334. Lauri Tarastin ja Helsingin Sanomien missio oikeuskansleria vastaan

Vaikka läpi harmaan kiven...

Hesarissa eilen sunnuntaina julkaistusta Lauri Tarastin haastattelusta huomasi, että lehdellä on meneillään tietynlainen missio keskustan saamiseksi myös ensi vuoden eduskuntavaaleissa Suomen suurimmaksi puolueeksi, jolloin Mari Kiviniemi jatkaisi pääministerinä.

Hesarin uusi vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinenhän on taustaltaan ja ideologialtaan, paitsi vanhalestadiolaisia, myös maalaisliitto-keskustalaisia. Hänen isänsä professori Juha Pentikäinen toimi aikoinaan keskustapuoleen varapuheenjohtajana. Mikael Pentikäinen puolestaan oli nuorena miehenä keskusta-aktiivi ja taisi toimia Paavo Väyrysen avustajanakin. Mikael Pentikäinen oli Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtajana ja järjestön julkaisun Politiikan Puntarin päätoimittajana.

Pentikäisen ja Hesarin keskusta-manööveriin kuuluu yhtenä palasena, että ex-pääministeri Matti Vanhanen selviäisi meneillään olevasta esteellisyyskohusta mahdollisimman vähin vaurioin eli ilman poliisitutkintaa ja valtakunnanoikeutta. Tässä tarkoituksessa lehti on käynnistänyt kampanjan, joka tähtää Vanhasen "jahtaajan" eli oikeuskansleri Jaakko Jonkan ammattitaidon ja menettelytapojen mollaamiseen.

Tätä tavoitetta ilmensi hyvin lehden kuukausiliitteen toimittajan Unto Hämäläisen, tunnetaan myös nimimerkillä Perässähiihtäjä, kolumni lehdessä 25.9. Siinä Hämäläinen syyttää oikeuskansleri Jonkkaa siitä, ettei tämä ajoissa estänyt pääministeri Matti Vanhasta tekemästä virhettä eli osallistumasta esteellisenä valtioneuvoston istuntoihin, joissa päätettiin RAY:n avustusten jakamisesta Nuorisosäätiölle. Unto Hämäläinen sanoo suorin sanoin, että "Jonkalle sattui virhe."

Kolumnissaan Hämäläinen ottaa esiin paljon puhutun "kolmen sekunnin" teorian koskien RAY:n avustusten myöntämistä järjestöille. Kyse olisi siis täydellisestä rutiiniasiasta. Huvittavinta on, että Hämäläinen puolustelee tällä oikeuskansleria ja sanoo, että kun asiat nuijitaan näin nopeasti pöytään, niin "Jonkan virhe ei ole suuri."

Kaikki muut mainitun "kolmen sekunnin teorian" kannattajat ovat sentään tarkastelleet päätöksentekomenettelyä pääministerin virheen kannalta. Tämä Unto Hämäläinen panee kuitenkin paremmaksi ja sivuuttaa Matti Vanhasen mahdollisen virheen tyystin!

Hämäläinen on tunnettu politiikan toimittaja, joka kirjoittaa hyvin ja asiallisesti. Hänet tunnetaan poliitikkojen, etenkin johtavien poliitikkojen ystävänä. Tällöin ei ole ilmeisesti suotava, että toimittaja ryhtyisi "jahtaamaan" poliitikkoja ja kirjoittelemaan heistä ikävästi. Jos näin tekisi, niin johtavat poliitikot lakkaisivat kaveeraamasta eikä toimittaja saisi enää heiltä tietoja. Tämä lienee Unto Hämäläisen kantavia ajatuksia toimittajan työssään.

Mutta eihän tämä ystävyys ja kaveruus saisi toki mennä niin pitkälle, että toimittaja ryhtyy poliitikkokavereita puolustaakseen kääntämään selviä asioita päälaelleen ja syyttämään johtavia virkamiehiä ja oikeusviranomaisia poliitikkojen töppäyksistä! Silloin ollaan kyllä pahasti hakoteillä.

Faktat on otettava faktoina ja kerrottava yleisölle faktoina, niin myös voimassa oleva lainsäädäntö sellaisena kuin se on. Pidän selkeänä puutteena sitä, että kolumnisti Hämäläinen ei kertonut edellä mainitussa kolumnissaan, mitä laki eli tarkemmin sanottuna virkamieslaki sanoo virkamiehen ja misterin esteellisyydestä ja sen toteamisesta.

Lakihan on tässä suhteessa yksiselitteinen: virkamiehen on hoksattava itse oma esteellisyytensä ja vetäydyttävä jäävinä päätöksenteosta. Virkamies tai ministeri vastaa siis itse esteettömyydestään ja kantaa vastuun niistä seurauksista, joita hänen esteellisyydestään aiheutuu. Ministeri ei voi lähteä syyttämää oikeuskansleria siitä, että tämän olisi pitänyt hoksata hänen esteellisyytensä. Oikeuskansleri ei ole ministereiden holhoojana, vaan laissa edellytetään, että ministerit ovat sen verran fiksuja ihmisiä, että ymmärtävät itse esteellisyytensä.

Tämä puolen, joka on aivan olennainen Vanhasen esteellisyyttä arvioitaessa, Unto Hämäläinen kuitenkin "jostakin syystä" sivuutti pakinassaan kokonaan. Hämäläisen kirjoitus on naiivi myös siltä osin kun siinä selitellään, että ministereillä ei muka olisi mitään mahdollisuutta perehtyä ennen valtioneuvoston istuntoa avustusrahojen jakamiseen. Valtioneuvoston istuntojen esityslistat jaetaan nimittäin hyvissä ajoin ministereille ja heidän laajalle sihteeri- ja avustajakunnalleen. Ministerillä on siis oikein hyvää aikaa perehtyä kaikkiin istunnossa esille tuleviin asioihin ja ottaa tämän perusteella kantaa mahdolliseen esteellisyyteensä.

No, Unto Hämäläisen tekemät virheet eivät ehkä ole kovin suurena, kun ottaa huomioon, että hän ei ole lakimies; huomattakoon, että esitän tässä samantapaisia lieventäviä asianhaaroja kuin Hämäläinen kertoessaan kolumnissaan oikeuskanslerin virheestä. Mutta jos samanlaiseen virheeseen sortuu joku tunnettu jurisit, niin silloin kyllä on niin sanotusti piru merrassa.

Eilen tuollainen ihme kuitenkin nähtiin, kun ministerin arvonimen hiljattain saanut - ketkä mahtoivat olla arvonimeä anomassa (?) - Lauri Tarasti, joka on entinen KHO:n jäsenen ja hallintoneuvos, arvosteli oikeuskansleri Jaakko Jonkkaa aivan samasta asiasta kuin kolumnisti Unto Hämäläinen ja vieläpä samantapaisin sanakääntein.

Lauri Tarasti, joka pyrki, jollen nyt aivan väärin muista, itsekin aikoinaan oikeuskansleriksi, veisaa Hesarissa toimittaja Jaakko Lyytisen - Unto Hämäläinen ei sentään ollut haastattelijana - kirjoittamassa jutussa samaa virttä kuin Hämäläinenkin:

"Jonkan oli pitänyt normaalitilanteessa varoittaa Vanhasta."

Se, mitä ministeri tarkoittaa "normaalitilanteella," ei selviä jutusta; tyypillisen huolimatonta sanojen heittelyä tämäkin.

Tarastin mukaan Jonkan olisi pitänyt tietää Vanhasen suhteesta Nuorisosäätiöön, koska "tätä asiaa oli puitu monta kertaa." - Siis mitähän asiaa?

Vaikka Herra Ministeri on entinen KHO:n tuomari, hän tuntuu viis veisaavan virkamieslaista. Mainittuun lakiin ja sen esteellisyyssäännöksiin ministerimme ei viittaa haastattelussa kertaakaan, ei sen puoleen muihinkaan säädöksiin. Kuten edellä totesin, virkamieslain mukaan on selvää, että virkamies ja ministeri itse vastaa esteellisyydestään, jos hän ei ymmärrä tai kenties halua jäävätä itseään. Vaikea uskoa, että entisen tuomarin laintuntemus olisi kadonnut eläkkeelle siirtymisen myötä. Hämäläisen tavoin myös Tarasti tunnustautuu edellä mainitun "kolmen sekunnin teorian" kannattajaksi, mitä myös on syytä ihmetellä.

Näyttää siltä, että Lauri Tarasti ei ole lukenut lainkaan oikeuskansleri Jonkan 15 sivun pituista ilmoitusta perustuslakivaliokunnalle. Jos hän olisi tämän tehnyt, niin hän ei tietenkään heittelisi vain ikään kuin lonkalta, että "jos tutkitaan vain esteellisyyttä ja jääviyttä, en ymmärrä, mitä tutkittavaa tässä oikeastaan on."

Tarastin moitteet Jonkalle ovat todella outoja, sillä kun lukee Jonkan paperin, ei voi tulla mihinkään muuhun johtopäätökseen, että tässä Vanhasen asiassa sitä tutkimista vasta onkin!

Kyse on siitä, että Matti Vanhasen esteellisyys liittyy - Jonkka puhuu varovaiseen tapaansa "rakenteellisesta yhteydestä" - kiinteästi Nuorisosäätiön muuhun ja laajempaan poliisitutkintaan, jossa ovat mukana mm. Kanki-Kaikkonen ja Juka Vihriälä. KRP tutkii parhaillaan Vanhasen seuraajana Nuorisosäätiössä jatkaneen Antti Kaikkosen ja RAY:n entisen puheenjohtajan Vihriälän edesottamuksia aika vakavien rikostunnusmerkistöjen valossa.

Tässä kulkee koko Vanhas-jupakan jutun punainen lanka, mutta Vanhasen osuutta ja mahdollista kytköstä asiaan ei vain haluttaisi millään aloittaa selvittää ja tutkia.

Poliitikot kiroilevat hiljaa mielessään, että voihan perhana tuota Jonkkaa, minkä teki, ja yrittävät kaikin keinoin mollata oikeuskansleria "epäkypsän" asian tuomisesta eduskuntaan ja jopa lehdistön suosiollisella avustuksella mustata oikeuskanslerin mainetta jonkin 17 vuotta sitten sattuneen mitättömän episodin takia.

Kirjoitin muutama viikko sitten Italian pääministerin Silvio Berlusconin syytesuojasta, jota meillä ihmetellään ja jopa naureskellaan. Mutta itse asiassa Suomessa ministerillä on käytännössä lähes samanlainen syytesuoja kuin Berlusconillakin. Ministerivastuuasioissa syytekynnys on hilattu todella korkealle., ja kuten nyt saamme havaita, esitutkinnan aloittamiskynnyksestäkin tehdään aivan hirmuisen suuri asia. Kyllä Berlusconin syytesuoja kalpenee suomalaisen mallin rinnalla.

Italiassa sentään oikeusviranomaiset ja tuomarit ovat yrittäneet murtaa Berlusconin syytesuojaa ja siinä usein myös onnistuneet. Mutta tekevät suomalaiset tuomarit, ex-tuomarit, oikeusviranomaiset ja niin sanotut asiaintuntijat? Niin, he osallistuvat kiivaasti pääministerin syytesuojan pönkittämiseen eivätkä haluaisi, että pääministerin epäiltyä rikosasiaa alettaisiin tutkia edes esitutkinnassa!

Vanhasen asiassa(kin) poliitikot saavat tukea ministeri Lauri Tarastilta, jota Hesarin jutussa luonnehditaan osuvasti poliitikkojen "puolustajaksi." Helsingin sanomat tuntuu valjastaneen ministeri Tarastin ristiretkelle oikeuskansleria vastaan ex-pääministerin pelastamiseksi. Unto Hämäläisen kolumnin ja Lauri Tarastin haastattelun tarkoituksena on osoittaa oikeuskansleri Jonkka taitamattomaksi lainvalvojaksi ja vaikuttaa eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäseniin - poliitikkoihin - jotta nämä hoksaisivat ratkaista esteellisyysasian Matti Vanhasen eduksi ja oikeuskanslerin tappioksi.

Entiseltä korkea-arvoiselta tuomarilta voitaisiin kuitenkin edellyttää hieman enemmän harkintaa ja asiaan perehtymistä ennen kuin hän ryhtyy laukomaan oudolta kuulostavia ajatuksiaan julkisuuteen.

Ministeri Tarasti esitti myös aika kummallisia käsityksiä poliitikkojen sidonnaisuuksista ja niiden merkityksestä ja suorastaan yllytti poliitikkoja sitoutumaan entistä enemmän. Vaarallista, mutta niin tyypillistä puhetta poliitikkojen ymmärtäjältä ja puolustajalta. Tarasti sanoi, että poliitikkojen pitää sitoutua ajamaan "tietyn porukan" asioita. No, niinhän nämä ovat näköjään tehneetkin muun muassa erilaisissa kauppaketjuhankkeissa.

321. Ministereiden syytesuoja aikansa elänyt

Perustuslakivaliokunta kokoontui tänään puimaan tapaus Vanhasta

1. Italian pääministeri Silvio Berlusconi on tullut tunnetuksi muun muassa syytesuojastaan. Aina kun Berlusconi on noussut valtaan, hän on säädättänyt lain, joka takaa laajan syytesuojan pääministerille ja muille korkea-arvoisille poliitikoille eli presidentille ja parlamentin molempien kamareiden puhemiehille. Viimeksi Berlusconi runnoi syytesuojalain läpi noustuaan vuonna 2008 kolmatta kertaa pääministeriksi. Syytesuoja on ollut tarpeen, sillä Berlusconia vastaan oli nostettu syytteet kahdessa lahjusjutussa ja yhdessä veropetosjutusssa.

2. Viime vuoden lokakuussa Italian perustuslakituomioistuin päätti, että Berlusconin syytesuoja on perustuslain vastainen. Tuomioistuimen mukaan syytesuojalaki rikkoo periaatetta, jonka mukaan kaikki kansalaiset ovat tasavertaisia lain edessä. Edellisen kerran Berlusconin syytesuoja kaatui perustuslakituomioistuimessa vuonna 2004.

3. Suomessa on suhtauduttu ihmetellen ja joskus jopa naureskelleen Berlusconin itselleen hankkimaan syytesuojaan. Mutta itse asiassa myös meillä ministereillä on vankka syytesuoja, vaikka mainittua termiä ei juuri käytetäkään. Ministereiden syytesuoja ei merkitse täydellistä lainkäytöllistä immuniteettia eli koskemattomuutta, joka kuuluu kansainvälisen oikeuden mukaan diplomaattisille edustajille ja perustuslain mukaan tasavallan presidentille. Ministerin rikos- ja rikosprosessuaalinen asema on kuitenkin suojattu muihin virkamiehiin verrattuna monessa merkittävässä kohtaa.

4. Tämä ilmenee ensinnäkin siinä, että ministerin virkarikoksia koskeva syytekynnys on huomattavasti korkeampi kuin virkamiehillä yleensä. Normaalisti virkasyytteen nostamiseen riittää, että rikoksesta epäillyn syyllisyyden tueksi on olemassa todennäköisiä syitä. Ministerisyytteen osalta syytteen nostamiselle on sitä vastoin säädetty erityisiä edellytyksiä. Perustuslain (PL) 116 §:n mukaan syyte valtioneuvoston jäsentä (ministeriä) vastaan lainvastaisesta menettelystä virkatoimessa voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa tai menetellyt muutoin virkatoimessaan selvästi lainvastaisesti.

5. Erityistä syytekynnystä on perusteltu sillä, että ministerisyytettä ei tulisi käytää esimerkiksi merkitykseltään vähäisten menettelyvirheiden käsittelyyn (HE 1/1998 vp. s. 171). Erityisiä edellytyksiä ministerin rikosoikeudellisen vastuun toteutumiselle on perusteltu poliittisen järjestelmän ja valtioneuvoston toimintakyvyn turvaamisella. Tämä on hieman hämärä perustelu, joka ei sano oikeastaan mitään. Hallituksen esityksen mukaan syyttämiskynnyksen tarkoituksena ei kuitenkaan ole suojella yksittäistä ministeriä, vaan laajemmin koko valtioneuvoston toimintaedellytyksiä. Se, mitä kyseisellä lausumalla on itse asiassa tarkoitettu, on jäänyt hallituksen esityksen perusteluissa kertomatta.

6. Hallituksen esityksessä on sivuutettu kokonaan kysymys siitä, miltä ministerin erityinen syytekynnys näyttää kansalaisten yhdenvertaisuuden ja oikeudellisen tasa-arvon kannalta katsottuna. Juuri tällä perusteellahan Italian perustuslakituomioistuin on kumonnut kahdesti Berlusconin syytesuojan. Erityinen syytesuoja ja virkavastuun erityinen toteuttamismekanismi valtakunnanoikeuksineen ym. kummallisuuksineen on tehnyt ministereistä poliittisesti ja juridesti etuoikeutetun luokan, rälssin, joka nauttii valtiovallan erityistä suojelua.

7. Suomessa ministerivastuuasioissa omaksuttu erityinen syytekynnys lienee kansainvälisessä vertailussa melko harvinainen. Monissa maissa ministerisyytteen osalta on omaksuttu normaali syytekynnys. Ministerisyytteiden nostamista ei käytännössä juuri esiinny, mikä johtuu siitä, että ministerit eroavat tehtävästään heti vapaaehtoisesti, kun ovat jääneet kiinni tai heitä epäillään virkavelvollisuuden rikkomisista tai vaikkapa esteellisyydestä.

8. Suomessa poliittinen kulttuuri on sen sijaan paljon paksunahkaisemman käytännön läpitunkema. Rötöksiin virassa tai sen ulkopuolella taikka muuten moitittavaan tahi hälyttävään (esim. sadat tekstarit "kaunottarille") menettelyyn syyllistyneet ministerit roikkuvat sitkeästi kiinni tuoleistaan, vaikka luottamus heihin olisi mennyt. Suomessa virassaan töpännyt ministeri voi luottaa siihen, ettei hänen töppäykseensä ei hevin puututa, koska a) syytekynnys on korkea ja b) syyte olisi käsiteltävä erikseen koolle kutsuttavassa valtakunnanoikeudessa, mikä puolestaan c) edellyttää eduskunnan päätöstä.

9. Ministerisyyteasiat käsitellään erityistuomioistuimessa eli valtakunnanoikeudessa (PL 114.1 §). Valtakunnanoikeus on kokoontunut reilun 90 vuoden aikana vain neljä kertaa. Vaikka ministerisyyteasioita olisi enemmän, on valtakunnanoikeus nykyoloissa aikansa elänyt elin. Se on jäänne vanhoilta ajoilta, jolloin muitakin tiettyjä etuoikeuksia nauttineiden säätyjen eli aateliston ja papiston jäseniä ei saanut tuomita rahvaan eli porvariston ja talonpoikien tuomioistuimissa (raastuvanoikeudet ja kihlakunnanoikeudet), vaan heitä varten oli olemassa omat oikeusistuimensa. Sen jälkeen kun sääty-yhteiskunnasta oli päästy, käsiteltiin useimpien korkeiden tai ainakin korkeahkojen virkamiesten virkasyyteasiat kuitenkin ensimmäisenä asteena hovioikeudessa. Tämä käytäntö jatkui aina 2000 -luvulle asti. Hovioikeus oli virkasyyteasioissa ensimmäinen oikeusaste esimerkiksi ministeriöiden osasto- ja jopa toimistopäällikön asemassa oleville virkamiehille, sanoin yliopistojen professoreille.

10. Virkasyytefoorumin sääntelyssä mentiin lähes naurettavuuksiin asti, sillä vielä 1990-luvun alussa hovioikeus oli lain mukaan virkasyyteasioissa ensimmäinen oikeusaste, kun syytteeseen oli asetettu vaikkapa matkailun edistämiskeskuksen yleisen osaston päällikön tai ammatinvalinnan ohjauksen piiritoimiston toimistopäällikön taikka oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen erikoistutkija.

11. Nykyisin lainsäädäntö on puheena olevassa kohdin järkiintynyt niin, että ensimmäisenä asteena hovioikeus käsittelee ainoastaan käräjäoikeuden laamannia ja käräjätuomaria, valtionsyyttäjää ja kihlakunnansyyttäjää sekä korkeimman oikeuden esittelijää vastaan ajettavat virkasyyteasiat. Valtakunnanoikeus käsittelee ministerisyytteiden lisäksi oikeuskansleria, oikeusasiamiestä, korkeimpien oikeuksien jäsentä sekä valtakunnansyyttäjää koskevat virkasyyteasiat. Kaikkein muiden virkamiesten virkasyyteasia käsitellään ensimmäisenä oikeusasteena käräjäoikeudessa.

12. Valtakunnanoikeus voitaisiin aivan hyvin lakkauttaa ja siirtää sille nyt kuuluvien asioiden käsittely joko (Helsingin) hovioikeudelle tai suoraan korkeimmalle oikeudelle. Jos halutaan, niin hovioikeuden ja korkeimman oikeuden kokoonpanoon voisi ministerisyyteasioita käsiteltäessä kuulua kaksi eduskunnan valitsemaa jäsentä. Valtakunnanoikeuden kokoonpanoonhan kuuluu viisi eduskunnan valitsemaa jäsentä viiden ammattituomarin lisäksi. Todettakoon, että sotilasrikosasioiden käsittelyyn hovioikeudessa ja KKO:ssa osallistuu kaksi sotilasjäsentä; hovioikeuden sotilasjäsenen tulee olla vähintään majurin ja KKO:n sotilasjäsenen vähintään everstin arvoinen.

13. Mikä viranomainen voi käynnistää esitutkinnan ministerivastuuasiassa? Tästä valitsee epätietoisuutta, sillä perustuslaissa asiasta ei ole nimenomaista säännöstä. Yhtä mieltä on oltu siitä, että poliisi tai syytäjäviranomainen ei voi sitä tehdä. Eri mieltä on oltu siitä, kuukuuko oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi yksinomaan perustuslakivaliokunnalle vai myös ylimmille laillisuusvalvojaviranomaisille eli oikeuskanslerille tai oikeusasiamiehelle.

14. PL 112 §:n 1 momentin mukaan jos oikeuskansleri havaitsee valtioneuvoston tai ministerin taikka tasavallan presidentin päätöksen tai toimenpiteen laillisuuden antavan aihetta huomautukseen, hänen tulee esittää huomautuksensa perusteluineen. Jos se jätetään ottamatta huomioon, oikeuskanslerin tulee merkityttää kannanottonsa valtioneuvoston pöytäkirjaan ja tarvittaessa ryhtyä muihin toimenpiteisiin. Myös oikeusasiamiehellä on vastaava oikeus tehdä huomautus ja ryhtyä muihin toimenpiteisiin.

15. PL 115 §:n 1 momentissa säädetään siitä, millä tavoin ministerivastuuasia voi tulla vireille perustuslakivaliokunnassa; ensimmäisessä kohdassa mainitaan oikeuskanslerin tai oikeusasiamiehenperustuslakivaliokunnalle tekemä ilmoitus. Pykälän 2 momentin mukaan valiokunta voi myös omasta aloitteestaan ryhtyä tutkimaan ministerin virkatoimen lainmukaisuutta. Ministerivastuulain (196/2000) 4 §:n mukaan perustuslakivaliokunta voi ministerivastuuasiaa käsitellessään pyytää valtakunnansyyttäjää ryhtymään toimenpiteisiin esitutkinnan toimittamiseksi.

16. Ministerivastuulain 4 §:n nojalla on kyllä selvää, että perustuslakivaliokunta voi määrätä esitutkinnan käynnistämisestä. Kysymys on siitä, sulkeeko tämä lainkohta pois oikeuskanslerin ja oikeusasiamiehen oikeuden määrätä esitutkinnan aloittamisesta. Tässä kohdin on oleellista se, mitä PL 112 §:n 1 momentissa tarkoitetaan, kun siinä sanotaan, että oikeuskanslerilla ja oikeusasiamiehellä on oikeus ryhtyä tarvittaessa "muihin toimenpiteisiin." Kuuluuko näihin toimenpiteisiin myös valta määrätä esitutkinnan aloittamisesta. Lain esityöt vaikenevat kysymyksestä, joka on siis tulkinnanvarainen.

17. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on omaksunut kannan, jonka mukaan oikeuskanslerilla ei ole mahdollisuutta määrätä esitutkinnan käynnistämisestä ministerivastuuasiassa. Tämä ilmenee myös Jonkan viime viikolla antaman Matti Vanhasen esteellisyyttä koskevan päätöksen perusteluista. Jonka mukaan esitutkinnan käynnistäminen on vain perustuslakivaliokunnan harkinnassa, oikeuskansleri voi tehdä ainoastaan PL 115 §:n mukaisen ilmoituksen valiokunnalle.

18. Jaakko Jonkka sanoo Vanhas-päätöksensä perusteluissa, että mainittua kantaa "voidaan pitää nykylainsäädännön mukaisena vallitsevana kantana." Hän viittaa kahteen 2-3 vuotta sitten kirjoittamaansa artikkeliin, joissa hän omaksunut kyseisen kannan. Mutta onko mainittu kanta sittenkään niin selvä ja "valitseva", kun oikeuskansleri antaa ymmärtää? Jonkan päätöksen jälkeen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi totesi, että oikeuskanslerin ei olisi tarvinnut "vielä" tuoda asiaa perustuslakivaliokunnalle, vaan olisi ollut toivottavaa, että "asia olisi tullut meille mahdollisimman valmiina ratkaistavaksi." Tätä tuskin voi ymmärtää muuten kuin että Sasin mielestä oikeuskansleri olisi voinut itse päättää esitutkinnan käynnistämisestä.

19. Eduskunnan oikeusasiamies Riita-Liisa Paunio on pohtinut sanottua esitutkinnan aloittamisasiaa viitisen vuotta sitten. Rusi-tapauksen yhteydessä oikeusasiamiehen toimistossa nousi esiin kysymys siitä, onko poliisilla itsenäistä toimivaltaa päättää esitutkinnan aloittamisesta tasavallan presidentin tai valtioneuvoston jäsenen virkatoimen johdosta. Tällöin heräsi myös kysymys siitä, ovatko oikeusasiamies ja oikeuskansleri toimivaltaisia määräämään esitutkinnan toimitettavaksi sanotuissa asioissa. Asiassa hankittiin sisäasiainministeriön poliisiosaston lausunto sekä Helsingin kihlakunnan poliisilaitoksen lausunto ja selvitys. Myös valtakunnansyyttäjältä pyydettiin lausunto.

20. Oikeusasiamies lausui asiasta seuraavaa:

Niin sanotuissa ministerivastuuasioissa noudatettavista menettelyistä on säädetty perustuslaissa (731/1999; jäljempänä PL) sekä laissa valtakunnanoikeudesta ja ministerivastuuasioiden käsittelystä (196/2000; jäljempänä ministerivastuulaki). Menettely näissä asioissa poikkeaa monessa suhteessa tavanomaisesta rikosprosessista. Poliisin ja ylimpien laillisuusvalvojien toimivallasta esitutkinnan aloittamiseen ei ole säädetty näissä tai muissakaan laissa. Myös ratkaisukäytäntöä voidaan pitää epäyhtenäisenä.

Käsitykseni onkin, että kysymys siitä, onko eduskunnan oikeusasiamiehellä tai valtioneuvoston oikeuskanslerilla oikeutta määrätä esitutkintaa toimitettavaksi

ministerivastuuasiassa, on tulkinnanvarainen. Asiassa voidaan esittää sekä oikeutta puoltavia että vastustavia argumentteja.

Oikeuden olemassaolon puolesta puhuvia näkökohtia

Ylimmillä laillisuusvalvojilla on perusoikeusuudistusta edeltäneessä oikeuskäytännössä katsottu olevan oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi ministerivastuuasioissa. Perustuslakia tai ministerivastuulakia säädettäessä ei lausuttu, että tämä oikeus olisi lakannut. Tätä oikeutta määrätä esitutkinta suoritettavaksi ministerivastuuasioissa on tosiasiallisesti myös käytetty perustuslain muutosta edeltäneellä ajalla.

Suoraa lisätukea ylimpien laillisuusvalvojien oikeudelle antavat ylimpiä laillisuusvalvojia koskevien lakien sanamuodot. Eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain (197/2002) 8 §:ssä on nimenomaisesti säädetty oikeusasiamiehen oikeudesta määrätä esitutkinta toimitettavaksi tutkittavanaan olevan asian selvittämiseksi. Valtioneuvoston jäsenen menettely kuuluu oikeusasiamiehen tutkittaviin asioihin.

Valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain (193/2000) 8 §:ssä asiasta on säädetty asiallisesti vastaavasti. Oikeus käynnistää esitutkinta ilmenee säännöksestä virka-avun saamisen muodossa seuraavasti: "oikeuskanslerilla on tehtäviään suorittaessaan oikeus viipymättä saada kaikilta viranomaisilta sellaista virka-apua, jonka antamiseen asianomainen viranomainen on toimivaltainen".

Myöskään eduskunnan oikeusasiamiehestä annettua lakia tai valtioneuvoston

oikeuskanslerista annettua lakia säädettäessä ei viitattu siihen, että oikeus määrätä esitutkinta toimitettavaksi olisi tarkoitettu rajata pois joltakin laillisuusvalvonnan osa-alueelta, vaikka viimeksi mainitut lait on säädetty perustuslain ja ministerivastuulain säätämisen jälkeen.

Selvää on, että yksinomainen toimivalta ministerivastuuasiassa nostettavasta syytteestä kuuluu perustuslakivaliokunnalle. Ylimpien laillisuusvalvojien oikeus esitutkinnan määräämiseen ei poista tai rajoita tätä toimivaltaa. Menettely voi kuitenkin parantaa perustuslakivaliokunnan päätöksenteon edellytyksiä jo ilmoitusasian käsittelyn alkuvaiheissa. Ministerivastuulain esitöissä on korostettu intressiä selvittää tosiasioita koskeva aineellinen totuus.

Asiaa voidaan tarkastella myös siltä kannalta, millaiseksi rikoksesta epäillyn oikeusturva muodostuisi siinä tapauksessa, että perustuslain 115 §:n 1 momentin 1 kohdan mukainen ilmoitus tehdään sen jälkeen, kun henkilöä on ensin kuultu ylimmän laillisuusvalvojan toimesta hallinnollisessa menettelyssä, ja että häntä kuullaan tämän jälkeen samoista seikoista rikoksesta epäiltynä perustuslakivaliokunnan määräämässä esitutkinnassa.

Tässä tilanteessa erityisen keskeistä on rikoksesta epäillylle kuuluva oikeus olla myötävaikuttamatta oman epäillyn rikoksensa tai syyllisyytensä selvittämisestä. Tämä niin sanottu itsekriminointisuoja ei ole ehdoton oikeus, mutta se voi tulla loukatuksi esimerkiksi tilanteessa, jossa henkilöltä on ensin vaadittu selvitystä hallinnollisella pakolla, ja näin saatuja tietoja käytetään sittemmin rikosprosessin puitteissa (ks. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen suuren jaoston tuomio O'Halloran and Francis v. Iso-Britannia (29.6.2007) kohta 55). Itsekriminointisuoja ei itsessään estä käyttämästä rikosprosessin

ulkopuolisia hallinnollisia selvityskeinoja. Se voi kuitenkin joissakin tilanteissa rajoittaa mahdollisuuksia käyttää rikosprosessissa sellaisia tietoja, jotka on saatu tätä ennen hallinnollisella pakolla.

Laillisuusvalvonnassa virkarikoksen sisältävät asiat on yleensä perusteltua siirtää selvitettäväksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa esitutkintamenettelyssä. Tämä johtuu yhtäältä rikoksesta epäillyn oikeusturvavaatimuksista, toisaalta tarpeesta turvata asian rikosoikeudellisen käsittelyn edellytykset. Molemmissa suhteissa ongelmaksi voi nimittäin koitua se, että hallinnollisella pakolla tutkinnan kohteelta hankitun aineiston käyttäminen osoittautuisi kielletyksi sittemmin tarpeelliseksi arvioidussa rikosprosessissa.

Oikeuden olemassaoloa vastaan puhuvia näkökohtia

Erityisesti perustuslain ja ministerivastuulain systematiikasta on johdettavissa perusteita sille, että esitutkinnan käynnistäminen on yksinomaan perustuslakivaliokunnan käsissä. Ministerivastuulain 1 §:n mukaan lain 2 lukua - otsikoltaan ministerivastuuasian käsittely eduskunnassa - sovelletaan tutkittaessa (muun muassa) valtioneuvoston jäsenen virkatointen

lainmukaisuutta. Tästä näkökulmasta voidaan katsoa, että valtioneuvoston jäsenen virkarikosoikeudellisen vastuun selvittämisestä on säädetty tyhjentävästi perustuslaissa ja ministerivastuulaissa.

Voidaan myös ajatella, että pelkästään laillisuusvalvonnalliset tarpeet eivät edellytä esitutkinnan käynnistämismahdollisuutta, vaan että tällainen tarve tulee vasta syyttäjäroolin myötä. Toisin kuin ennen perustuslain säätämistä, ylimmillä laillisuusvalvojilla ei ole enää syyttäjäroolia ministerivastuuasioissa (PL 114 §:n 3 momentin mukaan syytettä valtioneuvoston jäsentä vastaan ajaa valtakunnansyyttäjä).

Johtopäätökset

Ylimpien laillisuusvalvojien oikeus määrätä esitutkinta suoritettavaksi ministerivastuuasioissa jää käsitykseni mukaan nykyisessä oikeustilassa

tulkinnanvaraiseksi.

Oikeuden olemassaolon puolesta puhuu erityisesti ylimpiä laillisuusvalvojia koskevien lakien sanamuodonmukainen, vakiintunut ja looginen tulkinta. Oikeutta vastustavat argumentit ovat luonteeltaan systeemiargumentteja, ja siten edellistä implisiittisempiä.

Pidän vallitsevaa oikeudellista tilaa epätyydyttävänä. Mahdollisesti yllättäen eteen tulevien ministerivastuuasioiden asianmukaisen ja viivytyksettömän selvittämisen turvaamiseksi pidän tärkeänä, että tutkintamenettelyt sekä eri viranomaisten keskinäiset toimivaltasuhteet ovat selvät ja kaikkien toimijoiden tiedossa.

Pidän ministerivastuuasioissa noudatettavien käytäntöjen selkiyttämistä lainsäädännössä tärkeänä. Käsitykseni mukaan ministerivastuuasioiden tutkintajärjestelyitä koskevaa sääntelyä olisi perusteltua täsmentää siten, että laista kävisi selvästi ilmi, onko eduskunnan oikeusasiamiehellä ja valtioneuvoston oikeuskanslerilla toimivaltaa määrätä näissä asioissa

esitutkintaa suoritettavaksi.

Saatan edellä esittämäni käsityksen valtioneuvoston tietoon. Oheistan tähän esitykseeni asiaa koskevan 12.11.2007 päivätyn muistion. Siitä lähemmin ilmenevin perustein olisi käsitykseni mukaan perusteltua harkita myös sitä, tulisiko ministerivastuuasian esitutkinnan käynnistämisen edellytyksistä samoin kuin kysymyksestä esitutkintaviranomaisten itsenäisestä toimivallasta käynnistää esitutkinta ministerivastuuasiassa säätää laissa nykyistä selvemmin.

Lähetän tämän esitykseni tiedoksi myös perustuslakivaliokunnalle, valtioneuvoston oikeuskanslerille, valtakunnansyyttäjälle, sisäasiainministeriölle, oikeusministeriölle ja Helsingin kihlakunnan poliisilaitokselle.

21. Näin siis eduskunnan oikeusasiamies Riita-Liisa Paunio 20.12.2007 (Dnro 876/2/05). Oikeusasiamiehen kannanottoon on liitetty asian esittelijänä toimineen Pasi Pölösen laaja, 12.11.2007 päivätty seikkaperäinen muistio.

22. On hämmästyttävää, että oikeusasiamiehen perusteltu päätös, joka on lähetetty tiedoksi muun muassa oikeusministeriölle, ei ole antanut oikeusministeriössä aihetta toimenpiteisiin tulkinnanvaraisen oikeustilan selvittämiseksi lakia muuttamalla. Ei, vaikka parhaillaan on vireillä lainsäädäntötyö perustuslain eräiden säännösten tarkistamiseksi.

23. Minusta oikeusasiamiehen kannanotossa esitetyt pro-näkökohdat ovat punninnassa contra-näkökohtia selvästi painavampia. Oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle tulisi siis antaa toimivalta päättää esitutkinnan käynnistämisestä ministerivastuuasioissa.

24. Nykyinen tilanne on omalaatuinen, sillä sen mukaan perustuslakivaliokunnalla on eräänlainen kolmoisrooli ministerivastuuasioissa. Valiokunta toimii poliisina ryhtyessään oikeuskanslerin ilmoituksen perusteella kuulemaan asianosaisia ja tehdessään päätöksen esitutkinnan käynnistämisestä. Toiseksi perustuslakivaliokunta toimii syyteharkintaa suorittavana syyttäjänä tehdessään eduskunnan täysistunnolle esityksen syytteen nostamisesta. Kolmanneksi perustuslakivaliokunnalla on eräänlainen tuomarin rooli, jos se päätyy asiassa eräänlaiseen seuraamusluontoiseen syyttämättäjättämispäätökseen eli antamaan ministerille lainvastaisen menettelyn johdosta ainoastaan huomautuksen. Valiokunnan asemaa selkeyttäisi ja sen työtä keventäisi, jos oikeuskanslerilla ja oikeusasiamiehellä olisi toimivalta päättää esitutkinnan aloittamisesta. Esitutkinnan toimittamisen jälkeen valiokunta saisi silloin pöydälleen valmiin aineiston, jonka perusteella se päättäisi, onko asiassa aihetta esittää syytteen nostamista.

25. Yhteenvetona edellä esitetystä: 1) ministerivastuuasioiden syytekynnys on syytä alentaa normaalille tasolle, 2) oikeuskanslerille ja oikeusasiamiehelle annettava oikeus määrätä esitutkinnan käynnistämisestä ja 3) valtakunnanoikeus on syytä lakkauttaa ja siirtää sille kuuluvat tehtävät hovioikeudelle tai korkeimmalle oikeudelle. Syytteen nostaminen voi jää eduskunnalle.