194. Oikeudenkäyntiavustajien toiminta luvanvaraiseksi

1. Asianajajajia ja julkisia oikeusavustajia - jälkimmäiset ovat valtion virkamiehiä mutta asianajotehtäviä suorittaessaan itsenäisiä ja riippumattomia - on Suomessa noin 2 100. Asianajajien lukumäärä on noin 1 850 ja oikeusavustajien noin 220. Asianajajat vastaavat toimistoissaan työskentelevien, oikeudenkäyntiasioita hoitavien, yhteensä noin 400 avustavan lakimiesten valvonnasta. Asianajaja on ammattinimike, jota saa käyttää vain Suomen Asianajaliiton jäsenekseen hyväksymä, tietyt kelpoisuusvaatimukset ja kokemuksen omaava lakimies. Asianajajatoimintaa sääntelee vuodelta 1958 peräisin oleva laki asianajajista. Asianajajien ja julkisten oikeusavustajien tulee noudattaa lain ohella Asianajajaliiton vahvistamia ammattieettisiä normeja eli hyvää asianajatapaa. Asianajajat ja julkiset oikeusavustajat ovat liittonsa ja oikeuskanslerin ammatillisen valvonnan alaisia.

2. Olen blogissani 15.8.2009 kertonut, että Suomessa ei ole asianajajapakkoa eikä asianajajamonopolia. Tämä tarkoittaa sitä, että oikeudenkäynnissä avustajina ja asiamiehinä voivat toimia myös muut lakimiehet kuin asianajajat. Asianosaisen ei ole pakko käyttää asiamiestä tai avustajaa lainkaan, vaan hänellä on oikeus ajaa itse omaa asiaansa; asiamiehen tai avustajan käyttämiseen asianosaisella on oikeus, ei velvollisuutta.

3. Sellaisia tuomioistuimissa asioita ajavia lakimiehiä, jotka eivät saa käyttää asianajajan ammattinimikettä, on noin 700. Heitä eivät koske hyvää asianajajatapaa koskevat määräykset eivätkä he ole Suomen Asianajajaliiton tai oikeuskanslerin valvonnan piirissä. Heillä ei ole myöskään velvollisuutta ottaa vastuuvakuutusta heidän asiakkailleen mahdollisesti aiheutuneiden vahinkojen varalta. Lakiasiaintoimiston voi perustaa periaatteessa kuka tahansa ja lakiasiaintoimiston nimissä voidaan harjoittaa muutakin liiketoimintaa. Tätä ei voida pitää asianajon laadun ja ihmisten oikeusturvan kannalta hyvänä. Koko järjestelmä on sekava ja harhaanjohtava: maassa on asianajajien lisäksi myös muita lakimiehiä, jotka saavat harjoittaa asianajoa, mutta jotka eivät kuitenkaan ole asianajajia. Suomi ja Ruotsi ovat ainoat EU-maat, joissa oikeudellisia palveluja voivat tarjota muutkin ammatillisesti valvotut lakimiehet.

4. Olen selostanut aiemmassa blogissani myös vireillä olleita suunnitelmia ja lainvalmisteluhankkeita, joiden mukaan oikeudenkäyntiavustajana toimiminen tehtäisiin luvanvaraiseksi ja asianajoa harjoittavien lakimiesten kelpoisuusvaatimuksia ja valvontaa tiukennettaisiin. Nyt tässä suhteessa on otettu aimo askel eteenpäin, sillä viikko sitten eli 25.11. oikeusministerille luovutti mietintönsä oikeusneuvos Hannu Rajalahden puheenjohdolla toiminut oikeudenkäyntiavustajien kelpoisuutta ja valvontaa pohtinut työryhmä (OMTR 2009:17). Oikeusneuvos Rajalahti tuntee asianajajalaitoksen organisaation ja asianajajien valvonnan hyvin, sillä hän on toiminut sivutoimisesti monta vuotta Asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenenä (ks. blogi 9.2.2009).

5. Työryhmä ehdottaa, että oikeudenkäyntiasiamiehenä tai -avustajana saisi toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai erityisen luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Kaikkia rikos- ja riita-asioita yleisissä tuomioistuimissa hoitavia lakimiehiä koskisivat samanlaiset ammattieettiset velvoitteet ja heidän toimintansa myös valvottaisiin nykyistä tehokkaammin. Velvollisuuksiensa vastaisesti toimivan avustajan toiminta voitaisiin vakavimmissa tapauksissa päättää peruuttamalla hänen lisenssinsä. Samalla perusteella asianajaja voidaan erottaa liiton jäsenyydestä.

6. Muille oikeudenkäyntiasiamiehille ja -avustajille kuin asianajajille ja julkisille oikeusavustajille perustettaisiin mietinnön mukaan uusi lupajärjestelmä, joka muistuttaa useissa kohdin Asianajajaliiton jäseniksi pääsyn edellytyksiä ja asianajajien valvontaa. Asianajajamonopolia ei siis esitetä perustettavaksi, vaan maassa toimisi kaksi rinnakkaista järjestelmää, toinen asianajajia ja julkisia oikeusavustajia ja toinen "muita" oikeudenkäyntiasiamiehiä ja -avustajia varten. Jälkimmäisessä, joka siis koski tällä hetkellä noin 700 lakimiestä, lisenssin toimia oikeudenkäyntiavustajana myöntäisi asianajajaliiton sijasta erillinen elin nimeltään oikeudenkäyntiavustajalautakunta - taas uusi juridinen nimihirviö!

7. Minusta tällaiseen kahden rinnakkaisen järjestelmän luomisessa ei ole juuri järkeä. Ehdotinkin vuonna 2003 tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitean mietinnössä (KM 2003:3 s. 276), että oikeudenkäyntiasiamiehiä ja -avustajia varten perustettaisiin lupajärjestelmä, joka perustuisi Suomen Asianajajaliiton organisaation varaan rakentuvaan asianajajamonopoliin. Tämä edellyttäisi Asianajajaliiton voimakasta kehittämistä. Ilmeisesti Asianajajaliitto ei ole halunnut tällaiseen ruljanssiin ryhtyä, vaan on pitänyt parempana vaihtoehtona nyt ehdotettua "kahden kerroksen väkeä" -periaatteella toimivaa järjestelmää. Jos tällaiseen rinnakkaisjärjestelmään mennään, niin julkiset oikeusavustajat kuuluisivat minusta pikemminkin tuon "toisen järjestelmän" piiriin, eivät asianajajaliittoon. Mutta samapa tuo, mihin he nyt kuuluvat, oikeudenkäyntiavustajan velvollisuudet kun ovat molemmissa systeemeissä suurin piirtein samanlaiset. Vaikuttaa siltä, että kun Ruotsi ei ole siirtynyt asianajajamonopoliin, sitä ei rohjeta tehdä myöskään Suomessa.

8. Sanottuja muita oikeudenkäyntiasiamiehiä ja -avustajia varten perustettaisiin siis kokonaan uusi lupajärjestelmä, josta säädettäisiin laissa nimeltä Laki luvan saaneista oikeudenkäyntiavustajista; jonkinlainen "saanko luvan" -laki siis. Luvan myöntämisen edellytykset ovat pitkälti samanlaiset mitä asianajajiltakin edellytetään. Luvan myöntäminen edellyttää muun muassa riittävää perehtyneisyyttä tehtävään, mutta riittäväksi katsottaisiin ehdotuksen mukaan asianajajatutkinnon suorittaminen, yhden vuoden pituinen tuomioistuinharjoittelu ja yhden vuoden pituinen työskentely apulaissyyttäjänä tai vaihtoehtoisesti yhden vuoden pituinen toiminta muussa tehtävässä, joka "olennaisesti perehdyttää oikeudenkäyntiasiamiehen tai -avustajan toimeen." Aika heppoisin perustein, varsinkin tuon kokemuksen osalta, pääsisi ihmisten asioita oikeudessa siis jatkossakin ajamaan. - Mietinnössä ei ole ehdotettu erityistä nimikettä lakimiehelle, jolle on myönnetty lupa toimia asiamiehenä tai avustajana. Pitänee siis puhua vain "luvan saaneesta avustajasta."

9. Minusta on hieman outoa, että mainittu lupajärjestelmä koskisi hallinto-oikeuksissa ja KHO:ssa käsiteltävistä asioista vain lastensuojeluasioita, joissa mietinnön mukaan "oikeusturvavaatimukset ovat korostuneita." Mutta tässäkin asiassa noudatetaan tietysti kiltisti KHO:n presidentti Pekka Hallbergin tahtoa, joka on yksinkertaisesti se, että ihmisen tulee saada ajaa asiaansa hallintoasioissa itse ja ilman avustajaa. Lähinnä vain lastensuojeluasioissa hallintotuomioistuimet järjestävät suullisia käsittelyjä, mikä sekin on tietysti outoa. Hallintoasioissa on totoki monia muitakin asiaryhmiä, joissa oikeusturvavaatimukset edellyttäisivät oikeudenkäyntiavustajan lupajärjestelmän soveltamista samalla tavalla kuin yleisissäkin tuomioistuimissa. Eihän lupajärjestelmä edellytä yleisissäkään tuomioistuimissa avustajapakkoon siirtymistä, vaan asianosaiset voivat edelleen pääsäännön mukaan hoitaa itse asioitaan myös käräjäoikeudessa ja ylemmissäkin oikeusasteissa.

10. Lupaa ei kuitenkaan tarvittaisi, jos asiamies tai avustaja on työ- tai virkasuhteessa asianosaiseen. Siten esimerkiksi yritysten tai pankkien palveluksessa olevat lakimiehet voisivat ajaa työnantajiensa juttuja asiamiehinä tai avustajina. Tällaisia asiamiehiä koskisivat samat kelpoisuusehdot kuin nykyisinkin (OK 15:2). Riidattomissa hakemusasioissa ja riidattomissa velkomisasioissa, jotka siis edelleen jostakin kumman käsittämättömästä syystä pitää "kierrättää" käräjäoikeuden kautta (ks. blogi 152/19.9.-09), voisivat asiamiehinä toimia edelleen muutkin kuin lakimiehet, sama koskisi maaoikeusasioita. Sen sijaan lähisukulaiset, edes lakimiehet, eivät enää saisi ilman lupaa toimia asiamiehinä tai avustajina oikeudenkäynnissä.

11. Asianosaiset saisivat siis edelleen itse ajaa asioitaan tuomioistuimissa. Tähän olisi mietinnön mukaan tulossa kuitenkin yksi merkittävä ja outo poikkeus. KKO:n jäsenen Hannu Rajalahden puheenjohdolla toiminut työryhmä nimittäin ehdottaa, että lainoppineen avustajan käyttäminen olisi pakollista, kun KKO:lta haetaan tuomioistuimen lainvoiman saaneen tuomion purkamista tai poistamista tuomiovirhekantelun perusteella; menetetyn määräajan palauttamisasiaa ehdotus ei sitä vastoin koske. On huomattava, että purku- tai kanteluasiassa asiamieheksi ei kelpaisi kuka tahansa lakimies, esimerkiksi oikeustieteen professori, vaan asiamiehen tulisi ehdotuksen mukaan olla asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut lakimies. Oikeustieteen professori tai tohtori ei voisi hakea KKO:lta edes itseään koskevan lainvoimaisen tuomion purkamista tai poistamista, vaan hänen tulisi valtuuttaa tehtävään oikeudenkäyntiasiamiehen tehtävään luvan saanut lakimies.

12. Työryhmä perustelee yllättävää ehdotustaan sillä, että käytännössä purku- ja kanteluhakemukset menestyvät KKO:ssa harvoin ja että "ne edellyttävät erityistä juridista asiantuntemusta." Useimmat juristit kuitenkin ymmärtävät, että mainitut perustelut ovat silkkaa näennäisperustelua. Juridisesti paljon vaikeampia asioita ovat esimerkiksi valituksen tekeminen hovioikeudelle ja valituslupahakemuksen ja valituksen laatiminen KKO:lle. Niiden osalta ei kuitenkaan ehdoteta sanotunlaista asianajajapakkoa, ei liioin asiassa, joka koskee käräjäoikeuden lainvoimaisesta tuomiosta hovioikeudelle tehtävää kanteluhakemusta. Kuten sanottu, myös menetetyn määräajan palauttamista koskevat asiat jäisivät ehdotetun sääntelyn ulkopuolelle.

13. Kyse on siis jostakin muusta kuin "erityisestä juridisesta asiantuntemuksesta." Työryhmä toteaa perusteluissaan (s. 75), että KKO:lle purku- ja kanteluasioita koskeviin tehtäviin asioihin "sitoutuu runsaasti voimavaroja korkeimmassa oikeudessa." On ymmärrettävää, että erinäisten "oikeustaistelijoiden" ja muiden vastaavanlaisten henkilöiden tekemät toistuvat kantelut ja purkuhakemukset ovat omiaan ottamaan KKO:n jäseniä ja esittelijöitä niin sanotusti "kupoliin;" hieman värikkäämpääkin terminologiaa voisi tässä yhteydessä käyttää, mutta tämähän on asiapitoinen blogi. Mutta kyseinen perustelu ei voi tietenkään olla asianmukainen tai hyväksyttävä peruste poiketa muutoin vallitsevasta ja jokaiselle kuuluvasta oikeudenkäyntiperiaatteesta ja perinteestä eli oikeudesta ajaa itse asiaansa. Minusta tuntuu, että purku- tai kanteluhakemuksia KKO:lle tekevät ihmiset ovat usein aika onnettomia ihmisiä, jotka kokevat viimeiseksi mahdollisuudekseen - ennen armonanomustaan - saattaa asiansa vielä kerran ylimmän oikeuden tutkittavaksi. Se, että he eivät käytä asiamiestä, johtunee usein siitä, ettei heillä ole varaa siihen. Olisi peräti kolkkoa, jos ihmiseltä vietäisiin tämän vuoksi mahdollisuus hakea lainvoiman saaneen tuomion purkamista tai poistamista.

14. Muistuupa mieleen, että aivan äskettäin sattui tapaus, jossa KKO joutui purkamaan ja poistamaan oman lainvoimaisen tuomionsa asiassa, jossa purkuhakemuksen teki rikosjutun tuomittu itse (KKO 2009:80). Nyt lakiin ehdotettavan säännöksen mukaan tämä ei siis olisi enää jatkossa mahdollista. Tästäkö vai mistä KKO on nyt hermostunut, kun sen yhden jäsenen johdolla toimiva työryhmä ehdottaa "pokkana" moista muutosta keskeiseen oikeusperiaatteeseen? Kaikki toki ymmärtävät, että työryhmän puheenjohtaja oikeusneuvos Rajalahti on joutunut toimimaan tässä kysymyksessä KKO:n muiden jäsenten käsikassarana. Tämä on selvä ja paha kauneusvirhe muutoin aika seikkaperäiseltä vaikuttavassa ja hyvin laaditussa työryhmän mietinnössä. - Työryhmän kyseinen ehdotus tulee ilman muuta hylätä toteuttamiskelvottomana.

15. Luvan toimia "muuna" asiamiehenä tai avustajana myöntäisi ehdotuksen mukaan riippumaton oikeudenkäyntiavustajalautakunta, jossa olisi neljä jäsentä: yksi tuomari hovioikeuksista, yksi hallinto-oikeuksista (vaikka siis hallinto-oikeuksissa lupa tarvittaisiin vain lastensuojeluasioissa), yksi käräjäoikeuksista ja yksi oikeustieteellisistä tiedekunnista. Kun kyseiset lupa-asiat ovat, luvalla sanoen, luultavasti aika ikävystyttäviä, ei KKO ole halunnut tunkea omaa jäsentään mukaan porukkaan. Lautakunta asetettaisiin viideksi vuodeksi ja se toimisi tuomarinvalintalautakunnan yhteydessä. Lautakunnan ratkaisuun saisi hakea muutosta Helsingin hovioikeudelta. Ehdotuksen mukaan lupaa olisi haettava kahden vuoden kuluessa lain voimaantulosta.

16. Myös luvan saaneiden asiamiesten ja avustajien olisi noudatettava hyvän asianajajatavan keskeisiä velvoitteita. Heidän toimintaansa valvoisi oikeuskanslerin lisäksi Asianajajaliiton yhteydessä toimiva valvontalautakunta, joka valvoo myös asianajajia. Valvontalautakuntaan tulisi myös "luvan saaneiden" oikeudenkäyntiavustajien edustus. Toiminta rahoitettaisiin valvottavilta perittäviltä maksuilta. Valvontalautakunnan kokoonpanoa ja työnjakoa koskevat asianajajalakia koskevat säännösehdotukset ovat aika sekavia (7a-7i §:t).

17. Valvonta perustuisi pääasiassa tehtyihin kanteluihin, mutta jatkossa myös tuomioistuimet voisivat tehdä ilmoituksen avustajan velvollisuuksien vastaisesta menettelystä. Nykyisin tuomioistuin voi puuttua vain räikeimpiin tapauksiin määräämällä avustajan esiintymiskieltoon; käytännössä tuomioistuimet puuttuvat räikeimpiinkin tapauksin vain ani harvoin. Valvontalautakunta voisi määrätä kurinpidollisina seuraamuksina huomautuksen, varoituksen tai enintään 15 000 euron seuraamusmaksun. Vakavimmista rikkeistä voisi seurata luvan peruuttaminen, mutta siitä päättäisi luvan saaneiden avustajien osalta oikeudenkäyntiavustajalautakunta. Kurinpitoratkaisusta voisi hakea muutosta valittamalla Helsingin hovioikeudelta. Asianajajaliitosta erotetulle tai lupansa menettäneelle voitaisiin myöntää uusi lupa aikaisintaan kolmen vuoden kuluttua. Nykyisin Asianajajaliitosta erotettu lakimies voi jatkaa oikeudenkäyntiavustajana, kunhan vain ei enää käytä asianajajan ammattinimikettä. Liittoon kuulumattomia varten taas ei ole nykyisin järjestetty ammatillista valvontaa lainkaan.

18. On hyvä asia, että kaikki oikeudenkäynnissä esiintyvät asiamiehet ja avustajat saatetaan mietinnössä ehdotetulla tavalla ammatillisen valvonnan piiriin. Ehdotettu lisenssijärjestelmä on kuitenkin raskas ja aiheuttaa käytännössä vain lisää sekaannusta ja turhaa kaksinkertaista byrokratiaa. Paljon tehokkaampi ja selkeämpi vaihtoehto olisi asianajajamonopoli, jollainen on käytössä lähes kaikissa muissa Euroopan maissa Ruotsia lukuun ottamatta. Kun myös niin sanottuja luvan saaneita lakimiehiä valvoisi Asianajajaliiton valvontalautakunta ja lupa voitaisiin myöntää suunnilleen samoilla edellytyksillä kuin asianajajan ammattinimikekin, ja kun myös luvan saneet lakimiehet olisivat ehdotuksen mukaan velvollisia noudattamaan oikeudenkäyntiasioissa hyvää asianajajatapaa, en todellakaan näe mitään syytä ehdotetun rinnakkaisjärjestelmän luomiseen.

19. Työryhmä on yrittänyt perustella, miksi asianajajamonopoli ei voisi tulla meille kysymykseen (s. 82), mutta sanotut perustelut eivät vakuuta, sillä eihän noita perusteluja ole nähty asianajajamonopolin esteeksi muissakaan maissa. Kyse tuntuu olevan vain siitä, että Asianajajaliitto ei ole tässä vaiheessa halunnut ottaa kantaakseen sellaista liiton kehittämisvastuuta, jota puolen tuhannen uuden jäsenen hyväksyminen liiton jäseneksi edellyttäisi. Liitossa luultavasti toivotaan, että ehdotetun lain mukaan luvan saavat lakimiehet tulevat myöhemmin vähitellen hakeutumaan liiton jäseniksi.

75. Voiko KKO:n jäsen toimia asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenenä?

Hiihtokelejä on edelleen pidellyt...

1. Korkein oikeus (KKO) antoi tänään ennakkopäätöksen hyvää asianajajatavan rikkomista koskevassa asiassa (KKO 2009:10). Suomen Asianajajaliiton valvontalautakunta oli päätöksellään, jonka Helsingin hovioikeus oli jättänyt pysyväksi, määrännyt asianajajalle kuripidollisen seuraamuksen (varoitus) sillä perustella, että hänen katsottiin sanomalehdessä ja kotisivuillaan internetissä julkaisemiensa ilmoitusten sisällön perusteella toimineen vastoin asianajotoiminnan markkinointia koskevia ohjeita ja hyvä asianajajatapaa. Asianajajan menettelyä pohdittiin erityisesti asianajajan sananvapauden kannalta.

2. Ratkaisuselosteen mukaan asianajaja "A" oli vuoden 2006 lopulla Helsingin Sanomissa julkaissut ilmoituksen, jonka otsikkona oli "Sotasyyllisyystuomion purkaminen." Siinä A oli kehottanut sotasyyllisyysoikeuden sotaan syyllisinä tuomitsemien kahdeksan nimeltä mainitun henkilön sukulaisia ottamaan yhteyttä A:han tuomionpurkuhakemuksen laatimiseksi. Sanottu ilmoituksen johdosta yhden sotaan syyllisenä tuomitun eli Väinö Tannerin pojanpoika X otti yhteyttä A:han, joka laati X:n asiamiehenä purkuhakemuksen KKO:lle. Hakemus ei kuitenkaan johtanut tulokseen.

3. Toiseksi A oli internet-kotivisuillaan julkaissut maa- ja vesialueiden omistajille suunnatun kuulutuksen, joka koski Suomen ja Venäjän alueelle rakennettavaksi suunniteltua kaasuputkea. Kuulutuksessaan A katsoi kaasuputken olevan uhka Suomen ympäristölle, puolustukselle ja maa- ja vesialueiden yksityiselle omistukselle. A oli pyytänyt alueella maa- ja vesialueita omistavia yksityisiä ja juridisia henkilöitä ja kuntia ottamaan häneen yhteyttä venäläisiä tahoa vastaan kohdistettavia oikeustoimia varten. A oli ilmoittanut avustavansa kaikkia alueen ja siihen liittyvien alueiden omistajia kaasuputken rakentamisen estämisessä, ellei vastapuoli sitoutunut todelliseen ja aitoon sovinnolliseen ratkaisemiseen.

4. Kuten kaikki asioita seuraavat tietävät, asianajaja A on helsinkiläinen asianajaja Kari Silvennoinen.

5. Asianajajaliiton hallitus päätti saattaa vireille Silvennoista koskevan valvonta-asian sen selvittämiseksi, oliko hän lehti-ilmoituksellaan tai kotisivullaan julkaistussa kuulutuksessa rikkonut rikkonut hyvää asianajajatapaa. Asianajajaliiton hallitus epäili S:n menettelyn rikkoneen hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 2 §:n 2 momenttia sekä asianajotoiminnan markkinointia koskevien ohjeiden pääsääntöä.

6. Vastauksessaan S myönsi julkaisseensa ilmoituksen ja kuulutuksen, mutta kiisti syyllistyneensä hyvän asianajajatavan rikkomiseen. Kysymys oli S:n mielestä ollut asianajajan sananvapauden käyttämisestä.

7. Valvonta-asian käsitteli ensimmäisenä asteena asianajajaliiton valvontalautakunta. Täysistunnossaan 26.4.2007 valvontalautakunta totesi Silvennoisen rikkoneen hyvää asianajajatapaa koskevien ohjeiden 2 §:n 2 momenttia ja 5 §:ää sekä asianajotoiminnan markkinointia koskevien ohjeiden 1 ja 5 kohtaa ja määräsi Silvennoiselle kurinpidollisena seuraamuksena varoituksen. - Silvennoinen valitti valvontalautakunnan päätöksestä Helsingin hovioikeudelle, jolle kaikkien valvontalautakunnan päätöksistä tehtyjen valitusten ratkaiseminen on keskitetty. Hovioikeus hyväksyi päätöksessään 6.11.2007 valvontalautakunnan ratkaisun perusteluineen. - Silvennoinen valitti hovioikeuden päätöksestä edelleen KKO:lle, joka myönsi valitusluvan ja 9.2.2009 antamassaan päätöksessä perusteli ratkaisunsa hieman eri tavalla kuin valvontalautakunta, mutta päätyi samaa lopputulokseen kuin alemmat instanssitkin. KKO:ssa oli äänestys (3-2), mutta se koski vain päätöksen perusteluja, ei lopputulosta.

8. Ratkaisun lopputuloksen asia on jokseenkin selvä. Asiassa oli kyse sangen epätavallisesta asianajotoiminnan markkinoinnista, jollaista hyvää asianajajatapaa koskevat ohjeet eivät hyväksy eikä asianajajan sananvapauteen voida tässä kohdin menestyksellisesti vedota. Jos Silvennoisen menettely olisi hyväksytty, olisi samanlainen mainonta pitänyt sallia myös muille 1 800 asianajajalle. Kaikki ymmärtänevät, millainen mainosrumba ja sekaannus tästä olisi seurannut.

9. Minua kiinnostaa tapauksessa kuitenkin eräs toinen asia, johon olen aikonut jo aikaisemmin kiinnittää huomiota. Tämän tapauksen yhteydessä siihen tarjoutuu mahdollisuus. Kyse on asianajajaliiton valvontalautakunnan kokoonpanosta ja siitä, voiko korkeimman oikeuden jäsen toimia valvontalaitakunnan jäsenenä.

10. Kiinnitin KKO:n ratkaisuselosteessa huomiota siihen, ettei siinä mainita, ketkä henkilöt ovat olleet Asianajajaliiton valvontalautakunnassa jäseninä, kun lautakunta on täysistunnossaan tehnyt puheena olevaa Silvennoista koskevan kurinpitoratkaisun. Hovioikeuden jäsenet samoin kuin korkeimman oikeuden jäsenet kyllä mainitaan ratkaisuselosteessa, mutta valvontalautakunnan jäseniä ei. Kuitenkin valvontalautakunta vastaa asianajajan kurinpitoasiassa asiallisesti alinta instanssia eli käräjäoikeutta, sillä asia on pantu vireille lautakunnassa, jonka päätöksestä on valittu hovioikeuteen ja edelleen KKO:een. Kaikissa KKO:n ennakkopäätöksissä, jotka käsitellään ensimmäisenä asteena käräjäoikeudessa, mainitaan aina käräjäoikeuden ratkaisuun osallistuneiden virkatuomareiden nimet. Siksi tuntuu hieman oudolta, että tässä tapauksessa ei ole mainittu ensimmäisenä instanssina toimineen valvontalautakunnan jäseniä?

11. Tiedustelin asiaa valvontalautakunnan sihteeriltä ja korkeimman oikeuden esittelijältä, ja heidän vastauksistaan lautakunnan kokoonpano sitten selvisi. Valvontalautakunta teki täysistunnossaan päätöksensä seuraavassa kokoonpanossa:

- asianajaja Aarno Arvela, lautakunnan puheenjohtaja

- professori Eero Backman

- asianajaja Berndt Juthström

- asianajaja Sinikka Kelhä

- oikeusneuvos Hannu Rajalahti

- asianajaja Markku Sinivaara

- asianajaja Harri Tuure

- hovioikeudenneuvos Marianne Wagner-Prenner

Minun mielestäni korkeimman oikeiden ratkaisukokoonpanossa olisi tullut mainita lautakunnan sanottu kokoonpano. Mutta mikä elin tämä valvontalautakunta oikein on, miten sen jäsenet valitaan ja mitä sen tehtäviin kuuluu?

12. Asianajajien tulee olla ammatissaan riippumattomia, ja tätä riippumattomuutta ilmentää myös Asianajajaliiton autonominen asema suhteessa julkiseen valtaan. Näistä lähtökohdista käsin asianajajien ammatillinen valvonta on lain mukaan uskottu asianajajaliitolle, jonka jäseniä kaikki asianajajat ovat. Liiton hallituksen tehtäviin kuuluu asianajajien toiminnan yleinen valvonta kuten toimistojen tarkastukset ja asiakasvaratarkastukset. Hallitus voi saattaa vireille asianajajaan kohdistuvan valvontamenettelyn, joka voi johtaa asianajajalle annettavaan kurinpitoseuraamukseen (huomautus, varoitus, vähintään 500 ja enintään 15 000 euron suuruinen seuraamusmaksu ti pahimmassa tapauksessa liitosta erottaminen). Valvontalautakunta käsittelee valvontamenettelyssä myös asianajajista tehdyt kantelut - ulkopuolinenkin voi tehdä kantelun - sekä asianajajan ja hänen päämiehensä välisen palkkioriita-asian. Valvontalautakunnan päätöksestä voi valittaa Helsingin hovioikeuteen. Tässä ammatillisessa valvontamenettelyssä ei voida käsitellä vahingonkorvauskysymyksiä.

13. Valvontalautakuntaan kuluvat puheenjohtaja sekä kahdeksan muuta jäsentä ja viimeksi mainittujen henkilökohtaiset varajäsenet. Puheenjohtajan ja viiden muu jäsenen ja heidän varajäsentensä tulee olla asianajajia ja heidät valitsee tehtäväänsä asianajajaliiton valtuuskunta. Kolmen jäsenen ja heidän varajäsentensä tulee olla asianajajakuntaan kuulumattomia oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneita henkilöitä. Nämä kolme "ulkopuolista" jäsentä ja heidän varajäsenensä nimittää valtioneuvosto oikeusministeriön esityksestä, kun ministeriö on ensin saanut asianajajaliiton puoltavan lausunnon ehdokkaiden kelpoisuudesta tehtävään. Jäsenten toimikausi on kolme vuotta. - Asianajajaliitto näyttää siis haluavan "vahtia" tarkasti mainittujen kolmen liiton ulkopuolelta valvontalautakunnan jäseniksi valittavien kelpoisuutta ja siinä sivussa ehkä myös sopivuuttakin.

14. Asianajajakunnan ulkopuolisia jäseniä on kuulunut valvontalautakuntaan ja sitä edeltäneeseen kurinpitolautakuntaan vuodesta 1992; alun perin lautakuntaan kuului kaksi asianajajakunnan ulkopuolista jäsentä. Näistä kahdesta jäsenistä toinen oli tuomari ja toinen oikeustieteellisten tiedekuntien valitsema edustaja. Myöhemmin, kun ulkopuolisten jäsenten lukumäärää nostettiin kolmeen, tuomarikunnasta on valittu kaksi jäsentä ja kolmas tiedekunnista.

15. Miksi valvontalautakunnassa ylipäätään pitää olla mukana tuomareita? Jäsenten kelpoisuusehdot eivät tätä välttämättä edellyttäisi, sillä lain mukaan mainittujen jäsenten tulee olla "asianajajakuntaan kuulumattomia oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittaneita henkilöitä, jotka ovat perehtyneitä asianajotoimintaan sekä lisäksi tuomarin tehtäviin taikka oikeustieteen yliopistolliseen koulutukseen ja tutkimukseen." Sanonta "tuomarin tehtäviin perehtynyt" ei edellytä, että henkilö toimii tuomarin virassa, vaan riittää, että hän on suorittanut tuomioistuinharjoittelun ja saanut varatuomarin arvonimen. Kun lautakunnan jäseniksi on valittu tuomareita. on ilmeisesti ollut tarkoiutksena, että lautakunnan kokoonpano olisi mahdollisimman arvovaltainen.

16. Alkujaan lautakunnan tuomarijäseneksi valittiin käräjäoikeuden päällikkötuomari, heistä ensimmäinen oli Helsingin käräjäoikeuden laamanni Kauko Huttunen. 2000-luvulla tuomarikunnan toiseksi edustajaksi valittiin ensimmäisen kerran hovioikeuden presidentti, Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarinen. Korkeimman oikeuden jäsen valittiin ensimmäisen kerran valvontalautakunnan jäseneksi vuonna 2006, jolloin valtioneuvosto nimitti oikeusministeriön esityksestä tehtävään oikeusneuvos Hannu Rajalahden. Toisena tuomarikuntaa edustavana jäsenenä lautakunnassa on tällä hetkellä hovioikeudenneuvos Marianne Wagner-Prenner Rovaniemen hovioikeudesta. Rajalahden nimitys juontanee juurensa siitä, että hän toimi jo Jämsän käräjäoikeuden laamannina ollessaan vuosina 2004-2005 valvontalautakunnan jäsenenä. Minulla ei ole tietenkään henkilökohtaisesti mitään oikeusneuvos Rajalahtea vastaan.

17. Mutta voiko valtakunnan ylimmän tuomioistuimen jäsen todellakin toimia asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenenä, vaikka tehtävä onkin vain sivutoimi? Miksei voisi, kysytään luultavasti. Laki ei näytä estävän korkeimman oikeuden jäsenen tai esimerkiksi hovioikeuden presidentin nimittämistä tehtävään. Esteellisyyssäännöksetkään eivät ole esteenä, sillä selvää on, että valvontalautakunnassa asian ratkaisemiseen osallistunut tuomari ei osallistu eikä lain mukaan voisikaan osallistua lautakunnan päätöksestä tehdyn valituksen käsittelyyn hovioikeudessa tai korkeimmassa oikeudessa.

18. Kysymystä on kuitenkin syytä tarkastella myös tuomioistuinten ja asianajajien valvontalautakunnan riippumattomuuden kannalta. Miltä asia näyttää ulospäin, jos ylimmän tuomioistuimen tuomari "häärii" sivutoimisesti jäsenenä alimmassa instanssissa eli tässä tapauksessa valvontalautakunnassa? Valvontalautakunta on merkittävä lainkäyttöelin, joka käyttää samantapaista tuomiovaltaa kuin juuri käräjäoikeus. Vaikka valvontalautakunnan määrättävissä lain mukaan olevat seuraamukset eivät ole muodollisesti rangaistuksia, vaan kurinpitoseuraamuksia, ovat nuo seuraamukset asiallisesti rinnastettavissa rangaistuksiin. Mistään mitättömistä seuraamuksista ei olekaan kysymys, kun ajatellaan esimerkiksi 15 000 euron suuruista "sakkoa" eli seuraamusmaksua tai asianajajaliitosta erottamista, joka on asiallisesti verrattavissa virkamiehen viraltapanoon.

19. Valvontalautakunnan jäsenyys on myös aika työteliäs, sillä lautakunta käsittelee vuosittain viitisensataa asiaa. Useimmat asiat ratkaistaan lautakunnan kolmessa kolmijäsenisessä jaostossa, joista jokaisessa on mukana yksi tuomari tai professorijäsen. Palkkioriita-asioita käsittelevät jaoston puheenjohtajana toimii nykyisin hovioikeudenneuvos Wagner-Prenner. Merkittävimmät asiat, kuten juuri nyt esillä olevan asianajaja Silvennoisen "markkinointiasia", käsitellään lautakunnan täysistunnossa. Vuonna 2007 jokainen kolme jaostoa kokoontui kuusi kertaa ja täysistuntoja oli neljä; täysistunnoissa ratkaistiin 15 prosenttia kaikissa lautakunnassa ratkaistuista asioista. Kukin jaosto ratkaisi vuonna 2007 yhdessä kokouksessa keskimäärin 24 asiaa.

20. Tuomioistuinten riippumattomuuteen kuuluu muun ohella oikeusasteellinen riippumattomuus, jolla tarkoitetaan sitä, että alemmat instanssit ovat riippumattomia oikeusastejärjestyksessä ylempänä olevista tuomioistuimista. Käräjäoikeudet ovat riippumattomia hovioikeudesta ja korkeimmasta oikeudesta, eikä tämä oikeusasteellinen riippumattomuus ole ristiriidassa korkeimman oikeuden ennakkopäätösfunktion kanssa, sillä Suomen oikeuden mukaan korkeimman oikeuden ennakkopäätökset eivät juridisesti sido alempia tuomioistuimia.

21. Tuomioistuimien oikeusasteriippumattomuus edellyttää, että eriasteisilla tuomioistuimilla on omat tehtävänsä. Luonnollisesti jokainen tuomari voi toimia samanaikaisesti vain yhdessä instanssissa. Ei voisi tulla kuuloonkaan, että hovioikeustuomari toimisi samanaikaisesti tuomarina myös käräjäoikeudessa. Yhtä mahdotonta on ajatus, että korkeimman oikeuden jäsen voisi toimia tuomarina myös hovioikeudessa tai käräjäoikeudessa. Tämä ei olisi mahdollista edes siten rajoitettuna, korkeimman oikeuden jäsenen osallistuisi alemmassa oikeudessa vain tietynlaisten juttujen käsittelemiseen.

22. Asianajajaliiton valvontalautakunta ei ole tuomioistuin, mutta asiallisesti se käyttää merkittävää lainkäyttövaltaa. Valvontalautakunta on kolmiportaisen valvontajärjestelmän ensimmäinen instanssi, jonka päätöksistä voi valittaa hovioikeuteen ja edelleen valituslupaa pyytämällä korkeimpaan oikeuteen. Valvontalautakunnalla on samanlainen asema ja rooli asianajajien valvonta- ja kurinpitomenettelyssä kuin käräjäoikeudella rikosprosessissa. Kun korkeimman oikeuden jäsen ei voi toimia tuomarina käräjäoikeudessa, on tietenkin johdonmukaista katsoa, että hän ei voi olla myöskään valvontalautakunnan jäsenenä. Merkitystä ei ole sillä, että lautakunnan jäsenyys on "vain" sivutoimi. Ilman nimenomaista lainsäännöstäkin on selvää, että tuomari ei saa pitää sivutointa, joka voisi vaarantaa hänen ja tuomioistuimen riippumattomuutta.

23. Päädyn siis tässä tarkastelussa siihen, että korkeimman oikeuden jäsen ei saisi ottaa vastaan asianajajaliiton valvontalautakunnan jäsenyyttä koskevaa sivutointa eikä hänelle pitäisi myöntää lupaa sanotun sivutoimen vastaanottamiseen tai pitämiseen. Käytännössä valvontalautakunnan tuomarijäsenet "poimii" esiin joko oikeusministeriö tai asianajajaliiton hallitus. Korkeimmassa oikeudessa jäsenen sivutoimiluvasta päättää kansliatoimikunta, johon kuuluvat korkeimman oikeuden presidentti ja neljä oikeusneuvosta.

24. Kaikkien tuomioistuinten tuomarit ovat tältä osin periaatteessa samassa asemassa, mutta korkeimman oikeuden jäsenen kohdalla valvontalautakunnan jäsenyyttä voidaan pitää erityisen komplisoituna asiana. Selvää pitäisi myös olla, ettei hovioikeuden presidentti saisi pitää kyseistä sivutointa. Näillä kahdella tuomarilla on heidän asemastaan johtuen arvovaltainen asema, jonka avulla he voivat arvovallallaan ainakin teoriassa taivuttaa lautakunnan tai sen jaoston jäsenet oman mielipiteensä taakse; tällainen käsitys voi ainakin syntyä ulkopuolisille. Muutoksenhaku valvontalautakunnan päätöksistä hovioikeuteen voi myös menettää osan merkitystään, kun hovioikeus toteaa, että asian ratkaisemiseen lautakunnassa on osallistunut korkeimman oikeuden jäsen tai toisen hovioikeuden presidentti. Sama arviointiin voidaan periaatteessa päätyä silloin, kun asiasta valitetaan korkeimpaan oikeuteen. Kun korkeimman oikeuden jäsenet toteavat, että juu, heidän kollegansa on osallistunut asian ratkaisuun alimmassa instanssissa, he saattavat olla taipuvaisia pitämään valvontalautakunnan ratkaisua jo tällä perusteella oikeana ja kallistua epäselvässä tapauksessa samalle kannalle.

25. Minusta olisi perusteltua, että minkään oikeusasteen tuomarit eivät osallistuisi jäseninä asianajajaliiton valvontalautakunnan toimintaan. Tuomioistuimien jäsenet voivat sitä paitsi valvoa asianajajien toimintaa jo omassa työssään, kuten laki edellyttää (OK 15:10a). Se on tuomareille aivan riittävä vaikuttamiskeino. Joka tapauksessa näyttäisi siltä, että KKO:n jäsentä ei pitäisi nimittää valvontalautakunnan jäseneksi.

26. Tehdäänpä vielä pieni oikeusvertaileva ekskursio naapurimaihimme. - Ruotsissa on käytössä melko samanlainen asianajajien valvontajärjestelmä kuin Suomessakin. Sikäläisen asianajajaliiton (advokatsamfund) kurinpitolautakuntaan (disciplinnämnd) kuuluu puheenjohtajan ja seitsemän muun asianajajakuntaan kuuluvan jäsenen lisäksi kolme ulkopuolista jäsentä. Kukaan viimeksi mainituista jäsenistä ei ole tuomari eikä tuomareita ole tiettävästi myöskään aiemmin kuulunut kurinpitolautakuntaan. Mainituista kolmesta jäsenestä Alice Åström on vuodesta 1994 lähtien valtiopäivillä istunut kansanedustaja (vänsterpartiet), Marie Wahlgren, joka toimi vuosina 2003-2006 liberaalisen kansanpuolueen kansanedustajana, Lundin yliopiston dosentti, ja Lotty Nordling, joka on toiminut aiemmin ulkoministeriön oikeudellisen osaston päällikkönä, sikäläistä kuluttajariitalautakuntaa vastaavan lautakunnan puheenjohtaja. - Norjassa yksikään korkeimman oikeuden (høysterett) tuomari ei ole jäsenenä asianajajien valvontalautakunnassa.

27. Tuomioistuimien ja erityisesti ylimmän tuomioistuimen tulisi suhtautua pidättyvästi jäsentensä sivutoimiin ja etenkin sellaisiin sivutoimiin, josta he saavat palkkaa tai palkkiota. Sivutoimen vastaanottamisessa ja pitämisessä on aina kyse tuomarin etiikasta. Jokaisen tuomarin tulisi tarkoin harkita, millainen vaikutus sivutoimella voi olla yleisön arvioon tuomarin riippumattomuudesta tai puolueettomuudesta taikka tuomarin viranhoitoon. - Näin todetaan Norjassa julkaistuissa tuomareiden eettisiä sääntöjä koskevassa ehdotuksessa.

28. Suomen korkeimman oikeuden jäsenet näyttävät tähän asti olleet persoja välimiestehtävien ja muiden sivutointen vastaanottamisessa. Jokin tolkku sivutoimien haalimisessa tulisi kuitenkin korkeimmassa oikeudessakin olla.

62. KKO ja sattuman sanelema juttu (KKO 2008:119)

Pilkkijäille pääsee nyt jo etelässäkin...

Motto:

Sattuma hallitsee kaikkialla; anna siis onkesi riippua, sillä missä vähiten luulet, tarttuu koukkuusi kala

Ovidius

1. Tuomioistuimet joutuvat ottaman oikeudenkäynneissä kantaa mitä erilaisimpiin asioihin. Ajatellaanpa vaikka esimerkiksi äskettäin korkeimmassa oikeudessa (KKO:ssa) ratkaistua, joka koski kyläkauppias Vesa Keskisen Töysässä järjestämän Miljoona Pilkki-tapahtumaa (KKO 2008:119). Vaikka kyse oli muodollisesti pilkkikilpailusta, KKO katsoi, että kyse oli arpajaisista ja tuomitsi Keskisen arpajaisrikoksesta sakkorangaistukseen. Mitä ajatuksia ratkaisu valistuneessa lukijassa herättää? Arpajaisilla kun ei näet ensi näkemältä luulisi olevan mitään tekemistä pilkkimisen kansa tai päin vastoin.

2. Pilkkiminen - tätä ei pidä sekoittaa torkahteluun ja nuokkumiseen - on kalastusmuoto, jossa kaloja ongitaan talvella järven tai meren jäähän kairalla poratun reiän kautta. Kalastuslain mukaan pilkkiminen on kalastusta siimaan kiinnitetyllä pystysuunnassa liikuteltavalla pilkillä, siimaa kädessä pitäen tai lyhyehköä heittokalastukseen soveltumatonta vapaa käyttäen. Pilkkiminen on jokamiehenoikeuteen perustuvaa yleiskalastusoikeutta, jonka harjoittamiseen - samoin kuin vapaongintaankaan - edellä mainitulla laissa tarkoitetulla tavalla ei tarvita lupaa; tässä suhteessa onginta ja pilkkiminen poikkeaa esimerkiksi virvelöinnistä ja verkkokalastuksesta. Pilkkiminen on Suomessa hyvin suosittu kalastustapa, ja maassa järjestetään vuosittain satoja pilkkikilpailuja.

Miljoona Pilkki

3. Miljoona Pilkiksi kutsuttiin Veljekset Keskinen Oy:n Töysän kunnan Tuurin kylässä markkinointitapahtuman yhteydessä järjestämiä pilkkikilpailua, jossa jaettiin suuria palkintoja. Ensimmäinen Miljoona Pilkki järjestettiin vuonna 1996 ja viimeinen ja järjestyksessä seitsemäs pilkkikisa Ponnenjärvellä talvella 2005. Tapahtuma oli joka kerta hyvin suosittu, sillä jo ensimmäiseen kisaan osallistui yli 10 000 pilkkijää ja viimeiseen Miljoona Pilkkiin lähes 28 000 pilkkijää. Miljoona Pilkki -tapahtumaan on ollut 20 euron osallistumismaksu ja kukin kilpailija on saanut pilkkiä vain yhdellä vavalla ja koukulla.

4. Pilkkikisassa on ollut mahdollisuus voittaa rahaa tai muita rahanarvoisia palkintoja. Erityisinä "merkittyinä" kilpailukaloina järveen oli istutettu tietty määrä eri painoisia kirjolohia, vuonna 2005 istutuskalojen määrä oli ollut yhteensä 5 551 kirjolohta. Pilkkikilpailu on ollut palkintoperusteiden osalta kaksiosainen. Osa palkinnoista on perustunut, kuten kalastuskilpailussa on tavallisesti tapana, kilpailijoiden saaliina saamien kalojen kokonaispainoon. Sekä miesten että naisten kilpailusarjan kolme parasta ovat saaneet palkinnoksi henkilöauton, veneen ja kodin elektroniikkaa.

5. Tämän lisäksi kaikki kilpailukalojen saajat on palkittu erikseen kalojen painon mukaan siten, että viiden kilon painoinen kirjolohi - järveen oli siis istutettu vain yksi viisikiloinen lohi - on oikeuttanut yhden miljoonan euron rahapalkintoon, 50 noin kolmen kilon painoista kirjolohta kukin 20 000 euron suuruiseen ostokorttiin, 500 noin kahden kilon painoista kirjolohta kukin 2 000 euron suuruiseen ostokorttiin ja 5 000 noin kilon painoista kirjolohta kukin 200 euron suuruiseen ostokorttiin Veljekset Keskisen kyläkauppaan.

Vuonna 2005, jolloin Miljoona Pilkki järjestettiin viimeisen kerran ja jolloin kisaan osallistui 27 731 ihmistä, osallistujat saivat yhteensä 2 188 kilpailukalaa, joista kolme oli oikeuttanut 20 000 euron, 48 kalaa 2 000 euron ja 2 137 kalaa 200 euron määräiseen ostokorttiin.

6. Vesa Keskinen ei ollut hakenut eikä hän olisi lain mukaan voinut saadakaan lupaa arpajaisten toimeenpanemiseen, koska arpajaisia saa järjestää vain yleishyödyllinen yhteisö varojen hankkimiseksi yleishyödyllisen toiminnan edistämiseen. Mutta oliko Miljoona Pilkissä kysymys laissa tarkoitetuista arpajaisista? Arpajaisissa yhdelle tai useammalle henkilölle luvataan maksua tai muuta suoranaista tai välillistä suoritusta vastaan joko arpomisella tai muulla sattumaan perustuvalla tavalla määräytyvä voitto. Arpajaislain 2 §:n 1 momentin mukaan arpajaisilla tarkoitetaan toimintaa, johon osallistutaan vastiketta vastaan ja jossa osallistuja voi saada kokonaan tai osittain sattumaan perustuvan rahanarvoisen voiton. Arpajaisten toimeenpaneminen ilman lupaa rangaistaan RL 17 luvun 16 a §:n mukaan arpajaisrikoksena.

Syyttäjä vs. Keskinen

7. Vesa Keskistä vastaan nostettiin syyte arpajaisrikoksesta vuona 2006, jolloin Miljoona Pilkkiä ei siis enää järjestetty. Syyte koski ainoastaan vuonna 2005 järjestettyä tapahtumaa. Juttu käsiteltiin kaikissa kolmessa oikeusasteessa, eli Seinäjoen käräjäoikeudessa, Vaasan hovioikeudessa ja lopuksi KKO:ssa. Kaikki oikeusistuimet katsoivat, että Miljoona Pilkissä oli kyse arpajaisista siltä osin kuin saatu merkitty kilpailukala oikeutti painon mukaan määräytyvään raha- tai tavarapalkintoon. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi syytteen, koska Vesa Keskisen voitiin katsoa anteeksiannettavalla tavalla erehtyneen lain oikeasta tulkinnasta, siis siitä, että kyse oli arpajaisista; tätä nimitetään juridisessa kielessä kieltoerehdykseksi. Sen sijaan hovioikeus ja KKO olivat sitä mieltä, ettei kieltoerehdyksestä ollut kyse. Vesa Keskinen tuomittiin hovioikeudessa arpajaisrikoksesta 50:een päiväsakkoon á 266 euroa eli maksamaan sakkoa yhteensä 13 300 euroa. KKO pysytti rangaistuksen myös määrältään.

8. Arpajaisista on lain mukaan siis kyse, jos osallistuja voi saada voiton, joka perustuu "kokonaan tai osittain sattumaan." Sattuma on sellainen voiton määräytymisen peruste, johon osallistuja ei voi vaikuttaa ennakolta. Milloin kalastuskilpailussa sitten kyse on sattumasta ja kuinka suuren sattuman pitää olla suhteessa osallistujan taitoon ja osaamiseen, jotta voiton saannin voitaisiin katsoa perustuvan laissa edellytetyllä tavalla sattumaan? Totuttuun tapaansa KKO on lähtenyt purkamaan kysymystä lain esitöiden avulla selostamalla lyhyesti, mitä arpajaislakia koskevassa hallituksen lakiesityksessä (HE 197/1999 vp) ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 23/2000 vp) on asiasta sanottu. KKO noudattaa yleensä aina ja melko orjallisesti tätä metodia, jolloin siis tietoa lain oikeasta tulkinnasta pyritään hankkimaan ensimmäiseksi lakien esitöistä. Tarkoituksena on selvittää lainsäätäjän tahtoa eli sitä, mitä eduskunta on tietyllä säännöksellä tai määritelmällä tarkoittanut, ts. miten lakia tai yksityistä säännöstä olisi lainsäätäjän mielestä tulkittava.

9. Lainsäätäjän tarkoitus on kuitenkin hieman mystinen käsite, sillä eduskunta hyväksyy itse asiassa vain lakitekstin, ei lakiesityksen perusteluja. Eduskunnan valiokuntien kuten tässä tapauksessa perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteluilla voi kuitenkin olla po. suhteessa merkitystä. Perustuslakivaliokunnan lausunnon mukaisesti KKO on päätellyt, että voiton perustumista joiltakin osin sattumaan ei lain sanamuodosta huolimatta ole tarkoitettu ehdottomaksi arpajaisten tunnusmerkiksi. Arpajaisista ei KKO:n mukaan ole kysymys sellaisissa urheilukilpailujen kaltaisissa kilpailuissa, joissa osallistujan henkilökohtaisella osaamisella on sattuman osuutta olennaisesti suurempi merkitys voiton saamisessa.

10. KKO:n mukaan arpajaislakia valvova sisäministeriö ei ole puuttunut tavanomaisiin pilkki- tai muihin kalastuskilpailujen järjestämiseen, vaikka niissä olisi osallistumismaksu ja suurimmat saaliit olisivat saaneet palkintoja. Kyseisen lausuman sisältö on jäänyt hieman epäselväksi, sillä siitä ei ilmene, onko ministeriö jättänyt puuttumatta myös sellaisiin kalastuskilpailuihin, joissa suurimpien saaliskalojen saajat olisivat saaneet joitakin erityispalkintoja saaliin kokonaispainon ohella; tällaisesta kilpailustahan Miljoona Pilkissä on juuri ollut kyse. Ilmeisesti lausumalla on kuitenkin tarkoitettu vain saaliin kokonaispainoon perustuvia palkintoja.

11. Yleisenä havaintona KKO:n tuomion perustelutavasta on jälleen kerran sanottava, että tämänkin ratkaisun perusteluista puuttuu varsinainen pro et contra -metodin käyttö, sillä perusteluissa on kiinnitetty huomiota lähinnä vain sellaisiin argumentteihin, jotka tukevat syytettä. Contra-perusteet ja näkökohdat puuttuvat tai ilmenevät ikään kuin vain rivien välistä. Ihmetystä herättää erityisesti se, että päätöksessä ei ole edes selostettu tai mainittu niitä näkökohtia, joita syytetyn puolustus on tuonut jutussa esiin! KKO on varmastikin pyrkinyt ratkaisemaan jutun puolueettomasti ja objektiivisesi, mutta tämä olisi pitänyt tuoda myös perusteluissa näkyviin ja kertoa, mitä puolustus oli esittänyt syytettä vastaan. KKO:lle, samoin kuin muillekin suomalaisille tuomioistuimille, näyttää olevan edelleen vaikeaa omaksua pro et contra -metodin käyttö perusteluissaan. Pelkääkö KKO, että sen arvovalta kenties rapistuisi, jos se ryhtyisi puntaroimaan perusteluissaan avoimesti ratkaisuun vaikuttaneita näkökohtia pro et contra?

12. Olen yhdessä Petri Martikaisen kanssa vuonna 2003 kirjoittamassamme kirjassa Pro & Contra, Tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä, selvittänyt aika yksikohtaisesti, mitä kyseinen metodi, josta voidaan käyttää myös nimikettä perustelujen punnintametodi, tarkoittaa ja miten tuomio pitäisi sen mukaan perustella.

13. Kun KKO on vaiennut puolustuksen esiin tuomita näkökohdista, ovat jutusta kiinnostuneet ihmiset joutuneet tyytymään tältä osin lehtitietoihin. Puolustus on korostanut sitä, että pilkkimistä oli kerrotuissa olosuhteissa pidettävä taitolajina, jossa siis osallistujan henkilökohtaisilla taidoilla ja osaamisella oli ratkaiseva merkitys. En ole itse koskaan harrastanut pilkkimistä, mutta kun katselee jäälle menossa olevien pilkkijöiden varustuksia, niin olen ihmetellyt, miten paljon erilaisia varusteita ja vempaimia pilkkiminen nykyisin vaatii. Pilkkijäthän ovat varsinkin kylminä päivinä varustautuneet ikään kuin olisivat menossa naparetkelle! Jäälle mentäessä täytyy olla lämpimien pilkkihaalareiden ja muun vaatetuksen ohella mukana ensinnäkin vapa, joita on erilaisia. Lisäksi tarvitaan kairaa, jäänaskalia, sohjokauhaa, pilkkijakkaraa ja -pönttöä, jotta pilkkiminen voisi olla miellyttävää puuhaa. Pilkkejä eli vieheitä on olemassa hirmuinen määrä erilaisia malleja, on mormuskaa eli painokoukkua, tasapainopilkkiä, värikoukkua, madepilkkiä jne. Sama havainto koskee syöttejä, joita on vaikka minkälaisia alkaen onkilierosta, kärpäsentoukasta ja surviaissääsken toukasta. Itse varustautuisin pilkkimistä varten ennen muuta termospullollisilla kahvia tai muuta juomaa, jonka sekaan täytyisi kyllä lorauttaa hieman miestä väkevämpää, sillä eihän sitä jäällä kököttämistä ja reikien kairaamista muuten varmaan kestäisi!

14. Kaikkien näiden välineiden ja varusten käyttö vaatii jo melkoista taitoa, jos nimittäin aikoo myös saada jotain saalista! On vaikea kuvitella, että ensikertalaisella pilkkijällä voisi käydä sellainen moukantuuri, että pystyisi nappaamaan järvestä viisikiloisen tai vaikkapa edes parikiloisen kalan noin vain. Jo reiän tekeminen kairalla jäähän saattaisi ehkä jäädä esimerkiksi pilkkimistä vasta aloittelevilta ylioikeustuomareilta pelkäksi haaveeksi; no, heillähän olisi tietysti myös pilkillä aina esittelijä mukana auttamassa ja neuvomassa! Ja tietenkin pitäisi ottaa huomioon, että taitava ja kokenut pilkkijä onnistuu myös Miljoona Pilkissä narraamaan jään alta lukumääräisesti paljon suuremman määrän kaloja kuin kokematon pilkkijä, jolloin todennäköisyys myös sen todella "suuren kalan" saamisesta kasvaa. Voitaisiin siten olla perustellusti myös sitä mieltä, että pilkkiminen ja siten myöskään menestyminen Miljoona Pilkissä ei ole ollut täysin sattumaan perustuva arpapeliä. Väite, jonka mukaan saaliin saanti on ollut kiinni enemmän taidosta kuin sattumasta ja "jäänalaisista arpajaisista," ei ehkä olekaan mitään huuhaata.

15. Mutta KKO ei ole ryhtynyt perusteluissaan rationaalisen ja yleiseen elämänkokemukseen perustuvan tarkasteluun, jossa olisi haettu lain eikä vain epämääräisen lainsäätäjän oikeaa tarkoitusta, vaan se on rajoittunut lain esitöiden kuivahkoon tarkasteluun. KKO on katsonut, että Miljoona Pilkki on eräiltä osin selvästi poikennut tavallisesta kalastuskilpailusta, koska kalakohtainen palkitseminen on perustunut tietyn suuruisen kilpailukalan saamiseen ja koska palkintojen arvo on huomattavasti noussut kalan painoluokan mukaan samalla kun voiton todennäköisyys on olennaisesti pienentynyt suurten kalojen vähäisen määrän vuoksi. KKO:n mukaan ainakin suurimpien kilpailukalojen saamista voi siten pitää "pääosin sattumana." Vain yksi kirjolohi olisi oikeuttanut tapahtuman vetonaulana pidettävään miljoonan euron rahapalkintoon, ja tästä KKO on päätellyt, että tämän kirjolohen saamisen voidaan katsoa perustuneen vähäisen todennäköisyyden vuoksi kokonaan sattumaan. Toisin kuin tavanomaisessa kalastuskilpailussa, päävoittoa tai muitakaan suurimpia voittoja ei ole jaettu saalista saaneiden kesken, vaan voitot ovat ohjautuneet tietynsuuruisen kalan saaneille, toteaa KKO.

16. Jos palataan vielä lain esitöihin eli hallituksen esitykseen ja perustuslakivaliokunnan lausuntoon, joiden nojalla KKO on jutun lainsäätäjän tahdon mukaisesti ratkaissut, olisi kuitenkin ollut syytä tehdä yksi relevantti ja aika tärkeä havainto. Hallituksen esitys uudesta arpajaislaista on annettu vuoden 1999 lopulla, johon mennessä Tuurin Miljoona Pilkki -tapahtumaa oli ehditty järjestää jo parina kolmena talvena; ensimmäinen Miljoona Pilkkihän oli jo vuonna 1996. Miljoona Pilkki oli heti ensimmäisenä vuonna iso tapahtuma, josta kerrottiin tiedotusvälineissä laajasti. On siis varmaa, että hallituksen lakiesityksen valmistelijoilla ja sisäministeriöllä oli vuonna 1999 tiedossaan Miljoona Pilkki ja virkamiehet ovat varmaan jo silloin keskenään pohtineet, oliko Miljoona Pilkissä kyse arpajaisista. Jos "lainsäätäjä" eli ensi vaiheessa sisäministeriö ja hallitus olisivat todella olleet sitä mieltä, että Miljoona Pilkissä oli kyse arpajaisista, olisi voinut täysin perustellusti odottaa, että hallituksen esityksen perusteluissa olisi yhtenä esimerkkinä mainittu tuonlaatuinen kilpailu tai joka tapauksessa kalastuskilpailu. Mutta näin ei ole tapahtunut. Hallituksen esityksen 197/1999 vp s. 61-62, johon KKO:kin on viitannut, luetellaan kyllä suuri joukko erilaisia arpajaisten muotoja ja siinä yhteydessä puhutaan myös erilaisista urheilu- ja muista kilpailuista, mutta kalastuskilpailuja ei mainita erikseen. Miten tätä vaikenemista olisi tutkittava?

17. Minusta aika perusteltu tulkinta olisi sellainen, että koska Miljoona Pilkki -tapahtuma oli hyvin virkamiesten ja "lainsäätäjän" tiedossa jo hallituksen lakiesitystä vuonna 1999 sorvattaessa, se olisi mainittu esimerkinomaisesti hallituksen esityksen perusteluissa, jos tuonkaltaista kalastuskilpailua olisi ylipäätään pidetty arpajaisina. Mutta kun mitään tuollaista mainintaa tai edes viittausta ei lakiesityksestä löydy, voidaan tästä tehdä päinvastainen johtopäätös.

18. Pitäisi myös ottaa huomioon, mitä eduskunnan perustuslakivaliokunta lausui arpajaislakiesityksestä hallintovaliokunnalle antamassaan lausunnossa (PeVL 23/2000 vp s. 2). Valiokunta totesi perustuslain 18 §:ssä turvatun elinkeinovapauden näkökulmasta lakiesityksestä näin: "Arpajaisten määritelmä lakiehdotuksen 2 §:n 1 momentissa saattaa käytännön tilanteissa osoittautua tulkinnanvaraiseksi erityisesti kun on arvioitava, perustuuko osallistujan mahdollinen voitto sattumaan. Valiokunta tähdentää, että perustuslain kannalta tällaista määritelmäsäännöstä on tulkinnanvaraisissa tapauksissa sovellettava supistavasti."

KKO onkin vedonnut mainittuun lausumaan ja katsonut, kuten edellä jo totesin, ettei arpajaisista ole kysymys sellaisissa urheilukilpailujen kaltaisissa kilpailuissa, joissa osallistujan henkilökohtaisella osaamisella on sattuman osuutta olennaisesti suurempi merkitys voiton saamisessa. Toisin sanoen arpajaisista on kyse vain silloin, kun sattumalla on voiton saamisen kannalta olennaisesti suurempi merkitys kuin osallistujan taidolla. Mutta onko KKO:n näkemys, jonka mukaan Miljoona Pilkissä saaliin saanti perustui olennaisesti suurimmaksi osaksi sattumaan, ainoa ja ehdottomasti oikea ratkaisuvaihtoehto? Tästä voidaan olla eri mieltä; KKO:n ratkaisua voidaan kyllä puoltaa, mutta itse en pitäisi myöskään sen vastakohtaa ehdottomasti vääränä ratkaisuvaihtoehtona.

19. Korkein oikeus ei ole kiinnittänyt perusteluissaan huomiota siihen, että itse asiassa Miljoona Pilkki oli osa suurempaa kokonaisuutta eli markkinatapahtumaa, johon kuului paljon muutakin ohjelmaa. Miljoona Pilkissä ei ollut kyse mistään normaalista arpajaisista, sillä kyseisen tapahtuman tarkoituksena ei ollut kerätä pääsylipputulojen tai osallistumismaksujen muodossa välitöntä voittoa järjestäjille, vaan jo etukäteen oli ollut arvioitavissa, että saadut pääsylipputulot ja muutkaan välittömät tuotot eivät kata kaikkia tapahtuman kustannuksia. Tapahtuma on ollut järjestelyiltään ja tavoitteiltaan, ei arpajaisten, vaan tavanomaisten pilkkikilpailujen kaltainen. Miljoona Pilkki -kisalla ei ole rikottu mitenkään arpajaislain eettisiä, moraalisia ja kulttuurisia tarkoitusperiä. Jos KKO olisi ottanut nämä seikat huomioon syyllisyyskysymystä pohtiessaan, olisi lopputulos saattanut olla hyvinkin toisenlainen.

Kieltoerehdyksestä

20. Olisiko tapauksessa joka tapauksessa voitu ja pitänyt soveltaa RL 4 luvun 2 §:ssä säädettyä kieltoerehdyssäännöstä? Sen mukaan rikoksen tekijä on rangaistusvastuusta vapaa, jos hän on erehtynyt pitämään tekoaan sallittuna, jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana muun muassa lain sisällön erityisen vaikeaselkoisuuden, viranomaisen virheellisen neuvon tai muun näihin rinnastettavan seikan vuoksi. Hovioikeus ja KKO:n enemmistö (oikeusneuvokset Hidén, Rajalahti, Rautio ja Seppo) ovat katsoneet, että Keskinen ei voinut vedota kieltoerehdykseen lähinnä sillä perusteella, että Keskinen oli sisäministeriön hänelle vuosina 2003 ja 2005 esittämien kannanottojen vuoksi tullut tietoiseksi siitä, että valvontaviranomainen piti tapahtumaa arpajaisina.

21. Käräjäoikeus, joka on ratkaissut jutun lautamieskokoonpanossa, ja yksi KKO:n jäsen eli oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki ovat sen sijaan olleet sillä kannalla, että tapaukseen voidaan soveltaa kieltoerehdyssäännöstä. Mansikkamäki on pitänyt arpajaislain 2 §:n 1 momentin säännöstä erityisen vaikeaselkoisena ja hän on vedonnut myös siihen, että pilkkikilpailuissa peritään yleensä osanottomaksuja, saadaan saalista, mihin kalaonnella saattaa olla vaikutusta, ja yleensä niissä myös jaetaan palkintoja. Sisäministeriö ei ole valvonnassaan puuttunut tällaisten kilpailujen toimeenpanoon, totea Mansikkamäki. Lisäksi Vesa Keskinen oli jo aikaisemmin eli vuodesta 1996 lähtien järjestänyt vastaavia tapahtumia ilman, että niiden laillisuuteen olisi puututtu. Vasta vuonna 2003 ennen järjestyksessään kuudetta tapahtumaa ministeriö oli ilmaissut kielteisen kantansa asiassa. Tapahtumaa ei ollut kuitenkaan tuolloinkaan viranomaistoimin estetty eikä siihen ollut jälkikäteen puututtu, perustelee oikeusneuvos Mansikkamäki eriävää mielipidettään. - Minusta nämä seikat huomioon ottaen olisi jutussa voitu täysin perustellusti katsoa, että Vesa Keskinen oli anteeksiannettavasta syystä erehtynyt pitämään Miljoona Pilkin järjestämistä sallittuna, jos tapahtumaa ylipäätään oli pidettävä arpajaisina.

Rikoshyödyn menettäminen

22. KKO:n tuomiossa ei puhuta mitään rikoshyödystä, joka Vesa Keskinen tuomittiin hovioikeuden tuomiolla valtiolle menettämään. Tämä johtuu siitä, että kyseessä on ratkaisuseloste, jossa on otettu kantaa vain syyllisyyskysymykseen, josta KKO:ssa oli nimenomaan riitaa. Aika outoa on se, että KKO:n ratkaisuselosteesta on jätetty pois myös maininta siitä, kuinka paljon Vesa Keskinen joutui maksamaan sakkoa KKO:n pysyttämän hovioikeuden tuomion lopputuloksen perusteella. Ratkaisuselosteessa todetaan vain, että hovioikeus tuomitsi "Vesa K:n" arpajaisrikoksesta 50 päiväsakon suuruiseen rangaistukseen, jonka KKO siis pysytti. Lukija, joka on kiinnostunut asiasta, joutuu siis kaivamaan myös sakon kokonaismärän nettisivuilta! Tiedoksi saatettakoon, että Vesa K:lle tuli maksettavaa sakkoa yhteensä 13 300 euroa, kun Vesan päiväsakon rahamääränä pidettiin 250 euroa. - KKO saisi kyllä laatia ennakkopäätöstensä ratkaisuselosteensa täydellisemmiksi, jotteivät lukijat joutuisi arvailemaan, että mikähän se KKO:n tuomion lopputulos mahtoi oikein olla!

23. Käräjäoikeudessa syyttäjä vaati Vesa Keskisen tuomitsemista menettämään arpajaisrikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä valtiolle 421 000 euroa. Hovioikeus, joka siis tuomitsi Vesan ensimmäisenä oikeusasteena, alensi kuitenkin syyttäjän vaatiman rikoshyödyn määrän 60 000 euroon, jonka summan Keskinen siis joutui maksamaan valtiolle sakkorangaistuksen lisäksi. Syyttäjä tyytyi hovioikeuden tuomioon sekä rangaistuksen että rikoshyödyn määrän osalta. - Todettakoon, että Keskinen olisi voitu tuomita menettämään sanottu rikoshyöty myös siinä tapauksessa, että syyte häntä vastaan olisi kieltoerehdyksen takia hylätty.

Muita sattumia

24. KKO:n tuomiossa voidaan sanoa olleen kyse sattuman sanelemasta jutusta tai jäänalaisista arpajaisista. No, aika sattumanvaraista puuhaahan koko lainkäyttökin tahtoo toisinaan olla. Rikos- ja prosessioikeuden professori Bo Palmgren, joka esiintyi 1960-luvulla julkisuudessa oikeuslaitoskriitikkona, vertaisi joskus tuomioistuinta ja oikeudenkäyntiä pajatsoon, siis tietynlaisiin arpajaisiin, toteamalla, että tuomioistuin on kuin pajatso: kun sinne lyö lantin (nostaa jutun), ei voi koskaan tietää, mikä on lopputulos eli voittaako mitään ja, jos voittaa, niin kuinka paljon.

25. Näinhän se on usein nykyisinkin. Ratkaisujen ja tuomioiden ennustettavuus eli muodollinen oikeusvarmuus ei ole kovin suuri. Yhtenä esimerkkinä tästä voin mainita blogissani 6. ja 8.8.2008 selostamani, kommentoimani ja kritisoimani ratkaisun KKO 2008:77. Siinähän välimiesoikeuden tuomio tuli, kun välimiehet sivuuttivat tuomiossaan kantajan väittämistaakan, täydellisenä yllätyksenä vastaajayhtiölle. Moitekannejutussa käräjäoikeus ja hovioikeus kumosivat välimiesten ratkaisun sanotun oikeudenkäyntivirheen perusteella, mutta KKO - välimieskokoonpanossaan - kumosi puolestaan hovioikeuden tuomion ja pysytti välimiesten tuomion. Nyt kukaan koko valtakunnassa ei oikein tiedä ja osaa sanoa, sovelletaanko välimiesmenettelyssä väittämistaakkaa ja missä laajuudessa. Väittämistaakka olisi KKO:n sanotun ratkaisun mukaan voimassa, ei sääntönä kuten aiemmin on vakiintuneesti katsottu, vaan ikään kuin vain periaatteena, jota sovelletaan "enemmän tai vähemmän" tai oikeastaan "silloin tällöin" - siis silloin kun tämä sattuu "sopimaan." Tällainen oikeusohje on tietenkin pahinta, mitä lainkäytön ennustettavuutta ajatellen voi tapahtua.

26. Sattuman sanelemaa on usein myös se, ketkä tulevat nimitetyiksi KKO:n jäseniksi. Tästä asiasta ei tällä kertaa kuitenkaan tämän enempää, sillä kysymykseen joudutaan palaamaan lähiaikoina, sillä onhan KKO:ssa parhaillaan haettavana 1.3. avoimeksi tuleva jäsenen virka.

27. Kun Miljoona Pilkki -juttu on lähtöisin Etelä-Pohjanmaalta eli Töysästä, on kiintoisaa todeta, että jutun ratkaisuun osallistui KKO:ssa kaksi sanotusta maakunnasta lähtöisin olevaa oikeusneuvosta; älkää nyt peljästykö, kyse ei ole esteellisyydestä! Oikeusneuvos Liisa Mansikkamäki, jonka eriävää lausuntoa on edellä selostettu, on syntyisin Ylihärmästä, ja oikeusneuvos Hannu Rajalahti puolestaan Lapualta. Ellen ole käsittänyt väärin, L.M. ja H.R. ovat käyneet samaan aikaan samaa oppikoulua ja olleet jopa samalla luokallakin. Mikäpä sen somempaa! - Tässä yhteydessä voidaan mainita eräästä toisesta läheissuhteesta kahden muun oikeusneuvoksen välillä. Mikko Tulokas ja Pertti Välimäki ovat nimittäin olleet 1970-luvun loppupuolella asianajajina samassa asianajotoimistossa eli tarkemmin sanottuna Asianajotoimisto Tulokas & Ilonen Ky:ssä Riihimäellä, jossa Tulokas oli osakkaana ja Välimäki samaan aikaan lakimiehenä. - Tämä kaikki on tietysti vain sattumaa.

28. Sattumaa on sekin, että minun ensimmäiset muistikuvani tästä maailmasta ovat peräisin juuri Töysästä, josta perheemme - isä oli tosin sodassa ja kävi sotimassa vielä Lapissakin - sai ensimmäisen turvapaikan reiluksi vuodeksi Kannakselta jatkosodan aikana alkaneen evakkomatkan jälkeen. Tuurin kylässä emme kuitenkaan asuneet enkä ole tähän mennessä vielä ehtiä käydä kuuluisassa kyläkaupassa. Täytyypä harkita tutustumis- ja ostosmatkaa Tuuriin vaikkapa ensi kesänä.

29. Vesa Keskiselle viime vuosi ei tainnut olla bisnesmielessä yhtä hyvä kuin aikaisemmat vuodet. Muistaakseni Keskisen kyläkaupan edustalle rakennettu suurikokoinen kullanvärinen hevosenkenkä valittiin viime vuoden loppupuolella maailman kolmanneksi rumimmaksi rakennukseksi tai monumentiksi. Mutta ehkä tänä vuonna taas Vesallakin menee jo paremmin, toivotaan niin! Sitä paitsi, eikös sitä niin sanota, että useimmiten kaikki julkisuus, siis myös negatiivinen, on loppujen lopuksi vain hyväksi! Vesa Keskinen ja hänen bisneksensä muistuttavat tietyssä mielessä erästä toista itseoppinutta bisnesmiestä eli Kihniön suurta poikaa Kalevi Keihästä (1924-1995) ja hänen kulta-aikojaan (Keihäsmatkat Oy, Spear Air, Kihniön kipakka ym.) 1960-luvulla ja 1970 -luvun alkupuolella.

P.S.

Julkisuusasiaa

30. Blogissani 24.10.2008 esittelin selvityspyynnön ja kantelun, jonka tein eduskunnan oikeusasiamiehelle koskien KKO:n käytäntöjä tietyissä lainkäytön julkisuutta ja tiedottamista koskevissa kysymyksissä. Yksi kysymys koski KKO:n käytäntöä olla julkaisematta kotisivuillaan tietoja tulossa olevista suullisista käsittelyistä. Olen 19.12.2008 täydentänyt selvityspyyntöäni.

31. KKO näyttää pitävän edelleen kiinni valikoivasta tiedotuslinjastaan. Tämä ilmeni, kun tietooni tänään saatettiin, että KKO toimittaa vielä tällä viikolla eli tarkemmin sanottuna perjantaina 9.1.2009 suullisen käsittelyn maanvuokrasuhdetta koskevassa riita-asiassa. Sanottu suullinen käsittely pidetään poikkeuksellisesti KHO:n suuressa istuntosalissa, osoite Fabianinkatu 15, toinen kerros, alkaen kello 10.00, mikä täten tiedoksi saatettakoon. KKO ei ole julkaisut myöskään tästä suullisesta käsittelystä ilmoitusta kotisivuillaan kohdassa tiedotteet, jossa tällaiset tiedot pitäisi minun mielestäni julkista. Suullisesta käsittelystä on kyllä nytkin tiedotettu joillekin valituille lehdille ja toimittajille.

32. Kyseinen juttu KKO:ssa koskee tapausta, jossa vuokralaisella oli ollut maanvuokrasopimuksen perusteella hallitsemallaan alueella Espoon Suvisaaristossa pieni vapaa-ajanasunto. Alueelle vahvistettiin osayleiskaava, jonka perustella vuokratulle alueelle voitiin rakentaa suurehko asuinrakennus. KKO:ssa on kysymys siitä, oliko vuokranantajalla oikeus kaavoituksen johdosta korottaa maanvuokraa.

33. Nyt kaikki kynnelle kykenevät joukolla katsomaan ja kuulemaan, mitä KKO:n suullisessa käsittelyssä tapahtuu!