1. Syytetyn oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustusta on osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tämä sanotaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 6 artiklan 3.b kohdassa samoin kuin YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklassa. Myös Suomen perustuslain mukaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiin kuuluu oikeus tulla asianmukaisesti kuulluksi. Siihen katsotaan kuuluvan myös oikeus avustajaan. EIS:n mukaan syytetyn vähimmäisoikeuksiin kuuluu myös oikeus puolustautua henkilökohtaisesti tai itse valitsemansa avustajan välityksellä (EIS 6 art. 3.c kohta).
2. Tänään annettu korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2014:25 koskee tapausta, jossa Helsingin käräjäoikeus oli tuominnnut syytetty A:n vastoin tämän kiistämistä huumausainerikoksesta ja rattijuopumuksesta seitsemän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. A oli saanut haasteen tiedokseen vasta käräjäoikeuden pääkäsittelypäivänä, joka alkoi kello 10.30, eikä hänellä ollut pääkäsittelyssä avustajaa, jota hän ei ilmoituksensa mukaan tarvinnut.
3. Käräjäoikeus (Gisela Juutilainen ja lautamiehet) tuomitsi A:n syytteen mukaisesti seitsemän kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tuomio sai lainvoiman, mutta sen jälkeen A kanteli tuomiosta hovioikeuteen sillä perusteella, ettei hän ollut saanut jutussa riittävästi aikaa valmistella puolustustaan. Hän oli saanut haasteen tiedoksi vasta pääkäsittelypäivänä eikä hänellä ollut ollut esitutkinnassa tai käräjäoikeudessa avustajaa.
4. Hovioikeus (Ketola, Mäkilaurila, Mattila), esiteltyään perusteluissa ensin näkökohtia pro et contra, katsoi, ettei A:n kantelu antanut aihetta toimenpiteisiin. Pääperusteena hovoikeus totesi, ettei A ollut kantelukirjoituksessaan tuonut esiin mitään sellaisia seikkoja, jotka osoittaisivat, että käräjäoikeuden tuomion lopputulos olisi ollut toinen, jos hänellä olisi ollut enemmän aikaa valmistella puolustustaan.
5. Minusta hovioikeuden mainittu johtopäätös on luonteeltaan varsin tyly. Perusteluissa ei ole kiinnitetty riittävästi huomiota oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytyksiin, vaan on vain kylmästi (ja tosiasiallisesti) todettu, että "turhaan sinä kaveri tänne meille kantelit, syyllinenhän sinä olet joka tapauksessa, kun et ole pystynyt edes tässä vaiheessa näyttämään saamaasi tuomiotasi asiallisesti vääräksi."
6. Sitkeänä sissinä A kuitenkin jatkoi kanteluaan korkeimpaan oikeuteen, jossa hänelle myönnettiin valituslupa. Korkein oikeus päätyi päinvastaiseen kannanottoon kuin hovioikeus. Johtopäätös, jonka mukaan A:lla ei ole ollut käräjäoikeudessa riittävästi mahdollisuuksia puolustautua eli selvittää ja esittää oikeudelle syyksilukemiseen, rangaistuksen mittaamiseen tai rangaistuslajin valintaan vaikuttavia näkökohtia, on epäilyksettä oikea. Kyseessä oli tuomioistuimen menettelyvirhe, jonka voitiin olettaa olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen OK 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Se, ettei A ollut, kuten hovioikeus oli lausunut, tuonut itse laatimassaan kantelukirjelmässä esille seikkoja, jotka osoittaisivat menettelyvirheen (todella) vaikuttaneen käräjäoikeuden tuomion lopputulokseen, ei siis ollut oleellinen seikka. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen, poisti käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
7. Tästä opimme, että tuomioistuimen ja tuomarin tulee huolehtia viran puolesta, että syytetty on saanut asiassa riittävästi aikaa valmistella puolustustaan. Jos näyttää siltä, ettei näin ole tapahtunut, tulee tuomarin käyttää kyselyoikeuttaan (materiaalista prosessinjohtoaan) ja selvittää asia. Puolustuksen valmisteluun ei toki riitä, että syytetty on saanut haasteen tiedokseen vasta käsittelypäivänä. Toinen opetus koskee sitä, että tuomiovirhekantelun menestyminen ei edellytä kantelijalta näyttöä siitä, että tuomioistuimen menettelyvirhe on todella olennaisesti vaikuttanut lopputulokseen. Tuomion poistamiseen riittää, että menettelyvirheen voidaan otaksua olennaisesti voineen vaikuttaa lopputulokseen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuomiovirhekantelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuomiovirhekantelu. Näytä kaikki tekstit
perjantai 11. huhtikuuta 2014
tiistai 17. joulukuuta 2013
810. KKO 2013:91:Tuomarin prosessinjohdosta todistelussa
1. Kommentoin kesäkuussa 2012 erästä Helsingin hovioikeuden antaa päätöstä, joka koski tuomarin/tuomioistuimen muodollista prosessinjohtoa, katso blogi nro 603/4.6.2012 "Syyttäjät ja tuomarit tukkanuottasilla teknisestä prosessikysymyksestä".
2. Helsingin käräjäoikeudessa vireillä olleessa huumausainerikosta koskevassa jutussa käräjäoikeus velvoitti syyttäjät erottamaan nimeämänsä kirjalliset todisteet muusta esitutkinta-aineistosta erilliseen kansioon tai sähköiseen hakemistoon. Käräjäoikeus ilmoitti samalla, ettei se ota vastaan sellaisia kirjallisia todisteita, joita ei ole vaaditulla tavalla eroteltu. Käräjäoikeuden päätökseen ei ilmoituksen mukaan saanut hakea erikseen muutosta.
3. Jutun syyttäjät eivät tyytyneet käräjäoikeuden päätökseen, vaan saattoivat asian kanteluteitse hovioikeuden ratkaistavaksi. Syyttäjät vaativat, että käräjäoikeuden päätös kumotaan. Syyttäjien mukaan käräjäoikeus oli lakiin perustumattomalla päätöksellään kieltäytynyt ottamasta vastaan sille oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 5 luvun 4 §:ssä säädetyin tavoin muun esitutkinta-aineiston ohessa toimitetut syyttäjien kirjalliset todisteet. Syyttäjien mukaan käräjäoikeuden päätös vaaransi aineellisesti oikean lopputuloksen saavuttamisen asiassa ja aiheutti vaaran joidenkin vakavia rikoksia koskevien syytteiden perusteettomasta hylkäämisestä. Syyttäjien mielestä todisteiden erottelematta jättäminen muusta esitutkinta-aineistosta ei vaarantanut puolustusta eikä vaikeuttanut oikeudenkäyntiä. Vaatimus todisteiden erottelemisesta ei ollut miltään osin liitettävissä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin. Todisteiden erottelematta jättäminen ei johtanut niiden vastaanottamisen mahdottomuuteen. Valtakunnansyyttäjä ei ollut määrännyt syyttäjiä erottelemaan todisteita esitutkinta-aineistosta. Käräjäoikeudella ei ollut toimivaltaa rajoittaa syyttäjän nimeämää todistelua mainitsemillaan, muilla kuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin nojautuvilla perusteilla. Syyttäjät antoivat ymmärtää, että käräjäoikeuden tuomarit olivat mahdollisesti syyllistyneet virkarikokseen.
4. Helsingin hovioikeus ratkaisi kantelun 28.5.2012 antamallaan päätöksellä. Hovioikeus perusteli aluksi laajasti ratkaisuaan ottaa syyttäjien hakemus kanteluna tutkittavaksi. Itse asian osalta hovioikeus katsoi, että käräjäoikeudella ei ollut ko. tapauksessa laissa säädettyä perustetta kieltäytyä vastaanottamasta sille ROL 5 luvun 4 §:n mukaisesti toimitettuja ja sen hallussa olevia kirjallisia todisteita pelkästään sen vuoksi, ettei niitä ollut eroteltu esitutkintapöytäkirjoista erilliseen kansioon tai sähköiseen tiedostoon. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja määräsi, että käräjäoikeuden tuli ottaa syyttäjän käräjäoikeudelle esitutkinta-aineiston yhteydessä toimittamat kirjalliset todisteet vastaan.
5. Kritisoin hovioikeuden päätöstä monelta eri kantilta, kuten blogikirjoituksestani 603/4.6.2012 ilmenee. Tapauksen johdosta käytiin syyttäjä- ja tuomarikunnan keskuudessa aika vilkasta keskustelua: tuomarit yleensä protestoivat hovioikeuden kantaa, syyttäjät sen sijaan kannattivat sitä.
6. Yksi mainitun huumausainerikosjutun syytetyistä (A) valitti KKO:een ja hänelle myönnettiin valituslupa.
7. Ennen kuin korkein oikeus ennätti ratkaisemaan tapauksen, oikeusministeriön asettama todistelutyöryhmä jätti marraskuussa 2012 mietintönsä (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 69/2012). Mietinnössä on otettu kantaa puheena olevaan epäselvään kysymykseen. Toimikunta totesi, aivan oikein, että jo tuomioistuimen yleiseen prosessinjohtovaltaan kuuluu määrätä, millä tavalla ja missä muodosssa syyttäjän on toimitettava ROL 5:4:ssä mainittu aineisto tuomioistuimelle. Oikeustilan selkiyttämiseksi mietinnössä ehdotettiin otettavaksi ko. säännökseen nimenomainen maininta siitä, että syyttäjän on toimitettava todisteet ja muu aineisto tuomioistuimen määräämällä tavalla. Ehdotuksen perustelujen mukaan käräjäoikeus voisi määrätä esimerkiksi, että kirjalliset todisteet on toimitettava muusta esitutkinta-aineistosta erotettuna ja järjestettynä todistusaineistona, kirjallisessa tai sähköisessä muodossa.
8. VKSV:a toimikunnassa edustanut valtiosyyttäjä MIka Illman jätti mietintöön mainitulta osin eriävän mielipiteen. Toimikunnan mietinnöstä pyydettiin lausunnot useilta eri tahoilta. VKSV ja kaikki lausunnon antaneet syyttäjävirastot vastustivat toimikunnan sanottua muutosehdotusta. Monista lausunnoista näkee, että minittu teknisluontoinen asia on noussut yllättäen koko todistelumenettelyn uudistamisen keskeisimmäksi asiaksi, jota pitää vastustaa mahdollisimman kiivaasti. Tästä siis taas kerran näkyy, miten vastahakoisesti ja oudoilla perusteilla aivan järkeviäkin uudistuksia ja lainmuutoksia voidaan vastustaa ja käytännössä myös vastustetaan. Jos uudistusten arvellaan jonkin verran lisäävän virkamiesten työmäärää, uudistuksia ei haluttaisi millään toteuttaa.
9. Korkein oikeus on tänään antamallaan ennakkopäätöksellä ratkaissut ko. kanteluasian (KKO 2013:91). KKO toteaa aivan odotetusti, että toisin kuin hovioikeus oli katsonut, käräjäoikeuden prosessinjohtoa koskevasta päätöksestä ei saanut erikseen kannella hovioikeuteen. KKO on ottanut kantaa myös käräjäoikeuden sanotun toimenpiteen asianmukaisuuteen ja toteaa päätöksen kappaleessa 12, että käräjäoikeuden ko. prosessinjohtomääräys on ollut asian jäsentyneen ja tarkoituksenmukaisen käsittelyn kannalta selvästi perusteltu asian laatu ja laajus huiomioon ottaen.
2. Helsingin käräjäoikeudessa vireillä olleessa huumausainerikosta koskevassa jutussa käräjäoikeus velvoitti syyttäjät erottamaan nimeämänsä kirjalliset todisteet muusta esitutkinta-aineistosta erilliseen kansioon tai sähköiseen hakemistoon. Käräjäoikeus ilmoitti samalla, ettei se ota vastaan sellaisia kirjallisia todisteita, joita ei ole vaaditulla tavalla eroteltu. Käräjäoikeuden päätökseen ei ilmoituksen mukaan saanut hakea erikseen muutosta.
3. Jutun syyttäjät eivät tyytyneet käräjäoikeuden päätökseen, vaan saattoivat asian kanteluteitse hovioikeuden ratkaistavaksi. Syyttäjät vaativat, että käräjäoikeuden päätös kumotaan. Syyttäjien mukaan käräjäoikeus oli lakiin perustumattomalla päätöksellään kieltäytynyt ottamasta vastaan sille oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 5 luvun 4 §:ssä säädetyin tavoin muun esitutkinta-aineiston ohessa toimitetut syyttäjien kirjalliset todisteet. Syyttäjien mukaan käräjäoikeuden päätös vaaransi aineellisesti oikean lopputuloksen saavuttamisen asiassa ja aiheutti vaaran joidenkin vakavia rikoksia koskevien syytteiden perusteettomasta hylkäämisestä. Syyttäjien mielestä todisteiden erottelematta jättäminen muusta esitutkinta-aineistosta ei vaarantanut puolustusta eikä vaikeuttanut oikeudenkäyntiä. Vaatimus todisteiden erottelemisesta ei ollut miltään osin liitettävissä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin. Todisteiden erottelematta jättäminen ei johtanut niiden vastaanottamisen mahdottomuuteen. Valtakunnansyyttäjä ei ollut määrännyt syyttäjiä erottelemaan todisteita esitutkinta-aineistosta. Käräjäoikeudella ei ollut toimivaltaa rajoittaa syyttäjän nimeämää todistelua mainitsemillaan, muilla kuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin nojautuvilla perusteilla. Syyttäjät antoivat ymmärtää, että käräjäoikeuden tuomarit olivat mahdollisesti syyllistyneet virkarikokseen.
4. Helsingin hovioikeus ratkaisi kantelun 28.5.2012 antamallaan päätöksellä. Hovioikeus perusteli aluksi laajasti ratkaisuaan ottaa syyttäjien hakemus kanteluna tutkittavaksi. Itse asian osalta hovioikeus katsoi, että käräjäoikeudella ei ollut ko. tapauksessa laissa säädettyä perustetta kieltäytyä vastaanottamasta sille ROL 5 luvun 4 §:n mukaisesti toimitettuja ja sen hallussa olevia kirjallisia todisteita pelkästään sen vuoksi, ettei niitä ollut eroteltu esitutkintapöytäkirjoista erilliseen kansioon tai sähköiseen tiedostoon. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja määräsi, että käräjäoikeuden tuli ottaa syyttäjän käräjäoikeudelle esitutkinta-aineiston yhteydessä toimittamat kirjalliset todisteet vastaan.
5. Kritisoin hovioikeuden päätöstä monelta eri kantilta, kuten blogikirjoituksestani 603/4.6.2012 ilmenee. Tapauksen johdosta käytiin syyttäjä- ja tuomarikunnan keskuudessa aika vilkasta keskustelua: tuomarit yleensä protestoivat hovioikeuden kantaa, syyttäjät sen sijaan kannattivat sitä.
6. Yksi mainitun huumausainerikosjutun syytetyistä (A) valitti KKO:een ja hänelle myönnettiin valituslupa.
7. Ennen kuin korkein oikeus ennätti ratkaisemaan tapauksen, oikeusministeriön asettama todistelutyöryhmä jätti marraskuussa 2012 mietintönsä (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 69/2012). Mietinnössä on otettu kantaa puheena olevaan epäselvään kysymykseen. Toimikunta totesi, aivan oikein, että jo tuomioistuimen yleiseen prosessinjohtovaltaan kuuluu määrätä, millä tavalla ja missä muodosssa syyttäjän on toimitettava ROL 5:4:ssä mainittu aineisto tuomioistuimelle. Oikeustilan selkiyttämiseksi mietinnössä ehdotettiin otettavaksi ko. säännökseen nimenomainen maininta siitä, että syyttäjän on toimitettava todisteet ja muu aineisto tuomioistuimen määräämällä tavalla. Ehdotuksen perustelujen mukaan käräjäoikeus voisi määrätä esimerkiksi, että kirjalliset todisteet on toimitettava muusta esitutkinta-aineistosta erotettuna ja järjestettynä todistusaineistona, kirjallisessa tai sähköisessä muodossa.
8. VKSV:a toimikunnassa edustanut valtiosyyttäjä MIka Illman jätti mietintöön mainitulta osin eriävän mielipiteen. Toimikunnan mietinnöstä pyydettiin lausunnot useilta eri tahoilta. VKSV ja kaikki lausunnon antaneet syyttäjävirastot vastustivat toimikunnan sanottua muutosehdotusta. Monista lausunnoista näkee, että minittu teknisluontoinen asia on noussut yllättäen koko todistelumenettelyn uudistamisen keskeisimmäksi asiaksi, jota pitää vastustaa mahdollisimman kiivaasti. Tästä siis taas kerran näkyy, miten vastahakoisesti ja oudoilla perusteilla aivan järkeviäkin uudistuksia ja lainmuutoksia voidaan vastustaa ja käytännössä myös vastustetaan. Jos uudistusten arvellaan jonkin verran lisäävän virkamiesten työmäärää, uudistuksia ei haluttaisi millään toteuttaa.
9. Korkein oikeus on tänään antamallaan ennakkopäätöksellä ratkaissut ko. kanteluasian (KKO 2013:91). KKO toteaa aivan odotetusti, että toisin kuin hovioikeus oli katsonut, käräjäoikeuden prosessinjohtoa koskevasta päätöksestä ei saanut erikseen kannella hovioikeuteen. KKO on ottanut kantaa myös käräjäoikeuden sanotun toimenpiteen asianmukaisuuteen ja toteaa päätöksen kappaleessa 12, että käräjäoikeuden ko. prosessinjohtomääräys on ollut asian jäsentyneen ja tarkoituksenmukaisen käsittelyn kannalta selvästi perusteltu asian laatu ja laajus huiomioon ottaen.
tiistai 16. heinäkuuta 2013
752. Ruotsin korkein oikeus: Veropetostuomio purettava aikaisemman veronkorotuspäätöksen vuoksi
1. Ruotsin korkein oikeus (högsta domstolen, HD) päätti 11.6.2013 täysistunnossaan, että henkilöä, joka on aiemmin joutunut maksamaan veronkorotuksen, ei saa syyttää samaa tekoa eli samoja virheellisiä tietoja koskevasta veropetoksesta tai muusta verorikoksesta. Katso HD:n tuomiosta blogi numero 741/11.6.-13.
2. Tänään antamallaan päätöksellä HD on vahvistanut, että ne bis in idem -kiellolla (tai kaksoisrangaistavuuden kielolla) on taannehtiva vaikutus, mikä tarkoittaa sitä, että vastoin ne bis in idem -kieltoa annettu lainvoimainen veropetostuomio voidaan purkaa. Päätös koski tapausta, jossa veronkorotuksen saanut hakija oli sittemmin tuomittu helmikuussa 2012 annetulla hovioikeuden lainvoimaisella tuomiolla veropetoksesta vankeuteen, rikosjuttu oli tullut vireille joulukuussa 2010. Ruotsin valtakunnansyyttäjä (RÅ) vastusti purkuhakemuksen hyväksymistä katsoen, ettei HD:n tuomiolla 11.6. ole taannehtivaa vaikutusta.
HD:n päätös asiassa Ö 1526-13 löytyy tästä.
3. HD:n päätöksen mukaan hovioikeuden on tuomionpurkua koskevien säännösten mukaisesti otettava käsiteltäväksi aiemmin lainvomaisella tuomiolla ratkaistu veropetosasia. Päätöksen perusteena on, että veropetostuomion saanut henkilö oli aiemmin määrätty maksamaan veronkorotusta samojen virheellisten tietojen perusteella, joista myös veropetostuomiossa on kysymys. Purkupäätös perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan ja 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklaan.
4. HD:n mukaan purku on mahdollinen tapauksissa, joissa veropetoksesta on tuomittu vankeusrangaistus tai tuomittu on ollut asian vuoksi vapautensa menettäneenä taikka jos tuomion purkamista voidaan muutoin pitää oikeudenloukkauksen tarkoituksenmukaisena hyvityksenä. Tuomionpurku on HD:n linjauksen mukaan kuitenkin mahdollista vain rikosjutussa, joka on ollut tutkittavana sen jälkeen, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin muutti tapauksessa Zolotuchin v. Venäjä 10.2.2009 antamallaan tuomiolla aiempaa tulkintaansa ne bis in idem -kiellon suhteen niin, että kielto koskee myös lis pendens -tilanteita eli ns. rinnakkaisia prosesseja.
5. Suomen korkein oikeus - tiukan änestyksen (6-5) jälkeen (Ruotsin HD sitä vastoin oli omassa päätöksessään 11.6.-13 yksimielinen) - päätti 5.7.-13 antamassaan ratkaisussa KKO 2013:59 seurata HD:n omaksumaa linjaa, katso blogi numero 749/5.7.-13.
6. Lienee täysin selvää, että myös Suomessa on aikaisemmin vastoin ne bis in idem - kieltoa annettujen veropetostuomioiden purkamista koskevissa asioissa meneteltävä Ruotsin HD:n nyt omaksuman linjan mukaisesti. Siis 10.2.2009 jälkeen vireillä olleissa veropetosjutuissa annetut langettavat tuomiot voidaan mainitulla perusteella hakemuksesta purkaa. HD:n mukaan purku ei edellytä veronkorotuspäätöksen lainvoimaisuutta.
7. Korkein oikeus ei voi vedota siihen, että - kuten KKO:n äänestystuomiosta 2013:59 ilmenee - tilanne on ollut oikeudellisesti epäselvä. Ilmeistä on, että KKO:n tiukka ääänestys oli tarkoituksellinen ja tähtäsi siihen, ettei korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä voitaisi katsoa olevan taannehtivaa vaikutusta, jolloin aiemmin annettuja tuomioita ei jouduttaisi purkamaan tai kanteluteitse poistamaan. Tämä konstruktio tai tavoite on kuitenkin kestämätön, kuten Ruotsin HD:n tämänpäiväisestä päätöksestä ilmenee.
8. Samassa asiassa aikaisemmin annettu lainvoimainen päätös merkitsee ehdottoman prosessinedellytyksen puuttumista, jonka vuoksi syyte on jätettävä viran puolesta tutkimatta. Tuomionpurun ohella verorikoksesta tuomittu voi siten edellä mainituilla edellytyksillä hakea vaihtoehtoisesti OK 31 luvun 1 §:n 1 kohdan nojalla kanteluteitse lainvoimaisen veropetostuomion tai muun verorikostuomion poistamista, jos tuomiota rasittaa ne bis in idem -kiellon rikkomista tarkoittava oikeudenkäyntivirhe (tuomiovirhekantelu).
tiistai 18. kesäkuuta 2013
746. Keskeneräisiä asioita
1. Eduskunnan istuntokausi tältä keväältä päättyy huomenna keskiviikkona. Perustuslakivaliokunta pakersi tänään vihdon ja viimein suuren kohun saattelemana valmiiksi lausuntonsa kuntajakouudistusta koskevasta hallituksen esityksestä. (Valiokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen, joka oli - jostakin tuntemattomasta syystä - kutsuttu Niinistön Kultaranta-seminaariin - näytti tosin istuskelevan muina miehinä Kultarannan teltassa maanantaina, vaikka lausunnon piti olla valmiina tänään aamupäivällä.) Valiokunnan lausunto on sangen ristiriitainen, sillä siihen jätettiin kolme eriävää mielipidettä siitä, voidaanko lakiesitys käsitellä normaalissa järjestyksessä vai pitääkö se käsitellä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Enemmistön mukaan vaikeutettua käsittelyjärjestystä ei tarvita, jos lakiesitykseen tehdän kolme valiokunnan edellyttämää muutosta. Nämä muutokset siunattiin myöhemmin tänään hallintovaliokunnassa ja huomenna eduskunnan täysistunto hyväksyy lait. Ne tulevat voimaan jo 1.7., joten kiirusta on todella pitänyt.
2. Itse seurasin, ehtiikö, haluaako tai rohkeneeko perustuslakivalikunta antaa lausuntonsa hallituksen esityksestä HE 79/2012 vp., joka koskee pysäköinninvalvonnasta annetun lain muuttamista ja lakia pysäköinnninvalvontalautakunnasta ja valvonta-avustajista. Vaikka asiaa ei edes mainita lakiesitysten nimissä, sanotulla lainsäädännöllä olisi vaivihkaa tarkoitus kuopata nykyisin pysäköinninvalvontaa yksityisten maanomistajan kiinteistöillä harjoittavien pysäköintifirmojen toiminta.
3. Olen käsitellyt sanottua lakiesitystä viimeksi blogissa numero 713/25.3.-13 otsikolla "Lakiesitys yksityisestä pysäköinninvalvonnasta kangertelee eduskunnassa". Kyllä kangertelee ja tosi pahasti kangerteleekin, sillä lakiesitys annettiin eduskunnalle jo viime vuoden syyskuussa. Hallituksen esityksessä luvattiin, että uusi laki tulisi voimaan jo 1.3.2013; toisaalta kerrotitin, että lain voimaan saattamiseen kuluu aikaa vähintään neljä kuukautta siitä, kun eduskunta on lakiesityksen hyväksynyt. Nyt ollaan jo kesäkuun lopussa, mutta perustuslakivaliokunta ei ole saanut vieläkään lausuntoaan aikaiseksi! Onpa todella kuuma peruna!
4. Kuten olen jo aiemmin mielipiteenäni kertonut, lakiesitys on monessa suhteessa täysi torso ja tämä koskee ennen muuta suhtautumista nykyiseen yksityiseen pysäköinninvalvontaan. Lakiesitykseen ei sisälly pykälän pykälää tai momentin momenttia siitä, että laki johtaisi nykyisen yksityisen valvonnan päättymiseen, mikä tietäisi lähes automaattisesti pysäköinfirmojen toiminnan päättymistä. Mutta niin vain lakiesityksen perusteluissa kerrotaan ikään kuin itsestään selvyytenä ja ohimenneen muutamalla rivillä, että esityksen tavoitteena on sulkea pois yksityisten "muunlainen toiminta" pysäköinninvalvonnassa. Toisin sanoa parkkifirmat eivät voisi enää vaatia tai määrätä valvontamaksuja, vaikka kyseinen toiminta on todettu täysin lailliseksi korkeimman oikeuden asiasta antamalla ennakkopäätöksellä. - Voiko härskimpää ja räikeämpää yritystä perusteluilla säätämisestä enää edes kuvitella!
5. Perustuslakivaliokunta on ollut parin viimeisen kuukauden aikana kiireinen, kun valiokuntaa ovat työllistäneet mm. kunta- ja sote -uudistukset sekä ns. Himas-gate, jossa valiokuntaa tutkii pitkään ja hartaasti pääministeri Jyrki Kataisen toimintaa Pekka Himaselta tilatun selvityksen tiimoilta. Aikaisemmin valiokunnalla olisi kuitenkin ollut erinomaisen hyvää aikaa ottaa kantaa pysäköinninvalvontaa koskevaan lakiesitykseen, jos se olisi vain halunnut ja rohjennut niin tehdä.
6. Kyseinen lakiesitys tulla tupsahti eduskuntaan jo 7.9. viime vuoden syyskuun alussa, jolloin pidettiin lähetekeskustelu ja esitys lähetettin mietinnön laatimista varten lakivaliokuntaan sekä lausunnon antamisen tarkoituksessa perustuslakivaliokuntaan ja hallintovaliokuntaan. Nämä kolme valiokuntaa ovat kuulleet lakiesityksen johdosta lukuisia asiantuntijoita. Merkille pantavaa on, että valiokunnissa on kuultu samoja valtiosääntöoppineita, joiden lausuntojen mukaisesti perustuslakivaliokunta maaliskuussa 2011 torppasi hallituksen asiasta antaman edellisen lakiesityksen yksityisestä pysäköinninvalvonnasta.
7. Hallintovaliokunta antoi lakiesityksestä lausuntonsa normaaliajassa eli 23.11.2012 (HaVL 18/2012 vp), lausunto on luonteeltaan sangen teknisluontoinen. Lakivaliokunta odottaa mietintöään varten perustuslakivaliokunnan lausuntoa, mutta juuri viimeksi mainittuun valiokuntaan lakiesitys näyttääkin jumiutuneen. Syytä tähän ei ole kovin vaikea arvata. Keskeinen kysymys on se, onko lakiesityksen, oikeusministerin ja koko hallituksen tarkoituksena ollut todella "sosialisoida" nykyinen yksityinen pysäköinninvalvonta, vai saavatko yksityiset pysäköintifirmat jatkaa myös vastaisuudessa toimintaansa. Lakiesityksen pykälät vaikenevat kysymyksestä, mutta perusteluissa on muutaman rivin maininta asiasta.
8. Muodollisesti lakiesitys ei itse asiassa edes koske yksityistä pysäköinninvalvontaa, vaan kuten jo ehdotettujen lakien nimistäkin ilmenee, julkista pysäköinninvalvontaa avustavaa valvontaa, johon yksityisten toivotaan osallistuvan avustajina. Mutta toisin kuin lainvalmistelijat, oikeusministeri ja ehkä koko hallitus kenties kuvittelevat, yksityistä pysäköinninvalvontaa ei voida kieltää yksinomaan lakiesitykseen perusteluihin sisältyvällä parilla lyhyellä toteamuksella. Perusteluilla säätäminen ei ole mahdollista, sillä ainoastaan kirjoitetun lain pykälillä on lainkäytössä sitova vaikutus. Laillisena elinkeinona harjoitetun yksityisen pysäköinninvalvonnan lakkauttaminen vaatisi lakiin nimenomaisia säännöksiä ja ilmeisesti lain hyväksymistä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Jollei näin tapahdu, lailla ei voida kieltää nykyistä pysäköinninvalvontaa ja valvontamaksun vaatimista. Parkkifirmojen harjoittama toiminta voisi siis edelleen jatkua nykyisenlaisena.
9. Lakiesityksen kohtalo on siis perustuslakivaliokunnan käsissä. Asia näyttää polttelevan pahasti valiokuntaa, sillä lakiesityksen käsittelyä on siirretty monta kertaa. Lakiesitys tuli perustuslakivaliokuntaan jo 13.9.2012, minkä jälkeen asiantuntijoita on kuultu useissa kokouksissa. Tunnettujen valtiosääntöoppineiden lisäksi perustuslakivaliokunta on kuullut asiantuntijana myös KKO:n presidentti Pauliine Koskeloa. Ilmeisesti hänen esittämistään näkökohdista ja huomautuksista juuri johtuu, että asia on pantu valiokunnassa niin sanotusti jäihin.
10. Perustuslakivaliokunta sai asiantuntijakuulemisensa valmiiksi jo 19.10.2012, mutta tämän jälkeen valiokuntaan saapui presidentti Koskelon kirjallinen lausunto ja asian käsittelyä ja asiantuntijoiden kuulemista päätettiin jatkaa. Perustuslakivaliokunta palasi asian pariin uudelleen vasta puolén vuoden kuluttua eli 12.3.2013, jolloin valiokunnassa lienee käyty jonkinlainen kaksinkamppailu Koskelon ja professori Olli Mäenpään välillä. Tämän jälkeen valiokunta totesi - jälleen kerran - asiantuntijakuulemisen päättyneeksi, minka jälkeen asiassa siirryttiin "jatkettuun valmistavaan keskusteluun". Mutta heti tämän jälkeen eli jo mainitussa 12.3. pidetyssä kokouksessa valiokunta totesi, että asian käsittely keskeytetään! Tämän jälkeen eli kolmen kuukauden aikana asiassa ei ole tapahtunut yhtikäs mitään.
11. Taloussanomat kertoi lakiestyksen käsittelystä tänään jutussa "Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää". Jutusta näkyy selvästi, ettei toimittaja ole perehtynyt aiheeseen kovinkaan hyvin, kuten jo puhe "sakotuksesta" osoittaa. Jonkinlaisena asiantuntijana toimittaja oli haastatellut vantaalaista kaupunginvaltuutettua ja lakimiestä Johannes Hirvaskoskea, joka näkee KKO:n "teoriassa" aukkoja. Hirvaskosken esittämät väiteet ovat kuitenkin varsin alkeellisia, ja ne on osoitettu jo useaan kertaan paikkansa pitämättömiksi.
12. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan eduskunnan syysistuntokautta ja sitä, josko perustuslakivaliokunta rohkenisi vihdoinkin ottaa lakiesitykseen kantaa. Yksityinen pysäköinninvalvonta jatkuu kaikessa rauhassa ja hyvin se tuntuu toimivankin. On käsittämätöntä, että tällainen kaikkia hyödyttävä toiminta halutaan lopettaa vain sen takia, että jotkut radikaalit oikeusoppineet ovat saaneet päähänsä kummallisen ajatuksen pitää sitä merkittävän julkisen vallan käyttämisenä. Mutta siitä yksityisillä alueilla tapahtuvassa ja yksityisoikeudelliseen sopimukseen perustuvassa valvonnassa ei toki ole kyse.
13. Myös lainkäytössä on vireillä asioita, jotka tuntuvat takkuavan pahasti. Yksi sellainen on Kauhajoen koulusurmien uhrien omaisten tekemä kantelu oikeusneuvos Pekka Koposen jääviydestä, josta olen kertonut blogijutussa 611/18.6.2012. Kantelu on ollut KKO:n käsittelyssä jo vuoden ja sitä on käsitelty ainakin kolmijäsenisessä jaostossa. Koposen jääviydestä on valitettu myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, mikä saattaa vaikuttaa käsittelyn viipymiseen KKO:ssa. Kantelun tekijät ovat ihmetelleet mm. Koposen vastineen samoin kuin kantelun johdosta kuullun apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen lausunnon niukkasanaisuutta, sillä molemmat herrat ovat kuitanneet koko asian parilla kolmella rivillä. Tässä tapauksessa on kyllä voida sanoa, että oikeusneuvosta roikotettaisiin "löysässä hirressä", vaikka asian ratkaisu on viivästynyt epätavallisen kauan. Mistähän asian ratkaisun viipyminen mahtaa oikein kiikastaa?
2. Itse seurasin, ehtiikö, haluaako tai rohkeneeko perustuslakivalikunta antaa lausuntonsa hallituksen esityksestä HE 79/2012 vp., joka koskee pysäköinninvalvonnasta annetun lain muuttamista ja lakia pysäköinnninvalvontalautakunnasta ja valvonta-avustajista. Vaikka asiaa ei edes mainita lakiesitysten nimissä, sanotulla lainsäädännöllä olisi vaivihkaa tarkoitus kuopata nykyisin pysäköinninvalvontaa yksityisten maanomistajan kiinteistöillä harjoittavien pysäköintifirmojen toiminta.
3. Olen käsitellyt sanottua lakiesitystä viimeksi blogissa numero 713/25.3.-13 otsikolla "Lakiesitys yksityisestä pysäköinninvalvonnasta kangertelee eduskunnassa". Kyllä kangertelee ja tosi pahasti kangerteleekin, sillä lakiesitys annettiin eduskunnalle jo viime vuoden syyskuussa. Hallituksen esityksessä luvattiin, että uusi laki tulisi voimaan jo 1.3.2013; toisaalta kerrotitin, että lain voimaan saattamiseen kuluu aikaa vähintään neljä kuukautta siitä, kun eduskunta on lakiesityksen hyväksynyt. Nyt ollaan jo kesäkuun lopussa, mutta perustuslakivaliokunta ei ole saanut vieläkään lausuntoaan aikaiseksi! Onpa todella kuuma peruna!
4. Kuten olen jo aiemmin mielipiteenäni kertonut, lakiesitys on monessa suhteessa täysi torso ja tämä koskee ennen muuta suhtautumista nykyiseen yksityiseen pysäköinninvalvontaan. Lakiesitykseen ei sisälly pykälän pykälää tai momentin momenttia siitä, että laki johtaisi nykyisen yksityisen valvonnan päättymiseen, mikä tietäisi lähes automaattisesti pysäköinfirmojen toiminnan päättymistä. Mutta niin vain lakiesityksen perusteluissa kerrotaan ikään kuin itsestään selvyytenä ja ohimenneen muutamalla rivillä, että esityksen tavoitteena on sulkea pois yksityisten "muunlainen toiminta" pysäköinninvalvonnassa. Toisin sanoa parkkifirmat eivät voisi enää vaatia tai määrätä valvontamaksuja, vaikka kyseinen toiminta on todettu täysin lailliseksi korkeimman oikeuden asiasta antamalla ennakkopäätöksellä. - Voiko härskimpää ja räikeämpää yritystä perusteluilla säätämisestä enää edes kuvitella!
5. Perustuslakivaliokunta on ollut parin viimeisen kuukauden aikana kiireinen, kun valiokuntaa ovat työllistäneet mm. kunta- ja sote -uudistukset sekä ns. Himas-gate, jossa valiokuntaa tutkii pitkään ja hartaasti pääministeri Jyrki Kataisen toimintaa Pekka Himaselta tilatun selvityksen tiimoilta. Aikaisemmin valiokunnalla olisi kuitenkin ollut erinomaisen hyvää aikaa ottaa kantaa pysäköinninvalvontaa koskevaan lakiesitykseen, jos se olisi vain halunnut ja rohjennut niin tehdä.
6. Kyseinen lakiesitys tulla tupsahti eduskuntaan jo 7.9. viime vuoden syyskuun alussa, jolloin pidettiin lähetekeskustelu ja esitys lähetettin mietinnön laatimista varten lakivaliokuntaan sekä lausunnon antamisen tarkoituksessa perustuslakivaliokuntaan ja hallintovaliokuntaan. Nämä kolme valiokuntaa ovat kuulleet lakiesityksen johdosta lukuisia asiantuntijoita. Merkille pantavaa on, että valiokunnissa on kuultu samoja valtiosääntöoppineita, joiden lausuntojen mukaisesti perustuslakivaliokunta maaliskuussa 2011 torppasi hallituksen asiasta antaman edellisen lakiesityksen yksityisestä pysäköinninvalvonnasta.
7. Hallintovaliokunta antoi lakiesityksestä lausuntonsa normaaliajassa eli 23.11.2012 (HaVL 18/2012 vp), lausunto on luonteeltaan sangen teknisluontoinen. Lakivaliokunta odottaa mietintöään varten perustuslakivaliokunnan lausuntoa, mutta juuri viimeksi mainittuun valiokuntaan lakiesitys näyttääkin jumiutuneen. Syytä tähän ei ole kovin vaikea arvata. Keskeinen kysymys on se, onko lakiesityksen, oikeusministerin ja koko hallituksen tarkoituksena ollut todella "sosialisoida" nykyinen yksityinen pysäköinninvalvonta, vai saavatko yksityiset pysäköintifirmat jatkaa myös vastaisuudessa toimintaansa. Lakiesityksen pykälät vaikenevat kysymyksestä, mutta perusteluissa on muutaman rivin maininta asiasta.
8. Muodollisesti lakiesitys ei itse asiassa edes koske yksityistä pysäköinninvalvontaa, vaan kuten jo ehdotettujen lakien nimistäkin ilmenee, julkista pysäköinninvalvontaa avustavaa valvontaa, johon yksityisten toivotaan osallistuvan avustajina. Mutta toisin kuin lainvalmistelijat, oikeusministeri ja ehkä koko hallitus kenties kuvittelevat, yksityistä pysäköinninvalvontaa ei voida kieltää yksinomaan lakiesitykseen perusteluihin sisältyvällä parilla lyhyellä toteamuksella. Perusteluilla säätäminen ei ole mahdollista, sillä ainoastaan kirjoitetun lain pykälillä on lainkäytössä sitova vaikutus. Laillisena elinkeinona harjoitetun yksityisen pysäköinninvalvonnan lakkauttaminen vaatisi lakiin nimenomaisia säännöksiä ja ilmeisesti lain hyväksymistä perustuslain säätämisjärjestyksessä. Jollei näin tapahdu, lailla ei voida kieltää nykyistä pysäköinninvalvontaa ja valvontamaksun vaatimista. Parkkifirmojen harjoittama toiminta voisi siis edelleen jatkua nykyisenlaisena.
9. Lakiesityksen kohtalo on siis perustuslakivaliokunnan käsissä. Asia näyttää polttelevan pahasti valiokuntaa, sillä lakiesityksen käsittelyä on siirretty monta kertaa. Lakiesitys tuli perustuslakivaliokuntaan jo 13.9.2012, minkä jälkeen asiantuntijoita on kuultu useissa kokouksissa. Tunnettujen valtiosääntöoppineiden lisäksi perustuslakivaliokunta on kuullut asiantuntijana myös KKO:n presidentti Pauliine Koskeloa. Ilmeisesti hänen esittämistään näkökohdista ja huomautuksista juuri johtuu, että asia on pantu valiokunnassa niin sanotusti jäihin.
10. Perustuslakivaliokunta sai asiantuntijakuulemisensa valmiiksi jo 19.10.2012, mutta tämän jälkeen valiokuntaan saapui presidentti Koskelon kirjallinen lausunto ja asian käsittelyä ja asiantuntijoiden kuulemista päätettiin jatkaa. Perustuslakivaliokunta palasi asian pariin uudelleen vasta puolén vuoden kuluttua eli 12.3.2013, jolloin valiokunnassa lienee käyty jonkinlainen kaksinkamppailu Koskelon ja professori Olli Mäenpään välillä. Tämän jälkeen valiokunta totesi - jälleen kerran - asiantuntijakuulemisen päättyneeksi, minka jälkeen asiassa siirryttiin "jatkettuun valmistavaan keskusteluun". Mutta heti tämän jälkeen eli jo mainitussa 12.3. pidetyssä kokouksessa valiokunta totesi, että asian käsittely keskeytetään! Tämän jälkeen eli kolmen kuukauden aikana asiassa ei ole tapahtunut yhtikäs mitään.
11. Taloussanomat kertoi lakiestyksen käsittelystä tänään jutussa "Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää". Jutusta näkyy selvästi, ettei toimittaja ole perehtynyt aiheeseen kovinkaan hyvin, kuten jo puhe "sakotuksesta" osoittaa. Jonkinlaisena asiantuntijana toimittaja oli haastatellut vantaalaista kaupunginvaltuutettua ja lakimiestä Johannes Hirvaskoskea, joka näkee KKO:n "teoriassa" aukkoja. Hirvaskosken esittämät väiteet ovat kuitenkin varsin alkeellisia, ja ne on osoitettu jo useaan kertaan paikkansa pitämättömiksi.
12. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan eduskunnan syysistuntokautta ja sitä, josko perustuslakivaliokunta rohkenisi vihdoinkin ottaa lakiesitykseen kantaa. Yksityinen pysäköinninvalvonta jatkuu kaikessa rauhassa ja hyvin se tuntuu toimivankin. On käsittämätöntä, että tällainen kaikkia hyödyttävä toiminta halutaan lopettaa vain sen takia, että jotkut radikaalit oikeusoppineet ovat saaneet päähänsä kummallisen ajatuksen pitää sitä merkittävän julkisen vallan käyttämisenä. Mutta siitä yksityisillä alueilla tapahtuvassa ja yksityisoikeudelliseen sopimukseen perustuvassa valvonnassa ei toki ole kyse.
13. Myös lainkäytössä on vireillä asioita, jotka tuntuvat takkuavan pahasti. Yksi sellainen on Kauhajoen koulusurmien uhrien omaisten tekemä kantelu oikeusneuvos Pekka Koposen jääviydestä, josta olen kertonut blogijutussa 611/18.6.2012. Kantelu on ollut KKO:n käsittelyssä jo vuoden ja sitä on käsitelty ainakin kolmijäsenisessä jaostossa. Koposen jääviydestä on valitettu myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, mikä saattaa vaikuttaa käsittelyn viipymiseen KKO:ssa. Kantelun tekijät ovat ihmetelleet mm. Koposen vastineen samoin kuin kantelun johdosta kuullun apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen lausunnon niukkasanaisuutta, sillä molemmat herrat ovat kuitanneet koko asian parilla kolmella rivillä. Tässä tapauksessa on kyllä voida sanoa, että oikeusneuvosta roikotettaisiin "löysässä hirressä", vaikka asian ratkaisu on viivästynyt epätavallisen kauan. Mistähän asian ratkaisun viipyminen mahtaa oikein kiikastaa?
Näin Kalevan pilapiirtäjä Jari 12.12.2012.
maanantai 4. helmikuuta 2013
697. Marmatusta ammattivalittajista
1. Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) viestintäpäällikkö Teuvo Arolainen on kirjoittanut Kanava -nimisen aikakauslehden numerossa 1/2013 julkaistun artikkelin ammattivalittajista.
2. Kirjoitus on saanut neutraalilta vaikuttavan otsikon "Oikeusvaltion on siedettävä myös ammattivalittajat". Kirjoituksesta huokuu kuitenkin syvä vastenmielisyys Arolaisen ammattivalittajiksi leimaavia ihmisiä kohtaan. Arolainen antaa ymmärtää, että kyseiset henkilöt, joilla Arolainen tarkoittaa yksinomaan maallikoita - ei siis esimerkiksi asianajajia - syyllistyisivät "järjestelmän väärinkäyttöön" ja tuottaisivat tuomioistuimille ja viranomaisille "paljon vaivaa".
3. Teuvo Arolaisen nimi tuli tässä blogissa esille viime syksynä, kun KHO antoi ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomion kanssa ristiriidassa olevan pakkohoitopäätöksen; olen selostanut KHO:n päätöstä blogissa nro 635/15.9.2012. KHO käsitteli ko. asian täysistunnossaan ja perusteli ratkaisuaan laajasti, mutta lähinnä muodollista laatua olevilla seikoilla. Niissä annettiin muun muassa ymmärtää, että EIT:llä ei olisi ollut tiedossaan kaikkia Suomen lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä koskevia seikkoja.
4. Kuten edellä mainitussa blogijutussani kerroin, KHO:n päätöksen todelliset syyt näyttäisivät olleen osin toisenlaisia. Ne paljastuivat sattumalta KHO:n viestintäpäällikön päätöksen johdosta Yle Uutisille antamasta lausunnosta. Teuvo Arolainen totesi ko. lausunnossaan, että ko. asiaa ja päätöstä pidettiin KHO:ssa erittäin tärkeänä, koska erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. Jos KHO:n ratkaisu olisi ollut toinen - toisin sanoen jos KHO olisi hyväksynyt EIT:n tekemän linjauksen - olisi pakkohoitoon määräämisen tavat jouduttu Teuvo Arolaisen mukaan miettimään kokonaan uusiksi. Uskon, että nämä viestintäpäällikön mainitsemat seikat muodostivat KHO:n ratkaisun todellisen perustan, vaikka KHO ei tietenkään halunnut tuoda julkilausutuissa perusteluissaan niitä nimenomaisesti esille. Suomen valtio yritti tämän jälkeen KHO:n päätökseen tukeutuen saattaa EIT:n ko. jaostoratkaisun saman tuomioistuimen laajennetun kokoonpanon käsiteltäväksi, mutta veti hankkeessa vesiperän, sillä EIT torjui valtion pyynnön. Nyttemmin muun muassa Kuopion hallinto-oikeus on asettunut asian suhteen omassa plenum-päätöksessään EIT:n omaksumalle kannalle.
5. Teuvo Arolaista voidaan siis pitää tietyllä tavalla "totuudenpaljastajana". Puhuuko Arolainen sitten totta myös Kanava-lehden kirjoituksessaan? Arolainen tukee esittämiään väitteitä monilla viittauksilla ja osin myös tilastoilla, joita ei ole syytä epäillä vääriksi. Kysymyksessä on kuitenkin puhdas mielipidekirjoitus asiasta, josta tuskin on edes mahdollista esittää ehdotonta totuutta, vaan ainoastaan kirjoittajan omia käsityksiä. Se, mistä Arolaista voidaan kritisoida, on kirjoituksen yksipuolisuus ja selvä tendenssimäisyys. Arolaisen sanoma on selvä: ammattivalittajat pitää "tuomita," heitä saa ja pitääkin mollata ja heidän toimintaansa on syytä rajoittaa. Kirjoituksessa tosin päädytään muodollisen hurskastelevaan sävyyn lopputulemaan, jonka mukaan oikeusvaltiossa pitää sietää myös ammattivalittajia. Arolainen joutuu nimittäin myöntämään, että valittajat - hän ei kuitenkaan tarkoita tässä kohdin nimenomaisesti mollaamian "ammattivalittajia" - ovat "silloin tällöin" oikeassa. Tämä ei kuitenkaan muuta kirjoituksen yleissävyä ja tarkoitusta.
6. Arolainen erottaa ammattivalittajissa ("valitustehtailijoissa") kolmenlaisia ihmisiä: oikeustaistelijoita, propagandisteja ja painostajia. Yhteistä näille ihmisille on TA:n mukaan muun muassa se, että kaikki yrittävät hyödyntää mediaa "tarjoamalla väitetyistä vääryyksistä värikkäitä kertomuksia". Arolainen ottaa kirjoituksensa lähtökohdaksi dosentti Johan Bäckmanin laajaa julkisuutta saaneet toimet eli "kohudosentin" tehtailemat kantelut, valitukset ja rikosilmoitukset. Samaan epäilyttävään kastiin Arolainen lukee sitten muitta mutkitta myös muun muassa Eurooppalaisen oikeusturvan keskusliiton (EOK), Vakuutusongelmaisten liiton, Hannu Karpon (ja yleensä kaikenlaiset "hannukarpot") sekä hännänhuippuna kaikenmaailman blogistit ja laajat "yhteen asiaan keskittyvät erikoissivustot". Yksittäisistä ammattivalittajista Arolainen mainitsee Reino "Pihti" Virtasen.
7. Huvittavana yksityiskohtana on syytä mainita, että juridiikkaa käsittelevistä blogeista Arolainen mainitsee esimerkkinä oikeusmurha.com -nimisen sivuston, joka kertoo "rumat yksityiskohdat" oikeusmurhista, joihin "on sotkeutunut yli 270 tuomaria, poliisia, syyttäjää, kaksi asianajajajaa ja useita lohjalasvirkamiehiä". Arolainen mainitsee esimerkkejä myös KHO:een, oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle valituksia, kanteluita ja purkuhakemuksia tehtailevista ihmisistä.
8. Myös "takavuosien tunnettu liikemies" Kari Uoti, joka Arolaisen mukaan kuuluu ryhmään "painostajat", saa viestintäpäälliköltä kritiikkiä osakseen. TA:n mukaan Kari Uoti on vuosien kuluessa käynyt lukuisten omia asioitaan selvitelleiden virkamiesten ja journalistien "kimppuun" kaikin lain suomin keinoin; näistä yrityksistä huomattavan moni on Arolaisen mukaan myös epäonnistunut. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Arolainen on itse entinen journalisti eli entinen Hesarin rikos- ja oikeustoimittaja, joka haki 2-3 vuotta sitten journalistiikan vierailevan professorin virkaa Tampereen yliopistosta. Kollega Jukka Kemppinen onkin blogissaan ihastellut Arolaisen kirjoituksia.
9. Jokainen voi toki olla valituksia ja kanteluja tekevistä ihmisistä mitä mieltä haluaa, nimitellä heitä ja esitellä käsityksiään "arvovaltaisissa" kultturelleissa julkaisuissa. (Kanava-lehden avustajista muistetaan myös esimerkiksi asianajaja Matti Norri oikeudenkäyntimenettelyn "uudistamista" koskevista raflaavista kirjoituksistaan.) Hieman oudolta kuitenkin vaikuttaa, että ylimmän tuomioistuimen palveluksessa oleva virkamies leimaa kirjoituksessaan jokseenkin kaikki useita valituksia tehneet ihmiset ammattivalittajiksi (vrt. ammattirikolliset) ja rinnastaa heidät muitta mutkitta "valtakunnan kohudosenttiin" ja kaikki juridiikkaa käsittelevät blogit oikeusmurha.com -sivustoon. On toki myönnettävä, että maassa on monia jatkuvasti eri viranomaisten ja tuomioistuiminen puoleen kääntyviä henkilöitä, joiden valitukset ja kantelut eivät johda mihinkään ja jotka omalta osaltaan työllistävät (muutenkin hieman turhaantuneita) virkamieheiä ja tuomareita. Kaikki heistä eivät kuitenkaan ole pikku-bäckmanneja tai oikeusmurha.comissa esitettyjen mielipiteiden kannattajia.
10. Nimike "ammattivalittaja", jonka Arolainen rinnastaa kverulanttiin, on jo sinänsä halventava ja yleistävä. Arolaisen mukaan ammattivalittajan nimen ansaitsee henkilö, joka "hakee toistuvasti muutoksia viranomaisten ratkaisuihin tai menettelyyn". Käsite "toistuva valittaminen" on kuitenkin aika epätarkka, mutta ilmeisesti Arolaiselle (ja KHO:lle) riittää, että jo muutaman "turhan valituksen" tehneeseen ihmiseen voidaan lyödä ammattivalittajan leima. Turhia valituksia lienevät TA:n mukaan luultavasti kaikki sellaiset valitukset ja kantelut, jotka eivät johda valituksenalaisten päätösten muuttamiseen tai aiheuta toimenpiteitä ylimpien laillisuusvalvojien taholta.
11. Hieman huolestuttavaa Arolaisen kirjoituksessa on yksipuolinen tarkastelutapa eli se, ettei hän ymmärrä tai ole ymmärtävinään, mistä nämä hänen kverulanteiksi leimaamiensa ihmisten lukuisat valitukset ja kantelut oikein kumpuavat. Kun jotkut oikeustaistelijat ovat vuosien kuluessa lähestyneet myös minua oikeusongelmissaan, olen voinut panna merkille, että syitä Arolaisen vaikertamaan asiantilaan on myös ja jopa varsin usein nimenomaan niissä viranomaisissa, virkamiehissä ja tuomioistuimissa, joiden päätöksistä tai menettelystä kyseiset ihmiset valittavat, kantelevat tai hakevat purkua. Virkamiehen, kuten esimerkiksi juuri Arolaisen, joka ei itse joudu käsittelemään sanottuja asioita ja niistä tehtyjä valituksia, vaan jonka tehtäviin kuuluu nimenomaan työnantajansa puolustelu, on tietenkin vaikea tätä nähdä saati myöntää.
12. Jos viranomaisessa asioiva ihminen tai oikeusjutun asianosainen ei saa asiassaan perusteltua päätöstä, jolla hänen hakemuksensa tai kanteensa on hylätty, ei ole kovin kummallista, että hän ei hyväksy ratkaisua tai epäilee viranomaisen tai tuomioistuimen ratkaisseen asian mielivaltaisesti tai suosineen vastapuolta. Sama tunne ja vaikutelma saattaa syntyä, jos asianosainen kokee asian käsittelyssä, että häntä ei kuulla tai hänelle ei ole varattu todellista mahdollisuutta osallistua asian selvittämiseen taikka hänen mielipiteilleen ei anneta arvoa tahi häntä kohdellaan jollakin muulla tavalla epäoikeudenmukaisesti.
13. Myös erilaiset valituskiellot ja valituslupasäännöstöt ovat omiaan kaventamaan ihmisten oikeusturvaa eli saada asia valituksen avulla muutoksenhakuoikeuden tai ylemmän viranomaisen tutkittavaksi. Kirjallinen menettely, jossa käsittelyn julkisuus ei toteudu - hallinto-oikeuksissa ja KHO:ssa vallitsee lähestulkoon "umpikirjallinen" käsittely - lisää ihmisten ja oikeusjutun asianosaisten menettelyä ja tuomioistuinta kohtaan tuntemaa epäluuloa. Jos asianosainen pyytää asiassa suullista käsittelyä hallinto-oikeudessa, KHO:ssa tai vaikkapa hovioikeudessa, hän saattaa usein saada varsin ylimalkaisen ja ylimieliseltä vaikuttavan vastauksen, jossa vain lyhyesti todetaan, että "suulliseen käsittelyyn ei ole aihetta". Erityistuomioistuimista etenkin vakuutusoikeuden toiminta herättää jatkuvasti närää, ja hallinto-oikeuksien ja KHO:n väitetään toimivan - eikä aivan syyttä - käytännössä usein lähinnä vain hallinnon jatkeena, joka kokee tehtäväkseen viranomaisten menettelyn ja valituksenalaisten päätösten siunaamisen eikä toimi todellisena oikeusturvaa antavana instanssina. KHO:n pakkohoitopäätös viime syksynä on tästä oivallinen esimerkki. Julkista valtaa käyttävien vakuutuslääkäreiden nimiä tai sidonnaisuuksia ei haluta kertoa ja tuomareilla on sellaisia sivutoimia (välimiestehtävät), joista oikeusjutun asianosaiset eivät ole oikeutettuja samaan tarvittavia tietoja jne. - Mainittakoon tässä kohdin, että viimeksi tänään annetussa KKO:n ennakkopäätöksessä (KKO 2013:8) vakuutusoikeutta on hieman "tukistettu" päätöksen puutteellisista perusteluista.
14. Tätä epäkohtien listaa voitaisiin jatkaa pitkään. Yhteisenä piirteenä niille on se, että viranomaisissa ja tuomioistuimissa asioimaan joutuvat ihmiset eivät koe menettelyä ja/tai ratkaisua oikeudenmukaiseksi. Vaikka perustuslaissa ja muissa laeissa julistetaan tuomioistuimien riippumattomuutta tai viranomaisten ja oikeusasteiden puolueettomuutta taikka hyvää hallintoa, ja KHO:n presidentit vakuuttelisivat juhlapuheissaan miten hartaasti tahansa, että "oikeusvaltiotalossa" kaikki olisi hyvin tai suorastaan erinomaisesti, ei tämä vakuuttelu auta paljoakaan, jos viranomaisten ja tuomareiden menettelytavat ovat käytännössä asenteellisia, ylimielisiä tai suorastaan töykeitä eli kaiken kaikkiaan sellaisia, että ne eivät ole omiaan herättämään luottamusta käsittelyn puolueettomuuteen ja asianmukaisuuteen, vaan antavat päin vastoin aiheen epäillä, että ihminen on joutunut omassa asiassaan mielivaltaisen, puolueellisen tai muutoin epäasianmukaisen taikka ylimielisen kohtelun kohteeksi. Viranomaisen tai tuomioistuimen ratkaisu voi toki olla aivan oikea ja kohtuullinen, mutta virkamiesten tai tuomareiden toiminta ja ratkaisujen perustelut eivät silti läheskään aina vakuuta ihmisiä siitä, että näin todella olisi asian laita.
15. Jos oikeudenkäynnistä tai hallinnosta puuttuu koettu oikeudenmukaisuus, siitä puuttuu itse asiassa kaikki oleellinen. Menettelyn koetun oikeudenmukaisuuden kannalta keskeisiä asioita ovat asianosaisten tosiasiallisten osallistumismahdollisuuksien turvaaminen, heidän asianmukainen kohtelunsa oikeudenkäynnissä tai hallinnossa, menettelyn vuorovaikutuksellisuus, tuomareiden ja virkamiesten puolueettomuus ja ammattietiikka sekä ratkaisujen seikkaperäinen ja ymmärrettävä perusteleminen. Jos näissä kohdin on puutteita, ei ole kovin kummallista, jos kanteluja ja purkuhakemuksia tehdään myös toivottomilta näyttävissä tapauksissa.
16. Minusta myös valitustehtailua, josta Arolainen Kanavassa vaikertaa, tulisi tarkastella edellä mainittua taustaa vasten ja yrittämällä nähdä, mitä epäkohtia ja puutteita viranomaisten ja tuomioistuinten menettelyssä ja ratkaisuissa tai niitä koskevassa lainsäädännössä saattaisi olla. En usko, että kaikki Arolaisen ammattivalittajiksi leimaamat ihmiset, tuskin edes suurin osa heistä, kokisivat jonkinlaista sairaalloista nautintoa tai toimisivat pelkästään kiusantekotarkoituksessa valituksia tai kanteluja tehdessään. Monet heistä voivat toki olla aidosti huolissaan oikeusturvastaan ja siitä, onko heitä kohdeltu asianmukaisesti ja yhdenvertaisesti ja ovatko he saaneet oikeutta. Minusta on outoa, jos tuomari tai virkamies ei tätä ymmärrä tai haluaa sivuuttaa kyseisen näkökohdan kokonaan.
17. Korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus ovat jo jonkin aikaa vaatineet lainsäätäjältä toimia, joilla "turhien ja jatkuvien" valitusten ja kantelujen tekemistä voitaisiin saada aisoihin. Minusta valituslupahakemusten, valitusten tai kantelujen leimaaminen sanotussa määrin merkittäväksi epäkohdaksi tai suuren luokan ongelmaksi on kyllä liioilteltua, kun otetaan huomioon, että tuomioistuinlaitoksessa, myös KKO:ssa ja KHO:ssa, on paljon vakavampiakin epäkohtia ja puutteita.
18. Lainsäätäjä on nähnyt oikeaksi kuulla KKO:n ääntä ja toivomusta. Tässä tarkoituksessa lakiin (OK 15:1.4) on otettu tämän vuoden alussa voimaan tullut säännös, jonka mukaan muun hakijan kuin viranomaisen on käytettävä oikeudenkäyntiasiamiestä tai -avustajaa OK 31 luvussa tarkoitetussa tuomiovirhekantelua tai tuomion purkamista koskevassa asiassa korkeimmassa oikeudessa. On siis lähdetty siitä, että "ammattikantelijoina" esiintyvät kyseisissä asioissa nimenomaan hakemuksia "tehtailevat" maallikot. Heidät on haluttu saattaa ko. lainmuutoksella ruotuun epäämällä heiltä oikeus kantelu- ja purkuhakemusten tekemiseen omin päin eli ilman lakimiesasiamiestä tai avustajaa.
19. Mikä sitten neuvoksi, jos asianosaisen asiamiehenä tai avustajana toimiva lakimies haksahtaa tekemään KKO:lle "turhan" kantelu- tai purkuhakemuksen? Kyllä tämänkin varalta laista keinoja löytyy! Tämän vuoden alusta on nimittin tullut voimaan lainsäädäntö, jolla on huomattavasti tiukennnettu oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien kelpoisuutta ja haluttu valvoa entistä tehokkaammin heidän toimintaansa. Nyt myös muut lakimiehet kuin asianajajat on saatettu valvonnan piiriin perustamalla muille kuin asianajajille ja julkisille oikeudenkäyntiavustajille uusi lupajärjestelmä. Lakimies tarvitsee nykyisin erityisen luvan toimia asiamiehenä tai avustajana tuomioistuimessa, ja hän on velvollinen noudattamaan samansisältöisiä ammattieettisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajatkin.
20. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja ("lupalakimies") on tehtävissään oikeuskanslerin, Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan sekä erityisen oikeudenkäyntiavustajalautakunnan (huh, mikä nimike, melkein kuin jatkokäsittelylupajärjestelmä) valvonnan alainen. Myös tuomioistuimilla on oikeus ja velvollisuus valvoa asiamiesten ja avustajien toimintaa. Tässä tarkoituksessa tuomioistuin voi kieltää lakimieheltä esiintymisen asiamiehenä tai avustajana tietyssä asiassa tai, "jos siihen on syytä", muissakin asioissa kolmen vuoden ajan, jos lakimies osoittautuu tuomioistuimen käsityksen mukaan epärehelliseksi, ymmärtämättömäksi tai taitamattomaksi taikka jos hänet havaitaan toimeensa muutoin sopimattomaksi. Vaikka esiintymiskieltoa ei määrättäisi, tuomioistuin voi ilmoittaa asiamiehen tai avustajan töpeksinnästä valvontalautakunnalle, joka voi ryhtyä lakimiestä vastaan kurinpitotoimiin.
21. Siis jos esimerkiksi joku "lupalakimies" erehtyy hakemaan KKO:lta "turhaan" tuomion purkamista tai kantelee lainvoimaisesta päätöksestä aiheettomasti, KKO voi lätkäistä hänelle esiintymiskiellon tai ilmoittaa asiamiehen menettelystä valvontalautakunnalle. Lisäksi tuomioistuinten suoritteista perittäviä maksuja koskevaan lakiin on hiljattain ehdotettu tuntuvia korotuksia, joilla voidaan tehokkaasti ehkäistä esimerkiksi juuri "turhien" valitusten ja kantelujen tekemistä. - Kyllä ei turhia kantelu- ja purkuhakemuksia enää tämän jälkeen KKO:lle tehdä!
2. Kirjoitus on saanut neutraalilta vaikuttavan otsikon "Oikeusvaltion on siedettävä myös ammattivalittajat". Kirjoituksesta huokuu kuitenkin syvä vastenmielisyys Arolaisen ammattivalittajiksi leimaavia ihmisiä kohtaan. Arolainen antaa ymmärtää, että kyseiset henkilöt, joilla Arolainen tarkoittaa yksinomaan maallikoita - ei siis esimerkiksi asianajajia - syyllistyisivät "järjestelmän väärinkäyttöön" ja tuottaisivat tuomioistuimille ja viranomaisille "paljon vaivaa".
3. Teuvo Arolaisen nimi tuli tässä blogissa esille viime syksynä, kun KHO antoi ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomion kanssa ristiriidassa olevan pakkohoitopäätöksen; olen selostanut KHO:n päätöstä blogissa nro 635/15.9.2012. KHO käsitteli ko. asian täysistunnossaan ja perusteli ratkaisuaan laajasti, mutta lähinnä muodollista laatua olevilla seikoilla. Niissä annettiin muun muassa ymmärtää, että EIT:llä ei olisi ollut tiedossaan kaikkia Suomen lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä koskevia seikkoja.
4. Kuten edellä mainitussa blogijutussani kerroin, KHO:n päätöksen todelliset syyt näyttäisivät olleen osin toisenlaisia. Ne paljastuivat sattumalta KHO:n viestintäpäällikön päätöksen johdosta Yle Uutisille antamasta lausunnosta. Teuvo Arolainen totesi ko. lausunnossaan, että ko. asiaa ja päätöstä pidettiin KHO:ssa erittäin tärkeänä, koska erilainen päätös olisi voinut mullistaa nykyiset hoitokäytännöt. Jos KHO:n ratkaisu olisi ollut toinen - toisin sanoen jos KHO olisi hyväksynyt EIT:n tekemän linjauksen - olisi pakkohoitoon määräämisen tavat jouduttu Teuvo Arolaisen mukaan miettimään kokonaan uusiksi. Uskon, että nämä viestintäpäällikön mainitsemat seikat muodostivat KHO:n ratkaisun todellisen perustan, vaikka KHO ei tietenkään halunnut tuoda julkilausutuissa perusteluissaan niitä nimenomaisesti esille. Suomen valtio yritti tämän jälkeen KHO:n päätökseen tukeutuen saattaa EIT:n ko. jaostoratkaisun saman tuomioistuimen laajennetun kokoonpanon käsiteltäväksi, mutta veti hankkeessa vesiperän, sillä EIT torjui valtion pyynnön. Nyttemmin muun muassa Kuopion hallinto-oikeus on asettunut asian suhteen omassa plenum-päätöksessään EIT:n omaksumalle kannalle.
5. Teuvo Arolaista voidaan siis pitää tietyllä tavalla "totuudenpaljastajana". Puhuuko Arolainen sitten totta myös Kanava-lehden kirjoituksessaan? Arolainen tukee esittämiään väitteitä monilla viittauksilla ja osin myös tilastoilla, joita ei ole syytä epäillä vääriksi. Kysymyksessä on kuitenkin puhdas mielipidekirjoitus asiasta, josta tuskin on edes mahdollista esittää ehdotonta totuutta, vaan ainoastaan kirjoittajan omia käsityksiä. Se, mistä Arolaista voidaan kritisoida, on kirjoituksen yksipuolisuus ja selvä tendenssimäisyys. Arolaisen sanoma on selvä: ammattivalittajat pitää "tuomita," heitä saa ja pitääkin mollata ja heidän toimintaansa on syytä rajoittaa. Kirjoituksessa tosin päädytään muodollisen hurskastelevaan sävyyn lopputulemaan, jonka mukaan oikeusvaltiossa pitää sietää myös ammattivalittajia. Arolainen joutuu nimittäin myöntämään, että valittajat - hän ei kuitenkaan tarkoita tässä kohdin nimenomaisesti mollaamian "ammattivalittajia" - ovat "silloin tällöin" oikeassa. Tämä ei kuitenkaan muuta kirjoituksen yleissävyä ja tarkoitusta.
6. Arolainen erottaa ammattivalittajissa ("valitustehtailijoissa") kolmenlaisia ihmisiä: oikeustaistelijoita, propagandisteja ja painostajia. Yhteistä näille ihmisille on TA:n mukaan muun muassa se, että kaikki yrittävät hyödyntää mediaa "tarjoamalla väitetyistä vääryyksistä värikkäitä kertomuksia". Arolainen ottaa kirjoituksensa lähtökohdaksi dosentti Johan Bäckmanin laajaa julkisuutta saaneet toimet eli "kohudosentin" tehtailemat kantelut, valitukset ja rikosilmoitukset. Samaan epäilyttävään kastiin Arolainen lukee sitten muitta mutkitta myös muun muassa Eurooppalaisen oikeusturvan keskusliiton (EOK), Vakuutusongelmaisten liiton, Hannu Karpon (ja yleensä kaikenlaiset "hannukarpot") sekä hännänhuippuna kaikenmaailman blogistit ja laajat "yhteen asiaan keskittyvät erikoissivustot". Yksittäisistä ammattivalittajista Arolainen mainitsee Reino "Pihti" Virtasen.
7. Huvittavana yksityiskohtana on syytä mainita, että juridiikkaa käsittelevistä blogeista Arolainen mainitsee esimerkkinä oikeusmurha.com -nimisen sivuston, joka kertoo "rumat yksityiskohdat" oikeusmurhista, joihin "on sotkeutunut yli 270 tuomaria, poliisia, syyttäjää, kaksi asianajajajaa ja useita lohjalasvirkamiehiä". Arolainen mainitsee esimerkkejä myös KHO:een, oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle valituksia, kanteluita ja purkuhakemuksia tehtailevista ihmisistä.
8. Myös "takavuosien tunnettu liikemies" Kari Uoti, joka Arolaisen mukaan kuuluu ryhmään "painostajat", saa viestintäpäälliköltä kritiikkiä osakseen. TA:n mukaan Kari Uoti on vuosien kuluessa käynyt lukuisten omia asioitaan selvitelleiden virkamiesten ja journalistien "kimppuun" kaikin lain suomin keinoin; näistä yrityksistä huomattavan moni on Arolaisen mukaan myös epäonnistunut. Tässä yhteydessä on syytä muistaa, että Arolainen on itse entinen journalisti eli entinen Hesarin rikos- ja oikeustoimittaja, joka haki 2-3 vuotta sitten journalistiikan vierailevan professorin virkaa Tampereen yliopistosta. Kollega Jukka Kemppinen onkin blogissaan ihastellut Arolaisen kirjoituksia.
9. Jokainen voi toki olla valituksia ja kanteluja tekevistä ihmisistä mitä mieltä haluaa, nimitellä heitä ja esitellä käsityksiään "arvovaltaisissa" kultturelleissa julkaisuissa. (Kanava-lehden avustajista muistetaan myös esimerkiksi asianajaja Matti Norri oikeudenkäyntimenettelyn "uudistamista" koskevista raflaavista kirjoituksistaan.) Hieman oudolta kuitenkin vaikuttaa, että ylimmän tuomioistuimen palveluksessa oleva virkamies leimaa kirjoituksessaan jokseenkin kaikki useita valituksia tehneet ihmiset ammattivalittajiksi (vrt. ammattirikolliset) ja rinnastaa heidät muitta mutkitta "valtakunnan kohudosenttiin" ja kaikki juridiikkaa käsittelevät blogit oikeusmurha.com -sivustoon. On toki myönnettävä, että maassa on monia jatkuvasti eri viranomaisten ja tuomioistuiminen puoleen kääntyviä henkilöitä, joiden valitukset ja kantelut eivät johda mihinkään ja jotka omalta osaltaan työllistävät (muutenkin hieman turhaantuneita) virkamieheiä ja tuomareita. Kaikki heistä eivät kuitenkaan ole pikku-bäckmanneja tai oikeusmurha.comissa esitettyjen mielipiteiden kannattajia.
10. Nimike "ammattivalittaja", jonka Arolainen rinnastaa kverulanttiin, on jo sinänsä halventava ja yleistävä. Arolaisen mukaan ammattivalittajan nimen ansaitsee henkilö, joka "hakee toistuvasti muutoksia viranomaisten ratkaisuihin tai menettelyyn". Käsite "toistuva valittaminen" on kuitenkin aika epätarkka, mutta ilmeisesti Arolaiselle (ja KHO:lle) riittää, että jo muutaman "turhan valituksen" tehneeseen ihmiseen voidaan lyödä ammattivalittajan leima. Turhia valituksia lienevät TA:n mukaan luultavasti kaikki sellaiset valitukset ja kantelut, jotka eivät johda valituksenalaisten päätösten muuttamiseen tai aiheuta toimenpiteitä ylimpien laillisuusvalvojien taholta.
11. Hieman huolestuttavaa Arolaisen kirjoituksessa on yksipuolinen tarkastelutapa eli se, ettei hän ymmärrä tai ole ymmärtävinään, mistä nämä hänen kverulanteiksi leimaamiensa ihmisten lukuisat valitukset ja kantelut oikein kumpuavat. Kun jotkut oikeustaistelijat ovat vuosien kuluessa lähestyneet myös minua oikeusongelmissaan, olen voinut panna merkille, että syitä Arolaisen vaikertamaan asiantilaan on myös ja jopa varsin usein nimenomaan niissä viranomaisissa, virkamiehissä ja tuomioistuimissa, joiden päätöksistä tai menettelystä kyseiset ihmiset valittavat, kantelevat tai hakevat purkua. Virkamiehen, kuten esimerkiksi juuri Arolaisen, joka ei itse joudu käsittelemään sanottuja asioita ja niistä tehtyjä valituksia, vaan jonka tehtäviin kuuluu nimenomaan työnantajansa puolustelu, on tietenkin vaikea tätä nähdä saati myöntää.
12. Jos viranomaisessa asioiva ihminen tai oikeusjutun asianosainen ei saa asiassaan perusteltua päätöstä, jolla hänen hakemuksensa tai kanteensa on hylätty, ei ole kovin kummallista, että hän ei hyväksy ratkaisua tai epäilee viranomaisen tai tuomioistuimen ratkaisseen asian mielivaltaisesti tai suosineen vastapuolta. Sama tunne ja vaikutelma saattaa syntyä, jos asianosainen kokee asian käsittelyssä, että häntä ei kuulla tai hänelle ei ole varattu todellista mahdollisuutta osallistua asian selvittämiseen taikka hänen mielipiteilleen ei anneta arvoa tahi häntä kohdellaan jollakin muulla tavalla epäoikeudenmukaisesti.
13. Myös erilaiset valituskiellot ja valituslupasäännöstöt ovat omiaan kaventamaan ihmisten oikeusturvaa eli saada asia valituksen avulla muutoksenhakuoikeuden tai ylemmän viranomaisen tutkittavaksi. Kirjallinen menettely, jossa käsittelyn julkisuus ei toteudu - hallinto-oikeuksissa ja KHO:ssa vallitsee lähestulkoon "umpikirjallinen" käsittely - lisää ihmisten ja oikeusjutun asianosaisten menettelyä ja tuomioistuinta kohtaan tuntemaa epäluuloa. Jos asianosainen pyytää asiassa suullista käsittelyä hallinto-oikeudessa, KHO:ssa tai vaikkapa hovioikeudessa, hän saattaa usein saada varsin ylimalkaisen ja ylimieliseltä vaikuttavan vastauksen, jossa vain lyhyesti todetaan, että "suulliseen käsittelyyn ei ole aihetta". Erityistuomioistuimista etenkin vakuutusoikeuden toiminta herättää jatkuvasti närää, ja hallinto-oikeuksien ja KHO:n väitetään toimivan - eikä aivan syyttä - käytännössä usein lähinnä vain hallinnon jatkeena, joka kokee tehtäväkseen viranomaisten menettelyn ja valituksenalaisten päätösten siunaamisen eikä toimi todellisena oikeusturvaa antavana instanssina. KHO:n pakkohoitopäätös viime syksynä on tästä oivallinen esimerkki. Julkista valtaa käyttävien vakuutuslääkäreiden nimiä tai sidonnaisuuksia ei haluta kertoa ja tuomareilla on sellaisia sivutoimia (välimiestehtävät), joista oikeusjutun asianosaiset eivät ole oikeutettuja samaan tarvittavia tietoja jne. - Mainittakoon tässä kohdin, että viimeksi tänään annetussa KKO:n ennakkopäätöksessä (KKO 2013:8) vakuutusoikeutta on hieman "tukistettu" päätöksen puutteellisista perusteluista.
14. Tätä epäkohtien listaa voitaisiin jatkaa pitkään. Yhteisenä piirteenä niille on se, että viranomaisissa ja tuomioistuimissa asioimaan joutuvat ihmiset eivät koe menettelyä ja/tai ratkaisua oikeudenmukaiseksi. Vaikka perustuslaissa ja muissa laeissa julistetaan tuomioistuimien riippumattomuutta tai viranomaisten ja oikeusasteiden puolueettomuutta taikka hyvää hallintoa, ja KHO:n presidentit vakuuttelisivat juhlapuheissaan miten hartaasti tahansa, että "oikeusvaltiotalossa" kaikki olisi hyvin tai suorastaan erinomaisesti, ei tämä vakuuttelu auta paljoakaan, jos viranomaisten ja tuomareiden menettelytavat ovat käytännössä asenteellisia, ylimielisiä tai suorastaan töykeitä eli kaiken kaikkiaan sellaisia, että ne eivät ole omiaan herättämään luottamusta käsittelyn puolueettomuuteen ja asianmukaisuuteen, vaan antavat päin vastoin aiheen epäillä, että ihminen on joutunut omassa asiassaan mielivaltaisen, puolueellisen tai muutoin epäasianmukaisen taikka ylimielisen kohtelun kohteeksi. Viranomaisen tai tuomioistuimen ratkaisu voi toki olla aivan oikea ja kohtuullinen, mutta virkamiesten tai tuomareiden toiminta ja ratkaisujen perustelut eivät silti läheskään aina vakuuta ihmisiä siitä, että näin todella olisi asian laita.
15. Jos oikeudenkäynnistä tai hallinnosta puuttuu koettu oikeudenmukaisuus, siitä puuttuu itse asiassa kaikki oleellinen. Menettelyn koetun oikeudenmukaisuuden kannalta keskeisiä asioita ovat asianosaisten tosiasiallisten osallistumismahdollisuuksien turvaaminen, heidän asianmukainen kohtelunsa oikeudenkäynnissä tai hallinnossa, menettelyn vuorovaikutuksellisuus, tuomareiden ja virkamiesten puolueettomuus ja ammattietiikka sekä ratkaisujen seikkaperäinen ja ymmärrettävä perusteleminen. Jos näissä kohdin on puutteita, ei ole kovin kummallista, jos kanteluja ja purkuhakemuksia tehdään myös toivottomilta näyttävissä tapauksissa.
16. Minusta myös valitustehtailua, josta Arolainen Kanavassa vaikertaa, tulisi tarkastella edellä mainittua taustaa vasten ja yrittämällä nähdä, mitä epäkohtia ja puutteita viranomaisten ja tuomioistuinten menettelyssä ja ratkaisuissa tai niitä koskevassa lainsäädännössä saattaisi olla. En usko, että kaikki Arolaisen ammattivalittajiksi leimaamat ihmiset, tuskin edes suurin osa heistä, kokisivat jonkinlaista sairaalloista nautintoa tai toimisivat pelkästään kiusantekotarkoituksessa valituksia tai kanteluja tehdessään. Monet heistä voivat toki olla aidosti huolissaan oikeusturvastaan ja siitä, onko heitä kohdeltu asianmukaisesti ja yhdenvertaisesti ja ovatko he saaneet oikeutta. Minusta on outoa, jos tuomari tai virkamies ei tätä ymmärrä tai haluaa sivuuttaa kyseisen näkökohdan kokonaan.
17. Korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus ovat jo jonkin aikaa vaatineet lainsäätäjältä toimia, joilla "turhien ja jatkuvien" valitusten ja kantelujen tekemistä voitaisiin saada aisoihin. Minusta valituslupahakemusten, valitusten tai kantelujen leimaaminen sanotussa määrin merkittäväksi epäkohdaksi tai suuren luokan ongelmaksi on kyllä liioilteltua, kun otetaan huomioon, että tuomioistuinlaitoksessa, myös KKO:ssa ja KHO:ssa, on paljon vakavampiakin epäkohtia ja puutteita.
18. Lainsäätäjä on nähnyt oikeaksi kuulla KKO:n ääntä ja toivomusta. Tässä tarkoituksessa lakiin (OK 15:1.4) on otettu tämän vuoden alussa voimaan tullut säännös, jonka mukaan muun hakijan kuin viranomaisen on käytettävä oikeudenkäyntiasiamiestä tai -avustajaa OK 31 luvussa tarkoitetussa tuomiovirhekantelua tai tuomion purkamista koskevassa asiassa korkeimmassa oikeudessa. On siis lähdetty siitä, että "ammattikantelijoina" esiintyvät kyseisissä asioissa nimenomaan hakemuksia "tehtailevat" maallikot. Heidät on haluttu saattaa ko. lainmuutoksella ruotuun epäämällä heiltä oikeus kantelu- ja purkuhakemusten tekemiseen omin päin eli ilman lakimiesasiamiestä tai avustajaa.
19. Mikä sitten neuvoksi, jos asianosaisen asiamiehenä tai avustajana toimiva lakimies haksahtaa tekemään KKO:lle "turhan" kantelu- tai purkuhakemuksen? Kyllä tämänkin varalta laista keinoja löytyy! Tämän vuoden alusta on nimittin tullut voimaan lainsäädäntö, jolla on huomattavasti tiukennnettu oikeudenkäyntiasiamiesten ja -avustajien kelpoisuutta ja haluttu valvoa entistä tehokkaammin heidän toimintaansa. Nyt myös muut lakimiehet kuin asianajajat on saatettu valvonnan piiriin perustamalla muille kuin asianajajille ja julkisille oikeudenkäyntiavustajille uusi lupajärjestelmä. Lakimies tarvitsee nykyisin erityisen luvan toimia asiamiehenä tai avustajana tuomioistuimessa, ja hän on velvollinen noudattamaan samansisältöisiä ammattieettisiä sääntöjä kuin asianajajat ja julkiset oikeusavustajatkin.
20. Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja ("lupalakimies") on tehtävissään oikeuskanslerin, Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunnan sekä erityisen oikeudenkäyntiavustajalautakunnan (huh, mikä nimike, melkein kuin jatkokäsittelylupajärjestelmä) valvonnan alainen. Myös tuomioistuimilla on oikeus ja velvollisuus valvoa asiamiesten ja avustajien toimintaa. Tässä tarkoituksessa tuomioistuin voi kieltää lakimieheltä esiintymisen asiamiehenä tai avustajana tietyssä asiassa tai, "jos siihen on syytä", muissakin asioissa kolmen vuoden ajan, jos lakimies osoittautuu tuomioistuimen käsityksen mukaan epärehelliseksi, ymmärtämättömäksi tai taitamattomaksi taikka jos hänet havaitaan toimeensa muutoin sopimattomaksi. Vaikka esiintymiskieltoa ei määrättäisi, tuomioistuin voi ilmoittaa asiamiehen tai avustajan töpeksinnästä valvontalautakunnalle, joka voi ryhtyä lakimiestä vastaan kurinpitotoimiin.
21. Siis jos esimerkiksi joku "lupalakimies" erehtyy hakemaan KKO:lta "turhaan" tuomion purkamista tai kantelee lainvoimaisesta päätöksestä aiheettomasti, KKO voi lätkäistä hänelle esiintymiskiellon tai ilmoittaa asiamiehen menettelystä valvontalautakunnalle. Lisäksi tuomioistuinten suoritteista perittäviä maksuja koskevaan lakiin on hiljattain ehdotettu tuntuvia korotuksia, joilla voidaan tehokkaasti ehkäistä esimerkiksi juuri "turhien" valitusten ja kantelujen tekemistä. - Kyllä ei turhia kantelu- ja purkuhakemuksia enää tämän jälkeen KKO:lle tehdä!
perjantai 5. lokakuuta 2012
643. Lautamiehen esteellisyys johti rikostuomion kumoamiseen; vrt. oikeusneuvos Koposen väitetty jääviys
Ruotsissa on noussut pienoinen kohu oikeusneuvos Göran Lambertzin (kuvassa) lausunnosta koskien Olof Palmen murhan tutkintaa ja oikeusneuvoksen aikomusta keskustella ylimmän syyttäjän kanssa murhan uudesta tutkintalinjasta. Högsta domstolin puheenjohtaja Marianne Lundius on pitänyt Lambertzin sekaantumista Palmen murhatutkintaan tuomarille sopimattomana käytöksenä. Lambertz on ottanut kantaa myös Thomas Quickin murhatuomioista julkaistuun kirjaan ja sanonut, että Quickin tuomiot ovat perustuneet vakuuttavaan näyttöön TQ:n syyllisyydestä. Aiemmassa virassaan oikeuskanslerina GL tutki viikossa TQ:n kahdeksasta murhatuomiosta tehdyt kantelut eikä löytänyt niistä huomauttamista. Lehdissä on vaadittu Lambertzin eroamista virastaan.
1. Ruotsissakaan tuomoistuimilla ei mene aina kovin hyvin. Viime aikoina Ruotsin oikeuslaitosta on ravistellut etenkin sarjamurhaaja Thomas Quickin tapaus. Useita murhia Ruotsissa ja Norjassa tunnustanut ja kahdeksasta murhasta tuomittu Quick (nykyisin Sture Bergwall) peruutti vuonna 2008 tunnustuksensa. Kun miehen syyllisyyttä tukeva muu näyttö murhiin ei ole ollut riittävän vakuuttavaa, on tähän mennessä jouduttu purkamaan jo viisi Quickin tunnustukseen perustuvaa murhatuomiota ja todennäköisesti myös lopuissa tapauksissa tulee käymään samalla tavalla.
2. Tänään 5.10. Svean hovioikeus tiedotti, että se on poistanut yhdessä valtakunnnan laajimmassa rikosjutussa hiljattain annetun käräjäoikeuden langettavan tuomion lautamiehen esteellisyyden takia. Mainittu oikeudenkäynti joudutaan siten uusimaan käräjäoikeudessa kokonaan alusta lähtien.
3. Kyseinen oikeudenkäynti koskee laajaa järjestäytynyttä rikollisverkostoa, jonka jäsenet olivat tuomiolla viime elokuun alussa käräjäoikeudessa. Södertäljessä toimivan järjestön johtaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ja 15 muuta jäsentä lyhyempiin rangaistuksiin. Rangaistukset tulivat muun muassa murhasta, yllytyksestä murhaan ja kiristyksestä. Käräjäoikeuden mukaan verkosto taisteli kaupungin laittomista pelimarkkinoista toisen järjestön kanssa. Oikeudenkäynti käräjäoikeudessa kesti puoli vuotta, yhteensä 62 työpäivää. Hovioikeuden tänään antaman päätöksen mukaan koko oikeudenkäynti on nyt uusittava yhden lautamiehen jääviyden takia.
4. Lautamiehen jääviydestä hovioikeudelle valitti yksi tuomituista. Mikä aiheutti lautamehen jääviyden? Kyse on siitä, että lautamies oli ollut Södertäljessä toimivan poliisilautakunnan (polisnämnd) jäsenenä samaan aikaan kun käräjäoikeus käsiteli rikollisjärjestön juttua. Svean hovioikeus totesi päätöksessään, että sanotun lautakunnan jäsenyys ei sinänsä muodosta jääviysperustetta. Kyseisessä tapauksessa lautamiestä oli kuitenkin pidettävä jäävinä, kun otettiin huomioon informaatio, jota poliisi oli sanottuun rikollisjärjestön toimintaan ja sen paljastamiseen liittyen antanut lautakunnan kokouksessa. Käräjäoikeuden käsittelyssä oli ollut ollut keskeisenä esillä kysymys siitä, olivatko syytetyt syyllistyneet rikoksiin mainitun järjestäytyneen rikollisjärjestön jäseninä. Sittemmin jääviysväitteen tehnyt syytetty oli syyttäjän mukaan toiminut sanotun järjestön johtajana. Svean hovioikeus katsoi, että näissä olosuhteissa lautamiehen jäsenyys poliisin neuvottelukunnassa on vaarantanut hänen puolueettomuutensa ja riippumattomuutensa oikeuden jäsenenä. Tuomari on esteellinen, jos hänellä voidaan epäillä olevan asiaan nähden ennakkoasenne erityisen syyn vuoksi.
5. Suomessa sisäministeriön yhteydessä toimii koko maan poliisitoimintaa seuraava poliisiasiain neuvottelukunta. Poliisilaitosten yhteydessä puolestaan toimii poliisin neuvottelukuntia. Näiden neuvottelukuntien tehtävänä on seurata poliisin toimintaan vaikuttavan ympäristön kehitystä sekä poliisin toimintaa, tehdä aloitteita poliisin toiminnan kehittämiseksi sekä antaa lausuntoja poliisia koskevista asioista.
6. Lautamiehillä on oikeudessa samanlainen yksilöllinen äänivalta kuin oikeuden lakimiesjäsenilläkin. Lautamiehen esteellisyyteen on siten syytä suhtautua vakavasti, ei vähätellen. Lautamiehen esteellisyysperusteet ovat OK 13 luvun mukaan samat kuin ammattituomareillakin. Laissa mainittujen erityisten jääviysperusteiden lisäksi huomioon on otettava esteellisyyttä koskeva yleissäännös (OK 13:7.3). Sen mukaan tuomari on esteellinen, jos jokin muu eli erityisen esteellisyysperusteen muodostavaan seikkaan rinnastettava seikkä antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa. Svean hovioikeuden tänään antamassa päätöksessä Södertäljen lautamies katsottiin esteelliseksi juuri mainitunlaisen yleissäännöksen perusteella.
7. Tuomarin esteellisyys on vakava virhe, mikä ilmenee myös siinä, että esteellisyys johtaa aina tuomion tai päätöksen poistamiseen. Myös lainvoiman saanut tuomio joudutaan esteellisyyden vuoksi poistamaan. Merkitystä ei ole sillä, mikä vaikutus esteellisyydellä voisi tai on voinut olla jutun lopputulokseen. Vaikka esimerkiksi lautamiehen esteellisyydeen ei voida yleensä otaksua vaikuttavan olennaisesti jutun lopputulokseen, on tuomio silti poistettava. Esteellisyyden vaikutuksesta jutun lopputulokseen ei voida koskaan olla varmoja. Tärkein näkökohta on kuitenkin yleisen luottamuksen säilyminen oikeudenkäynnin ja tuomioistuimen puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen.
8. Tuomion poistamisesta ja asian uudelleen käsittelystä käräjäoikeudessa tulee aina aiheutumaan kenties merkittäviä lisäkustannuksia sekä haittaa ja vaivannäköä asiaan osallisille. Tällä ei kuitenkaan ole tuomarin esteellisyyttä arvioitaessa merkitystä. Päätöksestä, jolla tuomari tai lautamies on julistettu esteelliseksi, ei saa valittaa.
Svean hovioikeuden tiedote ja päätös löytyvät tästä.
9. Minusta Svean hovioikeuden ratkaisussa selostettu tilanne muistuttaa aika paljon oikeusneuvos Pekka Koposen väitettyä jääviyttä, mistä on tehty KKO:lle kantelu; olen kertonut siitä blogissa 611/18.6.2012. Pekka Koponen oli toinen niistä kahdesta oikeusneuvoksesta, jotka 30.3.2012 päättivät - vastoin esittelijän mietintöä - ettei Kauhajoen koulusurmajutussa myönnetä valituslupaa Vaasan hovioikeuden tuomioon; ks. tästä blogia 571/30.3.2012. Kantelussa Koposen väitetään olleen jäävi sillä perusteella, että hän oli ollut valtionsyyttäjän virassa syksyllä 2008 ja tammikuussa 2009, jolloin VKSV:ssa valmisteltiin ja päätettiin Kauhajoen komisariota vastaan mahdollisesti nostettavasta syytteestä ja siitä, mistä rikoksesta komisariota tultaisiin syyttämään. Apulaisvaltakunnansyyttäjä nosti 29.1.2009 syytteen komisariota vastaan kaikkein lievimmästä mahdollisesta rikoksesta eli tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kun taas surmattujen omaisten mielestä syyte olisi tullut nostaa tahallisesta virkarikoksesta ja sen lisäksi törkeistä kuolemantuottamuksista. Näistä rikoksista surmattujen omaiset vaativat komisariolle rangaistusta myös KKO:lle tekemässään valituksessa. Södertäljen tapauksessa lautamies julistettiin esteelliseksi siksi, kun hän kuului jäsenenä poliisin neuvottelukuntaan, jolle poliisi oli käynyt selostamassa sen järjestäytyneen rikollisliigan toimintaa, jonka jäsenet olivat oikeudessa syytettyinä. Siis melkoisen "vaarattoman tuntuinen" kytkös kyseiseen käräjäoikeuden lautamieheen. Pekka Koposen kytköstä Kauhajoki-tapauksen tutkintaan ja syyteharkintaan voidaan sen sijaan minusta pitää paljon ongelmallisempana. Koponen ei toki muodollisesti käsitellyt tai valmistelut Kauhajoen tapauksen tutkintaa tai syyteasiaa, mutta eihän Södertäljen lautamieskään osallistunut millään tavalla poliisilautakunnan palavereissa esitutkinnassa vireillä olevan syyteasian tutkintaan tai käsittelyyn, vaan oli vain "kuunteluoppilaana," kun poliisi informoi, varmaankin vain yleisellä tasolla, lautakuntaa ko. rikollisliigan puuhista ja liigan paljastumisesta. Koponen oli kuitenkin valtionsyyttäjänä VKSV:ssa, joka oli varsin suppea tiimi, sillä siellä työskenteli tuohon aikaan vain kymmenkunta valtionsyyttäjää. On varmaa, että VKSV:ssa keskusteltiin syksyllä 2008 ja tammikuussa 2009 Kauhajoen tapauksessa usein ja todennäköistä, että myös Pekka Koponen osallistui näihin keskusteluihin ja sai siinä yhteydessä asiasta sellaista sisäpiiritietoa, jota ei paljastettu viraston ulkopuolisille eikä kaikilta osin luultavasti tulevassa oikeudenkäynnissäkään. Syyteasiaa valmistellut valtionsyyttäjä (Jarmo Rautakoski) kuului tuolloin VKSV:n johtoryhmään, ja minulla on sellainen muistikuva, että myös Pekka Koponen olisi ollut kyseisen johtoryhmän jäsenen; hän ainakin johti yhtä VKSV:n yksikköä. On mahdollista, että Koposen mielipide vaikutti asian ratkaisuun VKSV:ssa, onhan PK rikos- ja prosessioikedesta väitellyt oikeustieteen tohtori, jonka mielipiteelle osattiin varmaankin antaa virastossa arvoa. Jos siis Södertäljen lautamies oli liigajutun käsittelyssä jäävi, niin sitä suuremmalla syyllä Pekka Koposta voidaan pitää esteellisenä sanotun valituslupahakemusten käsittelyssä KKO:ssa. Lautamies kuului poliisin paikalliseen neuvottelukuntaan ainoastaan rivijäsenenä ja kuunteluoppilaana, mutta Pekka Koponen oli VKSV:ssa korkeassa asemassa oleva virkamies ja sittemmin oikeusneuvos. Oikeusneuvoksella voidaan katsoa olevan lautamiestä paremmat edelellytykset arvioida jääviyskysymyksiä. - Mitä mieltä ollaan tästä?
Ruotsissa on noussut pienoinen kohu oikeusneuvos Göran Lambertzin (kuvassa) lausunnosta koskien Olof Palmen murhan tutkintaa ja oikeusneuvoksen aikomusta keskustella ylimmän syyttäjän kanssa murhan uudesta tutkintalinjasta. Högsta domstolin puheenjohtaja Marianne Lundius on pitänyt Lambertzin sekaantumista Palmen murhatutkintaan tuomarille sopimattomana käytöksenä. Lambertz on ottanut kantaa myös Thomas Quickin murhatuomioista julkaistuun kirjaan ja sanonut, että Quickin tuomiot ovat perustuneet vakuuttavaan näyttöön TQ:n syyllisyydestä. Aiemmassa virassaan oikeuskanslerina GL tutki viikossa TQ:n kahdeksasta murhatuomiosta tehdyt kantelut eikä löytänyt niistä huomauttamista. Lehdissä on vaadittu Lambertzin eroamista virastaan.
1. Ruotsissakaan tuomoistuimilla ei mene aina kovin hyvin. Viime aikoina Ruotsin oikeuslaitosta on ravistellut etenkin sarjamurhaaja Thomas Quickin tapaus. Useita murhia Ruotsissa ja Norjassa tunnustanut ja kahdeksasta murhasta tuomittu Quick (nykyisin Sture Bergwall) peruutti vuonna 2008 tunnustuksensa. Kun miehen syyllisyyttä tukeva muu näyttö murhiin ei ole ollut riittävän vakuuttavaa, on tähän mennessä jouduttu purkamaan jo viisi Quickin tunnustukseen perustuvaa murhatuomiota ja todennäköisesti myös lopuissa tapauksissa tulee käymään samalla tavalla.
2. Tänään 5.10. Svean hovioikeus tiedotti, että se on poistanut yhdessä valtakunnnan laajimmassa rikosjutussa hiljattain annetun käräjäoikeuden langettavan tuomion lautamiehen esteellisyyden takia. Mainittu oikeudenkäynti joudutaan siten uusimaan käräjäoikeudessa kokonaan alusta lähtien.
3. Kyseinen oikeudenkäynti koskee laajaa järjestäytynyttä rikollisverkostoa, jonka jäsenet olivat tuomiolla viime elokuun alussa käräjäoikeudessa. Södertäljessä toimivan järjestön johtaja tuomittiin elinkautiseen vankeuteen ja 15 muuta jäsentä lyhyempiin rangaistuksiin. Rangaistukset tulivat muun muassa murhasta, yllytyksestä murhaan ja kiristyksestä. Käräjäoikeuden mukaan verkosto taisteli kaupungin laittomista pelimarkkinoista toisen järjestön kanssa. Oikeudenkäynti käräjäoikeudessa kesti puoli vuotta, yhteensä 62 työpäivää. Hovioikeuden tänään antaman päätöksen mukaan koko oikeudenkäynti on nyt uusittava yhden lautamiehen jääviyden takia.
4. Lautamiehen jääviydestä hovioikeudelle valitti yksi tuomituista. Mikä aiheutti lautamehen jääviyden? Kyse on siitä, että lautamies oli ollut Södertäljessä toimivan poliisilautakunnan (polisnämnd) jäsenenä samaan aikaan kun käräjäoikeus käsiteli rikollisjärjestön juttua. Svean hovioikeus totesi päätöksessään, että sanotun lautakunnan jäsenyys ei sinänsä muodosta jääviysperustetta. Kyseisessä tapauksessa lautamiestä oli kuitenkin pidettävä jäävinä, kun otettiin huomioon informaatio, jota poliisi oli sanottuun rikollisjärjestön toimintaan ja sen paljastamiseen liittyen antanut lautakunnan kokouksessa. Käräjäoikeuden käsittelyssä oli ollut ollut keskeisenä esillä kysymys siitä, olivatko syytetyt syyllistyneet rikoksiin mainitun järjestäytyneen rikollisjärjestön jäseninä. Sittemmin jääviysväitteen tehnyt syytetty oli syyttäjän mukaan toiminut sanotun järjestön johtajana. Svean hovioikeus katsoi, että näissä olosuhteissa lautamiehen jäsenyys poliisin neuvottelukunnassa on vaarantanut hänen puolueettomuutensa ja riippumattomuutensa oikeuden jäsenenä. Tuomari on esteellinen, jos hänellä voidaan epäillä olevan asiaan nähden ennakkoasenne erityisen syyn vuoksi.
5. Suomessa sisäministeriön yhteydessä toimii koko maan poliisitoimintaa seuraava poliisiasiain neuvottelukunta. Poliisilaitosten yhteydessä puolestaan toimii poliisin neuvottelukuntia. Näiden neuvottelukuntien tehtävänä on seurata poliisin toimintaan vaikuttavan ympäristön kehitystä sekä poliisin toimintaa, tehdä aloitteita poliisin toiminnan kehittämiseksi sekä antaa lausuntoja poliisia koskevista asioista.
6. Lautamiehillä on oikeudessa samanlainen yksilöllinen äänivalta kuin oikeuden lakimiesjäsenilläkin. Lautamiehen esteellisyyteen on siten syytä suhtautua vakavasti, ei vähätellen. Lautamiehen esteellisyysperusteet ovat OK 13 luvun mukaan samat kuin ammattituomareillakin. Laissa mainittujen erityisten jääviysperusteiden lisäksi huomioon on otettava esteellisyyttä koskeva yleissäännös (OK 13:7.3). Sen mukaan tuomari on esteellinen, jos jokin muu eli erityisen esteellisyysperusteen muodostavaan seikkaan rinnastettava seikkä antaa perustellun aiheen epäillä tuomarin puolueettomuutta asiassa. Svean hovioikeuden tänään antamassa päätöksessä Södertäljen lautamies katsottiin esteelliseksi juuri mainitunlaisen yleissäännöksen perusteella.
7. Tuomarin esteellisyys on vakava virhe, mikä ilmenee myös siinä, että esteellisyys johtaa aina tuomion tai päätöksen poistamiseen. Myös lainvoiman saanut tuomio joudutaan esteellisyyden vuoksi poistamaan. Merkitystä ei ole sillä, mikä vaikutus esteellisyydellä voisi tai on voinut olla jutun lopputulokseen. Vaikka esimerkiksi lautamiehen esteellisyydeen ei voida yleensä otaksua vaikuttavan olennaisesti jutun lopputulokseen, on tuomio silti poistettava. Esteellisyyden vaikutuksesta jutun lopputulokseen ei voida koskaan olla varmoja. Tärkein näkökohta on kuitenkin yleisen luottamuksen säilyminen oikeudenkäynnin ja tuomioistuimen puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen.
8. Tuomion poistamisesta ja asian uudelleen käsittelystä käräjäoikeudessa tulee aina aiheutumaan kenties merkittäviä lisäkustannuksia sekä haittaa ja vaivannäköä asiaan osallisille. Tällä ei kuitenkaan ole tuomarin esteellisyyttä arvioitaessa merkitystä. Päätöksestä, jolla tuomari tai lautamies on julistettu esteelliseksi, ei saa valittaa.
Svean hovioikeuden tiedote ja päätös löytyvät tästä.
9. Minusta Svean hovioikeuden ratkaisussa selostettu tilanne muistuttaa aika paljon oikeusneuvos Pekka Koposen väitettyä jääviyttä, mistä on tehty KKO:lle kantelu; olen kertonut siitä blogissa 611/18.6.2012. Pekka Koponen oli toinen niistä kahdesta oikeusneuvoksesta, jotka 30.3.2012 päättivät - vastoin esittelijän mietintöä - ettei Kauhajoen koulusurmajutussa myönnetä valituslupaa Vaasan hovioikeuden tuomioon; ks. tästä blogia 571/30.3.2012. Kantelussa Koposen väitetään olleen jäävi sillä perusteella, että hän oli ollut valtionsyyttäjän virassa syksyllä 2008 ja tammikuussa 2009, jolloin VKSV:ssa valmisteltiin ja päätettiin Kauhajoen komisariota vastaan mahdollisesti nostettavasta syytteestä ja siitä, mistä rikoksesta komisariota tultaisiin syyttämään. Apulaisvaltakunnansyyttäjä nosti 29.1.2009 syytteen komisariota vastaan kaikkein lievimmästä mahdollisesta rikoksesta eli tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta, kun taas surmattujen omaisten mielestä syyte olisi tullut nostaa tahallisesta virkarikoksesta ja sen lisäksi törkeistä kuolemantuottamuksista. Näistä rikoksista surmattujen omaiset vaativat komisariolle rangaistusta myös KKO:lle tekemässään valituksessa. Södertäljen tapauksessa lautamies julistettiin esteelliseksi siksi, kun hän kuului jäsenenä poliisin neuvottelukuntaan, jolle poliisi oli käynyt selostamassa sen järjestäytyneen rikollisliigan toimintaa, jonka jäsenet olivat oikeudessa syytettyinä. Siis melkoisen "vaarattoman tuntuinen" kytkös kyseiseen käräjäoikeuden lautamieheen. Pekka Koposen kytköstä Kauhajoki-tapauksen tutkintaan ja syyteharkintaan voidaan sen sijaan minusta pitää paljon ongelmallisempana. Koponen ei toki muodollisesti käsitellyt tai valmistelut Kauhajoen tapauksen tutkintaa tai syyteasiaa, mutta eihän Södertäljen lautamieskään osallistunut millään tavalla poliisilautakunnan palavereissa esitutkinnassa vireillä olevan syyteasian tutkintaan tai käsittelyyn, vaan oli vain "kuunteluoppilaana," kun poliisi informoi, varmaankin vain yleisellä tasolla, lautakuntaa ko. rikollisliigan puuhista ja liigan paljastumisesta. Koponen oli kuitenkin valtionsyyttäjänä VKSV:ssa, joka oli varsin suppea tiimi, sillä siellä työskenteli tuohon aikaan vain kymmenkunta valtionsyyttäjää. On varmaa, että VKSV:ssa keskusteltiin syksyllä 2008 ja tammikuussa 2009 Kauhajoen tapauksessa usein ja todennäköistä, että myös Pekka Koponen osallistui näihin keskusteluihin ja sai siinä yhteydessä asiasta sellaista sisäpiiritietoa, jota ei paljastettu viraston ulkopuolisille eikä kaikilta osin luultavasti tulevassa oikeudenkäynnissäkään. Syyteasiaa valmistellut valtionsyyttäjä (Jarmo Rautakoski) kuului tuolloin VKSV:n johtoryhmään, ja minulla on sellainen muistikuva, että myös Pekka Koponen olisi ollut kyseisen johtoryhmän jäsenen; hän ainakin johti yhtä VKSV:n yksikköä. On mahdollista, että Koposen mielipide vaikutti asian ratkaisuun VKSV:ssa, onhan PK rikos- ja prosessioikedesta väitellyt oikeustieteen tohtori, jonka mielipiteelle osattiin varmaankin antaa virastossa arvoa. Jos siis Södertäljen lautamies oli liigajutun käsittelyssä jäävi, niin sitä suuremmalla syyllä Pekka Koposta voidaan pitää esteellisenä sanotun valituslupahakemusten käsittelyssä KKO:ssa. Lautamies kuului poliisin paikalliseen neuvottelukuntaan ainoastaan rivijäsenenä ja kuunteluoppilaana, mutta Pekka Koponen oli VKSV:ssa korkeassa asemassa oleva virkamies ja sittemmin oikeusneuvos. Oikeusneuvoksella voidaan katsoa olevan lautamiestä paremmat edelellytykset arvioida jääviyskysymyksiä. - Mitä mieltä ollaan tästä?
maanantai 28. toukokuuta 2012
599. KKO 2012:52. Korkein oikeus joutui poistamaan vanhan rikostuomionsa ihmisoikeustuomioistuimen toteaman vakavan prosessivirheen takia
Äänekäs mölysammakko saattaa tutkijoiden mukaan rantautua uudelleen Suomeen. Sammakoihin törmää joskus myös oikeuden päätöksissä ja aika usein erään korkean virkamiehen lausunnoissa...
1. Edellisen blogijutun (598) kommenteissa on jo jonkin verran käsitelty korkeimman oikeuden viime viikolla eli 24.5. ns. Suuripää-tapauksen johdosta antamaa ennakkopäätöstä KKO 2012:52.
2. Ko. virkarikosjutussa Helsingin hovioikeus oli vuonna 2000 ensimmäisenä oikeusasteena hylännyt A:ta vastaan ajetun syytteen lahjusrikkomuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjän valituksen johdosta korkein oikeus tuomitsi vuonna 2002 puhtaasti kirjallisessa eli asiakirjoihin perustuvassa esittelymenettelyssä A:n lahjusrikkomuksesta sakkorangaistukseen ja menettämään valtiolle vastaanottamansa edun arvon (KKO 2002:51).
3. A:n valituksen johdosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi 12.1.2010 Suomelle antamassaan langettavassa tuomiossa, että korkeimman oikeuden kerrottu menettely rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta. Tuomion mukaan korkein oikeus ei ollut voinut ratkaista asiaa asianmukaisesti pitämättä suullista käsittelyä ja kuulematta siinä syytetty A:ta. Korkein oikeus oli ottanut kantaa muun muassa vastaajan tahallisuuteen, jota koskevaa arviota ei vastaajaa henkilökohtaisesti kuulleen hovioikeuden tuomio sisältänyt.
4. Ratkaisullaan 2012:52 korkein oikeus on nyt ihmisoikeustuomioistuimen toteaman menettelyvirheen perusteella oikeuskansleri Jaakko Jonkan tekemän kantelun johdosta poistanut täysistunnossaan sanotun vuonna 2002 antamansa tuomion. A ei kuitenkaan päässyt vielä lopullisesti irti jutusta, sillä korkein oikeus päätti palauttaa asian käsiteltäväksi uudelleen viisijäsenisessä jaostossa, jossa asia oli kanteluhakemuksen johdosta vireille.
5. Oikeuskansleri ei reagoinut ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun omasta aloitteestaan, vaan tuomion jälkeen A itse pyysi oikeuskanslerille tekemässään kantelussa selvittämään, oliko asian käsittelyssä korkeimmassa oikeudessa tapahtunut sellainen käsittelyvirhe, että oikeuskanslerin tulisi ryhtyä toimenpiteisiin tuomion purkamiseksi tuomiovirheen perusteella.
6. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan tehdystä kantelusta tuomiovirheen perusteella poistaa, jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka havaitaan tai voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Oikeuskansleri totesi, että hänellä ei ollut perusteita arvioida korkeimman oikeuden menettelyä toisin kuin ihmisoikeustuomioistuin. Asiassa oli tapahtunut mainitussa lainkohdassa tarkoitettu oikeudenkäyntivirhe.
7. Ihmisoikeustuomioistuin oli ratkaisussaan nimenomaisesti todennut, että korkein oikeus ei ollut voinut ratkaista kysymystä kantelijan syyllisyydestä asianmukaisesti pitämättä suullista käsittelyä. Ihmisoikeustuomioistuimen kannanotto on lähtökohtana arvioitaessa tarvetta tuomion poistamiseen kansallisten säännösten nojalla. Oikeudenkäyntivirhe oli oikeuskanslerin arvion mukaan luonteeltaan sellainen, että sen voitiin oikeudenkäymiskaaressa tarkoitetuin tavoin otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.
8. Oikeuskansleri esitti korkeimmalle oikeudelle toukokuussa 2010 - asian esitteli Jaakko Jonkalle esittelijäneuvos, osastopäällikkö Petri Martikainen - että se poistaisi asiassa antamansa tuomion. Pohdiskeltuaan asiaa - selvää asiaa - parisen vuotta korkein oikeus päätyi siis 24.5.2012 antamallaan päätöksellä poistamaan tuomionsa 13.6.2002 nro 1585 (KKO 2002:51). Korkeimman oikeuden ratkaisu on luettavissa tästä.
9. Oikeuskanslerin korkeimmalle oikeudelle 7.5.2010 tekemä tuomiovirhekantelu (OKV/335/1/2010)
samoin kuin oikeuskanslerin tiedote korkeimman oikeuden 24.5. 2012 antaman ratkaisun johdosta löytyvät osoitteesta www.okv.fi.
11. Ratkaisu KKO 2012:52 puolestaan tehtiin kokoonpanossa, johon kuuluivat 19 jäsenestä 12 jäsentä eli oikeusneuvokset Kati Hidén, Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Timo Esko, Soile Poutiainen, Marjut Jokela, Jukka Sippo, Jorma Rudanko ja Ari Kantor, esittelijänä Kaarlo Hakamies. Presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Raulos ja Mansikkamäki eivät voineet esteellisinä olla mukana, koska he olivat osallistuneet vuoden 2002 päätöksen tekemiseen.
12. Jonkin verran yllättävänä voidaan pitää sitä, että korkein oikeus päätti jatkaa asian käsittelyä ja siirsi tässä tarkoituksessa asian jatkokäsittelyn korkeimman oikeuden viisijäseniseen kokoonpanoon, joka oli käsitellyt asiaa jo ennen täysistunnon nyt tekemää ratkaisua. A itse oli esittänyt viisijäseniselle kokoonpanolle, ettei uudelle käsittelylle ole edellytyksiä, ja vaatinut, että hovioikeuden hänet vapauttanut tuomio saatettaisiin voimaan. Syyttäjä on esittänyt asian käsittelyn jatkamista korkeimmassa oikeudessa, mutta on samalla viitannut siihen, että mahdollisuus tuomita A rangaistukseen on tulkinnanvarainen rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentin 3 kohdan vanhentumissäännös huomioon ottaen.
13. Oikeudenkäyntiä korkeimmassa oikeudessa koskeva OK 30 luku on sisällöltään melko niukka sisältäen eräiden perusasioiden lisäksi lähinnä vain teknisluontoisia säännöksiä. Siihen ole otettu läheskään kaikkia nykyaikaiselle oikeudenkäynnille ominaisia säännöksiä, ja tämä koskee esimerkiksi juuri sitä, milloin ja millä edellytyksillä korkeimman oikeuden tulee toimittaa asiassa välittömyysperiaatetta toteuttava pääkäsittely. OK 30 luku ei edes tunne käsitettä pääkäsittely, vaan siinä puhutaan ainoastaan suullisesta käsittelystä, jonka toimittamiseen korkeimmalle oikeudelle on annettu täydellisen vapaa harkintavalta. Vertailun vuoksi esimerkiksi Ruotsin korkeinta oikeuta koskeva rättegångsbalkenin asianomainen luku on muun muassa mainitussa suhteessa sisällöltään yksityiskohtaisempi ja oikeutta monissa kohdin sitova.
14. Korkeimman oikeuden vuonna 2002 tekemä menettelyvirhe oli karkea ja alkeellinen. Pitää nimittäin muistaa, että sitä ennen Suomi oli saanut sitä EIT:ltä jo useita langettavia tuomioita, joissa hovioikeuden oli katsottu rikkoneen EIS 6.1 artiklan määräyksiä suullisten käsittelyn toimittamatta jättämisen osalta. EIT:n käytäntö oli siis erinomaisen hyvin KKO:n tiedossa, mutta KKO katsoi ylimielisyydessään, että ehei, eivät nuo EIS:n artiklat ja EIT:n ratkaisut toki meitä voi koskea!
15. Korkein oikeus ei näytä haluavan vielä nytkään oikein myöntää kymmenen vuoden takaista virhettään, sillä ennakkopäätöksen 2012:52 otsikkoon ei ole otettu lainkaan asiasanoja "oikeudenkäyntivirhe", "suullinen käsittely" ja "syytetyn kuuleminen", vaikka juuri nämä ovat tapauksen olennaisimmat kysymykset.
16. Kun korkein oikeus ei ole - tähän saakka - välittänyt soveltaa myöskään hovioikeutta koskevia menettelysäännöksiä analogisesti omassa toiminnassaan, ei ole mikään ihme, että nyt Suuripään jutussa esiintulleen kaltaisia menettelyvirheitä on päässyt ja voi päästä maan ylimmässä oikeusasteessa edelleenkin tapahtumaan, jollei asianosaisen oikeusturvaa koskevia menettelysäännöksiä oteta vakavasti.
1. Edellisen blogijutun (598) kommenteissa on jo jonkin verran käsitelty korkeimman oikeuden viime viikolla eli 24.5. ns. Suuripää-tapauksen johdosta antamaa ennakkopäätöstä KKO 2012:52.
2. Ko. virkarikosjutussa Helsingin hovioikeus oli vuonna 2000 ensimmäisenä oikeusasteena hylännyt A:ta vastaan ajetun syytteen lahjusrikkomuksesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjän valituksen johdosta korkein oikeus tuomitsi vuonna 2002 puhtaasti kirjallisessa eli asiakirjoihin perustuvassa esittelymenettelyssä A:n lahjusrikkomuksesta sakkorangaistukseen ja menettämään valtiolle vastaanottamansa edun arvon (KKO 2002:51).
3. A:n valituksen johdosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi 12.1.2010 Suomelle antamassaan langettavassa tuomiossa, että korkeimman oikeuden kerrottu menettely rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta. Tuomion mukaan korkein oikeus ei ollut voinut ratkaista asiaa asianmukaisesti pitämättä suullista käsittelyä ja kuulematta siinä syytetty A:ta. Korkein oikeus oli ottanut kantaa muun muassa vastaajan tahallisuuteen, jota koskevaa arviota ei vastaajaa henkilökohtaisesti kuulleen hovioikeuden tuomio sisältänyt.
4. Ratkaisullaan 2012:52 korkein oikeus on nyt ihmisoikeustuomioistuimen toteaman menettelyvirheen perusteella oikeuskansleri Jaakko Jonkan tekemän kantelun johdosta poistanut täysistunnossaan sanotun vuonna 2002 antamansa tuomion. A ei kuitenkaan päässyt vielä lopullisesti irti jutusta, sillä korkein oikeus päätti palauttaa asian käsiteltäväksi uudelleen viisijäsenisessä jaostossa, jossa asia oli kanteluhakemuksen johdosta vireille.
5. Oikeuskansleri ei reagoinut ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun omasta aloitteestaan, vaan tuomion jälkeen A itse pyysi oikeuskanslerille tekemässään kantelussa selvittämään, oliko asian käsittelyssä korkeimmassa oikeudessa tapahtunut sellainen käsittelyvirhe, että oikeuskanslerin tulisi ryhtyä toimenpiteisiin tuomion purkamiseksi tuomiovirheen perusteella.
6. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan tehdystä kantelusta tuomiovirheen perusteella poistaa, jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka havaitaan tai voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Oikeuskansleri totesi, että hänellä ei ollut perusteita arvioida korkeimman oikeuden menettelyä toisin kuin ihmisoikeustuomioistuin. Asiassa oli tapahtunut mainitussa lainkohdassa tarkoitettu oikeudenkäyntivirhe.
7. Ihmisoikeustuomioistuin oli ratkaisussaan nimenomaisesti todennut, että korkein oikeus ei ollut voinut ratkaista kysymystä kantelijan syyllisyydestä asianmukaisesti pitämättä suullista käsittelyä. Ihmisoikeustuomioistuimen kannanotto on lähtökohtana arvioitaessa tarvetta tuomion poistamiseen kansallisten säännösten nojalla. Oikeudenkäyntivirhe oli oikeuskanslerin arvion mukaan luonteeltaan sellainen, että sen voitiin oikeudenkäymiskaaressa tarkoitetuin tavoin otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.
8. Oikeuskansleri esitti korkeimmalle oikeudelle toukokuussa 2010 - asian esitteli Jaakko Jonkalle esittelijäneuvos, osastopäällikkö Petri Martikainen - että se poistaisi asiassa antamansa tuomion. Pohdiskeltuaan asiaa - selvää asiaa - parisen vuotta korkein oikeus päätyi siis 24.5.2012 antamallaan päätöksellä poistamaan tuomionsa 13.6.2002 nro 1585 (KKO 2002:51). Korkeimman oikeuden ratkaisu on luettavissa tästä.
9. Oikeuskanslerin korkeimmalle oikeudelle 7.5.2010 tekemä tuomiovirhekantelu (OKV/335/1/2010)
samoin kuin oikeuskanslerin tiedote korkeimman oikeuden 24.5. 2012 antaman ratkaisun johdosta löytyvät osoitteesta www.okv.fi.
10. Ratkaisu KKO 2002:51, joka on nyt siis poistettu menettelyvirheen johdosta, ratkaistiin korkeimmassa oikeudessa seuraavassa kokoonpanossa, johon kuuluivat oikeusneuvokset Kari Raulos (puheenjohtajana), Eeva Vuori, Markku Arponen, Liisa Mansikkamäki ja Pauliine Koskelo, esittelijä oli Markku Vuorela.
11. Ratkaisu KKO 2012:52 puolestaan tehtiin kokoonpanossa, johon kuuluivat 19 jäsenestä 12 jäsentä eli oikeusneuvokset Kati Hidén, Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Timo Esko, Soile Poutiainen, Marjut Jokela, Jukka Sippo, Jorma Rudanko ja Ari Kantor, esittelijänä Kaarlo Hakamies. Presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Raulos ja Mansikkamäki eivät voineet esteellisinä olla mukana, koska he olivat osallistuneet vuoden 2002 päätöksen tekemiseen.
12. Jonkin verran yllättävänä voidaan pitää sitä, että korkein oikeus päätti jatkaa asian käsittelyä ja siirsi tässä tarkoituksessa asian jatkokäsittelyn korkeimman oikeuden viisijäseniseen kokoonpanoon, joka oli käsitellyt asiaa jo ennen täysistunnon nyt tekemää ratkaisua. A itse oli esittänyt viisijäseniselle kokoonpanolle, ettei uudelle käsittelylle ole edellytyksiä, ja vaatinut, että hovioikeuden hänet vapauttanut tuomio saatettaisiin voimaan. Syyttäjä on esittänyt asian käsittelyn jatkamista korkeimmassa oikeudessa, mutta on samalla viitannut siihen, että mahdollisuus tuomita A rangaistukseen on tulkinnanvarainen rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentin 3 kohdan vanhentumissäännös huomioon ottaen.
13. Oikeudenkäyntiä korkeimmassa oikeudessa koskeva OK 30 luku on sisällöltään melko niukka sisältäen eräiden perusasioiden lisäksi lähinnä vain teknisluontoisia säännöksiä. Siihen ole otettu läheskään kaikkia nykyaikaiselle oikeudenkäynnille ominaisia säännöksiä, ja tämä koskee esimerkiksi juuri sitä, milloin ja millä edellytyksillä korkeimman oikeuden tulee toimittaa asiassa välittömyysperiaatetta toteuttava pääkäsittely. OK 30 luku ei edes tunne käsitettä pääkäsittely, vaan siinä puhutaan ainoastaan suullisesta käsittelystä, jonka toimittamiseen korkeimmalle oikeudelle on annettu täydellisen vapaa harkintavalta. Vertailun vuoksi esimerkiksi Ruotsin korkeinta oikeuta koskeva rättegångsbalkenin asianomainen luku on muun muassa mainitussa suhteessa sisällöltään yksityiskohtaisempi ja oikeutta monissa kohdin sitova.
14. Korkeimman oikeuden vuonna 2002 tekemä menettelyvirhe oli karkea ja alkeellinen. Pitää nimittäin muistaa, että sitä ennen Suomi oli saanut sitä EIT:ltä jo useita langettavia tuomioita, joissa hovioikeuden oli katsottu rikkoneen EIS 6.1 artiklan määräyksiä suullisten käsittelyn toimittamatta jättämisen osalta. EIT:n käytäntö oli siis erinomaisen hyvin KKO:n tiedossa, mutta KKO katsoi ylimielisyydessään, että ehei, eivät nuo EIS:n artiklat ja EIT:n ratkaisut toki meitä voi koskea!
15. Korkein oikeus ei näytä haluavan vielä nytkään oikein myöntää kymmenen vuoden takaista virhettään, sillä ennakkopäätöksen 2012:52 otsikkoon ei ole otettu lainkaan asiasanoja "oikeudenkäyntivirhe", "suullinen käsittely" ja "syytetyn kuuleminen", vaikka juuri nämä ovat tapauksen olennaisimmat kysymykset.
16. Kun korkein oikeus ei ole - tähän saakka - välittänyt soveltaa myöskään hovioikeutta koskevia menettelysäännöksiä analogisesti omassa toiminnassaan, ei ole mikään ihme, että nyt Suuripään jutussa esiintulleen kaltaisia menettelyvirheitä on päässyt ja voi päästä maan ylimmässä oikeusasteessa edelleenkin tapahtumaan, jollei asianosaisen oikeusturvaa koskevia menettelysäännöksiä oteta vakavasti.
perjantai 30. joulukuuta 2011
524. KKO 2011:109: Jippii-juttu palautettiin jälleen hovioikeuteen. Tuomion lainvoima ja reformatio in peius -kielto
1. Jippii Group Oyj:n entistä johtoa koskevassa rikosjutussa (Jippii-jutussa) on tähän mennessä koettu monenlaisia kummallisia käänteitä ja juttu on saanut osin jopa farssinomaisia piirteitä. Eilen tässä jutussa tapahtui jälleen uusi käänne, kun korkein oikeus päätti palauttaa jutun jälleen - nyt jo toisen kerran - Helsingin hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi (KKO 2011:109).
2. Tässä yhteydessä ei ole mahdollista kertoa juurta jaksaen, mistä Jippii-jutussa on kyse ja mitä kaikkea jutussa on tähän mennessä tapahtunut. Olen tarkastellut juttua aiemmin ainakin kolmessa blogikirjoituksessa, joihin voin nyt viitata:
- n:o 99/ 28.5.2009 JIPPII - pörssirikoksista jälleen linnatuomioita; löytyy tästä
- n:o 227/10.3.2010 KKO: Jippii-jutun syytetyille ei valituslupaa; löytyy tästä
- n:o 345/9.11.2010 Jippii-jutun tuomio kaatui tuomarin esteellisyyteen; löytyy tästä
3. Lyhyesti kerrottuna Helsingin käräjäoikeus hylkäsi vuonna 2007 tuomiollaan kaikki Jippii-entistä johtoa vastaan nostetut syytteet. Juttua ajaneet syyttäjät olivat tuomion jälkeen hyvin vihaisia ja arvostelivat julkisuudessa käräjäoikeuden tuomareiden ammattitaitoa tai sen puutetta kovin sanoin. (Mainittakoon, että jutussa puheenjohtajana toiminut käräjätuomari nimitettiin tämän vuoden syksyllä maan toiseksi suurimman käräjäoikeuden eli Pirkanmaan käräjäoikeuden päällikkötuomariksi eli laamanniksi, ilmeisesti lähinnä hallinnollisten meriittien perusteella, kuten nykyisin yleensäkin on tullut tavaksi.) Tähän arvosteluun yhtyivät yleisellä tasolla tuolloinen valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ja valtionsyyttäjä Pekka Koponen; Koponen nimitettiin pari vuotta sitten KKO:n jäsenen virkaan.
4. Syyttäjät valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen, jossa juttua puitiin jälleen pitkään ja hartaasti. Hovioikeuden 28.5.2009 antama tuomio oli tyystin toisensisältöinen kuin käräjäoikeuden vapauttava tuomio. Hovioikeus mätkäisi jutussa kaksi ehdotonta ja seitsemän ehdollista vankeusrangaistusta erilaisista pörssirikoksista ja kirjanpitorikoksista. Lisäksi neljälle johdon entiselle jäsenelle tuomittiin sakkoa, kahden syytetyn osalta syytteet hylättiin myös hovioikeudessa. Entinen toimitusjohtaja HJ sai hovioikeudelta vuoden ja 10 kuukauden ja hallituksen päätoiminen puheenjohtaja IK kahden vuoden ehdottoman vankeustuomion. Molemmille määrättiin myös liiketoimintakielto. Jippii, joka on nykyisin operaattori Saunalahti ja osa Elisaa, tuomittiin lisäksi 200.000 euron yhteisösakkoon.
5. Epätavallista hovioikeuden tuomiossa oli tapa, jolla jutun ratkaissut hovioikeuden jaosto äityi kritisoimaan käräjäoikeuden tuomion puutteita. Hovioikeuden mukaan käräjäoikeuden "tuomiosta ei pysty päättelemään, millä perusteella käräjäoikeus on lopputulokseensa päätynyt." Hovioikeus piti käräjäoikeuden tuomion puutteellisia perusteluja niin vakavana oikeudenkäyntivirheenä, että koko juttu olisi oikeastaan tullut palauttaa takaisin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Viivytyksen välttämiseksi hovioikeus otti kuitenkin asian välittömästi ratkaistavakseen.
6. Syyttäjäpuoli tyytyi hovioikeuden tuomioon. Sitä vastoin tuomitut hakivat valituslupaa hovioikeuden tuomioon, mutta korkein oikeus epäsi 10.3.2010 äänestyksen (2-1) jälkeen kaikki hakemukset yhden hakijan hakemusta lukuun ottamatta; tämä oli johtaja, jonka hovioikeus oli tuominnut sisäpiiritiedon väärinkäyttämisestä 80:een päiväsakkoon.
7. Tämän jälkeen osa tuomituista kanteli tai vaati tuomion hovioikeuden tuomion purkamista hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluneen hovioikeudenneuvoksen esteellisyyden vuoksi. Ensinnäkin Jipppii-yhtiön hallituksen entisen puheenjohtajan A:n (siis IK) kanteluhakemuksen johdosta korkein totesi ratkaisussaan KKO 2010:78, että hovioikeudenneuvos RR oli ollut esteellinen käsittelemään kyseistä asiaa. Esteellisyyden taustalla oli RR:n ja Jippii-jutun syyttäjien hallinnollisena esimiehenä toimineen johtavan kihlakunnansyyttäjän (HP) välinen seurustelusuhde ja tämän käräjäoikeuden tuomion uutisoinnin jälkeen muun muassa hovioikeuden presidentille (LM) lähettämä sähköpostiviesti, jossa "johtava" oli pahoitellut jutun käräjätuomareihin ja yleensä talousrikostuomioihin kohdistunutta asiatonta arvostelua ja esittänyt johtamansa syyttäjäviraston kauhistelun tv-uutisoinnista ja toimittajan saamista syyttäjän vastauksista. Korkeimman oikeuden mukaan "johtavan" toiminta oli antanut perustellun aiheen epäillä RR:n puolueettomuutta.
8. Hieman myöhemmin eli 12.11.2010 korkein oikeus ratkaisi seitsemän muuta hovioikeudenneuvos RR:n esteellisyyteen perustuvaa kantelu- tai purkuhakemusta ja antoi niissä samansisältöiset päätökset kuin edellä ratkaisussa KKO 2010:78 selostetussa A:n asiassa. Loput hakemukset, joissa on vaadittu hovioikeuden tuomion purkamista sanotun esteellisyyden perusteella, korkein oikeus on ratkaissut 10.1.2011 antamallaan päätöksellä.
9. Kaikissa mainituissa ratkaisuissa korkein oikeus on, koska hovioikeus ei ollut ollut yhden tuomarin esteellisyyden takia tuomionvoipa, kantelijoiden/purunhakijoiden vaatimuksen mukaisesti poistanut tai purkanut hovioikeuden 28.5.2009 antaman tuomion ja palauttanut asian heidän osaltaan Helsingin hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi.
10. Asiaa uudelleen hovioikeudessa käsiteltäessä A myötäpuolineen vaati, että hovioikeuden 28.5.2009 antamassa tuomiossa kokonaan tai osaksi hylätyt syyttäjän vaatimukset oli jätettävä vireillä olevassa oikeudenkäynnissä tutkimatta tai hylättävä, koska vastaajat yksin olivat kannelleet tai hakeneet tuomionpurkua RR:n esteellisyyden vuoksi. Lisäksi A myötäpuolinen vaati todettavaksi, että hovioikeuden aikaisempi tuomio asetti niin sanotun reformatio in peius -kiellon mukaisesti ylärajan tuomittaville rangaistuksille.
11.Hovioikeus on sanottua palautettua asiaa käsitellessään 15.4.2011 päättänyt A:n ja tämän myötäpuolten vaatimuksesta jättänyt tutkimatta ne syyttäjän rangaistus- ja muut vaatimukset sekä vaatimusten perusteet, jotka oli hovioikeuden edellä mainitulla tuomiolla kokonaan tai osittain hylätty. Hovioikeus on perustellut ratkaisuaan lähinnä sillä, että hovioikeuden tuomion kumoamista ylimääräisellä muutoksenhakemuksella olivat hakeneet vain A myötäpuolineen ja että asian palauttamisperusteena oli ollut tuomarin esteellisyys. Hovioikeuden mukaan myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö huomioon ottaen aikaisemmin hylättyjä vaatimuksia ei voida ottaa enää tutkittaviksi. Rangaistuksen mittaamisen ja menettämisseuraamusten osalta hovioikeus on todennut ottavansa kantaa reformatio in peius -kieltoon vasta pääasiaa ratkaistessaan.
12. Nyt oli syyttäjien vuoro reagoida. He pyysivät valituslupaa ja vaativat hovioikeuden päätöksen kumoamista ja sitä, että heidän vaatimuksensa tutkittaisiin hovioikeuden uudessa käsittelyssä myös siltä osin kuin ne oli hovioikeuden aikaisemmalla (28.5.2009), mutta sittemmin poistetulla tuomiolla A:n ja hänen myötäpuoltensa osalta hylätty.
13. Korkein oikeus ratkaisi syyttäjien valituksen eilen eli 29.12.2011 annetulla ennakkopäätöksellä (KKO 2001:109). Korkein oikeus päätyi laajasti perustelussa päätöksessään siihen, että hovioikeus ei olisi saanut jättää syytteitä, niissä väitettyjä menettelyjä tai syyttäjien muita vaatimuksia tutkimatta mainitsemiltaan osin. Tämän vuoksi korkein oikeus kumosi hovioikeuden päätöksen ja palautti asian hovioikeuden käsiteltäväksi, jonka tuli, huomioon ottaen palauttamisen syyn, siinä laillisesti menetellä. Päätös syntyi 3-2 -äänestyksen jälkeen.
14. Korkeimman ratkaisu kokonaisuudessaan löytyy tästä.
15. Sekä hovioikeuden että korkeimman oikeuden päätöksen perusteluissa - myös KKO:n vähemmistön perusteluissa - käsitellään laajasti reformatio in peius -kieltoa, sen tulkintaa ja soveltamista ko. asiassa. Hovioikeuden päätöksen perustelujen kolmannessa kappaleessa viitataan tältä osin myös oikeuskirjallisuuteen eli Veikko Reinikaisen väitöskirjaan vuodelta 1956 (tuolloin muuten talviolympiakisat pidettiin Italian Cortina d'Ampezzossa; tämä on aina tässä yhteydessä syytä muistaa, koska Reinikainen väitteli kevättalvella samana vuonna) sekä tämän palsturin väitöskirjaan vuodelta 1977. Hovioikeus puhuu tässä yhteydessä "vanhemmasta oikeuskirjallisuudesta." Onkohan hovioikeus tarkoittanut tällä luonnehtimisella yksinomaan Reinikaisen väitöskirjaa vai myös Virolaisen ko. opusta? Tämä jää hieman epäselväksi, mutta olisihan se toisaalta hienoa, jos olisin onnistunut pääsemään arvoisan hovioikeuden luokittelussa"vanhemman oikeuskirjallisuuden" edustajien kunniakkaaseen kategoriaan!
16. Hovioikeus näyttää mainitussa perustelukappaleessa lainanneen melko pitkän pätkän väitöskirjani sivuilla 308-310 olevaa tekstiä, vaikka ei ole lopulta sanotulle kannalle kallistunutkaan. (Voin viitata tässä yhteydessä myös väitöskirjan sivuille 310-311, jossa olen käsitellyt samaa aihepiiriä tapauksessa, jolloin jutun palauttaminen tavallisessa muutoksenhaussa perustuu oikeudenkäyntivirheeseen). Korkein oikeus ei sen sijaan - tapansa mukaan - viittaa perusteluissaan lainkaan oikeuskirjallisuuteen. Mutta oli ilahduttavaa havaita, että toisin kuin hovioikeus, korkeimman oikeuden enemmistö on perustanut kannanottonsa ratkaisevalta osin juuri väitöskirjassa mainitulta osin esittämiini näkökohtiin; viittaan lähinnä korkeimman oikeuden perustelujen kohtiin 23 ja 34.
17. Reformatio in peius -kiellon soveltaminen jutun palauttamisen tai tuomion poistamisen taikka purkamisen jälkeisessä menettelyssä silloin, kun palauttaminen perustuu alemmassa oikeudessa tapahtuneeseen oikeudenkäyntivirheeseen, riippuu virheen laadusta ja vakavuusasteesta. Esimerkiksi juuri tuomarin esteellisyys ja siitä aiheutuva puute oikeusistuimen tuomionvoipuudessa (päätösvaltaisuudessa) samoin kuin siitä aiheutuva epäily tuomioistuimen puolueettomuuden puuttumisesta on siinä märin koko oikeudenkäyntiä ja kaikkia sen osapuolia koskeva vakava menettelyvirhe, että punninnassa sen voidaan perustellusti katsoa syrjäyttävän rikosjutussa yksinomaan syytetyn oikeussuojaksi säädetyn reformatio in peius -kiellon. Jos sen sijaan alemman instanssin menettelyvirhe koskee yksinomaan valittajana olevan syytetyn suojaksi säädettyä normia eli esimerkiksi puutetta syytetyn kuulemisessa, ei reformatio in peius -kielto syrjäydy. Ensiksi mainitussa esimerkkitapauksessa peius-kielto siis ei ole voimassa, jälkimmäisessä sen sijaan on. Tähän tapaan pohdiskelin väitöskirjassani, ja nyt korkeimman oikeuden enemmistö näyttäisi ajatelleen lähtökohtaisesti samalla tavalla.
18. Mutta onko korkeimman oikeuden päätöksessä selostetussa tilanteessa itse asiassa ollut lainkaan kysymys reformatio in pejus -kiellon soveltamista edellyttävästä tilanteesta? Mainitulla kiellolla eli niin sanotulla huonontamiskiellolla (saks. Verschlechterungsverbot) tarkoitetaan normia, jonka mukaan valituksenalaista tuomiota ei saa muuttaa muutoksenhakijan vahingoksi ja tämän vastapuolen eduksi, jos vastapuoli ei ole hakenut lainkaan muutosta tuomioon. Riita-asiassa kielto on voimassa yleisesti, mutta rikosasiassa kielto suojaa yksinomaan syytettyä ja hänen valitustaan, ei syyttäjän valitusta eikä rangaistuksen osalta myöskään asianomistajaa; syyttäjän tai asianomistajan valituksesta tuomiota saadaan muuttaa myös syytetyn eduksi. Rikosjutussa kielto tulee siis sovellettavaksi yksipuolisen muutoksenhaun ja lainvoiman tilanteessa, jolloin valittajana on siis yksin syytetty, vaikka tuomiosta olisi voinut valittaa - joko varsinaisella valituksella tai vastavalituksella - myös syyttäjä tai asianomistaja.
19. Reformatio in peius-kielto koskee vain tuomiota ja sen lopputulosta, ei sen sijaan sitä, missä laajuudessa ylempi tuomioistuin (tai palautuksen jälkeisessä uudessa käsittelyssä sama alempi tuomioistuin) voi lainvoimaisuussäännöt huomioon ottaen ottaa asian tutkittavaksi. (Todettakoon, että kielto koskee vain rangaistusta ja rikoksen muita seuraamuksia, ei sen sijaan rikoksen rubrisointia). Reformatio in peius -kieltoa ei pidä sekoittaa ilmiöön nimeltä tuomion osittainen lainvoima, koska kielto tulee sovellettavaksi ainoastaan pääasiaratkaisun (ei käsittelyratkaisun) yhteydessä ja vain siltä osin kuin tuomiosta on valitettu ja tuomioistuin voi ottaa asian tutkittavaksi.
20. Minusta korkeimman oikeuden kannanotto reformatio in peius -kiellon soveltamiseen on siten ennenaikainen. Tässä vaiheessa korkeimman oikeuden olisi tullut rajoittua lausumaan vain siitä, voidaanko syyttäjän valituksessa mainitut vaatimukset ottaa hovioikeuden uudessa käsittelyssä tutkittavaksi. Kysymys reformatio in peius -kiellosta aktualisoituu vasta hovioikeuden uusintakäsittelyn jälkeen annettavassa tuomiossa.
21. Mikä vaikutus todetulla tuomiovirheellä eli tuomarin esteellisyydellä on asiallisessa suhteessa tuomion lainvoiman? Tuomarin esteellisyys ja siitä aiheutuva epäily puolueettoman ja oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumatta jäämisestä on, kuten jo edellä mainitsin, niin vakava virhe (tuomiovirhe), että se syrjäyttää tuomion mahdollisesti saavuttaman osittaisen lainvoiman, eli esteellisyys johtaa siis koko tuomion poistamiseen. Tuomion lainvoiman kokonaissyrjäytymisen tueksi voidaan viitata myös korkeimman oikeuden perusteluissa mainittuun OK 31 luvun 6 §:n säännökseen, joka oikeuttaa kanteluinstanssin tuomiovirheen tilanteessa poistamaan tuomion tapauksesta riippuen joko kokonaan tai "tarpeellisilta osin" ja osoittamaan jutun uudelleen käsittelyn siihen tuomioistuimeen, jossa virhe on tapahtunut. Tämän lainkohdan nojalla korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2010:78 samoin kuin muissa Jippii-juttua koskevissa kantelu- ja purkupäätöksissä (edellä kappaleet 7-9) poistanut hovioikeuden 28.5.2009 antaman tuomion kokonaisuudessaan.
22. Kun hovioikeuden tuomio ja sen lainvoima on kumottu kokonaisuudessaan ja kun tämä on perustunut tuomarin esteellisyyteen ja tuomioistuimen päätösvaltaisuuden puutteeseen, ei hovioikeuden 28.5.2009 antama tuomio ole korkeimman oikeuden perustelujen kohdan 35 mukaan "miltään osin sitova."
23. Mutta onko asia tarkkaan ottaen kuitenkaan aivan tällä tavalla? Minusta ei, sillä kysymys reformatio in peius -kiellosta "astuu kuvaan," kuten edellä jo totesin, hovioikeuden uudessa käsittelyssä antamassa tuomiossa, mutta vasta tuolloin. Jos jonkun syytetyn syyksilukemiseen ei uuden tuomion mukaan tule mitään "lisää", vaan se pysyy samanlaisena kuin aikaisemmin eli 28.5.2009 annetussa tuomiossa, estää reformatio in peius -kielto rangaistuksen koventamisen. Jos taas syyksilukemisesta "putoaa" jokin osa pois, on tuomittua rangaistusta alennettava. Ainoastaan siinä tapauksessa, että syytetyn viaksi luetaan uusi teko tai aiemmin syyksiluetun teon katsotaan toteuttavan törkeämmän rikoksen, voidaan aiemmin tuomittua rangaistusta koventaa.
24. Korkeimman oikeuden enemmistön kanta on, sikäli kuin siinä on tarkoitettu (tosiasiallisesti) ottaa kantaa hovioikeuden tutkimisvallan laajuuteen, on minusta johdonmukainen ja perusteltu. Sen sijaan korkeimman oikeuden kannanotto reformatio in peius -kiellon soveltamiseen on ennenaikainen, koska siihen voidaan edellä mainitusta syystä ottaa kantaa vasta hovioikeuden tulevan pääasiaratkaisunsa yhteydessä.
25. Korkeimman oikeuden vähemmistön kanta on toki myös ymmärrettävä ja vastaajien kannalta enemmistön kantaa kohtuullisempi. Toisaalta vaihtoehto, jonka mukaan syytetty pääsisi pälkähästä eli välttyisi tässä tapauksessa syytteiden tutkimiselta yksinomaan tuomioistuimen kokoonpanoa ja koko oikeudenkäyntiä rasittavan tuomiovirheen perusteella, ei tunnu perustellulta. Tulee myös muistaa, että uudessa käsittelyssä tilanne on avoin, joten on mahdollista, että hovioikeus hylkää uusintakäsittelyssä syytteistä suurimman osan tai vaikkapa kaikki niistä.
26. Korkeimman oikeuden ratkaisu korostaa entisestään tuomarin esteettömyyden merkitystä. Esteettömyys ja esteellisyysperusteet tulisi ottaa vakavasti eikä vähätellä niitä. Epäselvässä tapauksessa tuomarin olisi syytä jäävätä itsensä, vaikka esteellisyysväitettä ei tehtäisikään. Jos näin olisi toimittu Jippii-jutun käsittelyn yhteydessä hovioikeudessa, olisi jutussa vältytty nyt pari vuotta kestäneiltä ylimääräisiltä käsittelykerroilta hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa ja tästä aiheutuvilta huomattavilta lisäkustannuksilta. Tuomari vastaa itse omasta esteettömyydestään, mutta tässä tapauksessa moite voidaan kohdistaa myös tuomari RR:n seurustelukumppanin HP:n kerrotun reaktioon samoin kuin hovioikeuden presidentin RR:n esteettömyyttä koskevaan virhearvioon. Presidentti LM, jolle HP oli muun muassa "pahoitteluviestinsä" osoittanut, oli tietoinen RR:n ja HP:n seurustelusuhteesta, mutta oli tästä ja HP:ltä saamastaan viestistä huolimatta määrännyt RR:n hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon.
tiistai 9. marraskuuta 2010
345. KKO 2010:78: Jippii-jutun tuomio kaatui tuomarin esteellisyyteen
Helsingin HO:n toimitilat sijaitsevat Salmisaaressa Alkon entisessä pääkonttorissa taempana olevan Helsingin käräjäoikeuden vieressä...varsinaisia "tuomiotehtaita" näyttäisivät olevan1. Korkein oikeus on 1.11.2010 poistanut Helsingin hovioikeuden Jippii-yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimineelle Ilpo Kuokkaselle langettaman vankeustuomion ja palauttanut asian hänen osaltaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.
2. Hovioikeus tuomitsi 28.5.2009 Jippii-jutussa muun muassa Kuokkasen kirjanpitorikoksesta ja arvopaperimarkkinoita koskevasta tiedottamisrikoksesta kahdeksi vuodeksi vankeuteen ja määräsi hänet liiketoimintakieltoon. Aiemmin Helsingin käräjäoikeus oli vuonna 2007 hylännyt syytteen.
3. KKO ei 10.3.2010 myöntänyt asiassa valituslupaa hovioikeuden tuomioon. Tämän jälkeen Kuokkanen kanteli hovioikeuden lainvoimaisesta tuomiosta KKO:een ja vetosi siihen, että hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon kuulunut hovioikeudenneuvos Riitta Rajala oli ollut esteellinen.
4. Viikko sitten antamassaan päätöksessään korkein oikeus katsoi, että hovioikeudenneuvos Rajala oli todella ollut esteellinen käsittelemään Jippii-juttua. Esteellisyyden taustalla oli Rajalan ja Jippii-jutun syyttäjän (kihlakunnansyyttäjä Riitta Partia) hallinnollisena esimiehenä toimineen Helsingin johtavan kihlakunnansyyttäjän Heikki Poukan välinen seurustelusuhde.
5. Suhteen ei kuitenkaan sellaisenaan katsottu aiheuttaneen Rajalan esteellisyyttä. KKO:n mielestä esteellisyys syntyi Poukan toiminnasta käräjäoikeuden vuonna 2007 antaman tuomion jälkeen. Tv-uutisissa oli tuolloin arvosteltu tuomioistuimia talousrikosasioissa annetuista ratkaisuista.
6. Uutislähetyksissä oli haastateltu Jippii-jutun syyttäjänä toiminutta Riitta Partiaa, joka oli kyseenalaistanut käräjäoikeuden osaamisen laajassa talousrikosasiassa. Johtava kihlakunnansyyttäjä Heikki Poukka oli uutisten takia lähettänyt muun muassa käräjäoikeuden laamannille ja hovioikeuden silloiselle presidentille (Lauri Melander) sähköpostiviestin, jossa hän oli pahoitellut käräjätuomareihin ja talousrikostuomioihin kohdistunutta asiatonta arvostelua ja esittänyt syyttäjänviraston kauhistelun uutisesta ja toimittajan saamista syyttäjän vastauksista.
7. Kun Poukka oli lähettänyt kyseisen sähköpostiviestin Jippii-jutun ollessa hovioikeudessa vireillä, oli ulkopuoliselle KKO:n perustelujen mukaan voinut perustellusti syntyä kuva, että viestin tarkoituksena oli ollut puuttua asian käsittelyyn hovioikeudessa ainakin siten, ettei tv-uutisilla olisi hovioikeudessa syyttäjän kannalta kielteisiä vaikutuksia.
8. KKO:n mukaan ulkopuolisen näkökulmasta Poukan toiminnan katsottiin kytkeytyneen vireillä olevaan syyteasiaan niin, että oli voinut syntyä perusteltu epäily pyrkimyksestä vaikuttaa asian käsittelyyn hovioikeudessa syyttäjälle myönteisellä tavalla. Kun otettiin huomioon hovioikeudenneuvos Rajalan ja johtavan kihlakunnansyyttäjä Poukan läheinen suhde, viimeksi mainitun toiminta oli antanut laissa tarkoitetun perustellun aiheen epäillä hovioikeudenneuvoksen puolueettomuutta. Korkein oikeus nojautui OK 13 luvun 7 §:n 3 momentissa säädettyyn tuomarin yleiseen esteellisyysperusteeseen.
9. KKO:n ratkaisu syntyi äänestyksen jälkeen (4-1). Eri mieltä ollut oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki - entisiä Helsingin hovioikeuden tuomareita muuten - oli sitä mieltä, ettei Riitta Rajala ollut ollut esteellinen.
KKO:n ratkaisu kokonaisuudessaan löytyy täältä.
10. Oikeusneuvos Mansikkamäen perustelut ovat osin yllättäviä. Hän nojautui muun muassa siihen, että Poukan ja Rajalan suhde, joka on Poukan mukaan jatkunut kymmenisen vuotta, sekä Poukan asema syyttäjäviraston päällikkönä olivat olleet yleisesti tiedossa ja että myös hovioikeuden tuolloinen presidentti Lauri Melander oli ollut sanotusta seurustelusuhteesta tietoinen. Oikeusneuvos Mansikkamäki painottaakin perusteluissaan sitä, että tästä huolimatta presidentti Melander oli "määrännyt Rajalan Jippii-asian ratkaisukokoonpanoon näkemättä Poukan) sähköpostiviestissä sellaisenaan Rajalan esteellisyyden perustavaa kytkentää Jippii-asiaan." Mansikkamäki tuntuu siis katsovan, että kun hovioikeuden presidentti oli määrännyt - mitenköhän tämä määrääminen käytännössä oikeastaan tapahtuu (?) - Rajalan Jipppii-kokoonpanoon, Rajala ei voinut enää "perääntyä" kokoonpanosta. Mansikkamäki vetoaa myös siihen, että hovioikeuskäsittelyssä asianosaiset eivät tehneet väitettä Rajalan esteellisyydestä.
11. Oikeusneuvos näyttäisi unohtavan tässä kohdin erään keskeisen asian. Lain mukaan tuomari ratkaisee itse kysymyksen omasta esteettömyydestään/esteellisyydestään eli hänen on otettava huomioon mahdollinen esteellisyysperuste ja vetäydyttävä jutun käsittelystä, vaikkei kumpikaan asianosaisista tekisi väitettä hänen esteellisyydestään (OK 13:1.1). Päivänselvää on, ettei hovioikeuden presidentti voi ratkaista kysymystä kokoonpanoon ajatellun tuomarin esteellisyydestä; hovioikeuden presidentillä ei ole tältä osin toimivaltaa asiassa. Toisaalta hovioikeustuomari ei vetäytyä esteellisyyskysymyksessä presidentin selän taakse ja sanoa, että "kun kerran pressakin oli sitä mieltä, että minä en ole esteellinen, niin asia on sillä selvä."
----
12. Mikä siis meni pieleen tässä esteellisyystapauksessa? Kuka mokasi?
13. Ensinnäkin johtavan syyttäjän Heikki Poukan ei olisi pitänyt lähetellä niin sanottua "pahoitteluviestiään" ainakaan hovioikeuden presidentille tai yleensäkään hovioikeudelle, sillä oli selvää, että Jippii-jutun käsittely tulisi jatkumaan hovioikeudessa. Oikeusneuvos Mansikkamäen tavoin myös Poukka on julkisuudessa vedonnut moneen otteeseen siihen, että hänen "pahoitteluviestinsä" oli "kaikkien tuomareiden" tiedossa silloin, kun hovioikeus päätti Jipppii-jutun kokoonpanosta ja että "hovioikeuden presidenttiä myöten" on katsottu, että Rajala oli ollut esteetön toimimaan tuomarina. Mutta kuten sanottu, presidentti ei voi ratkaista kysymystä jonkun hovioikeudenneuvoksen esteettömyydestä tavallaan tämän puolesta.
14. Hovioikeuden presidentti Lauri Melanderia voidaan arvostella siitä, että hän "määräsi" - tätä termiä siis on julkisuudessa käytetty - Riitta Rajalan Jippii-jutun kokoonpanoon, vaikka hän tiesi 1) Poukan pahoitteluviestistä ja 2) Poukan ja Rajalan seurustelusuhteesta. Melanderin olisi pitänyt mainittujen seikkojen johdosta päin vastoin yrittää estää Rajalan osallistuminen
Jippii-jutun käsittelyyn. Melanderin olisi tullut ottaa huomioon, että kyseiset seikat saattoivat antaa ulkopuolisille ja nimenomaan syytetyille vaikutelman syyttäjäpuolen tietynlaisesta vaikuttamishalusta, vaikkei siitä tosiasiallisesti olisikaan ollut kyse
15. Loppujen lopuksi vastuu esteellisyydestä jää kuitenkin tuomari Rajalalle, sillä kuten jo sanoin, tuomari ratkaisee itse kysymyksen omasta esteettömyydestään silloin, kun väitettä hänen esteellisyydestään ei ole tehty. Vaikka Rajala on määrätty sanottuun Jipppii-kokoonpanoon, hän olisi tullut ottaa huomioon mainittu Poukan pahoitteluviesti ja jäävätä itsensä sen ja hänen ja Poukan välisen seurustelusuhteen takia.
16. Mutta mikä on KKO:n vastuu siitä, että esteellisyyskysymys nousi vasta nyt niin vahvasti päivänvaloon ja jutun käsittely tulee pitkittymään huomattavasti? Jipppii-tuomituista jotkut vetosivat Riitta Rajalan esteellisyyteen jo silloin, kun he hakivat KKO:lta valituslupaa hovioikeuden toukokuussa 2009 antamaan tuomioon. KKO olisi siten voinut myöntää valitusluvan, sillä onhan tuomarin esteellisyydessä kyse sellaisesta tuomiovirheestä, joka mainitaan OK 30 luvun 3 §:ssä nimenomaan yhtenä kysymykseen tulevasta valitusluvan myöntämisen perusteena eli niin sanottuna purku- tai kanteluperusteena; ennakkopäätösarvoa sanotulla perusteella ei tarvitse olla. KKO ei kuitenkaan myöntänyt jutussa valituslupaa vaan päätöksellään 10.3.2010 hylkäsi kaikki lupahakemukset, siis myös Ilpo Kuokkasen hakemuksen. KKO ei perustelut valitusluvan hylkäämistä millään tavalla.
-----
17. Kollegoista Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen - entinen johtava kihlakunnansyyttäjä muuten - on pitänyt KKO:n Jippii-ratkaisua "yllättävänä" (Iltalehti 1.11). Tolvanen: Eurooppalainen esteellisyysarviointi lähtee siitä, että jos näyttää, että puolueettomuus voi vaarantua, niin silloin se on vaarantunut, ja tähän meilläkin on menty. - Minusta sitä vastoin olisi ollut yllätys, jos KKO ei olisi kumonnut hovioikeuden tuomiota esteellisyyden perustella. Tuomarin puolueettomuuden tosiasiallista (subjektiivista) menettämistä ei vaadita, vaan esteellisyyteen riittää, että syntyy perusteltu epäily puolueettomuuden vaarantumisesta.
18. Turun yliopiston prosessioikeuden professori Antti Jokela on sen sijaan "kehunut" KKO:n ratkaisua onnistuneeksi (HS 2.11.). Jos KKO olisi hylännyt tuomiovirhekanteluhakemuksen, olisi Jokelan mukaan voinut olla hyvinkin mahdollista, että EIT olisi tässä asiassa Suomea huomauttanut. Tässä kohdin Jokela on aivan oikeassa.
19. Jokelan mukaan Heikki Poukan pahoittelukirjeen voidaan perustellusti katsoa myötävaikuttaneen siihen, että syyttäjän vaatimuksiin hovioikeuskäsittelyssä suhtauduttiin suopeasti; syytetyt siis tuomittiin hovioikeudessa.
20. Tältä osin pieni tarkistus on paikallaan: KKO ei itse asiassa katsonut, että Poukan viesti oli "myötävaikuttanut" hovioikeuden ratkaisuun, vaan ratkaisevaa ja esteellisyyden kannalta siis riittävää oli jo se, että ulkopuolisille saattoi syntyä perusteltu epäily siitä, että Poukka oli pyrkinyt vaikuttamaan asian käsittelyyn hovioikeudessa. Tällöin sillä seikalla, oliko Poukan viestillä ollut vaikutusta vai ei, ei ollut merkitystä. Vaikka viesti oli täysin merkityksetön, jo vaikutelma tai epäily vaikuttamisen halusta riitti tekemään Rajalasta esteellisen.
---
21. Milloinkahan meillä oikein aletaan ottaa tosissaan nämä kysymykset, joista KKO:n päätöksessä on kyse? Onhan niistä ollut Suomessa puhetta jo 10-15 vuoden ajan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella. Kuitenkin yhä edelleen näyttää siltä, että tuomarit - ja vieläpä niin sanotut "johtavat" sellaiset - tuntuvat jatkuvasti jotenkin vähättelevän tuomioistuimen puolueettomuuskuvan säilymisen tärkeyttä. Tämä ilmenee myös nyt KKO:n ratkaisun antamisen jälkeen julkisuudessa annetuista lausumista.
---
22. Esimerkiksi Helsingin hovioikeuden nykyinen presidentti eli Mikko Könkkölä tuntuu suhtautuvan hieman vähättelevästi KKO:n ratkaisuun. Iltalehdessä 1.11. julkaistussa haastattelussa Könkkölä toteaa, että "hovioikeus arvioi aikoinaan, että esteellisyyttä ei ollut. Korkein oikeus päätyi äänestyksen jälkeen toiseen tulokseen."
23.Kun Könkkölältä kysyttiin, kuka mokasi vai mokasiko kukaan, presidentti tyytyy jatkamaan jankutustaan: "Kuten sanottu, korkein oikeus on äänestyksen jälkeen päätynyt tähän. On aika vaikea miettiä, onko esteellisyyttä."
24. Lähes huvittavaa on, että presidentti Könkkölä katsoo aiheelliseksi vedota kahteen kertaan siihen, että KKO:n päätös oli äänestysratkaisu! KKO:ssa vähemmistöön jääneen jäsenen kanta miellyttää presidentti Könkkölää selvästi enemmän kuin enemmistön (4-1) ratkaisuksi tullut mielipide.
---
25. No, Könkkölän suhtautumista ymmärtää ehkä sikäli, että nyt kun hovioikeuden lainvoimainen tuomio on poistettu, hovioikeuden tulee ottaa juttu ainakin Ilpo Kuokkasen osalta kokonaan uudelleen käsiteltäväkseen ja "siinä laillisesti menetellä", kuten KKO:n päätöksen loppukaneetti kuuluu. Iltalehden haastattelussa Könkkölä valitteleekin jutun uusintakäsittelyyn kuluvia resursseja. Jippii-juttu voi putkahtaa hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi laajemminkin, sillä myös muut tuomitut ovat kannelleet KKO:een Rajalan esteellisyyden perusteella; KKO ei ole vielä näitä kanteluja ratkaisut.
26. Ilmeistä on, että KKO tulee poistamaan hovioikeuden tuomion myös muiden tuomittujen osalta. Jotta oikeuskäsittelyn puolueettomuuden ja asiallisuuden suhteen ei jäisi epäilystä, lienee KKO:n "pikku pakko" myöntää aikanaan valituslupa myös itse pääasian osalta sen jälkeen, kun hovioikeus on ratkaissut asian toistamiseen.
27. Presidentti Mikko Könkkölän kanta, jossa kiinnitetään huomiota ja tuijotetaan yksinomaan oman tuomioistuimen resursseihin, kustannuksiin ja käsittelyaikoihin, on varsin tyypillistä puhetta korkeilta tuomareiltamme. Heitä ei tunnu paljoakaan hetkauttavan se, onko heidän johtamansa tuomioistuimen menettely on oikeudenmukaista ja johtaako menettely oikeaan lopputulokseen. Ihmisten oikeusturvasta johtavat tuomarit eivät tunnu juurikaan kantavan huolta. He vaikuttavat hallintojohtajilta, eivät lainkäyttöjohtajilta.
28. Könkkölän, Poukan tai kenenkään muunkaan tähän tapaukseen liittyneen lakimiehen suusta ei kuultu yhtä ainoata anteeksipyynnön tai pahoittelun sanaa. Ei, vaikka juuri tuomioistuinlaitos mokasi ja aiheutti jutun käsittelyn pitkittymisen, joka on tietenkin myös tuomittujen kannalta kohtuutonta.
P.S.
Olisi mielenkiintoista tietä, miten hovioikeuden jäsenet oikeastaan "määrätään" eri kokoonpanoihin ja kenen toimesta nämä määräämiset tapahtuvat ja miten miten hovioikeuteen tulevat jutut jaetaan eri jaostojen kesken. Muissa maissa laissa on yleensä tarkat säännökset siitä, miten tämä juttujen jako tapahtuu; yleensä puhutaan juttujen arpomisesta. Suomessa laissa ei taida olla säännöksiä juttujen jakautumisesta ja arpomisesta tuomioistuimen eri kokoonpanoihin. Meillä vain joku tuntuu "määräilevän" tuomareita ja juttuja jonnekin. Miksi ylimmät laillisuusvalvojat eivät ole puutuneet asiaan?
Toivottava ainakin olisi, että tässä määräilyssä ei enää jatkossa sivuutettaisi tuomarien esteellisyysperusteita!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)