935. Koskelo sekoili taas

1.Korkeinta oikeutta (KKO:ta) itsevaltaisesti kymmenen vuotta johtanut presidentti Pauliine Koskelo (59) valittiin viime tiistaina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) uudeksi suomalaiseksi tuomariksi. Hänen toimikautensa kestää yhdeksän vuotta, joten Koskelo ei palaa enää korkeimpaan oikeuteen.

2. Valintansa jälken Koskelo antoi Helsingin Sanomille 22.4. lausunnon, jossa hän selitti "uhrautuneensa" hakemaan EIT:n tuomarin virkaa, koska meidän ylioikeuksissamme, siis KKO:ssa ja KHO:ssa, kukaan muu ei ollut tehtävästä kiinnostunut.

3. Kuten blogijutussa 933/22.4. kirjoitin, Pauliine Koskelo puhui palturia tai ei viitsinyt tarkistaa faktoja. EIT-tuomarin virkaan ilmoittautui nimittäin myös muita tuomareita.Toisesta ylimmästä tuomioistuimesta eli KHO:sta tehtävää haki hallintoneuvos Anne E.Niemi, jonka hallitus asetti ehdollepanossa Koskelon jälkeen toiselle sijalle. Koskelon tokaisu oli siten virhe, suorastaan "väärä todistus", johon maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin ei luulisi edes voitonhuumassaan syyllistyvän.

4. Tänä aamuna kello 6.40 Pauliine Koskeloa haastateltiin TV1:n aamu-tv -lähetyksessä. Haastattelu ei ollut kummoinen tai "syvääluotaava" - eivät ne yleensäkään ole - mutta minua kiinnitti huomiota Koskelon esittämä arvostelu Suomen oikeudenhoidon tilasta. - Miksi muuten Koskelo käyttää jatkuvasta termiä "oikeudenhoito", kun hän puhuu asiasta, josta käytetään yleisesti nimeä "lainkäyttö"? Termi oikeudenhoito viittaa oikeushallintoon, joka ei kuulu tuomioistuimille, vaan oikeusministeriölle.

5. Korvaani särähti pahasti Koskelo arvostelu, jossa hän otti kantaa lempiaiheeseensa eli tuomioistuinten ja koko oikeuslaitoksen resurssien vähäisyyteen ja leikkaamiseen. Asiassa on toki perää, mutta en oikein ymmärrä, miksi juuri KKO:n presidentin pitää puuttua joka kerran ja yksinomaan mainittuun kyysmykseen. Oikeusturvasta huolehditaan lainkäytössä eri tavoin, eikä resurssien vähyys saisi olla tuomioistuinten ja tuomareiden ainoa puheenaihe. Tuomioistuinten tulisi kehittää oma-aloitteisesti menetelytapojaan, jotta kansalaiset saisivat asiansa tuomioistuimen käsiteltäviksi ja sitä kautta oikeutensa toteuteuksi. Siis "access to court" ja "access to justice", joita nimenomaan Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja EIT:n ratkaisuissa korostetaan oikeusturvan takeina.

6. Suomessa oikeudenkäyntiä koskeviin menettelykysymyksiin ei kuitenkaan haluta puuttua eikä prosessia kehittää, vaikka tuomioistuimilla olisi siihen eronomaiset mahdollisuudet  myös käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Päin vastoin meillä halutaan, presidentti Pauliine Koskelo etunenässä, tiukentaa ihmisten oikeutta päästä tuomioistuimeen ja saada asia tutkittavaksi asianmukaisesti järjestyksessä. Meillä keksittään vaikka minkälaisia valituslupakynnyksiä ja  rajoituksia, joita korkein oikeus on ollut Koskelon johdolla kannattamassa.

7. Oli esimerkiksi selvä virhe laajentaa hovioikeuden jatkokäsittelyluvan soveltamisalaa rikosasioissa niin, että syytetty tarvitsee valitusluvan, jos hänet on tuomittu käräjäoikeudessa kahdeksaksi kuukaudeksi tai sitä alempaan vankeusrangaistukseen. Se oli toki oikeusturvan kannalta virhe, jos asiaa ajatellaan ihmisten oikeusturvan kannalta. Asianosaisten valitusoikeus ja siihen kiinteästi liittyvä oikeus saada asia tutkittuksi hovioikeuden normaalissa menettelyssä ovat oikeusturvan totetumisen tärkeimpiä keinoja. Lupajärjestelmän soveltamisalan laajentamiseen ei olisi ollut mitään syytä, sillä hovioikeuteen tehdään nykyisin vähemmän valituksia kuin aikaisemmin. Ruotsissa syytetty ei tarvitse valittaessaan jatkokäsittelylupaa, jos hänet on tuomittu käräjäoikeudessa vankeuteen.

8. Koskelo kritisoi tänään vomakkaasti sitä, että tuomioistuimia ja etenkin käräjäoikeuksia - niiden määrää Koskelo muuten haluaisi karsia nykyisestä 27:stä noin puolella - rasitetaan  "selvillä ja yksinkertaisilla rikosasioilla". Hän viittasi "muihin maihin", joissa näitä asioita ei viedä tuomioistuimiin.

9. Voi pyhä yksinkertaisuus! Eikö Koskelo todellakaan tiedä tai eikö hän ole (muka) edes kuullut, että Suomen järjestelmä ei suinkaan poikkea ko. asioissa "muiden maiden" systeemeistä. Suomessa ylivoimaisesti suurin osa rikosasioista ratkaistaan muualla kuin käräjäoikeuksissa ja yleensä tuomioistuimissa. Poliisin kirjoittaman rangaistusmääräyksen vahvistaa syyttäjä, eivätkä tuomioistuimet ole käsitelleet näitä asioita enää vuosikymmeniin. Rikesakon puolestaan antaa poliisi. Nämä asiat muodostavat luultavasti jo noin 75 prosenttia kaikista viranomaisten käsittelemistä rikosasioista. Sitä paitsi käräjäoikeuksiin tulevista rikosasioista noin 35-40 prosenttia ratkaistaan kansliassa puhtaasti kirjallisessa menetelyssä, eli niitä ei tuoda käräjäoikeuden istunto- eli pääkäsittelyyn. Uutena elementtinä otettiin äskettäin käyttöön syyteneuvottelu, joka yksinkertaistaa ja nopeuttaa huomattavasti myös vaikeiden ja laajojen rikosasioiden käsittelyä. 

10. Edellä mainittua listaa voitaisiin jatkaa pidempäänkin, mutta jo ko. otos osoittanee, miten väärässä presidentti Pauliine Koskelo on tai miten harhaanjohtavaa tietoa hän syöttää yleisölle. Käräjäoikeudet eivät käsittele nykyisin enää juuri lainkaan sellaisia yksinkertaisia tai selviä rikoasioita, jotka voitaisiin siirtää muiden viranomaisten käsiteltäviksi.

11. Sen sijaan käräjäoikeudet käsiteltävät aivan "hirmuisen" määrän selviä ja yksinkertaisia riita-asioita - joissa ei itse asiassa ole edes minkäänlaista riitaa - jotka voitaisiin, kuten olen itse usein esittänyt - siirtää ulosottoviranomaisille. Ne koskevat pikavippejä ja muita samankaltaisia velkomuksia, joissa on kyse, ei oikeusriidasta, vaan yksinomaan velan perimisestä. Nykyisin näitä asioita on kuitenkin pakko käsitellä kahden luukun periaatteella, ensin käräjäoikeudessa ja sen jälkeen uudelleen ulosottoviranomaisessa. Tämä on tietenkin järjetöntä puuhaa! Ruotsissa selvät ja riidattomat velkomisasiat siirrettin jo reilut 20 vuotta sitten pois käräjäoikeuksilta ulosottoviranomaiselle.

12. Mutta mitä tekee ja on tehnyt korkein oikeus tässä suhteessa? Pauliine Koskelon johdolla korkein oikeus on pitänyt ja pitää edelleen sitkeästi kiinni kannastaan, jonka mukaan  summaariset eli selvät ja riidattomat riita-asiat, käytännössä perintäasiat, tulee säilyttää edelleen käräjäoikeuksissa. Aivan ihmeellinen ja virheellinen kanta, mutta minkäs teet, kun sen takana on korkein oikeus! Sakkojen ja osin myös esimerkiksi rattijuopumksista tuomittavien vankeusrangaistusten tuomitsemisen Koskelo ja kumppanit ovat kyllä valmiit siirtämään pois käräjäoikeuksista. Sitä vastoin esimerkiksi 30- 50 euron suuruiset pikavippiasiat tulee heidän mielestään säilyttää "oikeusturvan nimissä" hamaan tulevaisuuteen käräjäoikeuksissa.

13. Äskettäin on julkaistu kahden selvitysmiehen eli Timo Heikkisen ja Antti Savelan laatima selvitys edellä mainittujen sumaaristen riita-asioiden - siis perintäasioiden - käsittelyn kehittämisestä. Selvitysmiehet päätyivät pariakymmentä asiantuntijaa kuultuaan laajassa ja erinomaisen hyvin perustelussa selvityksessään yksimielisesti siihen. että mainitut asiat tulisi siirtää käräjäoikeuksista ulosttoviranomaisille (ks. oikeusministeriön selvityksiä ja ohjeita 52/2014). Tätä uudistusta olen itse jo lähes 20 vuoden ajan kannattanut.

14. Mutta mitä sanoo korkein oikeus selvitysmiesten ehdotuksen johdosta antamassaan lausunnossa, jonka on allekirjoittanut presidentti Pauliine Koskelo? Asiasta on ilmeisesti muodostunut korkeimmassa oikeudessa jonkinlainen arvovaltakysymys, sillä sen antamassa lausunnossa esitetään monenlaisia perusteita, joiden nojalla korkein oikeus vastustaa selvitysmiesten ehdotusta. Karmeaa, tähänkö eli korkeimman oikeuden vastustavaan kantaan kyseinen tärkeä ja välttämätön uudistus jälleen kerran kaatuu ja kaadetaan! Lausunnossa esitetyt epäilyt koskevat yksinomaan detaljikysymyksiä, joista osa on sitä paitsi sellaisia, joista voidaan olla perustellusti toista mieltä kuin korkein oikeus.

15. Pauliine Koskelo puhui tänä aamuna tv-lähetyksellä jälleen kerran hartaasti "selvien ja yksinkertaisten rikosasioiden" karsimisesta pois käräjäoikeuksilta. Mutta todella selvien ja yksinkertaisten sekä riidattomien riita-asioiden karsimisesta hän ei tässäkään yhteydessä maininnut halaistua sanaa. Summaariset eli selvät ja riidattomat asiat (oikeastaan siis perintäasiat) muodostavat valtaosan käräjäoikeuksien käsittelemistä riita-asioista, sillä niiden osuus on n. 95 prosentin luokkaa kaikista riita-asioista. Niiden siirtämisellä ulosottoviranomaisille voitaisiin siten kenenkään oikeusturvan vaarantamatta parantaa todella tuntuvasti käräjäoikeuksien ja koko tuomioistuinlaitoksen toimintaedellytyksiä.

16. Lukijat voivat tutustua OM:n selvitysmiesten esitykseen ja korkeimman oikeuden siitä antamaan lausuntoon seuraavista linkeistä

Summaaristen riita-asioiden kehittäminen (OM julkaisu 52/2014)

KKO:n lausunto OM:n selvityksestä

933. Koskelo EIT:n tuomariksi

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) Suomen nykyisen tuomarin Päivi Hirvelän toimikausi päättyy kuluvan vuoden lopussa. Hän on ollut tehtävässä vuoden 2007 alusta lähtien. Aiemmin suomalaisena EIT-tuomarina toimi Matti Pellonpää. 

2. Siitä, kenet valitaan Päivi Hirvelän jälkeen uudeksi suomalaiseksi tuomariksi Strasbourgiin, olen kirjoittanut tätä ennen jo kaksi kertaa

- blogi 856/5.7.2014  Kenestä seuraava ihmisoikeustuomari
- blogi 900/ 12.12.2014 Kenestä EIT-tuomari kaudelle 2016-2025.

3. Eilen Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous valitsi odotetusti Pauliine Koskelon tuomariksi EIT:een. Asiasta matkusti eilen Strasbourgiin päättämään Suomesta mm. Kimmo Sasi, jota ei vaaleissa enää valittu kansanedustajaksi. Koskelon toimikausi alkaa ensi vuoden alusta ja kestää yhdeksän vuotta.

4. Pauliine Koskelo on toiminut korkeimman oikeuden presidenttinä vuodesta 2006 ja tätä ennen KKO:n jäsenenä vuodesta 2000 lähtien. Hänellä ei ole muunlaista tuomarin kokemusta, joten hän aloitti tuomarin tehtävät suoraan huipulta. Ennen KKO:een tuloaan Koskelo toimi 15 vuotta oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena ja sen jälkeen muutaman vuoden Euroopan investointipankin johtajana Luxemburgissa.

5. Pauliine Koskelo sanoi eilen Helsingin Sanomille, että hän katsoi EIT-tuomarin viran hakemisen velvollisuudekseen. Tätä hän perusteli mm. sillä, että Suomen ylimmissä oikeuksissa, siis KKO:ssa tai KHO.ssa, ei ollut tehtävään "muita kiinnostuneita." 

6. Tässä kohdin Koskelo ei joko ole pysynyt totuudessa tai muistanut faktoja. Kuten olen esimerkiksi edellä mainitussa blogijutussa 900/12.12.-14 kertonut,  Suomen hallitus asetti viime joulukuussa ko. tuomarin virkaan ehdolle Koskelon lisäksi myös hallintoneuvos Anne E.Niemen KHO:sta, siis toisen ylimmän tuomioistuimen tuomarin.  

7. Eikö Pauliine Koskelo pidä korkeinta hallinto-oikeutta "oikeana" tuomioistuimena tai hallintoneuvoksia tuomareina, vai mistä hänen mainitussa unohduksessaan mahtaa olla kysymys? Tiedämme toki, että Koskelo ei ole erityisen hyvissä väleissä KHO:n ja sen presidentin kanssa. Korkein oikeus on Pauliine Koskelon johdolla ajanut innokkaasti hanketta, jonka mukaan KKO ja KHO yhdistettäisiin, jolloin KHO:n toiminta itsenäisenä ylimpänätoikeutena lakkaisi. KHO vastustaa ankarasti kyseistä uudistusta. Tällainen organisaatiouudistus ja sen ajaminen ei tosin kuulu KKO:n tai sen presidentin toimenkuvaan.

8. Sivumennen sanoen ylimpien tuomioistuimien yhdistämishanke vaikuttaa sangen utopistiselta, eikä se tule lähiaikoina tai vuosikymmeninä toteutumaan. Yleisten tuomioistuinten ja hallintotuomioistuinten yhdistämishanke olisi järkevää aloittaa, ei suinkaan yläpäästä tai latvasta, vaan alapäästä eli alemmista tuomioistuimista, minkä jälkeen asiassa edettäisiin vähitellen ylempiin tuomioistuimiin.

9. Hesarin eilisestä haastattelusta saa selkeän vaikutelman siitä, miten turhautunut Pauliine Koskelo on oikeudenhoidon jatkuvaan huonontamiseen. Koskelon mukaan oikeuslaitoksen toimintakykyä on heikennetty. Hän kertoo olevansa asiasta suorastaan murheellnen. - No, ehkäpä presidentin murheet kaikkoavat, kun hän pääsee pois Suomesta ja muuttaa kansainvälisiin ympyröihin Strasbourgiin hoitamaan presidentin virkaan verrattuna paljon paremmin palkattua tuomarin virkaa.

10. Suomessa tuomioistuin keskushallinto on ollut jo pitkään retuperällä, eikä oikeusministeriö, jolle tehtävä kuuluu, ei ole kyennyt huolehtimaan asioista riittävän hyvin. Tuomioistuimilla ei ole yhtenäistä johtoa eli tuomioistuinvirastoa, minkä seurauksena yleiset tuomioistuimet, hallintotuomioistuimet ja erityistuomioistuimet ovat tuon tuostakin tukkanuottasilla keskenään ja vetävät aina, kun siihen on pienikin tilaisuus, kotiinpäin, mollaavat toisia tuomioistuimia jne. Myös Pauliine Koskelo on "kunnostautunut" tässä suhteessa erinomaisen hyvin. Hän on jatkuvasti narissut oikeusministeriölle yleisten tuomioistuinten toimintaedellytysten huononemisesta ja puuttunut yllättävällä tavalla oikeushallintoa ja organisaatioiden uudistamista koskeviin kyysmyksiin. 

11. KKO:n presidentin olisi odottanut puuttuvan oikeusturvan kehittämiseen, sillä yleisten tuomioistuinten menettelyä vaivaavat monet epäkohdat, joita ei voida ratkaista tietenkään yksinomaan lisäresursseilla, vaan tuomioistuinten toimintatapoja kehittämällä ja oikeusturvaa parantamalla. Pauliine Koskelon linja on ollut toisenlainen. Hän on kannattanut lämpimästi esimerkiksi hovioikeuksien jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalan tuntuvaa laajentamista, missä hän on myös onnistunut. Todellisuudessa ko. uudistus, josta eduskunta päätti maaliskuussa, ei paranna oikeusturvaa, vaan heikentää kansalaisten ja muutoksenhakijoiden oikeusturvaa todella tuntuvalla tavalla. Koskelo on vaatinut jatkuvasti käräjäoikeusverkon uudistamista ja käräjäoikeuksien määrän tuntuvaa vähentämistä, vaikka edellisestä käräjäoikeuksien lukumäärän vähentämisestä on kulunut vasta muutama vuosi. Tämäkään asia ei kuulu KKO:lle tai sen presidentille.

12. Minusta korkeimman oikeuden presidentin ei pitäisi puuttua tuolla tavalla oikeushallintoon, tuomioistuinorganisaation muuttamiseen ("kehittämiseen") ja yleensä toimeenpanovallan käyttämiseen, sillä se ei ole sopusoinnussa valtiovallan kolmijaon eikä tuomioistuimilta edellytettävän riippumattomuuden kanssa. Oikeushallintoa tms. tehtäviä koskevat asiat eivät yksinkertaisesti kuulu korkeimman oikeuden ja sen presidentin toimenkuvaan. 

13. Koskelon presidenttikaudella korkein oikeus ei ole halunnut kehittää ja nykyaikaistaa jäsentensä nimitysjärjestelmää ja oikeusneuvosten rekrytointia, vaan se on edelleen yhtä salaperäistä ja sisäänlämpiävää kuin aina ennenkin. KKO:n jäseniksi kutsutaan juristeja omalaatuisen vinkkausmenettelyn perusteella, jossa avoinna olevasta jäsenen virasta vinkataan salaa sellaiselle lakimiehelle tai -naiselle, joka halutaan saada KKO:n jäseneksi. Muut virasta kiinnostuneet lähettävät näin ollen virkaan ilmoittautumiskirjeensä KKO:lle täysin turhaan; virka on jo päätetty alustavasti antaa tietylle henkilölle.

14. Kenestä Pauliine Koskelon jälkeen KKO:n uusi presidentti?  Yle Uutisten Ari Mölsän eilen julkisuuteen syöttämän jutun mukaan KKO:ssa suorastaan kuhistaisiin tämän kysymyksen ympärillä. Mölsän uutisjutut ovat yleensäkin melko raflaavia eli yliampuvia, ja tähän samaan kategoriaan lukeutuu myös tämä "kuhisemisjuttu". Uuden presidentin valinta etenee ilman suurempia kuhinoita tai kohinoita. Virka täytetään vasta sitten, kun uusi hallitus on aloittanut toimintansa.

15. Itse olen jo alussa mainitussa blogijutussa numero 900/12.12.-14 maininnut ne henkilöt, jotka voisivat tulla uutta presidenttiä nimitettäessä kysymykseen. He ovat Mikko Könkkölä, Timo Esko ja Tuula Pynnä. Muitakin tehtävään halukkaita lakimieheiä voi vielä ilmaantua.

900. Kenestä EIT-tuomari 2016-2025?

1. Valtioneuvosto nimitti eilen 11.12. 2014 Suomen ehdokkaat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomariksi ja ad hoc -tuomareiksi vuoden 2016 alussa alkavalle yhdeksän vuotta kestävälle toimikaudelle. Tuomariehdokkaiksi valittiin (aakkosjärjestyksessä) seuraavat kolme lakimiestä:

- oikeustieteen kandidaatti, korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo 
- oikeustieteen tohtori, hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt  
- oikeustieteen lisensiaatti, hallintoneuvos Anne E. Niemi

2. EIT:ssa on Euroopan ihmisoikeussopimuksen sopimuspuolten luvun mukainen määrä tuomareita eli yhteensä 47. Tuomarit valitaan yhdeksän vuoden määräajaksi eikä heitä voida valita uudelleen. Toimikausi päättyy tuomarin täyttäessä 70 vuotta. Tällä hetkellä suomalaisena tuomarina EIT:ssa toimii OTT, valtionsyyttäjä Päivi Hirvelä. Aikaisemmin tuomareina ovat toimineet OTT, hallintoneuvos Raimo Pekkanen ja OTT, hallintoneuvos Matti Pellonpää.

3. Valtioneuvoston hyväksymä ehdokaslista toimitetaan Euroopan neuvoston yhteydessä toimivalle tuomareiden valintaa käsittelevälle kansainväliselle neuvoa-antavalle paneelille, joka antaa luottamuksellisen lausuntonsa ehdokkaiden pätevyydestä. Lopuksi Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous valitsee yhden tuomarin Suomen toimittamalta listalta.

4. Euroopan ihmisoikeusoikeussopimuksessa määrätään myös EIT:n  tilapäisten jäsenten eli ns. ad hoc -tuomareiden nimeämisestä. Sopimuspuolet voivat toimittaa ihmisoikeustuomioistuimelle 3–5 henkilöä käsittävän listan, jolta EIT:n presidentti valitsee henkilön tarvittaessa, vakinaisen tuomarin ollessa esimerkiksi estyneenä, toimimaan kyseisen valtion osalta nimitetyn tuomarin sijaisena.

5. Valtioneuvoston nimitti eilen seuraavat viisi henkilöä toimimaan suomalaisina ad hoc -tuomareina 1.1.2015 alkavalle kahden vuoden kaudelle: OTT Pekka Aalto, OTT Anna-Liisa Autio, OTT Jari Pirjola, OTL Mikko Puumalainen ja OTT Pasi Pölönen.

6. Ehdokasasettelujen valmistelua varten järjestettiin julkinen ilmoittautumismenettely. Kiinnostuksensa Suomesta valittavan tuomarin tehtävään sekä ad hoc -tuomarin tehtäviin ilmoitti yhdeksän henkilöä.

7. Valtioneuvoston asettama asiantuntijaneuvottelukunta on arvioinut molempiin tehtäviin kiinnostuksensa ilmoittaneet henkilöt. Asiantuntijaneuvottelukunnassa on edustajia valtioneuvoston kansliasta, ulkoasiainministeriöstä, oikeusministeriöstä, korkeimmasta oikeudesta, korkeimmasta hallinto-oikeudesta ja valtakunnansyyttäjänvirastosta. Lisäksi neuvottelukunnassa on yliopistojen oikeustieteellistä tutkimusta ja opetusta tarjoavien yksiköiden sekä Suomen Asianajajaliiton edustaja. Neuvottelukunnan tarkoituksena on edistää Suomen sisäisen päätöksentekojärjestelmän avoimuutta ja yhdenmukaisuutta ja turvata mahdollisimman hyvin ehdokkaiden nimeämisen.

8. Melko yleisesti on arveltu, että Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous tulee valitsemaan seuraavaksi suomalaiseksi EIT-tuomariksi Pauliine Koskelon (58). Tämä merkitsee sitä, että korkeimman oikeuden presidentin virka tulee avoimeksi. Kenestä voisi tulla seuraava eli vuoden 2016 alusta virassa aloittava KKO:n presidentti? 

9. Oma veikkaukseni on, että vahvimmilla presidentin virkaan on seuraava trio: OTT, Turun hovioikeuden presidentti Timo Esko (62), Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä (62) ja oikeusneuvos (aikaisemmin KHO:n hallintoneuvos) Tuula Pynnä (56). Timo Esko ja Mikko Könkkkälä ovat entisiä oikeusneuvoksia, mutta he täyttävät vuonna 2016 jo 64 vuotta. Tämä parantaa Tuula Pynnän mahdollisuuksia tulla nimitetyksi virkaan.

887. KKO 2014:74. Pääkäsittely hovioikeudessa

1. Hovioikeus ratkaisee valitusasiat pääsäännön mukaan esittelystä yksinomaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston eli lähinnä valituksen ja käräjäoikeuden tuomion perusteella (OK 26:12.1). Hovioikeuden suullinen pääkäsittely, jossa kuullaan asianosaisia, todistajia ja asiantuntijoita, on poikkeuksellinen käsittelytapa, jonka toimittamiseen hovioikeudella on velvollisuus ainoastaan tietyissä tapauksissa (OK 25:13-16). 

2. Hovioikeuden pääkäsittelyä koskevat säännökset ovat osin tulkinnanvaraisia ja vaikeaselkoisia. Tietyissä tapauksissa pääkäsittelyä ei nimittäin tarvitse toimittaa, vaikka siihen lähtökohtaisesti olisi velvollisuus. Sääntelyn sekavuutta lisäävät säännökset siitä, milloin käräjäoikeudessa vastaanotettua todistelua ei tarvitse ottaa hovioikeuden istunnossa uudelleen vastaan. 

3. Säännösten tulkinnanvaraisuus ja hovioikeudelle annettu laaja harkintavalta niiden soveltamisessa on johtanut epäyhtenäiseen käytäntöön. Hovioikeudet suhtautuvat asianosaisten pääkäsittelyn toimittamista koskeviin pyyntöhin usein kielteisesti. Korkein oikeus on joutunut kymmenillä ennakkopäätöksillään puuttumaan pääkäsittelyn toimittamisessa esiintyviin virheellisiin tulkintoihin tai suoranaisiin laiminlyönteihin. 

4. Pohjoismaista esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa samoin kuin monissa muissakin maissa toisen oikeusasteessa menettely on pääsääntöisesti suullista ja kirjallinen menettely poikkeus. Suomessa hovioikeudet ovat tottuneet yli 200 vuoden aikana kirjalliseen prosessiin, niin hyvin, että hovioikeustuomarit suhtautuvat pääkäsittelyn toimittamiseen edelleen torjuvasti. 

5. Hovioikeudet tulkitsevat pääkäsittelyn toimittamista koskevia säännöksiä mielellään niin, ettei pääkäsittelyä tarvitsisi pitää eikä asianosaisia ja näiden avustajia sekä todistajia kutsua hovioikeuteen kuultavaksi. Kirjallinen menettely, joka ei ole julkista ja jossa oikeuden jäsenet puuhastelevat keskenään, on tuomareista ilmeisesti mukavampi ja helpompi tapa kuin asianosaisten ja näiden asianajajien läsnä ollessa tapahtuva julkinen istunto.  Euroopan ihmisoikeussopimuksen hyväksymisen myötä hovioikeudet ovat joutuneet ottamaan lusikan kauniiseen käteensä ja toimittamaan, usein pitkin hampain, pääkäsittelyjä lähes kolmanneksessa tutkittaviksi otetuista valitusasioista. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että hovioikeudet pitävät edelleen pääkäsittelyä pidetään lähinnä ikävänä tai tarpeettomana velvollisuutena. Hovioikeuksien tuomarit pyrkivät hylkäämään asianosaisten pääkäsittelyn toimittamista koskevia pyyntöjä silloinkin, kun pääkäsittelyn toimittamista voitaisiin perustellusti pitää asian selvittämisen kannalta tarpeellisena.

6. Tämä käy ilmi nyt tarkasteltavasta korkeimman oikeuden 5.10. 2014 antamasta ennakkopäätöksestä KKO 2014:74. Käräjäoikeus oli tuominnut syytetty A:n törkeästä pahoinpitelystä ynnä muusta 1 vuoden 2 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. A valitti tuomiosta hovioikeuteen ja vaati ensisijaisesti, että syytteet hylätään ja toisissijaisesti, että vankeusrangaistusta alennetaan. A pyysi lisäksi, että hovioikeus toimittaa pääkäsittelyn näytön uudelleen vastaanottamista varten. Syyttäjä vaati valituksesssaan, että A:lle tuomittua rangaistusta korotetaan.

KKO 2014:74

7. Turun hovioikeus hylkäsi A:n pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta tarpeettomana, koska käräjäoikeudessa vastaanotetun suullisen todistelun uudelleen vastaanottamista ei voitu pitää tarpeellisena eikä pääkäsittelyn toimittamiseen ollut muutakaan aihetta.Syyttäjän valituksen johdosta hoviokeus korotti A.lle tuomitun rangaistuksen kahdeksi vuodeksi vankeutta.

8. Korkein oikeus myönsi A.lle valitusluvan. Valituksessaan A vaati, etä hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia palautetaan hovioikeuteen pääkäsittelyn toimittamista varten.

9. Korkein oikeus paneutui perusteluissaan aluksi huolella ja hovioikeutta paljon yksityiskohtaisemmin ja paremmin, paitsi pääkäsittelyn toimittamista koskeviin säännöksiin, myös hallituksen esityksessä asiasta esitettyihin tulkintoihin (kohdat 14-17). Tämän jälkeen perusteluissa pohditaan erikseen pääkäsittelyn tarpeellisuutta a) näytön vastaanottamiseksi ja b) A:n itsensä kuulemiseksi. Korkein oikeus päätyi (kohdat 18-20) siihen, että hovioikeus oli voinut hylätä näytön vastaanottamisen tarkoituksessa tapahtuvan pääkäsittelypyynnön.

10. Korkein oikeus useissa aiemmin antamissaan ennakopäätöksissä katsonut, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa näytön vastaanottamiseksi pääkäsittely.  Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2014:45 korkein katsoi, että hovioikeus oli valtion vahingonkorvausvastuuta koskevassa asiassa menetellyt virheellisesti, kun se oli hylännyt valittajien pyynnön pääkäsittelyn järjestämisestä näytön uudelleen arvioimista varten. Samaan lopputulokseen korkein oikeus päätyi myös ratkaisussa KKO 2014:56 selostetussa huumausainerikosta koskevassa tapauksessa, jossa korkeimman oikeuden perustelujen mukaan oli jäänyt epäselväksi, oliko käräjäoikeuden näytön arvio ollut oikea. Hovioikeus oli menetellyt virheellisesti jättäessään pääkäsittelyn toimittamatta. Molemmissa tapauksissa juttu on palautettu takaisin hovioikeuteen.

11. Palatkaamme nyt ratkaisuun KKO 2014:74. Päätöksen perustelujen kohdissa 21- 29 korkein oikeus on pohtinut laajasti yksinomaan A:n kuulemiseksi toimitettavaa pääkäsittelyä. Sen sijaan Turun hovioikeus oli ohittanut mainitun kysymykseen kokonaan. A ei ollut itse pyytänyt pääkäsittelyn toimittamista ainoastaan omaa kuulemistaan varten, mutta hovioikeus voi silti toimittaa pääkäsittelyn; tällaista pääkäsittelyä kutsutaan pienimuotoiseksi pääkäsittelyksi (pikkupääkäsittely).  

12. Korkeimman oikeuden mukaan (perustelujen kohta 24) hovioikeus voi tiedustella valittajan kantaa pääkäsittelyyn toimittamiseen rangaistuksen määräämiseen liittyvien seikkojen johdosta. Hovioikeuden tulisi mainitun kysymyksen selvittämiseksi käyttää kyselyoikeuttaan, joka on yksi tuomioistuimen käytettävissä oleva keino harjoittaa asian selvittämiseksi tarpeellista materiaalista prosessinjohtoa. Esillä olevassa tapauksessa hovioikeus ei kuitenkaan tiedustellut A:n ko. mielipidettä, vaan ohitti pikkupääkäsittelyä koskevan kysymyksen kokonaan. Korkein oikeus arvostelee perusteluissaan hovioikeuden sanoyyua passiivisuutta eli prosessinjohtovelvoitteen laiminlyöntiä.

13. Korkein oikeus totesi perustelujen kohdissa 28-29, että hovioikeuden olisi tullut toimittaa pääkäsittely, jossa A:ta olisi kuultu rangaistuskysymyksen osalta. Kun näin ei ollut tapahtunut, korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion A:lle tuomitun rangaistuksen osalta ja palautti asian tältä osin takaisin hovioikeuteen.

14. Hovioikeuden pääkäsittelyä, jossa käräjäoikeudessa esitettyä suullista näyttöä ei oteta uudelleen vastaan, vaan jossa kuullaan vain asianosaisia tai joitakuita heistä, kutsutaan siis pienimuotoiseksi pääkäsittelyksi tai pikkupääkäsittelyksi. OK 26 luvun pääkäsittelyä koskevat säännökset ovat puutteellisia sikäli, että niissä ei mainita erikseen mahdollisuutta toimittaa pääkäsittely pienimuotoisena; välillisesti tämä kuitenkin ilmenee ko. säännöksistä. 

15. Hovioikeudet eivät näytä aina edes tuntevan pienimuotoista pääkäsittelyä, vaan ne tarkastelevat päätöksissään ainoastaan näytön vastaanottamiseksi ja arvioimiseksi toimitettavaa pääkäsittelyä.Tämä on selvä puute ja yksi osoitus hovioikeuksien omaksumasta kannasta välttää pääkäsittelyn toimittamista mahdollisimman usein. 

16. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisuissaan korostanut nimenomaan syytetyn oikeutta tulla myös muutoksenhaussa henkilökohtaiseksi kuulluksi ja nähdä tai kohdata tuomarinsa. Samoin on tehty pääkäsittelyn toimittamisvelvollisuutta koskevassa hallituksen esityksessä (HE 105/2009 vp s. 16-19 ja 67-68). Lakiesityksen mukaan asianosaisen henkilökohtaisen kuulematta jättämisen perusteiden tulee olla painavia. OK 26 luvun 14 §:n 2 momentin mukaan asianosaisen pyyntö voidaan tällöin hylätä vain, jos pääkäsittelyn toimittaminen on selvästi tarpeetonta huomioon ottaen erityisesti asian laatu ja merkitys asianosaisille.

17. Pienimuotoisten pääkäsittelyjen toimittaminen hovioikeuksissa on jokseenkin harvinaista. Tästä voidaan päätellä, etteivät hovioikeudet joko tunne kyseistä mahdollisuutta tai suhtautuvat sellaiseen pääkäsittelyyn torjuvasti. Yksinomaan asianoaisten kuulemiseksi toimitettava pääkäsittely ei yleensä vie aikaa kovin paljon. Ratkaisussa 2014:74 mainitussa tapauksessa valittaja A:n henkilökohtainen kuuleminen rangaistusseuraamuksen osalta olisi voitu toimittaa luultavasti parissakymmenessä minuutissa. Hovioikeus voi yleensä asettaa tietyn lyhyehkön määräajan, jonka kuluessa asianosaisten on esitettävä lausumansa.

18. Korkein oikeus on jo aiemmin kiinnittänyt hovioikeuksien huomiota pienimuotoisen pääkäsittelyn toimittamiseen. Tällainen pääkäsittely voidaan toimittaa asianosaisen pyynnöstä, mutta tarvittaessa, kuten ratkaisussa KKO 2014:74 selostetusta tapauksesta ilmenee, myös tuomioistuimen omasta aloitteesta. Pääkäsittelyn keskiössä voi olla asianosaisen kuulustelu todistelutarkoituksessa tai käräjäoikeuden jutussa tuomitsema rangaistus tai vahingonkorvaus. Edellä mainitussa ratkaisussa KKO 2014:56 on katsottu, että käräjäoikeudessa tuomitun rangaistuksen ankaruus  on yksi huomioon otettava tekijä arvioitaessa asian merkitystä asianosaiselle.

19. Ratkaisussa KKO 2012:99 selostetussa tapauksessa tavanomaisesta pahoinpitelystä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomittu syytetty, jota ei ollut aiemmin rikoksista tuomittu, valitti hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen lieventämistä sakoksi sekä pääkäsittelyn tomittamista suullisen todistelun uudelleen vastaanottamiseksi ja tullakseen henkilökohtaisesti kuulluksi rangaistuksen mittaamiseen vaikuttavista henkilökohtaista olosuhteistaan. Rovaniemen hovioikeus hylkäsi pääkäsittelyn toimittamista koskevan pyynnön eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Korkein oikeus katsoi, ettei pääkäsittely ollut tarpeellista näytön uudelleen arvioimiseksi. Sitä vastoin A:n itsensä kuulemiseksi hovioikeuden pääkäsittelyä ei korkeimman oikeuden mukaan voitu pitää tarpeettomana. Asia ei ollut rangaistuksen määräämisen osalta niin selväpiirteinen eikä  A:n kannalta myöskään niin vähämerkityksellinen, että pääkäsittelyä olisi voitu pitää selvästi tarpeettomana. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion A:lle tuomitun rangaistuksen osalta ja palautti asian hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

20. Lain esitöissä (HE 105/2009 vp) on korostettu, että hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos asianosainen sitä vaatii ja näin tulee menetellä myös silloin, kun kysymys ei ole suullisen todistelun uskottavuuden arvionnista. Pääkäsittely voidaan toimittaa esimerkiksi vain valittajan kuulemiseksi, jolloin kysymys ei ole käräjäoikeusmenettelyn toistamisesta, vaan asianosaisen oikeudesta ajaa asiaansa ja kohdata tuomarinsa hänelle tärkeässä asiassa.

21. Vaikuttaa siltä, että hovoikeudet eivät joko tunne tai hyväksy lain esitöistä ilmenevää lainsäätäjän tavoitetta, ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntöä tai edes korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä. Hovioikeuksien tapa ohittaa mainitut oikeusläheet ja siteerata perusteluissaan yksinomaan lakitekstiä, jossa ei ole säännöksiä pienimuotoisen pääkäsittelyn toimittamisesta, on vääränlaista säästämistä ja asianosaisten oikeusturvan unohtamista.

22. Finlexistä löytyy vuosilta 2010-2104 ainoastaan yksi varsinaista tai pienimuotoista pääkäsittelyä koskeva hovioikeusratkaisu (VaaHO 2013:4). Tapauksessa on kysymys riita-asiasta, jossa hovioikeus hylkäsi toisen vastaajan näytön vastaanottamiseksi ja uudelleen arvioimiseksi tai vaihtoehtoisesti ainoastaan hänen itsensä kuulemiseksi esittämän pyynnön pääkäsittelyn toimittamisesta. Ratkaisusta ei ole jostakin syystä otettu mainintaa Vaasan hovioikeuden kotisivulle.

23. Korkein oikeus on puolestaan antanut 20 viimeisen vuoden aikana kymmeniä ennakkopäätöksiä, jotka koskevat hovioikeuden velvollisuutta toimittaa pääkäsittely. Vuosilta 2010-2104 mainittuja ennakkopäätöksiä on annettu 10 kappaletta. Pääkäsittelyt eivät tunnu oikein kiinnostavan hovioikeuksia eikä korkeimman oikeuden asiasta antamilla ennakopäätöksillä näytä olleen riittävää oikeuskäytäntöä ohjaavaa vaikutusta. 

886. EIT: Valituksen seulontapäätös on perusteltava

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi 2.10.2014 Norjalle langettavan tuomion, joka koskee hovioikeutta vastaavan tuomioistuimen eli lagmannsrettin velvollisuutta perustella päätöstään, jolla valitus seulotaan varsinaisesta tutkinnasta (täystutkinnasta). EIT katsoi tapauksessa (Hansen v. Norway, application no. 15319/09) antamassaan ratkaisussa, että valittaja ei ollut saanut Euroopan ihmisoikeussopimuksen EIS) 6 artiklan 1 kappaleessa tarkoitettua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, kun Borgartingin lagmannsrett (toimipaikka Oslo) ei ollut perustellut seulontaa (siling) koskevaa päätöstään asianmukaisella tavalla.

2. EIT:n ratkaisusta on laadittu tuomioistuimen verkkosivuilta löytyvä lehdistötiedote. EIT:n tuomio kokonaisuudessaan löytyy tästä.

3. Hroar Anton Hansenin Ekheim Invest AS -nimistä yhtiötä vastaan käräjäoikeudessa (tingrett) nostama vahvistuskanne koski parempaa oikeutta kiinteistöön, jonka yhtiö oli ostanut Hansenin entiseltä vaimolta. Hansen väitti, että hän oli omistanut puolet kiinteistöstä. Alioikeuskäsittelyn erityispiirteisiin kuului, että tingrett lyhensi alun perin kolmipäiväiseksi suunnitellun pääkäsittelyn viiteen tuntiin. Alioikeus hylkäsi Hansenin kanteen 21.1.2008 antamallaan tuomiolla. 

4. Hansen valitti lagmannsrettiin ja vetosi valituksessaan pääkäsittelyn yllättävään lyhentämiseen, minkä vuoksi hän ei ollut voinut  kuulustuttaa oikeudessa kaikkia todistajiaan tai esittää asiakirjanäyttöä omistusoikeudestaan. Lagmannsrett epäsi 12.6.2008 valitusasian pääsyn täystutkintaiseen käsittelyyn toteamalla päätöksessään lyhyesti, että oli selvää, ettei valituksella ollut mahdollisuutta menestyä. 

5. Ihmisoikeustuomioistuin totesi ensiksi, ettei alioikeuskäsittely ollut loukannut Hansenin oikeutta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin, vaikka pääkäsittelyn aikaa oli lyhennetty. Asiassa oli kuitenkin pidetty pääkäsittely, jossa kumpikin osapuoli oli ollut saapuvilla ja esittänyt selvitystä. 

6. EIT:n mukaan tapauksessa oli kysymys siitä, oliko lagmannsrett laiminlyönyt perustella päätöstään, jolla se oli kieltäytynyt ottamasta Hansenin valitusta asiallisesti tutkittavakseen. EIT:n mukaan lagmannsrett oli vain toistanut siviiliprosessilain asianomaisen säännöksen sanamuotoa, kun se oli todennut olevan selvää, ettei valituksella ollut menestymisen mahdollisuutta. Tämän jälkeen Hansen teki vielä valituksen ylimmälle oikeudelle, mutta Høysterettin ankeutvalg -niminen jaosto ei 19.9.2008 myöntänyt hänelle muutoksenhakulupaa.

7. EIT totesi, että lagmannsrettin toimivalta ei rajoittunut ainoastaan lainsoveltamis- eli oikeuskysymysten tutkintaan, vaan tuomioistuimeen voitiin valittaa myös näytön eli tosiasiakysymysten osalta. Hansenin valituksessa oli kysymys lain soveltamisesta sekä alioikeuden käsittelyä koskevasta päätöksestä, jolla se oli lyhentänyt pääkäsittelyn keston kolmesta päivästä viiteen tuntiin. Hansenin valitus koski siten myös tosiseikkoja, joiden osalta hän ei valituksensa mukaan ollut saanut alioikeudessa tilaisuutta todistajien kuulemiseen ja kirjallisten todisteiden esittämiseen.

8. EIT lausui, ettei se voi tapauksesta ilmenevien olosuhteiden perusteella olla vakuuttunut siitä, että lagmannsrettin päätöksen 12.6.2008 perusteluja voitaisiin pitää riittävinä, kun otettiin huomioon lagmannsrettin laaja toimivaltaa sekä valittaja Hansenin intressit. EIT otti myös huomioon, että lagmannsrettin päätös ei ollut lopullinen, vaan siitä voitiin valittaa Norjan korkeimpaan oikeuteen (Høyesterett), jos mainitun tuomioistuimen valituskokoonpano (ankevalg) antoi siihen luvan. EIT:n mukaan lagmannsrettin niukat perustelut eivät antaneet Hansenille mahdollisuutta hyödyntää sanottua valitusoikeuttaan tehokkaalla tavalla. 

9. Näissä olosuhteissa EIT katsoi, että koska lagmannrett ei siis ollut perustellut seulontapäätöstään asianmukaisella tavalla, Hansenin tapauksessa oli rikottu oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan EIS 6 artiklan 1 kappaleen määräyksiä.

10. Ratkaisunsa loppupuolella EIT totesi, että Norjassa on vuonna 2010 muutettu lakia siten, että lagmannsrettin tulee perustella seulontaa koskeva päätöksensä. Lainmuutoksen johdosta myös lagmannsrettin käytäntö on muuttunut. Tämä ei kuitenkaan estänyt EIT:ta ottamasta kantaa aiemmin voimassa olleen lain aikana annetun seulontapäätöksen puutteellisiin perusteluihin.

11. Kuten EIT:n perusteluista ilmenee, Norjan lainsäädännön ja oikeuskäytännön muutokset perustuvat YK:n ihmisoikeuskomitean Abushanif -tapauksessa (rikosjuttu) Norjalle vuonna 2008 antamaan langettavaan ratkaisuun. Ihmisoikeuskomitea katsoi Norjan rikkoneen KP-sopimuksen oikeudenmukaisen oikeudenkäyntiä koskevia velvoitteita, kun lagmannsrett ei ollut perustellut päätöstään olla ottamatta A:n tekemää valitusta enempään tutkintaan, vaan oli vain todennut lain sanamuotoa siteeraten olevan selvää, ettei valitus voi menestyä ("klart at anken ikke ville føre frem"). Tämän jälkeen Høyesterett katsoi kolmessa vuonna 2009 vahvennetussa kokoonpanossa antamassaan ratkaisussa, että lagmannsrettenin perustelemattomat seulontapäätökset rikkoivat KP-sopimuksen 14 artiklan 5 kohtaa, jossa taataan jokaiselle rikoksesta tuomitulle oikeus muutoksenhakuun. Ks. näistä ratkaisuista myös Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (2010) s. 166.

12. EIT:n ratkaisu annettiin äänestyksen (6-1) jälkeen. Huomionarvoista on, että eriävän mielipiteen tuomioon jätti nimenomaan norjalainen tuomari Erik Møse, joka on toiminut EIT:ssa vuodesta 2013. Aikaisemmin Møse on ollut lyhyen aikaa Høysterettenin jäsenenä ja sitä ennen lagmannsrettin tuomari ja  - yllätys yllätys - juuri Borgartingin lagmannsrettenissä. Tämä on mielenkiintoista, sillä EIT:n ko. ratkaisu koski nimenomaan kyseisen tuomioistuimen siling-päätöstä.

13. Voisiko EIT:n ratkaisulla olla vaikutusta suomalaisten hovioikeuksien jatkokäsittelylupa- asioissa tekemien päätösten perustelemiseen? Suomen lainsäädäntöön kopioitiin vuonna 2003 nimenomaan Norjan siling -menettelyä vastaava seulontamenettely. Hovioikeudet eivät, kun laki ei niitä siihen nimenomaan velvoittanut, perustelleet asiallisesti päätöksiään, jolla valitus seulottiin varsinaisesta jatkokäsittelyssä, vaan päätöksissä siteerattiin ainoastaan laissa olevia yleisiä sanontoja (fraaseja), joilla valitus saatiin seuloa. Olen kritisoinut mainittua käytäntöä ja yleensä koko seulontamenettelyä monissa kirjoituksissani, esimerkiksi Defensor Legis -lehdessä vuuonna 2003.

14. Seulontamenettely jäi, kuten odottaa saattoi, varsin lyhytaikaiseksi, sillä se korvattiin jo vuonna 2010 lakiin (OK 25 a luku) otetuilla jatkokäsittelylupaa koskevilla säännöksillä. Mutta perustelemiskäytäntö ei muuttunut, sillä hovioikeudet eivät perustele myöskään päätöstä, jolla jatkokäsittelylupaa ei myönnetä. Tällaisesta päätöksestä on käytävä OK 25 a luvun 17 §:n 1 momenin mukaan ilmi ainoastaan kolme muutenkin itsestään selvää asiaa, eli se 1) että kaikki mainitun luvun 11 §:ssä säädetyt perusteet jatkokäsittelyluvan myöntämiselle on tutkittu; 2) jatkokäsittelylupaa ei ole myönnetty; ja 3) että käräjäoikeuden päätös jää pysyväksi.

15. Laissa ei siis otettu mainintaa lupahakemuksen hylkäävän päätöksen perustelemisesta. Lain esitöissä mainitaan, että hovioikeus voi perustella lupaa koskevan kielteisen päätöksen laajemmin kuin OK 25 a:17.1:ssa sanotaan (HE 105/2009 vp s. 65); sama kanta ilmenee KKO:n ratkaisusta 2013:14, kohta 12. Mainitussa momentissa luetelluissa kohdissa ei tosin ole kysymys päätöksen varsinaisista perusteluista. Kun laissa ei ole nimenomaista perustelujen ilmoittamiseen velvoittavaa säännöstä, eivät hovioikeudet vaivaudu - tietenkään - ilmoittamaan perusteluja silloin, kun lupaa ei myönnetä. Mikään instanssi tai viranomainen ei ole tähän epäkohtaan puuttunut, ei korkein oikeus, oikeuskansleri tai eduskunnan oikeusasiamies.

16. Hovioikeuksien perustelut, jos sellaisista ylipäätään voidaan puhua, käsittävät joka tapauksessa yksinomaan OK 25 a luvun ao. lainkohtia täydellisesti mukailevat fraasi- tai fasadiperustelut. Hovioikeus mainitsee aluksi, miksi valittaja tarvitsee luvan, eli esimerkksi sen, ettei valittajana olevaa rikosasian syytettyä ole tuomittu käräjäoikeudessa neljää kuukautta ankarampaan vankeusrangaistukseen. Tämän jälkeen ilmoitetaan, jälleen tarkasti lain sanamuotoa käyttäen, että jatkokäsittelyluvan myöntämisen perusteet on tutkittu. "Hyväksi" lopuksi päätöksessä yksilöidään OK 25 a:11:ssä mainitut luvan myöntämisperusteet tai oikeastaan se, ettei lupaa ole millään ko. lainkohdassa mainitulla perusteella syytä myöntää. 

17. Hovioikeus kirjoittaa esimerkiksi, että "ei ole ilmennyt aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta". Tämä ei kuitenkaan riittä valittajalle, sillä hän haluaisi tietää, mitkä ovat hoviokeuden konkreettiset perustelut eli miksi hovioikeus on katsonut, että sanottua epäilyn aihetta ei ole ilmennyt ja miksi valituksessa esiteyt perusteet ja todisteet eivät riitä asian saattamiseen täystutkintaan. Näitä syitä hovioikeuden tuomarit eivät kuitenkaan millään halua valittajalle ilmoittaa. Valittaja saa ko.salailusta käsityksen, että hovioikeus ei ole halunnut noteerata lainkaan hänen esittämiään seikkoja, todisteita tai juridisia näkökohtia. Hovioikeus ei välitä perustella ratkaisuaan konkreettisillä syillä, vaikka valituksessa on asianmukaisesti perustelleen katsottu, että käräjäoikeuden ratkaisu ei ole ainoastaan epäilyttävä, vaan selvästi virheellinen ja lainvastainen. Valittaja siis perustelee valitustaan, mutta hovioikeus ei perustele päätöstään. Tämä on kyllä perin outoa "vuoropuhelua".

18. Olen kritisoinut sanotunlaista käytäntöä ja puutteellista lainsäädäntöä monta kertaa. Ks. esimerkiksi blogikirjoituksia 554/8.3.2012, kohdat 11-13, ja 735/29.5.2013, kohdat 3 ja 11.    Hovioikeuksien omaksumaa salailuun perustuvaa käytäntöä tulisi muuttaa niin, että jatkokäsittelyluvan epäävät päätökset perusteltaisiin asianmukaisella tavalla eikä vain tyydyttäisi toistamaan, millä perusteella lupa olisi voitu, jos olisi haluttu, myöntää. Toisin kuin Norjan Høysterett, Suomen korkein oikeus ei ole ollut kehnosta asiantilasta millänsäkään. Jatkokäsitteluvan myöntämistä koskevissa ennakkopäätöksissään, niitä on annettu kahden viimeisen vuoden aikana jo lähes parikymmentä, korkein oikeus kyllä perusteelee seikkaperäisesti, miksi hovioikeuden olisi tullut myöntää lupa. Sen sijaan KKO ei puutu sanallakaan hovioikeuksien omituiseen käytäntöön jättää luvan epäämispäätökset tyystin perustelematta.  

19. Ne samat näkökohdat, joiden EIT on katsonut tapauksessa Hansen v. Norja vaativan lagmannsrettenin siling-päätöksen perustelemista, pätevät luonnollisesti myös suomalaisen hovioikeuden päätökseen, jolla jatkokäsittelylupaa ei myönnetä. Lagmannsrettenin tavoin myös hovioikeuden toimivaltaan kuuluu tutkia, ei vain käräjäoikeuden ratkaisuihin liittyviä oikeuskysymyksiä, vaan myös näyttö- ja tosiasiakysymyksiä, joiden osalta hovioikeuteen saadaan valittaa. Hovioikeuden olemattomissa perusteluissa valittajalle ei kerrota, miksi hänen valituksensa on seulottu ja miksi sitä ei ole haluttu ottaa tutkittavaksi hovioikeuden varsinaisessa käsittelyssä. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että useat hovioikeudelta hylkäävän lupapäätöksen saaneet valittajat haluavat valittaa päätöksestä edelleen korkeimpaan oikeuteen. Siihen heille ei kuitenkaan tarjoudu kunnollista mahdollisuutta, koska hovioikeus ei ole kertonut, mitkä ovat ne konkreettiset ja tosiasialliset syyt. joilla lupahakemus on hylätty.

20. Korkein oikeus myöntää vuosittain lähes kymmenkunta valituslupaa hovioikeuden jatkokäsittelylupaa koskevissa asioissa. Mutta tämä on vain jäävuoren huippu eli vain osa niistä kaikista valituslupahakemuksista, joita jatkokäsittelyluvan hylkäämistä koskevista hovioikeuden päätöksistä KKO:lle tehdään. Tilastokeskuksen, oikeusministeriön, hovioikeuksien tai korkeimman oikeuden julkisuuteen saatetuissa tilastoissa taikka edes jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevissa lainvalmisteluasiakirjoissa (esim. OM:n mietintöjä ja lausuntoja 10 /2014) ei kerrota, kuinka paljon mainittuja valituslupahakemuksia korkeimmalle oikeudelle vuosittain tehdään.

21. Vuonna 2012 jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin kuului 36 % kaikista hovioikeuksissa ratkaisuista asioista eli noin 3 700 valitusasiaa. Niistä lupa myönnettiin noin 1 800 asiassa (49 %) ja lupa taas evättiin noin 1 600 järjestelmän soveltamisalaan kuuluvassa asiassa (43 %).

22. Sain korkeimman oikeuden viestintäpäälliköltä tietoja jatkokäsittelylupa-asioita koskevien valituslupahakemusten määristä. Tilastoluvut ovat siis korkeimman oikeuden tiedossa ja tarkassa seurannassa, vaikkei niitä ole haluttu julkistaa. Vuonna 2012 KKO:een tuli sanottuja asioita 198, vuonna 2013 yhteensä  227 kpl ja vuonna 2014 10.9. mennessä 213 kpl. Vaikuttaa siltä, että ko. valituslupahakemusten määrä tulee tämän vuoden loppuun mennessä ylittämään 300 kappaleen rajan. Näiden lupahakemusten joukossa on luultavasti runsaasti sellaisia asioita, joissa hakijat eivät tiedä tai heillä kenties ei ole edes aavistusta siitä, millä konkreettisilla perusteilla hovioikeus on hylännyt heidän jatkokäsitelylupahakemuksensa. 

23. Oikeusministeriön työryhmä on viime helmikuussa jättämässään mietinnössä ehdottanut jatkokäsittelylupajärjestelmän soveltamisalan merkittävää lajentamista (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 10/2014). Ehdotuksen mukaan järjestelmää sovellettaisiin jatkossa yleisesti kaikissa riita- ja hakemusasioissa. Rikosasioissa vastaaja tarvitsisi jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin kahdeksan kuukautta vankeutta. Kun sanottu raja on nykyisin neljässä kuukaudessa, merkitsi ehdotus toteutuessaan lupajärjestelmän todella huomattavaa kiristämistä. On selvää, että valittajien oikeusturva tulee entisestään huononemaan.

24. Ministeriön työryhmä ei ehdota lupapäätösten perustelemista. Mietinnössä ei ole edes pohdittu mainittua kysymystä. Mietinnön johdosta on pyydetty lausuntoja, joita on annettu oikeusminsteriölle yhteensä 34. Parissa kolmessa lausunnossa on mainittu kysymys jatkokäsittelylupapäätöksen perustelemisesta, mutta vain sivulauseessa ja ikään kuin ohimennen. Tällaisilla vienoilla toteamuksilla ei ole käytännössä minkäänlaista merkitystä, vaan ne sivuutetaan jatkovalmistelussa tyystin. Lausunnonantajien olisi tullut painottaa päätösten perustelemisen merkitystä selvin sanoin ja nostaa kunnon debatti siitä, ettei hakemuksen hylkääviä päätöksiä perustella nykyisin asiallisesti mitenkään.

25. Jos OM:n työryhmän mietintö toteutuu, on selvää, että korkeimmalle oikeudelle tehtävien valituslupahakemusten määrä jatkokäsittelylupa-asioissa kasvaa tuntuvasti. Todennäköistä on, että ko. valituslupahakemusten vuotuinen määrä nousee nykyisestä 300 hakemuksesta noin 500 hakemukseen.

26. Nyt olisi korkea aika vaatia, että hovioikeudet ryhtyisivät perustelemaan päätöksiä, joilla jatkokäsittelylupahakemus hylätään. Perustuslain 21 §:n 2 momentin mukaan jokaisen oikeus saada tuomioistuimelta perusteltu päätös on yksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumisen perusedellytyksiä. EIT:n Hansen -tapauksessa Norjalle antama opetus ja langettava tuomio soveltuu mutatis mutandis myös hovioikeuden jatkokäsittelylupamenettelyyn. Tuntuisi oudolta, jos Suomessa haluttaisiin yhä edelleen ummistaa silmät ihmisoikeussopimukselta, ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuilta sekä perustuslain vaatimuksilta.

27. Jos saaennustaa, niin luulisin, että mikään ei tule, tässäkään asiassa, muuttumaan. Hovioikeudet, korkein oikeus, oikeusministeriö ja sen lainvalmisteluosasto, oikeuskansleri, eduskunnan oikeusasiamies sekä nykyisin "remmissä" olevat harvat prosessioikeutta edustavat oikeusoppineet tulevat myös jatkossa visusti vaikenemaan ko. ongelmasta. Hovioikeudet ja KKO:n presidentti  - viimeksi tänään Helsingin Sanomissa taloustoimittaja Petri Sajarin haastattelemana - kannattavat mieluusti OM:n edellä mainitun työryhmän mietintöä, jossa ehdotetaan jatkokäsittelyluvan soveltamisalan tuntuvaa laajentamista ja rajoitetaan samalla valittajien oikeutta saada asiat hovioikeudessa kunnolla tutkituiksi. Oikeusturvan kaventamista ja rajoittamista koskeviin ehdotuksiin suhtaudutaan hyväksyvästi ja aplodeja antaen, mutta oikeusturvan parantamiselle tai edes sen säilyttämiselle joten kuten nykyisellä tasolla sen sijaan viitataan kuuluisalla kintaalla.

856. Kenestä seuraava ihmisoikeustuomari?

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on Strasbourgissa toimiva ylikansallinen tuomioistuin, joka valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista. Ihmisoikeussopimukseen ovat liittyneet useimmat Euroopan valtiot. Sopimus takaa valtioiden kansalaisille ja niiden alueella oleskeleville ihmisille ihmisoikeuksina muun muassa oikeuden elämään, yksityisyyteen, omaisuuden suojaan ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

2. EIT:ssa on 47 tuomaria eli kukin Euroopan neuvoston jäsenvaltio valitsee yhden tuomarin. Joka toinen tuomari vaihtuu kolmen vuoden välein, muut kuuden. Heidät valitsee Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous. Yleiskokouksen istuntoon osallistuu 315 edustajaa, jäsenvaltioiden edustajamäärä ja äänimäärä riippuu ao. maan asukasluvusta. Suomen valtuuskuntaan kuuluu viisi eduskunnan valitsemaa kansanedustajaa, joiden puhenjohtajana toimii nykyisin Maria Guzenina (sd) ja varapuheenjohtajana Kimmo Sasi (kok). Kolme muuta Suomen valtuuskuntaan kuuluvaa jäsentä ovat Antti Kaikkonen (kesk) - valtuuskunnassa jo vuodesta 2004 lähtien -  Pirkko Mattila (ps) ja Anne-Mari Virolainen (kok).

3. EIT:n  tuomarit eivät edusta mitään jäsenvaltioita, vaan toimivat riippumattomina. Tuomioistuimen toimintaa johtavat sen keskuudestaan valitsemat presidentti, kaksi varapresidenttiä ja kaksi osaston puheenjohtajaa. Heidät valitaan tehtäväänsä pysyvästi - tuomareiden eroamisikä on 70 vuotta - kun taas muut jäsenet valitaan tehtävänsä yhdeksän vuotta kestäväksi toimiajaksi. Tuomaria ei voida valita tehtävään uudelleen eli siis toiseksi toimikaudeksi. Kelpoisuusvaatimusten mukaan EIT:n tuomareilla tulee olla korkea moraali ja heillä on joko oltava pätevyys korkeisiin oikeusvirkoihin tai heidän tulee olla päteviksi tunnustettuja oikeusoppineita. EIT:n tuomareilla ei saa olla heidän riippumattomuuttaan vaarantavia sivutoimia, he eivät saa toimia esimerkiksi välimiehinä. EIT:n presidenttinä on nykyisin vuonna 1962 syntynyt luxemburgilainen tuomari Dean Spielmann, joka valittiin tehtävään vuonna 2012.

4. Suomi liittyi Euroopan neuvooon vuonna 1990 ja suomalaisina EIT:n tuomareina ovat toimineet Raimo Pekkanen (1990-1998) ja ns. uuden ihmisoikeustuomioistuimen aikana Matti Pellonpää (1.11.1998 - 31.12 2006) ja Päivi Hirvelä vuoden 2007 alusta lähtien. Hirvelän toimikausi päättyy vuoden 2015 lopussa. Raimo Pekkanen on työoikeudesta väitellyt OTT, joka toimi OM:n kansliapäällikkönä 1982-1990. Matti Pellonpää, joka on väitellyt tohtoriksi kansainvälisestä oikeudesta, on toiminut aiemmin apulaisprofessorina, vuodesta 2007 lähtien hän on ollut KHO:n jäsenenä. Päivi Hirvelä nimitettiin EIT-tuomariksi valtionsyyttäjän virasta. Jotkut ovat kritisoineet Hirvelän ehdollepanoa ja nimitystä. Valtioneuvoston kaksi muuta ehdolle asettamaa juristia tehtävään olivat vuonna 2006 professori Martin Scheinin ja oikeusneuvos Gustaf Möller.

5. Vaikka Päivi Hirvelän toimikausi päättyy vasta vuoden 2015 lopussa, hänen seuraajansa on ollut jo haettavana. Tehtävästä olivat kiinnostuneita seuraavat yhdeksän hakijaa:

-  OTT, eurooppaoikeuden dosentti Pekka Aalto (oikeuskansleri Jorma S. Aallon poika);
-  OTT, käräjätuomari Anna-Liisa Autio (ex-hiihtäjä ja Nokia-miljonääri Asko Aution puoliso);
-  OTT (hc),  KKO:n presidentti Pauliine Koskelo;
-  OTT, lainsäädäntöneuvos Jukka Lindstedt;
-  OTT, Euroopan parlamentin oikeudellisen osaston jäsen Iiro Liukkonen;
-  OTL, hallintoneuvos Anne E. Niemi (KHO);
-  OTL, Euroopan komission oikeudellisen yksikön jäsen Esa Paasivirta; 
-  kansliapäällikkö Päivi Pietarinen (KHO); ja
-  OTT, esittelijäneuvos, apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen.

Hakijoista Autio, Liukkonen ja Pölönen ovat väitelleet tohtoriksi prosessioikeudesta, Lindstedt rikosoikeudesta ja Aalto EU-oikeudesta. Valtaosa EIT:n käsittelemistä asioista koskee oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Anne Niemi ja Pölönen ovat toimeet aiemmin jonkin aikaa lakimiehenä EIT:n sihteeristössä. Niemi on toiminut myös EIT:n ad hoc -tuomarina eli tietyissä yksittäisissä oikeusjutuissa Päivi Hirvelän varamiehenä.

6. Valtioneuvosto asetti 17.3.2011 erityisen asiantuntijaneuvottelukunnan toimikaudeksi 1.4.2011 - 31.3.2017 valmistelemaan ehdokkaiden nimeämisen kansainvälisten tuomioistuinten ja Euroopan unionin tuomioistuimen tuomarin ja jäsenen tehtäviin. Neuvottelukunnan kokoonpano on seuraava: Puheenjohtaja valtiosihteeri Kare Halonen (valtioneuvoston kanslia); varapuheenjohtaja hallitusneuvos Marika Paavilainen; jäsenet (suluissa varajäsenet): UM:n oikeuspäällikkö Päivi Kaukoranta (Joni Heliskoski, OM:n kansliapäällikkö Tiina Astola (Kari Kiesiläinen), oikeusneuvos (eläkkeellä) Gustaf Möller (oikeusneuvos Marjut Jokela), KHO:n ex-presidentti Pekka Hallberg (Pirkko Ignatius), valtionsyyttäjä Raija Toiviainen (Mika Illman), professori emeritus Bengt Broms (Pia Letto-Vanamo) ja asianajaja Inga Korpinen (Markku Fredman). 

7. Seuraavaksi hakijoiden lista menee kyseisen neuvottelukunnnan käsiteltäväksi. Lautakunta antaa jokaisesta hakijasta lausunnon, mutta ei tiettävästi aseta hakijoita pätevyys- tai paremmuusjärjestykseen. Tämän jälkeen valtioneuvosto asettaa ulkoministeriön esittelystä kolme hakijaa ehdolle tuomarin virkaan. Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous valitsee tuomarin näiden kolmen joukosta.

8. Hakijoista ja heidän ansioistaan ja pätevyydestään voidaan varmaan olla monta mieltä. Minusta  valinta voisi kohdistua seuraaviin hakijoihin: Koskelo, Liukkonen, Niemi ja Pölönen. Pasi Pölönen on pätevä perus- ja ihmisoikeusasiaintuntija, sillä eduskunnan oikeusasiamiehen yhtenä nimenomaisena tehtävänä on valvoa juuri ihmisoikeuksien noudattamista Suomen viranomaisissa ja tuomioistuimissa (perustuslain 108 §). Pölönen on väitellyt tohtoriksi todistusoikeudesta. 

9. Yllätys ei kuitenkaan olisi, jos Hirvelän seuraajaksi valittaisiin Pauliine Koskelo. Hän on KKO:n jäsenenä perehtynyt konkreettisissa oikeusjutuissa perusteellisesti EIT:n ratkaisukäytäntöön. Toki oli suuri yllätys, että KKO:n pesidentti hakee EIT:n tuomariksi. Koskelo lienee kuitenkin hieman kyllästynyt oikeus- ja tuomioistuinlaitokselle annettuhin resursseihin ja oikeusminsteriön hitaaseen ja melko saamattomaan toimintaan tuomioistuinlaitoksen kehittämiseksi. Sitä paitsi ihmisoikeustuomarin palkkaus ja eläke-edut ovat paljon paremmat kuin KKO:n presidentin vastaavat edut.

10. Koskelo on syntynyt vuonna 1956, joten hän täyttää 60 vuotta vuonna 2016, jolloin suomalainen EIT-tuomari vaihtuu. Kun ihmisoikeustuomarin toimikausi on yhdeksän vuotta, on selvää, ettei Koskelo voi säilyttää nykyistä presidentin virkaansa jonkinlaisena pakastevirkana. Vaihtoehto, jonka mukaan maamme ylintä tuomioistuinta johtaisi yhdeksän vuoden ajan Koskelon sijaisena ma. presidentti, ei ole mahdollista.

11. Kenestä voisi tulla KKO:n uusi presidentti, jos ja kun Pauliine Koskelo nimitetään EIT:n tuomariksi? Lukijoilla on varmaankin tästä asiasta erilaisia mielipiteitä. Luultavasti KKO:n presidentin virkaa hakevat ainakin Helsingin HO:n presidentti Mikko Könkkölä ja Turun HO:n presidentti Timo Esko, jotka ovat kumpikin syntyneet vuonna 1952. Timo Esko on oikeustieteen tohtori ja entinen asianajaja. Könkkölä ja Esko ovat toimeeet aikaisemmin muutaman vuoden KKO:n jäsenen virassa. 

12. Mikko Könkkölä tunnetaan OM:n pitkäaikaisena lainsäädäntöneuvoksena ja -johtajana. Hän on tuohon aikaan radikaalin vasemmistolaisen maineessa. Könkkölä on toiminunut nykyisen virkansa ohella usein - minusta aivan liian usein - erilaisten lainvalmisteluhankkeiden vetäjänä. Viimeksi Könkkölä oli puheenjohtajana OM:n toimikunnassa, joka laati keväällä julkaistun mietinnön uudeksi uudeksi tuomioistuinlaiksi. Mietintö on saanut esimerkiksi KKO:n, KHO:n ja Lakimiesliiton antamissa lausunnoissa varsin kriittisen vastaanoton.

13. Päteviä hakijoita KKO:n presidentiksi löytyisi myös talon sisällä. Heistä voidaan mainita vaikkapa oikeusneuvokset Juha Häyhä, Pekka Koponen, Marjut Jokela ja Ari Kantor, jotka ovat kaikki Timo Eskoa ja Mikkö Könkkölää nuorempia.