357. KKO kumosi myös Jussi Uotin konkurssipetostuomion

1. Salon Seudun Sanomat kertoi 7.12 2010, että korkein oikeus (KKO) on kumonnut muurlalaisen Jussi Uotin tuomion törkeästä velallisen petoksesta. Korkeimman oikeuden mukaan Salon käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden tuomiot olivat vastoin Euroopan ihmisoikeussopimusta. KKO:n päätös on annettu 2.12.2010.

2. KKO:n ratkaisu päättää yli kymmenen vuotta kestäneen oikeudenkäynnin, jota on luonnehdittu Suomen suurimmaksi rahanpesujutuksi. Korkeimman oikeuden mukaan Jussi Uoti ei syyllistynyt törkeään velallisen petokseen jättäessään konkurssissa kertomatta miljoonaomaisuuden.

3. Jussi Uoti asetettiin henkilökohtaiseen konkurssiin 1997. Hän vannoi varoista ja veloista laaditun pesäluettelon oikeaksi helmikuussa 1998. Salon käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden mukaan Uoti salasi velkojilta kahdentoista miljoonan euron omaisuuden. Hänet tuomittiin törkeästä velallisen petoksesta ehdottomaan vankeuteen.

4. KKO:n nyt annetun tuomion taustalla on Jussi Uotin isoveljen Kari Uotin KKO:sta viime vuonna saama vastaavanlainen vapauttava tuomio (KKO 2009:80). KKO purki tuolloin Kari Uotille vain muutamaa kuukautta aiemmin antamansa tuomion (KKO 2009:27) törkeästä velallisen petoksesta. Olen kommentoinut Kari Uotin purkupäätöstä blogissani 176/20.10.2009.

5. Talousrikoksista tuolloin syytettynä ollut Kari Uoti vetosi siihen, että kertomalla omaisuudesta hän olisi saattanut ilmiantaa itsensä. Korkein oikeus myönsi purkupäätöksessään tuominneensa Kari Uotin vastoin ihmisoikeussopimusta. Jussi Uoti vetosi omassa asiassaan samaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen artiklaan (EIS 6 art.). YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kv. yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen g kohdassa on nimenomainen säännös itsekriminointisuojasta: rikossyytettä tutkittaessa ketään ei saa pakottaa todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan syyllisyyttään.

6. Kari Uotin tapauksessa KKO julkaisi ennakkopäätöksen, jossa tapaus on yksityiskohtaisesti selostettu perusteluineen selostettu yksityiskohtaisesti (KKO 2009:80).

7. Herättää hieman ihmetystä, että Jussi Uotia koskeva päätös kuitattiin KKO:ssa kaikessa hiljaisuudessa, siis ilman ennakkopäätöksen statusta.

8. Finlex-sivustolta löytyy Jussi Uotin päätöksestä ainoastaan seuraavanlainen niukka KKO:n tiedonanto:

"VELALLISEN RIKOS - VELALLISEN PETOS - TÖRKEÄ VELALLISEN PETOS

ITSEKRIMINOINTISUOJA

Diaarinumero: R2008/876

Antopäivä: 02.12.2010

Taltio: 2398

Esittelypäivä: 02.11.2010

Samanaikaisesti kun A oli asetettu henkilökohtaiseen konkurssiin ja hänet oli määrätty vannomaan pesäluettelo, A oli ollut syytteessä velallisen epärehellisyysrikoksista. A oli pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta osan omaisuudestaan. Korkein oikeus katsoi, että konkurssissa annettaviksi vaaditut tiedot olivat sellaisessa yhteydessä samanaikaisesti vireillä olleeseen rikosasiaan, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen asiaa koskeva oikeuskäytäntö huomioon ottaen A:lla oli pesäluetteloa vannoessaan ollut oikeus olla ilmoittamatta omaisuuttaan siltä osin kuin häntä oli syytetty törkeästä velallisen petoksesta. Syyte törkeästä velallisen petoksesta hylättiin."

9. Ilmeisesti Jussin tapauksesta ei katsottu aiheelliseksi julkaista ennakkopäätöstä, koska sellainen oli annettu jo Karin vastaavanlaisesta tapauksesta.

10. Korkein oikeus jättää aina usein julkaisematta ratkaisuja ennakkopäätöksinä tapauksissa, joissa valituslupa on myönnetty aivan ilmeisesti ennakkopäätösperusteella. Voidaan kysyä, mihin tapauksen ennakkopäätösarvo häviää muutamassa kuukaudessa: valituslupaa myönnettäessä KKO katsoo asialla olevan ennakkopäätösarvoa, mutta kun tapaus on sitten on ratkaistu, näin ei enää olekaan asian laita.

11. Tämän taustalla on omalaatuinen käytäntö, jonka mukaan KKO ei perustele lainkaan valituslupapäätöksiään. Tämä mahdollistaa omalaatuisen julkaisemiskäytännön ja jopa mielivaltaisen menettelyn. Joissakin asioissa KKO myöntää valitusluvan, mutta joissakin eli noin 80-90 prosentissa taas ei. Me emme saa koskaan tietää, miksi joissakin tapauksissa lupa myönnetään, mutta toisissa taas ei, sillä KKO ei perustele valitusluparatkaisujaan millään tavalla. Emme myöskään tiedä, miksi joitakin valitusluvan saaneita tapauksia ja niissä annettuja ratkaisuja ei kuitenkaan julkaista ennakkopäätöksinä.

12. Tällöin joutuu tietenkin kysymään, onko niissäkään tapauksissa, joissa lupa on myönnetty, mutta joita ei kuitenkaan julkaista ennakkopäätöksinä, lopultakaan kysymys asioista, joissa on ollut ennakkopäätöksen antamisen tarvetta. Vai onko lupa myönnetty "muuten vaan" perusteella, jota kukaan ulkopuolinen ei saa tietää. Syitä joudutaan siis arvailemaan.

13. Olen pohtinut - tietenkin myös kritisoinut - KKO:n käytäntöä jättää valituslupapäätöksensä kokonaan perustelematta 1,5 kuukautta sitten ilmestyneessä kirjassa Virolainen - Martikainen, Tuomion perusteleminen (Talentum) s. 173-190. Kirjassa on päädytty siihen, että jo nyt voimassa olevan lain mukaan KKO:n tulisi perustella valitusluparatkaisunsa.

14. Jotkut KKO:n jäsenet - mm. oikeusneuvos Pertti Välimäki - ovat myöntäneet, että jos lakia tulkittaisiin "tiukasti", KKO:n pitäisi perustella valitusluparatkaisunsa. Näinhän se on eikä asia ole edes kovin tulkinnanvarainen eikä edellytä mitenkään "tiukkoja asenteita" laintulkinnassa. Mutta tästä huolimatta KKO menettelee laittomasti, koska "niin on tehty ennenkin." Ylimmät laillisuusvalvojat eli oikeuskansleri ja oikeusasiamies tietenkin heille ominaiseen tapaansa vain levittelevät käsiään tyyliin "minkäs (tuolle KKO:lle) teet".

15. Tuomion perusteleminen on tärkeä oikeusturva tae, mikä ilmenee mm. siitä, että perustelemisvelvollisuus mainitaan perustuslain 21 §:n 2 momentissa yhtenä (neljästä) tärkeimmistä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin elementtinä. Tämän vuoksi tavallisen lain sanamuotoa, jossa on kyse tuomion tai päätöksen perustelemisesta, samoin kuin kyseisten säännösten systematiikkaa, on tietenkin syytä tulkita nimenomaan "tiukasti" (perusoikeusmyönteisesti) eli perustelemisvelvollisuutta edellyttävällä tavalla. Perustelemissäännöksen löysä tulkinta, jota KKO on harjoittanut 30 vuotta valitusluparatkaisujen osalta, on perusoikeusvastainen ja siis hylättävä.

16. Minusta KKO:n tulisi myös julkaista kaikki ne ratkaisut, joissa valituslupa on aikanaan myönnetty, samalla tavalla sekä KKO:n kotisivuilla että Finlex-tiedostossa. Nyt näin ei tapahdu.

176. KKO purki oman tuomionsa Kari Uotin jutussa (KKO 2009:80)

Oli oikeassa alusta lähtien

Myönsi KKO:n erehtyneen...

KKO:n "kaikkein pyhin" eli plenum-sali. Tässä salissa KKO purki Kari Uotin tuomion.

Rahvas pääsi tutustumaan KKO:n tiloihin valtionhallinnon avointen ovien päivänä 3.10.-09

1. Ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ´ei Euroopasta hanki!

2. Näillä nuijamiesten päällikön Jaakko Ilkan (1545-1597) kuuluisaa sanontaa hieman mukailluilla sanoilla voitaisiin luonnehtia Korkeimman oikeuden (KKO) tämänpäiväistä ratkaisua (KKO 2009:80), jolla KKO purki vain puolta vuotta aiemmin (17.4.2009) oikeustieteen tohtori Kari Uotille langettamansa tuomion. Nyt puretulla tuomiolla Kari Uoti oli tuomittu 5 kuukauden ja 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta.

3. Kari Uoti oli henkilökohtaisessa konkurssissaan 17.12.1997 pesäluetteloa vannoessaan jättänyt ilmoittamatta osan omaisuudestaan. Uoti katsoi tuolloin samoin kuin häntä vastaan kesäkuussa 2005 vireille tulleen törkeää velallisen petosta koskevan rikosjutun yhteydessä, että hänellä ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kyseistä omaisuuttaan konkurssimenettelyssä, koska muutoin hän olisi joutunut myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen samanaikaisesti vireillä olleessa rikosasiassa, jossa häntä epäiltiin velallisen epärehellisyysrikoksesta. Uoti vetosi itsekriminointisuojaan ja katsoi, että hänen velvoittamisensa ilmoittamaan pesäluettelossa sanottu omaisuus olisi ollut kyseisen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan periaatteen vastainen. - Itsekriminointisuojan (myötävaikuttamattomuuden) keskeinen kohta on syytetyn ja rikoksesta epäillyn vaitiolo-oikeus.

4. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi 16.6.2006 antamallaan tuomiolla Kari Uotin syytteen mukaisesti törkeästä velallisen petoksesta 5 kk 10 päivän vankeusrangaistukseen. -

Helsingin hovioikeus, jonne Uoti valitti, pysytti käräjäoikeuden tuomion kahden varallisuuserän osalta, mutta hylkäsi syytteen itsekriminointisuojan perusteella kahden muun omaisuuserän ilmoittamisen osalta; rangaistukseksi hovioikeus määräsi 4 kk ehdotonta vankeutta. Virallinen syyttäjä, Uotin konkurssipesä ja Kari Uoti valittivat KKO:lle ja saivat valitusluvan.

5. Korkein oikeus (oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Pertti Välimäki) päätyi tuomiossaan 17.4.2009 (KKO 2009:27) siihen, että Uotilla ei ollut ollut pesäluetteloa vannoessaan oikeutta kieltäytyä antamasta omaisuuttaan koskevia tietoja mainitsemillaan perusteilla. KKO:n mukaan Uoti oli syyllistynyt jokaisen syytteessä mainitun varallisuuserän ilmoittamatta jättämisen osalta rikokseen ja tuomitsi hänet törkeästä velallisen petoksesta samaan 5 kuukauden 10 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen kuin käräjäoikeuskin oli tehnyt. Esittelijä Mika Huovila esitti samanlaista lopputulosta, johon hovioikeuskin oli päätynyt. Oikeusneuvokset Välimäki ja Lehtimaja hyväksyivät tältä osin esittelijän mietinnön; he siis hylkäsivät syytteen kolmen varallisuuserän ilmoittamisen osalta itsekriminointisuojan takia (tämä lisätty 21.10).

6. Kari Uoti ei kuitenkaan antanut periksi. Hän oli aiemmin tuomittua vankeusrangaistusta suorittaessaan jatkanut oikeustieteen opintojaan ja väitellyt Helsingin yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi juuri ihmisoikeussopimuksen soveltamisen alalta. Uoti haki KKO:lta sen aiemmin antaman tuomion purkamista, koska tuomio perustui ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. KKO:n kyseinen tuomio oli Uotin mukaan ristiriidassa niiden periaatteiden kanssa, jotka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli vahvistanut useissa ratkaisuissaan. Syyttäjä ja konkurssipesä vastasivat Uotin purkuhakemukseen ja vaativat sen hylkäämistä.

7. Uotin onneksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) antoi vain neljä päivää KKO:n mainitun tuomion antamisen jälkeen eli 21.4.2009 päätöksen Suomesta vastaavanlaisessa tapauksessa tehtyyn valitukseen. Ratkaisussa Marttinen v. Suomi, joka koski KKO:n vuonna 2002 antamaa ratkaisua (KKO 2002:116), oli kysymys siitä, että henkilöä, jonka vireillä olevassa rikostutkinnassa epäiltiin salanneen omaisuutta ulosotto- ja konkurssimenettelyssä, vaadittiin uudessa ulosottoselvityksessä ilmoittamaan omaisuutensa sakon uhalla. Korkein oikeus oli katsonut ratkaisussaan KKO 2002:116, että velallisella ei ollut oikeutta kieltäytyä ulosottoselvityksestä sillä perustella, että hän saattoi joutua myötävaikuttamaan oman syyllisyytensä selvittämiseen (ään. 4-1; eri mieltä oli oikeusneuvos Markku Arponen).

8. Ihmisoikeustuomioistuin sitä vastoin oli toisella kannalla kuin KKO ja katsoi, että ihmisoikeussopimuksen oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevaa 6 artiklaa eli tarkemmin sanottuna itsekriminalisointisuojaa oli tapauksessa Marttinen v. Suomi rikottu. EIT:n mukaan velallisen oikeus olla vaiti ja myötävaikuttamatta oman syyllisyytensä selvittämiseen oli jäänyt tapauksessa olennaisilta osin toteutumatta, koska velallista vastaan oli aloitettu esitutkinta ja koska esitutkinta ja ulosottoselvitys koskivat samoja seikkoja. Riittävänä ilmoitettaviksi vaadittujen tietojen ja rikosepäilyn välisen yhteyden kannalta on EIT:n kyseisen ratkaisun mukaan jo se, ettei tietoja vaadittaessa ole voitu sulkea pois sitä mahdollisuutta, että tiedot saattavat olla merkityksellisiä siinä rikosasiassa, johon itsekriminointisuoja liittyy.

9. Itsekriminalisointisuojaa oikeudenkäynnissä, sen soveltamista esitutkinnassa ja pakkokeinojen käytössä sekä itsekriminointisuojan suhdetta hallinnolliseen pakkoon sekä ulosottoselvitykseen ja konkurssimenettelyyn on tarkasteltu mm. allekirjoittaneen yhdessä OTT Pasi Pölösen kanssa kirjoittamassa kirjassa Rikosprosessin osalliset (2004) s. 299-342. Tuossa kirjassa on otettu periaatteessa samanlainen kanta kuin KKO ratkaisussa 2002:116 eri mieltä olevan jäsenen (Markku Arponen) lausunnossa. Tämä kanta on, vastoin KKO:n sanottua ennakkopäätöstä siis, hyväksytty joissakin ali- ja hovioikeuksien ratkaisuissa, ks. esim. kirjamme s. 338 alav. 271 selostettua ratkaisua. Olemme viitanneet kirjassamme myös lukuisiin EIT:n ratkaisuihin, joita "oikein" tulkitsemalla sanottu kanta olisi voitu omaksua myös KKO:n sanotussa ratkaisussa.

10. Tuoreen EIT:n ratkaisun (Marttinen v. Suomi) takia KKO:lla ei itse asiassa ollut muuta mahdollisuutta kuin todeta, että Kari Uotillakaan ei ollut velvollisuutta ilmoittaa kyseessä oleva omaisuuttaan pesäluettelossa. Niiden omaisuuserien osalta, joita koskien Uoti oli tuomittu rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta, omaisuuden ilmoittamisella konkurssissa olisi saattanut olla merkitystä vireillä olleessa rikosasiassa, todetaan KKO:n ratkaisun perusteluissa. KKO:n mukaan voidaan "nyttemmin" - tässä KKO viittaa EIT:n "uuteen" käytäntöön - pitää selvänä, että Uotin velvoittaminen antamaan konkurssissa omaisuutta koskevia tietoja olisi merkinnyt sitä, että hän olisi ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vastaisesti painostusvankeuden uhalla joutunut myötävaikuttamaan syyllisyytensä selvittämiseen.

11. Niinpä niin. Vain puolta vuotta aiemmin KKO oli sen sijaan vakuuttunut siitä, että sen silloinen kanta oli täysin oikea! KKO:n purkupäätöksen perustelut ovat varsin laajat ja sanoisiko "selittelevät." Huomio herättää tapa, millä KKO lähes joka käänteessä ja kappaleessa pyrkii joko suoraan tai rivien välissä vakuuttelemaan, että KKO:n puolta vuotta aiemmin antama ratkaisu ei itse asiassa ollut lainkaan väärä eikä suinkaan perustunut väärään lain soveltamiseen! KKO sanoo perusteluissaan, että tuomio puretaan (vain) siksi, että "nyttemmin täsmentyneen oikeuskäytännön perusteella arvioituna Korkeimman oikeuden omaksuma tulkinta on kuitenkin ristiriidassa ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön kanssa." Kuitenkin aiempi tuomio (KKO 2009:27) purettiin OK 31 luvun 8 §:n 4 kohdan nojalla eli juuri ilmeisesti väärän lainsoveltamisen perustella!

12. Maan ylimmältä tuomioistuimelta voidaan kuitenkin kohtuudella odottaa itsenäistä harkintakykyä myös ihmisoikeussopimuksen tulkinnassa ja soveltamisessa. KKO:n ei suinkaan tarvitsisi kulkea EIT:n talutusnuorassa. KKO:n ei pitäisi vetäytyä vastuustaan ja yrittää vierittää virheellisiä ratkaisujaan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön viaksi. Selvästi ihmisoikeussopimuksen vastaisista käytännöistä on päästävä eroon, vaikka EIT:n praksiksesta ei löytyisikään aivan vastaavanlaista tapausta koskevia ratkaisua "malliksi."

13. KKO selittelee perusteluissaan, että sen purettavaksi vaaditussa tuomiossa (siis KKO 2009:27) "itsekriminointisuojan sisältöä ei ole tulkittu silloin tunnetun ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön valossa sillä tavoin ilmeisesti väärin kuin edellä...yleensä edellytetään."

14. Onkohan asia kuitenkaan näin? Mielestäni KKO on tuntenut tai sen olisi ainakin pitänyt tuntea ja tunnistaa vastaavanlaisia ratkaisuja EIT:n käytännöstä, vaikka aivan pilkulleen samanlaista tapausta ei olisikaan EIT:ssä aiemmin ratkaistu. Eihän tapaus Marttinen v. Suomikaan itse asiassa ole aivan samanlainen tapaus kuin Kari Uotin tapaus. Kuten edellä mainitsin, kirjassa Virolainen - Pölönen vuodelta 2004 on selostettu tai viitattu moniin vastaavanlaisiin tapauksiin.

15. Esimerkiksi vuonna 2004 EIT antoi Uotin tapauksen kanssa hyvin samanlaisen, ensi lukemalta lähestulkoon identtiseltä vaikuttavan ratkaisun Kansal vs. Yhdistynyt kuningaskunta 27.4.2004. Siinä EIT totesi, että itsekriminointisuojaa loukattiin tilanteessa, jossa velallinen oli konkurssimenettelyn yhteydessä velvoitettu rangaistuksen uhalla esittämään tietoja, joita oli sittemmin rikosoikeudenkäynnissä käytetty keskeisenä näyttönä häntä vastaan. Siinä olisi ollut KKO:lle "malli" ratkaisussa KKO 2009:27, jos se vain olisi "tunnistanut" tai halunnut tunnistaa tapausten samankaltaisuuden.

16. KKO:n olisi pitänyt myös selvittää, miten muissa maissa, etenkin muissa pohjoismaissa, ja niiden oikeuskäytännössä oli tulkittu itsekriminointisuojaa koskevaa määräystä vastaavanlaisissa tapauksissa. Esimerkiksi Ruotsissa Högsta domstol antoi jo vuonna 2001 ennakkopäätöksen (NJA 2001 s. 563), jossa katsottiin, että konkurssipesäluettelon valalla vannomista koskevasta lain säännöksestä ja oikeuskäytännön aikaisemmasta tulkinnasta huolimatta valantekoon velvoitetulla henkilöllä oli juuri itsekriminointisuojan johdosta vaitiolo-oikeus ja että tällä oli ollut hyväksyttävä syy tietoisesti vääränsisältöisen lausuman vannomiseen alioikeuden käsittelyssä. Syyte velallista vastaan hylättiin tuossa tapauksessa nimenomaan ihmisoikeussopimuksen vaatimusten johdosta.

17. Myös tämä ruotsalainen ratkaisu mainitaan em. kirjassa Virolainen - Pölönen (2004) s. 322 ja todetaan, että ko. ratkaisu on perustellumpi kuin vuotta myöhemmin annettu ratkaisu KKO 2002:116. Eikö KKO:ssa enää seurata ja lueta oikeuskirjallisuutta ja seurata muiden pohjoismaiden oikeuskäytäntöä, vai mistä moiset tunnistamisongelmat, joihin Uoti-ratkaisun perusteluissa yritetään vedota, oikein johtuvat?

18. Korkein oikeus purki Uotin langettavan tuomion ja hylkäsi häntä vastaan ajetun syytteet kokonaisuudessaan ja vapautti hänet tuomituista rangaistuksista ja suorittamasta konkurssipesälle tuomittuja miljooniin dollareihin ja Saksan markkoihin nousseita vahingonkorvauksia. Ratkaisu tehtiin KKO:n täysistunnossa (plenum), johon osallistui presidentin lisäksi 11 oikeusneuvosta. Ne oikeusneuvokset, jotka olivat ratkaisset nyt purettua tuomiota koskevan jutun tämän vuoden huhtikuussa, eivät osallistuneet päätöksentekoon.

19. Vastaavanalaisia purkuhakemuksia saattaa tulla KKO:n käsittelyyn tämän jälkeen vielä lisää. Tiettävästi Kari Uotin jutussa törkeästä kätkemisrikoksesta Helsingin hovioikeuden tuomiolla tuomittu ex-professori Ari Huhtamäki on jo tehnyt KKO:lle oman purkuhakemuksensa. Sen kohtalo ratkeaa myöhemmin. Tilanne on mielenkiintoinen. Kun esirikosta koskeva Kari Uotin tuomio on nyt purettu, niin pitäisikö Huhtamäelle törkeästä kätkemisrikoksesta, joka kohdistui Uotin salaamaan omaisuuteen, tuomittu ehdollinen 1 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistus ja siihen liittynyt viraltapanoseuraamus - Huhtamäki tuomittiin KKO:n vahvistamalla ennakkopäätöksellä 2009:27 pantavaksi kauppaoikeuden professorin virasta - poistaa ja tuomio myös hänen osaltaan purkaa?

20. Jäämme odottelemaan KKO:n ratkaisua. Kommentaattorit voinevat lausua tällä välin asiasta oman painavan mielipiteensä - myös tässä blogissa.