1.Raiskauksista annetut tuomiot yllättävät usein, eivät ankaruudeltaan vaan lievyydellään. Asiasta on riittänyt puhetta ja ihmettelyn aihetta ja pitkään. Rikoslain mukaan raiskauksesta tuomitaan vankeutta vähintään yksi ja enintään kuusi vuotta (RL 20:1). Törkeästä raiskauksesta rangaistusasteikko on vankeutta vähintään kaksi ja enintään kymmenen vuotta. Törkeästä raiskauksesta annetut tuomiot ovat käytännössä harvinaisia. Raiskaustuomiot vaihtelevat useimmiten vuoden ja kahden vuoden välillä. Ensikertalaisille vankeutta tuomitaan usein ehdollisena, joka voidaan antaa, jos rangaistus ei ylitä kahta vuotta.
2. Toissapäivän Ilta-Sanomissa kerrottiin Helsingin hovioikeuden tuomiosta tapauksessa, jossa mies raiskasi entisen avopuolisonsa vongattuaan tältä sitä ennen koko illan ja yön turhaan "jäähyväisseksiä", katso tapauksesta tässä. Tuusulan käräjäoikeus oli tuominnut miehen raiskauksesta ja lähestymiskiellon rikkomisesta 1,5 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Helsingin hovioikeus, jonne mies valitti tuomiosta, lievensi rangaistuksen ehdolliseksi ja määräsi sen ohella miehelle 50 tuntia yhdyskuntapalvelua.
3. Hovioikeuden perustelut vaikuttavat eriskummallisilta. Hovioikeus otti ensinnäkin huomioon, ettei miestä ollut kymmenen viimeksi kuluneen vuoden aikana tuomittu ehdottomaan rangaistukseen; ehdollisen vankeusrangaistuksen mies oli siis ilmeisesti saanut. Tällä perusteella rangaistuslajin valinnassa oli hovioikeuden mukaan pidettävä lähtökohtana ehdollista vankeusrangaistusta, vaikka kysymys oli vakavasta rikoksesta eli seksuaalirikoksesta. Tästä voidaan kuitenkin olla eri mieltä.
4. Yllättävintä perusteluissa on kohta, joka hovioikeuden mielestä oli rangaistuslajin valinnan kannalta ratkaiseva pointti:
Koska pääkäsittelyssä on käynyt ilmi, että miehen elämäntilanne on rikokseen syyllistymisen jälkeen muuttunut siten, että hänellä on perhe ja työpaikka, vankeusrangaistuksen tuomitseminen ehdottomana on epätarkoituksenmukaista.
5. Vai että epätarkoituksenmukaista! Mutta mitä laki sanoo rangaistuslajin valinnasta ja rangaistuksen mittaamisesta, ehkä hovioikeuden olisi tullut ajatella asiaa myös hieman tältä kannalta? Rikoslain 6 luvun 4 §:n mukaan rangaistus on mitattava niin, että se on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimineen sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen.
6. Tekijän teosta ilmenevä syylllisyys on siis ratkaiseva rangaistuksen mittaamisperuste. Rangaistuksen lieventämisperusteista säädetään RL 6 luvun 6 §:ssä ja kohtuullistamisperusteista 7 §:ssä. Näissäkään lainkohdissa ei puhuta mitään rangaistuksen tarkoituksenmukaisuudesta.
7. Valinnasta ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välillä säädetään puolestaan RL 6 luvun 9 §:ssä. Sen mukaan enintään kahden vuoden vankeusrangaistus voidaan määrätä ehdolliseksi, jollei rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä ehdottoman vankeuteen tuomitsemista. Ehdottoman rangaistuksen epätarkoituksenmukaisuudesta ei mainita tässäkään lainkohdassa mitään.
8. Miten raiskaus sitten tapahtui? Tästä kerrotaan edellä mainitussa Ilta-Sanomien jutussa, mutta tarkempi kuvaus löytyy Iltalehdestä 25.4. Jos selostus pitää paikkansa, niin voidaan vain ihmetellä, miksi syyttäjä ei ole vaatinut vastaajalle rangaistusta törkeästä raiskauksesta tai miksi syyttäjä ei valittanut käräjäoikeuden tuomiosta ja vaatinut ehdottoman vankeusrangaistuksen korottamista. Niin läheltä törkeän raiskauksen tunnusmerkistöä vastaajan teko liippaa. Voidaan sanoa, että raiskaus on toteutettu RL 20 luvun 2 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla nöyryyttävälllä tavalla, mikä riittää tekemään teosta törkeän raiskauksen, jos tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.
9. Hovioikeuden perustelu, jonka mukaan ehdotonta vankeusrangaistusta olisi pidettävä "epätarkoituksenmukaisena" syytetyn muuttuneen elämäntilanteen vuoksi, eli tarkemmin sanottuna siksi, että tekijällä on uusi perhe ja työpaikka, vaikuttaa kestämättömältä. Laki ei tällaista perustetta tunne. Oikeuskäytännössä on katsottu, että ehdollisen rangaistuksen käyttöön vaikuttavina kohtuusyinä voisivat tulla kysymykseen teosta tekijälle aiheutuneet muut seuraukset (ns. sanktiokumulaatio). Työpaikan menetystä ei voida pitää tällaisena seurauksena, eikä vankeusrangaistuksen suorittaminen johda välttämättä perheen hajoamiseen. Rikokseen normaalisti liittyvät korvaukset eivät myöskän oikeuta mainittuun lievennykseen; Tuusulan tapauksessa syytetty velvoitettiin suorittamaan asianomistajalle korvausta 6 000 euroa. Ehdollista rangaistusta voidaan puoltaa lähinnä vain tekijän korkean iän tai huonon terveydentilan perusteella.
10. Ainakin iltapäivähdissä olleiden uutisjuttujen perustella Tuusulan raiskaus vaikuttaa melko julmalta ja nöyryyttävltä.Tekijän uhkaukset ovat olleet vakavia, minkä lisäksi hän on repinyt uhria hiuksista ja lyönyt tämän päätä seinään. Tuusulan käräjäoikeus piti raiskausta "erityisen vakavana" ja tuomitsi tekijän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Mutta miksi käräjäoikeus määräsi teosta vain 1,5 vuoden pituisen rangaistuksen, sillä tuollaiseen erityiseen vakavaan raiskaukseen syyllistynyt rekijä ansaitsisi kyllä teostaan vähintään kahden vuoden vankeusrangaistuksen, vaikka tekoa ei pidettäisikään törkeänä raiskauksena. Tavallisesta raiskauksesta voidaan tuomita vankeutta aina kuuteen vuoteen saakka. Hovioikeuden ratkaisu lieventää rangaistus ehdolliseksi on käsittämätön.
11. Ovatkohan vanhat "hyvät ajat" jälleen palaamassa raiskauskäytäntöön? Kymmenisen vuotta sitten lehdistössä kohistiin usein monista käsittämättömällä tavalla perustelluista lievistä raiskaustuomioista. Muistissa on esimerkiksi Rovaniemen hovioikeuden tuomio, jossa hovioikeuden presidentin puheenjohdolla toiminut jaosto lievensi käräjäoikeuden ehdottoman vankeusrangaistuksen ehdolliseksi muun muassa sillä perustella, että raiskaus oli ollut "lyhytkestoinen"; tästä elämään jäi nimike "Kemin lyhyt raiskaus". Hovioikeuden presidentti yritti selitellä mediassa onnetonta perustelulausumaa sillä, että tosiasiallisesti raiskauksen kesto ei olisi vaikuttanut lieventävästi rangaistuksen mittaamisen. Oman "Eskon puumerkkinsä" suomalaiseen oikeushistoriaan jätti samoihin aikoihin myös Itä-Suomen silloinen presidentti, joka selitti mediassa hovioikeuden päätöstä käräjäoikeuden tuomitseman raiskaustuomion lieventämistä sillä, että raiskaus oli tapahtunut "tuttujen kesken". Rangaistuksen lieventämistä ehdolliseksi perusteltiin 2000-luvun alkupuolella monissa raiskaustuomioissa tekijän vakinaisella työpaikalla.
12. Jos vankeusrangaistuksia ajatellaan vankiloiden ylläpitoon tarvittavien kustannusten kannalta, niin varmaankin oikeusministeriö ja hallitus ovat yleensäkin sitä mieltä, että ehdottomat rangaistukset ovat epätarkoituksenmukaisia. Kenties tällaista oppia on jaettu tuomareille oikeusministeriön järjestämissä koulutustilaisuuksissa; vankiluvun vähentämistavoite tulisi siis ottaa rangaistuksen mittaamisessa humioon lieventämisperusteena. Riippumattomien tuomareiden ei pitäisi toki kuunnella tällaisia virkamiesten puheita, jotka eivät perustu ramgaistuksen määräämistä ja mittaamista koskevaan lakiin. Rangaistus on mitattava teosta ilmenevän tekijän syyllisyyden perusteella, tämä on selvä ja ehdoton lähtökohta.
13. Yleinen näkemys lienee, että ehdollisia vankeusrangaistuksia annetaan liian heppoisin perustein. Ehdollinen rangaistus ei ole riittävä pelote, kun rangaistusten merkitystä ajatellaan rikollisuuden ennaltaehkäisyn kannalta. Tuomitut eivät yleensä pidä ehdollista rangaistusta juuri minään, sakkoa pidetään käytännössä usein ehdollista vankeutta ankarampana rangaistuksena. Ehdolliseen vankeusrangaistukseen voidaan liittää lisärangaistuksena oheissakko, mutta sitä käytetään yleensä vain silloin, kun tekijällä on tarvittavaa maksukykyä sakon maksamiseen: nuorten rikoksentekijöiden kohdalla oheissakoa ei yleensä tuomita. Jos tekijä tuomitaan yli vuoden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen, hänelle voidaan määrätä rangaistuksen tehosteeksi yhdyskuntapalvelua, jos kyseisen seuraamuksen yleiset edellytykset ovat olemassa. Yhdyskuntapalvelua käytettäneen ehdollisen rangaistuksen tehosteena jokseenkin harvoin, eikä muutaman kymmenen tunnin palvelu voi toki kompensoida päärangaistuksen lievyyttä, jos rikoksesta olisi tullut teosta ilmenevä tekijän syyllisyys huomioon ottaen tuomita ehdotonta vankeutta. Tuusulan tapauksessa tekijälle määrättiin 1,5 vuoden ehdollisen vankeuden lisäksi 50 tuntia yhdyskuntapalvelua.
14. Toissapäivänä oikeusministeriön työryhmä, jonka puheenjohtajana toimi oikeusneuvos Ilkka Rautio - tässä on siis taas esillä tapaus, jossa ylimmän tuomioistuimen tuomari osallistuu konkreettiseen lain valmisteluun ja vieläpä asianomaisen valmisteluelimen puheenjohtajana (!) - ehdotti jättämässään mietinnössä (OM:n mietintöjä ja julkaisuja 20/2013), että rikoslakiin lisättäisiin uutena rangaistuslajina niin sanottu yhdistelmävankeus. Se olisi rangaistuslaji, joka koostuisi pidemmästä ehdollisen vankeuden osasta ja lyhyemmästä ehdottoman vankeuden osasta. Jos vuotta pidempi mutta enintään kahden vuoden ehdollinen vankeus oheisseuraamuksineen on selvästi riittämätön rangaistus, vankeus voitaisiin ehdotuksen mukaan tuomita osaksi ehdollisena ja osaksi ehdottomana. Yhdistelmävankeutena voitaisiin poikkeuksellisesti tuomita myös yli kahden mutta enintään kolmen vuoden vankeus, jos se on erityisen perusteltua kohtuusperusteiden nojalla, eivätkä rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys tai tekijän aikaisempi rikollisuus edellytä rangaistuksen tuomitsemista kokonaan ehdottomana. Yhdistelmävankeuteen sisältyisi aina ehdotonta vankeutta, jota ei voitaisi tuomita yhdyskuntapalveluna tai valvontarangaistuksena.
15. Työryhmän ehdotus on periaatteessa hyväksyttävä siltä osin, että ehdolliseen rangaistukseen sisällytetään lyhyt ehdoton vankeusrangaistus. Mutta toisin kuin työryhmä ehdottaa, ehdotttoman rangaistuksen sisällyttäminen ehdolliseen rangaistukseen tulisi olla pääsääntö, mistä voitaisiin poiketa erityisestä syystä, jos ehdottoman vankeuden osa olisi ilmeisesti kohtuuton. Toiseksi ehdollista vankeusrangaistus tulisi jatkossakin rajoittaa vain tapauksiin, joissa tuomitaan enintään kahden vuoden vankeusrangaistus. Vaikuttaa hieman siltä, että työryhmällä on ollut niin sanotusti ketun häntä kainalossa, eli työryhmä haluaa, kenties säästösyistä, karsia ehdottomia vankeusrangaistuksia ja sitä myöten vankilukua. Siihenhän ehdotus ehdollisen rangaistuksen tuomitsemisen mahdollisuudesta myös yli kaksi vuotta pidempien rangaistusten osalta johtaisi.
16. Tuusulan raiskaustuomio osoittaa jälleen kerran, että rangaistuskäytäntöä vaivaa Suomessa paha epäyhtenäisyys. Mitä asiantilan korjaamiseksi voitaisiin ja tulisi tehdä? Minusta yksi ja kenties kaikkein tärkein asia on, että korkeimman oikeuden tulisi ryhtyä nykyistä paljon aktiivisemmin ohjaamaan päätöksillään alempien tuomioistuinten lainkäyttöä rangaistuksen mittaamiskysymyksissä. Tämä edellyttäisi, että syyttäjät veisivät nykyistä huomattavan paljon useammin hovioikeuksien rikosjutuissa antamia rangaistustuomioita korkeimman oikeuden tutkittavaksi, eli pyytäisivät valituslupaa rangaistuksen mittaamiskysymysten osalta. Nyt näin tapahtuu aivan liian harvoin.
17. Korkein oikeus antaa vain aniharvoin rangaistuksen mittaamista koskevia ennakkopäätöksiä. Vuonna 2012 korkein oikeus antoi kaikkiaan 109 ennakkopäätöstä. Niistä vain yhdessä (1) tapauksessa oli kysymys rangaistuksen mittaamisesta (KKO 2012:9).
18. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että Norjan ylin tuomioistuin Høyesterett julkaisi vuonna 2012 yhteensä 130 ennakkopäätöksen luontoista ratkaisua, jotka käsiteltiin tuomioistuimen normaalissa eli viisijäsenisessä kokoonpanossa. Niistä kaikkiaan kolmessakymmenessä (30) tapauksessa oli kysymys rangaistuksen mittaamisesta (straffutmåling). Lisäksi Høysterettin kolmijäseninen kokoonpano (ankeutvalget) julkaisi 12 rangaistuksen mitaamista koskevaa ratkaisua. Vuonna 2012 Norjan korkein oikeus siis antoi ja julkaisi yhteensä 42 ratkaisua, jotka koskivat nimenomaisesti rangaistuksen mittaamista. Suomessa sitä vastoin korkein oikeus antoi ja julkaisi samana vuonna tasan tarkkaan yhden (1) rangaistuksen mittaamista koskevan ennakkopäätöksen.
19. Mitä tästä, arvoisat lukijat, voidaan päätellä sen suhteen, kummassa maassa ylin tuomioistuin haluaa ja käytännössä myös todella ohjaa alempien oikeuksien rangaistuksen mittaamista koskevaa lainkäyttöä ja kummassa maassa rangaistuskäytäntö mahtaa olla yhtenäisempi, Suomessa vai Norjassa? Kenties kysymys on osaksi siitä, että Høysterettin tuomarit eivät haali itselleen erilaisia sivutoimia (esim. työryhmien ja toimikuntien jäsenyydet ja välimiestehtävät) siinä määrin kuin suomalaiset kollegansa KKO:ssa, jolloin heiltä säästyy aikaa ja voimia tuomarinvirkansa hoitamiseen. Vaikea sanoa, mutta onhan mainittu ero rangaistuksen mittaamista koskevien ennakkopäätösten määrässä todella silmiinpistävän suuri.
20. Suomessa syyttäjiä kehotetaan ylimmän syyttäjäviranomaisen (VKSV) toimesta olemaan valittamatta "turhaan" ja hakemasta valituslupaa KKO:lta. Tämä kuuluu ilmeisesti osana Matti Nissisen ja kumppanien syyttäjätoimen tehokkuuskampanjaan. Syyttäjä on tehokas, kun hän ei tee mitään "ylimääräistä".
