keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

417. Hovi- ja hallinto-oikeusverkoston kehittämisestä mietintö


1. Oikeusministeriö asetti 23.6.2010 toimikunnan laatimaan ehdotus hovi- ja hallinto-oikeusverkoston kehittämiseksi siten, että tavoitteena oli asiamäärältään ja rakenteeltaan mahdollisimman tasakokoiset hovi- ja hallinto-oikeudet. Lisäksi toimikunnan tehtävänä oli arvioida hovi- ja hallinto-oikeuksien sijaintipaikkakunnat. Toimikunnan puheenjohtajaksi määrättiin KKO:n entinen presidentti Leif Sevón.

2. Vaikka sitä ei ole toimikunnan toimeksiannossa eikä myöskään -ihme kyllä - toimikunnan mietinnössä juuri edes mainittu, puheena oleva ehdotus on itse asiassa jo aiemmin aloitetun tuomioistuinverkoston kehittämistyön jatkoa. Tämä työ nimittäin alkoi käräjäoikeuksien lukumäärän supistamisella reilusta 50:stä käräjäoikeudesta 27:ään käräjäoikeuteen. Tämä merkittävä uudistus tuli voimaan 1.1.2010.

3. Hovioikeuksia on Suomessa nykyisin kuusi eli yhtä monta kuin Ruotsissa, jonka väkiluku on puolet suurempi kuin Suomessa ja joka on myös pinta-alaltaan Suomea selvästi suurempi valtio. Suomen hovioikeuksissa on suunnilleen yhtä paljon tuomarin virkoja kuin Ruotsin hovioikeuksissa, vaikka Ruotsissa hovioikeudet käsittelevät ja ratkaisevat vuosittain lähes kaksi kertaa enemmän asioita kuin Suomen hovioikeudet. Esittelijän virkoja Suomen hovioikeuksissa on jopa enemmän kuin Ruotsin hovioikeuksissa.

4. Katso tuomareiden lukumäärän vertailusta Suomen ja Ruotsin välillä blogit 188/16.11.2009 ja 189/17.11.2009. OM:n nyt mietintönsä jättänyt toimikunta on kuitenkin "jostakin syystä" vaiennut asiasta eli jättänyt Suomen ja Ruotsin hovioikeuksia koskevan vertailun tuomareiden ja asiamäärien osalta kokonaan suorittamatta. Vertailuun olisi kuitenkin ollut erityinen syy, sillä toimeksiannon mukaan työryhmän piti pohtia mahdollisuutta hovioikeuksien lukumäärän alentamista 1-2:lla hovioikeudella. Nyt toimikunta on ehdottanut vain yhden hovioikeuden lakkauttamista, mutta jos huomioon olisi otettu myös asiamäärät ja niiden odotettavissa oleva kehitys, olisi ollut täysin perusteltua ehdottaa hovioikeusverkoston "kehittämistä" niin, että maassa olisi vain neljä hovioikeutta.

5. Vuoteen 1978 asti Suomessa oli vain neljä hovioikeutta, kunnes maahan 1970-luvun loppupuolella perustettiin kerralla kaksi uutta hovioikeutta. Hovioikeuksien nykyiset sijaintipaikat ovat (suluissa perustamisvuosi): Turku (1623), Vaasa (1776), Itä-Suomen hovioikeus Kuopiossa (1945, sen edeltäjä oli 1839 perustettu Viipurin hovioikeus), Helsinki (1952), Kouvola (1978) ja Rovaniemi (1979. Suurimman eli Helsingin hovioikeuden henkilömäärä on tällä hetkellä 169, pienimmissä hovioikeuksissa henkilöstöä on Rovaniemellä 51, Kouvolassa 53 ja Itä-Suomen hovioikeudessa Kuopiossa 56.

6. Vuonna 1978 toimintansa aloitteen hovioikeuden sijaintipaikaksi kaavailtiin Kouvolan sijasta Lahtea ja vuonna 1979 toimintansa aloittaneen hovioikeuden sijaintipaikaksi taas Oulua. Keijo Liinamaan virkamieshallituksen, jonka oikeusministerinä oli professori Inkeri Anttila (lib), päätöksellä hovioikeudet kuitenkin "sattuivat menemään" vasemmistoenemmistöisten Lahden ja Oulun sijasta porvarienemmistöisiin kaupunkeihin eli Kouvolaan ja Rovaniemelle.

7. Hallinto-oikeuksia on kahdeksan ja niiden sijaintipaikat ovat: Helsinki, Hämeenlinna, Kouvola, Kuopio, Oulu, Rovaniemi, Turku ja Vaasa. Ahvenanmaan hallinto-oikeus toimii Ahvenanmaan käräjäoikeuden yhteydessä. Suurimmassa eli Helsingin hallinto-oikeudessa henkilöstöä on 148, pienimmässä eli Rovaniemen hallinto-oikeudessa 16 ja seuraavaksi pienimmissä eli Oulussa 30, Kouvolassa 31 ja Kuopiossa 48.

8. Oikeusministeriön toimikunta ehdottaa tänään julkistetussa mietinnössään (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 17/2011), että Itä-Suomen hovioikeus ja Kouvolan hovioikeus yhdistetään uudeksi Itä-Suomen hovioikeudeksi, joka sijaitsisi Kouvolassa. Nykyisen Rovaniemen hovioikeuden sijaintipaikka voisi toimikunnan mukaan olla joko Rovaniemi tai Oulu; toimikunta asettui eri näkökohtia punnitessaan Rovaniemen kannalle, mutta ei sulkenut pois hovioikeuden siirtämistä Ouluun; asia jätettiin poliittisen väännön kohteeksi. Hovioikeuksia olisi siis nykyisen kuuden asemesta viisi.

Oikeusministeriön tiedote mietinnöstä löytyy tästä.

9. Toimikunta ehdottaa myös, että Kouvolan ja Kuopion hallinto-oikeudet samoin kuin Oulun ja Rovaniemen hallinto-oikeudet yhdistetään. Ensiksi mainitun uuden Itä-Suomen hallinto-oikeuden sijaintipaikka olisi Kuopio ja jälkimmäisen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden sijoituspaikaksi Oulu. Hallinto-oikeuksia olisi siten kahdeksan asemesta kuusi. Ahvenanmaan hallintotuomioistuin toimisi edelleen Ahvenanmaan käräjäoikeuden yhteydessä.

10.Toimikunta tasoittaisi tuomioistuinten työmääriä ja kokoeroja myös tuomiopiirien muutoksilla. Se siirtäisi Kainuun käräjäoikeuden Itä-Suomen hovioikeuden tuomiopiiristä Rovaniemen hovioikeuspiiriin, Pirkanmaan käräjäoikeuden Turun hovioikeuspiiristä Vaasan hovioikeuspiiriin sekä Satakunnan käräjäoikeuden Vaasan hovioikeuspiiristä ja Hyvinkään käräjäoikeuden Kouvolan hovioikeuspiiristä Turun hovioikeuspiiriin.

Lisäksi toimikunta siirtäisi Päijät-Hämeen maakunnan Kouvolan hallinto-oikeuden tuomiopiiristä Hämeenlinnan hallinto-oikeuden tuomiopiiriin.

11. Ehdotus merkitsisi toteutuessaan kahden käräjäoikeuden kohdalla aikamoista edestakaisin veivaamista. Satakunnan eli Porin seudun käräjäoikeus siirrettiin Turun hovioikeuspiiristä Vaasan hovioikeuspiiriin vasta muutama vuosi sitten ja nyt olisi edessä siirto takaisin Turkuun! Hyvinkään käräjäoikeus puolestaan siirrettiin vasta muutama vuosi sitten Helsingin hovioikeuspiiristä Kouvolaan. Nyt Hyvinkäällä olisi siten edes jo kolmas hovioikeuspiiri eli Turun hovioikeus.

12. Miten työryhmän ehdotuksia olisi syytä arvioida? Minusta ehdotukset eivät sisällä mitään mullistavia uudistuksia, sillä ne vähäiset hovi- ja hallinto-oikeuksien yhdistämiset, joita nyt on ehdotettu, ovat täysin odotettuja: minimitavoitteena oli juuri yhden hovioikeuden ja parin hallinto-oikeuden lakkauttaminen eli yhdistäminen suurempaan yksikköön.

13. Mietinnössä on minusta kyse jonkinlaisesta näpertelystä sikäli, että toimikunnan ehdotuksista ei toteutuessaan aiheutuisi kovinkaan paljon säästöjä. Henkilöstösäästöjä syntyy lähinnä siltä osin kuin yhdistyvissä tuomioistuimissa on päällekkäisiä johtamis- ja kansliatehtäviä, todetaan mietinnössäkin. Kyse on siis hallinnollisista säästöistä, joiden suuruudeksi toimikunta arvio melko tavalla "lonkalta heitettynä" 800 000–1 000 000 euroa vuodessa. Lainkäyttöhenkilöstöä ei ole ainakaan aluksi tarkoitus vähentää.

14. Toimikunnan mietintö koskee yksinomaan muutoksenhakutuomioistuinverkostoa eli siis organisatorisia kysymyksiä. Kuten mietinnössä todetaan, verkoston tarkistaminen on
tarpeellinen, mutta ei riittävä toimenpide muutoksenhakutuomioistuinten kehittämistar-
peita silmällä pitäen. Toimikunta on sen vuoksi lyhyesti tarkastellut sanottuja kehittämistarpeita sekä hovioikeuksien että hallinto-oikeuksien osalta. Hovioikeuksien osalta mietinnön sivulla 21 lausutaan seuraavaa:

15. "Hovioikeuksien kehittämistarpeet. Hovioikeuksien keskeinen ongelma on, että käytettä-vissä oleviin resursseihin nähden muutoksenhakujen määrä on liian suuri ja muutoksenhaku- menettely kokonaisuutena liian raskas. Erityisen ongelmallisia ovat näyttökysymyksiin kohdistuvat muutoksenhaut, jotka edellyttävät pääkäsittelyn järjestämistä. Pääkäsittely järjestetään keskimäärin 35 prosentissa asioita. Näiden asioiden käsittelyyn sitoutuu arviolta noin 70 prosenttia hovioikeuksien lainkäyttöhenkilöstön resursseista. Näyttökysymyksiin keskittyvä hovioikeusmenettely ei ole oikeusturvan kannalta optimaalinen ratkaisu. Tämä koskee erityisesti suullisen todistelun esittämistä hovioikeudessa. Voidaan kysyä, onko todistelu hovioikeudessa muun muassa ajan kulumisen myötä käsiteltävinä olevista tapahtumista enää yhtä luotettavaa kuin käräjäoikeudessa. Menettely on liian raskas ja vastaa huonosti todellisiin oikeusturvatarpeisiin, jotka ovat pikemminkin lainsoveltamiseen liittyvissä kysymyksissä. Oikeusministeriö on 16.11.2010 asettanut toimikunnan uudistamaan todistelua yleisissä tuomioistuimissa koskevan lainsäädännön. Olisi toivottavaa, että tässä yhteydessä tai, jollei se ole mahdollista, eri hankkeena pohdittaisiin paitsi muutoksenhaun rajoittamista oikeuskysymyksiin myös sen mahdollistamista, että hovioikeuden käytettävissä olisi käräjäoikeuden todistelu muutoksenhaun kannalta relevantilta osin ääni- ja kuvatallenteena. Tallenteen perusteella hovioikeus voisi selvittää, miten ja miksi todistelu muuttuu hovioikeudessa ja onko todistelun vastaanottaminen uudelleen hovioikeudessa tarpeellista. Käräjäoikeuden todistelun kuvaaminen olisi mahdollista toteuttaa varsin kohtuullisin kustannuksin esimerkiksi videokameralla ja tallentamalla todistelu tietokoneelle. Ruotsin kokemusten perusteella myös jälkimmäinen vaihtoehto vähentäisi merkittävässä määrin muutoksenhakua ja tarvetta järjestää pääkäsittelyjä ja voisi nopeuttaa prosessia. Toimikunnan käsityksen mukaan hovioikeusprosessia voitaisiin tehostaa jo nykyisen lainsäädännön puitteissa. Erityisen tärkeätä olisi selvittää, mitä voitaisiin tehdä, jotta muutoksenhakukirjelmältä alettaisiin myös käytännössä vaatia olennaisesti nykyistä suurempaa täsmällisyyttä ja että prosessinjohtoa kehitettäisiin muutoinkin nykyistä aktiivisemmaksi".

16. Toimikunta on eräissä edellä mainituissa kohdissa oikeassa, mutta eräissä taas selvästi väärässä ajatuksineen.

17. Mistähän toimikunta on saanut päähänsä, että hovioikeuksissa olisi nykyisin kysymys "näyttökysymyksiin keskittyvästä muutoksenhausta." Tämä ei nimittäin paikkaansa, sillä käräjäoikeuden tuomiosta saa ja käytännössä usein myös valitetaan myös oikeuskysymysten eli lainsoveltamiskysymysten osalta.

18. Toisin kuin toimikunta kaavailee, muutoksenhakua käräjäoikeudesta hovioikeuteen ei tulisi, Herra paratkoon, missään nimessä enää rajoittaa tai tehdä nykyistä vaikeammaksi. Tätä on nimittäin tapahtunut tähän mennessä vuosien saatossa jo monen monituista kertaa. Toimikunta on varmaan tiennyt, vaikkei tästä mietinnössä mitään lausutakaan, että juuri tämän vuoden alussa, siis 1.1.2011, tuli voimaan laaja hovioikeusmenettelyä koskeva uudistus, jossa nimenomaan rajoitettiin tosiasiallista muutoksenhakuoikeutta hovioikeuteen ottamalla käyttöön valituslupajärjestelmä, joka sai, tämän kirjoittajan varoituksista huolimatta, vielä (muiden epäkohtien lisäksi) karmaisevan pitkän nimikkeen "jatkokäsittelylupa(järjestelmä)".

19. Minusta on kyllä peräti outoa, että kun sanottu uudistus ei ole ehtinyt olla vielä voimassa kuin kolme kuukautta, niin nyt jälleen kerran marssii esiin poppoo, olkoonkin eläkeläistuomarin johtamana, joka vaatii edelleen ja yhä vain hovioikeuteen tehtävän muutoksenhaun supistamista tai rajoittamista entisestään. Tämä on minusta suoraan sanoen käsittämätöntä - en toki aio repiä tämän takia pelihousujani á la Kemppinen - ja osoittaa vain, miten yksinomaan oikeusministeriössä ja/tai korkeimmassa oikeudessa toimineet juristit voivat olla täydellisen vieraantuneita elävästä elämästä ja lainkäytön todellisista ongelmista, jotka ilmenevät käräjäoikeuksissa, joissa lainkäytön painopiste edelleen vahvasti on.

20. Oikeusturvan takia muutoksenhakua käräjäoikeudesta hovioikeuteen ei tulisi enää miltään osin rajoittaa, sillä sitä on tähän mennessä ja viimeksi siis vasta tämän vuoden alussa voimaan tulleella lainsäädännöllä ajoitettu aivan tarpeeksi.
21. On jälleen - varmaan kohta jo kolmannenkymmenennen kerran - tuotava esiin se tosiasia, että Suomen hovioikeuksissa ei toimiteta yhtään turhaa tai tarpeetonta suullista käsittelyä eli pääkäsittelyä, kuten tämä Leif Sevónin johtama toimikunta antaa noin vain ja ilman minkäänlaisia perusteita ymmärtää. Suomessa hovioikeudet ovat ennen tätä vuotta toimittaneet pääkäsittelyn vain 35 prosentissa asioista, mutta tämän vuoden alussa tuli voimaan uudistus, joka johtaa pääkäsittelyjen määrän niin tuntuvaan supistamiseen, että pääkäsittelyjä tullaan jatkossa toimittamaan jatkossa luultavasti vain noin 20 prosentissa kaikista asioista. Tästä huolimatta toimikunnalla on otsaa vaatia pääkäsittelyjen määrän vähentämistä vielä tästäkin. Tämä ilmentää joko totaalista tietämättömyyttä laista ja käytännöstä tai sitten vain härskiä ja asianosaisten oikeutetuista oikeusturvaongelmista mitään piittaamatonta halua rajoittaa muutoksenhakua yksinomaan hovioikeuksien työn keventämistarkoituksessa, siis mukavuussyistä.

22. Todettakoon samalla jälleen kerran, että Ruotsissa hovioikeudet toimittavat pääkäsittelyn noin 65-70 prosentissa tapauksissa eli 2-3 useammin kuin suomalaiset hovioikeudet. Katso lähemmin blogia 188/16.11.2009. Näin tapahtuu, vaikka Ruotsissa, kuten edellä totesin, ei ole sen enempää hovioikeustuomareita kuin Suomessakaan ja vaikka Ruotsissa hovioikeudet käsittelevät puota enemmän asioita kuin Suomen hovioikeudet. Katso tästä lähemmin blogia 189/17.11.2009.

23. Missä siis on vika, jos ja kun Suomen hovioikeudet eivät pysty parempaan? Minä en keksi muuta selitystä kuin että merkittäviä eroja näiden kahden maan välillä täytyy olla a) tuomareiden ahkeruudessa ja työtehossa, b) ammattietiikassa, c) ammattitaidossa tai/ja d) hovioikeuksien johtamisessa päällikkötuomaritasolla. Ovatko suomalaisten hovioikeuksien tuomarit ja presidentit tosiaan niin laiskoja, nynnyjä ja osaamattomia, etteivät he pysty parempaan? Vaikea tätä on uskoa, mutta en nyt keksi muutakaan selitystä asiantilaan. Voi olla, että muitakin syitä löytyy, mutta se on sanottava suoraan, että mainittu selitys ja vika ei löydy ainakaan a) lainsäädännöstä tai b) siitä, että Suomessa "jouduttaisiin" toimittamaan tarpeettomia pääkäsittelyjä.

24. Toimikunta on väärässä myös ehdottaessaan pohdittavaksi uudistusta, jonka mukaan muutoksenhakua rajoitettaisiin pelkästään oikeuskysymyksiin eli muutoksenhaku näyttökysymyksiin evättäisiin kokonaan tai sitä rajoitettaisiin tuntuvasti. Tällaista ehdotusta tai esitystä ihmisten oikeusturvasta todella huolta kantava toimikunta tai vastaava poppoo ei minusta voi kerta kaikkiaan tehdä. Sellaisen ehdotuksen voi tehdä vain porukka, joka on, kuten edellä sanoin, vieraantunut todellisesta oikeuselämästä ja tuomioistuinmenettelyn todellista ongelmista.

25. No niin, ehkäpä tätä Sevónin toimikuntaa on nyt jo riittävästi kritisoitu ja se on saanut ansionsa mukaan! Mennäänpä sitten asiaan, josta voidaan vastapainoksi antaa toimikunnalle myös hieman positiivista palautetta.

26. Toimikunta on minusta aivan oikeassa todetessaan, että meidän pitäisi pohtia sellaista - tietenkin taas kerran Ruotsin mallin mukaista - uudistusta, jossa

"hovioikeuden käytettävissä olisi käräjäoikeuden todistelu muutoksenhaun kannalta relevantilta osin ääni- ja kuvatallenteena. Tallenteen perusteella hovioikeus voisi selvittää, miten ja miksi todistelu muuttuu hovioikeudessa ja onko todistelun vastaanottaminen uudelleen hovioikeudessa tarpeellista. Käräjäoikeuden todistelun kuvaaminen olisi mahdollista toteuttaa varsin kohtuullisin kustannuksin esimerkiksi videokameralla ja tallentamalla todistelu tietokoneelle. Ruotsin kokemusten perusteella myös jälkimmäinen vaihtoehto vähentäisi merkittävässä määrin muutoksenhakua ja tarvetta järjestää pääkäsittelyjä ja voisi nopeuttaa prosessia".

27. Tällaista uudistusta olen itse ollut kannattamassa, mutta sellaisesta meillä on "virallisissa piireissä" haluttu tyystin vaieta. Viittaan siihen, mitä olen blogissani 188/16.11.2009 tältä osin esittänyt. Ruotsissa sanottu uudistus, kutsuttakoon sitä nyt vaikka "videotodisteluksi" tai "videopääkäsittelyksi hovioikeudessa", tuli voimaan marraskuun alussa 2008. Uudistusta koskeva laki vahvistettiin jo 2-3 vuotta aiemmin, jolloin käytännössä jäi todella hyvää aikaa varustaa käräjäoikeudet videokameroilla yms. laitteilla ja kouluttaa ja totuttaa tuomarit käyttämään uusia menetelmiä.

26. Kun nyt tämän vuoden alussa meillä Suomessa voimaan tullutta hovioikeusuudistusta vuosina 2007-2008 valmisteltiin, oli uudistusta pohtineen, oikeusneuvos Kari Kitusen johtaman toimikunnan tiedossa erittäin hyvin se, millainen Ruotsin laki hovioikeusmenettelyn ja sanotun videotodistelun osalta tulisi olemaan. Toimikunta olisi siten voinut ja minusta sen myös olisi ehdottomasti pitänyt ottaa kantaa Ruotsin uudistukseen ja pohtia, olisiko vastaavanlainen uudistus tarpeellinen myös Suomessa. Mutta mitä teki oikeusneuvos Kitusen johtama toimikunta. Se mainitsi kyllä ohimennen perusteluissaan Ruotsin "mallista", mutta Suomea koskevassa yleisperusteluissaan samoin kuin yksityiskohtaisissa perusteluissaan työryhmä vaikeni kokonaan sanotusta mallista ja sen mahdollisesta käyttöön ottamisesta meillä.

27. Tämä oli minusta suorastaan pöyristyttävää ja sanalla sanoen edesvastuutonta menettelyä. Oikeusministeri Tuija Braxin johdolla sorvatussa hallituksen esityksessä (HE 105/2009 vp) sivuutettiin niin ikään kokonaan sanottu Ruotsin malli varteenotettavana vaihtoehtona; hallituksen esityksen perusteluista jätettiin pois myös se lyhyt maininta Ruotsin mallista, joka oli sentään mukana vielä Kitusen toimikunnan mietinnössä. Kun näin meneteltiin, ei hallituksella ja eduskunnalla ollut mitään tietoa ja mahdollisuutta pohtia kyseistä Ruotsin mallia vaihtoehtona hallituksen esityksessä ehdotetulle sääntelylle. Tämä sääntely, jonka eduskunta sitten mukisematta myös hyväksyi, tähtää yksinkertaisesti siihen, että hovioikeuksien pääkäsittelyä rajoitetaan säännöksillä, jotka antavat hovioikeudelle lähes vapaan vallan evätä pääkäsittelyn toimittaminen aina, jos se niin vain haluaa. Muutoksenhakijan oikeusturvaa tässä ei ole kyllä tippaakaan ajateltu.

28. On syytä huomata, että Ruotsissa ei haluttu suinkaan rajoittaa tai vähentää hovioikeuksien pääkäsittelyjä, sillä alioikeudessa vastaanotetun ja videoidun henkilötodistelun vastaanotto hovioikeudessa tapahtuu aina nimenomaan pääkäsittelyssä, jossa asianosaiset tai ainakin heidän asianajajansa ovat saapuvilla. Käräjäoikeudessa videoituja todistajan kertomuksia ei siis katsella esittelijän ja parin hovioikeustuomarin toimesta jossakin hovioikeuden takahuoneen nahkasohvalla mukavasti istuskellen, vaan videotallenteet otetaan vastaan normaalissa pääkäsittelyssä. - Tähän nähden Leif Sevónin toimikunnan toteamus, että mainitulla videotodistelulla voitaisiin vähentää hovioikeuden pääkäsittelyjen määrää, osoittaa minusta lähinnä asiantuntemuksen puutetta. Pääkäsittelyjen määrää ei vähennetä, vaan niitä voidaan päin vastoin lisätä. Sen sijaan pääkäsittelyjä voidaan em. keinon avulla tuntuvasti keventää ja nopeuttaa, kun todistajia, asiantuntijoita ja asianosaisia ei tarvitse aina kuulla uudelleen hovioieudessa.

29. Vasta nyt siis, kun tämä edellä mainittu hovioikeusmenettelyn uudistus on tullut meillä vuoden alusta voimaan, toinen oikeusministeriön toimikunta toteaa mietinnössään, että niin, tuo Ruotsin mallihan olisikin varteenotettava vaihtoehto. Juuri aiempi toimikunta, jota myös johti KKO:n jäsen, oli sen sijaan tyystin vaiennut Ruotsin mallista. Tämä on taas yksi selkeä esimerkki siitä, miten huonosti oikeusministeriön toteuttama ja oikeusministerin johtama lainvalmistelu on meillä koordinoitu ja toteutettu. Kun Ruotsin malli kaikesta vaientamisyrityksistä putkahti eduskunnassa vuoden 2010 alussa lakiesitystä HE 105/2009 vp käsiteltäessä esille (mm. Jacob Södermanin lakialoitteen muodossa), oikeusministeri Tuija Brax kiirehti tuttuun tapaansa selittämään, että tuo uudistus olisi ollut teknisten laitteiston hankkimisen takia niin kallis, ettei sitä olisi kuitenkaan mahdollisuutta toteuttaa. Nyt kuitenkin Sevónin toimikunta toteaa, että kyseinen uudistus olisi mahdollista toteuttaa "varsin kohtuullisin kustannuksin." Mikä osapuoli mahtaa olla oikeassa?

30. Hohhoijaa, tällaista tämä on, tämä suomalainen lainvalmistelu ja -säädäntö! Kaikkien muistissa vielä on se hirmuinen hoppu ja suorataan silmitön kiire, jolla ministeri Brax toi viime marraskuussa eduskuntaan pahimman mahdollisen loppuruuhkan sekaan tämän vaalikauden ylivoimaisesti laajimman lakipaketin, joka koski esitutkinnan ja pakkokeinojen uudistamista. Se runnottiin läpi niin kiireesti, ettei lakien sisällöstä vastaava valiokunta eli lakivaliokunta ehtinyt puheenjohtajansa Janina Anderssonin (vihr) kertoman mukaan edes tehdä esitykselle muuta kuin poimia mietintöönsä ne huomautukset ja korjaukset, joita perustuslakivaliokunta oli lausunnossaan tehnyt.

31. Mutta palataanpa lopuksi itse asiaan. On olemassa keino tai "väline", jolla nykyistä tuomioistuinverkostoa tai -organisaatiota voitaisiin kehittää ja uudistaa selvästi suurempia hallinnollisia säästöjä tuottavalla tavalla kuin mitä Sevónin toimikunta nyt ehdottaa. Mikä se on? Se on hallinto-oikeuksien integroiminen ja yhdistäminen yleisiin tuomioistuimiin. Ei kuitenkaan hovioikeuksien, vaan käräjäoikeuksien kanssa. Se olisi todellinen uudistus nyt ehdotettuun uudistukseen verrattuna. Suomen kokoisessa maassa on tarpeettoman kallista ylläpitää kaksikertaista tuomioistuinorganisaatiota, joista osa tuomioistuimista käsittelee riita- ja rikosasioita ja toinen osa taas hallintoasioita. Kuten Sevónin mietinnöstäkin ilmenee, yhdistetty tuomioistuinorganisaation malli on käytössä muun muassa Norjassa ja Tanskassa.

Siihen, miten tämä hallinto-oikeuksien integrointi yleisiin tuomioistuimiin tarkemmin tapahtuisi, palaan hieman tuonnempana.


tiistai 29. maaliskuuta 2011

416. Vaalikeisarin uudet aatteet

Lunta tupaan vaalikeisarillekin...

Vaalikeisarin ja hänen hovinsa, jota myös puolueeksi kutsuttiin, gallup-menestystä oli ihasteltu kaikkialla valtakunnassa. Media oli ollut lääpällään keisarin edessä ja muut eli vanhat puolueet ja niiden johtajat olivat kateellisina katselleet keisarin voittokulkua. He olivat alkaneet itsekin menestyksen toivossa kehuskella vaalikeisarin älyä ja viisautta, sanavalmiutta ja hänen puolueensa upouutta aateohjelmaa viisaudesta ja kaukonäköisyydestä.

Kunnes vihdoin eräs 15-vuotias tyttönen, Oona nimeltään, paljasti, ettei vaalikeisarilla ollut aatteita ollenkaan.

Tyttö erehtyi keisarin mielestä kysymään sopimattomia raiskatun oikeudesta aborttiin, jolloin tämä roomalaiskatoliseen uskoon kääntynyt vaalikeisari tiuskaisi vihaisena:
- Mitä tuo lapsi oikein höpisee? Pitäisikö minun vastata tuollaisiin typeriin kysymyksiin!

Mutta tyttösen kysymys oli tehnyt tehtävänsä.

- Herranen aika, mitä tuo viaton lapsi sanoo, virkkoi lapsen isä, ja näitä sanoja kuiskittiin suusta suuhun.

- Eihän keisarilla ole aatteita ensinkään, huusi vihdoin koko kansa!

Vaalikeisarin selkää karmi, sillä hänestäkin kansa oli oikeassa.
- Kyllä minun täytyy silti kestää tämä loppuun eli vaaleihin asti, ajatteli keisari.

Ja hän ojentautui entistä ylpeämmäksi ja kamariherrat Jusula ja Putkonen kantoivat laahusta, jota ei ollut ensinkään olemassa.

Sen pituinen se.

maanantai 28. maaliskuuta 2011

415. Pelinpolitiikkaa, Timo Soini!


Puheenjohtaja Timo Soini (persut) on jo jonkin aikaa käyttäytynyt todellisen vaalivoittajan elkein.

Hän on kertonut, keiden eli minkä puolueiden kanssa persut voisivat mennä hallitukseen. Näitä Soinille mieluisia puolueita ovat demarit ja keskusta. Sen sijaan vihreiden kanssa persut eivät tule Soinin vakuuttelujen mukaan menemään hallitukseen.

Yllättäen Soini kertoi, että myös ruotsalaiset eli RKP voisi tulla kysymykseen persujen hallituskumppanina, ainakin jos se on tarpeen eduskunnan enemmistön saamiseksi hallituksen taakse.

Tämä on ihmetyttänyt myös monia persujen eduskuntaehdokkaita. Aiemminhan Soini on ollut hyvin kriittinen RKP:n ikuiseen - sitä on kestänyt nyt yhteen pötköön 32 vuotta - hallituksessa istumiseen. Uudeltamaalta Soinin vanavedessä eduskuntaan yrittävä emeritusprofessori Erkki Havansi ennättikin lohkaisemaan US-blogissaan, että RKP:n mukaantulolle hallituksessa pitäisi asettaa ehdoksi suostumus pakkoruotsin poistamiseen. Havansi, joka yrittää itse ratsastaa eduskuntaan yksinomaan juuri pakkoruotsin poistamisella ja maahanmuuttokriittisyydellään, tunnetaan toki ennestään kyynisestä ja hienovaraisesta tyylistään vinoilla. Kts. Havansin asennoitumisesta eräisiin maahanmuuttajiin esimerkiksi blogia 248/13.4.2010.

Soini muuten kaavailee Erkki Havansista uuden hallituksen(sa) oikeusministeriä, sisäministeriksi tulisi eduskunnan jättävä Raimo Vistbacka. Pätevä juristihan Havansi toki on, mutta ensin hänen tulee selviytyä eduskuntaan. Siihen ei Soinin vanavedessä montaa sataa ääntä tarvittaisi, mutta tilanteen tekee hankalaksi se, että Uudellamaalla näitä "jonkun sadan" ehdokkaita lienee persuissa toistakymmentä. Persussuomalaisille on ennustettu Uudellamaalla peräti seitsemän paikkaa eduskuntaan.

Soini on aiemmin ilmoittanut, että EU:n niin sanottujen kriisirahastojen tukeminen on asia, jota hän ehdottomasti kieltäytyy hyväksymästä. Toisin sanoen noista rahastoista luopuminen on persuille kynnyskysymys hallitukseen menolle. Sama koskee perustuslakiin otettavaa mainintaa Suomen kuulumisesta EU:hun.

Soini on myös useaan kertaan, ainakin 10-20 kertaa, ilmoittanut julkisesti, mitkä salkut hän haluaa persuille tulevassa hallituksessa. Niitä ovat elinkeinoministerin salkku, jonka Soini haluaa välttämättä itselleen, sekä lisäksi oikeus-, sisä-, puolustus- ja perusturvaministerien salkut.

Soini on ilmiselvästi pelästynyt persujen suuresta gallpup-kannatuksesta. Häntä pelottaa se. että persuista tulisi kuin tulisikin suurin puolue, jolloin hän joutuisi itse pääministeriksi! Eilen Soini ilmoittikin, että hän ei haluaisi pääministeriksi, vaan ottaisi mieluummin elinkeinoministerin salkun, eli hänestä tulisi uusi superministeri á la Mauri Pekkarinen.

Soinin puheet ovat alkaneet muistuttaa suuresti vanhojen puolueiden johtavien poliitikkojen puheita muun muassa sikäli, että Soini on joutunut heti tarkentamaan ministeripuheitaan. Soini on nyt ilmoittanut, että "toki pääministerinkin tehtävä häntä kiinnostaa, jos vaalitulos sen sallii." - Hupaisaa, kyllä Soinia tosiaan näyttää hirvittävän ajatus joutumisesta pääministeriksi.

Soinin hallituspuheet sen kun vain jatkuvat; Soini puhuu hallituksesta, jottei huomio kiinnittyisi liiaksi asiakysymyksiin. Aivan äsken tänään nimittäin uutisoitiin, että Soini on sittenkin valmis uuteen hallitukseen, vaikka eduskunta ja hallitus päättäisi Suomen osallistuvan EU-rahastojen ja kriisimaiden rahoittamiseen.

Miten se olisi mahdollista? No, tietenkin niin, että persut saisivat jonkinlaisen "poikkeusluvan" tai erivapauden äänestää hallituksessa ja eduskunnassa mainittuja rahastoja vastaan!

Hoh, hoijaa! Onko tähän jo nyt tosiaan tultu, vaikka vaaleja ei ole edes vielä pidetty!

Mitähän Veikko Vennamo sanoisi moisen Timo Soinin venkoilun johdosta? Pelinpolitiikkaa! Tämä olisi Vennamon tuomio moisesta venkoilusta ja halusta istua yhtä aikaa kahdella eri tuolilla.

Timo Soini on osoittanut olevansa samanlainen venkoilija ja takinkääntäjä kuin hänen arvostelemansa vanhojen puolueidenkin puheenjohtajat. Soini haluaisi itselleen ja puolueelleen samanlaisen erivapauden kuin vihreät nykyisessä hallituksessa ydinvoimala-asiassa.

Vanhojen puolueiden puheenjohtajista Jyrki Katainen (kok) ja Jutta Urpilainen (sdp) ovat jo ehtineet ilmoittaa, ettei Soinin kaavailu erivapaudesta tule onnistumaan.

Nyt odotellaan Soinin uutta siirtoa tässä kynnyskysymysasiassa.

PS.1
Annetaanpa lukijoille kotiläksyksi pohtia, montako paikkaa perussuomalaiset saavat vaaleissa a) Helsingin ja b) Uudenmaan vaalipiirissä. Ketkä nuo persujen läpimenijät voisivat olla?

PS.2
Tänään tiistaina 29.3. Timo Soini joutui ottamaan lusikan kauniiseen käteensä. Soini ilmoitti näet luopuvansa ajatuksesta saada erivapauksia hallituksesta. Soini sanoi nyt, etteivät erivapaudet tule kysymykseen eilisen arvosteluryöpyn jälkeen. Soini uhoaa, että tavoitteena on nyt niin suuri vaalivoitto, että kriisirahastoja vastustaneet puolueet saisivat eduskuntaan enemmistön. - Soini puhuu kriisirahastoja "vastustaneista", ei siis "vastustavista". Voi olla, että vaalien jälkeen esimerkiksi demarit kallistuvat sittenkin kannattamaan kriisirahastoja.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

414. Eduskuntavaalit: kyllä kansa tietää - vai tietääkö sittenkään?

Näin on tutkittu Evan asenne- ja arvotutkimuksessa

1. Eduskuntavaalit ovat tasan kolmen viikon kuluttua eli 17.4.; postiäänestys alkaa jo 6.4. Teiden ja katujen varsille sekä lehtien sivuille ovat ilmestyneet ensimmäiset vaalimainokset. TV-yhtiöt ja jotkut päivälehdet ovat avanneet vaalikoneita, joista jokainen voi käydä ottamassa selvää, mitä mieltä ehdokkaat ovat erilaisista asioista.

2. Tulevissa vaaleissa noin seitsemän kymmenestä äänioikeutetusta käyttää äänioikeuttaan. Suomessa tehdään silloin lyhyessä ajassa noin 2,8 miljoonaa päätöstä, joiden summasta muodostuu kansanvallan käytön lopputulema. Nämä päätökset tehdään vaalisalaisuuden suojassa. Kukaan ei saa tietää, miten kukin äänesti tai millä perusteilla valinta tehtiin.

3. Joka tapauksessa on aika aloittaa seurata vaalitaistelun seuranta. Alkajaisiksi hieman hälyttäviä tietoja parista kyselytutkimuksesta.

4. TNS Gallup tutki Helsingin Sanomien toimeksiannosta äänestysikäisten ihmisten tietoisuutta poliittisista puolueista.Tutkimuksessa kysyttiin, mitkä puolueet ovat mukana nykyisessä hallituksessa. Kysymys osoittautui ylivoimaisen vaikeaksi yllättävän monelle suomalaiselle.

5. Vain joka kolmas vastaaja osasi luetella oikeat hallituspuolueet: keskusta, kokoomus, vihreät ja Rkp. Vaikeinta oli nimetä hallitusten kestopuolue Rkp. Eniten pielessä olivat nuorten ja perussuomalaisia kannattavien käsitykset. MTV3:n Putous-ohjelman hahmot (Munamies, Harjakainen ym.) tiedetään paljon paremmin kuin hallituspuolueet.

6. Kansalaisten virheelliset käsitykset ovat käsittämättömiä ja ne ovat yllättäneet myös hallituspuolueiden ja opposition poliitikot. Lähes joka kolmas vastaajista arveli, että Sdp on hallituksessa, nuorista vastaajista peräti 38 prosentilla oli sanottu harhaluulo. Työväestöön kuuluvista vastaajista näin kuvitteli lähes joka toinen ja Sdp:n kannattajistakin useampi kuin joka neljäs. Perussuomalaisten kannattajista taas joka viides luulee, että oma puolue on (jo) hallituksessa. Alle 25-vuotiaista puolet luulee, että vihreät ovat hallituksen ulkopuolella ja kolmannes, että persut ovat hallituspuolue.

7. Jollei kyselyn haastattelijoita ole vastanneiden toimesta höynäytetty, tutkimuksen tulokset kertovat ensinnäkin huonosta yleissivistyksestä. Toisena syynä on varmaan kiinnostuksen puute eli EVVK-ilmiö: suurta osaa kansasta puoluepolitiikka ei kiinnosta lainkaan. Se kertoo myös siitä, että suuri osa kansalaisista ei osaa tehdä eroa puolueiden välillä.

8. Tutkimus näyttää myös Sdp:n ongelman ytimen: puolue ei ole pystynyt vakuuttamaan oppositiopolitiikallaan. Ihmiset kuvittelevat, että kerran valtionhoitajapuolue, aina valtionhoitajapuolue. Oppositiopolitiikkaa ei voi todellakaan pitää onnistuneena, jos puolueen luullaan olevan hallituksessa. Ei ole siten mikään ihme, että perussuomalaiset keräävät hyödyn, joka perinteisesti on kuulunut suurimmalle oppositiopuolueelle.

9. Tietämättömyys kasvattaa luottamuspulaa, mikä alentaa äänestysaktiivisuutta, mikä Suomessa oli jo viime vaaleissa ennätyksellisen alhaalla ja paljon alempi kuin muissa pohjoismaissa. Mutta muissa pohjoismaiden vaaleissa ovatkin käytössä ne niin sanotut pitkät listat, joiden on aina Suomessa väitetty nimenomaan alentavan äänestysaktiivisuutta!

10. Vielä suurempi tietämättömyys äänestäjien keskuudessa vallitsee varmanakin monista asiakysymyksistä, esimerkiksi vaikkapa siitä, mihin Suomi on oikeastaan sitoutunut Kreikan, Irlannin ja kohta myös Portugalin avustamisesta. Tuskin monikaan tietää, mikä on esimerkiksi pääministeri Mari Kivinimen useasti mainitsema euromaiden käyttöön ottama "vakautusväline" tai miten väliaikainen vakuusrahasto (ERVV) eroaa vuonna 2013 voimaan tulevasta pysyvästä vakausrahastosta ERM - vai mikä se nyt olikaan.

11. Nuorten kiinnostuksen puute vaaleja kohtaan näkyy myös siinä, että nuorisojärjestö Allianssin järjestämiin nuorten varjovaaleihin (nuorisovaalit) on ilmoittautunut tänä vuonna vähemmän kouluja kuin koskaan aikaisemmin. Uudesta sähköisestä äänestyksestä ilmoitti kiinnostuksensa vain 24 rehtoria, vaikka kutsu lähetettiin noin 1 400 rehtorille. Koulujen ja koululaisten into on siis todella laimeaa ja se kertoo samalla myös yhteiskunnallisten asioiden tietämättömyydestä.

12. Selvää on, että epäselvyys ja tietämättömyys puolueiden linjauksista ja näkemyseroista johtaa siihen, että näistäkin vaaleista tulee tykkäämisvaalit, joissa äänestetään sen mukaan, miten "musta tuntuu." Vahvoilla ovat populistit eli käytännössä persut ja muiden puolueiden ja "tallien" (esim. Benin talli) ehdokkaikseen haalimat julkkikset. Kokemattomia kansanedustajia, joiden oma tietämys yhteiskunnallisista asioista on vähäinen, on puolueiden johdon helppo hallita ja pitää ryhmäkurissa. Osaltaan tähän perustuu puolueiden innokkuus hankkia ehdokkaiksi julkisuuden henkilöitä.

13. Politiikasta on tullut ihmisille etäinen protestin ja protestoinnin kohde. Tähän tulokseen tultiin äskettäin julkistetussa Evan kansallisessa asenne- ja arvotutkimuksessa "Maailman paras maa"; tutkimus perustuu 1 918 ihmisen alkuvuonna antamiin vastauksiin. Tutkimuksen mukaan suomalaisten kriittisyys poliittista päätöksentekojärjestelmää ja puolueita kohtaan on kasvanut. Toisaalta kansalaisten usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin on pysynyt pohjalukemisissa.

14. Evan tutkimuksen mukaan puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisen ihmisen ongelmista. Näin ajattelevien osuus on noussut kahdessa vuodessa 70 prosentista 78 prosenttiin. Myös niiden ihmisten osuus, joiden mielestä mikään puolue ei aja heille tärkeitä asioita, on kasvussa; tuolla tavalla ajattelee nykyisin 40 prosenttia kansalaisista.

15. Toisaalta kiinnostus politiikkaa kohtaan on kasvanut. Nyt 56 prosenttia suomalaisista kertoo olevansa kiinnostunut politiikasta ja seuraavansa sitä aktiivisesti. kaksi vuotta sitten näiden vastaajien osuus 51 prosenttia. Kiinnostuksen lisääntyminen johtunee poikkeuksellisen mielenkiintoisista vaaleista, mikä puolestaan johtunee perussuomalaisten kannatuksen kasvusta. Kiinnostuksen kasvu ei kuitenkaan ole tutkimuksen mukaan tae osallistumisesta eikä siitä välttämättä seuraa, että suhtautuminen politiikkaan olisi rakentavaa. Kyse voi olla protestista politiikkaa ja vanhoja puolueita vastaan.

16. Tutkimukseen vastanneiden mukaan rehellisyys ja vastuullisuus on selvästi tärkein ominaisuus, mitä ehdokkaalta vaaditaan. Se oli hyvin tärke kahdeksalle kymmenestä (82 %) ja lopuillekin vähintään melko tärkeä. Toiseksi tähdennetyin on ehdokkaan asiantuntevuus ja osaaminen (71 %) ja kolmanneksi rohkeus, valmius itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan (66 %). Eri väestöryhmien odotukset ovat näiden kriteerien osalta pitkälti yhdenmukaiset. Kysees-
sä on eräänlainen kelpoisuusehtojen peruspaketti.

17. Lisäksi valitsijan pitää olla vakuuttunut, että edustaja todella edustaa heitä, jotka ovat hänelle äänensä antaneet. Siksi ensisijaisten valintaperusteiden listalle lukeutuvat vielä tekijät ehdokkaan arvomaailma vastaa omaani (65 % pitää erittäin tärkeänä), ajaa asiaani ja puolustaa kaltaisteni ihmisten etuja (60 %) sekä kansanomaisuus, ymmärtää tavallisen suomalaisen arkea (54 %).

18. Toinen, suomalaisten enemmistölle vähintään melko tärkeiden ehdokkaan valintaperusteiden lista koostuu Evan tutkimuksen mukaan edellä kuvattuun ”ykkösluok-
kaan” verrattuna astetta käytännönläheisemmistä ominaisuuksista. Poliitikkojen on aina pitänyt osata ottaa yleisönsä ja olla hyviä puhumaan. Nykyään kuitenkin etenkin johtavilta poliitikoilta vaaditaan enemmän. Tupailtojen ja paikalliskokousten ohella pitää osata olla luontevalla tavalla läsnä myös kotien taulutelevisioiden näytöillä ja tiivistää sanottavansa muutamaan riviin, sillä kaikki muu leikataan lähetyksestä kuitenkin pois. Lähes kaikille (84 %) ehdokkaan sanavalmius, media- ja esiintymistaito on vähintään melko tärkeä valintaperuste. Kansa myös toivoo, että euroyhteyksissä ja laajemminkin maailmalla liikuttaessa, suomalaispoliitikoille klassinen ”tankerotyyli” tuskallisen kankeine ääntämyksineen ja cocktailkutsujen töppäilyineen olisi jo taakse jäänyttä aikaa. Kielitaito ja kansainvälisyys muodostaa hyvin tai melko tärkeän valintaperusteen yli kolmelle neljästä (77 %) kaikissa väestöryhmissä.

19. Vaikka rehellisyys on tärkein poliitikolta edellytettävä ominaisuus, oli Evan tutkimukseen vastanneista kansalaisista vain vajaa neljännes sitä mieltä, että valtaosa politiikoista on rehellisiä ja tunnollisia ihmisiä. Ei ole kovin vaikea arvata, mistä viimeaikaisista tapahtumista tämä voisi johtua; muistettakoon vain vaalirahoitussotku kaikkine "herkkuineen", vaalitukien asianmukainen ilmoittamatta jättäminen, Timo Kallin kuuluisa "möläytys", KMS, Nova-Group, Nuorisosäätiö, Mauri Pekkarinen ja Suomi-Soffan tapaus, ex-pääministeri Matti Vanhasen esteellisyysjupakka jne. jne.

20. Kaksi kolmasosaa suomalaisista on Evan tutkimuksen mukaan sitä mieltä, että poliitikkoja lahjotaan ja että se vaikuttaa päätöksiin. saman verran löytyy ihmisiä, joiden mukaan Suomea hallitsee "virkamiesten ja korkeiden herrojen epävirallinen ryhmittymä." Kyllä kansa tietää - ainakin nämä asiat! Tätähän se Veikko Vennamo juuri tarkoitti mainitulla iskulauseellaan.

21. Olisi ollut mielenkiintoista selvittää, mitä mieltä kansalaiset ovat korkeiden laillisuusvalvontaviranomaistemme (oikeuskansleri ja oikeusasiamies) toiminnasta ja heidän halustaan ja rohkeudestaan puuttua näiden "korkeiden herrojen" ja poliitikkojen erilaisten sotkujen selvittämiseen. Onko ihmisten mielestä niin, ettei "korppi korpin silmä noki."

22. Ei tämä tosiaan kovin hyvältä näytä! Mutta näillä mennään ja mennään myös vaaleihin. Kansa saa näissäkin vaaleissa niin huonon tai hyvän eduskunnan kuin se ansaitsee. Jos ihmiset äänestävät edelleen Arkadianmäelle vaalirahoitussotkuun tavalla tai toisella sekaantuneita ja puutteelliset tai epäselvät vaalirahoitusilmoitukset edellisissä vaaleissa viranomaisille jättäneet edustajat, niin mikäpäs siinä. Mutta älkööt sitten heti ensi syksynä alkako valittaa, että miten ihmeessä meille taas onkaan valittu tällainen eduskunta!

23. Lopuksi vielä oma alustava vaaliveikkaukseni puolueiden välisestä paikkajaosta tulevissa vaaleissa; suluissa nykyisen eduskunnan paikkamäärät puolueittain:

Kokoomus 46 (50), Keskusta 40 (51), Sdp 37 (45), Persut 34 (5), Vihreät 15 (15), Vasurit 14 (17), RKP 8 (9), Kristilliset 6 (7)


torstai 17. maaliskuuta 2011

413. Sanat eivät riitä kertomaan

Minä hiihtelen hankia hiljakseen, minä hiihtelen ystävän kanssa, koti tuolla vilkkuvi kultainen, tuli taasen on takassansa (Hilja Haahti)

Joudun nyt valittaen toteamaan, että kollega Jukka Kemppisen minulle antama lupaus - sellaiseksi sen ymmärsin - lopettaa blogissaan yksinomaan minua herjaamaan pyrkivien kommentoijien kirjoitukset, ei olekaan pitänyt. Viittaan siihen, mitä edellisen kirjoitukseni kommenttiosastossa esitin.

Kemppinen lähestyi itse minua sähköpostitse viestillään sen jälkeen, kun olin huomauttanut hänen blogissaan asiasta ja paheksunut solvaavien kantelukommenttien julkaisua.

Olen surullinen JK:n asenteesta ja hänen palstansa alennustilasta. Palsturi on tehnyt blogistaan jonkinlaisen kantelufoorumin, jonne jokainen häirikkö voi kirjoitella minusta mitä tahansa. Se on minusta raukkamaista. Ymmärrän toki, että kyse on jonkinlaisesta kostosta, kun olin arvostellut JK:n menettelyä mesota ja vaatia naurettavalla tavalla KKO:n presidentin eroa.

Nämä kantelijat, jotka ovat saaneet asuinsijan ja "kotirauhan" Kemppisen mainostamasta "blogikodista", ovat henkilöitä, joille olen itse antanut porttikiellon omaan blogiini asiattomien kirjoitusten ja räävittömän kielenkäytön takia.

Nuo hillittömät ihmiset, joiden joukkoon kuuluu myös parkkiaktivisteja tai -anarkisteja, ovat vaatineet, että minun pitäisi julkaista heidän täysin asiattomat ja räävittömät kirjoituksensa omassa blogissani! Kun en ole tähän tietenkään suostunut, he ovat ryhtyneet kantelemaan Kemppiselle, joka julkaisee noita solvaavia kantelukirjoituksia. Tämä on minusta aivan käsittämätöntä. Haluan pitää blogissa yllä mahdollisimman korkean laatutason ja sen vuoksi en salli siellä räävittömiä roskakirjoituksia.

Näiden kommentoijien, oikeidein kiusankappaleiden, kielenkäytön räävittömyyden ja asiattomuuden voi jokainen itse käydä todentamassa Kemppisen blogissa.

Nyt nämä kantelupukit vaativat, he suorastan raivoavat, Kemppistä antamaan minulle porttikiellon blogiinsa. Odotan mielenkiinnolla JK:n ratkaisua kyseisiin vaatimuksiin.

Minulla ei ole näissä olosuhteissa tietenkään mitään halua kirjoittaa Kemppisen blogiin. Olen nyt päässyt selville kyseisen palsturin todellisesta ajatusmaailmasta ja mielentilasta. Mutta niin kauan kuin blogisti sallii näiden ihmisten minua solvaavan kirjoittelun palstallaan, tulen tietenkin puolustamaan itseäni.

Ihailin nuorena juristina Jukka Kemppisen isää laamanni Kullervo Kemppistä pätevänä asianajajana ja yleensä kunnioitettavana lakimiehenä, joka rohkeni panna niin sanotusti kampoihin jopa presidentti Urho Kekkosen ja tämän edustaman politikoinnin kanssa. Isä-Kemppinen ei olisi koskaan eikä missään olosuhteissa alentunut moiseen kantelupukkien ja kiusankappaleiden hyysäämiseen.
------
Jatkan ensi viikolla hiihtelyä ja laskettelua Lapissa, Ylläksellä ja Levillä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä
kun hanki on hohtava alla,
kun taivas kirkasna kaareutuu-
mut parempi hiihdellä yksinään,
tiens itse aukaista itselleen
ja yksin uhmata yötä
(Eino Leino)





412. Tungosta hakoteillä; siellä tapaat myös ylimielisen poliisipäällikkö Paateron


1. Suomen kielessä on tuhansittain outoja sanoja ja sanontoja. Yksi niistä on sana "hakotie" ja siitä johdettu sanonta "olla hakotiellä" tai tavallisemmin "olla hakoteillä." Nykysuomen sanakirjan (13. painos vuodelta 1992) mukaan sana "hako" tarkoittaa katkaistua havupuunoksaa. Hakotie-sanan merkitys on harhateillä tai väärässä oleminen. Sanakirjan mukaan tunnetaan myös ilmaisut "joutua, harhautua hakoteille". Esimerkkinä sanonta "Asiassa näkyy oltavan pahasti hakoteillä."

2. Sana hakoteillä on yleisessä kielenkäytössä yleinen yleinen. Sitä käytetään usein, kun halutaan mollata jotakuta aika raskaasti. Googlettamalla löytyy parisataa tapausta, jossa joku on sanonut jonkun olevan joko hieman tai täysin hakoteillä tai sitten vain yksinkertaisesti sanotulla tiellä. Englanniksi sanaa hakoteillä vastaisivat ilmaisut "barking up the wrong tree" tai "on the wrong track."

3. Tässä hieman internetin perustuvaa luetteloa hakoteille joutuneista tai siellä (kai yhä) olevista ihmisistä tai asioista: Finnairin johto; lihanjalostus; multikulturalismin arvostelijoiden arvostelijat; puoluejohtajakööri; Tappara; kasvatusohjelmat; Ahtisaari; jalkapallon junnuvalmennus; valtapuolueiden talouspolitiikka; eläkeikäkeskustelu; koulu; F1-selostaja; päihdeäitien pakkohoitolaki; kauneusjournalismi; hallitus; hallituksen energiapolitiikka ("pahasti hakoteillä"); perhepolitiikka; Aalto-yliopiston rehtori; ministerit; komitea, seksuaalisuus ("pahasti hakoteillä"); tutkijat ("taas hakoteillä"); sijoitusneuvonta ("yhä hakoteillä"); jne. jne.

4. Blogissa 410/14.3.2011 kerroin perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Jacob Södermanin moittineen yksityistä parkkimaksukeskustelun joutumista hakoteille. Söderman ei perustelut väitettään tarkemmin eikä kertonut, missä kohdin mainittu keskustelu olisi joutunut hakoteille tai sivupoluille taikka mennyt peräti metsään. Tämä on tyypillistä mahtavien valtioelinten tietynlaiseen mahtipontisille ja mahtailuun taipuville edustajille; eivät he paljon välitä perustella väitteitään, vaan kakaisevat ne vain ulos suustaan.

5. Samanlaiseen mahtipontiseen esiintymiseen eli erimielisen mielipiteen esittäneiden henkilöiden ja asiantuntijoiden "tyrmäämiseen", oikeastaan tyrmäämisyritykseen, syyllistyi tänään ylin poliisipäällikkömme Mikko Paatero Iltalehden blogissaan. Paateron kirjoituksen oli jo otsikoitu mahtipontisella väitteellä: Eräät professorit hakoteillä.

Paateron pakina löytyy täältä.

6. Tyypillistä näille mahtailijoille on myös se, etteivät he kirjoituksissaan tai lausumissaan vaivaudu lainkaan kertomaan a) keiden professoreiden tai muiden henkilöiden mielipiteestä on kysymys, b) mistä tuo mielipide löytyy ja c) mikä on noiden väitetyllä hakoteille joutuneiden ja siellä yhä eksyksissä olevien onnettomien ihmisten perustelu väitteelleen. Tämä on tyypillistä suomalaista "keskustelua", jossa ei vastapuolta ei kunnioiteta edes sen vertaa, että mainittaisiin, keistä oikein on kysymys. Tällainen mahtailu ei edistä aitoa keskustelua yhtään, päin vastoin.

7. Paatero on aivan ilmeisesti tarkoittanut mollaamallaan "Hakotie-professorien" kannanotolla kolmen professorien Aamulehden verkkojulkaisussa 16.1.2011 julkaistua lyhyttä yhteenvetoa kolmen professorin puhelinhaastattelusta.
Lehtijuttu löytyy tästä.

8. Lehden verkkojulkaisussa olevassa muodossa esitettynä professoreiden lyhyt kannanotto on toki helposti kiistettävissä. Laajempi juttu ja perustellumpi kannanotto asiasta olisi ollut luettavissa sunnuntain 16.1. Aamulehden paperiversiosta. Itse muistelen kertoneeni toimittajalle paljon laajemmin asiasta mitä se on verkkojulkaisussa kerrottu. Lehtijutussa on jäänyt mainitsematta kokonaan se, että oikeudenkäynnin tehokkuus tai viivästymisen välttäminen ei suinkaan ole ainoa tavoite, jota esitutkinnan johtamisen siirtämisellä poliisilta syyttäjille tavoitellaan. Kyse on myös esitutkinnan asianmukaisuuden ja oikeudenmukaisuuden turvaamisesta.

9. Itse ole esittänyt esitutkinnan johtamisen siirtämisestä syyttäjälle kirjassani Rikosprosessioikeus I (1998) seuraavaa:

- Syyttäjäjohtoinen esitutkinta olisi omiaan toisaalta lisäämään tutkinnan tehokkuutta ja toisaalta parantamaan rikoksesta epäillyn oikeusturvaa. Syyttäjä kykenee laajemman laintuntemuksensa vuoksi poliisia paremmin päättämään, onko jokin teko rikos sekä arvioimaan näytön riittävyyttä ja sitä, minkä seikkojen toteennäyttäminen on tarpeen. Kun syyttäjä joka tapauksessa oikeudenkäynnissä vastaa siitä, että asia on riittävästi selvitetty syytteen nostamista ja ajamista varten, hänellä tulisi olla myös oikeus määrätä sen tutkimuksen suorittamisesta, johon hänen tulee perustaa syytteensä. Syyteharkinta saattaa kohtuuttomasti viivästyä, jos syyttäjällä on tosiasiallinen mahdollisuus määrätä tarvittavien lisätutkimusten toimittamisesta vasta poliisin johtaman esitutkinnan valmistuttua. Myös pääkäsittelyn keskityksen turvaamiseksi olisi eduksi, että syyttäjä olisi esitutkinnassa täysin tietoinen ratkaistavakseen tulevista asioista ja voisi tämän johdosta vaikuttaa tutkinnan suuntaamiseen. Esitutkinnan johtajana syyttäjä voisi tehdä myös pakkokeinojen käyttämistä koskevia päätöksiä ja ajaa niitä koskevia vaatimuksia tuomioistuimessa.
Esitutkinnan johtamiseen pitäisi tehokkuuteen pyrkimisen ohella kuulua myös tutkinnan laillisuuden kontrollointi, mutta se on käydyssä keskustelussa saanut vain vähäistä huomiota osakseen. Tutkinnanjohtajan tehtävänä on valvoa, että tutkijat suorittavat työnsä esitutkinnan periaatteiden (ETL 5-12 §) mukaisesti. Kun syyttäjä vastaa tuomioistuimessa siitä, että esitutkinta on toimitettu paitsi perusteellisesti myös asianosaisten ja erityisesti epäillyn oikeudet huomioon ottaen, ei voida perustellusti olettaa, että syyttäjä pyrkisi esitutkintaa johtaessaan selvittämään ainoastaan syytteen tueksi vaikuttavia seikkoja. Epäillyn ja asianomistajan oikeusturvaa parantaisi myös se, että he voisivat esittää tutkijoiden menettelytapoja koskevat huomautukset ja kantelut poliisista erillään olevalle viranomaiselle eli syyttäjälle.
Syyttäjän perehtyminen asiaan tutkinnanjohtajana jo ennen syyteharkintaa olisi omiaan vähentämään virheellisiä syyteratkaisuja. Syyttäjän puolueettomuus ei vaarantuisi, jos hänet kytkettäisiin esitutkintaan työryhmän ehdottomalla tavalla vasta sitten, kun etsintätoimet on saatettu loppuun, sillä tämän jälkeen tutkinnanjohtajalle kuuluvat tehtävät ovat sellaisia, etteivät ne yleensä vaikuta syyttäjän puolueettomuuteen. On vaadittu, että syytteen nostaminen edellyttäisi kahden riippumattoman viranomaisen, poliisin ja syyttäjän, samansuuntaista päätöstä. Epäillyn oikeusturva ei kuitenkaan poliisin johtamassa esitutkinnassa juurikaan parane siitä, että syyttäjä joutuu perustamaan syyteratkaisunsa yksinomaan poliisin hänelle toimittamaan aineistoon.

10. Paatero ei ota minkäänlaista kantaa näihin kysymyksiin. Hän ei edes yritä keskustella asiasta eli esitutkinnan johtamisesta, vaan mylväisee arvovallallaan, että "on selvää, ettei nykyistä esitutkintajärjestelmää muuttamalla voida vaikuttaa rikosten selvittämisprosenttiin tai esitutkinnan viiveisiin." Keskustele nyt sitten tällaisten mahtailevien poliisipamppujen kanssa, jotka eivät edes välitä osallistua minkäänlaiseen analyyttiseen keskusteluun ulkopuolisten kanssa! Paaterokin tuntuu vetoavan vain siihen, että minä olen ylin poliisipäällikkö, joka tietää kaiken, edustan poliisia, jonka rikosten selvittämisprosentti on helevetin korkea - peräti joka toinen rikos "selviää" (!) - joten minun ei tarvitse keskustella typerien ja hakoteillä olevien professoreiden kanssa.

11. Asiasta eli esitutkinnan johdon siirtämisestä syyttäjälle olisi tietenkin pitänyt keskustella oikeusneuvos Ilkka Raution puheenjohdolla toimineessa esitutkintalakia ja pakkokeinolain uudistamista valmistelleessa komiteassa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, kuten mietintöön eriävänä mielipiteensä kirjauttaneet asianajajajäsenet kertovat, vaikka komitean kuulemat professori-asiantuntijat sitä edellyttivät. On totta, että mietinnössä on muutamalla sivulla käsitelty asiaa (s. 29-32) - eduskunnan perustuslakivaliokunta piti tätä "arviointia" lausunnossaan (PeVL 66/2010 vp) "varsin laajana." Mutta asian käsittely mietinnön kirjallisissa perusteluissa ei ole tietenkään sama asia kuin kysymyksen pohtiminen komitean kokouksissa. Se, mitä perusteluihin on kirjattu, näyttää perustuvan yksinomaan siihen, mitä asiasta on jo aiemmin virallisissa julkaisuissa moneen kertaan lausuttu. Tuollaisen tutun tekstin kirjaa helposti mietintöön, vaikka itse asiasta ei olisi keskusteltu komitea kokouksissa sanakaan. Komitean puheenjohtaja Ilkka Rautio kantaa vastuun siitä, että puheena olevaa kysymystä, joka olisi ollut koko uudistuksen merkittävimpiä uudistuksia, ei otettu komiteassa perinpohjaisen keskustelun ja analyysin kohteeksi.

12. Paateron väitteet ja perustelut rikosten korkeasta selvittämisprosenteista ynnä muusta ovat tuttua puhetta, mutta Paatero ei esitä blogissaan mitään tarkempia lukuja tuosta selvittämisasteesta ja sen kehittymisestä vuosien mittaan. Onko selvittämisprosentti noussut vai laskenut esimerkiksi viimeisten 20 vuoden aikana? Mitä selvittämisasteella itse asiassa tarkoitetaan? Millaisten rikosten kohdalla selvittämisaste on korkeimmillaan ja millaisten taas alimmillaan? Jne. Kaikki tietävät, ettei poliisi lähde nykyisin tutkimaan lainkaan esimerkiksi pyörävarkauksia tai muita vastaavankaltaisia rikoksia. Kysymyksiä olisi lukemattomia, mutta Paatero ei mene yhteenkään näistä. Paatero vain huutele poliisin vähäisestä resursseista niin kuin Suomessa on aina huudeltu. Mutta jos ylin poliisipäällikkö ei ole saanut päättäjiä vakuuttuneeksi resurssien vähäisyydestä ja lisäystarpeesta, niin eikö hän ole silloin tavallaan epäonnistunut siinä tehtävässään, joka nimenomaan hänelle on kuulunut eli huolehtia poliisin riittävistä resursseista?

13. Paatero antaa ymmärtää professorien väittäneen, että oikeudenkäyntien viiveet johtuisivat pelkästään esitutkinnan hitaudesta. Itse en ole tällaista sanonut, enkä usko, että nuo kaksi kollegaanikaan olisi tuollaisen väitteen esittäneet. Kaikki toki tietävät ja myöntävät, että syitä oikeudenkäyntien pitkittymiseen löytyy esitutkinnan ohella myös syyteharkinnan ja tuomioistuinkäsittelyn hitaudesta.

11. Paatero syyllistyy samanlaiseen oikeudenkäyntien viivästymisten vähättelyyn mitä myös oikeusministeri Tuija Braxkin koko ministerikautensa ajan tehnyt. Paatero väittää, että Suomen ihmisoikeustuomioistuimelta saamat lähes sata langettavaa tuomiota tai niihin verrattavaa ratkaisua johtuisivat yksinomaan "vanhoista jutuista" eli 1990- luvun talouslaman aikaisista "talousrikossotkuista" ja tilanne olisi nyt paljon parempi. Tämä ei taida kuitenkaan pitää paikkansa, sillä Suomi on saanut eli ehtinyt saada toki langettavia tuomioita oikeudenkäyntien hitaudesta myös talouslaman jälkeen vireille pannuissa rikosjutuissa.

12. Reilu vuosi sitten voimaan tullut niin sanottu "hyvityslain" (L oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä, 362/2009) tarkoituksena oli yksinkertaisesti vähentää tai lakkauttaa Suomesta ihmisoikeustuomioistuimelle tehtävät, oikeusprosessien viivästymiseen perustuvat valitukset ja siten kiillottaa Suomen pahasti kolhiintunutta kansainvälistä mainetta. Suomihan on joutunut oikeudenkäyntien hitaudessa samaan kastiin Turkin, Italian, Romanian, Bulgarian, Venäjän yms. maiden kanssa.

13. Suomi on saanut oikeusprosessien hitauden takia ihmisoikeustuomioistuimelta paljon enemmän langettavia tuomioita kuin muut pohjoismaat yhteensä. Hyvityslaki tarkoittaa sitä, että viivästyksen uhriksi joutunut oikeusjutun asianosainen saa jonkinlaisen, lähinnä muodollista laatua olevan korvauksen Suomen valtiolta oikeudenkäynnin viivästymisestä. Hyvityksen suuruus on 1 500 euroa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti viivästyy, kuitenkin enintään 10 000 euroa. Korvausmäärät ovat samaa luokkaa mitä ihmisoikeustuomioistuinkin tuomitse valtion maksettavaksi. Viivästymisen uhriksi joutuneen ihmisen ei tarvitse enää valittaa asiasta ihmisoikeustuomioistuimelle, mikä "putsaa" Suomelle perin ikäviä langettavien tuomioiden lukuja. Mutta pitäisi toki nähdä, ettei tuolla "silmänkääntötempulla", jota hyvityslaki edustaa, tietenkään ole poistettu niitä syitä, jotka johtava oikeudenkäyntien viivästymiseen.

14. Paatero valittelee sitä, että useimmat talousrikosjuttujen esitutkinnan viiveet johtuvat siitä, että rikoksista epäilyt henkilöt välttelevät tietoisesti esitutkintaa ja pakoilevat "aktiivisesti." Mutta eikö ole juuripoliisin velvollisuutena estää, ettei tällaista välttelyä ja pakoilua tapahtuisi? Poliisihan on pidättämisen oikeutettu viranomainen ja poliisitutkinnanjohtaja tekee vangitsemisesityksen tuomioistuimelle. Poliisin pitää toki seurata rikollisia eikä päästää heitä karkuun, noutaa konnat oikeuteen ja huolehtia heidän pitämisestään säilössä, ettei oikeuden istuntoja pakoiltaisi. Tämäkin "hyvässä yhteistyössä syyttäjän ja tuomioistuimen kanssa."

15. Hallituksen esitutkintalakiehdotuksessa (HE 222/2010 vp) ei siis esitetty esitutkinnan johdon siirtämistä syyttäjälle. Sen sijaan siinä korostetaan - jälleen kerran - poliisin ja syyttäjän välisen esitutkintayhteistyön merkitystä. Tätähän on korostettu jo 20 vuoden ajan lukuisissa VKSV:n ja poliisin välisissä neuvotteluissa, seminaareissa ja lukemattomissa asiakirjaselvityksissä, mutta ilman kovin näkyviä tuloksia. Paperia on syntynyt, mutta ei sitten paljon muuta. Lähtökohta on edelleen sama: poliisi tutii ja vasta sen jälkeen syyttäjä saa esitutkintapöytäkirja-aineiston ja alkaa puurtaa syyteharkintaa ja perehtyä poliisin keräämään aineistoon. Tämä perustilanne säilyy edelleen myös pykälätasolla, sillä se on kirjattu lakiin (ETL 10:2).

16. Esitutkintayhteistyöstä kirjoitetaan toki komitean mietinnössä, hallituksen esityksessä sekä perustuslakivaliokunnan ja lakivaliokunnan mietinnössä kauniisti, mutta mitään konkreettista parannusta ja tehostamista lähinnä vain kosmeettisia muutosta merkitsevät pikku viilaukset pykäliin eivät tuo tullessaan. Perussyy on siinä, kuten olen ennenkin huomauttanut, että pykälät on kirjoitettu niin sanotusti sallivien eikä velvoittavien tai pakottavien säännösten muotoon, jotka eivät sitä paitsi ole lainkaan täsmällisiä. Pykälät antavat mahdollisuuden tehokkaaseenkin yhteistyöhön, mutta ne eivät itse asiassa velvoita juuri mihinkään. Kun asia on näin, eli käytännöllisesti katsoen samalla tavalla kuin myös nyt voimassa olevassa laissa, on vaikea kuvitella ja uskoa, että esitutkintayhteistyö tulisi käytännössä juurikaan tehostumaan.

17. Katsotaanpa, mitä tämä suuri ja mahtava "Perustus" eli perustuslakivaliokunta lausui esitutkintayhteistyöstä lausuntonsa (PeVL 66/2010 vp) perusteluissa:

Poliisin ja syyttäjän yhteistyö
Syyttäjän asemaa esitutkinnassa arvioidaan esityksessä varsin laajasti (s. 29-32) (JV: vertaa, mitä itse olen edellä todennut tästä asiasta). Päätelmänä on, että jo nykyiset esitutkintalain säännökset antavat syyttäjälle laajat toimivaltuudet esitutkinnassa. Valmistelun aikana ei ole tullut esiin sellaisia vahvoja syitä, jotka ainakaan nykyisessä tilanteessa johtaisivat käsiteltävän kysymyksen osalta syyttäjän aseman uudelleenarviointiin. Syyttäjällä on nykyisin ja ehdotetun lainsäädännön nojalla pidättämiseen oikeutettuna virkamiehenä laajat toimivaltuudet pakkokeinojen käytön suhteen. Syyttäjän kytkeminen esitutkintaan tapahtuu yhteistyövelvollisuutta koskevilla säännöksillä, jotka velvoittavat esitutkintaviranomaisia pitämään syyttäjää tarvittavassa määrin tietoisena esitutkinnan etenemisestä ja velvoittavat syyttäjää osallistumaan esitutkinnan ohjaamiseen.

Käsitellessään oikeudenkäyntien viivästymistä valiokunta totesi, että esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisten yhteistyötä on edelleen kehitettävä ja alueellisia eroja vähennettävä. Lopputuloksen kannalta olisi hyödyksi, jos syyttäjä voisi kohdentaa ja rajoittaa esitutkintaa rikos- ja prosessioikeudellisesti olennaisiin kysymyksiin erityisesti laajoissa ja vaikeissa talousrikosjutuissa ja järjestäytyneen rikollisuuden jutuissa. Yhteistyön tiivistäminen edellyttää organisaatioiden sisäisiä toimenpiteitä, minkä ohella olisi perusteltua selvittää, mitä hyötyjä voitaisiin saavuttaa poliisin sijoittamisella oikeusministeriön hallinnonalaan (PeVM 1/2010 vp , s. 4/I). Valiokunta katsookin, että poliisin ja syyttäjän yhteistyötä koskevien säännösten tulee olla ehdotettua velvoittavampia ja täsmällisempiä.

18. Perustuslakivaliokunta siis katsoo kylmästi, että jo "nykyinen laki antaa mahdollisuudet tehokkaaseen yhteistyöhön." Tämä on aivan totta: niinhän se antaa tai antaisi, mutta vain sallivin säännöksin, jotka eivät velvoita tehokkaaseen yhteistyöhön, minkä vuoksi yhteistyö on käytännössä tehotonta. Tätä ristiriitaa tai puutetta valiokunta ei kuitenkaan havaitse tai ole havaitsevinaan.

19. Oleellinen asia tulee ikään kuin varkain tai anteeksipyydelleen esille valiokunnan perustelujen viimeisessä virkkeessä, jonka olen edellä lihavoinut. Se on yhteistyön ydinkysymys: yhteistyöstä kaivattaisiin velvoittavampia ja täsmällisempiä säännöksiä. Niitä ei kuitenkaan ole eikä, yllätys yllätys, perustuslakivaliokunta sellaisia säännöksiä lakiin tälläkään "kierroksella" lakiin vaatinut otettaviksi. Mikään ei siis muuttunut eikä käytännössä tule muuttumaan. Pitänee ilmeisesti vain ryhtyä odottelemaan sitä seuraavaa, ehkä 40-50 vuoden kuluttua tapahtuvaa suurta esitutkintauudistusta!

20. Mitä sitten lausui lakivaliokunta mainitusta esitutkintayhteistyöstä mietinnössään (LaVM44/2010 vp). Kas näin:

3 §. Yhteistyövelvollisuus. Pykälä koskee esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän esitutkintayhteistyötä. Esitutkintaviranomaisen tulee asian laadun ja laajuuden edellyttämällä tavalla ilmoittaa syyttäjälle esitutkinnan toimittamiseen ja tutkinnan edistymiseen liittyvistä seikoista ja syyttäjän on tarvittavassa määrin osallistuttava esitutkintaan. Lisäksi esitutkintaviranomaisella ja syyttäjällä on velvollisuus neuvotella esitutkintayhteistyön järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä.

Lakivaliokunta toteaa, että esitutkintayhteistyön edistäminen on uudistuksen yksi keskeisistä painopisteistä. Tehokkaalla esitutkintayhteistyöllä on mahdollista merkittävästi lyhentää koko rikosprosessin kestoa. Yhteistyövelvoitteen tarkoituksena on toisaalta se, että esitutkintaviranomainen tarvittaessa saa syyttäjältä tukea harkinnanvaraisten tai tulkinnanvaraisten kysymysten arviointia varten, ja toisaalta se, että syyttäjä tarvittavassa määrin pysyy ajan tasalla esitutkinnan etenemisen suhteen ja tarvittaessa käyttää esitutkintatoimivaltuuksiaan. Esimerkiksi talousrikoksissa on tärkeää, että tutkinnanjohtaja ja syyttäjä yhdessä arvioivat, onko esitutkinta riittävä asianmukaista syyteharkintaa ja keskitettyä pääkäsittelyä varten. Yhteistyön merkitystä on syytä korostaa myös esimerkiksi ulkomailla tehtyjen rikosten tutkinnassa. Myös perustuslakivaliokunta on lausunnossaan korostanut poliisin ja syyttäjän yhteistyön tiivistämistä.

21. Hieman aiemmin lakivaliokunnan mietinnössä todetaan, että "esitutkintaviranomaisen ja syyttäjän yhteistyötä vahvistetaan, millä voidaan tehostaa asioiden käsittelyä ja lyhentää koko rikosprosessin kestoa." Mutta tässäkään kohdin ei puhuta mitään siitä, että yhteistyötä säännellään jatkossakin sallivien säännösten avulla, jotka eivät velvoita tai pakota viranomaisia todella tehostamaan yhteistyötä myös käytännön tasolla. Kauniit puheet yhteistyön merkityksestä jäävät vain paperitasolle. Huolestuttavaa on se, että lakivaliokunta ei ole huomannut edes sitä, että yhteistyö edellyttäisi nykyistä ja myös tulevaan lakiin otettaviin säännöksiin verrattuna "täsmällisempiä ja velvoittavampia säännöksiä." Tämän asian huomasi sentään perustuslakivaliokunta, muttei lakivaliokunta, vaikka juuri viimeksi mainitun pitäisi olla perillä lainsäädännön yksityiskohdista.

22. Tutkinnanjohtajan ja syyttäjän yhteistyöstä on joitakin säännöksiä myös uudessa eli ilmeisesti parin vuoden päästä vasta voimaan tulevassa pakkokeinolaissa. Vangitsemisvaatimuksen tekijästä säädetään, että esitutkinnan aikana vangitsemisvaatimukseen tekee pidättämiseen oikeutettu virkamies, käytännössä siis tutkinnanjohtaja. Ennen vaatimuksen tekemistä siitä on lain mukaan ilmoitettava syyttäjälle, joka voi ottaa päätettäväksi kysymyksen vangitsemisvaatimuksen tekemisestä. Vastaavanlainen säännös koskee myös matkustuskiellon tekemistä ja tekijää.

23. Siis tässä on aivan tendenssi kuin esitutkinnassakin ja sitä koskevassa yhteistyössä; pykälät ovat sallivia eli voi-muotoisia. Syyttäjä voi ottaa vangitsemisvaatimuksen itselleen, mutta hänen ei ole minkäänlaista velvollisuutta niin tehdä. Käytännössä mikään ei tule muuttumaan: vangitsemista samoin kuin matkustuskieltoa koskevan vaatimuksen tuomioistuimelle tekee edelleen tutkinnanjohtajana toimiva poliisi, ei syyttäjä. Ilmeisesti samaa kavaa noudatetaan myös muiden pakkokeinojen kohdalla. Tilanne on hyvin poikkeuksellinen muihin EU-valtioihin verrattuna, sillä muissa maissa on pääsääntö, että syyttäjä, joka siis johtaa esitutkinta, esiintyy aina tuomioistuimessa myös pakkokeinoja koskevan vaatimuksen tekijänä. Mutta Suomihan ei olekaan Eurooppa, Suomi on Liettua ja Valko-Venäjä!

24. Paaterokin ilmoittautui pakinallaan hakoteiden kulkijaksi.


tiistai 15. maaliskuuta 2011

411. Eduskunta kiisteli: ESM vai ERVV? Äänestäjät: EVVK!

Mikä sitten lienee äänestäjien luottamus ensi kuun vaaleissa...

1. Eduskunnassa oli tänään esillä vasemmistoliiton aloitteesta nostettu välikysymys Mari Kiviniemen (kesk) hallitusta vastaan. Vasemmistoliiton välikysymyksessä - välikysymykseen yhtyivät myös perussuomalaiset ja kristilliset - sanotaan näin:

- Suomi on tukenut Euroopan vaikeuksiin joutuneita maita antamalla lainaa ja sen lisäksi ollut takaamassa väliaikaista Euroopan rahoitusvakausvälinettä.

Viime viikonloppuna järjestetyssä kokouksessa oli esillä sekä Euroopan rahoitusvakausväline (ERVV, englanniksi EFSF) että pysyvä vakautusmekanismi (EVM, englanniksi ESM).

Pääministerin tiedotteen mukaan euromaat sopivat, että EU:n nykyinen rahoitusvakausväline (EFSF) muodostaa pohjan pysyvälle järjestelmälle (ESM). ESM:n on määrä tulla voimaan vuonna 2013. "Olemme yhteisesti sitoutuneet 440 miljardiin, mutta nyt voimme todeta, että tarvetta takuiden kasvattamiseen ei tällä hetkellä ole. Väline pystyy suoriutumaan tehtävästään nykyiseltä pohjalta. Tämä on meille keskeinen linjaus."

Pääministerin tiedote antaa tietoisesti sen kuvan, että hallitus ei euromaiden kokouksessa sitoutunut tuen lisäämiseen.

Kuva muuttuu varsin toiseksi, mikäli on uskomista esimerkiksi Saksan liittokansleri Merkelin lausuntoihin ja kansainvälisten tietotoimistojen selostuksiin. Niissä nimittäin todetaan euromaiden sitoutuneen tilapäisen tuen (väliaikaisen rahoitusvakausvälineen) kasvattamiseen nykyisestä 250 miljardista eurosta niin, että se olisi myös reaalisesti 440 miljardia euroa.

Kokousasiakirjassa tästä seikasta todetaankin: "Ennen EVM:n voimaantuloa Euroopan rahoitusvakausvälineen sovittu 440 miljardin euron suuruinen lainanantokyky asetetaan täysimääräisesti käyttövalmiuteen." Sen sijaan tämän toteuttamisen tekniset yksityiskohdat jätettiin myöhemmäksi.

Edelleen kokousasiakirjasta käy ilmi, että pysyvän tukimekanismin kooksi sovittiin reaalisesti 500 miljardia euroa. Siten tässäkin nykyinen reaalisesti 250 miljardin väliaikainen tuki kaksinkertaistuu.

Kun pääministerin tiedote pyrkii korostamaan torjuntavoittoa tuen kasvattamisessa, niin ulkomaisista lähteistä syntyy varsin toisenlainen kuva eli sellainen kuva, että hallitus on sitoutunut kaksinkertaistamaan Suomen vastuut nykyisestä 8 miljardista.

Kyse on suuresta uudesta tukisitoumuksesta samaan aikaan, kun toisaalta vaaditaan julkisen talouden säästöjä, jotka varmasti vaikuttavat niin kansalaisten palveluihin kuin etuuksiinkin.

Hallituksen olisi tullut antaa eduskunnalle tiedonanto asiasta niin, että siitä olisi käynyt selkeästi ilmi, mihin hallitus haluaa Suomen sitoutuvan. Näin koko eduskunta olisi voinut ottaa kantaa uusiin miljarditukiin. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että euromaiden kokouksessa oli esillä myös muita merkittäviä EU:n luonteeseen vaikuttavia kysymyksiä, mm. perussopimuksen muuttaminen.

Edellä olevan perusteella ja Suomen perustuslain 43 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan välikysymyksen:

Euromaiden kokouksessa maamme sidottiin uusiin miljarditukiin toisten jäsenmaiden hyväksi, mistä seikasta hallituksen välittämä tieto kaiken lisäksi poikkeaa muualta saadusta tiedosta oleellisesti. Miten hallitus menetteli tukien suhteen euromaiden kokouksessa, ja miten hallitus aikoo menetellä Eurooppa-neuvostossa?

2. Noin siis välikysymyksessä, joka tehtiin aivan viime tipassa, sillä eduskunta piti tänään viimeisen istuntonsa. Eduskuntakeskustelu pääsi vauhtiin kello 15 maissa. Seurasin keskustelua aika ajoin netistä. Olihan se taas aikamoista teatteria ja sellaista showta, josta luullakseni tavallinen äänestäjä ei juuri paljoakaan ymmärtänyt.

3. Hallitus eli käytännössä Mari Kiviniemi ja oppositio sanailivat monta tuntia siitä, mitä Mari Kiviniemi oli viime perjantaina Brysselissä itse asiassa a) sanonut, b) mistä sopinut, jos jostakin oli sovittu, tai c) antanut ymmärtää jne. Pohdiskeltiin, oliko Kiviniemi ollut ollenkaan kärryillä siitä, mistä Brysselissä oli puhuttu tai sovittu taikka annettu suosituksia. Oliko Kivinimi johtanut meitä siis suomalaisia harhaan jne. Monta kertaa vedottiin Saksan liittokansleriin Angela Merkeliin ja hänen versionsa sitä, mitä Brysselissä oli puhuttu ja mistä sovittu. Välikysyjien ja opposition mielestä - tähän näkemykseen yhtyivät (asiallisesti ottaen) myös vihreät (siis tuleva oppositiopuolue) Kiviniemi ei ollut kertonut totuutta siitä, mistä Brysselissä oli sovittu.

4. Valehtelijaksi kukaan ei tohtinut pääministeriä moittia, sillä niin ei saa eduskunnassa yksinkertaisesti tehdä. Ainoa poikkeus tästä etikettisäännöstä koettiin vuonna 2003, jolloin pääministeri Anneli Jäätteenmäki vakuutteli eduskunnan edessä, että hän puhuu niin totta kuin osaa. Tällöin eduskunnasta kuului vihaista sonnilaumaa muistuttava mölinä, jossa falsettiin nousi Ben Zyskowiczin (kok) raakunta: Valehtelee, valehtelee! Se ei ollut hepreaa ja tarkoitti: Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse! - No niin, tämä episodi on aina näin Pitkäperjantain lähestyessä syytä palauttaa mieliin.

5. Tämä eli siis kielto leimata kollegoja valehtelijoiksi, on varmaan ainoita asioita, mistä eduskunnassa ollaan yksimielisiä. Minulle on kuitenkin vuosien ja vuosikymmenien aikana jäänyt sellainen vahva käsitys, että Suomen virallisissa instituuteissa tuskin missään muualla valehdellaan niin paljon kuin juuri eduskunnassa ja tuomioistumissa, aina korkeinta oikeutta myöten. Kolmannella sijalla on sitten poliisi. Vaikka näissä instituuteissa siis (muka) pitäisi puhua aina ehdottomasti vain totta.

6. Mutta palatkaamme tämänpäiväiseen ja -iltaiseen välikysymyskeskusteluun, joka siis päätti neljä vuotta istuneen eduskunnan kauden; ensi huhtikuussa Arkadianmäelle sitten kokoontuu "Uusi valehtelijoiden klubi", jos näin leikkisästi asia sallitaan ilmaista. No, useissa tärkeissä asioissa Eduskunnassa toki puhutaan myös faktaa, eivätkä kaikki täysistuntosalin puheetkaan välttämättä ole pelkkää retoriikkaa.

7. Demarit eivät (tietenkään) halunneet allekirjoittaa vasureiden välikysymystä, mutta oli täysin arvattavissa, että kun Eero Heinäluoma pääsee vauhtiin ja puhujapönttöön, saadaan kuulla demarien oma epäluottamislause-ehdotus hallitukselle. Se oli härskimpi kuin vasureiden, sillä siinä demarit syyttivät Mari Kiviniemeä siitä, että tämä olisi sopinut jotakin sellaista Brysselissä, johon hän ei ollut saanut eduskunnalta eli sen Suurelta valiokunnalta mandaattia viime viikon kokouksessa.

8. Eero Heinäluoma syytti Kiviniemeä kansainvälisen sopimuksen solmimisesta eduskunnan selän takana. Heinäluoman mukaan demarit ei hyväksy Kiviniemen sopimaa EU:n kilpailukykysopimusta. Sen sijaan takuiden osalta ollaan Heinäluoman mukaan "ees taas" -tilanteessa eli hallitus ei vastannut, miten niiden osalta menetellään. Sdp esitti hallitukselle omaa epäluottamuslausettaan, sillä se ei hyväksynyt myöskään vasemmistoliiton perusteita.

9. Pääministeri Kiviniemi väitti puolestaan pontevasti, että eurotakuiden kasvattaminen on Suomen aloitteesta torjuttu "toistaiseksi." Kun oppositio väitti, että Suomen takuut olisivat nousseet viime perjantaina Brysselissä 8 miljardista eurosta 16 miljardiin euroon, Kiviniemi selitteli tyynesti, että juuri Suomi sai perjantain EU-huippukokouksessa torjuttua yksittäisten euromaiden takuiden kasvattamisen. Kiviniemi kuitenkin sanoi, että "paineet eivät ole poistuneet". Kiviniemen mukaan Euroopan rahoitusvakausvälineen todellista lainanantokykyä voidaan kasvattaa myös muulla tavalla, joten "on tärkeää selvittää, mitä keinoja on tosiasiallisesti mahdollista käyttää".

10. Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Paavo Arhinmäki sanoi, ettei edes valtiovarainministeri Jyrki Katainen tunnu ymmärtävän Kiviniemen perjantaisia puheita. Arhinmäki viittasi Kataisen tämänpäiväiseen lausuntoon, jonka mukaan Kiviniemen on itse selvennettävä sanomisiaan. Katainen ei ollut tänään eduskunnassa, koska hän oli Brysselissä.
–Ei ole helppoa mennä selittämään äänestäjille, että ongelmamaiden tukipaketti nousee kahdeksasta miljardista kaksinkertaiseksi ja samaan aikaan puhua uskottavasti tarpeesta poistaa kestävyysvaje, Arhinmäki heitteli.

11. Huh, mikä soppa! Minulle kyllä selvisi jossakin vaiheessa keskustelua, että Kiviniemi ja oppositio, siis Arhinmäen ja Heinäluoman johdolla, puhuivat itse asiassa kahdesta eri asiasta lainatakuiden osalta. On nimittäin yhtäältä ESM ja toisaalta ERVV, katso ylhäällä (jos viitsit). Kiviniemi puhui ESM:stä, mutta oppositio sen sijaan ERVV:stä - vai oliko se nyt toisinpäin. Kyllähän nämä ihmiset, siis Kiviniemi ja hänen tukijansa toisaalta ja Arhinmäki ja Heinäluoma sekä koko oppositio (toivottavasti) toisaalta, ymmärsivät, että nyt puhutaan eri asiasta varsinkin näiden lainatakuiden osalta, mutta he "antoivat vaan mennä samaa tahtia" loppuun asti edes yrittämättä ymmärtää toisiaan; tai ainakaan tunnustamatta sitä.

12. Ai minkä takia tällainen näytelmä? No, totta kai kuukauden kuluttua pidettävien eduskuntavaalien ja sitä edeltävän vaalikampanjan takia. Mari Kiviniemen ja koko hallituksen ja hallituspuolueiden pitää yrittää uskotella, että Suomi on nyt todella tiukkana näiden Kreikan ja Irlannin sekä tulossa olevien Portugalin, Espanjan ym. maiden avustamisessa ja lainoittamisessa ja että mistään Suomen antamien lainatakuiden määrän tuplaamisesta ei olisi EU-huippukokouksissa sovittu. Kiviniemi luottaa tai antaa ainakin uskoa, että lainatakuiden nousu voitaisiin korvata joillakin "muilla toimilla." Opposition pitää sitä vastoin antaa aivan toisenlainen kuva asioista ja väittää, että Kiviniemi ja Katainen eivät joko ymmärrä asioita tai antavat vaaleja silmällä pitäen harhaanjohtavaa kuvaa Suomen sitoumuksista.

12a. Todella outoa tuollainen jankkaaminen ja toistensa ohitse puhuminen, suorastaan lapsellista ja äänestäjien harhauttamista, jos minulta kysytään. Mutta tämä nyt varmaan on sitä paljon puhuttua "politiikkaa" ja sen tekemistä, pahimmoillaan. Ei mikään ihme, että eduskuntavaaleissa äänestysvilkaus laskee vaali vaaleilta. Kuka hitto tuollaista jankkaamista ja sumuttamista viitsii katsella ja yrittää ymmärtää! Eikö pääministeri Kivireki voinut sanoa selkokielellä, mistä on kysymys ja missä mennään! Ei, ei se edes yrittänyt, vaan intti inttämistä päästyään, että "nyt ei ole sovittu lainatakuiden korottamisesta". Kiviniemi ei suostunut "paljastamaan", vaikka kaikki sen kyllä tietävät, että hän oli ollut Brysselissä Angela Merkelien ja muiden johtajien mukana vakuuttelemassa pääomasijoittajille ja näille hemmetin markkinavoimille, että jos on tarvis ja muu ei auta, niin ne lainatakuutkin voidaan kyllä, saakeli soikoon, tuplata. - Siis on tämäkin yhden sortin "demokratiaa": markkinoille ja kansalaisille pitää kertoa asioista eri tavalla: markkinavoimille kerrotaan totuus, mutta ihmisille uskotellaan toista!

13. Sitten meillä on tämä Suuri valiokunta, jota johtaa Erkki Tuomioja (sdp). Siellä käsitellään nämä EU-asiat ja siis myös tämä takuusoppa ja siihen liittyvät ESM:t ja ERVV:t sun muut "välineet." Kukaan ulkopuolinen ei tiedä, hänen ei ainakaan pitäisi tietää, mitä siellä ihmeellisessä "Suuressa" on oikein puhuttu ja sovittu. Valiokuntien kokoukset ovat nimittäin salaisia. Ihmeellistä: eduskunnan tärkein valiokunta, mutta ihmiset eivät saa tietää, mitä siellä puhutaan! Viime viikolla oppositio ja hallitus kiivailivat kovasti siitä, oliko tämän "Suuren" kokouksista vuodettu opposition edustajien toimesta salaista tietoa ulkopuolisille. Tästäkään ei saatu minkäänlaista tolkkua saatikka selvyyttä. Oppositio väitti, että ainoa joka oli vuotanut, oli Paavo Väyrynen (kesk) uudessa, tammikuussa ilmestyneessä kirjassaan. - Pääseeköhän Paavo muuten edes enää eduskuntaan Uudeltamaalta, epäilen.

14. Erkki Tuomioja näyttää olevan"Suuren ja Salaisen" puheenjohtajana jollakin tavalla puun ja kuoren välissä. Yhtäältä hän kyllä tietää, miten asiat ovat, eli hallitus on myös po. riidassa loppujen lopuksi oikeassa, mutta toisaalta hän yrittää tehdä politiikkaa demarien hyväksi ja onnistuukin sotkemaan älyllään, asiaosaamisellaan ja puhujan taidoillaan kuvioita oivallisesti. Jos Tuomioja olisi valittu Heinäluoman jälkeen demareiden puheenjohtajaksi, olisi todennäköisestä, että demarit voittaisivat huhtikuun vaalit ja Tuomiojasta tulisi uusi pääministeri; niin heikosti Kiviniemellä ja Kataisella ja johtavilla hallituspuolueilla on mennyt. Mutta kun onnettomat demarit menivät valitsemaan Jutta Urpilaisen puheenjohtajakseen, niin jopa persut uhkaavat ohittaa demarit eduskunnan paikkaluvussa!

15. Päätän katsaukseni toteamalla, että juuri äsken eduskunta äänesti välikysymyksestä. Luultavasti lopullisessa äänestyksessä olivat vastakkain hallitusta tukeva esitys "päiväjärjestykseen siirtymisestä" ja demareiden epäluottamusesitys "perusteltuun päiväjärjestykseen siirtymisestä" (hemmetinmoista kapulakieltä tämäkin). Välikysymys kaatui äänin 104-62. Tämä oli täysin odotettua.

16. Luultavasti huhtikuun vaalien äänestysprosentti ylittää hädin tuskin 60 prosenttia. Äänestäjät eivät ymmärrä eikä heitä edes kiinnosta, onko se nyt ESM vai ERVV, joka niin sanotusti jyllaa ja jonka pillin mukaan meidän pitää tässä takuuasiassa tanssia. Monet sanovat vain EVVK: ei voisi vähemmän kiinnostaa. Ihmisille ja etenkin äänestäjille asiat pitäisi kertoa selkokielellä eikä tulevia vaikeita päätöksiä saisi ryhtyä salailemaan. Ainoa porukka joka vasureiden ja demareiden välikysymyksestä korjasi pisteet kotiin oli luultavasti persut.

PS.

Eduskunta piti tänään täysistunnossaan hiljaisen hetken Japanin maanjäristyksen ja tsunamin uhrien muiston kunnioittamiseksi. Tämä oli oikea tapa. Japanissa kuolleiden lopullista määrää ei vielä tiedetä, mutta arviot liikkuvat 10 - 30 000 kuolleen välillä. - Haitin maanjäristyksessä viime vuoden syksyllä kuoli 220 000 ihmistä ja maan pääkaupunki Port-au-Prince tuhoutui käytännössä maan tasalle ja 300 000 ihmistä joutui kodittomaksi. Eduskunta ei tainnut tuolloin pitää hiljaista hetkeä.


maanantai 14. maaliskuuta 2011

410. Sivuuttiko korkein oikeus perustuslain?


1. Keskustelu yksityisestä pysäköinninvalvonnasta ja valvontamaksuista näyttää jatkuvan edelleen kiivaana. Mahtavien elinten mahtailuun taipuvaisia edustajia on ollut asian tiimoilta taas liikkeellä.

2. "Valtiosääntötuomioistuimeksi" (jostakin syystä) kutsutun perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtaja Jacob Söderman (sd) on 13.3. lausunut asiasta ilmeisesti painavaksi tarkoitettuja mielipiteitä Suomen Kuvalehdelle. Söderman haluaa näköjään suitsia keskustelua ja väittää poliitikolle tyypilliseen tapaan, että keskustelu pysäköinninvalvonnasta on "hakoteillä." Ilmeisesti vain Söderman omasta mielestään tietää, mistä pitäisi keskustella ja miten.

3. "Neljännen valtiomahdin" eli lehdistön mahtavin edustaja Helsingin Sanomat kirjoittaa asiasta tämänpäiväisessä pääkirjoituksessaan, joka on otsikoitu luultavasti veret seisauttamaan tarkoitetulla otsikolla "Perustuslaki jäi parkkiruutuun." Lehti pelkää, että jos KKO voittaa parkkimaksukiistassa perustuslain korkeimman oikeuden asema suhteessa perustuslakivaliokuntaa vahvistuisi yleensäkin. Tätä lehti ei näytä pitävän suotuisana kehityksenä. Pysäköinninvalvonta ei olisi lehden mukaan "perustuslain arvoinen keppihevonen tällaiselle hivuttamalla tehdylle vallansiirrolle." - Mikähän mahtaisi olla riittävän "arvokas" asia tässä suhteessa?

4. Helsingin Sanomat on suhtautunut alusta lähtien torjuvasti yksityisten parkkifirmojen harjoittamaa toimintaa kohtaan. Lehti on ollut parkkiaktivistien asialla. Vuonna 2008 Helsingin Sanomat hyökkäsi yksityistä pysäköinninvalvontaa vastaan pääkirjoituksessaan, joka oli varustettu raflaavalla otsikolla "Hämärän parkkisakotuksen loputtava" (21.2.2008). Korkein oikeus tuli kuitenkin laillisessa oikeudenkäynnissä siihen johtopäätöksen, että parkkivalvonta on täysin laillista toimintaa (KKO 2010:23). Hesarin "mahtikäsky" ei siis tepsinyt. Helsingin Sanomat näyttää nyt oppineen ainakin sen verran, ettei se puhu pääkirjoituksessaan enää "parkkisakoista", vaan valvontamaksuista.

5. Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoitus ottaa yksityiskohtaisesti kantaa HS:n kirjoituksessa esitettyihin sinänsä mielenkiintoisiin näkökohtiin kiistassa perustuslakivaliokunta vs. korkein oikeus. Käsittelen näitä kysymyksiä samoin kuin perustuslakivaliokunnan lausunnon sisältöä myöhemmin. Jacob Södermanhan toivoi SK:ssa, että olisi hyvä, jos kaikki osapuolet lukisivat valiokunnan lausunnon. Minä en toki ole kiistan osapuoli, vaan ainoastaan ulkopuolinen tarkkailija, mutta ehkäpä Söderman suo myös minulle tilaisuuden tutustua hänen edustamansa valio-valiokunnan tuotokseen.

6. Otan tässä kirjoituksessa esille ainoastaan yhden asian. Kysymys on siitä, ohittiko tai sivuuttiko korkein oikeus vuoden 2010 tuomiossaan (2010:23) kokonaan perustuslain. Näinhän on väitetty. Jacob Söderman yhtyy SK:ssa tähän valitusvirteen toteamalla, että "korkein oikeus teki tässä asiassa päätöksen ikään kuin Suomen perustuslakia ei olisi olemassa." Varmemmaksi vakuudeksi Söderman viittaa kuuluisiin ja arvostettuihin "valtiosääntöoppineisiin" toteamalla, että "valtiosääntöoikeuden asiantuntijat ovat oikeassa" kun he ovat todenneet saman asian kuin hän: KKO sivuutti perustuslain.

7. Perustuslakivaliokunnassa kuullut valtiosääntöoppineet ovat todella esittäneet sanotun väitteen. Näin esimerkiksi professori Veli-Pekka Viljanen, joka sanoo lausunnossaan, että KKO:n päätöksessä ei ole "riittävästi huomioon tapaukseen liittyviä valtiosääntöoikeudellisia näkökohtia, kuten perustuslain 124 §:n merkitystä tapauksen kannalta." - Oikeustieteen lisensiaatti Mikael Koillinen puolestaan kirjoittaa lausunnossaan, että "KKO ei ratkaisussaan ottanut alemmista oikeuksista poiketen lainkaan kantaa tällaisen valvontamaksun suhteesta perustuslakiin ja sen julkisen vallan käyttöä koskeviin säännöksiin."- Professori Olli Mäenpää on hieman varovaisempi lausunnossaan kirjoittaessaan perustuslakivaliokunnalle, että "on mahdollista, että korkeimman oikeuden esittämässä arviossa ei ole aivan riittävästi otettu huomioon perustuslain 124 §:n vaatimuksia." - Myös YLE Uutisten laajassa haastattelussa tuntojaan purkanut akatemiaprofessori Kaarlo Tuori väitti, että korkein oikeus olisi sivuttanut päätöksessään perustuslain 124 §:n, katso blogi 402/2.3.2011.

8. Mitä tuossa perustuslain 124 §:ssä sitten säädetään? Säännös koskee otsikkonsa mukaan hallintotehtävän antamista muulle kuin viranomaiselle. Pykälä kuuluu:
- Julkinen hallintotehtävä voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla tai lain nojalla, jos se on tarpeen tehtävän tarkoituksenmukaiseksi hoitamiseksi eikä vaaranna perusoikeuksia, oikeusturvaa tai muita hyvän hallinnon vaatimuksia. Merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan kuitenkin antaa vain viranomaiselle.

9. Perustuslakivaliokunta, samoin kuin kuin sen kuulemat valtiosääntöoppineet (siviilioikeuden professori Heikki Halila oli toki toisella kannalla), katsoi, että valvontamaksu olisi hallinnollinen maksu ja yksityinen pysäköinninvalvonta olisi julkisen vallan käyttöä ja vieläpä merkittävää julkisen vallan käyttöä.

10. Mutta olisiko korkein oikeus todella sivuuttanut sanotun kysymyksen yksityisen pysäköinninvalvonnan luonteesta kokonaan, kuten on väitetty? Katsotaanpa, mitä korkein oikeus itse asiassa kirjoitti päätöksensä perusteluissa jaksossa, joka on varustettu väliotsikolla Julkisen vallan käyttöä koskevat rajoitukset sopimuksen esteenä. Korkein oikeus kirjoittaa perustelukappaleessa 9 näin:

"Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus määrätä omistamansa tai hallitsemansa alueen käytöstä, jollei sitä ole laissa kielletty. Tieliikennelain 28 §:n 2 momentin yksityiselle alueelle pysäköintiä koskevat säännökset eivät estä kiinteistön omistajaa tai haltijaa määräämillään ehdoilla sallimasta pysäköintiä alueellaan ja eivätkä siten myöskään tekemästä sopimusta siitä, millä ehdoilla sen omistamalle alueelle saa pysäköidä ja mitä sopimuksen ehtojen rikkomisesta seuraa. Sopimuksen tekemistä ei estä myöskään se, että tieliikennelain 28 §:n 2 momentti ja 105 § sekä pysäköintivirhemaksusta annetun lain soveltamisalaa koskeva 1 §:n säännös huomioon ottaen vain poliisilla ja kunnallisella pysäköinninvalvojalla on oikeus määrätä pysäköintivirhemaksu virheellisestä pysäköinnistä yksityisellä alueella. Periessään väitettyyn sopimukseen perustuvaa valvontamaksua kiinteistön omistaja tai haltija ei käytä tätä lain mukaan viranomaiselle kuuluvaa toimivaltaa. Tässä tapauksessa ei siten ole kysymys julkisen vallan käytöstä, vaan ainoastaan siitä, onko yksityisten välille syntynyt pysäköintiä yksityisellä alueella koskeva sopimus ja onko sopimusta rikottu."

11. Vastaus kysymykseen, onko korkein oikeus sivuuttanut perustuslain, on minusta kieltävä. Korkein oikeus ei ole, ainakaan asiallisesti, sivuuttanut tai ohittanut perustuslakia ja sen 124 §:ää, sillä onhan se ottanut nimenomaan kantaa siihen, onko yksityisessä pysäköinninvalvonnassa kyse julkisen vallan käytöstä vain ei. Perustelukappaleessa 9 korkein oikeus sanoo selkeästi, että yksityisessä pysäköinninvalvonnassa ja valvontamaksujen perimisessä ei ole kysymys julkisen vallan käytöstä. Koska kyse ei ole edes "tavallisesta" julkisen vallan käytöstä, ei korkeimman oikeuden ole tarvinnut lausua mitään siitä, olisiko tilanteessa kysymys merkittävästä julkisen vallan käytöstä.

12. Valtiosääntöoppineet, Jacob Söderman ja muut arvostelijat näyttäisivät siis olevan väärässä väittäessään, että korkein oikeus olisi tehnyt päätöksensä ikään kuin Suomen perustuslaki ei olisi olemassa tai että korkein oikeus olisi sivuuttanut perustuslain ja sen 124 §:n kokonaan. Korkein oikeus on antanut lausunnon siitä, että kyse ei ole julkisen merkittävästä eikä edes "tavallisen" julkisen vallan käytöstä, koska kyse ei ole viranomaistoiminnasta, vaan toiminta perustuu sopimusvapauteen ja yksityisoikeudelliseen sopimukseen.

13. Korkeinta oikeutta pitää kuitenkin sikäli hieman "tukistaa", että se ei ole maininnut perusteluissaan nimenomaan perustuslain 124 §:ää. Tämä johtunee vanhasta, hallitusmuodon kaudelta peräisin olevasta perinteestä, jonka mukaan tuomioistuimen ei pidetty jotenkin sopivana, että tuomioistuin vetoaa tai edes viittaa tuomionsa perusteluissa perustuslakiin. KKO:n ex-presidentti Olavi Heinonen edusti vielä 2000-luvulle tultaessa kantaa, jonka mukaan tuomioistuin, ei edes KKO, saa ottaa kantaa perustuslakiin ja jos vaikka ottaisikin, niin perustuslain pykäliä ei saa mainita tuomion perusteluissa!

14. Tässä ovat siis vastakkain kaksi koulukuntaa, joista toinen käskee: "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä." Toinen ja edellistä raadollisempi koulukunta sen sijaan kehottaa: "Ruma sana sanotaan niin kuin se on." Itse olen aina edustanut jälkimmäistä koulukuntaa, niin tuomarina kuin tutkijanakin. Lainkohdat pitää toki panna reilusti ja arkailematta näkyviin ja tämä koskee myös perustuslakia. Kun nyt (KKO 2010:23) ei niin tehty, niin arvostelijat saivat heti vettä myllyynsä väittäessään (perättömästi), että korkein oikeus olisi sivuuttanut perustuslain kokonaan. Tästä nähdään, miten tärkeä merkitys on kirjoittaa tuomioon näkyviin ne lainkohdat, joita on sovellettu.

15. Mutta kuten sanottu, tärkeintä asiassa on kuitenkin se, että korkein oikeus on asiallisesti ottanut perustuslain 124 §:n säännöksen huomioon todetessaan, ettei yksityisessä pysäköinninvalvonnassa ja valvontamaksun määräämisessä ei ole kysymys merkittävästä julkisen vallan käytöstä. Miksipä päätös olisi siitä muuttunut, jos korkein oikeus olisi perusteluissaan sanonut, että "tässä tapauksessa ei siten ole kysymys perustuslain 124 §:ssä tarkoitetusta julkisen vallan käytöstä, vaan vaan ainoastaan siitä, onko yksityisten välille syntynyt pysäköintiä yksityisellä alueella koskeva sopimus ja onko sopimusta rikottu."

16. Toki kysymystä julkisen vallan käytöstä olisi voitu perustella korkeimman oikeuden tuomiossa jonkin veran laajemmin. Luultavasti näin ei tehty siksi, että korkein oikeus piti tavallaan itsestään selvänä, ettei parkkivalvonnassa ole kysymys julkisen vallan käytöstä. On myös syytä huomata, että tämän kysymyksen osalta korkein oikeus oli ratkaisussaan yksimielinen. Mutta kuten sanottu, korkein oikeus otti asiallisesti kantaa perustuslain 124 §:ään eikä sivuuttanut sitä.

perjantai 11. maaliskuuta 2011

409. Kansanedustajien lahjuslaki kuumensi tunteet eduskunnassa; esitutkintapaketti runnottiin läpi hirvittävällä kiireellä

Perustuslakivaliokunnan satraapit Sasi ja Söderman halusivat torpata parkkimaksulain lisäksi myös kansanedustajien lahjuslain hyväksymisen näillä valtiopäivillä

1. Eduskunnassa tunteet kuohuivat perjantai-iltana, kun salissa käsiteltiin kansanedustajien lahjontalakia. Asiasta kerrottiin tänään Ilta-Sanomien verkkojulkaisussa.

2. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok.) ja varapuheenjohtaja Jacob Söderman (sd.) syyttivät vihreitä lakiuudistuksen valjastamisesta omiin poliittisiin tarkoitusperiinsä.

3. Eduskunta päätti hyväksyä viime tipassa lakiesityksen, jolla lakia kansanedustajan lahjonnasta tiukennetaan täyttämään Euroopan neuvoston korruptionvastaisen elimen Grecon vaatimukset. Uutta ovat muun muassa säännökset törkeästä kansanedustajan lahjonnasta ja lahjuksen otosta sekä niiden rinnastus virkamiesten törkeään lahjontaan.

4. Laista olisi Sasin ja Södermanin selittelyjen mukaan tullut kuitenkin parempi, jos siinä olisi kriminalisoitu myös vaikutusvallan väärinkäyttö eli Kehittyvien Maakuntien Suomi -yhdistyksen tapainen toiminta. Siihen ei oikeusministeri Tuija Braxilla (vihr.) ollut heidän mukaansa haluja, koska lain käsittely olisi ehkä siirtynyt seuraavalle eduskunnalle.

5. Sasin mukaan oikeusministerin toiminta asiassa on ollut hyvin poliittista. Houkutusta asian siirtämisestä vaalien yli yhteistyöhaluisemmalle ministerille oli.

–Oikeusministeri ei tunnustanut ongelmia, joita hallituksen esityksessä oli, mikä vaikeutti asian käsittelyä, sanoi Sasi.

Sasi piti kuitenkin lopputulosta kuitenkin hyvänä ja korosti sen täyttävän Grecon vaatimukset.

6. Jacob Söderman sydämistyi perin pohjin vihreiden Ville Niinistöön. Hän katsoi Niinistön toimineen halpamaisesti antamalla ymmärtää medialle, että Söderman olisi jarruttanut uudistusta tahallaan. Tällä Söderman viittasi tänään Helsingin sanomissa olevaan Ville Niinistön haastatteluun.
–Vihreät haluavat osoittaa, että he tässä toimivat ja muut vastustavat. Siis erittäin rumaa poliittista toimintaa ja minusta syvästi tuomittavaa, Söderman vuodatti.

7. Ville Niinistö puolestaan kertoi vain ajaneensa sitä, että asia saataisiin käsiteltyä nykyisessä eduskunnassa. Hän vetosi HS:n toimittajan hänen haastattelusta tekemiin tulkintoihin ja sanoi arvostavansa suuresti Södermanin työtä kansanedustajana.

8. Söderman tulkitsi kuitenkin edelleen, että Niinistö on saanut aikaan "häpäisevän kirjoituksen Helsingin Sanomissa".
–Jos ei ole miestä seistä tekojensa takana, niin minä en voi sille mitään.

9. Söderman ihmetteli myös, millaisia viestejä Niinistö oikein käy viemässä Braxille valiokunnan työstä.
– Aina kun tapaan Braxin, hän on raivon partaalla. Minkä tyyppisiä viestejä te viette hänelle, Ville Niinistö, mitä te oikein puhutte hänelle?

10. Tämän päivän Helsingin Sanomat uutisoi näkyvästi tunteet eduskunnassa kuumentaneesta asiasta näin (sivu A5):

"Kansanedustajat saivat vaivoin tehtyä oman lahjuslakinsa. Alaotsikko: Perustuslakivalokunta kirjoitti laista lausunnon vasta pakotettuna".

11. Jutussa kerrotaan, että kansanedustajia koskeva lahjontalaki oli hiuskarvan varassa kaatua perustuslakivaliokuntaan. Asiasta lausuntoa lähes vuoden (!) sorvannut valiokunta jäi HS:n mukaan torstaina ylimääräisessä kokouksessaan päätösvallattomaksi, kun osa jäsenistä jäi pois kokouksesta poliittisista syistä. Juuri tuossa kokouksessa oli määrä hyväksyä asiasta neuvoteltu lausunto.

12. Vihreiden edustaja Ville Niinistö oli HS:n mukaan puuttunut tuolloin asiaan ja kertonut olevansa äärimmäisen huolestunut valiokunnan arvovallasta ja kansalaisten käsityksestä eduskunnasta, kun ja jos se ei onnistu tekemään itseään koskevaa lahjuslakia.

13. HS:n uutisen mukaan valiokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi ja varapuheenjohtaja Jacob Söderman ovat suhtautuneet lakiin nihkeästi. Söderman oli tehnyt asiasta oman lakialoitteen, mutta torstaina hän ei saapunut lainkaan valiokunnan kokoukseen.

14. HS:n mukaan peruuntuneen kokouksen jälkeen käynnistyi "Sasin pään kääntänyt prosessi, jossa Sasi puolittain pakotettiin pitämään valiokunnan kokous." Lehti antaa ymmärtää, että Sasin pää kääntyi puolueenpuheenjohtaja Jyrki Kataisen asiaan puuttumisen johdosta.

15. Otetaanpa tähän vielä kyseisestä lakiesityksestä eduskunnan täysistunnossa tänään käyty kiivassnainen keskustelu kokonaisuudessaan, se löytyy tästä.

16. Aikamoista hulabaloota! - Miksi ihmeessä tärkeä lakiesitys, joka tuli eduskuntaan jo lähes vuosi sitten, eteni vasta nyt perustuslakivaliokunnan käsittelyyn? Kyllä näyttää selvältä, että Sasin ja Södermanin ja valiokunnan "pukareiden" (Ukkola ym.) tarkoituksena oli todella torpata koko lakiesitys ja siirtää se uuden eduskunnan käsiteltäväksi.

17. Tarkoitus oli varmaankin samanlainen kuin yksityistä pysäköinninvalvontaa koskevan lakiesityksenkin torppaamisen kohdalla. Myös tämä lakiesitys makasi perustuslakivaliokunnassa monta kuukautta. Ilmeisesti Sasi ja Söderman ovat suutahtaneet muutenkin oikeusministeri Tuija Braxiin ja Brax puolestaan näihin vanhoihin herroihin.

18. Oli paikallaan, että Ville Niinistö vaati pontevasti perustuslakivaliokuntaa pitämään ylimääräisen kokouksena. Jos se olisi jäänyt pitämättä, olisi lakiesitys rauennut.

19. Kun lukee eduskunnan tämän viikon ja edellisen viikon pöytäkiroja ja valiokuntien mietintöjä, niin sieltä paljastuu se hirmuinen kiire ja hoppu, joka eduskunnalla on ollut, kun lähes kaikkien tärkeiden lakiesitysten käsittely on jätetty viime tippaan. Useat lakiesitykset ovat rauenneet kokonaan aikapulan takia, osa on hylätty suman mutikassa (esimerkkinä juuri kiistelty parkkimaksulaki) ja osa on käsitelty hirvittävän kiireellisessä aikataulussa.

20. Viimeksi mainituista ovat hyvinä esimerkkeinä todella tärkeät lakiesitykset, jotka koskevat uutta esitutkintalakia, uutta pakokeinolakia ja poliisilain muutosta. Ne saatiin käsitellyksi, mutta aivan viime tipassa ja niin kiireessä, ettei valiokunnilla ole tietenkään voinut olla kunnon mahdollisuuksia perehtyä millään kaikkiin tärkeisiin yksityiskohtiin.

21. Nyt vain pelolla odotellaan, mitä kaikkia sammakoita näihin viimeksi mainittuihin tärkeisiin lakeihin sitten jäi. Voidaanko nämä uudet lait edes vahvistaa tasavallan presidentin esittelyssä?

22. Tämä on järkyttävä osoitus eduskunnan kelvottomista toimintatavoista ja huonosta lainsäädäntötyöstä!

23. Lakivaliokunnan puheenjohtajan Janina Anderssonin (vihr) oheisesta puheenvuoro eduskunnan täysistunnossa 11.3. on sangen kuvaava. millaisesta menettelyssä lahjuslakia säädettäessä oli kysymys:

Janina Andersson /vihr: Arvoisa puhemies! Ärade talman! Kun aluksi pyysin anteeksi, että olen painostanut, niin voin ehkä vähän täsmentää. Siis minä myönnän, että roikuin sekä perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Sasin että varapuheenjohtaja Södermanin hihassa erittäin paljon ja aika usein ja pyysin tätä asiaa ja sanoin, että lakivaliokunta on valmis ja haluamme tämän hoitaa ja tämä on meille erittäin tärkeää. Ja kun olin vähän epäileväinen siitä, onnistuuko tämä kuitenkaan, niin sitten myös puhemiesneuvostossa meillä oli aikamoinen keskustelu aiheesta ja puhemiesneuvosto linjasi, että tämä pitää hoitaa tällä vaalikaudella. Siksi minä olin niin kauhean inhottava, että pidin kiinni siitä, että tämä pyritään hoitamaan, kun me sen porukalla päätimme puhemiesneuvostossa.

Sitten siitä, että perustuslakivaliokunta teki kaikki muutokset siihen sisältöön. Me vain kopioimme ne nopeasti lakivaliokunnassa. Mehän emme ehtineet oikeastaan ollenkaan itse tehdä pohdintaa. Me olisimme toivoneet, että te olisitte vaan linjanneet sen, että tämä ei ole perustuslain vastainen millään lailla, ja me olisimme voineet tehdä sen loppupohdinnan. Meilläkin on paljon älykkäitä ihmisiä, jotka osaavat ottaa vastaan kritiikkiä ja pohtia, miten pykälät voisi sitten tehdä paremmin. OM:hän antoi teille nopeasti vastineen vaan perustuslakinäkökulmasta, ja sen vastine meille taas liittyi enemmänkin sisältöön ja yksityiskohtiin. Elikkä olisi voinut paljon nopeammin toimia niin, että teillä olisi ollut ehkä vähän lyhyempi lausunto meille ja me olisimme oikeasti lakivaliokunnassa, missä on myös hyviä ihmisiä, menneet sinne pykäliin ja tehneet tämän saman työn siellä.

24. Tämä tuntuu täysi uskomattomalta! lakivaliokunta, jonka tehtävänä oli paneutua lakiesityksenyksityiskohtiin ja antaa mietintö eduskunnalle, ei itse asiassa voinut tehdä työtään, kun Sasi ja Södermanin johtama perustuslakivaliokunta panttasi lakiesitystä itsellään loppuun eli viime torstaihin saakka. Andersson joutuikin tunnustamaan, että "me vain kopioimme (mietintöön) perustuslakivaliokunnan lakiesitykseen tekemät muutokset sellaisenaan". "Mehän emme ehtineet oikeastaan ollenkaan itse tehdä pohdintaa", sanoi Andersson.

25. Tällaista se on sitten, tämä eduskunnan paljon mainostettu ja kehuttu "näkymätön valiokuntien työ!" Perustuslakivaliokunta panttaa lakiesitykset itselleen ja tekee sitten viime tipassa muutoksia lakiesitykseen, minkä jälkeen lakivaliokunnalle (tai vastaavasti jollekin muulle valiokunnalle) ei jää yhtään aikaa paneutua esitykseen ja tehdä siihen tarvittavia "omia" muutoksia ja tarkistuksia! "Me vain kopsasimme omaan mietintöömme perustuslakivaliokunnan esitykseen ehdottomat muutokset"! Nämä sanat muistamme aina eduskuntatyön nyt jättävän rva Janinan kaudelta. Eipä ollut kovin hohdokas päätös pitkälle kansanedustajakaudelle! Andersson sai kuitenkin painostetuksi Sasia ja Södermania, että lakiesitys saatiin kuin saatiinkin käsitellyksi ja laki siis voimaan.

26. Muta samanalainen hoppu ja kiire lakivaliokunnalle tuli myös erittäin laajan lakipakettien eli a) esitutkintalain, b) pakkokeinolain ja c) poliisilain säätämisen kohdalla. Myös niitä koskevia lakiesityksiä perustuslakivaliokunta panttasi viime viikolle asti, jolloin vasta antoi lausuntonsa ja teki lakiesitykseen joitakin muutoksia, jotta ne voitaisiin valiokunnan mukaan hyväksyä normaalisissa perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Lakivaliokunnalle ei jäänyt näidenkään erittäin laajojen uudistusten osalta juuri lainkaan aikaa tehdä omia pohdintojaan, vaan se joutui nytkin kopioimaan mietintöönsä lähinnä vain perustuslakivaliokunnan esittämät muutokset.

27. Esitutkinta- ja pakkokeinolakien osalta syyn hoppuilusta saavat ottaa niskoilleen oikeusministeri Tuija Brax ja sisäministeri Anne Holmlund, jotka toivat lakiesityksen eduskuntaan vasta viime syksynä täysin tietoisina siitä, ettei eduskunta ehdi käsitellä laajoja lakiesityksiä millään noin lyhyessä ajassa kunnollisella tavalla. Braxin ja Holmlundin pii saada vaaleja ajatellen jotakin näyttöä, koska vaalikausi on muutoin mennyt heidän osalta niin kovin surkeasti monine raskaine töppäyksineen.

28. Onko tuollaisessa lainsäädäntötyössä mitään järkeä?