739. Ulvilan murhajutussa turha valmisteluistunto

1. Ulvilan murhajutun uusintakäsittely alkoi tänään Porissa Satakunnan käräjäoikeuden määräämällä valmisteluistunnolla. Käsittelyssä kartoitettiin 20.8. alkavan pääkäsittelyn aikataulua sekä oikeudenkäynnin ja sen aineiston julkisuutta. Jutun takia jo kolmisen vuotta vangittuna ollut syytetty Anneli Auer oli saapuvilla istunnossa henkilökohtaisesti.

2. Voidaan kysyä, miksi käräjäoikeus piti valmisteluistuntoa jutussa tarpeellisena? Lain mukaan rikosasian käsittelyyn kuuluu toki ennen pääkäsittelyä tapahtuva asian valmistelu, mutta suullinen valmisteluistunto, jolloin asianosaiset ovat oikeudessa saapuvilla, ei lain mukaan ole pakollinen. Yleensä riittää, että asiaa valmistellaan kirjallisessa menettelyssä. 

3. ROL 5 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan rikosasiassa on toimitettava suullinen valmistelu, jos pääkäsittelyn keskittämisen turvaaminen sitä erityisestä syystä edellyttää. Valmisteluistunnon toimittamisesta päätää tuomioistuin. Millä perustella Satakunnan käräjäoikeus on katsonut, että valmisteluistunto edistäisi pääkäsittelyn keskittämisen turvaamista? Tästä ei ole tietoa, luultavasti käräjäoikeus ei ole perustellut valmisteluistunnon tarpeellisuutta pääkäsittelyn keskittämisen kannalta.

4. Pääkäsittelyn aikataulusta eli istuntopäivistä olisi toki voitu sopia ja päättää asianosaisten ja käräjäoikeuden puheenjohtajan kesken aivan hyvin myös kirjallisessa valmistelussa. Pääkäsittelyssä esitettävä kirjallinen todistusaineisto on toimitettu käräjäoikeudelle, mutta myöskään sen läpikäymistä varten valmisteluistuntoa ei olisi ollut tarpeen toimittaa. Kirjalliset todisteet samoin kuin se suullinen todistelu eli henkilötodistelu, joka on tarkoitus esittää pääkäsittelyssä, on jo nimetty ja ilmoitettu asianosaisten käräjäoikeudelle toimittamissa kirjelmissä. 

5. Valmisteluistunnon ja ylipäätään asian valmistelun tarkoituksena ei ole, että asianosaiset ja heidän avustajansa aloittaisivat jo siinä vaiheessa varsinaisen "riitelyn" eli asian puolin ja toisin tapahtuvan ajamisen. Valmistelun tarkoituksena on kartoittaa se aineisto, joka pääkäsittelyssä tullaan esittämään sekä sopia ja päättää pääkäsittelyn aikataulusta ja muista pääkäsittelyä koskevista käytännöllisistä toimenpiteistä. Nämä asiat eivät välttämättä edellytä valmisteluistunnon toimittamista.

6. Ulvila-jutun tämänpäiväisessä valmisteluistunnossa jutun pääsyyttäjänä edelleen jatkava  Jarmo Valkama ja puolustusasianajaja Juha Manner ovat kuitenkin lehtitietojen mukaan jo ottaneen joissakin kysymyksissä varsin tiukasti niin sanotusti "yhteen". Näin esimerkiksi syytteen teonkuvauksen ja oikeudenkäyntiaineiston julkisuutta koskevien kysymysten osalta.

7. Näyttää siltä, että käräjäoikeus, jonka puheenjohtajana toimii laamanni Martti Juntikka, on päättänyt toimittaa valmiteluistunnon lähinnä median palvelemiseksi, koska juttu on ehtinyt herättää jo "ensimmäisellä kierroksella" laajaa julkisuutta. Mutta median tai julkisuuden palveleminen ei ole valmisteluistunnon funktio tai tarkoitus. Oikeuden olisi ollut tullut valmistelusitunnon tarpeellisuutta harkitessaan pitää silmällä erityisesti sitä, voisiko valmisteluistunnolla ja sen myötä julkiseksi tulevalla oikeudenkäyntiaineistolla kenties olla pääkäsittelyn onnistumisen kannalta haitallisia seurauksia. Media ja sen välityksellä myös suuri yleisö pääsee kyllä aikanaan seuraamaan pääkäsittelyä, jossa oikeudenkäyntiaineisto vasta virallisesti esitetään ja otetaan vastaan.

8. Minusta valmisteluistunto saattaa tällaisissa suurta etukäteisjulkisuutta herättävässä rikosjutussa olla pääkäsittelyn ja erityisesti asianmukaisen todistelun onnistumisen kannalta suorastaan haitallinen. Lain mukaan oikeudenkäyntiaineisto, jota Ulvilan tapauksessa on tarkoitus esittää rutkasti lisää - syyttäjän ilmoituksen mukaan lähes 1 000 sivua - tulee nimittäin julkiseksi jo valmisteluistunnossa, ellei oikeus päädy aineiston salaamiseen joko kokonaan tai joltakin osin.  Siltä osin kuin aineistoa ei määrätä salaiseksi, se on yleisöjulkista, jolloin media pääsee selostamaan ja suorastaan "herkuttelemaan" murhajutun monilla yksityiskohdilla ja uusilla "käänteillä".  Tiedotusvälineet eivät kokemuksen mukaan tyydy vain viileästi selostamaan aineistoa, vaan ne ottavat myös hanakasti kantaa todistusaineistoon ja sitä myöten - erinäisiä "asiantuntijoita" hyödyntäen - todisteiden näyttöarvoon ja siten myös oikeudenkäynnin keskiössä olevaan syyllisyyskysymykseen.

9. Valmisteluistunto mahdollistaa siis kyseisessä murhajutussa niin sanottujen "mediakäräjien" käymisen jo pari kuukautta ennen pääkäsittelyn aloittamista. Mediajulkisuudella voi olla sangen haitallinen vaikutus pääkäsittelyssä aikanaan kuultavien todistajien ja muiden todistelutarkoituksessa kuultavien henkilöiden kertomuksiin.

10. Jo jutun ensimmäisellä kierroksella vuonna 2010 Satakunnan käräjäoikeus teki minusta virheen toimittaessaan asiassa valmisteluistunnon. Olen kertonut tämän ratkaisun  seurauksena syntyneistä mediakäräjistä ja sen onnettomista seurauksista blogissa nro 252/22.4.2010. Nyt tämä sama käräjäoikeus, jonka puheenjohtaja on toki vaihtunut, teki saman virheen uudelleen. Näyttää siis siltä, ettei mitään ole opittu!

11. Valmisteluistunto, jos sellainen oli siis ylipäätään tarpeellista pitää, olisi tullut toimittaa suljetuin ovin eli yleisön ja median edustajien läsnä olematta. Tällöin aineisto, siltä osin kuin sitä ei olisi julistettu kokonaan salaiseksi, olisi tullut julkiseksi vasta pääkäsittelyn alettua. Tämä mahdollisuus ei kuitenkaan näytä edes pälkähtäneen käräjäoikeuden päähän. Oikeus on rynnännyt palvelemaan julkisuutta oikeusvarmuuden kustannuksella. Eikä tässä vielä kaikki, sillä valmisteluistunto tai osa siitä on lähetetty internetissä suorana lähetyksenä MTV3:n verkossa! 

12. Lehtitietojen mukaan syyttäjä ja puolustusasianajaja kiistelivät valmisteluistunnossa siis lähinnä siitä, pidetäänkö pääkäsittely julkisesti vai salaisesti ja miltä osin. Tästä käräjäoikeus ei, vastoin median ennakko-odotuksia, saanut tänään päätöstä aikaiseksi, vaan päätös annetaan vasta ensi viikon perjantaina pidettävässä jatkokäsittelyssä. Tätäkin voidaan pitää osoituksena valmisteluistunnon tarpeettomuudesta. Kun syyttäjä ja puolustus ovat eri mieltä oikeudenkäynnin julkisuudesta, on selvää, etteivät he ole voineet  käsittelyn julkisuuden takia käsitellä istunnossa tarkemmin niitä syitä, joiden perusteella käsittelyä on vaadittu salaiseksi tai julkiseksi. Tältä kannalta nähtynä valmisteluistunnon pitäminen on ollut hölmö ratkaisu.

13. Syyttäjä vaati oikeudessa pääkäsittelyn ja todistusaineiston laajaa salaamista. Syyttäjän mukaan "nyt heillä on motiivi", mutta juuri motiivia koskevan näytön syyttäjä haluaa salata ja esittää sen pääkäsittelyssä yleisöltä suljetuin ovin. Syyttäjä vetosi vaatimuksensa tueksi siihen, että "asia on hyvin poikkeuksellinen". Uudessa materiaalissa tulee kuulemma esiin uusia seikkoja Anneli Auerin väitetystä saatanananpalvonnasta ja Auerin lasten kertomuksia. Ilmeisesti kysymys on siitä, että Auerin väitetään suunnitelleen miehensä surmaamista jo aikaisemmin sekä pahoinpidelleen lapsiaan. Tämä perustelu ei kuitenkaan ainakaan sellaisenaan riittäne aineiston ja pääkäsittelyn laajamittaiseen salaamiseen. Osa väitetystä saatananpalvontaa koskevasta todistusineistosta julkistettiin jo viime vuonna, jolloin juttu käväisi korkeimmassa oikeudessa asti. Oudoksuntaa on ehtinyt herättää myös syyttäjän vaatimus, jonka mukaan salaisiksi tulee julistaa myös todisteita koskevat todistusteemat eli ne seikat, joita kullakin todisteella on tarkoitus näyttää toteen.

14. Anneli Auerin puolustusasianajaja Juha Manner puolestaan vaatii valtaosaa uudesta aineistosta julkiseksi. Hänen mukaansa tietojen vain osittainen julkaiseminen sotii Auerin oikeusturvaa vastaan. Puolustusasianajajan näkemys, jonka mukaan todistusaineiston osittainen julkisuus olisi Auerin kannalta pahin vaihtoehto, on ymmärrettävä. Mannerin mukaan tapauksesta mediassa tähän mennessä annettu kuva on vääristynyt pitkälti juuri sen vuoksi, että ainoastaan osa asioista on päätynyt julkisuuteen ja osa ei. 

15. Minusta tämänkaltaisessa henkirikosjutussa todistusaineistoa ei ole syytä salata. Pääkäsittelyä ei tulisi julistaa salaiseksi muutoin kuin aivan välttämättömiltä osin eli esimerkiksi alaikäisten lasten kuulemisen osalta. Aineiston ja pääkäsittelyn salaaminen ei ole murhajutussa kenenkään etu. Aineisto olisi kuitenkin syytä pitää salassa pääkäsittelyyn asti. Tänään alkanut ja ensi viikolla jatkuva valmisteluistunto ja sen myötä todistusaineiston osittainen julkisuus ja laaja käsittely mediassa jo pari kuukautta ennen pääkäsittelyn aloittamista uhkaavat vaarantaa todistelun luotettavuuden.

16. Lehtitietojen mukaan käräjäoikeus kuulee ensi viikon istunnossa "julkisuusasiantuntijaa" eräiden jutussa esitettävien uusien videotallenteiden osalta. Mitähän mainitulla  asiantuntemuksella oikeastaan tarkoitetaan, lainopillista asiantuntemusta vai jonkin muun alan erityisasiantuntemusta?

17. Mutta hetkinen! Tästähän professorikopla Tuori, Mäenpää ja Ojanen saisi uuden aiheen herättää keskustelua "julkisen vallankäytön ulkoistamisesta". Onko nyt siis tuomioistuinkin ulkoistamassa tuomiovaltaansa asiantuntuntijoille ja vielä murhajutussa? Jos on on kyse lain soveltamisesta tai tulkinnasta, niin vallalla on  - ainakin pitäisi olla - periaate jura novit curia eli oikeuden tulee tuntea laki ja kyetä soveltamaan sitä viran puolesta ja omasta aloitteestaan. 

18. Näyttää siltä, että tämän uuden "Ulvila-kierroksen aikana" saamme tottua vielä vaikka minkälaisiin yllätyksiin! Onhan tässä todella aikoihin eletty, kun murhajutun käsittely aloitetaan internetissä suorana lähetetyllä valmisteluistunnolla, joka mahdollistaa todistelun uskottavuuden kannalta haitallisten mediakäräjien pitämisen paria kuukautta ennen pääkäsittelyn aloittamista. Lisäksi oikeudenkäyntiaineiston julkisuuden osalta oikeus on päättänyt kuulla asiantuntijaa, mikä on myös ennenkuulumatonta.  Mitähän sitten jatkossa seuraakaan? Ehkä oikeus päättää kuulla myös "todisteluasiantuntijaa",  kun se ryhtyy arvioimaan jutusssa puolin ja toisin esitettyä näyttöä? 

728. KHO 2013:90: Kreikan vakuussopimus julkinen

Sovitaan ettei sovitakaan..mutta ollaan ikään kuin sovittaisiin...siis järjestellään vain...

1. Euromaat sopivat lokakuussa 2011 Kreikan lainaohjelman vakuusjärjestelyä koskevista periaatteista. Sen yhteydessä valtiovarainministeri Jutta Urpilainen ja Suomi halusivat vakuudet Kreikan tukilainoista, missä tarkoituksessa Urpilainen ja hänen kreikalainen kollegansa Evangelos Venizelos allekirjoittivat 20.2.2012 maiden välisen vakuussopimuksen. Kreikka sitoutui mainitulla asiakirjalla panemaan euromaiden päätöksen täytäntöön. Vakuussopimukseen liittyi viisi Suomen sekä kreikkalaisten pankkien ja kansainvälisen investointipankin välistä sopimusta.

2. Urpilanen ja demarit hehkuttivat mainittua "vakuussopimusta" täysin estottomasti käänteentekeväksi uutuudeksi, ja juuri vakuuksien vaatiminen ja saaminen Kreikalta oli peruste, jolla Suomi saatiin osallistumaan yhdessä muiden euromaiden kanssa Kreikan lainaohjelmaan. Muut euromaat eivät vakuuksia Kreikalta vaatineet.  Urpilainen ratsasti vakuuksilla ja mainitulla sopimuksella monta kuukautta ja "Suomen Kreikalta saamat vakuudet" Urpilaisuus asiassa osoittama peräänantamattomuus oli merkittävä tekijä, joka pelasti demarit viime syksyn  kunnallisvaaleissa ennätysmäisen suurelta rökäletappiolta.

3. Vakuussopimuksessa oli Kreikan vaatimuksesta maininta, että se on pidettävä salassa. Myös pankkien kanssa tehdyt sopimukset salattiin. Valtiovarainministeriö kieltäytyi useista tietopyynnöistä huolimatta antamasta kaikkia vakuussopimukseen liittyviä asiakirjoja vetoamalla sopimusten ehtoihin sekä julkisuuslain liikesalaisuuksia ja ulkosuhteita koskeviin salassapitopykäliin. Asiakirjoja pyysivät useat toimittajat, kaksi kansanedustajaa ja yksi tutkija. Valtiovarainministeriö antoi  27.4.2012 kirjallisen päätöksen, jolla mainitut tietopyynnöt hylätiin. Tästä päätöksestä tehtiin KHO:een toistakymmentä valitusta. 

4. KHO antoi eilen 14.5. kaikkiaan 12 ratkaisua vakuussopimukseen liittyvien asiakirjojen julkisuudesta. Näistä päätöksistä yksi eli kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lernerin (persut) tekemää valitusta koskeva päätös on julkaistu ennakkopäätöksenä eli ns. vuosikirjaratkaisuna (KHO 2013:90). 

5. Miksi juuri mainittua valitusta koskeva päätös on julkaistu? Oletettavasti siksi, että Ruohonen-Lernerin valitus on hyvin perusteltu ja siitä käyvät ilmi asiakirjojen julkisuutta puoltavat näkökohdat. Ruohonen-Lerner on itsekin "melkein juristi" eli koulutukseltaan varanotaari. Luulen kuitenkin, että Pirkko on saanut valitusta tehdessään kattavaa asiantuntija-apua persujen eduskuntaryhmän siihteerinä toimivalta emeritusprofessori Erkki Havansilta - innokas persupoliitikko hänkin.

6. KHO:n päätösten mukaan valtiovarainministeriöllä on lakiin perustuva oikeus pitää salassa vain Suomen sopimuskumppaneina olevien pankkien tunnistetiedot. Ministeriöllä on velvollisuus antaa tieto sopimusasiakirjojen muusta sisällöstä. KHO:n päätös on, aivan tavanomaiseen tapaan, aika puuduttava lukukokemus, mikä johtuu valituksen ja siihen annettun VVM:n vastauksen perusteellisesta selostamisesta sekä siitä, että ratkaisunsa alkuosassa KHO  kirjoittaa auki suuren määrän kuivia lakipykäliä ja lähes yhtä rutikuivaa lainvalmisteluaineistoa. Tämän takia päätös kokonaisuudessaan on venähtänyt 22 sivun mittaiseksi, mutta siitä KHO:n omaa kannanottoa on ainoastaan noin 5-6 sivua.

7. Toki itse asiakin KHO:n päätöksestä selviää, jos päätöstä jaksaa tarpeeksi pitkälle lukea. Päätös oli odotetunlainen. KHO:n mukaan vakuussopimukseen kirjattu ehto pitää tiedot yleisöltä salassa ei ole julkisuuslakiin perustuva syy olla antamatta pyydettyä asiakirjaa. Vakuussopimukseen ja siihen liittyviin sopimuksiin sovelletaan Suomen julkisuuslakia, eikä se anna perusteita salata asiakirjoja. Pankkien nimet ja muut tunnistetiedot voidaan KHO:n mukaan kuitenkin pitää salassa. Yhdessä sopimusten sisällön kanssa ne voisivat paljastaa pankkien liikesalaisuuksia. KHO:n päätöksessä painotetaan perustuslakiin kirjattua julkisuusperiaatetta ja sen mahdollisimman laajaa toteutumista. Sopimukset voitiin julkistaa tunnistetiedot peittämällä. Periaatteelliselta kannalta KHO:n ratkaisu on merkittävä, sillä se korostaa julkisen hallinnon läpinäkyvyttä, joka vuoksi myös liikesalaisuudet joutuvat tiettyyn rajaan asti väistymään.

8. Nyt kun mainitut asiakirjat on julkaistu, meillä ihmetellään ja voivotellaan suureen ääneen, sillä paljon puhuttu "vakuussopimus" ei olekaan mikään todellinen vakuussopimus eikä Jutta Urpilaisen suuren kohun saattelemana allekirjoittamasta asiakirjasta ei löydy edes vakuutta tarkoittavaa englanninkielistä sanaa. Valtiovarainministeriön virkamiehet myöntävät asian, samoin ministeri Urpilainen. Urpilainen ja hänen kreikkalainen kollegansa olivat allekirjoittaneet yllä mainitussa kuvassa vain Kreikan pojan Jutalle lähettämän kirjeen, joka ei ole vakuussopimus eikä yleensäkään juridinen asiakirja, vaan jonkinlainen poliittinen sitoumus. Kirjeen allekirjoituksen tarkoituksena oli kuulemma vain "tehdä tiettäväksi", että kyllä Kreikka hoitaa sitoumuksensa - siten kuin on sovittu! Hienotunteisuussyistä,  kulttuurieroista tms. käsittämättömistä syistä johtuen paperiin ei kuitenkaan otettu nimenomaista mainintaa Kreikan tai sen pankkien Suomelle antamista lainavakuuksista. Vakuuksia ei kuulemma mainita myöskään Suomen ja mainittujen kreikkalaisten pankkien välillä allekirjoitetuissa sopimuksissa. Pääasia on, että pankeilta tulee riihikuivaa rahaa VVM:n tilille, oliko se nyt 880 miljoonaa euroa tai jotain, jotka sijoitetaan kolmen A:n papereihin.

9. Selvää on, että varsinkin opposition kansanedustajat - joukossa myös kokoomuksen Pertti Salolainen - haluavat lyödä rumpua asialla ja valaa epäluottamusta hallituksen toimia kohtaan. Ikään kuin tällä ihmettelyllä ja voivottelulla olisi jotain käytännön merkitystä asiassa. KIrjoitettu mikä kirjoitettu ja sovittu mikä sovittu - tai mistä ei sovittu!

10. Timo Soini ja Pertti Salolainen kertoivat tänään radion Ykkösaamussa  pitävänsä pöyristyttävänä sitä, ettei vakuussopimuksessa mainita sanaa "vakuudet" ollenkaan. Näin siitä huolimatta, että kaikilla kansanedustajilla oli tilaisuus ennen Kreikan lainaohjelman hyväksymistä eduskunnassa käydä tutustumassa nyt julkitulleisiin sopimuksiin ja "järjestelyasiakirjoihin". Eivätkö Soini ja Salolainen olleet käyttäneet sanottua tilaisuutta hyväkseen, vai mistä heidän tietämättömyytensä ja ihmettelynsä oikein johtuu?

11. Timo Soini: "Sitä sai mennä katsomaan, mutta siitä ei saanut ottaa kopioita, eikä tehdä muistiinpanoja. Kaikki tapahtui vielä virkamiehen silmän alla. Että tällaisessa avoimuudessa me EU-suomessa eletään". Voi pyhä yksinkertaisuus! Vai virkamiehen valvova silmä muka esti Timoa perehtymästä asiakirjaan edes sikäli, että hän olisi huomannut, että asiakirjassa ei puhuta mitään paljon kohutuista vakuuksista!  Kyllä ei ole lainkaan uskottava selitys. Asia taitaa olla niin, että Soini on vain hieman ikään kuin näön vuoksi selaillut asiakirjaa ymmärtämättä etsiä siitä olennaisia kohtia.

12. Pertti Salolainen puolestaan myönsi, ettei hän käynyt aikanaan katsomassa sopimusta lainkaan, koska luotti hallituksen sanaan vakuuksista. Silti Salolaisella on otsaa politikoida asiassa suureen ääneen ja vaatia, että "nyt asiassa on puhuttava viimein totta"!

13. Juristi Kimmo Sasi (kok) kertoo käyneensä tutustumassa Urpilaisen allekirjoittamaan asiakirjaan. Sasin mukaan totuus on kuitenkin se, "ettei siitä saa kukaan selvää" (I-S 15.5.). Niinpä, muistakamme millaista hämmennystä hallituksen kehysriihessä "sopima" osinkoverouudistus aiheutti noin kuukausi sitten. Jolleivät edes hallituksen avainministerit ymmärtäneet, minkäsisältöisen osinkoveropäätöksen he todellisuudessa tekivät, vaikka päätös oli kirjoitettu selvällä suomen kielellä, niin miten kansanedustajaparat  sitten olisivat voineet ymmärtää jotain vakuusjärjestelyä koskevasta englanninkielisestä lakitekstistä?

596. Mistä Kouvolan hovioikeuden heroiinijutussa ja poliisin vinkkimiehen tuomiossa todella oli kysymys?

Mä oon vinkkimies...
1. Olen kertonut  otsikossa mainitusta jutusta ja Kouvolan hovioikeuden siitä antamasta tuomiosta blogissa nro 594/13.5.2012.

2. Korkeimman oikeuden (KKO) viestintäpäällikkö Pia Sive on välittänyt eilen julkisuuteen seuraavan sisältöisen tiedotteen:

"Tiedote 16.5.2012 - Julkisuudessa esillä olleessa ns. heroiinijutussa ei ollut kysymys rikoksen anteeksi antamisesta.

Julkisuudessa on herättänyt keskustelua Kouvolan hovioikeuden vuonna 2002 antama tuomio, jolla viestimissä olleiden tietojen mukaan olisi annettu anteeksi kilon heroiinierän hallussapito. Edelleen on kerrottu, että salaiseksi määrätyssä tuomiossa anteeksiannon perusteena olisi syyttäjän korkeimmalle oikeudelle (KKO) toimittaman valituslupahakemuksen mukaan ollut se, että vastaaja toimi poliisin ns. vinkkimiehenä.

Asiassa toimitetussa oikeudenkäynnissä ei ole ollut kysymys siitä, että hovioikeus olisi ”antanut anteeksi” rikoksen. Syytteen mukaan vastaajaa oli syytetty siitä, että hän olisi laittomasti myyntitarkoituksessa pitänyt hallussaan huume-erää. Käräjä- ja hovioikeus olivat asiassa esitetyn aineiston ja todistelun perusteella arvioineet näyttöä siitä, oliko hallussapito tapahtunut syytteessä esitetyn mukaisesti laittomasti myyntitarkoituksessa. Molemmissa oikeusasteissa syyte hylättiin, koska näytön arvioinnissa päädyttiin siihen, ettei kyseisen tapauksen olosuhteissa syytteen teonkuvaus ollut täyttynyt.

KKO ei ottanut vuonna 2002 asiaa valituslupahakemuksen perusteella uudelleen käsiteltäväkseen.
Valituslupaharkinnassa on aina kysymys siitä, täyttyykö jokin laissa säädetyistä edellytyksistä luvan myöntämiseksi. Harkinnassa on merkitystä muun muassa sillä, soveltuuko käsiteltävänä oleva yksittäistapaus ennakkopäätöksen pohjaksi. Esimerkiksi silloin, kun asian ratkaisu on vahvasti kiinni tapauskohtaisesta näytön arvioinnista, näin ei useinkaan ole. Kielteinen valitusluparatkaisu ei merkitse KKO:n kannanottoa hovioikeuden tuomioon, joka jää voimaan.

Tämän kaltaisessa tapauksessa, jossa hovioikeuden tuomio on perustunut syytteen teonkuvausta koskevan näytön arviointiin, hovioikeuden tuomio ei ole ennakkopäätösluonteinen, kuten ei myöskään KKO:n päätös olla tutkimatta asiaa uudelleen".

3. Minulla on kuitenkin hieman erilainen käsitys siitä, mistä mainitussa jutussa ja Kouvolan hovioikeuden  antamassa tuomiossa oli kysymys. Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot on julistettu salaisiksi, mutta julkisuudessa on kerrottu jutun syyttäjän KKO:lle tekemästä valituslupahakemuksesta ja valituksesta; tämä asiakirja ei lehtitietojen mukaan ole salassa pidettävä ja sen sisällöstä on joka tapauksessa kerrottu monissa tiedotusvälineissä. Minulla on tuon asiakirjan kopio hallussani.

4. Valituslupahakemuksessaan kihlakunnansyyttäjä  Sirpa Laakso on esittänyt mm.,

- että Kouvolan hovioikeus oli hylännyt syytteen pitämällä J:n menettelyä perusteluissa selostetuissa olosuhteissa ja J:n toiminnan tarkoitus huomioon ottaen "anteeksiannettavana ja rankaisemattomana;"
- että  hovioikeuden mukaan J, joka on kertonut toimineensa yhteistyössä poliisin kanssa huumausainerikosten paljastamiseksi, "ei olisi pitänyt ko. heroiinia hallussaan rikollisessa tarkoituksessa".

5. Hovioikeus näyttäisi siten perustaneen ainakin osin ratkaisunsa siihen, kuten syyttäjä Laakso ilmaisee asian vielä uudelleen valitusta koskevassa osiossaan, että "J:n teko on ilmeisen anteeksiannettava ja rankaisematon." Tähän nähden viestintäpäällikkö Siven väite, jonka mukaan "heroiinijutussa ei ollut kysymys rikoksen anteeksi antamisesta", ei näyttäsi ainakaan sellaisenaan pitävän paikkaansa.

6. Hovioikeuden tuomion perustelut näyttäisivät syyttäjä Sirpa Laakson valituksen perusteella olevan hieman sekavat. Yhtäältä hovioikeus puhuu siitä, että J:n ei olisi näytetty pitäneen heroiinia hallussaan myyntitarkoituksessa tai muuten laittomasti. Toisaalta hovioikeus kuitenkin vetoaa myös teon anteeksiannettavuuteen, koska J oli tehnyt yhteistyötä polisin kanssa.

7. Hovioikeuden tuomiossa näyttää käyneen niin kuin tuomioistuimissa tahtoo varsin usein tällaisissa tapauksissa käyvän: perusteluissa sekoitetaan ("sotketaan") keskenään faktat eli se, mitä jutussa on näytetty tai jääneen näyttämättä,  toisaalta taas se, konstituoiko sinänsä selvitetyksi katsottu tapahtumainkulku ja syytetyn menettely rikoksen vai ei. Jos perusteluissa sanotaan, että "syytetyn ei ole näytetty syyllistyneen  rikokseen", ei tällä lausumalla tarkoiteta todellisuudessa epäselvyyttä näytöstä ja sen riittävyydestä, vaan sitä, että sinänsä selvitettyä tapahtumainkulku ja teko ei rikoslain mukaan käsitä rikosta.

8. Itse asiassa tapauksen faktapuolesta eli näytöstä ei näyttäisin Kouvolan tapauksessa olleen  epäselvyyttä. Kysymys on ilmeisesti ollut lähinnä siitä, voidaanko J:n katsoa pitäneen heroiinieriä hallussaan myyntitarkoituksessa. Kyse on siis teon subjektiivisen puolen tunnusmerkistön täyttymisestä, jota on arvioitu jutussa sinänsä selvitettyjen riidattomien faktojen perusteella. Kun näin on, niin minusta ei voida sanoa, että jutussa ja tuomiossa on ollut kyse (yksinomaan) näytöstä ja sen riittävyydestä, vaan ensi sijassa siitä, miten syytetyn menettelyä on rikosoikeudellisesti arvioitava. Kysymys on siis ollut lähinnä oikeuskysymyksestä eli lain soveltamisesta.

9. Mutta se, että jutussa olisi ollut kyse "ainoastaan" näytöstä, niin kuin KKO:n tiedotteessa väitetään, ei suinkaan merkitse sitä, ettei tapauksella olisi ennakkopäätösarvoa eikä asiassa voitaisi, kuten KKO:n tiedotteessa annetaan ymmärtää, myöntää valituslupaa. Näytön arvioinnissa (todistusharkinnassa) on nimittäin erotettava kaksi eri vaihetta: 1) kysymys siitä, mitä jutussa on näytetty tai jäänyt näyttämättä, ja 2) kysymys siitä, ylittyykö todistelun perusteella näyttö- eli tuomitsemiskynnys eli onko esitetty näyttö riittävä, jotta syyte voitaisiin hyväksyä. Jälkimmäinen vaihe on luonteeltaan, ei näyttöä, vaan lain soveltamista koskeva ongelma ja kysymys, siis oikeuskysymys. Kysymys näytön riittävyydestä kelpaa siten erinomaisen hyvin valitusluvan myöntämisen perusteeksi.

10. Vaikka KKO:n edellä mainitussa tiedotteessa annetaan jostakin syystä toisenlainen kuva, niin tosiasiassa KKO myöntää vuosittain keskimäärin ainakin parissa tai kolmessa tapauksessa valitusluvan nimenomaan (ja yksinomaan) näytön arvioimiseksi. Ryhtymättä "kaivelemaan" tässä sanotunlaisia tapauksia tarkemmin esiin, mainitsen tässä oivallisina esimerkkeinä kaksi aivan lähiaikoina eli vain pari kuukautta sitten myönnettyä kaksi valituslupaa (VL):


VL 2012:46. Tappo. Todistelu: Kysymys näytön arvioinnista tappoa koskevassa asiassa.

VL 2012:47. Murha. Todistelu: Kysymys näytön arvioinnista henkirikosta koskevassa asiassa.

11. Siis parin kolmen viimeksi kuluneen kuukauden aikana kaksi (2) peräkkäistä valituslupaa nimenomaan "vain" näytön arvioimisen perusteella! Minusta tämä kyllä kumoaa vastaansanomattomasti KKO:n tiedotteessa annetun kuvan siitä, että valituslupaa ei voitaisi myöntää pelkästään näytön arvioimista varten.

12. Nyt syntynyt "soppa,"joka alkoi Helsingin Sanomien uutisoinnista, olisi vältetty kokonaan, jolle hovioikeus olisi julistanut jutun asiakirja-aineistoa ja tuomiotaan salaiseksi 20 vuoden ajaksi. On selvää, että kun hovioikeuden tuomion perusteluista ei ole saatavissa eksaktia tietoa, tuomiosta ja siitä, millä perusteella hovioikeus on asian ratkaissut, voidaan esittää erilaisia tulkintoja. Epäselvyyksien ehkäisemiseksi hovioikeuden olisi tullut julkaista ko. merkittävästä ratkaisustaan asianmukainen julkinen tiedote. Tapaus olisi minusta kelvannut erinomaisen hyvin valitusluvan myöntämisen perusteeksi. Itse asiassa olisi ollut todella tärkeätä saada asiassa KKO:n ennakkopäätös. Mutta KKO päätti toisin ja hautasi jutun; nyt se kuitenkin putkahti tällä tavalla "ylös kuolleista."

13. Korkein oikeus ja hovioikeus eivät voi moittia tiedotusvälineitä tai tapauksen kommentaattoreita. Syntynyt sotku on tuomioistuinten itse aiheuttama.

553. Se on salaisuus!

Jääveistosten aikaa...

1. Ponteva valtiovarainministeri Jutta Urpilainen allekirjoitti kaksi viikkoa paljon puhutun vakuussopimuksen kreikkalaisen virkaveljensä Evangelos Venizeloksen kanssa. Suomi vaati Kreikan vakuuksia ehtona sille, että se sitoutuu Kreikalle luvattuun toiseen lainaohjelmaan. Vakuussopimuksen ideana on turvata Suomen saatavat, jos Kreikka ei pystyisi maksamaan velkojaan takaisin.

2. Valtiovarainministeriö on julistanut vakuussopimuksen salaiseksi. VVM:n virkamiesten mukaan näin tehtiin kreikkalaisten pankkien toivomuksesta "hienotunteisuussyistä". Virkamiesten mukaan vakuusjärjestely on "hyvin erikoinen" eikä kreikkalaispankkien kannalta välttämättä lainkaan edullinen. Ministeriö on vedonnut "Suomen neuvotteluaseman säilyttämiseen", miltä kannalta on hyvä noudattaa kreikkalaispankkien toivomusta sopimuksen salassa pitämisestä.

3. Julkisuuslain mukaan pääsääntönä on viranomaisten asiakirjojen julkisuus. Tästä on kuitenkin lukuisia poikkeuksia, kuten hirmuisen pitkästä julkisuuslain 24 §:stä ilmenee. Minkä kohdan nojalla vakuussopimus on julistettu salaiseksi? Tämä olennainen kysymys on jäänyt keskustelussa sivuun.

4. Keskustelu asian ympärillä on ollut muutenkin suomalaisille ominaista juupas-eipäs -inttämistä, vaikka siihen on osallistunut myös joukko näitä meidän korkeasti oppineita hallinto- ja valtiosääntöjuristiamme. Kun nämä(kään) juristit eivät pidä blogia (siitä kun ei erikseen makseta), jossa asioita voitaisiin tarkastella seikkaperäisesti ja analyyttisesti, eivätkä toimittajat ole hoksanneet kysyä näiltä oppineilta tarkempia perusteluja, eivät ihmiset tiedä, mistä oikein on kysymys.

5. Timo Soini on vaatinut vakuussopimusta julkiseksi. Soini siis tekee asialla politiikkaa täyttä häkää ja vaatii professori Olli Mäenpään tv-lausuntoon viitaten pääministeri Jyrki Kataista "murtamaan salailun sinetit". Populisti mikä populisti, tuokin slogan ja sutkaus on varmaan syntynyt Soinin ja Jusulan aivoriihessä. Soini kyllä tietää - "tasan tarkkaan" - että Katainen ei voi VVM:n virkamiesten päätöstä noin vain murtaa. Poliittisesti asia kuuluu sitä paitsi ministeri Urpilaiselle, ei Kataiselle.

6. Soini tosiaan vetoaa siihen, että hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään mukaan sopimuksen salaamiselle ei ole lainmukaisia perusteita ja että Mäenpään sanoma on syytä ottaa vakavasti.

7. Pääministeri Katainen torjui eilen Mäenpää - Soini -liikkeen vaatimuksen vakuussopimuksen julkistamisesta. Katainen vetosi siihen, että sopimuksen sisällöstä on kerrottu julkisuuteen ja kansanedustajille, minkä lisäksi eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsenet voivat käydä tutustumassa sopimukseen ja katsoa, onko se yhdenmukainen sen kanssa, mitä sopimuksen sisällöstä on kerrottu. Kataisen mukaan kukaan ei ole poikkipuolista sanaa tähän mennessä sanonut.

8. Vakuussopimuksen julkisuus on ratkaistava, ei kreikkalaisten pankkien toivomusten mukaisesti, vaan viime kädessä Suomen lainsäädännön mukaisesti. Kreikkalaiset pankit eivät voi sanella suomalaisille viranomaisille, miten lakeja täällä sovelletaan.

9. Vakuussopimuksen salassapito voisi perustua julkisuuslain viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslain) 24 §:n 11 tai 20 kohtaan. Edellisen lainkohdan mukaan salassa pidettäviä ovat viranomaisen asiakirjat, jotka sisältävät tietoja raha- ja valuuttapoliittisista päätöksistä muun muassa silloin, jos tiedon antaminen niistä olisi vastoin valtion etua neuvotteluosapuolena. Jälkimmäisen säännöksen mukaan viranomaisen asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta on pidettävä salassa mainitussa lainkohdassa mainituilla edellytyksillä. perustelee sivullisen liike- tai ammattisalaisuuksia sisältävän asiakirjan salaamisen.

10. Minusta mainitut lainkohdat näyttäisivät tukevan ministeriön päätöstä määrätä vakuussopimus pidettäväksi salassa. Ministeriön virkamiesten olisi vain pitänyt osata vedota niihin eikä yksinomaan hienotunteisuussyihin ja kreikkalaisten pankkien toiveeseen.

11. Olli Mäenpää haastattelu ei sisältänyt mitenkään eksaktia tietoa. Hän vetoaa kritiikissään siihen, että vakuussopimus on "sen tyyppinen" ja "erittäin olennainen", ettei se voi olla kokonaan salassapidettävä. Mäenpään mukaan koko sopimus ei voi olla liikesalaisuus. Mäenpään mukaan koko sopimuksen salassapidossa mentiin selvästi yli sen, mikä lain mukaan on mahdollista. Salassapidettävien tietojen varjolla ei voida laajentaa salassapitoa muuten julkisiin tietoihin.

12. Mäenpää tarkoittaa niin sanottua osajulkisuusperiaate, eli sitä, että viranomaisen asiakirja voi olla osittain julkinen ja osaksi salainen. Tähän viitataan julkisuuslain 10 §:ssä ja 17 §:n 1 momentissa. Edellisessä säännöksessä sanotaan, että kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon. Jälkimmäisen lainkohdan mukaan tietojen saamista viranomaisten asiakirjoista ei saa rajoittaa "enempää kuin suojeltavan edun vuoksi on tarpeellista".

13. Kuten näkyy, mainitut säännökset ovat hyvin väljiä ja tulkinnanvaraisia, joten on aika rohkeata Mäenpään tavoin väittää, että koko sopimuksen salaamisessa mentiin "selvästi yli sen, mikä lain mukaan on mahdollista." Olisi mielenkiintoista tietää, miten Olli Mäenpää määrittelisi vakuussopimuksen ja sen luultavasti laajojen liitteiden osalta, mitkä osat tuosta aineistosta olisivat "ilman muuta" julkisia ja mitkä taas eivät. Voisiko esimerkiksi sopimuksen niin sanottu "tekstiosa" olla julkinen, mutta "numerotiedot" sen sijaan salaisia, vai millä perusteella sanottu rajanveto voitaisiin tehdä? Tätä Mäenpää ei kerro, vaan hän vain väittää, että julkisuuslakia on rikottu ja vieläpä "selvästi." Onko tuollaisen sopimuksen osalta ylipäätään mahdollista antaa tietoja asiakirjan julkisesta osasta niin, etteivät salassa pidettävät liikesalaisuudet ja muut tiedot leviäisi julkisuuteen?

14. Päättäjät ovat voineet tutustua sopimukseen ja tällä perusteella eduskunnassa on jo päätetty asiasta. Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii myös vakuussopimusta julkiseksi; hän ei siis halua jättää poliittista pelikenttää yksinomaan Soinin haltuun. Kaikkonen perustelee vaatimustaan sillä, että vaikka sopimuksen sisällöstä on "paljon tiedossa", on esimerkiksi "vakuuksien todellinen hinta" Suomelle edelleen epäselvä. Myös "itse sopimuksen hinta" olisi mielenkiintoista saada julkiseksi.

15. Kaikkosen retoriikka on poliittista julistusta. Voidaan epäillä, selviäisikö sopimuksen hinta yleisölle, jollei se ole selvinnyt tähän mennessä meidän ah niin päteville kansanedustajillemme ja päättäjillemme, jotka ovat voineet käydä tutkimassa sopimusta. Asia lienee niin, että sopimuksen tarkkaa "hintaa" ei vielä tiedä kukaan, vaan se selviää vasta myöhemmin.

16. Timo Soini on päättänyt ottaa Mäenpään lausunnon perustella asiasta kaiken ajateltavissa olevan poliittisen hyödyn irti. Hän sanoi eilen, että jollei uusi harkinta johda vakuussopimuksen sisällön julkistamiseen, perussuomalaiset tulevat joko valittamaan salauspäätöksestä hallinto-oikeuteen tai suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) taikka kantelemaan asiasta oikeuskanslerille.

17. Tuskinpa kenelläkään suomalaisella on mitään vakuussopimuksen julkistamista vastaan, jos "oikeustaistelun" tielle lähdetään ja ministeriön päätös todetaan siinä yhteydessä virheelliseksi. Kantelu oikeuskanslerille ei ilmeisesti johtaisi toivottuun tulokseen, sillä näissä asioissa oikeuskansleri, joka vetää samalla kruununjuristin eli valtioneuvoston ja ministeriöiden neuvonantajan roolia, ei todennäköisesti tulisi näkemään salauspäätöksessä mitään lainvastaista. Sama lopputulos saataisiin myös KHO:sta, joka on aiemmin kunnostautunut muun muassa Tiitisen listan salaamisessa.

484. Taksikuskin huippusalainen vangitsemisprosessi Turussa

"Omasta puolestani, pyhästi vakuutan, kunniani ja omatuntoni kautta sekä kaikkien rakkaiden omaisteni nimeen, että en ole syyllistynyt mihinkään rikokseen tässä asiassa!"

1. Taksikuski (Taxi Driver) on Martin Scorsesen vuonna 1976 ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva. Elokuva sai kaikkiaan neljä Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, paras miespääosa), jääden kuitenkin voitoitta kaikissa sarjoissa.

2. New Yorkiin sijoittuva elokuva kertoo taksikuskiksi ryhtyneestä yksinäisestä Vietnamin sodan veteraanista, joka haluaa hinnalla millä hyvänsä pelastaa lapsiprostituoidun (Jodie Foster) sutenöörin kynsistä. Elokuva keskittyy ihmisen eristäytyneisyyteen ja vainoharhoihin. Yksi elokuvan tunnetuimmista kohtauksista on miespääosaa esittävän Robert De Niron yksinpuhelu peilin edessä: "You talking to me?"

3. Todella hyvä leffa ja pääosan esittäjä Robert De Niro oli tässä läpimurtofilmissään suorastaan mainio. Filmistä ei tässä nyt kuitenkaan enempää.

4. Turussa meneillään olevassa oikeussalidraamassa valokeilassa on myös taksikuski. Tarkemmin sanottuna nykyisin helsinkiläinen taksiyrittäjä. Hänelle ei ole varattu näytelmässä sankarin, vaan tylysti konnan osa, sillä hänet on 12.9. julistetulla käräjäoikeuden päätöksellä määrätty vangittavaksi epäiltynä lapsiin kohdistuvista törkeistä raiskauksista ja törkeistä pahoinpitelyistä.

5. Miespuolisen taksikuskin, jonka on kerrottu olevan 48-vuotias, tekijäkumppaniksi epäillään todellista "naispaholaista" - termi on eilisestä Helsingin Sanomista - eli nykyisin Turussa asuvaa Anneli Aueria, joka on ollut Porissa syytteessä miehensä murhasta.

6. Taksiyrittäjä on nyt julkisuuden valokeilassa, mutta vastoin tahtoaan ja muutenkin hieman omituisella tavalla. Häntä koskeva rikostutkinta ja nyt myös oikeusprosessi on nimittäin määrätty ensin poliisin eli tutkinnanjohtajan toimesta ja nyt käräjäoikeuden päätöksellä ehdottoman salaiseksi.

7. Taksikuskin nimeä ei tiedetä ja häntä koskeva vangitsemisprosessi on käyty suljettujen ovien takana. Lisäksi kaikki tapausta koskevat asiakirjat on määrätty pidettäväksi salassa. Tiedetään vain, että oikeuden vangitsemispäätöksen mukaan häntä epäillään todennäköisin syin edellä mainittuihin rikoksiin. - Siitä, mitä todennäköisillä syillä puheena olevassa yhteydessä tarkoitetaan, puhuttiin TV1:n A-Talk-lähetyksessä viime torstaina, mutta oikeaa vastausta ei tuolloin saatu studiossa olevilta huippuasiantuntijoilta. Oikea vastaus mainittuun "tenttikysymykseen" löytyy blogikirjoituksesta 483/23.9.2011, kappale 8.

8. Turussa päämajaansa pitävä Varsinais-Suomen käräjäoikeus päätti tänään maanantaina jatkaa taksiyrittäjän vangitsemista. Pakkokeinolain mukaan vangittavaksi määrätty saa vaatia asian uudelleenkäsittelyä oltuaan vangittuna vangittuna kaksi viikkoa ja tätä mahdollisuutta taksiyrittäjä käytti siis nyt hyväkseen.

9. Taksiyrittäjää epäillään tarkemmin sanottuna törkeästä raiskauksesta, viidestä törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä pahoinpitelystä. Kaikki epäillyt rikokset olisivat tapahtuneet syksyn 2007 ja syksyn 2008 välillä Turussa ja Raisiossa. Mies kiistää syyllisyytensä.

10. Käräjäoikeuden istuntoon oli tänään saapunut parikymmenpäinen toimittaja- ja kuvaajajoukko. He saivat kuvata oikeuden eteishuoneessa ja heidän sallittiin jopa kurkistaa sisälle oikeuden istuntosaliin ennen käsittelyn alkamista. Salissa oli kuitenkin kuvaamiskielto.

Lehtiuutisen mukaan "mustaan paitaan pukeutunut tummahiuksinen epäilty istui salin etuosassa, eikä vilkaissut takana olleisiin median edustajiin".

11. Käsittelyn alettua median edustajat komennettiin ulos salista, sillä oikeus päätti käsitellä myös tänään tutkinnallisista syistä vangitsemisistunnon suljetuin ovin. Sekä epäilty taksikuski että ainoastaan videokuvan välityksellä istuntoon osallistunut tutkinnanjohtaja olivat pyytäneet ovien sulkemista yleisöltä.

12. Hyvä, että toimittajat pääsivät sentään oikeuden eteishuoneeseen asti ja saivat kuvata siellä! Jos nimittäin käsittely olisi pidetty korkeimmassa oikeudessa, olisi oikeus voinut olla niin "häijy", että se olisi voinut kieltää kuvaamisen myös eteishuoneessa ja tuomioistuimen muissakin tiloissa.

13. Näin nimittäin tapahtui surullisen kuuluisan nännijutun (KKO 2011:1) käsittelyssä korkeimmassa oikeudessa 7.9.2010. KKO:n jaoston puheenjohtajana mainitussa istunnossa toiminut oikeusneuvos Mikko Tulokas määräsi kuvaamiskiellon myös istuntosalin ulkopuolelle. Tästä päätöksestä on kanneltu eduskunnan oikeusasiamiehelle, mutta päätöstä ei ole vielä kuulunut ja tuskin vielä vähään aikaan kuulukaan; katso asiasta lähemmin blogi 315/14.9.2010. Kuten tiedämme, oikeuden myllyt nimittäin jauhavat hitaasti ja laillisuusvalvojien myllyt vielä hitaammin.

14. Vaikka epäilty yrittäjä vaatikin käsittelyn käymistä suljetuin ovin, hän esitti toisaalta turkulaisen avustajansa, asianajaja Miikka Hakasen suulla toivomuksen, jonka mukaan jutun asianomistajien nimet julkaistaisiin. Kun toimittajat kysyivät, miksi yrittäjä nyt tuollaisia vaatii, vastasi asianajaja Hakanen näin:

15. "Mielestäni asiaa on turha salata, koska asianomistajat näyttävät olevan aika hyvin koko Suomen ja median tiedossa".

16. Asia selvä. Vaikka emme tietäisi tai muistaisi väitettyjen uhrien nimiä, ymmärrämme nyt, että asianajaja Hakanen tarkoitti väitetyillä lapsiuhreilla Anneli Auerin alaikäisiä lapsia.

17. Mutta kuten arvata hyvin saattoi, käräjäoikeus ei hyväksynyt taksimiehen vaatimusta, vaan päätti salata uhrien henkilöllisyyden, koska on kyse erittäin arkaluonteisesti asiasta

18. Seksuaalirikostutkinnan hieman epätavallisiin ilmiöihin kuuluu myös sekä taksiyrittäjälle että hänen avustajalleen Miikka Hakaselle määrätty ilmaisukielto kaikista Anneli Aueriin ja hänen lapsiinsa liittyvistä asioista. Kiellon mukaan epäilty ja hänen avustajansa saavat kertoa vain epäiltyyn itseään koskevia asioita.

19. Taksikuskin tavoin myös Anneli Auer on lehtitietojen mukaan kiistänyt syyllisyytensä puheena oleviin seksirikoksiin. Yleensä samaan tai samoihin rikoksiin syylliseksi epäiltyjen asiaa käsitellään oikeudessa yhdessä, mutta tässä tapauksessa Anneli Auerin epäillyt rikokset ja niiden käsittely on erotettu taksiyrittäjän osuudesta tässä vaiheessa niin, että kummankin vangitsemisasiaa käsitellään erikseen. Auerin vangitsemisesta tulee tämän viikon perjantaina perjantaina kuluneeksi kaksi viikkoa. Hän on ilmoittanut tulevansa käräjäoikeudessa vaatimaan, että asia käsitellään tuolloin uudelleen.

20. Joten ensi perjantaina sankka toimittajien ja kuvaajien lauma pääsee taas tutustumaan Turun eli Varsinais-Suomen käräjäoikeuden eteistiloihin. Ehkä heille suodaan myös tuolloin mahdollisuus kurkistaa istuntosaliin, mutta itse asia käsitellään varmaankin myös Auerin osalta edelleen tiukasti suljetuin ovin.

21. Seuraavassa edellä mainitusta ilmaisukiellosta hieman lisää. Iltalehden videossa esiintynyt asianajaja Miikka Hakanen vaikutti hieman hämmentyneeltä ja jopa hermostuneelta vastatessaan tätä asiaa koskeviin toimittajien kysymyksiin. Hakanen jakoi kolmen tiedostusvälineen edustajille epäilyn taksimiehen omakätisin selonteon asiasta.

22. Ilmaisukiellon antamisesta päättää esitutkintalain 48 §:n mukaan poliisi, siis esitutkintaa johtava poliisi-tutkinnanjohtaja. Turun tapauksessa ilmaisukiellon on antanut ilmeisesti rikoskomisario Erik Salonsaari. Joissakin lehdissä on mainittu, että Salonsaari olisi vain esittänyt ilmaisukiellon antamista, mutta lain mukaan tutkinnanjohtaja itse määrää sanotun kiellon. Kiellon antaminen on tutkinnanjohtajan harkinnassa.

23. Avustaja Hakanen antoi ymmärtää, että puolustusasianajajalle ETL 48 §:n nojalla annettava ilmaisukielto olisi hyvin harvinainen. Kertomansa mukaan hän ei ole koskaan aiemmin saanut poliisilta tätä kieltoa. Ilmaisukielto tarkoittanee käytännössä sitä, että Hakanen ei saa kommentoida Anneli Auerin tutkintaan liittyviä asioita, jos hän saisi niitä tutkinnan aikana tietoonsa. Hän voi kommentoida vain omaa päämiestään koskevia tietoja. Olisiko ilmaisukiellon antaminen jonkinlainen epäluottamuksen osoitus? Anneli Auerin avustajalle Juha Mannerille vastaavanalaista kieltoa ei tiettävästi ole annettu.

24. Tutkinnanjohtaja voi ETL 48 §:n mukaan antaa ilmaisukiellon, jos esitutkinnassa läsnä olevalle henkilölle (esimerkiksi asianomistajalle, rikoksesta epäillylle, tämän avustajalle tai edustajalle taika todistajalle) ilmaistaan muita kuin häntä itseään tai hänen päämiestään koskevia, tutkintaan liittyviä seikkoja, jotka eivät ennestään ole hänen tiedossaan. Ilmaisukielto tarkoittaa, että kiellon saanut ei saa ilmoittaa puheena olevia seikkoja sivullisille esitutkinnan aikana. Edellytyksenä kiellon antamiselle on, että tällaisten seikkojen ilmitulo tutkinnan aikana voi vaikeuttaa rikoksen selvittämistä taikka aiheuttaa asianosasille tai muille vahinkoa tai haittaa. Kielto voidaan antaa asianosaisen edustajalle ja avustajalle silloinkin, kun hän ei ole ollut läsnä kuulustelussa. Kielto on voimassa enintään kolme kuukautta kerrallaan. Kielto on annettava saajalleen kirjallisena todisteellisesti tiedoksi. Kiellossa on mainittava ne seikat, joita asianomaista kielletään ilmaisemasta, kiellon voimassaoloaika ja seuraukset kiellon rikkomisesta. Kiellon rikkominen rangaistaan salassapitorikoksena tai -rikkomuksena (RL 38:1 ja 2).

25. Ilmaisukieltoa koskevat säännökset ovat hieman epäselvät ja osittain päällekkäiset viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (JulkL) 23 §:n 2 momentin säännökseen. Vm. säännöksen mukaan asianosainen, hänen edustajansa tai avustajansa ei saa ilmaista sivullisille asianosaisen asemansa perusteella saatuja salassa pidettäviä tietoja, jotka koskevat muita kuin asianosaista itseään. ETL:n mukainen ilmaisukielto voidaan antaa kenelle tahansa esitutkinnassa läsnä olleelle henkilölle, kun taas JulkL:n säännökset koskevat ainoastaan asianosaista sekä hänen edustajaansa ja avustajaansa. JulkL 23.2 §:n mukainen salassapitovelvollisuus ei ole määräaikainen ja perustuu suoraan lakiin, kun taas ETL:n mukainen ilmaisukielto on määräaikainen ja perustuu erikseen tehtyyn päätökseen ja siis tutkinnanjohtajan harkintaan. JulkL 23 §:n 2 momentti kohdistuu lain mukaan salassa pidettäviin tietoihin, mutta ilmaisukielto voi periaatteessa koskea mitä tahansa julkisuusasteeltaan määrittelemättömiä tietoja.

26. Uudessa esitutkintalaissa (805/2011), joka tulee kuitenkin voimaan vasta vuoden 2014 alusta, ilmaisukieltoa koskevia säännöksiä (ETL 10:5 ja 6) ja niiden suhdetta JulkL 23 §:n 2 momentin säännöksiin on eräiltä osin täsmennetty.

27. Rikostutkijoille ei lain mukaan voida tai ole tarpeen antaa erityistä ilmaisukieltoa. Virkamiehinä heitä koskee salassapitovelvollisuus. Mutta kuten tiedämme, keskeneräisistä rikostutkinnoista vuodetaan kaikista ilmaisukielloista ja salassapitosäännöksistä huolimatta jatkuvasti tietoja medialle. Merkillistä. Ketkä näitä tietoja oikein vuotavat? Asianosaiset, heidän edustajansa, todistajat, avustajat? Vai sittenkin rikostutkijat?

427. KKO 2011:27: KRP määrättiin paljastamaan Ulvilan murhajutun peitetoimintatietoja

Mr. Peitetoiminta

1. Korkein oikeus antoi tänään periaatteellisesti merkittävän ennakkopäätöksen (KKO 2011:27) Ulvilan murhajutun esitutkinnan yhteydessä tapahtunutta peitetoimintaa koskevien asiakirjojen esittämisvelvollisuudesta hovioikeudessa parhaillaan jatkuvassa oikeudenkäynnissä.

2. Lyhyt kertaus. - Anneli A:lle vaadittiin Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa reilut vuosi sitten vireille tulleella syytteellä rangaistusta 1.12.2006 väitetyksi tehdystä aviomiehensä murhasta. Käräjäoikeuden viime vuoden huhti-toukokuussa toimitetun pääkäsittelyn kuluessa A sai tietää, että esitututkinnan aikana poliisi oli kohdistanut häneen peitetoimintaa. Eräs poliisimies, jota on kutsuttu julkisuudessa nimeltä "Seppo", oli väärän henkilöllisyyden turvin ystävystynyt A:n kanssa. Seppo oli viettänyt aikaa A:n kanssa, oleskellut tämän asunnossa ja ollut myös tämän lasten seurassa. Peitetoiminta alkoi helmikuussa 2009 ja päättyi syksyllä 2009. Sepon ja A:n yhteydenpito on alkanut toukokuussa 2009. A vangittiin syylliseksi epäiltynä syyskuussa 2009.

3. A sekä surmatun miehen sisarukset vaativat käräjäoikeuden pääkäsittelyn aikana, että KRP velvoitetaan ilmoittamaan, onko A:han kohdistettu peitetoimintaa ja jos peitetoimintaa on käytetty, KRP velvoitetaan luovuttamaan peitetoiminnan perusteella laadittu pöytäkirja. KRP vastusti hakemuksen hyväksymistä.

4. Päätöksellään 5.5.2010 käräjäoikeus hylkäsi sanotun vaatimuksen, koska peitetoimintaa koskeva pöytäkirja sisälsi ainakin osaksi salassa pidettäviä poliisin taktisia ja teknisiä menetelmiä, joita koskeva osuus ei ollut erotettavissa asiasisällöstä. Käräjäoikeus viittasi KRP:n edustajan oikeudelle antamaan kertomukseen, jonka mukaan peitetoiminnassa ei ollut tullut esiin seikkoja, jotka olisivat olleet syytteessä todettua tapahtumainkulkua tukevia taikka sitä vastaan puhuvia.

5. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 12.11.2010 antamallaan tuomiolla A:n murhasta elinkaudeksi vankeuteen. A valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen. Oma kommenttini käräjäoikeuden tuomiosta löytyy blogista n:o 292/23.6.2010.

6. Hovioikeudessa A, jonka vaatimukseen surmatun miehen sisarukset yhtyivät, vaati pääasiasta tekemänsä valituksen yhteydessä, että hänen käräjäoikeudessa asiakirjan esittämistä koskeva vaatimuksensa hyväksytään. A vaati, että KRP velvoitetaan esittämään peitetoimintaa koskeva esitys, sen toteuttamisesta laadittu suunnitelma, päätös peitetoiminnasta perusteluineen sekä kaikki muut peitetoimintaa koskevat raportit, muistiinpanot ja asiakirjat.

7. Päätöksellään 29.3.2011 hovioikeus määräsi KRP:n esittämään peitetoiminnan toteuttamisesta laaditusta pöytäkirjasta ja peitetoiminnasta laaditusta raportista sellaiset otteet, joihin ei sisälly tietoa peitetoiminnan suorittaneen henkilöllisyydestä eikä tietoa salassa pidettävistä taktisista ja teknisistä menetelmistä. Perusteluissaan hovioikeus lausui, että jos A tai surmatun miehen sisarukset erityisestä syystä katsovat, että otteista puuttuu pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeuden tulee ottaa väitteestä harkittavakseen, onko KRP velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti edellä kerrottua laajemmin.

8. Hovioikeuden antaman muutoksenhakuosoituksen mukaan mainittuun päätökseen ei saanut erikseen hakea muutosta. KRP kuitenkin kanteli päätöksestä KKO:een. KKO toimitti 18.4.2011 asiassa suullisen käsittelyn.

9. KKO totesi valitusoikeudesta, että KRP:n KKO:lle toimittama kantelu ei ollut tutkittavissa ylimääräisenä muutoksenhakuna. KKO katsoi kuitenkin - käsitystään laajasti perustellen - että KRP:llä täytyi olla asiassa käytettävissään muutoksenhakumahdollisuus ja että hovioikeuden olisi tullut antaa valitusosoitus, jonka mukaan sen ratkaisuun saa hakea erikseen muutosta KKO:ltä valituslupaa pyytämällä. KKO oikaisi hovioikeuden valitusosoitusta ja myönsi valitusluvan.

10. Korkeimmassa oikeudessa oli siis kysymys siitä, ovatko A ja surmatun miehen sisarukset esittäneet riittävän syyn vaatimukselleen asiakirjojen esittämisestä ja voiko yleinen tuomioistuin antaa tällaisen velvoitteen viranomaiselle. Lisäksi kysymys oli siitä, miten asiakirjan esittäminen oli tässä toteutettavissa niin, että sekä rikosasian vastaajan puolustautumismahdollisuudet että viranomaisen yleiseen etuun perustuva salassapito voidaan asianmukaisesti turvata.

11.Voimassa olevassa pakkokeinolaissa tai poliisilaissa ei ole säännöksiä, joiden mukaan peitetoiminnasta olisi annettava tieto sen kohteeksi joutuneelle. Poliisilain 44 §:n 1 momentin mukaan poliisin henkilöstöön kuuluva ei ole velvollinen ilmaisemaan salassa pidettäviä taktisia tai teknisiä menetelmiä eikä 2 momentin mukaan paljastamaan peitetoiminnassa toimineen henkilön henkilöllisyyttä koskevaa tietoa, jos tiedon ilmaiseminen vaarantaisi peitetoiminnassa toimineen tai tämän läheisten turvallisuuden taikka tulevien vastaavanlaisten tehtävien hoitoa taikka tiedonhankinnan onnistumisen. Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuin voi kuitenkin erittäin painavien syiden vaatiessa määrätä ilmaistavaksi 1 tai 2 momentissa mainitun tiedon, milloin virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta saattaa seurata vankeutta kuusi vuotta tai sitä ankarampi rangaistus. Tällöinkään ei saa määrätä ilmaistavaksi peitetoiminnassa toimineen henkilöllisyyttä, jos siitä ilmeisesti aiheutuisi vakavaa vaaraa hänen tai hänen läheistensä turvallisuudelle. - Uudessa pakkokeinolaissa, jonka eduskunta vaalien alla kovassa kiireessä hyväksyi, mutta joka ei ole vielä voimassa, on sitä vastoin säännöksiä poliisin velvollisuudesta ilmoittaa salaisesta tiedonhankinnasta rikoksesta epäillylle.

KKO:n ennakkopäätökseen pääsee käsiksi tästä.

12. KKO ratkaisi asian siis periaatteessa samalla tavalla kuin hovioikeuskin, mutta kirjoitti ratkaisulle kokonaan uudet ja varsin laajat perustelut. Perusteluissa todetaan muun muassa, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää, että rikosasian vastaajalla tulee olla käytettävissään rikostutkinnan aikana kertynyt aineisto. Rikosjutun asianosaisilla täytyy lähtökohtaisesti olla mahdollisuus saada tieto toistensa esittämistä väitteistä ja todisteista sekä kommentoida niitä. Vastaajan oikeus esitutkinnan aikana kertyneeseen aineistoon ei ole kuitenkaan poikkeukseton. Vastaajan oikeutta saattavat rajoittaa kilpailevat intressit, kuten tarve pitää salassa poliisin rikostutkintamenetelmät.

13. Ratkaisun mukaan tiedon salaaminen rikosasian vastaajalta tulee kysymykseen vain tiukoin edellytyksin, eikä keskusrikospoliisin vaatimusta asiakirjojen täydellisestä salaamisesta voitu hyväksyä. Vastaajan oikeus puolustautua murhasyytettä vastaan edellyttää, että esitutkinnassa kertynyt aineisto paljastetaan hänelle mahdollisimman laajasti ja että hän voi niin halutessaan vedota siihen oikeudenkäynnissä.

14. Toisaalta KKO katsoi, että vaikka rikosasian vastaajan etu on erittäin painava, tässä tapauksessa ei ollut perusteita sille, että asiakirjat olisi kokonaisuudessaan esitettävä asianosaisille. Näin ollen annettavista asiakirjoista saatiin poliisimiesten henkilöllisyyden ohella peittää tietoja poliisin taktisista ja teknisistä menetelmistä, mutta niistä tuli ilmetä tiedot poliisin peitetoiminnassa tekemistä havainnoista ja arvioista.

15. KKO määräsi, että KRP:n tulee toimittaa hovioikeudelle viimeistään 10.5. mennessä peitetoimintaa koskevista pöytäkirjasta (2 sivua) ja raportista (reilut 100 sivua) otteet, joista saadaan salata vain peitetoimintaa suorittaneiden poliisimiesten henkilöllisyys sekä tietoja peitetoiminnan suunnitelmista ja poliisin käyttämistä seuranta-, salaamis- ja yhteydenpitomenetelmistä. Salata voidaan myös sellaiset peitetoimintaoperaatioiden aloittamiseen jälkeen laaditut raportin osata, jotka koskevat tutkintateknisiä tai -taktisia suunnitelmia peitetoiminnan jatkamisesta taikka tulevien operaatioiden suorittamisesta. Nämä asiakirjat on toistaiseksi pidettävä salassa muilta kuin asianosaisilta, kunnes hovioikeus lopullisen asiaratkaisun yhteydessä päättää niiden salassapidosta.

16. Huomionarvoista päätöksessä on myös se, että tietoja, jotka koskevat peitetoiminnassa tehtyjä havaintoja ja arvioita, ei saa salata sillä perusteella, että samalla paljastuisi seikkoja, joista ilmenee poliisin menettelytapaoja peitetoiminnan toteuttamisessa.

16. Vaikuttaa hieman yllättävältä, että päätöksen mukaan KRP saa, edellä mainittujen määräysten puitteissa toki, päättää salattavista tiedoista. Vaihtoehtona olisi voitu harkita menettelyä, jossa koko peitetoiminta-aineisto, toimintaan osallistuneiden henkilöllisyyttä lukuun ottamatta, olisi määrätty luovutettavaksi hovioikeudelle, joka olisi, keskusteltuaan ensin KRP:n edustajan, syyttäjän sekä asianosaisten asianajajien kanssa ratkaissut, mitkä tiedot ja asiakirjojen osat kuuluvat salattaviin tietoihin ja mitkä taas eivät.

17. Miten menetellään, jos asianosaisten hovioikeuden pääkäsittelyssä syntyy erimielisyyttä siitä, onko peitetoiminnasta laadittu pöytäkirja tai raportista salattu enemmän tietoja tai jaksoja, kuin mitä KKO:n päätöksessä on tarkoitettu tai onko salaamisen toteuttamisessa muutoin menetelty asianmukaisesti? Esimerkiksi syytetyn puolustus voi väittää, että salaaminen on ulotettu liian pitkälle. Hovioikeus lausui päätöksessään tästä kysymykerstä niin, että jos A:n puolustus tai surmatun miehen sisarukset "erityisestä syystä katsovat, että sanotuista otteista puuttui pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeus ottaa väitteestä harkittavakseen, onko KRP velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti laajemmalti.

18. KRP epäili KKO:ssa, että hovioikeuden päätös on sisällöltään epäselvä ja mahdollistaa "asian uuden käsittelyn asianosaisten niin vaatiessa." KKO ei ottanut päätökseensä edellä mainittua hovioikeuden päätöksessä olevaa lausumaa siitä, miten salassa pidettäviä tietoja koskevat erimielisyydet oli ratkaistava. KKO toteaa päätöslauselmassaan sen sijaan, että "otteet on laadittava niin, että pöytäkirjan ja raportin jäljennöksistä salattujen tekstikohtien pituus ja sijainti käyvät ilmi luovutettavasta asiakirjasta." Asiaa käsittelevä tuomioistuin joutuu joka tapauksessa ratkaisemaan salassa pidettäviä tietoja ja salaamisen toteuttamistapaa koskevat erimielisyydet.

19. KKO:n ratkaisu on periaatteellisesti tärkeä ja itse asiassa myös ainoa hyväksyttävissä oleva vaihtoehto asiassa. Oikeudenmukaisen oikeuskäynnin kannalta olisi perin nurinkurista, jos osa rikostutkinnassa saaduista tiedoista olisi vain esitutkintaa suorittavan poliisin ja mahdollisesti syyteharkintaa suorittavan syyttäjän tiedossa, mutta voitaisiin salata kokonaan syytetyn puolustukselta ja tuomioistuimelta. Tässä tapauksessa käräjäoikeus vielä erehtyi - minusta pahemman kerran - noudattamaan "poliisivaltioperiaatetta", jonka mukaan salaisen pakko-tai tutkintatoimenpiteen käyttämisestä päättänyt ja sen käytännössä suorittanut poliisi voisi yksin tuomioistuinta sitovasti arvioida, onko sanotulla keinolla saatu tieto oikeudenkäynnissä merkityksellistä vain ei; käräjäoikeuden päätöksen perustelut hämmästyttävät kyllä kovasti.

20. Hovioikeus ja korkein oikeus ovat kuitenkin olleet tehtävänsä tasalla todetessaan muun muassa, että rikosasian vastaajalla tulee käytettävissään periaatteessa koko esitutkinnan aikana kertynyt aineisto ja että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää, että syytetty ja hänen puolustuksensa saavat tiedon ja mahdollisuuden lausua kaikesta siitä aineistosta, jolla voi olla vaikutusta annettavaan tuomioon. Sitä, onko jokin osa aineistosta tai tieto asiaan vaikuttava, ei siis ratkaise poliisi, syyttäjä tai edes tuomioistuin, vaan syytetyn puolustus. Tätä periaatetta koskeviin poikkeuksiin tarvitaan todella painavat perusteet. Korkeimman oikeuden päätöksessä on onnistuttu hyvin haettaessa tasapainoa toisaalta kuulemisperiaatteen ja syytetyn tasavertaisen aseman turvaamisen ja toisaalta salassa pidettävien poliisin rikostutkintamenetelmien suojaamisen välillä.

21. Nyt sitten tämäkin "episodi" on saatu (vihdoin) loppuun käydyksi ja hovioikeuden pääkäsittely, jota on odoteltu tässä jutussa jo kauan eli kuukausikaupalla, on päässyt vihdoin alkamaan: Tässä kuten monessa muussakin merkittävässä rikosasiassa kävi siis niin, että rikoksen esitutkinta jatkui vielä tuomioistuinkäsittelyn alettua ja vieläpä sen jälkeen, kun alioikeus on antanut jutussa tuomionsa! Tätä ei toki voida aina ehdottomasti välttää, mutta kun puheena oleva käytännöstä näyttää tulevan Suomessa vähänkin laajemmissa tai vaikeammissa jutuissa pysyvä, eivät asiat näytä olevan oikein rikosprosessista huolehtivien viranomaisten hanskassa. Vangittuna jo pitkään ollut syytetty on tässäkin tapauksessa joutunut odottamaan hovioikeuskäsittelyä aivan liian kauan. Hän joutui käräjäoikeudessa odottamaan käsittelyn päätyttyä vielä monta kuukautta mielentilatutkimusta, johon käräjäoikeus määräsi hänet, vaikka asianosaista kukaan ei edes vaatinut mielentilatutkimuksen suorittamista ja käräjäoikeus itsekin arvioi tuomiossaan, että syytetty oli osoittanut erityistä harkintakykyä ja mielenmalttia.

22. Mahdollisesti käräjä- ja hovioikeudessa on virkamiesmäisen lakonisesti arveltu, että no, kun tuo syytetty on kerran tuomittu elinkautiseen murhasta, niin mikäpä kiire tässä (enää) olisi! Syytetyn puolustus vaati vielä käräjäoikeuden tuomion jälkeen hovioikeudessa syytetyn laskemista tutkintavankeudesta vapaalle jalalle odottamaan hovioikeuden pääkäsittelyä. Syytetyn pitäminen kuukausikaupalla tutkintavankeudessa viranomaisten ja tuomioistuinten kohtuuttomasti pitkittyneen käsittelyn takia ei ole oikein sopusoinnussa syyttömyysolettaman kanssa. Hovioikeus ei kuitenkaan suostunut puolustuksen pyyntöön ja lätkäisi pääkäsittelyn aloittamisajan neljän kuukauden päähän.

23. Kävipä Ulvilan jutussa miten tahansa, niin yksi asia näyttää jo nyt varmalta: Syytetyllä on oikeus saada valtiolta hyvitystä kohtuuttomasti viivästyneen oikeuskäsittelyn takia. Ilmeisesti niin sanottu hyvityslaki on johtanut käytännössä monessa muussakin tapauksessa siihen, ettei oikeudenkäynneissä tavoitella nykyisin enää minkäänlaista joutuisuutta. "Hakekoot sitten pitkittymisen takia korvausta valtiolta."