740. Rikosasianajajan käsikirja

1. Professori Matti Ylöstalon kirjoittaman Asianajajan käsikirja -nimisen teoksen ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1963. Tuolloin oli kulunut viisi vuotta siitä, kun Suomessa (vasta) annettiin laki asianajajista. Mainitun teoksen kuudes painos ilmestyi vuonna 2001 asianajajaliiton silloisen pääsihteerin Olli Tarkan toimittamana.

2. Ylöstalon teos sisältää keskeiset asianajotoimintaa koskevat säännökset ja ohjeet selityksineen. Teoksessa on käyty läpi asianajajalaki perusteluineen ja muutoksineen, Suomen Asianajajaliiton säännöt, ja Suomessa noudatettavat hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet. Teos sisältää myös ohjeet asianajajille mm. asiakasvarojen hoidosta, palkkioiden määräytymisestä, tehtävien markkinoinnista ja vastuuvakuutuksesta. Asianajoa tuomioistuimessa tai esitutkinnassa teoksessa ei kuitenkaan käsitellä.

3. Pari kolme viikkoa sitten, jolloin on kulunut 50 vuotta Matti Ylöstalon käsikirjan ensimmäisen painoksen ilmestymisestä, julkistettiin asianajaja, OTL Markku Fredmanin kirjoittama laaja eli reilut 900 sivua käsittävä opus "Rikosasianajajan käsikirja" (Talentum). Fredmanin kirjasta ilmenee, miten nopeasti ja perusteellisesti asianajoa rikosprosessissa koskevat säännökset ovat viimeisten 10-15 vuoden aikana muuttuneet. Sama havainto pätee myös asianajajaoikeuteen, sillä esimerkiksi Hyvää asianajajatapaa koskevat liiton ohjeet on uudistettu muutama vuosi sitten.

4. Markku Fredman on toiminut rikosjuttujen hoitamiseen erikoistuneena advokaattina jo 25 vuotta, joten hän jos kukaan tietää, mistä rikosjutun ajamisessa ja rikoksesta epäillyn ja syytetyn puolustamisesta on kysymys ja mitä vaatimuksia asianajo esitutkinnassa ja oikeudenkäynnissä asianajajalle asettaa. 

5. Fredman on ollut mukana useissa asianajajaoikeutta sekä rikosprosessia ja yleensä oikeudenkäyntiä koskevissa kehityshankkeissa ja lainvalmistelutyössä, kuten esimerkiksi uuden esitutkinta- ja pakkokeinolainsäädännön valmistelussa ja äskettäin mietintönsä jättäneen todistelutoimikunnan jäsenenä. Fredman edusti asianajajakuntaa myös Markku Arposen puheenjohdolla toimineessa tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomiteassa (KM 2003:3), jossa olin itsekin mukana. Taitava ja aikaansaava tyyppi, joka luonnosteli, nyt sen voinee jo paljastaa, käytännössä yksin mietinnön avustamista oikeudenkäynnissä koskevan VII luvun. Tämä selvitys johti sitten oikeudenkäyntiavustajia koskevan sääntelyn jatkovalmisteluun ja lopulta vuoden 2013 alussa voimaan tulleeseen laajaan lainsäädäntöuudistukseen.

6. Markku Fredmanin kirja on rikosadvokaatin todellinen "raamattu", jossa avustajan ja puolustajan mitä moninaisimmat tehtävät käydään läpi koko laajuudessaan. Kirjassa selostetaan muun muassa asianajajan työtä koskeva lainsäädäntö, hyvä asiananajatapa ja sen valvonta sekä julkinen oikeusapu ja luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien toimilupajärjestelmä. Huomioon on otettu myös EU:n uudet rikosprosessia koskevat direktiivit ja niiden vaikutukset. Kirja antaa perusteellisen ja varsin käytännönläheisen kuvan rikosasianajajan roolista sekä ohjeet tyypillisimpiin asianajajan työssä esille tuleviin ongelmatilanteisiin.

7. Asianajajan toimintaa rikosprosessissa ajatellaan usein vain rikoksesta epäillyn ja syytetyn puolustuksen kannalta; tästä nimike puolustusasianajaja. Suomessa edes kaikkein pätevimmät advokaatit eivät ole kuitenkaan voineet erikoistua vain syytetyn puolustamiseen, vaan asianajaja joutuu avustamaan usein myös rikoksen uhria eli asianomistajaa. Fredmanin kirjan nimi ei olekaan "Puolustusasianajajan käsikirja" eikä hän keskity esityksessään yksinomaan epäillyn tai syytetyn avustamiseen/puolustamiseen, vaan kirjassa selostetaan laajasti myös asianomistajan avustamista koskevia säännöksiä ja käytäntöä. Yhtenä esimerkkinä tästä voidaan viitata asianomistajan korvausvaatimusten laatimista ja esittämistä koskevaan seikkaperäiseen jaksoon (s. 551-582).

8. Rikosprosessi asianajajan näkökulmasta kuvataan ja analysoidaan kirjassa tutkintapyynnön tekemisestä aina tuomion täytäntöönpanoon ja armahdusesitykseen asti. Kirja on hyödyllinen myös muille rikosprosessin toimijoille samoin kuin tutkijoille ja oikeustieteen opiskelijoille, sillä aikaisemmin rikoksen esitutkinnasta ja oikeudenkäynnistä on kirjoitettu oppi- tai käsikirjoja lähinnä vain poliisin (rikostutkijan), syyttäjän tai tuomarin näkökulmasta katsottuna; esimerkiksi professori Matti Tolvanen on entinen syyttäjä ja professori Antti Jokela ja allekirjoittanut entisiä tuomareita.

9. Esitutkinnan, pakkokeinojen ja oikeusprosessin lisäksi kirjassa selostetaan myös esimerkiksi lähestymiskielto, oikeusturvavakuutus ja rikosvahinkojärjestelmä sekä rikoksen johdosta tapahtuva luovuttaminen ja rikosperusteinen karkottaminen. Käytännössä usein ongelmallisia tilanteita aiheuttavat epäillyn tunnistamismenettely, itsekriminointisuoja, todisteiden hyödyntämiskiellot, asianosaisten tiedonsaantia koskevat kysymykset sekä mitä moninaisimmat oikeudenkäynnin ja oikeudenkäyntiasiakirjojen julkisuutta ja salassapitoa koskevat säännökset on käsitelty kirjassa seikkaperäisesti.

10. Fredmanin teoksen näkökulma on normatiivinen, sillä esitys perustuu, kuten käsikirjan luonteeseen kuuluukin, tiukasti säännösten ja oikeuskäytännön selostamiseen, analysointiin ja tulkintaan. Taktisia näkökohtia tai suoranaisia asianajollisia neuvoja taikka "vinkkejä" on vähemmän, mutta niitäkin toki kirjasta löytyy. Lukijaa opastetaan muun muassa erilaisten korvausvaatimusten, valitusten ja muiden kirjelmien laatimisessa. Kirjan viimeiseen lukuun on koottu eräitä malliasiakirjoja, jotka helpottavat tyypillisimpien kirjelmien laatimista.

11. Esitys perustuu kauttaaltaan runsaaseen oikeustapausaineistoon kotimaasta, Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta ja Euroopan unionin tuomioistuimesta. KKO:n ratkaisuja, joita kirjassa selostetaan tai joihin ainakin lyhyesti viitataan, on lähes 400, EIT:n ratkaisuja noin parisataa ja hovioikeusratkaisujakin on muutama kymmen. Kirjassa käydään läpi myös rikosjuttujen hoitamiseen liittyvä asianajajien valvontalautakunnan käytäntö. Pienenä puutteena - sellaisten esiin kaivaminen kuuluu tunnetusti kirja-arvostelijan toimenkuvaan - voidaan mainita, että valvontalautakunnan ratkaisuja ei ole koottu oikeustapaushakemistoon, ei myöskään kirjassa selostettuja oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin ratkaisuja. Asiahakemisto vaikuttaa kyllä sinänsä melko kattavalta, mutta kirjaa lukiessa huomaa, että se olisi voinut olla vielä yksityiskohtaisempi.

12. Kirjoittajan kielenkäyttö on sujuvaa, helppolukuista ja mukaansa tempaavaa, kuten rutinoidulta rikosadvokaatilta ja kokeneelta ammattikirjoittajalta saattaa odottaakin. Markku Fredman on mukana yhtenä kirjoittajana viime vuonna ilmestyneessä n. 1 200 sivua käsittävässä teoksessa "Esitutkinta ja pakkokeinot", josta lienee otettu nyt jo kolmas tai neljäs painos, vaikka kyseinen uusi lainsäädäntö tulee voimaa vasta ensi vuoden alussa.

13. Markku Fredmanin Rikosasianajajan käsikirja on merkkiteos ja todellinen kulttuuriteko, ja kirja tulleekin sananmukaisesti kulumaan lukijoidensa käsissä. Kirja käsittelee itse asiassa neljää eri oikeudenalaa: asianajajaoikeutta, rikosprosessioiketta, todistusoikeutta ja ihmis- ja perusoikeuksia. Teos on välttämätön kaikille asianajajille ja "luvan saaneille oikeudenkäyntiavustajille", samoin tuomareille, syyttäjille ja rikostutkijoille. Kirjalle on helppo ennustaa pitkää ikää uusien painosten muodossa. Tärkeintä olisi, että kirjassa selostettujen oppien ja tulkintojen mukaan toimittaisiin myös käytännössä.

655. Syyllistyykö poliisi laittomuuksiin rikollisuutta vastaan taistellessaan?

1. Poliisi joutuu rikoksia selvittäesään ja torjuessaan turvautumaan tarvittaessa koviinkin otteisiin ja menetelmiin. Huume- ja muun järjestäytyneen rikollisuuden ehkäisemiseksi poliisin edellytyksiä ja toimintavalmiuksia on koko ajan lisätty. Ammattirikollisilla on kuitenkin taito pysytellä teknillisten sovellutusten käytössä jatkuvasti ajan hermoilla. Rikolliset ovat aina askeleen poliisia edellä, koska lainsäädäntö on hidasta ja laahaa teknillisen yms. kehityksen jäljessä, jolloin tarvittavien toimintaedellytysten antamiseen poliisille ja niiden käyttöönotttoon kuuluu aikaa.

2. Mainituista syistä johtuen poliisin kamppailu kovan luokan rikollisuutta vastaan saattaa johtaa "sotaan" ja tilanteisiin, joissa poliisin käyttämät tutkintamenetelmät liikkuvat  laillisuuden rajamailla. Rikoksentorjunnassa ja -tutkinnassa saatetaan venyttää laintulkintoja ja oikaista muodollisuuksien mutkia. Poliisi ei tätä tietenkään myönnä, vaan tiedustelu - yms. toiminnan todetaan noudattavan poliisi-, esitutkinta- ja pakkokeinolakia.

3. Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja  on arvostellut poliisin toimintaa kotietsinnän suorittamisessa. Pajuojan mukaan poliisi rikkoo kotietsintää koskevia määräyksiä aika usein. Hän pitää tärkeänä, että viranomaiset eivät tingi laissa säädetyistä menettelytavoista ja että he kohentaisivat oikeusturvaa myös omin toimenpitein. Lainvalvojan mukaan kotietsintämääräysten laadussa on parantamisen varaa. Tulisi  pyrkiä myös siihen, että kotietsinnästä päättää pidättämiseen oikeutettu virkamies aina, kun se vain on mahdollista. Pajuojan mukaan pakkokeinolakiin viime vuonna tehty muutos ei ole riittävä. Lainmuutoksen mukaan henkilöllä, jonka luona on tehty kotietsintä, on ollut oikeus vaatia käräjäoikeutta tutkimaan, oliko kotietsinnälle edellytyksiä ja onko siinä menetelty lainmukaisesti. Käräjäoikeuteen viedyissä tapauksissa lainvastaisesta menettelystä on kuitenkin seurannut vain se, että käräjäoikeus on todennut virheen. Esimerkiksi vahingonkorvausvaatimuksia ei ole tutkittu.

4. TV2:n eilisessä Silminnäkijä-ohjelmassa pyrittiin esittämään todisteita siitä, että poliisi syyllistyy lainvastaiseen rikoksestä epäiltyjen ja heidän avustajiensa välisten puheluiden kuunteluun, kuunteluun, rikosasianajajien tiedostoihin murtautumiseen ja kaupankäyntiin todistajansuojaohjelmilla.  Ohjelmassa väitettiin, että tämänkaltainen toiminta on ollut pitkäkestoista ja kansainvälistä. Poliisin tavoitteena on löytää todisteita huumerikollisuuden rahoittajista, eli niin sanottuja "isoja kaloja".  Ohjelman mukaan Suomessa ei ole kuitenkaan tähän mennessä tuomittu vielä yhtään suuren luokan huumerahoittajaa.

5. Silminnäkijän mukaan "salaisessa sodassa" olisi kuunneltu asianajajien, toimittajien ja jopa nuorten lasten puheluja, periaatteella "kaikki nauhalle". Esimerkiksi vankien ja asianajajien luottamuksellisia asiakaspuheluja olisi kuunneltu. Oikeusturvan kannalta on ohjelman mukaan muutenkin arveluttavaa, että poliisi "massakuuntelee" yleisiä puhelimia ja arkistoi puhelut. Poliisitoiminnan valvojakin eli eduskunnan oikeusasiamies on Silminnäkijän mukaan huolissaan nykykäytännöstä, koska puhelinsalaisuudella on perustuslain suoja. Laissa ei ole säännöksiä telekuuntelussa saadun ns. ylimääräisen tiedon käyttämisestä.

6. Silminnäkijä kertoi tapauksesta, jossa KRP tai sen paikallinen tutkinnanjohtaja olisi tarjonnut eräälle asianajajalle mahdollisuutta päästä todistajansuojeluohjelmaan siitä hyvästä, että advokaatti kavaltaisi hänen huumerikoksista epäillyn ja tuomitun päämiehensä ja 'myisi' tämän poliisille. Asianajajan mukaan poliisi lupasi hänelle ja hänen perheellen uuden elämän uusine henkilöllisyyksineen ja passeineen sekä täyden ylläpidon valtion piikkiin ulkomailla loppuelämäksi. Poliisi oli epäillyt myös kyseistä asianajajaa samassa yhteydessä tehdystä rahanpesusta ja avunnnosta törkeään huumekauppaan. Asianajaja oli ollut tutkintavankeudessa 38 vuorokautta. Käräjäoikeus ja hovioikeus kuitenkin hylkäsivät häntä vastaan ajetun syytteen. Poliisin esittämän tarjouksen mukaan asianajajan piti kertoa poliisin haluamia tietoja päämiehestään. 

7. Silminnäkijän mukaan kyseinen asianajaja oli joutunut poliisin painostustoiminnan kohteeksi. Asianajajan poliisilta saama tarjous on ohjelman mukaan yksi esimerkki ns. "joustavista keinoista", joita huumausainerikollisuutta vastaan taisteleva poliisi on viime vuosina ottanut käyttöön.

8. Jos asianajajan kertomus poliisin painostuksesta ja kaupankäyntä koskevasta tarjoituksesta pitää paikkansa, on kyse tietenkin kielletyistä menetelmistä. Ei siis mikään ihme, että poliisin väitetty menettely herättää hämmästystä asianajajapiireissä, kuten Silminnäkijä-ohjelmasta ilmeni. Voimassa oleva lainsäädäntö ei nimittäin edes tunne todistajansuojeluohjelmaa.

9. Asiassa näyttäisi kuitenkin olevan tässä vaiheessa sana sanaa vastaan, sillä poliisi tuskin myöntää asianajajan väitettä tai vetoaa väärinkäsitykseen. Asianajaja, joka on nyttemmin eronnut Suomen Asianajajaliitosta, kertoi Silminnäkijässä maininneensa poliisilta saamastaan tarjouksesta kollegalleen Aarno Arvelalle, muttei kellekään muulle juristille. Peräti harmillista lakimiehemme kannalta, sillä Arvela on sittemin kuollut.