896. Käräjätuomarille syyte virkarikoksista ja vapaudenriistosta

1. Oikeuskansleri Jaakko Jonkka päätti 27.11.2014 syytteen nostamisesta käräjätuomaria (A) vastaan kahdesta tuottamuksellisesta virkarikoksesta ja tuottamuksellisesta vapaudenriistosta. 

2. Porvoossa toimiva Itä-Uudenmaan käräjäoikeus oli käräjätuomari A:n toimiessa puheenjohtajana (samalla myös tuomioistuimen ainoana jäsenenä) vuonna 2013 kahdessa tapauksessa käsitellyt tutkintavangin vapaaksi päästämistä koskevaa asiaa, jonka käsittelyssä tutkintavanki itse ei ollut läsnä. Käräjäoikeus oli molemmissa tapauksissa määrännyt tutkintavangin päästettäväksi vapaaksi. Käräjäoikeus ei kuitenkaan ollut heti ilmoittanut vapauttamispäätöksistä tutkintavankia säilyttäneelle vankilalle, vaan vasta myöhemmin ulkopuolisen tahon otettua käräjäoikeuteen yhteyttä. A ei esitutkinnassa kuultuna kiistänyt kerrottujen tapahtumatietojen oikeellisuutta. Hän on kuitenkin kiistänyt syyllistyneensä menettelyllään rikoksiin.

3. Oikeuskansleri totesi päätöksessään, että kyseinen käräjätuomari oli viime kädessä vastuussa mainituista asioista. Koska käräjätuomari oli molemmissa tapauksissa laiminlyönyt ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin sen varmistamiseksi, että tutkintavangin säilyttänyt vankila sai tiedon vapauttamispäätöksestä, oli käräjätuomari rikkonut virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa. 

4. Oikeuskansleri on päätöksessään arvioinut - tapauksen vakavuus huomioon ottaen yllättävän perusteellisesti -  ylittivätkö käräjätuomarin epäillyt teot tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevassa tunnusmerkistössä (RL 40 luvun 10 §) säädetyn vähäisyyskynnyksen.

5. Olennaista oikeuskanslerin mukaan oli, että henkilökohtainen vapaus on eräs keskeisistä perusoikeuksista ja vapaudenriiston ja siihen liittyvien toimintarajoitusten tulee olla laillisia kaiken aikaa. A oli ko. asiat ratkaisseena tuomarina hoitanut vastuullista tuomarin tehtävää, jossa hän oli käyttänyt merkittävää, välittömästi henkilöihin kohdistuvaa julkista valtaa. Oikeusturvasyistä tuomarilta on tällaisessa tilanteessa vaadittava erityistä huolellisuutta. Kysymys ei ollut pelkästään sellaisista menettelytapakysymyksistä, joilla ei olisi viranhoidon tai yksityisten etujen kannalta mainittavaa merkitystä. Esitutkinnassa käräjätuomari A on vierittänyt vastuun molemmista tapauksista uudelle käräjäsihteerille väittäen, että käräjäsihteerit ovat käytännössä lähettäneet ilmoitukset vapauttamispäätöksistä asianomaisille tahoille.

6. Ensimmäisessä tapauksessa henkilö oli A:n laiminlyönnin seurauksena ollut ilman laillista perustetta tutkintavankina yli kaksi kuukautta. Kyseinen henkilö oli tosin samanaikaisesti vankeusvanki, mutta hänen yhteydenpitomahdollisuuksiaan eli kirjeenvaihto- ja puhelimen käyttöoikeutta sekä tapaamisoikeutta oli rajoitettu vangitsemispäätöksessä mainituin tavoin. Toisessa tapauksessa henkilö oli käräjätuomarin laiminlyönnin seurauksena ollut ilman laillista perustetta tutkintavankina yli kaksi viikkoa, vaikka hänen vapautensa ei tuona aikana olisi lainkaan saanut olla riistettynä. Oikeuskansleri katsoi, että käräjätuomarin epäiltyjä tekoja ei voitu pitää tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevan tunnusmerkistön tarkoittamalla tavalla vähäisinä.

7. Käräjätuomaria kuultiin esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä myös sen johdosta, että edellä mainitussa tapauksessa, jossa perusteeton vapaudenmenetys oli kestänyt yli kaksi viikkoa, käräjätuomari olisi syyllistynyt tuottamukselliseen vapaudenriistoon. Käräjätuomari kiisti syyllistyneensä tähän rikokseen. Käräjätuomarin näkemyksen mukaan myös tässä kohdin kysymyksessä oli ollut teknisessä käräjäsihteerin työssä tapahtunut virhe. Oikeuskansleri kuitenkin totesi, että käräjätuomari oli huolimattomuudesta aiheuttanut kyseisen vapaudenmenetyksen. Ottaen erityisesti huomioon tämän perusteettoman vapaudenmenetyksen varsin pitkän keston oikeuskanslerin mielestä selvää oli, että käräjätuomarin epäiltyä tekoa ei myöskään voitu pitää tuottamuksellista vapaudenriistoa koskevan säännöksen (RL 25:6.1) tarkoittamalla tavalla vähäisenä.

8. Asiassa oli näin ollen todennäköisiä syitä sen tueksi, että käräjätuomari A oli teoillaan syyllistynyt tuottamukselliseen vapaudenriistoon ja kahteen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Tämän vuoksi oikeuskansleri pyysi valtakunnansyyttäjää ryhtymään toimenpiteisiin syytteen nostamiseksi A:ta vastaan.

9. Tuomari A:ta kuultiin esitutkinnassa rikoksesta epäiltynä lisäksi istunnossa tapahtuneesta kielenkäytöstään. Toisessa edellä kerrotuista asioista tutkintavanki oli esitutkinnassa asianomistajana kuultuna väittänyt käräjätuomarin kielenkäytön olleen vangitsemisistunnossa epäasiallista häntä kohtaan. Oikeuskanslerin mukaan esitutkinnan perusteella voitiin päätellä, että käräjätuomari oli jotakin asianomistajan ymmärryksen puutteeseen viittaavaa sävyltään arveluttavaa sanamuotoa käyttäen paheksunut istunnossa sitä, että asianomistaja ei kehotuksesta huolimatta ollut hiljaa. Asianomistajan mukaan A oli istunnossa lausunut: 1) "Oletsä jotenkin jälkeenjäänyt" ja 2) "Nyt hiljaa, oletteko päästänne vialla/tyhmä, kun ette ymmärrä kun joku pyytää olemaan hiljaa".

10. Oikeuskansleri katsoi kuitenkin, että asiassa ei ollut näyttöä siitä, että käräjätuomari olisi menetellyt tahallisesti, joten kunnianloukkausta koskeva tunnusmerkistö (RL 24:9)  ei täyttynyt. Oikeuskansleri toi kuitenkin esille, että valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin mukaan virkamiehen tulee käyttäytyä asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla. Lainkohta asettaa virkatehtävissä vaatimuksia myös kielenkäytölle, jonka tulee ilmentää virkamieheltä edellytettyä asiallista käyttäytymistä.

11. Ottaen huomioon käräjätuomarin menettelyn sekä asiaa koskeneet yleiset näkökohdat, oikeuskansleri katsoi käräjätuomarin menetelleen valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin vastaisesti. Ottaen erityisesti huomioon ne todistajien kertoman mukaiset olosuhteet millaisessa tilanteessa ja asiayhteydessä käräjätuomarin menettelyssä oli kyse, oikeuskansleri katsoi joka tapauksessa, että teko olisi tuottamuksellista virkavelvollisuuden rikkomista koskevan tunnusmerkistön tarkoittamalla tavalla vähäinen. Käräjätuomarin epäilty teko ei näin ollen täyttänyt kyseisen virkarikoksen tai muunkaan virkarikoksen tunnusmerkistöä. Käräjätuomari oli kuitenkin oikeuskanslerin mainitsemilla perusteilla menetellyt valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentin vastaisesti. Oikeuskansleri saattoi tämän käsityksensä käräjätuomarin tietoon.

Oikeuskanslerin anonymisoituun päätökseen pääsee käsiksi tästä.

12. Oikeuskanslerin päätöksen perusteluissa on esitetty yksityiskohtaisia pro et contra -näkökohtia. Kokonaisvaikutelmaksi jää, että A:n menettelyä on pyritty arvoimaan mahdollisimman lievän mittapuun mukaan. Kielenkäytön osalta virkasyytteen nostaminen olisi ollut perusteltua, sillä tuomarin vastaajaan kohdistamaa julkista "mollaamista", nimittelyä ("Olet sä tyhmä") ja suoranaista huutamista tuskin voidaan pitää vähäisenä. Vapaudenriisto, jonka kohteeksi on joutunut A:n tyhmäksi haukkuma vastaaja, on ollut pitkäkestoinen ja ao. henkilön perusoikeuksia vakavalla tavalla rajoittannut asia. Rikoslaki ei kuitenkaan tunne törkeästä huolimattomuudesta tapahtunutta virkavelvollisuuden rikkomista, vaan ainoastaan kaksi vaihtoehtoa, eli a) virkavelvollisuuden (tahallisen) rikkomisen ja b) tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen.

13. Tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta laki säätää rangaistukseksi varoituksen tai sakkoa ja tuottamuksellisesta vapaudenriistosta puolestaan sakkoa tai vankeutta enintään kuusi kuukautta. Oikeuskansleri ei ole päätöksessään lausunut käsitystään A:lle vaadittavan rangaistuksen lajista tai määrästä. Tämä jää sen paikallissyyttäjän tehtäväksi, jolle valtakunnansyyttäjä antaa määräyksen toimia virkasyytejutussa syyttäjänä. 

445. Vaasan hovioikeuden tuomio 15.4.2011 Kauhajoen koulusurmajutussa, osa II; asianomistajien syyteoikeus

1. Syyttäjän - laissa ei käytetä enää nimikettä "virallinen syyttäjä" - Kauhajoen komisarioon (H) käräjäoikeudessa kohdistama syyte, joka on toistettu ("uudistettu") hovioikeudessa, tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta 22.9.2008 perustui siihen, että H oli laiminlyönyt ampuma-aselain 92 §:n 1 momentissa mukaisen velvollisuutensa ottaa Matti Saaren hallussa ollut pienoispistooli poliisin haltuun. Syytteen mukaan H:n olisi pitänyt ottaa ase väliaikaisesti poliisin haltuun, koska oli ollut perusteltu syy epäillä, että asetta käytettiin väärin.

2. Jutun asianomistajat eli Matti Saaren 23.9.2008 ampumalla surmaaman kymmenen henkilön 21 perheenjäsentä vaativat käräjäoikeudessa ja edelleen hovioikeudessa, että H tuomitaan rangaistukseen tahallisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tai toissijaisesti tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta sekä kymmenestä törkeästä kuolemantuottamuksesta tai toissijaisesti kymmenestä kuolemantuottamuksesta.

3. Hovioikeus otti jo ennen pääkäsittelyn alkamista omasta aloitteestaan esille kysymyksen siitä, onko mainituilla surmansa saaneiden henkilöiden lähiomaisilla jutussa asianomistajan puhevalta eli oikeus vaatia rangaistusta virkavelvollisuuden tahallisen tai tuottamuksellisen rikkomisen osalta. Päätöksellään 19.1.2011, jonka perustelut on toistettu 15.4.2011 annetussa tuomiossa, hovioikeus epäsi asianomistajalta puhevallan sanotulta osin.

4. Asianomistajan käsitettä ei ole laissa määritelty. Oikeuskäytännössä on noudatettu vakiintuneesti ns. Granfeltin nimellä kulkevaa eli prosessioikeuden professori O.Hj. Granfeltin 1920-luvulla lanseeraamaa asianomistajakäsitettä. Sen mukaan asianomistaja-asema edellyttää, että rangaistavaksi väitetty menettely on loukannut tai vaarantanut välittömästi sellaisen henkilön oikeutta tai etua, jonka suojelemiseksi rangaistussäännös on säädetty, tai että henkilölle on välittömästi rikoksen johdosta aiheutunut vahingonkorvaus- tai muu yksityisoikeudellinen vaade.

5. Hovioikeus on päätöksensä perusteluissa nojautunut sanottuun määritelmään sekä sen perustella aiemmin annettuihin korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiin. Perustelujen mukaan virkarikosta koskevilla säännöksillä, joiden rikkomisesta syytteessä on siis sanotuilta osin kysymys, suojellaan ensisijaisesti yleistä etua, eikä tunnusmerkistön täyttyminen edellytä virkamiehen toiminnasta aiheutunutta seurausta, vaan rangaistavaa on virkavelvollisuuden vastainen menettely sinänsä. Asianomistajat olivat katsoneet H:n rikkoneen virkavelvollisuuksiaan menettelemällä ampuma-ase-, hallinto-, poliisi- ja esitutkintalain säännösten vastaisesti. Hovioikeuden mukaan myös näiden lakien säännöksillä suojellaan kuitenkin ensisijaisesti yleistä etua. Lisäksi perusteluissa todetaan, että H:n väitetty menettely ei myöskään sellaisenaan sisällä Matti Saaren surmaamiin asianomistajien perheenjäseniin kohdistunutta oikeudenloukkausta eikä siitä ole voinut välittömästi aiheutua heille vahinkoa.

6. Näillä perusteilla hovioikeus jätti asianomistajien virkavelvollisuuden rikkomista koskevat rangaistusvaatimukset syyteoikeuden puuttumisen vuoksi tutkimatta. Oikeudenkäynnissä ei siis voitu tutkia sitä, oliko H syyllistynyt tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, sillä kuten edellä kappaleessa 1 totesin, syyttäjä rajoittui VKSV:n syytemääräyksen mukaisesti vaatimaan H:lle rangaistusta ainoastaan tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

7. Hovioikeuden kyseinen ratkaisu näyttäisi olevan voimassa olevan oikeuden mukainen. Mutta mitä sanoo perustuslaki yksityisen kansalaisen syyteoikeudesta mainitunlaisessa tilanteessa?

8. Perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaan jokaisella, joka on kärsinyt oikeudenloukkauksen tai vahinkoa virkamiehen tai muun julkista tehtävää hoitavan henkilön lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi, on oikeus vaatia tämän tuomitsemista rangaistukseen sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Vaasan hovioikeus on havainnut mainitun säännöksen. Hovioikeus ei kuitenkaan ryhtynyt puntaroimaan säännöksen merkitystä enemmälti, vaan tukeutui perusteluissaan muitta mutkitta ennakkopäätöksen KKO 2004:75 perusteluihin. Niissä sanotaan, että perustuslain 118 §:n 3 momentin säännös ei merkitse, että oikeus siinä tarkoitetussa tilanteessakaan vaatia rangaistusta olisi muilla kuin rikoksen asianomistajalla.

9. Mutta onko KKO:n sanottu kanta oikea tai ainakaan sellaisenaan, siis ilman pohdintaa ja pureksintaa, "nieltävissä" ja hyväksyttävissä? KKO:n tai KHO:n ennakkopäätökset eli prejudikaatit eivät ole oikeudellisesti ehdottomasti tuomioistuimia sitovia, vaan prejudikaattien sisältämistä oikeusohjeista on lupa poiketa, jos siihen on hyviä perusteita.

10. Perustuslain 118 §:n 3 momentissa viitataan kyseisen syyteoikeuden osalta siihen mitä "lailla tarkemmin säädetään." Mutta niin kuin jo edellä totesin, Suomen lakiin ei sisälly säännöstä asianomistajakäsitteestä eli siis siitä, kenellä on yleensä oikeus vaatia rikoksen johdosta rangaistusta. Erityissäännöksiäkään ei ole, ei ainakaan virkarikosten osalta.

Virkarikoslainsäädännön koskevissa esitöissä eli tässä tapauksessa hallituksen esityksessä 58/1988 vp s. 5, johon hovioikeus on perusteluissaan viitannut, tosin mainitaan, että virkarikoksilla ei yleensä ole asianomistajaa lainkaan. Asianomistaja-asema saattaa esitöiden mukaan perustua virkamiehen menettelyyn ja säännöksiin, joita virkamies on menettelyllään rikkonut.

11. Hallituksen esitykset ovat kuitenkin "vain hallituksen esityksiä," eli niillä ei ole kirjoitettuun lakiin rinnastettavaa ehdottomasti velvoittavan oikeuslähteen statusta. Esitöillä ei ole vahvasti velvoittavan, vaan ainoastaan sallitun tai korkeintaan "heikosti velvoittavan" oikeuslähteen asema. Tuomioistuin ei ole sidottu siihen käsitykseen, joka jonkin säännöksen tulkinnasta on hallituksen esityksessä tai eduskunnan valiokunnan mietinnössä omaksuttu. Riippumaton tuomioistuin ei ole velvollinen noudattamaan toimeenpanovallan edustajan lausumaa lain sisältöä tai tulkintaa koskevaa käsitystä, tuomioistuinta sitoo ainoastaan laki. Tämän vuoksi olisi voinut edellyttää, että hovioikeus olisi käyttänyt asianomistajakysymystä arvioidessaan myös omaa harkinta- ja päättelykykyään eikä tyytynyt ainoastaan toteamaan, mitä lain esitöissä tai KKO:n ratkaisun perusteluissa on asiasta lausuttu.

12. Korkein oikeus totesi siis ratkaisun KKO 2004:75 perusteluissa, että PL 118.3 §:n säännös ei merkitse, että oikeus siinä tarkoitetussa tilanteessakaan vaatia rangaistusta olisi muilla kuin rikoksen asianomistajalla. Perustuslain kyseisessä säännöksessä kuitenkin edellytetään, että siitä, kenellä on asianomistajan puhevalta, säädetään tarkemmin lailla. Kun laissa ei asiasta ei ole tarkemmin säädetty, olisi minusta perusteltua lähteä siitä, etteivät ne tulkinta- tai perustelulausumat, joita lakien esitöissä tai tuomioistuinten päätöksissä on lausuttu, ratkaise virkarikosten asianomistajakysymystä, vaan perustuslain 118 §;n 3 momentti on ainoa laki, jossa asiasta säädetään.

13. Sama asia voidaan ilmaista niin, että harkittaessa, kenellä on asianomistajan puhevalta virkarikosten osalta, on syytä noudattaa perustuslain 118 §:n 3 momenttiin perustuvaa perusoikeusmyönteistä tulkintaa. Asianomistajan puhevalta tulisi siis myöntää henkilölle, joka väittää, että hän on kärsinyt virkamiehen lainvastaisen toimenpiteen tai laiminlyönnin vuoksi oikeudenloukkauksen tai vahinkoa. Vahingonkorvausvaatimuksen osalta ei ole perustetta edellyttää, että vahinko olisi aiheutunut välittömästi virkamiehen väitetyn rikoksen johdosta.

14. Tulkinta, johon olen edellä päätynyt, on myös asiaperusteilla johdonmukainen ja järkevä. Jos kuolemantuottamusrikosta koskevan syytteen nostanut henkilö väittää, että hänen perheenjäsenensä kuolema on aiheutunut virkamiehen laiminlyönnin vuoksi, olisi toki johdonmukaista ja järkevää, että syyteoikeus ulottuisi myös kyseisen virkamiehen virkavelvollisuuden vastaiseen laiminlyöntiin, jonka seurauksena kuoleman väitetään juuri aiheutuneen. Virkamiehen menettelyä olisi siten myös rikosoikeudellisen vastuun kannalta johdonmukaista tarkastella kokonaisuutena.

15. Asianomistajan on vaikeaa, kenties jopa mahdotonta, näyttää kerrotunlaisessa tilanteessa syytettään kuolemantuottamuksesta toteen, jos häneltä evätään muodollisilla ja teoreettisilla perusteilla syyteoikeus sen virkavelvollisuuden rikkomisen eli virkamiehen huolimattomuuden tai tahallisuuden osalta, jolla kuolema juuri väitetään aiheutetun. Perustuslain 118 §:n 3 momentin säännös olisi varassa menettää lähes tulkoon kokonaan merkityksensä, jos katsotaan, että virkarikoksilla ei ole lähtökohtaisesti asianomistajaa lainkaan tai että asianomistajan puhevalta syntyisi vain silloin, kun virkamiehen virkavelvollisuuden vastainen menettely tai laiminlyönti on kohdistunut välittömästi ja suoraan syytteen nostamista suunnittelevaan henkilöön.

16. Syyteoikeuden pilkkomiseen sanotussa tilanteessa ei siis näyttäisi olevan reaalisia syitä. Syyteoikeuden pilkkominen ja sen perusteleminen "oikeushyvän haltija" -käsitteen tai rikoksen "suojeluobjektien" edellyttämällä tavalla on teoriaa, joka voidaan asiaperusteilla kyseenalaistaa. Tuomioistuimien pitäisi pitäisi pyrkiä kehittämään oikeutta ja edistämään ratkaisuillaan ihmisten pääsyä oikeuksiinsa, ei jarruttamaan oikeuden kehittymistä tai kansalaisten oikeuteen pääsyä ikivanhoihin käsitemääritelmiin tukeutuen. Järjen käyttö ei ole tuomioistuimissakaan kiellettyä.

17. En päässyt vielä tässäkään blogissa itse pääasiaan, mutta ehkäpä jo seuraavassa.

397. Oikeuskanslerin päätös KKO:n "kuprutuomion" johdosta

Eiliseen kirjoitukseen viitaten esitän tässä oikeuskanslerin kysymyksessä olevan päätöksen laillisuusvalvonta-asiassa. Olen lihavoinut päätöksestä joitakin kohtia, joissa on kyse lähinnä oikeuskanslerin arvioinneista.

"Päätös 1.2.2011 Dnro OKV/12/50/2010

ASIA

Korkeimman oikeuden menettely rikosasiassa

ASIAN VIREILLETULO

Olen ottanut jäljempänä selostetun korkeimman oikeuden menettelyn sen ensimmäisenä oikeusasteena 24.6.2010 ratkaisemassa virkarikosasiassa dnro R2010/154 tutkittavakseni omana aloitteena.

HANKITTU SELVITYS

Asian ratkaissut korkeimman oikeuden jaosto (oikeusneuvokset Kari Raulos, Pertti Välimäki, Soile Poutiainen, Marjut Jokela ja Jukka Sippo) ja esittelijänä asiassa toiminut vanhempi oikeussihteeri Sari Ruokojärvi ovat antaneet asiasta selvityksensä. Lisäksi korkeimman oikeu-den rikosasiaryhmän hoitajana toimiva esittelijäneuvos Kari Vesanen on antanut selvityksen korkeimmassa oikeudessa ensimmäisenä oikeusasteena käsiteltävissä asioissa noudatettavista menettelytavoista.

Korkeimman oikeuden presidentti Pauliine Koskelo on antanut asiasta lausuntonsa.

RATKAISU

1. Korkeimman oikeuden tuomio

Korkein oikeus on 24.6.2010 asiassa dnro R2010/154 antamallaan tuomiolla nro 1359 hylännyt kantajan korkeimpaan oikeuteen 15.2.2010 toimittamassa haastehakemuksessa käräjätuoma-riin, hovioikeudenlaamanniin, hovioikeudenneuvokseen, määräaikaiseen hovioikeudenneuvok-seen ja viskaaliin kohdistamat rangaistus- ja korvausvaatimukset. Kantajan mukaan käräjätuo-mari oli 29.4.2005 perustanut päätöksensä turvaamistoimesta pakkokeinolaissa tarkoitettujen erityisten edellytysten olemassaolon osalta ainoastaan kantajan kiistämiseen. Menettely rikkoi kantajan mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 2 kohdassa turvattua syyttö-myysolettamaa. Hovioikeuden jäsenet ja asian esitellyt viskaali olivat päätöksellään 22.6.2005 jättäneet käräjäoikeuden päätöksen pysyväksi. Kantaja oli vaatinut kerrotuille virkamiehille mainitusta menettelystä rangaistusta ensisijaisesti rikoslain 40 luvun 8 §:n nojalla törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä ja toissijaisesti mainitun luvun 9 §:n nojalla virkavelvolli-suuden rikkomisesta tai luvun 10 §:n nojalla tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomi-sesta.

Korkein oikeus on todennut tuomiossaan alaotsikon ”Syyteoikeuden vanhentuminen” alla, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rik-komisesta vanhenee rikoslain 8 luvun säännösten mukaan kahdessa vuodessa. Koska käräjäoikeuden päätös oli annettu 29.4.2005 ja Helsingin hovioikeuden päätös 22.6.2005 ja haastehakemus toimitettu korkeimpaan oikeuteen 15.2.2010, oli syyteoikeus virkavelvollisuuden rik-komisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen osalta korkeimman oikeuden mukaan vanhentunut.

Korkein oikeus on edelleen otsikon ”Kannanotto rangaistus- ja korvausvaatimuksiin” alla to-dennut, että käräjäoikeuden päätöksen mukaan turvaamistoimen erityisinä edellytyksinä olivat olleet kantajan pyrkimys välttää korvauksen maksaminen kätkemällä ja hävittämällä omaisuut-taan ja että käräjäoikeuden mukaan pakkokeinon käyttöä oli voitu pitää myös rikoksen törkeys ja sen selvittämisen tärkeys huomioon ottaen puolustettavana. Sen perusteella, mitä kantaja oli esittänyt ja mitä käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätöksistä ilmeni, oli korkeimman oikeuden mukaan selvää, ettei käräjätuomari eivätkä hovioikeuden jäsenet ja esittelijä olleet syyllistyneet niihin rikoksiin, joista kantaja oli vaatinut heille rangaistusta. Kantajan vaatimukset olivat siten oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun 5 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla selvästi perusteettomia, minkä vuoksi korkein oikeus hylkäsi kanteen tuomiolla haastetta antamatta.

2. Oikeuskanslerin toimivallasta

Perustuslain 3 §:n 3 momentin mukaan tuomiovaltaa käyttävät riippumattomat tuomioistuimet, ylimpinä tuomioistuimina korkein oikeus ja korkein hallinto-oikeus.

Perustuslain 108 §:n 1 momentin mukaan oikeuskanslerin tulee muun ohella valvoa, että tuo-mioistuimet, virkamiehet ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.

Oikeuskansleri ei voi puuttua tuomioistuinten toimi- ja harkintavaltansa rajoissa tapahtuvaan päätöksentekoon. Tuomioistuinten lainkäyttöön kohdistuvassa valvonnassa oikeuskansleri puuttuu yleensä selviin menettelyä koskeviin virheisiin sekä perus- ja ihmisoikeuksia loukkaa-vaan menettelyyn. Oikeuskansleri voi puuttua myös tuomiossa olevaan selvään virheeseen.

3. Korkeimman oikeuden menettelyn oikeudellinen arviointi

3.1 Syyteoikeuden vanhentuneisuutta koskeva ratkaisu

Korkeimman oikeuden tuomiossa esitetty kanta, jonka mukaan virkavelvollisuuden rikkomisen ja tuottamuksellisen virkavelvollisuuden rikkomisen syyteoikeus vanhentuisi kahdessa vuodes-sa, on asian ratkaisseen jaoston selvityksessään myöntämällä tavalla virheellinen. Rikoslain 8 luvun 1 §:n 4 momentin mukaan virkarikosten vanhenemisaika on vähintään viisi vuotta.

Korkeimman oikeuden presidentti on todennut lausunnossaan, että virheellinen merkintä van-hentumisajasta sisältyi esittelijän muistioon ja että esittelijän päätösehdotuksen perustelut ovat asiasisällöltään vastanneet lopullisen tuomion perusteluja. Presidentti on todennut esittelijän virheen jääneen asian ratkaisseelta jaostolta havaitsematta.

Jaoston oman selvityksen mukaan kyse on huomaamattomuudesta johtuneesta perusteluvir-heestä. Edellä mainituista korkeimman oikeuden presidentin lausunnossaan mainitsemista sei-koista käy ilmi, että kyse on virheestä korkeimman oikeuden syyteoikeuden vanhentuneisuutta koskevan ratkaisun tosiasiallisessa, ei vain sen julkituodussa, perusteessa.

3.2 Syyteoikeuden vanhentuminen asian ollessa korkeimman oikeuden käsiteltävänä

Rikoslain 8 luvun 3 §:n 1 momentin mukaan syyte katsotaan vanhentumisajan kulumisen kat-kaisevalla tavalla nostetuksi, kun syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi tai häntä vastaan on hänen henkilökohtaisesti oikeudenkäynnissä läsnä ollessaan tehty rangaistusvaati-mus. Tämä on saadun selvityksen mukaan kerrottu myös korkeimman oikeuden esittelijän op-paassa. Kun haastehakemuksen saapumisella tuomioistuimeen ei ole syyteoikeuden vanhentu-misajan kulumisen katkaisevaa vaikutusta, on korkein oikeus otaksuttavasti syyteoikeuden vanhentumista koskevaan arviointiinsa sisällyttämällä maininnalla haastehakemuksen toimit-tamisajankohdasta viitannut siihen, että virkavelvollisuuden rikkomisen tahallisen ja tuotta-muksellisen tekomuodon syyteoikeus olisi ollut vanhentunut jo asian tullessa korkeimmassa oikeudessa vireille eli korkeimman oikeuden vastaanottaessa kantajan haastehakemuksen.

Esittelijä oli saanut asian valmisteltavakseen 16.2.2010. Asia oli ratkaistu korkeimman oikeu-den istunnossa 15.6.2010. Korkeimman oikeuden presidentin ilmoittaman mukaan jaosto saa yleensä tiedon asiasta vasta, kun jutun esittelyasiakirjat jaetaan heille eli viikkoa tai kahta en-nen istuntoa. Tuomio asiassa annettiin 24.6.2010.

Korkeimman oikeuden presidentin lausunnossaan toteamin tavoin syyteoikeus oli vanhentunut osaksi (käräjätuomarin menettelyn osalta) 29.4.2010 asian ollessa esittelijän valmisteltavana ja osaksi (hovioikeuden jäsenten ja esittelijän menettelyn osalta) 22.6.2010 asian ollessa jo jaos-ton käsiteltävänä. Vaikka korkeimman oikeuden tuomiossa lausuttu oikeudellinen päättely oli edellä kohdassa 3.1 kerrotulla tavalla virheellinen, piti sen syyteoikeuden vanhentuneisuudesta tekemä johtopäätös siten tuomion antamispäivänä paikkansa.

Jaosto on ilmoittanut selvityksessään, että se oli katsonut asianomistajan kanteen olleen selväs-ti perusteeton. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun 5 §:n 2 momentin mukaan tuomioistuimen on haastetta antamatta heti hylättävä kanne tuomiolla, jos asianomistajan vaa-timus on selvästi perusteeton. Näin ollen jaostolla ei selvityksensä mukaan ollut lain mukaan velvollisuutta ryhtyä toimenpiteisiin hovioikeuden jäsenten ja esittelijän haastamiseksi siitäkään huolimatta, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisesta ja tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta tulisi vanhentumaan muutaman päivän kuluttua. Tuomiossa olevasta edellä mainitusta virheestä tosin on pääteltävissä, ettei jaosto tosiasiallisesti ollut vanhentumisvaaraa havainnut.

Asian esittelijä on todennut omassa selvityksessään, että hän oli tarkastaessaan kantajan haas-tehakemuksen pitänyt kantajan vaatimuksia selvästi perusteettomina ja katsonut, ettei ollut aihetta ryhtyä valmistelemaan haastehakemuksen tiedoksiantamista.

Korkeimman oikeuden presidentti on todennut lausunnossaan, että korkeimpaan oikeuteen toimitetuissa asiakirjoissa ei ollut kiinnitetty huomiota uhkaamassa olleeseen vanhentumiseen, koska virallinen syyttäjä ei ollut ollut asiassa asianosaisena. Ottaen huomioon esitettyjen rangaistusvaatimusten perusteet asiassa ei presidentin lausunnon mukaan olisi missään tapauksessa tullut edetä haasteiden antamiseen.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 7 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan tuomioistui-men on asianomistajan yksin ajamassa rikosasiassa viipymättä annettava haaste, jollei kannetta ole luvun 5 §:n mukaisesti jätetty tutkimatta tai hylätty. Säännöksen voidaan katsoa antavan tuomioistuimelle velvoitteen pyrkiä omalta osaltaan huolehtimaan siitä, ettei rikoksen syyteoi-keus pääse käsittelyn aikana vanhenemaan. Se, ettei asianomistajan rangaistusvaatimusta voitaisi haasteen antamisessa tapahtuneen aiheettoman viipymisen vuoksi käsitellä, olisi omiaan heikentämään luottamusta lainkäytön toimivuuteen. Kysymys on viime kädessä perustuslain 21 §:ssä turvatun oikeuden saada asiansa tuomioistuimessa asianmukaisesti käsitellyksi toteu-tumisesta. Erityistä periaatteellista merkitystä asialla voidaan nähdä olevan nyt kysymyksessä olevan kaltaisissa tilanteissa, joissa asianomistaja käyttää perustuslain 118 §:n 3 momentin mukaista syyteoikeuttaan.

Korkeimman oikeuden esittelijän oppaassa on todettu asianomistajan haastehakemuksen tie-doksiantamisesta seuraavaa: ”Asianomistajan haastehakemus tulee antaa tiedoksi vastaajille ennen asian käsittelyä viisijäsenisessä jaostossa, jos syyteoikeus uhkaa vanhentua ennen esitte-lyä tai hyvin pian esittelyajankohdan jälkeen. Haastehakemus on syytä antaa tiedoksi myös muulloin, jos haastehakemus ei ole ensitarkastuksen jälkeen havaittavissa selvästi perusteetto-maksi. Jos sen sijaan haastehakemus on selvästi perusteeton eikä syyteoikeuden vanhentumi-nen uhkaa, asiassa tulee harkittavaksi mahdollisuus viedä asia esittelyyn ilman, että haastehakemusta on annettu tiedoksi vastaajille. Tällöin esittelijän on tullut lähtökohtaisesti valmiste-lussa päätyä siihen, että kanne on hylättävissä haastetta antamatta selvästi perusteettomana.”

Koska kysymyksessä olevassa asiassa syyteoikeus oli vaarassa vanhentua ennen korkeimman oikeuden ratkaisun antamista, olisi asian esittelijän tullut mainitun ohjeistuksen mukaisesti ryhtyä toimenpiteisiin haasteiden antamiseksi. Asianmukaisin toimintatapa olisi tietysti ollut esi-tellä asia jaoston ratkaistavaksi niin joutuisasti, ettei vanheneminen olisi asiaa ratkaistaessa uhannut.

Korkeimman oikeuden presidentin mukaan se, ettei esittelijä ole asiassa havainnut syyteoikeu-den vanhentumismahdollisuutta, on aivan ilmeisesti johtunut hänen lievempien virkarikosten vanhentumisajan pituutta koskeneesta erehdyksestään. Presidentin mukaan jaostokaan ei ole selvästi perusteetonta vaatimusta käsitellessään erityisesti kiinnittänyt huomiota vanhentumi-seen, kun asiassa ei ole ollut nähtävissä perustetta vastapuolen haastamiseen.

3.3 Kannan ottaminen syyllisyyskysymykseen syyteoikeuden puuttumisesta huolimatta

Korkein oikeus on todettuaan tuomiossaan, että syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisista ja tuottamuksellisista virkavelvollisuuden rikkomisista oli vanhentunut, hylännyt kanteen myös niiden osalta toteamalla olevan selvää, etteivät vastaajat olleet syyllistyneet niihin rikoksiin, joista kantaja oli vaatinut heille rangaistusta. Korkein oikeus on näin tuomiossaan ottanut kan-taa syyllisyyskysymykseen myös syyteoikeudeltaan vanhentuneiden rikosten osalta. Kyse ei ole ollut tilanteesta, jossa syyteoikeuden vanhentumista koskevaan kysymykseen olisi liittynyt tulkinnanvaraisuutta tai muuta epäselvyyttä kuten epätietoisuus tekoajankohdasta.

Jaosto on todennut selvityksessään, että asianomistajan rangaistusvaatimuksen kohteena oli ollut yksi ja sama menettely, jota hän oli arvioinut rikoslain kolmen eri pykälän nojalla. Kor-keimman oikeuden tuomiossa on katsottu, ettei vastaajien viaksi väitetty menettely ole ollut rikollista. Oikeuskäytännössä, myös korkeimmassa oikeudessa, on jaoston ilmoittaman mukaan vanhentunut syytevaatimus hylätty toisinaan myös sillä perusteella, että se on selvästi perusteeton.

Minulla ei ole oikeudellisia perusteita todeta korkeimman oikeuden menetelleen asiassa kysei-seltä osin tavalla, joka antaisi aihetta toimenpiteisiini laillisuusvalvojana.

4. Johtopäätökset ja toimenpiteet

Saadun selvityksen perusteella on asian esittelijällä ollut virheellinen käsitys enimmäisrangais-tukseltaan lievimpien virkarikosten syyteoikeuden vanhentumisajasta. Siitä on ollut seuraukse-na, että korkeimman oikeuden tuomioonsa sisällyttämä kannanotto syyteoikeuden vanhentumisesta on ollut oikeudelliselta perusteeltaan virheellinen ja että asian syyteoikeus on osin van-hentunut asian käsittelyn aikana. Asian luonne lienee vaikuttanut siihen, ettei asian ratkaissut viisijäseninen jaosto ole esittelijän, sinänsä varsin ilmeistä, oikeudellista virhettä havainnut.

Korkeimman oikeuden presidentti on todennut, että tuomion perusteluissa oleva valitettava virheellisyys on jäänyt vaille tosiasiallista vaikutusta eikä se ole aiheuttanut edes muodollista oikeudenmenetystä. Yhtä vähän on presidentin mukaan ollut merkitystä syyteoikeuden vanhen-tumisella. Hän on todennut tapauksen olevan yksi osoitus niistä ongelmista, joita nykyisen lainsäädännön tarjoama täysin avoin mahdollisuus yksityishenkilöiden ilman syyttäjän myötä-vaikutusta ajamiin, vastaajan asemasta riippuen jopa ensimmäisenä oikeusasteena käsiteltäviin virkasyyteasioihin synnyttää tilanteessa, jossa korkeimman oikeuden työpanos täytyy yhä määrätietoisemmin suunnata vuosi vuodelta vaativammasta päätehtävästä eli ennakkoratkaisujen antamisesta huolehtimiseen. Presidentin mukaan kyseisenlaisiin asiasisällöltään selvästi perus-teettomiin asioihin ei voida uhrata samanlaista työpanosta kuin mainittuun päätehtävään. Presidentti on kuitenkin todennut toisaalta olevan selvää, että niin kauan kuin korkeimmalla oikeudella on tällaisiakin asioita käsiteltävänään, ne on pyrittävä ratkaisemaan huolellisesti ja virheettömästi.

Minulla ei käytettävissäni olevan selvityksen perusteella ole perusteita arvioida tapahtunutta ja asian käsittelyssä tapahtuneiden virheiden tosiasiallisia vaikutuksia toisin kuin korkeimman oikeuden presidentti. Korkeimman oikeuden presidentin minulle ilmoittaman mukaan kor-keimmassa oikeudessa tullaan tapahtuneen johdosta kiinnittämään lisähuomiota työnkulkujen varmistamiseen siten, ettei kyseisenkaltaisia virheitä pääsisi tapahtumaan. Asia ei tämän vuoksi anna aihetta muihin toimenpiteisiini kuin että pyydän korkeimman oikeuden presidenttiä saat-tamaan tämän päätöksen asian esitelleen vanhemman oikeussihteerin Sari Ruokojärven ja asian ratkaisseen korkeimman oikeuden jaoston tietoon.

Oikeuskansleri Jaakko Jonkka

Esittelijäneuvos Markus Löfman"

---

Jätän päätöksen ja asian lukijoiden valistuneeseen mietintään.

Itse sain käsityksen, jonka mukaan korkeimman oikeuden toiminnassa on ollut ihmeen tärkeää saada kanne pois päiväjärjestyksestä mahdollisimman kivuttomasti eli siis haastetta antamatta. Sen on ollut asiassa tavoite numero yksi. Mutta jos haaste olisi annettu, olisi korkein oikeus ilmeisesti välttynyt nyt kokemaltaan hienoiselta nöyryytykseltä, mitä oikeuskanslerin päätös joka tapauksessa merkitsee. Rikoksen syyteoikeus ei olisi päässyt vanhenemaan "käsiin."

Hylkäämishötäkässä tuli loppuvaiheessa ilmeisesti niin kiire, ettei kukaan ylimmän tuomioistuimen viidestä jäsenestä tullut kiinnittäneeksi huomiota rikoksen syyteoikeuden oikeaan vanhenemisaikaan, joka kuuluu kuitenkin rikosoikeuden perusasioihin, jotka tuomarin tulee aina tarkistaa.

389. KHO:n presidentti Pekka Hallberg sai oikeusasiamieheltä moitteet isoäitien käännytysasiassa. Pitäisikö Hallbergin erota virastaan?

Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) presidentti Pekka Hallberg (oik.) toimi perustuslain vastaisesti ja sopimattomasti niin sanotussa isoäitien käännytysasiassa. Näin totesi eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen (vas.) tänään julkaistussa päätöksessään.

Oikeusasiamiehen päätös (dnro 432/2/10) kokonaisuudessaan löytyy

täältä.

Seuraavassa oikeusasiamies Jääskeläisen päätöksen yhteenveto:

"Asiassa on kysymys kahdesta lainvoimaisesta käännytyspäätöksestä. Evelin Fadailin asiassa korkein hallinto-oikeus on antanut asiaratkaisun niin, että presidentti Pekka Hallberg on itse osallistunut päätöksen tekemiseen, mutta jäänyt äänestyksessä vähemmistöön (6-1-1). Irina Antonovan asia on käsitelty Helsingin hallinto-oikeudessa ja korkein hallinto-oikeus on evännyt valitusluvan päätöksellään, jonka tekemiseen Hallberg ei ole osallistunut. Presidentti Hallberg on lähettänyt käännytyspäätösten täytäntöönpanosta vastaaville poliisiviranomaisille ja poliisiylijohtaja Mikko Paaterolle kirjeen, jossa hän on muun ohella viitannut mahdolliseen lainmuutokseen ja tuomioistuimen kannalta esittänyt, ettei asioissa ole perusteita kiirehtiä päätöksen täytäntöönpanoa. Poliisi on viivästyttänyt käännytyspäätösten täytäntöönpanoa.

Tämän asian keskeiset kysymykset liittyvät tuomioistuimen riippumattomuuteen ja valtiollisten tehtävien jakoon, joista on säädetty perustuslain 3 §:ssä. Tuomioistuinten riippumattomuuden ydinsisältönä on se, että lainkäyttötoiminnassa tuomioistuimen ja sen kulloisenkin ratkaisukokoonpanon on oltava riippumattomia ja vapaita muiden tahojen vaikutuksesta. Tuomiovallan käytön on oltava riippumatonta muun muassa suhteessa toimeenpano- ja lainsäädäntövaltaan sekä suhteessa oikeudenkäynnin osapuoliin ja muihin intressitahoihin. Oikeusvaltiossa keskeinen osa riippumatonta tuomiovaltaa ja oikeusvarmuutta on siinä, että tuomioistuinten lopulliset päätökset pannaan täytäntöön. Olen käsitellyt tuomioistuimen riippumattomuutta lähemmin päätöksen jaksossa 5.1.3.

Presidentti Pekka Hallbergin menettely

Jaksossa 5.1 olen arvioinut presidentti Pekka Hallbergin menettelyä muun muassa hänen toimivaltansa, täytäntöönpanoon vaikuttamisen, tuomioistuimen sisäisen ja ulkoisen riippumattomuuden, tuomioistuimen ja poliisin yhteisen tiedottamisen, tuomarin sananvapauden sekä yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta. Olen pitänyt Hallbergin menettelyä arvostelulle alttiina kaikissa mainituissa suhteissa.

Pekka Hallbergin toimivaltaan korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä tai asian ratkaisukokoonpanoon kuuluneena tuomarina ei ole kuulunut tehdä päätöstä tai antaa käskyjä tai ohjeita lainvoimaisen päätöksen täytäntöönpanoon liittyvistä kysymyksistä. Hallberg on toiminut asiassa epävirallisesti, mutta ei kuitenkaan yksityishenkilönä. Päinvastoin, hän on kirjeessään viitannut asemaansa korkeimman hallinto-oikeuden presidenttinä ja Fadailin asian ratkaisukokoonpanon jäsenenä.

Käsitykseni mukaan Pekka Hallbergin yhteydenottojen tarkoituksena on ollut vaikuttaa poliisiin sen täytäntöönpantavana olleissa kahdessa käännytysasiassa. Muutoin en näe yhteydenotoille mitään syytä.

Kollegiaalisen tuomioistuimen ratkaisukokoonpanoon kuuluvan yksittäisen tuomarin ulkoprosessuaaliset kannanotot ratkaisuun liittyvistä seikoista ovat jo lähtökohtaisesti ongelmallisia tuomioistuimen sisäisen riippumattomuuden kannalta. Tuomioistuimen sisäisen riippumattomuuden kannalta korkeimman hallinto-oikeuden presidentillä on lainkäyttöasian ratkaisunteossa sama asema kuin muillakin ratkaisuntekoon osallistuvilla tuomareilla.

Presidentti Hallberg on tässä tapauksessa puuttunut konkreettisesti tuomioistuimen sisäiseen riippumattomuuteen, kun hän on esittänyt tuomioistuimen kannalta näkemyksiä päätöksen täytäntöönpanosta. Riippumattomuusperiaatteen kannalta menettelyn ongelmallisuutta on korostanut se, että Hallberg on toisen asian osalta ollut tuomioistuimen päätöksenteossa vähemmistöön jäänyt tuomari ja että puuttuminen on tapahtunut ylimmän hallintotuomioistuimen presidentin taholta.

Useamman jäsenen kokoonpanoon kuuluva tuomari voi pyrkiä asian käsittelyssä ja päätösneuvottelussa esittämillään argumenteilla perustelemaan muille tuomareille näkemyksensä siitä, miten asia tulisi ratkaista. Jos hän ei tässä onnistu, voi tuomari jättää tuomioistuimen päätökseen eriävän mielipiteen. Tällöin tuomarille ei muodostu moraalista eikä oikeudellista vastuuta enemmistön päätöksestä. Esimerkiksi ne presidentti Hallbergin selityksessään esittämät näkökohdat, jotka liittyvät tuomarinohjeissa kohtuudesta ja yhteisen kansan intresseistä huolehtimisesta lausuttuun, tuomari voi esittää päätösharkinnassa ja tarvittaessa erillisessä äänestyslausumassa. Sitä vastoin tuomari ei voi ulkoprosessuaalisin toimin pyrkiä vaikuttamaan tuomioistuimen ratkaisun oikeusvaikutuksiin, kuten täytäntöönpanoon.

Periaatteellisella tasolla menettelyn ongelmallisuutta ei ole vähentänyt se, vaikka Pekka Hallbergin äänestyslausuman lopputuloksen olisi aikanaan mahdollisesti tulkittava saaneen ylimmän poliittisen johdon tuen. Asetelman, jossa tuomarin menettelyn taustalla on tuomioistuinlaitoksen ulkopuolisia tekijöitä ja vaikuttimia, voidaan päinvastoin nähdä laajentavan menettelyn ongelmallisuutta niin, että sillä on saattanut olla heikentävää vaikutusta myös tuomiovallan käytön niin sanotusta ulkoisesta riippumattomuudesta vallitsevaan kuvaan tai yleisemmin tuomioistuimia kohtaan tunnettavaan luottamukseen.

Korkein hallinto-oikeus ja Poliisihallitus ovat antaneet asiassa yhteisen tiedotteen siitä, että poliisi ei käännytä toistaiseksi ulkomaalaisia isoäitejä. Tiedotteen sisältö on esitetty jakson 5.1.3 lopussa. Olen todennut, että riippumatonta tuomiovaltaa käyttävän tuomioistuimen ja täytäntöönpanosta huolehtivan poliisin yhteisesiintymistä voidaan ylipäätään pitää oudoksuttavana valtiollisten tehtävien perusjaon kannalta. Tiedottamisen voidaan sanoa antaneen asiassa väärän kuvan, koska korkeimmalla hallinto-oikeudella ei ole tuomioistuimena ollut tekemistä päätösten täytäntöönpanon aikatauluun liittyvien kysymysten kanssa. Kysymys on ollut vain presidentti Hallbergin omasta epävirallisesta toiminnasta. Tiedottamiseen liittyvät tekijät ovat nähdäkseni pahentaneet Pekka Hallbergin menettelyn haitallisuutta tuomioistuimen riippumattomuusperiaatteen kannalta. Tiedote on ollut omiaan hämärtämään yleisön kuvaa tuomioistuimen riippumattomuuden merkityksestä ja valtiollisten tehtävien jaosta.

Asiassa ei ole ollut kyse normaaliin sananvapauden käyttöön kuuluvasta oikeudesta arvostella tuomioistuimen ratkaisua tai oikeuspoliittiseen keskusteluun osallistumisesta. Tuomioistuimen ratkaisuun kohdistuvan kannanoton esittäjän roolilla ja sen mukaisilla vaikutusmahdollisuuksilla on merkitystä sille, missä määrin lausuman voidaan katsoa merkitsevän puuttumista tuomioistuimen riippumattomuuteen. Pidän selvänä, että Hallbergin yhteydenottoja poliisiin ei ole voitu oikeuttaa sananvapauden käyttöön liittyvillä perusteilla.

Lisäksi puuttuminen kahden yksittäisen asian täytäntöönpanoon korkeimman hallinto-oikeuden presidentin ominaisuudessa on ollut ongelmallista ihmisten yhdenvertaisen kohtelun ja oikeusvarmuuden toteutumiselle. Kyse on ollut asiaryhmästä, jossa on tai voi olla useita vastaavia täytäntöönpanon kohteena olevia tapauksia, joihin mahdollinen lainmuutos voisi vaikuttaa. Tosiasiallisten vaikutusten ohella merkitystä on myös menettelystä yhdenvertaisuuden kannalta välittyvällä kuvalla.

Käsitykseni mukaan Pekka Hallbergin menettely on ollut perustuslain 3 §:n mukaisten valtiollisten tehtävien jakoa ja tuomioistuinten riippumattomuutta koskevien periaatteiden vastaista. Menettely on ollut korkeimman hallinto-oikeuden presidentille ja tuomioistuimen ratkaisukokoonpanossa vähemmistöön jääneelle tuomarille sopimatonta.

Menettelyn moitittavuuden arvioinnissa olen toisaalta ottanut huomioon seuraavan.

Pekka Hallberg on ilmoittanut olleensa huolissaan siitä, että puheena olevien päätösten kiireellinen täytäntöönpano pääsiäisenä näytti johtavan aivan epäinhimillisiin tapahtumiin. Hän on kertonut pyrkineensä inhimillisistä syistä tuomaan julki yleisesti tiedossa olleen asetelman. Olen todennut, että korkeimman hallinto-oikeuden presidentin asemassa olevan henkilön ei tulisi antaa subjektiivisesti koetun velvollisuudentunteen ohjata sellaisiin toimiin, joilla voi olla negatiivinen vaikutus tuomioistuinten riippumattomuutta tai valtiovallan kolmijakoa koskevaa periaatetta kohtaan. Subjektiivisessa moitittavuusarvioinnissa inhimilliset vaikuttimet voidaan kuitenkin ottaa huomioon.

Pekka Hallberg on kirjeessään todennut, että mahdollinen lainuudistus ei tarkoita puuttumista korkeimman hallinto-oikeuden lainvoimaiseen päätökseen. Mikäli kuitenkin ulkomaalaislain oleskeluluvan ehtoja muutettaisiin, myös nyt esillä olevissa asioissa olisi mahdollista tehdä uudet hakemukset ja saada ne muutettujen edellytysten pohjalta ratkaistavaksi. Totean, että tämä Hallbergin kirjeessään esittämä asetelma pitää sinänsä paikkansa. Ottaen huomioon, että tuossa vaiheessa ylimmältä poliittiselta johdolta oli tullut ilmoitus viitatun kiireellisen lainmuutoksen selvittämistyön aloittamisesta, asetelman toteutuminen on periaatteessa ollut mahdollista.

Asian jälkikäteisarvioinnissa voidaan vielä todeta, että molemmissa käännytysasioissa on myöhemmin valitettu Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen (EIT), joka on antanut väliaikaismääräykset käännyttämispäätösten täytäntöönpanon keskeyttämisestä. Väliaikaismääräykset on peruutettu vasta Irina Antonovan maasta poistumisen ja Evelin Fadailin kuoleman jälkeen. Saamieni tietojen mukaan valitukset olisivat edelleen vireillä. Ainakin teoriassa on ajateltavissa sellainenkin tapahtumainkulku, että valitukset johtaisivat Euroopan ihmisoikeussopimuksessa turvatun oikeuden loukkaamisen toteavaan tuomioon. Jaksossa 5.2.2 olen todennut, että EIT:n ratkaisukäytännössä tällaiset tilanteet ovat erittäin harvinaisia. Pekka Hallbergkaan ei ole tähän mahdollisuuteen vedonnut, mutta hänen vaikuttimenaan on ollut mahdollisten epäinhimillisten tapahtumien estäminen.

Näiden näkökohtien valossa katson, että presidentti Pekka Hallbergin menettelyä voidaan pitää subjektiivisessa suhteessa jossain määrin ymmärrettävänä, mutta ei kuitenkaan oikeudellisesti arvioituna ja periaatteelliselta kannalta hyväksyttävänä.

Poliisin menettely

Poliisiviranomaisten menettelyn osalta olen todennut, että täytäntöönpanoviranomaisilla on useista syistä harkintavaltaa käännytyspäätösten täytäntöönpanoon liittyvissä erilaisissa tehtävissä ja niiden aikataulussa. Tällaisessa kokonaisharkinnassa on nähdäkseni mahdollista ottaa tietyissä rajoissa huomioon muiden tekijöiden ohella myös nyt puheena oleva mahdollisuus lainsäädännön erittäin nopeasta muuttamisesta. Kuitenkin tällaisen perusteen soveltaminen voi olla hyväksyttävää vain siinä määrin ja sillä edellytyksellä, että täytäntöönpanosta vastaavat viranomaiset huolehtivat tarkoin yhdenmukaisesta menettelystä muissa vastaavissa tapauksissa, joihin mahdollinen lainmuutos voisi vaikuttaa.

Lisäksi tämä peruste voi ajallisesti olla voimassa vain rajoitetun ajan. Muussa tapauksessa eli jos mahdollista lainmuutosta jäädään odottamaan pitkäksi aikaa, lähestytään tilannetta, jossa tuomioistuimen antaman lopullisen päätöksen täytäntöönpanon viivästys voi merkitä tuomioistuimen riippumattomuuden kunnioittamisen vastaista asiantilaa.

Jaksossa 5.2 lähemmin esittämilläni perusteilla olen katsonut, ettei minulla ole perusteita epäillä, että poliisiylijohtaja Mikko Paatero tai Helsingin tai Itä-Uudenmaan poliisiviranomaiset olisivat ylittäneet tässä asiassa heille kuuluvan harkintavallan.

Toimenpiteet

Saatan edellä kohdissa 5.1 ja 6 esittämäni arvostelun korkeimman hallinto-oikeuden presidentin Pekka Hallbergin tietoon. Tässä tarkoituksessa lähetän hänelle jäljennöksen tästä päätöksestäni.

Saatan kohdassa 5.2 esittämäni näkökohdat poliisiylijohtaja Mikko Paateron sekä Itä-Uudenmaan ja Helsingin poliisilaitosten tietoon.

Ilmoitan ratkaisustani myös kantelijoille sekä Maahanmuuttovirastolle.

Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen

Esittelijä Pasi Pölönen"

Jääskeläinen ei ilmoituksensa mukaan anna asiassa haastatteluja. Kysymyksiin vastaa oikeusasiamiehen toimistossa esittelijä, oikeustieteen tohtori Pasi Pölönen, puh. 09/4323345.

----

No niin, eihän oikeusasiamies ole voinut arvioinnissaan mihinkään muuhun lopputulokseen tulla.

Kysymyksessä on erittäin vakava asia, kun maan ylimmän tuomioistuimen päällikkötuomarin todetaan rikkonen tuomarin toimessaan perustuslakia!

Mutta ällistyttävää on se "sanktio", johon oikeusasiamies Jääskeläinen on pohdintojensa tuloksena tullut. Vain jonkinlaisen moitteen sisältävän käsityksen lausuminen! Ei vakavaa huomautusta tai varoitusta, minkä Hallbergin menettely olisi ilman muuta ansainnut. Ei edes tavallista huomautusta virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Sillä jos tuomioistuimen päällikkötuomari rikkoo perustuslakia, on kyseessä tietenkin aina vakava virkavelvollisuuden rikkominen.

Perustelujensa päätteeksi oikeusasiamies Jääskeläinen on jälleen kerran vetänyt käsiinsä silkkihansikkaat (ne tuntuvat olevan hänellä aina käden ulottuvilla) ja todennut, että vakava rikkomus ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin kuin "saattaa päätös tiedoksi Hallbergille."

Käsittämätöntä lepsuilua!

Mikä on Pekka Hallbergin reaktio moitteisiin? Jos hän olisi todella sellainen hieman rempseän oloinen tuomari, jollaisen kuvan hän yrittää itsestään julkisuudessa antaa, niin hän tuskin edes ajattelisi muuta vaihtoehtoa kuin jättää eroilmoituksensa virasta.

Mutta satanen vetoa siitä, että Hallberg ei eroa virastaan.

Ehkä hän on tavoitellut tempauksellaan vain suosiota mummujen, pappojen ja muiden hentomieleisten keskuudessa ja ilmoittaa kohta jonkinlaisena marttyyrina halustaan pyrkiä ensi vuoden tasavallan presidentin vaaleissa ehdokkaaksi. Hallberghan on jo nuorena kertonut kaveripiirissään, että hän tähtää, ei vain KHO:n, vaan koko tasavallan presidentiksi.

239. Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot (T.k.a.n.)

Pres.: Minua kaikki asianomaiset totelkoot...

1. Ylimmät tuomioistuimet, korkein oikeus (KKO) riita- ja rikosasioissa ja korkein hallinto-oikeus (KHO) hallintolainkäyttöasioissa, liittävät vanhan perinteen mukaisesti ratkaisuihinsa loppukaneetin "Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot." Ratkaisun konseptiin mainittu lause kirjoitetaan lyhenteellä "T.k.a.n". - Päätökseen, jolla KKO tai KHO epää pyydetyn valitusluvan, sanottua lausetta ei liitetä. - KHO:n päätöksissä lause esiintyy muodossa "Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot", mutta tarkoitus on molemmissa lauseissa sama.

2. Tätä lausetta käytettiin jo 1600-luvulla Ruotsi (-Suomen) ylimmän instanssin päätöksissä; ylimpänä oikeusasteena oli tuolloin kuningas (Hänen Majesteettinsa). Korkein oikeus, Högsta domstolen, perustettiin vuonna 1789 ja myös sen päätöksiin liitettiin lause "Detta alle som vederbör, have sig hörsamlingen att efterrättä".

3. Venäjän vallan aikana lause liitettiin myös Suomen Senaatin oikeusosaston lopullisiin asiaratkaisuihin ja Suomen itsenäistymisen jälkeen myös KKO:n ja KHO:n sanottuihin ratkaisuihin. Vuodesta 1918 lähtien tekstistä jätettiin kuitenkin pois sana "alamaisesti."

4. Lause "Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot" ei tarkoita samaa kuin "aamen" tai että tämä kaikki on totisesti totta. Lauseen tarkoitus on osoittaa ratkaisun pysyvyyttä eli sitä, että että kyseisestä ratkaisusta ei voi enää valittaa varsinaisten muutoksenhakukeinojen avulla; ylimääräisiä muutoksenhakukeinot (tuomiovirhekantelu, tuomionpurku ja menetetyn määräajan palauttaminen) ovat asia erikseen.

5. Huomattakoon, että lauseessa ei puhuta yksinomaan "asianosaisista" eli kyseisen yksittäisen jutun "parteista", eli riita-asian kantajasta ja vastaajasta tai rikosjutusta kysymyksen ollen syyttäjästä, asianomistajasta ja syytetystä, vaan siinä mainitaan nimenomaan sana "asianomaiset." Näin siksi, että ylimmän tuomioistuimen tuomio tai päätös velvoittaa myös täytäntöönpanoviranomaisia, esimerkiksi ulosottoviranomaista, rangaistusseuraamusvirastoa ja poliisia. Täytäntöönpanija syyllistyy virkarikokseen, jos hän kieltäytyy panemasta täytäntöön lainvoimaista tuomiota tai päätöstä.

6. Lause "Tätä kaikki asianosaiset noudattakoot" on liitetty myös KHO:n 8.3.2010 antamaan päätökseen (taltio 444, diaarinro 3089/1/09) oleskelulupaa ja käännyttämistä koskevassa valitusasiassa, jossa valittajana on Egyptin kansalainen Evelin Isa Fadail; lause on päätöksen sivulla 17. KHO näyttää siis käyttävän sanan "asianomaiset" sijasta sanaa "asianosaiset." Sen jälkeen päätöstaltiossa lukee, että Korkein hallinto-oikeus ja tämän alla luetellaan ratkaisun tekemiseen osallistuneen kahdeksan tuomarin ja esittelijän nimet, kaikkein ylimpänä omalla rivillään on puheenjohtajana toimineen Pekka Hallbergin nimi. Tämän jälkeen seuraa vielä 11 sivua kahden eri mieltä olleen jäsenen äänestyslausuntoja, näistä sivuista Hallbergin sinne tänne rönsyilevä lausunto vie valtaosan.

7. Kuten tiedämme, kaikkein korkein poliisipäällikkö, poliisiylijohtaja Mikko Paatero on ilmoittanut, että KHO:n sanottua päätöstä ei tullakaan panemaan toistaiseksi täytäntöön. Tämän Paatero ilmoittaa johtamansa Poliisihallituksen ja KHO:n yhteisessä tiedotteessa saatuaan pyytämättä ja yllättäen presidentti Pekka Hallbergilta asiaa koskevan kirjallisen lausunnon. Helsingin poliisikomentaja Jukka Riikonen ilmoittaa tiedotteessa ymmärryksensä asialle, koska Paateron ilmoitukselle on annettu "siunaus arvovaltaiselta taholta." - Piispoja Riikonen ei mainitse siunausilmoituksessaan.

8. Evelin Fadailia koskevaan päätökseen liitetty lause "Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot" näyttää siis olevan pelkkää hämäystä.

9. Kyseinen lause on käytännössä korvattu KHO:n päätöksenteossa vähemmistöön jääneen presidentti Hallbergin mahtikäskyllä:

"Tätä päätöstä ei kenenkään asianomaisen tarvitse noudattaa, päätöksen täytäntöönpanoa saa ja sitä myös pitää viivästyttää."

10. Olisi mielenkiintoista tietää, millä valtuuksilla Pekka Hallberg oikein toimii. Kuka on pyytänyt päätöksen täytäntöönpanon keskeyttämistä Hallbergilta tai KHO:lta ja onko asiaa käsitelty KHO:n kollegiossa?