torstai 30. lokakuuta 2008

39. Lokakuun lopun vuosipaivia



Ensimmäinen kuva liittyy alla tekstin 1-kohtaan, toinen kuva 2-kohtaan ja kolmas kuva kenties kohtiin 4 ja 7. - Kolmannessa kuvassamme saattaa olla tekstissä mainittu kaksikko Pilli ja Pulla. Kaksikko on nähtävästi Pikku-Natsin heille ansiokkaasta toiminnasta suosittelemalla ja Valtakunnanviraston myöntämällä pidennetyllä lomamatkalla. Viraston myöntämät isot kunniamerkit näyttävät olevan pojilla päällä myös kesäkuumalla. - Pekka Töpöhännässä esiintyvien Pillin ja Pullan esikuvina sanotaan olleen Gestapo ja sen agentit...

1. Nelja vuotta sitten lokakuun viimeisella viikolla X:n 15-vuotias poika oli pahassa auto-onnettomuudessa. Autoa ajoi pojan vuotta vanhempi kaveri, joka oli humalassa. Kuski ei juopuneena ja kovan vauhdin takia hallinnut autoaan, joka suistui alamaessa ojaan, tormasi isoon kveen, pyorahti pari kertaa ympari ja tormasi sen jalkeen viela puuhun. Kuljettajan vieressa istunut X:n poika selvisi lahes vammoitta, mutta kuljettaja kuoli.


2. Kolme vuotta sitten elokuussa, yleisurheilun Helsingin MM-kisojen ensimáinen kisapaivana - saa oli tuolloin kuten muistamme koko viikon ajan lokakuisen kolea - X sai tietaa, etta hanen vaimollaan oli "toinen mies". Tama oli edella 1-kohdassa auto-onnettomuudessa kuolleen pojan isa, johon vaimo oli tutustunut kyseisen onnettomuuden jalkeen. Kisakatsomossa istuneen X:n aallonpohjassa ollutta tunnelmaa latisti viela samana paivana Tallinnan edustalla sattunut helikopterionnettomuus, jossa Copterlinen kopteri syoksyi mereen, jolloin kaikkki koneessa olleet ihmiset saivat surmansa.

3. Kaksi vuotta sitten lokakuussa X sai tietaa sairastuneensa miesten tavallisempaan syopasairauteen.

4. Vuosi sitten lokakuun viimeisen viikon perjantaina X joutui putkaan. Tama putkareissu oli X:n ensimmainen ja niin tarkea, etta siita sai kohta tietaa koko Suomi. Iltapaivan-Posti -niminen lehti (I-P) julkaisi nimittain siita seuraavana tiistaina puolen sivun uutisjutun; jutun oli kirjoittanut tahtitoimittaja, tassa Manne Kuten edella 2-kohdan henkilokohtainen sattumus myos X:n putkareissu ajoittui kansallisen katastrofin yhteyteen. Putkareissujutun julkaisupaivana nimittain tehtiin koko maailmaa jarkyttaneet Jokelan koulusurmat. Jos koulusurma olisi tapahtunut paivaa aiemmin, ei X:n putkareissua koskenut juttu olisi luultavasti ylittanyt uutiskynnysta, silla myos I-P:n sivut tayttyiva useiksi paiviksi koulusurmista.

5. Kuten tiedetaan, aika parantaa haavat, eika edella mainituista tapahtumista jaanyt X:lle traumoja. Avioero tuli ja yli 20 vuotta kestanyt avioliitto paattyi, mutta se oli X:n kohdalla jo toinen. Syopa on kontrollissa, eivatka myoskaan putkareissu ja sita edeltaneet tapahtumat aiheuttaneet X:lle suurempia ongelmia. Tasan viikon kuluttua "putkaperjantaista" X oli kustoksena yliopistossa pidetyssa vaitostilaisuudessa. Han paatti illan karonkkapuheessaan keventaa hieman tunnelmaa ja loihe lausumaan: "Tasan viikko sitten olin samanlaisessa kunnossa kuin nytkin, ja silloin minua vietiin jo putkaan. Onneksi olen tana iltana sivistyneiden ihmisten parissa."

6. Silloin talloin mainitut tapahtumat toki palavat X:n mieleen. Suomesta pari paivaa sitten tullut puhelu sai X:n muistelemaan viime vuoden lokakuun tapahtumia. I-P:n juttu oli monessa kohdin virheellinen, silla se perustui yksinomaan X:n vastapuolen leirin eli operaatiosta vastanneen syyttajakolmikon kertomukseen. X:aa ei kuultu eika hanelle varattu edes tilaisuutta tulla lehdelle tehdyn "ilmiannon" johdosta kuulluksi. Operaatiota johti pomo, josta kaytettakoon tassa hanelle jo kouluaikoina kuulemma annettua lempinimea Pikku-Natsi. Pomon alaisuudessa toimi kaksikko Pilli ja Pulla. Pomo oli selvinpain, mutta Pilli ja Pulla olivat itsekin juhlakunnossa.

7.Tapahtumat saivat alkunsa pienella paikkakunnalla jarjestetyssa juristitapaamisessa, johon osallistui yli puolensataa paikkakunnalla toimivaa tai toiminutta juristia. Kyseessa oli yksityistilaisuus, jossa em. kolmikko naki asiakseen ryhtya poistamaan X:aa juhlista. Tilanne ei kuitenkaan edennyt siihen malliin mita I-P:ssa sittemmin kerrottiin. X ei ollut omasta mielestaan poistamista edellyttavassa kunnossa eika hairikoinyt tilaisuutta. Taman ovat useat paikalla olleet ja myos samassa poydassa X:n kanssa istuneet henkilot - useat heista korkeassa asemassa olevia lakimiehia - vahvistaneet. Tilaisuuden jarjestelyista ja tarjoilusta vastannut henkilokunta ei kehottanut X:aa poistumaan juhlista eika pyytanyt muitakaan sita tekemaan.

8. I-P:lle tehdyn "ilmiannon" takana oli mita ilmeisimmin em. syyttajakolmikko. Kaikia kolmea haastateltiin I-P:n lehtijuttua varten. Lisaksi oli haastateltu valtakunnanviraston kakkosmiesta ikaan kuin kysymyksessa olisi ollut jokin rikosjuttu. X:aa ei sen sijaan kuultu eika hanelle edes varattu tilaisuutta tulla jutun johdosta kuulluksi. Kaiken lisaksi X:n nimi mainittiin I-P:n verkkojulkaisussa usean tunnin ajan.

9. Lehti suostui julkaisemaan paria paivaa myohemmin X:n vastineen. Vastineesta lehti oli kuitenkin poistanut ilman X:n suostumusta tai poistamisesta X:lle mitaan ilmoittamatta lehden vastuun kannalta olennaisen kohdan eli sen, etta Manne ei ollut varannut X:lle tilaisuutta lausua syyttajakolmikon vaitteista vaan oli perustanut juttunsa yksinomaan mainitun kolmikon kertomuksiin. Lehti ei suostunut julkaisemaan X:n kommenttia em. poiston johdosta.

10. Ilta on tummentunut. Parvekkeelta ei enaa erota merta, mutta rantaan lyovien aaltojen aani kuuluu vaimeana pauhuna.



tiistai 28. lokakuuta 2008

38. Vanhasen neljas vaalitappio

Hei, kivasti taalla pikku lomalla menee! Muutama sana illan ratoksi viela kunnallisvaalien tuloksesta.

Jollen aivan vaarin muista, nama olivat jo neljannet perakkaiset vaalit, jolloin keskustan aanimaara putosi puheenjohtaja Matti Vanhasen puheenjohtajakaudella edellisista vaaleista. Vanhanenhan paasi sattumapuoluejohtajaksi ja samalla paaministeriksi Anneli Jaatteenmaen kompastuttua Matti Mannisen fakseihin. Eivatpa silloin keskustan vahvat miehet Kaariainen ja Pekkarinen olleet yhtaan Annelia auttamassa - tasivatpa vain olla samassa juonessa demareiden kanssa paaministeria kaatamassa; demarit ja Lipponen halusivat kostaa Jaatteenmaelle demareiden karsiman kirvelevan vaalitappion v. 2003.

Vanhanen nakyi listanneen - kun puoluesihteeri J. Korhonen on "kateissa" - tamankertaisen vaalitappion syita, mutta eipa Matin mieleen yhtaan juolahtanut Topi Sukari, KMS ja vaalirahoitussotku, joka oli mielestani suurin syy kepun vaalitappioon; Vanhanen ei nayta oppivan mitaan!

Nyt jo on melko selvaa, etta keskusta tulee haviamaan myos seuraavat eduskuntavaalit kokoomukselle ja demareillekin. Talloin Vanhasen ura paaministerina on ohitse.

Kuten keskustan varapuheenjohtaja Rasinkangas naytti tanaan sanoneen, keskustan ministerit tulisi vaihtaa. Kepulaiset ministerit ovat jo kaikki ikaloppuja Lehtomakea ja Kiviniemea lukuun ottamatta. Nelikosta Vayrynen,Pekkarinen, Anttila ja Hyssala kaikki ovat jo yli 60-vuotiaita! Kiviniemi on ollut hyvin nakymaton ministeri ja samaa taytyy sanoa jatkuvasti "mammalomalla" olevasta Lehtomaesta.

Kimmo Tiilikaisesta tullee kohtapuolin keskustan uusi puoluesihteeri ja han saattaisi olla vahvoilla myos seuraavaksi puheenjohtajaksi Vanhasen jalkeen.

Tallaista pienta "spukuloorailua" taalla palmujen alla illan pikku hiljaa hamartyessa ja yoelaman kutsuessa!

maanantai 27. lokakuuta 2008

37. Kunnallisvaalit; Korhonen/Sukari -kaksikko hävisi

1. Enpa malta olla kommentoimatta hieman kunnallisvaalien tulosta. Tulos oli odotusteni mukainen. Keskusta havisi ja kokoomus nousi suurimmaksi puolueeksi. Soinin puolueen nousu ei ollut yllatys, se vei eniten aania juuri keskustalta.

2. Suurin syy keskustan ja osin demareiden kannatuksen hiipumiseen oli vaalirahoitussotku, nain uskon. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen peli oli sotkussa ja sen peittelyssa erityisen harskia ja tama ilmeni viela hanen kommenteistaan TV1:n suuressa vaalikeskustelussa viime viikon torstaina. Mies yritti haikailematta hadissaan vakuuttaa, etta mitaan lahjontaa tms. ei ole ollut, koska "Suomessa on lainsaadanto, joka estaa puolueiden lahjonnan". Niin kuin pelkka lainsaadanto estaisi rikollisen toiminnan!

3. Matti Vanhaselle keskustan tappio oli oikein, koska paaministeri on hieman onneton nahjus, joka ei ole saanut harskia puoluesihteeriaan kuriin eika puolueettaan hallintaansa, vaikka Vanhanen on hyvin tiennyt, missa vaalirahoitusasiassa Sukarin ja Kakkosen kanssa on menty. Kylla paaministerin ilmaisema tuki Sukarille ja Sukarin Vihdin Idea-park hankkeelleen KMS-kuvion yhteydessa viela muistetaan oikein hyvin!

4. Tietysti myos Kemijarven sellutaehtaan lopetus vei juuri keskustan aania ja Lapissa keskustan kannatus oli viela heikompi kuin muualla Suomessa. Nyt Kepun on pakko panostaa jalleen Vuotoksen ja Kollajan rakentamiseen , muu ei enaa auta. Tama voi tietaa hallituksen hajoamista jo ennen seuraavia eduskuntavaaleja, silla vihreat joutuvat lahtemaan, jos keskusta nostaa Kollajan ja Vuotoksen hallituskysymykseksi. Paavo Vayrynen yrittanee hajottaa hallitusta sisaltapain. Vayryslaisilla ei ole kuitenkaan tahan hataan Vanhasen korvaavaa puheenjohtajakandidaattia. Vanhanen saa siis jatkaa puoluejohtajana ja paaministerina seuraaviin eduskuntavaaleihin asti, mutta sen jalkeen Matti saakin sitten menna. Puolusihteerin Jarmo Korhonen sen sijaan joutuu jattamaan paikkansa jo ennen vaaleja; han ryhtyy ehdokkaaksi EU-parlamenttivaaleihin.

5. Timo Soinin puolue noussee seuraavan halituksen yhdeksi kaudeksi ja vihreat lopettavat hallituksessa. Keskusta ja SDP kayvat kovaa kisaa siita, kummasta puolueesta tulee kokoomuksen apupuolue seuraavaan Jyrki Kataisen muodostamaan hallitukseen. Keskustan kannatukseksi vakiintunee jatkossa 15-20 prosenttia, demareiden n. 22-23 ja kokoomuksen 23-25 prosenttia.

6. Nyt jaan odottelemaan oikeuskansleri Jaakko Jonkan paatosta kanteluuni, jonka tein viime toukokuussa oikeusministerion epailysta valvontavelvolllisuuden laiminlyonnista vaalirahoitusilmoitusten valvonnassa. Eikohan oikeuskansleri rohkene piakkoin ratkaista asian, kun kunnallisvaalit ovat nyt onnellisesti ohitse!

perjantai 24. lokakuuta 2008

36. Tuomarin esteellisyyden selvittäminen vaikeaa

Eduskunnan oikeusasiamiehelle



Asia: Selvityspyyntö tuomarin esteellisyyden selvittämistä koskevassa asiassa.

Viite: KKO 2008:7.



1. Tuomari on velvollinen omasta aloitteestaan kontrolloimaan esteettömyytensä ja vetäytymään asian käsittelystä havaitessaan itsensä esteelliseksi jollakin laissa (OK 13 luku) säädetyllä perusteella. Tätä viran puolesta tapahtuvaa kontrollia täydentää asianosaisen oikeus tehdä väite tuomarin esteellisyydestä.

2. Jääviysväitteen tekemisestä säädetään OK 13 luvun 8 §:ssä. Sanotun lainkohdan mukaan asianosaisen tulee tehdä väite tuomarin esteellisyydestä heti ryhtyessään käyttämään asiassa puhevaltaa ja saatuaan tiedon asian käsittelyn osallistuvista tuomareista. Jos asianosainen saa myöhemmin tiedon seikasta, jolla saattaa olla merkitystä esteellisyyttä arvioitaessa, siihen perustuva väite on esitettävä viipymättä. Asianosainen on perusteltava väite ja samalla ilmoitettava, milloin peruste siihen tuli hänen tietoonsa.

3. On sekä prosessikustannusten että menettelyn keskityksen kannalta tärkeää, että kysymys tuomarin esteellisyydestä selvitetään oikeudenkäynnissä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Jotta asianosainen voisi tehdä jääviysväitteen heti ryhtyessään käyttämään asiassa puhevaltaa, tulisi hänen saada tieto mahdollisesta esteellisyysperustetta koskevasta seikasta hyvissä ajoin eli joko jo ennen oikeudenkäynnin aloittamista tai viimeistään heti oikeudenkäynnin alussa.

4. Näin ei kuitenkaan läheskään aina tapahdu. Tämä käy ilmi useista korkeimman oikeuden (KKO) ennakkopäätöksistä, joissa on kyse käräjäoikeuden lakimiesjäsenten tai lautamiesten esteellisyydestä. Useimmiten jääviysväitteen tehnyt asianosainen näyttäisi saaneen tiedon esteellisyysperusteesta vasta käräjäoikeuden tuomion antamisen jälkeen. Tämä johtuu usein siitä, että asianosaiselle selviää käräjäoikeuden kokoonpanossa mukana olleiden tuomareiden ja lautamiesten henkilöllisyys vasta silloin, kun hän näkee käräjäoikeuden tuomiosta tai päätöksestä, keitä jäseniä käräjäoikeuden kokoonpanoon on kuulunut. Tällöin asianosaisen on siis tehtävä valitus hovioikeudelle ja esitettävä siinä yhteydessä väite tuomarin tai lautamiehen esteellisyydestä. Sama ongelma koskee hovioikeuden ja KKO.n tuomareiden henkilöllisyyttä.

5. Vaikka asianosainen tietäisi tuomioistuimen jäsenten nimet, hän ei aina välttämättä tiedä tai osaa ottaa huomioon sellaista seikkaa, joka voisi aiheuttaa tuomarin esteellisyyden. Sanottu seikka voi sitä vastoin olla tuomarin tai lautamiehen tiedossa, mutta se ei hänen mielestään käsitä laissa tarkoitettu esteellisyysperustetta; esteellisyys voi usein olla epäselvä kysymys, josta voidaan olla esittää erilaisia käsityksiä.

6. Pitäisikö tuomarin tai lautamiehen edellä mainitussa tapauksessa informoida asianosaista tiedossaan olevasta seikasta, johon asianosainen kenties itse haluaisi vedota ja tehdä jääviysväitteen? Eräiden muiden maiden prosessilaeissa on tätä koskeva nimenomainen säännös, jossa tuomarille on asetettu sanottu informointivelvollisuus. Näin asian laita esimerkiksi Ruotsin (RB 4:14) ja Norjan laissa (Domstolloven 113 §): Jos tuomari ei pidä itseään esteellisenä, hän on velvollinen ilmoittamaan asianosaisille tiedossaan olevista seikoista, joilla voi olla merkitystä esteellisyyden kannalta. Informoinnin johdosta asianosaiset saavat tilaisuuden arvioida tuomarin ilmoittamien seikkojen merkitystä ja tehdä tarvittaessa esteellisyysväitteen.

7. Suomen prosessilaissa ei sitä vastoin ole sanottua tuomarin informointivelvollisuutta koskevaa säännöstä. Tämä on selkeä puute. Suomessa lienee pidetty lakia säädettäessä riittävänä, että tuomari on itse velvollinen kontrolloimaan esteellisyyttään ja vetäytymään vapaaehtoisesti asian käsittelystä, jos hän katsoo olevansa jäävi. Mutta tämä ei tietenkään riitä, koska on aina rajatapauksia, joita voidaan arvioida ja tulkita eri tavalla.
8. Välimiesmenettelyä koskeva laki (VML) on puheena olevassa suhteessa oikeudenkäymiskaarta "edistyksellisempi", sillä VML 9 §:n mukaan välimiehen on ilmoitettava asianosille sellaisista seikoista, joiden johdosta välimies voidaan julistaa esteelliseksi. Tämä velvollisuus kattaa myös sellaiset seikat, jotka eivät välttämättä aiheuta esteellisyyttä, mutta voivat antaa asianosaisille aiheen epäillä välimiehen puolueettomuuden vaarantuvan.

9. Oikeudenkäymiskaaren mukaan ei toki ole estettä sille, että tuomari informoi asianosaisia tuomarin esteellisyyden kannalta relevanteista seikoista. Tällaista informointia on puollettu myös oikeuskirjallisuudessa ainakin tulkinnanvaraisten tapausten osalta. Mutta käytännössä tilanne lienee yleensä toinen: tuomarit eivät useinkaan informoi asianosaisia mahdollisista esteellisyysperusteista, mutta eivät toisaalta vetäydy vapaaehtoisesti jutun käsittelystä. Tuomarit voivat ehkä ajatella, että koska laki ei velvoita heitä informointiin, niin heillä ei ole siihen oikeuttakaan. Esteellisyyskysymyksen esille ottaminen saattaa tuntua tuomarista kiusalliselta, ja asianosaiset voisivat hänen mielestään saada siitä aiheen ajatella, että tuomari haluaa vain päästä esteellisyyden avulla vain eroon hankalasta jutusta.

10. Toinen ongelma on sitten edellä jo mainittu tuomioistuimen jäsenten henkilöllisyyden selvittäminen jo ennen istuntoa tai asian kirjallista käsittelyä. Käräjäoikeuden puheenjohtajan nimen asianosaiset saavat tietää yleensä ennen istuntoa tai asian kirjallisen käsittelyn alkamista haastehakemuksesta ja kirjallisesta haasteesta. Lautamiesten nimet selvinnevät useimmiten käräjäoikeuden juttulistasta tai muusta asiakirjasta ennen istuntoa. Siitä, esittelevätkö käräjäoikeuden jäsenet eli lakimiesjäsenet ja lautamiehet nykyisin itsensä asianosaisille istunnon aluksi, minulla ei ole tarkempaa tietoa, mutta luulisin, ettei tämä ole ainakaan kovin yleinen käytäntö. Hyvä tuomarintapa, siis tuomarin etiikka, vaatisi, että näin meneteltäisiin, tai että tuomarinpöydällä ainakin olisi jokaisen jäsenen edessä hänen nimikylttinsä. Käräjäoikeuden kirjallisessa menettelyssä - esimerkiksi ROL 5a luvussa säännellyssä rikosasian kirjallisessa menettelyssä - asianosaisten tulisi myös saada tieto asian käsittelevän ja ratkaisevan tuomarin nimestä hyvissä ajoin ennen asian ratkaisemista.

11. Asianosaisen oikeus tehdä OK 13:8:ssä mainittu esteellisyysväite on voimassa kaikissa instansseissa, siis alioikeuden lisäksi myös hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa. Tämä oikeus asianosaiselle on siitä huolimatta, että myös ylimpien tuomioistuimien tuomarit ovat velvollisia kontrolloimaan omasta aloitteestaan omaa esteettömyyttään. Mutta asianosaisen mahdolliset jääviysväitteen tekemiseen ylioikeuksissa OK 13:8:ssä edellyttämällä tavalla heti käsittelyn alussa ovat käytännössä vielä huonommat kuin käräjäoikeudessa. Tämä johtuu siitä, että toisin kuin käräjäoikeudessa, jossa käsittely on pääsääntöisesti aina suullista, menettely hovioikeudessa ja korkeimmassa oikeudessa on selkeän pääsäännön mukaan kirjallista. Asianosaiset tai heidän asiamiehensä eivät siis näe tuomareita ja esittelijöitä eikä heille kerrota etukäteen, missä kokoonpanossa asia tullaan ylioikeudessa käsittelemään.

12. Jos hovioikeudessa tai KKO:ssa toimitetaan suullinen pääkäsittely, jossa asianosaiset ja heidän avustajansa tai asiamiehensä ovat siis saapuvilla, saanevat asianosaiset yleensä vasta tällöin tiedon käsittelyyn osallistuvista ylioikeuden jäsenistä. Asianosaiset eivät siten voi olla aina istuntokäsittelyssä valmiita esittämän mahdollista jääviysväitettään. Olisi sen vuoksi paikallaan, että hovioikeudet ja korkein oikeus ilmoittaisivat jo ennen pääkäsittelyä asianosaisille niiden tuomareiden nimet, jotka kuuluvat asianomaisessa jutussa asianomaisen ylioikeuden kokoonpanoon. Tällöin mahdollinen jääviysväite voitaisiin tehdä jo ennen pääkäsittelyn aloittamista tai viimeistään pääkäsittelyn alussa.
13. Silloin, kun hovioikeudessa, korkeimmassa oikeudessa, hallintotuomioistuimissa tai erityistuomioistuimissa ei järjestetä pääkäsittelyjä, vaan asia ratkaistaan kirjallisen aineiston perusteella esittelymenettelyssä, johon asianosaiset eivät saa osallistua, on tilanne puheena olevassa suhteessa vielä ongelmallisempi. Tällöin asianosaiset eivät useimmiten saane missään asian käsittelyn vaiheessa tietää jutun tai asian ratkaisuun osallistuvien tuomioistuimen jäsenten nimiä, vaan tämä selviää heille vasta silloin, kun juttu tai asia on jo ratkaistu ja asianosaisille on toimitettu kirjallinen päätös tai tuomio.

14. Asianosaisille ei siten ole tilaisuutta tehdä OK 13:8.ssä tarkoitettua jääviysväitettä, vaan he joutuvat siinä tarkoituksessa valittamaan mahdollisesti vielä jäljellä olevaan ylimpään instanssiin ja vaatiman tuomion tai päätöksen poistamista väittämänsä esteellisyyden takia. Jos kysymyksessä on ylimmän oikeusasteen (KKO tai KHO) tai erityistuomioistuimen päätöksestä, valitusmahdollisuuttakaan ei enää ole, vaan asianosainen joutuu turvautumaan ylimääräiseen muutoksenhakukeinoon saadakseen jääviysväitteensä tutkituksi.

15. Asianosaisille tulisi myös kirjallisessa menettelyssä etukäteen eli joko jo ennen asian käsiteltäväksi ottamista tai viimeistään ennen sen ratkaisemista ilmoittaa, ketkä tuomioistuimen jäsenet tulevat käsittelemään ja ratkaisemaan asian. Vain tällä edellytyksellä asianosaisilla on mahdollisuus tehdä jääviysväite mahdollisimman varhain ja joka tapauksessa ennen asian ratkaisemista. - Otan tähän yhden esimerkkitapauksen, josta nykyisen tilanteen epäkohdat mielestäni käyvät hyvin ilmi.
16. Korkein oikeus antoi tämän vuoden helmikuussa ennakkopäätöksen niin sanottua parveketupakointia koskevassa jutussa (KKO 2008:7). Korkein oikeus totesi päätöksessään, että asunto-osakeyhtiön yhtiökokouksen yksinkertaisella äänteen enemmistöllä tekemän päätös, jolla oli yleisesti kielletty tupakointi asuntojen parvekkeella, oli AsOYL 48 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla mitätön.
17. Olen analysoinut ja kommentoinut sanottua KKO:n ratkaisua siihen liittyvien jääviyskysymysten osalta Defensor Legis -lehden numerossa 2/2008 s. 268-273. Heti ratkaisun antamisen jälkeen ryhdyttiin nimittäin julkisuudessa keskustelemaan siitä, oliko KKO:n jaoston puheenjohtajana jutussa toiminut oikeusneuvos (Tulokas) ollut jäävi. Parveketupakointijutulla oli välillinen yhteys 1990-luvulla käsiteltyyn ns. suureen tupakkajuttuun sikäli, että molemmissa jutuissa oli kyse tupakoinnin aiheuttamista terveyshaitoista, parveketupakointijutussa tosin vain välillisesti parveketupakoinnin haitallisuuden yhtenä perusteena.

18. Oikeusneuvos Tulokas toimi suuressa tupakkajutussa jutun voittaneen tupakkateollisuuden eli tarkemmin sanottuna yhden jutussa vastaajana olleen tupakkayhtiön asiamiehenä. Lisäksi ilmeni - vaikka tähän julkisuudessa ei enää "jaksettu" kiinnittää huomiota - että parveketupakointitupakointia koskevan jutun KKO:ssa ratkaisseen jaoston jäsenistä kolme muuta jäsentä (oikeusneuvokset Vuori, Kitunen ja Mansikkamäki) oli osallistunut jäseninä myös edellä mainitun suuren tupakkajutun ratkaisemiseen korkeimmassa oikeudessa vuonna 2001 (KKO 2001:58).

19. KKO ratkaisu 2008:7 on mielenkiintoinen jääviyden osalta kahdessa suhteessa. Ensiksikin korkein oikeus eli asia käsittelevä jaosto ei informoinut jutun asianosaisia etukäteen siitä, että mainituilla neljällä jäsenellä oli tietynlainen kytkös suureen tupakkajuttuun, vaikka parveketupakointijutussa oli esikysymyksenä esillä kysymys tupakoinnin ja tupakansavun haitallisista terveysvaikutuksista. Näin siitä huolimatta, että KKO:n jaosto, kuten oikeusneuvos Tulokas on julkisuudessa kertonut, oli kyllä keskustellut ja pohtinut ainakin hänen jääviyttään jutussa. Toiseksi KKO:sta ei ilmoitettu jutun asianosaisille ja heidän asiamiehilleen myöskään sitä, ketkä jäsenet sanotun jutun tulisivat KKO:ssa ratkaisemaan. Jos näin olisi tehty, jutun asianosaiset olisivat saaneet tilaisuuden harkita oikeusneuvos Tulokkaan mahdollista jääviyttä jo ennen kuin juttua alettiin käsitellä KKO:ssa.

20. KKO:n kokoonpano ja oikeusneuvos Tulokkaan osallistuminen asian käsittelyyn jaoston puheenjohtajana tulivat asianosaisille siis yllätyksenä, sillä he saivat tiedon KKO:n kokoonpanosta vasta KKO:n tuomiosta. Jutun hävinneen asunto-osakeyhtiön olisi tullut vaatia kanteluteitse KKO:lta sen oman tuomion poistamista jääviyden perusteella tai viedä asia Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Näin ei ole kuitenkaan tiettävästi tapahtunut, ei välttämättä siksi, että kysymys olisi ollut jutun hävinneelle osapuolelle välttämättä yhdentekevä.

21. Tuomioistuinten tuomioiden ja päätöksistä tiedottaminen on nykyisin puutteellista, koska esimerkiksi hovioikeuden ratkaisuista vain pieni murto-osa julkaistaan hovioikeuksien internet-kotisivuilla. Esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa tilanne on selkeästi parempi kuin Suomessa, vaikka Suomessakin laki velvoittaa tuomioistuimia tiedottamiseen. Korkeimmassa oikeudessa tilanne on huono sikäli, että KKO ei julkaise kaikkia ratkaisuja, joissa on myönnetty valituslupa, asianmukaisina selosteina kotisivullaan, vaan näistä asiallisesti julkaisematta jätetyistä ratkaisuista annetaan vain hyvin lyhyt ja usein täysin mitäänsanomaton, muutaman rivin pituinen ilmoitus.

22. Yksi esimerkki tuomioistuinten puutteellisesta tiedottamisesta - jälleen korkeimmasta oikeudesta. Iltapäivälehdessä 23.10.2008 olleen uutisen mukaan KKO alkoi käsitellä eilen, siis 22.10., "T.J:Groupin menneitä pörssisotkuja". Tänään kuulin, että KKO pitää - on jo ilmeisesti pitänyt - jutussa suullisen käsittelyn. KKO ei ole kuitenkaan internet-kotisivullaan tiedottanut tästä mitään. Tiedotesivulla mainitaan sen sijaan esimerkiksi, että "elinkautisvanki Nikita Fouganthinelle on myönnetty valituslupa (26.8.2008) ja että "Korkeimman oikeuden sisäänkäynti siirtyy Yliopistonkatu 5:een" (14.7.2008) jne. Mutta KKO:ssa merkittävässä jutussa pidettävästä suullisesta käsittelystä, jota moni varmaan olisi voinut haluta seurata paikan päällä, ei ylin tuomioistuin tiedottanut kotisivuillaan mitään.

23. Pyydän Teitä, arvoisa Eduskunnan oikeusasiamies, selvittämään

a) Menettelikö korkein oikeus eli sen asianomainen jaosto ennakkopäätöksessä KKO 2008:7 selostetun asian käsittelyssä lain (OK) mukaisesti, kun asianosaisille ei ilmoitettu ennen asian käsittelyä, ketkä KKO:n jäsenet tulisivat käsittelemään ja ratkaisemaan asian?

b) Olisiko Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa mainittu tuomioistuimen puolueettomuus edellyttänyt, että asianosaisille olisi edellä a-kohdassa mainitussa jutussa tiedotettu etukäteen eli ennen asian käsittelyä tai sen ratkaisemista KKO:n jaoston kokoonpanosta?

c) Menettelikö korkein oikeus eli sen asianomainen jaosto ennakkopäätöksessä KKO 2008:7 selostetussa jutussa laoin (OK) mukaisesti, kun jutun asianosaisia ei ennen asian käsittelyä tai ennen asian ratkaisemista informoitu siitä, että KKO:n viidestä jäsenestä neljällä oli edellä kerrottu liityntä KKO:n aiemmin ratkaisemaan ns. suureen tupakkajuttuun kun otetaan huomioon, että molemmissa jutuissa oli ainakin välillisesti kyse samasta oikeusongelmasta eli tupakoinnin väitetystä haitallisuudesta?

d) Olisiko Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6. artiklan määräys tuomioistuimen puolueettomuudesta ja siihen perustuva ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö mainitussa KKO:n ratkaisussa 2008:7 selostetussa tapauksessa edellyttänyt, että asianosaisia olisi etukäteen informoitu siitä, että KKO:n viidestä jäsenestä neljällä oli c-kohdassa mainittu kytkös KKO:n aiemmin ratkaisemaan suureen tupakkajuttuun?

e) Tulisiko lakia eli oikeudenkäymiskaarta mielestänne täydentää siten, että siihen otettaisiin säännökset siitä, että jutun käsittelevällä tuomioistuimella olisi aina velvollisuus etukäteen eli ennen asian käsittelyä ilmoittaa asianosaisille jutun tai asian käsittelyyn osallistuvien tuomareiden nimet?Vai onko edellä kuvattu suomalainen jääviyskysymyksen käsittelemistä ja selvittämistä koskeva nykyinen käytäntö, jossa näin ei menetellä, lainmukainen ja hyväksyttävä? Onko nykyinen käytäntö avoin, läpinäkyvä ja oikeudenmukainen ja toteuttaako se perustuslain 21 §:n 2 momentissa mainituille oikeudenkäynnin julkisuudelle ja asianosaisen asianmukaiselle kuulemiselle asetettavat vaatimukset?

f) Tulisiko tuomarin ja/tai tuomioistuimen jo voimassa olevan lain nojalla informoida asianosaisia sellaisista seikoista, jotka voivat käsittää laissa tarkoitetun tuomarinjäävin, vaikka tuomari ei itse pitäisi itseään jäävinä, mutta asianosainen saisi tilaisuuden harkita jääviysväitteen tekemistä? Jos voimassa oleva laki ei tätä edellytä, niin tulisiko lakia mielestänne muuttaa niin, että siihen lisättäisiin kyseistä informointivelvollisuutta koskeva säännös, joka koski tuomareita kaikissa oikeusasteissa?

g) Onko mielestänne nykyisin voimassa olevan lain mukaan estettä sille, että tuomioistuimet julkaisisivat internet-kotisivuillaan pääkäsittelyjen osalta etukäteen tietoja ns. juttulistoista, jotta asiasta kiinnostuneilla ihmisillä olisi tieto asiasta ja heille varattaisiin tosiasiallinen tilaisuus saapua seuraamaan julkisia istuntoja? Voisivatko tuomioistuimet voimassa olevan lain nojalla informoida yleisöä muistakin käsittelyyn tulevista asioista ja niiden käsittelyajoista etukäteen? Olisiko lakia mielestänne syytä täydentää siten, että se mahdollistaisi em. internetin avulla tapahtuvan, oikeudenkäynnin julkisuutta edistävän tiedottamisen kaikissa tuomioistuimissa, siis myös ylimmissä oikeuasteissa?

h) Pitäisikö tuomioistumien ratkaisujen julkisuutta lisätä niin, että ratkaisut julkistettaisiin joko kokonaan tai tietyiltä osin tuomioistuimen internet-sivuilla tai niistä laadittaisiin selosteita, jotka julkaistaisiin verkossa. Pitäisikö kaikki KKO:n ratkaisut tapauksissa, joissa on myönnetty valituslupa, julkaista samalla tavalla kuin ennakkopäätökset nykyisin julkistetaan? Hovioikeuden tuomioista ja päätöksistä julkaistaan internet-kotisivuilla vain vähäinen murto-osa kaikista hovioikeuden ratkaisuista. Pitäisikö käytäntöä muuttaa niin, että pääsääntöisesti kaikki tai ainakin suurin osa hovioikeuden ratkaisuista julkaistaisiin internetissä?

24.10.2008


Jyrki Virolainen
professori






torstai 23. lokakuuta 2008

35. Epäyhtenäistä lainkäyttöä KKO:ssa (KKO 2008:90 ja 95)

1. Ylintä tuomiovaltaa riita- ja rikosasioissa käyttävä korkein oikeus (KKO) valvoo perustuslain mukaan lainkäyttöä omalla toimialallaan (PerL 99.2 §). Korkein hallinto-oikeus (KHO) puolestaan valvoo lainkäyttöä hallintolainkäyttöasioissa. Lainkäytön valvontaan kuuluu huolehtiminen siitä, että lainkäyttö on samoissa asioissa yhdenmukaista ja yhtenäistä eri tuomioistuimissa, vaikka tuomioistuimet periaatteessa ovatkin ratkaisutoiminnassaan riippumattomia myös ylimmistä oikeusasteista.

2. Korkein oikeus pyrkii valvomaan alempien tuomioistuimien eli hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien lainkäytön yhtenäisyyttä lähinnä valituslupamenettelyn ja ennakkopäätösten avulla. Ennakkopäätöksillä eli prejudikaateilla pyritään edistämään oikeuskäytännön yhtenäisyyttä. Valitusluvan myöntäminen hovioikeuden ratkaisusta KKO:lle tehdyn valituksen tutkimiseksi edellyttää, että asia on tärkeätä saattaa KKO:n ratkaistavaksi lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi (OK 30:3.1). KKO:n ennakkopäätökset eivät muodollisesti (oikeudellisesti) sido alempia tuomioistuimia, mutta niillä on kuitenkin käytännössä vahva tosiasiallisesti sitova vaikutus.

3. Oikeuskäytännön yhtenäisyyttä ei ole kuitenkaan aina helppo saavuttaa. Esimerkiksi samanlaisista rikoksista tuomitaan eri puolella maata jatkuvasti jonkin verran erilaisia rangaistuksia. Mutta myös KKO näyttää joskus antavan ratkaisuja, joiden osalta voidaan puhua tai ainakin epäillä epäyhtenäisestä lainkäytöstä samanlaisissa asioissa. Tästä esiteltäköön esimerkkeinä äskettäin vajaan kuukauden kuluessa annetut ennakkopäätökset KKO 2008:90 (annettu 24.9.) ja KKO 2008:95 (annettu 21.10).

4. Ennakkopäätös KKO 2008:95 koski käräjäoikeuden lautamiehen oikeudellista virkavastuuta.Olen kirjoittanut tuosta ratkaisusta blogissani kyseisen ratkaisun antopäivänä eli 21.10. ja täydentänyt kirjoitustani tänään (18 ja 19). Olisin sitä mieltä, että lautamiestä vastaan toisen syytekohdan osalta ajettu syyte olisi tullut hylätä.

KKO 2008:90
5. Vajaa kuukausi aiemmin annettu ennakkopäätös KKO 2008:90 koski itse asiassa varsin samanlaista tapausta kuin ratkaisu KKO 2008:95. Siinä ei ollut kyse lautamiehen, vaan käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineen käräjätuomarin
vastaavanlaisesta virheelliseksi katsotusta menettelystä. Tuossa ratkaisussa selostetussa tapauksessa Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomari, joka oli yksin muodostanut käräjäoikeuden "kokoonpanon", oli valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavaa korvausta koskevassa riita-asiassa hankkinut kantajaa koskeneen rikosrekisterin otteen tiedustelematta, niin asianosaisen kuulemisperiaate eli ns. kontradiktorinen periaate olisi edellyttänyt, asianosaisten kantaa todisteen merkityksestä asiassa ja varaamatta näille tilaisuutta lausua mielipidettään todisteen merkityksestä asiassa.

6. Tuomioistuimella on kyllä lain mukaan oikeus pyytää rikosrekisteristä henkilöä koskeva tieto vireillä olevan asian käsittelyä varten, mutta riita-asiassa rikosrekisteriotteen hankkiminen tuomioistuimen toimesta on hyvin harvinaista, ja on kyseenlaista, onko toimenpide ollut sanotussa jutussa edes tarpeen. KKO on poistanut julkaisemastaan ratkaisuseosteestaan yhden kappaleen - kappale 2 - otsikoineen ja perusteluineen, koska se on "julkaistavaan oikeuskysymyksen liittymättömiä." Tämäkin on hyvin harvinaista, mutta mahdollisesti tuossa selosteesta poistetussa kappaleessa on käsitelty juuri sitä, minkä vuoksi käräjätuomari oli päättänyt hankkia kantajaa koskevan rikosrekisterin otteen ja oliko toimenpide ollut kyseisessä jutussa tarpeen oikeudenkäyntiaineistona.

7. Käräjätuomari oli siis hankkinut kantaja A:ta koskevan rikosrekisterin otteen asianosaisia kuulematta ja sisällyttänyt sitten otteesta ilmeneviä tietoja käräjäoikeuden tuomion perusteluihin. Käytännössä mainittu tietojen "hankkiminen" käy nykyisin kätevästi niin, että tuomioistuimessa katsotaan oikeuden käytössä olevan rikosrekisterijärjestelmän tietoja ja tulostetaan tarvittavat tiedot. Helsingin hovioikeus, jossa A:n käräjätuomaria vastaan nostamaa virkasyytejuttua käsiteltiin ensimmäisenä asteena, hylkäsi A:n rangaistus- ja korvausvaatimukset; A oli vaatinut tuomari X:lle rangaistusta tahallisesta virkarikoksesta eli tarkemmin sanottuna tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja valtiolta vahingonkorvausta 1 000 euroa. Hovioikeus perusteli ratkaisuaan mm. sillä, että jutussa vastaajana ollut "valtio oli viitannut A:n itsensä tiedossa olevaan rikollisuuteen."

8. KKO (presidentti Koskelo sekä oikeusneuvokset Hidén, Vuori, Esko ja Poutiainen) tosin totesi, että käräjätuomari oli menetellyt virheellisesti kahdessa eri suhteessa. Ensiksikin tuomari X oli vastoin lakia (OK 17 luku 8 §) omasta aloitteestaan hankkinut kyseisen asiakirjan eli kantajaa koskevan rikosrekisterin otteen, vaikka lain mukaan sanotunlaisessa riita-asiassa tuomioistuin ei saa vastoin asianosaisten yhteistä tahtoa määrätä uutta asiakirjaa esitettäväksi. X ei ollut selvittänyt, olisivatko asianosaiset suostuneet sanotun asiakirjan hankkimiseen; X ei edes kertonut aikeistaan etukäteen asianosaisille mitään!

X:n toinen virhe oli siinä, että hän oli ottanut näin salaa asianosaisilta tilaamansa asiakirjan (todiste) ja sen sisältämän tiedon (todistustosiseikka) tuomion oikeudenkäyntiaineistoksi, vaikka lain selkeän sanamuodon mukaan tuomiossa saadaan ottaa huomioon vain se oikeudenkäyntiaineisto, joka on esitetty pääkäsittelyssä (OK 24 luku 2 § 1 mom). X ei ollut pääkäsittelyssä edes ilmoittanut asianosaisille, että hän oli hankkinut kantajaa koskevan rikosrekisterin otteen.

9. KKO totesi, että käräjätuomarin olisi täytynyt tuntea lain säännökset, joita asiassa oli rikottu; KKO siis käyttää tässä kohdin hienotunteisesti passiivia "oli rikottu"! Mutta sitten perusteluissa siirrytään sille paljon puhutulle "silkkihansikasosastolle", mikä näyttää olevan yleinen käytäntö, kun on kyse virkamiesten ja tuomareiden virkarikossyytteistä. KKO nimittäin päättelee seuraavasti: "Asiassa esitetyn perusteella (tämä on tuttu fraasi joka ei kerro lukijalle mitään ja jollaista sanontaa tulisi siten ehdottomasti välttää tuomion perusteluissa, näin on ainakin opetettu!) ei kuitenkaan ole tehtävissä (siis KKO ei ole tehnyt) sellaista päätelmää, että X olisi syyllistynyt kysymyksessä olevassa asiassa sinänsä virkavelvollisuuksiensa vastaisesti menetellessään toiminut tarkoituksellisesti tai tietoisesti lakia rikkoen. (Tämä on outoa, ja ko. lausuma on jäänyt kokonaan perustelematta: miksi ei ole toiminut tietoisesti lakia rikkoen, koska tuomarin on kuitenkin täytynyt tuntea ja tietää laki, kuten KKO toisessa kohdassa nimenomaisesti sanoo!).

Mutta, annetaanpa KKO:n jatkaa: "Tämän vuoksi ja koska rangaistusvaatimus on koskenut vain tahallista tekoa, Korkein oikeus katsoo, että A:n esittämä rangaistusvaatimus on perusteeton. Myös samoihin seikkoihin nojautuva A:n vahingonkorvausvaatimus valtiota vastaan on niin ikään perusteeton." Siis KKO pysytti hovioikeuden tuomion lopputuloksen, jolla syyte ja korvausvaatimukset oli jo hylätty.

10. Lukija saattaa ihmetellä myös sitä, mitä KKO tarkoitti kryptisellä ja useimmille maallikolle varmankin täysin mitäänsanomattomalla viittauksellaan, jonka mukaan rangaistusvaatimus oli koskenut "vain tahallista tekoa", eli siis tahallista virkavelvollisuuden rikkomista.

KKO tarkoitti sitä, että se olisi voinut harkita, olisiko X syyllistynyt tahalliseen virkarikoksen sijasta tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, jos A:n syytteessä olisi vaadittu siitä X:lle rangaistusta. KKO katsoo, että laissa oleva säännös ns. syytesidonnaisuudesta, jonka mukaan tuomioistuin saa tuomita syytetyn vain siitä teosta, josta rangaistusta on vaadittu (ROL 11:3). Kun A oli - ehkä ymmärtämättömyyttään - vaatinut X:lle rangaistusta "vain" tahallisesta teosta, KKO järkeili, ettei se olisi voinut tuomita X:ää tuottamuksellisesta teosta, koska se olisi ollut "eri teko" kuin mistä X:ää oli syytetty.

Mutta onko tuottamuksellinen virkavelvollisuuden rikkominen todellisuudessa faktisesti eri teko kuin tahallinen virkavelvollisuuden rikkominen? Itse tekohan on molemmissa rikoksissa ulkoiselta "olemukseltaan" eli rikoksen objektiivisen tunnusmerkistön osalta täysin sama kummassakin tapauksessa, eroa on vain sen suhteen, miten X:n virhettä oli arvioitava subjektiivisessa suhteessa eli hänen tarkoituksensa osalta. Monet ns. oikeusoppineet ovat katsoneet, että tuomioistuin ei riko ROL 11:3:ssä säädettyä syytesidonnaisuusnormia, jos se tuomitsee tuottamuksellisesta tekomuodosta, kun syyte on koskenut yksinomaan tahallista tekoa; teko pysyy ROL 11:3:n tarkoittamassa katsannossa samana. Kyse on vain rikollisen teon rubriikin eli rikosnimikkeen muuttamisesta, joka ROL 11:3:n nojalla on nimenomaisesti sallittua.

Vertailua ratkaisujen KKO 2008:90 ja 2008:95 välillä
11. Kummassakin tapauksessa oli kyse itse asiassa samasta asiasta eli siitä, että oikeuden jäsenen oli rikkonut keskeistä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusperiaatetta eli asianosaisen kuulemisperiaatetta. Tosin KKO on ratkaisussa 2008:95 todennut, että kyseessä olisi ollut vain ns. välittömyysperiaatteen rikkominen, mutta ROL 11:2.ssä oleva säännös turvaa tietenkin samalla myös asianosaisen kuulemisen toteutumista. Rikosasioissa säädetty ROL 11:2, jota lautamiehen katsottiin Porvoon tapauksessa (KKO 2008:95) rikkoneen, vasta asiallisesti OK 24:2:ää, jota taas käräjätuomari X:n todettiin rikkoneen tapauksessa KKO 2008:90.

12. Tapaukset eroavat toisistaan lähinnä kahdessa suhteessa: toisessa virheen teki lautamies, toisessa ammattituomari. Mutta yllätys yllätys: vain lautamiehen eli maallikon katsottiin syyllistyneen rangaistavaan tekoon eli tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, kun taas käräjätuomaria eli ammattituomaria vastaan ajettu syyte hylättiin perusteettomana. Onko tässä mitään johdonmukaisuutta ja järkeä ja onko tämä kohtuullista, voidaan perustellusti kysyä! Ammattituomarilla, joka myös johtaa oikeudenkäyntiä, luulisi olevan suurempi oikeudellinen vastuu menettelyn oikeellisuudesta kuin maallikolla, joka ei omaa juridista tietämystä.

13. Maallikkotuomarin virheellistä menettelyä ei pitäisi ainakaan arvioida ankarammin kuin ammattituomarin vastaavanlaista virhettä. Jos syyte tuomari X:ää vastaan hylättiin jutussa 2008:90, olisi lainkäytön yhtenäisyys ja johdonmukaisuus edellyttänyt samanlaista kohtelua lautamies A:n tapauksessa ratkaisussa 2008:95; siis sanotussa jutussa esitetyn toisen syytekohdan osalta. Kuten olen tapausta KKO 2008:95 kommentoidessani todennut, lautamies A ei ainakaan oman kertomuksensa mukaan, jota ei ollut jutussa kiistetty, olisi lopulta edes halunnut, että hänen tuomion perusteluluonnokseensa sisällyttämä ongelmallinen kohta otettaisiin tuomioon - näin olen tapausselosteen ymmärtänyt. Oikeuden puheenjohtaja olisi siis A:n mukaan toiminut vastoin A:n tahtoa ottaessaan kyseisen lausuman tuomion perusteluihin.

14. Tapauksilla oli se ero, että lautamies A oli perustanut ratkaisunsa erään seikan osalta omiin yksityisiin tietoihinsa, kun taas käräjätuomari X oli hankkinut tiettyä seikkaa koskevan todisteen eli kantajaa koskeneen rikosrekisterin otteen virkateitse. Tämä ei minusta ole oleellinen ero, sillä olennaista on se, että kummassakin tapauksessa a) tuomari - lautamieskin on siis tuomari - oli "hankkinut" tiettyä seikkaa koskevan tiedon (todisteen) salaa jutun asianosailta eli heitä kuulematta, ja b) käyttänyt näin samaansa tietoa vastoin lakia tuomion perusteena; lautamies A tosin olisi halunnut, että tietoa koskeva lausuma olisi loppujen lopuksi poistettu tuomiosta!

15. Minusta lainkäytön ja oikeuskäytännön yhtenäisyys ei ole toteutunut näissä KKO:n ratkaisuissa, vaikka juuri KKO:n tulee lain mukaan valvoa lainkäytön yhtenäisyyttä. Lisäksi yhdenvertaisuus, joka perustuslain mukaan edellyttää, että ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä (PerL 6.1 §), ei näytä toteutuneen.

16. Niinpä niin, miten sitä sanotaankaan: Laki on kaikille sama, vain tuomiot vaihtelevat!

tiistai 21. lokakuuta 2008

34. Lautamies tuomiolla (KKO 2008:95)


1. Korkeimmasta oikeudesta (KKO) annetaan jatkuvalla syötöllä toinen toistaan mielenkiintoisempia ennakkopäätöksiä: perjantaina 17.10. KKO antoi muslimipojan ympärileikkausta koskevan vapauttavan rikostuomion (KKO 2008:93), eilen 20.10. sotasyyllisyysoikeuden tuomionpurkamista koskevan päätöksen (KKO 2008:94) ja tänään 21.10. oli vuorossa tapaus, jossa käräjäoikeuden lautamies tuomittiin virkarikoksesta sakkoon ja vapautettiin lautamiehen tehtävästä (KKO 2008:95). Kaikista näistä tapauksista KKO on laatinut ratkaisun lisäksi lehdistöä ja yleisöä silmällä pitäen tiedotteen, jossa on kerrottu lyhyesti ratkaisujen pääsisältö.

2. Lautamiehen virkarikosta koskeva korkeimman oikeuden tuomio, jota koskeva seloste löytyy KKO:n kotisivulta (http://www.kko.fi/44746.htm), on pitkä ja perusteellinen ja tapauksen faktat ovat niin monimutkaiset, että niitä on tässä tarpeetonta edes yrittää ryhtyä käymään yksityiskohtaisesti läpi. Muutama huomio lienee kuitenkin paikallaan.

3. Käräjäoikeuden normaalikokoonpanoon rikosjutuissa kuuluvat lainoppinut puheenjohtaja ja kolme lautamiestä. Lautamiehet valitaan tehtäväänsä nelivuotiskaudeksi aivan samalla tavalla kuin kunnallisten lautakuntienkin jäsenet. Lautamiehen valitsee poliittinen elin eli kunnanvaltuusto; tämä on periaatteessa tuomioistuimien riippumattomuuden kannalta hieman arveluttavaa.

4. Lautamies on siis käräjäoikeuden maallikkojäsen, mutta hän käyttää periaatteessa samanlaista tuomiovaltaa kuin käräjäoikeuden lainoppinut puheenjohtajakin, vaikka ei olekaan koulutukseltaan juristi; tosin juristikin (ei kuitenkaan tuomioistuimen lainoppinut jäsen) voi toimia lautamiehenä, mutta tämä on harvinaista. Lautamiehellä on asiaa ratkaistaessa samanlainen äänioikeus kuin puheenjohtajana toimivalla ammattituomarilla. Jos kaksi lautamiestä on rikosjutussa eri kannalla kuin lainoppinut puheenjohtaja ja yksi lautamies, voittaa kahden lautamiehen mielipide, joka siis käräjäoikeuden ratkaisuksi, jos sanottu kanta on syytetylle lievempi. Lautamiehellä on periaatteessa myös samanlainen virkavastuu kuin lainoppineella jäsenellä, tätä kaikki lautamiehet eivät ehkä aina muista tai ymmärrä. - Nämä tiedot olisi ollut minusta aiheellista mainita myös KKO:n tänään antamassa ratkaisutiedotteessa, jotta yleisö ymmärtäisi paremmin lautamiehen tehtävänkuvan ja vastuun. KKO:n tiedote on muutenkin hyvin niukka.

5. Puheena olevassa oikeusjutussa tarkoitetussa tapauksessa Porvoon käräjäoikeuden kokoonpanoon kuulunut lautamies A osallistui vuonna 2005 törkeää petosta koskevan jutun käsittelyyn. Oikeuskansleri, jolle oli kanneltu A:n menettelystä, määräsi vuonna 2006 valtionsyyttäjän nostamaan virkasyytteen A:ta vastaan. Syytteen mukaisesti Helsingin hovioikeus tuomitsi 25.1.2007 antamallaan tuomiolla A:n RL 40 luvun 9 §:n 1 momentin nojalla virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen ja vapautettavaksi lautamiehen tehtävästään. Korkein oikeus vahvisti ennakkopäätöksessään hovioikeuden tuomion lopputuloksen.

6. A:n syyksi luettiin kaksi eri tekoa. Ensiksikin hän oli marras-joulukuussa 2005 osallistunut sanotun petosjutun käsittelyyn ja ratkaisemiseen siitä huolimatta, että hän oli ottanut etukäteen kantaa asiassa syytettynä olleen henkilön syyllisyyteen. Tarkemmin sanottuna A oli ennen asiaa koskevaa oikeudenkäyntiä lausunut parin tuttavansa kanssa käymäsään keskustelussa käsityksiään syytetyn menettelyn rangaistavuudesta; A:n mukaan syytetty ei ollut syyllistynyt rikokseen. Keskustelun aikana oli mainittu jopa vedonlyönti oikeudenkäynnin kohteeksi myöhemmin tulleen rikosasian lopputuloksesta. HO ja KKO katsoivat, että A oli tämän johdosta tullut esteelliseksi lautamiehenä, joten hänen olisi pitänyt omasta aloitteestaan vetäytyä sanotun rikosjutun käsittelystä, mutta tämän hän oli laiminlyönyt. Näin A oli tahallaan rikkonut virkavelvollisuutensa.

7. Toiseksi A oli asiaa tuomarina käräjäoikeudessa ratkaistessaan nojautunut ratkaisunsa, joka siis tuli myös käräjäoikeuden ratkaisuksi, perusteluissa kyseisen rikosjutun asianomistajasta (lähinnä asianomistajan henkisestä toimintakyvystä) keväällä 2002 ennen oikeudenkäyntiä ja esitutkintaa tekemiinsä omiin yksityisiin havaintoihinsa, joita ei ollut jutun asianosaisten toimesta tuotu esiin asian pääkäsittelyssä käräjäoikeudessa. Asianomistajan henkinen tila noihin aikoihin oli ollut oikeudenkäynnissä keskeinen kysymys. KKO katsoi, että A:n olisi lautamiehen toimessaan tullut tietää, ettei hänellä lain mukaan ollut ollut oikeutta perustaa ratkaisuaan asiassa sellaisiin seikkoihin, joiden johdosta asianosaisilla ei ollut ollut tilaisuutta lausua ja joita asianosaiset eivät edes olleet saaneet oikeudenkäynnissä tietoonsa.

8. Korkeimman oikeuden (oikeusneuvokset Raulos, Vuori, Kitunen, Rautio ja Poutiainen) mukaan lautamies A:n toiminta oli tapahtunut sillä tavalla ja sellaisissa olosuhteissa, että hänen oli täytynyt ymmärtää antaneensa menettelyllään perustelun aiheen epäillä puolueettomuuttaan. A oli lisäksi perustanut ratkaisunsa niin kutsutun välittömyysperiaatteen (ROL 11:2) vastaisesti asiaa koskeneisiin omiin tietoihinsa, jotka eivät olleet oikeudenkäynnissä esillä. KKO:n mukaan A:n vetoamisella tietämättömyyteensä lainsisällöstä maallikkojäsenenä ei ollut merkitystä, koska käräjäoikeuden puheenjohtaja oli kiinnittänyt A:n huomiota siihen A:n laatimasta muistiosta ilmenevän perustelun siihen osaan, jossa A oli tukeutunut oikeudenkäynnin ulkopuolella tekemäänsä havaintoon asianomistajan henkisestä tilasta.

9. Ratkaisusta ilmenee hyvin, miten tärkeä merkitys tuomarin ja sen myötä koko oikeudenkäynnin puolueettomuudella on, olkoonkin että kyse on tässä tapauksessa ollut "vain" yhden maallikkojäsenen virheellisestä ja puolueettomuutta loukkaavasta menettelystä. A ei olisi saanut tietenkään osallistua jutun käsittelyyn lautamiehenä, jos hän oli ottanut etukäteen kantaa syyllisyyskysymykseen ja lyönyt jopa siitä ulkopuolisten kanssa vetoa. Selvää on myös, ettei A olisi saanut hyödyntää omia yksityisiä tietojaan ratkaisua tehtäessä.

10. Mutta olisiko A:n osallistuminen jutun ratkaisuun voitu estää? Nythän käräjäoikeuden ratkaisuksi tuli A:n ja toisen lautamiehen kanta syytteen hylkäämisestä; puheenjohtaja ja kolmas lautamies olisivat tuominneet syytetyn rangaistukseen. Jutussa valitettiin hovioikeuteen, joka palautti, kun A:n esteellisyys ilmeni lopullisesti, jutun takaisin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Tästä aiheutui asianosaisille ylimääräisiä kustannuksia.

11. Jutun pääkäsittely käräjäoikeudessa päättyi 24.11. 2005, ja välittömästi sen jälkeen käräjäoikeus piti ensimmäisen päätösneuvottelun, jota jatkettiin seuraavana päivänä. Mutta jo 24.11. pidetyssä neuvottelussa ilmeni, että A:lla oli sellaista yksityistä tietoa asianomistajan henkisestä tilasta, jota ei tuotu pääkäsittelyssä asianosaisten toimesta esiin.

12. Näyttäisi selvältä, että A:n esteellisyys ja puolueettomuuden menetys oli valjennut käräjäoikeuden muille jäsenille jo 24.11. pidetyssä päätösneuvottelussa, vaikkei edellä mainitusta vedonlyönnistä ilmeisesti ollut tuolloin vielä mitään hajua. Miksi siis käräjäoikeus ei ottanut kysymystä A:n esteellisyydestä tutkittavaksi ja todennut, että A on esteellinen ja puolueettomuutensa menettänyt koska hänellä oli sanottua yksityisluonteista tietoa jutun ratkaisun kannalta relevantista seikasta eli asianomistajan henkisestä tilasta? Tämä on jäänyt minulle ratkaisua lukiessa arvoitukseksi.

Onko käräjäoikeus, sen lainoppinut puheenjohtaja erityisesti, kenties ollut sitä mieltä, ettei A:ta olisi voitu esteellisenä "erottaa" kokoonpanosta, jollei hän itse jäävää itseään? Tämä on kuitenkin harhaluulo, sillä laissahan sanotaan selvästi, että tuomioistuin voi myös omasta aloitteestaan ottaa ratkaistavaksi kysymyksen jonkun jäsenen esteellisyydestä (OK 13:9.1) Näin olisi minusta voitu ja pitänytkin tehdä, jos ilmeni, että A ei halunnut itse vetäytyä kokoonpanosta. Oikeuden puheenjohtajan olisi tullut informoida A:ta sanotusta vaihtoehdosta.

13. Toinen tapa olisi ollut se, johon olen tässä blogissani jo viime viikolla (Tuomarin etiikka, osa I) kiinnittänyt huomiota. Käräjäoikeus olisi voinut 24.11. informoida asianosaisia, jotka kenties vielä olivat päätösneuvottelujen aikana käräjäoikeuden tiloissa saapuvilla, tilanteessa eli siitä, että A:lla oli tiedossaan jutunratkaisun kannalta yksityistä tietoa, joka ei ollut tullut pääkäsittelyssä ollenkaan esiin. Laki ei tällaiseen informoitiin tuomioistuinta suoranaisesti velvoita, mutta niin pitäisi toimia, jos oikeudenkäynti on reilua ja avointa; tämä kuuluu tuomarin etiikkaan. Jos näin olisi tehty, niin on varsin todennäköistä, että joku jutun asianosaista olisi tehnyt A:ta koskevan jääviysväitteen, joka olisi todennäköisesti käräjäoikeudessa myös hyväksytty.

14. Jos A olisi todettu käräjäoikeuden päätöksellä 24.11. esteelliseksi, olisi vältytty monelta "pahalta". Käräjäoikeuden käsittelyä ei olisi tarvinnut A:n esteellisyyden takia uusia, koska lain mukaan käräjäoikeus on päätösvaltainen myös kokoonpanossa 1+2, jos käräjäoikeuden kolmesta lautamiehestä yhdelle tulee este pääkäsittelyn aloittamisen jälkeen (OK 2:2). Käräjäoikeuden tuomioksi olisi siten tullut puheenjohtajan ja toisen jäljelle jääneen lautamiehen kanta. Mahdollisesti tuomiosta olisi tässäkin tapauksessa valitettu hovioikeuteen, mutta hovioikeuden ei olisi tarvinnut palauttaa juttua uudelleen käräjäoikeuteen, vaan hovioikeus olisi ratkaissut jutun lopullisesti. Tällä tavalla menetellen olisi siis säästetty oikeudenkäynnin kustannuksia.

15. Käräjäoikeus ei kuitenkaan näin toiminut, vaan päätösneuvottelua jatkettiin A:n ollessa edelleen mukana oikeuden kokoonpanossa seuraavana päivänä eli 25.11. Huomio kiinnittyy siihen, että 24.11. pidetyn neuvottelun lopuksi oikeuden puheenjohtaja kehotti lautamies A:ta laatimaan muistion mielipiteestään, jota toinen lautamies siis kannatti. Näin tapahtui luultavasti siksi, että oikeuden puheenjohtaja välttyisi käräjäoikeuden "lautamiespäätöksen" perustelujen kirjoittamistyöltä. A:n mukaan oikeuden puheenjohtaja olisi vasta 25.11., saatuaan A:n laatiman muistion, ottanut esille A:n yksityisen havainnon ja todennut lakonisesti, että sen käyttämiseen "joku voi puuttua".

Kertomansa mukaan A oli tällöin ilmoittanut, että kyseinen tieto voitiin jättää poiskin lopullisen tuomion perusteluista, muistion A sanoo kirjoittaneensa vain käräjäoikeuden perustelujen luonnokseksi. A samoin kuin toinen lopputuloksesta A:n kanssa samaa mieltä ollut lautamies ovat kertoneet KKO:n suullisessa käsittelyssä, että he olivat jääneet päätösneuvottelussa 25.11. siihen käsitykseen, ettei A:n henkilökohtaiseen havaintoon perustuvaa tietoa otettaisi tuomion perusteluihin, mutta puheenjohtaja oli kuitenkin jättänyt tiedon neuvottelun jälkeen laatimaansa lopulliseen tuomioon. A ei ollut pyytänyt eikä hänelle ollut varattu puheenjohtajan toimesta tilaisuutta tarkastaa lopullisen tuomion sisältöä. KKO:n ratkaisuselosteen mukaan käräjäoikeuden puheenjohtaja ei ole KKO:ssa kuultuna kiistänyt näiden A:n kertomien tietojen paikkansa pitävyyttä. Puheenjohtaja on lausunut, ettei hän ollut jättänyt tuomiosta pois A:n henkilökohtaiseen havaintoon perustuvaa perustelun osaa, koska siinä oli kysymys ratkaisun kannalta merkityksellisestä seikasta.

16. En halua väittää, että käräjäoikeuden puheenjohtaja olisi menetellyt lain vastaisesti, mutta minun mielestäni päätösneuvottelussa olisi hyvin voitu menetellä toisellakin tavalla. Itse olen viimeksi toiminut käräjäoikeuden puheenjohtaja jo yli 15 vuotta sitten, joten oikaiskaa ihmeessä, hyvät lukijat, jos olen väärässä!

17. Itse olisin oikeuden puheenjohtajana ensinnäkin ottanut kysymyksen A:n esteellisyydestä esille jo ensimmäisessä päätösneuvottelussa 24.11., kuten olen edellä jo kertonut, koska A:n yksityiset tiedot ja havainnot, joihin hän on nojautunut, tulivat jo tuolloin esille. Olisin joka tapauksessa muistuttanut A:ta jo tuolloin eli siis 24.11., ettei hän voi lain mukaan vedota kyseisiin yksityisiin havaintoihinsa tuomion perusteina. En olisi pyytänyt A:ta laatimaan muistiota perusteluiksi, koska kokemus on osoittanut, että tämä ei yleensä onnistu kovin hyvin. Lautamiehellä on toki oltava oikeus tarkastaa, etenkin näin epäselvässä ja kiistanalaisessa tilanteessa, oikeuden puheenjohtajan lopullisesti laatimat, lautamiesten kantaa ilmaisemat tuomion kirjalliset perustelut. Jos A ja toinen lautamies olisivat tällöin vaatineet, että mainittu ongelmallinen perustelulauma olisi poistettava tuomion perusteluista, olisi näin tullut tietenkin menetellä.

18 (kirjoitettu 23.10.) KKO siis katsoi jälkimmäisen syytekohdan osalta, että lautamies A:n vetoamisella "tietämättömyyteensä lain sisällöstä käräjäoikeuden maallikkojäsenenä tai puheenjohtajan menettelyyn lopullisen tuomion kirjoittamisessa" ei ole merkitystä A:n menettelyn arvioinnissa. Olen itse puheenjohtajan menettelyn osalta toisella kannalla, kuten jo edellä kohdassa 17 esitetystä ilmenee. Puheenjohtajan nostettua vasta käräjäoikeuden toisessa neuvottelussa 25.11.2005 esille kysymyksen lautamies A:n yksityisestä tiedosta ja sen merkityksestä, A olisi halunnut, kuten hän on KKO:ssa kertonut, kyseistä yksityistä tietoa tai havaintoa koskevan lausuman poistettavaksi tuomion perusteluista. Lautamies A ja hänen kanssaan jutun lopputuloksesta samaa mieltä ollut toinen lautamies olivat jääneet siihen käsitykseen, ettei tuota ongelmallista tietoa pantaisi lopullisen tuomion perusteluihin. Käräjätuomari ei kuitenkaan noudattanut lautamiesten toivomusta ja tahtoa vaan päätti sisällyttää lausuman tuomioon. Käräjätuomari on perustellut menettelyään, joka tuntuu oudolta, sillä, että sanottu tieto oli vaikuttanut A:n ja toisen lautamiehen ratkaisuun.

Ilmeistä kuitenkin oli, että A:n ja toisen lautamiehen kanta eli lopputulos olisi ollut täysin sama, vaikka ongelmallista tietoa koskeva seikkaa ei olisi otettu huomioon ja pantu tuomion perustaksi. Sangen outoa on se, ettei käräjätuomari antanut kyseisten kahden lautamiehen tarkistaa lopullisen tuomion ja perustelujen sisältöä, vaikka juuri heidän lausumansa tuli käräjäoikeuden tuomion sisällöksi! Tuomarin olisi pitänyt antaa lopullinen teksti lautamiesten tarkastettavaksi, vaikka nämä eivät olisi osanneet sitä itse pyytää. - Olisin sitä mieltä, että puheenjohtajan kyseisen menettelyn johdosta lautamiestä vastaan ajettu syyte olisi tullut jälkimäisen kohdan oalta hylätä.

19. Kysymys lautamiehen oikeudellisesta suhteessa ammattituomarin eli käräjäoikeuden lainoppineen jäsenen virkavastuuseen on mielenkiintoinen ja sillä on myös käytännössä suuri merkitys. Vaikka lautamiehellä on periaatteessa samanlainen virkavastuu ratkaisun laillisuudesta kuin käräjäoikeuden ammattituomarilla, käytännössä hänen vastuutaan ei kuitenkaan ole aina pidetty yhtä laajana kuin lakimiespuheenjohtajalla. Lakia säädettäessä kysymys lautamiehen vastuusta on jätetty avoimeksi ja oikeuskäytännön varaan, mutta oikeuskäytäntöä ei ole juurikaan kertynyt. Kun kyseinen Porvoon tapaus on oikeastaan ensimmäinen, jossa lautamiehen oikeudellinen vastuu on konkretisoitunut korkeimmassa oikeudessa, olisi odottanut, että KKO olisi tuomionsa perusteluissa pohtinut lautamiehen vastuuta myös yleiseltä kannalta verraten laajasti.

Hyvää "johtoa" kysymyksen tarkasteluun KKO olisi saanut esimerkiksi oikeuskansleri Jaakko Jonkan professori Juha Lappalaisen juhlakirjaan "Oikeudenkäyntejä ja tuomioistuimia" vuonna 2007 kirjoittamasta artikkelista, jossa on pohdittu sanottua kysymystä aika perusteellisesti (s. 179-189). Mutta KKO on sivuttanut sanotun tarkastelun kokonaan, vaikka syytetty A on nimenomaan vedonnut siihen, että hän oli maallikkona tietämätön yksityisen tiedon merkityksestä ja väitti myös, ettei oikeuden puheenjohtaja ollut informoinut häntä riittävästi asian suhteen. -Minusta tämä on selkeä puute KKO:n perusteluissa.


maanantai 20. lokakuuta 2008

33. KKO haluton tutkimaan sotasyyllisyysoikeuden virheitä (KKO 2008:94)

1. Korkeimmasta oikeudesta (KKO) tulee harva se päivä ulos mielenkiintoisia ennakkopäätöksiä. Viime perjantaina KKO hyväksyi muslimipojan asianmukaisen ympärileikkauksen. Tänään 20.10. oli vuorossa päätös, jolla KKO vetäytyi tutkimasta vuosina 1945-46 istuneen sotasyyllisyysoikeuden tuomiosta tehtyä purkuhakemusta (KKO 2008:94).

2. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 21.2.1946 rangaistukseen tuomitun Väinö Tannerin (1881-1966) pojanpoika Ilkka Tanner on KKO:lle 26.11.2007 tekemässään hakemuksessa vaatinut, että sotasyyllisyysoikeuden tuomio puretaan siltä osin kuin Väinö Tanner on siinä tuomittu sotaan syyllisten rankaisemisesta annetun lain 1 §:n nojalla virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi vankeusrangaistukseen ja sanottu rangaistus kumotaan.

3. Korkein oikeus (oikeusneuvokset Tulokas. Kitunen, Bygglin, Häyhä ja Esko) katsoi, että korkein oikeus ei ole toimivaltainen käsittelemään hakemusta sotasyyllisyysoikeuden tuomion purkamisesta. Sen vuoksi Tannerin hakemusta ei tutkittu.

4. KKO:n päätös on merkillinen ensinnäkin siksi, että siinä ei sanallakaan kerrota niitä perusteita, joihin Tannerin purkuhakemus perustuu. KKO ilmoittaa päätöksensä ensimmäisessä kappaleessa lakonisesti vain, että Ilkka Tanner on tehnyt sanotun purkuhakemuksen.

Miksi yleisölle ja tiedotusvälineille ei haluta kertoa, millä perusteilla Ilkka Tanner katsoo, että sotasyyllisyysoikeuden tuomio olisi purettava? Miksi KKO on halunnut salata purkuhakemuksen sisällön? Tällainen salailu ei ole normaalia eikä sitä voida pitää etenkään valtakunnan ylimmän tuomioistuimen arvovallan mukaisena. Mitä oikeastaan haluta salata? Sen, joka haluaa tutustua purkuhakemuksen sisältöön, pitää nyt kaivaa jostakin esiin purkuhakemus. No, ei hätää, purkuhakemus löytyy sen laatijan asianajaja Kari Silvennoisen asianajotoimiston kotisivulta (http://www.silvennoinen.fi).

Purkuhakemuksen sisällön selostamatta jättäminen KKO:n päätöksessä johtunee ilmeisesti siitä, ettei KKO tutkinut asiallisesti hakemusta vaan jätti sen tutkimatta toimivaltaansa kuulumattomana. Purkuhakemuksessa on kuitenkin perusteltu myös sitä, miksi KKO purunhakijan mielestä on asiassa toimivaltainen. Näin ollen KKO:n päätöksessä olisi pitänyt selostaa ainakin hakijan puolesta esitetyt näkökohdat KKO:n toimivaltaa koskevan kysymyksen osalta.

Purkuhakemuksen sisällön selostamatta jättäminen myös toimivaltakysymyksen osalta näyttäisi osoittavan ylimielistä asennetta KKO:n taholta. Lukija saa helposti vaikutelman, että hakemus on KKO:n mielestä niin "mahdoton", ettei edes sen sisällön selostaminen maksa vaivaa!

Tässä törmätään jällen kerran tuomarin etiikkaan, jota käsittelin blogissani viime perjantaina 17.10. KKO:n päätöksen kirjoitustapa tuskin osoittaa erityistä hienotunteisuutta purkuhakemuksen tekijää ja asiaa kohtaan, jos ja kun purkuhakemus sivuutetaan jonkinlaisella olankohautuksella. Tasapuolisuus oikeudenkäynnin julkisuuden osalta edellyttäisi, että julkisuuteen ei kerrota ainoastaan tuomioistuimen omaa näkemystä ja perusteluja, vaan ratkaisuun otetaan myös ne perustelut, joihin tuomioistuimelle tehty hakemus perustuu. Tällöin vasta nähtäisiin, onko tuomioistuin vastannut ratkaisussaan siihen, mitä hakemuksessa on esitetty.

5. KKO viittaa kantansa tueksi ensinnäkin sotasyyllisyyslain 7 §:ään, jonka mukaan, mikäli sanotussa laissa ei ole toisin säädetty, sotasyyllisyysoikeuteen nähden sovelletaan, mitä valtakunnanoikeudesta on voimassa. Kun sotasyyllisyyslain säätämisen aikaan voimassa olleen lain mukaan valtakunnanoikeuden tuomion purkamista ei voitu hakea KKO:lta, katsoo KKO nyt, ettei KKO voi tutkia myöskään sotasyyllisyysoikeuden tuomiosta tehtyä purkuhakemusta.

Tilapäistä, erillislailla perustettua sotasyyllisyysoikeutta ei kuitenkaan voitane rinnastaa valtakunnanoikeuteen KKO:n päätöksessä kerrotulla tavalla. Valtakunnanoikeus on pysyvä erityistuomioistuin, jolla on vakiintunut lainsäädäntöön perustuva asema ja nykyisin myös toimivalta purkaa oma tuomionsa. Vuonna 1945, jolloin sotasyyllisyyslaki säädettiin, laissa ei sen sijaan ollut säännöksiä valtakunnanoikeuden tuomioiden purkamismahdollisuudesta. On siten kyseenalaista, voidaanko KKO:n kannan tueksi vedota siihen, mitä valtakunnanoikeudesta ja sen tuomioiden purkamisesta oli sotasyyllisyyttä koskevan oikeudenkäynnin aikana laissa säädetty.

6. Toiseksi KKO on vedonnut siihen, että kun jonkin erityistuomioistuimen ratkaisuun voidaan ylimääräisin muutoksenhakukeinoin hakea muutosta KKO:lta, on tästä säädetty nimenomaisesti asianomaisessa erityistuomioistuinta koskevassa laissa; tällaisia erityistuomioistuimia ovat työtuomioistuin, markkinaoikeus ja vakuutusoikeus. Kun sotasyyllisyysoikeuden osalta laissa ei ollut tällaista säännöstä, katsoo KKO tämän seikan puoltavaa käsitystä, jonka mukaan sotasyyllisyysoikeuden tuomion purkamista koskevan hakemuksen käsittely ei kuulu KKO:n toimivaltaan.

Toisaalta - tuomioistuimen perusteluissa pitäisi noudattaa pro et contra metodia ja ilmoittaa myös valittua kantaa vastaan puhuvat seikat ja perusteet - korkeimmalla oikeudella on tuomionpurkuasioissa yleistoimivalta, jonka juuret löytyvät kuninkaan vallankäytöstä ja vuoden 1734 laista. Alkuperäisen OK 31 luvun mukaan kuninkaalla oli valta purkaa väärät tuomiot. Tämä kuninkaalle kuulunut toimivalta on aikojen kuluessa siirtynyt korkeimmalle oikeudelle.

Lisäksi voidaan vedota vanhaan periaatteeseen, jonka mukaan rikoksesta tuomitulla on oikeus saada syyllisyyskysymys tai tuomittu rangaistus ainakin yhden kerran tutkittavaksi ylemmässä tuomioistuimessa, ylioikeuden tai erityistuomioistuimen rikostuomio valtakunnan ylimmässä tuomioistuimessa. Nykyisin tämä periaate ilmenee Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7. lisäpöytäkirjan 2 artiklasta.

Tuomioistuimen ja varsinkaan valtakunnan ylimmän tuomioistuimen ei pitäisi olla lainsoveltamisessa niin muodollinen ja lain kirjaimesta tiukasti kiinnipitävä mitä päätöksestä KKO 2008:94 ilmenee. Ylimmälle oikeudellehan kuuluu tietty oikeutta kehittävä ja uutta luova rooli, jota käyttäen ylin instanssi toimii ikään kuin lainsäätäjän työn jatkajana. Kun on kyse muutoksenhakuoikeudesta, ei ylimmän oikeuden tulkinta saisi olla lähtökohtaisesti luonteeltaan supistavaa, vaan mieluummin laajentavaa, jossa analogian käyttö sallitaan.

Olisi siis pitänyt ajatella niin, että jos kerran esimerkiksi työtuomioistuimen ja markkinaoikeuden riita-asioissa antamista tuomioista voidaan hakea purkua KKO:lta, niin saman periaatteen täytyy sitä suuremmalla syyllä koskea myös erityistuomioistuimena toimivan rikostuomioistuimen päätöstä, jolla joku on tuomittu pitkään ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vaikka sanotussa erityistuomioistuinta koskevassa laissa ei asiasta olisikaan nimenomaista säännöstä. Sitä paitsi, eihän sotasyyllisyyslaissa ole nimenomaan sanottu, ettei sotasyyllisyysoikeuden tuomioon voida hakea tuomionpurkua!

7. Lopuksi KKO:n päätöksessä vedotaan sotasyyllisyyslain ja siihen perustuvan sotasyyllisyysprosessin ja tuomion "poikkeukselliseen taustaan", joka olisi esteenä sille, että nyt jälkikäteen voitaisiin ryhtyä tarkastelemaan tuomiota ja siihen johtanutta menettelyä "tavanmukaisia oloja silmällä pitäen säädettyjen tuomionpurkua ja kantelua koskevien säännösten pohjalta."

KKO:n mukaan "eduskunnan huomattava enemmistö katsoi sotasyyllisyyskysymyksen hoitamisen välirauhansopimuksen täyttämiseksi niin tärkeäksi, että se oli vallinneissa oloissa tehtävä, vaikka samalla päädyttiin loukkaamaan useita oikeusjärjestyksen keskeisiä periaatteita."

Tällainen perustelu edustaa minusta kuitenkin varsin yksipuolista näkemystä ja jonkinlaista "antautumismielialaa" - antautumista nimenomaan vääryydelle. Kuten kaikki tietävät, Suomi pakotettiin Neuvostoliiton toimesta säätämään sotasyyllisyyslaki, jossa loukattiin useita keskeisiä oikeusperiaatteita, esimerkiksi taannehtivan rikoslain kieltoa ja satunnaisten tuomioistuinten asettamiskieltoa. Jokainen tietää myös, että sotasyyllisyysoikeuden antama tuomio perustui lain väärään soveltamiseen. Sotasyyllisyysoikeus ei ollut riippumaton eikä puolueeton, vaan oikeutta painostettiin poliitikkojen ja valtiovallan toimesta jatkuvasti ja oikeudessa istui selvästi esteellisiä jäseniä, syytettyjen puolustukselta evättiin normaali puolustautuminen jne.

Minusta tämä prosessin "poikkeuksellinen tausta" ja epänormaali prosessi erilaisine ilmenemismuotoineen on, toisin kuin KKO:n jaosto nyt kovin hurskastellen toteaa, päin vastoin juuri se peruste, jonka vuoksi prosessi ja siinä annetut tuomiot tulisi ehdottomasti ottaa uudelleen tarkasteltavaksi ja purkuhakemuksen kohteeksi. Ei siis pitäisi ajatella niin, että emme me nyt enää voida tehdä mitään, kun me kerran painostuksen kohteena ollessamme jouduimme toimimaan painostajien tahdon mukaisesti poikkeuksellisissa oloissa. Asia pitäisi tietenkin nähdä niin, että koska oikeudenmukaisuus ei aikanaan voinut toteutua ja tämä johtui ulkopuolisesta painostuksesta, koko juttu on otettava uudelleen tarkasteltavaksi.

Siis, koska sotasyyllisyyslain säätämisen ja sotasyyllisyysprosessin aikoihin Suomessa ei voitu vapaasti tarkastella sotasyyllisyyslakia ja sotasyyllisyysprosessia tavanmukaisia oloja silmälläpitäen säädettyjen tuomionpurkua ja kantelua koskevien säännösten pohjalta, eikä sitä voitu tehdä - suomettumisilmiöstä ja Neuvostoliiton läsnäolosta johtuen - vielä pitkään aikaan sotasyyllisyysprosessin jälkeen, on se voitava tehdä nyt, kun tuohon tarkasteluun ei enää ole mahdollista kohdistaa ulkoista painostusta.

8. KKO:n päätös, jolla purkuhakemus jätettiin tutkimatta, on siis hyvin valitettava ja osoittaa, miten muodolliseen ja tiukasti lain sanamuotoon pitäytyvään tulkintaan korkein oikeus ratkaisunsa perustaa. Jos laki antaa mahdollisuuden, vaikkapa vain vähäisen sellaisen, torjua valituksen tai purkuhakemuksen tutkinnan, niin se kyllä myös KKO:ssa tehdään! Ei mikään ihme, että niin monet ihmiset Suomessa tänä päivänä valittavat, etteivät he saa mistään oikeutta!

Paha sanoa, mutta minusta KKO:n tämänpäiväinen päätös ja sen perustelut osoittavat, ettei suomettumisen aika ole meillä vielä päättynyt!

9. KKO ratkaisun jälkeen katseet on kohdistettava eduskuntaan. Eduskunta ei voi säätää lakia, jolla kumottaisiin sotasyyllisyysoikeuden langettamat tuomiot. Se ei olisi lainkäytön perusperiaatteiden mukainen ratkaisu. Sitä vastoin eduskunta voi muuttaa jo voimassa olevaa lainsäädäntöä tai säätää uuttaa lainsäädäntöä, joka mahdollistaa sen, että KKO:lla on toimivalta tutkia sotasyyllisyysoikeuden menettelyn asianmukaisuutta ja ratkaisun oikeellisuutta. Tässä tarkoituksessa voitaisiin perustuslainsäätämisjärjestyksessä säätää myös laki erityisestä "sotasyyllisyysylioikeudesta", joka olisi kokoonpanoltaan samantapainen kuin valtakunnanoikeus. Se olisi toki satunnainen tuomioistuin, mutta satunnainenhan oli myös "sotasyyllisyysoikeus"!

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

32. KKO hyväksyi "asianmukaisen" ympärileikkauksen (KKO 2008:93)

1. Korkein oikeus (KKO) antoi toissa päivänä 17.10. ennakkopäätöksen pojan ympärileikkausta koskevassa asiassa (KKO 2008:93). KKO:n mukaan uskonnollisiin ja sosiaalisiin syihin perustuvaa, asianmukaisesti lääketieteellisellä tavalla teetettyä muslimipojan ympärileikkausta ei voitu pitää oikeudenvastaisena eikä siten rangaistavana tekona.

2. Rikoslain 21 luvun 5 §:n mukaan pahoinpitelystä on tuomittava sakkoon tai enintään kahdeksi vuodeksi vankeuteen se, joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottamaan tai muuhun vastaavaan tilaan. Lievästä pahoinpitelystä rangaistaan rikoslain 21 luvun 7 §:n mukaan sakolla, jos pahoinpitely, huomioon ottaen väkivallan, ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen tai terveyden vahingoittamisen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen.

3. Virallinen syyttäjä oli vaatinut kyseisessä jutussa muslimiäidille rangaistusta pahoinpitelystä. Syytteen mukaan yksinhuoltajaäiti oli tahallaan tehnyt ruumiillista väkivaltaa neljän ja puolen vuoden ikäiselle pojalleen palkkaamalla tuntemattomaksi jääneen henkilön suorittamaan pojalle ympärileikkauksen. Teollaan äiti oli aiheuttanut kipua pojalle ja leikkaushaavan, jolla osa lapsen tervettä kudosta oli poistettu ilman lääketieteellistä perusteita.

4. Jutussa oli jäänyt selvittämättä ympärileikkauksen tekijän henkilöllisyys. Äiti oli kertonut, että kotona tapahtuneen toimenpiteen suorittaja oli lääkäri ja se oli suoritettu paikallispuudutuksessa. Äiti oli tilannut lääkärin, mutta hän ei kertomansa mukaan muistanut lääkärin nimeä. Muuta näyttöä näistä seikoista ei ole esitetty, vaan kaikki oikeusasteet ovat uskoneet äidin sanottua kertomusta. Lääkäri oli äidin kertoman mukaan tehnyt pojalle jälkitarkastuksen, eikä toimenpiteestä ollut aiheutunut pojalle myöhemmin haittaa.

Tampereen käräjäoikeus, jossa syyte käsiteltiin ensimmäisenä asteena, totesi tuomiossaan 4.7.2006, että jutussa esitettyjen lääkärintodistusten mukaan ympärileikkaus näytti tehdyn asiantuntevasti ja oli todennäköisesti lääkärin tekemä ja poika oli siitä normaalisti toipunut. Puudutuspistoksesta oli lääkärintodistusten mukaan aiheutunut hieman kipua ja jälkeenpäin arvioiden toimenpiteestä oli voinut aiheutua pientä vaivaa noin kaksi viikkoa. Mitään suurempaa hetkellistäkään tuskaa ei kuitenkaan ollut aiheutettu, eikä toimenpiteestä ollut jäänyt mitään pysyvää haittaa.

Äiti oli kertonut, että hän oli suorituttanut ympärileikkauksen pojalleen uskonnollisista ja kulttuuriperinteisiin liittyvistä syistä ja että hän piti toimenpidettä "elintärkeänä". Toimenpiteelle ei ollut väitettykään olleen mitään lääketieteellistä perustetta.

5. Käräjäoikeus - käräjäoikeuden laamanni ja kolme lautamiestä - piti äidin menettelyä oikeudenvastaisena. Äidin menettely oli ollut RL 21 luvun 5 §:ssä tarkoitettua väkivaltaa ja teko täytti siten pahoinpitelyn tunnusmerkistön. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteen katsoen, että äiti oli "epäselvän oikeustilan vuoksi" erehtynyt pitämään tekoaan sallittuna.

Käräjäoikeus vetosi tässä kohdin mm. siihen, että valtionsyyttäjä oli 30.6.2004, siis kolme kuukautta ennen nyt kysymyksessä oleva tekoa, jättänyt kohtuussyistä nostamatta syytteen erästä lääkäriä vastaan kuudesta vuonna 2001 ympärileikkaamalla tehdystä pahoinpitelystä, vaikka valtionsyytäjä oli katsonut lääkärin sinänsä syyllistyneen kuuteen pahoinpitelyyn. Käräjäoikeus viittasi myös Eduskunnan oikeusasiamiehen vuonna 1999 antamaan ratkaisuun, jossa oikeusasiamies oli suhtautunut muutoin kuin lääketieteellisiin ympärileikkauksiin varauksellisesti pitäen kyseenalaisena sitä, että leikkaus tehtiin siinä vaiheessa, kun lapsi itse ei pystynyt antamaan siihen suostumustaan. Käräjäoikeus totesi, että ympärileikkausta koskeva oikeustila oli Suomessa sangen epäselvä ja viranomaiskäytännöt epäyhtenäisiä.

6. Turun hovioikeus - kolme lainoppinutta jäsentä (Suomessa, toisin kuin Ruotsissa, lautamiehet eivät kuulu hovioikeuden kokoonpanoon edes sellaisissa jutuissa, joissa käräjäoikeuden kokoonpanossa on ollut lautamiehiä; asetelma on siten epäjohdonmukainen jos ajatellaan niitä näkökohtia, joita maallikkojäsenten tuomitsemistoimintaan osallistumisen puolesta on esitetty) - päätyi tuomiossaan 14.3.2007 siihen, ettei lapsen äiti ollut syyllistynyt pahoinpitelyyn. Hovioikeus vetosi siihen, että leikkaus, jonka oli tehnyt lääkäri, oli tehty asianmukaisesti ja ammattitaitoisesti ja tuskaa taikka pysyvämpää haittaa aiheuttamatta, uskonnollisista ja kulttuuriperinteisiin liittyvistä syistä ja ilmeisesti lapsen hyvää tarkoittaen.

7. Korkein oikeus (presidentti Koskelo sekä oikeusneuvokset Tulokas, Välimäki, Jokela ja Sippo) päätyi samaan lopputulokseen ja asiallisesti samanlaisilla perusteilla kuin hovioikeus.

Korkein oikeus totesi, että perus- ja ihmisoikeutena suojattuun lapsen ruumiilliseen koskemattomuuteen puuttumista ja sen puolustettavuutta tulee arvioida nimenomaan lapsen edun kannalta. Silloin, kun lapsi ei ikänsä puolesta kykene itsenäisesti päättämään ympärileikkauksen kaltaisesta pysyvästä toimenpiteestä, huoltajilla voi olla oikeus päättää siitä. Edellytyksenä kuitenkin on, että toimenpiteen tarkoituksena on edistää lapsen hyvinvointia ja kehitystä, eikä se saa olla lapsen edun vastainen.

Korkeimman oikeuden mukaan poikien ympärileikkaus on muslimiväestön keskuudessa vakiintunut ja vanha, uskonnollisiin traditioihin nojautuva perinne ja kiinteä osa miespuolisen väestönosan identiteettiä. Po. tapauksessa KKO katsoi, että uskonnollisesta syystä suoritetulla ympärileikkauksella voitiin arvioida olevan myönteistä merkitystä pojan itsensä, hänen identiteettinsä kehittymisen sekä uskonnolliseen ja sosiaaliseen yhteisönsä kiinnittymisen kannalta.
Korkein oikeus totesi, että pojan ympärileikkaus oli suoritettu asianmukaisesti ja myös kivun lievityksestä oli huolehdittu. Äidin kertoman mukaan toimenpiteen oli suorittanut lääkäri, joka oli seuraavana päivänä vielä tehnyt pojalle jälkitarkastuksen. Puudutuspistoksesta oli aiheutunut hieman kipua ja itse toimenpiteestä hieman vaivaa viikon tai kahden ajan, mutta mitään suurempaa hetkellistäkään tuskaa pojalle ei ollut aiheutettu eikä toimenpiteestä ole jäänyt pysyvää haittaa.
Korkein päätyi siihen, ettei pojan äidin menettelyä voitu pitää oikeudenvastaisena eikä siten rangaistavana. Syyte oli siis hylättävä.

8. Ympärileikkaus sinänsä toteuttaa pahoinpitelyrikoksen tunnusmerkistön. Leikkauksesta tai "toimenpiteestä" oli aiheutettu tässä tapauksessa 4,5 vuoden ikäiselle lapselle ainakin hetkellistä kipua ja lisäksi vaivaa viikon tai kahden ajan. Kyseessä olisi siis ollut selkeä pahoinpitely, jollei sitä olisi voitu katoa uskonnollisten syiden takia oikeutetuksi; puolustus ei ollut edes vedonnut ympärileikkauksen terveydellisiin syihin.

Korkein oikeus on nähnyt aika paljon vaivaa todistellakseen - huonoa omatuntoaan kenties vaientaakseen - että toimenpiteestä oli aiheutunut vain "hieman kipua" ja vain "hieman vaivaa" - vaiva oli tosin kestänyt kaksi viikkoa - mutta että leikkauksesta ei ollut aiheutunut "mitään suurempaa hetkellistäkään tuskaa" eikä siitä ollut jäänyt pysyvää haittaa. Mahdollista haittaa ja sen ilmenemismuotoja korkein oikeus ei ole edes yrittänyt tarkemmin analysoida. KKO:n ratkaisun jälkeen eri lehtien verkkojulkaisuissa on käsitelty yksityiskohtaisesti mm. sitä, millaista haittaa pojan ympärileikkauksesta voi aiheutua tämän sukupuolielämän laadulle. Tähän nähden oikeusasteet olisivat voineet pohtia hieman tarkemmin pienen lapsen vanhempien oikeutta teettää ympärileikkaus lapselle. Voihan lapsi aikuiseksi tultuaan vaihtaa uskontoa, jonka perusteella hänelle oli ympärileikkaus oli tehty.
Poika ei ole voinut ikänsä perusteella antaa suostumustaan ympärileikkaukseen, mutta onko neljän ja puolen vuoden ikäinen lapsi jo niin kehittynyt, ettei ympärileikkausta olisi voitu tehdä vastoin hänen tahtoaan? Tähän kysymykseen KKO:n perusteluissa ei ole otettu kantaa.

9. On kuitenkin selvää, että korkein oikeus ei voinut päätyä asiassa mihinkään muuhun lopputulokseen kuin syytteen hylkäämiseen. Tässä mielessä juttu on ollut helppo ratkaista. Kyseessä on tilanne, jossa ikivanhat uskonnolliset ja kulttuuriperinteeseen perustuvat normit sivuuttavat nykyaikaisen oikeusjärjestyksen normit. Juutalaisten Pyhä Kirja, Vanha Testamentti (1. Mooseksen kirja 17. luku), käskee ympärileikkauksen suorittamiseen: "Ja Jumala sanoi Aabrahamille ... Ympärileikatkaa esinahkanne liha, ja se olkoon liiton merkki meidän välillämme, minun ja teidän."

Maailmassa tehdään miehille vuosittain arviolta noin 15-20 miljoonaa ympärileikkausta, joista noin 12 miljoonaa muslimimaissa ja noin 100 000 juutalaisuuden parissa. Ympärileikkauksia tehdään uskonnollisista syistä myös kristittyjen keskuudessa mm. Pohjois-Amerikassa ja Australiassa. USA:n ns. raamattuvyöhykkeellä, jossa itsetyydytystä pidetään edelleen syntinä, poikavauvoja ympärileikataan jo synnytyssairaalassa jne. Missään maassa poikien ympärileikkausta ei ole lailla kielletty, Ruotsissa se on lain mukaan tietyin edellytyksin nimenomaisesti sallittua.
Olisi siis ollut kansainvälisesti katsoen "perin outoa", jos Suomen korkein oikeus olisi ennakkopäätöksellään julistanut muslimipojan ympärileikkauksen rangaistavaksi teoksi!

10. Tyttölasten ympärileikkaus on eri asia, vaikka maailmassa tehdään vuosittain arviolta noin 150 000 naisten ympärileikkausta, joista pääosa Afrikassa. Kannattaa huomata, että KKO otti po. ennakkopäätöksensä perusteluissa kantaa tyttöjen ympärileikkaukseen, vaikka siitä ei jutussa ollutkaan kyse. Korkein oikeus totesi, että tytön ympärileikkaus tosiasiassa merkitsee tämän sukuelinten silpomista ja on siten selvästi vakavampaa kajoamista tyttöjen ruumiilliseen koskemattomuuteen kuin asianmukaisesti suoritettu pojan ympärileikkaus. Tyttöjen ympärileikkauksessa on kysymys lähinnä törkeästä pahoinpitelystä, jota ei voida missään olosuhteissa oikeuttaa nyt kyseessä olevan kaltaisilla uskonnollisilla ja sosiaalisilla syillä, eikä sitä ole perusteltua rikosoikeudellisessa arvioinnissa rinnastaa poikien ympärileikkaukseen, korkein oikeus lausui.

11. Millainen sitten on "asianmukainen" tapa suorittaa poikien ympärileikkaus? Korkein oikeus operoi perusteluissaan useassa kohdin käsitteellä asianmukainen, mutta ei lähemmin määrittele, mitä kaikkea tämä pitää sisällään. Ilmeistä on, että KKO ei ole halunnut päätöksellään sitoa lainsäätäjän käsiä, sillä kuten tuomion perusteluista ilmenee, sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan ympärileikkauksia koskevaa lainsäädäntöä.

Kyseisessä tapauksessa KKO piti toimenpiteen suorittamista asianmukaisena, kun ympärileikkauksen oli tehnyt lääkäri ja siinä oli käytetty paikallispuudutusta. Näillä edellytyksillä ympärileikkaus voidaan KKO:n mukaan suorittaa kotioloissa. Pitäisikö kuitenkin vaatia, että ympärileikkaus saataisiin tehdä vain sairaalassa tai terveyskeskuksessa ja sen suorittaisi aina laillistettu lääkäri? Kotona suoritettu operaatio on yleensä hieman arveluttava varsinkaan, kuten tässäkin tapauksessa oli asian laita, toimenpiteen suorittajan henkilöllisyyttä ei haluta jostakin syystä paljastaa.

12. Ruotsissa poikien ympärileikkauksesta on annettu erityinen laki, jossa säännellään yksityiskohtaisesti toimenpiteen edellytyksistä (Lag on omskärelse av pojkar, 2001:499). Laki koskee muita kuin terveydellisistä syistä suoritettavia ympärileikkauksia, ja sitä sovelletaan 18 vuotta nuorempiin poikin. Ympärileikkaus saadaan tehdä ainoastaan pojan huoltajan pyynnöstä tai suostumuksella ja sitten kun huoltajaa on informoitu toimenpiteen laadusta. Myös poikaa on informoitava asiasta, jos hän ikänsä ja kypsyysasteensa perusteella ymmärtää informaation. Pojan kanta toimenpiteeseen on selvitettävä, eikä operaatiota voida lain mukaan tehdä vastoin pojan tahtoa.

Ruotsissa toimenpidettä suoritettaessa on huolehdittava kivun lievityksestä, ja toimenpide saadaan tehdä turvallisissa olosuhteissa sen mukaan mikä on pojan edun mukaista. Ympärileikkauksen saa suorittaa vain lääkäri tai se, jolle on myönnetty siihen erityinen lupa. Kahta kuukautta vanhemman pojan ympärileikkauksen saa kuitenkin suorittaa ainoastaan lääkäri. Erityislupa ympärileikkauksen suorittamiseen voidaan asianomaisen uskonnollisen yhdyskunnan esityksestä myöntää tehtävään sopivaksi katsotulle henkilölle, jonka voidaan arvioida kykenevän suoriutumaan toimenpiteen suorittamisesta asianmukaisella tavalla; kivun lievityksestä huolehtii myös tässä tapauksessa lääkäri tai laillistettu sairaanhoitaja. Sanotun erityisluvan myöntää sosiaalihallitus, joka myös valvoo luvanhaltijan toimintaa. Sitä, joka suorittaa ympärileikkauksen ilman lääkärin pätevyyttä tai sosiaalihallituksen myöntämää lupaa, rangaistaan sakolla tai enintään kuuden kuukauden vankeudella.

Luultavasti Suomeen kaavaillaan kutakuinkin samansisältöistä lainsäädäntöä poikien ympärileikkauksesta.

PS.
Oulussa tapahtui eilen 16.10. murhenäytelmä, jossa perheenisä surmasi haulikolla ensin vaimonsa ja kaksi noin 10 vuoden ikäistä lastaan ja ampui lopuksi itsensä. Tällaisia perhesurmia on tapahtunut viime aikoina varsin usein eri ja ne näyttävät olevan vain lisääntymässä. Surma-aseena käytettiin perhesurmille tyypilliseen tapaan haulikkoa. Kyseessä oli laillinen ase - laittomia aseita Suomessa on käytetty surmaamistarkoituksessa aika harvoin.

Maailmalla Oulun perhesurmaa on uutisoitu näkyvästi uutena Suomessa tehtynä massamurhana; Kauhajoen koulumurhistahan on kulunut vasta 2-3 viikkoa ja Jokelan murhista vuoden verran. Sen sijaan Suomessa joukkotiedotusvälineet ovat kirjoittaneet Oulun murhista hyvin vähän, eikä tapaus ole kiinnostanut kunnallisvaalikentillä edes takaisin ryntäileviä puoluejohtajia. Heitä ei näköjään kiinnosta pohtia, millaisesta pahoinvoinnista perhesurmien yleistyminen suomalaisessa yhteiskunnassa oikein kertoo. Matti Vanhaselle, Jyrki Kataiselle ja Jutta Urpilaiselle tuntuu olevan paljon tärkeämpää, että heidän puolueensa saa vaaleissa 22,5 eikä vain 21,5 prosenttia äänistä.

Jos Oulussa isä, joka oli ammatiltaan opettaja, olisi surmannut perheensä koulussa, olisivat tiedotusvälineet varmaankin olleet paljon kiinnostuneempia tapauksesta. Mutta kun nyt surmattiin neljä ihmistä kotona, ei tapaus juuri näytä hetkauttavan ketään. Kotini on linnani, Suomessa on totuttu sanomaan. Kotona perheenpää saa kenkään estämättä ajaa perheensä karkuun tai pahoinpidellä puolisoaan ja lapsiaan. Kyseessähän on vain asianomistajarikos, joka ei poliisia, syyttäjiä, tuomioistuimia eikä lainsäätäjää ole kiinnostanut eikä näköjään kiinnosta edelleenkään.

Kotona voi vaikka surmata perheensä, ei se kellekään ulkopuoliselle kuulu, kunhan vain haulikko on laillinen. Tämä on sitä suomalaista yksityisyyttä. Eihän siinä jää kukaan kitumaan tai orvoksi, voidaan tokaista. Päivitellään vain, että "oli se niin kunnollinen ja onnellisen tuntuinen perhe, että oikein ihmetyttää, miten ihmeessä tällaista täällä rauhallisella asuinalueella voi tapahtua."