631. Naiseni kanssa perustuslakivaliokunnan pöydällä

Perustuslakivaliokunnan pöydälle mahtuu paljon asiakirjanippuja eli akteja. Mutta on tuolla pöydällä nähty todistettavasti muunlaisiakin akteja. Kuvan henkilöt eivät liity niihin.

1. Someron satakieli M.A. Numminen levytti vuonna 1966 Unto Monosen säveltämän tangokappaleen "Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa". Sanat menivät näin:

Istuin naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa.
Me katselimme kuinka kansanedustajat kulkivat ohitsemme.
Oikeistolaiset käyttivät polun oikeata laitaa.
Naiseni sanoi: ”Anna minulle lisää mietoa valkoviiniä.”
Minä annoin.
Vasemmistolaiset käyttivät polun vasenta laitaa. 

Naiseni sanoi: ”Anna minulle lisää mietoa punaviiniä.”

Minä annoin.

Itse asiassa kumpikin hieman maistelimme.
Sitten virkoin: Nyt haluan pidellä sinua.
Hän suostui.
Julkisella paikalla emme tietenkään menneet liian pitkälle.
Ei liian pitkälle, ei liian pitkälle, liian pitkälle.

2.Tätä upeaa tangoa ei saanut soittaa eduskunnan omistamassa radiossa vuosina 1966-1972, sillä ohjelmaneuvoston mielestä se oli "eduskunnan vastainen ja alkoholimyönteinen."

3. Syksy on taas tulossa ja ilma viilenee eikä puistossa ole enää kovin miellyttävä istua, ei edes mietoa punaviintä maistellen. Mutta poiketkaamme sisälle itse eduskuntataloon, mitähän siellä tapahtuu?

4. Eipä juuri nyt mitään, sillä kansanedustajat ovat ansaitsemallaan lyhyellä, noin 4 kuukauden kesälomalla, joka päätyy joskus syyskuussa. Voimme kuitenkin muistella, mitä kaikkea talossa on kuluneiden vuosien varrella tapahtunut. Eräs kestoaihe, joka äänestäjiä kiinnostaa, on kansanedustajien seksielämä ja se, ilmenenkö eduskunnassa vakavan lainsäädäntötyön lomassa erotiikkaa.

5. Pannaanpa ilman sen kummempia esileikkejä homma niin sanotusti haisemaan. Viime viikolla iltapäivälehdessä osin hienotunteisesti  nimettöminä pysyttelevät edustajat ja eduskunnan virkamiehet virkamiehet ja osin kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan (kesk) reilusti omallaan nimellään kertoivat varsin suorasukaisia ja ronskejakin kertomuksia asiasta. Ne osoittavat, ettei eduskunnasta suinkaan erotiikka puutu eikä sukupuoliaktien harrastaminen eduskunnan laajoissa ja viehättävissä tiloissa ole mitenkään harvinaista, päin vastoin. Toki akti silloin tällöin edustajatoverin kanssa saa poliitikon rentoutuman ja toimii muutenkin oivallisena apukonstina opeteltaessa tuntemaan toinen toisensa.

6. Tuntemattomaksi jäänyt kansanedustaja kertoo, että hän oli nähnyt yksissä pikkujouluissa, miten "erään ison puolueen mieskansanedustajan ja toisen ison puolueen naiskansanedustaja" olivat harrastaneet seksiä kolmannen puolueen ryhmähuoneen tiloissa. Pikkujoulujuhlaa ennen oli ollut talousarvion käsittely, jossa nämä kaksi edustajaa olivat nokitelleet oikein tosissaan. Kertojan mukaan tuolloin olisi sitten selvinnyt "syy nokitteluun".

7. Tuo on minusta yhtäältä aika veikeä tapa toimia, mutta toisaalta hieman ikävä sikäli, että siinä aktista mahdollisesti aiheutuvat jätökset ja jäljet pannaan kolmannen ryhmän kontolle. Blogistille ei tule kyllä yhtään mieleen, ketkä nuo "rakastavaiset" olisivat voineet olla. Ainoa isojen puolueiden mies- ja naiskansanedustajan välillä nokittelu nähtiin tv:ssä silloin, kun sisäministeri Anne Holmlund otti 2-3 vuotta sitten yhteen edellisen hallituksen sisäministeri Kari "Touho" Rajamen kanssa. Tämä tapahtui eduskunnan kyselytunnilla joskus 2-3 vuotta sitten. Mutta koska seksiä harrastaneet olivat stoorin mukaan nokitelleet keskenään nimenomaan talousarviokäsittelyn yhteydessä, eivät siis kyselytunnilla, on poissuljenta Holmlundin ja Rajamäen välillä kyllä sataprosenttinen varma asia.

8. Eduskunnassa on varsin yleisessä kielenkäytössä sana pöydällepano. Puhutaan esimerkiksi siitä, että lakiesitys pannan pöydälle tai että jokin esitys on maannut jo liian kauan ja kenties jo reilun vuoden jonkin valiokunnan pöydällä. Nyt voisi olla aiheellisesta ottaa käyttöön myös mainittua termiä suuresti muistuttava toinen termi, jossa pöydällä on myös merkittävä rooli. Tarkoitan sanaa pöydälläpano, mikä siis liittyy perustus- tai jonkin muun lakivaliokunnan pöydällä tapahtuvaan makaamiseen tai siihen verrattavaan touhuamiseen.

9. Kansanedustaja Mikko Pesälän (eduskunnassa 1975-1999) kirjassa "Herrana on hyvä olla" kerrotaan tapauksesta, jossa perustuslakivaliokunnan pöydän päällä oli ollut kerran käynnissä todistettavasti oikea akti, tämä voitiin todeta valiokuntahuoneen avoimeksi jääneestä huoneesta. Tämän Pesälän kertoman episodin vahvisti viime viikolla iltapäivälehdelle myös pitkäaikainen kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (kesk). Anttila sanoi myös, että "tiedämme keitä nämä henkilöt olivat". Kyse on A:n mukaan henkilöistä, jotka eivät enää toimi politiikassa. Anttila puhuu siis henkilöistä tarkentamatta sitä, oliko kyse kahdesta vai useammasta henkilöistä, myöskään kyseisten henkilöiden sukupuolta ei tarkennettu.

10. Kyseisten henkilöiden jäljille on vaikea ja ilmeisesti mahdotonta päätä. Ehkäpä Sirkka-Liisa Anttila paljastaa nimet aikanaan omissa muistelmissaan, sillä tämä varmaankin lisäisi roimasti muistelmien menekkiä. Tuohon aikaan, jolloin Pesälä toimi valtiopäivämiehenä, eduskunnassa oli rivakoita miesedustajia aina filmimoguli Jörn Donnerista lähtien, mutta tämä nyt ei tietenkään todista vielä mitään. Pesälä lopetti eduskunnassa 1999, jolloin Riikka Uosukainen oli toiminut neljä vuotta eduskunnan puhemiehenä. Tällöin mainittu tieto tai kansanperinne voitaisiin tallentaa jälkipolville raamatulliseen tyyliin:

Tämä pöydälläpano oli ensimmäinen ja tapahtui se Riitta Uosukaisen ollessa eduskunnan puhemiehenä.

11. Eduskunnan lisärakennuksen valmistuminen muutama vuosi sitten on tarjonnut edustajille entistä paremmat mahdollisuudet ja tilat erotiikan ja seksin harrastamiseen. Sirkka-Liisa Anttila tietää kertoa, että kun lisärakennus valmistui, niin huhun mukaan kansanedustajat olivat oikein kisailleet siitä, kuka ehtisi "korkkaamaan" uuden rakennuksen ensimmäisenä. Että sillä lailla!

12. Kun kansanedustajat ovat, niin hyvässä kuin pahassakin, kansan ja äänestäjiensä kaltaisia, voidaan otaksua, että eduskunnan pikkujouluissa siellä sitä vasta tapahtuukin monenlaista vipinää ja irrottelua ennen lomalle lähtöä ja ennen kuin koko eduskunta kokoontuu päivän tai parin kuluttua pikkujouluista veisaamaan kuusen vieressä hartaasti ja silmät vesissä perinteistä joululaulua "Maa on niin kaunis, kirkas luojan taivas, ihana on sielujen toiviotie".

12. Tyystin toisenlaiset laulut ovat varmaankin kaikuneet ryhmien pikkujouluissa, joita siis pidettäneen eduskuntatalon uumenissa. Esimerkiksi seuraavaan tapaan:

Soihdut sammuu, kaikki väki kuksii,
väki kuksii
Silloin horjuu joukko varpahillaan,
varpahillaan
Ryhmähuonehista kohti pöytää,
kohti pöytää
Pöydän päälle veitikkaiset rientää
kilvan rientää,
Sitten leikitellään pöydän päällä.
pöydän päällä
Tussua on siinä monenlaista,

monenlaista

Kuiske kuuluu, miltä --llu maistaa,
--lli maistaa
Tip, tap, tip, tap, tipe-tipe tip, tap...

13. M.A. Numminen, jolta vielä muuten taitaa puuttua professorin arvonimi, voisi kenties yrittää vaikuttaa tuon puutteen korjaamiseen säveltämällä ja sanoittamalla tangokappaleen nimeltä "Naiseni kanssa perustuslakivaliokunnan pöydällä". Sanat voisivat mukailla Nummisen 1966 tekemää laulua naisen kanssa olemisesta eduskuntatalon puistossa, jolloin ne voisivat mennä esimeriksi seuraavaan tapaan:

Oikeistolaiset jyystivät
pöydän oikealla.
Vasemmistolaiset puolestaan 
vasemmalla laidalla.
Mutta keskustalaiset bylsivät 
enimmäkseen keskellä.
Niin keskellä.

14. Seppo Kääriäisen tunnettua sanontaa mukaillen voitaisiin sanoa, että Nummisen uusin tango on "veret ja spermat seisauttava taide-elämys".

15. Sirkka-Liisa Anttila osoitti iltapäivälehdessä merkille pantava kiinnostusta teemaa "erotiikka eduskunnassa" kohtaan. Hän kertoi muun muassa, että silloin, kun hän toimi varapuhemiehenä kolmeen otteeseen (1995-97, 1999-2003 ja 2006-2007) hän "oppi katsomaan puhemiehen paikalta, kuka kansanedustaja tuli odottamaan ketäkin kotiinlähdön aikana". Ohoh! Sirkka-Liisassahan on todella ollut eräänlaisen Sentraali-Santran vikaa kun hän on istunut tuolla keskeisellä paikalla ja tehnyt havaintoja kansanedustajien käyttäytymisestä ja poislähdöistä. Vanhoissa suomalaisissa elokuvista on nähty, miten Sentraali-santrojen hoitamat puhelinkeskukset olivat oikeita juorukeskuksia, joissa myös kyläläisten seksiasioista oltiin erinomaisen hyvin selvillä.

16. Kuvitellaan, että tätä eduskunnan Sentraali-Sirkkaa on avustanut mainittujen havaintojen tekemisessä pääsihteeri Seppo, joka istua nököttää eduskunnan suuressa salissa päivät pitkät uskollisesti puhemiehen oikealla puolella. Sepolla, jos kenellä, on toisten ihmisten ja epäilyttävien "puuhien" tarkkailu on oikein verissä, sillä hän toimi ennen eduskuntaan tuloaan pitkään Supon päällikkönä. Sepolla on oma nimikkolista, johon on merkitty niiden entisten presidenttien ja pääministereiden sekä korkeiden virkamiesten nimiä, joilla oli aikoinaan erityisen lämpimät suhteet DDR:ään ja yleensä itäblokin maihin. Tämä lista niin niin "hot", että se on julistettu iäksi salaiseksi ja lukittu visusti Supon kassakaappiin. Puhemiehen korokkeella on voitu käydä seuraavanlaisia kuiskutteluja:

17. Sentraali-Sirkka: "Psst, Seppo! Katopa, ny ne taas lähtee yhtä aikaa salista, Tanja ja Pauli, huomasikkos sää"?
Seppo (yrmeästi): "Ai lähtee vai"? - Kirjoittaa nopeasti pienellä käsialalla jotakin mustakantisen vihkoon - "Yyrhm".
Sirkka (saliin päin): "Minuutti on kulunut, edustaja Munnukka" (kopauttaa nuijalla pöytään). - "Psst, ja nyt, Seppo, kattopas ketkä ny lähti ulos melkein samanaikaisesti, Matti ja Meriheinä, oi että miten romanttista"!
Seppo (kirjoittaa taas jotakin vihkoonsa ja huokaisee): vooeeheh.
Seppo (leveästi virnistäen): "Psst, Sirkkka, nyt lähtevät salista yhtä matkaa Pekka ja Paavo, heh, heh"!
Sirkka (saliin päin): "Annan vielä ministeri Hikimiehelle puolen tunnin vastauspuheenvuoron."  Kääntyy sähisten Seppoon päin: "Sus, siunakkoon, ettäs kehaat, Seppo! Ei täällä eduskunnassa sentään homopareja ole". Jatkaa vienosti hymyillen: "Tarkoitan toki vain kansanedustajissa, näistä meidän virkamiehistä kun ei koskaan tiedä"!

630. Uusi parkkimaksuprosessi on turha

1. Helsingin käräjäoikeudessa alettiin eilen käydä oikeutta neljän vuoden takaisesta 40 euron suuruisesta pysäköinninvalvontamaksusta. Asiasta kertoi näyttävästi kaikissa tv:n uutislähetyksissä Yle Uutiset, jota parkkimaksukiista on kiinnostanut alusta lähtien muuta mediaa selkeästi enemmän. Yksityinen pysäköinninvalvonta ja sen päättäväinen vastustaminen näyttää muodostuneen eräille Ylen toimittajille suorastaan elämää suuremmaksi kysymykseksi, nämä toimittajat ovat jutuistaan päätelleen valinneet oman puolensa hyvissä ajoin.

2. Objektiivisesta tiedonvälityksessä ei voida puhua, jos toimittaja esimerkiksi käyttää virallisesta ja vakiintuneesta termistä aina vain uudelleen ja uudelleen omaa versiotaan eli puhuu "parkkisakoista". Sakostahan valvontamaksussa ei toki ole kyse, mutta siitä huolimatta toimittaja Päivi Happonen julisti eilen uutisjutussa koko ajan juuri parkkisakko-sanomaa; jo uutisjutun otsikossa puhutaan "merkittävästä parkkisakko-oikeudenkäynnistä".

3. Toimittaja Happonen hehkutti, että käräjäoikeudessa käynnistynyttä oikeudenkäyntiä on odotettu "hartaasti". Uutisjutun mukaan helsinkiläismies vaatii käräjäoikeutta hylkäämään hänelle määrätyn 40 euron suuruisen valvontamaksun, jonka hän sai jo huhtikuussa 2008 Ruoholahdessa sijaitsevassa parkkihallissa yksityiseltä parkkifirmalta. Mies ilmoitti heti maksun saatuaan parkkiyhtiölle, ettei hän aio maksaa valvontamaksua. Parkkifirma ParkCom (nykyinen Q-Park Services) ei tätä hyväksynyt, mutta ei kuitenkaan ole ryhtynyt maksua oikeusteitse mieheltä perimään.

4. Toimittajan mukaan tämä uusi oikeudenkäyntiä "haastaa" korkeimman oikeuden maaliskuussa 2010 tekemän "linjauksen"yksityisten pysäköintifirmojen toiminnasta. Korkein oikeus määräsi tuolloin toisen helsinkiläismiehen maksamaan ParkComilta saamansa valvontamaksut; itse asiassa korkein oikeus hylkäsi kyseisen miehen saamastaan valvontamaksusta parkkiyhtiölle tekemän valituksen.

5. Yle uutisjutun mukaan nyt alkanutta prosessia on odotettu hartaasti siksi, että "parkkisakkotilanne on sekava." Tässä kohdin toimittaja haastatteli yhtä Helsingin oikeustalon parkkipaikalle luvatta pysäköinyttä ja valvontamaksun saanutta sangen kiukkuista keski-ikäistä naisihmistä, joka sanoi tuohtuneena valvontamaksulappu kädessään, että eihän parkkisakkojen antaminen kuulu missään tapauksessa tällaisille "pikkufirmoille"! Tämän naisihmisen purkaus siis ilmeisesti toimittajan mukaan riitti todisteeksi siitä, että tilanne on paha ja sekava.

6. Toimittaja viittasi jutussaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan hieman ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja antamaan lausuntoon (PeVL 57/2010 vp), jonka mukaan pysäköinninvalvonta kuuluu julkiselle vallalle eikä yksityisille parkkifirmoille. Aivan näin valiokunta ei kuitenkaan tainnut lausua, vaan se totesi vain, että valvontamaksun määräämisessä on kyse julkisen vallan käytöstä. Pysäköinninvalvontaa valiokunta ei yksityisiltä omalla maallaan kieltänyt eikä voikaan kieltää; parkkifirmat eivät harjoita pysäköinninvalvontaa omaan lukuunsa, vaan hoitavat tehtävää kiinteistönomistajien toimeksiantojen perusteella.

7. Mutta onko tilanne "parkkirintamalla" nyt todella toimittajan väittämin avoin sekava, vai onko kyse vain siitä, että Yle Uutiset haluaa saada tilanteen näyttämään omissa intresseissään sekavalta? On muistettava, että asiassa on saatu tähän mennessä jo kaksi korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä, joissa molemmissa on katsottu, että pysäköinninvalvonta yksityisellä alueella tai valvontamaksun määrääminen ei ole julkisen vallan käyttöä, vaan perustuu pätevään yksityisoikeudelliseen sopimukseen.

8. Vuonna 2010 antamansa ennakkopäätöksen (KKO 2010:23) lisäksi korkein oikeus hylkäsi viime vuonna hakemuksen, jossa vaadittiin sen edellisenä vuonna antaman ennakkopäätöksen purkamista (KKO 2011:43). Vaikka vuoden 2010 ratkaisu syntyi korkeimmassa oikeudessa äänestyksen (3-2) jälkeen, äänestys ei kuitenkaan koskenut kysymystä pysäköinninvalvonnan tai valvontamaksun luonteesta, vaan muuta asiaa. Siitä, että valvontamaksun määräämisessä ei ole kyse merkittävän julkisen vallan käyttämisestä, vaan sallitusta sopimusoikeudellisesta menettelystä, korkein oikeus oli yksimielinen.

9. Tähän mennessä siis jo kymmenen (10) korkeimman oikeuden tuomaria on kahdessa eri ratkaisussa yksimielisesti todennut, että pysäköinninvalvonnassa yksityisellä alueella tai valvontamaksun määräämisessä ei ole kyse julkisen vallan käytöstä, vaan sopimusoikeudesta ja sen perusteella määrätystä maksusta sopimuksen rikkomisen johdosta. Minusta tilanne ei siis ole lainkaan "sekava", vaan päin vastoin harvinaisen selvä. Lisäksi on syytä todeta, että eduskunnan perustuslakivaliokunta ei vuonna 2011 lausunnossaan (PeVL 57/2010 vp) puuttunut millään tavalla korkeimman oikeuden vuonna 2010 antamaan ennakkopäätökseen eikä moittinut sitä, mihin sillä ei ole edes toimivaltaa. Valiokunnan tuolloinen puheenjohtaja Kimmo Sasi on todennut, että asia on näin ja että parkkifirmojen määräämät valvontamaksut on syytä maksaa.

10. Ylen toimittaja vetoaa jutussaan - kuinkas muuten - myös siihen, että "monet oikeusoppineet" ovat neuvoneet kansalaisia jättämään maksun suorittamatta. En tiedä "monista", mutta ainakin yksi oikeusoppinut Itä-Suomen suunnasta on tällaista "neuvontaa" tai kenties suoranaista yllyttämistä kyllä innolla harrastanut. Juuri tätä "auktoria" Yle Uutiset on sitten "jostakin syystä" aina mieluusti siteerannut ja haastatellut ohjelmissaan.

11. Ylen toimittajan tarkoittamat oikeusoppineet ovat samoja tyyppejä, joita perustuslakivaliokunta kuuli hätäpäissään juuri ennen vuoden 2011 eduskuntavaaleja torpatessaan hallituksen jo vuoden verran eduskunnassa maanneen asianmukaisen lakiesityksen yksityisestä pysäköinninvalvonnasta, jonka mukaan nykyinen käytäntö olisi säädetty eräin muutoksin pysyväksi. Perustuslakivaliokunnan lausunnon perustelut on poimittu kovassa kiireessä sieltä täältä kyseisten radikaalien oikeusoppineiden lausunnoista. Nämä oikeusoppineet saivat aikanaan lainvalmisteluvaiheessa ujutetuksi perustuslain 124 §:ään arveluttavan säännöksen, jonka mukaan "merkittävää julkisen vallan käyttöä sisältäviä tehtäviä voidaan antaa vain viranomaiselle".

12. Käsite "julkisen vallan käyttö" tai "julkinen hallintotehtävä" on tietenkin erittäin tulkinnanvarainen ja arvovalintainen määritelmä, puhumattakaan siitä, milloin tuollaista tehtävää on pidettävä laadultaan "merkittävänä". Tämä arvio on mahdollista tehdä vain subjektiivisen näkemyksen perusteella eli niin sanotusti hatusta tempaisemalla aina sen mukaan, miltä asia milloinkin tuntuu ja miten arvio sopii arvioitsijan omaan ja hänen edustamansa intressipiirin pirtaan. Tämä säännöksen ympärille radikaali valtiosääntöoppi tuntuu viime vuosina keskittäneen pääasiallisen tarmonsa. Juuri ko. lausunnonantajat ovat tehneet siitä lähestulkoon oman tieteenalansa ja mestaroivat nykyisin siis lausunnonantajina myös perustuslakivaliokuntaa itse kehittämillään omalaatuisilla tulkintaopeilla.

13. Jo talonpoikaisjärjellä voi toki toki ymmärtää, että yksityisellä alueella, jossa lain mukaan maanomistajaa määrää pysäköinnin ehdot, tapahtuva pysäköinninvalvonta tai sopimuksen rikkomiseen perustuva valvontamaksun määrääminen on kaukana julkisen vallan käytöstä, puhumattakaan merkittävästä julkisen vallan käytöstä. Joka muuta väittää, ei pysyttele oikeuden piirissä, vaan pyrkii tekemään politiikkaa pontimenaan yksityisen omistusoikeuden ja yritysten toimintaedellytysten kaventaminen.

14. Oikeusministeriössä viime toukokuun lopulla valmistunut esitysluonnos yksityisen pysäköinninvalvonnan järjestämisestä on niin typerä ja yksipuolinen ehdotelma, ettei siitä viitsisi oikein edes puhua. Esitys tosiasiallisesti riistäisi kiinteistöomistajilta lakiin perustuvan oikeuden määrätä pysäköinnin ehdoista ja tekisi heistä ja pysäköinninvalvontaa käytännössä huolehtivista firmoista viranomaisten eli poliisin ja kunnallisten pysäköinninvalvojien pikkuapulaisia. Pysäköintifirman työntekijä voisi pysäköintivirheen havaitessaan tehdä viranomaiselle ainoastaan esityksen seuraamuksen eli virhemaksun määräämisestä. Päätösvalta siirtyisi siis viranomaiselle ja kertyneet maksut, siis "sakot", tilitettäisiin  yhteiskunnalle.

15. On vaikea ymmärtää, miten näin naiivi ehdotus on voinut edetä edes esitysluonnoksen asteelle. Viime aikoina on puhuttu paljon suomalaisen lainvalmistelun heikosta laadusta, eikä suotta. Viime viikolla Itä-Suomen yliopistossa tarkastettiin asiaa selvittänyt Auri Pakarisen väitöskirja, jonka mukaan lainvalmistelussa on yhä edelleen suuria puutteita. Huolestuttavaa on väitöskirjan mukaan esimerkiksi havainto, että eduskuntaa ei aina informoida lain kaikista seuraamuksista. Jos tiedetään lain aiheuttavan jollekin ryhmälle kielteisiä vaikutuksia, viedään lakiesitys Pakarisen mukaan läpi "puolilla valoilla." Pakariselle voidaan todeta kokemuksen perustella, että paitsi eduskuntaa, myöskään maan hallitusta ei läheskään aina informoida riittävästi lain vaikutuksista, eikä noita vaikutuksia viitsitä lakia valmisteltaessa edes kunnolla selvittää.

16. Oikeusministeriä yrittää usein eräänlaisena ammattiministeriönä valvoa ja huomautella muita ministeriöitä huonosta lainvalmistelusta. Mutta kriittinen, juuri oikeusministeriön toimialaan perehtynyt tutkija on voinut panna monen monituista kertaa merkille, miten juuri oikeusministeriön oma lainvalmistelu on vähintään yhtä kehnolla tolalla kuin muidenkin ministeriöiden. Edellä mainittu yksityistä pysäköinninvalvontaa koskeva esitysluonnos on tästä tyypillinen esimerkki.  Luonnos samoin kuin sitä edeltänyt työryhmämietintökin, on sekava koonnos erilaisista asioista, jossa ei ole esimerkiksi välitetty selvittää, miten vastaavat asiat on järjestetty muissa pohjoismaissa.  Lakiesityksen vaikutusten selvittely on puutteellista eikä luonnoksessa ole kiinnitetty minkäänlaista huomiota niihin haitallisiin seurauksiin, joita lakiesitys toteutuessaan tulisi käytännössä kiinteistönomistajille aiheuttamaan. Kiinteistönomistajia edustavat järjestöt ovat vastustaneet jyrkästi lakiehdotusta, mutta tätä ei ole huomioitu.

17. Lakiesityksen toteutumisen myötä pysäköinninvalvonta yksityisillä alueilla tulisi todellisuudessa lakkaamaan ja asiassa palattaisiin takaisin sellaiseen kaoottiseen tilaan, jossa villi pysäköinti taloyhtiöiden ja kauppakeskusten pihoilla sai ennen pysäköintifirmojen toiminnan alkamista rehottaa täysin vapaasti. En usko, että monikaan parkkifirma lähtisi jatkamaan toimintaansa viranomaisten pikku apurina. Aikaa myöten laki johtaisi toteutuessaan parkkifirmojen toiminnan alas ajamiseen, mihin esityksellä lienee osin tähdättykin, jolloin villi pysäköinti riistäytyisi taas valloilleen.

18. Toivotaan kuitenkin, että hallituksen oikeusministeri tulisi vielä järkiinsä ja jättäisi sekavan, torson, byrokratiaa lisäävän ja haitallisiin seurauksiin johtavan lakiesityksen viemättä hallituksen päätettäväksi.

19. Yle Uutisten jutussa oli monta hieman huvittavaa kohtaa. Yksi niistä oli toimittajan alkuperäinen toteamus, jonka mukaan nyt alkanut "merkittävä oikeudenkäynti" 40 euron valvontamaksusta tulee kestämään kauan, sillä ratkaisua saadaan odottaa vuosia ("Edessä on siis vuosia kestävä oikeusprosessi")! Miksi ihmeessä, koska asiahan on faktoiltaan päivänselvä ja siinä on kiistaa vain yhden lainkohdan (PL 124 §) tulkinnasta? Mallin "vuosia kestävälle oikeusjutulle" ja sen päivittelemiseen toimittaja oli tempaissut muista vastaavista "kohujutuista", joista hän on aiemmin Yle Uutisille raportoinut.

20. Mutta ehkä tässä toimittajassa on kuitenkin hiukka kehityskelpoisuutta havaittavissa, sillä jo eilisissä iltauutisissa hän tiesi kertoa, että jutussa ei taida sittenkään vuositolkulla aikaa vierähtää. Asianosaisten advokaatit ovat näet ilmeisesti keskenään sopineet, että käräjäoikeuden tuomiosta ei valitetakaan hovioikeuteen, vaan asiassa pyydetään valituslupaa suoraan korkeimmalta oikeudelta. Tähän niin sanottuun "ohivalitukseen" laki antaa nykyisin tietyin edellytyksin mahdollisuuden, jos riitaisella oikeudellisella kysymyksellä olisi ennakkopäätösarvoa (OK 30a luku). Käräjäoikeuden tuomio jutussa saataneen jo parin kolmen viikon viikon kuluttua, joten voinemme odotella korkeimman oikeuden päätöstä ensi vuoden aikana.

21. Parkkiyhtiötä edustaa jutussa kokenut asianajaja Jukka Peltonen, joka edusti yhtiötä jo ensimmäisessä parkkioikeudenkäynnissä, joka päättyi vuonna 2010 yhtiön voittoon vasta KKO:ssa. Toivottavasti Peltosen esittää jutussa selvityksen siitä, miten pysäköinninvalvonta yksityisillä alueilla on järjestetty muissa maissa ja erityisesti Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa. Tietämäni mukaan oikeusoppineet muissa pohjoismaissa eivät ole vaahdonneet lähimainkaan samassa määrin kuin suomalaiset kollegansa julkisesta vallankäytöstä yksityisessä parkkivalvonnassa.

22. Ensimmäisessä oikeudenkäynnissä kantajana oli parkkiyhtiö, joka on nyt vastaajan asemassa. Kantajana oleva mies yrittää ilmeisesti saada vahvistetuksi, ettei yhtiöllä ole ollut oikeutta valvontamaksun määräämiseen, koska sanottu toiminta on luonteeltaan julkisen vallan käyttöä. Tämä kysymys ratkaistiin kuitenkin oikeusvoimaisesti jo ennakkopäätöksellä KKO 2010:23, jossa korkein yksimielisesti totesi, että yksityinen pysäköinninvalvonta voidaan perustaa sopimusmenettelyn varaan. Samaan lopputulokseen korkein oikeus päätyi ratkaisussaan KKO 2011:43.

23. Kun mitään sellaisia muutoksia, jotka voisivat horjuttaa korkeimman oikeuden aiemmin omaksuman kannan oikeellisuutta, ei ole lainsäädännössä tapahtunut, tuntuu selvältä, että korkein oikeus ei tule muuttamaan kantaansa. Kannattaa huomata, että perustuslakivaliokunnan edellä mainittu lausunto (PeVL 57/2010 vp) oli korkeimman oikeuden tiedossa jo silloin, kun se antoi ratkaisun tapauksessa 2011:43. Mainitun ratkaisun perusteluissa todetaan (kohta 17), että perustuslakivaliokunnan lausunnossa viitatussa aikaisemmassa lausuntokäytännössä - jota edellä mainitut oikeusoppineet esittelivät laajasti oman kantansa tueksi valiokunnalle antamissaan lausunnoissa - esitetyt tulkinnat ovat "koskeneet siinä määrin erityyppisiä tilanteita, ettei niistä korkeimman oikeuden arvion mukaan ole ainakaan suoraan johdettavissa yksiselitteistä ja ehdottoman kielteistä vastausta siihen, voidaanko yksityistä pysäköinninvalvontaa perustaa sopimusmenettelyn piiriin."

24. Perustuslakivaliokunta ei ole perustuslakituomioistuin, vaan poliittisin perustein valituista kansanedustajista koostuva poliittinen elin, jonka tehtävänä on antaa lausuntoja sen käsittelyyn tulevien lakiehdotusten perustuslainmukaisuudesta. Valiokunnan tehtävät eivät siten liity millään tavalla lainkäyttöön, vaan yksinomaan vastedes säädettävään lainsäädäntöön. Perustuslakivaliokunta ei voi "sanella" tai muutoinkaan sitovasti päättää, miten jokin tuomioistuimessa vireillä olevaan konkreettiseen tapaukseen liittyvä lainsoveltamiskysymys olisi ratkaistava. Valiokunnan lausunnoilla voi toki olla tiettyä faktista painoarvoa, kun tuomioistuin joutuu arvioimaan perustuslain 106 §:n mukaan sitä, onko lain säännöksen soveltaminen käsiteltävänä olevassa oikeusjutussa ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Tuomioistuin ei voi kuitenkaan pyytää valiokunnalta lausuntoa mainitusta kysymyksestä.

25. Se, millainen tosiasiallinen vaikutus perustuslakivaliokunnan lausunnolla 57/2010 vp mahdollisesti on nyt vireille tulleessa oikeudenkännissä, riippuu lausunnon perustelujen painoarvosta. Kuten korkein oikeus on jo ratkaisunsa 2011:43 perusteluissa todennut, valiokunnan aikaisemmin antamissa lausunnoissa esittämät tulkinnat koskien perustuslain 124 §:ssä mainittua julkisen vallan käyttöä ovat koskeneet niin erityyppisiä tilanteita, ettei niistä ole juurikaan saatavissa johtoa ko. tapauksessa eli pysäköinninvalvontaa koskevassa asiassa. Valiokunnan lausunnolla ei voi liioin olla taannehtivaa vaikutusta sellaisessa oikeusjutussa, joka koskee ennen lausunnon antamista ilmennyttä oikeusriitaa. Taannehtivaa vaikutusta ei voi olla myöskään yksityisestä pysäköinninvalvonnasta mahdollisesti säädettävällä lailla. Eduskunta voi toki säätää yksityisestä pysäköinninvalvonnasta hölmön ja huonosti toimivan lain, jonka vaikutukset ovat haitallisia - onhan tällaista tapahtunut muissakin asioissa. Oikeusministeriön toukokuun lopulla julkaisema luonnos hallituksen lakiesitykseksi ei kuitenkaan vaikuta millään tavalla nyt vireille tulleen oikeusjutun ratkaisuun.

26. Miten vireille tulleessa oikeusjutussa tulisi käymään? Jos käräjäoikeus hylkää autoilijan kanteen, tapahtunee niin, että korkein oikeus ei myönnä kantajalle valituslupaa, koska käräjäoikeuden ratkaisu noudattelee jo ennakkopäätöksissä KKO 2010:23 ja 2011:43 omaksuttuja oikeusohjeita, jolloin uuden ennakkopäätöksen antaminen olisi tarpeetonta. Jos kanne sitä vastoin hyväksytään, tulee korkein oikeus myöntämään parkkiyhtiölle valitusluvan ja hylkäämään kanteen.

27. Itse oikeuskysymyksen osalta uusi parkkimaksuprosessi on turha, koska riidanalainen kysymys on jo ratkaistu korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä. Prosessin lopputulos hyödyttää toki parkkiyhtiöitä, koska ne saavat tulossa olevasta uudesta ratkaisuista entistä vahvemman perusteen, jonka nojalla ne voivat periä tähän asti maksamatta jätetyt valvontamaksut.

629.  Keihäänheitto on taitolaji

Mikä laji mahtaa olla kyseessä?

1. Lahdessa viime viikonvaihteessa käydyt Kalevan Kisat eli yleisurheilun Suomen mestaruuskilpailut osoittivat, miten heikkotasoista suomalainen yleisurheilu tällä hetkellä on. Ajatella, että Suomesta ei löydy miesten 400 metrillä yhtään alle 48 sekunnin, 5 000 metrillä yhtään alle 14 minuutin ja 10 000 metrillä yhtään alle puolen tunnin juoksijaa. 110 metrin aidoissa meillä on nykyisin vain yksi nipin napin alle 14 ja 400 metrin aidoissa vain yksi alle 51 sekunnin juoksija sekä estejuoksussa vain yksi  9 minuuttia nippa nappa alittanut juoksija! Kuulantyönnössä, jossa SE on pitkälti yli 21 metriä, voitettiin Lahdessa mestaruus tuloksella 18.40, ja kiekonheitossa, jossa SE taitaa olla lähes 70 metriä, voitto heltisi tulokselle 60,45 ja hopea alle 56 metrin "kaarella". Korkeushypyn mestaruuteen riitti perin vaatimaton tulos 216, kolmiloikassa ainoastaan yksi mies loikki niukasti yli 16 metrin ja seiväshypyssä hopea tuli tuloksella 525.

2. Tätä "surkuttelua" voisi jatkaa loputtomiin, ei vain miesten vaan myös naisurheilijoiden tulosten osalta. Lahden SM-isoissa nähtiin vain kolmessa lajissa kunnon tuloksia: miesten pituushyppy, jonka voitti  Roni Ollikainen tuloksella 791, naisten keihäänheitto, jonka voitti Seppo Rädyn valmennettava Oona Sormunen ennätyksellään 59,14 ja miesten keihäänheitto, joka oli selvästi kovatasoisin laji kaikkien mitalimiesten heitettyä reilusti yli 83 metriä.

3. Kalevan Kisoissa nähtiin toki joitakin valonpilkahduksia nuorten urheilijoiden taholta. Mikähän siinä kuitenkin mahtaa olla, että vaikka Suomella on ollut aina nuorten sarjoissa Euroopan tai joskus jopa maailmanmestareita, nämä nuoret urheilijat eivät aikuisten sarjaan siirryttyään ole enää kehittyneet, vaan vaipuneet sille paljon puhutulle kansalliselle tasolle?

4. Nuorten sarjassa suomalaisia huippuja Euroopassa ovat olleet esimerkiksi pikajuoksija Visa Hongisto sekä seiväshyppääjät Minna Nikkanen ja Eemeli Salomäki, joiden tuloskunto ei ole aikuisten sarjassa kehittynyt, vaan päin vastoin pudonnut. Tuoreimpana tapauksena tähän samaan kastiin uhkaa sortua keihäänheittäjä Sanna Utriainen, joka voitti toissa kesänä nuorten maailmanmestaruuden, mutta jonka kehitys tuntuu ainakin nyt pysähtyneen; Lontoon olympiakisoissa hän epäonnistui pahoin kolmella karsintaheitollaan. Ovatko suomalaiset nuorisohuiput henkisesti ja/tai fyysisesti liian pehmeitä ja tottuneet makoisille urheilijanpäiville? Siltä hieman vaikuttaa, kun katselee vaikkapa Sanni Utriaisen olemusta, jossa tuntuu olevan rutkasti turhia kiloja. Mutta eipä silti, kyllä minä niin mieleni olin pahoittaa, kun olin näkevinäni tv-kuvasta myös Oona Sormusen vyötäisillä "makkaroita".

5.  Syitä suomalaisten urheilijoiden vaisuun menestykseen on varmasi monia, mutta yhteen tekijään kannattaisi kiinnittää huomiota, vaikka sitä ei ole kai kukaan aiemmin rohjennut ääneen lausua. Jos urheilija ei menesty eikä kehity, niin syy ei ole aina tai edes useimmissa tapauksissakaan sinä, että yhteiskunta tai asianomainen urheilun lajiliitto ei panostaisi tai sillä ei olisi tarpeeksi resursseja panostaa riittävästi urheilijoiden valmennukseen ja harjoitteluun.

6. Syynä menestymättömyyteen voi olla yksinkertaisesti myös se, että monet huippu-urheilijat satsaavat jopa liiaksi, ainakin henkisellä tasolla, valmennukseen ja kilpailuihin ja unohtavat näin tehdessään kaiken muun. He ajattelevat yksinomaan urheilua, harjoittelua ja menestymistään kilpailuissa, eli toisin sanoen elävät  kokonaan urheilulle ja sen ehdoilla. Urheilu on heidän ainoa harrastuksensa ja ammattinsa, he eivät käy töissä eivätkö välitä usein edes opiskella, koska katsovat työnteon ja opiskelun haittaavaan valmentautumista ja urheiluun keskittymistä. Seuraavassa pari esimerkkiä Suomen huipulta.

7. Tero Pitkämäki on kiistatta ollut maailman huppuja keihäänheitossa, sillä onhan hänellä saavutuksenaan yksi maailmanmestaruus (vuodelta 2007) sekä kolme himmeämmänväristä mitalia arvokisoista eli olympia-, MM- ja EM-kisoista. Vuonna 2007 Pitkämäki valittiin Suomen parhaaksi urheilijaksi ja samana vuonna hänet nimettiin myös parhaaksi eurooppalaiseksi yleisurheilijaksi. Vuoden 2007 jälkeen Pitkämäen tuloskehitys kuitenkin pysähtyi, sillä hän ei ole sen jälkeen eli viiteen vuoteen enää ylittänyt 90 metrin rajaa; Teron ennätys on vuodelta 2005. Seuraavassa Pitkämäen kehitys hänen kunkin vuoden parhaan tuloksensa valossa:

1999  66,83 Hämeenlinna 9.9.
2000  73,75 Pihtipudas 20.7.
2001  74,89 Kannus 11.8.
2002  77,24 Lapua 24.6.
2003  80,45 Helsinki 11.8.
2004  84,64 Pihtipudas 4.7.
2005  91,53 Kuortane 26.6.
2006  91,11 Kuortane 24.6.
2007  91,23 Lapinlahti 22.7.
2008  87,70 Rooma 11.7.
2009  87,79 Lapinlahti 25.7.
2010  86,92 Kuortane 26.6.
2011  85,33 Shanghai 15.5.
2012  86,98 Tukholma 17.8.

8. Pitkämäki täyttää ensi joulukuussa 30 vuotta. Hän on valmistunut aikoinaan eli kymmenkunta vuota sitten sähköpuolen opistoinsinööriksi,  mutta ei ole tiettävästi tehnyt milloinkaan koulutustaan vastaavaa työtä tai vuoden 2003 jälkeen mitään muutakaan palkkatyötä. Pitkämäki on ollut kymmenisen vuotta täysipäiväinen urheilija, jonka ammatti on keihäänheittäjä. Ei siis mikään ihme, että Pitkämäen parhaat vuodet kilpaheittäjänä ovat tai ainakin alkavat olla auttamattomasti takanapäin ja että hän ilmoitti Lahden kisojen jälkeen pohtivansa vakavasti uransa lopettamista. "Motivaatio on aivan pohjalla", Pitkämäki totesi. Kun Lontoossakin tuli vain viides sija, ei jatko tunnu enää pahemmin houkuttelevan, sillä seuraaviin olympiakisoihin on aikaa neljä vuotta.

9. Miksi niin fiksun oloinen urheilija kuin Tero Pitkämäki on tyytynyt koko kymmenvuotisen huippu-uransa ajan olemaan täysipäiväinen keihäänheittäjä? Tätä olen usein ihmetellyt. Luulisi, että kun miehellä on insinöörin tutkinto suoritettuna, hän olisi hakeutunut ainakin muutamaksi kuukaudeksi vuodessa kevytluontoisiin ja osapäiväisiin toimistotöihin, jotteivät ajatukset pyörisi koko ajan yksinomaan keihänheitön ja harjoittelun ympärillä. En millään jaksa uskoa, että keihäänheitto vaatisi  vuosikausia kokopäiväistä panostusta harjoitteluun. Jos tuota harjoittelua tekee vuosikausia peräjälkeen, niin ei ole mikään ihme, että tuloskunto laskee, vaikka harjoittelisi miten hyvin ja monipuolisesti tahansa. Keihäänheitto ja sen harjoitteleminen ei voi olla koko elämä, puultahan se alkaa lopulta maistua!

10. Olisi mielenkiintoista tietää, miten Pitkämäki ja muut kokopäiväiset keihäänheittäjät saavat aikansa harjoittelukaudella kulumaan yksinomaan valmentautumisen merkeissä. Ehkä kerran pari  käydään "mettällä" ja kalassa ja pari kertaa vuodessa 2-3 viikon viikon leirillä etelässä. Ulkomaan leirit eivät olisi keihäänheittäjälle tai muillekaan kenttäurheilijoille toki mikään välttämättömyys, sillä keihäänheittoa tai vaikkapa kuulantyöntöä voisi toki treenata talvellakin aivan hyvin myös halleissa ja kuntosalilla. Talvisaikaan tehtävät ulkomaanmatkat toki piristävät, mutta jos itse olisin huippu-urheilija, niin taitaisinpa viettää nuo ulkomaan "leirit" kokonaan muissa kuin keihäänheiton tai ylipäätään urheilun merkeissä. Siis hieman Matti Nykäsen ja Harri Ollin tapaan, sillä hehän saattoivat piipahtaa jopa kesken kilpakauden viikon reissulla etelän lämmössä rentoutumassa ja menestyivät silti ja kenties juuri siksi talvisessa lajissaan erinomaisen hyvin.

11. Sähköinsinööri Tero Pitkämäki toteaa tänään iltapäivälehdelle, että hänellä ei ole takataskussaan siviilityöpaikkaa. Huono juttu, mutta jos hän olisi ollut aiempina vuosina osapäivätöissä, hänellä olisi varma työpaikka odottamassa silloin, kun lopettaa kilpauransa; ehkä keihäänheittokin maistuisi nykyistä paremmin. Pitkämäellä ei ole perhettä eli lapsia, vaan hän on elellyt koko huippu-uransa ajan kansallisen tason moniottelija Nina Kelon (32) kanssa, jolle on kuvista päätellen tyypillistä vakaa totisuus. Pariskunnalle on valmistunut helevetin iso pytinki Ilimajoelle, jossa on varmasti tilaa pytyille ja muille palkinnoille yllin kyllin, Nina Kelollakin on nyt jo kasassa kaikkiaan 31 SM-mitalia, mihin ehtinee vielä!

12. Mutta toivotetaan kaikesta huolimatta menestystä Terolle, jonka uskon vielä jatkavan kilpauraansa vuosi kerrallaan; ehkä se pitkä heitto myös kilpailuissa löytyisi taas ensi vuoden Moskovan MM-kisoissa!

13. Pitkämäki ei ole toki ainoa suomalainen huippu-urheilija, jonka kokopäivätoimista keskittymistä urheiluun ja harjoitteluun olen vuosien saatossa ihmetellyt. Toisena esimerkkinä  - ja toisena pohjalaisena - otettakoon tähän vaikkapa moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalainen (32), joka on siis pari vuotta Pitkämäkeä vanhempi. Karjalainen on ikäkausihuippuja, sillä hän aloitti moukarinheiton jo 8-vuotiaana. Hän voitti vuonna 19-vuotiaiden MM-kultaa 1998 ja vuotta myöhemmin 19-vuotiaiden EM-kultaa; hänellä oli vuonna 1999 nuorten ME-tulos 78,33. Aikuisten sarjassa Olli-Pekka Karjalainen ei ole ollut samanlainen suurkilpailujen mies, sillä esimerkiksi vuoden 2000 Sydneyn olympiakisoissa hän jäi sijalle 34. alle 70-metrin "kiskaisullaan" ja karsiutui Ateena olympiakisoissa 2004 loppukilpailusta sijoittuen 16. sijalle noin 76-metrin heitollaan. Ainoa arvokisamitalinsa O-P. saavutti Göteborgin EM-kisoissa 2006, jolloin hän tuli toiseksi tuloksella 80,84, Pekingin olympiakisoissa 2008 Karjalainen oli kuudes tuloksella 79,59. Karjalainen on heittänyt yli 80 metriä kaikkiaan kymmenessä eri kilpailussa vuosina  2000-2006, eli vuoden 2006 EM-kisojen jälkeen Karjalainen ei ole enää ylittänyt 80 metrin "aatelisrajaa". Hänen SE-tuloksensa  83,30 on kahdeksan vuoden takaa vuodelta 2004.

14. Karjalaisen tulokset ovat huonontuneet vuosi vuodelta, mitä kuvaa se, että viime viikonvaihteen Lahden SM-kisoissa hän voitti mestaruuden vaatimattomalla tuloksella 73,59. Lahden voitto oli Karjalaisen  15:s peräkkäinen SM-mestaruus, mutta aiemmilla kerroilla hänen voittotuloksensa on ylittänyt aina sentään 75 metriä. Karjalainen on kärsinyt loukkaantumisista, ja hän karsiutui Lontoon olympiakisoista hävitessään karsintakilpailun David Söderbergille, jonka kisamenestys Lontoossa oli häpeällisen kehno.

15. Karjalainen ei ole kuitenkaan lopettelemassa kilpauraansa. Hän on ehdolla Seinäjoen kaupunginvaltuustoon lokakuun vaaleissa kokoomuksen reiveissä ja miehen tähtäimessä lienevät myös seuraavat eduskuntavaalit 2015. Luultavasti juuri poliittista uraansa ajatellen O-P. on katsonut tarpeelliseksi jatkaa uraansa, mutta kansainväliselle huipulle hänellä tuskin on enää asiaa. Huippuheittäjät ovat Karjalaiseen verrattuna sutjakoita ja tiukkalihaksisia kavereita, joiden pyörähtämisnopeus ringissä on luokkaa paria Oopeetä parempi. Pitkämäen tavoin Karjalainen on kuulunut kokopäivätoimisiin "apurahaurheilijoihin" eli hänen ammattinsa on ollut reilut 15 vuotta moukarinheittäjä, mistä hän on saanut toimeentulonsa. Kilpauransa ohessa Karjalainen on kuitenkin "lukenut" itsensä pitkällisten opintojen jälkeen valtiotieteen kandidaatiksi pääaineenaan valtio-oppi.

16. Karjalaisen tapaus panee miettimän myös toista allekirjoittanutta silloin tällöin askarruttanutta asiaa eli sitä, miksi pitkän kilpauran omaavat "vanhat parrat" eivät näytä malttavan luopua millään urastaan, vaan haluavat jatkaa sitä yhä edelleen; näin siitä huolimatta että tulokset ja saavutukset tippuvat vuosi vuodelta  kuin lehmän häntä konsanaan. Esimerkiksi Tommi Evilän ainoasta arvokisamitalista on jo seitsemän vuotta (Helsinki 2005), mutta yhä vain joka kevät Tommi ilmestyy tv:n kuvaruutuun uhoamaan, että nyt kyllä pitäisi hypyn lentää ja pitkälle ja tähtäin on - tietty - olympia- tai EM-mitalli ja SE-lukujen parantaminen! Todellisuudessa näillä vanhoilla uhoajilla alkaa olla kova tekeminen jo SM-mitalissa ja EM-kisoihin pääsyssä.

17. Tällaisia tapauksia, joissa ikääntyvän urheilijan siis veri vetää vuosi vuodelta edelleen kentälle tai radalle taikka mäkeen tahi ladulle, on lukuisia. Jotkut haluavat tehdä jopa yhden tai parin välivuoden jälkeen come backin kilpakentille. Muistettakoon esimerkiksi mäkihyppääjä Janne Ahonen, jonka paluu vuoden sapattivuoden jälkeen päättyi mäkikotkan maineen kannalta aika nolosti.  Myöskään Hannu Mannisen paluu yhden välivuoden jälkeen yhdistettyyn ei onnistunut. Syitä kilpauran jatkamiseen on varmasti monia, mutta varmaan yksi selitys löytyy siitä, että kyse on ammattiurheilusta, jossa menestyjiä palkitaan aika ruhtinaallisesti. Itse kunnioitan kyllä enemmän urheilijoita, jotka lopettavat urheilun ollessaan huipulla eivätkä enää sen jälkeen haikaile paluusta kilpakentille.  Tällaisia huippu-urheilijoita ovat esimerkiksi olympiavoittajat Samppa Lajunen ja Marjo Matikainen, jotka lopettivat uransa reilusti alle 30-vuotiaana.

18. Palatakseni vielä keihäänheiton "saloihin", olen ihmetellyt sitä tapaa ja heittotekniikkaa, jolla Pitkämäki ja Antti Ruuskanen sukeltavat joka ikinen kerta heittonsa perään ja kaatua romahtavat sitten pitkin pituuttaan käsiensä ja polviensa varaan heittopaikalle. Tämä tuntuu olevan nykyisistä huippuheittäjistä ainoastaan Terolle ja Antille ominainen tavaramerkki, muut huippuheittäjät eivät sitä muistamani mukaan sitä harrasta, evät ainakaan kilpailuissa menestyneet heittäjät. Toki sukellustyyli ei ole mitään uutta keihäänheitossa, sillä muistan, että sellainen tapa ja tyyli oli jo 1950- ja -60-luvulla Suomea maaotteluissa edustaneella Mikko Paanasella, joka edusti Karijoen Tapparaa; hänen sukellustyylinsä oli yleisen ihmettelyn kohteena. On suorastaan mahdoton ajatus, että esimerkiksi Seppo Räty olisi tuiskahtanut heittonsa jälkeen "turvalleen" heittopaikalle! Sukellustyyli altistaa heittäjän loukkaantumisille normaalia heittotapaa herkemmin.

19. Ymmärrän toki, että "sukellus heiton perään" perustuu tavoitteeseen antaa keihäälle mahdollisimman suuri lähtönopeus, joka on yksi pitkien heittojen salaisuus. Toisaalta tästä näyttää seuraavan, että heittämisen muut tärkeät ominaisuudet kärsivät, etenkin heittäjän vasemman jalan eli tukijalan iskeytyminen juuri ennen vetovaihetta tukevasti radan pintaan. Tämä "pönkkä" on kaiken aa ja oo keihäänheitossa, mutta se kärsii ja heitto lähtee ikään kuin "jalat irti maasta", jos heittäjä keskittää kaiken huomionsa hirmuiseen  riuhtaisuun. Seurauksena on väistämättä, että pönkkä pettää ja heittäjä suistuu kiskaisun jälkeen rähmälleen maanpintaan! Luulen, että Pitkämäen ja Ruuskasena alitajunnassa on jo heittoon lähtiessä nimenomaan se, miten riuhtaisu sukeltamalla onnistuu, jolloin kaikki muut olennaiset tekijät unohtuvat ja heitosta saattaa tulla pelkkä rääpäisy, jolloin keihään kaari jää usein jopa alle 70 metrin.

20. Lontoon kisojen yllätysvoittaja Trinidadin Keshora Walcott heittää keihästä aivan toisenalaisella tekniikalla ja rytmillä kuin suomalaiset, eli rennosti ja luonnollisesti ("puolihuolimattomasti") tukevasti pönkän päältä ja - tietenkin - ilman minkäänlaista epätoivoisen näköistä sukellusta heiton perään. Walcottin luonnollisen näköinen heittotapa on peräisin hänen aiemmin harrastamastaan kriketinpeluusta ja siinä suoritettavasta laaja-alaisesta syöttöliikkeestä. Suomalaiset, varsinkin juuri Ruuskanen ja Pitkämäki, juoksevat vauhdin näennäisesti hirmuvauhtia ja tekevät kiskaisunsa hätäisesti ja ikään kuin "apinanraivolla." Ei ihme, että tällainen heitto onnistuu vain ani harvoin hyvin, sillä tuollaisella tyylillä keihäs ei lähde oikeaan asentoon eli "uimaan", vaan lähtee usein joko kärki edellä "kyntämään" tai perä alhaalla "laahaamaan", jolloin tarvittavat metrit todelliseen huippuheittoon jäävät väkisin uupumaan.

21. Olen kisoja tv:stä ja joskus jopa paikan päällä seuratessani havainnut, että Antti Ruuskanen heittää lähes kaikissa kilpailuissa parhaan heittonsa vasta joko viidennellä tai kuudennella yrityksellään. Mistä tämä johtuu? Syynä tähän on nähdäkseni se, että Ruuskanen yrittää heittää ensimmäiset 3-4 heittoa mahdollisimman kovalla vauhdilla ja muutenkin juuri edellä mainitulla "apinanraivolla, jolloin keihäs ei lähde taivaalle optimaalisessa asennossa eli "uimaan", vaan joko kyntää tai laahaa ja heitosta tulee usein myös lian matala. Toisinaan kiskaisu on niin "raivokas", että keihäs tekee ilmassa, kuten Ruuskanen itse on asian asian ilmaissut, banaanimaisen liikkeen sivusuunnassa. Sen jälkeen kun Ruuskanen alkaa kisan edetessä pakostakin väsyä, hän ei enää jaksa juosta vauhti ylikovaa eikä räpeltää vetovaiheessa, jolloin hänellä on malttia keskittyä itse tekniseen suoritukseen ja hän saa sen avulla keihään lähtemään paljon paremmassa asennossa ja se lentää pitkälle.

22. Keihäänheitto ei ole niinkään voimalaji, vaan ensisijaisesti taitolaji. Minusta on aika outoa, että vaikka esimerkiksi Tero Pitkämäellä on ollut joinakin vuosina jopa oma päätoiminen valmentaja (Hannu Kangas), joka on siis keskittynyt vain hänen valmentamiseensa, Pitkämäki on vuosien myötä kadottanut oikean ja rennon tavan ja tyylin heittää pitkälle, jolloin hänen tuloksensa ovat huonontuneet. Jos Terolla olisi ollut näiden vuosien aikana keihäänheiton ohella myös muuta elämää ja mielekästä tekemistä, niin uskon, että hänen tyylinsä ja kykynsä todella pitkiin heittoihin (yli 90 m) ei olisi kadonnut niin tyystin kuin se nyt näyttää kadonneen.

Aivan oikein, sehän on keihäänheitto!

628. Murhajuttu Erkki Aurejärvi vs. Lasse Lehtinen

Murha tupakka-askilla!

1. Iltapäivälehdessä kerrottiin tänään, että joukko nimekkäitä juristeja on tehnyt tutkintapyynnön ex-lobbari Lasse Lehtisen tupakkapuheista 1990-2002. Kysymyksessä on siis eräänlainen "ryhmätutkintapyyntö".

2. Monessa mukana ollut Lasse Lehtinen (sdp)  - hänet muistetaan muun muassa presidentintekijänä eli Martti Ahtisaaren "keksijänä" demareiden ehdokkaaksi - toimi Amer-Tupakan viestinnän ja yhteiskuntasuhteiden johtajana vuosina 1990-1993. Tutkintapyyntöön liitetyn emeritusprofessori Erkki Aurejärven artikkelin mukaan Lehtinen osallistui tupakan valheelliseen markkinointiin vuosina 1990-2002.

3. Tutkintapyynnön mukaan Lehtinen on julkisesti valehdellut tupakan terveysvaaroista, pyrkinyt harhauttamaan kuluttajia ja viemään pohjan terveysviranomaisten varoituksilta.

4. Näin sanotaan mainitussa iltapäivälehdessä, mutta itse asiassa tutkintapyynnössä, joka sitä paitsi onkin oikeastaan "selvityspyyntö", ei sanota näin. Siinä todetaan vajaalla kahdella rivillä seuraavaa:

- Pyydämme poliisia selvittämään, onko filosofian tohtori Lasse Lehtinen rikkonut lakia menettelyssään, jota käsitellään Erkki Aurejärven kotisivuilla www.erkkiaurejarvi.fi.

5. Erkki Aurejärven lisäksi selvityspyynnön on allekirjoittanut 12 muuta lakimiestä joukossa muun muasssa kolme professoria ja kolme tohtoria. Selvityspyyntö löytyy tästä.

6. Selvityspyynnössä viitattu Erkki Aurejärven artikkeli "Lasse Lehtinen, kuoleman kauppamies", puolestaan löytyy täältä. Se on 18-sivuinen tiivistelmä Aurejärven tänä vuonna julkaisemasta pamfletista "Tupakkateollisuuden kuolemankauppiaat". 

7. Lasse Lehtinen ei ole selvitys- tai tutkintapyynnöstä hätkähtänyt. Hän toteaa ko. lehdelle (I-S), että "kuka tahansa voi tehdä toisesta henkilöstä tutkintapyynnön. Sitten viranomainen tutkii, jos tutkii". Lehtisen mukaan  kysymys on 20 vuoden takaisesta mielipidekirjoittelusta. "Tiettävästi Suomessa, toisin kuin Venäjällä, mielipiteestä ei joudu vastuuseen", Lehtinen kommentoi.

8. Mielenkiintoista, mutta miten mainitulle selvitys- tai tutkintapyynnölle mahtanee käydä, ottaako poliisi sen tutkittavakseen?

9. Ennustaisin, että poliisi ei ala sanotun pyynnön perusteella tutkia Lasse Lehtisen ko. "menettelyä", kuten pyynnössä hyvin ylimalkaisesti todetaan. Kysymyksessä ei sisältönsä puolesta ole sellainen rikosilmoitus, jota esitutkintalaissa tarkoitetaan ja jollaisen ilmoituksen perusteella poliisi aloittaa kansalaisen ilmoituksen perustella väitetyn rikoksen tutkinnan. Luultavasti poliisi ei edes kirjaa pyyntöä rikosilmoitukseksi eikä myöskään ryhdy mainitun "vinkin" perusteella omasta aloitteestaan Lehtisen menettelyä tutkimaan epäiltynä rikoksena.

10. Esitukintalaki tuntee vain käsitteen "rikosilmoitus", ei termiä "tutkintapyyntö". Tutkintapyyntö on itse asiassa sanan rikosilmoitus synonyymi tai eufemismi (kiertoilmaisu). Joskus esitetään, että rikosilmoituksen ja tutkintapyynnön käsitteellinen ero olisi siinä, että rikosilmoitukseksi kutsutaan poliisille tehtyä ilmoitusta, jossa ilmiannetaan joku tietty henkilö tai henkilöt jostakin rikoksesta, kun taas tutkintapyynnöksi kutsutaan selvityspyyntöä, jossa poliisia vain pyydetään viran puolesta selvittämään, sisältyykö epäillyn menettelyyn mahdollisesti rikos. 

11. Toisinaan on esitetty,  että poliisille tehty "pelkkä tutkintapyyntö" ei, toisin kuin rikosilmoitus, voisi johtaa kunnianloukkaussyytteen ja -tuomioon, jos poliisille annetut tiedot ovatkin perättömiä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa, sillä oikeuskäytännössä on katsottu, että myös tutkintapyyntö voi johtaa kunnianloukkaussyytteeseen, jos pyynnön tekijällä ei ole ollut perusteita pitää pyynnössä esitettyjä tietoja paikkansapitävinä.

12. Pyynnössä tai ilmoituksessa käytetty terminologia ei toki ole ratkaiseva asia, vaan ratkaisevaa on se, mitä ko. pyynnössä tai ilmoituksessa asiallisesti esitetään. Jotta polisi olisi velvollinen ottamaan ilmoituksen tai pyynnön epäiltynä rikoksena tutkittavakseen, on siitä käytävä ilmi, että ilmoituksen tekijä tai tekijät itse katsovat tai epäilevät, että jokin pyynnössä mainittu tapahtuma on rikos.

13. Kun Lasse Lehtisen tapauksessa tutkinta- eli oikeastaan selvityspyynnön tekijät eivät edes itse rohkene tai halua ilmoittaa, että Lehtisen menettely halutaan poliisin tutkittavaksi mahdollisena rikoksena, ei kyseessä ole sellainen rikosilmoitus, jonka perusteella poliisi aloittaisi rikoksen esitutkinnan. Poliisi ei siis todennäköisesti ota mainittua  tutkintapyyntöä vastaan eikä kirjaa sitä rikosilmoituksena. - Se, ettei ilmoituksen tai pyynnön vastaanottaja pidä  ilmoitettua tapahtumaa rikoksena, ei sen sijaan ole peruste, jonka perusteella poliisi  saisi jättää ilmoituksen vastaanottamatta. Mutta kuten sanottu, tästä ei nyt ole kyse, vaan kysymys on siitä, että pyynnön tekijät eivät itse halua väittää tai edes "katsoa", että Lehtisen menettelyssä olisi syytä epäillä rikosta.

14. Mainitulla "selvityspyynnöllä" ei siis ole ole käytännössä mitään merkitystä. Pyynnön esittäjät ovat ilmiselvästi vain halunneet ilmaista myötätuntoaan Aurejärvelle ja hänen ponnisteluilleen tupakoinnin vastustamisessa, mutta eivät ole rohjenneet ryhtyä "tositoimiin" Lehtisen "menettelyn" saattamiseksi poliisin tutkittavaksi. Ilmeisesti kyse on siitä, että pyynnön esittäneet Aurejärven kaverit pelkäävät Lehtisen reaktiota eli mahdollista kunnianloukkaussyytettä, jos pyyntö olisi muotoiltu kunnon rikosilmoitukseksi. 

15. Selvityspyyntöön on liitetty Aurejärven edellä mainittu 18 sivun pituinen artikkeli, jossa Lasse Lehtinen mainittu "menettely" on yksilöity. Kyse on Lehtisen tiedotusvälineille yms. tahoille antamista lausunnoista, joissa tunnutaan väheksyttävän tupakoinnin vaaroja. Aurejärvi väittää artikkelissaan, että Lehtisen menettely täyttää murhan tunnusmerkistön. Tätä väitettä selvityspyynnön poliisille nyt tehneet 12 muuta lakimiestä ei ole selvästikään halunneet allekirjoittaa, enkä yhtään ihmettele syytä tähän, sillä murhasta ei tietenkään voisi olla kysymys, korkeintaan kuolemantuottamuksesta. Aurejärvi haluaa ilmiselvästi sitä, että Lehtinen haastaisi hänet käräjille, jolloin hän saisi tilaisuuden osoittaa, että Lehtinen on ollut lausunnoillaan väärässä. Tästä on kysymys.

16. Itse asiassa eli tupakoinnin vastustamisessa Erkki Aurejärvi on toki ollut oikeassa ja hän on tehnyt siinä suhteessa merkittävää työtä esimerkiksi vireille panemissaan ja ajamissaan kahdessa tupakkaoikeudenkäynnissä.  Hän edusti 1992 kuollutta päämiestään ensimmäisessä oikeudenkäynnissä, jota käytiin peräti 13 vuotta eli vuodesta 1988 vuoteen 2001, jolloin korkein oikeus hylkäsi kanteen äänin 4–1. Kanteen perusteena oli, että tupakkateollisuus on järjestelmällisesti salannut tietoja tupakan vaaroista ja peittänyt niitä markkinoinnilla.

17. Mainittu tupakkaoikeudenkäynti käytiin vanhan oikeudenkäyntijärjestyksen mukaan eli siis menettelyssä, joka Matti Norrin väitteen mukaan oli huomattavan paljon parempi kuin vuonna 1993 voimaan tullut uusi prosessijärjestys. Mutta oliko tupakkaoikeudenkäynti nopea ja halpa, kuten Norri väittää prosessien tuohon aikaan aina ollen? Eipä tietenkään, kuten eivät oikeudenkäynnit tuohon aikaan yleensäkään olleet, sillä tuolloin oli voimassa lykkäysjärjestelmä, jossa Norrin vihaamasta menettelyn suullisuudesta, välittömyydestä ja keskityksestä ei ollut tietoakaan eikä käsittelyä ollut jaettu valmisteluun ja pääkäsittelyyn. Tämän seurauksena Aurejärven ajaman kanteen käsittely kesti Helsingin raastuvanoikeudessa lähes neljä vuotta ja sitä käsiteltiin peräti 14 istunnossa ajalla 16.6.1988-26.9.1991; kanne tuli vireille jo 5.5.1988. Todisteiden vastaanottamisessa ei päästy minkäänlaiseen keskitykseen eikä välittömyyteen, vaan todisteita otettiin vastaan useissa eri istunnoissa.

18. Olisiko jutun lopputulos ollut toinen, jos oikeudenkäynti olisi ollut asianmukaisesti järjestetty? Tätä emme tiedä, mutta siitä olen varma, ettei jutun käsittely kolmessa oikeusasteessa olisi vienyt läheskään 13 vuotta. - Erkki Aurejärvi on kertonut tupakkaoikeudenkäynnistä julkaisemassaan kirjassa "Erään murhan anatomia. Suomalainen tupakkatuomio" (WSOY 2004).

PS. 23.8.

Huhtikuussa 2012 Helsingin poliisilaitokselle on jätetty kahden juristin tekemä tutkintapyyntö, jossa Amer-Tupakan entistä kemistiä epäillään väärästä valasta ja korkeimman oikeuden tuomari Ari Kantoria yllytyksestä siihen. Epäillyn rikoksen tekohetkellä Kantor toimi Amerin asianajaja. Kemisti esiintyi todistajana niin sanotussa kevytsavukeoikeudenkäynnissä, joissa kaksi sairastunutta naishenkilöä haki Amerilta korvauksia. Kanteen mukaan Amer oli lanseerannut markkinointimielessä koko kevytsavukkeen käsitteen antaen harhaanjohtavasti ymmärtää, että kevytsavukkeet olisivat jotenkin vähemmän vaarallisia kuin muut savukkeet, vaikka todellisuudessa kevytsavukkeet ovat yhtä vaarallisia ja jopa tappavia kuin kaikki muutkin. Kemistiä kuultiin Amerin nimeämänä todistajana Helsingin käräjäoikeudessa 2008 ja hovioikeudessa 2009. Hän ilmoitti ettei tiedä, aiheuttaako tupakka vaarallisia sairauksia. Kevytsavukejuttu jäi lopulta sittemmin eli lokakuussa 2010 asianosaisten sopimuksen perusteella sillensä, eli kantajat luopuivat kanteensa jatkamisesta ja vetivät pois korkeimmalle oikeudelle jo tekemänsä valituslupahakemuksen. Kanne oli hylätty sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Kantajien asiamiehenä toimi Erkki Aurejärvi.

627. KKO 2012:73. Korkein oikeus kumosi taas vakuutusoikeuden ratkaisun

1.  Vakuutusoikeuden toimintaa ja erityisesti sen tapaturmakorvausasioissa antamia syy-yhteyttä koskevia ratkaisuja on käsitelty ja ihmetelty tässä blogissa aikaisemmin jo muutaman kerran.

2. Korkein oikeus on joutunut myöntämään lukuisia valituslupia vain kumotakseen vakuutusoikeuden virheellisiä päätöksiä tapauksissa, joilla ei voida nähdä olevan varsinaista ennakkopäätösarvoa. Korkein oikeus on halunnut ohjata vakuutusoikeuden ratkaisukäytäntöä oikeille linjoille, mutta vakuutusoikeus ei ole näyttänyt toistaiseksi halukkaalta muuttamaan vakuutusyhtiöitä suosivaa ja vakuutettuja "sorsivaa" (sorsanmetsästys alkoi eilen) linjaansa.

3. Toissapäivänä korkein oikeus antoi jälleen uuden ratkaisun, jolla kumottiin vakuutusoikeuden tapaturmakorvausasiassa antama syy-yhteyttä koskeva ratkaisu (KKO 2012:73).

4. Tapaus koski yrittäjä A:ta, joka oli kaatunut 13.1.2008 siten, että vasen käsi oli jäänyt hänen alleen ja vääntynyt. Tapahtumapäivänä tehdyssä röntgentutkimuksessa oli todettu vasemman värttinäluun alaosan murtuma. A oli tapaturmailmoituksessaan ilmoittanut vahingoittaneensa vain ranteensa. Noin kolmen kuukauden kuluttua tapaturmasta eli 10.4.2008 A oli lääkärille ilmoittanut myös vasemman olkapään vaivaavan. Sittemmin suoritetussa olkapään tähystysleikkauksessa oli todettu rustorenkaan repeämä, joka oli jatkunut kapselirenkaan repeämänä ja ylhäällä takarustorenkaan etuosan repeämänä. Leikkauksessa oli havaittu myös vähäisiä rappeuman merkkejä.

5. Tapauksessa oli kysymys siitä, olivatko A:n olkapään vammat syy-yhteydessä mainittuun tapaturmaan ja erityisesti siitä, mikä merkitys tässä arvioinnissa oli annettava sille seikalle, ettei näitä vammoja ollut todettu välittömästi tapaturman jälkeen. A on todennut, että huomio oli kiinnitetty aluksi kipeän rannevamman hoitoon. Vasta ranteessa olleen kipsin poistamisen jälkeen olkapään kivut olivat tulleet selvästi esille. Heti tämän jälkeen hän oli kääntynyt niiden vuoksi lääkärin puoleen

6. Tapaturma-asioiden muutoksenhakulautakunta, jonne A valitti vakuutusyhtiön (If) kielteisestä korvauspäätöksestä, piti 4.3.2010 antamassaan päätöksessä epätodennäköisenä sitä, että A:n olkapään vammat olisivat johtuneet kysymyksessä olevasta tapaturmasta, koska ensimmäinen maininta vasemman olkapään oireilusta oli vasta lähes kolmen kuukauden kuluttua tapaturman jälkeen. Lautakunta katsoi, että mikäli olkapäähän olisi kohdistunut merkityksellinen tapaturmavamma, oireet olisivat olleet selkeät heti tapaturman sattumisen jälkeen. Lautakunta ei pitänyt todennäköisenä, että A:lle 9.1.2009 tehdyssä leikkauksessa todetut vasemman olkanivelalueen kudosmuutokset olisivat olleet seurausta 13.1.2008 sattuneesta tapaturmasta, sillä todetunlaisia muutoksia tavattiin myös ilman tapaturmaa eli sisäsyntyisinä.

7. A valitti lautakunnan päätöksestä vakuutusoikeuteen. Vakuutusoikeudessa asia käsiteltiin normaalissa viiden jäsenen kokoonpanossa, jojon kuuli kaksi vakuutustuomaria (Raija Valli ja Juha Mutka), yksi sivutoiminen lääkärijäsen (lääketieteen lisensiaatti Jyrki Salmenkivi; kirurgia, ortopedia ja traumatologia; JS on Jorvin sairaalan osastonylilääkäri) sekä sivutoimisina asiantuntijajäseninä kaksi niin sanotusti "työoloja tuntevaa" jäsentä (Simopekka Koivu ja  Anja Lahermaa; varatuomari Koivun toimipaikka on EK:ssa eli siis työnantajapuolen päämajassa, Lahermaa puolestaan toimii "työntekijäleiriä" edustavan STTK:n lakimiehenä).

8. Vakuutusoikeuden ns. asiantuntijajäsenet, jotka ovat tehtävässään sivutoimisia, ovat jäänet vakuutusoikeuden toiminnan tarkastelussa yleensä lääkärijäsenten varjoon. Valtioneuvosto nimittää lääkärijäsenten lisäksi vakuutusoikeuteen viideksi vuodeksi kerrallaan myös aika suuren joukon a) työoloja tuntevia jäseniä, b) yritystoimintaa tuntevia jäseniä ja c) sotilasvamma-asioita tuntevia jäseniä. Työoloja tuntevat jäsenet nimitetään sosiaali- ja terveysministeriön esityksestä, mutta aloite tulee työmarkkinajärjestöiltä, joiden ehdotuksen ministeriö ja sitten maan hallitus sitten siunaavat. Näitä jäseniä on yhteensä 20 ja heille on määrätty 40 varajäsentä, suurin osa heistä on juristeja. Yritystoimintaa tuntevia jäseniä on viisi, joille on määrätty kahdeksan varajäsentä; myös nämä ovat lakimiehiä. Sotilasvamma-asioita tuntevia jäseniä on neljä ja heillä viisi varajäsentä.

9. Ratkaisussa KKO 2012:73 selostetussa tapauksessa vakuutusoikeus hylkäsi  30.11.2010  antamallaan päätöksellä A:n valituksen. Päätöksen perustelut ovat mielenkiintoiset. Pääasian osalta vakuutusoikeudella ei ollut mitään lisättävää muutoksenhakulautakunnan niukkoihin perusteluihin. Vakuutusoikeuden "omat" perustelut liikkuvat hyvin yleisellä tasolla ja niistä henkii eräänlainen puolusteleva asenne vakuutusoikeuden toimintaa kohtaan julkisuudessa (jo tuolloin eli 2010) esitettyyn kritiikkiin.

10. Vakuutusoikeus kirjoittaa näin "haastavasti": Lakisääteinen tapaturmavakuutuskorvausjärjestelmä edellyttää korvauksenhakijoiden yhdenvertaista kohtelua. Vakuutusoikeus ratkaisee puolueettomana ja riippumattomana tuomioistuimena asiat laissa säädetyn harkintavaltansa nojalla sille esitettyjen tosiseikkojen pohjalta. Vakuutusoikeuden ratkaisukokoonpanossa lääketieteellisen asian ratkaisemiseen osallistuu myös riippumaton tuomarin valan vannonut lääkärijäsen. Lääkärinlausuntojen kannanotot eivät ole vakuutusoikeutta sitovia. Vakuutusoikeus tekee lopullisen korvausoikeudellisen harkintansa itsenäisesti ottaen huomioon myös lääkärinlausunnoissa esitetyt korvausharkintaan vaikuttavat seikat.

11. Korkein oikeus, joka myönsi A:lle valitusluvan, ei lähtenyt perusteluissaan kommentoimaan vakuutusoikeuden edellä mainittuja "yleisperusteluja", vaan otti  kantaa vain ko. yksittäistapauksessa esitettyyn selvitykseen. KKO:n perustelut ovat tälläkin kertaa vakuuttavat ja sellaiset, joista vakuutusoikeuden ja muutoksenhakulautakunnan tulisi ja kannattaisi ottaa opiksi; vielä näin ei ole tapahtunut. Kun lautakunta kuittasi pääasian perustelut 17 rivillä ja vakuutusoikeus yhdellä rivillä, on korkein oikeus käyttänyt oman päätöksensä perusteluihin 2,5 sivua.

12. Lautakunnan perustelut ovat laadultaan pelkistetyn toteavat, vakuutusoikeuden perustelut taas auktoritatiiviset  tai autoritääriset ("me kyllä tiedämme nämä asiat, älkööt muut tulko meitä neuvomaan"). Vasta korkeimman oikeuden päätöksessä tullaan sellaisiin ominaisuuksiin, joita tuomioistuimen perusteluilta on lupa odottaa: seikkaperäisyys, informatiivisuus, avoimuus ja pohdiskeleva ote pro et contra.

13. Erityismaininnan KKO:n päätöksessä ansaitsee tulla mainituksi tapa, jolla perusteluissa kerrotaan sekä vakuutuslääkärin (Ilkka Sinisaari)  että hoitavan lääkärin (Ilkka Tulikoura) nimi ja ammatti samoin kuin ne havainnot ja johtopäätökset, joita kumpikin lääkäri on A:n vammoista tehnyt. Perusteluissa viitataan asianmukaisella tavalla myös asianomaista lääketieteen alaa edustavaan kirjallisuuteen. Perustelujen johtopäätöksiin kuuluu olennaisena kohtana toteamus, jonka mukaan vakuutuslääkäri Sinisaaren leikkauskertomuksen perusteella tekemiä päätelmiä ei hoitavan lääkärin eli Tulikouran leikkauksessa tekemiin havaintoihin nähden voida pitää perusteltuina.

14. KKO:n päätöksen perustelut vakuuttavat ulkopuolisen lukijan siitä, että A:n vammat ovat syy-yhteydessä kyseiseen tapaturmaan. Muutoksenhakulautakunnan ja vakuutusoikeuden päätöksistä sitä vastoin voi syntyä vaikutelma, jonka mukaan ratkaisujen perustelut on kirjoitettu tarkoituksellisesti niukoiksi ja puutteellisiksi, jottei asian oikea laita selviäisi.

626. Suomesta "maailman onnistunein valtio" 

Minua on moitittu siitä, että käsittelen aina vain epämiellyttäviä asioita ja kaikenlaisia epäkohtia, poliitikkojen ja virkamiesten töppäyksiä jne. Milloinkaan en kuulemma kirjoita miellyttävistä asioista ja sellaisista, jotka ovat meillä todella ihanasti ja oikein hyvällä tolalla!

Nyt lupaan parantaa tapani ja voinkin tehdä sen riemurinnoin aloittamalla kertomalla juuri äsken tulleesta todellisesta ilouutisesta: 

Suomi on maailman onnistunein valtio!  

Kansainvälisen vertailun on tehnyt amerikkalainen säätiö. Konfliktien ja valtion romahtamisen uhka on kuulemma Suomessa vähäisin kaikista maista. Tämäkö siis tekee valtiosta onnistuneimman? Vertailussa oli mukana 178 ja niistä Suomi ainoana saa arvosanan, jonka mukaan sen kehitys on "erittäin vakaalla pohjalla". Muut pohjoismaat eli Ruotsi, Norja, Tanska ja Islanti samoin kuin Sveitsi, Hollanti ja Australiakin ovat Suomen jälkeen toiseksi parhaassa ryhmässä, eli vain "vakaalla pohjalla" (sustainable) olevia valtioita.

Onpa hyvä, että meillä on menestystä edes jossakin "lajissa". Lontoon olympiakisoissa kun Suomi jäi mitalitilastossa sijalle 66 eikä meillä siitä hirveän onnellisia oltu. Poikkeuksen teki "Ronssi-Ruuskanen" ja Pielavesi, jossa on juhlittu kun viimeistä päivää Antti Ruuskasen Lontoon keishäsronssimitallia.

Edellä mainitussa vertailussa Somalia on säilyttänyt johtopaikkansa maailman pahimmin romahtaneena, epäonnistuneimpana valtiona. Vain Kongo on raportin mittareilla lähes yhtä huonossa jamassa kuin Somalia. Sudan, Afganistan, Haiti, Irak, Pakistan ja Nigeria ovat muutamia niistä maista, joiden tilanne on vain hieman Somaliaa parempi mutta silti "erittäin hälyttävä". Hyi, hyi!

Raportin julkaisija The Fund for Peace (Rauhansäätiö) haluaa auttaa tunnistamaan ensi oireita konflikteista, jotka voisivat horjuttaa ja romahduttaa valtion – ja uhata myös naapurimaita. Venäjälle Suomen hyvä sija on varmasti myös iloinen uutinen: Suomi ei uhkaa naapurimaansa Venäjän rauhaa!
Venäjää, jonka sijoituksessa ko. kisassa ei ole tietoa, ei toki ole koskaan uhannut Suomen rauhaa, eihän?

Lopputulokseen arviossa on päädytty analysoimalla miljoonia asiakirjoja. Valtioille on annettu arvosana 12 pääkriteerin ja sadan niistä johdetun ominaisuuden mukaan. Ominaisuuksien luettelo on pitkä. Siinä ovat muun muassa kunkin valtion väestöpaine, pakolaisaste, köyhyys, talouden epätasainen kehitys ja taantuma, ryhmäkaunat, aivovuoto, ihmisoikeudet, laillisuus, asevoimien rooli, ja muut mahdolliset asejoukkiot. Arviointiohjelmassa listataan myös kansainväliset siteet, velkaantumisaste, mahdolliset miehitysjoukot, rauhanturvaajat ja pakotteet.

Näin! Suomessa asiat ovat siis todella hyvin ja maa siis makaa todistetusti "erittäin vakaalla pohjalla." Tästä kiitos kuuluu tietenkin oivallisille poliittisille johtajillemme. Mitä nyt pienistä ja vähäpätöisistä pulmistamme! Seuraavassa muutama vähäinen kommentti.

Kaikkien tamperelaisten hyvin tuntema Aamulehti otsikoi viime  lauantaina pääkirjoituksessaan, että "Suomi on oikeusvaltioiden rupusarjaa." No, väliäkös tuolla, sillä eihän tuollainen asia voi mitenkään amerikkalaisen Rauhansäätiön mukaan romahduttaa valtiota - oikeusvaltiota ei nyt lasketa! Sitä paisti meillä on oikein terhakka uisi oikeusministeri, joka on luvannut kieltää kaikkinaisen seksinoston ja -myynnin koko valtakunnassa. Oikein, tämä on hyvä ja turvallinen uudistus, joka takaa jokaiselle miehelle turvallisen kotimatkan kapakasta kotio pikkutunneilla pubien sulkemisen jälkeen. Meidän ei enää tarvitse pelätä kaikenlaisten ilolintujen liihottelevan paikalle inhottavine ehdotuksineen. Kunhan saamme Matti Norrin vielä johtamaan oikeudenkäyntilaitoksen uudistamista, ovat muutkin oikeusasiat onnistuvissa käsissä.

Suomessa ei ole korruptiota tai jos on, niin ihan vähän vain. Mitä väliä tässä on rakenteellisella korruptiolla, sillä eihän se ole oikeata korruptiota! Eihän Suomen laki edes tunne sanaa tai käsitettä korruptio, joten kyllä Rauhansäätiö miljoonia asiakirjoja läpikäytyään tuntee nämä asiat ja on osunut arviossaan aivan oikeaan, napakymppiin suorastaan!

Suomessa poliitikkojen ja talouselämän vaikuttajien symbioosi onnistuu erinomaisesti, sillä meillähän ovat sitä varten nämä hyvä veli -verkostot, jotka takaavat turvallisuuden ja onnistumisen. Bisnes onnistuu liikemiehille, kun voi rimpauttaa tarvittaessa vaikkapa presidentille, pääministerille tai Ilkka Kanervalle taikka Esko Aholle, ja poliitikkojen vaalirahoituksesta ei totisesti ole pula, siitä siitä pitävät yritykset ja poliitikkojen hyvät veljet talouselämän puolella hyvää huolta  - ja luottamuksellisesti tietenkin! Presidentit ja ministerit harrastavat yhteisiä ulkomaanmatkojakin liikemiesten kanssa (vienninedistämisen nimissä, heh) ja kaikilla on niin mukavaa ja onnistunutta!

Suomessa tehdään asukaslukuun nähden liki eniten itsemurhia koko maailmassa, varsinkin nuorten keskuudessa. Mutta ei syytä huoleen! Itsemurhan tekijät ja -kandidaatit ovat tunnetusti aina olleet outo rupusakkia, joka on vaaraksi, paitsi itselleen, mitä ei nyt lasketa, myös  yhteiskunnalle ja sitä rataa valtion turvallisuudelle. Tässä katsannossa on vain hyvä, että itsemurhaajat ymmärtävät päättää itse päivänsä eivätkä ole enää uhaksi kellekään!

Suomessa on paljon köyhien leipäjonoja, väitetään. So what, meillähän on Hurstin klaani, joka ruokkii nälkäiset jonossa terveellisellä ja turvallisella, Suomessa tuotetulla ja leivotulla leivällä ym. ruokatarpeilla, joten tämäkään ei vaaranna valtion turvallisuutta millään tavalla. Kun köyhät saavat leipää, voita ja makkaraa tarpeeksi, he lihovat kummasti eivätkä viitsi lähteä täysinäisin vatsoin kaduille rähjäämään ja mieltään osoittamaan! Onnistuneessa Suomessa ei ole tarvetta Pussy Riotin tapaisille performansseille, meille riittää Benin talli ja Pussy Beni -performanssi joka neljäs vuosi vaalien alla.

Suomesta uhataan lakkauttaa Liikkuva Poliisi, LP, eikö tästä aiheudu varaa yhteiskunnalle ja valtiolle? Ei aiheudu, sillä meillähän tiet ovat hyvässä kunnossa ja asianmukaisin liikennemerkein varustettuja, joten kaikkien on niitä pitkin turvallista ajella ja katsella kauniita maisemin, Me osaamme kyllä ajaa ilman poliisin neuvoja emmekä me tarvitse  tien vieressä pöheikössä nopeuden ylityksiä kyttääviä ja sakottamaan hinkivia konstaapeleja!

Suomessa on maailman Top 10:een kuuluva poliitikko, kun on kyse kaikkein vaarallisimmista poliitikoista ja puoluejohtajista. Eikö tämä ole suureksi vaaraksi, ei vain Suomen valtiolle, vaan myös naapurimaillemme? Ei toki, tämä on silkka väärinkäsitys. Kun näkee espoolaisen Timo Soinin käyskentelevän omiensa parissa Suuren Omenan kauppakeskuksessa tai istumassa Vermon raviradan tsiikaamassa, kun pollet juoksevat, minkä kintuistaan pääsevät, niin siitähän tulee vain hyvälle tuulelle! Kaikki odottavat vain ensin syksyn kunnallisvaaleja ja toivottavat Timpalle ja hänen puolueelleen uutta ja vielä entistä isompaa Jytkyä. Tätä Jytkyä ei pidä käsittää väärin, sillä se ei tarkoita mitään pommiuhkaa tai vastaavaa, vaan ihan vain kivaa performanssia ja happeningia, jota on hauska seurata, sillä kaikki tietävät, ettei Timppa suinkaan pyri hallitukseen ottaakseen vastuuta asioista, vaan hän vain uhoaa niitä näitä lämpimikseen oppositiossa. Miten tällainen jäbä voisi olla vaaraksi Suomen, saatikka sitten Euroopan ja koko maailman turvallisuudelle, kysyn vaan? 

Amerikkalainen Rahansäätiö on arvioinneissaan oikeassa, sillä valtiona Suomi on maailman turvallisin paikka, oikea lintukoto. Tänne toivotetaan mielihyvin tervetulleiksi myös somalit, nuo maailman kaikkein turvattomimmasta maasta tulevat ihmispolot, jotka sitten pikkuhiljaa sopeutuvat kivasti suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen rauhaa rakastaviin ja konflikteja kaikin tavoin välttämään ja estämään pyrkiviin mukaviin ja epäitsekkäisiin perussuomalaisiin ja muihinkin ihmisiin.

Muta entä sitten kansa, sillä säätiötutkimus koski vain valtiota? Ovatko suomalaiset ihmiset myös maailman onnellisimpia, vai mille sijalle he mahtaisivat tässä kisassa sijoittua? Tämä on jo toinen juttu, eikä sitä nyt kysytty. Pitääkö meidän aina ryhtyä itse vesittämään kaikkia näitä kauniisti kuvitettuja raportteja, joiden mukaan Suomen valtio on kärkisijalla koko maailmassa, täh? Tärkeintä toki on, että meidän valtiomme on maailman paras. Tämä luo hyvät edellytykset myös sille, että tässä maassa asuvat ihmiset, suomalaiset ja muukalaiset, ovat maailman onnellista kanssa, tämähän olisi täysin johdonmukaista. Jolleivät ole, niin syyttäkööt itseään.

625. H.V. Esko Aho

Hei, tämä on...tämä tässä minun kädessäni on puhelin...siis Nokian matkapuhelin! Se on...se on hyvin kätevä...sillä voi soitella mistä vain hyville veljille tai kotiin, kun on poikien kanssa metsässä tai kalassa..taikka pelaamassa sököä. - Kännykkäisän kutsumanimen vuoden 2000 vaaleissa saanut Esko Aho pestattiin poliittisen uran jälkeen kännykkäfirman leipiin

1. Nokian johtokunnan jättävä tai todellisuudessa - kun firman johtoporukkaa on muutenkin potkittu pois ja supistettu - kenties jättämään kehotettu ex-pääministeri Esko Aho haluaa varjella poliitikkojen ja talouselämän vaikuttajien hyvä veli -verkostoja. Näin kerrottiin eilisessä Helsingin Sanomissa, jossa Ahoa on haastateltu. Aho sanoo lehden haastattelussa, että hyvä veli ja hyvä sisko -verkostot ovat hyviä asioita ja pienen maan harvoja valtteja.

2. Ahon mielestä lapsi uhkaa mennä pesuveden mukana, jos normaali kanssakäyminen yritysjohdon ja valtiollisten toimijoiden välillä kyseenalaistetaan. Mediakin on hänen mielestään eristäytynyt omaan maailmaansa. "Katsotaan, että olemalla liiaksi tekemisissä menettää uskottavuutensa". Miten tuo Aho uskaltaakin laukoa nyt tuollaasia "keskustaa lähellä olevan" päätoimittajan johtamassa lehdessä, jonka pääkirjoitustoimituksen päälliköksi on vastikään nimitetty Ilkan päätoimittaja.

3. Ahon mukaan politiikan ja talouden välinen vuorovaikutus on nykyisin liian vähäinen. Hän toteaa, ettei kuitenkaan kaipaa 1970-luvun mallin tiukkoja kytkentöjä talouden ja politiikan välille. Tästä voi päätellä, että sen sijaan 1990- ja 2000-luvulla ilmenneet kytkökset poliitikkojen ja talouselämän vaikuttajien välillä vaalirahoituksineen päivineen kelpaisivat Esko Aholle oikein hyvin.

4. Esko Aholle itselleen HV-verkostot Jorma Ollilaan ja muiden talouselämän johtajien kanssa tuottivat toki politiikkakauden jälkeen tuottoisaa satoa, sillä pääsihän hän "pakenemaan" politiikasta ensin vuonna 2003 Sitran yliasiamieheksi ja sitten vuodesta 2008 lähtien Nokian yhteiskuntasuhteista vastaavaksi johtajaksi ja vuodesta 2009 yhtiön johtokunnan jäseneksi. Sitran haussa Esko Aho päihitti kansainvälisesti tunnetun taloustieteilijä Bengt Holmströmin. Sitran hallitus tosin esitti tehtävään yksimielisesti Holmströmin, mutta Sitran hallintoneuvosto, johon kuului myös poliitikkoja, halusi hommaan Esko Ahon. Tällä tavalla ne HV-verkostot sitten vaikuttavat ja edistävät veljien uraa! Poliittiset virkanimityksethän ovat tunnetusti olleet Suomessa pitkään rakenteellisen korruption kulmakiviä.

5. Esko Aho ei tunnu tietävän tai antavan minkäänlaista merkitystä sille, että rakenteellinen korruptio, jonka perään hän tuntuu haikailevan, pesii pahiten kaavoituksessa, maankäytössä ja palveluiden kilpailuttamisessa. Nämä asiat ovat olleet pitkään keskustajohtoisissa kunnissa keskustapoliitikkojen käsissä; näitä kuntia taitaa edelleen olla kunnista lukumääräisesti eniten. Pari kolme kuukautta sitten julkaistun Vaasan yliopiston tutkijaryhmän Transparencyn sivustolla julkisuutta saaneen raportin mukaan hyvä veli -verkostot ovat yleisin suomalaisen korruption muoto. Edes ministereiden taikka kunnallispäättäjien jääviyteen, esteellisyyteen ja intressiristiriitoihin päätöksentekoon osallistuvien poliitikkojen ja teollisuus- ja muiden pamppujen välisissä kytköksissä ei ole usein välitetty kiinnittää minkäänlaista huomiota, kun on ollut kyse etujen kahmimisesta ja taitamattomien poliitikkojen hyväksikäyttämisestä.

6. Yhteiskuntaa muutamina viime vuosina (2007-) pahasti ravisuttanut vaalirahakohu ja siihen liittyneet rikostapaukset ja kansanedustajien laiminlyönnit ilmoittaa firmoilta ja yrityksiltä yms. tahoilta saamansa merkittävät vaaliavustukset ja -lahjat näyttävät jääneen Esko Aholta kokonaan huomaamatta. Yritysten puolueille ja poliitikoille jakamalla vaalirahoituksella on ollut usein selvä ja ruma tarkoitus: kansanedustajien ja ministereiden sekä kunta- ja maakuntapamppujen tuen ostaminen firmojen toiminnan hyödyntämiseksi eri tavoin juuri esimerkiksi kaavoituksessa, maankäytössä ja palveluiden kilpailuttamisessa. Vastapalveluksia on edellytetty ja pyydetty ja jotkut tunnetut poliitikot ovat hurahtaneet vaalimenestyksen huumassa aivan käsittämättömän ääliömäisiin, spontaaneihin tuen ilmauksiin lahjoittajilleen. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa vuoden 2007 vaalien ääniharavan Sauli Niinistön johdolla vireille pantu hanke, jossa yhdelle merkittävälle vaalirahoittajalle eli Kyösti Kakkoselle haettiin reteesti vuorineuvoksen arvoa. Melkoista arvostelukyvyn puutetta!

7. Poliitikkojen ja talouselämän vaikuttajien väliset kytkökset liittyvät aina tavalla tai toisella poliittisen toiminnan rahoittamiseen, jonka avoimuuden puutetta Suomessa on hämmästelty mm. Transparency International- järjestön kansainvälisissä vertailussa, jossa Suomea on verrattu vielä Matti Vanhasen kaudella Valko-Venäjään. Grecon arvon mukaan korruptio sen vakavassa muodossa voi hyvin uhata Suomen yhteiskunnan oikeus- ja perusarvoja. Kun asioita on vihdoin ja viimein saatu ainakin lainsäädäntötasolla muodollisesti parempaan jamaan, parrasvaloihin palaa taas tämä "puhuva pää" ja "Kannuksen Kennedy", joka ilmoittaa, että poliitikkojen ja talouselämän vaikuttajien verkostot, joita hän kaipaa takaisin, ovatkin Suomen voimavara maailmalla. Voihan...veljet!  

8. Yksi noloimpia esimerkkejä siitä, miten yritysjohtajat ja talouselämän pamput voivat Ahon kaipaamassa verkostoitumisessa vetää poliitikkoja ja koko maan hallitusta höplästä, ovat valtionyhtiöiden johtajien kansaa jo vuosikausia raivostuttaneet ökypalkkiot. Maan hallituksen ja valtion omistajanohjauksesta vastaavan ministerin velvollisuutena olisi suitsia näitä palkkioita, mutta tässä on säännönmukaisesti epäonnistuttu. Ilmeisesti paljolti siksi, että yhtiöiden hallintoneuvostoissa istuvat johtavat poliitikot eivät välittäneet käytännössä asiasta tuon taivaallista. Poliitikoille maksetaan hallintoneuvostoissa tyhjän panttina istumisesta muhkeita palkkioita, jotta he ummistaisivat silmänsä yhtiön johtamiselta ja johtajien itselleen mittaamista huimista tulospalkkioista.

9. Esko Aho tuntui HS:n haastattelussa kannattavan myös johtavien virkamiesten verkostumista talouselämän päättäjien ja yritysten hallinnon kanssa. Tämä on myös edesvastuutonta ja sinisilmäistä puhetta. Muistissa on monia tapauksia, joissa tällaisista kytkökset ovat paljastuessaan herättäneet kansalaisissa laajaa paheksuntaa. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa kuuluisan lisäydinvoimalapäätöksen valmistelleen elinkeinoministeriön johtavan energiavirkamiehen eli ylijohtaja Taisto Turusen ilmiselvä ja räikeä jääviys, joka oli erinomaisen hyvin hallituksen ja erityisesti Turusen esimiehenä olleen ministeri Mauri Pekkarisen tiedossa; Pekkarinen ja Esko Ahohan ovat muuten olleet parhaita "sökökavereita" keskenään. Pekkarinen tiesi vallan hyvin, että Turunen oli istunut vuosina 2006-2008 Outokummun hallituksessa valtion edustajana ja nauttinut 70 000 euron vuosipalkkiota tästä istumisestaan. Valtio on Outokummun suurin omistaja ja Outokumpu puolestaan on Fennovoiman suuromistaja. Turusen tehtäviin Outokummussa kuului nimenomaan juuri Fennovoiman perustaminen. Ei siis ollut mikään yllätys, että valtioneuvosto päätti Turusen valmistelun ja esityksen pohjalta myöntää uuden ydinvoimalan rakentamisluvan juuri Fennovoimalle. Ks. blogejani 267/6.5.2010 ja 287/17.6.2010. Kun tämä selvisi - vihdoin ja viimein (miksi aina viimeisenä) - myös oikeuskanslerinvirastolle, totesi oikeuskansleri Jaakko Jonkka oitis Taisto Turusen olleen asiassa esteellinen. Mutta eihän tällä toteamisella ollut enää käytännössä mitään merkitystä, sillä kun lupa kerran oli myönnetty, niin se oli myönnetty. Oikeuskansleri Jonkalla, joka oli päästänyt Mauri Pekkarisen pälkähästä Suomi-Soffan taulujupakasssa pikapäätöksellään v. 2008,  ei tietenkään ollut munaa vaatia, että ydinlupa-asia olisi käsiteltävä maan hallituksessa uudelleen, kuten kaiken järjen mukaan olisi pitänyt tehdä. Toisena tapauksessa voidaan viitata Heidin Hautalan nykyisin johtaman valtionomistusohjauksen päällikön Pekka Timosen "ansiokkaaseen" toimintaan Finnairin hallituksessa ja niihin sotkuihin, joita tästä sitten on aiheutunut. Vaikka jäljet johtavien virkamiesten verkostumisesta yritysten hallintoon ovat siis näin kamalia, on Esko Aholalla otsaa vaatia, että virkamiehet olisivat vielä tiukemmin näiden HV-verkostojen pauloissa.

10. Tuollaista se on käytännössä tämä Esko Ahon haikailema poliittisen eliitin ja talouselämän johdon verkostuminen ja sen myötä syntynyt rakenteellinen korruptio. Esko matkustaa taas Harvardiin "edistämään tutkimusta", nyt kuulemma siitä, miten valtion rooli muuttuu hyvinvoinnin ja globaalin kilpailukyvyn ylläpitämisessä. Toivotamme hyvää matkaa ja antoisaa nollatutkimuksen edistämisen aikaa,  takaisinpaluulla ei ole mitään kiirettä!

624. Oikeus "omaan (tuttuun) tuomariin"?

Matti Norrin oikeuskäsitystä voisi luonnehtia surrealistiseksi 


1. Tänä aamuna pikkuhiljaa heräillessäni ja telkkaria avatessani ihmettelin, että ovatkohan Yle Uutisilta nyt loppuneet uutisten aiheet kokonaan. TV1:n Aamu-tv toitotti nimittäin joka puolen tunnin välein "ykkösjuttunaan" toimittaja Päivi Happosen kiihkeällä äänellä suorastaan veret seisauttavaa ideaa, jonka mukaan oikeusjutun asianosaisilla pitäisi olla "oikeus valita tuomarinsa". 

2. Kyllä se sitten piti 3-4 kertaa toistuneen puolituntisen jälkeen lopulta uskoa, että totta se oli, eli tuo toitotus tuli tosiaan telkkarista eikä ollut mitään "pikku-ukkojen" aamuhöpinöitä.

3. Toimittaja ei toki ollut keksinyt ideaa omasta päästään, vaan sen oli toimitukselle esittänyt, kukas muu kuin varatuomari Matti Norri. Toimittaja kuului uhoavan, että Matti Norri on "monen maan oikeuslaitoksen toimintaan perehtynyt pitkäaikainen asianajaja" ja pauhasi vielä, että tämä advokaatti uskoo, että "tuomioistuimiin saataisiin vipinää, jos asianosaiset voisivat itse valita jutulleen tuomarin."

4. Vai että oikein "vipinää". Toimittajan sananvalinta muistutti kummasti hänen kollegansa Ari Mölsän jutustelutyyliä, lienevätkö nämä kaksi väsänneet tämänkin jutun yksissä tuumin ja saaneet sen oikein tv-uutisten ykkösaiheeksi?

5. Kun kuulin, että idean takana oli asianajaja Matti Norri, en sitten enää juuri ihmetellyt tuota "mullistavaa" ja käänteentekevää ehdotusta. Matti Norri on nimittäin lakimies ja filosofi, jolta on totuttu kuulemaan ja lukemaan vuosien ja vuosikymmenten aikana vaikka minkälaisia ehdotuksia ja ideoita. Joskus ihan fiksujakin, mutta toisinaan taas ajatuksia, joita en haluasi väittää suorastaan päättömiksi, mutta joilla ei kuitenkaan olisi käytännössä toteutumisen mahdollisuuksia.

6. "En tunne miestä, sano Ketola Jeesusta", enkä minäkään tunne Matti Norria. Kaikki Norrin tuntevat juristit kuitenkin vakuuttavat kilvan, että Norri on älykäs ja fiksu lakimies, joka toisaalta on yksinäinen susi; hän on pitänyt vuosikymmeniä yhdenmiehen toimistoa Helsingissä. Termillä "yksinäinen susi" viitattaneen kuitenkin lähinnä siihen, että Matti Norri jää aika usein ajatuksineen yksin, niille ei juuri kannatusta tunnu löytyvän.

7. Viimeksi tällaisen todistuksen lähimmäisestään antoi tänään Jukka Kemppinen blogikirjoituksessaan "Norri". Kemppinen sanoi - kuten JK:lla on tapana sanoa lähes kaikista tunnetuista juristeista ja muistakin kuuluisuuksista - että "minä tunnen miehen." Kemppisen mukaan Matti Norri on ylifiksu ja yksinäinen susi, joka on muun ohella julkaissut kunnioitettavia suomennoksia. Kemppinen kertoo arvostavansa Matti Norria ja hävinneensä joskus oikeusjuttuja, joissa vastapuolta on edustanut Norri.

8. Minä en tunne henkilökohtaisesti Matti Norria - en muuten Jukka Kemppistäkään, vaikka olen istunut hänen kanssaan pari vuotta Markku Arposen johtamassa laajapohjaisessa komiteassa. Mutta tämä ei olekaan minusta kovin tärkeää, sillä olen kyllä tuntevinani Matti Norrin - samoin kuin Jukka Kemppisenkin - hänen lainopillisten artikkeliensa, kirjojensa sekä erityisesti hänen lukuisten lehtikolumniensa perusteella. Matti Norri ja Jukka Kemppinen ovat minusta jollakin tavalla saman lajityypin (snobi) edustajia, itsenäisiä ja itsepäisiä juristeja ja filosofeja kumpikin ja lisäksi tuotteliaita kirjoittajia. Piippukin taisi aiemmin istua kummankin suupielessä, ellen väärin muista!

9. Matti Norri on omaperäinen ajattelija niin juridiikassa kuin muutenkin ja hän tuntuu olevan idearikas ihminen joka häärää vähän siellä sun täällä. Mutta mitä tulee meikäläisen omaan erityisalaan eli prosessioikeuteen ja käytännön oikeudenkäyntien järjestämiseen, niin minun on kyllä pakko sanoa, että Matti Norri edustaa tuolla sektorilla "mennyttä maailmaa," sillä niin vanhakantaisia tai muuten outoja hänen ajatuksensa tuntuvat useimmiten olevan. Matti Norri on kuuleman mukaan julkaissut äskettäin Kanava-lehdessä artikkelin, jossa kritisoidaan vahvasti Suomen nykyistä oikeudenkäyntimenettelyä ja sen periaatteita. En ole tuota kirjoitusta lukenut, koska en ole kylttyyri-ihmisiä eikä minulle tule Kanavaa, mutta pitääpä muistaessa kipaista joskus kirjastoon tutustumaan Norrin sanottuun kirjoitukseen.

10. Matti Norrin uusin ehdotus, jonka mukaan oikeusjutun asianosaisten tulisi siis saada oikeus valita oma tuomari yleisessä tuomioistuimessa käytävässä riitaprosessissa, on minusta mahdoton toteuttaa, vaikka Jukka Kemppinen yrittää tuota ajatusta omassa blogissaan ymmärtää. Norri tietää varmaan itsekin vallan hyvin, että hänen ehdotustaan ei voida toteuttaa, mutta ainahan sitä kannattaa heitellä ilmoille silloin tällöin myös ufo-ajatuksia, sillä ainakin Yle Uutiset voi sellaisiin helposti takertua!

10a. Tuomioistuinsovittelussa, jolla tarkoitetaan sellaista tuomioistuimen (käytännössä käräjäoikeuden) jäsenen johdolla tapahtuvaa riita-asian sovittelua, jolla ei ole yhteyttä vireillä olevaan oikeudenkäyntiin (oikeudenkäynnin ei tarvitse olla edes vireillä), sovittelua hakeva voi kuitenkin lain mukaan (sovittelulaki 4 §) pyytää nimetyn tuomarin määräämistä sovittelijaksi. Subjektiivista oikeutta saada tietty sovittelija asianosaisella ei kuitenkaan ole, ja pyyntöön suostuminen edellyttää käytännössä, että molemmat osapuolet ovat asiasta yhtä mieltä. Tuomioistuinsovittelu, jolla on yritetty saada käräjäoikeudesta "kilpailukykyistä" elintä "riidanratkaisumarkkinoilla" on kuitenkin käytännössä edelleen verrattain harvinaista, eikä tietoa ole siitä, kuinka usein sovittelua hakeva pyytää tiettyä tuomaria sovittelijaksi.

11. Oikeusriidan asianosaisella on oikeus - ainakin periaatteessa - valita oma avustajansa eli asianajajansa; tätä korostetaan myös Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa. Samoin välimiesmenettelyssä riitapuolet - käytännössä toki heidän asianajajansa - nimeävät ensin kumpikin oman välimiehensä, jotka sitten valitsevat oikeuden puheenjohtajan.

12. Mutta selvää on, että tällaista valinnanvapautta asianosaisille ei voida antaa tuomioistuimessa tapahtuvassa riita-asian käsittelyssä, sillä se ei ole sopusoinnussa oikeudelta edellytettävän puolueettomuuden ja riippumattomuuden kanssa. Avioeroasioita, joissa Norrin mukaan tällainen oikeus esimerkiksi voitaisiin asianosaisille antaa, ei muuten enää edes käsitellä käräjäoikeudessa tuomareiden päätöksillä, vaan ne ratkaistaan oikeuden käräjäsihteerien toimesta; ositus-yms. riidat ovat sitten taas asia erikseen.

13. Monien muiden maiden (kuin Suomen) laissa on säännöksiä, joilla on pyritty nimenomaan estämään, etteivät oikeusjutun asianosaiset, käytännössä heidän asianajajansa, voisi vaikuttaa siihen, kuka tai ketkä toimivat jutussa tuomareina. Jutut ja asiat tulee jakaa tuomareiden kesken arpomalla tai muuten sattumanvaraisesti, niin ettei minkäänlaista sumpliminen ja vaikuttaminen riippumattoman tuomioistuimen kokoonpanoon onnistuisi. Suomessa ei, ihme kyllä, tähän(kään) asiaan ei ole kiinnitetty juuri minkäänlaista huomiota, sillä laissa tai edes tuomioistuimien työjärjestyksissä ei ole asianmukaisia säännöksiä juttujen jakamistavasta eri tuomareiden tai kokoonpanojen kesken. Eivätkä myöskään ylimmät laillisuusvalvojamme - kuinkas muuten - ole hoksanneet tai halunneet asiaan millään tavalla puuttua.

14. Välillisesti periaate, jonka mukaan asianosainen ei voi vaikuttaa siihen, kuka on jutussa tuomarina, ilmenee OK 16 luvun 3 §:n 2 momentista. Sen mukaan ratkaisuun, jolla tuomari on todettu esteelliseksi, ei saa hakea muutosta. Näin siksi, ettei asianosaisella ole intressiä siitä, kuka tai ketkä ovat hänen asiassaan tuomareina. On lähdettävä siitä, että tuomareiksi valitaan ainoastaan taitavia ja ahkeria lakimiehiä, ei laiskoja ja taitamattomia. Jos tässä suhteessa on puutteita, voivat tuomareiden valinnasta ja virkaan esittämisestä vastaavat katsoa peiliin.

15. Matti Norri perustelee ehdotustaan oikeudenkäyntien nopeuttamisella. Hänen mukaansa asianosaiset tietenkin veisivät jutut sellaisille tuomareille, jotka käsittelisivät ne joutuisasti.

16. Mutta kuten jokaisen maallikonkin tulisi ymmärtää, ettei käsittelyn nopeus suinkaan ole ainoa asia, mitä oikeudenkäynnissä tavoitellaan. Käsittelyn nopeus ei välttämättä takaa prosessin laatua eli sitä, että asia käsitellään asianmukaisesti ja siinä pyritään ja saadaan aikaan oikea ja lainmukainen ratkaisu. Lisäksi, jos asianosaiset veisivät kaikki jutut Norrin toteamin tavoin "nopeille tuomareille", niin mitä virkaa tuomioistuimissa olisi enää "hitailla tuomareilla"? Nopeat tuomarit voisivat sitä paitsi Norrin systeemissä tuota pikaa nääntyä raskaan työtaakan alle, kun taas "hitaat" voisivat vain katsella kaikessa rauhassa vierestä kollegojensa työuupumusta. Minusta tuntuu, että Norrin ajatus ei ole myöskään tältä kannalta oikein loppuun asti harkittu.

17. Mutta Matti Norrilla oli Yle Uutisille myös toinen idea, jonka avulla oikeusprosesseja voitaisiin hänen mielestään "kehittää" ja nopeuttaa. Tämä toinen idea tuntuu ensi näkemältä tepsivältä: tuomareille maksetaan palkkaa sitä mukaa, kun juttuja ratkaistaan! Norrin mukaan tämä olisi vallan loistava uudistus, ja hän perustelee sitä näin: "Kun tekee töitä, saa rahaa, ja tämä kannustaa tuomareita juttujen joutuisaan käsittelyyn." Yksinkertaista ja tehokasta, eikö vain?

18. Mutta tähän ns. provisiopalkka-ajatukseen liittyy aivan sama epäkohta kuin edellä mainittuun oman tuomarin valintaoikeuteenkin. Mikä takaa sen, että nopsasti käsitellyt ja ratkaistut jutut päättyvät myös oikeaan ja hyvin perusteltuun tuomioon, jonka asianosaiset voivat hyväksyä? Jos juttuja ratkaistaisiin kuin liukuhihnalta ja sitä mukaa, kun niitä tuodaan oikeuteen, ei ole takeita oikeusvarmuudesta ja työn laadusta, vaan olisi päin vastoin pelättävissä, että käsittely nopeutuu vain siksi, että tuomarit tarvitsevat "parempaa liksaa."

19. Jos tuomari huomaisi olevansa rahapulassa, niin hän voisi "Norrin maailmassa" ilmoittaa päällikkötuomarille (Takkinen), että "hai sie hyvä laamanni, annapa miulle taas iso kasa juttuja, minä kyllä ratkaisen ne käden käänteessä, tarvitsen nimittäin hiukka fyrkkaa, ja sinäkin voit siten esitellä OM:lle ja KKO:n Pauliinelle, miten nopsasti me täällä käräjäoikeudessa juttuja oikein käsittelemme"!

20. Matti Norri tuntee selvästi kaihoa niihin "vanhoihin hyviin aikoihin", jolloin maaseudun ukkotuomarit olivat sporttelipalkkauksen piirissä ja tienasivat todella hyvin. Ukkotuomari  hoiti tuomiokuntaa tavallaan kuin yksityispraktiikkansa konsanaan, sillä hän palkkasi tuomiokunnan kanslistit (yleensä yksi naisihminen riitti) ja muut apulaiset, mutta kantoi samalla kaikista "suoritteista" (erilaisista pöytäkirjoista ja muista toimituskirjoista) kertyvät palkkiot ja maksut eli sporttelit itselleen. Käräjiäkin ukkotuomari istui silloin, kun tahtoi ja huvitti, mutta useimmiten käräjien istumisesta eli varsinaisesta lainkäytöstä vastasivat kuitenkin "orjat" eli tuomioistuinharjoitteluaan tuomiokunnassa suorittavat vastavalmistuneet nuoret juristit notaareina ja ns. päätoimisina apulaisina.

21. Olen itse seurannut notaarina ja sinä aikana käräjiä 30 päivää lähes putkeen istuneena nuorena juristina tuota sporttelituomiokunnan "touhua" enkä kyllä voisi itse suositella paluuta sanottuun järjestelmään. Norri tuntuu romantisoivan kovasti  vanhoja sportteliaikoja. - Toimittaja Happosen mukaan sporttelijärjestelmä olisi ollut alioikeuksissa vallalla vielä 80-luvulla, mutta todellisuudessa sporttelipalkkauksesta alettiin siirtyä kokonaispalkkaukseen jo 1970-luvun puolivälissä.

22. Suomen suurimman tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden laamanni Eero Takkunen ("jonka tunnen"), näyttää sen sijaan haikailevan Norrin ehdottaman provisiopalkkauksen perään. Takkusen mukaan on "periaatteellinen ongelma, että kaikilla tuomareilla on sama palkka riippumatta siitä, miten paljon tekee töitä". Takkusen mukaan ongelma on lähinnä se, miten töitä mitataan. Hän pitää Norrin ehdottamaa palkkausjärjestelmää "kokeilemisen arvoisena."

23. Heh, siinähän sitten kokeilette! Minusta käräjäoikeuden laamannin on kuitenkin turha hokea, että tuomareilla on sama palkka riippumatta siitä, miten paljon tekee töitä. Jos tässä on jossakin käräjäoikeudessa tai hovioikeudessa ongelmia, niin silloin kyllä asianomaisen päällikkötuomarin eli esimerkiksi juuri laamannin pitäisi katsoa peilin. Laamannin velvollisuutena on nimittäin jo lain mukaan huolehtia siitä, että tehtävät jakautuvat oikeudessa tasaisesti eri tuomareille. Jos laamanni huomaa, kuten hänen pitäisi huomata, että joku tai jotkut tuomarit laiskottelevat, niin hänen pitää tietenkin päällikkönä puuttua heti asiaan ja panna asiat järjestykseen eli siis valvoa, että laiskat tuomarit saadaan kuriin ja  rupeavat hommiin siinä kuin muutkin tuomarit. Tähän laamannilla kyllä aivan lailliset keinot olemassa, eli hän ei voi vetäytyä tuomareiden riippumattomuuden taakse, jos hänen johtamansa oikeuden tuomarit laiskottelevat.

24. Edellä oleva kritiikki, jossa on puututtu vain pariin yksityiskohtaan, ei toki tee oikeutta Matti Norrin pitkälle asianajajan uralle ja hänen varsin laajalle monipuoliselle kirjalliselle tuotannolleen. Todella arvostettuja huippuasianajajia on silloin tällöin muistettu oikeustieteen kunniatohtorin tai professorin arvonimellä. Minusta Matti Norri voisi olla mainitunlaisen kunnianosoituksen arvoinen advokaatti, vaikka hänen uusin ehdotuksensa "oma tuomari" -järjestelmästä onkin täyttä huuhaata.