855. KKO 2014:46. Suuri kuittikauppajuttu

1. Suureksi kuittikauppajutuksi tai Anton-kuittikauppajutuksi kutsussa tapauksessa syyttäjä vaati käräjäoikeudessa syytetyille rangaistusta muun muassa törkeistä veropetoksista, törkeistä kirjanpitorikoksista, rekisterimerkintärikoksista ja rahanpesusta. Väitettyjen rikosten tekoaika ajottui pääosin vuosille 2003-2005. Kuittitehtaan konttori sijaitsi Herttoniemessä. Jutussa oli lähes sata syytettyä ja juttua on pidetty laajimpana Suomessa käsiteltynä rikosasiana. Sotien jälkeen käsitelty asekätkentäjujttu lienee kuitenkin edelleen maamme laajin rikosjuttu.

2. Helsingin käräjäoikeus antoi tuomion jutussa toukokuussa 2009 ja 44 syytettyä tuomittiin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin, 40 ihmistä sai sakkorangaistuksen. Pisin tuomio oli viisi vuotta vankeutta. Viiden pääsyytetyn osalta toiminnan katsottiin olleen järjestäytynyttä rikollisuutta, koska määräävä tekijä toiminnassa oli ollut taloudellisen edun tavoittelu, kyseessä oli vakavat rikokset eli mm. törkeät veropetokset, ryhmän jäsenillä oli omat tehtävänsä rikosten toteuttamiseksi ja toimijoiden välillä vallitsi käskyvaltasuhteet. Syytettyjen joukossa oli useita moottoripyöräjengiläisiä. Osa syytetyistä tuomittiin korvaamaan verottajalle yli 5,5 miljoonaa euroa muun muassa maksamattomista ennakonpidätyksistä ja lähdeveroista.

3. Tuomittujen katsottiin pyörittäneen rakennusyrityksissä laajaa väärennettyjen kuittien kauppaa ja välittäneen pääkaupunkiseudun rakennustyömaille pimeää työvoimaa. Rikollinen toiminta ehti jatkua vuosia kymmenissä uudis- ja jälleenrakennuskohteissa 2000-luvun alkupuolella.

4. Tuomituista 41 henkilöä valitti käräjäoikeuden tuomiosta Helsingin hovioikeuteen. Koska myös syyttäjä ja Verohallinto valittivat, hovioikeudessa asiaa käsiteltiin kaikkiaan 67 syytetyn osalta. Asian pääkäsittely kesti hovioikeudessa 44 istuntopäivää - oikeutta istuttiin siis kuukausikaupalla - ja oikeus kuuli käsittelyssä 177 eri henkilöä .

5. Hovioikeus ratkaisi jutun 16.12.2011 antamallaan tuomiolla. Tuomio käsitti 700, liitteineen yhteensä 950 sivua. Hovioikeus muutti olennaisesti käräjäoikeuden tuomiota, silllä hovioikeus hylkäsi syytteet kokonaan 46 syytetyn osalta. Hovioikeus ei käräjäoikeuden tuomiosta poiketen katsonut, että jutussa vapautetut syytetyt olisivat tehneet töitään jutun päätekijöiden toimistoyhtiöiden lukuun. Hovioikeus ei myöskään pitänyt viiden pääsyytetyn toimintaa järjestäytyneenä rikollisuutena. Hovioikeuden tuomiota on luonnehdittu floppaukseksi jutun kolmelle syyttäjälle.

6. Jutun neljän päätekijän osalta hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin, että heidän määräysvallassa olleet toimistoyhtiöt olivat myyneet alihankintalaskuja eli kuitteja toisille rakennusalan yrityksille ja maksaneet omille työntekijöilleen pimeitä palkkoja. Yhtiöt olivat rikkoneet myös kirjanpitovelvollisuuttaan. Koska syytteistä vapautettujen syytettyjen ei katsottu tehneet töitään päätekijöiden toimistoyhtiöiden lukuun, toimistoyhtiöiden verovilppi jäi olennaisesti pienemmäksi kuin mitä käräjäoikeus oli todennut.

7. Hovioikeus tuomitsi päätekijät kuitenkin ehdottomiin vankeusrangaistuksiin muun muassa törkeistä vero- ja kirjanpitorikoksista. Rangaistuksia alennettiin ja niiden pituus vaihteli kahdesta vuodesta ja seitsemästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta. Yhden päätekijän tuomiota alensi merkittävästi se, että hän oli osallistunut asiansa selvittämiseen. Ehdollista tai ehdotonta vankeutta jutussa tuomittiin lisäksi 14 muullekin syytetyylle. Hovioikeus tuomitsi jutussa myös muutaman sakkorangaistuksen.

8. Miten hovoikeuden tuomio erosi syyttäjien näkemyksestä ja käräjäoikeuden ratkaisusta? Veropetosten tekotapana tapauksessa oli nimenkäytöksi kutsuttu menettely. Rakennusmies tai -porukka sopi rakennustyöstä. Kun heillä ei ollut omaa firmaa, tarjosivat pääsyytettyiksi sittemmin joutuneiden toimistoyhtiöiden toimihenkilöt rakennusmiehille mahdollisuuden laskuttaa tehty työ heidän yhtiönsä kautta. Toimistoyhtiölle ilmoitettiin tehdyt tunnit tai urakan määrä, minkä jälkeen toimistossa kirjoitettiin ohjeiden mukaiset laskut, jotka lähetettiin työn tilaajille. Rahat maksettiin laskun mukaisesti toimistoyhtiöiden pankkitilille. Sieltä summat nostettiin käteisenä niin, että 10 % jäi toimistomiehille ja 90 % annettiin työn tehneille. Mitään veroja ei maksettu. 

9. Pääsyytettyjen puolustus perustui siihen, että veropetos oli tehty työn tehneiden omassa verotuksessa, ei toimistomiesten firman verotuksessa, kuten syyttäjät väittivät. Puolustuksen mukaan laittomien kuittien tai laskujen kirjoittaminen ei ole liiketoimintaa, josta pitäisi maksaa veroja. Helsingin hovioikeus asettui tuomiossaan samalla kannalle ja katsoi, että veropetokseen syyllistyy rakennusmies, joka käyttää toimistoyhtiön nimeä oman työnsä laskuttamiseen. Hovioikeuden mukaan veropetos ei siis ole tapahtunut toimistomiesten kuittifirmassa, joka ainoastaan tehtaili kuitteja työstä, jonka ulkopuoliset olivat sopineet tekevänsä. Rakennusmiehet eivät olleet toimineet avunantajina toimistofirmojen veropetoksessa, vaan päinvastoin toimistomiehiä olisi voitu syyttää avunannosta rakennusmiesten veropetoksiin. Kun tästä ei ollut syytetty, hovioikeus hylkäsi valtaosan syytteistä. 

10. Korkein oikeus myönsi  marraskuussa 2012 asiassa syyttäjälle ja Verohallinnolle valitusluvan. Eilen antamassaan päätöksessä KKO 2014:46 korkein oikeus otti veropetoksiin toisenlaisen kannan kuin hovioikeus ja palautti jutun noin 50 syytetyn osalta hovioikeuteen uudelleen käsiteltävksi. Korkeimman oikeuden mukaan syyttäjät eivät siten olleet syytteitä nostaessaan flopanneet tai syyttäneet väärin. Lisäksi korkein oikeus katsoi, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti, kun se oli ottanut tutkittavaksi kysymyksen siitä, olivatko myös ne vastaajat, jotka eivät olleet hakeneet muutosta käräjäoikeuden tuomioon, syyllistyneet ennakonpidätystä koskevaan veropetokseen. Hovioikeus oli toisin sanoen menetellyt vastoin tuomion osittaista lainvoimaa koskevaa säännöstä.

11. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksen KKO 2014:46 otsikko, josta tapauksen olennaiset kysymykset ilmenevät, on seuraavanlainen:

Veropetos - Törkeä veropetos
Lainvoima - Osittainen lainvoima
Muutoksenhaku
Oikeudenkäyntimenettely - Jutun palauttaminen

Syytteen mukaan rakennustöitä tehneet henkilöt A - D (useita kymmeniä henkilöitä) ja neljän osakeyhtiön toiminnasta vastanneet henkilöt X - Z (useita henkilöitä) olivat sopineet siitä, että rakennustyöt oli tehty yhtiöiden nimissä ja laskutettu yhtiöiden toimesta. Rakennustöistä yhtiöiden tileille maksetut rahasuoritukset oli nostettu tileiltä käteisenä ja rahavarat oli suoritettu A - D:lle siten, että suorituksista oli vähennetty X - Z:lle prosenttimääräiset palkkiot. Syyttäjä oli katsonut, että myös A - D olivat tosiasiassa vastanneet yhtiöiden toiminnasta siltä osin kuin kysymys oli ollut heidän rakennustoiminnastaan, ja vaatinut kaikkien mainittujen henkilöiden tuomitsemista rangaistukseen yhtiöiden verotuksessa tehdyistä veropetoksista, koska yhtiöiden toiminnassa oli laiminlyöty toimittaa ennakonpidätyksiä ja suorittaa työnantajan sosiaaliturvamaksuja sekä arvonlisäverojen tilittäminen. Syytteessä mainittuja veroja ja maksuja koskevat laiminlyönnit oli katsottu yhdeksi veropetokseksi.

Käräjäoikeus oli lukenut menettelyn X - Z:n syyksi veropetoksena ennakonpidätysten, työnantajan sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäverojen välttämisen osalta, mutta oli katsonut A - D:n syyllistyneen veropetokseen vain siltä osin kuin he olivat laiminlyöneet niiden veromäärien maksamisen, jotka olivat vastanneet heille maksettujen palkkojen ennakonpidätysmääriä. Syyttäjä haki hovioikeudessa muutosta A - D:n osalta siltä osin kuin syyte työnantajan sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäverojen välttämisestä oli hylätty. Osa vastaajista A - D ei valittanut käräjäoikeuden tuomiosta. Hovioikeus katsoi ensin syyttäjän avanneen valituksellaan hovioikeuden tutkittavaksi sen kysymyksen, olivatko väitetyt veropetokset tapahtuneet asianomaisten yhtiöiden toiminnassa myös niiden vastaajien osalta, jotka eivät olleet itse valittaneet käräjäoikeuden tuomiosta. Tätä kysymystä arvioidessaan hovioikeus katsoi, ettei syytteessä kuvattu menettely ollut tapahtunut yhtiöiden toiminnassa siten, että menettelyyn osalliset A - D sekä X - Z olisivat välttäneet ennakonpidätysten, työnantajan sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäverojen suorittamisen syytteessä väitetyllä tavalla, ja hylkäsi syytteen tällä perusteella.


Korkeimman oikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla katsottiin, ettei hovioikeuden olisi tullut ottaa syyttäjän valituksen perusteella tutkittavaksi kysymystä siitä, olivatko A - D sekä X - Z syyllistyneet käräjäoikeuden heidän syykseen lukemaan veropetokseen ennakonpidätysten osalta. Korkein oikeus katsoi edelleen, että syytteessä tarkoitettu menettely voi kaikkien menettelyyn osallisten osalta täyttää yhtiöiden toiminnassa tehdyn ennakonpidätysten, työnantajan sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäverojen välttämiseen kohdistuvan veropetoksen. Koska hovioikeus ei ollut arvioinut asian tosiseikastoa tältä pohjalta, asia palautettiin hovioikeuteen.

12. Helsingin hovoikeus oli ilmeisesti katsonut, että koska ns. reformatio in peius -kielto, jonka mukaan valituksenalaista tuomiota ei saa muuttaa yksin muutosta hakevan asianosaisen vahingoksi, ei koske syyttäjän valtusta (tästä säädetään nykyisin OK 26 luvun 2 §:n 1 momentissa),  tämä olisi sellainen (nykyisin) OK 26 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettu erityinen syy, jonka vuoksi hovioikeus voisi rangaistuksen koventamista vaativan syyttäjän valituksen johdosta tutkia, onko syytetty edes syyllistynyt hänen syykseen luettuun rikokseen. Mainittu OK 26:2.2:n säännös ei oikeuta hovioikeutta tutkimaan sellaisen teon syyllisyyskysymystä, jonka osalta käräjäoikeuden tuomio on jo saanut lainvoiman. Voisin viitata tältä osin vuodelta 1977 olevaan väitöskirjaani Reformatio in pejus-kiellosta.

13. Rikosoikeudellisesti korkein oikeus katsoi - toisin kuin hovioikeus - että syytteessä tarkoitettu menettely voi kaikkien menettelyyn osallisten osalta täyttää toimistoyhtiöiden toiminnassa tehdyn ennakkopidätysten, työnantajan sosiaaliturvamaksujen ja arvonlisäverojen välttämiseeen kohdistuvan veropetoksen.

14. Anton-kuittikauppajutussa korkeimmassa oikeudessa käyty ja nyt päättynyt kolmas erä ei siis ollutkaan vielä oikeudenkäynnin viimeinen ja ratkaiseva erä.  Asian käsittely jatkuu kymmenien syytettyjen osalta Helsingin hovioikeudessa ja hovioikeuden tuomiosta on vielä mahdollisuus hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

754. Lisiä oppiin veropetostuomion purkamisen edellytyksistä

1. Ruotsin korkein oikeus (Högsta domstolen, HD) antoi tänään jo kolmannen päätöksen veronkorotuksen ja veropetostuomion suhteesta (Ö 3509-13). Päätös löytyy linkistä

http://www.hogstadomstolen.se/Domstolar/hogstadomstolen/Avgoranden/2013/2013-07-25%20O%203509-13%20Protokollsbeslut.pdf

2. Päätöksen sanoma ja oikeusohje voidaan kiteyttää näin: 

Jos veropetosta koskeva syyte on nostettu ennen kuin verottaja on päättänyt veronkorotuksesta, ei EIS 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa mainittu kaksoisrangaistavuuden kielto (ne bis in idem -kielto) ole peruste, jolla lainvoiman saanut veropetostuomio voidaan purkaa, eikä tämä riippu siitä, milloin veronkorotusta koskeva päätös on saanut lainvoiman.

3. Puheena olevassa tapauksessa hovioikeus oli tuominnut TG:n mm. vuosina 2007-2008 tehdyistä törkeästä veropetoksesta ja velallisen epärehellisyydestä 3 vuodeksi 9 kuukaudeksi vankeuteen. Hovioikeuden tuomio sai lainvoiman. Hovioikeuden tuomiosta ilmenee, että sen jälkeen kun käräjäoikeus oli antanut asiassa oman tuomionsa, verottaja oli määrännyt TG:lle veronkorotuksen verovuodelta 2007. TG haki korkeimmalta oikeudelta hovioikeuden tuomion purkamista vedoten siihen, että hänen EIS 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa mainittua oikeuttaan oli loukattu, eli hän oli tullut tuomituksi samasta teosta kahdesti.

4. Korkein oikeus hylkäsi TG:n purkuhakemuksen. Päätöksen perusteluissa viitataan ensin HD:n 11.6.-13 antamaan päätökseen (tätä päätöstä , "juniavgörandet", olen selostanut blogissa numero 741/11.6.-13):

Rätten att inte bli lagförd eller straffad två gånger för samma brott (gärning) omfattar systemet med skattetillägg och påföljd för brott mot skattebrottslagen. Rätten gäller med avseende på såväl mervärdesskatt som andra skatter och avgifter. Rätten ska iakttas när skattetillägg och påföljd för skattebrott aktualiseras för en och samma fysiska person, också när en juridisk person är primärt ansvarig för skattetillägget. Det föreligger hinder mot åtal för skattebrott så snart Skatteverket har fattat ett beslut om att ta ut skattetillägg, oavsett om beslutet har vunnit laga kraft eller inte. Däremot ska rätten att inte bli lagförd eller straffad två gånger för samma brott normalt inte hindra åtal och dom för bokföringsbrott av det skälet att skattetillägg har tagits ut.

5. Seuraavaksi päätöksen perusteluissa viitataan HD:n 16.7.-13 antamaan purkupäätökseen ("juliavgörandet", olen kertonut päätöksestä blogijutussa nro 752/16.7.-13):

Högsta domstolen har vidare i ett beslut den 16 juli 2013 i mål Ö 1526-13 (juliavgörandet) slagit fast att när en brottmålsdom som har meddelats efter den 10 februari 2009 inte är förenlig med den rätt att inte bli lagförd eller straffad två gånger för samma brott (gärning) som har konstaterats i juniavgörandet, så ska den dömde ha rätt till resning om ett återupptagande behövs för att avbryta ett pågående frihetsberövande. Rätt till resning ska i regel också föreligga när ett återupptagande inte behövs för att avbryta ett pågående frihetsberövande.

6. Johtopäätöksenään nyt esillä olevassa purkuasiassa HD toteaa, että koska verottaja on määrännyt TG:lle veronkorotuksen vasta sen jälkeen, kun veropetossyyte oli tullut käräjäoikeudessa vireille, ei päätös muodosta prosessinestettä suhteessa rikosoikeudenkäyntiin, eikä siis ole estänyt veropetossyytteen tutkimista.

7. Toinen kysymys on, mikä merkitys veropetosjutun vireillä ollessa määrätyllä veronkorotuksella saattaa olla asiassa. Veronkorotuspäätöksellä ei ole tässä tapauksessa veropetossyytteen tutkimisen estävää lis pendens -vaikutusta. Sitä vastoin myöhemmin vireille tullut veronkorotusmenettely saattaa loukata lis pendens - kieltoa. Tämän kysymyksen tutkiminen tai veronkorotuspäätöksen mahdollinen purkaminen ei kuitenkaan kuulu yleisen tuomioistuimen, vaan hallintotuomioistuimen toimivaltaan.

8. Ruotsin korkein oikeus on siis varsin lyhyen ajan kuluessa suorittanut puheena olevassa ongelmallisessa asiassa selkeän linjanvedon kolmella  - vieläpä keskellä kesää -  antamallaan päätöksellä. Kaikki kolme päätöstä ovat yksimielisiä, myös 11.6. täysistunnossa tehty tärkein päätös linjan muuttamisesta. 

9. Meillä Suomessa korkein oikeus ja valtakunnansyyttäjä tuntuvat ottavan asiat huomattavan paljon rauhallisemmin. Korkeimman oikeuden 5.7.-13 linjanmuutosta tarkoittava päätös (KKO 2013:59) on mahdollisimman niukka äänestyspäätös (6-5, ks. blogikirjoitus 749/5.7.-13), eikä meillä ole vielä mitään tietoa siitä, onko sanotulla päätöksellä taannehtivaa vaikutusta niin, että myös aiemmin vastoin ne bis in idem -kieltoa annetut veropetostuomiot  voitaisiin purkaa.  

                                           Näyttää "Päivän kasvolta 31.7."                        

752. Ruotsin korkein oikeus: Veropetostuomio purettava aikaisemman veronkorotuspäätöksen vuoksi

Velipuolten Benin ja Karimin tapaaminen oli 17.7. Porissa SuomiAreenan ykköstapahtuma. Sen sijaan KHO:n edustajien paikallaolo ei ylittänyt uutiskynnystä. Hyi hitto, millaista typerää ällöjulkisuutta Benikin vielä vanhoilla päivillään hakee! Kuvottavaa!

1. Ruotsin korkein oikeus (högsta domstolen, HD) päätti 11.6.2013 täysistunnossaan, että henkilöä, joka on aiemmin joutunut maksamaan veronkorotuksen, ei saa syyttää samaa tekoa eli samoja virheellisiä tietoja koskevasta veropetoksesta tai muusta verorikoksesta. Katso HD:n tuomiosta blogi numero 741/11.6.-13.

2. Tänään antamallaan päätöksellä HD on vahvistanut, että ne bis in idem -kiellolla (tai kaksoisrangaistavuuden kielolla) on taannehtiva vaikutus, mikä tarkoittaa sitä, että vastoin ne bis in idem -kieltoa annettu lainvoimainen veropetostuomio voidaan purkaa. Päätös koski tapausta, jossa veronkorotuksen saanut hakija oli sittemmin tuomittu helmikuussa 2012 annetulla hovioikeuden lainvoimaisella tuomiolla veropetoksesta vankeuteen, rikosjuttu oli tullut vireille joulukuussa 2010. Ruotsin valtakunnansyyttäjä (RÅ) vastusti purkuhakemuksen hyväksymistä katsoen, ettei HD:n tuomiolla 11.6. ole taannehtivaa vaikutusta.

HD:n päätös asiassa Ö 1526-13 löytyy tästä.

3. HD:n päätöksen mukaan hovioikeuden on tuomionpurkua koskevien säännösten mukaisesti otettava käsiteltäväksi aiemmin lainvomaisella tuomiolla ratkaistu veropetosasia. Päätöksen perusteena on, että veropetostuomion saanut henkilö oli aiemmin määrätty maksamaan veronkorotusta samojen virheellisten tietojen perusteella, joista myös veropetostuomiossa on kysymys. Purkupäätös perustuu Euroopan ihmisoikeussopimuksen 13 artiklaan ja 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklaan.

4. HD:n mukaan purku on mahdollinen tapauksissa, joissa veropetoksesta on tuomittu vankeusrangaistus tai tuomittu on ollut asian vuoksi vapautensa menettäneenä taikka jos tuomion purkamista voidaan muutoin pitää oikeudenloukkauksen tarkoituksenmukaisena hyvityksenä. Tuomionpurku on HD:n linjauksen mukaan kuitenkin mahdollista vain rikosjutussa, joka on ollut tutkittavana sen jälkeen, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin muutti tapauksessa  Zolotuchin v. Venäjä 10.2.2009 antamallaan tuomiolla aiempaa tulkintaansa ne bis in idem -kiellon suhteen niin, että kielto koskee myös lis pendens -tilanteita eli ns. rinnakkaisia prosesseja.

5. Suomen korkein oikeus - tiukan änestyksen (6-5) jälkeen (Ruotsin HD sitä vastoin oli omassa päätöksessään 11.6.-13 yksimielinen) - päätti 5.7.-13 antamassaan ratkaisussa KKO 2013:59 seurata HD:n omaksumaa linjaa, katso blogi numero 749/5.7.-13.  

6. Lienee täysin selvää, että myös Suomessa on aikaisemmin vastoin ne bis in idem - kieltoa annettujen veropetostuomioiden purkamista koskevissa asioissa meneteltävä Ruotsin HD:n nyt omaksuman linjan mukaisesti. Siis 10.2.2009 jälkeen vireillä olleissa veropetosjutuissa annetut langettavat tuomiot voidaan mainitulla perusteella hakemuksesta purkaa. HD:n mukaan purku ei edellytä veronkorotuspäätöksen lainvoimaisuutta. 

7. Korkein oikeus ei voi vedota siihen, että  - kuten KKO:n äänestystuomiosta 2013:59 ilmenee - tilanne on ollut oikeudellisesti epäselvä. Ilmeistä on, että KKO:n tiukka ääänestys oli tarkoituksellinen ja tähtäsi siihen, ettei korkeimman oikeuden ennakkopäätöksellä voitaisi katsoa olevan taannehtivaa vaikutusta, jolloin aiemmin annettuja tuomioita ei jouduttaisi purkamaan tai kanteluteitse poistamaan.  Tämä konstruktio tai tavoite on kuitenkin kestämätön, kuten Ruotsin HD:n tämänpäiväisestä päätöksestä ilmenee.

8. Samassa asiassa aikaisemmin annettu lainvoimainen päätös merkitsee ehdottoman prosessinedellytyksen puuttumista, jonka vuoksi syyte on jätettävä viran puolesta tutkimatta. Tuomionpurun ohella verorikoksesta tuomittu voi siten edellä mainituilla edellytyksillä hakea vaihtoehtoisesti OK 31 luvun 1 §:n 1 kohdan nojalla kanteluteitse lainvoimaisen veropetostuomion tai muun verorikostuomion poistamista, jos tuomiota rasittaa ne bis in idem -kiellon rikkomista tarkoittava oikeudenkäyntivirhe (tuomiovirhekantelu).

       

749. KKO 2013:59: veropetossyytteen tutkintaa koskeva merkittävä linjanmuutos

1. Blogijutussa nro 741/11.6.2013 kerroin, miten Ruotsin korkein oikeus muutti tuomiollaan (B 4946-12) ne bis in idem -kiellon ("ei kahdesti samassa asiassa", oikeusvoima) soveltamisen osalta veropetosjutuissa. Katso blogista  tästä.

2. Aiemmin Ruotsissa, samoin kuin Suomessa, on katsottu, että verottajan veronkorotuspäätös estää samaa verotusta koskevan veropetossyytteen tutkimisen ainoastaan siinä tapauksessa, että päätös on tullut lopulliseksi ennen syytteen nostamista. Tuomiollaan Ruotsin korkein oikeus (HD) linjasi, että henkilöä ei voida syyttää oikeudessa verorikoksesta, jos verottaja on aikaisemmin määrännyt samasta teosta eli samojen virheellisten verotustietojen perusteella hänelle veronkorotuksen. Uuden tulkinnan mukaan verottajan veronkorotuspäätöksellä on siten oikeusvoimaan (ne bis in idem) rinnastettava lis pendens -vaikutus, joka estää veropetossyytteen tutkimisen, vaikkei veronkorotusta koskevan valituksen määräaika ole vielä pääättynyt.

3. Tänään antamallaan ennakkopäätöksellään myös Suomen korkein oikeus on muuttanut sanottua kysymystä koskevaa aiempaa tulkintalinjaansa samalla tavalla kuin Ruotsisa 3-4 viikkoa sitten tehtiin. Katso ennakkopäätösseloste KKO 2013:59 ja ratkaisusta julkaistu tiedote 5.7.2013.  

4. Koska kysymyksessä on selvä linjanmuutos, tapaus on ratkaistu korkeimman oikeuden vahvennetussa eli 11 jäsenen kokoonpanossa. Kysymyksessä on melkoisen täpärä äänestysratkaisu, sillä enemmistöön kuului vain kuusi jäsentä ja eri mieltä olleista viidestä jäsenestä neljä katsoi, ettei linjanmuutokseen ole aihetta.

5. Korkeimman oikeuden ratkaisua samoin kuin eri mieltä olevien jäsenten lausuntoja on perusteltu laajasti, laajemmin kuin Ruotsin HD ratkaisuaa. Selvää on, että Ruotsin HD:n ratkaisulla on ollut merkittävä tosiasiallinen vaikutus korkeimman oikeuden nyt omaksuman tulkinnan muuttumiselle. Tavoilleen uskollisena korkein oikeus ei kuitenkaan perusteluissaan selosta tarkemmin Ruotsin HD:n ennakkopäätöstä, vaikka argumentoinnin ja perustelujen avoimuus toki edellyttäisi, että perusteluissa kerrottaisiin naapurimaan ylimmän oikeuden vain kolmisen viikkoa aiemmin tekemästä vastaavasta linjanmuutoksesta. Perustelujen kappaleen 31 lopussa kuitenkin lyhyesti mainitaan HD:n 11.6.-13 antama tuomio. Tiettävästi KKO varta vasten "panttasi" omaa ratkaisuaan - asia on esitelty 18.6.-13 - ja jäi odottelemaan HD:n 11.6. antamaa tuomiota, josta HD tiedotti jo viikkoa ennen ratkaisun antamista.

6. Korkein oikeus on perustanut ratkaisunsa (muodollisesti) lähinnä eduskunnan perustuslakivaliokunnan kahteen jokin aika sitten antamaan lausuntoon (PeVL 9/2012 vp ja PeVL 17/2013 vp), joissa on otettu kantaa ne bis in idem -kiellon soveltamiseen perustuslain kannalta. (Ks. edellisen lausunnon johdosta blogijuttua nro 673/26.11.2012.) Näihin lausuntoihin sisältyvän selkeä kannanoton mukaan ne bis in idem -kieltoa on sovellettava, ei vain peräkkäisissä, vaan myös rinnakkaisissa samaa asiaa koskevissa prosesseissa.

7. Korkeimman oikeuden uusi tulkinta ja linja on siis nyt se, että jos hallinnollisessa verotusmenettelyssä veronkorotusta koskevaa päätösvaltaa on käytetty joko määräämällä veronkorotus tai jättämällä se määräämättä, syytettä samaan tekoon perustuvasta veropetosrikoksesta ei enää voida nostaa tai sen käsittelyä tuomioistuimessa jatkaa.

8. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntö muuttui puheena olevan kysymyksen suhteen viimeistään tapauksessa Tomasovic v. Kroatia 18.10.2011 - sitä on selostettu KKO:n perustelujen kohdassa 15.  Perustuslakivaliokunta nojautui edellä mainituissa  lausunnoissan nimenomaan EIT:n ratkaisuihin Zolotukhin v. Venäjä 10.2.2009 ja Tomasovic v. Kroatia. Oikeuskirjallisuudessa oli jo tätä ennen edellytetty myös KKO:n linjanmuutosta, mutta vielä vuonna 2012 antamissaan ennakkopäätöksissä korkein oikeus piti tulkintansa entisellään. Keskustelua karttamaan pyrkivän oikeuskulttuurimme omituisuuksiin kuuluu, ettei KKO:n perusteluissa viitata sanallakaan oikeuskirjallisuuden kannanottoihin oikeuslähteenä. 

9. Korkeimman oikeuden aiemman tulkintalinjan, joka ilmenee KKO:n vuosina 2010-2012 antamista useista ne bi in idem -ratkaisuista, pääarkkitehtinä voitaneen pitää oikeusneuvos Pekka Koposta, joka on 2004 ilmestyneessä artikkeliväitöskirjassaan käsittelyt jonkin verran myös rikostuomion oikeusvoimakysymyksiä. Kyseinen tulkinta perustui jonkinlaiseen kompromissinäkemykseen, mutta pieleenhän tämä muodollis-teknistä näpertelylinjaa edustava ajattelutapa sitten kuitenkin meni, kuten tänään annetusta uudesta ennakkopäätöksestä ilmenee. Tästä huolimatta oikeusneuvos Koponen ja neljä muuta oikeusneuvosta (Pynnä, Rudanko, Mansikkamäki ja Jokela) halusivat edelleen sitkeästi pitää kiinni aiemmasta tulkinnastaan, kuten heidän äänestysratkaisustaan ilmenee.

10. Aiempi virheellinen tulkinta nyt aiheuttaa sen, että KKO:een tulvii lähiaikoina kymmeniä, jollei satoja, hakemuksia, joissa vaaditaan KKO:n aiemman linjauksen mukaisten tuomioiden, joukossa myös KKO:n omien tuomioiden, purkamista. Suomessa linjaa olisi voitu ja pitänyt tarkistaa jo vuosia sitten, sillä onhan EIT antanut ainakin jo viimeisten kymmenen vuoden aikana lukuisia ratkaisuja, joiden mukaan monia hallinnollisia seuraamuksia - siis muitakin kuin veronkorotuksia - on pidettävä ne bis in idem -periaatetta sovellettaessa rangaistuksena. Suomi on ollut tunnetusti erilaisten hallinnollisten seuraamusten luvattu maa, mutta  eurooppalaiset hälytyskellot eivät vain alkaneet soida tai niitä ei kuunneltu, vaan täällä vain kuorsattiin prinsessan unta ja kuviteltiin, että meillä lintukodossa asiat olisivat kunnossa.

741. Ne bis in idem -kielto; Ruotsin korkeimmassa oikeudessa merkittävä linjanmuutos

1. Blogijutussa 673/26.11.2012 olen selostanut ne bis in idem -periaatteen eli tuomion oikeusvoimavaikutusta koskevan normin tulkintaa veropetosta koskevissa rikosjutuissa, katso tästä. Kerroin ko. jutussa, että korkeimman oikeuden ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan välille oli syntymässä kiista tai epäselvyys mainitun kiellon soveltamisalasta ja tulkinnasta. 

2. Nyt tähän asiaan on saatu uusi merkittävä lisä, kun Ruotsin korkein oikeus antoi tänään täysistunnossa asiaa koskevan ennakkopäätöksen, jolla muutetaan Ruotsissa aiemmin omaksuttua tulkintaa. Högsta domstolenin ratkaisu (B 4946-12), joka on yksimielinen, löytyy tästä. HD:n ratkaisu näyttäisi tukevan perustuslakivaliokunnan kysymyksessä omaksumaa kantaa (PeVL 9/2012). Mielenkiintoista nähdä, tuleeko jatkossa myös Suomen korkein oikeus muuttamaan linjaansa ne bis in idem -kiellon soveltamisen suhteen.

3. Ne bis in idem -kiellosta on määräys Euroopan ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4. artiklassa: Ketään ei saa saman valtion tuomiovallan nojalla tutkia uudelleen tai rangaista uudelleen oikeudenkäynnissä rikoksesta, josta hänet on jo lopullisesti vapautettu tai tuomittu syylliseksi kyseisen valtion lakien ja oikeudenkäyntimenettelyn mukaisesti. - On syytä huomata, että kiellossa ei ole kyse pelkästään kahdesti rankaisemisen (kaksoisrangaistavuus), vaan myös kahdesti syyttämisen eli syytteiden tutkimisen (kaksoismenettelyn) kiellosta.

4. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännössä ne bis in idem -kiellon soveltamisala ei rajoitu ainoastaan varsinaisiin rikosoikeudellista rangaistusta koskeviin tuomioihin, vaan sen katsotaan koskevan myös erilaisia rangaistuksenluonteisia hallinnollisia seuraamuksia; näin esimerkiksi ratkaisuissa Jussila v. Suomi 23.11.2006 ja Ruotsalainen v. Suomi 16.6.2009. Tämä on Suomen kannalta merkittävä asia, sillä Suomi on hallinnollisten sanktioiden luvattu maa eli valtio, jonka lainsäädäntö sisältää runsaasti erilaisia veronkorotuksia ja monia muita rangaistuksenluonteisia hallinnollisia sanktioita.

5. EIT:n omaksuman kannan mukaan esimerkiksi veronkorotuksen määräämisessä on siis kysymys EIS:n 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetusta rikosasiasta, lisäksi siinä ja veropetosasiassa on kyse olennaisesti samasta asiasta. Näin esimerkiksi ratkaisussa Zolotukhin v. Venäjä (10.2.2009). Tämän mukaisesti korkein oikeus on katsonut ennakkopäätöksessään KKO 2010:45, että koska veronkorotuspäätös oli tullut lopulliseksi (lainvoimaiseksi) jo ennen kyseistä verovelvollista vastaan veropetoksesta nostetun syytteen vireillepanoa, ne bis in idem -kielto esti veropetossyytteen tutkimisen.

6. Sitä vastoin ennakkopäätöksissä KKO  2010:46 ja KKO 2010:82 veronkorotusten ei katsottu muodostavan estettä veropetosta koskevien syytteiden käsittelylle, koska veronkorotukset eivät olleet tulleet lopulliseksi ennen syytteiden nostamista. Verotuspäätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen tekemiselle varattu viiden vuoden määräaika ei ollut kulunut vielä umpeen, joten KKO antoi molemmissa tapauksissa vastaajalle langettavan tuomion veropetoksesta. Tapauksesssa KKO 2010:46 veronkorotukset eivät olleet lopullisia vielä siinäkään vaiheessa, kun korkein oikeus antoi asiassa oman tuomionsa. Tapauksessa KKO 2010:82 veronkorotukset taas tulivat lopullisiksi rikosprosessin kuluessa.

7. Korkeimman oikeuden linjavedon mukaan siis ainoastaan veronkorotusta koskeva lopullinen päätös voi estää veropetossyytteen käsittelyn, mutta sitä vastoin ne bis in idem -kielto (kaksoisrangaistavuuden/kaksoismenettelyn kielto) ei sovellu tilanteeseen, jossa ensin aloitetussa prosessissa (tässä siis veroprosessissa) annettu sanktio tulee lopulliseksi vasta jälkimmäisen prosessin (rikosprosessin) kuluessa tai sen jälkeen. Näissä tilanteissa on korkeimman oikeuden mukaan edelleen mahdollista rangaista kahdesti, vaikka EIS 7. lisäpöytäkirjan mainittu märäys näyttääkin sanamuotonsa mukaisesti tämän kieltävän. Miksi näin? Korkein oikeus lukee eli tulkitsee lakia omalla tavallaan (varovaisesti ja verottajalle edullisesti) ja katsoo, että EIS:n ko. artikla sisältää vain oikeusvoimavaikutuksen, ei sen sijaan ns. lis pendens -vaikutusta. Käsitelainopillisesti päätöksen oikeusvoimasta erotetaan asian vireilläolovaikutus eli mainittu lis pendens -vaikutus, joka tarkoittaa sitä, että oikeudenkäynnissä jo vireillä olevasta asiasta (jota ei siis vielä ole ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla) ei voida nostaa uutta kannetta tai syytettä.

8. Kuten olen alussa mainitussa blogijutussa 26.11.2012 todennut, korkeimman oikeuden omaksuma kanta ei ole sopusoinnussa ihmisoikeussopimuksen seitsemännen lisäpöytäkirjan 4. artiklan ja ne bis in idem -kiellon ration kanssa. Ei ole perusteltua tulkita kaksoisrangaistavuuden kieltoa  - oikeastaan siis kaksoismenettelyn kieltoa - ahtaasti siten, että  se koskisi vain puhtaasti peräkkäisiä menettelyjä, vaan kieltoa on järkevä soveltaa myös samanaikaisesti vireillä oleviin menettelyihin. EIT:n ratkaiseman tapauksen Tomasovic v. Kroatia 18.10.2011 tuomiossa on lausuttu aika selkeästi, että myös osittain samanaikaiset prosessit voivat loukata ne bis in idem -kieltoa. Kiellon soveltamisalaa on siten tulkittava sanotunlaisissa tilanteissa vastaajan/verovelvollisen eduksi (in dubio contra fiscus), ei siis Suomen korkeimman oikeuden omaksumalla tavalla verottajan kannalta ystävällisesti (in dubio pro fiscus). 

9. Suomen korkein oikeus on katsonut, että jälkimmäinen verorikosprosessi voidaan viedä loppuun asti, jos se on käynnistynyt ennenkuin aiempi hallinnollinen veronkorotusmenettely on tullut lopulliseksi. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on sen sijaan pitänyt perusteltuna (PeVL 9/2012 vp), että lainvoimaisen, lopulliseksi jääneen seuraamusmaksun tulee estää samaa tekoa koskevan rikossyytteen käynnistyminen tai keskeyttää se.

10. Ruotsin korkein oikeus on alussa mainitulla plenum-tuomiollaan (B 4946-12) yksimielisesti muuttanut ne bis in idem -kieltoon nähden aikaisemmin eli vuosina 2004 ja 2010 omaksumaansa kantaa ja linjannut, että henkilöä ei voida syyttää tuomioistuimessa verorikoksesta, jos verottaja on aikaisemmin määrännyt samasta teosta eli samojen väärien tietojen antamisesta hänelle veronkorotuksen. Högsta domstolen on tukeutunut päätöksessään EU-tuomioistuimen aiemmin tänä vuonna (26.2.2013) antamaan tuomioon Åkerberg Fransson -tapauksessa (C-617/10, syyttäjä v. Hans Åkerberg Fransson). Mainittu tuomio koski arvonlisäveroa. Högsta domstolen toteaa, että kaksoismenettelyn kielto koskee myös muita veroja, kuten esimerkiksi tuloveroa.

11. Vuonna 2004 antamassaan ennakkopäätöksessään Högsta domstolen vielä katsoi (NJA 2004 s. 510), että verottajan veronkorotuspäätös estää veropetossyytteen tutkimisen ainoastaan siinä tapauksessa, että päätös on tullut lopulliseksi ennen syyteen nostamista. Tälllä kannalla on ollut myös Suomen korkein oikeus esimerkiksi ennakkopäätöksissään KKO 2010:46 ja KKO 2010:82. Tänään annetun ratkaisun mukaan sitä vastoin jo verottajan tekemällä veronkorotuspäätöksellä on oikeusvoimaan (ne bis in idem) rinnastettava lis pendens -vaikutus, joka siis estää veropetossyytteen tutkimisen, vaikkei veronkorotusta koskevan valituksen määräaika ole vielä päättynyt. 

12. Högsta domstolen on nojautunut kantansa tueksi näkyvästi kiinteään systemaattiseen ja funktionaaliseen yhteyteen, joka ko. kahden prosessiperiaatteen eli oikeusvoiman (res judicata) ja toisaalta vireilläolovaikutuksen (lis pendens) välillä on vanhastaan katsottu ruotsalaisessa prosessioikeudessa vallitsevan.Tässä kohdin korkein oikeus on viitannut tunnettujen prosessualistien Lars Welamsonin ja Per Olof Ekelöfin oikeusvoimaa ja lis pendens -vaikutusta koskeviin esityksiin; Lars Welamsonin väitöskirja Om brottmålsdomens rättskraft, johon HD on viitannut, on muuten kirjoitettu vuonna 1949. 

13. Högsta domstolenin tuomion laajat perustelut päättyvät seuravaan yhteenvetoon (perustelujen kohta 72):

Sammanfattningsvis innebär det sagda i huvuddrag följande. Rätten att inte bli lagförd eller straffad två gånger för samma brott (gärning) omfattar systemet med skattetillägg och påföljd för brott mot skattebrottslagen. Rätten omfattar såväl mervärdesskatt som andra skatter och avgifter. Den gäller när skattetillägg och påföljd för skattebrott aktualiseras för en och samma fysiska person, också när en juridisk person är primärt ansvarig för skattetillägget. Det föreligger hinder (lis pendens) mot åtal för skattebrott även om beslutet om skattetillägg inte har vunnit laga kraft.

14. Tulee olemaan tosiaan mielenkiintoista nähdä, miten Suomen korkein oikeus reagoi naapurimaan oikeuskäytännön muutokseen, joka on saanut kannatusta myös eduskunnan perustuslakivaliokunnan kannanotossa (PevL 9/2012 vp.). Jos korkein oikeus muuttaa linjaansa - itse pidän tätä lähes tulkoon varmana asiana - on seurauksena, että useiden, kenties jopa satojen vireillä olevien veropetos- ja mahdollisesti eräiden muidenkin talousrikosjuttujen tutkinta on pakko lopettaa.

15. Ruotsisssa verottaja on jo ehtinyt arvella (Aftonbladet 11.6.), että HD:n linjanmuutos tulee johtamaan lukuisiin, kenties satoihin tai jopa tuhansiin purkuhakemuksiin. Henkilöt, joille on määrätty veronkorotus ja jotka sen jälkeen tuomittu antamiensa samojen väärien tietojen johdosta myös veropetoksesta, voivat hakea purkua eikä purkuhakemukselle tässä tapauksessa, kun purkua haetaan syytetyn tai tuomitun eduksi, ole säädetty määräaikaa. Purkuhakemuksia tehtäneen perusteella "ilmeisesti väärä lainsoveltaminen". Koska tilanne kaksoisrangaistavuuden tai -menettelyn suhteen on ollut epäselvä - EIT:n ratkaisukäytäntökin on ollut horjuva - voidaan väittää, ettei edellytyksiä purulle olisi olemassa. Ne bis in idem -sääntö samoin kuin kansalaisten tasapuolisen kohtelun periaate ovat kuitenkin niin painavia perusteita, että vaaka kallistunee purkuhakemusten hyväksymisen puolelle. Kaksinkertaisen rangaistuksen kohteeksi joutuneilla on myös oikeus vaatia vahingonkorvausta valtiolta.

673. KKO:n ja perustuslakivaliokunnan uusin kärhämä ne bis in idem -säännön soveltamisesta

Paula ja Päivi, hallitusaition ilopillerit...

1. Korkeimman oikeuden (KKO) ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan välille on syntynyt jonkinlainen kiista tai epäselvyys ne bis in idem -säännön (tai -kiellon) soveltamisesta. Asiasta on kerrottu Suomen Asianajaliiton sivulla ja toimittaja Jarkko Sipilän MTV3.fi -sivustolla laatimassa uutisjutussa.

2. Ne bis in idem -sääntö koskee tuomion oikeusvoimavaikutusta eli sitä, että tuomioistuimen lainvoimaisella päätöksellä ratkaistua asiaa ei saa ottaa tutkittavaksi uudessa oikeudenkäynnissä. Rikosprosessissa asiasta käytetään myös nimitystä kaksoisrangaistavuuden kielto. Oikeusvoimasta (sen negatiivisesta funktiosta) on erotettava asian vireilläolovaikutus eli lis pendens -vaikutus, joka puolestaan tarkoittaa sitä, että oikeudenkäynnissä jo vireillä olevasta asiasta (jota ei siis vielä ole ratkaistu lainvoimaisella tuomiolla) ei voida nostaa uutta kannetta tai syytettä.

3. Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa säädetään ne bis in idem kiellosta näin: No one shall be liable to be tried or punished again in criminal proceedings under the jurisdiction of the same State for an office for which he has already been finally acquitted or convicted in a accordance with the law and penal procedure of that State. - EIS:n sanottua määräystä vastaa YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen (KP-sopimus) 14 artiklan 7 kohta.

4. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ratkaisukäytännössä ne bis in idem -kiellon soveltamisala ei rajoitu ainoastaan varsinaisiin rikosoikeudellista rangaistusta koskeviin tuomioihin, vaan sen katsotaan ulottuvan myös erilaisiin rangaistuksenluonteisiin hallinnollisiin seuraamuksiin; näin esimerkiksi ratkaisuissa Jussila v. Suomi 23.11.2006 ja Ruotsalainen v. Suomi 16.6.2009. Tämä on Suomen kannalta merkittävä asia, sillä Suomi on valtio, jossa lainsäädäntö sisältää monenlaisia rangaistuksenluonteisia hallinnollisia sanktioita.

5. EIT:n omaksuman kannan mukaan siis esimerkiksi veronkorotuksen määräämisessä on kysymys EIS:n 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklassa tarkoitetusta rikosasiasta, lisäksi siinä ja veropetosasiassa on kyse olennaisesta samasta asiasta. Näin esimerkiksi ratkaisussa Zolotukhin v. Venäjä (10.2.2009). Tämän mukaisesti KKO on katsonut ennakkopäätöksessä KKO 2010:45, että koska veronkorotuspäätös oli tullut lopulliseksi (lainvoimaiseksi) jo ennen kyseistä verovelvollista vastaan veropetoksesta nostetun syytteen vireillepanoa, ne bis in idem -kielto esti veropetossyyteen tutkimisen.

6. Sitä vastoin ennakkopäätöksissä KKO  2010:46 ja KKO 2010:82 veronkorotusten ei katsottu muodostavan estettä veropetosta koskevien syytteiden käsittelylle, koska veronkorotukset eivät olleet tulleet lopulliseksi ennen syytteiden nostamista. Verotuspäätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen tekemiselle varattu viiden vuoden määräaika ei ollut kulunut vielä umpeen, joten KKO antoi molemmissa tapauksissa vastaajalle langettavan tuomion. Tapauksesssa KKO 2010:46 veronkorotukset eivät olleet lopullisia vielä siinäkään vaiheessa, kun KKO antoi asiassa oman tuomionsa. Tapauksessa KKO 2010:82 veronkorotukset taas tulivat lopullisiksi rikosprosessin kuluessa.

7. KKO:n mukaan siis veronkorotusta koskeva lopullinen päätös voi estää veropetossyytteen käsittelyn, mutta sitä vastoin ne bi in idem -kieltoa eli kaksoisrangaistavuuden kielto ei sovellu tilanteeseen, jossa ensin aloitetussa prosessissa (tässä siis veroprosessissa) annettu sanktio tulee lopulliseksi vasta jälkimmäisen prosessin (rikosprosessin) kuluessa tai sen jälkeen. Näissä tilanteissa on KKO:n mukaan edelleen mahdollista rangaista kahdesti, vaikka EIS 7. lisäpöytäkirjan mainittu märäys näyttäisikin tämän kieltävän. On katsottu, että EIS:n määräykset sisältävät vain oikeusvoimavaikutuksen, eivät sen sijaan lis pendens -vaikutusta.

8. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan KHO 2011:41 hyväksynyt KKO:n sangen muodollisella perusteella omaksuman konstruktion ja tulkinnan. Kyseisessä tapauksessa veropetosta koskeva rikosprosessi oli saatu lainvoimaiseen päätökseen (5.6.2007) ennen kuin verovelvolliselle oli määrätty tullipiirin päätöksellä veronkorotukset. Menettelyjen katsottiin kuitenkin olleen ajallisesti rinnakkaisia noin kuukauden ajan, sillä tullipiiri oli varannut kirjeellään 2.5.2007 ko. henkilölle  tilaisuuden tulla kuulluksi arvioverotusesityksestä ja tämä oli antanut vastineensa 10.5.2007 eli noin kuukautta ennen käräjäoikeuden 29.5.2007 antamaa tuomiota; tullipiirin verotuspäätökset annettiin 14.9.2007. KHO katsoi, että ne bis in idem -kieltoa ei sovelleta rinnakkain vireillä olevissa menettelyissä, joten mainittu kielto ei estänyt veronkorotusten määräämistä käräjäoikeuden tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen.

9. Veronkorotuksen määrää veroviranomainen eikä päätöksestä saa valittaa, vaan siitä on tehtävä ensin oikaisuvaatimus verotuksen oikaisulautakunnalle. Vasta tämän lautakunnan päätöksestä voidaan valittaa hallinto-oikeuteen ja edelleen KHO:een. Veronkorotusprosessin katsotaan tulevan vireille viimeistään, kun verovelvollista on kuultu ennen sellaisen verotuksen toimittamista, jossa veronkorotus määrätään. Veronkorotus tulee lopulliseksi esimerkiksi silloin, kun asia on KHO:ta myöten loppuunkäsitelty tai kun oikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetty viiden vuoden määräaika on kulunut umpeen. Veronkorotusasian vireilläoloaika voi siten muodostua huomattavan pitkäksi, mistä seuraa, että tapauksia, joissa veropetosta koskeva syyteasia ja veronkorotusasia ovat vireillä rinnakkain, ilmenee käytännössä aika usein. Käytännössä  lähes kaikki veropetosepäilyt paljastuvat verottajan tarkastusten yhteydessä. Käytäntönä on ollut, että verottaja panee vireille veronkorotusmenettelyn ja tekee samalla rikosilmoituksen poliisille.

10. Nyttemmin oikeuskirjallisuudessa, niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa, on saavuttanut kannatusta käsitys, jossa puolletaan EIS 7. lisäpöytäkirjan sanamuodon mukaista tulkintaa ja eri prosessilajien välille ulottuvaa lis pendens -vaikutusta. Kun kansallisessa rikosprosessissa on lähdetty vanhastaan siitä, että jo aloitettu rikosprosessi estää uuden syytteen nostamisen samassa asiassa, olisi johdonmukaista ulottaa tämä vireilläolovaikutus myös eri prosessilajien välille. Näin myös siksi, että EIS:n samoin kuin EIT:n ratkaisukäytännön mukaan esimerkiksi veronkorotusmenettely on rinnastettavissa rikosoikeudelliseen menettelyyn. Myös monet asia-argumentit puoltavat uudenlaista ja KKO:n em. ratkaisuista poikkeavaa linjamuutosta. KKO:n ja KHO:n kanta perustuu sangen muodolliseen ja keinotekoiselta tuntuvaan konstruktioon. On luultavaa, että EIT tulee piakkoin selkiinnyttämään omaa linjaansa lis pendens -vaikutuksen omaksumisen puolesta, jolloin on olemassa on todennäköistä, että KKO:een tehdään lukuisia veropetostuomioita koskevia purkuhakemuksia. 

11. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on antanut 26.4.2012 lausunnon (PevL 9/2012 vp), hallituksen esityksestä ulkomaalaislain ja työsopimuslain muuttamiseksi (HE 3/2012 vp).  Jälkimmäiseen lakiin esitetään säännöksiä uudenlaisesta työnantajan seuraamusmaksusta, joka on rangaistuksenluonteinen hallinnollinen seuraamus. Se voitaisiin määrätä teosta, josta voi seurata myös rikosoikeudellinen rangaistus. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että jos samaa tekoa koskeva seuraamusmaksua koskeva menettely ja rikosprosessimenettely ovat vireillä samanaikaisesti, on seuraamismaksumenettely keskeytettävä ja luovuttava maksun määräämisestä, jos rikosprosessi päättyy lainvoimaiseen ratkaisuun, joko vapauttavaan tai langettavaan tuomioon. Valiokunnan periaatekannanoton mukaan "kaksoisrangaistavuuden kiellon ei voida katsoa koskevan vain puhtaasti peräkkäisiä menettelyjä, vaan myös samanaikaisest vireillä olevia menettelyjä".

12. Mainitusta perustuslakivaliokunnan lausunnosta näyttäisi syntyneen alussa mainituista uutisjutuista ilmenevä pienoinen kalabaliikki. MTV3.fi:n uutisjutun mukaan perustuslakivaliokunnan sanottu kannanotto on tullut KKO:n presidentille yllätyksenä. Presidentti Pauliine Koskelo on kerrotun mukaan lähettänyt valiokunnan puheenjohtajalle Johanes Koskiselle tiukkasävyisen kirjeen, jossa on kummasteltu, miksi valiokunnan kannasta ei ole kerrottu oikeuslaitokselle mitään. Koskelon mukaan tuomioistuimissa on vireillä lukuisia rikosjuttuja, joissa valiokunnan lausunnossa omaksuttu kansallisen perustuslain tulkinta on otettava huomioon. Koskelolla näyttäisi olevan jonkinlainen pelko siitä, että valiokunnan omaksuma uusi tulkinta ne bis in idem -kiellon tulkinnasta saattaisi lopettaa satojen tuomioistuimissa vireilläolevien talousrikosjuttujen oikeuskäsittelyn kokonaan.

13. Professori Mikko Vuorenpää sanoo MTV3:n Uutisille, että  KKO:n ja muiden tuomioistuinten tulisi luopua omaksumastaan kannasta, jonka mukaan siis edellä selostettu kahden asian rinnakaiskäsittely on katsottu sallituksi. Olen samaa mieltä, eli lis pendes -vaikutus tulisi ulottaa reilusti myös eri prosessilajien välille, jolloin esimerkiksi veronkorotusmenettelyn käynnistyttyä tuomioistuimen tulisi jättää myöhemmin vireille pantu veropetossyyte käsittelemättä. Vuorenpän mukaan tuomioistuinten tulisi noudattaa perustuslakivaliokunnan  em. lausunnossa omaksumaa tulkintaa. Minusta tuomioistuimet ja tuomarit voisivat kuitenkin käyttää omaa harkintaa ja järkeään, eli niiden ei olisi pakko muuttaa linjaansa yksinomaan perustuslakivaliokunnan niukasti perustellun lausunnon takia. 

14. KKO:n presidentti Koskelon ilmeisesti melko kiivassävyinen reaktio perustuslakivaliokunnan lausuntoon hieman ihmetyttää. Valiokunnan yksityistä pysäköinninvalvontaa ja valvontamaksua koskevan lausunnon johdosta Koskelo ja KKO eivät olleet pari vuotta sitten juuri moksiskaan. KKO:n ei luulisi hermostuvan myöskään tämän nyt julkisuuteen putkahtaneen uuden lausunnon johdosta.

15. Perustuslakivaliokuntaa voidaan moittia siitä, että se on kuullut lausuntoa antaessaan hyvin suppeata asiantuntijoiden joukkoa. Ns. oikeusoppineista valiokunnassa kuultiin ainoastaan kahta valtiosääntöoikeuden "pysyvää" asiantuntijaa (Mikael Hidén ja Tuomas Ojanen) ja KHO:sta hallintoneuvos Matti Pellonpäätä, joka esiintyy asiantuntijana kuultaessa jostakin syystä pelkästään oikeustieteen tohtorina. Prosessioikeuden asiantuntemusta ei haluttu tässäkään asiassa kuulla, vaikka oikeusvoima on nimenomaan prosessioikeudellinen ilmiö. Lakiesityksessä ehdotettu seuraamusmaksu ja erityisesti valiokunnan uudenlainen kannanotto ne bis in idem -kieltoon koskettavat tuomioistuimista erityisesti yleisiä tuomioistuimia, mutta tästä huolimatta perustuslakivaliokunta ei välittänyt kuulla esimerkiksi KKO:n jäseniä lainkaan. Ilmeisesti tämä kertoo valiokunnan ja KKO:n välisen jännitteen jatkumisesta yhä edelleen.

16. Valtiovarainministeriön työryhmä on tehnyt 22.6.2011 esityksen, miten vero- ja tullilainsäädäntöön tehtäisiin Euroopan ihmisoikeussopimuksen kahdesti samassa asiassa syyttämisen ja tuomitseminen kiellon (ne bis in idem -kielto) edellyttämät muutokset (VVM:n julkaisuja 31/2011).  Työryhmän esityksen mukaan toimivaltainen viranomainen jättäisi rikosilmoituksen tekemättä, kun se pitäisi hallinnollista seuraamusta riittävänä. Muussa tilanteessa viranomainen tekisi rikosilmoituksen ja veronkorotus voitaisiin määrätä vain tuomioistuimen antaman tuomion jälkeen oheisseuraamuksena syyllisyyttä uudelleen arvioimatta. Esityksen mukaan toimivaltaisella viranomaisella olisi vuoden määräaika selvittää ja arvioida hallinnollisen seuraamuksen riittävyyttä. Rikoslaissa säädettäisiin, ettei veronkorotuksen lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen syytettä voitaisi nostaa eikä tuomiota antaa, ellei veronkorotuksen määräämisen jälkeen ole saatu näyttöä uusista tosiseikoista. - Näyttäisi siltä, että työryhmän mietinnössä halutaan pysyttää nykyinen käytäntö, jota ei voida kuitenkaan pitää tyydyttävänä.

296. Korkein oikeus linjasi: lopullinen veronkorotuspäätös estää veropetossyytteen tutkimisen (KKO 2010:45 ja 46)

Johtavatko päätökset purkuhakemusten tulvaan?

1. Korkein oikeus antoi tänään kaksi merkittävää ennakkopäätöstä. Molemmissa ratkaisuissa on kysymys veronkorotuksen ja veropetossyytteen suhteesta. Kysymys on siitä, muodostaako hallinnollisessa menettelyssä luonnolliselle henkilölle määrätty veronkorotus päätöksen oikeusvoimavaikutuksen johdosta esteen veropetossyytteen tutkimiselle tuomioistuimessa.

2. Mainittu problematiikka on tullut ajankohtaiseksi Suomessa oikeastaan vasta sen jälkeen, kun Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on muutaman viime vuoden aikana ottanut asian ratkaisuissaan esille. Aikaisemmin meillä ei ole edes osattu oikein ajatella, että veronkorotuspäätös voisi estää samaa asiaa koskeva veropetossyytteen tutkimisen oikeusvoiman takia. Rikostuomion oikeusvoimavaikutus, josta ei ole laissa nimenomaista säännöstä, toki tunnetaan meilläkin vanhastaan, mutta sen on ajateltu liittyvän vain tuomioistuimen aiemmin samassa asiassa antamaan lainvoimaiseen tuomioon. Veronkorotuksesta päättävä viranomainen ei ole tuomioistuin eikä veronkorotusta ole pidetty "samana asiana" kuin veropetossyytettä.

3. Suomalaisten tuomareiden tulee kuitenkin tuntea myös Euroopan ihmisoikeussopimus ja siihen perustuva ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) laaja ratkaisukäytäntö. EIS on meillä välittömästi sitovaa ja sovellettava oikeutta siinä missä eduskunnan säätämät laitkin. Koska EIS:n normit ovat sisällöltään hyvin väljiä, niiden tulkinnassa on välttämätöntä tietää, miten EIT on sanottuja normeja ratkaisuissaan tulkinnut. EIT:n tulkintametodi on, toisin kuin esimerkiksi KKO:n ja KHO:n, dynaamista sekä oikeutta luovaa ja kehittävää. EIS tuli Suomessa voimaan vuonna 1990 ja vasta sen jälkeen täälläkin on vähitellen alettu irtautua lain kirjaimeen ja sanamuotoon tuijottavasta pikkutarkasta legalistisesta tulkintavasta, joka on estänyt oikeuden kehittymisen ja monissa tapauksissa myös oikeusturvan saamisen.

4. EIT:n ratkaisuihin nojautuen KKO katsoi kummassakin ennakkopäätöksessään, että veronkorotus on rikosoikeudelliseen seuraamukseen eli rangaistukseen rinnastettava oikeusseuraamus. Tällöin sovelletaan EIS 7. lisäpöytäkirjan 4 artiklasta ilmenevää ne bis in idem -sääntöä, joka sisältää kahteen kertaan syyttämistä ja tuomitsemista koskevan kiellon; "ei kahdesti samassa asiassa." KKO nojautui tuomioiden perusteluissa EIT:n ratkaisuihin myös sikäli, että mainittu kielto tulee sovellettavaksi veronkorotusasian ja samaa tekoa koskevan veropetosasian kesken. Kielto edellyttää KKO:n tulkinnan mukaan kuitenkin sitä, että veronkorotus on määrätty lopullisella päätöksellä ennen syytteen vireille tuloa. Vireillä oleva veronkorotusasia ei kuitenkaan muodosta estettä veropetossyytteen käsittelemiselle.

5. Toisessa asiassa (KKO 2010:45) lopullisesti määrätyt veronkorotukset muodostivat esteen veropetossyytteiden käsittelemiselle ja syyte veropetoksesta jätettiin tutkimatta. Samaan lopputulokseen oli päätynyt myös Rovaniemen HO valituksenalaisessa tuomiossaan. Toisessa asiassa (KKO 2010:46) veronkorotuksia ei sen sijaan ollut määrätty lopullisilla päätöksillä siloin, kun syyte veropetoksesta tuli vireille. Tämän takia oikeusvoimavaikutus ei estänyt veropetossyyteiden käsittelemistä.

6. KKO:n ratkaiset ovat seikkaperäisesti, johdonmukaisesti ja ymmärrettävällä tavalla perusteltuja. Johtopäätökset vaikuttavat järkeviltä. Molemmissa ratkaisuissa KKO esitti kuitenkin toivomuksen, että lainsäätäjä hoitaisi mainitunlaiset tilanteet lakia muuttamalla ja tarkistamalla, koska kansalaisten kannalta ei ole ongelmatonta, että mahdollisuus joutua syytteeseen riippuu siitä kenties sattumanvaraisesta seikasta, onko veronkorotuspäätös lopullinen.

7. Mainittakoon, että myös Ruotsin korkein oikeus (Högsta domstolen) on pari kuukautta sitten eli 31.3.2010 ratkaissut kaksi samanlaista tapausta, ratkaisut nr B5498- 09 ja B 2509-09. Päätöksissä katsottiin, äänestyksen jälkeen, ettei Ruotsissa käytössä oleva järjestelmä, joka on verorikosasioiden käsittelyn ja veronkorotusmenettelyn osalta on samankaltainen kuin Suomessa, ole selvästi ihmisoikeussopimuksen vastainen. Mainituissa ratkaisuissaan Högsta domstolen päätyi siihen, ettei verorikossyytteiden tutkimiselle ollut oikeusvoimavaikutuksesta johtuvaa estettä, vaikka syyte verorikoksesta oli nostettu veronkorotusta koskeneen lopullisen ratkaisun jälkeen.

8. Korkein oikeus on antanut tiedotteen, joissa selostetaan tänään annettujen ennakkopäätösten pääsisältöä.

9. Korkein oikeus ratkaisi mainitut kaksia asiaa varsin joutuisasti, sillä ratkaisussa KKO 2010:45 selostettu Rovaniemen HO:n tuomio on annettu 29.1.2010 ja tapauksessa KKO 2010:46 selostettu Helsingin HO:n tuomio 12.2.2010. Valitusluvat myönnettiin 22.4.2010. Joutuisuus on ollut perusteltua, sillä tuomioistuimissa luultavasti odottaa joukko asioita, joissa nyt annetuista ennakkopäätöksistä ilmenevää oikeusohjetta tullaan soveltamaan. - Myös Turun hovioikeus on jättänyt viime maaliskuussa antamallaan päätöksessä veropetossyytteen veronkorotuspäätöksen johdosta tutkimatta, THO 2010:2 (R 09/1621). Tähän ratkaisuun ei ole tiettävästi vielä myönnetty valituslupaa.