1. Tuomion oikeusvoimalla, josta ennakkopäätöksessä KKO 2015:82 on kysymys, tarkoitetaan sitä, että lainvoimaisella tuomiolla ratkaistua asiaa ei saa ottaa uudessa oikeudenkäynnissä tutkittavaksi. Ts. sama asia ei voi johtaa kahteen eri käsittelyyn.
2. Tällöin on kyse tarkemmin sanottuna tuomion negatiivisesta oikeusvoimasta (tai oikeusvoimavaikutuksesta, res judicata), joka estää saman asian uudellen tutkinnan. Tämä oikeusvoimavaikutus, josta käytetään esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuissa nimitystä ne bis in idem -kielto ("ei kahdesti samassa asiassa") on vallalla sekä siviili- että rikosprosessissa.
3. Tuomion positiivisella oikeusvoimavalla puolestaan tarkoitetaan sitä, että aiemmin annettu lainvoimainen tuomio on pantava myöhemmässä oikeudenkäynnissä annettavan tuomion perustaksi (oikeustosiseikkana) asiaa uudelleen tutkimatta, jos aiemmassa tuomiossa ratkaistu kysymys on myöhemmässä oikeudenkäynnissä ennakkokysymyksenä. Positiiivinen oikeusvoima liittyy lähinnä vain riita-asioissa annettaviin tuomioihin.
4. Ennakkopäätöksenä julkaistun ratkaisun KKO 2015:82 otsikossa on mainittu ainoastaan kaksi asia- tai hakusanaa, eli ne bis in idem ja asevelvollisuudesta kieltäytyminen. Suomalaisessa oikeuskirjallisuudessa nimikkeet res judicata ja ne bis in idem on toki tunnettu jo yli 150 vuotta, kuten esimerkiksi R.A.Wreden, joka pidetään Suomen prosessioikeuden isänä, ja Tauno Tirkkosen oppikirjoista hyvin ilmenee. He ja monet muut prosessualistit puhuvat kuitenkin oikeusvoimasta (res judicata).
5. Tauno Tirkkonen väitteli vuonna 1933 oikeustieteen tohtoriksi tutkimuksellaan, jonka pääotsikkona on ytimekkäästi "Oikeusvoimasta"; väitöskirja koskee yksinomaan siviiliprosessia. Olisi ollut suotavaa, että korkein oikeus olisi maininnut ennakkopäätöksen otsikossa asiasanana myös käsitteen "rikostuomion oikeusvoima", sillä siitähän tapauksessa on selvällä suomen kielellä ilmaistuna kysymys. Hakusanana olisi tullut mainita myös sana prosessinedellytys, joka tapauksessa puuttui.
6. Todettakoon tässäkin yhteydessä, ettei korkein oikeus viitannut nytkään perusteluissaan kertaakaan oikeuskirjalisuudessa esitettyihin kannanottoihin, vaikka syytä olisi toki ollut. Korkeimman oikeuden esittämät oikeusvoimaa koskevat yleiset kannanotot on nimittäin kerrottu oikeuskirjallisuudessa jo aikoja sitten ja vieläpä useita kertaa. Mutta se oikeuskulttuuri, se oikeuskulttuuri, siis oikeastaan sen vajavaisuus. Perustelujen valossa vaikuttaa siltä, että muuan venäläinen herra nimeltään Zolotukhin on ottanut oikeuslähteenä esimerkiksi Tauno Tirkkosesta oikean selkävoiton. Niin ihastunut korkein oikeus nimittäin tuntuu olevan hänen "tapauksestaan".
7. Mutta menkäämme päivän "epistolatekstiin" eli ratkaisuun KKO 2015:82, jonka korkein oikeus antoi tänään. Siinä on - jälleen kerran - kysymys puhtaasti prosessoikeudellisesta tapauksesta. Mutta sellaisista asioista ja tapauksista on ollut kysymys myös ratkaisuissa KKO 2015:75, 2015:76, 2015:77, 2015:78, 2015:79, 2015:80 ja 2015:81 selostetuissa tapauksissa. Siis perä perää kahdeksan (8) prosessioikeudellista ennakkopäätöstä noin 2-3 viikon aikana! Mistä näitä oikein putkahtaa koko ajan "korkkiin"? Mikä oudointa, kaikki em. tapaukset on ratkaistu alemmissa oikeusasteissa, siis käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa (yksi maaoikeudessa) toisin kuin KKO on sittemmin tehnyt, siis yksinkertaisesti väärin, jos sellaista sanontaa sallitaan käyttää. Missä ihmeessä luuraa tuomioistuinten prosessioikeudellinen taito ja osaaminen? Sen suhteen tilanne näyttää varsin pahalta.
KKO 2015:82
8. Yksi kannetta ja syytettä koskeva ehdoton prosessinedellytys (oikeudenkäyntiedellytys) on, että sama asia ei saa olla lainvoimaisesti jo aiemmin ratkaistu. Edellytyksen ehdottomuus tarkoittaa sitä, että tuomioistuimen tulee ottaa edellytys viran puolesta (ex officio) huomioon, vaikka asianosainen (vastaaja) ei olisi tehnyt väitettä edellytyksen puuttumisesta.
9. Näin on tapahtunut ratkaisussa 2015:82, sillä kuten korkeimman oikeuden perustelujen kappaleesta 11 ilmenee, valittaja A ei ollut esittänyt oikeusvoimaa koskevaa väitettä yhdessäkään oikeusasteessa, ei käräjäoikeudessa, ei hovioikeudessa eikä edes korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus on "tarttunut" edellytykseen ja sen puutteeseen omasta aloitteestaan.
10. Tapauksessa Kanta-Hämeen käräjäoikeus oli ensin vuonna 2010 lainvoiman saaneella tuomiolla hylännyt syyttäjän A:ta vastaan nostaman syytteen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä. Käräjäoikeus oli katsonut, että Jehovan todistajana A olisi oikea-aikaisella hakemuksella saanut lykkäystä asevelvollisuuden suorittamisesta ja että A oli erehdyksen vuoksi jättänyt tekemättä lykkäyshakemuksen ennen laissa (ns. vapautuslaki) säädetyn 25-vuoden ikärajan täyttymistä; A oli hakenut ensimmäisen kerran lykkäystä Jehovan todistajajiin kuulumisen perustella vasta 26 vuotta täytettyään. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan A ei ollut tahallisesti ilman syytä kieltäytynyt asevelvollisuuden suorittamisesta ja hylkäsi tällä perusteella syyteen.
11. Vuonna 2011 A oli määrätty uudelleen aseellisen palvelukseen Panssariprikaatissa, jolloin hän oli palveluspaikkaansa saapuessaan kieltäytynyt jälleen palvelusta suorittamasta vedoten jäsenyyteensä Jehovan todistajissa. Syyttäjä nosti A:ta vastaan uuden syytteen asevelvollisuudesta kieltäytymisestä (AsevelvollisuusL 118 §). A vetosi samoihin seikkoihin kuin oli tehnyt jo vuonna 2010. Kanta-Hämeen käräjäoikeus tutki syytteen, koska kysymys oli uudesta kieltäytymisestä, mutta hylkäsi sen (perustelujen kappale 9). Helsingin hovioikeus, jonne syyttäjä valitti, sen sijaan tuomitsi A:n asevelvollisuudesta kieltäytymisestä 172 päiväksi vankeuteen (kappale 10).
12. Korkein oikeus, jonne A valitti, puolestaan katsoi, että molemmat syytteet, jotka oli siis nostettu vuosina 2010 ja 2011, perustuivat olennaisilta osin samoihin seikkoihin eli samaan tekoon, jolloin käräjäoikeuden 2010 antama lainvoimaisen tuomion oikeusvoima ne bis in idem -säännön mukaisesti esti jälkimmäisen eli uuden syytteen tutkimisen. Korkein oikeus kumosi hovioikeuden tuomion ja vapautti A:n hänelle tuomitusta rangaistuksesta.
13. Oliko uudessa syytteessä kyse samasta teosta (asiasta), josta A oli vuonna 2010 annettulla käräjäoikeuden tuomiolla jo vapautettu? Korkeimman oikeuden mukaan oli, mutta oliko sittenkään? Vastakkaista mielipidettäkin voidaan nimittäin pätevin syin ja perustein puoltaa. Näyttäisi siltä, että korkeimman oikeuden kanta perustuu paljon tai ainakin lähinnä kohtuussyihin eli siihen, että olisi kohtuutonta, jos Jehovan todistajiin kuuluva A olisi joutunut suorittamaan pitkähkön vankeusrangaistuksen, josta kaikki muut samaan uskontokuntaan kuuluvat vapautuslain nojalla vapautuvat helposti, jos vain ovat huomanneet pyytää lykkäystä asevelvollisuuden suorittamisesta ennen kuin ovat täyttäneet 25 vuotta.
14. Tapauksessa on ainakin kolme vahvaa tosiseikkaa eli perustetta, joiden osalta syytteessä kuvatut teot eroavat toisistaan. Ensiksi A:n syyksi väitettyjen rikosten tekoajat ovat erilaiset ja niiden välillä on kulunut aikaa reilu puolitoista vuotta. Toiseksi tapauksessa on kyse myös kahdesta eri ja myös eri vuosina annetuista palvelukseenastumismääräyksestä, joita A oli syytteiden mukaan rikkonut. Kolmanneksi A:n syyksi jälkimmäisessä syytteessä mainittu teko on edellyttänyt häneltä uutta arviointia ja päätöksentekoa. Nämä seikat puoltavat vahvasti sitä, että kysymyksessä on ollut kaksi eri tekoa ja asiaa, jolloin ne bis in idem -sääntö ei tule sovellettavaksi.
15. Korkein oikeus on päätynyt toisenlaiseen kantaan vain sillä perusteella, että A:n motiivi oli ollut molemmilla kerroilla sama eli se, ettei hän voinut eikä hänen olisi tarvinnut astua aseeelliseen palvelukseen eikä suorittaa edes siviilipalvelua, jos hän olisi huomannut kutsuntatilaisuuteen tullessaan hakea Jehovan todistajiin kuulumisen perusteella lykkäystä palvelukseen ennen kuin hän täytti 25. Tätä A ei ollut huomannut tehdä, mikä johtui A:n mukaan erehdyksestä. Korkein oikeus katsoi, että tämä seikka eli A:n mainitsema erehdys ja siihen perustuva käsitys tahallisuuden puuttumisesta oli ratkaistu jo käräjäoikeuden 2010 antamalla lainvoiman saaneella tuomiolla.
16. Kuten sanottu, asiasta voidaan olla eri mieltä ja katsoa, että konkreettiset oikeustosiseikat, eli 1) eri teko, 2) erilaiset ja eri aikoina annetut palvelusmääräykset ja 3) A:n kaksi eri harkintaan perustuneet kieltäytymiset ovat konstituoineet kaksi eri tekoa myös harkittaessa esillä olevaa oikeusvoimakysymystä eli ne bis in idem -säännön soveltamista. Korkeimman oikeuden näkökanta perustuu lähinnä vain puolustukseen väittämään erehdykseen ja siitä johdettuun tahallisuuden puuttumiseen. A oli kuitenkin tahallaan jättänyt noudattamatta kahta eri palvelukseensaapumismääräystä.
17. Korkeimman oikeuden voidaan sanoa ratkaisseen tapauksen kohtuullisuuden ja jonkinlaisen yhdenvertaisuuden perusteella. Kyse on ollut siitä, että A on haluttu uskonnollisen vakaumuksensa armahtaa suhteellisen ankaran ehdottoman eli noin puolen vuoden pituisen vankeusrangaistuksen suorittamisesta. Kohtuullinen ja inhimillinen lopputulos näyttää ratkaisseen korkeimman oikeuden omaksuman kannan oikeusvoimakysymyksessä. Ensin on päätetty lopputuloksesta eli siitä, ettei syytettä voida ko. olosuhteissa hyväksyä ja vasta tämän jälkeen ryhdytty pohtimaan, mitkä voisivat olla päätöksen perustelut, syytteen hylkääminen vai sen tutkimatta jättäminen oikeusvoiman perusteella.
18. Yhtä lailla inhimilliseen ja kohtuulliseen lopputulokseen olisi päädytty, jos korkein oikeus olisi omaksunut käräjäoikeuden puheenjohtajana toimineen laamanni Juhani Hirvosen (1947-2013) mielipiteen. Juhani Hirvonen oli arvostettu tuomari ja prosessioikeuden asiantuntija; hänellä oli OM:n lainsäädäntöneuvoksena ratkaiseva osuus riita-asiain oikeudenkäynnin uudistamisessa ja ROL:a koskevan ehdotuksen ja hallituksen esitysluonnoksen hän taisi tehdä yksinään. Hirvosen johtama käräjäoikeus otti 2011 uuden syytteen tutkittavaksi, koska asiassa oli, niin kuin tietenkin olikin, kysymys A:n "uuudesta kieltäytymisestä" (perustelujen kappale 9). Hän kuitenkin hylkäsi syytteen aiemmin annetun ja lainvoiman saaneen tuomion vahvan todistusvaikutuksen perusteella; ei siis tuomion positiivisen oikeusvoiman nojalla. Tämä näkyy selvästi käräjäoikeuden tuomion perusteluista. Oikea ratkaisu Hirvoselta, ilman muuta.
19. Lisäys 12.11. - Ylen Hämeen aluetoimituksen 12.11. julkaiseman uutisen mukaan A joutui suorittamaan hovioikeuden hänelle tuomitseman vankeusrangaistuksen. Korkeimman oikeuden ratkaisu tuli siis A:n kannalta myöhään. Hovioikeuden tuomio on annettu 1.2.2013, mutta korkein oikeus ratkaisi asian vasta 11.11.2015 antamallaan päätöksellä, jolloin hovioikeuden tuomiosta oli kulunut siis hieman yli 2,5 vuotta. Korkeimman oikeuden ratkaisuista ei ilmene, oliko A pyytänyt valituksessaan hovioikeuden tuomitseman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon keskeyttämistä. Todennäköisesti oli, mutta pyyntöön ei ole suostuttu.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste prosessinedellytykset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste prosessinedellytykset. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
torstai 5. marraskuuta 2015
976. KKO 2015:79. Tuomioistuimen toimivalta, välituomio
1. Eilisessä blogijutussa kommentoin eilen annettua korkeimman oikeuden ennakkopäätöstä KKO 2015:78, jossa on kysymys tuomioistuimen päätösvaltaisuudesta ja jutun palauttamisesta. Prosessioikeutta koskevia kysymyksiä kumpikin.
2. Nyt on uusi päivä ja uudet kujeet! Tänään korkein oikeus on antanut ennakkopäätöksen KKO 2015:79, ja kuinka ollakaan, myös osa siinä ratkaistuista kysymyksistä - vieläpä merkittävä osa - koskee niin ikään prosessioikeutta. Ei siis päivää ilman prosessioikeutta - edes korkeimmassa oikeudessa! Tapauksesssa on kysymys tuomioistuimen asiallisesta toimivallasta ja välituomion antamisen edellytyksistä.
KKO 2015:79
3. Kiinteistöjen omistajat A, B, C ja D (valittajat ) hakivat lunastustoimikunnalta maa-aineslain 9 §:n mukaista lunastustoimitusta, jossa heille määrättäisiin korvauksia X Oy:n kallioainesten ottamisen yhteydessä tekemien räjäytysten heidän omistamilleen rakennuksille aiheuttamista vahingoista ja louhintatyön aiheuttamasta kiinteistöjen arvojen alentumisesta. X Oy väitti, että vahingonkorvausvaatimukset kuuluivat yleisen tuomioistuimen ratkaistaviksi. Vaatimuksia ei siten saisi tutkia lunastustoimituksessa eikä maaoikeudessa.
2. Nyt on uusi päivä ja uudet kujeet! Tänään korkein oikeus on antanut ennakkopäätöksen KKO 2015:79, ja kuinka ollakaan, myös osa siinä ratkaistuista kysymyksistä - vieläpä merkittävä osa - koskee niin ikään prosessioikeutta. Ei siis päivää ilman prosessioikeutta - edes korkeimmassa oikeudessa! Tapauksesssa on kysymys tuomioistuimen asiallisesta toimivallasta ja välituomion antamisen edellytyksistä.
KKO 2015:79
3. Kiinteistöjen omistajat A, B, C ja D (valittajat ) hakivat lunastustoimikunnalta maa-aineslain 9 §:n mukaista lunastustoimitusta, jossa heille määrättäisiin korvauksia X Oy:n kallioainesten ottamisen yhteydessä tekemien räjäytysten heidän omistamilleen rakennuksille aiheuttamista vahingoista ja louhintatyön aiheuttamasta kiinteistöjen arvojen alentumisesta. X Oy väitti, että vahingonkorvausvaatimukset kuuluivat yleisen tuomioistuimen ratkaistaviksi. Vaatimuksia ei siten saisi tutkia lunastustoimituksessa eikä maaoikeudessa.
4. Lunastustoimikunta katsoi, että sillä oli toimivalta tutkia korvausvaatimukset maa-aineslain 9 §:n mukaisessa lunastustoimituksessa vain sellaisten kiinteistöjen osalta, jotka sijaitsivat säännöksessä tarkoitetulla tavalla maa-ainesten ottoalueen lähistöllä. Koska valittajien kiinteistöt sijaitsivat huomattavasti yli puolen kilometrin etäisyydellä louhinta-alueesta, ei mainittu läheisyysedellytys niiden kohdalla täyttynyt. Lunastustoimikunta on kuitenkin säännöksen tulkinnanvaraisuuden vuoksi ja prosessitaloudellisista syistä tutkinut muutoksenhakijoiden korvausvaatimukset, mutta hylännyt ne.
5. Valittajien tekemien valitusten johdosta maaoikeus - tarkemmin sanottuna Etelä-Savon käräjäoikeus maaoikeutena - arvioi antamassaan välituomiossa kysymystä, voitiinko korvausvaatimukset tutkia maa-aineslain 9 §:n mukaisessa lunastustoimituksessa lunastustoimikunnan tavoin siitä lähtökohdasta, sijaitsivatko kiinteistöt maa-ainesten ottamispaikan lähistöllä. Maaoikeus on katsonut, että valittajien omistamat tai hallitsemat kiinteistöt eivät sijainneet louhosalueen lähistöllä ja että heidän tuli esittää korvausvaatimuksensa yleisessä tuomioistuimessa. Tämän vuoksi maaoikeus on hylännyt valittajien vaatimukset korvausvaatimusten ratkaisemisesta lunastustoimituksessa.
6. Korkein oikeus myönsi A:lle, B:lle, C:lle ja D:lle valitusluvan. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys ensiksikin asiallisesta toimivallasta eli siitä, voidaanko valittajien vaatimukset ratkaista maa-aineslain 9 §:n mukaisessa lunastustoimituksessa. Toiseksi asiassa oli kysymys on siitä, onko maaoikeus voinut ratkaista asian välituomiolla.
7. En ryhdy tässä selostamaan korkeimman oikeuden ratkaisua tarkemmin. Totean vain, että korkein oikeus päätyi kummankin mainitun kysymyksen osalta erilaiseen lopputulokseen kuin maaoikeus. Korkeimman oikeuden ratkaisu on kummankin kysymyksen osalta epäilyksittä oikea.
8. Päätöksessään korkein oikeus katsoi, että korvausvaatimukset kiinteistöille aiheutuneista vahingoista voitiin tutkia maa-aineslain 9 §:n mukaisessa lunastustoimituksessa (perustelujen kohdat 8-12) - niistä ei siten tarvinnut nostaa kannetta käräjäoikeudessa - ja että korvausvaatimusten tutkimisen edellytyksenä ei ollut se - kuten maaoikeus oli todennut - että kiinteistöjen tuli sijaita maa-aineisten ottamispaikan vieressä tai lähistöllä.
9. Toiseksi korkein oikeus totesi maaoikeuden menetelleen virheellisesti, kun se oli antanut asiassa välituomion (kohdat 13-16). Maaoikeuden ratkaisemat kysymykset eivät olleet sellaisia ennakkoluonteisia kysymyksiä, jotka voitaisiin ratkaista OK 22 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan välituomiolla. Maaoikeuden todettiin menettelleen virheellisesti myös ratkaistessaan prosessinedellyksiin (oikeudenkäyntiedellytyksiin) kuuluvan kysymyksen tuomioistuimen asiallisesta toimivallasta välituomiolla; se olisi tullut ratkaista OK 16 luvun 2 §:n mukaan erillisellä päätöksellä (perustelujen kappale 12).
10. Tämäkin tapaus ansaitsee blogissa jo tutuksi tulleen loppukaneetin: Enemmän tarkkuutta peliin, arvoisat tuomarit! On varsin huolestuttavaa, jos muutoksenhakuasteena toimiva tuomioistuin ei hallitse kysymystä välituomion antamisen edellytyksistä tai soveltamisalasta eikä näytä tietävän, että prosessinedellytyksiin kuuluva kysymys ratkaisuelimen asiallisesta toimivallasta ratkaistaan erillisellä päätöksellä, ei suinkaan välituomiolla.
keskiviikko 4. marraskuuta 2015
975. KKO 2015:78:Käräjäoikeuden päätösvaltaisuus
1. Termillä prosessinedellytykset tai oikeudenkäyntiedellytykset tarkoitetaan sellaisia seikkoja tai asianhaaroja, joiden tulee olla olemassa, jotta itse pääasia eli kantajan kanne (vastaavasti syyttäjän syyte) voitaisiin ottaa tuomioistuimessa tutkittavaksi ja ratkaistavaksi. Prosessinedellytyksiä koskevien säännösten avulla lainsäätäjä on pyrkinyt luomaan takeet kanteen asianmukaiselle käsittelylle oikeudenkäynnissä.
2. Prosessinedellytykset on tapana jakaa oikeuskirjallisuudessa neljään ryhmään, eli a) tuomioistuimia, b) asianosaisia, c) jutun vireillepanoa ja d) itse asiaa koskeviin prosessinedellytyksiin. Nyt selostettavassa tapauksessa (KKO 2015:78) on kysymys yhdestä tuomioistuimia koskevasta prosessinedellytyksestä eli tarkemmin sanottua tuomioistuimen kokoonpanon laillisuudesta tai päätösvaltaisuudesta. Tämä edellyttää mm., että oikeusistuimessa on lain mukaan oikea lukumäärä tuomareita.
3. Prosessinedellytykset ovat joko ehdottomia (absoluuttisia) tai tahdonvaltaisia (dispositiivisia). Edelliset ovat niin keskeisiä oikeudenkäynnin laillisuuden takeita, että mahdollinen puute niissä on tuomioistuimen otettava huomioon ex officio eli viran puolesta riippumatta siitä, onko vastaja tehnyt väitteen edellytyksen puuttumisesta. Jonkin ehdottoman prosessinedellytyksen puute johtaa yleensä siihen, ettei kannetta tai syytettä voida lainkaan tutkia. Tahdonvaltaiset prosessinedellytykset puolestaan koskevat vähemmän keskeisiä menettelyllisiä seikkoja, joita tuomioistuin ei noteeraa viran puolesta, vaan joiden tutkiminen edellyttää, että vastaaja (syytetty) tekee ensin väitteen (prosessiväite) tietyn edellytyksen puuttumisesta. Jollei väitettä tehdä, puute korjaantuu itsestään.
4. Käräjäoikeus on nykyisin pääsäännön mukaan päätösvaltainen rikosasiassa, kun tuomioistuimessa on lainoppinut puheenjohtaja ja kaksi lautamiestä; vielä jokin aika sitten lautamiehiä tuli olla kolme (OK 2:1.1). Käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa myös kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa, jos sitä asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna (OK 2:1.2). Esimerkiksi Ulvilan murhajutussa tai parhaillaan käsitetävässä Jari Aarniota ym. vastaan ajettavassa rikosjutussa käräjäoikeus istuu kolmen lainoppineen jäsenen muodostamassa kokoonpanossa.
5. Nyt esillä olevassa tapauksessa on kysymys siitä, oliko käräjäoikeus voinut ratkaista rikosasian yhden jäsenen kokoonpanossa, jolloin käräjäoikeudessa on siis vain lainoppinut puheenjohtaja; tästä säädetään OK 2 luvun 6 §:n 1 momentissa. Lainkohdan mukaan edellytyksenä on, että mistään syytteestä tarkoitetusta yksittäisestä rikoksesta ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin vankeutta enintään kaksi vuotta, tai se, että syytteessä tarkoitettu yksittäinen rikos on jokin lainkohdassa luetelluista rikoksista, jotka koskevat lähinnä tiettyjä omaisuusrikoksia.
6. Ennakkopäätöksessä KKO 2015:78 selostetussa tapauksessa Keski-Suomen käräjäoikeus oli ainoastaan puheenjohtajan muodostamassa kokoonpanossa, siis ilman lautamieheiä, käsitellyt ja ratkaissut jutun, jossa syytetylle oli vaadittu rangaistusta, paitsi kahdesta pahoinpitelystä, jotka lain mukaan voidaan ratkaista yksijäsenisessä kokoonpanossa, myös lapsen seksuaalisesta hyväkiykäytöstä (RL 20:6). Vm. rikoksesta enimmäisrangaistukseksi on säädetty vankeutta neljä vuotta, eli ankarampi rangaistus kuin edellä mainitut kaksi vuotta vankeutta. Ko. rikos ei ole myöskään mikään OK 2 luvun 6 §:n 1 momentissa luetelluista rikoksista, joissa käräjäoikeus on päätösvaltainen yhden jäsenen kokoonpanossa.
7. Käräjäoikeus ei siten selvästikään ollut päätösvaltainen tutkimaan ja ratkaisemaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa asiaa yhden tuomarin kokoonpanossa. Koska tuomioistuimen päätösvaltaisuus on ehdoton prosessinedellytys, käräjäoikeuden ei olisi tullut tutkia asiaa yhden tuomarin kokoonpanossa, vaikkei vastaaja tehnyt väitettä päätösvaltaisuuden puuttumisesta.
8. Vaasan hovioikeuden, jonne syytetty valitti tuomiosta, olisi pitänyt ottaa mainitun ehdottoman prosessinedellytyksen puuttuminen huomioon viran puolesta, vaikka vastaaja ei ollut tehnyt myöskään hovioikeudessa prosessiväitettä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut - ehkä hovioikeus ei vain huomannut puutetta - vaan hovioikeus toimitti pääkäsittelyn, tutki jutun myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta ja korotti rikoksista A:lle tuomittua yhteistä rangaistusta kolmella kuukaudella.
9. Korkein oikeus, jonne syytetty A valitti, oli kuitenkin tarkkana ja havaitsi tapahtuneen prosessivirheen. Vaikkei A tehnyt edes ylimmässä oikeudessa väitettä käräjäoikeuden päätösvaltaisuuden puuttumisesta, korkein oikeus reagoi viran puolesta (ex officio) asiaan ja informoi, kuten kuulemisperiaatteen asianmukainen noudattaminen edellyttää, A:ta sanotusta seikasta ja varasi hänelle tilaisuuden lausua siitä. Myös syyttäjältä ja asianomistaja B:tä pyydettiin lausumat, jotka myös annettiin.
KKO 2015:78
10. Korkein oikeus totesi käräjäoikeuden päätösvaltaisuutta koskevan virheen ja katsoi, aivan oikein, ettei virhe ollut korjaantunut sillä, että asia on valitusvaiheessa käsitelty laillisessa kokoonpanossa hovioikeudessa (perustelujen kohdat 11-17). Tämä on varsin selvä asia, joten perusteluissa ei olisi välttämättä tarvinnut viitata jo hieman vanhoihin EIT:n ratkaisuihin (kappale 14). Virheen johdosta asia tuli palauttaa takaisin käräjäoikeuteen.
11. Oikeuskirjallisuuteen korkein oikeus ei yleensä koskaan viittaa perusteluissaan, eikä tätä "ihmettä" tapahtunut nytkään, vaikka myös jutun palauttamisesta on Suomessa kirjoitettu runsaasti; vm. seikka todetaan myös KKO:n perusteluissa (kappale 20). Oikeuskirjallisuuden kannanottoja toki seurataan korkeimmassa oikeudessa tarkasti, mutta niihin "ei vaan ole lupa" viitata ratkaisujen perusteluissa. Jos mainitunlainen asia olisi käsitelty Ruotsin HD:ssa, olisi perusteluissa hyvin todennäköisesti ollut pari kolme viittausta siitä, mitä oikeuskirjallisuudessa on asiasta esitetty. Oikeuskirjallisuuden poisjättäminen ja sivuuttaminen ratkaisujen perusteluista lienee presidentti Pauliine Koskelon nimenomainen tahto tai suositus. Saa nähdä, muuttuuko korkeimmasa oikeudessa tässä(kään) suhteessa mikään, kun talo saa uuden presidentin ensi vuoden alussa.
12. Korkein oikeus on pohtinut myös kysymystä ns. osittaisesta lainvoimasta. Kyse on siitä, tuliko asia palauttaa käräjäoikeuteen kokonaisuudessaan, eli lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ohella myös pahoinpitelyrikosten osalta, vaikka käräjäoikeuden virhe koski vain hyväksikäyttörikoksen tutkimista yksijäsenisessä kokoonpanossa. Tätä kysymystä on pohdittu pro et contra näkökohtien valossa, kuten pitikin tehdä, ja päädytty siihen, että tapauksessa oli erityisiä syitä sille, juttu käsitellään palautuksen jälkeen käräjäoikeudessa uudelleen kaikkien kolmen syytekohdan ja korvausvaatimusten osalta (kappale 22). Oikeusneuvos Koponen oli toisella kannalla, mutta hänen perustelunsa, niin analyyttisiä kuin ne ovatkin, vaikuttavat minusta hieman hiusten halkomiselta ja lähestulkoon näpertelyltä. Koko ratkaisu olisi saattanut menettää "parhaan teränsä", jos korkein oikeus olisi päätynyt jutun palauttamiseen ainoastaan kahden syytekohdan osalta.
13. Myös tämän oikeustapauskommenttin loppukaneetiksi sopisivat sanat, joita olen aiemminkin näissä yhteyksissä käyttänyt: Enemmän tarkkuutta peliin, arvoisat tuomarit! Hyvän tuomarin perusominaisuuksiin kuuluu, niin alioikeudessa kuin hovioikeudessakin, ehdottomien prosessinedellytysten tarkastaminen ja reagointi niiden puuttumisen johdosta.
2. Prosessinedellytykset on tapana jakaa oikeuskirjallisuudessa neljään ryhmään, eli a) tuomioistuimia, b) asianosaisia, c) jutun vireillepanoa ja d) itse asiaa koskeviin prosessinedellytyksiin. Nyt selostettavassa tapauksessa (KKO 2015:78) on kysymys yhdestä tuomioistuimia koskevasta prosessinedellytyksestä eli tarkemmin sanottua tuomioistuimen kokoonpanon laillisuudesta tai päätösvaltaisuudesta. Tämä edellyttää mm., että oikeusistuimessa on lain mukaan oikea lukumäärä tuomareita.
3. Prosessinedellytykset ovat joko ehdottomia (absoluuttisia) tai tahdonvaltaisia (dispositiivisia). Edelliset ovat niin keskeisiä oikeudenkäynnin laillisuuden takeita, että mahdollinen puute niissä on tuomioistuimen otettava huomioon ex officio eli viran puolesta riippumatta siitä, onko vastaja tehnyt väitteen edellytyksen puuttumisesta. Jonkin ehdottoman prosessinedellytyksen puute johtaa yleensä siihen, ettei kannetta tai syytettä voida lainkaan tutkia. Tahdonvaltaiset prosessinedellytykset puolestaan koskevat vähemmän keskeisiä menettelyllisiä seikkoja, joita tuomioistuin ei noteeraa viran puolesta, vaan joiden tutkiminen edellyttää, että vastaaja (syytetty) tekee ensin väitteen (prosessiväite) tietyn edellytyksen puuttumisesta. Jollei väitettä tehdä, puute korjaantuu itsestään.
4. Käräjäoikeus on nykyisin pääsäännön mukaan päätösvaltainen rikosasiassa, kun tuomioistuimessa on lainoppinut puheenjohtaja ja kaksi lautamiestä; vielä jokin aika sitten lautamiehiä tuli olla kolme (OK 2:1.1). Käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa myös kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa, jos sitä asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi on pidettävä perusteltuna (OK 2:1.2). Esimerkiksi Ulvilan murhajutussa tai parhaillaan käsitetävässä Jari Aarniota ym. vastaan ajettavassa rikosjutussa käräjäoikeus istuu kolmen lainoppineen jäsenen muodostamassa kokoonpanossa.
5. Nyt esillä olevassa tapauksessa on kysymys siitä, oliko käräjäoikeus voinut ratkaista rikosasian yhden jäsenen kokoonpanossa, jolloin käräjäoikeudessa on siis vain lainoppinut puheenjohtaja; tästä säädetään OK 2 luvun 6 §:n 1 momentissa. Lainkohdan mukaan edellytyksenä on, että mistään syytteestä tarkoitetusta yksittäisestä rikoksesta ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin vankeutta enintään kaksi vuotta, tai se, että syytteessä tarkoitettu yksittäinen rikos on jokin lainkohdassa luetelluista rikoksista, jotka koskevat lähinnä tiettyjä omaisuusrikoksia.
6. Ennakkopäätöksessä KKO 2015:78 selostetussa tapauksessa Keski-Suomen käräjäoikeus oli ainoastaan puheenjohtajan muodostamassa kokoonpanossa, siis ilman lautamieheiä, käsitellyt ja ratkaissut jutun, jossa syytetylle oli vaadittu rangaistusta, paitsi kahdesta pahoinpitelystä, jotka lain mukaan voidaan ratkaista yksijäsenisessä kokoonpanossa, myös lapsen seksuaalisesta hyväkiykäytöstä (RL 20:6). Vm. rikoksesta enimmäisrangaistukseksi on säädetty vankeutta neljä vuotta, eli ankarampi rangaistus kuin edellä mainitut kaksi vuotta vankeutta. Ko. rikos ei ole myöskään mikään OK 2 luvun 6 §:n 1 momentissa luetelluista rikoksista, joissa käräjäoikeus on päätösvaltainen yhden jäsenen kokoonpanossa.
7. Käräjäoikeus ei siten selvästikään ollut päätösvaltainen tutkimaan ja ratkaisemaan lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskevaa asiaa yhden tuomarin kokoonpanossa. Koska tuomioistuimen päätösvaltaisuus on ehdoton prosessinedellytys, käräjäoikeuden ei olisi tullut tutkia asiaa yhden tuomarin kokoonpanossa, vaikkei vastaaja tehnyt väitettä päätösvaltaisuuden puuttumisesta.
8. Vaasan hovioikeuden, jonne syytetty valitti tuomiosta, olisi pitänyt ottaa mainitun ehdottoman prosessinedellytyksen puuttuminen huomioon viran puolesta, vaikka vastaaja ei ollut tehnyt myöskään hovioikeudessa prosessiväitettä. Näin ei kuitenkaan tapahtunut - ehkä hovioikeus ei vain huomannut puutetta - vaan hovioikeus toimitti pääkäsittelyn, tutki jutun myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön osalta ja korotti rikoksista A:lle tuomittua yhteistä rangaistusta kolmella kuukaudella.
9. Korkein oikeus, jonne syytetty A valitti, oli kuitenkin tarkkana ja havaitsi tapahtuneen prosessivirheen. Vaikkei A tehnyt edes ylimmässä oikeudessa väitettä käräjäoikeuden päätösvaltaisuuden puuttumisesta, korkein oikeus reagoi viran puolesta (ex officio) asiaan ja informoi, kuten kuulemisperiaatteen asianmukainen noudattaminen edellyttää, A:ta sanotusta seikasta ja varasi hänelle tilaisuuden lausua siitä. Myös syyttäjältä ja asianomistaja B:tä pyydettiin lausumat, jotka myös annettiin.
KKO 2015:78
10. Korkein oikeus totesi käräjäoikeuden päätösvaltaisuutta koskevan virheen ja katsoi, aivan oikein, ettei virhe ollut korjaantunut sillä, että asia on valitusvaiheessa käsitelty laillisessa kokoonpanossa hovioikeudessa (perustelujen kohdat 11-17). Tämä on varsin selvä asia, joten perusteluissa ei olisi välttämättä tarvinnut viitata jo hieman vanhoihin EIT:n ratkaisuihin (kappale 14). Virheen johdosta asia tuli palauttaa takaisin käräjäoikeuteen.
11. Oikeuskirjallisuuteen korkein oikeus ei yleensä koskaan viittaa perusteluissaan, eikä tätä "ihmettä" tapahtunut nytkään, vaikka myös jutun palauttamisesta on Suomessa kirjoitettu runsaasti; vm. seikka todetaan myös KKO:n perusteluissa (kappale 20). Oikeuskirjallisuuden kannanottoja toki seurataan korkeimmassa oikeudessa tarkasti, mutta niihin "ei vaan ole lupa" viitata ratkaisujen perusteluissa. Jos mainitunlainen asia olisi käsitelty Ruotsin HD:ssa, olisi perusteluissa hyvin todennäköisesti ollut pari kolme viittausta siitä, mitä oikeuskirjallisuudessa on asiasta esitetty. Oikeuskirjallisuuden poisjättäminen ja sivuuttaminen ratkaisujen perusteluista lienee presidentti Pauliine Koskelon nimenomainen tahto tai suositus. Saa nähdä, muuttuuko korkeimmasa oikeudessa tässä(kään) suhteessa mikään, kun talo saa uuden presidentin ensi vuoden alussa.
12. Korkein oikeus on pohtinut myös kysymystä ns. osittaisesta lainvoimasta. Kyse on siitä, tuliko asia palauttaa käräjäoikeuteen kokonaisuudessaan, eli lapsen seksuaalisen hyväksikäytön ohella myös pahoinpitelyrikosten osalta, vaikka käräjäoikeuden virhe koski vain hyväksikäyttörikoksen tutkimista yksijäsenisessä kokoonpanossa. Tätä kysymystä on pohdittu pro et contra näkökohtien valossa, kuten pitikin tehdä, ja päädytty siihen, että tapauksessa oli erityisiä syitä sille, juttu käsitellään palautuksen jälkeen käräjäoikeudessa uudelleen kaikkien kolmen syytekohdan ja korvausvaatimusten osalta (kappale 22). Oikeusneuvos Koponen oli toisella kannalla, mutta hänen perustelunsa, niin analyyttisiä kuin ne ovatkin, vaikuttavat minusta hieman hiusten halkomiselta ja lähestulkoon näpertelyltä. Koko ratkaisu olisi saattanut menettää "parhaan teränsä", jos korkein oikeus olisi päätynyt jutun palauttamiseen ainoastaan kahden syytekohdan osalta.
13. Myös tämän oikeustapauskommenttin loppukaneetiksi sopisivat sanat, joita olen aiemminkin näissä yhteyksissä käyttänyt: Enemmän tarkkuutta peliin, arvoisat tuomarit! Hyvän tuomarin perusominaisuuksiin kuuluu, niin alioikeudessa kuin hovioikeudessakin, ehdottomien prosessinedellytysten tarkastaminen ja reagointi niiden puuttumisen johdosta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)