1104. Therese Johaugin kilpailukielto piteni

1. Therese Johaug on  vuonna 1988 syntynyt norjalainen maastohiihtäjä. Hän on olympiavoittaja ja seitsenkertainen maailmanmestari. Olympiakisoista hänellä ei kuitenbkaan ole vielä yhtään henkilökohtaista kultamitalia. Hän on voittanut uransa aikana 33 maailmancupin hiihtokisaa ja sijoittunut näissä kilpailussa 66 kertaa kolmen parhaan joukkoon. Suomalaiset hiihtäjät eivät ole aikojen saatossa päässeet edes yhdessä lähellekään Johaugin saavutuksia

2. Norjan antidopingtoimikunta otti Johaugilta 16. 9. 2016 dopingnäytteen, joka todettiin positiiviseksi. Ennen tätä dopingnäytettä Johaugia ei ollut testattu neljään kuukauteen, vaikka normaalisti urheilijoita testataan harjoitusjaksolla useasti. Johaugia informoitiin positiivisesta näytteestä 4.10. Kansainvälinen hiihtoliitto FIS toi asian julkisuuteen 13.10. Therese Johaug on kärähtänyt klostebol-nimisen anabolisen steroidin käytöstä.

3. Norjan hiihtoliitto ja Johaug itse kertoivat, että käry johtuu Trofodermin-nimisestä voiteesta, jota käytettiin Johaugin auringon polttamien huulten hoitoon. Johaug kertoi huultensa palaneen elokuussa Norjan hiihtomaajoukkueen korkean paikanleirillä Seiser Almissa Italissa. Hänen huulensa aukesi 1. syyskuuta ja päivää myöhemmin hän meni tapaamaan Norjan hiihtomaajoukkueen lääkäri Fredrik S. Bendikseniä.  Johaugin mukaan Bendiksen antoi hänelle 3. syyskuuta lääkevoidetta, joka ei tehonnut. Bendiksenin kertoi, että oli käynyt 4. syyskuuta italialaisessa apteekissa, jossa proviisori myi hänelle Trofodermin-voidetta. Johaug oli käyttänyt käytti tuita voidetta 15. syyskuuta asti.

4. Lääkäri Bendiksen kertoi dopingin käytön paljastuttua, ettei tiennyt voiteen sisältäneen  Wadan kielettyjen aineiden listalla olevia aineita. Hän on kuitenkin toiminut aiemmin voidetta valmistavan yhtiön lääketieteellisenä johtajana. Johaug kertoi olevansa tarkka käyttämistään aineista, mutta hän ei silti huomannut pakkauksessa olevaa dopingiksi luokiteltavista aineista kertovaa merkintää. Bendiksenille Trofodermin-voidetta myyneen italialaisen apteekin työntekijän mukaan Trofoderminiä saa vain erikseen pyytämällä. Kohun noustua lääkäri Bendiksen erosi tehtävästään välittömästi. Monet asiantuntijat, esimerkiksi Suomen hiihtoliiton vastuulääkäri Maarit Valtonen ja hiihtovalmentaja Toni Roponen, tyrmäsivät Johaugin selityksen epäuskottavana. Aine, josta Johaug kärähti on sama, joka siivitti aikoinaan eli lähinnä 1970- ja 80 -luvuilla DDR:n urheilijat monena vuonna olympiamenestykseen.

5. Norjan hiihtoliitto ei heti kohun noustua määrännyt Johaugia väliaikaiseen kilpailukieltoon, sillä heidän mukaansa tapauksen tutkinta oli kesken. Myös kansainvälinen hiihtoliitto FIS, ja antidopingjärjestö Wada pidättäytyivät puuttumasta tapaukseen, ennen kuin Norjan hiihtoliitto vie asian eteenpäin; norjaliset ovat keskeiissä asemissa kv. hiihtoliitossa ja sen eri alajärjestöissä.  Norjan hiihtoliitto määräsi 19. 10. 2016 Johaugin kahden kuukauden väliaikaiseen kilpailukieltoon dopingin vuoksi. 

6. Norjan antidopingkomitea ilmoitti 29.11. 2016 vaativansa Johaugille 14 kuukauden kilpailukieltoa. Norjan urheilun keskusjärjestö langetti helmikuussa 2017 Johaugille rangaistukseksi kolmentoista (13) kuukauden kilpailukiellon, jonka katsottiin alkaneen  18.10. 2016 ja päättyvän näin ollen 18.11.2017. FIS valitti päätöksestä urheilun kansainväliseen vetoomustuomioistuimeen CAS:iin, jonka toimipaikka on Lausannessa Sveitssä. FIS piti kilpailukieltoa liian lyhyenä, mutta vaati sen pidentämistä ainastaan 16-20 kuukauteen. Tätä kritisoitiin monissa maissa, erityisesti Suomessa, jonka omat huippuhiihtäjät olivat kärähtäneet dopingista Lahden MM-kisoissa 2001.

7. CAS:n Johaugin tapausta käsitelleeseen kokoonpanoon kuului kolme jäsentä: FIS:n valitsema suomalainen asianajaja Markus Manninen, Johaugin leirin valitsema amerikkalainen Jeffrey Benz sekä puheenjohtajana englantilais-italialainen Romano Subiatto. Asian suullinen käsittely Lausannessa kesäkuun alussa kesti vain kaksi päivää; välimiehet ovat tunnetusti ripeitä! Johaugilla oli avustajanaan kolme asianajajaa, yksi heistä on tunnettu englantilainen advokaatti. Norjan hiihtoliitto maksoi nytkin ja maksaa jatkossakin kaikki käsittelyistä Johaugille aiheutuneet viulut. Käsittelyn jälkeen todettiin, että välimiesten päätös saattoi tulla reilussa kuukaudessa, jos välimiehet olisivat asiasta yksimielisiä.

8. Päätöksen antamista kuitenkin siirrettiin kahteen otteeseen. Tästä voitiin päätellä, että välimiehet olivat asiasta eri mieltä ja yrittivät päästä keskenään konseksukseen. Toissa päivänä eli tiistaina 22. elokuutta päätös vihdoin annettiin Lausannessa, jonne Johaug oli avustajineen ja ystävineen matkustanut siitä kuulemaan. Johaug joutui jäälleen kyynelehtimään ja pyyhkimään silmiään, sillä kaksi välimiestä eli Markus Manninen ja Roman Subiatto päättivät pidentää Johaugin kilpailukieltoa viidellä kuukaudella, jolloin se päättyy vasta 19. huhtikuuta 2018. Johaugin "oma" välimies Jeffrey Benz ei sitä vastoin olisi muuttanut Norjan urheilun keskusjärjestön päätöstä.

9. CAS:n päätös merkitsee sitä, ettei There Johaug voi osalistua ensi helmikuussa Etelä-Korean Pyeongchangissa pidettäviin talviolympiakisoihin eikä liioin maailmancupin kisoihin. Hän joutuu odottelemaan seuraavat neljä vuotta, jos aikoo vielä jatkaa uraansa ja tavoitella ensimmäistä henkilökohtaista olympiavoittoaan. Mutta Seefeldin MM-kisoihin 2019 Johaug saa osallistua, ja on ilmeistä, että hän on siellä hirmukunnossa ja voittaa lähes kaiken mahdollisen. 

10. Suomessa odoteltiin kieli pitkällä, että Johaug saisi CAS:lta vähintää kahden vuoden pituisen kilpailukiellon, koska katsottiin, ettei hänen tapauksessaa ole mitään lieventäviä seikkoja, CAS kuitenkin löysi niitä - tai oli löytävinään. Itse asissa nyt lätkäisty 18 kuukauden panna on Johaugille yhtä raskas rangaistus kuin 24 kuukautta, sillä hänhän ei joka tapauksessa saa osallistua seuraaviin olympiakisihoin eikä muihinkaan ensi talvena käytäviin kilpailuhin. Suomalaiset huippuhiihtäjät, entiset ja nykyiset, ovat olleet silmäänpistävän tyytyväisiä  ja itse asiassa myös vahingoniloisia Johaugin saamasta rangaistuksesta. Ehkä he, kuten esimerkiksi Aino-Kaisa Saarinen, kuvittelevat, että voivat menestyä paremmin Etelä-Korean talkisoissa, kun Johaug on sieltä poissa. Tämä on kuitenkin melkoisen turha toivo, sillä esimerkiksi Saarinen täyttää ensi helmikuun alussa jo 39 vuotta ja Riitta-Liisa Roponen 40 vuotta, joten heillä ei liene enää menestymisen mahdollisuuksia. Johaugin poissaolo hyödyttää eniten Marit Björgeniä (37), jolla on nyt tilaisuus voittaa Korean olympiakisoissa lähes kaikki matkat sprinttihiihtoja lukuun ottamatta. 

11. There Johaug ja kaikki norjalaiset tietenkin katsovat, että Johaug joutui CAS:ssa väärin kohdelluksi. Hänellä olisi periaateessa mahdollisuus moittia CAS:n päätöstä Sveitsin ylioieudessa tai korkeimmassa  oikeudessa. Hänen asianajajansa ovatkin jo alkaneet miettiä moitekanteen nostamista ja kanteen perusteita. Mahdollisuudet ja perusteet tuomion muuttamiselle saati kumoamiselle ovat kuitenkin hyvin heikot, vaikka Norjassa väitetään nyt kovasti, että Norja ja Jouhaug olisivat joutuneet asiassa norjalaisten hiihtomenestyksen vuoksi kateellisten ruotsalaisten ja suomalaisten hampaisiin ja siten tavallaan poliittisen pelin uhriksi.  Asiaperusteilla tuomiota ei voida moittia ja kumota, vaan siihen pitäisi löytää jokin vakava menettely- tai käsittelyvirhe. Sellaisia virheitä ylipäätään voisivat olla  esimerkiksi kuulemisperiaatteen rikkominen, välimiesten toimivallan ylitys tai välimiehen esteellisyys. 

12. Norjassa onkin jo ennätetty todeta, että  CAS:n päätös oli "suomalaisten vika", koska suomalainen asianajaja oli käsittelemässä asiaa ja päättämässä sitä, vaikka Suomella ja suomalaisilla hiihtäjillä on oma erityinen dopinghistoriana. Tällä viitataan tietenkin vuoden 2001 Lahden MM-kisoihin ja siellä tapahtuneeseen suomalaisihiihtäjien joukkokäryyn. Norjalaiset ja jopa sikäiset lakimiehet antavat ymmärtää, että Markus Mannisella on voinut olla tästä johtuen tietty ennakkoasenne, joka on sattanut vaikuttaa hänen kannanottoonsa There Johaugin vahingoksi CAS:n jäsenenä. Nämä kaikki seikat, joihin Norjassa vedotaan, ovat kuitenkin olleet norjalaisten ja Johaugin asianajaien tiedossa jo ennen CAS:n käsittelyn aloittamista. Heidän olisi tullut tehdä väite Markus Mannisen epäillystä esteellisyydestä ja riippumattomuuden puutteesta jo ennen käsittelyn aloittamista, jos he olisivat epäilleet Mannisen puolueettomuutta.  CAS:n tuomion jälkeen he eivät voi enää pätevästi ko. seikkaan vedota. 

                                         Raskauttava todiste syyllisyydestä

824. Lainkäyttö yritysten riidanratkaisussa

1. Maaliskuun 1. päivänä esitettiin Turun yliopistossa julkisesti tarkastettavaksi oikeustieteen kandidaatti Anna-Liisa Aution väitöskirja ”Lainkäyttö yritysten riidanratkaisussa”. Virallisina vastaväittäjinä toimivat asianajaja, OTT Gisela Knuts ja professori Anssi Keinänen. Kustoksena oli prosessioikeuden professori Johanna Niemi. Väitös kuuluu prosessioikeuden alaan. Tähän nähden herättää huomiota, että vastaväittäjistä kumpikaan ei kuulu prosessioikeuden professori- tai opettajakuntaan. Asianajaja Knuts on tosin väitellyt prosessioikeuden alalta eli tuomioistuinsovittelusta, mutta YTM, KTT, HTT Anssi Keinänen on hallintotieteilijä ja toimii Itä-Suomen yliopistossa lainsäädäntötutkimuksen professorina.

2. Anna-Liisa Aution (49) väitös on Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan historian sadas väitöstilaisuus. Väittelijä, joka on Turun hovioikeuden viskaali eli esittelijä, selvitti tutkimuksessaan lainkäytön asemaa ja saatavuutta yritysten riidanratkaisussa. Aution mukaan tutkimuksen tulokset osoittavat, että suuryritykset pitävät oikeudenkäynnin tarjoamaa lainkäyttöä ja oikeusturvaa huonompina kuin välimiesmenettelyä. Aution mukaan tuomioistuinten kilpailukyky on laskenut erityisesti tilanteissa, joissa riita koskee yritysten välistä sopimusta.

3. Aution väitöstilaisuudesta on tiedotettu Turun yliopiston kotisivulla otsikolla "Keskenään riitelevät suuryritykset pysyvät usein pois oikeussalista". Katso tarkemmin tästä.

4. Aution mukaan yritykset näkevät oikeudenkäynnin tärkeänä riidanratkaisukeinona. Käytännössä riidat kuitenkin halutaan ratkaista usein välimiesmenettelyllä. Tämä tarkoittaa sitä, että osapuolet sopivat, ettei asiaa viedä tuomioistuimen ratkaistavaksi. Välimiesmenettelyssä kumpikin osapuoli valitsee ensin oman välimehen, minkä jälkeen nämä kaksi välimiestä valitsevat puheenjohtajaksi kolmannen välimiehen. Tunnetaan myös yhden välimiehen menettely, jolloin välimiehen valitsee useimmiten Keskuskauppakamarin välimieslautakunta. 

5. En ole nähnyt Aution väitöskirjaa, mutta edellä viitatun esittelyn perusteella väitöstutkimuksella ei ole saavutettu kovin uusia tutkimustuloksia, vaan ne havainnot, joihin väittelijä on päätynyt, ovat jo ennestään tuttuja. Positiivista on, että Aution tutkimus on osin empiirinen, eli hän on selvittänyt asiaa 250:lle suurimmalle suomalaiselle yritykselle lähetettyjen kysymysten avulla. Tutkimuksen ukopuolelle on jätetty pienemmät yritykset, joita lienee Suomessa  huomattava määrä eli kymmeniä tuhansia varteenotettavia firmoja. Miten näissä pienemmissä yrityksissä mahdetaan suhtautua tuomioistuinmenettelyyn contra välimiesmenettely? Olisiko väitöskirjan otsikossa pitänyt mainita, että tutkimus koskee suuryritysten riidanratkaisua? Selvää on, että suuryritykset ovat jo kustannussyistä pienempiä yrityksiä "hanakampia" viemään riitansa välimiesten ratkaistaviksi.

6. Autio päättelee, että yritysten mielestä oikeudenkäyntiä tulisi nopeuttaa ja tuomareiden liike-elämän asiantuntemusta kasvattaa esimerkiksi asiantuntijoiden käyttöä ja tuomareiden erikoistumista lisäämällä, jotta yleisten tuomioistuinten lainkäyttö eli tuomitseminen riita-asioissa olisi tarkoituksenmukaista. Tämä on "tuttua tarinaa", sillä juuri näillä perusteilla välimiesmenettelyä on yleensä aina pdetty kilpailukykyisempänä tuomioistuimessa tapahtuvaan prosessiin verrattuna.

7. Tuomiovalta kuuluu perustuslain mukaan riippumattomille tuomioistuimille, joten myös yrityksillä on oikeus viedä riitansa tuomioistuimen ratkaistavaksi. Yritykset voivat kuitenkin, yksityisten ihmisten tavoin, ratkaista riitojaan myös vaihtoehtoisilla mekanismeilla kuten neuvottelemalla, sovittelemalla, välimiesmenettelyllä tai esimerkiksi asiantuntijan avulla. Olisi ollut mielenkiintoista selvittää, miten paljon yritykset, nimenomaan "suuryritykset", ratkaisevat riitojan erilaisten sovittelukeinojen - esimerkiksi SAL:n sovittelumenettely, tuomioistuinsovittelu jne. -  avulla tai keskenään neuvottelemalla. En tiedä, onko Aution tutkimuksesssa tarkemmmin selvitetty näitä kysymyksiä vai onko siinä keskitytty selvittämään ainoastaan välimiesmenettelyä suhteessa tuomioistuinmenettelyyn.

8. Se, että edellä mainittu kyselytutkimus on suunnattu ainoastaan yrityksille ja käytännössä ilmeisesti niiden palveluksessa oleville lakimieheille, on hieman yllättävää. Asia on nimittäin käytännössä niin, että suuryritykset turvautuvat jo sopimusneuvotteluissa yleensä aina asiantuntijoiden ja asianajajien apuun, jolloin sopijapuolten asianajajat käytännössä ratkaisevat, otetaanko sopimukseen välimiesmenettelyä koskeva ehto vai ei; yleeensä se käytännössä otetaan. Asianajajat olisivat luultavasti pystyneet kertomaan ja perustelemaan yrityksiä tarkemmin, miksi välimiesmenettely ohittaa usein tuomioistuimessa tapahtuvan oikeudenkäynnin yritysten välisenä riidanratkaisukeinona.

9. Autio mainitsee, että "riidanratkaisumekanismin valintaan vaikuttavat yritysten toimintatavat, riidan laatu ja intressi, mutta olennaisesti myös riidanratkaisumekanismin saatavuuteen liittyvät tekijät. Tutkimuksesta selvisi myös, että vain harvalla kotimaisella suuryhtiöllä on riidanratkaisustrategia. Onkohan tuollainen paperilla oleva riidanratkaisustrategia käytössä kuitenkaan erityisen olennainen puute, kun kuitenkin hyvin tiedetään tai ainakin tulisi tietää, mitä vaihtoehtoja riidan ratkaisemiseksi on olemassa?

10. Aution tutkimuksen tulosten mukaan oikeudenkäynnin julkisuus, kesto ja tuomioistuinten asiantuntemuksen kyseenalaistaminen ovat tekijöitä, jotka saavat yrityksiä välttämään oikeudenkäyntejä. Sen sijaan oikeudenkäynnin kustannuksilla ja tuomion ennakoitavuudella ei kyselytutkimuksen mukaan ollut tällaista vaikutusta. Aution mukaan tulokset osoittavat, että mitä suurempia yrityksen liikevaihto ja henkilöstömäärä ovat, sitä enemmän oikeudenkäynnin ja tuomion julkisuus sekä oletettu tuomioistuinten asiantuntemuksen puute vaikuttavat yritysten riidanratkaisutapoihin.

11. Se, miksi yritykset ja nimenomaan suurimmat yritykset pelkäävät oikeudenkäynnin julkisuutta, on hieman outoa. Mitä haittaa tai vahinkoa oikeudenkäynnin julkisuudesta voisi yrityksille käytännössä aiheutua?  On syytä muistaa, että myös oikeudenkäynnissä voidaan tietyin edellytyksin suojata esimerkiksi yritysten liike- ja ammattisalaisuuksia ja oikeudenkäynnin julkisuutta voidaan muillakin perusteilla rajoittaa. Todennäköisesti jo mediaan leviävä tieto siitä, että kaksi suuryritystä riitelee käräjäoikeudessa keskenään, saattaa yritysten mielestä vaikuttaa haitallisesti niiden toimintaan.

12. Myös oikeudenkäynnin kesto on suhteellinen asia. Käytännössä myös välimiesmenettely kestää yleensä kuukausia tai jopa vuosia. Tuomioistuimen tuomiosta voidaan valittaa, mikä lisää oikeudenkäynnin kestoa, mutta toisaalta valitusoikeus, joka puuttuu välimiesmenettelyssä, kuuluu oikeusturvan tärkeimpiin takeisiin, jota ei ole  syytä vähätellä. Oikeudenkäynnissä voidaan myös tehdä osapuolia sitova sovinto, jolloin valitusmahdollisuus ei pitkitä oikeudenkäyntiä. Tuomarilla on lain mukaan velvollisuus edistää riita-asian sovinnollista ratkaisemista, sen sijaan välimiehillä ei ole samanlaista velvollisuutta.

13. Tuomareiden asiantuntemuksen kyseenalaistaminen on myös tuttu peruste, jonka katsotaan heikentävä merkittävällä tavalla tuomioistuinten kilpailukykyä riidanratkaisumarkkinoilla. Tuomareiden ammattitaito varsinkin vaikeampien riita-asioiden ratkaisemisessa vaihtelee toki melkoisesti, mutta toisaalta käräjäoikeuden tuomiosta saadaan valittaa hovioikeuteen ja edelleen KKO:een, jos valituslupa heltiää. Luotan itse enemmän korkeimman oikeuden viiden tuomarin hyvin perusteltuun ja julkiseen tuomioon kuin kolmen välimiehen salaiseen tuomioon, johon ulkopuolisilla ei ole mahdollisuutta tutustua.

14. Tuomareilta edellytetään perustuslain mukaan riippumattomuutta ja puolueettomuutta eivätkä he ole asianosaisten tai näiden nimeämien välimiesten valitsemia kuten välimiehet. Välimiestenkin tulee olla estettömiä, mutta käytännössä asianosaisilla, usein yritysten advokaateilla, on tapana nimetä välimieheksi tuttu juristi, jonka ennakoidaan tai otaksutaan pitävän asianosaisen puolta riidan käsittelyssä. 

15. Riidan ratkaisijoiden asiantuntemus on toki tärkeä näkökohta välimiehiä nimettäessä. Vaikka välimiehiltä löytyykin juridista asiantuntemusta, kuullaan välimiesjutuissa kuitenkin yhtä paljon ao. alan asiantuntijoita kuin tuomioistuimissakin, usein jopa enemmänkin. Tämä lisää välimiesmenettelyn kustannuksia ja kalleutta, mutta niin kuin myös Anna-Liisa Aution väitöksessä todetaan, kaikkein suurimmat yritykset eivät pidä kustannuskysymystä ja oikeudenkäyntikulujen suuruutta, jota lisäävät myös välimiesten palkkiot, mitenkään merkittävänä kriteerinä. Jos siis yrityksellä sattuu olemaan millä mällätä, niin sitä käytännössä myös pannaan sitten menemään sumeilematta.

16. Anna-Liisa Autio näyttää suhtautuvan yritysten riidanratkaisuun välimiesmenettelyssä positiivisesti. Toisaalta väitöstutkimuksessa teemaa on yritetty lähestyä paitsi yritysten, myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Aution toteamus, jonka mukaan oikeudellisen kysymyksen sisältävien asioiden riidanratkaisu ei saisi siirtyä kokonaan yksityisesti ratkaistavaksi, on perusteltu. Aution mukaan oikeuden kehittyminen voi vaarantua, jos oikeudellista arviointia sisältyvät asiat siirtyvät yksityisesti ja pääsääntöisesti ei-julkisesti ratkaistaviksi. Tuomiovallan siirtyminen yksityiselle puolelle voi vaikuttaa haitallisesti aineellisen oikeuden arvostukseen ja tuomioistuinten asemaan yhteiskunnassa. Välimiesmenettelyn yleistymisen myötä myös riippumattomien tuomioistuinten mahdollisuus ottaa laintulkinnallisesti kantaa talouselämän sopimuksiin tai menettelytapoihin vähenee. Yritysten liiketoiminnan läpinäkyvyys heikkenee, eikä tieto lain oikeasta tulkinnasta ja esimerkiksi sopimuksen kohtuullisuudesta uusissa tilanteissa välity muille toimijoille.

17. Näinhän se, vaikka Aution mainitut  toteamukset liikkuvat vain yleisellä tasolla. Aution mukaan tarvittaisiin sopiva tasapaino oikeudenkäynnin ja sille vaihtoehtoisten menettelyjen välille. Keskuskauppakamari on hiljattain uudistanut välimiesmenettelyä koskevat sääntönsä. Esimerkiksi välitystuomioiden julkisuus on nykyisin tietyin edellytyksin mahdollista, mikä on Aution mukaan nähtävä myönteisenä kehityksenä.

18. Välimiesmenettelyä on siis Keskuskauppakamarin säännösten uusimisella kehitetty ja joustavoitettu ja hyvä niin. Mutta sanotulla uudistuksella ei lisätä yleisten tuomioistuinten kilpailukykyä riidanratkaisumarkkinoilla, vaan asiassa saattaa käydä pikemminkin päin vastoin, eli välimiesmenettelyyn turvaudutaan jatkossa nykyistä enemmän.

19. Olisi syytä pohtia, tulisiko ja millä tavalla oikeudenkäyntimenttelyä yleisissä tuomioistuimissa riita-asioiden osalta uudistaa ja kehittää. Mikä nykyisessä tuomioistuinten menettelyssä on niin huonoa, että se saa yritykset ja niiden asianajajat mieluummin valitsemaan välimiesmenettelyn? Tähän Aution väitöskirja ei ilmeisesti anna yksityiskohtaista vastausta, vaikka siinä onkin kysymys prosessioikeudellisesta tutkimuksesta. Minusta lain eli oikeudenkäymiskaaren menettelysäännökset ovat riittävän joustavia, sillä ne mahdollistavat asian laadun ja laajuuden mukaisen tarkoituksenmukaisen käsittelyn. Tässä suhteessa ei siis näyttäisi olevan syytä suuriin muutoksiin.

20.Tuomioistuinten kilpailukykyä voitaisiin kenties lisätä muilla tavoin. Tulisiko yritysten väliset riita-asiat antaa kaikissa käräjäoikeuksissa vain tiettyjen kokeneiden ja pätevien tuomareiden ratkaistaviksi, jolloin muut tuomarit voisivat keskittyä lähinnä rikosasioiden ja muiden kuin yritysten välisten riita-asioiden käsittelyyn? Voitaisiinko laissa olevia oikeuspaikkasäännöksiä joustavoittaa niin, että asianosaisilla olisi oikeus valita käräjäoikeus, jossa riita-asia pannaan vireille ja käsitellään ensimäisenä asteena? Olisiko oikeusastejärjestystä koskevia säännöksiä mahdollista muuttaa niin, että tietyt vaikeimmat ja laajemmat riita-asiat käsiteltäisiin ensimmäisenä asteena käräjäoikeuden sijasta  hovioikeudessa? 

21. Kysymystä olisi syytä tarkastella etenkin siviiliprosessin yhteiskunnallisen funktion kannalta. Riita-asioiden, myös yritysten välisten asioiden, käsittely ja ratkaiseminen tuomioistuimissa on tarpeellista lainkäytön ohjausvaikutuksen takia. Ei siis riitä, että yritysten välinen riita-asia saataisiin jollakin keinolla ratkaistua ja pois päiväjärjestyksestä (konfliktinratkaisufunktio). Siviiliprosessilla on yhteiskunnassa kaksoisfunktio, eli mainitun konfliktinratkaisufunktion tai oikeusturvafunktion ohella myös edellä mainittu ohjausfunktio. Sen mukaan siviiliprosessin ensisijaisena funktiona on estää oikeusriitojen syntymistä. Lainsäädännön tavoin myös lainkäytön tarkoituksena on myötävaikuttaa ihmisten ja yritysten käyttäytymiseen niin, että lainsäätäjän asettamat siviilioikeudelliset normit lyövät itsensä läpi yhteiskunnassa ja niitä noudatetaan mahdollisimman tarkoin ilman oikeudenkäyntejä. Jos ja kun oikeusriitoja kuitenkin syntyy, ne olisi ohjausfuntkion toteutumista silmällä pitäen ratkaistava pääosin julkisessa ja läpinäkyvässä oikeudenkäynnissä. Välimiesprosessi ei täytä läpinäkyvyyden vaatimuksia, vaan on ulkopuolisilta salaista menettelyä, jossa lainkäytön ohjausfuntkio ei voi toteutua.

681. Oikeuskanslerilta kesy kannanotto tuomareiden välimiestehtävistä

       Jo itse joulupukki ratsastaa, katsastaa joukkojaan...

1. Kuten edellisen jutun (680) alussa mainitsin, Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto EOK - yhdistys on ottanut itselleen juhlallisen ja komealta kalskahtavan nimen - toimitti viime toukokuussa oikeuskanslerille kirjelmän tuomareiden välimiestehtävistä ja niiden valvonnasta. Yhdistys kiinnitti huomiota niihin epäkohtiin, joita tuomareiden osallistumisesta välimiestehtäviin aiheutuu. Tämä on kaikille tuttua asiaa, joten yhdistyksen kirjelmässä ei ollut sinänsä mitään uutta. EOK:n kirjoitus ei ollut kantelukirjoitus eikä siinä ole esitetty mitään vaatimuksia tai otettu esille mitään yksittäistä tapausta. EOK:n kirjelmä oli siis varsin "helppo nakki" oikeuskanslerille.

2. Tämän vuoksi oikeuskansleri Jaakko Jonkka saattoi  heti  26.11.2012 antamansa päätöksen alussa helpottuneena todeta, että mainitun "yleisluontoisen kirjoituksen" perusteella "ei ole aihetta epäillä minkään oikeuskanslerin valvottaviin kuuluvan tahon lainvastaista menettelyä". Jonkka varasi kuitenkin KKO:n, KHO:n ja kaikkien hovoikeuksien presidenteille sekä Suomen Asianajaliitolle tilaisuuden esittää arvionsa nykyisestä tuomarien välimieskäytännöstä ja tarpeesta tarkistaa asiaa koskevaa lainsäädäntöä.

3. Miksi oikeuskansleri varasi  nimenomaan mainituille tahoille ja vain niille tilaisuuden arvion esittämiseen? Tämä tuntuu hieman oudolta siihen nähden, että juuri nuo samat "tahot" ovat niitä, joiden piirissä ja toiminnan seurauksena EOK:n kirjoituksessa esitettyjä epäilyjä on syntynyt. Asiassa on kysymys tuomareiden välimiestehtävistä ja tuomareita näihin tehtäviin valikoivat käytännössä useimmiten Asianajaliittoon kuuluvat asianajajat, erityisesti suurimpien helsinkiläisten toimistojen itsekin välimiehinä usein toimivat asianajajat, jotka käyttävät merkittävää puhevaltaa myös liiton elimissä. 

4. Oikeuskanslerinvirasto olisi voinut varata tilaisuuden lausunnon antamiseen myös esimerkiksi oikeustieteellisille tiedekunnille tai nimetyille oikeustieteen professoreille. Esimerkiksi akatemiaprofessori Kaarlo Tuori, jolta korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on pyytänyt hieman vastaavanlaisissa asioissa lausuntoja, on lytännyt melko selvin sanoin tuomareiden toiminnan välimiehinä. Minäkin olisin voinut kertoa oman kantani, jos olisi pyydetty, mutta se on toki vuosien varrella luultavasti tullut luultavasti tutuksi muutenkin. Oikeuskanslerin päätös on viranomaisen pintapuolinen lausahdus toisille viranomaisille, ei kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan tiedonintressit huomioon ottava avoin ja kattava selvitys ja ylimmän laillisuusvalvojan painava puheenvuoro tärkeästä perusoikeuksiin liittyvästä asiasta.

5. Suomeen on muodostunut välimiesverkostoja, joissa häärii puuhamiehinä parikymmentä advokaattia, jotka toimivat vuoroin juttuja ajavina asiamiehinä ja vuoroin taas välimiesoikeuksien jäseninä, kymmenkunta juridiikan professoria sekä saman verran tuomareita, joista näkyvimpiä ovat muutamat oikeusneuvokset ja jotkut nykyiset ja entiset hovoikeuden presidentit. Lisäksi virallisena elimenä alalla toimii Keskuskauppakamarin välityslautakunta, jonne - kas kummaa - on myös valikoinut mainittujen tahojen  edustajia, siis oikeusneuvoksia, asianajajia ja professoreita. Lautakunta valitsee välimiesoikeuden puheenjohtajia ja ainoita välimiehiä.

6. Tämä joukko (rinki) muodostaa eräänlaisen Hyvä Veli -verkoston, joka jakaa välimiestehtäviä hieman sulle mulle -periaatteen tapaan. Tämä kaikki tapahtuu toki laillisuuden puitteissa, kuten rakenteellisessa korruptiossa yleensäkin on asian laita. Kysymys on nyt kuitenkin siitä, sallitaanko  tuomareiden ja erityisesti valtakunnassa ylintä tuomiovaltaa käyttävän tuomioistuimen jäsenten hääriä mukana mainitussa verkostossa. Korkeimman oikeuden jäsenistön tulisi olla koko riippumattoman tuomioistuinlaitoksen perälauta, jonka toiminnassa ei saisi olla minkäänlaista salakähmäisyttä, vaan jonka toiminnan tulisi täyttää avoimuuden ja läpinäkyvyyden vaatimukset pienintä piirtoa myöten. Kuten olen esimerkiksi edellisen blogijutun yhteydessä todennut, välimiesmenettely on ja tulee myös jatkossa olemaan salaista, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, että tiedot välimiesjuttujen asianosaista ja heidän asiamiehistään eivät ole julkisia. Oikeusneuvosten toiminta välimiehenä on selkeässä ristiriidassa korkeimmalta oikeudelta ja sen jäseniltä edellytettävän riippumattomuuden kanssa.

7. Tästä verkostosta oikeuskansleri Jaakko Jonkka ei näytä päätöksensä mukaan olevan tietoinen. Joku voi toki sanoa, että nyt se Virolainen kyllä puhuu roskaa tai muuta vastaavaa, miten se näistä (salaisista) asioista mitään voisi tietää. Olen kuitenkin ottanut asioista selvää ja lisäksi minulle kerrotaan tietoja tahoilta, joita voidaan luonnehtia "tavallisesti asioista hyvin perillä oleviksi ja luotettaviksi". Olen antanut lausuntoja välimiesoikeudessa vireillä olevissa jutuissa ja saanut tätäkin kautta relevanttia tietoa paitsi välimiesmenettelystä, myös välimiehistä ja heidän toiminnastaan, olen tutustunut välitystuomioihin jne. Osallistuin tänä vuonna jäsenenä erääseen välimiesjuttuun, missä yhteydessä saamani kokemukset vahvistivat käsityksiä, joita minulle oli jo aiemmin syntynyt, vaikkei tuossa konkreettisessa asiassa tapahtunut sinänsä mitään kovin ihmeellistä. Kysymys on välimiesmenettelyn rakenteesta, josta välimiesten valikoituminen muodostaa tärkeän osatekijän.

8. Oikeuskanslerin päätöstä on luonnehdittu julkisuudessa selvitykseksi. Minusta tämä ei anna oikeaa kuvaa oikeuskanslerin päätöksestä, sillä siinä on kyse lähinnä vain oikeuskanslerin pintapuolisesti perustellusta kannanotosta. Päätöksessä tyydytään lausumaan lähinnä vain joitakin yleisluontoisia mietteitä asiasta, siinä ei oteta ponnekaasti ja seikkaperäisesti kantaa konkreettisiin kysymyksiin. Päätöksen sävy on varovainen. Lopuksi oikeuskansleri tuntuu toteavan, että tämä asia ei itse asiassa minulle edes kuulu, koska asian "päällä" istuu oikeusministeriön asettama työryhmä! Oikeuskansleri siis pesee asiassa kätensä ja tyytyy saattamaan päätöksen tiedoksi oikeusministeriölle. 

9. Selvityksen oikeuskanslerin päätöksessä muodostaa itse asiassa vain edellä mainituilta korkeilta tuomareilta ja Asianajajaliitolta pyydetyt lausunnot. Päätöksessä onkin kyse lausunnonantajien selvityksestä, ei oikeuskanslerin omasta selvityksestä. Selvityspyynnössä ei ilmeisesti ole esitetty lausunnonantajille konkreettisia kysymyksiä, kuten olisi voinut odottaa, vaan heille on vain lähetetty EOK:n suppea ja hyvin yleisluonteinen kirjoitus sellaisenaan. Jokainen lausunnonantaja on siiis saanut lausua siten kuin on halunnut tai jättää vastaamatta ja lausumatta kokonaan.

10. Kyseisten selvitysten eli oikeastaan annettujen lausuntojen sisällön referointi vie oikeuskanslerin päätöksen sivumäärästä kolme neljäsosaa. Lausuntojen laajuus ja taso vaihtelee huomattavasti. Pari kolme hovoikeuden presidenttiä on kuitannut koko asia muutamalla rivillä eli lakonisella ilmoituksella, jonka mukaan asianomaisen presidentin johtamassa  hovoikeudessa ei ole myönnetty viime vuosina "juurikaan lupia"  - ja sillä siisti. Näitä päällikkötuomareita oikeuskanslerin lausunntopyyntö ei näytä periaatteessa kiinnostavan "pätkän vertaa". EVVK, jos oikeuskanslerille on kirjoittanut EOK! Huomiota herättää myös se, ettei kukaan lausunnonantajista ole esittänyt konkreettisia ja täsmällisiä tilastotietoja tuomareiden välimiestehtävistä. Tämä tuntuu aika oudolta "selvitykseltä", mutta kun tilastotietoja ei ollut hoksattu edes pyytää, niin niitä ei siten ole katsottu myöskään aiheelliseksi antaa.

11. Minusta kaikkein hämmästyttävimmän lausunnon on antanut Helsingin hovioikeuden presidentti Mikkö Könkkölä. Hän nimittäin ilmoittaa lakonisesti, että koska hänet on valittu oikeusministeriön asettaman tuomioistuimia ja tuomareita koskevien säännösten uudistamista valmistelevan työryhmän puheenjohtajaksi, hän ei halua antaa minkäänlaista lausuntoa! Mainittu työryhmä selvittelee - kaiken muun lisäksi - myös tuomareiden sivutoimia. Känkkölä olisi voinut uskoa lausunnon antamisen esimerkiksi jonkun hovioikeudenlaamannin tehtäväksi, mutta tätä hän ei halunnut tehdä. Helsingin hovioikeuden "tilanne" jäi siis "selvityksessä" kokonaan selvittämättä, mikä osaltaan kuvastaa oikeuskanslerin selvityksen heppoisuutta.

12. Mikko Könkkölän valinta puheenjohtajaksi OM:n työryhmään, joka selvittää muun muassa juuri tuomareiden sivutoimia,  ei vaikuta minusta onnistuneelta valinnalta. Vuosittain  lehdissä julkaistuja verotustietoja silmäillessäni olen voinut panna merkille, että Mikko Könkkölä on saattanut ansaita sivutoimistaan suunnilleen saman verran palkkioita kuin mitä hänelle on maksettu palkkaa tuomarinvirastaan. Olisiko tässä siis jälleen kerran eräällä tavalla asetettu "pukki kaalimaan vartijaksi"? Niin tai näin, mutta älkäämme tätä taustaa vastaan ihmetelkö, jos Könkkölän johtama työryhmä toteaa aikanaan antamassaan mietinnössä, että tuomareiden välimiestehtäviä ja muita sivutoimia koskevia säännöksiä ei ole tarpeen muuttaa - nehän toimivat vallan erinomaisesti!

13. Tässä yhteydessä on vihdoin syytä esitellä oikeuskansleri Jaakko Jonkan 26.11.2012 antama päätös kokonaisuudessaan, kas tässä.

14. Oikeuskansleri siis totesi tuomioistuimien ja tuomareiden puolueettomuutta ja riippumattomuutta kohtaan tunnettavan luottamuksen olevan tärkeää lainkäytön legitimiteetin kannalta. Sen ohella, että tuomioistuimet toimivat lainkäytössään tosiasiallisesti riippumattomasti, on merkitystä myös tuomioistuimen riippumattomuudesta syntyvällä vaikutelmalla, sillä miltä ne ja niiden toiminta näyttävät ulospäin, sanoo oikeuskansleri. - Tämä on toki aivan totta, mutta olisi odottanut, että oikeuskansleri olisi asian tärkeyden takia kosketellut päätöksessään tarkemmin tuomioistuimen riippumattomuutta ja sen sisältöä eikä tyytynyt vain yleisluontoiseen toteamukseen.

15. Tuomarien välimiestehtävistä julkisuudessa käytävä keskustelu viittaa oikeuskanslerin mukaan siihen, että tuomarien toimiminen välimiehinä tosiasiallisesti aiheuttaa epäilyjä heidän riippumattomuuttaan kohtaan. Erityisesti keskustelua ovat herättäneet korkeimman oikeuden jäsenten välimiestehtävät. Syynä tähän voi muun ohella olla heidän välimiestehtäviensä huomattava osuus kaikista tuomarien välimiestehtävistä mutta myös se, että tuomioistuimen riippumattomuuteen tunnettavan luottamuksen merkitys on erityisen korostunut kysymyksen ollessa ylintä tuomiovaltaa käyttävistä tuomioistuimista. - Tämäkin pitää sinänsä paikkansa, mutta  päätöksessä olisi toki voitu selvittää  edes hieman, mitä tuossa "julkisuudessa käydyssä keskustelussa" on oikeastaan esitetty, koska  oikeuskansleri ei ole pyytänyt lausuntoa keltään mainittuun keskusteluun aktiivisesti osallistuneelta henkilöltä. 

16. Sivutoimilupasääntelyä voisi oikeuskanslerin mielestä olla perusteltua tiukentaa ainakin siten, että tuomari ei voisi toimia välimiesmenettelyssä vain toisen asianosaisen nimeämänä välimiehenä. Tällainen sääntely ei hänen mukaansa olettavasti olisi kuitenkaan riittävä poistamaan kaikkia epäilyjä välimiestehtävien aiheuttamista taloudellisista sidonnaisuuksista. Etenkin silloin, jos välimiestehtävistä saatavat sivutulot ovat tuomarin tulonmuodostuksen kannalta kovin merkittävässä asemassa, heräisi edelleen kysymyksiä muun ohella siitä, millaisessa taloudellisessa riippuvuussuhteessa tuomari mahdollisesti on välimiesoikeudelle puheenjohtajan valitseviin muihin välimiehiin tai välimiesoikeuden ainoan jäsenen valitseviin asianosaisten asiamiehiin. 

17. Tässä kohdin on syytä antaa oikeuskanslerin päätökselle myös tunnustusta. Nimittäin sikäli, että oikeuskansleri nostaa - tosin hyvin varovaisesti ja ikään kuin vain ohimenneen - esille myös sen tosiasian, että tuomari saattaa joutua välimiestehtäviensä takia riippuvuussuhteeseen, ei vain välimiesjutuissa asianosaisina oleviin yrityksiin, vaan myös myös näiden asiamiehinä toimiviin asianajajiin. Tämä toteamus, joka on todennäköisesti tullut päätöstekstiin asian esittelijänä toimineen osastopäällikkö Petri Martikaisen luonnoksesta, on täysin perusteltu. Tosiasia nimittäin on, että välimiesten valinnasta vastaavat käytännössä nimenomaan asianosaisten asiamiehet, eivät suinkaan asianosaiset itse. Juuri tästä sitten syntyy edellä mainitsemani välimiesverkosto, jonka "pauloihin" myös korkeimman oikeuden (houkutuksille alttiita) jäseniä halutaan vetää eri syistä mukaan. Kuten tiedämme, verkostossa veljet auttavat toisiaan parhaan kykynsä mukaan. Tässä tapauksessa tämä voi ilmetä esimerkiksi silloin, kun on kyse valitusluvan myöntämisestä tai vaikkapa korkeimman oikeuden jäsenensä nimittämistä koskevasta virkaesityksestä. Tunnettu tosiasia on, että korkeimman oikeuden jäseniksi esityt  ja nimitetyt asianajat ovat toimineet järjestään ja myös usein välimiesmenettelyssä, vuoroin asianajajina ja välimiehinä.

18. Oikeuskanslerin mukaan välimiestehtävät aiheuttavat muita sivutoimia herkemmin epäilyjä tuomarien epäasiallisista sidonnaisuuksista, koska välimiesmenettelyn luonteeseen kuuluu, että se ei ole julkista. - Tämä on selvä asia. -  Oikeuskansleri totesi kuitenkin myös tuomarien muiden sivutoimien saattavan herättää heidän riippumattomuuttaan koskevia epäilyjä etenkin, jos niistä saatavien tulojen määrä on huomattavan suuri heidän päätoimesta saamaansa palkkaan nähden. - Miksi tällainen "vesitys", josta  jotkut voivat saada aiheen päätellä, että miksi siis puuttua edes tuomareiden välimiestehtäviin, kun myös heidän muut sivutoimensa voivat olla yhtä arveluttavia! 

19. Tämän jälkeen päätöksessä seuraa edellä mainitsemani käsienpesuvaihe: Tuomareiden sivutoimia ja sidonnaisuuksia koskeva sääntely on oikeusministeriön asettaman työryhmän arvioitavana. Oikeuskansleri ei asian ollessa jo valmisteltavana pitänyt perusteltuna ottaa kantaa asiaan liittyviin kysymyksiin "kerrottua enemmälti". Senpä vuoksi hän tyytyi lähettämään  päätöksensä ja jäljennökset asiassa saamistaan lausunnoista oikeusministeriölle lainvalmistelussa huomioon otettaviksi. Lisäksi hän lähetti päätöksensä tiedoksi valtiovarainministeriölle, koska se koski kysymyksenasettelultaan soveltuvin osin myös muiden ylimpien virkamiesten kuin tuomarien viran ulkopuolisia tehtäviä. Lopputuloksena siis oli, että EOK:n kirjoituksessaan esittämä kysymys jäi Jonkan päätöksessä vaille vastausta. Selvää kuitenkin on, ettei Jonkka ei rohjennut sanallakaan viitata mahdollisuuteen kieltää lailla tuomareiden osallistuminen välimiestehtäviin.

20. Onko tällaisesta "selvityksestä" mitään hyötyä, eli onko oikeuskanslerin sinänsä oikeansuuntaisilla, mutta aivan liian varovaisilla mielipiteillä vaikutusta asian jatkokäsittelyssä? Pahoin pelkään, ettei ole, koska päätös ei ole riittävän seikkaperäinen eikä tarpeeksi jämäkkä. Oikeuskansleri ei ole halunnut panna itseään tai arvovaltaansa likoon epäkohdan korjaamiseksi, vaan hän esittelee näkemyksiään varovaisesti ja virkamiesmäiseen tyyliin: minä olisin (ehkä) tätä mieltä, mutta tehkää te nyt kuitenkin ihan niin kuin parhaaksi näette. 

21. Oikeuskansleri vastusti aiemmin lausunnossaan syyteneuvottelua koskevaa lainsäädäntöä, mutta kuinkas kävikään: Oikeusministeriö viis veisasi oikeuskanslerin lausunnosta, sillä viikko pari sitten oikeusministeri Henriksson kertoi, että hän vie syyteneuvottelua koskevan asian hallitukseen, joka tulee antamaan lakiesityksen eduskunnalle. Kun Mikko Könkkölän työryhmän mietintöä aikanaan esitellään ministeriössä, niin hyvin todennäköistä on, ettei tuomareiden välimiestehtäviä ehdoteta kiellettäviksi ja yhtenä argumenttina vedotaan tällöin siihen, ettei oikeuskanslerikaan nähnyt selvityksessään 26.11.2012 aiheelliseksi ehdottaa tuomareiden ko. sivutointen kieltämistä. Oikeuskanslerin päätös on niin pyöreä ja varovainen, että sitä voidaan tulkita eri tavoin. 

22. Muutama lyhyt toteamus oikeuskansleri Jonkan päätöksessä mainituista lausunnoista, joita voidaan käsitellä tarkemmin kommentipuheenvuoroissa. Pauliine Koskelon lausunto on minusta hämmentävä kahdessa suhteessa. Ensinnäkin hän esiintyy ikään kuin vastaajan roolissa puolustellen oikeusneuvosten välimiestehtäviä ja yrittäen kaikin tavoin vähätellä niistä syntynyttä arvostelua ja keskustelua. Pro et contra -tyyppinen argumentointi puuttuu. Toiseksi Koskelo puhuu yksinomaan välimiestehtävien mahdollisesti aiheuttamasta esteellisyydestä torjuen tämän käsityksen. Mutta mihin kummaan Koskelolta unohtui kannanotto väitteeseen, jonka mukaan KKO:n jäsenten välimiestehtävät ovat ristririidassa ja suorastaan vaarantavat KKO:n riippuumattomuuskuvan? Tuomareilta ja tuomioistuimilta edellytettävä riippumattomuus, johon kuuluu olennaiselta osin myös riippumattomuus taloudellisesta vallasta ja liike-elämän taloudellisista intresseistä,  on kuitenkin, kuten oikeuskanslerinkin kannanotosta voidaan havaita, kaikkein olennaisin oikeusneuvosten välimiestehtäviä vastaan puhuva argementti, mutta juuri sen Koskelo halusi sivuuttaa lausunnossaan kokonaan. Se on siis liian kuuma peruna Koskelon pureskeltavaksi.

23. Minusta koko kysymys pitäisi jakaa kahteen osaan sen mukaan, onko kysymys KKO:n jäsenten vaiko alempien tuomiostuinten eli hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomareiden osallistumisesta välimiesoikeuden toimintaan. Tämä on olennainen jakoperuste, mutta ihmeellistä kyllä, kukaan lausunnonantajista tai oikeuskansleri itse ei ole hoksannut tai edes halunnut tätä jaottelua tehdä, vaan päätöksessä samoon kuin kanslerin saamissa lausunnoissa puhutaan vain yleensä "tuomareiden" sivutoimista ja välimiestehtävistä. Jos välimiestehtävät pitää joillekuille sallia, niin suotakoon ne sitten käräjä- ja hovioikeustuomareille, mutta kiellettäköön korkeimman oikeuden jäseniltä, sillä korkeimmalta oikeudelta ja sen jäseniltä voidaan toki perustellusti vaatia vielä suurempaa avoimuutta ja läpinäkyvyyttä kuin alempien oikeuksien jäseniltä.

24. Asianajajaliito, jonka jäsenet -  noin 20-30 heistä - toimivat näkyvästi (primus motor) edellä mainitsemassani välimiesverkostossa, oli odotetusti sitä mieltä, että "tarvetta asiaa koskevan lainsäädännön kehittämiseen ei ole". Niinpä, mutta liiton perustelut eivät vakuuta, sillä se näyttää vetoavan lähinnä vain siihen, että välimiesmenettelyssä käsitellään "niin paljon ja niin merkittäviä asioita". Liitto vetoaa lisäksi kansainvälisiin välimiesjuttuihin ja siihen, että Suomen kannalta on tärkeää, että suomalainen asianosainen (käytännössä siis hänen supisuomalainen advokaattinsa) voi halutessaan nimetä välimieheksi "myös suomalaisen tuomarin". Sitä, miksi tuon "suomalaisen välimiehen" pitäisi voida olla myös "suomalainen tuomari", liitto ei kuitenkaan lähemmin perustele.

25. Ajatus siitä, että kansainvälisessä välimiesjutussa  voisi olla merkitystä tai jopa ratkaiseva merkitys sillä, että välimiehenä on jonkin nimenomaisen maan kansalainen, on oikeastaan aika absurdi, kun ajatellaan välimiehen tehtävää ja roolia. Liitto ajatellee, että suomalainen välimies(tuomari) tarvitaan siksi, että tämä puolustaa "suomalaista asianosaista". Välimiehen tulee kuitenkin olla riiippumaton ja puolueeton, joten hän ei voi tietenkään toimia ja tehdä päätöstä sen mukaan, että hän kuuluu jommankumman asianosaisen kanssa samaan kansakuntaan tai heimoon! Suomalainen tuomari tai välimies ei siis voi "suosia suomalaista" (parttia), vaan hänen pitää tuomita sen mukaan, mitä laki sanoo. 

26. Mutta löytyyhän lausunnonantajien joukosta sentään yksi henkilö, joka näyttää suhtautuvan tuomareiden välimiestehtäviin kriittisesti. Viittaan Rovaniemen hovioikeuden presidentti Esko Oikarisen lausuntoon. OIkarinen toteaa kuitenkin, että hän on joutunut 15 vuoden aikana ratkaisemaan vain yhden välimiestehtävää koskevan lupahakemuksen, joka sekin oli sittemin rauennut. Mutta olisiko tilanne ja Oikarisen kanta toinen, jos myös Rovaniemen hovioikeuden tuomareita olisi ehdotettu useammin tai "sankoin joukoin" välimiehiksi? Lausuntojen perustella näyttää siltä, että välimiesjutut keskittyvät paljolti linjan Vaasa - Jyväskylä - Kouvola eteläpuolelle.

27. MIksi muuten oikeuskansleri pyysi selvityksen vain hovioikeuden presidenteiltä eikä yhdenkään isomman käräjäoikeuden laamannilta? Hovioikeushan myöntä sivutoimiluvan vain omille tuomareilleen, kun taas käräjätuomareiden tulee hakea lupaa käräjäoikeuden laamannilta. Olisi ollut mielenkiintoista tietää, miten usein esimerkiksi Helsingin, Vantaan, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan käräjäoikeuden laamanneilta on pyydetty sivutoimilupaa välimiehenä toimimista varten. Nyt käräjätuomarit ovat jääneet itse asiassa selvityksen ulkopuolelle kokonaan.

680. Tuomareiden välimiestehtävien valvonta ontuu

1. Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto (EOK) lähetti tämän vuoden toukokuussa oikeuskanslerille kirjoituksen, joka koski tuomareiden välimiestehtäviä.  EOK:n mukaan tuomareiden välimiestehtävät ovat omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön riippumattomuuteen. 

2. Yhdistys piti ongelmallisena sitä, että tieto välimiesmenettelyn osapuolista on salainen, jolloin asianosainen ei saa tietää, onko hänen asiansa ratkaisemisessa oleva tuomari mahdollisesti aiemmin saanut runsaan korvauksen välimiestehtävästä asian vastapuolelta. EOK mainitsi, että tuomareiden välimiestehtävistä saamat tulot saattavat äärimmillään olla moninkertaisia heidän päätoimestaan saamaansa palkkaan nähden. 

3. Vaikka asia on vanha eikä EOK:n kirjoituksessa ole sinänsä mitään uutta, on toki hyvä, että yhdistys on ottanut asian jälleen kerran esille, jolloin siitä voidaan viritellä laajempaa keskustelua. Yksityishenkilön vastaavanlaisen kirjoituksen johdosta oikeuskansleri ei kenties olisi kiinnittänyt asiaan samanlaista huomiota. 

4. Minulla on kuitenkin omakohtaista kokemusta siitä, että myös yksityishenkilön asiaan puuttumisella voidaan saada aikaan tuloksia, jotka johtavat lainsäädännön muuttamiseen. Pyysin oikeuskansleri Jorma S. Aallolle 23.2.1997 osoittamassani kirjoituksessa kansleria selvittämään, toimiko tuomareiden ja erityisesti korkeimman oikeuden välimiestehtävien valvonta tuolloin voimassa olleessa virkamieslaissa (756/1986) asetetut vaatimukset  eli  noudattiko korkein oikeus mainitulta osin lakia. 

5. Kantelukirjoitukseni oli seikkaperäinen ja laajasti perusteltu - vaikka itse sanonkin, se oli kyllä perusteellisempi kuin oikeuskansleri Jaakko Jonkan nyt samasta asiasta julkaisema selvitys. Päädyin kirjoituksessani johtopäätökseen, jonka mukaan korkeimman oikeuden kyseinen valvonta ei täyttänyt lain vaatimuksia. Virkamieslaki lähti (jo) vuonna 1986 siitä, että työajan käyttämistä edellytettävään sivutoimeen virkamiehen oli haettava virkamieslain 18 §:n 1 momentissa mainittu lupa. Muusta kuin työaikaa vaativasta sivutoimesta virkamiehen oli tehtävä mainitun pykälän 3 momentissa mainittu ilmoitus. Ilmoituksen sisällöstä ei ollut laissa  säännöksiä. Jotta viranomainen, jonka palveluksessa asianomainen virkamies tai tuomari on, voisi valvoa sivutoimen asiallisuutta, olisi johdonmukaista katsoa, että ilmoituksen tulee sisällöltään täyttää samat yksilöintiä koskevat vaatimukset kuin kuin sivutoimilupaa koskevan hakemuksen. 

6. Korkein oikeus ei kuitenkaan ollut vaatinut jäseniltään sivutoimiluvan hakemista, ei välimiestehtäviin eikä muihinkaan sivutoimiin, vaan riittäväksi oli katsotttu, että oikeusneuvokset vain ilmoittivat, että heillä on sivutoimia. Riittävänä pidettiin perin lakonista ilmoitusta: Minulla on välimiestehtäviä - ilmoitus voitiin tehdä myös suullisesti! Minusta taas oli selvää - kuten kirjoituksessani oikeuskanslerille tein tiettäväksi - ettei mainitunlainen lepsu käytäntö täyttänyt alkuunkaan virkamieslain ko. määräyksiä. Korkeimman oikeuden oli mahdotonta valvoa, kavensiko oikeusneuvosten toiminta välimiehinä luottamusta heidän viranhoitoonsa ja riippumattomuuteensa tai vaativatko sivutoimet liiaksi aikaa heikentäen siten oikeusneuvosten virtanhoitoa. Selvitin oikeuskanslerille, että välimiehenä toimivan korkeimman oikeuden jäsenen oli haettava jokaiseen välimiestehtävään eri lupa, josta korkeimman oikeuden tuli antaa eri päätös, johon oli merkittävä kyseistä välimiesjuttua ja sen asianosaisia koskevat tiedot yksilöidysti. Nämä tiedot piti merkitä asianomaiseen rekisteriin, joka olisi julkinen asiakirja. Pyysin oikeuskansleria selvittämään, mistä korkeimman oikeuden noudattama lainvastainen käytäntö johtui ja oliko korkeimmassa oikeudessa mahdollisesti syyllistytty tältä osin virkavelvollisuuden rikkomiseen ja kuka tästä oli vastuussa.

7. Tuolloin eli vuonna 1997 julkisuudessa keskusteltiin vilkkaasti korkeimman oikeuden ja sen jäsenten erilaisista "tekemisistä" ja myös oikeusneuvosten runsaista välimiestehtävistä. Kantelukirjoitukseni osui siten niin sanotusti "hyvään saumaan". Niinpä ei ollut kovin suuri yllätys, että oikeuskansleri Jorma S. Aalto päätyi kirjoitukseni johdosta 28.8.1997 antamassaan päätöksessä samaan lopputulokseen kuin olin itse tehnyt kantelukirjoituksessani. Aalto lauusi:  "...yleisen virkamiesoikeuden kannalta totean, että korkeimman oikeuden hallinnossa noudatettu menettely, jonka mukaan valtion virkamieslain 18 §:n 3 momentissa mainitun mukaisina sivutoimi-ilmoituksina on tuomioistuimen jäseniltä hyväksytty mm. edellä todettuja yksilöimättömiä yleisluonteisia suullisia ilmoituksia tai ylimalkaisia kirjallisia ilmoituksia, ei ole täyttänyt valtion virkamiesten sivutoimien valvontaa koskevan lainsäädännön vaatimuksia. Menettelyä on  tässä yhteydessä arvioitava erityisesti ylintä tuomiovaltaa käyttävän korkeimman oikeuden toiminnan perustana olevan puolueettomuuden ja  riippumattomuuden kannalta".

8. Oikeuskansleri Aalto saattoi  päätöksensä korkeimman oikeuden ja oikeusministeriön tietoon. Oikeuskanslerin päätös, jossa on selostettu laajasti myös kantelun tehneen "JV:n" kirjoitusta, on selostettu kokonaisuudessaan oikeuskanslerin vuodelta 1997 antamassa vuosikertomuksesssa (s. 169-173). KKO:n presidentti Olavi Heinonen, joka oli aiemmin ja vielä vuonna 1997 yrittänyt vähätellä koko ongelmaa, nikotteli myös oikeuskanslerin em. päätöksen jälkeen ja tokaisi, ettei KKO tule muuttamaan linjaansa kanslerin päätöksen perusteella, vaan käytännön muuttaminen edellyttää lainmuutodsta. Mutta  pian KKO:n muu porukka sentään ymmärsi, mistä oli kysymys ja "mitä kello oli lyönyt". Täysistunnossaan 24.9.1997 korkein oikeus hyväksyi ohjeet, joiden mukaan oikeusneuvosten tuli antaa jokaisesta välimiestehtävästä erillinen kirjallinen sivutoimi-ilmoitus, jossa oli mainittava tiedot jutusta ja sen laadusta sekä jutun asianosaiset.

9. Mainittu "JV", joksi kantelijaa oikeuskanslerin päätöksessä kutsutaan, oli siis  saanut oikeuskanslerin siunauksen kannanotolleen, mikä sitten johti hyvin nopeasti korkeimman oikeuden jäsenten sivutoimien valvontaa koskevan käytännön muuttamiseen. JV ei kuitenkaan ollut täysin tyyväinen oikeuskanslerin sanotuun päätökseen. Ilta-Sanomille 3.9.-97 antamassaan lausunnossa JV napisi oikeuskansleri Aaltoa vastaan siitä, ettei tämä ollut selvittänyt päätöksessään lainkaan sitä, kuka korkeimmassa oikeudessa oli vastannut sivutoimien valvonnasta ja kenen siis olisi pitänyt vaatia oikeusneuvoksilta tarkat ja yksilöidyt tiedot kustakin ao. välimiestehtävästä. Aalto sivuutti tärkeän virkavastuuta koskevan kysymyksen kokonaan, vaikka JV oli kantelukirjoituksessaan nimenomaan perännyt kanslerilta sen selvittämistä. JV arveli, että asia oli niin arka, että oikeuskansleri halusi sivuuttaa sen vaikenemalla. No, vastaavanlaiseen menettelyyn ja "unohteluun" oli toki totettu jo ennestään, kun oli kysymys korkeiden virkamiesten ja tuomareiden toiminnassa ilmenneistä epäkohdista. Tämä unohdus-käytäntö näkyy jatkuvan laillisuusvalvonnassa edelleen.

10. Helsingissan Sanomissa 5.9.1997 julkaistussa mielipidekirjoituksessaan "Eikö laki koskekaan korkeinta oikeutta" kyseinen JV kritisoi presidentti Olavi Heinosen oikeuskansleri Aallon päätöksen johdosta esittämää "pullikointia". Heinonen oli 2.9. todennut HS:lle tyynen rauhallisesti, ettei korkein oikeus tule ainakaan "lähitulevaisuudessa" muuttamaan käytäntöään, vaan jää odottelemaan mahdollista lainmuutosta. Uudesta laista ei kuitenkaan tuolloin ollut vielä minkäänlaista tietoa. JV arveli, että Jorma S. Aallon päätös oli ilmeinen arvovaltatappio Heinoselle ja korkeimmalle oikeudelle. Faktisesti Aallon päätöksessä esitetyn kritiikin kärki kohdistui nimittäin juuri korkeimman oikeuden presidenttiin, joka lain ja myös KKO:n työjärjestyksen mukaan ensisijaisesti vastaa ao. tuomioistuimen viranhoidon järjestämiseen kuuluvista asioista.

11. Eduskunnan täysistunnossa  5.9.1997 korkein oikeus sai osakseen kovaa kritiikkiä muun muassa oikeusneuvosten lukuisista välimiestehtävistä ja niiden valvonnan puutteista. Edellisen hallituksen oikeusministeri Anneli Jäätteenmäki ihmetteli presidentti Olavi Heinosen reaktioita oikeuskanslerin moitteisiin (HS 6.9.-97). Jäätteenmäki sanoi, että hän kyllä olisi odottanut, että korkein oikeus olisi välittömästi oikeuskanslerin päätöksen jälkeen ilmoittanut, että se tulee tehostamaan jäsentensä sivutoimien valvontaa. Eduskunnassa oli tehty hieman aiemmin peräti 125 kansanedustajan allekirjoittama lakialoite, jolla haluttiin kieltää korkeimman oikeuden jäsenten toimiminen välimiesoikeuksissa.

12. Oikeuskanslerin kannanotto johti virkamieslain muuttamiseen siten, että tuomareilta edellytetään nykyisin jokaisesta tehtävästä erikseen haettavaa sivutoimilupaa.Nykyisin voimassa olevan virkamieslain 18 §:n mukaan (387/2001) tuomari tai tuomioistuimen esittelijä ei saa ottaa vastaan tai pitää mitään sivutointa, ellei tuomioistuin hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Sivutoimilupa voidaan antaa myös määräajaksi ja rajoitettuna. Sivutoimilupa voidaan peruuttaa, kun siihen on syytä. Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että virkamies/tuomari ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista taikka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa. Sivutoimen harjoittamista koskevan ilmoituksen tai lupahakemuksen yhteydessä esitetyt tiedot välimiesoikeusriidan asianosaisista ovat salassa pidettäviä. 

13. Oikeusneuvoksilta tai muiltakaan tuomareilta ei liene juuri koskaan evätty pyydettyä lupaa toimia välimiehenä. Tämä on mahdollistanut käytännön, jossa korkeimman oikeuden muutamat jäsenet ovat voineet toimia vuosikausia jatkuvasti välimiehinä niin, että heidän mainituista sivutoimistaan kuittaamansa palkkiot ovat ylittäneet jopa moninkertaisesti virkapalkan määrän.

14. Mahdollistavatko mainitut säännökset tuomareiden sivtointen asianmukaisen valvonnan? Vastaus on kielteinen jo mitä tulee edellä mainittuihin jatkuviin välimiestehtäviin ja niiden "haalimiseen" vuodesta toiseen jatkuvalla syötöllä. Tärkeintä on kuitenkin valvonnan puutteellisuus oikeusjutun asianosaisten ja yleisön kannalta tarkasteltuna.   Tuomareiden välimiestehtävien valvonta jää tuomareiden ja koko asianomaisen tuomioistuimen puolueettomuuden ja riippumattomuuden kannalta pahasti puolitiehen, koska valvonnan kannalta oleelliset tiedot välimiesjutuista ja niiden asianosaista ja asiamiehistä ovat salaisia. Esimerkiksi korkeimmassa oikeudessa vireillä olevan oikeusjutun asianosaiset eivät saa tietää, onko hänen asiansa ratkaisemiseen osallistunut korkeimman oikeuden jäsen mahdollisesti toiminut välimiehenä asianosaisen vastapuolta koskevassa riidassa ja saanut tältä korvaukseksi runsaanpuoleisen palkkion.  

15. Välimiesmenettelyn funktion kannalta on toki ymmärrettävää, että menettely ja sitä koskevat tiedot ovat salaisia. Toisaalta tuomioistuimilta perustuslaissa edellytettävä riippumattomuus ja puolueettomuus edellyttävät, että tuomareiden toiminnan tulee olla joka suhteessa avointa ja läpinäkyvää niin, ettei heidän toimissaan viranhoidossa tai sen ulkopuolellaa saa olla epäilyn häivää. Erityisesti ylintä tuomiovaltaa maassa käyttävän korkeimman oikeuden tuomareilta on perusteltua edellyttää tässä suhteessa täydellistä pidättyvyyttä sellaisesta toiminnasta, jota ei ole oikeusjuttujen asianosaisten ja yleisön toimesta mahdollista tehokkaasti valvoa.

16. Minusta on selvää, että jos ja kun välimiesmenettelyssä käsiteltäviä asioita ja niiden asianosaisia koskevat tiedot ovat salaisia ja välimiesmenettely on näin ollen tehokkaan valvonnan ulkopuolella, ainakaan maan ylimmän tuomioistuimet tuomarit eivät voi omaa ja koko tuomioistuimen riippumattomuutta ja puolueettomuuuskuvaa vaarantamatta toimia välimiesoikeuksien jäseninä tai puheenjohtajina.

17. Tähän juttuun liittyen käsittelen seuraavassa jutussa pikapuolin oikeuskansleri Jaakko Jonkan kannanottoa 26.11.2012 alussa mainittuun EOK:n kirjoitukseen samoin kuin Jonkan asiassa hankkimien selvitysten sisältöä.

679. Kokemuksia välimiesmenettelystä

1. Näissä blogijutuissa on käsitelty silloin tällöin välimiehiä ja välimiesmettelyä. Olen kritisoinut tuomareiden, erityisesti korkeimman oikeuden (KKO) jäsenten, toimimista välimiehinä, tämä taitaa olla jo useimmille tuttu asia.Tästä jotkut ovat tehneet johtopäätöksen, jonka mukaan minulla olisi jotakin välimiesmenettelyä tai välimiehiä vastaan. 

2. Tässä kohdin muistuu mieleen "Oikeusistuinten kauhea vuosi (annus horribiles) 1997" - tämän nimityksen lanseerasi HS:n toimittajana tuolloin ollut Susanna Reinboth lehden pääuutissivun ykkösjutussa  31.12.1997. Toimittaja Reinbothin mukaan tuomioistuimet ja erityisesti KKO näkyivät tuolloin otsikoissa enemmän kuin koskaan aiemmin ja lähinnä vain kielteisessä valossa. Kyseisen lehtijutun mukaan maalitauluna oli erityisesti KKO ja tahtipuikkoa heilutti professori Jyrki Virolainen - oh-hoh sentään! KKO:ta koettelivat  jutun mukaan erityisesti oikesneuvos Eeva Vuoren huvilakaupat, KKO:n jäsenten mystinen ja sisäsiittoinen nimityskäytäntö sekä oikeusneuvosten runsaat välimiestehtävät.

3. Toki otin lehtikirjoituksissani kantaa mainittuihin asioihin aika usein - mutta olihan siihen toki syytäkin yllin kyllin! Katso myös pamflettiani "Korkein oikeus kriisissä" (1997), jonka tuhannen kappaleen painos myyntiin loppuun varsin nopeasti. Vastakkaisia kirjoituksia toki myös julkaistiin eikä niissä kaikissa meikäläistä kohdeltu aina suinkaan myötäsukaan. Mitä erityisesti oikeusneuvosten välimiestehtäviin tulee, niin muistan, miten silloin virassa ollut oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale, entinen asianajaja ja  asianajaliiton ex-puheenjohtaja sekä tunnettu välimies (kuinkas muuten), toimitti HS:n mielipidesivulle KKO:n tuomareille harvinaisen kärjekkään kirjoituksen (HS 22.3.1997) otsikolla "Mitä Virolaisella on välimiehiä vastaan?" Taipale muun muassa "peräsi" minulta, miksi aikoinaan eli lähes 15 vuotta aiemmin (!) luovuin jatkamasta KKO:n ylimääräisen oikeusneuvoksen virassa, johon KKO oli minua esittänyt. Ehkä Taipale oli vain utelias, sillä olihan hän itse tullut KKO:een vasta myöhemmin.

4. Kirjoitin vastineen oikeusneuvoksen minua henkilökohtaisesti osoittelevaan kirjoitukseen, mutta yllättäen HS:n toimitus suhtautui vastahakoisesti sen julkaisemiseen. Kenties toimitus oli saanut "korkeammalta taholta" toivomuksen, että "älkää nyt enää helvetissä julkaisko Virolaisen kirjoituksia, sillä kun KKO:n välimiesneuvos on kerran sanansa sanonut, niin silloin pulinat pois"! Minun piti ottaa yhteyttä Hesarin vastaavaan päätoimittajaan asti, ennen kuin lehti suostui julkaisemaan vastineeni.

5. Vastineen (HS 28.3.-97) otsikkona oli: "Miksi oikeusneuvosmies Taipale vääristelee?" En tiedä, mistä ja miksi sana "oikeusneuvosmies" pujahti otsikkoon, sillä lehden toimitukselle toimitetun kirjoituksen otsikkoon olin kyllä itse kirjoittanut sanat "oikeusneuvos Taipale". Vakiintuneen käytännön mukaan lehden toimitus päättää mielipidekirjoituksen otsikosta, joten syyllistä virheeseen saa hakea sieltä.

6. Siteeraan kirjoituksestani tähän ainoastaan seuraavan kohdan:

- Toisin kuin Taipaleen kirjoituksen otsikossa väitetään, minulla ei ole kerrassaan mitään välimiehiä vastaan. Pahasti vääristelty on myös Taipaleen väite, jonka mukaan minä suhtautuisin muka kielteisesti välimiesmenettelyyn. Se on perätöntä puhetta, niin kuin jokainen voi havaita esimerkiksi kirjassani Lainkäyttö (Jyväskylä 1995 s. 76-79) olevasta välimiesmenttelyä koskevasta esityksestä. Olen päinvastoin pitänyt ja pidän edelleen välimiesmenettelyä  erittäin tarpeellisena liike-elämän oikeusriidoissa. Minä olen vaatinut vain, että KKO:n jäseniltä evättäisiin oikeus toimia välimiehinä, koska se vaarantaa suuresti luottamusta heidän  riippumattomuuteensa. Tällä asialla ei ole tietenkään mitään tekemistä itse välimiesmenettelyn tai sen tarpeellisuuden kanssa.

7. Kun puhutaan virkatuomareiden välimiestehtävistä, on kysymys käytännössä 90- prosenttisesti korkeimman oikeuden oikeusneuvosten toimimisesta välimiehenä. Hallinto-oikeuksien ja KHO:n tuomarit eivät toimi välimiehenä ja hovioikeuksien ja käräjäoikeuksien tuomarit toimivat mainituissa tehtävissä hyvin harvoin; heistä välimiestehtäviä on oman arvioni mukaan ollut luultavasti vain noin 3-4 prosentilla. 

8. Kuluvan vuoden alussa minut nimettiin välimieheksi riitaan, jossa oli kysymys liikeyritysten välistä osakekauppaa koskevan sopimusrikkomuksen johdosta vaadituista hinnanalennuksesta ja vahingonkorvauksesta ynnä muusta. Riidan rahallinen arvo oli noin kuusi miljoonaa euroa. Ostajayhtiö vaati myyjäpuolelta suoritusta ensisijaisesti kauppakirjan ehdon mukaisena hinnanalenneksena, toissijaisesti kauppakirjaan perustuvana sopimusrikkomuksena ja kolmassijaisen vaihtoehdon mukaan kauppalain nojalla kaupan kohteen virheeseen ja myyjien erityiseen sitoumukseen perustuvana hinnanalennuksena ja vahingonkorvauksena. Vaikka juttu oli lähtökohdiltaan melko tyypillinen sopimus- ja kauppaoikeutta koskeva riita, jutun näyttöaineisto koostui kuitenkin paljolti liiketaloudellisesta ja erilaisesta teknistä sekä osin myös patenttioikeutta koskevasta selvityksestä ja oikeudellisessa päättelyssä jouduttiin ottamaan kantaa eri oikeudenaloja kysymyksiin.

9. Asian käsittely meni minusta putkeen, suunnitellut aikataulut ja muut käsittelyn kulusta sovitut asiat pitivät kutinsa. Partteja edustaneet advokaatit osasivat hommansa ja kaikesta näki, että he olivat kokeneita ja taitavia ammattimiehiä, joiden asianajoa ja väittelyä suullisessa käsittelyssä oli mielenkiintoista ja ilo seurata. Käsittely alkoi normaaliin tapaan kanne- ja vastinekirjelmillä, minkä jälkeen partit antoivat kumpikin vielä kirjalliset laumansa toistensa esityksiin ja täydensivät tämän jälkeen aiemmin ilmoittamiaan henkilötodisteita ja kirjallisia todisteita. Jutussa esitettiin laaja asiakirja-aineisto ja kuultiin asianosaisia ja heidän edustajiaan sekä lähes pariakymmentä asiantuntevaa todistajaa.

10. Juttua käsiteltiin välimiesoikeudessa tavanomaista ripeämmin, vaikka kysymyksessä ei ollut ns. nopeutettu välimiesmenettely. Kirjelmien vaihtoon kului aikaa kolmisen kuukautta, minkä jälkeen pidettiin lyhyt valmisteluistunto ja kohta sen jälkeen aloitettiin pääkäsittely, jossa muun muassa kuultiin todistajat. Pääkäsittely vietiin läpi yhden viikon aikana pidetyssä viidessä istunnossa; tällä pyrittiin turvaamaan käsittelyn ja erityisesti henkilötodistelun välittömyyttä. Pääkäsittelyn jälkeen asianajajat toimittivat jo viikon kuluttua kirjalliset loppulausuntonsa välimiehille. Välitystuomion tekemiselle varattiin aikaa kaksi kuukautta ja siinä ajassa reilut 50 sivua käsittänyt tuomio myös saatiin annetuksi, vaikka kirjoituspuuha ajoittui heinä-elokuulle. Koko prosessi vietiin läpi noin 6-7 kuukauden kuluessa. Käsitykseni mukaan samaa suuruusluokkaa olevat välimiesprosessit voivat kestää usein huomattavasti pidempäänkin. 

11. Asian käsittely oli leppoisaa, vaikka partit olivat keskenään erimielisiä miltei jokaisesta riitakysymyksestä ja yksityiskohdasta. Advokaateilla oli avustajinaan viehättävät nuoret naisjuristit, välimiesten puheenjohtaja puolestaan oli valinnut  oikeuden sihteeriksi yhtä viehättävän naispuolisen kauppatieteilijän. Juttua istuttiin vuorotellen kummankin advokaatin toimistossa, kahvia ja virvokkeita oli koko ajan saatavilla ja istuntojen ulkoiset puitteet olivat muutenkin erinomaiset. Kyllä siinä kelpasi juttua istua ja pohdiskella  asiaa pro et contra, kun vielä tiedettiin, että välimiehille oli tulossa kohtuullinen palkkio vaivannäöstään.

12. Välimiesten puheenjohtajalla ei ollut prosessinjohdon suhteen jutussa vaikeuksia. Tässä yhteydessä on syytä todeta, että välimiesten (välimiesoikeuden) puheenjohtajan valinta, joka sanotussa asiassa kuului VML13 §:n nojalla asianosaisten nimeämälle kahdelle välimiehelle (ei siis Keskuskauppakamarin välityslautakunnalle), on käytännössä sangen merkittävä prosessitoimi. Tässäkin tapauksessa puheenjohtajaksi oli esillä monia nimiä - ei kuitenkaan istuvia virkatuomareita - kunnes välimiehet vihdoin pääsivät yksimielisyyteen puheenjohtajasta. Välitystuomiosta jouduttiin kyseisessä asiassa äänestämään, itse kuuluin enemmistöön. 

13. Yksi hieman huvittava yksityiskohta jäi asian käsittelystä mieleen. Kyse on kättelystä, joka ainakin blogistista, vanhasta virkatuomarista, vaikutti hieman oudolta ja joka tapauksessa liialliselta.  Välimiehet joutuivat kättelemään jokaisessa istunnossa, eivät vain parttien advokaatteja ja heidän avustajiaan, vaan myös asianosaisten edustajia ja lisäksi vielä asiassa kuultuja asiantuntijoita ja todistajia ja vieläpä mennen tullen, eli todistajan/asiantuntijan saapuessa istuntoon ja uudestaan tämän postuessa paikalta.  Toistakymmentä vuotta alioikeuden tuomarina toimittuani en muista kätelleeni, ainakaan oikeuden istuntosalissa, ketään oikeuden istunnoissa tavalla tai toisella osallisena ollutta henkilöä; se ei kuulu "istuvan tuomarin" toimenkuvaan. Kun erään istunnon jälkeen huomautin tästä leikilläni  kokeneelle välimieskollegalle, tämä totesi lakonisesti, että tämä nyt vain on ollut "meillä" tapana, ojensi kätensä ja sanoi, että nähdään sitten taas huomenna!

14. Välimiespalkkioiden kohdalla ilmeni mielenkiintoinen kysymys arvonlisäverosta. Vuodesta 1994 alkaen oikeudelliset toimeksiannot ovat kuuluneet palveluihin, jotka arvonlisäverolain mukaan ovat verollisia. Siten myös asianajoa tuomioistuimissa koskevien toimeksiantojen hoitamisesta laskutetusta palkkiosta joudutaan maksamaan 23 prosentin suuruista arvonlisäveroa. Palvelun suorittaja eli esimerkiksi oikeudenkäynnissä asianosaista edustanut tai avustanut asianajaja tai muu lakimies perii veron palkkiolaskun yhteydessä toimeksiantajaltaan ja tilittää sen edelleen verottajalle.

16. Monilla välimiehinä toimivilla asianajajilla kuuluu olevan nykyisin tapana "määrätä", että välimiespalkkiota ei makseta hänelle henkilökohtaisesti, vaan yhtiölle, jossa asianajaja on osakkaana. Myös jotkut oikeustieteen professorit hoitavat verotuksellisista syistä välimiestehtäviä yhtiönsä lukuun. Välimiehen yhtiölle maksettavan palkkion päälle lisätään arvonlisäveroa, joka peritään parteilta tai siltä oikeusriidan osapuolelta, jonka välimiehet tuomitsevat maksuvelvolliseksi prosessin kuluista.

17. Tällainen järjestely ei kuitenkaan istu välimiesmenettelystä annetun lain (VML) kirjaimeen tai henkeen. Laissa (VML 46 §) säädetään yksiselittisesti, että palkkio eli korvaus työstä maksetaan välimiehelle. Välimiehelle kuuluvaa palkkiota ei siis voida maksaa esimerkiksi yhtiölle, jossa välimies on osakkaana. Välimiehen tehtävää ei voida rinnastaa asianajoon eikä välimiehen palkkiota asianajopalkkioon, vaikka välimiehenä olisi asianajaja. Välimies ei suorita arvonlisäverolaissa tai sen esitöissä tarkoitettua  "oikeudellista asiantuntijapalvelua", vaan hänen työnsä rinnastuu virkatuomarin tehtävään. Välimiehen tehtävä on lainkäyttöä, ei asianajoa tai muunlaista siihen verrattavaa asiantuntijan työtä taikka yleensä "bisnestä". Välimieheksi valittavan tulisi joka tapauksessa kertoa avoimesti jo häntä tehtävään pyydettäessä, että hänelle tuleva palkkio tuleekin suorittaa yhtiölle ja että tähän palkkioon lisätään arvonlisävero. 

18. Välimiehelle jäi prosessista hyvä maku, ja myös asianosaisten kannalta välimiesmenettely oli ainakin nopea ja tehokas tapa saada riita pois päiväjärjestyksestä. Välimiesmenettely on yleensäkin sangen käyttökelpoinen tapa liike-elämän riitojen ratkaisemisessa. Emeritusprofessori toimisi toki mieluusti välimiehenä jatkossakin. "Mis sie tai siu firmais tarvii oikei hyyvvää välmiestä, nii täs siul on kuule sellane"!

19. Oikeuskansleri on pari viikkoa sitten eli 26.11. antamassaan päätöksessä pohtinut periaatteelliselta kannalta tuomareiden välimiestehtäviä. Blogistin tarkoituksena on kommentoida oikeuskanslerin sanottua selvitystä.

255. Oikeustieteellisistä asiantuntijalausunnoista

Täälläkö niitä kenties tehtaillaan...

1. Helsingin Sanomien uutissivun ykkösuutisena oli tänään otsikosta "Tutkijat saavat lausunnoistaan oikeudessa salaisia palkkioita" ilmenevä asia. Itse asiassa po. otsikko on jutun sisältöön nähden hieman kapea, sillä jutussa ei puhuta yksinomaan tukijoiden saamista palkkioista, vaan siinä käsitellään myös muita asiantuntijalausuntoihin liittyviä kysymyksiä.

2. HS:n jutussa tarkastellaan lähinnä niin sanottuja oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja, joita oikeustieteilijät antavat tuomioistuimissa vireillä olevissa tai vireille tulevissa oikeusjutuissa asianosaisten asianajajille ja asianajotoimistoille.

3. HS:n mukaan Lapin Kansan erotettu päätoimittaja Johanna Korhonen on tehnyt tieteenteon etiikkaa pohtivalle Tutkimuseettiselle neuvottelunnalle valituksen tai oikeammin kai selvityspyynnön tutkijatohtori Päivi Tiilikan menettelystä. Korhonen väittää, että Tiilikka olisi jutussa Johanna Korhonen v. Alma Media antanut Alman asianajajalle lausunnon, johon Tiilikka olisi ottanut osia Alman asianajajan oikeudelle jättämästä oikeudenkäyntikirjelmästä. - Pikaisen arvioni mukaan asia ei näyttäisi ainakaan HS:ssa esitetyn "näytteen"mukaan olevan Tiilikan kannalta erityisen vakava.

4. Juttua varten HS on haastatellut eri alojen ihmisiä. Minua kummastutti se, että oikeusministeri Tuija Brax on katsonut asiakseen puuttua myös tähän kysymykseen, vaikka asia ei niin sanotusti hänelle tai OM:lle millään tavalla kuulu. Eniten ärsytti se, että oikeusministeri esittää omassa lausunnossaan ikään kuin tuomioistuimia kannan! Se, että OM toimii tuomioistuimien keskushallintoviranomaisena, ei tietenkään oikeuta ministeriä jakelemaan lausuntoja asioista, joissa on kysymys tuomioistuimille kuuluvasta harkinnasta, tässä tapauksessa siitä, sitovatko oikeustieteelliset asiantuntijalausunnot tuomioistuimia. Tämä asia ei kuulu mitenkään oikeusministerille. Lausuntojen antamien tuomioistuimien puolesta ei ylipäätään kuulu oikeusministerille.

5. Myös tästä tapauksesta ja ministeri Braxin lausunnosta huomaa, että Suomessa olisi todella tarve siirtää tuomioistuimien keskushallinto pois poliittisesti johdetulta OM:ltä ministeriöistä ja valtioneuvostosta erillisille tuomioistuinlaitoksen johtamalle tuomioistuinlautakunnalle tai -virastolle. Tämän lautakunnan tai johtokunnan puheenjohtajan tai jäsenten asiana olisi antaa tuomioistuimien puolesta lausuntoja juuri sellaisista asioista mistä nytkin on kysymys. Kaikissa muissa pohjoismaissa ja lähes kaikissa muissakin Euroopan valtioissa on tällainen oikeusministeriöstä ja maan hallituksesta riippumaton tuomioistuinkeskushallintoelin. Mutta kun KHO:n presidentti Pekka Hallberg vastustaa sitä, niin OM ja valtioneuvosto eivät rohkene tehdä asian eteen mitään. Tämän seurauksena Suomi kuuluu yhdessä muutamaan Itä-Euroopan valtion kanssa (esim. Romania ja Bulgaria) ryhmään, jossa poliittinen elin johtaa ja valvoo tuomioistuimia.

6. No niin, tämän "esipuheen" jälkeen itse asiaan! Kari Uoti on jo ehtinyt omassa blogissaan "Osta itsellesi tohtori" käsitellä räväkkään tapaansa asiaa, hänen juttunsa kannattaa ehdottomasti lukea, sillä sieltä saa tiettyä sisäpiiritietoa asiasta. Yritän itse lähestyä asiaa hieman rauhallisemmissa merkeissä.

7. Mikä on oikeustieteellinen asiantuntijalausunto? Siviilioikeuden professori Jarno Tepora - hän kuuluu minun asteikossani juridisia lausuntoja antavien oikeustieteilijöiden kärkikymmenikköön, ellei peräti kärkiviisikkoon, mitä lausuntojen määrään tulee - sanoo HS:n jutun haastattelussa, että asiantuntijalausunto on vain "yksi todistajalausunto." Tepora haluaa jostakin syystä vähätellä lausuntojen merkitystä toteamalla, että "ei sillä ole sen isompaa arvoa." Teporan luonnehdinta panee kyllä hieman hymyilyttämään, kun tietää, millaisia palkkioita Teporakin, muiden asiantuntijoiden tavoin, laskuttaa lausunnoistaan toimeksiantajiltaan.

8. Professori Tepora on väärässä. Oikeustieteellinen asiantuntijalausunto ei ole lain ja vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan mikään todistajanlausunto tai todiste ylipäätään. Asiantuntija ei ole todistaja eikä hänen antamansa lausunto ole todistajanlausunto. Tästä ollaan oikeuskirjallisuudessa ja tuomioistuimien ratkaisukäytännössä täysin yhtä mieltä. Vaikka julkisuudessa puhutaan oikeustieteellisestä asiantuntijalausunnosta, lausunnot antanut oikeustieteilijä ei itse asiassa ole lain mukaan edes mikään asiantuntija. Juridisissa lausunnoissa käsitellään lain tulkintaa, siis sitä, mitä "laki sanoo", miten lakia ja yleensä oikeusnormeja on tulkittava tietyissä konkreettisissa tapauksissa. Lain mukaan näyttö siitä, mitä laki säätää, ei ole tarpeen (OK 17:3.1). Vallitsee periaate jura novit curia: tuomioistuin tuntee lain ja soveltaa sitä viran puolesta olematta sidottu asianosaisten käsityksiin tai mielipiteisiin. Lain soveltamisesta ja tulkinnasta ei siis ole tarpeen kuulla todistajia tai asiantuntijoita eikä esittää asiantuntijalausuntoja. Poikkeuksen tästä pääsäännöstä muodostaa ainoastaan tapaukseen sovellettava ulkomaan laki ja sen sisältö (OK 17:3.2).

9. Asianosaisten tai heidän advokaattiensa käyttämä ja tuomioistuimelle esittämä oikeustieteellinen lausunto ei siis kuulu laissa säänneltyyn asiantuntijatodistelun piiriin. Tästä vallitsee oikeuskäytännössä täysi yksimielisyys; professori Tepora on ilmeisesti ainoa, joka on asiasta eri mieltä. Oikeustieteellinen "asiantuntija" rinnastuu lähinnä asianosaisen lainopilliseen avustajaan tai neuvonantajaan; voidaan sanoa, että "oikeusoppinut" toimii asianosaisen asianajajan avustajana. Juridisilta asiantuntijoilta haetaan valaistusta jutun oikeudellisiin ongelmiin, oikeuskysymyksiin, joita ei selvitellä todistelun avulla.

10. Oikeuskysymysten selvittäminen kuuluu lähtökohtaisesti asianosaisen valitseman asianajajan tai muun oikeudenkäyntiasiamiehen tai avustajan tehtäviin. Näin myös käytännössä useimmiten tapahtuu. Mutta juridisesti vaikeissa tai hankalissa jutuissa asianajajat mieluusti turvautuvat usein oikeustieteilijöiden apuun ja pyytävät heiltä lausuntoja. Jos on varaa, millä "mällätä", niin sitä käytetään myös oikeusjutuissa. Vaikka asianajaja pystyisi esittämään oikeuskysymyksen kannalta kenties aivan yhtä perustellun mielipiteen kuin asiantuntijakin, tilaa asianajaja kuitenkin ikään kuin varmuuden vuoksi lausunnon oikeusoppineelta. Näin tapahtuu siksi, että asianajaja arvelee "sanoman" menevän perille paremmin, jos sen esittää joku kenties arvovaltainen ja tunnettu oikeustieteilijä. Tästä on siis on kysymys, kun oikeudenkäynneissä käytetään oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja.

10 a. Vaikka vallalla on jura novit curia -periaate, ei asianajajien tule tietenkään luottaa siihen, että tuomari todella tuntisi lain hyvin ja osaisia soveltaa sitä myös oikein! Toisaalta rahalla ei voi ostaa oikeutta, eli tuomarit osaavat kyllä yleensä arvioida oikeudellisia lausuntoja ja nähdä, milloin kalliilla, mutta kelvottomilla lausunnoilla yritetään ikään kuin "ostaa" oikeutta.

11. Alma Median ja Johanna Korhosen välisessä oikeusriidassa Alma Median käyttämä asianajotoimisto pyysi lausunnon tohtori Päivi Tiilikalta, joka on julkaissut laajan ja kelpo väitöskirjana pidetyn tutkimuksen aiheesta Sananvapaus ja yksityiselämän suoja (2007). Lehtitietojen mukaan Tiilikka on ollut viime vuosina usein käytetty asiantuntija muissakin vastaavanlaisissa oikeusjutuissa. Toisin kuin Kari Uoti sanoo, Tiilikka ei liene toiminut ainoastaan lehtien tai median käyttämänä asiantuntijana, vaan hän "edustanut" myös ja ehkä useammin median vastapuolta eli henkilöitä, jotka ovat vaatineet oikeudessa korvauksia kunnianloukkauksesta tai yksityiselämän loukkaamisesta. Ellen muista väärin, Päivi Tiilikka taisi antaa lausunnon myös Pääministerin morsian -kirjan oikeusjutussa Matti Vanhasen asianajajalle. Jutuissa, joissa Tiilikka on antanut lausuntoja, ovat käsittääkseni päättyneet hänen "päämiestensä" kannalta yleensä hyvin. Ihmisoikeustuomioistuimesta sen sijaan on saattanut tulla enemmän "lunta tupaan", eikä tuossa Alman jutussakaan tullut hovioikeudessa voittoa kotiin.

12. HS:n jutussa puututtiin asiantuntijoiden palkkioihin, jotka ovat kuulemma salaisia. Minusta tätä palkkiosalaisuutta suurempi ongelma on siinä, että tuomioistuimien ratkaisuista ei ilmene millään tavalla, mitä ja keiden antamia oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja jutuissa on annettu oikeudelle. Tuomioiden tai päätösten perusteluissa ei mainita sanallakaan näistä asiantuntijalausunnoista! Tämä on minusta hyvin hämmentävää, sillä monesti näillä lausunnoilla, niiden epävirallisesta statuksesta huolimatta, saattaa olla ratkaiseva merkitys lain tulkinnassa ja soveltamisessa. Tuomioistuin kertoo perusteluissaan lain tulkinnan ikään kuin omana "keksintönään", vaikka tuo tulkinta voi nojautua täydellisesti johonkin jutussa annettuun asiantuntijalausuntoon.

12a. Juhlapuheissaan hovioikeuksien presidentit, oikeusneuvokset ja muut pienemmät "viskaalit" vakuuttelevat usein, että tuomiot ja niiden perustelut ovat "avoimia" ja rehellisiä. Kuitenkin esimerkiksi juuri oikeustieteellisten asiantuntijalausuntojen kohdalla tuomioiden perusteluissa vallitsee täydellinen läpinäkymättömyys ja suoranainen peittelyn halu. Perustelut olisivat avoimia vain sillä edellytyksellä, että tuomioissa kerrottaisiin reilusti, mitä lausuntoja jutussa on eri vaiheissa esitetty ja mikä merkitys niillä mahdollisesti on ollut oikeuskysymysten ratkaisemisen kannalta.

13. Lain mukaan (OK 24:7.1 ja ROL 11:6.1) jokaiseen tuomioon on otettava luettelo jutussa esitetyistä todisteista, siis esimerkiksi kirjallisista todisteista (asiakirjoista) ja henkilöistä, joita on kuultu jutussa todistajina ja asiantuntijoina (KKO ei - tietenkään (!) - liitä omiin tuomioihinsa tällaista luetteloa.) Mainitut säännökset eivät sen sijaan koske jutussa esitettyjä oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja, vaikka niillä saattaa olla, kuten jo totesin, toisinaan ratkaiseva merkitys lain tulkinnan ja oikeuskysymysten ratkaisemisen kanalta. Mikään ei toki estä tuomareita mainitsemasta näitä lausuntoja tuomiossa, vaikkei laki siihen velvoitakaan, mutta näin ei vain "jostakin syystä" tehdä. Lakia pitäisi siis, Rouva Oikeusministeri, tarkistaa!

14. Oikeustieteellisiin lausuntoihin liittyy monenlaisia ongelmia, kuten HS:n jutustakin ilmenee. Härskeimpiin epäkohtiin kuuluvat tapaukset, joissa sama oikeustieteilijä on antanut saman tapauksen tiimoilta lausuntoja riidan molemmille osapuolille, tietenkin erisisältöisiä lausuntoja! Kun juuri professori Jarno Tepora on nähnyt HS:n haastattelussa asiakseen ottaa kyseisiä epäkohtia esille, niin enpä malta olla kertomatta seuraavassa lyhyesti tapauksesta, jonka Teporakin ehkä vielä muistaa.

15. Korkeimman oikeuden vahingonkorvausta ratkaisussa KKO 2005:14 oli otsikon mukaan lähtökohtana tapaus, jossa välitystuomio oli kumottu välimiehen esteellisyyden takia. KKO:n ratkaisussa oli kyse välimiehen korvausvastuusta asianosaisia kohtaan turhiksi käyneistä välimiesmenettelyn oikeudenkäyntikuluista; kanteessa vaadittiin jäljempänä mainitulta X:ltä sanottuina kuluina 991 000 euroa. Helsingin HO oli tuomiollaan 10.10.1997 kumonnut KKO:n ratkaisussa tarkoitetun 3.11.1995 annetun välitystuomion välimiehen esteellisyyden takia. Jutun välimiesoikeudessa kokonaan hävinnyt osapuoli ("Ruolat") oli välitystuomion antamisen jälkeen saanut tietää, että kolmijäsenisen välimiesoikeuden puheenjohtaja X oli sekä ennen välimiesmenettelyä että sen aikana suorittanut konsulttitoimeksiantoja Ruolien vastapuolille ("Puolimatka"), erille pankeille ("KOP", "SYP", "Merita"), jotka omistivat koko prosessin ajan vastaajan ("Puolimatka") koko osakekannan, sekä näiden konserneihin kuuluville yhtiöille antamalla rahakorvausta vastaan oikeustieteellisiä asiantuntijalausuntoja. Välimiesmenettelyn aikana X oli lisäksi antanut lausuntoja mainittujen pankkien yhteen liittämistä koskevassa asiassa. Kerrotulla perusteella X oli hovioikeuden lainvoiman saaneen päätöksen mukaan ollut esteellinen toimimaan välimiehenä.

15 a. Korkein oikeus päättyi ratkaisussa KKO 2005:14 siihen, että X oli velvollinen korvaamaan kanteessa tarkoitetun vahingon siltä osin kuin sellaista on aiheutunut." Kun alemmat oikeudet olivat olleet kanteen perusteen osalta toisella kannalla, KKO ei ottanut ensimmäisenä instanssina kantaa vahingon määrään van palautti jutun tältä osin käräjäoikeuteen.

16. X:n menettely paljastui vuonna 1997, jota on eri yhteyksissä luonnehdittu tuomioistuinlaitoksen "hulluksi vuodeksi." Julkisuudessa olivat silloin esillä muun muassa tapaukset Eeva Vuori ja tapaus Apollo ja julkisuuteen nousivat myös KKO:n muutaman jäsenen todella rahakkaat välimiestehtävät ja isot välimiespalkkiot. Keskustelu aaltoili vilkkaasti laidasta laitaan ja siihen osallistuivat kaikki tasavallan presidentti Martti Ahtisaaresta alkaen. Olen kertonut kaikista näistä tapahtumista, myös X:n tapauksesta, kirjassani "Korkein oikeus kriisissä" (1997). Tuo aika olisi ollut blogistin todellista kulta-aikaa!

17. Kornia X:n tapauksessa oli myös se, että X oli valittu hieman aikaisemmin Suomen Lakimiesliiton puheenjohtajaksi ja hän toimi samaan aikaan KKO:n ylimääräisenä oikeusneuvoksena. Epäilemättä X olisi nimitetty KKO:n jäseneksi, ellei mainittu kupru olisi paljastunut. Olihan KKO:een hieman aikaisemmin nimitetty jäseneksi konkurssiin menneen Vakuutusyhtiö Apollon hallituksen puheenjohtajana toiminut hovioikeustuomarikin. Kuvaan kuului, että KKO:ssa kyseisen tuomarin kytköksistä Apolloon ei tiedetty mitään. Vain yksi jäsen - varmaankin turkulainen - tiesi, mutta hänkään ei kertonut tietoaan, kun tuomarin nimityskysymys oli esillä KKO:ssa. - Itse sain X:n tapauksesta hyvän syyn ilmoittaa julkisesti, että en halua enää kuulua jäsenenä Lakimiesliittoon.

18. Sillä tavalla, mutta palataanpa taas päiväjärjestykseen! Oikeustieteilijöistä - yritän välttää populistista sanaa "oikeusoppinut" - jotkut antavat todella paljon lausuntoja. Joillekin lausunnoista plus välimiestehtävistä näyttää muodostuneen tosiasiallisesti päätyö, mikä ilmene julkisuudesta olleista verotiedoistakin. Nämä professorit, dosentit ja tohtorit edustavat lähinnä kauppa-, patentti-, vahingonkorvaus-, sopimus-, velvoite-, perintö-, meri-, kuljetus-, esine- ja/tai insolvenssioikeutta (vero- tai finanssioikeuden tutkijoita en niin hyvin tunne) ja monet heistä, eivät kylläkään kaikki, ovat myös tieteellisesti oman erityisalansa alansa huippuja.

19. Lausuntojen laatimiseen ja muihin "sivutoimiin" kuluu yleensä runsaasti aikaa. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että "lausuntoautomaatteina" toimivien proffien, dosenttien ja tohtoreiden tutkimus- ja julkaisutoiminta saattaa kärsiä. Jotkut näistä ahkerista lausunnonantajista ja/tai välimiehistä eivät kenties ole julkaisseet pitkään aikaan eli moniin vuosiin yhtään kirjaa tai suppeampiakaan tutkielmia, korkeintaan joitakin kirja-arvosteluja yms. pienempiä kirjoitelmia (smärre uppsatser). Edellä sanottu ei toki päde kaikkiin lausunnonantajaprofessoreihin, sillä sillä heidän joukostaan löytyy myös todella ahkeria ja aikaansaavia tutkijoita, jotka julkaisevat kirjoja ja artikkeleja säännönmukaisesti.

20. Joku ehkä haluaa tietää, miten on blogistin laita tässä suhteessa? Myös prosessioikeuden osalta lausunnoilla on usein kysyntää, mutta itse olen antanut tai joutunut antamaan lausuntoja sanokaamme "harvakseltaan", keskimäärin ehkä pari kolme kertaa vuodessa. Tänä vuonna olen antanut kaksi lausuntoa ja torjunut kolme lausuntopyyntöä. Lausuntoa ei kannata antaa, jos asialla ei näytä olevan menestymisen mahdollisuuksia tai lausunnolla ei ilmeisesti olisi asian ratkaisun kannalta merkitystä.

21. Mielenkiintoisia oikeusjuttuja voi toki käsitellä myös blogikirjoituksissa, vieläpä tuoreeltaan sekä niin sanotusti "maksuitta". Näin olen itse tehnyt, jos olette huomanneet! Kirjoitin myös tapauksesta Johanna Korhonen vs. Alma Media heti tapauksen tultua julki ja sitten uudelleen, kun käräjäoikeus oli hylännyt Korhosen kanteen kokonaisuudessaan. Kritisoin käräjäoikeuden tuomion perusteluja ja perustelemistapaa. Kritiikkini huomattiin ja kantaja lähetti minulle kiitosviestin. Myös muutamassa muussa tapauksessa olen saanut vastaavanlaista palautetta.

22. Tämä tästä teemasta! Jos olen onnistunut ärsyttämään kirjoituksellani joitakin kollegoitani, niin oikein hyvä: päiväni on pelastettu!