Lehtitietojen mukaan korkeimman oikeuden (KKO) presidentti Pauliine Koskelo kehottaa STT:lle antamassaan lausunnossa oikeusministeriötä pohtimaan, pitäisikö rikosasioiden oikeudenkäyntimenettelyä Suomessa muuttaa virallisen syyttäjän syyteoikeuden osalta.
Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta (EIT) viime vuosina lukuisia langettavia tuomioita sananvapausjutuista, joita myös mediajutuiksi kutsutaan. Viimeisin EIT:n langettava tuomio Suomelle annettiin viime viikolla. Olen kommentoinut tuomiota blogissa n:o 336/12.10.2010.
Kyseisessä jutussa iltapäivälehdessä julkaistussa artikkelissa oli kerrottu presidenttivaaliehdokkaan (Esko Ahon) keskeisenä kampanja-avustajana toimineen A:n avioliiton ulkopuolisesta suhteesta erään TV-toimittajan entiseen puolisoon. Suomalaiset tuomioistuimet, myös KKO, katsoivat artikkelin loukanneen A:n yksityiselämää. EIT oli toisella kannalla ja katsoi, että Suomi oli rikkonut EIS 10 artiklaa kun suomalaiset tuomioistuimet olivat puuttuneet valittajien sananvapauteen tavalla, joka ei ollut välttämätöntä demokratiassa.
Presidentti Pauliine Koskelo, tuolloin vielä oikeusneuvos, kuului sanotussa vuoden 2005 ratkaisussa (KKO 2005:82) enemmistöön. KKO:n ratkaisu syntyi äänestyksen jälkeen 4-1. EIT:n kanta vastasi kutakuinkin vähemmistöön jääneen oikeusneuvos Lauri Lehtimajan perusteluja.
EIT ei yhtynyt KKO:n enemmistön perusteluihin kampanja-avustajan asemasta, koska enemmistö ei ollut painottanut riittävästi avustajan tehtävien poliittista luonnetta ja niiden toimittamisen julkista yhteyttä. EIT:n mukaan lehtiartikkelilla oli muun ohella ajettu tärkeää julkisesti kiinnostavaa asiaa poliittisten taustatietojen muodossa. Valittajien maksettavaksi tuomittuja vahingonkorvauksia ja kulukorvauksia EIT piti kohtuuttoman suurina.
Presidentti Koskelon mukaan EIT:n ratkaisun perusteluista ilmenee, että se suhtautuu torjuvasti suomalaiseen järjestelmään, jossa virallinen syyttäjä on niin sanotun uhrin asialla ja ajaa rikossyytettä mediaa vastaan. Tällaista nimenomaista lausumaa en ole kuitenkaan kyseisen EIT:n tuomion perusteluista havainnut.
Yksittäisen kansalaisen kannalta syyttäjävetoisen järjestelmän etu on siinä, että asianomistaja selviää helpommalla ja pienemmällä taloudellisella riskillä kuin tilanteessa, jossa uhri ajaa itse syytettä tai nostaa vahingonkorvauskanteen. Jos syyttäjä häviää ajamansa jutun, valtio joutuu korvaamaan syytetyn avustajan palkkion ja muut oikeuskäyntikulut.
Pitää kyllä paikkansa, että Suomessa omaksuttu syyteoikeuden järjestely, jonka mukaan virallisella syytäjällä on syyteoikeus ja vieläpä ensisijainen syyteoikeus myös kunnianloukkauksen ja yksityiselämän suojaa koskevissa asioissa, on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellinen.
Tämä ei suinkaan ole epäkohdan eli Suomen EIT:ltä sananvapausjutuissa saamien toistuvien langettavien tuomioiden syy. Perimmäisenä syynä on suomalaisten tuomioistuimien ja myös korkeimman oikeuden ihmisoikeustuomioistuimien ratkaisujen puutteellinen tuntemus ja tuomioista toisinaan ilmenevä suoranainen välinpitämättömyys ihmisoikeussopimuksessa omaksuttua sananvapauden suojaa kohtaan.
Tuomioistuimet ryhtyivät 2000-luvulle tultaessa eräällä tavalla "ajamaan" johtavien poliitikkojen ja muiden julkisuuden henkilöiden yksityiselämän suojaa. Tuomioissa korostuu sananvapauden vähättely ja se, etteivät tuomioistuimet ole selvillä ihmisoikeustuomioistuimen kannanotoista. Korkein oikeuskaan ei ole aina - toisin kyllä ratkaisussa KKO 2005:82 - edes maininnut ns. mediajutuissa sananvapautta, vaan on tarkastellut asia yksinomaan yksityiselämän suojan kannalta. Tämä on ollut yllättävää ja selvä osoitus siitä, että meillä ei arvosteta pro et contra -tyyppistä tuomioiden perustelemistapaa.
Korkein oikeus täydentää käytännössä itse itseään eli tekee esityksen tuomioistuimeen valittavista uusista jäsenistä. Nämä virkaesitykset esitykset nimittävä viranomainen eli tasavallan presidentti säännönmukaisesti siunaa sellaisinaan.
Oikeusneuvos Lauri Lehtimajan jäätyä vuosi pari sitten eläkkeelle KKO:ssa ei ole ainoatkaan ihmisoikeusasioihin käytännössä perehtynyttä jäsentä. Viimeksi eli tämän vuoden alussa KKO:een oli tosin ehdolla ihmisoikeusasiantuntija, joka sai KKO:n esitysmenettelyssä pari kolme hajaääntä. KKO:n selvä enemmistö, presidentti Koskelon johdolla, päätti kuitenkin valita uudeksi jäsenekseen lähinnä liike-elämän juttuihin erikoistuneen asianajajan. Näin siitä huolimatta, että KKO:ssa oli jo entuudestaan 2-3 tällaisiin juttuihin erikoistunutta asianajajajäsentä, mutta ei siis yhtään ihmisoikeusasiantuntijaa. Valinnallaan KKO viestitti, että ihmisoikeusjutut ovat toisarvoisessa asemassa liike-elämän riita-asioihin verrattuna. Näissä asioissahan jotkut KKO:n jäsenet toimivat sivutoimisina välimiehinä.
Presidentti Koskelon STT:lle antama lausunto tuntuu ällistyttävältä, sillä hänhän näyttäisi haluavan vierittää syyn tuomioistuimien ja KKO:n epäonnistuneesta ratkaisukäytännöstä syyttäjien niskoille! Koskelo tuntuisi lähtevän siitä, että tuomioistuimen tuomitsee aina syyttäjän ajaman syytteen mukaisesti. Koskelon olisi kannattanut muotoilla lausuntonsa hieman huolellisemmin.
Asia on luonnollisesti niin, että syyttäjät eivät olisi enää vuosikausiin nostaneet perusteettomia syytteitä, jos KKO olisi kyennyt ohjamaan alempien oikeusasteiden ja samalla myös syyttäjien lainkäyttöä oikeilla ennakkopäätöksillään. KKO:n ylivoimaisesti tärkein tehtävänä on nimenomaan alempien tuomioistuimien ja syyttäjäviranomaisten lainkäytön ohjaaminen ja oikeuskäytännön yhtenäisyydestä huolehtiminen (OK 30:3.1). Nyt on osoittautunut, että KKO on epäonnistunut tässä tehtävässään media- ja sananvapausjuttujen osalta.
Presidentti Koskelo on tullut tunnetuksi oikeusministeriön ja lainsäätäjän arvostelusta muissakin yhteydessä. Myös tässä mediajuttuja koskevassa asiassa Koskelo näyttää haluavan sysätä vastuun lainsäätäjälle, vaikka kyse on selvästikin lainkäytön viheistä.
Eivätkö korkein oikeus ja sen presidentti haluaisi oikein kantaa vastuuta ratkaisuistaan? Vastuunkantoa ovat meillä aiemmin vältelleet lähinnä kansanedustajat ja muut johtavat poliitikot. Tehtävissään möhlineistä poliitikoista on mahdollista päästä eroon seuraavissa vaaleissa, jos äänestäjät niin tahtovat. Tuomarit sitä vastoin ovat perustuslain mukaan erottamattomia.
-------
Suomelle ja korkeimmalle oikeudelle näyttäisi olevan tulossa lisää sapiskaa ihmisoikeustuomioistuimelta. EIT on juuri äskettäin ottanut käsiteltäväkseen poikkeuksellisen nopeasti ex-professori Ari Huhtamäen tekemän valituksen koskien hänen KKO:lta viime kesäkuussa saamaansa hylkäävää purkupäätöstä Kari Uotin jutussa (KKO 2010:41). Purkuasia käsiteltiin täysistunnossa ja päätös syntyi äänestyksen jälkeen. EIT on pyytänyt Suomen hallitukselta vastausta Huhtamäen valituksen johdosta esitettyihin kysymyksiin oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeiden toteutumisesta.
Hallitus on vastineissaan tähän asti yleensä aina puolustellut tuomioistuinten ratkaisuja. Nähtäisiinkö Huhtamäen tapauksessa sellainen ihme, että hallitus myöntää ihmisoikeusloukkauksen tapahtumisen?
