perjantai 26. helmikuuta 2010

222. Ministerin vastuu


1. Poliitikkojen ja erityisesti ministereiden vastuuta huudellaan ("perätään") tämän tästä blogeissa, kolumneissa, mielipidekirjoituksissa yms. Aiheista ei tunnu olevan pulaa. Etenkin tänä talvena kaikki näyttää menevän mönkään.

2. Tässä muutama esimerkki: Vancouverin talviolympialaiset ovat menneet Suomen kannalta surkeasti; junat eivät joko kulje lainkaan tai myöhästelevät tuntikausia; matkustajia ajetaan asemarakennuksista yön selkään tulipalopakkaseen odottelemaan myöhässä kulkevaa junaa, kun kukaan ei osaa sytyttää asemarakennusten valoja niiden sammuessa automaattisesti tietyllä kellonlyönnillä; ilmasto kylmenee, vaikka sen piti lämmetä; miesten pitkät kalsarit viedään kauppiaiden käsistä; jäät ahtautuvat merten rannoille; tietä ja katuja ei saada auratuiksi; katot romahtelevat lumen painosta; murtaja- ja ahtaajalakko uhkaa; työttömyys lisääntyy huimasti; yliopistouudistus meni persiilleen - kaikki rahat Aalto-yliopistolle; vanhuksia ja muita laitoshoidokkeja sidotaan vuoteisiin ja pidetään lukkojen takana; hevosia, sikoja ja turkiseläimiä rääkätään ahtaissa ja likaisissa pilttuissa/karsinoissa/läteissä/häkeissä; koululaisia on surmattu joukoittain laillisilla aseilla; lähestymiskieltoja rikotaan sen kun keritään; lisää kiintiöpakolaisia otetaan maahan laumoittain vaikka aiemmin tulleitakaan ei ole satu kunnolla kotoutetuiksi, jne. jne.

3. Kuka tai ketkä tästä kaikesta vastaavat - vai vastaako kukaan? Hyvä kysymys. Blogistin piti keskeyttää talviunensa ja lausua muutama enemmän tai vähemmän painava sanansa asiasta. Lähtökohta on toki selvä: vastuussa ovat päättäjämme. Valta kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Näin sanotaan Suomen perustuslaissa ja pitäähän toki perustuslakia uskoa. Mutta kuten tiedämme, eduskunta on ulkoistanut vallankäyttönsä muille tahoille, etunenässä hallitukselle (valtioneuvostolle). Tähän on hyvät perusteet: ensinnäkin kansanedustajat ovat lomalla puolet vuodesta ja toiseksi edustajien aika kuluu rattoisasti erilaisissa muissa riennoissa, esimerkiksi vaikkapa osallistumisessa Riitta Väisäsen Kymppitonni-nauhoituksiin, RAY:n hallitukseen, Nuorisosäätiön toimintoihin jne.

4. Kolmanneksi puhemies on ottanut asiakseen kansanedustajien kiusaamiseen, ja kukapa nyt tuollaisella työpaikalla viihtyisi, jossa pomo kiusaa ihmisiä. Useat kokeneet edustajat ovatkin jo nyt ilmoittaneet jättävänsä eduskunnan ensi vuonna. Näihin kuuluvat muun muassa kalapuikkoviiksimiehet -nimistä ryhmää edustavat Tero Rönni ja Pekka Vilkuna. Vallan pirunmoinen menetys kansanvallalle, jos Tero ja Pekka todella pitävät päänsä! Yritetään sen vuoksi kaikki, herran tähden, saada heidät luopumaan levottumuutta ja mielipahaa herättäneistä eroaikeistaan!

5. Maan hallitus ja sen ministerit ovat siis vastuussa virkatoimistaan, tämä on selkeä lähtökohta. Systemaattisessa katsannossa ministerin vastuu jaetaan oikeudelliseen vastuuseen ja poliittiseen vastuuseen. Juridinen vastuu tulee perustuslain mukaan kysymykseen, jos niin sanotun ministerisyytteen edellytykset täyttyvät. Syyte ministeriä vastaan valtakunnanoikeudessa voidaan päättää nostettavaksi, jos ministeri tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai muutoin menetellyt virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.

6. Syytekynnys on siis asetettu hyvin korkealle, ja tästä johtuen valtakunnanoikeus on kokoontunut käsittelemään aikojen kuluessa ministerisyytteitä ani harvoin; nuo kerrat on laskettavissa yhden käden sormilla. Syytteen nostamisesta päättää eduskunta saatuaan perustuslakivaliokunnan ministerin menettelyn lainvastaisuudesta. Ministerisyyteasiaa koskeva tutkinta perustuslakivaliokunnassa voidaan panna vireille 1) oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehen perustuslakivalokunnalle tekemällä ilmoituksella, 2) vähintään 10 kansanedustajan allekirjoittamalla muistutuksella sekä 3) eduskunnan muun valiokunnan perustuslakivaliokunnalle esittämällä tutkintapyynnöllä. Perustuslakivaliokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan ministerin virkatoimen lainmukaisuutta.

7. Perustuslakivaliokunnan rooli ministerisyyteasiassa vastaa siis syyttäjän roolia tavallisessa rikosprosessissa. Perustuslakivaliokunta voi käynnistää asiassa esitutkinnan eli pyytää poliisia tutkimaan epäiltyä ministerisyyteasiaa. Epäselvyyttä on siitä, voivatko myös oikeuskansleri ja oikeusasiamies käynnistää esitutkinnan vai pitääkö niiden tyytyä myös tässä tapauksessa ilmoittamaan asiasta perustuslakivaliokunnalle.

8. Oikeuskansleri ja oikeusasiamies ovat jahkailleet tämän kysymyksen parissa useita ketoja ja omaksuneet virkamiehinä - tietenkin - sen kannan, että he eivät voisi käynnistää esitutkintaa. Tämä kanta on minusta aika outo ja kuvastaa lähinnä vain mainittujen ylimpien laillisuusvalvojien erittäin varovaista ja pidättyvää suhtautumista virkaansa kuuluvien tehtävien hoitamiseen. Kun oikeuskansleri ja oikeusasiamies voivat kaikissa muissa laillisuusvalvontansa piiriin kuuluvissa asioissa ajaa syytettä tai määrätä syytteen nostettavaksi sekä tähän liittyen määrätä myös esitutkinnan aloittamisesta, on johdonmukaista katsoa, että heillä on oikeus määrätä tutkinnan aloittamisesta myös ministerisyyteasiassa, vaikka syytteen nostamisesta päättääkin eduskunta. Mikään säännös perustuslaissa ei puhu tätä tulkintaa vastaan.

9. Mainittu kysymys ei ole laadultaan vain akateeminen. Parhaillaan oikeuskansleri Jakko Jonkka pohtii yhdessä valtakunnansyyttäjänviraston ja KRP:n kanssa, pitäisikö pääministeri Matti Vanhasen Nuorisosäätiön rahanjakoon liittyvässä asiassa käynnistää esitutkinta. Saapa nähdä, mitä tuossa asiassa tapahtuu ja käynnistetäänkö asiassa esitutkinta ja kenen aloitteesta tutkinta käynnistyy, jos käynnistyy. Ministeri Pekkarisen Suomi-Soffa -asiassa Jonkka ei pähkäillyt eikä aikaillut, vaan antoi Pekkariselle - ministerin omasta pyynnöstä - puhtaat parissa kolmessa päivässä.

10. Ministerin poliittinen vastuu kulminoituu eduskunnan ja hallituksen suhteisiin ja siihen, nauttiiko ministeri eduskunnan luottamusta. Käytännössä on erittäin harvinaista, että eduskunta antaisi yksittäiselle ministerille epäluottamuslauseen. Heikkokin ministeri voi "palloilla"muun hallituksen mukana koko hallituskauden, kunhan vain hallitus nautti eduskunnan luottamusta, sillä ministeri ei ole oikeudellisessa vastuussa hänen aloitteestaan annetuista ja eduskunnan hyväksymistä hallituksen lakiesityksistä aiheutuipa niistä yhteiskunnassa millaisia epäkohtia tai miten suurta vahinkoa tahansa. Kansanedustajat voivat testata ministerin kykyä ja taitoa ja uskottavuutta esittämällä tämän vastattavaksi eduskunnassa suullisia ja kirjallisia kysymyksiä, mutta näistä ministerit selviytyvät yleensä aika helposti. Eduskunnan kyselytunnilla on tavallista, että ministerit vastaavat kysymyksiin joko hyvin lyhyesti tai sivuuttavat asiallisesti ottaen kysymyksen sisällön kokonaan puhuen asian vierestä.

11. Tavallisin vastaus tiettyyn konkreettiseen asiaan tai ilmenneeseen epäkohtaan on asianomaisen ministerin ilmoitus, jonka hänen johtamansa ministeriö jo selvittelee kyseistä asiaa tai ainakin seuraa sitä "huolellisesti." Asiallisesti mitään valmista näistä eduskunnan torstain kyselytunneilta ei liene juuri koskaan saatu. Kyse on lähinnä poliittisesta teatterista, näennäistä väittelyä television välityksellä seuraavaa suurta yleisöä varten. Kansanedustajien kirjallisiin kysymyksiin ministerit vastaavat yleensä pitkästi ja hartaasti - huomaa, että ministeriön nuorimmat virkamiehet ovat olleet laatimassa vastausluonnoksia - mutta myös kirjallisten kysymysten ja vastausten anti jää käytännössä hyvin vähäiseksi. Kansanedustajat kaunistelevat kysymyksillään "valtiopäivätoimia" koskevia tilastojaan.

12. Ministeri voi menettää eduskunnan luottamuksen paitsi ministerinä tekemänsä virkatoimen takia, myös muusta syystä ja siis viranhoidon ulkopuolella tekemänsä töppäyksen takia. Ministerin ei tarvitse odotella eduskunnan epäluottamuslausetta, vaan hän voi vetää, joko itse tai ryhmänsä painostuksesta, omat johtopäätöksensä ja pyytää eroa, jos hän on töpännyt niin raskaasti, että eduskunta saattaisi innostua äänestämään hänen luottamuksestaan. Eron ministerille myöntää tasavallan presidentti, ero voidaan myöntää myös pääministerin aloitteesta. Muistamme, miten pääministeri Anneli Jäätteenmäki teki vuonna 2003 eduskuntaa kuohuttaneen niin sanotun Irak-gate tapauksen johdosta johtopäätöksensä - itse tai kepun hallituskumppanina olleiden demareiden ja oman puolueensa nokkamiesten painostuksen tuloksena - ja jätti hallituksensa eronpyynnön presidentti Haloselle; pääministerin epäluottamus ja ero merkitsee koko hallituksen eroa tehtävästään. Jäätteenmäki joutui yhdessä Matti Mannisen kanssa Irak-vuodosta käräjille, jossa häntä vastaan syyte avunannosta Mannisen rikokseen kuitenkin hylättiin. Valtakunnanoikeudelle asia ei kuulunut, koska Jäätteenmäki ei ollut väitettyä rikosta tehdessään ministeri.

13. Kulttuuriministeri Suvi Lindén erosi ministerin tehtävistä vuonna 2002 kun oli paljastunut, että hän oli ministerinä myöntänyt valtionapua golfkentälle, jossa hän perheineen oli osakkaana. Lindén myönsi virheensä selittäen, ettei hän ollut tajunnut, että golfosake katsotaan sijoitukseksi. - Ulkoministeri Ilkka Kanerva puolestaan joutui eroamaan hallituksesta huhtikuussa 2008 tunnetun tekstiviestikohun johdosta. Kanerva itse ei olisi halunnut millään erota, vaikka hänen uskottavuutensa hoitaa ministerintehtäviä oli mennyt, mutta kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen pakotti Kataisen pyytämään eroa. Vielä paria viikkoa aikaisemmin Katainen oli vakuuttanut julkisuudessa, että Kanerva nauttii hänen hänen täyttä tukeaan. Mutta median ja yleisön taholta tullut paine pakotti Kataisen muutamaan kantansa ja osoittamaan Kanervalle ovea hallituksesta. Luottamus Kataiseen ja koko hallitukseen oli alkanut pahasti rakoilla. Kataiselle tilanne kiusallinen siksi, että Kanerva oli vakuuttanut Kataiselle aiempien tekstikohuviestien johdosta - Kanerva toimi tuolloin (2005) eduskunnan varapuhemiehenä - että tekstiviestittely naispuolisille julkkiksille ei tulisi enää toistumaan.

14. Muissa maissa ministerit kantavat aika herkästi poliittisen vastuun eroamalla meikäläisittäin joskus hyvin vähäpätöisiltä tuntuvien töppäysten jälkeen. Suomessakin ministereillä ja muillakin poliitikoilla on tapana käyttää paatoksellista ilmaisua "kannan täyden poliittisen vastuun" asiasta. Tällä ilmaisulla on Suomessa kutenkin toisenalainen merkitys kuin muualla. Suomessa ministerin poliittiseen vastuuseen, edes siihen "täyteen vastuuseen", ei kuulu eronpyynnön jättäminen kesken viranhoidon. Kun suomalainen ministeri puhuu täyden poliittisen vastuun ottamisesta, vastuu itse asiassa siirtyy äänestäjille, joiden tehtävänä on (vasta) seuraavissa vaaleissa harkita, nauttiiko ministeri vielä luottamusta. Kun äänestäjien muisti on tunnetusti varsin lyhyt, on ministereillä varaa mainittuun retoriikkaan siinä toivossa, että kansalaiset unohtavat heidän törkeimmätkin töppäilynsä seuraavissa vaaleissa. Vaaleissa äänestäjät eivät tietenkään äänestä hallituksen ministereistä - pääministeriä lukuun ottamatta - vaan parlamenttiin valittavista kansanedustajista. Lähimenneisyydestä muistuu mieleeni vain yksi tapaus, jossa istuvan hallituksen ministeri jäi seuraavissa vaaleissa valitsematta eduskuntaan. Tarkoitan oikeusministeri Leena Luhtasta (sd), jonka pääsy eduskuntaan tyssäsi - aivan aiheesta muuten - vuoden 2007 vaaleissa.

15. Täyden poliittisen vastuu ottaminen tarkoittaa länsimaissa vastuun ottamista myös ministerin toimialalla tapahtuneista laiminlyönneistä ja ministeriön alaisten viranomaisten ja virkamiesten töppäyksillään aiheuttamista vahingoista, vaikka ministeri ei itse ole syyllistynyt laiminlyönteihin tai virhearvioihin; ministeri eroaa, koska hän on menettänyt uskottavuutensa huolehtia asioiden hoitamisesta. Suomessa tällainen vastuun kantaminen sen sijaan on tuiki tuntematonta. Suomalaisen ministerin ei tarvitse vastata toimialallaan sattuneista laiminlyönneistä ja vahingoista olivatpa ne kuinka hirveitä tahansa.

16. Kukaan tuskin tuntee tarvetta vaatia urheiluministerin eroa, vaikka suomalaisten menestys Vancouverin talviolympiakisoissa on huonompi kuin koskaan aikaisemmin. Eri asia on, että urheiluministerin arvostelukykyä voidaan ihmetellä, kun tämä höläyttää kisainnostuksen vallassa, että Suomi harkitsee vuoden 2022 talviolympiakisojen hakemista yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa. Vakavampi tapaus on hallituksen ja sen opetusministerin ajaman yliopistouudistuksen (mahdollinen) epäonnistuminen. Jos esimerkiksi hallituksen ja opetusministeriön yliopistoille antamat lupaukset uudistuksen vaikutuksista eivät ole perustuneet totuudenmukaisiin tietoihin, voidaan opetusministeriä vaatia poliittiseen vastuuseen tapahtuneesta.

17. Oikeusministerin johtama ministeriö on töpännyt raskaasti vaalirahoituslain valvonnassa, kuten oikeuskansleri Jaakko Jonkan kanteluni johdosta antamassa päätöksessä vuosi sitten selkeästi todettiin. Ministeriö möhli raskaasti myös sähköisen äänestyksen kokeilun yhteydessä, minkä seurauksena kunnallisvaalit jouduttiin suorittamaan kolmessa kunnassa uudelleen; tästä aiheutui valtiolle ylimääräisiä kustannuksia. Eduskunnan ulkopuolella vaadittiin oikeusministerin eroa, mutta ministeri ei ottanut vaatimuksia kuuleviin korviinsa. Kun on kyse enemmistöhallituksessa eikä pääministerillä ole minkäänlaista munaa vaatia ministereiltään asianmukaista viranhoitoa, niin eihän ministereillä ole mitään hätää palloilla täyttä nelivuotiskautta hallituksessa. He kantavat poliittisen vastuun istumalla kuin tatit paikoillaan ja siirtämällä vastuun äänestäjille seuraaviin vaaleihin! Oikeusministeriön piikkiin menevät myös Suomen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta saamat kymmenet langettavat tuomiota, joissa on kyse oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittymisestä. Jos ja kun pitkittyminen johtuu oikeuslaitoksen niukoista resursseista, kuuluu vastuu oikeusministeriölle.

18. Ministeri Astrid Thorsin eroa on vaadittu eduskunnassa perussuomalaisten taholta lepsun maahanmuuttopolitiikan johdosta. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on joutunut vastaamaan muun muassa vanhusten huonosta laitoshoidosta. Herttaisesti hymyilevä ministeri on vierittänyt ministeriönsä vastuuta hienovaraisesti kunnille ja selittänyt, että "yleisesti ottaen" vanhusten hoito samoin kuin sairaanhoito yleensäkin on Suomessa hyvällä mallilla. vastuun vierittäminen tosille ja vetomainen ilmenneiden epäkohtien yksittäistapauksellisuuteen on muutenkin lähes näppärä keino selvitä vastuusta.

19. Tähän konstiin on turvautunut aina myös maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, joka on joutunut viime aikoina tulilinjalle sikojen ja hevosten huonon kohtelun takia ja viimeksi turkiseläintarhoissa ilmenneiden eläinrääkkäysten johdosta. Anttila vetoaa aina siihen, että ilmitulleet eläinrääkkäykset ovat vain yksittäistapauksia ja että yleensä tai keskimäärin asiat ovat Suomessa paremmalla tolalla kuin monissa muissa EU-maissa. Sikaloissa ilmenneiden epäkohtien osalta Anttila on vierittänyt vastuun tuottajille ja teurastamoille. Muutama päivä sitten Anttila oikein tulistui toimittajien uteluille ja kiljahti, että ei kai hän (helvetissä) nyt sentään voi istua jokaisen turkistarhan tai karsinan vieressä ja vahtia, ettei eläimiä kohdella kaltoin! Ministeri ei siis näyttänyt oikein ymmärtäneen, mistä poliittisesta vastuusta on kysymys. Toki hän asian ymmärtää, mutta ei ole ymmärtävinään, koska hän tietää, että keskivertokansalaisille ei ole selvää, miksi ministerin pitää kantaa myös moraalinen ja poliittinen vastuunsa oman toimialansa epäkohdista.

19 a. Ehkäpä ministeri Anttila pitäisi sulkea ikiomaan virtuaaliseen tarhaan/karsinaan/häkkiin/lättiin, jonka ovella lukisi: Ei saa häiritä eikä kiusata, nero innovoi. Mä Sirkka olen mun tarhassain/ja varten kepua luotu/sen aatteelliseen huomahan/jo vesaisista suotu.

19. Ministeri Anttila sai tässäkin asiassa pääministeri Matti Vanhasen täyden tuen - kuinkas muuten! Kun Oikeutta eläimille -yhdistyksen salaa kuvaama aineisto tuli julkisuuteen, hallituspuolue vihreät toistivat vanhan vaatimuksen koko turkistarhauksen lopettamiseksi. Kohun saattelema asia vietiin hallituksen käsittelyyn ja tulos oli vihreiden kannalta jokseenkin nolo: hallitus päätti 24.2. poistaa tuotantoeläinten hyvinvointituesta nykyisin voimassa olevan 5 000 euron ylärajan. Siis lisää tukea muutenkin voimakkaasti tuetulle elinkeinolle. Piikki on auki, kuten Matti Vanhasen nykyisin usein toistama slogan kuuluu. Kuka sitten valvoo, että laajennettu tuki menee todella eläinten hyvinvoinnin kohentamiseen? No, tietenkin maatalousministeriö ministeri Anttilan johdolla - uskottavaa, eikö totta. Jos vihreät olisivat puolueena todella turkiseläintuotannon lakkauttamisen kannalla, he eivät tietenkään istuisi hallituksessa, joka näyttää vain kannustavan yrittäjiä kyseisen tuotannon lisäämiseen.

20. Suomalaispoliitikot pääsevät mediassa helpolla näissä vastuukysymyksissä. Monien suurten lehtien päätoimittajat ja poliittiset toimittajat ovat olleet ja ovat edelleen poliitikkojen kavereita He ovat kuvainnollisesti todellisia perässähiihtäjiä, jotka kyttäävät, mitä tiedonmurusia toimittajia syöttävien ja juottavien poliitikkojen pöydiltä tai ladun varten saattaa palkinnoksi tipahtaa palkkioksi myötäsukaisesta tai ymmärtäväisestä suhtautumisesta poliittiseen juonitteluun ja korruptioon. Tuoreen esimerkin lehtien pääkirjoittajien kyynisestä suhtautumisesta ministereiden poliittisen vastuun merkitykseen tarjoaa Ilta-Sanomien pääkirjoitus 24.2., joka oli otsikoitu näin: "Auttaisiko Anttilan ero sairaita kettuja"?

21. Räikein tapaus poliittisen vastuunkannon täydellisestä piittaamattomuudesta on sisä- ja aseministeri Anne Holmlundin pysyminen hallituksessa Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Olen käsitellyt tätä vastuunpakoilua Kauhajoen koulusurmia koskevissa blogikirjoituksissani, viittaan esimerkiksi blogiin 30.9.2008, joten ei siitä tässä yhteydessä enempää.

22. Viime viikkoina on saatu kuulla liikenneministeri Anu Vehviläisen selityksiä junaliikenteen takkuamisista. Vehviläinen puhuu pontevasti, mutta puheet eivät nyt auta, kun ministerin vastuulla oleva viranomaiset ja laitokset (VR ja Liikennevirasto; järjestelmä on erittäin monimutkainen eikä keskivertokansalainen tiedä, mikä elin tai taho vastaa mistäkin) ovat kaikesta päätelleen laiminlyöneet junaliikennejärjestelmien varautumisen kunnon talviolosuhteita silmällä pitäen lähes tyystin. Junaliikenne on kuitenkin takunnut melkein kaikkina vuodenaikoina parin viimeisen vuoden aikana. Ministeri selittelee ja asettelee aina vain uusia selvitys- ja työryhmiä ja yrittää vierittää vastuuta alaisilleen viranomaisille ja virkamiehille samoin kuin VR:n omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille Jyri Häkämiehelle. Pitäisikö nyt joka hemmetin vaihdetta varten asettaa oma työryhmä selvittämään, mistä vaihteen jäätyminen on johtunut? Samanlaista takkuamista se oli itärajan rekkajonojenkin kanssa parisen vuotta sitten. Rekkajonot lyhenivät, kun talouslama iski myös Venäjälle, ja nyt ministerin ainoa toivo näyttää olevan, että sää vähitellen lauhtuisi.

23. Seurasin eilen torstaina telkkarista eduskunnan kyselytuntia, jossa keskusteltiin tai yritettiin keskustella muun muassa rautatieliikenteen toiminnan turvaamisesta. Sangen sekava debatti, josta ei kovin paljon selvinnyt. Oppositio tietenkin syytti hallitusta siitä, että hallitus ei ole antanut ratojen kunnostamiseen riittävästi määrärahoja. Ministeri Vehviläinen, jota pääministeri Vanhanen säesti "piikki on auki" -puheillaan, vastasi, että määrärahoja oli kyllä joulukuussa myönnetty sen verran kuin VR ja Liikennevirasto olivat pyytäneet. Hallituksen mukaan vaikeudet johtuisivat siis tehtävien huonosta organisoinnista. Kuten tavallista, asia jäi niin sanotusti auki ja vastuu siirtyi kuulijoille ja katsojille. Meidän pitäisi ryhtyä selvittämään, mistä kaikki johtuu, kun hallitus ja oppositio eivät näemmä saa selkoa asioista!

24. Pääministeri Vanhanen tuntuu ryhtyneen nyt, kun hänellä on enää 3-4 kuukautta aikaa jäljellä, kovasti hövelille päälle. Kuten sanottu, hallitus avasi pari päivää sitten niin sanotusti piikin kotieläintuotannon hyvinvointituille, ja eilen Vanhanen huudahteli hallituksen aitoista pariin kolmeen otteeseen, että "rahaa kyllä on" ja että "siellä on piikki auki tehdä näitä töitä", tarkoittaen junaratojen kunnossapitoon varattua määrärahoja. Oppositio vain ei ollut Vanhasen puheista lainkaan vakuuttunut. Piikki on auki -lausahduksen pääministerin tuntuu omaksuneen Teemu Selänteeltä, joka on julkisesti luvannut, että jos Suomi pelaa ensi sunnuntaina Vancouverissa jääkiekon loppuottelussa, hän tarjoaa Kivenlahden Seurahuoneen asiakkaille ilmaista janojuomaa koko olympiafinaalin ajan. Mitään näin jännää pääministeri tuskin olisi keksinyt omasta päästään! Ja helppohan sitä sanoa, että valtion piikki on auki, repikää siitä. Minusta Vanhanen voisi luvata, että jos hän voittaa Susan Ruususen myös KKO:ssa, hänellä on koko tuomion julkistamispäivän ajan piikki auki kaikille Klaukkalan ABC-asemalla asioiville janoisille asiakkaille. - Matti Vanhasen lupaus ei tietenkään koskisi kotikaljaa väkevämpiä juomia.

25. Asiasta toiseen. Mauri Pekkarinen ilmoittautui tänään mukaan Kepun puheenjohtajakilpaan. Tämä oli täysin odotettua, sillä kyllähän pääministerihaaska kelpaa ja kiinnostaa Kepun veteraanipoliitikkoja, joille ei muutoin koskaan avautuisi näin maukasta tilaisuutta istua vuoden verran pääministerin pallilla. Pekkarisesta Kepu ja sen myötä me kaikki suomalaiset saisimme johtavaksi poliitikoksi puolitoista metriä viekastelevaa peruukkipäistä siltarumpupoliitikkoa. Innostavaa, vai mitä?




keskiviikko 17. helmikuuta 2010

221. Se vanha vainooja

Vanha vainooja - oikeesti?

1. YLE Uutisten aamu-tv:n ykkösuutisena oli tänään juttu "Oikeuskansleri selvittää Johannes Koskisen Rusi-kommentteja." Uutinen lähetettiin telkkarista kymmenkunta kertaa puolen tunnin väliajoin.

2. Toimittaja Päivi Happosen uutisjutussa kerrottiin, että oikeuskansleri selvittää, rikkoiko entinen oikeusministeri Johannes Koskinen (sd) lakia, kun hän kommentoi Alpo Rusiin kohdistunutta vakoilututkinta. Koskinen puolestaan arvostelee kovin sanoin Helsingin käräjäoikeutta ja hovioikeutta, sanotaan jutun ingressissä. Näin uutispätkän, jossa vakavailmeinen Johannes Koskinen saapasteli eduskunnan käytävällä odottelevan toimittajan juttusille haastattelua varten.

3. Uutisjutusta ilmeni, että oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei ole ottanut Koskisen menettelyä tutkittavakseen viran puolesta, vaan asian johdosta on tehty kaksi kantelua oikeuskanslerinvirastoon. Tonen näistä kanteluista on allekirjoittaneen tekemä. Päätin julkistaa sen blogissani samana päivänä, jolloin lähetin kantelukirjelmäni oikeuskanslerin virastoon. Kantelukirjelmäni tai oikeastaan selvityspyyntö löytyy blogista 213/26.1.2010. Lehtitietojen mukaan toisen kantelun kyseisestä asiasta oikeuskanslerille on tehnyt Alpo Rusi asiamiehensä avustamana.

4. Olen huomannut, että asioiden julkistaminen on keino, jolla voidaan saada hieman "vipinää" viranomaisten toimintaan. Muutoin kantelut, selvityspyynnöt yms. aloitteet ja esitykset voivat hautua helposti pitkiksi ajoiksi vihreän veran alle. Minulla on tästä kokemusta muun muassa erästä toista oikeusministeri Johannes Koskista koskevan asian yhteydessä. Tein vuonna 2005 silloin vielä ministerinä hallituksessa istuneesta Koskisesta kantelun oikeuskanslerille siksi, että Koskinen puuttui ministerinä useissa tapauksissa tuomioistuinten ratkaisuihin jopa vielä keskeneräisissä ja lainvoimaa vailla olevissa asioissa. Tämä on tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta sopimatonta, sillä nimenomaan hallitusvallan edustajien tulee kunnioittaa tuomioistuinten itsenäisyyttä ja riippumatonta. Tuon kantelun käsittely kesti oikeuskanslerinvirastossa lähes kolme vuotta, sillä vasta tammikuussa 2008 oikeuskansleri Jaakko Jonkka antoi asiassa päätöksensä. Sinä Koskinen sai kyseisestä menettelystään pyyhkeitä, vaikka oikeuskansleri ei toisaalta katsonut Koskisen rikkoneen lakia.

5. YLE-uutisten tämänaamuinen uutisjuttu noteerattiin näyttävästi myös Helsingin Sanomien verkkolehdessä (hs.fi). Uutisjutun tiimoilta on käyty Hesarissa aika vilkasta keskustelua (70 kommenttia), jossa mielipiteet pro et contra ovat jakautuneet aika tasaisesti. Keskustelusta huomaa, ettei ihmisillä ole kovinkaan paljon tietoa ja käsitystä siitä, mistä Koskisen menettelystä on kysymys: Hovioikeuden lainvoimaisen tuomion mukaan Koskinen menetteli lausuntoa antaessaan ihmis- ja perusoikeuksiin kuuluvan syyttömyysolettaman vastaisesti. Tällä perusteella valtio tuomittiin maksamaan Rusille vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä.

6. Monet HS:n kommentoijat ovat todenneet tunnepitoisesti, että Koskinen oli hyvä oikeusministeri ja että oikeusministerin tehtäviin nimenomaan kuuluu panna tuomioistuimet kuriin ja järjestykseen ja arvostella niiden toimintaa. Toimittaja Päivi Happosen näkemys on myös huomionarvoinen, sillä hän toteaa jutussaan, että Koskinen "tuli tunnetuksi oikeusministerinä, joka otti rohkeasti kantaa tuomioistuimien tekemisiin ja jopa ratkaisuihin." - Olipa haastateltavaa mairitteleva toteamus!

7. Yksi hs.fi:n tämänpäiväinen kommentti tänään jäi erityisesti mieleeni ja lämmitti sydäntä:

- Vai taas ollaan Johannes Koskisen kimpussa, samat vanhat vainoojat! Johannes Koskinen oli hyvä - oikeusministerinäkin!

Johannes Koskinen ilmeisesti yhtyy mainittuun näkemykseen, sillä hän kertoi pitävänsä tehtyjä kanteluja "kummallisina."

8. YLE-uutisten jutussa kerrotaan, että silloinen oikeusministeri kommentoi vuonna 2003 Rusin veljeksiin kohdistunutta vakoilututkintaa sen jälkeen, kun valtionsyyttäjä (Rautakoski) oli tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen. "Koskinen totesi esimerkiksi, ettei jutussa löytynyt näyttöä törkeästä vakoilusta," mainitaan jutussa.

9. En tiedä, onko toimittaja ymmärtänyt, mistä Koskisen Rusi-lausunnossa oli kyse, vai mistä johtuu, että hän siteeraa Koskisen sanottua lausuntoa kovin puutteellisesti. Toimittaja on sivuuttanut kokonaan sen kohdan lausunnosta, josta syyttömyysolettaman loukkaus ilmenee. Kuten olen muun muassa blogissani 177/22.10.2009 kertonut, Johannes Koskinen sanoi haastattelussaan 11.6.2003 sanatarkasti näin:

- On todettu, että juuri törkeään vakoilurikokseen ei löytynyt näyttöä, mutta sen sijaan kylläkin sinänsä lainvastaisesta toiminnasta. Rikoksen vanhentumisen takia ei ole voitu tutkia, missä määrin on syyllistytty tavalliseen rikokseen.

Kun YLE-uutiset siis ohitti uutisjutussaan olennaisen kohdan Koskisen lausunnosta, eivät uutisen näkijät ja kuulijat saneet totuudenmukaista kuvaa siitä, mistä asiassa oikeastaan oli kysymys. Uutisjutussa sanotaan, että oikeuskansleri tutkii nyt, rikkoiko Koskinen lakia, kun hän kommentoi vakoilututkintaa. Tutkinnan kommentoinnista sinänsä ei kuitenkaan ole kysymys, vaan ministerin haastattelulausunnon sisällöstä; nämä ovat aivan eri asioita.

10. Johannes Koskinen selitti YLE-uutisten haastattelussa, että kun häneltä kysyttiin vuonna 2003 kommenttia valtionsyyttäjän päätöksen johdosta, niin hän oli vain yrittänyt kertoa toimittajille "kansankielellä", mistä oli kysymys. - Selitys ei kelpaa. Kyllä monta vuotta oikeusministerinä ja pitkälti toistakymmentä vuotta kansanedustajana toimineen juristin toki voi edellyttää käsittävän, ettei kansankielelläkään ole sentään lupa lausua millaisia päättömyyksiä tahansa. Helsingin käräjäoikeus ja Helsingin hovioikeus olivat myös tällä kannalla, sillä Alpo Rusin valtiota vastaan ajamassa jutussa on lainvoimaisella tuomiolla vahvistettu, että Johannes Koskinen menetteli ministerinä virkatoimessaan syyttömyysolettaman vastaisesti. Kyseessä oli tuottamus, jonka perusteella valtio velvoitettiin suorittamaan korvausta Rusille.

11. YLE-uutisten jutussa halutaan kuitenkin kummastella oikeusasteiden yhtäpitäviä tuomioita. Uutisjutun mukaan käräjäoikeus ja hovioikeus ottivat kantaa ministerin lausumaan "hyvin poikkeuksellisella tavalla." Mitään omaa selitystä tälle näkemykselle ei jutussa esitetty. Uutistoimittajan ihmettely perustuukin yksinomaan Johannes Koskinen kummasteluun:

- Outoa on se, että minua henkilökohtaisesti ei kuultu asiassa. Ja aika kyseenalainen tulkintakin oli koko lausuman sisällöstä jo käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa uudelleen.

12. Koskinen ilmoitti pohtivansa jopa hovioikeuden tuomion purun hakemista korkeimmasta oikeudesta. Sitä ennen hän haluaa kuitenkin katsoa oikeuskanslerin ratkaisun hänen lausuntoasiassaan. Oikeuskansleri Jonkka sanoi YLE-Uutisille, että hän pyrkii tekemään asiassa ratkaisun kevään aikana; sitä, minkä vuoden keväästä olisi kyse, oikeuskansleri ei täsmentänyt.

13. Hovioikeuden tuomio, joka koski siis ainoastaan valtion vahingonkorvausvelvollisuutta, on lainvoimainen, sillä valtio ja Rusi eivät pyytäneet valituslupaa KKO:lta. Asiaperusteilla tuomiota on ilmeisesti aika vaikea saada puretuksi, sillä purku tulee kysymykseen vain laissa (OK 31 luku 7 §) mainituilla perusteilla, muun muassa selvästi virheellisen lainsoveltamisen takia. Sen sijaan tuomion poistaminen menettelyvirheen perusteella eli siksi, ettei Koskista ole kuultu jutussa, voisi olla mahdollista, jos Koskiselle ei ole varattu asianmukaista tilaisuutta tulla kuulluksi. OK 31:1:n mukaan tuomion poistamista kuulemisvirheen perusteella voi hakea paitsi jutun asianosainen, myös henkilö, jota ei kuultu ja joka kärsii haittaa tuomiosta. En tiedä, onko valtio käyttänyt sillä periaatteessa olevaa regressioikeutta ja vaatinut Koskiselta sitä osaa vahingonkorvauksesta, joka valtio tuomittiin korvaamaan Alpo Rusille Koskisen menettelyn johdosta. Mutta koska Koskisen on tuomion mukaan katsottu menetelleen vastoin syyttömyysolettamaa, olisi hänellä tällä perusteella tarvittava intressi tuomiovirhekantelun tekemiseen.

14. Tähänastisessa oikeuskäytännössä ei vastaavanlaisissa vahingonkorvausjutuissa ole tietääkseni edellytetty virheellisestä menettelystä vastuussa olevan virkamiehen henkilökohtaista kuulemista. Kuulemisen osalta on pidetty riittävänä, että virkamiehelle, jota ei ole haastettu vastaajaksi juttuun, on varattu tilaisuus tulla jutussa kuulluksi. En tunne Rusi-jutun käsittelyn yksityiskohtia, mutta minulle on jäänyt käsitys, että Johannes Koskiselle olisi varattu Helsingin käräjäoikeudessa tilaisuus tulla kuulluksi. Tällöin hän olisi voinut mennä oikeuden istuntoon joko itse tai valtuuttaa asiamiehen edustamaan oikeudenkäynnissä itseään. Saamani käräjäoikeuden tuomion kansilehdelle on kohtaan "Kuultavat" merkitty ne henkilöt, joille on varattu tilaisuus tulla kuulluksi, ja näiden henkilöiden joukossa mainitaan myös Johannes Koskisen nimi. Ainakin aikaisemmin vallalla olleen käytännön mukaan hovioikeuden, jonne käräjäoikeuden tuomiosta valitetaan, ei tarvitse sanotunlaisessa jutussa varata kuultavan asemassa oleville henkilöille enää eri tilaisuutta tulla kuulluksi, vaan asianomaisen henkilön on tullut huolehtia kuulluksi tulemisestaan hovioikeudessa omasta aloitteestaan. - Johannes Koskisella oli ollut OK 18 luvun mukaan oikeus osallistua väliintulijana Rusi-prosessiin ja hän olisi voinut hakea yhdessä valtion kanssa hovioikeudelta muutosta käräjäoikeuden tuomioon.

15. Itse asiassa Johannes Koskisen edun ja oikeuden vaalimisesta ja tosiasiallisesta kuulemisesta Rusi-jutussa on huolehdittu valtion toimesta asianmukaisesti. Valtiota jutussa asiamiehenä edustanut asianajaja Aarno Arvela kiisti molemmat Rusin vahingonkorvauskanteen perusteet, siis sekä tietovuodon että Johannes Koskisen väitetyn syyttömyysolettaman vastaisen menettelyn. Koskisen ei siis tarvinnut palkata omaa asianajajaa valvomaan etuaan ja oikeuttaan. Luultavasti Johannes Koskinen on luottanut tähän asetelmaan ja katsonut oman kuulemisensa tarpeettomaksi. Koskinen on ollut tietoinen Rusi-jutusta ja sen sisällöstä, siis myös siitä, että korvauskannetta ajettiin osin hänen väitetyn tuottamuksensa perusteella. Koskinen on ehkä ajatellut, että hänen henkilökohtainen osallistumisensa juttuun herättäisi vain tarpeetonta huomiota, antaa Arvelan siis hoitaa juttu hissun kissun myös hänen osaltaan.

16. Aarno Arvela kuuluu niin sanottuihin huippujuristeihin, jotka ovat hoitanet monien poliitikkojen ja muiden julkkisten oikeusjuttuja. Mutta Suomessa huippujuristien kohtalona näyttää olevan hävitä useimmat julkisuudessa esillä olevat oikeusjuttunsa. Ansioistaan asianajajana Arvela vihitään tulevana keväänä Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa kunniatohtoriksi; muita tunnettuja kunniatohtorin hatun saajia ovat muun muassa Pauliine Koskelo (KKO) ja kansanedustaja Jacob Söderman. Arvela on hattunsa ansainnut, mutta yksi seikka häntä koskevissa tiedekuntaneuvoston perusteluissa herätti hieman huomiota: "Arvela on yleisesti tunnettu rehellisenä ja osaavana asianajajana, jonka kiinnostus juridiikkaan on aina ollut aatteellisten pyrkimysten ohjaamaa." - Maininta asianajajan rehellisyydestä tuo helposti mieleen monenkirjavat advokaattivitsit. Onko asianajajien rehellisyys niin harvinaista, että rehellinen asianajaja ansaitsee tohtorin hatun? No, löytyy asianajajakunnasta toinenkin kunniatohtori: asianajaja Jukka Peltonen sai kunniatohtorin hatun niin ikään Helsingin yliopistosta joskus 10-15 vuotta sitten.

17. Oikeuskanslerin tehtävänä on nyt tutkia, miten Koskisen hovioikeuden lainvoimaisessa tuomiossa todettua menettelyä on arvioitava ministerin virkatoimilta edellytettävän laillisuuden kannalta. Onko kyseessä moitittava ja kenties lainvastainen menettely ja mitä johtopäätöksiä tästä olisi tehtävä. Antaa oikeuskanslerin nyt tutkia asiaa rauhassa, minulla ainakaan ei ole tässä tilanteessa minkäänlaista hoppua saada pikaista päätöstä kanteluuni.

18. Itse asiassa tein kanteluni siksi, että oikeuskansleri joutuisi tutkimaan asiaa. Minusta oikeuskanslerin olisi tullut puuttua viran puolesta Johannes Koskisen menettelyyn viimeistään heti sen jälkeen, kun hovioikeuden tuomio sai lainvoiman. Asian selvittäminen olisi voitu käynnistää jo aikaisemminkin, sillä Rusi-juttuhan ei itse asiassa koskenut Johannes Koskista henkilökohtaisesti. Mutta kun aika kuluu ja mitään ei tehdä ("kello käy, eikä Mäntyrantaa vielä näy"), vaan seisotaan vain ikään kuin "tumput suorina," on ministerin menettelyä koskeva syyteoikeuskin päässyt kenties vanhenemaan.

19. Johannes Koskinen on toki jo saanut "rangaistuksensa." Hänen uransa eduskunnan varapuhemiehenä katkesi reilut pari viikkoa sitten, kun eduskunta valitsi puhemiehensä. Toisen varapuhemiehen paikka kuuluu tässä eduskunnassa demareille, mutta demarit eivät "jostakin syystä" nimenneet kolme vuotta varapuhemiehenä toiminutta Johannes Koskista enää ehdokkaakseen. Siitä, miksi näin tehtiin, vaiettiin hienotunteisesti ja vedottiin ryhmässä toimeenpantuun "kierrätykseen." Minusta tuntuu, että demarit eivät olisi valinneet Koskista ehdokkaakseen, vaikka Eero Heinäluoma ei olisi halunnut Tarja Filatovin paikalle demareiden eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Luulen, että Koskinen olisi joka tapauksessa vaihdettu Tarja Filatoviin, joka nyt siis istuu nuijan varressa eduskunnan toisena varapuhemiehenä. Viittoilen blogiini 219/2.2.2010 "Puhemiehen vaali."

- Se vanha vainooja
kavala kauhia,
on kiivas kiukkuinen
ja julma hirmuinen...

perjantai 12. helmikuuta 2010

220. Vancouverin kisaveikkaus


Vancouverin talviolympialaiset alkavat huomenna. Kisojen ensimmäinen kohu-uutinen oli Wadan ilmoitus 30 kisoihin ilmoitetun urheilijan kiinnijääminen dopingista. Näiden urheilijoiden nimiä ei ole kerrottu. Ilmeisesti kyseiset kiinnijääneet urheilijat eivät ole edes matkustaneet kisakaupunkiin saatuaan tietää kärystä. Suomalaisia ei ole kiinni jääneiden joukossa - tiettävästi.

Tässä kisaveikkaukseni pääpiirteissään lähinnä suomalaisurheilijoiden osalta. Päivitän tätä tarpeen mukaa kisojen edetessä, sikäli kun mielenkiintoa vielä riittää.

Normaalimäki

Tämä kilpailun karsinta käydään jo ennen olympiakisojen virallisia avajaisia, Suomen aikaan tänä iltana klo 20 alkaen. Suomea edustavat Janne Ahonen, Harri Olli, Janne Happonen ja Kalle Keituri. Matti Hautamäki, jolla on pari pronssimitalia aikaisempien olympialaisten henkilökohtaisista kilpailuista, jäi yllättäen Suomen joukkueen ulkopuolelle. Matti Hautamäki on enemmän suurmäen eli 130 metrin mäen miehiä, ei nyt hypättävän pikkumäen eli 90 metrin mäen. Ilmeisesti Suomen joukkue on sopinut, että joukkueen kaikki viisi miestä saavat hypätä jossakin kolmessa kilpailussa; kahden henkilökohtainen kisan lisäksi olympialaisissa hypätään joukkuemäki, jolloin joukkueessa on neljä urheilijaa. Joukkuemäen kilpailu hypätään suurmäestä.

Janne Happonen oli koko viime kauden pois kilpailuista kaaduttuaan ja katkaistuaan keväällä 2008 reisiluunsa. Hän ole kilpaillut kuukauteen maailmancupin kisoissa ja kunto on täysi arvoitus. Voi olla, että Happonen karsiutuu varsinaisesta kilpailusta. Kalle Keiturin kunnon kerrotaan olevan nousussa ja hän selvittää kyllä karsinnan, mutta varsinaisessa kilpailussa Keituri päässee nipin napin toiselle hyppykierrokselle (sinne selviää ensimmäisen kierroksen 30 parasta).

Harri Ollin kunto tai ainakin hänen sijoituksena ovat heilahdelleet kovasti: joskus palkintopallilla, mutta muutamissa kisoissa karsiutuminen toiselta kierrokselta. Jos Olli saa hengen päälle ja asiat ovat muutenkin kunnossa, hän sijoittunee kymmenen parhaan joukkoon, vaikka myös hän parhaimmillaan isossa mäessä.

Harri Olli hyppäsi paljon paremmin pari vuotta sitten, jolloin hän vietti ennen kisoja ja niiden aikanakin hieman Matti Nykäselle tyypillistä elämää: otti bisseä kisojen välipäivinä ja lähti ennen suurkisoja lomalle Gambiaan tai jonnekin muualle lämpimään. Sapporon MM-kisoissa kaksi vuotta sitten Olli yllätti ensimmäisen kerran ja oli muistaakseni kisan kakkonen. Tiukka joukkuekuri ja säntillinen hotellielämä ei selvästikään sovi Ollille, joten Suomen joukkueen johto olisi tehnyt viisasti, jos olisi antanut Ollin tälläkin kerralla valmistautua olympiakisoihin omalla tavallaan. Jos minä olisi Janne Väätäinen - hyppyjoukkueen valmentaja ja manageri - olisin lähettänyt Harri Ollin 2-3 viikkoa ennen normaalimäen kisaa Hawaijille, josta hän olisi palannut rentoutuneena pari päivää ennen nyt hypättävää karsintaa Vancouverin kisakaupunkiin.

Mäkihyppy ja parisuhde ovat vaativia taitolajeja, jossa kaikki on pienestä kiinni, kuten Matti Nykänen tänään erässä haastattelussaan sanoi. Nykänen valmistautuu viikonvaihteessa Jyväskylän Laajavuoressa pidettäviin veteraanien SM-kisoihin, hyppäsi harjoituksissa lähes 40 metriä.

Janne Ahonen, joka on jo 32-33 -vuotias, piti välivuoden, mutta on taas mukana. Alkukauden vaikeuksien jälkeen hän kokosi itsensä hyvin Saksan-Itävallan mäkiviikolle, jonka hän voittanut, oliko se viisi kertaa, ja sijoittui kokonaiskilpailussa toiseksi. Mäkiviikon jälkeen Ahonen on ollut maailmancupin kisoissa noin kymmenen sijojen paikkailla. Ahosella on yksi henkilökohtainen maailmanmestaruus, vuoden 1997 Trondheimin MM-kisojen normaalimäestä, mutta olympiakisojen henkilökohtaisesta kilpailuista ei mitalin mitalia. En usko, että Ahonen yltää mitaleille tälläkään kertaa, sillä niin kova on maailman kärkimiesten taso tällä hetkellä.

Veikkaukseni normaalimäen kilpailusta: 1) Simo Amman (Sveitsi), 2) Adam Malysz (Puola) ja 3) Wolfgang Loitzl (Itävalta). Kärkipäähän sijoittuvat myös Itävallan Gregor Schlierenzauer ja Thomas Morgenstern, Janne Ahonen on yhdeksäs, Harri Olli 15:s ja Kalle Keituri 24:s.


Naisten ampumahiihto, sprintti (7,5 km), lauantai 13.2.

Suomalaisedustajat ovat Kaisa Mäkäräinen ja vielä nuorten kirjoissa kilpaileva Mari Laukkanen. Mäkäräinen, joka on muistaakseni kerran edellisenä kautena voittanut yhden maailmancupin kilpailun ja ollut 2-3 kertaa kolmen parhaan joukossa, ei ole ollut tänä talvena niin hyvässä kunnossa kuin aikaisemmin. Hän voi kuitenkin yllättää, jos ampuu puhtaasti molemmilta ampumapaikoilta, vaikka hänen hiihtovauhtinsa ei ole aivan kärkiluokkaa. Veikkaan Mäkäräisen sijoittuvan kymmenen parhaan joukkoon, mutta jäävän mitalisijojen ulkopuolelle. Mari Laukkanen on sijoilla 30-40.

Kisan kärkipäässä ovat saksalaiset (voittajana ehkä Magdalena Neuner tai Kati Wilhelm), venäläiset ja valkovenäläiset - heistä osa tosin on voinut jäädä dopingin takia pois - kaksi ruotsalaista (Jonsson ja Olofsson-Zide), mahdollisesti yksi norjalainen ja joku ranskalaisista.


Yhdistetty (normaalimäen kilpailu), sunnuntai 14.2.

Alustava veikkaukseni on, että suomalaiset eivät valitettavasti yllä tässäkään lajissa mitaleille. Toivoisin toki Rovaniemen Hannu Manniselle menestystä, sillä hänellä ei ole pitkästä urastaan huolimatta vielä henkilökohtaista olympiamitalia; joukkuekisasta on kultaa Salt Lake Cityn kisoista. Hän on voittanut urallaan peräti 48 maailmancupin kilpailua, saavutus, jonka lähellekään muut eivät ole yhdistetyssä päässeet. Manninen piti välivuoden lentäjänopiskelujen takia, mutta palasi täksi kaudeksi taas mukaan. Hän on kilpaillut maailmancupissa tällä kaudella vain kolme kertaa voittaen kahdesti. Viime tietojen mukaan Manninen, joka tuli kisakaupunkiin vasta eilen, olisi nuhassa. Maailmancupin yhteiskilpailun viime kaudella voittaneen Anssi Koivurannan mäki ei kulje ja Jaakko Tallus on taantuu vuosi vuodelta; Salt Lake Cityn kisoissa 2002 hän oli vielä palkintopallilla Samppa Lajusen voittaessa kolme kultamitalia. Talluksen hiihtovauhti ei riitä kuten ei myöskään Jaakko Ryynäsen.

USA:lla on yhdistetyssä kova kolmikko Todd Lodwick, Bill Demong ja Jack Spillane, joista kuka tahansa voi voittaa. Saksalaisista kovimpia ovat Tino Edelman, Eric Frenzel ja Björn Kircheisen, itävaltaisista Felix Gottwald ja Mario Stecher, norjalaisista Magnus Moan ja ranskalaisista Jason Lamy Chappuis; vm. johtaa maailmancupia ja voittanee sen tänä talvena.

Veikkaukseni: 1) Demong (USA), 2) Frenzel (Saksa) ja 3) Lodwick (USA). Hannu Manninen on neljäs, Anssi Koivuranta kahdeksas. Hannu Manniselle sopii paremmin kilpailu, jossa mäki hypätään suurmäestä, sen vuoro tulee olympiakisoissa myöhemmin ensi viikolla.

Miesten freestyle, kumparelasku, su 14.2.

Suomella on freestylessa nelihenkinen joukkue: Mikko Ronkainen, Tapio Luusua, Arttu Karimo ja Juha Haukkala. Freestylen toinen laji on hypyt, joka kilpaillaan 25.2. En ole juurikaan seurannut lajia, mutta suomalaisten menestys on ollut tällä kaudella aika vaisu. Ronkainen on muistaakseni Torinon olympiakisojen (2006) hopeamitalimies, joka teki paluun kilparinteeseen yhden välivuoden jälkeen. Myös Tapio Luusua, joka opiskelee Lapin yliopistossa markkinointia, on ollut palkintopallilla lajin MM-kisoissa. Veikkaukseni on, että suomalaisia ei nähdä kumparelaskun mitalisijoilla.

Ja nyt - kello on perjantaina 19.45 - seuraamaan normaalimäen karsintaa.

Jatkuu, su 14.2. klo 17.30

Jahas, mäkihypyn veikkaukseni meni melko lailla nappiin, sillä ennustukseni piti kulta- ja hopeamitalin suhteen: 1) Simon Amman ja 2) Adam Malysz; pronssinkin osalta veikkaukseni heitti vain yhdellä pykälällä, sillä Gregor Schlierenzauer, jota veikkasin neljänneksi, oli kolmas.
Janne Ahonen saa olla hyvin tyytyväinen neljännestä sijastaan - Ahosella on nyt kolme neljättä sijaa olympiakisoista (!) - sillä kisa oli hänen takanaan hyvin tasainen ja toisaalta Ahonen jäi Schlieristä selvästi eli 5-6 pinnaa.

Naisten ampumahiihdon sprintissä veikkauksessani oli yksi nimi, joka sijoittui hopealle: Magdalena Neuner, joka hävisi kullan vain 1,5 sekunnilla. Suomalaiset Mäkäräinen ja Laukkanen olivat yllättävän heikkoja.

Tänään on muistaakseni miesten ampumahiihdon sprintti, jossa Suomea edustavat konkari Paavo Puurunen ja Tio Antila. Puurunen voi parhaimmillaan sijoittua jonnekin sijoille 25-30; Timo Antila jäänee normaalisuorituksellaan sijoille 50-60. Norjalaiset Ole Einar Björndalen ja Emil Helge Svendesen ovat kovia, mutta 15-20 miehellä on onnistuessaan mahdollisuus voittaa kilpailu. Veikkauseni kolmen parhaan osalta. Veikkaukseni kolmen parhaan osalta: 1) Svendsen (Norja), 2) Ivan Tseresov (Venäjä), 3) Björndalen (Norja). USA:n Tim Burke voi yllättää. Kovia ovat myös saksalaiset, itävaltalaiset ja ranskalaiset ampumahiihtäjät. Ranskan Simon Fourcade johtaa maailmancupia.

Huomenna maanantaina on mm. naisten 10 km:n vapaan tyylin hiihto. Paras suomalainen lienee Riitta-Liisa Roponen, joka on vapaan spesialisti. Aino-Kaisa Saarinen on parempi perinteisellä tyylillä. Veikkaukseni: 1) Charlotte Kalla (Ruotsi), 2) Justyna Kowalczyk (Puola), 3) Margit Björgen (Norja) ja 4) Roponen (Suomi), Aino-Kaisa Saarinen on kuudes. Virpi Kuitunen ei ilmeisesti hiihdä tätä matkaa, muita suomalaisia lienevät Pirjo Muranen ja Krista Lähteenmäki. Muranen on onnistuessaan sijoilla 10-15.

Huomenna maanantaina on lisäksi miesten 15 km vapaalla tyylillä. Matti Heikkinen on voittanut tällä kaudella yhden maailmancupin vapaan kilpailun, mutta näyttää kadottaneen kuntonsa. Paras suomalainen voi olla kokenut Teemu Kattilakoski, joka, samoin kuin Matti Heikkinenkin, voivat olla ehkä sijoilla 10-15. Muilla suomalaisilla (mm. Ville Nousiainen) ei liene mahdollisuuksia 15-20 parhaan joukkoon. Veikkaukseni: 1) Peter Northug (Norja), 2) Marcus Hellner (Ruotsi) ja 3) Axel Teichmann (Saksa).

Tänään on yhdistetyn kilpailu(normaalimäki), ks. veikkaustani viime perjantailta. Tämän jälkeen Hannu Manninen on hypännyt mäkiharjoituksissa kohtuullisen hyvin. Kun hiihtorata on raskas, voi Manninen olla hyvinkin mitaleilla. Myös Anssi Koivuranta voi yllättää positiivisesti.

Katsotaan miten käy! (su, klo 17.50).

----

Jatkoa, ma 15.2. (klo 11)

Yhdistetyssä kävi niin kuin kävi ja oli hieman ennakoitavissa. Ansi Koivuranta taisteli hiihto-osuudella urhoollisesti, mutta paukkuja ei miehellä ollut, kun viimeinen kirikilometri alkoi. Hannu Manniselta odotetun vaisu suoritus siihen nähden, että mies ei ole kilpaillut 1,5 kuukauteen ja tämä oli vasta hä en neljäs kisansa koko kaudella. Manninen tuli kisakaupunkiin vasta 2-3 päivää sitten, myös tämä varmaan vaikutti suoritukseen.

Ihmeellisintä minusta oli tapa, jolla Janne Ryynästä seisotettiin mäkikilpailun johtajana reilut puoli tuntia eli kisan loppuun. Mies oli selvästi kylmissään vain ohut hyppypuku päällään ja jalat menivät varmaan aivan tönköiksi paria tuntia myöhemmin alkanutta hiihto-osuutta ajatelleen. . Outoa, että kukaan Suomen joukkueen johtajistosta ei älynnyt tuoda Ryynäselle vaatetta päälle ja lämmintä juomaa nautittavaksi. Ryynäsen seisomisesta johtuva jalkojen tönkköys näkyi sitten surkeana hiihtona ja kaiken lisäksi vielä kuperkeikkana hiihtolenkin alamäessä!

Oliko Ryynänen ottanut oppia Tuntemattomasta sotilaasta, jonka elokuvaversiosta muistamme ikuisesti, miten Lehto, Rahikainen ja Määttä päättivät seisoa "kovennettua", vaikka ryssän pommikoneet lähestyivät ja pudottelivat pommejaan miesten lähettyville. Perrrskules, seison mähän seison tässä kyllä kisan loppuun, vaikka paleltuisin kuinka! Näinkö Ryynänen mahtoi? Tässä "kovennetun" seisomisessa meni Ryynäseltä kokonaiskilpailussa 10-15 sijoitusta, näin arvelisin.

Yhdistetyn kisoissa hiihdetään nykyään armottoman kovaa. Kilpailun pistelasku suosii selvääkin selvemmin kovia hiihtäjiä, ei hyviä mäkihyppääjiä. Ryynänen näyttäisi olevan vielä melkoinen "pullukka." Jos aikoo menestyä hiihto-osuudessa, pitäisi harjoittelun tehon näkyä kyllä kuoppaposkisuutena.

Kumparelaskussa suomalaiset olivat eilen statisteja. Entisillä meriiteillä ja entisillä helpon näköisillä hypyillä ei kisassa enää pärjää. Tämän saivat ex-mitalistit Mikko Ronkainen ja Tapio Luusua karvaasti kokea. Kumparelasku tuntuu olevan selvästi heitä nuorempien miesten lajia.

Tänään on ohjelmassa pikaluistelun sprintti eli miesten 500 metriä. Suomalaisista mitalitoiveita on van Mika Poutalalla. Jos Suomen mitalitili kisoissa ylipäätään aukeaa - pahalta näyttää (!) - niin nyt on se päivä! Veikkaan Poutalan ottavan hopeamitalin. 500 metrin voitto menee Koreaan ( kaksi Leetä: Koyou-Hyuk Lee tai Kang-Seok Lee), myös japanilaiset, venäläiset, kiinalaiset ja Kanadan Wotherspoon ovat kovia.

Naiset kamppailevat jääkiekkoilussa pronssimitalista Ruotsin kanssa. Kanada ja USA ovat selvästi kaksi kaksi parasta joukkuetta.

Miesten jääkiekossa Suomi saa tyytyä kuudenteen sijaan, sekin on meidän ikälopulle nostalgiajoukkueelle hyvä saavutus. Kaikki huippuhyökkääjämme Teemu Selänteestä alkaen ovat enemmän tai vähemmän rampoja. Filppulalta meni nivus ja Jere Lehtiseltä sormi - myös Tuomo Ruutu on sairastellut pitkän - mutta kun on kyse olympiakisoista, myös kaikki rammat pelaajat pitävät kynsin hampain kiinni valinnastaan.

Suomen tämän hetken ylivoimaisesti paras hyökkääjä Jussi Jokinen jätettiin päävalmentaja Jukka Jalosen mahtikäskyllä pois joukkueesta - ilmeisesti Jussi Jokinen ei ole joissakin aikaisemmin kisoissa osallistunut tarpeeksi innokkaasti puolustuspelaamiseen. Jokinen on mättänyt NHL:n viimeisissä peleissä jo useana viikon aikana maalin pari per ottelu, mutta Jukka Jalonen - hän asuu muuten Riihimäellä - ei vain ole pyörtänyt käsittämätöntä päätöstään jättää Jokinen rannalle. Joukkueeseen kelpuutettiin sen sijaan konkari ja melko näkymättömästi tällä kaudella pelannut Ville Peltonen, mistähän syystä?

Suomen miesten jääkiekkojoukkueella ei ole Vancouverissa minkäänlaista saumaa mitalipeleihin. Tämä on veikkaukseni.


-----

Ke 17.2. klo 14

Naisten 10 km hiihdossa veikkasin kaksi sijaa aivan oikein: 1) Charlotte Kalla ja 3) Margit Björgen. Miesten 500 metrin luistelussa voitto meni Koreaan, kuten veikkasin, vaikkei voittajan nimi ollutkaan Lee. - Mika Poutala horjahdus toisen luistelun viimeisessä kaarteessa oli niin paha, että se maksoi hänelle kultamitalin.

Paremminhan minä onnistun näissä olympiakisaveikkauksissa kuin veikatessani, kenestä tulee KKO uusi jäsen! Vm. nimityskisa onkin aina urheilua paljon arvoituksellisempaa puuhaa, sillä virkanimityksissä paras ei suinkaan aina voita.

Tänään ovat vuorossa sprinttihiihdot perinteisellä tyylillä. Veikkaan, että naisten sprintissä Soi avaa vihdoin mitalitilinsä ja ottaa pronssia. Mitalin voi Aino-Kaisa Saarisen sijasta tuoda yhtä hyvin Pirjo Muranen. Virpi Kuitusella on kisoissa ensimmäinen startti, mutta hän ei yllä finaaliin eli kuuden parhaan joukkoon. Veikkaukseni: 1) Petra Majdlich (Slovakia), 2) Justyna Kowalczyk (Puola) ja 3) Pirjo Muranen (Suomi). Myös ruotsalaiset Hanna Falk ja Ina Ingmarsdotter sijoittuvat hyvin.

Miesten sprintin kullan ottaa melko varmasti Ruotsin Emil Jönsson ja hopealla on Norjan Hattestad. Pronssi voi mennä esimerkiksi Norjan John Kristian Dahlille. On yllätys, jos joku neljästä suomalaisesta pääsee finaaliin. Sami Jauhojärvi lienee paras suomalainen.

Mika Poutala on sisuuntunut voi ottaa pronssia 1000 metrin luistelussa. Kärjessä ovat jälleen korealaiset ja japanilaiset sekä joku venäläisistä.

Lumilautailun half pipissa paras suomalainen on Peetu Piiroinen, joka voi yltää mitaleille. Kultamitali mennee Shaun Whitelle, joka voitti jo Torinon kisoissa. - Veikkaus päättyi klo 14.15.

------

Perj. 19.2. klo 19

Lumilautailun veikkauksenihan meni aika nappiin!

Tänään hiihdetään naisten 7,5 +7,5 km yhdistelmähiihto. Ensin hiihdetään perinteisen tyylin osuus ja sillä luultavasti Puolan Justyna Kowalczyk ja Suomen Aino-Kaisa Saarinen yrittävät repiä eroa, sillä he eivät ole aivan huippuja vapaalla tyylillä. Saarinen tulee putoamaan vapaan osuudella kärjestä. Suuria eroja ei kuitenkaan tule ja kisa ratkaistaan vapaan hiihdossa. Veikkaukseni: 1) Charlotte Kalla (Ruotsi), 2) Margit Björgen (Norja) ja 3) Riita-Liisa Roponen (Suomi). Kowalczyk voi myös olla mitaleilla, samoin Viron Kristina Smigun-Vähi ja Italian Ariana Follis.

Tänään on myös ison mäen karsintakilpailu, loppukilpailu on ilmeisesti huomenna. Kaikki suomalaiset selvittävät kyllä karsinnan - ellei sitten Hari Olli taas jostakin syystä satu tekemään "kynttilähyppyä." Huomisessa loppukilpailussa kärjessä ovat (mahdollisesti myös tässä järjestyksessä) Gregor Schlierenzauer (Itävalta), Simon Amman (Sveitsi), Martin Koch (Itävalta), Jacobsen (Norja), Tsekin Hajek, Slovenian Robert Kranjec (Slovenia) ja Harri Olli (Suomi). Kärkipäässä ovat myös Adam Malycz (Puola) ja Janne Ahonen (Suomi), mutta en usko, että he ottaisivat mitalin.

Veikkaus päättyi klo 19.15.

------



keskiviikko 3. helmikuuta 2010

219. KKO:n oikeusneuvoksen nimitysesitys on puutteellinen

KKO:n virkaesitykset tehdään plenumsalissa

1. Korkeimman oikeuden (KKO) viime viikolla eli 27.1. tekemän virkaesitys oikeusneuvoksen nimitysasiassa on herättänyt lakimiespiireissä melko vilkasta keskustelua. KKO esitti äänestyksen jälkeen virkaan asianajaja Ari Kantoria. Puoltoääniä KKO:ssa saivat myös asianajaja Markku Fredman ja käräjätuomari, esittelijäneuvos Mika Huovila. Pohdiskelin virkaesitystä toissapäiväisessä blogissani.

2. KKO laatii esityksensä virkaan ilmoittautujien hakemuksiin liitetyistä asiakirjoista ilmenevien tietojen perusteella. Kaikkia tietoja virkaesityksessä ei ole tietenkään mahdollista mainita, mutta siinä tulisi kuitenkin kertoa tasapuolisesti kaikki tärkeimmät tiedot. Näin tulisi menetellä erityisesti siinä vaiheessa, jolloin KKO vertailee kahden "finaaliin" selviytyneen viranhakijan keskinäistä pätevyyttä.

3. Nyt puheena olevassa tapauksessa viranhaussa finaaliin selviytyi kaksi asianajajaa: Kantor ja Fredman. Heidän meriittinsä olisi siis pitänyt tuoda esille virkaesityksessä tasapuolisesti. Näyttää kuitenkin siltä, ettei tässä ole onnistuttu parhaalla mahdollisella tavalla. Markku Fredmanin kohdalla virkaesityksessä on sivuutettu meriittejä, jotka minusta vaikuttavat punnintaan ja saattavat jopa kallistaa vaakakupin Fredmanin eduksi.

4. KKO tekee jäsen nimittämistä koskevan virkaesityksensä tasavallan presidentille ja nimitysasia käsitellään normaalissa järjestyksessä ensin valtioneuvoston yleisistunnossa ja sen jälkeen presidentin esittelyssä. Valtioneuvostossa nimitysasiaa tarkastellaan ja päätös asiassa tehdään käytännössä virkaesityksessä mainittujen tietojen perusteella; ministerit tuskin lukevat virkaesitykseen ja -hakemuksiin liitettyjä asiakirjoja. On siis tärkeää, että virkaesitys on mahdollisimman seikkaperäinen ja tasapuolinen.

5. Markku Fredmanin osalta KKO:n virkaesityksessä mainitaan lyhyesti, että "Fredman on hoitanut enimmäkseen rikosasioita. Hänen erityistä osaamisen aluettaan ovat ihmis- ja perusoikeuskysymykset, joilla on nykyisin suuri merkitys oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa." Tämä luonnehdinta antaa yksipuolisen kuvan Fredmanin toiminnasta, sillä ihmisoikeusjuridiikka ei suinkaan "tyhjenny" rikosoikeuteen, vaan siinä joudutaan perehtymään syvällisesti myös moniin muihin oikeudenaloihin. - Kantorin etuna virkaesityksessä pidetään puolestaan hänen "laaja-alaisuuttaan." Tämä yleistoteamuksen jälkeen KKO äityy suorastaan ylistämään Kantorin kyvykkyyttä: "Kantor on hoitanut monipuolisesti sekä laajoja rikosasioita että liikejuridiikkaan liittyviä asioita, muun muassa sopimus-, yhtiö-, immateriaali- ja maksukyvyttömyysoikeuden aloilta. Kantor tunnetaan etevänä laintuntijana ja taitavana asianajajana, joka tunnistaa ja analysoi nopeasti olennaiset oikeudelliset kysymykset."

6. Minä en tunne Kantoria ja hänen asianajoaan, sen sijaan Fredmanin toimintaa tunnen erityisesti oikeussalin ulkopuolelta. Fredman on arvostettu juridiikan asiantuntija, jonka tietoja ja taitoja on hyödynnetty pitkälti toistakymmentä vuotta erilaisissa lainsäädäntöhankkeissa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta ja lakivaliokunta kuulevat Fredmania lähes säännönmukaisesti etenkin rikosoikeuden ja rikosprosessioikeuden sekä tuomioistuin- ja asianajajalaitoksen uudistamista koskevista lakiesityksistä. Fredman on ollut mukana jäsenenä useissa valtioneuvoston ja oikeusministeriön asettamissa komiteoissa, toimikunnissa ja työryhmissä. Näistä muistuvat mieleeni erityisesti kaksi vuotta istunut tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (KM 2003:2) sekä yhtä pitkään istunut esitutkinta-, pakkokeino- ja poliisilainsäädännön kokonaisuudistusta valmistellut toimikunta (KM 2009:3); viimeksi mainittuun mietintöön Fredman ja Asianajajaliiton toinen edustaja jättivät laajan eriävän mielipiteen. - Ari Kantorin lainvalmisteluun liittyviä meriittejä en tunne.

7. Fredmanilla on myös laaja ja juridiikkaa monipuolisesti käsittelevä kirjallinen tuotanto, mikä on asianajajien kohdalla aika harvinaista. Viittaan tässä suhteessa Asianajotoimisto Fredman & Månssonin kotisivuilla nähtävissä olevaan Fredmanin julkaisuluetteloon, joka käsittää lähes 50 nimikettä. - Ari Kantorin kirjallista tuotantoa en tunne, siitä ei ole mainintaa häntä koskevassa Asianajotoimisto Merilampi Oy:n internetsivuilla olevassa esittelyssä.

8. Markku Fredman palkittiin 16.10.2009 perusoikeustyöstään Suomen Asianajajaliiton myöntämällä arvostetulla Matti Ylöstalo -palkinnolla. - Asianajajaliiton valvontalautakunta puolestaan "muisti" vuonna 2008 Ari Kantoria antamalla hänelle huomautuksen hyvän asianajajatavan vastaisesta menettelyssä koskien palkkiolaskun erittelyä. Onkohan valvontalautakunnan kokoonpanoon asiassa kuulunut oikeusneuvos Hannu Rajalahti muistanut kertoa KKO:lle tästä asiasta?

9. KKO:n virkaesityksessä ei mainita halaistua sanaan Markku Fredmanin edellä mainituista ansioista! Tämä on minusta hämmästyttävää ja antaa kuvan, jonka mukaan KKO on halunnut tarkoituksellisesti ohittaa Fredmanin kyseiset meriitit korostaessaan yksipuolisesti Ari Kantorin etevyyttä laintuntijana ja taitavuutta asianajajana. Pidän tällaista menettelyä ja virkaesityksen yksipuolisuutta selkeänä puutteena ja viranhakijoiden tasapuolisen kohtelun kannalta ongelmallisena. Markku Fredmanin tuntevat juristit voivat varmaankin "todistaa", että KKO:n yksinomaan Kantorin kohdalla käyttämät mainesanat sopivat hyvin myös Markku Fredmanin asianajotoimintaan samoin kuin hänen edellä mainittuun muuhunkin toimintaansa.

10. Jäin miettimään, mihin dokumentteihin ja aineistoon KKO on oikeastaan perustanut Kantorin kyvykkyyttä koskevat ylistävät arvionsa. Minusta oikeusneuvos Pekka Koponen osui naulan kantaan, kun hän totesi omassa äänestyslausunnossaan, että KKO:n käytettävissä olevilla menetelmillä ei kyetä turvaamaan sitä, että kaikista hakijoista olisi tasapuolisesti saatavilla luotettavaa tietoa heidän ammattipätevyytensä arvioimista varten ja että tämä koskee etenkin niitä hakijoita, joilla ei ole oikeustieteen alalta kirjallista tuotantoa ja jotka eivät ole toimineet oikeuslaitoksen palveluksessa tai muutoin oikeudenhoidon tehtävissä. "Tällöin on käsillä vaara, että käsitykset ammattitaidosta rakentuvat yksittäisten ja satunnaisten havaintojen varaan ja siten selvästi riittämättömään aineistoon," lausui Koponen.

11. Perusteltua tekstiä Koposelta. Kuten olen usein esittänyt, KKO:n jäsenten virantäyttömenettelyä tulisi monelta osin uudistaa. Nykyoloissa on kuitenkin välttämätöntä edellyttää, että KKO:n virkaesityksessä tuodaan tasapuolisesti esiin kaikki saatavissa oleva aineisto, jolla on merkitystä hakijoiden ammattipätevyyden arvioinnissa. Tätä perusedellytystä KKO:n virkaesitys ei mielestäni täytä siltä osin kun siinä on selostettu Ari Kantorin ja Markku Fredmanin ammattipätevyydestä saatavissa olevia tietoja ja verrattu heidän keskinäistä pätevyyttään.

12. Markku Fredman on ollut aktiivisesti mukana Demokraattisissa Lakimiehissä eli Demlassa. Ari Kantor puolestaan on toiminut aktiivisesti Suomen Välimiesoikeusyhdistyksessä. Olisikohan näillä (notorisilla) tiedoilla ollut merkitystä, kun KKO on tehnyt virkaesityksensä?

tiistai 2. helmikuuta 2010

218. Puhemiesten vaali

Antoiko puhemiehen vaali "vääristyneen kuvan" eduskunnasta?

1. Eduskunnan puhemiesten tänään suoritetussa vaaleissa suurimman huomion sai Sauli Niinistön alhainen äänimäärä. Niinistö sai ainoastaan 89 ääntä, ei puoliakaan annetuista äänistä. Vuosi sitten Niinistöä äänesti puhemieheksi 141 kansanedustajaa.

2. Kansanedustajat halusivat näpäyttää Niinistöä järjestämällä protestiäänestyksen. Kolmen suuren puolueen ryhmäpäätökset eivät pitäneet, kun kyseessä oli salainen lippuäänestys. Kansaedustajia jurppi Niinistön kamreerimaiseksi luonnehdittu eduskunnan rahankäytön syynääminen ja toisaalta Niinistön kansanedustajia kohtaan harjoittama vinoilu. Niinistöä on syytetty jopa koulukiusaamisesta. Asialla ovat olleet erityisesti ns. kalapuikkoviiksimiehet, jotka ovat ääni väristen ja viikset väpättäen kertoneet, miten Niinistö simputtaa heitä jatkuvasti. Säästötavoitteissa Niinistö on oikeassa, sillä eduskunnan menot ovat paisuneet (Paavo Lipposen puhemieskaudella) älyttömällä tavalla ja rahaa kuluu muun muassa kansanedustajiin kaukomaille suuntautuviin matkoihin, joista tuskin on minkäänlaista hyötyä eduskuntatyössä.

2a. Pitäisikö puhemiehen vaaleissa siirtyä suljetun lippuäänestyksen sijasta avoimeen järjestelmään, jossa jokainen edustaja kertoisi kuuluvalla äänellä, ketä hän kannattaa puhemieheksi? Vaalit ovat tietysti normaalisti salaisia, mutta puhemiehen vaali ei olekaan mikään kansanvaali. Minusta ihmisillä pitäisi olla oikeus tietää, ketä heidän parlamenttiin äänestämänsä edusajat ovat puhemiehen vaalissa äänestäneet. Vai pitäisikö lakiesityksistäkin äänestettäessä siirtyä salaisiin äänestyksiin? Silloin edustajat saisivat tehdä omantuntonsa mukaisia äänestyspäätöksiä eikä mikään ryhmäkuri sitoisi heitä. Äänestyksissä sattuisi varmasti usein ylläreitä, mikä lisäisi yleisön mielenkiintoa eduskuntatyötä kohtaan.

3. Eduskunnan toiminnassa olisi todella paljon korjaamista ja uudistamista, mutta siitä joskus myöhemmin. Tässä sanon sen verran, että Suomen eduskuntaan riittäisi hyvin 100-150 kansanedustajan porukka. Lisäksi voitaisiin pohtia uudistettua kaksikamarista valtiopäivälaitosta, jonkinlaista suomalaiseen oloihin soveltuvaa mallia USA:n senaatti-edustajainhuonejärjestelmästä. Jos nykyinen edustajamäärä halutaan säilyttää, olisi vaaleissa siirryttävä ilman muuta ns. pitkiin listoihin. Tämä uudistus lisäisi äänestysaktiivisuutta, kuten on nähty muista pohjoismaista, joissa äänestysprosentti on selvästi Suomen vaaleja korkeampi.
Pitäisi luopua nykyisestä hullusta järjestelmästä, jossa kansanedustajan luottamustoimesta on tehty poliitikkojen kovapalkkainen päätoimi hirmuisen pitkine lomineen, avustajalaitoksineen ja monine muine etuisuuksineen. Juuri tämä järjestelmä on tuonut eduskuntaan suuren joukon ex-missejä, ex-painijoita, ex-hiihtäjiä ja kaiken karvaisia muita julkkiksia.

4. Parlamentin kovan ytimen muodostaisi mallissani pätevistä ja taitavista poliitikoista koostuva enintään 100 hengen kokoonpano, joka valmistelisi lait ja päättäisi niiden asiasisällöstä. Näille jäsenille maksettaisiin hommasta kunnon palkkaa. Tämän lisäksi olisi eräänlainen kansankongressi, jossa voisi olla vaikkapa 500 jäsentä. Se kokoontuisi kuitenkin vain 2-3 kertaa vuodessa pariksi päiväksi kerrallaan, ja sen tehtävänä olisi yksinkertaisesti hyväksyä tai hylätä lakiesitykset lopullisesti, mutta ei tehdä niihin mitään muutoksia. Tälle poppoolle maksettaisiin vain matkakulut ja päiväraha. Istuntokauden jälkeen porukalle, jos ovat olleet kunnolla, voitaisiin tarjota valtion varoilla risteilymatka Tallinnaan tai vaihtoehtoisesti Tukholmaan - ei missään nimessä kauemmaksi - ja viedä heidät kevätistuntokokoontumisen päätteeksi Linnanmäelle ja syksyllä Seppo Tiitisen seurassa Kansallisoopperaan.

5. Taisinpa eksyä hieman teemasta! - Minusta Niinistö oli lapsellinen, kun rupesi puhemiehen vaaliin jälkeen marmattamaan huonoa "vaalitulostaan." Olisi vaan luvannut jatkossa vielä enemmän runtua näille veijariedustajille, näille vilkunoille, kalapuikkoviiksimiehille, zysseille ja muille valtion piikkiin reissaaville Kuuban yms. kaukomaiden matkaajille. Siitä kansa olisi tykännyt, ei siitä, että puhemies rupeaa heti äänestyksen jälkeen miettimään ja murjottamaan, että ollako vai eikö olla.

6. Minusta puhemiehen vaalin kohokohta oli se, että demarit ottivat varoituksistani onkeensa ja tekivät ryhmäpäätöksen, jolla Johannes Koskinen lempattiin pihalle puhemieskolmikosta. Tämä oli minusta aivan odotettu ratkaisu, jonka perään kyselin jo edellisellä vaalikierroksella. Eihän Johannes Koskisella ollut Helsingin HO:n antaman ja nyt lainvoimaisen Rusi-tuomion jälkeen kerta kaikkiaan minkäänlaisia edellytyksiä jatkaa varapuhemiehenä. Tämän Jutta Urpilainen, Eero Heinäluoma ja Jacob Söderman vihdoin ymmärsivät. Parlamentin puhemiehenä ei voi toimia poliitikko, jonka on todettu lainvoimaisella tuomiolla menetelleen keskeisen ihmisoikeusperiaatteen eli syyttömyysolettaman vastaisesti tavalla, josta on aiheutunut valtiolle merkittävä vahingonkorvausvastuu.

7. Koskinen poispotkiminen puhemiehen pallilta tuli ilmeisesti kuitenkin kaikille - paitsi minulle - yllätyksenä. Niinpä Helsingin Sanomat (hs.fi) julkaisi tänään aamulla uutisen, jossa todettiin lakonisesti, että varapuhemiehinä jatkavat Seppo Kääriäinen (kesk) ja Johannes Koskinen (sd)- todellisia asiantuntijoita siinäkin lehdessä! Asia tuli täydellisenä yllätyksenä myös Koskiselle itselleen, sillä esimerkiksi Ilta-Sanomien nettijutussa kerrottiin, että Urpilainen ilmoitti päätöksestään Koskiselle vasta tänä aamuna! Kun siis Johannes Koskinen asteli aamulla Hämeenlinnan junasta Rautatieasemalta kohti eduskuntataloa, hän kuvitteli tulevansa valituksi varapuhemieheksi myös seuraavalle kaudelle, mutta Urpilainenpa olikin järkännyt Koskiselle pikku yllärin.

8. Koskisen tilalle Jutta Urpilainen istutti sitten Tarja Filatovin - hänkin Hämeenlinnasta kuten Koskinenkin - ja Filatovin paikalle eduskuntaryhmän johtoon Eero Heinäluoman. Keksiköhän Urpilainen tämän kaiken itse vai olisiko Heinäluoma hieman avustanut Urpilaista paikkojen kierrätyksessä? Koskiselle lätkäistiin jonkinlaiseksi lohdutukseksi Heinäluoman paikka ulkoasiainvaliokunnassa.

maanantai 1. helmikuuta 2010

217. Liikejuristi KKO:n jäseneksi?

Asianajaja Ari Kantorista tulee KKO:n uusi jäsen, kuva Asianajotoimisto Merilampi Oy:n internetsivuilta

1. KKO:ssa on reilut kuukauden päivät valmisteltu tasavallan presidentille tehtävää virkaesitystä kyseisen tuomioistuimen uuden jäsenen eli oikeusneuvoksen viran täyttämistä koskevassa asiassa. Kuten tiedämme, KKO käytännössä täydentää itse itseään, sillä lähes poikkeuksetta tasavallan presidentti nimittään jäseneksi KKO:n virkaan esittämän lakimiehen. KKO teki virkaesityksensä 27.1. esittäen äänestyksen jälkeen, että virkaan nimitetään asianajaja Ari Kantor.

2. Kerroin blogissani 209/14.1.-10 niiden 18 juristin nimet, jotka olivat hakeneet virkaa ja lyhyesti mitä nimitysmenettelyssä saattaisi olla odotettavissa. Valtionsyyttäjä Päivi Hirvelä peruutti tammikuun loppupuolella hakemuksensa, ilmeisesti siksi, että hänen jatkopestinsä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomarina tuli tuolloin vahvistetuksi. KKO:n virkaesitys on aina arvoituksellinen prosessi, jonka lopputulosta on lähes mahdotonta ennustaa. Valinnassa painavat hakijoiden pätevyyden ja ammattitaidon lisäksi usein myös kaveruus- yms. suhteet. Hakijoiden asettaminen paremmuusjärjestykseen on käytännössä lähes mahdoton tehtävä, sillä heidän ammatti- ja koulutustaustansa on hyvin erilainen.

3. Kuten olen monta kertaa ehdottanut, käyttöön pitäisi ottaa tiettyyn erityisosaamiseen ("kiintiöön") perustuva hakumenettely, jossa viranhaku siis kohdistettaisiin siihen ammattiryhmään, josta uusi jäsen halutaan kulloinkin rekrytoida. Toinen vaihtoehto olisi hakea tietyn oikeudenalan (esimerkiksi siviilioikeus, rikosoikeus, työoikeus, ihmisoikeudet jne.) erityisosaaja, jolloin hakijoina voisivat olla niin tuomarit, asianajat kuin muutkin kysymykseen tulevien oikeudenalan edustajat. Mutta kuten järkeville uudistuksille usein tahtoo käydä, ehdotukseni on toistaiseksi kaikunut kuuroille korville.

4. KKO:n virkaesitys noudatti tälläkin totuttua ja hieman mitäänsanomatonta kaavaa. Suurin osa yhdeksän sivua pitkästä asiakirjasta on käytetty kaikkien hakijoiden kokemuksen ja koulutuksen melko ylimalkaiseen selostamiseen. Sitten KKO latelee muutamia yleisiä kriteereistä, joita KKO:n jäseneltä edellytetään. Tämän jälkeen seuraa muutama sananen siitä, millaisia "jeppejä" KKO:ssa parhaillaan istuu; todetaan, että puolet jäsenistöstä on rekrytoitu tuomioistuimista - näihin KKO lukee myös omat esittelijänsä - ja puolet taas muualta eli asianajajakunnasta, oikeusministeriön lainvalmistelijoista, syyttäjistöstä, yliopistoihmisistä jne.

5. Tämän jälkeen KKO pääsi itse asiaan ja kertoi, että nyt olisi tarve saada KKO:n jäsenistöön asianajaja. KKO on muotoillut tämän toteamalla, että "tällä kertaa hakijoiden joukossa on ansioituneita asianajajia." Tällöin yhteensä 17 hakijasta jäivät jäljelle vain ne viisi advokaattia, jotka olivat joko aivan sattumalta tai jonkun taikka joidenkuiden KKO:n jäsenen kehotuksesta tai vinkistä hakeneet virkaa. Valtakunnassa toimii tällä hetkellä lähes 1 500 asianajajaa, joten olisi ollut todennäköistä, että hakijoiden joukossa olisi enemmänkin korkealuokkaisia asianajajia, jos jo KKO:n laatimassa viranhakuilmoituksessa olisi mainittu, että tällä kerralla haku kohdistuu erityisesti asianajajiin.

6. KKO:n jäsenen virkaa haki siis viisi asianajajaa: Markku Fredman (Fredman & Månsson), Ari Kantor (Merilampi), Kari Lautjärvi (Snellman), Lauri Railas (Krogerus) ja Nina Wilkman. (Borenius & Kemppinen). Fredman on tullut tunnetuksi erityisesti rikos- ja ihmisoikeusjuristina, muut neljä sen sijaan lähinnä siviili- ja liikejuristeina.

7. Näistä viidestä KKO:ssa kannatusta saivat Markku Fredman ja Ari Kantor. Kummallakin on suunnilleen yhtä pitkä kokemus asianajajana. Kun KKO:ssa on jo tällä hetkellä kolme siviilioikeuteen ja riita-asioiden oikeudenkäynteihin aiemmassa ammatissaan perehtynyttä asianajajajäsentä, eli Mikko Tulokas, Pertti Välimäki ja Timo Esko, olisi ollut johdonmukaista ja ymmärrettävää, että nyt tapahtunut valita olisi kohdistunut rikosasioihin ja ihmisoikeuskysymyksiin perehtyneeseen asianajajaan eli Markku Fredmaniin. KKO:n täysistuntoon osallistuneista 17 jäsenestä kolme eli oikeusneuvokset Juha Häyhä, Pertti Välimäki ja Kari Kitunen olivatkin tällä perusteella Fredmanin valinnan kannalla. He viittaisivat lisäksi siihen, että "KKO:ssa käsiteltävistä asioista enenevä osuus sijoittuu Fredmanin erityisosaamisen alueelle."

8. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että KKO:een valitetaan selvästi enemmän rikosasioista kuin siviili- eli riita-asioista ja että annetuista ennakkopäätöksistä enemmistö koskee rikos- ja prosessuaalisia kysymyksiä. Lisäksi KKO on saanut aivan viime aikoina joissakin tapauksissa "pyyhkeitä" Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Viittaan muun muassa kommentoimaani Kari Uotin juttuun, jossa KKO joutui purkamaan aiemman Uotille antamansa langettavan tuomion ihmisoikeusloukkauksen takia (KKO 2009:80).

9. KKO:n selvä enemmistö (12 jäsentä) asetti kuitenkin Ari Kantorin Fredmanin edelle. Enemmistökin myöntää, että "ihmis- ja perusoikeuskysymyksillä on nykyisin suuri merkitys oikeudellisessa ratkaisutoiminnassa." Mutta seuraavista perusteluista ilmenee, miksi valinta kohdistui Ari Kantoriin: "Kantorin etuna on puolestaan hänen laaja-alaisuutensa. Kantor on hoitanut monipuolisesti sekä laajoja rikosasioita että liikejuridiikkaan liittyviä asioita, muun muassa sopimus-, yhtiö-, immateriaali- ja maksukyvyttömyysoikeuden aloilta. Kantor tunnetaan etevänä laintuntijana ja taitavana asianajajana, joka tunnistaa ja analysoi nopeasti olennaiset oikeudelliset kysymykset. Myös Kantorin henkilökohtaiset ominaisuudet vastaavat hyvin niitä vaatimuksia, jotka ovat tarpeellisia korkeimman oikeuden kollegisessa ja samaan aikaa riippumattomassa työskentelyssä." - Henkilökohtaisia ominaisuuksia koskeva virke on tuttu fraasi, joka liitetään aina ikään kuin loppukaneettina KKO:n virkaesitykseen. Tähän valinta ei ratkennut, sillä myös Fredmania äänestäneet KKO:n jäsenet maalailivat hänen henkilökohtaisia ominaisuuksia samanlaisin sanakääntein.

10. Perusteluista päätellen KKO näyttää tuntevan "kanttoorinsa" hyvin. Varmaan pätevä juristi ja taitava asianajaja, sillä eihän KKO:een heikkoja juristeja rekrytoida. Yksi asia minua jäi kuitenkin KKO:n perusteluissa vaivaamaan. Ari Kantorin kohdalla KKO ei nimittäin mainitse sanaakaan siitä, onko Kantor toiminut välimiehenä. Tulin oikein uteliaaksi ja katsoin Kantorin esittelyä Asianajotoimisto Merilammen ym. internetsivuilta; Kantor on sanotun asianajotoimiston osakas. Sieltähän selvisi, että Ari Kantor on tunnettu välimies:

- Arilla on laaja ja monipuolien kokemus merkittävistä oikeudenkäynneistä liittyen erityisesti vahingonkorvaus- ja tuotevastuukysymyksiin sekä arvopaperimarkkina- ja yhtiöoikeuteen. Hän on toiminut sekä välimiehenä että asiamiehenä laajoissa kotimaisissa ja kansainvälisissä välimiesmenettelyissä.

11. Miksi KKO on ohittanut virkaesityksessään Ari Kantorin menestyksellisen toiminnan välimiehenä? Luultavasti siksi, että tämän puolen "kehumisella ei haluttu herättä huomiota, sillä onhan KKO:n jäsenten toimimista välimiehenä silloin tällöin julkisuudessa arvosteltu. Kun viime marraskuun lopussa eläkkeelle siirtynyt oikeusneuvos Gustaf Möller oli tunnettu välimies, niin pitihän myös toki hänen seuraajakseen myös saada kovan luokan välimies. Näin on KKO:ssa luultavasti - rivien välissä - ajateltu. KKO:ssa ei ole ollut koskaan aikaisemmin neljä asianajajaa yhtä aikaa kuten nyt, kun Ari Kantor saa nimityksen. Nämä kaikki neljä ovat liikejuridiikkaan ja siviilioikeuteen erikoistuneita asianajajajäseniä. Sitä vastoin KKO:ssa ei ole edelleenkään yhtään rikosasioihin ja ihmisoikeusasioihin erikoistunutta asianajajaa, vaikka rikosasioita ratkaistaan KKO:ssa selvästi enemmän kuin riita-asioita.

12. Ari Kantor on 45- vuotias, kun sen sijaan useimmat KKO:ssa nykyisin istuvat jäsenet on nimitetty virkaansa yli viisikymppisinä, jotkut jopa reilusti yli. Kantorillle nimitys KKO:een onnistui ensimmäisellä hakukerralla, mikä sekin on nykyisin melko harvinaista. Kuulemani mukaan Kantor oli hakenut vuosi pari sitten sitten käräjätuomarin virkaa Helsingin käräjäoikeudesta, mutta ei tullut nimitetyksi; en ehtinyt tarkistaa kuulopuheen todenperäisyyttä. Mutta käräjätuomareiden nimitysmenettely onkin erilainen kuin KKO:n jäsenten valintaprosessi, sillä siinä virkaesityksen tekee tuomarinvalintalautakunta, jolle lausuntonsa viranhakijoista antavat asianomainen käräjäoikeus ja hovioikeus. KKO:n jäsenten nimitymenettely ei sen sijaan kulje tuomarinvalintalautakunnan kautta, vaan virkaesityksen tekee KKO. Tuomarinvalintalautakunnan seulaa Kantor ei läpäissyt, mutta sitä kevyemmin hänelle onnistui pääsy maan ylimmän tuomioistuimen jäseneksi. KKO:sta käsin on toki paljon helpompi hoitaa välimiestehtäviä kuin työteliään käräjätuomarin viran ohella. KKO:ssa olot ovat paljon lokoisammat kuin käräjäoikeudessa: On suuri joukko kokeneita esittelijöitä, jotka valmistelevat jutut istuntoihin, ja jutuista 90-95 prosenttia karsitaan varsinaisesta tutkinnasta jo valituslupavaiheessa lyhyellä toteamuksella ilman perusteluja: valituslupaa ei myönnetä.

13. Tässäpä osviittaa kaikille asianajajille ja ehkäpä muillekin juristeille: pitää vain osata hakeutua oikeaan tuomioistuimeen, niin kyllä se tuomarinura urkenee myös asianajajalle! Muistuu mieleen vuosi 1970, jolloin 32-vuotias Olavi Heinonen nimitettiin Urho Kekkosen mahtikäskyllä, KKO:n virkaesitys totaalisesti sivuuttaen, oikeusneuvoksen virkaan. Vajaa vuotta aiemmin Heinoselta ei onnistunut pääsy KKO:n nuoremman oikeussihteerin virkaan.

14. Ari Kantoriin sopii hyvin iltapäivien usein käyttämä luonnehdinta "huippujuristi." Hän on hoitanut merkittäviä ja paljon julkisuutta herättäneitä oikeusjuttuja. Lehtitietojen perusteella Ari Kantor on tullut muiden huippujuristien tavoin tunnetuksi kovapalkkaisena asianajajana. Hän oli niiden kuuden asianajajan joukossa, joiden palkkiolaskutuksen pörssirikosjutuissa (mm. T.J. Groupin juttu) apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske nosti pari vuotta sitten tikun nenään ja kanteli kohtuuttoman korkeista palkkioista Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnalle. Kun syyte rikosjutussa hylätään, korvataan syytetyn oikeudenkäyntikulut eli juuri asianajajapalkkiot valtion varoista. T.J. Groupin jutussa asianajajien laskutus taisi nousta parhaimmillaan yhtä asianajajaa kohti lähes 500 000 euroon ja ylikin.

15. Kantelussaan Jorma Kalske väitti, että mainitun kuuden pörssirikoksiin keskittyneiden asianajajien palkkiovaatimukset olivat perusteettoman suuria ja täysin poikkeavia vakiintuneesta käytännöstä. Kalskeen mukaan näin isoja palkkiolaskuja ei voida perustella erityisellä ammattitaidolla, vaan päin vastoin ammattitaidon puutteella. Kalskeen allekirjoittaman kantelukirjelmän oli esittelijän ominaisuudessa laatinut valtionsyyttäjä Pekka Koponen. Kalskeen ja Koposen mukaan "päinvastoin puutteista rikos- ja rikosprosessuaalisessa asiantuntemuksessa vaikuttaa olleen haittaa näiden rikosasioiden hoitamiselle." Kalske ja Koponen totesivat, että asianajajat muun muassa kiinnittävät huomiota rikosoikeudellisesti merkityksettömiin asioihin. Kuusikosta pari asianajaja sai ylimmältä syyttäjiltä erityisen ankaraa kritiikkiä.

16. Pientä tunnusta ammattitaidostaan Kalskeelta ja Koposelta sai vain Merilammen ym. Asianajotoimiston Ari Kantor, jonka kohdalla oli syyttäjien kantelukirjelmän mukaan ollut"havaittavissa näiden juttujen erityisosaamista." Mutta Kantorkaan ei päässyt kokonaan puhtain paperein. Kantelukirjelmässä nimittäin katsottiin, että Kantorkaan " ei ole täysin sisäistänyt nykyisen rikosprosessin perusteita." - Kantelun kohteeksi joutuneet asianajajat pitivät väitteitä väärinä ja loukkaavina.

17. Asianajajaliiton valvontalautakunta ratkaisi kanteluasian täysistunnossaan 14.3.2008. Lautakunnan kokoonpanoon kuului seitsemän jäsentä, neljä asianajajaa ja kolme muuta jäsentä; yksi näistä ulkopuolisista jäsenistä oli KKO:n oikeusneuvos Hannu Rajalahti.(Olen blogissani 9.2.2009 arvioinut, voiko ylimmän tuomioistuimen jäsen toimia sanotunlaisessa sivutoimessa, joka on asiallisesti verrattavissa alioikeuden tuomarin tehtävään.) Näistä kuudesta asianajajasta yksi sai valvontalautakunnalta varoituksen - valituksen johdosta Helsingin hovioikeus lievensi myöhemmin kyseisen seuraamuksen huomautukseksi - ja kaksi asianajajaa huomautuksen sen takia, että heidän palkkiolaskunsa eivät olleet kaikilta osin riittävästi eriteltyjä. Toinen näistä huomautuksen saaneesta asianajajasta oli Ari Kantor, joka tyytyi lautakunnan päätökseen eikä valittanut siitä hovioikeuteen.

17a. Itse pääasiaan eli asianajajien palkkiolaskutuksen väitetyn kohtuuttomuuden valvontalautakunta sivuutti asiallisesti kokonaan, sillä päätöksessä viitattiin lakonisesti vain siihen, että advokaattien päämiehinä olleet pörssirikosjutun syytetyt olivat mukisematta hyväksyneet laskut. Koska näin oli, asianajajat eivät lautakunnan mielestä olleet syyllistyneet hyvän asianajajatavan rikkomiseen. Jos valvontalautakunta olisi puuttunut väitettyyn kohtuuttomuuteen eli ryhtyneet syynäämän laskutusperusteiden kohtuullisuutta, olisi kyseessä ollut merkittävä ennakkotapaus, joka olisi todennäköisesti poikinut jatkossa useita kanteluja ja valituksia liittoon.

18. Mitäs pienistä! Kantorin saama huomautus hyvän asianajajatavan rikkomisesta ei painanut KKO:n virkaesityspäätöksessä minkään vertaa. Mutta mielenkiintoiseksi asian tekee se, että valtionsyyttäjä Pekka Koponen, joka siis Jorma Kalskeen kanssa oli ollut laatimassa muun muassa Ari Kantoria koskevaa kantelukirjelmän Asianajajaliitolle, osallistui nyt KKO:n jäsenenä virkaesityspäätöksen tekemiseen; Pekka Koponen nimitettiin KKO:n jäseneksi viime kesänä. Pekka Koposella esitti nimitysasiassa oman äänestyslausuntonsa, johon oikeusneuvos Kari Raulos yhtyi. He eivät esittäneet virkaan Kantoria tai Fredmania, vaan heidän "hevosensa" oli käräjätuomari, OTT Mika Huovila, joka on toiminut viimeksi 2-3 vuotta KKO:n esittelijäneuvoksena.

19. Pekka Koponen kirjoittaa äänestyslausuntonsa yleisperusteluissa niin osuvasti, että lausuma on syytä siteerata tähän kokonaisuudessaan:

- Korkein oikeus on varsin suppea asiantuntijaorganisaatio. Osittain siitäkin johtuu, että on ensisijaisen tärkeää vakuuttua siitä, että jäsenen virkaan nimitettävät täyttävät säädetyt pätevyysvaatimukset. Ongelma on, että korkeimman oikeuden käytettävissä olevilla menetelmillä ei kyetä turvaamaan sitä, että kaikista hakijoista olisi tasapuolisesti saatavilla luotettavaa tietoa heidän ammattipätevyytensä arvioimista varten. Tämä koskee erityisesti niitä hakijoita, joilla ei ole oikeustieteen alalta kirjallista tuotantoa ja joka eivät ole toimineet oikeuslaitoksen palveluksessa tai muutoin oikeudenhoidon tehtävissä niin, että perustellun mielipiteen muodostaminen olisi mahdollista. Tällöin on käsillä vaara, että käsitykset ammattitaidosta rakentuvat yksittäisten ja satunnaisten havaintojen varaan ja siten selvästi riittämättömän aineistoon.

20. Saattaa olla, että Koponen ei katsonut voivansa kannattaa Ari Kantorin esittämistä virkaan, ei siksi, ettei hän tuntenut Kantoria ja tämän ammattipätevyyttä, vaan siksi, että hän tiesi siitä, omasta mielestään ehkä paremmin kuin monet muut KKO:n jäsenet. Olihan Koponen laatinut ja allekirjoittanut Jorma Kalskeen kanssa pari vuotta sitten kantelukirjelmän, joka koski myös Kantorin toimintaa ja jossa arvosteltiin Kantoria nykyisen rikosprosessin perusteiden sisäistämättömyydestä.

21. Koponen ja Kantor ovat ottaneet yhteen kantelutapauksen lisäksi muulloinkin. Helsingin Sanomissa (hs.fi) kerrottiin 18.6.2009 toimittaja Tuomo Pietiläisen kirjoittama juttu Helsingin käräjäoikeuden ilmeisesti edellisenä päivänä antamasta päätöksestä. Käräjäoikeus oli hylännyt valtionsyyttäjä Pekka Koposen Suomen suuriman lääkkeiden jakelijan Tamron omistajia pörssirikoksesta (tiedottamisrikos) vastaan ajaman syytteen vanhentuneena. Koponen oli vaatinut jutussa viisihenkisen miljardööriperheen saksalaisille jäsenille "tuntuvia sakkorangaistuksia." En tiedä, onko tuomiosta valitettu ja onko hovioikeus ratkaissut mahdollisen valitusasian.

22. Tässä yhteydessä kiinnostaa lähinnä vain syytettyjä sanotussa jutussa avustaneiden Ari Kantorin ja saksalaisen asianajotoimiston palkkiolaskutus ja käräjäoikeuden siitä antama päätös. Lehtijutun mukaan Ari Kantorin palkkiolasku oli määrältään 228 000 euroa ja saksalaisen toimiston 118 000 euroa, yhteensä siis 346 000 euroa. Tämän määrän käräjäoikeus kuitenkin leikkasi alle kolmasosaan ja velvoitti valtion korvamaan syytettyjen asianajokuluja yhteensä 92 000 euron edestä arvonlisäveroineen. Käräjäoikeus perusteli leikkausta sillä, että "ilmoitettu työmäärä oli selvästi ylimitoitettu" ja Suomessa ja Saksassa oli tehty päällekkäistä työtä. Kun käräjäoikeus ei "leikkaa" palkkioita omasta aloitteestaan, on syyttäjän eli siis tässä tapauksessa valtionsyyttäjä Pekka Koposen täytynyt esittää vaatimus avustajien esittämien palkkiovaatimusten alentamista ja perustella sanottua vaatimustaan edellä mainituilla syillä.

23. Mutta nyt siis Koponen ja Kantor istuvat yhdessä KKO:ssa ja plenumissa luultavasti virkaikäjärjestyksessä jopa vierekkäin - varmaan aivan sulassa sovussa keskenään. Kenties Ari Kantor on ajatellut virkaa hakiessaan, että jos kerran Pekka Koponen nimitettiin edellisellä kerralla KKO:een, niin kyllä silloin hänelläkin täytyy olla hyvät mahdollisuudet tulla nimitetyksi, sillä onhan hän sentään usein voittanut Koposen isoissa talousrikosjutuissa.

P.S.

Huomenna Eduskunta kokoontuu valtiopäiville ja valitsee puhemiehet. Nähtäväksi jää, valitaanko 2. varapuhemieheksi edelleen kansanedustaja Johannes Koskinen. Helsingin hovioikeushan totesi viime syksynä antamassaan ja sittemmin lainvoiman saaneessa Rusi-tuomiossaan Johannes Koskisen menetelleen perustavaa laatua olevan ihmis- ja perusoikeuden eli syyttömyysolettaman vastaisesti. Valtio velvoitettiin suorittamaan osaksi tällä perusteella Rusille vahingonkorvausta kärsimyksestä.