895. Puukartellijuttu palautettiin käräjäoikeuteen

1. Markkinaoikeus lausui päätöksessään 3.12. 2009, että Metsäliitto, Stora Enso ja UPM Kymmene olivat syyllistyneet 1997-2004 valtakunnalliseen raakapuun ostokartelliin eli kilpailun rajoittamiseen. Markkinaoikeus tuomitsi Metsäliiton 21 miljoonan ja Stora Enson 30 miljoonan euron suuruiseen seuraamusmaksuun. Metsäliiton sakkoja alennettiin sillä perusteella, että se oli tehnyt  viranomaisten kanssa yhteistyötä tapauksen selvittämiseksi. UPM Kymmene vapautettiin kokonaan seuraamuksen maksuvelvollisuudesta, koska yhtiö oli paljastanut kartellin.

2. Markkinaoikeuden ko. ratkaisuun perustuen 656 yksityistä metsänomistajaa on nostanut Helsingin käräjäoikeudessa korvauskanteita Metsäliittoa, Stora Ensoa ja UPM:ää vastaan puukaupoissa kärsimiensä tappioiden johdosta. Ensimmäiset kanteet pantiin vireille 20.12.2012 ja (tähän mennessä) viimeisimmät toukokuussa 2012. Yksittäisten korvauskanteiden suuruus vaihtelee 2 000 eurosta 700 000 euroon, yhteensä yksityiset metsänomistajat ovat vaatineet korvausta noin 70 miljoonaa euroa. Myös 43 raakapuuta metsäyhtiöille myyneet kunnat, kaupungit ja seurakunnat ovat nostaneet korvauskanteita kolmea metsäyhtiöitä vastaan. Suurimman korvauskanteen, määrältään 157 miljoonaa euroa, on nostanut käräjäoikeudessa Metsähallitus.

3. Yksityisten metsänomistajien kanteita on vetänyt Suurisavotta -niminen ryhmittymä. Vastaajat Metsäliitto, Stora Enso ja UPM-Kymmene väittivät käräjäoikeudessa, että korvauskanteet on nostettu liian myöhään, joten ne tuli jättää vanhentuneina tutkimatta. Asiallisesti vastaajat ovat kiistäneet kanteet, koska ne eivät ole aiheuttaneet hintayhteistyön vuoksi vahinkoa metsänomistajille.

4.  Helsingin käräjäoikeus, jonka puheenjohtajana oli käräjätuomari Pirjo Peura-Vasama, hyväksyi 28.3.2014 metsäyhtioiden vanhentumisväitteen ja jätti (asiassa äänestys 2-1) 13 yksityisen metsänomistajan kanteet tutkimatta. Käräjäoikeuden mukaan kanneoikeutta koskeva viiden vuoden vanhentumisaika oli alkanut kulua jo toukokuussa 2004, jolloin Kilpailuvirasto kertoi julkisuuteen antamassaan tiedotteesssa epäilevänsä metsäyhtiöitä kielletystä yhteistyöstä eli kartellista. Käräjäoikeus viittasi myös siihen, että UPM oli myöntänyt kartellin olemassaolon. Käräjäoikeuden mukaan kantajilla oli ollut toukokuuhun 2009 mennessä mahdollisuus selvittää, oliko raakapuun ostokartellista aiheutunut heille vahinkoa, mutta ensimmäiset kanteet oli nostettu vasta joulukussa 2012. Käräjäoikeus hylkäsi kanteet vanhentuneina sekä ensisijaisen perusteen eli kilpailunrajoituslain 18a §:n nojalla ajettuna että toissijaisen kanneperusteen osalta eli siltä osin kuin korvauksia on vaadittu sopimukseen perustuvana tai sopimuksen ulkoisena vahingonkorvauksena taikka perusteettoman edun palautuksena.

5. Metsänomistajat valittivat päätöksestä Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus antoi päätöksensä viime perjantaina 21.1.2014. Hovioikeus totesi, että markkinaoikeus oli päätöksellään 3.12.2009 määrännyt kiellettyyn kilpailunrajoitukseen perustuvat seuraamusmaksut Metsäliitolle ja Stora Ensolle. Markkinaoikeuden päätös on tullut lainvoimaiseksi 4.1.2010. Vasta päätöksen lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen metsänomistajilla on hovioikeuden mukaan ollut riittävät tiedot lain edellyttämästä kilpailunrajoituksesta ja sopimusrikkomuksesta. Kilpailunrajoituslain 18a §:n 3 momentissa säädetty viiden vuoden aika kanteen nostamiselle oli siten alkanut 4.1.2010. Koska metsänomistajat ovat panneet kanteensa vireille 20.12.2011 eli ennen mainitun määräajan päättymistä, kanteita ei voida hylätä ensisijaisella perusteella ajettuna vanhentuneina. Hovioikeuden mukaan kanteita ei voitu hylätä vanhentuneina myöskään edellä mainitulla toissijaisella perusteella.

Hovioikeuden yhden valittajan osalta antama päätös

6. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomiot ja vapautti valittajat velvollisuudesta suorittaa käräjäoikeuden heidän maksettavakseen määräämiä metsäyhtiöiden oikeudenkäyntikuluja. Kaikki jutut palautettiin käräjäoikeuteen, jonka tulee hovioikeuden päätösten saatua lainvoiman ottaa asiat edelleen käsiteltäväkseen. Kun kilpailunrajoituslakiin perustuvan vahingonkorvausvaatimuksen kanneaika vanhenee hovioikeuden päätöksen mukaan 4.1.2015, on myös sellaisilla metsänomistajilla, jotka eivät ole vielä kannetta nostaneet, kuukausi aikaa hakea käräjäoikeudessa korvauksia.

7. Kirjoitin Helsingin käräjäoikeuden viime maaliskuussa antamien tuomioiden jälkeen olevani varma siitä, että hovioikeus tulee päätymään vanhentumiskysymyksen osalta toisenlaiseen lopputulokseen. Katso blogikirjoitusta numero 835/15.4.2014, kohta13.  Olin niin varma asiasta, että olisin lyönyt siitä vaikka vetoa. Käräjäoikeuden tuomioiden perustelut olivat näet melko heppoisen tuntuiset. Hovioikeuden antamista päätöksistä haetaan todennäköisesti valituslupaa, mutta ratkaisujen perustelut ovat niin vakuuttavia, että korkein oikeus tuskin suostuu lupahakemuksiin. Vaikka valituslupa myönnetään, lienee ilmeistä, ettei hovioikeuden päätösten lopputulos tule muuttumaan.

8. Kartellijuttu pääsee piakkoin kunnolla vauhtiin käräjäoikeudessa. Oikeudessa kiistellään muun muassa siitä, ovatko kaikki yksityiset metsänomistajat ammattimaisia elinkeinonharjoittajia, joilla kilpailunrajoituslain mukaan on oikeus saada kartellin johdosta korvauksia. Käräjäoikeudessa taitetaan peistä myös siitä, ovatko metsänomistajat todella kärsineet kartellin johdosta vahinkoa ja miten paljon metsäyhtiöiden tulisi maksaa puuta myyneille korvauksia. Juttu työllistää runsaasti eri alojen asiantuntijoita, konsulttiyhtiöitä ja tietenkin asianajajia. Kantajien asiantuntijoiden asiana on näyttää, että puun hinta oli kartellin vuoksi alhaisempi kuin mitä se muuten olisi ollut, vastaajien asiantuntijat pyrkivät puolestaan osoittamaan, että puun hintaan vaikuttavat monet muutkin tekijät, eli kartellin vaikutuksia ei voida näyttää toteen yksinomaan kauppahintojen perusteella.

827. Asianajajilta haukkumaviestejä tuomareille

1. Helsingin käräjäoikeus on tuomareiden ja henkilökunnan lukumäärän perusteella mitattuna Suomen suurin tuomioistuin. Käräjäoikeuden päällikkötuomarina on laamanni Eero Takkunen, jonka isä Lauri toimi aikoinaan korkeimman oikeuden jäsenenä eli oikeusneuvoksena. 

2. Laamanni Takkusenkin aikakaudella käräjäoikeudessa on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista, sekä outoja että suorastaan huvittaviakin episodeja. Näistä kommelluksista raportoidaan usein Yle Uutisissa, jonka toimituskuntaan laamanni Takkusella tuntuu olevan hyvät suhteet. Viime vuoden lopulla kerroin blogissani, miten laamanni Takkunen nosti äläkän käräjäoikeuksien uudesta rikostuomioiden kehittämishankkeesta eli RITU:sta. Takkunen ja lähes koko tuomarikunta käräjä- ja hovioikeuksissa nousi uudistuksen johdosta takajaloilleen ja haukkui RITU:n olevan täysi susi. Katso blogi numero 813/28.12. 2013.

3. Toissa päivänä Yle Uutiset kertoi käräjäoikeuden vihon viimeisestä riesasta. Ohjelmassa, jossa haastateltiin myös laamanni Takkusta, kerrottiiin, miten asianajajat lähettelevät haukkumaviestejä käräjäoikeuden tuomareille. Näitä henkilökohtaisia sähköpostiviestejä tuomarit ovat kuulemma  saaneet asianajajilta, jotka ovat olleet tyytymättömiä ko. tuomareiden käräjäoikeuden nimissä antamiin tuomioihin. Viestejä tulee sellaisilta advokaateilta ja muilta oikeusavustajilta, joiden päämiehet ovat hävinneet juttunsa käräjäoikeudessa. 

4. Laamanni Takkunen kertoi ko. tv-jutussa, että käräjäoikeus aikoo puuttua asiaan. Takkusen mukaan kyse ei ole ainoastaan yksittäisistä viesteistä, vaan laajemmasta ongelmasta. Takkusen mukaan käräjätuomarit ovat saaneet viestejä, joissa tuomareita on syytetty siitä, että he ovat tuominneet tahallaan väärin.  Takkunen ihmettelee tuomareiden moittimista, sillä hänen mielestään "oikea tie" saada vääriksi koettuihn ratkaisuihin oikaisu  on valittaa niistä hovioikeuteen. 

5. Takkusen mukaan viesteissä on yritetty selkeästi provosoida tuomareita. Tuomarit ovat kuitenkin yrittäneet olla provosoitumatta, vaikka on provosoitu, sanoo Takkunen. Takkusen mukaan Helsingin käräjäoikeus on saanut nyt tarpeekseen mainitunlaisista viesteistä ja aikoo puuttua tilanteeseen. Käräjäoikeus kerää ko. haukkumaviestejä ja aikoo olla sen asian tiimoilta yhteydessä Suomen Asianajajaliittoon ja "muihin tahoihin, jotka toimivat oikeudenkäynneissä", kertoo Takkunen.

 6. Asianajajaliiton johdossa ko. viestien lähettämistä ei hyväksytä. Liiton puheenjohtajan Risto Sipilän mukaan asianajajan tulee osoittaa tuomioistuimelle asianmukaista arvonantoa, eikä asianajaja saa pyrkiä epäasiallisesti vaikuttamaan tuomioistuimeen. Lähtökohtaisesti ratkaisuihin tulee pyrkiä vaikuttamaan muutoksenhakuteitse eli valittamalla hovioikeuteen. Sipilä ei pidä asiallisena, että tuomioistuimia lähestytään muulla tavoin.  

7. Laamanni Takkunen kertoi olevansa huolestunut myös siitä, että tuomarit ovat alkaneet saada viestejä myös tavallisilta kansalaisilta, joiden oikeudenkäynti on kesken tuomioistuimessa. Esimerkiksi lasten huoltajuusriidoissa vanhemmat lähettävät suoraan tuomareille sähköposteja, joissa kertovat kiistaansa liittyviä asioita. Kun vanhemmille selitetään, että asia täytyy kertoa kaikille osapuolille, niin asiaa ei enää ole haluttukaan tuoda esille oikeussalissa. Tällaisella toiminnalla laamannin mukaan yritetään vaikuttaa epäasiallisesti tuomareihin. Takkusen mukaan oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää, että "kaikki keskustelu käydään tuomioistuimen kanssa", jolloin tuomari ei henkilöidy ko. asiaan. 

8. TV-jutussa arveltiin, että viestejä lähetteleviltä oikeusavustajilta ja tavallisilta kansalaisilta ovat menneet sekaisin nettien keskustelupalstat ja oikeuslaitos. Laamanni Eero Takkunen sanoo, että nettiviestintä on lisääntynyt valtavasti, mikä on johtanut siiihen, että joillakin tahoilla on mennyt sekaisin se, mitä kirjoitetaan nettiin ja mitä taas tuomarille henkilökohtaisesti.

9.Vanhastaan on tiedetty, että tuomioistuimissa ja advokaattipiireissä puhutaan aika usein "pahaa" kollegoista ja muista oikeudenkäynneissä esiintyvistä henkilöistä. Tuomarit eivät tyydy aina "sättimään" vain toisiaan tai ylioikeuksien tuomareita, vaan oikeussalin ulkopuolella kunniansa saavat kuulla myös juttuja ajavat asianajajat tai muut asiamiehet ja avustajat. Mutta haukkumaviestejä ei ole aiemmin ollut tapana lähettää. Sähköinen viestinnän kasvu on mahdollistanut nykyisin myös kiukkuisten tekstiviestien ja sähköpostien lähettämisen.

10. Suomen Asianajajaliiton on syytä suhtautua asianajajien tuomareille lähettämiin moiteviesteihin vakavasti. Liitolla on laillisia keinoja, joilla  "häirikköadvokaatit" voidaan saada kuriin. Moitteiden kohteeksi joutuneet tuomarit voivat puolestaan tehdä kunnianloukkauksesta rikosilmoituksen, jos heitä syytetään viesteissä siitä, että he ovat tuominneet jutussa väärin. Rikoslakiin olisi syytä ottaa nykyistä tiukemmat säännökset oikeuden halventamisesta, jotka koskisivat myös oikeuskäsittelyn jälkeen tai kestäessä tuomareille lähetettäviä epäasiallisia viestejä.

11. Oikeusjutuissa asianosaisina olevien tavallisten kansalaisten tuomareille lähettämiin viesteihin voidaan sitä vastoin suhtautua ymmärtäen, jollei viesteissä ole kyse suoranaisesta tuomarin kunnian loukkaamisesta. Asianosaisilla on esimerkiksi oikeus tiedustella, mikä on ao. jutun käsittelyaikataulu ja missä vaiheessa asia on sekä esittää asian käsittelyn kiirehtimistä koskevia pyyntöjä.

813. Tuomioistuimissa tietotekniikkaongelmia

1. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on suominut tähän mennessä jo useaan kertaan valtionhallinnon eri sektoreiden it-ogelmia moittien muun muassa ministeriöiden tai virastojen ohjelmisto- ja järjestelmähankintoja ja hankkeita tuloksettomuudesta. Kaikkien tuntemat terveydenhuollon it-ongelmat ovat johtuneet it-alan ja terveydenhuollon joustamattomista ja puutteellisista käytännöistä. Niiden yhteensovittaminen on vaikuttanut usein ylivoimaiselta. Ongelmat ovat aiheutuneet esimerkiksi alan rakenteellisista vinoutumista eli siitä, että ohjelmistotuottajilla on liian vahva asema ja asiakkailla liian heikko. Valtionhallinnon tietetotekniikan kehittäminen on niellyt kymmeniä miljoonia euroja, mutta monet uudistushankkeet ovat edelleen kesken eikä jo käyttöön otettuihin uudistuksiin ole oltu aina tyytyväisiä.

http://www.tietoviikko.fi/cio/valtion+ithankkeet+karsivat+kroonisesta+myohastelysta/a908800

2. Myöskään oikeuslaitos ja tuomioistuimet eivät ole säästyneet tietotekniikkaongelmilta. Ongelmia on ilmennyt esimerkiksi puolisen vuotta sitten käyttöön otetun rikostuomiosovelluksen kehittämishankkeen eli ns. Ritu-järjestelmän tiimoilta. Ritun tavoitteena on ollut tukea ja helpottaa rikosjutuissa annettavien tuomioiden tuottamista ja arkistointia. Ongelmista uutisoitiin tänään Yle Uutisten verkkosivulla sekä TV1:n pääuutislähetyksen (klo 20.30) oikein ykkösuutisena. Uutisjuttuun pääsee käsiksi tästä.

3. Täytyy aluksi todeta, että ko. uutisjuttu on suoraan sanottuna tehty kuin "juosten kustu". Jutusta ei kunnolla selviä, mikä tuo Ritu oikeastaan on ja millaisia ongelmia sen käytössä on ilmenyt ja mistä ongelmat tarkkaan ottaen. Toimittaja, joka ei ole  - syystäkin - laittanut nimeään verkkosivulla julkaistun jutun alle, ei näytä olevan oikein jyvällä asiasta tai tuomioistuinasioista ylipäätään. Hän käyttää jutussaan katupoikamaisia sanontoja, jollaisia julkisin varoin ylläpidetyssä tiedotusvälineessä ei olisi vakavasta asiasta puhuttaessa sopivaa käyttää. Toimittaja puhuu esimerkiksi "linnareissuista", "rötöstelijöistä", rikoksentekijöiden "livahtamisesta kuin koira veräjästä", siitä, ettei uudistus ole mennyt oikein "putkeen" jne. Toimittaja ei tunnu tietävän alioikeuden virallista nimeä, vaan sanoo, että ongelmia on esiintynyt muissakin "raastuvissa" Rovaniemenä myöten.

4. Myöskään toimittajan juttua varten suorittamista haastatteluista ongelmat ja niiden syyt eivät selviä, haastateltujen henkilöiden lausumat ovat varsin sekavantuntuisia.  Helsingin käräjäoikeuden rikosasioiden osastojohtajana toimiva tuomari Jaana Helander kertoo välitosakkeen "Pahimmassa tapauksessa vaarallista rikollista ei saada vankilaan" alla, että pahin skenaario on se, että "vaarallista rikollista ei saada vankilaan suorittamaan rangaistusta, vaan hän on vapaana ja aiheuttaa kenties lisää ongelmia yhteiskunnalle". Helanderin lausuma, jonka mukaan "se on ankaroittava seikka, että aikaisemmat tuomiot eivät näy rikosrekisterissä", vaikuttaa käsittämättömätlä, ainakaan minulle tuon lausahduksen merkitys ei avautunut. Mutta oli asian käsittelyjärjestelmä sitten millainen tahansa, niin todella "vaarallista rikoksentekijää" ei toki saisi laskea vapaalle jalalle odottamaan tuomion antamista, itse asiassa hänet olisi syytä määrätä vangittavaksi jo ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyä. Haastattelusta  ilmeni, että oikeastaan käräjätuomari ei ole edes vakavissaan, vaan hän myönsi toimittajalle maalailevansa vain uhkakuvia, sillä hänen kertomistaan "moisista tapauksista ei ole toistaiseksi tietoa"! Voidaanko näin "värikkään lennokkaisiin" lausumiin ylipäätään suhtautua vakavasti?

5. Ritu-järjestelmää vaivaavien ongelmien sisältö ja syyt eivät selviä myöskään laamanni Eero Takkusen lyhyestä lausunnosta. Takkunen valittelee vain, että "tuomion laatiminen on niin vaikeata ja hankalaa, menee monta monta kertaa uusiksi ja tuomion antaminen viivästyy". Laamannin lausunnosta saa käsityksen, jonka mukaan hänen johtamassaan käräjäoikeudessa rikosjutut päättyvät lähes säännönmukaisesti kansliatuomion antamiseen - tuomion antamista lykätään vähintään kuukaudella - vaikka lain mukaan pääsääntönä on tuomion antaminen heti pääkäsittelyn päättyessä. "Aikaisemmin tiedettiin, että tuomio annetaan kuukauden kuluttua, ja se annettiin kuukauden kuluttua", sanoo Takkunen. Nyt sen sijaan voi Takkusen mukaan käydä niin, että "tuomion laatimiseen menee pari-kolme kuukautta". Se, miten tämä johtuisi uudesta "Ritusta", ei lausunnosta selviä.

6. Ota tästä sitten selvää! Ulkopuolisen on toimittajan jutun tai laamannin jokseenkin epämäräisen lausunnon perusteella vaikea päätellä, mistä epäkohdat ja viivästykset oikeastaan johtuvat, tuomion antajista eli tuomareista vai uudesta järjestemästä eli siitä peijakkaan "Ritusta". Ehkäpä joku käräjätuomari tai muu asiaa todella tunteva voisi valaista asiaa hieman tarkemmin?

7. Helsingin käräjäoikeuden laamanni ja sen osastonjohtajat näyttävät haluavan vierittää syyn "linareissujen lykkäytymisiin" eli tuomioiden antamisessa ilmeneviin viivästyksiin yksinomaan Ritu-järjestelmän kehittäjälle ja ylläpitäjälle eli oikeusministeriölle.  Ritu-kehittämishanketta varten pantiin vuonna 2012 pystyyn laaja organisaatio, jonka ohjaustyhmä jaettiin kahtia eli johtoryhmään ja toisaalta sisältö- ja muutoshallintaryhmään. Näissä ryhmissä on ollut OM:n virkamiehiä, tuomareita ja muuta virkamieskuntaa rutosti, koko hankkeen napamiehenä on toiminut oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos. Kehittämishankkeen tavoitteet ja tehtävät ilmenevät tästä.

8. Hallitusneuvos Liljeroos ei kuitenkaan halunnut ottaa ongelmia täysin oikeusministeriön piikkiin, sillä hänen mukaansa itse järjestelmässä olisi ainoastaan "pieniä viilauksen tarpeita". Ongelmat johtuvat Liljeroosin mukaan suurimmaksi osaksi järjestelmää käyttävästä henkilöstöstä, joka ei ole kaikissa käräjäoikeuksissa valmistautunut riittävän hyvin uuden järjestelmän käyttöönottoon. Tästä taas kantavat vastuun käräjäoikeuksien päällikkötuomarit, Helsingissä siis laamanni Takkunen. Kun Ritun kehittämiseen on osallistunut tuomareita myös käräjäoikeuksista samoin kuin käräjäsihteereitä, vaikuttaa hieman oudolta, ettei järjestelmän käyttämisessä nyt havaittuja puutteita ole sunnitteluvaiheessa osattu ottaa huomioon.

9. Tässä sitä siis ollaan! Jo kauan sitten aikansa eläneen asiankäsittelyjärjestelmän (Sakari 1980-luvulta) uudistusta on odoteltu vuosikausia. Sitten kun Sakari vihdoin ja viimein saadaan korvatuksi Ritulla, niin ilmenee, että eihän tämä Ritukaan toimi kunnolla! Tämä on kovin tuttua valtionhallinnon tietoteknikkauudistuksista puhuttaessa. Ritun kehittäminen on maksanut tähän mennessä jo kuusi miljoonaa euroa, mitta "pientä laittoa" se tuntuu edelleen vaativan. Järjestelmää on kuulemma tarkoitus "kehittää edelleen" ensi vuonna. Sillä välin ministeriö ja käräjäoikeuden tuomarit kiistelevät keskenään siitä, mistä Ritun ongelmat oikein johtuvat.

10. Itse en oikein jaksa uskoa, että Ritu-järjestelmä yksin voisi viivästyttää rikostuomioiden antamista niin merkittävällä tavalla kuin Ylen uutisjutussa annetaan ymmärtää. Pohjois-Suomen käräjäoikeuksissa on valitettu lähinnä sitä, että Ritu pakottaisi tuomareita kirjoittamaan kaikki tuomiot kaavamaisesti,  joka ei aina ole käsillä olevan jutun kannalta tarkoituksenmukaisin tapa, sen sijaan järjestelmästä ei ole väitetty aihautuvan viivästymistä tuomioiden antamisessa. Aiheutuisiko järjestelmästä ongelmia lähinnä vain sellaisissa tapauksissa, joissa tuomion antamista lykätään päääsittelyn päättymisen jälkeen viikko- tai jopa kuukausikaupalla eli kansliatuomio-tapauksissa? Tuollainen käytäntöhän meille on valitettavasti päässyt vallalle lähestulkoon kaikissa hiemankin laajemmissa asioissa ja riita-asioiden lisäksi myös rikosjutuissa. Selvää joka tapauksessa on, että Ritu-järjestelmä ei estä hyvin perusteltujen ratkaisujen laatimista.

806. Asfalttikartellijutussa kansliatuomio

Käräjäoikeuden tiedotustilaisuus tänään, kuva Petteri Paalosmaa/Uusi Suomi

1. Olen arvostellut jo pidemmän aikaa suomalaisten tuomioistuinten käytäntöä kansliatuomioiden antamisessa. Yksi epäkohta on se, että huolimatta laissa olevista määräajoista, joiden kuluessa kansliatuomio on annettava, sanottuja aikoja ei käytännössä noudateta, vaan ne yleensä ylitetään ja useimmiten vieläpä reippaasti.  Vaikka syytetty olisi vangittuna, kuten esimerkiksi Ulvila-jutussa on asian laita, tuomion antamista saatetaan lykätä kuukausikaupalla. 

2. Toinen epäkohta, josta nyt on tarkoitus puhua, liittyy kansliatuomioiden antamiseen. Kansliatuomiota ei Suomessa julisteta,  eli tuomion laatineet tuomarit eivät vaivaudu tulemaan henkilökohtaisesti oikeuteen antamaan tuomiota eli kertomaan tuomion pääsisältöä. Menettely on yksinkertaisesti sellainen, että esimerkiksi oikeuden kanslistit määrätään jakelemaan valmiiksi printattuja paksuja tuomionippuja niitä "saalistaville" median edustajille. Tuomareita, jotka vastaavat tuomion sisällöstä, ei näy tuomioita näin annettaessa mailla eikä halmeilla. He ovat yleensä poistuneet varmuuden vuoksi oikeustalolta kokonaan ja pysyttelevät visusti puhelimen ja median ulottumattomissa, elleivät pakene raskaan uurastuksen jälkeen Kanarian saarille tai kaukomaihin. On selvää, että tällainen käytäntö ei ole oikeudenkäynnin julkisuuden kannalta asianmukaista. Tuomareiden on kannettava vastuu tuomioistaan ja tämän tulee myös näkyä käytännössä. Tuomituilla ja asianosaisilla yleensä on oikeus nähdä tuomarinsa ja kuulla heidän perustelunsa.

3. Olen kritisoinut suomalaista käytäntöä ja oikeuskulttuuria puheena olevassa suhteessa yhdessä Petri Martikaisen kanssa kirjoittamassamme kirjassa "Tuomion perusteleminen" (2010), ks. sivut 130-137. Olemme esittäneet kirjassa kansliatuomion antamismenettelyn järkevöittämistä tähän tapaan: 

Oikeudenkäynnin julkisuutta voitaisiin edistää, jos kansliassa valmiiksi laadittu tuomio julistettaisiin eli sen sisältö selostettaisiin pääkohdittain oikeuden istunnossa, johon asianosaisilla ei olisi velvollisuutta, vaan ainoastaan tilaisuus tulla saapuville. Tilaisuus olisi julkinen myös yleisölle ja medialle. Valmiiksi kirjoitetut tuomiot jaettaisiin ko. istunnossa asianosasillille samoin kuin tiedotusvälineiden edustajille. Vastaavanlainen menettely voitaisiin ottaa käyttöön myös hovioikeuden ja korkeimman oikeuden tuomioiden julkistamistapana. Näin voitaisiin menetellä myös silloin, kun asia on ratkaistu ylioikeuden kirjallisessa menettelyssä. Ratkaisun julistamistilaisuudessa asianosaisille voitaisiin varata tilaisuus esittää tuomareille tuomion sisältöä koskevia selventäviä kysymyksiä.

Ehdotettu uudistus lisäisi merkittävästi oikeudenkäynnin avoimuutta ja vahvistaisi tuomitsemistoimintaa kohtaan tunnettavaa luottamusta. Useimmissa maissa samoin kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa ja EU-tuomioistuimessa noudatetaan sanotunlaista käytäntöä. Suomalainen käytäntö, jossa tuomarit heti pääkäsittelyn päättymisn jälkeen ikään kuin katoavat kulisseihin haluamatta tulla julkisesti kertomaan ratkaisustaan ja niiden perusteista, on kansainvälisessä vartailussa poikkeuksellinen.

4. Tästä asiasta ja uudistusehdotuksesta olen kirjoittanut muutaman kerran myös blogijutuissani. Voimassa oleva lainsäädäntö ei estä menettelyn uudistamista ehdotetulla tavalla, mutta käytännössä kansliatuomioiden antamisesssa ei ole kuitenkaan tapahtunut muutosta.

5. Tänään tapahtui kuitenkin "kummia", kun Helsingin käräjäoikeus piti erityisen tiedotustilaisuuden niin sanotussa asfalttikartellijutussa antamiensa tuomioiden johdosta. Käräjäoikeus tuomitsi Lemminkäisen ja jutuissa myös vastaajina olleet seitsemän muuta asfalttiyritystä maksamaan noin 37,4 miljoonan euron vahingonkorvaukset 40 kunnalle, ainoastaan Kemin kaupungin korvausvaatimukset hylättiin kokonaan. Suomen valtion ajama kanne sen sijaan hylättiin. Valtio velvoitettiin kuitenkin maksamaan korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista yhteensä noin 2,6 miljoonaa euroa viivästyskorkoineen asfalttiyrityksille. Kartellin suurin yritys eli Lemminkäinen joutuu maksamaan  vahingonkorvauksia yksin noin 15 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi Lemminkäinen tuomittiin yhteisvastuullisiin vahingonkorvauksiin muiden asfalttifirmojen kanssa, mikä voi nostaa Lemminkäisen korvausvastuun jopa 34 miljoonaan euroon. Lemminkäinen antoikin heti tulosvaroituksen kartellikorvausten takia.

6.  Olin ensin siinä käsityksessä, että käräjäoikeuden tuomioiden sisältöä tänään esitellyt laamanni Eero Takkunen olisi toiminut jutuissa itse puheenjohtajana. Myöhemmin ilmeni, että Takkunen toimi tilaisuudessa ainoastaan eräänlaisena "spokesmanina" eli hän ei ole ollut itse mukana käräjäoikeuden kokoonpanossa. Minusta ratkaisun tehneiden tuomareiden olisi ilman muuta pitänyt astua esiin ja esitelllä ratkaisuja ja vastata esitettyihin kysymyksiin. On tässä kulttuurissa siis näköjään vielä paljon kehittämistä, mutta ei nyt kuitenkaan tyrmätä tämän kauneusvirheen takia käräjäoikeuden tiedotustilaisuutta kokonaan. 

7. Yle Uutiset seurasi tiedotustilaisuuutta hetki hetkeltä. Ylen raportti tilaisuuden kulusta löytyy tästä.

7. Vaikka oikeus ja oikeudenkäyntimenettely muuttuu, jos ylipäätään muuttuu,  vain hyvin hitaasti, niin tämä tapaus osoittaa, että aina kannattaa kuitenkin yrittää aikaansaada muutoksia ja kritisoida tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöelinten usein luutuneita ja aikansa eläneitä käytäntöjä ja tehdä samalla rakentavia muutos- ja korjausesityksiä. Joskus se sinnikkyys sitten palkitaan! Oikeuskulttuuri voi pikku hiljaa muuttua ja sitä voidaan yrittää muuttaa.

8. Nyt kun pää on saatu auki, niin voimme jäädä odottelemaan, että muut tuomioistuimet - myös hovioikeudet ja korkein oikeus - seuraisivat maamme suurimman tuomioistuimen eli Helsingin käräjäoikeuden antamaa esimerkkiä ja ryhtyvät pitämään merkittävissä jutuissa tuomion sisältöä koskevia tiedotustilaisuuksia. 

9. Seuraavan kerran oikeuskulttuurin kyseiselle muutokselle tarjoutuu oiva tilaisuus esimerkiksi Porissa, jossa Satakunnan käräjäoikeus antaa 12.12. tuomionsa Ulvila-jutussa. On syytä toivoa ja suorastaan vaatia, etteivät käräjäoikeuden tuomarit "pakene" tai piiloudu, vaan tulevat reilusti asianosaisten ja yleisön eteen kertomaan tuomionsa pääkohdat ja niiden perustelut, joiden laatimiseen oikeus on varannut aikaa reilut kaksi kuukautta.

788. Ex-hiihtäjille lievä rangaistus väärästä valasta

1. Helsingin käräjäoikeus antoi eilen tuomionsa kolmea entistä huippuhiihtäjää eli Jari Isometsää, Janne Immosta ja Harri Kirvesniemeä koskevassa perätöntä lausumaa (väärää valaa) koskevassa rikosjutussa. Käräjäoikeus tuomitsi kaikki kolme syytettyä kuuden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, koetusaika päättyy 15.5.2015. 

2. Käräjäoikeuden tuomio liittyy todistajanlausuntoihin, jotka hiihtäjät antoivat dopingoikeudenkäynnissä vuonna 2011. He vakuuttivat tuolloin tietämättömyyttään kiellettyjen aineiden käytöstä. Käräjäoikeuden tuomion mukaan Kirvesniemi, Isometsä ja Immonen ovat kuitenkin kaikki käyttäneet kiellettyjä aineita ja he olivat salanneet tämän tahallaan, kun heitä kuultiin oikeudessa todistajina. Vuoden 2011 oikeudenkäynnissä neljäs "karpaasi" eli Mika Myllylä myönsi todistajana kuultuna oman kiellettyjen aineiden käyttönsä. 

3. Väärän valan jutussa Kirvesniemi ja Isometsä kiistivät syytteet loppuun asti. Sen sijaan Janne Immonen myönsi 13.6.2013 oikeuden istunnossa syytteen osin oikeaksi tunnustamalla käyttäneensä uransa aikana epoa ja  kasvuhormonia. Vielä esitutkinnassa ja käräjäoikeuskäsittelyn alussa Immonen oli kiistänyt syytteen.

4. Käräjäoikeuden kansliatuomio - jälleen siis kansliatuomio eli kirjallinen tuomio merkittävässä oikeusjutussa (!) - on pitkä, sillä se käsittää kaikkiaan 51 sivua plus lisäksi tuomiolauselmat. Käräjäoikeus on käyttänyt paljon aikaa ja sivuja etenkin näyttökysymyksen selvittämiseen, kaikkiaan 35 sivua. Ensin käräjäoikeus selostaa kirjallista näyttöä ja henkilötodistelua peräti 27 sivun verran (sivut 8-35). Tämän jälkeen käräjäoikeus arvioi näyttöä erikseen sivuilla 35-43. Näytön riittävyys vaikuttaa kuitenkin lopulta melko selvältä asialta. Miksi siis näytön selostamiseen on käytetty perusteluissa mainitut 27 sivua? Palaan tähän kysymykseen kirjoitukseni loppupuolella.

5. En puutu näyttökysymyksen arviointiin tässä tarkemmin. Tuomion jälkeen Isometsä ja Kirvesnimi ovat ilmoittaneet pitävänsä käräjäoikeuden tuomiota vääränä. He siis kiistävät edelleen syyllisyytensä ja aikovat ilmeisesti valittaa käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen.

6. Katsotaanpa sitten tuomittuja rangaistuksia. Rikoslain 15 luvun 1 §:ssä säädetään perättömästä lausumasta tuomioistuimessa rangaistukseksi vankeutta enintään kolme (3) vuotta. Lain esitöissä (HE 6/1997 vp. s 26) esitettiin, että perättömästä lausumasta otuomioistuimessa voitaisiin tuomita vankeuden lisäksi vaihtoehtoisesti myös sakkoa. Eduskunnan lakivaliokunta totesi kuitenkin mietinnössään (LaVM 3/1998 vp s. 11), että perätön lausuma tuomioistuimessa on niin vakava rikos, ettei rangaistusasteikkoon ole syytä sisällyttää sakkorangaistusta.

7. Miten rangaistus on mitattava laissa säädetyn asteikon puitteissa? Tämä asia on jätetty tuomioistuimen harkintaan. Rikoslain 6 luvun 4 §:ssä säädetään ainoastaan, että rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.

8. Tuomioistuimet eivät käytännössä juurikaan perustele rangaistuksen mittaamista kovinkaan tarkasti. Tässä jutussa käräjäoikeuden ansioksi voidaan lukea se, että tuomarit ovat nähneet vaivaa rangaistusseuraamuksen perustelemiseksi pro et contra. Oikeus totesi syytettyjen teossa sekä raskauttavia että lieventäviä seikkoja. Yhtäältä käräjäoikeus piti miesten toimintaa "erityisen häikäilemättömänä ja moitittavana", koska valehtelua oli tullut ilmi jo aiemmissa dopingoikeudenkäynneissä. Toisaalta oikeus otti kuitenkin huomioon lieventävänä seikkana sen, että totuuden puhuminen olisi aiheuttanut syytetyille "huomattavan suurta negatiivista ja häpeällistä julkisuutta".

9. Käräjäoikeuden perustelut kuuluvat ko. osin sanatarkasti nän:

Kirvesniemi, Immonen ja Isometsä ovat siten syyllistyneet vakavaan rikokseen, josta voidaan tuomita ainoastaan vankeutta. Kun arvioidaan heidän syyllisyyttään ja teon vahingollisuutta, on otettava huomioon, että he ovat antaneet perättömän lausuman oikeudenkäynnissä, jossa on käsitelty myös maastohiihdossa kiellettyjen aineiden käyttöön liittyneiden valmentajien ja urheilijan menettelyä, jossa nämä syytteiden mukaan ovat asianosaisina aiemmassa oikeudenkäynnissä erehdyttäneet Helsingin käräjäoikeutta, Helsingin hovioikeutta ja Korkeinta oikeutta ja näin aiheuttaneet asianomistajille taloudellisen vahingon tai sitä vastaavan välittömän taloudellisen vahingon vaaran. Kaksi tämän asian vastaajista on tuomittu syytteiden mukaan törkeistä petoksista. Käräjäoikeus katsoo, että Kirvesniemen, Immosen ja Isometsän menettely on aiemmat tapahtumat ja asian viitekehys huomioon ottaen ollut erityisen häikäilemätöntä ja moitittavaa, mikä puoltaisi sitä, ettei vankeusrangaistusta mitattaisi ainakaan rangaistusasteikon alapäästä vaan tällä perusteella kysymykseen tulisi yli yhden vuoden mittainen vankeusrangaistus.

Toisaalta lain esitöiden (HE 6/1997 vp. s 27) mukaan tavanomaista lievempää rangaistusta voivat puoltaa perättömän lausuman tekijän vaikuttimet. Vaikkei kysymys olisikaan rikoslain 13 §:n 2) kohdan rajoitussäännöksessä, jonka mukaan perätöntä lausumaa koskevia säännöksiä ei sovelleta, jos totuudessa pysyminen on ollut mahdotonta ilman vaaraa joutua vastuuseen omasta rikoksesta tai siihen rinnastettavasta lainvastaisesta teosta, mainituista tilanteista, tekijään on saattanut vaikuttaa niitä lähellä oleva ymmärrettävä vaikutin. Tällainen vaikutin on kyseessä muun muassa silloin, kun lausumalla tai salaamisella on tarkoitettu estää itselle tai lähiomaiselle häpeällisen tai huomattavaa vahinkoa aiheuttavan seikan ilmitulo. Tällaiset seikat voivat olla monenlaisia. Esimerkkeinä voidaan mainita pitkään lainkuuliaista elämää viettäneen henkilön menneisyydessä saama rangaistus rikoksesta, mielisairaalassa saatu hoito taikka terveydentilaan tai seksuaaliseen käyttäytymiseen liittyvät korostetusti henkilökohtaiset asiat.

Käräjäoikeus katsoo, että Kirvesniemelle, Immoselle ja Isometsälle rangaistusta mitattaessa tulee ottaa huomioon se, että he ovat antaneet perättömän lausumansa tilanteessa, jossa heillä on ollut edellä mainittu rajoitussäännöksessä mainittuja tilanteita lähellä oleva ymmärrettävä vaikutin. Heidät on kutsuttu todistamaan asiassa, jossa he ovat tienneet, että puhumalla totuudenmukaisesti asioista, he aiheuttavat entisinä huippuhiihtäjinä itselleen häpeällisen ja mandollisesti huomattavaa vahinkoa aiheuttavan seikan ilmitulon, joka olisi saanut huomattavan suurta negatiivista ja häpeällistä julkisuutta. Käräjäoikeus on ottanut tämän seikan huomioon rangaistusta mitatessaan rangaistusta lieventävänä seikkana.

Näillä perustein käräjäoikeus katsoo, että oikeudenmukainen seuraamus Kirvesniemelle, Immoselle ja Isometsälle, joita ei ole aiemmin rikoksista rangaistu, on kuuden kuukauden ehdollinen vankeusrangaistus.

10. Käräjäoikeuden perustelut syytettyjen toiminnan häikäilemättömyyden ja moitittavuuden osalta tuntuvat oikeilta. Sen sijaan olen epäileväinen sen suhteen, kelpaavatko käräjäoikeuden mainitsemat lieventävät seikat todella rangaistuksen lieventämisen perusteiksi. Minusta näyttää hieman siltä, että ne samat seikat, jotka ovat oikeuden mielestä osoittaneet teossa erityistä häikäilemättömyttä ja moitittavutta, ovat toisaalta päteneet rangaistuksen lieventämisperusteina. 

11. Voidaan kysyä, onko käräjäoikeus ymmärtänyt täysin oikein sen, mitä hallituksen esityksessä (HE 6/1997 vp s. 27) lausutaan tekijän vaikuttimista ja seikoista, jotka oikeuttavat tavanomaista lievemmän rangaistuksen tuomitsemiseen. Ymmärrettävällä vaikuttimella tarkoitetaan lakiesityksessä seikkaa, joka on olemassa muun muassa silloin, kun lausumalla tai salaamisella on tarkoitettu estää itselle tai lähiomaiselle häpeällisen tai huomattavaa vahinkoa aiheuttavan seikan ilmitulo. Mitä tässä yhteydessä oikeastaan tarkoitetaan "häpeällisellä seikalla"? Lakiesityksessä ei ole nähdäkseni tarkoitettu, oikeudenkäynnissä todistusteeman asemassa olevaa seikkaa, vaan sillä on tarkoitettu sellaista muuta seikkaa tai asiaa, joka ei liity varsinaisesti oikeudenkäynnin kohteena olevaan asiaan eli esimerkiksi rikolliseen tekoon, vaan tulee ilmi vasta todistajan kertomuksesta. Isometsä, Kirvesniemi ja Immonen, joita oli Lahden MM-kisoista 2001 lähtien epäilty julkisuudesta epon käytöstä, olivat kuitenkin vuoden 2011 oikeudenkäynnissä salanneet todistusteemana olevan seikan eli jutun keskiössä olleen oman ja muiden maajoukkuehiihtäjien dopingin käytön. Toki tämä on selitys ja motiivi sille, miksi miehet valehtelivat, kun heitä kuultiin todistajina. Kysymyksessä ei kuitenkaan ole sellainen hyväksyttävä ja em. lakiesityksen perusteluissa tarkoitettu vaikutin, joka oikeuttaisi perättömästä lausumasta tuomittavan rangaisuksen lieventämiseen. 

11a. Käräjäoikeus on ajatellut, että kertomalla totuuden vuoden 2011 oikeudenkäynnissä kolmikko olisi saanut osakseen merkittävää negatiivista julkisuutta. Näinköhän kuitenkaan on? Minusta voitaisiin ajatella, että jos miehet olisivat kertoneet viimeistään 2011 totuuden, kuten Mika Myllylä -vainaja teki, he olisivat päin vastoin saaneet osakseen kenties jopa myötätuntoa ja kiitokset rehellisyydestään! Nyt Isometsää ei taida juuri kukaan pitää "reiluna Lapin miehenä"!

12. Kun käräjäoikeuden jäseniä ei vakiintuneen käytännön mukaan saatu tuomion antamisen jälkeen haastateltaviksi - juuri tässä tarkoituksessa oikeus todellisuudessa luultavasti juuri antaa kansliatuomion, siis jotta tuomareiden ei tarvitsisi julistaa tuomiota yleisön läsnä ollessa eikä nähdä syytettyjä ja olla "tv-kameroiden ristitulessa" ja toimittajien haasteltavina - haastateltiin kaikilla kotimaisilla tv-kanavilla eilen jutussa syyttäjänä toiminutta viehättävää kihlakunnansyyttäjä Mari Valttia. Hän tuntui suorastaan säteilevän tyytyväisyyttään tuomion johdosta ja korosti korostamasta päästyään, miten oikeus on pitänyt perättömän lausuman antamista oikeudessa, kansankielellä siis "väärää valaa", moitittavana ja vakavana rikoksena. 

13. On selvää, että lain mukaan väärä vala on vakava rikos, mutta minusta olisi tärkeää, että tämä näkyisi nykykäytäntöä selvemmin myös tuomioistuinten tuomioista. Jos perättömästä lausumasta voidaan tuomita vankeutta aina kolmeen vuoteen asti, niin silloin kuuden kuukauden rangaistuksesta voitaisiin päin vastoin päätellä, että ko. konkreettinen teko ei ollut mitenkään "häikäilemätön ja moitittava", vaan päin vastoin jokseenkin tavanomainen tai jopa vähäinen. Uskooko syyttäjä todella, että suuri yleisö pitää käräjäoikeuden nyt tuomitsemaa 6 kuukauden ehdollista rangaistusta riittävän ankarana rangaistuksena ko. "vakavasta rikoksesta"? Miten syyttäjä ajattelee ns. "vanhojen asiakkaiden" tai tulevien potentiaalisten konnien ja heidän apuriensa suhtautuvan käräjäoikeuden rangaistuksen mittaamista koskevaan viestiin? Minusta vähän tuntuu, että nämä tyypit nauravat partaansa ja ajattelevat, että eihän tuollainen muutaman kuukauden ehdollinen vankeus ole oikein mikään rangaistus! Tästä seuraa, että perättömiä lausumia tultaneen antamaan vastaisuudessa etenkin rikosjutuissa entistä useammin. Jos niistä jää kiinni, ei rangaistuksista ole haittaa, koska teoista mitataan aina vain sitä "ehtoollista", ei kunnon kakkua.

14. Olisi voinut odottaa, että syyttäjä olisi vaatinut "hiihtokarpaasien" jutussa syytetyille vähintään yhden vuoden pituista vankeusrangaistusta ja sitäkin ehdottomana eikä ehdollisena tai ilmoittanut sitten jättävänsä rangaistuksen ehdollisuuden tai ehdottomuuden oikeuden harkintaan. Tästä olisi voitu päätellä, että syyttäjä todella pitää kyseistä rikosta vakavana ja moitittavana. Mutta mitä teki syyttäjä? Jutun aiemmista lehtijutuista ilmenee, että syyttäjä Mari Valtti ei pitänyt jutussa "valttikortteja käsissään", vaan tyytyi esittämään rangaistukseksi alun aika vaatimatonta 7 kuukauden ehdollista vankeusrangaisusta. Tästä käräjäoikeus siis vielä tiputti, kuten tapana yleensä on, vielä yhden kuukauden ja mittasi rangaistuksen pituudeksi siis kuusi kuukautta vankeutta. Syyttäjän esittämä rangaistus ei sido tuomioistuinta. Jos syyttäjä on esittänyt tai vaatinut ehdotonta vankeutta, oikeus voi siis tuomita rangaistuksen ehdollisena. Oikeus voi tuomita syytetyn myös syyttäjän esittämää rangaistusta ankarampaan rangaistukseen - siis esimerkiksi esitetyn ehdollisen rangaistuksen sijasta ehdotonta vankeutta. Käytännössä tämä on kuitenkin hyvin harvinaista, niin kuin myös tämän jutun tuomiosta näkyy. 

15. Katsotaanpa sitten vielä hieman käräjäoikeusmenettelyn prosessuaalisia piirteitä. Ensimmäiseksi voidaan ottaa kantaa käräjäoikeuden kokoonpanoon eli siihen, että käräjäoikeus on käsitellyt ja ratkaissut jutun kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpanossa. Lain mukaan pääsäntönä on kuitenkin tällaisissa rikosjutuissa ns. lautamieskokoonpano, johon kuuluu lainoppinut puheenjohtaja ja kolme lautamiestä (OK 2:1.2). Kolmen ammatituomarin kokoonpano (juristikollegio) ilman lautamiesedustusta on lain mukaan poikkeus, joka tulee kysymykseen, jos sitä asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna. Ennen vuotta 2009 lautamieskokoonpano oli normaaleissa rikosasioissa ainoa vaihtoehto, mutta oikeusministeri Tuija Braxin aloitteesta ja valtiontalouden säästösyistä vaihtoehdoksi lakiin hyväksyttiin myös juristikollegio. Vaikka se on lain mukaan poikkeus pääsäännöstä eli lautamieskokoonpanosta, on käytäntö vain "mennyt" lähes kaikissa käräjäoikeuksissa ja kaikissa tapauksissa juristikollegion käyttämiseen. Lautamiesten merkitys lainkäytössä on nykyisn hyvin marginaalista laatua. Lainsäätäjän tarkoitusta eli pääsääntöä  ei käytännössä enää noudateta.

16. Entä sitten tuomion julkistamistapa? Tältä osin on voimassa pääsääntö, jonka mukaan käräjäoikeuden on annettava tuomio julkisesti eli julistettava ratkaisu pääkäsittelyn jälkeen tilaisuudessa, jossa asianosaiset ja yleisö saavat olla saapuvilla. Tästä säädetään rikosasioiden osalta ROL 11 luvun 7 §:n 1 momentissa. Tuomion antaminen kirjallisesti tuomioistuimen kansliassa ns. kansliatuomiona tulee mainitun pykälän 2 momentin mukaan kysymykseen ainoastaan poikkeustapauksissa ja edellyttää, että käsiteltävä asia on ollut laaja tai vaikea ja että tuomioistuimen jäsenten neuvottelu tai tuomion laatiminen sitä vaatii. 

17. Vaikka ko. väärän valan jutussa jutussa on kuultu useita todistajia ja esitetty runsaasti muutakin selvitystä, juttua tuskin voidaan pitää vm. lainkohdassa tarkoitettuna vaikeana tai laajana asiana. Tuomiosta on kyllä tullut laaja, kun siitä on haluttu sellainen "tehdä", mutta tämä johtuu sitä, että tuomioon on kirjattu esitetyn näytön selostusta aivan tarpeettomasti. Laki ei estä kansliassa annettavan tuomion julistamista julkisesti sen jälkeen, kun on tuomio on saatu "kasattua" valmiiksi. Olen yhdessä Petri Martikaisen kanssa kirjoittamassani kirjassa "Tuomion perusteleminen" (2010) suositellut käytäntöä, jonka mukaan kansliassa valmiiksi laaditun ja hyvin perustellun tuomion pääkohdat julistetaan julkisesti yleisön ja asianosaisten läsnä ollessa, minkä jälkeen asianosaisilla tai heidän avustajillaan on vielä tilaisuus esittää tuomareille tuomion perusteluja koskevia kysymyksiä. Tämä olisi todellista ja aitoa oikeudenkäynnin julkisuutta. 

18. Muiden maiden oikeudenkäytössä pidetään tärkeänä menettelyä, jossa syytetyillä ja tuomituilla on tilaisuus "nähdä tuomarinsa", eli tuomareiden on kyettävä julistamaan tuomionsa pääkohdat tavallaan "silmästä silmään" asianosaisten läsnä ollessa. Suomessa on sen sijaan tullut tavaksi ja pääsäännöksi kansliatuomion antaminen, vaikka se on lain mukaan poikkeus pääsäännöstä eli tuomion julkisesta antamisesta. Suomessa tuomarit  nähtävästi haluavat luikkia piiloon ja olla poissa julkisuudesta ja asianosaisten ja syytettyjen katseilta silloin, kun ratkaisu annetaan. Tämä on johtanut siihen, että oikeuden kansliahenkilökunta jakaa tuomareiden hengentuotteita kansliasta ja lähettelee niitä sähköpostitse toimittajille. Tällainen menettely ja käytäntö ei toteuta oikeudenkäytön aitoa julkisuutta. Toimittajakunta, myös Oikeustoimittajat ry., näyttää kuitenkin hyväksyneen kyseisen salamyhkäisen toimintatavan mukisematta, sillä säästäähän se toki myös toimittajien vaivannäköä, kun heidän ei tarvitse marssia oikeuteen kuulemaan tuomion julistamista. Tähän liittyy vielä se omituisuus, että mediassa ei juuri koskaan mainita sanallakaan tuomion antaneen oikeuden kokoonpanoa eli sitä, ketkä tuomarit ovat tuomion takana. Tuomareiden nimien mainitseminen mediassa näyttää olevan samanlainen tabu kuin rangaistukseen tuomittujen henkilöiden nimien ilmoittaminen/salaaminen tavallisissa rikosasioissa. 

19. Tulkoon nyt edes näin sosiaalisessa mediassa kerrotuksi, että ko. käräjäoikeuden tuomio on annettu kokoonpanossa, johon ovat kuuluneet käräjätuomarit Eero Nikkarinen (puheenjohtajana), Petri Voima ja Veera Snellman.

20. Kolmatena kohtana, jonka osalta käräjäoikeus ei ole myöskään noudattanut laissa säädettyä pääsääntöä, on pakko mainita pääkäsittelyn päättymisen jälkeen kulunut pitkä aika siihen, kun tuomio eilen annettiin. Pääkäsittely päättyi 20. kesäkuuta, mutta tuomio annettiin vasta noin neljä kuukautta myöhemmin. Mitä laki tästä asiasta sanoo? ROL 11 luvun 7 §:n 2 momentin mukaan pääsääntönä on, että käräjäoikeuden on annettava kansliatuomio 14 päivän kuluessa pääkäsittelyn päättymispäivästä. Poikkeuksena tästä  säädetään, että jos asia on niin hankala tai laaja, ettei mainittu 14 päivän määräaika riitä, kansliatuomio voidaan antaa myöhemminkin, mutta kuitenkin "niin pian kuin mahdollista".

21. Vaikka lähdettäisiin siitä, että ko. juttu on ollut sen verran laaja, ettei tuomiota ole voitu kohtuudella saada valmiiksi laissa säädetyssä 14 päivän määräajassa, on tuomion laatimiseen käytetty neljän kuukauden aika toisaalta aivan liian pitkä; tuomio olisi pitänyt kyllä saada valmiiksi kuukauden kuluessa pääkäsittelyn päättymisestä. Pääkäsittelyn päättyminen on ajoittunut - tai luultavasti tarkoituksellisesti ja sopivasti ajoitettu - juuri lomakauden alkuun (20.6.), mutta tuomareiden vuosilomat tai niiden päällekkäisyys ei voi olla sellainen pätevä syy, joka oikeuttaisi oikeusistuimen pidentämään määräaikaa  merkittävällä tavalla. Jutun käsittelyaikaulu tulisi laatia alun perin sellaiseksi, etteivät lomat tms. syyt aiheuttaisi juttujen käsittelyn kohtuutonta pidentymistä. Ko. asiassa esitutkinta valmistui ja asia lähetettiin syyttäjälle 20.12.2012, syytteet nostettiin 8.5.2013. Laissa mainittu pääsääntö eli 14 päivää on otettu lakiin turvaamaan oikeudenkäynnin välittömyyttä, millä erityisesti jutuissa, joissa otetaan vastaan laajaa henkilötodistelua, on tärkeä merkitys. Henkilötodisteiden arviointi on ollut prosessin keskiössä myös nyt esillä olevassa jutussa. Todistelun välittömyyden turvaaminen olisi siten edellyttänyt kansliatuomion antamista mahdollisimman joutuisasti.

22. Käräjäoikeuden kerrottu menettely ei ole kuitenkaan mitenkään harvinaista, vaan se näyttää muodostuneen esimerkiksi juuuri Helsingin käräjäoikeudessa pikemminkin säännöksi. Ts. kansliatuomioiden antamista lykätään tilannetta asianosaisten kannalta juurikaan ajattelematta kuukausikaupalla. Kaikkein räikeimmistä määräajan ylityksistä on kanneltu useita kertoja sekä oikeusasiamiehelle että oikeuskanslerille, mutta nämä ylimmät laillisuusvalvojat tuntuvat ymmärtävän, eivät kantelijoiden näkemyksiä, vaan käräjäoikeuksien ja käräjätuomareiden selityksiä jutturuuhkista yms. epäolennaisista seikosta niin hyvin, ettei minkäänlaista korjausta ko. epäkohtaan ole saatu. Oikeusasiamies ja oikeuskansleri voivat tosin lausua vienon käsityksensä, jonka mukaan tuomio olisi pitänyt saada aikaiseksi ja annetuksi hieman joutuisammin. Kuten kaikki tietävät, tällaisilla pelkillä käsityksillä ei ole saatu tätä kuten ei monia muitakaan tuomioistuimissa havaittuja epäkohtia kuriin ja pois kitketyiksi.

23. Summa summarum. Käräjäoikeus on siis  kolmessa eri kohdassa poikennut laissa mainitusta pääsäännöstä ja noudattanut sen sijaan poikkeussääntöä. Nämä kohdat ovat 1) käräjäoikeuden kokoonpano, 2) tuomion julkistamistapa ja 3) kansliatuomiolle laissa asetetun määräajan noudattaminen. Se, miksi näin on tehty, ei ilmene tuomiosta tai sen perusteluista. Selitys, jonka mukaan käytäntö vain on "yleensä" luisunut tai mennyt tällaiseksi, ei oikein kelpaa. Jos käytäntö on todella "mennyt tuollaiseksi", niin silloin käräjäoikeuksien laamannien ja hovioikeuden presidenttien pitäisi kyllä puuttua kiireen vilkkaan asiaan ja pyrkiä samaan epäkohtiin korjausta.

24. Tämän lisäksi käräjäoikeuden tuomioon sisältyy vielä yksi omituisuus, joka saattaa myös mukailla "vallitsevaa käytäntöä" (lähinnä Helsingin käräjäoikeudessa), mutta jossa ei kuitenkaan ole noudatettu lain kirjainta eikä lainsäätäjän tarkoitusta. Kuten jo edellä kappaleessa 4 ohimennen mainitsin, käräjäoikeus on panostanut tuomion laadinnassa paljon aikaa ja vaivaa näyttökymysten selostamiselle ja perustelemiselle. Näytön arviointi tuomion sivuilla 35-43 näyttää aivan asianmukaiselta pohdinnalta pro et contra, jossa on siis huomioitu ja arvioitu myös puolustuksen syytettä vastaan esittämää näyttöä. Mutta miksi näytön ja erityisesti todistajien ja syytettyjen kertomusten selostamiselle on uhrattu peräti 27 sivua (sivut 8-35)? Tätä on vaikea käsittää. 

25. Laki eli OK 21 luku lähtee siitä, että jutussa kuultujen todistajien ja asianosaisten todistelutarkoituksessa esittämiä kertomuksia ei merkitä pöytäkirjaan, kuten aikaisemmin eli ennen alioikeusuudistusta tapahtui. Todistajien, asiantuntijan sekä todistelutarkoituksessa kuullun tai muun henkilön kuulustelu on sen sijaan taltioitava äänittämällä kertomus (OK 21:6). Tällä uudistuksella on pyritty, paitsi järkevöittämään yleensä oikeudenkäyntiä, turvaamaan todistelun välittömyyttä, millä puolestaan on tärkeä merkitys todistelun arvioinnissa. Tarkoituksena on, että henkilötodistelun arviointi tapahtuu välittömästi oikeuden istunnossa suullisesti esitettyjen kertomusten perusteella, ei siis pöytäkirjaan kirjattujen ja tuomarin myöhemmin pöytäkirjasta lukemien kertomusten tai rikosasiassa esitutkintapöytäkirjaan merkittyjen kertomusten perusteella. Jos tuomiota tehtäessä on tarpeen palauttaa mieleen, mitä esimerkiksi todistaja on jostakin seikasta tai yksityiskohdasta kertonut, niin äänitetty kertomus voidaan kuunnella tarpeelliselta osin.

26. Kun todistajien tai asianosaisten kertomuksia ei enää kirjoiteta pöytäkirjaan, niin osa tuomareista on miettinyt asian tykönänsä ilmeisesti niin, että selostetaanpa todistajien ja syytettyjen kertomukset sitten tuomiossa mahdollisimman tarkasti!  Toisin sanoen tuomio on korvannut aiemmin käytössä olleen pöytäkirjan, eli se, mikä ennen kirjattiin pöytäkirjaan, merkitään nykyisin tuomioon. Tämä on tietenkin epätarkoituksenmukaista menettelyä ja turhaa työtä, eikä laki tai sen esityötkään tällaista menettelyä edellytä. Laki edellyttää näytön arviointia eli sitä, että tuomion perusteluissa kerrotaan (pro et contra -tyyliin), "millä perusteella riitainen seikka on tullut näytetyksi tai jäänyt näyttämättä" (ROK 11:4.1). Näytön selostaminen ei ole tuomion perustelemista eikä näytön arviointi edellytä näytön pöytäkirjamaista eli pikkutarkkaa selostamista tuomion perusteluissa. Perusteluissa on tarpeen vain poikkeustapauksissa selostaa yksityiskohtaisesti esimerkiksi sitä, mitä joku todistaja on jostakin yksityiskohdasta sanatarkasti kertonut. Selvää on, että tuomion laatiminen ja valmiiksi saattaminen kestää kauan - tässä tapauksessa siis neljä kuukautta -  jos tuomion kirjoitetaan jokaisen oikeudessa kuullun asianosaisen ja todistajan kertomukset mahdollisimman tarkasti.

27. Summa summarum: Tuomioistuinten lainkäytöstä löytyy paljon kehitettävää, jos oikeuden toimintapoja ja päätöksiä raaputtaa hieman pintaa syvemmältä!

603. Syyttäjät ja tuomarit tukkanuottasilla teknisestä prosessikysymyksestä

Käydä päälle kuin yleinen syyttäjä

1. Edellisessä blogijutussa (602) sivusin jo hieman tuomarin prosessinjohtoa. Käsitteen laajassa merkityksessä prosessinjohdon piiriin kuuluvat lähestulkoon tuomarin kaikki toimenpiteet asian käsittelyvaiheessa ennen tuomiota. Se jaetaan yleisesti kahteen osaan, eli 1) materiaaliseen (aineelliseen) ja 2) muodolliseen prosessinjohtoon. Materiaalinen prosessinjohto tähtää itse asian eli riitakysymysten selvittämisen, kun taas muodollisen prosessinjohdossa on kysymys menettelyn ulkoisen kulun järjestämisestä ja johtamisesta. Käytännössä muodollisen ja materiaalisen prosessinjohdon raja ei ole tarkka.

2. Erässä aivan äskettäin sattuneessa tapauksessa on kysymys tuomarin muodollisesta prosessinjohtoon kuuluvasta asiasta. Tapaus koskee Helsingin käräjäoikeuden 5/II osaston 14.5.2012 pääkäsittelyn aikana antamaa päätöstä nro 4356.

3. Käräjäoikeuden käsiteltävänä olevassa asiassa oli kysymys törkeästä huumausainerikoksesta. Asiaan vastaamaan haastetuista viidestätoista syytetystä kymmenen oli vangittu ja kolme oli määrätty matkustuskieltoon. Syytetyistä ainoastaan neljä oli suomalaisia, loput 11 nimistä päätellen latvialaisia, liettualaisia ja venäläisiä. Jutun pääkäsittelyn suunniteltu kesto oli kolme viikkoa.

4. Pääkäsittelyssä antamallaan päätöksellään käräjäoikeus velvoitti syyttäjät erottamaan nimeämänsä kirjalliset todisteet muusta esitutkinta-aineistosta erilliseen kansioon tai sähköiseen  hakemistoon. Käräjäoikeus ilmoitti samalla, ettei se ota vastaan sellaisia kirjallisia todisteita, joita ei ole vaaditulla tavalla eroteltu. Käräjäoikeuden päätökseen ei ilmoituksen mukaan saanut hakea erikseen muutosta.

5. Syyttäjät Heli Vesaaja ja Erkki Huhtala eivät kuitenkaan tyytyneet käräjäoikeuden päätökseen, vaan saattoivat asian kanteluteitse hovioikeuden ratkaistavaksi. Syyttäjät vaativat, että käräjäoikeuden päätös kumotaan tai että hovioikeus ryhtyy hovioikeuslain 2 §:n 3 momentissa ja hovioikeusasetuksen 23 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin.

6. Syyttäjien mukaan käräjäoikeus oli lakiin perustumattomalla päätöksellään kieltäytynyt ottamasta vastaan sille oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 5 luvun 4 §:ssä säädetyin tavoin muun esitutkinta-aineiston ohessa toimitetut syyttäjien kirjalliset todisteet. Käräjäoikeus oli myös päättänyt jatkaa pääkäsittelyä. Esitutkinta-aineisto koski vain syytteessä tarkoitettuja tekoja, ja lähes jokainen esitutkintapöytäkirjan liite oli syyttäjien kirjallinen todiste. Syyttäjien mukaan käräjäoikeuden päätös vaaransi aineellisesti oikean lopputuloksen saavuttamisen asiassa ja aiheutti vaaran joidenkin vakavia rikoksia koskevien syytteiden perusteettomasta hylkäämisestä. Päätöksen aiheuttamaa vahinkoa ei voitu korjata muutoksenhaussa, koska vaarana oli, että kaikkia nyt vangittuina tai matkustuskiellossa olevia vastaajia ei olisi mahdollista tavoittaa enää asian käsittelyyn muutoksenhakuasteessa.

7. Syyttäjien mielestä todisteiden erottelematta jättäminen muusta esitutkinta-aineistosta ei vaarantanut puolustusta eikä vaikeuttanut oikeudenkäyntiä. Vaatimus todisteiden erottelemisesta ei ollut miltään osin liitettävissä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin. Todisteiden erottelematta jättäminen ei johtanut niiden vastaanottamisen mahdottomuuteen. Valtakunnansyyttäjä ei ollut määrännyt syyttäjiä erottelemaan todisteita esitutkinta-aineistosta. Käräjäoikeudella ei ollut toimivaltaa rajoittaa syyttäjän nimeämää todistelua mainitsemillaan, muilla kuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin no-
jautuvilla perusteilla.

8. Hovioikeus ratkaisi asian nopeasti, sillä se antoi päätöksensä 28.5.2012 (nro 1439, diaarinumero R 12/1284). eli kahden viikon kuluttua käräjäoikeuden päätöksen antamisesta. Hovioikeus perusteli aluksi  laajasti ratkaisuaan ottaa syyttäjien hakemus kanteluna tutkittavaksi. Kysymys ei ole täysin yksiselitteinen, mutta en nyt kuitenkaan puutu tässä siihen enemmälti.

9. Hovioikeus varasi syyttäjien hakemuksen johdosta syytetyille, oikeastaan tietenkin heidän avustajilleen, tilaisuuden lausunnon antamiseen. Näistä  yhdeksän antoi lausunnon, joissa lähes jokaisessa katsottiin, että käräjäoikeus oli menetellyt asiassa oikein.

10. Minusta hovioikeuden olisi pitänyt pyytää kantelun johdosta lausuma myös käräjäoikeuden tuomareilta, mutta näin ei jostakin syystä tehty. Eihän kantelu kohdistunut lainkaan kyseisen rikosjutun syytettyjä, vaan nimenomaan käräjäoikeuden tuomareita vastaan! Tuomarit eivät toki ole rikosjutun asianosaisia, mutta siitä huolimatta tuomareille olisi asian laatu ja merkitys huomioon ottaen pitänyt varata tilaisuus lausunnon tai selityksen antamiseen. Asiasta on myös laissa nimenomainen säännös (OK 31:4.): Tarvittaessa (kanteluinstanssin) on vaadittava myös asianomaisen tuomarin lausunto tai selvitys.

11. Tässä asiassa mainitunlainen tarve on olemassa, paitsi asian selvittämisen kannalta, myös siksi, että syyttäjät pyysivät vaihtoehtoisesti, että hovioikeus menettelisi hovioikeuslain 2 §:n  3 momentissa ja hovioikeusasetuksen  23 §:n 2 momentissa tarkoitettuihin toimenpiteisiin. Tämä tarkoittaa sitä, että syyttäjät ehdottivat harkittavaksi, tulisiko hovioikeuden ryhtyä käräjäoikeuden tumareiden menettelyn johdosta hovioikeusasetuksessa tarkoitettuihin toimiin mahdollisen virkasyyteasian käynnistämiseksi tuomareita vastaan. Kun syyttäjät siis vihjailevat, että käräjäoikeuden tuomarit ovat voineet syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen, olisi tuomareita tietenkin pitänyt ehdottomasti kuulla kantelun johdosta.

12. Näin ei siis kuitenkaan tapahtunut, mitä pidän virheenä tai puutteena. Hovioikeus ratkaisi asian yksinomaan syyttäjien ja syytettyjen avustajien lausumien perusteella, mutta käräjäoikeuden tuomareiden kanta kanteluun on jäänyt selvittämättä. Tuomareiden mielipide ilmenee tosin heidän päätöksensä perusteluista, mutta tämä ei ole kuitenkaan poistanut tarvetta kuulla heitä nimenomaan syyttäjien kantelun johdosta. Kun näin ei tehty, perustuu hovioikeuden ratkaisu puutteellisen selvitykseen.

13. Hovioikeus (Esko Lähdevuori, Kirsti Uusitalo ja Jukka Rainio, esittelijä Hanna Holst) arvioi käräjäoikeuden menettelyä seuraavasti (olen varustanut kappaleet kirjaimilla):

a) Laajoissa ja vaativissa rikosasioissa, joissa todisteiden määrä on huomattava ja joissa oikeudenkäynnit usein kestävät liian pitkään, todisteiden erotteleminen erilliseksi kansioksi tai sähköiseksi hakemistoksi tosiasiallisesti merkittävästi helpottaa ja nopeuttaa asian valmistelua ja pääkäsittelyä käräjäoikeudessa sekä myös mahdollisen myöhemmän muutoksenhakun käsittelyä hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa. Asianmukaista on, että asianosainen, joka vetoaa kirjallisiin todisteisiin, myös järjestää aineiston sellaiseksi, että sen käsittely ei viivytä oikeudenkäyntiä. Eri viranomaistahot ovat yhteisymmärryksessä puoltaneet käräjäoikeuden tässä asiassa esittämän menettelytavan omaksumista. Myös tässä asiassa moni vastauksen antaneista rikosasian vastaajista on pitänyt sitä asian joutuisaa ja jäsentynyttä käsittelytapaa edistävänä menettelynä.


b) Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 4 §:n mukaan syyttäjän on toimitettava tuomioistuimelle esitutkintapöytäkirja sekä kirjalliset todisteet. Säännöksessä ei ole tarkemmin määrätty todisteiden toimittamistavasta eikä säännöksestä tai sitä koskevista esityölausunnoista (HE 82/1995
vp.) voida perustellusti vetää johtopäätöstä, että syyttäjän kirjalliset todisteet olisi irrotettava syytteessä tarkoitetun teon kannalta merkityksellisestä esitutkinta-aineistosta, jonka syyttäjä on velvollinen tuomioistuimelle toimittamaan. Kirjallisten todisteiden lisäksi myös esitutkintapöytäkirja saattaa oikeudenkäynnin kuluessa tulla vedotuilta osin oikeudenkäyntiaineistoksi johtuen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:n 2 momentin ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 32 §:n 2 momentin säännöksistä. Käräjäoikeuden vaatimus siitä, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 4 §:n nojalla syyttäjän olisi etukäteen rajattava esitutkinta-aineistosta pois ne kohdat, joihin ei tulla vetoamaan, on lakiin perustumaton ja syyttäjän mahdotontakaan ennen oikeudenkäyntiä toteuttaa.


c) Todisteiden toimittamistavasta tai -muodosta laissa on vain niukalti säännöksiä eikä voida lähteä siitä, että tuomioistuimella olisi aina ilman nimenomaisen lainsäännöksen tukea oikeus oikeudenkäyntiaineiston rajoittamisen uhalla velvoittaa asianosainen toimittamaan todisteensa jossain tietyssä muodossa tai järjestyksessä, jos ne jo on toimitettu tuomioistuimelle niiden vastaanottamisen mahdollistavassa muodossa ja järjestyksessä.


d) Käräjäoikeudella on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 5 §:n mukaan oikeus ja velvollisuus valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä. Tuomioistuimen tulee myös valvoa, että asia tulee asianmukaisesti käsitellyksi, eikä asiaan sekoiteta mitään siihen kuulumatonta. Prosessinjohtotoimilla pitää, paitsi turvata oikeudenkäynnin kulku, myös valvoa, että asia tulee asianmukaisesti käsitellyksi. Prosessinjohtovallan nojalla annettavien määräysten, jotka johtavat huomioon otettavan oikeudenkäyntiaineiston rajoittamiseen, on kuitenkin aina perustuttava lakiin ja oltava oikeasuhtaisia ja kohtuullisia.


e) Prosessinjohto-oikeuden nojalla annettujen määräysten laiminlyönnistä on laissa säädetty omat seuraamuksensa kuten haastehakemuksen tutkimatta jättäminen (OK 5:5, ROL 5:6), kanteen sillensä jättäminen (OK 12:9 ja 18), kanteen ratkaiseminen yksipuolisella tuomiolla (OK 12:10), uhkasakon
asettaminen ja maksettavaksi tuomitseminen tai nouto (OK 12:19) sekä järjestyssakon määrääminen tai säilöön ottaminen (OK 14:6). Oikeudenkäyntiaineiston rajoittaminen on säädetty seuraamukseksi prekluusiosäännöksissä (OK 5:20, 6:9 ja 25:17), jotka tulevat käräjäoikeudessa sovellettavaksi
vain riita-asioissa.  Lisäksi tuomioistuimella on valta rajoittaa tarpeetonta todistelua (OK 17:7) tai kieltää eräiden todisteiden esittäminen joko todistelukeinoa koskevan kiellon tai todisteiden hyödyntämiskiellon nojalla, joista valtaosasta on säädetty laissa.


f) Edellä lausutuilla perusteilla hovioikeus katsoo, että käräjäoikeudella ei ole tässä tapauksessa ollut laissa säädettyä perustetta kieltäytyä vastaanottamasta sille rikosasiassa oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 4 §:n mukaisesti  toimitettuja ja sen hallussa olevia kirjallisia todisteita pelkästään sen vuoksi, ettei niitä ollut eroteltu esitutkintapöytäkirjoista erilliseen kansioon tai sähköiseen tiedostoon. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain säännösten mukaisesti käräjäoikeudella on mahdollisuudet ja velvollisuus järjestää todisteiden vastaanottaminen pääkäsittelyssä niin, ettei asian selvyys siitä kärsi. Oikeudenmukainen oikeudenkäynti on toteutettavissa myös siinä tapauksessa, että todisteet eivät ole erillisessä kansiossa tai sähköisessä hakemistossa.


g) Päätöslauselma - Käräjäoikeuden päätös kumotaan. Käräjäoikeuden tulee ottaa syyttäjän käräjäoikeudelle esitutkinta-aineiston yhteydessä toimittamat kirjalliset todisteet vastaan, ellei  muuta perustetta niiden vastaanottamisesta kieltäytymiseen ole.


14. Näin siis hovioikeus. Kuuleman mukaan hovioikeuden ratkaisu on herättänyt tuomaripiireissä kiivasta keskustelua, eikä ihme. Tuomarit haluavat olla oikeussalinsa herroja, joita syyttäjät eivät saa määräillä.  Onko hovioikeuden ratkaisu lainmukainen ja ohjaako se tuomarin muodollista prosessinjohtoa ja ylipäätään rikosjuttujen käsittelyä järkevään suuntaan? Pahoin pelkään, että näin tapahdu, vaan hovioikeuden ratkaisu saattaa olla päin vastoin omiaan vain entisestään kärjistämään tuomareiden ja syyttäjien välistä erimielisyyttä.

15. Aivan ensimmäiseksi on syytä painokkaasti todeta, että tällaisia arvovaltakiistoja ei pitäisi syntyä eikä päästää oikeudenkäynnissä syntymään. Ne antavat huonon kuvan rikosjuttujen parissa työskentelevien viranomaisten välisestä yhteistyökyvystä ja ylipäätään toimintakulttuurista. Tämänkaltaiset erimielisyydet. joissa on itse asiassa kysymys vain teknisluontoisesta asiasta, pitäisi toki puida ja saattaa pois päiväjärjestyksestä tuomareiden ja syyttäjien samoin kuin asianajajien välisissä keskusteluissa, oikeussaliin asti niitä ei tulisi päästää. Ei ole kerta kaikkiaan mistään kotoisin, että hovioikeutta "huudetaan apuun" kesken rikosjutun käsittelyn, kun kysymys on vain siitä, pitääkö syyttäjän erottaa todisteet esitutkintapöytäkirjasta erillisiksi kansioiksi tai sähköisiksi hakemistoiksi!

16. Minusta käräjäoikeuden olisi tullut puuttua asiaan eli todisteiden erottamiseen jo kyseisen rikosasian valmistelussa eikä vasta pääkäsittelyssä. Asiaan olisi voitu puuttua jo silloin kun syyttäjän toimittamat asiakirjat oli toimitettu käräjäoikeudelle, tai sitten  valmistelun myöhemmässä vaiheessa ja viimeistään valmisteluistunnossa, jos sellainen on pidetty. Pääkäsittelyyn syyttäjien ja tuomareiden välistä skismaa ei olisi tullut päästää, vaan riita olisi pitänyt ratkaista jo ennen pääkäsittelyn aloittamista. Hovioikeuden olisi tullut todeta tämä asia omassa päätöksessään, mutta kumma kyllä, hovioikeus ei lausu tästä kysymyksestä perusteluissaan mitään.

17. Hovioikeuden päätös osoittaa kyllä pykälien tuntemusta, sillä hovioikeus luettelee perusteluissaan - asian tutkittavaksi ottamisen kohdalla pykäliä löytyy vielä enemmän -  suuren joukon lain säännöksiä. Kohdassa e hovioikeus mainitsee jopa sellaisia pykäliä, jotka tulevat sovellettaviksi ainoastaan riita-asioissa, ei rikosasian käsittelyssä.

18. Mutta onko hovioikeus osunut arviossaan silti oikeaan? Minusta ei ole, sillä kyllä tuosta hovioikeuden pykäläluettelosta löytyy sellainen lainkohta, jolla tapaus olisi tullut ratkaista ja nimenomaan "tuomareiden hyväksi", jos tällaista sanontaa passaa käyttää. Tämä lainkohta on ROL 6 luvun 5 §:n 1 momentti, joka on tuomarin muodollista prosessinjohtoa koskeva perussäännös. Sen mukaan tuomioistuimen tehtävänä on valvoa, että asian käsittelyssä noudatetaan selvyyttä ja järjestystä. Saman momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä myös asian erillisen osan tai oikeudenkäyntiä koskevan kysymyksen erikseen käsittelemisestä sekä muista poikkeuksista normaaliin käsittelyjärjestykseen.

19. Kuten edellä jo totesin, muodollisessa prosessinjohdossa on kysymys toimenpiteistä, jotka koskevat prosessin ulkoista johtamista ja asian käsittelyjärjestyksestä päättämistä. Muodolliseen prosessinjohtoon kuuluu olennaisena osana päättää siitä, mistä muodossa tietyt prosessitoimet on oikeudenkäynnissä suoritettava. ROL 6:5.1:n säännökset antavat minusta tuomarille vankan tuen päättää siitä, että esitutkintapöytäkirjaan sisällytetyt todisteet on erotettava pöytäkirjasta erillisiksi kansioiksi tai sähköisiksi hakemistoiksi. Tästä ei voi käsitykseni mukaan olla mitään epäselvyyttä -  jos nimittäin lakia tulkitaan oikein ja järkeviä tavoitteita silmällä pitäen. Tässä tavoitteena on nimenomaan asian käsittelyn selkeys ja hyvä käsittelyjärjestys, mikä palvelee nimenomaan asian perusteellista ja asianmukaista selvittämistä.

20. Hovioikeus näyttää ajatelleen, kuten muodolliseen laintulkintaan taipuvaiset pykälänikkarit yleensäkin ajattelevat, että kun laissa ei ole nimenomaista säännöstä jostakin menettelystä, niin tuota menettelyä tai toimintatapaa on pidettävä kiellettynä. Mutta kun kysymys on tuomarin prosessinjohdosta, niin eihän asia suinkaan ole näin. Laissa ei ole kerta kaikkiaan mahdollisuutta säännellä tuomarin muodollista prosessinjohtoa yksityiskohtaisilla säännöksillä, sillä prosessinjohtoon kuuluu sangen lukuisa joukko mitä erilaisimpia asioita ja tehtäviä, joista tuomarin pitää huolehtia, vaikka laki ei sanoisi mitään. Se, mitä ROL 6 luvun 5 §:n 1 momentin kuuluu "asian käsittelyn selvyyteen ja järjestyksen," on jätetty lainkohdassa tuomarin harkintaan.

21. Hovioikeus viittaa perusteluissaan (kohta a) epämääräisesti siihen, että "eri viranomaistahot ovat yhteisymmärryksessä puoltaneet käräjäoikeuden tässä asiassa esittämän menettelytavan omaksumista". Se, mitä tällä lausumalla itse asiassa tarkoitetaan, ei selviä perusteluista; tuollaisia epämääräisiä viittauksia tuomion perusteluissa tulisi välttää.

22. Ko. lausumalla on ollut  epäilemättä tarkoitus viitata VKSV:n asettaman työryhmän mietintöön 4.5.2010, joka kulkee nimellä  "Vaativien rikosasioiden viipyminen" (Suosituksia ja ehdotuksia viipymisen torjumiseksi esitutkinnassa, syyteharkinnassa ja tuomioistuinvaiheissa). Työryhmään, jota johti valtionsyyttäjä Mika Illman, kuului edustajia KKO:sta (Pekka Koponen ja Kaarlo Hakamies), Helsingin hovioikeudesta (Risto Hänninen ja Erkki Koivula), käräjäoikeuksista (Jukka Huunonen, Seppo Karvonen, Tapani Koskimäki ja Olli Saunanoja), syyttäjistöstä (Mika Illman ja Tapio Nyrhilä), poliisista (Tapio Kalliokoski ja Ismo Siltamäki) sekä asianajajaliitosta (Markku Fredman ja Riitta Leppiniemi).

23. Tämän arvovaltaisen työryhmän mietintö ei sisällä kovinkaan paljon uutta, vaan siihen on lähinnä vain listattu rikosprosessin eri vaiheita koskevia tärkeimpiä asioita. Mietinnössä korostetaan tarvetta siirtyä rikosprosessissa mahdollisimman pian sähköisen esitutkintapöytäkirjan käyttämiseen. "Jo nyt on mahdollista saattaa esimerkiksi erilaisia kirjallisia todisteita sähköiseen muotoon niin, että niiden esittäminen pääkäsittelyssä on mahdollista tehdä tietoteknisten laitteiden avulla, mikä laajassa jutussa on omiaan tehostamaan ja nopeuttamaan aineiston läpikäymisen", sanotaan mietinnössä. Mietinnössä korostetaan myös - hyvin lyhyesti tosin - sitä, että tuomarin prosessinjohdon tulee olla "riittävän  jämäkkää".

24. Tässä yhteydessä on tärkeää todeta seuraava työryhmän mietintöön sisältyvä kohta: "Asiassa, jossa kirjallisten todisteiden määrä on huomattava, syyttäjän tulee rottaa pääkäsittelyssä esitettävät kirjalliset todisteet muusta esitutkinta-aineistosta tuomioistuimelle toimitettavaan erilliseen kansioon tai tallenteeseen, jossa todisteet on eroteltu sähköiseen hakemistoon. Muissa jutuissa näin tulee myös menetellä, ellei se yksittäistapauksessa ole tarpeetonta." Tuossa on sanottu juuri se, mitä käräjäoikeus on yrittänyt saada syyttäjät ko. tapauksessa tekemään. Työryhmän mietintö ei toki ole sitova oikeuslähde, mutta perustelujen avoimuus olisi kuitenkin edellyttänyt, että hovioikeus olisi kertonut tarkemmin, mihin se on edellä (kohta 21) mainitulla epämääräisellä lausumallaan tarkoittanut viitata.

25. Vaikuttaa kyllä hieman oudolta, että vaikka sanottua arvovaltaista työryhmää on johtanut valtionsyyttäjä, VKSV ei ole saanut syyttäjiä sitoutumaan sanotun työryhmän mietintöön tai ainakaan  ko. statuuttiin. Kirjoitellaan ja laaditaan kyllä kauniita ja sujuvia mietintöjä, mutta mietinnöissä tehtyjä ehdotuksia ei kuitenkaan oteta käytännössä vakavasti eikä edes yritetä noudattaa. Syyttäjät vetosivat kantelussaan lähinnä vain siihen, ettei käräjäoikeudella ole ollut (muka) toimivaltaa antaa sanotunlaista määräystä kirjallisten todisteiden erottamiseksi ja että käräjäoikeuden toimenpiteet vaarantavat "aineelliseen totuuteen" pääsemistä. Syyttäjät eivät näytä huomioivan tai ainakaan noteeraavan, että käräjäoikeuden edellyttämä toimenpide, jota arvovaltainen työryhmä on mietinnössään suositellut, on annettu juuri siksi, että asia saataisiin perusteellisesti ja toisaalta joutuisasti selvitetyksi. Syyttäjien ei  pitäisi ajatella vain oman työnsä helppoutta ja mukavuutta, vaan virkamiehinä heidän pitäisi pohtia asioita myös ja ennen muuta siltä kannalta, mikä on yleensä ja yleisen edun kannalta järkevää ja tarkoituksenmukaista.

26. Syyttäjät väittävät kantelukirjoituksessaan, että todisteiden erottelematta jättäminen ei vaarantanut puolustusta eikä vaikeuttanut oikeudenkäyntiä. Puolustajien vastineista saa kuitenkin hieman toisenlaisen käsityksen, sillä kuten sanottu, lähestulkoon kaikki puolustajat tai avustajat pitivät lausunnoissaan käräjäoikeuden määräystä todisteiden erottamiseksi hyödyllisinä toimenpiteenä. (Kuten sanottu, käräjätuomareiden mielipidettä hovioikeus ei pitänyt  tarpeellisena edes kuulla.)

27. Saamieni viestien perusteella näyttäisi siltä, että asianajajat toivovat yleisemminkin, että kyseisen todisteiden erottamisen tekisi syyttäjä, koska sitten myös asianajajat saisivat käyttöönsä syyttäjän oikeudelle antaman erillisen kansion tai pdf-tiedostoista muodostuvan hakemiston. Syyttäjät syyttävät yleensä käräjäoikeudessa siinä rakennuksessa, missä heidän oma virkahuoneensakin sijaitsee, joten he pystyvät tuomaan oikeussaliin koko laajan esitutkinta-aineiston. Sen sijaan asianajaja, varsinkin vieraalla paikkakunnalla, saattaa olla pulassa, jos esitutkinta-aineistoa on kottikärryllinen.

28. Olisin siis sitä mieltä, että käräjätuomareiden määräys, jonka mukaan syyttäjien (eikä siis oikeuden) tehtävänä  on erottaa kirjalliset yms. todisteet on muusta esitutkinta-aineistosta ja -pöytäkirjasta erillisiksi kansioiksi tai sähköisiksi hakemistoiksi, on lainmukainen ja järkevä. Tuomarit ovat antaneet sanotun määräyksen prosessinjohtovaltansa puitteissa eli ROL 6 luvun 5 §:n 1 momentin nojalla.

29. Toinen asia on se, että tuomareiden olisi tullut ottaa todisteiden erottamiskysymys puheeksi syyttäjien ja puolustusasianajajien kanssa ja rikosasian valmistelussa eikä vasta pääkäsittelyssä. Käräjäoikeus päätös, jolla syyttäjien esittämien kirjallisten todisteiden vastaanottaminen on syyttäjien "niskoittelun" takia evätty, on varsin raju eikä siihen näytä löytyvän tukea todisteiden epäämistä koskevasta OK 17 luvun 7 §:stä tai muistakaan säännöksistä.

30. Mutta jos rikosjutun pääkäsittely on, kuten olettaa sopii,  keskeytetty käräjäoikeudessa kunnes syyttäjien kanteluun saatiin hovioikeuden päätös, ei käräjäoikeuden päätös evätä todisteiden vastaanottaminen ole ollut pääasian ratkaisemisen kannalta kohtalokasta. Asiassa olisi päästy kaikkia osapuolia tyydyttävään tai ainakin järkevään ratkaisuun siten, että hovioikeus olisi ratkaissut syyttäjien ja tuomareiden välisen kiistan tuomareiden hyväksi, jolloin siis syyttäjät olisivat olleet velvollisia suorittamaan pääkäsittelyn jatkuessa kirjallisten todisteiden erottelun.

31. Joka tapauksessa hovioikeuden olisi tullut päätöksensä perusteluissa ottaa periaatteellinen kanta, jonka mukaan syyttäjän tehtävänä on erottaa jutussa esitettävät kirjalliset todisteet, jos käräjäoikeus on antanut valmistelussa tätä koskevan määräyksen. Kun hovioikeus ei tätä selkeästi tehnyt, tuomareiden ja syyttäjien tukkanuottasillaolo ja arvovaltakiista asian tiimoilta tullee edelleen jatkumaan.

453. Kaksi tuomiota: STT-doping-jutun ja Vaasan hovoikeuden Ulvilan surmajutun tuomiot

Itärajalla, kuva on Petkeljärveltä, entisöidään juoksuhautoja ja korsuja, olisiko niillä joskus käyttöä vielä tositilanteessa...

1. Eilen torstaina ja tänään perjantaina on annettu tuomiot kahdessa merkittävässä ja laajaa julkisuutta herättäneessä rikosjutussa. Helsingin käräjäoikeus antoi eilen tuomion niin sanotussa STT-doping -jutussa ja Vaasan hovioikeus puolestaan tänään Ulvilan surmajutussa.

2. Mahdollisesti kommentoin kumpaakin tuomiota myöhemmin tarkemmin. Tässä vaiheessa muutama yleinen huomio ratkaisuista ja niiden julkistamisvoista.

3. Kumpikin tuomio annettiin kirjallisena eli niin sanottuna kansliatuomiona asianomaisen tuomioistuimen kansliassa. Lain mukaan pääsääntönä on kuitenkin, erityisesti käräjäoikeuden osalta, tuomion julistaminen käsittelyn päätyttyä saapuvilla olevien asianosaisten ja yleisön läsnä ollessa.

4. Tuomion antaminen kansliatuomiona on käräjäoikeudessa lain mukaan poikkeus, sillä se tulee kysymykseen ainoastaan silloin, "jos laajassa tai vaikeassa asiassa tuomioistuinten jäsenten neuvottelu tai tuomion laatiminen sitä vaatii" (OK 24:8.2 ja ROL 11:7.2). Hovioikeuden osalta laissa sanotaan, että "ratkaisu julistetaan päätösneuvottelun päätyttyä tai annetaan hovioikeuden kansliassa" (OK 24:17.1).

5. Olen jo aiemmin parissa blogijutussa - samoin kirjassa Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) - todennut, että kansliatuomion antamisesta on tullut käytännössä käräjäoikeudessa vähänkin laajemmassa tai hankalammassa jutussa pääsääntö, vaikka laki ei tätä edellytäkään. Minusta tämä on oikeudenkäynnin julkisuuden kannalta valitettava käytäntö.

6. Olen kirjoittanut esimerkiksi blogissa 292/23.6.2010 koskien Satakunnan käräjäoikeuden Ulvilan surmajutussa antamaa tuomiota) asiasta näin:

7. Käräjäoikeus antoi tuomionsa siis niin sanottuna kansliatuomiona. Tämä tarkoittaa sitä, että tuomiota ei julistettu suullisesti eikä tuomion julkistamista varten pidetty oikeuden istuntoa, vaan tuomiokappaleita jaellaan käräjäoikeuden kansliasta syyttäjälle ja muiden asianosaisten avustajille ja asiamiehille samoin kuin tiedotusvälineiden toimittajille. Tällainen tapa on yleistynyt nykyisin niin, että jokaisessa vähänkin laajemmassa jutussa ratkaisu annetaan kansliatuomiona. Tuomion julistamisesta käsittelyn ja päätösneuvottelun päättymisen jälkeen, joka aiemmin oli ainoa mahdollinen tapa julkistaa ratkaisu, on nykyisin tullut poikkeus.

Tästä olisi päästävä eroon, sillä oikeudenmukaiseen oikeudenkäynnin keskeisesti kuuluva julkisuusperiaate edellyttäisi, että merkittävissä ja laajaa huomiota herättäneissä rikosjutuissa tuomion julkistamista varten pidettäisiin julkinen istunto, jossa tuomituilla olisi mahdollisuus nähdä vielä kerran tuomarinsa. Tuomio olisi tuossa tilaisuudessa toki valmiiksi kirjoitettuna ja se jaettaisiin asianosaisille ja heidän avustajilleen, mutta samalla tuomari kuitenkin selostaisi suullisesti tuomion pääkohdat ja -perustelut; mistään tuomion sisäluvusta ei siis olisi kysymys. Tässä tilaisuudessa asianosaisilla olisi myös tilaisuus esittää kysymyksiä tuomion eri kohdista, jotka eivät kenties ole heille oikein "avautuneet" ja tuomari voisi vastaavasti tiedustella, onko esimerkiksi tuomittu ymmärtänyt, mistä tuomiossa on kysymys.

Näin tehdään monissa muissa maissa. Suomessa tuomarit sitä vastoin haluavat pääkäsittelyn päättymisen jälkeen ikään kuin luikkia karkuun tai piiloon haluamatta enää nähdä tai tavata asianosaisia. Samaa julkisuusperiaatetta tulisi soveltaa myös päätöksiä hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa annettaessa, mutta näissä tuomioistuimissa Suomessa on iät ja ajat vallinnut täysin salainen menettelytapa: tuomiot annetaan aina kirjallisina kansliasta. Myös asian käsittely ylioikeuksissa selvän pääsäännön mukaan kirjallista, joten asianosaiset eivät näe lainkaan tuomareita.

8. Sekä STT:n doping-jutussa sekä Ulvilan surmajutussa on toki ollut kyse laajasta ja tavanomaista vaikeammasta jutusta. Tuomion laatiminen valmiiksi kirjallisena on siis ollut perusteltua. Mutta tämä ei olisi estänyt, että näin laadittu kirjallinen tuomio olisi "julistettu" istunnossa saapuville kutsuttujen asianosaisten (poissaolo ei estäisi tuomion julistamista) ja paikalle saapuneiden tiedotusvälineiden edustajien ja mahdollisen muun yleisön läsnä ollessa. Tarkoitus ei ole, että tuomio luettaisiin tilaisuudessa sanasta sanaan, vaan oikeuden puheenjohtaja kertoisi ja selostaisi lyhyesti ratkaisun lopputuloksen ja sen pääperustelut. Tämän jälkeen asianosaisilla ja heidän avustajillaan tai asiamiehillään olisi vielä tilaisuus esittää oikeudelle kysymyksiä tuomion johdota.

9. Miksi Suomessa ei sitten käytännössä menetellä edellä kerrotulla järkevällä tavalla? Ilmeisesti siksi, että laki ei siihen velvoita. Suomalaiset tuomarit ovat, kuten olen sanonut ennenkin, pikkulegalisteja, jotka pitävät tiukasti kiinni lain kirjamesta. Varsinkin silloin, kun heidän pitäisi tehdä jotakin sellaista, mihin laki ei heitä nimenomaan velvoita! Mutta laki ei toisaalta kielläkään tuomareita menettelemästä järkevällä tavalla. - Kukahan viitsisi kertoa tuomareille tämän yksinkertaisen asian?

10. Toinen asia, josta olen myös "saarnannut" näissä yhteyksissä, koskee sitä, että tuomioistuimet eivät, korkeinta oikeutta ja korkeinta hallinto-oikeutta lukuun ottamatta, juuri koskaan tiedota ratkaisuistaan internet-kotisivuillaan. Tämä puute ilmeni jälleen kerran Helsingin käräjäoikeuden eilen antaman tuomion yhteydessä. Vaikka käräjäoikeus oli laatinut tiedotteen, joka jaettiin tuomiota koskevan cd-tiedoston kera toimittajille käräjäoikeuden kansliasta, kyseisestä tiedotteesta, itse ratkaisusta puhumattakaan, ei mainita käräjäoikeuden kotisivuilla halaistua sanaa.

11. Helsingin käräjäoikeus, kuten muutkin käräjäoikeudet ja hovioikeudet vastaavanlaisissa tapauksissa, siis "palvelee" eli tiedottaa ratkaisustaan kyllä toimittajille, mutta suuri yleisö unohdetaan tiedottamisessa tyystin. Toki sanotun tiedotteen ja koko tuomion, joka muuten on tallennettu cd-tiedostolle, voi tilata käräjäoikeuden kansliasta, mutta paljon kätevämpi tapa sekä yleisön että käräjäoikeuden kannalta olisi tiedottaa asiasta suoraan tuomioistuimen kotisivuilla. Itse sain käräjäoikeuden tiedotteen tänään, kun sitä pyysin, ja myös koko tuomio luvattiin lähettää.

12. Ilokseni voin todeta, että saarnani eivät ole näköjään menneet aivan hukkaan, sillä Vaasan hovioikeus näyttää alkavan pikku hiljaa oppia oikean tiedottamisen "tavoille." Hovioikeus nimittäin julkaisi tänään, eli heti ratkaisun antopäivänä, Ulvila-jutun tuomion samoin kuin siitä laaditun tiedotteen kotisivuillaan. Vielä pari kuukautta sitten annetun Kauhajoki-jutun tuomiosta Vaasan hovioikeus julkaisi netissä ainoastaan lyhyen tiedotteen, muttei koko ratkaisua, ja tiedotekin tuli vasta muutaman päivän viiveellä, eli sen jälkeen, kun olin ehtinyt sen puuttumista blogissani ihmetellä. Kehitystä on siis havaittavissa!

13. Helsingin käräjäoikeuden tuomiota on kehuttu muun muassa jutun syyttäjän toimesta perusteelliseksi ja hyvin perustelluksi. Itse en ole vielä tuomiota saanut, joten saatan palata asiaan myöhemmin. Tiedotteen perusteella jäin hieman ihmettelemään sitä, miksi Leppävuoren ja Piiraisen osalta salaaminen, koskien siis tietoisuutta hiihtäjien dopingin käytöstä, katsottiin merkittävyydeltään "sen verran vähäiseksi", että Trondheimin kisoissa 1997 tapahtuneesta "verenlaskemisesta" kertomatta jättäminen ei oikeuden mielestä täyttänyt törkeän petoksen tunnusmerkistöä. Eikö Leppävuoren ja Piiraisen osalta jutussa ollut todellakaan esitetty tietoisuudesta muuta näyttöä? Eivätkö Leppävuori ja Piirainen kuitenkin vaatineet SST:n toimittajien doping-oikeudenkäynnissä aika huimia korvaussummia? Eikö heidän olisi tullut jo Trondheimin tapahtumien perusteella ymmärtää, missä dopingin käytössä Suomessa "mentiin"?

14. Hovioikeus on perustellut Ulvila-jutun näyttökysymystä perusteellisesti ja mallikkaasti. Onhan siinä todella selkeä tasoero, kun hovioikeuden tuomiota vertaa Satakunnan käräjäoikeuden noin vuosi sitten antamaan langettavan tuomion perusteluihin. Kritisoin käräjäoikeuden tuomiota heti tuoreeltaan blogissani 292/23.6.2010 ja kiinnitin siinä huomiota myös käräjäoikeuden perustelutyyliin, jossa näin monia puutteita.

15. Pienenä puutteena hovioikeuden tuomiossa pitäisin sitä, ettei perusteluissa mainita tai käsitellä todistusharkinnan niin sanottuja "yleisiä oppeja". Tarkoitan sitä, että hovioikeus olisi voinut perustelujensa alkuosassa lyhyesti selostaa, mistä todistusharkinnassa on kyse, mitä eri metodeja tuomioistuin voin näytön harkinnassaan soveltaa ja mitä vaatimuksia näytölle ja sen riittävyydelle on yleensä ja erityisesti henkirikosasioissa asetettava. Yleisten oppien selostaminen olisi tehnyt perustelut yleisölle ymmärrettävimmiksi.

16. Kiinnitin huomiota myös siihen, että hovioikeuden tuomion perustelut eivät ole sillä tavoin "keskustelevat", että niissä olisi otettu kantaa myös siihen, mitä käräjäoikeus oli tiettyjen olennaisten seikkojen osalta perusteluissaan lausunut. Hovioikeus on lähtenyt perusteluissaan ikään kuin täysin puhtaalta pöydältä, siis aivan kuin se olisi ratkaissut jutun ensimmäisenä oikeusasteen. Tällainen tapa, jossa ylempi instanssi ei puutu juuri missään kohdin alemman oikeuden perustelulausumiin (vaikka tuomiossa on kyse nimenomaan alemman oikeuden tuomiosta tehdystä valituksesta), näyttää Suomessa - valitettavasti - yleistyneen, kuten korkeimman oikeuden ratkaisuista voidaan havaita.

17. Hovioikeuden päätelmä, jonka mukaan Anneli Auerin niin sanotussa "tunnustamisessa" esitutkinnan yhteydessä, ei itse asiassa ole ollut kyse aidosta tunnustamisesta, on täysin perusteltu. Tällainen menettely tutkinnassa, joka voitaisiin nähdä jopa jonkinlaisena tunnustukseen pakottamisena, ei ole kunniaksi esitutkintaviranomaisille. Auerin asianajaja Juha Manner on tänään ilmoittanut, että Auer tulee todennäköisesti tekemään eduskunnan oikeusasiamiehelle kantelun esitutkinnan puutteista ja epäkohdista kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Vaasan hovioikeuden tuomio löytyy tästä.

140. Halla-ahon oikeudenkäynti

1. Paljon puhuttu ja odotettu juttu syyttäjä vs. Jussi Halla-aho käytiin eilen Helsingin käräjäoikeudessa. Jotkut tv-kanavat sanoivat, että "Halla-ahon oikeudenkäynti alkoi tänään käräjäoikeudessa." Tämä on tuttu fraasi näissä yhteyksissä, mutta itse asiassa Halla-ahon juttu samalla myös päättyi käräjäoikeudessa. Kyseessä oli nimittäin paitsi jutun ensimmäinen, myös viimeinen istunto. Tuomio jutussa annetaan niin sanottuna kansliatuomiona eli kirjallisena käräjäoikeuden kansliasta 8.9.

2. Kyseessä näytti eilen olleen varsinainen pikaoikeudenkäynti, sillä jutun käsittely alkoi aamulla kello 9.00 ja käsittely päättyi jo paria tuntia myöhemmin. Periaatteellisesti kyse sangen merkittävästä jutusta, joten tällainen pikakäsittely ihmetyttää. Olin kyllä varautunut tällaiseen käsittelytapaan jo keväällä. Kirjoitin jo heti AVKS Jorma Kalskeen syytemääräyksen julkaisemin jälkeen 7.4. blogissani (Halla-ahon syyte), että ilmeisesti "herrat" eli syyttäjä- ja oikeusviranomaiset ovat keskenään päättäneet hoitaa tämän heille hieman kiusallisen oikeuskäsittelyn pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman huomaamattomalla tavalla ja periaatteella á la Raipe Helminen: "ei ny tarvi tehrä tästä mitään isoo numeroo." Tässä tarkoituksessa syytteessä valittiin oikeudenkäynnin kohteeksi vain yksi Jussi Halla-ahon kyseistä kritiikkiä sisältäneistä blogijutuista vain yksi eli 3.6.2008 julkaistu juttu, jonka otsikkona oli "Muutamia täkyjä Illmanin Mikalle."

3. Hämmästystä herätti myös se, että jutun käsittely tapahtui kovin pienessä istuntosalissa, jonne mahtui tuomareiden, syyttäjän ja syytetyn lisäksi lehtitietojen mukaan vain kolmisenkymmentä ihmistä, joista suurin osa oli lehtimiehiä ja loput ilmeisesti Halla-ahon kannattajia. Osa paikalle tulleista ihmisistä jouduttiin yleisöryntäyksen takia "heittämään" ulos salista tilanpuutteen vuoksi. Tänään käräjäoikeuden laamannin sijaisena toimiva käräjätuomari Antero Nuotto selittelee Uudessa Suomessa, että tungos yllätti käräjäoikeuden ja että sali olisi pitänyt vaihtaa suurempaan saliin. Etukäteisarviointi petti, silti olisi voitu vaihtaa huonetta, käräjäoikeudessa kun on paljon saleja, totesi Nuotto.

4. Kas kummaa, kun tunku istuntoon pääsi "yllättämään." Kyllähän kaikki tiesivät, että yleisöä oli tulossa istuntoon paljon tavallista enemmän. Miksi Antero Nuotto päällikkötuomarina ei itse etukäteen huolehtinut siitä, että juttua varten valitaan kunnollinen istuntosali? Käräjätuomari Nuotto on toiminut aiemmin pitkään Helsingin käräjäoikeuden hallintopäällikkönä, joten hänen olisi pitänyt ymmärtää tilantarve ja hoitaa asia etukäteen kuntoon eikä päivitellä vasta jälkikäteen tilannetta.

5. Eilisestä oikeudenkäynnistä on tarkka ja jopa hauskasti kirjoitettu kuvaus dosentti Johan Bäckmanin blogissa. Bäckmanin tekstiä ei häiritse nyt edes hänelle muuten tyypillinen kiihkoilu, joten kerrankin Bäckman yllätti lukijansa positiivisesti. Bäckman kuvaa muun muassa syyttäjän pukeutumista - syyttäjä Simo Kolehmaisella oli kuulemma keltaiset housut - samoin kuin Halla-ahon tervettä punakkuutta ja schwarzeneggerimäistä habitusta sekä tuomarin olemuksen muuttumista istunnon kuluessa.

6. Käräjätuomari nimi on jäänyt kaikilta tiedotusvälineiltä mainitsematta - myös Johan Bäckmanilta. Tuomarin nimen ilmoittamatta jättäminen on suomalaisessa oikeuskulttuurista hyvin yleinen ilmiö; meillä ehkä ajatellaan ranskalaisittain siihen tapaan, että tuomari on vain ikään kuin "lain suu", joka käsittelyn jälkeen "löytää" lakikirjastaan asiaan ratkaisun, joka on ehdottomasti ainoa oikea. Tämä on kuitenkin nykyaikana täydellinen harhaluulo, sillä laki jättää juuri tämänkaltaisissa arvostuksenvaraisissa asioissa tuomarille sangen laajan harkintavallan.

7. Tuomari ei suinkaan löydä ratkaisua automaattisesti jonkinlaisen suoraan laista tai lain perusteella, sillä laki on usein, kuten myös tässä tapauksessa, sangen tulkinnanvarainen. Tuomari itse asiassa "valitsee" kahden tai useamman ajateltavissa olevan ratkaisuvaihtoehdon joukosta sen, jota hän pitää oikeana tulkintana. Tähän taas vaikuttavat monet eri asiat, asenteet, arvostukset, mieltymykset ja kenties jopa tuomarin henkilökohtainen elämäntilannekin. Amerikkalaisen oikeusrealismin edustajien mukaan tuomarin ratkaisu voi riippua jopa siitä, onko tuomari aamulla riidellyt vaimonsa kanssa tai kärsiikö hän kenties ruuansulatushäiriöistä.

8. Tuomarin nimi on siten todella tärkeätä tietää ja ilmoittaa, sillä hän ratkaisee jutun paitsi lain myös oman harkintavaltansa ja arvostustensa perusteella. Eilisessä istunnossa oikeuden puheenjohtajana toimi käräjätuomari Jussi Sakari Sippola (48). Hän on eläkkeellä olevan KHO:n hallintoneuvos Sakari Sippolan poika. Jussi Sippolalla on takanaan suomalaisille tuomareille sangen tyypillinen ja aika kapea virkaura: ensin hovioikeudessa viskaalina eli esittelijä kymmenisen vuotta ja sitten toiset kymmenisen vuotta käräjätuomarina.

9. Mutta missä olivat käräjäoikeuden kolme lautamiestä? Minua hämmästytti suuresti, että käräjäoikeus käsitteli periaatteellisesti erittäin tärkeän jutun yhden tuomarin kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Lautamieskokoonpano on sentään käräjäoikeuden peruskoonpano, yhden tuomarin kokoonpano sitä vastoin poikkeus pääsäännöstä. Kyse ei ole nyt mistään pikkuasioista, sillä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan säädetty maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta. Toki vuoden alussa voimaan tulleen OK 2 luvun muutoksen mukaan käräjäoikeus voi ratkaista myös näin vakavan rikosasian yhden tuomarin kokoonpanossa, mutta mikään pakko tällä tavalla ei ole suinkaan tehdä, vaan käräjäoikeus voi ratkaista myös tällaisen jutun, samoin kuin kaikki "vähäisemmätkin" rikosasiat aina lautamieskokoonpanossa.

10. Minusta olisi ollut jutun periaatteellinen merkittävyys huomioon ottaen paikallaan, että käräjäoikeuden kokoonpanoon olisi kuulunut kaksi lainoppinutta jäsentä ja kolme tai neljä lautamiestä. Tällaisessa jutussa jos missä on perusteltu - ja suorastaan pakko - käyttää niin sanottua lautamies- tai tervettä maalaisjärkeä, koska lakipykälät ovat varsin väljästi muotoiltuja ja sisältävät lukuisia arvostuksenvaraisia käsitteitä. Esimerkiksi kysymys siitä, oliko Halla-aholla kirjoituksessaan ollut uskonrauhan rikkomiseen (RL 17:10) vaadittava loukkaamistarkoitus tai kansanryhmän vastaan kiihottamisen laissa edellytetty tahallisuus (RL 11:8), ovat sellaisia kysymyksiä, joissa olisi ollut tarpeen tuomiota tehtäessä kuulla myös maallikkojäsenten näkemyksiä.

11. Mutta tässäkin kohdin oli päätetty "jossakin", että juttu yritetään viedä läpi suurempaa kohua ja huomiota herättämättä, eikä oikeuden kokoonpanoon haluttu tästä syystä poliittisin perustein valittuja lautamiehiä. Lautamiehethän arvotaan - ainakin näin pitäisi tehdä - käräjäoikeuden kokoonpanoihin, Helsingin käräjäoikeudessa peräti 400 lautamiehen joukosta. Arvonta olisi voinut tuottaa tulokseksi, että kaikki kolme lautamiestä olisivat olleet vaikkapa perussuomalaisia tai muihin "hankaliin" ryhmiin kuuluvia maallikkoja. Siksi lautamiehet päätettiin jättää kokonaan pois kokoonpanosta, mikä minusta on selvä epäkohta, vaikkei kokoonpanon valinta ollutkaan lainvastainen.

12. Ihmetystä herätti myös se, että jutun syyttäjäksi oli määrätty paikallissyyttäjä eli kihlakunnansyyttäjä, vaikka syytemääräys oli VKSV:n toiseksi ylimmän syyttäjän eli apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen laatima. Mutta Suomessa on vakiintunut maan tapa, että korkeat syyttäjät ja oikeuskanslerit eivät vaivaudu tai halua itse tulla tavallisen rahvaan pariin ja esiintyä syyttäjinä käräjäoikeudessa tai edes hovioikeudessa, vaan he vain antavat syytemääräyksiä ja panevat pikkuvirkamiehet lukemaan syytteitään ja ajamaan juttuja tuomioistuimissa. Jutun laatu ja merkittävyys olisi edellyttänyt, että syytettä olisi käräjäoikeuden istunnossa ajanut joku valtionsyyttäjä.

13. Valtionsyyttäjä Mika Ilman ei toki olisi tullut jutun syyttäjänä kysymykseen, koska Halla-ahon kirjoituksen tarkoituksena oli nimenomaan ärsyttää ja provosoida Mika Illmannia ("Muutama täky Illmanin Mikalle"). Aika monet kommentaattorit ovat väittäneet, että juttu onkin itse asiassa tapaus Mika Illman vs. Jussi halla-aho. Tämän mukaan syyte nostettiin vain siksi, että Mika Illman todella provosoitui Halla-ahon kirjoituksesta. Oikeussalissa syyttäjä Simo Kolehmainen luki käsittelyn alkupuolella kuulemma pitkiä pätkiä Mika Illman väitöskirjasta, joka käsittelee juuri rasistisia rikoksia ja erityisesti juuri kiihottamista kansanryhmää vastaan. Halla-aho väitti, että hänen kirjoituksensa johdosta ei ollut kiihottunut kukaan muu kuin Mika Illman, jolle kirjoitus JH:n mukaan oli myös suunnattu. - Tiedä häntä sitten.

14. Ihmettelin blogissani 7.4., miksi Jorma Kalske oli nostanut syytteessään esille Jussi Halla-ahon monista blogijutuista vain yhden kirjoituksen, vaikka JH:n useissa muissakin blogeissa oli käsitelty samoja teemoja. Tämäkin kuului kuitenkin syyttäjän taktiikkaan ja tavoitteeseen olla herättämättä jutulla liian suurta huomiota; yhden blogijutun syyttämisellä pääsee nopeasti irti jutusta ja näin myös tapahtui, sillä prosessi kesti vain edellä mainitut kaksi tuntia. Toisaalta arvelin blogissani 7.4., että syyttäjä tulee esittämään jutussa todisteeksi myös joitakin muita Halla-ahon kirjoittamia blogijuttuja pyrkiäkseen näyttämään toteen Halla-ahon asenteen muslimeja ja somaleja kohtaan samoin kuin Halla-ahon tahallisuuden ja loukkaamistarkoituksen.

15. Presiis näin myös tapahtui, sillä syyttäjä Kolehmainen "löi tiskiin", kuten Johan Bäckman asian blogissaan ilmaisi, myös kolme muuta Jussi H:n blogikirjoitusta ja luki niitä ääneen oikeussalissa. Bäckmanin mukaan syyttäjän "yllätyshyökkäys" oli tarkkaan suunniteltu. Syytteen kohdistaminen vain yhteen blogikirjoitukseen oli Bäckmanin mukaan hämäystä, sillä vasta oikeussalissa syyttäjä aloitti "tykistökeskityksen" kaivamalla esiin muitakin Halla-ahon blogitekstejä.

16. Bäckmanin mainitsemasta "yllätyshyökkäyksestä" ei kuitenkaan todellisuudessa ollut kyse, sillä jo Kalskeen 27.3.-09 päivätyssä syytekirjelmässä/haastehakemuksessa mainitaan, että syyttäjä tulee esittämään jutussa kirjallisiksi todisteiksi juuri nuo kolme muuta blogitekstiä, jotka Kolehmainen sitten eilen myös "löi pöytään." Jussi Halla-aho tiesi siis jo etukäteen oikein hyvin, että nuo kolme muuta blogikirjoitusta tullaan esittämään jutussa todisteena. Hän oli voinut siten varautua tähän ja saattoi esittää omat argumenttinsa noiden kolmen muun kirjoituksen johdosta.

17. Jussi Halla-aho esiintyi oikeudessa yksin ilman avustajaa. Tämä herätti huomiota, sillä lähes kaikki niin sanotut huippuadvokaatit ja muutkin lakimiehet olisivat varmaan lähteneet ilomielin puolustamaan (rahasta) Jussia, sillä esiintyminen näin merkittävässä jutussa on tietenkin mitä näyttävintä mainosta rikosasianajajille. Luulen, että myös tämä oli tarkkaan harkittu valinta. Jussi halusi esiintyä ilman lainoppinutta avustajaa, sillä eihän hän, täysin syytön mies, toki mitään avustajaa tarvitse! Jos Jussi olisi palkannut itselleen avustajan, olisi tätä voitu pitää merkkinä siitä, että kenties Jussi sitenkin pelkää saavansa langettavan tuomion. Hovioikeudessa, jossa jutun käsittely mitä ilmeisimmin aikanaan jatkuu, kävi käräjäoikeudessa miten tahansa, Jussi tarvitsee kyllä avustajan.

18. Itse pääasiasta eli syytteen asiasisällöstä olen esitellyt omia käsityksiäni aika laajasti jo 7.4.-09 julkaistussa blogissani, johon tuli yli 40 kommenttia. Viitaan tuohon kirjoitukseeni.

19. Halla-aho väitti eilen, että hänen kirjoituksessaan oli kyse vain normaalista kriittisestä sananvapauteen liittyvästä keskustelusta, jossa ei ollut tarkoitus häpäistä ketään. Jussilla ei kertomansa mukaan ollut siis loukkaamis- tai häpäisytarkoitusta, joten rangaistavuuteen kuuluva tahallisuus puuttuu. Somalitekstissä oli Halla-ahon mukaan kyse parodiasta ja irvailusta tiedotusvälineille näiden käyttämän kaksoisstandardin johdosta; mainittu termi on tavalliselle lukijalle kenties hieman outo, sen synonyyminä voitaisiin ehkä puhua kaksinaismoraalista.

20. Halla-aho sanoi saaneensa pontimen kirjoitukseensa sanomalahti Kalevan pääkirjoituksesta, jossa oli sanottu, että suomalaisten geneettiseen perimään kuuluu humalassa tappaminen. JSN ei edes ottanut tutkittavakseen sanottua suomalaisia solvaavaa väitettä, joten Jussi päätti kirjoittaa blogiinsa "samantapaisen naurettavan ja olemattoman" väitteen somaleista. Nyt siis tuo somaliväite, jonka mukaan somalien geneettiseen perintöön kuuluu ohikulkijoiden ryöstely ja verovaroilla loisiminen, onkin käräjäoikeuteen ehdittäessä Halla-ahon mukaan "naurettava ja olematon väite." - Hmm, mielenkiintoista! Halla-aho sanoiesittäneensä sanotun väitteen arveluna, ei faktana, ja kirjoituksella pyrittiin osoittamaan suomalaisessa mediassa vakiintunut kaksoisstandardien käytäntö. Suomalaisista saa sanoa miten loukkaava tahansa, mutta ulkomaalaisista ryhmistä ei. "Miksi sanotunlainen lause muuttuu loukkaavaksi vasta, kun siinä käsitellään somaleja", Halla-aho tiivisti. - Omasta puolestani olen yrittänyt löytää tämän "eron" blogissani 7.4.

21. Uskonrauhaa koskevan loukkaavaksi väitetyn kohdan osalta Halla-aho kertoi halunneensa kyseenalaistaa sen, että profeetta Muhammedia ja islamia ei saa kritisoida yhtä jyrkästi kuin kristinuskoa. Hän kertoi kirjoittaneensa islamista oppirakenteesta, ei muslimeista. Islamia on voitava arvostella uskontona länsimaisessa yhteiskunnassa. Halla-aho kiisti esittäneensä väitettä loukkaamistarkoituksessa.

22. Syyttäjä Kolehmaisen mukaan jutussa on toki kyse sananvapaudesta, mutta siihen ei sisälly oikeutta sanoa mitä tahansa. Syyttäjä viittaisi mm. Suomen allekirjoittamiin kv. rotusyrjinnän kieltäviin sopimuksiin. Uskonrauhaa rikkomissyytteen osalta Kolehmainen piti selvänä, että Halla-ahon blogin kohta on niin loukkaava, että sen loukkaavuuden käsittää sellainenkin, joka ei itse pidän uskonkappaleita pyhinä. Halla-aho olisi voinut käsitellä teemaa mainitsematta mitään erityistä kansanryhmää tai uskontoja, totesi syyttäjä loppulausunnossaan. Kysymyksessä on hyökkäys somaleita ja islamia vastaan ja kyseessä on kansan kiihotus, syyttäjä lausui. Tällainen vihapuhe on erityisen vahingollista, sillä suuri yleisö ottaa helposti väitteet todesta ja se vaikuttaa suuren yleisön suhtautumiseen näitä kansanryhmiä kohtaan.

23. Mielenkiintoinen oikeustapaus kerrassaan! Tässä on tarpeetonta ryhtyä pohtimaan, mihin tulokseen käräjäoikeus eli tuomari Jussi Sippola ratkaisussaan päätyy. Minusta jutussa on kysymys tapauksesta, johon ei ole eikä edes voi olla olemassa ehdottomasti yhtä ainoasta oikeata ratkaisua. Tapauksessa on kyse siinä määrin arvostuksenvaraisista asioista ja tulkinnoista, että jutussa voidaan puoltaa erilaisia vaihtoehtoisia ratkaisuja.

24. Jos Halla-aho sai tuomari Jussi Sippolan vakuuttuneeksi siitä, että hänellä ei ollut kirjoituksessaan loukkaamistarkoitusta, vaan hän kirjoitti juttunsa todella vain "täkyksi Illmanin Mikalle" ja kritisoidakseen hänen mielestään Suomessa näissä asioissa vallalla olevia kaksoisstandardeja, hän voittaa jutun ja syyte hylätään. Jos taas tuomari on sitä mieltä, että juttu oli kirjoitettu - joko edellä mainitun kritiikin ohella tai yksinomaan - kiihottamis- ja loukkaamistarkoituksessa, Halla-aho voi saada langettavan tuomion. Rangaistus tulee joka tapauksessa olemaan vain sakkoa. Halla-ahon kannattajakunta voisi "kiihottua" liikaa, jos Jussi tuomittaisiin ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

25. Jos nyt kuitenkin sorrun lopuksi veikkaaman lopputulosta, niin sanoisin, että sakkorangaistus tuntuisi käräjäoikeudessa syytteen hylkäämistä hieman todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Eri asia on, miten tapaus ratkaistaan aikanaan hovioikeudessa ja KKO:ssa. Entisenä tuomarina tiedän, että tuomareilla on tapana harkita asioita ja tulkita lakia aika pragmaattisesti. Näin voi käydä tässäkin tapauksessa. Loukkaamis- ja kiihottamistarkoitukseen viittaa Halla-ahon tekstissä mm. se, että hän on kirjoittanut nuo kriittiset lauseensa somaleista ja islamista kahteen kertaan ja vieläpä lihavoidulla tekstillä. Halla-aho on siis halunnut, että nuo lauseet todella huomataan; Mika Illman olisi toki varmaan huomannut ne, vaikka ne olisi kirjoitettu normaalisti ja vain yhteen kertaan. En myöskään ole oikein vakuuttunut Halla-ahon kaksoisstandardia koskevista väitteistä. Lisäksi Halla-aho on syyttäjän todisteiksi esittämissä muissa kirjoituksessa käsitellyt samoja asioita samalla tavalla, joten mistään yksittäisestä blogijutusta ei ole ollut kyse. Useiden samantyyppisten kirjoitusten perusteella näyttäisi todennäköiseltä, että Halla-aholla on myös syytteenalaisessa kirjoituksessaan ollut kiistämisestään huolimatta loukkaamis- ja kiihottamistarkoitus.

26. Jos joku kirjoittaa - olkoonpa vaikka pääkirjoituksessa - että suomalaiseen geneettiseen perintöön kuuluu humalapäissään tappaminen - niin eihän tämä hetkauta tai kiihota ketään, ei ainakaan suomalaisia - tuskin edes perussuomalaisia! Täysin eri asiasta on sitä vastoin kyse, jos Suomessa kirjoitellaan halventavaan sävyyn tällä asuvista etnisistä vähemmistöistä ja heidän taipumuksistaan tai uskontonsa moraalinormeista. Tämä voi hyvinkin olla omiaan loukkaamaan sanotun uskonnon harjoittajia tai kiihottamaan ihmistenmieliä mainittuja vähemmistöryhmiä kohtaan. Sananvapauteen kuuluu toki kritiikki, joten Suomen harjoittamaa virallista maahanmuuttopolitiikkaa saa kritisoida ja myös vähemmistöryhmin kuuluvia ihmisiä voi arvostella. Uskonnon loukkaaminen ja suoranainen kiihottaminen esimerkiksi somaleja vastaan on kuitenkin eri asia, sillä se on kielletty Suomen lain ohella myös Suomea velvoittavissa kv. ihmisoikeussopimuksissa.

27. Vasarahammer-niminen blogisti viittasi blogissaan 20.8.-09 allekirjoittaneen 7.4. julkaistuun blogiin. "Virolainen yrittää punnita syytettä oikeusopilliselta kannalta sekä syyttäjän että Halla-ahon kannalta, mutta mielestäni takertuu epäolennaisuuksiin ja käsittelee asioita suppeasta pykälänikkarin näkökulmasta," kirjoittaa Vasarahammer. - Kyllä, olen blogissani 7.4. pohtinut juttua pro et contra -näkökohtien valossa, ja niin muutkin "pykälänikkarit" eli tämänkin jutun eri oikeusasteissa ratkaisevat tuomarit tulevat varmaankin tekemään. Juridinen päätöksenteko on aina normisidonnaista, ei siitä mihinkään pääse, vaikka olisi kuinka suuri suuri vasara käytössään.

28. Vasarahammerin mukaan ei ole olemassa objektiivista kriteeriä, jonka mukaan jokin yksittäinen kirjoitus voitaisiin määrittää kiihotukseksi kansanryhmään vastaan. Mielipideartikkelin kirjoittaja ei voi hänen mielestään etukäteen tietää, milloin hän menee lain väärälle puolella. Ja sitten tulee tämän vasaramiehen varsinainen loppukaneetti: "Siksi laki itsessään on kehotus itsesensuuriin, mikä nakertaa vapaan yhteiskunnan perustaa." Vasarahammer ei itse todellakaan sorru minkäänlaiseen pykälänikkarointiin, vaan askartelee vasaroineen "isojen kysymysten" kimpussa; koko helkkarin laki on väärä ja se on moukaroitava palasiksi! Minusta mielipidekirjoittajat kyllä oikein hyvin itse tietävät, mitä saa kirjoittaa ja mitä ei, kunhan vain käyttäisivät tervettä maalaisjärkeä.

29. Vasarahammerin mielestä olen blogini 7.4. lopussa osoittanut henkisen pienuuteeni, kun kirjoitin, että Halla-aho itse provosoi Illmanin Mikaa - kaivoi niin sanotusti oikein verta nenästään - mainitulla täkykirjoituksellaan 3.6.-08. Kirjoitin, että jos siis fatwaa alkaisi todella sataa niskaan - tätähän Jussi itse hieman tuntui pelkäävän - saa Jussi siitä minusta syyttää vain itseään. No, tuo fatwa-kohta oli lähinnä huumoria, jota vasarahammerin tapaiset tiukkapipot eivät näytä oikein ymmärtävän.

30. Selvää on, että Halla-aho halusi kirjoituksellaan testata sananvapauden rajoja ja luultavasti jopa salaa toivoi Mika Illmanin ja kumppanien provosoituvan. Halla-ahon rukoukset kuultiin ja oikeusprosessi pantiinkin vireille. Tästä Halla-aho sai paljon ilmaista lisämainosta itselleen ja harjoittamalleen maahanmuuttokriittiselle politiikalleen. Halla-ahon marttyyriys vain kasvaisi entisestään, jos hän saisi käräjäoikeudesta langettavan tuomion. Milloinkas ne seuraavat eduskuntavaalit taas ovatkaan? Jos juttu etenee, kuten vahvasti näyttää, hovioikeuteen ja sieltä vielä KKO:een saakka, ollaan (sopivasti) jo vuoden 2011 eduskuntavaalien kynnyksellä, ennen kuin asiassa saadaan lopullinen tuomio.