693. Tuomari vapaamuurarina - mahdoton kombinaatio?

1. Vapaamuurareiden toiminta nousee aika ajoin julkisuuden valokeilaan. Viimeksi näin tapahtui 21.1.-13 TV1:ssä lähetetyn MOT-ohjelman jälkeen. 

2. Maailmassa on noin viisi miljoonaa vapaamuuraria. Suomessa on 7 000 "rappariveljeä", jotka toimivat 34 eri paikkakunnalla olevissa 160 loosissa. Vapaamuurarit ovat miesten salainen veljeskunta, herrakerho, jonka jäsenten keski-ikä on reilut 60 vuotta. Rappareiden tavoitteena on tehdä jäsenistään rituaalien ja symbolien avulla "parempia ihmisiä". Vapaamuurarit korostavat olevansa hyväntekeväisyysjärjestö, jonka tehtävä on auttaa. Heidän usein toistamiaan hyveitä ovat veljeys, suvaitsevaisuus ja avuliaisuus. Käytännössä rappariveljet auttavat lähinnä toisiaan.

3. Vapaamuurareiden tunnetuimpia symboleja ovat harppi ja  suorakulma. Järjestön toimintaa leimaa suuri salamyhkäisyys. Rapparit haluavat pitää rituaaliensa sisällön salassa ulkopuolisilta. Uudet jäsenet vannovat muurarivalan temppelissä pidettävissä salaisissa, spiritistisissä ja okultisissa menoissa, joiden kaava saattaa kenties hieman jopa kauhistuttaa. Toisaalta kyseiset rituaalit saattavat näyttää ulkopuolisista lähinnä koomisilta - aikuiset miehet etsimässä elämäänsä jännitystä lapsellisista riiteistä. Salaisiin rituaaleihin sanotaan kuuluvan  esimerkiksi uusien jäsenten munien tervaaminen.

4. Looseissa on kolme astetta, jonka mukaan jäseniksi otetut etenevät: oppilas, kisälli ja mestari. Etenemiseen liittyy erilaisten sitoumusten antaminen. Veljesmuurarivakuutuksen antaessaan uusi jäsen vakuuttaa mm., "etten milloinkaan tieteni enkä ehdoin tahdoin vahingoita tai petä veljesmuurariloosia  enkä sen jäseniä vähimmässäkään määrässä enkä salli sitä toistenkaan tehdä, jos sen estää voin".

5. Vapaamuurarijärjestöön kuuluu jäseniä ei ammattiryhmistä: lääkäreitä, yritysjohtajia, opettajia, insinöörejä, juristeja, professoreja (90 kpl), kirkonmiehiä jne. MOT-ohjelmassa kerrottiin, että järjestön jäsenet saattavat käyttää merkittävää taloudellista ja kunnallispoliittista valtaa monissa kaupungeissa. Esimerkiksi Seinäjoella vapaamuurareihin kuuluvat niin kaupunginjohtaja, valtuuston puheenjohtaja kuin paikkakunnaan suurimman rakennusyrityksen toimitusjohtakin, kaikki vieläpä samaan loosiin. Ohjelmassa väitettiin, että  rappariveljeskunnan mahti toteutuu erityisesti kaavoituksen ja rakennusurakoiden jakamisen yhteydessä. Vapaamuurarijärjestö nivoo siis tavallaan yhteen rahanvallan, poliittisen vallan ja virkavallan ja luo puitteet vallankäyttäjien yhteistyölle. Veljeskunnan jäsenyys edesauttaa usein myös työ- tai virkapaikan saannissa. 

6. Vapaamuurarijärjestö on tyypillinen hyvä veli -yhteisö,  jonka toiminnassa ei sinänsä tarvitse olla mitään laitonta, mutta joka johtaa helposti korruptioon, etujen saalistamiseen ja jakamiseen tai muuhun vastaavanlaiseen kähmintään. MOT-ohjelmassa kerrotiin tässä yhteydessä Italiassa toimivasta vapaamuurarijärjestöstä (P2), jolla on todistettavasti ollut yhteyksiä mafiaan; mm. Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi on kuulunut kyseiseen loosiin. 

7. Tällöin herää kysymys, voivatko tuomarit, tarkemmin sanottuna ammatti- eli virkatuomarit, olla vapaamuurarijärjestön jäseniä? Jos lakimies kuuluu vapaamuurarijärjestöön, niin puuttuisiko häneltä tämän vuoksi tuomarin virkaan vaadittava yleinen kelpoisuus? Yleisesti hyväksyttävän tavoitteen mukaan tuomareiden toiminnan tulisi olla niin virahoidossa kuin sen ulkopuolellakin mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää. 

8. Tuomarinvalan kaava näyttäisi olevan selkeässä ristiriidassa muurarivakuutuksen kanssa. Tuomarinvalassa (OK 1 luvun 7 §) lähdetään ehdottomasta puolueettomuuden vaatimuksesta. Mainitun lainkohdan mukaan tuomari ei saa "minkään varjolla lakia vääristellä eikä edistää vääryyttä ystävyyden tai muun syyn takia". Rapparivakuuutuksessa sen sijaan luvataan - vieläpä oikein temppelissä olevalla alttarilla - että vakuutuksen antaja ei milloinkaan eikä missään olosuhteissa "petä tai vahingoita" toista rappariveljeä eikä "salli toistenkaan niin tehdä, jos sen estää voin". Mainitun ristiriidan takia tuomareita on eräissä maissa joskus kehotettu kuulumasta vapaamuurarijärjestöihin.

9. Eduskunnan oikeusasiamies Lauri Lehtimaja, joka on toiminut myös korkeimman oikeuden jäsenenä, joutui vuonna 1996 ottamaan mainittuun kysymykseen kantaa tehtyjen kantelujen johdosta. Lehtimajan laajasti perusteltua ratkaisua on selostettu Eduskunnan oikeusasiamiehen kertomuksessa vuodelta 1996 s. 80-87. Tulkoon mainituksi, että olin itse yhden kantelun tekijänä. Vetosin juuri siihen, että vapaamuurarijärjestölle annettavat lupaukset ja vakuutukset näyttäisivät olevan ristiriidassa tuomarinvalan kanssa, koska rapparivakuutuksessa sitoudutaan tietynlaiseen avunantoon muurariveljiä kohtaan.

10. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja oli kuitenkin vuonna 1996 antamassaan päätöksesssä toisella kannalla. Lehtimajan mukaan hän ei "osaa" kantelijan tavoin nähdä ristiriitaa tuomarinvalan ja edellä vapaamuurarivakuutuksesta lainattujen katkelmien välillä. Lehtimajan mukaan muurarivakuutuksessa ei "ainakaan sanamuodon mukaisen tulkinnan" perusteella tarkoiteta, että annettu sitoumus velvottaisi myös lain ja tuomarinvalan vastaiseen avunantoon. Toisaalta tuomarinvala ei Lehtimajan mukaan estä tuomaria solmimasta yksityselämässään ystävyyssuhteita. Tämä pitää toki paikkansa, mutta kuten Lehtimaja itsekin päätöksessään toteaa, kysymys onkin nyt siitä, että tuomarinvala kieltää tuomaria ystävyyssuhteittensakaan takia vääristelemästä lakia tai edistämästä vääryyttä.

11. Lehtimaja viittasi perustuslaissa säädettyyn yhdistymisvapauteen ja jokaisen oikeuteen  kuulua yhdistyksiin ja osallistua niiden toimintaan. Virkamieslain mukaan  viranomainen ei saa kieltää virkamiestä liittymästä eikä kuulumasta yhdistykseen. Lehtimaja torjui päätöksessään väitteen, että vapaamuurarijärjestön jäsenyys olisi toiminnan luonteen takia ristiriidassa tuomarinvirkaa varten säädettyjen yleisten kelpoisuusehtojen kanssa.

12. Lauri Lehtimajan perustelut näyttävät sinänsä perustelluilta. Mutta jos kysymystä tarkastellaan kokonaisuutena eli otetaan huomioon sekä tuomarinvalan ja vapaamuurarivakuutuksen välinen selkeä jännite että muurarijärjestön ja siihen kuuluvien jäsenten toiminta, jonka osalta jäseniltä edellytetään täydellistä salassapitoa, näyttää tilanne pahemmalta. Vapaamuurarijärjestöä ei voida pitää yksinomaan "ystävyyssuhteita" vaalivana järjestönä - rappariveljeskunta ei ole rinnastettavissa ompelu- tai metsästysseuraan tai edes rotareihin taikka Lions-liikkeeseen - vaan kysymyksessä on todellinen salaseura, jonka toiminnasta ulkopuolisten on vaikea ellei suorastaan mahdotonta saada selvyyttä. Tämän vuoksi tuntuu hieman sinisilmäiseltä kuitata asia sillä, että kyse olisi vain "vapaamuurareita kohtaan tunnettavista epäluuloista", joilla ei ole  "objektiivista katetta".

13. Mainittua kysymystä olisi syytä lähestyä siltä kantilta, miltä tuomarin kuuluminen salaseuraan tai -järjestöön näyttää ulkopuolisen näkökulmasta. Onko tuomioistuimen tai koko tuomioistuinlaitoksen toiminta uskottavaa, jos osa tuomareista, joilta edellytetään lain mukaan riippumattomuutta ja ehdotonta puolueettomuutta, kuuluu salaseuraan, jonka toiminta on huippusalaista ja jonka asioista tai edes jäsenistä kenelläkään ulkopuolisella ei ole mahdollista saada tarkkoja tietoa? Edes oikeusjutun asianosainen - ellei itse kuulu rappariveljiin -  ei tiedä, onko joku tuomareista vapaamuurari ja kuuluuko myös hänen vastapuolensa kyseiseen järjestöön. 

14. Jokainen lakimies voi toki kuulua ja liittyä vapaamuurareihin. Toisaalta olisi  kohtuullista ja suotavaa, että saadessaan nimityksen ehdotonta puolueettomuutta edellyttävään tuomarinvirkaan ko. lakimies eroaisi mainitusta salaseurasta. Eron ei tarvitse suinkaan merkitä Lauri Lehtimajan korostamien "ystävyyssuhteiden" katkeamista. Ystävyyssiteitä voidaan toki solmia ja käytännössä solmitaankin vapaamuotoisesti, kuten esimerkiksi vaikkapa erilaisissa seurakunnan riennoissa, lavatansseissa, olut - tai viinituvissa, ulko- ja kotimaanmatkoilla, lätkämatseissa, netissä jne. Ystävyyssuhde, joka on pakko solmia tiettyjen juhlallisten ja salaisten rituaalien mukaisesti "temppelissä" olevan  alttarin äärellä, muistuttaa aika lailla kirkossa tapahtuvaa avioliittoon vihkimistä. Avioliiton olemassaolon voi selvittää helposti tilaamalla virkatodistuksen, kun taas vapaamuurarijäsenyyden selvittäminen on työläs ja usein jopa mahdoton tehtävä.

15. Oikeusasiamies Lauri Lehtimajan vuonna 1996 antaman päätöksen perusteella Suomessa on kuitenin yleisesti katsottu, että tuomarit voivat kuulua vapaamuurareihin. Vapaamuurari voidaan nimittään tuomarin virkaan eikä hänen tarvitse nimityksen saatuaan erota järjestöstä. Tämä kanta saattaa perustua tosiasiassa osaksi siihen, että Suomessa on ollut aiemmin vapaamuurareita hyvin korkeissa tuomarin viroissa. Olisi  "perin ikävää", jos nyt katsottaisiin, että heitä ei itse asiassa  olisi voitu koskaan edes nimittää mihinkään tuomarinvirkaan!

16. Yhtenä esimerkkinä tunnetuista vapaamuurarituomareista mainittakoon korkeimman oikeuden presidenttinä vuosina  1950-1963 toiminut Toivo Tarjanne (1893-1988). Tasavallan presidentti J.K. Paasikivi nimitti Tarjanteen KKO:n presidentiksi palkkioksi siitä, että tämä oli suostunut toimimaan  syyttäjänä sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1945-46. Ensin Paasikivi nimitti aiemmin lähinnä vain hallintoviroissa (mm. Vaasan läänin maaherrana) toimineen Tarjanteen oikeuskansleriksi (1944-50) ja sen jälkeen KKO:n presidentiksi. Vm. virkaan oli tyrkyllä Toivo Tarjannetta huomattavan paljon pätevämpi juristi eli oikeusneuvos ja lakitieteen tohtori Y.J. Hakulinen, joka sai kuitenkin tyytyä vuonna 1952 eräänlaisena lohdutuspalkintona tuolloin toimintansa aloittaneen Helsingin hovioikeuden presidentin virkaan.

17. Monet tunnetut asianajat ovat olleet vapaamuurareina, esimerkkinä mainittakoon sittemmin tasavallan presidentiksi kohonnut Risto Ryti, Rytin puolustusasianajajana sotasyyllisyysjutussa toiminut  Hj. Procopé ja pari vuotta sitten kuollut tunnettu rikosasianajaja Aarno Arvela.

18. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja katsoi vuonna 1996 antamassaan päätöksessä olevan oikeudellisesti tulkinnanvaraista, voiko jäsenyys esimerkiksi vapaamuurarijärjestössä tai jossakin muussa vastaavassa aatteellisessa yhdistyksessä olla sellainen sidonnaisuus, josta tuomarin virkaan nimitettäväksi esitettävän tai virkaan nimitetyn olisi lain mukaan syytä ilmoittaa. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen puolestaan katsoi 12.8. 2002 antamassaan päätöksessä (diaarinro 2709/2/00),  että "jäsenyys vapaamuurarijärjestössä tai muussa vastaavassa aatteellisessa yhdistyksessä on mielestäni sellainen sidonnaisuus, josta tuomarin virkaan nimitettäväksi esitettävän tai virkaan nimitetyn olisi tehtävä lain mukainen ilmoitus ja joka on sidonnaisuusselvityksessä julkinen tieto". Jääskeläisen päätös ei johtanut kuitenkaan lainmuutoksen. Jo ennen Jääskeläisen sanottua päätöstä annetussa tuomareiden nimittämistä koskevassa laissa (205/2000), jossa viitataan tässä kohdin valtion virkamieslakiin, nimittäin säädetään, että tuomarin on ilmoitettava, paitsi laissa nimenomaisesti mainituista seikoista ja taloudellisista sidonaisuuksistaan, "myös muista sellaisista sidonnaisuuksistaan, joilla voi olla merkitystä arvioitaessa hänen edellytyksiään hoitaa viran tehtäviä". 

19. Tänään Uudessa Suomessa olleessa jutussa kerrotaan, että ainoastaan yhdeksän tuomaria on apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläisen vuonna 2002 antaman päätöksen jälkeen ilmoittanut oikeusministeriölle vapaamuurarijärjestön jäsenyydestään. Näistä viisi tuomaria on edelleen virassa. Heistä kaksi on virassa Pirkanmaan eli entisessä Tampereen käräjäoikeudessa, yksi Kanta-Hämeen (Hämeenlinnan) käräjäoikeudessa, yksi Helsingin hovioikeudessa ja yksi puolestaan Turun hovoikeudessa. Viimeksi mainittu tuomari nimitettiin viime vuonna hovioikeudenlaamannin virkaan.

20. Kokonaan toinen asia on, ilmoittavatko kaikki vapaamuurareihin kuuluvat tuomarit todella mainitusta sidonnaisuudestaan oikeusministeriölle. Kuten oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos sanoo US:ssa tänään, ministeriössä "ei tietenkään tiedetä", ovatko kaikki tuomarit ilmoittaneet asiasta, eli pitävätkö ilmoitukset paikkansa. Miksi muuten sanottu ilmoitus on tehtävä oikeusministeriölle eikä esimerkiksi sille tuomioistuimelle, jossa asianomainen tuomari on virassa, tai vaikkapa tuomarinvalintalautakunnalle, joka tekee nykyisin virkaesityksen (KKO:n ja KHO:n jäseniä lukuun ottamatta) tuomarin virkaan nimittämisestä? Hankkiiko tuomarinvalintalautakunnan mahdollisesti oikeusministeriöstä tiedon tuomarinvirkaa hakeneiden tuomareiden ilmoitetuista ja asianomaiseen rekisteriin merkityistä sidonnaisuuksista?

21. Kuten oikeusasiamies Lauri Lehtimaja päätöksessään vuonna 1996 lausui, jäsenyys vapaamuurarijärjestössä muodostaa tuomarin esteellisyysperusteen, eli tuomari on "lähtökohtaisesti esteellinen käsittelemään asiaa, jos hän ja jompikumpi oikeudenkäynnin vastapuolista kuuluu vapaamuurarijärjestöön". Vapaamuurarituomarin olisi sanotussa tilanteessa siis jäävättävä itsensä. Oikeusjutun asianosainen, joka epäilee tuomarin olevan kyseisellä perusteella jäävi, voi tehdä esteellisyysväitteen. Tällaisia väitteitä tehdään käytännössä vain harvoin, sillä mistäpä asianosainen tietää tai saisi yleensä edes aiheen epäillä, että hänen vastapuolensa ja tuomari ovat rappariveljiä keskenään! Hallitusneuvos Heikki Liljeroos kuitenkin hurkastelee virkamiehille tyypilliseen tapaan: "Kyllä tuomarit varmasti yleensä itsensä jääväävät". Uskokoon ken haluaa, mutta esimerkiksi oikeusasiamiehen vuonna 1996 ratkaisemassa tapauksessa asianomainen tuomari ei jäävännyt itseään oma-aloitteisesti - hän päin vastoin hylkäsi valmistelussa asianosaisen tekemän jääviysväitteen - vaan luopui jutun käsittelystä vasta sitten, kun julkisuudessa oli  kerrottu, että hänen epäillystä esteellisyydestään oli kanneltu eduskunnan oikeusasiamiehelle.

22. Lauri Lehtimajan päätöksessä vuonna 1996 kiinnitti huomiota kohta, jossa Lehtimaja toteaa, että rapparijäsenyys muodostaa ko. tilanteessa tuomarin esteellisyyden "lähtökohtaisesti". Lehtimajan mukaan esteellisyys olisi selvä asia (vain) "tapauksessa, jossa riita-asian jompikumpi osapuoli on joko järjestön henkilöjäsen tai käytännössä samaistuu vapaamuurarijärjestön jäseneen (esim. pienyhtiö). Lopputulos saattaa Lehtimajan mukaan olla toinen, jos vastapuoli on esimerkiksi yhteisö, jossa vapaamuurarilla on vain vähäinen rooli. Arviointiin vaikuttaa Lehtimajan mukaan myös se, mikä merkitys oikeudenkäynnin kohteella on oikeudenkäynnin osapuolena olevassa yhteisössä toimiville vapaamuurareille. - Minusta mainittua esteellisyysperustetta ei kuitenkaan pitäisi lähteä vesittämään Lehtimajan esittämillä perusteilla, vaan tuomarin esteellisyyttä on pidettävä selvänä asiana myös viimeksi mainituissa tapauksissa.

23. Syntyisikö tuomarin esteellisyys myös silloin, kun vapaamuurariveljeys vallitsee, ei tuomarin ja jommankumman asianosaisen, vaan tuomarin ja jommankumman asianosaisen asianajajan eli avustajan tai asiamiehen kesken? Tämä on minusta kaikkein tärkein ja oleellisin kysymys. Oikeusasiamiehelle vuonna 1996 lähettämässäni kantelussa kiinnitinkin  sen vuoksi huomiota nimenomaan tähän kysymykseen ja tein kirjelmässäni omana kantani kysymykseen selväksi: tuomari on esteellinen myös sanotussa tilanteessa.

24. Oikeusasiamies Lauri Lehtimaja oli kuitenkin päätöksessään - jälleen "lähtökohtaisesti" - toisella kannalla. Lehtimaja lausui, että tuomarin suhde päämiehen avustajaan tai asiamieheen ei ole tuomioistuimen objektiivisen puolueettomuuden näkökulmasta yhtä herkkä kysymys kuin tuomarin suhde oikeudenkäynnin jompaan kumpaan vastapuoleen. Lehtimaja totesi kuitenkin olevan mahdollista, että oikeudenkäynnin puolueettomuuden uskottavuus "voi joskus kärsiä" myös avustajan tai asiamiehen vapaamuurariveljeydestä tuomarin kanssa. Tällaista oikeudenkäyntiasetelmaa tulisi sen vuoksi Lehtimajan mukaan "mahdollisuuksien mukaan välttää".

25. Oikeusasiamiehen kyseisen kannanoton perustelut eivät ole minusta vakuuttavia. Lauri Lehtimaja perusteli kantaansa vain sillä, että oikeudenkäynnin "lopputulos koskettaa lähinnä vain päämiestä eikä hänen avustajaansa tai asiamiestään", sillä "meidän järjestelmämme mukaan asianajajaja saa palkkansa siitä riippumatta, häviääkö vai voittaako hänen päämiehensä jutun".  

26. Tulisi kuitenkin ottaa huomioon, että jos tuomari ja asianajaja ovat vapaamuurariveljiä keskenään, heidän välilleen syntyy aivan samanlainen lojalitteettisuhde tai -side kuin tuomarin ja vaapaamuurareihin kuuluvan asianosaisenkin välille. Käytännössä asianajajan ja tuomarin välille mainitulla perusteella syntyvä lojaalisuus lienee itse asiassa jälkimmäistä tilannetta vahvempi, sillä ovathan asianjajaja ja tuomari, paitsi rappariveljiä, laajasti ottaen myös saman ammattikunnan harjoittajia ja katselevat asioita  aika lailla samasta näkövikkelistä. Lisäksi on syytä huomata, että tuomari kyllä tuntee ja tietää yleensä advokaatit ja siten myös näiden mahdollisen rapparitaustan, kun taas yksittäisten asianosaisten kuulumisesta mainittuun veljeskuntaan tuomarilla ei liene yleensä varmaa tietoa. Oikeudenkäynnissä tuomari joutuu tekemisiin nimenomaan asianajajien, ei niinikään näiden päämiesten kanssa, sillä riita-asioissa asianosaiset eivät useinkaan edes ole oikeudessa henkilökohtaisesti saapuvilla. Se, että avustajan tai asiamiehen tehtävänä on edistää päämiehen etua, antaa päämiehen vastapuolelle ymmärrettävästi aiheen samaistaa avustaja tai asiamies päämieheen. Tällöin on perusteltua väittää, että tuomarin suhde päämiehen avustajaan/asiamieheen on tuomioistuimelta edellytettävän puolueettomuuden kannalta yhtä herkkä kysymys kuin tuomarin suhde oikeusjutun jompaan kumpaan asianosaiseenkin, käytännössä kenties jopa herkempikin.

27. Kun edellä mainitut seikat otetaan huomioon, on minusta päivänselvää, että  oikeudenkäyntiavustajan tai -asiamiehen vapaamuurariveljeys tuomarin kanssa muodostaa tuomarin esteellisyysperusteen.

28. Tuomareiden kuulumista vapaamuurareihin tai muihin vastaaviin salaseuroihin olisi syytä tarkastella, ei vain lain ja esteettömyyden sekä puolueettomuuden näkökulmasta, vaan myös yksilötasolla ja tuomareilta edellytettävän moraalin ja ammattietiikan valossa. Niin kuin oikeusasiamies Lauri Lehtimaja päätöksessään 1996 totesi, jokainen tuomari on viime kädessä itse vastuussa siitä, miten hänen oma toimintansa ja omat sidonnaisuutensa - juuri hänen toimintaympäristössään - vaikuttavat tuomioistuinlaitosta kohtaan tunnettuun luottamukseen.

29. Olen blogissa nro 645/10.10.2012 selostanut Suomen Tuomariliiton vahvistamia tuomarin eettisiä periaatteita. Niihin on sisällytetty seuraava kohta (V):

- Tuomarilla on sanan- ja yhdistymisvapaus kuten muillakin yhteiskunnan jäsenillä. Näitä vapauksia käyttäessään tuomari ottaa huomioon virkansa vastuullisuuden sekä tuomioistuimen riippumattomuuden, puolueettomuuden ja tasapuolisuuden.

30. Tuolla tavalla on toki helppoa todeta yleisellä tasolla ja ilman eettisiin periaatteisiin liittyviä "mitä se on" -perusteluja. Tuomareiden tulisi mainittujen eettisten periaatteiden johdosta käydä jatkuvaa keskustelua, mutta sellaista ei ole syntynyt. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin mainitunlaista keskustelua ja pohdintaa ei myöskään jatkossa hevin tulla käymään.

600. Riihisäätiön rikosjutun (KKO 2012:53) kummalliset vaiheet

1. Viime viikolla eli 25.5. korkein oikeus antoi merkittävän ennakkopäätöksen Riihisäätiön ex-puheenjohtajaa koskevassa talousrikosjutussa (KKO 2012:53).  Korkein oikeus tuomitsi yleishyödyllistä asuntorakennustoimintaa harjoittaneen Riihi säätiön hallituksen entisen puheenjohtajan Toivo J. Kannisen kahden vuoden kymmenen kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen 12 törkeästä avustuspetoksesta sekä Rovaniemen hovioikeuden aiemmin kesäkuussa 2010 Kannisen syyksi lukemista törkeistä kavalluksista. Hovioikeus oli äänestyksen jälkeen tuominnut Kannisen yhden vuoden kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen yhdestä törkeästä avustuspetoksesta ja 17 törkeästä kavalluksesta.

2. Merkillisen vaiheen mainitussa rikosjutussa käsittelyssä muodostaa alioikeuskäsittely. Jutun käsittely alkoi vuonna 2007 Oulun käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus hylkäsi lokakuussa 2008 antamallaan tuomiolla kaikki Kannista vastaan nostetut syytteet näyttämättöminä, samoin rikoksiin perustuvat vahingonkorvausvaatimukset. Valituskirjelmässään hovioikeudelle jutun syyttäjät kritisoivat ankarin sanakääntein käräjäoikeuden tuomiota ja sen perusteluja. Todettakoon, että korkein oikeus ei ennakkopäätöksensä selosteessa referoi lainkaan käräjäoikeuden tuomion perusteluja, mikä on hyvin poikkeuksellista, mutta tässä tapauksessa ilmeisen ymmärrettävää.

3. Korkeimman oikeuden sanottu ennakkopäätös KKO 2012:53 löytyy tästä. Korkein oikeus on antanut ratkaisusta julkisuuteen myös erillisen tiedotteen.

4. Rangaistusta mitattaessa korkein oikeus kiinnitti muun muassa huomiota siihen, että puheenjohtajan menettelytavat osoittivat tietoista pyrkimystä hyötyä valtion tuesta selvästi moitittavalla tavalla. Lähtökohtaisesti oikeudenmukaisena rangaistuksena syyksiluetuista törkeistä avustuspetoksista ja törkeistä kavalluksista korkein oikeus piti kolmen vuoden kuuden kuukauden vankeusrangaistusta. Rangaistusta kuitenkin alennettiin sen vuoksi, että asian esitutkinta, syyteharkinta ja oikeudenkäynti olivat kestäneet yhteensä yli kymmenen vuotta.

5. Korkein oikeus palautti Valtion asuntorahasto ARA:n Toivo J. Kannista vastaan rikosjutussa esittämän pääomaltaan yli 3,5 miljoonan euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen Oulun käräjäoikeuden erikseen käsiteltäväksi.

6. Mikä on Riihisäätiö ja mitä kyseisessä asiassa on tapahtunut? Seuraavassa lyhyt katsaus.

7. Riihi Säätiö r.s. merkittiin säätiörekisteriin joulukuussa 1980. Säädepääoman 150 000 markkaa maksoi SDP:tä lähellä ollut järjestö Pohjolan Lomasuunta ry. Peruspääomasta 10 000 markkaa oli rahaa, loppuosa koostui tontista Lumijoella. Riihi-säätiö nimettiin asuntojen vuokraamista sosiaalisin perustein harjoittavaksi yhteisöksi 20. 6.1995.

8. Säätiön hallinto on ollut alusta lähtien puheenjohtaja Toivo J(uhani) Kanninen (synt. 1947) ja hänen perheensä hallussa. Kanninen oli toiminut aiemmin mm. SDP:n piirisihteerinä (1969-1972). Kannisen kerrotaan hoitaneen poliittiset suhteet erinomaisesti, erityisesti SDP:hen, ja hänen sanotaan tukeneen muun muassa Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen presidentinvaalikampanjoita.

9. Säätiöllä on omistuksessaan noin tuhat vuokra-asuntoa parissakymmenessä kiinteistössä lähinnä Oulun seudulla. Asuntotoiminnan lisäksi säätiö on järjestänyt yleisölle avoimia esitelmä- yms. tilaisuuksia yhteiskunnallisista aiheista. Säätiö on jakanut  vuosittain apurahoja lähinnä luonnon- ja ympäristönsuojelua koskevaan tutkimustyöhön.

10. Vuonna 1998 säätiön todettiin rikkonen asukasvalinnan määräyksiä. Vuonna 2001 Valtiotalouden tarkastusvirasto ilmoitti löytäneensä säätiön toiminnasta rikokseen viittaavia epäselvyyksiä. Valtion asuntorahasto Ara teki  joulukuussa 2001 säätiön toiminnasta tutkintapyynnön KRP:lle ja verottajalle. Tammikuussa 2002 ARA poisti säätiöltä yleishyödyllisen yhteisön aseman. Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) pyysi tammikuussa 2003 säätiöltä selvityksiä toiminnastaan.

11. KRP:n vaatimuksesta Oulun käräjäoikeus vangitsi Riihi-säätiön hallituksen puheenjohtajan Toivo J. Kannisen 14.l0.2003. Käräjäoikeus vapautti Kannisen 8.11.2003. Tammikuussa 2004 käräjäoikeus määräsi Kannisen omaisuutta vakuustakavarikkoon 2,4 miljoonan euron arvosta. Heinäkuussa 2004 PRH vaati Riihi-säätiöltä selvitystä Aran tarkastusraportissa ilmenneiden epäkohtien korjaamisesta. PRH teki tarkastuskäynnin Riihi-säätiöön elokuussa 2004.

12. Oulun talousrikossyyttäjä Heikki Arjas vaati joulukuussa 2004 Kannisen määräämistä väliaikaiseen liiketoimintakieltoon. Käräjäoikeus hyväksyi 11.3.2005 syyttäjän sanotun vaatimuksen ja määräsi Kannisen väliaikaiseen liiketoimintakieltoon. Kanninen erosi säätiön hallituksen puheenjohtajan tehtävästään huhtikuussa 2005. PRH "harkitsi puuttumista" säätiön hallituksen kokoonpanoon sekä korvauskanteiden nostamista yksittäisiä jäseniä vastaan huhtikuun alussa 2005. Toivo J. Kanninen määrättiin uudelleen väliaikaiseen liiketoimintakieltoon 11.11.2005. Riihi-säätiön kotipaikaksi rekisteröitiin Helsinki 10. 5.2006. Kannisen väliaikainen liiketoimintakielto päättyi lokakuussa 2006.

13. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies vaati kauppa- ja teollisuusministeriötä selvittämään lokakuussa 2005, onko sen alaisuudessa toimiva PRH täyttänyt valvontavelvollisuutensa Riihi-säätiön toiminnan seurannassa.

14. Talousrikossyyttäjä Heikki Arjas nosti 10.3.2006 Toivo J. Kannista vastaan syytteen 17 törkeästä kavalluksesta ja 12 avustuspetoksesta. Syytteen mukaan epäillyt rikokset oli tehty pääosin 1990-luvulla, viimeisimmät 2000-luvun alussa. Kavallusepäilyt liittyvät säätiön omistamien kiinteistöyhtiöiden varojen väärinkäyttöön, eli kiinteistöyhtiöille kuuluneita varoja epäiltiin käytetyn Kannisen ja hänen perheensä menoihin. Syytteen mukaan säätiön kiinteistöjen varoja oli lisäksi kanavoitu eri laskutusjärjestelyillä Kannisen omistamalle Livoli Oy:lle; Kanninen oli perustanut mainitun yhtiön vuonna 1991. Epäillyt avustuspetokset puolestaan liittyvät kiinteistöyhtiöiden omistamien vuokratalojen rakennuttamisen yhteydessä Aralle annettuihin vääriin tietoihin vuokratalojen todellisesta hankinta-arvosta.

15. Verottajan verotarkastusmuistion mukaan valtaosa Riihi-säätiön 1994–2002 maksamista apurahoista oli myönnetty säätiön omien sääntöjen vastaisesti. Muistion mukaan apurahoista huomattava osa oli myönnetty säätiön ja sen konserniin kuuluviin yrityksiin liikesuhteissa olevien yritysten omistajille, näiden lähiomaisille ja työntekijöille. Lisäksi apurahoja oli myönnetty säätiön hallituksen jäsenille ja heidän lähiomaisilleen. Verottaja päätteli, että osa säätiön toimeksiantojen palkkioista oli myönnetty apurahoina.

16. Rikosjutun, joka on luonnehdittu Pohjois-Suomen kaikkien aikojen laajimmaksi, käsittely alkoi Oulun käräjäoikeudessa valmisteluistunnolla 14. 5.2007. Käräjäoikeuden pääkäsittely aloitettiin 4. 9. 2007. Jutun käsittelylle oli varattu alun perin nelisenkymmentä istuntopäivää syys–joulukuussa 2007. Käsittely venyi kuitenkin maaliskuulle 2008 ja oikeuden istuntopäiviä kertyi yhteensä 65. Syyttäjät Heikki Arjas ja Sari Törmi vaativat Toivo J. Kanniselle kuuden ja puolen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta edellä mainituista rikoksista. Ara vaati joulukuussa 2007 Toivo J. Kannisen omaisuutta takavarikkoon ja hukkaamiskieltoon yhteensä 5,5 miljoonan euron arvosta.

17. Talousrikosjutun pääkäsittely päättyi 14.3. 2008. Oulun käräjäoikeus antoi jutussa tuomion 31.10. 2008. Käräjäoikeus hylkäsi kaikki Toivo J. Kannista ja muita henkilöitä vastaan nostetut syytteet. Käräjäoikeuden mukaan syytteitä ei kyetty näyttämään toteen. Samalla käräjäoikeus hylkäsi myös Kanniseen kohdistetut korvausvaateet sekä vaatimuksen liiketoimintakieltoon asettamisesta. Yhteensä 5,5 miljoonan vakuustakavarikko kumottiin.

18. Syyttäjät valittivat käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen. Rovaniemen hovioikeus aloitti jutun käsittelyn 3.11.2009. Hovioikeus käsitteli avustuspetossyytteitä seuranneen joulukuun loppupuolelle asti. Tammikuussa 2010 hovioikeus aloitti huhtikuuhun jatkuneet istunnot, joissa puitiin Kannista vastaan nostettuja ja käräjäoikeuden hylkäämiä kavallussyytteitä. Rovaniemen hovioikeus antoi tuomionsa kesäkuun lopussa 2010, jonka sisällöstä on kerrottu edellä mainitussa KKO:n tiedotteessa. Hovioikeus siis  tuomitsi Kannisen puolentoista vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen 17 törkeästä kavalluksesta ja törkeästä avustuspetoksesta. KKO:n tuomiosta on kerrottu edellä.

19. PRH vaati helmikuussa 2008 Riihi-säätiön lakkautusta ja haki vaihtoehtoisesti Helsingin käräjäoikeudessa säätiön hallituksen vaihtamista. Helsingin käräjäoikeudessa alettiin huhtikuussa 2010 käsitellä riita-asiana PRH:n vaatimusta Riihi-säätiön lakkauttamiseksi tai toissijaisesti Riihi-säätiön hallituksen erottamista. Heinäkuussa 2010 käräjäoikeus päätti lakkauttaa Riihisäätiön ja määrätä säätiön omaisuuden selvitysmiehen huostaan.

20. Riihisäätiön juttu oli laaja ja sitä käsiteltiin eri oikeusasteissa, kuten tapana yleensäkin on, pitkään ja hartaasti. Lopputulosta voidaan pitää sangen onnistuneena, sillä  syytteet menivät korkeimmassa oikeudessa läpi kaikilta osin. Tämä on talousrikosasioissa jokseenkin harvinaista. Kiitos jutun lopputuloksesta kuuluu KRP:n tutkinnan ohella ennen muuta jutun syyttäjille eli jutussa alusta lähtien syyttäjänä toimineelle Heikki Arjakselle ja myöhemmin hänen parikseen tulleelle Sari Törmille, jotka ovat tehneet jutussa todella suuren ja hyvän työn. Ylensä tämän luokan talousrikosjutussa syyttäjänä toimii valtionsyyttäjä, eikä tulos ole tällöin suinkaan ollut aina yhtä hyvä kuin tässä paikallissyyttäjien voimin ajetussa Riihisäätiön tapauksessa.

21. Jutun pitkää käsittelyaikaa ja hirmuista määrää käsittelypäiviä käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa on syytä ihmetellä. Käräjäoikeudessa juttua käsiteltiin peräti 65 päivänä ja hovioikeudessakin sitä istuttiin kuukausikaupalla. Toki asiakirjoja ja muuta materiaalia oli paljon, mutta toisaalta jutussa oli kaksi selkeää päähaaraa eli törkeät kavallukset ja avustuspetokset. Kun kummankin haaran erilliset syytekohdat ovat luultavasti olleet aika tavalla samankaltaisia, olisi voinut odottaa, ettei jutun käsittely käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa olisi kestänyt niin kauan kuin mitä nyt tapahtui. Olisiko käsittelyn suunnittelussa ja prosessinjohdossa ollut puutteita tai toivomisen varaa? Tämä näyttää todennäköiseltä. Käräjäoikeudessa pääkäsittelyyn kulutettiin 65 päivää, vaikka siitä piti alkuperäisen suunnitelman mukaan selvitä 30-40 päivässä. Tämä jo kertoo aika paljon aikataulun pettämisestä ja tämä taas suunnittelun puutteista ja prosessinjohdon ilmeisestä tehottomuudesta.

22. Kuten jo edellä totesin, jutun syyttäjät  ovat arvostelleet rankasti käräjäoikeuden menettelyä ja erityisesti oikeuden tuomiota perustelujen puutteista. Heikki Arjaksen KKO:n tuomion jälkeen antaman lausunnon mukaan käräjäoikeuden tuomiosta puuttuivat itse asiassa kokonaan lainmukaiset perustelut. Tämä sama asia tuodaan selkeällä tavalla esiin myös syyttäjien hovioikeudelle tekemän valituskirjelmän yleisessä osassa, jonka Heikki Arjas, entisiä oppilaitani muuten 80-luvun lopulta Lapin yliopistosta,  pyynnöstäni lähetti minulle; saatan palata siihen vielä myöhemmin uudelleen.

23. Kaiken kaikkiaan alempien oikeusasteiden tuomiot ko. tapauksessa antavat aika huolestuttavan kuvan tuomioistuinten kyvystä pystyä ratkaisemaan tämäntapaisia talousrikosjuttuja. Tämä koskee erityisesti käräjäoikeuden tuomiota. Miten ihmeessä voi olla mahdollista, että vaikka juttua istutaan oikeudessa 65 päivää, tuomioistuin ei tästä huolimatta osu tuomiossaan lähellekään oikeaa ratkaisua, vaan päätyy helpoimpaan mahdolliseen ratkaisuun eli hylkäämään kaikki syytteet näytön puuttumisen perusteella? Tämä tuntuu käsittämättömältä.

24. Korkeimman oikeuden tuomion jälkeen Toivo J.Kannista haastateltiin Yle uutisten Oulun toimituksen toimesta. Toukotöiden parista traktoristaan tavoitettu Kannen totesi lakonisesti, että "se on nyt siinä" eli tuomio ei enää muuksi muutu. Kanninen ihmetteli, täysin oikeutetusti, että miten ihmeessä kaikki kolme oikeusastetta voivat päätyä samassa asiassa erilaiseen ratkaisuun. Tätä samaa asiaa on ihmetelty myös edellä. Kyse on todennäköisesti tuomareiden hieman vajavaisesta ammattitaidosta ja puutteellisesta ammattietiikasta.

25. Kanninen kritisoi myös oikeuskäsittelyn pitkää kestoa. No, saihan hän kutenkin mainitulla perusteella reilun puolen vuoden rabatin rangaistukseensa. Kanninen tuntuu ottavan linnatuomion aika lunkisti todetessaan, että "eiköhän sitä hengitetä, syödä ja nukuta niin kuin ennenkin." Kannisen mukaan työntekoa tietenkin häiritsee, "jos joudun kiven sisään."

26. Miten niin "jos joudun"? Aikooko Kanninen kuitenkin jollakin keinoin välttää linnatuomionsa? Mieleen hiipii tapaus Tapani Yli-Saunamäki ja hänen vapauttamisensa tutkintavankeudesta hovioikeuden päätöksellä sairauden perusteella. Kanninen on kuitenkin ilmeisesti terve mies, kun puuhailee toukopellollakin traktoreineen.

27. Muuten, miksi korkein oikeus ei määrännyt Kannista heti vangittavaksi, vaikka tuomitsi hänet reilusti yli kahden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen? Tuomion perusteluissa vangitsemiskysymyksestä ei lausuta mitään.

28. Kaiken kaikkiaan hyvin kummallinen oikeusjuttu, tämä Riihisäätiön ja Toivo J.Kannisen tapaus! Ikään kuin pisteeksi kaikkien kummallisuuksien päälle viime perjantaina eli korkeimman oikeuden tuomion antopäivänä saimme tietää, että Riihisäätiön jutussa käräjäoikeuden puheenjohtajana toiminut käräjätuomari on nimitetty tasavallan presidentin päätöksellä nykyistä vielä korkeampaan tuomarinvirkaan eli Satakunnan käräjäoikeuden laamanniksi. Sillä tavalla, sanoisi Tarvajärvikin! Nimityspäätös perustuu KKO:n presidentti Pauliine Koskelon johtaman tuomarinvalintalautakunnan virkaesitykseen. Vaasan hovioikeus, joka tuntee kyseistä laamannin virkaa hakeneiden tuomareiden juridiset kyvyt ja osaamisen parhaiten, ei omassa lausunnossaan asettanut nimityksen saanutta käräjätuomaria mainitsemiensa kolmen parhaan viranhakijan joukkoon. Hovioikeus, ilmeisesti hienotunteisuussyistä, ei mainitse lausuntonsa arvio-osuudessa Riihisäätiön jutun puheenjohtajasta yhtään mitään.

29. Tuomarinvalintalautakunnan perustelut ko. käräjätuomarin "ansioista" vaikuttavat peräti kummallisilta. Perusteluissa on nimittäin annettu ratkaiseva merkitys sille, että mainittu tuomari on suorittanut aiemmin hallintonotaarin tutkinnon ja työskennellyt lääninhallituksen hallintopäällikkönä ja että hänellä siten on tällä perusteella viranhakijoista kaikkein eniten teoriapohjaista tietoa ja kokemusta  "johtamisesta." Pauliine Koskelon johtama lautakunta ei siis näemmä kiinnitä minkäänlaista huomiota viranhakijoiden juridiseen pätevyyteen, vaan tuijottaa yksinomaan hallinnolliseen kokemukseen ja teoriaan.

30. Peräti kummalliset ja köykäiset perustelut, sillä eihän käräjäoikeus toki ole mikään hallintovirasto, vaan  tuomioistuin, jossa kaiken aa ja oo on tuomareiden ammattitaito ja -etiikka. Käräjäoikeuden laamannilla on toki hallinnollisia tehtäviä, mutta ennen kaikkea hän on tai hänen ainakin pitäisi olla mahdollisimman korkean juridisen ammattitaidon omaava ja taitava lainkäyttöjohtaja, jonka pätevyydestä ja tuomarin ammattitaidosta käräjäoikeuden muut tuomarit voisivat olla ylpeitä ja ottaa esimerkkiä. Voiko laamannilla olla kerta kaikkiaan minkäänlaista uskottavuutta toimia käräjäoikeuden lainkäyttöjohtajana, jos hän on osoittanut käytännössä kyvyttömyyttä perustella tuomioita lain edellyttämällä tavalla? Täh?

579. KKO:n virkaesityksen jälkimaininkeja

1. Korkein oikeus (KKO) esitti viikko sitten tiistaina 3.4. tasavallan presidentille, että avoinna olevaan oikeusneuvoksen virkaan nimitetään KHO:n hallintoneuvos Tula Pynnä. Olen kertonut asiasta blogissa nro 576/3.4. Tätä ennen eli blogissa 574/1.4. esittelin kaikki 25 virkaan ilmoittautunutta lakimiestä.

2. Tiedotusvälineitä KKO:n tai korkeimman hallinto-oikeuden jäsenten nimitysasiat eivät juuri kiinnosta. Media seuraa kyllä hallituksen nimityspolitiikkaa samoin kuin kunnallisia virkanimityksiä pikkutarkasti ja kertovat poliittisten puolueiden lehmäkaupoista ja esimerkiksi Helsingin apulaiskaupunginjohtajan virkojen jakamisesta suurimpien puolueiden kesken. Mutta ylimpien tuomarinvirkojen koskevat nimitysasiat evät tunnu kiinnostavan, nämä virat näyttävät kuluvan luokaan EVVK. Kuitenkin tuomarit ja tuomioistuimet, erityisesti ylimmät tuomioistuimet käyttävät yhteiskunnassa merkittävää valtaa ja niiden harkintavalta on nykyisin entistä paljon laajempi.

3. Helsingin Sanomat taisi olla ainoa lehti, joka viime viikolla eli 4.4. kertoi KKO:n edellä mainitusta virkaesityksestä otsikolla "Tuula Pynnästä tulossa uusi KKO:n oikeusneuvos." Lehden taloustoimittaja Petri Sajarin uutisjutun mukaan KKO:n presidentti Pauliine Koskelo kertoi, että Pynnää ehdotettiin virkaan, koska hänet tunnetaan etevänä ja laaja-alaiseen työskentelyyn kykenevänä lakimiehenä, jolla on paljon kokemusta lainkäyttötehtävistä." Koskelon toteamus on yksyhteen KKO:n hieman fraasinomaiselta kuulostavan virallisen virkaesitystekstin kanssa, (katso blogi 576, kohta 8).

4. Tämänpäiväisessä Helsingin Sanomissa Petri Sajari kertoo hieman tarkemmin KKO:n jäsenten sisäänlämpiävää nimityskäytäntöä, jonka ytimenä on KKO:n valta käytännössä täydentää itse itseään haluamallaan tavalla. Laajemmin Petri Sajari on kertonut ko. asioista HS:ssa 7.3.2010 julkaistussa reportaasissaan otsikolla "Päätös, josta ei voi valittaa." Tuossa jutussa, josta olen kertonut blogissa 225/7.3.2010, oli lähtökohtana KKO:n edellisen jäsenen eli Ari Kantorin rekrytointi.

5. Petri Sajarin tämänpäiväisen uutisanalyysin otsikkona on "Ylimpien tuomioistuimien nimitysprosessi kaipaa avoimuutta." Sangen tuttu asia minulle, sillä olen jo reilut 15 vuotta "toitottanut" eri yhteyksissä samaa asiaa, ensimmäisen kerran laajemmin pamfletissa"Korkein oikeus kriisissä" vuodelta 1997. Sajarin analyysin alaotsikossa sanotaan, että "itseään täydentävä ja osittain hämärä nimitysprosessi herättää turhia epäilyjä."

6. Hm, ovatkohan epäilyt aina "turhia"? Itsetäydenteinen ja hämärä vinkkauskäytäntö on oiva tapa ohittaa kenties hyvinkin päteviä virkaan ilmoittautujia ja nostaa esiin yksinomaan virkaan vinkatun ja siihen esitettävän ansioita. Kuten Sajarikin mainitsee, KKO ei virkaesityksessään tee itse asiassa minkäänlaista virkaan ilmoittautuneiden vertailua, vaan luettelee muiden kuin virkaan esitettävän hakijan tiedot ja ansiot hyvin lyhyesti ja pintapuolisesti.

7. Petri Sajarin uutisanalyysi löytyy tästä.

8. Suomi seuraa lainsäädännössä usein Ruotsin esimerkkiä. Ruotsissa korkeimpien oikeuden jäsenten virkanimitysmenettelyä on vuosi sitten muutettu niin, että nimitysasiat valmistelee ja virkaesityksen hallitukselle tekee erityinen tuomarilautakunta, joka vastaa Suomen tuomarinvalintalautakuntaa. Meillä KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitysasiat on kuitenkin edelleen suljettu pois tuomarinvalintalautakunnan toimivallasta.

9. Voidaan väittää, että niin sanottu vinkkausmenettely kuuluu ilmoittautumisvirkojen luonteeseen. Korkeimpien oikeuksien virkoja ei kuitenkaan pitäisi rinnastaa ko. suhteessa muiden korkeiden virkojen täyttämismenettelyyn, missä puoluepolitiikka näyttelee usein merkittävää osaa. KKO:n ja KHO:n jäsenten virkanimitysasiat eivät ole, niiden ei ainakaan tulisi olla, poliittisia kähmintöjä. Tämän vuoksi ko. virat pitäisi tehdä hakuviroiksi ja virkaesityksen tekeminen tulisi antaa tuomarinvalintalautakunnan tehtäväksi. Sumplimista ja vinkkailua ei toki voida milloinkaan täysin eliminoida, mutta sanottujen muutosten myötä ylimpien tuomioistuinten tuomareiden rekrytointia saataisiin hieman nykyistä avoimemmaksi ja se edes näyttäsi siltä, miltä sen pitäisi oikeusvaltiossa näyttää.

10. Petri Sajari puuttuu jutussa edellisen hallituksen oikeusministerin Tuija Braxin lausumaan maaliskuussa 2010, jonka mukaan KKO:ssa oleva "ihmisoikeusjuridiikan vaje" pitää täyttää seuraavilla nimityskerroilla. Braxin lausuntoa voidaan pitää Sajarin toteamin tavoin sopimattomana, koska oikeusministeri ei voi antaa KKO:lle jäsenten virkaesityksen tekemistä tarkoittavia ohjeita. Saattaa olla, että Pauliine Koskelon johtama KKO otti Braxin lausunnosta hieman niin sanotusti "nokkiinsa" ja päätti näyttää, että oikeusministerin tai -ministereiden sana ei paina virkaesityksessä sentin vertaa. Tämäkin osoittaa, että KKO todella haluaa pitää nimitysasiat käytännössä täysin omassa vallassaan.

11. Korkein oikeus voi vedota siihen, että se toimii lain mukaan, koska kuten sanottu, vinkkaukset tms. manööverit kuuluvat ilmoittautumisvirkoja koskevaan menettelyn piiriin. Mutta, mutta. Riittääkö tässäkään tapauksessa se, että toimitaan lainsäädännön rajoissa, vai pitäisikö lisäksi edellyttää ja vaatia, että oikeusvaltion ylimmän tuomioistuimen tuomareiden rekrytointimenettely täyttää myös läpinäkyvyyden, avoimuuden samoin kuin muut eettisyyden vaatimukset? Kas, tässäpä kysymys, jota KKO:ssa samoin kuin KHO:ssa sietäisi pohtia. Mutta näyttää pahasti siltä, että kysymystä ei haluta pohtia.

12. Jos korkein oikeus halusi saada nimityskierroksella nimenomaan eurooppaoikeuden eli tarkemmin sanottuna EU-oikeuden erityisosaajan, olisi valtakunnassa toki ollut hallintoneuvos Tuula Pynnän ohella muitakin kyseiset vaatimukset täyttäviä ehdokkaita oikeusneuvoksen virkaan. Esimerkiksi KHO:n jäsenistössä olisi ollut ainakin pari muuta vahvaa eurooppaoikeuden osaajaa ja Tuula Pynnän tavoin "valmista tuomaria" eli KHO:n hallintoneuvokset Niilo Jääskinen ja Heikki Kanninen. Jääskinen toimii tällä hetkellä EU-tuomioistuimen julkisasiamiehenä ja Kanninen puolestaan Unionin yleisen tuomioistuimen eli ns. ensimmäisen asteen oikeuden jäsenenä.

13. Mahdollista on, että Jääskinen tai Kanninen eivät olisi olleet kiinnostuneita siirtymään KKO:een, mutta tämä ei ole tärkein pointti. Virkaesitysmenettelyn reiluuden ja avoimuuden kannalta tärkeintä olisi ollut, että kaikille eurooppaoikeuden osaajilla olisi olut tasavertaiset mahdollisuudet ilmoittautua virkaan. Tämä olisi toteutunut, jos KKO olisi reilusti kertonut, että jäsenen virkaan ilmoittautujiksi toivotaan tällä kerralla erityisesti eurooppaoikeuden asiantuntijoita.

14. EU-tuomioistuimessa on nykyisin tuomari jokaisesta 27 jäsenenvaltiosta. Suomen valitsema tuomari on nykyisin Allan Rosas (64 v.). Hänen 12 vuoden toimikautensa päättyy vuonna 2014. Luultavaa on, että kahden vuoden kuluttua sanotusta virasta kamppailevat vahvimmin Tuula Pynnä, Niilo Jääskinen ja Heikki Kanninen. Hakeutumalla KKO:n jäseneksi Tuula Pynnä on luultavasti halunnut parantaa mahdollisuuksia tulla valituksi EU-tuomioistuimen tuomariksi, josta maksettava palkka on noin 3-4 kertaa oikeusneuvoksen palkkaa korkeampi. KKO:n jäsenyys on siten lähinnä ponnahduslauta EU:n huippuvirkaan.

382. Mistä tunnet sä tuomarin? Tulossa tuomarin eettiset ohjeet

Kansanedustajat eivät tunteneet noita...
...eivätkä siis myös näitä...

1. Kommentoin blogissa n:o 377/25.1.2011 HS:ssa 25.1. julkaistua Matti Apusen kolumnia "Yhdeksäntoista hiljasta hahmoa." Siinä kerrottiin yleisölle tuntemattomiksi jääneistä KKO:n tuomareista. Esitin jutussani myös joitakin näkemyksiä muun muassa KKO:n jäsenten salaperäisestä nimitysmenettelystä sekä esittelin tekemäni ehdotuksen sitä, miten KKO:n (samoin kuin KHO:n) tuomarien sisäänlämpiävää ja salamyhkäisestä nimittämismenettelyä olisi syytä uudistaa, jotta se täyttäisi avoimuuden vaatimukset ja jota käyttäen KKO:een olisi mahdollista saada entistä pätevämpiä tuomareita.

2. Samaan teemaan palasi Ilta-Sanomat kuluvan viikonvaihteen numerossaan otsikolla "En minä tunne näitä." I-S:n toimittaja oli Apusen kolumnin innoittamana kierrellyt viime torstaina eduskuntatalossa ja näyttänyt neljälle kansanedustajille KKO:n jäsenten valokuvia. KKO:ssa on 19 jäsentä, kahdeksasta jäsenestä lehti ei ollut löytänyt valokuvaa.

3. Jutusta ilmeni, että KKO:n oikeusneuvokset ovat kansanedustajille lähes tuntemattomia. Jopa KKO:n presidentti Pauliine Koskelon tunnistaminen tuotti vaikeuksia, vaikka Koskelo on ollut usein kuultavana eduskunnan lakivaliokunnassa ja luultavasti myös perustuslakivaliokunnassa. Haastatelluista neljästä parlamentaarikosta kolme on itse lakivaliokunnan jäseniä, mutta vain valiokunnan puheenjohtaja (Janina Andersson, vihr) ja varapuheenjohtaja (Pirkko Ruohonen-Lerner, ps, koulutukseltaan varanotaari) tunsivat vaikeuksitta Koskelon. Sen sijaan valiokunnan jäsenellä Oiva Kaltiokummulla (kesk, rikoskomisario) oli vaikeuksia Koskelon tunnistamisessa, muita hän ei tuntenut lainkaan. Kokoomuksen Ben Zyskowicz, juristi koulutukseltaan, tunnisti 11 jäsenestä Koskelon lisäksi vain oikeusneuvokset Mikko Tulokkaan ja Ari Kantorin, jotka hän sanoi tuntevansa henkilökohtaisesti.

4. Ruokonen-Lerner: " Kuvat eivät sano yhtään mitään." - Oiva Kaltiokumpu: "En minä tunne näitä, mistä tässä on kysymys...ajattelin jo, että ovatko nämä olleet minulla kaltereiden takana", Kaltiokumpu naurahti. Lakivaliokunnan puheenjohtaja Janina Andersson (nuhaisena) tunsi vain Koskelon ja oikeusneuvos Ilkka Raution, jota lakivaliokunta on kuullut usein asiantuntijana.

5. Niinpä, tämä tuli nyt todistetuksi: ylimmän oikeuden tuomarit ovat kansanedustajille liki täysin tuntemattomia suuruuksia. Olen itse joskus luonnehtinut KKO:n jäseniä sanomalla, että tuntemattomina he ovat korkeimpaan oikeuteen tulleet ja yhtä tuntemattomina he sieltä viranhoidon päätyttyä pois lähtevät.

6. Olen itse yrittänyt tehdä KKO:n jäseniä tunnetuksi eri tavoin. Olen kommentoinut KKO:n ennakkopäätöksiä, muun muassa nyt blogissani, jolloin olen aina maininnut ratkaisujen tekemiseen osallistuneiden jäsenten nimet ja äänestyslausunnot. Oikeustieteellisissä julkaisuissa ei sen sijaan näin ole juuri tapana tehdä, vaan puhutaan anonyymisti esimerkiksi "KKO:n enemmistöstä" tai "KKO:n vähemmistön mielipiteistä". Olen kertonut blogeissani KKO:n nimitysmenettelystä ja sen puutteista sekä esitellyt muutamilla nimityskierroksilla kaikki oikeusneuvoksen virkoja hakeneet juristit ja heidän taustansa sekä pohtinut, mistä "kiintiöstä" valinta kullakin kerralla mahdollisesti kohdistuu. Kerroin HS:n toimittajan pyynnöstä vuosi sitten muutamalla sanalla KKO:n jokaisen jäsenen taustasta jotakin; juttu julkaistiin HS:ssa 7.3.2010 (ks. kuva yllä).

7. Mutta mitä tekevät kansanedustajat. Ilta-sanomien jutussa he lähinnä vain naureskelevat ja laskevat leikkiä siitä, etteivät tunne KKO:n jäseniä. Kenelläkään heistä ei näyttänyt olevan minkäänlaista visiota siitä, miten KKO:n jäsenten tunnettavuutta voitaisiin lisätä! KUitenkin juuri eduskunta päättää laeista ja siis myös siitä, millainen on tuomareiden ja siten myös KKO:n ja KHO:n jäsenten nimitysmenettely. Jos ja kun kyseinen menettely on sisäänlämpiävä ja muutenkin salamyhkäinen ja mahdollistaa kansanedustajille - mediasta tai suuresta yleisöstä puhumattakaan - täysin tuntemattomien lakimiesten nimittämisen oikeusneuvoksen virkaan, niin kyllä kansanedustajilta voisi kohtuudella odottaa jonkinlaista aktiivisuutta, jotta lakia saataisiin muutetuksi. Mutta valtiopäivämiehillemme tuntuu riittävän asiassa pelkkä naureskelu. No, ei ihme, sillä kansanedustajistakin useimmat suuri yleisö tuntee lähinnä heidän osallistumisestaan erilaisiin tv:n viihdeohjelmin, Kymppitonniin ja sen sellaisiin hupailuihin.

9. Onko sitten edes kovin tärkeää, että ihmiset tuntisivat ylimpien oikeusasteiden tuomareita nykyistä paremmin? Luultavasti tilanne muissa pohjoismaissa ei ole tässä suhteessa yhtään sen parempi kuin Suomessa. Kun puhun tuomareiden tunnettavuudesta, en tarkoita, että tuomioistuimiin tulisi valita niin sanottuja "tuttuja tuomareita" eli julkisuudessa eri tavoin olleita lakimiehiä. Presidentti Urho Kekkonen ajoi vanhoilla päivillään 1970-luvun alussa nuorten radikaalien juristien innoittamana, ehkä jopa yllyttämänä, ideaa tuomioistuinten ja tuomareiden saattamisesta "kansanvaltaisen kontrollin" piiriin.

10. Kyse oli yksinkertaisesti siitä, että tuomioistuimiin ja erityisesti ylimpiin oikeuksiin tuli saada enemmän vasemmistolaisesti ajattelevia lakimiehiä. Tässä tarkoituksessa KKO:n ja KHO:n tuomarinviroista oli määrä tehdä määräaikaisia ja heidän valintansa ja nimittämisensä olisi uskottu eduskunnalle. Alioikeuksien tuomareiden nimitysvalta olisi puolestaan uskottu kunnanvaltuustoille. Tämä olisi tietenkin johtanut tuomarinvirkojen ja nimitysmenettelyn politisoitumiseen.

11. Tällaisista utopistista kaavailuista on jo aikoja sitten luovuttu. Jopa Kekkosen "lastenkutsuilla" käyneet ja ajoivat edellä mainittuja radikaaleja uudistuksia, myöntävät nykyisin vaisuina tai jopa hieman häpeissään, että nuo ideat olivat niin sanotusti syvältä. Merkillisiähän ne oivatkin, kun ajattelee, että kaavaillun demokratiankehityksen ja jonkinlaisen yhteiskunnallisen vallankumouksen oli määrä alkaa juuri tuomioistuinlaitoksesta, joka on aina kuulunut kaikkein vanhoillisimpiin instituutioihin.

12. Pidemmittä puheitta sanoisin, ettei ihmisten tai edes kaikkien kansanedustajien tarvitse välttämättä tuntea tai edes tunnistaa ylimpien oikeuksien tuomareita. Mutta pääasia on, että tuomareiksi saadaan kyvykkäitä, ammattitaitoisia, oikeamielisiä ja lainkäyttöön jo entuudestaan hyvin perehtyneitä lakimiehiä. Tätä tavoitetta palvele edellä mainittu Matti Apusen ja minunkin peräänkuuluttama keskustelu tuomareiden ja nimenomaan ylimpien tuomioistuinten tuomareiden nimitysmenettelyn kehittämisestä ja tuomareiden arvoista.

13. Kun puhun arvoista, tarkoitan tuomarin ammattietiikkaa ja lähinnä tuomarin työssä noudatettavia ammattieettisiä periaatteita. Niistä ilmenee käsitys siitä, millainen on hyvä tuomari ja millaisten arvojen kunnioittamista tuomarilta työssään voidaan odottaa. Ruotsissa ja Suomessa on vanhastaan tunnettu ja tunnustettu tuomarin eettisiksi ohjeiksi Martti Lutherin lähipiiriin kuuluneen papin ja piispan eli Olaus Petrin noin vuonna 1540 julkaisemat tuomarinohjeet. Ne ovat luoneet henkisen pohjan tuomareiden riippumattomalle toiminnalle ja vahvistaneet osaltaan kansalaisten luottamusta tuomioistuimiin. Olaus Petrin vanhat tuomarinohjeet ovat edelleen elinvoimaisia ja ne painetaan yhä Suomen Laki -teosten alkulehdille.

14. Monissa maissa on julkaistu erilaisia tuomarintyötä koskevia eettisiä ohjeita, jotka vastaavat eräissä suhteissa asianajajalaitoksen piirissä asianajajille vahvistettuja tapaohjeita (Hyvä asianajajatapa). Tuomarin ammattietiikasta on annettu kansainvälisiä suosituksia (The Universal Charter of the Judge), joissa on asetettu vähimmäistasoa koskevia vaatimuksia muun muassa tuomarin riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta, tuomarin tehtävin tehokkaasta hoitamisesta. tuomareiden virkaan nimittämisestä, tuomioistuinhallinnosta ja kurinpitomenettelystä, tuomareiden yhdistymisvapaudesta ja sivutoimista jne. ENCJ:n (European Network of Councils for the Judiciary) raportissa 2008-2009 esiintyvistä periaatteista mainitaan esimerkiksi riippumattomuus, rehellisyys (integrity), puolueettomuus, pidättyvyys ja harkinta, velvollisuudentunto, kunnioittavuus ja kuuntelun taito, tasapuolisuus, kyvykkyys sekä lainkäytön läpinäkyvyys.

15. Nyt myös Suomen tuomariliitto on herännyt - onneksi asialla ei sentään ole ehtinyt oikeusministeriö - asiassa ja asettanut tuomareiden keskuudesta nimetyn työryhmän, joka valmistelee asiakirjaa työnimeltään "Tuomarin eettiset periaatteet."

Olen päässyt tutustumaan ohjeistusluonnokseen. Se ei sisällä mitään yllätyksiä, vaan luonnoksessa luetellaan ja luonnehditaan lyhyesti aivan samoja periaatteita ja jokaiselta tuomarilta edellytettäviä ammattihyveitä kuin edellä mainituissa kansainvälissä suosituksissa ja monissa maissa jo käytössä olevissa ohjeissa. Ammattihyveinä luonnoksessa mainitaan muun muassa viisaus, lojaalisuus (tuomarin valalle), humaanisuus, rohkeus, vajavuus ja harkitsevuus, ammatillinen kyvykkyys jne.

16. Pienenä yksityiskohtana tuli nimenomaan tuomarin kyvykkyydestä mieleen, että ohjeissa olisi minusta syytä edellyttää, että tuomari osallistuisi säännönmukaisesti ammattitaitoa ylläpitävään ja kehittävään täydennys- ja jatkokoulutukseen. Seuraamme työryhmän työn edistymistä ja esittelemme uudet uljaat eettiset periaatteet tai ohjeet heti niiden valmistuttua.

17. Niin, voidaanhan sitä erilaisissa ohjeissa ja periaatteissa kuvata ja myös luvata vaikka mitä, yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Tärkeintä toki olisi, että nuo hienot eettiset arvot ja periaatteet sekä ennen muuta ammattihyveet näkyisivät myös tuomarin jokapäiväisessä työssä. Tässä suhteessa ihmisten tulisi aktiivisesti seurata tuomioistuinten ja tuomareiden työtä ja siten valvoa ja vaatia, että mainitut arvot ja hyveet todella ilmensivät esimerkiksi siinä tavassa, jolla tuomarit kohtelevat oikeudenkäynneissä asianosaisia, todistajia, toimittajia ja yleisöä ja miten ymmärrettävästi ja kärsivällisesti tuomarit perustelevat ratkaisujaan.

18. Nykyisin oikeusprosessien asianmukaisuudesta puhuttaessa korostetaan ennen muuta koetun oikeudenmukaisuuden vaatimuksen merkitystä, siis sitä, millaiseksi asianosaiset, toimittajat ja yleisö kokevat oikeudenkäynnin. Tässä kuten monessa muussakin suhteessa avainasemassa on tuomarin kyky johtaa prosessia asianmukaisesti mutta samalla tehokkaasti samoin kuin tuomarin taito perustella ratkaisut seikkaperäisesti ja ymmärrettävällä tavalla.

183. Kenen joukoissa seisot, Pauliine Koskelo?

Arkkipiispa Jukka Paarma saarnasi valtioneuvoston, korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden 200 -vuotisjuhlajumalanpalveluksessa Turun tuomiokirkossa 2.10. lähtökohtanaan psalmi 45:5: "Nouse taisteluun totuuden ja oikeuden puolesta, aja köyhän asiaa. Tehköön oikea kätesi pelottavia tekoja."

Kenen joukoissa seisot,

kenen lippua kannat?

1. Ruotsalainen kauppakorkeakoulu, Svenska handelshögskolan eli Hanken, juhlii tänä vuonna 100-vuotista taivaltaan. Juhlavuosi huipentui 30.10. pidettyyn tohtoripromootioon. Edellinen promootio pidettiin vuonna 2004 ja sen jälkeen 71 henkilöä on väitellyt Hankenilla tohtoriksi.

2. Juhlavuoden kunniaksi Hanken promovoi myös kymmenen kunniatohtoria. Tieteellisten ansioittensa perusteella promovoitiin neljä kunniatohtoria, kaksi Ruotsista ja kaksi USA:sta; toinen amerikkalaisista on sosiologian professori Joan Acker Oregonin yliopistosta.

3. Kuusi henkilöä promovoitiin kauppatieteiden tohtoriksi "menestyksellisestä toiminnasta liike-elämässä ja yhteiskunnassa sekä toiminnasta Hankenin ja yleisesti kauppatieteiden hyväksi," kuten lehdistötiedotteessa mainitaan. Nämä henkilöt ovat:

- Kauppaneuvos, tj Magnus Bargum (Algol Oy, EK:n hallitus, Suomen Kaupan Liiton pj)

- Vuorineuvos Göran Ehrnrooth

- Ruotsin valtionpankin johtaja Stefan Ingves

- Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo

- Hallituksen puheenjohtaja Anders Wall

- Hallituksen puheenjohtaja Jacob Wallenberg

4. Varsin mielenkiintoinen lista! Kaikki tietävät Wallenbergin ja Ehrnroothin mahtisuvut, ja myös Anders Wall on tunnettu ruotsalainen suursijoittaja. Göran Ehrnrooth ja Magnus Bargumin nimet keikkuvat jälleen tänään julkistettujen verotustietojen kärkiniminä. Maan listaykkönen verotettavien tulojen osalta taisi tänäkin vuonna olla Hankenin kasvatti, kauppatieteiden tohtori Björn Wahlroos, joka on valittu ensi vuoden alussa aloittavan Hankenin uuden hallituksen puheenjohtajaksi.

5. Jotkut nyt promovoiduista kunniatohtorit ovat tukeneet Hankenin, paitsi muuten, myös merkittävillä lahjoituksilla ja stipendeillä. Korkeakoulussa on käynnistetty tänä vuonna varanhankintakampanja HANKEN 100. Kampanjan kesto on kolme vuotta ja tavoitteena on kerätä lahjoittajilta 10 miljoonaa euroa. Ensimmäisenä lahjoituksena ennätti tekemään Louise ja Göran Ehrnroothin säätiö, joka lahjoitti Hankenin varainhankintakampanjaan 750 000 euroa. Saara ja Björn Wahlroosin rahasto ei halunnut jäädä pekkaa pahemmaksi, vaan lahjoitti vähän myöhemmin kampanjaan samoin 750 000 euroa.

6. Anders Wallin säätiö myöntää vuosittain stipendin Hankenin lahjakkaimmille opiskelijoille. Tänä vuonna kyseisen stipendin, 125 000 euroa, sai markkinointia Hankenilla opiskeleva Stephanie Seege. Opintojen ohella Seege vetää omaa korualalla toimivaa ONNI -nimistä yritystään; yritteliäisyys siis palkittiin. Tiedotteen mukaan Anders Wallin säätiö jakaa vuosittain stipendeinä Ruotsissa noin 2 miljoonaa kruunua.

7. Pauliine Koskelo on ainoa suomenkielinen nimi promovoitujen listalla. Hän aviomiehensä on toki aatelissukua: vapaaherra Gay Gerhard af Schultén. Pienenä kevennyksenä tässä muuten ehkä hieman raskassoutuisessa blogissa voin mainita, että olen pelannut kerran vapaaherra af Schulténin kanssa pöytätennistä eli pingistä; hävisin melko selvin numeroin; vaikeat olivat kierteet vapaaherramme palloissa! Tämä tapahtui muuten vähemmän iloisella -70 -luvulla oikeusministeriön tiloissa. Olin tuolloin vuoden verran lainsäädäntöneuvoksena oikeusministeriössä ja myös af Schulten oli samaan aikaan siellä töissä. Myöhemmin OTL Gerhard af Schultén (sdp) nimitettiin kuluttaja-asiamieheksi (1978-1991).

8. Mutta mitä ihmettä KKO:n presidentti tekee edellä mainitussa rahamiesten joukossa? Suurempia lahjoituksia Koskelolla tuskin on varaa tehdä, sillä hänen verotettavat tulonsa olivat viime vuonna about 150 000 euroa. Toisaalta on kivaa, ettei promovoitavien joukkoon oli saatu myös yksi nainen, ettei juhlia tarvinnut pitää pelkässä poika- tai äijäporukassa! Pauliine Koskelo tunnetaan sanavalmiina juristina, jolla on henkistä pääomaa siinä kuin muillakin nyt promovoiduilla kunniatohtoreilla.

9. Kauppatieteitäkin Koskelon voidaan sanoa edistäneen ainakin käsitteen laajassa mielessä. Hän on nimittäin kirjoittanut yhdessä Leif Sevónin ja Helsingin yliopiston rehtorina nykyään olevan Thomas Wilhelmssonin kanssa oppikirjan "Kauppalain pääkohdat." Kirja perustuu kyllä pitkälti vuoden 1987 kauppalain esitöihin; Koskelo, Sevón ja Wlhelmsson valmistelivat virkatyönään oikeusministeriössä ehdotuksen hallituksen esitykseksi uudeksi irtaimen kauppaa koskevaksi laiksi.

10. Internetistä löytyi sellainenkin tieto, että Pauliine Koskelo on KKO:n presidenttinä ollessaan pitänyt Hadelsgilletissä vuonna 2007, tarkemmin sanottuna 27.1., esitelmän teemasta "Hur effektivisera domstolsväsendet i Finland." Koskelon esitelmää oli seuraamassa 55 gillebröderiä; Koskelo kiinnosti kiltaveljiä tavanomaisia herrainkokouksia selkeästi enemmän. Handelsgillet on toiminut 150 vuotta ja ilmoittaa nettisivuillaan olevansa "Finlands äldsta i dag verksamma herrklubb."

11. Mutta tuskinpa erehdyn, kun totean, että Koskelo on promovoitu tohtoriksi ensi sijassa ansioistaan KKO:n presidenttinä; tätä lienee tarkoitettu, kun perusteluissa on mainittu promovointiperusteena "merkityksellinen yhteiskunnallinen toiminta." Lainataanpa tähän pätkä Wikipediasta: "Koskelo on osallistunut aktiivisesti oikeuspoliittiseen keskusteluun. Hän on arvostellut tuomioistuimia hallinnoivaa oikeusministeriötä saamattomuudesta uudistusten toteuttamisessa. Koskelo on puuttunut siihen, että tuomioistuimilta edellytetään tuntuvia säästöjä ja henkilövähennyksiä, mutta samaan aikaan välttämättömät, laeilla tehtävät uudistukset tuomioistuinten työn kehittämiseksi ovat edenneet hitaasti, jos ollenkaan."

12. Pauliine Koskelo on ottanut selkeästi tuomioistuinlaitoksen - siis yleisten tuomioistuinten - jonkinlaisen puolestapuhujan roolin suhteessa esimerkiksi oikeusministeriöön ja yleensä valtiovaltaan. Hallintotuomioistuinten osaltahan tätä samaa roolia on jo pitkään vetänyt KHO:n presidentti Pekka Hallberg. Koskelo ja Hallberg eivät ole olleet aina samaa mieltä asioista. Suurin periaatteellinen erimielisyys koskee tuomioistuinlaitoksen keskushallinnon uudistamista ja siirtämistä pois oikeusministeriöltä. Hallberg "vanhan liiton miehenä" vastustaa muutosta, kun taas Koskelo - minusta aivan oikein - kannattaa sitä.

13. Tuomioistuinlaitoksen toiminnan tehostaminen - miten se Koskelon mukaan tapahtuu? Koskelo on tukenut mm. hanketta, joka toteutuu ensi vuoden alusta, kun käräjäoikeuksien yhdistämisen seurauksena maassa on enää 27 alioikeutta nykyisten lähes 50:n sijasta. Saapa nähdä, tehostuuko käräjäoikeuksien toiminta tällä uudistuksella? Toiseksi Koskelo ja KKO ovat kannattaneet muutoksenhakuoikeuden rajoittamista valitettaessa käräjäoikeudesta hovioikeuteen. No, tietenkin tällä tavoin tuomioistuinten käsittelyajat lyhenisivät ja menettely tehostuisi, mutta tässä uudistuksessa unohdetaan kokonaan kolikon toinen puoli eli oikeusvarmuus.

14. Sen sijaan selvien ja riidattomien velkomisasioiden eli niin sanottujen perimisasioiden osalta Pauliine Koskelo ja hänen johtamansa KKO pitävät sitkeästi kiinni siitä, että myös nämä asiat, vaikkei niissä ole edes mitään riitaa, on kierrätettävä edelleen käräjäoikeuden kautta ennen ulosoton hakemista. Minusta taas tämä systeemi on turha ja palvelee ainoastaan perimistoimistoja ja nimenomaan suuria perimistoimistoja, sellaisia kuin esimerkiksi Intrum Justitia ja Lindorff. Viittaan tarkemmin blogeihini 152/19.9. ja 131/30.7.2009. Perimisasioissa Suomessa tuomittavat oikeudenkäyntikulut ovatkin 4-5 kertaa suuremmat kuin Ruotsissa, jossa monien Suomessakin toimivien kansainvälisten perimistoimistojen kotipaikka on. Aika moni näiden perimistoimistojen johtotehtävissä Suomessa työskentelevistä ihmisistä lienee muuten saanut koulutuksensa juuri Hankenilta.

15. Pauliine Koskelo on toki kunniatohtorin hattunsa, miekkansa ja arvonsa ansainnut. Mutta asia on minusta mielenkiintoinen ja jopa ongelmallinen yleisemmältä kannalta, kun ajatellaan tuomioistuimilta ja erityisesti Korkeimmalta oikeudelta puolueettomuutta ja riippumattomuutta sekä tuomarin ammattietiikkaa. Onko tältä kannalta sopivaa ja ongelmatonta, että maan ylimmän tuomioistuimen tuomari vastaanottaa korkean kunnianosoituksen korkeakoululta, jonka minun käsitykseni mukaan katsotaan aika yleisesti kuuluvan suurten suomalaisten yritysten, työantajatahojen, rahoituslaitosten ja pankkiiriliikkeiden ja yleensä elinkeinoelämän "linnakkeeseen" tai leiriin?

16. Hanken on varmaankin korkeatasoinen korkeakoulu, jossa tutkitaan ja opetetaan eri oppiaineita. Hankenin pääasialliset tutkimusintressit näyttävät nykyään kuitenkin keskittyvän rahoitukseen, markkinointiin sekä yrittäjyyteen ja johtamiseen; kaikki varsin tärkeitä teemoja ja tutkimuskohteita. Tämän käsityksen saa, kun selailee esimerkiksi tänä vuonna Hankenissa väitelleiden tutkijoiden väitöskirjojen nimiä; rahoitus (rahoitustiede) on tutkimuskohteista selvä ykkönen.

17. Työnantajien ja yrittäjien (elinkeinonharjoittajien) vastapuolia ovat, myös oikeudessa, työntekijät ja kuluttajat. Työ- ja kuluttajaoikeudelliset oikeusriidat ratkaistaan viime kädessä KKO:ssa. Onko tätä silmällä pitäen paikallaan, että KKO:n päällikkötuomari ottaa vastaan toisen "osapuolen" leiriin kuuluvan opinahjon hänelle tarjoaman korkean kunnianosoituksen? Mitä tähän pitäisi vastata, jos asiaa tarkastellaan tuomioistuimien ja maan ylimmän tuomioistuimen puolueettomuuden ja riippumattomuuden kannalta? Miten tähän suhtautuvat tuomioistuimissa ja etenkin KKO:ssa juttujaan ajavat työntekijät ja kuluttajat?

18. Esteettömyys tai esteellisyys ei tuota ongelmaa, sillä KKO:n presidentti ei ole tullut kyseisen, häntä "kohdanneen" kunnianosoituksen johdosta jääviksi ratkomaan työoikeudellisia tai kuluttajasuojaoikeudellisia juttuja.

19. Tuomioistuimen puolueettomuudessa ja etenkin riippumattomuudessa on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin ainoastaan esteettömyydestä. Kuten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lausunut, puolueettomuuteen ja riippumattomuuteen ei riitä, että tuomioistuin (tai sen yksittäinen jäsen) toimii puolueettomasti, vaan tämän lisäksi on edellytettävä, että tuomioistuimen (tuomarin) toiminta näyttäytyy myös ulkopuolisille puolueettomana ja itsenäisenä. Sen vuoksi tuomareiden pitäisi toimia virassaan ja myös sen ulkopuolella niin, että ei synny minkäänlaista epäilyä tai vaikutelmaa siitä, että tuomioistuimen puolueettomuus tai riippumattomuus voisi jonkin ulkoisen tekijän johdosta vaarantua. Tähän tapaan minä olen ymmärtänyt ihmisoikeustuomioistuimen tuomioistuimelle ja tuomareille asettaman objektiivisen puolueettomuusvaatimuksen ja -testin.

20. Jos presidentti Koskelolle olisi myönnetty sanottu kunniatohtorin arvo tieteellisten ansioiden perusteella tai jos hän olisi saanut arvonsa jostakin "valtiollisesta" yliopistosta, esimerkiksi Helsingin yliopistosta, en olisi läheskään tai lainkaan niin huolestunut kuin nyt. Monien mielestä olen varmaan - jälleen kerran - väärässä tai turhaan huolissani, mutta se, miltä asia näyttäytyy KKO:lta edellytettävän puolueettomuuden ja riippumattomuuden valossa, on pohtimisen arvoista.

21. Tapauksessa on kyse on myös tuomarin ammattietiikasta vähän samalla tavoin kuin tuomarien sivutoimissa ja erilaisten järjestöjen jäsenyyksissä. Jokaisen tuomarin tulee itse tarkoin harkita, mikä vaikutus sivutoimella, jäsenyydellä tai vaikkapa juuri kunniatohtorin arvonimellä voi olla yleisön arvioon tuomarin riippumattomuudesta ja puolueettomuudesta tai tuomarin viranhoitoon. Vaikka tuomari olisi itse vakuuttunut, ettei ongelmia aiheutuisi, voivat yleisön reaktiot olla toisenlaisia.

22. Jätän nyt kysymyksen pohtimisen lukijoiden tehtäväksi ja rupean itse hyreksimään:

Kenen joukoissa seisot

kenen hattua kannat?

Ei ole oikeutta ilman tulkintaa,

ei oikeata tulkintaa ilman viisautta,

ei viisautta ilman....

23. Mitä ei ole ilman viisautta, eli mikä sana tulisi kyseisen laulelman viimeiseksi sanaksi? Seuraavia vaihtoehtoja - tai useampia niistä - voisi ehkä harkita: äly, koulutus, kokemus, puolueettomuus, Hanken, riippumattomuus, tohtorinhattu, Korkein oikeus, säätiöt, kunnon palkka, eettisyys, yhteisen kansan hyödyn ymmärtäminen, kohtuus, rakkaus, maantapa...

114. Ihmisoikeustuomioistuin: hovioikeuden raiskaustuomiota koskevan valituksen seulonta teki oikeudenkäynnistä epäoikeudenmukaisen

Juhla ja Juhannusilta...

Ennen Juhannustulille säntäämistä vielä hieman arkista asiaa:

1. Hovioikeuksissa otettiin 1.10.2003 käyttöön niin sanottu seulontamenettely (lakiesitys HE 2002:91). Kysymys on siitä, että hovioikeus voi jättää OK 26 luvun 2 §:n nojalla hovioikeuteen tehdyn valituksen enemmälti tutkimatta (seuloa valituksen) heti tavallaan "kättelyssä", jos hovioikeus pitää selvänä, että 1) käräjäoikeuden ratkaisu tai siellä noudatettu menettely ei ole virheellinen, 2) jutussa ei ole toimitettava OK 26:15:n nojalla suullista pääkäsittelyä käräjäoikeudessa vastaanotetun henkilötodistelun uskottavuuden uudelleen arvioimista varten, eikä 3) asianosaisen oikeusturva muustakaan syystä edellytetä valituksen varsinaista tutkimista. Kaikkien kolmen edellytyksen tulee olla olemassa, jotta hovioikeus voi seuloa valituksen. Seulonnassa hovioikeus tekee päätöksen - valitus joko seulotaan tai viedään jatkokäsittelyyn eli varsinaiseen käsittelyyn - ainoastaan käräjäoikeuden tuomion ja valituskirjelmän perusteella, menettely on siis summaarista. Jos valitus seulotaan, käräjäoikeuden tuomio tai päätös jää pysyväksi.

2. Seulontamenettelyn tarkoituksena oli karsia varsinaisesta tutkinnasta ilmeisen toivottomat valitukset, jolloin hovioikeus voi kohdentaa voimavaransa entistä paremmin vaikeiden ja hankalien asioiden tutkintaan. Hovioikeudet seulovat jatkokäsittelystä keskimäärin noin 20-25 prosenttia kaikista käräjäoikeudesta hovioikeuksiin tehdyistä valituksista. Lain valmistelu- ja säätämisvaiheessa lakiesitys sai kuitenkin ristiriitaisen vastaanoton. Hovioikeudet olivat luonnollisesti innokkaasti seulontamenettelyn kannalla, koska ne katsoivat, että seulonta tarjoaa oivan keinon keventää hovioikeuksien työtä.

3. Itse olin hyvin epäileväinen seulontamenettelyä kohtaan ja kirjoitin asiasta artikkelin "Tarvitaanko hovioikeuksissa erillistä seulontamenettelyä?", Defensor Legis 2002, sivut 689-701. Pidin seulontaa arveluttavana, koska muutoksenhakijoiden oikeusturva saattoi helposti vaarantua. Arvelin, että etenkin ruuhkautumisvaarassa olevat hovioikeudet - Helsingin ja Turun hovioikeudet etunenässä - voisivat työmääräänsä keventääkseen ja juttutilastojaan kaunistellakseen seuloa runsaasti sellaisiakin valituksia, joissa seulonnan edellytyksiä ei itse asiassa ole olemassa. Totesin, että minä kyllä tunnen "pappenheimilaiseni", sillä olin työskennellyt aikaisemmin kahdessa eri hovioikeudessa (Helsingin ja Vaasan) ja olin seurannut myös yliopistouralle siirtymiseni jälkeen tarkasti hovioikeuksien toimintaa.

4. Varoitin erityisesti siitä, että vaikka lakiesitys ja sittemmin vahvistettu laki (OK 26:2) ei sallinut OK 26:15:n mukaan pääkäsittelyyn menevien juttujen seulontaa, hovioikeudet voisivat "joustavalla" laintulkinnalla kiertää kyseisen säännöksen, koska seulontapäätöstä ei lain mukaan tarvitse asiallisesti perustella mitenkään; vastustin tietenkin myös seulontapäätöstä koskevan perustelemisvelvollisuuden puuttumista laista. Siten kun laki oli hyväksytty eduskunnassa, kirjoitin vielä laajan artikkelin siitä, miten niukkoja ja hyvin väljiksi muotoiltuja seulontasäännöksiä olisi järkevä tulkita, ks. kirjoitustani "Hovioikeuden seulontasäännösten tulkintaa", Defensor Legis 2003, sivut 963-973.

5. Hovioikeuksissa oli kuitenkin päässyt - kuten olin arvannut - vallalle vahva seulontasäännösten laajentavaa tulkintaa puoltava kanta, voidaan ehkä puhua jopa jonkinlaisesta seulontavimmasta. Kaikkein innokkaimmaksi seulojaksi osoittautui presidentti Markku Arposen johtama Itä-Suomen HO, joka seuloi muutamana vuonna yli 30 prosenttia kaikista valituksista. Hovioikeudet alkoivat seuloa valituksia myös sellaisissa lähinnä rikosasioissa, joissa OK 26:15:n mukaan olisi tullut toimittaa pääkäsittely ja joita siis ei olisi lain selvän sanamuodon mukaan saanut seuloa. Hovioikeudet ryhtyivät siis menettelemään juuri sillä tavalla, josta olin jo ennen lain vahvistamista ja vielä uudelleen lain vahvistamisen jälkeen nimenomaan varoittanut!

6. Hovioikeudet saivat puhetorvekseen OTL Aki Rasilaisen, joka toimi tuolloin Kouvolan hovioikeuden viskaalina. Rasilainen väitti, että olin väärässä juuri edellä mainitun OK 26:15:n huomioon ottamisen suhteen. Oikeusministeri Johannes Koskinen, joka oli ajanut hovioikeuksien kannattamana uutta seulontamenettelyä ja seulontasäännösten laajentavaa tulkinta kuin käärmettä pyssyyn, mieltyi Rasilaisen kananottoihin siinä määrin, että kutsui tämän oitis oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksen virkaan valmistelemaan vielä uusia esityksiä, joilla edelleen voitaisiin rajoittaa muutoksenhakua hovioikeuteen.

7. Lisensiaatti Aki Rasilaisen ja minun Defensor Legis -lehden palstoilla välillä käymä "oppiriita" sai pian ratkaisunsa, sillä KKO antoi vuoden 2004 lopulla ensimmäiset ennakkopäätökset seulontasäännösten tulkinnasta. Kahdessa peräkkäisessä ennakkopäätöksessään KKO asettui selkeästi juuri sille kannalle, jota minä olin kirjoituksissani puoltanut katsoessaan, että seulontasäännöksiä oli tulkittava suppeasti eikä suinkaan laajentavasti. Ratkaisut KKO 2004:116 ja KKO 2004:117 olivat karvasta kalkkia hovioikeuksien ja Rasilaisen osoittamalle seulontainnolle.

8. Ratkaisussa KKO 2004:116 otsikossa todetaan näin: Hovioikeus (Turun HO) oli seulonut valituksen sillä perusteella, että valituksessa esitetty ei antanut aihetta epäillä käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuutta ja oli selvää, ettei asiassa ollut toimitettava pääkäsittelyä. Sillä seikalla, epäilikö hovioikeus käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuutta, ei ollut merkitystä OK 26 luvun 15 §:n mukaisen pääkäsittelyn toimittamisen edellytyksiä arvioitaessa. Kun valituksessa oli riitautettu esitetyn suullisen todistelun uskottavuus niin, että asiassa oli sanotun säännöksen nojalla toimitettava pääkäsittely, valitusta ei saanut seuloa. KKO palautti jutun, joka koski pahoinpitelyjä ynnä muuta, hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

9. Ratkaisun KKO 2004:117 otsikko puolestaan on seuraavanlainen: Hovioikeudessa oli ryöstöä koskevassa asiassa kysymys suullisen näytön uskottavuudesta. Lisäksi kyseessä oli epätavallinen teko, jonka rikosoikeudellinen arviointi ja seuraamuksen määrääminen eivät olleet ongelmattomia. Valitusta ei voitu - kuten Itä-Suomen HO oli tehnyt - seuloa.

10. Tämän jälkeen KKO on antanut vuosina 2005-2007 lähes parikymmentä muta seulontamenettelyä koskevia ennakkopäätöstä. Niissä kaikissa, yhtä ennakkopäätöstä lukuun ottamatta, on katsottu, ettei hovioikeus olisi saanut seuloa valitusta, koska OK 26:2:n mukaisia edellytyksiä ei siihen ollut. KKO on siis joutunut antamaan epätavallisen paljon ennakkopäätöksiä kitkeäkseen hovioikeuksien harjoittamaa virheellistä seulontaintoa. Seulonnasta annettiin noina vuosina ennakkopäätöksiä selvästi enemmän kuin mistään muusta yksittäisestä oikeuskysymyksestä.

11. Hovioikeuksien seulonnassa kävi siis juuri siten kuin ennakoin ja varoittelin ennen seulontalain hyväksymistä: laki on niin väljä ja tulkinnanvarainen, että uudesta laista syntyy vain epäselvyyttä ja epäyhtenäistä oikeuskäytäntöä. Mikä pahinta: muutoksenhakijoiden oikeusturva vaarantui, sillä ennen voden 2004 lopussa annettuja ensimmäisiä KKO:n ennakkopäätöksiä hovioikeudet olivat jo ehtineet seuloa runsaasti valituksia, joissa edellytyksiä seulonnalle ei ollut, mutta joista ei osattu edes valittaa KKO:een. Eikä KKO ole voinut kontrolloida kaikkia tapauksia, joissa on pyydetty valituslupaa virheellisen seulonnan takia.

12. Nyt on sitten vihdoin saatu ensimmäinen Europan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisu, joka koskee Suomesta tehtyä valitusta hovioikeuden seulontapäätöksestä. Tapauksessa R.H. v. Suomi 2.6.2009 oli EIT:n ratkaisuselosteen mukaan "kysymys siitä, tekikö seulontamenettelyn käyttäminen oikeudenkäynnin epäoikeudenmukaiseksi hovioikeudessa päätettävinä olleisiin kysymksiin nähden."

13. Tapauksen faktat ovat tiivistettynä seuraavat: Valittaja (R.H.) tapasi tammikuussa 2002 ravintolassa tuttunsa, joka oli kahden hänelle aiemmin tuntemattoman 17-vuoden ikäisen tytön seurassa. Ravintolasta lähdettiin yhdessä taksilla ja valittajan tuttu vietiin ensin kotiinsa. Muut kolme jatkoivat matkaa valittajan asunnolle. Jonkin ajan kuluttua valittaja oman ilmoituksensa mukaan tilasi tytöille taksin ja antoi heille matkarahaa. Tytöt puolestaan kertoivat, että valittaja oli ollut asunnollaan sukupuoliyhteydessä toisen tytön kanssa tämän nukahdettua sohvalle ja yrittänyt raiskata toisen tytön. Tytöt lähtivät kotiinsa ja toisen tytön äiti ilmoitti asiasta poliisille, minkä jälkeen tyttöjä kuulusteltiin.

Valittajaa kuulusteltiin vuoden 2002 toukokuussa ja hän sai syytteet marraskuussa 2003 - siis vasta puolitoista vuoden jälkeen kuulustelusta ja lähes kaksi vuotta väitetystä rikoksesta. Käräjäoikeuden istunnossa 2004 kuultiin vain valittajaa ja tyttöjä. Toukokuussa 2004 käräjäoikeus katsoi äänestyksen jälkeen, että tyttöjen kertomukset olivat valittajan kertomusta luotettavampia. Käräjäoikeuden mukaan tytöt olivat kertoneet samalla tavoin ja johdonmukaisesti eikä ollut uskottavaa, että he olisivat keksineet väitteensä. Käräjäoikeuden mukaan merkitystä ei ollut sillä, että raiskausta väittänyt tyttö ei ollut mennyt heti lääkäriin. Käräjäoikeus tuomitsi valittajan sukupuolirikoksista 8,5 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja oheissakkoon.

R.H. valitti hovioikeudelle pyytäen suullista käsittelyä ristiriitaisen näytön vuoksi. Lisäksi raiskaus oli valittajan mielestä niin vakava rikos, että poliisin olisi tullut kuulustella häntä välittömästi ja toimittaa rikospaikkatutkimus hänen asunnollaan. Hovioikeus kuitenkin hylkäsi valittajan suulista käsittelyä koskevan pyynnön ja seuloi valituksen jatkokäsittelystä, joten käräjäoikeuden tuomio jäi pysyväksi. - KKO epäsi maaliskuussa 2005 antamallaan päätöksellä valittajan pyytämän valitusluvan.

14. Kuten arvata saattoi, EIT katsoi, että ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen säännöstä oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä oli rikottu. EIT on ratkaissut valituksen pitkälti Suomen lainsäädännön nojalla. Tuomiossa todetaan, että OK 26:2 ja 2a §:n mukaan seulontamenettelyä saatiin käyttää vain - oikeastaan valitus voitiin seuloa vain (kaikki valituksen menevät nimittäin seulontavaiheen kautta) - jos suullinen käsittely hovioikeudessa ei ollut tarpeen. Hovioikeuden tutkintavaltuudet ulottuvan paitsi oikeus- myös tosiasiakysymyksiin (siis myös näyttökysymyksiin). EIT totesi edelleen, että OK 26:15:n mukaan hovioikeuden tuli pitää suullinen käsittely, jos kysymys oli käräjäoikeudessa vastaanotetun kertomuksen uskottavuudesta. Valittajan valituksen johdosta hovioikeuden oli tullut arvioida hänen syyllisyyttään kaikilta osin, koska hän oli oikeudenkäynnin kaikissa vaiheissa kiistänyt tehneenä ilmoitetut rikokset. Asianomaisten henkilöiden - siis asianomistajien ja syytetyn - lausumien uskottavuus oli ollut olennaisena kysymyksenä hovioikeudessa. Siitä huolimatta hovioikeus oli ilman suullista käsittelyä ja juttua enemmälti tutkimatta - seulomalla valituksen varsinaisesta käsittelystä - pysyttänyt käräjäoikeuden tuomion. EIT katsoi, että asianosaisten lausumien uskottavuudesta ei ollut voitu päättää hovioikeudessa arvioimatta välittömästi valittajan ja tyttöjen henkilökohtaisesti antamia kertomuksia hovioikeudessa. EIS 6 artiklan 1 kohtaa oli rikottu.

15. Ihmisoikeustuomioistuimen kannanotto on asiallisesti aivan samansisältöinen kuin mitä olin monessa yhteydessä kirjoituksissani esittänyt, johon kantaan myös KKO oli sittemmin

yhtynyt. On todella hämmästyttää, miten hovioikeus - EIT:n ratkaisuselosteessa ei mainita kyseisen hovioikeuden nimeä - oli kylmästi seulonut valituksen pois varsinaisesta tutkinnasta, vaikka sillä ei ollut pelkästään valituksen ja valituskirjelmän nojalla mitään mahdollisuutta arvioida asianosaisten käräjäoikeudessa antamien suullisten lausumien uskottavuutta. Kaiken lisäksi käräjäoikeudessa oli ollut äänestys syyllisyyskysymyksestä. Valittajan oikeusturva oli hovioikeudessa todella olematon. Ihmetystä herättää myös se, miten KKO ei ollut tässä tapauksessa myöntänyt valituslupaa, vaikka hovioikeus oli tehnyt selkeän oikeudenkäyntivirheen. - KKO voi ratkaista valituslupa-asiat kahden jäsenensä kokoonpanossa. Jos asialla sattuu olemaan "sopiva kaksikko", valituslupa voi jäädä myöntämättä, vaikka hovioikeuden ratkaisu olisi ilmiselvästi syntynyt virheellisessä menettelyssä.

16. EIT:n tapausseloste antaa muutenkin huolestuttavan kuvan siitä, miten rikosjutun esitutkintaa ja oikeuskäsittelyä voidaan pitkittää ja miten poliisi ei esitutkinnassa välitä ryhtyä kaikkiin tarvittaviin tutkintatoimenpiteisiin. Hovioikeudet ovat seuloneet tutkinnastaan varmaan kymmeniä ellei satoja vastaavanalaisia tapauksia, joissa on ollut kyse käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uskottavuudesta, josta myös hovioikeuden ratkaisu on riippunut. Kaikissa näissä tapauksissa tuomittu ei ole luultavasti edes valittanut KKO:een ja vaikka olisikin, KKO on voinut jättää valitusluvan myöntämättä.

17. Tällaista on oikeusturva Suomessa. Meillä oikeusministereiden, oikeusministeriön virkamiesten, hovioikeuksien ja niiden presidenttien sekä KKO:n ainoana huolena tuntuu olevan, miten voitaisiin vielä nykyistä tehokkaammin rajoittaa ihmisten oikeusturvaa eli valitusoikeutta käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja suullisten käsittelyjen pitämistä hovioikeudessa. Suomessa hovioikeuden menettely on selkeän pääsäännön mukaan kirjallista - vain noin 20-30 prosenttia jutuista menee suulliseen käsittelyyn - kun sen sijaan useimmissa muissa maissa instanssijärjestyksessä toinen oikeusaste käsittelee pääsäännön mukaan valitukset aina suullisessa käsittelyssä.

18. Minusta on selvää, että jos R.H. kantelee EIT:n tuomion perusteella KKO:een sanotun oikeudenkäyntivirheen takia, KKO:n on poistettava hovioikeuden lainvoimainen tuomio ja määrättävä, että hovioikeuden tulee ottaa R.H:n valitus uudelleen käsiteltäväksi ja "siinä laillisesti menetellä, kuten fraasi kuuluu. Hovioikeuden tulee siis järjestää raiskausjutussa suullinen pääkäsittely. Vrt. kuitenkin ratkaisussa KKO 2008:24 selostettua vastaavanlaista tapausta, jossa KKO (ään. 4-1) ei vastoin odotuksia purkanut hovioikeuden sakkotuomiota, vaikka ihmisoikeustuomioistuin oli sanotussa asiassa katsonut, että hovioikeuden ratkaisu oli ihmisoikeussopimuksen vastainen. KKO:n ratkaisua on oikeuskirjallisuudessa perustellusti arvosteltu. - Sanotun purkuhakemuksen käsittely muuten kesti KKO:ssa kaksi ja puoli vuotta.

19. Voin kerskumatta ja itseäni kehumatta sanoa, että jollen minä olisi ollut heti alusta lähtien seulontamenettelyn suhteen kriittinen ja ottanut jo ennen seulontaa koskevan lakiesityksen hyväksymistä kirjoituksissani kantaa muun mussa siihen, että hovioikeudet eivät saa seuloa valituksia, joiden johdosta on OK 26:15:n mukaan toimitettava suullinen pääkäsittely, olisi luultavasti myös KKO hyväksynyt ennakkopäätöksissään hovioikeuksien alun perin noudattaman ja Aki Rasilaisen kirjoituksissaan kannattaman seulontasäännösten laajentavan tulkinnan eli löperön käytännön. Silloin oikeusturva olisi todella ollut suuressa vaarassa.

20. Asia oli nimittäin niin, että tuolloin virassa ollut KKO:n presidentti Leif Sevón otti julkisisuudessa esittämissään lausumissa hovioikeuksien tavoin myönteisen kannan siihen, että hovioikeudet voisivat seuloa myös sellaisia juttuja, joissa OK 26:15:n nojalla olisi näytön uudelleen arvioimiseksi toimitettava pääkäsittely. Presidentti Sevón otti seulontamenettelyn valmistelussa ja säätämisessä hyvin aktiivisen roolin. Vielä sen jälkeen kun eduskunnan lakivalokunta oli antanut asiasta mietintönsä (LaVM 27/2002 vp), presidentti Sevon osallistui eduskunnassa järjestettyyn salaiseen palaveriin yhdessä oikeusministeri Johannes Koskisen, lakivaliokunnan puheenjohtajan Henrik Laxin ja Helsingin hovioikeuden presidentin Olli Huopaniemen kanssa; Huopaniemi kuului seulonnan innokkaimpiin puolesta puhujiin.

21. Tästä palaverista kerrottiin Oikeus-lehden numerossa 1/2003 oikeudellista elämää -sivuilla. Seulontapykälä (OK 26:2) oli saanut lakivaliokunnassa sisällön, joka ei tyydyttänyt hovioikeuksien presidenttejä. Sanotussa palaverissa pohdittiin koko lakiesityksen peruuttamista tai sellaisen nimenomaisen muutoksen tekemistä OK 26:2:ään, joka mahdollistaisi muutoin OK 26:15:n nojalla pääkäsittelyyn menevien valitusten seulomisen. Palaverissa Koskinen, Lax ja Huopaniemi olivat kuitenkin tulleet juuri KKO:n presidentti Leif Sevónin lausumien perusteella vakuuttuneiksi siitä, ettei lakiesitystä tarvitsisi peruuttaa. Sevónin kertoman mukaan OK 26:2:ää voitaisiin nimittäin tulkita hovioikeuksissa ja KKO:ssa "joustavasti" eli siten, että tulkinta mahdollistaisi myös ns. pääkäsittelyjuttujen seulonnan.

22. Kun sain tietää sanotusta salaisesta ja tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta suorastaan hämmästyttävästä palaverista, kirjoitin Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen, jossa paheksuin KKO: presidentin osallistumista sanontunlaiseen neuvonpitoon ja sitä, että Sevón oli mennyt lupaamaan, miten tiettyä tulkinnanvaraista pykälää tultaisiin tulkitsemaan ja soveltamaan, vaikkei lakia ollut muodollisesti vielä edes eduskunnassa hyväksytty (HS 8.5.2003). Sevón myönsi vastineessaan (HS 11.5.) osallistuneensa sanottuun salaiseen kokoukseen, mutta kiisti luvanneensa, että KKO tulisi tulkitsemaan lakia tietyllä tavalla.

23. Kun en ollut sanotussa palaverissa, en voi tarkkaan tietää, mitä siellä oli keskusteltu ja mitä sanontoja käytetty. Mutta asian laita selvisi, kun seulontalakiesitystä käsiteltiin sittemmin eduskunnan täysistunnossa, ks. ptk 189/asia 2/2002 vp. Eduskuntakeskustelussa sekä ministeri Koskinen että lakivaliokunnan puheenjohtaja Henrik Lax vetosivat selvin sanoin siihen, mitä KKO:n presidentti Sevón oli heille kertonut kyseisen pykälän sisällöstä ja tulkinnasta. Olen selostanut näitä Koskisen ja Laxin lausumia Oikeus-lehden numerossa 2/2003 julkaisemassani artikkelissa, sivut 2008- 211.

24. Kun Koskinen ja Lax ovat kumpikin juristeja, joiden voidaan katsoa ymmärtävän, mitä kolmas juristi eli tässä tapauksessa Leif Sevón on heille kertonut, en voi sanotun eduskunnan täysistunnosta laaditun pöytäkirjan perusteella päättyä muuhun kuin siihen johtopäätökseen, että Sevón oli todella, jollei nyt suorastaan luvannut, niin ainakin "antanut ymmärtää", että seulontapykälää on mahdollista tulkita hovioikeuksia tyydyttävällä tavalla. Koskinen ja Lax ovat tietenkin puhuneet täysistunnossa totta, sillä kuten myös viime päivien uutisista olemme saaneet lukea, Eduskunnan edessä ei koskaan valehdella! Ei ainakaan saisi valehdella...

25. Myös KKO:n muut jäsenet eli oikeusneuvokset olivat innolla mukana seulontamenettelyn valmistelussa ja paria kolmea heistä kuultiin asiantuntijoina eduskunnan lakivaliokunnassa, kuten olen em. Oikeus-lehden numerossa kertonut. En havainnut, että kukaan KKO:n jäsenistä olisi puuttunut siihen minun esille ottamaani ja minusta kaikkein tärkeimpään kysymykseen, eli siihen, että pääkäsittelyyn lain mukaan vietäviä juttuja ei voida seuloa.

26. Minusta Leif Sevónin menettely osallistua eduskunnassa käytyyn salaiseen neuvonpitoon oli tuomioistuinten riippumattomuuden ja puolueettomuuden sekä ylimmän oikeusasteen toiminnan uskottavuuden kannalta niin arveluttava ja härski temppu, että kantelin siitä oikeuskansleri Paavo Nikulalle. Arvasin toki, että Nikula pesisi Sevónin maineen puhtaaksi, sillä kuten vanha sanonta kuuluu, korppi ei korpin silmää noki. Näin kävikin, mutta en jättänyt asiaa omalta osaltani tähän, vaan kirjoitin oikeuskanslerin 10.2.2005 antamaa päätöstä kritisoivan artikkelin "Oikeuskanslerilta outo päätös Sevón -tapauksessa" Oikeus -lehden numeroon 1/2005, s. 77-80. Kantelustani on se hyöty, että Sevón jääväsi KKO:ssa itsensä kaikista seulontaa koskevien valitusten käsittelystä, kunnes Nikula oli ratkaisunsa antanut. Ennen kuin Paavo Nikulan sanottu päätös ehti tulla, KKO oli jo "järkiintynyt" antaen edellä mainitut kaksi prejudikaattia KKO 2004:116 ja KKO 2004:117.

27. Seulontamenettelyn kääntäminen oikeille ja järkeville raiteille on yksi urani makeimpia voittoja. Tulihan siinä otetuksi monta arvokasta "päänahkaa" alkaen oikeusministeristä, lakivaliokunnan puheenjohtajasta, KKO:n presidentistä, kuudesta hovioikeudesta, Helsingin HO:n presidentistä jne., unohtamatta tyystin myöskään Aki Rasilaista.

28. Nykyisin lähestulkoon kaikki Suomessa ovat sitä mieltä, että seulontamenettely oli joko erehdys tai on muutoin huono järjestelmä, josta on päästävä eroon. Toiset vain ovat tätä mieltä hieman, oikeastaan aivan eri perusteilla kuin toiset! Minusta seulontamenettely ei ollut sinänsä niin kovin huono idea, sillä se oli ainakin tasapuolinen siksi, että kaikki jutut joutuivat läpikäymään seulontavaiheen. Tässäkään asiassa vika ei ollut niinkään laissa, vaan ennen muuta lainkäyttäjissä eli hovioikeustuomareissa, joilta ilmeisesti puuttui tarvittava ammattitaito ja etenkin ammattietiikka soveltaa sangen väljiä säännöksiä oikean tarkoituksen edellyttämällä tavalla. Hovioikeuksissa mentiin läpi tai yli siitä, missä aita oli matalin. Huomattiin, että seulonta oli oiva keino keventää omaa työtä ja etenkin välttyä "turhina" pidettyjen suullisten käsittelyjen pitämisiltä. Kun seulontapäätöksiä ei tarvinnut, ei tarvitse vieläkään, asiallisesti perustella, jouduttiin kiusaukseen asettaa oman työn keventäminen muutoksenhakijoiden oikeusturvan edelle.

29. Seulontaa ollaankin nyt kovalla kiireellä oikeusministeri Braxin johdolla kuoppaamassa Asiaa ja koko hovioikeusmenettelyn uudistusta on pohdittu oikeusneuvos Kari Kitusen johtamassa oikeusministeriön työryhmässä. Valtioneuvoston tarkoituksena on antaa eduskunnalle vielä ennen kesälomia eli ensi viikolla asiaa koskeva lakiesitys eduskunnalle. Olen antanut oikeusministeriölle Kitusen työryhmän mietinnöstä pyydetyn lausunnon, jossa totesin, että lakiehdotuksessa on paljon parannettavaa ja monta merkittävää muuttamista edellytettävää kohtaa. Ruotsissa tuli viime marraskuun alusta voimaan hovioikeusmenettelyn uudistamista koskeva laki, ja sen mukainen uudistus olisi järkevää toteuttaa myös meillä Suomessa. Mutta Kitusen työryhmän mietintö lähtee monessa tärkeässä kohdassa aivan eri linjoille Ruotsin malliin verrattuna. Ei siis näytä hyvältä tälläkään kertaa! Täytynee palata uuteen lakiesitykseen kesän aikana.

30. Nyt on Juhannusaatto, mikä saa tunnetusti suomalaiset mielet hieman herkistelemään. Tällä tekosyyllä totean, että juridiikka on toki hieman kuivaa ja harmaata puuhaa lakimiestenkin kannalta nähtynä, jos esimerkiksi yliopiston professorin pitäisi pysytellä tiukasti omassa ruodussaan, eli tyytyä vain selostamaan voimassa olevan oikeuden sisältöä ja systematisoimaan oikeusjärjestystä. Tuollainen ahdas toimenkuva ei ole minua milloinkaan viehättänyt eikä tyydyttänyt, ja siksi olen pyrkinyt usein myös muuttamaan oikeutta tai ainakin saattamaan pieleen menneitä tai menossa olevia asioita ja lakeja oikealle tolalleen. Tästä oli kyse myös seulontamenettelyssä. Pohjimmiltaan on kyse oikeusturvasta ja sen valvonnasta. Tämä pyrkimys oikeuden muuttamiseen ja järkevöittämiseen tekee juridiikasta ah, niin mielenkiintoisen! Tutkijan ja yliopiston professorin ei tarvitse tyytyä siihen, mitä esimerkiksi korkein oikeus tai oikeuskansleri on jostakin asiasta sanonut, vaan juridiikassa viimeinen sana kuuluu yleensä aina tutkijalle, jos tämä vain haluaa tai osaa käyttää sanottua mahdollisuutta hyväkseen.

31. Tämän blogin avaaminen on todella ollut virkistävä kokemus, joka toivottavasti pelastaa viimeiset virkavuoteni arjen harmaudelta. Välillä voi muistella hyvinkin vanhoja aikoja ja välillä taas pohtia esillä olevia päivänkysymyksiä ja aivan uudenlaisiakin asioita. Suosittelen blogin pitämistä muillekin!

32. Näihin kuviin, näihin sanoihin ja näissä tunnelmissa on aika lopettaa ja sännätä Jussin viettoon. Johan tässä tiettyä lämmikettä alkaa kaivata, kun mittari näyttää puolenpäivän aikoihin ulkona tavanmukaista 11-12 lämpöastetta. Säätiedotus radiosta "soveltuvin osin" kuultuna: Saimaalla liikkuville annetaan varoitus "avatusta uomasta."

P.S.

Nyt kaikki vaativat kuin yhdestä suusta Kevan ja Nova Groupin suhteiden selvittämistä. Tätä ovat tänään ehtineet vaatia ainakin Matti Vanhanen, Mari Kiviniemi, kokoomuksen Sampsa Kataja (joka sai 5 000 euroa Novalta vaalirahaa), Kevan Markku Kauppinen jne.

Matti Vanhanen vakuuttelee jälleen, ettei hän ole tiennyt mistään yhtikäs mitään. Uskotaan, uskotaan nyt toki vähemmästäkin. Mutta tietämättömyyden sijasta suurempi ongelma Vanhasen kohdalla onkin se, että hänen olisi pitänyt asemansa perusteella tietää. Tiesi tai ainakin olisi pitänyt tietää, niinhän se mala fides menee. Mitä me oikeastaan teemme pääministerillä, joka ei tiedä mitään eikä välitä tietäkään eikä ottaa asioista selvää?

Itse vaatisin mieluummin selvitystä Matti Vanhasen ja Novan välisistä suhteista, Vanhasen ja Topi Sukarin välisistä suhteista, Vanhasen ja Arto Merisalon välisiä suhteita, Vanhasen ja Tapani Yli-Saunamäen välisistä suhteista jne.

Asia ei Kevan erityistilintarkastuksella selviä eikä parane eikä keskusta pöytä puhdistu pääministerin mahtikäskyllä. Näyttää siltä, että Vanhanen on ollut mukana junailemassa eläkevakuutusyhtiön Novan kautta tosiasiallisesti keskustalle tekemää rahoituspäätöstä eli lahjoitusta pääministerin puolueelle. Se, ettei Vanhanen tätä ymmärrä tai ole ymmärtävinään, ei asiaa miksikään muuta.