748. Turun HO:n Anneli Auerin seksuaalirikosjutussa 27.6.2013 antama tuomio kummastuttaa

1. Turun hovioikeus antoi 27.6.2013 tuomionsa törkeää raiskausta ym. koskevassa jutussa, jossa syytettyinä olivat Anneli Auer ja hänen entinen miesystävänsä Jens Kukka. Varsinais-Suomen käräjäoikeus oli ratkaissut jutun 29.6.2012 antamallaan tuomiolla. Käräjäoikeuden tuomiosta valittivat hovioikeuteen syyttäjät ja syytetyt. Kun tuomion perustelut eivät ole julkisia, tarkastelen ratkaisua hovioikeuden julkistaman selosteen pohjalta.

2. Lain mukaan pääsäntö on tuomion tai muunlaisen ratkaisun yleisöjulkisuus (YTJulkL 22.1 §). Lain 24 §:n 1 momentin  nojalla tuomioistuin voi kuitenkin harkintansa mukaan määrätä ratkaisun pidettäväksi tarpelliseksi osin salassa mainitussa pykälässä säädetyilä perusteilla. Ratkaisun salassapito ei siten ole milloinkaan pakollista, ei edes siinä tapauksessa, että asian käsittely on toimitettu kokonaan suljetuin ovin eli yleisön saapuvilla olematta. Lisäksi on huomattava, että salassapidon osalta lähtökohtana on lain mukaan ratkaisun osittainen salassapito (" pidettäväksi tarpeellisilta osin salassa"), ei siis koko tuomion salaaminen. 

3. Ratkaisun salassapidon laajuudesta riippumatta sen lopputulos (tuomiolauselma) ja sovelletut lankohdat ovat aina julkisia (YTJulkL 24.2 §). Tuomion ratkaisuun kirjoitetaan aina asianosaisten nimet, jotka ovat pääsäännön mukaan julkisia. YTJulkL 24.2 §:n mukaan tuomioistuin voi kuitenkin määrätä salassa pidettäväksi asianomistajan henkilöllisyyden rikosasiassa, jos asia koskee erityisen arkaluonteista hänen yksityiselämäänsä liittyvää seikkaa.

4. Salassa pidettäväksi määrätystä ratkaisusta tuomioistuimen on laadittava julkinen seloste, jos asia on yhteiskunnallisesti merkittävä tai se on synnyttänyt huomattavaa kiinnostusta julkisuudessa (YTJulkL 25 §).  Julkisen selosteen sisältö on jätetty paljolti tuomioistuimen harkintaan, sillä laissa todetaan vain, että seloste sisältää pääpiirteittäisen selosteen asiasta ja ratkaisun perusteluista. Erityisen arkaluonteista henkilön yksityiselämään liittyvää rikosta koskeva julkinen seloste on myös julkistettava niin, ettei asianomistajan henkilöllisyys paljastu.

5. Vaikka lain mukaan selkeä pääsääntö on siis myös seksuaalirikosjutuissa ratkaisun julkisuus ja salassapidon osalta ainoastaan ratkaisun osittainen salaaminen, on käytäntö muodostunut toisenlaiseksi. Lähes poikkeuksetta varsinkin lasta koskevat seksuaalirikostuomiot julistetaan pidettäväksi - tuomiolauselmaa siis lukuun ottamatta - salassa kokonaan, jos ja kun asian käsittely on tapahtunut suljetuin ovin. Julkinen seloste ratkaisusta laaditaan vain harvoin. Ratkaisun kokonaan salaaminen on tuomioistuimen kannalta kätevä ja helppo ratkaisu, vaikka monet painavat perusteet puoltaisivat ratkaisun julkisuutta.

6. Vallitsevan käytännön mukaisesti Turun hovioikeuden alussa mainittu tuomio on julistettu tuomiolauselmaa lukuun ottamatta kokonaan salaiseksi. Ratkaisusta on kuitenkin laadittu julkinen seloste. Julkinen tarkoittaa sitä, että tuomiosta kiinnostuneet ihmiset voivat pyytää hovioikeudesta selosteen. Yleensä vain tiedotusvälineet ja niiden toimittajat hoksaavat pyytää selostetta ja tehdä sen jo ennen tuomion antamista.

7. OIkeudenkäynnin julkisuuden pitäisi nykyaikana toteutua toki niin, että tuomioistuin julkaisee selosteensa - ja yleensäkin ratkaisujaan - internet-sivuillaan, jolloin kaikilla olisi helppoa perehtyä selosteiden, tiedotteiden ja ratkaisujen sisältöön. Näin ei Suomessa kuitenkaan tapahdu, vaan ihmiset joutuvat pyytämään selosteita ja ratkaisuja tuomioistuimesta. Tuomioistuimet suhtautuvat meillä - KKO:ta ja KHO:ta kenties lukuun ottamatta - ratkaisuista tiedottamiseen ja yleensä tiedotustoimintaan leväperäisesti ja laiskasti. Tuomioistuinten tiedottaminen on internet-aikakaudella Suomessa edelleen lapsen kengissä, hovioikeuksissa ja käräjäoikeuksissa suorastaan retuperällä.

8. Turun hovioikeuden seloste löytyy tästä 

https://dl.dropboxusercontent.com/u/9362756/Julkinen%20seloste%201337%20r%2012%201625%20vs.pdf

9. Jotkut toimittajat ja pari professoria (Terttu Utriainen ja Dan Frände) ovat kehuneet selosteeen sisältöä ja tuomion perusteluja.  Professori Frände on tuntunut olevan suorastaan haltioissaan tiedotteen informatiivisuudesta, sillä hän ei ole kertomansa mukaan näin hyvin laadittuun selosteeseen koskaan aikaisemmin törmännyt. Totta on, että verrattuna Varsinais-Suomen käräjäoikeuden aiemmin samassa jutussa antamaan noin sivun mittaiseen selosteeseen hovioikeuden nelisivuinen seloste on paljon seikkaperäisempi. Minusta selosteen sisältöä olisi kuitenkin mahdollista vielä huomattavasti parantaa.

10. Selosteen loppukaneettina todetaan, että ratkaisu on ollut yksimielinen. Tämä herättää tietenkin kysmyksen, ketkä tuomarit ovat kuuluneet hovioikeuden ratkaisukokoonpanoon. Tuomareiden nimiä ei kuitenkaan selosteessa mainita. Tämä on minusta outoa, mitä salaamista tuomareiden nimissä voisi muka olla? Tuomareidet nimet ovat myös salassa pidettäväksi määrätyssä tuomiossa aina julkista tietoa. Nyt tuomareiden nimiä joudutaan tiedustelemaan hovioikeudesta. 

11. Selosteessa ei mainita myöskään syyttäjien tai syytettyjen puolustajien nimiä. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan jutussa olisi ollut kolme tai jopa neljä syyttäjää. Se, pitääkö tämä paikkansa, jää edelleen hämärän peittoon, kun hovioikeus ei ole vaivautunut kertomaan syyttäjien nimiä.

12. Hovioikeudesta saadun tiedon mukaan Auerin jutun ratkaisukokoonpanoon ovat kuuluneet hovioikeudenlaamannni Simo Simola puheenjohtajana sekä muina jäseninä hovioikeudenneuvokset Kari Lahdenperä (valmistelevana jäsenenä) ja Nina Porkka, esittelijänä on ollut viskaali (tai asessori) Esko Junnila.

13. Kun jutussa on toimitettu pääkäsittely - selosteesta ei ilmene kuinka monta istuntopäivää pääkäsittely on käsittänyt - ei hovioikeus voi lain mukaan tehdä ratkaisua esittelystä eli esittelijän kirjallisen ratkaisuehdotuksen pohjalta. Menettelyn ja erityisesti todistelun välittömyys edellyttää, että ratkaisu tulee tehdä välittömästi pääkäsittelyn jälkeen pidettävässä oikeuden jäsenten neuvottelussa ja sen tulee perustua välittömästi pääkäsittelyssä esitettyyn ja vastaanotettuun aineistoon. Välittömyys kärsii, jos pääkäsittelyn jälkeen pidettäisiin kirjallinen esittely ja ratkaisu tehtäisiin esittelijän ratkaisuehdotuksen perusteella. Esittelijä voi toki olla seuraamassa pääkäsittelyä, mutta hän ei toimi tuolloin esittelijän roolissa, vaan häntä kutsutaan valmistelijaksi; tämä on hovioikeuksissa nykyisin vallalla oleva käytäntö. Turun hovioikeudesta saadussa kirjallisessa ilmoituksessa Esko Junnilaa tituleerataan kuitenkin esittelijäksi, mikä voisi viitata siihen, että hovioikeus olisi tehnyt ratkaisunsa "esittelystä" eli pääkäsittelyn jälkeen tapahtuneen kirjallisen esittelyn pohjalta. 

14.Selosteeseen olisi tarpeen merkitä tarkasti ne rikokset ja rikosnimikeet, joista syytetty on tuomittu, samoin kuin ne lainkohdat, joihin syyksilukemeinen perustuu. Lisäksi olisi kerrottava rikosten tekoajat. Nämä seikat ilmenevät kyllä tuomiolauselmasta, mutta toisaalta hovoikeudesta luulisi löytyvän sen verran palveluhenkisyytä, että kyseiset tiedot kirjoitettaisiin myös selosteseen, jottei hovioikeudesta tarvitsi pyytää erikseen syytettyjä koskevia tuomiolauselmia.

15. Turun hovioikeuden selosteessa ei ole menetelty näin, sillä siinä mainitaan ylimalkaisesti vain, että Jens Kukan syyksi on luettu hovoikeudessa samat rikokset kuin käräjäoikeudessakin, eli Kukka on tuomittu "kymmenestä seksuaalirikoksesta ja yhdestä pahoinpitelystä". Anneli Auer on puolestaan tuomittu "kahdeksasta seksuaalirikoksesta, kahdesta pahoinpitelystä, yhdestä laittomasta uhkauksesta", joista siis jo käräjäoikeus oli hänet tuominnut, sekä lisäksi "syyttäjän valituksen vuoksi myös kolmesta törkeästä pahoinpitelystä." 

16. Tämä on minusta liian ylimalkaista tietoa, kyllä rikosnimikkeet olisi pitänyt mainita selosteessa samalla tarkkuudella kuin tuomiolauselmassakin, seksuaalirikokset voivat olla laadultaan hyvin erilaisia. Selosteen otsikon mukaan jutussa oli kysymys "törkeästä raiskauksesta ym.", mutta selosteesta ei ilmene, onko molemmat syytetyt tuomittu törkeästä raiskauksesta, vai kenties ainoastaan toinen heistä tai kuinka monta näitä raiskauksia oikeastaan luettiin syytettyjen syyksi. Selosteesta eivät ilmene asianomaiset lainkohdat eikä myöskään rikosten tekoajoista mainita yhtikäs mitään.

17. Professoreiden mukaan selosteesta ilmenisi, että hovioikeuden tuomio on hyvin perusteltu. Tähän on syytä aluksi huomauttaa, että seloste ei suinkaan korvaa tuomion perusteluja, eikä selosteen perusteella voida tehdä kovinkaan pitkälle meneviä johtopäätöksiä sen suhteen, miten ja kuinka hyvin esimerkiksi näyttöä tai rangaistuksen mittaamista on tuomiossa perusteltu. 

18. Selostessa on selostettu jonkin verran näyttöä, mutta silti seloste herättää - ainakin minussa - monia kysymyksiä, joihin voisi saada vastauksen vain näytön arviointia koskevista tuomion perusteluista.  Selosteen mukaan "hovioikeuden ratkaisu perustuu näytön kokonaisarviointiin", mutta tämä on itse asiassa vain pelkkä fraasi, josta ei ilmene, miten ja millä perusteilla mainittuun kokonaisrviointiin on päädytty. Näyttökynnyksestä ei selosteessa sanota mitään tarkempaa. Nykyisin vallitsevan käsityksen mukaan rikosjutun näyttökyhnnys edellyttää, ettei syytetyn syyllisyydestä jää varteenotettavaa epäilyä. Tätä sanontaa ja perustetta ei selosteesta kuitenkaan löydy.

19. Selosteen mukaan lasten kertomusten luotettavuuden arvioimiseksi hovioikeudessa on kuultu todistajina "kymmentä lapsia haastatellutta ja muuta lasten kertomusten luotettavuuden arviointiin perehtynyttä psykologia", minkä lisäksi asianomistajia tutkineiden ja heistä tehtyjä löydöksiä arvioineiden kahdeksan erikoislääkärin kuulemiset ja lausunnot ovat olleet selosteen mukaan "keskeistä välillistä näyttöä asiassa". Selosteessa ei kuitenkaan mainita, ovatko kaikki psykologit ja lääkärit olleet lausunnoissan yksimielisiä, vain onko lausunnoissa eroja ja miltä osin. Selosteen mukaan psykologit ovat haastatelleet kolmea nuorinta lasta useita eri kertoja ja aina erikseen. Haastattelut on selosteen mukaan tehty "Suomessa vallitsevan yleisen käytännön mukaisella menetelmällä". Tätä menetelmää ei ole selosteessa yksilöity. Aiemmin näissä menetelmissä on todettu lukuisia puutteita, toivottavasti käytetyt menetelmät ovat tässä jutussa olleet asianmukaisia.

20. Puolustuksen esittämistä käsityksistä todetaan selosteesta sen verran, että kolmen nuorimman lapsen kertomukset ovat puolustuksen mukaan kokonaisuudessaan epäluotettavia sillä perusteella, että lapset ovat kertoneet selvästi epätodennäköisistä ja jopa epärealistisista tapahtumista ja seikoista. Selosteen mukaan myös hovioikeus on havainnnut lasten kertomuksissa mainitunlaisia seikkoja, mutta todennut - yleiseen elämänkokemukseen viitaten - etteivät lasten kertomusten kyseiset osat vaikuta heidän muista tapahtumista antamiensa kertomusten uskottavuuteen. Hovioikeus on siis vain tavallaan "putsannut" nuo epärealistiset ja epäluotettavat osat  pois syyksilukemisestaan, mutta päätellyt, että muiden seikkojen ja tapahtumien osalta lasten kertomuksiin on syytä uskoa sellaisenaan. Tällainen päättely tuntuu - tarkempien perustelujen puuttuessa - kuitenkin arveluttavalta ja hieman liian "simppeliltä".

21. Selosteen mukaan hovioikeus on perustanut näytön arviointinsa myös "yleiseen elämänkokemukseen". Hyvä näin, mutta kun on kysymys tuomioistumen ammattituomareista ja vieläpä toisen asteen tuomioistuimesta, olisi tarpeen, että tuomoistuin perustaisi näkemyksensä myös ammattilliseen kokemukseensa eli vastaavanlaisissa jutuissa aiemmin tekemiinsa havaintoihin samoin kuin yleisesti hyväksyttyihin kokemussääntöihin ja juridiseen argumentaatioon. 

22. Näyttöä ja sen arviointia on selostettu selosteessa melko laajasti, mutta silti monet yksityiskohdat jäävät selosteen perusteella hämärän peitoon ja edellyttäisivät varsinaisiin tuomion persteluihin tutustumista. Seloste tyydyttää varmaankin syyttäjiä ja asianomistajien edustajia, mutta tyydyttääkö se syytettyjen puolustusta? Tästä ei ole tietoa, sillä puolustajat eivät ilmeisesti rohkene lausua - se ilmaisukielto (!) - julkisuuteen käsityksiään selosteen sisällöstä ja tuomion perusteluista. Tältäkin kannalta olisi ollut tarpeen, että hovioikeus olisi julkistanut tuomionsa perustelut joko kokonaan tai ainakin osaksi, jotta todistusharkinnan oikeellisuuden kontrollointi olisi mahdollista. 

23. Hovioikeuden selosteessa ei mainita, millä perusteilla ja minkä lainkohtien nojalla tuomio on määrätty pidettäväksi salassa. Selosteessa ei mainita mitään myöskään salassapitoajasta. Tätäkin voidaan pitää puutteena. 

24. Kuten sanottu, oikeuden ratkaisua eli sen perusteluja ei ole lain mukaan pakko edes seksuaalirikosjutuissa määrätä salassapidettäväksi, vaan salassapito on aina tuomioistuimen harkinnan varassa. Ruotsissa, jossa on voimassa suurin piirtein samansisältöinen laki oikeudenkäynnin julkisuudesta kuin Suomessakin, ei seksuaalirikostuomioita määrätä salaisiksi samassa laajuudessa kuin meillä. 

25. Yhtenä esimerkkinä ruotsalaisesta käytännöstä voidaan mainita Gotlannin käräjäoikeuden lapsen raiskausjutussa 24.7.2012 antama tuomio, josta käräjäoikeus on tiedottanut avoimesti omasta aloitteestaan julkaisemalla tuomion internet-sivuillaan lähes sellaisenaan, ainostaan asianomistajien eli rikoksen uhrien henkilöllisyys näyttää tuomiossa salatun. Tuomio löytyy tästä.

26. Tuomioistuinten suhtautumisessa oikeudenkäynnin ja ratkaisujen julkisuuteen samoin kuin ratkaisuista tiedottamiseen tuntuu olevan naapurimaiden välillä selviä eroja.

668. Oikeuskansleri moittii tuomioistuimia seksuaalirikostuomioiden tiedottamisesta

1. Turun Sanomissa tänään oikeuskansleri Jaako Jonkka ja oikeusministeriön edustaja moittivat käräjäoikeuksien mielivaltaista tapaa ja käytäntöä antaa yksityiskohtaista tietoa salaisista oikeusjutuista.

2. Lehden tekemän selvityksen mukaan käräjäoikeuksista ei löydy minkäänlaista yhteistä linjaa esimerkiksi seksuaalirikoksista tiedottamisessa. Osa käräjäoikeuksista laatii julkisen selosteen lähes jokaisesta tapauksesta, toisilta tietoa ei heru juuri mistään. Esimerkiksi kun Ahvenanmaalla julkinen seloste oli annettu viimeisen viiden vuoden aikana jokaisesta salaisena käsitellystä jutusta, Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa niitä annettiin vain kolmesta prosentista.

3. Näin suuri vaihteluväli on yhteiskunnallisesti merkittävä. Kansalaisten on vaikea arvioida oikeuskäytäntöä ja vertailla rangaistusten yhdenmukaisuutta, jos tietoa on saatavilla näin vaihtelevasti, oikeuskansleri Jaakko Jonkka kommentoi kyselyn tuloksia.  Kyselyn tulos on niin yllättävä, että siinä on varmasti ajattelemisen aihetta oikeusministeriön lainvalmistelijoille, Jonkka sanoi.

4. Hajonta on valtava ja kertoo siitä, että tuomioistuimet tulkitsevat julkisuuslakia laidasta laitaan, toteaa hallitusneuvos, apulaisosastopäällikkö Heikki Liljeroos oikeusministeriöstä.

5. Oikeudenkäyntejä salataan pääasiassa uhrien suojelemiseksi. Lähes kaikki salatut oikeudenkäynnit koskevat seksuaalirikoksia. Käräjäoikeuksien käytännöt näkyvätkin suoraan siinä, millaisella laajuudella kansalaiset saavat median kautta tietoa yhteisöä järkyttävistä rikoksista.

6. OIkeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annettu laki velvoittaa tuomioistuimet laatimaan salatuista oikeusjutuista julkisen selosteen, kun käsiteltävä asia on yhteiskunnallisesti merkittävä tai se herättää huomattavaa kiinnostusta. Heikki Liljeroosin mukaan lakiin jätettiin tarkoituksella harkinnanvaraa.

7. Oikeusministeriön edustajan puuttuminen tuomioisutuinten käytäntöön kummastuttaa, sillä tuomioistuimet ovat riippumattomia eikä toimeenpanovallaa edustavan ministeriön tulisi näin ollen puuttua tuomioistuinten ratkaisuihin ja menettelytapoihin. Suomessa tuomioistuinten keskushallinto tosin kuuluu oikeusministeriölle, mutta em. asiassa ei ole tietenkään kyse tuomioistuinten hallinnosta, vaan lainkäytöstä. Liljeroos tekee, niin kuin OM:n hallntoneuvokset ja muutkin isommat "päälliköt" usein tekevät, siis todellisen kardinaalimunauksen ko. arvostelussaan. Ehkä Heikki Liljeroosille ja muille päälliköille pitäisi järjestää kiireesti valtiosääntö- ja prosessioikeuden pikakurssi siitä, mistä on kyysmys, jottei vastaavia mokia enää tapahtuisi!

8. Mutta se on selvää, että tuomioistuinten käytäntö on täysin epäyhtenäinen ja osoittaa huonoa ja lainsäätäjän tahdosta piittaamattomasta lainkäytöstä.  Käräjäoikeuksien lainkäytön valvonta kuuluu, ei siis ministeriölle, vaan asianomaisille hovioikeuksille. Hovioikeuksien presidentit eivät kuitenkaan ole panneet tiukkua ristiin myöskään tämän epäkohdan korjaamiseksi.

9. Toinen asia, mihin TS:n kyselyssä ja jutussa ei ole kiinnitetty huomiota, koskee mainittujen julkisten selosteiden sisältöä. Kuten Anneli Auerin ja Jens Kukan Varsinais-Suomen käräjäoikeuden kesällä antaman seksuaalirikosjutun julkinen seloste osoitti, selosteet ovat usein hyvin minimaalisia ja mitäänsanomattomia. Niistä ei selviä itse asiassa mitään muuta kuin tuomittu rangaistus ja rikosnimike. Vaikka syytteet on kiistetty kokonaisuudessaan, selostessa ei mainita mitään konkreettista niistä seikoista ja todisteista, joilla syyte on katsottu toteennäytetyksi. Tällaisilla selosteilla ei ole käytännössä juuri mitään virkaa.

10. Katso blogia 614/30.6.2012, jossa olen käsitellyt mainitussa Auerin ym. jutun tuomiossa annettua julkista selostetta (kohdat 10-16).

11. Toimittaja Jarkko Sipilä halusi valittaa Varsinais-Suomen laatimasta po. selosteesta hovioikeuteen ja ilmoitti siinä tarkoituksessa tyytymättömyyttä käräjäoikeuden ratkaisuun selosteen osalta. Sipilä vaati valituksessaan, että hovoikeus velvoittaisi käräjäoikeutta täydentämään antamaansa selostetta, koska seloste ei täyttänyt oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 25 §:ssä säädettyjä vaatimuksia.

12. Varsinais-Suomen käräjäoikeus jätti kuitenkin Sipilän tyytymättömyyden ilmoituksen tutkimatta katsoen, ettei sen osalta voida erikseen valittaa. Jarkko Sipilä kuitenkin valitti ja pari viikkoa sitten eli 6.11.2012 Turun hovoikeus antoi asiassa oman päätöksensä; hovoikeuden ratkaisukokoonpanoon kuuluivat tuomarit Simo Simola, Nina Porkka ja Kari lahdenperä, esittelijänä esko Junnila. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun.

13. Hovioikeuden päätöksen perustelut ovat tyypillistä kapulakielta ja asiasisällöltään lähinnä saivartelua. Hovoikeus katsoi muun muassa, että käräjäoikeus ei ole ratkaissut eikä voinutkaan ratkaista tiedotteessaan mitään oikeudenkäynin kohteena ollutta kysymystä. Tiedote on laadittu käräjäoikeuden aloitteesta eikä Sipilän pyynnöstä... plääp plääp jne. Hovioikeus siis katsoi, ettei Sipilällä ole valitusoikeutta asiassa ja että käräjäoikeudella oli oikeus evätä Sipilän käräjäoikeudelle tekemä tyytymättömyyden ilmoitus. 

14. Hovioikeuden olisi toki pitänyt käsitellä ja tutkia Sipilän sille osoittama kirjoitus, ei valituksena, vaan kanteluna. Tätä ei ole tehty, aivan ilmiesesti siksi, että rajoittumalla käsittelemään ainoastaan menettelypuolen kysymystä Sipilän puhevallasta, hovioikeus on (omasta mielestään) näppärästi välttynyt ottamasta kantaa itse asiaan eli siihen, täyttikö käräjäoikeuden laatima seloste sisällöltään lainsäännöksen kriteerit.

614.  Anneli Auerin seksuaalirikosjuttu: umpisalainen oikeudenkäynti - arvoituksellinen ja epäilyttävä tuomio

1. Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi eilen 29.6. Ulvilan murhajutussa syytteessä olevan Anneli Auerin ja tämän ex-miesystävän Jens Kukan pitkiin vankeusrangaistuksiin Turussa helmikuussa alkaneessa ja neljä kuukautta kestäneessä seksuaalirikosjutussa. Anneli Auer sai seitsemän vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen ja Jens Kukka tuomittiin samassa vyyhdessä kymmenen vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

2. Anneli Auer sai tuomion kahdesta törkeästä raiskauksesta, kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, pakottamisesta seksuaaliseen tekoon, yhdestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kahdesta pahoinpitelystä ja yhdestä laittomasta uhkauksesta. Tapahtumat sijoittuvat marraskuun 2007 ja syyskuun 2009 välille. Rikokset alkoivat noin vuosi Ulvilassa surmateon jälkeen ja kestivät non puoli vuotta.

3. Jens Kukka sai 10 vuoden vankeusrangaistuksen kahdesta törkeästä raiskauksesta, neljästä törkeästä lapsen hyväksikäytöstä, kahdesta pakottamisesta seksuaaliseen tekoon ja yhdestä pahoinpitelystä. Tapahtumat sijoittuvat marraskuun 2007 ja elokuun 2008 väliselle ajalle.

4. Käräjäoikeus ei ollut tuomiosta yksimielinen, vaan siitä jouduttiin äänestämään. Yksi kolmesta ammattituomarista, tiettävästi oikeuden puheenjohtajana toiminut miespuolinen käräjätuomari,  olisi tuominnut Auerin vain pahoinpitelyistä. Kyseinen tuomari olisi hylännyt myös Jens Kukan syytteistä vakavimmat. Hän olisi päästänyt molemmat vapaaksi katsoen, että rangaistukset ovat tulleet sovitetuiksi pitkällä tutintavankeudella. Käräjäoikeuden enemmistön kuului kaksi naispuolista käräjätuomaria. Näin suuri ero, voidaan jopa puhua valtavasta erosta, tuomioistuimen tuomareiden mielipiteissä on käytännössä erittäin harvinaista.

5. Tietenkin on niin kuin professori Matti Tolvanen on jo ehtinyt haastattelulausunnoissaan "paljastaa", että tuomiossa on ollut kyse hyvin raskaista rikoksista; niistä oli toki kyse jo syytteissä.

6. Minusta koko tapauksessa oli kuitenkin ylivoimaisesti merkittävintä ja samalla merkillisintä se, että koko oikeudenkäynti julistettiin alusta lähtien tiukasti salaisesti ja syytettyjen avustajille annettiin vieläpä suomalaisessa käytännössä harvinainen ilmaisukielto. Tiettävästi Jens Kukan avustajalle on myös vaadittu rangaistusta ilmaisukiellon rikkomisesta. Juttua puitiin oikeudessa koko ajan ilman yleisöä ja lehdistön paikallaoloa neljä kuukautta lukuisissa istunnoissa. Myös jutussa kertynyt oikeudenkäyntiaineisto on salainen ja ikään kuin pisteenä tälle kaikelle salaamiselle saatiin käräjäoikeuden ilmoituksesta, jonka mukaan myös jutussa annettu tuomio perusteluineen päivineen on salainen 60 vuoden ajan.

7. Käräjäoikeus antoi ratkaisustaan julkisen selosteen, mutta se on kovin suppea eli vain yhden sivun mittainen! Siinä kerrotaan ainoastaan ne rikosnimikkeet, jotka on luettu syytettyjen syyksi, tuomittujen vankeusrangaistusten pituus sekä asianomistajille tuomittujen vahingonkorvausten yhteissumma 160 000 euroa. Selosteen mukaan uhreja oli neljä.

8. Eniten tällaisessa tapauksessa, jossa oikeudenkäynti on ollut täysin salainen, kiinnostaisi tietää se, millä perusteella syytteet, jotka syytetyt ovat kiistäneet kaikilta osin, on katsottu oikeudessa näytetyksi. Tästä selosteessa kerrotaan vain lyhyesti se, että näyttö perustuu uhrien eli lasten kertomuksiin, joiden luotettavuutta on selvitetty psykologien ja psykiatrien lausuntojen perusteella.

9. Mutta sitä, millä perusteella nämä asiantuntijat ovat pitäneet lasten kertomuksia luotettavina ja uskottavin, ei selosteessa mainita mitään. Oikeuden vähemmistöön jäänyt tuomari on puolestaan pitänyt lasten kertomuksia raiskausten ja hyväksikäyttöjen osalta epäluotettavina, joten ilmeisesti osa mainituista asiantuntijoista on ollut hänen kanssaan samaa mieltä.

10. Käräjäoikeuden selosteessa sanotaan, että asianomistajien yksityiselämän suojaamiseksi ei vastaajien syyksi luettuja tekoja voida tässä enemmälti selostaa. Itse en kaipaa noiden tekojen yksityiskohtaista selostamista, mutta sen sijaan kaipaan kovasti, millä perusteella käräjäoikeus on arvioinut näyttöä ja millä perusteella se on katsonut näyttö- ja tuomitsemiskynnyksen ylittyneen.  SEhän tuomiossa on toki oleellista.

11. Minusta käräjäoikeuden olisi pitänyt selosteessaan avata näyttöä ja todistusharkintaa huomattavasti enemmän, jotta yleisöllä, juristeilla sekä ulkopuolisilla psykologeilla ja psykiatreilla olisi mahdollisuus arvioida käräjäoikeuden todistusharkintaa ja näytön riittävyyttä. Anneli Auerin asianajaja Juha Manner onkin valitellut tuomion jälkeen, että jutun ja tuomion täydellisen salassapidon pahin epäkohta on juuri siinä, että käräjäoikeuden käsittelyä ja sen suorittamaa todistusharkintaa ja koko tuomiota ei voida asettaa julkisen arvioinnin ja kritiikin kohteeksi. Minusta Juha Manner on tässä täysin oikeassa.

12. Olisi ehkä syytä harkita, tulisiko oikeudenkäynnin julkisuuslakia muuttaa siten, että vaikka esimerkiksi alaikäisiä lapsia koskeva seksuaalirikosjutun oikeuskäsittely olisi yleisöltä suljettu, oikeudenkäyntiä  päästettäisiin kuitenkin seuraamaan muutama juridiikkaan sekä esimerkiksi todistajanpsykologiaan ja/tai oikeuspsykiatriin perehtynyt asiantuntija. Tämä suppea asiantuntijaryhmä laatisi käsittelystä ja oikeuden tuomiosta raportin, jossa väitettyjen uhrien henkilöllisyyttä ja asiaan liittyviä arkaluonteisia seikkoja paljastamatta arvioitaisiin tapausta ja käräjäoikeuden näytön harkintaa ja johtopäätöksiä. Tämä raportti täydentäisi oikeuden antamaa julkista selostetta.

13. Tunnettu ja aika usein myös arvostelua herättänyt tosiasia on, että Suomessa tuomioistuimet määräävät kovin herkästi rikosoikeudenkäynnin samoin kuin oikeudenkäyntiaineiston ja tuomion salaiseksi. On syytä muistaa, että laki ei velvoita tuomioistuinta määräämän edes seksuaalirikosjutun käsittelyä kaikissa tapauksissa ehdottomasti salaiseksi, vaan suljettu käsittely samoin kuin oikeudenkäyntiaineiston salassapito on aina tuomioistuimen harkinnassa. Vaikka suljetun käsittelyn edellytykset olisivat olemassa, laki ei velvoita oikeutta määräämään koko käsittelyä suljetuksi, vaan suullinen käsittely voidaan toimittaa yleisöltä suljettuna vain tarpeellisilta osin. Suomalaiset tuomioistuimet kuitenkin määräävät yleensä aina koko käsittelyn salaiseksi, jos vain siihen on vähänkin aihetta. Lisäksi oikeudet tekevät ko. suhteessa mieluusti siten kuin asianosaiset pyytävät eli määräväät käsittelyn ja oikeudenkäyntiaineiston salaiseksi, vaikka lain mukaan harkintavalta kuuluu, ei asianosaisille, vaan tuomioistuimelle.

14. Tulisi muistaa, että oikeudenkäynnin julkisuudella on erityisesti rikosprosessissa tärkeä funktio edistää lainkäytön läpinäkyvyyttä ja vahvistaa oikeudenkäynnin uskottavuutta ja legitimiteettiä. Oikeudenkäynnin julkisuus mahdollistaa yleisön taholta tapahtuvan tuomioistuinten ja muiden lainkäyttöviranomaisten valvonnan. Demokraattisessa oikeusvaltiossa kansalaisten on voitava valvoa viranomaisten ja siis myös tuomioistuinten toimintaa ja tarvittaessa myös puuttua lainkäytössä havaittuihin epäkohtiin.

15. Turussa nyt päättynyt umpisalainen oikeudenkäynti oikeudenkäynti ei toteuta mainittuja funktioita. Lakimiehillä ja muilla asiantuntijoilla saati yleisöllä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta kontrolloida käräjäoikeuden todistusharkinnan ja jutussa annetun tuomion oikeellisuutta. Salainen oikeudenkäynti ei edistä lainkäytön läpinäkyvyyttä eikä lisää luottamusta tuomioistuinten lainkäyttöä kohtaan, vaan on päin vastoin omiaan herättämään epäilyjä esitutkintaviranomaisten, syyttäjien ja tuomioistuimen asenteista ja motiiveista.

16. Kun näin raskaista rikoksia koskevassa syytejutussa päädytään pitkän prosessin päätteeksi  äänestysratkaisuun, jossa oikeuden vähemmistö on päätynyt hylkäämään kaikkein raskaimpia rikoksia koskevat syytteet kokonaan, on pakko kysyä, onko todella niin, ettei todistusaineiston valossa asiassa ole jäänyt järkevää ja varteenotettavaa epäilyä lapsiuhrien kertomusten uskottavuudesta ja syytettyjen syyllisyydestä?

17. On selvää, että syytetyt valittavat tuomiosta, ja näin ovat  myös jutun kaksi syyttäjää ilmoittaneet tekevänsä. Koko ruljanssi alkaa siis tavallaan alusta Turun hovioikeudessa, eikä asiassa ole mitään takeita siitä, että käräjäoikeuden tuomio jäisi pysyväksi. Kuten jo alumpana totesin, käräjäoikeuden vähemmistöön jääneen tuomarin mielipide poikkeaa huomattavasti enemmistön mielipiteestä: vähemmistöön jäänyt tuomari olisi laskenut syytetyt vapaiksi, mutta enemmistö tuomitsi syytetyt pitkiin vankeusrangaistuksiin. Tämä on hyvin poikkeuksellista etenkin, kun on kysymys seksuaalirikoksista.

18. Yksi asia tuntuu nyt kuitenkin selvinneen myös syyttäjäpuolelle. Syyttäjien ilmoituksen mukaan nyt käsitellyillä seksuaalirikoksilla on selvä yhteys Ulvilan surmatekoon. Kuitenkin vielä Vaasan hovioikeuden murhajutussa antaman vapauttavan tuomion jälkeen jutun pääsyyttäjä samoin kuin valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen kiistivät  päättäväisesti mainitun yhteyden, Nissinen vieläpä TV1:n ohjelmassakin mainitun yhteyden. Näin syyttäjät tekivät  luultavasti siksi, ettei yleisölle vain syntyisi sellaista mielikuvaa, että seksuaalirikosten tutkinnalla  halutaan itse asiassa saada vain murhasyytettä tukevaa näyttöä. Mutta onko mainittu epäluulo vieläkään hälvennyt?

553. Se on salaisuus!

Jääveistosten aikaa...

1. Ponteva valtiovarainministeri Jutta Urpilainen allekirjoitti kaksi viikkoa paljon puhutun vakuussopimuksen kreikkalaisen virkaveljensä Evangelos Venizeloksen kanssa. Suomi vaati Kreikan vakuuksia ehtona sille, että se sitoutuu Kreikalle luvattuun toiseen lainaohjelmaan. Vakuussopimuksen ideana on turvata Suomen saatavat, jos Kreikka ei pystyisi maksamaan velkojaan takaisin.

2. Valtiovarainministeriö on julistanut vakuussopimuksen salaiseksi. VVM:n virkamiesten mukaan näin tehtiin kreikkalaisten pankkien toivomuksesta "hienotunteisuussyistä". Virkamiesten mukaan vakuusjärjestely on "hyvin erikoinen" eikä kreikkalaispankkien kannalta välttämättä lainkaan edullinen. Ministeriö on vedonnut "Suomen neuvotteluaseman säilyttämiseen", miltä kannalta on hyvä noudattaa kreikkalaispankkien toivomusta sopimuksen salassa pitämisestä.

3. Julkisuuslain mukaan pääsääntönä on viranomaisten asiakirjojen julkisuus. Tästä on kuitenkin lukuisia poikkeuksia, kuten hirmuisen pitkästä julkisuuslain 24 §:stä ilmenee. Minkä kohdan nojalla vakuussopimus on julistettu salaiseksi? Tämä olennainen kysymys on jäänyt keskustelussa sivuun.

4. Keskustelu asian ympärillä on ollut muutenkin suomalaisille ominaista juupas-eipäs -inttämistä, vaikka siihen on osallistunut myös joukko näitä meidän korkeasti oppineita hallinto- ja valtiosääntöjuristiamme. Kun nämä(kään) juristit eivät pidä blogia (siitä kun ei erikseen makseta), jossa asioita voitaisiin tarkastella seikkaperäisesti ja analyyttisesti, eivätkä toimittajat ole hoksanneet kysyä näiltä oppineilta tarkempia perusteluja, eivät ihmiset tiedä, mistä oikein on kysymys.

5. Timo Soini on vaatinut vakuussopimusta julkiseksi. Soini siis tekee asialla politiikkaa täyttä häkää ja vaatii professori Olli Mäenpään tv-lausuntoon viitaten pääministeri Jyrki Kataista "murtamaan salailun sinetit". Populisti mikä populisti, tuokin slogan ja sutkaus on varmaan syntynyt Soinin ja Jusulan aivoriihessä. Soini kyllä tietää - "tasan tarkkaan" - että Katainen ei voi VVM:n virkamiesten päätöstä noin vain murtaa. Poliittisesti asia kuuluu sitä paitsi ministeri Urpilaiselle, ei Kataiselle.

6. Soini tosiaan vetoaa siihen, että hallinto-oikeuden professorin Olli Mäenpään mukaan sopimuksen salaamiselle ei ole lainmukaisia perusteita ja että Mäenpään sanoma on syytä ottaa vakavasti.

7. Pääministeri Katainen torjui eilen Mäenpää - Soini -liikkeen vaatimuksen vakuussopimuksen julkistamisesta. Katainen vetosi siihen, että sopimuksen sisällöstä on kerrottu julkisuuteen ja kansanedustajille, minkä lisäksi eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsenet voivat käydä tutustumassa sopimukseen ja katsoa, onko se yhdenmukainen sen kanssa, mitä sopimuksen sisällöstä on kerrottu. Kataisen mukaan kukaan ei ole poikkipuolista sanaa tähän mennessä sanonut.

8. Vakuussopimuksen julkisuus on ratkaistava, ei kreikkalaisten pankkien toivomusten mukaisesti, vaan viime kädessä Suomen lainsäädännön mukaisesti. Kreikkalaiset pankit eivät voi sanella suomalaisille viranomaisille, miten lakeja täällä sovelletaan.

9. Vakuussopimuksen salassapito voisi perustua julkisuuslain viranomaisen toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslain) 24 §:n 11 tai 20 kohtaan. Edellisen lainkohdan mukaan salassa pidettäviä ovat viranomaisen asiakirjat, jotka sisältävät tietoja raha- ja valuuttapoliittisista päätöksistä muun muassa silloin, jos tiedon antaminen niistä olisi vastoin valtion etua neuvotteluosapuolena. Jälkimmäisen säännöksen mukaan viranomaisen asiakirjat, jotka sisältävät tietoja yksityisestä liike- tai ammattisalaisuudesta on pidettävä salassa mainitussa lainkohdassa mainituilla edellytyksillä. perustelee sivullisen liike- tai ammattisalaisuuksia sisältävän asiakirjan salaamisen.

10. Minusta mainitut lainkohdat näyttäisivät tukevan ministeriön päätöstä määrätä vakuussopimus pidettäväksi salassa. Ministeriön virkamiesten olisi vain pitänyt osata vedota niihin eikä yksinomaan hienotunteisuussyihin ja kreikkalaisten pankkien toiveeseen.

11. Olli Mäenpää haastattelu ei sisältänyt mitenkään eksaktia tietoa. Hän vetoaa kritiikissään siihen, että vakuussopimus on "sen tyyppinen" ja "erittäin olennainen", ettei se voi olla kokonaan salassapidettävä. Mäenpään mukaan koko sopimus ei voi olla liikesalaisuus. Mäenpään mukaan koko sopimuksen salassapidossa mentiin selvästi yli sen, mikä lain mukaan on mahdollista. Salassapidettävien tietojen varjolla ei voida laajentaa salassapitoa muuten julkisiin tietoihin.

12. Mäenpää tarkoittaa niin sanottua osajulkisuusperiaate, eli sitä, että viranomaisen asiakirja voi olla osittain julkinen ja osaksi salainen. Tähän viitataan julkisuuslain 10 §:ssä ja 17 §:n 1 momentissa. Edellisessä säännöksessä sanotaan, että kun vain osa asiakirjasta on salassa pidettävä, tieto on annettava asiakirjan julkisesta osasta, jos se on mahdollista niin, ettei salassa pidettävä osa tule tietoon. Jälkimmäisen lainkohdan mukaan tietojen saamista viranomaisten asiakirjoista ei saa rajoittaa "enempää kuin suojeltavan edun vuoksi on tarpeellista".

13. Kuten näkyy, mainitut säännökset ovat hyvin väljiä ja tulkinnanvaraisia, joten on aika rohkeata Mäenpään tavoin väittää, että koko sopimuksen salaamisessa mentiin "selvästi yli sen, mikä lain mukaan on mahdollista." Olisi mielenkiintoista tietää, miten Olli Mäenpää määrittelisi vakuussopimuksen ja sen luultavasti laajojen liitteiden osalta, mitkä osat tuosta aineistosta olisivat "ilman muuta" julkisia ja mitkä taas eivät. Voisiko esimerkiksi sopimuksen niin sanottu "tekstiosa" olla julkinen, mutta "numerotiedot" sen sijaan salaisia, vai millä perusteella sanottu rajanveto voitaisiin tehdä? Tätä Mäenpää ei kerro, vaan hän vain väittää, että julkisuuslakia on rikottu ja vieläpä "selvästi." Onko tuollaisen sopimuksen osalta ylipäätään mahdollista antaa tietoja asiakirjan julkisesta osasta niin, etteivät salassa pidettävät liikesalaisuudet ja muut tiedot leviäisi julkisuuteen?

14. Päättäjät ovat voineet tutustua sopimukseen ja tällä perusteella eduskunnassa on jo päätetty asiasta. Eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii myös vakuussopimusta julkiseksi; hän ei siis halua jättää poliittista pelikenttää yksinomaan Soinin haltuun. Kaikkonen perustelee vaatimustaan sillä, että vaikka sopimuksen sisällöstä on "paljon tiedossa", on esimerkiksi "vakuuksien todellinen hinta" Suomelle edelleen epäselvä. Myös "itse sopimuksen hinta" olisi mielenkiintoista saada julkiseksi.

15. Kaikkosen retoriikka on poliittista julistusta. Voidaan epäillä, selviäisikö sopimuksen hinta yleisölle, jollei se ole selvinnyt tähän mennessä meidän ah niin päteville kansanedustajillemme ja päättäjillemme, jotka ovat voineet käydä tutkimassa sopimusta. Asia lienee niin, että sopimuksen tarkkaa "hintaa" ei vielä tiedä kukaan, vaan se selviää vasta myöhemmin.

16. Timo Soini on päättänyt ottaa Mäenpään lausunnon perustella asiasta kaiken ajateltavissa olevan poliittisen hyödyn irti. Hän sanoi eilen, että jollei uusi harkinta johda vakuussopimuksen sisällön julkistamiseen, perussuomalaiset tulevat joko valittamaan salauspäätöksestä hallinto-oikeuteen tai suoraan korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO) taikka kantelemaan asiasta oikeuskanslerille.

17. Tuskinpa kenelläkään suomalaisella on mitään vakuussopimuksen julkistamista vastaan, jos "oikeustaistelun" tielle lähdetään ja ministeriön päätös todetaan siinä yhteydessä virheelliseksi. Kantelu oikeuskanslerille ei ilmeisesti johtaisi toivottuun tulokseen, sillä näissä asioissa oikeuskansleri, joka vetää samalla kruununjuristin eli valtioneuvoston ja ministeriöiden neuvonantajan roolia, ei todennäköisesti tulisi näkemään salauspäätöksessä mitään lainvastaista. Sama lopputulos saataisiin myös KHO:sta, joka on aiemmin kunnostautunut muun muassa Tiitisen listan salaamisessa.

427. KKO 2011:27: KRP määrättiin paljastamaan Ulvilan murhajutun peitetoimintatietoja

Mr. Peitetoiminta

1. Korkein oikeus antoi tänään periaatteellisesti merkittävän ennakkopäätöksen (KKO 2011:27) Ulvilan murhajutun esitutkinnan yhteydessä tapahtunutta peitetoimintaa koskevien asiakirjojen esittämisvelvollisuudesta hovioikeudessa parhaillaan jatkuvassa oikeudenkäynnissä.

2. Lyhyt kertaus. - Anneli A:lle vaadittiin Satakunnan käräjäoikeudessa Porissa reilut vuosi sitten vireille tulleella syytteellä rangaistusta 1.12.2006 väitetyksi tehdystä aviomiehensä murhasta. Käräjäoikeuden viime vuoden huhti-toukokuussa toimitetun pääkäsittelyn kuluessa A sai tietää, että esitututkinnan aikana poliisi oli kohdistanut häneen peitetoimintaa. Eräs poliisimies, jota on kutsuttu julkisuudessa nimeltä "Seppo", oli väärän henkilöllisyyden turvin ystävystynyt A:n kanssa. Seppo oli viettänyt aikaa A:n kanssa, oleskellut tämän asunnossa ja ollut myös tämän lasten seurassa. Peitetoiminta alkoi helmikuussa 2009 ja päättyi syksyllä 2009. Sepon ja A:n yhteydenpito on alkanut toukokuussa 2009. A vangittiin syylliseksi epäiltynä syyskuussa 2009.

3. A sekä surmatun miehen sisarukset vaativat käräjäoikeuden pääkäsittelyn aikana, että KRP velvoitetaan ilmoittamaan, onko A:han kohdistettu peitetoimintaa ja jos peitetoimintaa on käytetty, KRP velvoitetaan luovuttamaan peitetoiminnan perusteella laadittu pöytäkirja. KRP vastusti hakemuksen hyväksymistä.

4. Päätöksellään 5.5.2010 käräjäoikeus hylkäsi sanotun vaatimuksen, koska peitetoimintaa koskeva pöytäkirja sisälsi ainakin osaksi salassa pidettäviä poliisin taktisia ja teknisiä menetelmiä, joita koskeva osuus ei ollut erotettavissa asiasisällöstä. Käräjäoikeus viittasi KRP:n edustajan oikeudelle antamaan kertomukseen, jonka mukaan peitetoiminnassa ei ollut tullut esiin seikkoja, jotka olisivat olleet syytteessä todettua tapahtumainkulkua tukevia taikka sitä vastaan puhuvia.

5. Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi 12.11.2010 antamallaan tuomiolla A:n murhasta elinkaudeksi vankeuteen. A valitti tuomiosta Vaasan hovioikeuteen. Oma kommenttini käräjäoikeuden tuomiosta löytyy blogista n:o 292/23.6.2010.

6. Hovioikeudessa A, jonka vaatimukseen surmatun miehen sisarukset yhtyivät, vaati pääasiasta tekemänsä valituksen yhteydessä, että hänen käräjäoikeudessa asiakirjan esittämistä koskeva vaatimuksensa hyväksytään. A vaati, että KRP velvoitetaan esittämään peitetoimintaa koskeva esitys, sen toteuttamisesta laadittu suunnitelma, päätös peitetoiminnasta perusteluineen sekä kaikki muut peitetoimintaa koskevat raportit, muistiinpanot ja asiakirjat.

7. Päätöksellään 29.3.2011 hovioikeus määräsi KRP:n esittämään peitetoiminnan toteuttamisesta laaditusta pöytäkirjasta ja peitetoiminnasta laaditusta raportista sellaiset otteet, joihin ei sisälly tietoa peitetoiminnan suorittaneen henkilöllisyydestä eikä tietoa salassa pidettävistä taktisista ja teknisistä menetelmistä. Perusteluissaan hovioikeus lausui, että jos A tai surmatun miehen sisarukset erityisestä syystä katsovat, että otteista puuttuu pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeuden tulee ottaa väitteestä harkittavakseen, onko KRP velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti edellä kerrottua laajemmin.

8. Hovioikeuden antaman muutoksenhakuosoituksen mukaan mainittuun päätökseen ei saanut erikseen hakea muutosta. KRP kuitenkin kanteli päätöksestä KKO:een. KKO toimitti 18.4.2011 asiassa suullisen käsittelyn.

9. KKO totesi valitusoikeudesta, että KRP:n KKO:lle toimittama kantelu ei ollut tutkittavissa ylimääräisenä muutoksenhakuna. KKO katsoi kuitenkin - käsitystään laajasti perustellen - että KRP:llä täytyi olla asiassa käytettävissään muutoksenhakumahdollisuus ja että hovioikeuden olisi tullut antaa valitusosoitus, jonka mukaan sen ratkaisuun saa hakea erikseen muutosta KKO:ltä valituslupaa pyytämällä. KKO oikaisi hovioikeuden valitusosoitusta ja myönsi valitusluvan.

10. Korkeimmassa oikeudessa oli siis kysymys siitä, ovatko A ja surmatun miehen sisarukset esittäneet riittävän syyn vaatimukselleen asiakirjojen esittämisestä ja voiko yleinen tuomioistuin antaa tällaisen velvoitteen viranomaiselle. Lisäksi kysymys oli siitä, miten asiakirjan esittäminen oli tässä toteutettavissa niin, että sekä rikosasian vastaajan puolustautumismahdollisuudet että viranomaisen yleiseen etuun perustuva salassapito voidaan asianmukaisesti turvata.

11.Voimassa olevassa pakkokeinolaissa tai poliisilaissa ei ole säännöksiä, joiden mukaan peitetoiminnasta olisi annettava tieto sen kohteeksi joutuneelle. Poliisilain 44 §:n 1 momentin mukaan poliisin henkilöstöön kuuluva ei ole velvollinen ilmaisemaan salassa pidettäviä taktisia tai teknisiä menetelmiä eikä 2 momentin mukaan paljastamaan peitetoiminnassa toimineen henkilön henkilöllisyyttä koskevaa tietoa, jos tiedon ilmaiseminen vaarantaisi peitetoiminnassa toimineen tai tämän läheisten turvallisuuden taikka tulevien vastaavanlaisten tehtävien hoitoa taikka tiedonhankinnan onnistumisen. Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuin voi kuitenkin erittäin painavien syiden vaatiessa määrätä ilmaistavaksi 1 tai 2 momentissa mainitun tiedon, milloin virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta saattaa seurata vankeutta kuusi vuotta tai sitä ankarampi rangaistus. Tällöinkään ei saa määrätä ilmaistavaksi peitetoiminnassa toimineen henkilöllisyyttä, jos siitä ilmeisesti aiheutuisi vakavaa vaaraa hänen tai hänen läheistensä turvallisuudelle. - Uudessa pakkokeinolaissa, jonka eduskunta vaalien alla kovassa kiireessä hyväksyi, mutta joka ei ole vielä voimassa, on sitä vastoin säännöksiä poliisin velvollisuudesta ilmoittaa salaisesta tiedonhankinnasta rikoksesta epäillylle.

KKO:n ennakkopäätökseen pääsee käsiksi tästä.

12. KKO ratkaisi asian siis periaatteessa samalla tavalla kuin hovioikeuskin, mutta kirjoitti ratkaisulle kokonaan uudet ja varsin laajat perustelut. Perusteluissa todetaan muun muassa, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää, että rikosasian vastaajalla tulee olla käytettävissään rikostutkinnan aikana kertynyt aineisto. Rikosjutun asianosaisilla täytyy lähtökohtaisesti olla mahdollisuus saada tieto toistensa esittämistä väitteistä ja todisteista sekä kommentoida niitä. Vastaajan oikeus esitutkinnan aikana kertyneeseen aineistoon ei ole kuitenkaan poikkeukseton. Vastaajan oikeutta saattavat rajoittaa kilpailevat intressit, kuten tarve pitää salassa poliisin rikostutkintamenetelmät.

13. Ratkaisun mukaan tiedon salaaminen rikosasian vastaajalta tulee kysymykseen vain tiukoin edellytyksin, eikä keskusrikospoliisin vaatimusta asiakirjojen täydellisestä salaamisesta voitu hyväksyä. Vastaajan oikeus puolustautua murhasyytettä vastaan edellyttää, että esitutkinnassa kertynyt aineisto paljastetaan hänelle mahdollisimman laajasti ja että hän voi niin halutessaan vedota siihen oikeudenkäynnissä.

14. Toisaalta KKO katsoi, että vaikka rikosasian vastaajan etu on erittäin painava, tässä tapauksessa ei ollut perusteita sille, että asiakirjat olisi kokonaisuudessaan esitettävä asianosaisille. Näin ollen annettavista asiakirjoista saatiin poliisimiesten henkilöllisyyden ohella peittää tietoja poliisin taktisista ja teknisistä menetelmistä, mutta niistä tuli ilmetä tiedot poliisin peitetoiminnassa tekemistä havainnoista ja arvioista.

15. KKO määräsi, että KRP:n tulee toimittaa hovioikeudelle viimeistään 10.5. mennessä peitetoimintaa koskevista pöytäkirjasta (2 sivua) ja raportista (reilut 100 sivua) otteet, joista saadaan salata vain peitetoimintaa suorittaneiden poliisimiesten henkilöllisyys sekä tietoja peitetoiminnan suunnitelmista ja poliisin käyttämistä seuranta-, salaamis- ja yhteydenpitomenetelmistä. Salata voidaan myös sellaiset peitetoimintaoperaatioiden aloittamiseen jälkeen laaditut raportin osata, jotka koskevat tutkintateknisiä tai -taktisia suunnitelmia peitetoiminnan jatkamisesta taikka tulevien operaatioiden suorittamisesta. Nämä asiakirjat on toistaiseksi pidettävä salassa muilta kuin asianosaisilta, kunnes hovioikeus lopullisen asiaratkaisun yhteydessä päättää niiden salassapidosta.

16. Huomionarvoista päätöksessä on myös se, että tietoja, jotka koskevat peitetoiminnassa tehtyjä havaintoja ja arvioita, ei saa salata sillä perusteella, että samalla paljastuisi seikkoja, joista ilmenee poliisin menettelytapaoja peitetoiminnan toteuttamisessa.

16. Vaikuttaa hieman yllättävältä, että päätöksen mukaan KRP saa, edellä mainittujen määräysten puitteissa toki, päättää salattavista tiedoista. Vaihtoehtona olisi voitu harkita menettelyä, jossa koko peitetoiminta-aineisto, toimintaan osallistuneiden henkilöllisyyttä lukuun ottamatta, olisi määrätty luovutettavaksi hovioikeudelle, joka olisi, keskusteltuaan ensin KRP:n edustajan, syyttäjän sekä asianosaisten asianajajien kanssa ratkaissut, mitkä tiedot ja asiakirjojen osat kuuluvat salattaviin tietoihin ja mitkä taas eivät.

17. Miten menetellään, jos asianosaisten hovioikeuden pääkäsittelyssä syntyy erimielisyyttä siitä, onko peitetoiminnasta laadittu pöytäkirja tai raportista salattu enemmän tietoja tai jaksoja, kuin mitä KKO:n päätöksessä on tarkoitettu tai onko salaamisen toteuttamisessa muutoin menetelty asianmukaisesti? Esimerkiksi syytetyn puolustus voi väittää, että salaaminen on ulotettu liian pitkälle. Hovioikeus lausui päätöksessään tästä kysymykerstä niin, että jos A:n puolustus tai surmatun miehen sisarukset "erityisestä syystä katsovat, että sanotuista otteista puuttui pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeus ottaa väitteestä harkittavakseen, onko KRP velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti laajemmalti.

18. KRP epäili KKO:ssa, että hovioikeuden päätös on sisällöltään epäselvä ja mahdollistaa "asian uuden käsittelyn asianosaisten niin vaatiessa." KKO ei ottanut päätökseensä edellä mainittua hovioikeuden päätöksessä olevaa lausumaa siitä, miten salassa pidettäviä tietoja koskevat erimielisyydet oli ratkaistava. KKO toteaa päätöslauselmassaan sen sijaan, että "otteet on laadittava niin, että pöytäkirjan ja raportin jäljennöksistä salattujen tekstikohtien pituus ja sijainti käyvät ilmi luovutettavasta asiakirjasta." Asiaa käsittelevä tuomioistuin joutuu joka tapauksessa ratkaisemaan salassa pidettäviä tietoja ja salaamisen toteuttamistapaa koskevat erimielisyydet.

19. KKO:n ratkaisu on periaatteellisesti tärkeä ja itse asiassa myös ainoa hyväksyttävissä oleva vaihtoehto asiassa. Oikeudenmukaisen oikeuskäynnin kannalta olisi perin nurinkurista, jos osa rikostutkinnassa saaduista tiedoista olisi vain esitutkintaa suorittavan poliisin ja mahdollisesti syyteharkintaa suorittavan syyttäjän tiedossa, mutta voitaisiin salata kokonaan syytetyn puolustukselta ja tuomioistuimelta. Tässä tapauksessa käräjäoikeus vielä erehtyi - minusta pahemman kerran - noudattamaan "poliisivaltioperiaatetta", jonka mukaan salaisen pakko-tai tutkintatoimenpiteen käyttämisestä päättänyt ja sen käytännössä suorittanut poliisi voisi yksin tuomioistuinta sitovasti arvioida, onko sanotulla keinolla saatu tieto oikeudenkäynnissä merkityksellistä vain ei; käräjäoikeuden päätöksen perustelut hämmästyttävät kyllä kovasti.

20. Hovioikeus ja korkein oikeus ovat kuitenkin olleet tehtävänsä tasalla todetessaan muun muassa, että rikosasian vastaajalla tulee käytettävissään periaatteessa koko esitutkinnan aikana kertynyt aineisto ja että oikeudenmukainen oikeudenkäynti edellyttää, että syytetty ja hänen puolustuksensa saavat tiedon ja mahdollisuuden lausua kaikesta siitä aineistosta, jolla voi olla vaikutusta annettavaan tuomioon. Sitä, onko jokin osa aineistosta tai tieto asiaan vaikuttava, ei siis ratkaise poliisi, syyttäjä tai edes tuomioistuin, vaan syytetyn puolustus. Tätä periaatetta koskeviin poikkeuksiin tarvitaan todella painavat perusteet. Korkeimman oikeuden päätöksessä on onnistuttu hyvin haettaessa tasapainoa toisaalta kuulemisperiaatteen ja syytetyn tasavertaisen aseman turvaamisen ja toisaalta salassa pidettävien poliisin rikostutkintamenetelmien suojaamisen välillä.

21. Nyt sitten tämäkin "episodi" on saatu (vihdoin) loppuun käydyksi ja hovioikeuden pääkäsittely, jota on odoteltu tässä jutussa jo kauan eli kuukausikaupalla, on päässyt vihdoin alkamaan: Tässä kuten monessa muussakin merkittävässä rikosasiassa kävi siis niin, että rikoksen esitutkinta jatkui vielä tuomioistuinkäsittelyn alettua ja vieläpä sen jälkeen, kun alioikeus on antanut jutussa tuomionsa! Tätä ei toki voida aina ehdottomasti välttää, mutta kun puheena oleva käytännöstä näyttää tulevan Suomessa vähänkin laajemmissa tai vaikeammissa jutuissa pysyvä, eivät asiat näytä olevan oikein rikosprosessista huolehtivien viranomaisten hanskassa. Vangittuna jo pitkään ollut syytetty on tässäkin tapauksessa joutunut odottamaan hovioikeuskäsittelyä aivan liian kauan. Hän joutui käräjäoikeudessa odottamaan käsittelyn päätyttyä vielä monta kuukautta mielentilatutkimusta, johon käräjäoikeus määräsi hänet, vaikka asianosaista kukaan ei edes vaatinut mielentilatutkimuksen suorittamista ja käräjäoikeus itsekin arvioi tuomiossaan, että syytetty oli osoittanut erityistä harkintakykyä ja mielenmalttia.

22. Mahdollisesti käräjä- ja hovioikeudessa on virkamiesmäisen lakonisesti arveltu, että no, kun tuo syytetty on kerran tuomittu elinkautiseen murhasta, niin mikäpä kiire tässä (enää) olisi! Syytetyn puolustus vaati vielä käräjäoikeuden tuomion jälkeen hovioikeudessa syytetyn laskemista tutkintavankeudesta vapaalle jalalle odottamaan hovioikeuden pääkäsittelyä. Syytetyn pitäminen kuukausikaupalla tutkintavankeudessa viranomaisten ja tuomioistuinten kohtuuttomasti pitkittyneen käsittelyn takia ei ole oikein sopusoinnussa syyttömyysolettaman kanssa. Hovioikeus ei kuitenkaan suostunut puolustuksen pyyntöön ja lätkäisi pääkäsittelyn aloittamisajan neljän kuukauden päähän.

23. Kävipä Ulvilan jutussa miten tahansa, niin yksi asia näyttää jo nyt varmalta: Syytetyllä on oikeus saada valtiolta hyvitystä kohtuuttomasti viivästyneen oikeuskäsittelyn takia. Ilmeisesti niin sanottu hyvityslaki on johtanut käytännössä monessa muussakin tapauksessa siihen, ettei oikeudenkäynneissä tavoitella nykyisin enää minkäänlaista joutuisuutta. "Hakekoot sitten pitkittymisen takia korvausta valtiolta."