491. KKO 2011:78. Hyvitys oikeudenkäynnin viivästymisestä

1. Oikeudenkäyntien kohtuuttoman pitkä kesto on tunnettu tosiasia ja yksi suomalaista lainkäyttöä rasittavista pahimmista epäkohdista. Siitä on puhuttu paljon, mutta ilman tulosta. Tässä blogissa on tehty ehdotuksia tilanteen korjaamiseksi, mutta oikeusministeriö ei ole näihin aloitteisiin tarttunut eikä lähtenyt viemään niitä eteen päin.

2. Suomi on saanut 2000-luvulla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta lähes sata langettavaa tuomiota oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittymisestä. Tämä on saattanut Suomen noloon asemaan ja mustannut sen mainetta ihmisoikeuksia kunnioittavana oikeusvaltiona. Oikeusministeri Johannes Koskinen uhosi vielä vajaa kymmen vuotta sitten pitävänsä huolen siitä, että Suomesta tulee "maailman paras" oikeusvaltio. Mutta kuinkas sitten kävikään ja miten kävi tässä suhteessa, siis oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa oikeusministeri Koskiselle itselleen? Tästäkin olen blogissani kertonut.

3. Oikeusministeri Tuija Braxin johdolla oikeusministeriö keksi omasta mielestään oivan keinon, jolla Suomen maine saataisiin pelastetuksi ja Strasbourgiin tehtävät ihmisoikeusvalitukset vähenemään ja vähitellen kokonaan lakkaamaan: Maksetaan niille (raukoille ja ikuisille marisijoille, suorastaan kverulanteille) jokin aivan nimellinen korvaus tai hyvitys prosessin viivästymisestä valtion pussista, jolloin niiden (kurjien) ei tarvitse enää valitella Strasbourgiin ja pilata Suomen mainetta! Näin sitten tehtiin ja säädettiin niin sanottu hyvityslaki eli tarkemmin sanottuna laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä (362/2009), joka tuli voimaan vuoden 2010 alusta.

4. Muuta ei sitten ole asiassa tehtykään, sillä niihin syihin, joiden takia oikeudenkäynnit viivästyvät, ei ole puututtu, eikä etsitty keinoja, joilla viivästyminen saataisiin kuriin oikeusturvaa ja oikeusvarmuutta silti vaarantamatta. Valitusoikeutta hovioikeuteen on tosin rajoitettu ottamalla käyttöön jatkokäsittelylupa ja karsimalla hovioikeuksien suullisia käsittelyjä. Jokainen kuitenkin ymmärtää, että nämä keinot kaventavat asianosaisten oikeusturvaa, sillä niiden takia osa käräjäoikeuden vääristä ratkaisuja jää pysyväksi. Viivästyskantelu, jota olen itse "markkinoinut" ja joka olisi tehokas tapa ehkäistä prosessin pitkittymisen syntymistä, ei aikanaan hyväksytty, vaan tuomioistuimet, korkein oikeus etunenässä, vastusti sitä.

5. Edellä mainittu hyvityslaki (362/2009) on eräiltä osin omalaatuinen. Kaikesta näkee, että valtio, jonka aikeet lainsäätäjä on hyväksynyt, on halunnut painaa määrättävät hyvitykset minimiin ja vaikuttaa siihen, ettei hyvitystä kannata aina edes vaadita, vaikka siihen olisi peruste olemassa. Viivästymisen käsitettä ei ole laissa ajallisesti tarkemmin määritelty, vaan siinä viitataan ympäripyöreästi vain sellaisiin kriteereihin kuin "asian laatua ja laajuus", "asian merkitys asianosaisille" ja "asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuimen toiminta oikeudenkäynnissä" (4 §); vm. kriteeri on täysin mitäänsanomaton.

6. Hyvityksen tarkoituksena on "korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheuttanutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa" (6.1 §). Hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt (6.2 §). Hyvityksen enimmäismäärää korotetaan enintään 2 000 eurolla, jos asia on erityisen merkittävä asianosaiselle. Maksettava hyvitys on enintään 10 000 euroa, määrä voidaan erityisestä syystä ylittää (6.3 §).

7. Säännös, jonka mukaan hyvitystä on vaadittava pääasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta, jolle vaatimus on tehtävä jo ennen pääasian käsittelyn päättymistä puhevallan menettämisen uhalla (7 §), on erityisen arveluttava. Tuomioistuimen on ratkaistava hyvitysvaatimus pääasian ratkaisemisen yhteydessä. Vaatimusta ei voida tehdä enää korkeimmassa oikeudessa ilman pätevää syytä. Tuomioistuimelle on siis annettu valtuudet toimia ja tehdä päätös tavallaan omassa asiassa ja arvioida, onko asian käsittely viivästynyt sen omasta syystä. Rohkenisiko esimerkiksi syytetty pääkäsittelyn päätteeksi loppulausunnossa väittää, että jutun ratkaiseva käräjä- tai hovioikeus on viivytellyt kohtuuttomasti?

8. Eilen annettu korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2011:78 koski tavallaan vain yhtä yksityiskohtaa eli sitä, tuleeko asianosaisen esittää hyvitysvaatimus aina ennen pääkäsittelyn päättymistä, vai voidaanko hyvitysvaatimus tehdä vasta pääkäsittelyn päättymisen jälkeen, jos se on tehty ennen tuomion antamista. Nykyisin on nimittäin vallalla käytäntö, jonka mukaan käräjäoikeuden tuomiota ei julisteta tai anneta heti pääkäsittelyn päätyttyä, vaan vasta myöhemmin ns. kansliatuomiona.

9. Mainitun käytännön yleistymistä olen kritisoinut. Hovioikeus antaa tuomionsa säännönmukaisesti vasta pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Aikaa tuomion antamiseen kuluu pääkäsittelyn päättymisen jälkeen käytännössä usein kuukausikaupalla, vaikka pääsääntö lain mukaan on se, että tuomio on annettava käräjäoikeuden 14 päivän ja hovioikeudessa 30 päivän kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä. Tätä(kin) lepsua käytäntöä olen kritisoinut tällä palstalla.

10. Lyhyesti sanottuna hovioikeus tulkitsi lakia eli hyvityslain 7 §:n 1 momenttia täysin kirjaimellisesti eli lain sanamuodon mukaan ja päätyi siihen, että syytettyjen hyvitysvaatimus oli tehty liian myöhään, kun se oli esitetty vasta hovioikeudessa toimitetun pääkäsittelyn päättymisen jälkeen. Pääkäsittely päätyi 11.11.2009 ja vaatimukset oli esitetty vasta 12.1. ja 15.1.2010. Pääasian tuomio, jossa myös hyvitysvaatimusten kohtalo ratkaistiin, annettiin 29.1.2010, siis noin 2,5 kuukautta pääkäsittelyn päättymisen jälkeen (pääsääntö on lain mukaan edellä mainitut 30 päivää).

11. Hovioikeus saattoi siten evätä hyvitysvaatimusten tutkimisen "kätevästi" huolimatta siitä, että vuoden 2010 alusta voimaan tullutta hyvityslakia on sovellettava myös asiaan, joka on vireillä lain tullessa voimaan. Kyseinen rikosjuttu oli vireillä hovioikeudessa vielä tammikuussa 2010, vaikka pääkäsittely oli päättynyt jo marraskuussa 2009.

12. Korkein oikeus tulkitsi lakia mainitun kysymyksen osalta hovioikeutta järkevämmin ja katsoi, että hyvitysvaatimus oi tehty ajoissa, kun se esitettiin hovioikeudelle ennen tuomion antamista. Kokein oikeus totesi, että hovioikeuden tulkinta on ristiriidassa oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämistä koskevan sääntelyn tarkoituksen kanssa. Korkein oikeus tulkitsi lakia ja ko. lainkohtaa yksinomaan sanamuodon mukaisesti, mutta korkein oikeus sitä vastoin, mitä ratio legis eli laintarkoitus edellyttää. Kyse on teleologisesta laintulkinnasta, jonka puolestapuhujiin olen itse kuulunut.

13. Hovioikeus liene lähtenyt omassa tulkinnassaan siitä, mikä tuntuu oikeuden omaa työtä ja sanoisinko sen "keveyttä" ajatelleen tarkoituksenmukaisinta. Tämänkaltaisessa asiassa tulee kuitenkin ottaa huomioon toki myös ja ennen muuta hyvitystä vaativan asianosaisen asema ja sovellettavan lain tarkoitus.

14. Korkeimman oikeuden tulkinta on itse asiassa hyvä keino lyhentää sitä aikaa, jonka hovioikeudet ja käräjäoikeudet nykyisin kuluttavat kansliatuomion antamiseen. Jos kansliatuomiota ei ala kuulua 14 päivän tai 30 päivän kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä, pidentää tämä "extra-aika" luonnollisesti myös oikeudenkäynnin kokonaispituutta. Hyvitystä vaativa asianosainen voi silloin perustella vaatimustaan myös tämän lisäajan kulumisella. Kun tämä on tiedossa, käräjä- ja hovioikeuksien on pakko tehostaa toimintaansa ratkaisun laatimisessa ja ryhtyä antamaan kansliatuomionsa nykyistä kohtuullisemmassa ajassa.

15. Korkein oikeus katsoi, että nyt kysymyksessä olevan kaltaisessa tapauksessa, joka koski laajana pidettävää talousrikosasiaa, hyväksyttävänä kokonaisaikana oikeudenkäynnille voidaan pitää kuutta vuotta. Tämä on minusta aika rohkea arvio, joka ei näytä - perustelujen mukaan - perustuvan oikein mihinkään. Itse pidän sanottua kuuden vuoden aikaa liian pitkänä, jos asian laadusta tai laajuudesta ei ole tarkempaa selvitystä.

16. Niin tai näin, mutta poliisi-ja syyttäjäviranomaiset sekä käräjäoikeudet ja hovioikeudet voivat nyt kenties lähteä yleensä siitä, että sanottu 6 vuotta on ikään kuin "yleisesti hyväksytty" kokonaisaika "laajassa asiassa" tai talousrikosasioissa yleensä. Siis, jos esitutkinta ja syyteharkinta on saatu viedyksi loppuun kahdessa vuodessa, niin käräjäoikeus voi laskea, että ok, tässä on vielä aikaa ainakin kaksi vuotta asian käsittelylle, vaikka tuomiosta valitettaisiin hovioikeuteen, ja myöhemmin myös hovioikeus voi ajatella, että no niin, ei tässä nyt niin kovin kiirettä vielä olekaan, kun "KKO:n hyväksymää aikaa on jäljellä vielä kaksi vuotta." Juttu, joka voitaisiin saada kohtuudella valmiiksi 3-4 vuodessa, voikin nyt KKO:n tekemän tulkinnan ja "luvan" vuoksi venyä aina kuuteen vuoteen saakka. Toki jokainen tapaus ja sen vaikeusaste on arvioitava aina erikseen, mutta pitäisin kuitenkin KKO:n hyväksymää enimmäisaika hieman varomattomana lausumana.

17. Mistä tuo kuuden vuoden aika on tosiaan tempaistu? Mitään muita perusteita sille ei perusteluissa ilmoiteta kuin mitäänsanomaton kriteeri "asian laajuus." Olisiko käynyt niin, että pitkä käsittelyaika itse asiassa on se tekijä, joka on oikeuttanut sanomaan, että asian on täytynyt olla laaja? Hyvityslain 4 §:n 2 momentin mukaan oikeudenkäynnin viivästymistä arvioitaessa otetaan myös huomioon ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) oikeuskäytäntö. KKO:n ratkaisun perusteluissa ei kuitenkaan mainita tältä osin yhtään EIT:n ratkaisua puhumattakaan johtopäätöksiä kyseisen tuomioistuimen käytännöstä.

18. Perusteluissa kiinnittää huomiota tapa, jolla korkein oikeus näyttää löytäneen selvät vastaukset ja kannanottonsa suoraan lain esitöistä eli hyvityslakia koskevasta hallituksen esityksestä (HE 233/2008 vp) ja lakivaliokunnan mietinnöstä (LaVM 3/2009 vp). Näistä esitöistä löydettyjä lausumia korkein oikeus näyttää seuraavan perusteluissaan melko orjallisesti. Lain esityöt eivät kuitenkaan velvoita lainsäätäjästä ja maan hallituksesta riippumatonta tuomioistuinta, joka voi ja jonka myös tulisi käyttää ratkaisuissaan myös oma harkintakykyään. Ratkaisun perusteleminen suoraan lakien esitöillä on aika yleinen ilmiö Suomessa. Se on helpoin tapa tehdä ratkaisuja, mutta riippumattomalta tuomioistuimelta voidaan kyllä odottaa myös itsenäistä tulkintaa ja harkintavallan käyttöä. Tässä ratkaisussa korkein oikeus on toisaalta sivuuttanut EIT:n ratkaisukäytännön, mutta toisaalta huomioinut lain esityöt ja yhtynyt niissä esitettyihin tulkintoihin.

19. Pääasia tässä ratkaisussa on kuitenkin se, että korkein oikeus on tulkinnut lakia sen tarkoituksen mukaisesti ja päätynyt oikeaan ratkaisuun. Olisi mielenkiintoista tietää, ovatko kaikki hovioikeudet tulkinneet hyvityslakia samalla tavalla kuin Vaasan HO, vai onko jokin hovioikeus ollut jo tähän mennessä samalla kannalla kuin KKO nyt?

20. Aika metkaa, miten tuomioistuimet ovat yleensä aina valmiita tulkitsemaan kaikkia hieman epäselviä säännöksiä ja tilanteita niin, että tulkinta ja ratkaisu koituu yksityisen kansalaisen ja valittajan vahingoksi ja niin, että tulkinta helpottaa tuomioistuimen työtä. Tämä johtopäätös voidaan tehdä paitsi nyt kommentoitavasta ratkaisusta KKO 2011:78 alempien tuomioistuinten oalta, myös syyskuussa annetussa ratkaisussa KKO 2011:63 selostetusta tapauksesta. Siinä käräjäoikeuden sähköpostiosoitteeseen määräajassa lähettämä valitus jätettiin sekä Helsingin käräjäoikeudessa että Helsingin hovioikeudessa tutkimatta myöhään tehtynä, kun käräjäoikeuden sähköpostipalvelin tulkitsi viestin roskapotiksi. Näin siitä huolimatta, että valittaja toimitti hovioikeudelle selvitystä, joka viittasi siihen, että valitus oli lähetetty sähköpostitse ajoissa. Korkein oikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian hovioikeuteen, joka määrättiin selvittämään ajankohta, jollin valitus oli saapunut käräjäoikeuden tietojärjestelmiin.

456. Kavallusrikoksen tutkinta kesti poliisilla yli kuusi vuotta.

1. Hyvinkään käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla antamallaan tuomiolla Nurmijärvellä sijaitsevan kauppaliikkeen myymälävastaavana toimineen 29-vuotiaan naisen törkeästä kavalluksesta viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Tuomion mukaan nainen oli anastanut myymälästä liikkeen varoja lähes 18 000 euroa.

2. So what? Näin ehkä kysytään, sillä tuomio vaikuttaa aika tavanomaiselta. Mutta sattuneesta syystä tuomio on ylittänyt uutiskynnyksen. Tapauksesta kerrottiin Aamuposti -nimisen lehdessä 15.7.

3. Oudoksi tapauksen tekee se, että rikoksen esitutkintaan kului poliisilta yli kuusi vuotta. Uutisjutusta ilmenee, että nainen syyllistyi kyseiseen rikokseen vuoden 2004 huhti-heinäkuussa. Naista kuulusteltiin esitutkinnassa epäiltynä jo vuoden 2004 syyskuun lopulla. Asia tuli poliisilta syyttäjävirastoon kuitenkin vasta vuoden 2011 huhtikuussa. Syyttäjän haastehakemus saapui käräjäoikeuden kansliaan toukokuun alkupuolella.

4. Esitutkinnan kesto on ollut selvästi kohtuuttoman pitkä ja tämän vuoksi koko oikeusprosessin kesto on ylittänyt kirkkaasti Euroopan ihmisoikeussopimuksessa edellytetyn ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä tarkemmin ilmenevän kohtuullisen käsittelyajan.

5. Hyvinkään käräjäoikeus otti rangaistusta mitatessaan huomioon, että jutun käsittely on ollut epätavallisen pitkä. Käräjäoikeus totesi, ettei esitutkinnan viivästymiselle asiassa ole esitetty minkäänlaista perustetta. Asiaa ei voida pitää erityisen vaikeana tai poikkeuksellisen laaja, käräjäoikeus totesi. Lehtijutusta ilmenee, että syytetty on tunnustanut tekonsa.

6. Syytetty katsoi, että hän oli syyllistynyt ainoastaan tavalliseen kavallusrikokseen eikä törkeään kavallukseen, kuten syytekirjelmässä esitettiin. Syytetty vaati, että valtio velvoitetaan maksamaan hänelle hyvityslain mukaisena hyvityksenä oikeudenkäynnin viivästymisestä 10 000 euroa. Mainittu summa on enimmäismäärä, mikä viivästymisestä mainitun lain nojalla voidaan maksaa.

7. Käräjäoikeus piti tekoa kuitenkin törkeänä kavalluksena ja tuomitsi syytetyn siitä viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koetusaika määrättiin päättymään vuoden 2012 lopussa. Törkeästä kavalluksesta lain mukaan tuomittava minimirangaistus on neljä kuukautta vankeutta. Tavallisesta kavalluksesta tuomitaan lain mukaan sakkoa tai vankeutta enintään 1,5 vuotta; vankeusrangaistuksen vähin määrä on 14 päivää.

8. Käräjäoikeus katsoi, että "normaalioloissa" syytetylle olisi tullut tuomita rikoksesta 9 kuukauden vankeusrangaistus; rangaistuksen ehdottomuudesta tai ehdollisuudesta oikeus ei lehtijutun mukaan maininnut mitään. Asian käsittelyn kohtuuttoman pitkän keston vuoksi käräjäoikeus päätti kuitenkin kohtuullistaa tuomittavan rangaistuksen viiden kuukauden pituiseksi vankeudeksi. Syytetyn vaatiman rahallisen hyvityksen käräjäoikeus hylkäsi kokonaan katsoen siis, että vankeusrangaistuksen lieventäminen on riittävä hyvitys prosessin kokonaiskeston pitkittymisestä.

9. Näin siis katsottiin ja tuomittiin käräjäoikeuden päätöksellä. Mutta menikö kaikki sittenkään täysin oikein ja onko ratkaisu oikeudenmukainen? Aluksi hieman taustaa oikeudenkäynnin viivästymisestä.

10. Kuten tiedämme ja tässäkin blogissa on usein kerrottu, Suomi on saanut 2000-luvulla Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta suuren määrän eli lähes sata langettavaa tuomiota oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittymisestä. Tämä on saattanut Suomen noloon asemaan ja mustannut sen mainetta ihmisoikeuksia kunnioittavana oikeusvaltiona. (Oikeusministeri Johannes Koskinenhan uhosi vielä 7-8 vuotta sitten, että hän kyllä pitää huolen siitä, että Suomesta tulee "maailman paras" oikeusvaltio. Mutta kuinkas sitten kävikään - ja miten kävi oikeusministeri Koskiselle itselleen? Tästäkin olen kertonut).

11. Oikeusministeri Tuija Braxin johdolla oikeusministeriö keksi oivan keinon - ainakin omasta mielestään - jolla Suomen maine saataisiin pelastetuksi ja Suomesta sanotulla perustella Strasbourgiin tehtävät ihmisoikeusvalitukset vähenemään ja vähitellen kokonaan lakkaamaan. Maksetaan niille (raukoille ja ikuisille marisijoille, suorastaan kverulanteille) jokin nimellinen korvaus tai hyvitys prosessin viivästymisestä valtion omasta pussista, jolloin niiden (kurjien) ei tarvitse enää jatkossa valitella Strasbourgiin ja pilata Suomen mainetta! Näin sitten tehtiin ja säädettiin hyvityslaki, johon edellä on jo viitattu. Muuta ei sitten tehtykään, eli viivästymisen syihin ei ole puututtu eikä yritetty löytää keinoja viivästymisen ehkäisemiseksi. Valitusoikeutta hovioikeuteen on tosin rajoitettu, mutta tämä keino taas on ristiriidassa oikeusvarmuuden ja oikeusturvan vaatimuksen kanssa.

12. Hyvityslaki (362/2009), joka tuli voimaan vuoden 2010 alussa, on monilta osin aika omalaatuinen. Kaikesta näkee, että valtio, jonka aikeet lainsäätäjä on hyväksynyt, on halunnut painaa tuomittavat hyvitykset minimiin ja vaikuttaa siihen, ettei hyvitystä aina edes vaadita, vaikka siihen olisi peruste olemassa.

13. Hyvityksen tarkoituksena on "korvata oikeudenkäynnin viivästymisestä asianosaiselle aiheuttanutta huolta, epävarmuutta ja muuta niihin rinnastettavaa haittaa" (6.1 §). Hyvityksen määrä on 1 500 euroa vuodessa kultakin vuodelta, jona oikeudenkäynti on valtion vastuulla olevasta syystä viivästynyt (6.2 §). Hyvityksen enimmäismäärää korotetaan enintään 2 000 eurolla, jos asia on erityisen merkittävä asianosaiselle. Maksettava hyvitys on enintään 10 000 euroa, määrä voidaan erityisestä syystä ylittää (6.3 §).

14. Erityisen arveluttava on säännös, jonka mukaan hyvitystä on vaadittava pääasiaa käsittelevältä tuomioistuimelta, jolle vaatimus on tehtävä jo ennen pääasian käsittelyn päättymistä puhevallan menettämisen uhalla (7 §). Vaatimusta ei voida tehdä enää korkeimmassa oikeudessa ilman pätevää syytä. Rohkenisiko syytetty pääkäsittelyn päätteeksi loppulausunnossa väittää, että esimerkiksi käräjäoikeus, joka tulee jutun ratkaisemaan, on viivytellyt kohtuuttomasti?

15. Puheena olevaa tapausta silmällä pitäen erityisen merkittävä on säännös, jonka mukaan oikeutta hyvitykseen ei ole siltä osin kuin rangaistusta alennetaan viivästymisen perusteella (6 §:n 4 momentti). Rahallinen hyvitys on siis ainoastaan toissijainen keino viivästymisen hyvittämisessä. Juuri tällä perusteella käräjäoikeus on Hyvinkään tapauksessa hylännyt syytetyn vaatiman rahallisen hyvityksen kokonaan.

16. Syytetty tai muu asianosainen ei voi disponoida siitä, hyvitetäänkö oikeudenkäynnin kohtuuton viivästyminen hänelle rangaistuksen alentamisena tai rahallisena hyvityksenä. Vaikka syytetty vaatii rahallista hyvitystä, kuten Hyvinkään tapauksessa, on tuomioistuimella valta päättää, että hyvitys annetaan yksinomaan rangaistuksen alentamisen muodossa.

17. Mutta saiko tuomittu Hyvinkään tapauksessa itse asiassa mitään tosiasiallista hyvitystä oikeudenkäynnin viivästymisen takia? Hänelle tuomittu vankeusrangaistushan määrättiin ehdolliseksi, joten hän ei joudu "istumaan" rangaistustaan, jollei hän syyllisty koetusaikana uuteen rikokseen, josta hänet tuomitaan vankeuteen. Lehtijutusta ei ilmene, olisiko käräjäoikeuden mielestä syytetylle tuomittava "normaalirangaistus" eli 9 kk ollut ehdollinen vai ehdoton. Kun kysymyksessä on ensikertalainen, olisi rangaistus todennäköisesti määrätty tässä tapauksessa ehdolliseksi. Ehdollisen rangaistuksen pituudella ei luultavasti ole ollut syytetylle juuri minkäänlaista käytännön merkitystä. Voitaisiin sanoa, että jutun lopputulos kokonaisuutena arvioiden olisi ollut itse asiassa ollut syytetyn kannalta nyt tuomittua seuraamusta edullisempi, jos hänelle olisi määrätty maksettavaksi osakin hänen vaatimastaan rahallisesta hyvityksestä, vaikka rangaistus olisikin ollut normaalirangaistuksen pituinen eli 9 kuukautta ehdollista vankeutta.

18. Hyvityslailla näyttäisi olevan merkitystä lähinnä vain silloin, kun syyte hylätään. Hyvitystä ei sen sijaan tuomita, jos tuomio on langettava, sillä tällöin tuomittu yleensä saa hyvityksen oikeudenkäynnin kohtuuttomasta viivästymisestä rangaistuksen alentamisen muodossa. Tulisiko lakia muuttaa niin, että vaikka rangaistusta lievennettäisiin oikeudenkäynnin pitkittymisen vuoksi, tuomittu voisi saada myös kohtuullisen rahallisen hyvityksen? Pitäisikö syytetyn saada itse valita tai vaikuttaa siihen, saako hän hyvityksen rangaistuksen alentamisena vai rahallisena hyvityksenä?

19. Mutta onko kysymyksessä olevassa tapauksessa ollut kysymys törkeästä kavalluksesta vai ainoastaan tavallisesta kavalluksesta? Jos kyse olisi tavallisesta kavalluksesta, olisi rikoksen syyteoikeus - esitutkinnan viivästymisen takia - vanhentunut, sillä kavallusrikos vanhenee viidessä vuodessa. Tekoaika oli huhti-heinäkuussa 2004, mutta esitutkinta-aineisto tuli syyttäjällekin syyteharkintaa varten vasta kuluvan vuoden huhtikuussa.

20. Törkeästä kavalluksesta on kyse, jos anastuksen kohteena on erittäin arvokas omaisuus tai suuri määrä varoja, teolla aiheutetaan rikoksen uhrille tämän olot huomioon ottaen erityisen tuntuvaa vahinkoa tai rikoksentekijä käyttää hyväkseen erityisen vastuullista asemaansa, ja kavallus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä (RL 28:5). Tuntuu siltä, että puheena olevassa tapauksessa kavallus voisi olla törkeä vain sillä perustella, että kysymys olisi suuren rahamäärän anastuksesta.

21. Vaikka kavallettua rahamäärää, siis 18 000 euroa, pidettäisiin riittävänä, jotta rikos voidaan lukea syyksi törkeänä kavalluksena, on huomioon otettava olosuhteet kokonaisuudessaan ja mahdolliset lieventävät asianhaarat. Käräjäoikeuden perusteluissa vedotaan lehtijutun mukaan siihen, että kavalluksia oli tehty säännöllisesti pitkän ajan kuluessa. Mutta onkohan kyse todella ollut "pitkän ajan kuluessa" tehdyistä anastuksista, sillä lehtijutun mukaan rikoksen tekoaika oli ollut vain 3-4 kuukautta eli huhtikuusta heinäkuuhun 2004? Eikö kavallus olisi ollut yhtä "törkeä" tai vielä törkeämpi, jos tekijä olisi anastanut koko summan yhdellä kertaa?

22. Syytetty vetosi siihen, että vuosi 2004 oli ollut hänelle erityisen raskas, sillä hänen mieltään painoivat tekoaikana riitaisa avioero ja hänen vanhemmillaan olleet vaikeudet. Syytetylle oli avioerossa jäänyt puolisoiden yhteinen asunto, muttei huonekaluja. Syytetty kertoi tarvinneensa rahaa päästäkseen taas nopeasti "jaloilleen." Syytetty oli ottanut rahat liikkeen tilityspusseista. Kavaltamansa rahat hän oli käyttänyt huonekaluostoihin, poikansa hyvinvointiin sekä jokapäiväiseen elämäänsä.

23. Minusta syytetyn mainitsemat seikat olisi voitu ja myös tullut ottaa huomioon, ei vain rangaistusta lieventävinä seikkoina, vaan myös rikosnimikettä harkittaessa. Kun kavallettu summa on ilmeisesti liikkunut tavallisen ja törkeän kavalluksen rajamailla, olisi kavallusta edellä mainitut seikat kokonaisuudessaan huomioon ottaen voitu perustellusti pitää törkeän kavalluksen sijasta tavallisena kavalluksena. Tällöin syyte olisi tullut syyteoikeuden vanhenemisen vuoksi hylätyksi.

24. Mieleen saattaakin hiipiä hienoinen epäily siitä, että tekijää on syytetty ja hänet on myös tuomittu törkeästä kavalluksesta lähinnä siksi, että syyteoikeus kavalluksesta oli päässyt tai päästetty viranomaisten menettelyn takia vanhenemaan. Syytettyä ei ole haluttu päästää rangaistuksetta yksinomaan esitutkintaviranomaisen laiminlyönnin ja vitkuttelun takia. Oli miten oli, mutta minusta syytetyn kannattaisi valittaa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen ja vedota siihen, että kysymyksessä ei ole törkeä kavallus.

25. Tämän tapauksen pääpointti on kuitenkin esitutkinnan ja sen johdosta koko oikeusprosessin kohtuuttomasta viivästymisestä. Valtakunnansyyttäjänvirastossa ja laillisuusvalvonnassa tulee vuosittain jatkuvasti esille melkoinen määrä eli kymmeniä tapauksia, joissa esitutkinta on kestänyt kohtuuttoman kauan. Sama pätee syyteharkintaan ja sen viivästymiseen. Viivästyksestä vastuussa oleva virkamies pääsee kuitenkin kuin koira veräjästä, sillä hän saa ylimmältä syyttäjältä tai oikeuskanslerilta taikka oikeusasiamieheltä säännönmukaisesti ainoastaan huomautuksen. Näin myös silloin, kun esitutkinnan johtajan tai syyttäjän viivästys on johtanut syyteoikeuden vanhenemiseen.

26. Mitä tulisi tehdä? Yksi ja paras keino olisi se, että esitutkinnan johto siirrettäisiin poliisilta syyttäjälle heti kun jotakuta on esitutkinnassa syytä epäillä rikoksesta. Esitutkinnan johtajana syyttäjällä olisi velvollisuus valvoa, että esitutkinta suoritetaan loppuun kohtuullisessa ajassa. Nykyisin syyttäjälle ilmoitetaan kakista esitutkintaan tulleista vakavammista rikosasioista, joten syyttäjillä on kyllä tarvittava tieto esitutkinnassa olevista asioista. Mutta eiväthän syyttäjät näiden ilmoitusten perusteella käytännössä valvo esitutkintaa.

27. Puhutaan myös poliisin ja syyttäjän välisestä "esitutkintayhteistyöstä", jonka mukaan syyttäjä "seuraa" poliisin suorittamaa ja johtamaa esitutkintaa ja puuttuu tarvittaessa asiaan. Esitutkintayhteistyön on sanottu ja kuviteltu vastaavan syyttäjän johtamaa esitutkintaa. Mutta kuten olen monta kertaa käytännön esimerkkitapausten valossa kertonut, esitutkintayhteistyö toimii vain paperilla, käytännössä se toimii huonosti tai ei ollenkaan. Esitutkintayhteistyötä säännellään laissa normeilla, jotka eivät velvoita syyttäjää ja poliisia käytännössä tekemään yhteistyötä. Syyttäjä voi puutua esitutkintaan, mutta nimenomaista velvollisuutta hänellä ei siihen ole. Vastaavasti polisi voi ottaa syyttäjään yhteyttä, mutta velvollisuutta poliisilla ei tähän ole. Hyvinkään tapauksessa esitutkintayhteistyön hampaattomuus tuli taas jälleen kerran esille. Jos syyttäjä olisi todella seurannut poliisin esitutkintaa, ei tutkinta olisi tietenkään venynyt kuuden vuoden pituiseksi.

432. Ulvilan murhajuttu: Anneli Auer vapaaksi tutkintavankeudesta

New Yorkin venäläis-turkkilainen klubisauna,
jonka jäseneksi Martti Ahtisaari tuli vuonna 1977.

1. Vaasan hovioikeus päätti tänään kolme viikkoa kestäneen pääkäsittelyn Ulvilan murhajutussa, jonka alioikeuskäsittelyä olen blogissa seurannut. Satakunnan käräjäoikeushan tuomitsi 12.11.2010 antamallaan tuomiolla Anneli Auerin miehensä murhasta elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Tuomio syntyi äänestyksen jälkeen 2-1 yhden käräjätuomarin hylätessä syytteen näyttämättömänä.

2. Olen kommentoinut käräjäoikeuden 23.6.2010 antamaa välituomiota, jolla Auerin syyllisyys todettiin jo ennen mielentilatutkimuksen määräämistä ja sen jälkeen annettua lopullista tuomiota, blogissa n:o 292/23.6.2010. En ollut mitenkään ihastunut käräjäoikeuden enemmistön perusteluihin, en teknisenä suorituksena enkä myöskään asiaperusteilla. Minusta näytti selvältä, että vähemmistöön jääneen tuomarin syytteen hylkäävä mielipide oli asiallisesti perustellumpi.

3. Hovioikeus ilmoitti tänään antavansa tuomionsa 1.7.2011. Hovioikeus päätti kuitenkin jo tänään vapauttaa Anneli Auerin tutkintavankeudesta, jossa tämä on ollut syksystä 2009 lähtien. Iltapäivälehdissä Auerin vapaaksi päästämistä on jo ehditty pitää "dramaattisena käänteenä" tai ainakin "yllätysvetona."

4. Mutta oliko päätöksessä mitään kovin yllättävää? Minusta ei ollut, sillä kuten hovioikeus lehtitietojen mukaan totesi, edellytyksiä Auerin vangittuna pitämiselle ei enää ollut. Hovioikeus on siis katsonut, ettei ole syytä epäillä, että Auer 1) pakenisi tai muuten karttaisi hänelle mahdollisesti tuomittavan rangaistuksen täytäntöönpanoa, tai 2) vaikeuttaisi rikoksen selvittämistä esimerkiksi todistusaineistoa hävittämällä tai muuttamalla (todistusaineistoa koskevaa ns. kolluusiovaaraa ei enää ole, koska oikeudenkäynti on nyt päättänyt), taikka 3) jatkaisi rikollista toimintaansa. Paon vaara olisi ollut käytännössä ainoa mahdollinen tutkintavankeuden jatkamisen peruste, mutta sitäkään ei siis hovioikeuden mukaan ollut ilmeisesti syytä epäillä.

5. Hovioikeuden tänään tekemä päätös laskea Auer vapaaksi ei kuitenkaan merkitse lopullista kannanottoa syyllisyyskysymykseen. Tuomio voi siis edelleen olla myös langettava. Mutta melkoinen yllätys olisi, jos hovioikeus päätyisi pysyttämään käräjäoikeuden langettaman elinkautisen rangaistustuomion murhasta. Jutun syyttäjä totesi tänään päätöksen kuultuaan, että hänen tiedossaan ei ole yhtään tapausta, jossa oikeus olisi katsonut tutkintavankeudesta ennen tuomion julistamista tai antamista vapaaksi päästetyn syytetyn syylliseksi. On siis syytä olettaa, että syytettä tukeva näyttö ei ole riittävä, vaan Auerin väitetystä syyllisyydestä jää varteenotettava epäily, jota ei ole kyetty sulkemaan pois.

6. Hovioikeus lienee joka tapauksessa katsonut, että Auerin pitäminen edelleen vangittuna olisi kohtuutonta muun muassa siksi, että pääkäsittelyn aloittaminen hovioikeudessa kesti todella kauan. Esimerkiksi niin sanotun hätäkeskusnauhoitteen tutkimiseksi esitutkinta käynnistettiin käräjäoikeuden tuomion jälkeen uudelleen ja se saatiin valmiiksi vasta kevättalvella. Puolustus suoritutti omia tutkimuksiaan asiassa jne.

7. Kuten olen jo aiemmin sanonut, Ulvilan murhajutussa kävi siis kuten monessa muussakin merkittävässä rikosasiassa, eli niin, että rikoksen esitutkinta jatkui vielä tuomioistuinkäsittelyn alettua ja vieläpä sen jälkeen, kun alioikeus on antanut jutussa tuomionsa. Tätä ei toki voida aina ehdottomasti välttää, mutta kun puheena oleva käytännöstä näyttää tulevan Suomessa vähänkin laajemmissa tai vaikeammissa jutuissa pysyvä, eivät asiat näytä olevan oikein rikosprosessista huolehtivien viranomaisten hanskassa. Tämän se sitten tekee kun syyttäjä ei johda esitutkintaa, vaan ainoastaan "seuraa" sitä - tai on seuraavinaan!

8. Vangittuna jo pitkään ollut syytetty joutui tässä tapauksessa joutunut odottamaan hovioikeuskäsittelyä aivan liian kauan. Hän joutui käräjäoikeudessa odottamaan käsittelyn päätyttyä vielä monta kuukautta mielentilatutkimusta, johon käräjäoikeus määräsi hänet, vaikka asianosaista kukaan ei edes vaatinut mielentilatutkimuksen suorittamista ja käräjäoikeus itsekin arvioi tuomiossaan, että syytetty oli osoittanut erityistä harkintakykyä ja mielenmalttia.

9. Mahdollisesti tuomioistuimissa ja tutkintaviranomaisissa on virkamiesmäisen lakonisesti arveltu, että kun syytetty on kerran tuomittu elinkautiseen murhasta, niin mikäpä kiire tässä (enää) olisi! Syytetyn puolustus vaati vielä käräjäoikeuden tuomion jälkeen hovioikeudessa syytetyn laskemista tutkintavankeudesta vapaalle jalalle odottamaan hovioikeuden pääkäsittelyä. Syytetyn pitäminen kuukausikaupalla tutkintavankeudessa viranomaisten ja tuomioistuinten kohtuuttomasti pitkittyneen käsittelyn takia ei ole oikein sopusoinnussa syyttömyysolettaman kanssa. Hovioikeus ei kuitenkaan suostunut puolustuksen pyyntöön ja lätkäisi pääkäsittelyn aloittamisajan neljän kuukauden päähän eli toukokuun alkuun.

10. Kävipä Ulvilan jutussa miten tahansa, niin yksi asia näyttää jo nyt varmalta: Syytetyllä on oikeus saada valtiolta hyvitystä kohtuuttomasti viivästyneen oikeuskäsittelyn takia. Ilmeisesti niin sanottu hyvityslaki on johtanut käytännössä monessa muussakin tapauksessa siihen, ettei oikeudenkäynneissä tavoitella nykyisin enää juuri minkäänlaista joutuisuutta. Tendenssinä tuntuu olevan: "Hakekoot sitten prosessin pitkittymisen takia korvausta valtiolta."

11. Hyvityslaki säädettiin oikeusministeri Tuija Braxin johdolla, koska haluttiin, ettei Suomesta enää valitettaisi oikeudenkäyntien kohtuuttomasta pitkittämisestä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, jolta Suomi on saanut jo toista sataa langettavaa tuomiota tai siihen verrattavaa ratkaisua kohtuuttoman pitkistä käsittelyajoista. Hyvityslailla haluttiin korjata Suomen pahasti kolhiintunutta mainetta ihmisoikeuksia kunnioittavana valtiona. Toisaalta ei ole tehty mitään toimenpiteitä, joilla oikeudenkäyntien kestoa olisi saatu lyhennetyksi. Epäkohdat on vain työnnetty hyvityslain muodossa maton alle eli kansainvälisen kontrollin ulkopuolelle.