2. Nyt on uusi päivä ja uudet kujeet! Tänään korkein oikeus on antanut ennakkopäätöksen KKO 2015:79, ja kuinka ollakaan, myös osa siinä ratkaistuista kysymyksistä - vieläpä merkittävä osa - koskee niin ikään prosessioikeutta. Ei siis päivää ilman prosessioikeutta - edes korkeimmassa oikeudessa! Tapauksesssa on kysymys tuomioistuimen asiallisesta toimivallasta ja välituomion antamisen edellytyksistä.
KKO 2015:79
3. Kiinteistöjen omistajat A, B, C ja D (valittajat ) hakivat lunastustoimikunnalta maa-aineslain 9 §:n mukaista lunastustoimitusta, jossa heille määrättäisiin korvauksia X Oy:n kallioainesten ottamisen yhteydessä tekemien räjäytysten heidän omistamilleen rakennuksille aiheuttamista vahingoista ja louhintatyön aiheuttamasta kiinteistöjen arvojen alentumisesta. X Oy väitti, että vahingonkorvausvaatimukset kuuluivat yleisen tuomioistuimen ratkaistaviksi. Vaatimuksia ei siten saisi tutkia lunastustoimituksessa eikä maaoikeudessa.
4. Lunastustoimikunta katsoi, että sillä oli toimivalta tutkia korvausvaatimukset maa-aineslain 9 §:n mukaisessa lunastustoimituksessa vain sellaisten kiinteistöjen osalta, jotka sijaitsivat säännöksessä tarkoitetulla tavalla maa-ainesten ottoalueen lähistöllä. Koska valittajien kiinteistöt sijaitsivat huomattavasti yli puolen kilometrin etäisyydellä louhinta-alueesta, ei mainittu läheisyysedellytys niiden kohdalla täyttynyt. Lunastustoimikunta on kuitenkin säännöksen tulkinnanvaraisuuden vuoksi ja prosessitaloudellisista syistä tutkinut muutoksenhakijoiden korvausvaatimukset, mutta hylännyt ne.
5. Valittajien tekemien valitusten johdosta maaoikeus - tarkemmin sanottuna Etelä-Savon käräjäoikeus maaoikeutena - arvioi antamassaan välituomiossa kysymystä, voitiinko korvausvaatimukset tutkia maa-aineslain 9 §:n mukaisessa lunastustoimituksessa lunastustoimikunnan tavoin siitä lähtökohdasta, sijaitsivatko kiinteistöt maa-ainesten ottamispaikan lähistöllä. Maaoikeus on katsonut, että valittajien omistamat tai hallitsemat kiinteistöt eivät sijainneet louhosalueen lähistöllä ja että heidän tuli esittää korvausvaatimuksensa yleisessä tuomioistuimessa. Tämän vuoksi maaoikeus on hylännyt valittajien vaatimukset korvausvaatimusten ratkaisemisesta lunastustoimituksessa.
6. Korkein oikeus myönsi A:lle, B:lle, C:lle ja D:lle valitusluvan. Korkeimmassa oikeudessa oli kysymys ensiksikin asiallisesta toimivallasta eli siitä, voidaanko valittajien vaatimukset ratkaista maa-aineslain 9 §:n mukaisessa lunastustoimituksessa. Toiseksi asiassa oli kysymys on siitä, onko maaoikeus voinut ratkaista asian välituomiolla.
7. En ryhdy tässä selostamaan korkeimman oikeuden ratkaisua tarkemmin. Totean vain, että korkein oikeus päätyi kummankin mainitun kysymyksen osalta erilaiseen lopputulokseen kuin maaoikeus. Korkeimman oikeuden ratkaisu on kummankin kysymyksen osalta epäilyksittä oikea.
8. Päätöksessään korkein oikeus katsoi, että korvausvaatimukset kiinteistöille aiheutuneista vahingoista voitiin tutkia maa-aineslain 9 §:n mukaisessa lunastustoimituksessa (perustelujen kohdat 8-12) - niistä ei siten tarvinnut nostaa kannetta käräjäoikeudessa - ja että korvausvaatimusten tutkimisen edellytyksenä ei ollut se - kuten maaoikeus oli todennut - että kiinteistöjen tuli sijaita maa-aineisten ottamispaikan vieressä tai lähistöllä.
9. Toiseksi korkein oikeus totesi maaoikeuden menetelleen virheellisesti, kun se oli antanut asiassa välituomion (kohdat 13-16). Maaoikeuden ratkaisemat kysymykset eivät olleet sellaisia ennakkoluonteisia kysymyksiä, jotka voitaisiin ratkaista OK 22 luvun 6 §:n 2 momentin mukaan välituomiolla. Maaoikeuden todettiin menettelleen virheellisesti myös ratkaistessaan prosessinedellyksiin (oikeudenkäyntiedellytyksiin) kuuluvan kysymyksen tuomioistuimen asiallisesta toimivallasta välituomiolla; se olisi tullut ratkaista OK 16 luvun 2 §:n mukaan erillisellä päätöksellä (perustelujen kappale 12).
10. Tämäkin tapaus ansaitsee blogissa jo tutuksi tulleen loppukaneetin: Enemmän tarkkuutta peliin, arvoisat tuomarit! On varsin huolestuttavaa, jos muutoksenhakuasteena toimiva tuomioistuin ei hallitse kysymystä välituomion antamisen edellytyksistä tai soveltamisalasta eikä näytä tietävän, että prosessinedellytyksiin kuuluva kysymys ratkaisuelimen asiallisesta toimivallasta ratkaistaan erillisellä päätöksellä, ei suinkaan välituomiolla.
4 kommenttia:
Maaoikeudet olivat aiemmin itsenäisiä erityistuomioistuimia, mutta ne lakkautettiin vuonna 2000. Tällöin maaoikeuksille kuuluvat asiat siirrettiin kahdeksaan käräjäoikeuteen, jotka käsittelevät nämä asiat erityiskokoonpanossa - lakimiespuheenjohtaja, toimitusinsinööri ja lautamiehet - ja joita ko. asioissa kutsuttaan maaoikeuksiksi.
Siis esimerkiksi "Etelä-Savon käräjäoikeus maaoikeutena".
Samaa mallia ja metodia noudattaen myös nykyiset hallinto-oikeudet voitaisiin lakkauttaa itsenäisinä oikeuksina ja siirtää niille kuuluvat asiat, ei hovioikeuksille, vaan muutamin suurempiin käräjäoikeuksiin. Silloin voitaisiin käyttää esim. nimikettä "Oulun käräjäoikeus hallinto-oikeutena".
Mitä etuja sillä saavutettaisiin?
Mitä etuja ja hallinnollisia säästöjä toimintoja yhdistämällä nyt yleensä saavutetaan?
Käräjäoikeuksien lukumäärä oli Suomessa 1993 vielä 70, vuonna 2003 enää 58 ja vuonna 2008 vain 27. Parhaillaan on vireillä suunitelma, jonka mukaan käräjäoikeuksia olisi koko maassa 17. Siis yli 50 käräjäoikeuden vähentäminen reilussa 20 vuodessa.
Ei tällaista noin huviokseen tehdä, kyllä spistuksilla haetaan säästöjä.
Hallinto-oikeuskilla on oma organisaationsa ja oma hallintonsa omine henkilökuntineen. Niiden yhdistämisellä käräjäoikeuksiin saavutettaisiin suurempia hallinnollisia säästöjä kuin käräjäikeuksien lukumääränm karsimisella konsaan.
Tarkennuksena Virolaiselle: maaoikeuden jäsenenä ei ole toimitusinsinööri, vaan käräjäoikeudessa tuomarina toimiva maaoikeusinsinööri.
Lähetä kommentti