982. KKO:n presidentiksi Timo Esko

1. Nyt on vihdoin varmistunut, että korkeimman oikeuden uudeksi presidenttiksi tulee ensi vuoden alusta oikeustieteen tohtori Timo Esko (63). Valtioneuvosto nimittäin teki eilen tasavallan presidentille tätä tarkoittavan esityksen. Tasavallan presidentti päätti nimityksestä tänään 20. marraskuuta.

2. Korkeimman oikeuden presidentin nimittämismenettelystä ei laissa ole tarkempia säännöksiä. Asian valmistelu tapahtuu vakiintuneen käytännön mukaisesti siten, että oikeusministeri käy nimitysasiasta etukäteen keskusteluja sekä korkeimman oikeuden että tasavallan presidentin kanssa. Korkein oikeus käsittelee nimitysasiaa täysistunnosssaan, jolloin talon "omasta ehdokkaasta" voidaan myös äänestää. Näiden keskustelujen, kuulemisten ja korkeimman oikeuden kannanoton pohjalta oikeusministeriö valmistelee valtioneuvoston ratkaisuehdotuksen tasavallan presidentille esiteltäväksi.

3. Minulle Timo Eskon nimitys varmistui itse asiassa jo lokakuun alussa, jolloin tuli tietoon, että korkeimman oikeuden jäsenistä koostunut lähetystö oli käynyt Turussa varta vasten pyytämässä Timo Eskoa ilmoittautumaan avoinna olevaan virkaan. Korkeimman oikeuden mielipide painaa ko. nimitysmenettelyssä kaikkein eniten eikä sen tahdosta  liene aiemminkaan juuri poikettu. 

4. Olen kirjoittanut blogissa KKO:n presidentin valinta-asiassa aiemmin jo ainakin kolme kertaa.  Ks. blogit 856/5.7.2014 "Kenestä seuraava ihmisoikeustuomari?" (kappaleet 11-12), 900/12.12.2014 "Kenestä EIT-tuomari 2016-2025? (kappaleet 8-9) ja 967/4.10.2014 "Timo Eskosta KKO:n uusi presidentti". Vm. kirjoituksessa saatoin siis jo itse "vahvistaa", että Timo Eskon nimitys on kypsää kauraa eli varma asia.

5. Ensimmäisen kerran eli heinäkuussa 2014 tartuin ko. asian merkeissä kynään heti, kun ilmeni, että korkeimman oikeuden nykyinen presidentti Pauliine Koskelo oli ilmoittautunut ensi vuoden alussa vapautuvaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomarin virkaan. Pidin Koskelon valintaa varmana, joten pohdinnan saattoi suunnata oitis siihen, kenestä voisi tulla Koskelon seuraaja KKO:n päällikkötuomarina. 

6. Pidin selvänä, että presidentin virkaa hakisivat ainakin Turun hovioikeuden presidentti Timo Esko ja Helsingin hovioikeuden presidenti Mikko Könkkölä, jotka ovat molemmat toimineet aiemmin KKO:n oikeusneuvoksena. Lisäksi ennakoin, että virkaa saattaisi hakea myös oikeusneuvos Tuula Pynnä. Kävi kuitenkin niin, että virkaan ilmoittautuivat vain Timo Esko ja Mikko Könkkölä. Oma suosikkini virkaan ei ollut Mikko Könkkölä, jonka voidaan katsoa edustavan tavallaan "vasemmistoa", vaan "porvarisiipeen" lukeutuva Timo Esko. 

7. Timo Esko on toiminut Turun hovioikeuden presidenttinä vuodesta 2012. Sitä ennen hän oli kuusi vuotta oikeusneuvoksena korkeimmassa oikeudessa (2006-2012). Oikeusministerin tiedotteen mukaan Esko on aiemmin työskennellyt muun muassa professorina ja hallintojohtajana Helsingin yliopistossa (1987-92). Lisäksi Esko on toiminut mm. lakimiehenä, asianajajana ja osakkaana asianajotoimistoissa (1992-2006). - Tätä kuvausta voitaisiin täydentää siten, että Timo Esko ei ole toiminut professorin vakinaisessa virassa, vaan hän on hoitanut "ainoastaan" vt:nä kansainvälisen yksityisoikeuden apulaisprofessorin virkaa 1983-85 ja yleisen oikeustieteen ja kv. yksityisoikeuden professorin virkaa 1986-87. Yleisen oikeustieteen ja kv. yksityisoikeuden professorin vakinaiseen virkaan Helsingin yliopistossa nimitettiin vuonna 1988 Hannu Tapani Klami (1945-2002); olisiko Timo Esko siis hävinnyt  ko. viranhaun Klamille?

8. OM:n tiedotteen mukaan Timo Esko on ollut jäsen ja asiantuntija oikeusministeriön asettamissa työryhmissä ja osallistunut lainvalmisteluun. Hänellä on ollut useita luottamustehtäviä muun muassa tuomarijärjestöissä. Esko on Suomen edustaja Euroopan Neuvoston piirissä toimivassa neuvoa-antavassa tuomarikomiteassa (CCJE).

9. Yksi aika merkittävä asia OM:n tiedotteessa on Timo Eskon meriittejä lueteltaessa kuitenkin tyystin sivuutettu. Tarkoitan Timo Eskon toimintaa välimiehenä. Juristipiireissä Esko tunnetaan ahkerana ja usein käytettynä välimiehenä, hänen tiedetään toimineen välimiehenä myös oikeusneuvoksena ollessaan. Siitä, onko hän hoitanut välimiestehtäviä myös hovioikeuden presidentin viran ohella, minulla ei ole tietoa. Timo Esko on toiminut Suomen Välimiesyhdistyksen hallituksen jäsenenä vuodesta 1996 aina 2010-luvulle saakka, mikä kuvastaa Timo Eskon välimiehenä nauttimaa arvostusta. Kuten tiedämme, osa korkeimman oikeuden nykyisistä jäsenistä toimii aika usein välimiehenä. Timo Eskon toiminta välimiehenä lienee yksi tekijä, joka on ollut omiaan saamaan mainitut oikeusneuvokset puoltamaan Timo Eskon valintaa KKO:n uudeksi presidentiksi. Mikko Könkkölä lienee toiminut välimiehenä vain harvoin.

10. Mikko Könkkölä on meritoitunut urallaan lähinnä pitkäaikaisena lainsäädäntöneuvoksena ja -johtajana, hänen toimikautensa OM:n palveluksessa kesti noin 27 vuotta. Sieltä hän "pomppasi" suoraan KKO:n jäseneksi vuonna  2001. Pauliine Koskelo toimi OM:n lainvalmistelutehtävissä noin 15 vuotta ja Leif Sevónkin lähes 10 vuotta. Olisi ollut hieman omituista, jos korkeimman oikeuden presidentiksi olisi nimitetty jälleen lainvalmistelijana ansioitunut lakimies, sillä se olisi ollut jo kolmas kerta putkeen. Tältä kannalta asiaa katsottaessa on hyvä, että KKO:n päällikkötuomariksi nimitettiin nyt kahta edeltäjäänsä monipuolisemman kokemuksen ja myös käräjäsalikokemusta omaava lakimies ja entinen asianajaja. Timo Esko lienee ensimmäinen päätoimisena asianajajana pitkään toiminut juristi KKO:n presidenttinä.

11. Helsingin Sanomissa oli tänään Timo Eskon haastattelu otsikolla "Riippumattomuus on tärkeä asia". Esko sanoo olevansa erityisen ylpeä suomalaisista tuomareista, sillä nämä ovat korkean moraalin omaavia "lahjomattomia tuomareita jotka tekevät  työtänsä vaikeissa oloissa kaikella tarmolla". Vastanimitetyn ylimmän oikeuden päällikkötuomarin tulee toki lausua näin jo "virkansa puolesta". Timo Esko voi toki puhua ja vastata vain yleisistä tuomiostuimista ja niiden tuomareista, ei hallintotuomioistuimista, jotka muodostavat yleisistä tuomioistuimista erillisen oman organisaationsa. 

12. Suomessa ei ole korruptoituneita tuomareita, mutta tämä tai Eskon mainitsema tarmokkuus tai edes korkea moraali ei ole toki ainoa asia tai ominaisuus, jota hyvältä tuomareilta edellytetään. Tuomareilta edellytään ennen kaikkea korkeaa ammattitaitoa, jonka avulla oikeusprosessin laatua ja myös tehokuutta voidaan merkittävästi parantaa. Oikeudenkäytön laatu ei ole kiinni yksinomaan resurssien riittävyydestä, vaikka niin yleisesti yritetään uskotella. Tuomareiden  ammattitaidosta voidaan toki esittää erilaisia mielipiteitä. Varovaisesti voidaan sanoa, että tuomareiden ammattitaidossa ja -etiikassa on suuria eroja.

13. Timo Esko tuntuu tyrmäävän viime aikoina aika usein ilmoille heitetyn aloitteen tai ajatuksen siitä,  että valittaminen käräjäoikeuden ratkaisemista näyttökysymyksistä tulisi evätä. Esko on tässä suhteessa realisti, realistisempi kuin edeltäjänsä Pauliine Koskelo, sillä hän toteaa,  ettei sanottu ehdotus tai idea menisi läpi. Eskon mukaan olisi realistisempaa ajatella, että  "alioikeuskäsittely nauhoitetaan ja todistelu katsotaan hovioikeudessa nauhalta." 

14. Olen ollut samaa mieltä mieltä jo ainakin reilut kymmen vuotta. Kun hovioikeusmenettelyä Suomessa viimeksi viisi tai kuusi vuotta sitten laajemmin uudistettiin (HE 105/2009 vp), olisi mallia tullut ottaa tässä suhteessa Ruotsista, jossa tehdään juuri Timo Eskon mainitsemalla tavalla. Ehdotin tätä omassa lausunnossani, mutta OM:n lainvalmistelijat ja asiantuntijat eivät halunneet ottaa ehdotustani kuuleviin korviinsa. Paradoksaalista on, että hovioikeusmenettelyn uudistamista pohtineen toimikunnan puheenjohtajana oli KKO:n "oma mies" eli oikeusneuvos Kari Kitunen. Timo Eskon nyt peräänkuuluttama Ruotsin malli sivuutettiin Kitusen johtaman toimikunnan mietinnössä (OM 2006:28) muutaman rivin toteamuksella, siis täysin, koska toimikunta ei halunnut ottaa sanottua mallia edes käsittelyn kohteeksi. 

15. Tämä tuntuu tietenkin jokseenkin käsittämättömältä, mutta sellaista lakien valmistelu Suomessa nyt vain "sattuu" olemaan! Järkeviä ehdotuksia on vaikea saada läpi, mutta sen sijaan vähemmän järkevät ja oikeusturvaa kaventavat ehdotukset menevät läpi suorastaan "heittämällä". Esimerkkinä viimeksi mainituista uudistuksista voidaan mainita hovioikeuden jatkokäsittelylupa, jonka soveltamisala on meillä paljon laajempi kuin Ruotsissa. Sen avulla asianosaisten tosiasiallista muutoksenhakuoikeutta on kavennettu ja rajoitettu merkittävästi.

16. Yhdyn myös Timo Eskon näkemykseen tuomioistuinviraston tarpeellisuudesta.  Oikeusministeriöstä erillisen viraston tai johtokunnan perustamista on pidettävä tärkeänä nimenomaan tuomioistuinten riippumattomuuden turvaamisen kannalta.  Muissa pohjoismaissa aina Islantia myöten tuomioistuinten keskushallinnon siirtäminen itsenäiselle tuomarivetoiselle elimelle on toteutettu jo vuosia, Ruotsissa jopa vuosikymmeniä sitten, mutta täällä meillä EU:n itärajalla hankkeesta asiasta ei vain tahdo tulla valmista, ei sitten millään. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea teki 2003 viraston tai johtokunnan perustamisesta perusteellisen ehdotuksen (KM 2003:3), mutta kun oikeusministerinä sattui tuolloin olemaan Johannes Koskinen (sd), niin tuo mainio ehdotus päätettiin haudata ministeriössä kaikessa hiljaisuudessa. Koskisen seuraajat eli Tuija Brax ja Anna-Maja Henriksson eivät myöskään saaneet oikeusministereinä ko. asiassa mitään aikaan, ja nykyiseltä oikeus-ja työministeriltä Jari Lindströmiltä lienee turha odottaa minkäänlaista aloitteellisuutta asiassa. Tuomioistuinvirastosta eli virallisesti tuomioistuinten keskushallinnon uudistamisesta valmistui kyllä viime vuoden lopulla kahden selvitysmiehen laatima ansiokas mietintö, mutta tämän jälkeen mainittu tärkeä hanke on kokenut oikeusministeriössä tutun kohtalon: asiasta ei puhuta eikä pukahdeta enää yhtikäs mitään.  Juha Sipilän hallitusohjelmassa tai edes sen liitteissä ei mainita myöskään mitään tjuomioistuinviraston perustamisesta. 

17. Timo Esko kertoo HS-haastattelussaan harrastavansa vapaa-aikanaan juridiikkaa ja metsänhoitoa; hänellä on metsätila Keuruulla. Mitähän kaikkea juridiikan harrastamiseen vapaa-ajalla voisi sisältyä? Luultavasti myös välimiestehtävien hoitamista, sillä sitä edes hovioikeuden presidentiltä ei ole Suomessa kielletty. KKO:n presidentti ei sen sijaan voi toimia välimiehenä. Lakimiesmatrikkelissa 2011 Timo Eskoo mainitsee harrastavansa myös umpihankihiihtoa. Noo, hyvänä lumitalvena tuota uljasta lajia voi varmaan harrastaa vaikkapa Keuruun metsissä.

18. Timo Esko on 63-vuotias, joten hän ehtii olla KKO:n presidenttinä vain eilut neljä vuotta. Se on suhteellisen lyhyt aika, mutta siinäkin ehtisi kyllä saada paljon aikaan, jos vain tahtoa riittää. KKO:n omissa menettelytavoissa olisi aika paljon kehittämisen tarvetta.  Eskon edeltäjä Koskelo paneutui vanhana lainvalmistelijana muutamiin sellaisiin asioihin, jotka eivät edes kuulu KKO:n presidentin toimenkuvaan. Timo Eskon toivoisi presidenttinä jättävän iäikuisen resursseista ruikuttamisen, oikeusministerin ja oikeusministeriön jatkuvan mollaamisen sekä KHO:n suuntaan tapahtuvan piikittelyn vähemmälle ja keskittyvän toden teolla lainkäytön laadun parantamiseen yleisissä tuomioistuimissa. Siinä presidentille riittäisi työsarkaa yllin kyllin. Se, miten asiassa tulee käymään, jää nähtäväksi.

967. Timo Eskosta KKO:n uusi presidentti

1. Korkeimman oikeuden presidentti vaihtuu ensi vuoden alussa. Nykyinen päällikkötuomari Pauliine Koskelo (59) lähtee niin sanotusti lätkimään hommasta eli siirtyy 1.1.2016 lukien Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) tuomariksi kaudelle, joka kestää yhdeksän vuotta. 

2. Juristipiireissä pidetään lähes varma, että Pauliine Koskelo ei tyydy EIT:sssä(kään) rivituomarin tehtävään, vaan tähtää EIT:n presidentiksi. Saa nähdä, miten tavoitteessa käy. Koskelo on palkittu parina kolme viime vuonna mm. parilla kunniatohtoriudella ja vuoden lakimiehen tittelillä. Viime perjantain Lakimiesiiton järjestämässä Tuomaripäivässä hänen kouraansa lätkäistiin ikään kuin läksiäislahjaksi K.J Ståhlberg -mitali.

3. Kenestä uusi KKO:n presidentti? Olen käsitelyt ko. asiaa blogissa lyhyesti jo aiemmin ja veikannut, että vrkaa hakevat ainakin Mikko Könkkölä ja Timo Esko. He ovat molemmat hovioikeuden presidenttejä, Könkkölä Helsingissä ja Esko Turussa.  Kumpikin on toiminut aiemmin KKO:n jäsenenä, Könkkölä 2001-2005 ja Esko 2006-2012.

4. Hakuaika päättyi 30.9. Ennustukseni toteutui, sillä sekä Könkkölä että Esko ovat ilmoittautuneet virkaan. He ovat myös viran ainoat hakijat, mikä tarkoittaa sitä, että yksikään KKO:n oikeusneuvoksista ei ollut virasta kiinnostunut. Missä vika, "paska homma" vai mikä? Presidentin palkka ei ole häikäisevän korkea, vain 12 640 euroa kuukaudessa.

5. Mikko Könkkölä ja Timo Esko alkavat olla jo ikämiehiä, sillä molemmat ovat syntyneet vuonna 1952 ja ovat nyt 63-vuotiaita. Kun  virassa voi olla 68-vuotiaaksi, jää uuden presidentin virkakausi varsin lyhyeksi eli 4-5 vuoden pituiseksi. Kyse on siis tietyllä tavalla ylimenokauden päällikkötuomarista. Pauliine Koskelosta tuli KO:n presidentti 49-vuotiaana ja Olavi Heinosesta 51 vuoden ikäisenä.

6. Toimittaja Ari Mölsä, hänkin muuten lakimiehiä, on pohtinut  valintaa Yle Uutisissa tähän tapaan.

7. Kumpikin hakija on ollut tuomarina KKO:ssa ja hovioikeudessa, hovioikeudessakin ainoastaan päällikkötuomarina. Könkkölä hakeutui KKO:n jäseneksi toimittuaan aiemmin lähes 30 vuotta (1974-2001) oikeusministeriön lainvalmistelijana eli lainsäädäntösihteerinä, lainsäädäntöneuvoksena ja lainsäädäntöjohtajana; sangen tyypillinen hallintoura siis. Samanlaista virkamiesuraa KKO:n jäseneksi eteni myös Pauliine Koskelo, sillä myös hän on toiminut pitkään oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena. Könkkölä pyrki myös oikeuskansleriksi, mutta hävisi Jaakko Jonkalle.

8. Timo Eskolla on Könkkölää monipuolisempi lakimiesura takanaan. Hän toimi ennen oikeusneuvoksen nimitystään reilut 10 vuotta asianajajana, eli hän ei ole esiintynyt oikeussalissa yksinomaan tuomaripöydän takana. Könkkölä on OTK, mutta Timo Esko on väitellyt oikeustieteen tohtoriksi 1986 kansainvälisen yksityisoikeuden alalta ja ollut yliopistossa assitenttina ja vt. professorina. Esko on toiminut myös Helsingin yliopiston hallintojohtajana (1987-92) ja Defensor Legis -lehden päätoimittajana (1994-2006). Timo Esko tunnetaan ahkerana välimiehenä; kuten tiedämme, KKO:ssa arvostetaan välimiesjuristeja. Kummallakin hakijalla on laaja kielitaito.

9. Lakimiesten keskuudessa molempia kilpahakijoita arvostetaan, tosin hieman eri piireissä. Timo Esko on herrasmies ja hillityn porvarin perikuva. Mikko Könkkölä on räiskyvämpi persoona, joka tunnettiin nuorena juristina vasemmistoradikaalina. Hänet lienee nimitetty OM:n lainsäädäntöneuvokseksi Skdl:n kiintiöstä; 70- ja 80-luvuilla lainsäädäntöneuvoksen virat olivat yleensä jäsenkirjaa edellyttäviä tehtäviä. Mikon isä oli asianajaja Erkki Könkkölä, jonka tapasin istuessani 1968 auskultanttina käräjiä Janakkalan tuomiokunnassa Riihimäellä. Mikon poika Justus on siviilioikeudesta väitellyt  OTT, joka on toiminut vuoden verran (2003-2004) lakimiehenä Timo Eskon asianajotoimistossa. Mikko Könkkölä on ottanut hovioikeuden presidenttinä vastaan runsaasti hänelle tarjottuja lainvalmistelutehtäviä - kerran OM:n mies, aina OM:n mies -  mikä on saattanut hieman haitata maan suurimman hovioikeuden päällikkötuomarin viranhoitoa.

10. Kumpi hakijoista tulisi valita tehtävään? KKO:n presidentin nimittää tasavallan presidentti valtioneuvoston yleisistunnossa. KKO ei tee virkaesitystä - kuten oikeusneuvoksen nimitysmenettelyssä - vaan asian valmistelu ja esittely valtioneuvostossa kuuluu oikeusministerille. Oikeusministeriö hankkii kuitenkin asiasta KKO:n lausunnon ja tämä lausunto todellisuudessa ratkaisee valinnan - näin tapahtui myös Pauliine Koskelon valinnan yhtyedessä - sillä tuskinpa oikeusministeri Jari Lindströmillä tai valtioneuvostolla on kanttia poiketa lausunnosssa.

11. Tavallisesti varsin luotettavalta taholta olen kuullut, että korkein oikeus on käytännössä epävirallisesti  jo ratkaissut kantansa. KKO:n oikeudenneuvoksista koostuva lähetystö  - ei siis mikä tahansa karvalakkilähetystö - on nimittäin käynyt Turun hovioikeudessa tapaamassa Timo Eskoa ja pyytänyt, että tämä ilmoittautuisi presidentin virkaan. Käynti tepsi, sillä tämän jälkeen Timo Esko jätti ilmoittautumisensa.

12. Minusta KKO:n jäsenistö on tehnyt oikean valinnan, sillä kyllä minäkin näkisin KKO:n presidenttinä mieluummin Timo Eskon kuin Mikko Könkkölän. Olisi aikamoinen yllätys, jos korkeimman oikeuden sana ja lausunto asiassa ei painaisi, vaan virkaan nimitettäisiin Könkkölä. Tämän jutun otsikosta voitaisiin siis poistaa kysymysmerkki.

13. Timo Eskon suhteellisen lyhyeksi jäävällä kaudella korkeimmassa oikeudessa ei tapahtune merkittäviä muutoksia. Uudella presidentillä ei liene tarvetta aukoa koko ajan päätään ja puuttua tuomioistuinlaitoksen epäkohtiin ja kehittämiseen yhtä räyhäkkäästi kuin edeltäjällään. Sellainen asenne ei edes sovi ylimmän tuomioistumen päällikkötuomarille.

856. Kenestä seuraava ihmisoikeustuomari?

1. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (EIT) on Strasbourgissa toimiva ylikansallinen tuomioistuin, joka valvoo Euroopan ihmisoikeussopimuksen noudattamista. Ihmisoikeussopimukseen ovat liittyneet useimmat Euroopan valtiot. Sopimus takaa valtioiden kansalaisille ja niiden alueella oleskeleville ihmisille ihmisoikeuksina muun muassa oikeuden elämään, yksityisyyteen, omaisuuden suojaan ja oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin.

2. EIT:ssa on 47 tuomaria eli kukin Euroopan neuvoston jäsenvaltio valitsee yhden tuomarin. Joka toinen tuomari vaihtuu kolmen vuoden välein, muut kuuden. Heidät valitsee Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous. Yleiskokouksen istuntoon osallistuu 315 edustajaa, jäsenvaltioiden edustajamäärä ja äänimäärä riippuu ao. maan asukasluvusta. Suomen valtuuskuntaan kuuluu viisi eduskunnan valitsemaa kansanedustajaa, joiden puhenjohtajana toimii nykyisin Maria Guzenina (sd) ja varapuheenjohtajana Kimmo Sasi (kok). Kolme muuta Suomen valtuuskuntaan kuuluvaa jäsentä ovat Antti Kaikkonen (kesk) - valtuuskunnassa jo vuodesta 2004 lähtien -  Pirkko Mattila (ps) ja Anne-Mari Virolainen (kok).

3. EIT:n  tuomarit eivät edusta mitään jäsenvaltioita, vaan toimivat riippumattomina. Tuomioistuimen toimintaa johtavat sen keskuudestaan valitsemat presidentti, kaksi varapresidenttiä ja kaksi osaston puheenjohtajaa. Heidät valitaan tehtäväänsä pysyvästi - tuomareiden eroamisikä on 70 vuotta - kun taas muut jäsenet valitaan tehtävänsä yhdeksän vuotta kestäväksi toimiajaksi. Tuomaria ei voida valita tehtävään uudelleen eli siis toiseksi toimikaudeksi. Kelpoisuusvaatimusten mukaan EIT:n tuomareilla tulee olla korkea moraali ja heillä on joko oltava pätevyys korkeisiin oikeusvirkoihin tai heidän tulee olla päteviksi tunnustettuja oikeusoppineita. EIT:n tuomareilla ei saa olla heidän riippumattomuuttaan vaarantavia sivutoimia, he eivät saa toimia esimerkiksi välimiehinä. EIT:n presidenttinä on nykyisin vuonna 1962 syntynyt luxemburgilainen tuomari Dean Spielmann, joka valittiin tehtävään vuonna 2012.

4. Suomi liittyi Euroopan neuvooon vuonna 1990 ja suomalaisina EIT:n tuomareina ovat toimineet Raimo Pekkanen (1990-1998) ja ns. uuden ihmisoikeustuomioistuimen aikana Matti Pellonpää (1.11.1998 - 31.12 2006) ja Päivi Hirvelä vuoden 2007 alusta lähtien. Hirvelän toimikausi päättyy vuoden 2015 lopussa. Raimo Pekkanen on työoikeudesta väitellyt OTT, joka toimi OM:n kansliapäällikkönä 1982-1990. Matti Pellonpää, joka on väitellyt tohtoriksi kansainvälisestä oikeudesta, on toiminut aiemmin apulaisprofessorina, vuodesta 2007 lähtien hän on ollut KHO:n jäsenenä. Päivi Hirvelä nimitettiin EIT-tuomariksi valtionsyyttäjän virasta. Jotkut ovat kritisoineet Hirvelän ehdollepanoa ja nimitystä. Valtioneuvoston kaksi muuta ehdolle asettamaa juristia tehtävään olivat vuonna 2006 professori Martin Scheinin ja oikeusneuvos Gustaf Möller.

5. Vaikka Päivi Hirvelän toimikausi päättyy vasta vuoden 2015 lopussa, hänen seuraajansa on ollut jo haettavana. Tehtävästä olivat kiinnostuneita seuraavat yhdeksän hakijaa:

-  OTT, eurooppaoikeuden dosentti Pekka Aalto (oikeuskansleri Jorma S. Aallon poika);
-  OTT, käräjätuomari Anna-Liisa Autio (ex-hiihtäjä ja Nokia-miljonääri Asko Aution puoliso);
-  OTT (hc),  KKO:n presidentti Pauliine Koskelo;
-  OTT, lainsäädäntöneuvos Jukka Lindstedt;
-  OTT, Euroopan parlamentin oikeudellisen osaston jäsen Iiro Liukkonen;
-  OTL, hallintoneuvos Anne E. Niemi (KHO);
-  OTL, Euroopan komission oikeudellisen yksikön jäsen Esa Paasivirta; 
-  kansliapäällikkö Päivi Pietarinen (KHO); ja
-  OTT, esittelijäneuvos, apulaisoikeusasiamiehen sijainen Pasi Pölönen.

Hakijoista Autio, Liukkonen ja Pölönen ovat väitelleet tohtoriksi prosessioikeudesta, Lindstedt rikosoikeudesta ja Aalto EU-oikeudesta. Valtaosa EIT:n käsittelemistä asioista koskee oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Anne Niemi ja Pölönen ovat toimeet aiemmin jonkin aikaa lakimiehenä EIT:n sihteeristössä. Niemi on toiminut myös EIT:n ad hoc -tuomarina eli tietyissä yksittäisissä oikeusjutuissa Päivi Hirvelän varamiehenä.

6. Valtioneuvosto asetti 17.3.2011 erityisen asiantuntijaneuvottelukunnan toimikaudeksi 1.4.2011 - 31.3.2017 valmistelemaan ehdokkaiden nimeämisen kansainvälisten tuomioistuinten ja Euroopan unionin tuomioistuimen tuomarin ja jäsenen tehtäviin. Neuvottelukunnan kokoonpano on seuraava: Puheenjohtaja valtiosihteeri Kare Halonen (valtioneuvoston kanslia); varapuheenjohtaja hallitusneuvos Marika Paavilainen; jäsenet (suluissa varajäsenet): UM:n oikeuspäällikkö Päivi Kaukoranta (Joni Heliskoski, OM:n kansliapäällikkö Tiina Astola (Kari Kiesiläinen), oikeusneuvos (eläkkeellä) Gustaf Möller (oikeusneuvos Marjut Jokela), KHO:n ex-presidentti Pekka Hallberg (Pirkko Ignatius), valtionsyyttäjä Raija Toiviainen (Mika Illman), professori emeritus Bengt Broms (Pia Letto-Vanamo) ja asianajaja Inga Korpinen (Markku Fredman). 

7. Seuraavaksi hakijoiden lista menee kyseisen neuvottelukunnnan käsiteltäväksi. Lautakunta antaa jokaisesta hakijasta lausunnon, mutta ei tiettävästi aseta hakijoita pätevyys- tai paremmuusjärjestykseen. Tämän jälkeen valtioneuvosto asettaa ulkoministeriön esittelystä kolme hakijaa ehdolle tuomarin virkaan. Euroopan neuvoston parlamentaarinen yleiskokous valitsee tuomarin näiden kolmen joukosta.

8. Hakijoista ja heidän ansioistaan ja pätevyydestään voidaan varmaan olla monta mieltä. Minusta  valinta voisi kohdistua seuraaviin hakijoihin: Koskelo, Liukkonen, Niemi ja Pölönen. Pasi Pölönen on pätevä perus- ja ihmisoikeusasiaintuntija, sillä eduskunnan oikeusasiamiehen yhtenä nimenomaisena tehtävänä on valvoa juuri ihmisoikeuksien noudattamista Suomen viranomaisissa ja tuomioistuimissa (perustuslain 108 §). Pölönen on väitellyt tohtoriksi todistusoikeudesta. 

9. Yllätys ei kuitenkaan olisi, jos Hirvelän seuraajaksi valittaisiin Pauliine Koskelo. Hän on KKO:n jäsenenä perehtynyt konkreettisissa oikeusjutuissa perusteellisesti EIT:n ratkaisukäytäntöön. Toki oli suuri yllätys, että KKO:n pesidentti hakee EIT:n tuomariksi. Koskelo lienee kuitenkin hieman kyllästynyt oikeus- ja tuomioistuinlaitokselle annettuhin resursseihin ja oikeusminsteriön hitaaseen ja melko saamattomaan toimintaan tuomioistuinlaitoksen kehittämiseksi. Sitä paitsi ihmisoikeustuomarin palkkaus ja eläke-edut ovat paljon paremmat kuin KKO:n presidentin vastaavat edut.

10. Koskelo on syntynyt vuonna 1956, joten hän täyttää 60 vuotta vuonna 2016, jolloin suomalainen EIT-tuomari vaihtuu. Kun ihmisoikeustuomarin toimikausi on yhdeksän vuotta, on selvää, ettei Koskelo voi säilyttää nykyistä presidentin virkaansa jonkinlaisena pakastevirkana. Vaihtoehto, jonka mukaan maamme ylintä tuomioistuinta johtaisi yhdeksän vuoden ajan Koskelon sijaisena ma. presidentti, ei ole mahdollista.

11. Kenestä voisi tulla KKO:n uusi presidentti, jos ja kun Pauliine Koskelo nimitetään EIT:n tuomariksi? Lukijoilla on varmaankin tästä asiasta erilaisia mielipiteitä. Luultavasti KKO:n presidentin virkaa hakevat ainakin Helsingin HO:n presidentti Mikko Könkkölä ja Turun HO:n presidentti Timo Esko, jotka ovat kumpikin syntyneet vuonna 1952. Timo Esko on oikeustieteen tohtori ja entinen asianajaja. Könkkölä ja Esko ovat toimeeet aikaisemmin muutaman vuoden KKO:n jäsenen virassa. 

12. Mikko Könkkölä tunnetaan OM:n pitkäaikaisena lainsäädäntöneuvoksena ja -johtajana. Hän on tuohon aikaan radikaalin vasemmistolaisen maineessa. Könkkölä on toiminunut nykyisen virkansa ohella usein - minusta aivan liian usein - erilaisten lainvalmisteluhankkeiden vetäjänä. Viimeksi Könkkölä oli puheenjohtajana OM:n toimikunnassa, joka laati keväällä julkaistun mietinnön uudeksi uudeksi tuomioistuinlaiksi. Mietintö on saanut esimerkiksi KKO:n, KHO:n ja Lakimiesliiton antamissa lausunnoissa varsin kriittisen vastaanoton.

13. Päteviä hakijoita KKO:n presidentiksi löytyisi myös talon sisällä. Heistä voidaan mainita vaikkapa oikeusneuvokset Juha Häyhä, Pekka Koponen, Marjut Jokela ja Ari Kantor, jotka ovat kaikki Timo Eskoa ja Mikkö Könkkölää nuorempia.

837. Ehdotus uudeksi tuomioistuinlaiksi

1. Oikeusministeriö asetti marraskuussa 2011 työryhmän pohtimaan tuomioistuimia ja tuomareita koskevien säädösten uudistamista. Työryhmän puheenjohtajana toimi oikeusministeriön pitkäaikainen virkamies ja nykyinen hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä ja sen jäseninä oli edustajia yleistä tuomioistuimista, hallintotuomioistuimista ja erityistuomioistuimista sekä tietenkin myös oikeusministeriöstä.  Oikeustieteellistä asiantuntemusta edusti professori (emeritus) Matti Niemivuo, joka on niinikään toiminut aiemmin 20-30 vuotta OM:n virkamiehenä. Työryhmän tehtävänä oli laatia hallituksen esityksen muotoon ehdotus tuomioistuimia ja tuomareita koskevaksi laiksi, jolla tuomioistuimia ja niiden henkilökuntaa koskeva keskeinen sääntely siirtyisi laintasoiseksi. 

2. Työryhmä otti nimekseen Tuomioistuinlakityöryhmä. Se luovutti mietintönsä "Uusi tuomioistuinlaki" (OM:n julkaisuja ja lausuntoja 26/2014) eilen oikeusministeri Henrikssonille.  Mietintö löytyy tästä.

3. Miksi juuri uusi tuomioistuinlaki?  Suomessa ei ole aikaisemmin ollut minkäänlaista yhtenäistä ja siis "vanhaa" (entistä) tuomioistuinlakia, vaan eri tuomioistuimia koskevat säännökset ovat olleet hajallaan eri laeissa.

4. Mietinnössä ehdotetaan säädettäväksi tuomioistuinlaki (siis ilman sanaa "uusi"),  jossa säädettäisiin tuomioistuinlaitoksesta ja sen henkilöstöstä. Tämä laki korvaisi nyt voimassa olevat organisaatiolait ja -asetukset sekä tuomareiden nimittämisestä annetun lain ja valtioneuvoston asetuksen.. Ehdotuksen mukaan tuomioistuimista ja tuomareista ei enää säädettäisi asetuksella, sillä kaikki säännökset olisivat laissa; tämä olisi positiivinen uudistus. Lain mukaan tuomioistuimet voisivat entistä itsenäisemmin päättää omasta toiminnastaan työjärjestykseen otettavilla määräyksillä.

5. Laki olisi kaikille tuomioistuimille yhteinen eli koskisi yleisten tuomioistuimien (käräjäokeudet, hovioikeudet ja KKO) ja hallintotuomioistuinten (hallinto-oikeudet ja KHO) lisäksi myös erityistuomioistuimia (markkinaoikeus, työtuomioistuin ja vakuutusoikeus).  Laissa olisi tuomioistuimia, niiden organisaatiota sekä johtamista ja hallintoa koskevat säännökset. Lakiin otettaisiin myös tuomareiden ja tuomioistuinten muun henkilökunnan nimittämistä koskevat säännökset. Myös tuomioistuinten asiantuntijajäsenten nimittämisestä ja kelpoisuusvaatimuksista säädettäisiin tuomioistuinlaissa. Siinä säädettäisiin myös tuomareiden virkamiesoikeudellisesta erityisasemasta siltä osin kuin se poikkeaa valtion virkamiehiä koskevasta yleislainsäädännöstä. 

6. Laissa täsmennettäisiin tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimisääntelyä. Sivutointen läpinäkyvyyttä ja julkisuutta on tarkoitus lisätä perustamalla tuomareiden sidonnaisuus- ja sivutoimirekisteri, johon merkittäisiin tuomareiden sidonnaisuuksia koskevat tiedot, myönnetyt sivutoimiluvat sekä sivutoimesta maksetut yhteismäärältään yli 10 000 euroa ylittävät palkkiot (JV: miksi vain nämä palkkot ilmoitettaisiin?)

7. Ehdotuksessa uhotaan uudistaa tuomioistuinten hallinto- ja johtamisjärjestelmiä. Tavoitteena on, että hallinto- ja johtamisjärjestelmät mahdollistaisivat tuomioistuinten tehokkaan ja tuloksellisen toiminnan. Päällikkötuomareiden virat muuttuisivat määräaikaisiksi niin, että lain voimaantulon jälkeen tuomioistuinten päällikkötuomareiden virkoihin nimitettäisiin kerrallaan seitsemän vuoden määräajaksi. Tämä koskisi ehdotuksen mukaan myös KKO:n ja KHO:n päällikkötuomarin eli presidentin virkoja. (JV: tältä osin ehdotus tuskin tulee kuitenkaan toteutumaan). Hovioikeuksissa ja vakuutusoikeudessa osaston johtajan tehtävät tulisivat määräaikaisiksi samoin kuin jo nyt on käräjä- ja hallinto-oikeuksissa. Hovioikeuden ja vakuutusoikeuden laamannin virat on tarkoitus lakkauttaa. Tuomioistuinten hallinnosta huolehtivan kanslia- tai hallintopäällikön asemaa ja kelpoisuusvaatimuksia ehdotetaan myös uudistettavaksi. 

8. Niin, vaikka päällikkötuomareiden nimitysasioissa korostetaan nykyisin niin maan perustellisesti hallinnon merkitystä ja virkaa hakeneiden hallinnolista kykyä ja taitoa, on syytä muistaa, että kaikissa tuomoistuimissa on kuitenkin aina työssä myös todellisia hallinnon ammattilaisia eli  hallinto- tai kansalipäällikköjä. Tuomioistuimen päällikkötuomarin olisi siten syytä keskittyä erityisesti lainkäytön eikä hallinnon johtamiseen.

9. Mietinnössä ehdotetaan, että hovioikeuksiin, hallinto-oikeuksiin, markkinaoikeuteen, työtuomioistuimeen ja vakuutusoikeuteen perustettaisiin koulutuksellisista syistä määräajaksi täytettäviä "avustavan tuomarin" virkoja. Niihin nimitettäisiin pääsääntöisesti enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Avustavat tuomarit osallistuisivat muiden tuomareiden tavoin asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen kyseisessä tuomioistuimessa. Koulutuksen järjestämistä varten perustettaisiin jälleen kerran yksi uusi lautakunta, nyt siis nimeltään koulutuslautakunta. Hm, nämä koulutettavat lakimiehet istuisivat siis kolme vuotta tuomaripöydän takana ja harjoittaisivat tuomitsemistointaa siinä missä "oikeat tuomaritkin".

10. Korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden esittelijöiden tuomaria vastaava virassapysymisoikeus ehdotetaan poistettavaksi. Heidän asemansa muutettaisiin vastaamaan muiden tuomioistuinten esittelijöitä. JV: jo oli aikakin! Mutta miksi mieitinnössä ei puututa muuten millään tavalla esittelijöiden asemaan? Olen jo parikymmentä vuotta edustanut kantaa, jonka mukaan kaikkien tuomioistuimien - käräjäoikeuksissa ei ole koskaan esittelijöitä ollutkaan - muutettaisiin kiireesti määräaikaisiksi koulutusviroiksi, joissa tuomarin virkaan tähtäävät juristit voisivat toimia ja harjoitella sanokaamme korkeintaan kolme vuotta.

11. Nykyisin tuomioistuinten organisaatiota koskevissa laeissa olevat säännökset tuomioistuinten kokoonpanosta ja päätösvaltaisuudesta sijoitettaisiin oikeudenkäyntimenettelyä koskeviin lakeihin. Erityistuomioistuimia koskevat lait jäisivät voimaan siltä osin kuin ne sisältävät säännöksiä oikeudenkäynnistä asianomaisessa tuomioistuimessa. Näidenkin tuomioistuinten henkilöstöä, johtamista ja hallintoa koskevat säännökset olisivat kuitenkin tuomioistuinlaissa.

12. Tuomarin valan sijasta tuomareiden olisi ehdotuksen mukaan annettava jatkossa tuomarinvakuutus. Myös tätä koskeva sääntely sijoitettaisiin tuomioistuinlakiin. Tuomioistuinharjoittelusta, käräjäoikeuden lautamiehistä sekä tuomareiden nimeämistä kansainvälisiin tuomioistuimiin säädettäisiin erilliset lait. Esityksellä pyritään toteuttamaan myös väestön kielellisiä oikeuksia ottamalla käyttöön niin sanottuja "kielituomarin" virkoja käräjäoikeuksien lisäksi muissakin kaksikielisissä tuomioistuimissa. - Niin, täytyyhän sen yhden ikuisen hallituspuolueen eli rkp:n erityiseduista toki myös tässä yhteydessä huolehtia, kun oikeusministerinäkin sattuu olemaan muuan Anna-Maja Henriksson (rkp).

13. Paljon on uudessa laissa säädettävää, mutta muuttuisiko asiallisesti kovinkaan moni asia nykyisestä "menosta"? Tuskinpa vain. Vaikka päällikkötumarit nimitettäisiin jatkossa määräajaksi, he voisivat tietenkin hakea virkaa uudelleen saadakseen jatkopostin. Monet asiat jäävät yhä edelleen odottamaan uutta sääntelyä, rempallaan ovat mm. tuomioistuinharjoittelu, tuomarikoulutus, lautamiesten asema ja valintapa sekä tietenkin todella suuren luokan kysymys nykyisin kaksinapaisen tuomioistuinorganisaation kehittämisestä niin, että yleiset tuomioituimet ja hallintotuomioistuimet yhdistetään yhdeksi organisaatioksi. 

14. Poliittisesti kaikkein vaikein asia on tuomioistuiminen keskushallinnon siirtäminen pois oikeusministeriöltä sitä varten perustettavalle tuomioistuinvirastolle tai -johtokunnalle. Vaikka Könkkölän mietinnössä hieman hurskastellen todetaan  ikään kuin täkyksi - että ehdotuksen tarkoituksena on lisätä tuomioistuinten riippumattomuutta, niin tämä tavoite ei tule toteutumaan, jos ja kun tuomioistuimet ovat jatkossa edelleen hallinnollisesti tiiviisti sidoksissa oikeusministeriöön.

15. Kuten sanottu, tuomioistuinten esittelijöiden virat olisi järkevää muuttaa lyhyt- ja määräaikaisiksi koulutusviroiksi. Mutta tätäkään kysymystä työryhmä ei ole ottanut edes pohdittavakseen! Korkeimpaan oikeuteen on viime vuosina palkattu muutamia ma. esittelijäneuvoksen virkoja, joihin on yritetty saada tuomioistuinten ulkopuolella toimivia lakimiehiä. Tämä ei ole kuitenkaan sopinut Mikko Könkkölän poppoon pirtaan, sillä työryhmä ehdottaa mietinnössään myös näiden ma. virkojen  muuttamista vakinaisiksi eläkeviroiksi. Täysin käsittämätöntä!

16. Vielä yksi täysin käsittämätön epäkohta. Työryhmä ehdottaa, etä hovioikeudet ja ylimmät tuomioistuimet ratkaisivat edelleen valitusasiat esittelystä. Siis myös ne asiat, joissa ao. tuomioistuin on pitänyt pääkäsittelyn tai suullisen käsittelyn. Ehdotuksesta ilmenee, että työryhmä vähät välittää prosessioikeudellisten menettelyperaatteiden kunnioittamisesta ja toteutumisesta. Jos asiassa pidetään pääkäsittely tai suullinen käsittely, niin mm. todistelua koskeva välittömyysperiaate tietenkin edellyttää, että asia ratkaistaan suoraan pääkäsittelyssä tai sitä vastaavassa suullisessa käsittelyssä vastaanotetun aineiston perusteella. Toisin sanoen, pääkäsittelyn/suullisen käsittelyn jälkeen ei voida toimittaa enää kirjallista esittelyä, jossa läsnä ovat vain tuomarit ja asianomaisen jutun esittelijä.  Ruotsissa ja monissa muissa maissa tämä asia on ymmärretty, mutta Suomessa ei, vaan täällä jumputetaan edelleen - ehkä tsaarinajan muiston kunnioittamiseksi - yhä edelleen esittelyjä esittelyjen perään.

757. Helsingin hovioikeudessa rivoa kielenkäyttöä ja rietasta käytöstä

1. MTV3:n uutiset paljasti tänään salaisuuden: Helsingin hovioikeudessa tehdyn selvityksen mukaan jotkut hovioikeuden tuomarit ovat syyllistyneet tuomioistuimessa rasistiseen tai muutoin epäasialliseen kielenkäyttöön sekä naispuolisiin työntekijöihin kohdistuneeseen seksuaaliseen häirintään. Selvityksen mukaan tuomarit kertovat oikeudenkäyntien tauoilla rasistisia vitsejä ja arvostelevat muun muassa asianosaisten ulkonäköä halventavasti. Katso lähemmin tästä.

2. Hovioikeuden jäsenet saattavat raportin mukaan käyttää tauoilla ja päätösneuvotteluissa halventavasti sellaisia ilmaisuja kuin "neekeri", "ryssä", "juutalainen" ja "homo". Oikeudessa esiintyviä naispuolisia asianajajia voidaan nimitellä esimerkiksi sanalla "femakko", selvityksessä todetaan.

3. Nämä tiedot, jotka oli määrä pitää salassa, käyvät ilmi touko-kesäkuussa Helsingin hovioikeudessa tehdyn yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoselvityksen kaksi sivua käsittävästä yhteenveto-osasta, jonka MTV3 on saanut haltuunsa; itse selvitys on parinkymmen sivun pituinen. Kaksi hovioikeudenneuvosta sai presidentti Mikko Könkkölältä toimeksiannon  selvityksen laatimiseen, kun aiemmin tehty määräaikainen kysely oli paljastanut ongelmia. Itsenäisesti työskennelleet selvittäjät kokosivat kirjallisia vastauksia ja haastattelivat hovioikeuden työntekijöitä.

4. Rasistisia vitsejä lauotaan sekä erilaisina vähemmistöjä koskevaa alentavaa kielenkäyttöä esiintyy selvityksen mukaan istuntojen tauoilla ja päätösneuvotteluissa sekä muissa työntekoon liittyvissä tilanteissa. Epäasiallista kielenkäyttöä esiintyy selvityksen mukaan ”varsin laajasti” hovioikeudessa, mutta eri osastojen välillä on eroja. Kyse ei siis ole vain yksittäistapauksista.

5. Tuomarit arvostelevat tauoilla avustajia, asianosaisia ja tulkkeja halventavasti. Kommentteja esitetään ulkonäöstä ja naisista saatetaan puhua ”femakkoina”. Selvityksen mukaan seksuaalirikoksista puhutaan vähättelevästi kuten myös niiden uhreista ja prostituoiduista.

6. Ei oikein tiedä, pitäisikö tässä itkeä vai nauraa. Itse asiassa kumpaakaan ei tarvitse tehdä, sillä luultavasti jokainen käräjä- tai hovioikeudessa työskennellyt juristi tietää, ettei selvityksessä ole oikeastaan mitään uutta. Tällaista on esiintynyt aina enemmän tai vähemmän.  Samanlaista kielenkäyttöä kuulee myös asianajajien ja haastemiesten tiloissa. Lautamiesten kanssa käräjiä istuneet vanhan hyvän ajan ukkotuomarit muistavat - minä ainakin - että rasvaisimmat seksijutut on kuultu lautamiesten penkiltä. 

7. Mitä taas kerrottuun seksuaaliseen häirintään tulee, niin sitä esiintyy lähes jokaisen firman tai viraston pikkujoulujuhlissa. Siinäkään ei ole siis sinänsä mitään uutta. Seksuaalista härintää on sitä paitsi esiintynyt ja vieläpä enemmän esimerkiksi eduskunnassa, missä  siihen ovat syyllistyneet nimenomaan monet miespuoliset kansanedustajat. Tästä on kerrottu lehdistössä laajasti muutama vuosi sitten. Siinä missä kansanedustajat myös tuomaritkin ovat vain ihmisiä.

8. Hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä samoin kuin KKO:n presidentti Pauliine Koskelo ovat kertoneet ylättyneensä ja suorastaan järkyttyneensä ko. "paljastusten" johdosta. Virkansa puolesta heidän tulee toki sitä ollakin tai sellaista ainakin parhaan kykynsä mukaan näytellä. Mutta ehkä Könkkölä ja Koskelo ovat tässä suhteessa hieman ikään kuin "tynnyrissä kasvaneita",  sillä eihän heistä kumpikaan ole työskennellyt aiemmin  alioikeudessa tai hovioikeudessa rivituomarina, vaan heidät molemmat on nimitetty KKO:n jäsenen virkaan suoraan lainvalmistelijan tehtävästä. He eivät siis ole  joutuneet kuulemaan rasistisia ja sekstistisiä vitsejä lautamiehiltä, haastemiehiltä, poliiseilta, syyttäjiltä, advokaateilta tai tuomarikollegoiltaan. 

9. Sitä vastoin luulen, että oikeusministeriön lainvalmisteluosastossa, jossa Koskelo ja Könkkölä ovat työskennelleet vuosikymmeniä, pidetyt pikkujoulujuhlat eivät  poikkea nimeksikään esimerkiksi hovioikeuden joulujuhlista tai muista vastaavista pippaloista mitä seksuaaliseen häirintään ja naisten "kourimiseen" tulee!

10. Järkytyksestä toivuttuaan Mikko Könkkölä on ryhtynyt totuttuun tapaan vähättelemään koko ongelmaa. Könkkölän mukaan tuomareiden asiaton käytös ei ole ollut "kovin laajaa". Hän vakuuttaa, että asiattomuudet eivät ole vaikuttaneet hovioikeuden päätöksentekoon.

- Se on selvä, etteivät nämä asiat ole mihinkään juttuihin vaikuttaneet, lausahtaa Könkkölä.

11. Tämän vakuuttelun paikkansapitävyyttä sopii kuitenkin epäillä. Toisin kuin Könkkölä väittää, itsenäisesti selvityksen tehneet kaksi hovioikeuden tuomaria nimittäin lausuvat yhteenvedossaan, että tuomareiden rasistinen kielenkäyttö on ollut "varsin laajaa", vaikka eri osastojen välillä onkin eroja. Tässä on siis selvä ristiriita Könkkölän ja selvityksen tekijöiden lausumien välillä! 

12. Minä ainakin uskon selvityksen tekijöitä, jotka ovat perehtyneet asiaan perinpohjin. Könkkölä sen sijaan sanoo, että asia tuli hänelle täydellisenä yllätyksenä. Eikö hovioikeuden päällikkötuomarin tulisi olla hieman paremmin  selvillä siitä, mitä hänen johtamassaan virastossa tapahtuu ja mitä siellä puhutaan?

13. En myöskään usko sellaisenaan Könkkökän hurskasta selittelyä, jonka mukaan on  "selvää",  etteivät mainitut epäkohdat ole voineet vaikuttaa millään tavalla hovioikeuden ratkaisujen sisältöön. Mistä Könkkölä muka tämän tietäisi? Ei kerrassaan mistään! Jos rasistinen kielenkäyttö ja esimerkiksi naispuolisten advokaattien nimittely femakoiksi on ollut hovioikeuden sisällä "varsin laajaa", kuten selvityksen tekijät sanonovat, niin silloin on toki syytä päin vastoin uskoa ja pelätä, että joidenkin tuomareiden ilmiselvät rasistiset ja sekstistiset asenteet ovat voineet ainakin joissakin tapauksissa hyvinkin vaikuttaa tietyiltä osin hovioikeuden ratkaisuihin.

14. Hovioikeuden presidentin ei siis kannattaisi yrittää lainkaan vähätellä omassa tuomioistuimessaan paljastunutta tuomareiden asiatonta käytöstä, joka saattaa olla omiaan vakavasti horjuttamaan luottamusta hovioikeuden toiminnan asianmukaisuuteen ja uskottavuuteen samoin kuin ratkaisujen oikeudenmukaisuuteen.

736. Uhkaako päällikkötuomareiden vallankasvu tuomareiden ja tuomioistuimien riippumattomuutta?

1. Alioikeuksien ja hovioikeuksien, samoin kuin hallinto-oikeuksien, henkilöstöhallinto sekä määräaikaisten tuomareiden nimittämiskäytäntö on kokenut viimeisten 10-20 vuoden aikana melkoisia muutoksia. 

2. Omalta ukkotuomariajaltani (kihlakunnantuomarina vv. 1978-1990) muistelen, miten tarkasti tuomiokunnan hallinto oli lainkäyttöhenkilöstön osalta hovioikeuden seurannan ja päätösvallan alaisena. Esimerkiksi tuomareiden lomalistat oli lähetettävä aina hyvissä ajoin hovioikeuden syynättäviksi ja vahvistettaviksi ja hovioikeus myönsi tuomareille myös virkavapauden ja määräsi tuomareiden sijaiset olipa sitten kysymys miten lyhyestä sijaisuudesta ja määräaikaisuudesta tahansa. Ei siis tullut kysymykseenkään, että ukkotuomari olisi tuomiokunnan päällikkönä voinut päättää sijaisuuksista tai määräaikaisen tuomarinviran hoidosta. Hovioikeus antoi myös tuomiokunnan notaareille määräyskirjan, tosin aina kihlakunnantuomarin esityksen mukaisesti, ja vahvisti, jos nyt oikein muistan, myös ne ajanjaksot, jolloin notaari toimi käräjätuomarin sijaisena ja sai siten myös oikeuden istua käräjiä kihlakunnanoikeuden puheenjohtajana.

3. Nuorena miehenä eli noin 35 vuotta sitten hovioikeudenneuvoksen virassa Vaasan hovioikeudessa ollessani (vv.1976-78) muistan, miten hovioikeus teki aina täysistunnossaan eli plenumissa virkaehdotuksen tuomarinvirkoja koskevissa nimitysasioissa tai KKO:lle esityksiä tuomarinviran sijaisuuksista tai ylimääräisen tuomarinviran täyttämisestä. Hovioikeus ei ollut tuolloin nykyisenlainen päällikkövirasto, vaan päätösvalta kuului tuomarikollegiolle ja tärkeimmissä asioissa täysistunnolle. Ei ollut puhettakaan siitä, että hovioikeuden presidentillä olisi ollut  toimivalta päättää yksin nimitysasioista. Virkanimitysasioissa hovioikeuden täysistunto joutui usein äänestämään.

4. Nykyisin kaikki on tässä(kin)  suhteessa toisin, eli on käynyt niin kuin Suomessa usein tuppaa lainsäädännössä käymään: toisesta äärimmäisyydestä on menty rytinällä ja kertaheitolla toiseen äärimmäisyyteen. Päällikkötuomareiden valta hovioikeuksissa, käräjäoikeuksissa ja hallinto-oikeuksissa on kasvanut  lainsäädännön muutosten johdosta todella merkittävästi, viimeisin lainmuutos on vuodelta 2011. Muutosta, joka perustuu Helsingin hovioikeuden presidentin Mikko Könkkölän johtaman ja oikeusministeriön nimittämän työryhmän mietintöön, on perusteltu tuomioistuinten hallinnon kehittämisellä ja pyrkimyksellä parantaa tuomioistuinten johtamisedellytyksiä.

5. Tilanne on nyt pääpiirteittäin sellainen, että vakinaiseen virkaan tuomarit nimittää tasavallan presidentti. Määräajaksi tasavallan presidentti nimittää vain korkeimman oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden tuomarit. Muiden määräaikaisten tuomareiden osalta nimitystoimivalta määräytyy sen mukaan, kuinka pitkästä määräajasta on kyse. Vuotta pidemmäksi määräajaksi tuomarin hovioikeuteen ja käräjäoikeuteen nimittää korkein oikeus,  hallinto-oikeuteen, vakuutusoikeuteen ja markkinaoikeuteen puolestaan korkein hallinto-oikeus. 

6. Jos sen sijaan on kysymys enintään vuoden määräaikaisesta tuomarinvirasta, tuomarin nimittää käräjäoikeudessa, hovioikeudessa, hallinto-oikeudessa, vakuutusoikeudessa ja markkinaoikeudessa täysistunnon tai vastaavan monijäsenisen toimielimen asemesta asianomaisen tuomioistuimen päällikkö, siis esimerkiksi hovioikeuden presidentti tai käräjäoikeuden laamanni. Ylimmät tuomioistuimet nimittävät kuitenkin hovioikeuden, käräjäoikeuden ja muiden mainittujen tuomioistuinten päällikkötuomarit määräajaksi sen kestosta riippumatta.

7. Päällikkötuomareiden vallan kasvu hovioikeudessa, käräjäoikeudessa ja muissa edellä mainituissa tuomioistuimissa voi johtaa mielivaltaiseen nimityskäytäntöön ja siihen, että määräaikaiseksi tuomareiksi nimitetään päällikkötuomarin suosikkeja. Vaarana on, että tuomioistuimen koko tuomarikunta valikoituu pikkuhiljaa "samanmieliseksi", sillä ma. tuomarina toimineella tuomarilla on aina selkeä etulyöntiasema, kun täytettäväksi tulee vakinainen tuomarinvirka ko. tuomioistuimessa. Yksi ja sama tuomari voi saada vuoden pituisen nimityksen ma. tuomarinvirkaan monta kertaa peräkkäin. Tuomareiden riippumattomuus voi kaventua ja vaarantua, jos vakinaista tuomarinvirkaa havitteleva esittelijä, asessori tai ma. tuomari ei rohkene ilmaista omaa eriävää mielipidettään joko päätöksenteossa tai ao. tuomioistuimen hallinnon kehittämisen osalta leimautumisen pelossa. Väitetään, että päällikkövalta tekee tuomareista ja tuomarin virkaa tavoittelevista nuorista lakimiehistä nöyriä, vaikka riippumattomuus edellyttää tuomarin virkaan nimitettäviltä päinvastoin itsenäistä otetta. Kyse on niin sanotusta rakenteellisesta riippumattomuudesta ja sen vaarantumisesta.

8. Kuten Itä-Suomen hovoikeuden ex-presidentti Mikael Krogerus kirjoitti HS:n mielipidesivulla 28.5.-13, hovioikeuden presidentillä on valta ottaa taloon nuoret juristit sekä nimittää esittelijät ja lähes kaikissa tapauksissa hovioikeuden määräaikaiset tuomarit. Hovioikeuden presidentti siis yksin päättää, keitä otetaan keskeisimmälle tuomarinvirkoihin johtavalle uralle, ketkä uralla virkanimitysten myötä menestyvät ja ketkä saavat meritoitua määräaikaisina tuomareina. Korogerus jatkaa: "Jos presidentti on diktatorisiin otteisin taipuvainen tai muuten heikko, ongelmat kärjistyvät, työilmapiiri heikkenee ja suosikkijärjestelmiä syntyy". Krogerus ehdottaa, että hovioikeuksissa toimivalta esittelijöiden ja ma. tuomareiden virkanimityksissä tulee palauttaa takaisin nimittämiskollegiolle.

9. Krogerus puhuu asiaa, vaikka käytännössä ongelmia ei yleensä esiinny - niistä ei ainakaan paljon puhuta, eikö rohjeta puhua?  Mutta mitkä seikat puoltaisivat päällikkötuomareiden vallan kasvattamista nykyisiin mittoihin? Kuten sanottu, muutosta on perusteltu ensisijassa tuomioistuinten hallinnon keventämispyrkimyksellä. Tässä näkyy työryhmän puheenjohtajana toimineen Mikko Könkkölän "kädenjälki", sillä onhan Könkkölän johtama Helsingin hovioikeus selvästi maan suurin hovioikeus, jonka hallinto on siis paljon laajempaa kuin muissa hovoikeuksissa. Könkkölä on siis halunnut keventää lähinnä "oman hovioikeutensa" hallintoa. Toisena perusteena mainitaan pyrkimys parantaa tuomioistuimen johtamisedellytyksiä. Siis jotta esimerkiksi hovioikeuden presidentti voisi johtaa "tehokkaasti" tuomioistuintaan, hänellä tulisi olla enemmän valtaa ja nimitysasioissa suorastaan diktatorinen valta. 

10. Mutta mihin tässä hötäkässä on unohtunut tuomioistuinten riippumattomuudesta huolehtiminen ja tuomioistuimen työskentelyilmapiirin turvaaminen? Entä ihmisten oikeusturva, jonka pitäisi olla kaiken a ja o myös tuomareita virkoihin nimitettäessä? Eikö lainmuutosta valmistaessa todella ymmärretty tai kerrottu, että päällikkötuomarille isossa tuomioistuimessa keskitetty nimitysvalta voi vaikuttaa myös yksittäisten oikeusjuttujen ratkaisemiseen? Eikö Könkkölän työryhmää työtä valvomaan asetettu ohjausryhmäkään tätä vaaraa kyennyt havaitsemaan? Kerrotun mukaan KKO asettui lausunnossaan vastustamaan Könkkölän työryhmän mietintöä, mutta presidentti Pauliine Koskelo oli eri mieltä ja siis hyväksyi könkköläläisten ajatukset ja sen kaavaileman päällikötuomareiden ja Mikko Könkkölän oman nimitysvallan kasvattamisen.

11. Hovioikeuksien tavoin myös käräjäoikeudet ovat nykyisin päällikkövirastoja. Samoja ongelmia liittyy myös käräjäoikeuden laamannien yksinomaiseen päätösvaltaan ma. käräjätuomareiden nimittämisasioissa. Käräjäoikeudet jakautuvat nykyisin osastoihin ja laamanni nimittää myös osastonjohtajina toimivat käräjätuomarit tehtäväänsä kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Käräjäoikeuden laamannilla on yksinomainen toimivalta ottaa tehtäväänsä myös tuomioistuinharjoittelua eli auskultointia suorittavat käräjänotaarit. Notaarien valinta on kuulunut perinteisesti tuomiokunnan ukkotuomarille ja sittemmin käräjäoikeuden laamannille. Tästä auskultanttien joukosta valikoituu myöhemmin se joukko, joka hakeutuu esittelijöiksi hovioikeuteen tai hallinto-oikeuteen ja josta sittemmin vakinaiset tuomarit tullaan noin 95 prosenttisesti rekrytoimaan.

12. Minusta käräjänotaareiden valinta tulisi, kuten olen jo 20 vuoden ajan ehdottanut,  siirtää Ruotsin mallin mukaisesti erityiselle valtakunnalliselle notaarilautakunnalle, joka valitsisi notaarit kerran pari vuodessa kaikkiin käräjäoikeuksiin ja hallinto-oikeuksiin. Notaarin valinnassa tulisi kiinnittää erityistä huomiota notaariksi hakevien nuorten lakimiesten  opiskelumenestykseen ja yliopistollisiin arvosanoihin. Suomessa notaareiden valinnassa ei kuitenkaan tarvitse kiinnittää minkäänlaista huomiota  siihen, millaisin arvosanoin tai pistemäärin nuori lakimies on tiedekunnasta valmistunut, vaan valinta suoritetaan pitkälti pärstäkertoimen mukaan. Laamannin ei tarvitse perustella notaarin valintojaan mitenkään eikä päätöksestä ole mahdollista valittaa tai kannella mihinkään

13. Suomalaiseen järjestelmään liittyy merkittävä nepotismin vaara. Käytännössä on voitu havaita, miten laamannien tai käräjäoikeuden muiden tuomareiden tai näiden tuttavien tai kaverieden jälkeläisillä tai sukulaisilla on usein etusija notaareiden paikkoja täytettäessä. Notaareiden vakansseista vallitsee aika kova kilpailu, sillä kyseisiä virkoja on vähennetty, eivätkä läheskään kaikki halukkaat onnistu ikinä pääsemään auskultoimaan. Olisi sen vuoksi tärkeää, että notaareja valittaessa kiinnitettäisiin huomiota erityisesti hakijoiden juridiseen kykyyn ja opintomenestykseen. Ei ole yhdentekevää, keitä notaareiksi valitaan, sillä kuten sanottu, tästä joukosta rekrytoidaan myöhemmin valtaosa vakinaisen tuomarinviran haltijoista.

554. Jatkokäsittelyluvasta neljä KKO:n ennakkopäätöstä (KKO 2012:25-28)

1. Muutoksenhaku käräjäoikeudesta hovioikeuteen ja hovioikeusmenettely uudistuivat reilu vuosi sitten eli 1.1.2011, kun muutoksenhakujärjestelmää koskeva oikeudenkäymiskaaren (OK) muutos tuli voimaan.

2. Merkittävä muutos on se, että aikaisempi seulontajärjestelmä on korvattu uudella jatkokäsittelylupajärjestelmällä. Toiseksi hovioikeuden pääkäsittelyn ja todistelun vastaanottamisen edellytykset ovat tiukentuneet aikaisemmasta. Tarkoituksena on ollut karsia pääkäsittelyjen määrää, vaikka nuo määrät ovat olleet meillä selvästi pienempi kuin esimerkiksi Ruotsin hovioikeuksissa. Pääkäsittely toimitetaan nyt lähtökohtaisesti vain asianosaisen vaatimuksesta. Käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin riitauttaminen ei enää automaattisesti johda siihen, että suullinen todistelu otettaisiin hovioikeudessa uudelleen vastaan, vaan valituksia voidaan aikaisempaa enemmän ratkaista ilman todistelun uudelleen vastaanottamista.

3. Uudistuksen tavoitteena on, että hovioikeuksien voimavarat voitaisiin kohdentaa aikaisempaa tarkoituksenmukaisemmin laajojen ja vaikeiden asioiden ratkaisemiseen. Uuden lupajärjestelmän myötä hovioikeus voi jo menettelyn alkuvaiheessa evätä selvästi perusteettomia valituksia samoin kuin sellaisia valituksia, joissa aiemmin on jouduttu järjestämään suullinen pääkäsittely. Uudistuksilla pyritään hovioikeuksien käsittelyaikojen lyhentämiseen.

4. Itse pidän pääkäsittelyjen karsimista merkittävämpänä muutoksena kuin siirtymistä jatkokäsittelylupaan. Hovioikeuteen tehdyistä valituksista lupamenettelyn piiriin joutuu ehkä vain neljännes hovioikeuteen saapuvista valituksista, kun taas pääkäsittelyn edellytysten tiukentaminen koskee kaikkia juttuja. Uudistukset eivät minusta juurikaan lisää oikeusturvaa. Vaikka valitusoikeutta hovioikeuteen ei ole sinänsä rajoitettu, merkitsevät uudistukset tosiasiallisen oikeusturvan kaventumista, koska osaa jutuista ei oteta enää varsinaiseen tutkintaan ja kirjallisen menettelyn käyttöala laajenee. Muissa pohjoismaissa ja useimmissa muissakin maissa hovioikeutta vastaavan toisen oikeusasteen menettely on pääsäännön mukaan suullista. Suomen hovioikeusmenettely sitä vastoin on selkeän pääsäännön mukaan kirjallista, suullinen käsittely on hovioikeuksissa selkeä poikkeus. - Mutta ei auta, näiden hölmöiltä vaikuttavien uudistusten kanssa on nyt vain tultava toimeen!

5. Jatkokäsittelyluvasta säädetään OK 25 a luvussa. Riita-asioissa jatkokäsittelylupa tarvitaan, jos käräjäoikeuden ratkaisu on asianosaiselle vastainen vain rahasaamisen osalta ja asianosaisen vaatimuksen ja käräjäoikeuden ratkaisun välinen ero (häviöarvo) on alle 10 000 euroa (OK 25 a:5). Rikosasioissa syytetty tarvitsee jatkokäsittelyluvan, jos häntä ei ole tuomittu ankarampaan rangaistukseen kuin neljä kuukautta vankeutta (OK 25 a:6). Syyttäjä ja asianomistaja tarvitsevat jatkokäsittelyluvan, jos rikoksesta ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin sakko tai enintään kaksi vuotta vankeutta (OK 25 a:7).

6. Jatkokäsittelyluvan myöntämisperusteista säädetään OK 25 a luvun 11 §:ssä. Sen 1 momentin mukaan hovioikeuden on myönnettävä jatkokäsittelylupa, jos:

1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste);

2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste);

3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkopäätösperuste); tai

4) luvan myöntämiseen on muu painava syy (painavan syyn peruste).

7. Jatkokäsittelylupa on siis myönnettävä, jos jokin mainituista perusteita on olemassa. Lupaperusteet ovat samat kuin Ruotsin laissakin (RB). Poikkeuksena tästä on kuitenkin OK 25 a luv. 11 §:n 2 momentin säännös, jonka mukaan jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse myöntää edellä mainitulla muutosperusteella yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Tällaista rajoitusta ei ole Ruotsin laissa. Mainittu OK:n säännös perustuu hovioikeuksien suullisia käsittelyjä koskevaan kammoon ja siitä johtuvaan taipumuksen välttää pääkäsittelyjä kaikin mahdollisin keinoin aina kun se vain suinkin on mahdollista.

8. Uudistus on ollut nyt voimassa jo pitkälti toista vuotta. Tuntuu sen vuoksi hieman oudolta, että oikeusministeriö ei ole halunnut vieläkään julkistaa virallisia tietoja siitä, miten jatkokäsittelylupajärjestelmä toimii käytännössä, eli miten lupasäännöksiä on eri hovioikeuksissa sovellettu. Ideaalitilanne olisi sellainen, että kaikissa kuudessa hovioikeudessa päästäisiin jatkokäsittelyluvan myöntämisen suhteen yhdenmukaiseen käytäntöön. Tässä näyttäisi kuitenkin julkisuuteen tihkuneiden epävirallisten tietojen mukaan olevan paljon toivomisen varaa, kuten jo lakiesitystä valmisteltaessa ja eduskunnassa käsiteltäessä ennustin tapahtuvan.

9. Blogissa 493/14.10.2011 kerroin hieman siitä, että eri hovioikeuksien lupakäytännössä on isoja eroja. Helsingin hovioikeudessa valituslupa-asioista jopa kaksi kolmasosaa (n. 66 %) jää ilman lupaa ja siis jatkokäsittelyä; näissä tapauksissa valitus hylätään niin sanotusti kättelyssä ilman varsinaista asian tutkimista. Kouvolan hovioikeudessa sitä vastoin valituslupien hylkäysprosentti on vain 20. Näiden lukujen perusteella ehdittiin jo arvailla, että valituslupien suuri hylkäysprosentti Helsingissä johtuu siitä, että hovioikeus olisi keksinyt lupamenettelystä hyvän konstin purkaa jutturuuhkiaan. Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä tietenkin kiisti moiset arvelut ja selitti syyksi sen, että jotkut hovioikeudet ovat vain varovaisempia kuin toiset. Könkkölän mukaan heille ei tulisi edes mieleen purkaa jutturuuhkia tällä tavoin. Jasså, Könkkölä ei kuitenkaan päätä yksin valitusluvista, ja sikäli kuin entisenä hovioikeudenneuvoksena vähänkään tunnen entisiä kollegoja, niin voisin olettaa, että monelle hovioikeuden jäsenelle ajatus jutturuuhkien purkamisesta tiukan valituslupakäytännön avulla voisi kyllä tulla mieleen.

10. Mutta mennäänpä sitten otsikossa mainittuihin neljään ennakkopäätökseen. Niiden avulla korkein oikeus on selvästikin halunnut ohjata hovioikeuksien lupakäytäntöä, mikä on aivan oikea tavoite. Kaikki neljä ratkaisua on perusteltu varsin seikkaperäisesti ja ymmärrettävällä tavalla. Katso

KKO 2012:25, KKO 2012:26, KKO 2012:27 ja KKO 2012:28.

11. Hovioikeudet saisivat kernaasti ottaa mallia näiden päätösten perusteluista. Tästä päästäänkin sopivasti ensimmäiseen ihmettelyn aiheeseen. Tapaukset ovat eri hovioikeuksista, mutta kaikissa ilmenee minusta hyvin huolestuttava piirre. Nimittäin se, että hovioikeudet itse eivät välitä perustella kielteisiä luparatkaisujaan millään tavalla! Jokaisessa neljässä tapauksessa hovioikeus on jättänyt perustelut ilmoittamatta. Päätöksissä todetaan vain lakonisesti, että hovioikeus on tutkinut lupaedellytykset ja katsoo, ettei sanottuja edellytyksiä ole. Tuollainen perustelutapa, jos sitä voi edes miksikään perustelemiseksi kutsua, on mitäänsanomaton ja arvoton.

12. Valittajilla on toki ollut perusteltu syy ja tarve odottaa, että hovioikeus ilmoittaa, miksi laissa mainittuja edellytyksiä luvan myöntämiseen ei ole kyseissä tapauksissa katsottu olevan olemassa. Mitään syitä ja perusteita luvan epäämiseen ei kuitenkaan yhdessäkään tapauksessa mainita. Aivan ilmeisesti tämä on vakiintunut käytäntö kaikissa hovioikeuksissa. Jos siis valittaja haluaa saada selvyyden ja tiedon siitä, miksi valituslupaa ei ole myönnetty, hänen on pakko valittaa korkeimpaan oikeuteen, joka sitten "kiltisti" kertoo - ainakin näissä neljässä tapauksessa on kertonut - miksi lupaa ei ole myönnetty ja miksi hovioikeuden olisi tullut lupa myöntää. Onko tämä todellakaan laitaa: jos haluat perustelut hovioikeuden päätökseen, sinun on vietävä asia korkeimpaan oikeuteen! Korkein oikeus "palvelee" hovioikeuksia päätöksen perustelemisessa. Jo on aikoihin eletty!

13. Minusta korkeimman oikeuden olisi tullut puuttua mainittuun epäkohtaan ja kiinnittää päätöksissään huomiota myös siihen, että hovioikeuden velvollisuutena on perustella luparatkaisut asianmukaisella tavalla, mikä tietenkin samalla vähentäisi muutoksenhaun tarvetta korkeimpaan oikeuteen. Tätä korkein oikeus ei ole hoksannut tehdä. Ollaanko korkeimmassa oikeudessa siis tyytyväisiä siihen, että hovioikeudet eivät täytä perustelemisvelvollisuuttaan ja että kielteisen luparatkaisun saaneet asianosaiset ryntäävät sankoin joukoin valituslupahakemuksineen korkeimpaan oikeuteen?

14. Ratkaisussa KKO 2012:25 selostetussa tapauksessa A oli käräjäoikeudessa tuomittu aikaisemman ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaikana tehdystä törkeästä rattijuopumuksesta ehdottomaan vankeusrangaistukseen, jonka sijasta oli määrätty yhdyskuntapalvelua. A valitti hovioikeuteen ja vaati rangaistuksen määräämistä ehdolliseksi. Korkein oikeus katsoi perusteluissaan mainituilla syillä, että hovioikeus oli voinut jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä. - Hovioikeuden on lain esitöiden mukaan tutkittava kaikkien lupaperusteiden mahdollisuus, vaikka valittaja olisi vedonnut valituksessaan neljästä mahdollisesta lupaperusteesta vain yhteen perusteeseen. Korkein oikeus on tulkinnut A:n valitusta niin, että hän on vaatinut valituslupaa ensi sijassa muutosperusteella ja ennakkopäätösperusteella. Kyseinen ratkaisu on puheena olevasta neljän ratkaisun ryppäästä selvin tapaus, jossa lupa on voitu evätä. Toisaalta luvan myöntämisestä ei olisi aiheutunut hovioikeudelle kovinkaan suurta lisätyötä, sillä A:n valitus olisi ilmeisesti hylätty luvan myöntämisen jälkeen melko suppeilla perusteilla.

15. Ratkaisussa KKO 2010:26 selostetussa tapauksessa P oli tallettanut pankin konttorissa tililleen käteistä rahaa. Pankki oli myöhemmin nostanut osan tilille kirjatuista varoista katsottuaan, että kirjaus oli ollut laskuvirheen vuoksi määrältään liian suuri. Käräjäoikeus hylkäsi P:n kanteen nostettujen varojen palauttamiseksi pidettyään pankin kirjallista ja suullista näyttöä laskuvirheestä johdonmukaisena ja uskottavana. Valituksessaan hovioikeudelle P vaati jatkokäsittelyluvan myöntämistä ja pyysi näytön uudelleen arviointia. Korkein oikeus totesi käräjäoikeuden perustelleen näytöstä tekemänsä johtopäätökset seikkaperäisesti. P:n valituksen perusteella ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ollut perusteltua aihetta epäillä. Hovioikeus oli voinut jättää jatkokäsittelyluvan myöntämättä.

16. Tapauksesta 2012:26 ilmenee hyvin, miten jatkokäsittelylupaa ei tarvitse myöntää muutosperusteella yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Silloin, kun valitus perustuu näytön arvioinnin virheellisyyttä koskevaan väitteeseen, kynnys jatkokäsittelyluvan myöntämiseksi muutosperusteella on siten korkeampi kuin muulloin. Tämä on Suomen lain "erikoisuus" verrattuna esimerkiksi Ruotsin lakiin. Ko. tapauksessa hovioikeuden olisi tullut ilmeisesti toimittaa suullinen käsittely, jos lupa olisi myönnetty. Valittaja P ei ollut ilmeisesti itse pyytänyt pääkäsittelyn järjestämistä hovioikeudessa, mikä minusta hieman heikentää hänen valituksensa uskottavuutta. Tapausselosteesta ilmenee, mikä merkitys jatkokäsittelyluvan myöntämistä harkittaessa on sillä, miten käräjäoikeus on perustellut ratkaisuaan, samoin kuin se, että valittajan ei kannata hovioikeudessa tyytyä ainoastaan ylimalkaisiin väitteisiin käräjäoikeuden näytön arvioinnin virheellisyyksistä. Jatkokäsittelylupa asettaa käräjäoikeuksille ja asianosaisten asiamiehille "uusia haasteita", jos näin muodikasta sanontaa sallitaan käyttää. - Tässä tapauksessa hovioikeus on sentään edes jollakin tavalla yrittänyt perustella ratkaisuaan, mutta eivät nuo perustelut toki ole riittäviä.

17. Ratkaisu KKO 2012:27 ja siinä selostettu tapaus on minusta näistä neljästä ratkaisusta kaikkein mielenkiintoisin. Käräjäoikeus oli tuominnut A:n rangaistukseen muun muassa törkeästä liikenteen vaarantamisesta, vaikka A oli kiistänyt ajaneensa omistamaansa autoa. Käräjäoikeus katsoi A:n olleen kuljettaja sillä perusteella, että todistaja oli kertonut A:n ikäisen ja samaa sukupuolta olleen henkilön toimineen auton kuljettajana ja että A:n kertomus ei ollut uskottava. KKO:n mukaan kysymys siitä, millaista selitysvelvollisuutta A:lta voitiin asiassa syyttömyysolettamaa rikkomatta edellyttää, ei ollut selvä. Tämä vaikutti myös A:n kertomuksen uskottavuuden arviointiin näyttönä. Sen vuoksi A:lle myönnettiin jatkokäsittelylupa muutosperusteella.

18. Mainitussa tapauksessa KKO 2012:27 jatkokäsittelylupa on evätty Helsingin hovioikeudessa presidentti Mikko Könkkölän johtaman jaoston päätöksellä, ratkaisuselosteen mukaan ilman minkäänlaisia perusteluja! Tapauksessa on ollut kyse rikoksesta epäillyn ja syytetyn oikeudesta vaieta ja siitä, että syytetyllä ei ole, paitsi todistustaakkaa, myöskään selitystaakkaa. Jos syytetyltä vaadittaisiin oikeudenkäynnissä (tai esitutkinnassa) selitystä kiistämisensä perusteista tilanteessa, jossa häntä vastaan ei ole esitetty vakuuttavaa näyttöä, merkitsisi menettely helposti todistustaakan siirtämiseksi syytetylle. Tapauksessa tätä ei hovioikeus ei tätä bonjannut (tai noteerannut), mutta onneksi korkein oikeus ymmärsi, mistä oli kyse. Korkein oikeus katsoi, ettei kysymystä jatkoluvasta voitu ratkaista tässä tapauksessa yksinomaan OK 25a luvun 11 §:n 2 momentin nojalla, vaan huomioon tuli ottaa myös ja ensi sijassa saman pykälän 1 momentin muutosperuste, jossa luvan myöntämisen kynnys matalalla on matala, eli pelkkä epäily siitä, ettei ratkaisu ole oikea riittää. Ko. tapauksessa käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta oli aihetta epäillä jo siksi, että käräjäoikeus oli asettanut syytetylle selitystaakan kiistämisensä perusteesta. Jatkokäsittelyluvan myöntäminen oli ko. tapauksessa välttämätöntä.

19. Ratkaisussa KKO 2012:28 selostettu tapaus on myös hyvin mielenkiintoinen ja minusta aivan selvä tapaus, jossa jatkokäsittelylupa olisi tullut, kuten myös korkein oikeus on päätöksessään todennut, myöntää useammalla eri perusteella.

20. Mainitussa tapauksessa A:ta oli käräjäoikeudessa syytetty vammantuottamuksesta sillä perusteella, että hän oli suljetulla piha-alueella jättänyt pitämättä kahta koiraansa valvonnassaan siten, etteivät koirat päässeet pois piha-alueelta. Toinen koirista oli purrut A:n asuintalon kohdalla tiellä kävellyttä asianomistajaa vammoja aiheuttaen. Käräjäoikeuden perustelujen mukaan koirat olivat olleet sisällä A:n asunnossa, jossa olivat olleet myös A ja tämän tuttava. Koirat olivat päässeet ulos asunnosta, kun tuttava ei ollut ulos mennessään sulkenut ulko-ovea kunnolla. Käräjäoikeus oli katsonut A:n huolimattomuudellaan aiheuttaneen asianomistajan vammat, koska hän ei ollut ollut paikalla tuttavan poistuessa asunnosta eikä ollut siten riittävän huolellisesti varmistautunut siitä, ettei vahinkoa päässyt tapahtumaan, ja koska hän oli laiminlyönyt velvollisuuden ohjeistaa vieraitaan riittävästi asunnon ulko-oven sulkemisesta. Korkeimman oikeuden ratkaisussa lausutuilla perusteilla A:lle myönnettiin jatkokäsittelylupa sekä tarkistusperusteella sen selvittämiseksi, oliko A tuomittu muusta teosta kuin mistä rangaistusta oli vaadittu (siis oliko syytesidonnaisuusnormia rikottu), että muutosperusteella ja ennakkoratkaisuperusteella.

21. Korkeimman oikeus päätös on hyvin analysoitu ja perusteltu enkä puutu siihen tässä yhteydessä tarkemmin. On aika merkillistä, miten tällaisessa monessa kohtaa juridisesti epäselvässä ja tulkinnanvaraisessa jutussa hovioikeus on lakonisesti - ja ilman perusteluja - todennut, että jatkokäsittelylupaa ei myönnetä! Hovioikeus on ummistanut silmänsä tapauksessa ilmeneviltä monilta oikeuskysymykseltä ja päättänyt haudata ne kielteisen lupapäätöksen avulla. Hovioikeuden ratkaisu lienee kuitenkin vain jäävuoren huippu hovioikeuskäytännössä, sillä tällaisia tapauksia jätetään näet usein armotta vaille jatkokäsittelylupaa. Kaikki kielteisen lupapäätöksen saaneet eivät enää jaksa valittaa edelleen KKO:een eikä KKO tulle myöntämään uusia valituslupia asian tiimoilta pitkään aikaan. Joudutaan siis kysymän, lisääntyykö oikeusturva, kuten hovioikeusuudistusta niin kuin konsanaan käärmettä pyssyyn ajaneet hovioikeuksien presidentit sekä oikeusministerit ja ministeriön korkeat virkamiehet ovat vakuuttaneet? Kattia kanssa, voidaan ratkaisujen KKO 2012:27 ja 28 valossa väittää.

22. Oikeusneuvos Mikko Tulokkaan eri mieltä oleva lausunto ratkaisussa KKO 2012:28 on oikea kyynisyyden kukkanen! Mutta Tulokas ei ole mielipiteineen suinkaan yksin, vaan hänen laillaan ajattelevia hovioikeustuomareita lienee valtakunnan hovioikeudet puollollaan. Votumillaan Tulokas tulee rohkaisseeksi näiden tuomareiden itsetuntoa olla vähät välittämättä KKO:n ko. ennakkopäätöksistä ja evätä myös jatkossa jatkokäsittelylupia summan mutikassa ja mutu-tuntumalla - ja tietenkin ilman minkäänlaisia perusteluja.

23. Tulokas tuntuu ajattelevan, että jatkokäsittelylupa-asioissa etusija tulee antaa hovioikeuksien "niukoille voimavaroille", eli lupa on evättävä, jos siihen vain on pienikin mahdollisuus olemassa. Tulokkaan ajattelussa pienen ihmisen vähäpätöisillä asioilla ja oikeusturvalla ei tunnu olevan minkäänlaista sijaa. "Mitä hittoa ne kaiken maailman kverulantit tunkevat tänne typerillä valituksillaan meidän tuomareiden oikeusrauhaa häiritsemään." Kansalaisnäkökulman huomioon ottaminen ja oikeudenkäyntimenettelyn koetun oikeudenmukaisuuden lisääminen ovat tätä ajatussuuntaa edustaville tuomareille vieras asia.

24. Palaan vielä lyhyesti edellä mainittuun epäkohtaan eli siihen, että hovioikeudet eivät näytä perustelevan millään lailla kielteisiä lupapäätöksiään. Kuitenkin perusteluvelvollisuus on korotettu perusteluissa yhdeksi oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin peruspilariksi. Ei vain lopulliset pääasiaratkaisut eli tuomiot, vaan myös käsittelyn aikana annetut päätökset on perusteltava, sanoo laki. Kielteinen lupapäätös on lopullinen päätös, jolla

asian enempi tutkinta lopetetaan. Sellainen ratkaisu on perusteltava eikä siihen riitä vain lainsäännöksessä eli tässä tapauksessa OK 25 a luvun 11 §:ssä olevien fraasien toistaminen.

25. OK 25 a luvun 17 §:ssä säädetään sitä, mitä asioita päätöksestä on käytävä ilmi. On syytä korostaa, että mainittu pykälä koskee yksinomaan päätöksen johtopäätösosaa eli päätöslauselmaa. Säännöksessä ei lausuta mitään ratkaisun perustelemisesta, mutta tämä ei suinkaan tarkoita eikä voi tarkoittaa sitä, ettei päätöstä saisi tai tarvitsisi perustella. Päätöksen perustelemisesta säädetään eri pykälissä (OK 24:14-16), eikä niissä jatkokäsittelylupaa koskevaa kielteistä päätöksiä ole asetettu mihinkään erityisasemaan.

26. Hovioikeuksien ei toki tarvitse perustella lupapäätöksiä yhtä seikkaperäisesti kuin korkein oikeus on tehnyt nyt selostetuissa ennakkopäätöksissä. Mutta perustelujen tulisi olla kyllä paljon yksityiskohtaisempia kuin ratkaisussa KKO 2012:26 selostetussa ja edellä kohdassa 16 mainitussa Vaasan hovioikeuden päätöksessä, joka on mainitusta neljästä tapauksesta ainoa, jossa hovioikeus on lausunut perusteluissaan edes jotakin.

493. Hovioikeuksien välillä jatkokäsittelylupa-asioissa valtavia eroja

Suppilokausi näyttää vielä jatkuvan...

1. Tästä näyttää tulevan tämän lokakuun aurinkoisin ja kaunein päivä. Kuntosalilla ja uimahallilla tuli käytyä jo pari tuntia sitten ja nyt edessä olisi jälleen sieniretki metsään. Suppiloita löytyy vielä eikä pieni yöpakkanen vaikuta sienien laatuun.

2. Viidessadas blogijuttu on kohta kypsää kauraa ja sen jälkeen sitä sitten voisikin vetää hieman henkeä tai ainakin lonkkaa näiltä kirjoituspuuhilta. Veikko Huovinen, suosikkikirjailijoitani muuten, julkaisi aikoinaan novellikokoelman tapaisen kirjan "Lyhyet erikoiset". Pitäisi tässä kohta varmaan itsekin siirtyä lyhyempiin juttuihin. Niissä on vain se huono puoli, ettei likikään kaikkia kirjoittamisen aikana mieleen juolahtaneita asioita, epäkohtia tietenkin, saisi tuotua esiin, eikä viranomaisille, ministeriöille, päällikkötuomareille, virkamiehille, poliitikoille, toimittajille ym. annetuksi siinä märin satikutia kuin mitä he oikeesti ansaitsisivat.

3. Otetaanpa nyt lyhyesti käsittelyyn aihe, josta on ollut jonkin verran juttuja lehdissä. Kysymys on hovioikeudessa kuluvan vuoden alussa käyttöön otetusta uudistuksesta, jonka keskeisiä kohtia ovat 1) jatkokäsittelylupa ja 2) suullisten käsittelyjen karsiminen.

4. Kuten olen jo aiemmin useamman kerran blogissa maininnut, näillä uudistuksilla pyritään tehostamaan ja nopeuttamaan hovioikeuskäsittelyä. Samaan hengenvetoon on kuitenkin syytä muistaa, että uudistukset kaventavat asianosaisten ja muutoksenhakijan oikeusturvaa, sillä uudistus merkitsee valitusasian täysmittaisen tutkinnan rajoittamista.

5. Aiemmin vain noin kuutisen vuotta voimassa olleen seulontamenettelyn korvanneen jatkokäsittelyluvan ideana on, että niin sanotuissa vähäisissä, oikeastaan sellaisiksi katsotuissa jutuissa, tarvitaan ensin erillinen hovioikeuden myöntämä lupa, jotta tuomioistuin voi tutkia asian täysmittaisessa käsittelyssä. Luvan myöntämisestä ei seuraa, että juttu käsiteltäisiin suullisessa pääkäsittelyssä, vaan valtaosa tutkintaluvan saaneista jutuista samoin kuin suoraan täystutkintaan etenevistä jutuista käsitellään edelleen täysin kirjallisessa menettelyssä. Onhan uudistuksessa myös tiukennettu suullisen käsittelyn edellytyksiä.

6. Ideaalitilanne olisi tietenkin se, että kaikissa kuudessa hovioikeudessa päästäisiin jatkokäsittelylupa-asioiden myöntämisen suhteen yhdenmukaiseen käytäntöön. Tässä näyttää kuitenkin olevan todella paljon toivomisen varaa, kuten jo lakiesitystä valmisteltaessa ja eduskunnassa käsiteltäessä ennustin tapahtuvan.

7. Savon Sanomissa viime maanantaina, että eri hovioikeuksien lupakäytännössä on isoja eroja. Helsingin hovioikeudessa valituslupa-asioista jopa kaksi kolmasosaa (n. 66 %) jää ilman lupaa ja siis jatkokäsittelyä; näissä tapauksissa valitus hylätään niin sanotusti kättelyssä ilman varsinaista asian tutkimista. Kouvolan hovioikeudessa sitä vastoin valituslupien hylkäysprosentti on vain 20.

8. Näiden lukujen perusteella on jo ehditty arvailla, että valituslupien suuri hylkäysprosentti Helsingissä johtuu siitä, että hovioikeus olisi keksinyt lupamenettelystä hyvän konstin purkaa jutturuuhkiaan. Tunnettu tosiasia on, että Helsingin hovioikeus on ylivoimaisesti maan suurin ja samalla suuritöisin hovioikeus, joka on usein ruuhkautunut.

9. Helsingin hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä tietenkin kiistää moiset arvelut ja selittää syyksi sen, että jotkut hovioikeudet ovat vain varovaisempia kuin toiset. "Emme todellakaan pura jutturuuhkia tällä tavoin," kertoi Könkkölä Savon Sanomille. "Sellainen ei tulisi mieleenkään".

10. Hyökkäys on paras puolustus, lienee presidentti Könkkölä ajatellut, sillä hän kohdistaa sanotussa lehtijutussa katsantonsa pienempiin hovioikeuksiin. "Sellaistakin on heitetty, että tietyt hovioikeudet haluavat työllistää tällä itseään. No, itse en sellaiseen usko", toteaa Könkkölä, ikään kuin olisi halunnut vetää sanojaan hieman takaisin; mitä hän ei todellisuudessa tietenkään tarkoittanut tehdä.

11. Ihme kyllä, virallisia lukuja jatkokäsittelyluvista ei ole vielä oikeusministeriöstä saatu. Niitä odoteltaessa minulle on syntynyt kokemukseen perustuva sellainen mielikuva, että Helsingin hovioikeus on nyt kyllä käyttämässä tilaisuutta hyväkseen ryhtyessään vetämään hyvin tiukkaa linjaa valituslupa-asioissa. Lupahakemus hylätään tylysti heti, jos näyttää vähänkin siltä, että käräjäoikeuden päätös tuntuu sopivalta. Muuten noin korkeaa hylättyjen valituslupahakemusten osuutta on vaikea ymmärtää.

11a. Toisaalta täytyy muistaa, että Kouvolan hovioikeudella on intressiä näyttää, että sillä on paljon juttuja. Siksi tämä hovioikeus noudattaa valituslupa-asioissa aivan eri linjaa kuin mammuttisuuri Helsingin hovioikeus. Lakkautusuhan tai Itä-Suomen hovioikeuteen yhdistämisuhan alla oleva Kouvolan hovioikeus haluaa näyttää suurelta ja pysytellä edelleen hengissä! Oikeutta hakevat ihmiset tässä kuitenkin eniten kärsivät - ainakin Helsingin hovioikeuspiirissä - sillä heidät asetetaan valitusluvan saannin suhteen eriarvoiseen asemaan.

12. Yle Uutiset/Ari Mölsä varusti tuttuun tapaansa eli hieman alatyylisesti juttunsa 25.9. otsikolla "Tavallisen kansan karvalakkijutut katoamassa hovioikeuksista." Toimittaja kertoo monen lakimiehen sanoneen, että pienten ihmisten suuretkin oikeustaistelut on nyt tukahdutettu oikeuslaitoksen säästötalkoiden alle. Karsinta on rankka: kaksi kolmasosaa jatkohakemuksista kaatuu. Rikosjutuissa hovioikeuden ovea on turha kolkuttaa, jos käräjäoikeuden tuomio on vain sakkoa tai enintään neljä kuukautta vankeutta. Tavallisesti tällöin on kyse rattijuopumus-, pahoinpitely- tai kunnianloukkausjutuista. Riitajutuissa hovioikeuden ovi avautuu vain, jos käräjäoikeudessa riitaiseksi jäänyt intressi on vähintään 10 000 euroa. Pikkuperinnöistä ei siis enää pääse hovioikeuteen rähjäämään, kerrotaan Yle Uutisten jutussa.

13. Raflaavaa kieltä Yle Uutisilta, mutta pähkinänkuoressa tavallisimmat rajoitukset tulivat kuitenkin jutusta ilmi. Valituksen teossa ei kuitenkaan ole toki kyse mistään "rähjäämisestä", kuten toimittaja laukoo. Rähjäämisestä ja rettelöinnistä on sen sijaan kyse yksityistä pysäköinninvalvontaa kiihkeästi vastustavien parkkiaktivistien touhuissa, joista toimittaja on ehtinyt väsymättä väsätä monen monta kannustavaa juttua ja raahannut tv-kameransa eteen kohta liki kaikki ns. oikeusoppineet asiaa päivittelemään!

14. No, olihan tuossa Yle Uutisten jutussa toki asiatietoakin. Helsingin HO:n presidentti Mikko Könkkölä kertoi, että heille tulee tänä vuonna arvion mukaan noin tuhat hakemusta jatkokäsittelyluvan saamiseksi. Viimeisimmän tilaston mukaan hakemusten hylkäysprosentti on noin 63, ilmoitti Könkkölä. Helsingin hovioikeuden juttukannasta on Könkkölän mukaan hupenemassa noin viidennes. Tämä merkitsee sitä, että hovioikeustuomarit voivat entistä paremmin keskittyä juridisesti kaikkein vaikeimpiin tapauksiin.

15. Hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölän sanottu lausuma on sangen tyypillistä hovioikeuden päällikkötuomarin puhetta. Aivan samalla tavalla puhuu KKO:n presidentti Pauliine Koskelo vastaavissa yhteyksissä.

16. Mikä siten on näitä puheita yhdistävä piirre, lukija varmaankin uteliaana kyselee. Vastaus: se, että nämä päällikkötuomarit, joka sisältää myös kaikkien muiden hovioikeuksien päällikkötuomarit, tarkastelevat muutoksenhakua, juttujen määrää yms. kysymyksiä ainoastaan ja yksinomaan asianomaisen tuomioistuimen näkövinkkelistä ja yksinomaan oman työnsä kannalta. He hehkuttavat kaikkia sellaisia uudistuksia, joilla tuomioistuinten juttumääriä saadaan vähennetyksi ja niiden työtä kevennetyksi. He tuntuvat suorastaan hykertelevän käsiään, kun juttukantaa vähennee yhtäkkiä kolmanneksella, kuten Könkkölän lausunnosta voi erinomaisen hyvin aistia.

17. Eivätkö nämä korkean tuomarinviran haltijat todellakaan ymmärrä, että kolikolla on tässäkin asiassa kaksi puolta. Toinen puoli on siinä, että kun muutoksenhaun edellytyksiä ja valituksen tutkimisen tiukennetaan erilaisilla valituksen tutkimista rajoittavilla keinoilla, kuten juuri valitusluvilla ja suullisten käsittelyn rajoittamisella, niiden asianosaisten oikeusturva, jotka ovat hävinneet juttunsa alemmassa oikeusasteessa ja jotka eivät saa juttujaan ylemmän asteen täysimittaiseen käsittelyyn, välttämättä heikkenee. Tämä puolen asiasta Konkkölä, Koskelo ja muut päällikkötuomarit unohtavat tai sivuuttavat lausunnoissaan aina kokonaan.

18. Tuota edellä mainittua asiaa olen aina kovasti ihmetellyt. Miten ihmeessä meidän johtavat päällikkötuomarimme voiva olla noin hirvittävän putkisilmäisiä! Heiltä tuntuu puuttuvan kokonaan empaattinen kyky asettua edes hetkeksi oikeutta hakevan pienen ihmisen asemaan ja pohtia kaikkia kamalia valitusrajoituksia tältä kannalta. Osaselitys lienee siinä, että nämä korkeat päällikkötuomarimme, kuten esimerkiksi juuri Könkkölä tai Koskelo, eivät ole toimineet päivääkään alioikeustuomarina tai asianajajana ja nähneet ja tulleet tuntemaan pienten ihmisten oikeusongelmia. He tarkastelevat asioita yksinomaan ylväästi norsunluutorneistaan ja miettivät vain sitä, miten voisivat saada keventää ja mukavoittaa oman oikeusasteensa toimintaa ja kehua ministeriölle, miten tehokkaita heistä nyt on tullutkaan.

19. Tuomioistuinlaitoksen kehittämiskomitea (KM 2003:3), joka paiski töitä kaksi ja puoli vuotta hartiavoimin ja melkein "niska limassa" (2001-2003) ja jonka pysyvänä ja äänivaltaisena asiantuntijana satuin toimimaan (toimikunnan liki paristakymmenestä ihmisestä koostuvasta joukosta jätin ainoana toimikunnan mietintöön oman parikymmensivuisen eriävän lausumani), korosti menettelyllisen oikeudenmukaisuuden merkitystä (procedural justice) ja tuomioistuinprosessin koetun oikeudenmukaisuuden lisäämisen merkitystä. Yksi pointti tässä on juuri se, että oikeusprosessia ja siihen suunnitelleilla olevia uudistuksia tulisi tarkastella, ei suinkaan yksinomaan tuomioistuimen omasta näkövinkkelistä, vaan myös ja nimenomaan siltä kannalta, miltä prosessi näyttää yksittäisen oikeusjutun asianosaisten ja suuren yleisön silmissä, miten oikeudenmukaiseksi ja tasa-arvoiseksi he prosessin kokevat.

20. Tässä suhteessa päällikkötuomareillamme ja oikeusministeriön lainvalmistelijoilla olisi todella paljon oppimista. Jatkokäsittelylupa ja suullisten käsittelyjen vähentäminen merkitsee valitusoikeuden tosiasiallista kaventamista ja siten samalla myös oikeusturvan kaventumista, koska muutoksenhaku on oleellinen osa oikeusturvaa.

21. Jos verrataan tilannetta Ruotsiin, niin siellä valituslupa hovioikeudessa vaaditaan vain todella vähäisissä rikosjutuissa eli ainoastaan silloin, kun on kyse sakkorangaistuksesta. Toiseksi valitus - eli tutkintaluvan saa Ruotsissa näytön arvioinnin osalta lievemmin edellytyksin kuin Suomessa. Kolmanneksi suullisia käsittelyjä, joita Ruotsin hovioikeuksissa on jo entuudestaan toimitettu huomattavan paljon paljon enemmän kuin Suomessa, ei ole rajoitettu samalla tavalla kuin nyt tehtiin Suomessa. Neljänneksi ruotsalaisessa järjestelmässä hyödynnetään uutta tieto- yms. tekniikkaa huomattavasti enemmän kuin Suomessa.

22. Näin olivat ja ovat marjat tässä hovioikeusasiassa. Vaikka tarkoitus oli rykäistä vain "lyhyt erikoinen", kertyi tekstiä taas lähes totuttuun malliin. Ei maar, mutta nyt sitten sienimetsään! Hirvenmetsästys on käynnissä, ja tämän päiväisestä Iltalehdessä oli hätkähdyttävä otsikko "Hirvi tempaisi aseen ampujan kädestä ja potkaisi tätä päähän"! Jo nyt on aikoihin eletty! Ennen sitä joutui varomaan vain hirvestäjiä, mutta nyt pitää ilmeisesti varautua myös hirvien päällekarkauksiin!