 24 §:n muuttamista niin, että kirjallinen varoitus voitaisiin antaa myös tuomarille. Työryhmä esitti myös selvitettäväksi rikoslain viraltapanosäännöksen laajentamista.

17. Markku Arposen puheenjohdolla toiminut tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea ehdotti mietinnössään vuonna 2003 (KM 2003:3 s. 444-453), että myönteisten keinojen (mm. koulutus ja ns. laatutyö) lisäksi tarvitaan myös uudenlainen vastuujärjestelmä. Tätä varten komitea ehdotti Norjan mallin (tilsynsutvalget) mukaisen erityisen tuomareiden valvontalautakunnan perustamista, lautakunnan jäsenistö koostuisi pääosin tuomareista. Valvontalautakunnnalla olisi käytettävissään seuraamusvaihtoehtoina mahdollisuus arvostella tuomarin toimintaa tai antaa hänelle varoitus. Lautakunta voisi myös antaa lausunnon siitä, mitä hyvä tuomarintapa edellyttää ilman että lausuntoon liittyisi seuraamusta. Valvontalautakunnalla olisi mahdollisuus siirtää tuomaria vastaan tehdyn kantelun käsittely rikostutkintaan. Kantelun lautakunnalle voisivat ehdotuksen mukaan tehdä oikeudenkäynnin osapuolet, asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari, asianajajaliitto, yleiset laillisuusvalvojat ja tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon edustaja. Kirjallisen varoituksen saaneella tuomarilla olisi mietinnön mukaan oikeus valittaa asiasta tuomioistuimeen. 

18.Tuomarinvastuun toteuttamismuotoja arvioi seuraavaksi oikeusministeriön tuomarinvastuutyöryhmä (OM 2005:16). Se ei pitänyt erillisen tuomarinvalvontalautakunnan perustamista tarpeellisena. Sen sijaan työryhmä ehdotti rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin muuttamista niin, että tuomari voitaisiin julistaa virkansa menettäneeksi sakollakin rangaistusta tahallisesta teosta, jos rikoksen laatu, toistuvuus tai muu vastaava rikokseen liittyvä seikka osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi olemaan tuomarina. Työryhmä ehdotti lisäksi valtion virkamieslain muuttamista niin, että myös tuomarille voitaisiin antaa sen mukainen varoitus. Muutosta päällikkötuomarin antamaan varoitukseen olisi haettu hallintolainkäyttöjärjestyksessä ylemmältä tuomioistuimelta.  Eron myöntämistä koskeva asia olisi yleisessäkin tuomioistuimessa käsitelty hallintolainkäyttöasiana.

19. Hallituksen esityksessä 33/2008 vp esitettiin rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin muuttamista eli harkinnanvaraista viraltapanomahdollisuuden laajentamista tuomareiden osalta siten, että tuomari voitaisiin syyttäjän vaatimuksesta tuomita viralta pantavaksi myös silloin, kun hänet on tuomittu vähintään 60 päiväsakkoon tahallisesta rikoksesta. Edellytyksenä olisi lisäksi ollut, että rikoksen laatu, rikosten toistuvuus tai muu rikokseen liittyvä seikka osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi toimimaan tuomarina. Lisäksi esitettiin valtion virkamieslakia muutettavaksi siten, että kirjallisen varoituksen antaminen tuomarille tulee mahdolliseksi. Esityksen mukaan päällikkötuomari voi antaa tuomarille kirjallisen varoituksen, jos tuomari on toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyönyt niitä. Varoituksen saanut tuomari voi hakea varoitusta koskevaan päätökseen oikaisua virkamieslautakunnalta ja hakea muutosta virkamieslautakunnan päätökseen valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

20. Esitys rikoslain 2 luvun 10 §:n 2 momentin muuttamisesta oli kuitenkin huonosti harkittu. Esitys olisi merkinnyt sitä, että tuomarit olisivat olleet jatkossa helpommin pantavissa viralta kuin muut virkamiehet, vaikka perustuslain 103 § lähtee päinvastoin siitä, että nimenomaan tuomareita koskee erityinen virassapysymisoikeus, eli tuomareita ei voida erottaa virasta yhtä helposti kuin muita virkamiehiä. Perustuslakivaliokunta katsoikin lausunnossaan, että mainitulta osin lakiesitys edellyttäisi perustuslain 73 §:n mukaisen säätämisjärjestyksen käyttämistä (PevL 36/2008 vp). Tämän lausunnon perusteella lakivaliokunta esitti lakiesityksen hylkäämistä (LaVM 1/2009 vp), kuten sitten myös tapahtui. 

21. Lakivaliokunta piti lakiesityksessä ehdotettua kirjallista varoitusta tarpeellisena työnjohdollisena välineenä myös tuomioistuimen muodostamassa työyhteisössä. Mahdollisuus tuomarille annettavaan varoitukseen on valiokunnan mukaan lisä keinovalikoimaan, joka viraston johdolla on tuomioistuimen asianmukaisen toiminnan turvaamiseksi. Esitys siten osaltaan vahvistaa tuomioistuinten toimintaa kohtaan tunnettavaa yleistä luottamusta. Lakivaliokunta kuitenkin korosti, että varoituksen antaminen ei voi perustua näkemyseroihin laintulkinnasta vaan että sen perusteena tulee olla yksinomaan virkavelvollisuuksien laiminlyöminen tai muunlainen niiden vastainen toiminta.

22. Tämän mukaisesti VirkamL 45 §:ää muutettiin vuonna 2009 siten, että lain 24 §, jossa säädetään varoituksen antamisesta virkamiehelle, koskee nyt myös tuomareita (288/2009). Tuomarille, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan tai laiminlyö niitä, voidaan siis antaa kirjallinen varoitus. Varoitus tulee kyeeseen sellaisten vähäisten rikkomusten osalta, jotka eivät ole virkarikoksena rangaistavia.

23. Varoituksen antaa VirkamL 46a §:n mukaan asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari, eli esimerkiksi käräjätuomarille siis käräjäoikeuden laamanni, käräjäoikeuden laamannille ja hovioikeuden jäsenelle hovioikeuden presidentti, hallinto-oikeustuomarille hallinto-oikeuden ylituomari, vakuutustuomarille vakuutusoikeuden ylituomari jne. Tuomareina pidettään VirkamL:ssa myös korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöitä.Tuomarilla on oikeus hakea valittamalla muutosta päätökseen, jolla hänelle on annettu kirjallinen varoitus. Valitus käsitellään valitusinstanssissa lainkäyttöasianana, ei siis hallintoasiana (VirkamL 53a §).

24. Käytännössä kirjallisen varoituksen antaminen tuomarille lienee harvinaista. Minusta tuomarinvastuuta tulisi kehittää ja tehostaa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3) linjaamien suuntaviivojen mukaisesti. Tätä nykyä oikeusjutun asianosaisilla ei ole mahdollisuutta käynnistää virkamieslain mukaista menettelyä ja pyytää tuomioistuimen päällikkötuomaria tutkimaan juttua istuvan tai istuneen tuomarin epäiltyä laiminlyöntiä tai virkavelvollisuuden vastaista menettelyä, esimerkiksi asian käsittelyn kohtuutonta viivästymistä. Vuoden 2010 alustaa voimaan tullut laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (326/2009) koskee viivästymisen jälkikäteistä hyvittämistä ja liittyy oikeuslaitoksen resursseihin ja rakenteeellisiin menettelytapoihin.

25. Oikeusjutun asianosaiset saavat kannella asianajajien väitetyistä ammatillisista laiminlyönneistä ja virheistä erityiselle valvontalautakunnalle, joka valvoo hyvän asianajajatavan noudattamista. Valvontalautakunta  voi märätä asianajajalle kurinpidollisen seuraamuksen, joita ovat huomautus, varoitus ja asianajajaliitosta erottainen. Hyvän tuomaritavan tai tuomareiden eettisten periaatteiden noudattamisen valvontaa varten ei sen sijaan ole olemassa vastaavanlaista elintä (tuomareiden valvontalautakunta), jonka tutkittavaksi tuomarin menettelytapoihin ja käyttäytymiseen tyytymätön oikeusjutun asianosainen voisi saattaa asian. Kantelu oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle on varsin hidas tie, eikä laillisuusvalvojan parin vuoden kuluttua kantelun tekemisestä antama ja anonymisoituna julkaisema päätös, jossa tyydytään yleensä lausumaan vain jonkinlainen varovainen ja vieno käsitys tuomarin toiminnasta, tyydytä juuri ketään.

26. Ruotsissa tuomarille voidaan määrätä kurinpidollisena seuraamuksena varoitus tai palkanalennus, jos tuomari tahallaan tai varomattomuudesta laiminlyö tehtäviään. Kurinpitoasiat käsitellään valtion kurinpitolautakunnassa. - Norjassa vuonna 2002 perustettu valvontavaliokunta (tilsynsutvalget) käsittelee tuomareihin kohdistettuja kanteluja ja kurinpitoasioita. Valiokunnassa on viisi jäsentä, joista kaksi on tuomareita, yksi asianajaja ja kaksi kansalaisten edustajaa. Seuraamuksena voi olla arvostelu tai varoitus. Asian voi saada vireille paitsi kuka tahansa oikeudenkäyntiin osallinen, jota tuomarin menettely koskee, myös oikeusministeriö, tuomioistuinhallitus ja asianomaisen tuomioistuimen päällikkötuomari. Viimeksi mainituilla on oikeus käynnistää myös tuomarin käyttäytymistä virantoimituksen ulkopuolella koskeva asia. Valiokunta on käytännössä usein arvostelut tuomareita erityisesti asioiden viipymisestä. - Tanskassa tuomioistuimen päällikkö voi antaa tuomarille varoituksen. Varoitus voidaan antaa, toisin kuin Suomessa, myös tuomioistuimen asiakkaan aloitteesta. Päällikkötuomari voi siirtää asian käsittelyn erityisen kolmijäsenisen kanteluoikeuden käsiteltäväksi. Jokainen, jonka mielestä tuomari on loukannut häntä asiattomalla tai sopimattomalla käytöksellä virantoimituksessa, voi tehdä kantelun suoraan maintulle kanteluoikeudelle. Vastaavanlainen tuomareiden menettelyä ja käytöstä tutkiva kanteluoikeus tai komitea on olemassa myös Islannissa.

27. Kansainvälisen vertailun perusteella voidaan sanoa, että tuomareiden vastuu ja valvonta on toteutettu Suomessa hieman lepsulla tavalla. Ilmankos sitä sitten kaikenlaista kummallista tuomioistuimissa sattuu ja tapahtuu. Meillä on viime vuonna vahvistettu juhlallisesti hyvää tuomarintapaa koskevat eettiset periaatteet. Paha vain, ettei niiden noudattamista, toisin kuin hyvää asianajajatapaa, käytännössä taida valvoa kukaan. Valtiosääntöoppineet ja muut perusoikeusfundamentalistit ovat väittäneet, että tuomareiden riippumattomuus (muka) estäisi tuomareita koskevan valvontajärjestelmän luomisen ja esimerkiksi erityisen tuomareiden valvontalautakunnan perustamisen, mutta kuten kansainvälinen vertailu osoittaa, tämä ei pidä paikkaansa. Oppineiltamme näyttää toisinaan ikään kuin unohtuvan, että riippumattomuutta ei ole säädetty tuomaria varten, vaan oikeussuojaa hakevien ihmisten oikeudellisen aseman turvaamiseksi. Käytännössä tuomioistuimen sisäinen tuomarinvastuun valvonta ei toimi kunnolla, vaikka esimerkiksi joissakin käräjäoikeusasetuksen ja tuomioistuinten työjärjestysten pykälissä puhutaan laamannin ja osastonjohtajan valvontavelvollisuudesta.

28. Virkamieslain säännökset virkamiehen irtisanomisesta tai lomauttamisesta eivät koske tuomareita (VirkamL 45.2 §). Tuomaria ei saa myöskään ilman suostumustaan siirtää toiseen virkaan, ellei siirto aiheudu tuomioisutinlaitoksen uudelleen järjestämisestä (PL 103.1 §).Tuomareiden virasta eroamisikä on sama kuin muillakin virkamiehillä eli 68 vuotta. Ennen eroamisikää tuomari on velvollinen eroamaan virastaan, jos hän on sairauden, vian tai vamman vuoksi menettänyt työkykynsä (VirkamL 46.2 §). Jollei hän tällöin hae eroa, hänelle on annettava hakemuksetta ero virasta. Eron antaa pääsäännön mukaan se tuomioistuin, jossa tuomaria syytetään virkarikoksesta.

29. Käytännössä on esiintynyt tapauksia, joissa työkykynsä tosiasiallisesti suurimmaksi osaksi menettänyt tuomari on voinut kitkutella virassaan vuosia tai jopa vuosikymmeniä ennen kuin hänelle on VirkamL 46 §:n 2 momentin nojalla annettu ero virastaan. Vrt. esimerkiksi ratkaisua KKO 2005:34. Miten mahtanee toimia käytännössä tuomareiden työterveyshuolto tai päihdehuolto? Ohjataanko esimerkiksi hovioikeuksissa jatkuvaan naukkailuun kenties taipuvaisia neuvoksia saamaan asianomaista hoitoa? Tuomarit tekevät töistään suuren osan kotona, missä päällikkötuomarin tai lähiesimiehen valvova silmä ei heitä tavoita.

696. KKO 2013:6: KKO lievensi raiskaajapoliisin rangaistusta

1. Sarjaan korkeimman oikeuden (KKO) eriskummallisia prejudikaatteja saatiin eilen uusi lisä, kun KKO antoi ennakkopäätöksen raiskaukseen syyllistyneen poliisin väitettyä virka-aseman väärinkäyttämistä koskevassa asiassa. Korkein oikeus katsoi, että raiskaukseen syyllistynyt poliisimies ei käyttänyt virka-asemaansa väärin, vaikka hän oli virkamerkin näyttämällä saanut houkutelluksi kadulla yöllä tapaamansa karkumatkalla olleen 16-vuotiaan tytön asuntoonsa, missä sitten oli toteuttanut katalan aikeensa ja raiskannut tytön.

Seloste KKO:n ennakkopäätöksestä  2013:6 löytyy tästä.

2. KKO:n julkaisemassa selosteessa ei ole kerrottu koko tapausta, vaan siinä on keskitytty yksinomaan virka-aseman väärinkäyttämistä koskevaan asiaan, mistä KKO:ssa oli enää kysymys. Tämän vuoksi on paikallaan selostaa tapausta tarkemmin niin kuin siitä on aikanaan kerrottu lehdistössä.

3. Raiskaus tapahtui jo vuonna 2006 Helsingissä, kun Helsingin järjestyspoliisissa työskennellyt 51-vuotias  konstaapeli oli tavannut 16-vuotiaan teinitytön yöllä kadulla. Poliisille selvisi, että kaupungin keskustassa hortoillut tyttö oli vailla yöpaikkaa, sillä tämä oli karannut kotoaan. Tyttö kertoi, ettei hänen matkapuhelimensa ollut päällä, eivätkä hänen vanhempana tienneet, missä hän oli.

4. Sen sijaan, että poliisimies olisi toimittanut tytön kotiin tai lastensuojeluviranomaisten huostaan, mies alkoi houkutella tyttöä asunnolleen. Mies kertoi olevansa poliisi ja näytti tämän vakuudeksi tytölle virkamerkkinsä. Tyttö lähtikin miehen asunnolle, jossa poliisi tarjoille tytölle nelosolutta, kunnes tämä sammui. Tämän jälkeen poliisisetä raiskasi tytön kaksi kertaa ja otti tiedottomasta uhristaan kännykkäkamerallaan 17 kuvaa, joista osa oli lähikuvia. Kuvat raiskaaja tallensi tietokoneelleen. 

5. Tyttö oli kertonut rikoksesta ystävillleen ja lääkärille ja tehnyt asiasta rikosilmoituksen poliisille. Hän kertoi luottaneensa mieheen siksi, koska tämä oli poliisi. Tekijä olisi kuitenkaan tuskin jäänyt koskaan kiinni, jollei tyttö olisi vuonna 2008 ottanut IRC-Gallerian kautta yhteyttä Helsingissä tuolloin toimintansa aloittaneeseen nettipoliisiin. Nettipoliisi Marko Forss piti tytön kertomusta uskottavana ja käynnisti rikosta koskevan esitutkinnan.

6. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 1.2.2010 syytetyn 2 vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen raiskauksesta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Käräjätuomari Eija Larinkoksen puheenjohdolla istunut käräjäoikeus määräsi ranagistuksen kuitenkin ehdolliseksi. Käräjäokeus hylkäsi tekijää vastaan nostetun syytteen virka-aseman väärinkäyttämisestä tai vaihtoehtoisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta. Poliisimies velvoitettiin maksamaan uhrilleen korvaukseksi psyykkisestä haitasta ja henkisestä kärsimyksestä 15 000 euroa. - Kostaapeli oli irtisanottu virastaan vuoden 2009 syksyllä.

7. Helsingin hovioikeus, jonne asianosaiset valittivat, tuomitsi 1.2.2011 antamallaan tuomiolla syytetyn raiskauksen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisen lisäksi rangaistukseen myös virka-aseman väärinkäyttämisestä. Tekijälle tuomittiin näistä kolmesta rikoksesta ehdoton 2 vuoden ja 6 kuukauden vankeusrangaistus. Oikeudenkäyntiasiakirjat julistettiin salaisiksi 40 vuodeksi ratkaisun lopputulosta lukuun ottamatta.  

8. Ainoastaan syytetty valitti hovioikeuden tuomiosta korkeimpaan oikeuteen, joka antoi tuomionsa eilen; todettakoon, että juttu esiteltiin ja siis ratkaistiin alustavasti jo 29.2.2012, eli jutun asiakirjat ovat kieräneet esittelyn jälkeen lähes vuoden viidellä jäsenellä ennen tuomion antamista. Korkein oikeus piti selvänä, että mies oli syyllistynyt raiskaukseen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämiseen. Sen sijaan korkein oikeus pohti, syyllistyikö mies lain tarkoittamaan virka-aseman väärinkäyttämiseen, kun hän houkutteli teinin asunnolleen näyttämällä virkamerkkiään.

9. Korkein oikeus piti selvänä, että poliisimiehen ammatti ja virkamerkki saivat uhrin luottamaan raiskaajaan. Korkeimman oikeuden mielestä poliisimies ei virkamerkkiä esittäessään kuitenkaan antanut ymmärtää, että hän olisi ollut juuri silloin virkatehtävässä ja käyttämässä julkista valtaa. Poliisi saavutti siis tytön luottamuksen keinoilla, joita laki ei määrittele virka-aseman väärinkäytöksi. Siksi korkein oikeus hylkäsi syytteet virka-aseman väärinkäyttämisestä sekä vaihtoehtoisen syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta.

10. KKO:n mukaan pelkästään se, että poliisinviran haltija vapaa-aikanaan esittää virkamerkin, ei kuitenkaan merkitse, että hän sillä hetkellä ilmoittaa toimivansa ja toimii virkatehtävässään. Virkamerkin esittämiselle voi olla myös "muita syitä", toteaa KKO. (Sitä, mitä nämä muut syyt voisivat ollat, KKO:n perusteluissa kuitenkin vaietaan tyystin.) KKO:n mukaan poliisimiehen toimimisvelvollisuudet ja toimivaltuudet ovat laajat myös hänen vapaa-aikanaan. Kun virka-aseman väärinkäyttäminen on rangaistava kuitenkin vain tahallisena tekona, on KKO:n kannanoton mukaan perusteltua edellyttää, että virkatehtävä, johon poliisimiehen väitetään tietyllä menettelyllään vapaa-aikanaan ryhtyneen ja jossa virka-aseman väärinkäyttämisen väitetään tapahtuneen, on selvästikin merkinnyt julkisen vallan käyttöä, ja vastaavasti, että sellainen poliisimiehen toimimisvelvollisuus, jonka hänen väitetään laiminlyöneen, on ollut riittävän selvä.

11. Kotoaan karkumatkalla olevan 16-vuotiaan kohtaaminen kadulla öiseen aikaan on omiaan herättämään huolestuneisuutta kenessä tahansa, sanotaan KKO:n perusteluissa hieman hurskastelevaan sävyyn. Hovioikeuden tuomiossa viitattu poliisilain 9 §:n 3 momentin säännös ei kuitenkaan velvoita poliisimiestä ryhtymään vapaa-aikanaan kiireellisiin toimenpiteisiin vain siitä syystä, että tilanne on huolestuttava. Myöskään poliisilain 11 §:n säännös, johon syytteessä on viitattu, ei oikeuta poliisimiestä ottamaan kiinni alaikäistä, ellei tämän turvallisuutta uhkaa vakava ja välitön vaara. Kyseisessä tapauksessa mikään asiassa ei kuitenkaan viittaa siihen, että B:n turvallisuutta olisi syytteessä tarkoitetussa tilanteessa uhannut lainkohdissa tarkoitettu rikos tai välitön ja vakava vaara. Sellaisina ei voida pitää A:n itsensä taholta uhkaavaa vaaraa.
Mistään seikasta ei KKO:n mukaan voida myöskään päätellä, että tyttö olisi lähtiessään poliisimiehen seurassa tämän kotiin kello kaksi yöllä käsittänyt poliisin toimivan virkatehtävässään, tai että syytetty olisi poliisimiehenä häntä poliisilain nojalla tähän käskenyt tai määrännyt. Syytteessä ei ole edes väitetty syytetyn käyttäneen rikoslain 40 luvun 7 §:n 1 momentin 2 kohdan edellyttämällä tavalla väärin asemaansa käskyvallassaan tai välittömässä valvonnassaan olevaan henkilöön nähden.

12. KKO:n perustelujen mukaan on sinänsä selvää, että poliisimiehen ammatti ja sen osoitukseksi esitetty virkamerkki ovat saaneet tytön luottamaan syytettyyn. Tämän luottamuksen perusteena ei kuitenkaan voida katsoa olleen sen, että syytetty olisi toiminut sillä hetkellä virkatehtävässään, vaan sen, että poliisimiehiä ja poliisin ammattikuntaa kohtaan yleensä tunnetaan luottamusta, KKO päättelee. Syytetyn ei siten voida katsoa virkamerkin esittäessään toimineen poliisimiehenä virassaan eikä käyttäneen julkista valtaa virkatehtävässä. 

13. KKO:n päättely ja lain tulkinta vaikuttaa toki lain säännösten sanamuodon valossa objektiivisesti arvioiden sinänsä johdonmukaiselta. Mutta, mutta. Eikö tulkinnassa ja päättelyssä olisi tullut lähteä nimenomaan siitä, millaiselta öinen tapaaminen kadulla vaikutti karkumatkalla ja hädissään olleen nuoren 16-vuotiaan tytön kannalta? KKO:n fundeerasi, että "mistään seikasta ei voida päätellä, että tyttö olisi lähtiessään poliisimiehen seurassa tämän kotiin käsittänyt poliisin toimivan virkatehtävässään". Tämä johtopäätös ei ole minusta vakuuttava, vaan päin vastoin voitaisiin perustellusti lähteä siitä, että tyttö on nimenomaan voinut luottaa siihen, virkamerkin esittänyt ja poliisiksi itsensä esitellyt mies toimi ja ryhtyi auttamaan häntä nimenomaan "virkansa puolesta". 

14. Oikeuskysymys, johon KKO on halunnut ennakkopäätöksensä sanoman visusti rajata, tuntuu raiskausrikoksen härskiys huomioon ottaen melko makaaberilta; jokseenkin vähäisen yksityiskohdan tarkastelussa on sivuutettu, mitä rangaistuksen mittaamiseen tulee, itse pääasia eli raiskausrikoksen vakavuus. Kysymyksessä on todella vakava rikos, jossa poliisi on käyttänyt törkeällä tavalla ("viekkaudella ja vääryydellä" ) hyväkseen 16-vuotiaan nuoren tytön hädänalaista asemaa ja tämän poliisia kohtaan tuntemaa luottamusta.  

15. Se, oliko raiskaaja syyllistynyt myös virka-aseman väärinkäyttämiseen, ei minusta olisi saanut vaikuttaa teosta tuomittuun rangaistukseen. KKO on kuitenkin alentanut tuomittua vankeusrangaistusta kolmella kuukaudella nimenomaan sen vuoksi, että syytetty ei ollut syyllistynyt virkarikokseen, josta hovoikeus oli hänet tuominnut. Minusta tuomitun yhteisrangaistuksen alentamiseen ei rikoksen tekotapa ja tekoon johtaneet olosuhteet huomioon ottaen ole ollut asiallista syytä.

16. Jos olisin itse osallistunut jutun ratkaisemiseen KKO:ssa, olisin todennäköisesti ollut sitä mieltä, että syytetty on syyllistynyt myös hoivoikeuden hänen syykseen lukemaan virkarikokseen. Mutta vaikka olisin hylännyt sanottua rikosta koskevan syytteen, en olisi tuolla perusteella lieventänyt hovioikeuden tuomitsemaa vankeusrangaistusta. 

17. Syytetty toki valitti yksin hovioikeuden tuomiosta KKO:een, jolloin reformatio in peius -kielto on estänyt hovioikeuden tuomitseman rangaistuksen koventamisen. Reformatio in peius -kielto ei kuitenkaan estä hovioikeuden tuomitseman rangaistuksen pysyttämistä, vaikka virkarikosta koskeva syyte tuli KKO:ssa hylätyksi. KKO:n tulkinta ja lainkäyttö on ollut liian muodollista, jolloin oikeudenmukaisuus on kärsinyt. Tekijälle tuomittua rangaistusta on lievennetty lähinnä muotoseikan perusteella, vaikka hovioikeuden tuomitsema rangaistus on teosta ilmenevä kokonaistilanne ja härskiys huomioon ottaen oikeudenmukainen rangaistus raiskausrikoksesta.

18.  Olisin lausunut tuomiossa ko. osin tähän tapaan:

Silloin, kun syytetty on valittanut yksin hovioikeuden tuomiosta, ei hovioikeuden tekijälle tuomitsemaa rangaistusta voida reformatio in peius -kieltoa koskevan normin johdosta koventaa. Mainittu kielto ei sen sijaan edellytä, että syytetylle kahdesta tai useammasta rikoksesta tuomittua yhteistä rangaistusta on alennettava, jos jokin päätekoon nähden liitännäinen ja sitä vähäisempää rikosta koskeva syyte syytetyn valituksen johdosta hylätään (ks. tämän johdosta myös Virolainen, Reformatio in peius -kiellosta 1977 s. 257). Vaikka A:ta vastaan ajettu syyte virka-aseman väärinkäyttämisestä on hylätty, ei hovioikeuden hänelle tuomitseman vankeusrangaistuksen alentamiseen ole syytä.  Syytetyn viaksi luetut rikokset ovat laadultaan vakavia. Syytetty on käyttämällä hyväkseen hädänalaisessa tilassa olleen 16-vuotiaan uhrin luottamusta syyllistynyt uhrin yksityisyyttä ja itsemääräämisoikeutta vakavasti loukkaavaan rikolliseen tekoon. Oikeudenmukaisena rangaistuksena näistä rikoksista on pidettävä vähintään hovioikeuden syytetylle tuomitsemaa 2 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistusta.

640. Rikoskomisario epäiltynä vakavasta virkarikoksesta Ulvilan murhajutun tutkinnassa

1. Anneli Auerin murhajutun tutkinnassa on todella tapahtunut, kuten iltapäivälehdet paljon vähäisemmissäkin rikosjutuissa mieluusti otsikoivat, yllättäviä käänteitä. Korkein oikeus pohtii parhaillaan, onko syytä myöntää asianosaisille eli syyttäjälle ja Auerille valituslupa Vaasan hovioikeuden vapauttavaan tuomioon. Mietittävää todella riittää, sillä syyttäjä on toimittanut KKO:lle rutkasti uutta syytettä tukevaa todistusaineistoa. Korjaus tähän: KKO on jo 9.5. myöntänyt valitusluvan ja nyt KKO pohtii, mitä itse asiassa tehdään. Vaihtoehtoina ovat jutun ratkaiseminen suoraan KKO:ssa tai sen palauttaminen joko hovioikeuteen tai käräjäoikeuteen. Todennäköisintä lienee jutun palatus hovioikeuteen.

2. Yllättäviin käänteisin kuului viime heinäkuun puolessa välissä julkisuuteen tullut tieto, jonka mukaan murhajutun ensimmäistä tutkinnanjohtaaja rikoskomisraio Juha Joutsenlahtea epäillään virkarikoksesta esitutkinnan yhteydessä. Joutsenlahti toimi murhajutun tutkinnanjohtaja ensimmäiset 1,5 vuotta. Oikeusjutun käsittelyssä Joutsenlahtea kuultiin puolustuksen todistajana.

3. Epäilty rikos liittyy murhasta epäiltynä ja lyhyehkön ajan vangittuna olleen porilaisen miehen tunnistamiseen. Anneli Aueria ei tuossa vaiheessa epäilty tekijäksi, vaan häntä kuultiin asianomistajana asian selvittämiseksi. Tutkinnan aikana pidetyssä tunnistamistilaisuudessa Auer tunnisti tunnistamisrivissä seisseistä useammasta miehistä porilaiseksi näyttelijäksi osoittautuneen miehen, jonka hän siis oli kertomansa mukaan nähnyt surmayönä huppu päässään ja joka oli surmannut Auerin miehen Jukka Lahden.

4. Poliisi ja valtionsyyttäjä olivat heinäkuussa vaitonaisia sen suhteen, minkä virkavirheen Joutsenlahden epäiltiin tehneen. Asia tuli julkisuuteen vasta sitten, kun poliisi oli etsintäkuuluttanut Joutsenlahden, jonka väitettiin pakoilleen esitutkintaviranomaisia ja haasteen tiedoksiantoa niin, että virkarikoksen syyteoikeus uhkasi vanhentua. Syyttäjän hakemuksesta Satakunnan käräjäoikeus pidensi heinäkuussa kyseisen rikoksen vanhentumisaikaa yhdellä vuodella. Toisena perusteena oli se, että mainittu rikos oli tullut poliisin tietoon vasta hieman aiemmin, jolloin sitä ei ollut ehditty vielä tutkia.

5. Joutsenlahti kiisti pakoilun ja selitti, että selkäkivut, joiden johdosta hänet oli määrätty sairaslomalle, olivat estäneet häntä matkustamasta Porista Helsinkiin, jossa poliisi olisi kuulustellut häntä. Hieman myöhemin komisario puolustautui julkisuudessa voimakkaasti lähettämällä viisisivuisen kirjeen tiedotusvälineille. Siinä hän arvosteli kovin sanoin muun muassa poliisiylijohtaja Mikko Paateroa sekä omia esimiehiään Satakunnan poliisilaitoksessa. Hän väitti tulleensa alistetuksi ja aliarvioiduksi työssään.

6. Joutsenlahti kanteli käräjäoikeuden edellä mainitusta päätöksestä Vaasan hovioikeuteen. Hän väittää muun muassa, ettei hän ollut pakoillut tutkintaa ja että kyseinen menettely, jonka johdosta hänen epäillään syyllistyneen rikokseen, oli tullut viranomaisten tietoon jo paljon aikaisemmin, jolloin sen tutkintaan olisi voitu ryhtyä.

7. Siitä, minkä virheen tai rikoksen Joutsenlahden epäillään tehneen, poliisi tai syyttäjä ei suostunut paljastamaan vielä heinäkuussa. Valtionsyyttäjä Jukka Rappe rauhoitteli ja sanoi, että Joutsenlahtea ei epäillä mistään "suuresta rikoksesta".

8. Mutta kuten totesin jo blogijutussani  616/13.7.2010, virkavelvollisuuden rikkominen tai, mikä vielä pahempaa, virka-aseman väärinkäyttö ei ole mikään pikkurikos, sillä ensiksi mainitusta rikoksesta voidaan RL 40 luvun 9 §:n mukaan tuomita sakkoa tai vankeutta enintään vuosi ja virka-aseman väärinkäyttämisestä sakkoa tai vankeutta enintään kaksi vuotta. Törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä rangaistukseksi voidaan tuomita vain vankeutta vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta. Vankeuden ohella virkamies voidaan tuomita viraltapantavaksi, jos virka-aseman väärinkäyttäminen osoittaa hänet ilmeisen sopimattomaksi  tehtäväänsä.

9. Vaasan hovioikeus on nyt kanteluasian yhteydessä julkistanut valtionsyyttäjän Joutsenlahden syyksi epäiltyä virkarikosta koskevan kannanoton. Joutsenlahtea epäillään virka-aseman väärinkäyttämisestä ja kahta hänen alaisuudessaan toiminutta rikostutkijaa virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyte perustuu siihen, että Joutsenlahti oli heinäkuussa 2007 määrännyt tutkijansa lähettämään Anneli Auerille sähköpostitse murhasta epäillyn porilaisnäyttelijän valokuvan vähän ennen poliisilaitoksella tapahtunutta valokuva- ja ryhmätunnistusta. Kuva löytyi Auerin tietokoneelta, jossa oli myös tapaukseen liittyviä merkintöjä koskeva asiakirja. Kuvan perusteella Auerilla oli helppo tehtävä tunnistaa näyttelijä mieheksi, jonka hän väitti murtautuneen surmayönä kotiinsa ja tappaneen Jukka Lahden. Tunnistamisen perusteella Joutsenlahti esitti käräjäoikeudelle näyttelijän vangitsemista, mihin suostuttiin. Näyttelijä joutui viettämään viikon verran tutkintavankeudessa, kunnes dna-analyysi osoitti, ettei hän voinut olla surman tekijä. Vuonna 2008 valtio velvoitettiin maksamaan näyttelijälle korvaukseksi vapaudenmenetyksestä 11 000 euroa.

10. Valtionsyyttäjän mukaan Joutsenlahti syyllistyi virka-aseman väärinkäyttämisen kuvan lähettämisen lisäksi  myös silloin, kun hän jätti vangitsemisoikeudenkäynnissä kertomatta, miten valokuva- ja ryhmätunnistus oli todellisuudessa suoritettu. Syyttäjän mukaan Joutsenlahti oli kertonut kuvan lähettämisen yhteydessä Auerille, että näyttelijä on rikoksesta epäilty. Tätä hän ei kertonut oikeudelle.

11. Joutsenlahti väittää rikkoneensa vain vähäistä muotovaatimusta, koska hänen olisi pitänyt käyttää vain joko valokuva- tai ryhmätunnistusta, ei molempia. Lisäksi Joutsenlahti väittää saaneensa vangitsemisvaatimuksen esittämiseen esitutkintaa seuranneiden syyttäjien hyväksynnän. Hän kertoo lähettäneensä kyseisen kuvan Auerille vain "aikaa ja kustannuksia säästääkseen", sillä Auer asui tuolloin 140 km:n päässä  Porista. Joutsenlahden mukaan näyttelijä ei ollut kuvasta tunnistettavissa, sillä näyttelijän kasvojen suojana oli myös kuvassa samankaltainen naamio kuin Auerin näkemällä surmaajalla, eli kuvassa näkyivät vain silmät ja ne muut kasvojen osat, jotka Auer oli kertonut surmayönä nähneensä.

12. Joutsenlahden selitykset eivät tunnu kovin vakuuttavilta. Melko selvältä näyttää, että lähettämällä epäillyn kuvan etukäteen eli ennen valokuvatunnistusta ja ryhmätunnistusta teon silminnäkijäksi poliisikuulustelussa esiintyvälle Anneli Auerille, poliisi on pyrkinyt epäasiallisesti johdattelemaan Aueria ja myös onnistunut siinä vallan mainiosti. Kun tutkijoiden johdattelun avulla saatu tunnistaminen on johtanut epäillyn vangitsemiseen, on selvää, että epäillyssä rikoksessa on kyse sangen vakavasta asiasta. Poliisin esittämä syyteoikeuden vanhentumisajan pidentäminen on perusteltu toimenpide, jotta asia voidaan saada perusteellisesti selvitetyksi eikä se kaadu syytteen vanhentumiseen.

13. Murhan silminnäkijänä pidetylle Auerille oli siis avoimesti tarjottu vain yksi tietty henkilö rikoksesta epäillyksi ja vieläpä lähetetty hänelle tunnistamisen varmistamiseksi mainittua henkilöä esitttävä valokuva. Toimenpide on hämmästyttävän röyhkeä ja osoittaa rikostutkijoissa selvää piittaamattomuutta epäillyn oikeusturvan ja koko tutkinnan objektiivisuuden suhteen, joka on esitutkinnan perusperiaatteita. Hyvät selitykset olisivat nyt todella tarpeen, jotta virkarikoksista epäillyt poliisimiehet voisivat välttää rikosoikeudellisen vastuunsa.

14. Se, että Joutsenlahden ja hänen tutkijoidensa menettelyä koskevat rikosepäilyt ovat heränneet vasta ilmeisesti nyt alkukesästä, tuntuu toisaalta oudolta. Kyseisen näyttelijän asianajaja nimittäin kertoo (Iltalehti 29.9.), että hänellä ja hänen päämiehelllään oli ollut jo paljon varhemmin tieto siitä, että poliisi oli lähettänyt näyttelijän kuvan Auerille. Toisaalta tieto virkarikosasian tutkinnasta yllätti asianajajan. Olisiko siis niin, että kyseinen asia on vedetty esiin viime hetkellä eli vasta nyt, kun KKO parhaillaan pohtii valitusluvan myöntämistä ja asia todennäköisesti palautetaan uuden todistusaineiston perusteella hovioikeuteen? Lehdistössä Joutsenlahtea on luonnehdittu murhajutussa Auerin puolustuksen avaintodistajaksi, mutta todellisuudessa Joutsenlahtea voitaisiin kaiketi pitää pikemminkin puolustuksen avustajana. Tätä kuvastaa esimerkiksi se, että Vaasan hovoikeus ei taida tuomiossaan viitata kertaakaan Joutsenlahden todistajankertomukseen. Nyt paljastunut ex-tutkinnanjohtajan menettely ei ole Auerin puolustuksen kannalta hyvä asia, ja puolustuksen kannattaisikin  ehkä harkita, onko enää jatkossa järkevää kuulla Joutsenlahtea todistajana.

15. Porilaisnäyttelijän asianajaja kertoo harkitsevansa, hakeeko hänen täysin syyttään murhaepäilyn kohteeksi joutunut päämiehensä korvauksia myös Joutsenlahdelta. Jos Joutsenlahti tuomitaan virkarikoksesta, olisi valtiolla mahdollisuus vaatia hänen velvoittamistaan korvaamaan takaisin osa 11 000 eurosta, jonka summan valtio joutui vuonna 2008 porilaismiehelle vapaudenmenetysajalta maksamaan.

PS
Tänään valmistuneen esitutkinnan mukaan Juha Joutsenlahti on ko. virkarikosasiassa ainoa epäilty. Asia menee nyt syyteharkintaan.

616. Auerin jutussa jahdataan nyt ex-tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahtea

Krp:n virkarikoksesta etsintäkuuluttamaa rikoskomisario Juha Joutsenlahtea ei epäillä "suuresta rikoksesta", kertoo VKSV:n syyteasiain yksikön päällikkö, valtionsyyttäjä Jukka Rappe. Yle Satakunnan haastattelussa Rappe sanoi, että hänellä ei ole oikeutta kertoa asiasta tarkemmin.

Virka-aseman väärinkäyttö ei kuitenkaan ole mikään pikkurikos, sillä siitä voidaan RL 40 luvun 7 §:n mukaan tuomita sakon lisäksi vankeutta aina kahteen vuoteen saakka.

Juha Joutsenlahti aikoo ilmoittautua poliisille huomenna. Satakunnan Kansan tavoittama Joutsenlahti sanoo, ettei hän ole pakoillut haastemiestä. Omasta mielestään hän on ainoastaan ollut sairauslomalla.

Koska Joutsenlahden syyksi epäillyn virkarikoksen syyteoikeus uhkaa vanhentua, Satakunnan käräjäoikeus on poliisin pyynnöstä jatkanut syyteoikeutta ko. rikosepäilyssä. Käräjäoikeuden päätös on julistettu salaiseksi 25 vuodeksi. Joutsenlahden syyksi epäillyn rikoksen vanhenemisaika on viisi vuotta, joten se on tapahtunut todennäköisesti joskus vuonna 2007.

Kuten kaikki muukin Auerin jutuissa, myös tämä asia on siis päätetty julistaa täysin salaiseksi. Kas kummaa kun ei sentään  60 vuodeksi! Rappen mukaan jutun "varsinainen syyttäjä" on lomalla elokuun puoliväliin asti. Asian esitutkinta on meneillään.

Juha Joutsenlahti puolustautuu voimakkaasti - syyttää ylintä poliisijohtoa. Joutsenlahti on lähettänyt medialle viisisivuisen kirjeen, jossa hän kertoo yksityiskohtaisesti kokemuksistaan ja käsityksistään. Hän muun muassa arvostelee poliisiylijohtaja Mikko Paateroa sekä omia esimiehiään Satakunnan poliisilaitoksella. Lisäksi Joutsenlahti kokee tulleensa alistetuksi ja aliarvioiduksi työssään.

Yle Uutiset ei tässä vaiheessa julkaise kirjeen sisältöä tarkemmin sen sisältämän arkaluonteisen materiaalin takia.

Huh, miten salaista!

Mitä tästä kaikesta vielä oikein mahtaa seurata? Heiluuko Mikko Paateron palli, häntäkö Yleisradio tahtoo salailullaan suojella? Joutsenlahden kirje tullee kuitenkin enemmin tai myöhemmin julkiseksi - ja sietää tullakin!

447. Vaasan HO:n tuomio 15.4.2011 Kauhajoen koulusurmajutussa, osa IV

Aseen hankkimislupa

1. Hovioikeus on ottanut pääasian osalta ensiksi kantaa syytetyn Matti Saarelle 7.8.2008 myöntämään aseen hankkimislupaan. Syyttäjä ei puuttunut syytteessään tähän seikkaan lainkaan. Asianomistajat sitä vastoin katsoivat, ettei H olisi saanut myöntää Saarelle aseen hankkimislupaa hankkimatta selvitystä S:n sopivuudesta luvanhaltijaksi. Asianomistajat vetosivat myös siihen, että Saari ei ollut esittänyt hyväksyttävää perustetta ja selvitystä luvan saamiseksi ja että hakemuksessa tarkoitettu pienoispistooli ollut soveltunut mihinkään hyväksyttävään käyttötarkoitukseen.

2. Hovioikeuden tuomion perustelut kuuluvat tältä osin seuraavasti:

Ampuma-aseen hankkimiseen ja hallussapitoon voidaan ampuma-aselain 18 §:n 2 momentin mukaan antaa lupa, jos luvan antamiselle on hyväksyttävä peruste eikä ole syytä epäillä, että lupaa tai sen nojalla hankittua tai hallussapidettyä ampuma-asetta käytetään väärin.

Hankkimisluvan saajaa koskevista edellytyksistä säädetään ampuma-aselain 45 §:ssä. Pykälän 1 momentin mukaan hankkimislupa voidaan antaa sellaiselle 18 vuotta täyttäneelle henkilölle, jota terveydentilansa ja käyttäytymisensä perusteella on pidettävä sopivana pitämään hallussa ampuma-aseita ja aseen osia. Lain esitöissä todetaan, että ampuma-aseiden käyttöön liittyvän turvallisuuden säilymisen kaikkein tärkein edellytys on se, ettei minkäänlaista ampuma-asetta luovuteta henkilölle, jota ei ole pidettävä aseen hallussapitoon sopivana.

Luvan hakijan sopivuudella tarkoitettaisiin hänen terveydentilansa ja käyttäytymisensä perusteella tehtävää kokonaisarviota. Hakijan käyttäytymistä olisi arvioitava niin hänen menneen kuin nykyisenkin käyttäytymisensä valossa. Hänen aikaisemman käyttäytymisensä arvioinnissa olisi käytettävä apuna kaikkia niitä keinoja, joita lupaviranomaisella on käytettävissään. Oleellisena apuna olisivat poliisin pitämät rekisterit. Harkinnassa olisi otettava huomioon ainakin rikokset, joihin henkilö on syyllistynyt. Huomioon otettavia olisivat niin ikään alkoholin tai muiden huumaavien aineiden väärinkäyttö, väkivaltaisuus sekä muu vaarallinen ja epäsosiaalinen käyttäytyminen. Sellainen mielisairaus tai muu mielenterveydellinen ongelma, johon liittyy vaara vahingoittaa itseään tai muita, olisi ehdoton este luvan saamiselle. Lupaviranomaisella olisi oikeus edellyttää, että luvan hakija esittää lupaviranomaisen tarpeelliseksi katsoman selvityksen myös terveydentilastaan tai päihteiden käyttöön liittyvistä seikoista. Edellytyksenä näiden lisäselvitysten pyytämiselle olisi, että henkilön sopivuutta ampuma-aseen hankkimiseen on syytä epäillä. Poliisille ei kuitenkaan annettaisi oikeutta saada ja hankkia luvan hakijan terveydentilaa koskevia tietoja ilman hänen suostumustaan. Luvan hakijan olisi itse esitettävä pyydetty selvitys. Jos selvitystä ei esitettäisi, ei lupaa myönnettäisi (HE 183/1997 vp s. 94-95).

Hankkimislupa voidaan antaa ampuma-aselain 43 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla ampumaurheilu- ja -harrastustarkoitukseen. Haettaessa lupaa tällaista tarkoitusta varten hakijan on ampuma-aselain 45 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan esitettävä harrastuksestaan luotettava selvitys. Lain esitöiden mukaan luvan hakijan olisi selvitettävä, että hänellä on hyväksyttävä syy ampuma-aseen hankkimiseen ja hänellä olisi lisäksi oltava myös käytännössä mahdollisuus käyttää asetta ilmoittamaansa tarkoitukseen. Säännöksessä ei edellytettäisi, että luvan saaminen olisi mahdollista vain varsinaisen kilpa-ammunnan perusteella. Riittävänä olisi pidettävä myös jonkin kilpa-ammunnan lajin aktiivista harrastamista, vaikkei luvan hakijalla olisikaan tarkoitusta osallistua varsinaisiin kilpailuihin. Ampumaurheilun ja harrastuksen tulisi kuitenkin käsittää jonkin sellaisen ammunnan lajin aktiivista harrastamista, jossa järjestetään kilpailuja. Satunnaista maaliin ampumista ei voitaisi pitää säännöksessä tarkoitettuna ampumaurheiluna ja -harrastuksena (HE 183/1997 vp s. 88).

Lain esitöissä on toisaalta tunnistettu vaikeudet esittää näyttöä hakijan harrastuksen aktiivisuudesta ja todenperäisyydestä (HE 183/1997 vp s. 95). Perustuslaissa turvatun yhdistymisvapauden vuoksi luvan hakijalta ei voida edellyttää ampuma- tai metsästysseuran jäsenyyttä. Lupaviranomaisen tulisi kuitenkin kiinnittää lupaharkinnassa huomiota vakavaa aseharrastusta ilmentäviin tekijöihin. Kilpailuihin osallistuminen on merkki vakavasta harrastuksesta. Myös joissakin ammunnan lajeissa edellytetyn turvatestin kaltaisen kokeen suorittaminen voi olla lupaviranomaiselle selvitys siitä, että luvan hakija todella harrastaa ilmoittamaansa lajia. Aloittelevien ampujien osalta selvitys voisi kuitenkin olla vapaamuotoisempi (HE 183/1997 vp s. 94-95).

Hankkimislupa voidaan ampuma-aselain 44 §:n perusteella antaa vain sellaista ampuma-asetta tai aseen osaa varten, joka ei lippaan patruunamäärän, kaliiperin tai muiden ominaisuuksien perusteella ole hakijan ilmoittamaan käyttötarkoitukseen nähden tarpeettoman tulivoimainen ja tehokas sekä joka soveltuu hyvin hakijan ilmoittamaan käyttö tarkoitukseen.

Arvioitaessa Haapalan menettelyä erityisesti verrattuna vallinneeseen käytäntöön merkitystä on myös sisäasiainministeriön 16.10.2007 antamalla aselupakäytäntöjen yhtenäistämistä koskevalla ohjeella, joka on annettu 19.10.2007 ja 18.10.2012 väliseksi ajaksi (SM-2006-02043/Tu-51). Ohjeen (s. 61) mukaan lupapäätös voi perustua pääasiassa hakijan omaan selvitykseen silloin, kun yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle aiheutuva riski arvioidaan pieneksi. Jos riski kohoaa selvitettäviä tosiasioita läpikäytäessä, tulee omalle selvitykselle antaa yhä vähemmän arvoa ja vaatia enemmän ulkopuolisten henkilöiden antamia selvityksiä ja näyttöä tosiasioista. Esimerkiksi 18-vuotiaan henkilön hakiessa pistoolin hankkimislupaa ampumaurheilun tai -harrastuksen perusteella ja selvittäessä käyneensä ampumaradalla ampumassa laina-aseilla hakijan oman selvityksen arvo on vähäinen, vaikka lupaharkinnassa lähdetäänkin luottamusperiaatteesta. Riskitasoa nostavat asetyyppi, hakijan nuoruus ja vähäinen kokemus. Tällaisessa tapauksessa ohjeessa suositellaan hakijan haastattelemista riittävän perusteellisesti, jotta pystyttäisiin objektiivisesti arvioimaan, onko hakija sopiva luvanhaltijaksi.

Saari oli hakenut ampuma-aseen hankkimislupaa ampumaharrastusta varten. Hän oli esittänyt selvityksenä harrastuksestaan kuitin ampuma-aseseuralle suoritetusta maksusta, joka oikeuttaa ampumaradalla harjoittelemiseen, muttei kilpailemiseen. Todistajana kuulusteltu MeKeown, joka toimii ampumaurheilijana ja Suomen Ampumaurheiluliiton Practical-jaoston puheenjohtajana, on kertonut, että Walther P22 Target -pienoispistooli sopii huonosti kilpa-ammuntaan, mutta se soveltuu kuitenkin Praetical-ammunnan harjoittelemiseen.

Hovioikeus toteaa, että ampuma-aselain keskeisen tavoitteen, ampuma-aseiden käyttöön liittyvän turvallisuuden ylläpitämisen ja parantamisen, kannalta ampumaharrastuksesta olisi syytä edellyttää esitettävän mahdollisimman seikkaperäinen selvitys. Toisaalta harrastusta vasta aloittelevan on jo lähtökohtaisesti vaikea esittää harrastuneisuudestaan selvitystä, eikä ajankohtana, jolloin Haapala oli tehnyt ratkaisunsa, ollut ollut käytäntönä vaatia aseen käyttötarkoituksesta yhtä perusteellista selvitystä kuin nykyään. Haapala oli käyttänyt lisäselvityksen hankkimiseksi haastattelua, joka on myös lain esitöissä ja aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeessa suositeltu menettelytapa.

Saaresta oikeudenkäynnissä esitetyt terveydentilatiedot osoittavat hänellä olleen mielenterveyden ongelmia, joiden perusteella on mahdollista, että häntä ei olisi katsottu sopivaksi saamaan lupaa. Nämä seikat eivät kuitenkaan olleet olleet Haapalan tiedossa. Kun Haapalalla ei ollut haastattelunkaan perusteella ollut syytä epäillä Saaren sopivuutta luvanhaltijaksi, ei ole ollut myöskään perusteita edellyttää Saaren esittävän terveydentilaansa koskevia tietoja. Saarta oli siksi tuonhetkisten tietojen perusteella voitu pitää terveydentilansa ja käyttäytymisensä puolesta sopivana pitämään hallussa ampuma-asetta.

3. Hovioikeuden päätöksen perusteluissa selostettuja ampuma-aselain säännösten esitöitä ja sisäministeriön 16.10.2007 antamaa aselupakäytäntöjen yhtenäistämistä koskevaa ohjetta lukiessa ei minusta voi kyllä tulla muuhun kuin siihen johtopäätökseen, että sellaisen eli lähestulkoon olemattoman selvityksen perusteella, joka aseen hankkimisluvan myöntämistä varten oli tässä tapauksessa esitetty, Saarelle ei olisi saanut myöntää aseen hallussapitolupaa. Jos siis olisi pidetty kiinni laista, lain esitöistä ja ministeriön antamista ohjeista.

4. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että H:n ei oltu osoitettu menetelleen "lain tai määräysten vastaisesti tai muutoinkaan huolimattomasti" myöntäessään Saarelle aseen hankkimisluvan." Mihin seikkoihin ja päättelyyn hovioikeuden mainittu johtopäätös oikeastaan perustuu?

5. Hovioikeus on luetellut perusteluissaan pitkän litanian H:n menettelyä (muka) puoltavia perusteita. Ne voidaan kiteyttää lyhyesti sanottuna seuraavaan perusteluista ilmenevään lauseeseen: "Ajankohtana, jolloin H oli tehnyt ratkaisunsa, ei ollut ollut käytäntönä vaatia aseen käyttötarkoituksesta yhtä perusteellista selvitystä kuin nykyään." Toisin sanoen hovioikeus on hylännyt syytteen mainitulta osin siksi, että H oli (ainoastaan) noudattanut tuolloista lupakäytäntöä, joka näyttäisi olleen täydellisen lepsua.

6. Hovioikeuden mukaan höllän käytännön mukainen menettely poistaa virkamiehen vastuun, vaikka menettely ei vastaisikaan lakia, annettuja virallisohjeita eikä lain esitöitä. Perustelujen myöhemmässä vaiheessa (kun on kysymys valtion korvausvastuusta) hovioikeus toisaalta toteaa sitä, että olivatpa ministeriön antamat ohjeet millaisia ja kuinka yksityiskohtaisia tahansa, virkamies aina lopulta tekee lupapäätöksen kirjoitetun lain ja oman harkintansa perusteella.

7. Hovioikeus ei hankkimislupaa koskevissa perusteluissaan mainitse kertaakaan Jokelan kouluampumistapausta. En tiedä, puuttuivatko asianomistajien kaksi asianajajaa oikeudenkäynnissä tältä osin Jokelan tapaukseen. Siihen olisi kuitenkin tullut puuttua ja painottaa sitä, että välittömästi Jokelan jälkeen hälytyskellojen olisi pitänyt alkaa kilkuttaa lupaviranomaisissa ja sisäministeriössä niin, että lupakäytäntö olisi tiukentunut ja asianmukaiset ohjeet tätä varten olisi annettu. - Todettakoon, että edellä hovioikeuden perusteluissa mainitut sisäministeriön ohjeet 16.10.2007 ohjeet aselupakäytännön yhtenäistämiseksi on annettu ennen 7.11.2007 sattuneita Jokelan koulusurmia.

8. Syytteen ja korvausvaatimuksen tueksi olisi tullut kanteen tueksi vedota ja tuomioistuimen vastaavasti ottaa ratkaisussaan rangaistusvaatimuksen samoin kuin valtion korvausvelvollisuuden osalta huomioon, miten aseen hankkimisluvan myöntämistä koskeva käytäntö muuttui, ei kuitenkaan Jokelan, vaan vasta välittömästi Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Olisi pitänyt painottaa, että lupakäytännön tiukennuksen olisi tullut tapahtua heti Jokelan tapauksen jälkeen. Jos näin olisi käytännössä tapahtunut, on erittäin todennäköistä, ettei Saarelle ei olisi myönnetty aseen hankkimislupaa ja että Kauhajoen koulusurmilta olisi suurella todennäköisyydellä vältytty.

Aseen väliaikainen haltuunotto

9. Seuraavaksi hovioikeuden tuomion perusteluissa käsitellään aseen väliaikaista haltuunottoa.

Käräjäoikeus oli äänestyksen jälkeen katsonut, ettei syytetty komisario ollut menetellyt virheellisesti myöskään silloin, kun hän oli ei ollut ottanut asetta pois Saarelta tai tehnyt viipymättä päätöstä aseen ottamisesta väliaikaisesti poliisin haltuun.

10. Hovioikeuden perustelut ovat tämän kysymyksen osalta seuraavanlaiset:

Syytteiden sisältö

Virallinen syyttäjä on vaatiessaan rikoslain 40 luvun 10 §:n nojalla Haapalalle rangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta katsonut, että Haapala oli huolimattomuudesta laiminlyönyt ampuma-aselain 92 §:n 1 momentin mukaisen velvollisuutensa ottaa Saarelta pienoispistooli pois, vaikka käsillä olleen aineiston ja Saaren käyttäytymisestä tiedossa olleiden seikkojen perusteella oli ollut perusteltu syy epäillä, että asetta käytetään väärin.

Virallinen syyttäjä on katsonut, että internetissä julkaistut Saaren ampumavideot teksteineen, jotka olivat aiheuttaneet ihmisissä huolta ja pelkoa, ovat jo sellaisenaan ampuma-aseen väärinkäyttöä, ja viitannut tässä yhteydessä muun muassa järjestyslain säännöksiin. Lisäksi virallinen syyttäjä on vaatinut Haapalalle rangaistusta hallintolain 31 §:n 1 momentin mukaisen selvitysvelvollisuuden laiminlyönnin perusteella.

Asianomistajat ovat törkeitä kuolemantuottamuksia koskevassa rangaistusvaatimuksessaan katsoneet Haapalan laiminlyöneen velvollisuutensa ottaa ase pois, vaikka aseen väärinkäytön vaara oli ollut ilmeinen ja hänellä oli ollut perusteltu syy epäillä henkeä ja terveyttä vaarantavan teon uhkaa ja vaikka Nyrhinen oli jo tehnyt aseen poisottamisesta päätöksen, jota Haapala olisi ollut velvollinen noudattamaan.

Selvitysvelvollisuuden laiminlyönti

Rikoslain 40 luvun 10 §:n mukaan virkamies voi syyllistyä tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, jos hän on virkaansa toimittaessaan huolimattomuudesta rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. Tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää lisäksi sitä, ettei teko ole kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

Kysymyksessä on avoin rangaistussäännös, jota sovellettaessa kysymys siitä, millainen menettely on virkavelvollisuuden rikkomisena rangaistavaa, määräytyy muun säännöksen tai määräyksen perusteella. Perustuslain 8 §:ään ja rikoslain 3 luvun 1 §:ään perustuvasta rikosoikeudellisesta laillisuusperiaatteesta puolestaan johtuu, että teon rangaistavuuden edellytykset ilmaisevan aineellisen säännöksen tulee olla kirjoitettu rikossäännökseltä vaadittavalla tarkkuudella. Korkein oikeus on useissa ratkaisussaan arvioinut, onko virkatoiminnassa noudatettava säännös tai määräys kirjoitettu sellaisella tarkkuudella ja onko virkavelvollisuuden sisältö siten niin selvästi määriteltävissä, että säännökseen tai määräykseen perustuvan virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita rangaistus (ks. esim. 2008:95, 2007:46, 2000:40, 1998:41).

Hallintolain 31 §:n 1 momentissa säädetään, että viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot sekä selvitykset. Ratkaisussaan KKO 2006:33 korkein oikeus on katsonut, ettei virkamiehen selvittämisvelvollisuutta koskeva, nyttemmin lailla 434/2003 kumottu, hallintomenettelylain 17 §:n 1 momentin (598/1982) säännös, jonka mukaan viranomaisen on huolehdittava asian selvittämisestä, ollut määritellyt virkavelvollisuudelle konkreettista sisältöä.

Hovioikeus katsoo, että myös hallintolain 31 §:n 1 momentin säännös on sanamuodoltaan siinä määrin avoin, ettei sitä voida erikseen pitää virkavelvollisuuden sisältöä määrittävänä säännöksenä rikoslain 40 luvun 10 §:ää sovellettaessa. Haapala ei siten ole voinut syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen sen osalta. Eri asia on, että ampuma-aselain 92 §:n 1 momentin asianmukainen soveltaminen on voinut edellyttää tietojen hankkimista ja erilaisten selvitysten tekemistä.

Onko Haapalalla ollut perusteltu syy epäillä aseen väärinkäyttöä

Ampuma-aselain 92 §:n 1 momentissa säädetään, että jos on perusteltu syy epäillä, että ampuma-asetta, aseen osaa, patruunoita tai erityisen vaarallisia ammuksia käytetään väärin, taikka jos niitä koskevan luvan peruuttaminen on pantu vireille, poliisin on viipymättä tehtävä päätös esineiden ottamisesta väliaikaisesti poliisin haltuun.

Ampuma-aselain säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 183/1997 vp s. 123 - 124) todetaan, että väliaikainen haltuunotto olisi mahdollinen kaikissa sellaisissa tilanteissa, joissa on ampuma-aseen, aseen osan, patruunoiden tai erityisen vaarallisten ammusten väärinkäytön vaara, olipa mahdollinen väärinkäyttäjä sitten luvanhaltija tai joku muu. Ampuma-aselain 92 §:n 1 momentissa tarkoitettuna väärinkäyttönä voitaisiin pitää kaikkea sellaista toimintaa, joka on omiaan aiheuttamaan vaaraa, vahinkoa tai ampuma-aseen asianmukaiseen käyttöön liittymätöntä olennaista häiriötä. Väärinkäyttöä olisi esimerkiksi aseen käyttäminen toisen ihmisen tai omaisuuden tahalliseen vahingoittamiseen, uhkaamiseen tai ilkivaltaiseen häiriön tuottamiseen.

Hovioikeus toteaa, että ampuma-aseen väliaikainen ottaminen poliisin haltuun ei mainitun lainkohdan sanamuodon mukaan edellytä aseen haltijan syyllistyneen rangaistavaan tai muutoin lainvastaiseen menettelyyn eikä edes sitä, että olisi olemassa perusteltu syy epäillä hänen syyllistyvän tällaiseen menettelyyn. Niin kuin lain esitöissä nimenomaisesti todetaan, väärinkäyttönä voitaisiin pitää myös ampuma-aseen asianmukaiseen käyttöön liittymätöntä olennaista häiriötä.

Ampuma-aselain säätämisen keskeisenä tavoitteena on ollut parantaa ampuma-aseiden käyttöön liittyvää turvallisuutta ja vähentää yksilöön kohdistuvan väkivallanteon ja tapaturman vaaraa (HE 183/1997 vp s. 35). Ampuma-aseen väliaikaisessa haltuunottamisessa on kysymys turvaamistoimesta, joka on voitava toteuttaa tarvittaessa nopeasti suhteellisen vähäisenkin näytön perusteella ja joka ei yleensä aiheuta lopullista vahinkoa tai menetystä aseenhaltijalle.

Saari oli herättänyt huolta ja pelkoa useissa henkilöissä edellä kerrotulla internet-aineistollaan, joka oli sisältänyt muun muassa ampumavideoita, lasten kuolemista ja äitien kirkumista käsittelevät laulun sanat, aselaukun kuvan teksteineen sekä Columbinen koulusurmaa ihannoivia käsityksiä. Osa internet-aineistosta oli muistuttanut Jokelan koulusurman tehneen Auvisen internet-aineistoa, mikä oli osaltaan lisännyt aineistosta johtuvaa pelkoa. Haapala oli ollut ennen ratkaisunsa tekemistä tietoinen kyseisestä aineistosta tai hänellä oli ainakin ollut mahdollisuus saada tietoonsa kaikki aineisto. Hän oli niin ikään tiennyt, että aineistosta ilmoituksen tehneet henkilöt ja jotkut poliisimiehistä olivat pitäneet sitä uhkaavana tai pelottavana.

Hovioikeus katsoo, että pelkästään Saaren ampumavideoissa kuvattu ampumaradalla ampuminen tai muu aseen käsittely ei ole esitetyn selvityksen mukaan ollut säännösten tai määräysten vastaista taikka muutoinkaan aseen väärinkäytöksi katsottavaa, vaikka se on MeKeownin todistajankertomuksen mukaan rikkonut niitä sääntöjä, joita olisi kilpailuissa noudatettava.

Sen sijaan Saaren internetiin laittama aineisto kokonaisuutena, erityisesti ampumavideot yhdistettynä pelkoa herättävään laulun tekstiin ja IRC-Gallerian kuviin teksteineen, oli aiheuttanut ampuma-aseen asianmukaiseen käyttöön liittymätöntä olennaista häiriötä ja ollut jo sellaisenaan ampuma-aseen väärinkäyttöä. Lisäksi se oli antanut Haapalalle aiheen hankkia lisäselvitystä siitä, oliko Saaren menettelyssä ollut kysymys jostain vielä vakavammasta kuin pelottelusta ja oliko Saarelle myönnetyn luvan peruuttamiselle perusteita. Haapala on itsekin kertonut olleensa vielä haastattelun jälkeen sitä mieltä, että Saaren toiminta internetissä täytyy laittaa seurantaan.

Koska kysymys on ollut jo toteutuneesta ilmeisestä ampuma-aseen väärinkäytöstä, hovioikeus katsoo, että tilanne ei ole ollut sillä tavoin tulkinnanvarainen, että Haapalan voitaisiin katsoa tehneen päätöksensä ampuma-aselain 92 §:n 1 momentin salliman harkintavallan rajoissa. Laiminlyömällä ottaa Saaren aseen väliaikaisesti poliisin haltuun Haapala on huolimattomuudesta rikkonut virkavelvollisuutensa.

Koska kysymys on ollut ilmeisestä virheestä yleisen turvallisuuden kannalta keskeisessä ampuma-aselupamenettelyssä, tekoa ei ole sen haitallisuus ja vahingollisuus sekä muut siihen liittyvät seikat huomioon ottaen pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä.

11. Hovioikeuden ratkaisua ja perusteluja siitä, että syytetyllä oli ollut perusteltu ja vieläpä ilmeinen syy epäillä aseen väärinkäyttöä, on oikea ja ainoa perusteltavissa oleva johtopäätös asiassa. Syytetyn menettely ei ollut vähäinen, koska kysymys oli ilmeisestä virheestä vakavassa asiassa.

12. Asianomistajat ovat asiassa katsoneet ja todenneet syytteessään, jota ei siis otettu tutkittavaksi puuttuvan syyteoikeuden takia, että syytetty oli hovioikeuden perusteluissa todetulla tavalla menetellessään rikkonut virkavelvollisuutensa, ei ainoastaan huolimattomuudesta, niin kuin syyttäjä on väittänyt, vaan tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta virkavelvollisuutensa. Tämän näkemyksen ymmärtäminen ei ole mitenkään vaikeaa.

13. Hovioikeus on tältä osin itse asiassa hyväksynyt asianomistajien näkemyksen siitä, että kysymyksessä oli ampuma-aselain 92 §:n 2 momentissa tarkoitettu tilanne, jolloin poliisimiehen on otettava ase pois haltijalta, jos aseen väärinkäytön vaara oli ilmeinen. Syyttäjä oli katsonut, että kyse olisi ollut sanotun pykälän 1 momentissa mainitusta tilanteesta eli siitä, että on perusteltu syy epäillä aseen väärinkäyttöä, jolloin poliisin on tehtävä päätös aseen väliaikaisesta poisottamisesta.

14. Hovioikeus ei ole myöskään aseen haltuunottoa koskevissa perusteluissaan maininnut Jokelan tapausta siinä tarkoituksessa, että mainittu tapaus on, kuten olen edellä katsonut ja myös asianomistajat ovat ilmeisesti todenneet, luonut paitsi valtiolle ja sisäministeriön poliisiosastolle, myös aselupien myöntämisestä ja peruuttamisesta käytännössä vastaaville poliisiviranomaisille korostuneen huolellisuusvelvollisuuden. Vaikka asianomistajien rangaistusvaatimuksessa on nimenomaan vedottu Jokelan tapaukseen ja Kauhajoen poliisiasemalla tapahtuma-aikana työssä olleiden useiden poliisimiesten mielipiteisiin vaaran ilmeisyydestä ja sen liittymisestä Jokelan koulusurmiin, hovioikeus on ohittanut sanotun seikan virkavastuuta korostavana perusteena täysin. Jokelan koulusurma mainitaan perusteluissa vain siinä yhteydessä, kun hovioikeus toteaa, että "osa Matti Saaren internet-aineistosta oli muistuttanut Jokelan koulusurman tehneen Auvisen internet-aineistoa, mikä oli osaltaan lisännyt aineistosta johtuvaa pelkoa".

445. Vaasan hovioikeuden tuomio 15.4.2011 Kauhajoen koulusurmajutussa, osa II; asianomistajien syyteoikeus

1. Syyttäjän - laissa ei käytetä enää nimikettä "virallinen syyttäjä" - Kauhajoen komisarioon (H) käräjäoikeudessa kohdistama syyte, joka on toistettu ("uudistettu") hovioikeudessa, tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 22.9.2008 perustui siihen, että H oli laiminlyönyt ampuma-aselain 92 §:n 1 momentissa mukaisen velvollisuutensa ottaa Matti Saaren hallussa ollut pienoispistooli poliisin haltuun. Syytteen mukaan H:n olisi pitänyt ottaa ase väliaikaisesti poliisin haltuun, koska oli ollut perusteltu syy epäillä, että asetta käytettiin väärin.

2. Jutun asianomistajat eli Matti Saaren 23.9.2008 ampumalla surmaaman kymmenen henkilön 21 perheenjäsentä vaativat käräjäoikeudessa ja edelleen hovioikeudessa, että H tuomitaan rangaistukseen tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tai toissijaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta tai toissijaisesti kymmenestä kuolemantuottamuksesta.

3. Hovioikeus otti jo ennen pääkäsittelyn alkamista omasta aloitteestaan esille kysymyksen siitä, onko mainituilla surmansa saaneiden henkilöiden lähiomaisilla jutussa asianomistajan puhevalta eli oikeus vaatia rangaistusta virkavelvollisuuden tahallisen tai tuottamuksellisen rikkomisen osalta. Päätöksellään 19.1.2011, jonka perustelut on toistettu 15.4.2011 annetussa tuomiossa, hovioikeus epäsi asianomistajalta puhevallan sanotulta osin.

4. Asianomistajan käsitettä ei ole laissa määritelty. Oikeuskäytännössä on noudatettu vakiintuneesti ns. Granfeltin nimellä kulkevaa eli prosessioikeuden professori O.Hj. Granfeltin 1920-luvulla lanseeraamaa asianomistajakäsitettä. Sen mukaan asianomistaja-asema edellyttää, että rangaistavaksi väitetty menettely on loukannut tai vaarantanut välittömästi sellaisen henkilön oikeutta tai etua, jonka suojelemiseksi rangaistussäännös on säädetty, tai että henkilölle on välittömästi rikoksen johdosta aiheutunut vahingonkorvaus- tai muu yksityisoikeudellinen vaade.

5. Hovioikeus on päätöksensä perusteluissa nojautunut sanottuun määritelmään sekä sen perustella aiemmin annettuihin korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiin. Perustelujen mukaan virkarikosta koskevilla säännöksillä, joiden rikkomisesta syytteessä on siis sanotuilta osin kysymys, suojellaan ensisijaisesti yleistä etua, eikä tunnusmerkistön täyttyminen edellytä virkamiehen toiminnasta aiheutunutta seurausta, vaan rangaistavaa on virkavelvollisuuden vastainen menettely sinänsä. Asianomistajat olivat katsoneet H:n rikkoneen virkavelvollisuuksiaan menettelemällä ampuma-ase-, hallinto-, poliisi- ja esitutkintalain säännösten vastaisesti. Hovioikeuden mukaan myös näiden lakien säännöksillä suojellaan kuitenkin ensisijaisesti yleistä etua. Lisäksi perusteluissa todetaan, että H:n väitetty menettely ei myöskään sellaisenaan sisällä Matti Saaren surmaamiin asianomistajien perheenjäseniin kohdistunutta oikeudenloukkausta eikä siitä ole voinut välittömästi aiheutua heille vahinkoa.

6. Näillä perusteilla hovioikeus jätti asianomistajien virkavelvollisuuden rikkomista koskevat rangaistusvaatimukset syyteoikeuden puuttumisen vuoksi tutkimatta. Oikeudenkäynnissä ei siis voitu tutkia sitä, oliko H syyllistynyt tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, sillä kuten edellä kappaleessa 1 totesin, syyttäjä rajoittui VKSV:n syytemääräyksen mukaisesti vaatimaan H:lle rangaistusta ainoastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

7. Hovioikeuden kyseinen ratkaisu näyttäisi olevan voimassa olevan oikeuden mukainen. Mutta mitä sanoo perustuslaki yksityisen kansalaisen syyteoikeudesta mainitunlaisessa tilanteessa?

8. Perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaan jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Vaasan hovioikeus on havainnut mainitun säännöksen. Hovioikeus ei kuitenkaan ryhtynyt puntaroimaan säännöksen merkitystä enemmälti, vaan tukeutui perusteluissaan muitta mutkitta ennakkopäätöksen KKO 2004:75 perusteluihin. Niissä sanotaan, että perustuslain 118 §:n 3 momentin säännös ei merkitse, että oikeus siinä tarkoitetussa tilanteessakaan vaatia rangaistusta olisi muilla kuin rikoksen asianomistajalla.

9. Mutta onko KKO:n sanottu kanta oikea tai ainakaan sellaisenaan, siis ilman pohdintaa ja pureksintaa, "nieltävissä" ja hyväksyttävissä? KKO:n tai KHO:n ennakkopäätökset eli prejudikaatit eivät ole oikeudellisesti ehdottomasti tuomioistuimia sitovia, vaan prejudikaattien sisältämistä oikeusohjeista on lupa poiketa, jos siihen on hyviä perusteita.

10. Perustuslain 118 §:n 3 momentissa viitataan kyseisen syyteoikeuden osalta siihen mitä "lailla tarkemmin säädetään." Mutta niin kuin jo edellä totesin, Suomen lakiin ei sisälly säännöstä asianomistajakäsitteestä eli siis siitä, kenellä on yleensä oikeus vaatia rikoksen johdosta rangaistusta. Erityissäännöksiäkään ei ole, ei ainakaan virkarikosten osalta.

Virkarikoslainsäädännön koskevissa esitöissä eli tässä tapauksessa hallituksen esityksessä 58/1988 vp s. 5, johon hovioikeus on perusteluissaan viitannut, tosin mainitaan, että virkarikoksilla ei yleensä ole asianomistajaa lainkaan. Asianomistaja-asema saattaa esitöiden mukaan perustua virkamiehen menettelyyn ja säännöksiin, joita virkamies on menettelyllään rikkonut.

11. Hallituksen esitykset ovat kuitenkin "vain hallituksen esityksiä," eli niillä ei ole kirjoitettuun lakiin rinnastettavaa ehdottomasti velvoittavan oikeuslähteen statusta. Esitöillä ei ole vahvasti velvoittavan, vaan ainoastaan sallitun tai korkeintaan "heikosti velvoittavan" oikeuslähteen asema. Tuomioistuin ei ole sidottu siihen käsitykseen, joka jonkin säännöksen tulkinnasta on hallituksen esityksessä tai eduskunnan valiokunnan mietinnössä omaksuttu. Riippumaton tuomioistuin ei ole velvollinen noudattamaan toimeenpanovallan edustajan lausumaa lain sisältöä tai tulkintaa koskevaa käsitystä, tuomioistuinta sitoo ainoastaan laki. Tämän vuoksi olisi voinut edellyttää, että hovioikeus olisi käyttänyt asianomistajakysymystä arvioidessaan myös omaa harkinta- ja päättelykykyään eikä tyytynyt ainoastaan toteamaan, mitä lain esitöissä tai KKO:n ratkaisun perusteluissa on asiasta lausuttu.

12. Korkein oikeus totesi siis ratkaisun KKO 2004:75 perusteluissa, että PL 118.3 §:n säännös ei merkitse, että oikeus siinä tarkoitetussa tilanteessakaan vaatia rangaistusta olisi muilla kuin rikoksen asianomistajalla. Perustuslain kyseisessä säännöksessä kuitenkin edellytetään, että siitä, kenellä on asianomistajan puhevalta, säädetään tarkemmin lailla. Kun laissa ei asiasta ei ole tarkemmin säädetty, olisi minusta perusteltua lähteä siitä, etteivät ne tulkinta- tai perustelulausumat, joita lakien esitöissä tai tuomioistuinten päätöksissä on lausuttu, ratkaise virkarikosten asianomistajakysymystä, vaan perustuslain 118 §;n 3 momentti on ainoa laki, jossa asiasta säädetään.

13. Sama asia voidaan ilmaista niin, että harkittaessa, kenellä on asianomistajan puhevalta virkarikosten osalta, on syytä noudattaa perustuslain 118 §:n 3 momenttiin perustuvaa perusoikeusmyönteistä tulkintaa. Asianomistajan puhevalta tulisi siis myöntää henkilölle, joka väittää, että hän on kärsinyt virkamiehen lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi oikeudenloukkauksen tai vahinkoa. Vahingonkorvausvaatimuksen osalta ei ole perustetta edellyttää, että vahinko olisi aiheutunut välittömästi virkamiehen väitetyn rikoksen johdosta.

14. Tulkinta, johon olen edellä päätynyt, on myös asiaperusteilla johdonmukainen ja järkevä. Jos kuolemantuottamusrikosta koskevan syytteen nostanut henkilö väittää, että hänen perheenjäsenensä kuolema on aiheutunut virkamiehen laiminlyönnin vuoksi, olisi toki johdonmukaista ja järkevää, että syyteoikeus ulottuisi myös kyseisen virkamiehen virkavelvollisuuden vastaiseen laiminlyöntiin, jonka seurauksena kuoleman väitetään juuri aiheutuneen. Virkamiehen menettelyä olisi siten myös rikosoikeudellisen vastuun kannalta johdonmukaista tarkastella kokonaisuutena.

15. Asianomistajan on vaikeaa, kenties jopa mahdotonta, näyttää kerrotunlaisessa tilanteessa syytettään kuolemantuottamuksesta toteen, jos häneltä evätään muodollisilla ja teoreettisilla perusteilla syyteoikeus sen virkavelvollisuuden rikkomisen eli virkamiehen huolimattomuuden tai tahallisuuden osalta, jolla kuolema juuri väitetään aiheutetun. Perustuslain 118 §:n 3 momentin säännös olisi varassa menettää lähes tulkoon kokonaan merkityksensä, jos katsotaan, että virkarikoksilla ei ole lähtökohtaisesti asianomistajaa lainkaan tai että asianomistajan puhevalta syntyisi vain silloin, kun virkamiehen virkavelvollisuuden vastainen menettely tai laiminlyönti on kohdistunut välittömästi ja suoraan syytteen nostamista suunnittelevaan henkilöön.

16. Syyteoikeuden pilkkomiseen sanotussa tilanteessa ei siis näyttäisi olevan reaalisia syitä. Syyteoikeuden pilkkominen ja sen perusteleminen "oikeushyvän haltija" -käsitteen tai rikoksen "suojeluobjektien" edellyttämällä tavalla on teoriaa, joka voidaan asiaperusteilla kyseenalaistaa. Tuomioistuimien pitäisi pitäisi pyrkiä kehittämään oikeutta ja edistämään ratkaisuillaan ihmisten pääsyä oikeuksiinsa, ei jarruttamaan oikeuden kehittymistä tai kansalaisten oikeuteen pääsyä ikivanhoihin käsitemääritelmiin tukeutuen. Järjen käyttö ei ole tuomioistuimissakaan kiellettyä.

17. En päässyt vielä tässäkään blogissa itse pääasiaan, mutta ehkäpä jo seuraavassa.

400. Kauhajoki-case; Suomen 2000-luvun alun vakavimmassa oikeusjutussa odotetaan hovioikeuden tuomiota

Lehtikuva Vaasan hovioikeuden Kauhajoki-istunnosta, etualalla vastaaja ja hänen avustajansa.

1. Viime päivinä kaikissa medioissa puhuttu suurin otsikoin ex-pääministerin jääviysasiaa ja mahdollisesta valtakunnanoikeudessa alkavasta oikeudenkäynnistä, Vanhas-prosessista siis.

2. Oikeusturvan kannalta Vanhas-prosessilla tai vastaavanlaisilla muilla tapauksilla ei kuitenkaan ole juuri paljoakaan tekemistä. Vanhasen tapaus on vain osoitus sitä, miten vahva syytesuoja ministereillä on verrattuna tavallisiin virkamiehiin ja miten laki ja sen käyttäjät yrittävät kaikin tavoin välttää, jotteivät johtavat poliitikot joutuisi töppäilyistään oikeudelliseen vastuuseen. Tässä ei ole mitään uutta.

3. Suomessa käydään kuitenkin joka arkipäivä kymmeniä tavallisten ihmisten oikeusturvan kannalta merkittäviä oikeusprosesseja. Näistä tosi-elämän oikeusjutuista ja niissä ilmenneistä ongelmista, kuten esimerkiksi oikeudenkäynnin hitaudesta, poliitikkomme eivät vain ole juurikaan kiinnostuneita. Media kertoo uutispätkissään näistä jutuista jotakin, mutta näistä uutisista puuttuu yleensä analyyttinen ja kriittinen ote.

4. Näistä oikeusjutuista monessa suhteessa merkittävin ja samalla vakavin on Kauhajoen koulusurmia koskeva oikeudenkäynti. Helsingin Sanomien uutistoimittaja Jukka Harju, joka on seurannut Kauhajoen oikeudenkäyntiä, sanoo, että Kauhajoen koulumurha on "sodanjälkisen Suomen vakavin rikos" (HS 17.2.). Ei siis ole liioiteltua sanoa, että tuota rikosta käsittelevä oikeudenkäynti kuuluu Suomen 2ooo-luvun alun merkittävimpiin oikeusjuttuihin. Valitettavasti se on sivuutettu lehdistössä jokseenkin vähällä huomiolla; tämä koskee erityisesti jutun hovioikeuskäsittelyä.

5. Kauhajoki case on merkillinen oikeusprosessi, jossa kymmenen koulusurmatun omaiset ovat joutuneet nostamaan ja ajamaan rangaistus- ja korvausvaatimuksia virkakoneistoa ja valtiota vastaan. Kansalaistensa turvallisuudesta perustuslain mukaan vastaava valtio ja sen sen virkakoneisto ovat yrittäneet pestä kätensä ja välttää kaikin tavoin vastuustaan. Syyttäjä on ikään kuin näön vuoksi nostanut kauhajokista komisariota vastaan syytteen kaikkien lievimmistä mahdollisesta rikoksesta eli ainoastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Sen sijaan surmattujen omaiset ovat vaatineet komisariolle rangaistusta tahallisesta virkarikoksesta, 10 törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä valtiolta ja syytetyltä yhteisvastuullisesti korvauksia.

6. Olen käsitellyt Kauhajoen koulusurmia blogissani toistakymmentä kertaa. Olen pohtinut surma-aseen surmaaja Matti Saarelle jättäneen komisarion rikosoikeudellista vastuuta, myös valtion vastuuta samoin kuin poliisiministeri Anne Holmlundin poliittista vastuuta. Ministeri ei eronnut ministerin paikaltaan, vaikka Kauhajoki oli jo toinen kymmenen ihmishenkeä vaatinut koulusurma hänen ministerikaudellaan; ensimmäinen tapaushan oli Jokelan koulusurma 2007.

7. Todennäköisesti useimmissa muissa oikeusvaltioissa valtiovalta oli myöntänyt epäonnistuneensa pahoin koulusurmien ennalta ehkäisyssä ja ottanut vastuun sekä Jokelan että Kauhajoen koulusurmista. Valtio olisi suorittanut surmattujen omaisille ne korvaukset, joita nämä nyt ovat meillä joutuneet vaatimaan pitkässä ja henkisesti uuvuttavassa oikeudenkäynnissä valtiolta. Suomessa valtio vetäytyi kuoreensa ja kiisti kaiken vastuunsa ja ryhtyi puolustamaan vastuussa olevia poliisiviranomaisia ja muita virkamiehiä. Poliisiministeri ei kantanut poliittista vastuutaan eikä eronnut, vaikka Jokelan jälkeen hänen ministeriönsä ei tehnyt käytännöllisesti katsoen mitään uuden koulusurman ehkäisemiseksi. Ministeri vakuutteli, että Jokela oli yksittäinen tapaus, joka ei kerta kaikkiaan voisi olla Suomessa enää milloinkaan mahdollista.

8. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio asiassa annettiin noin vuosi sitten eli 29.1.2010 . Olen kommentoinut tuomiota blogissa n:ro 216/29.1.2010 otsikolla "Kauhajoen asejuttu; käräjäoikeudelta käsittämätön tuomio". Otsikon sanamuoto jo kertoo, mitä mieltä olin tuomiosta ja sen perusteluista.

9. Virallinen syyttäjä, johtava kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen (Pirkanmaan syyttäjänvirastosta) sekä surmattujen 21 perheenjäsentä valittivat käräjäoikeuden tuomiosta Vaasan hovioikeuteen.

10. Vasaan hovioikeus toimitti kirjallisen valmistelun jälkeen asiassa (diaarinro R 10/596) suullisen pääkäsittelyn, joka alkoi maanantaina 7.2.2011 ja jatkui koko viikon päättyen perjantaina 11.2. Asianosaiset antoivat loppulausuntonsa hovioikeudelle tiistaina 15.2.2011.

11. Käsittelyn päätyttyä hovioikeus ilmoitti antavansa tuomionsa 15.4.2011. Jutun aineiston on laaja ja asia on luonteeltaan tavallisuudesta poikkeava ja keskimääräistä vaikeampi Tämän vuoksi oikeuden jäsenten päätösneuvotteluun ja ratkaisun perustelujen kirjoittamiseen on varattu riittävästi aikaa.

12. Hovioikeus on ennen pääkäsittelyä laatinut yhteenvedon, josta ilmenevät asianosaisten esittämät vaatimukset ja niiden perusteet. Yhteenveto on seuraavanlainen (väliotsikot JV:n):

Syyttäjän vaatimukset ja perusteet:

Syyttäjä on vaatinut hovioikeudessa, että komisario HH tuomitaan syyttäjän käräjäoikeudessa esittämän syytteen mukaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen. Perusteina syyttäjä on esittänyt seuraavaa:

HH oli rikkonut virkavelvollisuutensa jättäessään vastoin olosuhteiden edellyttämää ja häneltä vaadittavaa huolellisuusvelvoitetta 22.9.2008 Matti Saaren haltuun pienoispistoolin. HH:n olisi pitänyt ottaa ase väliaikaisesti haltuun ampuma-aselain 92 §:n 1 momentin nojalla, koska oli ollut perusteltu syy epäillä, että ampuma-asetta käytetään väärin. Esille tulleiden seikkojen perusteella poliisit ja muutkin asiasta tietoiset henkilöt olivat havainneet viitteitä koulujoukkosurman vaarasta. Ampuma-aseen väärinkäyttöä ei ole pelkästään henkirikoksen tekeminen. Internetissä julkaistut Saaren ampumisvideot teksteineen voivat jo sellaisenaan olla ampuma-aseen väärinkäyttöä. Ampuma-aselain 92 §:n 1 momentti oli ollut HH:n sovellettavissa lupaviranomaisena. Sen sijaan Seinäjoen päällystöpäivystäjä Vesa Nyrhinen, joka oli harkinnut edellisenä perjantaina eli 18.9.-08 välttämättömäksi puuttua Saaren aseen hallussapitoon, oli voinut tehdä ratkaisun vain ampuma-aselain 92 §:n 2 momentin nojalla, joka edellyttää, että ampuma-aseen väärinkäytön vaara on ilmeinen. Kun taktisista syistä ei ollut ollut järkevää ottaa Saarelta asetta heti pois, Nyrhinen oli siirtänyt asian HH:n lupaviranomaisena ratkaistavaksi.

Asianomistajien vaatimukset:

21 asianomistajaa ovat hovioikeudessa vaatineet, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan ja HH tuomitaan heidän ja syyttäjän esittämien syytteiden mukaisesti virkavelvollisuuden rikkomisesta tai toissijaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä kymmenestä törkeästä tai toissijaisesti kymmenestä kuolemantuottamuksesta rangaistukseen. Lisäksi asianomistajat ovat vaatineet, että ensisijaisesti Suomen valtio ja toissijaisesti HH velvoitetaan suorittamaan heille kullekin vahingonkorvauksena kärsimyksestä 40.000 euroa 23.9.2008 lukien laskettavine viivästyskorkoineen.

Asianomistajien rangaistusvaatimusten perusteet:

Asianomistajat on vedonneet rangaistusvaatimustensa perusteina siihen, että ampuma-aselain 92 §:n edellytysten täyttyessä poliisilla ei ole harkintavaltaa, eikä poliisin arvioinnin ole oltava ilmeisen virheellistä, jotta sen voitaisiin katsoa olevan rikos- ja korvausvastuun perustavalla tavalla huolimatonta. Poliisin toiminnassa "syytä epäillä" -kynnys täyttyy jo sille tehdyn ilmoituksen perusteella. Ampuma-aseiden väärinkäytön vaarallisuus tulee ottaa arvioinnissa erityisesti huomioon. Näin ollen ampuma-aseiden kohdalla "syytä epäillä" -kynnys on alempi kuin muussa poliisitoiminnassa. Nyt kysymyksessä oli ollut vakavin mahdollinen, joukkosurman, vaara.

Asianomistajien mukaan seuraavien seikkojen perusteella HH:lla ja poliisilla oli ollut perusteltu syy epäillä Saaren käyttävän ampuma-asetta väärin:

- Jokelan koulujoukkosurma 7.11.2007;

- poliisimies Vesa Vainiorannan havainnot aseen tarkastustilaisuudessa 2.9.2008

- talonmies Olli Koiviston 19.9.2008 poliisille tekemä ilmoitus

- apul.päällikkö Veijo Nyrhisen 19.9.-08 antama määräys aseen poisottamisesta;

- Kauhajoen poliisilaitoksen poliisimiesten mielipiteet vaaran ilmeisyydestä ja liittymisestä

Jokelan koulujoukkosurmaan

- palava hautakynttilä koulun läheisyydessä

- opettajan postilaatikon räjäyttäminen

- Saaren syyllistyminen rattijuopumukseen juhannuksena 2007

- Saaren varusmiespalveluksen keskeyttäminen kahden kuukauden palveluksen jälkeen

- Saaren Youtube-kanava

- Saaren IRC-galleria-profiili

- Saaren suunnitelma vastaavasta koulujoukkomurhasta Pyhäsalmen lukioon

- Jari Saastamoisen 18.9.2008 poliisille tekemä ilmoitus Saaresta

- rehtori Juha Isosompin ilmoitus poliisille

- Saari oli ollut asianomistajana rikoksessa, jossa häntä oli uhattu aseella.

Paitsi aseen väärinkäytöstä, HH:lla ja poliisilla oli ollut syytä epäillä Saarta yleisvaarallisen rikoksen valmistelusta, terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelusta, varomattomasta käsittelystä, ampuma-aserikkomuksesta ja laittomasta uhkauksesta. Yhdenkin mainitun rikosepäilyn perusteella olisi tullut ottaa ampuma-ase ainakin väliaikaisesti haltuun.

Saaren ase olisi pitänyt ottaa haltuun silläkin perusteella, että oli ollut syytä epäillä, että edellytyksiä ampuma-aseen hallussapidolle ei ollut. Saari oli syyllistynyt rattijuopumukseen ja ampuma-aserikkomukseen, osoittanut piittaamattomuutta ampuma-aseita koskevien säännösten noudattamisessa ja Saarta oli hänen terveydentilansa taikka omaa tai toisen turvallisuutta vaarantavan elämäntapansa tai käyttäytymisensä vuoksi pidettävä sopimattomana pitämään hallussa ampuma-aseita.

Tahallisuuden osalta asianomistajat ovat vedonneet siihen, että HH oli toiminut tietoisesti virkavelvollisuuksiensa vastaisesti. Hän oli tehnyt aikaisemmin satoja väliaikaisia ampuma-aseen haltuunottopäätöksiä. Hän oli tiennyt, että Vesa Nyrhisen toimivalta oli perustunut ampuma-aselain 92 §:n 2 momenttiin ja ettei hänellä ollut ollut perustetta kieltää aseen poisottamista. HH oli tehnyt tietoisen päätöksen olla hankkimatta lisäselvitystä asiassa.

Syy-yhteyden osalta asianomistajat ovat lausuneet, että Saaren tahallinen henkirikos ei ole katkaissut syy-yhteyttä HH:n huolimattoman menettelyn ja asianomistajien perheenjäsenten kuoleman välillä. Poliisilain 1 §:n 1 momentin ja 9 §:n 3 momentin sekä ampuma-aselain 92 §:n nimenomaisena tarkoituksena on ampuma-aseiden väärinkäytön ennalta estäminen, ihmishenkien suojelu ja vahinkojen välttäminen. Näissä säännöksissä asetetun velvollisuuden laiminlyömisestä seuraa rikosvastuu.

HH:lla oli ollut velvollisuus huolehtia oppilaitoksen henkilökunnan ja opiskelijoiden turvallisuudesta. HH oli laiminlyönyt velvollisuutensa, kun hän ei ollut ottanut Saarelta asetta pois. HH:n oli ollut mahdollista havaita toimintaansa liittyvä riski Saaren käyttäytymisestä. Syy-yhteys oli ollut HH:n ennalta-arvattavissa, koska rikoksentekijä oli ollut Saari, jonka oli epäiltykin syyllistyvän rikokseen, Saari oli tehnyt täsmälleen sellaisen rikoksen, jonka hänen epäiltiin tekevän, rikos oli kohdistunut hänen käymäänsä kouluun ja Saari oli tehnyt rikoksen seuraavana päivänä sen jälkeen, kun HH oli hänelle kertonut yleisesti ilmoituksista ja poliisin toimenpiteistä.

Asianomistajien mukaan kuolemantuottamus on kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska HH oli rikkonut virkavelvollisuutensa tahallaan. Kuolemantuottamus on joka tapauksessa törkeä. HH:n rikkoma huolellisuusvelvoite oli ollut merkittävä, koska se oli kohdistunut poikkeuksellisen vakavan rikoksen ennalta estämiseen ottamalla tekoon tarvittava ampuma-aselain edellyttämällä tavalla pois. Edut, jotka HH oli vaarantanut, olivat olleet

tärkeimmät perusoikeudet eli oikeus elämään ja koskemattomuuteen. Loukkauksen todennäköisyys oli ollut poliisimiesten käsitysten ja muiden havaintojen perusteella ilmeinen. HH:n riskinotto oli ollut tietoista. Hän oli saanut koulujoukkosurmiin liittyvää erityistä koulutusta. Hän oli lisännyt seurauksen riskiä paljastamalla Saarelle yleisöilmoitukset ja poliisin strategian. Hän oli rikkonut virkavelvollisuutensa ampuma-aseen hankkimisluvan myöntämisestä alkaen ja hän oli suhtautunut välipitämättömästi ampuma-aseesta johtuvaan vaaraan ja seurauksiin.

Asianomistajien vahingonkorvausvaatimusten perusteet:

Haapala ja valtio ovat vahingonkorvausvastuussa törkeällä huolimattomuudellaan aiheuttamistaan asianomistajien perheenjäsenten kuolemista siitä riippumatta, katsotaanko HH:n syyllistyneen rikokseen. Siinä tapauksessa, että HH:n tuottamusta ei katsottaisi törkeäksi, korvauksen perusteena on se, että vahinkoon johtaneessa viranomaistoiminnassa ilmennyttä huolimattomuutta on kokonaisuudessaan pidettävä törkeänä (kumuloitu tuottamus). Suomen valtio on vastuussa HH:n menettelystä ensisijaisesti vahingonkorvauslain 3 luvun isännänvastuuta koskevan 1 §:n ja toissijaisesti julkisen vallan käyttöä koskevan 2 §:n nojalla. Suomen valtion vastuu perustuu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 2 artiklaan. Suomen valtion vastuu perustuu joka tapauksessa sen organisaation tuottamukseen, joka on ennalta-arvattavassa syy-yhteydessä asianomistajien perheenjäsenten kuolemaan. Poliisi ei ollut ottanut Saarelta ampuma-asetta pois, vaikka poliisimiehet olivat pitäneet aseen väärinkäytön vaaraa ilmeisenä ja vaikka Saarella ei ollut ollut ampuma-aseen hallussapitolupaa ja vaikka tämä oli syyllistynyt näin ollen ampuma-aserikkomukseen. Haapajärven poliisilla oli ollut tieto siitä, että Saari oli suunnitellut vastaavaa tekoa vuonna 2002 Pyhäsalmella. Haapajärven poliisi oli myös saanut 18.9.2008 yleisöilmoituksen Saaren käyttäytymisestä. Poliisin velvollisuutena oli ollut ryhtyä toimenpiteisiin ilmoituksen perusteella siitä huolimatta, että se oli ollut nimetön.

Asianomistajien mukaan perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä on katsottu, että määrätyissä olosuhteissa viranomaisilla on velvoite ryhtyä ennaltaestäviin konkreettisiin toimenpiteisiin turvatakseen tuotn;ovaliamisa kuuluvien ihmisten henkeä. Suomen valtion ja ammattikorkeakoulun opiskelijoiden välil1e oli muodostunut korvausvastuun perustava erityissuhde. Suomen valtiolla oli ollut tiedossaan Saaren terveydentila ja sen vaikutukset tämän varusmiespalvelukseen. Suomen valtion tiedossa oli ollut tai olisi pitänyt olla, että oppilaitoksen, jossa Saari oli opiskellut, henkilökunnan ja opiskelijoiden henki oli ollut välittömässä vaarassa. Ampuma-aselain ja poliisilain säännösten tarkoituksena on ollut suoj ella henkilöitä tietyntyyppiseltä vaaralta. Viranomainen oli luvannut, että toimenpiteisiin ryhdytään ja viranomaisessa oltiin tietoisia siitä, että toimimattomuus voi johtaa haitallisiin seurauksiin.

Asianomistajat ovat edelleen vedonneet siihen, että Suomen valtio oli laiminlyönyt ryhtyä toimenpiteisiin koulusunnien estämiseksi. Sisäasiainministeriön tehtäviin kuuluu antaa ampuma-aseisiin liittyviä turvamääräyksiä, valmistella ampuma-aseisiin liittyviä säädöksiä ja valvoa lupakäytännön lainmukaisuutta. Sisäasiainministeriön olisi pitänyt kiinnittää huomiota ampuma-aseiden saatavuuteen erityisesti Columbinen ja Jokelan koulusurmien jälkeen siten, ettei tulivoimaisiin, mihinkään hyväksyttävään käyttötarkoitukseen soveltumattomiin ampuma-aseisiin myönnettäisi hankkimis- tai hallussapitolupia. Lisäksi sisäasiainministeriön olisi tullut ryhtyä nopeisiin toimenpiteisiin informaation kulun parantamiseksi viranomaisten välillä ja sisällä. Jokelassa tehdyn koulujoukkosurman jälkeenkään ei ollut annettu määräyksiä, joilla olisi korjattu virheellistä ampuma-aselupakäytäntöä.

Syytetyn vaatimukset ja niiden perusteet:

HH on vaatinut, että valitukset hylätään ja että valtio ja asianomistajat velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta laillisine viivästyskorkoineen.

Aseen hankkimis- ja hallussapitoluvan osalta puolustus on lausunut, että HH oli menetellyt Saaren ampuma-aselupahakemusta käsitellessään asianmukaisesti. Ampuma-aseen hallussapitolupaan on käytännössä oikeus jokaisella, joka täyttää ampuma-aselain mukaiset edellytykset. Estettä luvan myöntämiseen Saarelle ei ollut ollut. Saaren hakemuksen kohteena ollut ase soveltuu ensimmäiseksi harjoitusaseeksi. Käytäntönä lupamenettelyssä oli ollut se, että hankkimisluvan myöntämisen jälkeen erillistä hallussapitohakemusta ei tarvita, vaan aseen esittäminen asetarkastuksessa riittää. Saaren ase oli tarkastettu 2.9.2008, eikä se ollut ollut sen jälkeen luvaton.

Aseen väliaikaisen haltuunoton osalta puolustus on maininnut, että aseen haltuunotolla puututaan perusoikeutena turvattuun omistusoikeuteen eikä sitä tulisi käyttää ilman laillista syytä. Asiaa harkittaessa ei ollut ollut perusteltua syytä epäillä aseen väärinkäyttöä tai ilmeistä vaaraa aseen väärinkäytöstä. Saari oli aiheuttanut esittämillään videoilla ihmisissä huolta

ja pelkoa. Sitä ei voida kuitenkaan pitää perusteltuna syynä aseen haltuunottoon. HH ei ollut keskeyttänyt aseen haltuunottotoimenpiteitä. Apulaispoliisipäällikkö Nyrhinen oli päättänyt ensin, että ase otetaan pois ja sen jälkeen suoranaisen vaaran puuttuessa, ettei Saaren asuntoon mennä sisälle, vaan että asian käsittely siirretään Kauhajoen päällystön ratkaistavaksi 22.9.2008. Haapala oli tuolloin käynnistänyt aseen väliaikaista haltuunottoa koskevat toimenpiteet. Hän oli myös tutustunut Saaren internetissä esittämiin videoihin ja hän oli kutsunut Saaren puhutteluun. HH:lle esitetystä materiaalista ei ollut ilmennyt uhkaavaa tai rikollista käyttäytymistä eikä mikään Saaren internetiin toimittama aineisto tai tämän puhuttelu ollut antanut aihetta epäillä aseen väärinkäyttöä. HH oli tehnyt harkintavaltansa rajoissa ratkaisun siitä, ettei perusteita aseen väliaikaiselle haltuunotolle ole.

Puolustus on kiistänyt, että syytetyn menettely olisi ollut tahallista tai huolimatonta.

Saaren teko oli ollut HH:lle täysin ennalta-arvaamaton. HH:n menettelyn ja asianomistajien perheenjäsenten kuolemien välillä ei ole ollut välttämätöntä ja riittävää syy-yhteyttä. Saaren tahallinen rikos on katkaissut syy-yhteyden.

Suomen valtion vaatimukset ja niiden perusteet:

Suomen valtio on vaatinut, että asianomistajien valitukset hylätään ja että heidät velvoitetaan korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut hovioikeudesta laillisine viivästyskorkoineen.

Valtion asiamies on lausunut, että valtio ei ole toiminut korvausvastuun perustavalla tavalla eikä se ole vahingonkorvausvastuussa siinäkään tapauksessa, että HH:n todettaisiin syyllistyneen johonkin rikokseen. Ampuma-aselaki antaa soveltajalleen varsin paljon harkintavaltaa. Eri ratkaisijat voivat sinänsä lain puitteissa ja perustellusti päätyä erilaisiin

lopputuloksiin. Korvausvastuu syntyy oikeuskysymyksiä harkittaessa vain ilmeisestä virheestä. Poliisin ylijohto ei voi yleisen johto- ja ohjausvaltansa perusteella oikeudellisesti sitovasti määrätä, miten sen alaisen hallinnon tulisi yksittäistapauksessa soveltaa ampuma-aselupien edellytyksiä koskevia säännöksiä.

Valtion asiamiehen mukaan vahingonkorvausvastuu voi perustua vain vahingonkorvauslakiin, ei perustuslakiin tai Euroopan ihmisoikeussopimukseen. Valtion tai yksittäisen virkamiehen huolehtimisvelvollisuudella yksittäisestä kansalaisesta, johon virkamiehellä ei ole erityistä läheisyyssuhdetta, on rajansa. Koulunkäynti ei ole yleisesti ottaen sellaista vaarallista toimintaa, jonka perusteella valtiolla olisi korostunut huolellisuusvelvollisuus.

Lääkärintodistuksen hankkiminen ampuma-aseluvan hakij alta ei ole säännönmukainen menettelytapa. Perustuslakivaliokunta on suhtautunut suostumuksen perusteella tapahtuvaan terveystietojen luovuttamiseen kielteisesti ja joka tapauksessa ampuma-aselaissa ja -asetuksessa selvitysten vaatiminen on jätetty asian ratkaisijan harkintaan. Hakijan nimeämästä harrastuksesta esitettävän näytön arviointi on yksittäistapauksellista harkintaa. Haapajärven poliisille saapuneella nimettömällä viestillä ei ole asiassa merkitystä, koska viestissä vain oli vain viitattu Saaren jättämään videoon, joka oli ollut myös Kauhaj oen poliisin tiedossa. Yleisen hallinto-oikeudellisen periaatteen mukaan nimettömiä kirjeitä ja ilmoituksia ei ole yleensä aihetta ottaa käsiteltäväksi.

Asiamiehen mukaan ennakoimattomasta vahingosta ei seuraa korvausvastuuta. Syy-yhteys on katkennut Saaren tahallisen rikoksen johdosta.

----

13. Tämä oli siis hovioikeuden vaatimuksista ja niiden perusteluista laatima yhteenveto.

14. Hovioikeus on asian valmistelun aikana 19.1.2011 antamallaan päätöksellä (n:ro 70) katsonut, ettei asianomistajalla ole oikeutta käyttää asianomistajan puhevaltaa virkavelvollisuuden rikkomista koskevan syytteen osalta.

15. Kirjoitetussa laissa ei ole määritelty, kuka on asianomistaja tai kenellä on yleensä asianomistajan puhevalta rikosasiassa, vaan kysymys on meillä yhä edelleen oikeuskäytännön varassa. Tämä on selkeä puute. Käytännössä vakiintuneen ns. Granfeltin määritelmän mukaan asianomistaja on henkilö, joka on rikoksella ensi kädessä eli välittömästi loukatun tai vaarannetun oikeushyvän haltija tai se, jolle on välittömästi rikoksen kautta syntynyt yksityinen oikeudellinen vaade (esimerkiksi oikeus vaatia rikoksen johdosta vahingonkorvausta).

16. Vaasan hovioikeus totesi mainitussa päätöksessään, että virkarikosta koskevilla säännöksillä suojellaan ensisijaisesti yleistä etua ja että tässä tapauksessa asianomistajien syytettynä olevaan komisarioon kohdistamassa rangaistusvaatimuksessa kuvattu ampuma-aselain vastainen menettely ei myöskään sellaisenaan sisällä Matti Saareen surmaamiin asianomistajien perheenjäseniin kohdistunutta oikeudenloukkausta eikä etteivät myöskään asianomistajien esittämät korvausvaatimukset perustu Granfeltin määritelmässä mainitulla tavalla välittömästi väitettyyn ampuma-aselain säännösten rikkomiseen. Hovioikeuden mukaan se, onko HH virkavelvollisuuden rikkomista koskevassa syytteessä kerrotulla menettelyllä aiheuttanut asianomistajien perheenjäsenten kuoleman, tulee arvioitavaksi kuolemantuottamusta koskevan syytteen perusteella. Selvää on, että vahingonkorvausvaatimus voidaan niin ikään tutkia, lausui hovioikeus.

17. Hovioikeuden kokoonpanoon kuuluvat jutussa laamanni Mika Huovila puheenjohtajana sekä jäseninä hovioikeudenneuvokset Raimo Risku ja ja Pirjo Latvala. Esittelijänä viskaali Annina Wahlbeck. Kun jutussa on toimitettu pääkäsittely, sitä ei ratkaista esittelystä, vaan suoraan pääkäsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella.