tiistai 31. joulukuuta 2013

814. KHO 2013:199. Lainvastaista autoveropäätösta ei purettu

1. Tulli oli määrännyt  A:n käytettynä 23.11.2003 Saksasta maahantuomasta henkilöautosta kannettavaksi autoveroa ja autoverosta suoritetta­vaa arvonlisäveroa. Korkein hallinto-oikeus on päätöksellään 2.12.2006 taltionumero 3419, KHO 2006:95, hylännyt muun ohella A:n vaatimuksen autoverosta suoritettavaksi määrätyn arvonlisäveron poistamisesta ja ennakkoratkaisun pyytämisestä unionin tuomioistuimelta. Korkein hallinto-oikeus on perustellut päätöstään muun ohella unionin tuomioistuimen samanalaisesta oikeuskysymyksestä antamalla ennakkoratkaisulla C-101/00, Siilin.

2. Korkein oikeus on valtion vahingonkorvausvelvollisuutta koskevassa asiassa 5.7.2013 antamassaan ratkaisussa KKO 2013:58 todennut, että elv:n periminen on ollut siinä määrin ilmeisellä tavalla verotuksen syrjivyyden kieltoa rikkovaa, että valtio on velvoitettu korvaamaan toiselle käytetyn ajoneuvon maahantuojalle unionin oikeuden rikkomisella aiheutettu vahinko. Korkein oikeus on perustellut tuomiotaan muun ohella unionin tuomioistuimen tuomiolla asiassa C-10/08, komissio v. Suomi.

3. A vaati mainittuun unionin tuomioistuimen ratkaisuun ja korkeimman oikeuden tuomioon KKO 2013:58 viitaten, että korkeimman hallinto-oikeuden 12.12.2006 antama päätös taltionumero 3419, KHO 2006:95, on purettava.

4. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että vero- ja maksuvelvollisen mahdollisuutta vaatia unionin oikeuden vastaisesti peritty elv valtiolta vahingonkorvauksena on pidettävä hallintopäätösten purkamisesta erillisenä kysymyksenä. Purkua koskeva asia oli ratkaistava hallintolainkäyttölain purkua koskevien säännösten perusteella. Koska jälkikäteen oli mahdollista katsoa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun KHO 2006:95 rikkoneen unionin oikeutta, voitiin katsoa, että hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa säädetyt purkuedellytykset lähtökohtaisesti täyttyivät. Purkuedellytyksiä arvioitaessa tuli kuitenkin ottaa huomioon myös asiassa sovellettavaksi tuleva hallintolainkäyttölain 64 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan päätös, jonka purkamista haettu yli viiden vuoden kuluttua siitä, kun päätös sai lainvoiman, voidaan purkaa vain erityisen painavista syistä.

5. Lainvoimaisen hallintopäätöksen purkamisen katsottiin perustuvan viime kädessä korkeimman hallinto-oikeuden kokonaisharkintaan. Tähän nähden ja kun otettiin huomioon, ettei unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö (C-224/01, Köbler) edellyttänyt lainvoimaisen hallintopäätöksen purkamista siinäkään tapauksessa, että sen on katsottava rikkoneen unionin oikeutta, ja lisäksi se, että eduskunta on elv:n palautuslakia (822/2009) säätäessään rajoittanut tuomion C-10/08 takautuvat vaikutukset pääasiassa vuonna 2006 ja sen jälkeen maksuunpantuun elv:iin, ei päätöksen KHO 2006:95 purkamiselle ollut esitetty hallintolainkäyttölain 64 §:n 2 momentissa tarkoitettuja erityisen painavia syitä. A:n purkuhakemus on hylättiin.

KHO 2013:199

6. Olen kertonut korkeimman oikeuden valtiota vastaan antamasta vahingonkorvaustuomiosta KKO 2013:58 blogijutussa nro 750/9.7.2013.

7. Minusta tapauksessa täyttyvät kyllä kaikki tuomionpurun edellytykset. Vaikka purkua on haettu yli viiden vuoden kuluttua siitä, kun ko. päätös sai lainvoiman, on asiassa kosolti sellaisia erityisiä syitä, joiden perusteella lainvoimainen päätös olisi voitu ja se myös olisi tullut purkaa.

8. KHO on vedonnut purkuhakemuksen hylkäämisen tueksi oikeusvarmuuteen, mutta kyllä oikeudenmukaisuus, jota tukevat sekä EU-tuomioistuimen että KKO:n tuomiot, painaa tapauksen punninnassa selvästi lainkäytön ennustettavuutta enemmän.

9. Miksi KHO on kuitenkin hylännyt purkuhakemuksen?  Päätöksen perusteluissa viitataan epämääräisesti KHO:n omaan kokonaisharkintaan. Olisi ollut mielenkintoista kuulla ja tietää, mitä tällä "kokonaisharkinnalla" itse asiassa tarkoitetaan. KHO:n päätöksen perusteluista asiaan ei kuitenkaan saada minkäänlaista vastausta! Kokonaisharkinta on vain fraasi ja fasadi, joka on kaivettu esiin ja heitetty perustelujen loppukaneetiksi näon vuoksi, kun mitään muutakaan perustetta ei ole enää voitu lukijalle tarjota.

10. Olisiko niin, että  kyseinen autoveroa koskeva asia on muodostunut KHO:lle jonkinlaiseksi arvovaltakysymykseksi? Nyt KHO on halunnut sanoa asiassa viimeisen sanan ja näyttää erityisesti KKO:lle niin sanotusti "kaapin paikan": älkää tulko meidän reviireillemme kukkoilemaan, kun kerran ette ymmärrä verotuksesta tuon taivaallista! 

11. KHO:lla ja KKKO:lla on meneillään kissanhännänvetoa  monessa oikeuslaitoksen kehittämistä koskevassa asiassa. KKO ajaa tuomioistuinhallituksen tai - viraston perustamista ja oikeusminsteriölle nykyisin kuuluvien tuomioistuinten hallintotehtävien uskomista kyseiselle elimelle, mutta KHO vastustaa kyseistä esitystä jyrkästi. KHO:ta ja sen presidenttiä Pekka Vihervuorta jurppii vahvasti esiin heitetty ajatus KKO:n ja KHO:n yhdistämisestä, jonka KKO:n presidentti Pauliine Koskelo on ottanut viime aikoina useasti esille; itse asiassa hallintotuomioistuimet kokonaisuudessaan tulisi integroida yleisiin tuomioistuimiin. Monessa muussakin kysymyksessä KKO ja KHO ovat nykyisin napit vastakkain. Kummankin oikeusasteen presidentit vahtivat tarkasti ja älähtävät, jos   "vastapuolta" suositaan niukkojen määrärahojen jaossa oman tuomioistuimen kustannuksella.

12. On sangen valitettavaa, että mainitunlaiset arvovaltakysymykset ja henkilö- tai instanssikohtaiset intrigit vaikuttavat ylimpien tuomioistuinten ratkaisuihin ja estävät tuomioistuimen puoleen kääntyviä ihmisiä pääsemästä oikeusjärjestyksen heille takaamiin oikeuksiin. Niin tai näin, mutta lopputulos oli nyt joka tapauksessa se, että väärä ja lainvastainen päätös jäi voimaan. Periaate in dubio pro fiscus nostetiin jälleen kerran hallintotuomioistuimen päätösharkinnan johtotähdeksi. Viesti on selvä: muidenkaan laittoman autoverotuksen uhriksi joutuneiden suomalaisten ei kannata tämän jälkeen hakea väärien tuomioiden purkamista.

lauantai 28. joulukuuta 2013

813. Tuomioistuimissa tietotekniikkaongelmia

1. Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) on suominut tähän mennessä jo useaan kertaan valtionhallinnon eri sektoreiden it-ogelmia moittien muun muassa ministeriöiden tai virastojen ohjelmisto- ja järjestelmähankintoja ja hankkeita tuloksettomuudesta. Kaikkien tuntemat terveydenhuollon it-ongelmat ovat johtuneet it-alan ja terveydenhuollon joustamattomista ja puutteellisista käytännöistä. Niiden yhteensovittaminen on vaikuttanut usein ylivoimaiselta. Ongelmat ovat aiheutuneet esimerkiksi alan rakenteellisista vinoutumista eli siitä, että ohjelmistotuottajilla on liian vahva asema ja asiakkailla liian heikko. Valtionhallinnon tietetotekniikan kehittäminen on niellyt kymmeniä miljoonia euroja, mutta monet uudistushankkeet ovat edelleen kesken eikä jo käyttöön otettuihin uudistuksiin ole oltu aina tyytyväisiä.

http://www.tietoviikko.fi/cio/valtion+ithankkeet+karsivat+kroonisesta+myohastelysta/a908800

2. Myöskään oikeuslaitos ja tuomioistuimet eivät ole säästyneet tietotekniikkaongelmilta. Ongelmia on ilmennyt esimerkiksi puolisen vuotta sitten käyttöön otetun rikostuomiosovelluksen kehittämishankkeen eli ns. Ritu-järjestelmän tiimoilta. Ritun tavoitteena on ollut tukea ja helpottaa rikosjutuissa annettavien tuomioiden tuottamista ja arkistointia. Ongelmista uutisoitiin tänään Yle Uutisten verkkosivulla sekä TV1:n pääuutislähetyksen (klo 20.30) oikein ykkösuutisena. Uutisjuttuun pääsee käsiksi tästä.

3. Täytyy aluksi todeta, että ko. uutisjuttu on suoraan sanottuna tehty kuin "juosten kustu". Jutusta ei kunnolla selviä, mikä tuo Ritu oikeastaan on ja millaisia ongelmia sen käytössä on ilmenyt ja mistä ongelmat tarkkaan ottaen. Toimittaja, joka ei ole  - syystäkin - laittanut nimeään verkkosivulla julkaistun jutun alle, ei näytä olevan oikein jyvällä asiasta tai tuomioistuinasioista ylipäätään. Hän käyttää jutussaan katupoikamaisia sanontoja, jollaisia julkisin varoin ylläpidetyssä tiedotusvälineessä ei olisi vakavasta asiasta puhuttaessa sopivaa käyttää. Toimittaja puhuu esimerkiksi "linnareissuista", "rötöstelijöistä", rikoksentekijöiden "livahtamisesta kuin koira veräjästä", siitä, ettei uudistus ole mennyt oikein "putkeen" jne. Toimittaja ei tunnu tietävän alioikeuden virallista nimeä, vaan sanoo, että ongelmia on esiintynyt muissakin "raastuvissa" Rovaniemenä myöten.

4. Myöskään toimittajan juttua varten suorittamista haastatteluista ongelmat ja niiden syyt eivät selviä, haastateltujen henkilöiden lausumat ovat varsin sekavantuntuisia.  Helsingin käräjäoikeuden rikosasioiden osastojohtajana toimiva tuomari Jaana Helander kertoo välitosakkeen "Pahimmassa tapauksessa vaarallista rikollista ei saada vankilaan" alla, että pahin skenaario on se, että "vaarallista rikollista ei saada vankilaan suorittamaan rangaistusta, vaan hän on vapaana ja aiheuttaa kenties lisää ongelmia yhteiskunnalle". Helanderin lausuma, jonka mukaan "se on ankaroittava seikka, että aikaisemmat tuomiot eivät näy rikosrekisterissä", vaikuttaa käsittämättömätlä, ainakaan minulle tuon lausahduksen merkitys ei avautunut. Mutta oli asian käsittelyjärjestelmä sitten millainen tahansa, niin todella "vaarallista rikoksentekijää" ei toki saisi laskea vapaalle jalalle odottamaan tuomion antamista, itse asiassa hänet olisi syytä määrätä vangittavaksi jo ennen käräjäoikeuden pääkäsittelyä. Haastattelusta  ilmeni, että oikeastaan käräjätuomari ei ole edes vakavissaan, vaan hän myönsi toimittajalle maalailevansa vain uhkakuvia, sillä hänen kertomistaan "moisista tapauksista ei ole toistaiseksi tietoa"! Voidaanko näin "värikkään lennokkaisiin" lausumiin ylipäätään suhtautua vakavasti?

5. Ritu-järjestelmää vaivaavien ongelmien sisältö ja syyt eivät selviä myöskään laamanni Eero Takkusen lyhyestä lausunnosta. Takkunen valittelee vain, että "tuomion laatiminen on niin vaikeata ja hankalaa, menee monta monta kertaa uusiksi ja tuomion antaminen viivästyy". Laamannin lausunnosta saa käsityksen, jonka mukaan hänen johtamassaan käräjäoikeudessa rikosjutut päättyvät lähes säännönmukaisesti kansliatuomion antamiseen - tuomion antamista lykätään vähintään kuukaudella - vaikka lain mukaan pääsääntönä on tuomion antaminen heti pääkäsittelyn päättyessä. "Aikaisemmin tiedettiin, että tuomio annetaan kuukauden kuluttua, ja se annettiin kuukauden kuluttua", sanoo Takkunen. Nyt sen sijaan voi Takkusen mukaan käydä niin, että "tuomion laatimiseen menee pari-kolme kuukautta". Se, miten tämä johtuisi uudesta "Ritusta", ei lausunnosta selviä.

6. Ota tästä sitten selvää! Ulkopuolisen on toimittajan jutun tai laamannin jokseenkin epämäräisen lausunnon perusteella vaikea päätellä, mistä epäkohdat ja viivästykset oikeastaan johtuvat, tuomion antajista eli tuomareista vai uudesta järjestemästä eli siitä peijakkaan "Ritusta". Ehkäpä joku käräjätuomari tai muu asiaa todella tunteva voisi valaista asiaa hieman tarkemmin?

7. Helsingin käräjäoikeuden laamanni ja sen osastonjohtajat näyttävät haluavan vierittää syyn "linareissujen lykkäytymisiin" eli tuomioiden antamisessa ilmeneviin viivästyksiin yksinomaan Ritu-järjestelmän kehittäjälle ja ylläpitäjälle eli oikeusministeriölle.  Ritu-kehittämishanketta varten pantiin vuonna 2012 pystyyn laaja organisaatio, jonka ohjaustyhmä jaettiin kahtia eli johtoryhmään ja toisaalta sisältö- ja muutoshallintaryhmään. Näissä ryhmissä on ollut OM:n virkamiehiä, tuomareita ja muuta virkamieskuntaa rutosti, koko hankkeen napamiehenä on toiminut oikeusministeriön hallitusneuvos Heikki Liljeroos. Kehittämishankkeen tavoitteet ja tehtävät ilmenevät tästä.

8. Hallitusneuvos Liljeroos ei kuitenkaan halunnut ottaa ongelmia täysin oikeusministeriön piikkiin, sillä hänen mukaansa itse järjestelmässä olisi ainoastaan "pieniä viilauksen tarpeita". Ongelmat johtuvat Liljeroosin mukaan suurimmaksi osaksi järjestelmää käyttävästä henkilöstöstä, joka ei ole kaikissa käräjäoikeuksissa valmistautunut riittävän hyvin uuden järjestelmän käyttöönottoon. Tästä taas kantavat vastuun käräjäoikeuksien päällikkötuomarit, Helsingissä siis laamanni Takkunen. Kun Ritun kehittämiseen on osallistunut tuomareita myös käräjäoikeuksista samoin kuin käräjäsihteereitä, vaikuttaa hieman oudolta, ettei järjestelmän käyttämisessä nyt havaittuja puutteita ole sunnitteluvaiheessa osattu ottaa huomioon.

9. Tässä sitä siis ollaan! Jo kauan sitten aikansa eläneen asiankäsittelyjärjestelmän (Sakari 1980-luvulta) uudistusta on odoteltu vuosikausia. Sitten kun Sakari vihdoin ja viimein saadaan korvatuksi Ritulla, niin ilmenee, että eihän tämä Ritukaan toimi kunnolla! Tämä on kovin tuttua valtionhallinnon tietoteknikkauudistuksista puhuttaessa. Ritun kehittäminen on maksanut tähän mennessä jo kuusi miljoonaa euroa, mitta "pientä laittoa" se tuntuu edelleen vaativan. Järjestelmää on kuulemma tarkoitus "kehittää edelleen" ensi vuonna. Sillä välin ministeriö ja käräjäoikeuden tuomarit kiistelevät keskenään siitä, mistä Ritun ongelmat oikein johtuvat.

10. Itse en oikein jaksa uskoa, että Ritu-järjestelmä yksin voisi viivästyttää rikostuomioiden antamista niin merkittävällä tavalla kuin Ylen uutisjutussa annetaan ymmärtää. Pohjois-Suomen käräjäoikeuksissa on valitettu lähinnä sitä, että Ritu pakottaisi tuomareita kirjoittamaan kaikki tuomiot kaavamaisesti,  joka ei aina ole käsillä olevan jutun kannalta tarkoituksenmukaisin tapa, sen sijaan järjestelmästä ei ole väitetty aihautuvan viivästymistä tuomioiden antamisessa. Aiheutuisiko järjestelmästä ongelmia lähinnä vain sellaisissa tapauksissa, joissa tuomion antamista lykätään päääsittelyn päättymisen jälkeen viikko- tai jopa kuukausikaupalla eli kansliatuomio-tapauksissa? Tuollainen käytäntöhän meille on valitettavasti päässyt vallalle lähestulkoon kaikissa hiemankin laajemmissa asioissa ja riita-asioiden lisäksi myös rikosjutuissa. Selvää joka tapauksessa on, että Ritu-järjestelmä ei estä hyvin perusteltujen ratkaisujen laatimista.



maanantai 23. joulukuuta 2013

812. Tuomareiden perusosaamisessa vakavia puutteita

1. Satakunnan käräjäoikeuden Ulvila-jutun tuomion perustelut osoittivat, että tuomioistuinten todistusharkinnassa (näytön arvioinnissa) ja tuomion perustelemisessa on pahoja puutteita ja virheitä. Todistusharkintaa ei osata tai väliteä jäsentää ja analysoida huolellisesti, oleellisia seikkoja ja todisteita ei osata erotella epäolennaisista, tuomioistuin ei tiedä, mitä sanonta "varteenotettava (järkevä) epäily" itse asiassa tarkoittaa ja tuomion perusteluista, joissa esitettyä näyttöä kyllä selostetaan (täysin turhaan) kymmeniä sivuja ummet ja lammet, ilmenee, että yksittäisten todisteiden ja kokonaisnäytön arviointi on puutteellista ja yksipuolista ja kaiken huipuksi tuomion perustelut saattavat olla "yhtä mössöä", josta argumentoinnin punaista lankaa on hyvin vaikea löytää.

2. Viime viikon lopulla annetuista kahdesta KKO:n ratkaisusta, joissa on kysymys näytön arvioinnista seksuaalirikosjutuissa (KKO 2013:96 ja 97), ilmenee, että vaikeita näyttökysymyksiä ei perustella alemmissa tuomioistuimissa riittävän huolellisesti ja jäsennellysti. Todistusharkinnassa saatetaan melskata yksinomaan faktojen ja todisteiden kimpussa, mutta näytön arvioinnissa ei kiinnitetä riittävää huomiota kokemussäänntöihin eikä hoksata, että näytön riitävyyden arvioinnissa on kysymys ao. oikeusnormien tulkinnasta. Näytön arvioinnin loppukaneetiksi lätkäistään ikään kuin vanhasta muistista tai muodon vuoksi fraasi "ei jää varteenotettavaa epäilyä", mutta ei ymmärretä eikä välitetä selvittää, mistä mainitussa lauseessa oikeastaan on kysymys eli mitä mainittu epäily on ja miten se suhtautuu muuhun näytön arviointiin. Hypoteesimetodia, josta varteenotettavan epäilyn arviointi on osa, ei tunneta lainkaan.

3. Kaiken huippuna on tänään annettu korkeimman oikeuden ennakkopäätös KKO 2013:98, josta ilmenee, että myös tuomarin prosessinjohdossa on pahoja puutteita, myös hovioikeudessa! Tuomarit ovat kyllä omasta mielestään kysyvinään asianosaislta epäselvää asiaa, mutta tekevät sen niin vaisusti ja ympäripyöreästi, ettei asianosainen itse edes hoksaa, mitä tuomarit ajavat takaa ja missä takoituksessa! Toisin sanoen tuomarin prosessinjohto, josssa informointi ja kysymykset ovat ratkaisevassa roolissa, on aivan liian "nynnyä" ja varovaista. 

4. Vaikka laissa on annettu säännöksiä prosessinjohdon tarkoituksesta ja sisällöstä, niitä ei läheskän aina noudateta, vaan tuomarit heittäytyvät passiivisiksi ja vain "urahtelevat" jotain asianosaisille  käsittämätöntä korokkeeltaan ja tuomarinpöytänsä takaa. Kuten korkein oikeus on useissa ratkaisuissaan katsonut, tuomioistuimella on velvollisuus huolehtia siitä, että asianosaisten vaatimukset ja niiden perusteet tulevat selvitetyiksi ja että asia tulee perusteellisesti käsitellyksi. Jos oikeudenkäynnin kohdetta koskeva asianosaisen esitys on epäselvä tai puutteellinen, tuomioistuimella on kyselyvelvollisuus (muun muassa KKO 2012:18 kohta 7, KKO 2010:40 kohta 18, KKO 2010:9 kohta 5). Oikeudenkäymiskaaren säännöksistä ja edellä mainituista Korkeimman oikeuden ratkaisuista ilmenevin tavoin tuomioistuimen velvollisuutena on huolehtia siitä, ettei tuomioistuimelle ja oikeudenkäynnin asianosaisille jää epäselväksi, mitä asianosaiset yhtäältä vaatimuksillaan ja toisaalta niihin antamillaan vastauksilla tarkoittavat. 

5. On huomattava, että tuomioistuimen velvollisuutena on, kuten KKO on tänään antamassaan päätöksessä todennut, kyselymahdollisuuttaan käyttäen selventää asianosaisten vaatimuksiin liittyvät epäselvyydet myös silloin, kun vaatimus kohdistuu rikosasian vastaajaan eli syytettyyn. Tuomioistuimen on tällöin turvattava vastaajan puolustautumismahdollisuudet varaamalla tälle riittävästi aikaa vastata täsmennettyihin vaatimuksiin.Syytetty ei siis ole tässä suhteessa missään erityisasemassa tai "suojelun" tarpeessa. Eri asia on, jos tuomari tähtäisi prosessinjohdollaan siihen, että syytteen tueksi esitettäisiin uutta näyttöä, sellainen prosessinjohto on kiellettyä. 

6. Ratkaisussa KKO 2013:98 selostetussa tapauksessa juttu on jouduttu palauttamaan lähes koko laajuudessaan takaisin hovoikeuteen, kun hovioikeuden tuomarit olivat laiminlyöneet asian selvittämiseksi tarvittavan prosessinjohdon ja kyselyvelvollisuutensa.

7. Kaikki nämä tapaukset ja ratkaisut sekä monen monet aiemmin sattuneet tapaukset, joista osaa on tässä blogissa käsitelty, osoittavat selvääkin selvemmin, millaisia vakavia puutteita meillä jatkuvasti ilmenee kaikkein olennaisimmissa tuomarin tehtäviä koskevissa kysymyksissä. Olen itse aina korostanut, myös tuomarina toimiessani, että tuomarin tärkeimmät tehtävät prosesissa ovat a) prosessinjohto, nimenomaan aineellinen prosessinjohto, ja b) tuomion perusteleminen. Niihin tuomarin pitäisi erityisesti keskittyä. Jos näissä kohdissa on vakavia puutteita, kuten edellä mainituista tapauksista ilmenee, niin silloin on kyllä piru merrassa! Uhattuna ei ole vain yhden Anneli Auerin vaan myös hyvin monen muun ihmisen oikeusturva.

8. Miten saada hyvä tuomarintyö kunniaan ja takaisin oikeille raiteille? Kas, siinäpä kysymys, jota kannattaa miettiä ja sulatella myös joulunpyhien aikaan. Korkein oikeus kyllä osaa asiat, mutta miksi kymmenet ennakkopäätökset esimerkiksi näytön arvioinnista, prosessinjohdosta ja tuomion perustelemisesta eivät "uppoa" ja tehoa käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomareihin vaan valuvat kuin vesi hanhen selästä? Jos ennakkopäätösten oikeusohjeita ja opastusta ei käytännössä noudateta, menevät prejudkaatit kyllä suurimmaksi osaksi hukkaan. 



torstai 19. joulukuuta 2013

811. Ulvila-jutun tuomion tarkastelua II

1.Ulvila-jutun oikeusprosessiin sisältyy monia erikoisia ja omalaatuisia piirteitä. Yksi erikoisuus on se, että korkeimman oikeuden 19.10.2012 antaman palautuspäätöksen jälkeen käräjäoikeus on ottanut kantaa samoihin todistusharkintaa ja näytön riittävyyttä koskeviin kysymyksiin kuin Vaasan hovioikeus tuomiossaan 1.7.2011.

2. Erikoislaatuiseksi tilanteen tekee se, että käräjäoikeus ei ole noteerannut hovioikeuden kannanottoja millään tavalla, vaan on käsitellyt asian uudelleen ikään kuin täysin puhtaalta pöydältä, siis ikään kuin hovioikeuden tuomiota ei olisi olemassakaan. Onko tämä tarkoituksenmukainen tai edes oikea käsittelytapa? Olisiko käräjäoikeuden, joka on oikeusastejärjestyksessä hovioikeuden alapuolella, tullut huomioida omassa todistusharkinnassaan hovioikeuden näytön arviointia koskevia kannanottoja? Voisiko hovioikeuden mainituilla kannanotoilla olla jonkinasteinen todistusvaikutus käräjäoikeusprosessissa?

3. Käräjäoikeuden kolmesta jäsenestä ainoastaan tuomari Väinö Ilveskosken perusteluista löytyy lyhyt lausuma hovioikeuden tuomiosta. Ilveskosken mukaan (s. 82) Vaasan hovioikeuden tuomiolla ei ole tässä asiassa todistusvaikutusta, koska KKO on (19.10.2012) kumonnut hovioikeuden asiassa antaman tuomion. Käräjäoikeuden kaksi muuta tuomaria ei  ole lausunut asiasta mitään. He ovat ilmeisesti lakonisesti katsoneet, ettei tuollaisesta ”täysin selvästä asiasta” tarvitse lausua mitään.

4. Käräjäoikeuden ratkaisu näyttäisi perustuvan, kuten toinen jutun syyttäjistä (Kalle Kulmala) on julkisuudessa arvioinut (HS  13.12.-13), jutussa jo aiemmin eli ennen hovioikeuden tuomiota esitetyn todistusaineiston uudelleen arviointiin. Esimerkkinä Kulmala mainitsee rikokseen käytetyn ajan uudelleen arvioinnin, jonka osalta käräjäoikeuden käsitys poikkeaa merkittävästi hovioikeuden kaksi ja puoli vuotta sitten tekemästä arviosta. Tämä lienee suomalaisessa oikeuskäytännössä hyvin harvinaista ellei suorastaan poikkeukselista: alioikeus arvioi samaa todistusaineistoa uudelleen ja aivan eri tavalla ("vapaasti") kuin sen yläpuolella oikeusasterangissa oleva muutoksenhakutuomioistuin on aiemmin tehnyt.

5. Käräjäoikeuden tuomion sivuilta 6-10 löytyy hirmuisen pitkä eli kaikkiaan 132 kohtaa käsittävä lista käräjäoikeuden vastaanottamista kirjallisista todisteista. Sieltä löytyy vaikka minkä nimistä ja luontoista pumaskaa ja asiakirjaa, mm. Haagan Ammattikorkeakoulun täydennysohjelmaa koskeva osanottajalista, joilla ei luulisi olevan tämän murhajutun selvittelyn kannalta merkitystä. 

6. Huomiota herättää se, että kirjallisina todisteina käräjäoikeus on ottanut syyttäjiltä vastaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuden ja Turun hovioikeuden ns. lsh-jutussa eli lasten seksuaalirikosjutussa antamat tuomiot ja jopa hovioikeuden ko. jutussa antaman julkisen selosteen sekä Auerin siihen antaman vastineen sekä vielä Auerin elokuussa 2013 hovioikeuden tuomiosta KKO:lle tekemät valituslupahakemuksen ja valituksen (kohdat 80-83). Kuitenkin käräjäoikeus (laamanni Juntikan lausuma) toteaa sivulla 49, että kohdassa 80-83 mainitut asiakirjat ”liittyvät toiseen, vireillä olevaan oikeudenkäyntiin eikä niillä ole käsillä olevan asian kannalta näyttönä merkitystä”. Jos näin on, niin silloin käräjäoikeuden olisi tullut OK 17:7:n nojalla evätä mainittujen tuomioiden esittäminen todisteena  ja tehdä se asian valmisteluvaiheessa. Se, ettei näin ei ole näiden tai muiden merkityksettömien kirjallisten todisteiden kohdalla näin tehty, kertoo osaltaan käräjäoikeuden prosessinjohdon laadusta.

7. Vaasan hovioikeuden 1.7.2011 antama tuomio olisi toki tullut ottaa huomioon oikeudenkäyntiaineistona ja kirjallisena todisteena. Se olisi ollut syytä sisällyttää mainittuun kirjallisten todisteiden luetteloon ”kunniapaikalle” eli kohtaan 1. Myös KKO:n palauttamispäätös 19.10.2012 olisi tullut sisällyttää oikeudenkäyntiaineistoon. Hovioikeuden tuomio liittyy sangen kiinteästi ko. oikeudenkäyntiin ja siinä käsiteltyyn juttuun. Pidän outona, että syyttäjät tai puolustus ei ole hoksannut tätä, mutta toki käräjäoikeuden olisi tullut jo viran puolesta huomata asia. On käsittämätöntä, että murhajutussa otetaan todisteina vastaan kokonaan toisessa jutussa laadittuja asiakirjoja, vaikkei niillä ole käsiteltävän jutun kannalta minkäänlaista merkitystä, mutta sen sijaan samassa jutussa aikaisemmin annettu hovioikeuden tuomio ohitetaan kokonaan.

8. Tuomion todistusvaikutuksella tarkoitetaan tuomion sisällön merkitystä todisteena toisessa oikeudenkäynnissä. Siitä on erotettava tuomion oikeusvoima (positiivinen oikeusvoimavaikutus), joka ilmenee uudessa oikeudenkäynnissä huomioon otettavana sitovana vaikutuksena (ennakkokannanotto).  Jos tuomiolla on sanottu oikeusvoimavaikutus, tuomio (käytännössä jokin siinä vahvistettu seikka) pannaan sellaisenaan oikeustosiseikkana uudessa  oikeudenkäynnissä annettavan ratkaisun perusteeksi. Tuomion todistusvaikutuksella ei ole samanlaista sitovaa vaikutusta kuin oikeusvoimalla, vaan sen merkityksen tuomioistuin arvioi vapaan todistusharkinnan pohjalta; aikaisempi tuomio on siis uudessa oikeudenkäynnissä todistustosiseikan eli todisteen asemassa. Rajanveto tuomion positiivisen oikeusvoimavaikutuksen ja tuomion todistusvaikutuksen välillä voi olla joskus vaikeaa, mutta periaatteessa ero on selvä. Yksittäisessä tapauksessa tuomion todistusvaikutus saatetaan arvioida niin vahvaksi, että se de facto johtaa uudessa prosessissa samaan lopputulokseen kuin positiivinen oikeusvoimavaikutus.

9. Tuossa oli hieman teoriaa eli itse asiassa perustietoa tuomion todistusvaikutuksesta. Oikeusvoimavaikutus edellyttää aina tuomion lainvoimaisuutta, mutta todistusvaikutus saattaa liittyä myös lainvoimaa vailla olevaan tuomioon. Tuomion todistusvaikutus saattaa ilmetä tapauksissa, joissa aikaisemmalla ja uudella oikeudenkäynnillä ei ole asiallista yhteyttä keskenään. Mitä enemmän asioilla on liittymäkohtia keskenään, sitä vahvempana todistusvaikutus ilmenee.

10. Tässä vaiheessa olen kuulevinani lukijakunnan joukosta vastalauseita – Auerin vastaisten fanaatikkojen keskuudesta suoranaista mylvintää ja vihellyksiä – että eihän Vaasan hovioikeuden 1.7.2011 antamalla tuomiolla voi olla minkäänlaista todistusvaikutusta palauttamisen jälkeisessä menettelyssä, koska KKO on 19.10.2012 antamallaan päätöksellä kumonnut koko tuomion. Tähän seikkaan myös tuomari Ilveskoski on perusteluissaan vedonnut.

11. Asia on toki näin, eli Vaasan hovioikeuden antama tuomio on kumottu. Mutta seuraako tästä ehdottomasti, ettei hovioikeuden tuomiossa mainituilla näytön arviointia koskevilla lausumilla ja johtopäätöksillä voi ole minkäänlaista merkitystä tai todistusvaikutusta jutun jatkokäsittelyssä? Minusta tuollaista johtopäätöstä ei voida tehdä, sillä eihän hovioikeuden tuomio ole tosiasiallisesti mihinkään hävinnyt, se ei ole kadonnut ”bittiavaruuteen” eikä sitä ole kuopattu historian roskatynnyreiden syövereihin, vaan se on edelleen olemassa ja jokainen voi löytää tuomion verkosta muutamassa sekunnissa.

12. Eri asia olisi, jos KKO olisi ottanut asiallisesti kantaa hovioikeuden tuomioon ja mitätöinyt sen sanoilla ”hovioikeuden tuomio kumotaan ja poistetaan”.  Silloin tuomiota rasittaisi jokin karkea oikeudenkäyntivirhe tai sellainen asiallinen virhe, jonka perusteella tuomio voitaisiin kanteluteitse poistaa tai purkaa. KKO ei ole kuitenkaan ottanut hovioikeuden tuomion sisältöön minkäänlaista kantaa. KKO on ainoastaan kumonnut tuomion, muttei ”poistanut” sitä. Kumoaminen on tässä tilanteessa muodollista ja teknistä laatua oleva prosessitoimi ja ratkaisu, jota jutun palauttamisen on katsottu vanhastaan edellyttävän; jutun palauttamisesta ja sen vaikutuksista ei muuten ole vieläkään säännöksiä laissa.

13. Hovioikeuden näytön arvioita koskevia johtopäätöksiä ei ole palautuspäätöksessä osoitettu virheellisiksi, niihin ei ole otettu päätöksessä edes kantaa. Käräjäoikeudella näyttää olevan virheellinen käsitys, jonka mukaan palauttamispäätös mitätöisi hovioikeuden tuomion ja jutun aikaisemman oikeudenkäynnin, jolloin käräjäoikeuden tulisi aloittaa jutun käsittely kokonaan ”puhtaalta pöydältä”. Näin ei kuitenkaan ole asian laita, sillä palauttamisen jälkeen tapahtuva käsittely on aikaisemman käsittelyn jatkoa; tämä todetaan myös KKO:n päätöksessä 19.10.2012. Käsittely siis jatkuu siitä, mihin jutussa on hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen jääty. Jutussa aiemmin esitetty todistusaineisto ei ole menettänyt merkitystään eikä sitä ole tarvinnut välttämättä esittää käräjäoikeudessa uudelleen koko laajuudessaan, vaan aiemmin esitetty aineisto on voitu ottaa huomioon tuomiota tehtäessä sellaisenaan, jollei todistelun välittömyys ole muuta edellyttänyt. 

14. Kun näin on, niin silloin on johdonmukaista katsoa, ettei myöskään hovioikeuden tuomion todistusvaikutus ole kadonnut minnekään eli menettänyt merkitystään, sillä eihän KKO ole palauttamisen yhteydessä puuttunut lainkaan hovioikeuden tuomion asiasisältöön. Jutussa hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen esitettyä uutta näyttöä on jouduttu arvioimaan ja punnitsemaan tarpeellisilta osin jutussa aiemmin esitetyn näytön kanssa, jolloin lähtökohdaksi olisi ollut tarkoituksenmukaista ottaa ne havainnot ja johtopäätökset, joita hovioikeuden tuomiossa on tehty. Jos joidenkin todistusteemojen osalta ei ole esitetty uutta selvitystä, ei käräjäoikeudella ole ollut tarvetta eikä, oikeusastejärjestys ja em. tuomion todistusvaikutus huomioon ottaen, minusta edes ”kanttia” arvioida”vanhaa” näyttöä toisin kuin hovioikeus on tehnyt.

15. Vaikkei hovioikeuden tuomiolla katsottaisikaan olevan mainittua todistusvaikutusta, ei tuomiota olisi toki tullut heittää ”roskikseen”, kuten käräjäoikeus näyttää tehneen – käräjäoikeus ei ole kelpuuttanut tuomiota kirjalliseksi todisteeksi eikä edes mainitse perusteluissaan sitä. Jutun palauttamisen jälkeen käräjäoikeudessa aloitettu käsittely ei ole ollut uusi prosessi, vaan aikaisemman prosessin jatkoa siitä, mihin siinä on hovioikeuden tuomion jälkeen jääty. Tämän vuoksi tarkoituksenmukainen ja järkevä käsittelyjärjestys olisi edellyttänyt, että käräjäoikeus olisi ottanut todistusharkintansa lähtökohdaksi hovioikeuden näytöstä tekemät havainnot ja johtopäätökset ja toisaalta syyttäjien ja puolustuksen jatkokäsittelyssä esittämät uudet todisteet. Käräjäoikeuden tehtävänä on ollut harkita, onko uusien todisteiden perusteella syytä päätyä tietyissä kohdissa (todistusteemoittain) erilaisiin johtopäätöksiin kuin mihin hovioikeus oli päätynyt. Koska hovioikeuden tuomiossa vahvistetuilla todistusharkintaa koskevilla johtopäätöksillä on tietty todistusvaikutus, ei käräjäoikeudella ole ollut aihetta arvioida jutussa ennen hovioikeuden ratkaisua esitettyä todistusaineistoa uudelleen niiden teemojen osalta, joista ei ole esitetty uutta näyttöä. 

16. Viittaan vielä KKO:n palauttamispäätöksen yhteydessä 19.10.2012 antamaan tiedotteeseen. Sen mukaan syyttäjien KKO:lle esittämä uusi aineisto ja vastaajan esittämä uusi vastanäyttö tulee ottaa vastaan asian käsittelyssä, joka tapahtuu käräjäoikeudessa. Aiemmin jutussa esitetystä näytöstä ja sen uudelleen käsittelystä ei tiedotteessa mainita mitään. Palauttamispäätöksen perusteluissa KKO toteaa, että asian ratkaiseminen edellyttää sekä alemmissa oikeuksissa esitetyn että hovioikeuden tuomion jälkeen ilmitulleen näytön kokonaisvaltaista arviointia. Tämä tarkempia ohjeita asian jatkokäsittelystä KKO ei ole antanut, mikä vastaa normaalikäytäntöä. Perusteluja voidaan tulkita niin, ettei juttua ole ollut palauttamisen jälkeen tarpeen lähteä käsittelemään kokonaan puhtaalta pöydältä. Loppukaneettinaan KKO toteaa (kohta 49), että palautuksen jälkeen asian käsittelyä on jatkettava käräjäoikeudessa, asian käsittelyä ei siis ole määrätty aloitettavaksi kokonaan alusta. Käsittelyn jatkaminen tarkoittaa sitä, että aiemmin esitetty aineisto voidaan ottaa vastaan sellaisenaan, jollei todistelun välittömyys muuta edellytä. Tällöin hovioikeuden tuomion todistusvaikutus ei ole menettänyt merkitystään.

17. Korkein oikeus on puntaroinut palautuspäätöksessään 19.10.2012, olisiko juttu syytä palauttaa  takaisin hovioikeuteen vai käräjäoikeuteen. Lähinnä täysimittaisen valitusoikeuden turvaamiseksi päätöksessä on päädytty jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Monilta uusilta ongelmilta olisi kuitenkin vältytty, jos juttu olisi palautettu hovioikeuteen. Syytetyn oikeusturva ei ole edellyttänyt palauttamista käräjäoikeuteen. KKO:n valinta johtaa siihen, jutussa joudutaan toimittamaan neljä (4) täysimittaista pääkäsittelyä ennen kuin juttu seuraavan kerran tulee KKO:n käsiteltäväksi. Kenen etua moinen ”sirkus” on mahtanut palvellla? 

18. Käräjäoikeuden tuomio löytyy tästä
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf

19. Hovioikeuden todistusharkinnan huomioon ottamisen  havainnollistamiseksi esitän seuraavassa, miten käräjäoikeus olisi voinut kirjoittaa näytön harkintaa koskevat perustelunsa pääpiirteittäin (tässä ei ole mahdollista mennä kaikkiin yksityiskohtiin), kas näin:

20. Syyttäjät ovat käräjäoikeudessa väittäneet, että lasten antamista kertomuksista ilmenee vahvoja viittauksia siihen, että Anneli Auer olisi suunnitellut ja toteuttanut Jukka Lahden surmaamisen. Tällaisina seikkoina syyttäjät ovat muun muassa esittäneet, että Anneli Auer olisi lavastanut hätäkeskuspuhelun siten, että Lahden surmaamisesta aiheutuneita ääniä olisi surmateon yhteydessä tallennettu ja soitettu sittemmin nauhurilta hätäkeskuspuhelun aikana ja että surmatyön yhteydessä olisi käytetty suojana talossa olleita ruskeita pyyhkeitä. Syyttäjien mukaan Anneli Auerin lavastukseen käytettävissä ollutta aikaa ja ruskeankirjavien tekokuitujen merkitystä koskevat hovioikeuden kannanotot joutuvat uuden näytön myötä uuteen valoon. Syyttäjät ovat myös esittäneet, että Auerin ja Jukka Lahden välillä on ollut lukuisia riitoja ja että Auer olisi kohdistanut väkivaltaa Lahteen jo ennen surmatyötä. Uusi näyttö osoittaisi syyttäjien mukaan myös, että perheessä oli ollut lukuisia ongelmia ja myös perheen lapsiin oli kohdistettu väkivaltaa.

21. Syyttäjät eivät ole näyttäneet, että Anneli Auer olisi lavastanut hätäkeskuspuhelun väitetyllä tavalla (tästä asiasta käräjäoikeus on ollut yksimielinen). Väitteestä, jonka mukaan Auer olisi käyttänyt rinnakkaispuhelinta, ei ole esitetty minkäänlaista näyttöä. Hätäpuhelutallenteelta kuuluvista äänistä on esitetty uutta selvitystä, joka ei sulje pois vaan pikemminkin tukee ulkopuolisen tekijän vaihtoehtoa. Tapahtumapaikalta löydettyjen ruskeiden kuitujen alkuperää ei ole pystytty jutussa esitetyn uudenkaan aineiston perusteella luotettavasti selvittämään. Hovioikeuden tuomion mukaan on erittäin epätodennäköistä, että Anneli Auer olisi hätäpuhelun jälkeisen lyhyen ajan kuluessa voinut lavastaa olosuhteet ulkopuoliseen tekijään viittaaviksi. Tämän johtopäätöksen muuttamiseen ei ole uuden selvityksen perusteella aihetta. Uutta luotettavaa selvitystä siitä, että Auerin ja Lahden välit olisivat olleet erityisen riitaiset tai että Auer olisi aiemmin pahoinpidellyt Lahtea tai perheen lapsia, ei ole esitetty. Minkäänlaista järkevää motiivia Auerin väitetylle surmatyölle ei ole näytetty.

22. Hovioikeuden tuomiossa mainitusta Jukka Lahden sängyssä olleesta halosta löydetyn mieshenkilön DNA:n alkuperä on nyttemmin selvitetty, mutta surmassa käytettyä toista tekovälinettä ei ole edelleenkään löydetty.Tapahtumapaikalta löydettyjen verisen kengänjäljen ja kuraisen kengänjäljen alkuperää ei ole myöskään suoritetuissa lisätutkimuksissa kyetty selvittämään. Koirapartion käynnistä esitetyllä selvityksellä ei voida poissulkea ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta, koska poliisikoiraa ei ole käytetty lainkaan asfaltoidulla Tähtisentiellä, jonne tekijä on voinut poistua.

23. Hovioikeus on tuomiossaan päätynyt katsomaan, ettei syytteen tueksi esitetty näyttö riitä osoittamaan, että Anneli Auer olisi surmannut Jukka Lahden ja että Auerin syyllisyydestä jäi siten varteenotettava epäily. Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoo, ettei jutussa hovioikeuden tuomion jälkeen esitetty uusi todistusaineisto ja sen punnitseminen jutussa aiemmin esitetyn näytön kanssa anna aihetta arvioida hovioikeuden johtopäätöstä toisin. Syyte murhasta tai taposta on sen vuoksi hylättävä.

24. Käräjäoikeuden todistusharkinnan yksityiskohtaiseen ruotimiseen palaan myöhemmin. Anneli Auerkin on saanut eilen käräjäoikeudelta lisäaikaa valituksensa valmistelua ja valituskirjelmän laatimista varten 10.2.2014 asti.

25. Lopuksi voidaan todeta, että kaikki se, mikä rikosjutun tutkinnassa ja oikeuskäsittelyssä voi yleensä mennä pieleen, on Ulvila-jutussa myös taatusti mennyt pieleen, ja vähän enemmänkin. Rikospaikkatutkinta ja esitutkinnan alkupuoli on ollut puutteellista Tästä huolimatta silloinen lääninpoliisijohtaja Mikko Paatero päätti, ettei tutkinnan johtoa ole syytä siirtää Porin poliisilta KRP:lle. Tämä oli yksi paha virhearvio, joka Ulvila-jutun tutkinnassa on tehty. Kokonaisuudessaan asia tutkinta ja oikeuskäsittely eivät anna hyvää kuvaa suomalaisen lainkäytön laadusta.










tiistai 17. joulukuuta 2013

810. KKO 2013:91:Tuomarin prosessinjohdosta todistelussa

1. Kommentoin kesäkuussa 2012 erästä Helsingin hovioikeuden antaa päätöstä, joka koski tuomarin/tuomioistuimen muodollista prosessinjohtoa, katso blogi nro 603/4.6.2012 "Syyttäjät ja tuomarit tukkanuottasilla teknisestä prosessikysymyksestä".

2. Helsingin käräjäoikeudessa vireillä olleessa huumausainerikosta koskevassa jutussa käräjäoikeus velvoitti syyttäjät erottamaan nimeämänsä kirjalliset todisteet muusta esitutkinta-aineistosta erilliseen kansioon tai sähköiseen hakemistoon. Käräjäoikeus ilmoitti samalla, ettei se ota vastaan sellaisia kirjallisia todisteita, joita ei ole vaaditulla tavalla eroteltu. Käräjäoikeuden päätökseen ei ilmoituksen mukaan saanut hakea erikseen muutosta.

3. Jutun syyttäjät eivät tyytyneet käräjäoikeuden päätökseen, vaan saattoivat asian kanteluteitse hovioikeuden ratkaistavaksi. Syyttäjät vaativat, että käräjäoikeuden päätös kumotaan. Syyttäjien mukaan käräjäoikeus oli lakiin perustumattomalla päätöksellään kieltäytynyt ottamasta vastaan sille oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (ROL) 5 luvun 4 §:ssä säädetyin tavoin muun esitutkinta-aineiston ohessa toimitetut syyttäjien kirjalliset todisteet. Syyttäjien mukaan käräjäoikeuden päätös vaaransi aineellisesti oikean lopputuloksen saavuttamisen asiassa ja aiheutti vaaran joidenkin vakavia rikoksia koskevien syytteiden perusteettomasta hylkäämisestä. Syyttäjien mielestä todisteiden erottelematta jättäminen muusta esitutkinta-aineistosta ei vaarantanut puolustusta eikä vaikeuttanut oikeudenkäyntiä. Vaatimus todisteiden erottelemisesta ei ollut miltään osin liitettävissä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksiin. Todisteiden erottelematta jättäminen ei johtanut niiden vastaanottamisen mahdottomuuteen. Valtakunnansyyttäjä ei ollut määrännyt syyttäjiä erottelemaan todisteita esitutkinta-aineistosta. Käräjäoikeudella ei ollut toimivaltaa rajoittaa syyttäjän nimeämää todistelua mainitsemillaan, muilla kuin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annettuun lakiin nojautuvilla perusteilla. Syyttäjät antoivat ymmärtää, että käräjäoikeuden tuomarit olivat mahdollisesti syyllistyneet virkarikokseen. 

4. Helsingin hovioikeus ratkaisi kantelun 28.5.2012 antamallaan päätöksellä.  Hovioikeus perusteli aluksi  laajasti ratkaisuaan ottaa syyttäjien hakemus kanteluna tutkittavaksi. Itse asian osalta hovioikeus katsoi, että käräjäoikeudella ei ollut ko. tapauksessa laissa säädettyä perustetta kieltäytyä vastaanottamasta sille ROL 5 luvun 4 §:n mukaisesti  toimitettuja ja sen hallussa olevia kirjallisia todisteita pelkästään sen vuoksi, ettei niitä ollut eroteltu esitutkintapöytäkirjoista erilliseen kansioon tai sähköiseen tiedostoon. Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja määräsi, että käräjäoikeuden tuli ottaa syyttäjän käräjäoikeudelle esitutkinta-aineiston yhteydessä toimittamat kirjalliset todisteet vastaan.

5. Kritisoin hovioikeuden päätöstä monelta eri kantilta, kuten blogikirjoituksestani 603/4.6.2012 ilmenee. Tapauksen johdosta käytiin syyttäjä- ja tuomarikunnan keskuudessa aika vilkasta keskustelua: tuomarit yleensä protestoivat hovioikeuden kantaa, syyttäjät sen sijaan kannattivat sitä.

6. Yksi mainitun huumausainerikosjutun syytetyistä (A) valitti KKO:een ja hänelle myönnettiin valituslupa.

7. Ennen kuin korkein oikeus ennätti ratkaisemaan tapauksen, oikeusministeriön asettama todistelutyöryhmä jätti marraskuussa 2012 mietintönsä (OM:n mietintöjä ja lausuntoja 69/2012). Mietinnössä on otettu kantaa puheena olevaan epäselvään kysymykseen. Toimikunta totesi, aivan oikein, että jo tuomioistuimen yleiseen prosessinjohtovaltaan kuuluu määrätä, millä tavalla ja missä muodosssa syyttäjän on toimitettava ROL 5:4:ssä mainittu aineisto tuomioistuimelle. Oikeustilan selkiyttämiseksi mietinnössä ehdotettiin otettavaksi ko. säännökseen nimenomainen maininta siitä, että syyttäjän on toimitettava todisteet ja muu aineisto tuomioistuimen määräämällä tavalla. Ehdotuksen perustelujen mukaan käräjäoikeus voisi määrätä esimerkiksi, että kirjalliset todisteet on toimitettava muusta esitutkinta-aineistosta erotettuna ja järjestettynä todistusaineistona, kirjallisessa tai sähköisessä muodossa. 

8. VKSV:a toimikunnassa edustanut valtiosyyttäjä MIka Illman jätti mietintöön mainitulta osin eriävän mielipiteen. Toimikunnan mietinnöstä pyydettiin lausunnot useilta eri tahoilta. VKSV ja kaikki lausunnon antaneet syyttäjävirastot vastustivat toimikunnan sanottua muutosehdotusta. Monista lausunnoista näkee, että minittu teknisluontoinen asia on noussut yllättäen koko todistelumenettelyn uudistamisen keskeisimmäksi asiaksi, jota pitää vastustaa mahdollisimman kiivaasti. Tästä siis taas kerran näkyy, miten vastahakoisesti ja oudoilla perusteilla aivan järkeviäkin uudistuksia ja lainmuutoksia voidaan vastustaa ja käytännössä myös vastustetaan. Jos uudistusten arvellaan jonkin verran lisäävän virkamiesten työmäärää, uudistuksia ei haluttaisi millään toteuttaa.

9. Korkein oikeus on tänään antamallaan ennakkopäätöksellä ratkaissut  ko. kanteluasian (KKO 2013:91). KKO toteaa aivan odotetusti, että toisin kuin hovioikeus oli katsonut, käräjäoikeuden prosessinjohtoa koskevasta päätöksestä ei saanut erikseen kannella hovioikeuteen. KKO on ottanut kantaa myös käräjäoikeuden sanotun toimenpiteen asianmukaisuuteen ja toteaa päätöksen kappaleessa 12, että käräjäoikeuden ko. prosessinjohtomääräys on ollut asian jäsentyneen ja tarkoituksenmukaisen käsittelyn kannalta selvästi perusteltu asian laatu ja laajus huiomioon ottaen.


maanantai 16. joulukuuta 2013

809. Ulvila-jutun tuomion tarkastelua, osa I

1. Ulvilan surmajutun tuomio annettiin viime viikon torstaina 12.12. ja sitä on selostettu ja kommentoitu mediassa tavanmukaiseen tapaan eli lähinnä uutisluontoisesti. Keskeisintä asiassa oli todistusharkinta eli tarkemmin sanottuna jutussa esitettyjen todisteiden todistusarvon määrittäminen ja kannanotto näytön riittävyyteen. Nämä asiat käyvät tai niiden ainakin tulisi käydä ilmi käräjäoikeuden tuomion perusteluista. Mediassa julkaistussa kommmenteissa samoin kuin haastateltujen juristiprofessoreiden suppeissa haastattelulausunnoissa mainitut kysymykset ovat kuitenkin jääneet varsin vähälle huomiolle.

2. Satakunnan käräjäoikeuden kansliatuomion kappaleita jaettiin totuttuun tapaan oikeuden kansliasta toimittajille ja muillekin asiasta kiinnostuneille. Käräjäoikeus yllätti sikäli myönteisesti, että jutun ratkaisseet tuomarit eivät pysytelleet tuomion antopäivänä kokonaan piilossa, vaan oikeuden puheenjohtajana jutussa toiminut laamanni Martti Juntikka tuli esiin ja antoi MTV3:lle lyhyen haastattelun, joka löytyy tästä. Lisäksi käräjäoikeus julkaisi tiedotteen tuomion keskeisimmistä kohdista. Nämä eleet ovat uudenlaista julkisuutta ja niiden soisi, kuten myös toimittaja Jarkko Sipilä on toivonut, yleistyvän.

3. Mainittu tiedote on kuitenkin suppea eikä siitä tai laamannin haastattelusta tainnut ilmetä mitään sellaista, mitä ei olisi todettu jo käräjäoikeuden enemmistön eli laamanni Juntikan tuomion perusteluihin kirjatussa lausumassa.Laamanni kertoi - täysin odotetusti - että jutun todistusaineisto oli laaja, monipuolinen ja sisälsi vaikeita näyttökysymyksiä. Tämän samoin kuin sen, että oikeus joutui jutussa äänestämän, me toki kaikki tiesimme jo ennestään. Laamanni painotti, että käräjäoikeus oli käynyt aineiston läpi "hyvin tarkasti", mutta tässsäkään ei toki ole mitään epätavallista tai uutta: ainahan oikeus tekee tai sen ainakin pitäisi tehdä mahdollisimman tarkkaa ja luotettavaa työtä! Uutinen olisi ollut, jos laamanni olisi väittänyt päinvastaista. Käräjäoikeudella oli runsaasti ellei suorastaan ruhtinaallisesti aikaa muodostaa käsityksensä jutussa, sillä jutun pääkäsittely kesti reilut kaksi kuukautta ja käsitti parikymmentä istuntopäivää. Tuomion ja perustelujen kirjoittamiselle käräjäoikeus varasi aikaa todella paljon eli reilut kaksi ja puoli kuukautta. Jollei tuossa ajassa ole ehtinyt tehdä "tarkkaa työtä" myös perustelujen kirjoittamisen osalta niin ei sitten missään!

4. Laamanni yritti lausunnollaan ilmeisesti eräällä tavalla rivien välissä ja "varmemmaksi vakuudeksi" vakuuttaa,  että kun kerran "tarkkaa työtä" oli tehty, niin tuomion täytyy silloin olla hyvä ja oikea. Tämä selitelmä näyttää "uponneen" jopa joihinkin hyvänahkaisiin asiantuntijoihin ja oikeusoppineisiin. Niinpä esimerkiksi rikosoikeuden professori Terttu Utriainen on äitynyt Hesarin haastattelussa 13.12. kehumaan tuomiota sanoilla "perusteltu kokonaisuus". Utriaisen mukaan mukaan "näyttö tuomiossa on perusteltu avoimesti,  hyvin seikkaperäisesti ja pala palalta". 

5. Joko Terttu Utriainen ei ollut lausuntoa antaessaan vielä lukenut koko tuomiota tai sitten hän ei vain jostakin syystä halua asettaa tuomion perusteluille ja asianmukaiselle todistusharkinnalle kovin korkeita laatuvaatimuksia. Nyt kun olen itse kahlannut tuomion perustelut läpi, olen niistä kyllä täysin toisella kannalla kuin Utriaisen Tepa. Samanlaisen krittisen käsityksen on minulle ilmaissut myös pari muuta todistusoikeuteen perehtynyttä asiantuntijaa. 

6. Satakunnan käräjäoikeuden tuomiosta löytyy myös asianmukaisella tavalla laaditut seikkaperäiset ja ymmärrettävät perustelut, mutta tämä koskee yksinomaan tuomion lopputuloksen osalta eri mieltä olleen ja vähemmistöön jääneen käräjätuomarin perusteluja. Sen sijaan enemmistön muodostaneiden tuomareiden perustelut jättävät monessa suhteessa paljon toivomisen varaa ja herättävät perusteltujen vastausten sijasta enemmän vain kysymyksiä ja ihmettelyä.

7. Tuomarit eivät voi tuomiotaan selittelemällä - "teimme erittäin tarkkaa työtä" tms. - paikata puutteellisia ja epämääräisiä perustelujaan. Tuomion ainoat perusteet ja perustelut ovat vain ne, jotka on päätökseen tai tuomioon kirjattu, selityksillä ei ole merkitystä.  Perusteleminen on ainoa keino, joka tuomareilla on käytettävissään, kun hän yrittää vakuuttaa asianosaiset ja ulkopuoliset ratkaisun hyväksyttävyydestä ja oikeellisuudesta. Se, etteivät tuomarit joko osaa tai välitä perustella ratkaisuaan seikkaperäisesti ja ymmärrettävästi, paljastaa usein armottomalla tavalla myös tuomareiden todistuharkintaa ja juridista päättelykykyä koskevat puutteet. Perustelujen merkitystä ei siis voida vähätellä ja selitellä tuomareita ymmärtäen, että "vaikka nuo perustelut eivät nyt tosin ole kovin kummoiset, niin luotamme silti siihen, että (puolueettomat) tuomarimme ovat tehneet hyvää ja tarkkaa työtä ja päätyneet oikeaan lopputulokseen".

Tähän väliin käräjäoikeuden tuomio
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf

8. Katsotaanpa aluksi käräjäoikeuden kokoonpanoa ja tuomareita, jotka ovat käräjäoikeuden tuomion antaneet. Kysymyksessä on tyypillinen rikosjuttu, jossa käräjäoikeuden kokoonpanona voisi olla 1+3 tai 2+4 eli oikeuden kokoonpanoon kuuluisi puheenjohtajan ja mahdollisesti toisen ammattituomarin eli lainoppineen jäsenen lisäksi kolme tai neljä lautamiestä. Tämä ilmenee oikeudenkäymiskaaren (OK) 2 luvun 1 §:n 1 momentista. Saman pykälän 2 momentin mukaan  käräjäoikeus on päätösvaltainen rikosasiassa kuitenkin myös kokoonpanossa, johon kuuluu ainoastaan kolme lainoppinutta jäsentä. Edellytykseksi tälle kokoonpanolla on ko. momentissa asetettu, että kyseistä kokoonpanoa on pidettävä perusteltuna ”asian laadun tai muun erityisen syyn vuoksi”.

9. Toisin sanoa rikosasioissa lautamieskokoonpano on pääsääntö ja kolmen lainoppineen tuomarin kokoonpano poikkeus, joka tulee kysymykseen vain em. erityisillä perusteilla. Käytäntö on kuitenkin ”mennyt” päälaelleen eli siihen, että vähänkin laajemmat tai vaikeammat rikosjutut ratkaistaan käräjäoikeuden kolmen tuomarin kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Tämä on valitettavaa, sillä käytäntö on tosiasiallisesti romuttamassa koko lautamiesjärjestelmän. Lautamiehet alkavat olla käräjäoikeudessa lähinnä kuriositeetin asemassa. 

10. Mikä selittää lautamieskokoonpanon moisen ”syrjimisen” tai ainakin vähälle käytölle jäämisen? Syitä on kaksi: 1) oikeusministerin tahto karsia lautamiehistä valtiolle aiheutuvia kustannuksia, siis oikeudenhoidosta aiheutuvien menojen leikkaaminen ja 2) käräjäoikeuksien halu istua mukavuussyistä rikosjuttuja entistä paljon useammin ilman lautamiehiä. Lautamiehet koetaan käräjäoikeuksissa jonkinlaiseksi riesaksi, josta päästään kuitenkin kätevästi eroon, sillä lainsäätäjä on – suuressa viisaudessa tai oikeastaan lyhytnäköisyydessään – jättänyt kokoonpanon valinnasta päättämisen käräjäoikeuden puheenjohtajan ja/tai laamannin tehtäväksi. 

11. Auerin jutussa tai sen tuomiosta laaditussa tiedotteessa ei ole sanallakaan perusteltu sitä, miksi juttu on istuttu kolmen lainoppineen jäsenen kokoonpanossa ilman lautamiehiä. Olisiko Auerin juttu ollut niin ”vaikea”, että se on haluttu siksi istua pelkästään ammattituomareista koostuvassa kokoonpanossa?  Luultavasti, mutta olisi toki ollut mielenkiintoista nähdä, millaiseen lopputulokseen käräjäoikeus olisi päättynyt kokoonpanossa 2+4. Nyt käräjäoikeus päätyi ”tuomariporukassa” tismalleen samanlaiseen lopputulokseen kuin ”ensimmäiselläkin kierroksella” eli äänin 2-1 langettavaan tuomioon.

12. Käräjäoikeuden kokoonpanossa huomio kiinnittyy yhteen hieman harvinaiseen seikkaan eli siihen, että ainakin viimeisimmän Lakimiesmatrikkelin (2011) mukaan kenelläkään tuomareista ei ole  hovioikeustaustaa eli kukaan heistä ei ole aiemmin toiminut hovioikeudessa edes esittelijänä. Tämä on aika harvinaista, sillä selkeästi suurin osa käräjäoikeuden tuomareista on toiminut uransa alussa hovioikeuden esittelijänä ja osa myös hovioikeuden jäsenenä eli ainakin ma. hovioikeudenneuvoksen virassa. Muutaman vuoden työskentely hovioikeudessa muovaa aika merkittävällä tavalla tulevan tuomarin ajattelutapaa ja osaamista kuten esimerkiksi ratkaisujen laatimis- ja perustelemistyyliä. Ne tuomarit, joilla ei ole hovioikeustaustaa, kirjoittavat usein ”vapaammin”, mutta samalla usein tyylillä ja otteella, mihin ei ole hovioikeudessa totuttu. Minusta olisi jotenkin ”turvallista”, jos käräjäoikeuden kollegiossa istuvista kolmesta lainoppineesta jäsenestä edes yhdellä jäsenellä olisi suhteellisen vankka hovioikeustausta. Toki hovioikeuskokemus ei ole nykyoloissa mikään välttämätön edellytys käräjätuomariksi pääsylle, sillä  esimerkiksi korkeimman ratkaisujen perusteluja lukemalla myös hovioikeuskokemusta vailla oleva nokkela lakimies pääsee kyllä aika pian ”jyvälle” mm. siitä, mitä tuomioiden kurinalaiselta perustelemiselta edellytetään. 

13. Auerin jutun tuomareista laamanni Martti Juntikka (57) on nimitetty käräjätuomarin virkaan lääninhallituksen hallintopäällikön virasta, minkä jälkeen hän on edennyt vuosien kuluttua, varmaankin paljolti juuri em. hallinnollisen kokemuksensa turvin, laamannin virkaan. Suomessahan tuomarinvalintalautakunta korostaa nykyisin voimakkaasti laamanniksi nimitettävien hallinnollista johtamistaitoa ja  -kokemusta, vaikka pperustellumpaa olisi edellyttää laamanneilta nimenomaan lainkäyttöjohtajalta vaadittavia ominaisuuksia, käräjäoikeushan ei ole mikään hallintovirasto vaan tuomioistuin, joka harjoittaa lainkäyttöä; käräjäoikeuksissa on sitä paitsi olemassa hallintoa varten erityisiä hallintojohtajan tai kansliapäällikön virkoja.  Käräjätuomari Annette Santamaa (59) on nimitetty käräjätuomariksi  syyttäjän virasta, mitä ennen hän on toiminut pitkään oikeusavustajana ja asianajajana. Käräjäoikeuden nuorempi käräjätuomari eli Väinö Ilveskoski (35) on ennen vakinaisen tuomarinviran saamista hoitanut tuomarin sijaisuuksia eri käräjäoikeuksissa.

14. Tuomareiden erilainen ja tavanomaisesta poikkeava tausta näkyy osin aika hyvin myös kunkin tuomarin perustelemis- ja kirjoittamistyylissä. Tässä jutussakin on herkullinen tilaisuus tarkastella erikseen kunkin tuomarin ajattelu- ja kirjoitustapaa, sillä jokainen on kirjoittanut näkyviin omat perustelunsa.

15. Aloitetaanpa naispuolisesta tuomarista eli käräjätuomari Annette Santamaasta. Hänen perusteluistaan (s. 70-81) näkyy parhaiten hovioikeuskokemuksen vai pitäisikö sanoa -hapatuksen puuttuminen.  AS:n kirjoitustyyli on kyllä varsin sujuvaa ja värikästä, paikoin miltei lennokasta ja ”hiuksia nostattavaa” (esim. ”ikkunasta tunkeutunut isokokoinen tappaja”, ”lapsen riipaiseva kirkaisu” , ”Anneli oli sallinut lapsensa lähestyä tuntematonta naamioitua tappajaa”).Tästä jonkinlaista ”juridista tajunnanvirtaa” edustavasta tyylisuuntauksesta johtuen lukijan on kuitenkin paikoin aika vaikea pysytellä kärryillä tuomarin ajatuksenjuoksusta, sillä ilman minkäänlaista järkeväntuntuista ja johdonmukaistan jäsentelyä vaille jääneet perustelut pomppivat sekaisin sinne tänne ja asiasta toiseen, samaan asiaan saatetaan muiden seikkojen selostuksen jälkeen palata uudelleen sivua tai paria myöhemmin. Santamaan perustelut käsittävät 12 tiheästi kirjoitettua sivua, mutta tekstistä löytyy vain yksi väliotsikko. Sekin herättää lukijassa  kummastusta, sillä sivulta 79 lukijan eteen putkahtaa täysin yllättäen väliotsikko ”Syyttömyysolettama”; tässä jaksossa Santamaa näyttäisi ”jakavan” todistus- ja selvittämisvelvollisuuden osaksi syytetylle. Rivien välistä tuntuisi huokuvan tietynlainen vastenmielisyys syytettyä kohtaan, minkälaista sympatiaa tuomari ei todellakaan näytä Aueria kohtaan tuntevan! 

Perusteluista puuttuvat lähes tyystin syytetyn eduksi puhuvat seikat tai näkemykset, joita muut kaksi tuomaria ja etenkin Ilveskoski ovat löytäneet aineistosta melko paljon. Tuomari Santamaahan herätti pääkäsittelyn lopussa huomiota aina lehdistöä myöten tenttaamalla ja kuulustelemalla Anneli Aueria pitkään tavalla ja kysymyksin, jotka kuuluvat yksinomaan syyttäjän rootteliin. Santamaan omat perustelut – hän on muilta osin yhtynyt laamanni Juntikan perusteluihin - ovat sanalla sanoen sekavat eikä niistä ei ole aina helppo saada tolkkua. Ei siis mikään ihme, että laamanni on päättänyt kirjoittaa kokonaan omat perustelunsa, vaikka hän on ollutkin lopputuloksesta samaa mieltä Santamaan kanssa! 

Santamaan perustelutapaa ei voida todellakaan suositella tuleville tuomareille. Kirjoittajalla saattaisi olla lennokkaan kirjoitustyylinsä perusteella olla menestystä dekkaristina, mutta myös siinä puuhassa murha voisi jäädä tuomarilta selvittämättä; dekkarissakin kun tulee pitää kiinni ajattelun ja tekstin jäntevyydestä ja loogisuudesta, ettei mopo karkaa käsistä kokonaan;  Jo Nesbøn tasoisia virtuooseja ja vauhtiveikkoja  putkahtaa kirjamarkkinoille vain harvoin.

16. Laamanni Juntikka, jonka perustelut tulivat siis käräjäoikeuden virallisiksi perusteluiksi, edustaa kokonaan toisenlaista perustelijatyyppiä kuin Santamaa. Hän on mahdollisimman lyhyiden ja ytimekkäiden perustelujen edustaja, jopa siinä määrin, ettei perusteluja tahdo löytyä kaikkien kysymysten osalta lainkaan, vaan kirjoittaja tyytyy vain toteamaan, että ”asia on näin” ja sillä siisti! Juntikka tuo esiin, ainakin näennäisesti, myös tiettyjä contra-näkökohtia, mutta ne jäävät yleensä aina vain maininnan varaan eikä niille anneta ”loppupeleissä” (tuo on kyllä niin hauska sana) todellisuudessa minkäänlaista painoarvoa; pääasia on, että  kirjoittaja voi tarvittaessa väittää, että kyllähän sitä contraakin sieltä löytyy, jos tarkkaan lukee! Juntikalta löytyy väliotsikkoa ja ranskalaista viivaakin havainnollistamaan perusteluja, mutta seikkaperäisiksi hänen perustelujaan ei voi kyllä sanoa, eikä aina myöskään ymmärrettäviksi. Jollei laamanni tajua joitakin yksityiskohtia riittävän varmasti tai jos todistajat tai asiantuntijat puhuvat ristiriitaisesti ja laamanni kyllästyy tällaiseen ”peliin”, hän ratkaisee asian hyvin yksinkertaisella tavalla: lakaistaan ongelma ja ristiriita maton alle ja jätetään kaikkien ”kinaajien” höpinät tasapuolisuuden nimissä tuomiosta kokonaan pois ja junaillaan asia päätökseen niillä eväillä, joita jää jäljelle! Oivallisen esimerkin laamannin omalaatuisesta ”poissuljentametodista” tarjoaa jutussa esitetty melko laaja asiantuntijatodistelu koskien Auerin lasten kuulustelujen asianmukaisuutta ja kertomusten uskottavuutta; jutussa kuultiin eräitä tunnettuja psykologeja. Näiden asiantuntijoiden kertomuksiin viitataan Annette Santamaan ja Väinö Ilveskosken perusteluissa tuon tuostakin. 

Mutta minkä arvon laamanni Juntikka antoi näille kokemussääntöjä selvittäneiden asiantuntijoiden kertomuksille? Ei sitten minkäänlaista, eikä laamanni välittänyt tai edes sallinut kirjata perusteluihinsa, jotka ovat siis myös käräjäoikeuden perustelut,  mitä kyseiset asiantuntijat oikeudelle esittivät! Laamanni kirjoittaa tältä osin tylysti seuraavaa: ”Asiassa on esitetty puolin ja toisin verrattain runsaasti asiantuntijatodistelua, jolla on pyritty erityisesti selvittämään lasten kertomusten uskottavuutta. Tätä todistelua ei tulla jäljempänä yksityiskohtaisesti läpikäymään huomioon ottaen asiantuntijoiden voimakkaasti toisistaan poikkeavat mielipiteet sekä se, että asian ratkaisemisen kannalta olennaiset seikat ovat löydettävissä alussa mainitun todistelun (siis muiden todistajien kertomusten) perusteella”. Ts. asiantuntijatodistelu oli siis laamannin mielestä täysin turhaa. Näin olleen erää kysymys, miksi laamanni oikeuden puheenjohtajana salli edes ottaa vasaan sanottua todistelua, jos sillä kerran ei ollut minkäänlaista merkitystä? Jos todisteet olivat asiaan vaikuttamattomia, niiden esittäminen olisi tullut evätä kokonaan (OK 17:7). Asia lienee kuitenkin niin, ettei mainittu asiantuntijatodistelu ollut suinkaan turhaa, sillä ovathan kaksi muuta tuomaria hyödyntäneet asiantuntijoiden selvittämiä kokemussääntöjä omissa perusteluissaan ahkerasti. Kyse onkin ilmeisesti siitä, ettei laamanni vain viitsinyt perusteluissaan pohtia, mikä merkitys noilla todisteilla ja kokemussäännöillä olisi. Hän ratkaisi mieluummin ongelmat ja erimielisyydet yksinomaan ”omien kokemussääntöjensä” pohjalta, jolloin saattoi välttyä ”turhien” perustelujen kirjoittamiselta. 

Laamannin perustelutapaa leimaa muutenkin tietynlainen yksniittisyys tai -oikoisuus, perustelut ovat usein ylimalkaisia ja toteavia, eivät  pohdiskelevia ja pro et contra -luonteisia. Anneli Auerin kertomuksen laamanni kuittaa muutamalla mitäänsanomattomalla rivillä (s. 51), vaikka kertomusta selostetaan aikaisemmin kahdeksan sivun verran (s. 12-19). Ilmeisesti tämänkaltainen perustelutapa, jossa ongelmat ja epäselvyydet kierretään ja lakaistaan maton alle, saattaa Terttu Utriaisen lisäksi  tyydyttää joitakin muitakin (kyynisiä) oikeusoppineita. Todistusharkintaan ja tuomion perustelemiseen perehtyneille asiantuntijoille tuollainen metodi ja tyyli on kuitenkin lähes kauhistus.

17. Käräjäoikeuden äänestyksessä vähemmistöön jääneen käräjätuomari Väinö Ilveskosken perustelut olivat minulle positiivinen yllätys. Sitten muistin, että Ilveskoski on valmistunut juristiksi Lapin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta, joten asia kävi ymmärrettäväksi. Ilveskosken perustelujen rakenne, metodi ja kirjoitustyyli on käräjäoikeuden tuomion ehdottomasti parasta antia. Perustelut ovat, eivät vain laajat (tuomion sivut 82-106), vaan myös substanssin suhteen seikkaperäiset ja ymmärrettävät. Perusteluissa ei ”sohita” Santamaan tavoin sinne tänne, vaan perustelit etenevät  johdonmukaisesti ja ajatuksen punainen  lanka säilyy koko ajan kirjoittajan hallussa. Perustelut eivät ole ykskantaan toteavia, kuten laamanni Juntikan perustelut tahtovat olla, vaan pohdiskelevia ja pro et contra -tyyppisiä. Ilveskosken kirjoitustyyli on rauhallinen ja kärsivällinen eikä hän ole menettänyt malttiaan edes asiantuntijoiden ristiriitaisten lausuntojen takia. Suhtautuminen syytettyyn on neutraalia, mutta myös syytettä tukevat seikat ja todisteet tuodaan perusteluissa avoimesti esiin. Ilveskosken perustelut helpottavat puolustuksen työtä valituksen tekemisessä ja tarjoavat hyvän perustan myös jutun ulkopuolisille ihmisille tarkastella kriittisesti käräjäoikeuden todistusharkintaa, perusteluja ja ratkaisun lopputulosta. Tilanne olisi sekä puolustuksen että suuren yleisön kannalta todella synkkä, jos käräjäoikeus olisi ratkaisussaan yksimielinen eikä kukaan tuomareista olisi äänestyksessä kyseenalaistanut enemmistön ratkaisun ja todistusharkinnan oikeellisuutta.

18. Joku voi ehkä ihmetellä, miksi olen käsitellyt näin laajasti tuomareiden argumentointitapaa ja perustelutyyliä yleensä. Syynä on se, että perustelut ja vain ne ovat ne väline, jonka avulla asianosaiset ja etenkin tapauksesta kiinnostuneet jutun ulkopuoliset ihmiset ja suuri yleisö saavat mahdollisuuden kontrolloida  tuomioistuimen ratkaisun oikeellisuutta ja muodostaa käsityksensä tuomareiden puolueettomuudesta ja oikeudenkäynnin reiluudesta. Tuomion perustelut kertovat tuomarien ammattitaidosta ja –etiikasta sekä toisinaan myös asianosaisiin kohdistuvista asenteista. Tuomion perustelut ovat myös oikeastaan ainoa keino, jolla tuomioistuin voi vakuuttaa asianosaiset ja yleisön ratkaisun oikeellisuudesta ja odottaa auditorion hyväksyntää. Minun tarvitsee tuskin tässä enää sanoa, kuka Satakunnan käräjäoikeuden kolmesta tuomareista on se, jonka perustelujen yleisilme on vakuuttanut minut ammattitaidon ja –etiikan suhteen sekä ratkaisun lopputuloksesta. Tässä suhteessa vähintään yhtä ratkaisevaa on kuitenkin tapa, jolla tuomarit ovat perustelleet todistusharkintansa yksityiskohtia. Tähän kysymykseen palaan tämän kirjoitukseni toisessa osassa.

19. Otan tähän lopuksi saamani nauhoituksesta kirjoitetun oikeuskäsittelyn jakson, joka koskee käräjäoikeuden pääkäsittelyn lopuksi lokakuussa tapahtunutta episodia eli tarkemmin sanottuna käräjätuomari Annette Santamaan Anneli Aueriin kohdistamaa epätavallisen tiukkaa kuulustelua ja ”tenttaamista”.  Kyse näyttää olevan jonkinlaisesta syytetyn vastakuulustelusta, joka kuuluu lain mukaan kuitenkin, ei tuomarille, vaan syyttäjälle. Tuomari voi toki esittää syytetylle joitakin täydentäviä kysymyksiä, mutta syyttäjän ja vastakuulustelijan roolia hänen ei tule missään tapauksessa ottaa. Se olisi omiaan herättää epäluuloja tuomarin puolueettomuuden vaarantumisesta. Syytellä on oikeus vaieta eikä hänen tarvitse siis vastata myöskään tuomarin hänelle todistelutarkoituksessa esittämiin kysymyksiin; tästä syytettyä on syytä ennen kuulustelun aloittamista informoida. Syytetyn kuulustelu oikeudessa on lain mukaan toimitettava ennen kuin muuta suullista todistelua otetaan vastaan siitä kysymyksestä, jota kuulustelu koskee.

20. Olen kritisoinut tuomari Santamaan pääkäsittelyn lopuksi suorittamaa Auerin ”tenttaamista”, joka on herättänyt myös eräiden kokeneiden rikostoimittajien huomiota, blogijutussani nro 780/6.10.2013 ”Inkvisitio päätti Ulvilan murhakäräjät”, johon tässä viittaan.

21. Saamastani materiaalista ilmenee, miten käräjäoikeuden puheenjohtaja Juntikka antaa tuomari Santamaalle tilaisuuden ”muutaman kysymyksen” esittämiseen. Auerille. Minusta Juntikan olisi tullut päin vastoin todeta, ettei Santamaalla ole  oikeutta syytetyn sanotunlaiseen kuulusteluun. Mahdollisesti Juntikka ja Santamaa olivat keskenään sopineet, että Santamaa saa ikään kuin ”siunatuksi lopuksi” ottaa inkvisiittorin roolin. Outoa on myös se, että syytetyn puolustajalla ei ole ollut mitään huomauttamista syytetyn omalaatuista kuulustelua vastaan.

22. Tässä tuomari Santamaan (AS) Anneli Auerille ko. kuulustelussa tekemät kysymykset koskien hätäkeskusnauhan 13.12.06 litterointia:

AS: Ku tota soititte sinne hätäkeskukseen ja sitte selititte tän asian mistä on kysymys ja sitten ollaan täs tämmöses ku 0.43 hätäkeskus sanoo, että nyt pitää odottaa hetki, et älkää sulkeko puhelinta, niin tua siinä puhutte sitten, niin kenelle niinku puhutte siinä ku sanotte siitä huolimatta vaikkei siellä ole ketää, ni puhutte esim. ”nopeesti”, ”kuulek sä ku mun mieheni huutaa”? Vaikka siellä ei ollut kukaan vaikka sanottiin et sieltä mennään pois? Hätäkeskuksesta sanotaan, et mä meen hetkes pois linjalta ja puheenne jatkuu? Ette ole ymmärtänyt sitä? 

AS: Ollaan täs kohdassa 1.36 ja siinä sanotte sitte ”hei mun täytyy ny”, ni onko teillä mitään muistikuvaa siitä, et mitä teijän täyty sillon? Ootteks sitä mieltä, että hän huusi apua sieltä, et teitä niinku apuun vai… mutta sitte ku teitä on siellä sairaalassa haastateltu ni te ootte kertonut, et Jukka Lahti ei pyytänyt apua? Ootte nimenomaan sanonut, että ei pyytänyt apua, että ootte sanonu niinku päinvastoin. Tota sitte sairaalassa kuitenkin ootte niiku sanonut sen, että ei pyytänyt apua, että siellä spekuloinut, että oisko se ollu Annu tai Hannu, onks täs teijän mielestä ristiriitaa?

AS: Sitten tää lapsi tuli siihen puhelimeen ja sitte kysyy teiltä ”mitä mä sanon” ja ootte sanonu, että ”mä soitan poliisille ja siel pyydettiin et”, mitä ootte tarkottanut tällä, että soitatte poliisille? Niin sen tähden tää laps tuli puhelimeen, että olisitte soittanut poliisille vai? Mut mä oon nyt kohdassa täs 1.42/1.43, ymmärrän et pyysitte Amandan ja Amanda tuli ja sit Amanda kysyy ”mitä mä sanon”, te ootte vastannu hänel et te soitatte poliisil niin miksi sanot, että mä soitan poliisille? Mut mä tätä tarkotan, että millä te olisitte soittanut poliisille, ku tää lankapuhelinlinja oli auki? Et te ette niinku vastannut tähän tytön kysymykseen itse asiassa vai?

AS: Sit taas tässä on sillai, että ku ette oo puhelimessa, niin taas puhutte sitte, niin kenelle te puhutte? Ku tääl on näit ”Lähtikse jo?” Niin kenelle te sitten puhutte niinko? Niin et te ootte osoittanut nämä niinko Jukalle? Tää on niinko siis osotettu tekijälle?

AS: Olenks mä ymmärtänyt oikein, että tän hätäpuhelukeskustelun aikana kävitte kaksi kertaa siellä etuovella juoksemassa? Osaatteks te sanoa sitä, et miks te sit juoksitte sinne etuovelle, sitte ku teillä oli se puhelu kesken siinä? Jos ensimmäisellä kerralla juoksitte pakoon, niin mikä teillä oli sitten ajatus, ku menitte vielä uuden kerran sinne vaikka jo ensimmäisellä kerralla juoksitte pakoon? Missä kohdassa laitoitte valot päälle? Mihin te laitoitte valot päälle? Mihin te sillon sitte olisitte niinko laittanut sen valon?

AS: Tullaan tämmöseen kohtaan 3.10 eli te ootte niinko käyny ne kaksi ne kertaa käynyt siellä tän puheluaikana, niin sitte siellä hätäkeskuksesta kysytään siitä teijän miehen tilasta ja sanotte siinä ”makaa siel lattial ja huusi äsken apua, nyt hiljeni”, mistä osasitte päätellä, että tämän jälkeen ei kuulu enää mitään, kun sanotte, että nyt hiljeni? Joo, et sillon on ollut jo sit hetken aikaa jo hiljasta vai?

AS: Sit täs on tää nauhakohta 3.14, jossa on tota tää voimakas lapsen rääkäsy, nii missä tää laps on sillon? Niin, et teillä ei ole tästä rääkäsystä niinko mitään muistikuvaa? Mennään tästä vähä eteenpäin ni ku sanoitte, ettei teillä ole Amandasta mitään muistikuvaa, niin kuitenkin sitte kysytte ”Amanda olikse siel viel?” Mut ymmärsiks mä nyt oikein, et pikkusen aikasemmin 3.14 sanotte, ettei teillä ole tästä mitään havaintoa ja kuitenkin teillä on se havainto, että Amanda oli käyny siel. Sillon, kun te ootte ollu siin tilanteessa, ni teidän on täytynyt tämä rääkäisy kuulla? Mitä teil tuli sillon mieleen, jos teillä ei ole näköyhteyttä siihen lapseen ja se rääkäsee voimakkaasti? Olisko se teoriassa sitten ollu mahdollista, et tekijä olis kohdistanu just sillon väkivaltaa lapseen, jos teillä ei ole näköyhteyttä, ettekä reagoi mitenkään? Ajatteleks te sitten et se rääkäsy tuli olohuoneessa? Et teijän käsitys on, että tää rääkäsy tulee olohuoneesta eikä sieltä missä teijän mies oli? Ootte kattonu siihen suuntaan? Mut jos tää olis ollut se hetki, ku tää olis poistunu, niin olisitteks te sit nähnyt tän poistumassa? Osaatteks te sitten tota selittää sitä, että mikä se tämä poliisi, joka oli siellä ensipartiossa, ni hän kertoo sitten sillä tavalla, että paikalle tultuaan Anneli Auer oli kertonut, että tekijä oli tullut rikotusta lasista ja todennäköisesti myös poistunut samasta ikkunasta. Tämä on siis teidän arvailunne siis spekulointia?

AS: Missä vaiheessa tää sit tuli teille selväksi, että tää tekijä olis poistunut siitä ikkunasta? Mutta tota, keskustelitteks te sitten tämän tapahtuman jälkeen niin tän lapsen kanssa? Onks teillä mitään kuvaa, niistä keskusteluista mitä sitten Amandan kanssa kävitte heti välittömästi? Nyt ku tota sanoitte tässä, että kävitte molempien kautta kodinhoitohuoneen kauttakin ja niin onks teillä mitään kommentoitavaa, kun tää laps sanoo, ettette käynyt sieltä kodinhoitohuoneen kautta? Amandan haastatteluissa ilmenee vaan et hän selittää, et miks sitä ovee ei käytetty, et ajatteletteko, että ku se oli lapsilta kielletty sieltä kulkeminen niin ajattelitteko, ettei lapsi olis kiinnittänyt huomioo siihen, et jos äiti käyttää tätä ovee, koska se oli lapsilta kielletty?

AS: Mulle ei nyt ihan tullu selväks se, että kun tähän hätäpuheluun ryhdyitte, niin mitä sitä ennen teitte? Äsken tuossa sanoitte, että teille tuli hätä lapsista ja sanoitte, että lapset menis ulos, mutta olenks mä oikein ymmärtänyt, et tääl olis ainakin nää nuoremmat lapset ollu suljetun oven takana? Olisko ne sitten voinut kuulla sen suljetun oven läpi? Osaatteko yhtään kuvailla sitä, että miten se mies lähti teitä kohti, kun te kävitte katsomassa? Teille ei ole niinko mitään jäänyt mieleen, että jos yrittäisitte palauttaa sitä näkymää, että oliko hänellä kädessä jotain? No siel sairaalassa teiltä on kysytty sit niit tuntomerkkei, ni te ette oo kovasti pystynyt niitä antamaan? Ette edelleenkään pysty sanomaan mitään? Osaatteks te sit kommentoida sitä, että ku Amanda kertoo, mimmosia tuntomerkkejä äiti on kertonut tästä tekijästä? Et se mitä Amanda sitten myöhemmin kertoo siinä haastattelussa, niin jotain te ootte näistä tuntomerkeistä käyny, mutta ei semmosia mitä Amanda kertoo näinkö?

AS: Ku sanoitte sitä, että se mitä te varmasti siitä muistatte siitä tilanteesta, oli se ku kävitte sieltä kodinhoitohuoneen kautta katsomassa, niin mitä te sitte näitte? Ette olis niinku molempii silmii nähny?

AS: Sitte käytiin täs syyttäjän kans vähän tätä veitsiasiaa läpi ja sitä siellä sairaalassa on keskusteltu, avaisitte vähän tätä, että muistatteko mitään, että mitä tässä vähän niinko. Ensiks sanotte, et te ette oo nähnyt sitä veitsee ennen ko lattialla ja sit käydään siit keskusteluu, sit kerrotte et minulta kysyttiin onks se meiltä, niin muistatteko yhtään kuka sitä kysyi teiltä? Kävitte silloin keittiössä katsomassa? Mut jos tää tunkeutuja tuli sielt ikkunasta sinne takkahuoneesta, niin miksi kävitte keittiössä katsomassa veistä? Mut miss välissä ajattelitte, että tää tekijä olis voinut sen sielt keittiöstä hakee? (Anneli vastaa en missään välissä vaan poliisi kysyi.) Juu niin sen takia sitten kävitte.

AS: Sit toinen kohta mitä mä pyytäsin, et voisitte avata, kun teit on haastateltu siel sairaalassa. Tää lähtee sanotte ensin, kun Joutsenlahti puhuu tälleen, että Jukasta tuli verta, niin ensin sanotte, että sitä verta siel niin pal lens. Sit tää Joutsenlahti kysyy, että lensikö sitä sinuun sitä verta? Sitten vastaatte vähän sillai, et jottain verta, mut voi olla et se on valunu minust, niin alatteko siis miettimään, että todennäköisesti se on omaa, mut pidätte siis mahdollisena, että sitä Jukan verta olisi voinut lentää sinun päällesi? Niinku mä ajattelin, et tää kysymys on sellainen, että lensikö sitä niinko sinuun sitä Jukan verta, että oliko joku niinko sellainen tilanne, että jossain vaiheessa olit niin lähellä, että se oli mahdollista?

AS: Muistatteko, että koska ja kuka teille on esittänyt sitä, että lapset on kertoneet riidoista? Ootte itse sanonut, että teillä ei ole ollut mitään riitoja ja sitte sanotte, että teille on esitetty tämmöstä valheellista tietoa, että lapset on kertonut riidoista. Ilmeneeks tää jostain, että teille on näin kerrottu? Ja sen vuoksi sitten niinku. Pidättekö mahdollisena, että nää on sellaisia riitoja, mitä ootte keskenänne käynyt kuitenkin vaikkei puhuta siitä illasta? Mutta nää on semmosia riitoja mitä teillä on kyl käyty, mut ei sinä iltana, että tää kertoo, että minkä tyyppisiä riitoja teillä oli? Et pidätte kuitenkin siinä suhteessa perhettänne tavallisena, että puolisoilla on keskinäisiä riitaisuuksia?

Manner sanoo, että poliisin pöytäkirjoista ilmenee väite lasten kertoneen surmayön riidoista vaikka eivät ole näin sanoneet.

Joku mies (Juntikka tai Ilveskoski) kysyy: Semmonen kiinnittää huomiota heti, et ensimmäinen, mitä sanotte sinne hätäkeskukseen, että ”tääl on joku tappaja”? Sanavalinta ihmetyttää, miksi ajattelette et jos joku murtovaras tulee sisään ja pahoinpitelee, että se on tappaja? Mitä tapahtui hätäkeskuspuhelun jälkeen? Hätäkeskuspuhelun jälkeen niin missä tää Amanda oli, mitä muistat siitä?

Toinen mies: Hätäkeskustallenteelta on tämä 2.03 KUOLE, niin sanot, että siitä puuttuu jotain? Ette siis muista sitä?

23. On siinä melkoista ”porilaista puheripulia” (puheputkea) parhaimmillaan tai pahimmoillaan ”muutaman kysymyksen” muodossa! Kyse näyttäisi olevan pikemminkin jonkinlaisesta tuomarin yksinpuhelusta, johdattelusta ja tenttaamisesta kuin tarkasti muotoiltujen kysymysten esittämisestä.






torstai 12. joulukuuta 2013

808. Ulvilan surmajutussa taas epämääräinen äänestyspäätös käräjäoikeudesta

1. Pitkän oikeuskäsittelyn ja kaksi ja puoli kuukautta kestäneen päätösharkinnan jälkeen Satakunnan käräjäoikeus antoi tänään tuomionsa Ulvilan murhajutussa. Ensimmäisen kerran käräjäoikeus antoi asiassa tuomion jo marraskuussa 2010. Tuolloin Anneli Auer tuomittiin miehensä Jukka S. Lahden murhasta elinkautiseen vankeuteen. Syytetyn valitettua tuomiosta Vaasan hovioikeus kuitenkin totesi Auerin syyttömäksi kesällä 2011. Tämän jälkeen suoritetun lisätutkinnan turvin syyttäjä sai valitusluvan korkeimpaan oikeuteen keväällä 2012. Saman vuoden marraskuussa KKO päätti uusiin todisteisiin vedoten palauttaa jutun käräjäoikeuteen.

2. Syyttäjän mukaan Anneli Auer murhasi miehensä  joulukuisena yönä vuonna 2006 pariskunnan kodissa. Auer on vuosien ajan kiistänyt syytteet. Puolustuksen mukaan Lahden surmasi ulkopuolinen hyökkääjä, joka tunkeutui asuntoon rikkomalla ikkunan. Ulkopuoliseen tekijään uskoi pitkään myös jutun tutkintaa johtanut Porin poliisi, joka pidätti Auerin henkirikoksesta epäiltynä syyskuussa 2009, lähes kolme vuotta surman jälkeen. Kun käräjäoikeus tänään antoi toistamiseen tuomionsa, on surmasta ehtinyt kulua jo yli seitsemän vuotta.

3. Kaikki toivoivat käräjäoikeuden kertovan tuomionsa perusteluissa mahdollisimman avoimesti ja tarkasti, oli tuomion lopputulos mikä tahansa, mihin ratkaisu ja todistusharkinta perustuu. Tä edellytti myös se, että osa oikeudenkäynnistä ja todustusaineistosta, muun muassa perheen lasten kertomukset, käsiteltiin käräjäoikeudessa suljetuin ovin.

4. Tuomiosta uutisoitiin hetki sitten. Olen itse nyt matkoilla ja kommentoin ratkaisua tarkemmin vasta myöhemmin. Minulle ratkaisu oli varsin odotettu, sillä jo edellisen blogijutun yhteydessä ennakoin, että käräjäoikeus tulee tuomitsemaan Auerin ja vapauttavan tuomion Auer saa vasta hovioikeudessa. 

5. Kuten edellisellä kerralla myös tässä toisessa vaiheessa käräjäoikeus joutui äänestämään ja tulos oli tälläkin kertaa 2-1 Auerin tappioksi. Enemmistöön kuuluivat- odotetusti - oikeuden puheenjohtaja laamanni Matti Juntikka ja käräjätuomari Santamaa, vähemmistöön taas oikeuden nuorin jäsen tuomari Väinö Ilveskoski. Saamani tiedon mukaan Juntikalla ja Santamaalla oli osin erilaiset perustelut.

6.  Miten niin odotetusti juuri Juntikka ja Santamaa? Siksi, että he ja erototen Santamaa paljastivat "korttinsa" eli Auerin vastaisen asenteensa jo pääkäsittelyn viime vaiheessa ryhtyessään suorastaan tenttaamaan ja kuulustelemaan Aueria koskien tämän antamien lausumien luotettavuutta. Tuomarit ottivat siis selkeästi itselleen myös syyttäjän roolin, mitä tuomari ei  saisi rikosjutuissa milloinkaan tehdä! Se oli virhe, johon puolustuksen olisi pitänyt pontevasti puuttua ja kehottaa Aueria olemaan vastaamatta " uusien syyttäjien"  kysymyksiin! Tuomarit vaaransivat  puolueettomuudesta ja tämä näkyy nyt myös sitten jutun lopputuloksessa.

7. Käräjäoikeuden äänestystuomio on kuitenkin jatkoa ajatellen lähestulkoon merkityksetön. Puolustus tulee valittamaan tuomiosta ja pääkäsittely tullaan uudistamaan silloin myös hovioikeudessa, nyt siis jo neljännen kerran! Käräjäoikeuden erimielinen ratkaisu on tehnyt jutusta itse asiassa vain entistä sekavamma.

Käräjäoikeuden tuomio
https://www.dropbox.com/s/vhu7fyq3d9abwfa/Auer-tuomio.pdf