800. Rosvojen ja poliisien veljeskunta

HS:n etusivu tänään. Onkohan tässä meneillään kasvojen kohotus vai menetys vai onko kysymys vain ilmavaivoista...

1. Lehtiotsikoita viimeisen viikon ajalta:

- Helsingin huumepoliisin päällikköä epäillään raskaista rikoksista
- Helsingin huumepoliisin päällikköä epäillään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä
- Aarnio sivuun  huumepoliisista, myös supolaista uhkaa hyllytys
- Paatero huumepoliisin kohdistuvista rikosepäilyistä: Ikävä asia
- KRP:n ja Helsingin poliisin rikostutkijoilla yhä jäätävät välit
- Aarnio epäillään saaneen  lahjuksia seurantalaiteyritykisltä
- Huumepoliisin lahjusvyyhdissä uusia pidätyksiä
- Helsingin huumepoliisin pomoa Jari Aarniota vaaditaan vangittavaksi
- Huumepoliisin päällikkö vangittiin
- Huumepoliisin päällikkö pidätettiin virasta
- Poliisi ja Supo hankkivat laitteita rikosllisryhmään liittyvältä yhtiöltä
- Poliisiylijohtaja: Väite  laitehankinnoista vaatii selvittelyä
- Huumepoliisin päällikön vaimo vangittu
- Poliisiministeri Päivi Räsänen: Tilanne on erittäin vakava
- Lähteet: Aarnion ja rikollispomon kytkös puhutti vuosia, Patero yllättyi väitteestä
- Sotku seurantalaitteista ulottuu poliisin ylijohtoon

2. Helsingin huumepoliisin päällikkö Jari Aarnio vangittiin perjantaina epäiltynä törkeästä lahjuksen ottamisesta, törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja avunannosta törkeään petokseen. Hän on kiistänyt epäilyt.

3. Rikosepäilyt liittyvät poliisin seurantalaitehankintoihin ja näitä laitteita valmistavaan yritykseen Trevociin. Aarnion epäillään saaneen yhtiöstä etuuksia ja osallistuneen esteellisenä hankintoihin, joita hänen työnantajansa yhtiöstä teki. 

4. Trevocin osaomistajana on yhtiö, jonka perustamiseen osallistui United Brotherhood- rikollisjärjestön pomon sisko yhtiön hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana. Kyseisen yhtiön johto siirrettiin kuitenkin jo rekisteriröintipäivänä mainitulle pomolle, joka vangittiin viime perjantaina Trevocin-tapauksen yhteydessä mm.  törkeän lahjuksen antamisesta on syytä epäillä -perusteella. Helsingin ja Rovaniemen hovioikeudet ovat aiemmin tuomioissaan luokitelleet United Brotherhoodin (UB) vakavien rikosten tekemistä varten järjestäytyneeksi ryhmäksi. UB:ssa on 70-90 jäsentä, joista noin 50 istuu parhaillaan vankilassa. Vangituiksi on määrätty myös Trevocin toimitusjohtaja, joka on aiemmin työskennellyt KRP:n palveluksessa, sekä lisäksi aiemmin Supon alipäällystöön kuulunut mies.

5. Lehtitietojen mukaan KRP on rikosepäilyihinsä liittyen ollut kiinnostunut Aarnion Sipooon korvessa rakenteilla olevasta 243 neliön suuruisesta omakotitalosta, jonka tontin Aarniot hankkivat tammikuussa 2012 poikansa nimiin.  KRP on kerrotun mukaan tehnyt taloon tällä viikolla kotietsinnän, jossa oli mukana rahakätköjen löytämiseen koulutettu koira. Etsintöjä on tehty myös Aarnion työpaikalla. Aarnio työhuoneessa suoritettuun etsintään on osallistunut kymmenen poliisia, myös Helsingin poliisilaitoksen teknisiin tiloihin on tehty kotietsintä; siellä on rikosepäilyjen keskiössä olevan Trevocin laitteistoa.

6. Tänään on mediassa kerrottu, että myös Jari Aarnion vaimo on vangittu, häntä epäillään tammikuusta 2012 aina viime viikolle asti kestäneestä törkeästä rahanpesusta.

7. Miten tämä kaikki on ollut ylipäätään mahdollista? Onko Helsingin poliisilaitoksen ja Poliisihallituksen valvonta pettänyt kokonaan? Pitäisikö Helsingin poliisilaitoksen pomomiesten ja ylijohtaja MIkko Paateron vetää asiasta oikeat johtopäätökset ja todeta, että he ovat epäonnistuneet tehtävässään? 

8. Monissa muissa ja varsinkin ns. sivistysmaissa asianomaisen paikallisen poliisin johto ja valtakunnan ylin poliisijohto olisi jo tehnyt sanotunlaisesta hirvittävän nolosta skandaalista ainoan oikean johtopäätöksen ja eronnut virastaan. Jos järjestäytynyttä rikollisuutta tutkivan poliisin päällikö veljeilee tunnetun rikollisjärjestön pomomiehen kanssa ja tämä on ollut laajalti tiedossa, kuten Helsingin Sanomat eilen kertoi, niin luottamus poliisiin ja johtoon on jo tämän takia kokenut täydellisen kolauksen. Jos vielä paljastuu, että ko. huumepoliisi on ottanut lahjuksia ja syyllistynyt törkeään virkarikokseen junaillessaan rikosten selvittämisen ja torjunnan kannalta tärkeiden seurantalaitteiden hankintoja rikollispomon kanssa tiivistä yhteistyötä tekevälle yritykselle, niin mitan luulisi kaiken järjen mukaan täyttyvän. Tietoturvariski on paljastuneen kytköksen johdosta niin suuri, että poliisi ja tulli ovat ilmeisesti pakotettuja luopumaan Trevocin laitteista kokonaan

9. Mutta mitä tapahtuu Suomessa? Ylipoliisipäällikkö piti ensin tapausta vain "ikävänä" (13.11.). Sen jälkeen kun vyyhti laajeni ja tapaus muuttui entistä pahemmaksi, tilanne oli hänen mielestään "vakava" ja nyt sitten "erittäin vakava". Eikö ylin poliisimies todellakaan ymmärrä, että tilanne ei ole ainoastaan hänen johtamansa organisaation, vaan myös hänen omalta kannaltaan vakava ja suorastaan kestämätön? Jos valtakunnan ylimmän poliisiviranomaisen keskeisessä organisaatiossa ja vieläpä lähipiirissä - Mikko Paatero tiedetään poliisipiireissä Jari Aarnion vankkumatomaksi kannattajaksi - epäillään tapahtuneen törkeitä virka- ja lahjusrikoksisa, olisi hänen kannettava vastuunsa ja jätettävä tehtävänsä. 

10. On peräti noloa, että poliisin ja tullin ko. elintärkeät laitehankinnat on annettu yhtiölle, jolla on lehtitietojen mukaan selkeä kytkös valtakunnan vaarallisimpaan rikollisjärjestöön ja että laitehankintoja ko. firmalle (Trevoc) on ollut junailemassa pääkaupungin huumepoliisin päällikkö, jonka epäillään ottaneen vastaan lahjuksia kyseisestä toiminnastaan. Miten ylipoliisipäällikkö voi kaiken tämän jälkeen kasvojaan menettämättä johtaa poliisihallitusta ja valtakunnan koko poliisia?

11. Paljastunut skandaali on äärimmäisen nolo ja vakava myös poliisiministeri Päivi Räsäsen kannalta. Ministerin luulisi tällaisessa tilanteessa vakavasti harkitsevan omaa asemaansa hallituksessa. Ministerillä on poliittinen vastuu johtamansa organisaation tekemisistä ja töppäyksistä. Sisä- ja poliisiministerin tulisi tehdä tarvittavat johtopäätökset, jos luottamus poliisiin ja nuhteettomuuteen on näin vakavalla tavalla vaarantunut. Joko ministeri antaa poliisiylijohtajalle lähtöpassit tai eroaa itse hallituksesta. Nämä ovat poliisiministeri Päivi Räsen vaihtoehdot tässä tilanteessa.

12. Tänään ministeri Räsänen kuitenkin ilmoittaa, että poliisin johdolla on "kohuista" huolimatta edelleen hänen luottamuksensa (HS). Räsänen kertoo tulleensa tähän tulokseen keskusteltuaan Aarnion tapausta tutkivien syyttäjien kanssa. Räsänen: "Tähän mennessä ei ole tullut mitään viitteitä, että esimiehet olisivat olleet jollakin tavalla tietoisia tästä tai että valvonta olisi pettänyt". Ministeri ei näytä oikein ymmärtävän, mitä ylimmän johdon vastuu merkitsee. Jos luottamus poliisiin on totaalisesti vaarantunut, olisi poliisin johto vaihdettava, vaikka nykyinen johto ei olisikaan ollut tietoinen rikoksista. Toisin kuin ministeri väittää, valvonta (Helsingin poliisilaitos) ja valvonnan valvonta (poliisihallitus) on pettänyt, jos näin karmeita rikoksia epäillään todennäköisin syin tapahtuneen keskeisen rikostorjunnan yksikössä. Jari Aarnio on tuskin tilannut laitteita poliisilaitoksen tietämättä, vaan laitetilauksista lienee vastannut Helsingin poliisilaitos.

708. Tulisiko ministeri Hautalan erota?

1. Kansanedustaja Heidi Hautala (vihr) korjautti asuntonsa ovea vuonna 2009. Remontin urakoineen kolmihenkisen työkunnan mukaan ovia olisi ollut enemmänkin. Työstä vastanneen henkilön mukaan Hautalan tilaaman työn arvo oli ollut noin 1 000 euroa. Hautala itse kertoo maksaneensa oviremontista 650 euroa tilittämättä asianmukaisia työnantaja- ja eläkemaksuja. Toistaiseksi on epäselvää, tiesikö Hautala maksaessaan, ettei työntekijällä ollut omaa yritystä tai toiminimeä.

2. Oviremontiin jälkiä siivosi Hautalan palkkaama siivooja. Hautala on myöntänyt maksaneensa ulkomaalaiselle siivoojalleen 250 euron suuruisen korvauksen pimeästi remontin loppusiivouksesta. 

3. Hautalan virhe ja laiminlyönti paljastui tällä viikolla. Jupakan taustalla on Hautalan mukaan hänen nykyisen miesystävänsä ja remonttivastaavan välinen oikeusjuttu, jonka remonttimies on juuri hävinnyt käräjäoikeudessa. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. 

4. Aluksi Hautala kiisti toimineensa väärin. Kun asiasta nousi kohu, Hautala myönsi menetelleensä virheellisesti jättäessään kyseiset työnantajan sivukuut maksamatta. Hän ei kertomansa mukaan ollut ymmärtänyt, että tällaisesta "tuttavanapalveluksesta" pitää makssa eläkemaksuja. 

5. Nyt ministeri selittää, että "jälkikäteen ajatellen tilanne on täysin selvä" ja että hänen olisi pitänyt täysin ymmärtää, että siivouksen kertapalkkiosta olisi pitänyt maksaa työantajamaksut. Hautala kertoo auttaneensa  siivoojana toiminutta naista, joka on taustaltaan tšetšeenipakolainen. 

6. Hautala, joka siis aluksi kiisti tehneensä virheen, selittää nyt olevansa erittäin pahoillaan ja pyytävänsä anteeksi. Hän on esittänyt anteeksipyynnön valtioneuvoston istunnossa hallitustovereilleen ja vihreiden eduskuntaryhmälle. Näiden tahonsa "käsiin" Hautala kertoi jättävän jatkonsa hallituksessa. Ministeri katsoo itse voivansa jatkaa ministerinä, vaikka "eihän tämä millään tavalla edesauta uskottavuuttani ministerinä".

7. Hautalan mokan ja tilanteen tekee erityisen kiusalliseksi se, että hän kuuluu hallituksen harmaata taloutta pohtivaan ministeriryhmään. Hän ei kuitenkaan harkitse ryhmästä eroamista. "Aion jatkaa, ellei joku minua vaihda. Tämä ei tee miksikään sitä, että harmaan talouden torjunta on äärimmäisen tärkeää toimintaa ja sitä pitää kaikin tavoin edistää", sanoo Hautala. 

8. Kuten odottaa saattoi, Heidi Hautala sai oitis synninpäätösten vihreiden puheenjohtajalta Ville Niinistöltä samoin kuin pääministeri Jyrki Kataiselta. Näinhän Suomessa on totuttu aina ennenkin vastaavanlaisissa tapauksissa toimimaan. Merkittävässä asemassa olevan poliitikon virheitä ja laiminlyöntejä vähätellään tyyllin "no, mitäs nyt tuollaisista pikkuvirheistä, ei niistä kannata välittää"!

9. Muissa sivistysmaissa ministeri olisi vastaavanlaisessa tapauksessa kantanut poliittisen vastuun ja eronnut heti hallituksessa. Näin on tapahtunut esimerkiksi Britanniassa ja Ruotsissa. Ruotsin demareiden puheenjohtaja ja ministeri Mona Sahlin erosi, kun paljastui, että hän oli ostanut itselleen tobleronipatukan valtion luottokortilla. Toinen ruotsalaisministeri erosi, kun paljastui, että hän oli jättänyt televisioluvan maksamatta. Vuosi pari sitten Ruotsin demareiden puheenjohtaja Håkan Juholt  joutui niin ikään eroamaan jäätyään kiinni kähminnästä. Juholt oli nostanut kansanedustajien kakkosasuntoonsa saamaa kulukorvausta täysimääräisenä, vaikka asunnossa asui myös hänen puolisonsa.

10. MInisteri Hautala on menetellyt moraalittomasti. Hän istuu harmaan talouden vastaisessa työryhmässä, mutta ei kertomansa mukaan tunnista omassa taloudessaan, mitä harmaa talous merkitsee; vai onko  kyse ollut sittenkin tarkoituksellisesta taloudellisen edun saamisesta? Hän näyttää, ei vain suomalaisille, vaan myös maanhanmuuttajille huonoa esimerkkiä, miten Suomessa voidaan luistaa lakimääräisten maksujen suorittamisesta. Hän ajattelee selviänsä virheestään julkisella anteeksipyynnöllä ja asian pahoittelemisella. Hänen mieleensä ei näytä edes juolahtavan, ettei hän nauti enää ministeriltä edellytettävää luottamusta.

11. Olisi hyvä, että ministerin luottamus otetaan virallista tietä esille eduskunnassa. Useimmat kansanedustajat ja ministerit näyttävät käytäväpuheissa tyytyvän vain päivittelemään Hautalan "ajattelemattomuutta" ja sysäävät vastuukysymyksen selvittämisen toisaalle. Kansanedustajat luistavat kysymyksestä sanomalla, etteivät he halua kommentoida "yksittäistä tapausta".

671. Poliittinen vastuu

Eurooppalaista yhdentymistä tämäkin...Jutta näyttää pettyneeltä, kun Luxemburgin poika (Juncker) ei pussannutkaan suulle vaan moiskautti poskelle...

"Järjen veit ja minusta orjas teit"...en toivu lainkaan, voi miksi suukkosi sun ma sainkaan....

1. Liikenneministeri Merja Kyllösen tapaus näyttää puhuttavan lehdistöä edelleen melkoisesti. Itse olen kirjoittanut siitä jo kaksi pitkää juttua, joihin on tullut lähes sata kommenttia. Tänään Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa - siis lehdissä, jotka ovat ehkä kaikkein kiivaimmin hyökkäilleet Kyllöstä vastaan - on otettu kantaa ministerin poliittiseen vastuuseen yleensä ja lausuttu käsityksiä myös ministeri Kyllösen sanotusta vastuusta. I-S:ssa on haastateltu valtiosääntöoikeuden professoreita Veli-Pekka Viljasta ja Tuomas Ojasta, HS:ssa Ojasta.

2. HS:n toimittaja kysyi eilen puhelimitse myös minun mielipidettäni, joka on mainittu tämän päivän lehdessä lyhyesti Ojasen kannanoton jälkeen. Tapahtui niin, että kun olin päässyt lausumassani oikeastaan vasta alkuun, toimittaja totesi, että, "kiitos, tämä riittääkin hänelle". Ilmeisesti toimittajalle juttua varten varattu palstatila oli lopussa. Parilla kolmella virkkeellä kysymystä ministerin poliittisesta vastuusta on kuitenkin aika vaikea selvittää, vaikka yrittäisi olla kuinka ytimekäs tahansa. Se olisi vähän sama asia, jos Kalle Päätaloa olisi aikanaan pyydetty kiteyttämään muutamalla lauseella, mistä hänen Iijoki-sarjassaan on oikeastaan kysymys ja mitä hänen mainituissa kirjoissa kerrotaan.

3. Kuten blogin ensimmäisen sivun oikeassa reunassa olevasta (pitkähköstä) asiasana- tai tunnisteluettelosta voidaan havaita, olen käsitellyt kysymystä "poliittinen vastuu" neljässä ja kysymystä "ministerin poliittinen vastuu" yhdeksässä eri blogijutussa. Olen pohtinut sanottua vastuukysymystä erityisesti ex-pääministeri Matti Vanhasen, ex-oikeusministeri Tuija Braxin ja erityisesti ex-sisäministeri Anne Holmlundin osalta; myös eräiden muiden ministereiden poliittista vastuuta olen sivunnut lyhyesti muutamissa jutuissa.

4.Otetaanpa tähän ensin eräänlainen pikakertaus, mitä noissa aiemmissa blogijutuissani olen esittänyt. Tämän jutun loppupuolella otan kantaa ministeri Kyllösen poliittiseen vastuuseen.

5. Poliittisten päättäjien vastuu on asia, joka puhuttaa kansalaisia varsin usein. Tämä koskee erityisesti valtioneuvoston jäsenten eli ministereiden vastuuta. Selvää on, että hallitus ja sen ministerit ovat vastuussa virkatoimistaan. Systemaattisessa katsannossa ministerin vastuu jaetaan - kuten myös professorit Ojanen ja Viljanen ovat em. haastatteluissa todenneet - yhtäältä oikeudelliseen ja toisaalta poliittiseen vastuuseen. 

6. Ministerin juridinen vastuu tulee perustuslain mukaan kysymykseen, jos niin sanotun ministerisyytteen edellytykset täyttyvät. Syyte ministeriä vastaan valtakunnanoikeudessa voidaan päättää nostettavaksi, jos ministeri tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvia velvollisuuksiaan tai muutoin menetellyt virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti (perustuslain 116 §).  Syytekynnys on siis asetettu hyvin korkealle, mistä johtuen valtakunnanoikeus on kokoontunut käsittelemään aikojen kuluessa ministerisyytteitä ani harvoin. Syyttämiskynnys on niin korkea, että voitaisiin puhua, kuten olen tehnytkin, erityisestä syytesuojasta.

7. Ministerin poliittinen vastuu puolestaan kulminoituu eduskunnan ja hallituksen suhteisiin ja siihen, nauttiiko ministeri eduskunnan luottamusta. Käytännössä on erittäin harvinaista, että eduskunta antaisi yksittäiselle ministerille epäluottamuslauseen; käytännössä epäluottamuslausetta esitetään opposition tekemän välikysymyksen muodossa. Heikkokin ministeri voi siten "palloilla" muun hallituksen mukana vaikkapa koko hallituskauden, kunhan vain hallitus nauttii eduskunnan luottamusta. Ministeri ei ole oikeudellisessa vastuussa hänen aloitteestaan annetuista ja eduskunnan hyväksymistä hallituksen lakiesityksistä aiheutuipa niistä yhteiskunnassa millaisia epäkohtia tai miten suurta vahinkoa tahansa. Välikysymystä kevyempi menettely on kansanedustajien oikeus testata ministerin kykyä ja taitoa ja uskottavuutta esittämällä tämän vastattavaksi eduskunnassa suullisia ja kirjallisia kysymyksiä, mutta näistä ministerit selviytyvät yleensä helposti. Eduskunnan kyselytunnilla on sangen tavallista, että ministerit vastaavat kysymyksiin joko hyvin lyhyesti tai sivuuttavat asiallisesti ottaen kysymyksen sisällön kokonaan puhuen asian vierestä.

8. Tavallisin vastaus tiettyyn konkreettiseen asiaan tai ilmenneeseen epäkohtaan on asianomaisen ministerin ilmoitus, jonka mukaan hänen johtamansa ministeriö jo selvittelee kyseistä asiaa tai ainakin "seuraa sitä huolellisesti." Tavaksi, voisi sanoa tässäkin kohdin maantavaksi, on tullut ministerin ilmoitus, että hän on asettanut tai tulee asettamaan erityisen työryhmän selvittämään ko. asiaa; näin ministeri saa ainakin joksikin aikaa kiusallisen asian pois päiväjärjestyksestä. Asiallisesti mitään valmista eduskunnan kyselytunneilta ei liene juuri koskaan saatu aikaan. Kyse on lähinnä poliittisesta teatterista, näennäistä väittelyä television välityksellä seuraavaa suurta yleisöä varten. 

9. Ministeri voi menettää eduskunnan luottamuksen paitsi ministerinä tekemänsä virkatoimen takia, myös muusta syystä ja siis viranhoidon ulkopuolella tekemänsä töppäyksen takia. Ministerin ei tarvitse odotella eduskunnan epäluottamuslausetta, vaan hän voi vetää, joko itse tai ryhmänsä painostuksesta, omat johtopäätöksensä ja pyytää eroa, jos hän on töpännyt niin raskaasti, että eduskunta saattaisi innostua äänestämään hänen luottamuksestaan. Muistamme, miten pääministeri Anneli Jäätteenmäki teki vuonna 2003 eduskuntaa kuohuttaneen niin sanotun Irak-gate tapauksen johdosta johtopäätöksensä ja jätti hallituksensa eronpyynnön presidentti Haloselle Kultarannassa.

10. Kulttuuriministeri Suvi Lindén erosi ministerin tehtävistä vuonna 2002, kun oli paljastunut, että hän oli ministerinä myöntänyt valtionapua golfkentälle, jossa hän perheineen oli osakkaana. Lindén myönsi virheensä selittäen, ettei hän ollut tajunnut, että golfosake katsotaan sijoitukseksi. - Ulkoministeri Ilkka Kanerva puolestaan joutui eroamaan hallituksesta huhtikuussa 2008 tunnetun tekstiviestikohun johdosta. Kanerva itse ei olisi halunnut erota, ei sitten millään, vaikka hänen uskottavuutensa hoitaa ministerintehtäviä oli mennyt. Vihdoin kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen pakotti Kataisen pyytämään eroa. Vielä paria viikkoa aikaisemmin Katainen oli vakuuttanut julkisuudessa, että Kanerva nauttii hänen täyttä tukeaan. Median ja yleisön taholta tullut paine pakotti Kataisen muutamaan kantansa ja osoittamaan Kanervalle ovea hallituksesta. 

11. Muissa maissa ministerit kantavat aika herkästi poliittisen vastuun eroamalla meikäläisittäin joskus hyvin vähäpätöisiltä tuntuvien töppäysten jälkeen. Ruotsissa silloinen varapääministeri Mona Sahlin erosi vuonna 1994, kun paljastui, että hän oli käyttänyt ministerin luottokorttia noin 50 000 kruunun arvosta yksityisiin kauppaostoihinsa. Ruotsin demareiden edellinen puheenjohtaja Håkan Juholt joutui eroamaan viime vuonna hieman samanlaisen syyn takia. 

12. Suomessakin ministereillä ja muillakin poliitikoilla on kyllä ollut tapana käyttää paatoksellista ilmaisua "kannan täyden poliittisen vastuun" asiasta. Tällä ilmaisulla on Suomessa kutenkin toisenalainen merkitys kuin muualla. Suomessa ministerin poliittiseen vastuuseen, edes siihen "täyteen vastuuseen", ei kuulu eronpyynnön jättäminen kesken viranhoidon. Kun suomalainen ministeri puhuu täyden poliittisen vastuun ottamisesta, vastuu itse asiassa siirtyy äänestäjille, joiden tehtävänä on (vasta) seuraavissa vaaleissa kenties 3-4 vuoden kuluttua harkita, nauttiiko ministeri vielä luottamusta. Kun äänestäjien muisti on tunnetusti varsin lyhyt, on ministereillä varaa mainittuun retoriikkaan siinä toivossa, että kansalaiset unohtavat heidän törkeimmätkin töppäilynsä seuraavissa vaaleissa. Lähimenneisyydestä muistuu mieleen vain yksi tapaus, jossa istuvan hallituksen ministeri jäi seuraavissa vaaleissa valitsematta eduskuntaan. Tarkoitan oikeusministeri Leena Luhtasta (sd), jonka pääsy eduskuntaan tyssäsi  vuoden 2007 vaaleissa. Viime eduskuntavaaleissa myös ministeri Paavo Väyrynen tipahti eduskunnasta.

13.Täyden poliittisen vastuu ottaminen tarkoittaa länsimaissa vastuun ottamista myös ministerin johtamalla toimialalla tapahtuneista laiminlyönneistä ja ministeriön alaisten viranomaisten ja virkamiesten virheiden johdosta aiheutuneita vahinkoja. Näin siis myös silloin, kun ministeri ei itse ole syyllistynyt laiminlyönteihin tai virhearviointeihin; ministeri eroaa, koska hän on menettänyt uskottavuutensa huolehtia alaisilleen viranomaisille kuuluvien tehtävien valvonnasta. Norjassa pääministeri Jens Stoltenberg sanoi viime kesänä erittäin kriittisen Breivik-selonteon valmistumisen ja ryöpytyksen jälkeen, että hän kantaa poliittisen vastuun siitä, että poliisi ei toiminut tehokkaammin Utøyan tapauksessa ja Breivikin kiinnisaamiseksi; Stoltenberg ei kuitenkaan eronnut, sillä mielipidemittausten mukaan vain noin 20 prosenttia norjalaisista ilmoitti haluavansa hänen eroavan virastaan. Suomessa tällainen vastuun kantaminen on sen sijaan ollut jokseenkin tuntematonta. Suomalaisen ministerin ei ole käytännössä tarvinnut vastata toimialallaan sattuneista laiminlyönneistä ja vahingoista, olivatpa ne miten kauhistuttavia tahansa. En muista, että eduskunnassa olisi juurikaan tehty välikysymyksiä tai luottamuslauseponsia ministerin poliittisesta vastuusta mainitulla perusteella.

14. Oikeusministeri Tuija Braxin johtaman ministeriön ja lähinnä vaalijohtaja Arto Jääskeläisen selkeä laiminlyönti vaalirahoituslain valvonnan osalta vuoden 2007 eduskuntavaalien yhteydessä oli laadultaan sangen vakava, kuten oikeuskansleri Jaakko Jonkka päätöksessään vuonna 2009 totesi. Jonkka ei muuten ottanut ministeriön vaalijohtajan laiminlyöntiä tutkittavaksi omasta aloitteestaan, vaan teki sen vasta minun oikeuskanslerille tekemän kantelun johdosta. Oikeusministeri Brax ei kantanut poliittista vastuuta virkamiehensä vakavasta laiminlyönnistä eikä kukaan, minua  lukuun ottamatta, edes vaatinut häntä siitä tilille. Missä mahtoivat tuolloin olla esimerkiksi professorit Ojanen, Viljanen, Tuori ja Mäenpää ministerin poliittista vastuuta koskevine lausuntoineen? Johtuiko professoreiden vaikeneminen kenties siitä, että kyseessä oli vihreä ministeri ja hänen vastuunsa?

15. Tuija Braxin johtama oikeusinisteriö möhli myös sähköisen äänestyksen kokeilun yhteydessä, minkä seurauksena vuoden 2008 kunnallisvaalit jouduttiin suorittamaan kolmessa kunnassa uudelleen; tästä aiheutui valtiolle myös ylimääräisiä kustannuksia. Eduskunnan ulkopuolella, ei kuitenkaan edellä mainittujen professoreiden toimesta, vaadittiin oikeusministerin eroa, mutta ministeri ei ottanut vaatimuksia kuuleviin korviinsa. Kun on kyse enemmistöhallituksessa eikä pääministerillä ole minkäänlaista munaa vaatia ministereiltään asianmukaista viranhoitoa, niin eihän ministereillä ole mitään hätää palloilla täyttä nelivuotiskautta hallituksessa. He kantavat poliittisen vastuun istumalla kuin tatit paikoillaan ja siirtämällä vastuun äänestäjille seuraaviin vaaleihin! 

16. Oikeusministeriön piikkiin menevät myös Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamat kymmenet langettavat tuomiot, joissa on kyse oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittymisestä. Jos ja kun juttujen käsittelyaikojen kohtuuton pitkittyminen johtuu oikeuslaitoksen niukoista resursseista, kuuluu vastuu tästä tietenkin oikeusministeriölle ja oikeusministerin pitäisi kantaa poliittinen vastuu.

17. Edellisellä hallituskaudella perussuomalaiset vaativat ministeri Astrid Thorsia (rkp) eroamaan hallituksen harjoittaman lepsun maahanmuuttopolitiikan takia. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko on joutunut vastaamaan muun muassa vanhusten huonosta laitoshoidosta. Herttaisesti hymyilevä ministeri, jonka mielilauseisiin kuuluu toteamus "edustaja on kyllä tässä asiassa aivan oikeassa", on vierittänyt ministeriönsä vastuun ja samalla siis omaa vastuutaan aina hienovaraisesti kunnille ja asianomaisille viranomaisille selittäen selittänyt, että "yleisesti ottaen" vanhusten hoito samoin kuin sairaanhoito on Suomessa kansainvälisesti arvioiden oikein hyvällä mallilla. 

18. Tähän konstiin turvautui viime myös edellisen hallituksen maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, joka joutui tulilinjalle muun muassa teurassikojen ja hevosten huonon kohtelun takia samoin kuin turkiseläintarhoissa ilmenneiden eläinrääkkäysten johdosta. Anttila turvautui vähättelyyn vedoten siihen, että ilmitulleet eläinrääkkäykset ovat vain yksittäistapauksia ja että yleensä tai keskimäärin asiat ovat Suomessa paremmalla tolalla kuin monissa muissa EU-maissa. Sikaloissa ilmenneiden epäkohtien osalta Anttila vieritti vastuun tuottajille ja teurastamoille. Erään kerran Anttila oikein tulistui toimittajien uteluille ja kiljahti, että ei kai hän nyt sentään voi istua jokaisen turkistarhan tai karsinan vieressä ja vahtia, ettei eläimiä kohdella kaltoin! Ministeri ei näyttänyt oikein ymmärtäneen, mistä poliittisessa vastuussa on kysymys. 

19.Ylivoimaisesti räikein ja pahin tapaus, suorastaan skandaalimainen, poliittisen vastuunkannon täydellisestä piittaamattomuudesta oli edellisen hallituksen sisä- ja aseministeri Anne Holmlundin pysyminen hallituksessa Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen. Olen käsitellyt  sisäministeri Holmlundin vastuunpakoilua useissa koulusurmia koskevissa blogikirjoituksissa. Missä olivat myös tuolloin Ojasen, Tuorin, Viljasen tai Mäenpään vaatimukset ministerin poliittisesta vastuusta? Niitä ei kuulunut, eikä eduskunnassakaan juuri kukaan vaatinut ministeri Holmlundin eroa, kun tämä ei itse ymmärtänyt erota omasta aloitteestaan. Jokaisessa muussa maassa asianomainen ministeri olisi eronnut välittömästi ensimmäisen koulusurmatapauksen jälkeen.

20. Edellisen vaalikauden aikana eduskunnassa saatiin kuunnella liikenneministeri Anu Vehviläisen jatkuvia ja pitkäpiimäisiä selityksiä junaliikenteen takkuamisen syistä. Vehviläinen yritti puolustautua pontevasti, kun ilmeni, että ministerin vastuulla olevat viranomaiset ja laitokset olivat laiminlyöneet varautua liikennejärjestelmien kunnossapitoon vaativia talviolosuhteita silmällä pitäen. Junaliikenne on takunnut melkein kaikkina vuodenaikoina parin viimeisen vuoden aikana. Ministeri  Vehviläinen selitteli ja asetteli uusia selvitys- ja työryhmiä ja yritti vierittää vastuuta alaisilleen viranomaisille ja virkamiehille samoin kuin valtion omistajaohjauksesta vastaavalle ministeri Häkämiehelle.  Samanlaista takkuamista oli myös itärajan rekkajonojen kanssa pari kolme vuotta sitten. 

21. Nykyisen hallituksen toimikauden aikana esiin tulleista epäkohdista esimerkiksi lastensuojelun kurja tilanne on asia, josta asianomaisen ministerin olisi odottanut kantavan poliittista vastuuta. Viittaan blogiin 632/5.9.2012, jossa käsittelin muun muassa 8-vuotiaan Eerikan kuolemaan johtanutta pahoinpitelyä, minkä ministeriön alaisten lastensuojeluviranomaisten laiminlyönnit osaltaan mahdollistivat. Ministerin vastuuta ei kuitenkaan kannettu eikä sitä edes vaadittu, vaan asia kuitattiin - jälleen kerran - asettamalla lukuisia työryhmiä asiaa selvittämään. Samaa metodia käytettiin viikko pari sitten Talvivaaran kaivoksen aiheuttamassa ympäristökatastrofissa, jolloin ympäristöministeri ja elinkeinoministeri sälyttivät vastuun kaivoksen puutteellisesta valvonnasta alaisilleen viranomaisille. Tietenkin myös Talvivaaran tapauksessa ministerit asettivat lukuisia työryhmiä asiaa selvittämään!

22. Mitten liikenneministeri Merja Kyllösen vastuu vertautuu edellä mainittuihin tapauksiin? Professorit Veli-Pekka Viljanen ja Tuomas Ojanen toteavat tänään, että valtiosääntöoikeudellisesti ministeri ei vapaudu vastuusta, vaikka virhe, jota kyseiset oikeusoppineet eivät ole lausunnoissaan yksilöineet, olisi tehty ministeriön alaisessa virastossa eli tässä tapauksessa siis Liikennevirastossa. Viljanen vetoaa ministeriön valmisteluvastuuseen ja siihen, että ministeriö on vastuussa mahdollisista puutteista Liikenneviraston toiminnan asianmukaisessa valvonnassa. Tuomas Ojanen lisää, että  ministerin vastuuta ei poista se, että virhe johtuisi yksittäisen virkamiehen virheestä. Juridista virhettä Ojanen ja Viljanen eivät näe Kyllösen toiminnassa, mutta kumpikin katsoo, että Kyllösellä on poliittinen vastuu Liikenneviraston ja sen pääjohtajan virheestä eli siis valtion väylähankkeiden rahoitusta koskevista virheellisistä laskelmista.

23. Olen tästä kysymyksestä periaatteessa samaa mieltä. Mutta mitä ministerin poliittinen vastuu tässä tapauksessa itse asiassa merkitsee, ja olisiko Kyllösen tapauksessa sellaisia vastasyitä ja faktoja, jotka tulisi ottaa pro et contra -argumentoinnissa huomioon ministerin vastuun laajuutta pohdittaessa? Tähän puoleen mainitut oikeusoppineet, jotka tarkastelevat asiaa vain tiukasti periaatenormien valossa, eivät ole ottaneet lainkaan kantaa. Nämä professorit ovat teoreetikkoja ja sillä alalla varmasti päteviä, mutta lain soveltamisesta käytäntöön (lainkäytöstä) heillä, kuten muillakaan edellä mainituista oikeusoppineista, ei taida olla juurikaan kokemusta. Tulisi muistaa, että "kaikkia lakia on järkevästi käytettävä", kuten vanhoissa tuomarinohjeissa neuvotaan tekemään. Vaikka ministerillä on poliittinen vastuu, eivät kaikki tapaukset ole, toisin kuin esimerkiksi Viljanen ja Ojanen näyttävät ajattelevan, yksioikoisesti samanlaisia ja yhtä "tuomittavia".

24. Edellä mainituissa muissa tapauksissa asianomaisen ministerin hallinnonalalla toimivien viranomaisten virheistä on aiheutunut yleensä vahinkoa ja kärsimystä, joka on voinut olla laadultaan hyvinkin tuntuvaa. Ministeri Holmlundin vastuualueella tapahtuneessa kahdesta koulusurmassa kuoli parikymmentä ihmistä ja loukaantui vakavasti useita muita ja koulusurmien aiheuttamat inhimilliset kärsimykset olivat muutenkin todella suuria. Sitä huolimatta ministeri ei eronnut eikä häntä vaadittu eroamaan. Ministeri Tuija Braxin johtaman oikeusministeriön virkamiesten möhläyksistä aiheutui myös vahinkoa, sillä jouduttiinhan esimerkiksi kuntavaalit toimittamaan pieleen menneen sähköisen äänestyksen takia kolmessa kunnassa uudelleen. 

25. Vaalirahalain valvonnan laiminlyönnit puolestaan edesauttoivat merkittävien epäkohtien samoin kuin talousrikollisuuden syntymistä. Kukaan ei kuitenkaan vaatinut oikeusministeri Braxia eroamaan eikä hän itse kantanut poliittista vastuuta. Päin vastoin Brax kiirehti vaalirahalakiasiassa puolustamaan vakavaan laiminlyöntiin syyllistynyttä alaistaan ja selittämään eduskunnan edessä, että ministeriö oli muka toiminut asiassa täysin oikein. Lastensuojeluviranomaisten laiminlyönneristä samoin kuin vanhusten huonosta laitoshoidosta aiheutuneista laiminlyönneistä on myös aiheutunut merkittäviä inhimillisiä kärsimyksiä jne. Junaliikenteen takkuamisesta ministeri Anu Vehviläisen toimikaudella aiheutunut niin ikään tuntuvaa haittaa ja vahinkoa junaa hirmupakkasissa turhaan odottamaan joutuneille ihmisjoukoille. Kenenkään päähän ei silti pälkähtänyt vaatia asianomaisia ministereitä kantamaan poliitista vastuuta ja eroamaan virastaan.

26. Onko liikenneväylien määrärahoissa nyt paljastuneesta "ammottavasta aukosta" aiheutunut joillekin tahoille vahinkoa? Jotkut suunniteluista tiehankkeista saattavat toki viivästyä alun perin luvatusta siinä tapauksessa, että mainittua aukkoa ei saada katetuksi myöhemmin katetuksi. Mutta mitään suoranaista vahinkoa Liikenneviraston virheellisistä laskelmista tuskin on aiheutunut tai tulisi aiheutumaan. Oppositio ja osa tiedotusvälineistä huutavat kuitenkin kurkku suorana liikenneministeriä vastuuseen, mikä ei voi tarkoittaa muuta kuin vaatimusta ministerin erosta tai epäluottamuslauseäänestystä eduskunnassa. Minusta tämä on täysin kohtuutonta, jos liikenneministerin tapausta verratataan edellä mainittuihin todella merkittäviin laiminlyönteihin, jolloin vastaavanlaisia  vaatimuksia ministerin poliittisesta vastuusta ei ole kertaakaan esitetty. 

27. Liikenneministeri Merja Kyllönen toimi, kuten pääministeri Katainen ja ministeri Urpilanen ovat todenneet, suoraselkäisesti ja avoimesti paljastaessaan ja tuomalla julki sanotun Liikennevirastossa tehdyn virheen julkisen keskustelun kohteeksi.  Jos Kyllönen olisi toiminut samalla tavalla kuin hänen edeltäjänsä vanhan hallintokulttuurin aikana ovat mitään häpäilemättä toimineet, sanottu virhe olisi  jätetty pimentoon ja paljastunut vasta joskus myöhemmin, jolloin se olisi pyritty hoitamaan, kuten aina ennenkin on vastaavanlaisissa tapauksissa totuttu tekemään, lisämäärärahojen avulla. Tähän oppositiopuolueet eli keskusta ja perussuomalaiset olisivat olleet tyytyväisiä. Mutta kun ministeri halusikin heti selvittää Liikenneviraston virheelliset laskelmat ja tuoda asian selvityksen jälkeen myös julki, hän onkin opposition ja vertajanoavan median mielestä suuri konna, joka pitää häpäistä "hallituksen irvikissana" ja panna kiireesti viralta!

28. Mainitulla tavalla toimiessaan ministeri Merja Kyllönen on minusta kantanut poliittisen vastuunsa kunnioitettavalla tavalla. Tästä hyvästä hän ansaitsisi, kun Itsenäisyyspäiväkin on taas kohta ovella, jonkin ansiomerkin mustaan klenninkiinsä. Ministeri pyysi julkisesti nöyrästi anteeksi alaisensa viraston ja sen johtavan virkamiehen tekemää virhettä ja ilmoitti samalla tekevänsä kaikkensa, jotta puuttuva rahoitus luvatuille väylähankkeille saataisiin kokoon. Tämä riittää, ministerin ei tarvitse erota, vaan hän voi kulkea jatkossakin pää pystyssä avoimuutta korostavan uuden hallintokulttuurin airueena.

29. PS. - EIT:n Suomea koskeva pakkohoitopäätös lopulliseksi - Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on hylännyt Suomen valtion pyynnön siitä, että EIT:n jaostoratkaisu tapauksessa X vs. Suomi (EIT 3.7.2012) otettaisiin käsittelyyn EIT:n suuressa jaostossa. Tapaus koski sitä, onko Suomessa mielenterveyspotilaalla riittäviä oikeusturvakeinoja pakkolääkityksen ja pakkohoidon riitauttamiseksi. EIT antoi Suomelle langettavan tuomion. Päätös evätä valtion pyyntö asian tutkimisesta EIT:n suuressa jaostossa on hyvin merkittävä, sillä KHO päätti puolestaan syyskuussa tänä vuonna antamassaan täysistuntoratkaisussa KHO 2012:75, että EIT:n ko. ratkaisussa omaksuma tulkinta suomalaisten oikeusturvakeinojen puutteellisuudesta ei ole oikea. KHO:n plenum-rakaisu, joka oli yksimielinen, sisälsi eräänlaista "näsäviisastelua" siitä, ettei EIT:llä (muka) olisi ollut oikeita tietoja suomalaisesta järjestelmästä. Todella hyvä lopputulos asiassa! Olen blogissa 635/15.9.2012 kritisoinut voimakkaasti KHO:n täysistuntoratkaisua, joka lienee perustunut, kuten olen ko. blogijutussa kertonut, tosiasiallisesti pelkkiin tarkoituksenmukaisuussyihin, joissa potilaan oikeusturva on kylmästi sivuutettu. Hallintotuomioistuimet eivät siis voi jatkossa noudattaa KHO:n plenum-ratkaisussa omaksuttua oikeusohjetta, vaan niiden tulee noudattaa EIT:n tuomiota tapauksessa X vs. Suomi 3.7.2012.

147. Kauhajoen koulusurmista isot korvausvaatimukset valtiota vastaan

1. Kauhajoen kouluampumismurhissa surmattujen uhrien omaiset vaativat Suomen valtiolta yhteensä lähes 900 000 euron suuruisia vahingonkorvauksia. Korvausvaatimukset tulivat julkisiksi tänään. Oikeudenkäynti Kauhajoen käräjäoikeudessa alkaa kahden viikon kuluttua 21.9. Uhrien omaiset vaativat ampumispäivää edeltäneenä päivänä aseen ampujalle jättäneen komisarion tuomitsemista rangaistukseen virkavelvollisuuden rikkomisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Asianomistajin mukaan ampumissurmat olisi voitu estää, jos komisario olisi ottanut aseen Saarelta pois. Virallinen syyttäjä vaatii komisariolle rangaistusta ainoastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syytetty on kiistänyt kaikki syytteet.

2. Kauhajoen koulusurmissa 23.9. -8 sai surmansa yksi opettaja, yhdeksän oppilasta ja ampuja Matti Saari. Uhrien omaiset vaativat vaativat valtiolta kukin 40 000 euron suuruista kärsimyskorvausta joko lapsensa tai puolisonsa menetyksen johdosta. Lisäksi tapauksessa äitinsä menettänyt 3,5-vuotias lapsi vaatii valtiolta 31 000 euron korvausta elatuksen menetyksestä ja 30 000 euroa kärsimyksestä. Lapsen isä itse vaatii 40 000 euron suuruista kärsimyskorvausta.

3. Olen selostanut melko perusteellisesti - joidenkin mielestä turhan usein ja liian laajasti - Kauhajoen koulusurmia, syytteeseen asetetun komisarion menettelyä, jutun esitutkintaa, poliisiviranomaisten menettelyä vihjetietojen vastaanottamisessa ja edelleen välittämisessä (oikeastaan välittämättä jättämisessä), sisäministerin ja sisäministeriön poliisiosaston vastuuta, valtiovallan moraalittomuutta vastuun ottamatta jättämisessä, jutun syyteharkintaa, lisätutkintaa, asianomistajan asemaa ja heidän korvausvaatimustensa edellytyksiä jne. jne.

4. Yhteenvedon edellä mainituista asioista olen esittänyt blogissa 130/26.6.2009; viittaan siihen ja siinä esitettyihin näkökohtiin valtion korvausvastuusta.

5. Asianomistajien avustajana jutussa toimiva lakimies on mielestäni oikeassa todetessaan julkisuudessa viimeksi tänään, että kuolemantuottamuksen ja valtion korvausvastuun kriteerit täyttyvät. Surmat olisivat estyneet, jos syytteeseen asetettu poliisimies olisi toiminut toisin eli ottanut aseen pois Saarelta viimeistään surmapäivää edeltäneenä päivänä puhuteltuaan tätä poliisiasemalla.

6. Syytteen toteen näyttäminen ja argumentointi, joka saisi tuomioistuimen vakuuttuneeksi rangaistus- ja korvausvaatimusten oikeellisuudesta, ei ole kuitenkaan helppo tehtävä. Minusta jutussa oleellista on muun muassa se, että valtiovalta, siis sisäministeriö ja sen poliisiosasto, ei heti Jokelan vuoden 2007 koulusurmien jälkeen tiukentanut käsiaseen saantia koskevaa lupamenettelyä ja aseluvan saannin edellytyksiä. Jos näin olisi tehty, on melkoisen varmaa, ettei Saarelle olisi koskaan myönnetty aselupaa. Tämä on korvausvastuun ydinkohta. Jos lupa olisi jostakin syystä myönnetty Saarelle ennen lupaedellytysten tiukentamista, olisivat uudet ja tiukennetut lupaedellytykset ja tiukennetut ohjeet lupamenettelystä aiheuttaneet sen, että ase olisi otettu Saaren hallusta jo ampumista edeltäneenä perjantaina.

7. Sisäministeriön poliisiosasto nukkui kuitenkin Jokelan jälkeen hyväuskoisen untaan, ja sisäministeri vakuutteli julkisuudessa, että Jokela oli vain yksittäistapaus. Ministeri antoi ymmärtää, ettei Jokela voisi tulla toistumaan Suomessa. Minusta asianomistajien tulisi kutsua Kauhajoen käräjille todistajiksi sisäministeri Holmlund, poliisiylijohtaja Paatero - hän ei tosin olut virassaan vielä Jokelan surmatöiden tapahtuessa - sekä ministeriön aselupaohjeista vastaava asianomainen virkamies.

8. Valtion korvausvastuu syntyy, vaikka syytteeseen nyt asetetun komisarion ei todettaisikaan syyllistyneen törkeään kuolemantuottamukseen. Viittaan tämän johdosta blogiini 26.6.-09, kohdat 29-34, ja korkeimman oikeuden hieman vastaavanlaisessa ennakkotapauksessa (Niinisalon kovapanosammunnat) antamaan ennakkopäätökseen KKO 2002:56. Kysymyksessä on niin sanottu kumuloitu korvausvastuu ja periaate, jonka mukaan valtion korvausvastuu syntyy, jos vahinkoon johtaneessa viranomaisen toiminnassa, kuten tässä poliisin ja koko poliisihallinnon toiminnassa, ilmennyttä huolimattomuutta on kokonaisuutena arvioiden pidettävä törkeänä. Törkeysarvioinnissa on huomioitava, että nyt on kysymys valtion velvollisuudesta huolehtia kansalaistensa turvallisuudesta ja ehkäistä ennalta ihmishenkiin kohdistuvat rikokset.

9. Eduskunnan oikeusasiamies on antanut 19.8.2009 päätöksensä (diaarinumero 3483/4/07) kanteluun, joka koski 11.1.2007 oikeusasiamiehelle tehtyä selvityspyyntöä, toimiko Keski-Uudenmaan poliisipäällikkö lainmukaisesti myöntäessään käsiaseen (22-kaliiperin pienoispistooli) hallussapitoluvan Jokelassa 7.11.2007 kahdeksan ihmistä ampumalla surmanneelle Pekka-Eric Auviselle.

10. Oikeusasiamies hautoi päätöstään siis reilut 1,5 vuota. Päätöksessään apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt katsoi, että aselupa myönnettiin Auviselle lain ja tuolloin eli vuonna 2007 valalla olleen käytännön mukaisesti. Lindstedt totesi kuitenkin toisaalta, että "viranomaiselle kuuluva selvittämisvelvollisuus, ampuma-aselain esityöt ja ampuma-aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeenkin huomioon ottaen on nähtävissä perusteluja sille, että asiassa olisi selvitetty tapahtunutta enemmän sitä, olivatko luvan myöntämisen perusteet olemassa." Oikeusasiamiehen mukaan olisi ollut perusteltua selvittää Auvisen ilmoittamaa ammuntaharrastusta perusteellisemmin kuin nyt oli selvityksen mukaan tapahtunut, koska Auvinen oli ollut ilmoituksensa mukaan ampumaseuran jäsen vain vähän aikaa. Auvinen ei ollut myöskään nimennyt ketään henkilöä, kenen kanssa hän oli käynyt ampumassa eikä ilmoittanut asianomaisen seuran puheenjohtajan nimeä ja tämän yhteystietoja, vaikka näitä seikkoja oli lupahakemuksen liitteessä nimenomaan tiedusteltu.

11. Tämä on nykyiselle laillisuusvalvonnalle tyypillistä toimintaa: todetaan kyllä, että itse asiassa aselupaa ei olisi pitänyt myöntää, mutta kuitenkin "toisaalta" todetaan, että aseluvan myöntäminen oli lainmukainen toimenpide! Pääasia tuntuu olevan, että kantelun kohteena oleva virkamies ei vain saisi minkäänlaisia nuhteita.

12. Oikeusasiamiehen ratkaisema tapaus on kuitenkin aivan erilainen kuin Kauhajoen tapaus. Jokelan tapauksessa oli kyse aseluvan myöntämisen edellytyksistä, kun taas Kauhajoen käräjillä käsitellään aseluvan peruuttamista ja aseen poisottamista tilanteessa, johon siihen on virallisen syyttäjänkin mukaan olleen täydet perusteet. Kauhajoen tapaus sattui lisäksi Jokelan jälkeen, jolloin poliisin olisi siis pitänyt olla erityisen valppaana vähänkin hälyttävien tapausten suhteen. Saari oli toimittanut hälyttäviä videoita nettiin - niistä ainakin osa oli poliisin nähtävillä jo 19.9. eli neljä päivää ennen surmatöitä - ja hänen oudosta käyttäytymisestään oli ilmoitettu hänen kotiseutunsa poliisille vajaa viikko ennen surmia. Aseluvan Saarelle myöntänyt komisario ei kuitenkaan ottanut asetta Saaren hallusta, vaikka poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö oli jo ehtinyt antaa sitä koskevan määräyksen tiistaina tapahtuneita koulusurmia edeltäneenä perjantaina.

13. Oikeusasiamiehen päätöksen perustelut näyttäisivät minusta é contrario tukevan käsitystä, jonka mukaan Kauhajoen komisario menetteli virkavelvollisuutensa vastaisesti. Jos poliisi olisi peruuttanut väliaikaisesti Matti Saaren aseluvan ja ottanut aseen haltuunsa, tuntuu selvältä, ettei koulusurmia olisi tapahtunut. Valtion korvausvastuun perusteet näyttäisivät olevan ennakkopäätöksen KKO 2002:56 olevan olemassa.

14. Minusta oikeusvaltiossa olisi toimittu niin, että valtio olisi ilman oikeudenkäyntejä ottanut vastuun koulusurmista (sekä Jokelan että Kauhajoen osalta) ja korvannut uhrien omaisille näiden kärsimykset ja elatuksen menetykset. Suomessa toimitaan sen sijaan aivan toisin: vaikuttaa ikään kuin siltä, että poliisi, syyttäjä ja tutkintaviranomaiset olisi valjastettu tekemän kaikkensa, ettei valtio vain joutuisi korvausvastuuseen. Polisi salaa tutkinnassa tarvittavia ja osin yleisöltä saatuja tietoja, poliisin ylijohto ja sisäministeri vähättelevät poliisin vastuuta, valtakunnansyyttäjä syyttää komisarioita ikään kuin näön vuoksi vain kaikkein lievimmistä mahdollisesta rikoksesta, syytemääräyksen saanut paikallissyyttäjä vähättelee poliisin menettelyä eikä halua asianomistajien korvausvaatimuksia mielellään edes tutkittavaksi yhtaikaa hänen ajamansa syytteen yhteydessä, surmansa saaneiden uhrien omaiset joutuvat asianomistajina omalla vastuullaan ja kustannuksellaan selvittämään asiaa ja ajaman oikeuksiin päästäkseen jutussa rangaistus- ja korvausvaatimuksia jne. jne. Todella outoa!

15. Miksi Suomessa toimitaan näin ala-arvoisella tavalla ja moraalittomasti? Syy on siinä, että arvovaltasyistä maan hallitus ja johtavat eduskuntapoliitikot eivät halua ottaa tapausta ja viranomaisten virheitä kontolleen. Jos hallitus suostuisi maksamaan uhrien omaisille korvauksia, se myöntäisi - niin katsotaan - että sen omat viranomaiset ja istuvan hallituksen sisäministeri poliittisena vastuunantajana ovat vastuussa kahdesta hirvittävästä murhatapauksesta. Hallitus ja sen johtavat ministerit päin vastoin kilvan kiittelevät sisäministeriä, kun hänen ministeriönsä vajaa viikko Kauhajoen jälkeen hätäpäissään vihdoin antoi uudet ohjeet tiukennetusta aselupamenettelystä ja pani vireille ampuma-aselainsäädäntöä koskevan uudistushankkeen. Hallitus yrittää näin hälventää ihmisten mielestä vastuunsa ja sen, että hallituksessa istuu kyvytön ministeri, joka johti vielä ensimmäisen koulusurmatapauksen jälkeen nukkuvaa poliisiosastoa.

16. Hallituksen yhden ministerin arvovalta ja virassa pysyminen on siten hallituksen ja eduskunnan mielestä paljon tärkeämpi asia kuin vastuun kantaminen ja kouluampumisissa surmansa saaneiden uhrien kärsimysten korvaaminen.

129. Liiketoimintakielto ja politikointikielto

             Sellissä näyttäisi olevan tilaa vielä ainakin yhdelle...

Eilen julkistettiin vaalirahoittajana kunnostautuneen Nova Group -konserniin kuuluvan ja noin kuukausi sitten konkurssiin hakeutuneen Nova Kiinteistökehitys Oy:n konkurssipesän velallisselvityksestä ilmeneviä tietoja. Konkurssipesän pesänhoitajan laatima selvitys on annettu konkurssiasiamiehen toimistolle.

Yhtiön velat olivat konkurssiin asettamishetkellä 3,7 miljoonaa euroa varoja suuremmat. Rahoja ja pankkisaamisia oli yhtiön tilillä vaivaiset 3,15 euroa. Yhtiön suurimpiin velkojiin kuuluvat verottaja ja työeläkeyhtiö Varma. Yhtiön varoja on selvityksen mukaan käytetty törsäilevästi muun muassa kalliisiin autoihin ja ulkomaanmatkoihin. Esimerkkinä selvityksessä mainitaan BMW 760 LI -auton hankintahinta 210 000 euroa ja Etelä-Afrikan matkan matkaliput 27 500 euroa.

Nova Kiinteistökehitys on myöntänyt heinäkuussa 2008 omalle toimitusjohtajalleen Arto Merisalolle 732 000 euron suuruisen lainaan, joka kuitattiin 31.12.2008, jolloin pantiin vireille yhtiön velkasaneerausmenettely, Merisalon palkaksi. Sanotun lainan kuittaaminen toimitusjohtajan palkaksi kattoi kolmanneksen yhtiön henkilöstökuluista. Yhtiön varoista maksettiin Merisalon ja hänen sanotun yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimineen vaimonsa vuokrahuoneiston sisustus- ja kalustokuluina 40 000 euroa.

Törsäilyä ilmenee pesänhoitajan mukaan myös erilaisena kestityksenä, joka on ollut selvityksen mukaan  "huomattavan suurta ja useasti toistuvaa." Kestitysten liittyminen yhtiön liiketoimintaan on jäänyt epäselväksi. Merisalon yhtiö kustansi tammikuussa 2008 silloisen ulkoministeri Ilkka Kanervan 60-vuotispäivien 3 000 euroa maksaneen musiikkiesityksen. Yhtiö tuki peitejärjestö Kehittyvien Maakuntien Suomi ry:tä (KMS) vuonna 2008 14 000 eurolla seminaarimaksuina sekä avusti Suomen Keskustan eduskuntavaalityötä vuonna 2007 maksamalla toisen peitejärjestön eli Menestyvä Suomi ry:n yhden illallisseminaarin peräti 100 800 euron suuruiset osanottomaksut. Lisäksi Nova Kiinteistökehitys rahoitti vuoden 2007 vaalien edellä julkaistuja  vaalimainoksia yhteensä 17 300 eurolla.

Arto Merisalo kiistää pesänhoitajan törsäilyväitteet, jotka tulivat hänelle kuulemma täytenä yllätyksenä. Yhtiön konkurssi ei aiheutunut suinkaan törsäilystä, vaan talouslamasta johtuvista peruuntuneista kaupoista ja kiinteistökehitysmarkkinoiden täydellisestä romahduksesta. Tämä johti yhtiön maksukyvyttömyyteen.  Merisalon mukaan hänen yhtiöstä palkkoinaan nostamansa 732 000 euroa perustuvat "yhtiön hallituksen hyväksymiin ja sopimuksen mukaisin palkkioihin, työsopimukseen ja tehtyyn työhön." Pesänhoitajan kaavailemalle liiketoimintakiellolle ei ole Merisalon mukaan mitään laillista perustetta. Kaikki pitäisi Merisalon mukaan suhteuttaa, sillä vielä vuoden 2008 alkupuolella yhtiön bisneksillä meni lujaa. Merisalo myöntää, että vauhtisokeus saattoi vaivata yhtiötä, mutta niinhän se vaivasi kaikkia muitakin!

Pesänhoitaja on kuitenkin eri mieltä konkurssin syistä. Yhtiön maksukyvyttömyys on pesänhoitajan mukaan johtunut yhtiön varojen luovuttamisesta ilman hyväksyttävää syytä tai ainakin ilman liiketaloudellisesti perusteltua syytä. Yhtiön varojen jako antaa pesänhoitajan mukaan aiheen pohtia, tulisiko toimiin osallistuneet määrätä liiketoimintakieltoon.

Lain mukaan liiketoimintakielto voidaan määrätä sopimattoman ja vahingollisen liiketoiminnan estämiseksi sekä liiketoimintaan kohdistuvan luottamuksen ylläpitämiseksi. Liiketoimintakielto voidaan määrätä, jos henkilö on liiketoiminnassa olennaisesti laiminlyönyt siihen liittyviä lakisääteisiä velvollisuuksia tai jos hän on liiketoiminnassaan syyllistynyt rikolliseen menettelyyn, jota ei voida pitää vähäisenä. Liiketoimintakiellon määrää tuomioistuin virallisen syyttäjän vaatimuksesta. Kielto voidaan määrätä vähintään kolmeksi ja enintään seitsemäksi vuodeksi.

Nähtäväksi jää, tullaanko yhtiön johdolle esittämään liiketoimintakieltoa. Myös viranomaisten mahdolliset muut ratkaisut yhtiön konkurssin ja taloudenpidon suhteen tullaan näkemään aikanaan. Pesänhoitajan mukaan yhtiön konkurssia jatketaan toistaiseksi, vaikka konkurssin raukeaminen varojen puuttuessa onkin "kiikun kaakun." Tuomioistuin tekee pesänhoitajan esityksestä päätöksen konkurssin raukeamisesta, jos pesän varat eivät riitä konkurssimenettelyn kustannusten suorittamiseen eikä kukaan velkojista ota kustannuksia vastatakseen. 

Tuomioistuin voi kuitenkin konkurssiasiamiehen esityksestä päättää konkurssin jatkamisesta niin sanottuna julkisselvityksenä, jos sitä voidaan pitää perusteltuna pesän varojen vähäisyyden taikka velalliseen tai konkurssipesään kohdistuvien selvitystarpeiden tai muun erityisen syyn vuoksi. Julkisselvityksessä olevan konkurssipesän hallintoa hoitaa konkurssiasiamiehen määräämä julkisselvittäjä, jonka haltuun konkurssipesään kuuluva omaisuus on luovutettava. Julkisselvityksestä aiheutuvat kustannukset maksetaan valtion varoista.

Luulisi, että tässä tapauksessa verottajalla eli valtiolla olisi intressiä jatkaa konkurssimenettelyä pesän varojen vähyydestä huolimatta, myös julkisselvityksen edellytykset näyttäisivät täyttyvän. Konkurssimenettelyn jatkuessa voitaisiin selvittää, onko perusteita nostaa takaisinsaantikanteita niitä tahoja vastaan, joille yhtiön varoja on pesänhoitajan kertomin tavoin jaettu.

Nova Kiinteistökehityksen pari viimeistä toimintavuotta näyttävät olleen todella vauhdikasta aikaa: liikemiesten ja poliitikkojen kestityksiä, suuria vaaliavustuksia, loistoautoja, toimitusjohtajan kuittaama muhkea palkka aivan toiminnan viime metreillä jne. Tapaus näyttäisi olevan elävä esimerkki siitä, miten bisneksessä velat voivat todella yhtäkkiä muuttua saataviksi!

Mutta entäs sitten poliitikot, nämä Arto Merisalonkin yhteistyö- ja avunantokumppanit? Ovat nekin aika veijareita, vai mitä? Ajatellaanpa nyt esimerkiksi tätä Suomen Keskustan johtokaksikon muodostavaa veljesparia. Siis tätä Rahankerjuu -Korhosta (vrt. Lauri Tähkän Elonkerjuu) ja Tanssii vaalirahoittajabisnesmiesten pillin mukaan -Vanhasta! Mistähän herrat mahtavat tavatessaan keskustella? Kenties Keskustan kuuluisan perunakellarin ilmanvaihdosta tai vaikkapa Mommilanjärven soutelussa käytetystä säteisestä kirkkoveneestä ja sen kestävyydestä.

Keskustan kuntaministeri Mari Kiviniemi ylisti pari viikkoa sitten Kevan toimitusjohtaja Markku Kauppisen päätöstä erota virastaan. Kiviniemi piti Kauppisen ratkaisua rohkeana tekona ja korosti, että Kauppinen teki näin omat johtopäätöksensä vaalirahoitusjupakassa. Kiviniemen mukaan Marku Kauppinen ei ollut tehnyt mitään laitonta. Poliisi tosin tutkii yhtä Kauppisen määräyksestä tehtyä tositteen yliviivausta.

Malli-Kauppisessa saattaisi olla esimerkkiä myös suomalaisille johtaville poliitikoille  ja ministereille. Kansa tuskin panisi ollenkaan pahakseen, jos vaikkapa pääministeri Matti Vanhanen vetäisi omat johtopäätöksensä vaalirahoitussotkusta ja ilmoittaisi eroavansa ja jättävänsä samalla myös hallituksensa eronpyynnön. Näin siitä huolimatta, että Vanhanenkaan ei ole tehnyt mitään laitonta.

Mutta kuten tiedämme, poliitikot eivät Suomessa hevin luovu tehtävistään, eivät varsinkaan ministerinposteistaan. Elävä esimerkki tästä on sisäministeri Anne Holmlund, jonka virkakautena Suomessa on koettu kaksi erittäin traagista koulusurmaa, joista ainakin jälkimmäinen olisi ollut estettävissä, jos poliisiministerin johtama sisäministeriö olisi ollut tehtävissään ajan tasalla. Mutta kuten tiedämme, ministeri  ei nähnyt tarpeelliseksi kantaa poliittista vastuuta koulusurmista.

Suomalaiset ministerit takertuvat kynsin hampain ministerituoliinsa ja  - salkkuunsa ja selittävät, ettei heidän suinkaan tarvitse edes harkita eroaan, sillä eiväthän he - Herra paratkoon - ole tehneet mitään väärää tai laitonta! Suomihan on sentään laillisuusmaa, joka maksoi sotavelkansa, kun niin käskettiin, ja sääti lain - olkoonkin perustuslain ja kaikkien oikeusperiaatteiden vastaisesti - kun tarve vaati sotasyyllisten tuomitsemista pitkiin kuritushuonerangaistukseen. Kaikki tämä meni "aivan laillisesti" - siis menkööt loputkin!

Näinhän se on mennyt ja menee edelleen. Matti Vanhanenkin aloittaa aina vaalirahoitussotkua koskevat selityksensä toteamalla, että vaali- ja puoluerahoitus on täysin laillista toimintaa, jossa ei ole mitään väärää. Miksi siis edes harkita eroa, kansa on meidät näihin hommiin valinnut, jos minäkin nyt eroaisin, niin sehän olisi - Herra paratkoon - suoranaista rintamakarkuruutta! Näin ajattelee suomalainen ministeri mieluusti.

Poliitikoille ei voida määrätä liiketoimintakiellon kaltaista kieltoa toimia politiikassa. Ei, tätä ei voida edes ajatella, sehän olisi demokratian vastaista. Vain valtakunnanoikeudella on valta erottaa ministeri, mutta tämä edellyttää todella vakavaa rikosta á la Kauko Juhantalo (kesk). 

Mutta sen sijaan voisi olla syytä harkita, että ministereille ja kansanedustajille laadittaisiin jonkinlaiset eettiset säännöt, joihin heidän pitäisi sitoutua, kun he eivät muuten näytä välittävän moraalista. Eettisten sääntöjen noudattamista valvoisi lautakunta, jonka jäsenet valittaisiin vuodeksi tai kahdeksi vuodeksi kerrallaan esimerkiksi arvonnalla kaikkien äänestyskelpoisten suomalaisten joukosta. Eettisen normiston perussääntönä olisi, että kansanedustajan ja ministerin tulee hoitaa tehtäväänsä "kaikista sivuvaikutteista vapaana." - En kyllä yhtään usko, että tämä ehdotus tulisi toteutumaan.

Summa summarum. Jolleivät laiminlyönteihin, (laillisiin) töppäyksiin tai moraalisesti arveluttaviin tekoihin syyllistyneet poliitikot ja ministerit osaa tai halua vetää itse johtopäätöstä tekemisistään, meidän tavallisten ihmisten on syytä tehdä se heidän puolestaan. Tämä tapahtuu vaaleissa, seuraavat eduskuntavaalit ovat muuten vuonna 2011.

Poliitikoilla ei ole kuitenkaan Suomessa mitään suurta hätää edes vaaleissa. Äänestäjien poliittinen muisti on nimittäin tutkimustenkin mukaan hyvin, hyvin lyhyt. Politiikka ja politikointi on nyky-Suomessa sangen viihteellistä puuhaa poliitikkojen tarjotessa kansalle monenlaisia sirkushuveja. Siten myös vuoden 2011 vaalien jälkeen Arkadianmäelle kerääntyy suunnilleen sama "laillisesti toimivien" poliitikkojen joukko kuin nytkin. 

Kunhan vain viitsii soutaa kerran kesässä kirkkovenettä, antaa haastatteluja aikakausilehdille, osallistua Tanssii bisnesmiesten... ei kun tähtien kanssa ja muihin vastaavanlaisiin tv:n hömppäohjelmiin sekä näyttäytyä ahkerasti Porin Jatseissa ja muissa vastaavissa happeningeissä. 

68. Poliisille virkasyyte Kauhajoen koulusurmaajan aseesta

1. Kauhajoen koulusurma-asia oli viime syksynä tämän blogin seuratuimpia asioita. Kouluampuja Matti Saari surmasi tiistaina 23.9.2008 koulunsa Kauhajoen ammattikorkeakoulun tiloissa yhdeksän koulun oppilasta, yhden opettajan ja ampui lopuksi itsensä. Kirjoitin samana päivänä asiasta blogissani otsikolla "Poliisin hirveä virhearvio Kauhajoella." Olen sen jälkeen käsitellyt tai sivunnut koulusurmia vielä seitsemässä kirjoituksessani, ks. etenkin 25.9. (Koulusurmat ja poliisin vastuu), 30.9. (Koulusurmat; pitäisikö poliisiministerin erota?) ja 11.12 (Koulusurmat syyteharkintaan).

2. Uutisen kuultuani tuli heti mieleeni, että olikohan asianomainen poliisimies menetellyt virheellisesti, kun hän ei ollut surmapäivää edeltävänä eli maanantaina 22.9. päivänä Matti Saarta puhuteltuaan määrännyt otettavaksi surma-asetta Saaren hallusta. Kauhajoen poliisi oli saanut yleisövinkin Saaren holtittomasta aseen käytöstä ja hänen internetissä julkaisemistaan ammuskeluvideoista jo edellisen viikon perjantaina, jolloin poliisipartio kävi myös Matti Saaren asunnolla tavoittaakseen Saaren; Saari oli kuitenkin ehtinyt jo poistua viikonlopuksi kotiseudulleen. Yleisövihjeeseen johti surmakoulun läheisyyteen tuotu hautakynttilä, joka kiinnitti sivullisen huomiota. Poliisi eli juuri nyt syytteen saanut komisario puhutteli Saarta maanantaina 22.9., mutta ei peruuttanut aseen hallussapitolupaa eikä määrännyt asetta otettavaksi pois Saarelta. Kauhajoen poliisi oli myöntänyt Saarelle määräaikaisen aseluvan elokuussa eli vain runsas kuukausi ennen koulusurmia.

3. Sisäministeriö, jonka poliisiosastolla ja ministerillä on vastuu aselupien myöntämiskäytännöstä, aikoi ensin tutkia itse poliisin menettelyn, mikä olisi ollut tietenkin virhe, koska asiassa voitiin epäillä rikosta, jolloin asian tutkinta lain mukaan kuluu syyttäjälle. Valtakunnansyyttäjänvirasto määräsi kihlakunnansyyttäjä Timo Luosman esitutkinnanjohtajana selvittämään poliisin menettelyä ampuma-aseen hallussapidon osalta. Esitutkinta kesti odotettua kauemmin ja valmistui 8.12.2008. Esitutkinnassa Saarta 22.9. puhutellut komisario kiisti syyllistyneensä virkavelvollisuuden rikkomiseen. Esitutkinnassa kuultiin yhteensä 25 todistajaa ja selvitettiin mm., millaista aineistoa Saari oli pannut internettiin ennen surmatekoja.

4. Kun esitutkintakynnys "syytä epäillä rikosta" kuitenkin edelleen ylittyi, poliisi toimitti esitutkinta-aineiston syyteharkintaa varten apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeelle, joka suoritti syyteharkinnan. Syyteharkintakin kesti yllättävän kauan, sillä vasta tänään 26.1. valtakunnansyyttäjänvirasto tiedotti asiasta. Kalske on määrännyt nostetavaksi syytteen komisariota vastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kalskeen mukaan kyseinen poliisimies, siis komisario (mies- tai naispuolinen, tätä emme tiedä), on menetellyt huolimattomasti, kun hän oli laiminlyönyt velvollisuutensa ottaa ase pois Matti Saarelta ennen traagisia surmatöitä. Kalskeen yle-uutisille kertoman mukaan komisariolla olisi ollut perusteet aseenkantoluvan peruuttamiseen. "Oli tiettyä määrää videoita - ja olisi ollut vielä vähän enemmänkin, jos ne olisi tutkittu," sanoo Kalske.

5. Apulaisvaltakunnansyyttäjä ei itse aja syytetä, vaan syytteen ajamista koskevan syytemääräyksen on saanut Pirkanmaan johtava kihlakunnansyyttäjä Jouko Nurminen. Juttu käsitellään epäillyn rikoksen tekopaikkakunnan alioikeudessa eli Kauhajoen käräjäoikeudessa. Istuntopäivää ei ole vielä määrätty. Syytemääräys, joka sisältää syytteen, ja jutun oikeudenkäyntiasiakirjat tulevat salassa pidettäväksi säädettyjä tai määrättäviä asiakirjoja lukuun ottamatta julkisiksi, kun asia on ollut esillä käräjäoikeuden suullisessa ja käsittelyssä. Lehtitietojen mukaan komisario kiistää edelleen syytteen, hän työskentelee tällä hetkellä Seinäjoen poliisilaitoksella. Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta on säädetty rangaistukseksi sakkoa tai varoitus (RL 40:10).

6. Päätös syytteen nostamisesta komisariota vastaan on tietenkin paikallaan oli jutun lopputulos sitten mikä tahansa. Tällaiset rikosepäilyt on syytä käsitellä julkisessa oikeudenkäynnissä eikä missään kirjallisessa käsittelyssä; vrt. Helsingin HO:ssa vireillä olevaa juttua syyttäjä ja pääministeri Matti Vanhanen vs. Susan Ruusunen ym. Tämä on tärkeätä, ettei syntyisi epäilyjä mielivallasta tai viranomaisten suosimisesta. Toisaalta on syytä muistaa, että syytteen nostaminen tarkoittaa vain sitä, että komisarion syyllisyydestä on todennäköisiä syitä. Tuomitsemiskynnys on astetta korkeammalle, sillä langettavan tuomion antaminen edellyttää täyttä näyttöä eli korkeamman asteen todennäköisyyttä syyllisyydestä. Syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes tuomioistuin on mahdollisesti todennut hänet syylliseksi.

7. Myös aselupien myöntämiskäytännöstä vastaavan sisäministeriön poliisiosaston samoin kuin sisäministerin toimet olisi syytä selvittää (ks. esimerkiksi blogiani 30.9. "Pitäisikö poliisiministerin erota"). Ministeriön olisi tullut kiristää käsiaseiden lupakäytäntöä ja antaa sitä tarkoittavat uudet ohjeet lupien myöntämisestä jo välittömästi vuonna 2007 sattuneen Jokelan koulusurmatapauksen jälkeen. Mutta mitään ei tapahtunut, vaan vaadittiin vielä toinen koulusurma Kauhajoella ennen kuin ministeriö heräsi, antoi kiireesti uudet ohjeet ja ryhtyi valmistelemaan uutta ampuma-aselainsäädäntöä.

8. Jos vastaavanlaiset koulusurmat olisivat tapahtuneet jossakin muussa Länsi-Euroopan maassa, olisi sisäministeri kantanut poliittisen vastuunsa jo ensimmäisten koulusurmien jälkeen ja eronnut virastaan. Mutta Suomessa sisäministeri Holmlund istuu virassaan vielä toisen koulusurmatapauksen kuin tatti, siis ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Eivätkä kansanedustajat ja laillisuusvalvontaviranomaiset reagoi mitenkään. On selvää, että jos heti Jokelan koulusurmien jälkeen 2007 lupakäytäntöä olisi tiukennettu ja lupien myöntämisestä olisi annettu ohjeet, ei Kauhajoen verilöylyä olisi päässyt tapahtumaan.

9. Tämän päivän Ilta-Sanomissa aselupahallinnon ylin virkamies, sisäministeriön hallitusneuvos Jouni Laiho hurskastelee - omaa ja ministeriönsä vastuuta ilmeisesti peitelläkseen - sanomalla, että Matti Saaren "poikkeavaan käytökseen olisi heti pitänyt puuttua, vaikka sitä ei ole suoranaisesti kirjattu lupapäätökseen." Niin olisikin, mutta syytetyn puolustus tulee varmaankin käräjillä vetoamaan siihen, että ministeriön lupaohjeet olivat muun muassa tässä kohdin puutteelliset ja käytäntö oli päässyt sen takia muodostumaan yleisesti täysin lepsuksi. Kauhajoen komisario toimi ohjeiden mukaisesti, todennee puolustus.

10. Eduskunnan oikeusasiamiehen ja/tai oikeuskanslerin tulisi vihdoin ryhdistyä ja ottaa kysymys sisäministeriön virkavastuusta koulusurmien ja aselupakäytännön johdosta selvitettäväkseen. Vai odottelevatko nämä korkeat laillisuusvalvojat kenties asiasta tehtävää kantelua? Kyllä sellainen voidaan tehdä ja pitääkin tehdä, jolleivät ylimmät laillisuusvalvojat halua tai rohkene omasta aloitteestaan puuttua asiaan. Eihän korkeiden virkamiesten ja ministerin vastuuta voi toki jättää tällaisessa asiassa selvittämättä.

11. Lähetin blogikirjoitukseni 30.9. ("Pitäisikö poliisiministerin erota") huvikseni tiedoksi kymmenkunnalle kansanedustajalle, joista suurin osa on juristeja. Ajatukseni oli testata, herättäisikö kirjoitukseni minkäänlaista keskustelua tai edes huomiota. Tulos oli laiha, sillä vain kaksi kyseisistä kansanedustajista vastasi viestiini. Toinen oli kotikaupunkini edustaja Päivi Räsänen (kd), joka ei puuttunut itse kysymykseen lainkaan, vaan ainoastaan ihmetteli "mielenkiintoista" blogiani. Toinen oli Jacob Söderman, joka tuntui olevan kovasti innoissaan ja lupasi varmasti, että hän kyllä "hoitaa asian" eli ottaa asian ryhmässään ja julkisuudessa puheeksi. Mutta siihen asia jäi Södermaniltakin: mihinkään toimiin hän ei ole ryhtynyt eikä edes käsitellyt asiaa internetissä omassa blogissaan tai päiväkirjassaan. Poliittisen vastuun ja virkamiesten virkavastuun selvittäminen ei tunnu siis lainkaan kiinnostavan kansanedustajia.

12. Kansanedustaja Päivi Lipponen sanoi tänään 27..1. iltapäivällä antamassaan tiedotteessa vastuiden kääntyneen päälaelleen, jos aseen hallussapidosta ratkaisun tehnyt poliisi saatetaan ainoaksi vastuunkantajaksi Kauhajoen koulusurmissa. Lipposen mukaan Kauhajoen koulusurma on tutkittava pohjia myöten ja selvitettävä vastuukysymykset. Näin suuressa onnettomuudessa on kyse koko organisaation vastuusta, toteaa Lipponen.

Päivi Lipponen on aivan oikeassa myös siinä, että hallitus ei korjannut Jokelan koulusurmien jälkeen lainsäädäntöä eikä poliisin ohjeistusta. Vasta Kauhajoen surmien jälkeen hallitus alkoi toimia. Miksi toimeen ei tartuttu heti Jokelan murhenäytelmän jälkeen, kysyy Lipponen Kauhajoen koulusurmassa vastuu on vietävä organisaation huipulle, eikä asiaa voida laittaa yksittäisen poliisin syyksi.

13. Aivan hyviä huomioita ja kannanottoja Päivi Lipposelta! Mutta tätä samaahan minä olen "toitottanut" blogissani heti Kauhajoen murhenäytelmän jälkeen moneen otteeseen, perusteellisimmin 30.9. julkaistussa kirjoituksessani "Pitäisikö poliisiministerin erota." Siinä kirjoitin myös sisäministeriön aselupakäytännöstä ja - hallinnosta vastaavien virkamiesten virkavastuun pikaisesta selvittämisestä. Mutta mitään ei ole tapahtunut.

Mutta miksi kansanedustajat eivät sitten ole tehneet minkäänlaista virallista aloitetta Päivi Lipposen vasta nyt esille ottamasta koko organisaation vastuun selvittämisestä? Siihenhän heillä olisi ollut aikaa neljä kuukautta. Muta kaikki ovat vaienneet. Ehkä lokakuun kunnallisvaalien läheisyys aiheutti sen, että näin arkaan ja kaikkia järkyttäneeseen asiaan ei haluttu tarttua ennen vaaleja. Mutta vaalien jälkeenkään yksikään kansanedustaja ei ole puuttunut asiaan ennen Päivi Lipposen tämänpäiväistä tiedotetta. Todella hämmästyttävää piittaamattomuutta tärkeän asian selvittämisestä ja korkeiden virkamiesten ja asianomaisen ministerin tekemisistä.

54. Kauhajoen asejuttu syyteharkintaan

1. Satakunnan johtava kihlakunnansyyttäjä Timo Luosma käynnisti 30.9. esitutkinnan Kauhajoen koulusurmiin liittyvästä kauhajokisen rikoskomisarion menettelystä. Luosman mukaan oli syytä epäillä, komisarion rikkoneen virkavelvollisuuksiaan huolimattomuudesta, kun tämä päätti olla puuttumatta surmat tehneen Matti Saaren oikeuteen pitää hallussaan sittemmin surma-aseeksi ilmennyttä puoliautomaattipistoolia. Matti Saari oli komisarion puhuteltavana hälyttäväntuntuisen aseen käsittelyyn liittyvän käyttäytymisensä takia vain päivää ennen 23.9. tapahtuneita koulusurmia. Saari oli saanut aseen ja väliaikaisen aseenhallussapitoluvan elokuussa eli vain kuukautta aikaisemmin. Komisario ei kuitenkaan määrännyt asetta poisotettavaksi. Kauhajoen poliisi oli saanut vinkin Saaren internetissä julkaisemista ammuskeluvideoista jo koulusurmia edeltävänä perjantaina, jolloin poliisipartio kävi myös Saaren asunnolla yrittäen tavoittaa Saarta. Yleisövihjeeseen johti surmakoulun läheisyyteen tuotu hautakynttilä, jonka sivullinen ohikulkija huomasi. Komisario puhutti Saarta seuraavana maanantaina eli päivää ennen surmatekoja, mutta asetta ei otettu pois.

2. Olen pohtinut Kauhajoen koulusurmia ja erityisesti juuri aseluvan peruuttamista ja aseen poisottamista koskevaa asiaa blogissani mm. 23.9., 25.9., 28.9. ja 30.9. Sanoin heti surmien tekopäivänä 23.9., että aselupa-asiaa käsitelleen poliisin menettely olisi syytä selvittää normaalissa rikosasian esitutkinnassa. Minusta keskeisin kysymys oli kuitenkin sisäministeriön ja sisäministeri Anne Holmlundin poliittinen ja miksei myös oikeudellinen vastuu. Olen ihmetellyt, miksi sisäministeri ei ole ottanut Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien johdosta poliittista vastuuta ja eronnut virastaan (ks. erityisesti kirjoitustani 30.9). Ihmettelyäni on herättänyt myös se, että ministerin vastuu ei ole noussut esiin hallituksessa eikä edes eduskunnassa. Tämä välinpitämättömyys on minusta perin outoa, vaikka toisaalta Suomessa on totuttu siihen, etteivät poliittiset päättäjät juuri koskaan halua vapaaehtoisesti kantaa poliittista vastuuta tekemisistään tai laiminlyönneistään.

3. Tänään sitten saatiin tieto siitä, että esitutkinta sanotussa virkarikosasiassa on valmistunut ja syyttäjä Luosma on päättänyt saattaa asian syyteharkintaan. Esitutkinta-aineisto ei ole julkinen, mutta asiasta annetun niukan tiedotteen mukaan epäiltynä asiassa on kuultu asian ratkaissutta poliisimiestä, joka on kiistänyt syyllistyneensä asiassa rikokseen. Tiedotteesta ei ilmene, oliko epäilty komisario itse myöntänyt Saarelle luvan aseen määräaikaiseen hallussapitoon elokuussa. Tutkinnassa on kuultu yhteensä 25 todistajaa, hankittu asiakirjaselvityksiä sekä muun ohessa selvitetty, millaista materiaalia Matti Saari oli laittanut internettiin ennen surmatekojaan. Komisarion menettelyä on tutkittu esitutkinnassa tuottamuksellisena eli ei-tahallisena virkarikoksena. Syyteharkinnan suorittava syyttäjä ei ole kuitenkaan sidottu tähän rikosnimikkeeseen, vaan voi harkita myös, täyttäisikö menettely tahallisen virkarikoksen tunnusmerkistön.

4. Nyt kun asia on päätetty siirtää syyteharkintaan, on ylittynyt vasta rikosprosessin aloittamisen ensimmäinen kynnys eli niin sanottu "on syytä epäillä" -kynnys. Seuraava kynnys on jo astetta korkeampi. Syyteharkinnassa, jonka tässä tapauksessa suorittaa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske, ratkaistaan, ylittyykö syytteen nostamiskynnys eli syytekynnys, johon vaaditaan, että on todennäköisiä syitä epäillä rikosta. Jos syytekynnys ylittyy, asia siirtyy normaalisti syytteen nostamisen myötä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Langettavaan rikostuomioon vaaditaan ns. korkeammanasteen todennäköisyysnäyttö syyllisyydestä. Näytön pitää olla niin selvä, että tekijän syyllisyydestä ei jää tuomioistuimessa järkevää epäilyä. Syyttäjä voi tehdä myös ns. seuraamusluontoisen päätöksen syyttämättäjättämisestä. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka asiassa onkin todennäköisiä syitä epäillä rikosta, syytteen nostamisesta ja sen ajamisesta tuomioistuimessa voidaan tietyillä laissa määritellyillä perusteilla luopua, jollei tärkeä yleinen tai yksityinen etu muuta vaadi. Näin voidaan lain mukaan menetellä esimerkiksi silloin, kun rikos on vähäinen tai kun rikoksesta on aiheutunut tekijälle muutenkin jo tarpeeksi haitallisia seuraamuksia.

5. Rikosprosessissa noudatetaan syyttömyysolettamaa, mikä tarkoittaa sitä, että rikoksesta epäiltyä ja syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on vahvistettu joko tuomioistuimen lainvoimaisella tuomiolla tai syyttäjän tekemällä seuraamusluontoisella syyttämättäjättämisratkaisulla. Myös tässä tapauksessa rikoksesta epäiltyä poliisimiestä on siis kohdeltava syyttömänä, koska asia on vasta menossa syyteharkintaan. Kalskeen ilmoituksen mukaan syyteratkaisu tulee tammikuussa.

6. Kyseisessä asiassa rikoksen selvittämisintressi on niin suuri, että pidän jokseenkin selvänä, että syyteharkinnassa ei voida päätyä muuhun kuin siihen, että asiassa nostetaan syyte ja se käsitellään tuomioistuimessa. Olisi aikamoinen jymy-yllätys, jos apulaisvaltakunnansyyttäjä päätyisi siihen, ettei todennäköisiä syitä rikoksesta ole tai jos hän päättäisi luopua syytteen nostamisesta jollakin seuraamusluontoisella perusteella. Tärkeä yleinen etu vaatii tässä tapauksessa syytteen nostamista, jos todennäköisiä syitä syytteen tueksi on ilmennyt. Asiassa on saatava tuomioistuimen ratkaisu olkoon se sitten vapauttava tai langettava.

7. Kun kuulin tänään radiosta uutisen, että joku nykyisen hallituksen ministereistä oli eronnut tehtävästään, oletin ilman muuta, että kysymyksessä olisi sisäministeri Holmlund. Tämä olisi ollut johdonmukaista, koska juuri tänään saatiin edellä selostettu tieto komisarion epäillyn virkarikosasian etenemisestä syyteharkintaan. Vasta myöhemmin selvisi, että erostaan ilmoittanut ministeri onkin opetusministeri Sari Sarkomaa. Jos kuulin oikein, Sarkomaan eron yhdeksi syyksi ilmoitettiin ministerin raskas syksy mm. koulusurmien selvittämisen takia.

8. Olen blogissani 30.9. esittänyt yksikohtaisesti perustellun listan - siinä on kuusi kohtaa - jotka mielestäni puoltavat sitä, että sisäministerin olisi syytä kantaa poliittinen vastuu ja erota tehtävästään. Olen edelleen samalla kannalla ja samoilla perusteilla. Sisäministeri johtaa ministeriötä, jonka tehtäväksi on laissa määrätty mm. yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen. Hänellä on poliittinen vastuu ja oikeudellinen virkavastuu siitä, että turvallisuuden ylläpitämisestä huolehditaan asianmukaisella tavalla. Turvallisuutta koskevaan velvoitteeseen kuuluu yhtenä osana vastuu siitä, että ampuma-aselainsäädäntö ja sen perusteella annetut ministeriön ohjeet ovat asianmukaiset ja takaavat sen, ettei aselupia myönnetä kevyin perustein ja turvallisuutta vaarantaen. Näin on kuitenkin päässyt Holmlundin ministerikaudella päässyt tapahtumaan kaksi kertaa varsin murheellisin seurauksin, ensin Jokelassa ja sitten Kauhajoella, joissa on menetetty yhteensä 20 ihmishenkeä sen vuoksi, että aselupien myöntämis- ja valvontakäytäntö on aivan ilmeisesti ollut leväperäistä. Viimeistään Jokelan tapauksen jälkeen ministeriön olisi pitänyt antaa välittömästi uudet tiukennetut ohjeet asiasta.

9. Ministeri ei vastaa, kuten Holmlund on lakonisesti huomauttanut, "yksittäisen poliisin tekemisestä" (IL 2.10.), mutta hän vastaa siitä, ettei lainsäädäntöä ryhdytty uudistamaan heti Jokelan jälkeen, ja siitä, ettei ministeriö antanut välittömästi Jokelan jälkeen ohjeita lupakäytännön tiukentamiseksi. Ministeriö antoi uudet ohjeet vasta 29.9. eli vajaa viikko Kauhajoen jälkeen, mutta silloin se oli jo liian myöhäistä, jotta Kauhajoen veriteot olisi voitu estää. Holmlundin mainitsema "yksittäinen poliisimies" tullee ilmeisesti vetoamaan oikeusprosessissa siihen, että hän toimi samalla tavalla kuin vastaavanlaisissa tapauksissa oli ministeriön antamien puutteellisten ja löysien ohjeiden perusteella totuttu yleensäkin toimimaan. - Pitääkö meidän siis odotella siihen saakka ministerin eroa, kunnes tuomioistuin kenties toteaa, että näinhän se oli ja ettei yksittäistä poliisimiestä voida panna vastuuseen ministeriön löysien ohjeiden mukaan toimimisesta? Voiko sisäministeri toimia tehtävässään Kauhajoen jälkeen enää uskottavasti ja ja luottamusta herättäen?

10. Vastuu Kauhajoen surmien estämisen laiminlyömisestä yritetään siis nyt sälyttää yksinomaan yksittäisen poliisimiehen kontolle ministeriön ja ministerin vältellessä vastuutaan; tämä tuntuu aika vastenmieliseltä. Yhtä ikävää on huomata, etteivät kansanedustajat ole kiinnostuneita sisäministeriön poliisiosaston ja sisäministerin vastuun selvittämisestä. Edellisen hallituksen sisäministeri Kari Rajamäki on kyllä todennut, että hänestä "olisi syytä selvittää, mitä konkreettisia ratkaisuja ja toimia tehtiin Jokelan surmien jälkeen sisäministeriön ja poliisin toiminnassa vastaavien uhkien paremmaksi torjumiseksi", mutta tähän täysin yleisluontoiseen toteamukseen tämä "vastuun selvittäminen" onkin sitten jäänyt.

11. Valtioneuvosto on asettanut kaksi tutkintalautakunta, joista toinen selvittää Jokelan ja toinen Kauhajoen koulusurmia. Lautakuntien työn tarkoituksena on selvittää mahdollisuuksia samankaltaisten tapahtumien ennalta ehkäisemiseksi ja vahinkojen torjumiseksi. Kaikkein ensimmäiseksi olisi kuitenkin pitänyt asettaa kummassakin tapauksessa lautakunta, jonka tehtävänä olisi selvittää, olivatko sisäministeriön aselupien myöntämisestä antamat ohjeet olleet asianmukaiset ja riittävät, jotta sanotunkaltaiset joukkomurhat olisi voitu estää ja olivatko asianomaiset viranomaiset muutoin toimineet turvallisuuden ylläpitämiseksi riittävän huolellisesti ja asianmukaisesti. Näin olisi luultavasti toimittu useimmissa muissa maissa vastaavanlaisten katastrofien selvittämiseksi. Suomessa sen sijaan ei ole totuttu tekemään näin eikä tehty nytkään.

12. Meillä on toki korkeat laillisuusvalvontaviranomaiset eli oikeuskansleri ja eduskunnanoikeusmies, mutta kuten kokemus on osoittanut, ne eivät puutu tällaisissa tapauksissa, joissa vastuuta pitäisi etsiä ns. ylemmältä tasolta, omasta aloitteestaan asiaan. Kannattaisi pitää myös muistissa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13. artikla ja siihen perustuva ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö, jonka mukaan jokaisen Euroopan neuvoston jäsenmaan on huolehdittava siitä, että sen lainsäädäntö ja siihen perustuvat ohjeet ja määräykset ovat riittävät, jotta oikeudenloukkauksia voitaisiin estää ja oikeuksia loukattaessa olisi käytettävissä riittävän tehokkaita oikeussuojakeinoja.

13. Hallitus näyttää tukevan sisäministeriään yhä vain vankemmin, sillä tänään on ilmoitettu, että sisäministeriöön perustetaan - ensimmäistä kertaa muuten - valtiosihteerin virka; valtiosihteeriksi tulee ministeriön poliisiosaston kansainvälisten asioiden ylijohtaja Antti Pelttari (kok). Tämä nimitys lienee ensi sijassa näpäytys presidentti Tarja Haloselle, joka nimitti ministeriön kansliapäälliköksi vastoin yksimielisen hallituksen tahtoa virkaa jo yhden kauden hoitaneen Ritva Viljasen (sdp). Valtiosihteeri on virkahierarkiassa kansliapäällikön yläpuolella ja ministeri Holmlund voi siten vastaisuudessa "junailla" asioita ministeriössä oman puolueensa poliittisen virkamiehen eli valtiosihteerin kautta ja avulla, jolloin kansliapäällikkö Viljanen jää käytännössä kokonaan syrjään tärkeimmistä ratkaisuista. Itse näkisin valtiosihteerin nimityksen myös siltä kannalta, että hän avustaa ja edustaa ministeri Holmlundia juuri poliisiasioissa, julkisuudessa ja muutenkin. Poliisiasiat on nähty nyt sisäministeriön tärkeimmäksi tehtäväksi; miksi muuten valtiosihteeriksi ja ministerin avustajaksi olisi valittu nimenomaan poliisiasioiden asiantuntija? Valtiosihteeriksi ei kutsuttu esimerkiksi kansliapäällikön nimityskisan kesällä Viljaselle hävinnyttä kenraalia.

14. Ministeri Anne Holmlundilla on siis jatkossa avustajanaan kaksi "kovaa P:tä": poliisiylijohtaja Mikko Paatero (kok) ja valtiosihteeri Antti Pelttari (kok). Saa nähdä, joko ministeri alkaisi pärjätä!

45. Braxin eroa vaaditaan

Kuvassamme vihreää elämisen muotoa kaukomailla.

1. Kahdessa edellisessä kirjoituksessani olen perännyt oikeusministeri Tuija Braxin vastuuta vaalirahoitusjupakassa. Oikeusministeriöhän sai oikeuskanslerilta moitteita silmiinpistävän passiivisesta vaalirahoituksen valvonnasta - itse asiassa valvontaa ei ollut lainkaan. Kiistassa oikeusministeri Brax puolusti voimakkaasti mm. eduskunnan täysistunnoissa ministeriön vaalijohtajan edustamaa kantaa, jonka mukaan ministeriöllä ei olisi ollut edes oikeutta tarkastaa kansanedustajien vaalirahoitusilmoitusten asianmukaisuutta. Tämä kanta, jonka osoitin perustellusti vääräksi jo oikeuskanslerille tekemässäni kantelussa, todettiin sitten myös oikeuskanslerin päätöksessä 6.11. selkeästi virheelliseksi. Lisäksi oikeuskansleri katsoi vaalijohtajan menetelleen huolimattomasti ja virkavelvollisuuksiensa vastaisesti jättäessään vuoden 2007 eduskuntavaalien ohjeista pois tärkeän kohdan.

2. Mihinkään viime keväänä koettuun vaalirahoitussotkuun, joka uhkasi vakavasti koko suomalaisen demokraattisen järjestelmän perusteita ja uskottavuutta, ei olisi jouduttu, jos oikeusministeriö olisi huolehtinut vaalirahoituslain valvonnasta; tämä on vakaa käsitykseni, eikä sitä ole osoitettu vääräksi. Tällaisen vakavan möhläyksen jälkeen kaikissa muissa länsimaisissa demokratioissa olisi parlamentissa keskusteltu hyvin vakavasti, voiko oikeusministeri enää uskottavasti jatkaa tehtävässään. Useimmissa maissa ministeri olisi vastaavanlaisessa tapauksessa vetänyt ylimmän laillisuusvalvojan päätöksen jälkeen itse johtopäätöksensä ja eronnut tehtävästään, koska luottamus hänen kykynsä ja taitoonsa vastata oikeusministerille kuuluvien tehtävien hoitamisesta olisi horjunut vakavasti.

4. Mutta mitä tapahtui Suomessa? Oikeuskanslerin päätös kyllä noteerattiin lehdistössä ja sähköisissä tiedotusvälineissä, mutta siinä kaikki. 6.11., jolloin oikeuskanslerin päätös tuli julkiseksi, oli eduskunnassa radioitu ja televisioitu hallituksen kyselytunti, jossa oikeusministeri olisi voitu panta asiassa ahtaalle. Mutta yksikään kansanedustaja ei nostanut asiaa esille! Kyselytunnilla puhuttiin kaikista muista ajankohtaisista asioista kuten esimerkiksi vasta komiteavaiheessa olevasta työttömyysturvaan puuttumisesta ja 2-3 aiemmin julkisiksi tulleista verotustiedoista, mutta tärkein ajankohtainen asia sivuutettiin tyystin.

5. Suomen eduskunta on, ainakin kyselytunnin perustella arvioituna, lauma lampaita, joista jokainen on valmis määkimään mielenkiinnon vuoksi loputtomasti, jos vain sille vilauttaa leipäpalaa (= vaalitäkyä), mutta joka pötkii kiireesti karkuun, jos siltä edellyttää jonkinlaista älyllistä suoritusta. - Etten paremmin sanoisi!

6. Eduskunnan kyselytunnilla 6.11. otettiin sen sijaan esille toinen ministeri Braxin toimialaan kuuluva asia, ja sekin koskee vaaleja. Lokakuun kunnallisvaleissa kokeiltiin sähköistä äänestämistä kolmessa kunnassa, nimittäin Karkkilassa, Kauniaisissa ja Vihdissä. Näissä kunnissa annettiin hieman yli 12 000 sähköistä ääntä, mutta samalla todettiin, että sähköinen äänestys oli keskeytynyt 232 kertaa, ts. nämä äänet jäivät menemättä perille sähköiseen uurnaan.

7. Oikeusministeriö on arvellut, että mainitut äänet olivat jääneet käyttämättä, koska äänestäjä ei ollut äänestystapahtuman lopuksi vahvistanut valintaansa painamalla laitteessa olevaa OK-painiketta ennen kuin on poistanut sähköisen äänestyskortin kortinlukijasta. Esimerkiksi vihreiden kansanedustajan Jyrki J. Kasvin mukaan kyseessä on ollut vika järjestelmässä, koska se on antanut keskeyttää äänestämisen ilmoittamatta siitä; Kasvi on suhtautunut alunperin sangen varauksellisesti sähköiseen äänestämiseen. Kyseessä ei siis ole äänestäjän vika, vaan vika on ollut järjestelmässä. Kasvi vaati blogissaan 28.10. kaikilla kolmella sähköisen äänestyksen kokeilupaikkakunnalla suoritetun vaalin uusimista, koska muutoin ei voida olla varmoja, vastaako valtuustojen kokoonpano äänestämässä käyneiden tahtoa.

8. Oikeusministeri Brax on ajanut sähköisen äänestämisen kokeilemista innokkaasti, ilmeisesti siksi, että kyseessä on uutuus, josta myöhemmin voitaisiin sanoa, että se tapahtui juuri Tuija Braxin ollessa oikeusministerinä. Ennen vaaleja Brax kiisti mahdollisuuden, että sähköisessä äänestämisessä voisi kadota ääniä (HS 5.9.-08). Braxin mukaan äänestysmenettely on "yhtä aukoton sähköisessä ja perinteisessä paperilipuilla toteuttavassa äänestyksessä". Braxin itsevarmuutta osoittaa, että hän kuittasi ennen vaaleja epäilyt sähköisen äänestyksen epäluotettavuudesta science fictiona.

9. Vaalien jälkeen, jolloin Braxin fiktiosta siis tulikin faktaa, Brax oli tietenkin hyvin hämmästynyt siitä, että sähköisessä äänestyksessä syntyi kaikkiaan 232 hukkaääntä; tämä on lähes kaksi prosenttia kaikista sähköisessä äänestyksessä annetuista äänistä, sen sijaan "paperivaaleissa" hylätään vain noin 0,5 prosenttia kaikista äänistä. TietoEnatorin ja oikeusministeriön yhdessä kehittämää sähköisen äänestämisen järjestelmää oli Braxin mukaan koekäytetty lukemattomia kertoja - ministeri oli itsekin testannut järjestelmää useaan kertaan. Brax väitti, toisin kuin siis Jyrki J. Kasvi, että "järjestelmä ei ollut se ongelma vaan sittenkin ihminen", sillä kyse oli siitä, että 232 äänestäjää ei ollut hoksannut painaa OK-nappia äänestämisen jälkeen selkeistä ohjeista huolimatta. Braxin mukaan laki ei anna mahdollisuutta järjestää vaaleja mainittujen kolmen kunnan osalta uudelleen "hukkaäänesten" takia, vaan vaalien uusimisesta voi päättää vain hallinto-oikeus. Joidenkin lehdissä olleiden tietojen mukaan järjestelmän koekäytössä olisi havaittu sanottu virhemahdollisuus, mutta oikeusministeriön asiantuntijat eivät olisi kertoneet siitä ministerille.

10. On ilmennyt, että mainittu äänien "hukkuminen" olisi voitu estää, jos äänestäjä olisi saanut paperisen tositteen siitä, että hän oli äänestänyt ja ääni oli rekisteröity. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi kertoi kyselytunnilla 6.11., että oikeusministeriölle oli ehdotettu tätä tarkoittavan paperivarmenteen käyttöön ottamista, mutta ministeriössä ei ollut pidetty tätä tarkoituksenmukaisena; paperivarmenne on kuitenkin yleisessä käytössä muiden maiden sähköisen äänestämisen järjestelmissä.

11. Sasin kysymykseen vastannut oikeusministeri Brax sälytti kuitenkin vastuun paperivarmenteen käyttämättä jättämisestä kokonaan edelliselle hallitukselle ja silloin virassa olleelle oikeusministerille. "Kun minusta tuli ministeri, yritin saada sen (paperivarmenteen siis) vielä järjestelmään, mutta minulle kerrottiin, että tällä aikataululla sitä ei enää pystytä lisäämään", selitti Brax. Brax käytti vastauksessaan kaikkiaan kolme kertaa mainittua sanontaa "kun minusta tuli ministeri". Kaikkien piti siis ymmärtämän, ettei Tuija Braxin toiminnassa tietenkään ollut mitään moittimista; tämän selväksi tekeminen näytti olleen oikeastaan ministerin vastauksen päätarkoituskin.

12. Vaikka kansanedustajat eivät siis panneet oikeusministeriä Eduskunnassa tiukoille, ei asia ole jäänyt tähän, vaan ihmisten sähköisiä oikeuksia ajava kansalaisjärjestö Electronic Frontier Finland -yhdistys eli EFFI sekä Vasemmistonuoret ry ovat laatineet netissä julkaistun adressin, jonka allekirjoittajat vaativat sähköisestä äänestyksestä luopumista sekä oikeusministeri Braxin eroa. Kyseisten järjestöjen mukaan oikeusministeri Brax on puuhastellut asiassa oman osaamisensa ja ymmärryksensä ulkopuolella sulkien korvansa kriitikkojen näkemyksiltä. Adressin allekirjoittajat katsovat, että oikeusministeriltä, kuten kaikilta muiltakin ministereiltä, tulee voida edellyttää kypsempää ja nöyrempää suhtautumista ulkopuolisten asiantuntijoiden esittämään kritiikkiin. Näin erityisesti Suomen demokratian toteutumisen ollessa vaakalaudalla. Allekirjoittajat ovat sitä mieltä, ettei Tuija Brax ole sovelias henkilö toimimaan ministerinä. He odottavat ministeriltä poliittista vastuuta ja eroanomuksen jättämistä.

13. Adressi on mielestäni kannatettava asia. Kun normaalia poliittista vastuuta ei millään haluta kantaa, on hyvä että kansalaisjärjestöt kiinnittävät asiaan vakavaa huomiota ja vaativat järjestystä, jota aidossa demokratiassa pitäisi ilman kansalaisten vetoomuksiakin noudattaa. Adressin on allekirjoittanut reilun viikon kuluessa runsaat 500 ihmistä, puolet heistä ei ole halunnut nimeään julkaistavaksi netissä. Allekirjoittajien määrä ei siis ole kovin suuri eikä se tulle kovin paljon enää kasvamaan. Adressia on vähätelty siksi, että liikkeellä ovat lähinnä "vain effiläiset", jotka vastustavat jyrkästi sähköistä äänestämistä. Tämä ei minun mielestäni vähennä asian ja adressin merkitystä. Toisaalta on selvää, että adressi ei johda Braxin eroon, vaan hän jatkaa ministerinä.

14. Minusta vaalirahoitussotku eli vaalirahoituksen avoimuuden ja julkisuuden toteutumatta jääminen sekä kansanedustajien sidonnaisuuksien jääminen selvittämättä sekä sotkun mahdollistanut oikeusministeriön täyspassiivinen asennoituminen vaalirahoituslain valvontaan, on minusta paljon, paljon vakavampi asia kuin koekäytössä olleen sähköisessä äänestyksen osittainen epäonnistuminen. Siksi on ihmeteltävää, ettei mikään kansalaisjärjestö tai vastaava yhdistys ole, kun poliittiset puolueemme ovat olleet tässäkin asiassa hiljaa kuin kusi sukassa, puuttunut asiaan ja vaatinut oikeusministeriä kantamaan myös tässä asiassa poliittista vastuuta ja eroamaan virastaan.

15. Vaalirahoitussotkua vielä pahempi möhläys tapahtui sisäministeriössä, kun vuoden takaiset Jokelan koulusurmat eivät johtaneet mihinkään toimenpiteisiin esimerkiksi ampuma-aselainsäädännön tiukentamisen suhteen, joilla vastaavanlaiset veriteot olisi voitu estää. Suomessa vaadittiin vielä toinen seurauksiltaan yhtä kauhea koulusurmatragedia ennen kuin sisäministeriö ja hallitus heräsivät. Jos ne toimenpiteet, joihin nyt on Kauhajoen koulusurmien jälkeen ryhdytty, olisi tehty heti Jokelan koulusurmien jälkeen, on erittäin todennäköistä, ettei Kauhajoen surmia olisi päässyt tapahtumaan. Sisäministeriöllä ja hallituksella on vastuu Kauhajoen surmista. Jokaisessa muussa valtiossa sisäministeri olisi ilman muuta eronnut heti tällaisen tapauksen jälkeen tai hänelle olisi äänestetty parlamentissa epäluottamuslause, mutta mitä tapahtuikaan Suomessa: Ei puhettakaan sisäministerin erosta; kun ministeri itse sanoi, ettei hän eroa, ei yksikään puolue edes oppositiossa vaatinut ministerin eroa! Todella masentavaa ja häpeällistä suhtautumista! Ihmeellistä on myös se, miksei yksikään kansalaisjärjestö tässäkään tapauksessa puuttunut asiaan ja vaatinut ministerin ja ehkä koko hallituksenkin eroa. Adressi ampuma-aselainsäädännön tiukentamiseksi kyllä kerättiin, mutta siihen olisi ryhdytty ilman adressiakin. - Missä muuten viipyy syyttäjän päätös siitä, nostetaanko aseen Kauhajoen surmaajalle jättänyttä poliisimiestä vastan syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kauhajoen tapauksesta on kulunut jo yli kuukausi, mutta esitutkinta kyseisessä asiassa on yhä kesken.

16. Oikeusministeri Brax on joutunut tulilinjalla vielä kolmannenkin asian takia. Hän sanoi kohta kunnallisvaalien jälkeen eli 28.10. Ylen uutisille, että kunnanvaltuustojen puheenjohtajia on tarkoitus ryhtyä kouluttamaan mahdollisten vihaan lietsovien valtuustopuheiden varalta. Braxin lausuman on katsottu, mielestäni aivan perustellusti, kohdistuneen erityisesti vaalivoiton saavuttanutta perussuomalaisten puoluetta ja sen valtuutettuja vastaan. Jo ennen vaaleja maahanmuuttoministeri Astrid Thors (rkp) kommentoi moittivaan sävyyn perussuomalaisten suhtautumista ulkomaalaisiin.

17. Braxin sensuurikoulutusta tarkoittavat puheet, joilla tietty puolue ja sen valtuutetut halutaan joidenkin yksittäisten tapausten takia leimata ulkomaalaisvastaisiksi, osoittavat oikeusministeriltä selvää harkintakyvyn puutetta. Mutta eipä tähänkään Braxin ylilyöntiin lehdistössä ja eduskunnassa juuri puututtu. Ainoa kansanedustaja, joka nosti Braxin puheista julkisuudessa "mekkalan", oli Ben Zyskowicz (kok). Verkkouutisissa 31.10. Ben tuomitsi kovin sanoin - mielestäni aivan ansaitusti - oikeusministerin kyseiset leimapuheet. Zyskowicz syytti Braxia hätävarjelun liioittelusta ja piti Braxin menettelyä pöyristyttävänä ja ihmetteli myös sitä, ettei lehdistö puuttunut Braxin lausuntoon juuri mitenkään. Haastattelussa Z. luonnehti Braxin lausuntoa ainakin kolme kertaa sanalla "pöyristyttävä". Hyvä Ben, olen täysin samaa mieltä kanssasi!

18. Kotkan perussuomalaiset ovat kannelleet Thorsin ja Braxin lausunnoista eduskunnan oikeusasiamiehelle. Brax on jälkeenpäin pahoitellut, ei tietenkään kyseistä lausuntoaan, vaan "asiasta syntynyttä väärinkäsitystä". Braxin mukaan tarve valtuustojen puheenjohtajien koulutukseen ei syntynyt perussuomalaisten vaalivoitosta. Näinköhän on - mistähän muustahan se olisi voinut syntyä? - Persujen puheenjohtaja Timo Soini veti tavallaan maton kantelun tehneiden perussuomalaisten alta, kun hän julisti muutama päivä sitten "plokissaan" synninpäästön Braxille, koska tämä oli jälkikäteen sanonut, ettei hän tarkoittanutkaan lausunnollaan perussuomalaisia ja näiden vaalivoittoa. Soini tokaisi, että "asia on tällä loppuun käsitelty"! - Tästä(kin) nyt nähdään, että Timo Soini ei enää tosiasiallisesti olekaan oppositiossa; koska hän pyrkii seuraavien vaalien jälkeen ministeriksi, hänen täytyy alkaa jo nyt näyttää olevansa yhteistyökykyinen ja siis kelpoinen "vanhojen" puolueiden mukana hallitukseen. Voi, voi!

19. Mitä tulee lehdistön passiivisuuteen tässä(kin) asiassa, niin olen monessa muussakin asiassa pannut merkille, että Brax on erityisesti Sanoma Oy:n lehtien suosiossa; ne eivät "jostakin syystä" koskaan kirjoita Braxista mitään, mikä voisi olla vähänkin negatiivista Braxin kannalta. Tuija Brax on toki miellyttävän tuntuinen ja vikkelä puheissaan ja käänteissään, mutta yksi selvä puute hänellä mielestäni on edellä jo mainitun vastuun kantamisen puuttumisen lisäksi. Brax nojaa aina ja kaikessa kantansa virkamiesten ja erityisesti oikeusministeriön virkamiesten käsityksiin. Mielestäni hän luottaa liiaksi omiin virkamiehiinsä, mikä nyt näyttää kostautuneen sekä vaalirahoituksen valvontaa että sähköistä äänestystä koskevassa asiassa. Brax toimi aiemmin Eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajana, ja jo tällöin oli havaittavissa, että hän antaa yleensä aina ratkaisevan painoarvon oikeusministeriön virkamiehille, vaikka näiden käsitykset olisi osoitettu muiden asiantuntijoiden lausunnoissa omille virheellisiksi. Ilmankos Suomeen on sitten saatu mm. prosessioikeuden alalta osittain varsin kehnoa ja osin myös tarpeetonta lainsäädäntöä, jota joudutaan paikkailemaan vähän väliä, useimmiten huonolla menestyksellä.